52011DC0160




[pic] | EUROOPAN KOMISSIO |

Bryssel 30.3.2011

KOM(2011) 160 lopullinen

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

EU:n perusoikeuskirjan soveltamista koskeva kertomus vuodelta 2010

SEK(2011) 396 lopullinen

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

EU:n perusoikeuskirjan soveltamista koskeva kertomus vuodelta 2010

Johdanto

Euroopan unionin perusoikeuskirjasta[1] tuli Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä oikeudellisesti sitova asiakirja. Käytännössä tämä merkitsee, että oikeusvaltioperiaatteella on jatkossa entistäkin tärkeämpi merkitys Euroopan unionin toiminnassa. Kyseessä on merkittävä saavutus jo vuosikymmeniä sitten alkaneessa prosessissa. Aikaisemmin unionin velvollisuus kunnioittaa perusoikeuksia perustui unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Nykyisin perusoikeudet on koottu yhteen, johdonmukaiseen ja oikeudellisesti velvoittavaan perusoikeuskirjaan, joka sitoo EU:n toimielimiä ja elimiä.

Perusoikeuskirja ei ole pelkkä teoreettisten periaatteiden kokoelma. Siihen sisältyviä periaatteita on noudatettava käytännössä kaikessa EU:n toimielinten ja elinten toiminnassa ja aina kun EU:n lainsäädäntöä sovelletaan, jotta kansalaiset voisivat todellisuudessa käyttää perusoikeuksiaan. Tämän vuoksi komissio hyväksyi vuonna 2010 strategian[2], jolla on tarkoitus varmistaa perusoikeuskirjan tehokas täytäntöönpano. Tavoitteena on, että unioni näyttää esimerkkiä. Perusoikeuskirjaa on noudatettava EU:n lainsäädännön valmistelun ja antamisen kaikissa vaiheissa eli aina kun komissio aloittaa ehdotuksen valmistelun, kun ehdotukseen tehdään lainsäädäntömenettelyssä muutoksia, kun ehdotus hyväksytään Euroopan parlamentissa ja neuvostossa ja kun annettu säädös pannaan täytäntöön jäsenvaltioissa.

Komissio on parantanut sitä, miten se arvioi säädösehdotustensa vaikutuksia perusoikeuksiin. Se on ottanut käyttöön perusoikeuksia koskevan tarkistuslistan, jonka avulla se tarkistaa järjestelmällisesti, ovatko sen ehdotukset perusoikeuskirjan mukaisia.

Komissio ilmoitti strategiassaan aikovansa antaa vuosikertomuksen perusoikeuskirjan määräysten täytäntöönpanosta niillä osa-alueilla, joilla unionilla on toimivaltaa. Vuodelta 2010 laadittu EU:n perusoikeuskirjan soveltamista koskeva kertomus on ensimmäinen yhteenvetokatsaus tärkeimmistä tiedoista, jotka osoittavat, miten perusoikeuskirjaa on sovellettu käytännössä.

Vuosikertomus sisältää esimerkkejä kansalaisten kohtaamista konkreettisista ongelmista. Siinä kerrotaan myös, millaisia toimia EU:n toimielimet toteuttivat toimivaltuuksiensa puitteissa kyseisten ongelmien ratkaisemiseksi, ja selitetään, miksi EU ei aina voinut ryhtyä toimiin sille perustamissopimuksissa annettuihin toimivaltuuksiin liittyvien rajoitusten vuoksi. Vuosikertomuksessa kuvataan myös, miten EU:n toimielimet ja etenkin komissio ottavat huomioon perusoikeudet suunnitellessaan, valmistellessaan ja kehittäessään EU:n politiikkaa. Nyt laaditussa ja sitä seuraavissa kertomuksissa tarkastellaan, millaisin tuloksin EU:n toimielimet ovat soveltaneet perusoikeuskirjaa.

MILLOIN PERUSKIRJAA SOVELLETAAN

Perusoikeuskirjan täytäntöönpano herättää kansalaisissa suurta kiinnostusta ja suuria odotuksia. Perusoikeuskirjaa ei kuitenkaan sovelleta kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa on kyse perusoikeuksista Euroopan unionissa. Komissio sai vuonna 2010 kansalaisilta yli 4 000 perusoikeuksia koskevaa kirjettä. Noin kolme neljäsosaa kirjeistä koski tapauksia, joissa EU:lla ei ollut toimivaltaa. Tämä osoittaa, että perusoikeuskirjan tarkoitus ja se, millaisissa tilanteissa perusoikeuskirjaa sovelletaan, ovat vielä monille epäselviä.

Euroopan unionissa perusoikeuksien suoja taataan sekä kansallisella tasolla jäsenvaltioiden perustuslaillisilla järjestelmillä, jotka olivat olemassa jo ennen perusoikeuskirjaa ja joihin liittyy pitkälle kehittynyt oikeuskäytäntö, että EU:n tasolla perusoikeuskirjalla.

Perusoikeuskirjaa sovelletaan kaikkien EU:n toimielinten ja elinten toimiin. Sitä sovelletaan etenkin Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission lainsäädäntötyöhön, jossa on noudatettava perusoikeuskirjaa kaikilta osin, jotta EU:n lainsäädännön asettamat vaatimukset täyttyisivät. Perusoikeuskirjaa sovelletaan myös Euroopan unionin ulkoisiin toimiin[3].

Jäsenvaltioihin perusoikeuskirjaa sovelletaan vain silloin kun ne panevat täytäntöön EU:n lainsäädäntöä. Sitä ei sovelleta tilanteissa, joissa ei ole kyse EU:n lainsäädännöstä, eikä sillä laajenneta perussopimuksissa määriteltyjä unionin toimivaltuuksia[4].

Tilanteissa, joissa perusoikeuskirja ei tule sovellettavaksi, perusoikeudet taataan edelleen kansallisella tasolla perustuslaillisten järjestelmien mukaisesti. Jäsenvaltioilla on kattavia kansallisia sääntöjä perusoikeuksista, joiden kunnioittamisen takaavat kansalliset tuomioistuimet. Perusoikeuksien kunnioittamisen valvontatehtävä kuuluu kansallisille viranomaisille, myös tuomioistuimille. Lisäksi kaikki jäsenvaltiot ovat antaneet sitoumuksia Euroopan ihmisoikeussopimuksen puitteissa. Nämä sitoumukset eivät liity jäsenvaltioiden EU-lainsäädännön mukaisiin velvoitteisiin. Tämän vuoksi kansalaiset, jotka katsovat, että heille Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan kuuluvaa perusoikeutta on loukattu, voivat kaikki kansalliset oikeussuojakeinot käytettyään valittaa Strasbourgissa sijaitsevaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Perusoikeuskirja siis täydentää kansallisia perustuslaillisia järjestelmiä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista perusoikeuksien suojaa, mutta se ei korvaa niitä.

PERUSOIKEUSKIRJAN TARJOAMAN SUOJAN TEHOSTAMINEN

Kansalaisten kiinnostus perusoikeuskirjaa kohtaan kasvaa jatkuvasti. Tämän vuoksi olisi viipymättä parannettava tiedotusta perusoikeuskirjan mukaisten oikeuksien soveltamisesta. Kansalaisille olisi näin tiedotettava siitä, että oikeuksia sovelletaan, kun on kyse EU:n toimielinten ja elinten toimista, ja että niitä sovelletaan jäsenvaltioihin vain silloin, kun nämä panevat täytäntöön EU:n lainsäädäntöä. Lisäksi olisi annettava tietoa siitä, miten oikeuksien toteutuminen voidaan varmistaa silloin kun niitä on loukattu. Kansalaisten olisi tiedettävä, mistä he voivat hakea apua tällaisissa tapauksissa. Heille olisi myös tiedotettava siitä, minkä tahon puoleen heidän olisi käännyttävä perusoikeuskirjan soveltamisalan ulkopuolelle jäävissä tapauksissa eli silloin, kun on kyse kansallisten viranomaisten toiminnasta, joka ei liity EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoon. Asianmukaisella tiedotuksella on ratkaisevan tärkeä merkitys sille, että kaikissa oikeudenloukkauksissa on käytettävissä todellisia oikeussuojakeinoja.

EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla toteutetut toimet

Perusoikeuskirjalla suojataan henkilöitä ja oikeushenkilöitä sellaisilta EU:n toimielinten ja elinten toimilta, jotka loukkaavat perusoikeuksia. EU:n toimielinten ja elinten on sen vuoksi noudatettava perusoikeuskirjan määräyksiä.

Komissio käyttää määrätietoisesti kaikkia saatavillaan olevia keinoja varmistaakseen, että perusoikeuskirjaa noudatetaan EU:n tasolla. Jos EU:n toimielin tai elin ei noudata perusoikeuskirjaa, unionin tuomioistuimella on valtuudet tutkia kyseisen toimen laillisuus ja komissiolla valtuudet aloittaa asiassa tarvittava menettely.

Jäsenvaltioiden viranomaisilla, joihin kuuluvat lainsäädäntö-, täytäntöönpano- ja oikeusviranomaiset, on velvollisuus noudattaa perusoikeuskirjaa vain silloin, kun ne panevat täytäntöön EU:n lainsäädäntöä eli silloin, kun ne soveltavat EU:n asetuksia tai päätöksiä tai panevat täytäntöön EU:n direktiivejä. Jos kansalainen katsoo, että kansallinen viranomainen on rikkonut perusoikeuskirjan määräyksiä pannessaan täytäntöön EU:n lainsäädäntöä, hän voi vedota kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimiin. Kansallisilla tuomareilla on unionin tuomioistuimen antaman ohjeistuksen mukaan valtuudet varmistaa, että jäsenvaltiot noudattavat perusoikeuskirjaa pannessaan täytäntöön EU:n lainsäädäntöä. Kansalainen voi myös tehdä kantelun komissiolle, jolla on valtuudet aloittaa kyseistä jäsenvaltiota koskeva rikkomusmenettely.

Parantamalla vuoropuhelua EU:n toimielinten ja perusoikeuksien noudattamista jäsenvaltioissa valvovien elinten, myös tasa-arvoasioista vastaavien elinten, välillä, tehostetaan myös kansalaisten suojaa.

Kantelujen osoittaminen oikealle elimelle

Kun jäsenvaltioiden toimissa ei ole kyse EU:n lainsäädännön täytäntöönpanosta, perusoikeuksien suoja varmistetaan niiden kansallisilla perustuslaeilla, jotka sisältävät säännöt näiden oikeuksien suojaamisesta. Tällöin henkilön, jonka perusoikeuksia on mahdollisesti loukattu, on tärkeää pystyä osoittamaan viipymättä kantelunsa toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle siitä riippumatta, onko tämä viranomainen hallitus, kansallinen tuomioistuin tai erityinen ihmisoikeuselin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tarjoaa lisäsuojaa sen jälkeen, kun kaikki kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty. Tässä yhteydessä on myös tärkeä muistaa, ettei komissio toimi muutoksenhakutuomioistuimena, johon voisi valittaa kansallisten tai kansainvälisten tuomioistuinten päätöksistä.

Henkilö, joka katsoo perusoikeuksiaan loukatun, tarvitsee käytännön tietoa jäsenvaltioissa tarjolla olevista oikeussuojakeinoista. Komissio pyrkii määrätietoisesti vastaamaan tähän tarpeeseen. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole ottaa käyttöön uusia perusoikeuksien suojakeinoja vaan tehostaa nykyisten käyttöä tiedottamalla kansalaisille siitä, mikä taho on toimivaltainen käsittelemään kantelun.

Komissio aikoo ensimmäisessä vaiheessa parantaa Euroopan oikeusportaalia tarjoamalla kansalaisille tietoa siitä, mihin nämä voivat kannella perusoikeuksiensa loukkauksista.

Silloin kun perusoikeuskirja ei tule sovellettavaksi, komissio tutkii, miten tapaukset, joissa jäsenvaltion väitetään loukanneen perusoikeuksia, voitaisiin tarvittaessa osoittaa asianomaisten kansallisten viranomaisten käsiteltäviksi. Selvittääkseen, miten tällainen järjestely voitaisiin toteuttaa, komissio järjestää vuonna 2011 seminaarin Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunnan, ihmisoikeusasioista vastaavien kansallisten elinten ja muiden kansallisten viranomaisten, kuten oikeusministeriöiden ja tasa-arvoasioista vastaavien elinten, sekä sidosryhmien kanssa.

Selkeää tietoa perusoikeuskirjasta

Komission vuonna 2010 keräämät tiedot perusoikeuskirjan soveltamisesta osoittavat, että tarvitaan selkeämpää tietoa siitä, milloin perusoikeuskirjaa sovelletaan ja mikä taho on vastuussa mistäkin perusoikeuksien osa-alueesta[5]. Jotta perusoikeudet toteutuisivat ilman viiveitä ja jotta pettymykset voitaisiin välttää, kansallisten viranomaisten, EU:n toimielinten ja muiden elinten, myös Euroopan unionin perusoikeusviraston, olisi yhdessä tiedotettava kansalaisille entistä paremmin siitä, milloin perusoikeuskirjaa sovelletaan.

TÄRKEIMMÄT VUONNA 2010 TOTEUTETUT TOIMET

Vuodelta 2010 laadittu kertomus osoittaa, että perusoikeuskirjassa vahvistetuilla perusoikeuksilla on merkitystä useilla unionin politiikan osa-alueilla oikeusasioista liikennepolitiikkaan ja rajaturvallisuuteen. Kyseiset oikeudet on otettava tarkkaan huomioon kaikessa EU:n toimien suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Kertomuksen kaikissa kuudessa luvussa (Ihmisarvo, Vapaudet, Tasa-arvo, Yhteisvastuu, Kansalaisten oikeudet ja Lainkäyttö) annetaan useita esimerkkejä perusoikeuskirjan soveltamisesta kyseisillä osa-alueilla, jotka kattavat EU:n politiikan eri osa-alueita.

Esimerkiksi ihmisarvoon liittyvien oikeuksien kunnioittamisella on kyseistä osa-aluetta käsittelevän luvun mukaan ollut tärkeä merkitys maahanmuuton alalla ja siihen on kiinnitetty erityistä huomiota vuonna 2010 annetussa lainsäädännössä, kuten ulkoisten merirajojen valvontaa koskevassa päätöksessä[6] ja Frontex-asetukseen tehdyissä muutoksissa[7]. Ihmisarvoa koskevat näkökohdat on otettu huomioon myös komission laatimassa tiedonannossa Euroopan lentokenttien turvaskannereista[8].

Myös vapauksia käsittelevän luvun alaan kuuluvilla osa-alueilla komissio on ottanut toimissaan huomioon useita vapauksiin liittyviä näkökohtia. Komission asetusehdotuksessa[9], joka koskee tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa siviili- ja kauppaoikeuden alalla, on kiinnitetty erityistä huomiota tiedotusvälineiden vapauteen ja elinkeinonvapauteen.

Tasa-arvoa käsittelevästä luvusta käy ilmi, että kansalaiset ja Euroopan parlamentti korostivat voimakkaasti lasten oikeuksia. Komissio toteuttikin useita lapsen oikeuksiin liittyviä aloitteita, joista esimerkkinä voidaan mainita vuosiksi 2010–2014 laadittu toimintasuunnitelma[10], joka koskee ilman huoltajaa olevia alaikäisiä. EU:n perusoikeusviraston antamista tiedoista käy lisäksi ilmi, että sukupuoleen, rotuun tai muihin syihin perustuvan syrjinnän torjunta on edelleen tärkeä tavoite.

Yhteisvastuuta käsittelevän luvun mukaan komissio toteutti toimenpiteitä varmistaakseen, että työntekijöiden perusoikeuksiin liittyvää EU:n lainsäädäntöä sovelletaan tehokkaasti.

Lainkäyttöä käsittelevässä luvussa tarkasteltuihin oikeuksiin ja etenkin oikeuteen, joka koskee tehokkaita oikeussuojakeinoja, viitattiin useissa unionin tuomioistuimen tuomioissa.

Edellä tarkasteltujen osa-alueiden lisäksi tärkeimpiin kysymyksiin kuuluivat kansalaisten ja Euroopan parlamentin esittämien pyyntöjen perusteella vuonna 2010 myös tietosuoja, oikeussuoja, romaniväestön osallistaminen ja tasa-arvon edistäminen.

Tietosuoja

Perusoikeuskirjassa taataan oikeus henkilötietojen suojaan (perusoikeuskirjan 8 artikla). Eurooppalaiset pitävät tietosuojaa erittäin tärkeänä ja ovat usein huolissaan siitä, miten heidän henkilötietojaan käytetään, kuten kansalaisten ja Euroopan parlamentin vuonna 2010 aiheesta esittämien kysymysten määrä osoittaa. Kysymykset koskivat useita osa-alueita, joihin kuuluivat muun muassa tietojen suojaaminen uusien teknologioiden yhteydessä ja EU:n ulkopuolisten maiden velvollisuus noudattaa tietosuojasääntöjä. Pyynnöissä käsiteltiin muun muassa seuraavia kysymyksiä: koululaisten sormenjälkien ottaminen, Google Street View, työpaikkojen kameravalvontajärjestelmät, nettiyhteisöjen verkkosivustot, väestölaskentaan liittyvä tietojen keruu ja uuteen turvallisuusteknologiaan liittyvän tutkimuksen rahoittaminen.

Ihmiset voivat tekniikan avulla ennennäkemättömän helposti jakaa ja julkistaa tietoa käyttäytymisestään ja mieltymyksistään maailmanlaajuisesti. Vastatakseen tästä aiheutuviin haasteisiin komissio hyväksyi vuonna 2010 kattavan lähestymistavan henkilötietojen suojaan Euroopan unionissa[11]. Tässä asiakirjassa asetetaan tärkeimmät tavoitteet EU:n tietosuojalainsäädännön uudistamista varten. Nämä ovat yksilön oikeuksien lujittaminen (muun muassa lisäämällä läpinäkyvyyttä ja parantamalla henkilön mahdollisuuksia valvoa omia tietojaan), sisämarkkinaulottuvuuden lujittaminen (vähentämällä hallinnollisia rasitteita ja turvaamalla tasapuoliset toimintaedellytykset), rikosasioissa tehtävää poliisi- ja oikeudellista yhteistyötä koskevien tietosuojasääntöjen tarkistaminen, jotta henkilötietoja voidaan tehokkaasti suojata näillä osa-alueilla, myös silloin kun niitä siirretään EU:n ulkopuolelle, ja tietosuojasääntöjen täytäntöönpanon valvonnan tehostaminen (muun muassa lujittamalla ja yhdenmukaistamalla tietosuojaviranomaisten asemaa ja toimivaltuuksia). Komissio esittää ehdotukset uudeksi tietosuojaa koskevaksi yleiseksi sääntelykehykseksi vuonna 2011[12].

Käsitellessään 10. helmikuuta 2010 terrorismin rahoituksen jäljittämisohjelmaa koskevaa sopimusehdotusta Euroopan parlamentti korosti, että tietosuoja olisi otettava paremmin huomioon kansainvälisissä sopimuksissa, jotka koskevat terrorismin torjuntaan liittyvää tietojen siirtoa, ja hylkäsi kyseisen sopimuksen. Komissio ehdotti tämän vuoksi uutta sopimusta, joka sisälsi tiukempia tietosuojaa koskevia turvalausekkeita. Euroopan parlamentti hyväksyi uuden sopimusehdotuksen, ja sopimus tuli voimaan 1. elokuuta 2010[13]. Myös Euroopan unionin tuomioistuin korosti perusoikeuksiin kuuluvan tietosuojaoikeuden tärkeyttä julistaessaan 9. marraskuuta 2010 pätemättömäksi sellaiset EU:n lainsäädäntöön kuuluvat säännökset, joissa edellytetään maataloustukirahastosta ja maaseuturahastosta tukea saaneiden luonnollisten henkilöiden henkilötietojen julkaisemista[14].

Oikeussuojan toteutuminen

Oikeussuojan toteutuminen on perusoikeus, joka taataan perusoikeuskirjan 47 artiklassa. Monet kansalaiset kaikkialla EU:ssa joutuvat usein päivittäisessä elämässään tekemisiin lainkäyttöön liittyvien kysymysten kanssa. He saattavat tarvita tietoa siitä, missä kanteen voi toisessa jäsenvaltiossa nostaa, tai siitä, millaisia oikeuksia heillä on silloin, kun he ovat oikeudenkäynnissä asiassa vahinkoa kärsineen osapuolen asemassa. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, millaisiin tilanteisiin monet eurooppalaiset voivat joutua. Vuonna 2010 komissio sai useita kansalaiskirjeitä, joissa kansalaiset valittivat, etteivät he olleet saaneet tai pystyneet hankkimaan riittävästi neuvoja tai oikeusapua voidakseen viedä asiansa kansalliseen tuomioistuimeen. Monet kansalaiset valittivat, että oikeudenkäyntimenettelyt olivat kalliita ja kestivät pitkään, minkä vuoksi oikeussuoja ei toteutunut. Joissakin kirjeissä esitettiin myös väitteitä korruptiosta, oikeuskeinojen tasapuolisuuden periaatteen rikkomisesta, eräiden kansallisten tuomioistuinten riippumattomuuden puutteesta sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takaavan oikeuden rikkomisesta. Komissio ei voinut puuttua moniinkaan näistä kysymyksistä, sillä useimmat niistä kuuluivat jäsenvaltioiden toimivaltaan.

Parantaakseen rikoksista epäiltyjen ja syytettyjen oikeuksia tapauksissa, joissa nämä eivät ymmärrä tai puhu rikosoikeudenkäynnissä käytettävää kieltä, EU hyväksyi vuonna 2010 vähimmäisvaatimukset, joita sovelletaan oikeuteen saada tulkkausta ja käännöksiä[15]. Komissio ehdotti myös sääntöjä, joissa edellytetään, että rikoksesta epäillylle tiedotetaan tämän oikeuksista kielellä, jota hän ymmärtää[16]. Jokaiselle rikoksesta epäiltynä tai eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla pidätetylle annetaan asiakirja, josta käyvät ilmi hänen perusoikeutensa pidätyshetkellä sekä se, mistä häntä syytetään. Komissio jatkaa vuonna 2011 prosessuaalisia oikeuksia koskevan etenemissuunnitelman toteuttamista. Suunnitelmassa esitetään lainsäädäntöohjelma, jolla on tarkoitus taata oikeudenmukaiset oikeudenkäynnit. Komissio esittää tätä varten ehdotuksia säännöistä, joilla varmistetaan, että oikeus saada oikeudellista neuvontaa ja oikeus olla yhteydessä perheenjäseniin, työnantajaan ja konsuliviranomaisiin toteutuvat käytännössä.

Tuomioistuimissa on tarpeen kunnioittaa paitsi rikoksesta syytetyn myös rikoksen uhrin oikeuksia. Komissio pyrkii aktiivisesti parantamaan tilannetta. Se aikoo esittää vuonna 2011 toimenpidepaketin, jolla on tarkoitus parantaa kaikkien rikoksen uhrien oikeuksia ja tarjota heille entistä parempaa suojaa ja tukea kaikissa rikosoikeudenkäyntimenettelyn vaiheissa ja myös oikeudenkäyntien ulkopuolella.

Romaniväestön perusoikeudet

SEU-sopimuksen 2 artiklassa tunnustetaan vähemmistöihin kuuluvien oikeudet ja perusoikeuskirjan 21 artiklassa kielletään kaikki etniseen taikka yhteiskunnalliseen alkuperään tai kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen perustuva syrjintä. Romanit, joita on noin 10–12 miljoonaa, on Euroopan suurin etninen vähemmistö. Suuri osa EU:n romaneista kärsii työttömyydestä, äärimmäisestä köyhyydestä, huonoista asuinoloista, terveysongelmista ja koulutusmahdollisuuksien puutteesta. Romaniväestön sosiaalisen ja taloudellisen osallisuuden edistäminen kuuluu sen vuoksi EU:n ensisijaisiin tavoitteisiin, kuten komissio korostaa 7. huhtikuuta 2010 antamassaan tiedonannossa[17], joka käsittelee romaniväestön sosiaaliseen ja taloudelliseen integraatioon liittyviä haasteita kaikissa EU:n jäsenvaltioissa.

Kaikilla EU:n kansalaisilla on oikeus muuttaa ja asettua toiseen EU:n jäsenvaltioon sekä oikeus saada syrjimätöntä kohtelua. Kansallisilla viranomaisilla on oikeus poistaa EU:n kansalainen maasta tai peruuttaa hänen oleskelulupansa vain tiettyjen tiukkojen ja selkeiden, vuonna 2004 annetussa vapaata liikkuvuutta koskevassa direktiivissä[18] määriteltyjen edellytysten täyttyessä. Kyseinen direktiivi sisältää säännöksiä menettelyllisistä takeista, joiden tarkoituksena on estää mielivaltaiset, syrjivät tai kohtuuttomat päätökset ja näin taata perusoikeudet, joihin kuuluu myös joukkokarkotusten kielto (perusoikeuskirjan 19 artiklan 1 kohta). Varmistaakseen näiden oikeuksien toteutumisen komissio toteutti kesällä 2010 välittömästi toimia tapauksessa, joka koski romaniväestöön kuuluvien henkilöiden poistamista Ranskan alueelta. Komissio tutki tarkkaan, olivatko toteutetut toimet täysin EU:n vaatimusten mukaisia. Komission toimien seurauksena Ranska ja muut jäsenvaltiot ovat nyt muuttamassa sääntöjään saadakseen ne kaikilta osin EU:n antamien vapaata liikkuvuutta koskevien sääntöjen mukaisiksi.

Rakenteellisesta näkökulmasta romaniväestön sosiaalinen ja taloudellinen osallistaminen edellyttää jäsenvaltioilta aktiivista sitoutumista, jota Euroopan unioni tukee. Pian kesän 2010 tapahtumien jälkeen komissio perusti sisäisen erityisryhmän arvioimaan EU:n rahoituksen käyttöä jäsenvaltioissa. Erityisryhmän saamat alustavat tulokset osoittavat, etteivät jäsenvaltiot käytä EU:n tarjoamia rahoitusmahdollisuuksia riittävästi romaniväestön sosiaalisen ja taloudellisen osallistamisen tehokkaaksi varmistamiseksi. Erityisryhmän mukaan merkittävimpiin ongelmiin kuuluivat seuraavat: strategioiden laatimiseen liittyvät puutteet, romaniväestön ongelmien ratkaisemiseksi toteutettavien erityistoimenpiteiden puuttuminen, EU:n rahoituksen käyttöön liittyvän osaamisen ja hallintokapasiteetin puuttuminen sekä se, ettei kansalaisyhteiskunta eivätkä romaniyhteisöt osallistu integraatiota tukevien toimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Komissio hyväksyy vuonna 2011 EU:n puitteet romanien osallistamista koskeville kansallisille strategioille. Komissio pyrkii lisäksi myös jatkossa varmistamaan, että romaniväestön oikeudet EU:n kansalaisina toteutuvat ilman syrjintää.

Tasa-arvon edistäminen

Vuonna 2010 komissio osoitti olevansa määrätietoisesti sitoutunut edistämään sukupuolten tasa-arvoa hyväksymällä naisten peruskirjan[19] ja naisten ja miesten tasa-arvostrategian (2010–2015)[20]. Komissio huomautti, että vaikka tasa-arvo on yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla yleisesti lisääntymässä, sukupuolten välisen eriarvoisuuden poistamisessa edistytään edelleen hitaasti. Komissio tarkastelee strategiassaan haasteita ja esittää toimia seuraavilla viidellä painopistealalla: tasavertainen taloudellinen riippumattomuus, sama palkka samasta tai samanarvoisesta työstä, tasa-arvo päätöksenteossa, ihmisarvo, koskemattomuus ja sukupuoleen perustuvan väkivallan lopettaminen sekä sukupuolten tasa-arvo EU:n ulkopuolella toteutettavissa toimissa. Edistys kaikilla näillä osa-alueilla tarjoaisi monille naisille ja miehille todellisia uusia mahdollisuuksia.

Komissio laati lisäksi vuonna 2010 Euroopan vammaisstrategian[21]. Strategialla pyritään lisäämään vammaisten naisten ja miesten toimintamahdollisuuksia, jotta nämä voisivat käyttää kaikkia oikeuksiaan ja hyötyä täysipainoisesti osallistumisestaan yhteiskunnan toimintaan. Strategiassa määritellään kahdeksan ensisijaista toiminta-aluetta, jotka ovat esteettömyys ja saavutettavuus, osallistuminen, yhdenvertaisuus, työllisyys, koulutus, sosiaaliturva, terveydenhuolto ja ulkoiset toimet. EU:sta tuli joulukuussa 2010 YK:n vammaisyleissopimuksen sopimuspuoli. Edellä mainitussa strategiassa esitetään myös jäsenvaltioiden toimia täydentäviä EU:n tason järjestelyjä tämän sopimuksen täytäntöönpanemiseksi.

3.5. EU valmistautuu liittymään Euroopan ihmisoikeussopimukseen

SEU-sopimuksessa edellytetään, että EU liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Komissio suositti tämän vuoksi 17. maaliskuuta 2010 neuvostolle sopimukseen liittymistä koskevien neuvottelujen aloittamista Euroopan neuvoston kanssa. Neuvoston hyväksymän toimeksiannon mukaisesti komissio aloitti kyseiset neuvottelut 7. heinäkuuta 2010. EU:n liittymisellä Euroopan ihmisoikeussopimukseen täydennetään unionin oikeusjärjestelmän mukaista nykyistä kattavaa perusoikeuksien suojaa, joka perustuu EU:n omaan perusoikeuskirjaan ja perusoikeuksiin liittyvään unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Sopimukseen liittyminen lisää perusoikeuksien suojan oikeudellista valvontaa EU:ssa. Liittyminen vahvistaa entisestään EU:n yhteistä perusoikeusjärjestelmää ja osoittaa, että EU tukee Strasbourgin oikeussuojajärjestelmää. Sillä varmistetaan myös, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö kehittyy Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa yhdenmukaisella tavalla.

Päätelmät

Varmistaakseen, että kansalaiset saavat EU:n perusoikeuskirjasta kaiken hyödyn, EU:n toimielinten ja kansallisten viranomaisten on annettava selkeää tietoa siitä, milloin perusoikeuskirjaa sovelletaan. Komission nyt laatima vuosikertomus on ensimmäinen komission tämän varmistamiseksi toteuttama konkreettinen toimi.

Komissio esittää vastaavan kertomuksen vuosittain seuratakseen sitä, miten perusoikeuskirjan soveltamisessa ja noudattamisessa on edistytty, ja varmistaakseen, että EU:n tulokset perusoikeuksien kunnioittamisessa ovat moitteettomat. Vuosikertomukset ovat jatkuvuuteen, määrätietoisuuteen, avoimuuteen ja kaikkien sidosryhmien osallistumiseen perustuva keino perusoikeuskirjan tehokkaan täytäntöönpanon tukemiseksi. Komissio pyrkii vuosikertomusten avulla tarjoamaan tilaisuuden perusoikeuskirjan soveltamista koskevaan vuotuiseen näkemystenvaihtoon Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa. Se aikoo jatkossa kerätä tietoa perusoikeuskirjan tehokkaasta täytäntöönpanosta saaduista kokemuksista sekä kansalaisten esille tuomista ongelmista ja ottaa nämä tiedot huomioon tulevassa toiminnassaan.

[1] Euroopan unionin perusoikeuskirja, EUVL C 83, 30.3.2010, s. 389–403.

[2] KOM(2010) 573, saatavana osoitteessahttp://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2010:0573:FIN:FI:PDF.

[3] Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 21 artiklan mukaan unionin kansainvälisellä toiminnalla pyritään edistämään demokratiaa, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleismaailmallisuutta ja jakamattomuutta, ihmisarvon kunnioittamista, tasa-arvoa ja yhteisvastuuta sekä Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan periaatteita ja kansainvälisen oikeuden noudattamista muualla maailmassa. Pannessaan täytäntöön SEU-sopimuksen 21 artiklaa EU soveltaa perusoikeuskirjaa sekä sovellettavaksi tulevia Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusnormeja. EU:n vuosittain laatima kertomus ihmisoikeuksista ja demokratiasta maailmassa on erillinen kertomus, joka käsittelee unionin toimintaa EU:n ulkopuolisissa maissa.

[4] Perusoikeuskirjan 51 artiklan 2 kohdassa määrätään, että perusoikeuskirjalla ei uloteta unionin oikeuden soveltamisalaa unionin toimivaltaa laajemmaksi eikä luoda unionille uutta toimivaltaa tai uusia tehtäviä eikä muuteta perussopimuksissa määriteltyjä toimivaltuuksia ja tehtäviä.

[5] Tämä tarve tuli esiin myös Euroopan oikeusasiamiehen ja Euroopan parlamentin toimeksiannon perusteella äskettäin tehdyssä kyselytutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan 72 prosenttia Euroopan kansalaisista katsoo, että heillä on vain vähän tietoa perusoikeuskirjasta (Euroopan oikeusasiamiehen lehdistötiedote EO/11/6, 18.3.2011).

[6] Neuvoston päätös, annettu 26 päivänä huhtikuuta 2010, Schengenin rajasäännöstön täydentämisestä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston koordinoiman operatiivisen yhteistyön puitteissa suoritettavan ulkoisten merirajojen valvonnan osalta, EUVL L 111, 4.5.2010, s. 20–26.

[7] Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston (Frontex) perustamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 muuttamisesta, KOM(2010) 61 lopullinen, saatavana osoitteessa http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2010:0061:FIN:FI:PDF.

[8] KOM(2010) 311 lopullinen, saatavana osoitteessa http://ec.europa.eu/transport/air/security/doc/com2010_311_security_scanners_en.pdf.

[9] Ehdotus asetukseksi tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla, KOM(2010) 748 lopullinen, saatavana osoitteessa: http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2010:0748:FIN:FI:PDF.

[10] Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle – Ilman huoltajaa olevia alaikäisiä koskeva toimintasuunnitelma (2010–2014), KOM(2010) 213 lopullinen, saatavana osoitteessahttp://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2010:0213:FIN:FI:PDF.

[11] Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle – Kattava lähestymistapa henkilötietojen suojaan Euroopan unionissa, KOM(2010) 609 lopullinen, saatavana osoitteessahttp://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2010:0609:FIN:FI:PDF.

[12] Tässä yhteydessä on otettava täysimääräisesti huomioon myös muut perusoikeuskirjassa vahvistetut perusoikeudet ja perussopimuksissa asetetut tavoitteet, samalla kun varmistetaan, että henkilötietojen suojaa koskeva perusoikeus toteutuu.

[13] Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen sopimus rahaliikenteen sanomanvälitystietojen käsittelyä ja siirtämistä Euroopan unionista Yhdysvaltoihin terrorismin rahoituksen jäljittämisohjelman tarkoituksiin, EUVL L 195, 27.7.2010, s. 5–14.

[14] Unionin tuomioistuimen yhdistetyt asiat C-92/09 ja C-93/09, Volker und Markus Schecke, Eifert, tuomio 9.10.2010.

[15] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/64/EU, annettu 20 päivänä lokakuuta 2010, oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä, EUVL L 280, 26.10.2010, s. 1–7.

[16] Ehdotus direktiiviksi tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä, KOM(2010) 392 lopullinen, saatavana osoitteessahttp://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2010:0392:FIN:FI:PDF.

[17] Romaniväestön sosiaalisesta ja taloudellisesta integraatiosta Euroopassa, KOM(2010) 133 lopullinen, saatavana osoitteessahttp://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2010:0133:FIN:FI:PDF.

[18] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta, EUVL L 158, 30.4.2004, s. 77–123.

[19] Komission tiedonanto – Vahvistettu sitoumus naisten ja miesten tasa-arvoon – Naisten peruskirja – Euroopan komission julistus vuoden 2010 kansainvälisen naistenpäivän yhteydessä YK:n naisten maailmankonferenssin Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman 15. vuosipäivän sekä kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen 30. vuosipäivän juhlistamiseksi, KOM(2010) 78 lopullinen, saatavana osoitteessahttp://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2010:0078:FIN:FI:PDF.

[20] KOM(2010) 491 lopullinen, saatavana osoitteessa:http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2010:0491:FIN:FI:PDF.

[21] Euroopan vammaisstrategia 2010–2020: Uudistettu sitoutuminen esteettömään Eurooppaan, KOM(2010) 636 lopullinen, saatavana osoitteessahttp://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2010:0636:FIN:FI:PDF.