POLIITTINEN VIITEKEHYS

Maailma tänä päivänä on hyvin erilainen kuin vuonna 2002, jolloin kymmenen vuotta kestävä kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma[1] hyväksyttiin. Se on toipumassa syvästä finanssi- ja talouskriisistä, joka osoittaa selvästi liiketoiminnan normaalin ja kritiikittömän harjoittamisen laajat riskit. Tämä osoittaa jälleen kerran, kuinka tärkeitä vihreä kasvu ja resurssitehokas vähähiilinen talous ovat. Ne voidaan nähdä hyvän poliittisen ohjauksen tarjoamisena maailmanlaajuista taloudellista muutosta varten pitkällä aikavälillä.

Nykyisellä EU:n toimintasuunnitelmalla tarjotaan ympäristöpolitiikalle useita mahdollisuuksia kehittyä tähän suuntaan. Eurooppa 2020 -strategia[2], sen resurssitehokkuudelle antama painoarvo ja talouden ohjaus eurooppalaisen ohjausjakson avulla ovat tehokkaita järjestelyjä varmistettaessa, että ympäristötavoitteet integroidaan osaksi EU:n yleistä sosioekonomista toimintaohjelmaa. Komissio hyväksyi äskettäin kunnianhimoisen uuden strategian[3] biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen häviämisen pysäyttämiseksi EU:ssa vuoteen 2020 mennessä sekä antoi tiedonannon valmistautumisesta Rio+20-huippukokoukseen[4]. Se on äskettäin hyväksynyt myös siirtymistä vähähiiliseen talouteen vuonna 2050 koskevan etenemissuunnitelman[5], liikennettä koskevan valkoisen kirjan[6] sekä Energia 2020 -strategiaa[7] ja energiatehokkuussuunnitelmaa 2011[8] koskevat tiedonannot. Vuonna 2011 komissio aikoo hyväksyä myös resurssitehokasta Eurooppaa koskevan etenemissuunnitelman. Vuoden 2012 toimintasuunnitelmaan sisältyvät vesipolitiikkaa koskeva suunnitelma ja kestävän kulutuksen ja tuotannon ja kestävän teollisuuspolitiikan toimintaohjelman[9] tarkistaminen. Ilmanlaatupolitiikkaa tarkistetaan vuonna 2013. Komissio on tehnyt ehdotuksia seuraavasta monivuotisesta rahoituskehyksestä ja valmistelee ehdotuksia yhteisen maatalouspolitiikan, yhteisen kalastuspolitiikan ja koheesiopolitiikan uudistamisesta.

Kaikki nämä uudet aloitteet täydentävät voimassa olevaa ympäristölainsäädäntöä, joka on konsolidoitu muutaman viime vuoden aikana ja jota sovelletaan lähes kaikilla ympäristön aloilla maaperää lukuun ottamatta. Kun lainsäädäntö on pantu asianmukaisesti täytäntöön – ja EU:n ympäristölainsäädännön täytäntöönpanoa koskevan komission tiedonannon, joka on tarkoitus hyväksyä vuonna 2011, pitäisi auttaa tässä – sen avulla voidaan suojella ympäristöä ja rajoittaa terveyteen kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia.

EU:n ympäristöpolitiikan kehitystä on ohjattu ympäristöä koskevilla toimintaohjelmilla jo 1970-luvun alusta lähtien, ja kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma olisikin nähtävä osana jatkuvaa prosessia, joka on kestänyt lähes 40 vuotta. Kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma oli ensimmäinen ympäristöä koskeva toimintaohjelma, jonka neuvosto ja Euroopan parlamentti hyväksyivät yhteispäätösmenettelyn avulla. Sen toiminta-aikana tapahtui kaksi laajentumista, joissa 15 jäsenvaltion yhteisö kasvoi 27 jäsenvaltion unioniksi ja joiden myötä EU:n ympäristölainsäädännön omaksuminen on edistänyt ympäristönsuojelua.

Tässä tiedonannossa esitetään ohjelman loppuarviointi ja annetaan selkeä kuva ympäristöpolitiikan laadinnasta nyt ja tulevaisuudessa.

YLEISET HAVAINNOT

Tämä loppuarviointi perustuu ulkoiseen arviointiin, julkisen kuulemisen tuloksiin[10] ja Euroopan ympäristökeskuksen raporttiin ”Euroopan ympäristö – tila ja näkymät 2010”[11].

Alusta alkaen on syytä huomata, että kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma on ollut yksi useista ympäristöpolitiikkaa ohjaavista tekijöistä, joiden yksittäistä vaikutusta ei ole helppoa eritellä. Tämän arvioinnin lähestymistapa on sen vuoksi ollut pragmaattinen. Se koostuu useiden edellä mainittujen lähteiden arvioinnista ja siinä tarkastellaan kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa määriteltyihin useisiin tavoitteisiin liittyviä huomattavimpia saavutuksia ja puutteita.

Edellä esitetystä huolimatta tämän loppuarvioinnin yleisenä päätelmänä on, että kaiken kaikkiaan kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma oli hyödyllinen, sillä se tarjosi kokonaispuitteet ympäristöpolitiikalle. Suurin osa ohjelmassa vahvistetuista toimista on jo saatettu päätökseen, tai ne saatetaan päätökseen pian.

Ohjelman valmisteleminen antoi toimijoille mahdollisuuden arvioida kattavasti ja ymmärtää paremmin EU:n ympäristöpolitiikkaa kokonaisuutena. Koska se hyväksyttiin yhteispäätösmenettelyllä, sidosryhmien mielestä se on perustellumpi kuin aikaisemmat ohjelmat. Tämä on auttanut saavuttamaan entistä laajemman sitoutumisen sitä seuraaviin politiikkaa koskeviin ehdotuksiin. Useat sidosryhmät näkevät kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman joissakin jäsenvaltioissa paitsi kansallisen tason myös alueellisen ja paikallisen tason viitekohtana, josta käsin ympäristöpolitiikkaa puolustetaan kilpailevia poliittisia vaatimuksia vastaan, varmistetaan tarvittava rahoitus ja tarjotaan liike-elämälle tiettyjen tulevaisuuden politiikan kehitysten ennustettavuutta.

Kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman seitsemän teemakohtaista strategiaa[12] – ilma, torjunta-aineet, jätteiden syntymisen ehkäiseminen ja kierrätys, luonnonvarat, maaperä, meriympäristö ja kaupunkiympäristö – kehitettiin politiikan yhtenäistämisen vahvistamista ja tietopohjan parantamista varten. Vaikka edistyminen vaihteli teemakohtaisten strategioiden kattamilla aloilla, joissakin tapauksissa niiden valmistelu auttoi rakentamaan poliittista tahtoa tehokkaiden tavoitteiden ja aikataulujen hyväksymiseksi ja niiden toteuttamiseksi. Tämä rohkaisi käyttämään ympäristöpolitiikassa entistä kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa ja sai aikaan yksimielisyyden siitä, miten olisi parasta edetä kilpailukykyä tai epäluotettavia tietoja koskevien huolenaiheiden suhteen. Sidosryhmien näkemyksen mukaan meriympäristöä, maaperää, kaupunkiympäristöä ja luonnonvaroja koskevat strategiat ovat antaneet suurimman sysäyksen. Eräillä strategioilla saatiin aikaan jopa erityisiä lainsäädäntövälineitä. Ilmaa, torjunta-aineita ja jätteiden syntymisen ehkäisyä ja kierrätystä koskevissa strategioissa keskityttiin muita enemmän käytössä olevien menetelmien tarkistamiseen yhtenäisyyden parantamiseksi ja tiettyjen puutteiden korjaamiseksi.

Todisteet kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman kyvystä vaikuttaa tiettyjen ympäristöpolitiikan välineiden hyväksymiseen eivät kuitenkaan ole vakuuttavia. Osa vaihtelevasta edistymisestä kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman tavoitteiden saavuttamisessa voidaan selittää ohjelman rakenteella ja erityisesti eri teemakohtaisten alojen kunnianhimoisuuden tasoilla. Esimerkiksi ilmastonmuutosta koskevat tavoitteet saavutettiin myöhemmin kyseisen alan dynaamisella poliittisella kehittämisellä, jota ei edistetty kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa. Luonnon monimuotoisuutta koskevaa vuoden 2010 tavoitetta ei sitä vastoin saavutettu, sillä jäsenvaltioiden vahvaa alkuperäistä sitoutumista ei tuettu riittävillä välineillä.

Vaikka perussopimuksen tarkoituksena on, että yleisissä ympäristöä koskevissa toimintaohjelmissa pitäisi keskittyä tärkeimpiin tavoitteisiin, yhteispäätösmenettely johti kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa useisiin toimiin, jotka vaihtelivat sekä soveltamisalan että vaikutuksen osalta. Tämä yhdessä pitkän aikavälin vision puuttumisen kanssa vaaransi ohjelman valmiuden antaa selvä viesti, joka olisi auttanut pitämään tehokkaammin yllä sen profiilia koko toiminta-ajan. Teemakohtaisten strategioiden kehittely vei huomattavasti aikaa henkilöresursseja: viimeinen strategia hyväksyttiin vasta vuonna 2006. EU:n ympäristölainsäädännön riittämätön täytäntöönpano ja sen valvonta on myös ollut rajoittava tekijä.

Kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman kymmenen vuoden kesto ei ole ollut aina tarkoituksenmukainen. Se osoittautui riittävän pitkäksi ajaksi politiikan muotoilulle, hyväksymiselle ja täytäntöönpanon alkuvaiheille joillakin aloilla (esimerkiksi jätteet). Toisilla aloilla (esimerkiksi luonnonvarat ja biologinen monimuotoisuus) se osoittautui liian lyhyeksi, koska olisi tarvittu lisää tietoa tai havaittiin muita esteitä. Rahoituksen kannalta tarkasteltuna voidaan todeta, että vaikka kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma vaikutti vuosia 2007–2013[13] koskevaan monivuotiseen rahoituskehykseen, vuosien 2000–2007 osalta[14] sen hyväksyminen vuonna 2002 tapahtui liian myöhään.

ENSISIJAISET TOIMINTA-ALUEET

Tässä kohdassa arvioidaan tarkemmin kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman ensisijaisia toiminta-alueita – luonto ja biologinen monimuotoisuus, ympäristö ja terveys, luonnonvarat ja jätteet, ilmastonmuutos ja kansainväliset kysymykset – niiden vaikutusten, ympäristöpolitiikan ohjelmakauden aikaisten saavutusten ja puutteiden sekä saatujen kokemusten kannalta.

Luon to ja biologinen monimuotoisuus

Vaikutus: Luonnon ja biologisen monimuotoisuuden osalta kuudennella ympäristöä koskevalla toimintaohjelmalla aloitettiin maaperän suojelua ja meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskevien teemakohtaisten strategioiden kehittäminen. Sillä osoitettiin tarve luoda vahvempi tietopohja, parantaa rahoitusta ja vauhdittaa nykyisiä toimia. Sillä pyrittiin lisäämään luontoa ja biologista monimuotoisuutta koskevaa poliittista tietoisuutta muita ympäristöasioita, erityisesti ilmastonmuutosta, vastaavalle tasolle ja korostettiin tarvetta lisätä biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen taloudellisen arvon tunnustamista poliittisessa prosessissa.

Saavutukset: Suojelualueiden Natura 2000 -verkostoa on laajennettu kattamaan noin 17 prosenttia EU:n kokonaismaa-alasta, ja maaperän suojelua koskevalla teemakohtaisella strategialla12 on korostettu maaperän tärkeyttä merkittävänä luonnonvarana ja biologisen monimuotoisuuden suojelussa. Meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskevalla teemakohtaisella strategialla12 luotiin perusta merten biologisen monimuotoisuuden suojelulle, ja jokien ja järvien nitraatti- ja fosforipitoisuudet ovat pienentyneet. Tämän lisäksi tietopohjan luominen on ollut tärkeä edistävä tekijä: esimerkiksi ekosysteemien ja biologisen monimuotoisuuden taloudellisia näkökohtia käsittelevä TEEB-aloite ( The Economics of Ecosystems and Biodiversity )[15] on vauhdittanut käynnissä olevaa prosessia, jossa luonnonvaroille ja ekosysteemipalveluille annetaan rahallinen arvo. EU:n vuonna 2010 julkaisemat biologista monimuotoisuutta koskevat vertailutiedot ovat vertailukohta, ja ajan tasalle saatetut vuoden 2010 eurooppalaisten monimuotoisuuden yksinkertaistetut indikaattorit eli SEBI 2010 -indikaattorit ( Streamlining European 2010 Biodiversity Indicators )[16] ovat keskeisiä tulevan edistymisen mittaamisessa. Tämän lisäksi äskettäin on hyväksytty uusi kymmenvuotinen strategia biologisen monimuotoisuuden suojelemiseksi3.

Puutteet: Kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman yleistä tavoitetta pysäyttää biologisen monimuotoisuuden väheneminen vuoteen 2010 mennessä ei saavutettu. Useimpien biologiseen monimuotoisuuteen liittyvien indikaattoreiden yleinen suuntaus on ollut negatiivinen, vaikkakin siinä on ollut merkittäviä alueellisia vaihteluita. Negatiivisia esimerkkejä ovat maan viljelykäytöstä poistaminen, liikenneinfrastruktuurin kehityksestä johtuva elinympäristöjen pirstoutuminen, kaupunkirakenteen hajautuminen ja vääränlaiset maatalouskäytännöt. Vaarana on, että merkittävä osa Euroopan makean veden alueista ei saavuta hyvää tilaa vuoteen 2015 mennessä11. Arvioidaan, että 10–15 prosentilla yli 10 000:sta EU:n alkuperäiseen lajistoon kuulumattomista lajeista on kielteinen vaikutus luontoon ja biologiseen monimuotoisuuteen. Yksityiskohtaiset eliömaantieteelliset arvioinnit EU:n luontotyyppidirektiivissä[17] tarkoitetuista lajeista ja eurooppalaisista luontotyypeistä osoittavat, että vain 17 prosentilla luontotyypeistä ja lajeista on ”suotuisa suojelun taso”[18]. Suojeltujen merialueiden verkoston kehittäminen on ollut hidasta, ja suojellut alueet kattavat tähän mennessä noin kuusi prosenttia lajeista ja 10 prosenttia luontotyypeistä. Vaikka neuvosto on korostanut maaperän kestävää käyttöä yhtenä kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman ensisijaisista tavoitteista, se ei ole pystynyt edistämään tätä asiaa erityisesti hyväksymällä ehdotetun maaperän suojelun puitedirektiivin[19]. Tämä on tähän asti rajoittanut kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa asetetun EU:n maanhoitokäytäntöjä koskevan tavoitteen saavuttamisen mahdollisuutta.

Saadut kokemukset: Biologisen monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämistä vuoteen 2010 mennessä koskevassa tavoitteessa olisi edistytty enemmän, jos siihen olisi kiinnitetty tarvittavaa poliittista huomiota ja jos sekä EU että jäsenvaltiot olisivat tehneet tarvittavia taloudellisia sitoumuksia.

Ympäristö ja terveys

Vaikutus: Kuudennella ympäristöä koskevalla toimintaohjelmalla kannustettiin nykyisten sitoumusten ja suunniteltujen toimien hyödylliseen arviointiin, ja siinä keskityttiin aikaisempaa enemmän ympäristötekijöiden ja ihmisten terveyden välisiin yhteyksiin. Se auttoi edistämään muun muassa kaupunkiympäristöä koskevia toimia, joita ei kenties olisi muuten toteutettu tai jotka olisivat ilman ohjelman vaikutusta toteutuneet vasta myöhemmin tai olleet suppeampia, esimerkiksi torjunta-aineiden osalta. Vuoden 2005 ilmansaastumista koskevassa teemakohtaisessa strategiassa12 luotiin kattava ja kokonaisvaltainen metodologinen kehys, joka rakennettiin kestävälle tietopohjalle ja joka muodostaa edelleen pohjan ilmanlaatua koskevalle yhdennetylle politiikalle.

Saavutukset: Vaikka ihmisten terveyden suojeleminen on ollut usein ympäristöpolitiikan, esimerkiksi ilmaa, vettä ja kemikaaleja koskevien politiikanalojen tavoitteena, Euroopan ympäristöterveystoimintasuunnitelmalla (2004–2010)[20] autettiin lisäämään tietoisuutta ja tietoa ympäristön ja terveyden välisistä yhteyksistä. Kemikaalien, torjunta-aineiden ja veden aloilla hyväksyttiin kattavaa lainsäädäntöä, vaikka pitkät täytäntöönpanoajat merkitsevät sitä, että voi kestää tovin ennen kuin lainsäädännöllä on vaikutusta. Rikkidioksidin, typen oksidien ja lyijyn määrät ilmassa ovat vähentyneet viimeisten yhdeksän vuoden aikana. Lisäksi käyttöön on otettu uusia toimia, jotka eivät sisältyneet kuudenteen ympäristöä koskevaan toimintaohjelmaan mutta jotka kuvastavat veden niukkuuden ja metsäpalojen aikaisempaa suuremmasta vaarasta johtuvia muutoksia politiikan painopistealueilla.

Puutteet: Kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman tavoitetta, jonka mukaan yhden sukupolven aikana olisi pyrittävä siihen, että kemikaaleja tuotetaan ja käytetään ainoastaan tavoilla, joilla ei ole merkittävää kielteistä vaikutusta terveyteen ja ympäristöön, tuskin saavutetaan. Kemikaalien pitoisuuksista ympäristössä ja ihmisissä sekä monimutkaisille kemikaaliseoksille altistumisen vaikutuksista on lisäksi edelleen hyvin vähän tietoa. Kaupunkiympäristöä koskevalla teemakohtaisella strategialla12 ei näytä olleen merkittävää vaikutusta kaupunkiympäristön laadun parantamista koskevan kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman tavoitteen kannalta. Hiukkaset ja otsoni ovat edelleen suurimpia huolenaiheita; erityisesti useiden EU:n kaupunkialueiden PM10-pitoisuudet vaikuttavat edelleen merkittävästi hengityselinsairauksista, sydän- ja verisuonisairauksista ja syövästä johtuviin ennenaikaisiin kuolemiin ja vammautumisiin. Arviolta 40 prosenttia EU:n väestöstä asuu kaupunkialueilla, joiden yöllinen melutaso ylittää Maailman terveysjärjestön suositteleman tason. Laadultaan tyydyttävän veden saanti on riittämätöntä ja aiheuttaa terveysriskin useilla kaupunkialueilla.

Lainsäädännössä – muussakin kuin ympäristölainsäädännössä – on lisäksi useita puutteita esimerkiksi sisäilman (kun otetaan huomioon, että eurooppalaiset viettävät arviolta 90 prosenttia ajastaan sisätiloissa) sekä kodinkoneiden ja kaupallisten laitteiden päästöjen osalta. Lisäksi kansallisia päästökattoja on vielä tarkistettava, ja liialliset ilman typpilaskeumat ovat edelleen ongelma koko EU:n alueella.

Saadut kokemukset: Täytäntöönpanon tukemiseen sekä kansallisella että alueellisella tasolla on kiinnitettävä aikaisempaa enemmän huomiota. Ympäristön laadun vaikutusta terveyteen koskevat tutkimustulokset ja tiedot olisi liitettävä entistä tiiviimmin laajempaan kansanterveyden parantamista koskevaan poliittiseen tavoitteeseen. Kaupunkiympäristö on otettava entistä paremmin huomioon politiikan kehittämisessä, sillä lähes 75 prosenttia EU:n väestöstä asuu kaupunkialueilla.

Luonnonvarat ja jätteet

Vaikutus: Kuudennella ympäristöä koskevalla toimintasuunnitelmalla vahvistettiin jätepolitiikan ja luonnonvarapolitiikan välistä yhteyttä ja autettiin vahvistamaan jätehuoltoa sekä siirtymistä kohti kestävään kulutukseen ja tuotantoon perustuvaa politiikkaa. Luonnonvarojen kestävää käyttöä koskeva teemakohtainen strategia12 innosti lisätutkimukseen ja johti uusien foorumien perustamiseen[21], ja sen avulla luotiin lähtökohta nykyiselle luonnonvarojen tehokkuutta koskevalle toiminnalle. Jätteiden syntymisen ehkäisemistä ja kierrätystä koskeva teemakohtainen strategia12 tarjosi yhteisen strategisen kehyksen EU:n jätelainsäädännölle.

Saavutukset: Luonnonvarojen käyttö ei enää kasva samaan tahtiin talouskasvun kanssa. Kestävän kulutuksen ja tuotannon ja kestävän teollisuuspolitiikan toimintaohjelmassa9 otettiin käyttöön yhtenäinen joukko toimia, joilla Euroopassa valmistetut tuotteet saataisiin vihreämmiksi ja joihin sisältyy muun muassa sellaisen useiden sidosryhmien yhteisen foorumin – vähittäismarkkinoita käsittelevä foorumi – perustaminen, jonka tarkoituksena on edistää kestävämpää kulutusta. Äskettäin hyväksyttyjen toimien, kuten ekologista suunnittelua koskeva direktiivi[22], tarkistettu ympäristömerkkiasetus ja ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja koskeva aloite, tarkoituksena on vaikuttaa myönteisesti luonnonvarojen käyttöön tulevaisuudessa.

Jätelainsäädäntöä on niin ikään nykyaikaistettu ja yksinkertaistettu merkittävästi, jotta sillä saavutettaisiin paremmin kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa asetetut yleistavoitteet. Jätelainsäädäntöä on muutettu entistä kattavammaksi sisällyttämällä siihen elinkaarianalyysi, ottamalla käyttöön uudelleenkäyttöä, kierrätystä ja talteenottoa koskevat tavoitteet sekä vähentämällä tiettyjen jätteiden vaarallisuutta. Mahdollisesti haitallisten aineiden määrää EU:n markkinoille saatetuissa sähkölaitteissa on jo vähennetty merkittävästi vaarallisten aineiden käytön rajoittamista koskevan direktiivin[23] myötä.

Puutteet: Absoluuttisesti mitattuna luonnonvarojen käyttö kasvaa edelleen, mikä ei vastaa ympäristön kantokyvyn huomioon ottamista pitkällä aikavälillä koskevaa tavoitetta. Eri jäsenvaltioiden välillä on edelleen suuria eroja luonnonvarojen tuottavuudessa. Tuontiin turvataan yhä enemmän, ja tuonti kattaakin tällä hetkellä 20 prosenttia kaikista käytetyistä luonnonvaroista, eikä sen vaikutusta tiedetä.

EU:ssa tuotetun jätteen kokonaismäärän vähentämistä koskevan kuudennen ympäristön toimintaohjelman tavoitteen vastaisesti näyttää siltä, että jätteen tuotanto on parhaassa tapauksessa tasoittunut ja saattaa kasvaa. Vaikka jätepuitedirektiivissä korostetaan aikaisempaa enemmän jätteen syntymisen ehkäisyä, riittävän vankan tietopohjan puuttuminen ja erilaiset kansalliset olosuhteet eivät sallineet konkreettisempia toimenpiteitä tai tavoitteita.

Saadut kokemukset: Elintarvikkeet ja juomat, henkilöliikenne ja asuminen vastaavat arviolta 70–80:tä prosenttia kulutukseen kohdistuvasta EU:n ympäristövaikutuksesta[24]. Lisäksi on arvioitu, että yli 80 prosenttia kaikista tuotteen ympäristövaikutuksista määräytyy tuotteen suunnitteluvaiheessa11. Näihin aloihin ja ekologiseen suunniteluun on keskityttävä entistä enemmän ihmisten toimista ja käyttäytymisestä aiheutuvien ympäristövaikutusten estämiseksi. Jätelainsäädännön täytäntöönpano on jatkuva haaste, erityisesti koska jätteiden kauppa lisääntyy.

Ilmastonmuutos

Vaikutus: Vaikka kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma tarjosi apua ilmastonmuutoksen alalla pääasiassa asettamalla ensisijaisia tavoitteita ja hankkimalla laajempaa yhteisön tukea, muut ulkoiset tekijät olivat voimakkaampia. Näitä ovat esimerkiksi kansainvälinen kehitys, yleinen tietoisuus, ilmastonmuutoksen taloudellisia vaikutuksia ja laiminlyönnin kustannuksia käsittelevä Sternin raportti, hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) neljäs arviointiraportti, jolla tarjottiin vankka tieteellinen perusta ilmastotoimille, riippuvuutta fossiilisista polttoaineista koskevat geopoliittiset huolenaineet, energian hinnat ja energiavarmuus sekä lisääntyvät todisteet ilmastonmuutoksen vaikutuksista kaikkialla maailmassa ja niihin liittyvät kustannukset, jotka johtuvat eri puolilla maailmaa entistä useammin esiintyvistä äärimmäisistä sääilmiöistä.

Saavutukset: Vaikka kansainvälisen yhteisön toimiin liittyviä tavoitteita ei saavutettu, EU:ssa asetettuja tavoitteita ja niissä edistymistä koskevat kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman tavoitteet ylitettiin. Vuoden 2007 ilmasto- ja energiapaketissa asetettiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä, uusiutuvan energian osuutta ja energiatehokkuutta koskevat vuoden 2020 tavoitteet. Vuoden 2005 EU:n päästökauppajärjestelmässä[25] määritettiin hinta hiilelle, ja nitraatti- ja kaatopaikkadirektiiveillä[26] onnistuttiin vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä. Mukauttamisesta tuli uusi poliittisen päätöksenteon ala. Hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia koskeva direktiivi[27] hyväksyttiin, vaikkei se sisältynyt kuudenteen ympäristöä koskevaan toimintaohjelmaan. Yleisesti ottaen sitovat määrälliset tavoitteet, kuten Kioton pöytäkirjan tavoite vähentää päästöjä kahdeksan prosenttia vuoteen 2012 mennessä, ylitetään.

Puutteet: Määrälliset tavoitteet, kuten uusiutuvan energian 12 prosentin osuus kokonaisenergian käytöstä vuoteen 2010 mennessä[28], olivat luonteeltaan kunnianhimoisempia ja hankalampia saavuttaa. Tämän lisäksi kasvihuonekaasupäästöjen lisääntyminen liikenteessä liittyy edelleenkin läheisesti talouskasvuun11. Fluorihiilivetypäästöt kasvoivat niin ikään vuosina 1990–200811, mutta niitä ei edelleenkään säännellä kansainvälisesti.

Saadut kokemukset: Kuudennella ympäristöä koskevalla toimintaohjelmalla edistettiin yleisön kiinnostusta asiaa kohtaan. Tärkeämmäksi osoittautui kuitenkin mahdollisuus määritellä selvästi toiminnan kustannukset ja hyödyt sekä poliittinen sitoutuminen tärkeimpiin poliittisiin tavoitteisiin EU:n valtionpäämiesten tasolla.

Kansainväliset kysymykset

Vaikutus: Kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa toistettiin EU:n sitoumukset (a) saattaa ympäristöä koskevat näkökohdat osaksi kaikkia EU:n ulkosuhteita ja (b) EU:n kestävän kehityksen strategian ulkoiseen ulottuvuuteen.

Saavutukset: Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen ja biologisen monimuotoisuuden tavoitteita koskevan vuonna 2010 tehdyn Nagoyan sopimuksen mukaiset EU:n kansainväliset sitoumukset ovat viime aikoina auttaneet edistämään biologista monimuotoisuutta koskevaa toimintaa kansainvälisellä tasolla. Myös jotkin muut monenväliset ympäristösopimukset, kuten vaarallisten kemikaalien vientiä koskeva Rotterdamin yleissopimus[29] ja pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskeva Tukholman yleissopimus[30], ovat olleet huomattavan menestyksellisiä. EU on edistänyt aktiivisesti myös ilmastonmuutoksen ja biologisen monimuotoisuuden yhteensovittamista kansainvälisellä tasolla. Vapaakauppasopimuksiin on sisällytetty kestävää kehitystä koskevia määräyksiä, ja ympäristöhyödykkeiden ja -palveluiden kaupan esteiden poistamista on jatkettu. Tämän lisäksi EU:n ympäristölainsäädännöllä on ollut vahva maailmanlaajuinen vaikutus, sillä Euroopan unioniin vientiä harjoittavien maiden on täytynyt mukautua EU:n tuotestandardeihin.

Puutteet: Vaikka EU on pyrkinyt vahvistamaan monenvälistä yhteistyötä ja osoittamaan sitoutumisensa kansainvälisiin yleissopimuksiin ja sopimuksiin, kansainvälistä ympäristöhallintoa onnistuttiin parantamaan vain hieman. Vaikka EU:n kauppasuhdepolitiikassa korostettiin ympäristönäkökohtia, ne olisi voitu yhdistää aikaisempaa paremmin kauppasopimusten ydinkysymyksiin, kuten markkinoille pääsyyn. Ympäristönäkökulman sisällyttäminen kehitysapuun riippui liian paljon siitä, miten tärkeänä tuensaajamaat sitä pitivät.

Saadut kokemukset: Entistä maailmanlaajuisemmat ympäristöhaasteet vaativat yhtenäisempää ja keskitetympää toimintaa EU:ssa, jotta EU voi toimia aikaisempaa tehokkaammin roolissaan kansainvälisen politiikan muotoilijana ja paremman maailmanlaajuisen ympäristöhallinnon edistäjänä. Maailmanlaajuisten ja alueellisten ympäristöongelmien ratkaisemiseen tähtäävän EU:n tulevan toiminnan lähtökohtana pitäisi olla yhteisesti sovittu visio, jossa asetetaan tärkeimmät tavoitteet. Tällä tavoin edistettäisiin rajoitettujen taloudellisten resurssien optimaalista käyttöä. EU:n kasvavaa ulkoista jalanjälkeä[31] on tarkasteltava yhdessä kehitysapupolitiikan ympäristönäkökulman tehokkuuden kanssa. Tietoisuutta ympäristönäkökohtien taloudellisista kustannuksista ja hyödyistä sekä toimimatta jättämisen kustannuksista voitaisiin lisätä, ja sitä olisikin lisättävä. EU:n olisi lisäksi edistettävä maailmanlaajuista vihreää taloutta yhdistämällä ympäristöä, yhteiskuntaa ja taloutta koskevat näkökohdat esimerkiksi köyhyyden torjunnassa.

STRATEGISTEN LÄHESTYMISTAPOJEN JA VÄLINEIDEN TEHOKKUUS

Edellä esitettyjen ensisijaisten toiminta-alueiden lisäksi kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa viitataan useisiin poliittisessa päätöksenteossa sovellettaviin lähestymistapoihin ja välineisiin, joita ovat muun muassa yhdenmukaisuus ja yhdentäminen sekä rahoitus ja täytäntöönpano ja sen valvonta. Näitä arvioidaan seuraavaksi.

Vaikutus: Kuudennella ympäristöä koskevalla toimintaohjelmalla täydennettiin Lissabonin strategiaa[32] ja kestävän kehityksen strategiaa[33], ja siinä keskityttiin erityisesti ympäristönäkökohtien sisällyttämiseen kaikkiin politiikan aloihin varsinkin teemakohtaisten strategioiden avulla. Siinä korostettiin tarvetta valtavirtaistaa ympäristömenot ja Natura 2000 -verkoston rahoittaminen. Unionin vuosia 2007–2013 koskevasta monivuotisesta talousarviosta[34], joka kattaa kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman toisen puoliskon, 16 prosenttia on osoitettu nimellisesti ympäristötavoitteiden tukemiseen, erityinen LIFE-ohjelma[35] mukaan luettuna.

Kuudennella ympäristöä koskevalla toimintaohjelmalla rohkaistiin ja edistettiin voimakkaasti poliittisen päätöksenteon parantamisen periaatteiden ja välineiden käyttöä, erityisesti integroituja vaikutustenarviointeja ja markkinapohjaisten ohjauskeinojen laajempaa käyttöä. Lisäksi siinä korostettiin poliittisen päätöksenteon vankan tieteellisen perustan merkittävyyttä.

Saavutukset: Kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman tavoitteena oli EU:n ympäristöpolitiikan yhtenäisyys, ja siinä käsiteltiin tavoitteita, välineitä, täytäntöönpanoa ja tuloksia, vaikka viimeksi mainittujen mittaaminen onkin vaikeaa. Teemakohtaisilla strategioilla edistettiin merkittävästi ohjelman ensisijaisten toiminta-alueiden yhtenäisyyttä joko korjaamalla merkittäviä puutteita, kuten meriympäristön ja kaupunkiympäristön sekä maaperän ja luonnonvarojen tapauksissa, tai tarkastelemalla pienempiä ja tarkemmin määriteltyjä puutteita käytössä olevissa menetelmissä, esimerkiksi ilman, torjunta-aineiden, jätteen syntymisen ehkäisyn ja kierrättämisen tapauksissa.

Yhdentämisen osalta kuudennella ympäristöä koskevalla toimintaohjelmalla autettiin ohjaamaan käynnissä oleva ympäristönäkökohtien sisällyttämisprosessi osaksi yhteisen maatalouspolitiikan, yhteisen kalastuspolitiikan ja koheesiopolitiikan uudistuksia. Toimintaohjelmalla jatkettiin niin ikään metsään liittyviä toimia, jotka huipentuivat vuoden 2010 vihreään kirjaan metsien suojelusta ja metsätiedosta.

Ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon edistämiseksi komissio käytti toimia, jotka vaihtelivat rikkomusten ehkäisemistä korostavista strategisiin täytäntöönpanotoimenpiteisiin, kuten merkittäviin tai laajoihin rikkomuksiin keskittyviin toimiin. Ympäristövastuudirektiivillä kannustetaan tarjoamaan rahavakuutta ympäristövahingon korjaamiseksi.

Koheesiopolitiikan rahastoista[36] tarjottiin tuntuvampaa rahoitusta useille ympäristöinvestoinneille, kuten uusiutuvalle energialle, biologiselle monimuotoisuudelle ja luonnonsuojelulle tai jäte- ja vesi-infrastruktuurille, ja maatalousrahastoista paremmalle ympäristötehokkuudelle. Myös kuudennessa ja seitsemännessä TTK-puiteohjelmassa[37] käsiteltiin kestävää kehitystä ja ympäristöä aiempaa enemmän. LIFE-ohjelmalla on rajoitetusta koostaan huolimatta ollut näkyvä vaikutus kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman täytäntöönpanon tukemisessa, ja se on mahdollistanut ympäristöpolitiikan tukemiseen kohdistetut toimet. Ympäristölainsäädännön noudattamista tukevalla ohjelmalla (ECAP) tarjotaan erityisapua pienille ja keskisuurille yrityksille. Kansainvälisellä tasolla komissio myönsi varoja kauden 2007–2013 kehitysapuvälineestä[38] ja maantieteellistä yhteistyötä koskevista ohjelmista. Edistystä, joskin vähäistä, tapahtui myös ympäristölle haitallisten tukien poistamisessa tarkistettaessa yhteistä kalastuspolitiikkaa sekä liikennealalla ja äskettäin hiilialalla.

Tietopohjan vahvistamiseksi on ajan mittaan kehitetty erilaisia indikaattoreita. Euroopan ympäristökeskuksen laatimat viisivuotiset Euroopan ympäristön tilaa ja näkymiä koskevat raportit ovat olleet tärkeä arviointiväline, ja myös komission vuosittaiset ympäristöpoliittiset katsaukset[39] tarjoavat säännöllisesti tietoa. Tämän lisäksi Euroopan yhteisön paikkatietoinfrastruktuurin[40] täytäntöönpano ja yhteisen ympäristötietojärjestelmän kehittäminen parantavat ympäristötietojärjestelmiä tulevina vuosina.

Puutteet: Vaikka asiasta mainittiin jo viidennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman lopussa ja vaikka jonkinlaista edistymistä on tapahtunut, työtä on jatkettava EU:n politiikan eri osien yhtenäisyyden parantamiseksi. Meriympäristön liiallinen hyväksikäyttö erityisesti kalataloudessa on edelleen yksi ongelmista. Liikenteen aiheuttama ympäristökuorma on edelleen merkittävä, ja kestämättömästä kulutuksesta ja tuotannosta johtuvat ympäristöpaineet jatkavat kasvamistaan.

Jäsenvaltiot voisivat parantaa täytäntöönpanoa merkittävästi. Kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa esitettiin ennusteita tulevista aloitteista, jotta jäsenvaltiot ja lainsäädännön täytäntöönpanoon osallistuvat tahot voisivat valmistautua niihin paremmin. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut: ympäristörikkomuksia koskevat menettelyt muodostavat edelleen viidesosan kaikista EU:n lainsäädännön täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättämistä, noudattamatta jättämistä tai virheellistä soveltamista koskevista avoimista tapauksista. Täytäntöönpano on ollut erityisen ongelmallista luonnonsuojelun sekä jäte- ja vesihuollon aloilla, jotka muodostivat noin kaksi kolmasosaa EU:n ympäristörikkomustapauksista vuonna 2010.

Yhteispäätösmenettelyssä käytiin rahoituskehyskeskustelun jälkeen poliittista keskustelua kuudennesta ympäristöä koskevasta toimintaohjelmasta. Keskustelussa oli jo määritetty yleisen talousarvion suuret linjat ohjelman ensimmäiselle puoliskolle vuoteen 2006 asti, mikä ei ollut ihanteellista. Kehitysapua ja maantieteellistä yhteistyötä koskevien ohjelmavarojen tehokas muuntaminen ympäristöohjelmiksi tai -hankkeiksi tuensaajamaissa on vielä arvioimatta.

Viimeaikaisesta myönteisestä kehityksestä huolimatta ympäristötiedot ja erityisesti viralliset tiedot ja tilastot ovat edelleen puutteellisia, eivätkä ne ole aina saatavilla ajoissa. Ympäristölle haitallisten tukien vaiheittaista käytöstä poistamista koskevat menettelyt eivät edenneet niin pitkälle kuin alun perin toivottiin, ja verotuksen mukauttamisen mahdollisuutta kestävyyden edistämiseksi ei ole hyödynnetty. Vaikka markkinaperusteisia välineitä on hyödynnetty joillakin aloilla, erityisesti kasvihuonekaasupäästöjen kauppajärjestelmän avulla, niiden kaikkia mahdollisuuksia ei ole vielä käytetty.

Saadut kokemukset: Ympäristöhaasteiden vaihtelevuus edellyttää entistä parempaa yhtenäisyyttä alkaen politiikan laatimisesta sen toteuttamiseen – myös jäsenvaltioissa – sekä ensisijaisten toiminta-alueiden, kuten ilmastonmuutos ja ilmaa koskeva politiikka, että muiden ympäristön kannalta tärkeiden alojen välillä. Politiikan kehittämiseen sisältyvät kompromissit, esimerkiksi bioenergian tuotannon vaikutukset tai uusiutuvan vesivoiman kielteiset vaikutukset useisiin vesistöihin, olisi voitu tehdä nykyistä näkyvimmiksi.

Ympäristölainsäädännön puutteellinen täytäntöönpano heikentää tavoitteiden saavuttamista ja ympäristöpolitiikan uskottavuutta, eikä se auta varmistamaan muiden alojen sitoutumista parempaan toimintaan. Komission kokemukset osoittavat heikkouksia EU:n laajuisessa ympäristöhallintarakenteessa ja puutteita tietoa koskevissa ympäristölainsäädännön ja muun EU:n lainsäädännön säännöksissä valvonnan ja tarkastusten osalta.

Ohjelmista, joiden tärkeimpänä tavoitteena ei ole ympäristönsuojelu, saatavan rahoituksen tehokkuuden maksimoiminen vaatii jatkuvaa valvontaa. Kun huomioidaan julkisiin talousarvioihin kohdistuva paine, yksityisen sektorin pääoman käyttöönoton mahdollisuutta on käsiteltävä riittävästi ja riittävän aikaisin EU:n ympäristöpolitiikkaa kehitettäessä. Lisäksi on asetettava etusijalle menettelytavat, jotka tuovat selvästi lisäarvoa vihreän talouden luomiseen ja jotka voidaan ottaa käyttöön lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä, esimerkiksi ympäristöä säästävät julkiset hankinnat. Lisäksi on tarpeen jatkaa toimia ympäristölle haitallisten tukien uudistamiseksi.

On tarpeen luoda laajempi ympäristöä koskeva tietopohja ja pyrkiä ymmärtämään paremmin lainsäädännön parannuksia ja täytäntöönpanoa edistäviä tekijöitä ja esteitä.

Euroopan ekoinnovoinnin tukemista koskevia toimia on vahvistettava, jotta lupaavien tutkimustulosten käyttöönottoa koskevat esteet voidaan voittaa.

TULEVAISUUDEN HAASTEET

Ympäristöpolitiikan ja -lainsäädännön peruspilarit ovat nyt maaperää lukuun ottamatta paikoillaan, vaikka niiden kaikkia mahdollisuuksia parannusten aikaansaamiseksi ei olekaan vielä konkretisoitu täytäntöönpanon puutteiden vuoksi.

Kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman voimassaolon aikana maailman talousjärjestys on muuttunut. Maailman väestön kasvaessa esiin tulee uusia taloudellisia toimijoita, ja luonnonvarojen kasvava kysyntä asettaa paineita ympäristölle. EU on tänä aikana laajentunut ja on siksi enenevässä määrin riippuvainen luonnonvarojen tuonnista[41].

Perinteisellä ympäristöpolitiikalla on edelleen hyvin tärkeä rooli ympäristönsuojelussa. Muuttuvat olosuhteet ja yhä enemmän toisiinsa sidoksissa olevat ympäristöhaasteet merkitsevät kuitenkin sitä, että tarvitaan joustavuutta ja mukautumiskykyä.

Tulevaisuuden ympäristöpolitiikan tärkeimpänä haasteena on siirtyä pilaantumisen korjaamisesta ehkäisyyn ja auttaa ympäristön sisällyttämisessä osaksi kaikkia asiaankuuluvia politiikanaloja. Pitemmän aikavälin visiolla tarjottaisiin tässä yhteydessä varmuutta politiikan suuntaukselle kyseenalaistamatta tarvetta tarkastella myös aika ajoin muuttuvia olosuhteita.

Eurooppa 2020 -strategiassa siirtyminen vihreään, resurssitehokkaaseen, kilpailukykyiseen ja vähähiiliseen talouteen esitetään mahdollisena uutena kestävän talouskasvun esimerkkinä. Vastaavanlaisten hyötyjen saavuttaminen luonnonvarojen tuottavuudessa tulevina vuosikymmeninä, samoin kuin työvoiman tuottavuudessa menneinä vuosikymmeninä, vähentää EU:n riippuvuutta raaka-aineista ja luonnonvaroista. Maan kestävämpi käyttö vähentää ekosysteemeihin ja niiden tuottamiin palveluihin kohdistuvaa painetta. Vastaavasti tekninen kehitys ja innovointi sekä erityisesti ekologinen suunnittelu auttavat vastaamaan näihin haasteisiin ja johtavat aikaisempaa kestävämpään kehitykseen.

Kansainvälisesti EU:n pitäisi myös käyttää hyväksi mahdollisuuksiaan noin 500 miljoonan ihmisen markkinoina, joilla on tiukat ympäristönormit ja niihin liittyvät taidot ja tuotteet. Se voi näin ollen edistää kestävää vihreää kasvua rajojensa ulkopuolella, EU:n tuensaajat mukaan luettuina, ja pyrkiä edelleen kohti parempaa maailmanlaajuista ympäristöhallintoa. Tämä edellyttää todennäköisesti perusteltuihin tiedepohjaisiin poliittisiin päätöksiin perustuvan kansainvälisen ympäristöhallinnon mallien muuttamista. Tärkeässä asemassa ovat ympäristönäkökohtien ja vähähiilisyyttä koskevien näkökohtien integrointi liiketoimintamalleihin muilla aloilla ja yhtenäisyyden varmistaminen alkaen politiikan laadinnasta sen täytäntöönpanoon asti. Voimassa olevan lainsäädännön asianmukaisen täytäntöönpanon esteitä, erityisesti jäsenvaltioissa kaikilla tasoilla tarkasteltavia hallintokysymyksiä, on käsiteltävä ympäristön suojelemiseksi ja kansanterveyteen kohdistuvien kielteisten vaikutusten rajoittamiseksi.

Ympäristöpaineet ovat aikaisempaa maailmanlaajuisempia ja systeemisempiä. Monimutkaisten kytkösten vuoksi vaaditaan laajempaa tietopohjaa vaikutinten ja esteiden ymmärtämiseksi, toiminnan ja toimimatta jättämisen kustannusten perustelemiseksi ja sellaisten luotettavien indikaattoreiden kehittämiseksi, joilla mitataan edistymistä kohti EU:n kestävää tulevaisuutta.

Kuluttajien käyttäytymisen muuttamisen mahdollisuutta sekä yksilöinä että ryhminä ja erityisesti kaupunkiyhteisöissä ympäristön paineiden vähentämiseksi on myös tutkittava kokonaisvaltaisesti[42]. Markkinapohjaisten ohjauskeinojen käyttöä kestävämpien kulutustapojen käyttöönottamisessa on laajennettava. Lisäksi on jatkettava pyrkimyksiä poistaa ympäristölle haitalliset tuet.

Tulevaisuudessa ympäristövaikutukset määräytyvät yhä enemmän julkisen ja yksityisen sektorin rahoituksen yhdistelmän mukaan, kun otetaan huomioon julkisiin talousarvioihin kohdistuvat paineet. Asettamalla ympäristötavoitteet ja vastaavasti päättämällä laajuudesta, jolla ne voidaan rahoittaa julkisesti ja yksityisesti, tarjotaan suurempi varmuus siitä, että ne myös saavutetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ympäristöpolitiikan suunnittelu on sovitettava paremmin yhteen monivuotisten rahoituskehysten kanssa, sillä niissä asetetaan julkiset rahoituspuitteet EU:n tasolla ja määritetään tarpeet yhteisrahoitukselle muiden sellaisten politiikan alojen kanssa, joiden toimet vaikuttavat yhä enemmän ympäristöä koskeviin tuloksiin.

PÄÄTELMÄT

Tämän arvioinnin tulokset osoittavat, että kaiken kaikkiaan kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma auttoi tarjoamaan ympäristöpolitiikalle kokonaispuitteet vuosikymmeneksi, jonka aikana ympäristölainsäädäntö konsolidoitiin ja sitä täydennettiin niin, että se kattaa nyt lähes kaikki ympäristöalat maaperää lukuun ottamatta. Toimintaohjelman hyväksyminen yhteispäätösmenettelyllä sai sidosryhmät pitämään sitä perustellumpana ja auttoi vahvistamaan niiden sitoutuneisuutta myöhempiin poliittisiin ehdotuksiin. Arviointi on kuitenkin osoittanut myös puutteita ja rajoituksia: osallistuminen ympäristöä koskevaan toimintaohjelmaan ei takaa, että jäsenvaltiot ovat todella sitoutuneita ohjelman tavoitteisiin.

Vaikka kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma on käynnissä viimeistä vuotta, komissio jatkaa kunnianhimoisen ympäristöpolitiikan harjoittamista. Tämä politiikka on nyt olennainen osa Eurooppa 2020 -strategiaa – älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua. Ilmastoa, liikennettä ja biologista monimuotoisuutta koskevat poliittiset suuntaviivat on hyväksytty. Muita on tarkoitus hyväksyä myöhemmin tänä vuonna luonnonvarojen tehokkuuden osalta, ja vettä, ilmansaasteita, jätelainsäädäntöä sekä kestävää kulutusta ja tuotantoa koskevia aloitteita odotetaan seuraavan vuoden tai kahden aikana. Tältä pohjalta komissio harkitsee, kuinka uudella ympäristöä koskevalla toimintaohjelmalla tarjottaisiin parhaiten lisäarvoa nopeasti muuttuvalle ympäristöpolitiikalle.

[1] EYVL L 242, 10.9.2002, s. 1.

[2] KOM(2010) 2020, 3.3.2010.

[3] KOM(2011) 244, 3.5.2011.

[4] KOM(2011) 363, 20.6.2011.

[5] KOM(2011) 112, 8.3.2011.

[6] KOM(2011) 144, 28.3.2011.

[7] KOM(2010) 639.

[8] KOM(2011) 109, 8.3.2011.

[9] KOM(2008) 397, 16.7.2008.

[10] http://ec.europa.eu/environment/newprg/final.htm

[11] http://www.eea.europa.eu/soer/

[12] KOM(2005) 446 (ilman pilaantuminen), KOM(2006) 372 (torjunta-aineiden kestävä käyttö), KOM(2005) 666 (jätteiden syntymisen ehkäiseminen ja kierrätys), KOM(2005) 670 (luonnonvarojen kestävä käyttö), KOM(2006) 231 (maaperän suojelu), KOM(2005) 504 (meriympäristön suojelu ja säilyttäminen) ja KOM(2005) 718 (kaupunkiympäristö).

[13] KOM(2004) 487.

[14] KOM(97) 2000.

[15] http://www.teebweb.org/

[16] http://biodiversity.europa.eu/topics/sebi-indicators

[17] Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, EYVL L 206, 22.7.1992.

[18] http://www.eea.europa.eu/publications/eu-2010-biodiversity-baseline/

[19] KOM(2006) 232.

[20] KOM(2004) 416.

[21] Luonnonvaroja koskeva Eurostatin ympäristötietokeskus ja Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristöohjelman alainen, luonnonvarojen kestävää hallintaa edistävä kansainvälinen paneeli (UNEP International Resource Panel).

[22] Direktiivi 2009/125/EY, EUVL L 285, 31.10.2009, s. 10.

[23] Direktiivi 2002/95/EY, EUVL L 37, 13.2.2003, s. 19.

[24] http://ec.europa.eu/environment/ipp/pdf/eipro_report.pdf

[25] Direktiivi 2004/101/EY, jolla muutettiin direktiiviä 2003/87/EY, EUVL L 338, 13.11.2004, s. 18–23.

[26] Neuvoston direktiivi 91/676/EY, EYVL L 375, 31.12.1991, ja neuvoston direktiivi 1999/31/ETY, EYVL L 182, 16.7.1999.

[27] Direktiivi 2009/31/EY, EUVL L 140, 5.6.2009, s. 114.

[28] Direktiivi 2001/77/EY, EYVL L 283, 27.10.2001.

[29] Neuvoston päätös kansainvälisen kaupan kohteina olevia tiettyjä vaarallisia kemikaaleja ja torjunta-aineita koskevan ilmoitetun ennakkosuostumuksen menettelystä tehdyn Rotterdamin yleissopimuksen hyväksymisestä, EUVL L 63, 6.3.2003.

[30] Neuvoston päätös pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan yleissopimuksen hyväksymisestä, 14.10.2004.

[31] Ihmisten kuormituksen ja maapallon ekologisen uusiutumiskapasiteetin vertailuluku, esimerkiksi vesijalanjäljellä mitataan kulutettujen hyödykkeiden ja palvelujen tuottamiseen käytettävää kokonaisvesimäärää.

[32] KOM(2005) 24.

[33] KOM(2005) 97.

[34] KOM(2004) 487.

[35] EUVL L 149, 9.6.2007.

[36] Ohjelmajaksolla 2007–2013 noin kolmasosa (105 miljardia euroa) koheesiopolitiikan kokonaisvaroista sijoitetaan välittömästi tai välillisesti ympäristöön.

[37] Päätökset 1513/2002/EY ja 1982/2006/EY.

[38] Euroopan komissio (2007), ympäristöä ja luonnonvarojen kestävää hallintaa koskeva teemakohtainen strategia.

[39] KOM(2009) 304.

[40] EUVL L 108, 25.4.2007.

[41] (Euroopan ympäristön tilaa ja näkymiä koskevan Euroopan ympäristökeskuksen vuoden 2010 raportin mukaan määrä on kasvanut vuodesta 1999 vuoteen 2008 yli 30 prosenttia).

[42] http://ec.europa.eu/consumers/behavioural_economics