YHTEINEN TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EU:n ja Tyynenmeren alueen kehityskumppanuuden uudistaminen /* JOIN/2012/06 final */
YHTEINEN TIEDONANTO EUROOPAN
PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN
KOMITEALLE EU:n ja Tyynenmeren alueen
kehityskumppanuuden uudistaminen 1. EU ja Tyynenmeren alue Tyynenmeren alueesta on tulossa yksi EU:n ja
monien sen strategisten kumppaneiden, kuten Yhdysvaltojen, Japanin, Kiinan,
Venäjän ja Intian, ulkopolitiikan painopiste. Tähän ovat vaikuttaneet alueen
kasvava geostrateginen merkitys ja yleinen tietoisuus siitä, miten alttiita
Tyynenmeren saaret ovat ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Myös muut
kahdenväliset kumppanit ja monenväliset instituutiot ovat lisäämässä
läsnäoloaan alueella. Useimmat EU:n jäsenvaltiot jättävät
ulkopoliittisten intressiensä ajamisen alueella EU:n tehtäväksi. EU käy
säännöllistä poliittista vuoropuhelua Tyynenmeren maiden ja alueiden kanssa ja
on niiden vaikutusvaltainen avunantaja ja kumppani. EU:lla on Tyynenmeren alueella kumppanuus 15
itsenäisen saarivaltion[1],
neljän merentakaisen maan ja alueen[2]
sekä Tyynenmeren saarten foorumin lisäksi Australian ja Uuden-Seelannin kanssa,
jotka ovat foorumin keskeisiä jäseniä ja samanmielisiä kumppaneita. Maailmanlaajuisena toimijana EU pyrkii
uudistamaan ja lujittamaan kumppanuuksiaan irtautumalla perinteisestä
avunantaja–avunsaaja-suhteesta. Vuonna 2006 laadittu Tyynenmeren aluetta
koskeva EU:n strategia[3]
oli ensimmäinen askel tähän suuntaan. Sen seurauksena EU:n ja Tyynenmeren
saarten foorumin välistä poliittista vuoropuhelua käydään nykyään
ministeritasolla. EU:n olisi lisättävä kehitysyhteistyöpolitiikkansa
vaikutusta asiasta laatimansa muutossuunnitelman[4] mukaisesti ja vakiinnutettava asemansa
alueen toiseksi suurimpana avunantajana Australian jälkeen[5]. Näin EU
voi tehostaa kumppanuuksien poliittista ulottuvuutta ja vuoropuhelua, jota se
käy Tyynenmeren alueen maiden kanssa aluetasolla sekä kahden- ja
monenvälisesti. Tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ihmisoikeuksien,
demokratian, hyvän hallintotavan ja kestävän kehityksen aloilla sekä varmistaa
YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden täysimääräinen noudattaminen
maailmanlaajuisesti. Tämä yhteinen tiedonanto perustuu Cotonoun
sopimukseen[6]
sekä EU:n Tyynenmeren-strategian täytäntöönpanosta saatuihin kokemuksiin. Siinä
keskitytään EU:n Tyynenmeren-suhteiden kehitysnäkökohtiin ja ehdotetaan
toimenpiteitä yhteistyön tehostamiseksi. Tärkeimpinä tavoitteina on · lisätä johdonmukaisuutta yhtäältä EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan,
ilmastopolitiikan ja muiden politiikan alojen (esim. kauppa, ympäristö,
kalastus ja tutkimus) ja toisaalta ihmisoikeuksien ja demokratian tukemisen
välillä; · mukauttaa ja järkeistää EU:n virallisen kehitysavun
täytäntöönpanotapoja ja lisätä ilmastorahoitusta Tyynenmeren alueella
lisäarvon, tulosten ja vaikutusten kasvattamiseksi; · tukea Tyynenmeren alueella sijaitsevien merentakaisten maiden ja
alueiden alueellista yhdentymistä ja parantaa niiden valmiuksia edistää EU:n
arvoja ja tulla inhimillistä kehitystä tukevan osallistavan ja kestävän kasvun
moottoreiksi; · laatia Tyynenmeren alueen maiden kanssa asialista yhteisistä
intresseistä YK:ta ja muita kansainvälisiä foorumeja varten; · yhdistää voimat samanmielisten kumppaneiden kanssa keskeisten
ihmisoikeuskysymysten ajamiseksi ja demokratiakehityksen tukemiseksi alueella. YK:ssa tehdyn yhteisen työn, tiiviimmän
poliittisen yhteistyön ja jäljempänä esiteltyjen toimintalinjoja koskevien
ehdotusten täytäntöönpanon tulokset olisi huomioitava ohjelmasuunnittelussa,
joka koskee EU:n kehitysyhteistyötä Tyynenmeren maiden ja alueiden kanssa
vuosina 2014–2020, sekä prosessissa, jolla EU uudistaa Tyynenmeren aluetta
koskevaa toimintastrategiaansa. 2. Tyynenmeren alueen
ainutlaatuisuus 2.1. Pieni koko, hajanainen
sijainti, monimuotoisuus ja haavoittuvuus Tyynenmeren saarivaltioissa ja alueilla asuu
10 miljoonaa ihmistä 552 000 neliökilometrin alueella, jota ympäröi 30
miljoonan neliökilometrin suuruinen talousvyöhyke ja joka sijaitsee
mahdollisimman kaukana EU:sta. Suurin osa Tyynenmeren maista ja alueista on
pieniä saarivaltioita. Niistä 10 kuuluu maailman 15 pienimmän talouden joukkoon
ja kolme on atolleja, joiden maanpinta nousee vain hieman merenpinnan
yläpuolella. Niiden väestö on vähälukuinen ja hajallaan varsin laajalla
alueella. Näiden maiden ja alueiden luonnonvarat sekä taloudelliset,
institutionaaliset ja inhimilliset resurssit ovat rajalliset, ammattitaitoisen
työvoiman maastamuuttoaste suuri ja palvelujen tarjoamisesta ja tavaroiden
tuonnista aiheutuvat kustannukset hyvin korkeat. Monien Tyynenmeren
saarivaltioiden ja alueiden taloudet ovat vahvasti riippuvaisia luonnonvarojen
hyödyntämisestä syntyvistä tuloista, kuten ulkomaisille aluksille myytävistä
kalastusluvista. Julkisella sektorilla on vahva asema, vaikka joissain maissa
on heikko hallinto, yksityissektorin on vaikea saada rahoitusta ja
mittakaavaetuja on hankala saavuttaa. Syrjäinen sijainti ja rajalliset
kaupankäyntimahdollisuudet puskevat nämä maat maailmantalouden reunamille. Monien
Tyynenmeren saarivaltioiden ja alueiden riippuvuus avusta ja hajanaisuus ovat
keskeisiä haasteita niiden kehitykselle. Konfliktista toipuvalla Itä-Timorilla on
samantyyppisiä rakenteellisia ongelmia kuin monilla muilla kehitysmailla. Se
osallistuu Tyynenmeren saarten foorumin toimintaan vain osittain ja toivoo
voivansa liittyä Kaakkois-Aasian maiden liittoon (ASEAN). Tyynellämerellä sijaitsevien
merentakaisten maiden ja alueiden kehitystaso on lähellä EU:n keskiarvoa, ja ne
ajavat alueen tiiviimpää yhdentymistä. Papua-Uuden-Guinean ja Fidžin yhteenlaskettu
osuus alueen maapinta-alasta on 88,6 prosenttia, bruttokansantuotteesta (BKT)
70 prosenttia ja väkiluvusta 74,5 prosenttia. Fidžissä ei ole vuoden 2006
jälkeen ollut perustuslain mukaista järjestystä, mutta maa on hitaasti
siirtymässä demokratiaan. Papua-Uusi-Guinea aikoo panostaa hallintoon
voidakseen hyötyä maksimaalisesti runsaista luonnonvaroistaan ja inhimillisistä
resursseistaan sekä kasvavasta yritystaloudesta olkoonkin, että valtaosa maassa
toimivista yrityksistä on ulkomaalaisomisteisia. 2.2. Kehitysaskelia ja
ilmastonmuutoksen vaikutuksia Tyynenmeren alueen todellinen rikkaus on sen
luonnon ainutlaatuinen monimuotoisuus ja monipuoliset ekosysteemit, jotka palvelevat
väestöä keskeisellä tavalla. Varsinkin Itä-Melanesian saaret, Uusi-Kaledonia ja
Polynesia-Mikronesia ovat todellisia monimuotoisuuden keskittymiä. Valtameriresursseja uhkaavat kuitenkin
saasteet, ylihyödyntäminen, elinympäristöjen muuttuminen ja haitalliset
vieraslajit, ja trooppisia metsiä puolestaan metsäkato ja metsien tilan
heikkeneminen. Koko alue on altis luonnononnettomuuksille,
jotka voivat aiheuttaa erittäin suuria inhimillisiä ja materiaalisia tuhoja. Väestönkehitys lisää ympäristöön ja
yhteiskuntaan kohdistuvia paineita entisestään. Nopeasti kasvava ja iältään
nuori väestö tarvitsee koulutusta, työpaikkoja ja tulonhankintamahdollisuuksia.
Vaikka ammattitaitoisen työvoiman maastamuutto onkin yksi keskeinen kehityksen
jarru, maastamuuttajien rahalähetykset ulkomailta ovat monien Tyynenmeren
maiden talouksien tukijalka. Muun muassa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa on
tänä päivänä suuria Tyynenmeren saarilta lähtöisin olevien asukkaiden
yhteisöjä. Demokratian periaatteita ja ihmisoikeuksia
kunnioitetaan lähes koko alueella. Poikkeuksen muodostaa Fidži siellä vuonna
2006 tehdyn vallankaappauksen jäljiltä. Tyynenmeren maat ovat kuitenkin
ratifioineet laiskasti ihmisoikeussopimuksia, ja naisiin kohdistuva väkivalta
ja naisten heikko edustus päätöksentekoelimissä on niissä yleistä. Tyynenmeren maat ovat hitaasti toipumassa
maailmanlaajuisesta kriisistä. Tähän on myötävaikuttanut Aasian voimakkaana
jatkuva kasvu. Yksityissektorin selviytymiskyky on edelleen kehno. Talouskasvu
oli vuonna 2010 keskimäärin 0,8 prosenttia. Ennusteiden mukaan se on 1,7
prosenttia vuonna 2011 ja pysyy alhaisena vuonna 2012 luonnonvaroiltaan
rikkaita maita (Papua-Uusi-Guinea, Salomonsaaret ja Nauru) ja Vanuatua lukuun
ottamatta. Matkailun odotetaan lisääntyvän ja maastamuuttajien rahalähetysten
elpyvän. Eniten kasvua uhkaa inflaatio, jota polttoaineiden ja elintarvikkeiden
korkeat hinnat ruokkivat. Itä-Timorissa öljytuloilla rahoitettujen julkisten
menojen kasvu johti siihen, että BKT nousi 9,5 prosenttia vuonna 2010, ja
kasvun ennustetaan nopeutuvan vuosina 2011 ja 2012. Useimmissa Tyynenmeren
maissa makrotalouden vakaus ja varsinkin velkataakan kestävyys aiheuttavat
kuitenkin edelleen huolta. Siinä missä Papua-Uusi-Guinea on jäljessä
kaikista vuosituhannen kehitystavoitteista, muut Tyynenmeren maat ovat edistyneet
lapsikuolleisuuden vähentämisessä; edistyminen muissa vuosituhattavoitteissa on
ollut vaihtelevaa. Itä-Timorissa edistyminen on ollut epätasaista. Se on
edistynyt hyvin köyhyyden vähentämisessä mutta huonosti terveyteen liittyvissä
tavoitteissa, mikä johtuu siitä, että valtaosa väestöstä kärsii puutteellisesta
elintarviketurvasta. Energiansaanti on yksi suurimmista haasteista.
Tyynenmeren pienet saarivaltiot ovat erittäin riippuvaisia pääasiallisen
energialähteensä eli öljyn tuonnista. Kansainvälisten hintojen epävakaus ja
kuljetuskustannukset kuormittavat suuresti kansallisia talousarvioita,
kasvattavat yleishyödyllisten laitosten ja yritysten toimintamenoja ja nostavat
elintarvikkeiden ja sähkön hintoja. Uusiutuviin energialähteisiin liittyvät
tekniikat ovat tarjonneet vaihtoehtoisia energiantuotantotapoja. Muutokset niin
energian tarjonnassa (saatavuus) kuin kysynnässä (hintojen kohtuullisuus) ovat
yhä suurempi uhka Tyynenmeren alueen energiavarmuudelle, jonka turvaamiseksi
laadittiin vuonna 2009 toimintakehys. Väestöstä vain noin 30 prosentilla on
sähköt, ja siitä valtaosa asuu kaupungeissa. Huonoin kattavuus (25 %) on
Papua-Uudessa-Guineassa, Salomonsaarilla ja Vanuatulla ja paras (95 %)
Cookinsaarilla, Guamissa, Naurussa, Niuessa, Pohjois-Mariaaneilla, Samoassa,
Tongassa, Tokelaussa ja Tuvalussa. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat tuntuneet
Tyynenmeren alueella jo vuosikymmenten ajan luonnononnettomuuksien, kuten
trooppisten hirmumyrskyjen ja tulvien, määrän ja voimakkuuden lisääntymisenä.
Merenpinnan nousu, meriveden tunkeutuminen ja rantaeroosio vähentävät
asuinrakentamiseen käytettävissä olevaa maa-alaa, uhkaavat infrastruktuuria,
vahingoittavat vesiviljelyä ja vaikuttavat makean veden varantoihin ja
maatalouteen. Vesihuolto on edelleen merkittävä haaste Tyynenmeren
saarivaltioissa ja alueilla, ja sen puute aiheuttaa vakavia, varsinkin naisiin,
lapsiin ja kaukaisimmilla saarilla asuviin yhteisöihin kohdistuvia
terveysuhkia. Veden lämpötilan nousu ja valtamerten happamoituminen ovat
lisärasite jo valmiiksi köyhtyneelle luonnon monimuotoisuudelle ja
heikentyneille ekosysteemeille, erityisesti koralliriutoille, mikä lisää
alttiutta ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Suurilla saarilla ilmastonmuutoksen
vaikutukset koetaan kuivuuden, maanvyörymien ja tulvien voimistumisena
manneralueilla. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen esimerkiksi omaksumalla
ekosysteemiin perustuvia lähestymistapoja voi osaltaan parantaa palvelujen
tarjontaa, uusiutuvien energialähteiden saatavuutta ja katastrofivalmiutta.
Sopeutumistoimet voivat toimia kehityksen moottoreina kaikissa Tyynenmeren
maissa. Onnettomuusriskin vähentäminen ekosysteemejä suojelemalla perustuu
siihen, että luonto valjastetaan osaksi ratkaisua. Sopeutumistoimilla voidaan
myös parantaa katastrofivalmiutta sellaisten onnettomuuksien varalta, jotka
eivät suoraan liity ilmastonmuutokseen. Papua-Uudessa-Guineassa on vielä runsaasti
aarniometsää, mutta sen pinta-ala on nopeasti kutistumassa eri tekijöiden, muun
muassa monien laittomina pitämien hakkuiden, seurauksena. Papua-Uusi-Guinea
voisi osaltaan torjua maailmanlaajuista ilmastonmuutosta siirtymällä kestävään
hakkuupolitiikkaan metsähallintoa ja maankäyttölainsäädäntöä parantamalla. Ilmastonmuutos käynnistää sarjan toisiinsa
kiinnittyviä vaikutuksia, jotka kohdistuvat muun muassa turvallisuuteen ja
sukupuolten tasa-arvoon. YK:n turvallisuusneuvosto on huomauttanut, että
merenpinnan noususta johtuva maapinta-alan kutistuminen saattaa olla
turvallisuusuhka varsinkin pienissä ja alavissa saarivaltioissa.[7] EU on
puolestaan todennut, että ilmastonmuutoksella on merkittävä vaikutus turvallisuuteen,
koska se moninkertaistaa uhat lisäämällä maankäyttöön sekä elintarvikkeiden ja
energian hintoihin kohdistuvia paineita, ruokkimalla maastamuuttoa ja
aiheuttamalla aavikoitumista.[8]
Ilmastonmuutos voi vaikuttaa naisiin ja miehiin eri tavalla. Tästä syystä
Tyynenmeren alueen ministerit ovat todenneet, että ilmastonmuutosstrategioita
laadittaessa on otettava paremmin huomioon naisten osaaminen, kokemukset ja
prioriteetit. Ministerit ovat todenneet myös sen, että sukupuolten epätasa-arvo
ja ihmisoikeusrikkomukset rapauttavat maiden valmiuksia puuttua
ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, ja kehottaneet alueen hallituksia lunastamaan
asiaa koskevat sitoumuksensa.[9]
Ilmastonmuutoksen vaikutusten on ennustettu
voimistuvan. Ne vievät pohjaa kehitysaskelilta ja kestävältä kasvulta ja
tekevät vuosituhattavoitteiden saavuttamisesta Tyynenmeren alueella entistä
paljon vaikeampaa. Kokonaisista maista voi tulla asuinkelvottomia tai ne voivat
kadota kartalta aiheuttaen väestöliikkeitä. 2.3. Tyynenmeren omat keinot
vastata kehityshaasteisiin Tyynenmeren alueen asukkaat ovat kamppailleet
rakenteellisten haasteiden kanssa jo vuosisatoja. Ajan mittaan niihin on
löytynyt maakohtaisia ratkaisuja, ja usein Tyynenmeren saarivaltiot ja alueet
ovat yhdistäneet voimansa aluetasolla poliittisen yhteistyön, rahoituksen,
kehityksen, kaupan, kalastuksen, turvallisuuden, lainvalvonnan,
ihmisoikeuksien, ympäristön, energian, sosiaali- ja kulttuuriasioiden,
liikenteen, infrastruktuurin, tutkimuksen ja televiestinnän kaltaisissa
kysymyksissä. Tyynenmeren maat ja alueet ovat jo reagoineet
ilmastonmuutokseen. Merenpinnan nousuun sopeutuakseen ne ovat istuttaneet uusia
mangrovemetsikköjä, suojelleet koralliriuttoja, rakentaneet rantavalleja,
altaita ja suolanpoistolaitoksia, kehittäneet uusia lajikkeita, tukeneet
viljelyn monipuolistamista tai siirtäneet infrastruktuureja ja/tai väestöä.
Jotkut maat ottavat muuttoliikkeen vaikutukset huomioon sopeutumistoimissaan.
Alueellista yhteistyötä tehdään paljon. Yksi esimerkki Micronesia Challenge
-niminen hanke, jonka puitteissa Mikronesian maat ja alueet pyrkivät
suojelemaan 30 prosenttia rannikkovesistä ja 20 prosenttia metsämaasta vuoteen
2020 mennessä. Ilmastotoimia, onnettomuusriskin vähentämistä ja
pelastusjohtamista varten on lisäksi olemassa kattavat alueelliset rakenteet. Toistaiseksi alueella toimii suhteellisen
pieni joukko avunantajia ja kehityskumppaneita, mutta heidän määränsä on kasvussa.
Australia ja Uusi-Seelanti ovat Tyynenmeren saarten foorumin jäseniä ja alueen
suurimmat kahdenväliset avunantajat. Tärkein monenvälinen kumppani on Aasian
kehityspankki. Yhdysvalloilla on vakiintuneet yhteistyöjärjestelyt (nk.
compacts) pohjoisella Tyynellämerellä. Taiwan, Japani ja Korea ovat lisäämässä
antamansa avun määrää, ja Kiinan rooli Tyynellämerellä kasvaa jatkuvasti. Myös
muut kahden- ja monenväliset kumppanit ovat aktivoitumassa alueella. Tyynenmeren alueen johtajat laativat vuonna
2009 avunantajille tarkoitetun Cairns Compact ‑nimisen aloitteen
kehitystyön koordinoinnin parantamiseksi. Aloitteella pyritään vähentämään avun
pirstaloitumista, helpottamaan sen hallinnointia ja parantamaan sen
tuloksellisuutta lisäämällä maajärjestelmien ja monivuotisten
rahoitussitoumusten käyttöä, yhdistämällä rahoitusvaroja, delegoimalla avun
täytäntöönpanoa ja laatimalla yhteisiä analyysejä. Tyynenmeren saarten foorumi
on laatinut yhdessä kehityskumppaneidensa kanssa etenemissuunnitelman foorumin
jäsenmaiden julkisten menojen hallinnoinnin, julkisten hankintojen,
vastuullisuuden ja seurantajärjestelmien kehittämiseksi. Tavoitteena on lisätä
maajärjestelmien käyttöä virallisen kehitysavun kanavointiin, mukaan lukien
budjettituen käyttö edellyttäen, että maa täyttää tukikelpoisuusehdot. Tyynenmeren alueen johtajat vahvistivat vuonna
2011, että ilmastonmuutos on alueen suurin yksittäinen uhka ja että sitä
koskeviin sopeutumistoimiin tarvitaan rahoitusta. Ilmastorahoituksen
saatavuuden ja hallinnoinnin parantamiseksi Tyynenmeren saarten foorumin jäsenmaiden
talousministerit suosittelivat, että rahoitustapojen pitäisi perustua avun
tuloksellisuuden periaatteisiin ja että ilmastonmuutostoimet olisi
sisällytettävä kansallisiin talousarvioihin ja kehityssuunnitelmiin.
Tavoitteena on käyttää maajärjestelmiä aina kun se on mahdollista, varsinkin
budjettitukea myönnettäessä, koska budjettituki on avun täytäntöönpanotavoista
kaikkien tuloksellisin. 3. EU:n ja Tyynenmeren alueen
kehitys- ja ilmastoyhteistyön tehostaminen EU:lla on ulkoista toimintaa varten käytössään
monenlaisia toimintalinjoja ja välineitä, jotka soveltuvat erityisen hyvin
Tyynenmeren alueelle. EU:n olisi edustustojensa ja päätoimipaikkansa
henkilöstön myötävaikutuksella esiinnyttävä alueella yhtenäisenä toimijana ja
edistettävä tehokkaammin EU:n arvoja sekä Tyynenmeren alueelle ja EU:lle
yhteisiä tavoitteita ja etuja monenvälisillä foorumeilla, kansainvälisissä
neuvotteluissa ja suhteissa muihin toimijoihin. Tyynenmeren alueen
painopisteiden mukaisilla, EU:n tasolla koordinoiduilla aloitteilla voitaisiin
maksimoida EU:n ulkoisten toimien lisäarvo alueella. Muutossuunnitelmasta[10] ja
budjettitukea koskevasta uudesta lähestymistavasta[11] annetuissa
komission tiedonannoissa ehdotetaan poliittisen toimintakehyksen tehostamista
EU:n kehitysyhteistyön keskittämiseksi ja sen vaikuttavuuden lisäämiseksi.
Keinoina esitetään maajärjestelmien ja budjettituen käytön edistämistä
mahdollisuuksien mukaan sekä toimintalinjoja koskevan vuoropuhelun tehostamista
tuloksellisuuteen ja hyvään hallintotapaan keskittyen. EU:n talousarviosta ja Euroopan
kehitysrahastosta (EKR) Tyynenmeren maille sekä merentakaisille maille ja
alueille vuosina 2008–2013 myönnettävän kehitys- ja ilmastorahoituksen määrä on
noussut huomattavasti ja on noin 785 miljoonaa euroa[12]. Tyynenmeren saarivaltioiden ja alueiden
rakenteelliset ongelmat tekevät niistä poikkeuksellisia kehitysavun
vastaanottajina ja toisaalta EU:n avusta alueelle erityisen tärkeää. EU:n
haasteet alueella linkittyvät toisiinsa. Tavoitteena on · lisätä alueelle annettuja rahoitussitoumuksia tehostamalla ja
täydentämällä nykyistä virallista kehitysapua kansainvälisissä neuvotteluissa
luvatulla, tuntuvalla ilmastorahoituksella sekä houkuttelemalla
investointirahoitusta muista lähteistä; · syventää poliittista vuoropuhelua ja muokata täytäntöönpanosääntöjä
uudistuksia paremmin tukeviksi Tyynenmeren alueen kumppaneiden vaikeudet ja
erityispiirteet huomioon ottaen lisääntyneen rahoitusavun vastaanottokyvyn
parantamiseksi; · vahvistaa koordinointia ja vähentää avun pirstaleisuutta Tyynenmeren
alueella; · parantaa varsinkin ilmastonmuutosasioiden koordinointia YK:ssa; · varmistaa, että muilla politiikoilla kuin kehitysyhteistyöpolitiikalla
edistetään Tyynenmeren alueen ja EU:n uudistunutta kehityskumppanuutta niin,
että talouskasvu sidotaan hyvään hallintotapaan, kestävyyteen ja jaettuun
vastuuseen julkishyödykkeistä. 3.1. Rahoituksen lisääminen Komission hallinnoimat EU:n varat eivät riitä
kattamaan Tyynenmeren alueen tarpeita. Siksi tarvitaan EU:n jäsenvaltioiden
kahdenvälisiä rahoitussitoumuksia, joiden painopisteenä on ilmastorahoitus.
Komissio ja Tyynenmeren saarten foorumin sihteeristö ovat antaneet yhteisen
julistuksen ilmastonmuutoksesta[13]
ja käynnistäneet sen johdosta yhteisen aloitteen[14]. Ne ovat
laatimassa toimintasuunnitelmaa yhteistyössä foorumin jäsenmaiden sekä EU:n
jäsenvaltioiden ja muiden toimielinten kanssa aloitteen tavoitteiden
toteuttamiseksi, EU:n toiminnan koordinoimiseksi Tyynenmeren alueella sekä
virallisen kehitysavun ja ilmastorahoitukseen myönnettyjen lisämäärärahojen
yhdistämiseksi muun muassa investointirahoitusta aktivoimalla. Sen lisäksi, että EU:n maantieteellisillä ja
temaattisilla ohjelmilla tuetaan ilmastonmuutokseen liittyvää toimintaa ja
instituutioiden kehittämistä, niiden avulla Tyynenmeren saarivaltiot ja alueet
voivat saada täydentävää ilmastorahoitusta (esim. vihreästä ilmastorahastosta,
yrityksiltä ja hiilimarkkinoilta). Ohjelmasuunnittelu ja toimintalinjoja koskeva
vuoropuhelu ovat jatkossakin tärkeimmät välineet yhteistyön painopisteitä määriteltäessä.
EU:n olisi muiden avunantajien kanssa toimintaa koordinoiden jatkettava
Tyynenmeren saarivaltioiden ja alueiden tukemista niiden pyrkiessä parantamaan
kansallisia kehityssuunnitelmia ja alakohtaisia politiikkoja. Tavoitteena on
jatkaa tuloshakuista kehitystä sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja sen
vaikutusten lieventämiseen tähtäävien strategioiden toteuttamista.
Samanaikaisesti on huolehdittava lisääntyneen avun moitteettomasta
hallinnoinnista ja toimintatapojen kestävyydestä. 3.2. Tyynenmeren alueelle sopivat
täytäntöönpanotavat EU:n muutossuunnitelmassa ehdotetaan, että
tulosten ja vaikutusten maksimoimiseksi EU:n yhteistyö keskitetään enintään
kolmelle alalle. Suurien saarivaltioiden tapauksessa keskittyminen kahteen tai
kolmeen alaan voi olla perusteltua, mutta valtaosassa pienempiä saaria pitäisi
valita vain yksi yhteistyöala. Tyynenmeren saarivaltioiden ja alueiden
rakenteelliset vaikeudet edellyttävät täytäntöönpanotapojen mukauttamista ja
hankepohjaisen lähestymistavan rajoittamista siitä pienikokoisille hallinnoille
aiheutuvan ylikuormituksen takia. Alakohtaiset ohjelmat ja budjettituki
soveltuvat paremmin kestävien tulosten tavoitteluun, koska ne on sovitettu
kansallisiin kehityssuunnitelmiin ja alakohtaisiin strategioihin. Toimintalinjoja
koskevan vuoropuhelun ja säännöllisten tulosarviointien ansiosta ne parantavat
osaltaan palvelujen tarjontaa sekä instituutioiden toiminnan, toimintalinjojen
ja sääntelyn tuloksia. Pitcairn, Salomonsaaret, Samoa, Tonga, Tuvalu,
Uusi-Kaledonia ja Vanuatu ovat saaneet budjettitukea, koska niissä on laadittu
terveet kansalliset kehityssuunnitelmat ja alakohtaiset strategiat, vahvistettu
julkista varainhoitoa ja noudatettu järkevää makrotalouskehystä. EU:n Tyynellämerellä rahoittaman alueellisen
yhteistyön tukena ovat hyvin toimivat alueelliset järjestöt, joilla on
jäsenmaidensa poliittinen tuki ja vakaa rahoituksellinen ja tekninen pohja.
Muiden avunantajien tapaan EU sovittaa avustussopimusten avulla toimintansa
näiden järjestöjen strategisiin työohjelmaiin ja tehokkaisiin tuloshakuisiin
seurantajärjestelmiin. EU:n apu pannaan jatkossakin täytäntöön
hankkeiden muodossa, jos tukikelpoisuus muiden täytäntöönpanotapojen osalta ei
täyty. Avulla tuetaan myös kansalaisjärjestöjen ja liike-elämän järjestöjen
aloitteita, yksittäisiä infrastruktuurihankkeita jne. 3.3. Valmiuksien kehittäminen ja
tehokkuuden lisääminen Monilla Tyynenmeren alueen hallituksilla on
rakenteellisia ongelmia, jotka heikentävät niiden valmiuksia parantaa
alakohtaisia politiikkoja ja julkisen varainhoidon järjestelmiä tai ottaa
ilmastonmuutos huomioon kehitysstrategioissaan. Alueellisten järjestöjen on
oltava avainasemassa näitä haasteita ratkottaessa. EU:n olisi tuettava
alueellisia järjestöjä, jotta ne voivat avustaa jäseniään politiikan
suunnittelussa ja harjoittamisessa sekä avun hallinnoinnissa ja
täytäntöönpanossa erityisesti ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja sen
vaikutusten lievittämisen aloilla. Lisäksi olisi edistettävä EU:n ja
Tyynenmeren alueen kumppanuuksia erityisasiantuntemuksen siirtämiseksi ja
institutionaalisen kehityksen tukemiseksi. 3.4. Koordinoinnin parantaminen
EU:n sisällä ja muiden kumppaneiden kanssa EU:n jäsenvaltioiden vähäinen edustus
Tyynenmeren alueella helpottaa kehitys- ja ilmastorahoituksen EU:n tasolla
tapahtuvaa yhteisohjelmointia ja yhdistämistä koskevien mahdollisuuksien
kartoittamista. EU:n ulkopuolisista kumppaneista koordinointi on kattavaa ja
yhä tiiviimpää Australian ja Uuden-Seelannin kanssa, ja se kattaa työnjaon ja
kaksisuuntaisen delegoidun yhteistyön. Siinä hyödynnetään suhteellisia etuja
optimaalisella tavalla, ja se toimii mallina muille EU:n ulkopuolisille
kumppaneille. Australia on ensimmäinen ei-eurooppalainen avunantaja, jonka
kanssa EU on sopinut avunantoa koskevista delegoidun yhteistyön järjestelyistä.
Niiden ansiosta Australian Agency for International Development (AusAID)
ja komissio voivat hyödyntää toistensa asiantuntemusta ja parantaa avun
tuloksellisuutta. 3.5. Ilmastonmuutosasioita
koskevan koordinoinnin parantuminen YK:ssa Tyynenmeren alueen ja EU:n yhteistyö
ilmastonmuutosasioissa on lisääntynyt yhteisen julistuksen (2008) ja yhteisen
aloitteen (2010) myötä. Yhteistyö on johtanut Tyynenmeren saarivaltioiden,
pienten saarivaltioiden ryhmän (AOSIS) ja pienten kehittyvien saarivaltioiden
osalta yhteiseen lähestymistapaan YK:n ilmastonmuutossopimuksen puitteissa.
Tyynenmeren saarten ja EU:n olisi jatkossakin pyrittävä sopimaan
ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sen vaikutusten lieventämistä koskevista
yhteisistä kannoista alueellisissa järjestöissä. Ilmastosopimuksesta Durbanissa käydyissä
neuvotteluissa vähiten kehittyneet maat, AOSIS ja EU antoivat yhteisen
julkilausuman, jossa ne toivoivat neuvotteluissa päästävän kunnianhimoiseen
lopputulokseen. EU:n olisi jatkettava tämän yhteisrintaman lujittamista
tavoitteenaan painostaa muita neuvottelukumppaneita asettamaan vaativammat
tavoitteet ilmastonmuutokseen sopeutumiselle ja sen vaikutusten
lieventämiselle. 4. EU:lle johdonmukaisempi
politiikkayhdistelmä Tyynenmeren alueella EU pyrkii Cotonoun sopimuksen ja EU:n
Tyynenmeren-strategian täytäntöönpanosta saatujen kokemusten perusteella
yhtenäistämään ulkopolitiikkansa ja sen välinevalikoimaa alueella sekä
johdonmukaistamaan Tyynenmeren-politiikkaansa vuosien 2014–2020 ohjelmointijaksoa
silmällä pitäen. Yhteistyö kaupan, kalastuksen, tutkimuksen ja
korkea-asteen koulutuksen aloilla voi sekin merkittävällä tavalla edistää EU:n
alueella harjoittaman politiikan yhtenäisyyttä. · EU ja Tyynenmeren alue tekevät runsaasti yhteistyötä kaupan alalla. EU
aikoo Papua-Uuden-Guinean ja Fidžin kanssa tehdyn väliaikaisen
kumppanuussopimuksen ja muiden maiden tekemien markkinoillepääsyä koskevien
tarjousten pohjalta jatkaa kattavien kauppa- ja kehityssopimusten tekemistä
kaikkien alueen maiden kanssa, sillä Tyynellämerellä sijaitsevien AKT-maiden
johtajat pitävät erittäin tärkeänä, että talouskumppanuussopimuksesta käytävät neuvottelut
saadaan vuoden 2012 aikana menestykselliseen päätökseen. Vaihtoehtoisesti
Tyynenmeren AKT-maat voisivat liittyä väliaikaiseen kumppanuussopimukseen,
jossa nimenomaan määrätään tällaisesta mahdollisuudesta. · EU:n ja Tyynenmeren alueen yhteistyö kalastuksen alalla perustuu EKR:n
merkittävän rahoituksen lisäksi kolmeen kahdenväliseen
kalastuskumppanuussopimukseen sekä läntisen ja keskisen Tyynenmeren
kalastuskomission puitteissa tehtävään monenväliseen kalastusalan yhteistyöhön.
EU lisää tukeaan kestävän kalatalouden kehittämiseen sekä laittoman,
ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen torjumiseen. Tyynenmeren alueen
ja EU:n olisi tehostettava läntisen ja keskisen Tyynenmeren kalastuskomissiossa
tekemäänsä yhteistyötä kalatalouden hyvän hallinnoinnin edistämiseksi. Sitä
varten voitaisiin harkita kokonaisvaltaisen kalastusstrategian laatimista
Tyynenmeren aluetta varten. Strategia pantaisiin täytäntöön EU:n eri alojen
(kalastus, kehitysyhteistyö, ympäristö ja tutkimus) välineitä tehokkaasti
hyödyntäen. · EU tehostaa tutkimuksen puiteohjelmansa avulla valmiuksiaan tutkia
Tyynenmeren alueen kysymyksiä, tukee alueen omia tutkimushankkeita ja edistää
EU:n ja Tyynenmeren alueen kumppaneiden välistä tutkimusyhteistyötä. · Erasmus Mundus -ohjelma tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia korkea-asteen
koulutuksen alalla. EU ottaa ihmisoikeudet, demokratian tukemisen
ja hyvän hallintotavan entistä tiiviimmin osaksi alueella käyttämäänsä
politiikkayhdistelmää. · EU vahvistaa yhteistyötä samanmielisten kumppaneiden kanssa tukeakseen
ihmisoikeussopimusten ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön
ratifiointia ja täytäntöönpanoa koko alueella. EU kiinnittää erityishuomiota
tiettyihin kysymyksiin, kuten naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja naisten
erittäin vähäiseen edustukseen alueen päätöksentekoelimissä. · EU jatkaa vaalitarkkailutoimintaa tarpeen mukaan ja tekee yhteistyötä
samanmielisten kumppaneiden kanssa laatiakseen koordinoidun strategian
demokratian palauttamiseksi Fidžiin. · EU jatkaa Tyynenmeren saarivaltioiden ja alueiden tukemista niiden
hallintojärjestelmien lujittamisessa, mukaan lukien ympäristön ja luonnonvarojen
hallinta, ja ajaa kaivosteollisuuden avoimuutta edistävän kansainvälisen
aloitteen (EITI) noudattamista. EU haluaa vahvistaa ilmastotoimien asemaa
politiikkayhdistelmässään ja aikoo siksi laatia EU:n toimijoille,
jäsenvaltioille ja jäsenvaltioiden diplomaattiedustustoille kokonaisvaltaisen
ilmastodiplomatiastrategian Tyynenmeren aluetta varten. Strategian
tarkoituksena on ilmastonmuutoksen huomioiminen kaikilla politiikan tasoilla,
ilmastotoimien täytäntöönpanon tukeminen sekä ilmastonmuutoksen ja kansainvälisen
turvallisuuden välisten kytkösten ymmärtäminen Tyynenmeren alueella. 5. Toimenpidesuositukset EU on sitoutunut Tyynenmeren alueeseen sekä
poliittisesti että vaikutusvaltaisena kehityskumppanina. Resurssien käydessä
yhä niukemmiksi on välttämätöntä lisätä tehokkuutta ja tuloksellisuutta
keskittymällä toimintaan, jonka vaikutukset ovat mittavat ja jonka EU-lisäarvo
on suuri, ja käyttämällä avun tuloksellisuutta edistäviä täytäntöönpanotapoja. (1)
Säännöllisen poliittisen vuoropuhelun, jota EU käy
Tyynenmeren saarivaltioiden, alueiden ja alueellisten järjestöjen sekä
samanmielisten kumppaneiden kanssa, pitäisi helpottaa yhteisten kantojen
muotoilua. Tavoitteena on varmistaa YK:n peruskirjan ja päätöslauselmien
noudattaminen maailmanlaajuisesti, edistää kestävien ja rauhanomaisten
ratkaisujen löytymistä maailman eri konflikteihin sekä tehostaa kehitys- ja
ilmastoyhteistyötä erityisesti YK:n ilmastosopimusneuvotteluissa. (2)
Vuoteen 2012 mennessä kaikki Tyynenmeren alueen
maat ovat saaneet ylimääräistä ilmastorahoitusta EU:lta ja osa niistä
rahoitusta vuosituhattavoitealoitteesta EKR:n vuosien 2008–2013 määrärahojen
lisäksi. Euroopan ulkosuhdehallinto ja komissio aikovat EU:n kehitysyhteistyötä
vuosiksi 2014–2020 ohjelmoidessaan esittää jäsenvaltioille Tyynenmeren alueen
yhteistä ohjelmasuunnittelua koskevia vaihtoehtoja sekä EU-tason mekanismin,
joka mahdollistaa EU:n ja kahdenvälisten resurssien yhdistämisen
ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sen vaikutusten lievittämistä varten
myönnettävään lisätukeen. (3)
Tuen, jota EU myöntää vaikutusten lieventämiseen
varsinkin Papua-Uudessa-Guineassa ja Salomonsaarilla, pitäisi edistää
synergioita metsälainsäädännön noudattamista, metsähallintoa ja puukauppaa koskevan
aloitteen (FLEGT) ja metsäkadosta ja metsien tilan heikkenemisestä aiheutuvien
päästöjen vähentämistä koskevan aloitteen (REDD) välillä. (4)
EU:n apu Tyynenmeren saarivaltioille ja alueille
olisi pantava täytäntöön parhaalla tapauskohtaisesti määritettävällä tavalla,
mukaan lukien budjettituki ja eri tapojen yhdistäminen. Komission ehdottamissa
EU:n budjettituen uusissa suuntaviivoissa tunnustetaan pienten kehittyvien
saarivaltioiden sekä merentakaisten maiden ja alueiden tarpeet ja
erityispiirteet. (5)
EU:n olisi edistettävä avun tuloksellisuuden
periaatteita Busanin korkean tason foorumin päätelmien ja sitoumusten
mukaisesti työnjako ja yhteisohjelmointi mukaan lukien. Samoin olisi suosittava
delegoitua yhteistyötä samanmielisten kumppanien kanssa Tyynenmeren alueella.
EU:n olisi pyrittävä sektoritasolla yhteistoimintaan muiden avunantajien kanssa
sopimalla yhteisistä, kumppanimaiden politiikkoja tukevista ohjelmista,
käyttämällä yhteisiä indikaattoreita, maksuperusteita ja arviointeja sekä
käymällä toimintalinjoja koskevaa vuoropuhelua kumppanimaiden hallitusten kanssa.
(6)
EU:n olisi Tyynenmeren saarten foorumin jäsenmaiden
talousministerien antaman ohjeistuksen ja Cairns Compact -aloitteen
mukaisesti pyrittävä kehittämään muiden kumppaneiden kanssa menetelmä, jolla
parannetaan ilmastorahoituksen saantia ja hallinnointia saarilla. Menetelmää
olisi testattava, jotta se voitaisiin ottaa käyttöön koko Tyynenmeren alueella.
(7)
EU:n olisi tehtävä yhteistyötä muiden avunantajien
kanssa niillä vuosituhattavoitteisiin liittyvillä aloilla, jotka ovat erityisen
alttiita ilmastonmuutoksen vaikutuksille (esim. vesihuolto ja uusiutuvat
energialähteet). EU:n olisi tuettava näillä aloilla toteutettavia, vihreää
kasvua edistäviä aloitteita muun muassa Tyynenmeren infrastruktuurivälineen
avulla. (8)
Jotta Tyynenmeren kumppaneiden valmiudet eivät
joutuisi liian kovalle koetukselle, EU:n olisi edistettävä muiden kumppaneiden
kanssa yhteisiä operaatioita, joita koordinoidaan Tyynenmeren saarivaltioiden,
alueiden ja alueellisten järjestöjen kanssa. (9)
EU:n olisi tuettava Tyynellämerellä sijaitsevien merentakaisten
maiden ja alueiden yhteistyöpyrkimyksiä naapureidensa kanssa muun muassa
ilmastonmuutosasioissa. (10)
Korkea edustaja ja komissio aikovat arvioida
vastuiden uudelleenjaon toteutuskelpoisuutta ja vaikutuksia voidakseen
maksimoida Tyynellämerellä sijaitsevien EU:n edustustojen tehokkuuden. Jako
tapahtuisi sen perusteella, miten lähellä Tyynenmeren kumppanimaita edustustot
sijaitsevat. (11)
EU:n olisi jatkossakin otettava
kansalaisyhteiskunnan, paikallisviranomaisten, yksityissektorin ja
tutkijayhteisön edustajat mukaan alueella tekemäänsä yhteistyöhön. Se voi
tapahtua tukemalla alueellista verkottumista sekä Tyynenmeren alueen ja EU:n
kumppanuuksia ja edistämällä yleistä kiinnostusta ja julkista keskustelua
Euroopassa huolenaiheista, jotka ovat yhteisiä Tyynenmeren saarivaltioille ja
alueille ja niiden väestölle. [1] Cookinsaaret
(ei äänioikeutta YK:ssa), Fidži, Itä-Timor, Kiribati, Marshallinsaaret,
Mikronesian liittovaltio, Nauru, Niue (ei äänioikeutta YK:ssa), Palau,
Papua-Uusi-Guinea, Salomonsaaret, Samoa, Tonga, Tuvalu ja Vanuatu. [2] Pitcairn,
Ranskan Polynesia, Uusi-Kaledonia sekä Wallis ja Futuna. [3] Päätelmät
Tyynenmeren aluetta koskevasta EU:n strategiasta (yleisten asioiden neuvoston
2743. kokous 17.7.2006). [4] Komission
tiedonanto EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan vaikutuksen lisääminen: muutossuunnitelma
(KOM(2011) 637, 13.10.2011). [5] Ks. OECD
DCD-DAC, Development Aid at a
glance – Statistics by region – Oceania – 2011 edition. [6] Vuoteen
2020 voimassa oleva Cotonoun sopimus sääntelee EU:n ja 79 Afrikan, Karibian ja
Tyynenmeren maan (nk. AKT-maat) välistä kumppanuutta politiikan,
kehitysyhteistyön ja kaupan aloilla. [7] YK:n
turvallisuusneuvoston avoin keskustelu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden
säilyttämisen ja ilmastonmuutoksen välisistä kytköksistä heinäkuussa 2011: http://www.un.org/News/Press/docs/2011/sc10332.doc.htm. [8] EU:n
ilmastodiplomatiaa koskevat päätelmät (ulkoasiainneuvoston 3106. kokous
18.7.2011.) [9] Ilmastonmuutosta
käsittelevä ministeritason seminaari, joka järjestettiin heinäkuussa 2011
samanaikaisesti Tyynenmeren alueen naisministerien neljännen tapaamisen kanssa.
[10] EU:n
kehitysyhteistyöpolitiikan vaikutuksen lisääminen: muutossuunnitelma (KOM(2011)
637, 13.10.2011). [11] Kolmansille
maille annettavaa EU:n budjettitukea koskeva uusi lähestymistapa (KOM(2011)
638, 13.10.2011). [12] Noin 730
miljoonaa euroa 10. EKR:stä (70 miljoonaa euroa merentakaisille maille ja
alueille) ja noin 56 miljoonaa euroa EU:n talousarviosta. [13] http://www.gcca.eu/usr//Joint-Declaration-PIFS-EU-2008.pdf. [14] http://www.gcca.eu/usr//Protocole-d-entente-Signe-a-Strasbourg.pdf.