52011DC0537

/* KOM/2011/0537 lopullinen */ KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Väliarviointi Tulli 2013 -ohjelmasta


TAUSTAA

Tulli 2013 -ohjelma perustettiin päätöksellä 624/2007/EY[1] yhteisön tullitoimintaa koskevaksi monivuotiseksi toimintaohjelmaksi. Kyseisen ohjelman tarkoituksena on tukea ja täydentää toimia, joita jäsenvaltiot ovat toteuttaneet sisämarkkinoiden tehokkaan toiminnan varmistamiseksi tullitoiminnassa. Se pohjautuu neljään aiempaan ohjelmaan (Matthaeus, Tulli 2000, Tulli 2002 ja Tulli 2007).

Ohjelmasta hyötyvät pääasiassa jäsenvaltioiden tullihallinnot, mutta myös muiden osanottajamaiden hallinnot ja kaupan toimijat. Tällä hetkellä ohjelmaan voivat osallistua EU:n jäsenvaltiot, ehdokasmaat, mahdolliset ehdokasmaat ja Euroopan naapuruuspolitiikkaan osallistuvat maat. EU:n 27 jäsenvaltion lisäksi ohjelmaan osallistuvat Turkki ja Kroatia (joista molemmat liittyivät aiempaan ohjelmaan) sekä Serbia ja entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia (jotka liittyivät nykyiseen ohjelmaan vuonna 2009). Nykyinen ohjelma alkoi 1. tammikuuta 2008 ja päättyy 31. joulukuuta 2013.

Ohjelmatavoitteet pyritään saavuttamaan pääasiassa seuraavilla välineillä:

- yhteiset toimet, kuten seminaarit, työpajat, hankeryhmät, ohjausryhmät, työvierailut, koulutustapahtumat, seurantatoimet ja vertailuanalyysit;

- IT-järjestelmät, kuten Euroopan laajuiset järjestelmät ja yhteiset tullisovellukset.

Tulli 2013 -päätöksen 22 artiklan 1 kohdan mukaisesti komissio tekee ohjelmasta väliarvioinnin jäsenvaltioiden antaman palautteen perusteella. Jotta menetelmät olisivat yhteensopivia ja lähestymistavat johdonmukaisia, tämän arvioinnin tekeminen annettiin arviointeihin erikoistuneen ulkoisen konsulttiyrityksen (”Evaluation Partnership”) tehtäväksi. Komission yksiköt ja ohjelmaan osallistuvat maat neuvoivat ja tukivat tätä konsulttiyritystä ohjausryhmässä, joka kokoontui säännöllisesti hankkeen aikana.

Tällä komission laatimalla raportilla täytetään velvoite, jonka mukaan väliarvioinnin tulokset on toimitettava neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle. Konsulttiyrityksen laatima lopullinen arviointiraportti on ladattavissa TAXUD-pääosaston Europa-sivustolla.

ARVIOINNIN TARKOITUS

Väliarvioinnissa tarkasteltiin vuodesta 2008 alkaen maaliskuuhun 2011 asti toteutettujen ohjelmatoimien vaikutusta. Siinä tutkittiin, miten ohjelmakauden aikana on edistytty ja missä määrin ohjelman tavoitteet on saavutettu (ohjelman vaikuttavuus) kohtuullisin kustannuksin (ohjelman tehokkuus). Siinä analysoitiin myös, vastaavatko tavoitteet tullialueen tarpeita (tarkoituksenmukaisuuden arvioiminen) ja missä määrin ohjelmalla saadaan lisäarvoa EU:n tasolla, eli voidaanko ohjelman tavoitteet saavuttaa paremmin unionin ohjelmalla kuin jäsenvaltioiden toteuttamin toimin. Lisäksi siinä arvioitiin rahoituksen käyttöä sekä jatkotoimien ja täytäntöönpanon etenemistä erityisesti ohjelman hallinnointiin liittyen.

Tämän väliarvioinnin tarkoituksena on arvioida, kannattaako ohjelmaa jatkaa ja onko sen toimintasuunnitelmaa syytä muuttaa ennen voimassaolon päättymistä. Arvioinnin tulokset otetaan huomioon myös tulevan Tulli 2020 -ohjelman vaikutusten arvioinnissa, jota tehdään parhaillaan[2]. Tässä tiedonannossa tehtävät päätelmät eivät kuitenkaan sido komission päätöksentekoa.

METODIIKKA

Konsulttiyritys käytti yksityiskohtaista metodiikkaa ja antoi vastauksensa monin eri tavoin kerättyjen analyysien ja päätelmien perusteella. Jäljempänä olevassa taulukossa selvitetään eri tiedonkeruumenetelmät (haastattelut, tiedustelut, määrälliset tiedonkeruuvälineet jne.). Tiedot analysoitiin käyttäen kattavia arviointiperusteita, jotka oli kehitetty ohjausryhmän avustuksella arviointihanketta varten[3]. Päätelmien oikeellisuudesta keskusteltiin ohjausryhmän kanssa järjestetyissä kokouksissa. Arviointia helpotti se, että jäsenvaltioiden tulliviranomaiset vastasivat tiedusteluihin kaiken kaikkiaan ahkerasti ja että kansallisten Tulli 2013 -koordinaattorien kanssa tehtiin aktiivista yhteistyötä.

Taulukko – Tärkeimpien arviointikysymysten tietolähteet

EU:n tasolla saatava lisäarvo |( |(() |( |(() |( | |Sulkeet osoittavat, että kyseisellä välineellä saadut tiedot ovat ainoastaan osittain merkittäviä asianomaisen arviointikysymyksen kannalta.

ARVIOINTI

Konsulttiyrityksen toimittamassa lopullisessa arviointiraportissa esitetään järjestelmällinen ja kattava yleiskatsaus tulliohjelmasta. Vuodesta 2008 alkaen toteutettuja toimia koskevassa yksityiskohtaisessa tiivistelmässä esitetään päätelmät, joiden mukaan sidosryhmät ja edunsaajat ovat erittäin tyytyväisiä ohjelmaan.

Päätelmät

Arvioinnista käy ilmi, että ohjelmassa on otettu erittäin hyvin huomioon edunsaajien tarpeet ja ongelmat. Konsulttiyrityksen esittämien päätelmien mukaan ohjelma soveltuu hyvin tullipolitiikan täytäntöönpanon tukemiseen. Lisäksi arvioinnista käy selkeästi ilmi, että ohjelmalla on ollut toivotut vaikutukset. Ohjelma on yleisesti ottaen vaikuttava ja tehokas, mikä voidaan osittain selittää myös sillä, että erittäin myönteiseksi koettu ohjelmahallinnointi on ollut ammattitaitoista.

Arvioinnista käy myös ilmi, että Tulli 2013 -ohjelmasta rahoitetuilla toimilla pystyttiin yhdenmukaistamaan kansallisten tullihallintojen työskentelytapoja. Lisäksi ohjelman täytäntöönpanon joustavuus on katsottu myönteiseksi piirteeksi. Hankeryhmät ovat esim. pystyneet ongelmia ratkoessaan ja ratkaisuja hakiessaan käyttämään hyväkseen kansallisten tullihallintojen kokemuksia. Raportissa todetaan myös, että ohjelmalla saadaan merkittävää lisäarvoa EU:n tasolla.

Komissio on pannut merkille kaikkien sidosryhmien erittäin myönteiset arviot ohjelmasta. Ohjelmalla saavutetaan asetetut tavoitteet, koska se tarjoaa kansallisille tullihallinnoille perustan, jolle yhteistyö, lisävälineet, yhteiset tai yhteentoimivat IT-järjestelmät, yhteinen koulutus ja koordinointimahdollisuudet voivat rakentua. Tämä on selkeä osoitus ohjelmalla saatavasta lisäarvosta EU:n tasolla. Kansallisten tullihallintojen näkemykset Tulli 2013 -ohjelmasta olivat erityisen myönteisiä. Näin ollen komissio katsoo, että ohjelman jatkamista kannatetaan laajalti.

Suosituksia ohjelmakauden loppuajalle

Parannussuositukset perustuvat perinpohjaiseen metodiikkaan, tiedustelutietojen laajaan tutkimiseen ja analysointiin sekä sidosryhmien haastatteluihin. Yksityiskohtaiset suositukset esitetään arvioinnissa. Jotta ohjelmasta tulisi vieläkin menestyksekkäämpi ennen sen vuonna 2013 tapahtuvaa voimassaolon päättymistä, seuraavat ehdotukset on esitetty:

1. Käsitellään ulkoiset tekijät, jotka hidastavat kaupan helpottamisen etenemistä.

2. Tuetaan uudistetun tullikoodeksin täytäntöönpanosäännösten täytäntöönpanoa, riskienhallintaa ja uusien sääntöjen, prosessien ja käsitteiden yhdenmukaista soveltamista.

3. Ilmoitetaan tulevia tullialoitteita kehittävien ja täytäntöönpanevien hankeryhmien tulokset suurelle yleisölle.

4. Luodaan mekanismit, joilla tulliviranomaisia autetaan laittomien toimintojen estämisessä, tutkimisessa ja torjumisessa.

5. Harkitaan huolellisesti uusien Tulli 2013 -toimintojen vaikutuksia henkilöresursseihin ja vältetään aiheuttamasta lisärasitusta jäsenvaltioille ja Euroopan komission henkilöstölle nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.

6. Kannustetaan ammattijärjestöjen osallistumista Tulli 2013 -toimintoihin silloin, kun tämä on asianmukaista ja tarkoituksenmukaista, ja varmistetaan avoimuus silloin, kun yksittäisten yritysten edustajia pyydetään mukaan ja valitaan yhteisiin toimiin.

7. Seurataan tarkasti, missä määrin yhteisiä koulutusvälineitä otetaan käyttöön, ja annetaan tarvittaessa lisätukea.

8. Annetaan tukea myös ehdokasmaille ja mahdollisille ehdokasmaille (myös maille, jotka eivät osallistu ohjelmaan).

9. Käsitellään ulkoiset tekijät, jotka rajoittavat Euroopan laajuisten ja yhteisten sähköisten tullijärjestelmien vaikuttavuutta.

10. Parannetaan eräiden Tulli 2013 -elinten menettelyjä ja niiden välistä yhteistoimintaa.

11. Parannetaan tapaa, jolla ART2-välineellä[4] huomioidaan toimintojen ja Tulli 2013 -tavoitteiden/-prioriteettien välinen yhteys.

Komissio on yleisesti ottaen samaa mieltä suosituksista. Hankkeen jatkoksi komissio laatii toimintasuunnitelman, jossa otetaan huomioon kaikki arviointiraportissa mainitut suositukset, ja selvittää, missä määrin ne voidaan panna täytäntöön toimintasuunnitelman loppuajaksi.

Komissio on esim. tietoinen siitä, miten tärkeää on panna kokonaisuudessaan täytäntöön uudistetun tullikoodeksin soveltamissäännökset. Työ etenee tältä osin nykyisen ohjelman aikana, mutta ponnisteluja tehostetaan entisestään tulevassa ohjelmassa. Tulli 2013 -toimintojen vaikutukset henkilöresursseihin otetaan asianmukaisella tavalla huomioon. Tätä koskeva suositus sisällytetään uuteen ohjelmaan, jolla pyritään ottamaan käyttöön rakenteeltaan ja tehokkuudeltaan paremmat yhteistyötavat.

Komissio pyrkii jo nykyisessä ohjelmassa seuraamaan, missä määrin yhteisiä koulutusvälineitä otetaan käyttöön. Myös tämä otetaan huomioon, kun tulevan ohjelman vaikutuksia arvioidaan. Komissio tutkii myöhemmin myös Tulli 2013 -ohjelman hallinnointijärjestelmää sekä komitean ja ohjausryhmien toimintaa. Se on konsulttiyrityksen kanssa samaa mieltä siitä, että parannuksia voidaan tehdä.

[1] Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 624/2007/EY, tehty 23 päivänä toukokuuta 2007, yhteisön tullitoimintaa koskevan toimintaohjelman (Tulli 2013) hyväksymisestä.

[2] Komission tiedonanto. Eurooppa 2020 -strategiaa tukeva talousarvio – II osa – alakohtaisia politiikkoja koskevat luvut, KOM(2011) 500, 29.6.2011.

[3] Ohjausryhmään kuului komission virkamiehiä ja kansallisten tullihallintojen edustajia.

[4] Tulli 2013 -ohjelmalla käyttöön otetun toimien hallinnointiin tarkoitetun välineen toinen versio.