[pic] | EUROOPAN KOMISSIO |

Bryssel 9.2.2010

KOM(2010)43 lopullinen

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

Toinen tilannekatsaus radio- ja telepäätelaitteista ja niiden vaatimustenmukaisuuden vastavuoroisesta tunnustamisesta annetun direktiivin 1999/5/EY toimivuuteen

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

Toinen tilannekatsaus radio- ja telepäätelaitteista ja niiden vaatimustenmukaisuuden vastavuoroisesta tunnustamisesta annetun direktiivin 1999/5/EY toimivuuteen

JOHDANTO

Radio- ja telepäätelaitedirektiivillä 1999/5/EY,[1] jäljempänä ’direktiivi’ perustettiin sääntelyjärjestelmä radio- ja telepäätelaitteiden markkinoille saattamiseksi Euroopan unionissa, niiden vapaan liikkuvuuden turvaamiseksi sekä käyttöön ottamiseksi. Direktiivin piiriin kuuluu suuri osa 90 miljardin euron arvoisista radio- ja televiestintälaitteiden markkinoista, mm. matkapuhelimet, matkaviestinverkkolähettimet, kiinteän verkon puhelimet ja datasiirtomodeemit. Direktiivin soveltamisalaan ei sen sijaan kuulu muu kuin radioviestintäinfrastruktuuri, kuten välitysjärjestelmät. Direktiiviä sovelletaan Euroopan talousalueella sekä Turkissa EU:n ja Turkin tulliliittosopimuksen mukaisesti. Sveitsi on vapaaehtoisesti linjannut lainsäädäntönsä direktiivin säännösten mukaiseksi.

Direktiivin piiriin kuuluviin laitteisiin vaikuttaa vahvasti myös muu EU-lainsäädäntö, kuten sähköisen viestinnän sääntelyjärjestelmä[2] ja etenkin radiotaajuuspäätös[3] ja sen täytäntöönpanotoimenpiteet, joilla taajuuksien käyttö harmonisoidaan vähitellen.

Tämä toinen kertomus perustuu direktiivin 17 artiklaan, jonka mukaan komissio antaa säännöllisin väliajoin direktiivin toimivuudesta kertomuksen, jossa käsitellään muiden muassa asiaa koskevien standardien laatimisessa tapahtunutta kehitystä sekä täytäntöönpanon yhteydessä mahdollisesti esiintyneitä ongelmia.

Kertomuksen pohjana on käytetty

- vuonna 2007 järjestettyä julkista kuulemista, jossa 60 vastaajaa vastasi noin 120:een direktiivin toimivuutta käsitelleeseen kysymykseen[4]

- pysyvän komitean (TCAM[5]) aineistoa

- kansallisilta markkinavalvontaviranomaisilta ja muilta sidosryhmiltä saatua palautetta.

Raportissa tuodaan esiin joitakin direktiivin toimivuuteen ja siltä odotettujen vaikutusten saavuttamiseen liittyviä ongelmia. Mahdollisia korjaavia toimenpiteitä käsitellään kattavassa vaikutustenarvioinnissa, joka tehdään direktiivin tulevan tarkistuksen yhteydessä. Komission on määrä antaa asiaa koskeva ehdotus vuoden 2010 lopulla.

DIREKTIIVIN TOIMIVUUS

Direktiivin soveltamisala

Direktiivin 2 artiklassa määritelty oikeudellinen käsite ’pääte’ on direktiivin soveltamisalan kannalta olennainen. EU:n lainsäädännössä tehtiin 1990-luvulla ero käsitteiden ’pääte’ ja ’televiestintäverkko’ tarkoituksena estää monopoliasemassa olevien verkko-operaattorien ja niihin liittyvien käyttäjälaitevalmistajien yhteinen määräävä asema. Tällä erottelulla ja direktiivin 4 artiklan 2 kohdan vaatimuksella, jonka mukaan operaattorien on julkaistava verkkorajapintojensa tekniset eritelmät, pyritään avaamaan käyttäjälaitteiden markkinat kaikille valmistajille ja edistämään sillä tavoin kilpailua ja innovointia. Tekniikan ja markkinaolosuhteiden kehityksen vuoksi on nyt paikallaan tarkastella uudelleen tämän erottelun merkitystä kilpailun edistämisessä. Kilpailuun liittyy nykyisin myös muiden muassa mahdollisuudet saada käyttöön sisältöjä. Käyttömahdollisuudet eivät usein välttämättä edellytä tiettyä päätteentoimittajaa taikka televiestintäpalvelujen tilaamista.

Direktiivin soveltamisalaa on tarkasteltava uudelleen. Direktiivin soveltamisalaan eivät nyt kuulu esimerkiksi sellaiset radio- ja tv-vastaanottimet, jotka eivät pysty lähettämään signaalia radio- tai kaapeliteitse, kun taas siihen pystyvät laitteet kuuluvat direktiivin piiriin.

Eräitä luonteeltaan varsin erityisiä radiolaitteita puolestaan käytetään kiinteinä osina järjestelmistä, jotka kuuluvat myös EU:n muun turvallisuuslainsäädännön tai kansainvälisten sopimusten piiriin. Tällaisia ovat erityisesti meri-, maa- ja ilmaliikenteen turvajärjestelmät . Nämä laitteet eivät oikein istu radio- ja telepäätelaitteisiin sovellettaviin menettelyihin ja standardointiin.

Olennaisten vaatimusten määrittely

Direktiivin 3 artiklassa vahvistetaan erinäisiä olennaisia vaatimuksia, joiden tarkoituksena on suojella ihmisten terveyttä ja turvallisuutta, varmistaa sähkömagneettinen yhteensopivuus ja välttää haitallisia häiriöitä. Nämä olennaiset vaatimukset on sidosryhmien mielestä määritelty direktiivissä yleisesti ottaen asianmukaisesti. Laitteen ’käyttötarkoitus’ näyttää kuitenkin aiheuttavan jossain määrin sekaannusta direktiivin olennaisten vaatimusten ja toisaalta muiden yleisen edun mukaisten seikkojen kuten yleisen turvallisuuden tai viestinnän vapauden välillä. Viimeksi mainitut eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan.

Direktiivin 3 artiklan 3 kohdan e alakohdan mukaisesti EU voi asettaa hätäpalveluihin pääsyä koskevia lisävaatimuksia. Tätä mahdollisuutta onkin käytetty muutamaan otteeseen tiettyjen merenkulun tai maanpäällisten turvalaitteiden kohdalla.

Direktiiviä tukevat yhdenmukaistetut standardit

Direktiivi perustuu ns. uuden lähestymistavan periaatteeseen, jonka mukaan yhdenmukaistetun standardin noudattaminen antaa perustan olettamukselle, että direktiivin olennaisia vaatimuksia on noudatettu. Radio- ja telepäätelaitevalmistajat ovat yleisesti hyödyntäneet tätä mahdollisuutta. Muut tavat osoittaa olennaisten vaatimusten noudattaminen ovat jääneet poikkeuksiksi. Yhdenmukaistetuista standardeista julkaistaan säännöllisesti kattava luettelo virallisessa lehdessä. Nyt niitä on jo yli 200.[6] Standardeilla on näin ollen ratkaiseva merkitys direktiivin soveltamisessa.

Vain hyvin harvassa tapauksessa standardi ei ole riittänyt osoittamaan direktiivin olennaisten vaatimusten täyttymistä, eikä komissio olekaan kovin usein joutunut antamaan standardointielimille asiaan liittyvää ohjeistusta. Esimerkiksi vuonna 2007 eräät 5 GHz:n taajuudella toimivat WiFi-RLAN-järjestelmät[7] häiritsivät samalla taajuudella toimivia säätutkia vaikka olivatkin yhdenmukaistetun standardin mukaisia. Komissio ja TCAM-komitea puuttuivat tilanteeseen antamalla ohjeita asiaan liittyvien yhdenmukaistettujen standardien tarkistamiseksi ja sopivat sidosryhmiä kuultuaan menettelystä, jolla langattomat Wi-Fi-RLAN-tuotteet mukautetaan ennen niiden ottamista massakäyttöön. Kun 5 GHz:n taajuus osoitettiin vuonna 2003 maailmanlaajuisesti sääpalvelujen lisäksi myös mobiilikäyttöön (eli WiFi-RLAN-käyttöön), ei eurooppalaisessa standardoinnissa otettu huomioon kaikkia meteorologisia sovelluksia. Tapaus osoittaakin, että kaikkien samaa taajuusspektriä käyttävien tahojen olisi osallistuttava standardointiin.

Jonkin verran on tullut näyttöä siitäkin, että yhdenmukaistetut standardit voivat joissain tapauksissa olla turhan tiukkoja. Markkinavalvonnassa on käynyt ilmi, että osa lisensoimattomista pienteholaitteista ei ilmeisesti ole yhdenmukaistettujen standardien mukaisia (ks. kohta 2.5). Tämä ei kuitenkaan näyttäisi vaikuttaneen kirjattuun haitallisten häiriöiden tasoon.

Kuulemisessa vahvistui, että tietyt tekijät estävät pk-yrityksiä ja kuluttajia osallistumasta täysipainoisesti televiestintäalan standardointiin. Asiaa on käsitelty yleisemmin kahdessa hiljattaisessa komission tiedonannossa.[8], [9] Kuulemisen perusteella standardointimenettelystä olisi myös tehtävä avoimempi. Radiolaitteet ovat puolestaan ala, jossa osittain näkyvät EU:n vaikeudet johtaa maailmanlaajuista standardointia, kuten komission tuoreessa tieto- ja viestintätekniikan standardointia käsittelevässä valkoisessa kirjassa[10] todetaan. Taajuusalueiden jako ja käyttö vaihtelevat mantereelta toiselle, eivätkä standardit aina vastaa toisiaan.

Kuulemisessa korostui myös se, että taajuusalueiden käytöstä tehtäviin päätöksiin johtavien standardointitoimien ja niihin liittyvien menettelyn ajoitusta voitaisiin parantaa, jotta teknisen kehitystyön pohjana olisi vakaa sääntely-ympäristö. Sitä varten viranomaisten olisi panostettava voimakkaammin sitoutumiseen ETSIn toimintaan eri tasoilla.

Kuulemisessa tuli esiin vielä se, että yhdenmukaistetuista standardeista olisi tehtävä joustavampia ja yleisempiä sen sijaan, että ne koskevat nimenomaan tiettyä teknologiaa tai sovellusta.

Ilmoitetut tarkastuslaitokset

Siltä varalta, että yhdenmukaistettuja standardeja ei ole vielä laadittu tai tuotevalmistajat eivät ole noudattaneet niitä, direktiivissä annetaan erityisille ilmoitetuille tarkastuslaitoksille tehtäväksi avustaa valmistajia vaatimustenmukaisuuden arviointiprosessissa ja etenkin antamaan lausuntoja tuotteiden teknisistä asiakirjoista. Käytännössä useimmat tarkastuslaitosten lausunnoista liittyvät tuotteisiin, joiden kohdalla direktiivin olennaisten vaatimusten täyttyminen osoitetaan yhdenmukaistettujen standardien avulla mutta joiden vaatimustenmukaisuudesta valmistajat haluavat vahvistuksen kokeneelta ja pätevältä elimeltä. Usein kyse on siitä, että vaatimustenmukaisuuden arviointi on teknisesti erittäin monimutkaista.

Jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet komissiolle runsaasti tarkastuslaitoksia.[11] Ilmoitettuja laitoksia toimii ETA-maissa ja myös sellaisissa maissa, joiden kanssa Euroopan unioni on tehnyt sopimuksen vastavuoroisesta tunnustamisesta. Ilmoitetut laitokset ovat vapaaehtoisesti järjestäytyneet R&TTE Compliance Association -järjestöön.[12] Valmistajien ja ilmoitettujen laitosten yhteistyöhön liittyviä ongelmia ei ole raportoitu.

Markkinavalvontaviranomaiset, direktiivin täytäntöönpano ja sen vaatimusten noudattaminen

Markkinavalvontaviranomaiset ilmoittavat komissiolle vuosittain noin 50 tapauksesta, jossa vaatimustenvastaisen laitteen pitäminen niiden maan markkinoilla on kielletty direktiivin 9 artiklassa olevalla suojatoimimenettelyllä.

Markkinavalvontaviranomaiset tekevät aktiivisesti yhteistyötä EU:n tasolla ja tapaavat säännöllisesti hallinnollisen yhteistyön ryhmän (ADCO) kokouksissa. ADCO koordinoi yhteisiä valvontakampanjoita. Sen olisi nyt hyödynnettävä uusia oikeudellisia puitteita[13] ja tehostettava yhteistyötä entisestään. Aiemmissa kampanjoissa on jo tullut esiin huoli vaatimustenmukaisuudesta tietyissä tuoteryhmissä . Direktiivin säännösten noudattaminen oli erityisen heikkoa pienitehoisten radiolaitteiden kohdalla ja vähemmässä määrin muillakin aloilla. Näiden laitteiden maahantuojista ja valmistajista osa ei ole tietoisia direktiivistä tai on tietoisesti piittaamatta siitä. Eräät sidosryhmät huomauttivat, ettei tilanne ole aiheuttanut ilmeisiä riskejä kuluttajien turvallisuudelle tai televiestintäverkkojen eheydelle eikä lisännyt haitallisia häiriöitä. Direktiiviä noudattavien yritysten mielestä vaatimustenvastaiset tuotteet vääristävät kilpailua epäreilulla tavalla.

Viallisten tuotteitten jäljittäminen on ongelmallista. Markkinavalvontaviranomaiset eivät usein pysty selvittämään tuotteen valmistajaa tai sen markkinoille saattamisesta vastaavaa henkilöä. Näin on etenkin silloin, kun kyse on pienemmistä toimijoista. Valmistajien tai maahantuojien selvittäminen vie voimavaroja ja on usein kallista, minkä vuoksi valvontaviranomaiset eivät pysty kohdentamaan rajallisia resurssejaan tehokkaammin. Kuulemisessa ehdotettiin jäljitettävyyden parantamiseen lääkkeeksi pakollista valmistajien tai niiden tuotteiden online-rekisteröintiä ja/tai direktiivin mukauttamista uusiin oikeudellisiin puitteisiin.

Direktiivin 9 artiklassa säädetään suojatoimista , jollainen on esimerkiksi myyntikielto. Nykymenettelyn mukaan jäsenvaltiot voivat toteuttaa toimia vain sillä edellytyksellä, että ne ilmoittavat niistä komissiolle. Menettelyä on pidetty turhan pitkänä, koska sitä ei yleensä saada päätökseen ennen vaatimustenvastaisen tuotteen elinkaaren päättymistä. Taajuuksien käyttöön sovellettavan sääntelyn keventämisestä antamassaan lausunnossa (Streamlining the regulatory environment for the use of spectrum) radiotaajuuspolitiikkaa käsittelevä työryhmä (RSPG)[14] suositteli, että selvitettäisiin, voitaisiinko kansallista suojatoimenpidettä tapauksen mukaan laajentaa koskemaan koko EU:n markkinoita.[15]

Soveltamatta jääneet ja vähemmän sovelletut säännökset

Direktiivin 3 artiklan 3 kohdan a–d ja f alakohdan mukaan EU voi asettaa uusia yleiseen etuun perustuvia vaatimuksia, joilla pyritään esimerkiksi torjumaan petoksia tai huolehtimaan yhteentoimivuudesta tai yksityisyyden suojasta. Säännösten soveltamista on joissakin tapauksissa harkittu, mutta siitä on lopulta luovuttu.

Päätelaitteen poiskytkemisestä 7 artiklan 4 kohdan nojalla tai vaatimustenmukaisen laitteen kieltämisestä 9 artiklan 5 kohdan nojalla ei ole saatu ilmoituksia.

Jos kansallisia radiorajapintoja yhdenmukaistetaan radiotaajuuspäätöksen[16] mukaisten teknisten täytäntöönpanotoimenpiteiden tuloksena, ei ole syytä arvioida niiden vastaavuutta laiteluokan osalta direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

Direktiivissä on kahdeksantoista hallinnollista säännöstä, joista osan tarkoituksenmukaisuus on asetettu kyseenalaiseksi. Erityisesti on mainittava erinäiset erittäin pienet laitteet, kuten RFID-tunnisteet ja kuuloelinsiirrännäiset, joiden lähettämät radiosignaalit eivät todennäköisesti aiheuta haitallisia häiriöitä. Direktiivin kaikkien hallinnollisten säännösten soveltaminen näihin vaikutuksiltaan suhteellisen vähäisiin laitteisiin ei ole välttämättä perusteltua, etenkään kun otetaan huomioon asiaan liittyvä hallinnollinen rasite. Myös vaikutuksiltaan vähäiset laitteet tarvitsevat toimiakseen taajuuksia, joten huomioon on otettava sääntelypäätökset, jotka koskevat niiden käyttämiä taajuuksia.

Johdonmukaisuus suhteessa muihin EU:n oikeuden säännöksiin

Yhä useammissa massamarkkinatuotteissa, kuten leluissa, on tätä nykyä radiolaite. Tuloksena on mutkikkaita tilanteita, moninkertaisia vaatimustenmukaisuuden arviointeja sekä erilaisia tulkintoja ja käytäntöjä eri jäsenvaltioissa.

Vaikka direktiivi täydentääkin radiotaajuuspäätöstä[17] vahvasti, säädöksiin liittyy joitakin rajanveto- ja johdonmukaisuusongelmia, jotka aiheuttavat epäselvyyttä niiden soveltamisessa. Radio- ja telepäätelaitteistoihin vaikuttavat voimakkaasti myös tulokset uudelleentarkastelusta, jossa käsitellään sähköisen viestinnän yhteistä sääntelyjärjestelmää[18] ja muiden muassa tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa[19] sekä sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta annettuja direktiivejä,[20] samoin kuin ekologista suunnittelua koskevaan direktiiviin 2005/32/EY perustuvat täytäntöönpanotoimenpiteet. Radio- ja telepäätelaitedirektiivi ei ole täysin linjassa näiden säädösten kanssa, mikä sekin aiheuttaa ongelmia soveltamisessa ja tulkinnassa.

TCAM-komitea ja direktiivin johdonmukainen soveltaminen

Direktiivillä perustettu komitea on pitänyt vuosittain noin kolme kaksipäiväistä kokousta, joihin käytännössä kaikki jäsenvaltiot ovat osallistuneet. Direktiivin voimassaolon alkuvuosina komitea käsitteli lähinnä yhtenäiseen soveltamiseen liittyviä asioita. Nyt ovat lisääntyvissä määrin esillä sääntelyyn ja standardointiin liittyvät seikat, täytäntöönpano-ongelmat sekä 3 artiklan 3 kohdan mahdollinen soveltaminen eli lisävaatimusten asettaminen.

Jäsenvaltiot ovat sopineet TCAM-komiteassa yhdenmukaisesta tavasta lähestyä tiettyjä kysymyksiä. Siihen ei kuitenkaan ole aina päästy; tällainen tapaus ovat erityisesti innovatiiviset teknologiat. Eräät yritykset ja sijoittajat ovat ehkä tämän vuoksi päätyneet lanseeraamaan innovatiivisia tuotteita Euroopan ulkopuolella.

Direktiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaisiin ilmoituksiin laitteista, jotka käyttävät taajuuksia, joita ei ole yhdenmukaistettu, ei ole ollut käytössä yhteistä kriteeriä. Tammikuussa 2008 käyttöön otettu kertaluonteinen online-ilmoitusjärjestelmä on kuitenkin lievittänyt kansallisten eroavaisuuksien vaikutuksia niitä kuitenkaan täysin ratkaisematta.

Kuulemisessa eräät sidosryhmät toivoivat, että TCAM-komitean päätelmät voisivat joidenkin direktiivin soveltamiseen liittyvien seikkojen osalta olla jäsenvaltioille sitovia.

Teknologiset haasteet

Direktiivin ansiosta on pystytty suurimmaksi osaksi pysymään teknologian kehityksen tasalla. Erityisen haastavan tapauksen muodostavat kuitenkin laitteet, joiden konfigurointia käyttäjä tai jokin muu taho kuin alkuperäinen valmistaja muuttaa käytön aikana. Tällaisia laitteita ovat esimerkiksi ohjelmistoradio (SDR) ja uudelleenkonfiguroitava kognitiivinen radio . Nykymuotoinen direktiivi ei sovellu tällaiseen joustavuuteen kovinkaan hyvin, sillä siinä oletetaan, että yksi ja sama oikeussubjekti suunnittelee laitteen ja varmistaa sen vaatimustenmukaisuuden pysyvästi.

Radio- ja telepäätelaitedirektiivi ja alan kilpailukyvyn ja innovoinnin yleiset puitteet

Voimaantulostaan lähtien direktiivistä on ollut paljon apua alaansa liittyvien tuotteiden sisämarkkinoiden vakiinnuttamisessa . Puitteet soveltuvat hyvin jo vakiintunutta teknologiaa käyttävien tuotteiden saattamiseen markkinoille ja helpottavat niiden kehittämistä etenkin sen ansiosta, että yhdenmukaistettuja standardeja tarkistetaan sopivaan aikaan.

Vähemmän hyvin direktiivi on taas soveltunut sellaisten tuotteiden saattamiseen markkinoille, joiden pohjana on perustavanlaatuisesti uusi radioteknologia , jolle ei vielä ole yhdenmukaistettuja standardeja. Kun yhdenmukaistettua standardia ei ole, valmistajan on käännyttävä ilmoitetun tarkastuslaitoksen puoleen voidakseen saattaa tuotteensa markkinoille. Taajuuksien käyttöön sovellettavan sääntelyn keventämisestä antamassaan lausunnossa (Streamlining the regulatory environment for the use of spectrum)[21] radiotaajuuspolitiikkaa käsittelevä työryhmä RSPG totesi, etteivät sidosryhmät (ilmoitetut laitokset, valmistajat jne.) näytä pystyvän selvittämään aukottomasti, täyttääkö radiolaite radio- ja telepäätelaitedirektiivin olennaiset vaatimukset siinä tapauksessa, ettei yhdenmukaistettua standardia ole sovellettu tai sellaista ei ole laadittu. Lisäksi sääntelijät tapaavat asettaa innovatiivisille radiotuotteille totunnaisia käyttörajoituksia sallituilla taajuuksilla.

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolisena mutta vahvasti innovatiivisten radioteknologien käyttöönottoon liittyvänä seikkana voidaan mainita se, että innovaatiot eivät välttämättä riittävällä tavalla mahdu nykyisiin radiotaajuusjakoihin , minkä vuoksi niiden käyttö on oikeudellisesti mahdotonta. Jäsenvaltiot kuitenkin tarjoavat mahdollisuuden saada koeluontoisia käyttöoikeuksia, jotka voivat auttaa innovatiivisten teknologioiden kehittämistä kansallisella tasolla.

Siirryttäessä tutkimuksesta ja kehittämisestä tuotteen kaupalliseen hyödyntämiseen voidaan törmätä siihen, ettei saatavilla ole yhdenmukaisia standardeja, joiden avulla innovatiivisia tuotteita voitaisiin saattaa markkinoille lainsäädännössä asetettujen vaatimusten mukaisesti. Tämä ja sopivien taajuuksien saatavuuteen ja käyttöehtoihin liittyvät ongelmat saattavat luoda oikeudellista epävarmuutta, jolloin kyseinen teknologia voi jäädä vaille potentiaalisia sijoittajia. Ongelmaan voi kuitenkin tarjota ratkaisun taajuuksien käyttöön liittyvä suurempi joustavuus, jota ryhdyttiin tarjoamaan sähköisen viestinnän sääntelypuitteista vuonna 2009 tehdyn uudelleentarkastelun myötä.

Näiden monimutkaiseen ja jossain määrin jäykkään sääntely-ympäristöön liittyvien ongelmien vuoksi yritykset saattavat päättää siirtää pilottitestauksensa ja esi- ja varhaisen kaupallisen vaiheen toimintansa muille kauppa-alueille, esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Tämä estää radioteknistä innovointia saavuttamasta täyttä potentiaaliaan Euroopassa.

PÄÄTELMÄT

Direktiivistä on ollut suuri apu radiolaitteiden sisämarkkinoiden toteuttamisessa. Sillä on korvattu tuhansia kansallisia tyyppihyväksyntäjärjestelyjä ja otettu käyttöön kevyt sääntelyjärjestelmä, joka helpottaa innovointia ja kilpailua. Direktiivillä perustetuilla sääntelypuitteilla on onnistuttu saavuttamaan direktiivin tavoitteet eli käyttäjien terveyden ja turvallisuuden korkea taso, televiestintäpäätteiden ja radiolaitteiden sähkömagneettinen yhteensopivuus ja haitallisten häiriöiden välttäminen.

Taajuuksien käytöstä voidaan todeta, että vaikka teknisessä vaatimustenmukaisuudessa olikin joidenkin tuotetyyppien kohdalla puutteita, haitallisten häiriöiden lisääntymisestä ei ole näyttöä. Tämä voi kertoa siitä, että standardit ovat ehkä turhan tiukkoja ja että alalla sovellettavaa teknistä lähestymistapaa tarkistamalla voitaisiin tehostaa taajuuksien käyttöä.

Kaksi keskeistä kysymystä kaipaa tarkempaa selvittämistä: innovatiivisen radioteknologian pääsy markkinoille, joka nykyisin edellyttää taajuuksien käyttöä koskevia sääntelypäätöksiä ja yhdenmukaistettuja standardeja, sekä mahdollisuudet jäljittää tuotteen valmistaja tai sen markkinoille saattamisesta vastaava henkilö.

[1] EYVL L 91, 7.4.1999, s. 10–28.

[2] Sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä annetun direktiivin 2002/21/EY, sähköisten viestintäverkkojen ja niiden liitännäistoimintojen käyttöoikeuksista ja yhteenliittämisestä annetun direktiivin 2002/19/EY sekä sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja koskevista valtuutuksista annetun direktiivin 2002/20/EY muuttamisesta 25. marraskuuta 2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/140/EY sekä yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla annetun direktiivin 2002/22/EY, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla annetun direktiivin 2002/58/EY ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä annetun asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 25. marraskuuta 2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/136/EY.

[3] Päätös Euroopan yhteisön radiotaajuuspolitiikan sääntelyjärjestelmästä (radiotaajuuspäätös 676/2002/EY).

[4] Tiivistelmä vastauksista osoitteessa http://ec.europa.eu/enterprise/rtte/index_en.htm.

[5] Televiestintäalan vaatimustenmukaisuuden arviointi- ja markkinoiden valvontakomitea.

[6] Ks. http://ec.europa.eu/enterprise/rtte/harstand.htm.

[7] RLAN: langattomat lähiverkot.

[8] KOM(2008) 133 lopullinen: Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle – Standardoinnista lisää vauhtia innovointiin Euroopassa .

[9] KOM(2008) 394 lopullinen: Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle – ”Pienet ensin” – Eurooppalaisia pk-yrityksiä tukeva aloite (”Small Business Act”).

[10] KOM(2009) 324 lopullinen: Valkoinen kirja – Tieto- ja viestintätekniikan standardoinnin nykyaikaistaminen EU:ssa – kehitysmahdollisuudet.

[11] Ks. http://ec.europa.eu/enterprise/newapproach/nando/index.cfm?fuseaction=directive.notifiedbod y&dir_id=22&type_dir=NO%20CPD&pro_id=99999&prc_id=99999&ann_id=99999&prc_anx=99999

[12] Ks. http://www.rtteca.com.

[13] Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 768/2008/EY, tehty 9. heinäkuuta 2008, tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista ja päätöksen 93/465/ETY kumoamisesta.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 765/2008, annettu 9. heinäkuuta 2008, tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta.Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 764/2008, annettu 9. heinäkuuta 2008 , tiettyjen kansallisten teknisten määräysten soveltamista toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin koskevista menettelyistä sekä päätöksen N:o 3052/95/EY kumoamisesta.

[14] Radiotaajuuspolitiikkaa käsittelevä työryhmä RSPG on Euroopan komission asettama neuvoa-antava ryhmä, joka koostuu taajuuspolitiikasta vastaavista jäsenvaltioiden edustajista (ks. http://rspg.ec.europa.eu/).

[15] Ks. suositus 5.19 asiakirjassa RSPG08-246 (http://rspg.ec.europa.eu/rspg_opinions/index_en.htm).

[16] Edellä mainittu lähde, s. 2.

[17] Edellä mainittu lähde, s. 2.

[18] Edellä mainittu lähde, s. 2.

[19] Direktiivi 2002/95/EY.

[20] Direktiivi 2002/96/EY.

[21] Ks. RSPG08-246 (http://rspg.ec.europa.eu/rspg_opinions/index_en.htm).