[pic] | EUROOPAN KOMISSIO |

Bryssel 15.11.2010

KOM(2010) 665 lopullinen

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

maatilojen neuvontajärjestelmän soveltamisesta sellaisena kuin järjestelmä määritel lään neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 12 ja 13 artiklassa

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto 3

2. Maatilojen neuvontajärjestelmän puitteet EU:ssa 4

2.1. Oikeudellinen kehys 4

2.2. Maaseudun kehittämisvaroista maatilojen neuvontajärjestelmille vuosina 2007–2013 myönnetty tuki 4

3. Maatilojen neuvontajärjestelmien täytäntöönpano jäsenvaltioissa 5

3.1. Jäsenvaltioiden maatilojen neuvontajärjestelmien nykytilanne 5

3.2. Maatilojen neuvontajärjestelmän rahoittaminen 6

3.3. Maatilojen neuvontajärjestelmän arviointi 6

4. Maatilojen neuvontajärjestelmän kehittäminen tulevaisuudessa 7

4.1. Maatilojen neuvontajärjestelmän ja maatilojen neuvontapalvelujen selventäminen 7

4.2. Maatilojen neuvontajärjestelmän soveltamisala 7

4.3. Maatilojen neuvontajärjestelmän neuvonantajien roolin selventäminen suhteessa muihin täydentävien ehtojen alan toimijoihin 8

4.4. Maatilojen neuvontajärjestelmän tunnettuuden lisääminen 9

4.5. Maatilojen neuvontajärjestelmän hallinnointi 11

5. Päätelmät 11

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

maatilojen neuvontajärjestelmän soveltamisesta sellaisena kuin järjestelmä määritel lään neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 12 ja 13 artiklassa

JOHDANTO

Jäsenvaltioilla on velvollisuus perustaa järjestelmä, jossa viljelijöille annetaan maatalousmaan ja tilanhoitoa koskevia neuvoja ja josta käytetään jäljempänä nimitystä ”maatilojen neuvontajärjestelmä”. Maatilojen neuvontajärjestelmä on merkittävä osa yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) uudistusta, ja se oli otettava käyttöön vuoteen 2007 mennessä[1]. Maatilojen neuvontajärjestelmän tarkoituksena on lisätä viljelijöiden tietämystä materiaalivirroista ja maatilan toiminnoista, jotka liittyvät ympäristöön, elintarvikkeiden turvallisuuteen sekä eläinten terveyteen ja hyvinvointiin. Se otettiin käyttöön samaan aikaan kuin täydentävien ehtojen järjestelmä, jonka nojalla YMP:n tuki maksetaan täysimääräisenä vain, jos viljelijät täyttävät tietyt ympäristöä, elintarvikkeiden turvallisuutta sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevat vaatimukset. Jäsenvaltioita autetaan perustamaan maatilojen neuvontajärjestelmiä ja viljelijöitä autetaan käyttämään niitä kahdella maaseudun kehittämistoimenpiteellä. Maatilojen neuvontajärjestelmä on ensisijaisesti keino auttaa viljelijöitä täyttämään täydentävien ehtojen mukaiset vaatimukset ja välttämään siten taloudelliset seuraamukset.

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 12 artiklan 4 kohdan mukaan komission on lähetettävä neuvostolle maatilojen neuvontajärjestelmän soveltamisesta kertomus, johon liittyy tarvittaessa asiaankuuluvia ehdotuksia. Tämän kertomuksen tarkoituksena on nimenomaan tiedottaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle maatilojen neuvontajärjestelmän täytäntöönpanotilanteesta ja esittää mahdollisia parannusehdotuksia. Kertomus perustuu pitkälti komission tekemään arviointitutkimukseen[2] sekä tietoihin, joita jäsenvaltiot ovat toimittaneet vastaamalla kyselylomakkeeseen. Maatilojen neuvontajärjestelmästä on myös keskusteltu laajalti jäsenvaltioiden kanssa viidessä työpajassa, jotka komissio on järjestänyt aiheesta vuosina 2006–2010. Näissä keskusteluissa on käsitelty kansallisten neuvontapalvelujen sisältöä, rakenteita, menetelmiä ja välineitä.

Järjestelmän perustamisen määräaika oli 1. tammikuuta 2007. Koska käynnistysvaihe kesti vuodesta 2007 vuoteen 2009 ja koska pyydetyt tiedot olivat monitahoisia, kansallisten maatilojen neuvontajärjestelmien valmiuksista ja viljelijöille tarjotuista palveluista ei voida vielä esittää tarkkaa analyysia. Siksi tässä kertomuksessa ei pyritä antamaan tyhjentävää yleiskuvaa, vaan kertomus on tarkoitettu osaksi neuvostossa ja Euroopan parlamentissa vuosina 2010–2011 käytävää keskustelua.

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄN PUITTEET EU:SSA

Oikeudellinen kehys

Laki velvoittaa kunkin jäsenvaltion perustamaan kansallisen maatilojen neuvontajärjestelmän, joka tarjoaa viljelijöille neuvontaa. Maatilojen neuvontajärjestelmän täytyy kattaa vähintäänkin lakisääteiset hoitovaatimukset sekä hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset, joihin viitataan neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 4–6 artiklassa. Neuvonnan alaa ei kuitenkaan rajoiteta täydentävien ehtojen vaatimuksiin, vaan jäsenvaltiot saavat sisällyttää neuvontaan myös muita kysymyksiä. Kutakin kansallista maatilojen neuvontajärjestelmää voi hoitaa yksi tai useampi nimetty viranomainen, tai sitä voivat hoitaa yksityiset laitokset. Vuonna 2008 toteutetun YMP:n terveystarkastuksen jälkeen kukin jäsenvaltio on voinut päättää vapaasti (tasapuolisia arviointiperusteita noudattaen) ne ensisijaiset viljelijäryhmät, jotka voivat osallistua maatilojen neuvontajärjestelmään, ilman että EU asettaa muita perusteita.

Maatilojen neuvontajärjestelmän käyttö on viljelijöille vapaaehtoista, ja he vastaavat edelleen itse siitä, että he toimivat saamiensa neuvojen mukaisesti. Maatilojen neuvontajärjestelmä ei vaikuta tältä osin millään tavalla heidän velvollisuuteensa ja vastuuseensa noudattaa lain vaatimuksia. EU:n oikeudellisessa kehyksessä kuitenkin otetaan huomioon, että viljelijät, jotka pyytävät neuvoja, ovat muita todennäköisemmin tietoisia siitä, miten lain vaatimukset on täytettävä. Siksi valitessaan tiloja tarkastukseen jäsenvaltiot voivat halutessaan katsoa riskin olevan näiden viljelijöiden kohdalla pienempi.

Maatilojen neuvontajärjestelmän päätavoitteena on lisätä viljelijöiden tietämystä EU:n lainsäädännön vaatimuksista. Siksi neuvonta on erotettava selvästi täydentäviin ehtoihin liittyvistä tarkastuksista tai alakohtaisen lainsäädännön noudattamisen varmistamisesta. Jäsenvaltioiden on pidettävä tässä yhteydessä huolta siitä, etteivät maatilojen neuvontajärjestelmän toimijat paljasta henkilökohtaisia tai yksittäisiä tietoja tai tietoja, joita he saavat neuvontatoimintansa aikana, muille henkilöille kuin kyseistä tilaa hoitavalle viljelijälle. Ainoana poikkeuksena tästä säännöstä on tilanne, jossa maatilojen neuvontajärjestelmän toimija havaitsee sääntöjenvastaisuuden tai rikkomuksen, josta hänen on EU:n tai kansallisen lainsäädännön nojalla ilmoitettava viranomaiselle, etenkin, jos kyseessä on rikos.

Maaseudun kehittämisvaroista maatilojen neuvontajärjestelmille vuosina 2007–2013 myönnetty tuki

YMP:n ensimmäisen pilarin mukaista maatilojen neuvontajärjestelmää voidaan rahoittaa toisen pilarin kahden toimenpiteen perusteella [3].

Ensinnäkin viljelijöille myönnetään osarahoitusta siihen, että he käyttävät maatilojen neuvontapalveluja. Tuen tavoitteena on auttaa viljelijöitä maksamaan kustannukset, joita aiheutuu siitä, että he käyttävät neuvontapalveluja tehostaakseen yleisesti tilansa toimintaa. Näiden neuvontapalvelujen täytyy kattaa ainakin lakisääteiset tilanhoitovaatimukset, hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset sekä EU:n lainsäädäntöön perustuvat työturvallisuusvaatimukset. Tämä tuki on rajattu 80 prosenttiin tukikelpoisista kustannuksista neuvontapalvelua kohden, ja sen enimmäismäärä on 1 500 euroa. Neuvontapalveluiden tarjoajiksi valituilla viranomaisilla ja elimillä on oltava tarkoituksenmukaiset resurssit suhteessa täydentävien ehtojen vaatimuksiin ja työturvallisuusvaatimuksiin (niillä on muun muassa oltava pätevää henkilöstöä, hallinnolliset ja tekniset tilat ja välineet sekä neuvontakokemusta, ja neuvonnan on oltava luotettavaa). Komissio on laatinut suuntaviivat tuen myöntämisen ehdoista, tiettyjen kohderyhmien asettamisesta etusijalle, julkisten tai muiden neuvontaelinten käytöstä ja näiden elinten koordinoinnista ja valvonnasta sekä siitä, miten usein neuvontaa on annettava.

Toisen toimenpiteen nojalla myönnetään osarahoitusta maatilojen neuvontajärjestelmien perustamiseen. Jäsenvaltiot voivat auttaa kattamaan tällaisten palvelujen perustamisesta aiheutuvat kustannukset myöntämällä alenevaa tukea enintään viiden vuoden ajan.

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMIEN TÄYTÄNTÖÖNPANO JÄSENVALTIOISSA

Komissio lähetti tammikuussa 2009 tämän kertomuksen laatimista silmällä pitäen jäsennellyn kyselylomakkeen maatilojen neuvontajärjestelmien järjestämisestä ja perustamisesta jäsenvaltioissa. Lomake sisälsi esimerkiksi kysymyksiä, jotka koskivat muun muassa säädöksiä, koordinointia, hyväksynnästä ja valvonnasta vastaavia elimiä, ensisijaisia viljelijäryhmiä, maantieteellistä organisointia, neuvontaelinten määrää, tyyppiä ja erikoisaloja, tavoitettujen viljelijöiden määrää, käytettyjä menetelmiä ja rahoitusta. Jäsenvaltioille esitettiin myös joukko avoimia kysymyksiä niiden kohtaamista ongelmista ja niiltä pyydettiin ehdotuksia maatilojen neuvontajärjestelmän tulevasta kehyksestä. Kyselylomakkeisiin annetuista vastauksista saatiin vuoden 2008 täytäntöönpanotiedot. Näistä tiedoista ja komission vuonna 2009 tilaamasta maatilojen neuvontajärjestelmiä koskevasta arviointitutkimuksesta voidaan esittää seuraava yhteenveto.

Jäsenvaltioiden maatilojen neuvontajärjestelmien nykytilanne

Useimmissa jäsenvaltioissa maatilojen neuvontajärjestelmät otettiin täysimääräisesti käyttöön vasta vuonna 2008. Valmistelutyöt maatilojen neuvontajärjestelmien käyttöön ottamiseksi (lainsäädännön hyväksyminen, tarjouskilpailujen järjestäminen, neuvontaelinten valitseminen jne.) tehtiin vuonna 2007. Noin joka toisessa jäsenvaltiossa maatilojen neuvontajärjestelmästä tehtiin erityispalvelu, jolla täydennettiin olemassa olevia neuvontapalveluja. Muissa tapauksissa maatilojen neuvontajärjestelmä kytkettiin osaksi olemassa olevia neuvontapalveluja.

Yleisesti (24 jäsenvaltiossa) viranomaiset koordinoivat ja valvovat maatilojen neuvontajärjestelmää. Neuvontaelimet valitaan järjestämällä tarjouskilpailuja (14 jäsenvaltiossa) ja valitsemalla yksityisiä (viidessä jäsenvaltiossa) tai julkisia (viidessä jäsenvaltiossa) elimiä. Useimmissa jäsenvaltioissa neuvonantajille on asetettu vähimmäisvaatimukseksi yliopistotutkinto (kandidaatin- tai maisterintutkinto).

Neljäntoista jäsenvaltion maatilojen neuvontajärjestelmissä keskitytään tiukasti täydentäviin ehtoihin, kun taas muissa maissa neuvonta kattaa laajempia asioita, kuten tilojen kilpailukyvyn, viljelykäytäntöjen ympäristövaikutukset ja maaseudun kehittämistoimenpiteiden täytäntöönpanon tukemisen (esimerkiksi maatalouden ympäristösitoumukset).

Kaksi laajimmin käytettyä lähestymistapaa olivat maatilalla annettava viljelijäkohtainen neuvonta (kaikissa jäsenvaltioissa paitsi Yhdistyneessä kuningaskunnassa / Englannissa) ja maatilalla järjestettävät pienryhmäkeskustelut. Jälkimmäisellä lähestymistavalla täydennettiin usein ensimmäistä. Tietokonepohjaiset tietovälineet ja tarkastuslistat ovat auttaneet neuvonnassa monissa jäsenvaltioissa. Kahdessakymmenessäkahdessa jäsenvaltiossa viljelijät ottivat maatilojen neuvontajärjestelmään yhteyttä ensimmäisen kerran soittamalla neuvontapuhelimeen.

Toistaiseksi viljelijäryhmiä ei ole juuri asetettu etusijajärjestykseen, lukuun ottamatta ensimmäistä velvoitetta asettaa etusijalle viljelijät, jotka saavat suoraa tukea yli 15 000 euroa. Jotkin jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet, että pienviljelijöitä on ollut vaikea tavoittaa. Maatilojen neuvontajärjestelmästä neuvontaa saaneiden viljelijöiden määrä oli koko EU:ssa melko pieni (viljelijäkohtaista neuvontaa annettiin vuonna 2008 noin viidelle prosentille suoria tukia saavista viljelijöistä). Maatilojen neuvontajärjestelmästä hyötyivät eniten suuret maatilat, joille olemassa olevat neuvontapalvelut olivat jo tuttuja.

Maatilojen neuvontajärjestelmän rahoittaminen

Viljelijät saivat maatilalla annettavaa viljelijäkohtaista neuvontaa maksutta (viidessä jäsenvaltiossa), tai he maksoivat neuvonnan kustannukset osittain (20–50 prosenttia kokonaiskustannuksista) tai kokonaan (kahdessa jäsenvaltiossa).

Kahdessakymmenessä jäsenvaltiossa suunniteltiin toimenpidettä, jolla tuettaisiin sitä, että viljelijät käyttävät neuvontapalveluja. Toimenpide kattaisi 1 123 000 viljelijää. Kokonaismäärärahat vuosiksi 2007–2013 ovat 870,5 miljoonaa euroa (0,6 prosenttia maaseudun kehittämisen kaikista julkisista menoista), ja niistä 1,3 prosenttia käytettiin kahtena ensimmäisenä vuonna. Tämä kattoi 12 250 viljelijää.

Toimenpidettä, jolla tuetaan tilanhoito-, lomitus- ja neuvontapalvelujen perustamista, suunniteltiin seitsemässä jäsenvaltiossa, ja näistä neljässä jäsenvaltiossa (Espanjassa, Maltassa, Portugalissa ja Italiassa) keskityttiin selvästi maatilojen neuvontajärjestelmään. Vuosien 2007–2013 määrärahat ovat 172,9 miljoonaa euroa eli 0,1 prosenttia maaseudun kehittämisen julkisista menoista, ja niistä 2 prosenttia käytettiin kahtena ensimmäisenä vuotena.

Maatilojen neuvontajärjestelmän arviointi

Maatilojen neuvontajärjestelmien arviointiraportissa todettiin, että maatilojen neuvontajärjestelmät auttoivat yleisesti lisäämään viljelijöiden tietämystä materiaalivirroista ja maatilan toiminnoista, jotka liittyvät ympäristöön, elintarvikkeiden turvallisuuteen sekä eläinten terveyteen ja hyvinvointiin. Erityisen tehokkaana pidettiin viljelijäkohtaista neuvontaa, jossa käytettiin tarkastuslistoja, sillä se on hyvin yksilöllinen ja jäsennelty neuvontamuoto. Joissakin jäsenvaltioissa maatilojen neuvontajärjestelmän perustaminen tarjosi hyvän tilaisuuden arvioida ja parantaa maatalousalan yleisiä neuvonta- ja tiedotusjärjestelmiä.

Maatilojen neuvontajärjestelmä auttoi viljelijöitä täyttämään täydentävien ehtojen vaatimukset, ja tämä oli suurin syy, jonka vuoksi viljelijät käyttivät järjestelmää. Maatilojen neuvontajärjestelmän tarjoamalla tuella parannettiin myös viljelijöiden taloushallintotaitoja (kirjanpito) sekä heidän kirjanpitoaan täydentävien ehtojen velvoitteiden osalta.

Maatilojen neuvontajärjestelmän vaikutukset olivat kuitenkin yleisesti edelleen rajallisia, sillä vain pieni osa viljelijöistä pyysi tarjolla olevaa neuvontaa. Arvioinnin tekijöiden mielestä järjestelmässä on aineksia parempaan, sillä maatilojen neuvontajärjestelmä on tavoittanut enemmän viljelijöitä (jopa 20 prosenttia suoria tukia saavista viljelijöistä) jäsenvaltioissa, joissa järjestelmä otettiin käyttöön vuodesta 2005 alkaen. Joissakin tapauksissa neuvonnan ennakkomaksu on saattanut saada viljelijät luopumaan ajatuksesta hyödyntää maatilojen neuvontajärjestelmää.

Arvioinnin tekijöiden mielestä on hyvin tärkeää, että EU:n viljelijät voivat pyytää maatilojen neuvontajärjestelmästä neuvontaa vapaaehtoisesti, sillä neuvojen noudattaminen itsessään perustuu vapaaehtoisuuteen, toisin kuin pakollisten valvonta-/hyväksyntäjärjestelmien tapauksessa. Maatilojen neuvontajärjestelmä ei ole toistaiseksi juurikaan parantanut EU:n viljelijöiden käsitystä YMP:stä. Viljelijät katsoivat usein, että maatilojen neuvontajärjestelmässä on kyse ainoastaan täydentävistä ehdoista ja niihin liittyvästä tilatarkastusjärjestelmästä, mikä saattoi sen huonoon valoon. Joissakin tapauksissa maatilojen neuvontajärjestelmällä oli kuitenkin onnistuttu luomaan viljelijöiden ja neuvonantajien välille luottamuksellinen ja tehokas suhde. Arviointikertomuksessa kehotetaan säilyttämään maatilojen neuvontajärjestelmän vapaaehtoinen luonne ja joustava rakenne.

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TULEVAISUUDESSA

Komissio esittää seuraavat parannusehdotukset, jotka perustuvat täytäntöönpanon ensimmäisinä vuosina saatuihin kokemuksiin ja arviointikertomukseen. Ehdotukset voidaan toteuttaa jäsenvaltioille annettujen suuntaviivojen (suositusten) muodossa, tai ne voivat edellyttää muutoksia EU:n nykyiseen lainsäädäntöön.

Maatilojen neuvontajärjestelmän ja maatilojen neuvontapalvelujen selventäminen

1. Käsitteitä ”maatilojen neuvontajärjestelmä” ja ”maatilojen neuvontapalvelut” pitäisi selventää. ”Maatilojen neuvontajärjestelmä” kattaa yleisen organisaation ja eri julkiset ja/tai yksityiset toimijat, jotka tarjoavat ”maatilojen neuvontapalveluja” viljelijöille jäsenvaltiossa (asetuksen (EY) N:o 73/2009 12 artikla). Kansallisilla maatilojen neuvontajärjestelmillä varmistetaan, että jokainen viljelijä voi pyytää ja saada neuvoja ainakin täydentävien ehtojen perusvaatimuksista ympäristön, kansanterveyden, eläinten ja kasvien terveyden sekä eläinten hyvinvoinnin alalla ja maan säilyttämiseksi viljelyn ja ympäristön kannalta hyvässä kunnossa. Neuvonta , joka on maatilojen neuvontajärjestelmien tuottamaa palvelua, ja pelkkä viljelijöille suunnattu tiedottaminen on tärkeää erottaa toisistaan mahdollisimman selvästi . ”Maatilojen neuvontapalveluissa” pitäisi arvioida viljelijän tilannetta eikä tyytyä antamaan yleisiä tietoja. Täydentävien ehtojen vaatimuksia koskevien tietojen antaminen on jo pakollista asetuksen (EY) N:o 73/2009 4 artiklan 2 kohdan nojalla.

2. Maatilojen neuvontajärjestelmän tarkoituksena ei ole auttaa ainoastaan YMP:n rahoitusta saavia viljelijöitä vaan kaikkia Euroopan unionin viljelijöitä , myös esimerkiksi siankasvattajia, jotka tarvitsevat nitraattidirektiiviin liittyvää neuvontaa.

Maatilojen neuvontajärjestelmän soveltamisala

3. Maatilojen neuvontajärjestelmän ja sen tavoitteiden pitäisi kattaa vähintäänkin täydentävien ehtojen vaatimukset ja muut edunsaajia koskevat velvoitteet sekä ensimmäisen että toisen pilarin osalta. Maatilojen neuvontajärjestelmän neuvonnan pitäisi kattaa nämä vaatimukset riittävän hyvin. Maatilojen neuvontajärjestelmän pitäisi ennen kaikkea auttaa viljelijöitä noudattamaan sääntöjä.

4. Pakollisiin seikkoihin, jotka maatilojen neuvontajärjestelmän täytyy kattaa sekä ensimmäisen että toisen pilarin osalta, pitäisi kuulua lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käyttöä koskevat vähimmäisvaatimukset . Nämä vaatimukset ovat osa täydentäviä ehtoja, joita maatalouden ympäristötukia saavien viljelijöiden on noudatettava.

5. Koska maatilojen neuvontajärjestelmässä keskitytään ensisijaisesti täydentävien ehtojen vaatimuksiin, järjestelmä kattaa jo monia ilmastonmuutokseen liittyviä käytäntöjä. Nämä käytännöt pienentävät maatalouden ilmastovaikutuksia ja auttavat maatiloja sopeutumaan muuttuviin ja voimakkaammin vaihteleviin sääolosuhteisiin[4]. Nykyiset hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset ovat erittäin tärkeitä sekä orgaanisen hiilen pysymiseksi maatalousmaassa että maatalousmaan kestävän käytön kannalta. Maatilojen neuvontajärjestelmän yhteydessä kannattanee kuitenkin toteuttaa ilmastonmuutokseen liittyviä erityistoimia , esimerkiksi seuloa hyviä käytäntöjä, toteuttaa maatiloilla valistustoimia ja antaa teknistä neuvontaa. Näiden valmiuksien kehittäminen jäsenvaltioissa voitaisiin varmistaa muun muassa sisällyttämällä lakitekstiin erityinen viittaus, jolla korostetaan tätä tarvetta . Neuvonantajista voi olla suurta hyötyä siten, että he voivat tiivistää hyviä käytäntöjä ja tiedottaa niistä viljelijöille. EU:ssa voitaisiin laatia yhteenvetoluettelo hyvistä käytännöistä. Neuvonantajat voitaisiin velvoittaa osallistumaan erityiseen koulutukseen, jotta he ymmärtäisivät ilmastonmuutoksen kannalta tärkeitä viljelykäytäntöjä ja voisivat levittää niitä.

Maatilojen neuvontajärjestelmän neuvonantajien roolin selventäminen suhteessa muihin täydentävien ehtojen alan toimijoihin

6. Jäsenvaltioita pitäisi muistuttaa maalaisjärjen mukaisesta valvonnan (tarkastusten) ja neuvonnan välisestä erosta. Neuvonta ja valvonta on erotettava selvästi toisistaan. Viljelijä vastaa joka tapauksessa itse omista toimistaan.

7. Nykyinen sääntö, jonka mukaan neuvonantajat eivät saa missään tapauksessa luovuttaa tarkastajille yksittäisiä tietoja vierailujen kohteina olleista tiloista , on tärkeää säilyttää. Tietojen luovuttaminen rikkoo salassapitovelvollisuutta , vaikka tiedot luovutettaisiinkin nimettöminä. Myös yksittäisiä viljelijöitä koskevien tarkastustietojen luovuttaminen neuvonantajille on usein haitallista, sillä se voi viedä tarvittavan luottamuksen neuvonantajaa kohtaan. Kokemukset osoittavat, etteivät jäsenvaltiot ole aina ymmärtäneet täysin näitä periaatteita.

8. Tilatarkastuksista saatujen kokonaistietojen antamisesta neuvonantajille saattaisi olla hyötyä, mutta siitä ei pidä tehdä pakollista. Jos neuvonantaja pyytää tietoja voidakseen kohdistaa neuvontaa paremmin, tarkastuselin voi luovuttaa eteenpäin kokonaistietoja esimerkiksi siitä, millaisia sääntöjenvastaisuuksia tarkastuksissa on havaittu useimmin.

9. Maatilojen neuvontajärjestelmän neuvonantajien ei pitäisi ainoastaan auttaa viljelijöitä hoitamaan täydentävien ehtojen mukaiset käytännön velvoitteensa, vaan heidän pitäisi myös kertoa näiden velvoitteiden tavoitteista, niiden taustalla vaikuttavista politiikoista ja siitä, miten niillä edistetään kestävää maataloutta . Viljelijä, joka ymmärtää tietyn velvoitteen taustalla vaikuttavat syyt, noudattaa velvoitetta muita todennäköisemmin.

10. Monet uudet aiheet ovat tulleet ajankohtaisiksi, ja viljelijät tarvitsevat apua monenlaisissa asioissa talousasioista ekologisiin kysymyksiin ja luonnonsuojeluun. Maatilojen neuvontajärjestelmän neuvonantajat eivät voi vastata kaikkiin kysymyksiin, mutta heillä pitäisi olla riittävästi tietoa ja heidän pitäisi voida toimia ”yleisinä neuvonantajina”, jotka kehottavat viljelijöitä kääntymään tarvittaessa erityisasiantuntijoiden puoleen . Kun viljelijän täytyy esimerkiksi suunnata (uudelleen) tuotantoaan ja hän tarvitsee tietoa maatalousmarkkinoista, neuvonantajan pitäisi osata ohjata viljelijää ottamaan yhteyttä asiaan erikoistuneihin yksiköihin tai hakemaan tietoa olennaisista tietolähteistä , esimerkiksi tuotantotiedoista. Samanlaista lähestymistapaa voitaisiin suositella myös luonnonmukaisen viljelyn tapauksessa. Viljelijät voivat esimerkiksi tarvita tietoa siitä, miten luonnonmukaiseen viljelyyn siirrytään, tai tietoa markkinoiden tarjoamista mahdollisuuksista ja paremmista viljelykäytännöistä (katso myös ehdotus 19). Maatilojen neuvontajärjestelmän koordinointielinten pitäisi helpottaa neuvonantajien verkostoitumista esimerkiksi antamalla neuvonantajille erityisasiantuntijoiden yhteystietoja ja tietoa siitä, mihin aloihin nämä ovat erikoistuneet.

Maatilojen neuvontajärjestelmän tunnettuuden lisääminen

11. Asetuksen (EY) N:o 1698/2005 24 artiklassa määritellyn maatilojen neuvontajärjestelmän käytön soveltamisalaa pitäisi selventää. Olisi selvennettävä, että viljelijällä ei ole velvollisuutta ottaa vastaan neuvontaa jokaisesta täydentävien ehtojen vaatimuksesta voidakseen saada tukea maatilojen neuvontapalvelun käyttöä varten[5]. Tämän pitäisi pienentää toimenpiteestä viljelijöille ja hallintoviranomaisille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa sekä viljelijöille aiheutuvia kustannuksia. Viljelijä voi hakea nopeammin korvausta neuvontakustannusten omasta osuudestaan, sillä hänen ei tarvitse enää odottaa, kunnes kaikki täydentävien ehtojen alat on käsitelty. Maatilojen neuvontajärjestelmän koordinointielinten ja neuvonantajien pitäisi kuitenkin jatkossakin kiinnittää riittävästi huomiota velvoitteisiin, jotka ovat maatilojen neuvontajärjestelmän keskeisiä kysymyksiä, sillä neuvoa pyytävät viljelijät eivät aina tiedosta tarvitsevansa nimenomaan täydentäviä ehtoja koskevaa neuvontaa.

12. Samalla maatilojen neuvontajärjestelmään kuuluvan, toisen pilarin nojalla pakollisen työturvallisuusvaatimusten käsittelyn pitäisi olla joustavaa ja se pitäisi rajata olennaisiin seikkoihin.

13. Maatilojen neuvontapalvelujen käyttötiheyttä ei pitäisi määrittää tarkasti. Jäsenvaltiot ovat suunnitelleet tähän mennessä 2–3 neuvontapalvelua maaseudun kehittämiskaudeksi 2007–2013. Olisi selvennettävä, että viljelijä voi pyytää lisää palveluja esimerkiksi vähintään kerran vuodessa. Joustava mahdollisuus pyytää neuvontaa useammin sekä neuvontapalvelun pakolliseen soveltamisalaan liittyvä joustavuus (joka mainitaan ehdotuksessa 11) tekevät toimenpiteestä paremmin kohdennetun ja houkuttelevamman. Neuvontapalvelujen kustannukset pienenevät, kun neuvontaa annetaan vain kohdennetusti silloin, kun viljelijä sitä todella tarvitsee.

14. Täydentävien ehtojen soveltamisalaa on laajennettu vuodesta 2003 lähtien. Myös kustannukset ovat nousseet ja odotukset siitä, että maatilojen neuvontajärjestelmän neuvonta ulottuu täydentäviä ehtoja laajemmalle, ovat kasvaneet vuodesta 2003 uusien haasteiden vuoksi. Näitä haasteita ovat muun muassa ilmastonmuutos, vesiongelmat ja tarve säilyttää luonnon monimuotoisuus[6]. Jäsenvaltiot pyytävät EU:ta lisäämään maatilojen neuvonnan määrärahoja. Ehdotusten 11–13 myötä neuvontapalveluiden pitäisi vastata kysyntää paremmin: viljelijät kykenevät käyttämään kohdennettua neuvontaa useammin ja entistä useammissa asioissa, niin että tuen enimmäismäärä on 1 500 euroa maatilojen neuvontapalvelua kohden[7].

15. Komissio haluaa korostaa, että maatilojen neuvontajärjestelmä on tärkeä myös pienviljelijöille . Maatilojen neuvontajärjestelmän palvelut eivät tavoita tällä hetkellä tätä ryhmää riittävän hyvin, vaikka pienviljelijät ovat vähintäänkin yhtä tärkeä kohderyhmä kuin muut sikäli, että heidän on noudatettava velvoitteitaan eivätkä he välttämättä ole niistä selvillä. Tässä kertomuksessa ehdotetuilla toimenpiteillä on tarkoitus puuttua myös tähän seikkaan. Jäsenvaltioiden pitäisi kuitenkin ennakoida ja pohtia, miten kohdistaa palveluja viljelijöille, jotka eivät tiedosta tarvitsevansa neuvontaa.

16. Jäsenvaltioiden pitäisi tehdä maatilojen neuvontajärjestelmää tunnetummaksi esimerkiksi liittämällä viljelijöille lähetettävien hakemuslomakkeiden mukaan luettelo neuvontaelimistä tai sopimalla tilatarkastajien kanssa, että he antavat kyseisen luettelon viljelijälle, jos tilalla havaitaan rikkomuksia.

17. Jotta viljelijöiden tietämystä maatilojen neuvontajärjestelmästä voidaan lisätä, neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 4 artiklassa pitäisi säätää jäsenvaltioiden velvoitteesta toimittaa viljelijöille luettelo maatilojen neuvontajärjestelmän neuvonantajista.

Maatilojen neuvontajärjestelmän hallinnointi

18. Komissio suosittaa voimakkaasti, että maatilojen neuvontajärjestelmän koordinointielimet järjestävät kullekin neuvonantajalle perusasiat kattavaa, säännöllistä jatkokoulutusta ainakin täydentäviä ehtoja koskevista asioista. Tällaisessa koulutuksessa pitäisi käsitellä sekä viljelijöiden velvoitteita että taustalla vaikuttavaa politiikkaa. Koulutusta tarvitaan erityisesti sellaisista uusista toimista, joilla on tarkoitus esimerkiksi torjua ilmastonmuutosta.

19. Jäsenvaltioiden pitäisi luoda synergiaa eri välineiden, kuten neuvonnan, koulutuksen, tiedotuksen, neuvontapalvelujen ja tutkimuksen välille kunnioittaen kunkin välineen ominaispiirteitä mutta yhdistäen ne johdonmukaisella tavalla. Lisäksi neuvonantajilta saatavat tiedot täydentävien ehtojen vaatimusten toteuttamisesta käytännössä voivat olla erityisen hyödyllisiä maatilojen neuvontajärjestelmää ja täydentäviä ehtoja hallinnoiville viranomaisille. Siksi on tärkeää, että täydentävien ehtojen alalla työskentelevät toimijat, kuten neuvonantajat, maatilojen neuvontajärjestelmän koordinointielimet ja täydentävien ehtojen hallintoviranomaiset, jakavat tietojaan täydentävien ehtojen vaatimusten täytäntöönpanosta käytännössä. Ne voisivat esimerkiksi järjestää säännöllisiä tiedonvaihtokokouksia kerran tai kaksi vuodessa.

20. Pilareiden välisen johdonmukaisuuden turvaamiseksi toisen pilarin täytäntöönpanosäännöstä, joka koskee maatilojen neuvontajärjestelmän neuvonantajiin sovellettavia henkilökunnan pätevyysvaatimuksia , voitaisiin laajentaa maatilojen neuvontajärjestelmän ensimmäisen pilarin sääntöihin[8].

21. Jäsenvaltioita muistutetaan, että vaikka komissio ei haluakaan lisätä hallinnollista taakkaa, sen mielestä on hyvin tärkeää arvioida ja seurata maatilojen neuvontajärjestelmää ottaen erityisesti huomioon keskustelut maatilojen neuvontajärjestelmän tulevaisuudesta ja maatilojen neuvontapalveluja koskevista toimenpiteistä vuoden 2013 jälkeisessä YMP:ssä. Tämän arvioinnin ei pidä johtaa yksittäisten tilatietojen tarpeettomaan vaihtamiseen, eikä sen pidä aiheuttaa liiallista hallinnollista taakkaa. On kuitenkin ensisijaisen tärkeää taata maatilojen neuvontajärjestelmän tehokkuus arvioimalla annetun neuvonnan määrää ja laatua (esimerkiksi sen hyödyllisyyttä ja viljelijöiden tyytyväisyyttä).

PÄÄTELMÄT

Tässä kertomuksessa esitetyn arvioinnin valossa komissio katsoo maatilojen neuvontajärjestelmän olevan keskeinen väline YMP:n tuloksekkaan täytäntöönpanon kannalta. Maatilojen neuvontajärjestelmä auttaa viljelijöitä noudattamaan EU:n lainsäädännössä asetettuja ympäristöä, elintarvikkeiden turvallisuutta sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevia vaatimuksia. Koska maatilojen neuvontajärjestelmä auttaa viljelijöitä näiden ”täydentävien ehtojen” vaatimuksiin liittyvissä asioissa, se auttaa heitä menettämästä YMP:n tukia. Neuvontaa saava viljelijä ymmärtää muita todennäköisemmin täydentävien ehtojen velvoitteet ja on siten halukkaampi noudattamaan niitä.

Neuvontapalvelut eivät suinkaan ole uusi asia monissa jäsenvaltioissa, mutta niitä on saatettu kehittää vähitellen. Velvoittaessaan kunkin jäsenvaltion perustamaan maatilojen neuvontajärjestelmän lainsäätäjä on omaksunut strategisen, kaikkia koskevan lähestymistavan. Jäsenvaltioissa toteutettavat toimet osoittavat, miten tärkeä rooli maatilojen neuvontajärjestelmällä ja sen koordinointielimillä voi olla niiden auttaessa viljelijöitä ymmärtämään ja noudattamaan EU:n sääntöjä.

Käynnistysvaihe on edellyttänyt huomattavasti työtä erityisesti jäsenvaltioissa, joissa ei ollut aiemmin lainkaan tai juuri lainkaan neuvontapalveluja. Muissa jäsenvaltioissa maatilojen neuvontajärjestelmän perustamisessa on ollut pikemminkin kyse olemassa olevien palvelujen koordinoinnista siten, että viljelijät ovat saaneet yhden yhteystahon, jolta he voivat pyytää neuvoja käytännön asioissa.

Uusien haasteiden myötä neuvontapalveluihin kohdistuvat odotukset ovat kasvaneet vuodesta 2003. Siksi maatilojen neuvontajärjestelmän pitäisi käsitellä ennakoiden kysymyksiä, jotka menevät täydentävien ehtojen lakisääteisiä vaatimuksia pidemmälle.

Näin ollen komissio esittää jäsenvaltioille seuraavat suositukset:

- Maatilojen neuvontajärjestelmän soveltamisala olisi pidettävä laajana, kuitenkin niin, että vähimmäisalana ovat noudatettavat säännöt.

- Olisi korostettava maatilojen neuvontajärjestelmän neuvonantajan roolia ”yleisenä neuvonantajana”, joka neuvoo tarvittaessa viljelijöitä kääntymään erityisasiantuntijoiden puoleen.

- Tilatarkastuksista saatujen kokonaistietojen avulla voitaisiin parantaa neuvonnan kohdistamista, mutta samalla on otettava huomioon, että neuvonnassa vaihdettujen tietojen luottamuksellisuutta on hyvin tärkeää kunnioittaa. Maatilojen neuvontajärjestelmän neuvonantajan pitäisi toimia ”yleisenä neuvojana”, joka ottaa huomioon kaikki viljelyyn liittyvät eri näkökohdat ja noudattaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Neuvonantajan pitäisi kertoa viljelijöille EU:n vaatimusten lisäksi niiden tavoitteista ja taustalla vaikuttavasta politiikasta.

- Maatilojen neuvontajärjestelmää voitaisiin tehdä tunnetuksi erityistoimenpiteillä, kuten hyödyntämällä sopivia tilaisuuksia antaa viljelijöille luettelo neuvonantajista ja varmistamalla, että myös pienviljelijät tavoitetaan.

- Maatilojen neuvontajärjestelmän hallinnointia olisi parannettava, minkä lisäksi pitäisi varmistaa, että täydentävien ehtojen alan toimijat jakavat keskenään tietoja. Maatilojen neuvontajärjestelmän koordinointielinten pitäisi luoda eri toimintojen, kuten neuvonnan, koulutuksen, tiedotuksen, neuvontapalvelujen ja tutkimuksen välille synergiaa. Maatilojen neuvontajärjestelmää on hyvin tärkeää seurata ja arvioida.

Lisäksi komissio pitää seuraavia toimia tarpeellisina:

- Käsitteitä ”maatilojen neuvontajärjestelmä” ja ”maatilojen neuvontapalvelut” olisi selvennettävä, minkä lisäksi pitäisi erottaa neuvonta selvästi pelkästä yksityiskohtaisten tietojen antamisesta ja varmistaa, että maatilojen neuvontajärjestelmä on suunnattu kaikille EU:n viljelijöille.

- Maatilojen neuvontajärjestelmän vähimmäisalaan olisi sisällytettävä kansallisessa lainsäädännössä asetetut lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita koskevat vähimmäisvaatimukset ja korostettava ilmastonmuutoksen torjuntatoimien tarpeellisuutta.

- Maatilojen neuvontajärjestelmän neuvonantajien roolia täydentävien ehtojen alan muihin toimijoihin nähden olisi selvennettävä ja neuvonta ja tilatarkastukset erotettava selvästi toisistaan.

- Maatilojen neuvontajärjestelmän käyttöä voitaisiin edistää joustavoittamalla neuvonnan sisältöä ja käyttötiheyttä ja velvoittamalla jäsenvaltiot toimittamaan viljelijöille luettelo maatilojen neuvontajärjestelmän neuvonantajista.

- Maatilojen neuvontajärjestelmän hallinnointia voitaisiin parantaa edellyttämällä, että neuvonantajat ovat riittävän päteviä ja osallistuvat säännöllisesti maatilojen neuvontajärjestelmän koordinointielinten järjestämiin koulutustilaisuuksiin.

Nämä toimet voivat johtaa lainsäädännön muutoksiin vuoden 2013 jälkeisessä paketissa.

[1] Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003 13–16 artikla.

[2] http://ec.europa.eu/agriculture/eval/reports/fas/index_en.htm.

[3] Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 24–25 artikla ja johdanto-osan 18–19 kappale.

[4] Esimerkkeinä mainittakoon pysyvien laidunten suojelua koskeva vaatimus, viljelykiertoa ja välikasveja koskevat vaatimukset, vähimmäiskasvipeitettä koskeva vaatimus, maanmuokkauksen vähentäminen maanhoidon vähimmäistasoa koskevan vaatimuksen mukaisesti, satojätteiden käsittelyä koskevat vaatimukset, maaperän orgaanisen aineksen säilyttämistä koskevat vaatimukset sekä nitraattidirektiivin mukaiset vaatimukset lannan levittämisestä ja säilyttämisestä. Kaikilla näillä vaatimuksilla rajoitetaan käytäntöjä, jotka vaikuttavat tilakohtaisiin kasvihuonekaasupäästöihin. Maatilojen neuvontajärjestelmä kattaa ne asettamalla täydentävien ehtojen vaatimukset etusijalle.

[5] Vuoden 2009 yksinkertaistamisprosessissa keskusteltiin siitä, pitäisikö Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahastosta) osarahoitetun neuvonnan edellyttää kattavan kaikki täydentävien ehtojen alat ja työturvallisuusvaatimukset, niin kuin neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 24 artiklassa säädetään. Yhdenmukaistamisprosessissa syyskuussa 2010 komissio aikoo muuttaa neuvoston asetusta (EY) N:o 1698/2005 tehdäkseen toimenpiteestä joustavamman.

[6] Yksi valkoisessa kirjassa ”Ilmastonmuutokseen sopeutuminen: Kohti eurooppalaista toimintakehystä” (KOM(2009)0147) suunniteltu toimenpide on se, että ”tutkitaan maatilojen neuvontajärjestelmän mahdollisuuksia vahvistaa koulutusta, tietämystä ja uusien teknologioiden käyttöönottoa sopeutumisen helpottamiseksi”. Tarkempia tietoja annetaan valkoisen kirjan liitteenä olevassa maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosaston laatimassa komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa ”Ilmastonmuutokseen sopeutuminen: haaste Euroopan maataloudelle ja maaseutualueille” (SEC(2009)0417).

[7] Asetuksen (EY) N:o 1698/2005 24 artikla ja liite I.

[8] Komission asetuksen (EY) N:o 1974/2006 15 artiklan mukaisissa toisen pilarin täytäntöönpanosäännöissä vaaditaan, että osarahoitusta saavilla maatalouden neuvontapalveluilla ”on oltava tarkoituksenmukaiset resurssit eli pätevää henkilöstöä”. Tätä toimenpidettä koskevissa ohjeissa sanotaan, että pätevyysvaatimukset voidaan asettaa koulutusta tai hyväksyntää koskevan vähimmäisvaatimuksen muodossa. Maatilojen neuvontapalvelujen käyttöä koskevaa toisen pilarin toimenpidettä sovelletaan 20 jäsenvaltiossa.