52012PC0044

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin pyynnöstä tehdä muutos luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen (CITES) liitteeseen III /* COM/2012/044 final - 2012/0020 (NLE) */


PERUSTELUT

1.           EHDOTUKSEN TAUSTA

Sillihai (Lamna nasus) on levinnyt koko Pohjois-Atlantille ja eteläisellä pallonpuoliskolla laajalle kehämäiselle alueella. Lamna nasus on aktiivinen, lämminverinen, varsin hitaasti kasvava ja myöhään aikuistuva pitkäikäinen laji, joka synnyttää vain vähän poikasia. Se kuuluu FAO:n luokituksessa uhanalaisimpien merieläinlajien alhaisimpaan lisääntymisluokkaan. Atlantilla suoritettujen kanta-arviointien mukaan kannat ovat pienentyneet viime aikoina ennätyksellisen paljon. Kantojen hyödyntäminen muissa eteläisen pallonpuoliskon merissä on suurelta osin hallitsematonta ja todennäköisesti kestämätöntä. Laji on erittäin herkkä liikakalastukselle. Alhaisen lisääntyvyytensä takia se on erittäin herkkä kalastuspaineelle. Pohjois-Atlantilla ja erityisesti Koillis-Atlantilla sen kannat ovat pienentyneet merkittävästi viime vuosikymmenten aikana ja EU on kieltänyt kyseisen lajin kalastuksen. Kieltoa sovelletaan EU:n aluksiin sekä EU:n vesillä toimintojaan harjoittaviin vieraan lipun alla purjehtiviin aluksiin. Myös Koillis-Atlantin kalastuskomission NEAFC:n päätöksellä on kielletty sillihain kalastus Koillis-Atlantilla. Kalastusta jatketaan Luoteis-Atlantilla samoin kuin eteläisellä pallonpuoliskolla. NEAFC:n toimenpiteiden lisäksi alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt ovat hyväksyneet vain vähän sillihain hoitoon ja suojeluun liittyviä toimenpiteitä, tai eivät ole hyväksyneet niitä lainkaan. Lisäksi käytettävissä on vain rajoitetusti tietoa muissa levinneisyysalueen valtioissa voimassa olevasta lainsäädännöstä. Lisäksi uskotaan, että suuri määrä sillihaisaaliita jää ilmoittamatta.

Tästä syystä EU ehdotti vuosina 2007 ja 2010, että sillihai sisällytetään CITES-yleissopimuksen II liitteeseen. Suurin osa CITES-yleissopimuksen osapuolista kannatti ehdotuksia, mutta niiden hyväksymiseen tarvittavaa kahden kolmasosan enemmistöä ei saavutettu. EU teki vuosina 2009 ja 2010 kansainväliselle Atlantin tonnikalojen suojelukomissiolle (ICCAT) ehdotuksen kalastuksen kieltämisestä, mutta ehdotusta ei hyväksytty.

Käytettävissä on vain vähän tietoja sillihailla käytävän kansainvälisen kaupan laajuudesta ja tämän kaupan vaikutuksista lajiin. Tällä hetkellä ei ole olemassa kansainvälisesti sovittuja erityistietoja sillihaiyksilöistä, joiden avulla voitaisiin määrittää lajilla käytävän kansainvälisen kaupan määrä. On kuitenkin selkeitä viitteitä siitä, että sillihain osilla tai niiden johdannaisilla käydään kansainvälistä kauppaa ja että esimerkiksi sillihain lihalla tai evillä on merkittävät kansainväliset markkinat. EU:n katsotaan oleva yksi sillihaiyksilöiden päämarkkinoista. Sillä on tästä syystä keskeinen vastuu varmistaa, että tällainen kauppa on kestävää.

Sillihain kansainvälistä kauppaa koskevat tiedot ovat tarpeen, jotta voidaan arvioida kansainvälisen kaupan vaikutukset lajin suojeluun. Kansainvälistä kauppaa koskevien tietojen kerääminen edellyttää kansainvälistä yhteistyötä. Paras tapa varmistaa tällainen yhteistyö on se, että EU:n jäsenvaltiot lisäävät lajin CITES-yleissopimuksen liitteeseen III. Tämä on myös täysin yhdenmukaista komission vuonna 2009 hyväksymän haita koskevan Euroopan yhteisön toimintaohjelman kanssa.

Yleissopimuksen XVI artiklan mukaisesti mikä tahansa osapuoli voi milloin tahansa toimittaa sihteeristölle luettelon lajeista, jotka se haluaa lisättäväksi liitteeseen III. Liitteeseen III tehtävä muutos tulee voimaan automaattisesti 90 päivän kuluttua siitä, kun sihteeristö on toimittanut tiedot osapuolille.

Lajin lisäämisellä liitteeseen III olisi se vaikutus, että sillihain vienti EU:sta edellyttäisi vientilupaa, jolla osoitetaan saaliin laillisuus. Muut kaupan muodot (vienti EU:hun tai kolmansien maiden välillä käytävä kauppa) edellyttäisivät viejämaan laatimaa alkuperätodistusta.

Lajin lisääminen liitteeseen III antaisi kaikille CITES-osapuolille (vähintään) tiedot kaupankäynnin kohteena olevien yksilöiden alkuperästä ja määrästä; tämä parantaa tietopohjaa tekijöistä, jotka vaikuttavat sillihain suojeluun, jos valtiot tai kansainväliset järjestöt suunnittelevat suojelutoimia ja/tai kauppaa tulevaisuudessa.

Lajin lisääminen liitteeseen III varmistaisi, että CITES-osapuolet kiinnittävät erityistä huomiota niihin olosuhteisiin, joissa sillihaiyksilöitä pyydetään ja joissa niillä käydään kauppaa, ja saattaisi edistää suojelutoimien hyväksymistä, jos niitä vielä ei ole, lajin kestävän hyödyntämisen varmistamiseksi.

2.           KUULEMISET JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

Ehdotuksesta lisätä sillihai CITES-yleissopimuksen liitteeseen III on keskusteltu useasti EU:n jäsenvaltioiden kanssa luonnonvaraisilla eläimillä ja kasveilla käytävää kauppaa koskevassa EU:n komiteassa, jonka kokouksia järjestettiin 11 päivänä kesäkuuta 2010, 15 päivänä syyskuuta 2010, 6 päivänä joulukuuta 2010, 22 päivänä maaliskuuta 2011 ja 26 päivänä heinäkuuta 2011. Komiteassa ilmaistiin laaja tuki sillihain lisäämiselle CITES-yleissopimuksen liitteeseen III.

CITES-yleissopimuksen osapuolille tiedotettiin 27 päivänä toukokuuta 2001 lähetetyllä kirjeellä EU:n mahdollisesta aikomuksesta lisätä sillihai CITES-yleissopimuksen liitteeseen III. Lukuun ottamatta Japania ja Kiinaa (jotka vastustavat merieläinlajien käsittelyä CITES-kehyksessä) Euroopan komissiolle toimitetut huomiot olivat varsin myönteisiä (erityisesti USA, Uusi-Seelanti, Turkki, Kroatia ja Montenegro suhtautuivat myönteisesti, kun taas Australia ilmoitti, että tämä toimi voisi vaarantaa CITES-yleissopimuksen liitteeseen III sisällyttämisiä koskevien tulevien ehdotusten läpimenon).

Tämän lisäyksen vaikutukset sosiaalis-taloudellisten ja hallinnollisten kustannusten osalta olisivat rajalliset: se edellyttäisi, että sillihaita vievillä EU:n jäsenvaltioilla on vientilupa, jolla osoitetaan, että yksilöt on pyydetty laillisesti. Kun otetaan huomioon, että sillihain kalastus on kielletty suurimmassa osassa EU:n vesiä, ovat pyydettävät määrät todennäköisesti rajalliset. Muiden sillihailla kauppaa käyvien maiden olisi annettava alkuperätodistus.

3.           EHDOTUKSEEN LIITTYVÄT OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT

CITES-yleissopimus pannaan EU:ssa täytäntöön 9 päivänä joulukuuta 1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 338/97[1] luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä. Sillihain sisällyttäminen CITES-yleissopimuksen lisäykseen III johtaa lajin sisällyttämiseen neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 liitteeseen C, jota lisäystä sovellettaisiin heti kun lajin sisällyttäminen yleissopimuksen lisäykseen III tulee voimaan. Koska tällä on vaikutusta sekä EU:n ympäristö- että kauppapolitiikkaan, olisi neuvoston päätöksen aineellisena oikeusperustana oltava Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 192 artiklan 1 kohta sekä 207 artikla. Menettelyllisenä oikeusperustana olisi oltava 218 artiklan 9 kohta, koska nyt käsillä oleva päätös liittyy EU:n kannan muodostamiseen CITES-yleissopimuksen liitteeseen tehtävään muutokseen, jolla on oikeudellisia vaikutuksia.

2012/0020 (NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

Euroopan unionin pyynnöstä tehdä muutos luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen (CITES) liitteeseen III

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 192 artiklan 1 kohdan ja 207 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1) Luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (CITES) pannaan toimeen Euroopan unionissa, jäljempänä ’EU’, 9 päivänä joulukuuta 1996 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 338/97[2].

(2) Lamna nasus -laji on sen alhaisen lisääntyvyytensä takia erittäin herkkä kalastuspaineelle. Pohjois-Atlantilla ja erityisesti Koillis-Atlantilla sen kannat ovat pienentyneet merkittävästi viime vuosikymmenten aikana ja EU on kieltänyt tämän lajin kalastuksen. Kieltoa sovelletaan unionin aluksiin sekä unionin vesillä toimintojaan harjoittaviin vieraan lipun alla purjehtiviin aluksiin. Kantojen hyödyntäminen muissa eteläisen pallonpuoliskon merissä on suurelta osin hallitsematonta ja todennäköisesti kestämätöntä.

(3) Koska unioni katsoo, että lajia voi uhata maailmanlaajuinen sukupuutto, ellei kansainvälistä kauppaa säännellä ankarasti lajin selviytymisen kannalta kestämättömän hyödyntämisen estämiseksi, se ehdotti lajin lisäämistä CITES-yleissopimuksen liitteeseen II yleissopimuksen osapuolten 14. kokouksessa (CoP14) vuonna 2007 ja 15. kokouksessa (CoP15) vuonna 2010. Ehdotukset eivät saaneet taakseen niiden hyväksymisen edellyttämää CITES-yleissopimuksen mukaista kahden kolmasosan enemmistön tukea osapuolten joukosta. Koska lajin elpymisestä ei ole todisteita eikä kansainvälisiä säännöksiä ole annettu lajin hoidon ja suojelun varmistamiseksi koko sen levinneisyysalueella, tarvitaan unionin lisätoimia lajin suojelemiseksi.

(4) On katsottu, että kansainvälinen kauppa on vaikuttanut merkittävästi sillihain liikakalastukseen. Tällä hetkellä ei ole käytettävissä kansainvälisesti hyväksyttyjä tarkkoja tietoja sillihaiyksilöillä käytävästä kaupasta. Näiden tietojen kokoaminen on tarpeen, jotta voidaan arvioida kansainvälisen kaupan vaikutus lajin suojeluun. Kaikkien jäsenvaltioiden olisi sisällytettävä Lamna nasus-laji CITES-yleissopimuksen lisäykseen III, jotta voitaisiin edistää kansainvälistä yhteistyötä lajin yksilöillä käytävän kaupan valvomiseksi ja lajin suojelun parantamiseksi.

(5) CITES-yleissopimuksen XVI artiklan mukaisesti liitteeseen III tehty muutos tulee voimaan automaattisesti 90 päivän kuluttua siitä, kun sihteeristö on ilmoittanut siitä osapuolille. Tämä yleissopimuksen liitteeseen tehtävä muutos vaikuttaisi kyseessä olevaan unionin lainsäädäntöön siten, että sillihain vienti unionista edellyttäisi vientilupaa, jolla osoitetaan saaliin laillisuus. Muut kaupan muodot (vienti unioniin tai kolmansien maiden välillä käytävä kauppa) edellyttäisivät vientimaan laatimaa alkuperätodistusta.

(6) Koska yleissopimukseen tehty ns. Gaboronen muutos ei ole vielä tullut voimaan, unioni ei ole vielä yleissopimuksen osapuoli.

(7) Näissä olosuhteissa kaikkien jäsenvaltioiden olisi unionin edun mukaisesti tuettava yhdessä unionin päätöstä lisätä Lamna nasus CITES-yleissopimuksen liitteeseen III tavalla, joka on johdonmukainen unionin ulkoisen edustuksen yhtenäisyyttä koskevan vaatimuksen kanssa.

(8) Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana ja jäsenvaltioiden edustajana toimivan jäsenvaltion olisi näin ollen toimitettava CITES-yleissopimuksen sihteeristölle yhteinen pyyntö Lamna nasus -lajin lisäämisestä CITES-yleissopimuksen liitteeseen III yleissopimuksen sihteeristölle.

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Jäsenvaltioiden, jotka toimivat Euroopan unionin edun mukaisesti, on yhdessä toimitettava CITES-sihteeristölle pyyntö Lamna nasus -lajin lisäämisestä CITES-yleissopimuksen liitteeseen III. Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana toimivan jäsenvaltion on toimitettava tämän päätöksen liitteen mukainen yhteinen pyyntö CITES-sihteeristölle.

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä

                                                                       Neuvoston puolesta

                                                                       Puheenjohtaja

LIITE

[Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana toimivan jäsenvaltion] EU:n jäsenvaltioiden puolesta CITES-sihteeristölle toimittama pyyntö Lamna nasus -lajin lisäämisestä CITES-yleissopimuksen liitteeseen III

Yleissopimuksen XVI artiklan 1 kappaleen mukaisesti ja kuultuaan muita asianosaisia CITES-osapuolia [Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana toimiva jäsenvaltio] toimittaa pyynnön Lamna nasus -lajin lisäämisestä yleissopimuksen liitteeseen III.

Sihteeristöä pyydetään näin ollen lisäämään CITES-yleissopimuksen liitteeseen III EU:n 27 jäsenvaltion (Belgia, Bulgaria, Tšekki, Tanska, Saksa, Viro, Irlanti, Kreikka, Espanja, Ranska, Italia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Unkari, Malta, Alankomaat, Itävalta, Puola, Portugali, Romania, Slovenia, Slovakia, Suomi, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta) puolesta jäljempänä ilmoitetut lajit:

ELÄIMISTÖ

     Chondrichthyes (Alaluokka: Elasmobranchii)

     Lamniformes

     Lamnidae

     Lamna nasus (Bonnaterre, 1788)

Kuva 1. Sillihai Lamna nasus

(Lähde: FAO Species Identification Sheet)

Oheisessa liitteessä 1 on yleiskatsaus toimiin, jotka Euroopan unioni on toteuttanut pannakseen täytäntöön osapuolten konferenssin päätöslauselmassa 9.25 (Rev. CoP15) annetut suositukset.

Kunnioittavasti

Liite 1

Euroopan unionin toteuttamat toimet osapuolten konferenssin päästölauselmassa 9.25 (Rev. CoP15) annettujen suositusten täytäntöönpanemiseksi

– EU:n omat säännökset, joita sovelletaan sillihain hoitoon, suojeluun ja kauppaan

EU:n omat säännökset, joilla ehkäistään ja rajoitetaan sillihain hyödyntämistä ja valvotaan kaupankäyntiä tämän lajin suojelemiseksi ovat:

· Neuvoston asetus (EU) N:o 57/2011[3], joka on annettu 18 päivänä tammikuuta 2011 ja jolla kielletään sillihain kalastus. Kieltoa sovelletaan EU:n aluksiin sekä EU:n vesillä toimintojaan harjoittaviin vieraan lipun alla purjehtiviin aluksiin.

· Neuvoston asetus (EY) N:o 1224/2009[4], joka on annettu 20 päivänä marraskuuta 2009 ja jossa säädetään EU:n yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen valvontaan ja täytäntöönpanoon sekä sääntöjen rikkomisesta määrättäviin seuraamuksiin liittyvistä toimista. Sitä sovelletaan sillihaihin sekä kaikkiin muihin EU:n yhteisen kalastuspolitiikan soveltamisalaan kuuluviin lajeihin;

· Neuvoston asetus (EY) N:o 1005/2008[5], joka on annettu 29 päivänä syyskuuta 2008 ja jolla vahvistetaan kalastustuotteiden EU:hun suuntautuvaan tuontiin sovellettavat säännöt.

Lisäksi Koillis-Atlantin kalastuskomitea (NEAFC) päätti marraskuussa 2010 pidetyssä vuosikokouksessaan kieltää kaikki sillihain kohdennetut kalastukset sääntelyalueellaan vuonna 2011.

Euroopan unionin asetuksia sovelletaan suoraan kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa.

[1]               EYVL L 61, 3.3.1997, s. 1.

[2]               EYVL L 61, 3.3.1997, s. 1.

[3]               Ks. oheinen linkki asetukseen: http://eurlex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2011:024:0001:0125:EN:PDF Sillihai kuuluu 5 artiklan 1 kohdan sekä liitteen I A (s. 29) ja 8 artiklan 1 kohdan e alakohdan soveltamisalaan.

[4]               Ks. oheinen linkki asetukseen: http://eurlex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2009:343:0001:0050:EN:PDF

[5]               Ks. oheinen linkki asetukseen: http://eurlex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2008:286:0001:0050:EN:PDF