1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/35

A.

katsoo, että Euroopan unionin elintarvikkeiden turvallisuutta ja laatua koskevat standardit ovat maailman korkeimpia,

B.

katsoo, että EU:n kuluttajat edellyttävät näitä korkeita standardeja ja että ne ovat keino maksimoida lisäarvo,

C.

katsoo, että kuluttajat ovat elintarvikkeiden turvallisuuden lisäksi yhä kiinnostuneempia myös alkuperästä ja tuotantomenetelmistä; katsoo, että Euroopan unioni on jo vastannut tähän suuntaukseen ja luonut neljä elintarvikkeiden laatu- ja alkuperämerkintää, joita ovat suojattu alkuperänimitys (SAN), suojattu maantieteellinen merkintä (SMM), aito perinteinen tuote (APT) ja luonnonmukainen maatalous,

D.

katsoo, että eurooppalaiset laatutuotteet ovat Euroopan unionin ”elävää” kulttuuriperintöä ja gastronomista perintöä ja että ne ovat myös lukemattomien EU:n alueiden taloudelle ja sosiaaliselle elämälle keskeinen tekijä, joka edistää suoraan paikalliseen elämään liittyviä toimia etenkin maaseutualueilla,

E.

katsoo, että kuluttajat pitävät varmennusjärjestelmiä korkean laadun takeena,

F.

katsoo, että Euroopan unionin erityiset laatua koskevat järjestelmät ovat EU:n tuotteille merkittävä kilpailuetu,

G.

ottaa huomioon, että suuret jälleenmyyjät hallitsevat nyt EU:n elintarvikemarkkinoita ja ne perivät listaamismaksuja, korvausta kauppaan pääsystä tai myynninedistämiskustannuksia koskevia merkittäviä ja perusteettomia osuuksia, ja kaikki nämä elementit vaikuttavat pienten tuottajien mahdollisuuksiin saavuttaa suuri yleisö,

H.

katsoo, että uusia teknologioita voidaan käyttää yksityiskohtaisten tietojen hankintaan, mitä tulee erilaisten maatalous- ja elintarviketuotteiden alkuperään ja ominaisuuksiin,

I.

katsoo, että väärentäminen vahingoittaa sekä tuottajia että loppukuluttajaa,

1.

katsoo, että komission vihreän kirjan kautta käynnistämä pohdintaprosessi on tervetullut, ja tukee EU:n maataloustuotteiden laadun edistämistoivetta siten, ettei tuottajille aiheudu ylimääräisiä kustannuksia ja maksuja;

2.

katsoo, että oikeudenmukaisen kilpailun takaamisen strategisille tuotteille, kuten maataloustuotteille ja elintarvikkeille, olisi oltava tärkeä yleiseen etuun liittyvä EU:n tavoite; katsoo, että oikeudenmukaisen kilpailun olemassaolo on välttämätöntä myös sellaisten tuontituotteiden suhteen, jotka eivät yleensä vastaa samoja standardeja kuin EU:n tuotteet; katsoo, että unionin laatunormien, jotka koskevat sisämarkkinoille pääseviä kolmansien maiden tuotteita, tulee olla myös Maailman kauppajärjestön sopimuksella säänneltyjä;

3.

katsoo tarpeelliseksi lisätä valvontaa ja koordinointia eri hallintoviranomaisten välillä sen varmistamiseksi, että tuodut elintarvikkeet noudattavat EU:n ympäristöä, ruokaturvallisuutta ja eläinten hyvinvointia koskevia standardeja; panee merkille maatalous- ja kalastusneuvoston tuotujen elintarviketuotteiden turvallisuudesta ja yhteisön sääntöjen kunnioittamisesta 19. joulukuuta 2008 tekemät päätelmät, mutta toteaa, että päätelmistä puuttuu kuitenkin määrätietoinen poliittinen tahto yhteisön tarkastusten tiukentamiseksi kolmansissa maissa;

4.

korostaa, että laatua koskevaa politiikkaa ei voi erottaa tulevasta yhteisestä maatalouspolitiikasta ja haasteista, kuten ilmastonmuutoksista, biologisen monimuotoisuuden säilyttämisestä, energianhankinnasta tai vesivarojen hoidosta;

5.

katsoo, että raaka-aineiden yleisen hintatason nousun vuoksi tuotantomäärien kasvua kannustavia toimenpiteitä ei saa käyttää verukkeena vaatimusten alentamiselle;

6.

vahvistaa, että elintarvikkeiden turvallisuus-, eläinsuojelu- ja ympäristönsuojelutasoa koskevien korkeampien normien käyttöönottamisen tavoitteena tulisi olla sellaisen tason saavuttaminen, joka tarjoaa maanviljelijöille suuren kilpailullisen edun, ja että maanviljelijöiden on myös voitava ansaita tarpeeksi kattaakseen EU:n elintarviketurvallisuudesta, eläinsuojelusta ja ympäristönsuojeluvaatimuksista aiheutuvat kustannukset; katsoo, että jos maanviljelijöiden kilpailuetu ei ole riittävä, jotta maanviljelijät voivat hankkia takaisin nämä kustannukset, yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksella olisi oltava tässä yhteydessä tärkeä merkitys, ja eurooppalaisten viljelijöiden olisi käytettävä sitä elintarvikkeiden turvallisuuden, eläinten hyvinvoinnin ja ympäristönsuojelun takaamiseksi maataloudessa;

7.

katsoo, että eurooppalaisen laatupolitiikan täytyy liittyä tiukasti vuoden 2013 jälkeiseen yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen; katsoo, että Euroopan unionin roolin tässä politiikassa tulisi olla tukeva (rahoitustuki mukaan lukien) eurooppalaisen maatalous- ja elintarviketuotannon korkean laadun varmistamiseksi; korostaa, että tuottajajärjestöjä on tuettava voimakkaammin, jotta etenkään pientuottajien toiminnalle ei aiheudu haittaa;

8.

huomauttaa, että Euroopan unioni sitoutuu elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskevassa kansainvälisessä sopimuksessa ryhtymään toimenpiteisiin geenivarojen säilyttämiseksi; kehottaa komissiota luomaan erityisiä myynninedistämisohjelmia geneettisen eroosion uhkaamien kasvilajien käytön lisäämiseksi; korostaa, että näillä toimenpiteillä lisättäisiin maanviljelijöiden ja puutarhureiden mielenkiintoa kasvigeenivaroiksi listattujen lajien viljelyä kohtaan ja että vastaavia myynninedistämisohjelmia on luotava myös erittäin uhanalaisia hyötyeläinrotuja varten;

9.

muistuttaa siitä tosiasiasta, että eurooppalaiset tuottajat ovat jatkuvan maailmanlaajuisen maatalousmarkkinoiden vapautumisprosessin näkökulmasta suorassa kansainvälisessä kilpailussa ja että jokainen lisätoimenpide, jota pitää noudattaa, voi olla kilpailun kannalta haitallinen, mutta voi myös hyödyttää EU:n viljelijöitä, jos he kykenevät saamaan tehokkaasti tuotteensa huomatuiksi markkinoilla ja ansaitsemaan sen avulla lisätuloja; muistuttaa myös, että EU:n viljelijät voivat kääntää kuluttajien kysynnän edukseen tarjoamalla kuluttajille muun muassa paikallisesti tuotettuja korkealaatuisia tuotteita, parempaa eläinten hyvinvointia ja edistyneempiä ympäristönormeja;

10.

korostaa erityisesti, että Maailman kauppajärjestön neuvotteluissa komission on pyrittävä takaamaan sopimus kaupankäyntiin liittymättömistä kysymyksistä niin, että mahdollisimman monet tuodut tuotteet täyttävät samat vaatimukset, jotka määrätään EU:n maanviljelijöille, jotta sellaisten maataloustuotteiden laatu, jotka vastaavat EU:n elintarviketurvallisuus-, eläinsuojelu- ja ympäristönsuojeluvaatimuksia, toisi maanviljelijöille selvää kilpailuetua;

11.

on huolissaan suurten myymäläketjujen vaikutuksesta EU:n elintarvikkeiden yleiseen laatuun sekä siitä, että suurelta osin jälleenmyyntiin keskittyneillä markkinoilla on taipumus yhtenäistää ja pienentää maatalouselintarvikkeiden valikoimaa, minkä seurauksena myös perinteisten tuotteiden saatavuus heikkenee ja jalostusaste kasvaa; ehdottaa, että komissio ottaa huomioon tarpeen säädellä sellaisten käänteisten tarjouskilpailujen käytäntöjä, joita jotkin suuret hankintakeskukset harjoittavat, kun otetaan huomioon näiden käytäntöjen tuhoisat vaikutukset laatutuotteisiin;

12.

on huolissaan EU:n perusstandardijärjestelmän monimutkaisuudesta ja lukemattomista säännöksistä, joita maanviljelijöiden täytyy noudattaa Euroopan unionissa; puoltaa yksinkertaistettua järjestelmää ja vaatii, että kaikki määräykset on vastaisuudessa laadittava määräyksen soveltuvuuden, tarpeellisuuden ja suhteellisuuden mukaan;

13.

kehottaa yksinkertaistamaan kaupan pitämistä koskevia standardeja entisestään täsmentämällä tärkeimpiä sovellettavia kriteerejä; edellyttää, että EU:ssa kehitetään ohjeet yleisten varattujen ilmausten, kuten ”vähäsokerinen”, ”vähähiilinen”, ”ruokavalioon liittyvä” ja ”luonnollinen”, käytölle, jotta harhaanjohtavat käytännöt kyetään välttämään;

14.

on huolissaan siitä, ettei suurin osa EU:n kuluttajista saa riittävästi tietoa elintarvikeketjusta varsinkaan tuotteiden alkuperän ja raaka-aineiden osalta; puoltaa alkutuotteiden tuotantopaikan pakollista ilmoittamista alkuperämaata koskevan merkinnän pohjalta tavalla, joka vastaa kuluttajien halua tietää enemmän heidän ostamiensa tuotteiden alkuperästä; katsoo, että tällaista järjestelmää tulisi soveltaa myös jalostettuihin elintarvikkeisiin ja siinä tulisi ilmoittaa pääasialliset ainekset ja raaka-aineet ja täsmentää niiden alkuperä ja tuotteen viimeinen jalostuspaikka;

15.

katsoo, että silloin, kun otetaan huomioon Euroopan unionin eri tuotantoalojen erityispiirteet, australialainen malli on erinomainen esimerkki tällaisesta alkuperämaan merkintäjärjestelmästä, jossa määritellään erilaiset tasot, kuten ”x:n tuote” (elintarvikkeet, joiden valmistusprosessi ja ainekset ovat paikallisia) tai ”valmistuspaikka…” (elintarvikkeet, joita on jalostettu merkittävässä määrin kyseisessä paikassa), tai jossa käytetään mainintaa ”valmistettu valtiossa x paikallisista tai tuoduista aineksista”; muistuttaa, että myös muut merkittävät kauppakumppanit, kuten Yhdysvallat ja Uusi-Seelanti, käyttävät samankaltaisia merkintäjärjestelmiä;

16.

katsoo, että niin kauan kuin elintarvikkeiden turvallisuutta koskevat edellytykset täyttyvät, kaupan pitämisen vaatimukset eivät saa estää tuotteiden pääsyä markkinoille niiden ulkonäön, muodon tai koon perusteella;

17.

katsoo, että yleisen EU-laatumerkinnän, kuten tekstin ”valmistettu Euroopan unionissa”, tulee lopulta taata, että EU:ssa valmistetut tuotteet voivat erottua markkinoilla positiivisesti niiden korkeiden vaatimusten ansiosta, joiden mukaan ne on valmistettu;

18.

katsoo, että vapaaehtoisia varattuja ilmaisuja tulisi suosia kaupan pitämisen pakollisten edellytysten vaihtoehtona; panee kuitenkin merkille, että ruokailutottumusten ja perinteiden eroavaisuuksien takia kaikkia osapuolia tyydyttävien yhdenmukaisten määritelmien käyttöönotto saattaa aiheuttaa vaikeuksia, lisätä kuluttajille suunnatun tiedon määrää tai pakottaa kehittämään ilmaisujen käyttöä valvovan tarkastusjärjestelmän;

19.

puoltaa toimenpiteitä, joilla ohjataan EU:n asetusten yksinkertaistamista, mikäli yksinkertaistaminen ei tarkoita EU:n säännöstelyn vapauttamista, ja niiden alojen rajoittamista, joilla harjoitetaan itsesääntelyä; katsoo, että eräät kaupan pitämisen yhteiset vaatimukset ovat välttämättömiä ja että ne voidaan säätää tehokkaammiksi; on tässä yhteydessä sitä mieltä, että yhteissääntelyä on suosittava normaalina keinona alaa koskevan yhteisön lainsäädännön hyväksymisessä; kehottaa ottamaan kansalliset viranomaiset, elintarviketeollisuuden edustajat sekä maataloustuottajat mukaan tähän prosessiin;

20.

korostaa, että elintarvikkeiden laatujärjestelmissä olisi jaettava tietoa ja annettava kuluttajille takeet paikallisten ainesosien ja tuotantomenetelmien aitoudesta; katsoo siksi, että kyseisiä järjestelmiä on tuettava tehostamalla ja pitämällä yllä valvonta- ja jäljitettävyysjärjestelmiä;

21.

katsoo, että tarvitaan läpinäkyvämpiä merkintäjärjestelmiä, jotka hyväksyttäisiin laajalti kuluttajien keskuudessa, ja että läpinäkyvällä alkuperämerkinnällä ilmoitetaan sekä Euroopan unionin alueella tuotettujen että kolmansista maista tuotujen tuotteiden oleellisten tuotetta määrittävien maatalousraaka-aineiden alkuperä;

22.

katsoo, että aitojen SAN-merkinnällä merkittyjen tuotteiden yksinomainen käyttö raaka-aineena on tarpeen varmistaa ainoastaan silloin, kun suojattua merkintää käytetään jalostustuotteen etiketissä ja mainonnassa; painottaa, että näin voidaan yhtäältä välttää kuluttajan harhaanjohtamista ja toisaalta edistää suojatulla alkuperänimityksellä varustettujen tuotteiden kysyntää;

23.

pitää tarkoituksenmukaisena, että käsitteiden ”vuori” ja ”saari” käytöstä määrätään, sillä se antaisi kyseisille muita huonommassa asemassa olevilla alueilla tuotetuille elintarvikkeille ja tuotteille huomattavaa lisäarvoa; katsoo, että käsitteiden ”vuori” ja ”saari” käytön yhteydessä täytyy mainita myös tuotteen alkuperämaa;

24.

toteaa tässä yhteydessä, että suojatun alkuperänimityksen ja suojatun maantieteellisen merkinnän ero ei ole selvä keskimääräiselle kuluttajalle, minkä vuoksi tarvitaan tiedotuskampanja tämän eron selvittämiseksi kuluttajille;

25.

vastustaa tiukempien arviointikriteerien määräämistä, kuten vientimahdollisuuksiin ja kestävyyteen liittyviä kriteereitä; toteaa, että on olemassa esimerkiksi monia sellaisia tuotteita, joita ei viedä ulkomaille, mutta jotka ovat kuitenkin erittäin tärkeitä paikallisen talouden muodon kannalta sekä taattaessa jatkuva sosiaalinen yhteenkuuluvuus;

26.

korostaa, että maantieteelliset merkinnät edustavat tärkeää eurooppalaista perintöä, joka tulee säilyttää niin sen ratkaisevan merkityksen vuoksi talouden dynamiikalle kuin EU:n eri alueille ominaisten sosioekonomisten vaikutustenkin vuoksi; katsoo, että nämä merkinnät takaavat laadun, mitä on vahvistettava etenkin tehostamalla maantieteellisten merkintöjen hallintaa niitä edustavien hakijaryhmien toimesta; katsoo, että niiden avulla kuluttajien on helpompi tehdä valintansa tarjolla olevien tuotteiden valikoimasta;

27.

katsoo, että on välttämätöntä selittää tarkemmin tavaramerkkien ja maantieteellisten merkintöjen väliset erot ja ryhtyä toimiin sellaisten yhteisön olemassa olevien sääntöjen soveltamiseksi käytännössä, jotka kieltävät SAN/SMM-merkintöjä sisältävien tai niihin viittaavien tavaramerkkien rekisteröinnin sellaisten tahojen toimesta, jotka eivät kuulu SAN/SMM-tuottajajärjestöihin; katsoo elintärkeäksi sellaisten erityisellä budjetilla varustettujen mainoskampanjoiden käynnistämisen, joiden avulla tiedotetaan kuluttajille kyseisten julkisten varmentamisjärjestelmien eduista;

28.

katsoo, että maantieteellisiä merkintöjä käyttävillä tuottajilla tulisi olla käytettävissään keinoja, joiden avulla he voisivat hallinnoida tuotantomääriä asianmukaisella tavalla laadun säilyttämiseksi ja maantieteellisten merkintöjen maineen ylläpitämiseksi;

29.

katsoo, että mikäli valmistetussa yhdistetyssä tuotteessa käytetään suojatulla maantieteellisellä merkinnällä varustettua tuotetta muuttamalla maantieteellisellä merkinnällä varustetun tuotteen ominaispiirteitä, suojelusta vastaavilla elimillä tai toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava mahdollisuus tehdä erityisiä tarkastuksia sen varmistamiseksi, että suojatulla maantieteellisellä merkinnällä varustetun tuotteen ominaispiirteitä ei ole muutettu liikaa;

30.

vaatii parempaa suojaa rekisteröidylle nimikkeistölle erityisesti tietyissä pakkaus- ja markkinointivaiheissa kyseisten tuotteiden valmistusalueen ulkopuolella, kun vaarana on tällaisen nimikkeistön epäasianmukainen käyttö; kehottaa panemaan täytäntöön yhteisön sääntöjä, joilla estetään sellaisten merkintöjen rekisteröinti, joilla on jo rekisteröityä SAN- tai SMM-nimitystä muistuttava nimitys;

31.

ilmoittaa olevansa sellaisten yhteisten sääntöjen asettamisen kannalla, jotka sallivat sen, että maantieteellisiä merkintöjä käyttävät tuottajat voivat määrätä ehtoja tällaisten maantieteellisten merkintöjen käytölle sekä niiden käytölle jalostettujen tuotteiden merkitsemisessä;

32.

puoltaa maantieteellisiä merkintöjä koskevan rekisteröintimenettelyn yksinkertaistamista sekä merkintöjen saantiin kuluvan ajan lyhentämistä;

33.

korostaa sitä, että maantieteellisten merkintöjen suojelun taso vaihtelee eri jäsenvaltioissa; katsoo, että lainsäädännöllinen ja menettelyoikeudellinen yhdenmukaistaminen on tällä alalla toivottua varsinkin suojelua ex officio koskevien säännösten osalta;

34.

katsoo, että maantieteellisten merkintöjen kansainvälistä suojelua olisi tehostettava; kehottaa komissiota työskentelemään tehokkaammin etenkin poliittisella tasolla parantaakseen SMM-suojelua Maailman kauppajärjestön neuvottelujen yhteydessä (joko laajentamalla teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn sopimuksen 23 artiklan suojaa kaikkiin tuotteisiin tai perustamalla monenkeskisen SMM-rekisterin) sekä uusien valtioiden WTO-liittymisneuvottelujen ja neuvottelujen aikana solmittavien kahdenvälisten sopimusten yhteydessä;

35.

on sitä mieltä, että sekä vientituotteiden että muiden kuin vientituotteiden olisi voitava hyötyä tästä EU:n tarjoamasta kansainvälisestä suojelusta, joka voitaisiin mahdollisesti ulottaa kattamaan tuotteiden todellinen väärentämisriski niin, että vientituotteet, joiden väärentämisriski on suuri, voisivat nauttia kansainvälistä suojelua Maailman kauppajärjestössä, kun taas paikallisten markkinoiden tuotteille, joiden väärentämisriski on pienempi, voitaisiin ehdottaa yksinkertaisempaa menettelyä, josta annetaan ilmoitus komissiolle sen jälkeen, kun jäsenvaltiot ovat tunnustaneet sen (verrattavissa nykyisen väliaikaisen suojan tasoon), ja joka nauttii yhteisössä oikeudellista suojaa;

36.

huomauttaa, että tiettyjä nimiä käytetään kolmansissa maissa järjestelmällisesti väärin perustein, mikä johtaa kuluttajaa harhaan ja saattaa alkuperäistuotteen maineen vaaraan; painottaa, että toimet, joilla taataan nimikkeiden suoja kolmannessa maassa, edellyttävät erittäin aikaavievää menettelyä, jonka toteuttaminen ei ole helppoa yksittäiselle tuottajaryhmille, kun otetaan huomioon kunkin maan erilaiset suojelutoimet ja menettelyt; kehottaa komissiota omaksumaan neuvoa-antava rooli ja antamaan tuottajaorganisaatioille taitotietoa ja oikeudellista tukea niiden sopimuksissa kolmansien maiden kanssa;

37.

katsoo, että yhteisöllinen ja kansallinen valvonta on välttämätöntä suojattujen alkuperänimitysten ja suojattujen maantieteellisten merkintöjen käytössä, ja kannattaa vakavia pakotteita, joilla estetään näiden välineiden luvatonta käyttöä niin, että jäsenvaltioita velvoitetaan soveltamaan pakotteita automaattisesti suojattujen nimitysten väärentämis- tai kopiointitapauksissa; ehdottaa, että 20. maaliskuuta 2006 maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 510/2006 (3) 13 artiklaan sisällytetään tämän osalta erityislauseke; puoltaa suojatun alkuperänimityksen hankinnan yksinkertaistamista ja tiukkaa valvontaa, jota jäsenvaltioiden viranomaiset suorittavat sen varmistamiseksi, että kaikki tuotantovaiheet on toteutettu kyseisellä maantieteellisellä alueella;

38.

katsoo, että markkinoiden kontrollointi kaikkiin SAN- ja SMM-merkittyjen tuotteiden määräysten täytäntöönpanoon liittyen lisää kaikkien jäsenvaltioiden hallinnollisia kustannuksia, mutta edistää kuitenkin huomattavasti entistä tehokkaampaa suojaa; puoltaa yhteisöllisen teknisen avun myöntämistä jäsenvaltioiden suorittamien tarkastusten avulla, jotta voitaisiin taata mahdollisimman yhtenäinen SAN- ja SMM-merkittyjen tuotteiden suojan toteuttaminen EU:n alueella;

39.

katsoo, että näistä järjestelmistä tiedottamista ja niitä koskevaa neuvontaa täytyy lisätä EU:n taloudellisella tuella sekä sisämarkkinoilla että kolmansissa maissa; katsoo, että yhteisön rahoitusosuutta EU:n laatutuotteita koskevissa EU:n tiedotus- ja edistämisohjelmissa täytyy korottaa; toivoo, että komissio jatkaa SMM-mallin edistämistä kolmansissa maissa etenkin lisäämällä teknisen avun hankkeita yhdessä SMM-tuottajaryhmien kanssa;

40.

ehdottaa, että perustetaan eurooppalainen tuotteiden laatua käsittelevä virasto, joka tekisi tiivistä yhteistyötä Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen ja Euroopan komission yksiköiden kanssa, jotka toimivat elintarvikkeiden laadun suojelemisen alalla; ehdottaa, että tämä virasto ratkaisisi myös yhä lisääntyviä kolmansista maista tulevia pyyntöjä, jotka koskevat suojattua alkuperänimitystä, suojattua maantieteellistä merkintää ja aitoja perinteisiä tuotteita;

41.

korostaa muuntogeenisistä elintarvikkeista ja rehuista 22 päivänä syyskuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1829/2003 (4) merkitystä kuluttajien valinnanvapaudelle; kehottaa komissiota tekemään lainsäädäntöehdotuksen myös sellaisten eläinkunnan tuotteiden, kuten maidon, lihan ja kananmunien, saamiseksi merkintävelvoitteen piiriin, joiden tuotannossa käytetään geneettisesti muunnettua rehua;

42.

kannattaa aitoja perinteisiä tuotteita koskevan järjestelmän säilyttämistä ja yksinkertaistamista; on pettynyt tämän välineen tehoon, joka on johtanut viime aikoihin asti hyvin pieneen määrään APT-tuotteiden rekisteröimisiä (20, käsiteltävänä on 30 hakemusta); viittaa siihen, että maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden rekisteröimisestä aidoiksi perinteisiksi tuotteiksi 20 päivänä maaliskuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 509/2006 (5) 3 artiklan 2 kohdassa toisena mainittu aitojen perinteisten tuotteiden luettelo – jossa tuotteen tai elintarvikkeen nimen käyttöä ei varata tuottajille – tulisi poistaa, koska se vähentää APT-suojaa; muistuttaa, että APT-järjestelmä on verkostojen suojelun olennainen väline ja että se tarjoaa mielenkiintoisia kehitysmahdollisuuksia, jos tietyt ehdot täyttyvät;

43.

pitää riittämättömänä ”perinteisen” tuotteen määritelmää, joka on asetuksessa (EY) N:o 509/2006; katsoo, että perinteisen tuotteen yhdistäminen maahan, jossa kyseinen perinne on käytössä, tai kyseisen käsitteen yksinomainen käyttö perinteisiä vaatimuksia noudattavan viljelijän toimesta nostaisi APT-järjestelmän statusta;

44.

katsoo, että orgaaninen tuotanto tarjoaa EU:n maanviljelijöille merkittäviä kasvumahdollisuuksia ja että EU:n logon uskottavuutta tulee vahvistaa toimenpideohjelman avulla; panee kuitenkin merkille, että tähän liittyvä yhteisön sääntelyssä edellytetään yhtä standardia, vaikka jäsenvaltiot soveltavatkin varmennusmenettelyä eri tavoin niin, että jotkin niistä siirtävät kalliit tarkastustehtävät tarkastusviranomaisille ja toiset taas valtion hyväksymille elimille; panee merkille, että varmennusmenettely vaihtelee jäsenvaltioittain ja on kallis; kehottaa yhdenmukaistamaan ekologisesti tuotetuissa tuotteissa havaittavia kiellettyjen kasvinsuojeluaineiden enimmäisrajoja koskevaa lainsäädäntöä; tukee lähtökohtaisesti ehdotusta merkinnästä, jonka mukaan tuote on tuotettu orgaanisesti EU:ssa;

45.

on sitä mieltä, että luonnonmukaisten tuotteiden valvonta- ja varmennustoimenpiteiden ja -viranomaisten tyyppien suurempi yhdenmukaistaminen on tarpeen, jotta kuluttajien turvallisuus ja luottamus voidaan taata sellaisen uuden luonnonmukaista maanviljelyä koskevan EU:n tunnuksen avulla, jolla taataan samat tuotanto-, valvonta- ja varmennusvaatimukset EU:n tasolla ja autetaan ratkaisemaan ongelmia ja edistämään edelleen luonnonmukaisten tuotteiden sisämarkkinoita;

46.

katsoo, että ekologisten tuotteiden tapaan merkittyjen muiden kuin ekologisten tuotteiden tulo markkinoille saattaa vaarantaa ekologisten tuotteiden yhtenäismarkkinoiden kehitystä Euroopan unionissa; on sen vuoksi huolissaan yrityksestä laajentaa Euroopan ympäristömerkin käyttö koskemaan elintarvikkeita, joita ei ole valmistettu ekologisen maatalouden periaatteiden mukaisesti;

47.

kannattaa sen vuoksi, että kolmansista maista tuotujen tuoreiden ja jalostettujen orgaanisesti viljeltyjen tuotteiden yhteydessä on pakollista ilmoittaa alkuperämaa riippumatta siitä, onko tuotteissa ekologisesti tuotettuja tuotteita koskevaa EU:n merkintää;

48.

katsoo, että ekologisesti tuotettujen tuotteiden sisämarkkinoiden toiminnan parantamisen vuoksi

49.

suhtautuu myönteisesti perinteisten ja ekologisten tuotteiden virastojen perustamiseen jäsenvaltioiden tasolla; katsoo, että kullakin jäsenvaltiolla olisi oltava joko julkisia tai yksityisiä laitoksia, jotka tuottajat ja kuluttajat hyväksyvät yksimielisesti ja jotka edistävät ja valvovat paikallista ekologista tuotantoa ja laatua;

50.

myöntää, että kuluttajat vaativat yhä enemmän elintarvikkeiden ja elintarviketuotteiden laadulta paitsi turvallisuuden myös eettisten seikkojen suhteen, mistä esimerkkinä ovat kestävyys ympäristön kannalta, eläinten hyvinvoinnin suojeleminen sekä muuntogeenisiin organismeihin liittyvä tekniikka; kehottaa komissiota luomaan kriteerit laatuhankkeille, kuten vapaaehtoisuuteen perustuvalle ”ei sisällä muuntogeenisiä organismeja” -merkinnälle, jonka ansiosta kuluttajat voivat tehdä tietoisia valintoja;

51.

katsoo tarpeelliseksi edistää ympäristön huomioon ottavia tuotantojärjestelmiä; pahoittelee sen vuoksi, ettei yhteisöllä ole integroitua tuotantoa koskevia sääntöjä, jotka antaisivat mahdollisuuden korostaa EU:n tuottajien ponnisteluja sellaisten asianmukaisten mainos- ja markkinointikampanjoiden avulla, joiden tarkoituksena on tehdä tunnetuksi kyseisten tuotantomuotojen tuoma lisäarvo;

52.

katsoo, että standardien yhdenmukaistamista varten ei tarvita EU:n sääntöjä; katsoo, että ei ole tarpeen luoda uusia varmentamisjärjestelmiä elintarvikkeiden erottamiseksi yhteisön tasolla, koska se heikentäisi nykyisiä järjestelmiä ja johtaisi kuluttajia harhaan;

53.

korostaa, että laatumerkkien kehittämisen sekä siihen liittyvän tiedottamisen ei saa johtaa tuottajia koskevan byrokratian lisääntymiseen; katsoo, että tuottajilla olisi näin ollen oltava mahdollisuus tehdä tällaisten merkkien käyttöä koskevia aloitteita ja että yhteisön elinten väliintulo rajoitetaan näiden merkkien suojelemisen varmistamiseen, jotta tuottajille taattaisiin oikeudenmukainen korvaus vaivoistaan ja jotta kuluttajaa suojeltaisiin väärennöksiltä ja kaikenlaisilta muilta petoksilta;

54.

korostaa, että nykyisten varmennusjärjestelmien tulisi taata paitsi laissa annettujen määräysten noudattaminen tiiviin valvonnan avulla, myös muita tärkeitä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyviä tekijöitä, kuten jäljitettävyys; korostaa, että varmennusvaatimusten tulisi heijastaa yhteiskunnallisia vaatimuksia, minkä vuoksi tarvitaan valtion tukea maanviljelyksestä aiheutuvia kustannuksia varten; puolustaa tuottajajärjestöjen aktiivisempaa osallistumista, sillä yksittäiset viljelijät eivät voi haastaa vanhentuneita kaupan sertifiointisääntöjä;

55.

huomauttaa, että nykytilanteessa yksityiset varmentamisjärjestelmät eivät auta tuottajia tiedottamaan kuluttajille tuotteidensa ominaispiirteistä, vaan järjestelmistä on tulossa ainoa keino päästä markkinoille, ja ne lisäävät maanviljelijöiden byrokratiaa ja muuttuvat liiketoiminnaksi useille elintarvikkeiden jakelualan yrityksille; katsoo tarpeelliseksi olla edistämättä näiden järjestelmien lisääntymistä, jotka asettavat markkinoille pääsyä koskevia rajoituksia osalle tuotanto-alasta;

56.

korostaa, että nykyinen yksityisten varmentamisjärjestelmien lisääntyminen tekee osalle alasta vaikeammaksi päästä markkinoille ja että kyseiset järjestelmät eivät auta parantamaan kuluttajille suunnattua viestintää tuotteiden ominaisuuksista; kehottaa komissiota edistämään yksityisten varmennusjärjestelmien keskinäistä tunnustamista rajoittaakseen tällaisten järjestelmien lisääntymistä ja laadukkaiden tuotteiden poissulkemista markkinoilta; katsoo tarpeelliseksi valmistella yhteisön suuntaviivoja, jotka sisältävät piirteitä, joita tällaiset järjestelmät eivät voi säännellä, kuten esimerkiksi ”arvostusta nostavia” viittauksia, jotka olisi määriteltävä objektiivisten asteikkojen ja perusteiden avulla;

57.

toteaa, että on vastustettava kaikkia ehdotuksia rajoittaa rekisteröitävien maantieteellisten merkintöjen määrää, koska paikallisten tuotteiden merkitys paikallisille talouksille ja yhteisöille on hyvin suuri;

58.

katsoo, että ei ole tarvetta kehittää uusia aloitteita perinteisten tuotteiden tukemiseksi, koska tämä voi heikentää aitojen perinteisten tuotteiden järjestelmää;

59.

kehottaa tiiviimpään yhteistyöhön Kansainvälisen standardoimisjärjestön (ISO) kanssa ja mahdollisimman laajaan vaihtoehtoisten järjestelmien käyttöönottoon, esimerkkinä HACCP (hazard analysis and critical control points, vaarojen analysointi ja kriittiset valvontapisteet);

60.

panee merkille kansainvälisen ulottuvuuden suhteen monia kilpailukykyä koskevia ongelmia suhteessa Euroopan unionin tärkeimpiin kauppakumppaneihin; on huolissaan paineesta, jota aiheuttavat kehittyvistä maista peräisin olevat tuotteet, jotka eivät vastaa samaa turvallisuus- ja laatutasoa ja joihin sovelletaan usein puutteellista valvontaa; vahvistaa tässä yhteydessä, että on tarve ottaa käyttöön ”ehdollisen markkinoille pääsyn” käsite, kuten parlamentti on vahvistanut useissa päätöslauselmissa;

61.

kehottaa tekemään mahdollisimman monia kahdenvälisiä sopimuksia avainmarkkinoilla ja kehottaa myös tekemään väärennösten vastaisia sopimuksia; komission olisi tuettava tavaramerkkien kansainvälisen suojelun ongelman selvittämistä ja myös suojelua, joka koskee SMM-, SAN-ja APT-tuotteita;

62.

katsoo, että on tarpeen välittää mahdollisimman laajalti tietoa elintarvikkeiden laatua ja turvallisuutta koskevan Euroopan unionin politiikan tuomista hyödyistä; on pahoillaan siitä, että yleisöllä ei ole käytössään kattavia ja helposti saatavia tietoja Euroopan unionin panoksesta tällä alalla; suosittelee, että komissio ja jäsenvaltiot lisäävät tiedotus- ja edistämistoimia EU:n tuotteiden laatustandardien ja elintarviketurvallisuuden osalta;

63.

korostaa roolia, joka EU:n rahoituksella voi olla tällä alalla; toteaa, että ”lähentyvissä jäsenvaltioissa” yhteisön rahoitusosuus laatuohjelmissa yltää 75 prosenttiin; kiinnittää kuitenkin huomiota pienten tuottajien lainansaantivaatimusten kiristymiseen maailmanlaajuisen talouskriisin aikana, mikä rajoittaa voimakkaasti heidän pääsyään yhteisrahoituksen piiriin;

64.

katsoo, että viljelijöiden suoraan ylläpitämiä markkinoita, joiden kautta myydään paikallisia kausituotteita, olisi tuettava, koska näin varmistetaan kohtuullinen korvaus korkealaatuisille tuotteille, lujitetaan tuotteen ja tuotantopaikan välistä yhteyttä ja kannustetaan kuluttajia tekemään tietoisia ja laatuun perustuvia valintoja; katsoo, että jäsenvaltioiden olisi rohkaistava sellaisten myyntialueiden luomista, joilla tuottajat voivat esitellä tuotteitaan suoraan kuluttajille;

65.

kehottaa luomaan paikallisia markkinoita varten myynninedistämisohjelmia paikallisten ja alueellisten jalostus- ja markkinointialoitteiden edistämiseksi; katsoo, että tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi sellaisten tuottajaosuuskuntien kautta, jotka edistävät lisäarvoa maaseutualueilla ja jotka välttävät pitkiä kuljetusreittejä ja ovat näin hyvänä esimerkkinä ilmastonmuutoksen vastustamisessa;

66.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.