/* KOM/2011/0717 lopullinen - 2011/0317 (NLE) */ Ehdotus NEUVOSTON ASETUS unionin vesillä ja tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä unionin alusten käytettävissä olevien, kansainvälisten neuvottelujen tai sopimusten soveltamisalaan kuuluvien tiettyjen kalakantojen kalastusmahdollisuuksista vuodeksi 2012
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Perustelut ja tavoitteet Tämä ehdotus koskee kalastusmahdollisuuksia, joita unionin aluksilla on käytettävissään unionin ja sen ulkopuolisilla vesillä ja joita unionin vesillä kalastavilla kolmansien maiden aluksilla on käytettävissään monen- tai kahdenvälisillä foorumeilla tehtyjen päätösten nojalla. Kansainvälisiin neuvotteluihin valmistautuessaan unioni muodostaa kantansa nojautuen tieteellisiin lausuntoihin ja sen omiin poliittisiin tavoitteisiin, joita se soveltaa myös sisäisiin päätöksiinsä. Kansainvälisten neuvottelujen tulos edellyttää, että unioni sitoutuu velvoitteisiin kolmansiin osapuoliin nähden. Unionilla ei ole jäsenvaltioiden kesken suoritettavaa sisäistä jakamista lukuun ottamatta laajaa harkintavaltaa siltä osin, kuin kyse on tällaisten päätösten saattamisesta osaksi unionin oikeutta. Sisäisen jaon osalta sovelletaan suhteellisen vakauden periaatetta. Soveltamisala Viime vuosina EU:n neuvosto on vuosittain päättänyt kalastusmahdollisuuksista, joita sovelletaan Atlantin ja Pohjanmeren kantoihin sekä kansainvälisiin kalastuksiin, joihin osallistuu unionin aluksia. Kyseessä on ollut säänneltyjen kantojen suhteen tärkein kalastusmahdollisuuksia koskeva asetus muiden, erityisesti Itämeren, Mustanmeren ja syvänmeren kantojen kalastusmahdollisuudet vahvistavien asetusten (viimeksi mainittu annetaan joka toinen vuosi) ohella. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tieteelliset lausunnot kannoista, joista unioni päättää itsenäisesti, olivat saatavilla jo heinäkuussa. Sen vuoksi on mahdollista laatia pelkästään niitä unionin kantoja koskeva ehdotus, joista neuvosto voi päästä poliittiseen yhteisymmärrykseen marraskuun istunnossaan. Virtaviivaistaakseen ja helpottaakseen kalastusmahdollisuuksia koskevien päätösten tekemistä komissio ilmaisi kalastusmahdollisuuksia koskevasta kuulemisesta antamassaan tiedonannossa[1] aikomuksensa tehdä kaksi ehdotusta aiemmin esitetyn yhden ehdotuksen sijasta. Kahden ehdotuksen esittäminen aiemman yhden sijasta mahdollistaa siirtymisen kohti yksinkertaisempaa ja jäsennellympää lähestymistapaa, jossa päätökset tehdään lausuntojen perusteella ja mahdollisimman pian lausunnon esittämisen jälkeen. Itämeren kalastusmahdollisuuksista annetun asetuksen luomaa mallia seuraten hyväksymismenettelystä saadaan helpommin hallittava, ja toimijat saavat aiemmin varmuuden siitä, millaista toimintaa ne voivat harjoittaa seuraavana vuonna. Tämä ehdotus on kahden ehdotuksen muodostaman kokonaisuuden toinen osa, ja sen yleisenä tavoitteena on saattaa jo neuvotellut ja sovitut kalastusmahdollisuudet osaksi unionin lainsäädäntöä. Ehdotus koskee - jaettuja kalakantoja, eli kantoja, joita hallinnoidaan yhdessä Norjan kanssa Pohjanmerellä ja Skagerrakissa, tai NEAFC:n yhteydessä tehdyin rannikkovaltiosopimuksin; - kantoja, joihin liittyy perinteisiä kiintiöiden vaihtoja, eli kantoja, joita ei hallinnoida yhdessä mutta joiden kiintiöissä suoritetaan unionin ja Norjan ja/tai Färsaarten välisiä vuosittaisia vaihtoja; - kantoja, joiden osalta kiintiöiden vaihdot saattaisivat olla mahdollisia, eli kantoja, jotka ovat melko uusia (esim. karjukala) tai joiden osalta kiintiöiden vaihdot saattaisivat tulla kysymykseen; - meriantura- ja punakampelakalastuksen sivusaalislajeja, vaikka niihin ei liittyisi vaihtoja. Tältä osin tavoitteena on johdonmukaisuus monilajikalastuksen hallinnoinnin kehittämisen kanssa; - kalastusmahdollisuuksia, jotka perustuvat alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen puitteissa tehtyihin sopimuksiin. Tähän ehdotukseen sisältyvät kalastusmahdollisuudet on suurelta osin ilmoitettu käyttämällä merkintää ” pm ” ( pro memoria ). Tämä johtuu joko siitä, että - eräitä kantoja koskevat lausunnot eivät ole ehdotuksen hyväksymisen suunniteltuna ajankohtana vielä saatavilla, tai - Etelä-Tyynenmeren alueellisen kalastusjärjestön (SPRFMO), Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen suojelukomission (CCAMLR), Koillis-Atlantin kalastuskomission (NEAFC), Länsi- ja Keski-Tyynenmeren kalastuskomission (WCPFC) ja Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (ICCAT) eräistä saalisrajoituksista ja muista suosituksista päätetään kyseisten järjestöjen vuosikokouksissa, jotka järjestetään lokakuun 2011 ja helmikuun 2012 välisenä aikana, tai - Grönlannin vesien kantoja sekä Norjan ja Färsaarten kanssa yhteisesti hallinnoituja tai vaihdettuja kantoja koskevat luvut vahvistetaan vasta kun marras- ja joulukuussa 2011 kyseisten maiden kanssa käytävät neuvottelut on saatu päätökseen. Johdonmukaisuus suhteessa unionin muuhun politiikkaan ja muihin tavoitteisiin Ehdotetut toimenpiteet on suunniteltu yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) tavoitteiden ja sääntöjen mukaisesti, ja ne ovat yhdenmukaisia kestävää kehitystä koskevan unionin politiikan kanssa. 2. INTRESSITAHOJEN KUULEMISEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TULOKSET Intressitahojen kuuleminen Komissio on noudattanut yhteisön kalastuksenhoitoa koskevan kuulemismenettelyn parantamisesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille annetussa komission tiedonannossa (KOM(2006) 246 lopullinen) esitettyjä suuntaviivoja. Tässä tiedonannossa vahvistetaan ns. aikaistamismenettelyn periaatteet. Aikaistamismenettelyn yhteydessä komissio laati jakamista koskevan kuulemisasiakirjan. Komissio laati tätä varten kalatalous- ja vesiviljelykomitealle epävirallisen asiakirjan kalastusmahdollisuuksia koskevan perusasetuksen jakamisesta vuonna 2012. Asiakirjassa esitettiin perusteet, joita käytettiin kalastusmahdollisuuksia koskevan asetuksen jakamiseksi kahteen osaan. Siinä selvitettiin mitkä näkökohdat olisi vastedes sisällytettävä unionin kantoja koskevaan ehdotukseen ja mitkä kansainvälisesti hallinnoitavia kantoja koskevaan ehdotukseen, ja mitkä säännökset olisi sisällytettävä kumpaankin ehdotukseen. Tämä aikaistamismenettelyyn liittyvä asiakirja toimitettiin jäsenvaltioille ja myös alueellisille neuvoa-antaville toimikunnille palautteen antamista varten. Komissio järjesti lisäksi 8. syyskuuta avoimen seminaarin (johon osallistui jäsenvaltioiden edustajia, Euroopan parlamentin jäseniä, kalastusalan asiantuntijoita sekä sidosryhmien, lehdistön ja suuren yleisön edustajia). Seminaarissa esiteltiin ja käsiteltiin tieteellisten lausuntojen tuloksia ja niiden keskeistä merkitystä. Asiantuntijatiedon käyttö Komission käyttämänä menettelynä oli kuulla kahta merkittävää organisaatiota/asiantuntijaa. Ne ovat ICES, joka on kansainvälinen riippumaton tieteellinen elin, ja STECF (tieteellis-teknis-taloudellinen kalastuskomitea). ICESiltä saatu lausunto perustuu kyseisen organisaation kanssa kehitettyyn lausuntojärjestelmään, jota käytetään ICESin asiakkaiden, kuten komission, esittämien pyyntöjen mukaisesti. STECF antaa lausuntonsa komissiolta saamansa toimeksiannon perusteella. Kaikki STECF:n raportit ovat saatavilla MARE-pääosaston internet-sivuilta sen jälkeen, kun komissio on ne virallisesti hyväksynyt. Kaikki ICESin raportit ovat saatavilla sen internet-sivuilta. Vaikutusten arviointi Tällä ehdotuksella saatetaan kansainvälisesti sovitut toimenpiteet osaksi unionin lainsäädäntöä. Kalastusmahdollisuuksia koskevassa vaikutusten arvioinnissa mahdollisesti huomioon otettavia näkökohtia käsitellään niiden kansainvälisten neuvottelujen yhteydessä, joissa unioni sopii kalastusmahdollisuuksistaan kolmansien osapuolten kanssa. 3. EHDOTUKSEEN LIITTYVÄT OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT 1. Oikeusperusta Ehdotuksen oikeusperusta on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 43 artiklan 3 kohta. Elollisten vesiluonnonvarojen kestävää hyödyntämistä koskevat unionin velvollisuudet perustuvat asetuksen (EY) N:o 2371/2002 2 artiklassa vahvistettuihin velvollisuuksiin. 2. Ehdotetun toimen lyhyt kuvaus Ehdotuksessa vahvistetaan saalis- ja pyyntiponnistusrajoitukset, joita sovelletaan unionin kalastuksiin sekä kansainvälisiin kalastuksiin silloin, kun niihin osallistuu unionin aluksia. Rajoitusten avulla pyritään saavuttamaan yhteisen kalastuspolitiikan tavoite, jonka mukaan olisi varmistettava, että unionin kalastus on ympäristön kannalta, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä pohjalla. 3. Soveltaminen Ehdotuksessa käsiteltyä alaa koskevia säännöksiä sovelletaan 31. päivään joulukuuta 2012 asti, lukuun ottamatta eräitä pyyntirajoituksia koskevia säännöksiä, joita sovelletaan 31. päivään tammikuuta 2013 asti. 4. Toissijaisuusperiaate Ehdotus kuuluu perussopimuksen 3 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Sen vuoksi toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta. 5. Suhteellisuusperiaate Ehdotus on suhteellisuusperiaatteen mukainen seuraavasta syystä: Yhteinen kalastuspolitiikka on yhteistä politiikkaa. Perussopimuksen 43 artiklan 3 kohdan mukaan neuvoston tehtävänä on hyväksyä kalastusmahdollisuuksien vahvistamista ja jakamista koskevat toimenpiteet. Ehdotetussa neuvoston asetuksessa jaetaan kalastusmahdollisuudet jäsenvaltioille. Asetuksen (EY) N:o 2371/2003 20 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat puolestaan vapaasti jakaa mainitut mahdollisuudet parhaaksi katsomallaan tavalla eri alueiden tai toimijoiden kesken. Jäsenvaltioilla on täten laaja liikkumavara päättää, millaisen sosiaalisen/taloudellisen mallin ne valitsevat niille myönnettyjen kalastusmahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Ehdotuksella ei ole uusia rahoitusvaikutuksia jäsenvaltioille. Neuvosto antaa tämän asetuksen vuosittain, ja sen täytäntöönpanemiseksi tarvittavat julkiset ja yksityiset resurssit ovat jo olemassa. 6. Sääntelytavan valinta Ehdotettu sääntelytapa: asetus. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Ehdotuksella ei ole vaikutuksia unionin talousarvioon. 5. LISÄTIEDOT 7. Yksinkertaistaminen Ehdotuksella yksinkertaistetaan (unionin tai kansallisten) viranomaisten hallintomenettelyjä, erityisesti pyyntiponnistuksen hallinnointia koskevien vaatimusten osalta. 8. Uudelleentarkastelu-, tarkistus- tai raukeamislauseke Ehdotus koskee vuodeksi 2012 annettavaa vuotuista asetusta eikä sen vuoksi sisällä tarkistuslauseketta. 9. Ehdotuksen yksityiskohtaiset perustelut Lissabonin sopimuksessa otetaan käyttöön yhteispäätösmenettely yhteiseen kalastuspolitiikkaan kuuluvien asioiden tavanomaisena päätöksentekomenettelynä. Perussopimuksen 43 artiklan 3 kohdassa määrätään poikkeuksesta, joka koskee kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyviä toimenpiteitä. Neuvosto hyväksyy nämä toimenpiteet komission ehdotuksesta parlamenttia kuulematta. Tämä ehdotus rajoittuu sen vuoksi kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen sekä näiden mahdollisuuksien käyttöön toiminnallisesti liittyviin edellytyksiin. Saalisrajoitusten ja pyyntiponnistuksen hallinnoinnin osalta ehdotus noudattaa ns. aikaistamismenettelyn periaatteita, jotka on vahvistettu yhteisön kalastuksenhoitoa koskevan kuulemismenettelyn parantamisesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille annetussa komission tiedonannossa (KOM(2006) 246 lopullinen) ja vuoden 2012 kalastusmahdollisuuksista koskevasta kuulemisesta annetussa komission tiedonannossa (KOM(2011) 298 lopullinen), jossa esitetään komission kalastusmahdollisuuksia koskeviin ehdotuksiin liittyvät näkemykset ja aikeet tilanteessa, jossa kantojen tilaa koskevaa vuoden 2012 tieteellistä lausuntoa ei vielä ollut käytettävissä. Kuten edellä mainittiin, ehdotus sisältää myös eräiden alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen kanssa sovittuja saalisrajoituksia. Turskankalastuksessa on vuodesta 2009 alkaen sovellettu kilowattipäiviin perustuvaa pyyntiponnistuksen hallinnointijärjestelmää, ja sen soveltamista jatketaan vuonna 2012. Kaikki kalastustiedot kirjaavan koekalastuksen osalta ehdotetaan, että vuonna 2011 voimassa olevia säännöksiä jatketaan vuonna 2012, mikä tarkoittaa 12 prosentin lisäkalastusmahdollisuuksia turskan kalastuksen välttämistä koskeviin pilottihankkeisiin, jotka kohdistetaan kolmeen Norjan kanssa jaettuun turskakantaan (Pohjanmeri, VII d ja Skagerrak). On tarpeen arvioida tarkkaan, merkitsevätkö pilottihankkeissa saadut kalasaaliit vähennystä, kun niitä verrataan ennen koekalastusta purettuihin saalismääriin, joihin lisätään poisheitetyt määrät. Täydellinen arviointi on käytettävissä vasta vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä, sillä nykyisiä koekalastuksia jatketaan vuoden loppuun asti. Komissio pyytää sen vuoksi STECF:n lausuntoa niiden raporttien pohjalta, joita jäsenvaltiot toimittavat kalastuskauden 2011 päätyttyä. Jos arviointi osoittaa, että koekalastuksissa ei ole saavutettu kokonaissaaliiden vähennystä muihin kalastuksiin verrattuna, komissio varaa itselleen oikeuden ehdottaa viipymättä tarvittavia muutoksia neuvoston hyväksymiin toimenpiteisiin, jotka koskevat kaikkien kalastustietojen kirjaamista. 2011/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS unionin vesillä ja tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä unionin alusten käytettävissä olevien, kansainvälisten neuvottelujen tai sopimusten soveltamisalaan kuuluvien tiettyjen kalakantojen kalastusmahdollisuuksista vuodeksi 2012 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, noudattaa erityistä lainsäätämisjärjestystä, sekä katsoo seuraavaa: 10. Perussopimuksen 43 artiklan 3 kohdan mukaan neuvosto hyväksyy komission ehdotuksesta kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyviä toimenpiteitä. 11. Elollisten vesiluonnonvarojen säilyttämisestä ja kestävästä hyödyntämisestä yhteisessä kalastuspolitiikassa 20 päivänä joulukuuta 2002 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2371/2002[2] vaaditaan vahvistamaan unionin toimenpiteitä, jotka koskevat vesialueille pääsyä ja vesiluonnonvarojen käyttöoikeutta sekä kestävän kalastustoiminnan harjoittamista, ottaen huomioon käytettävissä olevat tieteelliset, tekniset ja taloudelliset lausunnot sekä erityisesti tieteellis-teknis-taloudellisen kalastuskomitean (STECF) laatimat kertomukset. 12. Neuvoston tehtävänä on hyväksyä kutakin kalastusta tai kalastusryhmää koskevien kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyviä toimenpiteitä sekä tarvittaessa eräitä niihin toiminnallisesti liittyviä edellytyksiä. Kalastusmahdollisuudet olisi jaettava jäsenvaltioiden kesken siten, että varmistetaan kunkin jäsenvaltion kalastustoiminnan suhteellinen vakaus kunkin kannan tai kalastuksen osalta ja ottaen asianmukaisesti huomioon asetuksessa (EY) N:o 2371/2002 vahvistetut yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteet. 13. […] annetussa neuvoston asetuksessa […] vahvistetaan unionin alusten käytettävissä olevien, kansainvälisten neuvottelujen tai sopimusten soveltamisalaan kuulumattomien tiettyjen kalakantojen kalastusmahdollisuudet vuodeksi 2012. Nyt on aiheellista hyväksyä vuoden 2012 kalastusmahdollisuuksia koskeva asetus kansainvälisten toimenpiteiden ja sopimusten täytäntöön panemiseksi. 14. TACit olisi vahvistettava saatavilla olevien tieteellisten lausuntojen perusteella, ottaen huomioon biologiset ja sosioekonomiset näkökohdat ja varmistaen eri kalastussektorien välinen oikeudenmukainen kohtelu, sekä niiden kannanottojen nojalla, jotka on tuotu esiin sidosryhmien kuulemisissa, erityisesti neuvoa-antavan kalatalous- ja vesiviljelykomitean ja asianomaisten alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien kanssa järjestetyissä kokouksissa. 15. Jos kannoista ei ole tarpeeksi tai luotettavia tietoja kokoarvioiden tekemiseksi, kantojen hoitotoimenpiteissä ja TAC-tasoissa olisi noudatettava ennalta varautumisen periaatetta, sellaisena kuin se määritellään ennalta varautumisen periaatteesta annetussa komission tiedonannossa[3], ja lähestymistapaa, joka vahvistetaan kalastusmahdollisuuksia koskevasta kuulemisesta annetussa komission tiedonannossa[4], samalla kun otetaan huomioon kantakohtaiset tekijät, erityisesti saatavilla olevat tiedot kantojen kehittymissuuntauksista ja sekakalastukseen liittyvät näkökohdat. 16. Erityisten monivuotisten suunnitelmien piiriin kuuluvien kantojen TACit olisi vahvistettava mainituissa suunnitelmissa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti. Pohjanmeren merianturakannan, Pohjanmeren punakampelakannan, Kattegatin, Pohjanmeren, Skagerrakin ja itäisen Englannin kanaalin turskakantojen sekä Itä-Atlantin ja Välimeren tonnikalakantojen TACit olisi sen vuoksi vahvistettava niiden sääntöjen mukaisesti, joista säädetään punakampela- ja meriantura(kielikampela)kantoja hyödyntävää kalastusta koskevasta monivuotisesta suunnitelmasta Pohjanmerellä 11 päivänä kesäkuuta 2007 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 676/2007[5], turskakantoja ja turskakantoja hyödyntävää kalastustoimintaa koskevan pitkän aikavälin suunnitelman vahvistamisesta ja asetuksen (EY) N:o 423/2004 kumoamisesta 18 päivänä joulukuuta 2008 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1342/2008[6] sekä tonnikalan monivuotisesta elvytyssuunnitelmasta Itä-Atlantilla ja Välimerellä, asetuksen (EY) N:o 43/2009 muuttamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1559/2007 kumoamisesta 6 päivänä huhtikuuta 2009 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 302/2009[7]. 17. Tiettyjen lyhytikäisten kantojen saalisrajoitusten yhdenmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Täytäntöönpanovaltaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011[8] mukaisesti. 18. Komissio voi asianmukaisesti perustelluissa, lyhytikäisiä kantoja koskevissa kiireellisissä tapauksissa antaa välittömästi sovellettavia täytäntöönpanosäädöksiä. 19. Tietyt TACit antavat jäsenvaltioille mahdollisuuden myöntää aluksille lisäkalastusmahdollisuuksia, jos ne osallistuvat kaikki kalastustiedot kirjaavaan koekalastukseen. Koekalastuksen tarkoituksena on testata saaliskiintiöjärjestelmää, jotta voitaisiin välttää poisheittämisiä ja niiden mukanaan tuomaa muuten käytettävissä olevien kalavarojen tuhlausta. Kalavarojen valvomaton poisheittäminen uhkaa niiden pitkän aikavälin kestävyyttä julkisena hyödykkeenä ja siten yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteita. Saaliskiintiöjärjestelmät tarjoavat sitä vastoin jo sinällään kalastajille kannustimen optimoida saaliin valikoiminen toimissaan. Jotta poisheittämisiä voitaisiin hallinnoida järkevästi, kaikki kalastustiedot kirjaavan kalastuksen on katettava pikemminkin kaikki toiminnot merellä kuin purkamiset satamassa. 20. Jäsenvaltioiden edellytyksiin myöntää tällaisia lisäkalastusmahdollisuuksia on sen vuoksi sisällyttävä velvoite varmistaa sensorijärjestelmään yhdistettyjen valvontakameroiden käyttö. Tämän ansiosta voidaan yksityiskohtaisesti kirjata kaikki aluksella pidetyt ja poisheitetyt saaliin osat. Aluksella reaaliaikaisesti työskenteleviin tarkkailijoihin perustuva järjestelmä olisi tehottomampi, kalliimpi ja epäluotettavampi. 21. Näin ollen valvontakameroiden käyttö on ennakkoedellytys poisheittämisten vähennysjärjestelmien, kuten kaikki kalastustiedot kirjaavan kalastuksen, toteuttamiseksi edellyttäen, että yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY[9] vaatimuksia noudatetaan. 22. TACien ja kiintiöiden vuosittaiseen hallinnoimiseen liittyvien lisäedellytysten käyttöönottamisesta 6 päivänä toukokuuta 1996 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 847/96 2 artiklan mukaisesti olisi määriteltävä kannat, joihin sovelletaan mainitussa asetuksessa tarkoitettuja eri toimenpiteitä[10]. 23. On tarpeen vahvistaa vuoden 2012 pyyntiponnistuksen enimmäismäärät asetuksen (EY) N:o 1342/2008 11 ja 12 artiklan, neuvoston asetuksen (EY) N:o 676/2007 9 artiklan 2 kohdan sekä asetuksen (EY) N:o 302/2009 5 ja 9 artiklan mukaisesti samalla kun otetaan huomioon tiettyjen alusryhmien sulkemisesta asetuksen (EY) N:o 1342/2008 III luvussa säädetyn pyyntiponnistusjärjestelmän ulkopuolelle 27 päivänä heinäkuuta 2009 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 754/2009[11]. 24. ICESin lausunnon mukaisesti on tarpeen jatkaa ja tarkistaa tuulenkalan hallinnointijärjestelmää unionin vesillä, jotka sijaitsevat ICES-alueilla II a ja III a sekä ICES-suuralueella IV. 25. Tiettyjen lajien, kuten tiettyjen hailajien osalta, jopa rajoitettu kalastustoiminta voisi vaarantaa vakavasti niiden säilymisen. Tällaisten lajien kalastusmahdollisuuksia olisi sen vuoksi rajoitettava täysimääräisesti asettamalla yleinen kielto pyytää näitä lajeja. 26. Keisarihummeria saadaan saaliiksi pohjakalojen sekakalastuksessa yhdessä monien muiden lajien kanssa. Keisarihummerin saaliita on kiireellisen säilyttämistarpeen johdosta vähennettävä mahdollisimman paljon Porcupinematalikkona tunnetulla Irlannin länsipuolisella alueella. Sen vuoksi on aiheellista rajoittaa tämän alueen kalastusmahdollisuudet pelkästään sellaisten pelagisten lajien pyyntiin, joiden kanssa saaliiksi ei saada keisarihummeria. 27. Norjan[12], Färsaarten[13] ja Grönlannin[14] kanssa tehdyissä kalastussuhteita koskevissa sopimuksissa ja pöytäkirjoissa määrätyn menettelyn mukaisesti unioni on neuvotellut ja sopinut kalastusoikeuksista näiden kumppanien kanssa. [neuvottelujen tulokset annetaan tiedoksi kun neuvottelut on saatu päätökseen]. 28. Unioni on useiden kalastusjärjestöjen sopimuspuoli ja osallistuu muiden järjestöjen toimintaan yhteistyötä tekevänä muuna kuin sopimuspuolena. Lisäksi vuoden 2003 liittymisasiakirjan nojalla unioni hallinnoi Puolan tasavallan Euroopan unioniin liittymispäivästä lähtien Puolan tasavallan aiemmin tekemiä kalastussopimuksia, kuten seitivarojen säilyttämisestä ja hallinnoinnista keskisellä Beringinmerellä tehtyä yleissopimusta. Nämä kalastusjärjestöt ovat suositelleet useiden eri toimenpiteiden käyttöönottamista vuonna 2012, unionin alusten kalastusmahdollisuudet mukaan lukien. Nämä kalastusmahdollisuudet olisi saatettava osaksi unionin oikeutta. 29. Luoteis-Atlantin kalastusjärjestö (NAFO) hyväksyi vuonna 2011 pidetyssä 33. vuosikokouksessaan eräiden kantojen vuoden 2012 kalastusmahdollisuuksia NAFO-yleissopimusalueen suuralueilla 1–4. Kyseiset kalastusmahdollisuudet, jotka koostuvat eräistä TACeista ja, kun kyseessä ovat katkaravut kalastusalueella 3M, pyyntiponnistuksen jakamista koskevasta järjestelmästä, olisi saatettava osaksi unionin oikeutta. 30. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissio (IATTC) hyväksyi vuonna 2011 pidetyssä 82. vuosikokouksessaan keltaevätonnikalan, isosilmätonnikalan ja boniitin säilyttämistoimenpiteet. Tämän lisäksi IATTC antoi päätöslauselman valkopilkkahaiden suojelusta. Kyseisten kalakantojen säilyttämisen edistämiseksi nämä toimenpiteet on syytä saattaa osaksi unionin oikeutta. 31. Kansainvälinen Atlantin tonnikalojen suojelukomissio (ICCAT) hyväksyi vuoden 2011 vuosikokouksessaan [hyväksytyt toimenpiteet, täydennetään vuosikokouksen päätyttyä 19.11.2011]. Kyseisten kalakantojen säilyttämisen edistämiseksi nämä toimenpiteet on syytä saattaa osaksi unionin oikeutta. 32. Intian valtameren tonnikalatoimikunta (IOTC) ei vuoden 2011 vuosikokouksessaan muuttanut unionin lainsäädäntöön sisällytettyjä nykyisiä kalastusmahdollisuuksia koskevia toimenpiteitään. 33. Etelä-Tyynenmeren alueellisen kalastusjärjestön (SPRFMO) perustamista koskeneen, toukokuussa 2007 pidetyn kolmannen kansainvälisen kokouksen osanottajat hyväksyivät väliaikaisia toimenpiteitä, kalastusmahdollisuudet mukaan lukien, pelagisten kalastustoimien ja pohjakalastuksen sääntelemiseksi alueella ennen tällaisen alueellisen kalastusjärjestön perustamista. Näitä väliaikaisia toimenpiteitä tarkistettiin tammikuussa 2011 pidetyssä SPRFMO:n komissiota käsittelevässä toisessa valmistelevassa konferenssissa, ja niitä tarkistetaan edelleen 30 päivän tammikuuta ja 3 päivän helmikuuta 2012 välisenä aikana pidettävässä SPRFMO:n komissiota käsittelevässä kolmannessa valmistelevassa konferenssissa. Kyseiset väliaikaiset toimenpiteet ovat vapaaehtoisia eivätkä oikeudellisesti sitovia kansainvälisen oikeuden mukaan. Kansainväliseen merioikeuteen kirjattujen yhteistyö- ja säilyttämisvelvoitteiden mukaisesti on kuitenkin aiheellista panna kyseiset toimenpiteet täytäntöön unionin lainsäädännössä vahvistamalla unionin kokonaiskiintiö ja jakamalla se asianomaisten jäsenvaltioiden kesken. 34. Kaakkois-Atlantin kalastusjärjestö (SEAFO) ei muuttanut vuoden 2011 vuosikokouksessaan hammaskalan, keltaroussin, limapäiden ja syvänmerenpunataskurapujen suurimpia sallittuja saaliita, joista oli sovittu vuosiksi 2011 ja 2012 sen vuoden 2010 vuosikokouksessa. Kyseiset toimenpiteet on tarpeen saattaa osaksi unionin oikeutta. 35. ICESin uusimpien tieteellisten lausuntojen nojalla ja Koillis-Atlantin kalastussopimuksen (NEAFC) puitteissa tehtyjen kansainvälisten sitoumusten mukaisesti on tarpeen rajoittaa tiettyjen syvänmeren lajien pyyntiponnistusta. 36. Asianomaiset alueelliset kalastusjärjestöt hyväksyvät vuoden lopussa eräitä kansainvälisiä toimenpiteitä, joilla vahvistetaan unionille kalastusmahdollisuuksia tai rajoitetaan niitä ja joita aletaan soveltaa ennen tämän asetuksen voimaantuloa. Säännöksiä, joilla tällaiset toimenpiteet saatetaan osaksi unionin oikeutta, on sen vuoksi tarpeen soveltaa taannehtivasti. Koska CCAMLR:n kalastuskausi alkaa 1 päivänä joulukuuta ja päättyy seuraavan vuoden 30 päivänä marraskuuta ja tietyt kalastusmahdollisuudet tai -kiellot CCAMLR-yleissopimusalueella vahvistetaan 1 päivänä joulukuuta 2011 alkavaksi ajanjaksoksi, tämän asetuksen asiaa koskevia säännöksiä olisi sovellettava kyseisestä päivästä alkaen. Tällainen taannehtiva soveltaminen ei loukkaa luottamuksensuojan periaatetta, koska CCAMLR-yleissopimuksen jäsenet eivät saa kalastaa yleissopimusalueella ilman lupaa. 37. Tässä asetuksessa vahvistettujen, unionin alusten käytettävissä olevien kalastusmahdollisuuksien käyttöön sovelletaan yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, 20 päivänä marraskuuta 2009 annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1224/2009[15] ja erityisesti mainitun asetuksen 33 artiklaa, joka koskee saaliiden ja pyyntiponnistuksen kirjaamista, ja 34 artiklaa, joka koskee tietojen ilmoittamista kalastusmahdollisuuksien käyttämisestä loppuun. Sen vuoksi on tarpeen täsmentää koodit, joita jäsenvaltioiden on käytettävä lähettäessään komissiolle tietoja tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien kantojen puretuista saaliista. 38. Kalastustoimien keskeytyksen välttämiseksi ja unionin kalastajien toimeentulon turvaamiseksi tätä asetusta olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta 2012 lukuun ottamatta pyyntiponnistusrajoituksia koskevia säännöksiä, joita olisi sovellettava 1 päivästä helmikuuta 2012, ja tiettyjä alueita koskevia erityisiä säännöksiä, joilla olisi oltava tietty soveltamispäivä johdanto-osan 27 kappaleessa esitetyn mukaisesti. Asian kiireellisyyden vuoksi tämän asetuksen olisi tultava voimaan välittömästi sen jälkeen, kun se on julkaistu. 39. Kalastusmahdollisuuksia käytettäessä olisi kaikilta osin noudatettava sovellettavaa unionin lainsäädäntöä, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: I OSASTO YLEISET SÄÄNNÖKSET 1 ARTIKLA KOHDE 40. Tässä asetuksessa vahvistetaan unionin vesillä ja tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä unionin alusten käytettävissä olevien, kansainvälisten neuvottelujen tai sopimusten soveltamisalaan kuuluvien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuudet. 41. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuihin kalastusmahdollisuuksiin kuuluvat seuraavat: 42. vuoden 2012 saalisrajoitukset; 43. pyyntiponnistusrajoitukset 1 päivän helmikuuta 2012 ja 31 päivän tammikuuta 2013 välisellä ajalla; 44. tiettyjen Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisestä tehdyn yleissopimuksen (CCAMLR) soveltamisalaan kuuluvan alueen kantojen kalastusmahdolliset 1 päivän joulukuuta 2011 ja 30 päivän marraskuuta 2012 väliseksi ajanjaksoksi; sekä 45. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomission (IATTC) alueen tiettyjen kantojen kalastusmahdollisuudet 27 artiklassa vahvistetuiksi ajanjaksoiksi. 2 artiklaSoveltamisala Tätä asetusta sovelletaan 46. unionin aluksiin; sekä 47. kolmansien maiden aluksiin unionin vesillä. 3 artiklaMääritelmät Tässä asetuksessa tarkoitetaan 48. ’unionin aluksella’ jonkin jäsenvaltion lipun alla purjehtivaa ja unionissa rekisteröityä kalastusalusta; 49. ’kolmannen maan aluksella’ kolmannen maan lipun alla purjehtivaa ja kolmannessa maassa rekisteröityä alusta; 50. ’unionin vesillä’ jäsenvaltioiden suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kuuluvia vesialueita, lukuun ottamatta perussopimuksen liitteessä II mainittujen alueiden lähivesiä; 51. ’suurimmalla sallitulla saaliilla’ (TAC) määrää, joka voidaan pyytää ja purkaa kustakin kalakannasta vuosittain; 52. ’kiintiöllä’ unionille, jäsenvaltiolle tai kolmannelle maalle TACista myönnettyä osuutta; 53. ’kansainvälisillä vesialueilla’ vesiä, jotka eivät kuulu minkään valtion suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan; 54. ’silmäkoolla’ asetuksen (EY) N:o 517/2008[16] mukaisesti määritettyä kalaverkkojen silmäkokoa. 4 artiklaKalastusalueet Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia alueiden määritelmiä: 55. ICESin (kansainvälinen merentutkimusneuvosto) alueet siten kuin ne määritellään Koillis-Atlantilla kalastavien jäsenvaltioiden nimellissaaliiden määriä koskevien tilastojen toimittamisesta 11 päivänä maaliskuuta 2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 218/2009[17]; 56. ’Skagerrak’ tarkoittaa aluetta, joka rajoittuu lännessä linjaan Hanstholmin majakasta Lindesnesin majakkaan ja etelässä linjaan Skagenin majakasta Tistlarnan majakkaan, sekä linjaan tästä pisteestä lähimpään pisteeseen Ruotsin rannikolla; sekä 57. ’Kattegat’ tarkoittaa aluetta, joka rajoittuu pohjoisessa linjaan Skagenin majakasta Tistlarnan majakkaan ja tästä pisteestä lähimpään pisteeseen Ruotsin rannikolla, sekä etelässä linjoihin Hasenørestä Gniben Spidsiin, Korshagesta Spodsbjergiin ja Gilbjerg Hovedista Kulleniin; 58. CECAF:n (Itäisen Keski-Atlantin kalastuskomitea) alueet siten kuin ne määritellään muualla kuin Pohjois-Atlantilla kalastavien jäsenvaltioiden nimellissaaliiden määriä koskevien tilastojen toimittamisesta 11 päivänä maaliskuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2009[18] liitteessä I. 59. NAFOn (Luoteis-Atlantin kalastusjärjestön) alueet sellaisina kuin ne määritellään Luoteis-Atlantilla kalastavien jäsenvaltioiden saaliiden määriä ja kalastustoimintaa koskevien tilastojen toimittamisesta 11 päivänä maaliskuuta 2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 217/2009[19]; 60. SEAFO (Kaakkois-Atlantin kalastusjärjestö) -yleissopimusalue siten kuin se määritellään kalavarojen säilyttämisestä ja hoidosta Kaakkois-Atlantilla tehdyssä yleissopimuksessa[20]; 61. ICCAT (kansainvälinen Atlantin tonnikalojen suojelukomissio) -yleissopimusalue siten kuin se määritellään Atlantin tonnikalojen suojelusta tehdyssä kansainvälisessä yleissopimuksessa[21]; 62. CCAMLR (Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisestä tehty yleissopimus) -yleissopimusalue siten kuin se määritellään kalastustoimintaan sovellettavista valvontatoimenpiteistä Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä koskevan yleissopimuksen alueella 22 päivänä maaliskuuta 2004 annetussa asetuksessa (EY) N:o 601/2004[22]; 63. IATTC (Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissio) -yleissopimusalue siten kuin se määritellään Amerikan yhdysvaltojen ja Costa Rican tasavallan välisellä vuoden 1949 yleissopimuksella perustetun Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomission vahvistamista koskevassa yleissopimuksessa[23]; 64. IOTC (Intian valtameren tonnikalatoimikunta) -alue siten kuin se määritellään Intian valtameren tonnikalatoimikunnan perustamista koskevassa sopimuksessa[24]; 65. ’SPRFMO (Eteläisen Tyynenmeren alueellinen kalastusjärjestö) -yleissopimusalue’ tarkoittaa aavan meren aluetta, joka sijaitsee etelään linjasta 10° N, CCAMLR-yleissopimusalueen pohjoispuolella, SIOFA-yleissopimusalueen, siten kuin se määritellään Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksessa[25], itäpuolella ja Etelä-Amerikan valtioiden lainkäyttövaltaan kuuluvien kalastusalueiden länsipuolella; 66. WCPFC (Länsi- ja Keski-Tyynenmeren kalastuskomissio) -yleissopimusalue siten kuin se määritellään laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa Länsi- ja Keski-Tyynellämerellä koskevassa yleissopimuksessa[26]; 67. ’Beringinmeren aava meri’ tarkoittaa Beringinmerellä olevaa aavan meren aluetta, joka sijaitsee yli 200 meripeninkulman etäisyydellä perusviivoista, joista Beringinmeren rannikkovaltioiden aluemeren leveys mitataan. II OSASTO UNIONIN ALUSTEN KALASTUSMAHDOLLISUUDET I LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET 5 ARTIKLA TACIT JA NIIDEN JAKAMINEN 68. Unionin alusten TACit unionin vesillä tai tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä ja näiden TACien jakaminen jäsenvaltioiden kesken sekä tapauksen mukaan niihin toiminnallisesti liittyvät edellytykset vahvistetaan liitteessä I. 69. Unionin aluksilla on oikeus kalastaa liitteessä I säädettyjen TACien rajoissa Färsaarten, Grönlannin, Islannin ja Norjan kalastusta koskevaan lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesialueilla sekä Jan Mayenin ympärillä sijaitsevalla kalastusalueella tämän asetuksen 14 artiklassa ja liitteessä III sekä asetuksessa (EY) N:o 1006/2008[27] ja sen täytäntöönpanosäännöksissä säädetyin edellytyksin. 70. Komissio vahvistaa unionin käytettävissä olevat villakuoreen kiintiöt ICES-suuralueilla V ja XIV sijaitsevilla Grönlannin vesillä Grönlannin vahvistaman TACin ja sen unionille myöntämän osuuden perusteella Euroopan yhteisön sekä Tanskan hallituksen ja Grönlannin maakuntahallituksen välistä kalastuskumppanuussopimusta ja sen pöytäkirjaa noudattaen. 71. Komissio voi vuoden 2012 alkupuoliskolla kerättävien tieteellisten tietojen perusteella tarkistaa liitteessä I seuraaville kannoille vahvistetut TACit 37 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen annettavilla täytäntöönpanosäädöksillä: 72. unionin tuulenkalakanta ICES-alueilla II a ja III a sekä ICES-suuralueella IV sijaitsevilla unionin vesillä tämän asetuksen liitteen II B mukaisesti; 73. harmaaturskakanta ja siihen liittyvät ICES-suuralueella III a sekä ICES-alueella II a ja ICES-suuralueella IV sijaitsevilla unionin vesillä; sekä 74. kilohailikanta ICES-alueella II a ja ICES-suuralueella IV sijaitsevilla unionin vesillä. 75. Asianmukaisesti perustelluissa erittäin kiireellisissä tapauksissa, jotka liittyvät unionin velvollisuuteen täyttää kansainväliset velvoitteensa, komissio tarkistaa 3 kohdassa tarkoitettujen kantojen liitteessä I vahvistettuja TACeja antamalla välittömästi sovellettavia täytäntöönpanosäädöksiä 37 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen. Nämä säädökset pysyvät voimassa tämän asetuksen voimassaoloajan ja joka tapauksessa viimeistään 31 päivään joulukuuta 2012 asti. 6 artiklaLisäkalastusmahdollisuuksien jakaminen aluksille, jotka osallistuvat kaikki kalastustiedot kirjaavaan koekalastukseen 76. Jäsenvaltiot voivat myöntää aluksille tiettyjen kantojen lisäkalastusmahdollisuuksia, jos alukset osallistuvat kaikki kalastustiedot kirjaavaan koekalastukseen. Kyseiset kannat yksilöidään liitteessä I. Lisäkalastusmahdollisuudet eivät voi ylittää liitteessä I vahvistettua kokonaismäärää prosentuaalisena osuutena kyseiselle jäsenvaltiolle jaetusta kiintiöstä. 77. Edellä 1 kohdassa tarkoitetut lisäkalastusmahdollisuudet voidaan myöntää ainoastaan seuraavien edellytysten mukaisesti: 78. alusten on hyödynnettävä sensorijärjestelmään yhdistettyjä valvontakameroita, jotta kaikki kalastus- ja jalostustoimet aluksella voidaan nauhoittaa; 79. alukselle myönnetyt lisäkalastusmahdollisuudet eivät saa ylittää 75 prosenttia poisheitetyistä määristä, joita kyseisen alustyypin osalta arvioidaan aiheutuvan, ja joka tapauksessa ne saavat aiheuttaa enintään 30 prosentin lisäyksen alukselle jaettuun perusmäärään; sekä 80. kaikki lisäkalastusmahdollisuuksien alukselle tuomat saaliit on luettava alukselle jaettuun kokonaismäärään. Sikäli kuin a alakohdan mukaisesti tehdyt nauhoitukset merkitsevät yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 95/46/EY[28] tarkoitettua henkilötietojen käsittelyä, mainittua direktiiviä sovelletaan tällaisten tietojen käsittelyyn. 81. Jos jäsenvaltio havaitsee, että kaikki kalastustiedot kirjaavaan koekalastukseen osallistuva alus jättää täyttämättä 2 kohdassa säädetyt edellytykset, sen on viipymättä peruutettava kyseiselle alukselle jaetut lisäkalastusmahdollisuudet ja kiellettävä sen osallistuminen koekalastukseen loppuvuodeksi 2012. 82. Jäsenvaltioiden on ennen lisäkalastusmahdollisuuksien myöntämistä toimitettava komissiolle seuraavat tiedot: 83. luettelo aluksista, jotka osallistuvat kaikki kalastustiedot kirjaavaan koekalastukseen; 84. erittely aluksille asennetuista sähköistä etävalvontalaitteista; 85. koekalastukseen osallistuvien alusten käyttämien pyydysten kapasiteetti, tyyppi ja erittely; 86. arvioidut poisheitettävät saaliit kunkin koekalastukseen osallistuvan alustyypin osalta; sekä 87. koekalastukseen osallistuvien alusten kyseisestä kannasta, johon sovelletaan asiaankuuluvaa TACia, vuonna 2011 pyytämät saalismäärät. 88. Komissio voi pyytää, että tieteellinen neuvoa-antava elin arvioi uudelleen 2 kohdan b alakohdassa mainitun alusten arvioidun poisheitettävien saaliiden määrän. Jos arvioinnille ei saada vahvistusta, asianomainen jäsenvaltio ei saa myöntää lisämahdollisuuksia kyseisille aluksille, tai jos se on jo ne myöntänyt, sen on peruutettava ne. 7 artiklaSaaliiden ja sivusaaliiden aluksesta purkamista koskevat edellytykset Aluksella ei saa pitää eikä aluksesta saa purkaa sellaisiin kantoihin kuuluvia kaloja, joille on vahvistettu TACit, paitsi jos 89. saaliit on pyydetty sellaisen jäsenvaltion aluksilla, jolla on olemassa kiintiö, eikä tämä kiintiö ole täyttynyt; tai 90. saaliit ovat osa unionin kiintiötä, jota ei ole jaettu jäsenvaltioiden kesken kiintiöiksi, eikä tämä unionin kiintiö ole täyttynyt. 8 artiklaPyyntiponnistusrajoitukset Liitteessä II A vahvistettuja pyyntiponnistusta koskevia toimenpiteitä sovelletaan 1 päivästä helmikuuta 2012 31 päivään tammikuuta 2013 tiettyjen turska-, punakampela- ja merianturakantojen hallinnointiin seuraavilla alueilla: 91. Skagerrak, 92. se ICES-alueen III a osa, joka ei kuulu Skagerrakiin ja Kattegatiin, 93. ICES-suuralue IV, 94. unionin vedet ICES-alueella II a, ja 95. ICES-alue VII d. 9 artiklaSaalis- ja pyyntiponnistusrajoitukset syvänmerenkalastuksessa 96. Grönlanninpallakseen sovelletaan syvänmeren kantojen kalastukseen sovellettavista kalastusmahdollisuuksien saamista koskevista erityisistä vaatimuksista ja niihin liittyvistä edellytyksistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2347/2002[29] 3 artiklaa. Grönlanninpallaksen pyyntiin, aluksella pitämiseen, jälleenlaivaukseen ja aluksesta purkamiseen sovelletaan mainitussa artiklassa tarkoitettuja vaatimuksia. 97. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että alusten, joilla on asetuksen (EY) N:o 2347/2002 3 artiklassa tarkoitettu syvänmeren kalastuslupa, pyyntiponnistus mitattuna kilowattipäivinä poissa satamasta ei vuoden 2012 osalta ole yli 65 prosenttia kyseisen jäsenvaltion alusten vuoden 2003 keskimääräisestä vuotuisesta pyyntiponnistuksesta kalastusmatkoilla, joilla oli käytössä syvänmeren kalastuslupa tai joilla pyydettiin kyseisen asetuksen liitteissä I ja II lueteltuja syvänmeren lajeja. Tätä kohtaa sovelletaan vain kalastusmatkoihin, joilla on pyydetty yli 100 kilogrammaa muita syvänmeren lajeja kuin kultakuoretta. 10 artiklaKalastusmahdollisuuksien jakamista koskevat erityiset säännökset 98. Tässä asetuksessa vahvistettu kalastusmahdollisuuksien jakaminen jäsenvaltioiden kesken ei rajoita seuraavien soveltamista: 99. asetuksen (EY) N:o 2371/2009 20 artiklan 5 kohdan mukaisesti tehtävät vaihdot; 100. asetuksen (EY) N:o 1224/2009 37 artiklan tai asetuksen (EY) N:o 1006/2008 10 artiklan 4 kohdan mukaisesti tehtävät kalastusmahdollisuuksien uudelleen jakamiset; 101. asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklan nojalla sallittavat saaliiden lisäpurkamiset; 102. asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklan mukaisesti pidätettävät määrät; 103. asetuksen (EY) N:o 1224/2009 37, 105, 106 ja 107 artiklan mukaisesti tehtävät vähennykset. 104. Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa on sovellettava kantoihin, joihin sovelletaan varo-TACia, ja mainitun asetuksen 3 artiklan 2 ja 3 kohtaa sekä 4 artiklaa on sovellettava kantoihin, joihin sovelletaan analyyttistä TACia, jollei tämän asetuksen liitteessä I toisin säädetä. 11 artiklaKalastuskieltokausi 105. On kiellettyä kalastaa tai pitää aluksella Porcupinematalikolla 1 päivästä toukokuuta 31 päivään heinäkuuta 2012 seuraavia lajeja: keila, tylppäpyrstömolva ja molva. 106. Tämän artiklan soveltamiseksi Porcupinematalikolla tarkoitetaan aluetta, joka jää seuraavien peräkkäisten pisteiden kautta kulkevien loksodromien sisäpuolelle: Piste | Leveysaste | Pituusaste | 1 | 52° 27' N | 12° 19' W | 2 | 52° 40' N | 12° 30' W | 3 | 52° 47' N | 12° 39,600' W | 4 | 52° 47' N | 12° 56' W | 5 | 52° 13,5' N | 13° 53,830' W | 6 | 51° 22' N | 14° 24' W | 7 | 51° 22' N | 14° 03' W | 8 | 52° 10' N | 13° 25' W | 9 | 52° 32' N | 13° 07,500' W | 10 | 52° 43' N | 12° 55' W | 11 | 52° 43' N | 12° 43' W | 12 | 52° 38,800' N | 12° 37' W | 13 | 52° 27' N | 12° 23' W | 14 | 52° 27' N | 12° 19' W | 107. Edellä olevasta 1 kohdasta poiketen kulku Porcupinematalikon kautta niin, että aluksella on kyseisessä kohdassa tarkoitettua lajia, on sallittua asetuksen (EY) N:o 1224/2009 50 artiklan 3, 4 ja 5 kohdan mukaisesti. 12 artiklaRauhoitetut lajit 108. Kielletään unionin kalastusaluksia pyytämästä, pitämästä aluksella, jälleenlaivaamasta ja purkamasta seuraavia lajeja: 109. jättiläishai ( Cetorhinus maximus ) ja valkohai ( Carcharodon carcharias ) unionin vesillä ja unionin ulkopuolisilla vesillä; sekä 110. sillihai ( Lamna nasus ) kaikilla vesillä, paitsi jos […] annetun asetuksen N:o […] liittessä I olevassa B osassa toisin säädetään; 111. merienkeli ( Squatina squatina ) unionin vesillä; 112. silorausku ( Dipturus batis ) ICES-alueella IIa sekä ICES-suuralueilla III, IV, VI, VII, VIII, IX ja X sijaitsevilla unionin vesillä; 113. aaltorausku ( Raja undulata ) ja pullonokkarausku ( Rostroraja alba ) ICES-suuralueilla VI, VII, VIII, IX ja X sijaitsevilla unionin vesillä; 114. kitararauskut (Rhinobatidae ) ICES-suuralueilla I, II, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X ja XII sijaitsevilla unionin vesillä. 115. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja lajeja ei saa vahingoittaa, jos ne saadaan sattumalta saaliiksi. Yksilöt on päästettävä heti takaisin mereen. 13 artiklaTietojen siirtäminen Kun jäsenvaltiot lähettävät komissiolle pyydettyjen kantojen purettujen saaliiden määriin liittyviä tietoja asetuksen (EY) N:o 1224/2009 33 ja 34 artiklan mukaisesti, niiden on käytettävä tämän asetuksen liitteessä I säädettyjä kantojen koodeja. II lukuKalastusluvat kolmansien maiden vesillä 14 ARTIKLA KALASTUSLUVAT 116. Kolmannen maan vesillä kalastavien unionin alusten kalastuslupien enimmäismäärä esitetään liitteessä III. 117. Jos jäsenvaltio siirtää asetuksen (EY) N:o 2371/2002 20 artiklan 5 kohdan perusteella kiintiön toiselle jäsenvaltiolle liitteessä III mainituilla kalastusalueilla, siirtoon on sisällyttävä asianmukainen kalastuslupien siirto, ja siitä on ilmoitettava komissiolle. Kullekin kalastusalueelle liitteessä III vahvistettua kalastuslupien kokonaismäärää ei saa kuitenkaan ylittää. III lukuKalastusmahdollisuudet alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen vesillä 1 JAKSO ICCAT-YLEISSOPIMUSALUE 15 ARTIKLA TONNIKALAN KALASTUS-, KASVATUS- JA LIHOTUSKAPASITEETIN RAJOITTAMINEN 118. Sellaisten unionin vapapyydyksiä käyttävien alusten ja uisteluveneiden lukumäärä, joilla on lupa kalastaa aktiivisesti 8 kilogramman tai 75 senttimetrin ja 30 kilogramman tai 115 senttimetrin välille sijoittuvia tonnikaloja Itä-Atlantilla, rajoitetaan liitteessä IV olevan 1 kohdan mukaisesti. 119. Sellaisten pienimuotoista rannikkokalastusta harjoittavien unionin alusten lukumäärä, joilla on lupa kalastaa aktiivisesti 8 kilogramman tai 75 senttimetrin ja 30 kilogramman tai 115 senttimetrin välille sijoittuvia tonnikaloja Välimerellä, rajoitetaan liitteessä IV olevan 2 kohdan mukaisesti. 120. Sellaisten tonnikalaa Adrianmerellä kasvatustarkoituksiin pyytävien unionin alusten lukumäärä, joilla on lupa kalastaa aktiivisesti 8 kilogramman tai 75 senttimetrin ja 30 kilogramman tai 115 senttimetrin välille sijoittuvia tonnikaloja, rajoitetaan liitteessä IV olevan 3 kohdan mukaisesti. 121. Sellaisten kalastusalusten lukumäärä ja kokonaisbruttovetoisuus, joilla on lupa kalastaa, pitää aluksella, jälleenlaivata, kuljettaa tai purkaa tonnikalaa Itä-Atlantilla ja Välimerellä, rajoitetaan liitteessä IV olevan 5 kohdan mukaisesti. 122. Itä-Atlantilla ja Välimerellä harjoitettavassa tonnikalan kalastuksessa käytettävien rysien lukumäärä rajoitetaan liitteessä IV olevan 5 kohdan mukaisesti. 123. Tonnikalan kasvatus- ja lihotuskapasiteetti sekä pyydetyn luonnonvaraisen tonnikalan enimmäismäärä, joka voidaan myöntää laitoksille Itä-Atlantilla ja Välimerellä, rajoitetaan liitteessä IV olevan 6 kohdan mukaisesti. 16 artiklaLiitteessä I D jaettua tonnikalan kiintiötä koskevat lisäedellytykset Asetuksen (EY) N:o 302/2009 7 artiklan 2 kohdassa säädetyn kalastuskieltoajan lisäksi tonnikalan kurenuottakalastus kielletään Itä-Atlantilla ja Välimerellä 1 päivän tammikuuta ja 15 päivän toukokuuta 2012 sekä 15 päivän kesäkuuta ja 31 päivän joulukuuta 2012 välisellä kaudella. 17 artiklaVirkistys- ja urheilukalastus Jäsenvaltioiden on myönnettävä niille liitteessä I D myönnetyistä kiintiöistä erityinen kiintiö tonnikalan virkistys- ja urheilukalastukseen. 18 artiklaHait 124. On kiellettyä pitää aluksella, jälleenlaivata tai purkaa isosilmäkettuhain ( Alopias superciliosus ) osaa tai kokonaista ruhoa missään kalastusmuodossa. 125. Alopias -sukuun ( Alopias spp.) kuuluvien kettuhaiden kohdennettu kalastus on kielletty. 126. On kiellettyä pitää aluksella, jälleenlaivata tai purkaa Sphyrnidae -heimoon kuuluvan vasarahain (nuijahaita ( Sphyrna Tiburo ) lukuun ottamatta) osaa tai kokonaista ruhoa ICCAT-yleissopimusalueella harjoitetun kalastuksen yhteydessä. 127. On kiellettyä pitää aluksella, jälleenlaivata tai purkaa valkopilkkahain ( Carcharhinus longimanus ) osaa tai kokonaista ruhoa missään kalastusmuodossa. 2 jaksoCCAMLR-yleissopimusalue 19 ARTIKLA KIELLOT JA SAALISRAJOITUKSET 128. Liitteessä V olevassa A osassa mainittujen lajien kohdennettu kalastus on kielletty mainitussa liitteessä ilmoitettujen alueiden ja ajanjaksojen osalta. 129. Koekalastuksessa sovelletaan liitteessä V olevassa B osassa esitettyjä TACeja ja sivusaalisrajoituksia mainitussa osassa ilmoitetuilla suuralueilla. 20 artiklaKoekalastus 130. Vain ne jäsenvaltiot, jotka ovat CCAMLR:n komission jäseniä, saavat osallistua Dissostichus spp. -lajien pitkälläsiimalla harjoitettavaan koekalastukseen FAO-suuralueilla 88.1 ja 88.2 samoin kuin alueiden 58.4.1 ja 58.4.2 niissä osissa, jotka eivät kuulu kansalliseen lainkäyttövaltaan, vuoden 2012/2013 kalastuskaudella. Jos kyseessä oleva jäsenvaltio aikoo osallistua tällaiseen kalastukseen, sen on ilmoitettava tästä CCAMLR:n sihteeristölle asetuksen (EY) N:o 601/2004 7 ja 7 a artiklan mukaisesti ja joka tapauksessa viimeistään 24 päivänä heinäkuuta 2012. 131. TACeja ja sivusaaliita koskevat rajoitukset FAO-suuralueiden 88.1 ja 88.2 samoin kuin alueiden 58.4.1 ja 58.4.2 osalta sekä niiden jakaminen pienimuotoisille tutkimusalueille (SSRU) kullakin suuralueella ja alueella vahvistetaan liitteessä V olevassa B osassa. Kalastus SSRU-alueella on lopetettava, kun ilmoitetut saaliit saavuttavat määritellyn TACin, eikä SSRU-alueella saa enää kalastaa loppukauden aikana. 132. Kalastusta on harjoitettava maantieteellisesti ja syvyyssuunnassa niin laajalla alueella kuin mahdollista, jotta saataisiin kalastusmahdollisuuksien määrittämiseksi tarvittavat tiedot ja vältettäisiin saaliiden ja pyyntiponnistuksen liiallinen keskittyminen. FAO-suuralueilla 88.1 ja 88.2 sekä alueilla 58.4.1 ja 58.4.2 kalastus on kuitenkin kielletty alle 550 metrin syvyydessä. 21 artiklaEtelänkrillin kalastaminen kalastuskaudella 2012/2013 133. Vain ne jäsenvaltiot, jotka ovat CCAMLR:n komission jäseniä, saavat kalastaa etelänkrilliä ( Euphasia superba ) CCAMLR-yleissopimusalueella kalastuskaudella 2012–2013. Jos tällainen jäsenvaltio aikoo kalastaa etelänkrilliä CCAMLR-yleissopimusalueella, sen on ilmoitettava CCAMLR:n sihteeristölle ja komissiolle asetuksen (EY) N:o 601/2004 5 a artiklan mukaisesti ja joka tapauksessa viimeistään 1 päivänä kesäkuuta 2012 134. aikomuksestaan kalastaa etelänkrilliä, käyttämällä liitteessä V olevassa C osassa vahvistettua lomaketta; 135. verkkotyypistä, käyttämällä liitteessä V olevassa D osassa vahvistettua lomaketta. 136. Tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa ilmoituksessa on oltava asetuksen (EY) N:o 601/2004 3 artiklassa säädetyt tiedot kustakin aluksesta, jolle jäsenvaltio aikoo antaa luvan osallistua etelänkrillin kalastukseen. 137. Jäsenvaltioiden, jotka aikovat pyytää etelänkrilliä CCAMLR-yleissopimusalueella, on ilmoitettava ainoastaan niiden lipun alla ilmoitusajankohtana purjehtivat luvan saaneet alukset. 138. Jäsenvaltiot saavat antaa luvan osallistua etelänkrillin kalastukseen muulla kuin tämän artiklan 1, 2 ja 3 kohdan mukaisesti CCAMLR:n sihteeristölle ilmoitetulla aluksella, jos luvan saanut alus on oikeutetuista toiminnallisista syistä tai ylivoimaisen esteen johdosta estynyt osallistumasta. Tällöin asianomaisten jäsenvaltioiden on ilmoitettava tästä heti CCAMLR:n sihteeristölle ja komissiolle sekä annettava 139. yksityiskohtaiset tiedot suunnitellusta korvaavasta aluksesta tai suunnitelluista korvaavista aluksista, mukaan lukien asetuksen (EY) N:o 601/2004 3 artiklassa säädetyt tiedot; 140. täydellinen selvitys syistä, joilla aluksen korvaaminen perustellaan, sekä asianmukainen tätä tukeva selvitys tai lisätiedot. 141. Jäsenvaltiot eivät saa antaa kumpaankaan CCAMLR:n laitonta, ilmoittamatonta ja sääntelemätöntä kalastusta (IUU-kalastusta) harjoittavien alusten luetteloon kirjatuille aluksille lupaa osallistua etelänkrillin kalastukseen. 3 jaksoIOTC-alue 22 ARTIKLA IOTC-ALUEELLA KALASTAVIEN ALUSTEN KALASTUSKAPASITEETIN RAJOITTAMINEN 142. Trooppisia tonnikaloja pyytävien unionin alusten enimmäismäärä IOTC-alueella ja sitä vastaava kapasiteetti bruttovetoisuutena vahvistetaan liitteessä VI olevassa 1 kohdassa. 143. Miekkakalaa ( Xiphias gladius ) ja valkotonnikalaa ( Thunnus alalunga ) pyytävien unionin alusten enimmäismäärä IOTC-alueella ja sitä vastaava kapasiteetti bruttovetoisuutena vahvistetaan liitteessä VI olevassa 2 kohdassa. 144. Jäsenvaltiot voivat jakaa uudelleen 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuihin kalastuksiin osoitettuja aluksia näiden kalastusten kesken, jos ne voivat osoittaa komissiolle, ettei tämä muutos johda kyseisten kalakantojen pyyntiponnistuksen lisääntymiseen. 145. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos niiden laivastoon ehdotetaan kapasiteetin siirtoa, siirrettävät alukset kuuluvat IOTC:n alusrekisteriin tai muiden alueellisten tonnikalan kalastusjärjestöjen alusrekisteriin. Tämän lisäksi aluksia, jotka on merkitty alueellisten kalastusjärjestöjen laatimiin laitonta, ilmoittamatonta ja sääntelemätöntä kalastusta harjoittavien alusten (IUU-alukset) luetteloihin, ei saa siirtää. 146. IOTC:n käsiteltäväksi annettujen kehityssuunnitelmien täytäntöönpanon huomioon ottamiseksi jäsenvaltiot voivat lisätä kalastuskapasiteettiaan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuista enimmäismääristä ainoastaan kyseisissä suunnitelmissa asetetuissa rajoissa. 23 artiklaHait 147. On kiellettyä pitää aluksella, jälleenlaivata tai purkaa mihin tahansa Alopiidae -heimon lajiin kuuluvan isosilmäkettuhain osaa tai kokonaista ruhoa missään kalastusmuodossa. 148. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja lajeja ei saa vahingoittaa, jos ne saadaan sattumalta saaliiksi. Yksilöt on päästettävä heti takaisin mereen. 4 jaksoSPRFMO-alue 24 ARTIKLA PELAGINEN KALASTUS – KAPASITEETIN RAJOITTAMINEN Vuosina 2007, 2008 tai 2009 SPRFMO-yleissopimusalueella aktiivisesti pelagista kalastusta harjoittaneiden jäsenvaltioiden on rajoitettava lippunsa alla purjehtivien ja pelagisia kantoja vuonna 2012 pyytävien alusten bruttotonneina ilmaistu kokonaisvetoisuus kyseisellä alueella yhteensä 78 610 bruttotonniin siten, että varmistetaan Etelä-Tyynenmeren pelagisten kalavarojen kestävä hyödyntäminen. 25 artiklaPelaginen kalastus – TACit 149. Vain ne jäsenvaltiot, jotka ovat aktiivisesti harjoittaneet 24 artiklassa tarkoitettua pelagista kalastusta SPRFMO-yleissopimusalueella vuosina 2007, 2008 tai 2009, voivat pyytää pelagisia kantoja tällä alueella liitteessä I J vahvistettujen TACien mukaisesti. 150. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kuukausittain tässä artiklassa tarkoitettua kalastusta harjoittavien alustensa nimet ja tiedot, bruttovetoisuus mukaan lukien. 151. Jäsenvaltioiden on toimitettava viimeistään seuraavan kuukauden viidentenätoista päivänä tässä artiklassa tarkoitetun kalastuksen seurantatarkoituksessa alusten satelliittiseurantajärjestelmän (VMS) tietueet, kuukausittaiset saalisraportit ja, mikäli ne ovat käytettävissä, satamakäyntejä koskevat tiedot komissiolle, joka toimittaa tiedot SPRFMO:n väliaikaiselle sihteeristölle. 26 artiklaPohjakalastus Jäsenvaltioiden, joilla on pohjakalastusta koskevaa kirjattua pyyntiponnistusta tai kalastustoimintaa SPRFMO-yleissopimusalueella 1 päivän tammikuuta 2002 ja 31 päivän joulukuuta 2006 väliseltä ajalta, on rajoitettava pyyntiponnistuksensa tai saaliinsa 152. kyseisen ajanjakson vuotuisille keskitasoille, jotka ilmaistaan saalistasoa tai pyyntiponnistusta kuvastavina muuttujina; sekä 153. ainoastaan niihin SPRFMO-yleissopimusalueen osiin, joilla on harjoitettu pohjakalastusta millä tahansa aikaisemmalla kalastuskaudella. 5 jaksoIATTC-yleissopimusalue 27 ARTIKLA KURENUOTTAKALASTUS 154. Kielletään kurenuotta-aluksilta keltaevätonnikalan ( Thunnus albacares ), isosilmätonnikalan ( Thunnus obesus ) ja boniitin ( Katsuwonus pelamis ) kalastus 155. joko 29 päivästä heinäkuuta 28 päivään syyskuuta 2012 tai 18 päivästä marraskuuta 2012 18 päivään tammikuuta 2013 alueella, jota rajaavat 156. Amerikan Tyynenmerenpuoliset rannikot, 157. pituuspiiri 150° W, 158. leveyspiiri 40º N , 159. leveyspiiri 40° S; tai 160. 29 päivästä syyskuuta 29 päivään lokakuuta 2012 alueella, jota rajaavat 161. pituuspiiri 96º W, 162. pituuspiiri 110° W, 163. leveyspiiri 5º N , 164. leveyspiiri 3° S. 165. Asianomaisten jäsenvaltioiden on ilmoitettava valitsemansa 1 kohdassa tarkoitettu kalastuskieltokausi komissiolle ennen 1 päivää huhtikuuta 2012. Asianomaisten jäsenvaltioiden kaikkien kurenuotta-alusten on valittuna kautena lopetettava kurenuotalla kalastaminen 1 kohdassa määritetyillä alueilla. 166. IATTC-yleissopimusalueella tonnikalaa pyytävien kurenuotta-alusten on pidettävä aluksella ja sen jälkeen purettava aluksesta tai jälleenlaivattava kaikki keltaevätonnikalan, isosilmätonnikalan ja boniitin saaliit. 167. Edellä olevaa 3 kohtaa ei sovelleta 168. kun kala katsotaan ihmisravinnoksi soveltumattomaksi muun syyn kuin koon takia; tai 169. kalastusmatkan viimeisellä osuudella, jos aluksella ei ole riittävästi tilaa kaikkien kyseisellä kalastusmatkalla saaliiksi saatujen tonnikalojen sijoittamiseksi. 170. On kiellettyä pyytää IATTC-yleissopimusalueella tai pitää aluksella, jälleenlaivata, varastoida, saattaa myyntiin, myydä tai purkaa aluksesta IATTC-yleissopimusalueella pyydetyn valkopilkkahain ( Carcharhinus longimanus ) osaa tai kokonaista ruhoa. 171. Edellä 5 kohdassa tarkoitettua lajia ei saa vahingoittaa, jos se saadaan sattumalta saaliiksi. Aluksen käyttäjien on päästettävä kyseisen lajin yksilöt heti takaisin mereen sekä 172. kirjattava takaisin päästämisten lukumäärä ja takaisin päästetyn yksilön tila (kuollut vai elävä); 173. ilmoitettava a alakohdassa tarkoitetut tiedot sille jäsenvaltiolle, jonka kansalaisia he ovat. Jäsenvaltioiden on välitettävä nämä tiedot komissiolle 31 päivään tammikuuta 2013 mennessä. 6 jaksoSEAFO-yleissopimusalue 28 ARTIKLA SYVÄNMERENHAIDEN KALASTUKSEN KIELTÄMINEN Seuraavien syvänmerenhaiden kohdennettu kalastus kielletään SEAFO-yleissopimusalueella: - rauskut ( Rajidae ), - piikkihai ( Squalus acanthias ), - pikkuhai ( Etmopterus bigelowi ), - pikkuhai ( Etmopterus brachyurus ), - isovalohai ( Etmopterus princeps ), - pehmovalohai ( Etmopterus pusillus ), - kissahai ( Apristurus manis ), - samettipiikkihai ( Scymnodon squamulosus ), - ja Selachimorpha -ylälahkon syvänmerenhait. 7 jaksoWCPFC-yleissopimusalue 29 ARTIKLA ISOSILMÄTONNIKALAN, KELTAEVÄTONNIKALAN, BONIITIN JA ETELÄISEN TYYNENMEREN VALKOTONNIKALAN PYYNTIPONNISTUSRAJOITUKSET Jäsenvaltioiden on varmistettava, että isosilmätonnikalan ( Thunnus obesus ), keltaevätonnikalan ( Thunnus albacares ), boniitin ( Katsuwonus pelamis ) ja eteläisen Tyynenmeren valkotonnikalan ( Thunnus alalunga ) kokonaispyyntiponnistus WCPFC-yleissopimusalueella rajoitetaan unionin ja alueen rannikkovaltioiden kalastuskumppanuussopimuksissa määrättyyn pyyntiponnistukseen. 30 artiklaKalojen yhteenkokoamiseen tarkoitetuilla välineillä harjoitettavaa kalastusta koskeva kalastuskieltoalue 174. WCPFC-yleissopimusalueen osassa, joka sijaitsee leveyspiirien 20° N ja 20° S välisellä alueella, kielletään 1 päivän heinäkuuta 2012 kello 00:00 ja 30 päivän syyskuuta 2012 klo 24:00 välisenä aikana kurenuotta-aluksilta kalastustoiminta kalojen yhteenkokoamiseen tarkoitetuilla välineillä. Kyseisenä aikana kurenuotta-alus saa harjoittaa kalastustoimintaa mainitussa WCPFC-yleissopimusalueen osassa vain, jos aluksella on tarkkailija, joka tarkkailee, ettei alus millään hetkellä 175. käytä tai huolla kalojen yhteenkokoamiseen tarkoitettua välinettä tai siihen liittyvää elektronista laitetta; 176. pyydä parvia kalojen yhteenkokoamiseen tarkoitetuilla välineillä. 177. Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa WCPFC-yleissopimusalueen osassa kalastavien kurenuotta-alusten on pidettävä aluksella ja purettava tai jälleenlaivattava kaikki isosilmätonnikalan, keltaevätonnikalan ja boniitin saaliit. 178. Edellä olevaa 2 kohtaa ei sovelleta 179. kalastusmatkan viimeisellä osuudella, jos aluksella ei ole riittävästi tilaa kaikkien kalojen sijoittamiseksi; 180. kun kala on ihmisravinnoksi soveltumatonta muun syyn kuin koon takia; tai 181. pakastuslaitteistossa olevan vakavan toimintahäiriön sattuessa. 31 artiklaKurenuottakalastuksen kieltoalueet Kielletään kurenuotta-aluksilta isosilmätonnikalan ja keltaevätonnikalan kalastus seuraavilla aavan meren alueilla: 182. Indonesian, Palaun, Mikronesian ja Papua-Uuden-Guinean talousvyöhykkeiden rajoihin ulottuvat kansainväliset vedet; 183. Mikronesian, Marshallinsaarien, Naurun, Kiribatin, Tuvalun, Fidžin, Salomonsaarten ja Papua-Uuden-Guinean talousvyöhykkeiden rajoihin ulottuvat kansainväliset vedet. 32 artiklaMiekkakalan kalastukseen luvan saaneiden unionin alusten lukumäärän rajoittaminen WCPFC-yleissopimusalueella linjan 20° S eteläpuolella sijaitsevilla alueilla miekkakalan ( Xiphias gladius ) kalastukseen luvan saaneiden unionin alusten enimmäismäärä vahvistetaan liitteessä VII. 8 jaksoBeringinmeri 33 ARTIKLA Kalastuskielto Beringinmeren aavalla merellä Alaskanseidin (Theragra chalcogramma ) kalastus Beringinmeren aavalla merellä on kiellettyä. III OSASTO KOLMANSIEN MAIDEN ALUSTEN KALASTUSMAHDOLLISUUDET UNIONIN VESILLÄ 34 ARTIKLA TACIT Norjan lipun alla purjehtivat kalastusalukset ja Färsaarilla rekisteröidyt kalastusalukset saavat pyytää unionin vesialueilla saaliita tämän asetuksen liitteessä I vahvistettujen TACien rajoissa sekä tässä osastossa ja asetuksen (EY) N:o 1006/2008 III luvussa säädettyjen edellytysten mukaisesti. 35 artiklaKalastusluvat 184. Unionin vesillä kalastavien kolmansien maiden alusten kalastuslupien enimmäismäärä vahvistetaan liitteessä VIII. 185. Aluksella ei saa pitää eikä aluksesta saa purkaa sellaisiin kantoihin kuuluvia kaloja, joille on vahvistettu TACit, paitsi jos saaliit on pyydetty kolmannen maan aluksilla, joilla on kiintiö, eikä tämä kiintiö ole täyttynyt. 36 artiklaRauhoitetut lajit 186. Kolmansien maiden kalastusaluksia kielletään pyytämästä, pitämästä aluksella, jälleenlaivaamasta ja purkamasta seuraavia lajeja: 187. jättiläishai ( Cetorhinus maximus ) ja valkohai ( Carcharodon carcharias ) kaikilla unionin vesillä; 188. merienkeli ( Squatina squatina ) kaikilla unionin vesillä; 189. silorausku ( Dipturus batis ) ICES-alueella IIa sekä ICES-suuralueilla III, IV, VI, VII, VIII, IX ja X sijaitsevilla unionin vesillä; 190. aaltorausku ( Raja undulata ) ja pullonokkarausku ( Rostroraja alba ) ICES-suuralueilla VI, VII, VIII, IX ja X sijaitsevilla unionin vesillä; 191. sillihai ( Lamna nasus ) kaikilla EU:n vesillä; ja 192. kitararauskut (Rhinobatidae ) ICES-suuralueilla I, II, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X ja XII sijaitsevilla unionin vesillä. 193. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja lajeja ei saa vahingoittaa, jos ne saadaan sattumalta saaliiksi. Yksilöt on päästettävä heti takaisin mereen. IV OSASTO LOPPUSÄÄNNÖKSET 37 ARTIKLA KOMITEAMENETTELY 1 Komissiota avustaa asetuksella (EY) N:o 2371/2002 perustettu kalastus- ja vesiviljelyalan komitea. Kyseinen komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea. 2. Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaa. Kun komitean lausunto on tarkoitus hankkia kirjallista menettelyä noudattaen, tämä menettely päätetään tuloksettomana, jos puheenjohtaja lausunnon antamiselle asetetussa määräajassa niin päättää tai komitean jäsenten yksinkertainen enemmistö sitä pyytää. 3. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 8 artiklaa yhdessä 5 artiklan kanssa. 38 artiklaVoimaantulo ja soveltaminen Tämä asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä . Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2012. CCAMLR-yleissopimusalueen kalastusmahdollisuuksia tai -kieltoja, jotka vahvistetaan 19, 20 ja 21 artiklassa sekä liitteissä I E ja V, sovelletaan niiden jaksojen alusta, joina kyseisiä kalastusmahdollisuuksia tai -kieltoja sovelletaan. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja LIITELUETTELO - LIITE I: Unionin aluksiin sovellettavat TACit alueilla, joilla on TACeja, lajeittain ja alueittain (tonneina elopainoa, jollei toisin mainita). - LIITE I A: Skagerrak, Kattegat, ICES-suuralueet I, II, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X, XII ja XIV, unionin vedet CECAF-alueella - LIITE I B: Koillis-Atlantti ja Grönlanti, ICES-suuralueet I, II, V, XII ja XIV sekä Grönlannin vedet NAFO-alueilla 0 ja 1 - LIITE I C: Luoteis-Atlantti – NAFO-yleissopimusalue - LIITE I D: Laajasti vaeltavat kalat – Kaikki alueet - LIITE I E: Antarktis – CCAMLR-yleissopimusalue - LIITE I F: Kaakkois-Atlantti – SEAFO-yleissopimusalue - LIITE I G: Sinievätonnikala – Kaikki alueet - LIITE I H: WCPFC-yleissopimusalue - LIITE I J: SPRFMO-yleissopimusalue - LIITE II A: Alusten pyyntiponnistukset Skagerrakin, ICES-alueen III a sen osan, joka ei kuulu Skagerrakiin ja Kattegatiin, ICES-suuralueen IV ja ICES-alueilla II a ja VII d sijaitsevien unionin vesien tiettyjen turska-, punakampela- ja merianturakantojen hoidon yhteydessä - LIITE II B: Tuulenkalaa ICES-alueilla II a ja III a sekä ICES-suuralueella IV pyytävien alusten kalastusmahdollisuudet - LIITE III: Kolmansien maiden vesillä kalastavien unionin alusten kalastuslupien enimmäismäärät - LIITE IV: ICCAT-yleissopimusalue - LIITE V: CCAMLR-yleissopimusalue - LIITE VI: IOTC-alue - LIITE VII: WCPFC-yleissopimusalue - LIITE VIII: Unionin vesillä kalastavien kolmansien maiden alusten kalastuslupia koskevat määrälliset rajoitukset LIITE I UNIONIN ALUKSIIN SOVELLETTAVAT TACIT ALUEILLA, JOILLA ON TACEJA, LAJEITTAIN JA ALUEITTAIN TONNEINA ELOPAINOA, JOLLEI TOISIN MAINITA Liitteissä I A, I B, I C, I D, I E, I F, I G, I H ja I J olevissa taulukoissa vahvistetaan TACit ja kiintiöt (tonneina elopainoa, jollei toisin mainita) kannoittain sekä tarvittaessa niihin toiminnallisesti liittyvät edellytykset. Kaikkiin tässä liitteessä vahvistettuihin kalastusmahdollisuuksiin sovelletaan asetuksessa (EY) N:o 1224/2009 ja erityisesti sen 33 ja 34 artiklassa vahvistettuja sääntöjä. Kunkin alueen kalakannat luetellaan lajin tieteellisen nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Seuraavassa esitetään tämän asetuksen soveltamiseksi tieteellisten nimien ja yleiskielisten nimien vastaavuustaulukko: Tieteellinen nimi | Kolmikirjaiminen koodi | Yleiskielinen nimi | Amblyraja radiata | RJR | Kynsirausku | Ammodytes spp. | SAN | Tuulenkalat | Argentina silus | ARU | Kultakuore | Beryx spp. | ALF | Limapäät | Brosme brosme | USK | Keila | Caproidae | BOR | Karjukala | Centrophorus squamosus | GUQ | Suomupistinhai | Centroscymnus coelolepis | CYO | Ruskosusihai | Chaceon maritae | CGE | Syvänmerenpunataskurapu | Champsocephalus gunnari | ANI | Makrillijääkala | Chionoecetes spp. | PCR | Lumitaskuravut | Clupea harengus | HER | Silli | Coryphaenoides rupestris | RNG | Lestikala | Dalatias licha | SCK | Leijahai | Deania calcea | DCA | Lattahai | Dipturus batis | RJB | Silorausku | Dissostichus eleginoides | TOP | Hammaskala | Dissostichus mawsoni | TOA | Tummahammaskala | Engraulis encrasicolus | ANE | Sardelli | Etmopterus princeps | ETR | Isovalohai | Etmopterus pusillus | ETP | Pehmovalohai | Euphausia superba | KRI | Etelänkrilli | Gadus morhua | COD | Turska | Galeorhinus galeus | GAG | Harmaakoirahai | Glyptocephalus cynoglossus | WIT | Mustaeväkampela | Hippoglossoides platessoides | PLA | Liejukampela | Hippoglossus hippoglossus | HAL | Ruijanpallas | Hoplostethus atlanticus | ORY | Keltaroussi | Illex illecebrosus | SQI | Pohjankalmari | Lamna nasus | POR | Sillihai | Lepidonotothen squamifrons | NOS | Harmaajääahven | Lepidorhombus spp. | LEZ | Lasikampelat | Leucoraja circularis | RJI | Hietarausku | Leucoraja fullonica | RJF | Käkirausku | Leucoraja naevus | RJN | Marmorirausku | Limanda ferruginea | YEL | Ruostekampela | Limanda limanda | DAB | Hietakampela | Lophiidae | ANF | Merikrotti | Macrourus spp. | GRV | Lestikalat | Makaira nigricans | BUM | Sinimarliini | Mallotus villosus | CAP | Villakuore | Martialia hyadesi | SQS | Kalmari | Melanogrammus aeglefinus | HAD | Kolja | Merlangius merlangus | WHG | Valkoturska | Merluccius merluccius | HKE | Kummeliturska | Micromesistius poutassou | WHB | Mustakitaturska | Microstomus kitt | LEM | Pikkupääkampela | Molva dypterygia | BLI | Tylppäpyrstömolva | Molva molva | LIN | Molva | Nephrops norvegicus | NEP | Keisarihummeri | Pandalus borealis | PRA | Pohjankatkarapu | Paralomis spp. | PAI | Kiviravut | Penaeus spp. | PEN | Penaeus-suvun katkaravut | Platichthys flesus | FLE | Kampela | Pleuronectes platessa | PLE | Punakampela | Pleuronectiformes | FLX | Kampelakalat | Pollachius pollachius | POL | Lyyraturska | Pollachius virens | POK | Seiti | Psetta maxima | TUR | Piikkikampela | Raja brachyura | RJH | Pilkkurausku | Raja clavata | RJC | Okarausku | Raja (Dipturus) nidarosiensis | JAD | Mustavatsarausku | Raja microocellata | RJE | Palettirausku | Raja montagui | RJM | Pisterausku | Raja undulata | RJU | Aaltorausku | Rajiformes | SRX | Rauskut | Reinhardtius hippoglossoides | GHL | Grönlanninpallas | Rostroraja alba | RJA | Pullonokkarausku | Scomber scombrus | MAC | Makrilli | Scophthalmus rhombus | BLL | Silokampela | Sebastes spp. | RED | Punasimput | Solea solea | SOL | Meriantura | Solea spp. | SOX | Merianturat | Sprattus sprattus | SPR | Kilohaili | Squalus acanthias | DGS | Piikkihai | Tetrapturus albidus | WHM | Valkomarliini | Thunnus maccoyii | SBF | Sinievätonnikala | Thunnus obesus | BET | Isosilmätonnikala | Thunnus thynnus | BFT | Tonnikala | Trachurus spp. | JAX | Piikkimakrillit | Trisopterus esmarkii | NOP | Harmaaturska | Urophycis tenuis | HKW | Oliiviturska | Xiphias gladius | SWO | Miekkakala | Seuraavassa esitetään yksinomaan selvennykseksi yleiskielisten nimien ja tieteellisten nimien vastaavuustaulukko: Aaltorausku | RJU | Raja undulata | Etelänkrilli | KRI | Euphausia superba | Grönlanninpallas | GHL | Reinhardtius hippoglossoides | Hammaskala | TOP | Dissostichus eleginoides | Harmaajääahven | NOS | Lepidonotothen squamifrons | Harmaakoirahai | GAG | Galeorhinus galeus | Harmaaturska | NOP | Trisopterus esmarkii | Hietakampela | DAB | Limanda limanda | Hietarausku | RJI | Leucoraja circularis | Isosilmätonnikala | BET | Thunnus obesus | Isovalohai | ETR | Etmopterus princeps | Kalmari | SQS | Martialia hyadesi | Kampela | FLE | Platichthys flesus | Kampelakalat | FLX | Pleuronectiformes | Karjukala | BOR | Caproidae | Keila | USK | Brosme brosme | Keisarihummeri | NEP | Nephrops norvegicus | Keltaroussi | ORY | Hoplostethus atlanticus | Kilohaili | SPR | Sprattus sprattus | Kiviravut | PAI | Paralomis spp. | Kolja | HAD | Melanogrammus aeglefinus | Kultakuore | ARU | Argentina silus | Kummeliturska | HKE | Merluccius merluccius | Kynsirausku | RJR | Amblyraja radiata | Käkirausku | RJF | Leucoraja fullonica | Lasikampelat | LEZ | Lepidorhombus spp. | Lattahai | DCA | Deania calcea | Leijahai | SCK | Dalatias licha | Lestikala | RNG | Coryphaenoides rupestris | Lestikalat | GRV | Macrourus spp. | Liejukampela | PLA | Hippoglossoides platessoides | Limapäät | ALF | Beryx spp. | Lumitaskuravut | PCR | Chionoecetes spp. | Lyyraturska | POL | Pollachius pollachius | Makrilli | MAC | Scomber scombrus | Makrillijääkala | ANI | Champsocephalus gunnari | Marmorirausku | RJN | Leucoraja naevus | Meriantura | SOL | Solea solea | Merianturat | SOX | Solea spp. | Merikrotti | ANF | Lophiidae | Miekkakala | SWO | Xiphias gladius | Molva | LIN | Molva molva | Mustaeväkampela | WIT | Glyptocephalus cynoglossus | Mustakitaturska | WHB | Micromesistius poutassou | Mustavatsarausku | JAD | Raja (Dipturus) nidarosiensis | Okarausku | RJC | Raja clavata | Oliiviturska | HKW | Urophycis tenuis | Palettirausku | RJE | Raja microocellata | Pehmovalohai | ETP | Etmopterus pusillus | Penaeus-suvun katkaravut | PEN | Penaeus spp. | Piikkihai | DGS | Squalus acanthias | Piikkikampela | TUR | Psetta maxima | Piikkimakrillit | JAX | Trachurus spp. | Pikkupääkampela | LEM | Microstomus kitt | Pilkkurausku | RJH | Raja brachyura | Pisterausku | RJM | Raja montagui | Pohjankalmari | SQI | Illex illecebrosus | Pohjankatkarapu | PRA | Pandalus borealis | Pullonokkarausku | RJA | Rostroraja alba | Punakampela | PLE | Pleuronectes platessa | Punasimput | RED | Sebastes spp. | Rauskut | SRX | Rajiformes | Ruijanpallas | HAL | Hippoglossus hippoglossus | Ruostekampela | YEL | Limanda ferruginea | Ruskosusihai | CYO | Centroscymnus coelolepis | Sardelli | ANE | Engraulis encrasicolus | Seiti | POK | Pollachius virens | Silli | HER | Clupea harengus | Sillihai | POR | Lamna nasus | Silokampela | BLL | Scophthalmus rhombus | Silorausku | RJB | Dipturus batis | Sinievätonnikala | SBF | Thunnus maccoyii | Sinimarliini | BUM | Makaira nigricans | Suomupistinhai | GUQ | Centrophorus squamosus | Syvänmerenpunataskurapu | CGE | Chaceon maritae | Tonnikala | BFT | Thunnus thynnus | Tummahammaskala | TOA | Dissostichus mawsoni | Turska | COD | Gadus morhua | Tuulenkalat | SAN | Ammodytes spp. | Tylppäpyrstömolva | BLI | Molva dypterygia | Valkomarliini | WHM | Tetrapturus albidus | Valkoturska | WHG | Merlangius merlangus | Villakuore | CAP | Mallotus villosus | LIITE I A SKAGERRAK, KATTEGAT, ICES-SUURALUEET I, II, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X, XII ja XIV, UNIONIN VEDET CECAF-ALUEELLA Laji: | Tuulenkalat Ammodytes spp. | Alue: | Norjan vedet alueella IV (SAN/04-N.) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Tuulenkala ja sen kanssa saadut sivusaaliit Ammodytes spp. | Alue: | Unionin vedet alueilla IIa, IIIa ja IV(1) (SAN/2A3A4.) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Saksa | pm | Ruotsi | pm | Unioni | pm | (2) | Norja | pm | TAC | pm | (1) Lukuun ottamatta 6 meripeninkulman vyöhykkeen sisäpuolella Yhdistyneen kuningaskunnan peruslinjoista Shetlannissa, Fair Islessä ja Foulassa sijaitsevia vesiä. (2) Vähintään 98 prosentin TACiin luetusta puretusta saaliista on oltava tuulenkalaa. Sivusaaliina saadut hietakampelat, makrillit ja valkoturskat luetaan TACin jäljelle jäävään 2 prosenttiin. | Erityisedellytys: | Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavilla, liitteessä II B määritellyillä tuulenkalan kalastuksenhoitoalueilla saa ylittää alla mainittuja määriä: Alue: Unionin vedet tuulenkalan kalastuksenhoitoalueilla(1) | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | (SAN/*234_1) | (SAN/*234_2) | (SAN/*234_3) | (SAN/*234_4) | (SAN/*234_5) | (SAN/*234_6) | (SAN/*234_7) | Tanska | Yhdistynyt kuningaskunta | Saksa | Ruotsi | Unioni | Norja | Yhteensä | (1) Vahvistetaan myöhemmin. | Laji: | Keila Brosme brosme | Alue: | Unionin ja kansainväliset vedet alueilla I, II ja XIV (USK/1214EI) | Saksa | pm | (1) | Analyyttinen TAC | Ranska | pm | (1) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) | Muut | pm | (1) | Unioni | pm | (1) | TAC | pm | (1) Ainoastaan sivusaaliille. Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. | Laji: | Keila Brosme brosme | Alue: | Unionin vedet alueella IV (USK/04-C.) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC | Saksa | pm | Ranska | pm | Ruotsi | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Muut | pm | (1) | Unioni | pm | TAC | pm | (1) Ainoastaan sivusaaliille. Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. | Laji: | Keila Brosme brosme | Alue: | Unionin ja kansainväliset vedet alueilla V, VI ja VII (USK/567EI.) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Tämän asetuksen 11 artiklaa sovelletaan. | Espanja | pm | Ranska | pm | Irlanti | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Muut | pm | (1) | Unioni | pm | Norja | pm | (2) (3)(4) | TAC | pm | (1) Ainoastaan sivusaaliille. Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. (2) Pyydettävä unionin vesillä alueilla IIa, IV, Vb, VI ja VII. (3) Erityisedellytys: Josta muiden lajien tahattomia saaliita saa olla 25 prosenttia alusta kohti kaikkina aikoina alueilla Vb, VI ja VII. Tämä prosenttiosuus voidaan kuitenkin ylittää tietyillä kalavesillä aloitetun kalastuksen ensimmäisen 24 tunnin aikana. Muiden lajien sivusaaliiden kokonaismäärä alueilla Vb, VI ja VII ei saa olla yli pm tonnia. (4) Molva mukaan luettuna. Norjan kiintiöt ovat molvan osalta pm tonnia ja keilan osalta pm tonnia, niitä voidaan vaihtaa pm tonniin saakka ja ne on pyydettävä pitkälläsiimalla alueilla Vb, VI ja VII. | Laji: | Keila Brosme brosme | Alue: | Norjan vedet alueella IV (USK/04-N.) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Silli (1) Clupea harengus | Alue: | IIIa (HER/03A.) | Tanska | pm | (2) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | pm | (2) | Ruotsi | pm | (2) | Unioni | pm | (2) | TAC | pm | (1) Verkoilla, joiden silmäkoko on vähintään 32 mm, pyydetyn sillin puretut saaliit. (2) Erityisedellytys: Määrästä enintään 50 prosenttia voidaan pyytää unionin vesillä alueella IV (*04-C.). | Laji: | Silli (1) Clupea harengus | Alue: | Unionin ja Norjan vedet alueella IV linjan 53° 30′ N pohjoispuolella (HER/4AB.) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | Norja | pm | (2) | TAC | pm | (1) Verkoilla, joiden silmäkoko on vähintään 32 mm, pyydetyn sillin puretut saaliit. Ilmoittaessaan komissiolle sillin puretuista määristä jäsenvaltioiden on ilmoitettava tiedot erikseen alueen IV a ja alueen IV b osalta. (2) Josta enintään pm tonnia voidaan pyytää unionin vesillä alueilla IVa ja IVb. Tämän kiintiön rajoissa pyydetyt saaliit vähennetään Norjan TAC-osuudesta. | Erityisedellytys: | Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavalla alueella saa ylittää alla mainittuja määriä: | Norjan vedet linjan 62°N eteläpuolella (HER/*04N-) | Unioni | pm | Laji: | Silli (1) Clupea harengus | Alue: | Norjan vedet linjan 62° N eteläpuolella (HER/04-N.) | Ruotsi | pm | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Unioni | pm | TAC | pm | (1) Turskan, koljan, lyyraturskan, valkoturskan ja seidin sivusaaliit luetaan näiden lajien kiintiöihin. | Laji: | Silli (1) Clupea harengus | Alue: | Sivusaaliit alueella IIIa (HER/03A-BC) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | pm | Ruotsi | pm | Unioni | pm | TAC | pm | (1) Verkoilla, joiden silmäkoko on alle 32 mm, pyydetyn sillin puretut saaliit. | Laji: | Silli (1) Clupea harengus | Alue: | Sivusaaliit alueilla IV, VIId ja unionin vesillä alueella IIa (HER/2A47DX) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | pm | (1) Verkoilla, joiden silmäkoko on alle 32 mm, pyydetyn sillin puretut saaliit. | Laji: | Silli (1) Clupea harengus | Alue: | IVc, VIId(2) (HER/4CXB7D) | Belgia | pm | (3) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | (3) | Saksa | pm | (3) | Ranska | pm | (3) | Alankomaat | pm | (3) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (3) | Unioni | pm | TAC | pm | (1) Verkoilla, joiden silmäkoko on vähintään 32 mm, pyydetyn sillin puretut saaliit. (2) Lukuun ottamatta Blackwaterin kalakantaa: Kyse on sillikannasta merialueella, joka sijaitsee Thames-joen suistossa ja jota rajaa loksodromi Landguard Pointista (51° 56′ N, 1° 19,1′ E) etelään leveyspiirille 51° 33′ N ja sieltä länteen Yhdistyneen kuningaskunnan rannikolla sijaitsevaan pisteeseen. (3) Erityisedellytys: Tästä kiintiöstä enintään 50 prosenttia voidaan pyytää alueella IVb. Tämän erityisedellytyksen soveltamisesta on kuitenkin tiedotettava ennalta komissiolle (HER/*04B.). | Laji: | Silli Clupea harengus | Alue: | Unionin ja kansainväliset vedet alueilla Vb, VIb ja VIaN(1) (HER/5B6ANB) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC | Ranska | pm | Irlanti | pm | Alankomaat | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | pm | (1) Kyseessä on sillikanta alueella VIa linjan 56° 00′ N pohjoispuolella sekä siinä osassa aluetta VIa, joka sijaitsee linjan 7° 00′ W itäpuolella ja linjan 55° 00′ N pohjoispuolella, Clydea lukuun ottamatta. | Laji: | Turska Gadus morhua | Alue: | Skagerrak (COD/03AN.) | Belgia | pm | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | (1) | Saksa | pm | (1) | Alankomaat | pm | (1) | Ruotsi | pm | (1) | Unioni | pm | TAC | pm | (1) Tämän kiintiön lisäksi jäsenvaltiot voivat tämän asetuksen 7 artiklassa säädetyin edellytyksin jakaa kaikki kalastustiedot kirjaavaan koekalastukseen osallistuville aluksille lisäkalastusmahdollisuuksia, joiden kokonaismäärä on 12 prosenttia kyseiselle jäsenvaltiolle jaetusta kiintiöstä. | Laji: | Turska Gadus morhua | Alue: | IV; unionin vedet alueella IIa; se alueen IIIa osa, joka ei kuulu Skagerrakiin ja Kattegatiin (COD/2A3AX4) | Belgia | pm | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | (1) | Saksa | pm | (1) | Ranska | pm | (1) | Alankomaat | pm | (1) | Ruotsi | pm | (1) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) | Unioni | pm | Norja | pm | (2) | TAC | pm | (1) Tämän kiintiön lisäksi jäsenvaltiot voivat tämän asetuksen 7 artiklassa säädetyin edellytyksin jakaa kaikki kalastustiedot kirjaavaan koekalastukseen osallistuville aluksille lisäkalastusmahdollisuuksia, joiden kokonaismäärä on 12 prosenttia kyseiselle jäsenvaltiolle jaetusta kiintiöstä. (2) Voidaan pyytää unionin vesillä. Tämän kiintiön rajoissa pyydetyt saaliit vähennetään Norjan TAC-osuudesta. | Erityisedellytys: | Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavalla alueella saa ylittää alla mainittuja määriä: | Norjan vedet alueella IV (COD/*04N-) | Unioni | pm | Laji: | Turska Gadus morhua | Alue: | Norjan vedet linjan 62° N eteläpuolella (COD/04-N.) | Ruotsi | pm | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | (1) Koljan, lyyraturskan, valkoturskan ja seidin sivusaaliit luetaan näiden lajien kiintiöön. | Laji: | Turska Gadus morhua | Alue: | VIId (COD/07D.) | Belgia | pm | (1) | Analyyttinen TAC | Ranska | pm | (1) | Alankomaat | pm | (1) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) | Unioni | pm | TAC | pm | (1) Tämän kiintiön lisäksi jäsenvaltiot voivat tämän asetuksen 7 artiklassa säädetyin edellytyksin jakaa kaikki kalastustiedot kirjaavaan koekalastukseen osallistuville aluksille lisäkalastusmahdollisuuksia, joiden kokonaismäärä on 12 prosenttia kyseiselle jäsenvaltiolle jaetusta kiintiöstä. | Laji: | Hietakampela ja kampela Limanda limanda ja Platichthys flesus | Alue: | unionin vedet alueilla IIa ja IV (D/F/2AC4-C) | Belgia | pm | Varo-TAC | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Merikrotti Lophiidae | Alue: | unionin vedet alueilla IIa ja IV (ANF/2AC4-C) | Belgia | pm | (1) | Analyyttinen TAC | Tanska | pm | (1) | Saksa | pm | (1) | Ranska | pm | (1) | Alankomaat | pm | (1) | Ruotsi | pm | (1) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) | Unioni | pm | (1) | TAC | pm | (1) Erityisedellytys: Josta enintään 5 prosenttia voidaan kalastaa alueella VI; unionin ja kansainväliset vedet alueella Vb; kansainvälisillä vesillä alueilla XII ja XIV (ANF/*56-14). | Laji: | Merikrotti Lophiidae | Alue: | Norjan vedet alueella IV (ANF/04-N.) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | Saksa | pm | Alankomaat | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Kolja Melanogrammus aeglefinus | Alue: | IIIa, unionin vedet osa-alueilla 22–32 (HAD/3A/BCD) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | Saksa | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Kolja Melanogrammus aeglefinus | Alue: | IV; unionin vedet alueella IIa (HAD/2AC4.) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | Norja | pm | TAC | pm | Erityisedellytys: | Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavalla alueella saa ylittää alla mainittuja määriä: | Norjan vedet alueella IV (HAD/*04N-) | Unioni | pm | Laji: | Kolja Melanogrammus aeglefinus | Alue: | Norjan vedet linjan 62° N eteläpuolella (HAD/04-N.) | Ruotsi | pm | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | (1) Turskan, lyyraturskan, valkoturskan ja seidin sivusaaliit luetaan näiden lajien kiintiöön. | Laji: | Kolja Melanogrammus aeglefinus | Alue: | Unionin ja kansainväliset vedet alueilla VIb, XII ja XIV (HAD/6B1214) | Belgia | 7 | Analyyttinen TAC | Saksa | 9 | Ranska | 364 | Irlanti | 260 | Yhdistynyt kuningaskunta | 2 660 | Unioni | 3 300 | TAC | 3 300 | Laji: | Valkoturska Merlangius merlangus | Alue: | IIIa (WHG/03A.) | Tanska | pm | Varo-TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Valkoturska Merlangius merlangus | Alue: | IV; unionin vedet alueella IIa (WHG/2AC4.) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | Norja | pm | (1) | TAC | pm | (1) Voidaan pyytää unionin vesillä. Tämän kiintiön rajoissa pyydetyt saaliit vähennetään Norjan TAC-osuudesta. | Erityisedellytys: | Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavalla alueella saa ylittää alla mainittuja määriä: | Norjan vedet alueella IV (WHG/*04N-) | Unioni | pm | Laji: | Valkoturska ja lyyraturska Merlangius merlangus ja Pollachius pollachius | Alue: | Norjan vedet linjan 62° N eteläpuolella (W/P/04-N.) | Ruotsi | pm | (1) | Varo-TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | (1) Turskan, koljan ja seidin sivusaaliit luetaan näiden lajien kiintiöön. | Laji: | Mustakitaturska Micromesistius poutassou | Alue: | Norjan vedet alueilla II ja IV (WHB/24-N.) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Mustakitaturska Micromesistius poutassou | Alue: | Unionin ja kansainväliset vedet alueilla I, II, III, IV, V, VI, VII, VIIIa, VIIIb, VIIId, VIIIe, XII ja XIV (WHB/1X14) | Tanska | pm | (1) | Analyyttinen TAC | Saksa | pm | (1) | Espanja | pm | (1) (2) | Ranska | pm | (1) | Irlanti | pm | (1) | Alankomaat | pm | (1) | Portugali | pm | (1) (2) | Ruotsi | pm | (1) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) | Unioni | pm | (1) | TAC | pm | (1) Erityisedellytys: Josta enintään pm prosenttia voidaan pyytää Norjan talousalueella tai Jan Mayenia ympäröivällä kalastusalueella (WHB/*NZJM1). (2) Tästä kiintiöstä voidaan tehdä siirtoja alueille VIIIc, IX ja X; unionin vesille CECAF-alueella 34.1.1. Nämä siirrot on kuitenkin annettava ennakolta tiedoksi komissiolle. | Laji: | Mustakitaturska Micromesistius poutassou | Alue: | VIIIc, IX ja X; unionin vedet CECAF-alueella 34.1.1 (WHB/8C3411) | Espanja | pm | Analyyttinen TAC | Portugali | pm | Unioni | pm | (1) | TAC | pm | (1) Erityisedellytys: Josta enintään 68 prosenttia voidaan pyytää Norjan talousalueella tai Jan Mayenia ympäröivällä kalastusalueella (WHB/*NZJM2). | Laji: | Mustakitaturska Micromesistius poutassou | Alue: | Unionin vedet alueilla II, IVa, V ja alueella VI linjan 56° 30 N pohjoispuolella sekä alueella VII linjan 12° W länsipuolella (WHB/24A567) | Norja | pm | (1) (2) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | TAC | pm | (1) Lasketaan kuuluvaksi rannikkovaltioiden sopimuksella vahvistettuihin Norjan saalisrajoituksiin. (2) Erityisedellytys: Alueelta IV pyydettävä saalis saa olla enintään pm tonnia eli pm prosenttia Norjan pääsyrajoituksesta. | Laji: | Pikkupääkampela ja mustaeväkampela Microstomus kitt ja Glyptocephalus cynoglossus | Alue: | unionin vedet alueilla IIa ja IV (L/W/2AC4-C) | Belgia | pm | Varo-TAC | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Tylppäpyrstömolva Molva dypterygia | Alue: | Unionin vedet ja kansainväliset vedet alueilla Vb, VI, VII (BLI/5B67-)(3) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Tämän asetuksen 11 artiklaa sovelletaan. | Viro | pm | Espanja | pm | Ranska | pm | Irlanti | pm | Liettua | pm | Puola | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Muut | pm | (1) | Unioni | pm | Norja | pm | (2) | TAC | pm | (1) Ainoastaan sivusaaliille. Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. (2) Pyydettävä unionin vesillä alueilla IIa, IV, Vb, VI ja VII. (3) Sovelletaan erityisiä sääntöjä asetuksen (EY) N:o 1288/2009[30] 1 artiklan ja asetuksen (EY) 43/2009[31] liitteessä III olevan 7 kohdan mukaisesti. | Laji: | Molva Molva molva | Alue: | Unionin ja kansainväliset vedet alueilla I ja II (LIN/1/2.) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC | Saksa | pm | Ranska | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Muut | pm | (1) | Unioni | pm | TAC | pm | (1) Ainoastaan sivusaaliille. Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. | Laji: | Molva Molva molva | Alue: | Unionin vedet alueella IV (LIN/04-C.) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Molva Molva molva | Alue: | Unionin ja kansainväliset vedet alueella V (LIN/05.) | Belgia | pm | Varo-TAC | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Molva Molva molva | Alue: | Unionin ja kansainväliset vedet alueilla VI, VII, VIII, IX, X, XII ja XIV (LIN/6X14.) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC Tämän asetuksen 11 artiklaa sovelletaan. | Tanska | pm | Saksa | pm | Espanja | pm | Ranska | pm | Irlanti | pm | Portugali | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | Norja | pm | (1) (2) | TAC | pm | (1) Erityisedellytys: Josta muiden lajien tahattomia saaliita saa olla 25 prosenttia alusta kohti kaikkina aikoina alueilla Vb, VI ja VII. Tämä prosenttiosuus voidaan kuitenkin ylittää tietyillä kalavesillä aloitetun kalastuksen ensimmäisen 24 tunnin aikana. Muiden lajien tahattomien saaliiden kokonaismäärä alueilla VI ja VII ei saa olla yli pm tonnia. (2) Keila mukaan luettuna. Norjan kiintiöt ovat molvan osalta pm tonnia ja keilan osalta pm tonnia, niitä voidaan vaihtaa pm tonniin saakka ja ne on pyydettävä pitkälläsiimalla alueilla Vb, VI ja VII. | Laji: | Molva Molva molva | Alue: | Norjan vedet alueella IV (LIN/04-N.) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Keisarihummeri Nephrops norvegicus | Alue: | IIIa; unionin vedet osa-alueilla 22–32 (NEP/3A/BCD) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC | Saksa | pm | Ruotsi | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Keisarihummeri Nephrops norvegicus | Alue: | Norjan vedet alueella IV (NEP/04-N.) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Pohjankatkarapu Pandalus borealis | Alue: | IIIa (PRA/03A.) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Ruotsi | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Pohjankatkarapu Pandalus borealis | Alue: | unionin vedet alueilla IIa ja IV (PRA/2AC4-C) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Pohjankatkarapu Pandalus borealis | Alue: | Norjan vedet linjan 62° N eteläpuolella (PRA/04-N.) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Ruotsi | pm | (1) | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | (1) Turskan, koljan, lyyraturskan, valkoturskan ja seidin sivusaaliit luetaan näiden lajien kiintiöihin. | Laji: | Punakampela Pleuronectes platessa | Alue: | Skagerrak (PLE/03AN.) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | Saksa | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Punakampela Pleuronectes platessa | Alue: | Kattegat (PLE/03AS.) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | pm | Ruotsi | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Punakampela Pleuronectes platessa | Alue: | IV; unionin vedet alueella IIa; se alueen IIIa osa, joka ei kuulu Skagerrakiin ja Kattegatiin (PLE/2A3AX4) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | Norja | pm | TAC | pm | (1(1) | Erityisedellytys: | Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavalla alueella saa ylittää alla mainittuja määriä: | EY | Norjan vedet alueella IV (PLE/*04N-) | Unioni | pm | Laji: | Seiti Pollachius virens | Alue: | IIIa ja IV; unionin vedet alueilla IIa, IIIb ja IIIc sekä osa-alueilla 22–32 (POK/2A34.) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | Norja | pm | (1) | TAC | pm | (1) Voidaan pyytää vain alueella IV sijaitsevilla unionin vesillä ja alueella IIIa. Tämän kiintiön rajoissa pyydetyt saaliit vähennetään Norjan TAC-osuudesta. | Laji: | Seiti Pollachius virens | Alue: | VI; Unionin ja kansainväliset vedet alueilla Vb, XII ja XIV (POK/56-14) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC | Ranska | pm | Irlanti | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Seiti Pollachius virens | Alue: | Norjan vedet linjan 62° N eteläpuolella (POK/04-N.) | Ruotsi | pm | (1) | Analyyttinen TAC | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | (1) Turskan, koljan, lyyraturskan ja valkoturskan sivusaaliit luetaan näiden lajien kiintiöön. | Laji: | Piikkikampela ja silokampela Psetta maxima ja Scopthalmus rhombus | Alue: | unionin vedet alueilla IIa ja IV (T/B/2AC4-C) | Belgia | pm | Varo-TAC | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Grönlanninpallas Reinhardtius hippoglossoides | Alue: | Unionin vedet alueilla IIa ja IV; unionin ja kansainväliset vedet alueilla Vb ja VI (GHL/2A-C46) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC | Saksa | pm | Viro | pm | Espanja | pm | Ranska | pm | Irlanti | pm | Liettua | pm | Puola | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | pm | (1) | (1) Josta pm tonnia myönnetään Norjalle pyydettäväksi unionin vesillä alueilla IIa ja VI. Alueella VI tämä määrä voidaan pyytää vain pitkälläsiimalla. | Laji: | Makrilli Scomber scombrus | Alue: | IIIa ja IV; unionin vedet alueilla IIa, IIIb, IIIc ja IIId (MAC/2A34.) | Belgia | pm | (3) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | (3) | Saksa | pm | (3) | Ranska | pm | (3) | Alankomaat | pm | (3) | Ruotsi | pm | (1) (2) (3) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (3) | Unioni | pm | (1) (3) | Norja | pm | (4) | TAC | Ei sovelleta | (1) Erityisedellytys: Mukaan luettuina Norjan vesillä linjan 62° N eteläpuolella pyydettävät pm tonnia (MAC/*04N-). (2) Norjan vesillä kalastettaessa turskan, koljan, lyyraturskan ja valkoturskan sekä seidin sivusaaliit luetaan näiden lajien kiintiöihin. (3) Voidaan pyytää myös Norjan vesillä alueella IVa. (4) Saaliit vähennetään Norjan TAC-osuudesta (vesillepääsykiintiö). Tämä määrä sisältää Norjan osuuden pm tonnin suuruisesta Pohjanmeren TACista. Tämä kiintiö voidaan pyytää vain alueella IVa, lukuun ottamatta pm tonnia, joka voidaan pyytää alueella IIIa. | Erityisedellytys: | Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavalla alueella saa ylittää alla mainittuja määriä: | IIIa (MAC/*03A.) | IIIa ja IVbc (MAC/*3A4BC) | IVb (MAC/*04B.) | IVc (MAC/*04C.) | VI, kansainväliset vedet alueella IIa, 1.1.–31.3.2012 ja joulukuussa 2012 (MAC/*2A6.) | Tanska | pm | pm | pm | pm | pm | Ranska | pm | pm | pm | pm | pm | Alankomaat | pm | pm | pm | pm | pm | Ruotsi | pm | pm | pm | pm | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | pm | pm | pm | pm | Norja | pm | pm | pm | pm | pm | Laji: | Makrilli Scomber scombrus | Alue: | VI, VII, VIIIa, VIIIb, VIIId ja VIIIe; unionin ja kansainväliset vedet alueella Vb; kansainväliset vedet alueilla IIa, XII ja XIV (MAC/2CX14-) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. | Espanja | pm | Viro | pm | Ranska | pm | Irlanti | pm | Latvia | pm | Liettua | pm | Alankomaat | pm | Puola | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | Norja | pm | (1) (2) | TAC | Ei sovelleta | (1) Voidaan pyytää alueella IIa, alueella VIa linjan 56° 30′ N pohjoispuolella sekä alueilla IVa, VIId, VIIe, VIIf ja VIIh. (2) Lisäksi Norja voi kalastaa 33 804 tonnia vesillepääsykiintiöstä linjan 56° 30′ N pohjoispuolella ja lukea sen saalisrajoitukseensa. | Erityisedellytys: | Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa seuraavilla alueilla saa pyytää enintään alla mainitut määrät ja ainoastaan mainittuina aikoina. | Unionin ja Norjan vedet alueella IVa (MAC/*04A-EN) 1.1.–15.2.2012 ja 1.9.–31.12.2012 | Norjan vedet alueella IIa (MAC/*2AN-) | Saksa | pm | pm | Ranska | pm | pm | Irlanti | pm | pm | Alankomaat | pm | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | pm | Unioni | pm | pm | Laji: | Makrilli Scomber scombrus | Alue: | VIIIc, IX ja X; unionin vedet CECAF-alueella 34.1.1 (MAC/8C3411) | Espanja | pm | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. | Ranska | pm | (1) | Portugali | pm | (1) | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | (1) Erityisedellytys: Muiden jäsenvaltioiden kanssa vaihdettavat määrät voidaan pyytää alueilta VIIIa, VIIIb ja VIIId (MAC/*8ABD). Espanjan, Portugalin tai Ranskan vaihtoa varten toimittamat ja alueilta VIIIa, VIIIb ja VIIId pyydettävät määrät eivät saa kuitenkaan olla yli 25 prosenttia luovuttavan jäsenvaltion kiintiöstä. | Erityisedellytys: | Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavalla alueella saa ylittää alla mainittuja määriä: | VIIIb (MAC/*08B.) | Espanja | pm | Ranska | pm | Portugali | pm | Laji: | Makrilli Scomber scombrus | Alue: | Norjan vedet alueilla IIa ja IVa (MAC/2A4A-N.) | Tanska | pm | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. | Unioni | pm | (1) | TAC | Ei sovelleta | (1) Alueen IVa (MAC/*04.) ja alueen IIa (MAC/*02A-N.) saaliit on ilmoitettava erikseen. | Laji: | Meriantura Solea solea | Alue | Unionin vedet alueilla II ja IV (SOL/24-C.) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | Norja | pm | (1) | TAC | pm | (1) Voidaan pyytää ainoastaan unionin vesillä alueella IV. | Laji: | Kilohaili ja sen kanssa saadut sivusaaliit Sprattus sprattus | Alue: | IIIa (SPR/03A.) | Tanska | pm | Varo-TAC | Saksa | pm | Ruotsi | pm | Unioni | pm | (1) | TAC | pm | (1) Vähintään 95 prosenttia TACiin luetusta puretusta saaliista on oltava kilohailia. Sivusaaliina saadut hietakampelat, valkoturskat ja koljat luetaan TACin jäljelle jäävään 5 prosenttiin. | Laji: | Kilohaili ja sen kanssa saadut sivusaaliit Sprattus sprattus | Alue: | unionin vedet alueilla IIa ja IV (SPR/2AC4-C) | Belgia | pm | Varo-TAC | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | pm | (1) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | (4) | Norja | pm | (2) | TAC | pm | (3) | (1) Tuulenkala mukaan luettuna. (2) Voidaan pyytää ainoastaan unionin vesillä alueella IV. (3) Ohjeellinen TAC. Lopullinen TAC vahvistetaan vuoden 2012 alkupuoliskolla saatavien uusien tieteellisten lausuntojen perusteella. (4) Vähintään 98 prosenttia TACiin luetusta puretusta saaliista on oltava kilohailia. Sivusaaliina saadut hietakampelat ja valkoturskat luetaan TACin jäljelle jäävään 2 prosenttiin. | Laji: | Piikkimakrilli ja sen kanssa saadut sivusaaliit Trachurus spp. | Alue: | Unionin vedet alueilla IVb, IVc ja VIId (JAX/4BC7D) | Belgia | pm | Varo-TAC | Tanska | pm | Saksa | pm | (1) | Espanja | pm | Ranska | pm | (1) | Irlanti | pm | Alankomaat | pm | (1) | Portugali | pm | Ruotsi | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) | Unioni | pm | (3) | Norja | pm | (2) | TAC | pm | (1) Erityisedellytys: Enintään 5 prosenttia tästä alueella VIId pyydetystä kiintiöstä voidaan laskea pyydetyksi seuraavaa aluetta koskevaan kiintiöön: Unionin vedet alueilla IIa, IVa, VI, VIIa-c, VIIe-k, VIIIa, VIIIb, VIIId ja VIIIe; unionin ja kansainväliset vedet alueella Vb; kansainväliset vedet alueilla XII ja XIV. Tämän erityisedellytyksen soveltamisesta on kuitenkin ilmoitettava ennalta komissiolle (JAX/*2A-14). (2) Voidaan pyytää ainoastaan unionin vesillä alueella IV. (3) Vähintään 95 prosenttia TACiin luetusta puretusta saaliista on oltava piikkimakrillia. Sivusaaliina saadut karjukalat, koljat, valkoturskat ja makrillit luetaan TACin jäljelle jäävään 5 prosenttiin. | Laji: | Piikkimakrilli ja sen kanssa saadut sivusaaliit Trachurus spp. | Alue: | Unionin vedet alueilla IIa, IVa, VI, VIIa-c,VIIe-k, VIIIa, VIIIb, VIIId ja VIIIe; unionin ja kansainväliset vedet alueella Vb; kansainväliset vedet alueilla XII ja XIV (JAX/2A–14) | Tanska | pm | (1) | Analyyttinen TAC | Saksa | pm | (1) (2) | Espanja | pm | Ranska | pm | (1) (2) | Irlanti | pm | (1) | Alankomaat | pm | (1) (2) | Portugali | pm | Ruotsi | pm | (1) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) (2) | Unioni | pm | (3) | TAC | pm | (1) Erityisedellytys: Enintään 5 prosenttia tästä unionin vesillä alueilla IIa tai IVa ennen 30 päivää kesäkuuta 2012 pyydetystä kiintiöstä voidaan laskea pyydetyksi unionin vesiä alueilla IVb, IVc ja VIId koskevaan kiintiöön. Tämän erityisedellytyksen soveltamisesta on kuitenkin ilmoitettava ennalta komissiolle (JAX/*4BC7D). (2) Erityisedellytys: Enintään 5 prosenttia tästä kiintiöstä voidaan pyytää alueella VIId. Tämän erityisedellytyksen soveltamisesta on kuitenkin ilmoitettava ennalta komissiolle (JAX/*07D.). (3) Vähintään 95 prosenttia TACiin luetusta puretusta saaliista on oltava piikkimakrillia. Sivusaaliina saadut karjukalat, koljat, valkoturskat ja makrillit luetaan TACin jäljelle jäävään 5 prosenttiin. | Laji: | Harmaaturska ja sen kanssa saadut sivusaaliit Trisopterus esmarki | Alue: | IIIa; unionin vedet alueilla IIa ja IV (NOP/2A3A4.) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | pm | Alankomaat | pm | Unioni | pm | Norja | pm | TAC | pm | Laji: | Harmaaturska Trisopterus esmarki | Alue: | Norjan vedet alueella IV (NOP/04-N.) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Rehukalalajit | Alue: | Norjan vedet alueella IV (I/F/04-N.) | Ruotsi | pm | (1) (2) | Varo-TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | (1) Turskan, koljan, lyyraturskan ja valkoturskan sekä seidin sivusaaliit luetaan näiden lajien kiintiöihin. (2) Erityisedellytys: Josta enintään pm tonnia piikkimakrillia. | Laji: | Yhdistetty kiintiö | Alue: | Unionin vedet alueilla Vb, VI ja VII (R/G/5B67-C) | Unioni | Ei sovelleta | Varo-TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Norja | pm | (1) | TAC | Ei sovelleta | (1) Pyydettävä vain pitkälläsiimalla; mukaan luettuina lestikalat, kolonokkalestikala, möhkäkalat ja suomuturska. | Laji: | Muut lajit | Alue: | Norjan vedet alueella IV (OTH/04-N.) | Belgia | pm | Varo-TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Tanska | pm | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Ruotsi | Ei sovelleta | (1) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | (2) | TAC | Ei sovelleta | (1) Norjan Ruotsille myöntämä ”muiden lajien” kiintiö perinteisellä tasolla. (2) Mukaan luettuna kalastus, jota ei ole erikseen mainittu. Poikkeuksia voidaan tehdä asianmukaisten neuvottelujen jälkeen. | Laji: | Muut lajit | Alue: | Unionin vedet alueilla IIa, IV ja VIa linjan 56° 30′ N pohjoispuolella (OTH/2A46AN) | Unioni | Ei sovelleta | Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Norja | pm | (1) (2) | TAC | Ei sovelleta | (1) Vain alueet IIa ja IV. (2) Mukaan luettuna kalastus, jota ei ole erikseen mainittu. Poikkeuksia voidaan tehdä asianmukaisten neuvottelujen jälkeen. | LIITE I B KOILLIS-ATLANTTI JA GRÖNLANTIICES-SUURALUEET I, II, V, XII JA XIV SEKÄ GRÖNLANNIN VEDET NAFO-ALUEILLA 0 JA 1 Laji: | Lumitaskuravut Chionoecetes spp. | Alue: | Grönlannin vedet NAFO-alueilla 0 ja 1 (PCR/N01GRN) | Irlanti | pm | Espanja | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Silli Clupea harengus | Alue: | Unionin, Norjan ja kansainväliset vedet alueilla I ja II (HER/1/2.) | Belgia | 19 | (1) | Analyyttinen TAC | Tanska | 18 580 | (1) | Saksa | 3 254 | (1) | Espanja | 61 | (1) | Ranska | 802 | (1) | Irlanti | 4 810 | (1) | Alankomaat | 6 649 | (1) | Puola | 940 | (1) | Portugali | 61 | (1) | Suomi | 288 | (1) | Ruotsi | 6 885 | (1) | Yhdistynyt kuningaskunta | 11 879 | (1) | Unioni | 54 228 | (1) | Norja | 508 130 | (2) | TAC | 833 000 | (1) Toimitettaessa saalisilmoituksia komissiolle on ilmoitettava myös kullakin seuraavalla alueella pyydetyt määrät: NEAFC-sääntelyalue, unionin vedet, Färsaarten vedet, Norjan vedet, Jan Mayenia ympäröivä kalastusalue ja Svalbardia ympäröivä kalastuksen suojavyöhyke. (2) Tässä kiintiössä pyydetyt saaliit vähennetään Norjan TAC-osuudesta (vesillepääsykiintiö). Tähän kiintiöön saa pyytää unionin vesillä linjan 62° N pohjoispuolella. | Erityisedellytys: | Edellä mainitun unionin TAC-osuuden rajoissa ei seuraavalla alueella saa pyytää yli 48 805 tonnia: | Norjan vedet linjan 62° N pohjoispuolella sekä Jan Mayenia ympäröivä kalastusalue (HER/*2AJMN) | Laji: | Turska Gadus morhua | Alue: | Norjan vedet alueilla I ja II (COD/1N2AB.) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Kreikka | pm | Espanja | pm | Irlanti | pm | Ranska | pm | Portugali | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Turska Gadus morhua | Alue: | Grönlannin vedet NAFO-alueilla 0 ja 1; Grönlannin vedet alueilla V ja XIV (COD/N01514) | Saksa | pm | (1) (2) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) (2) | Unioni | pm | (1) (2) (3) (4) | TAC | Ei sovelleta | (1) Voidaan kalastaa itä- tai länsipuolella. Itä-Grönlannissa pyynti on sallittua vain 1. heinäkuuta– 31. joulukuuta 2012. (2) Kiintiöstä enintään 70 prosenttia on pyydettävä yhdeltä jäljempänä mainituilta alueilta. Sen lisäksi kullakin alueella olisi suoritettava 20 vetokerran vähimmäisponnistus vähintään 45 minuutin pituisina kalastusaikoina: Alue Raja 1. Itä-Grönlanti linjan 64° N pohjoispuolella linjan 44° W itäpuolella 2. Itä-Grönlanti linjan 64° N eteläpuolella linjan 44° W itäpuolella 3. Länsi-Grönlanti linjan 44° W länsipuolella (3) Pyynti voidaan suorittaa enintään kolmella aluksella. | Laji: | Turska Gadus morhua | Alue: | I ja IIb (COD/1/2B.) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Espanja | pm | Ranska | pm | Puola | pm | Portugali | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Muut jäsenvaltiot | pm | (1) | Unioni | pm | (2) | TAC | pm | (1) Saksaa, Espanjaa, Ranskaa, Puolaa, Portugalia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa lukuun ottamatta. (2) Unionin pyydettävissä olevan turskakannan osuuden myöntäminen Huippuvuorten ja Karhusaaren vyöhykkeellä ei vaikuta millään tavoin vuoden 1920 Pariisin sopimuksesta johtuviin oikeuksiin ja velvoitteisiin. | Laji: | Turska ja kolja Gadus morhua ja Melanogrammus aeglefinus | Alue: | Färsaarten vedet alueella Vb (C/H/05B-F.) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Ranska | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Ruijanpallas Hippoglossus hippoglossus | Alue: | Grönlannin vedet alueilla V ja XIV (HAL/514GRN) | Portugali | pm | (1) | Unioni | pm | (2) | TAC | Ei sovelleta | (1) Pyydettävä enintään kuudella unionin pohjasiima-aluksella, jotka pyytävät ruijanpallasta. Läheisten lajien saaliit luetaan tähän kiintiöön. (2) Josta yksinomaan pitkälläsiimalla kalastettavat pm tonnia myönnetään Norjalle. | Laji: | Ruijanpallas Hippoglossus hippoglossus | Alue: | Grönlannin vedet NAFO-alueilla 0 ja 1 (HAL/N01GRN) | Unioni | pm | (1) | TAC | Ei sovelleta | (1) Josta pitkälläsiimalla kalastettavat pm tonnia myönnetään Norjalle. | Laji: | Villakuore Mallotus villosus | Alue: | IIb (CAP/02B.) | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Villakuore Mallotus villosus | Alue: | Grönlannin vedet alueilla V ja XIV (CAP/514GRN) | EU | 56 364 | (1) (2) | TAC | Ei sovelleta | (1) Josta 7 965 tonnia myönnetään Norjalle. (2) Pyydettävä 30. huhtikuuta 2012 mennessä. | Laji: | Villakuore Mallotus villosus | Alue: | Grönlannin vedet alueilla V ja XIV (CAP/514GRN) | Kaikki jäsenvaltiot | pm | Kohdistamattomat | pm | Unioni | pm | (1) (2) | TAC | Ei sovelleta | (1) Josta pm tonnia myönnetään Islannille. (2) Pyydettävä 30. huhtikuuta 2012 mennessä. | Laji: | Kolja Melanogrammus aeglefinus | Alue: | Norjan vedet alueilla I ja II (HAD/1N2AB.) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Ranska | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Mustakitaturska Micromesistius poutassou | Alue: | Färsaarten vedet (WHB/2A4AXF) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | pm | (1) | (1) Unionin, Färsaarten, Norjan ja Islannin sopima TAC. | Laji: | Molva ja tylppäpyrstömolva Molva molva ja Molva dypterygia | Alue: | Färsaarten vedet alueella Vb (B/L/05B-F.) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Ranska | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Pohjankatkarapu Pandalus borealis | Alue: | Grönlannin vedet alueilla V ja XIV (PRA/514GRN) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Ranska | pm | Unioni | pm | (1) | TAC | Ei sovelleta | (1) Josta pm tonnia myönnetään Norjalle. | Laji: | Pohjankatkarapu Pandalus borealis | Alue: | Grönlannin vedet NAFO-alueilla 0 ja 1 (PRA/N01GRN) | Tanska | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Ranska | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Seiti Pollachius virens | Alue: | Norjan vedet alueilla I ja II (POK/1N2AB.) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Ranska | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Seiti Pollachius virens | Alue: | Kansainväliset vedet alueilla I ja II (POK/1/2INT) | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Seiti Pollachius virens | Alue: | Färsaarten vedet alueella Vb (POK/05B-F.) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | pm | Ranska | pm | Alankomaat | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Grönlanninpallas Reinhardtius hippoglossoides | Alue: | Norjan vedet alueilla I ja II (GHL/1N2AB.) | Saksa | pm | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) | Unioni | pm | (1) | TAC | Ei sovelleta | (1) Vain sivusaaliina. | Laji: | Grönlanninpallas Reinhardtius hippoglossoides | Alue: | Kansainväliset vedet alueilla I ja II (GHL/1/2INT) | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Grönlanninpallas Reinhardtius hippoglossoides | Alue: | Grönlannin vedet NAFO-alueilla 0 ja 1 (GHL/N01GRN) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Unioni | pm | (1) | TAC | Ei sovelleta | (1) Josta pm tonnia myönnetään Norjalle. Pyydettävä vain NAFO-alueella 1. | Laji: | Grönlanninpallas Reinhardtius hippoglossoides | Alue: | Grönlannin vedet alueilla V ja XIV (GHL/514GRN) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | (1) | TAC | Ei sovelleta | (1) Josta pm tonnia myönnetään Norjalle. | Laji: | Punasimppu (matalien vesien pelaginen laji) Sebastes spp. | Alue: | Unionin ja kansainväliset vedet alueella V; kansainväliset vedet alueilla XII ja XIV (RED/51214S) | Viro | pm | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | pm | (1) | Espanja | pm | (1) | Ranska | pm | (1) | Irlanti | pm | (1) | Latvia | pm | (1) | Alankomaat | pm | (1) | Puola | pm | (1) | Portugali | pm | (1) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) | Unioni | pm | (1) | TAC | pm | (1) | (1) Ei saa pyytää 1. tammikuuta – 9. toukokuuta 2012. | Laji: | Punasimppu (syvien vesien pelaginen laji) Sebastes spp. | Alue: | Unionin ja kansainväliset vedet alueella V; kansainväliset vedet alueilla XII ja XIV (RED/51214D) | Viro | pm | (1) (2) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | pm | (1) (2) | Espanja | pm | (1) (2) | Ranska | pm | (1) (2) | Irlanti | pm | (1) (2) | Latvia | pm | (1) (2) | Alankomaat | pm | (1) (2) | Puola | pm | (1) (2) | Portugali | pm | (1) (2) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) (2) | Unioni | pm | (1) (2) | TAC | pm | (1) (2) | (1) Voidaan pyytää yksinomaan seuraavien koordinaattien rajaamalla alueella: Piste nro Pohjoista leveyttä Läntistä pituutta 1 64° 45’ 28° 30’ 2 62° 50’ 25° 45’ 3 61° 55’ 26° 45’ 4 61° 00’ 26° 30’ 5 59° 00’ 30° 00’ 6 59° 00’ 34° 00’ 7 61° 30’ 34° 00’ 8 62° 50’ 36° 00’ 9 64° 45’ 28° 30’ (2) Ei saa pyytää 1. tammikuuta – 9. toukokuuta 2012. | Laji: | Punasimput Sebastes spp. | Alue: | Norjan vedet alueilla I ja II (RED/1N2AB.) | Saksa | pm | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Espanja | pm | (1) | Ranska | pm | (1) | Portugali | pm | (1) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) | Unioni | pm | (1) | TAC | Ei sovelleta | (1) Vain sivusaaliina. | Laji: | Punasimput Sebastes spp. | Alue: | Kansainväliset vedet alueilla I ja II (RED/1/2INT) | Unioni | Ei sovelleta | (1)(2) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | TAC | pm | (1) Kalastus on sallittu vain 15. elokuuta–30. marraskuuta 2012. Kalastus lopetetaan, kun NEAFC:n sopimuspuolet ovat käyttäneet TACin kokonaisuudessaan. Komissio ilmoittaa jäsenvaltioille päivämäärän, jona NEAFC:n sihteeristö on ilmoittanut NEAFC:n sopimuspuolille, että TAC on käytetty kokonaisuudessaan. Jäsenvaltioiden on kiellettävä lippunsa alla purjehtivilta aluksilta punasimpun kohdennettu kalastus kyseisestä päivästä alkaen. (2) Alusten on rajoitettava muun kalastuksen yhteydessä saamansa punasimpun sivusaaliit enintään yhteen prosenttiin aluksella pidettävästä kokonaissaaliista. | Laji: | Punasimppu (pelaginen) Sebastes spp. | Alue: | Grönlannin vedet alueilla V ja XIV (RED/514GRN) | Saksa | pm | (1) (2) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Ranska | pm | (1) (2) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) (2) | Unioni | pm | (1) (2) | TAC | Ei sovelleta | (1) Voidaan pyytää vain pelagisella troolilla. Voidaan kalastaa itä- tai länsipuolella. (2) Erityisedellytys: Kiintiö voidaan pyytää NEAFC-sääntelyalueella, jos Grönlannin vahvistamat ilmoittamista koskevat edellytykset täyttyvät (RED/*51214). NEAFC-sääntelyalueella voidaan pyytää ainoastaan 10. toukokuuta 2012 alkaen syvien vesien pelagista punasimppua ja yksinomaan seuraavien koordinaattien rajaamalla alueella (RED/*5-14): Piste nro Pohjoista leveyttä Läntistä pituutta 1 64° 45’ 28° 30’ 2 62° 50’ 25° 45’ 3 61° 55’ 26° 45’ 4 61° 00’ 26° 30’ 5 59° 00’ 30° 00’ 6 59° 00’ 34° 00’ 7 61° 30’ 34° 00’ 8 62° 50’ 36° 00’ 9 64° 45’ 28° 30’ | Laji: | Punasimput Sebastes spp. | Alue: | Islannin vedet alueella Va (RED/05A-IS) | Belgia | pm | (1) (2) (3) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | pm | (1) (2) (3) | Ranska | pm | (1) (2) (3) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) (2) (3) | Unioni | pm | (1) (2) (3) | TAC | Ei sovelleta | (1) Mukaan luettuina sivusaaliit, joita ei voida välttää (turska ei ole sallittu). (2) Pyydettävä heinäkuun ja joulukuun 2012 välisenä aikana. (3) Väliaikainen kiintiö, kunnes Islannin kanssa käytävät vuotta 2012 koskevat kalastusneuvottelut on saatu päätökseen. | Laji: | Punasimput Sebastes spp. | Alue: | Färsaarten vedet alueella Vb (RED/05B-F.) | Belgia | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | pm | Ranska | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Sivusaaliit | Alue: | Grönlannin vedet NAFO-alueilla 0 ja 1 (XBC/N01GRN) | Unioni | pm | (1) (2) | TAC | Ei sovelleta | (1) Sivusaaliita ovat kaikki muiden kuin aluksen kalastusluvassa mainittujen kohdelajien saaliit. Voidaan kalastaa itä- tai länsipuolella. (2) Josta pm tonnia lestikalaa myönnetään Norjalle; pyydettävä vain alueilla V ja XIV ja NAFO-alueella 1. | Laji: | Muut lajit(1) | Alue: | Norjan vedet alueilla I ja II (OTH/1N2AB.) | Saksa | pm | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Ranska | pm | (1) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (1) | Unioni | pm | (1) | TAC | Ei sovelleta | (1) Vain sivusaaliina. | Laji: | Muut lajit(1) | Alue: | Färsaarten vedet alueella Vb (OTH/05B-F.) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Ranska | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | (1) Lukuun ottamatta kaupallisesti merkityksettömiä lajeja. | Laji: | Kampelakalat | Alue: | Färsaarten vedet alueella Vb (FLX/05B-F.) | Saksa | pm | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Ranska | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | LIITE I C LUOTEIS-ATLANTTINAFO-YLEISSOPIMUSALUE Kaikki TACit ja niihin liittyvät edellytykset vahvistetaan NAFOn puitteissa. Laji: | Turska Gadus morhua | Alue: | NAFO 2J3KL (COD/N2J3KL) | Unioni | 0 | (1) | TAC | 0 | (1) | (1) Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. Tämän lajin saaliit voivat olla vain sivusaaliita asetuksen (EY) N:o 1386/2007[32] 4 artiklan 2 kohdassa määritellyissä rajoissa. | Laji: | Turska Gadus morhua | Alue: | NAFO 3NO (COD/N3NO.) | Unioni | 0 | (1) | TAC | 0 | (1) | (1) Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. Tämän lajin saaliit voivat olla vain sivusaaliita 1 000 kilogramman tai 4 prosentin enimmäisrajoissa riippuen siitä, kumpi on suurempi. | Laji: | Turska Gadus morhua | Alue: | NAFO 3M (COD/N3M.) | Viro | 103 | Saksa | 417 | Latvia | 103 | Liettua | 103 | Puola | 352 | Espanja | 1 343 | Ranska | 186 | Portugali | 1 806 | Yhdistynyt kuningaskunta | 879 | Unioni | 5 292 | TAC | 9 280 | Laji: | Mustaeväkampela Glyptocephalus cynoglossus | Alue: | NAFO 2J3KL (WIT/N2J3KL) | Unioni | 0 | (1) | TAC | 0 | (1) | (1) Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. Tämän lajin saaliit voivat olla vain sivusaaliita asetuksen (EY) N:o 1386/2007 4 artiklan 2 kohdassa määritellyissä rajoissa. | Laji: | Mustaeväkampela Glyptocephalus cynoglossus | Alue: | NAFO 3NO (WIT/N3NO.) | Unioni | 0 | (1) | TAC | 0 | (1) | (1) Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. Tämän lajin saaliit voivat olla vain sivusaaliita asetuksen (EY) N:o 1386/2007 4 artiklan 2 kohdassa määritellyissä rajoissa. | Laji: | Liejukampela Hippoglossoides platessoides | Alue: | NAFO 3M (PLA/N3M.) | Unioni | 0 | (1) | TAC | 0 | (1) | (1) Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. Tämän lajin saaliit voivat olla vain sivusaaliita asetuksen (EY) N:o 1386/2007 4 artiklan 2 kohdassa määritellyissä rajoissa. | Laji: | Liejukampela Hippoglossoides platessoides | Alue: | NAFO 3LNO (PLA/N3LNO.) | Unioni | 0 | (1) | TAC | 0 | (1) | (1) Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. Tämän lajin saaliit voivat olla vain sivusaaliita asetuksen (EY) N:o 1386/2007 4 artiklan 2 kohdassa määritellyissä rajoissa. | Laji: | Pohjankalmari Illex illecebrosus | Alue: | NAFO-osa-alueet 3 ja 4 (SQI/N34.) | Viro | 128 | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Latvia | 128 | (1) | Liettua | 128 | (1) | Puola | 227 | (1) | Unioni | Ei sovelleta | (1) (2) | TAC | 34 000 | (1) Pyydettävä 1. heinäkuuta – 31. joulukuuta 2012. (2) Unionin osuutta ei ole määritelty. Kanada ja unionin jäsenvaltiot Viroa, Latviaa, Liettuaa ja Puolaa lukuun ottamatta voivat pyytää 29 458 tonnin määrän. | Laji: | Ruostekampela Limanda ferruginea | Alue: | NAFO 3LNO (YEL/N3LNO.) | Unioni | 0 | (1) (2) | TAC | 17 000 | (1) Vaikka unionilla on pääsy 85 tonnin jaettuun kiintiöön, määräksi on päätetty vahvistaa 0. Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. Tämän lajin saaliit voivat olla vain sivusaaliita asetuksen (EY) N:o 1386/2007 4 artiklan 2 kohdassa määritellyissä rajoissa. (2) Alusten tässä kiintiössä pyytämät saaliit on ilmoitettava lippujäsenvaltiolle sekä toimitettava NAFO:n pääsihteerille komission välityksellä 24 tunnin välein. | Laji: | Villakuore Mallotus villosus | Alue: | NAFO 3NO (CAP/N3NO.) | Unioni | 0 | (1) | TAC | 0 | (1) | (1) Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. Tämän lajin saaliit voivat olla vain sivusaaliita asetuksen (EY) N:o 1386/2007 4 artiklan 2 kohdassa määritellyissä rajoissa. | Laji: | Pohjankatkarapu Pandalus borealis | Alue: | NAFO 3L (1) (PRA/N3L.) | Viro | 134 | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Latvia | 134 | Liettua | 134 | Puola | 134 | Espanja | 105,5 | Portugali | 28,5 | Unioni | 670 | TAC | 12 000 | (1) Lukuun ottamatta seuraavien koordinaattien rajaamaa aluetta: | Piste nro | Pohjoista leveyttä | Läntistä pituutta | 1 | 47° 20' 0 | 46° 40' 0 | 2 | 47° 20' 0 | 46° 30' 0 | 3 | 46° 00' 0 | 46° 30' 0 | 4 | 46° 00' 0 | 46° 40' 0 | Laji: | Pohjankatkarapu Pandalus borealis | Alue: | NAFO 3M (1) (PRA/*N3M.) | TAC | Ei sovelleta | (2) (3) | (1) Alukset saavat pyytää tätä kantaa myös alueella 3L seuraavien koordinaattien rajoissa: | Piste nro | Pohjoista leveyttä | Läntistä pituutta | 1 | 47° 20' 0 | 46° 40' 0 | 2 | 47° 20' 0 | 46° 30' 0 | 3 | 46° 00' 0 | 46° 30' 0 | 4 | 46° 00' 0 | 46° 40' 0 | Lisäksi kielletään katkarapujen pyynti 1. kesäkuuta–31. joulukuuta 2012 välisenä aikana seuraavien koordinaattien rajaamalla alueella: | Piste nro | Pohjoista leveyttä | Läntistä pituutta | 1 | 47° 55' 0 | 45° 00' 0 | 2 | 47° 30' 0 | 44° 15' 0 | 3 | 46° 55' 0 | 44° 15' 0 | 4 | 46° 35' 0 | 44° 30' 0 | 5 | 46° 35' 0 | 45° 40' 0 | 6 | 47° 30' 0 | 45° 40' 0 | 7 | 47° 55' 0 | 45° 00' 0 | (2) Ei oleellinen. Kalastusta hallinnoidaan pyyntiponnistuksen rajoituksina. Asianomaisten jäsenvaltioiden on myönnettävä erityiskalastuslupia tähän kalastukseen osallistuville kalastusaluksilleen ja ilmoitettava nämä luvat komissiolle ennen aluksen toiminnan aloittamista asetuksen (EY) N:o 1224/2009[33] mukaisesti. | Jäsenvaltio | Alusten enimmäismäärä | Kalastuspäivien enimmäismäärä | Tanska | 0 | 0 | Viro | 0 | 0 | Espanja | 0 | 0 | Latvia | 0 | 0 | Liettua | 0 | 0 | Puola | 0 | 0 | Portugali | 0 | 0 | Kunkin jäsenvaltion on 25 päivän kuluessa sen kalenterikuukauden päättymisestä, jona saaliit on pyydetty, ilmoitettava komissiolle kuukausittain alueella 3M ja alaviitteessä 1 määritellyllä alueella vietetyt kalastuspäivät ja saadut saaliit. (3) Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. Tämän lajin saaliit voivat olla vain sivusaaliita asetuksen (EY) N:o 1386/2007 4 artiklan 2 kohdassa määritellyissä rajoissa. | Laji: | Grönlanninpallas Reinhardtius hippoglossoides | Alue: | NAFO 3LMNO (GHL/N3LMNO) | Viro | 328 | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | 335 | Latvia | 46 | Liettua | 23 | Espanja | 4 486 | Portugali | 1 875 | Unioni | 7 093 | TAC | 12 098 | Laji: | Rauskut Rajidae | Alue: | NAFO 3LNO (SRX/N3LNO.) | Espanja | 4 132 | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Portugali | 802 | Viro | 343 | Liettua | 75 | Unioni | 5 352 | TAC | 8 500 | Laji: | Punasimput Sebastes spp. | Alue: | NAFO 3LN (RED/N3LN.) | Viro | 297 | Saksa | 203 | Latvia | 297 | Liettua | 297 | Unioni | 1 094 | TAC | 6 000 | Laji: | Punasimput Sebastes spp. | Alue: | NAFO 3M (RED/N3M.) | Viro | 1 021 | (1) | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Saksa | 334 | (1) | Espanja | 151 | (1) | Latvia | 1 021 | (1) | Liettua | 1 021 | (1) | Portugali | 1 530 | (1) | Unioni | 5 078,5 | (1) | TAC | 6 500 | (1) | (1) Tähän kiintiöön sovelletaan kaikkien NAFO:n sopimuspuolten osalta kyseiselle kalakannalle vahvistettua 6 500 tonnin TACia. Jos TAC käytetään loppuun, kohdennettu kalastus on lopetettava riippumatta saaliiden määristä. | Laji: | Punasimput Sebastes spp. | Alue: | NAFO 3O (RED/N3O.) | Espanja | 1 771 | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Portugali | 5 229 | Unioni | 7 000 | TAC | 20 000 | Laji: | Punasimput Sebastes spp. | Alue: | NAFOn suuralue 2, alueet 1F ja 3K (RED/N1F3K.) | Latvia | 0 | (1) | Liettua | 0 | (1) | TAC | 0 | (1) | (1) Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. Tämän lajin saaliit voivat olla vain sivusaaliita asetuksen (EY) N:o 1386/2007[34] 4 artiklan 2 kohdassa määritellyissä rajoissa. | Laji: | Oliiviturska Urophycis tenuis | Alue: | NAFO 3NO (HKW/N3NO.) | Espanja | 1 273 | Analyyttinen TAC Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta. Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta. | Portugali | 1 668 | Unioni | 2 941 | TAC | 5 000 | LIITE I D LAAJASTI VAELTAVAT KALAKANNAT – KAIKKI ALUEET Kaikki näiden alueiden TACit vahvistetaan kansainvälisten tonnikalajärjestöjen, kuten ICCATin puitteissa. Laji: | Tonnikala Thunnus thynnus | Alue: | Atlantin valtameri linjan 45° W itäpuolella ja Välimeri (BFT/AE045W) | Kypros | pm | (4) | Kreikka | pm | Espanja | pm | (2)(4) | Ranska | pm | (2)(3)(4) | Italia | pm | (4)(5) | Malta | pm | (4) | Portugali | pm | Muut jäsenvaltiot | pm | (1) | Unioni | pm | (2)(3)(4)(5) | TAC | pm | (1) Kyprosta, Kreikkaa, Espanjaa, Ranskaa, Italiaa, Maltaa ja Portugalia lukuun ottamatta ja ainoastaan sivusaaliina. (2) Erityisedellytys: Liitteessä IV olevassa 1 kohdassa (BFT/*8301) tarkoitettujen alusten pyytämiin 8 kilogramman tai 75 senttimetrin ja 30 kilogramman tai 115 senttimetrin välille sijoittuvien tonnikalojen saaliisiin sovelletaan tämän TACin puitteissa seuraavia saalisrajoituksia ja jäsenvaltioiden välistä jakoa: | Espanja | pm | Ranska | pm | Unioni | pm | (3) Erityisedellytys: Liitteessä IV olevassa 1 kohdassa (BFT/*641) tarkoitettujen alusten pyytämiin vähintään 6,4 kilogramman painoisten tai vähintään 70 senttimetrin pituisten tonnikalojen saaliisiin sovelletaan tämän TACin puitteissa seuraavia saalisrajoituksia ja jäsenvaltioiden välistä jakoa: | Ranska | pm(*) | Unioni | pm | (*) Komissio voi tarkistaa määrää Ranskan pyynnöstä enintään pm tonniin ICCATin suosituksen 08–05 mukaisesti. | (4) Erityisedellytys: Liitteessä IV olevassa 2 kohdassa (BFT/*8302) tarkoitettujen alusten pyytämiin 8–30 kilogramman painoisten tonnikalojen saaliisiin sovelletaan tämän TACin puitteissa seuraavia saalisrajoituksia ja jäsenvaltioiden välistä jakoa: | Espanja | pm | Ranska | pm | Italia | pm | Kypros | pm | Malta | pm | Unioni | pm | (5) Erityisedellytys: Liitteessä IV olevassa 3 kohdassa (BFT/*643) tarkoitettujen alusten pyytämiin 8–30 kilogramman painoisten tonnikalojen saaliisiin sovelletaan tämän TACin puitteissa seuraavia saalisrajoituksia ja jäsenvaltioiden välistä jakoa: | Italia | pm | Unioni | pm | Laji: | Miekkakala Xiphias gladius | Alue: | Atlantin valtameri linjan 5° N pohjoispuolella (SWO/AN05N) | Espanja | pm | Portugali | pm | Muut jäsenvaltiot | pm | (1) | Unioni | pm | TAC | pm | (1) Lukuun ottamatta Espanjaa ja Portugalia, ja ainoastaan sivusaaliina. | Laji: | Miekkakala Xiphias gladius | Alue: | Atlantin valtameri linjan 5° N eteläpuolella (SWO/AS05N) | Espanja | pm | Portugali | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Pohjoisen kannan valkotonnikala Thunnus alalunga | Alue: | Atlantin valtameri linjan 5° N pohjoispuolella (ALB/AN05N) | Irlanti | pm | (2) | Espanja | pm | (2) | Ranska | pm | (2) | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | (2) | Portugali | pm | (2) | Unioni | pm | (1) | TAC | pm | (1) Asetuksen (EY) N:o 520/2007[35] 12 artiklan mukaisesti kohdelajinaan pohjoisen kannan valkotonnikalaa pyytävien unionin alusten lukumääräksi on vahvistettu pm. (2) Asetuksen (EY) N:o 520/2007 12 artiklan mukaisesti kohdelajinaan pohjoisen kannan valkotonnikalaa pyytävien jäsenvaltion lipun alla purjehtivien kalastusalusten enimmäislukumäärä jaetaan jäsenvaltioiden kesken seuraavasti: | Jäsenvaltio | Alusten enimmäismäärä | Irlanti | pm | Espanja | pm | Ranska | pm | Yhdistynyt kuningaskunta | pm | Portugali | pm | Laji: | Eteläisen kannan valkotonnikala Thunnus alalunga | Alue: | Atlantin valtameri linjan 5° N eteläpuolella (ALB/AS05N) | Espanja | pm | Ranska | pm | Portugali | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Isosilmätonnikala Thunnus obesus | Alue: | Atlantti (BET/ATLANT) | Espanja | pm | Ranska | pm | Portugali | pm | Unioni | pm | TAC | pm | Laji: | Sinimarliini Makaira nigricans | Alue: | Atlantti (BUM/ATLANT) | Espanja | pm | Portugali | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | Laji: | Valkomarliini Tetrapturus albidus | Alue: | Atlantti (WHM/ATLANT) | Espanja | pm | Portugali | pm | Unioni | pm | TAC | Ei sovelleta | LIITE I E ANTARKTISCCAMLR-YLEISSOPIMUSALUE Näitä CCAMLR:n hyväksymiä TACeja ei jaeta CCAMLR:n jäsenille, joten unionin osuus on avoin. CCAMLR:n sihteeristö valvoo saaliita ja ilmoittaa, milloin kalastus on lopetettava TACin täyttymisen vuoksi. Jollei toisin mainita, näitä TACeja sovelletaan 1 päivästä joulukuuta 2011 30 päivään marraskuuta 2012. Laji: | Makrillijääkala Champsocephalus gunnari | Alue: | FAO 48.3 Antarktis (ANI/F483.) | TAC | pm | Laji: | Makrillijääkala Champsocephalus gunnari | Alue: | FAO 58.5.2 Antarktis(1) (ANI/F5852.) | TAC | pm | (1) Tätä TACia varten kalastusalue on määritetty siksi osaksi FAO:n tilastollista aluetta 58.5.2, joka jää seuraavan linjan rajaaman alueen sisäpuolelle: - alkaen pisteestä, jossa pituuspiiri 72° 15′ E leikkaa Australian ja Ranskan välisten merirajojen määrittämistä koskevan sopimuksen rajan, ja siitä kyseistä pituuspiiriä pitkin etelään pisteeseen, jossa se leikkaa leveyspiirin 53° 25′ S, - sitten itään tätä leveyspiiriä pitkin pisteeseen, jossa se leikkaa pituuspiirin 74° E, - sitten koilliseen geodeettista viivaa pitkin leveyspiirin 52° 40′ S ja pituuspiirin 76° E leikkauspisteeseen, - sitten tätä pituuspiiriä pitkin pisteeseen, jossa se leikkaa leveyspiirin 52° S, - sitten luoteeseen geodeettista viivaa pitkin leveyspiirin 51° S ja pituuspiirin 74° 30' E leikkauspisteeseen, ja - sitten lounaaseen geodeettista viivaa pitkin alkupisteeseen. | Laji: | Tummahammaskala Dissostichus mawsoni | Alue: | FAO 48.3 Antarktis (TOP/F483.) | TAC | pm | (1) | Erityisedellytykset: | Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavilla suuralueilla saa ylittää alla mainittuja määriä: | Kalastuksenhoitoalue A: linjasta 48° W linjaan 43° 30' W – linjasta 52° 30' S linjaan 56° S (TOP/*F483A) | pm | Kalastuksenhoitoalue B: linjasta 43° 30' W linjaan 40° W – linjasta 52° 30' S linjaan 56° S (TOP/*F483B) | pm | Kalastuksenhoitoalue C: linjasta 40° W linjaan 33° 30' W – linjasta 52° 30' S linjaan 56° S (TOP/*F483C) | pm | (1) Tätä TACia sovelletaan pitkäsiimakalastuksessa 1. toukokuuta ja 31. elokuuta 2012 välisenä aikana ja mertakalastuksessa 1. joulukuuta 2011 ja 30. marraskuuta 2012 välisenä aikana. | Laji: | Tummahammaskala Dissostichus mawsoni | Alue: | FAO 48.4 Antarktis (pohjoinen) (TOP/F484N.) | TAC | pm | (1) | (1) Tätä TACia sovelletaan alueella, jota rajoittavat leveyspiirit 55° 30′ S ja 57° 20′ S sekä pituuspiirit 25° 30′ W ja 29° 30′ W. | Laji: | Hammaskalat Dissostichus spp. | Alue: | FAO 48.4 Antarktis (eteläinen) (TOP/F484S.) | TAC | pm | (1) | (1) Tätä TACia sovelletaan alueella, jota rajoittavat leveyspiirit 57° 20′ S ja 60° 00′ S sekä pituuspiirit 24° 30′ W ja 29° 00′ W. | Laji: | Hammaskalat Dissostichus mawsoni | Alue: | FAO 58.5.2 Antarktis (TOP/F5852.) | TAC | pm | (1) | (1) Tätä TACia sovelletaan vain linjan 79° 20' E länsipuolella. Kalastus tämän pituuspiirin itäpuolella on kiellettyä. | Laji: | Etelänkrilli Euphausia superba | Alue: | FAO 48 (KRI/F48.) | TAC | pm | Erityisedellytykset: Edellä mainitun kiintiön rajoissa ei seuraavilla suuralueilla saa ylittää alla mainittuja määriä: | Alue 48.1 (KRI/*F481.) | pm | Alue 48.2 (KRI/*F482.) | pm | Alue 48.3 (KRI/*F483.) | pm | Alue 48.4 (KRI/*F484.) | pm | Laji: | Etelänkrilli Euphausia superba | Alue: | FAO 58.4.1 Antarktis (KRI/F5841.) | TAC | Erityisedellytykset: | Edellä mainitun kiintiön rajoissa ei seuraavilla suuralueilla saa ylittää alla mainittuja määriä: | Alue 58.4.1 länteen pituuspiiristä 115° E (KRI/*F-41W) | pm | Alue 58.4.1 itään pituuspiiristä 115° E (KRI/*F-41E) | pm | Laji: | Etelänkrilli Euphausia superba | Alue: | FAO 58.4.2 Antarktis (KRI/F5842.) | TAC | pm | Erityisedellytykset: | Edellä mainitun kiintiön rajoissa ei seuraavilla suuralueilla saa ylittää alla mainittuja määriä: | Alue 58.4.2 länteen pituuspiiristä 55° E (KRI/*F-42W) | pm | Alue 58.4.2 itään pituuspiiristä 55° E (KRI/*F-42E) | pm | Laji: | Harmaajääahven Lepidonotothen squamifrons | Alue: | FAO 58.5.2 Antarktis (NOS/F5852.) | TAC | pm | (1) | Vain sivusaaliina. | Laji: | Kiviravut Paralomis spp. | Alue: | FAO 48.3 Antarktis (PAI/F483.) | TAC | pm | Laji: | Lestikalat Macrourus spp. | Alue: | FAO 58.5.2 Antarktis (GRV/F5852.) | TAC | pm | (1) | Vain sivusaaliina. | Laji: | Muut lajit | Alue: | FAO 58.5.2 Antarktis (OTH/F5852.) | TAC | pm | (1) (2) | Vain sivusaaliina. | Laji: | Rauskut Rajidae | Alue: | FAO 58.5.2 Antarktis (SRX/F5852.) | TAC | pm | (1) (2) | (1) Vain sivusaaliina. | Laji: | Sarvijääkala Channichthys rhinoceratus | Alue: | FAO 58.5.2 Antarktis (LIC/F5852.) | TAC | pm | (1) (2) | (1) Vain sivusaaliina. | LIITE I F KAAKKOIS-ATLANTTISEAFO-YLEISSOPIMUSALUE Näitä TACeja ei jaeta SEAFOn jäsenille, joten unionin osuus on avoin. SEAFOn sihteeristö valvoo saaliita ja ilmoittaa, milloin kalastus on lopetettava TACin täyttymisen vuoksi. Laji: | Limapäät Beryx spp. | Alue: | SEAFO (ALF/SEAFO) | TAC | 200 | Analyyttinen TAC | Laji: | Syvänmerenpunataskurapu Chaceon maritae | Alue: | SEAFOn osa-alue B1 (1) (CGE/F47NAM) | TAC | 200 | Analyyttinen TAC | (1) TACia varten kalastusalue määritellään seuraavasti: – sen länsirajana on pituuspiiri 0° E, – sen pohjoisrajana on leveyspiiri 20° S, – sen etelärajana on leveyspiiri 28° S, ja – sen itärajana on Namibian talousvyöhykkeen ulkoraja. | Laji: | Syvänmerenpunataskurapu Chaceon maritae | Alue: | SEAFO, osa-aluetta B1 lukuun ottamatta (CGE/F47X) | TAC | 200 | Analyyttinen TAC | Laji: | Hammaskala Dissostichus eleginoides | Alue: | SEAFO (TOP/SEAFO) | TAC | 230 | Analyyttinen TAC | Laji: | Keltaroussi Hoplostethus atlanticus | Alue: | SEAFOn osa-alue B1 (1) (ORY/F47NAM) | TAC | 0 | Analyyttinen TAC | (1) Tätä liitettä varten kalastusalue määritellään seuraavasti: – sen länsirajana on pituuspiiri 0° E, – sen pohjoisrajana on leveyspiiri 20° S, – sen etelärajana on leveyspiiri 28° S, ja – sen itärajana on Namibian talousvyöhykkeen ulkoraja. | Laji: | Keltaroussi Hoplostethus atlanticus | Alue: | SEAFO, osa-aluetta B1 lukuun ottamatta (ORY/F47X) | TAC | 50 | Analyyttinen TAC | LIITE I G SINIEVÄTONNIKALA — KAIKKI ALUEET Laji: | Sinievätonnikala Thunnus maccoyii | Alue: | Kaikki alueet (SBF/F41-81) | Unioni | 10 | (1) | Analyyttinen TAC | TAC | 10 449 | (1) Ainoastaan sivusaaliille. Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä. | LIITE I H WCPFC-YLEISSOPIMUSALUE Laji: | Miekkakala Xiphias gladius | Alue: | WCPFC-yleissopimusalue linjan 20° S eteläpuolella (SWO/F7120S) | Unioni | 3 170,36 | Analyyttinen TAC | TAC | Ei sovelleta | LIITE I J SPRFMO-YLEISSOPIMUSALUE Laji: | Perunpiikkimakrilli Trachurus murphyi | Alue: | SPRFMO-yleissopimusalue (CJM/SPRFMO) | Saksa | pm | (1) | Alankomaat | pm | (1) | Liettua | pm | (1) | Puola | pm | (1) | Unioni | pm | (1) | (1) Kiintiöt vahvistetaan 30. tammikuuta ja 2. helmikuuta 2012 välisenä aikana pidettävän SPRFMO:n komissiota käsittelevän kolmannen valmistelukonferenssin tuloksen perusteella. LIITE II A ALUSTEN PYYNTIPONNISTUKSET SKAGERRAKIN, ICES-ALUEEN III a SEN OSAN, JOKA EI KUULU SKAGERRAKIIN JA KATTEGATIIN, ICES-SUURALUEEN IV JA ICES-ALUEILLA II a JA VII d SIJAITSEVIEN UNIONIN VESIEN TIETTYJEN TURSKA-, PUNAKAMPELA JA MERIANTURAKANTOJEN HOIDON YHTEYDESSÄ 1. SOVELTAMISALA 1.1. Tätä liitettä sovelletaan unionin aluksiin, joilla pidetään tai käytetään asetuksen (EY) N:o 1342/2008 liitteessä I olevassa 1 kohdassa tarkoitettuja pyydyksiä ja jotka ovat jollain tämän liitteen 2 kohdassa tarkoitetulla maantieteellisellä alueella. 1.2. Tätä liitettä ei sovelleta aluksiin, joiden kokonaispituus on alle 10 metriä. Tällaisilta aluksilta ei edellytetä asetuksen (EY) N:o 1627/94 7 artiklan mukaisesti myönnettäviä erityiskalastuslupia. Asianomaisten jäsenvaltioiden on arvioitava kyseisten alusten pyyntiponnistusta niiden pyyntiponnistusryhmien perusteella, joihin kyseiset alukset kuuluvat, asianmukaisia otantamenetelmiä käyttäen. Komissio pyytää vuonna 2012 tieteellistä lausuntoa kyseisten alusten pyyntiponnistuksesta arvioidakseen tarvetta sisällyttää nämä alukset tulevaisuudessa pyyntiponnistusjärjestelmään. 2. SÄÄNNELLYT PYYDYKSET JA MAANTIETEELLISET ALUEET Tämä liite koskee asetuksen (EY) N:o 1342/2008 liitteessä I olevassa 1 kohdassa tarkoitettuja pyydysryhmiä, jäljempänä ’säännellyt pyydykset’, ja mainitun liitteen 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja maantieteellisten alueiden ryhmiä. 3. LUPIEN MYÖNTÄMINEN Jos jäsenvaltio pitää sitä asianmukaisena tämän pyyntiponnistusjärjestelyn kestävän toteuttamisen edistämiseksi, se voi määrätä, ettei mikään sen aluksista, joka ei ole aikaisemmin todistettavasti harjoittanut tällaista kalastustoimintaa, saa kalastaa säännellyllä pyydyksellä millään maantieteellisellä alueella, johon tätä liitettä sovelletaan, paitsi jos jäsenvaltio varmistaa, että vastaava määrä kilowatteina ilmaistua kapasiteettia on poissa kalastustoiminnasta kyseisellä alueella. 4. SUURIN SALLITTU PYYNTIPONNISTUS 4.1. Asetuksen (EY) N:o 1342/2008 12 artiklan 1 kohdassa ja asetuksen (EY) N:o 676/2007 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta suurimmasta sallitusta pyyntiponnistuksesta vuoden 2012 hoitojaksoksi 1 päivästä helmikuuta 2012 31 päivään tammikuuta 2013 kunkin jäsenvaltion kullekin pyyntiponnistusryhmälle säädetään tämän liitteen lisäyksessä 1. 4.2. Asetuksen (EY) N:o 1954/2003[36] mukaisesti vahvistetut vuotuisen pyyntiponnistuksen enimmäistasot eivät rajoita tässä liitteessä vahvistetun suurimman sallitun pyyntiponnistuksen soveltamista. 5. HALLINNOINTI 5.1. Jäsenvaltioiden on hallinnoitava suurinta sallittua pyyntiponnistusta asetuksen (EY) N:o 676/2007 9 artiklassa, asetuksen (EY) N:o 1342/2008 4 ja 13–17 artiklassa ja asetuksen (EY) N:o 1224/2009 26–35 artiklassa säädettyjen vaatimusten mukaisesti. 5.2. Jäsenvaltio voi vahvistaa hallinnointijaksoja pyyntiponnistuksen sallitun enimmäistason jakamiseksi kokonaisuudessaan tai osittain yksittäisille aluksille tai alusryhmille. Tällaisessa tapauksessa niiden päivien tai tuntien lukumäärä, jotka alus saa hallinnointijaksolla olla alueella, on kyseisen jäsenvaltion päätettävissä. Jäsenvaltiot voivat jakaa pyyntiponnistuksen tällaisella hallinnointijaksolla uudelleen yksittäisten alusten tai alusryhmien kesken. 5.3. Jos jäsenvaltio sallii aluksilleen tuntikohtaisen alueellaolon, sen on jatkettava kulutettujen päivien laskemista 5.1 kohdassa tarkoitettujen vaatimusten mukaisesti. . Jäsenvaltion on komission pyynnöstä esitettävä varotoimenpiteensä, joilla estetään pyyntiponnistuksen liiallinen kulutus tietyllä alueella silloin kun alus päättää alueellaolonsa ennen 24 tunnin ajanjakson päättymistä. 6. PYYNTIPONNISTUSILMOITUS Asetuksen (EY) N:o 1224/2009 28 artiklaa sovelletaan tämän liitteen soveltamisalaan kuuluviin aluksiin. Kyseisessä artiklassa tarkoitettu maantieteellinen alue on turskanhoidon osalta kukin tämän liitteen 2 kohdassa tarkoitettu maantieteellinen alue. 7. TIETOJEN TOIMITTAMINEN Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle tiedot kalastusalustensa toteuttamasta pyyntiponnistuksesta asetuksen (EY) N:o 1224/2009 33 ja 34 artiklan mukaisesti. Nämä tiedot on toimitettava kalastusalan tietojenvaihtojärjestelmän tai komission täytäntöönpaneman muun tulevan tietojärjestelmän välityksellä. Komissio ilmoittaa jäsenvaltioille kaikista ilmoitusmenettelyyn ja -malliin tehtävistä muutoksista. Liitteen II A lisäys 1 Suurin sallittu pyyntiponnistus kilowattipäivinä Maantieteellinen alue Skagerrak, se ICES-alueen III a osa, joka ei kuulu Skagerrakiin ja Kattegatiin; ICES-suuralue IV ja unionin vedet ICES -alueella II a; ICES-alue VII d 1 | 31-34 E9-F2; 35 E9- F3; 36 E9-F4; 37 E9-F5; 38-40 F0-F5; 41 F5-F6 | 2 | 31-34 F3-F4; 35 F4-F6; 36 F5-F8; 37-40 F6-F8; 41 F7-F8 | 3 | 41 F1-F4; 42-43 F1-F9; 44 F1-G0; 45-46 F1-G1; 47 G0 | 4 | 38-40 E7-E9; 41-46 E6-F0 | 5 | 47-51 E6 + F0-F5; 52 E6-F5 | 6 | 41-43 G0-G3; 44 G1 | 7 | 47-51 E7-E9 | 4. Komissio pyrkii ICESin ja STECF:n antaman, tuulenkalan kalastusmahdollisuuksia kullakin 3 kohdassa määritellyllä tuulenkalan kalastuksenhoitoalueella koskevan lausunnon perusteella tarkistamaan liitteessä I tuulenkalalle unionin vesillä ICES-alueilla II a ja III a sekä ICES-suuralueella IV vahvistetut TACit ja kiintiöt 1 päivään maaliskuuta 2012 mennessä. 5. Pohjatroolilla, nuotalla tai vastaavalla vedettävällä pyydyksellä, jonka silmäkoko on alle 16 mm, harjoitettava kaupallinen kalastus kielletään 1 päivän tammikuuta ja 31 päivän maaliskuuta 2012 sekä 1 päivän elokuuta ja 31 päivän joulukuuta 2012 väliseksi ajaksi. Liitteen II B lisäys 1 Tuulenkalan kalastuksenhoitoalueet [pic] LIITE III KOLMANSIEN MAIDEN VESILLÄ KALASTAVIEN UNIONIN ALUSTEN KALASTUSLUPIEN ENIMMÄISMÄÄRÄ Kalastusalue | Kalastus | Kalastus-lupien lukumäärä | Kalastuslupien jakautuminen jäsenvaltioiden kesken | Alusten samanaikainen enimmäismäärä | Norjan vedet ja Jan Mayenia ympäröivä kalastusalue | Silli, linjan 62° 00' N pohjoispuolella | pm | DK: pm, DE: pm, FR: pm, IE: pm, NL: pm, PL: pm, SV: pm, UK: pm | pm | Pohjakalalajit, linjan 62° 00′ N pohjoispuolella | pm | DE: pm, IE: pm, ES: pm, FR: pm, PT: pm, UK: pm | pm | Makrilli | Ei sovelleta | Ei sovelleta | pm[37] | Rehukalalajit, linjan 62° 00′ N eteläpuolella | pm | DK: pm, UK: pm | pm | LIITE IV ICCAT-YLEISSOPIMUSALUE 1. Sellaisten unionin vapapyydyksiä käyttävien alusten ja uisteluveneiden enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa aktiivisesti 8 kilogramman tai 75 senttimetrin ja 30 kilogramman tai 115 senttimetrin välille sijoittuvia tonnikaloja Itä-Atlantilla Espanja | pm | Ranska | pm | Unioni | pm | 2. Sellaisten pienimuotoista rannikkokalastusta harjoittavien unionin alusten enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa aktiivisesti 8 kilogramman tai 75 senttimetrin ja 30 kilogramman tai 115 senttimetrin välille sijoittuvia tonnikaloja Välimerellä Espanja | pm | Ranska | pm | Italia | pm | Kypros | pm | Malta | pm | Unioni | pm | 3. Sellaisten unionin alusten enimmäismäärä, jolla on lupa kalastaa aktiivisesti kasvatustarkoituksiin 8 kilogramman tai 75 senttimetrin ja 30 kilogramman tai 115 senttimetrin välille sijoittuvia tonnikaloja Adrianmerellä Italia | pm | Unioni | pm | 4. Kunkin jäsenvaltion sellaisten kalastusalusten enimmäismäärä ja kokonaisbruttovetoisuus, joille voidaan antaa lupa kalastaa, pitää aluksella, jälleenlaivata, kuljettaa tai purkaa tonnikalaa Itä-Atlantilla ja Välimerellä. Taulukko A Kalastusalusten lukumäärä | Kypros | Kreikka | Italia | Ranska | Espanja | Malta | Kurenuotta-alukset | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin[38] | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Pitkäsiima-alukset | Vahvistetaan myöhemmin[39] | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vapa-pyydyksiä käyttävät alukset | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Käsisiima-alukset | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Troolarit | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin[40] | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Muut (pienimuotoinen kalastus) | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin[41] | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Taulukko B Kokonaisbruttovetoisuus | Kypros | Kreikka | Italia | Ranska | Espanja | Malta | Kurenuotta-alukset | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Pitkäsiima-alukset | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vapa-pyydyksiä käyttävät alukset | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Käsisiima-alukset | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Troolarit | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Muut (pienimuotoinen kalastus) | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | Vahvistetaan myöhemmin | 5. Kunkin jäsenvaltion sallimien, tonnikalan kalastuksessa Itä-Atlantilla ja Välimerellä käytettävien rysien enimmäismäärä Rysien lukumäärä | Espanja | 5 | Italia | 6 | Portugali | 1[42] | 6. Kunkin jäsenvaltion tonnikalan kasvatus- ja lihotuskapasiteetin enimmäismäärä sekä pyydetyn luonnonvaraisen tonnikalan enimmäismäärä, jonka kukin jäsenvaltio voi myöntää laitoksilleen Itä-Atlantilla ja Välimerellä Taulukko A Tonnikalan kasvatus- ja lihotuskapasiteetin enimmäismäärä | Laitosten lukumäärä | Kapasiteetti (tonnia) | Espanja | 14 | 11 852 | Italia | 15 | 13 000 | Kreikka | 2 | 2 100 | Kypros | 3 | 3 000 | Malta | 8 | 12 300 | Taulukko B Pyydetyn luonnonvaraisen tonnikalan enimmäismäärä (tonnia) | Espanja | 5 855 | Italia | 3 764 | Kreikka | 785 | Kypros | 2 195 | Malta | 8 768 | LIITE V CCAMLR-YLEISSOPIMUSALUE A OSAKOHDENNETTUA KALASTUSTA KOSKEVA KIELTO CCAMLR-YLEISSOPIMUSALUEELLA Kohdelajit | Alue | Kieltoaika | Hait (kaikki lajit) | Yleissopimusalue | 1. tammikuuta 2012–31. joulukuuta 2012 | Notothenia rossii | FAO 48.1. Antarktis, niemimaan alue FAO 48.2. Antarktis, eteläisten Orkneysaarten ympärillä FAO 48.3. Antarktis, Etelä-Georgian ympärillä | 1. tammikuuta 2012–31. joulukuuta 2012 | Eväkalat | FAO 48.1. Antarktis(1) FAO 48.2. Antarktis(1) | 1. tammikuuta 2012–31. joulukuuta 2012 | Gobionotothen gibberifrons Chaenocephalus aceratus Pseudochaenichthys georgianus Lepidonotothen squamifrons Patagonotothen guntheri Electrona carlsbergi[43] | FAO 48.3. | 1. tammikuuta 2012–31. joulukuuta 2012 | Dissostichus spp. | FAO 48.5. Antarktis | 1. joulukuuta 2011– 30. marraskuuta 2012 | Dissostichus spp. | FAO 88.3. Antarktis(1) FAO 58.5.1. Antarktis(1)(2) FAO 58.5.2. Antarktis linjasta 79° 20' E itään ja talousvyöhykkeen ulkopuolella linjasta 79° 20' E länteen(1) FAO 88.2. Antarktis linjan 65° S pohjoispuolella(1) FAO 58.4.4. Antarktis(1)(2) FAO 58.6. Antarktis(1) FAO 58.7. Antarktis(1) | 1. tammikuuta 2012–31. joulukuuta 2012 | Lepidonotothen squamifrons | FAO 58.4.4.(1)(2) | 1. tammikuuta 2012–31. joulukuuta 2012 | Kaikki lajit Champsocephalus gunnari- ja Dissostischus eleginoides -lajeja lukuun ottamatta | FAO 58.5.2. Antarktis | 1. joulukuuta 2011– 30. marraskuuta 2012 | Dissostichus mawsoni | FAO 48.4. Antarktis(1) alueella, jota rajoittavat leveyspiirit 55° 30' S ja 57° 20' S sekä pituuspiirit 25° 30' W ja 29° 30' W | 1. tammikuuta 2012–31. joulukuuta 2012 | (1) Tieteellisiä tarkoituksia lukuun ottamatta. (2) Kansalliseen lainkäyttövaltaan kuuluvia vesiä (talousvyöhykkeet) lukuun ottamatta. | B OSACCAMLR-YLEISSOPIMUSALUEEN KOEKALASTUSTEN TACit JA SIVUSAALISRAJOITUKSET KALASTUSVUONNA 2012/2013 Suuralue/ Alue | Alue | Kausi | SSRU | Dissotichus spp. -lajien saalis-rajoitus (tonnia) | Sivusaaliiden saalisrajoitus (tonnia) | Rauskut | Macrourus spp. | Muut lajit | 58.4.1. | Koko alue | 1. joulukuuta 2011–30. marraskuuta 2012 | SSRU A, B, D, F ja H: 0 SSRU C: pm SSRU E: pm SSRU G: pm | Yhteensä 210 | Koko alue: pm | Koko alue: pm | Koko alue: pm | 58.4.2. | Koko alue | 1. joulukuuta 2011–30. marraskuuta 2012 | SSRU A: pm SSRU B, C ja D: pm SSRU E: pm | Yhteensä pm | Koko alue: pm | Koko alue: pm | Koko alue: pm | 88.1. | Koko suuralue | 1. joulukuuta 2011–31. elokuuta 2012 | SSRU A: pm SSRU B, C ja G: pm SSRU D, E ja F: pm SSRU H, I ja K: pm SSRU J ja L: pm SSRU M: pm | Yhteensä pm | pm SSRU A: pm SSRU B, C ja G: pm SSRU D, E ja F: pm SSRU H, I ja K: pm SSRU J ja L: pm SSRU M: pm | pm SSRU A: pm SSRU B, C ja G: pm SSRU D, E ja F: pm SSRU H, I ja K: pm SSRU J ja L: pm SSRU M: pm | pm SSRU A: pm SSRU B, C ja G: pm SSRU D, E ja F: pm SSRU H, I ja K: pm SSRU J ja L: pm SSRU M: pm | 88.2. | Leveys-piiristä 65o S etelään | 1. joulukuuta 2011–31. elokuuta 2012 | SSRU A ja B: pm SSRU C, D, F ja G: pm SSRU E: pm | Yhteensä pm(1) | pm(1) SSRU A ja B: pm SSRU C, D, F ja G: pm SSRU E: pm | pm(1) SSRU A ja B: pm SSRU C, D, F ja G: pm SSRU E: pm | pm SSRU A ja B: pm SSRU C, D, F ja G: pm SSRU E: pm | (1) SSRU-kohtaiset sivusaalislajien saalisrajoituksia koskevat säännöt, joita sovelletaan osana suuraluekohtaisia kokonaissaaliita koskevia rajoituksia: rauskut: pm prosenttia Dissostichus spp. -lajien saalisrajoituksesta tai pm tonnia, suurempi niistä, Macrourus spp.: pm prosenttia Dissostichus spp. -lajien saalisrajoituksesta tai pm tonnia, suurempi niistä, muut lajit: pm tonnia/SSRU. | C OSAILMOITUS AIKOMUKSESTA OSALLISTUA EUPHAUSIA SUPERBA -LAJIN KALASTUKSEEN Sopimuspuoli: Kalastuskausi: Aluksen nimi: Odotettu saaliin määrä (tonnia): Pyyntimenetelmä: | Tavanomainen trooli | Yhtäjaksoinen kalastus | Troolinperän tyhjennys pumppaamalla | Muut hyväksytyt menetelmät: Täsmennettävä | Pyydetyn etelänkrillin kokonaistuorepainon välittömään arviointiin käytetyt menetelmät[44]: Saaliista saatavat tuotteet ja niiden muuntokertoimet[45]: Tuotetyyppi | % saaliista | Muuntokerroin[46] | Varosaalisrajoituksia ei ole asetettu, pidetään näin ollen koekalastuksena. | Huomatkaa, että tässä annetut tiedot ovat vain viitteellisiä eivätkä estä kalastamasta alueilla tai aikoina, joita ei ole ilmoitettu. D OSAVERKKOTYYPPI JA KALASTUSMENETELMIEN KÄYTTÖ Verkonaukon (suun) ympärysmitta (m) | Aukko pystysuunnassa (m) | Aukko vaakasuunnassa (m) | Verkkopaneelin pituus ja silmäkoko Paneeli | Pituus (m) | Silmäkoko (mm) | Ensimmäinen paneeli | Toinen paneeli | Kolmas paneeli | … | Taaimmainen paneeli (verkonperä) | Kaavio jokaisesta käytetystä verkkotyypistä Käytetty useita eri kalastusmenetelmiä [47] : Kyllä Ei Kalastus-menetelmä | Todennäköisesti käytettävä osuus ajasta (%) | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | … | Yhteensä 100 % | Merinisäkkäiden estolaite käytössä [48] : Kyllä Ei Selvitys kalastustekniikoista, pyydysten kokoonpanosta ja ominaisuuksista sekä kalastustavoista: LIITE VI IOTC-ALUE 1. Sellaisten unionin alusten enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa trooppisia tonnikaloja IOTC-alueella Jäsenvaltio | Alusten enimmäismäärä | Kapasiteetti (bruttotonneina) | Espanja | 22 | 61 364 | Ranska | 22 | 33 604 | Portugali | 5 | 1 627 | Unioni | 49 | 96 595 | 2. Sellaisten unionin alusten enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa miekkakalaa ja valkotonnikalaa IOTC-alueella Jäsenvaltio | Alusten enimmäismäärä | Kapasiteetti (bruttotonneina) | Espanja | 27 | 11 590 | Ranska | 41 | 5 382 | Portugali | 15 | 6 925 | Yhdistynyt kuningaskunta | 4 | 1 400 | Unioni | 72 | 21 922 | 3. Edellä 1 kohdassa tarkoitetuille aluksille annetaan lupa pyytää myös miekkakalaa ja valkotonnikalaa IOTC-alueella 4. Edellä 2 kohdassa tarkoitetuille aluksille annetaan lupa pyytää myös trooppisia tonnikaloja IOTC-alueella. LIITE VII WCPFC-YLEISSOPIMUSALUE Sellaisten unionin alusten enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa miekkakalaa WCPFC-yleissopimusalueella linjan 20° S eteläpuolella sijaitsevilla alueilla Espanja | pm | Unioni | pm | LIITE VIII UNIONIN VESILLÄ KALASTAVIEN KOLMANSIEN MAIDEN ALUSTEN KALASTUSLUPIA KOSKEVAT MÄÄRÄLLISET RAJOITUKSET Lippuvaltio | Kalastus | Kalastus-lupien lukumäärä | Alusten samanaikainen enimmäismäärä | Norja | Silli, linjan 62° 00' N pohjoispuolella | pm | pm | [1] KOM(2011) 298 lopullinen. [2] EYVL L 358, 31.12.2002, s. 59. [3] KOM (2000) 1 lopullinen. [4] KOM (2011) 298 lopullinen. [5] EYVL L 157, 19.06.2007, s. 1. [6] EYVL L 348, 24.12.2008, s. 20. [7] EYVL L 96, 15.04.2009, s. 1. [8] EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13. [9] EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31. [10] EYVL L 115, 09.05.1996, s. 3. [11] EYVL L 214, 19.08.2009, s. 16. [12] Euroopan talousyhteisön ja Norjan kuningaskunnan välinen kalastussopimus (EYVL L 226, 29.8.1980, s. 48). [13] Euroopan talousyhteisön sekä Tanskan hallituksen ja Färsaarten maakuntahallituksen välinen kalastussopimus (EYVL L 226, 29.8.1980, s. 12). [14] Euroopan yhteisön sekä Tanskan hallituksen ja Grönlannin maakuntahallituksen välinen kalastuskumppanuussopimus (EUVL L 172, 30.6.2007, s. 4) ja pöytäkirja tuossa sopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta (EUVL L 172, 30.6.2007, s. 9). [15] EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1. [16] Komission asetus (EY) N:o 517/2008, annettu 10 päivänä kesäkuuta 2008, neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/98 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä kalaverkkojen silmäkoon ja langan paksuuden määrittämisen osalta (EUVL L 151, 11.6.2008, s. 5). [17] EUVL L 87, 31.03.2009, s. 70. [18] EUVL L 87, 31.03.2009, s. 1. [19] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 217/2009, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2009, Luoteis-Atlantilla kalastavien jäsenvaltioiden saaliiden määriä ja kalastustoimintaa koskevien tilastojen toimittamisesta (uudelleenlaadittu toisinto) (EUVL L 87, 31.3.2009, s. 42). [20] Tehty neuvoston päätöksellä 2002/738/EY (EUVL L 234, 31.08.2002, s. 39). [21] Unioni on liittynyt yleissopimukseen neuvoston päätöksellä 86/238/ETY (EYVL L 162, 18.6.1986, s. 33). [22] Neuvoston asetus (EY) N:o 601/2004, annettu 22 päivänä maaliskuuta 2004, kalastustoimintaan sovellettavista valvontatoimenpiteistä Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä koskevan yleissopimuksen alueella (EUVL L 97, 1.4.2004, s. 16). [23] Tehty neuvoston päätöksellä 2006/539/EY (EUVL L 224, 16.08.2006, s. 22). [24] Unioni on liittynyt yleissopimukseen neuvoston päätöksellä 95/399/EY (EUVL L 236, 05.10.1995, s. 24). [25] Tehty neuvoston päätöksellä 2008/780/EY (EUVL L 268, 9.10.2008, s. 27). [26] Unioni on liittynyt yleissopimukseen neuvoston päätöksellä 2005/75/EY (EUVL L 32, 4.2.2005, s. 1). [27] Neuvoston asetus (EY) N:o 1006/2008, annettu 29 päivänä syyskuuta 2009, yhteisön kalastusaluksille myönnettävistä luvista kalastustoiminnan harjoittamiseksi [pic]^_÷øÃŠHI%'*yhteisön vesien ulkopuolella ja kolmansien maiden alusten pääsystä yhteisön vesille (EUVL L 286, 29.10.2008, s. 33). [28] EUVL L 281, 23.11.1995, s. 31. [29] Neuvoston asetus (EY) N:o 2347/2002, annettu 16 päivänä joulukuuta 2002, syvänmeren kantojen kalastukseen sovellettavista kalastusmahdollisuuksien saamista koskevista erityisistä vaatimuksista ja niihin liittyvistä edellytyksistä (EYVL L 351, 28.12.2002, s. 6). [30] Neuvoston asetus (EY) N:o 1288/2009, annettu 27 päivänä marraskuuta 2009, teknisistä siirtymätoimenpiteistä 1 päivän tammikuuta 2010 ja 30 päivän kesäkuuta 2011 väliseksi ajaksi (EUVL L 347, 24.12.2009, s. 6). [31] Neuvoston asetus (EY) N:o 43/2009, annettu 16 päivänä tammikuuta 2009, yhteisön vesialueilla ja yhteisön aluksiin sellaisilla muilla vesialueilla, joilla sovelletaan saalisrajoituksia, sovellettavien eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien ja niihin liittyvien edellytysten vahvistamisesta vuodeksi 2009 (EUVL L 22, 26.1.2009, s. 1). [32] Neuvoston asetus (EY) N:o 1386/2007, annettu 22 päivänä lokakuuta 2007, Luoteis-Atlantin kalastusjärjestön sääntelyalueella sovellettavista säilyttämis- ja täytäntöönpanotoimenpiteistä (EUVL L 318, 5.12.2007, s. 1). [33] Neuvoston asetus (EY) N:o 1224/2009, annettu 20 päivänä marraskuuta 2009, yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, asetusten (EY) N:o 847/96, (EY) N:o 2371/2002, (EY) N:o 811/2004, (EY) N:o 768/2005, (EY) N:o 2115/2005, (EY) N:o 2166/2005, (EY) N:o 388/2006, (EY) N:o 509/2007, (EY) N:o 676/2007, (EY) N:o 1098/2007, (EY) N:o 1300/2008 ja (EY) N:o 1342/2008 muuttamisesta sekä asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1627/94 ja (EY) N:o 1966/2006 kumoamisesta, EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1–50. [34] Neuvoston asetus (EY) N:o 1386/2007, annettu 22 päivänä lokakuuta 2007, Luoteis-Atlantin kalastusjärjestön sääntelyalueella sovellettavista säilyttämis- ja täytäntöönpanotoimenpiteistä (EUVL L 318, 5.12.2007, s. 1). [35] Neuvoston asetus (EY) N:o 520/2007, annettu 7 päivänä toukokuuta 2007, eräiden laajalti vaeltavien kalakantojen teknisistä säilyttämistoimenpiteistä (EUVL L 123, 12.5.2007, s. 3). [36] Neuvoston asetus (EY) N:o 1954/2003, annettu 4 päivänä marraskuuta 2003, tiettyjä yhteisön kalastusalueita ja kalavaroja koskevan pyyntiponnistuksen hallinnoinnista (EUVL L 289, 7.11.2003, s. 1). [37] Vaikuttamatta lisäkalastuslupiin, joita Norja myöntää Ruotsille vakiintuneen käytännön mukaisesti. [38] Lukumäärää voidaan vielä korottaa, jos unionin kansainväliset velvoitteet täyttyvät. [39] Monitoimialukset, jotka käyttävät useita eri pyydyksiä (pitkäsiima, käsisiima, vedettävä siima). [40] Joista kahdeksan alusta on pitkäsiima-aluksia. [41] Monitoimialukset, jotka käyttävät useita eri pyydyksiä (pitkäsiima, käsisiima, vedettävä siima). [42] Lukumäärää voidaan vielä korottaa, jos unionin kansainväliset velvoitteet täyttyvät. [43] Tieteellisiä tarkoituksia lukuun ottamatta. [44] Ilmoitukseen on liitettävä kuvaus pyydetyn etelänkrillin tuorepainon arviointiin käytetystä tarkasta yksityiskohtaisesta menetelmästä ja, jos käytetään muuntokertoimia, kunkin muuntokertoimen tarkka yksityiskohtainen määrittelymenetelmä. Jäsenvaltioiden ei tarvitse toimittaa kuvausta seuraavina kalastuskausina, ellei tuorepainon arviointimenetelmä ole muuttunut. [45] Tiedot toimitettava mahdollisuuksien mukaan. [46] Muuntokerroin = kokonaispaino/jalosteiden paino. [47] Jos kyllä, kalastusmenetelmien vaihtamistiheys: [48] Jos kyllä, esitys laitteen rakenteesta: