52009PC0120

Ehdotus: neuvoston asetus Euroopan yhteisön ja Guinean tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä /* KOM/2009/0120 lopull. - CNS 2009/0038 */


[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 12.3.2009

KOM(2009) 120 lopullinen

2009/0038 (CNS)

Ehdotus:

NEUVOSTON ASETUS

Euroopan yhteisön ja Guinean tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä

(komission esittämä)

PERUSTELUT

Yhteisö ja Guinean tasavalta ovat neuvoston komissiolle antaman valtuutuksen perusteella neuvotelleet kalastuskumppanuussopimuksen ja parafoineet sen 20 päivänä joulukuuta 2008. Sopimus antaa yhteisön kalastajille kalastusmahdollisuuksia Guinean kalastusalueella. Kumppanuussopimus, johon kuuluu pöytäkirja ja sen liitteet, on tehty neljäksi vuodeksi, ja sen voimassaoloa voidaan jatkaa. Tällä sopimuksella kumotaan ja korvataan sen voimaantulopäivästä alkaen Euroopan talousyhteisön ja Guinean vallankumouksellisen kansantasavallan hallituksen välinen Guinean rannikon edustalla harjoitettavasta kalastuksesta tehty, 27 päivänä huhtikuuta 1983 voimaan tullut sopimus.

Komissio tukeutui neuvottelukantansa määrittelyssä muun muassa ulkopuolisten asiantuntijoiden tekemän jälkiarvioinnin tuloksiin.

Uuden kumppanuussopimuksen pääasiallinen tavoite on vahvistaa yhteistyötä Euroopan yhteisön ja Guinean tasavallan välillä tavoitteena luoda kumppanuuspuitteet kestävän kalastuksen politiikan kehittämiselle ja Guinean kalastusalueen kalavarojen vastuuntuntoiselle hyödyntämiselle kummankin sopimuspuolen edun mukaisesti.

Sopimuspuolet ovat sitoutuneet käymään poliittista vuoropuhelua yhteistä etua koskevista kalastusalan kysymyksistä. Sopimuspuolet sitoutuvat myös varmistamaan kalavarojen kestävän hyödyntämisen ja Guinean tasavallan kalastusalueiden tarkastuksen ja valvonnan sekä parantamaan Guinean tasavallan institutionaalisia valmiuksia todellisen alakohtaisen kalastuspolitiikan toteuttamiseksi.

Taloudellinen korvaus, joka on vahvistettu 450 000 euroksi vuodessa, vastaa laajasti vaeltavien kalalajien kalastusmahdollisuuksia. Tämä taloudellinen korvaus myönnetään kokonaisuudessaan vastuullisen kalastuksen edistämiseen ja kalavarojen kestävään hyödyntämiseen Guinean vesillä perustuvan kansallisen kalastuspolitiikan luomista varten.

Ylimääräinen erityiskorvaus, joka on ensimmäisenä vuonna 600 000 euroa, toisena vuonna 400 000 euroa ja sitä seuraavina vuosina 300 000 euroa, myönnetään tämän lisäksi seuranta-, tarkastus- ja valvontajärjestelmän vahvistamiseksi Guinean kalastusalueella ja satelliittiseurantajärjestelmän käyttöönottamiseksi Guineassa viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2010. Lisäksi yhteisö tukee Guinean pyrkimyksiä mobilisoida ja käyttää kaikkia kyseisessä maassa tarjolla olevia keinoja valvontapolitiikan optimaaliseksi varmistamiseksi.

Pöytäkirjassa määrätään myös, että jos katkarapukantojen tilanne ja Guinean kyseistä luokkaa koskeva kalastuksenhoito sen sallivat, katkaraputroolarien kalastusmahdollisuudet, jotka ovat 800 bruttorekisteritonnia (brt) neljännesvuodessa, voidaan myöntää vuosittain, ja niihin sovelletaan pöytäkirjassa täsmennettyjä edellytyksiä, joiden tarkoituksena on varmistaa kyseisen luokan kestävä kalastus.

Kalastusmahdollisuudet myönnetään 28 nuotta-alukselle ja 12 vapa-alukselle. Lisäksi sopimuksen puitteissa voidaan yhteisön pyynnöstä harjoittaa koekalastusta. Jos tulokset ovat myönteisiä, sopimuspuolet voivat päättää myöntää uusia kalastusmahdollisuuksia yhteisön aluksille.

Kumppanuussopimuksessa määrätään myös kalastusalan ja siihen liittyvien alojen taloudellisen, tieteellisen ja teknisen yhteistyön edistämisestä.

Komissio ehdottaa tämän perusteella, että neuvosto hyväksyisi asetuksella tämän kalastuskumppanuussopimuksen tekemisen Euroopan yhteisön ja Guinean tasavallan välillä.

2009/0038 (CNS)

Ehdotus:

NEUVOSTON ASETUS

Euroopan yhteisön ja Guinean tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 37 artiklan yhdessä sen 300 artiklan 2 kohdan ja 3 kohdan ensimmäisen alakohdan kanssa,

ottaa huomioon komission ehdotuksen[1],

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon[2],

sekä katsoo seuraavaa:

(1) Komission valtuuttamisesta aloittamaan yhteisön puolesta neuvottelut kalastuskumppanuussopimuksen tekemiseksi Guinean tasavallan kanssa 8 päivänä joulukuuta 2008 tehdyn neuvoston päätöksen[3] perusteella yhteisö on neuvotellut Guinean tasavallan kanssa kalastuskumppanuussopimuksen, joka antaa yhteisön aluksille kalastusmahdollisuuksia Guinean suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kalastuksen osalta kuuluvilla vesillä.

(2) Neuvottelujen päätteeksi uusi kalastuskumppanuussopimus parafoitiin 20 päivänä joulukuuta 2008.

(3) On yhteisön edun mukaista hyväksyä tämä sopimus.

(4) On tarpeen määritellä jäsenvaltioiden kalastusmahdollisuuksien jakoperusteet,

ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Hyväksytään yhteisön puolesta Euroopan yhteisön ja Guinean tasavallan välinen kalastuskumppanuussopimus.

Sopimuksen teksti on tämän asetuksen liitteenä.

2 artikla

1. Pöytäkirjassa vahvistetut kalastusmahdollisuudet jaetaan jäsenvaltioiden kesken seuraavasti:

a) nuottaa käyttävät tonnikala-alukset:

Espanja | 15 alusta |

Ranska | 11 alusta |

Italia | 2 alusta |

b) vapapyydyksiä käyttävät alukset:

Espanja | 8 alusta |

Ranska | 4 alusta |

2. Jos 1 kohdassa tarkoitettujen jäsenvaltioiden kalastuslupahakemukset eivät kata pöytäkirjassa tarkoitettuja kalastusmahdollisuuksia kokonaan, komissio voi ottaa huomioon jonkin toisen jäsenvaltion kalastuslupahakemukset.

3. Asiassa sovelletaan yhteisön kalastusaluksille myönnettävistä luvista kalastustoiminnan harjoittamiseksi yhteisön vesien ulkopuolella ja kolmansien maiden alusten pääsystä yhteisön vesille 29 päivänä syyskuuta 2008 annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1006/2008[4], sanotun kuitenkaan rajoittamatta sopimuksen ja pöytäkirjan määräysten soveltamista.

3 artikla

Jäsenvaltioiden, joiden alukset kalastavat 1 artiklassa tarkoitetun sopimuksen nojalla, on ilmoitettava komissiolle kaikkien Guinean kalastusalueella pyytämiensä kantojen määrät yhteisön kalastusalusten kolmansien maiden vesillä ja avomerellä pyytämän saaliin valvonnasta annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2847/93 soveltamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta 14 päivänä maaliskuuta 2001 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 500/2001 [5] säädettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti, kunnes 29 päivänä syyskuuta 2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1006/2008 30 artiklassa tarkoitettu yksityiskohtaisia sääntöjä koskeva asetus on tullut voimaan, ja kyseisen päivämäärän jälkeen viimeksi mainittujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

4 artikla

Neuvoston puheenjohtaja oikeutetaan nimeämään henkilöt, joilla on valtuudet allekirjoittaa sopimus yhteisöä sitovasti.

5 artikla

Tämä asetus tulee voimaan seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

Guinean tasavallan ja Euroopan yhteisön välinen kalastuskumppanuussopimus

GUINEAN TASAVALTA, jäljempänä ’Guinea’,

ja

EUROOPAN YHTEISÖ, jäljempänä ’yhteisö’,

jäljempänä ’sopimuspuolet’, jotka

OTTAVAT HUOMIOON yhteisön ja Guinean väliset, erityisesti Cotonoun sopimukseen perustuvat läheiset yhteistyösuhteet sekä sopimuspuolten yhteisen halun tiivistää näitä suhteita,

PITÄVÄT MIELESSÄ molempien sopimuspuolten toiveen edistää kalavarojen kestävää hyödyntämistä yhteistyön avulla,

OTTAVAT HUOMIOON Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräykset,

OVAT VAKAASTI PÄÄTTÄNEET soveltaa Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission, jäljempänä ’ICCAT’, tekemiä päätöksiä ja antamia suosituksia,

OVAT TIETOISIA FAO:n vuoden 1995 konferenssissa hyväksytyissä vastuullisen kalastuksen toimintasäännöissä vahvistettujen periaatteiden merkityksestä,

OVAT VAKAASTI PÄÄTTÄNEET edistää yhdessä ja yhteisen edun mukaisesti vastuullisen kalastuksen toteuttamista turvatakseen pitkällä aikavälillä meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisen ja kestävän hyödyntämisen,

OVAT VAKUUTTUNEITA siitä, että tällaisessa yhteistyössä aloitteiden ja toimenpiteiden on niin yhdessä kuin sopimuspuolten erikseenkin toteuttamina oltava toisiaan täydentäviä, johdonmukaisia ja pyrkimysten synergiaedut turvaavia,

OVAT PÄÄTTÄNEET aloittaa tätä varten vuoropuhelun Guinean hallituksen vahvistamasta alakohtaisesta kalastuspolitiikasta ja määritellä sopivat keinot tämän politiikan täytäntöönpanon varmistamiseksi sekä talouden toimijoiden ja kansalaisyhteiskunnan sitouttamiseksi prosessiin,

HALUAVAT vahvistaa yksityiskohtaiset säännöt ja edellytykset, jotka koskevat yhteisön alusten kalastustoimintaa Guinean vesillä ja yhteisön tukea vastuullisen kalastuksen edistämiseksi kyseisillä vesillä,

OVAT PÄÄTTÄNEET jatkaa entistä tiiviimpää taloudellista yhteistyötä kalatalousalalla ja siihen liittyvillä aloilla perustamalla ja kehittämällä kummankin sopimuspuolen yrityksistä muodostuvia yhteisyrityksiä,

SOPIVAT SEURAAVAA:

1 artikla – Tavoite

Tällä sopimuksella vahvistetaan ne periaatteet, säännöt ja menettelyt, jotka koskevat:

- taloudellista, rahoituksellista, teknistä ja tieteellistä kalastusalan yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää vastuullista kalastusta Guinean kalastusalueilla kalavarojen säilyttämisen ja kestävän hyödyntämisen turvaamiseksi sekä kehittää Guinean kalastusalaa,

- yhteisön kalastusalusten Guinean kalastusalueille pääsyä koskevia edellytyksiä,

- yhteistyötä, joka liittyy kalastusvalvontaa Guinean kalastusalueilla koskeviin yksityiskohtaisiin sääntöihin sen varmistamiseksi, että edellä mainittuja edellytyksiä noudatetaan, kalavarojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi toteutetaan tehokkaita toimenpiteitä ja laitonta, ilmoittamatonta ja sääntelemätöntä kalastusta ehkäistään,

- yritysten välisiä kumppanuuksia, joilla pyritään kehittämään yhteisen edun mukaisia kalastusalan ja siihen liittyvien alojen taloudellisia toimia.

2 artikla – Määritelmät

Tässä sopimuksessa tarkoitetaan:

1. ’Guinean viranomaisilla’ kalastuksesta vastaavaa ministeriötä;

2. ’yhteisön viranomaisilla’ Euroopan komissiota;

3. ’Guinean kalastusalueella’ Guinean lainkäyttövaltaan kalastuksen osalta kuuluvia vesiä. Tässä sopimuksessa määrättyä yhteisön alusten kalastustoimintaa voidaan harjoittaa vain alueilla, joilla kalastus on Guinean lainsäädännön mukaan sallittua;

4. ’kalastusaluksella’ aluksia, jotka on varustettu elollisten vesiluonnonvarojen kaupallista hyödyntämistä varten;

5. ’yhteisön aluksella’ yhteisön jonkin jäsenvaltion lipun alla purjehtivaa ja yhteisössä rekisteröityä kalastusalusta;

6. ’sekakomitealla’ tämän sopimuksen 10 artiklassa määriteltyä komiteaa, joka muodostuu yhteisön ja Guinean edustajista;

7. ’jälleenlaivauksella’ kaiken kalastusaluksella olevan saalismäärän tai sen osan siirtämistä toiseen alukseen satamassa ja/tai redillä;

8. ’epätavallisilla olosuhteilla’ muita olosuhteita kuin luonnonilmiöitä, jotka eivät ole sopimuspuolten säädeltävissä ja jotka voivat estää kalastustoiminnan harjoittamisen Guinean vesillä;

9. ’AKT-merimiehillä’ Cotonoun sopimuksen allekirjoittaneesta muusta kuin eurooppalaisesta maasta peräisin olevia merimiehiä. Guinealainen merimies katsotaan näin ollen AKT-merimieheksi;

10. ’valvontaviranomaisella’ kalastuksen valvonnan ja suojelun kansallista keskusta ( Centre National de Surveillance et de Protection des Pêches , CNSP);

11. ’lähetystöllä’ Euroopan komission Guineassa sijaitsevaa lähetystöä;

12. ’laivanvarustajalla’ kalastusaluksesta oikeudellisesti vastuussa olevaa henkilöä;

13. ’kalastusluvalla’ oikeutta harjoittaa määrättynä aikana, määrätyllä alueella tai määrättyä kalastusta koskevaa kalastustoimintaa tämän sopimuksen määräysten mukaisesti.

3 artikla – Tämän sopimuksen täytäntöönpanossasovellettavat periaatteet ja tavoitteet

1. Sopimuspuolet sitoutuvat edistämään vastuullista kalastusta Guinean kalastusalueella noudattaen periaatetta, joka kieltää näillä alueilla kalastavien eri laivastojen syrjimisen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta saman maantieteellisen alueen kehitysmaiden kesken tehtyjen sopimusten noudattamista, vastavuoroiset kalastussopimukset mukaan luettuina.

2. Sopimuspuolet sitoutuvat noudattamaan vuoropuhelun ja ennalta sopimisen periaatteita erityisesti toisaalta alakohtaisen kalastuspolitiikan ja toisaalta Guinean kalatalousalaan mahdollisesti vaikuttavien yhteisön politiikkojen ja toimenpiteiden täytäntöönpanossa.

3. Sopimuspuolet tekevät yhteistyötä myös laatiakseen tämän sopimuksen perusteella toteutettuja toimenpiteitä, ohjelmia ja toimia koskevia ennakko-, väli- ja jälkiarviointeja sekä yhdessä että jommankumman sopimuspuolen toimesta.

4. Sopimuspuolet sitoutuvat varmistamaan, että tämä sopimus pannaan täytäntöön hyvän taloudellisen ja sosiaalisen hallinnon periaatteiden mukaisesti työpaikkojen luomisen edistämiseksi Guineassa ja kalavarojen tilaa kunnioittaen.

5. Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista sovelletaan täysimääräisesti yhteisön aluksille otettujen AKT-merimiesten työsopimuksiin ja palvelukseen ottamisen yleisiin ehtoihin. Erityisesti kysymykseen tulevat järjestäytymisvapaus ja työntekijöiden kollektiivisen neuvotteluoikeuden tosiasiallinen tunnustaminen sekä syrjimättömyys työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä.

4 artikla – Tieteellinen yhteistyö

1. Yhteisö ja Guinea pyrkivät sopimuksen keston ajan seuraamaan Guinean kalastusalueen kalavarojen kehitystä.

2. Sopimuspuolet kuulevat toisiaan kaikkien toimivaltaisten kansainvälisten kalastusjärjestöjen antamien suositusten ja päätöslauselmien sekä parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten lausuntojen perusteella sopimuksen 10 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa toteuttaakseen, tarvittaessa tieteellisen kokouksen jälkeen ja yhteisestä sopimuksesta, kalavarojen kestävää hoitoa edistäviä toimenpiteitä, jotka koskevat yhteisön kalastusalusten toimintaa.

3. Sopimuspuolet sitoutuvat neuvottelemaan joko keskenään ja myös osa-alueen tasolla tai toimivaltaisissa kansainvälisissä järjestöissä turvatakseen biologisten luonnonvarojen hoitamisen ja säilymisen Atlantin valtameressä sekä tekemään sitä koskevaan tieteelliseen tutkimukseen liittyvää yhteistyötä.

5 artikla – Yhteisön alusten pääsyharjoittamaan kalastusta Guinean vesillä

1. Guinea sitoutuu siihen, että yhteisön alukset saavat harjoittaa kalastustoimintaa sen kalastusalueella tämän sopimuksen ja siihen kuuluvan pöytäkirjan ja liitteen mukaisesti.

2. Tämän sopimuksen kohteena oleviin kalastustoimiin sovelletaan Guinean voimassa olevaa lainsäädäntöä. Guinean viranomaiset ilmoittavat yhteisölle kaikista mainitun lainsäädännön muutoksista. Yhteisön alusten on noudatettava tällaista lainsäädännön muutosta yhden kuukauden määräajan kuluessa sen tiedoksi antamisesta sanotun kuitenkaan rajoittamatta sopimuspuolten mahdollisesti keskenään sopimien määräysten soveltamista.

3. Guinea sitoutuu toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet pöytäkirjan kalastuksen valvontaa koskevien määräysten tosiasiallista täytäntöönpanoa varten. Yhteisön alukset tekevät yhteistyötä Guinean toimivaltaisten viranomaisten kanssa tällaisen valvonnan toteuttamiseksi.

4. Yhteisö sitoutuu toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että sen alukset noudattavat tämän sopimuksen määräyksiä ja Guinean lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä harjoitettavaa kalastusta koskevaa lainsäädäntöä Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräyksien mukaisesti.

6 artikla – Kalastustoimintaa koskevat edellytykset – yksinoikeuslauseke

1. Yhteisön alukset voivat harjoittaa kalastusta Guinean kalastusalueella ainoastaan, jos niillä on Guinean tämän sopimuksen ja sen liitteenä olevan pöytäkirjan nojalla myöntämä voimassa oleva kalastuslupa.

2. Ministeriö voi myöntää kalastuslupia yhteisön aluksille niiden kalastusluokkien osalta, joita koskevia määräyksiä ei voimassa olevassa pöytäkirjassa ole, sekä koekalastuksen osalta. Tällaisten kalastuslupien myöntämiseen tarvitaan kuitenkin molempien sopimuspuolten puoltava lausunto.

3. Kalastusluvan alukselle saamista koskeva menettely, sovellettavat maksut ja maksutapa, jota varustajien on käytettävä, vahvistetaan pöytäkirjan liitteessä.

7 artikla – Taloudellinen korvaus

1. Yhteisö maksaa Guinealle taloudellisen korvauksen pöytäkirjassa ja liitteissä vahvistettujen ehtojen ja edellytysten mukaisesti. Korvaus lasketaan seuraavien kahden tekijän perusteella:

a) yhteisön alusten pääsy Guinean vesille ja osallisiksi Guinean kalavaroista, ja

b) yhteisön taloudellinen tuki vastuullisen kalastuksen edistämiseen ja kalavarojen kestävään hyödyntämiseen Guinean vesillä perustuvan kansallisen kalastuspolitiikan luomista varten.

2. Edellä 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu taloudellisen korvauksen osa määritellään sopimuspuolten yhteisellä sopimuksella pöytäkirjan mukaisesti vahvistamien sellaisten tavoitteiden pohjalta, jotka on saavutettava Guinean hallituksen määrittelemän alakohtaisen kalastuspolitiikan sekä sen täytäntöönpanoa koskevan vuosittaisen ja monivuotisen ohjelman mukaisesti.

3. Yhteisön maksama taloudellinen korvaus suoritetaan vuosittain pöytäkirjassa vahvistettujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti, jollei muuta johdu tämän sopimuksen ja pöytäkirjan määräyksistä, jotka koskevat korvauksen määrän muuttamista seuraavista syistä:

a) epätavalliset olosuhteet;

b) yhteisön aluksille myönnettyjen kalastusmahdollisuuksien vähentäminen yhteisestä sopimuksesta kyseessä olevien kalakantojen hoitamiseksi silloin kun se katsotaan parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten lausuntojen perusteella tarpeelliseksi kalavarojen säilyttämisen ja kestävän hyödyntämisen kannalta;

c) yhteisön aluksille myönnettyjen kalastusmahdollisuuksien lisääminen sopimuspuolten yhteisestä sopimuksesta, jos kalavarojen tilan katsotaan parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten lausuntojen perusteella yksimielisesti sen sallivan;

d) Guinean alakohtaisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanoon myönnettävän taloudellisen tuen edellytysten uudelleenarviointi silloin kun se on aiheellista sopimuspuolten toteamien vuosittaisten ja monivuotisten ohjelmien tulosten nojalla;

e) tämän sopimuksen irtisanominen sen 15 artiklan määräysten mukaisesti;

f) tämän sopimuksen soveltamisen keskeyttäminen sen 14 artiklan määräysten mukaisesti.

8 artikla – Talouden toimijoiden ja kansalaisyhteiskunnanyhteistyön edistäminen

1. Sopimuspuolet rohkaisevat kalastusalan ja siihen liittyvien alojen taloudellista, tieteellistä ja teknistä yhteistyötä. Ne neuvottelevat keskenään sovittaakseen yhteen tässä tarkoituksessa mahdollisesti toteutettavat toimenpiteet.

2. Sopimuspuolet sitoutuvat edistämään kalastustekniikoita ja pyydyksiä, suojelumenetelmiä ja kalastustuotteiden jalostusta koskevien tietojen vaihtoa.

3. Sopimuspuolet pyrkivät luomaan suotuisat olosuhteet yritystensä välisten suhteiden edistämiselle teknisellä, taloudellisella ja kaupallisella alalla edistämällä yritystoiminnan ja investointien kehittämiselle suotuisan ympäristön luomista.

4. Sopimuspuolet kannustavat erityisesti kummankin edun mukaisten yhteisyritysten perustamista noudattaen systemaattisesti Guinean ja yhteisön voimassa olevaa lainsäädäntöä.

9 artikla – Hallinnollinen yhteistyö

Sopimuspuolet, jotka pyrkivät varmistamaan kalavarojen suunnittelua ja säilyttämistä koskevien toimenpiteiden tehokkuuden,

- kehittävät hallinnollista yhteistyötään varmistaakseen, että niiden alukset noudattavat niitä koskevia tämän sopimuksen määräyksiä ja Guinean kalastuslainsäädännön säännöksiä, ja

- tekevät yhteistyötä laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen estämiseksi ja torjumiseksi erityisesti tietojenvaihdon ja tiiviin hallinnollisen yhteistyön avulla.

10 artikla – Sekakomitea

1. Tämän sopimuksen soveltamista seuraamaan ja valvomaan perustetaan sekakomitea. Sekakomitean tehtävänä on:

a) valvoa tämän sopimuksen toimeenpanoa, tulkintaa ja moitteetonta toimintaa sekä ratkaista erimielisyydet;

b) varmistaa kumppanuussopimuksesta johtuvien, Guinean alakohtaisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanoon kohdistuvien vaikutusten seuranta ja niiden täytäntöönpanon arviointi;

c) toimia välittäjänä molemmille sopimuspuolille tärkeissä kalastusta koskevissa kysymyksissä;

d) toimia foorumina, jolla sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta mahdollisesti syntyvät riidat voidaan ratkaista sovintoteitse;

e) arvioida tarvittaessa uudelleen kalastusmahdollisuuksien ja niitä vastaavan taloudellisen korvauksen taso;

f) määritellä kalastusta koskevat edellytykset pöytäkirjan määräysten mukaisesti;

g) vahvistaa tämän sopimuksen 9 artiklassa määrättyyn hallinnolliseen yhteistyöhön liittyvät yksityiskohtaiset säännöt;

h) hoitaa muut sopimuspuolten yhteisesti päättämät tehtävät, laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen torjunta ja hallinnollinen yhteistyö mukaan luettuina.

2. Sekakomitea kokoontuu vähintään kerran vuodessa vuoroin Guineassa vuoroin yhteisössä, ja sen puheenjohtajana toimii kokousta isännöivä sopimuspuoli. Se kokoontuu ylimääräiseen istuntoon jommankumman sopimuspuolen pyynnöstä.

11 artikla – Maantieteellinen soveltamisalue

Tätä sopimusta sovelletaan toisaalta alueilla, joihin sovelletaan Euroopan yhteisön perustamissopimusta, kyseisessä sopimuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti, sekä toisaalta Guinean alueella ja Guinean lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesialueilla.

12 artikla – Kesto

Tätä sopimusta sovelletaan neljän vuoden ajan sen voimaantulosta alkaen; voimassaoloa jatketaan ilman eri toimenpiteitä kuuden vuoden jaksoiksi, ellei sopimusta sanota irti 15 artiklan mukaisesti.

13 artikla – Erimielisyyksien ratkaiseminen

Sopimuspuolet kuulevat toisiaan tämän sopimuksen tulkintaa ja/tai soveltamista koskevissa erimielisyyksissä.

14 artikla – Soveltamisen keskeyttäminen

1. Tämän sopimuksen soveltaminen voidaan keskeyttää jommankumman sopimuspuolen aloitteesta, jos sopimuspuolten välillä on sopimuksen määräysten soveltamista koskeva vakava erimielisyys. Keskeyttäminen edellyttää, että asianomainen osapuoli ilmoittaa aikeestaan kirjallisesti vähintään kolme kuukautta ennen päivää, jona keskeytyksen on määrä tulla voimaan. Kun toinen sopimuspuoli on saanut ilmoituksen, osapuolet aloittavat neuvottelut erimielisyyksiensä ratkaisemiseksi sovintoteitse.

2. Edellä olevassa 7 artiklassa tarkoitetun taloudellisen korvauksen määrää vähennetään suhteessa keskeytykseen kuluneeseen aikaan.

15 artikla – Irtisanominen

1. Kumpi tahansa sopimuspuoli voi irtisanoa sopimuksen epätavallisten tapahtumien vuoksi, jotka voivat liittyä muun muassa kyseessä olevien kalakantojen heikentymiseen, Guinean yhteisön aluksille myöntämien kalastusmahdollisuuksien alentuneen tason toteamiseen tai sopimuspuolten tekemien laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen torjumista koskevien sitoumusten noudattamatta jättämiseen.

2. Asianomaisen sopimuspuolen on ilmoitettava toiselle sopimuspuolelle aikeestaan irtisanoa sopimus kirjallisesti vähintään kuusi kuukautta ennen alkuperäisen jakson tai jonkin lisäjakson päättymistä.

3. Edellä 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen lähettäminen avaa sopimuspuolten väliset neuvottelut.

4. Edellä olevassa 7 artiklassa tarkoitetun taloudellisen korvauksen määrää vähennetään irtisanomisvuoden osalta suhteessa kuluneeseen aikaan.

16 artikla – Pöytäkirja ja liite

Pöytäkirja ja liite ovat erottamaton osa tätä sopimusta.

17 artikla Sovellettavat kansallisen lainsäädännön säännökset

Guinean vesillä toimivien yhteisön kalastusalusten toimintaa säännellään Guineassa sovellettavalla lainsäädännöllä, paitsi jos sopimuksessa, tässä pöytäkirjassa tai sen liitteessä ja lisäyksissä toisin määrätään.

18 artikla – Kumoaminen

Tällä sopimuksella kumotaan ja korvataan sen voimaantulopäivästä alkaen Euroopan talousyhteisön ja Guinean tasavallan välinen Guinean rannikon edustalla harjoitettavasta kalastuksesta 28 päivänä maaliskuuta 1983 tehty sopimus.

19 artikla – Voimaantulo

Tämä sopimus, joka on laadittu kahtena kappaleena bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, italian, kreikan, latvian, liettuan, maltan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, sloveenin, slovakin, suomen, tanskan, tšekin, unkarin ja viron kielellä siten, että jokainen teksti on yhtä todistusvoimainen, tulee voimaan päivänä, jona sopimuspuolet ilmoittavat toisilleen, että sopimuksen voimaan saattamisen edellyttämät sisäiset menettelyt on saatettu päätökseen.

PÖYTÄKIRJA Guinean rannikon edustalla harjoitettavaa kalastusta koskevassa Euroopan yhteisön ja Guinean tasavallan sopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta 1 päivän tammikuuta 2009 ja 31 päivän joulukuuta 2012 väliseksi ajaksi

1 artikla Soveltamiskausi ja kalastusmahdollisuudet

1. Sopimuksen 5 artiklan nojalla myönnetyt kalastusmahdollisuudet ovat 1 päivänä tammikuuta 2009 alkavalla neljän vuoden kaudella laajasti vaeltavien kalalajien (vuonna 1982 allekirjoitetun Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen liitteessä 1 luetellut lajit) osalta seuraavat:

- nuottaa käyttävät tonnikalan pakastusalukset: 28 alusta.

- vapapyydyksiä käyttävät alukset: 12 alusta.

2. Tämän pöytäkirjan toisesta soveltamisvuodesta alkaen ja katkarapukantojen tilanteesta ja Guinean kyseistä luokkaa koskevasta kalastuksenhoidosta laaditun yhteisen arvion jälkeen katkaraputroolarien kalastusmahdollisuudet, jotka ovat 800 bruttorekisteritonnia (brt) neljännesvuodessa, voidaan myöntää vuosittain seuraavin edellytyksin:

- otetaan käyttöön avoimet hallintomenettelyt, joka koskee katkaravunkalastukseen pääsyä ja erityisesti kansallisten ja ulkomaisten laivastojen kyseiseen lajiin kohdistamaa pyyntiponnistusta. Tätä varten Guinea toimittaa vuosittain ja ennen kunkin vuoden 31 päivää lokakuuta yhteenvetotaulukon kyseiseen lajiin Guinean vesillä kohdistetusta pyyntiponnistuksesta;

- seuranta-, tarkastus- ja valvontasuunnitelman täytäntöönpano Guinean vesillä;

- tieteellinen analyysi kalavarojen tilasta ja tieteelliset tutkimukset, joiden tulokset ilmoitetaan vuosittain ja yhtä aikaa pyyntiponnistustietojen kanssa.

Kalastusta koskevat edellytykset määritellään tämän luokan osalta vuosittain yhteisestä sopimuksesta ennen kalastuslupien myöntämistä ja joka tapauksessa ennen kuin maksetaan tämän pöytäkirjan 2 artiklassa määrätty vuosittainen ylimääräinen taloudellinen korvaus, joka myönnetään suhteessa kalastusmahdollisuuksien lisääntymiseen.

3. Edellä olevaa 1 ja 2 kohtaa sovelletaan, jollei tämän pöytäkirjan 4 ja 5 artiklassa toisin määrätä.

4. Euroopan yhteisön jonkin jäsenvaltion lipun alla purjehtivat alukset voivat harjoittaa kalastustoimintaa Guinean kalastusalueella ainoastaan, jos niillä on Guinean tämän pöytäkirjan nojalla ja tämän pöytäkirjan liitteessä kuvattuja yksityiskohtaisia sääntöjä noudattaen myöntämä kalastuslupa.

2 artikla Taloudellinen korvaus – maksamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt

1. Sopimuksen 7 artiklassa tarkoitettu taloudellinen korvaus koostuu 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kauden osalta 325 000 euron vuosittaisesta määrästä, joka vastaa 5 000 tonnin vuosittaista viitesaalismäärää, sekä 125 000 euron vuosittaisesta erityismäärästä, joka osoitetaan Guinean alakohtaisen kalastuspolitiikan tukemiseen ja täytäntöönpanoon. Tämä erityismäärä on erottamaton osa sopimuksen 7 artiklassa määriteltyä taloudellista korvausta[6].

Tapauksissa, joissa myönnetään 1 artiklan 2 kohdan määräysten mukaisesti ylimääräisiä kalastusmahdollisuuksia, sopimuksen 7 artiklassa tarkoitettu taloudellinen korvaus sisältää 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kauden osalta myös 300 000 euron vuotuisen määrän, joka myönnetään suhteessa kalastusmahdollisuuksien lisääntymiseen.

Edellä tarkoitettujen määrien lisäksi myönnetään yhteisön ylimääräinen erityiskorvaus, joka on ensimmäisenä vuonna 600 000 euroa, toisena vuonna 400 000 euroa ja sitä seuraavina vuosina 300 000 euroa, ja joka on tarkoitettu seuranta-, tarkastus- ja valvontajärjestelmän vahvistamiseen Guinean kalastusalueella ja satelliittiseurantajärjestelmän käyttöönottamiseen Guineassa viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2010. Kyseistä korvausta hallinnoidaan tämän pöytäkirjan 7 artiklassa määrättyjä säännöksiä noudattaen.

2. Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan, jollei tämän pöytäkirjan 4, 5, 6 ja 7 artiklassa toisin määrätä.

3. Yhteisö maksaa 1 kohdassa vahvistetun kokonaismäärän (joka on siis ensimmäisenä vuonna 1 050 000 euroa ja tapauksen mukaan toisena vuonna 1 150 000 euroa ja sitä seuraavina vuosina 1 050 000 euroa) vuosittain tämän pöytäkirjan soveltamiskaudella[7]. Nämä määrät eivät rajoita kalastusmahdollisuuksien muuttamista tai uusien kalastusmahdollisuuksien myöntämistä, joista voidaan päättää tämän pöytäkirjan 4 ja 5 artiklan määräysten mukaisesti.

4. Jos yhteisön alusten Guinean kalastusalueilla pyytämien saaliiden kokonaismäärä ylittää viitesaalismäärän, taloudellisen korvauksen määrää korotetaan 65 eurolla kutakin ylimääräistä pyydettyä tonnia kohden. Yhteisön maksama vuosittainen kokonaismäärä ei kuitenkaan voi olla yli kaksinkertainen 3 kohdassa ilmoitettuun määrään verrattuna (joka on siis ensimmäisenä vuonna 1 050 000 euroa ja tapauksen mukaan toisena vuonna 1 150 000 euroa ja sitä seuraavina vuosina 1 050 000 euroa). Jos yhteisön alusten pyytämät määrät ovat yli kaksi kertaa vuosittaisen korvauksen kokonaismäärää vastaavien määrien suuruisia, kyseisen rajan ylittävän määrän osalta maksettava korvaus maksetaan seuraavana vuonna.

5. Yhteisö maksaa 1 kohdassa vahvistetun taloudellisen korvauksen ensimmäisen vuoden osalta viimeistään 30 päivänä marraskuuta 2009 ja seuraavien vuosien osalta viimeistään 1 päivänä helmikuuta.

6. Jollei 6 artiklassa toisin määrätä, kyseisten varojen käyttötarkoituksesta päätetään Guinean varainhoitolain puitteissa, paitsi kun kyse on tämän pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa määrätystä erityiskorvauksesta, ja näin ollen Guinean viranomaisilla on yksinomainen toimivalta asiassa.

7. Tässä artiklassa määrätyt maksut suoritetaan ensimmäisenä vuonna sen jälkeen, kun sopimuspuolet ovat hyväksyneet varojen käytön, Guinean keskuspankkiin avatulle yhdelle valtionkassan tilille, jota koskevat tiedot ministeriö antaa vuosittain, paitsi kun kyse on 2 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa määrätystä erityiskorvauksesta, joka maksetaan suoraan kalastuksen valvonnan ja suojelun kansallisen keskuksen tilille.

3 artikla Yhteistyö vastuullisen kalastuksen alalla – tieteellinen yhteistyö

1. Sopimuspuolet sitoutuvat edistämään vastuullista kalastusta Guinean vesillä syrjimättä mitään näillä vesillä olevia laivastoja.

2. Yhteisön ja Guinean viranomaisten on tämän pöytäkirjan keston ajan pyrittävä seuraamaan kalavarojen tilan kehitystä Guinean kalastusalueella.

3. Sopimuspuolet sitoutuvat edistämään vastuulliseen kalastukseen liittyvää yhteistyötä osa-alueen tasolla ja erityisesti Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (ICCAT) ja minkä tahansa muun toimivaltaisen alueellisen tai kansainvälisen organisaation puitteissa.

4. Sopimuksen 4 artiklan mukaisesti sopimuspuolet kuulevat toisiaan parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten lausuntojen perusteella sopimuksen 10 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa toteuttaakseen, tarvittaessa mahdollisesti osa-alueen tasolla pidettävän tieteellisen kokouksen jälkeen ja yhteisestä sopimuksesta, kalavarojen kestävää hoitoa edistäviä toimenpiteitä, jotka koskevat yhteisön alusten toimintaa. Näissä toimenpiteissä otetaan huomioon Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (ICCAT) antamat suositukset ja päätöslauselmat.

4 artikla Yhteisestä sopimuksesta toteutettava kalastusmahdollisuuksien tarkistaminen

1. Edellä 1 artiklassa tarkoitettuja kalastusmahdollisuuksia voidaan yhteisestä sopimuksesta lisätä, jos tämä lisäys ei tämän pöytäkirjan 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun tieteellisen kokouksen päätelmien mukaan vahingoita Guinean kalavarojen kestävää hoitoa. Tällöin 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua taloudellista korvausta korotetaan vastaavassa suhteessa ja kyseisen ajan mukaan suhteutettuna.

2. Jos sopimuspuolet sitä vastoin sopivat 1 artiklassa tarkoitettujen kalastusmahdollisuuksien vähentämisestä, taloudellista korvausta alennetaan vastaavassa suhteessa ja kyseisen ajan mukaan suhteutettuna.

3. Kalastusmahdollisuuksien jakautumista eri alusluokkien kesken voidaan niin ikään tarkistaa sopimuspuolten kuulemisen jälkeen ja niiden yhteisestä sopimuksesta noudattaen mahdollista tämän pöytäkirjan 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun tieteellisen kokouksen suositusta sellaisten kantojen hoidon suhteen, joihin tällainen uudelleenjako voisi vaikuttaa. Sopimuspuolet sopivat taloudellisen korvauksen vastaavasta mukautuksesta, jos se on perusteltua kalastusmahdollisuuksien uudelleenjaon vuoksi.

5 artikla Muut kalastusmahdollisuudet

1. Jos yhteisön kalastusalukset haluaisivat harjoittaa muuta kuin 1 artiklassa ilmoitettua kalastustoimintaa, yhteisö kuulee Guineaa tällaiseen uuteen kalastustoimintaan mahdollisesti myönnettävästä luvasta. Sopimuspuolet sopivat tarvittaessa näihin uusiin kalastusmahdollisuuksiin sovellettavista edellytyksistä ja muuttavat tarvittaessa tätä pöytäkirjaa ja sen liitettä.

2. Sopimuspuolet voivat harjoittaa yhdessä koekalastusta Guinean kalastusalueilla tämän pöytäkirjan 3 artiklan 4 kohdassa määrätyn tieteellisen kokouksen lausunnon jälkeen. Ne käyvät tässä tarkoituksessa jommankumman sopimuspuolen pyynnöstä neuvotteluja ja määrittelevät tapauskohtaisesti uudet kalavarat, edellytykset ja muut asiaan kuuluvat parametrit.

3. Sopimuspuolet toteuttavat koekalastustoimet yhteisesti hyväksyttyjen tieteellisten, hallinnollisten ja rahoitusta koskevien parametrien mukaisesti. Koekalastusluvat myönnetään koemielessä enintään kahta kuuden kuukauden pituista kalastuskautta varten sopimuspuolten yhteisesti päättämästä päivämäärästä alkaen.

4. Kun osapuolet toteavat, että koekalastuksen tulokset ovat olleet myönteisiä, yhteisön aluksille voidaan ekosysteemien ja meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä koskevia määräyksiä noudattaen myöntää uusia kalastusmahdollisuuksia tämän pöytäkirjan 4 artiklassa määrätyn neuvottelumenettelyn mukaisesti tämän pöytäkirjan voimassaolon päättymiseen saakka ja sallitun pyyntiponnistuksen rajoissa. Tällöin taloudellista korvausta korotetaan vastaavasti.

6 artikla Taloudellisen korvauksen maksamisen keskeyttäminen ja tarkistaminen epätavallisten olosuhteiden vuoksi

1. Jos kalastustoimintaa ei voida harjoittaa Guinean talousvyöhykkeellä muista kuin luonnonilmiöistä johtuvien epätavallisten olosuhteiden vuoksi, Euroopan yhteisö voi keskeyttää tämän pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdassa vahvistetun taloudellisen korvauksen maksamisen.

2. Edellä olevassa 1 kohdassa määrätyissä tapauksissa keskeyttämispäätös tehdään sopimuspuolten välisten neuvottelujen jälkeen kahden kuukauden kuluessa toisen osapuolen pyynnön esittämisestä ja edellyttäen, että Euroopan yhteisö on keskeyttämishetkellä suorittanut kaikki sen maksettavina olleet maksut.

3. Taloudellista korvausta aletaan jälleen maksaa sopimuspuolten todettua yksimielisesti kuulemisten jälkeen, että kalastustoiminnan keskeytymiseen johtaneet olosuhteet ovat poistuneet ja/tai että tilanne mahdollistaa kalastustoiminnan jatkamisen.

4. Yhteisön aluksille myönnettyjen kalastuslupien voimassaoloaikaa, joka keskeytyi samalla kun taloudellisen korvauksen maksaminen keskeytettiin, pidennetään kalastustoiminnan keskeytymistä vastaavalla ajalla.

7 artikla Vastuullisen kalastuksen edistäminen Guinean vesillä

1. Taloudellinen korvaus sekä erityiskorvaus, jotka vahvistetaan tämän pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdassa, suunnataan vuosittain kokonaisuudessaan Guinean hallituksen määrittelemän alakohtaisen kalastuspolitiikan osana toteutettavien, sopimuspuolten jäljempänä kuvailtujen yksityiskohtaisten sääntöjen perusteella sopimien aloitteiden tukemiseen ja täytäntöönpanoon.

Guinean toteuttama tämän määrän hallinnointi perustuu sopimuspuolten yhdessä Guinean kalastuspolitiikan ajankohtaisten prioriteettien mukaisesti alan kestävän ja vastuullisen hallinnoinnin varmistamiseksi määrittelemiin tavoitteisiin ja niihin liittyviin vuosittaisiin ja monivuotisiin ohjelmiin jäljempänä olevan 2 kohdan mukaisesti erityisesti tarkastusten ja valvonnan, kalavarojen hoidon, kalastustuotteiden tuotannon hygieniaolosuhteiden parantamisen ja toimivaltaisten viranomaisten seurantavalmiuksien tehostamisen osalta.

2. Guinean ehdotuksesta ja edellä olevan kohdan määräysten täytäntöön panemiseksi yhteisö ja Guinea hyväksyvät sopimuksen 10 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa tämän pöytäkirjan tultua voimaan ja viimeistään kolmen kuukauden kuluttua sen voimaantulosta monivuotisen alakohtaisen ohjelman ja sen soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt, jotka sisältävät erityisesti:

a) vuosittaiset ja monivuotiset suuntaviivat, joiden mukaisesti 1 kohdassa mainitun taloudellisen korvauksen prosenttiosuus ja vuosittain toteutettaviin aloitteisiin myönnettävät erityismäärät käytetään;

b) vuosittain ja useamman vuoden aikana saavutettavat tavoitteet, joilla pyritään edistämään tietyn ajan kuluessa kestävää ja vastuullista kalastusta ottaen huomioon prioriteetit, jotka on esitetty Guinean kansallisessa kalastuspolitiikassa tai muussa politiikassa, joka liittyy tai vaikuttaa vastuullisen ja kestävän kalastuksen edistämiseen;

c) käytettävät kriteerit ja menettelyt, jotka mahdollistavat saavutettujen tulosten vuosittaisen arvioinnin.

3. Sopimuspuolet sopivat kuitenkin painottavansa erityisesti kaikkia tukitoimia kalastuksen seurannan, tarkastuksen ja valvonnan toteuttamiseksi, mukaan luettuna Guinean vesien valvonta mereltä ja ilmasta, kalastusalusten satelliittiseurantajärjestelmän (VMS) käyttöönotto sekä oikeudellisen kehyksen parantaminen ja soveltaminen rikkomistapauksiin.

4. Sopimuspuolten on hyväksyttävä sekakomiteassa kaikki muutokset, joita ehdotetaan monivuotiseen alakohtaiseen ohjelmaan tai vuosittain toteutettaviin aloitteisiin myönnettävien erityismäärien käyttöön.

5. Guinea osoittaa vuosittain 1 kohdassa tarkoitettuja määriä vastaavan summan monivuotisen ohjelman täytäntöönpanoon. Kyseinen käyttötarkoitus on pöytäkirjan ensimmäisen voimassaolovuoden osalta ilmoitettava yhteisölle heti kun mahdollista ja joka tapauksessa ennen kuin monivuotinen alakohtainen ohjelma hyväksytään sekakomiteassa. Guinean on ilmoitettava tämä käyttötarkoitus yhteisölle kunkin seuraavan vuoden osalta viimeistään edeltävän vuoden 31 päivänä tammikuuta.

6. Jos se on monivuotisen alakohtaisen ohjelman täytäntöönpanon tulosten vuotuisen yhteisen arvioinnin nojalla perusteltua, Euroopan yhteisö voi toteuttaa tämän pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun taloudelliseen korvaukseen sisältyvän, Guinean alakohtaisen kalastuspolitiikan tukemiseen ja täytäntöönpanoon osoitettavan määrän tarkistuksen, jotta ohjelman täytäntöönpanoon sidottujen varojen tosiasiallista määrää voitaisiin mukauttaa kyseisiin tuloksiin.

7. Yhteisö varaa itselleen oikeuden keskeyttää tämän pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa määrätyn erityiskorvauksen maksamisen, jos sekakomitean tekemästä arviosta käy ilmi, että pöytäkirjan ensimmäisestä soveltamisvuodesta alkaen saadut tulokset eivät, poikkeuksellisia ja asianmukaisesti perusteltuja olosuhteita lukuun ottamatta, ole ohjelmien mukaisia.

8 artikla Erimielisyydet – pöytäkirjan soveltamisen keskeyttäminen

1. Sopimuspuolten väliset erimielisyydet, jotka liittyvät tämän pöytäkirjan määräysten tulkintaan ja soveltamiseen, edellyttävät sopimuspuolten kuulemista sopimuksen 10 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa, joka kutsutaan tarvittaessa koolle ylimääräiseen istuntoon.

2. Pöytäkirjan soveltaminen voidaan toisen sopimuspuolen aloitteesta keskeyttää, jos sopimuspuolten välinen erimielisyys katsotaan vakavaksi ja jos siitä ei ole päästy sovintoon sekakomiteassa 1 kohdan mukaisesti käydyissä kuulemisissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 9 artiklan määräysten soveltamista.

3. Pöytäkirjan soveltamisen keskeyttäminen edellyttää, että asianomainen sopimuspuoli ilmoittaa aikeestaan kirjallisesti viimeistään kolme kuukautta ennen päivää, jona kyseinen keskeytys tulisi voimaan.

4. Jos pöytäkirjan soveltaminen keskeytetään, osapuolet jatkavat neuvotteluja löytääkseen erimielisyyteen sovintoratkaisun. Kun sovintoratkaisu löydetään, pöytäkirjaa aletaan jälleen soveltaa, ja taloudellisen korvauksen määrää alennetaan suhteessa aikaan, jona pöytäkirjan soveltaminen on ollut keskeytettynä.

9 artikla Pöytäkirjan soveltamisen keskeyttäminen maksun laiminlyönnin vuoksi

Jos yhteisö jättää suorittamatta 2 artiklassa määrätyt maksut, tämän pöytäkirjan soveltaminen voidaan, rajoittamatta 6 artiklan määräysten soveltamista, keskeyttää seuraavin edellytyksin:

a) Guinean toimivaltaiset viranomaiset toimittavat Euroopan komissiolle tiedonannon, jossa ilmoitetaan maksun laiminlyönnistä. Komissio tekee aiheelliset tarkastukset ja suorittaa tarvittaessa maksun 60 työpäivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta.

b) Jollei maksua suoriteta tai maksun laiminlyönnille anneta asianmukaisia perusteluja tämän pöytäkirjan 2 artiklan 5 kohdassa asetetussa määräajassa, Guinean toimivaltaisilla viranomaisilla on oikeus keskeyttää pöytäkirjan soveltaminen. Niiden on annettava tästä viipymättä tieto Euroopan komissiolle.

c) Pöytäkirjaa aletaan jälleen soveltaa, kun kyseinen maksu on suoritettu.

10 artikla Sovellettavat kansallisen lainsäädännön säännökset

Guinean vesillä toimivien yhteisön kalastusalusten toimintaa säännellään Guineassa sovellettavalla lainsäädännöllä, paitsi jos sopimuksessa, tässä pöytäkirjassa tai sen liitteessä ja lisäyksissä toisin määrätään.

11 artikla Tarkistuslauseke

1. Jos tämän pöytäkirjan tekemiseen johtaneita poliittisia linjauksia muutetaan merkittävästi, toinen sopimuspuolista voi pyytää pöytäkirjan määräysten uudelleentarkastelua niiden mahdollista muuttamista varten.

2. Asianomainen sopimuspuoli ilmoittaa kirjallisesti aikeestaan tarkistaa tämän pöytäkirjan määräyksiä.

3. Sopimuspuolet aloittavat asiaan liittyvät neuvottelut viimeistään 60 päivän kuluttua kyseisestä ilmoituksesta. Ellei määräysten tarkistamisesta päästä sopimukseen, asianomainen osapuoli voi irtisanoa pöytäkirjan sen 14 artiklan mukaisesti.

12 artikla Kumoaminen

Tällä pöytäkirjalla ja sen liitteillä kumotaan ja korvataan Euroopan talousyhteisön ja Guinean välinen Guinean rannikon edustalla harjoitettavasta kalastuksesta tehty nykyinen kalastuspöytäkirja sekä puitesopimus.

13 artikla Kesto

Tämä pöytäkirja ja sen liitteet ovat voimassa neljä vuotta 1 päivästä tammikuuta 2009, ellei pöytäkirjaa sanota irti 14 artiklan mukaisesti.

14 artikla Irtisanominen

Pöytäkirjan irtisanomista varten asianomaisen sopimuspuolen on ilmoitettava toiselle sopimuspuolelle kirjallisesti aikeestaan irtisanoa pöytäkirja vähintään kuusi kuukautta ennen päivää, jona irtisanominen tulee voimaan. Edellä olevassa kohdassa tarkoitetun ilmoituksen lähettäminen avaa sopimuspuolten väliset neuvottelut.

15 artikla Voimaantulo

1. Tämä pöytäkirja ja sen liite tulevat voimaan päivänä, jona osapuolet ilmoittavat toisilleen tätä varten tarvittavien menettelyjen saattamisesta päätökseen.

2. Niitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2009.

LIITE

YHTEISÖN ALUSTEN TONNIKALANKALASTUSTA GUINEAN KALASTUSALUEELLA KOSKEVAT EDELLYTYKSET

I luku - Kalastuslupien hakemista ja myöntämistä koskevat muodollisuudet

1 jaksoKalastuslupien myöntäminen

1. Ainoastaan kelpoisuusehdot täyttäville aluksille voidaan myöntää kalastuslupa Guinean kalastusalueella.

2. Jotta aluksella olisi lupa kalastukseen, aluksen varustajalla, päälliköllä ja aluksella itsellään ei saa olla kalastuskieltoa Guineassa. Niiden tilanteen Guinean hallintoviranomaisiin nähden on oltava järjestyksessä niin, että niiden on täytynyt täyttää kaikki aikaisemmat Guineassa tapahtuneeseen kalastustoimintaansa liittyvät velvollisuutensa yhteisön kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti, erityisesti merimiesten palvelukseen ottamisen suhteen.

3. Yhteisön toimivaltaiset viranomaiset toimittavat sähköisessä muodossa Guinean kalastuksesta vastaavalle ministeriölle vähintään 30 työpäivää ennen haetun voimassaoloajan alkamista hakemuksen jokaisesta aluksesta, joka haluaa harjoittaa tämän sopimuksen nojalla kalastustoimintaa.

4. Kalastuksesta vastaavalle ministeriölle esitettävät hakemukset on tehtävä lomakkeille, joiden malli on lisäyksessä I. Guinean viranomaiset toteuttavat kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotta kalastuslupahakemusten yhteydessä saatuja tietoja käsiteltäisiin luottamuksellisina. Tietoja saa käyttää ainoastaan kalastussopimuksen täytäntöön panemiseksi.

5. Kuhunkin kalastuslupahakemukseen on liitettävä seuraavat asiakirjat:

- todistus kiinteän ennakkomaksun maksamisesta luvan voimassaoloajalta,

- muu asiakirja tai todistus, joka tämän pöytäkirjan nojalla vaaditaan alustyypin mukaisesti sovellettavissa erityismääräyksissä.

6. Lupamaksu on suoritettava Guinean viranomaisten osoittamalle tilille pöytäkirjan 2 artiklan 7 kohdan mukaisesti.

7. Lupamaksuihin sisältyvät kaikki kansalliset ja paikalliset verot ja maksut, lukuun ottamatta kalastuksen valvontaan ja tutkimukseen osallistumiseen liittyviä veroja ja maksuja ja palveluista aiheutuvia kustannuksia. Valvontaan ja tutkimukseen liittyviä veroja ja maksuja sovelletaan suhteessa tosiasialliseen Guinean kalastusalueella oloon, ja toimijat suorittavat ne maksujen lopullisen tilityksen yhteydessä tämän liitteen 2 jakson määräysten mukaisesti.

Guinean pyynnöstä ja ennen VMS-pöytäkirjan allekirjoittamista yhteisön kanssa yhteisö luovuttaa Guinealle satelliittidatan, joka koskee Guinean kalastusalueella olon jaksoja, jotta voidaan laskea laivanvarustajien suoritettavina olevat, valvontaan osallistumiseen liittyvät verot ja maksut.

8. Kalastusluvat myönnetään kaikkien alusten osalta 15 työpäivän kuluessa päivästä, jona Guinean kalastuksesta vastaava ministeriö on saanut kaikki edellä 5 kohdassa tarkoitetut asiakirjat. Luvat toimitetaan laivanvarustajille tai heidän edustajilleen Euroopan komission Guineassa sijaitsevan lähetystön välityksellä.

9. Kalastuslupa myönnetään aluskohtaisesti, eikä se ole siirrettävissä.

10. Euroopan yhteisön pyynnöstä ja todistettavan ylivoimaisen esteen johdosta aluksen kalastuslupa kuitenkin korvataan uudella sellaiselle pöytäkirjan 1 artiklassa tarkoitetulle toiselle alukselle myönnettävällä kalastusluvalla, joka kuuluu samaan luokkaan kuin edellinen alus, eikä uutta lupamaksua tarvitse maksaa. Tällöin on otettava huomioon näiden kahden aluksen yhteenlaskettu kokonaissaalis, kun saalismäärää lasketaan mahdollisen lisämaksun määrittämistä varten.

11. Edellisen aluksen varustajan tai tämän edustajan on palautettava peruutettu kalastuslupa Guinean kalastuksesta vastaavalle ministeriölle Euroopan komission lähetystön välityksellä.

12. Uusi kalastuslupa tulee voimaan päivänä, jona aluksen omistaja palauttaa peruutetun kalastusluvan Guinean kalastuksesta vastaavalle ministeriölle. Euroopan komission Guineassa sijaitsevalle edustustolle on ilmoitettava kalastusluvan siirtämisestä.

13. Kalastuslupa on aina säilytettävä aluksella. Euroopan yhteisö pitää ajan tasalla olevaa alustavaa luetteloa aluksista, joille on haettu tämän pöytäkirjan määräysten mukaista kalastuslupaa. Kyseinen luonnos annetaan tiedoksi Guinean viranomaisille heti, kun se on laadittu, ja sen jälkeen aina kun sitä päivitetään. Heti kun Guinean viranomaiset ovat saaneet kyseisen luetteloluonnoksen ja Euroopan komission rannikkovaltioiden viranomaisille lähettämän ilmoituksen ennakkomaksun maksamisesta, ne kirjaavat aluksen Guinean kalastuksenvalvonnasta vastaaville viranomaisille lähetettävään sellaisten alusten luetteloon, joilla on valtuudet kalastaa. Laivanvarustajalle lähetetään tällöin oikeaksi todistettu jäljennös tästä luettelosta, jota on säilytettävä aluksella kalastusluvan asemasta, kunnes kalastuslupa myönnetään.

14. Sopimuspuolet pyrkivät yhdessä edistämään sellaisen kalastuslupajärjestelmän käyttöön ottamista, joka perustuu yksinomaan edellä kuvattujen tietojen ja asiakirjojen sähköiseen vaihtoon. Sopimuspuolet pyrkivät yhdessä pikaisesti korvaamaan paperipohjaisen kalastuslupajärjestelmän vastaavalla sähköisellä järjestelmällä sekä siirtämään Guinean kalastusalueella kalastamaan oikeutettujen alusten luettelon sähköiseen muotoon.

15. Sopimuspuolet sitoutuvat korvaamaan sekakomiteassa kaikki bruttorekisteritonneina (brt) ilmaistut vetoisuudet bruttotonneina (GT) ilmaistuiksi ja mukauttamaan sen seurauksena kaikkia määräyksiä, joita muutos koskee. Ennen tätä korvaamista sopimuspuolet käyvät asiaa koskevat tekniset neuvottelut.

2 jaksoKalastuslupaa koskevat ehdot – maksut ja ennakot

1. Kalastusluvat ovat voimassa yhden vuoden. Ne voidaan uusia.

2. Maksu vahvistetaan nuottaa käyttävien tonnikala-alusten osalta 35 euroksi ja vapa-alusten osalta 25 euroksi yhtä Guinean kalastusalueella kalastettua tonnia kohti.

3. Kalastusluvat myönnetään sen jälkeen, kun toimivaltaisille kansallisille viranomaisille on maksettu seuraavat kiinteämääräiset summat:

- - 4 025 euroa nuottaa käyttävää tonnikala-alusta kohti, mikä vastaa 115 tonnista vuodessa maksettavia maksuja,

- 500 euroa vapa-alusta kohti, mikä vastaa 20 tonnista vuodessa maksettavia maksuja.

4. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava Euroopan komissiolle viimeistään kunkin vuoden 15 päivänä kesäkuuta kuluneen vuoden saaliit tonneina, siten kuin jäljempänä olevassa 5 kohdassa tarkoitetut tieteelliset laitokset ovat ne vahvistaneet.

5. Euroopan komissio vahvistaa Euroopan komission lähetystön välityksellä viimeistään 31 päivänä heinäkuuta vuonna n+1 edelliseltä vuodelta n suoritettavien maksujen lopullisen tilityksen kunkin laivanvarustajan laatimien ja pyyntitietojen vahvistamisesta vastaavien jäsenvaltioiden tutkimuslaitosten, kuten IRD:n (Institut de Recherche pour le Développement), IEO:n (Instituto Español de Oceanografia), IPIMAR:n (Instituto Português de Investigaçao Maritima) ja Centre National des Sciences Halieutiques de Boussouran (CNSHB) varmentamien saalisilmoitusten perusteella. Se toimitetaan Euroopan komission lähetystön välityksellä.

6. Tilitys toimitetaan samanaikaisesti tiedoksi Guinean kalastuksesta vastaavalle ministeriölle ja varustajille.

7. Varustajat maksavat mahdolliset lisämaksut, jotka aiheutuvat nuottaa käyttävien tonnikala-alusten 115 tonnia ja vapa-alusten 20 tonnia ylittävistä saalismääristä, Guinean kansallisille toimivaltaisille viranomaisille viimeistään 31 päivänä elokuuta vuonna n+1 tämän luvun 1 jakson 6 kohdassa tarkoitetulle tilille. Maksun perusteena on nuotta-alusten osalta 35 euroa tonnilta ja vapa-alusten osalta 25 euroa tonnilta.

8. Jos lopullisessa tilityksessä vahvistettu summa on pienempi kuin tämän jakson 3 kohdassa tarkoitettu ennakko, erotusta ei kuitenkaan palauteta varustajalle.

II luku – Kalastusalueet

Yhteisön alukset voivat harjoittaa kalastustoimintaa vesillä, jotka sijaitsevat yli 12 meripeninkulman päässä perusviivoista tai tapauksen mukaan 20 metrin syvyyskäyrän ulkopuolella nuottaa käyttävien tonnikala-alusten ja vapa-alusten osalta.

III luku – Saalisilmoitusten järjestelmä

1. Yhteisön aluksen kalastusmatkan kestolla Guinean kalastusalueella tarkoitetaan tässä liitteessä seuraavaa:

- joko aika, joka kuluu Guinean kalastusalueelle saapumisen ja sieltä poistumisen välillä;

- tai aika, joka kuluu Guinean kalastusalueelle saapumisen ja Guineassa tapahtuvan jälleenlaivaamisen ja/tai purkamisen välillä.

2. Kaikkien alusten, joilla on tämän sopimuksen mukainen lupa kalastaa Guinean vesillä, on ilmoitettava saaliinsa Guinean kalastuksesta vastaavalle ministeriölle, jotta kyseiset viranomaiset voisivat valvoa pyydettyjä määriä, jotka ovat toimivaltaisten tutkimuslaitosten tämän liitteen I luvun 2 jakson 5 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti varmistamia. Saaliiden ilmoittamista koskevat menettelyt ovat seuraavat:

2.1 Tämän liitteen I luvun 2 jaksossa tarkoitettuna kalastusluvan vuosittaisena voimassaoloaikana ilmoitusten on sisällettävä aluksen kunkin kalastusmatkan aikana pyytämät saaliit. Ilmoitusten alkuperäiset paperiversiot on toimitettava Guinean kalastuksesta vastaavalle ministeriölle 45 päivän kuluessa mainitun voimassaoloajan viimeisen kalastusmatkan päättymisestä. Ilmoitukset annetaan faksitse (+224/30 41 36 60) tai sähköpostitse (cnspkaly@yahoo.fr).

2.2 Alusten on ilmoitettava saaliinsa kalastuspäiväkirjaa vastaavalla lomakkeella, jonka malli on lisäyksessä 3. Niiden ajanjaksojen osalta, joina alus ei ole Guinean kalastusalueella, kalastuspöytäkirjaan on tehtävä merkintä ”Guinean kalastusalueen ulkopuolella”.

2.3 Lomakkeet on täytettävä selkeästi, ja aluksen päällikön tai tämän laillisen edustajan on allekirjoitettava ne.

2.4 Saalisilmoitusten on oltava luotettavia, jotta niitä voidaan käyttää kantojen kehityksen seuraamisessa.

3. Jos tämän luvun määräyksiä ei noudateta, Guinean hallituksella on oikeus peruuttaa määräyksiä rikkoneen aluksen kalastuslupa, kunnes muodollisuudet on täytetty, ja soveltaa Guineassa voimassa olevassa lainsäädännössä säädettyjä seuraamuksia. Euroopan komissiolle ja lippujäsenvaltiolle on ilmoitettava asiasta.

4. Sopimuspuolet pyrkivät ottamaan käyttöön yksinomaan edellä kuvattujen tietojen ja asiakirjojen sähköiseen vaihtoon perustuvan saalisilmoitusjärjestelmän. Osapuolet pyrkivät yhdessä pikaisesti korvaamaan kirjallisen ilmoituksen (kalastuspäiväkirjan) vastaavalla sähköisellä tiedostolla.

IV LUKU - Saaliiden jälleenlaivaus ja purkaminen

Sopimuspuolet tekevät yhteistyötä parantaakseen saaliiden jälleenlaivaus- ja purkamismahdollisuuksia Guinean tasavallan satamissa.

1. Saaliiden purkaminen:

Yhteisön tonnikala-alukset, jotka purkavat vapaaehtoisesti saaliinsa jossakin Guinean tasavallan satamassa, saavat maksuunsa 5 euron alennuksen Guinean tasavallan kalastusalueella pyydettyä tonnia kohden tämän liitteen I luvun 2 jakson 2 kohdassa ilmoitetusta määrästä.

Maksua alennetaan lisäksi vielä 5 eurolla, jos kalastustuotteet myydään Guinean tasavallassa sijaitsevaan jalostuslaitokseen.

Tätä menettelyä sovelletaan kaikkiin yhteisön aluksiin tämän pöytäkirjan ensimmäisestä vuodesta alkaen, ja alennuksen enimmäismäärä on 50 prosenttia lopullisesta tilityksestä (sellaisena kuin se on määritelty liitteessä olevassa III luvussa).

2. Purettujen tai jälleenlaivattujen saalismäärien valvonnan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt määritellään ensimmäisessä sekakomitean kokouksessa.

3. Arviointi:

Taloudellisten kannustimien tasoa sekä saaliiden lopullisen tilityksen enimmäisprosenttiosuutta mukautetaan sekakomiteassa kyseessä olevan vuoden aikana toteutettujen purkamisten sosioekonomisten vaikutusten perusteella.

V luku – Merimiesten ottaminen palvelukseen

1. Alusten omistajat sitoutuvat ottamaan palvelukseen merimiehiä Guinean kalastusalueella vietettävän tonnikalan kalastuskauden aikana siten, että vähintään 20 prosenttia merimiehistä on AKT-maiden ja ensisijaisesti Guinean kansalaisia. Jos kyseisiä määräyksiä ei noudateta, Guinea voi katsoa, että kyseiset varustajat eivät ole kelvollisia saamaan kalastuslupaa tämän liitteen 1 jakson määräysten mukaisesti.

2. Varustajien on pyrittävä ottamaan palvelukseen enemmän guinealaisia merimiehiä.

3. Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista sovelletaan täysimääräisesti yhteisön aluksille otettuihin merimiehiin. Erityisesti kysymykseen tulevat järjestäytymisvapaus ja työntekijöiden kollektiivisen neuvotteluoikeuden tosiasiallinen tunnustaminen sekä syrjimättömyys työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä.

4. AKT-maiden merimiesten työsopimukset, joista yksi kappale annetaan näiden sopimusten allekirjoittajille, laaditaan laivanvarustajien edustajan tai edustajien ja merimiesten ja/tai heidän ammattiyhdistystensä taikka edustajiensa välillä. Nämä sopimukset takaavat merimiehille heihin sovellettavan sosiaaliturvajärjestelmän etuudet, joihin kuuluvat henki-, sairaus- ja tapaturmavakuutus.

5. Varustajat maksavat AKT-maiden merimiesten palkan. Se vahvistetaan varustajien tai näiden edustajien ja merimiesten ja/tai ammattijärjestöjensä taikka edustajiensa välisellä sopimuksella. AKT-maiden merimiesten palkkausehdot eivät voi kuitenkaan olla huonommat kuin ne, joita sovelletaan heidän kotimaidensa miehistöihin, eivätkä missään tapauksessa ILO:n vaatimuksia huonommat. EY:n ja kolmannen maan välisen kalastuskumppanuussopimuksen nojalla kalastaville nuottaa käyttäville tonnikalan pakastusaluksille palvelukseen otetuille muille kuin yhteisön merimiehille taatun bruttopalkan on vastattava minimiperuspalkkaa, joka vahvistetaan merityötä koskevaan yleissopimukseen sisältyvässä kauppalaivastoon sovellettavassa ILO:n päätöslauselmassa. Tämä palkkaturva kirjataan työsopimuksiin. Jos kalastusalaa koskevassa yleissopimuksessa vahvistettaisiin kuitenkin minimipalkan tai sosiaalisten oikeuksien suhteen suotuisampia määräyksiä kuin merityötä koskevassa yleissopimuksessa, olisi sovellettava ensiksi mainittua.

6. Jokaisen yhteisön alukselle palvelukseen otetun merimiehen on ilmoittauduttava kyseisen aluksen päällikölle hänen aiottua miehistöön tuloaan edeltävänä päivänä. Jos merimies ei ole paikalla hänen miehistöön tulolleen sovittuna päivänä ja aikana, laivanvarustaja vapautuu ilman eri toimenpiteitä velvoitteestaan ottaa kyseinen merimies miehistöön.

VI luku - Tekniset toimenpiteet

Alusten on noudatettava ICCAT:n kyseisen alueen osalta vahvistamia, pyydyksiä ja niiden teknisiä määritelmiä koskevia toimenpiteitä ja suosituksia sekä kaikkia muita niiden kalastustoimintaan sovellettavia teknisiä toimenpiteitä.

VII luku – Tarkkailijat

1. Aluksille, joilla on lupa kalastaa tämän sopimuksen nojalla Guinean vesillä, on päästettävä alueellisen toimivaltaisen kalastusjärjestön nimeämiä tarkkailijoita seuraavien edellytysten mukaisesti:

1.1 Toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä yhteisön alukset ottavat alukselle näiden viranomaisten määräämän tarkkailijan, jonka tehtävänä on tarkastaa Guinean vesillä pyydetyt saaliit.

1.2 Toimivaltaisen viranomaisen on laadittava luettelo aluksista, joille on tarkoitus lähettää tarkkailija, sekä luettelo aluksille sijoitettavista tarkkailijoista. Luettelot on pidettävä ajan tasalla. Ne on toimitettava Euroopan komissiolle heti kun ne on laadittu, ja sen jälkeen joka kolmas kuukausi, jos niitä on päivitetty.

1.3 Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava asianomaisille laivanvarustajille tai heidän edustajilleen alukselle sijoitettavan tarkkailijan nimi kalastusluvan myöntämisen yhteydessä tai viimeistään 15 päivää ennen tarkkailijan suunniteltua alukselle saapumista.

2. Tarkkailijan aluksella olo kestää yhden kalastusmatkan ajan. Guinean toimivaltaisten viranomaisten nimenomaisesta pyynnöstä tarkkailijan oleskelu aluksella voidaan kuitenkin jakaa useamman kalastusmatkan ajalle tietyn aluksen kalastusmatkojen keskimääräisen kestoajan mukaan. Toimivaltainen viranomainen esittää tämän pyynnön alukselle tulevan tarkkailijan nimeämisen yhteydessä.

3. Varustaja tai hänen edustajansa ja toimivaltainen viranomainen sopivat yhdessä tarkkailijan alukselle ottamista koskevista edellytyksistä.

4. Tarkkailijan alukselle nousu tapahtuu varustajan valitsemassa satamassa nimettyjen alusten luettelosta ilmoittamista seuraavan ensimmäisen Guinean kalastusalueella tapahtuvan kalastusmatkan alussa.

5. Kyseisten varustajien on ilmoitettava kahden viikon kuluessa ja kymmenen päivää edeltäkäsin tarkkailijoiden alukselle nousemista varten suunnitellut päivämäärät ja osa-alueen satamat.

6. Jos tarkkailija nousee alukselle osa-alueen ulkopuolella, varustajan on vastattava tarkkailijan matkakuluista. Jos alus poistuu kalastusalueelta alueellisen tarkkailijan ollessa aluksella, varustajan on kaikin keinoin pyrittävä varmistamaan tarkkailijan paluu kotimaahan niin pian kuin mahdollista varustajan kustannuksella.

7. Jos tarkkailija ei ilmesty sovittuun paikkaan sovittuna aikana tai sitä seuraavien kahdentoista tunnin kuluessa, varustaja vapautuu ilman eri toimenpiteitä velvoitteestaan ottaa kyseinen tarkkailija alukselle.

8. Tarkkailijaa on kohdeltava kuten aluksen päällystöä. Kun alus harjoittaa kalastustoimintaa Guinean vesillä, tarkkailijan tehtävänä on:

8.1 tehdä havaintoja alusten kalastustoiminnasta;

8.2 tarkistaa kalastusta harjoittavien alusten sijainti;

8.3 ottaa näytteitä biologisiin tarkoituksiin tieteellisten ohjelmien mukaisesti;

8.4 laatia luettelo käytetyistä pyydyksistä;

8.5 tarkastaa Guinean vesillä pyydettyjä saaliita koskevat tiedot kalastuspäiväkirjasta;

8.6 tarkastaa sivusaaliiden prosenttiosuudet ja tehdä arvio kaupan pidettävien kalalajien poisheitetyistä määristä;

8.7 ilmoittaa soveltuvin keinoin toimivaltaiselle viranomaiselleen kalastustiedot, mukaan luettuna aluksella olevien pääasiallisten ja sivusaaliiden määrä.

9. Aluksen päällikön on huolehdittava kaikin hänen vastuulleen kuuluvin tavoin tarkkailijan fyysisestä ja henkisestä turvallisuudesta tämän suorittaessa tehtäviään.

10. Tarkkailijalla on oltava käytettävissään kaikki hänen tehtäviensä suorittamiseksi tarvittavat keinot. Aluksen päällikön on annettava hänen käyttöönsä tehtävän suorittamiseen tarvittavat viestintävälineet, kalastustoimintaan suoraan liittyvät asiakirjat eli kalastuspäiväkirja ja lokikirja sekä mahdollistettava pääsy aluksen eri osiin tehtävien helpottamiseksi.

11. Aluksella olonsa aikana tarkkailijan on:

11.1 kaikin mahdollisin tavoin huolehdittava siitä, ettei hänen alukseen tulonsa ja siellä olonsa keskeytä tai haittaa kalastustoimintaa;

11.2 kunnioitettava aluksella olevia varusteita ja laitteistoja sekä aluksen kaikkien asiakirjojen luottamuksellisuutta.

12. Tarkkailujakson lopussa ennen alukselta poistumista tarkkailija laatii toimintakertomuksen, joka toimitetaan toimivaltaisille viranomaisille ja jonka jäljennös toimitetaan Euroopan komissiolle. Hän allekirjoittaa sen aluksen päällikön läsnä ollessa; tämä voi lisätä tai pyytää lisäämään siihen kaikki tarpeellisina pitämänsä huomiot, jotka hän vahvistaa allekirjoituksellaan. Tieteellinen tarkkailija antaa päällikölle jäljennöksen kertomuksesta poistuessaan alukselta.

13. Tarkkailijoille järjestetään aluksella olevien mahdollisuuksien mukaan laivanvarustajan kustannuksella samantasoinen ruokailu ja majoitus kuin päällystöllekin.

14. Kalastuksesta vastaava ministeriö maksaa tarkkailijan palkan ja vastaa hänen sosiaaliturvastaan. Laivanvarustaja maksaa kalastuksen valvonnan ja suojelun kansalliselle keskukselle 15 euroa kutakin päivää kohden, jonka tarkkailija on viettänyt kullakin aluksella.

15. Osapuolet kuulevat toisiaan ja asianomaisia kolmansia maita mahdollisimman pian alueellisten tarkkailijoiden järjestelmän määrittelystä ja toimivaltaisen alueellisen kalastusjärjestön valinnasta. Kunnes alueellisten tarkkailijoiden järjestelmä on pantu täytäntöön, aluksille, joilla on lupa kalastaa tämän sopimuksen nojalla Guinean kalastusalueella, on päästettävä toimivaltaisen alueellisen kalastusjärjestön tarkkailijoiden sijaan Guinean toimivaltaisten viranomaisten nimeämiä tarkkailijoita edellä vahvistettujen sääntöjen mukaisesti.

VIII luku – Valvonta

1. Tämän liitteen 1 jakson 13 kohdan mukaisesti Euroopan yhteisö pitää ajan tasalla olevaa alustavaa luetteloa aluksista, joille on myönnetty tämän pöytäkirjan määräysten mukainen kalastuslupa. Luettelo annetaan tiedoksi kalastuksen valvonnasta vastaaville Guinean viranomaisille heti kun se on laadittu, ja sen jälkeen aina kun sitä päivitetään.

2. Heti kun Guinean viranomaiset ovat saaneet kyseisen luetteloluonnoksen ja Euroopan komission rannikkovaltioiden viranomaisille lähettämän ilmoituksen (tämän liitteen I luvun 2 jakson 3 kohdassa tarkoitetun) ennakkomaksun maksamisesta, ne kirjaavat aluksen Guinean kalastuksenvalvonnasta vastaaville viranomaisille lähetettävään sellaisten alusten luetteloon, joilla on valtuudet kalastaa. Laivanvarustaja voi tällöin saada jäljennöksen tästä luettelosta, jota on säilytettävä aluksella kalastusluvan asemasta, kunnes kalastuslupa myönnetään.

3. Alueelle tulo ja siltä poistuminen:

3.1. Yhteisön alusten on ilmoitettava vähintään kolme tuntia aikaisemmin kalastuksen valvonnasta vastaaville Guinean toimivaltaisille viranomaisille aikomuksestaan saapua Guinean kalastusalueelle tai poistua siltä. Lisäksi niiden on ilmoitettava aluksella olevien saaliiden kokonaismäärät ja lajit.

3.2 Poistumisilmoituksen yhteydessä aluksen on ilmoitettava myös sijaintinsa. Ilmoitukset on annettava ensisijaisesti faksitse (+224/30 41 36 60) tai sähköpostitse (cnspkaly@yahoo.fr), tai jos se ei ole mahdollista, radioitse (kalastuksen valvonnan ja suojelun kansallisen keskuksen kutsutunnus).

3.3 Ilman Guinean toimivaltaiselle viranomaiselle tehtyä ennakkoilmoitusta kalastamasta yllätetty alus katsotaan määräyksiä rikkovaksi alukseksi.

3.4 Kalastusluvan myöntämisen yhteydessä on ilmoitettava myös faksinumero, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

4. Valvontamenettely

4.1 Guinean kalastusalueilla kalastavien yhteisön alusten päälliköiden on sallittava kalastustoiminnan tarkastamisesta ja valvonnasta vastaavien Guinean virkamiesten alukselle pääsy ja helpotettava näiden tehtävien suorittamista.

4.2. Näiden viranomaisten läsnäolo aluksella ei saa kestää kauempaa kuin on tarpeen heidän tehtäviensä suorittamiseksi.

4.3 Kunkin tarkastuksen jälkeen aluksen päällikölle annetaan todistus.

5. Satelliittiseuranta

Kaikkiin tämän sopimuksen nojalla kalastaviin yhteisön aluksiin sovelletaan satelliittiseurantaa lisäyksessä 2 vahvistettujen määräysten mukaisesti. Kyseiset määräykset tulevat voimaan kymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun Guinean hallitus on ilmoittanut Guineassa sijaitsevalle Euroopan yhteisön lähetystölle Guinean kalastuksen valvonnan kansallisen keskuksen toiminnan aloittamisesta.

6. Aluksen pysäyttäminen

6.1 Guinean toimivaltaisten viranomaisten on annettava lippuvaltiolle ja Euroopan komissiolle 36 tunnin kuluessa tieto jokaisesta yhteisön aluksesta, joka on pysäytetty ja johon on sovellettu seuraamuksia Guinean kalavesillä.

6.2 Lippuvaltiolle ja Euroopan komissiolle on samalla toimitettava lyhyt selvitys pysäyttämiseen johtaneista olosuhteista ja syistä.

7. Aluksen pysäyttämistä koskeva selvitys

7.1 Aluksen päällikön on allekirjoitettava Guinean toimivaltaisen viranomaisen laatima selvitys.

7.2 Tämä allekirjoitus ei aiheuta muutoksia aluksen päällikön oikeuksiin ja puolustuskeinoihin, joihin hän voi vedota sen rikkomisen osalta, josta häntä epäillään. Jos hän kieltäytyy allekirjoittamasta asiakirjaa, hänen on esitettävä kieltäytymisensä syyt kirjallisena ja tarkastajan on lisättävä maininta ”kieltäytyy allekirjoittamasta”.

7.3 Päällikön on ohjattava aluksensa Guinean viranomaisten osoittamaan satamaan. Jos kyseessä on vähäinen rikkominen, Guinean toimivaltainen viranomainen voi antaa pysäytetylle alukselle luvan jatkaa kalastustoimintaa.

8. Sovittelukokous aluksen pysäyttämisen yhteydessä

8.1 Oletettua rikkomista koskevien todisteiden säilyttämiseksi tarkoitettuja toimenpiteitä lukuun ottamatta ei saa toteuttaa mitään aluksen päällikköä, miehistöä, lastia tai laitteita koskevia toimenpiteitä ennen kuin yhden työpäivän kuluessa edellä tarkoitettujen tietojen vastaanottamisesta on järjestetty Euroopan komission ja Guinean toimivaltaisten viranomaisten välinen sovittelukokous, johon voi myös osallistua kyseisen jäsenvaltion edustaja.

8.2 Kokouksessa sopimuspuolet luovuttavat toisilleen kaikki asiakirjat ja tiedot, joista voi olla hyötyä tilanteeseen johtaneiden seikkojen selvittämisessä. Varustamolle tai tämän edustajalle on ilmoitettava kokouksen tuloksista sekä kaikista pysäyttämisen mahdollisesti aiheuttamista toimenpiteistä.

9. Pysäyttämisen selvittäminen

9.1 Ennen mahdollisen oikeudellisen menettelyn aloittamista oletettu rikkominen on pyrittävä sovittamaan sovittelumenettelyllä. Tämä menettely päättyy viimeistään kolmantena työpäivänä pysäyttämisestä.

9.2 Sovittelumenettelyn tapauksessa sovellettavan sakon suuruus määritellään Guinean lainsäädännön mukaisesti.

9.3 Jos asiaa ei ole saatu ratkaistua sovittelumenettelyllä ja jos se viedään toimivaltaisen oikeusviranomaisen käsiteltäväksi, varustajan on asetettava Guinean toimivaltaisten viranomaisten osoittamaan pankkiin vakuus, jonka määrä vahvistetaan ottaen huomioon pysäytyksestä aiheutuneet kustannukset, sakkojen määrä ja korjaukset, jotka rikkomisesta vastuussa olevien on hoidettava.

9.4 Vakuutta ei voi peruuttaa ennen kuin oikeuskäsittely on päättynyt. Vakuus vapautetaan heti, kun oikeuskäsittely päättyy ilman, että kyseistä aluksen päällikköä tuomitaan. Jos päällikkö tuomitaan sakkoon, joka on määrältään vakuutta pienempi, Guinean toimivaltaiset viranomaiset vapauttavat jäännöksen.

9.5 Alus päästetään lähtemään, ja se ja sen miehistö saavat poistua satamasta:

- heti kun sovittelumenettelystä johtuvat velvoitteet on täytetty, tai

- oikeuskäsittelyn ollessa kesken, heti kun edellä 9.3 kohdassa tarkoitettu vakuus on asetettu ja Guinean toimivaltaiset viranomaiset ovat hyväksyneet sen.

10. Jälleenlaivaus

10.1 Yhteisön alusten, jotka haluavat jälleenlaivata saaliitaan Guinean vesillä, on tehtävä se Guinean satamissa ja/tai satamien redillä.

10.2 Kyseisten alusten varustajien on annettava Guinean toimivaltaisille viranomaisille vähintään 24 tuntia aikaisemmin seuraavat tiedot:

- jälleenlaivausta aikovien kalastusalusten nimet,

- rahtialuksen nimi, IMO-tunnistenumero ja lippuvaltio,

- jälleenlaivattava määrä tonneina lajeittain,

- jälleenlaivauksen paikka ja päivä.

10.3. Jälleenlaivaus rinnastetaan Guinean kalastusalueelta poistumiseen. Alusten päälliköiden on toimitettava Guinean toimivaltaisille viranomaisille saalisilmoitukset ja ilmoitettava, aikovatko ne jatkaa kalastusta vai poistua Guinean kalastusalueelta.

10.4 Muut kuin edellä olevissa kohdissa tarkoitetut saaliiden jälleenlaivaustoimenpiteet ovat kiellettyjä Guinean kalastusalueella. Tämän määräyksen rikkominen johtaa Guinean voimassa olevan lainsäädännön mukaisiin seuraamuksiin.

11. Saaliin purkamista tai jälleenlaivausta Guinean satamassa harjoittavien yhteisön alusten päälliköiden on sallittava Guinean tarkastajien toiminta ja helpotettava sitä. Kunkin satamassa tehdyn tarkastuksen jälkeen aluksen päällikölle annetaan todistus.

LISÄYKSET

1. Kalastusluvan hakulomake

2. Alusten satelliittiseurantajärjestelmään (VMS) sovellettavat määräykset ja Guinean kalastusvyöhykkeen koordinaatit

3. ICCAT:n kalastuspöytäkirja

Lisäys 1

KALASTUSLISENSSIN HAKULOMAKE

Viranomainen täyttää | Huomautukset |

Kansallisuus:………………………………………… Lisenssien numerot: …………………………………. Allekirjoituksen päivämäärä: ……………………………………. Myöntämispäivä: ………………………………… | ……………………………………………………… ………………………………………………………. ……………………………………………………….. ……………………………………………………….. |

HAKIJA

Toiminimi: ……………………………………………………………………………………………………...

Kaupparekisterinumero: …………………………………………………………………………………

Vastuuhenkilön nimi ja etunimi: ……………………………………………………………………………………

Syntymäaika ja -paikka: …………………………………………………………………………………………..

Ammatti: ………………………………………………………………………………………………………….

Osoite: …………………………………………………………………………………………………………….

……………………………………………………………………………………………………………………….

Työntekijöiden lukumäärä: ……………………………………………………………………………………………….

Edustajan nimi ja osoite:. ……………………………………………………………………………………………………………………….

……………………………………………………………………………………………………………………….

ALUS

Aluksen tyyppi: …………………………. Rekisterinumero…:.………………………………………

Uusi nimi: ………………………….. Entinen nimi:. ……………………………………………………….

Rakennuspäivä ja -paikka: ……………………………………………………………………………………….

Alkuperäkansallisuus: ………………………………………………………………………………………………

Pituus: …………………………… Leveys: ………………………… Sivukorkeus:………………………………

Bruttovetoisuus: ………………………….. Nettovetoisuus: ……………………..

Rakennusmateriaali: ……………………………………………………………………………….

Pääkoneen merkki: ……………….Tyyppi: ……………………Teho hevosvoimina: ……………………..

Potkuri: Kiinteä: ( Vaihtuva: ( Suutin: (

Nopeus: ……………………………………………………………………………………………………………..

Radiokutsutunnus: ………………………………… Taajuus: …………………………………………………..

Luettelo tutka-, navigointi- ja viestintävälineistä:

Tutka: ( Kaikuluotain: ( Troolianturi: (

VHF: ( SSB-radiolähetin: ( Navigaatiosatelliitti: : ( Muut: ……………..

Miehistön lukumäärä: …………………………………………………………………………………………………

SÄILYTYSTAPA

Jää: ( Jää + jäähdytys: (

Jäädytys: suolavedessä: ( kuivana: ( jäähdytetyssä merivedessä: (

Kokonaiskylmäteho (FG) : …………………………………………………………………………………

Jäädytyskapasiteetti vuorokaudessa tonneina: ………………………………………………………………….

Ruumien tilavuus: …………………………………………………………………………………………………..

KALASTUSTYYPPI

A. Pohjakalastus

Rannikolla: ( Avomerellä: (

Troolin tyyppi: Pääjalkaiset: ( Katkaravut: ( Kalat: (

Troolin pituus :……………………… Yläköyden pituus:……………………………

Silmäkoko troolin perässä: …………………………………………………………………………..

Silmäkoko troolin siivessä: …………………………………………………………………………….

Troolausnopeus: …………………………………………………………………………………………...

B. Suurten pelagisten lajien pyynti (tonnikala)

Vavalla: ( Vapojen lukumäärä: (

Nuotalla: ( Verkon pituus:………………………. Syvyys: ……………………..........

Säiliöiden lkm: …………………………… Kapasiteetti (tonnia): ……………………………………

C. Pitkäsiima- ja mertakalastus

Pintapyydykset: ( Pohjapyydykset: (

Siiman pituus: …………………………….Koukkujen lkm: …………………………………….

Siimojen lukumäärä: ……………………………………………………………………………………………...

Mertojen lukumäärä: ……………………………………………………………………………………………..

MAISSA OLEVA LAITOS

Osoite ja hyväksyntänumero: ………………………………………………………………………………….

……………………………………………………………………………………………………………………….

Toiminimi: ……………………………………………………………………………………………………...

Toiminnot: …………………………………………………………………………………………………………...

Myynti kotimaassa: ( vientiin: (

Myyntiluvan luonne ja numero: ………………………………………………………………………...

Käsittely- ja varastointilaitosten kuvaus:

……………………………………………………………………………………………………………………….

……………………………………………………………………………………………………………………….

……………………………………………………………………………………………………………………….

……………………………………………………………………………………………………………………….

……………………………………………………………………………………………………………………….

Työntekijöiden lukumäärä: ………………………………………………………………………………………….

Huom. Rastikaa oikea vastausruutu.

Tekniset huomautukset

Kalastuksesta vastaavan ministeriön lupa

Lisäys 2

Sopimuspuolet kuulevat myöhemmin toisiaan sekakomiteassa määritelläkseen alusten satelliittiseurantajärjestelmään (VMS) sovellettavat määräykset ja Guinean kalastusalueen koordinaatit.

Lisäys 3 ICCAT:n KALASTUSPÄIVÄKIRJA TONNIKALAN PYYNTIÄ VARTEN |

Pitkäsiima Elävä syötti Kurenuotta Trooli Muu |

Lippuvaltio: ……………………………………………………………………........................... | Kapasiteetti: ……………………………………………........ |

Rekisterinumero: ………………………………………………………………................................... | Päällikkö: ……………………………………………………….... |

Varustamo: ………………………………………………………….......................... | Miehistön lukumäärä: ….…………………………………………………........................ |

Osoite: ………………………………………………………………………….... | Raportin päivämäärä: ………………………………………………...... |

(Raportin laatija): ………………………………………………................................. | Päiviä merellä: | Kalastuspäivien lkm: Nostojen lkm: | Matkan nro: |

Pvm | Alue | Pinta- veden lämpötila (ºC) | Pyynti-ponnistus Koukkujen lkm | Saaliit | Käytetty syötti |

1 – Yksi sivu kuukautta kohti ja yksi rivi päivää kohti. | 3 – ’Päivällä’ tarkoitetaan päivää, jona siima lasketaan. | 5 – Alin rivi – purettu määrä – täytetään vasta matkan päättyessä. Merkitään todellinen paino purkamishetkellä. |

2 – Jokaisen matkan päätteeksi lähetetään yksi jäljennös yhdyskumppanille tai osoitteeseen: ICCAT, Calle Corazón de María, 8, 28002 Madrid., Espanja | 4 - Kalastusalue ilmaisee aluksen sijainnin. Pyöristetään leveys- ja pituuspiirin minuutit ja kirjataan aste. Muistettava merkitä N/S ja E/W. | 6 - Kaikki nämä tiedot ovat ehdottoman luottamuksellisia. |

SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS

1. EHDOTUKSEN NIMI:

Ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan yhteisön ja Guinean tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä

2. LUOKITTELU TOIMINTOPERUSTEISESSA JOHTAMIS- JA BUDJETOINTIJÄRJESTELMÄSSÄ

11. Kalastus ja meriasiat

1103. Kansainvälinen kalatalous ja merioikeus

3. BUDJETTIKOHTA/-KOHDAT

3.1. Budjettikohdat:

110301: Kansainväliset kalastussopimukset

11010404: Kansainväliset kalastussopimukset, hallintomenot

3.2. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto:

Euroopan yhteisön ja Guinean tasavallan välistä kalastussopimusta koskevan pöytäkirjan voimassaolo päättyy 31. joulukuuta 2008. Uusi pöytäkirja on voimassa neljä vuotta eli 1. päivästä tammikuuta 2009 31. päivään joulukuuta 2012.

Pöytäkirjassa vahvistetaan taloudellinen korvaus, kalastustoimien luokat ja yhteisön alusten kalastustoimintaa koskevat edellytykset Guinean kalastusalueilla.

3.3. Budjettitiedot (rivejä lisätään tarvittaessa):

Budjetti-kohta | Menolaji | Uusi | EFTA osallistuu | Ehdokasmaat osallistuvat | Rahoitus-näkymien otsake |

110301 | PM[8] | JM[9] | EI | EI | EI | Nro 2 |

11010404 | PM | EJM[10] | EI | EI | EI | Nro 2 |

4. YHTEENVETO RESURSSEISTA

4.1. Taloudelliset resurssit

4.1.1. Yhteenveto maksusitoumusmäärärahoista (MSM) ja maksumäärärahoista (MM)

milj. euroa (neljän desimaalin tarkkuudella)

f |

MSM yhteensä yhteisrahoitus mukaan luettuna | a + c + d + e + f | Ks. alaviit-teet 12 ja 13 | 1,1613 | 1,2613 | 1,1613 | 1,2013 | 4,7852 |

4.1.2. Yhteensopivuus rahoitussuunnitelman kanssa

X Ehdotus on rahoitussuunnitelman mukainen.

( Ehdotus edellyttää kyseeseen tulevan rahoitusnäkymien otsakkeen rahoitussuunnitelman muuttamista.

( Ehdotus voi edellyttää toimielinten sopimuksen[16] määräysten soveltamista (ts. joustovälineen käyttöä tai rahoitusnäkymien tarkistamista).

4.1.3. Vaikutukset tuloihin

X Ehdotuksella ei ole vaikutuksia tuloihin.

( Ehdotuksella on seuraavat vaikutukset tuloihin:

Huom. Tuloihin kohdistuvan vaikutuksen laskutapaa koskevat täsmennykset ja huomautukset esitetään erillisessä liitteessä.

milj. euroa (neljän desimaalin tarkkuudella)

Ennen toteutusta [vuosi n - 1] | Toteutuksen jälkeen |

Budjetti-kohta | Tulot | [Vuosi n] | [n + 1] | [n + 2] | [n + 3] | [n + 4] |

a) Absoluuttiset tulot |

b) Tulojen muutokset ( |

(Taulukossa ilmoitetaan kaikki kyseeseen tulevat tulojen budjettikohdat ja siihen lisätään rivejä, jos toimenpide vaikuttaa useampaan budjettikohtaan.)

4.2. Henkilöresurssit kokoaikaiseksi muutettuna (sisältää virkamiehet sekä väliaikaisen ja ulkopuolisen henkilöstön) – katso erittely kohdassa 8.2.1

Vuositarve | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 |

Henkilöstön määrä yhteensä | 0,85 | 0,85 | 0,85 | 0,85 |

5. OMINAISPIIRTEET JA TAVOITTEET

5.1. Tarve, johon ehdotuksella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä

Euroopan yhteisön ja Guinean välistä kalastussopimusta koskevan edellisen pöytäkirjan voimassaolo päättyy 31. joulukuuta 2008. Uusi pöytäkirja kattaa 1. tammikuuta 2009 ja 31. joulukuuta 2012 välisen kauden.

Uuden kalastuskumppanuussopimuksen päätavoitteena on tiivistää yhteistyötä Euroopan yhteisön ja Guinean välillä tavoitteena luoda kumppanuuspuitteet kestävän kalastuspolitiikan kehittämiselle ja Guinean kalastusalueen kalavarojen järkevälle hyödyntämiselle. Uuden pöytäkirjan pääkohdat ovat seuraavat:

- Kalastusmahdollisuudet : kalastusmahdollisuudet myönnetään 5 000 tonnin vuotuisen viitesaalismäärän puitteissa 28:lle nuottaa käyttävälle tonnikala-alukselle ja 12:lle vapapyydystä käyttävälle alukselle jaettuna seuraavasti (jakoperusteina on käytetty edellisen pöytäkirjan kalastusmahdollisuuksien jakoa, jäsenvaltioiden hakemuksia sekä jäsenvaltioiden aiempaa käyttöastetta luokittain):

( nuottaa käyttävät tonnikala-alukset: Ranska: 11, Espanja: 15, Italia: 2

( vapapyydyksiä käyttävät tonnikala-alukset: Ranska: 4, Espanja: 8

- Vuosittainen taloudellinen korvaus: 450 000 euroa

- Valvontaan myönnettävä vuosittainen erityiskorvaus : 600 000 euroa vuonna 1, 400 000 euroa vuonna 2 ja 300 000 euroa vuosina 3 ja 4

- Korotus edellyttää katkarapukantojen tilanteen ja Guinean kalastuksenhoidon paranemista, jolloin katkaraputroolareille on mahdollista myöntää kalastusmahdollisuuksia 800 bruttorekisteritonnia (brt) neljännesvuodessa: 300 000 euroa vuodessa (enintään)

- Alusten omistajien maksamat maksut ja ennakot [17]: nuotta-alusten maksu on 35 euroa ja vapapyydyksiä käyttävien alusten maksu 25 euroa Guinean kalastusalueelta pyydettyä tonnikalatonnia kohti. Vuotuiseksi ennakoksi vahvistetaan 4 025 euroa nuottaa käyttävää tonnikala-alusta kohti ja 500 euroa vapapyydyksiä käyttävää tonnikala-alusta kohti.

5.2. Yhteisön osallistumisesta saatava lisäarvo, ehdotuksen johdonmukaisuus muiden rahoitusvälineiden kanssa sekä mahdolliset synergiaedut

Jos yhteisö ei toteuttaisi toimenpiteitä uuden kalastuskumppanuussopimuksen tekemiseksi, kenttä olisi avoin yksityisille sopimuksille, jotka eivät takaisi kestävää kalastusta. Yhteisö toivoo myös, että Guinea tekee tämän kalastuskumppanuussopimuksen myötä yhteisön kanssa tehokasta yhteistyötä alueellisen kalastuskomitean (CSRP), Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (ICCAT) ja Itäisen Keski-Atlantin kalastuskomitean (CECAF) kaltaisilla alueellisilla foorumeilla laittoman kalastuksen torjunnan ja kalakantojen asianmukaisen hoidon alalla. Valvontaan liittyvä erityiskorvaus varataan tämän lisäksi nimenomaisesti seuranta-, tarkastus- ja valvontajärjestelmän vahvistamiseen Guinean kalastusalueilla.

5.3. Ehdotuksen tavoitteet ja odotetut tulokset sekä näihin liittyvät indikaattorit toimintoperusteisessa johtamismallissa

Kalastussopimuksista neuvotteleminen ja niiden tekeminen kolmansien maiden kanssa ovat linjassa sen yleistavoitteen kanssa, jolla pyritään turvaamaan yhteisön laivaston – myös kaukaisilla vesillä toimivan laivaston – perinteiset kalastustoimet ja kehittämään suhteita kumppanuuden hengessä tavoitteena parantaa kalavarojen kestävää hyödyntämistä yhteisön vesien ulkopuolella ottaen huomioon ympäristölliset, sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat.

Toimintoperusteisen johtamismallin yhteydessä käytetään seuraavia indikaattoreita sopimuksen täytäntöönpanon seurannan varmistamiseksi:

( kalastusmahdollisuuksien käyttöasteen seuranta;

( saaliita ja sopimuksen kaupallista arvoa koskevien tietojen kerääminen ja analysointi;

( vaikutukset työllisyyteen ja lisäarvoon yhteisössä;

( vaikutukset yhteisön markkinoiden vakauttamiseen;

( vaikutukset sellaisiin yleistavoitteisiin kuin köyhyyden vähentäminen Guineassa, mukaan luettuna vaikutukset työllisyyteen, infrastruktuurien kehittämiseen ja valtion talousarvion tukemiseen;

( teknisten kokousten ja sekakomitean kokousten määrä.

5.4. Toteutustapa (alustava)

X Keskitetty hallinnointi

X Komissio hallinnoi suoraan

6. VALVONTA JA ARVIOINTI

6.1. Valvontamenettely

Komissio (MARE-pääosasto yhdessä Guineassa sijaitsevan Euroopan komission lähetystön kanssa) varmistaa kyseisen sopimuksen täytäntöönpanon seurannan erityisesti kalastusmahdollisuuksien käytön ja saalistietojen osalta.

6.2. Arviointi

Vuosien 2004–2008 pöytäkirjan perusteellinen arviointi toteutettiin ja saatettiin päätökseen riippumattoman konsulttiryhmän avustuksella marraskuussa 2007 uutta pöytäkirjaa koskevien neuvotteluiden aloittamista ajatellen.

6.2.1. Ennakkoarviointi

Arvioinnin perusteella sopimuksesta katsottiin koituvan yhteisölle seuraavat edut:

- Guinean kanssa tehtävä kalastussopimus vastaa Euroopan laivastojen tarpeita, ja se voi edistää yhteisön tonnikala-alusten toiminnan kannattavuutta Atlantilla.

- Sopimuksen pöytäkirjan arvioidaan voivan edistää Euroopan kalastusalan kannattavuutta, koska sen myötä sen soveltamisalaan kuuluvat yhteisön alukset ja alat saavat pysyvän oikeudellisen ympäristön ja keskipitkän aikavälin näkyvyyden.

Arvioinnin mukaan Guinealle sopimuksesta koituvia etuja olisivat pääasiassa seuraavat:

- Kalastussopimus voi vahvistaa kalastusalan institutionaalisia valmiuksia, koska se parantaa tutkimusta, seuranta-, tarkastus- ja valvontatoimia, koulutusta ja pienimuotoisen kalastuksen kannattavuutta.

- Kalastussopimuksella on myös suurta vaikutusta Guinean talousarvion vakauteen ja poliittiseen vakauteen.

Yhteisön alusten saamien saaliiden suoran kaupallisen arvon lisäksi sopimuksella voi olla selkeitä hyödyllisiä vaikutuksia, joita ovat mm.:

- kalastusalusten miehistön työllisyyden turvaaminen,

- työllisyyden kerrannaisvaikutukset satamissa, kalahuutokaupoissa, jalostusteollisuudessa, telakoilla, palvelualoilla jne.,

- työmahdollisuudet alueilla, joilla ei ole tarjolla vaihtoehtoja,

- vaikutus kalan tarjontaan yhteisössä.

- Yhteisön osallistumisesta saatava lisäarvo :

Yhteisön tekemä kalastussopimus turvaa myös kummallekin sopimuspuolelle asettamillaan velvoitteilla kalakantojen moitteettoman hoidon, jota ei aina voida taata yksityisillä sopimuksilla.

Lisäksi kalastussopimus luo työpaikkoja niin EY:n kuin kolmannenkin maan merimiehille. Kalastussopimuksen osuus Guinean alakohtaisen kalastuspolitiikan resursseista on merkittävä. Lisäksi sen avulla voidaan vahvistaa seuranta-, tarkastus- ja valvontatoimia.

- Riskit ja vaihtoehdot :

Kalastuspöytäkirjan täytäntöönpanoon liittyy tiettyjä riskejä, esimerkiksi että alakohtaisen kalastuspolitiikan rahoittamiseen osoitettuja määriä ei jaeta sovitun mukaisesti (aliohjelmointi). Näiden riskien välttämiseksi alakohtaisen politiikan suunnittelusta ja toteuttamista on käytävä tiivistä vuoropuhelua.

6.2.2. Sopimuksen taloudellisen arvon ennakkoarviointi ja yhteisön rahoitusosuus

Vuosien 2009–2012 pöytäkirjaan liittyvä taloudellinen korvaus on 450 000 euroa vuodessa. Ylimääräinen erityiskorvaus, joka on ensimmäisenä vuonna 600 000 euroa, toisena vuonna 400 000 euroa ja sitä seuraavina vuosina 300 000 euroa, myönnetään tämän määrän lisäksi seuranta-, tarkastus- ja valvontajärjestelmän vahvistamiseksi Guinean kalastusalueilla ja satelliittiseurantajärjestelmän käyttöönottamiseksi Guineassa viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2010. Pöytäkirjassa määrätään myös rahoituksesta, jonka saaminen edellyttää katkarapukantojen tilanteen ja Guinean kalastuksenhoidon paranemista, jolloin katkaraputroolareille on mahdollista myöntää tapauksen mukaan toisesta soveltamisvuodesta alkaen kalastusmahdollisuuksia enintään 300 000 euron vuotuisen määrän edestä.

Kun tätä verrataan juuri päättyneeseen sopimukseen, voidaan todeta, että kaudeksi 2004–2008 vahvistetun pöytäkirjan mukainen taloudellinen korvaus oli yhteensä 3 400 000 euroa, josta 2 000 000 euroa oli maksettava suoraan Guinean valtionkassaan ja 1 400 000 euroa oli varattu kalastusalan kehittämiseen tähtääviin toimiin ja merkittävä osa valvontaan. Pöytäkirja sisälsi myös ylimääräisen 800 000 euron määrän, jolla oli tarkoitus rahoittaa rannikolla toimivan partioaluksen hankinta.

6.2.3. Väli-/jälkiarviointien perusteella toteutetut toimenpiteet (aikaisemmat kokemukset vastaavasta toiminnasta)

Arviointikertomuksessa[18] todetaan, että sopimus vaikuttaa myönteisesti nuottaa käyttävien tonnikala-alusten ja syvänmeren katkarapualusten kalastustoimintaan, mutta sillä on vain hyvin vähäistä vaikutusta pääjalkaisten pyyntialusten ja siima-alusten toimintaan. Sopimuksen vaikutukset yhteisön kalastustuotealan markkinoiden turvaamiseen ovat pääjalkaisten pyyntialusten ja katkarapualusten laivastonosissa osoittautuneet vähäisiksi, mutta ne voidaan katsoa merkittävämmiksi tonnikala-aluksista muodostuvassa laivastonosassa.

Nämä suositukset on otettu uudessa sopimuksessa huomioon rajoittamalla kalastuslupien myöntäminen yksinomaan tonnikala-alusten luokkaan. Pöytäkirjan ensimmäisen soveltamisvuoden aikana havaittujen tulosten perusteella ja edellyttäen, että katkarapukantojen tilanne ja Guinean kyseistä luokkaa koskeva kalastuksenhoito sen sallivat, katkaraputroolarien kalastusmahdollisuudet, jotka ovat 800 bruttorekisteritonnia (brt) neljännesvuodessa, voidaan myöntää vuosittain, ja niihin sovelletaan pöytäkirjassa täsmennettyjä edellytyksiä, joiden tarkoituksena on varmistaa kyseisen luokan kestävä kalastus.

Uuden sopimuksen mukainen taloudellinen korvaus osoitetaan kokonaisuudessaan Guinean hallituksen laatiman alakohtaisen kalastuspolitiikan yhteydessä tekemien aloitteiden tukemiseen ja täytäntöönpanoon. Yhteisön ja Guinean hallituksen on sovittava yhdessä kyseistä taloudellista tukea koskevasta monivuotisesta alakohtaisesta ohjelmasta sekä siihen liittyvän valvontaan myönnettävän erityiskorvauksen ohjelmasta. Ohjelma toteutetaan osapuolten välistä tiiviistä ja jatkuvaa vuoropuhelua käyden.

6.2.4. Tulevaa arviointia koskevat määräykset ja arviointien suorittamisvälit

Jatkona marraskuussa 2007 päätökseen saatetulle selvitykselle (ks. 6.2.1 ja 6.2.3 kohta) ja alueen kestävän kalastuksen turvaamiseksi taloudellisia, yhteiskunnallisia ja ympäristövaikutuksia koskeva arvio tehdään vastaisuudessa aina ennen pöytäkirjan uusimista. Kohdassa 5.3 lueteltuja indikaattoreita käytetään jälkiarvioinnin tekemiseen.

7. PETOSTENTORJUNTA

Yhteisön sopimuksen nojalla maksaman taloudellisen korvauksen käyttö kuuluu kyseisen suvereenin kolmannen valtion yksinomaiselle vastuulle.

Komissio sitoutuu kuitenkin pyrkimään pysyvään poliittiseen dialogiin ja yhteisymmärrykseen, jotta sopimuksen hallinnointia voitaisiin parantaa ja kalavarojen kestävää hoitoa koskevaa yhteisön osuutta lisätä.

Kaikkiin komission kalastussopimusten nojalla suorittamiin maksuihin sovelletaan kaikissa tapauksissa komission tavanomaisia talousarvio- ja rahoitusmenettelyitä ja sääntöjä. Näin voidaan muun muassa tunnistaa varmuudella kolmansien valtioiden pankkitilit, joille taloudellinen korvaus maksetaan.

8. YKSITYISKOHTAINEN ERITTELY TARVITTAVISTA RESURSSEISTA

8.1. Ehdotuksen tavoitteet ja niiden kustannukset

Maksusitoumusmäärärahoina, milj. euroa (neljän desimaalin tarkkuudella)

2009 | 2010 | 2011 | 2012 | YHTEENSÄ |

Toimi 1 |

Toimi 2 |

Toimi 3 |

2009 | 2010 | 2011 | 2012 |

Virkamiehet tai väli-aikaiset toimihenkilöt[21] (11 01 01) | A*/AD | 0,25 | 0,25 | 0,25 | 0,25 |

B*, C*/AST | 0,3 | 0,3 | 0,3 | 0,3 |

Momentilta 11 01 02 rahoitettava henkilöstö[22] |

Momentilta 11 01 04 04 rahoitettava muu henkilöstö[23] | 0,3 | 0,3 | 0,3 | 0,3 |

YHTEENSÄ | 0,85 | 0,85 | 0,85 | 0,85 |

8.2.2. Toimintaan liittyvien tehtävien kuvaus

- Neuvottelijan avustaminen kalastussopimusneuvotteluissa ja niiden valmistelussa:

- kalastussopimusten tekemiseen tähtääviin neuvotteluihin osallistuminen kolmansien maiden kanssa,

- arviointikertomusten ja strategiamuistioiden valmistelu komissaarille,

- komission kantojen esitteleminen ja puolustaminen neuvoston ulkoista kalastuspolitiikkaa käsittelevässä työryhmässä,

- jäsenvaltioiden välisten kompromissien löytämiseen osallistuminen ja niiden saattaminen lopullisiin sopimusteksteihin.

- Sopimusten täytäntöönpanon seuranta:

- kalastussopimusten päivittäinen seuranta,

- taloudellista korvausta ja mahdollisia ylimääräisiä erityiskorvauksia koskevien maksusitoumusten ja maksumääräysten valmistelu ja tarkastaminen,

- säännöllinen raportointi sopimusten täytäntöönpanosta,

- sopimusten arviointi: tieteelliset ja tekniset näkökohdat,

- neuvoston asetus- ja päätösluonnosten valmistelu, sopimustekstien laadinta,

- hyväksymismenettelyjen käynnistäminen ja seuranta.

- Tekninen apu:

- komission kannan valmistelu sekakomiteaa varten.

- Toimielinten väliset suhteet:

- komission edustaminen neuvottelumenettelyyn liittyvissä asioissa neuvostossa, Euroopan parlamentissa ja suhteissa jäsenvaltioihin,

- vastausten laatiminen parlamentin jäsenten kirjallisiin ja suullisiin kysymyksiin.

- Yksiköiden välinen koordinointi ja komission sisäiset lausuntokierrokset:

- yhteyshenkilönä toimiminen muiden pääosastojen suuntaan sopimusten neuvottelemista ja seurantaa koskevissa asioissa,

- komission sisäisten lausuntokierrosten toteuttaminen ja tiedusteluihin vastaaminen.

- Arviointi:

- vaikutusarvioinnin ajantasaistamiseen osallistuminen,

- tavoitteiden saavuttamisen ja määrällisten indikaattoreiden analysointi.

8.2.3. Henkilöresurssien lähteet (henkilöstösääntöjen alainen henkilöstö)

(Jos lähteitä on useita, ilmoitetaan kustakin lähteestä peräisin olevien virkojen ja/tai toimien määrä)

X Korvattavan tai jatkettavan ohjelman hallinnointiin osoitetut tämänhetkiset virat ja/tai toimet

( Vuosistrategiaan ja alustavaan talousarvioesitykseen liittyvässä vuotta 2009 koskevassa menettelyssä jo myönnetyt virat ja/tai toimet

( Vuosistrategiaan ja alustavaan talousarvioesitykseen liittyvässä seuraavassa menettelyssä pyydettävät virat ja/tai toimet

( Hallinnoinnista vastaavan henkilöstön nykyisten virkojen ja/tai toimien uudelleenjärjestely (henkilöstön sisäinen uudelleenjärjestely)

( Vuodeksi n tarvittavat virat ja/tai toimet, jotka eivät sisälly vuosistrategiaan ja alustavaan talousarvioesitykseen liittyvään, kyseistä vuotta koskevaan menettelyyn

8.2.4. Muut viitemäärään sisältyvät hallintomenot

(11 01 04/05 – Hallintomenot)

Euroina

Budjettikohta: 11010404 (numero ja nimi) | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | YHT. |

1. Tekninen ja hallinnollinen apu (henkilöstökust. mukaan luettuina) |

Toimeenpanovirastot[24] |

Muu tekninen ja hallinnollinen apu |

- sisäinen[25] | 19 200 | 19 200 | 19 200 | 19 200 | 76 800 |

- ulkoinen[26] | 40 000 | 40 000 |

- kokouskulut | 10 000 | 10 000 | 10 000 | 10 000 | 40 000 |

Tekninen ja hallinnollinen apu yhteensä | 29 200 | 29 200 | 29 200 | 69 200 | 156 800 |

8.2.5 Henkilöstömenot ja niihin liittyvät menot, jotka eivät sisälly viitemäärään

Euroina

Henkilöstön laji | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | YHT. |

Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt (11 01 01) | 67 100 | 67 100 | 67 100 | 67 100 | 268 400 |

Momentilta XX 01 02 rahoitettava henkilöstö (ylim. toimihlöt, kans. asiantuntijat, sopimussuhteinen hlöstö jne.) (budjettikohta ilmoitettava) |

Henkilöstömenot ja niihin liittyvät menot yhteensä (EIVÄT sisälly viitemäärään) | 67 100 | 67 100 | 67 100 | 67 100 | 268 400 |

Laskelma – Virkamiehet ja sopimussuhteiset toimihenkilöt

Tarvittaessa viitataan kohtaan 8.2.1.

- 1A = 122 000 € x 0,25 = 30 500 €

1B = 122 000 € x 0,15 = 18 300 €

1C = 122 000 € x 0,15 = 18 300 €

Välisumma: 67 100 € (0,0671 milj. euroa vuodessa)

- Sopimussuhteinen toimihenkilö Senegalin lähetystössä = 64 000 € x 0,3 = 19 200 €

Kaikki yhteensä: 86 300 euroa vuodessa (0,0863 milj. euroa vuodessa)

Laskelma – momentilta XX 01 02 rahoitettava henkilöstö

Tarvittaessa viitataan kohtaan 8.2.1.

8.2.6 Muut hallintomenot, jotka eivät sisälly viitemäärään

Euroina

2009 | 2010 | 2011 | 2012 | YHT. |

11 01 02 11 01 – Virkamatkat | 15 000 | 15 000 | 15 000 | 15 000 | 60 000 |

11 01 02 11 02 – Konferenssit ja kokoukset |

XX 01 02 11 03 – Komiteoiden kokoukset[27] |

XX 01 02 11 04 – Selvitykset ja kuulemiset |

XX 01 02 11 05 – Tietojärjestelmät |

2. Muut hallintomenot yhteensä (XX 01 02 11) |

3. Muut hallintomenojen kaltaiset menot (eritellään budjettikohdittain) |

Hallintomenot yhteensä lukuun ottamatta henkilöstömenoja ja niihin liittyviä menoja (EIVÄT sisälly viitemäärään) | 15 000 | 15 000 | 15 000 | 15 000 | 60 000 |

[1] EUVL C […], […], s. […].

[2] EUVL C […], […], s. […].

[3] Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

[4] EUVL L 286, 29.10.2008, s. 33.

[5] EYVL L 73, 15.3.2001, s. 8.

[6] 1 artiklan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun taloudellisen korvauksen määrään lisätään tämän liitteen II luvussa määrätyt Guinealle suoraan suoritetut maksut, joiden määräksi arvioidaan 118 000 euroa vuodessa ilman valvontaan ja tutkimukseen osallistumiseen liittyviä veroja ja maksuja.

[7] Näihin määriin lisätään tämän liitteen II luvussa määrätyt Guinealle suoraan suoritetut maksut, joiden määräksi arvioidaan 118 000 euroa vuodessa ilman valvontaan ja tutkimukseen osallistumiseen liittyviä veroja ja maksuja.

[8] Pakolliset menot

[9] Jaksotetut määrärahat.

[10] Jaksottamattomat määrärahat (EJM).

[11] Menot, jotka eivät kuulu kyseisen osaston 11 lukuun 11 01.

[12] Mukaan luettuna: a) lisäkorvaus, jonka suuruus on 600 000 euroa vuonna 1, 400 000 euroa vuonna 2 ja 300 000 euroa vuosina 3 ja 4, jonka yhteisö myöntää Guinealle pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti ja joka on tarkoitettu seuranta-, tarkastus- ja valvontajärjestelmän vahvistamiseen Guinean kalastusalueella; b) lisäkorvaus, jonka suuruus on 300 000 euroa vuodessa ja joka myönnetään toisesta vuodesta alkaen pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan sekä 1 artiklan 2 kohdan määräysten mukaisesti, jos katkarapukantojen tilanne ja hoito paranevat siten, että tässä luokassa voidaan myöntää kalastusmahdollisuuksia enintään 800 brt/neljännesvuosi.

[13] Kalastusmahdollisuuksia voidaan lisätä pöytäkirjan mukaisesti yhteisestä sopimuksesta, jos lisäys ei tieteellisen komitean päätelmien mukaan vaaranna Guinean kalavarojen kestävää hoitoa. Tällöin taloudellista korvausta korotetaan vastaavasti kyseisen ajan mukaan suhteutettuna. Yhteisön maksama vuosittainen kokonaismäärä ei kuitenkaan voi olla yli kaksinkertainen pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdassa ilmoitettuun määrään verrattuna (450 000 euroa). Tämä taloudellisen korvauksen korottaminen voidaan kuitenkin tehdä ainoastaan, jos talousarvio sen sallii.

[14] Menot, jotka otetaan osaston 11 momentille 11 01 04.

[15] Menot, jotka otetaan lukuun 11 01 muille momenteille kuin 11 01 04 tai 11 01 05.

[16] Katso toimielinten sopimuksen 19 ja 24 kohta.

[17] Alusten omistajien maksamilla ennakoilla ja maksuilla ei ole vaikutusta yhteisön talousarvioon.

[18] Vuosia 2004–2008 koskevan pöytäkirjan jälkiarviointi ja tulevan pöytäkirjan ennakkoarviointi.

[19] Kuten kuvattu kohdassa 5.3.

[20] Ks. pöytäkirjan 1 artiklan 2 kohta.

[21] Kyseisen henkilöstön kustannukset EIVÄT sisälly viitemäärään.

[22] Kyseisen henkilöstön kustannukset EIVÄT sisälly viitemäärään.

[23] Kyseisen henkilöstön kustannukset EIVÄT sisälly viitemäärään.

[24] Tässä on viitattava asianomaisia toimeenpanovirastoja koskeviin rahoitusselvityksiin.

[25] Tämä meno koskee kalastusalan asiantuntijan toimea (sopimussuhteinen toimihenkilö), jonka toimipaikka on EY:n Senegalissa sijaitseva lähetystö ja joka rahoitetaan budjettikohdasta 11010404.

[26] Ks. alaviite 18.

[27] Ilmoitetaan, millaisesta komiteasta on kysymys ja mihin ryhmään se kuuluu.