[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO | Bryssel 2.9.2009 KOM(2009) 456 lopullinen 2009/0127 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan pakolaisrahaston perustamisesta vuosiksi 2008–2013 osana yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevaa yleisohjelmaa ja neuvoston päätöksen 2004/904/EY kumoamisesta tehdyn päätöksen N:o 573/2007/EY muuttamisesta {KOM(2009) 447 lopullinen}{SEK(2009) 1127}{SEK(2009) 1128} PERUSTELUT Tämän ehdotuksen lisäksi komissio antaa tiedonannon EU:n yhteisen uudelleensijoittamisohjelman perustamisesta (KOM(2009)). Siinä selostetaan EU:n yhteisen uudelleensijoittamisohjelman perusteita, tavoitteita, sisältöä ja toimintaa. Nämä perustelut on sen vuoksi luettava yhdessä mainitun tiedonannon kanssa. Tarpeettomien päällekkäisyyksien välttämiseksi perusteluissa viitataan tiedonantoon. 1. EHDOTUKSEN TAUSTA - Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet Ehdotuksen tavoitteena on muuttaa Euroopan pakolaisrahaston perustamisesta tehtyä päätöstä EU:n yhteisen uudelleensijoittamisohjelman perustamisen johdosta. Ehdotuksen tavoitteiden osalta viitataan tiedonantoon EU:n yhteisen uudelleensijoittamisohjelman perustamisesta (KOM(2009)). - Yleinen tausta: turvapaikkapolitiikan uudet haasteet ja EU:n yhteisen uudelleensijoittamisohjelman perustaminen Euroopan pakolaisrahasto perustettiin Euroopan pakolaisrahaston perustamisesta vuosiksi 2008–2013 osana yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevaa yleisohjelmaa ja neuvoston päätöksen 2004/904/EY kumoamisesta 23 päivänä toukokuuta 2007 tehdyllä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä N:o 573/2007/EY[1] Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 63 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla. Tämä ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi, jolla muutetaan päätöstä Euroopan pakolaisrahaston perustamisesta vuosiksi 2008–2013, ja komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille EU:n yhteisen uudelleensijoittamisohjelman perustamisesta ovat osa Euroopan unionin pyrkimyksiä perustaa EU:n yhteinen uudelleensijoittamisohjelma. Ne ovat vastaus neuvoston kehotuksiin tehdä ehdotus EU:n yhteisen uudelleensijoittamisohjelman perustamiseksi. Nykytilanteen taustan, viimeaikaisen kehityksen ja puutteiden osalta viitataan tiedonantoon EU:n yhteisen uudelleensijoittamisohjelman perustamisesta (KOM(2009)). - Nykyisin voimassa olevat säännökset Ehdotuksen tavoitteena on muuttaa Euroopan pakolaisrahaston perustamisesta tehtyä päätöstä EU:n yhteisen uudelleensijoittamisohjelman perustamisen johdosta. Euroopan pakolaisrahastoa (ERF III) koskevaan nykyiseen päätökseen sisältyy useita uudelleensijoittamista koskevia säännöksiä. - Yhdenmukaisuus muiden politiikkojen kanssa Ehdotus on EU:n viime vuosina määrittelemän turvapaikkapolitiikan ja turvapaikka-asioita koskevien tavoitteiden mukainen. Komission syyskuussa 2005 antamassa alueellisia suojeluohjelmia koskevassa tiedonannossa todettiin, että uudelleensijoittamisen olisi oltava keskeisellä sijalla annettaessa apua kolmansille maille ja että komissio tarkastelisi, olisiko suotavaa tehdä ehdotus uudelleensijoittamistoimiin sovellettavasta jäsennellymmästä lähestymistavasta. Komissio katsoi 17. päivänä kesäkuuta 2008 hyväksytyssä turvapaikkapolitiikan toimintasuunnitelmassa, että uudelleensijoittamista olisi kehitettävä edelleen ja sitä olisi laajennettava tehokkaaksi suojeluvälineeksi, jota EU voi käyttää pakolaisten suojelutarpeiden täyttämiseksi kolmansissa maissa ja solidaarisuuden osoittamiseksi ensimmäisen turvapaikan tarjoaville kolmansille maille. Neuvosto antoi 24. heinäkuuta 2008 päätelmät, joissa se suhtautui myönteisesti komission esittämään turvapaikkapolitiikan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma sisälsi ehdotuksen EU:n yhteiseksi uudelleensijoittamisohjelmaksi, johon jäsenvaltiot voisivat osallistua vapaaehtoisesti. Eurooppa-neuvosto hyväksyi 16. lokakuuta 2008 Euroopan maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksen. Se totesi, että osana yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän perustamiseksi toteutettavia uusia aloitteita Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun (UNHCR) kanssa tehtävää yhteistyötä olisi vahvistettava paremman suojelun takaamiseksi henkilöille, jotka jättävät suojeluhakemuksen Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueen ulkopuolella erityisesti ”edistämällä vapaaehtoisuuteen perustuen Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasioiden päävaltuutetun suojelukseen asetettujen henkilöiden asettumista uudelleen Euroopan unionin alueelle…”. 2. SIDOSRYHMIEN KUULEMINEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Kaikkia asiaankuuluvia sidosryhmiä kuultiin laajasti turvapaikkapolitiikan tiimoilta. Kuulemisprosessi käynnistyi kesäkuussa 2007, jolloin julkaistiin Vihreä kirja – Yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän tulevaisuus[2]. Siinä todettiin yleisen käsityksen olevan, että uudelleensijoittamisella olisi oltava keskeinen asema EU:n ulkoisessa turvapaikkapolitiikassa. Kuulemisprosessin jälkeen laaditussa turvapaikkapolitiikan toimintasuunnitelmassa[3] todettiin, että uudelleensijoittamista olisi kehitettävä edelleen tehokkaaksi suojeluvälineeksi EU:n käyttöön. Komissio konsultoi tämän ehdotuksen tiimoilta kaikkia jäsenvaltioita ja muita sidosryhmiä (UNHCR, IOM, ECRE, kansalaisjärjestöt). Kuuleminen toteutettiin lähettämällä kaikille jäsenvaltioille kyselylomake sekä järjestämällä kokous sidosryhmien kanssa joulukuussa 2008 ja maahanmuutto- ja turvapaikkakomitean kanssa maaliskuussa 2009. Lisäksi UNHCR, IOM ja ECRE lähettivät kirjallisia lausuntoja. Tämän ehdotuksen vaikutusten arvioinnissa analysoitiin kolmea toimintapoliittista vaihtoehtoa ja kahta alavaihtoehtoa. Lisäksi tarkasteltiin näiden vaihtoehtojen vaikutuksia tavoitteiden saavuttamiseen liittyvän vaikuttavuuden, vaikutusten, poliittisen toteutettavuuden ja oikeasuhteisuuden osalta. Vaikutusten arvioinnissa on tarkka luettelo kuulemismenettelyn osapuolista. 3. EHDOTUKSEEN LIITTYVÄT OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT - Ehdotettujen toimenpiteiden lyhyt kuvaus Ehdotettujen toimenpiteiden tarkoituksena on muuttaa Euroopan pakolaisrahaston perustamisesta vuosiksi 2008–2013 tehtyä päätöstä, jotta voitaisiin tarjota lisärahoitusta niiden henkilöryhmien uudelleensijoittamiseen, jotka vuosittain katsotaan komission tekemässä päätöksessä EU:n yhteisiksi uudelleensijoittamista koskeviksi painopisteiksi seuraavana vuonna. Nämä painopisteet määritetään käyttäen uudelleensijoittamista koskevia alustavia ennusteita, jotka UNHCR toimittaa kunkin vuoden keväällä (maaliskuun puolivälissä). Lisäksi konsultoidaan tiiviisti jäsenvaltioiden, UNHCR:n ja muiden sidosryhmien alan asiantuntijoita. Tämän vuoksi vuosittain järjestetään kokous, johon nämä asiantuntijat osallistuvat. Kokouksen tulosten perusteella komissio laatii ehdotusluonnoksen päätökseksi, jossa esitetään EU:n yhteiset uudelleensijoittamista koskevat painopisteet. Ehdotusluonnos toimitetaan konsultointia varten yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevan yleisohjelman hallinnointikomitealle, joka hallinnoi myös Euroopan pakolaisrahastoa. Kahdenkymmenen kalenteripäivän kuluttua siitä, kun komissio on tehnyt päätöksen EU:n yhteisistä uudelleensijoittamista koskevista painopisteistä, jäsenvaltiot toimittavat komissiolle arvion niiden henkilöiden lukumäärästä, jotka ne aikovat sijoittaa uudelleen seuraavan kalenterivuoden aikana EU:n yhteisten vuotuisten painopisteiden mukaisesti. Näiden sitoumusten perusteella jäsenvaltiot saavat ylimääräistä rahoitusapua, joka on 4 000 euroa uudelleensijoitettavaa henkilöä kohden. Tiettyihin ryhmiin kuuluvien henkilöiden uudelleensijoittaminen EU:n yhteisten vuotuisten painopisteiden mukaisesti on toteutettava UNHCR:n pyynnöstä. - Oikeusperusta Ehdotus perustuu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 63 artiklan 2 kohdan b alakohtaan, joka on muutettavan säädöksen oikeusperusta. - Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaate Yhteisön osallistumisen taustalla on tarve kehittää jäsenvaltioiden välistä yhteisvastuuta EU:ssa, jossa ei ole sisärajoja, haasteellisessa tilanteessa, josta yksittäiset maat eivät yksin pysty selviytymään tehokkaasti. Tämän johdosta yhteisön lainsäätäjä on antanut turvapaikkaa koskevia säännöksiä EY:n perustamissopimuksessa vahvistetun erityisen oikeusperustan perusteella. Tarvetta ryhtyä toimiin yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän osalta on jo arvioitu viimeaikaisissa vaikutustenarviointiraporteissa ja erityisesti turvapaikkapolitiikan toimintasuunnitelmaa koskevassa vaikutusten arvioinnissa, jossa on korostettu tarvetta luoda EU:n yhteinen uudelleensijoittamisohjelma. Eurooppa-neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat useasti kehottaneet luomaan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän, johon kuuluu ulkoinen ulottuvuus. Euroopan unionin toimielimet, jotka ovat sitoutuneet parantamaan turvapaikka-asioita koskevan säännöstön soveltamista, ovat todenneet selvästi, että jäsenvaltioiden välisen käytännön yhteistyön vahvistaminen samoin kuin ulkoisen ulottuvuuden lujittaminen ovat ensisijaisia tavoitteita. Saavutettavien tavoitteiden luonne – uudelleensijoittamisen strategisen käytön lisääminen ja ulkoisen turvapaikkapolitiikan luominen – edellyttävät EU:n tasolla tehtäviä aloitteita. Myös muut yleiset tavoitteet edellyttävät EU:n tasolla toteutettavia toimia. EU:n yhteisellä uudelleensijoittamisohjelmalla on keskeinen asema varmistettaessa, että useammat EU:n jäsenvaltiot osallistuvat uudelleensijoittamiseen ja että EU osoittaa kolmansille maille enemmän solidaarisuutta pakolaisten vastaanottamisessa. Ehdotuksen oikeasuhteisuutta on arvioitu vaikutusten arvioinnissa. On tutkittu, kuinka pitkälle EU:n toimenpiteiden olisi ulotuttava ja ovatko ne oikeassa suhteessa tavoitteisiin. Ehdotuksella vastataan tavoitteisiin tehokkaasti ja oikeassa suhteessa. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Ehdotus noudattaa yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevan yleisohjelman määrärahoja ja ohjelmasuunnittelua vuoteen 2013 asti. Lisäksi ehdotuksessa, jolla muutetaan Euroopan pakolaisrahastosta tehtyä päätöstä, ei muuteta pakolaisrahaston yleisiä tavoitteita tai sen rahoitussuunnittelua vuoteen 2013 asti, kuten Euroopan pakolaisrahaston perustamisesta tehdyn päätöksen muuttamisesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston perustamiseksi 18. helmikuuta 2009 tehdystä ehdotuksesta[4] ilmenee. Tämän ehdotuksen johdosta hallintokulut kasvavat vain hieman (ks. liite). 5. EHDOTUKSEN YKSITYISKOHTAINEN KUVAUS 13 artiklan 4 ja 5 kohta Ehdotuksen 13 artiklan 4 ja 5 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot saavat ylimääräisenä rahoitusapuna 4 000 euron kiinteän summan kutakin sellaista kalenterivuoden aikana uudelleensijoitettua pakolaista kohden, joka kuuluu yhteen EU:n vuotuisista painopisteistä tehdyssä komission päätöksessä määritettyyn erityisryhmään. Jäsenvaltiot saavat kyseisen pakolaiskohtaisen kiinteän summan vain kerran, jos pakolainen kuuluu useampaan kuin yhteen erityisryhmään. Vuotuiset painopisteet voivat liittyä maantieteellisiin alueisiin, kansallisuuksiin tai uudelleensijoitettavien pakolaisten erityisryhmiin. 13 artiklan 6 kohta Ehdotuksen 13 artiklan 6 kohdassa säädetään, että EU:n yhteiset vuotuiset painopisteet määritetään vuosittain komission päätöksessä, joka tehdään sen jälkeen kun yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevan yleisohjelman hallinnointikomiteaa on kuultu. 13 artiklan 7 kohta Kohdassa säädetään jäsenvaltioihin sovellettavasta uudesta määräajasta, jonka kuluessa niiden olisi toimitettava komissiolle arvio (”sitoumus”) niiden henkilöiden lukumäärästä, jotka ne aikovat uudelleensijoittaa seuraavan kalenterivuoden aikana EU:n yhteisten vuotuisten painopisteiden mukaisesti. 13 artiklan 8 kohta Ehdotuksen 13 artiklan 8 kohdassa säädetään, että EU:n yhteisten vuosittaisten uudelleensijoittamistoimien taloudellisten kannusteiden tulokset ja vaikutukset sisällytetään jäsenvaltioiden ja komission antamiin väli- ja loppuraportteihin, joissa arvioidaan pakolaisrahaston täytäntöönpanoa. 20 artiklan 2 ja 3 kohta sekä 5 kohdan kolmas alakohta Näissä kohdissa säädetään aikataulusta, joka koskee jäsenvaltioiden vuosittaisten osuuksien laskemiseksi tarvittavien sitoumusten toimittamiseen liittyvää määräaikaa, jäsenvaltioiden komissiolle toimitettavien vuosiohjelmien määräaikaa ja komission rahoituspäätöksen tekemisen määräaikaa. Nykyisessä oikeusperustassa säädettyihin määräaikoihin verrattuna uusia määräaikoja lykätään, koska käyttöön otetaan uusi EU:n yhteisten uudelleensijoittamista koskevien vuotuisten painopisteiden hyväksymismenettely, jonka jälkeen lasketaan jäsenvaltioiden vuosittaiset osuudet. 35 artiklan 5 kohta Kohdassa vahvistetaan tukikelpoisuussääntö, jota sovelletaan 4 000 euron kiinteään summaan sellaista henkilöä kohden, joka uudelleensijoitetaan EU:n yhteisten uudelleensijoittamista koskevien vuotuisten painopisteiden mukaisesti. Kiinteä summa myönnetään 4 000 euron kertamaksuna kutakin henkilöä kohden, joka uudelleensijoitetaan kyseisenä kalenterivuonna. 2009/0127 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS, Euroopan pakolaisrahaston perustamisesta vuosiksi 2008–2013 osana yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevaa yleisohjelmaa ja neuvoston päätöksen 2004/904/EY kumoamisesta tehdyn päätöksen N:o 573/2007/EY muuttamisesta EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 63 artiklan 2 kohdan b alakohdan, ottavat huomioon komission ehdotuksen, ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon[5], ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon[6], noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä[7], sekä katsovat seuraavaa: (1) Koska perustetaan EU:n yhteinen uudelleensijoittamisohjelma, jonka tavoitteena on lisätä EU:n toteuttamien uudelleensijoittamistoimien vaikutusta tarjottaessa suojelua pakolaisille ja pyrittäessä uudelleensijoittamisen mahdollisimman suureen strategiseen vaikutukseen kohdistamalla toimet henkilöihin, jotka tarvitsevat uudelleensijoittamista eniten, yhteiset uudelleensijoittamista koskevat painopisteet olisi määritettävä säännöllisesti EU:n tasolla. (2) Tämän vuoksi on asianmukaista, että komissio päättää maantieteellisiä alueita ja kansallisuuksia koskevista EU:n yhteisistä vuotuisista painopisteistä sekä uudelleensijoitettavien pakolaisten erityisryhmistä. (3) Kun otetaan huomioon EU:n yhteisistä uudelleensijoittamista koskevista painopisteistä tehdyssä komission päätöksessä määritetyt uudelleensijoittamistarpeet, on myös tarpeen tarjota lisärahoitusta henkilöiden uudelleensijoittamiseen tiettyjen maantieteellisten alueiden ja kansallisuuksien osalta samoin kuin tiettyjen uudelleensijoitettavien pakolaisryhmien osalta silloin, kun uudelleensijoittamisen katsotaan olevan asianmukaisin toimenpide, jolla vastataan niiden tarpeisiin. (4) Tässä yhteydessä on asianmukaista ottaa käyttöön aikataulu, joka koskee jäsenvaltioiden välisten vuosittaisten osuuksien laskemiseksi tarvittavien tietojen toimittamisen määräaikaa, jäsenvaltioiden komissiolle toimitettavien vuosiohjelmien määräaikaa ja komission rahoituspäätöksen tekemisen määräaikaa. (5) On myös tarpeen vahvistaa säännöt, joita sovelletaan menojen tukikelpoisuuteen myönnettäessä lisärahoitusta uudelleensijoittamiseen, OVAT TEHNEET TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Muutetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 573/2007/EY seuraavasti: 1. Päätöksen 13 artiklan 3 kohdasta tulee 13 artiklan 4 kohta, joka kuuluu seuraavasti: ”Jäsenvaltio saa 4 000 euron kiinteän summan jokaista sellaista uudelleensijoitettua henkilöä kohti, joka kuuluu johonkin 13 artiklan 6 kohdan mukaisesti EU:n yhteisissä vuotuisissa painopisteissä määritettyyn ryhmään maantieteellisten alueiden ja kansallisuuksien sekä uudelleensijoitettavien pakolaisten erityisryhmien osalta.” 2. Päätöksen 13 artiklan 4 kohdasta tulee 13 artiklan 5 kohta, joka kuuluu seuraavasti: ”Jos jäsenvaltio uudelleensijoittaa useampaan kuin yhteen 13 artiklan 6 kohdan mukaisesti määritellyissä EU:n yhteisissä uudelleensijoittamista koskevissa vuotuisissa painopisteissä tarkoitettuun ryhmään kuuluvan henkilön, se saa kyseistä henkilöä kohti myönnettävän kiinteän summan vain kerran.” 3. Päätöksen 13 artiklan 5 kohdasta tulee 13 artiklan 3 kohta. 4. Korvataan 13 artiklan 6 kohta seuraavasti: ”Komissio määrittää EU:n yhteiset uudelleensijoittamista koskevat vuotuiset painopisteet 52 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti.” 5. Lisätään 13 artiklaan uusi 7 kohta, joka kuuluu seuraavasti: ”Kahdenkymmenen kalenteripäivän kuluttua siitä, kun 13 artiklan 6 kohdan mukaisesti laadituista EU:n yhteisistä uudelleensijoittamista koskevista vuotuisista painopisteistä tehdystä komission päätöksestä on ilmoitettu, jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle arvio niiden henkilöiden lukumäärästä, jotka ne aikovat uudelleensijoittaa kyseisten EU:n yhteisten vuotuisten painopisteiden mukaisesti seuraavan kalenterivuoden aikana. Komissio toimittaa nämä tiedot 52 artiklassa tarkoitetulle komitealle.” 6. Lisätään 13 artiklaan uusi 8 kohta, joka kuuluu seuraavasti: ”Jäsenvaltiot ilmoittavat EU:n yhteisten vuotuisten painopisteiden mukaisesti toteutettaviin uudelleensijoittamistoimiin myönnettävien taloudellisten kannusteiden tuloksista ja vaikutuksista 50 artiklan 2 kohdassa tarkoitetussa kertomuksessa ja komissio ilmoittaa niistä 50 artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa kertomuksessa.” 7. Korvataan 20 artiklan 2 kohta seuraavasti: ”Komissio esittää jäsenvaltioille vuosittain viimeistään 1 päivänä syyskuuta 13 artiklan mukaisesti lasketun arvion määrärahoista, jotka niille myönnetään seuraavaksi kalenterivuodeksi vuosittaisessa talousarviomenettelyssä kohdennetuista kokonaisvaroista.” 8. Korvataan 20 artiklan 3 kohta seuraavasti: ”Jäsenvaltioiden on esitettävä komissiolle vuosittain viimeistään 1 päivänä joulukuuta luonnos seuraavan vuoden ohjelmaksi, joka on laadittu monivuotisen ohjelman perusteella ja joka koostuu seuraavista osista: a) yleiset säännöt, joiden mukaan vuosittaisen ohjelman perusteella rahoitettavat hankkeet valitaan; b) kuvaus vuosittaisen ohjelman mukaisesti tuettavista toimista; c) rahastosta myönnettävän rahoituksen jakautuminen ohjelman eri toimien kesken sekä 16 artiklassa tarkoitettuun tekniseen apuun haettava määrä vuosittaisen ohjelman täytäntöönpanoa varten.” 9. Korvataan 20 artiklan 5 kohdan kolmas alakohta seuraavasti: ”Komissio tekee rahoituspäätöksen, jolla vuosittainen ohjelma hyväksytään, viimeistään kyseisen vuoden huhtikuun 1 päivänä. Päätöksessä ilmoitetaan asianomaiselle jäsenvaltiolle myönnetty määrä ja menojen tukikelpoisuusaika.” 10. Lisätään 35 artiklaan uusi 5 kohta ja se kuuluu seuraavasti: ”Kiinteä summa, joka on 4 000 euroa kutakin uudelleensijoitettua henkilöä kohden, myönnetään jäsenvaltioille kertamaksuna kutakin uudelleensijoitettua henkilöä kohden.” artikla Tämä päätös tulee voimaan päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä . artikla Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisesti. Tehty Brysselissä päivänä kuuta . Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta LIITE Tähän ehdotukseen liittyviä hallintomenoja koskevat lisäkustannukset milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | YHTEENSÄ | 18 01 02 11 01 – Virkamatkat | 0,009 | 0,009 | 0,010 | 0,010 | 0,038 | 18 01 02 11 02 – Konferenssit ja kokoukset | 18 01 02 11 03 – Komiteoiden kokoukset | 0,030 | 0,030 | 0,030 | 0,030 | 0,120 | 18 01 02 11 04 – Selvitykset ja kuulemiset | 18 01 02 11 05 – Tietojärjestelmät | 2. Muut hallintomenot yhteensä (18 01 02 11) | 0,039 | 0,039 | 0,040 | 0,040 | 0,158 | [1] EUVL L 144, 6.6.2007, s. 1–21. [2] Vihreä kirja – Yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän tulevaisuus (KOM(2007) 301). [3] Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle: Turvapaikkapolitiikan toimintasuunnitelma – EU:n yhdennetty lähestymistapa suojeluun, KOM(2008) 360 lopullinen. [4] KOM(2009) 67 lopullinen. [5] EUVL C , , s. . [6] EUVL C , , s. . [7] EUVL C , , s. .