52009PC0499




[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 23.9.2009

KOM(2009) 499 lopullinen

2009/0140 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

rahoitusjärjestelmän makrotason vakauden valvonnasta yhteisössä ja Euroopan järjestelmäriskikomitean perustamisesta

{KOM(2009) 500 lopullinen}{KOM(2009) 501 lopullinen}{KOM(2009) 502 lopullinen}{KOM(2009) 503 lopullinen}{SEC(2009) 1234}{SEC(2009) 1235}

PERUSTELUT

1. Ehdotuksen tausta

Nykyinen finanssikriisi on paljastanut heikkouksia EU:n valvontakehyksessä, joka on yhä jakautunut maiden rajojen mukaan huolimatta siitä, että finanssimarkkinoiden yhdentyminen on edistynyt huomattavasti ja useammassa kuin yhdessä maassa toimivien yritysten merkitys on kasvanut. Sen vuoksi puheenjohtaja Barroso pyysi Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) entisen johtajan Jacques de Larosièren johtamalta korkean tason asiantuntijaryhmältä suosituksia aiempaa tehokkaamman, yhdennetyn ja kestävän valvontakehyksen luomiseksi.

De Larosière -ryhmän keskeisissä suosituksissa ehdotettiin, että perustetaan:

i) Euroopan järjestelmäriskikomitea (EJRK), joka vastaa rahoitusjärjestelmän makrotason vakauden valvonnasta yhteisössä estääkseen tai lieventääkseen järjestelmäriskejä, välttääkseen finanssialan häiriöiden laajalle leviämisen, edistääkseen sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa ja varmistaakseen, että finanssiala edistää talouskasvua kestävällä tavalla;

ii) Euroopan finanssivalvontajärjestelmä (EFVJ), jossa kansalliset finanssialan valvontaviranomaiset ovat hyvin verkottuneet uusien Euroopan valvontaviranomaisten kanssa. Järjestelmä luodaan muuttamalla nykyiset Euroopan valvontaviranomaisten komiteat[1] Euroopan pankkiviranomaiseksi (EPV), Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiseksi (EAMV) ja Euroopan vakuutus- ja työeläkeviranomaiseksi (EVTEV). Euroopan finanssivalvontajärjestelmä rakentuu jaetuille ja toisiaan lujittaville vastuualoille. Yritysten kansalliseen valvontaan yhdistetään erityistehtävien keskittäminen Euroopan tasolle. Järjestelmän tavoitteena on myös edistää yhdenmukaistettuja sääntöjä, yhdenmukaisia valvontakäytäntöjä ja valvonnan yhtenäistä täytäntöönpanoa.

Komissio ja Eurooppa-neuvosto hyväksyivät de Larosière -ryhmän suositukset pääpiirteissään maaliskuussa 2009. Komissio antoi 27. toukokuuta 2009 Euroopan finanssivalvontaa koskevan tiedonannon, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti, kuinka nämä suositukset voitaisiin panna täytäntöön. Tiedonannossa keskitytään erityisesti EFVJ:n ja EJRK:n perustamiseen. Ecofin-neuvosto antoi 9. kesäkuuta 2009 yksityiskohtaiset päätelmät, joissa se vahvisti olevansa yhtä mieltä komission tiedonannossa esitetyistä tavoitteista ja korosti, että finanssialan vakautta, sääntelyä ja valvontaa EU:ssa on tehostettava kunnianhimoisesti. Tämän jälkeen 18. ja 19. kesäkuuta 2009 kokoontunut Eurooppa-neuvosto totesi, että komission toukokuussa esittämässä tiedonannossa ja Ecofin-neuvoston antamissa päätelmissä vahvistetaan suunta makro- ja mikrotason vakauden valvontaa koskevan uuden kehyksen perustamiseksi. Eurooppa-neuvosto pyysi komissiota esittämään kaikki tarvittavat ehdotukset viimeistään alkusyksyllä 2009, jotta uusi valvontakehys olisi kokonaisuudessaan käytössä vuoden 2010 aikana.

2. Intressitahojen kuuleminen

Komissio järjesti lainsäädäntöpaketista (sekä EFVJ:stä että EJRK:sta) kaksi avointa kuulemista. Ensimmäinen kuuleminen järjestettiin de Larosière -ryhmän raportin julkaisemisen jälkeen 10. maaliskuuta ja 10. huhtikuuta 2009 välisenä aikana komission valmistellessa 27. toukokuuta 2009 julkaistua tiedonantoaan Euroopan finanssivalvonnasta. Tiivistelmä 116 saadusta kommentista on osoitteessa:

http://ec.europa.eu/internal_market/consultations/docs/2009/fin_supervision/summary_en.pdf

Toinen kuulemiskierros kesti 27. päivästä toukokuuta 15. päivään heinäkuuta 2009. Tässä yhteydessä kaikkia finanssipalvelujen alan toimijoita ja niiden eturyhmiä, sääntelyviranomaisia, valvontaviranomaisia ja muita intressitahoja pyydettiin kommentoimaan yksityiskohtaisempia uudistuksia, jotka oli esitelty toukokuussa 2009 annetussa tiedonannossa. Saaduissa vastauksissa suurimmalta osin kannatettiin ehdotettuja uudistuksia ja kommentoitiin EJRK:aan ja EFVJ:ään liittyviä yksityiskohtaisia näkökohtia. Tiivistelmä saaduista kommenteista on osoitteessa:

http://ec.europa.eu/internal_market/consultations/docs/2009/fin_supervision_may/replies_summary_en.pdf

3. Vaikutusten arviointi

Toukokuussa 2009 annettuun tiedonantoon liitetyssä vaikutusten arvioinnissa tarkasteltiin keskeisiä toimintavaihtoehtoja, joita EFVJ:n ja EJRK:n perustamiseksi oli. Lisäksi ehdotuksen yksityiskohtaisemmista näkökohdista on tehty toinen vaikutusten arviointi, joka on saatavilla komission verkkosivuilla.

4. Ehdotukseen liittyvät oikeudelliset näkökohdat

Sidosryhmillä eli finanssilaitoksilla, sijoittajilla ja kuluttajilla on tarpeeksi luottamusta ryhtyä valtioiden rajat ylittäviin rahoitustoimiin ainoastaan, jos käytössä on järjestelyt, joilla asianmukaisella tavalla tunnustetaan mikro- ja makrotason vakauteen kohdistuvien riskien keskinäinen riippuvuus. Aiemmin vakauden valvonnassa on keskitytty liian usein yksinomaan mikrotasolle, ja valvontaviranomaiset ovat arvioineet yksittäisten finanssilaitosten taseita ottamatta asianmukaisella tavalla huomioon sitä keskinäistä vuorovaikutusta, joka vallitsee finanssilaitosten välillä ja laitosten ja laajemman rahoitusjärjestelmän välillä. Tämän laajemman näkökulman tarjoaminen on makrotason vakauden valvontaviranomaisten vastuulla. Näiden valvontaviranomaisten tehtävänä on seurata ja arvioida mahdollisia rahoitusvakauteen kohdistuvia riskejä, jotka johtuvat alakohtaisella tasolla tai koko rahoitusjärjestelmän tasolla tapahtuvasta kehityksestä. Tällaisiin riskeihin puuttumalla EJRK toimisi yhdennetyn EU:n valvontarakenteen keskeisenä pilarina. Tällaista valvontarakennetta tarvittaisiin edistämään jäsenvaltioiden oikea-aikaisia ja yhtenäisiä poliittisia linjauksia, millä ehkäistäisiin eriäviä lähestymistapoja ja parannettaisiin sisämarkkinoiden toimintaa.

EJRK perustetaan EY:n perustamissopimuksen 95 artiklan nojalla elimenä, jolla ei ole oikeushenkilöllisyyttä. Tällaisen oikeusperustan turvin EJRK saadaan sisältämään edellä hahmotellut keskeiset piirteet ja sen toimivaltuudet kattavat koko finanssialan ilman poikkeuksia. Sen myötä EJRK voi myös yhdessä EFVJ:n kanssa muodostaa finanssivalvonnan yhteisen innovatiivisen kehyksen samalla kun EJRK:n ja muiden laitosten vastuunjako säilyisi selkeänä.

EJRK:n perustamisasetusta täydennetään neuvoston päätöksellä, jolla Euroopan keskuspankin (EKP) tehtäväksi annetaan huolehtia EJRK:n sihteeristön tehtävistä. EKP siis tarjoaa EJRK:lle hallinnollista, logistista, tilastollista ja analyyttistä tukea. Mainitulla päätöksellä pannaan ensimmäistä kertaa täytäntöön EY:n perustamissopimuksen 105 artiklan 6 kohta, jonka mukaan neuvosto voi yksimielisesti komission ehdotuksesta ja EKP:a kuultuaan sekä Euroopan parlamentin puoltavan lausunnon saatuaan antaa EKP:lle erityistehtäviä, jotka koskevat vakauden valvontaa.

5. Talousarviovaikutukset

EKP vastaa EJRK:aan liittyvistä talousarviokustannuksista. Nämä kustannukset eivät vaikuta suoraan yhteisön talousarvioon. Tuesta aiheutuvat kustannukset riippuvat siitä, missä määrin EKP:n nykyistä henkilökuntaa ja resursseja voidaan käyttää EJRK:n sihteeristön tehtävistä huolehtimiseen.

6. Ehdotuksen yksityiskohtainen kuvaus

Neuvoston asetus on tarpeen, koska EJRK perustetaan uutena EU:n elimenä, joka on nykyisistä rakenteista riippumaton.

6.1. EJRK:n perustaminen

EJRK on täysin uusi EU:n elin, jolla ei ole edeltäjää ja joka vastaa makrotason vakauden valvonnasta. EJRK:lla on kolme tehtävää:

- Se kehittää eurooppalaisen makrotason vakauden näkökulman, jolla pyritään ratkaisemaan pirstaleisesta kansallisen tason riskiarvioinnista johtuvat ongelmat.

- Se tehostaa varhaisvaroitusjärjestelmien toimintaa parantamalla vuorovaikutusta mikro- ja makrotason vakauden analysoinnin välillä. Yksittäisten yritysten vakautta on liian usein valvottu erillään muista yrityksistä kiinnittämättä juurikaan huomiota rahoitusjärjestelmän keskinäiseen riippuvuuteen.

- Se pyrkii mahdollistamaan sen, että asianomaiset viranomaiset voivat ryhtyä toimiin riskinarviointien perusteella.

Koska EJRK:n tehtävät ovat laajoja ja arkaluonteisia, sitä ei perusteta elimeksi, jolla on oikeushenkilön asema ja sitovia toimivaltuuksia, vaan pikemminkin elimeksi, joka toimii riippumattomien arviointiensa, korkeatasoisten analyysiensä ja terävien päätelmiensä tuoman maineen suomalla oikeutuksella.

EJRK:n tärkein päättävä elin on hallintoneuvosto.

EJRK:n tehokkuus riippuu ennen kaikkea hallintoneuvoston kokoonpanosta. Jäsenet valitaan siten, että varmistetaan keskuspankkien merkittävä edustus. Useimmissa jäsenvaltioissa finanssialan makrotason vakauden valvonta on tietyssä määrin keskuspankkien vastuulla. Saamansa vastuun ja asiantuntemuksensa vuoksi keskuspankeilla on hyvät valmiudet osallistua finanssialan ja laajemman makrotalousympäristön välisistä yhteyksistä rahoitusvakauteen aiheutuvien vaikutusten analysointiin.

Sihteeristö, jonka tehtävistä Euroopan keskuspankki huolehtii, antaa EJRK:lle analyyttista ja logistista tukea. Sihteeristön tehtävien antaminen EKP:lle antaa EJRK:lle mahdollisuuden käyttää hyväksi EKP:n huomattavaa asiantuntemusta makrotason vakauden valvonnasta ja sen keskeistä asemaa EU:n rahapoliittisessa järjestelmässä. Yhteistyössä kansallisten keskuspankkien kanssa Euroopan keskuspankki kerää ja levittää finanssilaitoksia koskevia moninaisia rahapolitiikan tilastoja ja indikaattoreita. Euroopan keskuspankki ja eurojärjestelmä seuraavat syklistä ja rakenteellista kehitystä euroalueella / EU:n pankkisektorilla ja muilla finanssialoilla arvioidakseen finanssialan mahdollista haavoittuvuutta ja sen kykyä kestää mahdollisia häiriöitä.

6.2. EJRK:n tehtävät ja toimivalta

EJRK:lla ei ole sitovia toimivaltuuksia ottaa käyttöön jäsenvaltioita tai kansallisia viranomaisia koskevia toimenpiteitä. Se on perustettu ”hyvämaineiseksi” elimeksi, joka koostuu korkean tason edustajista ja jonka tulisi vaikuttaa poliittisten päättäjien ja valvojien toimintaan moraalisen painovaltansa ansiosta. Tästä syystä se voi antaa sekä korkeatasoisia arvioita makrotason vakauden tilanteesta että riskivaroituksia ja suosituksia, joissa tunnistetaan järjestelmäriskejä todennäköisesti kasvattavat epätasapainotekijät rahoitusjärjestelmässä ja aiheelliset korjaavat toimet. EJRK:lla on laaja toiminta-alue, jota ei rajoiteta tietyntyyppisiin yhteisöihin tai markkinoihin. Varoitukset ja suositukset voivat koskea rahoitusjärjestelmän kaikkia näkökohtia, jotka saattavat aiheuttaa järjestelmäriskin. Se tekee myös makrotason vakauden valvonnan alalla yhteistyötä vastaavien kansainvälisten finanssilaitosten (IMF, FSB jne.) ja kolmansien maiden elinten kanssa. Koska tämä ehdotus perustuu EY:n perustamissopimuksen 95 artiklaan, se on merkityksellinen Euroopan talousalueen (ETA) kannalta. ETA:an kuuluvien EFTA-valtioiden ja EJRK:n välistä yhteistyötä koskevista menettelyistä keskustellaan ETA:n sekakomiteassa.

6.2.1. Varoitukset ja suositukset

EJRK:n keskeisenä tehtävänä on havaita järjestelmäriskit sekä estää tällaisista riskeistä rahoitusjärjestelmään EU:ssa kohdistuvat vaikutukset tai lieventää niitä. Tässä tarkoituksessa EJRK voi antaa riskivaroituksia, joiden tulisi auttaa asianomaisia pohtimaan ratkaisuja ajoissa, jotta voidaan välttää laajempien ongelmien ja tulevien kriisitilanteiden syntyminen. Tarvittaessa EJRK voi myös suositella erityistoimia havaittujen riskien torjumiseksi.

EJRK:n suositukset eivät ole oikeudellisesti sitovia. Ne, joille suositukset on osoitettu, eivät voi kuitenkaan suhtautua havaittuun riskiin passiivisesti vaan niiltä odotetaan jonkinlaista reaktiota. Jos suosituksen saaja on yhtä mieltä suosituksesta, sen on ilmoitettava kaikki suosituksen perusteella toteutetut toimenpiteet. Jos suosituksen saaja on eri mieltä suosituksesta eikä noudata sitä, toimien toteuttamatta jättämiseen johtaneet syyt on selitettävä asianmukaisesti. Tästä syystä EJRK:n suosituksia ei voi vain sivuuttaa.

EJRK päättää tapauskohtaisesti varoitusten ja suositusten julkaisemisesta. Suosituksen julkaiseminen voi lisätä paineita toteuttaa korjaavat toimet viipymättä. Se voi kuitenkin myös johtaa päinvastaisiin reaktioihin finanssimarkkinoilla. Koska varoitusten ja suositusten julkaisemisesta päättäminen on arkaluonteinen tehtävä, tällaiset päätökset olisi tehtävä tapauskohtaisesti. Lisäksi näyttää asianmukaiselta olla julkaisematta varoituksia ja suosituksia, ellei kahden kolmasosan määräenemmistö hallintoneuvostosta toisin päätä.

Varoitukset ja suositukset voidaan osoittaa koko yhteisölle, yhdelle tai useammalle jäsenvaltiolle, yhdelle tai useammalle Euroopan valvontaviranomaiselle ja yhdelle tai useammalle kansalliselle valvontaviranomaiselle. Kaikki varoitukset ja suositukset on toimitettava neuvostolle. Valvontakysymyksiä koskevat varoitukset ja suositukset on lisäksi toimitettava asianomaiselle Euroopan valvontaviranomaiselle. Tämän toimintatavan tarkoituksena ei ole vesittää varoitusten ja suositusten sisältöä vaan pikemminkin lisätä vastaanottajaan kohdistuvaa moraalista painetta toimia tai antaa selityksiä ja antaa neuvostolle mahdollisuus esittää huomautuksia.

6.2.2. Tiedonsaanti

Finanssilaitosten ja -markkinoiden keskinäinen riippuvuus osoittaa, että mahdollisten järjestelmäriskien seurannan ja arvioinnin olisi perustuttava laajaan valikoimaan makrotaloutta ja mikrotason rahoitusta koskevia tietoja ja indikaattoreita. EJRK:n olisi sen vuoksi saatava käyttöönsä kaikki tehtäviensä suorittamisessa tarvittavat tiedot ja huolehdittava siitä, että nämä tiedot käsitellään luottamuksellisina. EJRK pystyy käyttämään hyväkseen laajaa valikoimaa EKP:n eurojärjestelmän kautta jo keräämiä raha- ja finanssilaitoksia koskevia tietoja. Jotta EJRK pystyisi huolehtimaan tehtävistään ja varmistamaan mikrotason valvontaviranomaisten ja oman työnsä välillä tarvittavan johdonmukaisuuden, se voi lisäksi sihteeristönsä kautta pyytää Euroopan valvontaviranomaisia toimittamaan tietoja tiivistetysti tai koosteena. Jollei näitä tietoja ole saatavilla (tai anneta saataville), EJRK:lla on mahdollisuus pyytää tietoja suoraan kansallisilta valvontaviranomaisilta, kansallisilta keskuspankeilta tai jäsenvaltioiden muilta viranomaisilta. Asetuksessa asetetaan lisäksi Euroopan valvontaviranomaisille, kansallisille keskuspankeille ja jäsenvaltioille yleinen velvoite toimittaa EJRK:lle kaikki tiedot, joita se tarvitsee tehtäviensä hoitamisessa, ja taataan siten makrotason vakauden analysoinnissa tarvittavien tietojen laaja saatavuus.

Koska jotkin yksittäiset laitokset voivat olla systeemisesti merkittäviä (ottaen huomion niiden koon, niiden yhteydet muihin finanssilaitoksiin tai niiden riskiprofiilin), EJRK:n on sihteeristönsä kautta saatava käyttönsä niitä koskevia tietoja esittämällä perusteltu pyyntö Euroopan valvontaviranomaisille.

6.3. Suhde EFVJ:ään

Ehdotettu EU:n valvontakehys toimii ainoastaan, jos EJRK ja EFVJ tekevät tehokasta yhteistyötä. Uudistuksen tavoitteena on varsinkin varmistaa joustava vuorovaikutus makro- ja mikrotason vakauden valvonnan välillä. Täyttääkseen tehtävänsä makrotason vakauden valvojana EJRK tarvitsee oikea-aikaisesti käyttöönsä yhdenmukaistettuja mikrotason tietoja, ja samaan aikaan kansalliset viranomaiset mikrotason valvontaa harjoittaessaan hyötyvät makrotason vakausympäristöön liittyvistä EJRK:n näkemyksistä. Asetuksissa myös täsmennetään menettelyt, joita Euroopan valvontaviranomaisten tulee noudattaa toimiakseen EJRK:n suositusten mukaan, ja kuinka Euroopan valvontaviranomaisten olisi käytettävä toimivaltaansa varmistaakseen, että yhdelle tai useammalle toimivaltaiselle kansalliselle valvontaviranomaiselle osoitettujen suositusten perusteella toteutetaan oikea-aikaiset jatkotoimet.

6.4. Luottamuksellisuus

EJRK:n hallintoneuvoston jäseniä ja EJRK:n palveluksessa olevaa henkilöstöä koskee salassapitovelvollisuus. Luottamuksellisia tietoja, jotka hallintoneuvoston jäsenet tai EJRK:n tehtäviä hoitavat henkilöt saavat, ei saa luovuttaa ulkopuolisille muutoin kuin tiivistetysti tai kootusti siten, ettei siitä voida tunnistaa yksittäisiä laitoksia. Luottamuksellisuutta koskevia sääntöjä sovelletaan erityisesti EKP:n henkilöstöön, koska EKP huolehtii EJRK:n sihteeristön tehtävistä. Tietoja, jotka EKP saa EJRK:n sihteeristön ominaisuudessa, saa käyttää ainoastaan EJRK:n tehtävien hoitamisessa. EU:n toimielinten vakiintuneen käytännön mukaisesti EJRK:n tehtävissä työskennelleiden henkilöiden on noudatettava salassapitovelvollisuutta vielä tehtäviensä päättymisen jälkeenkin.

Varoitusten ja suositusten saajien, neuvoston ja Euroopan valvontaviranomaisten on myös toteutettava tarvittavat toimet varoitusten ja suositusten luottamuksellisuuden suojelemiseksi.

6.5. EJRK:n sisäinen organisointi

EJRK:n kokoonpano on seuraava: i) hallintoneuvosto, ii) ohjauskomitea ja iii) sihteeristö.

6.5.1. Hallintoneuvosto

Hallintoneuvosto on EJRK:n päättävä elin. Se vastaa varoituksista ja suosituksista, joita kuvataan tämän perusteluosan 6.2.1 jaksossa.

Äänivaltaisia hallintoneuvoston jäseniä ovat:

- kansallisten keskuspankkien pääjohtajat,

- EKP:n pääjohtaja ja varapääjohtaja,

- Euroopan komission jäsen,

- kunkin kolmen Euroopan valvontaviranomaisen puheenjohtajat.

Äänivallattomia hallintoneuvoston jäseniä ovat:

- yksi korkean tason edustaja kunkin jäsenvaltion toimivaltaisesta kansallisesta valvontaviranomaisesta,

- talous- ja rahoituskomitean puheenjohtaja.

Kansallisten valvontaviranomaisten edustaja voi vaihtua riippuen kulloinkin käsiteltävästä asiasta (kiertojärjestelmää tarvitaan monissa jäsenvaltioissa, joissa on useita valvontaviranomaisia esimerkiksi rahoitus- ja vakuutussektorilla).

Hallintoneuvoston jäsenten on toimittava puolueettomasti. Tämä tarkoittaa sitä, että EJRK:aan liittyviä tehtäviä hoitaessaan he eivät saa noudattaa jäsenvaltioiden ohjeita eivätkä ottaa huomioon yksittäisten jäsenvaltioiden etuja. Puolueettomuus on olennaisen tärkeää, sillä yksittäisen jäsenvaltion edut eivät aina välttämättä vastaa EJRK:n päätavoitetta, joka on säilyttää rahoitusjärjestelmän vakaus koko Euroopan unionissa.

Kullakin äänivaltaisella hallintoneuvoston jäsenellä on yksi ääni. Hallintoneuvosto tekee päätöksensä yksinkertaisella enemmistöllä (poikkeuksena ovat varoituksen tai suosituksen julkistamista koskevat päätökset, joiden osalta vaaditaan kahden kolmasosan määräenemmistö. Yleisen käytännön mukaisesti äänestämisen edellytyksenä on päätösvaltaisuus.).

Hallintoneuvosto kokoontuu vähintään neljä kertaa vuodessa. Hallintoneuvosto kokoontuu puheenjohtajan aloitteesta tai kun vähintään kolmasosa äänivaltaisista jäsenistä sitä pyytää.

6.5.2. Puheenjohtaja

Puheenjohtaja valitaan viideksi vuodeksi sellaisten EJRK:n hallintoneuvoston jäsenten keskuudesta, jotka ovat myös EKP:n yleisneuvoston jäseniä. Puheenjohtaja johtaa hallintoneuvoston ja ohjauskomitean kokouksia ja antaa EJRK:n sihteeristölle ohjeita hallintoneuvoston puolesta. Puheenjohtaja voi kutsua koolle hallintoneuvoston ylimääräisen kokouksen omasta aloitteestaan. Hallintoneuvoston äänestyksissä puheenjohtajan ääni ratkaisee, jos äänet menevät tasan. Puheenjohtaja toimii EJRK:n ulkopuolisena edustajana.

6.5.3. Ohjauskomitea

Hallintoneuvoston koon (yhteensä 61 jäsentä) vuoksi ohjauskomitea auttaa hallintoneuvostoa päätöksenteossa. Ohjauskomitea valmistelee hallintoneuvoston kokoukset, tarkistaa kulloinkin käsiteltävänä olevat asiakirjat ja seuraa EJRK:n käynnissä olevan työn edistymistä.

Ohjauskomiteaan kuuluvat hallintoneuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, kunkin kolmen Euroopan valvontaviranomaisen puheenjohtajat, talous- ja rahoituskomitean puheenjohtaja, komission jäsen ja viisi hallintoneuvoston jäsentä, jotka ovat myös EKP:n yleisneuvoston jäseniä (12 jäsentä).

6.5.4. Sihteeristö

EKP huolehtii EJRK:n sihteeristön tehtävistä. Sihteeristö saa toimintaohjeet suoraan hallintoneuvoston puheenjohtajalta.

EKP nimittää sihteeristön päällikön kuultuaan EJRK:n hallintoneuvostoa. Sihteeristö tarjoaa EJRK:lle analyyttistä, tilastollista, hallinnollista ja logistista tukea, mukaan luettuina kokousten valmistelu, EJRK:lle tarkoitettujen määrällisten ja laadullisten tietojen keruu ja käsittely sekä EJRK:n tehtävien hoitamisen edellyttämien analyysien ja arviointien tekeminen. Sihteeristö tukee myös neuvoa-antavan teknisen komitean työtä (ks. 6.5.5 jakso).

6.5.5 Neuvoa-antava tekninen komitea ja muut tietolähteet

Neuvoa-antavan teknisen komitean, jäljempänä ’NTK’, tehtävänä on antaa hallintoneuvostolle neuvoja ja apua EJRK:n toimivaltaan kuuluvissa kysymyksissä EJRK:n pyynnöstä.

NTK:n jäseniä ovat:

- yksi edustaja kustakin kansallisesta keskuspankista,

- yksi EKP:n edustaja,

- yksi edustaja kunkin jäsenvaltion kansallisesta valvontaviranomaisesta,

- yksi edustaja kustakin Euroopan valvontaviranomaisesta,

- kaksi Euroopan komission edustajaa,

- yksi talous- ja rahoituskomitean edustaja.

Hallintoneuvosto nimittää puheenjohtajansa ehdotuksesta NTK:n puheenjohtajan. Kansallisten valvontaviranomaisten edustaja voi vaihtua riippuen kulloinkin käsiteltävästä asiasta.

6.6. Raportointivelvoitteet

EJRK on vastuuvelvollinen Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ja sen on raportoitava niille vähintään kerran vuodessa. Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat tarvittaessa vaatia EJRK:aa raportoimaan useammin.

2009/0140 (COD)

Ehdotus:

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

rahoitusjärjestelmän makrotason vakauden valvonnasta yhteisössä ja Euroopan järjestelmäriskikomitean perustamisesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 95 artiklan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen[2],

ottavat huomioon Euroopan keskuspankin lausunnon[3],

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon[4],

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä[5],

sekä katsovat seuraavaa:

(1) Finanssikriisi on osoittanut finanssivalvonnassa olevan merkittäviä puutteita, minkä vuoksi ei ole pystytty estämään liiallisen riskien kasautumista rahoitusjärjestelmään, ja paljastanut erityisesti heikkouksia nykyisessä makrotalouden vakauden valvonnassa.

(2) Marraskuussa 2008 komissio antoi Jacques de Larosièren johtamalle korkean tason ryhmälle, jäljempänä ’de Larosière -ryhmä’, tehtäväksi esittää suosituksia siitä, kuinka eurooppalaisia valvontajärjestelyjä voitaisiin tiukentaa kansalaisten suojan parantamiseksi ja luottamuksen palauttamiseksi rahoitusjärjestelmään.

(3) De Larosière -ryhmän 25 päivänä helmikuuta 2009 esittämässä raportissa muun muassa suositettiin, että perustetaan yhteisön tasoinen elin, jonka tehtävänä on valvoa koko rahoitusjärjestelmän riskejä.

(4) Maaliskuun 4 päivänä 2009 antamassaan tiedonannossa Elvytys Euroopassa[6] komissio suhtautuu de Larosière -ryhmän suosituksiin myönteisesti ja puoltaa niiden keskeistä sisältöä. Eurooppa-neuvosto totesi 19 ja 20 päivänä maaliskuuta 2009 pitämässään kokouksessa, että finanssilaitosten sääntelyä ja valvontaa on tehostettava EU:ssa ja että jatkotoimien lähtökohtana käytetään de Larosière -ryhmän raporttia.

(5) Komissio esitti 27 päivänä toukokuuta 2009 antamassaan tiedonannossa Euroopan finanssivalvonta[7] monenlaisia uudistuksia rahoitusvakauden turvaamista EU:n tasolla koskeviin nykyisin järjestelyihin. Näihin uudistuksiin sisältyi erityisesti makrotason vakauden valvonnasta vastaavan Euroopan järjestelmäriskikomitean (EJRK) perustaminen. Komission näkemystä ja aikomusta antaa lainsäädäntöehdotuksia siten, että uusi kehys voitaisiin ottaa käyttöön vuoden 2010 aikana, kannatettiin 9 päivänä kesäkuuta 2009 pidetyssä neuvoston kokouksessa ja 18 ja 19 päivänä kesäkuuta 2009 pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Komission näkemysten mukaisesti se katsoi, että EKP:n tulisi antaa analyyttista, tilastollista, hallinnollista ja logistista tukea EJRK:lle käyttäen myös hyväksi kansallisten keskuspankkien ja valvontaviranomaisten teknisiä lausuntoja.

(6) Yhteisön nykyjärjestelyissä kiinnitetään liian vähän huomiota makrotason vakauden valvontaan. Vastuu makrotason vakauden arvioinnista on yhä pirstaleista ja sitä harjoittavat eri viranomaiset eri tasoilla, eikä ole olemassa mekanismia, jolla varmistettaisiin, että makrotason vakauteen kohdistuvat riskit havaitaan asianmukaisesti ja että varoitukset ja suositukset annetaan selkeästi ja niiden perusteella toteutetaan jatkotoimia.

(7) Yhteisö tarvitsee erityisen yksikön, joka vastaa makrotason vakauden valvonnasta EU:n rahoitusjärjestelmässä ja jonka tehtävänä on havaita rahoitusvakauteen kohdistuvat riskit ja antaa tarpeen mukaan riskivaroituksia ja suosituksia tällaisiin riskeihin puuttumiseksi. Tästä syystä olisi perustettava Euroopan järjestelmäriskikomitea (EJRK) uutena riippumattomana yksikkönä, joka vastaa makrotason vakauden valvonnasta Euroopan tasolla.

(8) EJRK:n olisi annettava tarvittaessa yleisluonteisia varoituksia ja suosituksia, jotka koskevat koko yhteisöä, yksittäisiä jäsenvaltioita tai jäsenvaltioiden ryhmiä ja joissa poliittisille linjauksille määritellään tietty aikataulu.

(9) Tällaisten varoitusten ja suositusten painoarvon ja legitiimiyden lisäämiseksi ne olisi toimitettava neuvoston ja tarvittaessa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o …/… perustetun Euroopan pankkiviranomaisen[8], Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o .../... perustetun Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen[9] ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o .../… perustetun Euroopan vakuutus- ja työeläkeviranomaisen[10] välityksellä.

(10) EJRK:n olisi myös seurattava antamiensa suositusten noudattamista suositusten saajien laatimien raporttien perusteella sen varmistamiseksi, että sen varoituksia ja suosituksia todella noudatetaan. Suositusten saajien olisi toimittava ohjeiden mukaan paitsi, jos toimien toteuttamatta jättäminen voidaan perustella tarkoituksenmukaisella tavalla (”toimi tai selitä” -mekanismi).

(11) EJRK:n olisi päätettävä, pitääkö suositus säilyttää luottamuksellisena vai julkaista, ottaen huomioon, että julkaiseminen voi tietyissä olosuhteissa edistää suositusten noudattamista.

(12) EJRK:n olisi raportoitava Euroopan parlamentille ja neuvostolle vähintään kerran vuodessa ja useamminkin, jos finanssialan häiriöt leviävät laajalle.

(13) EKP:lla ja kansallisilla keskuspankeilla olisi oltava johtava asema makrotason vakauden valvonnassa asiantuntemuksensa ja nykyisten rahoitusvakauteen liittyvien velvollisuuksiensa perusteella. On tärkeää, että mikrotason vakauden valvontaviranomaiset osallistuvat EJRK:n työhön sen varmistamiseksi, että makrotason vakauteen kohdistuvien riskien arviointi perustuu rahoitusjärjestelmän kehitystä koskeviin aukottomiin ja tarkkoihin tietoihin. Tästä syystä Euroopan valvontaviranomaisten puheenjohtajien olisi oltava äänivaltaisia jäseniä ja kansallisten valvontaviranomaisten, joita on yksi kustakin jäsenvaltiosta, äänivallattomia jäseniä.

(14) Komission jäsenen osallistuminen auttaa luomaan yhteyden makrotalouden valvonnan ja finanssivalvonnan välille yhteisössä, ja talous- ja rahoituskomitean puheenjohtajan läsnäolo heijastaa valtiovarainministereiden asemaa rahoitusvakauden turvaamisessa.

(15) On olennaisen tärkeää, että EJRK:n jäsenet suorittavat tehtävänsä puolueettomasti ja tarkastelevat rahoitusvakautta ainoastaan koko Euroopan unionin alueella. Varoituksia ja suosituksia koskevaa äänestystä EJRK:ssa ei saisi painottaa, ja päätökset olisi tehtävä pääsääntöisesti yksinkertaisella enemmistöllä.

(16) Finanssilaitosten ja -markkinoiden keskinäinen riippuvuus osoittaa, että mahdollisten järjestelmäriskien seurannan ja arvioinnin olisi perustuttava laajaan valikoimaan makrotaloutta ja mikrotason rahoitusta koskevia tietoja ja indikaattoreita. EJRK:n olisi sen vuoksi saatava käyttöönsä kaikki tehtäviensä suorittamisessa tarvittavat tiedot ja huolehdittava siitä, että nämä tiedot käsitellään tarvittaessa luottamuksellisina.

(17) Markkinatoimijoilta voidaan saada arvokasta tietoa, joka auttaa ymmärtämään rahoitusjärjestelmään vaikuttavia muutoksia. EJRK:n olisi sen vuoksi tarvittaessa kuultava yksityissektorin sidosryhmiä (finanssialan edustajat, kuluttajajärjestöt, komission perustamat tai yhteisön lainsäädännöllä perustetut finanssipalvelualan käyttäjäryhmät jne.) ja annettava niille oikeudenmukainen mahdollisuus esittää huomautuksia.

(18) Ottaen huomioon kansainvälisten finanssimarkkinoiden yhdentyminen kansainvälisellä tasolla ja finanssikriisien leviämisriski EJRK:n toiminta olisi koordinoitava Kansainvälisen valuuttarahaston ja hiljattain perustetun finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän toiminnan kanssa, sillä näiden tahojen odotetaan antavan varhaisvaroituksia makrotason vakauteen maailmanlaajuisella tasolla kohdistuvista riskeistä.

(19) EJRK:n perustamisen pitäisi osaltaan edistää sisämarkkinoiden tavoitteiden saavuttamista. Rahoitusjärjestelmän makrotason vakauden valvonta yhteisössä on olennainen osa uusia yhteisön valvontajärjestelyjä, sillä makrotason vakauden valvonta on kiinteästi sidoksissa mikrotason vakauden valvontaan liittyviin Euroopan valvontaviranomaisten tehtäviin. Sidosryhmillä on tarpeeksi luottamusta ryhtyä valtioiden rajat ylittäviin rahoitustoimiin ainoastaan, jos käytössä on järjestelyt, joilla asianmukaisella tavalla tunnustetaan mikro- ja makrotason vakauteen kohdistuvien riskien keskinäinen riippuvuus. EJRK:n olisi seurattava ja arvioitava rahoitusvakauteen kohdistuvia riskejä, jotka johtuvat alakohtaisella tasolla tai koko rahoitusjärjestelmän tasolla tapahtuneesta kehityksestä. Tällaisiin riskeihin puuttumalla EJRK:n olisi osaltaan edistettävä yhdennetyn yhteisön valvontarakenteen toimintaa. Tällaista valvontarakennetta tarvitaan edistämään jäsenvaltioiden oikea-aikaisia ja yhtenäisiä poliittisia linjauksia, millä ehkäistäisiin eriäviä lähestymistapoja ja parannettaisiin sisämarkkinoiden toimintaa.

(20) Koska jäsenvaltiot eivät voi Euroopan finanssimarkkinoiden yhdentymisen vuoksi riittävällä tavalla valvoa yhteisön rahoitusjärjestelmän makrotason vakautta, yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi,

OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:

I luku Yleiset säännökset

1 ARTIKLA PERUSTAMINEN

Perustetaan Euroopan järjestelmäriskikomitea, jäljempänä ’EJRK’.

2 artiklaMääritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

1. ’finanssilaitoksella’ yritystä, jonka päätoimialana on ottaa vastaan talletuksia, myöntää luottoja, tarjota vakuutuspalveluja tai muita finanssipalveluja asiakkailleen tai jäsenilleen taikka harjoittaa sijoitustoimintaa tai kaupankäyntiä omaan lukuunsa;

2. ’rahoitusjärjestelmällä’ kaikkia finanssilaitoksia, -markkinoita ja -markkinainfrastruktuureja.

3 artiklaToiminta-ajatus, tavoitteet ja tehtävät

1. EJRK vastaa rahoitusjärjestelmän makrotason vakauden valvonnasta yhteisössä estääkseen tai lieventääkseen järjestelmäriskejä rahoitusjärjestelmässä, jotta voidaan välttää finanssialan häiriöiden laajalle leviäminen, edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa ja varmistaa, että finanssiala edistää talouskasvua kestävällä tavalla.

2. Edellä olevan 1 kohdan soveltamiseksi EJRK huolehtii seuraavista tehtävistä:

3. kaiken sellaisen tiedon määrittely ja/tai tarvittaessa kerääminen ja analysointi, jolla on merkitystä 1 kohdassa kuvatun toiminta-ajatuksen kannalta;

4. riskien havaitseminen ja priorisoiminen;

5. riskivaroitusten antaminen, jos riskit vaikuttavat huomattavilta;

6. tarvittaessa korjaavia toimia koskevien suositusten antaminen;

7. varoitusten ja suositusten mukaisesti toteutettujen jatkotoimien seuranta;

8. toimiminen tiiviissä yhteistyössä Euroopan finanssivalvontajärjestelmän kanssa ja tarvittaessa sellaisten järjestelmäriskeihin liittyvien tietojen toimittaminen Euroopan valvontaviranomaisille, joita nämä tarvitsevat tehtäviensä suorittamisessa;

9. makrotason vakauden valvontaan liittyvien kysymysten koordinointi kansainvälisten laitosten, erityisesti Kansainvälisen valuuttarahaston ja finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän, sekä kolmansien maiden vastaavien elinten kanssa;

10. yhteisön lainsäädännössä määriteltyjen muiden asiaan liittyvien tehtävien suorittaminen.

II lukuOrganisaatio

4 ARTIKLA RAKENNE

1. EJRK muodostuu hallintoneuvostosta, ohjauskomiteasta ja sihteeristöstä.

2. Hallintoneuvosto tekee tarvittavat päätökset EJRK:lle uskottujen tehtävien hoitamiseksi.

3. Ohjauskomitea auttaa EJRK:aa päätöksenteossa valmistelemalla hallintoneuvoston kokoukset, tarkistamalla kulloinkin käsiteltävänä olevat asiakirjat ja seuraamalla EJRK:n käynnissä olevan työn edistymistä.

4. Sihteeristö tarjoaa EJRK:lle analyyttistä, tilastollista, hallinnollista ja logistista tukea hallintoneuvoston puheenjohtajan johdolla neuvoston päätöksen XXXX/EY/2009[11] mukaisesti.

5. EJRK:n tukena toimii 12 artiklassa tarkoitettu neuvoa-antava tekninen komitea, joka antaa pyynnöstä neuvoja ja apua EJRK:n työn kannalta tärkeissä kysymyksissä.

5 artiklaPuheenjohtajuus

1. Hallintoneuvosten jäsenet, jotka ovat myös EKP:n yleisneuvoston jäseniä, valitsevat EJRK:n puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan keskuudestaan viiden vuoden toimikaudeksi. Samat henkilöt voidaan valita uudeksi toimikaudeksi.

2. Puheenjohtaja johtaa hallintoneuvoston ja ohjauskomitean kokouksia.

3. Puheenjohtajan ollessa estynyt hallintoneuvoston ja/tai ohjauskomitean kokouksia johtaa varapuheenjohtaja.

4. Jos puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi valittujen EKP:n yleisneuvoston jäsenten toimikausi päättyy ennen kuin viiden vuoden toimikausi tai jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ei pysty jostain syystä hoitamaan tehtäviään, valitaan uusi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja 1 kohdan mukaisesti.

5. Puheenjohtaja toimii EJRK:n ulkopuolisena edustajana.

6 artiklaHallintoneuvosto

1. Äänivaltaisia hallintoneuvoston jäseniä ovat seuraavat:

a) EKP:n pääjohtaja ja varapääjohtaja;

b) kansallisten keskuspankkien pääjohtajat;

c) Euroopan komission jäsen;

d) Euroopan pankkiviranomaisen puheenjohtaja;

e) Euroopan vakuutus- ja työeläkeviranomaisen puheenjohtaja;

f) Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen puheenjohtaja.

2. Äänivallattomia hallintoneuvoston jäseniä ovat seuraavat:

a) yksi korkean tason edustaja kunkin jäsenvaltion toimivaltaisesta kansallisesta valvontaviranomaisesta;

b) talous- ja rahoituskomitean puheenjohtaja.

3. Kun kokouksen esityslistalla on asioita, jotka kuuluvat saman jäsenvaltion usean kansallisen valvontaviranomaisen toimivaltaan, asian käsittelyyn osallistuu ainoastaan se korkean tason edustaja, jonka toimivaltaan kyseinen asia kuuluu.

4. Hallintoneuvosto vahvistaa EJRK:n työjärjestyksen.

7 artiklaPuolueettomuus

1. Hallintoneuvoston ja ohjauskomitean toimintaan osallistuessaan tai EJRK:aan liittyviä muita tehtäviä hoitaessaan EJRK:n jäsenten on suoritettava tehtävänsä puolueettomasti eivätkä he saa pyytää tai ottaa vastaan ohjeita jäsenvaltioilta.

2. Jäsenvaltioiden on pidättäydyttävä yrityksistä vaikuttaa EJRK:n jäseniin näiden hoitaessa EJRK:aan liittyviä tehtäviään.

8 artiklaSalassapitovelvollisuus

1. EJRK:n hallintoneuvoston jäsenten ja kaikkien muiden henkilöiden, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet EJRK:n palveluksessa tai sen yhteydessä (mukaan luettuina keskuspankkien asianomainen henkilöstö, neuvoa-antava tekninen komitea, Euroopan valvontaviranomaiset ja jäsenvaltioiden toimivaltaiset kansalliset valvontaviranomaiset), on noudatettava salassapitovelvollisuutta vielä tehtäviensä päättymisen jälkeenkin.

2. EJRK:n jäsenten näissä tehtävissä saamia tietoja saa käyttää ainoastaan 3 artiklan 2 kohdassa vahvistettujen tehtävien hoitamiseen.

3. Luottamuksellisia tietoja, jotka 1 kohdassa tarkoitetut henkilöt saavat tehtäviään suorittaessaan, ei saa luovuttaa kenellekään henkilölle eikä millekään viranomaiselle muutoin kuin sellaisena tiivistelmänä tai koosteena, josta yksittäisiä finanssilaitoksia ei voida tunnistaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 16 artiklan soveltamista ja rikosoikeuden soveltamista.

4. EJRK sopii Euroopan valvontaviranomaisten kanssa erityisistä salassapitomenettelyistä yksittäisiä finanssilaitoksia koskevien tietojen tai tietojen, joista yksittäiset finanssilaitokset voidaan tunnistaa, suojaamiseksi.

9 artiklaHallintoneuvoston kokoukset

1. Hallintoneuvosto kokoontuu sääntömääräiseen täysistuntoon puheenjohtajansa aloitteesta vähintään neljä kertaa vuodessa. Puheenjohtaja voi kutsua koolle hallintoneuvoston ylimääräisen kokouksen omasta aloitteestaan tai kun vähintään kolmasosa äänivaltaisista jäsenistä sitä pyytää.

2. Kunkin hallintoneuvoston jäsenen on oltava kokouksissa läsnä henkilökohtaisesti eivätkä he voi esiintyä edustettuina.

3. Poiketen siitä, mitä 2 kohdassa säädetään, jos jäsen on pidemmän aikaa estynyt osallistumasta kokouksiin, hän voi nimittää itselleen varajäsenen. Tämä jäsen voidaan myös korvata henkilöllä, joka on nimitetty virallisesti noudattaen edustajien väliaikaista korvaamista koskevia kyseisen laitoksen sääntöjä.

4. Kokoukset ovat luottamuksellisia.

10 artiklaÄänestys hallintoneuvostossa

1. Kullakin äänivaltaisella hallintoneuvoston jäsenellä on yksi ääni.

2. Hallintoneuvosto tekee päätöksensä läsnä olevien äänivaltaisten jäsentensä yksinkertaisella enemmistöllä. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee.

3. Hallintoneuvosto on päätösvaltainen, kun kaksi kolmasosaa sen äänivaltaisista jäsenistä on läsnä. Jos hallintoneuvosto ei ole päätösvaltainen, puheenjohtaja voi kutsua koolle ylimääräisen kokouksen, jossa vähimmäisjäsenmäärä ei ole päätösvaltaisuuden edellytyksenä.

11 artiklaOhjauskomitea

1. Ohjauskomitean kokoonpano on seuraava:

a) EJRK:n puheenjohtaja;

b) EJRK:n varapuheenjohtaja;

c) viisi muuta hallintoneuvoston jäsentä, jotka ovat myös EKP:n yleisneuvoston jäseniä. Hallintoneuvoston jäsenet, jotka ovat myös EKP:n yleisneuvoston jäseniä, valitsevat ohjauskomitean jäsenet keskuudestaan kahdeksi vuodeksi;

d) Euroopan komission jäsen;

e) Euroopan pankkiviranomaisen puheenjohtaja;

f) Euroopan vakuutus- ja työeläkeviranomaisen puheenjohtaja;

g) Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen puheenjohtaja;

h) talous- ja rahoituskomitean puheenjohtaja.

Hallintoneuvosto täyttää ohjauskomitean jäseniltä vapautuneet paikat valitsemalla tilalle uuden jäsenen.

2. Ohjauskomitea kokoontuu puheenjohtajansa aloitteesta vähintään neljä kertaa vuodessa ennen hallintoneuvoston kutakin kokousta. Puheenjohtaja voi kutsua koolle myös ad hoc -kokouksia.

12 artiklaNeuvoa-antava tekninen komitea

1. Neuvoa-antavan teknisen komitean kokoonpano on seuraava:

a) yksi kunkin kansallisen keskuspankin edustaja ja yksi EKP:n edustaja;

b) yksi korkean tason edustaja kunkin jäsenvaltion toimivaltaisesta kansallisesta valvontaviranomaisesta;

c) yksi Euroopan pankkiviranomaisen edustaja;

d) yksi Euroopan vakuutus- ja työeläkeviranomaisen edustaja;

e) yksi Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen edustaja;

f) kaksi komission edustajaa;

g) yksi talous- ja rahoituskomitean edustaja.

Kunkin jäsenvaltion valvontaviranomaiset valitsevat komiteaan yhden edustajan. Kun kokouksen esityslistalla on asioita, jotka kuuluvat saman jäsenvaltion usean kansallisen valvontaviranomaisen toimivaltaan, asian käsittelyyn osallistuu ainoastaan se korkean tason edustaja, jonka toimivaltaan kyseinen asia kuuluu.

2. Hallintoneuvosto nimittää puheenjohtajansa ehdotuksesta neuvoa-antavan teknisen komitean puheenjohtajan.

3. Komitea huolehtii 4 artiklan 5 kohdassa tarkoitetuista tehtävistä hallintoneuvoston puheenjohtajan pyynnöstä.

4. EJRK:n sihteeristö tukee neuvoa-antavan teknisen komitean työtä, ja sihteeristön päällikkö osallistuu sen kokouksiin.

13 artiklaMuut tietolähteet

Tehtäviään suorittaessaan EJRK:n on pyydettävä tarvittaessa neuvoja asianomaisilta yksityissektorin sidosryhmiltä.

14 artiklaAsiakirjoihin tutustuminen

1. EJRK:n hallussa oleviin asiakirjoihin sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1049/2001[12].

2. Hallintoneuvosto vahvistaa asetuksen (EY) N:o 1049/2001 soveltamista koskevat käytännön toimintatavat kuuden kuukauden kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta.

3. EJRK:n asetuksen (EY) N:o 1049/2001 8 artiklan mukaisesti tekemistä päätöksistä voidaan tehdä kantelu Euroopan oikeusasiamiehelle perustamissopimuksen 195 artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti tai nostaa kanne Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa perustamissopimuksen 230 artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti.

III lukuTehtävät

15 ARTIKLA TIETOJEN KERÄÄMINEN JA VAIHTAMINEN

1. EJRK toimittaa Euroopan valvontaviranomaisille järjestelmäriskeihin liittyviä tietoja, joita nämä tarvitsevat tehtäviään hoitaessaan.

2. Euroopan valvontaviranomaisten, kansallisten keskuspankkien ja jäsenvaltioiden on tehtävä tiivistä yhteistyötä EJRK:n kanssa ja toimitettava sille kaikki tiedot, joita se tarvitsee yhteisön lainsäädännön mukaisia tehtäviään hoitaessaan.

3. EJRK voi pyytää Euroopan valvontaviranomaisilta tietoja tiivistelmänä tai koosteena, josta yksittäisiä finanssilaitoksia ei voida tunnistaa. Jolleivät pyydetyt tiedot ole näiden viranomaisten saatavilla tai niitä ei anneta saataville kohtuullisessa ajassa, EJRK voi pyytää tietoja kansallisilta valvontaviranomaisilta, kansallisilta keskuspankeilta tai jäsenvaltioiden muilta viranomaisilta.

4. EJRK voi osoittaa Euroopan valvontaviranomaisille perustellun pyynnön toimittaa tietoja, jotka eivät ole tiivistelmän tai koosteen muodossa.

5. Varmistaakseen pyyntönsä oikeasuhteisuuden EJRK:n on kuultava asianmukaisesti kyseistä Euroopan valvontaviranomaista ennen kuin se pyytää tietoja 3 ja 4 kohdan mukaisesti.

16 artiklaVaroitukset ja suositukset

1. Jos havaitaan, että 3 artiklan 1 kohdan mukaisen tavoitteen saavuttamiseen liittyy huomattavia riskejä, EJRK antaa varoituksia ja tarpeen mukaan suosituksia korjaaviksi toimiksi.

2. EJRK:n 3 artiklan 2 kohdan c ja d alakohdan mukaisesti antamat varoitukset tai suositukset voivat olla yleis- tai erityisluonteisia, ja ne on osoitettava koko yhteisölle, yhdelle tai useammalle jäsenvaltioille, yhdelle tai useammalle Euroopan valvontaviranomaiselle taikka yhdelle tai useammalle kansalliselle valvontaviranomaiselle. Suosituksiin on sisällyttävä poliittista linjausta koskeva aikataulu. Asiaa koskevaa yhteisön lainsäädäntöä koskevia suosituksia voidaan antaa myös komissiolle.

3. Varoitukset ja suositukset on myös toimitettava neuvostolle, ja kun ne on osoitettu yhdelle tai useammalle kansalliselle valvontaviranomaiselle, ne on myös toimitettava Euroopan valvontaviranomaisille.

4. Kuka tahansa komitean jäsen voi pyytää milloin tahansa äänestystä varoitus- tai suositusluonnoksesta.

17 artiklaEJRK:n suositusten seuranta

1. Kun 3 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettu suositus annetaan yhdelle tai useammalle jäsenvaltiolle, yhdelle tai useammalle Euroopan valvontaviranomaiselle taikka yhdelle tai useammalle kansalliselle valvontaviranomaiselle, suositusten saajien on ilmoitettava suosituksen perusteella toteutetuista toimenpiteistä EJRK:lle tai selitettävä, minkä vuoksi ne ovat jättäneet toimet toteuttamatta. Asiasta ilmoitetaan neuvostolle ja tarvittaessa Euroopan valvontaviranomaisille.

2. Jos EJRK katsoo, että sen suositusta ei ole noudatettu ja että suosituksen saajat eivät ole pystyneet selittämään asianmukaisesti, miksi ne eivät ole toteuttaneet toimenpiteitä, EJRK:n on ilmoitettava asiasta neuvostolle ja tarvittaessa asianomaisille Euroopan valvontaviranomaisille.

18 artiklaJulkiset varoitukset ja suositukset

1. EJRK:n hallintoneuvosto päättää tapauskohtaisesti varoitusten tai suositusten julkaisemisesta. Poiketen siitä, mitä 10 artiklan 2 kohdassa säädetään, varoituksen tai suosituksen julkaiseminen edellyttää kahden kolmasosan määräenemmistöä.

2. Kun EJRK:n hallintoneuvosto tekee päätöksen varoituksen tai suosituksen julkaisemisesta, sen on ilmoitettava asiasta ennakolta niiden saajille.

3. Kun EJRK:n hallintoneuvosto päättää olla julkaisematta varoitusta tai suositusta, varoituksen tai suosituksen saajien ja tarvittaessa neuvoston ja Euroopan valvontaviranomaisten on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet niiden luottamuksellisuuden suojelemiseksi. Neuvoston puheenjohtaja voi päättää olla toimittamatta varoitusta tai suositusta neuvoston muille jäsenille.

IV lukuLoppusäännökset

19 ARTIKLA RAPORTOINTIVELVOITTEET

1. EJRK:n on raportoitava Euroopan parlamentille ja neuvostolle vähintään kerran vuodessa.

2. EJRK:n on myös tarkasteltava erityiskysymyksiä neuvoston tai komission pyynnöstä.

20 artiklaTarkistuslauseke

Neuvosto tarkastelee tätä asetusta komission kertomuksen perusteella kolmen vuoden kuluttua sen voimaantulosta ja määrittelee EKP:n lausunnon saatuaan, onko EJRK:n tehtäviä ja organisaatiota tarkistettava.

21 artiklaVoimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä .

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

[1] Nämä ovat Euroopan pankkivalvontaviranomaisten komitea (Committee of European Banking Supervisors, CEBS), Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitea (Committee of European Insurance and Occupational Pensions Committee, CEIOPS) ja Euroopan arvopaperimarkkinavalvojien komitea (Committee of European Securities Regulators, CESR).

[2] EUVL C , , s. .

[3] Päätös XXXX.

[4] EUVL C , , s. .

[5] EUVL C , , s. .

[6] KOM(2009) 114.

[7] KOM(2009) 252.

[8] EUVL L , , s. .

[9] EUVL L , , s. .

[10] EUVL L , , s. .

[11] EUVL L , , s. .

[12] EYVL .