Johdanto

EU:n tämänhetkinen talous- ja finanssikriisi on käynnistänyt perusteellisen muutoksen. Sen vaikutus on nähtävissä talouksiemme syvällisenä rakenneuudistuksena, joka on parhaillaan käynnissä. Tämä prosessi aiheuttaa häiriöitä, se on poliittisesti haastava ja yhteiskunnallisesti vaikea. Se on kuitenkin välttämätön, jotta voidaan luoda tulevalle kasvulle ja kilpailukyvylle perusta, joka on yhtä aikaa älykäs, kestävä ja osallistava.

Tarvittavien uudistusten jatkamiseksi EU:n on voitava osoittaa, että sen politiikat toimivat, että ne tuottavat ajan mittaan tuloksia ja että niiden täytäntöönpanon vaikutukset kohdistuvat yhteiskuntaan oikeudenmukaisesti. Aikaisempien virheiden korjaaminen ja EU:n ohjaaminen kestävämmän kehityksen uralle on jäsenvaltioiden ja EU:n toimielinten yhteisellä vastuulla. EU tunnustaa sen, että taloutemme liittyvät läheisesti toisiinsa, ja se onkin parhaillaan uudistamassa talouden ohjausjärjestelmäänsä sen varmistamiseksi, että nykyisiin ja tuleviin haasteisiin voidaan vastata paremmilla toimilla.

Tämä vuotuinen kasvuselvitys käynnistää vuoden 2013 talouspolitiikan EU-ohjausjakson ja siinä esitetään, kuinka tätä yhteistä vastuuta voidaan käyttää muutoksen aikaansaamiseksi kaikkialla EU:ssa ja perustan luomiseksi kasvu-uralle palaamiselle ja työpaikkojen luomiselle.

Tausta

EU:n taloudellinen tilanne on pysynyt epävakaana vuonna 2012. Kun tarkastellaan koko vuotta, BKT:n odotetaan nyt supistuvan 0,3 prosenttiyksikköä EU:ssa ja 0,4 prosenttiyksikköä euroalueella. Kestävän elpymisen tielle pääseminen vie aikaa[1]. Kasvu on ollut heikkoa useiden vuosien ajan, minkä seurauksena kriisillä on vakavia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Sosiaaliturvajärjestelmät vaimensivat aluksi joitakin vaikutuksia, mutta nyt vaikutus tunnetaan kaikkialla. Työttömyys on lisääntynyt merkittävästi, ja puute ja köyhyys ovat nousussa. Nämä vaikeudet ovat erityisen näkyviä euroalueella, mutta ne ulottuvat myös euroalueen ulkopuolelle.

Kriisin pituuden vuoksi jäsenvaltiot eivät ole pystyneet jatkamaan työllisyyttä, T&K:ta, ilmastoa/energiaa, koulutusta ja köyhyyden torjuntaa koskevien Eurooppa 2020 ‑tavoitteidensa täyttämistä. Kaiken kaikkiaan Eurooppa on jäljessä tavoitteistaan[2]. Edistystä tarvitaan kuitenkin kaikilla näillä aloilla, jotta voidaan siirtyä kohti älykästä, kestävää ja osallistavaa eurooppalaista taloutta.

Haasteet vaihtelevat paljon maasta toiseen ja euroalueen sisällä, ja odotettavissa oleva hidas elpyminen tekee tilanteesta vaikean koko EU:lle. Julkisten ja yksityisten toimijoiden velkaantumisasteet rajoittavat mahdollisuuksia uusiin toimintoihin ja investointeihin. Vero- ja rahapoliittisia välineitä on käytetty runsaasti eikä liikkumavaraa ole enää paljon. Rakenteelliset uudistukset ovat olennainen osa Euroopan kilpailukyvyn palauttamisessa, mutta tällaisten päätösten tekeminen on usein vaikeaa. Avoimuus nykyisten politiikkojen tavoitteista ja yhteiskuntaan kohdistuvan vaikutuksen oikeudenmukaisuuden varmistaminen ovat erittäin tärkeitä tekijöitä uudistusvauhdin ylläpitämiseksi.

Lyhyen aikavälin näkymät ovat edelleen epävarmat, mutta myös myönteisempiä suuntauksia esiintyy. Pitkän ajan kuluessa syntynyttä makrotalouden epätasapainoa ollaan nyt korjaamassa, ja Euroopan tiettyjen osien kilpailukyky on palautumassa, vaikka suorituskyvyn erojen poistaminen onkin vielä kaukana[3]. Julkisen talouden vakauttamisessa edistytään, ja merkittäviä toimia on toteutettu jännitteiden pienentämiseksi rahoitusmarkkinoilla. Mikä tärkeintä, perusteellisia uudistuksia toteuttaneissa maissa on alustavia merkkejä siitä, että uudistukset alkavat tuottaa tuloksia, julkisen ja yksityisen sektorin velkaantuneisuus on pienentynyt joissakin jäsenvaltioissa ja vienti on lisääntynyt useissa sellaisissa maissa, joiden kauppavaje oli aikaisemmin suuri.

EU:n tasolla on vuonna 2012 jo tehty paljon rahoitusjärjestelmien heikkouksien, valtionvelkamarkkinoiden jännitteiden ja heikon talouskasvun välisen noidankehän murtamiseksi, jotta voitaisiin luoda edellytykset kestävälle elpymiselle:

§ Euroopan vakausmekanismin perustaminen luo vakuuttavan varautumisjärjestelyn, josta on apua niille euroalueen maille, joilla on rajalliset mahdollisuudet saada rahoitusta.

§ Valtion- ja hallitusten päämiesten kesäkuussa 2012 järjestetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa hyväksymän kasvu- ja työllisyyssopimuksen pitäisi edistää EU:n lainsäätäjän ja kaikkien hallintotasojen toimia käytettävissä olevien kasvua edistävien tekijöiden hyödyntämiseksi aina sisämarkkinapakettien täytäntöönpanosta kohdennetumpaan EU:n rakennerahastojen käyttöön asti. Komissio on hiljattain ehdottanut myös strategiaa energiamarkkinoiden toiminnan parantamiseksi sekä toimenpiteitä, joilla vahvistetaan teollisuuspolitiikkaa.

§ Talouden ohjausjärjestelmän vahvistamista erityisesti euroalueella koskevia uusia sääntöjä ollaan panemassa täytäntöön (ns. six pack -lainsäädäntö), niistä ollaan sopimassa (sopimus talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta) tai niistä sovittaneen pian (ns. two pack ‑lainsäädäntö).

§ Euroopan keskuspankki on toteuttanut laajamittaisia toimia rahoitusjärjestelmän vakauden turvaamiseksi euroalueella.

Keskusteluja käydään myös muista tärkeistä päätöksistä, jotka vaikuttavat Euroopan tulevaisuuteen:

§ EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä vuosille 2014–2020 on vielä päästävä yleiseen sopimukseen. Tämä on tärkeää kasvun ja kilpailukyvyn palauttamiseksi kaikkialla Euroopassa ja Eurooppa 2020 -tavoitteiden saavuttamiseksi.

§ Talous- ja rahaliiton vahvistamiseksi harkitaan merkittäviä toimenpiteitä. Komissio esittää tämän kasvuselvityksen kanssa samanaikaisesti todellista talous- ja rahaliittoa koskevan suunnitelman. Eurooppa-neuvoston joulukuun 2012 kokouksessa keskustellaan myös näistä asioista.

Jäsenvaltioiden toimien pitäisi perustua heinäkuussa 2012 annettuihin vuotuisiin maakohtaisiin suosituksiin[4]. Niiden täytäntöönpanosta käydään jatkuvaa vuoropuhelua jäsenvaltioiden ja komission välillä, ja edistystä arvioidaan ensi keväänä. Kuten EU-ohjausjaksoa koskevasta Euroopan parlamentin mietinnöstä[5] ilmenee, EU:n tason seurannalla on suuri merkitys jäsenvaltioiden omien toimien koordinoinnin ja täydentämisen kannalta.

Ensisijaiset tavoitteet

Tämän vuotuisen kasvuselvityksen tarkoituksena on vahvistaa EU:n taloudelliset ja yhteiskunnalliset prioriteetit vuonna 2013 antamalla jäsenvaltioille ja EU:lle politiikan harjoittamista koskevia yleisiä ohjeita. Sillä käynnistetään kolmas talouspolitiikan eurooppalainen ohjausjakso, jonka puitteissa kansallisia tuloksia ja ensisijaisia tavoitteita tarkastellaan yhdessä EU:n tasolla kunkin vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Eurooppa-neuvosto antaa ohjeita maaliskuussa 2013, ja jäsenvaltioiden on määrä esittää uudet kansalliset ohjelmansa huhtikuun 2013 puoliväliin mennessä, minkä jälkeen komissio esittää päivitetyt maakohtaiset suositukset.

Lyhyen aikavälin haasteena on luottamuksen palauttaminen ja taloudellisen ja rahoitustilanteen vakauttaminen samalla kun tehdään rakenteellisia uudistuksia, jotka mahdollistavat talouden muutoksen keskipitkällä aikavälillä. Tällainen sopeutuminen vie aikaa, joten nyt on tarpeen toimia.

Niiden myönteisten merkkien pohjalta, joiden mukaan jo käynnistetyillä uudistuksilla on vaikutusta, komissio katsoo, että viime vuoden katsauksessa esitetyt ensisijaiset tavoitteet ovat edelleen suurelta osin päteviä ja että kansallisen ja EU:n tason toimissa olisi myös vuonna 2013 keskityttävä seuraaviin viiteen ensisijaiseen tehtävään:

§ eriytetyn, kasvua edistävän julkisen talouden vakauttamisen jatkaminen

§ talouden normaalin luotottamisen palauttaminen

§ nykyisen ja tulevan kasvun ja kilpailukyvyn edistäminen

§ työttömyyteen ja kriisin sosiaalisiin seurauksiin puuttuminen

§ julkishallinnon nykyaikaistaminen.

1. Eriytetyn, kasvua edistävän julkisen talouden vakauttamisen jatkaminen

Kriisin seurauksena valtion velkasuhde on muutamassa vuodessa noussut euroalueella keskimäärin 60 prosentista 90 prosenttiin suhteessa BKT:hen. Julkista taloutta on kiireesti korjattava, jotta voidaan ylläpitää nykyisiä sosiaaliturvajärjestelmiä ja julkisia palveluja, pitää valtiolle ja muille viranomaisille aiheutuvat jälleenrahoituskustannukset kurissa ja välttää kielteiset heijastusvaikutukset muuhun talouteen ja vaikutusten mahdollinen leviäminen muihin maihin. Väestörakenteen kehitys lisää myös jatkossa painetta, joka kohdistuu ikääntymiseen liittyviin menoihin. Erityistä huomiota on kiinnitettävä finanssipolitiikkaan euroalueella, jolla kestämättömän kansallisen finanssipolitiikan vaikutus muihin jäsenvaltioihin on paljon voimakkaampi kuin muualla.

Nyt vallalla oleva yleinen suuntaus julkisen talouden vakauttamiseen näyttää tuottavan tulosta: julkistalouden alijäämien odotetaan laskevan euroalueella keskimäärin 6 prosentista suhteessa BKT:hen vuonna 2010 hieman yli 3 prosenttiin vuonna 2012. Julkisen velan odotetaan saavuttavan huippunsa euroalueella ensi vuonna sen noustessa 94,5 prosenttiin suhteessa BKT:hen. Koko EU:n julkinen velka saavuttanee huippunsa vuonna 2014, minkä jälkeen sen määrän suhteessa BKT:hen pitäisi alkaa laskea.

Julkisen talouden vakauttaminen voi vaikuttaa kielteisesti kasvuun lyhyellä aikavälillä. Tämä vaikutus on todennäköisesti voimakkaimmillaan finanssikriisien aikana, jolloin muidenkin taloudellisten toimijoiden rahoitusehdot ovat tiukat. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa tekijä, jolla on merkitystä kasvun kannalta: sopeutustoimien koostumuksesta riippuen finanssipolitiikan kerrannaisvaikutus vaihtelee. Kokemus on esimerkiksi osoittanut, että niissä maissa, joissa julkisten menojen osuus BKT:stä on suhteellisen suuri ja veroaste suhteellisen korkea, julkisen talouden vakauttaminen leikkaamalla menoja tukee kasvua paremmin pitkällä aikavälillä kuin verotuksen kiristäminen entisestään. Vuosina 2009–2012 julkisen talouden vakauttaminen tapahtui käyttämällä sekä meno- että tulopuolen toimenpiteitä suurin piirtein samassa määrin: julkisten menojen ennustetaan vähentyneen 2 prosenttiyksikköä suhteessa BKT:hen ja tulojen kasvaneen 1,3 prosenttiyksikköä.

Lisäksi vaihtoehtoinen skenaario, jossa julkisen talouden vakauttamista lykättäisiin, osoittautuisi paljon kalliimmaksi. Useat jäsenvaltiot eivät pysty saamaan tarpeeksi rahoitusta markkinoilta tai niillä on vaikeuksia hillitä joukkovelkakirjojensa nousevia korkoeroja, koska niiden julkisen talouden kestävyydestä on epäilyjä. Sijoittajien luottamuksen palauttamiseksi, velan takaisinmaksukustannusten pienentämiseksi ja finanssipoliittisen liikkumavaran luomiseksi näissä maissa on toteutettava tarvittavaan tahtiin päättäväisiä toimia julkisen talouden luotsaamiseksi kestävälle uralle. Kielteistä vaikutusta kasvuun voidaan pitkälti lieventää, jos julkisen talouden sopeuttaminen on suunniteltu hyvin. Julkisen talouden kestävyyden palauttamisesta hyötyvät sekä julkiset että yksityiset toimijat näissä maissa, ja se edistää EU:n yleistä rahoitusalan vakautta.

Julkisen talouden tilanne ja taloustilanne on erilainen jokaisessa jäsenvaltiossa, ja sen vuoksi komissio suosittaa vakautustoimien eriyttämistä kunkin maan tarpeiden mukaan. Vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisesti eri vakauttamisstrategioissa olisi keskityttävä ennemminkin rakenteelliseen kuin pelkästään nimelliseen edistykseen, ja niiden sisältämien sopeutustoimien olisi tuettava sekä kasvua että sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Tällainen eriytetty lähestymistapa auttaisi myös sopeuttamaan vaihtotaseen epätasapainoa.

Vakaus- ja kasvusopimus tarjoaa asianmukaiset puitteet joustavalle ja tehokkaalle julkisen talouden sopeuttamiselle. Julkisen talouden tavoitteet ilmaistaan nimellismääräisinä, ja ne ovat usein etualalla uutisotsikoissa. Sopimuksessa korostetaan kuitenkin niiden perustana olevaa talousarviotilannetta, ja neuvoston suosittelemat vakauttamistoimet ilmaistaan sen vuoksi rakenteellisina[6]. Näiden edellytysten täyttyessä jäsenvaltiolle voidaan antaa enemmän aikaa liiallisen alijäämänsä korjaamiseksi, jos odotettua huonompi taloustilanne estää sitä saavuttamasta sovittua tavoitettaan. Esimerkiksi vuonna 2012 niitä määräaikoja, joiden kuluessa Espanjan ja Portugalin on saatava julkistalouden alijäämänsä jälleen alle 3 prosenttiin suhteessa BKT:hen, pidennettiin yhdellä vuodella. Näin ollen ne saivat aikaa vuoteen 2014 asti tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Kun liiallisen alijäämän tilanteet on korjattu, jäsenvaltioiden pitäisi saavuttaa julkistalouden rahoitusasemalle asetettu keskipitkän aikavälin tavoitteensa. Näin varmistetaan, että julkinen talous pysyy kestävällä tasolla.

Niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka eivät saa enää markkinoilta rahoitusta velkansa jälleenrahoittamiseksi, julkisen talouden sopeuttamisen on tapahduttava nopeaan tahtiin, jotta sijoittajien luottamus saadaan kiireesti palautettua. Talouden sopeutusohjelmissa sovitut keskitetyt ponnistelut helpottavat makrotalouden epätasapainon välttämätöntä korjaamista. Tästä on todisteena Irlannissa, Portugalissa ja Romaniassa tapahtuva positiivinen sopeutus. Kreikassa prosessi on kuitenkin ollut pitempi ja kalliimpi eri syistä, joista yksi on jatkuva epävarmuus ohjelman täytäntöönpanosta.

Niiden jäsenvaltioiden osalta, joilla on enemmän finanssipoliittista liikkumavaraa, automaattiset vakauttajat voivat toimia täysimääräisesti sopimuksen mukaisesti. Vakauttamisvauhti voi tukea kasvua, mutta jäsenvaltioiden olisi pidettävä mielessä mahdolliset julkisen talouden riskit, joita vakauttamisen lykkääminen aiheuttaa ottaen huomioon korkeat velkatasot, väestön ikääntyminen ja kasvupotentiaalin suhteellinen pienuus joissakin maissa sekä kielteiset seuraukset, joita markkinoilla vallitsevan mielialan muuttuminen aiheuttaisi.

Komissio seuraa jatkossakin valppaasti reaalitalouden kehitystä. Erityisesti talven talousennusteet, jotka komission on määrä esittää ensi vuoden alussa, osoittavat, noudattavatko jäsenvaltiot sovitusti rakenteellisen alijäämänsä supistamissuunnitelmaa ja olisiko aiheellista muuttaa liiallisen alijäämän korjaamiselle asetettua määräaikaa vakaus- ja kasvusopimuksen hengen ja kirjaimen mukaisesti.

Julkisen talouden terveyden palauttaminen vie paljon aikaa. EU:n lainsäädännössä säädetyt hallintoa koskevat tiukat EU:n säännöt ja kansalliset finanssipolitiikan kehykset auttavat vakiinnuttamaan nämä toimet ajan mittaan. Näihin sääntöihin sisältyy numeeristen finanssipoliittisten sääntöjen vahvistaminen, turvautuminen riippumattomiin finanssipolitiikan instituutioihin ja keskipitkän aikavälin suunnitteluun sekä edistyksen monenvälinen valvonta.

Julkisten talousarvioiden menopuolella on tärkeää tarkastella varainkäytön yleistä tehokkuutta. Vaikka tilanne vaihtelee maittain, komissio on suositellut valikoivuutta suunnitelluissa leikkauksissa, jotta säilytetään tulevaisuuden kasvupotentiaali ja elintärkeät sosiaaliset turvaverkot. Erityisesti komissio katsoo seuraavaa:

§ Koulutus-, tutkimus-, innovaatio- ja energiainvestoinnit olisi asetettava ensisijaisiksi ja niitä olisi mahdollisuuksien mukaan lisättävä varmistaen kuitenkin menojen tehokkuus. Lisäksi olisi kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että pidetään yllä tai jopa parannetaan työvoimapalvelujen ja aktiivisten työmarkkinatoimenpiteiden kattavuutta ja vaikuttavuutta. Jälkimmäisiin kuuluvat esimerkiksi työttömille tarkoitetut koulutusohjelmat ja nuorisotakuujärjestelmät.

§ Sosiaaliturvajärjestelmien uudistamista olisi jatkettava niiden tehokkuuden, riittävyyden ja kestävyyden varmistamiseksi. Eläkejärjestelmien uudistuksia olisi vauhditettava eläkeiän mukauttamiseksi elinajanodotteeseen, varhaiseläkejärjestelmiin pääsyn rajoittamiseksi ja työurien pidentämiseksi. Väestörakenteen aiheuttamien haasteiden ja ikääntymiseen liittyvien menojen aiheuttaman paineen vuoksi myös terveydenhuoltojärjestelmiä olisi uudistettava kustannustehokkuuden ja kestävyyden varmistamiseksi. Järjestelmien suorituskykyä olisi arvioitava ottaen huomioon tavoitteena oleva julkisten varojen tehokkaampi käyttö ja korkealaatuisen terveydenhuollon saatavuus.

Viimeaikaiset suuntaukset osoittavat, että julkisten talousarvioiden tulopuolella useat jäsenvaltiot ovat nostaneet henkilökohtaista tuloverotusta ja/tai arvonlisäveroa[7]. Vielä on kuitenkin pelivaraa siirtää yleistä verotaakkaa sellaisiin veropohjiin, joista on vähemmän haittaa kasvulle ja työpaikkojen luomiselle, ja tehdä verojärjestelmistä tehokkaampia, kilpailukykyisempiä ja oikeudenmukaisempia. Tällainen muutos edellyttää pakettiratkaisua, joka varmistaa tasapuolisen uudelleenjaon ja on mukautettu kunkin jäsenvaltion olosuhteisiin. Tämän vuoksi komissio suosittelee seuraavaa:

§ Työn verotusta olisi kevennettävä tuntuvasti niissä maissa, joissa se on suhteellisen korkea ja haittaa työpaikkojen luomista. Sen varmistamiseksi, että uudistukset eivät pienennä verotuloja, sellaisia veroja kuten kulutusvero, toistuva kiinteistövero ja ympäristövero voitaisiin nostaa.

§ Lisätuloja olisi hankittava mieluummin laajentamalla veropohjia kuin kiristämällä verotusta tai luomalla uusia veroja. Vapautukset valmiste- ja muista veroista olisi poistettava ja arvonlisäveroasteiden alennuksia olisi pienennettävä tai ne olisi poistettava. Ympäristön kannalta haitalliset tuet olisi lopetettava asteittain[8]. Verolakien noudattamista olisi parannettava järjestelmällisillä toimilla harmaan talouden pienentämiseksi, veronkierron estämiseksi[9] ja verohallinnon tehokkuuden parantamiseksi.

§ Velkarahoituksen suosimista yritysverotuksessa olisi vähennettävä.

§ Kiinteistö- ja asuntoverotusta olisi uudistettava, jotta estettäisiin taloudellisten riskien uusiutuminen asuntosektorilla. Erityisesti olisi tarkasteltava uudelleen verojärjestelmien niitä puolia, jotka lisäävät kotitalouksien velanottoa. Tavallisesti niissä on kyse asuntolainojen verohelpotuksista.

Näistä toimenpiteistä useimmista on annettu maakohtaisia suosituksia ja EU:n tasolla on järjestetty vertaisarviointitoimia edistyksen ja parhaiden käytäntöjen tarkastelemiseksi. Suurena haasteena on nyt täytäntöönpano.

2. Talouden luotottamisen elvyttäminen

Kriisillä on ollut pysyvä vaikutus useiden julkisten ja yksityisten toimijoiden taloudelliseen tilanteeseen. Tämä on vaikuttanut sijoittajien ja lainanantajien luottamukseen sekä rahoitusalan tehokkuuteen. Jännitteet valtionvelkamarkkinoilla ja pankkialalla ovat ruokkineet toisiaan ja luoneet vakavia rahoitusongelmia monille lainanottajille. Lisäksi kehitys on johtanut rahoitusjärjestelmän pirstoutumiseen kansallisten rajojen mukaisesti ja taloudellisten toimintojen rajoittumiseen kotimaan markkinoille. Tästä on seurauksena, että monien sijoitushalukkaiden yritysten ja kotitalouksien mahdollisuudet saada rahoitusta ovat rajalliset tai rahoitus on kallista, mikä on ollut suuri este elpymiselle Euroopassa. Samaan aikaan suuret velkaantumisasteet merkitsevät sitä, että monien talouden toimijoiden on pienennettävä taloudellisia riskejään tai lisättävä säästöjään. Tällainen velkavivun purkaminen voi myös hillitä elpymistä lyhyellä aikavälillä. Ongelmat ovat erityisen vakavia euroalueen haavoittuvissa jäsenvaltioissa.

EU:n tasolla ollaan toteuttamassa toimia rahoitussektoriin kohdistuvien riskien poistamiseksi ja sääntely- ja valvontajärjestelmän aikaisempien heikkouksien korjaamiseksi:

§ Pankkisektorin riskien arvioimiseksi ja pankkien pääomittamiseksi on toteutettu koordinoituja toimia. Tappioiden kirjaaminen ja pankkien taseiden puhdistaminen on välttämätöntä, jotta voidaan parantaa luottamusta markkinoilla, ja se on saatettava päätökseen viipymättä.

§ Uudet EU:n valvontaviranomaiset ovat olleet olemassa tammikuusta 2011, ja ne kehittävät parhaillaan yhteistä säännöstöä rahoituslaitoksiin sovellettavan oikeudellisen kehyksen vahvistamiseksi. Pankkien pääomaa ja likviditeettiä, talletussuojajärjestelmiä ja pankkialan kriisinratkaisua koskevista komission ehdotuksista on päästävä nopeasti sopimukseen, jotta voitaisiin luoda johdonmukaisemmat puitteet finanssikriisien ehkäisyä ja hallintaa varten.

§ Yksityissektorin velkaantumisasteen ja siihen liittyvien rahoitusriskien, kuten kiinteistökuplien, tiiviimpi seuraaminen on nyt mahdollista Euroopan järjestelmäriskikomitean (EJRK) ja EU:n uuden makrotalouden epätasapainoa koskevan menettelyn avulla.

§ Talous- ja rahaliiton vahvistamisen yhtenä kulmakivenä komissio on ehdottanut pankkiunionia, johon sisältyy Euroopan keskuspankin valvoma yhteinen valvontamekanismi. Se mahdollistaisi pankkialaan kohdistuvan valvonnan yhdentämisen jatkamisen EU:n tasolla. Tällaisen mekanismin perustaminen auttaa myös luomaan edellytykset sille, että Euroopan vakausmekamismista pääomitetaan suoraan pankkeja, jotka eivät onnistu saamaan pääomaa markkinoilta.

Kansallisella tasolla jäsenvaltiot voivat tehdä enemmän edistääkseen vaihtoehtoisia rahoituslähteitä, parantaakseen maksuvalmiutta ja pienentääkseen yritysten perinteistä riippuvuutta pankkirahoituksesta esimerkiksi seuraavilla toimilla:

§ Edistetään uusia pääomalähteitä, mukaan lukien yritysten välinen lainananto, lisätään yritysten mahdollisuuksia laskea liikkeeseen joukkovelkakirjalainoja ja helpotetaan riskipääoman saantia.

§ Vähennetään viranomaisten maksuviivästyksiä, sillä viranomaisten maksujen keskimääräinen kesto on entisestään pidentynyt kriisin aikana, mikä luo erityisen taakan pk-yrityksille jo ennestään vaikeassa liiketoimintaympäristössä. EU:n maksuviivästysdirektiivi, joka on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä maaliskuuhun 2013 mennessä, lyhentää maksuviivästyksen 30 päivään ja helpottaa korvausten saamista maksuviivästyksistä.

§ Kehitetään julkisten pankkien ja takauslaitosten roolia pk-yritysten rahoittamisessa. Tällä tavoin voidaan kattaa osa yksityisten sijoittajien ottamista riskeistä ja kompensoida rahoitettavan yrityksen oman pääoman puutetta tai pientä kokoa muun muassa uudenlaisilla arvopaperistamismuodoilla.

§ Tuetaan innovatiivisia ohjelmia kuten julkisia ohjelmia, joilla pankeille annetaan mahdollisuus ottaa lainaa alhaisemmalla korolla, jos ne lisäävät pitkäaikaisia lainoja yrityksille tai tarjoavat edullisempia ja helpommin saatavilla olevia lainoja pk-yrityksille.

§ Varmistetaan tasapainoinen lähestymistapa pakkolunastuksiin asuntolainojen yhteydessä siten, että suojellaan haavoittuvaisia kotitalouksia ja samalla vältetään pankkien taseiden ylikuormittuminen. Tähän sisältyy toimenpiteitä henkilökohtaisten velkajärjestelyjen mahdollistamiseksi siten, että voidaan välttää lainavakuutena olevan omaisuuden pakkolunastus.

Lisäksi on tärkeää hyödyntää täysin olemassa olevia tai uusia EU:n rahoitusinstrumentteja erityisesti keskeisiin infrastruktuureihin kohdistuvien investointien kannustimina:

§ Ylimääräinen 10 miljardin euron summa Euroopan investointipankille (EIP) antaa sille mahdollisuuden tarjota 60 miljardia euroa lisärahoitusta seuraavien 3–4 vuoden aikana ja johtaa siihen, että muilta rahoittajilta saadaan jopa kolme kertaa tämä summa.

§ Hankejoukkovelkakirjojen käyttöönotto luo merkittävän uuden riskinjakovälineen, jolla saadaan käyttöön yksityistä rahoitusta esimerkiksi vakuutusyhtiöiltä ja eläkerahastoilta ja siten täydennetään perinteistä pankkien lainanantoa. EIP on edennyt pitkälle useiden hankkeiden valmistelussa.

§ Osana kasvu- ja työllisyyssopimusta komissio jatkaa yhteistyötä jäsenvaltioiden kanssa EU:n rakennerahastojen varojen käytön uudelleenohjelmoimiseksi ja nopeuttamiseksi siten, että tuetaan erityisesti pk-yritysten kasvua. Lisäksi jäsenvaltioita kehotetaan ilmoittamaan kansallisissa uudistusohjelmissaan, kuinka ne aikovat käyttää rakennerahastoja edistääkseen kasvua tukevia ensisijaisia tavoitteita seuraavalla ohjelmakaudella (2014–2020). Myös kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelman välineitä olisi hyödynnettävä täysimääräisesti. Niiden kautta riskipääomarahastoihin on jo mobilisoitu 2,1 miljardia euroa ja pk-yritykset ovat saaneet lainoja 11,6 miljardia euroa.

3. Nykyisen ja tulevan kasvun ja kilpailukyvyn edistäminen

Kriisi nopeuttaa muutoksia taloudessa. Erityisesti siitä ovat kärsineet eräät perinteisemmät alat, ja uudemmilla aloilla on ollut vaikeuksia menestyä. Nopea rakenneuudistustahti on haastava, mutta tarjoaa myös mahdollisuuden hyödyntää uusia kasvun ja työpaikkojen lähteitä[10]. Sopeutustoimilla täydennetään ja usein korjataan pitkäaikaisia kilpailukykyyn liittyviä haasteita, joita monilla talouksilla on. Tämän kasvuselvityksen kanssa samanaikaisesti annettu varoitusmekanismia koskeva kertomus osoittaa, että hintakilpailukyvyn ja muihin tekijöihin kuin hintaan perustuvan kilpailukyvyn kehitys vaikuttaa myönteisesti ulkoisen epätasapainon parantamiseen, vaikkakin tietyllä viipeellä. Ne jäsenvaltiot, joilla on suuria markkinapaineita, ovat toteuttaneet mittavia uudistuksia, mutta sisäisen ja ulkoisen kilpailukyvyn parantamiseksi on tehtävä enemmän suuressa joukossa jäsenvaltioita.

Kuten maakohtaiset suositukset osoittavat, ei ole olemassa yhtä kaikille sopivaa ohjelmaa, mutta on yhteisiä tavoitteita, uudistusvaihtoehtoja harkittavaksi ja lukuisia esimerkkejä EU:n parhaista käytänteistä, joista osa edustaa maailman parhaimmistoa. Joidenkin uudistusten vaikutukset näkyvät mahdollisesti vasta myöhemmin, kun taas toiset tuottavat nopeasti tuloksia.

Eräiden perusedellytysten on täytyttävä kansallisella tasolla. Ensisijaisiin tavoitteisiin sisältyvät seuraavat:

§ Innovoinnin ja uusien teknologioiden edistäminen ja julkisten ja yksityisten T&K-investointien lisääminen. Tältä osin tärkeitä tekijöitä ovat viranomaisten antama kohdennettu tuki ja kovempi kilpailu tutkimusapurahoista.

§ Koulutusjärjestelmien tulosten ja yleisen osaamistason parantaminen sekä työelämän ja koulutuksen yhteyksien tiivistäminen.

§ Liiketoimintaympäristön parantaminen keventämällä yritystoiminnan aloittamiseen liittyviä muodollisuuksia, yksinkertaistamalla hyväksyntä- ja toimilupamenettelyjä ja verotukseen liittyviä velvoitteita sekä pienentämällä yrityksiin kohdistuvaa yleistä hallinnollista taakkaa. Erityisesti olisi poistettava toimintoja haittaavat esteet työvoimavaltaisilla aloilla kuten rakennusala, yrityspalvelut, logistiikka, matkailu ja tukkukauppa.

§ Vihreän talouden tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen laatimalla ennustettava sääntelykehys ja edistämällä uusien markkinoiden ja teknologioiden syntymistä. Erityisesti kunnianhimoisemmat energiatehokkuutta lisäävät peruskorjausohjelmat – joissa noudatetaan muun muassa EU:n energiatehokkuusdirektiivin vaatimuksia – voivat tuoda merkittäviä säästöjä ja johtaa työpaikkojen syntymiseen ympäristöhyötyjen lisäksi. Jäte- ja vesihuollon ja kierrätyksen parantamisella on myös suuri potentiaali luoda uusia työpaikkoja ja auttaa turvaamaan niukkojen luonnonvarojen ja ainesten tarjonta.

EU:n sisämarkkinat tarjoavat yrityksille monia kehitysmahdollisuuksia ja kuluttajille mahdollisuuksia hyötyä paremmista palveluista ja tuotteista. Palvelujen alalla hyödyttäisiin monin tavoin siitä, että jäsenvaltiot parantaisivat palveludirektiivin täytäntöönpanoa

§ poistamalla sellaiset rajoitukset, jotka perustuvat palveluntarjoajan kansallisuuteen tai kotipaikkaan

§ tarkastelemalla uudelleen itsenäisten ammatinharjoittajien sääntelyn tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta, erityisesti kiinteiden tariffien, yritysrakenteiden ja pääomaomistuksen osalta

§ tarkastelemalla uudelleen palvelujen tarjoamisen vapautta koskevan lausekkeen soveltamista, jotta poistettaisiin perusteeton kaksinkertainen sääntely rakennusalan, yrityspalvelujen ja matkailun kaltaisilla aloilla ja varmistettaisiin terveydenhuoltopalvelujen hinnoittelun avoimuus

§ vahvistamalla kilpailua vähittäiskaupan alalla vähentämällä toimintarajoituksia, erityisesti poistamalla taloudellinen tarveharkinta.

Verkkotoimialojen toimivuudella eri puolilla Eurooppaa on myös merkittävä heijastusvaikutus koko muuhun talouteen, ja sitä voidaan parantaa merkittävästi seuraavin toimin:

§ Kehitetään oikeanlaiset kannustimet koko maan kattavan nopean internetinfrastruktuurin nopealle käyttöönotolle ja langattoman dataliikenteen kehittämiselle. Hallitusten on vapautettava langattoman laajakaistan taajuusalueita.

§ Varmistetaan kolmannen energiapaketin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpano erityisesti eriyttämällä verkot, takaamalla kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuus ja tarpeelliset toimivaltuudet ja luopumalla asteittain säännellyistä energiahinnoista haavoittuvia kuluttajia suojellen.

§ Nopeutetaan yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan toteuttamista vähentämällä ilmaliikenteen hallinnan hajanaisuutta ja parantamalla ilmatilan organisointia.

§ Avataan rautateiden kotimaan henkilöliikennepalvelut kilpailulle erityisesti takaamalla tasaveroinen pääsy infrastruktuuriin.

§ Liitetään satamat paremmin logistiikkaketjuun poistamalla satamapalveluihin pääsyn esteet.

§ Poistetaan jäljellä olevat kabotaasirajoitukset kysynnän ja tarjonnan sovittamiseksi paremmin yhteen kansainvälinen liikenteen alalla.

§ Sovelletaan sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin mukaisesti yhtenäisiä avoimuussääntöjä ja tietovaatimuksia yrityksiin ja kuluttajiin.

Tuotemarkkinoiden toimivuus paranisi myös paljon, jos kansalliset standardointielimet täyttäisivät EU:n tasolla asetetut tavoitteet ja erityisesti siirtyisivät kansallisista standardeista Euroopan tason standardeihin. Tieto- ja viestintätekniikan tuotteita ja palveluja koskevien teknisten sääntöjen tiedoksiantamista olisi hyödynnettävä täysin niiden leviämisen helpottamiseksi sisämarkkinoilla.

4. Työttömyyteen ja kriisin sosiaalisiin seurauksiin puuttuminen

Viimeisten 12 kuukauden aikana työttömien lukumäärä on kasvanut kahdella miljoonalla ja on nyt yli 25 miljoonaa. Työttömyysaste on EU:ssa 10,6 prosenttia ja euroalueella 11,6 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömyys on lisääntymässä, ja lähes joka toinen työtön on ollut ilman työtä yli vuoden. Tilanne vaihtelee merkittävästi eri puolilla Eurooppaa, ja kansalliset työttömyysluvut vaihtelevat keskimäärin alle 5 prosentista yli 25 prosenttiin. Erityisesti tilanteesta ovat kärsineet nuoret: nuorisotyöttömyys on noussut joissakin maissa yli 50 prosenttiin[11]. Kriisi on kuitenkin vaikuttanut myös muihin ikäryhmiin.

Työttömyysjaksojen pituuden, talouden nopean rakenneuudistuksen ja työpaikan löytämiseen liittyvien vaikeuksien vuoksi riskinä on, että työttömyys muuttuu yhä suuremmassa määrin rakenteelliseksi ja että yhä useammat ihmiset jäävät työmarkkinoiden ulkopuolelle[12]. On myös selviä merkkejä siitä, että köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen riski kasvaa monissa jäsenvaltioissa[13]. Lisäksi sosiaaliturvajärjestelmiin kohdistuvat lisäpaineet vaikuttavat niiden kykyyn hoitaa tehtävänsä.

Heikot kasvunäkymät ja aikaviive talouden ja työllisyystilanteen elpymisen välillä merkitsevät sitä, että työmarkkinatilanteen välitön tai automaattinen parantuminen ei ole mahdollista. Tämä muodostaa suuren haasteen niin koko EU:lle kuin kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville maille ja edellyttää viranomaisilta ja työmarkkinaosapuolilta päättäväisempiä toimia.

Vallitsevan kriisin vaikutuksen lisäksi joissakin Euroopan maissa vallitseva rakenteellinen suuntaus kohti työikäisen väestön ikääntymistä ja ennen pitkää supistumista luo erityisiä haasteita. Iäkkäämpien työntekijöiden kannustaminen jäämään varhaiseläkkeelle siinä toivossa, että heidän tilalleen tulee nuoria työntekijöitä, on osoittautunut aikaisemmin suurelta osin tehottomaksi ja erittäin kalliiksi politiikaksi eikä sitä pitäisi toistaa.

Korkeista työttömyysluvuista huolimatta on todisteita osaamisvajeesta ja siitä, ettei osaaminen aina vastaa kysyntää, ja tietyillä alueilla tai aloilla on puutetta tarpeet täyttävistä työntekijöistä. Työmarkkinoille osallistumisen lisääminen, osaamisen parantaminen ja liikkuvuuden helpottaminen ovat edelleen ensisijaisen tärkeitä toimenpiteitä.

Eri puolilla Eurooppaa ollaan toteuttamassa useita kunnianhimoisia uudistuksia. Taloudellisen paineen alla olevissa maissa on toteutettu toimenpiteitä, joilla helpotetaan joustavia työjärjestelyjä yritysten sisällä, pienennetään erorahoja tavallisissa työsopimuksissa ja yksinkertaistetaan yksittäisiä irtisanomisia tai joukkoirtisanomisia koskevia menettelyjä. Lisäksi on toteutettu toimenpiteitä, joilla lisätään joustavuutta palkanmuodostuksessa, kuten niiden ehtojen höllentäminen, joiden täyttyessä yritykset voivat jäädä ylemmän tason työehtosopimusten ulkopuolelle, ja alakohtaisten palkkasopimusten uudelleentarkastelu.

Työllistävän elpymisen valmistelu

On tärkeää toteuttaa lisätoimia työmarkkinoiden kestävyyden parantamiseksi ja inhimilliseen pääomaan investoimiseksi, jotta yritykset voisivat palkata työntekijöitä ja sopeutua ja jotta useammat ihmiset voisivat pysyä aktiivisina ja tarttua tilaisuuksiin. Viranomaisten ohella työmarkkinaosapuolilla on tässä suhteessa merkittävä rooli. Tämän vuoksi komissio suosittelee erityisesti seuraavaa:

§ Rajoitetaan työhön kohdistuvaa verorasitusta, erityisesti pienipalkkaisten tapauksessa, osana laajempaa pyrkimystä siirtää verorasitus pois työstä. Tilapäisiä sosiaaliturvamaksujen alennuksia tai uusien työntekijöiden työllistämistukijärjestelmiä, jotka koskevat erityisesti vähemmän koulutettuja ja pitkäaikaistyöttömiä, voitaisiin myös harkita työpaikkojen luomisen edistämiseksi edellyttäen, että ne on kohdennettu oikein.

§ Jatketaan työmarkkinoiden uudistamista yksinkertaistamalla työlainsäädäntöä ja kehittämällä joustavia työjärjestelyjä, mukaan lukien osa-aikatyöjärjestelyt ja sellaiset työympäristöt, jotka edistävät pitempiä työuria. Erityyppisten työsopimusten välisten työsuhdeturvaerojen pienentämisen pitäisi myös auttaa vähentämään työmarkkinoiden segmentoitumista ja pimeää työtä useissa maissa. Työttömyyskorvausten vaikutusta olisi seurattava, jotta varmistetaan oikeus korvauksiin ja työnhakua koskevat tiukat edellytykset.

§ Seurataan palkanmuodostusjärjestelmien vaikutusta, erityisesti indeksointimekanismeja, ja muutetaan niitä tarvittaessa kansallisia kuulemiskäytäntöjä noudattaen, jotta ne vastaisivat paremmin tuottavuuden kehitystä ja tukisivat työpaikkojen luomista. On tärkeää, että vähimmäispalkkataso turvaa oikean tasapainon työpaikkojen luomisen ja riittävän tulotason välillä.

§ Hyödynnetään kasvavien alojen, kuten vihreä talous, terveydenhuolto ja tieto- ja viestintäteknologia, työllisyyspotentiaalia laatimalla tulevaisuuteen suuntautunut ja luotettava lainsäädäntökehys, kehittämällä ammattitaitoa ja myöntämällä kohdennettua julkista tukea[14].

Erityisesti nuorten työllistettävyyden parantaminen

Edellä esitetyn lisäksi jäsenvaltioiden olisi tehtävä enemmän erityisesti nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden torjumiseksi, työllistettävyyden parantamiseksi ja työhönpääsyn tai työelämään paluun tukemiseksi. Tähän sisältyvät seuraavat toimenpiteet:

§ Lisätään julkisia työvoimapalveluja ja aktiivisia työmarkkinatoimenpiteitä, kuten ammattitaidon parantaminen, yksilöllinen työnhakutuki, yrittäjyyden ja itsenäisen ammatinharjoittamisen tukeminen ja liikkuvuutta tukevat ohjelmat. Siitä huolimatta, että näihin toimintoihin tai niiden tehokkuutta parantaviin toimiin on osoitettu jonkin verran lisävaroja, annettu tuki ei vastaa rekisteröityjen työnhakijoiden määrän äkillistä kasvua useissa maissa.

§ Vähennetään koulunkäynnin keskeyttämistä ja helpotetaan siirtymistä koulusta työelämään kehittämällä laadukkaita harjoittelujaksoja, oppisopimuksia ja kaksiosaisia koulutusmalleja, joissa yhdistetään kouluopetus ja käytännön kokemuksen hankkiminen työpaikalla. Yrittäjätaitojen kehittämiseksi tarvitaan toimia, joilla tuetaan uusien yritysten perustamista ja nuorten työllistettävyyttä[15].

§ Kehitetään ja pannaan täytäntöön nuorisotakuujärjestelmiä, joiden puitteissa kaikille alle 25-vuotiaille nuorille tarjotaan työpaikkaa, jatkokoulutuspaikkaa, oppisopimusta tai harjoittelupaikkaa neljän kuukauden kuluessa siitä, kun he päättävät peruskoulutuksensa tai jäävät työttömiksi. Tällaiset järjestelmät voivat saada rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta[16].

§ Helpotetaan perheen toisen tulonsaajan työmarkkinoille osallistumista ja työhönpääsyä asianmukaisilla verokannustimilla ja tarjoamalla laadukkaita ja kohtuuhintaisia lastenhoitopalveluja.

§ Parannetaan pääsyä elinikäisen oppimisen järjestelmiin koko työelämän ajan, iäkkäämpiä työntekijöitä unohtamatta, vahvistamalla taitojen opettamisen, soveltamisen ja päivittämisen alalla toimivien julkisten ja yksityisten laitosten kumppanuuksia.

§ Parannetaan koulutusjärjestelmien ja elinikäisen oppimisen järjestelmien sekä työmarkkinoiden tarpeiden välistä yhteyttä. Lyhytkestoiset (2 vuotta) korkea-asteen tutkinnot, erityisesti niillä aloilla, joilla on havaittu osaamisvajetta, sekä kohdennetut liikkuvuusohjelmat voivat osoittautua erityisen tehokkaiksi vallitsevissa olosuhteissa.

§ Kannustetaan työvoiman liikkumista rajojen yli poistamalla oikeudelliset esteet ja helpottamalla ammattipätevyyden ja kokemuksen tunnustamista. Työvoimapalvelujen välistä yhteistyötä olisi tehostettava, ja EURES-foorumi voi luoda perustan yhdentyneemmille eurooppalaisille työmarkkinoille.

Sosiaalisen osallisuuden edistäminen ja köyhyyden torjuminen

Näiden toimenpiteiden lisäksi tarvitaan lisätoimia sen varmistamiseksi, että sosiaaliturvajärjestelmät pystyvät vastaamaan tehokkaasti kriisin vaikutuksiin, sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi ja köyhyyden torjumiseksi:

§ Olisi kehitettävä aktiivista osallisuutta edistäviä strategioita, joihin sisältyy tehokas ja riittävä toimeentulotuki, toimenpiteitä köyhyyden poistamiseksi, lasten köyhyys mukaan lukien, sekä kohtuuhintaisten ja korkealaatuisten palvelujen, kuten sosiaalipalvelut, lastenhoito, asuminen ja energiahuolto, laaja saatavuus.

§ Olisi vahvistettava sosiaaliavustusten ja aktivointitoimien välistä yhteyttä yksilöllisemmillä palveluilla (”one-stop shop”) ja parannettava heikossa asemassa olevien väestöryhmien osallistumista toimenpiteisiin. Työmarkkinoiden elpyessä on tärkeää poistaa kriisitoimenpiteet asteittain, kuitenkin niin, että välttämättömät turvaverkot säilyvät.

5. Julkishallinnon nykyaikaistaminen

Tiukka julkinen rahoitustilanne on antanut uutta pontta julkishallinnon nykyaikaistamiselle. EU:ssa julkiset menot ovat lähes 50 prosenttia suhteessa BKT:hen, ja julkisen sektorin osuus kokonaistyöllisyydestä on noin 17 prosenttia.

Monet jäsenvaltiot ovat toteuttaneet vuosien mittaan toimenpiteitä tehostaakseen julkisia palvelujaan ja kehittääkseen julkishallintonsa ja oikeuslaitoksensa avoimuutta ja laatua. Tällaiset uudistukset ovat olleet erityisen kauaskantoisia taloudellisissa vaikeuksissa olevissa maissa. Esimerkkeinä voidaan mainita paikallis- ja keskushallinnon uudelleenorganisointi, julkisen sektorin palkkajärjestelmän ja valtion omistamien yritysten hallinnon järkeistäminen, julkisia hankintoja koskevien menettelyjen uudistaminen, menojen kattava arviointi säännöllisin väliajoin ja tehokkuutta lisäävät toimenpiteet julkisella sektorilla, kuten yhteisten palvelujen ja tietotekniikkaratkaisujen suurempi käyttö. Jäsenvaltiot ja komissio ovat useissa tapauksissa tehneet yhteistyötä tarjoamalla tai vaihtamalla teknistä apua.

Edellä jo kuvailluilla eri toimenpiteillä – kuten EU:n lainsäädännön täysimääräinen ja asianmukainen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä, veronkannon ja terveydenhuoltojärjestelmien tehostaminen, maksuviivästysten vähentäminen ja julkisten työvoimapalvelujen rooli – voi olla erittäin myönteinen vaikutus, ja niitä olisi jatkettava. Lisäksi komissio katsoo, että seuraavilla toimilla voidaan huomattavasti edistää kasvua:

§ Moitteeton taloudenhoito käyttämällä täysimääräisesti hyväksi mahdollisuuksia julkisiin hankintoihin kilpailun tukemiseksi markkinoilla ja kehittämällä sähköisiin hankintoihin liittyviä toimintoja sisämarkkinoilla. Tällaiset toimet eivät pelkästään lisää tehokkuutta ja oikeudenmukaisuutta vaan myös auttavat torjumaan korruptiota.

§ Yritysten sääntelypuitteiden yksinkertaistaminen ja hallinnollisen taakan ja byrokratian vähentäminen, erityisesti kansallisella tasolla.

§ Julkishallinnon kattavan ja yhteentoimivan digitalisoinnin varmistaminen tavoitteena edistää palveluntarjoajien ja saajien kannalta käyttäjäystävällisiä menettelyjä sekä hallinnon yksinkertaistamista ja avoimuutta. Verkkopalvelujen ja tutkimuskeskusten rajat ylittävä yhteentoimivuus eri puolilla EU:ta on erityisen tärkeää.

§ Oikeusjärjestelmien laadun, riippumattomuuden ja tehokkuuden parantaminen ja sen varmistaminen, että riita-asiat voidaan ratkaista kohtuullisessa ajassa, ja vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen käytön edistäminen. Tämän pitäisi pienentää yritysten kustannuksia ja lisätä ulkomaisten sijoittajien kiinnostusta maata kohtaan.

§ EU:n rakennerahastojen parempi hyödyntäminen pyrkimällä lisäämään hallinnollisia valmiuksia enemmän tänä vuonna, jotta taattaisiin käyttämättömien varojen nopeampi jakaminen.

Päätelmät

EU:n talous on hiljalleen nousemassa syvimmästä finanssi- ja talouskriisistä vuosikymmeniin. Jäsenvaltioiden lähtökohdat eivät ole samat, ja niiden kohtaamien haasteiden luonne ja mittakaava sekä uudistusvauhti vaihtelevat. Tilanne on edelleen epävakaa. Suurten uudistusten ja sopeutusten toteuttaminen on edelleen kesken. On kuitenkin merkkejä siitä, että ensi vuoden aikana alamme nähdä merkkejä elpymisestä. Työ alkaa tuottaa tulosta niissä jäsenvaltioissa, jotka ovat toteuttaneet perusteellisia uudistuksia: epätasapaino pienenee ja kilpailukyky paranee.

Prosessissa ei ole kyse ainoastaan paluusta kasvu-uralle vaan myös perustan luomisesta toisenlaiselle kasvulle kriisin jälkeen. Kansallisella ja EU:n tasolla toteutettavien rakenteellisten uudistusten on vahvistettava EU:n kykyä kilpailla maailmanlaajuisesti ja luotava kasvua kotimarkkinoilla sellaisten toimintojen kautta, jotka ovat kestäviä ja antavat EU:lle ne politiikat ja välineet, jotka ovat tarpeen menestyvän, osallistavan ja resurssitehokkaan tulevaisuuden varmistamiseksi. Solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus – maiden sisällä ja myös koko Euroopassa – ovat olennaisia tekijöitä sen varmistamiseksi, että toteutetut toimet ovat poliittisesti ja sosiaalisesti hyväksyttäviä ja niistä on hyötyä kaikille.

Jäsenvaltioissa ja EU:n tasolla on jo tehty useita tärkeitä päätöksiä. Nyt on pysyttävä kurssissa ja pantava täytäntöön se, mistä on sovittu. Luottamuksen palauttamiseksi ja kasvu-uralle palaamiseksi on myös tärkeää jatkaa uudistusten toteuttamista erityisesti seuraavilla aloilla:

· Julkinen talous on saatava jälleen hyvälle mallille sen kestävyyden palauttamiseksi. Tämä ei ole tärkeää pelkästään sijoittajien luottamuksen palauttamiseksi lyhyellä aikavälillä vaan myös ikääntyvän väestön tarpeiden täyttämiseksi ja tulevien sukupolvien tulevaisuudennäkymien turvaamiseksi. Julkisen talouden vakauttamisen vauhti ja luonne voivat vaihdella: joidenkin jäsenvaltioiden on pienennettävä alijäämiä nopeasti, kun taas toisilla on enemmän pelivaraa. Lyhyellä aikavälillä kasvuun kohdistuvaa kielteistä vaikutusta voidaan lieventää asianmukaisilla toimenpiteillä julkisen talousarvion meno- ja tulopuolella.

· Rahoitussektorin korjaamista on jatkettava rahoitusalan vakauden palauttamiseksi ja parempien rahoitusehtojen luomiseksi taloudelle muun muassa käyttämällä vaihtoehtoisia rahoituslähteitä. EU:n tasolla on edistyttävä edelleen yhdentyneen valvontakehyksen luomisessa ja rahoituslaitoksiin sovellettavan lainsäädäntökehyksen vahvistamisessa.

· Rakenteellisia uudistuksia on vahvistettava kasvun ja kilpailukyvyn edistämiseksi. Kansallisella tasolla on vielä harkittava useita toimenpiteitä. Tässä yhteydessä EU:n lainsäädäntö voi toimia muutoksen käynnistäjänä. Jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden parhaista käytänteistä voidaan oppia paljon.

· Työmarkkinatilanne ja sosiaalinen tilanne edellyttävät kiireellisiä toimia. Aktiivisten työmarkkinapolitiikkojen tehostaminen, julkisten työvoimapalvelujen vahvistaminen ja parantaminen, työlainsäädännön yksinkertaistaminen ja sen varmistaminen, että palkkakehitys tukee työpaikkojen luomista, ovat tällaisen strategian olennaisia osia. Nuorten tilanteeseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Lisäksi olisi lisättävä ponnisteluja sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi ja köyhyyden ehkäisemiseksi vahvistamalla elintärkeitä turvaverkkoja.

· Kansallisen ja EU:n tason kasvustrategioita ei voida panna täytäntöön ilman tehokkaan julkishallinnon apua. Nykyaikaistamista on mahdollista viedä pidemmälle, esimerkiksi julkisten hankintojen, julkishallinnon digitalisoinnin, oikeusjärjestelmien laadun ja riippumattomuuden parantamisen ja EU:n rakennerahastojen tehokkaan käytön alalla.

Tässä vuotuisessa kasvuselvityksessä annetuista ohjeista keskustellaan EU:n tasolla valmistauduttaessa ensi maaliskuussa pidettävään Eurooppa-neuvoston kokoukseen ja laadittaessa päivitettyjä kansallisia ohjelmia ja maakohtaisia suosituksia. Komissio tekee tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden parlamenttien ja muiden kansallisten viranomaisten, EU:n toimielinten ja muiden sidosryhmien kanssa. Tavoitteena on vahvistaa omaksi kokemisen tunnetta ja ohjata kehitystä osana laajempia EU:n ponnisteluja kriisistä ulos pääsemiseksi ja perustan luomiseksi järkevälle, kestävälle ja osallistavalle kasvulle EU:ssa.

[1]               Lisätietoja taloudellisesta tilanteesta ja työllisyystilanteesta on komission syksyn talousennusteissa, jotka julkaistiin 7. marraskuuta 2012, ja tähän selvitykseen liitetyissä asiakirjoissa.

[2]               Yleiskatsaus edistymiseen Eurooppa 2020 -tavoitteiden täyttämisessä on saatavilla asiakirjassa "Europe 2020 Strategy – towards a smarter, greener and more inclusive EU economy?", Eurostat, Statistics in focus, 39/2012.

[3]               Komissio antaa yhtä aikaa tämän kasvuselvityksen kanssa toisen vuotuisen varoitusmekanismia koskevan kertomuksen (COM(2012) 751), jossa pyritään tunnistamaan makrotalouden epätasapainotilanteet.

[4]               Maakohtaiset suositukset ovat saatavilla seuraavalla verkkosivulla: http://ec.europa.eu/europe2020/making-it-happen/country-specific-recommendations/index_fi.htm.

[5]               Euroopan parlamentin mietintö talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta: vuoden 2012 painopisteiden täytäntöönpano [2012/2150(INI)], lokakuu 2012.

[6]               Julkisen talouden rahoitusasema on ilmaistu rakenteellisesti, kun se on suhdannekorjattu ja siinä otetaan huomioon kertaluonteisten ja tilapäisten toimenpiteiden vaikutus.

[7]               Euroopan komissio, ”Tax reforms in EU Member States 2012”, European Economy, 6/2012.

[8]               Vuonna 2013 jäsenvaltiot alkavat myös saada uusia tuloja EU:n päästökauppajärjestelmän kolmanteen vaiheeseen kuuluvista päästöoikeuksien huutokaupoista.

[9]               Komissio esittää lähiaikoina toimintasuunnitelman veropetosten ja veronkierron torjumisen tehostamiseksi sekä ohjeita, joilla varmistetaan hyvä hallinto verotuksen alalla.

[10]             Tämän kasvuselvityksen mukana olevassa sisämarkkinoiden yhdentymistä koskevassa ensimmäisessä raportissa (COM(2012) 752) esitetään useita hyödyntämättömiä kasvunlähteitä. Lisätietoja on saatavilla myös tulevassa komission tutkimuksessa aiheesta ”The cost of non-Europe: the untapped potential of the Single Market”.

[11]             Viime vuoden aikana komissio on perustanut toimintaryhmiä auttamaan niitä maita, joissa nuorisotyöttömyysasteet ovat korkeimmat, ohjelmoimaan EU:n varoja uudelleen siten, että niillä tuetaan nuorten koulutusta ja työllistymistä. Ensimmäiset tulokset ovat saatavilla seuraavalla verkkosivulla: http://ec.europa.eu/commission_2010-2014/president/pdf/council_ dinner/youth_action_team_en.pdf.

[12]             Tähän kasvuselvitykseen liitetyssä yhteisen työllisyysraportin luonnoksessa annetaan yksityiskohtaisempia tietoja.

[13]             Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa elävien ihmisten määrä on vuoden 2008 jälkeen noussut 13:ssa niistä 23 jäsenvaltiosta, joiden osalta tietoja oli käytettävissä vuonna 2011.

[14]             Komissio esitteli tapoja hyödyntää tätä potentiaalia tiedonannossaan ”Tavoitteena työllistävä elpyminen” (COM(2012) 173, 18.4.2012).

[15]             Komissio antoi 20. marraskuuta 2012 tiedonannon koulutuksen uudelleenajattelusta (COM(2012) 669).

[16]             Komissio esittää lähiaikoina nuorisotyöllisyyspaketin.

JOHDANTO

Luonnos yhteiseksi työllisyysraportiksi, joka perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 148 artiklaan, on osa komission vuotuista kasvuselvitystä talouspolitiikan vuoden 2013 EU-ohjausjakson käynnistämiseksi. Yhteinen työllisyysraportti on keskeinen tekijä taloudellisen ohjauksen vahvistamisessa. Sillä tuetaan vuotuiseen kasvuselvitykseen sisältyviä tärkeimpiä työllisyyttä koskevia viestejä. Raportin sisältämä analyysi perustuu Euroopan työllisyystilanteeseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen, työllisyyssuuntaviivojen[1] täytäntöönpanoon ja kansallisten uudistusohjelmien tarkastelun tuloksiin, joiden perusteella neuvosto antoi heinäkuussa 2012 maakohtaiset suositukset, sekä niiden tähänastisen täytäntöönpanon arviointiin.

1.1. Raportin julkistamisen aikaan tilanne on seuraava:

1.2. Työllisyyden elpyminen on pysähtynyt. Työllisyys heikkenee, ja vuoden 2013 näkymät ovat huonot. Työpaikkojen luominen on ollut edelleen vähäistä ja se on vähentynyt edelleen, vaikka joillakin runsaasti työpaikkoja sisältävillä aloilla ja koko sisämarkkinoilla on käyttämätöntä potentiaalia. Työmarkkinoiden segmentoituminen on jatkunut, ja tilapäiset työsopimukset ja osa-aikatyö ovat lisääntyneet. Ansiotulojen verotus on pysynyt kireänä, ja veroja on entisestään korotettu joissakin jäsenvaltioissa.

1.3. Jälleen kasvussa oleva työttömyys on saavuttanut ennätyslukemat euroalueella. Pitkäaikaistyöttömyys on hälyttävällä tasolla erityisesti jäsenvaltioissa, joissa toteutetaan mittavia julkisen talouden vakauttamistoimia. Yli 20 prosenttia nuorista on työttömänä, ja heistä on vaarassa tulla menetetty sukupolvi.

1.4. Jäsenvaltioiden työttömyysasteiden väliset erot ovat kasvaneet nopeasti. Tämä johtuu epäsymmetristen häiriöiden vaikutuksista ja eri maiden työmarkkinoiden vaihtelevasta kyvystä selvitä kriisitilanteista. Palkkojen ja muiden työvoimakustannusten sopeuttaminen on alkanut, mutta uudistusten kaikki vaikutukset eivät vielä näy. Euroopan työmarkkinoilla on havaittavissa, että työvoiman kysynnän ja tarjonnan yhteensovittaminen onnistuu aiempaa heikommin, ja rakenteellinen työttömyys uhkaa vakiintua tasolleen.

1.5. Kotitalouksien keskimääräiset tulot laskevat monissa jäsenvaltioissa. Viimeaikaisten tietojen mukaan köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyvät ongelmat lisääntyvät ja syvenevät. Myös työssäkäyvien köyhyys ja sosiaalinen kahtiajako ovat lisääntymässä monissa jäsenvaltioissa.

1.6. Sosiaaliturvan rooli automaattisena vakauttajana on heikentynyt vuodesta 2010, mikä lisää köyhyyttä. Jäsenvaltioiden pyrkiessä lievittämään köyhyyttä niiden julkisen varainkäytön tehokkuudessa on suuria eroja.

Työllisyystilanne ja työmarkkinoiden tila Euroopassa, erityisesti tietyissä jäsenvaltioissa, edellyttävät viranomaisten ja työmarkkinaosapuolten määrätietoisempia toimia. Parhaillaan toteutetaan kunnianhimoisia uudistuksia, mutta lisätoimet ovat tarpeen, jotta voidaan ajanmukaistaa työmarkkinat ja investoida inhimilliseen pääomaan. Näin elvytetään taloutta ja luodaan samalla runsaasti työpaikkoja.

1. Työmarkkinoiden ja yhteiskunnan kehityksen viimeaikaiset trendit

Talouteen ja työllisyyteen liittymät näkymät ovat huonot, ja ne ovat heikentyneet entisestään viime kuukausina. Jos työllisyyskehitys on negatiivista vuonna 2012, BKT:n ennustettu pieni kasvu vuonna 2013 ei luo työpaikkoja eikä vähennä työttömyyttä. Työmarkkinoiden näkymät ovat positiivisemmat vuoden 2014 osalta. EU on maailman suurimmista talousalueista tällä hetkellä ainoa, jossa työttömyys kasvaa edelleen.

Työllisyyden elpyminen on pysähtynyt, ja työttömyys kasvaa. Työssä käyvien 20–64 -vuotiaiden lukumäärä laski EU:ssa 0,2 prosenttia vuoden 2011 toisen neljänneksen ja vuoden 2012 toisen neljänneksen välisenä aikana. Vuosina 2008–2011 työllisyys supistui 1,7 prosenttia, mikä oli vähemmän kuin Yhdysvalloissa (5,8 prosenttia) vastaavana aikana. Työllisyys on kuitenkin supistunut selvemmin euroalueella, erityisesti niissä jäsenvaltioissa, jotka ovat toteuttaneet merkittäviä julkisen talouden vakauttamistoimia. Vuonna 2008 alkaneen talous- ja finanssikriisin seurauksena on tähän mennessä menetetty viisi miljoonaa työpaikkaa, joista neljä miljoonaa euroalueella. Kokonaistyöllisyyden vaihtelu on kriisin aikana johtunut lähinnä osa-aikatyöhön ja tilapäisiin työsopimuksiin liittyvistä tekijöistä, mutta vaikutukset ovat ulottuneet myös vakituisiin työsuhteisiin.

Kuvio 1: Työllisyys ja työttömyys EU:n 27 jäsenvaltiossa vuosina 2005–2012

Lähde: Eurostat, kansantalouden tilinpito ja EU:n työvoimatutkimus

Myönteistä kehitystä edustaa se, että ikääntyneiden työntekijöiden työllisyysaste nousi 1,8 prosenttiyksikköä vuosina 2008–2011, jolloin yleinen työllisyysaste laski 1,5 prosenttiyksikköä. Naiset ovat selviytyneet talouskriisistä suhteellisesti paremmin kuin miehet, koska naisten työllisyysaste on käytännöllisesti katsoen samalla tasolla kuin vuonna 2008. Miesten työllisyysaste sen sijaan laski samalla ajanjaksolla 2,6 prosenttiyksikköä. Nuorten työllisyysaste supistui samalla ajanjaksolla 3,8 prosenttia.

Jälleen kasvussa oleva työttömyys on saavuttanut ennätyslukemat euroalueella. Koko EU:n työttömyysaste on tällä hetkellä 10,6 prosenttia. Euroalueella työttömyysaste on 11,6 prosenttia, mikä on suurin luku talous- ja rahaliiton historiassa. Toukokuussa 2012 työttömien lukumäärä ylitti EU:ssa ensimmäisen kerran 25 miljoonaa, minkä jälkeen se on kasvanut vielä 0,75 miljoonalla. Vuodesta 2008 EU:n työttömien lukumäärä on kasvanut yhteensä lähes yhdeksällä miljoonalla. Työttömien lukumäärä on kasvussa suurimmassa osassa jäsenvaltioita. Ainoastaan kuudessa jäsenvaltiossa työttömyys väheni elokuun 2011 ja elokuun 2012 välisenä aikana.

Pitkäaikaistyöttömyys on hälyttävällä tasolla. Vuoden 2012 toisella neljänneksellä 11,1 miljoonaa eurooppalaista eli 4,6 prosenttia työvoimasta oli ollut työttömänä yli 12 kuukautta.[2] Vuoteen 2008 verrattuna pitkäaikaistyöttömiä on 4,8 miljoonaa enemmän. Vuonna 2011 EU–27 -maiden pitkäaikaistyöttömistä yli 70 prosenttia oli kuudessa suurimmassa jäsenvaltiossa. EU:n kaikista pitkäaikaistyöttömistä yli 21 prosenttia oli Espanjassa. EU:hun tuli vuosina 2008–2011 yhteensä 3,7 miljoonaa pitkäaikaistyötöntä, joista Espanjan osuus oli 1,6 miljoonaa.

Sekä vähän aikaa työttömänä olleiden että pitkäaikaistyöttömien työnhakijoiden todennäköisyys löytää uusi työpaikka on pienentynyt useimmissa jäsenvaltioissa kriisin aikana. Työnsaanti on erityisen vaikeaa jäsenvaltioissa, jotka ovat joutuneet toteuttamaan merkittäviä julkisen talouden vakauttamistoimia. Espanjassa työpaikan löytämisen todennäköisyys laski 50 prosentista 30:een ja Kreikassa 25 prosentista 15:een. Alankomaissa todennäköisyys pysyi samana, ja Tšekissä ja Virossa se kasvoi.

Kuvio 2: Pitkäaikaistyöttömien osuus työvoimasta (%) vuosina 2008 ja 2011

Lähde: Eurostat, EU:n työvoimatutkimus.

Pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt kaikissa väestöryhmissä, mutta pahiten se koettelee nuoria ja vähän koulutettuja. Ikääntyneillä työntekijöillä oli kuitenkin yli 55 prosentin riski joutua pitkäaikaistyöttömäksi vuonna 2011, kun vastaava luku oli 30 prosenttia nuorten keskuudessa. Vuonna 2011 pitkäaikaistyöttömyys oli vähäisen ammattitaidon omaavien työntekijöiden keskuudessa neljä kertaa yleisempää kuin erittäin pätevillä työntekijöillä. EU:ssa asuvien kolmansien maiden kansalaisten keskuudessa pitkäaikaistyöttömyyttä oli kaksi kertaa enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Jotkin jäsenvaltiot ovat pystyneet lyhentämään pitkäaikaistyöttömyyden kestoa muita maita lyhyemmän talouden taantuman vuoksi tai työmarkkinalaitosten tehokkaan toiminnan ansiosta.

Yli 20 prosenttia nuorista on työttömänä. Työttömiä nuoria on yhteensä 5,52 miljoonaa, mikä on sekä taloudellinen että sosiaalinen hätätilanne. Nuorten työttömyysaste on viimeisten 12 kuukauden aikana noussut suurimmassa osassa jäsenvaltioita. Nuorten työttömyysaste on yli 50 prosenttia kahdessa jäsenvaltiossa ja yli 30 prosenttia kuudessa jäsenvaltiossa. Vähintään keskiasteen tutkinnon suorittaneiden 20–34 -vuotiaiden työllisyysaste laski 4,2 prosenttiyksikköä 77,2 prosenttiin vuodesta 2008 vuoteen 2011. Tämä viittaa siihen, että siirtyminen koulutuksesta työelämään on aiempaa vaikeampaa.

Varhain koulunkäynnin päättäneiden työllisyysnäkymät ovat heikot. He muodostavat heikoimmassa asemassa olevan alaryhmän eurooppalaisten nuorten työvoimassa. Koko EU:n alueella yli puolet koulutuksen keskeyttäneistä nuorista on työttömiä. Koulutuksen keskeyttäneiden nuorten osuus supistui 14,1 prosentista 13,5 prosenttiin vuosina 2010–2011. Koulutuksen keskeyttäneiden osuus nuorista vaihtelee suuresti eri jäsenvaltioissa. Voidaan kuitenkin todeta, että tilanne on parantunut eniten niissä jäsenvaltioissa, jotka ovat toteuttaneet tehokkaita ja kattavia koulutuksen jatkamista tukevia toimia. Varhainen koulunkäynnin päättäminen on yleisintä heikommista lähtökohdista tulevien, maahanmuuttajien, romanien kaltaisten etnisten vähemmistöjen ja yleisesti poikien joukossa.

Työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osuus jatkaa kasvuaan. Huolestuttavaa on erityisesti se, että näiden nuorten osuus kasvaa nopeimmin jäsenvaltioissa, joissa ongelma oli jo ennestään suuri. Työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääneiden nuorten miesten osuus on kasvanut nuoria naisia nopeammin, mutta naisten osuus tästä ryhmästä on edelleen suurempi lähes kaikissa Euroopan maissa.

Kuvio 3: Työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääneiden osuus kaikista 15–24 –vuotiaista (%)

Lähde: Eurostat, EU:n työvoimatutkimus

Jäsenvaltioiden työttömyysasteiden väliset erot ovat kasvaneet selvästi viime vuosina erityisesti euroalueella. Myös alue- ja paikallistason erot ovat suuria. Jäsenvaltioissa on paikallisia keskittymiä, joissa on hyvin paljon nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyttä. Elokuussa 2012 työttömyysaste oli alhaisin Itävallassa (4,5 prosenttia) ja korkein Espanjassa (25,1 prosenttia). Työttömyysongelma keskittyy suurelta osin muutamaan jäsenvaltioon. Italian, Espanjan ja rahoitustukiohjelmien piirissä olevien jäsenvaltioiden (EL, IE, PT, RO) osuus EU:n kokonaistyöttömyydestä on lähes puolet, ja tämä osuus on kasvanut huomattavasti talouskriisin aikana.

Kuvio 4: Työttömyysasteen muutos (%-yksikköä) viimeisten 12 kuukauden aikana sekä kesä-elokuussa 2012; työttömyysasteen erojen muutos elokuusta 2009 elokuuhun 2012

Lähde: Eurostat

Huom: Eurostat. Toinen kuvio: Elokuun 2012 tiedot puuttuvat viidestä jäsenvaltiosta. Tällöin on käytetty kesäkuun tietoja Virosta ja Latviasta sekä heinäkuun tietoja Kreikasta, Unkarista ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta.

Jäsenvaltioiden väliset erot kasvavat työllisyyden ja sosiaalisen kehityksen indikaattoreilla mitattuna. Tämä koskee erityisesti eteläisiä maita ja Euroopan äärilaidoilla sijaitsevia maita. Pääasiassa Pohjois- ja Keski-Euroopassa sijaitsevat jäsenvaltiot ovat selviytyneet kriisistä tähän mennessä parhaiten. Häiriöt näyttävät olevan epäsymmetrisiä, mutta varsin usein parhaiten selviävät maat, joilla on suhteellisen vähän segmentoituneet työmarkkinat, vahva sosiaaliturvajärjestelmä ja kyky toteuttaa tilapäisiä työaikajärjestelyjä (sisäinen jousto).

Viimeaikaisten tietojen mukaan palkkojen ja muiden työvoimakustannusten kehitys on alkanut tukea ulkoista tasapainottamista. Euroopan työmarkkinoilla näkyi vuoden 2011 aikana selviä merkkejä palkkadynamiikan parantumisesta, kun nimelliset yksikkötyökustannukset nousivat maltillisesti vuoden 2010 reaalisen laskun jälkeen. Työntekijää kohden lasketut reaaliset työvoimakustannukset laskivat noin puolessa jäsenvaltioista vuonna 2011. Niiden kasvu jäi yleisesti jälkeen tuottavuuden kasvusta, mikä vahvisti palkkojen osuuden vuonna 2010 alkaneen laskutrendin. Nimellisten yksikkötyökustannusten kehitys vaihtelee jonkin verran jäsenvaltioittain. Yleisesti ottaen yksikkötyökustannusten kehitys seuraa yhä enemmän ulkoista tasapainottamista kuvaavaa mallia. Valtiot jakaantuvat entistä selvemmin niihin, joilla on suurempi tarve vähentää työttömyyttä ja tasapainottaa ulkoinen asemansa, ja niihin, joissa talouden elpyminen on ollut kestävämmällä pohjalla ja vaihtotase on ylijäämäinen.

Kuvio 5: Nimellisten yksikkötyökustannusten vuosikasvu (vuoden 2011 toinen neljännes – 2012 toinen neljännes) ja trendi kahdeksassa valitussa jäsenvaltiossa, joille annettiin palkkoja koskevat maakohtaiset suositukset (vuoden 2008 toinen neljännes – vuoden 2012 toinen neljännes)

Huomautus: neljännesvuosittaiset tiedot on kausitasoitettu.

Lähde: Eurostat. Ensimmäinen kuvio: Kyproksen (CY) osalta vertailu on tehty vuoden 2011 ensimmäisestä neljänneksestä vuoden 2012 ensimmäiseen neljännekseen, koska vuoden 2012 toisen neljänneksen tietoja ei ole käytettävissä.

Lähde : Eurostat

Ennen kriisiä reaalinen palkkadynamiikka oli vahvempi suurtyöttömyyden maissa, mutta kehitys kääntyi vuonna 2010. Tämä kehitys auttanut asteittain parantamaan viennistä riippuvaisten alojen kilpailukykyä. Työvoiman kysyntä ja palkat näyttävät pysyneen vakaampina avoimella sektorilla niissä maissa, jotka ovat selkeästi aloittaneet tai saattaneet lähes päätökseen vaihtotaseen alijäämän korjaamisen. Lisäksi käytettävissä olevat tiedot osoittavat palkkadynamiikan olleen vahvempi vuoteen 2009 saakka, mutta kehitys kääntyi vuonna 2010.

Kotitalouksien keskimääräiset tulot laskevat monissa jäsenvaltioissa. Kotitalouksien käytettävissä olevat bruttotulot laskivat vuosina 2009–2011 kahdessa kolmasosassa jäsenvaltioista, ja maiden väliset erot kasvoivat. Monissa jäsenvaltioissa pitkittynyt talouden ja työmarkkinoiden kriisi yhdistettynä julkisen talouden vakauttamistarpeeseen, johon sisältyy etuuksien leikkauksia ja veronkorotuksia, on ajan mittaan heikentänyt kansallisten automaattisten vakauttajien suojaavaa vaikutusta, kun etuuksien maksaminen edunsaajille on loppunut tai niiden määrä on pienentynyt. Tämän vuoksi kotitalouksien tulot ovat laskeneet erityisesti niissä jäsenvaltioissa, joissa talouden taantuma on pitkittynyt. Vuodesta 2010 toteutetut julkisen talouden vakauttamistoimet näyttävätkin selvästi alentaneen kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja.

Kuvio 6: Kotitalouksien käytettävissä olevien bruttotulojen muutos kriisin aikana

Lähde: Eurostat, kansantalouden tilinpito

Ennätyksellisen suuri osuus EU:n kotitalouksista katsoo olevansa taloudellisissa vaikeuksissa, ja tilanne on yleisesti pahentunut viime kuukausina. Taloudellista stressiä vuositasolla osoittavan indikaattorin kasvu alimmassa tuloviidenneksessä oli vuonna 2012 erityisen suuri Espanjassa ja Italiassa (10 prosenttiyksikköä). Indikaattori laski kuudessa jäsenvaltiossa.

Viimeaikaiset tiedot osoittavat köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyvien ongelmien lisääntyvän ja syvenevän. Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen riskin kohteena olevan väestön osuus on kasvanut vuodesta 2008 yli puolessa jäsenvaltioista. Tämä koskee erityisesti lapsia, yksinhuoltajia sekä aktiivista työväestöä, erityisesti nuoria. Kehityksen syventyminen on tosiasia, eli köyhät köyhtyvät entisestään useissa maissa, erityisesti niissä, joissa köyhyyttä esiintyy paljon. Köyhyysuhan alla elävien ihmisten mediaanitulo oli 22 prosenttia pienituloisuusrajaa alempi EU:ssa vuonna 2010, mikä osoittaa köyhyysvajeen kasvaneen useimmissa jäsenvaltioissa vuodesta 2008.

Kuvio 7: Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen uhan alla elävien ihmisten lukumäärän kehitys EU:n jäsenvaltioissa vuosina 2008–2011

Lähde: unionin tulo- ja elinolotilastot (EU-SILC); *tiedot: SILC 2011 (2010).

Työssäkäyvien köyhyys ja sosiaalinen kahtiajako yleistyvät monissa jäsenvaltioissa. Vuonna 2011 köyhyysuhan alla olleista työikäisistä aikuisista kolmannes oli työssä käyviä köyhiä. Vuonna 2010 työssä käyvistä ihmisistä 8,4 prosenttia eli köyhyysrajan alapuolella, ja köyhyyden riski oli selkeästi suurempi (10,7 prosenttia) perheissä, joissa oli huollettavia lapsia. Työssä käyvien köyhyys on yleistynyt naisten keskuudessa ja pysynyt suurena miesten keskuudessa. Työssä käyvien köyhyys lisääntyi huomattavasti joka kolmannessa jäsenvaltiossa vuosina 2006–2010, myös joissakin vauraimmissa jäsenvaltioissa, joiden talous ja työmarkkinat ovat vakaammalla pohjalla. Muun muassa palkkojen sopeuttaminen, työajan lyhentäminen, lyhennetty työaika sekä osa-aikaisten ja tilapäisten työsopimusten yleistyminen ovat kenties edistäneet tätä kehitystä.

2. Työmarkkinoiden keskeiset haasteet

Työmarkkinoiden viimeaikaiset trendit johtuvat osittain suhdannevaihtelusta, erityisesti syvästä talouskriisistä. Tilannetta ovat kuitenkin pahentaneet myös työmarkkinoiden rakenteelliset ja institutionaaliset haasteet, jotka vaikuttavat talouden toimeliaisuuteen ja työmarkkinoiden toimivuuteen.

Työpaikkojen nettolisäys (työllisyyden kasvu) on vuotta 2010 lukuun ottamatta hidastunut sekä EU:n tasolla että yksittäisissä jäsenvaltioissa. Työllisyyden kasvu on ollut negatiivista koko Euroopassa vuoden 2011 puolivälistä. Tämä nettovaikutus muodostuu työttömien heikentyneistä mahdollisuuksista löytää töitä ja työpaikkojen menetysten yleistymisestä. Tämä tilanne edellyttää toimia, joilla piristetään työvoiman kysyntää ja edistetään työpaikkoja luovaa talouskasvua.[3] Samaan aikaan rakenne- ja koheesiorahastoista rahoitettavissa työpaikkoja luovissa ohjelmissa on kuitenkin onnistuttu hyvin työpaikkojen bruttomääräisessä luomisessa ja aloittelevien yritysten tukemisessa.

Kuvio 8: Työttömyysaste ja työpaikan löytäneiden osuus EU–27 -valtioissa (indeksi vuoden 2007 ensimmäisestä neljänneksestä vuoden 2011 neljänteen neljännekseen)

Lähde : Eurostatin tietoihin perustuvat komission yksiköiden laskelmat

Työpaikkojen luomispotentiaalia voitaisiin hyödyntää joillakin keskeisillä aloilla, jos ammattitaidon puutteita yritettäisiin parantaa. Ympäristöteollisuuteen arvioidaan syntyvän noin kahdeksan miljoonaa työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Niistä noin 2,8 miljoonaa liittyy resurssitehokkuutta lisääviin toimenpiteisiin, 2 miljoonaa energiatehokkuutta edistävien toimien toteuttamiseen ja 3 miljoonaa uusiutuvia energialähteitä hyödyntävien alojen kehitykseen.[4] Noin 3,4 miljoonan ihmisen arvioidaan työskentelevän ympäristöteollisuudessa EU:n alueella. Vuonna 2008 heitä oli 2,7 miljoonaa, mikä osoittaa sen, että vihreällä sektorilla pystytään luomaan työpaikkoja jopa nykyisessä taloudellisessa ympäristössä. Uusiutuvia energialähteitä käyttävälle sektorille syntyi yli 300 000 uutta työpaikkaa vuosina 2005–2009. Terveys- ja sosiaalialalle luotiin yli 1 866 000 uutta työpaikkaa vuosina 2008–2011. Tälle alalle on arvioitu syntyvän vielä 8 miljoonaa uutta työpaikkaa vuosina 2010–2020. Arvioiden mukaan tieto- ja viestintätekniikan alalle tulee vuoteen 2015 mennessä haettavaksi 700 000 uutta työpaikkaa. Kummallakin sektorilla on haasteena korvata ikääntyvä työvoima nuoremmilla työntekijöillä. Merkittäviä ammattitaidon puutteita havaitaan yleensä vihreän talouden aloilla, tieto- ja viestintätekniikassa ja terveydenhuollossa. Tämä koskee erityisesti tehtäviä, joissa vaaditaan paljon teknistä erikoisosaamista.

Ansiotulojen verotus on pysynyt kireänä, ja veroja on entisestään korotettu joissakin jäsenvaltioissa, mutta koostumuksen muutokset pienentävät työvoimakustannuksia. Suuri verokiila vähentää työnteon kiinnostavuutta perheen toimeentulosta toissijaisesti vastaavien sekä pienituloisten ja matalan taitotason työntekijöiden keskuudessa. Sillä voi olla negatiivinen vaikutus kyseisten ryhmien kokonaistyöllisyyteen. Vuonna 2011 keskimääräinen verokiila oli EU–27 -maissa 39,6 prosenttia, Sveitsissä 21 prosenttia, Yhdysvalloissa 29,5 prosenttia ja Japanissa ja Kanadassa 30,8 prosenttia. Verokiila kasvoi Euroopassa keskimäärin 0,3 prosenttia vuosian 2010-2011, mikä vaikutti myös pienituloisiin työntekijöihin. Verokiila on yleisesti ottaen kasvanut eniten niissä jäsenvaltioissa, joissa se oli suuri jo ennestään. Tämä on kuitenkin johtunut pääasiassa henkilökohtaisen tuloveron muutoksista. Joissakin tapauksissa tähän on liittynyt työntekijöiden sosiaaliturvakustannusten lasku, mikä pienentää työvoimakustannuksia.

Kuvio 9: Pienituloisten työntekijöiden (palkkataso 67 prosenttia keskimääräisestä palkasta) kokonaisverokiila vuonna 2011 ja vuosimuutos 2010–2011

Lyhyt kuvaus: *OECD:n ulkopuolisia EU:n jäsenvaltioita (BG, LV, LT, MT ja RO) koskevat tiedot ovat saatavilla vain vuodelta 2010; ** Kyprosta (CY) koskevat tiedot ovat vuodelta 2007. Näiden maiden osalta verokiilan muutokset on esitetty vuosilta 2009–2010 (Kyproksesta vuodet 2006–2007). Lähde: OECD.

Työmarkkinoiden segmentoituminen on jatkunut, ja tilapäiset työsopimukset ja osa-aikatyö ovat lisääntyneet. Vastoin tahtoaan osa-aikatyössä olevien ja määräaikaisella sopimuksella työskentelevien työntekijöiden osuus kasvoi 21:ssä jäsenvaltiossa 27:stä vuosina 2007–2011. Jäsenvaltiokohtaiset erot ovat suuria, mutta segmentoituminen on voimakkainta Välimeren maissa ja Puolassa. Työmarkkinoiden segmentoitumisen pääasiallinen syy on vakituisiin ja määräaikaisiin/tilapäisiin työsuhteisiin sovellettava epäsymmetrinen työsuhdeturvalainsäädäntö. Kaikista tilapäisessä työsuhteessa vuonna 2011 olleista 15–64 -vuotiaista työntekijöistä 60,4 prosenttia olisi halunnut vakituisemman työsuhteen. Vakituiseen työsuhteeseen pääseminen on epätodennäköisempää jäsenvaltioissa, joissa on tiukka työsuhdeturvalainsäädäntö.

Kuvio 10: Niiden työntekijöiden osuus, joilla on vastoin tahtoaan määräaikainen tai osa-aikainen työsopimus (vuosina 2007 ja 2011), ja siirtymä tilapäisestä vakituiseen työsuhteeseen (vuoden 2010 tiedot)

Lyhyt kuvaus: * Slovenian (SI) tiedot ovat vuodelta 2011; ** Irlantia (IE) koskevat tiedot ovat vuodelta 2007.

Lähde: Eurostat, EU:n työvoimatutkimus ja EU-SILC

Nuoret ovat selvästi yliedustettuina tilapäisissä työsuhteissa EU:n työmarkkinoilla, ja heidän tilanteensa on heikentynyt ajan mittaan. Noin 42,5 prosentilla nuorista työntekijöistä oli EU:ssa tilapäinen työsopimus vuonna 2011, kun koko työikäisen väestön keskiarvo oli 14,0 prosenttia. Käytettävissä olevien tietojen mukaan nuorilla tilapäiset työsuhteet voivat jossakin määrin olla ponnahduslauta vakituiseen työpaikkaan, mutta tilanne on hyvin erilainen useissa jäsenvaltioissa, joissa siirtymä tilapäisestä vakituiseen työsuhteeseen on hyvin vähäistä.

Kuvio 11: Vakituisessa ja tilapäisessä työsuhteessa olevien työntekijöiden, itsenäisten ammatinharjoittajien ja 15–64 -vuotiaiden työntekijöiden kokonaislukumäärän kehitys (vuoden 2007 ensimmäisestä neljänneksestä vuoden 2012 ensimmäiseen neljännekseen)

Lähde: Eurostat

Osa-aikatyön osuus kriisin aikana saavutetusta työpaikkojen määrän kasvusta on ollut huomattava. Vaikka kokonaistyöllisyys supistui vuosina 2008–2010 ja kokoaikaisten työntekijöiden lukumäärä supistui 6,2 miljoonalla, osa-aikaisten työntekijöiden lukumäärä kasvoi 1,1 miljoonalla samalla ajanjaksolla. Osa-aikatyö on yleistynyt tasaista vauhtia viime vuosina, ja sen osuus oli 18,8 prosenttia vuonna 2011. Noin kolmannes työssä käyvistä naisista on osa-aikaisia, kun miesten vastaava osuus on vain 8,1 prosenttia. Tämä vastaa sitä tosiseikkaa, että lastenhoitopalveluiden piirissä on vain 28 prosenttia alle 3-vuotiaista lapsista, kun yli 3-vuotiailla vastaava luku on 84 prosenttia.

Euroopan työmarkkinoilla on ollut viime aikoina havaittavissa, että työvoiman kysynnän ja tarjonnan yhteensovittaminen onnistuu aiempaa heikommin. Useimmissa jäsenvaltioissa Beveridge-käyrä, joka kuvaa työttömyyden ja avoimien työpaikkojen määrän yhteyttä, on siirtynyt aiempaa enemmän oikealle. Kolme jäsenvaltiota on kuitenkin noudattanut Beveridge-käyrää (Belgia, Itävalta ja Suomi) vuoden 2008 alusta, ja yhden jäsenvaltion (Saksa) käyrä on siirtynyt sisäänpäin, mikä osoittaa työmarkkinoiden toimivan tehokkaammin sekä työvoiman tarjonnan ja kysynnän yhteensovittamisen onnistuvan paremmin. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan heikompi yhteensovittaminen saattaa johtua ammattitaidon ja koulutuksen tarjonnan ja kysynnän kohtaamattomuudesta, pitkäaikaistyöttömyyden kasvusta, riittämättömistä toimista väestörakenteen muuttuessa tai työvoimapalvelujen tehottomuudesta. Muita syitä voivat olla maantieteellistä ja ammatillista liikkuvuutta haittaavat tai estävät tekijät sekä työntekijöiden ja työnantajien käytössä olevan informaation erilaisuus. EU:n kansalaiset kohtaavat edelleen lainsäädännöllisiä, hallinnollisia ja käytännön esteitä muuttaessaan toiseen jäsenvaltioon. Eures-verkostoa[5] aiotaan uudistaa, jotta siitä tulee EU:n sisäisen rekrytoinnin, työnvälityksen ja työvoiman kysynnän ja tarjonnan yhteensovittamisen kysyntälähtöinen väline, jonka avulla jäsenvaltiot voivat kehittää Eures-palveluja taloudellisten erityistarpeiden mukaisesti esimerkiksi tukemalla aliedustettuja ammatteja ja erityisryhmiin kuuluvia työntekijöitä (muun muassa nuoret).

Kuvio 12: Beveridge-käyrä EU-27 -maissa (vuoden 2008 ensimmäisestä neljänneksestä vuoden 2012 kolmanteen neljännekseen

Lähde: Eurostat; käytetyt tiedot ovat (i) työttömyysaste (%) ja (ii) työvoimapulan indikaattori, jotka on saatu EU:n yritystutkimuksesta (EU Business Survey).

Jatkuvasti korkeana pysyvä rakenteellinen työttömyys uhkaa vakiintua tasolleen. Beveridge-käyrän siirtyminen ulospäin saattaa olla tilapäistä, kun työmarkkinat pyrkivät reagoimaan ja sopeutumaan talouden toimeliaisuuden muutoksiin esimerkiksi palkkadynamiikan muutoksilla, uudelleenkoulutuksella tai tehostetulla aktiivisella työmarkkinapolitiikalla. Käyrän siirtyminen voi myös olla merkki pidempiaikaisista rakenteellisista ongelmista, jotka uhkaavat kasvattaa rakenteellista työttömyyttä pysyvästi. Käytettävissä olevat tiedot osoittavat, että palkkojen nousua kiihdyttämättömän alimman työttömyysasteen (NAWRU) perusteella mitattu rakenteellinen työttömyys on kasvanut useimmissa jäsenvaltioissa kriisin alusta lähtien. Työttömyys on kasvanut yhtä aikaa Beveridge-käyrän heikkenemisen kanssa.

Kuvio 13: Palkkojen nousua kiihdyttämätön alin työttömyysaste (NAWRU) (%) jäsenvaltioittain

Lähde: AMECO-tietokanta.

Aktiiviseen työmarkkinapolitiikkaan käytetyt varat työtöntä henkilöä kohti ovat viime aikoina vähentyneet. Käytettävissä olevien tietojen mukaan aktiivinen työmarkkinapolitiikka vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen, erityisesti naisten ja alhaisen osaamistason työntekijöiden keskuudessa. Osallistuminen aktiivisen työmarkkinapolitiikan toimiin on vilkkainta niissä maissa, joissa on vähiten pitkäaikaistyöttömyyttä. Tähän positiiviseen kehitykseen saattaa tosin olla muitakin syitä. Aktiiviseen työmarkkinapolitiikkaan osoitetut resurssit työntekijää kohti laskettuna vähenivät kuitenkin yli 20 prosenttia vuosina 2007–2010.[6]

Kuvio 14: Osallistuminen aktiiviseen työmarkkinapolitiikkaan vuonna 2010 ja pitkäaikaistyöttömyys vuonna 2011

Lähde: Eurostat

Automaattisena vakauttajana toimiva sosiaaliturvajärjestelmä ei ole vuodesta 2009 lähtien lieventänyt kotitalouksien tulojen laskua samassa määrin kuin aiemmin. Kriisin ensimmäisessä vaiheessa sosiaalietuuksilla oli tärkeä tehtävä kotitalouksien tulotason säilyttäjinä. Euroalueella nettomääräiset sosiaalietuudet ja veronalennukset vaikuttivat positiivisesti kotitalouksien käytettävissä olevien bruttotulojen kehitykseen vuonna 2009 ja vuoden 2010 kahdelle ensimmäisellä neljänneksellä. Tämä kehitys alkoi kuitenkin heiketä kriisin toisessa vaiheessa. Vuoden 2010 lopussa sosiaalietuuksien vaikutus kotitalouksien bruttotulojen kehitykseen alkoi muuttua negatiiviseksi. Joissakin maissa sosiaaliturvajärjestelmien ulkopuolelle jäävien ihmisten osuus kasvaa koko ajan. Tilanteen heikentyminen johtuu sosiaalietuuksien pienentymisestä ajan mittaan, työttömyyden alkuvaiheen harkinnanvaraisten tukitoimien asteittaisesta poistumisesta sekä sosiaalimenoihin joissakin maissa tehdyistä leikkauksista, jotka ovat osa julkisen talouden vakauttamisohjelmia.

Jäsenvaltioiden välillä on huomattavia eroja menojen tehokkuudessa tarkasteltaessa menoyksikköä kohti saavutettuja tuloksia ja köyhyyden vähentymistä, kun menojen ja sosiaaliturvasäännösten rakenne on samankaltainen. Vero- ja etuusjärjestelmät kuuluvat tärkeimpiin välineisiin, joilla estetään ja poistetaan tuloköyhyyttä. Sosiaaliturvaetuuksiin liittyvillä menoilla (eläkkeet pois luettuina) vähennettiin vuonna 2010 köyhien osuutta väestöstä 26 prosentista 16 prosenttiin, eli 37 prosenttia. Tästä huolimatta saman määrän sosiaaliturvamenoihin käyttävät jäsenvaltiot saavuttavat varsin erilaisia tuloksia. Jotkin valtiot onnistuvat muita vähemmillä varoilla lievittämään lasten ja vanhusten köyhyyttä tai vähentämään sairauspoissaoloja työpaikalta. Jotkin valtiot puolestaan pystyvät tarjoamaan ihmisille paremmat sosiaalietuudet, koska niitä nautitaan lyhyemmän aikaa ja töihin palataan nopeammin. Tasapainon löytäminen yleisten ja tarveharkintaisten etuuksien välille sekä rahana ja luontoisetuna maksettavien etuuksien välille voisi kannustaa ihmisiä hakemaan töitä. Mitattaessa sosiaaliturvamenoja saavutettuun köyhyyden vähentymiseen voidaan todeta, että osa järjestelmistä on muita tehokkaampia. Bulgariassa, Latviassa, Puolassa ja Romaniassa on pienet sosiaalimenot, ja myös niiden vaikutukset ovat vähäiset. Espanja, Italia, Kypros (ja Kreikka) ja Portugali saavuttavat samankaltaiset tulokset mutta suuremmilla menoilla. Kyseiset maat ovat myös onnistuneet EU:n keskiarvoa huonommin lasten köyhyyden vähentämisessä.

Aktiiviseen osallistamiseen tähtäävien strategioiden täydessä täytäntöönpanossa on edelleen suuria haasteita, kun keskitytään samanaikaisesti asianmukaiseen toimeentulotukeen, osallistaviin työmarkkinoihin ja laadukkaiden palvelujen saatavuuteen. Useimmissa jäsenvaltioissa ollaan siirtymässä aktiiviseen sosiaaliturvapolitiikkaan ja työnteon kannattavuutta heikentävien taloudellisten tekijöiden poistamiseen. Jäsenvaltioiden välillä on kuitenkin yhä eroja sosiaaliturva- ja vähimmäistulojärjestelmien tasossa. On haasteellista auttaa kaikkein köyhimpiä ryhmiä, kuten kodittomia ja romaneja. Varmistamalla riittävä toimeentulotuki voidaan tehokkaasti tasoittaa siirtymistä työelämään, edistää sosiaalista osallisuutta ja lisätä kokonaiskysyntää. Laadukkailla, kohtuuhintaisilla päivähoitopalveluilla tuetaan vanhempien osallistumista työmarkkinoille ja annetaan lapsille mahdollisuudet hyvään elämään. Käytettävissä olevat tiedot kuitenkin osoittavat, että heikoimmassa asemassa olevat perheet osallistuvat yleensä vähemmän työmarkkinoille joko omasta valinnastaan, tukipalvelujen saatavuuden tai hinnan vuoksi taikka siksi, että he eivät ole oikeutettuja palveluihin.

3. Rakenteellisten työmarkkinauudistusten toteuttaminen

Eurooppa-neuvoston kokouksessaan 1. ja 2. maaliskuuta 2012 jäsenvaltioille antaman, komission vuotta 2012 koskevaan vuotuiseen kasvuselvitykseen perustuvan poliittisen ohjauksen mukaisesti näiden olisi esitettävä kansalliset uudistusohjelmat, joissa esitetään suunnitelmat työmarkkinoiden uudistamiseksi työllisyyssuuntaviivoissa esitettyjen EU:n yleistavoitteiden saavuttamiseksi. Neuvosto hyväksyi komission ehdotusten perusteella maakohtaiset suositukset, ja niissä nostettiin esiin aloja, joilla jäsenvaltioiden olisi toteutettava toimintalinjojen uudistuksia työllisyyspolitiikan suuntaviivojen yleisissä puitteissa.

Seuraavassa jaksossa käsitellään jäsenvaltioiden toteuttamia toimia, jotka perustuvat niiden kansallisiin uudistusohjelmiin ja vuotta 2012 koskevaan vuotuiseen kasvuselvitykseen.

3.1. Kasvua tukeva työllisyys

Useat jäsenvaltiot (BE, CZ, EE, HU, IE ja PT) ovat toteuttamassa toimia, joilla tehostetaan aktiivista työmarkkinapolitiikkaa ja julkisia työvoimapalveluja. Belgiassa on lisätty palkkatukia niille ns. tietotyöntekijöille eli yksityisellä ja julkisella sektorilla työskenteleville tutkijoille. Tšekissä ihmisiä aktivoidaan yleishyödyllisellä työllä, jota työvirasto koordinoi. Virossa toteutetaan uuden vuosia 2012–2013 koskevan työllisyysohjelman puitteissa laajempi valikoima aktiivisen työmarkkinapolitiikan toimia ja kasvatetaan eri toimien piiriin oikeutettujen henkilöiden lukumäärää. Unkarissa aktiivista työmarkkinapolitiikkaa on tehostettu keskittymällä julkisten työvoimapalveluyksikköjen henkilöstön kouluttamiseen, asiakassuuntautuneiden palvelumallien kehittämiseen, mikro- ja pk-yrityksille tarjottaviin palvelupaketteihin, julkisen työvoimaportaalin ja sähköisten palvelujen kehittämiseen sekä julkisten työohjelmien muuttamiseen. Irlannissa on lisätty tukien ehdollisuutta sen varmistamiseksi, että osa-aikaisia työntekijöitä kannustetaan ottamaan vastaan kokoaikatyö. Portugalissa toteutetaan toimia, joilla tehostetaan julkisia työvoimapalveluja, ja työttömille tarjotaan palkkatukijärjestelmiä.

Työtulojen verotus pysyi kireänä vuosina 2011 ja 2012. Työvoimakustannukset kasvoivat, vaikka tilanne parani jonkin verran joidenkin heikossa asemassa olevien työntekijöiden keskuudessa (esimerkiksi alhaisen ammattitason / pienipalkkaiset työntekijät). Monet jäsenvaltiot (BE, DK, CY, FI, EL, ES, IE, IT, FR, LU, NL, PT, SL, UK) ovat vastikään korottaneet henkilökohtaista tuloveroa, useissa tapauksissa korottamalla lakisääteistä veroastetta. Useat maat ovat korottaneet veroja tilapäisesti perimällä yleisiä lisäveroja tai solidaarisuusveroja suurituloisilta (GR, IT, CY, LU, PT, SP). Myös Itävalta ja Tšekki suunnittelevat vastaavia toimenpiteitä. Sosiaaliturvamaksuja on korotettu useissa maissa (AT, BG, CY, FR, EL, HU, LV, PL, PT, UK).

Työn verotusta keventävät toimet on kohdennettu lähinnä työnteon kannustimiksi erityisryhmille, ja niihin liittyy yleensä veropohjan muutoksia. Esimerkiksi Belgiassa useat sosiaaliturvamaksujen alennukset on kohdennettu nuorille, pienipalkkaisille ja ikääntyneille työntekijöille ja uusien työntekijöiden palkkaamiseen pk-yrityksiin tai itsenäisten ammatinharjoittajien palvelukseen. Suomessa ja Unkarissa verohelpotuksia on myönnetty pieni- ja keskituloisille lisäämällä verovähennyksiä tai korottamalla verotettavan tulon alarajaa. Ruotsi on korottanut verotettavan tulon alarajaa yli 65-vuotiailta, jotta ihmiset jatkaisivat kauemmin työelämässä.

Yritysten perustamista ja yksityistä ammatinharjoittamista on pyritty tukemaan monissa maissa (AT, BE, BG, EE, ES, IE, MT, HU, PL, PT, UK). Itävallassa on käynnistetty pilottihanke, jolla tuetaan oppisopimuskoulutusta ja sitä tarjoavia yrityksiä antamalla muun muassa oikeudellista neuvontaa ja tarjoamalla sovittelupalveluja. Belgiassa parannetaan yritysten luotonsaantia, yksinkertaistetaan hallinnollisia menettelyjä ja kevennetään sosiaaliturvamaksuja hotelli- ja ravintola-alalla. Bulgariassa tuetaan yksityistä ammatinharjoittamista yrityksen perustamista helpottavalla neuvonnalla ja koulutuksella sekä tarjoamalla laitteita ja huoltopalveluja vasta perustetuille pienyrityksille. Espanjassa yritysten perustamista yksinkertaistetaan keventämällä pienempien yritysten hallinnollista taakkaa ja sallimalla pidennetyt aukioloajat turistialueilla. Irlannissa tarjotaan useita erityyppisiä tukia, joihin kuuluu pääomatukia, lainoja ja takauksia sekä kannustimia aloitteleville yrityksille. Maltassa pyritään vähentämään itsenäisten ammatinharjoittajien kohtamaa byrokratiaa. Maassa aiotaan ottaa käyttöön uusi mikrotakausjärjestelmä, jolla autetaan itsenäisiä ammatinharjoittajia ja pienyrityksiä saamaan takauksia pankkilainoille. Puolassa yrittäjyyttä, ammatinharjoittamista ja yritystoimintaa tuetaan Euroopan sosiaalirahaston kautta. Portugalissa helpotetaan yrittäjien ja ammatinharjoittajien luotonsaantia, ja yrityksen perustamisesta kiinnostuneille työttömille tarjotaan teknistä tukea. Yhdistyneessä kuningaskunnassa on vahvistettu kansallista lainatakausjärjestelmää (National Loan Guarantee Scheme), jotta pankit myöntäisivät enemmän luottoja pk-yrityksille.

Jotkin jäsenvaltiot ovat mukauttaneet työttömyysetuuksia kannustaakseen ihmisiä palaamaan töihin (BE, ES, IE, IT, SE). Belgiassa hyväksytty työttömyysetuusjärjestelmän uudistus johtaa siihen, että etuudet pienenevät jatkossa nykyistä aiemmin ja määrällisesti enemmän. Espanjassa työttömyysetuuksia on pienennetty useissa väestöryhmissä. Portugalissa on annettu uusi laki, joka lyhentää työttömyysetuuksien enimmäiskestoa ja määriä. Tällä pyritään vähentämään riskiä joutua riippuvaiseksi etuuksista tai pitkäaikaistyöttömäksi. Ruotsissa on otettu käyttöön tiukemmat tukikelpoisuussäännöt, alennettu tulojen korvausastetta ja lyhennetty työttömyysetuuksien enimmäiskestoa.

Espanjassa on pyritty lisäämään yhteisvastuuta yhdistämällä tuensaanti aktiivisen työmarkkinapolitiikan toimiin osallistumiseen. Irlannissa keskitytään enemmän työnhakijoita koskeviin tukikelpoisuusehtoihin ja erityisesti pitkäaikaistyöttömiin. Italiassa työttömyysetuusjärjestelmä korvataan asteittain uudella työllisyyden sosiaalivakuutusjärjestelmällä.

Useissa jäsenvaltioissa (EL, ES, PT) on toteutettu palkanmuodostusta koskevia toimia, joilla varmistetaan, että palkat kehittyvät tuottavuuden tahdissa. Espanjan uudessa työmarkkinajärjestelmässä asetetaan etusijalle yrityskohtaiset päätökset työajoista ja palkoista ja annetaan yrityksille paremmat mahdollisuudet jättäytyä alakohtaisten työehtosopimusten ulkopuolelle. Portugalissa varmistetaan yrityksen tilannetta vastaava palkkojen kehitys luopumalla yleisistä työehtosopimuksista, kun työnantajien järjestöt kattavat alle 50 prosenttia koko työvoimasta.

Saksassa sovelletaan yhä useammalla alalla alakohtaista minimipalkkajärjestelmää. Unkarissa uusi työlainsäädäntö tuli voimaan 1. heinäkuuta 2012. Minimipalkkaa korotettiin tuolloin 19 prosenttia. Kreikassa toteutetaan palkanmuodostustoimenpiteitä, ja maassa on päätetty alentaa minimipalkkoja ja ottaa käyttöön nuoriin sovellettava eriytetty minimipalkka.

Useissa jäsenvaltioissa on toteutettu työvoiman liikkuvuutta lisääviä toimia (AT, BG, DE, ES, LV, HU). Itävallassa saatettiin päätökseen ns. punavalkoisen kortin käyttöönotto. Se on eri kriteereihin perustuva pisteytysjärjestelmä, jolla arvioidaan kolmansien maiden kansalaisten pääsyä työmarkkinoille. Viime vaiheessa järjestelmä avattiin myös ammattitaitoisille työntekijöille työvoimapulasta kärsivissä ammateissa. Bulgariassa on otettu käyttöön kansallinen tutkintojen viitekehys, jolla varmistetaan opiskelijoiden ja työntekijöiden ammatillisen koulutuksen sekä koulutusjärjestelmiä koskevien työnantajavaatimusten läpinäkyvyys. Saksassa on annettu laki, jossa alennetaan EU:n ulkopuolelta tuleviin korkeasti koulutettuihin maahanmuuttajiin sovellettavia tulorajoja. Latviassa on ehdotettu uudelleenasettautumiskorvausta, jolla kompensoidaan toiselle paikkakunnalle muuttavien työntekijöiden kuluja. Unkarissa valtio edistää liikkuvuutta myöntämällä rahallista tukea vuokratuloihin niille rekisteröidyille työttömille, jotka muuttavat vähintään 100 kilometrin päähän lähtöpaikkakunnaltaan.

Useat jäsenvaltiot (AT, BE, ES, DK, IE, NL, HU, UK) toteuttavat toimia, joilla vähennetään varhaista työmarkkinoilta pois jäämistä. Itävallassa on toteutettu uudistuksia, joilla vähennetään työkyvyttömyyseläkkeiden määrää. Belgiassa on korotettu työaikapankin piiriin pääsevien ikääntyneiden työntekijöiden ikärajaa, ja osa-aikainen varhaiseläke on lopetettu. Tanskassa työkyvyttömyyseläkkeiden järjestelmää aiotaan uudistaa siten, että eläkkeellä on mahdollista jäädä vasta sitten, kun kaikki aktivointimahdollisuuksia on kokeiltu. Espanjassa aikaistetaan lakisääteisen eläkeiän korottamista, varhaiseläkeikä nostetaan 61 vuodesta 63:een, varhaiseläkkeelle jäävien eläkettä leikataan aiempaa enemmän ja osa-aikaeläkkeelle pääsy jäädytetään kahdeksi vuodeksi. Irlannissa uusissa aloitteissa annetaan sairaus- tai työkyvyttömyysetuja saaville mahdollisuus olla samaan aikaan työssä ja vastaanottaa tulotukea. Lakisääteinen eläkeikä nostetaan vuoteen 2028 mennessä 68 vuoteen. Alankomaissa eläkeikä aiotaan nostaa vuoteen 2023 mennessä asteittain 67 vuoteen, minkä jälkeen se voidaan yhdistää elinajanodotteeseen. Unkarissa varhaiseläkkeistä on yleisesti ottaen luovuttu. Myös Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on vastikään ilmoittanut suunnitelmista yhdistää eläkeikä elinajanodotteeseen.

Useissa maissa (AT, BE, BG, DE, EE, FI, LU, PL, UK) myös pyritään edistämään työurien pidentämistä. Itävallassa terveysongelmista kärsiville ikääntyneille työntekijöille suunnataan aktiivisia työmarkkinatoimia, ammatillista uudelleensijoittumista ja uudelleenkoulutusta tukevia toimia, osa-aikaetuuksia ja työllistämistukia. Belgiassa yli 20 työntekijää kerralla irtisanovat yritykset joutuvat yhdenmukaistamaan irtisanottujen ikärakenteen yrityksen yleisen ikärakenteen kanssa, ja yritysten on laadittava 45-vuotiaita ja sitä vanhempia työntekijöitä koskeva vuosisuunnitelma. Tšekissä eläkeikää korotetaan kahdella kuukaudella joka vuosi ilman ylärajaa vuoden 2011 lopussa hyväksytyn eläkeuudistuksen mukaisesti. Virossa keskitytään ikääntyneisiin työntekijöihin, elinikäiseen oppimiseen ja työntekijöiden terveyden ylläpitoon. Suomessa työuria pyritään pidentämään parantamalla työelämän laatua ja lisäämällä työssä viihtymistä. Luxemburgissa yli 150 työntekijää työllistävien yritysten on tarjottava aiempaa enemmän tukea ikääntyneille työntekijöille. Puolassa pyritään lisäämään ikääntyneiden oppimismahdollisuuksia ja parantamaan heille suunnatun koulutuksen laatua. Yhdistyneessä kuningaskunnassa luovuttiin pakollisesta eläkeiästä lokakuussa 2011.

Jotkin jäsenvaltiot ovat toteuttaneet toimia, jotka eivät pidennä työuria. Tšekissä aiotaan korottaa eläkeläisten ansiotyön verotusta, mikä todennäköisesti vähentää ikääntyneiden osallistumista työmarkkinoille. Ranskassa on otettu taas käyttöön mahdollisuus jäädä eläkkeelle 60-vuotiaana, jos henkilö on aloittanut työnteon 18-vuotiaana ja huolehtinut asianmukaisesti sosiaaliturvamaksuista. Unkarissa on asetettu pakollinen eläkkeellejäämisikä julkisen sektorin työntekijöille terveydenhuoltoalaa lukuun ottamatta.

3.2. Erityisesti nuorten työllisyyden tukeminen

Nuorten työllistymistä on pyritty tukemaan useilla eri toimilla. Erityishuomion kohteena ovat ne nuoret, jotka eivät ole töissä tai koulutuksessa. Suomessa on otettu käyttöön kattava nuorisotakuu, jonka puitteissa nuorille on tarjottava koulutus-, harjoittelu-, työpaja- tai työpaikka taikka kuntoutumispaikka kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta.

Muutamat jäsenvaltiot (BE, BG, ES, CY, IE, PL, PT, SE, SI) tukevat aloitteita, joilla pyritään parantamaan oppisopimuskoulutuksen ja työharjoittelun laatua. Belgiassa on käynnistetty laaja yritysten sisäinen harjoittelijaohjelma niille työttömille alle 25-vuotiaille, jotka eivät ole löytäneet työpaikkaa kuusi kuukautta kestäneen työelämään sopeuttamisjakson jälkeen. Bulgariassa julkishallinnon keskus- ja aluevirastot tukevat työharjoittelua, ja asettavat vammaiset nuoret etusijalle. Irlannissa toteutetaan aloitteita, joilla nuoria aktivoidaan ja heidän ammattitaitoaan parannetaan 5 000 harjoittelupaikalla, joiden kesto on 6–9 kuukautta. Espanjassa on toteutettu toimia, joilla luodaan ns. kaksijakoinen ammattikoulutuksen järjestelmä tekemällä koulutus- ja oppisopimuksia. Puolassa toteutetaan alle 30-vuotiaisiin työttömiin kohdistettua pilottihanketta, johon kuuluu henkilökohtaista tukea, harjoittelua ja koulutusseteleitä. Portugalissa tuetaan työharjoittelua ja työhön sijoittamista. Sloveniassa alle 30-vuotiaille työttömille tarjotaan työpaikka 15 kuukaudeksi. Valtio tukee vapaaehtoista työharjoittelua verohallinnon ja korruptiontorjunnan virastoissa. Ruotsissa valtio myöntää yrityksille enintään 2 750 euroa oppilasta kohti vuodessa edistääkseen oppisopimuspaikkojen tarjontaa yrityksissä. Tähän valtion apurahaan ehdotetaan korotusta vuosille 2014–2016.

Koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääneitä nuoria pyritään tukemaan konkreettisesti myös ohjelmilla, joissa keskitytään ammatillisen koulutuksen lisäämiseen (Saksa, Latvia ja Suomi), työssä oppimiseen (Liettua) ja taloudelliseen tukeen (Unkari). Saksassa maahanmuuttajataustaisille nuorille tarjotaan aiempaa paremmat mahdollisuudet osallistua ammatillisen koulutuksen ohjelmiin. Liettuassa on käynnistetty alle 29-vuotiaiden työllistämishanke, jolla tuetaan palkkoja ja muita kuluja, kun työpaikoilla järjestetään työssäoppimisjaksoja. Latviassa annetaan 15–24 -vuotiaille työttömille mahdollisuus kokeilla yhdeksän viikon aikana kolmea eri ammattia ammattikoulutuslaitoksissa. Unkarissa sovelletaan ”ensimmäisen työpaikan takuuta”, jonka puitteissa työnantajille korvataan kaikki bruttopalkasta ja sosiaaliturvamaksuista aiheutuvat kulut.

Useissa jäsenvaltioissa työmarkkinaosapuolten välille on luotu kumppanuuksia, joilla edistetään korkealaatuista oppisopimuskoulutusta ja työharjoittelua (BG, CZ, FR, IE, IT, LU, RO, SK). Bulgariassa toteutetaan toimia, joilla rahoitetaan osittain tai kokonaan investointi- ja työvoimakustannuksia työpaikkojen perustamiseksi nuorille. Tšekissä on käynnissä Euroopan sosiaalirahaston rahoittama projekti, jolla tuetaan yrityksissä suoritettavaa työharjoittelua. Se on suunnattu erityisesti vastavalmistuneille ja nuorille, joilta puuttuu työkokemusta ja joiden on täydennettävä ammattitaitoaan. Irlannissa työttömille tarjotaan uusia työpaikkoja työnantajien, yritysten ja koulutuksen tarjoajien yhteistyöllä. Romaniassa yritykset vapautetaan vuodeksi sosiaalivakuutusmaksuista jokaisen palkkaamansa alle 25-vuotiaan työntekijän osalta. Slovakiassa yksityisen sektorin uusia työpaikkoja tuetaan vuoden ajan enintään minimipalkkaa vastaavalla summalla, kun työnantajat osallistuvat kustannuksiin vähintään kuuden kuukauden ajan.

Työsuhdeturvalainsäädäntöä uudistavia toimia on toteutettu vain Unkarissa, Slovakiassa ja Italiassa. Unkarissa on annettu säännöksiä, jotka koskevat samanaikaista useissa työpaikoissa olemista, joustavia työaikajärjestelyjä ja erottamista koskevien sääntöjen yksinkertaistamista. Portugalissa on alennettu irtisanomiskorvauksen määrää 20 päivän palkkaan työssäolovuotta kohti sekä toistaiseksi voimassa olevissa että määräaikaisissa työsopimuksissa ja lievennetty taloudellisista syistä johtuvan yksittäisten työntekijöiden irtisanomisen perusteita. Italiassa on tarkistettu lainsäädäntöä, joka koskee perusteettomia yksittäisiä irtisanomisia yli 15 työntekijän yrityksissä, jotta lisätään joustavuutta työmarkkinoilta poistumisessa. Lisäksi on toteutettu toimia, joilla rajoitetaan epätyypillisten työsopimusten käyttöä. Slovakiassa toteutetaan toimia, joilla rajoitetaan peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten kestoa ja lukumäärää sekä poistetaan työvoiman vuokrausyrityksiä koskeneet poikkeukset.

Vain muutamassa jäsenvaltiossa (BE, IE, LT, MT, SK) on edistytty koulutusjärjestelmien sopeuttamisessa työmarkkinoiden tarpeisiin. Irlannissa pyritään auttamaan työttömiä ja entisiä itsenäisiä ammatinharjoittajia pysymään mahdollisimman lähellä työmarkkinoita tarjoamalla mahdollisuus osa-aikaiseen korkea-asteen koulutukseen ja muuhun koulutukseen, jotta he voivat parantaa ammattitaitoaan tai kouluttautua uudelleen aloilla, joilla todennäköisesti syntyy kestäviä työllistymismahdollisuuksia. Liettuassa tutkinnot kartoitetaan useassa vaiheessa, jotta ihmisille voidaan antaa paremmat tiedot ammattitaidon kysynnästä ja nimetä kysytyimmät ammattitaidon erikoistumisalueet. Maltassa opiskelijoita kannustetaan täydentämään opintojaan teollisuuden edellyttämillä oppiaineilla tarjoamalla enintään 80 prosenttia kurssimaksuista kattava verohyvitys. Slovakiassa vastikään annetulla ammatillista koulutusta koskevalla lailla pyritään lisäämään koulutuksen sisällön ja työmarkkinoiden asettamien vaatimusten yhdenmukaisuutta. Belgiassa kaikki kunnat ovat pyrkineet uudistamaan ammatillista koulutusta parantamalla sen laatua sekä lisäämällä joustavuutta ja yhdenmukaisuutta työmarkkinoiden vaatimusten kanssa.

Italiassa, Latviassa ja Maltassa on tarkasteltu yliopistojen toiminnan laatua ja rahoitusta. Italiassa lukukausimaksuja aiotaan korottaa 25–100 prosenttia. Apurahojen osalta ainoastaan Malta on ilmoittanut jatkavansa kahta apurahajärjestelmää. Latvia on arvioinut yli 800 korkea-asteen koulutusohjelmaa ja useita uudistuksia toteutetaan parhaillaan. Niihin kuuluvat akkreditointiprosessin uudistaminen, uuden rahoitusmallin laatiminen yliopistoille ja yliopistojen hallintouudistus.

Talouspolitiikan EU-ohjausjakson aikana jäsenvaltioita on kehotettu asettamaan etusijalle kasvua edistävät julkiset menot, mutta käytettävissä olevien tietojen mukaan koulutusinvestointeja ollaan vähentämässä. Useat jäsenvaltiot leikkasivat koulutusmenojaan sekä vuonna 2011 että vuonna 2012 (EE, IT, LV, LT, UK) tai jompana kumpana vuotena (BE, BG, IE, FR, CY, HU, PL, RO, SK, FI). Myös Espanjassa talouden vakauttamistoimista käytävissä neuvotteluissa on käsitelty koulutusasioita. Muutamassa jäsenvaltiossa koulutusmenot ovat pysyneet samalla tasolla tai kasvaneet (CZ, DK, LU, MT, AT).

3.3. Muita heikommassa asemassa olevien suojelu

Viro, Latvia ja Espanja ovat pyrkineet tehostamaan sosiaaliturvajärjestelmiä. Virossa työttömyysetuuksien saatavuutta lisätään huomattavasti vuodesta 2013. Tämä kuuluu tasapainottavana tekijänä vuonna 2009 toteutettuun työlainsäädännön uudistukseen. Irlannissa sosiaalietuuksiin on tehty yleisiä leikkauksia, mutta heikossa asemassa olevat ihmiset saavat yhä alennettua tulotukea. Latviassa työttömyysetuudet eivät jatkossa enää perustu työvuosien perusteella laskettavaan työttömyysvakuutukseen vaan yhdeksän kuukautta kestävään asteittain pienenevään työttömyysturvaan. Espanjassa vähimmäistulojärjestelmän aktivointi yhdistetään hakijan työuran pituuteen.

Jotkin jäsenvaltiot (AT, DK, FI, FR, MT, PL, SE) ovat edistyneet aktiivista osallistamista edistävien strategioiden toteuttamisessa keskittyen riittävään tulotukeen, osallistaviin työmarkkinoihin ja laadukkaiden palvelujen saatavuuteen. Itävallassa on hyväksytty työkyvyttömyyttä koskeva toimintasuunnitelma, joka sisältää toimenpiteitä seuraavilla aloilla: syrjinnän vastaiset toimet, palvelujen saatavuus, hoito, koulutus, työllistyminen ja omatoiminen elämä. Tanskassa sovittiin kesäkuussa 2012 työkyvyttömyyseläkejärjestelmän merkittävästä uudistamisesta. Uutta järjestelmää sovelletaan vain yli 40-vuotiaisiin, ja siihen kuuluvat kuntoutusryhmät, jotka tukevat terveydenhoitoa, työllistymistä, koulutusta ja sosiaalipalveluja. Maltassa vapaaehtoisjärjestöjä kannustetaan palkkaamaan heikommassa asemassa olevia ihmisiä myöntämällä taloudellista tukea. Ruotsissa valtio aikoo vahvistaa heikommassa asemassa olevien väestöryhmien asemaa työmarkkinoilla suuntaamalla aktiivisen työmarkkinapolitiikan toimia pitkäaikaistyöttömiin ja muihin ihmisiin, joilla on heikko asema työmarkkinoilla. Portugalissa on perustettu sosiaaliset vuokra-asuntojen markkinat tarjoamaan kohtuuhintaisia hyvälaatuisia asuntoja heikoimmassa asemassa oleville.

Työmarkkinoille ja yhteiskuntaan integroitumista tukevien palvelujen saatavuuden osalta on toteutettu vain vähän toimia (CZ, IE, PL). Tšekissä on toteutettu paikallistasolla pilottiohjelma, jonka puitteissa tarjotaan parempia asuntoja ja uudelleenkoulutusta niille sosiaalisesti syrjäytyneille perheille (erityisesti romaneille), joiden lapset käyvät säännöllisesti peruskoulun ala-astetta. Euroopan sosiaalirahasto tukee Irlannissa ohjelmia, joilla maahanmuuttajista pyritään työllistymisen tai jatkokoulutuksen avulla tekemään taloudellisesti itsenäisempiä ja sosiaalisesti integroituneempia. Puolassa on korotettu tukien tulorajoja työssäkäyvien köyhien tilanteen parantamiseksi. Rahana maksettavan sosiaaliturvan määriä on korotettu, myös kielikoulutukseen osallistuvien ulkomaalaisten ja pakolaisten kohdalla.

[1]               Neuvoston päätös 2010/707/EU, annettu 21 päivänä lokakuuta 2010, jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista (EUVL L 308, 24.11.2010, s. 46).

[2]               Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on nykyään yli 44 prosenttia.

[3]               Ks. Euroopan komission työllisyyspaketti, huhtikuu 2012.

[4]               Komission yksiköiden valmisteluasiakirja ”Exploiting the Employment Potential of Green Growth”, SWD(2012) 92final, 18.4.2012.

[5]               Euroopan työnvälitysverkosto (Eures) on 31 eurooppalaisen työnvälityspalvelun verkosto, joka tukee työntekijöiden liikkuvuutta EU:n jäsenvaltioiden, ETA-maiden ja Sveitsin välillä.

[6]               OECD:n arvio, joka perustuu OECD:n työvoimapoliittisiin ohjelmiin ja keskeisten talousindikaattorien tietokantoihin.

Johdanto

Finanssikriisin jälkeiset korjaustoimet ovat edelleen vaikeita EU:ssa. Finanssimarkkinoiden jännitteet jatkuivat euroalueella kesään asti. Globaali talouskehitys hidastui, mikä vähensi viennin mahdollista vaikutusta elpymiseen. Tämän vuoksi EU:n talouden lyhyen aikavälin näkymät pysyvät heikkoina, mutta vähittäisen palautumisen kasvu-uralle arvioidaan alkavan vuonna 2013 ja suuntauksen vahvistuvan vuonna 2014. Nämä näkymät luovat lisähaasteita monissa EU:n jäsenvaltioissa tarvittaville sopeutustoimille. Heikot kasvunäkymät jarruttavat erityisesti investointeja ja työpaikkojen luomista sekä lisäävät irtisanomisia, sillä mahdollisuudet joustavien työskentelytapojen käytölle ovat tällä hetkellä vähäisiä.

EU:n talouden haasteet ovat edelleen suuria. Monien jäsenvaltioiden taloudessa on edessä sekä yksityisen että julkisen sektorin velkavivun laajamittainen purkaminen. Tämä velan vähentäminen kuvastaa tarvetta korjata aiheutunut julkisen talouden epätasapaino, joka on seurausta aikaisemmista kestämättömistä luottorahoitteisista menotasoista, joita eräissä tapauksissa on edistänyt yksityissektorin varallisuuskupla ja toisissa puolestaan julkisen sektorin kurinalaisen finanssipolitiikan puute. Tämä jarruttaa nyt kasvua, sillä menot ovat rajoitettuja ja tulot suunnataan velan takaisinmaksuun.

Myönteistä kehitystä ovat näkyvissä olevat merkit siitä, että EU:n talouksien sopeutustoimet etenevät. Finanssimarkkinoiden tilanne on kohentunut kesän jälkeen uudistusohjelmien vakaan toteuttamisen tukemana. Lisäksi taustalla ovat talous- ja rahaliittoa koskevien järjestelyjen eteneminen ja euroalueella tehdyt merkittävät poliittiset päätökset, mukaan lukien EKP:n päätökset. Heikommassa asemassa olevien jäsenvaltioiden tuntuvat uudistuspyrkimykset ovat myös alkaneet tuottaa tuloksia. Velkaantuminen on vähentynyt yksityisellä ja julkisella sektorilla ja kilpailukyky paranee suuresta kilpailukykyerosta kärsivissä maissa, mikä mahdollistaa uusien sopeutustoimien käynnistämisen. Vienti supistaa kasvavassa määrin suuria vaihtotaseen alijäämiä, mikä on hyvä merkki korjaustoimien kestävyyden kannalta. EU:n jäsenvaltioiden väliset suuret kasvuerot ovat myös osoitus käynnissä olevista sopeutustoimista. Tilapäinen heikko tai negatiivinen kasvu on usein osa syvällisiä sopeutustoimia, mutta toimet viitoittavat kuitenkin tietä kestävämmälle kasvulle ja erojen kaventumiselle. Tulosten odotetaankin näkyvän jo vuonna 2014.

Velan vähentäminen ja sopeutustoimet ovat väistämätön osa prosessia, ja poliittisten päättäjien tärkeimpänä tehtävänä on hallita prosessia ja lievittää siihen liittyviä taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia.

Julkisen talouden vakauttamista on jatkettava noudattamalla kasvua edistävää eriytettyä vakauttamisstrategiaa, kun otetaan huomioon korkeat velkatasot ja julkisen talouden pitkän aikavälin haasteet. Koska julkisen talouden vakauttamistoimilla voi kuitenkin olla kielteisiä vaikutuksia kasvuun lyhyellä aikavälillä, vakauttamisen olisi tapahduttava kasvua edistävällä tavalla:

– Vakauttamisnopeuden on vaihdeltava eri maissa kunkin maan julkisen talouden tilanteen mukaan, jotta voidaan saavuttaa oikea tasapaino mahdollisten kasvuun kohdistuvien kielteisten vaikutusten ja velan kestävyyden riskien välillä. Vakaus- ja kasvusopimus sekä julkisen talouden rakenteellisen rahoitusaseman keskeinen rooli siinä tarjoavat asianmukaiset puitteet, joilla voidaan ohjata eriytettyä sopeutusvauhtia.

– Vaikka painopiste onkin menopuolen vakauttamisessa, on tarpeen laatia kattavasti kasvua edistävä tulojen ja menojen yhdistelmä, johon sisältyy kohdennettuja toimenpiteitä keskeisten kasvun vetureiden suojaamiseksi samalla kun varmistetaan varojen tehokas käyttö.

Vakauttamistoimenpiteiden uskottavuus ja niiden myönteiset vaikutukset tehostuvat, jos ne perustuvat uskottavaan keskipitkän aikavälin julkisen talouden kehykseen ja jos niihin liittyy uudistuksia, joilla puututaan väestön ikääntymisestä aiheutuviin pitkän aikavälin kestävyyskysymyksiin.

Järjestäytynyt velan vähentäminen yksityissektorilla edellyttää finanssialalta vakautta ja tehokkuutta. Tämän vuoksi finanssialan tervehdyttämisen ja uudistamisen on jatkuttava erityisesti pankkialalla, jolla on suuri merkitys EU:n taloudelle. Lisäksi on edistettävä uusien rahoituslähteiden käyttöä. Johdonmukainen ja tehokas mikro- ja makrotason vakautta edistävä poliittinen toimintamalli on ratkaisevan tärkeä, jotta voidaan palauttaa luottamus pankkialan vakauteen, edistää kestävää pääomavirtaa tuotantotoimintaan ja varmistaa talouden vakaa rahoitus.

Rakenneuudistuksia tarvitaan helpottamaan sopeutusta ja parantamaan kasvun edellytyksiä. Rakenneuudistukset, jotka parantavat kilpailukykyä ja lisäävät palkkojen ja hintojen joustoa, ovat keskeisessä asemassa, kun kehitetään sopeutusvalmiutta ja vauhditetaan resurssien siirtymistä taantuvilta aloilta kasvualoille. Työpaikkojen luomista, innovaatioihin investointia, osaamista ja osallistavaa kasvua edistävät uudistukset ovat tarpeen, jotta voidaan puuttua hystereesi-ilmiön riskiin ja lievittää finanssikriisin kielteistä vaikutusta sosiaalisiin olosuhteisiin. Sopeutustaakan tasapuolinen jakaminen kautta yhteiskunnan on tärkeää kestävän kasvun kannalta. Sekä makrotalouden että rakennekysymykset kattava johdonmukainen politiikkayhdistelmä on kuitenkin viime kädessä välttämätön edellytys kasvun elpymiselle. Näin ollen määrätietoiset toimet kaikilla osa-alueilla ovat tarpeen kielteisten vastavuoroisten vaikutusten torjumiseksi ja taloudellisen tilanteen kohentamiseksi kestävällä tavalla.

Euroalueen maat ovat erityistilanteessa niiden vahvempien keskinäisten taloudellisten yhteyksien ja niistä seuraavien heijastusvaikutusten vuoksi.

Yksityiset pääomavirrat ovat kääntyneet euroalueella äkillisesti, ja pääoma pakenee heikommassa asemassa olevista maista. Julkinen sektori korjasi kriisin seurauksena muodostunutta ulkoista rahoitusvajetta tarjoamalla likviditeettiä ja näin ehkäistiin hallitsematon sopeutuskehitys. Kasvavan kotimarkkinavetoisuuden tuloksena rahoituksen saatavuuden erot ovat kuitenkin kasvaneet euroalueella niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Tämä kehitys on johtanut erittäin tiukkaan politiikkayhdistelmään heikommassa asemassa olevissa euroalueen jäsenvaltioissa, sillä tarvittavan julkisen talouden vakauttamisen lisäksi rahoituksen saannin edellytykset ovat tiukat. Tämä jarruttaa sopeuttamista, lisää entisestään euroalueen maiden taloudellisen tilanteen eroja ja heikentää koko valuutta-alueen vakautta.

Euroalueella ensisijaisena tavoitteena on jatkaa rakenneuudistuksia, vähentää finanssialan pirstoutumista, helpottaa rahoituksen saantia heikommassa asemassa olevissa maissa ja edistää pääomantuontia ja pääoman tehokasta kohdentamista sopeutustoimien tukemiseksi. Tämä on välttämätöntä kasvun ja sopeutustoimien kannalta. Tarve makrotalouden epätasapainon vähentämiseen korostaa myös tarvetta siihen, että julkista velkaa on voitava vähentää eri tahtiin ylijäämä- ja alijäämämaissa. Yhteisen rahapolitiikan vuoksi palkkojen ja hintojen joustoa lisäävät ja sopeutusta helpottavat rakenneuudistukset ovat vieläkin keskeisemmässä asemassa euroalueella.

Jatkuva peräänantamattomuus uudistusten toteuttamisessa on ratkaisevan tärkeää haasteisiin vastaamiseksi. Euroopan vakausmekanismi otettiin käyttöön 8. lokakuuta 2012, ja EKP päätti aloittaa rahapoliittiset suorat kaupat syyskuussa 2012. Nämä ovat merkittäviä keinoja kaikkein kiireisimpien haasteiden ratkaisemiseksi eli taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi ja luottamuksen palauttamiseksi. Jäsenvaltioiden talouksien rakenneuudistus ja tasapainotus toteutuvat keskipitkällä aikavälillä, sillä rakenneuudistusten kaikkien vaikutusten näkyminen kestää tavallisesti jonkin aikaa. Aidon talous- ja rahaliiton kehittämistä jatketaan pitkän aikavälin tavoitteena, ja konkreettisia toimia toteutetaan jo uudistusten tukemiseksi. Niiden tuloksena finanssimarkkinoiden jännitteet ovat viime aikoina helpottaneet jonkin verran, mutta markkinat ovat edelleen haavoittuvat ja riippuvaiset niiden toimintaa tukevasta politiikasta. Tämän vuoksi uudistusten pysäyttäminen saattaisi johtaa jännitteiden välittömään paluuseen ja kumota viimeaikaisen kehityksen.

1.           Kasvua edistävä julkisen talouden vakauttaminen

Terve ja kestävä julkinen talous on keskeinen ennakkoedellytys makrotaloudelliselle vakaudelle ja kasvulle. Tämä pitää paikkansa etenkin euroalueella, jossa yhteisellä rahapolitiikalla ei voida reagoida maakohtaisiin olosuhteisiin ja kansallisten talousarvioiden on saatava takaisin valmiutensa vakauttamiseen maakohtaisten häiriöiden tapauksessa. Samalla euroalueen jäsenvaltioihin kohdistuu paljon vahvempia heijastusvaikutuksia kestämättömästä finanssipolitiikasta pääasiassa finanssimarkkinoiden kautta, kuten nykyinen kriisi selvästi osoittaa. Tämä edellyttää, että julkisen talouden kehityksestä kansallisella tasolla on otettava laajempi vastuu. Tämä on lähtökohtana sääntöihin perustuvassa julkisen talouden ohjauksessa ja hallinnassa, josta määrätään perussopimuksessa ja vakaus- ja kasvusopimuksessa. Näiden sääntöjen noudattaminen on keskeistä talous- ja rahaliiton sujuvan toiminnan kannalta.

Julkisen talouden vakauttamistoimilla on kielteinen vaikutus kasvuun lyhyellä aikavälillä, sillä julkisen talouden säästöt vähentävät kokonaismenoja, mutta edut tuntuvat keskipitkällä aikavälillä. Finanssikriisien aikana finanssipolitiikan vaikutus kasvuun voi olla tavallista merkittävämpi, sillä ns. finanssipoliittisten kerrointen uskotaan olevan suurempia kuin normaaleissa markkinaolosuhteissa[1]. Lyhyellä aikavälillä tähän saattaa sisältyä myös vakauttamistoimista aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia velan ja BKT:n suhteeseen, jos velkasuhde on ollut alun perin korkea ja näin ollen vakauttamistarpeet suuria.

Eräillä jäsenvaltioilla ei kuitenkaan ole todellisia vaihtoehtoja vakauttamistoimille, sillä niiden puuttuminen saattaisi aiheuttaa vielä kielteisempiä seurauksia. Kun velkataso on korkea tai kasvamassa, on tarpeen tarkastella velan kestävyyttä, joka on keskipitkän aikavälin käsite. Komission analyysi[2] osoittaa, että vain melko epätodennäköisten oletusten perusteella (markkinat ovat erittäin lyhytnäköiset, reaktiot riskilisiin erittäin poikkeukselliset) vakauttamistoimet johtaisivat kielteisiin velkavaikutuksiin keskipitkällä aikavälillä. Lisäksi pysyvää vakauttamista koskevien edellytysten ja odotusten luominen on merkittävä osa kielteisten velkavaikutusten välttämistä, sillä vakauttamistoimien peruuttamista koskevat odotukset voivat poistaa vakauttamisen mahdolliset myönteiset vaikutukset riskilisiin. Samalla niissä jäsenvaltioissa, joiden mahdollisuuden saada rahoitusta markkinoilta ovat rajoitetut, vakauttamistoimien kustannusten arviointi riippuu myös lyhyellä aikavälillä harkittavana olevista vaihtoehtoisista toimintamalleista. Kun julkisen talouden kestävyys on vaarassa, vakauttamistoimien puute voi johtaa korkeampiin riskilisiin tai rahoitusmarkkinoille pääsyn estymiseen kokonaisuudessaan. Tämä saattaisi aiheuttaa tarvetta raskaampiin sopeutustoimiin, joiden vaikutukset kasvuun ovat paljon kielteisemmät kuin vakauttamistoimien ja julkisen talouden kestävyyden paranemisen tapauksessa.

Vaikka osalla EU-maista on enemmän liikkumavaraa, niiden olisi arvioitava huolellisesti julkisen talouden vakauttamistoimien hidastamisesta syntyviä riskejä. Eräiden jäsenvaltioiden valtionvelan korkotaso on tällä hetkellä ennätyksellisen alhainen ja voitaisiin ajatella, että ne voisivat lisätä lainanottoaan ilman kestämättömien vaikutusten riskiä. Kuitenkin myös näissä maissa velka on rauhanajan korkeimmalla tasolla. Lisäksi lähes kaikissa näissä maissa julkisten menojen ennustetaan kasvavan väestön ikääntymisen ja eräissä tapauksissa myös laimeiden kasvunäkymien vuoksi. Tämän vuoksi ei voida sulkea pois sitä, että löyhempi sitoutuminen kestävään finanssipolitiikkaan voisi johtaa mielialan muuttumiseen markkinoilla. Tällä olisi vakavia vaikutuksia paitsi kyseisille maille myös koko euroalueen kriisinhallintavalmiuksille, jotka pohjautuvat näiden maiden luottokelpoisuuteen.

Kuvio 1. Julkinen velka ja julkisen talouden alijäämä EU:n jäsenvaltioissa (ennuste vuodeksi 2012, % suht. BKT:hen)

Lähde: Komission yksiköt, European Economic Forecast, Autumn 2012

EU:n julkisten talouksien haasteet ovat suuria, ja julkisen talouden vakaus on palautettava pysyvällä tavalla (kuvio 1). Haasteet ovat seurausta tarpeesta vähentää suurta velkaa, vaikka kasvunäkymät ovat heikot, pitkän aikavälin menopaineet ovat suuria ja verorasitus on jo suhteellisen korkea. Kasvua edistävät julkisen talouden vakauttamistoimet tarjoavat kuitenkin asianmukaisen peruslähtökohdan. Tämä komission aikaisemmissa vuotuisissa kasvuselvityksissä kannattama strategia on osoittautunut menestyksekkääksi, vaikka kielteisiä vaikutuksia ei voitaisikaan välttää lyhyellä aikavälillä, kuten edellä esitettiin, ja vaikka täysimääräiset edut näkyvät vasta keskipitkällä aikavälillä.

Vakauttamisen vaikutukset kasvuun voivat riippua vakauttamistoimien koostumuksesta. Jotta voidaan varmistaa vakauttamisen pysyvyys ja parantaa julkisen talouden kestävyyttä koskevia odotuksia, vakauttamistoimien lisäksi olisi toteutettava uudistuksia, joilla lujitetaan julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä, ja niitä olisi tuettava vakaalla institutionaalisella toimintaympäristöllä.

Vakauttamistoimien toteutustahti

Vakauttamistoimien toteutustahdin pitäisi edelleen vaihdella maittain kunkin maan julkisen talouden liikkumavaran mukaan. Kun otetaan erityisesti huomioon korkean velkatason maiden jatkuva markkinapaine, rahoitusmarkkinoille pääsyn jo menettäneiden tai tuntuvista markkinapaineista kärsivien maiden on jatkettava sovittujen finanssipoliittisten sitoumusten noudattamista. Muiden jäsenvaltioiden olisi noudatettava sitoumuksiaan vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjen mukaisesti, joiden avulla automaattiset vakauttajat voivat toimia hyväksytyllä julkisen talouden rakenteellisella sopeutusuralla ja varmistavat samalla julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyden.

Vakaus- ja kasvusopimus tarjoaa joustavat ja tehokkaat puitteet, joilla voidaan ohjata vakauttamistoimenpiteiden toteuttamista eri tahtiin. Vakaus- ja kasvusopimuksen säännöt mahdollistavat sen, että vakauttamistoimien toteutustahti vaihtelee kunkin jäsenvaltion erityispiirteiden mukaan. Vakaus- ja kasvusopimuksissa maille asetetaan nimellisarvoisia tavoitteita läpinäkyvyyden vuoksi ja jotta niitä voidaan käyttää finanssipolitiikan perustana. Neuvoston suosituksissa täsmennetään kuitenkin myös tarve rakenteellisiin toimiin, joiden lähtökohtana on julkisen talouden perusrahoitusasema ilman suhdannevaikutuksia tai kertaluonteisia toimenpiteitä. Jos maa on toteuttanut sovitut rakenteelliset toimet mutta ei onnistu saavuttamaan tavoitteitaan siitä syystä, että kasvu on jäänyt odotettua heikommaksi, liiallisen alijäämän korjaamiseksi asetettua määräaikaa voidaan sen vuoksi pidentää. Tätä mahdollisuutta on jo käytetty moneen otteeseen. Viimeksi määräaikaa pidettiin Espanjan ja Portugalin kohdalla.

Vakauttamistoimien koostumus

Vaikka menoperusteisia vakauttamistoimia olisi suosittava, painopisteen pitäisi olla yleisesti tehokkaassa ja kasvua edistävässä yhdistelmässä meno- ja tulopuolen toimenpiteitä. Aikaisempien vakauttamiskausien analyysi osoittaa, että menoihin vaikuttavien vakauttamistoimien onnistumisen todennäköisyys on muita suurempi. Kun lisäksi otetaan huomioon suhteellisen korkea verorasitus EU:ssa, uudet veronkorotukset saattaisivat vaikuttaa kielteisesti tulevaan kasvuun ja niitä olisikin otettava varoen käyttöön. Jotta voidaan rajoittaa lyhyen aikavälin kielteisiä vaikutuksia kasvuun, vakauttamistoimien koostumuksessa olisi löydettävä oikea yhdistelmä kasvua edistäviä toimenpiteitä sekä meno- että tulopuolella.

Varojen käytön tehokkuudesta ja julkisen talouden laadusta yleensä on tulossa yhä merkittävämpiä tekijöitä, kun otetaan huomioon julkisen talouden pitkän aikavälin haasteet. Koska velkatasot ovat ennätyksellisen korkealla ja ikääntyvä väestö aiheuttaa pitkän aikavälin vaikutuksia, julkisia menoja koskevat paineet pysyvät todennäköisesti nykyisiä julkisen talouden sopeuttamistoimia korkeammalla tasolla. Tämän vuoksi varojen käytön tehokkuuden tarkastelusta tulee yhä merkittävämpää kestävän julkisen talouden ja tyydyttävien julkisten palvelujen tarjoamisen tarpeiden yhteensovittamisessa. Kansainväliset parhaat käytänteet osoittavat, että monissa EU:n jäsenvaltioissa on tuntuvasti mahdollisuuksia säästää julkisissa menoissa ilman, että palvelutaso heikkenee.

Julkisyhteisöjen uudistusten jatkaminen ja tulosbudjetoinnin parhaiden käytänteiden soveltaminen voi olla ratkaisevan tärkeää julkisten varojen käytön tehostamisessa. Menoarvioiden tarkastamiseen perustuvien julkishallinnon uudistusten ja tulosbudjetoinnin välillä on paljon yhtymäkohtia tavoitteiden ja aikataulujen osalta. Tulosbudjetointi suosii laaja-alaista lähestymistapaa ja edellyttää pitkän aikavälin suunnitelmia sekä tulosten asettamiseksi että saavuttamiseksi. Julkishallinnon uudistukset voivat tuottaa nopeasti merkittäviä tuloksia julkisten varojen käytön tehokkuuden ja säästöjen muodossa, kunhan ne valmistellaan asianmukaisten menoarvioiden perusteella ja ne ovat osa pitkän aikavälin strategiaa. Julkishallinnon uudistukset olisi hyödyllistä keskittää säästöjen aikaansaamiseen sellaisilla osa-alueilla, joilla maiden väliseen ja maan sisäiseen vertailuun perustuvat indikaattorit osoittavat olevan eniten säästömahdollisuuksia (ks. myös jakso 3). Muut varojen käytön tehostamistoimenpiteet voivat perustua eri menoerien moninaisiin sosio-ekonomisiin päämääriin, myös tulonjakoon. Tällaisia toimenpiteitä ovat mm. sosiaalisten tulonsiirtojen, valtiontukien ja muiden avustusten suunnittelun ja kohdentamisen parantaminen, tuottavimpien julkisten investointihankkeiden yksilöinti ja julkisten hyödykkeiden ja palvelujen tarjoamisen tehostaminen. Riippumatta siitä, mikä väline valitaan julkisten varojen käytön tehostamiseen, se edellyttää myös tulosjohtamista kaikilla julkishallinnon tasoilla.

Talousarvion menopuolen säästöissä olisi vältettävä niiden erien vähentämistä, joilla on myönteinen vaikutus kasvuun ja kasvupotentiaaliin. Suunnitellut leikkaukset olisi minimoitava aloilla, jotka liittyvät inhimillisen pääoman ja teknologian kehittämiseen. Julkisten käyttöomaisuusinvestointien tilanne ei ole yhtä selkeä. Tällaisilla investoinneilla edistetään potentiaalista kasvua vain siinä määrin kuin uudet infrastruktuurit kannustavat yksityisiin investointeihin eli kyse on lähinnä investoinneista liikenteeseen, viestintään ja eräisiin yleishyödyllisiin palveluihin. Julkiset käyttöomaisuusinvestoinnit ovat lisäksi hyödyllisiä vain tiettyyn tasoon asti. Niissä jäsenvaltioissa, joissa on jo tyydyttävät infrastruktuurit, olisi keskityttävä mieluummin niiden ylläpitoon ja mahdolliseen parantamiseen.

Monien jäsenvaltioiden talousarvioiden tulopuolella on viimeaikaisista uudistuksista huolimatta edelleen merkittäviä veropoliittisia haasteita. Eräät EU:n jäsenvaltiot saattaisivat hyötyä, vaikkakin vaihtelevassa määrin, talousarvion tulopuolen toimenpiteistä julkisen taloutensa vakauttamiseksi ja kestävyytensä varmistamiseksi. Tällaisten toimenpiteiden tavoitteena on kuitenkin oltava verojärjestelmien tehostaminen siten, että samalla varmistetaan vakauttamistoimien aiheuttaman rasituksen tasapuolinen kohdistuminen kaikkiin yhteiskunnan osiin. Lisätuloja olisi hankittava mieluummin laajentamalla veropohjaa kuin korottamalla verokantoja tai ottamalla käyttöön uusia veroja. Tämä voi merkitä sitä, että verotukia ja henkilö- ja yhtiötuloverotuksen puutteita on tarkasteltava aktiivisesti ja samalla supistettava alennettujen alv-kantojen tai verovapautusten soveltamisalaa tai korotettava alennettuja verokantoja lähemmäs yleistä verokantaa. Valmisteverovapautuksia voitaisiin myös tarkistaa, jotta tuloja voitaisiin lisätä ja edistää tehokkaasti toimintapolitiikan toteuttamista muilla aloilla (esim. terveys- ja ympäristöpolitiikka).

Verohallintoa kehittämällä voitaisiin myös täydentää tulojen lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Vaikuttaa siltä, että jotkut veronkierron ehkäisemiseen tähtäävät toimenpiteet, kuten pankkisalaisuuden poistaminen, ovat tuottaneet merkittävästi lisätuloja jo lyhyellä aikavälillä. Paremman verohallinnon avulla saatua tulojen lisäystä on kuitenkin usein vaikea arvioida ennakolta, ja tämän vuoksi tuloja ei pitäisi yliarvioida varovaista finanssipolitiikkaa noudatettaessa etenkään lyhyellä aikavälillä. Verosäännösten noudattamisen parantaminen voitaisiin toteuttaa eri tavoin, kuten vähentämällä harmaan talouden osuutta, torjumalla mahdolliset alv-petokset ja veronkierto tai tehostamalla verohallintoa. Verohallinnon kehittäminen on monien jäsenvaltioiden haaste, jotta voidaan saada lisätuloja, supistaa nettotulojen korkeita kantokustannuksia ja keventää pienten ja keskisuurten yritysten raskasta hallinnollista rasitusta.

Euroopan talouksien kasvu- ja työllisyyspotentiaalin lisäämiseksi voitaisiin harkita uudistuksia, joilla ei ole vaikutusta tuloihin. Tämä koskee erityisesti jäsenvaltioita, joilla on sekä mahdollisuus että tarve siirtyä työhön kohdistuvasta verotuksesta vähemmän vääristäviin veroihin (kuten kulutusverot, vuotuiset kiinteistöverot, ympäristöverot). Jos verotuksesta suuri osa muodostuu välittömistä veroista ja sosiaaliturvamaksuista ja samalla välillisten verojen osuus on vähäinen, mahdollisuuksia tällaiseen muutokseen saattaa olla. Tuloihin vaikuttamattomat uudistukset voisivat myös sisältää kevennyksiä korkeisiin yhtiötuloverokantoihin.

Muitakin verojen suunnitteluun liittyviä kysymyksiä olisi otettava huomioon laadittaessa vakauttamis- ja verouudistusstrategiaa. Yhtiöverotus suosii usein velkarahoitusta oman pääoman ehtoisen rahoituksen sijaan. Lisäksi asuntoverotus perustuu usein liiaksi varainsiirtoveroihin eikä niinkään vähemmän haitallisiin kiinteästä omaisuudesta perittäviin vuotuisiin veroihin. Samalla asuntolainojen korkokulujen verovähennyskelpoisuus mahdollistaa velkaantumista edistävän vinouman ja riskinä on, että asumiseen investoidaan liikaa. Ympäristöveroilla voisi olla merkittävä rooli asetettujen ympäristönsuojelutavoitteiden saavuttamisessa, ja niiden olisi tarjottava asianmukaisia kannustimia erityisesti haitallisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Verouudistuksissa on otettava huomioon sekä taloudellinen tehokkuus että sosiaalinen tasapuolisuus kollektiivisten etujen mukaisesti. Tulonjakovaikutukset on otettava huomioon verouudistuksia suunniteltaessa.

Pitkän aikavälin kestävyys

Vakauttamistoimien tarvetta lisäävät ikääntyvän väestön julkiselle taloudelle aiheuttamat haasteet. Julkisen talouden kestävyyttä koskevasta vuoden 2012 kertomuksesta[3] ilmenee, että velkataso pysyy EU:ssa vakaana vuoteen 2020 asti viimeaikaisten julkisen talouden vakauttamistoimien ja uudistusten etenemisen ansiosta, joilla ikääntymiseen liittyvät menot saadaan lähes tasapainotettua. Vuodesta 2021 alkaen ikääntymisen kustannukset kuitenkin kasvavat ja velka alkaisi kasvaa uudelleen siten, että se olisi lähellä 90 prosenttia suhteessa BKT:hen vuoteen 2030 mennessä Tämän kehityksen suunta voidaan kääntää vain jäsenvaltioiden vahvalla panostuksella. Jos rakenteellista julkisen talouden rahoitusasemaa parannetaan 0,5 prosenttiyksikköä suhteessa BKT:hen vuodessa kunnes keskipitkän aikavälin tavoite on saavutettu ja siinä pysytään pitkällä aikavälillä vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisesti, velkataso palautuisi lähelle 60 prosenttia suhteessa BKT:hen vuoteen 2030 mennessä.

Vaikka eräät maat ovat jo puuttuneet ikääntymiseen liittyviin menopaineisiin, nykyisten suunnitelmien toteuttamisen lisäksi tarvitaan vielä uusia toimenpiteitä. Monet jäsenvaltiot ovat kymmenen viimeisen vuoden aikana toteuttaneet jo merkittäviä eläkejärjestelmien uudistuksia, joilla on ollut näkyviä myönteisiä vaikutuksia julkiseen talouteen. Julkisten eläkemenojen odotetaan kuitenkin kasvavan edelleen pitkällä aikavälillä koko EU:n tasolla[4] (+1,5 prosenttiyksikköä suhteessa BKT:hen vuoteen 2060 asti). Tämä edellyttää tehostettuja toimia eläkejärjestelmien uudistamiseksi erityisesti niissä maissa, joissa eläkemenojen kasvun odotetaan ylittävän selvästi EU:n keskiarvon ja joissa uudistusprosessi ei ole vielä toden teolla alkanut. Vuonna 2012 pääosalle jäsenvaltioista suositeltiin, että ne sopeuttaisivat eläkepolitiikkaansa vuonna 2012. Vaikka eräissä jäsenvaltioissa on edistytty hyvin esimerkiksi rajoittamalla varhaiseläkkeelle jäännin mahdollisuuksia ja yhdenmukaistamalla naisten ja miesten eläkeikää, toisissa jäsenvaltioissa uudistusohjelmaa on joko tehostettava tai sitä on toteutettava aktiivisemmin.

Eläkeiän yhdistäminen elinajanodotteeseen auttaisi tasapainottamaan työ- ja eläkevuosien suhdetta. Jotta voidaan välttää toistuvat vaikeat neuvottelut, yhdistäminen olisi mieluiten toteutettava automaattisesti sovellettavien sääntöjen perusteella. Tämä toimenpide on tehokas keino pitkäikäisyysriskin vähentämiseen, sillä sen avulla puututaan samalla kestävyyttä ja riittävyyttä koskeviin huolenaiheisiin, koska se kannustaa työskentelemään pidempään ja mahdollistaa korkeampien eläkeoikeuksien kertymisen. Jotta voidaan edistää korkeamman todellisen eläkeiän saavuttamista, eläkejärjestelmien uudistamista on tuettava politiikalla, jolla kehitetään ikääntyneiden työntekijöiden työllistymismahdollisuuksia ja tuetaan aktiivista terveenä ikääntymistä. Lisäksi tarvitaan verotukseen ja etuuksien tasoon liittyviä kannustimia, joiden avulla ihmiset pysyvät pidempään työelämässä, ja mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen.

Kuvio 2. Julkisen talouden kehitys euroalueella

Lähde: Komission yksiköt

Jäsenvaltiot ovat jatkaneet määrätietoisesti julkisen talouden vakauttamista ja supistaneet alijäämiä merkittävästi. Komission syksyn 2012 talousennusteen mukaan julkisen talouden alijäämän odotetaan supistuvan EU:ssa keskimäärin 0,8 prosenttiyksikköä vuonna 2012 ja olevan 3,6 prosenttia suhteessa BKT:hen. Euroalueella luvut ovat melko samanlaiset ja alijäämä supistuu 3,3 prosenttiin suhteessa BKT:hen. Jatkettaessa julkisen talouden vakauttamistoimia vuonna 2013 euroalueen julkisen talouden alijäämän odotetaan putoavan alle 3 prosenttiin suhteessa BKT:hen ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008 (kuvio 2). Pääosassa jäsenvaltioita vakauttamistoimien koostumuksen voidaan katsoa edistävän yleisesti kasvua, ja meno- ja tulopuoli ovat tasapainossa. Vuosina 2007–2012 pääasialliset menopuolen säästöt on saavutettu investointimenoissa, välituotekäytössä ja julkisen sektorin palkkamenoissa. Samalla sosiaalisten tulonsiirtojen osuus on yleisesti kasvanut erityisesti maissa, joissa talouskriisin vaikutukset ovat olleet voimakkaimmat.

Julkisen talouden vakauttamistoimet ovat kohdistuneet enemmän rakenteelliseen kuin nimelliseen alijäämään. Vuoden 2012 rakenteellisten sopeutustoimien ennustetaan ylittävän 1 prosenttiyksikköä sekä EU:ssa että euroalueella. Tällaisen tuloksen saavuttamiseksi jäsenvaltiot ovat pysyneet keskimäärin nimellisarvoisissa tavoitteissaan ja toteuttaneet näin ollen korjaavia toimenpiteitä vuoden kuluessa heikenneen makrotaloudellisen tilanteen vuoksi. Vakauttamisuran odotetaan jatkuvan vakaana vuonna 2013, sillä jäsenvaltioiden on joko toteutettava liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn mukaisia finanssipoliittisia toimia tai päästävä lähemmäs keskipitkän aikavälin tavoitteitaan. Tämän odotetaan supistavan rakenteellista alijäämää yli 0,5 prosenttiyksikköä EU:ssa vuonna 2013.

Julkisen talouden ohjaus ja hallinta ja julkisen talouden instituutiot

Terve kansallinen julkisen talouden kehys on keskeinen osa vakaata finanssipoliittista päätöksentekoa. Perussopimusten mukaan julkista taloutta koskevien lopullisten päätösten tekeminen kuuluu kansallisille viranomaisille. Tämän vuoksi on ratkaisevaa, että jäsenvaltiot toimivat kansallisella tasolla siten, että varovaisen finanssipolitiikan noudattamiseen sitoutumisen ennustettavuus ja uskottavuus lisääntyy. Kansallisia julkisen talouden kehyksiä koskeva direktiivi ja sopimus talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta (vakaussopimus) parantavat tuntuvasti kansallisia julkisen talouden kehyksiä. Direktiivin asianmukaisen täytäntöönpanon vuoden 2013 loppuun mennessä odotetaan varmistavan vakaat julkisen talouden kehykset kaikissa jäsenvaltioissa. Ne käsittävät ajantasaiset ja kattavat tilastot, keskipitkän aikavälin suunnittelun, realististen ennusteiden käytön ja kansallisten finanssipoliittisten sääntöjen määrittelyn siten, että niillä edistetään perussopimuksesta johtuvien julkisen talouden velvoitteiden noudattamista. Lisäksi vakaussopimuksen kautta 25 jäsenvaltiota on sitoutunut kirjaamaan kansalliseen sitovaan lainsäädäntöön tavoitteen tasapainoisesta tai ylijäämäisestä talousarviosta. Näin vakaus- ja kasvusopimuksen perusperiaate sisällytetään keskeiseksi osaksi kansallisia säännöksiä. Säännösten noudattamista parantanevat lisäksi kansalliset automaattiset korjausmekanismit, jotka suunnitellaan yhteisten periaatteiden mukaisesti ja joita käytetään selkeästi määritellyissä olosuhteissa.

Julkisen talouden ohjausta ja hallintaa on vahvistettu Euroopan tasolla, ja komissio on esittänyt muille lainsäädäntövallan käyttäjille lisää parannusehdotuksia. Talouspolitiikan ohjauspaketti[5] on lujittanut EU:n julkisen talouden valvonnan ennaltaehkäisevää vaikutusta, jotta julkisen talouden epätasapaino voidaan havaita ja korjata varhaisessa vaiheessa. Sen myötä on otettu käyttöön uusia työvälineitä kuten menojen kasvulle asetettu viitearvo ja numeerinen velkasääntö. Koska samaa rahayksikköä käyttävien jäsenvaltioiden finanssipolitiikkaan kohdistuu enemmän julkisen talouden heijastusvaikutuksia, sääntöjä noudattamattomille euroalueen jäsenvaltioille määrättäviä finanssipoliittisia seuraamuksia on tiukennettu, ja niitä sovelletaan lisäksi asteittain ja entistä varhaisemmassa vaiheessa. Komissio on ehdottanut lisää parannuksia euroalueen jäsenvaltioiden julkisen talouden valvontaan niissä kahdessa asetuksessa, jotka muodostavat euroalueen valvonnan tiukentamista koskevan lainsäädäntöpaketin. Valvonnan tiukentamista koskevalla asetuksella tehostetaan ja lujitetaan julkisen talouden valvontaa, jota sovelletaan niihin jäsenvaltioihin, jotka ovat vaarassa joutua tai jotka ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin. Finanssipolitiikan seurannan tehostamista koskevalla asetuksella puolestaan otetaan käyttöön liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn kohteena oleviin jäsenvaltioihin sovellettava tiiviimpi seuranta, jotta voidaan varmistaa liiallisen alijäämän tilanteen nopea korjaaminen. Näillä säännöksillä myös tehostetaan EU:n tasolla toteutettavia ennaltaehkäiseviä toimia ja luodaan perusta aidolle finanssipoliittiselle koordinoinnille talous- ja rahaliitossa esimerkiksi vahvistamalla yhteinen talousarvioaikataulu ja toimittamalla vuotuiset kansalliset talousarvioesitykset komissiolle ennen kuin ne hyväksytään parlamentissa.

2.           Rahoitusvakauden palauttaminen

Finanssimarkkinoiden jännitteet EU:n rahoitusmarkkinoilla ovat jatkuneet kuluneena vuonna, mutta viime aikoina on näkynyt merkkejä tilanteen kohentumisesta. Euroalueen valtioiden, pankkien ja kasvun välinen negatiivinen kierre aiheutti edelleen paineita finanssimarkkinoille ja heikensi luottamusta. EU:n ja kansallisten poliittisten päättäjien vahvat toimintapoliittiset linjaukset ovat viime aikoina kohentaneet tilannetta, mutta heikommassa asemassa olevien jäsenvaltioiden velkojen riskilisät ovat viitearvoon verrattuna edelleen korkeita ja epävakaita. Samalla toiset EU:n jäsenvaltiot ovat hyötyneet laajasta yksityisen pääoman tuonnista ja valtion joukkovelkakirjojen ennätyksellisen alhaisista tai jopa negatiivisista koroista. Valtionvelkamarkkinoiden ja EU:n pankkialan tiiviit keskinäiset yhteydet aiheuttavat edelleen merkittäviä riskejä rahoitusvakaudelle EU:ssa ja etenkin euroalueella.

EU:n pankkialan likviditeettiongelmat ja rakenteelliset rahoitusongelmat ovat jatkuneet. Erityisesti heikommassa asemassa olevissa jäsenvaltioissa eräiden pankkien mahdollisuudet saada markkinarahoitusta ovat jatkuneet heikkoina. Valtionvelkaluokitusten lasku on supistanut pankkien operaatioihin eurojärjestelmässä käytettävissä olevia vakuuksia ja johtanut pankkien luottoluokitusten laskuun, mikä on lisännyt pankkien rahoituksenhankinnan kuluja. Heikommassa asemassa olevissa euroalueen jäsenvaltioissa rahoituspaineita pahensi alkuvuonna 2012 jatkunut talletuspako, kun korkeamman luottoluokituksen EU:n jäsenvaltioihin on tehty lisää talletuksia. Myös pankkien sisäiseen rahoitukseen on alkanut kohdistua paineita, jotka johtuvat laimeista kasvunäkymistä ja näin ollen heikommista tuottomahdollisuuksista. Pankit ovat vastanneet rahoituspaineisiin siirtymällä vakuudettomasta vakuudelliseen lainanantoon ja laskemalla liikkeeseen katettuja joukkolainoja. Tämä on johtanut kiinnitettyjen omaisuuserien merkittävään kasvuun pankkien taseissa, mikä on aiheuttanut lisäongelmia.

Kuvio 3. Pankkilainat kotitalouksille ja yrityksille euroalueella

Lähde: Komission yksiköt

Markkinalähtöisen rahoituksen saatavuuden niukkuus ja pysähtyneen kasvun aiheuttamat kasvavat luottoriskit vähentävät pankkien kykyä lainanantoon reaalitaloudelle. Rahoitusvaikeudet ovat erityisen suuria pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka ovat EU:n talouden perusta ja suurin työllistäjä. Lainamarkkinoiden vaikeudet ovat suurimpia heikommassa asemassa olevissa maissa. Niissä ongelmista kärsivät pankit ovat vähentäneet antolainausta, mutta heikot kasvunäkymät ja tarve yritysten ja kotitalouksien velkaantumisen vähentämiseen ovat myös vähentäneet luottojen kysyntää (kuvio 3). Vaikka pankit ovat jatkaneet taseidensa välttämätöntä sopeuttamista, samalla ei kuitenkaan ole näkynyt merkkejä velkavivun hallitsemattomasta tai liiallisesta purkautumisesta. Ratkaisevia toimenpiteitä ovat olleet yksityisen pääoman pakenemista hillinnyt julkisista lähteistä peräisin oleva pääomavirta ja Euroopan pankkiviranomaisen johtama pääomapohjan koordinoitu vahvistaminen. Velkavivun purkamistarve vaihtelee kuitenkin maittain ja heikommassa asemassa olevissa jäsenvaltioissa toimivat pankit sopeuttavat taseitaan nopeammin kuin muissa maissa toimivat. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi on myönteistä, että koko euroalueella pankkien lainananto yksityissektorille on vakiintunut vuonna 2012 ja EKP:n viimeisin luotonantoselvitys on osoittanut rahoituspaineiden helpottaneen jonkin verran.

Valtioriskien paluun vuoksi finanssimarkkinoiden yhdentymiskehitys euroalueella on taantunut. Euron käyttöönotto ja kriisiä edeltänyt luottoriskin maailmanlaajuinen hinnoittelu on lisännyt finanssimarkkinoiden yhdentymistä euroalueella ja edistänyt luottovirtoja euroalueen maiden välillä. Varallisuuskuplan puhjettua eräissä maissa ja valtionvelkakriisin myötä rajatylittävät rahoitusvirrat ovat supistuneet merkittävästi ja pääomanliikkeet ovat rajoittuneet kotimaanmarkkinoihin. Erityisesti viime vuosikymmenellä pohjoisista euroalueen jäsenvaltioista eteläisiin suuntautunut yksityisen pääoman virta on vähentynyt merkittävästi, sillä pankit ovat supistaneet rajatylittäviä riskejä heikommassa asemassa olevissa maissa niin julkisyhteisöjen osalta kuin yksityissektorillakin. Tämän seurauksena syntynyttä ulkoista rahoitusvajetta on katettu eurojärjestelmästä saadulla likviditeetillä ja myöhemmin myös rahoitustukiohjelmien yhteydessä myönnetyillä EU:n/IMF:n lainoilla. Myös valtion velkakirjojen kotimarkkinavetoisuuden kasvu on lisännyt heikommassa asemassa olevien valtioiden ja pankkien välistä negatiivista kierrettä.

Rahoitusedellytykset euroalueen maissa ovat muuttuneet erilaisemmiksi. Rajatylittävän luotonannon kohonneet riskilisät ovat johtaneet finanssialan kasvavaan pirstaloitumiseen ja näin lisänneet yrityksiltä ja kotitalouksilta perittävien lainakorkojen eroja eri euroalueen maissa. Yksityissektori joutuu nyt maksamaan merkittävästi korkeampia korkoja heikommassa asemassa olevissa jäsenvaltioissa kuin muissa jäsenvaltioissa ja erityisesti ns. turvasatamamarkkinoiksi koetuissa jäsenvaltioissa (kuviot 4 ja 5).

Kuvio 4. Yrityksille myönnettyjen lainojen korkotaso || Kuvio 5. Yrityksille myönnetyt lainat

||

Huom.: Uudet yritykset, laina-aika enintään 1 vuosi Lähde: Komission yksiköt || Huom.: Kansallisten varantojen kasvuastetta vuositasolla kuvaava indeksi Lähde: Komission yksiköt

Luottomarkkinoiden toimintaongelmien lisääntyminen euroalueella aiheuttaa merkittäviä haasteita rahaliiton toiminnalle. Heikommassa asemassa olevien euroalueen jäsenvaltioiden meneillään olevat sopeutus- ja rakenneuudistustoimet hidastavat tuntuvasti kasvua. Niiden sopeutusprosessin lähtökohtana on normaalin luotottamisen palauttaminen pankkijärjestelmään, joka ei tällä hetkellä hoida omaa välitysrooliaan sisämarkkinoilla. Rajatylittävällä tasolla tapahtuvan mikro- ja makrotason vakavaraisuusvalvonnan odotetaan auttavan integroitua pankkijärjestelmää palaamaan rahoituksenvälittäjän rooliinsa.

Talouden normaalien luotottamisen palauttaminen edellyttää, että pankkien ongelmien taustalla oleviin syihin puututaan. EU:n tasolla on toteutettu määrätietoisia poliittisia toimia heikkojen pankkien ja valtioiden välisen negatiivisen kierteen katkaisemiseksi sekä rahoituksensaannin vaikeuksiin, finanssimarkkinoiden pirstaloitumiseen ja euroalueen rahapolitiikan välittymismekanismien häiriöihin puuttumiseksi.

EU:n valtionpäämiehet sopivat kesäkuussa 2012 toimenpiteistä aidon talous- ja rahaliiton edistämiseksi, ja ensimmäinen konkreettinen askel on pankkiunionin ja yhteisten valvontamekanismien perustaminen. Komissio on esittänyt sopimuksen perusteella ehdotukset yhteisten valvontamekanismien perustamisesta ja valvontavaltuuksien myöntämisestä Euroopan keskuspankille. Samalla Euroopan pankkiviranomainen on tarkoitus yhdistää uuteen pankkivalvontarakenteeseen, jotta voidaan varmistaa yhdenmukaisuus koko EU:n tasolla. Yhteisten valvontamekanismien käyttöönotolla pyritään poistamaan valvontakäytäntöjen väliset erot, jotka ovat edistäneet Euroopan finanssimarkkinoiden pirstaloitumista ja aiheuttaneet riskejä pankkialalle. Yhteisillä valvontamekanismeilla varmistetaan, että kaikki osallistuvat jäsenvaltiot voivat luottaa pankkivalvonnan laadukkuuteen ja puolueettomuuteen. Se on merkittävä edellytys, jolla voidaan varmistaa, että pääomavirrat tukevat tasapainon palautumista lyhyellä aikavälillä eivätkä johda uusiin epätasapainotilanteisiin tulevaisuudessa (ks. myös jakso 3).

Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamisen myötä euroalueella on pysyvästi vahva puskuri. Laajat rahoitusvalmiudet (500 miljardia euroa) ja joustava instrumenttivalikoima antavat EVM:lle hyvät valmiudet pankkien ja valtioiden välisen negatiivisen kierteen katkaisemiseen ja luottamuksen palauttamiseen. EVM:n puitteissa hyväksytään lainoja ja luottolimiittejä likviditeettiongelmista kärsiville euroalueen jäsenvaltioille. Lisäksi EVM:llä on laaja instrumenttivalikoima, ja se voi tiettyjen ennakkoedellytysten täyttyessä toteuttaa toimia joko velkakirjojen ensi- tai jälkimarkkinoilla ehdoin, jotka eivät välttämättä merkitse vaatimusta täysimääräisen makrotaloudellisen sopeutusohjelman toteuttamisesta.

Mahdollisuus hyödyntää EVM:ää pankkien suoraan pääomittamiseen on jatkossa merkittävä keino pankkien ja valtioiden välisen negatiivisen kierteen katkaisemiseen euroalueella. EVM voi myös myöntää lainoja, jotka on suunnattu erityisesti pankkien pääomittamiseen. Toistaiseksi tällaisia lainoja voidaan kuitenkin myöntää vain jäsenvaltioille, jotka puolestaan käyttäisivät ne ongelmista kärsivien pankkiensa pääomittamiseen. Vaikka tämä toimintamalli helpottaakin jonkin verran likviditeettiongelmista kärsiviä valtioita, se ei kuitenkaan ole kaikkein paras ratkaisu pankkien ja valtioiden keskinäisten yhteyksien ongelmaan. Tällaiset lainat kirjattaisiin jäsenvaltioiden julkisen talouden tileihin, ja ne kasvattaisivat niiden julkista velkaa. Tämän ongelman ratkaisemiseksi kesäkuun 2012 euroalueen huippukokouksessa päätettiin, että EVM valtuutetaan pääomittamaan pankkeja suoraan sen jälkeen kun yhteinen valvontamekanismi on käytännössä perustettu. Tämä edistää merkittävästi pankkien ja valtioiden riskien keskinäisten yhteyksien purkamista euroalueella, ja se on huomattava edistysaskel euroalueen kriisin menestyksekkäässä ratkaisemisessa.

Euroopan keskuspankki on toteuttanut tehokkaita toimenpiteitä pankkien rahoitusongelmien lieventämiseksi ja rahapolitiikan välittymismekanismien korjaamiseksi. EKP:n toteuttamilla kolmevuotisilla erittäin pitkäaikaisilla rahoitusoperaatioilla täytettiin euroalueen pankkien akuuttia jälleenrahoitusvajetta takaamalla pankkien keskipitkän aikavälin rahoituksen saatavuus alhaiseen hintaan. Kun rahoituspaineet kuitenkin jatkuivat ja merkkejä rahapolitiikan välittymismekanismien vakavista häiriöistä oli näkyvissä eräissä euroalueen jäsenvaltioissa, EKP otti käyttöön uuden välineen eli ns. rahapoliittiset suorat kaupat, joilla turvataan rahapolitiikan asianmukainen välittyminen euroalueella. Rahapoliittisilla suorilla kaupoilla tarkoitetaan valtion joukkovelkakirjojen ostamista jälkimarkkinoilla ehdoin, jotka perustuvat EVM:stä rahoitetun sopeutusohjelman tiukkaan ja tehokkaaseen noudattamiseen. Vaikka osto-ohjelmaa ei ole vielä käytetty, pelkkä ilmoitus siitä on jo kohentanut valtionvelkamarkkinoiden tilannetta euroalueella. Yhdessä pankkiunionin toteuttamissuunnitelmien kanssa sillä on suuret mahdollisuudet lieventää finanssimarkkinoiden jännitteitä euroalueella ja palauttaa edellytykset talouden terveeseen luotottamiseen.

Vaikka vahvat poliittiset toimet ovat lieventäneet markkinoiden jännitteitä, markkinat ovat edelleen erittäin riippuvaiset niiden toimintaa tukevan politiikan jatkamisesta ja sitoumusten noudattamisesta. Taustalla olevat haavoittuvuusriskit eivät ole poistuneet EU:n markkinoilta ja erityisesti euroalueen rahoitusjärjestelmästä. Samalla euroalueen kriisin jatkuminen on johtanut siihen, että markkinakehitys on varsin riippuvaista poliittisista toimista. Tämän vuoksi poliittisten toimien varmuus ja sovittujen toimenpiteiden tinkimätön täytäntöönpano ovat ratkaisevia markkinoiden volatiliteetin vähentämiseksi. Aitoa talous- ja rahaliittoa ja etenkin täysimääräistä pankkiunionia koskevien sitoumusten noudattaminen palauttaa rahoitusvakauden kestävällä tavalla.

3.           Rakenneuudistukset kasvun tukemiseksi ja epätasapainon korjaamiseksi

Suurimmat haasteet ovat tällä hetkellä luottamuksen parantaminen ja kasvun elvyttäminen lyhyellä aikavälillä siten, että samalla luodaan edellytykset kestävälle kasvulle tulevaisuudessa. Tiukan makrotalouspolitiikan aikana rakenneuudistukset ovat olennainen osa kasvu- ja tasapainottamisstrategiaa, jolla pyritään hyödyntämään EU:n talouksien potentiaali. Kriisin edetessä merkittäviä uudistuksia on toteutettu heikommassa asemassa olevissa maissa. Vaikka toiminnan tarve on näissä jäsenvaltioissa kiireellisempi, sekä lyhyen että pitkän aikavälin kasvu on koko EU:n laajuinen ongelma ja edellyttää kollektiivisia ratkaisuja. Huolimatta merkittävistä taloudellisen tilanteen eroista jäsenvaltioissa, eri jäsenvaltioiden ja EU:n tason koordinoitu lähestymistapa uudistuksiin antaisi toimille poliittista painoarvoa, lieventäisi talouspolitiikan rajoituksia ja edistäisi näin uudistusprosessia.

Kuvio 6. Vaihtotase euroalueella ja jäsenvaltioissa || Kuvio 7. Yksikkötyökustannukset ja nimellinen työvoimakustannus henkeä kohti euroalueella

||

Lähde: Komission yksiköt || Lähde: Komission yksiköt

EU:n talouden kasvua rajoittaa tällä hetkellä jatkuva makrotaloudellinen epätasapaino ja tarve aikaisempaa liiallista lainanottoa ja kulutusta koskeviin sopeutustoimiin. Tilapäisesti heikompi kasvu on osa laaja-alaisten sopeutustoimien vaikutuksista, sillä kun talous on rakenneuudistusten kohteena, resursseja siirretään suljetulta sektorilta avoimelle sektorille ja taseita on sopeutettava kaikilla talouden aloilla. Tarvittavia sopeutustoimia on jatkettu viimeisen vuoden ajan vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta ja tuloksia alkaa näkyä. Vaihtotasetta, kauppaa ja kotimaista kysyntää koskevat keskeiset luvut osoittavat, että sopeutus on käynnistynyt EU:ssa, myös euroalueen maissa, vaikka lisää edistymistä tarvitaankin (kuvio 6). Sopeutustoimia toteutetaan parhaillaan myös ohjelmamaissa ja muissa heikommassa asemassa olevissa maissa, mukaan lukien maat, joissa edistys on vaikuttanut rajoitetulta viime aikoja lukuun ottamatta. Vaihtotaseen epätasapaino on supistumassa, ja myös yksikkötyökustannusten kehitys tukee tasapainottavien toimien vahvistamista tulevaisuudessa (kuvio 7). Eräissä alijäämämaissa nimellispalkat ovat alkaneet mukautua sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Kuvio 8. Vaihtotase (VT) ja ulkomainen nettovarallisuusasema (NIIP) ylijäämä- ja alijäämämaissa

Lähde: Komission yksiköt

Meneillään olevat ulkoisen rahoitusaseman sopeutustoimet vaikuttavat pääosin rakenteellisilta. Alijäämämaissa tuonti on supistunut merkittävästi ja vienti kasvanut jonkin verran. Vaikka tuonnin supistuminen on ollut toistaiseksi määräävässä asemassa, kilpailukykyedut tarjoavat valmiudet viennin kasvulle tulevaisuudessa. Komission syksyn talousennusteen mukaan viennin tasapainottavan vaikutuksen odotetaan kasvavan ennusteen kattamalla jaksolla. Jos kilpailukykyedut ovat tuntuvia, viennin kasvun odotetaan johtavan vientiteollisuuden kasvuun ja pysyvään sopeutuskehitykseen. Tästä huolimatta vaihtotaseen ulkoinen tasapainottaminen ei kuitenkaan vielä riitä muuttamaan varantojen kestämätöntä suuntausta (ulkomainen nettovarallisuusasema ja ulkomainen velka) (kuvio 8). Useimmissa tapauksissa alijäämämaiden ulkomaisen velan suhde BKT:hen kasvaa jatkuvasti tai jos se pienenee, syynä on pääasiassa velkojen laajamittainen uudelleenarvostus. Merkittäviä sopeutustoimia tarvitaan, ja niiden kustannukset erityisesti työllisyyden kannalta riippuvat kunkin jäsenvaltion sopeutusvalmiuksista. Selvästi näkyvämpää on ollut edistyminen kahdenvälisen vaihtotaseen epätasapainon vähentämisessä yli- ja alijäämämaiden välillä. Ylijäämämaissa on nähtävissä myös merkkejä kotimaiseen kysyntään kohdistuvasta tasapainottamisesta, vaikka vaihtotaseen ylijäämien sopeuttaminen kuvastaa myös sitä, että vaihtotase on koko euroalueella muuttunut ylijäämäiseksi.

Vaikka rakenneuudistusten koko vaikutus kasvuun ja tasapainottamiseen näkyy todennäköisesti vasta keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä, etuja voidaan saada myös lyhyellä aikavälillä. Uudistusprosesseihin liittyy yleensä lyhyellä aikavälillä sopeutus- ja siirtymäkuluja osittain myös siksi, että ne jakautuvat usein epätasaisesti eri yrityksille ja yksityishenkilöille. Rakenneuudistuksilla saattaa kuitenkin olla myös välittömiä elvyttäviä vaikutuksia, jos ne kohentavat talouden eri toimijoiden luottamusta ja odotuksia. Etusijalle pitäisi asettaa uudistukset, jotka aiheuttavat vähiten vaikutuksia talousarviomenoihin (kuten kilpailukykyä ja kilpailua edistävät uudistukset tuotemarkkinoilla tai yritysten sääntely- tai hallintorasitteen keventäminen). Keskeistä on kuitenkin myös parhaiden toimintaedellytysten saavuttaminen (esim. työmarkkinaosapuolten välisen tiivistetyn vuoropuhelun avulla), joilla tuetaan toimintaa työmarkkinapolitiikan kaltaisilla aloilla, joilla uudistaminen on perinteisesti vaikeinta. Lisäksi on tarkasteltava eri uudistusalojen välisiä synergiaetuja. Esimerkiksi yksikkötyövoimakustannusten alentamiseen tähtäävät työmarkkinauudistukset saattavat edistää tehokkaammin kilpailukykyä, jos niihin yhdistetään kilpailun lisäämiseen ja marginaalien kaventamiseen tähtääviä tuotemarkkinoiden uudistuksia. Olisikin tutkittava huolellisesti eri uudistusalojen välisiä vaikutuksia ja asianmukaista ajoitusta sekä otettava huomioon kunkin jäsenvaltioiden erityisolosuhteet.

Finanssialan sääntely ja valvonta on tärkeää sen varmistamiseksi, että epätasapainotilanteet saadaan korjattua hallitusti, ja haitallisten nousu- ja laskukausien ennaltaehkäisemiseksi. Eräiden EU:n jäsenvaltioiden yksityissektorilla käynnissä oleva välttämätön velkavivun purkamisprosessi, johon yhdistyvät myös jaksossa 2 kuvaillut tiukat rahoituksensaannin ehdot, saattaa vaikuttaa kielteisesti kasvuun lyhyellä aikavälillä. Se on kuitenkin ennakkoedellytys liiallisen sisäisen ja ulkoisen epätasapainon korjaamiseksi. Liiallinen luottojen kasvu ja velanotto rahoitusalalla, kuten ennen kriisin puhkeamista, johtaa alan herkkyystekijöiden kasvuun. Niihin liittyy suuri riski hallitsemattomista korjausliikkeistä, joilla on merkittävät kielteiset vaikutukset kasvuun. Tällaisessa tilanteessa tehokkaiden makro- ja mikrotason vakavaraisuussääntöjen laatiminen on ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan varmistaa, että rahoitusmarkkinoiden olosuhteiden normalisoituessa eri puolilla EU:ta tasapainotus tapahtuu edelleen kestävillä pääomavirroilla kaikkein tuottavimpiin toimintoihin, eikä liiallista epätasapainoa ala muodostua uudelleen.

Tuottavuutta lisäävät rakenneuudistukset ovat edelleen etusijalla keskipitkän aikavälin kasvunäkymien parantamiseksi ja EU:n talouden kestävän tasapainottamisen varmistamiseksi. Empiiriset tiedot osoittavat, että tuote-, palvelu- ja työmarkkinoiden tehostamiseen tähtäävät uudistukset voivat edistää tuottavuutta, innovaatioita, lisätä tuotosta ja parantaa työllisyystasoa. Tieto- ja viestintätekniikan innovaatioiden, investointien ja käytön tukemiseen erityisesti suunnatut rakenneuudistukset ja kaupan vapautusten lisääminen voivat vaikuttaa suoraan tuottavuuteen. Tällaiset uudistukset suosivat myös työvoiman ja pääoman uudelleenjakoa, mikä mahdollistaa siirtymisen kohti aloja, joilla kasvupotentiaali on suurin (myös ympäristön kannalta kestävän kasvun alat ja digitaalitalous). Lisäksi tämäntyyppisillä rakenneuudistuksilla voi olla keskeinen rooli sisäisen ja ulkoisen epätasapainon vähentämisessä esimerkiksi siten, että ne parantavat kilpailukykyä ja lisäävät vientiä. Rakenneuudistusten merkitys on erityisen suuri euroalueella, jossa suhteellisiin hintoihin ei voida vaikuttaa nimellisen valuuttakurssin muutoksilla.

Ympäristöystävällisen kasvun edistäminen voi johtaa suorituskyvyn nousuun sekä makro- että mikrotaloudessa. Siirtyminen vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen tuotantotapaan lieventää perushyödykkeiden hintahäiriöiden aiheuttamaa painetta kustannustasoon ja inflaatio-odotuksiin. Se vähentää resurssi- ja energiariippuvuutta ja supistaa näin energia-alan kauppavajetta ja lisää EU:n talouden kilpailukykyä pitkällä aikavälillä. EU on suunnitellut toimintalinjoja, joilla tehostetaan resurssien käyttöä. Se on myös asettanut kaikkiin jäsenvaltioihin vaikuttavia kunnianhimoisia tavoitteita. Kaikki näiden toimintalinjojen tarjoamat edut voidaan saavuttaa vain siten, että niihin liittyy vakaa ja ennakoitavissa oleva sääntelykehys investointien ohjaamiseksi, verotuksen painopisteen siirtyminen työvoimasta ympäristö- ja kulutusveroihin, ympäristölle haitallisten tukien asteittainen poistaminen, toimenpiteitä uusien vihreiden markkinoiden ja teknologioiden edistämiseksi ja nykyisten tuotanto- ja kulutustapojen muuttamista ympäristöystävällisemmiksi.

Tuote- ja palvelumarkkinoiden vapauttamista olisi jatkettava. Perusteettomien rajoitusten poistamista ja kilpailun tehostamista tuote- ja palvelumarkkinoilla on edelleen jatkettava mm. vähittäiskaupan, säänneltyjen ammattien, rakennusalan, matkailun, yrityspalvelujen ja verkkotoimialojen osalta. Tämä edellyttää myös EU:n tasoisia toimia, sillä hyvin toimivat sisämarkkinat voivat sekä lisätä EU:n kasvupotentiaalia että edistää tasapainotusta. Jotta sisämarkkinoiden koko potentiaali voidaan hyödyntää, niitä on uudistettava päämäärätietoisesti. Täytäntöönpanon valvontaa on tehostettava ja uudistustoimia on lisättävä jäsenvaltiotasolla, kuten sisämarkkinoiden toimenpidepaketeissa I ja II todetaan. Tässä yhteydessä jäsenvaltioita kehotetaankin panemaan palveludirektiivi päämäärätietoisesti täytäntöön, kun otetaan huomioon direktiivin tarjoamat kasvu- ja sopeutusmahdollisuudet[6].

Kuvio 9. Valtionhallinnon tuloksellisuutta mittaava indeksi, EU:n jäsenvaltiot, 2011

Huom.: Valtionhallinnon tuloksellisuutta mittaava Maailmanpankin indeksi kuvaa kansalaisten käsitystä siitä, miten laadukkaita ja poliittisista paineista riippumattomia julkiset palvelut ovat, miten laadukkaasti toimintalinjat laaditaan ja niitä toteutetaan ja miten uskottavaa hallituksen sitoutuminen näiden toimintalinjojen toteuttamiseen on. Indeksin arvojen vaihteluväli on -2.5 – 2.5. Lähde: Maailmanpankki

Ensisijaisena tavoitteena on kehittää liiketoimintaympäristöä, myös etsimällä tapoja julkisen sektorin toiminnan tehostamiseen. Avoin ja tehokas liiketoimintaympäristö toimii kasvun veturina, sillä se edistää liiketoiminnan harjoittamista ja vähentää yritysten tarpeettomia kustannuksia. On saatu näyttöä siitä, että hallinnon monimutkaisuudella tai byrokratialla on merkittävä kielteinen vaikutus yrittäjyyteen, innovaatioihin, kilpailukykyyn ja maahan tehtäviin suoriin ulkomaisiin sijoituksiin, joilla saattaa olla merkittävä rooli epätasapainon korjaamisessa. Lisäksi liiallinen sääntelyrasite edistää usein harmaan talouden kehittymistä. Tehokkaan julkishallinnon olisi tarjottava palveluja koko taloudelle asettamatta suhteetonta byrokraattista rasitetta talouden toimijoille (kuvio 9). Julkishallinnon ongelmien ratkaiseminen edistäisi julkisen talouden vakauttamista sekä kilpailukyvyn ja kasvunäkymien parantamista. Erityisesti oikeusjärjestelmän uudistukset vähentäisivät yritystoiminnan aloittamista ja harjoittamista koskevia riskejä ja epävarmuustekijöitä. Uudistukset edistäisivät investointeja sekä auttaisivat vähentämään liiketoimikohtaisia kustannuksia ja lisäämään kilpailua. Useat jäsenvaltiot ovat jo toteuttaneet toimenpiteitä julkishallinnon rationalisoimiseksi ja tehostamiseksi. Keskeisiin uudistusten osa-alueisiin lukeutuvat oikeusjärjestelmä sekä sähköisten viranomaispalvelujen ja julkisten hankintamenettelyjen käytön lisääminen.

Työttömyydestä on tullut erittäin vakava ongelma eräissä jäsenvaltioissa ja sen taloudelliset, sosiaaliset ja poliittiset vaikutukset kasvavat (kuvio 10). Työttömyyden kasvuun liittyy erojen merkittävä lisääntyminen EU:n eri jäsenvaltioiden työmarkkinoiden välillä. Vaikka useimmissa jäsenvaltioissa työttömyys on lisääntynyt ja saavuttanut eräissä tapauksissa ennätyksellisen korkean tason, joissakin jäsenvaltioissa työttömyys on vähentynyt. Työttömyysjaksojen piteneminen ja työvoiman kysynnän ja tarjonnan heikentynyt kohtaaminen monissa EU-maissa (mikä johtuu eräissä tapauksissa alakohtaisista muutoksista) merkitsee, että työttömyydestä voi tulla yhä rakenteellisempaa ja se vaikuttaa kielteisesti pitkän aikavälin kasvupotentiaaliin.

Kuvio 10. Työllisyyden kasvu ja työttömyysaste EU:ssa

Lähde: Komission yksiköt

Rakenneuudistuksilla on keskeinen merkitys työttömyyden vähentämisessä samalla kun niillä parannetaan kasvua ja edistetään sopeutustoimia. Jotta työttömyysastetta voidaan alentaa merkittävästi, on välttämätöntä luoda edellytykset luottamuksen palautumiselle ja työvoiman vakaalle kysynnälle. Samalla työttömyyden vähentäminen on keskeinen edellytys luottamuksen lisäämiselle ja nykyisten uudistusten sosiaalisen ja poliittisen kestävyyden varmistamiselle. Tästä huolimatta kiireellisimpänä haasteena on puuttua pitkään korkealla pysyttelevään työttömyysasteeseen heikon kasvun aikana ja eräissä maissa lisäksi meneillään olevassa velkavivun purkamisen ja ulkoisen tasapainottamisen tilanteessa. EU:n jäsenvaltioiden työmarkkinatilanteen erojen vuoksi toimintapolitiikan on oltava koordinoitua mutta se on mukautettava kunkin maan erityisoloihin.

Kriisin alkamisen jälkeen työmarkkinauudistusta on toteutettava monissa EU-maissa aktiivisesti. Eräät maat ovat hyväksyneet päämäärätietoisia uudistussuunnitelmia, joiden tavoitteena on luoda suotuisammat olosuhteet työpaikkojen luomiselle (kuvio 11). Viimeaikaiset uudistukset näyttävät noudattavan pitkälti Euroopan tasolla asetettuja painopistealueita, kuten erityisesti toimenpiteet, joilla edistetään työmarkkinoiden muuttumista dynaamisemmiksi, vähennetään epävarmuutta ja parannetaan kilpailukykyä. Eräät maat, joissa on korkea työttömyysaste ja suuri ulkoinen epätasapaino, ovat tarttuneet haasteeseen ja pyrkineet lisäämään palkkojen joustoa ja työmarkkinoidensa sopeutumiskykyä erityisesti uudistamalla työsuhdeturvalainsäädäntöä ja palkanmuodostusjärjestelmää. Toimeentuloturvaan, työnhakijoiden aktivointiin ja työnhakuapuun liittyviä toimintalinjoja on mukautettu vastaamaan työmarkkinoiden kasvavia haasteita. Kaikki maat eivät kuitenkaan ole toistaiseksi toteuttaneet poliittisten haasteiden edellyttämiä toimenpiteitä.

Kuvio 11. Työmarkkinatoimenpiteiden määrä aloittain, EU yhteensä

Huom.: Aktiivinen työmarkkinapolitiikka ilman koulutusta. Lähde: Komission yksiköt, talouden ja rahoituksen pääosaston LABREF-tietokanta.

Työttömyyden vähentämisen ja työpaikkojen luomisen pitäisi olla etusijalla toimintapolitiikkaa suunniteltaessa. Työmarkkinauudistuksia olisi jatkettava erityisesti maissa, joissa työmarkkinahaasteet ovat merkittäviä. Se, missä määrin potentiaalinen kasvu voi elpyä kestävällä tavalla, riippuu pitkälti siitä, miten onnistuneesti työmarkkinoiden pullonkauloihin saadaan puututtua ja työttömyyshystereesi-ilmiön riski vältettyä. Asianmukaisia poliittisia toimenpiteitä tarvitaan kiireellisesti, jotta rakenteelliset ja institutionaaliset työmarkkinahaasteet saadaan ratkaisua (työmarkkinoiden hajanaisuus, kysynnän ja tarjonnan heikentynyt kohtaaminen ja jatkuva rakenteellinen työttömyys). Sopeuttamista (työsuhdeturvalainsäädäntö, palkanmuodostus) ja toimenpiteiden asianmukaista toteuttamista edistäviä päämäärätietoisia rakenneuudistuksia on jatkettava maissa, joissa työmarkkinahaasteet ovat merkittäviä. Voidaan myös harkita erityistoimenpiteitä työvoiman kysynnän vauhdittamiseksi alentamalla työvoiman verotusta, jos julkisen talouden tilanne sallii, erityisesti matalapalkka-aloilla ja tukemalla yrittäjyyttä ja yhteisötaloutta. Lisäksi tarvitaan kohdennettuja toimenpiteitä, joilla edistetään niiden työntekijäryhmien työllistämistä, jotka ovat vaarassa pudota kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle (kuten pitkäaikaistyöttömät ja nuoret, joilla ei ole aikaisempaa työkokemusta). Tällaisiin toimenpiteisiin sisältyvät myös kustannustehokas aktiivinen työmarkkinapolitiikka ja työvoimavaltaisten alojen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen.

Liite. Valikoidut makrotaloudelliset indikaattorit

[1]               Ei ole näyttöä, joka tukisi viimeaikaisia ehdotuksia erittäin suurista kertoimista, ks. esim. kuvio I.5 ”Forecast errors and multiplier uncertainty”, European Economic Forecast, Autumn 2012, European Economy 7/2012.

[2]               Ks. Euroopan komissio, Report on Public finances in EMU 2012, European Economy 2/2012, talouden ja rahoituksen pääosasto.

[3]               Ks. Euroopan komissio, Fiscal Sustainability Report 2012, European Economy 8/2012.

[4]               Ks. Euroopan komissio ja Talouspoliittinen komitea (2012) ”2012 Ageing Report: Economic and budgetary projections for the 27 EU Member States (2010–2060)”, Euroopan komissio, European Economy 2/2012.

[5]               Lainsäädäntöpaketti koostuu viidestä asetuksesta ja direktiivistä, jotka tulivat voimaan 13. joulukuuta 2011. Tällä lainsäädännöllä lujitettiin vakaus- ja kasvusopimusta, ja sen myötä otettiin käyttöön makrotaloudellisen epätasapainon valvontaa koskevat uudet säännöt. Ks. myös: http://ec.europa.eu/economy_finance/articles/governance/2012-03-14_six_pack_en.htm

[6]               Komission yksiköt arvioivat, että palveludirektiivin nykyisen täytäntöönpanotason tarjoamat edut ovat noin 0,8 prosenttia suhteessa EU:n BKT:hen. Hieman päämäärätietoisempi täytäntöönpano, jossa jokainen maa saavuttaisi EU:n keskitason rajatylittävien palveluiden esteissä ja palveluntarjoajien sijoittautumista koskevissa rajoituksissa, merkitsisi lisäetuja, jotka ovat 0,4 prosenttiyksikköä suhteessa BKT:hen. Erittäin päämäärätietoisen skenaarion perusteella, jossa jokainen jäsenvaltio saavuttaisi viiden parhaan jäsenvaltion keskimääräisen tason, lisäkasvu EU:n tasolla olisi 1 prosenttia suhteessa BKT:hen.