KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE

säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun neuvoston direktiivin 2003/48/EY 18 artiklan mukaisesti

1. Johdanto

Säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta 3 päivänä kesäkuuta 2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/48/EY (jäljempänä ”säästödirektiivi” tai ”direktiivi”)[1] 18 artiklassa säädetään seuraavaa: ”Komissio esittää kolmen vuoden välein neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin toiminnasta. Näiden kertomusten perusteella komissio tekee neuvostolle tarvittaessa ehdotuksia direktiivin muuttamiseksi, jotta tehokkaammin varmistetaan säästötulojen tosiasiallinen verotus ja poistetaan kilpailun epäsuotavat vääristymät.”

Ensimmäisen tarkastelun[2] kertomus laadittiin vuonna 2008 (jäljempänä ”vuoden 2008 kertomus”)[3]. Se koski direktiivin saattamista osaksi kansallisia lainsäädäntöjä sekä sen täytäntöönpanoa. Lisäksi siinä esitettiin yhteenveto taloudellisesta arvioinnista[4] ja komission näkemyksiä muutostarpeista. Vuoden 2008 kertomuksessa määritellyt muutostarpeet koskivat pääasiassa eräiden tulkintakysymysten selkiyttämistä ja todettujen porsaanreikien tukkimista. Tätä varten komissio hyväksyi 13. marraskuuta 2008 direktiiviin muutosehdotuksen[5] (jäljempänä ”ehdotus”), jonka tavoitteena oli porsaanreikien tukkiminen ja veropetosten tehokkaampi ehkäisy.

Tämän toisen tarkastelun kertomus koskee pääasiassa direktiivin toimintaa ja taloudellista arviointia. Tämän asiakirjan tärkeimmät toteamukset, joita ovat offshore-lainkäyttöalueiden laajamittainen käyttö sijoitusyhtiötoiminnassa sekä kasvu velkasitoumuksiin verrattavissa olevien tuotteiden keskeisillä markkinoilla, tukevat sitä näkemystä, että sekä direktiivin että sen 17 artiklan mukaisesti tehtyjen asiaa koskevien sopimusten soveltamisalaa olisi syytä laajentaa. Nämä toteamukset ovat myös yhdenmukaisia sen kanssa, että G20-ryhmä on sitoutunut poliittisesti edistämään vero- ja rahoitustietojen vaihtamisen kansainvälisten standardien noudattamista sekä näiden standardien vastaisten verokeitaiden ja yhteistyöhaluttomien lainkäyttöalueiden torjumista kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin.

Tähän asiakirjaan liittyvässä komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa annetaan yksityiskohtaisempia tietoja jäljempänä käsiteltävistä asioista.

2. Direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpano

Ensimmäisen tarkastelun yhteydessä komissio totesi, että kaikki jäsenvaltiot olivat saattaneet direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään[6] ja aloittaneet täytäntöönpanosääntöjen soveltamisen aikataulussa (eli 1. päivästä heinäkuuta 2005 ja Bulgarian ja Romanian osalta 1. päivästä tammikuuta 2007). Komissio on aloittanut eräitä jäsenvaltioita vastaan rikkomusmenettelyjä tietyistä niiden täytäntöönpanosääntöihin liittyvistä erityiskysymyksistä. Nämä menettelyt on lopetettu vasta, kun asianomaiset jäsenvaltiot ovat vahvistaneet kyseisten sääntöjen saattamisen direktiivin mukaisiksi. Tällä hetkellä rikkomusmenettelyjä ei ole käynnissä.

Komissio lupasi ECOFIN-neuvoston kokouksessa 7. joulukuuta 2010 esittää vuoden 2011 puoliväliin mennessä erilliskertomuksen direktiivin asianmukaisesta ja tosiasiallisesta soveltamisesta jäsenvaltioissa. Komission yksiköt laativat kyseisen kertomuksen (SEC 2011 (775) lopullinen[7]) kaikille jäsenvaltioille lähetettyyn kyselyyn saatujen vastausten perusteella, ja se toimitettiin neuvostolle 14. kesäkuuta 2011.

Jäsenvaltioiden vastausten perusteella näyttäisi siltä, että eräitä direktiivin säännöksiä tulkitaan jäsenvaltioissa eri tavalla. Osaan näistä ilmi tulleista erilaisen tulkinnan riskeistä oli kiinnitetty huomiota jo vuoden 2008 kertomuksessa. Tämän kysymyksen osalta suurimmat ongelmat poistuvat ehdotukseen sisältyvien uusien sääntöjen myötä.

3. Direktiivin toiminta

Direktiivin toimintaa arviointiin lähettämällä jäsenvaltioiden veroviranomaisille kysely, joka koski direktiivin mukaisesti vaihdettavien tietojen käyttöä. Lisäksi komissio on tarkastellut direktiivin mukaisesti toimitettavia tilastotietoja ja teettänyt tutkimuksen siitä, millaisia hallinnollisia rasitteita nykymuotoisesta direktiivistä aiheutuu talouden toimijoille. Tarkastelun tärkeimmät havainnot esitetään jäljempänä.

3.1. Tietojen käyttöä koskeva kysely

ACDT-ryhmän[8] asiantuntijoille lähetettiin kysely, jonka aiheena oli se, miten heidän valtioidensa veroviranomaiset käyttävät muilta jäsenvaltioilta saatuja tietoja. Kysyttyjä asioita olivat muun muassa tietojen käyttö verotarkastuksiin ja muilta jäsenvaltioilta saatujen tietojen laatu. Lisäksi kysyttiin, onko direktiivillä pystytty parantamaan sitä, miten veronmaksajat noudattavat sääntöjä.

Parhaat käytännöt

Arvioinnin toteuttaneet jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet noudattamisen osalta myönteisiä tuloksia. Tarkastelussa on kuitenkin tullut esiin eräitä aloja, joilla jäsenvaltiot voisivat toteuttaa parannuksia vaihdettujen tietojen käytön parantamiseksi:

· säästödirektiivin tietokannan yhdistäminen kansalliseen verotietokantaan;

· riskinhallinnan kehittäminen sekä tietojen ristiintarkastuksen pidemmälle viety automatisointi;

· tietojen jakamisen virtaviivaistaminen keskusverohallinnon ja paikallisten verotoimistojen välillä.

Tietojen laatu

Jäsenvaltioiden mukaan niiden saamien tietojen laatu on parantunut selvästi sen ansiosta, että tiedot toimitetaan vakioidussa muodossa ja yhteisten menettelysääntöjen mukaisesti. Kahdenvälisten sopimusten mukaiseen tiedonvaihtoon verrattuna direktiivin mukaisesti saatujen tietojen laatu on merkittävästi korkeampi.

Monet jäsenvaltiot ovat siitä huolimatta vielä huolissaan tietojen laadusta. Noin puolet jäsenvaltioista ilmoittaa nykyisin, että ne tekevät maksuasiamiehiltä saatujen tietojen sisältöä koskevia tarkistuksia ennen tietojen toimittamista vastaanottavalle jäsenvaltiolle.

Koska tietojen laadun parantaminen on tärkeää, kaikkien jäsenvaltioiden olisi harkittava lähetettävien tietojen laatua koskevia järjestelmällisiä tarkistuksia. Lisäksi jäsenvaltioita kehotetaan käyttämään veronmaksajan yksilöimiseen tarkoitetun verotunnistenumeron sähköistä tarkistusjärjestelmää, jota komissio parhaillaan kehittää.

3.2. Direktiivin mukaiset tilastotiedot

Ensimmäisen tarkastelun laajuutta rajoitti tietojen puute, joka johtui siitä, että direktiiviä oli sovellettu vasta 1.7.2005 alkaen. Vasta 12.8.2008 pidetyssä neuvoston kokouksessa jäsenvaltiot sopivat siitä, mitä tilastotietoja[9] komissiolle toimitetaan direktiivin tehokkuuden ja toimivuuden arvioimiseksi.

Kun tietojen määrittelyä ja muotoa on täsmennetty ensimmäisen tarkastelun jälkeen, jäsenvaltioiden välisen tiedonvaihdon laatu ja täsmällisyys ovat parantuneet. Määrällisesti eniten tietoja ovat vaihtaneet jäsenvaltiot, jotka ovat suuria tai joissa on tärkeitä rahoitusalan keskuksia. Tietojenvaihdon huippuvuosi oli 2007, jolloin raportoitujen liiketoimien arvo oli yhteensä 38,9 miljardia euroa (vuonna 2009[10]: 9,9 miljardia euroa). Bruttomyyntituoton sisällyttämisestä lukuihin voi olla seurauksena erilainen vertailupohja, ja jos se jätetään pois, ilmoitetut määrät ovat vakaampia (vuonna 2009 korkotulot 2,3 miljardia euroa (2007: 3,6 miljardia euroa)). Lähdevero, jonka kaikki maat jakavat direktiivin ja siihen liittyvien säästöjen verotusta koskevien sopimusten mukaisesti, on vähentynyt siten, että kun määrä vielä vuonna 2008 oli 700,9 miljoonaa euroa, vuonna 2009 se oli enää 495,9 miljoonaa euroa. Sekä tietojenvaihdon että lähdeveron vähentyminen voidaan selittää osittain vuoden 2008 viimeisen neljänneksen finanssikriisillä, joka johti kotitalouksien talletusten korkojen merkittävään laskuun vuonna 2009.

Merkille pantavaa on, että jäsenvaltioiden vaihtamissa tiedoissa oli tarkastelukaudella huomattavia eroja. EKP:n rajatylittäviä talletuksia koskeva simulaatio (tämän kertomuksen 4 jakso) vahvisti, että joidenkin jäsenvaltioiden ilmoittamat maksettujen korkojen määrät jäivät perinteisten korkotulojen osalta alle rajatylittävien talletusten ja korkojen viitearvon. Lisäksi jäsenvaltioiden vastauksista erilliskertomukseen (tämän kertomuksen 2 jakso) kävi ilmi, että useimmat jäsenvaltiot katsovat ilmoitettavien tulojen asianmukaisen yksilöinnin olevan turvattua pääasiassa sillä, että maksuasiamiehet soveltavat asiaa koskevia ohjeita moitteettomasti, mutta ne ovat myös säätäneet mahdollisuudesta tehdä tarkastuksia ja asettaa seuraamuksia direktiivin vastaisuuksista.

Koska vaihdetut tiedot vaihtelevat verovuodesta toiseen, jäsenvaltioiden olisi harkittava mahdollisuutta valvoa maksuasiamiestensä toimittamien tietojen täydellisyyttä muun muassa seuraavin keinoin: i) kunkin jäsenvaltion perustama keskusrekisteri, johon merkitään kyseisen valtion lainkäyttöalueelle sijoittautuneet maksuasiamiehet ja jonka avulla voidaan tarkistaa, että tiedot toimitetaan silloin kun pitää; ii) maksuasiamiesten toimittamien tietojen, erityisesti ilmoitettujen määrien ja tosiasiallisten edunsaajien fluktuaatioanalyysi; iii) jäsenvaltioiden välinen yhteistyö maksuasiamiehiin – myös näiden järjestelmiin ja sisäisiin valvontaohjeisiin – liittyvien tarkastusmenetelmien tiukentamiseksi sekä iv) viitearvojen kehittäminen sekä muihin tietolähteisiin, esimerkiksi rajatylittävistä talletuksista ilmoittamista koskeviin kansallisiin tilastoihin, vertaamisen kehittäminen.

3.3. Direktiivin täytäntöönpanon aloituskustannusten ja toistuvien kustannusten arviointi

Nykyisestä direktiivistä talouden toimijoille aiheutuvien hallinnollisten rasitteiden arvioimiseksi tehdyn tutkimuksen mukaan useimpiin nykyisen direktiivin mukaisiin raportointivelvollisuuksiin liittyviä tietoja on jo toimijoiden saatavilla rahanpesun torjuntaa koskevan lainsäädännön[11], kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisten liiketoimintakäytäntöjen johdosta. Kukaan vastaajista ei kuitenkaan ilmoittanut aikovansa kerätä 4 artiklan 2 kohtaa koskevia tietoja (maksuja saavia maksuasiamiehiä koskevat säännökset), ellei direktiivi velvoita siihen.

Maksuasiamiehet pitävät useimpia vaiheita direktiivin mukaisissa ilmoittamismenettelyissä normaaliin liiketoimintaan liittyvinä kustannuksina, minkä vuoksi hallinnollinen rasite ei vaikuta kohtuuttomalta.

4. Taloudellinen arviointi

Osana tätä tarkastelua tehtiin taloudellinen arviointi, jonka tarkoituksena oli analysoida sekä säästötuotteiden keskeisten markkinoiden kehitystä EU:ssa ja EU:n ulkopuolella merkityksellisten markkinoiden painoarvon ja niiden asiakasperustan maantieteellisen rakenteen osalta. Pankkien ilmoittamia tietoja saatiin Kansainväliseltä järjestelypankilta (BIS), Euroopan keskuspankilta (EKP) ja Sveitsin keskuspankilta (SNB). EKP:n tietojen pohjalta tehtiin myös simulaatio tietojen vaihdon tai lähdeveron mahdollisen perustan kattavuudesta.

Lisäksi käytettiin tietoja merkityksellisistä erityismarkkinoista – 1) joukkovelkakirjat ja osakkeet (IMF:n CPIS-tutkimuksesta), 2) velka- ja pääomamarkkinatuotteet ja johdannaiset yleensä (Eurostatilta), 3) strukturoidut piensijoittajille suunnatut tuotteet (Averylta), 4) yhteissijoitusyritykset (pääasiassa EFAMAlta) ja vakuutustuotteet (pääasiassa Europe Economicsin tekemästä tutkimuksesta) – analysoitaessa kyseisten markkinoiden kehittymistä viime vuosina.

Tässä kertomuksessa ilmaisulla yhteissijoitusyritys tarkoitetaan yrityksiä tai yhteisöjä, joille on myönnetty toimilupa direktiivin 2009/65/EY[12] (aikaisempi direktiivi 85/611/ETY[13]) mukaisesti. Ilmaisuilla muu kuin yhteissijoitusyritys ja muut kuin yhteissijoitusyritysten rahastot tarkoitetaan kaikkia muita kollektiivisia sijoitusrahastoja tai ‑ohjelmia.

Arvioinnin tärkeimmät havainnot esitetään jäljempänä.

BIS:n tiedot

Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) kansainvälisiin sijaintipaikkakohtaisiin pankkitilastoihin sisältyvät neljännesvuosikohtaiset tiedot 43:n raportoivan maan kotimaisten pankkien sekä ulkomaisten pankkien näissä maissa sijaitsevien sivukonttorien vastaavista ja vastattavista, jotka on tilastoissa jaoteltu kahdenvälisesti ulkomaisen vastaparimaan mukaan. Positioista raportoidaan bruttomääräisesti ja konsolidoimattomasti miljoonina Yhdysvaltain dollareina.

Useimmat suurista offshore-rahoituskeskuksista eivät suostuneet ilmoittamaan kahdenvälisiä positioitaan BIS:n välityksellä. Julkisesti on kuitenkin saatavilla sellaisia BIS:n tietoja, myös vastaparimaista[14], joiden perusteella on voitu tehdä yksityiskohtainen analyysi offshore-omistusosuuksista sekä säästöjen verotusta koskevien sopimusten verkostoon kuuluvilla että sen ulkopuolisilla lainkäyttöalueilla.

Julkisesti saatavilla olevien BIS:n tietojen mukaan Caymansaarten muun kuin pankkialan talletusten määrä on toiseksi suurin BIS:lle raportoivista maista ja verrattavissa Yhdysvaltojen lukuihin. Vastaparitulokset osoittivat, että merkittävä osa muun kuin pankkialan talletuksista jäsenvaltioissa ja säästöjen verotusta koskevien sopimusten verkostoon kuuluvilla lainkäyttöalueilla kuuluu offshore-lainkäyttöalueilla oleville asiakkaille (jäsenvaltioiden ja säästöjen verotusta koskevien sopimusten verkostoon kuuluvilla lainkäyttöalueilla yhteensä 35 prosenttia vuosina 2010–2011; säästöjen verotusta koskevien sopimusten verkostoon kuuluvilla lainkäyttöalueilla tämä osuus oli suurimmillaan 65 prosenttia vuonna 2007)[15].

Offshore-keskusten merkitys talletuspaikkoina ja paikkana, johon muun kuin pankkialan talletustenhaltijoiden rakenteet sijoittautuvat tai josta niiden toimintaa johdetaan, on osoitus siitä, että jaottelumenetelmää ja maksuja saavia maksuasiamiehiä koskevat säännökset ovat eräiden offshore-lainkäyttöalueilla sijaitsevien oikeudellisten rakenteiden osalta perusteltuja ja tarpeen sekä direktiivin että säästöjen verotusta koskevien sopimusten kannalta.

EKP:n tiedot

Kattavuussimulaatio

EKP:n tiedot perustuvat rahalaitosten (MFI)[16] tasetilastoihin. Kunkin jäsenvaltion rahalaitokset ilmoittavat EKP:lle kuukausittain ulkomaisten kotitalouksien talletukset euroalueella. Määrät ilmoitetaan kootusti koko euroalueelta ilman jakoa yksittäisiin euroalueen jäsenvaltioihin. Tiedot on jaoteltu talletuksenhaltijan alan (mukaan luettuna yksityiskohtainen jaottelu kotitalouksien osalta) ja seitsemän eri korkomaturiteetin mukaan. Nämä tiedot valittiin saatavilla olevista parhaiten soveltuviksi simulaatioon, jonka tarkoituksena on tuottaa rajoitettu arvio siitä, kattavatko direktiivin mukaisesti vaihdetut tiedot (tai pidätetty lähdevero) mahdollisen veroperustan riittävän hyvin.

Verovuosien 2006–2009 keskimääräisten tietojen kattavuuden arvioituna viitearvona käytettiin 70:ää prosenttia. Seitsemän jäsenvaltiota ei saavuttanut tätä 70 prosentin kattavuuden viitearvoa ja neljä jäi alle sadan. Kuudessatoista jäsenvaltiossa luku oli yli 100 prosenttia[17].

Simulaation tulokset antavat lisätukea sille näkemykselle, että jäsenvaltioiden on tarpeen harkita maksuasiamiestensä toimittamien tietojen täydellisyyttä koskevia järjestelmällisiä tarkastuksia kuten 3.2 kohdassa esitetään.

Euroalueen kotitalouksien rajatylittävien talletusten kehittyminen

EKP:n tietoja analysoitiin myös rajatylittävien talletusten kehittymisen arvioimiseksi. Kaikkien maturiteettien talletukset, mukaan luettuina tyypillisesti matalakorkoiset yön yli ‑talletukset, olivat vuonna 2003 yhteensä 164 miljardia euroa. Huippu saavutettiin lokakuussa 2008, jolloin määrä oli yli 247 miljardia euroa (50 prosentin lisäys kyseisellä kaudella).

Määräaikaistalletusten määrä väheni tammikuusta 2003 marraskuuhun 2005 72 miljardista eurosta 60 miljardiin euroon, mikä oli 15 prosenttia koko kaudella. Kuukausittainen vähennys oli 0,52 prosenttia. Tämä ei toistunut muissa talletuksissa (esim. yön yli ‑talletukset). Tarkempi analyysi siitä, miten määräaikaistalletukset ovat kehittyneet euroalueen jäsenvaltioissa ja euroalueeseen kuulumattomissa jäsenvaltioissa paljastaa, että marraskuuhun 2005 asti laskusuuntaus oli nähtävissä pääasiassa euroalueen jäsenvaltioissa (‑38,84 prosenttia koko kaudella ja ‑1,51 prosenttia kuukausittain). Seuraavien kolmen vuoden aikana marraskuusta 2005 marraskuuhun 2008 rajatylittävien talletusten lisäys oli kummassakin kategoriassa lähes täsmälleen sama: 60 miljardista eurosta 81 miljardiin euroon (lisäys euroalueella 25 prosenttia ja euroalueen ulkopuolella 30 prosenttia).

Vuoden 2008 lopun jälkeen eniten näyttäisivät vähentyneen määräaikaistalletukset euroalueen jäsenvaltioissa (marraskuun 2008 41 miljardista eurosta 21 miljardiin euroon maaliskuussa 2010). Tämä johtui ennen muuta finanssikriisistä.

Euroalueen kotitalouksilla muissa jäsenvaltioissa olevien rajatylittävien talletusten määrä on yleisesti kasvanut finanssikriisin alusta alkaen. Lisäys johtui pääasiassa muista kuin määräaikaistalletuksista (esim. yön yli -talletukset, joissa on hyvin matala korko). Sen sijaan määräaikaistalletukset (esim. määräaikaistilit, joissa on korkeampi korko) vähenivät euroalueen jäsenvaltioissa marraskuuhun 2005 asti, mutta kääntyivät sen jälkeen seuraamaan euroalueen ulkopuolisten talletusten noususuuntausta.

SNB:n tiedot

Sveitsin keskuspankki julkaisee vuosittain katsauksen nimeltä Banks in Switzerland, joka sisältää sveitsiläisten pankkien tilinpäätöksiin perustuvia yksityiskohtaisia tilastotietoja. Tärkeää tietoa kyseisessä julkaisussa annetaan myös seuraavista maantieteellisistä tai asiakaskohtaisista jaotteluista: i) taseeseen merkittyjen vastaavien ja vastattavien jakautuminen maantieteellisesti, ii) varainhoitopalvelut maittain ja iii) pankkien säilytystileillä olevat arvopaperit säilytystilin haltijan kotipaikan, arvopaperilajin ja yritystoiminnan alan mukaan.

SNB:n tiedot osoittavat asiakasperustaa olevan huomattavasti offshore-lainkäyttöalueilla sekä säästöjen verotusta koskevien sopimusten verkostoon kuuluvilla alueilla että niiden ulkopuolella[18]. Tämä osoittaa, että on kiireellisesti tarpeen (ks. myös edellä oleva BIS:n tietoja koskeva kohta) puuttua tapauksiin, joissa offshore-lainkäyttöalueilla toimivat välikädet osallistuvat säästötulojen maksamiseen, kun nämä säästötulot tulevat säästöjen verotusta koskevien sopimusten verkostoon ja erityisesti EU:n ja Sveitsin välisen säästöjen verotusta koskevan sopimuksen soveltamisalaan kuuluvilta lainkäyttöalueilta.

IMF:n CPIS-tiedot

IMF:n koordinoitu arvopaperisijoituskysely (Coordinated Portfolio Investment survey CPIS) raportoi rajatylittävistä sijoituspositioista (sijoitukset vuoden lopun markkinahinnoilla), joita on 74:ssä kyselyyn osallistuneessa maassa (sijoittajan maa) asuvilla sijoittajilla, jaoteltuina vastaavan sijoitusmaan (liikkeellelaskijamaa) mukaan. Tiedot on periaatteessa ryhmitelty velallisen (lainan tai osakkeiden liikkeeseenlaskija) ja velkojan (sijoittaja) sijaintipaikan mukaan, mikä ei välttämättä vastaa direktiivin toiminnan kannalta keskeistä maksuasiamies – tosiasiallinen edunsaaja – asetelmaa.

CPIS:n jäsenvaltioita koskevista tiedoista, jotka on jaoteltu yksityiskohtaisesti aloittain, voidaan tehdä kaksi tärkeää johtopäätöstä:

Direktiivin voimaantulo ei lopettanut yksittäisten sijoittajien sijoituksia arvopapereihin, jotka on laskettu liikkeeseen jäsenvaltioissa ja erityisesti niissä, jotka vaihtavat tietoja. Päinvastoin, useimmissa kyselyyn vastanneista jäsenvaltioista yksityishenkilöiden sijoitukset jäsenvaltioiden – erityisesti niiden, jotka vaihtavat tietoja – arvopapereihin lisääntyivät; ja

Luxemburgilaisten sijoitusrahastojen osuus kotitalouksien rajatylittävistä pääomasijoituksista EU:ssa kasvoi merkittävästi.

Eurostatin tiedot

Tulot

Kotitalouksien tuloja verrattiin suhteessa kaikkiin talouden aloihin sekä direktiivin soveltamisalaan kuuluvien että siihen kuulumattomien tulonosien osalta sen selvittämiseksi, oliko tapahtunut tuotteiden vaihtamista toisiin. Tiedot osoittivat, että vuosina 2006–2009 korkotulojen osuus EU:n kotitalouksien omaisuustuloista[19] oli suhteellisen vakaa vuoteen 2008 asti, ja vuonna 2009 se romahti, kun velkasitoumusten korot laskivat finanssikriisin seurauksena. Kyseessä oli koko taloutta koskeva suuntaus.

Tuloja koskevien Eurostatin tietojen perusteella ei ollut havaittavissa säästötulojen lähteissä selkeää siirtymää direktiivin soveltamisalaan kuulumattomiin tuotteisiin[20].

Varat

Kotitalouksien velkavarojen analysointi osoitti niiden pysyneen vuosina 2000–2009 melko vakaina verrattuina kotitalouksien omaan pääomaan, joka lähes puolittui samana aikana. Tähän voi olla syynä sijoittajien lisääntynyt riskinoton karttaminen ja/tai osakkeiden arvon yleinen aleneminen. Merkille pantavaa on kotitalouksien hallussa olevien johdannaisten huomattava lisääntyminen (1,05 prosenttia kaikista kotitalouksien varoista vuonna 1999 ja 18,03 prosenttia vuonna 2009).

Johdannaisten käytön lisääntymisellä voisi perustella direktiivin soveltamisalan laajentamista siten, että siihen sisällytetään strukturoituja rahoitustuotteita, joiden pääomapohja on samanlainen kuin velkasitoumuksissa.

Piensijoittajille suunnatut strukturoidut tuotteet

Komissio on käyttänyt hyväksi piensijoittajille suunnattuja tuotteita koskevaa Averyn tietokantaa, jossa on yksityiskohtaisia tietoja 34 markkina-alasta ja yli 2 miljoonasta maailmanlaajuisesti markkinoille tuodusta strukturoidusta tuotteesta. Tietokantaan arvioidaan sisältyvän tammikuusta 2005 eteenpäin noin 90 prosenttia Euroopassa liikkeeseen lasketuista piensijoittajille suunnatuista tuotteista. Suurimman rajoituksen muodostaa se, että tietokanta on suunniteltu sen asiakkaiden markkinointitarpeisiin eikä siinä erotella direktiivin lailla kotimaisia ja rajatylittäviä sijoituksia. Vaikka rajatylittävästä tekijästä ei olekaan yksityiskohtaisia tietoja, näiden tuotteiden markkinoiden merkitys tulee kuitenkin selväksi niiden koon perusteella: nykyisin liikkeellä oleva määrä niiden EU-markkinoilla on 767,3 miljardia euroa. Nämä tuotemarkkinat ovat yleisesti kehittyneet nopeasti (keskimääräinen kasvu yli 30 prosenttia vuodessa). Suuri osuus niissä on tuotteilla, joihin liittyy pääoman suojaavia ominaisuuksia (60–70 prosenttia markkinoille tulevien tuotteiden määrästä) ja korkoperusteisia taustatekijöitä (korkoperusteisen omaisuuslajin osuus nousi 3,2 prosentista vuonna 2001 lähes 30 prosenttiin vuonna 2007).

Koska strukturoitujen tuotteiden markkinoiden ja erityisesti velkasitoumuksia vastaavien tuotteiden merkitys sekä tiettyjen eurooppalaisten markkinoiden, jotka palvelevat ensi sijassa ulkomaisia piensijoittajia, kehittyminen on osoitettu, on perusteltua laajentaa direktiivin ja säästöjen verotusta koskevien sopimusten soveltamisalaa siten, että niihin sisällytetään kyseiset strukturoitujen tuotteiden lajit.

Yhteissijoitusyritysten tiedot[21]

Rahastojen korvattavuuden osalta EFAMA[22] raportoi joukkolainarahastojen prosenttiosuuden kaikista yhteissijoitusyrityksistä laskeneen (31 prosenttia vuonna 2002 ja 23 prosenttia vuonna 2010) ja yhteissijoitusyritysten sijoitusten muunlaisiin sellaisiin rahastoihin lisääntyneen, jotka eivät varojensa koostumuksen vuoksi todennäköisesti kuulu direktiivin 2003/48/EY soveltamisalaan. Lisäksi samana aikana tapahtui siirtymistä muihin kuin yhteissijoitusyrityksiin (vuoden 2002 22 prosentista 25 prosenttiin vuonna 2010).

Vaikka muiden kuin yhteissijoitusyritysten rahastojen osuuden lisääntyminen ei välttämättä johdu yrityksistä välttää veroja, on kuitenkin perusteltua sisällyttää ehdotukseen tekijöitä, joiden tarkoituksena on turvata yhteissijoitusyritysten ja muiden rahastojen, joiden varojen koostumus on verrattavissa yhteissijoitusyrityksiin, tasavertainen kohtelu.

Vakuutustuotteet

Tietolähteiden ja esimerkkitapausten perusteella näyttäisi olevan aiheellista sisällyttää ehdotukseen henkivakuutustuotteet, joihin liittyy sijoituspiirteitä. Europe Economicsin PRIPS-raportissa[23] todetaan sijoitussidonnaisilla henkivakuutuksilla olevan merkittävä osuus EU:n henkivakuutusmarkkinoilla, myös jäsenvaltioissa, joilla on merkittävää rajatylittävää henkivakuutustoimintaa piensijoittajien kanssa EU:ssa.

Sijoitussidonnaisten henkivakuutustuotteiden (joita pidetään yhteissijoitusrahastojen jakelukanavana) merkittävien rajatylittävien markkinoiden kehittymisellä voidaan perustella ehdotuksen osatekijää, jonka mukaan direktiiviä laajennettaisiin koskemaan myös velkasitoumuksiin verrattavissa olevista vakuutustuotteista saatua hyötyä.

5. Päätelmät

Jäsenvaltiot ovat yleisesti ilmaisseet tyytyväisyytensä direktiivin mukaisesti saatuihin tietoihin, joiden tarkoituksena on varmistaa, että veronmaksajat noudattavat korkotulojen ilmoittamisvaatimusta. Tarkasteltavan kauden osalta jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet saamiensa tietojen laadun parantuneen selvästi, mikä niiden mukaan johtuu siitä, että tiedot toimitetaan vakioidussa muodossa ja yhteisten menettelysääntöjen mukaisesti. Tarkastelu on myös antanut viitteitä siitä, miten jäsenvaltiot voivat käyttää tietoja paremmin. Lisäksi se on osoittanut, että vaihdettavien tietojen oikeellisuutta ja täydellisyyttä on tarpeen kehittää edelleen.

Taloudellinen arviointi on osoittanut, että direktiiviä ja asiaan liittyviä säästöjen verotusta koskevia sopimuksia on kiireellisesti tarpeen ajantasaistaa sekä tuotevalikoiman että liiketoimien ja taloudellisten toimijoiden osalta siten, että voidaan puuttua säännösten kiertämisen mahdollisuuksiin myös silloin, kun ne ovat seurausta kolmitahoisista tilanteista, joihin liittyy sekä säästöjen verotusta koskevien sopimusten soveltamisalaan kuuluvia että siihen kuulumattomia lainkäyttöalueita. Yksimielisyys ehdotuksesta ja neuvotteluvaltuutus vastaavien parannusten tekemiseksi sopimuksiin ovat tarpeen avoimuuden lisäämiseksi ja hyvän hallintotavan edistämiseksi veroasioissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella.

[1]               http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2003:157:0038:0048:en:PDF

[2]               http://ec.europa.eu/taxation_customs/taxation/personal_tax/savings_tax/savings_directive_review/index

                en.htm

[3]               Kertomus KOM/2008/0552 http://eurlex.europa.eu/Result.do?T1=V5&T2=2008&T3=552&RechType=RECH_naturel&Submit=Search

[4]               Yksityiskohtainen kuvaus asiakirjassa Commission Staff Working Document presenting an economic evaluation of the effects of Council Directive 2003/48/EC on the basis of the available data, Bryssel, 15.9.2008, SEC(2008) 2420 http://ec.europa.eu/taxation_customs/resources/documents/taxation/personal_tax/savings_tax/savings_directive_review/sec%282008%292420.pdf

[5]               Ehdotus neuvoston direktiiviksi säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin 2003/48/EY muuttamisesta, Bryssel, 13.11.2008, KOM(2008) 727 lopullinen, http://ec.europa.eu/taxation_customs/resources/documents/taxation/personal_tax/savings_tax/savings_directive_review/com%282008%29727_en.pdf

[6]               http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:72003L0048:EN:NOT#FIELD_BE

[7]               http://ec.europa.eu/taxation_customs/resources/documents/taxation/personal_tax/savings_tax/implemen   tation/sec(2011)775_en.pdf

[8]               Kansallisista asiantuntijoista muodostuva välittömän verotuksen alan hallinnollista yhteistyötä käsittelevä komission asiantuntijaryhmä Administrative Cooperation in Direct Taxation.

[9]               http://register.consilium.europa.eu/pdf/en/08/st09/st09467.en08.pdf

[10]             Ruotsi ei ole toimittanut komissiolle kaikkien verovuosien osalta tietoja muiden jäsenvaltioiden kanssa vaihdetuista tiedoista. Irlannilla oli teknisiä ongelmia vuoden 2009 tietojen toimittamisessa.

[11]             Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/60/EY, annettu 26 päivänä lokakuuta 2005, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti).

[12]             Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/65/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EUVL L 302, 17.11.2009, s. 32).

[13]             Arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 20 päivänä joulukuuta 1985 annettu neuvoston direktiivi 85/611/ETY (EYVL L 375, 31.12.1985, s. 3).

[14]             Kaikki jäsenvaltiot, Sveitsi ja Guernsey suostuivat ilmoittamaan kahdenväliset positionsa kaikkien vastaparimaiden eli sellaisten maiden kanssa, joissa on niiden talletustenhaltijoita.

[15]             On kohtuullista olettaa, että muu kuin pankkiala näillä lainkäyttöalueilla ei muodostu ensi sijassa teollisuusyrityksistä tai yksityishenkilöistä vaan sijoitusyhtiöistä.

[16]             MFI: rahalaitos (monetary financial institution).

[17]             Yli 100 prosentin tulokset ovat normaaleja, sillä direktiivin mukainen korkotulojen määritelmä on laajempi kuin EKP:n tietojen kattamat talletukset.

[18]             Esimerkiksi luottamuksenvaraiset vastattavat (pääasiassa muille kuin pankkialan) toimijoille Länsi-Intiassa (SNB:n ja BIS:n tiedoissa tähän sisältyvät Anguilla, Antigua ja Barbuda, Brittiläiset Neitsytsaaret, Montserrat ja St. Christopher/St. Kitts – Nevis) ja Panamassa (osuudet tässä järjestyksessä 16 ja 9 prosenttia) ovat osuudeltaan ensimmäisenä ja toisena kaikkien luottamuksenvaraisten vastattavien joukossa.

[19]             Omaisuustulo: varallisuudesta saadut tuotot.

[20]             On syytä panna merkille Eurostatin tietoihin liittyvä sellainen merkittävä rajoite, että niissä ei erotella kotimaisia ja rajatylittäviä tuloja, minkä vuoksi niiden perusteella voidaan tehdä vain yleisiä päätelmiä.

[21]             Ks. määritelmä kohdassa 6.

[22]             EFAMA: Euroopan sijoitusrahastojen ja -yhtiöiden yhdistys.

[23]             Study on the Costs and Benefits of potential changes to distribution changes for Insurance Investment Products and other Non-MIFID packaged retail investment products. http://ec.europa.eu/internal_market/consultations/docs/2010/prips/costs_benefits_study_en.pdf