Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta kehyksestä annetun asetuksen (EY) N:o 723/2009 muuttamisesta /* COM/2012/0682 final - 2012/0321 (NLE) */
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN SISÄLTÖ ·
Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet Neuvosto hyväksyi vuonna 2009 ERIC-asetuksen[1] helpottaakseen eurooppalaisten
tutkimusinfrastruktuurien perustamista ja toimintaa muulta kuin
liiketaloudelliselta pohjalta. Asetuksella otettiin EU:n tasolla käyttöön uusi
oikeudellinen väline, jonka avulla voidaan perustaa eurooppalaisia
tutkimusinfrastruktuureita, joilla on oikeushenkilöllisyys ja jotka
tunnustetaan kaikissa jäsenvaltioissa. Monissa Euroopan
tutkimusinfrastruktuurien strategiafoorumin (ESFRI) etenemissuunnitelmaan
sisältyvistä hankkeista aiotaan käyttää ERICiä oikeudellisena välineenä
tutkimusinfrastruktuurin täytäntöönpanoa ja toimintaa varten. ERIC-asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa tehdään
erottelu jäsenvaltioiden, assosioituneiden maiden, muiden kolmansien maiden
kuin assosioituneiden maiden sekä hallitustenvälisten järjestöjen kesken ja
säädetään niiden erilaisesta kohtelusta. ERICillä on oltava jäseninä vähintään
kolme jäsenvaltiota (9 artiklan 2 kohta), ja jäsenvaltioilla yhdessä on oltava
enemmistö äänioikeuksista jäsenten kokouksessa (9 artiklan 3 kohta). ERICillä
voi kuitenkin olla kotipaikka jäsenvaltiossa tai assosioituneessa maassa (8
artiklan 1 kohta). Assosioituneet maat ja erityisesti Norja ovat
selkeästi ilmaisseet, että ne aikovat isäntämaana tai jäsenenä osallistua
lukuisiin valmisteilla oleviin ERIC-toimiin, jos niillä on ERICissä samat
äänioikeudet kuin EU:n jäsenvaltioilla, erityisesti silloin, kun ne ovat ERICin
isäntämaana ja tuovat näin merkittävän panoksen sen toimintaan. Ehdotetun ERIC-asetuksen muutoksen tavoitteena
on välttää se tilanne, etteivät assosioituneet maat voi olla ERICin isäntämaana
tai jäsenenä sen vuoksi, ettei niiden äänioikeus vastaa niiden ERIC hankkeille
antamaa taloudellista tukea. ·
Yleinen tausta Tähän mennessä ERICin jäsenenä ei ole ollut
assosioituneita maita tai muita kolmansia maita kuin assosioituneita maita.
Koska innovaatiounioni on sitoutunut saattamaan päätökseen tai käynnistämään
vuoteen 2015 mennessä 60 prosenttia ESFRIn etenemissuunnitelmaan kuuluvista
yleiseurooppalaista etua palvelevista tärkeimmistä
tutkimusinfrastruktuurihankkeista, on tärkeää, että myös assosioituneet maat
voisivat osallistua täysimääräisesti ERICin perustamiseen ja toimintaan
jäsenenä tai isäntämaana ja vaikuttaa siten kyseisten infrastruktuurien
toteuttamiseen. 2. INTRESSITAHOJEN KUULEMISEN JA
VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TULOKSET Ehdotetut
ERIC-asetuksen vähäiset tekniset muutokset eivät vaikuta komission toteuttamaan
vaikutustenarviointiin, joka suoritettiin silloin, kun ERIC-asetus esitettiin
neuvostolle hyväksyttäväksi. 3. EHDOTUKSEEN LIITTYVÄT OIKEUDELLISET
NÄKÖKOHDAT ERIC-asetuksen
ehdotettu muutos koskee yksinomaan 9 artiklan 2 ja 3 kohtaa, ja siinä
ehdotetaan, että ERICin perustamiseksi vaaditaan vähintään yksi jäsenvaltio
yhdessä vähintään kahden muun jäsenvaltion tai assosioituneen maan kanssa.
Lisäksi ehdotetaan, että jäsenvaltioilla tai assosioituneilla mailla yhdessä on
oltava enemmistö äänioikeuksista yleiskokouksessa. Muita muutoksia ei ehdoteta. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Ehdotetulla
ERIC-asetuksen muutoksella ei ole talousarviovaikutuksia unionille tai
jäsenvaltioille. 2012/0321 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen
tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön
oikeudellisesta kehyksestä annetun asetuksen (EY) N:o 723/2009 muuttamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 187 ja 188 artiklan, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sen jälkeen kun esitys
lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu
kansallisille parlamenteille, ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon[2], ottaa huomioon Euroopan talous- ja
sosiaalikomitean lausunnon[3], ottaa huomioon alueiden komitean lausunnon[4], sekä katsoo seuraavaa: (1) Eurooppalaiseen
tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön
oikeudellisesta kehyksestä 25 päivänä kesäkuuta 2009 annetussa neuvoston
asetuksessa (EY) N:o 723/2009[5]
vahvistetaan oikeudellinen kehys, jossa määritellään eurooppalaisen
tutkimusinfrastruktuurikonsortion perustamista koskevat vaatimukset ja
menettelyt sekä sen perustamisen vaikutukset. (2) Yhteisön jatkuvana
tavoitteena on tutkimusinfrastruktuurien tukeminen ja kehittäminen Euroopassa,
mitä ovat viimeksi osoittaneet Euroopan yhteisön seitsemännestä tutkimuksen,
teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelmasta (2007–2013) 18
päivänä joulukuuta 2006 tehty Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o
1982/2006/EY[6]
ja erityisesti Euroopan yhteisön seitsemännen tutkimuksen, teknologian
kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelman (2007–2013) täytäntöön panemiseksi
toteutettavasta erityisohjelmasta ”Valmiudet” 19 päivänä joulukuuta 2006 tehty
neuvoston päätös 2006/974/EY[7]. (3) Euroopan
tutkimusinfrastruktuurien strategiafoorumi (ESFRI) ja verkkoinfrastruktuureja
pohtiva työryhmä (e-IRG) ovat laatineet ja julkaisseet ensimmäisen
eurooppalaisen etenemissuunnitelman tutkimusinfrastruktuureja varten. (4) Sen jälkeen, kun eurooppalaiseen
tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettava yhteisön oikeudellinen
kehys tuli voimaan vuonna 2009, kahdelle eurooppalaiselle
tutkimusinfrastruktuurille on myönnetty ERIC-asema. (5) ERIC-jäsenyys on avoin
jäsenvaltioille, assosioituneille maille, muille kolmansille maille kuin
assosioituneille maille sekä hallitustenvälisille järjestöille. (6) Assosioituneilla mailla on
keskeinen asema Euroopan tutkimusinfrastruktuurien valmistelussa ja
täytäntöönpanossa, ja niiden olisi voitava osallistua ERICiin samoin
edellytyksin kuin jäsenvaltiot, sillä ne edistävät panoksellaan unionin
tieteellistä huippuosaamista ja sen talouden kilpailukykyä. (7) Jotta voidaan helpottaa
assosioituneiden maiden osallistumista ERICiin, asetuksen (EY) N:o 723/2009 9
artiklan 2 ja 3 kohtaa olisi muutettava siten, että jäsenyys- ja
äänioikeusehdoissa otetaan assosioituneiden maiden osallistuminen
täysimääräisesti huomioon, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Korvataan asetuksen (EY) N:o 723/2009 9 artiklan 2 ja
3 kohta seuraavasti: ”2. ERICillä jäseninä on aina oltava yksi
jäsenvaltio ja vähintään kaksi muuta jäsenvaltiota tai assosioitunutta maata.
Muita jäsenvaltioita tai assosioituneita maita voi milloin tahansa liittyä
jäseniksi perussäännössä määritellyin oikeudenmukaisin ja kohtuullisin ehdoin,
sekä tarkkailijoiksi, joilla ei ole äänioikeutta, perussäännössä määritellyin
edellytyksin. Muista kolmansista maista kuin assosioituneista maista sekä
valtioidenvälisistä järjestöistä voi myös tulla ERICin jäseniä edellyttäen,
että 12 artiklan a alakohdassa tarkoitettu jäsenten kokous sen hyväksyy
perussäännössä määrättyjen jäsenyyden muutoksia koskevien edellytysten ja
menettelyjen mukaisesti. 3. Jäsenvaltioilla tai assosioituneilla mailla
yhdessä on oltava enemmistö äänioikeuksista jäsenten kokouksessa.” Jos ERIC:n isäntämaana on jäsenvaltio ja
ERIC:n perussääntöön ehdotetaan muutoksia, muutosten hyväksyminen edellyttää
ERIC:n jäseninä olevien jäsenvaltioiden enemmistön suostumusta. 2 artikla Tämä asetus tulee voimaan
kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan
unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on
kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa
perussopimusten mukaisesti. Tehty Brysselissä Neuvoston
puolesta Puheenjohtaja [1] Neuvoston asetus (EY) N:o 723/2009 eurooppalaiseen
tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön
oikeudellisesta kehyksestä. [2] EUVL C […], […], s. […]. [3] EUVL C […], […], s. […]. [4] EUVL C […], […], s. […]. [5] EUVL L 206, 8.8.2009, s. 1. [6] EUVL L 412, 30.12.2006, s. 1. [7] EUVL L 54, 22.2.2007, s. 101.