1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/128

A.

katsoo, että maataloustoiminta on luonnonilmiöistä erittäin riippuvainen talouden ala mutta tarjoaa huomattavia vaikutusmahdollisuuksia,

B.

pitää maataloutta parhaana keinona välttää maaperän köyhtyminen, mikä edellyttää maatalouselinkeinon säilyttämistä tukevaa perusteltua strategiaa,

C.

korostaa Euroopan unionin viljelijäväestön tehtävää aavikoitumisen estämisessä ja unionin tuottajien ratkaisevaa roolia kasvipeitteen säilyttämisessä alueilla, jotka kärsivät sitkeästä kuivuudesta; korostaa erityisesti monivuotisten viljelmien, niittyjen ja laidunten sekä metsänviljelyn lisäävän maaperän vedenpidätyskykyä,

D.

toteaa, että erityisesti Etelä-Euroopan, mutta myös jäsenvaltioiden muiden seutujen maatalousmaa on keskeisessä asemassa ympäristön tilan huonontumisprosessissa, joka johtuu ihmisen toimien ja ilmaston muutosten kielteisestä vuorovaikutuksesta,

E.

huomauttaa, että myös tehoviljely voi aiheuttaa maaperän eroosiota ja köyhtymistä,

F.

toteaa, että aavikoitumista pidetään nykyään yhtenä vakavimmista Välimeren maiden maaperää uhkaavista tekijöistä,

G.

toteaa, että maaperä on ihmisravinnon, rehun, tekstiilien ja polttoaineiden tuotannon perusta ja että sillä on tärkeä rooli hiilidioksidin talteenotossa; toteaa kuitenkin, että tuuli- ja pintakerroseroosio, saastuminen, suolapitoisuuden lisääntyminen, maaperän sulkeminen rakentamisella, orgaanisten ainesten yhä pienemmät pitoisuudet sekä maaperän biologisen monimuotoisuuden väheneminen aiheuttavat maaperälle yhä enemmän peruuttamattomia vaurioita,

H.

huomauttaa, että todetut kielteiset vaikutukset ilmenevät hydrogeologisen tilan huonontumisena, meriveden työntymisenä rannikon pohjavesiin, maaperän suolaantumisena, maatalousmaan häviämisenä, biologisen monimuotoisuuden vähenemisenä, paloherkkyyden sekä kasvi- ja eläintautien lisääntymisenä,

I.

katsoo, että näillä muutoksilla yhtäältä luonnonympäristön ja ihmisen ympäristön ja toisaalta tuotantoympäristön välisessä vuorovaikutuksessa on huomattava vaikutus kasvien- ja eläintentuotannon järjestelmiin, maaperän tuotannolliseen suuntaamiseen ja elintarvikkeiden tarjontaan, millä puolestaan on ilmeinen vaikutus elintarvikkeiden turvallisuuteen ja – tuotannosta luopumisen vuoksi – muutoksista kärsivien alueiden sosiaaliseen, kulttuuriseen ja taloudelliseen kenttään, ja lisäksi sillä on hydrogeologisia vaikutuksia,

J.

muistuttaa, että keinokastelu auttaa myös säilyttämään maaperän kosteuden ja täydentämään pohjavesivaroja, ja kehottaa ottamaan nämä tekijät huomioon yhteistä maatalouspolitiikkaa suunniteltaessa,

K.

ottaa huomioon, että veden niukkuuden ja kuivuuden vuoksi maatalouden raaka-aineiden hinnat nousevat entisestään mutta samanaikaisesti on turvattava kaikille ihmisille elintarvikehuolto,

L.

katsoo, että maa- ja metsätalousjärjestelmien hallinnointi tarjoaa mahdollisuuksia vaikuttaa yleiseen hiilitasapainoon ja samalla voidaan edistää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä,

M.

palauttaa mieliin edellä mainitun aavikoitumisen estämiseksi tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen, jonka tavoitteena on torjua viljelymaan köyhtymistä ja kuivuutta, sekä Euroopan parlamentin tuen yleissopimukselle,

N.

tunnustaa yhteisön vesipolitiikan puitedirektiivissä (direktiivi 2000/60/EY (3)) luodun sääntelykehyksen ja sen merkityksen maaperän suojelun perusvälineenä, jolla edistetään alueiden välistä yhteistyötä, veden kestävää käyttöä ja käytettävissä olevien vesivarojen suojelua sekä lievennetään samalla tulvien ja kuivuuden vaikutuksia,

O.

katsoo, että tarvitaan yhtenäistä ja monitieteistä lähestymistapaa, jottei tarvitsisi turvautua hätäratkaisuihin, jotka saattavat aiheuttaa lisää kielteisiä vaikutuksia ja haitallisia ketjureaktioita,

P.

pitää aiheellisena tarkkailla nykyilmiöiden kehittymistä ja uusien riskitilanteiden syntymistä erikoistumalla satelliitin välityksellä toimivien havainnointijärjestelmien ja maaperämallien (kartoituksen) käyttöön,

Q.

toteaa sellaisten meteorologisten ääriolosuhteiden esiintymistiheyden lisääntyneen, joissa vuorottelevat kuivat kaudet ja voimakkaat sateet, jotka puolestaan kiihdyttävät litosfäärin heikentymisprosesseja erityisesti Pohjois- ja Etelä-Euroopan alueilla, joilla maaperä on rakenteellisesti haavoittuvampi,

R.

panee merkille, että elintarvikkeiden kysyntä on kasvanut ja hinnat nousseet maailmanlaajuisesti,

1.

pitää välttämättömänä nimenomaisesti sisällyttää yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) suuntaviivoihin ja hallinnointimenetelmiin periaatteita ja välineitä, joilla suojellaan yleisesti ilmastoa ja rajoitetaan erityisesti maaperän köyhtymisestä johtuvia vahinkoja;

2.

korostaa, että yhteisön rahoituksessa toimenpiteille maatalousalan mukauttamiseksi ilmastonmuutokseen on noudatettava alueellista lähestymistapaa, jossa otetaan huomioon unionin alueiden haavoittuvuuden aste; muistuttaa, että kansainvälisten ja eurooppalaisten laitosten esittämien luotettavien arvioiden mukaan Etelä-Euroopan maatalousmaat ovat muita alueita haavoittuvampia ilmastonmuutoksen vaikutuksille;

3.

pahoittelee jäsenvaltioiden valtion- ja hallitusten päämiesten lyhytnäköisyyttä, kun he päättivät leikata maaseudun kehittämiseen varattuja määrärahoja, ja toteaa, että toisessa pilarissa on varattu liian vähän varoja ilmastonmuutokseen liittyviin uusiin haasteisiin vastaamiseksi;

4.

katsoo, että nykyiset ongelmat, kuten elintarvikepula, vesipula, lämpötilojen nousu, kokonaishaihdunnan lisääntyminen ja maaperän köyhtymisen riski, edellyttävät Välimeren ilmasto-oloihin soveltuvia uusia, kokonaisvaltaisia, tieteellisiä maatalouden toimintalinjoja; katsoo, että yhteisön toimielinten ja kansallisten instituutioiden tuella toimintalinjojen on heijastettava uusiin ympäristöhaasteisiin, mukaan luettuna veden säästäminen, soveltuvien viljelykasvien tutkimusta ja kehittämistä mutta tarjottava samalla viljelijöille riittävät tulot eurooppalaisen elintason ylläpitämiseksi;

5.

katsoo, että hyviä maatalous- ja ympäristöolosuhteita koskevien YMP:n periaatteiden on maaperän säilyttämistä koskevassa strategiassa edistettävä etenkin olemassa olevien salaojitusjärjestelmien toimivuuden ja ekologisen kestävyyden tutkimiseen ja parantamiseen tähtääviä toimia, joissa laaditaan ekologisesti kestäviä, paikallisiin olosuhteisin sopivia vesienhoitosuunnitelmia ja kannustetaan kuivuudelle alttiille maille sijoittautuneita viljelijöitä paikallisiin olosuhteisiin sopivien, vähällä vedellä menestyvien kasvien viljelemiseen;

6.

kehottaa unionia tukemaan entistä vahvemmin vesienhoidon parantamista maatalousmailla, mikä edellyttää, että kannustetaan ottamaan käyttöön aiempaa tehokkaampia, eri viljelykasvien tarpeita vastaavia kastelujärjestelmiä, suositaan asiaan liittyvää tutkimusta ja edistetään biotekniikan kehityksen hyödyntämistä;

7.

pitää välttämättömänä luoda ja hoitaa osuuskuntien välityksellä kastelua ja tulipalojen torjuntaa varten pieniä tekoaltaita (vuoristojen tekojärviä), jotka sijoitetaan luonnollisen putoamisen vuoksi kastelua edellyttäville alueille, huolehtien mahdollisimman alhaisista käyttökustannuksista ja käyttäen myös kasvi- tai allastekniikoilla puhdistettuja jätevesiä;

8.

korostaa pengerviljelyn merkitystä eroosion torjunnassa ja maan vedenpidätyskyvyn parantamisessa ja katsoo, että on ryhdyttävä toimiin pengermien säilyttämiseksi ja palauttamiseksi ennalleen sekä uusien pengermien rakentamiseksi;

9.

katsoo, että maa- ja metsätalouden järjestelmiin on sisällytettävä toisarvoisten ja/tai saastuneiden maatalousmaiden metsitysohjelmia, koska pensaiden juuret auttavat kiinnittämään ylemmän epävakaan kerroksen alla olevaan kallioon, joka toimii puhdistusalustana;

10.

katsoo, että on perustettava yhteisön metsäpolitiikka, jonka päätavoitteena on ilmastomuutoksen torjunta;

11.

pitää myös aiheellisena kannustaa kasvillisuuspeitteen säilyttämiseen tähtääviin viljelytoimiin, joilla pyritään estämään eroosion aiheuttama joenuomien suolaantuminen;

12.

panee merkille, että monien Välimeren maiden pensaslajien tulenkestävyys on hyvä ja palautumiskyky erinomainen, minkä vuoksi niitä olisi hyödynnettävä, varsinkin kun niiden juuristot kestävät maaperän eroosiota;

13.

pitää siksi aiheellisena harkita vähällä vedellä toimeen tulevien lajien viljelyä tai tietyissä tapauksissa jopa korvata kevätkauden viljelykasvit talvikauden viljelykasveilla, jotka eivät vaadi yhtä paljon kastelua, suojaavat tehokkaasti maaperää ja auttavat luomallaan kasvipeitteellä ehkäisemään eroosiota kriittisen talvikauden aikana;

14.

katsoo, että paikallisella ravintokasvien tuotannolla voidaan saada aikaan ympäristöön paremmin sopeutuneita ekotyyppejä, minkä vuoksi sitä olisi tuettava erityistoimenpitein;

15.

kehottaa tukemaan pensasaitojen säilyttämistä ja istuttamista erityisesti alueilla, joilta ne ovat viime vuosina hävinneet;

16.

tunnustaa kasvigeenivarojen suuren merkityksen viljelytoiminnan mukauttamisessa muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin; kehottaa sen vuoksi komissiota ja jäsenvaltioita perustamaan ohjelmia, joilla kannustetaan pelto- ja puutarhaviljelijöitä sekä pieniä ja keskisuuria puutarha-alan yrityksiä kasvigeenivarojen säilyttämiseen ja kehittämiseen;

17.

muistuttaa kesantojen tärkeydestä maatalousmaiden elpymisen ja vedenpidätyskyvyn kannalta; pyytää komissiota sekä niitä jäsenvaltioita, joita asia koskee, kannustamaan välimerellisten ekosysteemien maaperään soveltuvia maatalousjärjestelmiä;

18.

katsoo, että hyviä maatalous- ja ympäristöolosuhteita koskevien YMP:n periaatteiden on maaperän orgaanisen aineksen säilyttämisperusteissa kannustettava hiilen absorptio- ja sitomisjärjestelmiä optimoimalla kuivien alueiden viljelytekniikoiden (mahdollisimman vähäinen pintakäsittely, vuoroviljely, ympäristöön sopeutuneet genotyypit, kokonaishaihdunnan valvonta, kohdennettu lannoitus, yhtenäistetty torjunta jne.) käyttö;

19.

kehottaa alueiden tasolla toimivaltaisia elimiä laatimaan kasteluveden käyttöön liittyviä hallinnointisuunnitelmia ja tekniikoita ympäristön muuttuneiden vaatimusten ja olosuhteiden mukaisesti, määräämään vesivarojen kohdennetusta ja laatuun suhteutetusta käytöstä ja puuttumaan kasteluvesien hallinnosta vastaavien elinten toimiin käytettävissä olevien vesivarojen hallinnoinnin optimoimiseksi ottaen huomioon, että varojen tuhlausta jakelujärjestelmässä on vähennettävä;

20.

suosittaa, että perustetaan Euroopan kuivuudenseurantakeskus Kööpenhaminassa sijaitsevan Euroopan ympäristökeskuksen erityisyksiköksi ja tehostetaan unionin koordinoidun palontorjunnan valmiuksia, koska kuivuus ja tulipalot edistävät huomattavasti aavikoitumista ja maatalousmaan köyhtymistä etenkin Välimeren alueella;

21.

korostaa tarvetta parantaa jäsenvaltioiden välittämien tietojen tehokkuutta sekä jäsenvaltioiden välistä koordinointia;

22.

kehottaa kehittämään järjestelmän, joka mahdollistaa nopeat hälytykset ja maaperän tilan jatkuvan valvonnan, jotta voidaan ajoissa torjua eroosiota ja orgaanisen aineksen häviämistä, joka lisää kasvihuonekaasupäästöjä, sekä torjua viljelykelpoisen maa-alan ja biologisen monimuotoisuuden vähenemistä;

23.

pyytää siis komissiota pitämään uutta vuoristo- ja saaristoalueiden ja muiden luonnonhaitoista kärsivien alueiden määritelmää koskevassa ehdotuksessaan, joka on määrä antaa vuonna 2009, ensisijaisina arviointiperusteina seurannan kohteena olevien alueiden maaperän köyhtymisen ja aavikoitumisen uhan suuruutta;

24.

pitää tarpeellisena lisätä tutkimusta, kehitystä ja innovointia siten, että kiinnitetään erityistä huomiota alueisiin, joihin vesipula ja kuivuus vaikuttavat eniten, ja otetaan huomioon biotekniikan kehitys;

25.

kehottaa samoin tutkimaan seitsemännen puiteohjelman vuonna 2009 suoritettavan välitarkastelun yhteydessä, miten tukea tehokkaammin ja useammissa jäsenvaltioissa tutkimus- ja kehittämisohjelmia, joiden tavoitteena on lisätä maaperän ja alueiden, joilla köyhtymistä esiintyy, entistä kestävämmän hallinnon tuntemusta;

26.

kehottaa komissiota tutkimaan, onko perustettava kehykset, joita voitaisiin käyttää ilmastonmuutoksen syiden ja vaikutusten, etenkin maaperän köyhtymisen, torjumiseen;

27.

katsoo, että sekä alan työntekijöille että yleisölle on tarjottava sopivia koulutus- ja uudistusohjelmia, jotta voidaan yhtäältä tunnistaa erityisiä ratkaisuja ja toisaalta saada käyttäjät tiedostamaan jaettu vastuunsa alueen luonnonvarojen käytöstä;

28.

vaatii unionia tarjoamaan etenkin nuorille viljelijöille suunnattuja tiedotus- ja koulutustoimia, joilla edistetään maaperän suojeluun suotuisasti vaikuttavien maatalouskäytänteiden käyttöönottoa ja jotka koskevat varsinkin ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja maataloustuotannon vaikutusta ilmastoon;

29.

toistaa nuorten viljelijöiden tulevaisuudesta meneillään olevan yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen puitteissa 5. kesäkuuta 2008 antamassaan päätöslauselmassa (4) esitetyn vaatimuksen, että hankerahoitusta on myönnettävä ensisijaisesti toimille, joilla voidaan edistää nuorten viljelijöiden toiminnan aloittamista;

30.

pitää välttämättömänä, että unioni tehostaa ja edistää riippumattomuutta elintarvike- ja rehuntuonnista ja omavaraisuutta, eritoten suojelemalla tehokkaammin maatalousmaata ja sen tuottavuuden turvaavia ominaisuuksia sekä edistämällä erityisesti laidunmaiden kestävää käyttöä karjanhoidossa (muun muassa laiduntavan lihakarjan lihan kulutukseen kannustavien ohjelmien tai luonnonmukaisesta laidunmaan hoidosta annettavien palkkioiden avulla), jotta päästään suurempaan omavaraisuuteen rehuntuonnin suhteen; katsoo, että jos YMP:n tarkoituksena on edistää elintarviketurvaa ja globaalia kestävää kehitystä, siinä on pyrittävä kasvituotannon, kotieläintuotannon ja energiantuotannon tasapainottamiseen unionin maataloudessa;

31.

kehottaa kannustamaan maailmanlaajuisen hiilidioksidikaupan puitteissa metsien säilyttämistä ja elvyttämistä pääasiallisesti niissä jäsenvaltioissa, jotka ovat menettäneet luonnonmetsänsä, ja korostaa tarvetta toteuttaa unionissa metsien yhdennetty ja kestävä hallinta;

32.

korostaa metsien roolia veden kierrossa sekä metsien, niittyjen ja laidunten sekä viljelysmaiden tasapainoisen yhdistelmän merkitystä kestävän vesienhoidon kannalta; korostaa erityisesti runsaasti orgaanista ainesta sisältävän maaperän ja sopivan viljelykierron tehtävää; varoittaa, että maaperän kasvava hyödyntäminen on uhka maataloudelle, elintarviketurvalle ja kestävälle vesienhoidolle;

33.

vaatii, että pysyvien niittyjen ja laidunmaiden tai metsien säilyttämiseen liittyvissä maataloustoimissa olisi oltava mahdollista asettaa vihreiden sertifikaattien antamisen ehdoksi julkisten hyödykkeiden tuotanto (hiilidioksidin sitominen, biologinen monimuotoisuus ja maaperän säilyttäminen);

34.

kehottaa jäsenvaltioita käyttämään YMP:n toista pilaria palkkioiden antamiseen pysyvien niittyjen ja laidunmaiden tai metsien säilyttämiseen liittyvistä maataloustoimista ja siten edistämään julkisten hyödykkeiden tuotantoa (hiilidioksidin sitomista, biologista monimuotoisuutta ja maaperän säilyttämistä); kehottaa komissiota asettamaan painopisteeksi kesantomaiden säilyttämisen;

35.

kehottaa neuvostoa ja komissiota tutkimaan köyhtyneen maaperän elvyttämisstrategioita, jotka perustuisivat maaperän köyhtymistä ehkäiseviin kannustimiin;

36.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.