SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä 3 1.1. Tutkimus ja kehitys ja innovointi 3 1.2. Ympäristönsuojelu 4 1.3. Aluekehitys 5 1.4. Pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset) 5 1.5. Laajakaista-ala 6 1.6. Työllisyys ja koulutus 7 2. Johdanto 8 3. Valtiontuki tutkimukselle, kehittämiselle ja innovoinnille 11 3.1. Poliittinen tausta 11 3.2. T&K&I:tä koskevat valtiontukisäännöt 13 3.3. T&K&I:tä koskevat valtiontukipäätökset ja tapaustutkimukset 15 3.4. T&K&I-menot 17 3.5. Valtiontuki ja innovointitulos 20 3.6. T&K&I-tukea koskevat päätelmät 22 4. Valtiontuki ympäristönsuojeluun 22 4.1. Poliittinen tausta 22 4.2. Ympäristönsuojelua koskevat valtiontukisäännöt 24 4.3. Ympäristösuojelua koskevat valtiontukipäätökset ja tapaustutkimukset 25 4.4. Ympäristönsuojelua koskevat valtiontukimenot 28 4.5. Ympäristönsuojelu- ja energiansäästötukea koskevat päätelmät 30 5. Valtiontuki aluekehitykselle 30 5.1. Poliittinen tausta 30 5.2. Aluekehitykseen myönnettävää valtiontukea koskevat säännöt 32 5.3. Aluetuesta tehdyt valtiontukipäätökset ja tapaustutkimukset 34 5.4. Valtiontukimenot aluetuen alalla 38 5.5. Aluetukea koskevat päätelmät 39 6. Valtiontuki pk-yrityksille 40 6.1. Poliittinen tausta 40 6.2. Pk-yrityksiä koskevat valtiontukisäännöt 41 6.3. Pk-yrityksiä koskevat valtiontukipäätökset ja tapaustutkimukset 43 6.4. Valtiontukimenot pk-yritysten alalla 45 6.5. Pk-yrityksille myönnettävää valtiontukea koskevat päätelmät 47 7. Valtiontuki laajakaista-alalle 48 7.1. Poliittinen tausta 48 7.2. Laajakaistaa koskevat valtiontukisäännöt 49 7.3. Laajakaista-alan valtiontukipäätökset ja tapaustutkimukset 50 7.4. Valtiontukimenot laajakaista-alalla 52 7.5. Laajakaista-alan valtiontukea koskevat päätelmät 55 8. Valtiontuki työllisyydelle ja koulutukselle 55 8.1. Poliittinen tausta 55 8.2. Työllisyys- ja koulutustukeen sovellettavat valtiontukisäännöt 58 8.3. Työllisyys- ja koulutustukea koskevat valtiontukipäätökset ja tapaustutkimukset 59 8.4. Valtiontukimenot koulutuksen ja työllisyyden alalla 61 8.5. Työllisyys- ja koulutustukea koskevat päätelmät 63 9. Päätelmät 64 TIIVISTELMÄ Tässä valtiontukien tulostaulun kevään painoksessa esitetään yleiskatsaus valtiontuesta aloilla, joilla on erityistä merkitystä Eurooppa 2020 -strategian[1] kannalta. Näitä aloja ovat tutkimus ja kehitys ja innovointi (T&K&I), ympäristösuojelu, aluekehitys, laajakaista, pk-yritykset sekä työllisyys ja koulutus. Tulostaulussa esitetään kunkin alan osalta poliittinen tausta, kuvataan valtiontuen myöntämisen oikeudellisia puitteita, annetaan tietoja kaudella 2004–2010 päätöksen kohteena olleiden toimenpiteiden määrästä ja tyypistä sekä todellisista kustannuksista (vuoteen 2009 asti). Tämä on ensimmäinen tulostaulu, jossa käsitellään Eurooppa 2020 -strategiaan liittyvää valtiontukea. Se muodostaa perustan tulevina vuosina tehtäville lisäanalyyseille, joita voidaan mahdollisuuksien mukaan täydentää tukitoimien vaikuttavuutta käsittelevällä laadullisella analyysilla. Tutkimus ja kehitys ja innovointi Tutkimus, kehitys ja innovointi (T&K&I) on keskeisessä asemassa EU:n talouden kilpailukyvyn vahvistamisessa ja kestävän kasvun varmistamisessa. Siksi T&K&I on otettu Eurooppa 2020 -strategian keskeiseksi osaksi. T&K&I:lle annettavan valtiontuen pääasiallisena tarkoituksena on tarjota rahoitusta, kun markkinoilla ei saada aikaan parhainta mahdollista tulosta toimintahäiriöiden (esimerkiksi ulkoisvaikutusten, julkishyödykkeiden, epätäydellisen tai epäsymmetrisen informaation ja koordinoinnin tai verkoston toimintahäiriöiden) takia. Valtiontuella voidaan edistää T&K&I:tä vain, jos sillä puututaan tarkasti määritettyihin markkinahäiriöihin, joiden takia markkinoilla ei saavuteta parhaita mahdollisia T&K&I-tasoja, ja jos se on suunniteltu niin, että kilpailun ja kaupan vääristyminen on mahdollisimman vähäistä ja julkisten menojen tehokkuus on mahdollisimman suuri. On kuitenkin tärkeää muistaa, että valtiontuki on vain yksi täydentävä osa huomattavasti suurempaa välinejoukkoa, jota tarvitaan T&K&I:n edistämiseksi. Sillä ei voida korvata uudistuksia, jotka ovat tarpeen tämän erityisalan rakenteellisten heikkouksien korjaamiseksi. EU:lla on vielä pitkä matka Eurooppa 2020 -strategian tavoitteeseen eli siihen, että T&K&I:hin käytetään kolme prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta (BKT) vuoteen 2020 mennessä. Vuonna 2009 määrä oli 2,01 prosenttia suhteessa BKT:hen (noin 236,5 miljardia euroa), mikä on kaikkien aikojen ennätys. Olemme kuitenkin vielä selvästi kolmen prosentin tavoitteen alapuolella. Myös jäsenvaltioiden välillä on suuria eroja. Noin kolmasosa EU:n kaikista T&K&I-varoista saatiin julkiselta sektorilta (0,65 % suhteessa BKT:hen). Valtiontuki muodosti vain suhteellisen pienen osan tästä kokonaismäärästä (10,6 miljardia euroa eli 0,09 % suhteessa BKT:hen vuonna 2009). Vuosina 2004–2010 komissio teki 426 lopullista päätöstä T&K&I-toimenpiteistä, joista 413 toimenpidettä katsottiin sisämarkkinoille soveltuviksi, 12 toimenpiteen ei katsottu sisältävän valtiontukea ja yhdestä toimenpiteestä tehtiin kielteinen päätös ja tuki perittiin takaisin. Ajanjaksolla T&K&I-puitteiden[2] voimaantulosta (1. tammikuuta 2007) vuoden 2010 loppuun komissio hyväksyi 195 tukiohjelmaa. Samalla kaudella komissio hyväksyi 44 yksittäistä tai tapauskohtaista T&K&I-toimenpidettä, joista 39 hyväksyttiin yksityiskohtaisen arvioinnin jälkeen. Jäsenvaltioiden toimittamien vuosikertomusten perusteella kaksi jäsenvaltiota myönsi yli puolet T&K&I:hin kaudella 2004–2009 osoitetuista yhteensä 46,5 miljardista eurosta: Saksa 29 prosenttia ja Ranska 22 prosenttia. Viisi muuta jäsenvaltiota antoivat kolmasosan kokonaismäärästä. Nämä jäsenvaltiot olivat Italia (11 %), Espanja (9 %), Yhdistynyt kuningaskunta (7 %), Belgia (5 %) ja Alankomaat (4 %). Innovointijohtajiksi katsottavat valtiot eivät välttämättä ole niitä, joissa T&K&I:lle annetaan eniten valtiontukea. Todisteet osoittavat, että alan korkea suorituskyky ei ole suoraan yhteydessä myönnetyn valtiontuen tasoon vaan ennemminkin suotuisiin olosuhteisiin ja yleisiin investointiedellytyksiin. Ympäristönsuojelu Eurooppa 2020 -strategiassa tulevien vuosien yhdeksi painopistealaksi on määritetty kestävä kasvu, jolla edistetään resursseja tehokkaasti käyttävää, vihreää ja kilpailukykyistä taloutta. Strategiassa on asetettu etenkin seuraavat tavoitteet: vähennetään hiilidioksidipäästöjä 20 prosenttia, nostetaan uusiutuvien energianlähteiden osuus EU:n energiankulutuksesta 20 prosenttiin ja parannetaan energiatehokkuutta 20 prosenttia. Ympäristönsuojelun alalla toteutettavalla valtiontuen valvonnalla pyritään varmistamaan, että valtiontukitoimenpiteet johtavat korkeampaan ympäristönsuojelun tasoon. Lisäksi varmistetaan, että tuen myönteiset vaikutukset ovat suuremmat kuin sen kielteiset vaikutukset, kuten kilpailun vääristyminen ja vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Valtiontuki voi olla tarpeen, jotta EU pystyy saavuttamaan ne ympäristötavoitteensa, joita ei voida saavuttaa markkinalähtöisillä kannusteilla tai sääntelyllä. Jäsenvaltioiden antama tuki voidaan jakaa kahteen luokkaan: i) suora tuki ympäristötoimenpiteille ja ii) ympäristöverojen vähennykset tai vapautukset niistä. Kaudella 2004–2010 komissio teki 347 lopullista päätöstä tällaisesta tuesta (ja hyväksyi 320 valtiontukitoimenpidettä). Ryhmäpoikkeusta sovellettiin yhteensä 219 toimenpiteeseen. Suurin osa toimenpiteistä liittyi uusiutuvista energianlähteistä saatavan energian edistämiseen (120 ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvaa toimenpidettä). Kaudella 2004–2009 valtiontukea annettiin EU:ssa ympäristönsuojelun alalla yhteensä 79 miljardia euroa. Saksan osuus oli 51 prosenttia ja Ruotsin 16 prosenttia kokonaismäärästä (verovapautuksina). Vuonna 2009 tällaista valtiontukea annettiin EU:ssa yhteensä 13,2 miljardia euroa. Aluekehitys Taloudellisella, sosiaalisella ja alueellisella yhteenkuuluvuudella on keskeinen asema Eurooppa 2020 -strategiassa. Tällä hetkellä alueellinen valtiontuki on se horisontaalinen tavoite, jonka osuus teollisuudelle ja palveluille annettavan tuen kokonaismäärästä on muita suurempi. Jäsenvaltiot voivat toteuttaa vaikuttavaa aluetukipolitiikkaa ja edistää järkevää, kestävää ja osallistavaa kasvua vain, jos alueellista valtiontukea valvotaan tehokkaasti. Alueellisen valtiontuen valvonnalla pyritään antamaan mahdollisuus siihen, että EU:n heikoimmassa asemassa olevien alueiden kehittämistä voidaan edistää kansallisesti sisämarkkinasääntöjä noudattaen. Erityistä huomiota kiinnitetään syrjäisiin alueisiin, sillä niiden ylimääräiset kustannukset aiheutuvat rakenteellisista puutteista, joiden taustalla voi olla maantieteellinen syrjäisyys tai vaikeudet osallistua sisämarkkinoiden toimintaan. Alueellisen valtiontuen valvonta on erotettava EU:n koheesiopolitiikasta. Alueellisella valtiontuella keskitytään enemmän heikoimmassa asemassa oleviin alueisiin kuin EU:n aluepolitiikalla, jonka poliittiset tavoitteet ja maantieteellinen soveltamisala ovat nykyisin laajempia. Valtiontukisäännöt koskevat vain pientä osaa koheesiopolitiikan rahoituksesta, sillä suurin rakennerahastojen menoista koskee toimintoja, jotka eivät kuulu valtiontuen määritelmän soveltamisalaan, esimerkiksi yleistä infrastruktuuria. Kaudella 2004–2010 komissio teki 570 lopullista päätöstä aluekehitykseen kohdistettavista valtiontukitoimenpiteistä. Samalla kaudella jäsenvaltiot panivat täytäntöön 778 ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvaa toimenpidettä aluekehityksen alalla. Kaudella 2004–2009 aluekehitykseen annettiin valtiontukea yhteensä 67 miljardia euroa. Tästä 13 miljardia euroa myönnettiin vuonna 2009. Lähes puolet (45 %) vuonna 2009 myönnetystä aluetuesta annettiin viidellä Saksan ja Ranskan toteuttamalla toimenpiteellä. Pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset) Eurooppa 2020 -strategiassa korostetaan pk-yritysten merkitystä EU:n taloudelle työpaikkojen luonnin ja kasvun edistäjinä. Pk-yrityksille annettava tuki on tärkeä osa Eurooppa 2020 -strategiaa. Muiden liiketoimintaympäristöön liittyvien heikkouksien lisäksi jäsenvaltioiden on puututtava etenkin tällaisten yritysten erityisiin rahoitusvaikeuksiin. Mikäli pelkät markkinavoimat eivät riitä, valtiontukitoimenpiteet voivat täydentää niitä antamalla julkista rahoitusta. Valtiontuen valvonta on kuitenkin tärkeää, jotta kaikille sisämarkkinoilla toimiville yrityksille annetaan yhtäläiset toimintaedellytykset riippumatta siitä, mihin jäsenvaltioon ne ovat sijoittautuneet. Komission on valvottava tarkkaan, että toimenpiteet on suunnattu oikein, ja varmistettava, että tuki ei vähennä investointeja, sitä ei anneta tehottomien yritysten toiminnan ylläpitämiseen ja sillä ei vääristetä kilpailua. Vuosina 2004–2010 komissio teki 139 lopullista päätöstä yksinomaan pk-yrityksiin kohdistuvista toimenpiteistä. Niistä 108 päätöstä koski riskipääomaa. Yli puolet hyväksytyistä riskipääomatoimenpiteistä toteutettiin kolmessa jäsenvaltiossa: Saksassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Italiassa. Muut pk-yrityksille annettavaa tukea koskevat toimenpiteet liittyivät pääosin Saksaan, Itävaltaan ja Slovakiaan. Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen[3] nojalla kaudella 2004–2010 toteutettiin yhteensä noin 1 500 toimenpidettä. Riskipääomatuen myöntämiseen (mikä on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen voimaantulon jälkeen mahdollista ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvina toimenpiteinä) pyrittiin vain 28 toimenpiteessä. Pk-yrityksille osoitettiin kaudella 2004–2009 yhteensä 33 miljardia euroa valtiontukea (4,6 miljardia euroa vuonna 2009). Riskipääoman osuus oli noin 2,3 miljardia euroa. Pk-yrityksille vuonna 2009 annetusta tuesta yhteensä kolme neljäsosaa myönnettiin neljässä jäsenvaltiossa: Italiassa (24 %), Saksassa (20 %), Ranskassa (18 %) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (14 %). Pk-yrityksille annetun tuen määrästä esitetyt luvut eivät kuitenkaan täysin vastaa näille yrityksille annetun tuen todellista kokonaismäärää, koska huomioon otetaan ainoastaan ne toimenpiteet, joiden ensisijaisena tavoitteena ovat pk-yritykset tai riskipääoma. Näin ollen pk-yrityksille annetun tuen kokonaismäärän vähentymisestä tehtävissä päätelmissä on otettava huomioon tämä seikka. Riskipääoman osalta vaikuttaa siltä, että suurin osa valtiontuesta on annettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Muut jäsenvaltiot ovat hyödyntäneet tätä vaihtoehtoa erittäin vähän. Laajakaista-ala Eurooppa 2020 -strategiassa korostetaan laajakaistan käyttöönoton merkitystä sosiaalisen osallisuuden ja EU:n kilpailukyvyn edistämisessä. Siinä on myös asetettu kunnianhimoisia tavoitteita laajakaistan käyttöönotolle. Tavoitteita on asetettu esimerkiksi digitaalistrategiassa sen varmistamiseksi, että kaikilla EU:n kansalaisilla on käytössään peruslaajakaista vuoteen 2013 mennessä ja että nopeat Internet-yhteydet ovat kaikkien EU:n kansalaisten saatavilla vuoteen 2020 mennessä. Kummankin tavoitteen arvioidut kustannukset ovat enintään 60 miljardia euroa ensimmäisessä vaiheessa ja 270 miljardia euroa toisessa vaiheessa. Laajakaista-alalle myönnetyn valtiontuen valvonnalla pyritään edistämään kilpailua palveluntarjoajien välillä tehostamalla infrastruktuurin kehittämistä. Tällä pyritään maksimoimaan kuluttajien hyvinvointi alempien hintojen ja parempien palvelujen kautta. Laajakaistainvestointeja tekevät pääasiassa kaupalliset toimijat. Julkisen rahoituksen ja valtiontuen merkitys on kuitenkin kasvanut merkittävästi vuodesta 2008 lähtien, jolloin laajakaistan käyttöönottoa tukevia kansallisia valtiontukitoimenpiteitä kehitettiin osana kansallisia laajakaistastrategioita. Tämän vuoksi laajakaista-alalle osoitetun valtiontuen määrä on kasvanut voimakkaasti verrattuna keskimääräiseen tasoon vuosina 2004–2008. Vuosina 2004–2010 komissio hyväksyi 64 valtiontukitoimenpidettä, jotka liittyivät laajakaista-alaan. Useimmat niistä koskivat Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Kauden 2004–2009 vuosikertomuksien mukaan jäsenvaltiot ovat käyttäneet laajakaistaverkkoihin valtiontukea jo 368 miljoonaa euroa. Julkisen rahoituksen avulla huippunopeat Internet-yhteydet voidaan antaa mahdollisimman monen EU:n kansalaisen saataville, jotta nämä kansalaiset voivat nauttia tietoyhteiskunnan eduista. Julkista rahoitusta on kuitenkin käytettävä harkiten vapautetuilla televiestintämarkkinoilla, jotta yksityisiä investointeja ei syrjäytetä. Työllisyys ja koulutus Eurooppa 2020 -strategialla pyritään edistämään korkeaa työllisyyttä niin, että työllisyysaste on 75 prosenttia. Alalla toteutettavalla valtiontuen valvonnalla pyritään antamaan mahdollisuus tukea kansallisella tasolla koulutusta ja työpaikkojen luomista, etenkin heikoimmassa asemassa olevien työntekijöiden ja vammaisten osalta. Valtiontukitoimenpiteiden merkitys työpaikkojen luomisen ja koulutuksen edistämisen kannalta on melko rajallinen, koska suoran työllisyystuen kohteena ovat ainoastaan alentuneesti työkykyiset ja heikoimmassa asemassa olevat työntekijät. Myös muihin tavoitteisiin annettava tuki, etenkin aluetuki, voi kuitenkin vaikuttaa työllisyyteen. Komissio on perinteisesti suhtautunut myönteisesti työllisyystukeen, etenkin jos sillä pyritään työllistämään ihmisiä, joilla on erityisiä ongelmia työnsaannissa. Komissio suhtautuu yleensä myönteisesti myös koulutustukeen. Näin ollen jäsenvaltioita kannustetaan tarvittaessa täydentämään kansallisia työllisyys- ja koulutussuunnitelmia hyvin kohdistetuilla valtiontukitoimenpiteillä. Komissio hyväksyi työllisyyden ja koulutuksen alalla yhteensä 51 valtiontukitoimenpidettä kaudella 2004–2010. Luku on alhainen sen takia, että jäsenvaltiot toteuttivat suurimman osan koulutukseen ja työllisyyteen liittyvistä toimenpiteistä ryhmäpoikkeusasetusten nojalla. Ryhmäpoikkeusta sovellettiin kyseisellä kaudella 1 005 toimenpiteeseen. Lähes 70 prosenttia kaikista ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla toteutetuista työllisyystoimenpiteistä toteutettiin viidessä jäsenvaltiossa, Puolassa, Italiassa, Espanjassa, Unkarissa ja Saksassa. Noin 74 prosenttia ryhmäpoikkeusasetusten nojalla toteutetuista koulutustoimenpiteistä toteutettiin Italiassa, Belgiassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Saksassa ja Espanjassa. Koulutukseen ja työllisyyteen osoitetun valtiontuen kustannukset olivat yhteensä 22,3 miljardia euroa kaudella 2004–2009. Työllisyystuen osuus oli 17,5 miljardia euroa. Koulutukseen ja työllisyyteen osoitettua valtiontukea annettiin yhteensä noin 3,4 miljardia euroa vuonna 2009. Vuonna 2009 Tanska, Puola ja Italia myönsivät 84 prosenttia työllisyystuesta kun taas puolet kaikesta koulutustuesta myönnettiin Italiassa, Saksassa ja Espanjassa. JOHDANTO Tässä valtiontukien tulostaulun kevään painoksessa pyritään esittämään yleiskatsaus jäsenvaltioiden valtiontukitilanteeseen aloilla, joilla on erityistä merkitystä Eurooppa 2020 -strategian[4] kannalta. Näitä aloja ovat T&K&I, ympäristönsuojelu, aluekehitys, laajakaista, pk-yritykset sekä työllisyys ja koulutus[5]. Tulostaulussa esitetään kunkin alan osalta poliittinen tausta, kuvataan valtiontuen myöntämisen oikeudellisia puitteita sekä annetaan tietoja kaudella 2004–2010 päätöksen kohteena olleiden toimenpiteiden määrästä ja tyypistä sekä todellisista kustannuksista (vuoteen 2009 asti). Kun otetaan huomioon, että Eurooppa 2020 -strategia käynnistettiin vasta vuonna 2010 ja että uusimmat valtiontuen kustannuksia koskevat tiedot liittyvät vuoteen 2009, on tietenkin liian aikaista tehdä tässä vaiheessa johtopäätöksiä siitä, miten valtiontuen valvontaa koskevalla politiikalla on autettu saavuttamaan Eurooppa 2020 -strategian tavoitteita. Tässä tulostaulussa kuitenkin halutaan ensimmäistä kertaa tarkastella valtiontukea Eurooppa 2020 -strategian yhteydessä. Se voikin olla lähtökohtana tulevina vuosina tehtäville analyyseille, joita voidaan mahdollisuuksien mukaan täydentää tukitoimien vaikuttavuutta koskevalla laadullisella analyysilla. Eurooppa-neuvosto tuki vuoden 2010 maaliskuun lopussa komission ehdotusta todeten, että innovointi ja kilpailukyky ovat Eurooppa 2020 -strategiassa ratkaisevan tärkeässä asemassa yhdessä ympäristönsuojelun ja sosiaalisen osallisuuden kanssa. EU:n kilpailupolitiikka ja etenkin valtiontuen valvontaa koskeva politiikka ovat keskeisessä asemassa Eurooppa 2020 -strategiassa. Kilpailu ei sinällään ole tavoite, vaan ennemminkin keino lisätä EU:n markkinoiden kilpailukykyä yritysten ja kuluttajien hyväksi niin, että valikoima, tuotteet ja hinnat kehittyvät parempaan suuntaan. Kilpailulla edistetään tuottavuutta, kasvua ja työpaikkojen luomista. Valtiontuen valvonnalla pyritään i) rajoittamaan valtiontuen yleisiä tasoja ("vähemmän tukea"); ii) varmistamaan, että tukea myönnettäessä ei rajoiteta kilpailua, vaan puututaan markkinahäiriöihin koko yhteiskunnan etujen mukaisesti ("parempaa tukea"); iii) estämään tehokkaasti sisämarkkinoille soveltumattoman tuen myöntäminen tai perimään se takaisin ja iv) varmistamaan yhdenvertaiset toimintaedellytykset sisämarkkinoilla (ei kaupan vääristymistä jäsenvaltioiden välillä). Valtiontuen valvonta on erityisen tärkeää, kun otetaan huomioon kriisi ja talousarviorajoitukset jäsenvaltioissa. Komissio on kriisin aikana osoittanut, että sen valtiontukivälineet ovat mukautuvia. Se on varsinkin antanut erilaisia tiedonantoja, joilla pyritään säilyttämään taloudellinen vakaus ja varmistamaan yhdenvertaiset toimintaedellytykset ja samalla lisäämään oikeusvarmuutta paitsi rahoituslaitosten myös reaalitalouden osalta[6]. Eurooppa 2020 -strategiassa päätavoitteita on kolme: - Älykäs kasvu : osaamiseen ja innovointiin perustuvan talouden kehittäminen. - Kestävä kasvu : resurssitehokkaamman, ympäristöystävällisemmän ja kilpailukykyisemmän talouden edistäminen. - Osallistava kasvu : taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta lisäävän korkean työllisyyden talouden edistäminen. Valtiontuen valvontaa koskevalla politiikalla voidaan edistää näiden kolmen tavoitteen saavuttamista. Eurooppa 2020 -strategiassa määritetään erilaisia painopistealoja, joilla valtiontukivälineitä voidaan käyttää yhdessä muiden poliittisten välineiden kanssa seuraavien "lippulaivahankkeiden" edistämiseksi: 1. innovaatiounioni 2. eurooppalainen digitaalistrategia 3. resurssitehokas Eurooppa 4. teollisuuspolitiikka globalisaation torjumiseksi[7] ja 5. uudet taidot ja työpaikat. Valtiontuen valvonnalla pyritään auttamaan jäsenvaltioita kohdistamaan tukea paremmin eli osoittamaan sitä tarkemmin kilpailukyvyn parantamiseen ja/tai alueellisten ja sosiaalisten eroavaisuuksien vähentämiseen. Toisin sanoen sillä pyritään varmistamaan, että tuella puututaan markkinahäiriöihin ja että sillä ei vääristetä kilpailua ilman, että vääristymistä korvataan jollakin muulla tavalla. Yleensä tällainen tuki liittyy horisontaalisiin tavoitteisiin, jotka otetaan huomioon erityisillä sääntelypuitteilla ja suuntaviivoilla esimerkiksi tutkimuksen ja kehittämisen, innovoinnin ja riskipääoman, pk-yritysten, ympäristönsuojelun ja koulutuksen tapauksessa. Erityisillä puitteilla ja suuntaviivoilla varmistetaan, että jäsenvaltioiden puuttuessa markkinoiden toimintaan julkiset varat korjaavat todennäköisesti tehokkaammin havaitut markkinahäiriöt. Valtiontuen valvonnan nykyrakenne perustuu niin sanottuun kolmitasoiseen järjestelmään: ryhmäpoikkeuksiin, vakioarviointiin ja yksityiskohtaiseen arviointiin. Ryhmäpoikkeustoimenpiteisiin kuuluvat sellaiset toimenpiteet, joista ei tarvitse ilmoittaa etukäteen komissiolle ja jotka näin ollen voidaan panna täytäntöön ilman etukäteen annettavaa komission lupaa. Ilmoitettuihin toimenpiteisiin sovelletaan periaatteessa vakioarviointia. Yksityiskohtainen arviointi suoritetaan vain siinä tapauksessa, että epäilyjä ei voida poistaa vakioarvioinnissa. Tämän kaksivaiheisen lähestymistavan ansiosta komissio voi keskittyä arvioimaan eniten vääristäviä tukitoimenpiteitä. Tässä tulostaulun kevään painoksessa esitetään yleiskatsaus jäsenvaltioiden ilmoittamasta tuesta valtiontukiluokittain ja tarkastellaan valtiontukia niiden oikeudellisessa ja poliittisessa yhteydessä. Tarkasteltuja tukiluokkia ovat tuki tutkimukselle, kehittämiselle ja innovoinnille (3 jakso), tuki ympäristönsuojeluun ja energiansäästöön (4 jakso), tuki aluekehitykseen (5 jakso), tuki pk-yrityksille (6 jakso) ja laajakaistaverkoille (7 jakso) sekä työllisyys- ja koulutustuki (8 jakso). Tässä kertomuksessa esitetyt luvut perustuvat voimassa olevista tukiohjelmista annettaviin vuosittaisiin kertomuksiin, jotka jäsenvaltiot toimittavat komission asetuksen (EY) N:o 794/2004[8] 5 artiklan ja liitteen III A mukaisesti. Kyseisessä asetuksessa määritetään niiden tietojen laajuus ja sisältö, jotka jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle[9]. Tiedot perustuvat tietoihin, jotka jäsenvaltiot ovat toimittaneet neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999[10] 2 artiklan mukaisissa ilmoituksissaan. Valtiontukimenoihin ei ole sisällytetty rakennerahastoista ja koheesiorahastosta saatuja osuuksia. Kaudella 2007–2013 nämä varat muodostivat noin 36 prosenttia EU:n talousarviosta. Tämä vastaa noin 347 miljardin euron käyttämistä kyseisellä kaudella seuraaviin kolmeen tavoitteeseen: lähentyminen, alueellinen kilpailukyky ja työllisyys sekä alueellinen yhteistyö. Vain pieni osa koheesiopolitiikan rahoituksesta kuuluu valtiontukisääntöjen soveltamisalaan, sillä suurin osa kustannuksista liittyy yleiseen infrastruktuuriin tai muihin kuin taloudellisiin toimintoihin[11]. Valtiontukisääntöjen noudattaminen on joka tapauksessa nimenomaisena vaatimuksena rakennerahastoista annettavalle rahoitukselle. VALTIONTUKI TUTKIMUKSELLE, KEHITTÄMISELLE JA INNOVOINNILLE Poliittinen tausta Tutkimus, kehittäminen ja innovointi (T&K&I) on keskeisessä asemassa EU:n talouden kilpailukyvyn vahvistamisessa ja kestävän kasvun varmistamisessa. T&K&I onkin keskeisessä asemassa Eurooppa 2020 -strategiassa[12] ja muodostaa yhden sen lippulaivahankkeista. Eurooppa 2020 -strategiassa tutkimukseen ja kehittämiseen (T&K) osoitettavien varojen tavoitetasoksi on asetettu kolme prosenttia suhteessa EU:n BKT:hen vuoteen 2020 mennessä. Siinä kuitenkin tunnustetaan, että " kyse ei ole pelkästään T&K-menojen absoluuttisista määristä, vaan Euroopan on keskityttävä tutkimusmenojen vaikutukseen ja koostumukseen sekä parannettava yksityisen sektorin T&K:ta EU:ssa "[13]. Siinä viitataan yksiselitteisesti valtiontuen valvontapolitiikan merkitykseen katsomalla, että sillä voidaan " vaikuttaa aktiivisesti ja myönteisesti […] kannustamalla ja tukemalla innovatiivisempaa, tehokkaampaa ja vihreämpää teknologiaa koskevia hankkeita ja helpottamalla julkisen investointituen, riskipääoman ja tutkimus- ja kehitysrahoituksen saantia "[14]. On kuitenkin tärkeää korostaa, että valtiontukea koskevat säännöt ovat vain yksi osa T&K&I-politiikkaa ja että valtiontuki muodostaa vain osan T&K-menoista. Kuten äskettäin tehdyssä talousanalyysissä todetaan, " kun T&K-toiminnan verotuksellisessa kohtelussa käytetään suorien tukien sijaan verotuksellisia kannusteita, tämä vaikuttaa myönteisesti T&K-menojen vaikuttavuuden tasoon EU:n eri jäsenvaltioissa "[15]. T&K-toiminnan verotukselliset kannustimet eivät pääosin kuulu valtiontukisääntöjen soveltamisalaan, koska ne katsotaan yleisiksi toimenpiteiksi[16]. Komissio kuvaa tiedonannossaan "Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahanke – Innovaatiounioni"[17] sitä, mitä sen mielestä on tehtävä innovoinnin edistämiseksi ja T&K&I-politiikan uudistamiseksi niin, että siinä keskitytään jälleen yhteiskuntamme kohtaamiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, energia- ja resurssitehokkuuteen, terveyteen ja demografiseen muutokseen. Eurooppa-neuvoston 4. helmikuuta 2011 pidetyssä kokouksessa keskityttiin energiaan ja innovointiin ja sovittiin useista ensisijaisista toimista, joiden täytäntöönpanolla edistetään voimakkaasti kasvua ja työpaikkojen luomista sekä EU:n kilpailukykyä[18]. Innovaatiounioni-hanketta kehitetään yhdessä lippulaivahankkeen "Globalisaation aikakauden teollisuuspolitiikka" kanssa. Jälkimmäisessä luodaan strategiset puitteet vahvan, monipuolisen ja kilpailukykyisen teollisuuspohjan tukemiseksi EU:ssa. Tällä hankkeella korostetaan kilpailukykyisten markkinoiden merkitystä innovoinnin ja tehokkuuden edistäjänä sekä yritysten kannustajana, jotta ne lisäävät tuottavuuttaan. Sillä myös korostetaan, että valtiontuen valvonnan tärkeimpänä tehtävänä on " välttää sisämarkkinoiden vääristyminen. Valtiontukisääntöjen suunnittelulla voidaan lisäksi osaltaan edistää Euroopan teollisuuden kilpailukykyä. Valtiontukisäännöt tarjoavat puitteet, jotka ohjaavat jäsenvaltioiden investointeja havaittujen markkinahäiriöiden korjaamiseksi ." [19] Näin ollen keskeisenä kysymyksenä on se, miten jäsenvaltioiden pitäisi toimia tämän tavoitteen saavuttamiseksi ja missä asemassa valtiontukisäännöt ovat tässä yhteydessä. Talousarviorajoitusten aiheuttaman paineen takia jäsenvaltioiden on ylläpidettävä herkkää tasapainoa valtion menojen mukauttamisen ja kasvua edistävien kulujen suojelun välillä[20]. Vaikka tehokkain tapa lisätä innovointia on edistää kilpailua ja toteuttaa yleisiä toimenpiteitä oikeiden olosuhteiden luomiseksi, valtiontuki voi tietyissä olosuhteissa olla hyvä vaihtoehto yksityisten T&K&I-investointien edistämiseksi ja havaittujen markkinahäiriöiden korjaamiseksi. T&K&I:n yleisimpiä markkinahäiriöitä ovat myönteiset ulkoisvaikutukset (kun etu yhteiskunnalle on paljon suurempi kuin yksityinen etu tietylle T&K&I:hin investoivalle yritykselle), julkishyödykkeet (kun tietyn toiminnan tulosta ei voida suojella niin, että T&K&I:hin alun perin investoineen yrityksen kilpailijat eivät voisi käyttää sitä), epätäydellinen ja epäsymmetrinen informaatio sekä koordinoinnin ja verkostojen toimintahäiriöt. Valtiontuella voidaan auttaa muuttamaan yksityisyritysten kannusteita niin, että ne investoivat tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin. Jos valtiontuella kuitenkin suojellaan kansallisia yrityksiä, pidetään tehottomat yritykset toiminnassa, vääristetään kilpailua ja pidetään keinotekoisesti yllä hajanaisia markkinoita, T&K&I:n sekä talouskasvun yleinen taso voi laskea. Kun yritys saa tukea, sen markkina-asemaa vahvistetaan, jolloin kilpailijoiden tekemien investointien tuotto voi laskea. Tuki voi myös pienentää tuensaajan kannustimia innovointiin helpottamalla tuensaajan taloudellista tilannetta. Tuki voi myös johtaa tehottomien yritysten tukemiseen tai siihen, että tuensaajia autetaan lisäämään markkinoilta sulkevia käytäntöjä tai kasvattamaan markkinavaltaa. Sen vuoksi valtiontuella voidaan edistää T&K&I:tä vain, jos sillä korjataan tarkasti määritettyjä markkinahäiriöitä, joiden takia markkinoilla ei saavuteta optimaalisia T&K&I-tasoja, ja jos se on hyvin suunniteltua ja varmistaa, että kilpailun ja kaupan vääristyminen pysyy mahdollisimman vähäisenä ja julkisten varojen käyttö on mahdollisimman tehokasta (tästä on osoituksena Gaya-hanketta koskeva esimerkki 3.3 kohdan tekstikentässä). Kuten edellä mainitaan, on kuitenkin tärkeää muistaa, että valtiontuki on vain yksi osa huomattavasti suurempaa välinejoukkoa, jota tarvitaan T&K&I:n edistämiseksi. Sillä ei voida korvata uudistuksia, jotka ovat tarpeen tämän erityisalan rakenteellisten heikkouksien korjaamiseksi. T&K&I:tä koskevat valtiontukisäännöt T&K&I:lle myönnettävää valtiontukea koskevia sääntöjä tarkistettiin Lissabonin strategian yhteydessä. T&K&I:lle myönnettävän valtiontuen tarkoituksena on lisätä yksityisiä investointeja alalla, mikä loppujen lopuksi johtaa suurempaan kasvuun unionissa. Vuonna 2006 annetut T&K&I-puitteet[21] sekä vuonna 2008 annettu yleinen ryhmäpoikkeusasetus[22] muodostavat oikeusperustan tutkimusta, kehittämistä ja innovointia koskevien valtiontukitoimenpiteiden arvioinnille. Tämän vuoden aikana komissio toteuttaa puitteiden väliarvioinnin, tarkastelee äskettäisiä oikeustapauksia ja valmistelee käytännön mukautuksia, joita harkitaan tarkistettaessa puitteita vuonna 2013. Yleinen ryhmäpoikkeusasetus Puitteiden tapaan myös ryhmäpoikkeusasetus kattaa T&K- ja innovointitoimenpiteet. Asetus kattaa seuraavat toimenpiteet: tutkimus- ja kehityshankkeisiin myönnettävä tuki, teknisiin toteutettavuustutkimuksiin myönnettävä tuki, teollisoikeuksien kustannusten kattamiseen myönnettävä tuki pk-yrityksille, nuorille innovatiivisille pienyrityksille annettava tuki, tuki innovaatiotoiminnan neuvontapalveluihin ja innovaatiotoimintaa tukeviin palveluihin, tuki korkeasti koulutetun henkilöstön lainaamiseen sekä maatalous- ja kalastusaloja koskevaan tutkimus- ja kehitystyöhön myönnettävä tuki. T&K&I:hin myönnettävää valtiontukea koskevat puitteet T&K&I:hin myönnettävää valtiontukea koskevissa puitteissa määritetään ehdot, joita jäsenvaltioiden on noudatettava, kun ne myöntävät tukea T&K&I:n edistämiseksi. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin itse räätälöidä T&K&I:hin annettavan tukensa omien kansallisten erityispiirteidensä mukaisesti. Vuonna 2006 annetuilla puitteilla pyritään antamaan jäsenvaltioille paremmat mahdollisuudet kohdistaa tukea tehokkaammin tiettyihin markkinahäiriöihin. Niissä kiinnitetään paljon huomiota pk-yritysten tarpeisiin, sillä markkinahäiriöt vaikuttavat niihin voimakkaimmin. Puitteissa annetaan myös suurille yrityksille useita mahdollisuuksia saada tukea, kun se on perusteltua. Valtiontuen saamisen jälkeen tuensaajan on muutettava toimintatapaansa lisäämällä T&K&I-toimintaansa. Puitteet kattavat valtiontukitoimenpiteet erilaisten T&K&I-toimenpiteiden osalta: T&K-hankkeisiin myönnettävä tuki, teknisiin toteutettavuustutkimuksiin myönnettävä tuki, teollisoikeuksien kustannusten kattamiseen myönnettävä tuki pk-yrityksille, nuorille innovatiivisille yrityksille myönnettävä tuki, tuki palvelualan prosesseja ja organisaatiota koskevalle innovoinnille, tuki innovaatiotoiminnan neuvontapalveluihin ja innovaatiotoimintaa tukeviin palveluihin, tuki korkeasti koulutetun henkilöstön lainaamiseen sekä tuki innovointiklustereille. Puitteissa myös annetaan maataloutta ja kalastusta koskevia erityissäännöksiä. Sääntöjen soveltaminen perustuu yksityiskohtaiseen taloudelliseen analyysiin. Suuria tukimääriä saavista toimenpiteistä, jotka todennäköisimmin vääristävät kilpailua ja kauppaa, tehdään yksityiskohtainen arviointi. Vähemmän tukea saavista toimenpiteistä tehdään suppeampi arviointi sääntöjen perusteella tai ne voidaan myös vapauttaa ennakkoilmoitusvelvollisuudesta yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla. T&K-hankkeiden osalta puitteissa määritetään seuraavat kolme tukiluokkaa sen perusteella, miten tiiviisti tutkimus liittyy markkinoihin: perustutkimus, teollinen tutkimus ja kokeellinen kehittäminen, kuten on määritetty Frascatin käsikirjassa tieteellisen ja teknologisen toiminnan mittaamisesta[23]. Näin tuki-intensiteetti voi vaihdella kunkin tutkimushankkeen kohtaamien markkinahäiriöiden vakavuudesta riippuen. Lisäksi annetaan ohjeita siitä, sisältyykö yritysten ja julkisesti rahoitettujen tutkimuslaitosten yhdessä toteuttamiin T&K&I-hankkeisiin valtiontukea. Tällä on lisätty tutkimuslaitosten ja niiden sopimussuhteisten tai yhteistyöhön perustuvien tutkimustoimien oikeusvarmuutta, mikä parantaa julkisten tutkimuselinten asemaa ja edistää julkisten ja yksityisten tahojen välistä yhteistyötä. Sisämarkkinoille soveltuvuuden perusteellinen arviointi Kun tukea annetaan yksittäiselle edunsaajalle puitteissa määritettyjä raja-arvoja enemmän, kilpailun vääristymisen riski on entistä suurempi ja tuesta on ilmoitettava erikseen. Tukea arvioidaan puitteiden mukaisesti. Tässä yhteydessä pyritään arvioimaan tuen vaikutuksia kilpailuun ja T&K-hankkeen vaikutusta yhteisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttamiseen. T&K&I:tä koskevat valtiontukipäätökset ja tapaustutkimukset Vuosina 2004–2010 Euroopan komissio teki 426 lopullista päätöstä T&K&I-toimenpiteistä, mukaan luettuina 12 päätöstä, joiden mukaan tukea ei ole myönnetty, ja 413 päätöstä, joissa tuki todettiin sisämarkkinoille soveltuvaksi. Komissio teki yhden osittain kielteisen päätöksen, jossa määrättiin perimään tuki takaisin (asia C-31/2004, Schiefergruben Magog (Saksa)). Vuonna 2004 hyväksyttiin 38 valtiontukitoimenpidettä. Seuraavan kahden vuoden aikana määrä kasvoi noin 70 toimenpiteeseen vuodessa, pääasiassa seurauksena uusien jäsenvaltioiden lisäämisestä ja Saksaa koskevien asioiden määrän nousemisesta. T&K&I-puitteiden voimaantulosta (1. tammikuuta 2007) vuoden 2010 loppuun komissio on hyväksynyt 195 valtiontukiohjelmaa, joista 143 on puhtaasti T&K-ohjelmia, 14 innovointiin suuntautuneita ohjelmia ja 38 sekaohjelmia, joilla tuetaan sekä T&K- että innovointitavoitteita. Komissio on myös hyväksynyt 44 muuta yksittäistä hakemusta T&K-ohjelmille tai tapauskohtaisille toimenpiteille annettavasta tuesta. Näistä hakemuksista 39:stä tehtiin yksityiskohtainen arviointi (mukaan luettuina kaksi toimenpidettä, joiden osalta toteutettiin muodolliset tutkintamenettelyt)[24]. Komissio on myös seurannut yhteensä 192:ta yksittäistä toimenpidettä, jotka toteutettiin hyväksyttyjen tukiohjelmien nojalla ja joiden kustannukset ovat yli kolme miljoonaa euroa, mutta joista ei tarvitse ilmoittaa erikseen. T&K&I-puitteiden nojalla hyväksyttiin ensin vuonna 2007 yhteensä 64 toimenpidettä. Tämä vastaa aiempien vuosien tasoa. Määrä nousi kuitenkin noin 110 toimenpiteeseen vuonna 2008, pääosin saksalaisten (26) ja espanjalaisten (24) toimenpiteiden suuren määrän takia. Kahden viime vuoden aikana määrä on laskenut merkittävästi. Vuonna 2009 hyväksyttiin noin 40 toimenpidettä ja vuonna 2010 noin 30. Ilmiötä voidaan selittää myös sillä, että vuoden 2008 loppupuolella annettiin yleinen ryhmäpoikkeusasetus, jonka nojalla T&K&I:hin voitiin myöntää tukea ilman komission ennakkotarkastelua[25]. Jäsenvaltiot toteuttivat vuosina 2004–2010 yhteensä 559[26] ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvaa T&K&I-toimenpidettä. Näistä toimenpiteistä lähes 60 prosenttia toteutettiin neljässä jäsenvaltiossa, nimittäin Italiassa (109), Puolassa (79), Espanjassa (73) ja Saksassa (67). T&K&I-toimenpiteiden kehityssuunta kaudella 2004–2010 esitetään seuraavassa kuvassa. [pic] Tuettujen toimien tyypin osalta ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvista T&K&I-toimenpiteistä sadalla tuettiin perustutkimusta, 299:llä teollista tutkimusta ja 290:llä kokeellista kehittämistä. Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen tavoitteiden osalta 109 toimenpidettä liittyi pk-yritysten teollisuusoikeuksien kustannusten kattamiseen, 54 toimenpidettä nuoriin innovatiivisiin yrityksiin, 115 toimenpidettä teknisiin toteutettavuustutkimuksiin, 79 toimenpidettä innovaatiotoiminnan neuvontapalveluihin ja innovaatiotoimintaa tukeviin palveluihin, 54 toimenpidettä maatalous- ja kalatalousalan tutkimukseen ja kehittämiseen ja 39 toimenpidettä korkeasti koulutetun henkilöstön lainaamiseen. Seuraavassa tekstikentässä annetaan esimerkkejä toimenpiteistä, joita on toteutettu kahdessa jäsenvaltiossa T&K&I-investointien edistämiseksi. Ensimmäisenä esitellään Espanjassa toteutettu ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluva autoalaa koskeva toimenpide ja toisena moottoreiden biopolttoaineisiin liittyvälle teknologialle annettu Ranskan yksittäinen tuki, jonka yhteydessä tarkastellaan myös toimenpiteitä kilpailun vääristymisen korjaamiseksi. Autoalan kilpailukykyä koskeva suunnitelma (X-59/2009, Espanja) Vuonna 2009 Espanja ilmoitti komissiolle ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvasta toimenpiteestä, jolla pyritään parantamaan autoalan kilpailukykyä. Se koski ympäristötarkoituksiin, tutkimus-, kehittämis- ja innovointitoimintaan sekä koulutukseen annettavaa tukea. Kokonaisbudjetti oli 800 miljoonaa euroa vuonna 2009 tehtyjen investointien rahoittamiseksi. T&K&I:n osalta tukea voitiin myöntää kokeelliseen kehittämiseen ja teknisiin toteutettavuustutkimuksiin. Tuensaajat olivat pk-yrityksiä ja suuria yrityksiä. Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen säännösten mukaisesti pk-yritykset hyötyivät korkeammasta tuki-intensiteetistä. Tukea annettiin avustuksina ja edullisina lainoina. Vuonna 2009 ohjelman nojalla annettu tuki (194 miljoonaa euroa) vastasi yli kahta kolmasosaa T&K&I:hin ryhmäpoikkeustoimenpiteiden nojalla Espanjassa myönnetystä valtiontuesta ja noin 20:tä prosenttia kaikesta T&K&I:hin ryhmäpoikkeustoimenpiteiden nojalla EU:ssa myönnetystä tuesta. Gaya-hanke (N-493/2009, Ranska) Vuonna 2009 Ranska ilmoitti komissiolle aikomuksestaan toteuttaa Gaya-tutkimusohjelman, jonka tavoitteena oli kehittää teknologioita moottoreissa käytettävien toisen sukupolven biopolttoaineiden tuotantoa varten. Hanketta johtanut GDF SUEZ -konserni suunnitteli kumppaneineen esiteollisen T&K-demonstrointilaitoksen kehittämistä, jotta biomassan kaasuuntumista voitaisiin testata koko tuotantoketjussa. Laitosta oli tarkoitus käyttää osana yhteistyöhön perustuvaa T&K-ohjelmaa niin, että sitä voitaisiin käyttää myöhemmässä teollisessa vaiheessa. Alustava kokonaisbudjetti oli 46,5 miljoonaa euroa hankkeen seitsemän vuoden ajaksi. Perusteellisen tarkastelun jälkeen komissio hyväksyi vuonna 2010 yhteensä 18,9 miljoonan euron tuen tälle ohjelmalle. Se katsoi, että T&K-hanke tuottaisi merkittäviä hyötyjä tietojen jakamisen sekä ympäristönsuojelun, maankäytön suunnittelun ja EU:n energiariippuvuuden vähentämisen kannalta. Koska Gaya-projektin kaupallisia hyötyjä odotettiin vasta kaudella 2020–2030, hankkeelle oli saatava julkista rahoitusta. Komissio korosti, että tulevien tekijänoikeuksien jakaminen GDF Suez -yrityksen ja sen kumppaneina toimivien tutkimuselinten välillä ei jatkossa saa häiritä biometaanimarkkinoiden kilpailuoloja. GDF Suez -yritys päätti luopua yksinoikeudesta sellaisiin oikeuksiin, joita sen kumppanit voisivat myöntää sille teknologioihinsa. Tuesta johtuva kilpailun vääristyminen olisi näin ollen vähäistä, etenkin koska tuleva demonstrointilaitos oli alan muiden sidosryhmien käytettävissä. Koska suuria eurooppalaisia kilpailijoita on olemassa ja hanke poikkeaa luonteeltaan muista teknologioista, kilpailupaine energiamarkkinoilla säilyi. Tukea myönnettiin Ranskan ympäristöstä ja energiasta vastaavan hallintoviranomaisen tukiohjelman nojalla, jonka komissio hyväksyi maaliskuussa 2010. T&K&I-menot Kuten edellä mainittiin, innovaatiounioni-lippulaivahankkeen EU:n laajuisena tavoitteena on, että kolme prosenttia EU:n BKT:stä (julkisen ja yksityisen rahoituksen yhdistelmänä) sijoitetaan tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin. Vuonna 2009 T&K-menot EU:ssa olivat ennätysmäisen korkealla tasolla eli 2,01 prosenttia suhteessa BKT:hen (noin 236,5 miljardia euroa)[27]. Luku oli hieman korkeampi kuin vuonna 2008 (1,92 %), mutta silti kaukana Eurooppa 2020 -strategiassa asetetusta tavoitteesta[28]. Myös jäsenvaltioiden välillä oli suuria eroja. Kolme jäsenvaltiota[29] ylitti kolmen prosentin tavoitteen, mutta vain kolme muuta[30] ylitti EU:n keskiarvon ja yhdeksän valtion[31] yhdistetyt julkiset ja yksityiset T&K-menot eivät nousseet edes yhteen prosenttiin suhteessa BKT:hen. Noin kolmasosa EU:n kaikista T&K-toimintaan osoitetuista varoista saatiin julkiselta sektorilta (0,65 % suhteessa BKT:hen). Valtiontuki muodosti vain suhteellisen pienen osan (13 %) tästä kokonaismäärästä. Yhteensä tukea annettiin 10,6 miljardia euroa eli 0,09 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2009 (EU:n keskiarvo). Yhdeksässä jäsenvaltiossa tutkimukselle, kehittämiselle ja innovoinnille osoitettiin tukea yli EU:n keskiarvon. Nämä valtiot olivat Belgia (0,22 %), Slovenia (0,19 %), Tšekki (0,18 %), Luxemburg (0,16 %), Suomi (0,14 %), Espanja (0,13 %), Ranska (0,11 %), Itävalta (0,11 %) sekä Unkari (0,10 %). Toisaalta kuusi jäsenvaltiota (Kypros, Slovakia, Kreikka, Latvia, Puola ja Viro) antoivat tutkimukselle, kehittämiselle ja innovoinnille valtiontukea vain enintään 0,01 prosenttia suhteessa BKT:hen. Lähes 60 prosenttia kaikesta tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin vuonna 2009 osoitetusta valtiontuesta myönnettiin kolmessa jäsenvaltiossa eli Saksassa (2,5 miljardia euroa eli 24 prosenttia EU:n kokonaismäärästä), Ranskassa (2,2 miljardia euroa eli 20 prosenttia kokonaismäärästä) ja Espanjassa (1,4 miljardia euroa eli 13 prosenttia kokonaismäärästä). [pic] T&K&I-tukena ilmoitettua ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvaa tukea myönnettiin yhteensä noin miljardi euroa vuonna 2009. Tämä vastaa yhdeksää prosenttia kyseiseen tavoitteeseen myönnetyn tuen kokonaismäärästä. Tätä välinettä sovellettiin eniten Espanjassa (282 miljoonaa euroa), Italiassa (267 miljoonaa euroa) sekä Belgiassa (lähes 130 miljoonaa euroa). Jäsenvaltiot sovelsivat tällä alalla yleensä neljää (yhdeksästä) yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen tavoitetta: kokeellista kehittämistä (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 31 artiklan 2 kohdan c alakohta, 428 miljoonaa euroa), teollista tutkimusta (asetuksen 31 artiklan 2 kohdan b alakohta, 312 miljoonaa euroa), teknisiä toteutettavuustutkimuksia (asetuksen 32 artikla, 65 miljoonaa euroa) sekä teollisoikeuksien kustannusten kattamiseen myönnettävää tukea pk-yrityksille (asetuksen 33 artikla, 53 miljoonaa euroa). Vuonna 2009 valtiontukea annettiin tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin yhteensä noin 420 toimenpiteen nojalla (joista 137 toimenpidettä kuului ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan). Neljäsosa kaikista varoista myönnettiin kuitenkin kuuden suurimman ohjelman nojalla (kaikki komission hyväksymiä). Näiden toimenpiteiden ja 13 muun ohjelman (joista kaksi kuului ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan) nojalla myönnettiin lähes puolesta kaikesta T&K&I:hin EU:ssa osoitetusta valtiontuesta. Näistä 19 tärkeimmästä toimenpiteestä viisi toteutettiin Ranskassa, kolme Saksassa, kolme Espanjassa, kolme Italiassa, kaksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa, yksi Belgiassa, yksi Suomessa ja yksi Itävallassa. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna T&K&I-tuki on lisääntynyt tasaisesti sekä suhteellisesti että nimellismääräisesti tarkasteltuna. Se on noussut vuosina 2004–2009 alkuperäisestä 0,05 prosentista suhteessa EU:n BKT:hen (5,7 miljardista eurosta) 0,09 prosenttiin vuonna 2009. Tällä kaudella yli puolet tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin osoitetuista 46,5 miljardista eurosta myönnettiin kahdessa jäsenvaltiossa (Saksassa 29 prosenttia ja Ranskassa 22 prosenttia). Viisi muuta jäsenvaltiota myönsivät toisen kolmasosan kokonaismäärästä. Niitä olivat Italia (11 %), Espanja (9 %), Yhdistynyt kuningaskunta (7 %), Belgia (5 %) ja Alankomaat (4 %). Jäsenvaltiot myönsivät valtiontukea T&K&I:hin pääosin tukiohjelmien nojalla, eivätkä ne siis käyttäneet tapauskohtaisia toimenpiteitä. Vuonna 2009 valtiontukea annettiin ohjelmien nojalla 98 prosenttia kokonaismäärästä, kun taas tapauskohtaisten toimenpiteiden nojalla tukea myönnettiin jäljelle jäävälle kahdelle prosentille. Suhde on pysynyt muuttumattomana kuluneiden kuuden vuoden aikana. Tukivälineistä vuonna 2009 käytettiin yleisimmin suoria avustuksia (noin 80 % kokonaismäärästä) ja sen jälkeen edullisia lainoja[32] (11 %) ja verovapautuksia (9 %). Pääomasijoitusten, veronlykkäysten tai takausten kaltaisten muiden välineiden osuus ei ollut merkittävä. Espanjassa ja Ranskassa tuesta yli 70 prosenttia annettiin edullisina lainoina, kun taas lähes 85 prosenttia T&K&I:tä varten myönnetyistä verovapautuksista myönnettiin Belgiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Valtiontuki ja innovointitulos Vertailtaessa jäsenvaltioiden myöntämän valtiontuen tasoja[33] niiden innovointitulokseen[34] havaitaan, että näiden kahden muuttujan välillä ei ole suoraa yhteyttä. Innovointituloksen indikaattori koostuu useista osatekijöistä, joita ovat T&K-toimintaan osoitettujen (julkisten ja yksityisten) varojen lisäksi muun muassa nuorten koulutustaso, laajakaistayhteyksien saatavuus yrityksille sekä yhteisön tavaramerkit miljoonaa kansalaista kohti. Kaikki nämä tekijät vaikuttavat valtion innovointitulokseen. Tämä osoittaa, että jäsenvaltioilla on erilaisia mahdollisuuksia käynnistää T&K&I-toimintaa. Valtiontuki on vain yksi käytössä olevista välineistä. Ruotsin, Saksan tai Tanskan kaltaiset jäsenvaltiot, jotka kuuluvat innovaatiojohtajien ryhmään, myönsivät valtiontukea (suhteessa BKT:hen) enintään EU:n keskiarvon verran. Yksi innovaatiojohtajista, Suomi, kuitenkin myönsi valtiontukea yli EU:n keskiarvon. Kaikissa näissä tapauksissa tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin osoitetut julkiset varat ylittivät EU:n keskiarvon[35]. [pic] Seuraajavaltioiden ryhmässä useimmat jäsenvaltiot myönsivät valtiontukea lähes tai hieman yli EU:n keskiarvon (0,09 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2009). Vain Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Virossa ja Kyproksessa tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin osoitetun valtiontuen osuus on alhaisempi (alle puolet EU:n keskiarvosta). Tukea yli EU:n keskiarvon myöntäneitä Unkaria, Espanjaa ja Tšekin tasavaltaa lukuun ottamatta muut keskikertaisten innovoijien tai kiinnikurojien ryhmän valtiot myönsivät tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin vain vähäisiä määriä valtiontukea (alle EU:n keskiarvon). T&K&I-tukea koskevat päätelmät EU:ssa tarvitaan vielä merkittävää kehitystä, jotta voidaan saavuttaa EU:n vuodeksi 2020 asettama tavoite, jonka mukaan EU:n BKT:stä kolme prosenttia osoitetaan tutkimukselle, kehittämiselle ja innovoinnille. Tämän määrällisen tavoitteen lisäksi on toteutettava myös rakenteellisia uudistuksia, joilla parannetaan yksityisen sektorin tutkimuksen ja kehityksen toimintaympäristöä ja yleisiä edellytyksiä sille. Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahankkeessa "Innovaatiounioni" komissio tarkastelee sitä, mitä EU:n on sen mielestä tehtävä T&K&I:n edellytysten ja rahoituksen saatavuuden parantamiseksi, yhteiskuntamme uusiin haasteisiin vastaamiseksi sekä sen varmistamiseksi, että innovatiiviset ajatukset johtavat kasvua lisääviin ja työpaikkoja luoviin tuotteisiin ja palveluihin. Valtiontukisäännöt ovat täydentäviä välineitä näihin haasteisiin vastaamiseksi. T&K&I:hin myönnettävän valtiontuen pääasiallisena tarkoituksena on tarjota rahoitusta silloin, kun markkinoilla ei päästä optimaaliseen T&K&I-tasoon markkinahäiriöiden takia. Innovointijohtajiksi luokitellut valtiot eivät välttämättä ole niitä, joissa annetaan eniten valtiontukea tutkimukselle, kehittämiselle ja innovoinnille. VALTIONTUKI YMPÄRISTÖNSUOJELUUN Poliittinen tausta Luonnonvarat ovat EU:n talouden ja maailmanlaajuisen talouden toiminnan sekä elämänlaatumme perusta. Maailman luonnonvarojen suuri käyttö kuormittaa planeettaamme ja uhkaa kyseisten varojen toimitusvarmuutta. Siksi varojen nykyistä käyttöä on muutettava niin, että teemme taloudestamme resurssitehokkaan ja vähähiilisen ja saamme aikaan kestävää kasvua. Tämän perusteella Eurooppa 2020 -strategiassa on korostettu kestävää kasvua[36] yhtenä tulevien vuosien painopistealoista. Lippulaivahankkeessa "Resurssitehokas Eurooppa" on asetettu konkreettisia tavoitteita[37] ja luotu pitkän aikavälin puitteet toimille. Pitkän aikavälin puitteissa eri aloilla[38] toteutetaan joukko koordinoituja toimenpiteitä, joilla tuetaan ilmastonmuutosta, energiaa[39], liikennettä, teollisuutta, raaka-aineita, maataloutta, kalataloutta, luonnon monimuotoisuutta ja aluekehitystä koskevia poliittisia ohjelmia, joilla puolestaan edistetään - talouden tehokkaampaa toimintaa ja luonnonvarojen vähäisempää käyttöä, - talouskasvun uusien mahdollisuuksien määrittämistä ja luomista, suurempaa innovointia ja EU:n suurempaa kilpailukykyä, - olennaisten luonnonvarojen toimitusvarmuuden varmistamista, - ilmastonmuutoksen torjumista ja luonnonvarojen käytön ympäristövaikutusten rajoittamista. Useisiin tavoitteisiin pyritään sääntelyllä tai yleisillä toimenpiteillä, joihin ei sisälly valtiontukea. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 191 artiklan[40] säännösten nojalla EU:n ympäristöpolitiikka perustuu ennalta varautumisen periaatteeseen, jonka mukaan ympäristövahingot on torjuttava ensisijaisesti niiden lähteellä ja saastuttajan on maksettava. Tämä tarkoittaa, että ympäristökustannukset jäävät kokonaisuudessaan saastuttajan maksettavaksi, eikä niihin anneta valtiontukea. Kuten resurssitehokasta Eurooppaa koskevassa hankkeessa todetaan, " Resursseja käytetään usein tehottomasti, koska käytettävissä ei ole tietoja resurssien käytön todellisista kustannuksista yhteiskunnalle. Sen vuoksi yritykset ja yksityiset henkilöt eivät voi muuttaa käyttäytymistään vastaavasti. " Tietyissä tapauksissa, joissa hallitukset eivät puutu asiaan, yritysten ei tarvitse korvata kaikkia niiden toiminnasta johtuvien ympäristövahinkojen kustannuksia. Tämän seurauksena markkinoilla ei voida osoittaa varoja tehokkaasti, mikä johtaa siihen, että yritykset eivät muuta käyttäytymistään ympäristöä paremmin suojelevaksi. Tällaisissa tilanteissa valtiontuella voidaan korjata markkinahäiriöitä, jotka liittyvät ympäristöä koskeviin kielteisiin ulkoisvaikutuksiin. Yrityksiä voidaan kannustaa lisäämään ympäristönsuojelua ja sisäistämään kustannukset muun muassa markkinalähtöisillä välineillä[41] (esimerkiksi verotuksella) ja/tai sääntelyllä (esimerkiksi pakollisilla EU:n standardeilla). Julkinen tuki, mukaan luettuna valtiontuki, voi olla tärkeässä asemassa myös siinä tapauksessa, että yritykset eivät voi lisätä ympäristösuojelua markkinahäiriöiden takia tai muita markkinalähtöisiä välineitä ei voida käyttää[42]. Ympäristönsuojelun alalla[43] toteutettavalla valtiontuen valvonnalla pyritään ensisijaisesti varmistamaan, että valtiontukeen liittyvillä toimenpiteillä parannetaan ympäristönsuojelun tasoa niin, että se on korkeampi kuin ilman tukea. Lisäksi varmistetaan, että tuen myönteiset vaikutukset ovat suuremmat kuin sen kielteiset vaikutukset, kuten kilpailun vääristyminen ja vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Ympäristönsuojelua koskevat valtiontukisäännöt Voimassa olevat suuntaviivat valtiontuesta ympäristönsuojelulle[44] ovat osa vuonna 2008 annettua ilmastonmuutospakettia. Ne on laadittu sen varmistamiseksi, että EU:n ympäristö- ja energiapolitiikan yhteydessä toteutetaan valtiontuen valvontaa. Niitä on täydennetty yleisellä ryhmäpoikkeusasetuksella, johon sisältyy ensimmäistä kertaa ryhmäpoikkeusasetuksessa ympäristönsuojelua koskevia erityissäännöksiä. Suuntaviivat valtiontuesta ympäristönsuojelulle Huhtikuussa 2008 voimaantulleissa ympäristönsuojeluun myönnettävää tukea koskevissa suuntaviivoissa komissio vahvistaa sisämarkkinoille soveltuvuutta koskevat säännöt tarkastelemalla joitakin tavallisia ympäristönsuojelutukitoimenpiteitä. Myös muunlaiset tukitoimenpiteet voidaan katsoa sisämarkkinoille soveltuviksi, mutta niitä arvioidaan suoraan SEUT-sopimuksen 107 artiklan nojalla (myönteisten ja kielteisten vaikutusten välistä tasapainoa koskeva testi). Suuntaviivoissa esimerkiksi kannustetaan jäsenvaltioita tukemaan uusiutuvan energian tuotantoa ja energiatehokasta yhteistuotantoa antamalla toimintatukea uusiutuvaa energiaa tuottaville tai sähkön ja lämmön yhteistuotantoa harjoittaville yrityksille niin, että tuella korvataan tuotantokustannusten ja myyntihinnan välinen erotus kokonaisuudessaan. Suuntaviivoihin sisältyy myös säännöksiä tuesta, jota myönnetään aikaiseen mukautumiseen EU:n normeihin, ympäristötutkimuksiin, kaukolämmölle, jätehuollolle sekä päästökauppajärjestelmille. Energiaverovähennykset soveltuvat suuntaviivojen mukaan sisämarkkinoille, jos asianomaiset yritykset maksavat vähennysten jälkeen veroa vähintään EU:n vähimmäistasolla (tällaiset verovähennykset kuuluvat ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan, ks. jäljempänä). Jos yritykset eivät maksa veroja vähintään EU:n vähimmäistasolla, verovapautukset voidaan silti katsoa sisämarkkinoille soveltuviksi, mutta jäsenvaltioiden on osoitettava, että niillä ei heikennetä veron yleistä ympäristösuojeluun liittyvää tavoitetta ja että poikkeukset ovat tarpeellisia ja oikeasuhteisia. Suuntaviivoissa säädetään vakioarvioinnista ja yksityiskohtaisesta arvioinnista. Yksityiskohtainen arviointi on tehtävä sellaisista toimenpiteistä, joissa investointitukea annetaan yli 7,5 miljoonaa euroa tuensaajaa kohti, ja tietyn raja-arvon ylittävistä toimintatukea koskevista toimenpiteistä, joihin liittyy suurin kilpailun ja kaupan vääristymisen riski. Yleinen ryhmäpoikkeusasetus Yleiseen ryhmäpoikkeusasetukseen sisältyy ensimmäistä kertaa ryhmäpoikkeusasetuksessa ympäristönsuojeluun ja energian säästämiseen myönnettävää tukea koskevia säännöksiä. Säännöt ovat yhdenmukaisia ympäristönsuojeluun myönnettävän valtiontuen suuntaviivojen kanssa. Suuntaviivat ja yleinen ryhmäpoikkeusasetus eroavat kuitenkin merkittävästi toisistaan siltä osin, että yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa säädetään kustannusten yksinkertaistetusta laskentamenetelmästä. Asetuksessa annetaan viranomaisille lupa toteuttaa tietyin ehdoin useita tukitoimenpiteitä, joilla edistetään ympäristösuojelua tai puututaan ilmastonmuutokseen. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa investoinnit energian säästämiseen, investoinnit uusiutuviin energialähteisiin ja tuki, joka annetaan yleisessä energiaverotuksessa ympäristöveron vähennyksinä ilman, että siitä on ilmoitettava etukäteen komissiolle. Kun tietyt yksittäistä ilmoitusta koskevat rajoitukset ylitetään tai kun yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen ehtoja ei noudateta, tuesta on ilmoitettava komissiolle erikseen, jotta komissio voi analysoida sen vaikutusta kilpailuun tai yhteiseen etuun. Ympäristösuojelua koskevat valtiontukipäätökset ja tapaustutkimukset Kaudella 2004–2010 komissio teki 347 lopullista päätöstä ympäristönsuojeluun eli energian säästämiseen tai muihin ympäristönsuojeluun liittyviin tavoitteisiin myönnetystä valtiontuesta. Tuki katsottiin sisämarkkinoille soveltuvaksi 320 päätöksessä ja 21 päätöksessä katsottiin, ettei tukea ollut myönnetty. Kuusi päätöstä oli kielteisiä. Suurin osa tehdyistä päätöksistä (hieman yli 82 prosenttia) koski tukiohjelmia, kuusi prosenttia koski ohjelman yksittäistä soveltamista ja 11 prosenttia koski tapauskohtaisia toimenpiteitä. Puolet päätöksistä koski viittä jäsenvaltiota, nimittäin Italiaa (44), Saksaa (38), Alankomaita (36), Yhdistynyttä kuningaskuntaa (33) ja Tšekkiä (26). Vuosina 2006–2007 ennen ympäristönsuojelutuen suuntaviivojen ja yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen voimaantuloa tehtiin lähes 140 päätöstä. Yksityiskohtaisesta taloudellisesta arvioinnista säädettiin huhtikuussa 2008 ympäristönsuojelutuen suuntaviivoissa, ja komissio on vuoden 2010 loppuun mennessä tehnyt kymmenen myönteistä yksityiskohtaista arviointipäätöstä. Jäsenvaltiot ottivat käyttöön 219 ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvaa toimenpidettä, joista 194 oli tukiohjelmia. Suurin osa tukiohjelmista otettiin käyttöön Saksassa (40), Italiassa (39), Espanjassa (38) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (21). Tukien yksityiskohtaisista tavoitteista suosituin oli uusiutuvista energialähteistä tuotetun energian käytön edistäminen (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 21 artikla), joka mainittiin (ainoana tavoitteena tai yhtenä tavoitteena) 120:ssä ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvassa toimenpiteessä. Sen jälkeen suosituimpia olivat energiansäästötoimenpiteisiin tehtävät investoinnit (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 21 artikla, 101 toimenpidettä), investointituki yrityksille yhteisön normit ylittävään ympäristönsuojeluun (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 18 artikla, 71 toimenpidettä), ympäristötutkimuksiin myönnettävä tuki (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 24 artikla, 61 toimenpidettä) sekä tehokkaaseen yhteistuotantoon tehtäviin investointeihin myönnettävä tuki (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 22 artikla, 58 toimenpidettä). Muut yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen tavoitteet eivät olleet yhtä merkittäviä[45]. [pic] Seuraavassa tekstikentässä esitetään esimerkkejä erityisistä toimenpiteistä, joita on toteutettu kahdessa jäsenvaltiossa ympäristönsuojelun edistämiseksi. Ensimmäinen esimerkki koskee Saksan toimenpidettä teräksen tuotantoprosessin hiilidioksidipäästöjen erottelua ja kierrätystä edistävän hankkeen tukemiseksi. Toinen esimerkki koskee sementtialaa koskevaa Tanskassa täytäntöönpantua verotuksellista toimenpidettä. Huippukaasun kierrätystä koskeva hanke – Tuki ArcelorMittal Eisenhüttenstadt GmbH -yritykselle (Saksa, N-450/2009) Vuonna 2009 Saksa ilmoitti komissiolle aikomuksestaan myöntää tukea ArcelorMittal Eisenhüttenstadt GmbH -yritykselle (jäljempänä "AMEH") huippukaasun kierrätystä koskevan demonstrointihankkeen käynnistämisen tukemiseksi. Huippukaasun kierrättäminen on innovatiivinen ja ympäristöystävällinen menettely, jolla hiilidioksidi voidaan erottaa muista päästökaasuista, kun ne kulkeutuvat pois polttouunista, ja jolla hiilidioksidia sisältämättömät päästöt voidaan kierrättää teräksen tuotantoon, mikä auttaa säästämään energiaa. Huippukaasun kierrättäminen edellyttää teknologiaa, jota ei ole vielä otettu käyttöön varsinaisessa toiminnassa teollisuuden tasolla. Koska myönnetty 30,18 miljoonan euron tuki ylittää yhdelle yritykselle myönnettävän investointituen 7,5 miljoonan euron kynnysarvon, tuesta tehtiin yksityiskohtainen arviointi sen myönteisten ja kielteisten tekijöiden perusteella. Komissio katsoi, että tuettu hanke tuottaa ympäristöetuja, joten se edistää ilmastonmuutosta koskevien tavoitteiden saavuttamista. Hankkeen ei odotettu johtavan merkittävään kilpailun vääristymiseen, ja tuella oli kannustava vaikutus. Toimenpide täytti myös oikeasuhteisuuden muodollisen arviointiperusteen. Tuki-intensiteetti oli 55 prosenttia ja siten alhaisempi kuin suurin sallittu tuki-intensiteetti eli 60 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista (hiilidioksidikustannussäästöjä ei otettu huomioon Euratomin perustamissopimuksen mukaisesti). Komissio totesi, että kun otetaan huomioon huippukaasun kierrättämistä koskevan hankkeen riskit ja tuen vaikutus markkinoihin, komissio voi tässä asiassa hyväksyä tuen ehdotetun määrän. Komissio hyväksyi toimenpiteen 9. maaliskuuta 2010. Verovapautukset sementintuottajille (Tanska, N-327/2008 ja C-30/2009) Kesäkuussa 2008 Tanska ilmoitti komissiolle kahdesta ympäristöveroa koskevasta verovapautuksesta sementtiteollisuudelle. Toinen koski hieman aiemmin käyttöönotettua typpioksideihin (NOx) sovellettavaa veroa ja toinen sementtituotannon tiettyjen jätteiden täyttä vapauttamista voimassa olevasta jäteverosta. Ympäristösuojelutukisuuntaviivojen mukaan ympäristöverovähennysten tai -vapautusten muodossa annettavan tuen katsotaan soveltuvan sisämarkkinoille edellyttäen, että niillä edistetään vähintään välillisesti ympäristönsuojelun tason parantumista ja että verovähennyksillä ja -vapautuksilla ei heikennetä tavoiteltua yleistä tavoitetta. Typpioksidien verovähennyksiin liittyy välillinen ympäristöetu, joka perustuu siihen, että yleinen verotaso voisi olla korkeampi kuin se olisi ilman vähennystä. Jotta yleisen tavoitteen saavuttaminen ei vaarantuisi, Tanska pyrki pitämään vähennyksen mahdollisimman vähäisenä rajoittamalla edunsaajien määrää ja vaatimalla, että edunsaajien on edelleen maksettava 53 prosenttia veron kokonaismäärästä. Komissio katsoi, että toimenpide oli tarpeellinen ja oikeasuhteinen, ja se hyväksyi ehdotetun typpioksideja koskevan verovähennyksen 28. lokakuuta 2009. Jäteverosta myönnettävän täydellisen verovapautuksen osalta komissio epäili verovapautuksen tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta, etenkin koska täydellisen vapauttamisen jälkeen yrityksellä ei olisi mitään kannustetta edistää jäteverolla olevan ympäristötavoitteen saavuttamista. Komissio käynnisti muodollisen tutkintamenettelyn 28. lokakuuta 2009 (nyt asia C-30/2009) ja kehotti kolmansia osapuolia esittämään huomautuksensa. Lopullista päätöstä ei ole vielä tehty. Ympäristönsuojelua koskevat valtiontukimenot Eurooppa 2020 -strategiassa esitetään niin sanotut 20/20/20-ympäristönsuojelutavoitteet, joiden nojalla hiilidioksidipäästöjä vähennetään 20 prosenttia, uusiutuvilla energianlähteillä tuotetaan 20 prosenttia EU:n energiankulutuksesta ja energiatehokkuutta lisätään 20 prosenttia. Näiden tavoitteiden saavuttamista voidaan suoraan tai välillisesti edistää valtiontuella, etenkin jos sillä puututaan markkinahäiriöihin tai kannustetaan lisäämään ympäristönsuojelua (esimerkiksi yleisiä sääntelytoimenpiteitä). Kuten edellä on todettu, kaikkia julkisia tukitoimenpiteitä ei välttämättä katsota valtiontueksi. Esimerkiksi yleisiä verotustoimenpiteitä ei katsota valtiontueksi, koska ne eivät ole valikoivia. Jäljempänä esitetyt luvut koskevat vain sellaisia tukitoimenpiteitä, jotka ovat valtiontukea. Vuonna 2009 ympäristönsuojeluun annettiin valtiontukea yhteensä 13,2 miljardia euroa (josta 93 prosenttia eli 12,2 miljardia euroa koski muuta ympäristönsuojelua kuin energian säästämistä ja vain seitsemän prosenttia eli 0,97 miljardia euroa energian säästämistä). Suhteellisesti esitettynä ympäristötuki muodosti 22,6 prosenttia kaikesta teollisuudelle ja palveluille annetusta tuesta eli se oli 0,11 prosenttia suhteessa 27 jäsenvaltion EU:n BKT:hen. Vain kuusi jäsenvaltiota myönsi tukea EU:n keskiarvoa enemmän, nimittäin Ruotsi (0,66 % suhteessa BKT:hen), Saksa (0,23 %), Tanska (0,19 %), Suomi (0,19 %), Alankomaat (0,19 %) ja Itävalta (0,13 %). Nimellismääräisesti eniten tukia myönsivät Saksa (5,7 miljardia euroa, 43 % EU:n kokonaismäärästä), Ruotsi (1,9 miljardia euroa, 14 %), Yhdistynyt kuningaskunta (1,2 miljardia euroa, 9 %) ja Alankomaat (1,1 miljardia euroa, 8 %). Ympäristötuella on useita erilaisia tavoitteita, mukaan luettuina uusiutuvaa energiaa, energiansäästämistä, jätehuoltoa ja saastuneiden paikkojen kunnostusta sekä tuotantoprosessien parantamista koskevat tukitoimet. Näiden toimenpiteiden osalta jäsenvaltioiden myöntämällä tuella on suoraan pyritty saavuttamaan ympäristöhyötyjä. Valtiontukimenojen voidaan näin ollen katsoa kuvaavan suoraan suunniteltua ympäristöhyötyä. Tämä tukimuoto muodosti 35,5 prosenttia kaikesta vuonna 2009 annetusta ympäristötuesta. Osuus vastaa noin 4,7:ää miljardia euroa. Suurimmat tällaisen tuen myöntäjät olivat Espanja (828 miljoonaa euroa), Yhdistynyt kuningaskunta (746 miljoonaa euroa), Itävalta (358 miljoonaa euroa) sekä Pohjoismaista Tanska (362 miljoonaa euroa) ja Ruotsi (343 miljoonaa euroa). Toisena ympäristönsuojelutukisuuntaviivojen soveltamisalaan kuuluvien valtiontukitoimenpiteiden luokkana ovat ympäristöveroista tehtävät vähennykset tai vapautukset niistä. Tähän luokkaan kuuluvat kustannukset kuvaavat menetettyjen verotulojen määrää, eikä niiden näin ollen voida katsoa kuvaavaan suoraan sitä ympäristöhyötyä, jota itse veroilla saadaan aikaan. Vuonna 2009 ympäristötuesta yhteensä 56,1 prosenttia eli 7,4 miljardia euroa kuului tähän luokkaan. Saksa antoi tukea ahkerimmin (noin viisi miljardia euroa), ja sitä seurasivat Ruotsi (1,6 miljardia euroa), Yhdistynyt kuningaskunta (0,4 miljardia euroa), Suomi (0,2 miljardia euroa), Tanska (58 miljoonaa euroa) ja Slovakia (31 miljoonaa euroa). Koska ympäristönsuojelutukisuuntaviivoissa otettiin käyttöön uusia tekijöitä tarpeellisuus- ja oikeasuhteisuustesteihin EU:n vähimmäisverotasot alittavien verovapautusten osalta (yhdenmukaistetut verot), komissio on hyväksynyt vain yhden verovapautuksen, joka koski Tanskaa (N-327/2008, ks. edellä)[46]. Jäsenvaltioiden on kuitenkin hyväksyttävä asianmukaisia toimenpiteitä, joilla nykyiset verovähennykset yhdenmukaistetaan ympäristönsuojelutukisuuntaviivojen kanssa 31. joulukuuta 2012 mennessä, myös siinä tapauksessa, että verot ovat alle EU:n vähimmäistason. Tämän vuoksi komissiolle voidaan ilmoittaa muistakin asioista ennen vuoden 2012 loppua. Ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvaa ympäristönsuojelutukea, jonka voidaan yleisesti katsoa vaikuttavan suoraan ympäristöön, annettiin vuonna 2009 yhteensä 732 miljoonaa euroa, mikä vastaa noin kuutta prosenttia kaikesta ympäristötavoitteisiin annetusta tuesta (mikä on suhteellisen vähän, kun määrää verrataan muiden horisontaalisten tavoitteiden osuuteen). Jäsenvaltiot sovelsivat yleensä kolmea (kahdeksasta) yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen tavoitetta tällä alalla. Nämä tavoitteet olivat uusiutuvista energialähteistä tuotetun energian käytön edistäminen (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 23 artikla, 341 miljoonaa euroa), investointituki yrityksille yhteisön normit ylittävään ympäristönsuojeluun (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 18 artikla, 188 miljoonaa euroa) sekä energiansäästötoimenpiteisiin tehtävät investoinnit (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 21 artikla, 116 miljoonaa euroa). Ympäristön alalla myönnetyn, ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvan tuen osuus on erityisen pieni, koska aiemmin on hyväksytty vain vähän verovapautusohjelmia, jotka ovat kuitenkin rahallisen arvonsa puolesta niin merkittäviä, että suurin osa tällä alalla annetusta valtiontuesta myönnetään niiden nojalla. Lähes puolet (47 prosenttia) tällä alalla annetusta ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvasta tuesta myönnettiin Saksassa. Espanjan ja Belgian osuus oli yhteensä 44 prosenttia. Tarkasteltaessa valtiontukimenojen kehittymistä ympäristönsuojelun alalla kahdella peräkkäisellä kaudella 2004–2006 ja 2007–2009 havaitaan, että menot ovat laskeneet sekä suhteellisesti (suhteessa BKT:hen – 0,12 prosentista 0,11 prosenttiin suhteessa BKT:hen) ja nimellismääräisesti keskimäärin 0,6 miljardilla eurolla vuosittain. Myös tuen osuus kaikesta teollisuudelle ja palveluille annettavasta valtiontuesta on pienentynyt 25,5 prosentista 23,3 prosenttiin. Tähän on monia syitä. Ensimmäisenä on täytäntöönpantujen markkinalähtöisten kannusteiden vaikutus, sillä toimijat sisäistävät ympäristökustannuksensa niiden kautta eikä valtiontukea tarvita. Valtiontuen vähentymiseen ovat vaikuttaneet myös EU:n tiukemmat ympäristönormit. Toimijoiden on mukauduttava EU:n normeihin, ja niiden on noudatettava normeja ilman julkista rahoitusta. Myös kriisistä johtuvat talousarviorajoitukset ovat voineet vaikuttaa ympäristönsuojeluun osoitettuihin julkisiin määrärahoihin ainakin toisella kaudella. Kaudella 2004–2009, jolloin EU:ssa myönnettiin ympäristötukea 79 miljardia euroa, Saksan ja Ruotsin (ja niiden verovapautusten) osuus oli 51 prosenttia ja 16 prosenttia kokonaismäärästä, tässä järjestyksessä. Tehdasteollisuuden vapauttaminen sähkön energiaverosta on ollut merkittävin tukimeno Ruotsissa vuodesta 2005 lähtien. Se vastaa yli puolta kaikesta Ruotsissa annetusta ympäristötuesta[47]. Saksassa menot kohosivat tasaisesti vuoteen 2006 asti, sillä vuonna 2002 hyväksyttiin toimenpiteitä, joilla jatkettiin useita verovapautuksia sähköä ja mineraaliöljyä koskevasta Saksan energiaverosta. Kun näitä verovapautuksia muutettiin Saksassa, ympäristöverovapautuksia koskevien ohjelmien nojalla myönnetty tuki pieneni merkittävästi (3,2 miljardia euroa) vuosina 2006–2009. Vuonna 2009 kolmasosa kaikesta Saksan ympäristötuesta myönnettiin verotuksellisella toimenpiteellä, joka koski energiaa runsaasti käyttäviä toimijoita tehdasteollisuudessa. Lähes kaikki ympäristönsuojeluun myönnettävä tuki annetaan ohjelmien nojalla. Vuosina 2004–2009 tämän tavoitteen saavuttamiseksi myönnettiin tapauskohtaista tukea alle 0,5 prosenttia tuen kokonaismäärästä. Tukivälineistä suosituimpia olivat verovapautukset, jotka muodostivat 77 prosenttia kaikesta vuosina 2004–2009 ympäristönsuojeluun myönnetystä valtiontuesta. Seuraavaksi suosituimpia olivat suorat avustukset (23 prosenttia). Ympäristönsuojelu- ja energiansäästötukea koskevat päätelmät Eurooppa 2020 -strategian vuoksi valtiontuki voi olla tarpeen, jotta EU voi saavuttaa ne ympäristötavoitteensa, joita ei voida saavuttaa markkinalähtöisillä kannustimilla tai sääntelyllä. Valtiontuella on varmistettava, että ympäristötavoitteisiin myönnettävällä tuella ei vääristetä kilpailua kohtuuttomasti. Valtiontuen valvontaa voidaan käyttää myös yhdenmukaistettaessa tukiohjelmia eri jäsenvaltioissa niin, että ne vastaavat EU:n energian sisämarkkinoita. Valtiontuki voi myös vaikuttaa etenkin uusiutuviin energialähteisiin myönnettävän tuen yhdenmukaistamiseen niin, että sen avulla vältetään eri jäsenvaltioissa tuotettujen uusiutuvien energianlähteiden välisen kilpailun vääristyminen ja liian suuret korvaukset tulevina vuosina. VALTIONTUKI ALUEKEHITYKSELLE Poliittinen tausta Koska alueellisella valtiontuella korjataan heikoimmassa asemassa olevien alueiden puutteita, sillä edistetään jäsenvaltioiden ja koko unionin taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta ja siten myös Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamista. Tältä kannalta tarkasteltuna aluetuki poikkeaa muista tukimuodoista, koska sillä pyritään puuttumaan ensi sijassa koheesion epätasapainoon pelkkien markkinahäiriöiden sijasta. Alueellisen valtiontuen valvonta on erotettava EU:n koheesiopolitiikasta. Alueellisella valtiontuella keskitytään itse asiassa enemmän heikoimmassa asemassa oleviin alueisiin kuin EU:n aluepolitiikalla, jonka poliittiset tavoitteet ja maantieteellinen soveltamisala ovat nykyisin laajempia. Alueellisen valtiontuen tärkeimpänä tavoitteena on puuttua alueelliseen epätasapainoon vauraudessa ja työllisyydessä (keskittymisvaikutus) kannustamalla taloudellisen toiminnan sijoittamista tukialueille (lievennetään muiden tekijöiden, kuten työvoimakustannusten, markkinoille pääsyn, verotuksen tai tuottavuuden vaikutusta). Aluetuen avulla jäsenvaltiot voivat tukea uusia investointeja, joilla edistetään paikallista työpaikkojen luontia ja oheisyrityksiä edistämällä taloudellisesta toimintaa välillisesti (vipuvaikutus). EU:n koheesiopolitiikan tavoitteena on pienentää eroja eri alueiden kehitystasojen välillä ja heikoimmassa asemassa olevien alueiden jälkeenjääneisyyttä. Sillä rahoitetaan monenlaisia toimia infrastruktuurista (liikenne-, televiestintä- ja energiainfrastruktuuri ja yhteiskunnallinen infrastruktuuri) henkiseen pääomaan. Menoluokan "Tuki yrityksille ja innovoinnille", joka liittyy muita suoremmin liiketoiminnalle annettavaan suoraan tukeen ja sisältää sen vuoksi valtiontukea, osuus koheesiopolitiikan kaikesta varainkäytöstä on 20 prosenttia. Valtiontukisäännöt koskevat vain pientä osaa koheesiopolitiikan rahoituksesta, sillä suurin osa rakennerahastojen menoista koskee toimintoja, jotka eivät kuulu valtiontuen määritelmän soveltamisalaan, esimerkiksi yleistä infrastruktuuria. Lisäksi yrityksille annettava suora rahoitustuki voidaan myöntää eri muodoissa (esimerkiksi avustuksina, riskipääomana ja lainoina) eri tarkoituksia varten (esimerkiksi innovointia, ympäristöä tai koulutusta varten). Merkittävä osa koheesiopolitiikan yhteydessä myönnetystä valtiontuesta ei siis liity suoraan alueellista valtiontukea koskevissa suuntaviivoissa tarkoitettuun alueelliseen investointitukeen, vaan tukeen sovelletaan muita valtiontukisääntöjä (esimerkiksi T&K&I-sääntöjä sekä ympäristönsuojelua ja riskipääomaa koskevia sääntöjä). Alueellisen valtiontuen soveltamisala on laaja, ja se kattaa kaikki alueellista taloutta koskevat toimenpiteet tukialueille sijoittautuneille yrityksille tarjottavista yleisistä tukitoimenpiteistä (esimerkiksi käynnistämistuesta ja investointituesta) suurille investointihankkeille annettavaan räätälöityyn valtiontukeen, joka voi olla muita vääristävämpää ja jonka intensiteettiä lasketaan automaattisesti. Aluetuki voi vaikuttaa tehokkaasti vain, jos sillä edistetään kestävää toimintaa ja keskitytään unionin heikoimmassa asemassa oleviin alueisiin. Tuen aikaansaamien heikommassa asemassa olevan alueen aluekehitykseen liittyvien hyötyjen on oltava suurempia kuin seurauksena oleva kilpailun vääristyminen eli se, miten todennäköisesti kilpailijat ajetaan pois markkinoilta tietylle edunsaajalle tai edunsaajaryhmälle annetun tuen takia. EU:n valtiontukisääntöjen nojalla komissiolla on yksinoikeus päättää aluekehitykseen annettavasta tuesta sen perusteella, miten se arvioi tuen soveltuvan sisämarkkinoille. Rakennerahastoja on puolestaan käytettävä niiden toimintaohjelmien mukaisesti, joita kukin jäsenvaltio ehdottaa yhdessä komission kanssa. Niiden täytäntöönpanosta vastaavat kansalliset hallintoviranomaiset, jotka yleisen rakennerahastoja koskevan asetuksen[48] nojalla ovat vastuussa kaikkien unionin politiikanalojen noudattamisesta, valtiontukisäännöt mukaan luettuina. Valtiontukisääntöjen noudattamatta jättäminen katsotaan kyseisen asetuksen nojalla rikkomukseksi, jonka perusteella EU:n yhteisrahoitusta voidaan periä takaisin. Suurhankkeet, joissa tukikelpoiset kustannukset ovat yli 50 miljoonaa euroa, on ilmoitettava muodollisesti komission käsiteltäväksi[49]. Komissio päättää tämän jälkeen yhteisrahoituksesta ottaen huomioon kaikki unionin politiikanalat. Aluekehitykseen myönnettävää valtiontukea koskevat säännöt Alueellisia valtiontukia koskevissa suuntaviivoissa säädetään perusteista, joita komissio soveltaa tarkastellessaan alueellisen valtiontuen soveltuvuutta sisämarkkinoille. Alueellisia valtiontukia koskevissa suuntaviivoissa otetaan huomioon asianomaisten alueiden kehitykseen vaikuttavien ongelmien vakavuus asettamalla tiettyjä alueellisen valtiontuen ylärajoja, jotka perustuvat pohjimmiltaan siihen tasapainotestiin, joka komission on suoritettava tuen myönteisten ja kielteisten vaikutusten välillä. Kuten alueellista valtiontukea koskevissa suuntaviivoissa todetaan, komissio antoi vuonna 2009 tiedonannon perusteista suurille investointihankkeille myönnettävän alueellisen tuen perusteelliseksi arvioimiseksi[50]. Suurilla investointihankkeilla tarkoitetaan hankkeita, joiden tukikelpoiset investointikustannukset ovat nykyarvoltaan vähintään 50 miljoonaa euroa. Tietyt kynnysarvot ylittävästä alueellista tuesta suurille investointihankkeille on ilmoitettava komissiolle erikseen, koska se voi todennäköisemmin vääristää kilpailua. Komissio käynnistää tietyissä olosuhteissa muodollisen tutkintamenettelyn ja suorittaa perusteellisen arvioinnin[51]. Alueellisia valtiontukia koskevat suuntaviivat vuosiksi 2007–2013 Alueellisia valtiontukia koskevissa suuntaviivoissa määritetään säännöt sellaisen valtiontuen myöntämiselle, jolla edistetään EU:n heikoimmassa asemassa olevien alueiden kehittämistä esimerkiksi tukemalla investointeja ja työpaikkojen luomista. Jotta alueiden kehitykseen vaikuttavien ongelmien suhteellinen vakavuus otettaisiin huomioon, alueet on jaoteltu seuraavaan kahteen luokkaan: - Alueet, joiden BKT henkeä kohti on alle 75 prosenttia EU:n keskiarvosta, sekä syrjäisimmät alueet (SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan a alakohta ovat oikeutettuja suurimpiin tukimääriin ja toimintatukeen (alueellista tukea, jolla pyritään vähentämään yritysten juoksevia menoja). Tukimäärät ovat 30–50 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista. - Alueet, jotka jäsenvaltiot itse määrittävät kansallisen aluekehityspolitiikan mukaisesti tiettyjen, pääasiassa asukastiheyden ja/tai erityisen alhaisen henkeä kohti lasketun BKT:n tai korkean työttömyyden kaltaisten muuttujien perusteella (SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohta). Jäsenvaltiot voivat osoittaa näille alueille pienempää aluetukea (periaatteessa 10–15 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista). Tukimäärää voidaan korottaa kaikilla tuetuilla alueilla 20 prosenttiyksikköä, kun tukea annetaan pienyrityksille, ja 10 prosenttiyksikköä, kun tukea annetaan keskisuurille yrityksille. Vaikka toimintatuki on yleensä kiellettyä, sitä voidaan myöntää tietyin edellytyksin. Yritysten perustamisen ja aikaisen kehittämisen tukemiseksi tukea voidaan myöntää pienyritysten perustamiseen ja laajentamiseen ensimmäisen viiden vuoden aikana. Harvaan asuttujen alueiden ja syrjäisten alueiden väestön poismuuton estämiseksi voidaan antaa toimintatukea, jolla korvataan ylimääräiset kustannukset, joita aiheutuu taloudellisen toiminnan harjoittamisesta alueella seurauksena sellaisista haittatekijöistä kuten syrjäisyys, eristyneisyys, pieni koko, vaativa maasto ja ilmasto sekä taloudellinen riippuvuus muutamista tuotteista. Alueellisia valtiontukia koskevissa suuntaviivoissa määritetään myös niin sanottuja suuria investointihankkeita koskevat säännöt, mukaan luettuina tiettyjen tukimuotojen avoimuusmekanismi. Suurille investointihankkeille annettavan alueellisen tuen perusteellista arviointia koskevat ohjeet Alueellista valtiontukea koskevissa suuntaviivoissa säädetään, että suurista investointihankkeista on tietyissä tapauksissa ilmoitettava komissiolle erikseen, koska ne voivat todennäköisemmin vääristää kilpailua. Toimenpiteitä on arvioitava perusteellisesti, jos tuensaajan markkinaosuus on yli 25 prosenttia tai hankkeen luoma tuotantokapasiteetti on yli viisi prosenttia markkinoista (ja kyseisen tuotteen markkinoiden kasvuaste on ETA:n BKT:n kasvuastetta alhaisempi). Suuntaviivoissa esitetään menetelmät, joilla suurille investointihankkeille annettavan alueellisen valtiontuen soveltuvuutta sisämarkkinoille arvioidaan perusteellisesti. Arviointi perustuu tasapainotestiin, jossa tuella aikaansaatuja myönteisiä vaikutuksia verrataan tuen mahdollisiin kielteisiin vaikutuksiin eli kilpailun mahdolliseen vääristymiseen. Näin ollen jäsenvaltioiden on toimitettava tiedot tuen myönteisistä vaikutuksista sekä sen asianmukaisuudesta, oikeasuhteisuudesta ja kannustavasta vaikutuksesta. Yleinen ryhmäpoikkeusasetus Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla komissiolle ei tarvitse ilmoittaa avoimista alueellista investointi- ja työllisyystukea koskevista ohjelmista, joissa noudatetaan tukikelpoisia kustannuksia ja suurinta tuki-intensiteettiä koskevia sääntöjä, jotka määritetään kyseisen jäsenvaltion aluetukikartassa. Investointitukea koskevat aineelliset säännöt ovat samat yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa ja alueellista valtiontukea koskevissa suuntaviivoissa, joten ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvasta tukitoimenpiteestä ilmoittamisesta ei ole hyötyä. Yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa ilmoitusvelvollisuudesta vapautetaan myös äskettäin perustetuille pienyrityksille annettava aluetuki. Kyseessä on uusi, alueellista valtiontukea koskevilla suuntaviivoilla käyttöönotettu aluetuen muoto. Alueellista valtiontukea koskevien suuntaviivojen mukaisesti myös yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa säädetään suuremmasta tuesta pienille ja keskisuurille yrityksille. Suurille yrityksille annettava tapauskohtainen tuki ei kuulu yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan, lukuun ottamatta sellaista läpinäkyvää tukea, jota annetaan ohjelmien nojalla myönnetyn tuen täydentämiseksi ja jonka osuus ei ole yli 50 prosenttia tuen kokonaismäärästä. Suurista investointihankkeista on ilmoitettava erikseen, jos tietyt ehdot täyttyvät. Jos yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen ehdot eivät täyty, tuesta on ilmoitettava ja se arvioidaan alueellista valtiontukea koskevien suuntaviivojen mukaisesti. Aluetuesta tehdyt valtiontukipäätökset ja tapaustutkimukset Kaudella 2004–2010 komissio teki 570 lopullista päätöstä aluekehitykseen kohdistettavista toimenpiteistä. Tuki katsottiin sisämarkkinoille soveltuvaksi 523 päätöksessä, 14 päätöksessä todettiin, että toimenpiteeseen ei sisältynyt tukea, ja 33 päätöstä oli kielteisiä. Vain hieman yli puolet tehdyistä päätöksistä koski ohjelmia (52 %). Loput koskivat tapauskohtaisia toimenpiteitä (lähes 29 %) ja ohjelmien nojalla myönnettäviä yksittäisiä tukia (19 %). Kuusi kymmenestä päätöksestä koski viittä jäsenvaltiota eli Puolaa (96 päätöstä), Saksaa (91), Italiaa (60), Tšekkiä (46) ja Ranskaa (18). Samalla kaudella komissio suoritti 59 yksityiskohtaista arviointia suurista investointihankkeista ja yhden perusteellisen arvioinnin suuntaviivojen perusteella[52]. Tapauskohtaisten toimenpiteiden suhteellisen suuri määrä johtuu Puolan tapauskohtaisten tukien suuresta määrästä. Alueellista valtiontukea koskevien hyväksyttyjen toimenpiteiden määrä vuosittain vaihteli 60 toimenpiteestä sataan toimenpiteeseen vuosina 2004–2009. Kaudella esiintyi kolme huippua, jotka olivat vuosi 2004 (92 toimenpidettä), vuosi 2006 (96 toimenpidettä) ja vuosi 2009 (86 toimenpidettä). Vuonna 2010 hyväksyttyjen toimenpiteiden määrä laski jyrkästi noin 50 toimenpiteeseen. Jäsenvaltioiden toteuttamien, alueellista kehitystä koskevien ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvien toimenpiteiden kokonaismäärä oli yhteensä 778, joista 97 prosenttia oli ohjelmia. Eniten ohjelmia otettiin käyttöön kahdessa jäsenvaltiossa, joissa valtiontukea koskevaa toimivaltaa hajautettiin alueellisten hallintojen tasolle. Nämä jäsenvaltiot olivat Italia (120) ja Espanja (112), joita seurasivat Tšekki (76), Puola (68) ja Itävalta (57). Vuoden 2009 huipputasolla otettiin käyttöön 266 ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvaa toimenpidettä. Vuonna 2010 määrä väheni 145 toimenpiteeseen. Yhtenä syynä oli uuden yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen antaminen vuonna 2008 sekä se, että merkittävä osa aluetuesta liittyy rakennerahaston hankkeisiin, joiden toimintaohjelmat vuosiksi 2007–2013 oli hyväksytty edeltävien vuosien aikana. Noin 60 prosenttia kaikista ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvista aluekehitystoimenpiteistä otettiin käyttöön yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla (asetus tuli voimaan vuonna 2008). Tästä ryhmästä 96 prosenttia oli ohjelmia. Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen yksityiskohtaisten tavoitteiden osalta 87 prosenttia hyväksytyistä toimenpiteistä määritettiin aluetukiohjelmiksi (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 13 artikla). Loppuosa koostui uusiin pienyrityksiin kohdistettavista tukitoimenpiteistä (10 prosenttia, yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 14 artikla) ja tapauskohtaisesta tuesta (alle neljä prosenttia, yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 13 artiklan 1 kohta). [pic] Seuraavassa tekstikentässä annetaan esimerkkejä neljässä jäsenvaltiossa toteutetuista aluetukitoimenpiteistä. Ensimmäisenä on Saksan toimenpide investointien tukemiseksi tietyillä tukialueilla. Toisena esimerkkinä on Maltan toimenpide, jolla pyritään edistämään uusien yritysten perustamista. Mahdollisuus tähän annettiin ensimmäisen kerran alueellista valtiontukea vuosina 2007–2013 koskevissa suuntaviivoissa. Kolmannessa esimerkissä kuvataan Ranskan toimenpiteitä syrjäisimpien alueiden erityisten haittojen korjaamiseksi. Viimeisenä esitellään suuri investointihanke, joka on toteutettu Unkarissa. Investitionszulagengesetz 2007 (Saksa, N-357a/2006 ja XR-6/2007) Kesäkuussa 2006 Saksa ilmoitti komissiolle ohjelmasta, jolla korvataan verotuksellisesta investointipalkkiosta annetulla lailla säädetyt tukitoimenpiteet. Lailla säädettiin verotuksellisesta tuesta uusissa osavaltioissa ja Berliinissä toteutettaville investointihankkeille. Alkuperäinen ilmoitus koski ohjelman soveltamista hankkeisiin, jotka on käynnistetty joko ennen 31. joulukuuta 2006 tai sen jälkeen. Saksan viranomaisten suostumuksella toimenpide jaettiin kahteen osaan: a) Tuki N-357a/2006 koskee alkuinvestointihankkeita, jotka on käynnistetty ennen 1. tammikuuta 2007. b) Ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluva ohjelma XR-6/2006, joka koskee 31. joulukuuta 2006 jälkeen käynnistettyjä hankkeita. Tästä toimenpiteestä ei tarvinnut ilmoittaa, eikä sille tarvinnut saada komission hyväksyntää. Molempien toimenpiteiden suunniteltu kokonaisbudjetti on noin 1,74 miljardia euroa. Vuonna 2009 kaikesta aluetukeen EU:ssa osoitetusta valtiontuesta 20 prosenttia annettiin näillä kahdella toimenpiteellä: noin 11 prosenttia ohjelmasta N-357a/2006 ja loput ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvan toimenpiteen perusteella. Tukimäärä vastaa noin kolmea neljäsosaa kaikesta Saksassa annetusta aluetuesta. Tukiohjelma uusia pienyrityksiä varten (Malta, N-622/2007) Lokakuussa 2007 Malta ilmoitti komissiolle aikomuksestaan soveltaa ohjelmaa, jolla pyritään tukemaan sellaisten uusien, lisäarvoa paljon tuovien yritysten perustamista, jotka saattavat edistää alueen taloudellista kehitystä alueellista valtiontukea koskevien suuntaviivojen uusille pienyrityksille annettavaa tukea koskevan tavoitteen mukaisesti. Tämä uusi tukimuoto sisällytettiin alueellista valtiontukea koskeviin suuntaviivoihin ensimmäisen kerran kaudella 2007–2013. Ohjelmaa sovelletaan koko Maltan alueella, joka on määritelty Maltan aluetukikartassa vuosille 2007–2013 tukialueeksi, jolle voidaan myöntää kansallista aluetukea SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan a alakohdan poikkeuksen nojalla. Tukea voidaan myöntää pienyrityksille, jotka on perustettu enintään kolme vuotta ennen ohjelman soveltamista ja joissa on vähintään kolme kokopäiväistä työntekijää. Jäsenvaltio otti käyttöön mekanismin, jolla estetään tuen väärinkäyttöä. Toimenpidettä sovelletaan vain tietyillä toimialoilla. Tuki myönnetään suorana avustuksena. Tuen kokonaismäärä edunsaajaa kohti on enintään kaksi miljoonaa euroa, eikä tuen vuotuinen määrä saa ylittää 33:a prosenttia yrityskohtaisesta kahden miljoonan euron rajasta. Komissio päätteli arvioinnin jälkeen, että ohjelma täyttää alueellista valtiontukea koskevien suuntaviivojen vaatimukset, ja katsoi sen soveltuvan sisämarkkinoille. Tukiohjelmat Ranskan merentakaisille departementeille (Ranska, N-542/2006 ja muut) Vuonna 2007 komissio hyväksyi kymmenen Ranskan merentakaisia departementteja koskevaa tukiohjelmaa. Nämä kymmenen tukiohjelmaa koskivat verovapautuksia ja vapautuksia sosiaaliturvamaksuista syrjäisimpien alueiden erityisten haittojen korvaamiseksi. Syrjäisimmät alueet ovat tukikelpoisia SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan a alakohdan poikkeuksen nojalla kaudella 2007–2013. Komissio hyväksyi nämä kymmenen tukiohjelmaa aiemmin alueellista valtiontukea koskevien vuosien 2000–2006 suuntaviivojen nojalla. Yritykset voivat tietyin ehdoin saada myös investointitukea, joka voi olla enintään 60 prosenttia Ranskan Guayanassa sijaitsevien suurten yritysten tapauksessa ja enintään 50 prosenttia Martiniquessa, Guadeloupessa ja La Réunionissa sijaitsevien suurten yritysten tapauksessa (lisäksi tarvittaessa pk-yrityksiin sovellettava lisä). Alueellista valtiontukea koskevien suuntaviivojen nojalla voidaan myöntää myös toimintatukea, mutta tuella on edistettävä aluekehitystä ja sen määrän on oltava oikeassa suhteessa ylimääräisiin kustannuksiin, joita aiheutuu SEUT-sopimuksen 349 artiklassa määritetyistä tekijöistä. Komissio arvioi, että ilmoitettu kokonaistuki on noin 6,5 prosenttia suhteessa kyseisten alueiden BKT:hen ja että tukimäärä on oikeassa suhteessa kyseisille alueille sijoittautuneille yrityksille aiheutuviin ylimääräisiin kustannuksiin. Vuonna 2009 kaikesta EU:ssa myönnetystä alueellisesta valtiontuesta 22,7 prosenttia annettiin näiden kymmenen ohjelman nojalla. Niiden osuus kaikesta Ranskassa annetusta aluetuesta oli noin 77 prosenttia. N-671/2008 – HU – Suuret investointihankkeet – Alueellinen investointituki Mercedes-Benz Manufacturing Hungary -yritykselle Unkarin viranomaiset ilmoittivat joulukuussa 2008 alueellista valtiontukea koskevien suuntaviivojen nojalla aikomuksestaan myöntää aluetukea Mercedes-Benz Manufacturing Hungary -yrityksen suurelle investointihankkeelle. Unkari aikoi edistää aluekehitystä myöntämällä aluetukea Mecedes-Benz-yritykselle, jotta se voisi perustaa uuden tuotantolaitoksen, jossa valmistettaisiin 180 000 henkilöautoa. Kyseinen alue on heikoimmassa asemassa oleva alue, jolle voidaan myöntää tukea SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan a alakohdan nojalla, koska alueen elintaso on poikkeuksellisen matala ja työttömyys korkealla tasolla. Investointihankkeen tukikelpoiset kustannukset olivat 548,4 miljoonaa euroa. Noin 400 miljoonaa euroa kaikista hankkeen kustannuksista rahoitettaisiin EIP:n myöntämällä lainalla ilman valtion takausta. Valtiontuen osuus oli 111,5 miljoonaa euroa. Investoinnilla luodaan 2 500 suoraa työpaikkaa ja 10 000–14 000 välillistä työpaikkaa. Unkarin viranomaisten mukaan hankkeella pienennettäisiin alueen työttömyysastetta 0,5 prosenttiyksikköä. Suurille investointihankkeille myönnettävää aluetukea koskevan komission arvion tarkoituksena on määrittää, jääkö investoinnilla aikaan saatu tuensaajan markkinaosuus ja tuotantokapasiteetti alueellista valtiontukea koskevissa suuntaviivoissa määritettyjen raja-arvojen alle. Mikäli raja-arvoja ei ylitetä, valtiontuen vaikutus kilpailuun katsotaan pienemmäksi kuin tuen myönteinen vaikutus aluekehitykseen. Komissio katsoi, että tehtaan omistaneen Daimler-konsernin markkinaosuus jäisi kyseisillä markkinoilla huomattavasti 25 prosentin rajan alapuolelle ennen suunniteltua investointia ja sen jälkeen. Komissio päätteli, että hankkeella aikaan saatu lisätuotantokapasiteetti ei ylittäisi viittä prosenttia tuotteen odotetusta kulutuksesta ETA:n alueella. Komissio hyväksyi tukitoimenpiteen marraskuussa 2009. Valtiontukimenot aluetuen alalla Vuonna 2009 alueellista valtiontukea annettiin yhteensä 13,9 miljardia euroa. Tämä vastaa noin 24:ää prosenttia kaikesta teollisuudelle ja palveluille annetusta valtiontuesta eli on 0,12 prosenttia suhteessa 27 jäsenvaltion EU:n BKT:hen. Noin 4,9 miljardia euroa (35 %) myönnettiin ryhmäpoikkeustoimenpiteillä. Tarkasteltuna suhteessa BKT:hen 12 jäsenvaltiota myönsi tukea EU:n keskiarvoa enemmän. Nämä valtiot olivat Kreikka (0,57 %), Unkari (0,28 %), Slovenia (0,27 %), Malta (0,25 %), Tšekki (0,23 %), Ranska (0,22 %), Irlanti (0,18 %), Slovakia (0,17 %), Puola (0,17 %), Saksa (0,15 %), Liettua (0,14 %) ja Espanja (0,12 %). Suhteessa kaikkeen teollisuudelle ja palveluille myönnettyyn valtiontukeen aluekehitykselle osoitettu valtiontuki oli erityisen tärkeää EU-12:n maille, joissa sen osuus kaikesta tuesta oli noin 30 prosenttia. Määrä on suurempi kuin EU-15:n maissa (23 prosenttia). Tätä voidaan perustella sillä, että kyseisissä jäsenvaltioissa on suurempi määrä tukikelpoisia alueita, joten tuen intensiteetti voi olla suurempi. Aluekehitystuen osuus kaikesta teollisuudelle ja palveluille myönnetystä tuesta oli suurin Kreikassa (76 %), Bulgariassa (59 %), Liettuassa (51 %), Slovakiassa (47 %) ja Tšekissä (46 %). Neljässä muussa jäsenvaltiossa (Tanskassa, Alankomaissa, Kyproksessa ja Suomessa) sen osuus oli alle kaksi prosenttia. Nimellismääräisesti tarkasteltuna eniten tukia myönsivät Ranska (4,1 miljardia euroa, 30 % EU:n kokonaismäärästä), Saksa (3,7 miljardia euroa, 27 %), Kreikka (1,4 miljardia euroa, 10 %), Espanja (1,2 miljardia euroa, 9 %) ja Italia (miljardi euroa, 7 %). Vuonna 2009 lähes puolet (45 %) kaikesta aluekehitykseen EU:ssa osoitetusta tuesta annettiin vain viidellä toimenpiteellä. Nämä toimenpiteet olivat kolme Saksan ohjelmaa (joista kahteen sovellettiin ryhmäpoikkeusta), joissa keskityttiin investointien tukemiseen köyhimmillä alueilla (pääasiassa Itä-Saksassa), ja kaksi Ranskan ohjelmaa, joilla myönnettiin toimintatukea Ranskan merentakaisissa departementeissa. Kahden peräkkäisen kauden eli kauden 2004–2006 ja kauden 2007–2009 vertailusta käy ilmi, että aluekehitykselle osoitettua tukea annettiin jälkimmäisellä kaudella enemmän nimellismääräisesti (2,7 miljardia euroa) ja suhteessa BKT:hen (0,08 prosentista 0,1 prosenttiin suhteessa BKT:hen). Myös sen osuus kaikesta teollisuudelle ja palveluille annettavasta valtiontuesta on kasvanut 19 prosentista 23 prosenttiin. Aluetuki sisällytettiin ryhmäpoikkeusasetukseen ensimmäisen kerran vuonna 2007. Asetus annettiin vuonna 2006, ja se tuli voimaan vuonna 2007. Tämän jälkeen valtiontukea on myönnetty yhteensä 11,4 miljardia euroa ilman komissiolle etukäteen annettavaa ilmoitusta. Ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvan aluetuen osuus nousi vähitellen 35 prosenttiin kaikesta vuonna 2009 myönnetystä aluetuesta. Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan kuuluvia toimenpiteitä oli vain 15 prosenttia kaikista ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvista aluekehitysmenoista. Kaudella 2004–2010 EU:ssa myönnettiin tukea yhteensä 67 miljardia euroa. Lähes kaikki tästä tuesta myönnettiin ohjelmien nojalla (96 %), kun taas tapauskohtaisen tuen osuus oli vain neljä prosenttia kokonaismäärästä. Tukivälineiden osalta 55 prosenttia kaikesta tuesta myönnettiin verovapautuksina (suuntaus oli kaudella kasvava). Seuraavaksi suosituimpia olivat suorat avustukset (42 %). Aluetukea koskevat päätelmät Alueellisella valtiontuella edistetään jatkossakin taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta Euroopan unionissa. Tavoitteen merkitys on kasvanut viime vuosina, etenkin vuosina 2004 ja 2007 tapahtuneiden laajentumisten jälkeen. Tällä hetkellä alueellinen valtiontuki on horisontaalisista tavoitteista se, jonka osuus teollisuudelle ja palveluille annettavan tuen kokonaismäärästä on suurin. Erityistä huomiota kiinnitetään syrjäisiin alueisiin, sillä niiden ylimääräiset kustannukset aiheutuvat rakenteellisista haitoista, joiden taustalla on maantieteellinen syrjäisyys ja erityiset vaikeudet osallistua sisämarkkinoiden toimintaan. VALTIONTUKI PK-YRITYKSILLE Poliittinen tausta Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahankkeessa "Globalisaation aikakauden teollisuuspolitiikka" [53] korostetaan sitä tärkeää asemaa, joka pienillä ja keskisuurilla yrityksillä (pk-yrityksillä) on EU:n taloudessa työpaikkojen luonnin ja kasvun edistäjinä. Siinä todetaan, että " Pk-yritykset vastaavat noin kahdesta kolmasosasta teollisuuden työllisyyttä, ja suuri osa EU:n teollisuuden kasvu- ja työllisyyspotentiaalista on sen elinvoimaisissa ja dynaamisissa pk-yrityksissä. Pk-yritysten perustamisen, kasvun ja kansainvälistymisen tukemisen täytyykin olla EU:n uuden yhdennetyn teollisuuspolitiikan ytimessä. " Hankkeessa myös korostetaan, että viime vuosien merkittävästä edistymisestä huolimatta[54] jäsenvaltioissa on yhä vakavia ja selkeästi todettavissa olevia haasteita, jotka koskevat älykästä sääntelyä ja erityisesti pk-yritysten toimintaympäristöä. Siinä todetaan erityisesti, että "rahoituksen saanti on useimmissa jäsenvaltioissa todettu merkittäväksi pullonkaulaksi nimenomaan pk-yritysten ja innovaatiotoiminnan rahoituksessa "[55]. Taloudellisen taantuman ja rahoituskriisin yhteydessä pk-yrityksillä todella on usein ongelmia saada pääomaa, riskipääomaa tai lainoja, etenkin tiettyjen rahoitusmarkkinoiden riskejä välttelevän luonteen ja niiden rajallisten vakuuksien vuoksi, joita pk-yritykset mahdollisesti pystyvät tarjoamaan. Pk-yritysten rajalliset resurssit voivat myös rajoittaa niiden mahdollisuuksia saada tietoja, varsinkin uudesta teknologiasta ja mahdollisista markkinoista. Näiden vaikeuksien lieventämiseksi jäsenvaltioiden on pyrittävä soveltamaan pienet ensin -periaatetta paremmin ja yksinkertaistamaan tukiohjelmia. Hallitukset voivat tukea pk-yrityksiä erilaisilla keinoilla, joita ei katsota valtiontueksi. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi yleiset tukitoimenpiteet, joihin voi sisältyä työvoima- ja sosiaalikustannusten yleinen vähentäminen verotuksessa, maksuaikojen lyhentäminen pk-yritysten rahavirran parantamiseksi ja sääntöjen yksinkertaistaminen hallinnollisen taakan vähentämiseksi. Jos markkinavoimat eivät yksin riitä, niitä voidaan täydentää valtiontukitoimenpiteillä tarjoamalla julkista rahoitusta. Tämä tunnustetaan lippulaivahankkeessa "Globalisaation aikakauden teollisuuspolitiikka", jossa todetaan, että " valtiontukisääntöjen suunnittelulla voidaan lisäksi osaltaan edistää Euroopan teollisuuden kilpailukykyä. Valtiontukisäännöt tarjoavat puitteet, jotka ohjaavat jäsenvaltioiden investointeja havaittujen markkinahäiriöiden korjaamiseksi ." Valtiontuen valvonta on kuitenkin tärkeää, jotta kaikille sisämarkkinoilla toimiville yrityksille annetaan yhtäläiset toimintaedellytykset riippumatta siitä, mihin jäsenvaltioon ne ovat sijoittautuneet. Komission on valvottava tarkkaan, että toimenpiteet on suunnattu oikein, ja varmistettava, että tuki johda investointien vähenemiseen, sitä ei anneta tehottomien yritysten toiminnan ylläpitämiseen ja sillä ei vääristetä kilpailua. Pk-yrityksiä koskevat valtiontukisäännöt Kasvua, työllisyyttä ja kilpailukykyä edistävän Lissabonin strategian yhteydessä komissio uudisti valtiontukisääntöjä ja vahvisti toimenpiteitä, jotka koskevat etenkin pk-yrityksiä. Tällä hetkellä pk-yrityksille voidaan myöntää tukea kaikista EU:n valtiontukisääntöjen nojalla sallituista luokista, ja pk-yritykset voivat saada suurempaa tukea tiettyjä toimenpiteitä varten[56]. Valtiontukisääntöjä on myös yksinkertaistettu ja virtaviivaistettu merkittävästi yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa, ja niiden nojalla jäsenvaltiot voivat nyt toteuttaa pk-yritysten hyväksi useita erilaisia tukitoimenpiteitä niin, että hallinnollinen taakka pysyy pienenä. Komissio kannustaa jäsenvaltioita hyödyntämään mahdollisuuksia siihen, että tuen nykyisiä määrärahoja kohdennetaan paremmin. Koska suurten tukimäärien tapauksessa kilpailun vääristymisen riski on suurempi, komissio arvioi niitä erikseen analysoidakseen niiden vaikutusta kilpailuun ja yhteiseen etuun. Näin ollen yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa asetetaan erilaisia ilmoitusrajoja tukiluokan ja kilpailuun kohdistuvien todennäköisten vaikutusten perusteella. Vuonna 2006 komissio hyväksyi riskipääomasuuntaviivat[57], jotka ovat tärkeä väline pk-yritysten rahoittamisessa. Riskipääomaa koskeva toimintasuunnitelma hyväksyttiin jo vuonna 1998. Riskipääoma onkin ollut tärkeässä asemassa Lissabonin strategiassa, ja se on edelleen yksi Eurooppa 2020 -strategian keskeisistä seikoista. Riskipääomasuuntaviivoja sovelletaan 31. joulukuuta 2013 asti. Niistä suoritetaan kuitenkin väliarviointi. Komissio ilmoittikin innovaatiounionia koskevassa tiedonannossaan, että se " arvioi […] tilapäisten valtiontukitoimenpiteiden, muun muassa pääomasijoituksia koskevan "safe harbour" -järjestelyn, vaikuttavuutta ja tekee tämän perusteella tarvittavat ehdotukset ". Väliarviointi suoritettiin vuonna 2010[58], ja sen perusteella tilapäisissä puitteissa säädetty "safe harbour" -kynnyksen väliaikainen korottaminen muutettiin pysyväksi riskipääomasuuntaviivojen jäljellä olevan voimassaolon ajaksi (eli vuoden 2013 loppuun asti). Seuraavassa tekstikentässä esitetään yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen pk-yrityksiä koskevien sääntöjen ja riskipääomasuuntaviivojen keskeiset piirteet. Yleinen ryhmäpoikkeusasetus Yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa luodaan puitteet, joiden nojalla jäsenvaltiot voivat myöntää tukea työpaikkojen luomiseen, kilpailukyvyn lisäämiseen ja ympäristönsuojeluun ilman komission puuttumista siihen millään tavoin. Yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa luetellut toimenpiteet, jotka täyttävät asetuksessa säädetyt ehdot ja perusteet, vapautetaan ilmoitusvelvollisuudesta. Yleinen ryhmäpoikkeusasetus on erityisen tärkeä pk-yrityksille, koska kaikki sen soveltamisalaan kuuluvat 26 toimenpidettä voidaan myöntää pk-yrityksille (yhdessä sallitun tuki-intensiteetin erityisten korotusten kanssa) ja joillakin toimenpiteistä pyritään korjaamaan pk-yritysten kohtaamia markkinahäiriöitä. Pk-yritykset voivat saada tukea kaikkien kehitysvaiheidensa aikana. Etenkin seuraavat tukiluokat on suunniteltu yksinomaan pk-yrityksille: pk-yrityksille myönnettävä investointi- ja työllistämistuki; pk-yrityksille konsulttipalveluihin ja pk-yritysten osallistumiseen messuille myönnettävä tuki; riskipääoman muodossa myönnettävä tuki; teollisoikeuksien kustannusten kattamiseen myönnettävä tuki; pk-yritysten ennakoivaan mukautumiseen tuleviin yhteisön normeihin tai ympäristötutkimuksiin myönnettävä tuki; innovointiin myönnettävä tuki; vastaperustetuille pienille yrityksille tuetuilla alueilla myönnettävä tuki sekä naisyrittäjyyteen myönnettävä tuki. Erillisen ilmoittamisen kynnysarvot ylittävistä tukitoimenpiteistä on joka tapauksessa ilmoitettava erikseen komissiolle, jotta komissio voi arvioida toimenpiteiden vaikutusta kilpailuun ja yhteiseen etuun. Riskipääomasuuntaviivat Riskipääomasuuntaviivoilla pyritään ensinnäkin luomaan jäsenvaltioille edellytykset lisätä pk-yritysten saatavilla varhaisessa kehitysvaiheessa olevan riskipääoman määrää, kun oman pääoman ehtoisesta rahoituksesta havaitaan olevan puutetta, ja toiseksi edistämään pääomamarkkinoiden kehittymistä niin, että ylläpidetään oikeudenmukaista kilpailua. Riskipääoman muodossa annettavaa tukea voidaan myöntää eri tasoilla: yksityisten yhteissijoittajien tasolla, jos niiden edellytykset ovat valtiota suotuisammat; investointirahaston ja/tai sen johtajan tasolla, jos esimerkiksi hallintomaksut ovat markkinoiden tasoa korkeammat, sekä investointien kohteena olevien yritysten tasolla, jos tukea annetaan toisilla tasoilla tai jos tukea saavat pk-yritykset saavat pääomaa, jota markkinoilta ei muuten saataisi. Riskipääomasuuntaviivat kattavat erilaisia toimenpiteitä (sijoitusrahastojen ja/tai vaihtoehtoisten osakemarkkinoiden perustaminen, riskipääomasijoittajille tai rahastoille annettavat takaukset ja muut rahoitusvälineet sekä tiedustelukustannukset) sekä verokannusteet rahastoille ja/tai niiden johtajille tai kannusteet sijoittajille, jotta ne antaisivat riskipääomaa. Valtion antamat yksittäiset pääomankorotukset ei kuitenkaan kuulu riskipääomasuuntaviivojen soveltamisalaan, sillä suuntaviivoja sovelletaan vain ohjelmiin. Muista valtiontukea koskevista säännöistä poiketen riskipääomasuuntaviivoissa ei esitetä luetteloa tukikelpoisista kustannuksista tai laskelmia tuki-intensiteeteistä, vaan ennemminkin katsotaan, että koko pääomasijoituksen, myös yksityisten sijoittajien osuuden, soveltuvuutta sisämarkkinoille on arvioitava. Riskipääomasuuntaviivoissa esitetään sisämarkkinoille soveltumisen edellytykset, jotka koskevat sijoituserien enimmäismäärää, rajoittamista siemen-, käynnistys- ja laajentamisvaiheen rahoittamiseen, oman pääoman ehtoisten ja oman pääoman luonteisten sijoitusten etusijaa, yksityisten sijoittajien osallistumista, tuotto-odotuksiin perustuvia sijoituspäätöksiä sekä sijoituksen hoitamista liiketaloudellisin periaattein. Kun toimenpide toteutetaan yksityiseen pääomarahastoon osallistumisen muodossa ja kaikki edellä mainitut edellytykset täyttyvät, jäsenvaltiot voivat myöntää tukea yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla. Riskipääomasuuntaviivoissa säädetään kaksitasoisesta analyysistä, jossa huomiota kiinnitetään kilpailua eniten vääristäviin ohjelmiin. Jos riskipääomaohjelmissa noudatetaan sisämarkkinoille soveltuvuutta koskevia perusedellytyksiä (safe harbour), arviointi on kevyempi, ja siihen voidaan jopa soveltaa ryhmäpoikkeusta. Pk-yrityksiä koskevat valtiontukipäätökset ja tapaustutkimukset Vuosina 2004–2010 komissio teki 139 lopullista päätöstä yksinomaan pk-yrityksiin kohdistuvista toimenpiteistä (niistä 108 päätöstä koski riskipääomaa). Näissä päätöksissä 99 riskipääomatoimenpiteen (kaikki ohjelmia) ja 30 muun pk-yritysten tukitoimenpiteen (23 ohjelmaa, neljä tapauskohtaista yksittäistä tukea ja kolme erillistä ohjelman soveltamistapausta) katsottiin soveltuvan sisämarkkinoille. Komissio teki myös seitsemän päätöstä, joissa riskipääomatoimenpiteisiin ei katsottu sisältyvän tukea, ja kolme kielteistä päätöstä (kaksi riskipääomatoimenpiteistä ja yksi pk-yrityksille myönnettävästä tuesta). Yli puolet hyväksytyistä riskipääomatoimenpiteistä toteutettiin kolmessa jäsenvaltiossa eli Saksassa (28), Yhdistyneessä kuningaskunnassa (16) ja Italiassa (12), kun taas pk-yrityksiä koskevia tukitoimenpiteitä toteutettiin pääasiassa Saksassa (7), Itävallassa (5) ja Slovakiassa (6 – kaikki vuonna 2004). Hyväksyttyjen riskipääomatoimenpiteiden vuotuinen määrä vaihteli välillä 10–19 kaudella 2004–2009, mutta määrä väheni seitsemään vuonna 2010. Vuonna 2004 hyväksyttiin kymmenen pk-yritysten tukitoimenpidettä, minkä jälkeen määrä väheni 2–5 hyväksyntään vuodessa. Riskipääoman ja pk-yrityksille myönnettävän tuen osalta kaudella 2004–2010 toteutettiin noin 1 500 ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvaa toimenpidettä. Tästä kokonaismäärästä riskipääomatukea (jota voidaan yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen voimaantulon jälkeen antaa ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvien toimenpiteiden kautta) annettiin vain 28 toimenpiteessä. Yli kolme neljäsosaa ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvista toimenpiteistä toteutettiin kuudessa jäsenvaltiossa eli Italiassa (322), Espanjassa (220), Saksassa (186), Yhdistyneessä kuningaskunnassa (184), Puolassa (121) ja Itävallassa (113). Kaudella 2004–2006 toteutettiin 130–160 ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvaa toimenpidettä. Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen voimaantulon myötä määrä kasvoi 269 toimenpiteeseen vuonna 2007, 303 toimenpiteeseen vuonna 2008 ja 346 toimenpiteeseen vuonna 2009. Vuonna 2010 määrä laski vain 144 toimenpiteeseen, mitä voidaan selittää sillä, että edeltävinä vuosina käyttöönotettuja toimenpiteitä sovelletaan yhä yleisesti jäsenvaltioissa. Tukiluokkien osalta suurimmassa osassa uusista toimenpiteistä (360) oli kyse pk-yrityksille myönnettävästä investointi- ja työllistämistuesta (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 15 artikla). Sen jälkeen yleisimpiä olivat pk-yrityksille konsulttipalveluihin myönnettävä tuki (26 artikla, 308 toimenpidettä), pk-yritysten osallistumiseen messuille myönnettävä tuki (27 artikla, 99 toimenpidettä), riskipääoman muodossa annettava tuki (28 ja 29 artikla, 28 toimenpidettä) sekä tuki naisyrittäjien perustamille uusille pienyrityksille (18 artikla, 18 toimenpidettä). [pic] Seuraavassa tekstikentässä annetaan esimerkkejä kahdessa jäsenvaltiossa toteutetuista erityisistä toimenpiteistä, jotka koskivat pk-yrityksiä. Ensimmäinen niistä on riskipääomasuuntaviivojen nojalla Yhdistyneessä kuningaskunnassa toteutettu toimenpide, jonka tavoitteena oli korjata tiettyjä sijoitusmarkkinoilla havaittuja puutteita. Toisena esimerkkinä on ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluva toimenpide, joka perustuu pk-yrityksiä koskeviin yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen erityissääntöihin. Yritysinvestointiohjelma ja yrityspääomaohjelma (Yhdistynyt kuningaskunta, NN42a/2007) Vuonna 2007 Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti komissiolle toimenpiteestä, jolla pyrittiin kannustamaan yksityishenkilöitä ja yrityksiä sijoittamaan pienempiin, listaamattomiin ja suurta kasvupotentiaalia omaaviin Yhdistyneen kuningaskunnan yrityksiin, jotta niistä voitaisiin kehittää kestäviä ja kannattavia yrityksiä. Toimenpide koostui kolmesta eri ohjelmasta: yritysinvestointiohjelmasta (Enterprise Investment Scheme, EIS), pääomarahasto-ohjelmasta (Venture Capital Trusts, VCT) sekä yrityspääomaohjelmasta (Corporate Venturing Scheme, CVS). EIS-ohjelman nojalla yksityishenkilöt saavat veroetua tehdessään suoria sijoituksia ohjelmaan valittuihin pk-yrityksiin. VCT-ohjelmassa yksityishenkilöt saavat veroetua tehdessään yhteissijoituksia ammattitaitoisten hallintayritysten hallinnoimien pääomarahastojen kautta. CVS-ohjelmassa veroetua annetaan yrityksille, jotka tekevät suoria sijoituksia ohjelmaan valittuihin pk-yrityksiin. Suurin vuotuinen investointiraja kutakin tukikelpoista, kolmesta ohjelmasta rahoitusta saavaa yritystä kohti on kaksi miljoonaa Englannin puntaa. Koska toimenpide ylitti riskipääomasuuntaviivoissa esitettyjen sijoituserien enimmäismäärän, siitä tehtiin yksityiskohtainen arviointi, jonka aikana komissio vaati täydentäviä todisteita kullakin mahdollisella tukitasolla kohteena olevista markkinahäiriöistä. Yksityiskohtaisen arvioinnin päätteeksi komissio päätteli, että toimenpide täytti riskipääomasuuntaviivoissa asetetut ehdot ja että toimenpiteen yleinen vaikutus oli myönteinen. Yli 50 prosenttia Yhdistyneessä kuningaskunnassa viimeisen kolmen vuoden aikana myönnetystä riskipääomatuesta on annettu näiden ohjelmien nojalla. Määrä vastaa noin 30:tä prosenttia kaikesta EU:ssa myönnetystä riskipääomatuesta. Pk-yritysten investointi- ja työllistämistuki (Ranska, X-65/2008) Vuonna 2008 Ranska pani täytäntöön ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvan toimenpiteen, jolla pyrittiin erityisesti korjaamaan pk-yritysten vaikeuksia rahoituksen saamisessa. Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 15 artiklan nojalla tukea voidaan myöntää pk-yritysten investointeihin ja työllistämiseen. Toimenpide koski kaikkia toimialoja, ja tukea voitiin myöntää lainoina, korkotukena, takauksina, avustuksina tai takaisinmaksettavina ennakkoina. Vuotuinen kokonaisbudjetti oli noin 160 miljoonaa euroa. Valtiontukimenot pk-yritysten alalla Kuten edellä on mainittu, Eurooppa 2020 -strategiassa ja etenkin sen lippulaivahankkeessa "Globalisaation aikakauden teollisuuspolitiikka" korostetaan pk-yritysten potentiaalia työpaikkojen luonnin ja kasvun edistäjinä. Valtiontuki katsotaan tässä yhteydessä tärkeäksi välineeksi, jolla pk-yrityksille voidaan antaa rahoitusta, kun markkinat itsessään eivät voi sitä tarjota. Jäsenvaltiot käyttävät tätä mahdollisuutta vaihtelevasti sen mukaisesti, millaista politiikkaa hallitukset panevat täytäntöön. Pk-yrityksille osoitettiin valtiontukea (mikä poikkeaa pk-yrityksille todella annetusta valtiontuesta) yhteensä noin 4,6 miljardia euroa[59] vuonna 2009 (0,04 prosenttia suhteessa 27 jäsenvaltion EU:n BKT:hen). Tästä määrästä noin 0,6 miljardia euroa oli riskipääomaa. Suhteellisesti noin seitsemän prosenttia teollisuudelle ja palveluille myönnetystä tuesta osoitettiin yksinomaan pk-yrityksille. Riskipääoman osuus kokonaistuesta oli noin yksi prosentti. Riskipääomasta 70 prosenttia myönnettiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa (noin 0,4 miljardia euroa). Kaikesta teollisuudelle ja palveluille myönnetystä tuesta pk-yrityksille annettiin suurin osuus (riskipääoma mukaan lukien) Virossa (30 %), Italiassa (24 %) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (20 %). Viidessä jäsenvaltiossa (Ruotsissa, Puolassa, Maltassa, Tanskassa ja Bulgariassa) pk-yrityksille myönnettiin tukea alle yksi prosentti kaikesta tuesta. Kaikesta pk-yrityksille osoitetusta tuesta kolme neljäsosaa annettiin vain neljässä jäsenvaltiossa eli Italiassa (24 %), Saksassa (20 %), Ranskassa (18 %) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (14 %). Vuonna 2009 yli puolet pk-yrityksille osoitetusta tuesta (53 %, 2,4 miljardia euroa) myönnettiin ensimmäistä kertaa ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvien toimenpiteiden nojalla. Tästä kokonaismäärästä yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan kuuluvien toimenpiteiden osuus oli 1,5 miljardia euroa, mukaan luettuina pk-yrityksille konsulttipalveluihin myönnettävä tuki (714 miljoonaa euroa, yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 26 artikla), pk-yritysten investointi- ja työllistämistuki (710 miljoonaa euroa, 15 artikla), riskipääoman muodossa annettava tuki (39 miljoonaa euroa, 23–24 artikla) sekä pk-yritysten osallistumiseen messuille myönnettävä tuki (25 miljoonaa euroa, 27 artikla). Puolet kaikesta pk-yrityksille vuonna 2009 myönnetystä valtiontuesta annettiin vain 11 ohjelman nojalla (ohjelmista neljä oli Ranskan, kolme Yhdistyneen kuningaskunnan, kaksi Saksan, yksi Italian ja yksi Belgian). Niistä kolmella toimenpiteellä (yhdellä Italiassa ja kahdella Ranskassa) tuettiin pk-yrityksiin tehtäviä sijoituksia tukialueilla, kahdella Yhdistyneen kuningaskunnan ohjelmalla annettiin veroetua riskipääomainvestoinneille, yhdellä Saksan ohjelmalla tuettiin elintarvikkeiden jalostusalan pk-yrityksiä ja toisella Baijerin ohjelmalla pk-yrityksiä, kahdella Ranskan ohjelmalla ja yhdellä Belgian ohjelmalla annettiin yleistä tukea pk-yrityksille ja kolmannella Yhdistyneen kuningaskunnan toimenpiteellä annettiin veroetua osakeoptioille, joita pienet, suuririskiset kasvuyritykset käyttävät koulutetun henkilöstön palkkaamiseen ja säilyttämiseen. Peräkkäisten kausien eli kauden 2004–2006 ja kauden 2007–2009 vertailussa havaitaan, että pk-yrityksille annettava tuki on pienentynyt sekä suhteessa BKT:hen (0,05 prosentista 0,04 prosenttiin) että nimellismääräisesti (0,6 miljardia euroa vuodessa). Myös tuen osuus kaikesta teollisuudelle ja palveluille annettavasta valtiontuesta on pienentynyt 11,4 prosentista 7,8 prosenttiin. Lähes kaikki pk-yrityksille EU:ssa myönnetty tuki annetaan ohjelmilla. Vuosina 2004–2009 (jolloin yhteensä 33,1 miljardia euroa myönnettiin riskipääomatukena ja pk-yrityksille annettavana tukena) tapauskohtaisen yksittäisen tuen osuus kokonaismäärästä oli alle 0,5 prosenttia. Jäsenvaltiot käyttivät tukivälineinä pääasiassa suoria avustuksia (64 % kaikesta tuesta), verovapautuksia (24 %) ja edullisia lainoja (8 %). Jos riskipääomatukea tarkastellaan erikseen, verovapautukset ja pääomasijoitukset olivat suosituimpia välineitä. Pk-yrityksille myönnettävää valtiontukea koskevat päätelmät Pk-yritysten tukeminen on suuri haaste Eurooppa 2020 -strategiassa. Muiden liiketoimintaympäristöön liittyvien heikkouksien lisäksi jäsenvaltioiden on puututtava etenkin tällaisten yritysten erityisiin rahoitusvaikeuksiin. Valtiontukisääntöjen nojalla jäsenvaltioilla on tällä hetkellä suuri määrä vaihtoehtoja, joilla ne voivat tukea pk-yritysten kehittämistä. Etenkin yleinen ryhmäpoikkeusasetus antaa asianmukaiset puitteet tuen myöntämiselle mahdollisimman vähäisin hallinnollisin kustannuksin ja ilman ennakkoilmoitusta komissiolle. Lisäksi sillä taataan, että toimenpiteet ovat hyvin kohdistettuja ja että ne eivät vääristä kilpailua kohtuuttomasti. Jäsenvaltioita kehotetaan hyödyntämään tätä välinettä täysimääräisesti pk-yrityksiin vaikuttavien markkinahäiriöiden yhteydessä. Kuten edellä on selvitetty, pk-yrityksille annetun tuen määrästä esitetyt luvut eivät täysin vastaa näille yrityksille annetun tuen todellista kokonaismäärää, koska huomioon otetaan ainoastaan ne toimenpiteet, joiden ensisijaisena tavoitteena ovat pk-yritykset tai riskipääoma. Tämä seikka on otettava huomioon, kun tehdään päätelmiä havaitusta pk-yrityksille annetun tuen kokonaismäärän vähentymisestä. Ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvien toimenpiteiden merkitys pk-yrityksille on kuitenkin ilmeinen, sillä yli puolet kaikesta pk-yrityksille vuonna 2009 myönnetystä tuesta annettiin tällaisilla toimenpiteillä. Riskipääoman osalta vaikuttaa siltä, että suurin osa valtiontuesta on annettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Muut jäsenvaltiot ovat hyödyntäneet tätä vaihtoehtoa erittäin vähäisesti. Riskipääomasuuntaviivoja uudistettiin äskettäin mukauttamalla niitä nykyisiin markkinaoloihin. Tämän ansiosta yksityisten sijoittajien osallistuminen voi olla vähäisempää ja sijoituserät suurempia. Näiden muutosten odotetaan edistävän riskipääomasijoituksia pk-yrityksiin. VALTIONTUKI LAAJAKAISTA-ALALLE Poliittinen tausta Euroopan komissio on asettanut erittäin kunnianhimoisia tavoitteita laajakaistan kehittämiselle, koska älykkäät investoinnit nopean ja erittäin nopean laajakaistan infrastruktuuriin ovat ratkaisevan tärkeitä työpaikkojen luomiseksi, taloudellisen tuloksen kasvattamiseksi ja EU:n kilpailukyvyn lisäämiseksi pitkällä aikavälillä. Eurooppa 2020 -strategiassa korostetaan laajakaistan käyttöönoton merkitystä sosiaalisen osallisuuden ja EU:n kilpailukyvyn edistämisessä. Siinä on myös asetettu kunnianhimoisia tavoitteita laajakaistan kehittämiselle. Vuonna 2010 Euroopan komissio käynnisti yhden Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahankkeista, nimittäin digitaalistrategian[60], jossa toistettiin tavoite, jonka mukaan laajakaistan pitäisi olla kaikkien EU:n kansalaisten käytettävissä vuoteen 2013 mennessä. Hankkeella pyritään myös varmistamaan, että vuoteen 2020 mennessä kaikkien EU:n kansalaisten käytettävissä on Internet-yhteys, jonka nopeus on yli 30 megabittiä sekunnissa, ja että vähintään 50 prosenttia EU:n kotitalouksiin tilatuista Internet-yhteyksistä on nopeudeltaan yli 100 megabittiä sekunnissa. On arvioitu, että ensimmäisen tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan jopa 60 miljardin euron investointeja ja että toisen tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan puolestaan 270 miljardia euroa[61]. Investointeja tekevät pääasiassa kaupalliset toimijat. Näitä kunnianhimoisia tavoitteita ei kuitenkaan voida saavuttaa ilman julkisten varojen järkevää käyttöä. Jäsenvaltioita kehotetaan käyttämään " julkista rahoitusta [--] EU:n kilpailu- ja valtiontukisääntöjen mukaisesti "[62], jotta Eurooppa 2020 -strategiassa asetetut kattavuutta, nopeutta ja käyttöönottoa koskevat tavoitteet saavutetaan. Euroopan komissio aikoo käyttää useita rahoitusvälineitään, esimerkiksi Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa, Euroopan laajuisten verkostojen sekä kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmaa apuna digitaalistrategian tavoitteiden saavuttamisessa, mahdollisesti myös lisävakuusjärjestelyjä (EIP:n ja EU:n rahastojen tukemana). Julkinen rahoitus ja valtiontuki ovat tärkeitä yksityisten investointien täydentämiseksi ja laajakaistan ja erittäin nopeiden seuraavan sukupolven liityntäverkkojen (NGA-verkkojen) kattavuuden laajentamiseksi alueille, joille markkinatoimijat eivät todennäköisesti tee kaupallisia investointeja tulevien vuosien aikana. Julkista rahoitusta on vapautetuilla televiestintämarkkinoilla kuitenkin käytettävä harkiten, jotta yksityisiä investointeja ei syrjäytetä. Laajakaistaa koskevat valtiontukisäännöt Vuonna 2009 annetuissa laajakaistasuuntaviivoissa[63] säädetään edellytyksistä, joiden nojalla laajakaistan kehittämiseen voidaan myöntää julkista rahoitusta EU:n valtiontukisääntöjen mukaisesti. Suuntaviivoilla kodifioidaan komission vakiintunut peruslaajakaistaverkkoja koskeva päätöksentekokäytäntö (kehitetty vuodesta 2003 lähtien), ekstrapoloidaan perusajatukset ja sovelletaan niitä erittäin nopeiden, kuitupohjaisten NGA-verkkojen uuteen alaan. Suuntaviivojen avulla julkiset viranomaiset voivat suunnitella tukitoimenpiteitä, jotka kohdistetaan julkisiin investointeihin sellaisilla maantieteellisillä alueilla, joilla kaupallisia investointeja ei todennäköisesti tehdä. Myös yksityiset toimijat saavat lisävarmuutta ja selvennystä omasta asemastaan ja alalla annetun julkisen rahoituksen laajuudesta. Näin ne voivat paremmin suunnitella omia investointejaan uusiin ja paranneltuihin verkkoihin. Seuraavassa tekstikentässä esitetään tiivistetysti laajakaistasuuntaviivojen tärkeimmät piirteet. Laajakaistaverkkoja koskevat suuntaviivat Suuntaviivat ovat kattava ja avoin väline, jolla varmistetaan, että laajakaistan julkisessa rahoituksessa noudatetaan EU:n valtiontukisääntöjä. Näin helpotetaan nopeiden ja erittäin nopeiden laajakaistaverkkojen yleistä käyttöönottoa EU:n kilpailukyvyn tehostamiseksi ja tietoon perustuvan yhteiskunnan edistämiseksi EU:ssa. Suuntaviivoissa selitetään etenkin, miten julkisia varoja voidaan kanavoida peruslaajakaistaverkkojen käyttöönottoon ja NGA-verkkojen käyttöönottoon alueilla, joille yksityiset toimijat eivät tee investointeja. Suuntaviivoissa määritetään tukikelpoiset alueet määrittämällä valkoiset, harmaat ja mustat alueet sen perusteella, onko alueilla riittävää laajakaistainfrastruktuuria. Julkinen rahoitus laajakaistaverkkojen käyttöönotolle (pääasiassa maaseudulla sijaitsevilla) valkoisilla alueilla, joilla ei ole riittävää infrastruktuuria, katsotaan yleensä ongelmattomaksi. Valtiontuki (tiheästi asutuilla) alueilla, jolla on jo kilpailevia laajakaistainfrastruktuureita (mustat alueet) on kielletty, kun taas valtiontukihankkeesta harmailla alueilla on laadittava perusteellisempi analyysi. Samaa tarkastelutapaa sovelletaan tukeen NGA-verkoille, joiden osalta erotetaan toisistaan valkoiset, harmaat ja mustat NGA-alueet. Suuntaviivoissa säädetään monista ratkaisevan tärkeistä suojatoimenpiteistä (kuten yksityiskohtaisista kartoituksista, avoimista tarjouskilpailuista, tukkutason käyttöoikeusvelvollisuuksista tai teknologisesta puolueettomuudesta sekä takaisinperintämekanismeista), joilla suojellaan kilpailua ja varmistetaan, että yksityisiä investointeja ei syrjäytetä. NGA-verkoille annettavan tuen on täytettävä lisäedellytyksiä, jotta se soveltuisi sisämarkkinoille, koska kilpailun vääristymisen riski voi olla suurempi (esimerkiksi koska laajakaistan perusinfrastruktuuria on jo olemassa kohdealueilla). Joissakin tapauksissa jäsenvaltiot voivat ajatella, että laajakaistaverkon tarjoaminen on katsottava yleistä taloudellista etua koskevaksi palveluksi. Tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan valtiontuki laajakaistapalvelujen tarjoamiseksi yleistä taloudellista etua koskevana palveluna voi jäädä valtiontukisääntöjen soveltamisalan ulkopuolelle, edellyttäen että Altmark -perusteet täyttyvät. Suuntaviivoissa esitetään myös yksityiskohtainen kuvaus edellytyksistä siinä tapauksessa, että julkiset viranomaiset päättävät tehdä investointeja laajakaistaverkkoon samoin ehdoin kuin markkinatalouden yksityiset sijoittajat (markkinataloussijoittajaperiaatteen mukaisesti). Laajakaista-alan valtiontukipäätökset ja tapaustutkimukset Vuosina 2004–2010 komissio teki 72 lopullista päätöstä laajakaistaverkkoja koskevista toimenpiteistä. Niistä 65 päätöksessä tuki katsottiin sisämarkkinoille soveltuvaksi ja kuuden mukaan tukea ei myönnetty. Yksi päätöksistä oli kielteinen. Kuten seuraavasta kaaviosta käy ilmi, syyskuussa 2009 voimaan tulleiden laajakaistasuuntaviivojen voimaantulon jälkeen sisämarkkinoille soveltuvien tukipäätösten määrä on lisääntynyt voimakkaasti.[64] Laajakaistasuuntaviivojen antamisella on parannettu tukitoimenpiteiden suunnittelua ja nopeutettu laajakaista-asioiden käsittelyä. [pic] Laajakaistasuuntaviivojen nojalla tehdyt päätökset koskivat pääosin valkoisia alueita tai valkoisia NGA-alueita, joilla asianmukaista laajakaista- tai NGA-infrastruktuuria ei ole saatavilla (56 hyväksyttyä toimenpidettä ja kuusi päätöstä, joiden mukaan tukea ei ole myönnetty), mutta myös harmaita alueita, joiden olemassa olevalla operaattorilla ei ollut riittävää markkinakannustetta kehittää verkkoaan, eikä tehokasta kilpailua ollut (kahdeksan hyväksyttyä toimenpidettä). Komissio ei ole hyväksynyt yhtään tukitoimenpidettä sellaisten mustien alueiden osalta, joilla toimii vähintään kaksi laajakaistaverkon tarjoajaa. Kaudella 2004–2010 useimmat hyväksytyistä toimenpiteistä koskivat Yhdistynyttä kuningaskuntaa, mutta useat (alueelliset) aloitteet koskivat Saksaa ja Italiaa. Nämä ovat suurimmat jäsenvaltiot, joita niin sanottu digitaalisen kahtiajaon vaara koski. [pic] Noin 80 prosenttia päätöksistä oli päätöksiä siitä, että vastalauseita ei esitetä. On kuitenkin pantava merkille, että useissa tapauksissa tulokseen päästiin vasta, kun asiasta oli käyty keskusteluja komission kanssa ja jäsenvaltiot tekivät muutoksia ilmoituksiinsa sen varmistamiseksi, että niiden ohjelmat noudattavat valtiontukisääntöjä. Seuraavassa tekstikentässä esitetään esimerkkinä Suomen toimenpide, jolla tuetaan laajakaistan kehittämistä harvaan asutuilla alueilla. Tuki nopeiden laajakaistayhteyksien rakentamiselle Suomen haja-asutusalueilla (Suomi, N-62/2010). Suomi ilmoitti vuonna 2010 komissiolle toimenpiteestä, jonka tarkoituksena oli tukea erittäin nopeiden laajakaistapalvelujen sähköisten viestintäverkkojen (NGA) kehittämistä Suomen haja-asutusalueilla, joilla palvelua ei ollut tarjolla ja joille tällaista palvelua ei aiottu ulottaa lähitulevaisuudessa. Tietoyhteiskunnan infrastruktuurin parantamista koskevan Suomen kansallisen toimintasuunnitelman mukaan vuoden 2015 loppuun mennessä lähes kaikilla Suomen kansalaisilla, yrityksillä ja julkishallinnon organisaatioilla on oltava mahdollisuus käyttää NGA-palveluja, joiden tulevan liikenteen välityskyvyn nopeus on vähintään 100 Mbit/s. Laajakaistaverkkojen taloudellisten ominaispiirteiden takia kaupalliset toimijat eivät halua investoida haja-asutusalueisiin, vaikka alueen kattavalla laajakaistaverkolla voitaisiin tuoda kansalaisille ja yrityksille suhteellisesti suurempaa etua kuin kaupunkialueilla. Tämän vuoksi Suomi laati valtiontukiohjelman NGA-verkkojen kattavuuden laajentamiseksi myös tällaisille haja-asutusalueille. Hanke rahoitetaan yksityisillä ja julkisilla varoilla, EU:n rahoitus mukaan luettuna. Tukea myönnetään suorina avustuksina ja tuki-intensiteetit (ylärajaksi on asetettu 66 prosenttia) riippuvat tarjousmenettelyn tuloksesta. Hankkeen seurauksena Suomi on yksi EU:n ensimmäisistä jäsenvaltioista, joissa NGA-verkot kattavat lähes 100 prosenttia vuoteen 2015 mennessä. Verkosta 95 prosenttia otetaan käyttöön kaupallisesti ja viisi prosenttia valtiontuen avulla, mikä vastaa laajakaistan käyttöönotolle EU:ssa asetettua tavoitetta. Arvioituaan toimenpidettä laajakaistasuuntaviivojen perusteella komissio päätteli, että tuki soveltui sisämarkkinoille. Valtiontukimenot laajakaista-alalla Aiemmin valtiontukitoimenpiteet laajakaista-alan tukemiseksi olivat yleensä pieniä, paikallisia hankkeita vain muutamassa jäsenvaltiossa (esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Italiassa). Vuodesta 2008 lähtien julkisen rahoituksen merkitys on kasvanut jatkuvasti. Laajakaistan käyttöönottoon liittyvät kansalliset valtiontukitoimenpiteet ovat nyt olennainen osa kattavia kansallisia laajakaistastrategioita. Tämän kehityksen mukaisesti laajakaistan kehittämiseen osoitetun valtiontuen määrä on kasvanut voimakkaasti verrattuna kauden 2004–2008 keskiarvoon. Laajakaistan kehittämiseen osoitetun julkisen rahoituksen määrän odotetaan kasvavan entisestään[65]. Valtiontuen ja julkisen rahoituksen merkitys laajakaista-alalla muuttuu jatkuvasti tärkeämmäksi kahdesta syystä. Ensinnäkin yhä useammat jäsenvaltiot tunnustavat kattavan laajakaistan merkityksen niiden yhteiskunnallistaloudelliselle kehitykselle. Toiseksi teknologiassa on tapahtumassa muutos NGA-verkkojen käyttöönoton takia. Operaattoreiden on tehtävä suuria investointeja tällaisiin verkkoihin, joten niitä alueita, joilla kaupalliset operaattorit eivät tee tällaisia investointeja, on enemmän kuin peruslaajakaistan alalla. Näin ollen julkista rahoitusta tarvitaan suuremmilla alueilla, ja NGA-verkkojen tarjoamiseen tarvittavan rahoituksen arvioidaan olevan merkittävästi suurempaa peruslaajakaistaan verrattuna. Kaudella 2004–2010 hyväksyttyä valtiontukea laajakaistan kehittämiseen annettiin eniten Saksassa ja Espanjassa[66]. [pic] Komissio on hyväksynyt valtiontukisääntöjen nojalla yli neljä miljardia euroa tukea pääasiassa laajakaistapalvelujen ulottamiseksi valkoisille alueille tai valkoisille NGA-alueille (noin 69 prosenttia), jos toimijoilla ei ole riittäviä markkinakannusteita tällaisten investointien tekemiseksi. Kun otetaan huomioon, että tuki-intensiteetti on yleensä noin 50 prosenttia, on kohtuullista olettaa, että hyväksytyt tuet ovat johtaneet noin kahdeksan miljardin euron investointeihin laajakaistaverkkoihin. [pic] Yli puolessa hyväksytyistä ohjelmista tukea myönnettiin alle 20 miljoonaa euroa. Kansallisten puiteohjelmien täytäntöönpanon ja NGA-verkkojen kehittämisen vuoksi yhä useampien valtiontukiohjelmien talousarvio on yli 100 miljoonaa euroa[67]. Komissio kannustaa jäsenvaltioita laatimaan ja ilmoittamaan kansallisia puiteohjelmia laajakaistahankkeiden täytäntöönpanon nopeuttamiseksi. Kauden 2004–2009 vuosikertomuksien mukaan jäsenvaltiot ovat käyttäneet jo 368 miljoonaa euroa laajakaistaverkkoihin hyväksytystä valtiontuen kokonaismäärästä. Noin 60 prosenttia tästä määrästä (226 miljoonaa euroa) myönnettiin vuosina 2008 ja 2009. Kolme neljäsosaa kaikesta tuesta myönnettiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa (159 miljoonaa euroa) ja Irlannissa (125 miljoonaa euroa). Suuri ero hyväksytyn määrän (neljä miljardia euroa) ja jäsenvaltioiden ilmoittaman tuen välillä johtuu siitä, että suurin osa valtiontuesta suunniteltiin vuodeksi 2010 ja sitä seuraaviksi vuosiksi. Valtiontuen ja yksityisten investointien lisäksi laajakaistaverkkojen kehittämistä tuetaan myös muilla välineillä. Esimerkiksi rakennerahastojen ohjelmakauden 2007–2013 aikana laajakaistainfrastruktuuriin tehtäviin investointeihin osoitettiin yhteensä 2,3 miljardia euroa ja tietoyhteiskunnan palveluihin 12,9 miljardia euroa. Laajakaistan rahoittamiseen käytettiin myös 360 miljoonaa euroa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. EIP investoi laajakaistainfrastruktuuriin 2,4 miljardia euroa vuonna 2009 ja vuodesta 2000 yhteensä 12 miljardia euroa. Laajakaista-alan valtiontukea koskevat päätelmät Eurooppa 2020 -strategiassa korostetaan laajakaistan käyttöönoton merkitystä sosiaalisen osallisuuden ja EU:n kilpailukyvyn edistämiseksi. Jäsenvaltiot ovat nyt laatimassa suunnitelmiaan digitaalistrategiassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Vaikuttaa siltä, että julkisen rahoituksen tehokas käyttö on tarpeen, jotta mahdollisimman moni EU:n kansalainen saa käyttöönsä nopean tai huippunopean Internet-yhteyden mahdollisimman nopeasti voidakseen hyötyä tietoon perustuvan yhteiskunnan eduista. Julkista rahoitusta on vapautetuilla televiestintämarkkinoilla kuitenkin käytettävä harkiten, jotta yksityisiä investointeja ei syrjäytetä. Laajakaistasuuntaviivoilla on luotu selvät ja ennakoitavat puitteet alalla myönnettävälle valtiontuelle. Suuntaviivojen antamisen jälkeen komissio on hyväksynyt huomattavan määrän päätöksiä, joilla jäsenvaltioille annetaan lupa tukea investointeja alueilla, joilla markkinatoimijat eivät todennäköisesti tee kaupallisia investointeja (esimerkiksi maaseutualueilla tai syrjäisillä alueilla). Valtiontuen myöntämisen oikeudellisten puitteiden luomisen lisäksi suuntaviivoilla pyritään paitsi edistämään investointeja laajakaistainfrastruktuuriin, myös varmistamaan, että alalla on tehokasta kilpailua, joka alentaa hintoja, parantaa palveluja ja lisää niiden valikoimaa kuluttajien eduksi. VALTIONTUKI TYÖLLISYYDELLE JA KOULUTUKSELLE Poliittinen tausta Korkea työllisyys on määritetty keskeiseksi tekijäksi eurooppalaisen yhteiskuntamallin ja sosiaaliturvajärjestelmien kestävyyden kannalta ja julkisen talouden vakauttamiseksi siten, että talouskasvua kuitenkin edistetään. Tämän takia Euroopan unioni on esittänyt Eurooppa 2020 -strategian yhdeksi tavoitteeksi korkean työllisyyden talouden edistämisen ja asettanut kunnianhimoiseksi tavoitteeksi 75 prosentin työllisyystason 20–64-vuotiaiden ikäryhmässä vuoteen 2020 mennessä . Lippulaivahankkeessa "Uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelma"[68] määritetään seuraavat neljä painopistealaa tämän tavoitteen saavuttamiseksi: työmarkkinoiden toiminnan parantaminen; työvoiman ammattitaidon parantaminen siten, että työntekijät pystyvät vaikuttamaan ja sopeutumaan teknologiseen muutokseen, jonka myötä työ järjestetään uusien mallien mukaisesti; työn laadun ja työolojen parantaminen sekä työpaikkojen luomista ja työvoiman kysyntää edistävien toimien tehostaminen. Vaikka jäsenvaltiot ovat toimien pääasiallisia toteuttajia, kaikki toimet ja välineet on yhdistettävä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Hankkeessa ehdotetaan 13:a avaintoimea ja niiden liitännäis- ja valmistelutoimenpiteitä näihin neljään painopistealaan liittyvien toimien koordinoimiseksi. Koska "ammattitaitoinen työvoima on keskeinen tekijä kehitettäessä kilpailukykyistä, kestävää ja innovatiivista taloutta Eurooppa 2020 -tavoitteiden mukaisesti" [69], Eurooppa 2020 -strategiassa kiinnitetään erityistä huomiota nuorten integrointiin työmarkkinoille[70]. Lippulaivahankkeella "Nuoret liikkeellä" pyritään parantamaan nuorten koulutus-, liikkuvuus- ja työllistymismahdollisuuksia. Hankkeeseen on sisällytetty toimenpiteitä, joilla jäsenvaltioita tuetaan niiden opetus- ja koulutusjärjestelmien uudistamisessa siten, että nuoret saavat niiden kautta taidot, joita he tarvitsevat selvitäkseen nykyisillä työmarkkinoilla. Lisäksi siinä säädetään nuorisotyöttömyyttä koskevista EU:n poliittisista puitteista. Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamiseksi täytäntöönpantavan politiikan suunnittelu ja toteuttaminen ovat jäsenvaltioiden vastuulla neuvoston antamien työllisyyttä koskevien suuntaviivojen mukaisesti[71]. Yhtenä strategioiden osana on valtiontuki sen eri muodoissa. Työmarkkinoita koskevien poliittisten toimenpiteiden julkiset menot olivat yhteensä noin 57 miljardia euroa vuonna 2008[72]. Tästä kokonaismäärästä noin 22 miljardilla eurolla tuettiin koulutustoimenpiteitä. Yhteensä 24 miljardia euroa käytettiin puolestaan työmarkkinapalveluihin[73] sellaisten järjestelmien ja rakenteiden rahoittamiseksi, joilla tarjotaan palveluja työttömille. Useimmat näistä julkisista toimenpiteistä koskevat yksityisiä henkilöitä tai kaikkia työntekijöitä, kuten esimerkiksi työvoima- ja sosiaalikustannusten yleiset verovähennykset[74], toimenpiteet ammatinvalinnanohjaus- ja neuvontapalvelujen tarjoamiseksi, yleinen tukeminen ja koulutus työttömille tai koulutusohjelmat, joihin kaikki työnantajat voivat poikkeuksetta osallistua tietyssä jäsenvaltiossa. Tällaisilla toimenpiteillä ei suosita tiettyjä yrityksiä, joten ne eivät ole valtiontukea. Työmarkkinoiden häiriintyneen toiminnan yhteydessä valtiotukea voidaan kuitenkin tietyissä tapauksissa käyttää asianmukaisena välineenä esimerkiksi vammaisten työllistämisen tukemiseksi tai sellaisten työntekijöiden työllistämisen tukemiseksi, joiden työllistyminen on vaikeaa nykyisillä palkkatasoilla. Työnantajat katsovat usein, että tietyt ominaisuudet, kuten vammaisuus, pitkäaikaistyöttömyys tai peruskoulutuksen puute, ovat merkkejä heikommasta tuottavuudesta. Palkkatuen muodossa annettavalla valtiontuella voitaisiin auttaa tällaisia työntekijöitä pääsemään työmarkkinoille tai säilyttämään työpaikkansa, koska sillä katettaisiin ylimääräiset kustannukset, jotka aiheutuvat heidän näennäisesti tai aidosti heikommasta tuottavuudestaan. Myönteisistä vaikutuksistaan huolimatta työllisyystuella saatetaan vääristää kilpailua. Ilman perusteellista valvontaa ja asianmukaisia tukirajoja työllisyystuella voi olla haitallisia vaikutuksia, jotka kumoavat sen välittömät vaikutukset työpaikkojen luomiseen. Jos tukea käytetään rajatylittävän kilpailun kohteena olevien yritysten suojelemiseen, sillä saatetaan viivästyttää mukautuksia, joita tarvitaan EU:n teollisuuden kilpailukyvyn varmistamiseksi. Koulutuksen alalla ilman julkisia toimia opetusta ja koulutusta annettaisiin vähemmän kuin yhteiskunnan kannalta on tarpeen. Liian vähäinen investointi koulutukseen voi johtua useista eri syistä, muun muassa yritysten riskejä välttelevästä toimintatavasta, taloudellisista rajoituksista tai sen pelosta, että työntekijät lähtevät ennen kuin yritys on saanut katettua investoinnin. Hyöty, jonka parempi osaaminen tuo yhteiskunnalle, on suurempi kuin korkeammin koulutettujen henkilöiden (tai työnantajien) suuremmat ansiot. Yhteiskunnalliset hyödyt yhteensä ovat yksityistä tuottoa suuremmat. Koulutuksella myös lisätään sosiaalista yhteenkuuluvuutta vähentämällä etukäteen epätasa-arvoa ja sosiaalista kuilua henkilöiden välillä. Tämä vaikuttaa myönteisesti taloudelliseen tulokseen. Koulutukseen liittyvien markkinahäiriöiden korjaamiseen tarvitaan rahoitustukea sekä muita julkisia toimenpiteitä. Kun tietyille yrityksille annetaan koulutustukea, julkiset viranomaiset ottavat vastattavakseen osan kyseisen yrityksen koulutuskustannuksista ja näin ollen antavat taloudellisen edun, jolla yritysten kilpailuasemaa parannetaan. Koulutukseen liittyvät valtiontukitoimenpiteet onkin suunniteltava huolellisesti, jotta niillä puututaan koulutusinvestointien vähäisyydestä johtuviin markkinahäiriöihin ja taataan kilpailun mahdollisimman vähäinen vääristyminen näissä rajoissa. Työllisyys- ja koulutustukeen sovellettavat valtiontukisäännöt Useimmat työllisyyttä ja koulutusta koskevat valtiontukisäännöt on sisällytetty yleiseen ryhmäpoikkeusasetukseen. Yksittäisistä suuria tukisummia sisältävistä tukitoimenpiteistä on kuitenkin ilmoitettava etukäteen. Vuonna 2009 komissio antoi kaksi ohjeasiakirjaa[75], joissa määritetään perusteet, joita se soveltaa arvioidessaan epäedullisessa asemassa olevien ja alentuneesti työkykyisten työntekijöiden hyväksi toteutettavien ilmoitettujen tukitoimenpiteiden sekä koulutukseen myönnettävän ilmoitetun tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille. Seuraavassa tekstikentässä esitetään tärkeimmät mahdollisuudet myöntää tukea työllisyydelle ja koulutukselle voimassa olevien valtiontukisäännösten nojalla. Työllisyyteen myönnettävää valtiontukea koskevat EU:n säännöt Työllisyyteen myönnettävää valtiontukea koskevilla EU:n säännöillä säädetään joukosta toimenpiteitä, joilla voidaan tukea työpaikkojen luomista ja epäedullisessa asemassa olevien tai alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työhönottamista. Yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa säädetään palkkatukien muodossa myönnettävästä tuesta epäedullisessa asemassa olevien työntekijöiden työhönottoon, palkkatukien muodossa myönnettävästä tuesta alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllistämiseen sekä alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllistämisestä aiheutuvien lisäkustannusten korvaamiseen myönnettävästä tuesta. Ilmoittamisen kynnysarvon ylittävistä yksittäisistä tukitoimenpiteistä on kuitenkin ilmoitettava erikseen. Kynnysarvoksi on määritetty viisi miljoonaa euroa yritystä kohti vuodessa, kun kyseessä on epäedullisessa asemassa olevien työntekijöiden työllistäminen, ja kymmenen miljoonaa euroa yritystä kohti vuodessa, kun kyseessä on alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllistäminen. Muita työllisyystuen muotoja ei ole kielletty, mutta niistä on ilmoitettava etukäteen komissiolle. Koulutukseen myönnettävää valtiontukea koskevat EU:n säännöt EU:n säännöissä säädetään kaikesta koulutukseen myönnettävästä julkisesta tuesta, jonka edunsaajana on yksi tai useampi yritys tai toimiala ja jolla vähennetään kustannuksia, joista niiden on tavallisesti vastattava, kun ne haluavat opettaa työntekijöilleen uusia taitoja. Niitä sovelletaan koulutustukeen riippumatta siitä, järjestääkö koulutuksen kyseinen yritys itse vai julkinen tai yksityinen koulutuskeskus. Yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa tarkoitetuksi koulutukseksi katsotaan seuraavat kaksi luokkaa: erityiskoulutusta annetaan pääasiassa työntekijän nykyiseen tai tulevaan tehtävään ja yleiskoulutuksella työntekijälle annetaan sellaisia taitoja, jotka voidaan siirtää muihin yrityksiin tai muille toimialoille. Ensimmäisen koulutusluokan tapauksessa kilpailun vääristymisen riski on suurempi. Ottaen huomioon erityiset haitat ja suuremmat suhteelliset kustannukset, joista pk-yritysten on vastattava, kun ne investoivat koulutukseen, yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa sallitut tuki-intensiteetit ovat korkeammat pk-yritysten tapauksessa. Yksittäiset tukitoimenpiteet, joissa tukea annetaan paljon, voivat kuitenkin vääristää kilpailua suuresti. Tällaisista toimenpiteistä on ilmoitettava etukäteen, jotta voidaan arvioida, ovatko myönteiset vaikutukset kielteisiä vaikutuksia suurempia. Koulutustukihankkeiden kynnysarvoksi on yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa määritetty kaksi miljoonaa euroa. Työllisyys- ja koulutustukea koskevat valtiontukipäätökset ja tapaustutkimukset Kaudella 2004–2010 komissio teki 32 lopullista päätöstä työllisyystoimenpiteistä. Se totesi, että 25 toimenpidettä noudatti valtiontukisääntöjä ja viiteen toimenpiteeseen ei sisältynyt valtiontukea[76]. Suuri osa päätöksistä (94 %) koski ohjelmia. Lähes kaksi kolmasosaa kaikista valtiontukitoimenpiteistä toteutettiin Ranskassa (5), Saksassa (4), Tanskassa (3), Italiassa (3), Espanjassa (3) ja Ruotsissa (2). Samalla kaudella tehtiin yhteensä 34 koulutustoimenpiteitä koskevaa päätöstä (26 valtiontukitoimenpidettä hyväksyttiin, neljässä päätöksessä toimenpiteeseen ei katsottu sisältyvän tukea ja neljä päätöksistä oli kielteisiä). Hyväksytyistä valtiontukitoimenpiteistä kuusi liittyi ohjelmiin, 12 oli tapauskohtaisia toimenpiteitä ja kahdeksassa oli kyse ohjelman yksittäisestä soveltamisesta. Komissio hyväksyi koulutukseen ja työllisyyteen liittyviä toimenpiteitä erittäin vähän, koska suurin osa toimenpiteistä otettiin jäsenvaltioissa käyttöön ryhmäpoikkeusasetusten nojalla[77]. Kaudella 2004–2010 jäsenvaltioissa otettiin käyttöön yhteensä 1 005 ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvaa toimenpidettä[78]. Näistä 147 toimenpidettä oli työllisyyttä koskevan ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla käyttöönotettuja toimenpiteitä[79], 420 toimenpidettä koulutusta koskevan ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla käyttöönotettuja toimenpiteitä[80] ja 438 toimenpidettä yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla käyttöönotettuja toimenpiteitä. Lähes 70 prosenttia kaikista työllisyyttä koskevan ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla käyttöönotetuista toimenpiteistä toteutettiin viidessä jäsenvaltiossa eli Puolassa (31), Italiassa ja Espanjassa (kummassakin 20 toimenpidettä), Unkarissa (19) ja Saksassa (13). Koulutustoimenpiteiden osalta Italia (96), Belgia (69), Yhdistynyt kuningaskunta (62), Saksa (56) ja Espanja (29) toteuttivat noin 74 prosenttia koulutusta koskevan ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla hyväksytyistä toimenpiteistä. Lähes puolet yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla hyväksytyistä toimenpiteistä toteutettiin Italiassa (120) ja Saksassa (105). Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen tavoitteiden osalta suurimmassa osassa toimenpiteitä keskityttiin erityiskoulutukseen (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 38 artiklan 1 kohta, 342 toimenpidettä) ja/tai yleiskoulutukseen (38 artiklan 2 kohta; 229 toimenpidettä). Työllisyystuen osalta toimenpiteet jakautuivat seuraavasti: palkkatukien muodossa myönnettävä tuki epäedullisessa asemassa olevien työntekijöiden työhönottoon (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 40 artikla, 75 toimenpidettä), palkkatukien muodossa myönnettävä tuki alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllistämiseen (41 artikla, 66 toimenpidettä) sekä alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllistämisestä aiheutuvien lisäkustannusten korvaamiseen myönnettävä tuki (42 artikla, 50 toimenpidettä). [pic] Seuraavassa tekstikentässä esitetään kaksi esimerkkiä valtiontukitoimenpiteistä, jotka on toteutettu Belgiassa ja Ranskassa työllisyyden ja koulutuksen tukemiseksi. Molemmissa tapauksissa toimenpiteet suunniteltiin yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen säännösten mukaisesti, eikä niistä näin ollen tarvinnut ilmoittaa komissiolle ennen toteuttamista. Alentuneesti työkykyisten henkilöiden ammatilliseen integrointiin myönnettävä ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluva tuki (Belgia, X-29/2008) Vuonna 2008 Flanderin aluehallitus toteutti toimenpiteen, jolla pyrittiin edistämään alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllisyyttä yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 41 ja 42 artiklan mukaisesti. Ohjelman nojalla tukea myönnettiin työnantajille, jotka ottivat työhön alentuneesti työkykyisiä työntekijöitä, sekä alentuneesti työkykyisille henkilöille, jotka toimivat itsenäisinä ammatinharjoittajina. Tukea myönnettiin suorina tukina, joilla pyrittiin korvaamaan alentuneesti työkykyisten työntekijöiden palkkakustannukset (myös sosiaaliturvamaksut). Tukea annettiin vähintään 40 prosenttia kaikista palkkakustannuksista, ja sitä vähennettiin vähitellen niin, että viidentenä vuotena työhönottamisen jälkeen tuki oli 20 prosenttia. Ohjelman avulla kyseisessä jäsenvaltiossa voitiin korvata ylimääräiset kustannukset, jotka aiheutui alentuneesti työkykyisten henkilöiden työllistämisestä. Tällaisia kustannuksia aiheutui esimerkiksi kuljetuksista, työpisteen mukauttamisesta, työvälineiden ja työvaatteiden hankkimisesta sekä erityisistä koulutustarpeista. Erityisiä määräyksiä annettiin näkö- ja/tai kuulovammaisten työllistämisestä. Flanderin viranomaisten mukaan ohjelman vuotuiseksi talousarvioksi määritettiin 59,3 miljoonaa euroa. Koulutustukiohjelma (Ranska, X-64/2008) Ranska toteutti vuonna 2008 koulutusohjelman, joka noudattaa yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen säännöksiä. Toimenpiteellä pyritään tarjoamaan yleis- ja erityiskoulutusta kaikkien alojen työntekijöille. Yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa annettujen sääntöjen mukaisesti suurin tuki-intensiteetti yleiskoulutukselle on 60 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista ja erityiskoulutukselle 25 prosenttia. Pk-yritysten suurempien rahoitusvaikeuksien korvaamiseksi yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa säädetään suuremmasta tuki-intensiteetistä pk-yritysten tapauksessa (20 prosentin korotus molempien koulutustyyppien osalta). Tukea voidaan antaa avustuksina, lainoina, takauksina, korkotukena tai takaisinmaksettavina ennakkoina. Vuotuinen talousarvio on noin 60 miljoonaa euroa ja kolme miljoonaa euroa takausten osalta. Lisärahoitusta (noin 25 miljoonaa euroa) saadaan kauden 2007–2013 rakennerahastoista. Vuonna 2009 yli 40 prosenttia kaikesta Ranskassa myönnetystä koulutustuesta annettiin tämän ohjelman nojalla. Valtiontukimenot koulutuksen ja työllisyyden alalla Kuten edellä on mainittu, Eurooppa 2020 -strategialla pyritään edistämään korkeaa työllisyyttä niin, että työllisyysaste on 75 prosenttia. Valtiontuki on yksi niistä välineistä, joilla tämä tavoite voidaan saavuttaa. Yleensä sitä käytetään siinä tapauksessa, että muilla toimenpiteillä ei voida asianmukaisesti korjata työmarkkinoiden toimintaa. Käytännössä valtiontuki on erityisen tärkeässä asemassa oletettavasti vähemmän tuottavien työntekijöiden (esimerkiksi nuorten ja kouluttamattomien tai alentuneesti työkykyisten työntekijöiden) integroimisessa työmarkkinoille. Koulutukseen ja työllisyyteen myönnettyä valtiontukea annettiin yhteensä noin 3,4 miljardia euroa vuonna 2009 (0,03 prosenttia suhteessa 27 jäsenvaltion EU:n BKT:hen). Työllisyystuen osuus oli 2,4 miljardia euroa (0,02 prosenttia suhteessa BKT:hen). Suhteellisesti tarkasteltuna noin kuusi prosenttia kaikesta teollisuudelle ja palveluille myönnetystä tuesta osoitettiin työllisyyteen ja koulutukseen. Eniten koulutus- ja työllisyystukea suhteessa kaikkeen teollisuudelle ja palveluille annettuun tukeen myönnettiin Tanskassa ja Puolassa. Kuudessa jäsenvaltiossa (Alankomaissa, Bulgariassa, Kreikassa, Romaniassa, Ruotsissa ja Saksassa) myönnettiin tukea alle yksi prosentti näihin tavoitteisiin. Luxemburgissa valtiontukea ei osoitettu lainkaan koulutukseen ja työllisyyteen. Vuonna 2009 myönnetystä työllisyystuesta 84 prosenttia myönnettiin kolmessa jäsenvaltiossa eli Tanskassa (1,2 miljardia euroa, 51 %), Puolassa (0,6 miljardia euroa, 26 %) ja Italiassa (0,2 miljardia euroa, 8,7 %). Italia oli yksi niistä kolmesta jäsenvaltiosta, jotka yhdessä myönsivät puolet kaikesta koulutustuesta (Italia 21 %, Saksa 16 % ja Espanja 13 %). Yli puoleen kaikesta koulutukseen ja työllisyyteen osoitetusta tuesta (55 %, 1,8 miljardia euroa) sovellettiin ryhmäpoikkeusta. Ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvien toimenpiteiden osuus oli huomattavasti suurempi koulutustuen (88 %) kuin työllisyystuen (41 %) tapauksessa. Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan kuuluvien toimenpiteiden osuus oli yhteensä noin 1,2 miljardia euroa. Tästä palkkatukien muodossa myönnettävä tuki alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllistämiseen oli yhteensä 625 miljoonaa euroa (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 41 artikla), alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllistämisestä aiheutuvien lisäkustannusten korvaamiseen myönnettävä tuki yhteensä 28 miljoonaa euroa (42 artikla) ja palkkatukien muodossa myönnettävä tuki epäedullisessa asemassa olevien työntekijöiden työhönottoon yhteensä 52 miljoonaa euroa (40 artikla). Koulutustuen osalta määrät olivat seuraavat: yleiskoulutukseen annettavaa tukea yhteensä 438 miljoonaa euroa (yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 38 artiklan 2 kohta) ja erityiskoulutukseen annettavaa tukea yhteensä 99 miljoonaa euroa (38 artiklan 1 kohta). Tarkasteltaessa työllisyystuen määrää on pantava merkille, että noin 80 prosenttia kaikesta tuesta annettiin vain kolmella ohjelmalla: Tanskan ohjelmalla, jolla tuettiin vakavista fyysisistä ja henkisistä ongelmista kärsivien henkilöiden integrointia työmarkkinoille[81], sekä Puolan ja Italian ohjelmilla, joilla myönnettiin työllisyystukea alentuneesti työkykyisille henkilöille[82]. Koulutustuki ei ollut yhtä keskittynyttä. Noin 20 prosenttia kaikesta koulutustuesta myönnettiin kolmessa suurimmassa ohjelmassa (yksi Puolan ohjelma, yksi Italian ohjelma ja yksi Ranskan ohjelma)[83]. Verrattaessa kahta peräkkäistä kautta eli kausia 2004–2006 ja 2007–2009 havaitaan, että koulutustuen määrä on pysynyt yleisesti samalla tasolla sekä nimellismääräisesti (noin 0,8 miljardia euroa vuodessa) että suhteellisesti (1,5 prosenttia kaikesta teollisuudelle ja palveluille myönnetystä tuesta). Työllisyyteen osoitettu valtiontuki sitä vastoin väheni ensimmäisen kauden 3,1 miljardista eurosta vuodessa toisen kauden 2,7 miljardiin euroon vuodessa. Myös työllisyystuen osuus kaikesta teollisuudelle ja palveluille annetusta tuesta laski 0,9 prosenttiyksikköä (5,9 prosentista 5,0 prosenttiin). Lähes kaikki työllisyyteen ja koulutukseen osoitettu tuki annetaan EU:ssa tukiohjelmien nojalla. Vuosina 2004–2009 (kun koulutustukea annettiin 17,5 miljardia euroa ja työllisyystukea 4,8 miljardia euroa) tapauskohtaista tukea myönnettiin yhteensä noin yksi prosentti kokonaismäärästä. Tukimuotojen osalta jäsenvaltioissa käytettiin suoria avustuksia (83 % kaikesta tuesta) ja verovapautuksia (17 %). Työllisyys- ja koulutustukea koskevat päätelmät Valtiontukitoimenpiteiden rooli työpaikkojen luonnin ja koulutettujen työntekijöiden edistämisessä on melko vähäinen. Useimmat julkiset tukitoimenpiteet eivät kuulu valtiontukisääntöjen soveltamisalaan, vaan ne ovat yleisiä toimenpiteitä, jotka ovat kaikkien toimialojen kaikkien yritysten saatavilla ja joiden osalta toimenpidettä soveltavilla viranomaisilla ole päätäntävaltaa. Komissio kuitenkin katsoo valtiontukitoimenpiteiden olevan perusteltuja, kun tavoitteena on korjata markkinahäiriöitä. Useimmat työllisyyttä ja koulutusta koskevat valtiontukisäännöt annetaan yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa. Näin nopeutetaan toimenpiteiden toteuttamista ja pienennetään toteuttamisen hallinnollisia kustannuksia. Yli puolet näihin tavoitteisiin osoitetusta tuesta myönnettiin ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvilla toimenpiteillä. Erot ovat kuitenkin suuria: vaikka suurin osa koulutustuesta myönnettiin ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvilla toimenpiteillä (88 %), työllisyyden osalta määrä oli alle puolet kaikesta tuesta (41 %). Suurin osa työllisyystuesta on annettu kolmessa jäsenvaltiossa, ja sillä on lähinnä keskitytty alentuneesti työkykyisiin työntekijöihin. Koulutustuki on hajanaisempaa ja koskee lähinnä yleiskoulutusta. Vaikka soveltamisala nykyisten valtiontukisääntöjen nojalla onkin melko rajallinen, komissio on perinteisesti suhtautunut työllisyystukeen melko suotuisasti, etenkin kun sillä on pyritty auttamaan epäedullisessa asemassa olevia tai alentuneesti työkykyisiä työntekijöitä pääsemään työmarkkinoille tai pysymään työmarkkinoilla niin, että tuella on katettu ylimääräiset kustannukset, jotka johtuvat näiden työntekijöiden näennäisesti tai aidosti vähäisemmästä tuottavuudesta. Komissio on yleensä suhtautunut ymmärtäväisesti myös koulutustukeen. Kun koulutustaso ei markkinahäiriöiden vuoksi ole parhain mahdollinen, jäsenvaltioita kannustetaan täydentämään kansallisia työllisyys- ja koulutussuunnitelmiaan hyvin kohdistetuilla valtiontukitoimenpiteillä. Valtiontuen valvonnalla varmistetaan edelleen, että tällaisten toimien kilpailua vääristävä vaikutus on mahdollisimman vähäinen. PÄÄTELMÄT Valtiontuen valvontaa koskeva politiikka on tärkeä väline, jolla voidaan edistää Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamista tukemalla älykkäitä, kestäviä ja osallistavia yhteisen edun mukaisia aloitteita. Valtiontukitoimenpiteillä voidaan korjata markkinahäiriöitä ja siten parantaa markkinoiden toimintaa ja lisätä EU:n kilpailukykyä. Valtiontuen valvonnasta on tullut tärkeä sisämarkkinoiden osa, jolla varmistetaan, että yritykset voivat kilpailla yhtäläisin edellytyksin ja että jäsenvaltiot eivät kilpaile myöntämillään tuilla. Jäsenvaltioita kehotetaan käyttämään erilaisia toimenpiteitä Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamiseksi. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa sääntelypuitteet ja yleiset toimenpiteet, esimerkiksi verotukselliset toimenpiteet. Valtiontuki on vain täydentävä väline, ja on ratkaisevan tärkeää, että se kohdistetaan asianmukaisesti erityistarpeiden tai painopistealojen mukaisesti. Komissio pyrkiikin varmistamaan, että valtiontuki vastaa selvästi määritettyjä yhteisen edun mukaisia tavoitteita ja että sillä ei vääristetä kilpailua tai vaikuteta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan yhteisen edun vastaisesti. On myös tärkeä korostaa, että tuen määrä ei kerro sen vaikuttavuudesta. Kun otetaan huomioon kriisin aiheuttamat jäsenvaltioiden talousarviorajoitukset, tukimäärien vähentämistä ja parempaa kohdentamista koskevan tavoitteen merkitys on entistä tärkeämpi. Jotta kilpailukykyä edistettäisiin, tavoitteena on myös puuttua markkinahäiriöihin ja varmistaa, että julkisella rahoituksella ei korvata markkinavoimia. Etenkin T&K&I:hin osoitetulla tuella voidaan tehokkaasti kannustaa yksityisen sektorin T&K&I-investointeja. Näin voidaan saavuttaa EU:n tavoite, jonka mukaan kolme prosenttia EU:n BKT:stä käytetään vuoteen 2020 mennessä T&K&I:hin. Myös ympäristönsuojelua koskevilla valtiontukisäännöillä jäsenvaltioille voidaan antaa hyvät mahdollisuudet edistää puhdasta teollisuutta ja ympäristöystävällistä taloutta, joka myötävaikuttaa resurssitehokkaaseen Eurooppaan . Hyvin kohdennetuilla valtiontukitoimenpiteillä voidaan myös auttaa lieventämään pk-yritysten kohtaamia erityisiä rahoitusvaikeuksia, mikä edistää pk-yritysten perustamista, kasvua ja kehittämistä. Tässä yhteydessä jäsenvaltiot voivat hyödyntää täysimääräisesti yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa tarjottuja pk-yrityksiä koskevia mahdollisuuksia, joiden nojalla ne voivat nopeuttaa valtiontukitoimenpiteiden toteuttamista ja vähentää hallinnollisia kustannuksia. Lisäksi jäsenvaltioilla on erilaisia mahdollisuuksia parantaa tiettyjen työntekijäluokkien työllistymismahdollisuuksia myöntämällä koulutustukea, kannustamalla luomaan työpaikkoja ja/tai edistämällä epäedullisessa asemassa olevien ja alentuneesti työkykyisten pääsyä työmarkkinoille. Vaikka valtiontuki tällä alalla on melko vähäistä, sitä käyttämällä voidaan edistää uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelman tavoitteiden saavuttamista tapauksissa, joissa markkinahäiriöitä esiintyy. Valtiontuki on keskeisessä asemassa myös laajakaista-alan kehittymisessä. Tehokkaan julkisen rahoituksen avulla huippunopeat Internet-yhteydet voidaan saattaa mahdollisimman monen EU:n kansalaisen saataville, jotta nämä kansalaiset voivat nauttia tietoyhteiskunnan eduista. Tukea on vapautetuilla televiestintämarkkinoilla kuitenkin käytettävä harkiten, jotta yksityisiä investointeja ei syrjäytetä. Koska alueellisella valtiontuella edistetään taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta, sillä autetaan saavuttamaan Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet. Tältä kannalta tarkasteltuna alueellinen valtiontuki poikkeaa muista tukimuodoista, koska sillä pyritään puuttumaan pelkkien markkinahäiriöiden sijaan myös koheesion epätasapainoon. Tämän tavoitteen merkitys on selvä, mikä käy ilmi myös aluekehitykseen käytetyn tuen määrästä. Alueellisen valtiontuen osuus kaikesta teollisuudelle ja palveluille annetusta tuesta on suurin. Koska useimpia valtiontukisääntöjä tarkistettiin kasvua ja työllisyyttä edistävän Lissabonin sopimuksen yhteydessä, sääntöjä on yleisesti mukautettu ja kohdistettu Eurooppa 2020 -strategian uusien haasteiden mukaisesti. Uudet mukautukset voivat olla tarpeen tiettyjen suuntaviivojen ja puitteiden tulevien tarkistusten yhteydessä. Riskipääomasuuntaviivoihin joitakin muutoksia on jo tehty. Vaikka jäsenvaltioiden väliset suuret erot kielivät erilaisista poliittisista toimintatavoista, tavoite vähäisemmästä mutta paremmin kohdistetusta tuesta koskee edelleen kaikkia valtioita. Käynnissä olevan kriisin ja talousarviorajoitusten takia julkiset kustannukset on pidettävä kurissa. Samalla on kuitenkin varmistettava, että toimenpiteet ovat vaikuttavia ja että yritysten toimintaedellytykset ovat yhtäläiset. [1] "Eurooppa 2020. Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia", KOM(2010) 2020, s. 21. [2] Yhteisön puitteet tutkimus- ja kehitystyöhön sekä innovointitoimintaan myönnettävälle valtiontuelle, EUVL C 323, 30.12.2006, s. 1 . [3] Komission asetus (EY) N:o 800/2008, annettu 6 päivänä elokuuta 2008, tiettyjen tukimuotojen toteamisesta yhteismarkkinoille soveltuviksi perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan mukaisesti (yleinen ryhmäpoikkeusasetus). EUVL L 214, 9.8.2008, s. 3 (tuli voimaan 29. elokuuta 2008). [4] "EUROOPPA 2020. Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia", KOM(2010) 2020, s. 21. [5] Tämä tulostaulun kevään painos ei ole tyhjentävä. Siinä ei tarkastella kaikkia aloja, jotka voivat olla tärkeitä Eurooppa 2020 -strategiassa, kuten kulttuuri ja tiedotusvälineet. Tällaisia aloja voidaan käsitellä tulostaulun myöhemmissä painoksissa. [6] Tietoa kriisin seurauksena annetusta tuesta annetaan komission kertomuksen "Valtiontukien tulostaulu – Kertomus EU:n jäsenvaltioiden myöntämästä valtiontuesta – Syksyn 2010 päivitys" (KOM(2010) 0701) luvussa 3. Näitä tietoja päivitetään seuraavassa, syksyllä annettavassa valtiontukien tulostaulussa. [7] G20-ryhmässä tehtyjen sitoumusten mukaisesti EU on edelleen torjunut kaikenlaista protektionismia ja pitänyt EU:n sisäpoliittisten toimien mahdolliset kielteiset vaikutukset kauppaan ja sijoituksiin mahdollisimman pieninä. [8] EUVL L 140, 30.4.2004, s. 1. [9] Tässä tulostaulussa valtiontuen kustannuksista esitetyt tiedot kattavat kaikki valtiontukitoimenpiteet, sellaisina kuin ne on määritelty Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimuksen) 107 artiklassa (aiemmin EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohta), joilla jäsenvaltiot ovat tukeneet teollisuutta ja palveluja. Tulostaulu ei kata maatalouden, kalatalouden ja liikenteen tukia eikä myöskään kriisin takia annettua valtiontukea (rahoitusalalle ja reaalitaloudelle annettu tuki). Taustalla olevien suuntauksien osoittamiseksi ja syksyn 2010 tulostaulun mukaisesti tiedot koskevat kautta 2004–2010 (päätösten ja hyväksyttyjen summien määrä yhteensä). Menojen osalta viimeiset saatavilla olevat tiedot koskevat vuotta 2009. [10] EYVL L 83, 27.3.1999, s. 1. [11] Suurin osa alueellisesta rahoituksesta on varattu lähentymisalueille (eli alueille, joiden BKT on henkeä kohti alle 75 prosenttia unionin keskiarvosta), jotta niitä autetaan kehittämään omaa infrastruktuuriaan ja omia taloudellisia ja inhimillisiä voimavarojaan. Kaikki jäsenvaltiot voivat myös saada rahoitusta, jolla tuetaan innovointia ja tutkimusta, kestävää kehitystä ja työhön perehdyttämistä jäsenvaltioiden heikommin kehittyneillä alueilla. Pieni osa osoitetaan rajatylittäviin ja alueiden välisiin yhteistyöhankkeisiin. [12] "EUROOPPA 2020. Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia", KOM(2010) 2020, s. 12. [13] Katso tiedonannon "Eurooppa 2020 -strategian lippalaivahanke – Innovaatiounioni", KOM(2010) 0546 lopullinen, sivu 10. Innovaatiounionin tulostaulussa 2010 todetaan eron tärkeimpiin kilpailijoihin olevan suurin luokassa "yritystoiminta", joka kattaa yritysten T&K-kulut. [14] "EUROOPPA 2020. Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia", KOM(2010) 2020, s. 21. [15] Conte, Dierx, Ilzkovitz ja Schweizer: An analysis of the efficiency of public spending and national policies in the area of R&D [Analyysi julkisten varojen käytön ja kansallisen politiikan vaikuttavuudesta T&K-toiminnan alalla], Occasional papers, DG ECFIN, syyskuu 2009. [16] Esimerkkinä yleisistä verotuksellisista toimenpiteistä ovat Espanjan järjestelmä "Aineettoman omaisuuden verovähennys" (asia N-480/2007 ) ja Italian toimenpide "T&K-veroluotto" (asia N-507/2007 ). Esimerkkinä muista yleisistä toimenpiteistä ovat Tanskaa koskeva asia "Teknologian siirrosta vastaavat laitokset" (asia N-617/2008 ) sekä Irlannin toimenpide "Kansallinen kehityssuunnitelma vuosiksi 2007–2013" (asia N-374/2009 ). [17] Tiedonanto "Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahanke – Innovaatiounioni", KOM(2010) 0546 lopullinen. [18] Katso 4. helmikuuta 2011 pidetyn neuvoston kokouksen päätelmät. [19] Tiedonanto "Globalisaation aikakauden yhdennetty teollisuuspolitiikka" KOM(2010) 0614, s. 10. [20] Innovointitoimet katsotaan yksiselitteisesti yhdeksi kasvua edistävien toimien luokaksi vuotuisen kasvuselvityksen liitteessä 2: makrotaloudellinen selvitys. Eurooppa-neuvosto katsoi 4. helmikuuta 2011 pitämässään kokouksessa, että "jäsenvaltioiden on julkisen talouden vakauttamisessa asetettava etusijalle kestävää kasvua tukevat toimet tutkimuksen ja innovoinnin, koulutuksen ja energian kaltaisilla aloilla". [21] Yhteisön puitteet tutkimus- ja kehitystyöhön sekä innovointitoimintaan myönnettävälle valtiontuelle, EUVL C 323, 30.12.2006, s. 1 . (tulivat voimaan 1. tammikuuta 2007). [22] Komission asetus (EY) N:o 800/2008, annettu 6 päivänä elokuuta 2008, tiettyjen tukimuotojen toteamisesta yhteismarkkinoille soveltuviksi perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan mukaisesti (yleinen ryhmäpoikkeusasetus). EUVL L 214, 9.8.2008, s. 3 (tuli voimaan 29. elokuuta 2008). [23] Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö, 2002. [24] Kaksi muuta toimenpidettä peruttiin. Yksi peruttiin alustavan tutkimuksen aikana ja toinen muodollisen tutkintamenettelyn käynnistämisen jälkeen. Yksityiskohtaisen arvioinnin kohteena olevissa 39 asiassa (joista 24 oli Ranskan ilmoittamia) valtiontukea annettiin yhteensä yli kaksi miljardia euroa. Asiat liittyivät erilaisiin aloihin, kuten kehittyneisiin nanotiivisteisiin, moottoreiden osiin ja uusiin komposiittimateriaaleihin lentokonerakenteita varten, älykkääseen energianhallintaan, multimediatietojen automaattiseen käsittelyyn, voimakaskenttäiseen magneettikuvaukseen, järjestelmäpiiriteknologioiden CMOS-teknologiasta johdettuihin prosesseihin, polttokennojen tehomoduuleihin, biopolttoaineiden uusiin tuotantomenetelmiin sekä keinosydämiin. [25] Ennen tätä T&K-tuki oli vapautettu ennakkoilmoitusvelvollisuudesta vain, jos se myönnettiin pk-yrityksille. [26] Näistä 256 toimenpidettä toteutettiin vuonna 2009 ja 142 toimenpidettä vuonna 2010. [27] Lähde: Eurostat. [28] Yhdysvalloissa osuus oli 2,6 prosenttia ja Japanissa 3,4 prosenttia. Joihinkin kehittyviin talouksiin verrattuna EU:lla on voimakas johtoasema, mutta Kiinan ja Brasilian kaltaiset valtiot ovat nopeasti saamassa EU:ta kiinni. Katso Innovaatiounionin tulostaulu 2010, luku 4. [29] Suomi (3,96 %), Ruotsi (3,6 %) ja Tanska (3,02 %) ylittivät EU:ssa asetetun tavoitteen, jonka mukaan kolme prosenttia BKT:stä on osoitettava T&K-toimintaan. Vuotta 2009 koskevien tietojen lähde: Eurostat. [30] Saksa (2,82 %), Itävalta (2,75 %) ja Ranska (2,21 %). [31] Liettua (0,84 %), Puola (0,68 %), Kreikka (0,58 %), Malta (0,54 %), Bulgaria (0,53 %), Slovakia (0,48 %), Romania (0,47 %), Latvia (0,46 %) ja Kypros (0,46 %). [32] Valtiontukea koskevissa vuotuisissa kertomuksissa edullisilla lainoilla tarkoitetaan myös takaisinmaksettavia ennakkoja. [33] Vertailu on staattinen, ja siinä otetaan huomioon ainoastaan vuonna 2009 annetun valtiontuen tasot. [34] Tutkimusta ja kehittämistä koskevassa innovaatiounionin tulostaulussa (1. helmikuuta 2011) jäsenvaltiot luokitellaan seuraavaan neljään luokkaan: innovaatiojohtajat (Ruotsi, Saksa, Suomi ja Tanska), seuraajat (Alankomaat, Belgia, Irlanti, Itävalta, Kypros, Luxemburg, Ranska, Slovenia, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta), keskikertaisesti innovoivat (Espanja, Italia, Kreikka, Malta, Portugali, Puola, Slovakia, Tšekki ja Unkari) sekä kiinnikurojat (Bulgaria, Latvia, Liettua ja Romania). [35] Suhteessa BKT:hen. [36] Tiedonanto "Resurssitehokas Eurooppa – Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahanke", KOM(2011) 0021 lopullinen. [37] Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen vähintään 20 prosenttia vuoden 1990 tasoihin verrattuna tai 30 prosenttia, jos olosuhteet ovat myönteiset (toisin sanoen päästöjen vähentämistavoitteista tehdään kansainvälisesti sitova sopimus), uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen 20 prosenttiin energian loppukulutuksesta sekä energiatehokkuuden parantaminen 20 prosentilla. [38] Koordinoitujen etenemissuunnitelmien laatimisesta säädetään lippulaivahankkeessa "Resurssitehokas Eurooppa ". [39] Katso 4. helmikuuta 2011 pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa annetut energiaa koskevat päätelmät. [40] Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 191 artikla, EUVL C 83, 30.3.2010. [41] Näitä ovat esimerkiksi päästökauppajärjestelmät. Komissio ilmoitti Eurooppa 2020 -strategiassa sitoutuneensa käyttämään markkinalähtöisiä välineitä tehokkaammin. [42] Kuten tietyt poikkeukset energiaverodirektiivistä. [43] On tärkeää panna merkille, että Eurooppa 2020 -strategian resurssitehokasta Eurooppaa koskevassa lippulaivahankkeessa todetaan, että jäsenvaltioiden on tarpeen "poistaa ympäristön kannalta haitalliset tuet ja rajoittaa poikkeukset niihin, joilla on sosiaalisia erityistarpeita". Ympäristön kannalta haitalliset tuet eivät rajoitu valtiontueksi luokiteltuihin toimenpiteisiin, joten käynnissä oleva keskustelu tällaisten tukien poistamisesta ei ole rajattu valtiontukea koskeviin kysymyksiin. [44] Suuntaviivat valtiontuesta ympäristönsuojelulle, EUVL C 82, 1.4.2008, s. 1. [45] 19 artikla: 42 toimenpidettä; 20 artikla: 25 toimenpidettä; 25 artikla: seitsemän toimenpidettä. [46] Lisäksi tehtiin yksi kielteinen päätös ilman tuen takaisinperintää. Päätös koski keramiikan tuottajien vapauttamista ympäristöveroista Alankomaissa (C-5/2009). [47] "Tehdasteollisuuden energiavero" (asiat N-156/2004 ja N-596/2005). [48] Neuvoston asetus (EY) N:o 1083/2006, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2006, Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä asetuksen (EY) N:o 1260/1999 kumoamisesta (EUVL L 210, 31.7.2006, s. 1). Katso 9 ja 60 artikla. [49] 41 artikla. [50] Komission tiedonanto perusteista alueellisen tuen suurien investointihankkeiden perusteelliseksi arvioimiseksi, EUVL C 223, 16.9.2009, s. 3. [51] Asia "Dell (Puola)" (C-46/2008) oli ensimmäinen asia, jossa komissio suoritti suuntaviivoissa yksityiskohtaisesti kuvatun arvioinnin. [52] Suuri investointihanke Puolassa – Tuki Dell-yritykselle (Puola) (C-46/2008). [53] Komission tiedonanto "Globalisaation aikakauden yhdennetty teollisuuspolitiikka – Kilpailukyky ja kestävyys keskeiselle sijalle", KOM(2010) 0614. [54] Komissio on jo toteuttanut toimenpiteitä pk-yritysten kohtaamien erityisten vaikeuksien ratkaisemiseksi. Ks. komission tiedonanto ”Pienet ensin” – Eurooppalaisia pk-yrityksiä tukeva aloite (”Small Business Act”), KOM(2008) 0394 lopullinen. Euroopan talouden elvytyssuunnitelmalla yhdessä Euroopan investointipankin ja Euroopan investointirahaston kanssa pyritään edistämään pk-yrityksille annettavan rahoituksen saatavuutta. Siinä myös muistutetaan, että jäsenvaltioiden on tarvittaessa täysimääräisesti sovellettava äskettäin uudistettuja sääntöjä valtiontuen myöntämisestä pk-yrityksille. [55] Ks. lippulaivahankkeen "Globalisaation aikakauden teollisuuspolitiikka" 3.2 jakso. [56] Katso 3, 4, 5 ja 8 luku. [57] Yhteisön suuntaviivat valtiontuesta pieniin ja keskisuuriin yrityksiin tehtävien riskipääomasijoitusten edistämiseksi, EUVL C 194, 18.8.2006, s. 2–22. [58] Komission tiedonanto valtiontuesta pieniin ja keskisuuriin yrityksiin tehtävien riskipääomasijoitusten edistämiseksi annettujen yhteisön suuntaviivojen muuttamisesta, EUVL C 329, 7.12.2010, s. 4. [59] Tässä yhteydessä on tärkeää panna merkille, että voimassa olevilla ilmoittamista koskevilla säännöksillä, sellaisina kuin ne on annettu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 täytäntöönpanosta 21 päivänä huhtikuuta 2004 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 794/2004, ei säädetä komission yksiköiden mahdollisuudesta saada tietoa tuen edunsaajan tyypistä (pk-yritys tai suuryritys) kaikkien tavoitteiden osalta. Komission yksiköt saavat tietoa vain siitä, miten paljon tukea yksinomaan pk-yrityksille on osoitettu tiettyjen pk-yrityksiä koskevien ohjelmien nojalla. Valtiontukitoimenpiteet luokitellaan niiden hyväksymishetkellä määritetyn ensisijaisen tavoitteen perusteella, eivätkä tuen lopulliset vastaanottajat vaikuta luokitteluun. Tämä tarkoittaa, että toimenpide, joka on esimerkiksi kohdistettu kaikenkokoisten yritysten innovointihankkeisiin, luokitellaan tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin liittyväksi toimenpiteeksi, jolloin kulut lasketaan kyseisen tavoitteen kuluiksi, vaikka suurin osa tuesta annettaisiin pk-yrityksille. Siksi tässä asiakirjassa esitetty luku pk-yritysten tuesta on arviona liian pieni ja kuvaa vain sitä tukea, joka on myönnetty yksinomaan pk-yrityksiin kohdistetuilla toimenpiteillä (joissa tärkeimpänä tavoitteena on ollut pk-yritysten tukeminen). Määrät sisältävät myös riskipääomatukea, jota valtiontukisääntöjen nojalla voidaan myöntää vain pk-yrityksille. [60] Euroopan digitaalistrategia, KOM(2010) 0245. [61] Ks. laajakaistaa koskeva tiedonanto, saatavilla osoitteesta http://ec.europa.eu/information_society/activities/broadband/docs/bb_communication.pdf [62] Ks. avaintoiminto 8. [63] Yhteisön suuntaviivat valtiontukisääntöjen soveltamisesta laajakaistaverkkojen nopean käyttöönoton yhteydessä, EUVL C 235, 30.9.2009, s. 7. [64] Ks. komission tiedote MEMO/10/31 ja IP/11/54. [65] Jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet, että vuoden 2010 loppuun mennessä esimerkiksi Ranska aikoo käyttää kaksi miljardia euroa, Saksa vähintään miljardi euroa, Italia 1,5 miljardia euroa ja Yhdistynyt kuningaskunta noin miljardi euroa julkisia varoja laajakaistan kehittämisen edistämiseksi maissaan. [66] Ranska tukee laajakaistan kehittämistä yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin liittyvänä toimenpiteenä, jota ei luokitella valtiontueksi ja joka ei sen vuoksi ole mukana edellä esitetyissä tilastoissa. EU-12:n maissa valtiontukea myönnetään yleensä aluetukea koskevien suuntaviivojen nojalla. Myöskään näitä tukisummia ei ole otettu huomioon kaaviossa. [67] Katso esimerkiksi N-284/2005 – Pääkaupunkialueen verkon laajakaistaohjelma, Irlanti: 170 miljoonaa euroa; N-201/2006 – Laajakaistan saatavuuden kehittäminen alipalvelluilla alueilla, Kreikka: 160 miljoonaa euroa; N-157/2006 – Etelä-Yorkshiren digitaalisen alueen laajakaistahanke, Yhdistynyt kuningaskunta: 120 miljoonaa euroa; N-73/2008 – Julkinen tuki laajakaistalle, digi-TV:lle, matkapuhelinverkoille ja infrastruktuureille maaseutualueilla, Espanja: 180 miljoonaa euroa; N-115/2008 – Laajakaista Saksan maaseutualueilla, Saksa: 141 miljoonaa euroa; N-646/2009 – Kansallinen laajakaistasuunnitelma Italian maaseutualueita varten, Italia: 155 miljoonaa euroa; N-62/2010 – Nopea laajakaista Suomessa, Suomi: 131 miljoonaa euroa; N-53/2010 – Putkia koskeva kansallinen puiteohjelma, Saksa: 600 miljoonaa euroa; N-407/2009 – Valokuitu Kataloniassa (Xarxa Oberta), Espanja: 354 miljoonaa euroa; sekä N-304/2010 – Programa Avanza Nuevas Infraestructuras de Telecomunicaciones, Espanja: 150 miljoonaa euroa. [68] Komission tiedonanto "Uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelma", KOM(2010) 0682 lopullinen. [69] Ks. hankkeen "Uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelma" sivu 2. [70] Eurooppa 2020 -strategiassa asetetaan koulutustasoa koskeva tavoite, jossa koulunkäynnin keskeyttämiseen liittyvää ongelmaa pyritään ratkaisemaan niin, että koulunkäynnin keskeyttäneiden määrää vähennetään nykyisestä 15 prosentista 10 prosenttiin ja samalla lisätään korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden 30–34-vuotiaiden kansalaisten osuutta 31 prosentista vähintään 40 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. [71] Neuvoston päätös, annettu 21 päivänä lokakuuta 2010, jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista, EUVL L 308, 24.11.2010, s. 46–51. [72] Lähde: Eurostat. Työmarkkinoita koskeviin toimenpiteisiin kuuluvat työttömien ja muiden kohderyhmien työllistämistoimet, mukaan luettuina koulutus, työn vuorottelu ja jakaminen, työnteon kannustimet, tuettu työllistyminen ja kuntouttaminen, työpaikkojen suora luominen sekä kannustimet yritysten perustamiseen. Määrä on pysynyt tasaisena viime vuosien ajan. [73] Työmarkkinapolitiikan palveluihin kuuluvat kaikki työvoimatoimiston palvelut ja toimet sekä muut julkisesti rahoitetut palvelut työnhakijoille. [74] Katso esimerkiksi Ranskan toimenpide "Tuki nuorten työllistämiselle yrityksissä" (N-454/2002), joka koskee tukea työllistämiskustannusten osittaiseksi korvaamiseksi, tai Espanjan toimenpide "Kannusteet lelualalta irtisanottujen työntekijöiden palkkaamiseksi" (N-53/2009), joka koskee sosiaaliturvamaksuihin tehtäviä vähennyksiä. [75] Komission tiedonanto perusteista epäedullisessa asemassa oleville ja alentuneesti työkykyisille työntekijöille työllistämiseen myönnettävän yksittäistä ilmoitusta edellyttävän valtiontuen soveltuvuuden arvioimiseksi, EUVL C 188, 11.8.2009, s. 6, sekä komission tiedonanto perusteista koulutukseen myönnettävän, yksittäistä ilmoitusta edellyttävän valtiontuen soveltuvuuden arvioimiseksi, EUVL C 188, 11.8.2009, s. 1. [76] Lisäksi komissio teki kaksi kielteistä päätöstä. [77] Yleinen ryhmäpoikkeusasetus sekä aiemmat työllisyyttä ja koulutusta koskevat ryhmäpoikkeusasetukset. [78] Näistä 288 toimenpidettä otettiin käyttöön vuonna 2009 ja 124 toimenpidettä vuonna 2010. [79] Komission asetus (EY) N:o 2204/2002, annettu 12 päivänä joulukuuta 2002, Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta työllisyystukeen, EYVL L 337, 13.12.2002, s. 3–14 (voimassa ennen yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen antamista). [80] Komission asetus (EY) N:o 68/2001, annettu 12 päivänä tammikuuta 2001, Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta koulutustukeen, EYVL L 10, 13.1.2001, s. 20–29 (voimassa ennen yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen antamista). [81] Mesures sociales dans le secteur du travail (NN-10/2002). [82] "Miesi[pic]czne dofinansowanie do wy "Miesięczne dofinansowanie do wynagrodzeń pracowników niepełnosprawnych" (X-306/2009) sekä "Credito d’imposta per le nuove assunzioni nelle aree svantaggiate" (XE-12/2008). [83] "Refundacja wynagrodzeń młodocianych pracowników" (X-134/2010), "Aide aux entreprises pour la réalisation d'un programme de formation" (XT-1/2002) sekä "Engagements de développement de la Formation (EDDF)" (N-753/1999).