[pic] | EUROOPAN KOMISSIO |

Bryssel 9.3.2010

KOM(2010)77 lopullinen

KOMISSION VALMISTELUASIAKIRJA

’tullinpalautuksen’ tulevaisuus EU:n vapaakauppasopimusten alkuperäsäännöissä

KOMISSION VALMISTELUASIAKIRJA

’tullinpalautuksen’ tulevaisuus EU:n vapaakauppasopimusten alkuperäsäännöissä

EU:n ja Korean vapaakauppasopimuksen puitteissa järjestettiin keskiviikkona 7. lokakuuta 2009 kollegion keskustelu. Sen yhteydessä puheenjohtaja kehotti kauppapolitiikan pääosastoa sekä verotuksen ja tulliliiton pääosastoa laatimaan yhteisen tausta-asiakirjan ’tullinpalautuksen’ tulevaisuudesta.

I. Johdanto

’Tullinpalautus’, sellaisena kuin se on määriteltynä etuuskohtelukauppaa koskevien sopimusten alkuperää koskevissa pöytäkirjoissa, tarkoittaa sellaisen ulkomailta tulevan tavaran (raaka-aineiden, puolijalosteiden tai komponenttien), jota käytetään kolmanteen maahan vietävän lopputuotteen valmistamiseen, tullien tai vastaavien maksujen palautusta, niistä vapauttamista tai niiden maksamatta jättämistä kokonaan tai osittain.[1]

EU ja monet maat (jolleivät kaikki) käyttävät tullinpalautusta muun kuin etuuskohtelun yhteydessä . Se asettaa eri maiden vientituotannonalat samanarvoiseen asemaan, vaikka tuontitulleissa on eroja. Tuonnin osalta valtiot säilyttävät mahdollisuuden suojata kotimaan markkinoita soveltamalla suosituimmuustulleja. Tullinpalautus on sallittu WTO:n tukia koskevan sopimuksen määräysten mukaisesti.

Etuuskohtelun yhteydessä EU on perinteisesti kieltänyt tullinpalautuskäytännön monissa vapaakauppasopimuksissaan[2], joskin se on sallinut sen osittain tai kokonaan kehitysmaiden kanssa[3]. Osa EU:n vapaakauppasopimusten neuvottelukumppaneista vastustaa kyseistä kieltoa, ja – kuten viimeksi nähtiin Korean tapauksessa – tullinpalautuksen kohtelusta on tulossa eräs tärkeimmistä kysymyksistä neuvotteluissa. EU:n tullinpalautuksia koskevaa politiikkaa on sen vuoksi tarkasteltava, ja tämän asiakirjan tarkoituksena on tarjota joitain perusajatuksia ja ehdotuksia toimintalinjaksi asiassa myöhemmin neuvoston, Euroopan parlamentin ja sidosryhmien kanssa käytävää keskustelua varten.

II. Mitä vaikutusta on tullinpalautuksen kieltämisellä tai sallimisella vapaakauppasopimuksissa?

a) Tullinpalautuksen kielteiset vaikutukset

Kansainvälisen kaupan vapauttaminen koskee perinteisesti olemassa olevien kaupan rajoitusten vähentämistä tai poistamista kokonaan. Olemassa olevien kaupan esteiden yleinen poistaminen kaikkia sitovasti on suorin tapa saavuttaa vapaa kauppa poistamalla ja vähentämällä tullimaksuja sekä suojaamalla sijoituksia, avaamalla palvelumarkkinoita ja niin edelleen. Täydellisen kaupan vapauttamisen sijaan monet valtiot ovat valinneet vaiheittaisen etenemisen, kuten tullinpalautuksen sallimisen, jonka tavoitteena on korjata tuontitullien vaikutusta vientiin ja edistää vientiä.

Tullinpalautuksia voidaan todellakin pitää kompromissina kaupan vapauttamiselle, ja niillä on joitain kielteisiä vaikutuksia vapauttamiseen. Taloustieteellisessä kirjallisuudessa ei ole yksimielistä näkemystä asiasta, mutta joissakin taloustieteen tutkimuksissa on havaittu esimerkiksi, että tullinpalautus vähentää vientiä harjoittavien tuottajien kannustinta tehdä aloitteita niiden vientituotteita koskevien korkeiden tullien alentamiseksi, millä on kielteinen vaikutus vapaakauppaan. Tullinpalautus voi palkita protektionismin säilyttämisen, koska sen avulla valtio voi jatkaa välimateriaalien tuottajien suojelua, mutta samalla vähentää valikoivasti kyseistä suojelua edistääkseen lopputuotteiden vientiä. Tullinpalautuksella voi olla myönteinen vaikutus valtion viennin kilpailukykyyn, mutta se voi johtaa myös vientiin, jolla on alhainen kotimainen arvo ja suhteellisen suuri ulkomainen sisältö.

Tullinpalautus on kuitenkin kyseenalaisempi, kun se säilytetään vapaakauppasopimusten täydellisessä vapauttamismenettelyssä. Tunnetuin tullinpalauttamisen sallimisen kielteinen vaikutus on silloin todennäköisesti seuraava. Kun tullinpalautus sallitaan vapaakauppa-alueella, vapaakauppasopimuksen kumppanivaltio A:n tuottaja voi hankkia komponentteja tullitta kolmansista maista vapaakauppasopimuksen kumppanivaltio B:hen suuntautuvaa vientiä varten, mutta sen kilpailijat valtio B:ssä joutuvat maksamaan suosituimmuustullit, kun ne hankkivat komponentteja kolmansista maista kotimaan markkinoilla myytäviä tuotteita varten.

Esimerkki: vapaakauppasopimuksen kumppanivaltiosta oleva yritys, joka vie kankaita EU:hun, hyötyisi niiden kuitujen tullinpalautuksesta, joita se tuo kolmannesta maasta kankaiden valmistusta varten, kun sitä vastoin EU:n kangasvalmistaja, joka myy EU:ssa, ei saisi kyseisten kankaiden valmistamista varten kolmansista maista mahdollisesti tuomista kuiduista maksamiensa tullien palautusta. Jos kyseisten tuotujen kuitujen osuus on kankaan arvosta vaikkapa 25 prosenttia EU:n valmistajalle, kyseisen viejän mahdollinen kilpailuetu EU:ssa (prosenttiosuutena ilmaistuna EU:n valmistajan valmiin kankaan kokonaishinnasta) olisi tulo, joka saadaan kun kerrotaan 25 prosentilla kyseisten kuitujen tuontitullin määrä EU:ssa (4 prosenttia), eli noin 1 prosentti kankaan arvosta[4].

Tullinpalautus voi näin ollen johtaa epätasapainoiseen kilpailuun tuovan valtion markkinoilla, millä voi olla kielteisiä vaikutuksia kotimaiseen teollisuuteen ja mahdollisia työllisyysvaikutuksia. Lisäksi tullinpalautuksen salliminen antaisi kolmansille maille mahdollisuuden osallistua tietyllä tavalla vapaakauppasopimusten hyötyihin välituotteiden ja -materiaalien kaupan osalta. Kun tullinpalautuksen kieltäminen edistäisi vapaakauppasopimusten kumppanivaltioista olevien välituotteiden ja -materiaalien käytön lisäämistä kumulaatiomahdollisuuksien kautta, tullinpalautuksen salliminen sallisi kolmansista maista tulevan tuonnin yhdenvertaisen kohtelun vapaakauppasopimusvaltiosta tulevan tuonnin kanssa, koska molempiin vapaakauppasopimusvaltioon suuntautuviin tuonteihin sovellettaisiin 0 prosentin tullia, kun tuotteet vietäisiin uudelleen lopputuotteeseen liittämisen jälkeen. Vaikka tullinpalautus ei olekaan juridisesti ”vientituki”, sitä ei olisi pidettävä sellaisena viennin kannustimena, jota vapaakauppa-alueen olisi syytä edistää.

b) Tullinpalautuksen vaikutuksen määrittäviä parametrejä

Tullinpalautus on monimutkainen talouden väline. Jos viejien sallitaan käyttää tullinpalautusta tai se kielletään, sen vaikutus kilpailuun tuojamaan markkinoilla ja välituotteiden kauppaan riippuu monista tekijöistä, jotka esitetään jäljempänä[5].

a) Kun tarkastellaan vaikutusta lopputuotteiden viejien kilpailuasemaan , olennaisena tekijänä ovat ne suosituimmuustullit , joita viejämaa soveltaa välimateriaaleihin, yhdistettynä siihen, miten paljon komponentteja hankitaan samasta maasta. Mitä korkeammat suosituimmuustullit ovat ja mitä enemmän ulkomaantuontia käytetään (riippuen vapaakauppasopimuksen alkuperäsäännöistä), sitä suurempi vaikutus tullinpalautuksella voisi olla vientiin menevään lopputuotteeseen. Tämä on yksi suurimmista syistä siihen, miksi esimerkiksi perinteisesti suurimmassa osassa Aasian maista, joissa suosituimmuustullit ovat suhteellisen korkeita, tullinpalautuksen sallimisella on paljon suurempi merkitys kuin Yhdysvalloissa tai EU:ssa, missä suosituimmuustullit ovat suhteellisen matalia.

Esimerkki: Ruritania soveltaa 14 prosentin tullia kolmansista maista tuotaviin kuituihin. Jos maahantuodut kuidut muodostavat 25 prosenttia ruritanialaisen yrityksen viemien kankaiden arvosta, kyseisistä maahantuoduista kuiduista maksettujen tullien arvo olisi 3,5 prosenttia (25 prosenttia 14 prosentista) ruritanialaisen viejän kankaiden arvosta. Kuten edellä esitettiin, EU:n viejälle kyseisten kuitujen tuontiin sovellettavan tullin arvo olisi 1 prosentti sen omien kankaiden hinnasta.

b) Kun tarkastellaan vaikutusta kilpailuun tuojamaan lopputuotemarkkinoilla , olennaisin tekijä on se suosituimmuustulli, jota tuojamaa soveltaa välimateriaaleihin. Mitä korkeampia suosituimmuustulleja kyseinen etuuskohteluun oikeutettu maa soveltaa välimateriaaleihin ja mitä enemmän kotimaiset valmistajat käyttävät kyseisiä kolmannesta maasta tuotuja materiaaleja, sitä epäedullisempi kilpailuasema lopputuotteiden kotimaisilla valmistajilla mahdollisesti on, kun niitä verrataan viejiin, jotka ovat tullinpalautusta soveltavassa vapaakauppasopimuksen kumppanimaassa.

Kun jatketaan edellä esitettyä esimerkkiä, EU:n kangasvalmistaja, joka tuo kuituja kolmansista maista, joutuisi maksamaan kyseisistä kuiduista tuontitullia, jonka määrä on 1 prosentti sen myyntihinnasta riippumatta siitä, onko tullinpalautus sallittu vai kielletty. Jos tullinpalautus on sallittu vapaakauppasopimuksessa, se kilpailuetu, jonka vapaakauppasopimuksen kumppanivaltio, esimerkiksi Ruritania, saa EU:n kotimaiseen tuottajaan nähden, olisi 1 prosentti kankaiden arvosta.

Jos tarkastellaan tilannetta Ruritaniassa, ruritanialaisen kangasvalmistajan, joka tuo saman verran kuituja kolmansista maista, olisi maksettava tuoduista kuiduista tulleja, joiden määrä olisi 3,5 prosenttia kankaiden arvosta. Tästä hyötyisi EU:n valmistaja, joka vie kyseisiä kankaita Ruritaniaan, jos tullinpalautus sallittaisiin.

Kuitenkin siinä tapauksessa, että tullinpalautus olisi kielletty EU:n ja Ruritanian välisessä vapaakauppasopimuksessa, ruritanialainen EU:hun viejä joutuisi kankaiden arvosta laskettavaan 2,5 prosentin epäedulliseen asemaan (3,5 prosenttia tulleina, jotka se joutuisi maksamaan kolmansista maista tuoduista kuiduista vähennettynä 1 prosentin tullilla, jonka sen kilpailija EU:ssa maksaa samoista kuiduista). Sitä vastoin viejä, joka vie EU:sta Ruritaniaan, saisi Ruritaniassa 2,5 prosentin kilpailuedun (ruritanialaisten valmistajien maksamat 3,5 prosentin tullit vähennettyinä EU:n viejien kyseisestä tuonnista maksamalla 1 prosentilla).

c) Kun siirrytään lopputuotteiden kaupasta välimateriaalien kauppaan, tärkein tekijä, joka määrittää vaikutuksen välimateriaalien ja komponenttien kauppaan EU:n ja sen vapaakauppasopimuskumppaneiden välillä , on molempien osapuolten kyseisiin materiaaleihin ja komponentteihin soveltaman tuontitullin määrä, joka poistetaan vapaakauppasopimuksessa. Mitä korkeammat kyseiset tullit ovat, sitä enemmän edistetään kyseisten materiaalien kauppaa vapaakauppasopimuksen kumppanivaltioiden välillä kolmansien maiden toimittajien vahingoksi.

Jatketaan edellä esitettyä esimerkkiä: jos tullinpalautus kiellettäisiin, ruritanialainen yritys, joka tuo kuituja kolmansista maista valmistaakseen kankaita EU:hun suuntautuvaa vientiä varten, joutuisi maksamaan 3,5 prosentin ylimääräisen kustannuksen. Tämä kannustaisi hankkimaan kuituja kotimaasta tai EU:sta mieluummin kuin muista kolmansista maista. Jos tullinpalautus sallittaisiin, kyseinen kannustin katoaisi.

Toinen tekijä, jolla on merkitystä tullinpalautuksen vaikutuksen kannalta, on vapaakauppasopimuksen alkuperäsääntöjen rajoittavuuden tai sallivuuden aste . Ei-alkuperäaineksille suoritettava ”riittävä valmistus tai käsittely”, jotta niistä saadaan tullietuuskohtelua nauttivia ”alkuperäisiä” tuotteita, vahvistetaan tuotekohtaisissa alkuperäsäännöissä, joissa määritetään suurin sallittu hankittujen ulkomaisten komponenttien määrä ja näin ollen suurin mahdollinen tullien määrä, joita voidaan joutua maksamaan tai jotka voidaan palauttaa jos lopputuote viedään maasta.

Esimerkki: kankaisiin sovellettava tavallinen EU:n etuuskohteluun oikeuttava alkuperäsääntö koskee valmistusta kuiduista, joka tarkoittaa kahta valmistusvaihetta – kehruu ja kutominen/neulominen – joka tavallisesti vastaa kolmea neljännestä kankaan arvonlisästä, ja nämä valmistusvaiheet on suoritettava kotimaassa. Se rajoittaa komponenttien hankkimista ulkomailta ja näin ollen tullinpalautuksen sallimisen tai kieltämisen soveltamisalaa ja vaikutusta. Tullinpalautuksen sallimisen vaikutus olisi kuitenkin suurempi niillä aloilla, joilla sääntö ei ole niin tiukka – esimerkiksi kun on kyse tietyistä kemikaaleista, metalleista tai koneista, jolloin kolmansista maista olevat materiaalit voivat olla 40–50 prosenttia tuotteen arvosta, ja tuotetta pidetään silti kotimaassa valmistettuna. Näissä tapauksissa tullinpalautuksen kieltäminen voisi rajoittaa merkitsevästi alkuperäsäännöissä teoreettisesti sallittua mahdollisuutta hankkia komponentteja ulkomailta.

Tullinpalautuksen merkitys riippuu myös valtion taloudesta . Lopputuotekaupan osalta tullinpalautuksen sallimisella on suhteellisen rajoitettu vaikutus EU:hun, koska EU soveltaa yleensä hyvin alhaisia tulleja välituotteisiin tai -materiaaleihin ja, koska EU:n teollinen perusta on hyvin vaihteleva, valmistajien tarve turvautua komponenttien hankkimiseen ulkomailta ei aina ole kovin suuri, joskin maailmanlaajuistuminen lisää EU:n valmistajien riippuvuutta ulkopuolisista toimittajista. Kyseinen vaikutus voi olla suurempi EU:n kauppakumppaneilla, jotka usein soveltavat korkeampaa tuontitullia ja joiden on kokonsa vuoksi turvauduttava enemmän tuontimateriaaleihin. Toisin sanoen suljetuilla protektionistisilla markkinoilla, joilla sovelletaan korkeita suosituimmuustulleja osiin, ja markkinoilla joilla ulkomailta hankittujen komponenttien osuus on merkittävä, tullinpalautuksen sallimisella on suurempi vaikutus kuin vapaammalla tullialueella, jolla on yhtenäiset markkinat.

Tullinpalautuksen mahdollinen kielteinen vaikutus on yleisesti ottaen hyvä syy pyrkiä yleisenä toimintalinjana kieltämään tullinpalautus vapaakauppa-alueilla .

c) Tullinpalautuksen kieltämiseen liittyvät ongelmat

Vaikka tullinpalautuksen kieltäminen edelleen vaikuttaisi olevan paras vaihtoehto vapaakauppasopimusten yhteydessä, toimintalinjan soveltaminen voi aiheuttaa ongelmia.

Etuuskohtelua koskevia järjestelyjä edeltävä kansainvälinen kauppa tulevien vapaakauppa-alueen kumppanimaiden välillä perustuu muuhun kuin etuuskohteluun. Kyseisissä kauppasuhteissa käytetään aina tullinpalautusta tai se on ainakin käytettävissä. Jos tilanne kehittyy tullinpalautuksen kieltämisen suuntaan vapaakauppa-alueella, ne enimmäishyödyt, joita voidaan odottaa saatavan vapaakauppasopimuksessa sovituista tullinalennuksista, voivat olla merkittävästi heikompia .

Kun tullinpalautuksen kieltäminen toisi vähemmän hyötyjä kuin sen salliminen, tullinpalautus ei merkitse sinällään etua vapaakauppasopimuksen kumppanille tuontitullien poistamisen lisäksi. Esimerkiksi suosituimmuustullikohtelun mukainen tulli, joka on maksettava auton tuonnista EU:hun, on 10 prosenttia. Jos auton tuontihinta on 10 000 euroa, vapaakauppasopimuksen mukaan säästetty tulli olisi 1 000 euroa verrattuna nykyiseen tilanteeseen, jossa sovelletaan suosituimmuustullia. Jos oletetaan esimerkiksi, että Ruritaniassa valmistettu auto sisältää 20 prosenttia muista kuin etuuskohteluun oikeutetuista kolmansista maista tuotuja osia ja komponentteja, ja Ruritanian kyseisiin komponentteihin soveltama tuontitulli on keskimäärin 16 prosenttia, niistä maksettu tulli olisi 320 euroa. Jos tullinpalautus kielletään vapaakauppasopimuksessa, viejän nettohyöty olisi silloin 680 euroa (1 000 euroa - 320 euroa) 1 000 euron sijaan, joka tarkoittaa 32 prosentin alennusta siihen hyötyyn, mikä saadaan tullien poistamisesta. Jos ruritanialainen autonvalmistaja käyttäisi tuontiosia siinä määrin kuin EU:n yleisesti käyttämissä alkuperäsäännöissä sallitaan (enintään 40 prosenttia), nettohyöty pienenisi hieman yli kolmanneksella EU:n tuontitulleista (1 000 euroa - 640 euroa = 360 euroa)[6].

Joidenkin tuotteiden osalta kumppanimaan tuottajat käyttäisivät jopa mieluummin suosituimmuustullia , koska tullinpalautuksesta luopumisesta aiheutuneet kustannukset voisivat olla korkeampia kuin sovellettava suosituimmuustulli.

Miten paljon näitä ongelmia ilmenee ja mikä on niiden suhteellinen merkitys verrattuna tullinpalautuksen sallimiseen riippuu, kuten edellä esitettiin, erilaisista talouden muuttujista, kuten molempien maiden suosituimmuustullin määrästä, tullien alennuksen/poistamisen tasosta vapaakauppasopimuksessa sekä ”sallivuuden” asteesta alkuperäsäännöissä ja sitä kautta suurimmasta sallitusta ulkomaisesta sisällöstä ja molempien osapuolten talouden tilanteesta.

Kun kieltämällä tullinpalautus vapaakauppasopimuksessa vältettäisiin tullinpalautuksen tietyt kielteiset vaikutukset kotimarkkinoiden kilpailuun ja edistettäisiin välituotteiden/materiaalien kahdenvälistä kauppaa, kehitysmaan kanssa tehtävien etuuskohtelujärjestelyjen osalta ylimääräinen kehitystä koskeva tavoite voi edellyttää tarkempaa harkintaa. Tullinpalautuksen kieltäminen kehitysmaiden osalta ei olekaan välttämättä aina suotavaa. Voisi esimerkiksi olla vaikeaa ymmärtää, että kehittynyt maa yhtäältä antaisi vähiten kehittyneelle maalle tullivapaan pääsyn markkinoilleen auttaakseen ja tukeakseen kyseisen maan taloutta, ja toisaalta rajoittaisi kyseisestä vapaasta pääsystä saatavaa taloudellista hyötyä kieltämällä tullinpalautuksen siitä ulkomaisesta tuonnista, jota vähiten kehittyneen maan tuottajat ovat käyttäneet, jos molemmat kumppanit tekevät vapaakauppasopimuksen.

Tämä voisi olla tilanne, esimerkiksi silloin, jos EU tekee vapaakauppasopimuksen sellaisen maaryhmän kanssa, joka sisältää vähiten kehittyneitä maita. Vähiten kehittyneet maat ovat EBA-järjestelyn (”Kaikki paitsi aseet”) edunsaajamaita, joten ne voivat viedä EU:hun tullivapaasti ja saada samalla hyötyä tullinpalautuksesta. Jos kyseisessä vapaakauppasopimuksessa kiellettäisiin tullinpalautus, kyseisten vähiten kehittyneiden maiden viejien olisi maksettava tullit kolmansista maista tuoduista tuotteista, jotka on liitetty niiden tuotteisiin, jotka on viety tullivapaasti EU:hun. EBA:ssa ei määrätä mitään tällaista.

Vastaavasti, koska kehitysmaiden EU:n tuontitullien alainen vientiosuus EU:hun on suhteellisen alhainen[7], tullinpalautuksen kieltäminen, joka tarkoittaisi tuontitullien poistamisesta saatavien etujen rajoittamista, vähentäisi edelleen niiden kannustimia tehdä vapaakauppasopimus EU:n kanssa.

Kehitysmailla on lisäksi oikeus soveltaa tullinpalautusta kaikkeen niiden EU:hun suuntautuvaan vientiin yksipuolisten etujen (yleinen tullietuusjärjestelmä, GSP) mukaisesti. Itse asiassa suureen osaan monen kehitysmaan EU:hun suuntautuvasta viennistä sovelletaan jo nyt tullivapautta tai hyvin alhaisia tulleja (joita joskus kutsutaan haittatulleiksi, ’ nuisance duties ’) yleisen tullietuusjärjestelmän mukaisesti, ja samaan aikaan ne hyötyvät tullinpalautuksesta. Tällöin vapaakauppasopimuksen aikaansaama tilanne olisi nykyistä huonompi niiden tuotteiden osalta, joihin sovelletaan tullivapautta yleisen tullietuusjärjestelmän mukaisesti[8].

Esimerkki: EU:n suosituimmuustulli kaikille moottoriajoneuvon moottoreille on 4,2 prosenttia, mutta yleistä tullietuusjärjestelmää koskevan asetuksen jälkeen kyseinen tulli on nolla kaikille kehitysmaille. Kehitysmaa voi siis viedä kyseisiä moottoreita yleisen tullietuusjärjestelmän mukaisesti EU:hun tullivapaasti ja saada tullinpalautuksen. Jos kehitysmaan kanssa tehtävässä vapaakauppasopimuksessa kiellettäisiin tullinpalautus, vapaakauppasopimuksen mukainen kyseisen kehitysmaan moottorinviejän kohtelu olisi huonompi kuin nykyinen: oletetaan, että moottorin arvo on 2 000 euroa ja että kyseistä moottoria varten tuotujen osien osuus oli 20 prosenttia, ja jos kyseisten osien keskimääräinen tuontitulli on vaikkapa 16 prosenttia, kyseisestä kehitysmaasta vapaakauppasopimuksen mukaisesti vietyihin moottoreihin kohdistuisi ylimääräinen 64 euron lisäkustannus verrattuna niiden vientiin nykysääntöjen mukaisesti (20 prosenttia 2 000 eurosta x 16 prosenttia = 64 euroa, joka vastaisi moottorista kannettavaa 3,2 prosentin tullia). Jos tuotujen osien osuus saavuttaisi suurimman EU:n yleisesti käyttämissä alkuperäsäännöissä sallitun määrän (40 prosenttia), ylimääräinen kustannus olisi kaksinkertainen, 128 euroa, joka vastaa 6,4:ää prosenttia viennin arvosta ja joka on korkeampi kuin EU:n tuontiin soveltama suosituimmuustulli.

III. Päätelmät

Tullinpalautuksen salliminen on ongelmallista vapaakauppa-alueella, koska se tuo mukanaan mahdollisuuden kilpailuhäiriöihin osallistuvissa maissa, kun tavaroista ja palveluista olisi käytävä kauppaa niiden omilla markkinoilla suhteelliseen etuun perustuen. On siis olemassa hyviä syitä pyrkiä yleisenä toimintalinjana kieltämään tullinpalautus vapaakauppa-alueilla.

Koska tullinpalautuksen kieltäminen voi myös aiheuttaa ongelmia, kun sitä sovelletaan kumppanimaihimme, voidaan harkita joitain rajoitettuja myönnytyksiä tähän yleiseen toimintalinjaan toisen osapuolen tekemiä lisämyönnytyksiä vastaan, ja sillä ehdolla, että EU:n teollisuudenalan tarpeet täytettäisiin alkuperäsääntöjen avulla. Voidaan siis tarkastella joitain rajallisia mahdollisuuksia poikkeuksiin, jotka perustuvat seuraavien kriteerien perusteelliseen arviointiin:

a) Missä määrin vapaakauppasopimuksen alkuperäsäännökset ovat tyydyttäviä EU:n ja sen teollisuudenalan kannalta? Oikean tuotekohtaisen alkuperäsäännön olemassaolo voi olla talouden kannalta yhtä merkittävää tai merkittävämpää kuin tullinpalautuksen kieltäminen. Vapaakauppasopimuksissamme olevan alkuperäsäännöksen olisi edellytettävä riittävän tasoista valmistusta ja/tai arvonlisää, jotta voidaan edistää vapaakauppasopimuksen hyötyjen koitumista ensisijassa vapaakauppasopimuksen sopimuskumppaneille. Toisaalta olisi hyvin suotavaa, että vapaakauppasopimuksissa olisi sama tai samanlainen alkuperäsääntö, koska ei ole käytännöllistä, jos EU:n teollisuudenala joutuu mukauttamaan ulkomailta suoritettavaa komponenttien hankintaa erilaisiin sääntöihin sen mukaan, mitkä ovat kohdemarkkinat. Näin ollen se, että hyväksytään sellaiset alkuperäsäännöt, jotka ovat mahdollisimman samanlaiset kuin EU:n yleisesti käyttämät alkuperäsäännöt, on tärkeä ja olennainen huomioon otettava tekijä. Sen jälkeen kun on sovittu hyväksyttävissä olevista alkuperäsäännöistä, jotka täyttävät EU:n teollisuudenalan tarpeet, voisi olla hyväksyttävää osoittaa joustavuutta tullinpalautuksessa, joskin mieluiten tietyissä rajoissa ottaen huomioon jäljempänä esitetyt muut kriteerit.

b) Olisi arvioitava ja otettava huomioon sopimuksen yleistä tasapainoa arvioitaessa se todennäköinen vaikutus, joka tullinpalautuksen sallimisella – tai tarpeen vaatiessa kieltämisellä – olisi kilpailuoloihin EU:n markkinoilla ja EU:n viejiin . Kyseisessä analyysissä, mukaan luettuna lukuihin perustuva arviointi, joka olisi aloitettava aikaisin neuvotteluprosessissa ja joka tapauksessa suoritettava ennen kuin tehdään päätös vapaakauppasopimuksen tekemisestä, on tarkasteltava vaikutusta kauppaan, tuotantoon, investointeihin ja työllisyyteen, vapaakauppasopimuksen mukaisten kumulaatiomahdollisuuksien käyttöön ja niihin kehitysmaihin, joita asia koskee.

c) Vapaakauppasopimuksen tavoitteet, kun on kysymys markkinoille pääsystä ja siitä, missä määrin ne ovat EU:n teollisuudenalan etujen mukaisia. Tapauskohtaisesti voidaan joustavuuden arvioimiseksi tarkastella sitä, missä määrin kehittyneemmät maat sitoutuvat kunnianhimoisiin kaupan vapauttamista koskeviin sitoumuksiin sellaisen vapaakauppasopimuksen seurauksena, joka on yleisesti tyydyttävä EU:n teollisuudenalalle. Vastaavasti olisi varmistettava asianmukaiset olosuhteet markkinoille pääsyyn kaikille välituotteiden EU-viejille, joille ei muuten koituisi mitään vapaakauppasopimuksen hyötyjä.

d) Kehitysnäkökohdat , joihin kuuluvat se, missä määrin vapaakauppasopimuksen neuvottelukumppani jo nyt tuo tullivapaasti (tai haittatullia soveltaen) EU:hun käyttäen tullinpalautusta, tullinpalautuksen kieltämisen vaikutus etuihin ja niiden kannustimiin liittyä vapaakauppasopimukseen, ja tullinpalautuksen sallimisen vaikutus kotimaassa tuotettujen välimateriaalien käyttöön. Olisi myös otettava huomioon asianomaisen kolmannen maan kehityksen aste.

Mahdollisten tullinpalautusta koskevien myönnytysten osalta esimerkkinä rajoitetusta joustavuudesta voisi olla rajoittaa tullinpalautus siihen erotukseen, joka vallitsee kumppanimaassa ja EU:ssa välituotteiden tuontiin sovellettavien keskimääräisten suosituimmuustullien välillä silloin, kun suosituimmuustullit ovat tulevassa kumppanimaassa suhteellisen korkeat ja EU:ssa suhteellisen matalat. Tätä voitaisiin yrittää yleisesti tai joillekin aloille (tai jopa tuotteille tarpeen vaatiessa), kun suosituimmuustullien erotuksesta johtuva vaikutus tullinpalautukseen voi olla merkittävämpi. Sen tavoitteena olisi säilyttää tasavertaiset toimintaedellytykset vapaakauppa-alueen molempien maiden teollisuudenaloille. Muissa tapauksissa voitaisiin harkita ajallisia tai muita rajoituksia. Kun kyse on kehitysmaista, voisi olla perusteltua soveltaa vähemmän vaativaa lähestymistapaa kehitykseen myönteisesti suhtautuvan toimintalinjan mukaisesti (jonka vahvuus voi riippua siitä, koskeeko se vähiten kehittynyttä maata tai GSP+ maata) ja ottaa huomioon, että ne jo hyötyvät tullinpalautuksesta EU:hun suuntautuvassa viennissään yleisen tullietuusjärjestelmän mukaisesti.

[1] Mekanismia voidaan havainnollistaa niin, että kuvitellaan japanilainen autonmoottori, josta maksetaan 10 prosentin tulli Koreaan tuotaessa. Kun moottori asennetaan korealaiseen autoon, joka sitten viedään EU:hun, korealainen autonvalmistaja voisi pyytää tullinpalautuksena takaisin sen 10 prosentin tullin, jonka se on maksanut ulkomailta tuodusta tavarasta / japanilaisesta autonmoottorista.

[2] EU ei ole ainoa WTO:n jäsen, joka kieltää tullinpalautuksen käytön vapaakauppasopimuksissa. Muutkin valtiot kieltävät sen käytön joissain vapaakauppasopimuksissaan, joskin se voi joskus riippua niiden kumppaneista. Esimerkiksi Meksiko ja Chile joskus sallivat ja joskus kieltävät tullinpalautuksen käytön. Mercosurin piirissä tullinpalautus on kielletty tiettyjen autojen osalta. Yhdysvaltojen merkittävin vapaakauppasopimus on NAFTA-sopimus, jossa tullinpalautus on kielletty. Toimintalinjoista vuonna 2003 käydyn keskustelun jälkeen Yhdysvallat on viime vuosina siirtynyt tapauskohtaiseen harkintaan, ja tullinpalautus on sallittu vapaakauppasopimuksissa lukuun ottamatta Yhdysvaltojen ja Chilen välistä vapaakauppasopimusta, jossa se kiellettiin. On kuitenkin huomattava, että suurin osa näistä vapaakauppasopimuksista koskee kehitysmaita (kuten Marokko, Oman, Bahrain, CAFTA-sopimus, Kolumbia, Jordania ja Peru) – poikkeuksina ovat Israel ja Australia sekä valmisteilla oleva Yhdysvaltojen ja Korean vapaakauppasopimus – ja että EU sovelsi aiemmin myös joustoja kehitysmaita kohtaan. Yhdysvaltojen ja Singaporen vapaakauppasopimuksessa tullinpalautuksella ei ole todellisia taloudellisia vaikutuksia, koska Singaporen suosituimmuustulli on 0 suurimmalle osalle tuotteita.

[3] Tullinpalautus on siirtymäkautta koskevien järjestelyjen mukaisesti kielletty kehitysmaiden, kuten Meksiko ja Chile, kanssa tehdyissä vapaakauppasopimuksissa sekä kaikissa Euro-Välimeri-vapaakauppasopimuksissa. Se on kuitenkin sallittu kehitystarkoituksiin liittyvissä kauppaetuuksissa, kuten kaikkiin kehitysmaihin ja Cotonou-sopimuksen mukaisiin AKT-maihin sovellettavissa GSP-säännöissä, talouskumppanuussopimuksissa sekä Etelä-Afrikan kanssa tehdyssä kauppaa, kehitystä ja yhteistyötä koskevassa sopimuksessa.

[4] On huomattava, että suurimmassa osassa muita teollisuudenaloja ja tuotteita alkuperäsäännöt voivat sallia suuremman osuuden ulkomaista sisältöä (jopa 50 prosenttia tietyissä tapauksissa), ja tullinpalautuksen sallimisen tai kieltämisen luvut ja vaikutus voisivat olla suurempia riippuen siitä, miten todellisuudessa käytettäisiin mahdollisuutta hankkia komponentteja ulkomailta.

[5] Annetuissa esimerkeissä ei ole yksinkertaistamisen vuoksi otettu huomioon ylimääräisiä tekijöitä, kuten sitä, tulevatko kolmansista maista tuotavat materiaalit etuuskohteluun oikeutetuista maista, joihin ei kohdisteta tuontitullia, tai mahdollista kumulaation soveltamista. Tullinpalautuksen arvon laskelma on lisäksi tehty yksinkertaistuksen vuoksi lopputuotteen tuontihinnan eikä tuotantokustannusten perusteella, ja se on sen vuoksi hiukan ylimitoitettu.

[6] Voidaan kuitenkin väittää (katso edellä oleva II jakson a kohta), että on oikeutettua estää viejiä saamasta täyttä hyötyä tullien poistamisesta kieltämällä tullinpalautukset vapaakauppasopimuksissa, koska muuten viejät asetettaisiin parempaan asemaan kuin niiden kilpailijat, jotka toimivat tuojavaltion kotimaan markkinoilla.

[7] Karkeasti arvioiden noin kolmeen neljäsosaan niiden kehitysmaiden viennistä, joiden kanssa EU neuvottelee tällä hetkellä vapaakauppasopimuksia, sovelletaan tullivapautta tai hyvin alhaisia tulleja EU:ssa suosituimmuustullien ja yleisen tullietuusjärjestelmän mukaisesti. Siten vuonna 2008 Intiasta tulevasta kokonaistuonnista 58 prosenttia tuotiin tullivapaasti EU:hun ja lisäksi 7 prosentista maksettiin haittatulli (d" 3 prosenttia). ASEAN:ista tulleesta tuonnista 65 prosenttia tuotiin tullivapaasti ja lisäksi 5,6 prosenttiin sovellet≤ 3 prosenttia). ASEAN:ista tulleesta tuonnista 65 prosenttia tuotiin tullivapaasti ja lisäksi 5,6 prosenttiin sovellettiin alle 3 prosentin tullia. Keski-Amerikasta tulleesta tuonnista 80 prosenttia oli tullivapaata. Kolumbiasta tuotiin 77 prosenttia tullivapaasti, ja Perusta 95 prosenttia. Näin ollen tullinpalautuksen kieltäminen tarkoittaisi, että noin neljäsosa kyseisten maiden viennistä EU:hun kärsisi vapaakauppasopimuksen etujen rajoittamisesta. Kyseinen osuus koskee kuitenkin tuotteita, joihin sovelletaan korkeimpia tulleja EU:ssa ja jotka ovat yleensä arempia.

[8] Viennin osuus, johon sovellettiin yleisen tullietuusjärjestelmän mukaista tullivapautta vuonna 2008, oli 24 prosenttia Intian, 10 prosenttia ASEAN-maiden, 20 prosenttia Keski-Amerikan, 13 prosenttia Kolumbian ja 23 prosenttia Perun osalta. Näissä tapauksissa vapaakauppasopimuksen mukainen kohtelu olisi huonompi, jos tullinpalautus kiellettäisiin.