KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista 21 päivänä lokakuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY (uudelleenlaadittu) tarkistaminen Tarkistaminen vuonna 2012 /* COM/2012/0765 final */
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE
JA NEUVOSTOLLE Energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle
suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista 21 päivänä lokakuuta 2009
annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY (uudelleenlaadittu)
tarkistaminen Tarkistaminen vuonna 2012 (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 1. Johdanto Komission edellytetään ekologista suunnittelua
koskevan direktiivin 21 artiklan nojalla arvioivan viimeistään vuonna 2012
ekologista suunnittelua koskevan direktiivin ja sen
täytäntöönpanotoimenpiteiden tehokkuutta ja sitä, onko direktiivin
soveltamisalaa aiheellista laajentaa koskemaan muita kuin energiaan liittyviä
tuotteita. 2. Direktiivin toimivuus Komissio käynnisti vuonna 2011 tutkimuksen
(jäljempänä ’arviointitutkimus’) arvioidakseen seuraavien tehokkuutta: i)
direktiivi ja sen täytäntöönpanotoimenpiteet, ii) ekologista suunnittelua
koskeva menetelmä, iii) direktiivin 15 artiklassa kuvattuja
täytäntöönpanotoimenpiteitä koskevat vähimmäisedellytykset, iv)
markkinavalvonta sekä v) itsesääntelyä koskevat toimenpiteet.[1] Erillinen tutkimus toteutettiin ekologista
suunnittelua koskevan menetelmän saattamiseksi ajan tasalle. Sen seurauksena
laadittiin energiaan liittyvien tuotteiden ekologista suunnittelua koskeva
menetelmä.[2]
Arviointitutkimuksessa todettiin, että
ekologista suunnittelua koskeva direktiivi on yleisesti ottaen saavuttanut
sille asetetut poliittiset tavoitteet (tavaroiden vapaa liikkuvuus ja
ympäristönsuojelu), eikä direktiivin tarkistamista katsota tällä hetkellä
tarkoituksenmukaiseksi tai välttämättömäksi sen tai sen
täytäntöönpanotoimenpiteiden tehokkuuden lisäämiseksi. Tutkimuksessa todettiin erityisesti seuraavaa: ·
Direktiivi täyttää periaatteessa poliittiset
tavoitteensa. Täytäntöönpanotoimenpiteiden pääpaino on vuodesta 2005 lähtien
ollut energiatehokkuudessa. Käytettävissä olevista tiedoista ilmenee, että
kaikki ekologista suunnittelua koskevilla täytäntöönpanotoimenpiteillä
säännellyt tuotteet ovat tulleet energiatehokkaammiksi.[3] ·
Tässä vaiheessa on liian aikaista arvioida
asianmukaisesti direktiivin ja pakollisten täytäntöönpanotoimenpiteiden ja
itsesääntelytoimenpiteiden täyttä vaikutusta, koska niitä ei ole vielä
sovellettu riittävän kauan. Arvioinnin ajankohtaan mennessä oli annettu
kaksitoista ekologista suunnittelua koskevaa asetusta, joista yhden osalta
tason 1 vaatimukset eivät olleet vielä tulleet voimaan, ja kahdeksan
täytäntöönpanotoimenpiteen osalta tason 2 vaatimukset eivät olleet vielä
tulleet voimaan. Komissio ei myöskään ole vielä virallisesti hyväksynyt
kumpaakaan ehdotettua vapaaehtoista sopimusta.[4]
·
Ekologista suunnittelua koskevan direktiivin 15
artiklassa määriteltyjen ekologista suunnittelua koskevien
täytäntöönpanotoimenpiteiden ohjeellisten kriteerien katsotaan edelleen olevan
asianmukaiset. ·
Energiaan liittyvien tuotteiden ekologista
suunnittelua koskevaa (uutta) menetelmää käsittelevässä tutkimuksessa on
paneuduttu useisiin menetelmäkysymyksiin. Tutkimuksessa todettiin myös erinäisiä
ekologista suunnittelua koskevan direktiivin ja sen
täytäntöönpanotoimenpiteiden soveltamiseen EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla
liittyviä haasteita, mm. seuraavat: ·
Monimutkainen ja pitkällinen valmistelumenettely. ·
Puutteelliset tiedot päätöksentekijöiden tueksi
(esim. markkinasuuntaukset ja teknologiset muutokset, markkinatiedot,
markkinavalvontatoimista saatavat suorituskykyä koskevat tiedot jne.). ·
Ekologista suunnittelua koskevien toimenpiteiden
puutteellinen koordinointi muun EU-lainsäädännön kanssa (mm. sähkö- ja
elektroniikkalaiteromusta, tiettyjen vaarallisten aineiden käytön
rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa ja rakennusten
energiatehokkuudesta annetut direktiivit). ·
Riittämättömät resurssit selviytyä kasvavasta
sääntely-, viestintä- ja standardointityöstä. ·
Tiettyjen vaatimusten tavoitetasoa koskeva epäilys;
tämä koskee erityisesti tasoa 1. ·
Vielä käytettävissä oleva potentiaali käsitellä
energiaan liittyvien tuotteiden muita kuin energiaan liittyviä näkökohtia
(esim. materiaalitehokkuus, kierrätettävyys jne.). ·
Viivästykset sopivien yhdenmukaistettujen
standardien laadinnassa. ·
Riittämätön ja tehoton markkinavalvonta.[5] Komissio on tutkimuksen pohjalta tehnyt
päätelmiä toteutettavista toimista. Komissio ryhtyy erityisesti toimiin,
joilla pyritään osaltaan parantamaan direktiivin ja sen
täytäntöönpanotoimenpiteiden soveltamista. Seuraavassa luetellaan
kaikkein tärkeimmät toimet: ·
Muu kuin sääntelyyn liittyvä työ (erityisesti
viestintätoimet) olisi siirrettävä ulkopuolisille tahoille, jotta komission
resurssit voitaisiin käyttää oikeudellisesti sitovien säädösten kehittämiseen
ja täytäntöönpanoon. Komissio aikoo käyttää Europe Direct -tiedotuspisteitä[6] vastatakseen ekologista
suunnittelua, energiamerkintöjä ja renkaiden merkintöjä koskeviin yleisöltä
saatuihin kyselyihin. Lisäksi komissio perustaa yhdessä kilpailukyvyn ja
innovoinnin toimeenpanoviraston (EACI) kanssa erityisen viestinnän
neuvontapalvelun, joka antaa tukea i) ekologista suunnittelua ja
energiamerkintöjä käsittelevien tiedotuskampanjoiden valmistelussa ja toteuttamisessa
ja ii) kansalaisten, sidosryhmien ja muiden asianosaisten esittämiin kyselyihin
vastaamisessa. ·
Muiden EU:n elinten, kuten Yhteisen
tutkimuskeskuksen ja EACIn, teknistä asiantuntemusta olisi hyödynnettävä
vastaisuudessakin. Esimerkiksi Yhteinen tutkimuskeskus osallistuu vahvemmin
uusien täytäntöönpanotoimenpiteiden teknisen puolen kehittelyyn ja valikoituja
tuoteryhmiä koskevan standardointityön seurantaan ja on mukana kehittämässä
integroidumpaa lainsäädäntömenettelyä eri säädöksille (ekologinen suunnittelu,
energiamerkinnät, ympäristömerkki, ympäristöä säästävä julkinen hankinta,
sähkö- ja elektroniikkalaiteromu, tiettyjen vaarallisten aineiden käytön
rajoittaminen sähkö- ja elektroniikkalaitteissa jne.) ·
Sidosryhmien (jäsenvaltiot, teollisuus ja valtiosta
riippumattomat järjestöt) asiantuntemusta olisi käytettävä laajemmin
erityisesti nykyisten täytäntöönpanotoimenpiteiden tarkastelussa ja
tarkistamisessa.[7] ·
Nyt ollaan myös luomassa tietokanta
energiatehokkuudesta ja muista EU:n markkinoille saatettujen tuotteiden
ympäristönäkökohdista. ·
Ulkopuolisia asiantuntijoita (myös uuteen
lähestymistapaan liittyviä konsultteja) olisi käytettävä, jotta voitaisiin
seurata tarkemmin Euroopan standardointielinten standardointityötä ekologista
suunnittelua koskevien täytäntöönpanotoimenpiteiden alalla. Lisäksi olisi
tuettava valtiosta riippumattomia järjestöjä, jotta ne voivat olla aktiivisesti
mukana standardointityössä. ·
Olisi käynnistettävä vuosittainen
markkinavalvontaan liittyvien tietojen keruu sekä markkinavalvontaa koskeva
yhteinen toiminta kansallisten viranomaisten välillä Älykäs energiahuolto
Euroopassa -ohjelman vuoden 2013 työohjelman puitteissa ekologista suunnittelua
ja energiamerkintöjä koskevan lainsäädännön täytäntöönpanon tehostamiseksi.
Lisäksi ollaan luomassa tietokanta energiatehokkuudesta ja muista EU:n
markkinoille saatettujen tuotteiden ympäristönäkökohdista. 3. Direktiivin soveltamisalan laajentaminen Tutkimuksessa arvioitiin direktiivin 21
artiklan mukaisesti myös sitä, onko direktiivin soveltamisalaa aiheellista
laajentaa koskemaan muita kuin energiaan liittyviä tuotteita. Komissio totesi tutkimuksen pohjalta, että
tällä hetkellä ekologista suunnittelua koskevan direktiivin soveltamisalaa ei
ole tarpeen laajentaa koskemaan muita kuin energiaan liittyviä tuotteita. Tutkimuksessa todettiin erityisesti seuraavaa: ·
Direktiivin nykyisestä soveltamisalasta on vielä
liian vähän kokemusta (sitä laajennettiin vuoden 2009 uudelleenlaadinnan
yhteydessä energiaan liittyviin tuotteisiin). Tähän mennessä kaikki komission
valmistelemat täytäntöönpanotoimenpiteet koskevat energiaa käyttäviä tuotteita.
Ekologista suunnittelua koskeva työsuunnitelma vuosiksi 2012–2014 sisältää
ensimmäiset energiaan liittyvät tuoteryhmät, kuten ikkunat ja lämpöeristeet. ·
Ekologisesta suunnittelusta vuonna 2005 annetun
direktiivin ja ekologista suunnittelua koskevan ensimmäisen työsuunnitelman
(2009–2011) nojalla toteutettavan sääntelytyön saattaminen päätökseen on nyt
ensisijaisen tärkeää. Muuten työmäärän kasvaessa – kun on pantava täytäntöön
nykyiset työsuunnitelmat[8]
ja käynnistettävä uusia tuoteryhmiä koskevat taustaselvitykset – muita kuin
energiaan liittyviä tuoteryhmiä koskeva sääntelytyö saattaa lykkääntyä (ainakin
vuoteen 2015 asti). ·
Muita kuin energiaan liittyviä tuotteita varten
olisi luotava erilainen toimintamalli. Toisin kuin energiaan liittyvien
tuotteiden kohdalla monien muiden kuin energiaan liittyvien tuotteiden (esim.
elintarvikkeiden, juomien, tekstiilien) merkittävät ympäristövaikutukset
ajoittuvat lähinnä tuotteen elinkaaren varhaisimpaan vaiheeseen (esim.
raaka-aineiden tuottaminen karjankasvatuksen ja kasvinviljelyn avulla) ja näin
ollen tuotetestaus ei enää riittäisi vaatimustenmukaisuuden arvioimiseksi. ·
Ekologista suunnittelua koskevia
täytäntöönpanokelpoisia vaatimuksia on tätä nykyä huomattavan vaikea vahvistaa
niille muille kuin energiaan liittyville tuoteryhmille, jotka tarjoavat
suurimmat säästömahdollisuudet.[9]
4. Päätelmät Komissio kuuli 19. huhtikuuta 2012 ekologisen
suunnittelun kuulemisfoorumia arviointitutkimuksen suosituksista ja sen
alustavista päätelmistä. Sidosryhmät ovat laajalti kannattaneet
komission näkemystä siitä, miten direktiivin ja sen
täytäntöönpanotoimenpiteiden tehostamisessa olisi edettävä ja mitä sen
soveltamisalan osalta olisi tehtävä.[10] Komissio katsoo näin ollen, ettei
ekologista suunnittelua koskevan direktiivin tarkistamiseen ole välitöntä
tarvetta eikä sen soveltamisalaa myöskään ole tarpeen laajentaa koskemaan muita
kuin energiaan liittyviä tuotteita. Komissio ehdottaa seuraavanlaista
toimintamallia: ·
Tässä tarkastelussa käsiteltyjä ekologista
suunnittelua koskevan direktiivin tiettyjä näkökohtia voidaan tarvittaessa
arvioida uudelleen, kun energiamerkintöjä koskevaa direktiiviä tarkastellaan
uudelleen vuonna 2014. Samaan energiaan liittyvään tuotteeseen sovellettavien
ekologista suunnittelua koskevien täytäntöönpanoasetusten ja energiamerkintöjä
koskevien delegoitujen asetusten vaikutukset liittyvät usein toisiinsa ja
täydentävät toisiaan. ·
Ekologista suunnittelua koskevan direktiivin
tiettyjä näkökohtia tarkastelevassa mahdollisessa tulevassa
arviointitutkimuksessa olisi ·
otettava huomioon vuonna 2011 toteutetun
arviointitutkimuksen tulokset ja tarvittaessa saatettava sen suositukset ajan
tasalle ·
kiinnitettävä erityistä huomiota – saatavilla
olevan uuden näytön valossa – niihin näkökohtiin, joita ei ehkä
täysimääräisesti arvioitu vuoden 2011 arviointitutkimuksessa (esim.
täytäntöönpanotoimenpiteiden ja yhdenmukaistettujen standardien toimivuus ja
kyseisen kahden direktiivin täytäntöönpanon tiiviimpi koordinointi). Komissio aikoo edelleen tehdä yhteistyötä
jäsenvaltioiden ja sidosryhmien kanssa ekologista suunnittelua koskevan
direktiivin ja sen täytäntöönpanotoimenpiteiden täytäntöönpanon parantamiseksi. [1] Lopullinen kertomus (joka julkaistiin maaliskuussa 2012)
löytyy osoitteesta http://cses.co.uk/ecodesign_evaluation. [2] Uusi menetelmä löytyy osoitteesta http://www.meerp.eu/. [3] Kolmessa tapauksessa (kotitalouksien valaistus,
valmiustila, kiertovesipumput) ekologista suunnittelua koskevat vaatimukset
ovat suoraan vaikuttaneet tähän. Yhdessä tapauksessa (televisiot)
teknologisella muutoksella katsotaan olleen suurin merkitys. Yhdessä tapauksessa
(ulkoiset virtalähteet) ei ole saatavilla tarpeeksi tietoja
täytäntöönpanotoimenpiteen vaikutusten arvioimiseksi. [4] Monitoimisovittimia koskeva vapaaehtoinen sopimus on
määrä saada tunnustettua vielä vuonna 2012, ja kuvantamislaitteita koskeva
sopimus tunnustetaan vuonna 2013. [5] Arviolta 10–20 prosenttia täytäntöönpanotoimenpiteiden
piiriin kuuluvista tuotteista ei vastaa vaatimuksia. [6] Ks. http://europa.eu.int/europedirect/index_fi.htm. [7] Yhtätoista täytäntöönpanotoimenpidettä tarkistetaan
vuoden 2014 loppuun mennessä (kahdeksan koskee ekologista suunnittelua ja kolme
energiamerkintöjä). [8] Lähinnä täytäntöönpano-, viestintä- ja oikeudellisia
toimia sekä 35 standardin työstämistä. [9] Tuotevaatimuksia näyttää olevan mahdollista vahvistaa
sellaisille muille kuin energiaan liittyville tuotteille kuin huonekaluille,
puhdistuskemikaaleille, patjoille ja leluille. Näiden tuotteiden osuus muiden
kuin energiaan liittyvien tuotteiden kaikista ympäristövaikutuksista on
kuitenkin vähäinen. [10] Ks. ekologisen suunnittelun kuulemisfoorumin pöytäkirja
19. huhtikuuta 2012 osoitteessa
http://ec.europa.eu/enterprise/policies/sustainable-business/ecodesign/consultation-forum/files/20120419_minutes_en.pdf.