[pic] | EUROOPAN KOMISSIO |

Bryssel 11.11.2010

KOM(2010) 661 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Katsaus pyyntiponnistuksen hallinnoinnista läntisillä vesialueilla

SEK(2010) 1367

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Katsaus pyyntiponnistuksen hallinnoinnista läntisillä vesialueilla

JOHDANTO

Katsauksen tarkoitus ja perusta

Komissio on sitoutunut arvioimaan läntisten vesialueiden[1] vuoden 2003 pyyntiponnistusjärjestelmää[2] kolmesta näkökulmasta: järjestelmän täytäntöönpano jäsenvaltioissa; Koillis-Atlantin syrjäisimmille alueille pääsyn edellytykset; sekä Irlannin länsi- ja eteläpuolella olevia vesiä, niin kutsuttua biologisesti herkkää aluetta koskevien pyyntiponnistussääntöjen[3] vaikuttavuus.

Pääasiassa katsaus perustuu komission suorittamaan pyyntiponnistusjärjestelmän seurantaan ja toimintapoliittisessa kontekstissa tapahtuneisiin muutoksiin, jäsenvaltioilta tekniseen kyselylomakkeeseen saatuihin vastauksiin, tieteellis-teknis-taloudellisen kalastuskomitean (STEFC) suorittamaan arviointiin[4] ja Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) biologisesti herkän alueen osalta antamaan tieteelliseen lausuntoon[5].

Katsauksen tuloksia on tarkoitus käyttää päätettäessä uusista järjestelmään sovellettavista toimintaperiaatteista, jotka määräytyvät yhteisen kalastuspolitiikan vuoden 2012 uudistuksen poliittisten suuntaviivojen mukaan.

Pyyntiponnistuksen sääntely läntisillä vesialueilla

Läntisiä vesialueita koskeva järjestelmä perustettiin vuonna 1995 tavoitteena säilyttää tasapaino, joka vallitsi Espanjan ja Portugalin integroituessa täysin yhteiseen kalastuspolitiikkaan, sekä estää pyyntiponnistuksen kasvu kyseistä integroitumista ennen havaituista tasoista[6]. Vuoden 1995 asetus on sittemmin korvattu asetuksella (EY) N:o 1954/2003. Näiden kahden peräkkäisen järjestelmän keskeiset piirteet ovat seuraavat:

Rajoitettu parametri | Alue- ja kalastuserittely | Alkuperäisessä pyyntiponnistuksen myöntämisessä käytetty menetelmä |

Espanjan ja Portugalin liittymisehdot | alusten sekä niiden samanaikaisten läsnäolokertojen lukumäärä | ”Irish box”: Irlantia ympäröivä alue, jonne pääsy kielletään; yhteisön vedet ICES-alueilla VI, VII, VIIIabd, Espanjan vedet ICES-alueilla VIIIc ja IXa, Portugalin vedet Azoreiden ja Madeiran ympärillä, Espanjan vedet Kanarian saarten ympärillä; pohjakala-alukset, erikoiskalastus (useita kalastuksia) | liittymisneuvottelut, joiden tarkoituksena korvata ulkomaisia aluksia koskeva lupajärjestelmä uudella järjestelmällä kalastustapoja koskevien häiriöiden välttämiseksi. |

Vuoden 1995 pyyntiponnistusjärjestelmä | kilowattipäiviä vuodessa alusten lukumäärä ainoastaan Espanjalla kahden Irlannin ympärillä sijaitsevan suuralueen osalta; Koko pyyntiponnistuksen myöntäminen jäsenvaltioille | 16 aluetta (ICES tai CECAF-alueita)[7]; pohjakalalajit, syvän veden lajit, kampasimpukat ja isotaskurapu/hämähäkkirapu; kiinteä pyydys ja hinattava pyydys, aluksen pituus yli 15 m | jäsenvaltioiden ilmoittama pyyntiponnistus, jota kalastusmahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää, mukaan luettuina lajit, joiden osalta ei rajoituksia, häiritsemättä hyödyntämisen ja suhteellisen vakauden välillä vallitsevaa tasapainoa. |

Vuoden 2003 pyyntiponnistusjärjestelmä | kilowattipäiviä vuodessa; koko pyyntiponnistuksen myöntäminen jäsenvaltioille | 9 aluetta (ICES- tai CECAF-alueita); pohjakalalajit syvän veden lajeja lukuun ottamatta, kampasimpukat ja isotaskurapu/hämähäkkirapu; aluksen pituus yli 15 m, ja Etelä- ja Länsi-Irlantiin rajoittuvilla alueilla yli 10 m | viiden vuoden ajanjaksolle 1998–2002 ilmoitettu keskimääräinen pyyntiponnistus |

Taulukko 1. Yleiskuva peräkkäisistä pyyntiponnistusjärjestelmistä läntisillä vesialueilla

NYKYINEN JÄRJESTELMÄ JA SIIHEN LIITTYVÄT TOIMINTAPERIAATTEET

Nykyisen järjestelmän ominaispiirteet

Vuoden 2003 järjestelmässä jäsenvaltioille myönnettiin suurinta sallittua pyyntiponnistusta huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Tämä johtui muun muassa aiempaa tiukemmista kriteereistä pyyntiponnistuksen ylärajaa vahvistettaessa – se vahvistettiin vuosien 1998–2002 aikana vuodessa keskimäärin käytetyn pyyntiponnistuksen tasolle. Espanja kyseenalaisti tämän päätöksen, kuitenkin tuloksetta[8]. Järjestelmä tuli myös yksinkertaisemmaksi, kun alueita ja kalastuksia[9] ei enää esitetty yhtä yksityiskohtaisesti. Lisäksi syvänmeren lajien pyynti jätettiin järjestelmän ulkopuolelle, ja sitä on sittemmin säännelty omalla järjestelmällä, johon ei sisälly alueellisia rajoituksia[10]. Monivuotisista hoitosuunnitelmista poiketen vuoden 2003 pyyntiponnistusjärjestelmässä on sen edeltäjien tavoin keskeisenä piirteenä, että pyyntiponnistus myönnetään ennalta vahvistetun mukaisesti eikä se muutu vuosittain kyseessä olevia kantoja koskevien hoitotavoitteiden tai näiden kantojen osalta myönnettyjen kiintiöiden mukaisesti.

Ainoa järjestelmässä oleva viittaus laivastoon koskee alusten vähimmäispituuden määrittelyä (15 m; biologisesti herkällä alueella 10 m). Tällä on kaksi merkittävää seurausta. Ensinnäkin hallinnointi ei koske pieniä aluksia, jotka tekevät vain päivän pyyntimatkoja, poikkeuksena biologisesti herkkä alue, jolla pienten alusten rajatun toiminta-alueen vuoksi hallinnointi koskee vain Irlannista tulevia pieniä aluksia. Toiseksi valvonta voidaan perustaa reaaliaikaiseen sähköiseen tukeen, sillä yli 15 m:n pituiset alukset on liitettävä alusten satelliittiseurantajärjestelmään (VMS) ja heinäkuusta 2011 alkaen niiden on ilmoitettava saaliinsa päivittäin sähköisen kalastuspäiväkirjan avulla.

Koska vuoden 2003 pyyntiponnistusjärjestelmä on jaettu laajoihin alueisiin, kukin alue käsittää hyvin monenlaisia pyyntialueita. Pyyntitoimien osalta erotetaan kolme eri ”kohdelajia” eli pohjakalalajit lukuun ottamatta syvänmeren lajeja, kampasimpukat ja isotaskurapu/hämähäkkirapu. Tällä on neljä merkittävää seurausta. Ensinnäkin pohjakalasaaliiden todellisuudessa hyvin vaihtelevaa koostumusta ei eritellä tarkemmin (turska/kolja/valkoturska, seiti, kummeliturska/merikrotti/lasikampela, keisarihummeri). Toiseksi hallinnointitoimissa on erotettava toisistaan syvänmerenkalastus ja yleinen pohjakalalajien kalastus; tätä seikkaa arvioidaan lisää meneillään olevan asetusta (EY) N:o 2347/2002 koskevan tarkastelun yhteydessä. Kolmanneksi hallinnointitoimissa ei oteta huomioon sitä, millaisia vaikutuksia eri kalastustekniikoilla on hyödynnettäviin kantoihin. Neljäntenä seurauksena on, ettei järjestelmä koske pelagisten lajien, kuten makrillin, sillin ja silakan, piikkimakrillin, valkotonnikalan ja miekkakalan kalastusta.

Toiminnan rajoituksessa käytetty parametri on aluksen merellä viettämien päivien lukumäärä kerrottuna kyseisen aluksen koneteholla. Tällä on kaksi merkittävää seurausta. Ensinnäkin parametri liittyy aluksen todelliseen toimintaan mutta pysyy kuitenkin ”nimellisenä” toimintaparametrina sikäli, ettei siinä eritellä aluksen liikkumiseen käytettyä aikaa ja kalastukseen käytettyä aikaa. Toiseksi aluksen kapasiteetti otetaan huomioon, mutta vain siinä mielessä, että tehokkaampi moottori merkitsee suurempaa pyyntiponnistusta.

Järjestelmä ei koske kolmansien maiden kalastusaluksia, eikä se näin ollen sido niitä.

Seuranta- ja valvontasäännöt

Jäsenvaltiot pitävät ajan tasalla olevaa luetteloa aluksista, joilla on oikeus kalastaa vuoden 2003 pyyntiponnistusjärjestelmän puitteissa. Uuden valvonta-asetuksen[11] tulevien täytäntöönpanosääntöjen mukaan kyseisillä aluksilla on oltava kalastuslupa ja vastaava luettelo tallennetaan keskitetysti jäsenvaltioiden viralliselle verkkosivustolle. Kalastamiseen kansainvälisillä vesialueilla tarvitaan lisäkalastuslupa[12].

Valvonta-asetuksessa esitetään yksityiskohtaisesti, kuinka lasketaan satamasta pois olevien alusten käyttämän pyyntiponnistuksen määrä alueella. Tietoja voidaan hankkia kalastuspäiväkirjoista ja alusten sijainnin määrittelystä VMS-järjestelmän kautta. Jos jäsenvaltio on ylittänyt pyyntiponnistusrajan, komissio voi alentaa sille jatkossa myönnettävän suurimman sallitun pyyntiponnistuksen määrää. Aluksen koneteho on varmennettava ja sitä on valvottava.

Kalastusmahdollisuuksien ja kalakantojen hoito

Pyyntiponnistuksen myöntäminen jäsenvaltioille ei liity suoraan kalakantojen hoitoon. Kaksi järjestelyä on kuitenkin otettu käyttöön. Ensinnäkin jäsenvaltiot voivat kalastusmahdollisuuksia vaihtaessaan vaihtaa myös vastaavan pyyntiponnistuksen; siirrettävän pyyntiponnistuksen laskemiseksi ei anneta ohjeita. Lisäksi komissio voi kasvattaa myönnettävää pyyntiponnistusta tai sallia pyyntiponnistuksen siirtämisen alueelta toiselle niin, että jäsenvaltio voi käyttää kiintiönsä kokonaan tai hyödyntää kiintiöihin sisältymättömiä kantoja, jos kalakantojen tieteellinen arviointi tätä tukee. Toistaiseksi ei ole tehty tähän liittyviä komission päätöksiä.

Vuoden 2003 pyyntiponnistusjärjestelmän piiriin kuuluvaan pohjakalalajien kalastukseen sovelletaan suurelta osin samanaikaisia hoitotoimia suurimpien sallittujen saaliiden muodossa (TAC). Tämä koskee etenkin kummeliturskaa, merikrottia, lasikampeloita, turskaa, koljaa, valkoturskaa, lyyraturskaa, seitiä, molvaa, merianturaa, punakampelaa, rauskukaloja sekä keisarihummeria. Vaikka suurimmat sallitut saaliit ovat monen edellä mainitun kannan osalta pienentyneet järjestelmän soveltamisaikana, pyyntiponnistusten enimmäistasot eivät ole muuttuneet. Suurimpia sallittuja saaliita ei ole määrätty usean muun kalastuksessa kaupallisesti tärkeän lajin, kuten kalmarin, seepian, mustaeväkampelan, pikkupääkampelan, hietakampelan, pikkumullon, partaturskan, meribassin, silokampelan, piikkikampelan ja kurnusimppujen, pyynnille.

Suurimpia sallittuja saaliita ei sovelleta myöskään sellaisiin bentaalisiin lajeihin, joita hoidetaan soveltamalla erityisiä pyyntiponnistuksia ja jotka koskevat erityisesti kampasimpukoita ja isotaskurapua/hämähäkkirapua. Näitä kantoja hoidetaan täydentävästi kansallisin, alueellisin ja paikallisin toimenpitein. Arvokkaan kampasimpukan pyyntiä säännellään pyyntikausien ja -välineiden osalta tiukemmin, erityisesti Ranskalle kuuluvilla Atlantin alueilla ja Walesissa. Hyvin usein rannikkopyynnin yhteydessä sovelletaan omia hoitotoimia, joiden avulla pyritään välttämään ylitarjonta markkinoilla tai organisoimaan kantojen elvytysistutus. Kummankin bentaalisen lajin pyynti jää suurelta osin vuoden 2003 pyyntiponnistusjärjestelmän soveltamisalan ulkopuolelle, sillä sitä harjoittavat pienet alukset.

Vuoden 2003 järjestelmään liittyvät pyyntiponnistukset eivät vaikuta hoitosuunnitelmissa pyyntiponnistuksille vahvistettujen rajoittavampien sääntöjen soveltamiseen. Läntisillä vesialueilla on parhaillaan voimassa kolme hoitosuunnitelmaa, joissa määrätään kannan tilan mukaan muuttuvista pyyntiponnistusten rajoituksista. Ne ovat Skotlannin läntisiä vesiä ja Irlannin merta koskeva turskanhoitosuunnitelma, Englannin kanaalin länsiosaa koskeva kielikampelanhoitosuunnitelma sekä Pyreneiden niemimaan länsipuolisia vesiä koskeva etelänkummelin ja keisarihummerin hoitosuunnitelma[13].

PYYNTIPONNISTUKSEN HALLINNOINTI JÄSENVALTIOISSA

Kaikki jäsenvaltiot, joita asia koskee, ovat kehittäneet tiedonhankinta-, seuranta- ja raportointivälineet vuoden 2003 järjestelmään liittyvien pyyntiponnistusten hallinnointia varten. Pyyntiponnistus määritellään useimmissa tapauksissa kalastuspäiväkirjan sivujen ja VMS-tietojen avulla (poikkeuksen muodostavat biologisesti herkällä alueella olevat alle 15 m pituiset Irlannin alukset). Komissio saa pyyntiponnistuksen käyttöä koskevat kuukausiraportit yleensä ajoissa. Jäsenvaltiot kieltävät kalastuksen, kun myönnetyt pyyntiponnistukset on käytetty, ja joskus ne yrittävät välttää kalastuskiellon tai lykätä sitä hankkimalla lisää pyyntiponnistusta muilta jäsenvaltioilta. Tällaista kauppaa ovat käyneet ahkerimmin Belgia, Alankomaat ja Irlanti.

Käytännössä pyyntiponnistuksen laskeminen ei ole täysin yhdenmukaista. Mitä yhdenmukaisempaa menetelmää käytetään, sitä helpompaa on pyyntiponnistuksen kehittymistä tarkastelevan tieteellisen analyysin hyödyntäminen, sillä analyysi perustuu yhteisen kalastuspolitiikan tiedonkeruupuitteissa[14] vahvistettuihin yhdenmukaisiin menetelmiin.

ARVIOINTI

Nykymuotoisen pyyntiponnistusjärjestelmän etuna on, että se toimii suojana, joka estää yhtäältä pyyntiponnistuksen siirtymisen alueelta toiselle ja toisaalta estää sen, että uusia kalavesiä alettaisiin hyödyntää ilman tieteellistä lausuntoa. Sen soveltaminen rajoitetusti vain suurempiin aluksiin perustuu suhteellisuusperiaatteeseen sekä valvonnan toteutettavuuteen. Valvontasäännöt ovat kehittyneet, ja vuodesta 2012 lähtien 12 m:n pituiset ja sitä pidemmät alukset on varustettava alusten satelliittiseurantajärjestelmällä (VMS). Pienempien alusten jättäminen järjestelmän ulkopuolelle vaikuttaa järjestelmän maantieteelliseen soveltamisalaan, sillä pienemmät alukset toimivat oletettavasti suurimman osan vuotta enintään 12 meripeninkulman säteellä. Tämän rajan sisäpuolella rannikkovaltio voi periaatteessa säännellä kalastusta omien sääntöjensä mukaan[15], mutta selvää rajaa kansainvälisen ja paikallisten järjestelmien maantieteellisten soveltamisalueiden välillä ei kuitenkaan ole.

Maantieteellisen tarkastelutavan etuna on yksinkertaisuus sekä yhtenevyys luonnonmaantieteellisten alueiden käsitteen kanssa, kuitenkin niin, että Englannin kanaalin itäinen osa katsotaan nykyään kuuluvaksi ennemmin Pohjanmeren luonnonmaantieteelliseen alueeseen kuin Kelttienmeren alueeseen.

Vuoden 2003 pyyntiponnistusjärjestelmän pysyvän luonteen vuoksi sitä ei voida käyttää kalakantojen eikä monilajisten kalavarojen hoitoon. Siihen tarkoitukseen sitä ei ole suunniteltu. Nykyisessä järjestelmässä pohjakalalajien kalastus määritellään yhdeksi kokonaisuudeksi ja järjestelmään sisältyy maantieteellinen jako laajoihin alueisiin, minkä vuoksi se on liian jähmeä kytkettäväksi suoraan kantojen hoitoon tai kalastusten hallinnointiin. Pyyntiponnistusten hallinnointialueet eivät aina osu yksiin tärkeimpien suurimpia sallittuja saaliita koskevien hallinnointialueiden kanssa[16]. On kuitenkin mahdollista, että yleinen pyyntiponnistusjärjestelmä on liitettävissä biologisiin parametreihin ja soveltuu siten käytettäväksi hallinnointia koskevissa tulevissa pohdinnoissa edellyttäen, että kyseiset parametrit voivat kuvata eri kantojen tilaa samanaikaisesti.

Järjestelmällä voi olla suurempi merkitys hallinnoitaessa kampasimpukan ja ravun pyyntiä, sillä näille lajeille ei ole vahvistettu suurimpia sallittuja saaliita. Ravunpyynnin hallinnoinnin osalta parametri ”kilowattipäivä” ei kuitenkaan ole riittävän selkeä, sillä pyyntipaine riippuu suuresti käytettyjen mertojen lukumäärästä[17], eikä kyseinen parametri korreloi riittävästi konetehon kanssa. Järjestelmässä ei myöskään käytetä hyödyksi sellaisia paikallisia ja alueellisia hallinnointimenettelyjä, jotka ehkä koskevat sekä pienempiä että suurempia aluksia. Paikallisen toimintapolitiikan kehittyminen puolestaan saattaa estyä, jos se riippuu samoja kantoja hyödyntävien naapurilaivastojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä.

On odotettavaa, että VMS-tietojen ja päiväsaaliita koskevien tietojen saatavuus sähköisten kalastuspäiväkirjojen kautta lisää avoimuutta järjestelmän soveltamisesta. Rannikkovaltiot voivat nyt myös hankkia hoitoaluetta koskevia VMS-tietoja vesialueillaan toimivista toisten jäsenvaltioiden aluksista, ja suunnitteilla on ottaa valvonnan uudistuksen yhteydessä käyttöön samanlainen menettely kalastuspäiväkirjoihin sisältyvien tietojen osalta.

Pyyntiponnistustietojen tarkistus on vaikeampaa kuin saalisseuranta, sillä ristiintarkastus markkinatietojen kanssa ei ole mahdollista. Tämä puhuu sen puolesta, että VMS-tiedot, joiden luotettavuus ja tarkkuus paranevat teknisten standardien kehityksen myötä, otetaan hallinnointitoimien lähtökohdaksi ja että pyyntiponnistuksia koskevia kansallisia laskelmia varten vahvistetaan avoimuusmekanismi.

Pyyntiponnistusten laskennan avoimuus kasvaa myös sivutuotteena laadittaessa tieteellistä analyysiä tiedonkeruun puitteiden mukaisesti kootuista pyyntiponnistustiedoista. Näitä tietoja on kerätty läntisiltä vesialueilta vuodesta 2009.

Konetehon varmentamisen ja valvonnan ansiosta konetehon ilmoittamatta jättäminen vähenee tulevaisuudessa ja näin kW-parametrin luotettavuus kasvaa.

PYYNTIPONNISTUSJÄRJESTELMÄ LUOTEISILLA JA LOUNAISILLA VESIALUEILLA

Luoteiset vesialueet

Ylivoimaisesti suurin pohjakalalajien pyyntiponnistus ICES-alueilla V–VI (Skotlannin länsipuolen vesialueet) ja VII (Kelttienmeri) myönnetään Ranskalle ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle, ja seuraavina ovat Espanja ja Irlanti (ks. tähän tiedonantoon liitetyn komission valmisteluasiakirjan taulukko 1a ). Mitä tulee jäsenvaltioiden ilmoittamiin tietoihin pyyntiponnistuksen käytöstä, ainoastaan Saksa, Espanja ja Alankomaat näyttävät käyttävän yli puolet vuosittain myönnetystä pyyntiponnistuksesta ja Espanja (Skotlannin länsipuolen vesialueet) ja Alankomaat (Kelttienmeri) ovat joinakin vuosina yltäneet käytössään täyteen enimmäismäärään.

Seuraavassa esitetyt luvut kuvaavat esimerkinomaisesti pohjakalalajeja koskevan pyyntiponnistuksen ja kiintiön alaisten keskeisten lajien saaliiden kehitystä espanjalaisten alusten osalta alueilla V–VI ja VII ja brittiläisten alusten osalta alueilla V–VI. Vaikka pyyntiponnistuksen ja kiintiön alaisten saaliiden välinen suhde on varsin erilainen eri jäsenvaltioissa, voidaan nähdä, että pyyntiponnistuksen käyttö on pysynyt vakaana vuosien ajan, myös Espanjassa, jossa kiintiön alaisten lajien kannat ovat pienentymässä.

[pic] Kuva 1. Ilmoitetun pyyntiponnistuksen ja ilmoitettujen kiintiön alaisten saaliiden[18] vertailu Espanjan osalta yhdistetysti alueilla V–VI ja VII.

[pic] Kuva 2. Ilmoitetun pyyntiponnistuksen ja ilmoitettujen kiintiön alaisten saaliiden[19] vertailu Yhdistyneen kuningaskunnan osalta alueilla V–VI.

Pohjakalalajeja Skotlannin länsipuolisilla vesillä pyytäviin aluksiin vaikuttaa nykyisin aiempaa paljon enemmän turskanhoitosuunnitelma. Tämä koskee erityisesti Irlantia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Seuraavassa taulukossa vertaillaan esimerkinomaisesti asianomaisia pyyntiponnistusjärjestelmiä kyseisissä jäsenvaltioissa. On syytä huomata, että kyseisten kahden järjestelmän maantieteellinen alue ja laivaston toiminta-alue eivät ole identtiset mutta kuitenkin suurelta osin päällekkäiset.

Yksikkö | läntisille vesialueille myönnetty pyyntiponnistus | ilmoitettu pyyntiponnistuksen käyttö läntisillä vesialueilla | turskanhoitosuunnitelmassa alun perin myönnetty pyyntiponnistus[20] | ilmoitettu turskanhoitosuunnitelmaan sisältyvän pyyntiponnistuksen käyttö |

Irlanti, kilowattipäiviä vuonna 2009 Skotlannin länsipuolen vesialueilla | 2 324 932 | 818 595 (35 %) | 826 543 | 636 462 (77 %) |

Yhdistynyt kuningaskunta, kilowattipäiviä vuonna 2009 Skotlannin länsipuolen vesialueilla | 24 017 229 | 6 209 268 (26 %) | 7 140 713 | 8 208 153 (115 %) |

Taulukko 2: Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin pohjakalalajien pyyntiponnistusjärjestelmät Skotlannin länsipuolen vesialueilla.

Siltä osin kuin turskanhoitosuunnitelma sallii, että siinä vahvistetusta pyyntiponnistusjärjestelmästä suljetaan pois sellaisten alusten ryhmät, jotka eivät pyydä turskaa, yleisenä kehyksenä toimii edelleen läntisiä vesialueita koskeva järjestelmä.

Kampasimpukan ja rapujen pyynnin osalta (ks. komission valmisteluasiakirjan taulukko 1b ) Irlanti on poistanut käytöstä aluksia taatakseen kampasimpukkaa koskevan enimmäispyyntiponnistuksen jatkuvan noudattamisen.

Lounaiset vesialueet syrjäisimpiä alueita lukuun ottamatta

Ylivoimaisesti suurin pohjakalalajien pyyntiponnistus ICES-alueilla VIII ja IX myönnetään Espanjalle ja Ranskalle, ja seuraavana on Belgia (ks. komission valmisteluasiakirjan taulukko 2 ). Mitä tulee jäsenvaltioiden ilmoittamaan pyyntiponnistuksen käyttöön, espanjalaiset ja belgialaiset alukset näyttävät käyttävän pyyntiponnistuksen kokonaan, kun taas Ranska näyttäisi käyttävän pyyntiponnistustaan huomattavasti vähemmän. ICES IX -alueella, Galician eteläpuolen vesiltä Gádizin lahdelle, ainoastaan espanjalaiset ja portugalilaiset alukset saavat pyytää pohjassa eläviä lajeja. Espanjalaiset alukset näyttävät toimivan lähellä ylärajaa, kun taas portugalilaiset alukset näyttävät pienentäneen pyyntiponnistustaan.

Kampasimpukoita ja rapuja koskevat pyyntiponnistukset on kyseisillä alueilla varattu Ranskalle (alue VIII) ja Espanjalle (alueet VIII ja IX). Myös tässä tapauksessa espanjalaiset alukset näyttävät toimivan lähellä pyyntiponnistuksen ylärajaa.

PYYNTIPONNISTUS JA KALASTUSTOIMINNAN EDELLYTYKSET AZOREIDEN, KANARIAN SAARTEN JA MADEIRAN YMPÄRILLÄ

Taustaa

Vuonna 1985 tehdyllä Espanjan ja Portugalin liittymissopimuksella otettiin käyttöön menettely, jossa kyseisten osapuolten pääsyä vastavuoroisesti Azoreiden, Madeiran ja Kanarian saarten talousalueille säännellään vuosittain tehtävillä neuvoston päätöksillä. Tämän pohjalta tehdyillä neuvoston päätöksillä varattiin kansallisille aluksille yksinomainen pääsy kyseisille alueille lukuun ottamatta muutamaa poikkeusta, jotka liittyivät tiettyihin tonnikalan kalastuksiin. Vuonna 1995 käyttöön otettu pyyntiponnistusjärjestelmä toimi käytännössä jatkona kyseiselle järjestelmälle, sillä siinä estettiin nykyaikaisilta tonnikala-aluksilta pääsy kalastusvesille ja vahvistettiin sallittu pyyntiponnistus kokonaisuudessaan syrjäisimmän alueen tasolle. Vuoden 2003 pyyntiponnistusjärjestelmässä vähennettiin yksinomaisuutta ottaen huomioon periaate vapaasta pääsystä yhteisön vesialueille. Ensiksi luotiin erityisen pääsyn järjestelmä paikallisten laivastojen suosimiseksi kyseisten saarten vesillä 100 meripeninkulman päähän ulottuvalla alueella, ja toiseksi syvänmeren lajien pyynti jätettiin saariin liittyvän pyyntiponnistuksen sääntelyn ulkopuolelle. Myöhemmin Azoreiden hallitus kyseenalaisti nämä päätökset, mutta tuloksetta[21].

Vuoden 2003 järjestelmän mukaan Azoreiden, Madeiran ja Kanarian saarten perusviivoista 100 meripeninkulman päähän ulottuvilla vesialueilla asianomaiset jäsenvaltiot voivat rajoittaa kalastusoikeuden kyseisten saarten satamissa rekisteröityihin aluksiin poikkeuksena alukset, jotka ovat perinteisesti kalastaneet kyseisillä vesillä. Komission tiedossa ei ole kansallista lainsäädäntöä, jolla tämä muiden kuin paikallisten alusten pääsyä koskeva rajoitus olisi pantu täytäntöön. Näyttää kuitenkin siltä, että mainittu rajoitus on hyväksytty tosiasiana. Lisäksi Espanja ja Portugali ovat allekirjoittaneet vuonna 2008 kahdenvälisen sopimuksen[22], jolla rajoitetaan saarten yhteensä 38 alusta käsittävien laivastojen vastavuoroista pääsyä ja esitetään joukko teknisiä vaatimuksia.

Pyyntiponnistuksen hallinnointi

Vuoden 2003 järjestelmässä myönnetty pohjakalalajeja koskeva pyyntiponnistus on varattu Azoreiden alueella Portugalille ja sekä Madeiraan että Kanarian saariin liittyvillä hallinnointialueilla Espanjalle ja Portugalille. Ainoastaan Kanarian saarten ympärillä harjoitettavalla pohjakalalajien kalastuksella on jatkuvaa merkitystä. Kampasimpukan pyynti ei ole mahdollista kummallakaan edellä mainituista alueista, ja ravunpyynti on sallittu Kanarian saarten ympärillä ainoastaan Espanjalle (ks. komission valmisteluasiakirjan taulukko 4 ). Koska tärkeimmät pyydettävät lajit ovat syvänmeren lajeja ja laajasti vaeltavia isokokoisia pelagisia lajeja, joihin kyseistä pyyntiponnistusjärjestelmää ei sovelleta, järjestelmän vaikutukset ja merkitys jäävät hyvin vähäisiksi. Sekä Azoreiden että Kanarian saarten hallitus ovat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita tarkistamaan kalastusvesille pääsyä koskevaa järjestelmää ja myös sen maantieteellistä soveltamisalaa yhteisen kalastuspolitiikan uudistuksen yhteydessä.

PYYNTIPONNISTUSJÄRJESTELMÄ BIOLOGISESTI HERKÄLLÄ ALUEELLA

Taustaa

Biologisesti herkkä alue on Kelttienmereen kuuluva suuralue Irlannin ja Yhdistyneen kuningaskunnan talousalueilla, ja se muodostettiin erillisen pyyntiponnistuksen hallinnoimista varten vuonna 2004. Alueen rajat määriteltiin nuorten kummeliturskien suurta määrää koskevan tieteellisen tiedon perusteella. Biologisesti herkkä alue on osittain sama kuin millä sovelletaan teknisiä toimenpiteitä suuremman silmäkoon käyttämiseksi pohjoisen kummeliturskakannan elvyttämistoimenpiteiden yhteydessä[23]. Rajat esitetään komission valmisteluasiakirjassa. Espanja vastusti alueen perustamista, turhaan[24].

Pyyntiponnistuksen hallinnointi

Ylivoimaisesti suurimman osan biologisesti herkällä alueella myönnetystä pohjakalalajien pyyntiponnistuksesta saa Ranska ja seuraavana ovat Irlanti, Espanja ja Yhdistynyt kuningaskunta (ks. komission valmisteluasiakirjan taulukko 3 ). Mitä tulee jäsenvaltioiden ilmoittamaan pyyntiponnistuksen käyttöön, espanjalaiset alukset näyttävät toimivan alueella kaikkein aktiivisimmin ja seuraavana on Irlanti. Ainoastaan Espanja käyttää myönnetyn pyyntiponnistuksen lähes kokonaan.

Kampasimpukan pyyntiä harjoittavat nykyisin ainoastaan irlantilaiset alukset, vaikka myös Ranskalle on myönnetty sitä varten osuus pyyntiponnistuksesta. Ravunpyyntiä harjoittaa eniten Irlanti, joka käyttää sille myönnetyn pyyntiponnistuksen lähes kokonaan, kun taas Ranskalla on jatkuvasti käyttämättömänä valtava pyyntiponnistus.

Biologinen arviointi

Komissio on pyytänyt ICES:ltä tieteellistä lausuntoa pyyntiponnistuksen sääntelyn vaikutuksista biologisesti herkällä alueella muiden suojelutoimenpiteiden kannalta. ICES:n mukaan biologisesti herkän alueen rajat osuvat yksiin kummeliturskan ja merikrotin tärkeimmän lisääntymisalueen sekä lasikampelan ja vähäisemmässä määrin kummeliturskan kutualueen kanssa. Rajat menevät osittain päällekkäin myös koljan ja valkoturskan tärkeän kutu- ja lisääntymisalueen kanssa, vaikkakin tämä koskee enemmän rannikkoalueita ja niin ollen vähemmän kansainvälisiä laivastoja, jotka kalastavat enemmän biologisesti herkän alueen eteläisillä ja läntisillä vesillä. ICES katsoo, ettei ole selvää, millä tavoin biologisesti herkkä alue vaikuttaa kummeliturskan tilanteen paranemiseen, mutta arvioi, että jos biologisesti herkän alueen vaikutuksia tarkastellaan yhdessä teknisten toimenpiteiden vaikutusten kanssa, alueen olemassaolo on saattanut hyödyttää lasikampelaa ja merikrottia. ICES korostaa, että useimmissa maissa pyyntiponnistuksen rajoittaminen ei vaikuta rajoittavasti, mutta se kannattaa toimenpiteen pitämistä voimassa, jotta vältettäisiin kalastustapojen muuttuminen ei-toivotulla tavalla. Tässä yhteydessä unionin olisi asetettava biologisesti herkälle alueelle selkeät suojelutavoitteet ja seurattava tiiviisti ja avoimesti edistymistä niiden suhteen.

PÄÄTELMÄT

Vuoden 2003 pyyntiponnistusjärjestelmä on onnistunut luomaan edellytykset Espanjan ja Portugalin täydelle integroitumiselle yhteisen kalastuspolitiikan tärkeimpiin sääntöihin. Koska järjestelmä on luonteeltaan muuttumaton, se ei enää monilla alueilla rajoita useimpien maiden laivaston toimintaa, koska laivastojen kokonaiskapasiteetti pienenee jatkuvasti[25] ja kiintiön alaisia lajeja koskevat kalastusmahdollisuudet vähenevät. Sitä vastoin useilla alueilla on kehitetty lajikohtaisia pyyntiponnistusjärjestelmiä, jotka liittyvät kyseisestä kannasta vuosittain annettavaan lausuntoon. Tulevaisuudessa on ehkä mahdollista kytkeä laaja-alainen pyyntiponnistusjärjestelmä eri kantojen tilasta säännöllisesti annettaviin lausuntoihin sekakalastuksen yhteydessä. Tämä edellyttäisi kuitenkin kalastuksen määrittelyä nykyistä yksityiskohtaisemmin. Biologisesti herkän alueen yhteydessä pyyntiponnistusjärjestelmä on nivottu teknisiin toimenpiteisiin, ja näyttää siltä, että ne ovat yhdessä johtaneet joidenkin tärkeiden kantojen tilan paranemiseen. Tieteellisten lausuntojen mukaan tulevat rajoitukset olisi kytkettävä nykyistä selvemmin luonnonvarojen hallinnan tavoitteisiin.

Pyyntiponnistuksiin perustuva hallinnointi saattaa olla tärkeä väline kampasimpukan ja ravun pyynnissä, sillä sitä ei rajoiteta suurimpia sallittuja saaliita koskevin määräyksin. Hallinnoinnissa nykyisin käytetty parametri ei kuitenkaan ole riittävän tarkka, etenkään ravunpyynnin osalta, ja järjestelmässä olisi voitava ottaa huomioon hallinnointiin liittyvät osapuolten aloitteet, toisin kuin nykyisin.

Itä-Atlantin syrjäisimpien alueiden osalta järjestelmä muodostaa laajan kehyksen, jota on täydennetty kansallisella lainsäädännöllä vain osittain. Tärkeimpiä kalastustoimia (isokokoiset pelagiset lajit ja syvänmeren lajit) ei säännellä alueellisella tasolla.

[1] Läntisiin vesialueisiin kuuluvat Koillis-Atlantti, Pohjanmeren länsiosa ja Norjanmeri sekä Portugalin talousalueet ja Espanjan syrjäisimmät alueet.

[2] Neuvoston asetus (EY) N:o 1954/2003, EUVL L 289, 7.11.2003, s. 1; neuvoston asetus (EY) N:o 1415/2004, EUVL L 258, 5.8.2004, s. 1.

[3] Ks. neuvoston asetus (EY) N:o 1954/2003, 3 artiklan 4 kohta, 5 artiklan 2 kohta ja 6 artiklan 3 kohta.

[4] STECF, Report of the SGMOS 09-05 Working Group on Fishing Effort Regimes, part 3, heinäkuu 2010.

[5] International Council for the Exploration of the Sea, ICES Advice 2009, book 5, kohta 5.3.3.1.

[6] Ks. asetus (EY) N:o 685/95, johdanto-osan 4 ja 5 kappale (EYVL L 71, 31.3.1995, s. 5).

[7] CECAF: Itäisen Keski-Atlantin kalastuskomitea. Läntiset vesialueet sijaitsevat ICES-alueilla (Koillis-Atlantti) ja Portugalin ja Espanjan ympärillä olevat talousalueet osittain lisäksi CECAF-alueilla (Itäinen Keski-Atlantti).

[8] Ks. tuomioistuinasiat C-36/04 ja C-442/04.

[9] Kalastuksella (metier ) tarkoitetaan sellaisten kalastustoimenpiteiden kokonaisuutta, joiden kohteena on sama(t) laji(t), joissa käytetään samanlaisia pyydyksiä, jotka suoritetaan samaan aikaan vuodesta ja/tai samalla alueella ja joille on ominaista samanlainen hyödyntämismalli.

[10] Neuvoston asetus (EY) N:o 2347/2002, EYVL L 351, 28.12.2002, s. 6.

[11] Neuvoston asetus (EY) N:o 1224/2009, EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1 (ks. erityisesti 7–15, 26–32, 39–41, 106, 114–116 ja 124 artikla); ks. myös neuvoston asetus (EY) N:o 2103/2004, EUVL L 365, 10.12.2004, s. 12.

[12] Ks. neuvoston asetus (EY) N:o 1006/2008 (EUVL L 286, 29.10.2008, s. 33), 3 artikla.

[13] Neuvoston asetukset (EY) N:o 1342/2008, EUVL L 348, 24.12.2008, s. 20, (EY) N:o 2166/2005, EUVL L 345, 28.12.2005, s. 5, ja (EY) N:o 509/2007, EUVL L 122, 11.5.2007, s. 7.

[14] Neuvoston asetus (EY) N:o 199/2008, EUVL L 60, 5.3.2008, s. 1.

[15] Ks. neuvoston asetus (EY) N:o 2371/2002 (EYVL L 358, 31.12.2002, s. 59), 9 ja 17 artikla.

[16] Erityisesti pyyntiponnistuksen hallinnointialue ICES VIII käsittää myös Kantabrian vesialueet, joita kummeliturskan, merikrotin ja lasikampeloiden suurimpien sallittujen saaliiden osalta hallinnoidaan yhdessä Portugalin rannikkovesien kanssa.

[17] Muita pyydyksiä, joilla on merkitystä, ovat verkkoalukset ja troolarit, jotka pyytävät (sivusaaliina) isotaskurapuja Ranskassa, ja verkkoalukset, jotka pyytävät hämähäkkirapuja Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

[18] Tässä otettu huomioon kummeliturska, merikrotti, lasikampela ja keisarihummeri. Yhtä lailla tärkeitä lajeja molvaa ja rauskuja ei voitu ottaa huomioon alueen yhteensopimattomuuden tai aikasarjojen puuttumisen vuoksi.

[19] Tässä otettu huomioon turska, kolja, valkoturska, seiti, merikrotti ja keisarihummeri.

[20] Alun perin myönnettyä määrää tarkistetaan vuoden aikana, erityisesti pyyntiponnistus kasvaa turskan kalastuksen välttämistä koskevien toimenpiteiden seurauksena.

[21] Ks. tuomioistuinasiat T-37/04 ja C-444/08.

[22] Sopimus Azoreiden, Madeiran ja Kanarian saarten perinteisen kalastuslaivastoin toiminnasta, allekirjoitettu Bragassa 21. tammikuuta 2008.

[23] Komission asetus (EY) N:o 494/2002, EYVL L 77, 20.3.2002, s. 8.

[24] Ks. tuomioistuinasiat C-36/04 ja C-442/04.

[25] Ks. komission vuosikertomus jäsenvaltioiden toimista vuonna 2008 kalastuskapasiteetin ja kalastusmahdollisuuksien välisen kestävän tasapainon saavuttamiseksi, KOM(2010) 60 lopullinen.