10.2.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 42/28


Alueiden komitean lausunto aiheesta ”Kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden mahdollisuudet käyttöön”

2011/C 42/06

ALUEIDEN KOMITEA

on tyytyväinen siihen, että komissio on vihreän kirjan ”Kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden mahdollisuudet käyttöön” avulla käynnistänyt Euroopan laajuisen keskustelun luovuuden ja innovoinnin ympäristön parantamisen kannalta välttämättömistä edellytyksistä Euroopassa kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden – jotka vaikuttavat osaltaan kasvuun ja työpaikkojen luomiseen – potentiaalin edistämiseksi.

on tyytyväinen siihen, että kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden rooli luovuuden ja innovoinnin tukemisessa tunnustetaan unionin tasolla yhä laajemmin.

muistuttaa, että suuressa osassa jäsenvaltioita kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden yhteydessä mainitut alat, erityisesti kulttuuri, tutkimus, koulutus, matkailu ja työllisyys, kuuluvat paikallis- ja alueyhteisöjen toimivallan piiriin.

korostaa, että Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahankkeiden – digitaalistrategian ja muiden – onnistunut täytäntöönpano edellyttää rohkeaa innovatiivisuutta ja että tässä luovan alan roolina on toimia erityisesti monitieteisten ja monikulttuuristen ratkaisujen synnyttäjänä. Tätä varten Eurooppa tarvitsee ennakkoluulottomia paikallis- ja aluetason toimijoita pioneereiksi luomaan yhteiskunnallisia innovaatioita ja näiden avulla syntyvää globaalia liiketoimintaa.

Esittelijä

:

Ursula Männle (DE, PPE), Baijerin maapäivien jäsen

Viiteasiakirja

:

Vihreä kirja – Kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden mahdollisuudet käyttöön

KOM(2010) 183 lopullinen

I   JOHDANTO

ALUEIDEN KOMITEA

1.

toteaa, että paikallis- ja alueyhteisöillä on kaikkialla Euroopan unionissa merkittävä vastuu kulttuuripolitiikkojen täytäntöönpanosta.

2.

muistuttaa, että paikallis- ja alueyhteisöillä on myös avainrooli kulttuurin edistämisessä ja kulttuurista huolehtimisessa, etenkin kulttuuriperinnön vaalijana ja taiteellisen innovoinnin tukijana. (1)

3.

tähdentää, että koska paikallis- ja alueyhteisöt ovat lähellä kansalaisia, ne ovat strategisesti erittäin edullisessa asemassa paneutuakseen eri kulttuureihin ja kulttuuritoimiin Euroopan unionissa ja saadakseen paikallis- ja alueyhteisöt tehokkaasti liikkeelle edistämään kulttuurienvälistä vuoropuhelua. (2)

4.

toteaa, että paikallis- ja alueyhteisöt kykenevät myös mobilisoimaan tehokkaasti kansalaiset niin, että he osallistuvat luomistoimintaan (3) ja innovointiprosesseihin.

5.

muistuttaa, että kulttuuriteollisuus ja luovan alan teollisuus osallistuvat merkittävällä tavalla paikalliseen, alueelliseen ja kaupunkikehitykseen, sillä ne tekevät Euroopan alueista houkuttelevampia, edistävät kestävyysperiaatteiden mukaisen matkailun kehittämistä ja luovat uusia työllistymismahdollisuuksia. Niillä on ratkaiseva merkitys kilpailukykyisen ja innovatiivisen markkinatalouden kannalta Euroopassa. (4)

6.

panee merkille, että KEA European Affairs -yrityksen Euroopan komission pyynnöstä vuonna 2006 laatima selvitys kulttuuritaloudesta Euroopassa osoittaa kulttuuriteollisuuden olevan itsessään erittäin dynaaminen taloudellista toimintaa ja työpaikkojen luomista EU:ssa ajatellen. Vuonna 2004 ala työllisti 5,8 miljoonaa ihmistä eli 3,1 prosenttia 25 jäsenvaltion EU:n työikäisestä väestöstä. Lisäksi vuonna 2003 kulttuurialan osuus EU:n bkt:sta oli 2,6 prosenttia, ja vuosina 1999–2003 ala kasvoi huomattavasti nopeammin kuin talouden muut osa-alueet (5).

7.

panee myös merkille Euroopan komission toteavan vihreässä kirjassa, että digitaalinen vallankumous mahdollistaa aiempaa suuremman kasvun kulttuuriteollisuudessa ja luovan alan teollisuudessa. Kyseisillä teollisuudenaloilla on vastassaan tilanne, joka kehittyy nopeasti ja jossa (maailmanlaajuisella) digitaalisella tieto- ja viestintätekniikalla on merkittävä vaikutus kaikkiin arvoketjuun kuuluviin aloihin.

8.

toteaa, että kun tieto- ja viestintätekniikan tarjoamat mahdollisuudet hyödynnetään täysimääräisesti siten, että otetaan asianmukaisesti huomioon peruskäyttäjien, sisällöntuottajien ja tieto- ja viestintätekniikan palveluntarjoajien edut, ja kun perinteisiä tuotanto- ja levitystapoja mietitään uudelleen, luovan työn tekijät saavat ehkä enemmän yleisöä ja suuremmat markkinat ja kansalaiset monipuolisempaa kulttuuritarjontaa.

9.

on tyytyväinen siihen, että edellä esitetty huomioon ottaen komissio työstää kolmea keskeistä toimintapolitiikan osa-aluetta, jotka vaikuttavat merkittävästi kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden perusedellytyksiin digitaalisessa ympäristössä ja perustuvat aiempiin kuulemismenettelyihin. Kyseessä ovat

Euroopan digitaalistrategia, joka on yksi Eurooppa 2020 -strategian seitsemästä lippulaivahankkeesta

innovaatiounionia koskeva lippulaivahanke, jonka puitteissa on tarkoitus toteuttaa erityistoimia kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden aseman vahvistamiseksi innovoinnin ja rakennemuutoksen voimanlähteinä

unionin immateriaalioikeusstrategia, jossa painotetaan luonnollisesti oikeuksien käyttöä ja hallintaa sekä tasapainoa yhtäältä luovan työn tarpeellisen suojan ja jatkuvuuden ja toisaalta uusien palvelujen ja liiketoimintamallien välttämättömän kehittämisen välillä.

II   POLIITTISET SUOSITUKSET

ALUEIDEN KOMITEA

10.

on tyytyväinen siihen, että komissio on vihreän kirjan ”Kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden mahdollisuudet käyttöön” avulla käynnistänyt Euroopan laajuisen keskustelun luovuuden ja innovoinnin ympäristön parantamisen kannalta välttämättömistä edellytyksistä Euroopassa kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden – jotka vaikuttavat osaltaan kasvuun ja työpaikkojen luomiseen – potentiaalin edistämiseksi.

11.

suhtautuu myönteisesti siihen, että vihreässä kirjassa kauttaaltaan kulttuuri tunnustetaan paikallisen ja alueellisen kehityksen välineeksi.

12.

on tyytyväinen siihen, että kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden rooli luovuuden ja innovoinnin tukemisessa tunnustetaan unionin tasolla yhä laajemmin.

13.

katsoo, että innovaatiopolitiikan avulla voidaan sekä EU:n tasolla että jäsenvaltio-, alue- ja paikallistasolla luoda yhteyksiä kulttuuriteollisuuteen ja luovan alan teollisuuteen.

14.

pitää tervetulleena sitä, että Euroopan komissio aikoo ottaa kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden tarpeet huomioon lippulaivahankkeissa ja että se toimii näin kaikilta osin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 167 artiklan mukaisesti.

15.

muistuttaa, että suuressa osassa jäsenvaltioita kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden yhteydessä mainitut alat, erityisesti kulttuuri, tutkimus, koulutus, matkailu ja työllisyys, kuuluvat paikallis- ja alueyhteisöjen toimivallan piiriin.

16.

korostaa, että kulttuuriteollisuudella ja luovan alan teollisuudella on olennainen merkitys kehitykselle, työllisyydelle ja kilpailukyvylle ja että ne voivat lisäksi osaltaan edistää identiteettiä ja kulttuurista monimuotoisuutta paikallis- ja aluetasolla.

17.

huomauttaa, että paikallisviranomaisilla on mittava rooli infrastruktuurien luomisessa (harjoittelu-, esiintymis- ja tuotantotilat), strategioiden laatimisessa ja suunnittelussa (kulttuuristrategiat, alakohtaiset kehitysaloitteet) sekä verkostoitumisessa. Lisäksi paikallisviranomaiset tukevat taide- ja kulttuuritapahtumia ja investoivat laajasti nuoriin luoviin kykyihin.

18.

muistuttaa monimuotoisuuden ja monikielisyyden merkityksestä eurooppalaisina erityispiirteinä, jotka edistävät osaltaan luovuutta.

19.

kehottaa kiinnittämään kulttuuriteollisuudessa ja luovan alan teollisuudessa riittävästi huomiota heikossa asemassa oleviin ryhmiin.

20.

katsoo, että luovan alan teollisuuden kehittämistä Euroopan unionin jäsenvaltioissa edistävien puitteiden luominen tuo huomattavaa lisäarvoa unionin tasolla ja voi myös auttaa käynnistämään ohjelmien ja aloitteiden valmistelun EU:n jäsenvaltioissa, alueilla ja kunnissa, mikä vahvistaa keskeisten toimijoiden yhteistyötä.

21.

painottaa, että on tärkeää vahvistaa paikallis- ja aluetason roolia kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden kehittämisessä Euroopassa, ja kehottaa näin ollen komissiota kutsumaan paikallis- ja alueyhteisöt toissijaisuusperiaatteen mukaisesti osallistumaan vihreän kirjan jatkotoimiin.

22.

toteaa, että eurooppalaisia investointeja uusiin älykkäisiin, kestäviin ja luoviin resursseihin on lisättävä.

23.

katsoo, että kaikkien hallintotasojen on annettava erityistukea pienille ja keskisuurille yrityksille, sillä ne kykenevät pitämään palveluksessaan uusia huippuosaajia ja tehostamaan kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden kehittämistä Euroopassa.

24.

muistuttaa, että paikallis- ja alueyhteisöt ovat sisällyttäneet kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden onnistuneesti kehitysstrategioihinsa useilla aloilla, mikä on vahvistanut paikallistalouksia. Etenkin paikallis- ja aluetasolla voidaan perustaa nuorten taiteilijoiden verkkoja ja tietopankkeja, edistää nuorten taide- ja kulttuurialan koulutusta, parantaa nuorten taiteilijoiden ammattitaidon kehittymistä, toteuttaa multimediaan liittyviä ja monikulttuurisia kokeiluja, tarjota julkisia tiloja nuorten taiteilijoiden tuotannoille, kannustaa nuorta yleisöä hyödyntämään taide- ja kulttuurialan tarjontaa, tukea nuorten järjestäytymistä taide- ja kulttuurialalla sekä edistää innovointia paikallisten perinteiden ja taipumusten parissa.

25.

ehdottaa näin ollen, että luodaan tarvittavat edellytykset hyvien käytänteiden levittämiselle, osaamisen kehittämiselle sekä verkostojen luomiselle kyseisten alojen potentiaalin hyödyntämismahdollisuuksiin liittyvien kokemusten levittämiseksi. Komitea suosittaa lisäksi, että kulttuuriteollisuus ja luovan alan teollisuus otetaan merkityksensä vuoksi huomioon EU:n taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevan politiikan yleisperiaatteissa.

26.

suosittaa sen vuoksi, että rakentavana paikallis- ja valtakunnallisen tason yhteistoiminnan muotona tulisi käyttää tulossuuntautuneita sopimuksia, joissa kumpikin hallintotaso sitoutuu työskentelemään sovittujen tulosten saavuttamiseksi tavoitteenaan kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden kehittäminen paikallistasolla.

27.

toteaa, että luovuuden juuret ovat paikallistasolla. Tästä syystä kulttuuriteollisuus ja luovan alan teollisuus edellyttävät, että edistetään paikallisten verkostojen, klustereiden, yrityshautomoiden ja kumppanuuksien luomista taide- ja muotoiluoppilaitosten, korkeakoulujen sekä yritysten välillä.

28.

haastaa taiteen ja muotoilun oppilaitokset ja korkeakoulut tiiviiseen yhteistyöhön muiden alojen kanssa ja pitää tavoitteena uusia yhteenliittymiä sekä muita toiminnallisia ja rakenteellisia ratkaisuja, joilla syntyy täysin uusia eurooppalaisia tuotteita ja palveluja globaalin liiketoiminnan menestyksen edelläkävijöiksi. Nuorison ennakkoluulottomuus on usein ratkaiseva menestystekijä.

29.

toteaa, että kulttuuritoimintaa voidaan hyödyntää myös sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tukemiseksi, sillä se kehittää kulttuurien välistä ymmärtämystä ja luo lujia ja myönteisiä suhteita ammatti- ja koulutustaustaltaan erilaisten ihmisten välille. Tämä vahvistaa kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden potentiaalia.

30.

muistuttaa, että Euroopan kulttuurinen monimuotoisuus merkitsee huomattavaa taloudellista ja kilpailuetua. Komitea suosittaa, että kulttuuritoimintaan suunnattuja investointeja hyödynnetään Euroopan kulttuurisen monimuotoisuuden sekä kulttuurien välisen vuoropuhelun tukemiseksi, mikä vahvistaa kulttuurista ja sosiaalista integroitumista.

31.

toteaa jälleen, että jotta kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden potentiaalia voitaisiin hyödyntää menestyksellisesti, Euroopan unionin on asetettava kulttuurin aineettomien arvojen yhteiskunnallinen merkitys kulttuuritoimiensa ensisijaiseksi tavoitteeksi. Komitea painottaa näin ollen kulttuurialan koulutuksen tukemista ja kulttuuriyhteistyötä edellytyksenä yhteiskunnan luovuusresurssien hyödyntämiselle sekä kulttuurielinkeinon hyvinvoinnille. Kulttuuri elää ilman kulttuurielinkeinoa, mutta kulttuurielinkeinoa ei ole ilman kulttuuria. (6)

32.

kehottaa tekemään pikimmiten selvityksen kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden kehittämisessä esiintyvistä vaikeuksista ja/tai esteistä ja puuttumaan niihin asianmukaisella hallintotasolla.

33.

suosittaa, että komissio arvioi rakennerahastojen sekä kulttuuri-, audiovisuaalisten viestinten, nuoriso- ja koulutusalan nykyisten ja tulevien ohjelmien tarkoituksenmukaisuutta kiinnittämällä huomiota niiden mahdollisuuksiin tukea luovan alan teollisuutta.

34.

korostaa etenkin sitä, että Euroopan unionin tulisi tukea ja kannustaa nuorten taiteilijoiden liikkuvuutta, kansainvälisten taidealan verkkojen ja ryhmien luomista sekä nuorten taiteilijoiden vaihtotoimintaa ja taiteilijavierailuja unionissa ja unionin ulkopuolisissa maissa.

35.

kehottaa komissiota ottamaan vihreän kirjan jatkotoimissa huomioon paikallis- ja alueyhteisöjen rahoitukselliset ja hallinnolliset tarpeet.

36.

katsoo, että on kehitettävä yhteisiä indikaattoreita, sääntöjä ja määritelmiä, jotta voidaan mitata kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden työllistävyyttä ja markkinavaikutuksia.

III   PÄÄTELMÄT

ALUEIDEN KOMITEA

37.

muistuttaa, että kulttuuriteollisuudella ja luovan alan teollisuudella voi olla Euroopassa merkittävä rooli taloudellisten ja sosiaalisten tavoitteiden toteuttamisessa paikallis- ja aluetasolla.

38.

korostaa kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden keskeistä roolia kulttuuriohjelman osana, koska ne tukevat paikallisyhteisöjä ja -talouksia tulosten aikaansaamisessa useilla eri politiikanaloilla. Niistä mainittakoon taloudellinen kehitys, koulutus, elinikäinen oppiminen, yhteisön turvallisuus sekä rikosoikeudelliset ohjelmat.

39.

katsoo, että matkailuelinkeino on sisällytettävä kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden määritelmiin.

40.

tähdentää, että kriisin jälkeisessä taloudessa kulttuuri voi osaltaan auttaa saavuttamaan sosiaalipoliittiset tavoitteet luovalla tavalla edistämällä innovointia keinona aikaansaada tuloksia sosiaalisissa kysymyksissä. Kulttuuri ja taide voivat muuttaa käyttäytymistä ja luoda uusia sosiaalisia siteitä, jotka kannustavat lahjakkaita ihmisiä luovuuteen.

41.

toteaa, että tästä syystä kulttuurin sekä erityisesti kulttuuriteollisuuden ja luovan alan teollisuuden panoksella on olennainen merkitys Eurooppa 2020 -strategian täytäntöönpanossa. (7)

42.

korostaa, että Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahankkeiden – digitaalistrategian ja muiden – onnistunut täytäntöönpano edellyttää rohkeaa innovatiivisuutta ja että tässä luovan alan roolina on toimia erityisesti monitieteisten ja monikulttuuristen ratkaisujen synnyttäjänä. Tätä varten Eurooppa tarvitsee ennakkoluulottomia paikallis- ja aluetason toimijoita pioneereiksi luomaan yhteiskunnallisia innovaatioita ja näiden avulla syntyvää globaalia liiketoimintaa.

Bryssel 1. joulukuuta 2010

Alueiden komitean puheenjohtaja

Mercedes BRESSO


(1)  CdR 172/2007 fin.

(2)  CdR 44/2006 fin.

(3)  CdR 11/2006 fin.

(4)  Neuvoston päätelmät kulttuurin panoksesta paikalliseen ja alueelliseen kehitykseen, 10. toukokuuta 2010.

(5)  KEA European Affairs -yrityksen Euroopan komission pyynnöstä vuonna 2006 laatima selvitys Study on the Economy of Culture in Europe (Selvitys kulttuuritaloudesta Euroopassa).

(6)  CdR 172/2007 fin.

(7)  CdR 172/2007 fin.