52010PC0764




[pic] | EUROOPAN KOMISSIO |

Bryssel 20.12.2010

KOM(2010) 764 lopullinen

2010/0368 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

eräiden yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevien vanhentuneiden neuvoston säädösten kumoamisesta

PERUSTELUT

Viime vuosikymmenten aikana annettujen eräiden säädösten kaikki oikeusvaikutukset ovat lakanneet, vaikka ne ovat teknisesti edelleen voimassa. Niiden muuttuminen vanhentuneiksi johtuu niiden väliaikaisesta luonteesta tai siitä, että niiden sisältö on korvattu myöhemmin annetuin säädöksin. Useat uusien jäsenvaltioiden liittymistä koskevat toimenpiteet, joita sovellettiin siirtymäkauden aikana heti liittymisen jälkeen, ovat nyt vanhentuneet. Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio sopivat paremmasta lainsäädännöstä tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa, että yhteisön lainsäädäntöä olisi ajantasaistettava ja sen määrää vähennettävä kumoamalla säädökset, joita ei enää sovelleta. Merkityksensä menettäneet säädökset olisi poistettava unionin säännöstöstä, jotta unionin lainsäädännön avoimuus ja oikeusvarmuus paranisivat.

Komissio on toteuttanut erinäisiä toimenpiteitä poistaakseen yhteisön säännöstöstä vanhentuneita säädöksiä sekä perinteisen kumoamismenettelyn avulla että julistamalla tällaisia komission säädöksiä vanhentuneiksi. Komissio myös määritti joukon yhteiseen maatalouspolitiikkaan liittyviä, perussopimuksen 42 ja 43 artiklaan (ent. 36 ja 37 artikla) ja kahteen liittymisasiakirjaan perustuvia neuvoston säädöksiä, joiden kaikki käytännön vaikutukset ovat lakanneet mutta jotka ovat muodollisesti edelleen voimassa. Komissiolla ei ole valtuuksia julistaa neuvoston antamia säädöksiä vanhentuneiksi. Oikeusvarmuuden vuoksi komissio ehdottaa, että neuvosto ja Euroopan parlamentti kumoavat tässä ehdotuksessa luetellut säädökset.

2010/0368 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

eräiden yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevien vanhentuneiden neuvoston säädösten kumoamisesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 42 artiklan ensimmäisen kohdan ja 43 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon vuoden 1979 liittymisasiakirjan ja erityisesti sen 60 artiklan, 61 artiklan 5 kohdan ja 72 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon Espanjan ja Portugalin liittymisasiakirjan ja erityisesti sen 234 artiklan 3 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon[1],

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon[2],

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,

sekä katsovat seuraavaa:

1. Unionin lainsäädännön avoimuuden lisääminen on olennainen osa parempaa lainsäädäntöstrategiaa, jota unionin toimielimet soveltavat. Sen vuoksi on aiheellista poistaa sovellettavasta lainsäädännöstä säädökset, joilla ei ole enää todellista vaikutusta.

2. Seuraavat yhteisen maatalouspolitiikan alaan liittyvät asetukset ovat vanhentuneet, vaikka ne muodollisesti ovatkin vielä voimassa:

3. Neuvoston asetus (ETY) N:o 2052/69, annettu 17 päivänä lokakuuta 1969, elintarvikeapua koskevan yleissopimuksen täytäntöönpanosta aiheutuvien menojen yhteisörahoituksesta[3]. Asetuksen oikeusvaikutus on lakannut, koska sen sisältö on otettu mukaan myöhempiin säädöksiin.

4. Neuvoston asetus (ETY) N:o 1467/70, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1970, tietyistä raakatupakka-alan interventiota koskevista yleisistä säännöistä[4]. Asetuksen oikeusvaikutus on lakannut, koska sen sisältö on otettu mukaan myöhempiin säädöksiin.

5. Regulation (EEC) No 3279/75 of the Council of 16 December 1975 on the standardization of the treatment applied by the individual Member States to imports from non-member countries of live trees and other plants, bulbs, roots and the like, cut flowers and ornamental foliage[5]. Asetuksen oikeusvaikutus on lakannut, koska sen sisältö on otettu mukaan myöhempiin säädöksiin.

6. Neuvoston asetus (ETY) N:o 1078/77, annettu 17 päivänä toukokuuta 1977, maidon ja maitotuotteiden kaupan pitämisestä luopumista ja lypsykarjan tuotannon muuttamista koskevasta palkkiojärjestelmästä[6]. Asetuksella käyttöön otettuja toimenpiteitä sovellettiin 31 päivään maaliskuuta 1978, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

7. Council Regulation (EEC) No 1853/78 of 25 July 1978 adopting general rules in connection with special measures for castor seeds[7]. Asetuksella otettiin käyttöön neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2874/77 (Council Regulation (EEC) No 2874/77 of 19 December 1977 laying down special measures in respect of castor seeds[8]) soveltamista koskevat toimenpiteet, joiden voimassaolo päättyi 30 päivänä syyskuuta 1984, minkä vuoksi asetuksen oikeusvaikutus on lakannut.

8. Council Regulation (EEC) No 2580/78 of 31 October 1978 extending the 1977/78 marketing year for olive oil, providing for special measures for this sector, and amending Regulation (EEC) No 878/77 as regards the exchange rates to be applied in agriculture[9]. Asetus kattoi ainoastaan markkinointivuodet 1977/1978 ja 1978/1979, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

9. Council Regulation (EEC) No 1/81 of 1 January 1981 laying down general rules for the system of accession compensatory amounts for cereals[10]. Asetusta oli tarkoitus soveltaa Kreikan Euroopan yhteisöihin liittymistä seuranneen siirtymäkauden aikana, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

10. Council Regulation (EEC) No 1946/81 of 30 June 1981 restricting investment aids for milk production[11]. Asetuksen oikeusvaikutus on lakannut, koska sen sisältö on otettu mukaan myöhempiin säädöksiin.

11. Council Regulation (EEC) No 2989/82 of 9 November 1982 on the granting of aid for the consumption of butter in Denmark, Greece, Italy and Luxembourg[12]. Asetuksella käyttöön otettuja toimenpiteitä sovellettiin ainoastaan väliaikaisesti, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

12. Council Regulation (EEC) No 3033/83 of 26 October 1983 abolishing the 'accession' compensatory amount applicable to liqueur wines[13]. Asetusta oli tarkoitus soveltaa Kreikan Euroopan yhteisöihin liittymistä seuranneen siirtymäkauden aikana, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

13. Council Regulation (EEC) No 564/84 of 1 March 1984 on suspension of aids for investments in the field of milk production[14]. Asetus kattoi ainoastaan vuoden 1984, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

14. Council Regulation (EEC) No 2997/87 of 22 September 1987 laying down, in respect of hops, the amount of aid to producers for the 1986 harvest and providing for special measures for certain regions of production[15]. Asetuksella käyttöön otettua erityistoimenpiteitä sovellettiin vuoteen 1990, minkä vuoksi asetuksen oikeusvaikutus on lakannut.

15. Neuvoston asetus (ETY) N:o 1441/88, annettu 24 päivänä toukokuuta 1988, viinikaupan yhteisestä järjestämisestä annetun asetuksen (ETY) N:o 822/87 muuttamisesta[16]. Asetuksella neuvostolle annettiin toimivalta mukauttaa tiettyjä Portugalin Euroopan yhteisöihin liittymisen vuoksi käyttöönotettuja siirtymäsäännöksiä, minkä vuoksi asetuksen oikeusvaikutus on lakannut.

16. Neuvoston asetus (ETY) N:o 1720/91, annettu 13 päivänä kesäkuuta 1991, rasva-alan yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen N:o 136/66/ETY muuttamisesta[17]. Asetuksella otettiin käyttöön useita rasva-alan yhteistä markkinajärjestelyä koskevia poikkeustoimenpiteitä, joita sovellettiin enintään 30 päivään kesäkuuta 1992, minkä vuoksi asetuksen oikeusvaikutus on lakannut.

17. Neuvoston asetus (ETY) N:o 740/93, annettu 17 päivänä maaliskuuta 1993, yhteisön korvauksen, joka annetaan Portugalissa maitotuotannosta luopumisesta lopullisesti, vahvistamisesta[18]. Asetuksella otettiin käyttöön erityistoimenpide, jota oli tarkoitus soveltaa vuoteen 1996, minkä vuoksi asetuksen oikeusvaikutus on lakannut.

18. Neuvoston asetus (ETY) N:o 741/93, annettu 17 päivänä maaliskuuta 1993, oliiviöljyn yhteisen interventiohinnan soveltamisesta Portugalissa[19]. Asetusta oli tarkoitus soveltaa Portugalin Euroopan yhteisöihin liittymistä seuranneen siirtymäkauden aikana, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

19. Neuvoston asetus (ETY) N:o 744/93, annettu 17 päivänä maaliskuuta 1993, yleisistä säännöistä muiden tuotteiden kuin hedelmien ja vihannesten Portugaliin toimittamista koskevan täydentävän järjestelmän soveltamisesta[20]. Asetus koski muiden tuotteiden kuin hedelmien ja vihannesten toimituksiin Espanjaan sovellettavan täydentävän kaupan järjestelmän yleisistä soveltamissäännöistä 28 päivänä joulukuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3817/92[21] sovellettavuutta Portugaliin. Mainittu asetus on sittemmin kumottu, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

20. Neuvoston asetus (EY) N:o 2443/96, annettu 17 päivänä joulukuuta 1996, tuottajien tuloihin tai naudanliha-alaan kohdistuvaa suoraa tukea koskevista lisätoimenpiteistä[22]. Asetus kattoi ainoastaan vuoden 1997, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

21. Neuvoston asetus (EY) N:o 2200/97, annettu 30 päivänä lokakuuta 1997, omenoiden, päärynöiden, persikoiden ja nektariinien yhteisön tuotannon tervehdyttämisestä[23]. Asetuksella otettiin käyttöön erityispalkkio markkinointivuodeksi 1997/1998, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

22. Neuvoston asetus (EY) N:o 2330/98, annettu 22 päivänä lokakuuta 1998, tietyille ammattinsa harjoittamisesta tilapäisesti estyneille maidon tai maitotuotteiden tuottajille esitettävästä korvaustarjouksesta[24]. Asetus koski ainoastaan väliaikaista erityistoimenpidettä, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

23. Neuvoston asetus (EY) N:o 2800/98, annettu 15 päivänä joulukuuta 1998, siirtymätoimenpiteistä euron käyttöönottamiseksi yhteisessä maatalouspolitiikassa[25]. Asetuksessa säädettiin ainoastaan siirtymätoimenpiteistä, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

24. Neuvoston asetus (EY) N:o 2802/98, annettu 17 päivänä joulukuuta 1998, maataloustuotteiden toimittamista Venäjän federaatiolle koskevasta ohjelmasta[26]. Asetuksessa säädettiin yksittäisestä kertaluoteisesta toimenpiteestä, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

25. Neuvoston asetus (EY) N:o 660/1999, annettu 22 päivänä maaliskuuta 1999, asetuksen (ETY) N:o 2075/92 muuttamisesta ja tupakanlehtien jäsenvaltiokohtaisten palkkioiden ja takuukynnysten vahvistamisesta lajikeryhmittäin satovuosien 1999, 2000 ja 2001 osalta[27]. Asetus kattoi ainoastaan satovuodet 1999, 2000 ja 2001, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

26. Neuvoston asetus (EY) N:o 546/2002, annettu 25 päivänä maaliskuuta 2002, tupakanlehtien jäsenvaltiokohtaisten palkkioiden ja takuukynnysten vahvistamisesta lajikeryhmittäin satovuosiksi 2002, 2003 ja 2004 sekä asetuksen (ETY) N:o 2075/92 muuttamisesta[28]. Asetus kattoi ainoastaan satovuodet 2002, 2003 ja 2004, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

27. Neuvoston asetus (EY) N:o 527/2003, annettu 17 päivänä maaliskuuta 2003, eräiden Argentiinasta tuotavien sellaisenaan nautittavaksi tarkoitettujen viinien, joiden viininvalmistusmenetelmistä ei säädetä asetuksessa (EY) N:o 1493/1999, tarjoamisen ja toimittamisen sallimisesta[29]. Asetuksella otettiin käyttöön ainoastaan 30 päivään syyskuuta 2003 sovellettava poikkeus, minkä vuoksi sen oikeusvaikutus on lakannut.

28. Oikeusvarmuuden ja oikeudellisen selkeyden vuoksi kyseiset vanhentuneet asetukset olisi kumottava,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kumotaan asetukset (ETY) N:o 2052/69, (ETY) N:o 1467/70, (ETY) N:o 3279/75, (ETY) N:o 1078/77, (ETY) N:o 1853/78, (ETY) N:o 2580/78, (ETY) N:o 1/81, (ETY) N:o 1946/81, (ETY) N:o 2989/82, (ETY) N:o 3033/83, (ETY) N:o 564/84, (ETY) N:o 2997/87, (ETY) N:o 1441/88, (ETY) N:o 1720/91, (ETY) N:o 740/93, (ETY) N:o 741/93, (ETY) N:o 744/93, (EY) N:o 2443/96, (EY) N:o 2200/97, (EY) N:o 2330/98, (EY) N:o 2800/98, (EY) N:o 2802/98, (EY) N:o 660/1999, (EY) N:o 546/2002 ja (EY) N:o 527/2003.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kolmantena päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä .

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty […].

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

[1] EUVL C , , s..

[2] EUVL C , , s..

[3] EYVL L 263, 21.10.1969, s. 6.

[4] EYVL L 164, 27.7.1970, s. 32.

[5] EYVL L 326, 18.12.1975, s. 1.

[6] EYVL L 131, 26.5.1977, s. 1.

[7] EYVL L 212, 2.8.1978, s. 1.

[8] EYVL L 332, 24.12.1977, s. 1.

[9] EYVL L 309, 1.11.1978, s. 13.

[10] EYVL L 1, 1.1.1981, s. 1.

[11] EYVL L 197, 20.7.1981, s. 32.

[12] EYVL L 314, 10.11.1982, s. 25.

[13] EYVL L 297, 29.10.1983, s. 1.

[14] EYVL L 61, 2.3.1984, s. 34.

[15] EYVL L 284, 7.10.1987, s. 19.

[16] EYVL L 132, 28.5.1988, s. 1.

[17] EYVL L 162, 26.6.1991, s. 27.

[18] EYVL L 77, 31.3.1993, s. 5.

[19] EYVL L 77, 31.3.1993, s. 7.

[20] EYVL L 77, 31.3.1993, s. 11.

[21] EYVL L 387, 31.12.1992, s. 12.

[22] EYVL L 333, 21.12.1996, s. 2.

[23] EYVL L 303, 6.11.1997, s. 3.

[24] EYVL L 291, 30.10.1998, s. 4.

[25] EYVL L 349, 24.12.1998, s. 8.

[26] EYVL L 349, 24.12.1998, s. 12.

[27] EYVL L 83, 27.3.1999, s. 10.

[28] EYVL L 84, 28.3.2002, s. 4.

[29] EYVL L 78, 25.3.2003, s. 1.