20.12.2008 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
C 326/7 |
EU:n huumeidenvastainen toimintasuunnitelma (2009–2012)
(2008/C 326/09)
Johdanto
Laittomat huumeet huolestuttavat syvästi Euroopan kansalaisia, ja ne ovat eurooppalaisen yhteiskunnan turvallisuuden ja terveyden kannalta merkittävä uhka ja uhka elinolosuhteille maailmanlaajuisesti.
Eurooppa-neuvosto vahvisti joulukuussa 2004 yksimielisesti EU:n huumausainestrategian vuosiksi 2005–2012 (1). Strategian avulla pyritään saavuttamaan korkea suojelun, hyvinvoinnin ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden taso torjumalla ja vähentämällä huumeiden käyttöä.
Strategian hyväksyminen itsessään oli selvä merkki siitä, että poliittinen huolestuneisuus huumeista kaikkialla Euroopan unionissa ajoi jäsenvaltioiden erilaisten suhtautumistapojen ohi. Strategialla, joka on pantu täytäntöön kahden perättäisen huumeita koskevan EU:n toimintasuunnitelman avulla, vahvistettiin se, että kaikki jäsenvaltiot ovat valmiita noudattamaan samoja perusperiaatteita. Nämä periaatteet ovat tasapainoinen lähestymistapa huumeiden kysynnän ja tarjonnan vähentämiseksi, joka perustuu ennen muuta EU:n oikeuden perusperiaatteisiin ja jossa noudatetaan kaikissa suhteissa unionin perustana olevia arvoja, joita ovat ihmisarvo, vapaus, demokratia, tasa-arvo, yhteisvastuullisuus sekä oikeusvaltion periaate ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Strategian ja toimintasuunnitelmien tavoitteena on suojella ja parantaa yhteiskunnan ja yksilöiden hyvinvointia, suojella kansanterveyttä ja tarjota korkea turvallisuuden taso kansalaisille. Tätä olisi tuettava horisontaalisin toimenpitein, joissa huumepolitiikka perustuu ongelman luonteesta ja laajuudesta saataviin luotettaviin tietoihin ja — yhä enenevässä määrin — valtioiden rajat ylittävään koordinointiin sekä yhteistyöhön kolmansien maiden ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Strategia ja toimintasuunnitelmat perustuvat myös asiaa koskeviin YK:n yleissopimuksiin, jotka ovat tärkeimpiä oikeudellisia välineitä maailman huumeongelmaan puuttumiseksi.
Huumausainestrategiassa luodaan myös puitteet kahdelle peräkkäiselle nelivuotiselle toimintasuunnitelmalle. Ensimmäinen toimintasuunnitelma (2005–2008) (2) sisälsi yli 80 toimea, joiden avulla koordinoitiin hallitusten toimia tärkeimmillä laittomiin huumeisiin liittyvillä aloilla, kuten kansanterveys, lainvalvonta, tulli, rikosoikeus ja ulkosuhteet. Vaikka täytäntöönpano onkin usein jäsenvaltioiden vastuulla, komissiolla on aktiivinen rooli käynnissä olevan työn helpottajana ja arvioijana. Lisäksi se seuraa huumetorjuntalainsäädäntöä, kuten laittomasta huumausainekaupasta tehtyä neuvoston puitepäätöstä 2004/757/YOS, josta se antaa kertomuksen vuoden 2009 puolivälissä. Kuluneiden neljän vuoden aikana saatujen kokemusten perusteella komissio esittää tässä asiakirjassa neuvoston vahvistettavaksi järjestyksessä toisen toimintasuunnitelman (2009–2012).
Mitä nykyisellä huumeita koskevalla toimintasuunnitelmalla on tähän mennessä saavutettu?
Nykyisen toimintasuunnitelman perimmäisenä tavoitteena on:
”… vähentää huomattavasti huumausaineiden käyttöä väestön keskuudessa ja rajoittaa laittomien huumausaineiden käytön ja kaupan aiheuttamia sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja”.
Arviointikertomuksen (3) ovat laatineet komissio, jäsenvaltiot, Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (EMCDDA), Europol ja kansalaisyhteiskunnan foorumissa edustettuna olevat eurooppalaiset kansalaisjärjestöverkostot. Se on tähän mennessä laajin arviointi EU:n huumepolitiikan toteuttamisesta, ja se osoittaa, että nykyisen toimintasuunnitelman tavoitteet on osittain saavutettu:
— |
Huumeiden käyttö on EU:ssa edelleen runsasta. Käytettävissä olevien tietojen mukaan heroiinin, kannabiksen ja synteettisten huumeiden käyttö on entisellä tasolla tai vähentynyt, kun taas kokaiinin käyttö lisääntyy monissa jäsenvaltioissa. EU:ssa arvioidaan olevan kaikkiaan noin 70 miljoonaa kannabiksen käyttäjää (luvuissa ovat mukana myös joskus aineita käyttäneet), vähintään 12 miljoonaa kokaiinin käyttäjää, 9,5 miljoonaa ekstaasin käyttäjää ja 11 miljoonaa amfetamiinien käyttäjää, ja vähintään puolen miljoonan ihmisen tiedetään saavan esimerkiksi heroiinin korvaushoitoa (4). |
— |
Vaikka tyytyväisyyteen ei olekaan syytä, tiedot vastaavista maista muualta maailmasta osoittavat, että kannabiksen, kokaiinin ja amfetamiinien kulutus on EU:ssa huomattavasti vähäisempää kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Sama pätee huumeruiskujen välityksellä saatujen hiv-tartuntojen määrään. |
— |
Arviointi osoittaa myös, että jäsenvaltioiden huumepolitiikat lähestyvät toisiaan ja että ollaan siirtymässä kansallista politiikkaa tukeviin toimintasuunnitelmiin. |
— |
Tähän mennessä saatu näyttö osoittaa, että EU on onnistunut ainakin hillitsemään laajamittaista päihteiden väärinkäyttöä väestön keskuudessa ja että se keskittyy entistä enemmän niihin haittoihin, joita huumeet aiheuttavat yksittäisille ihmisille ja yhteiskunnalle. On tärkeää huomata, että tämä on onnistunut siitä huolimatta, että tarkastelujaksolla laiton opiaattituotanto lisääntyi maailmassa huomattavasti ja että kokaiinia suunnattiin EU:n markkinoille ennennäkemättömiä määriä. Kun otetaan huomioon tarjonnan voimakas lisääntyminen, EU:n selviytyminen ongelman hoitamisessa näyttäytyy positiivisemmassa valossa. |
— |
Kansainvälisessä yhteistyössä EU:n kantoja koordinoidaan nyt paremmin kansainvälisillä huumefoorumeilla, joista esimerkkinä mainittakoon YK:n huumausainetoimikunta (CND). Lisäksi EU:n yhtenäinen ja tasapainoinen huumeita koskeva lähestymistapa toimii entistä useammin mallina muille maailman maille. |
Nykyinen toimintasuunnitelma (2005–2008) on kunnianhimoinen. Edistymistä on tapahtunut monilla alueilla, mutta myös puutteita on havaittu.
Monilla alueilla on edelleen koordinointiongelmia, ja vaikka EU:n huumeidenkäyttö-, huumeidenkäytön ehkäisy- ja huumehoitotilannetta koskevien tietojen laatu on jatkuvasti parantunut, tiedoissa on edelleen huomattavia aukkoja. Luotettavat tiedot huumeiden tarjonnasta ja kolmansille maille suunnatun huumetorjuntaan liittyvän avunannon laajuudesta ja tuloksista puuttuvat.
Miten lisätä sitoutumista huumeidenkäytön vähentämiseen kaikkialla yhteiskunnassa?
EU:n on selvästikin tehtävä enemmän huumeidenkäytön aiheuttamien terveysvaikutusten, yhteiskunnallisten ja kehitysvaikutusten sekä taloudellisten ongelmien vähentämiseksi. Jos miljoonat eurooppalaiset ovat joskus käyttäneet huumeita tai käyttävät niitä parhaillaan, poliittisten toimenpiteiden ja ihmisten käyttäytymisen välillä on ristiriita, jota mikään yhteiskunta ei voi jättää huomiotta.
On saatu näyttöä, että yksi (kustannus)tehokkaimmista tavoista käsitellä huumeidenkäyttöä on huumeidenkäytön ehkäisystä, huumehoidosta, huumehaittojen vähentämisestä ja lainvalvonnasta vastaavien viranomaisten yhteistyö vapaaehtoisjärjestöjen ja palveluntarjoajien kanssa. Toisin sanoen kansalaiset sekä heidän luomansa ja heitä varten luodut instituutiot liittyvät yhteen.
On aika tuoda ihmiset huumepolitiikan keskiöön ja lisätä Euroopan kansalaisten osallistumista. Komission avulla vuonna 2006 perustettu huumausaineita käsittelevä kansalaisyhteiskunnan foorumi oli tässä ensimmäinen askel. Tukeakseen EU:n huumeidenvastaisen toimintasuunnitelman toteuttamista komissio aikoo seuraavan toimintasuunnitelman voimassaoloaikana selvittää, miten työhön voitaisiin ottaa mukaan tahot, jotka haluavat virallisesti sitoutua toteuttamaan käytettävissään olevin keinoin tarvittavat toimet omalla tasollaan vähentääkseen niitä haittoja, joita huumeet aiheuttavat ihmisille. Tässä suhteessa eräs ajatus, jota olisi kehitettävä, on ”Euroopan huumetyön allianssin” muodostaminen, jonka tarkoituksena on saada toimintaan mukaan laajalti kansalaisyhteiskunnan eri toimijoita, jotka ovat aktiivisia sekä huumeiden torjunnan alalla että sen ulkopuolella.
Uusi huumeidenvastainen toimintasuunnitelma vuosiksi 2009–2012
EU:n huumausainestrategiassa käsitellään monimutkaista ilmiötä, ja muutoksen aikaansaaminen edellyttää pitkäaikaista lähestymistapaa. Siinä keskitytään huumepolitiikan kahteen pääulottuvuuteen, jotka ovat huumeiden kysynnän vähentäminen ja huumeiden tarjonnan vähentäminen. Niitä täydennetään kolmella monialaisella teemalla, jotka ovat koordinointi, kansainvälinen yhteistyö ja tiedotus, tutkimus ja arviointi.
Komissio ehdottaa strategian tueksi uutta huumeidenvastaista toimintasuunnitelmaa (2009–2012), joka pohjautuu olemassa olevaan kehykseen ja sen lisäksi viimeisten neljän vuoden aikana saatuihin kokemuksiin. Kansallinen lainsäädäntö asianmukaisesti huomioon ottaen, siinä asetetaan seuraavat ensisijaiset tavoitteet:
1. Parannetaan koordinointia, yhteistyötä ja lisätään yleistä tietoisuutta
Koordinointia ja yhteistyötä huumeiden torjunnan alalla voidaan lujittaa sekä Euroopan tasolla että kansallisesti, niin että huumepolitiikoilla on merkitystä sekä alan ammattilaisten että kansalaisyhteiskunnan kannalta ja että nämä toimijat voivat samalla antaa palautetta politiikkojen tueksi.
2. Huumeiden kysynnän vähentäminen
Meidän on tehostettava edelleen huumeiden käytön ja sen seurauksien vähentämiseen tähtääviä toimenpiteitä parantamalla huumeiden kysynnän vähentämiseen tähtäävien toimien kattavuutta, laatua ja tehoa muun muassa huumeidenkäytön ehkäisyyn, huumehoitoon ja huumehaittojen vähentämiseen liittyvillä palveluilla. Erityistä huomiota on kiinnitettävä riskiryhmiin ja sekakäytön (eli laittomien ja laillisten aineiden, erityisesti alkoholin, haihtuvien aineiden ja tupakan samanaikaisen käytön) ehkäisemiseen.
3. Huumeiden tarjonnan vähentäminen
EU:n tasolla tarvitaan tehokkaampaa lainvalvontaa huumeiden tuotannon ja laittoman kaupan estämiseksi. Europolin ja EU:n muiden rakenteiden valmiuksia on hyödynnettävä täysimääräisesti. Toimien olisi perustuttava tiedusteluperusteiseen toimintamalliin, jossa järjestelmällisesti puututaan ensi sijassa niiden toimittajien toimintaan, jotka aiheuttavat eniten vahinkoa ja ovat suurin uhka. Parhaillaan toteutettavat toimet YOS-alan EU:n eri yksikköjen käyttämien tietojen johdonmukaisuuden ja yhteyksien parantamiseksi on tärkeää tämän tukemiseksi. Alueellisten turvallisuusrakenteiden toteuttamia koordinoidumpia toimia olisi tuettava. Uusien rakenteiden olisi perustettava aiheuttamatta päällekkäisyyttä olemassa olevien rakenteiden kanssa ja niiden olisi oltava näiden kanssa yhteensopivia.
4. Parannetaan kansainvälistä yhteistyötä
EU on tärkein rahoittaja pyrittäessä löytämään kestävämpiä ratkaisuja maailmanlaajuiseen huumeongelmaan, ja sen toiminta tehostuisi huomattavasti, jos jäsenvaltioiden ja yhteisön politiikkaa koordinoitaisiin paremmin. Olemme valmiita tätä varten tehostamaan toimiamme kansainvälisen yhteistyön alalla, ja toteamme, että ollakseen tehokasta huumeiden torjunnan on perustuttava tasapainoiseen lähestymistapaan, mutta haluamme korostaa, että laiton huumeiden viljely on merkittävä osa huumeiden tarjontaa.
5. Pyritään ymmärtämään ongelmaa paremmin
Tietämystä huumeidenkäytön eri puolista on lisättävä, ja tutkimusta ja tietoa esim. huumeisiin liittyvästä rikollisuudesta ja laittomien huumeiden markkinoiden toimintatavoista on koordinoitava paremmin.
Seuraavassa esitetty toimintasuunnitelma on tarkoitettu puitteiksi, joissa näitä ensisijaisia tavoitteita toteutetaan, ja antamaan tarvittaessa eurooppalaista lisäarvoa.
I KOORDINOINTI |
|||||||||||||||
Tärkein päämäärä: Tehokkaampi politiikan kehittäminen ja toteuttaminen |
|||||||||||||||
Tavoite |
Toimi |
Aikataulu |
Vastuutaho |
Indikaattorit |
Arviointivälineet |
||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio Neuvosto |
EU:n huumausainestrategian ja toimintasuunnitelmien tavoitteet sisällytetty jäsenvaltioiden politiikkaan EU:n tason huumepolitiikassa otetaan huomioon huumausainestrategian tavoitteet |
Komission tilanneselvitys |
||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Neuvosto |
Asiaa käsittelevien neuvoston työryhmien (5) ja huumausainetyöryhmän aktiivinen keskinäinen tiedottaminen ja osallistuminen |
Selvitys neuvoston työryhmien huumeisiin liittyvästä työstä huumausainetyö-ryhmälle |
||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Komissio Neuvosto |
Sisäisen ja ulkoisen huumepolitiikan välinen johdonmukaisuus toteutunut Vuoteen 2010 mennessä: Komission tiedonanto sisäisen ja ulkoisen huumepolitiikan välisestä johdonmukaisuudesta |
Komission tiedonanto sisäisen ja ulkoisen huumepolitiikan välisestä koordinoinnista |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Neuvosto Komissio Jäsenvaltiot EMCDDA Europol Eurojust |
Neuvoston päätelmät |
Puheenjohtajavaltion päätelmät |
|||||||||||
|
Kahdesti vuodessa |
PJV Jäsenvaltiot |
Tosiasiallinen vaikutus politiikan koordinointiin Neuvoston päätelmät |
Puheenjohtajavaltion selvitys huumausainetyö-ryhmälle |
|||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Jäsenvaltioiden osallistuminen neuvoston horisontaalisen huumausainetyöryhmän ja muiden työryhmien työhön on johdonmukaista |
Komission tilanneselvitys REITOXin kansalliset selvitykset |
||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Komissio |
Foorumi kokoontuu vähintään kerran vuodessa Komissio raportoi tuloksista neuvoston horisontaaliselle huumausainetyöryhmälle |
Komission tilanneselvitys Huumeita käsittelevän kansalaisyhteiskunta-foorumin selvitykset |
||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Komissio |
Laaja sitoutuminen allianssiin (KOM) |
Toiminnan arviointia koskeva kertomus |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Komissio Jäsenvaltiot |
Kansalaisyhteiskunta osallistuu kansalliseen keskusteluun Kansalaisyhteiskunnalta saatu panos |
Komission tilanneselvitys Jäsenvaltiot raportoivat komissiolle |
|||||||||||
II KYSYNNÄN VÄHENTÄMINEN |
|||||||||||||||
Tärkein päämäärä: Vähentää huumeiden kysyntää ja huumeidenkäytön terveydellisiä ja sosiaalisia vaikutuksia parantamalla huumeidenkäytön ehkäisemistä, huumehoitoa ja haitallisten vaikutusten vähentämiseen tähtäävien palvelujen saatavuutta, laatua ja tehoa |
|||||||||||||||
Tavoite |
Toimi |
Aikataulu |
Vastuutahot |
Indikaattori |
Arviointivälineet |
||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Näyttöön perustuvien ja hyväksi havaittujen ohjelmien ja kattavien strategioiden lisääntyminen jäsenvaltioissa, ml. ensimmäiseen kokeilukertaan liittyvät ohjelmat ja strategiat Nuorten huumeidenkäytön yleisyys ja käsitys oman ikäryhmän huumeidenkäytöstä |
REITOXin kansalliset selvitykset ESPADin ja HSBC:n selvitykset koululaisista |
||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Huumeiden käytön kehityssuuntaukset Huumeidekäytön riskitekijöiden ja suojaavien tekijöiden analyysi Jäsenvaltioissa hyviksi havaittujen kohdennettujen huumeidenkäytön ehkäisyohjelmien saatavuuden lisääntyminen |
Ongelmakäytön epidemiologinen avainindikaattori (PDU) REITOXin kansalliset selvitykset |
||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Huumeiden käytön kehityssuuntaukset Huumeidenkäytön riskitekijöiden ja suojaavien tekijöiden analyysi Jäsenvaltioissa hyviksi havaittujen kohdennettujen huumeidenkäytön ehkäisyohjelmien saatavuuden lisääntyminen |
Ongelmakäytön epidemiologinen avainindikaattori (PDU) REITOXin kansalliset selvitykset |
|||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Uusien hoitotarpeiden tulosten ja hoidossapysymisen kehityssuuntaukset Eriytetyn ja näyttöön perustuvan hoidon saatavuuden lisääntyminen jäsenvaltioissa |
Huumehoidon epidemiologinen avainindikaattori (TDI) REITOXin kansalliset selvitykset |
||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Kuntoutus- ja uudelleensopeutusohjelmien saatavuuden ja tehon lisääntyminen jäsenvaltioissa |
Uudelleen-sopeuttamisen saatavuutta koskevat tiedot REITOXin kansalliset selvitykset |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Tiedotusstrategiat laadittu jäsenvaltioissa Julkinen palvelurekisteri saatavilla (esim. internetportaali) |
REITOXin kansalliset selvitykset |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Vankeusrangaistuksen sijaan määrättävien vaihtoehtoisten rangaistusten käytön lisääntyminen Vankeusrangaistuksen sijaan määrättävien vaihtoehtoisten rangaistusten täytäntöönpanon seuranta (KOM) |
|
|||||||||||
|
|
2009–2012 |
Jäsenvaltiot Komissio EMCDDA |
Asiaa koskevien ohjeiden ja/tai laatustandardien olemassaolo Ohjeiden ja/tai standardien täytäntöönpanotaso |
Komission tilanneselvitys REITOXin kansalliset selvitykset |
||||||||||
|
2012 |
Jäsenvaltiot Komissio EMCDDA |
Selvityksen menetelmät laadittu Selvityksen toteuttaneiden jäsenvaltioiden määrä |
Komission yhteenveto jäsenvaltioiden selvityksistä |
|||||||||||
|
2012 |
Jäsenvaltiot Neuvosto Komissio EMCDDA |
Yhteisymmärrys huumeidenkäytön ehkäisyyn, huumehoitoon, huumehaittojen vähentämiseen ja kuntoutukseen liittyviä toimia ja palveluita koskevista laatustandardeista ja esikuvista |
Komission ehdotus EU:n yhteisymmärryksestä Neuvoston päätelmät |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Palvelujen olemassaolo |
REITOXin kansalliset selvitykset |
|||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Vankilassa oleville huumeidenkäyttäjille on suunnattu palveluja ja toimia ja toteutettu entisille vangeille suunnattuja jatkotoimia Huumeisiin liittyvien terveysongelmien väheneminen vankiloissa |
Komission tilanneselvitys REITOXin kansalliset selvitykset |
||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio EMCDDA |
Huumeidenkäyttöä, huumeisiin liittyviä terveysongelmia ja huumepalveluita koskevat indikaattorit laadittu ja pantu täytäntöön Tilanneselvitykset |
Vankiloiden huumetilanteen seurantapöytäkirjan malli ja vastaukset |
|||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Komissio raportoi edistymisestä Huumeisiin liittyvien tarttuvien tautien väheneminen Huumeisiin liittyvien kuolemantapauksien väheneminen Huumehaittojen vähentämiseen tähtäävien palvelujen kattavuuden paraneminen |
Neuvoston suosituksen 2003/488/EY seurantaa koskeva komission selvitys Tartuntatautien epidemiologinen avainindikaattori (DRID) Huumekuolemien epidemiologinen avainindikaattori (DRD) |
||||||||||
III TARJONNAN VÄHENTÄMINEN |
|||||||||||||||
Tärkein päämäärä: Huumeita koskevan lainvalvonnan vaikuttavuuden mitattavissa oleva parantaminen EU:n tasolla. Europol, Eurojust ja muut EU:n rakenteet täysimääräisesti hoitamaan niitä tehtäviä, joita varten ne on perustettu, tehokkuuden, kansallisten aloitteiden EU-yhteensopivuuden, EU:n sisäisen koordinoinnin ja mittakaavaetujen nimissä |
|||||||||||||||
Tavoite |
Toimi |
Aikataulu |
Vastuutahot |
Indikaattori |
Arviointivälineet |
||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Europol Eurojust Neuvosto |
Niiden vakavan uhkan aiheuttavien rikollisjärjestöjen määrä, joihin jäsenvaltiot kohdistavat toimia ECIM-mallin avulla Uusien uhkien määrä ja laatu (kuten uudet huumeet, uudet laittoman kaupan kuljetusreitit ja -menetelmät, uudet valmistusmenetelmät) |
EU:n uhkakuva-arvio (OCTA) (ja sen perusteella annetut neuvoston päätelmät, joissa asetetaan EU:n painopisteet järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa) |
||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Europol Eurojust |
Kahdenvälisten ja monenvälisten yhteistyöaloitteiden, yhteisten tutkintaryhmien ja yhteisten tullioperaatioiden määrä ja tulokset Osallistuvien jäsenvaltioiden määrä |
Komission tilanneselvitys Jäsenvaltiot raportoivat komissiolle Arviointiraportti saavutetuista tuloksista |
|||||||||||
|
2012 |
Jäsenvaltiot Europol |
Europolin selvitys, jossa arvioidaan saatujen tietojen määrää ja laatua |
Komission tilanneselvitys Europolin arviointiselvitys |
|||||||||||
|
2012 |
Jäsenvaltiot Europol |
Hallintokokouksissa edustettuina olevien jäsenvaltioiden asiantuntemus ja jäsenvaltioiden edustajien kokemus COSPOL-koordinaattoreiden selvitys, jossa arvioidaan operatiivisten tulosten havaittavissa oleva lisääntyminen |
Komission tilanneselvitys Jäsenvaltiot raportoivat komissiolle |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Cepol Jäsenvaltiot |
Huumeisiin liittyvää lainvalvontaa koskeva opintosuunnitelma laadittu Lisäkoulutusta sisällytetty CEPOLin analyysitietokantaan Kurssien määrä Koulutettujen virkamiesten määrä |
Opintosuunnitelma julkaistaan CEPOLin vuosikertomus Komission tilanneselvitys |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Europol Eurojust |
Jäsenvaltioiden, Europolin ja Eurojustin raportoima kansainvälisen operatiivisen lainvalvontayhteistyön lisääntyminen Kv. lainvalvontaoperaatioiden määrä |
Komission tilanneselvitys Arviointikertomus jäsenvaltioiden, Europolin ja Eurojustin osuudesta |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio Europol |
Järjestelmä tai järjestelmät luotu |
Tilanneselvitys 2012 (myös arvon määrittäminen) |
|||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio Eurojust |
Sevitys parhaista käytännöistä ja suositukset Keskinäisen oikeusapua koskevien pyyntöjen määrän kasvu Eurooppalaisten pidätysmääräysten kasvu Muut kehitettävät indikaattorit (ks. toimi 61) |
Komission arvio laittoman huumausainekaupan rikostunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevien vähimmäissääntöjen vahvistamisesta 25 päivänä lokakuuta 2004 tehdystä neuvoston puitepäätöksestä 2004/757/YOS Komission tilannekatsaus (uudet indikaattorit) |
||||||||||
|
2012 |
Jäsenvaltiot Komissio Eurojust |
Nykyinen kaupallinen lainsäädäntö |
Puheenjohtajavaltion loppuraportti |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio Neuvosto Eurojust Europol |
Komission tiedonanto hyväksytty Takavarikoitujen varojen arvioinnit |
Komission tilanneselvitys Jäsenvaltioiden selvitykset komissiolle takavarikoidusta omaisuudesta |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Komissio Jäsenvaltiot Europol Eurojust |
Varojen jäljittämiseen ja tunnistamiseen liittyvän tutkinnan tukemistapausten määrän lisääntyminen Takavarikoitujen rahavarojen ja muun omaisuuden määrän ja arvon lisääntyminen |
Komission tilanneselvitys KOM-kertomus neuvoston päätöksen 2007/845/YOS täytäntöönpanosta |
|||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Neuvosto Europol Komissio |
Toimenpiteet, joilla voidaan ennakoivasti puuttua riskeihin ja minimoida uhkat, on toteutettu suhteellisen lyhyellä aikavälillä Estettyjen rikosoperaatioiden määrän lisääntyminen (takavarikot, huumekaupan toimintatapojen muuttuminen) Alueellisten turvallisuusrakenteiden selvitykset |
Asianomaisen jäsenvaltion selvitys neuvostolle Turvallisuusjärjestelmiä koskeva arviointiselvitys |
||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Europol Eurojust Neuvosto |
Jäsenvaltioiden toteuttamien toimien operatiiviset ja strategiset tulokset |
Komission tilanneselvitys Jäsenvaltiot raportoivat komissiolle |
|||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Europol Eurojust |
Aloitettujen/toteutettujen yhteisten hankkeiden tulokset EILCS:lle ilmoitettujen lakkautettujen tuotantolaitosten määrä SYNERGY-raporttien määrä |
Komission tilanneselvitys |
||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Komissio Neuvosto Jäsenvaltiot |
EU:n yhteiset kannat kansainvälisillä foorumeilla |
Komission tilanneselvitys Komission selvitys kaikista käytännöistä |
||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Lähtöaineiden valvonta-, havaitsemis-, takavarikointi- ja profilointitilanteen parantuminen vuoteen 2008 verrattuna Käytetään profilointia kemiallisten lähtöaineiden määrittämiseksi |
Komission tilanneselvitys Jäsenvaltiot raportoivat komissiolle |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Komissio Jäsenvaltiot |
Pysäytettyjen ja/tai takavarikoitujen lähetysten määrän lisääntyminen |
Komission tilanneselvitys |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot EJUP Europol |
Jäsenvaltiot ja EJUP lisäävät raportointia huumeiden lähtöaineita koskeville Europolin hankkeille |
Jäsenvaltioiden ja EJUP:n tilanneselvitys |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Komissio Jäsenvaltiot |
Arvioinnin päättäminen |
Selvitys julkaistaan |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Komissio |
Tehdyt sopimukset Huumeiden lähtöaineiden laittomien lähetysten väheneminen kyseisistä maista |
Komission tilanneselvitys Jäsenvaltiot raportoivat komissiolle |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Komissio Jäsenvaltiot/EJUP Europol |
Tieteenalojen välisten kokousten tai tehtyjen yhteisten aloitteiden määrä |
Komission tilanneselvitys |
|||||||||||
IV KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ |
|||||||||||||||
Tärkein päämäärä: Kolmansien maiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa tehtävän huumealan yhteistyön vaikuttavuuden parantaminen koordinoimalla politiikkaa EU:n sisällä paremmin. Eurooppalaisen huumeongelmaa koskevan tasapainoisen lähestymistavan markkinoiminen muualla maailmassa |
|||||||||||||||
Tavoite |
Toimi |
Aikataulu |
Vastuutahot |
Indikaattori |
Arviointiväline |
||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio |
Huumepolitiikan päämäärien näkyminen enemmän suhteissa kolmansiin maihin |
Sopimukset, strategia-asiakirjat, toimintasuunnitelmat jne. Komission tilanneselvitys |
||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Neuvosto Komissio |
Perustetut ja toteutetut yhteistyöhankkeet |
Komission tilanneselvitys |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Komissio Jäsenvaltiot |
Huumepolitiikan päämäärien näkyminen rahoitettavissa hankkeissa Kysynnän ja tarjonnan vähentäminen ovat tasapainossa rahoitettavissa hankkeissa Jäsenvaltioiden ja EY:n rahoittamien ohjelmien välille syntynyt yhteisvaikutus |
Komission tilanneselvitys |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Komissio Jäsenvaltiot |
Uusia alueiden välisen yhteistyön hankkeita perustettu ja toteutettu Jäsenvaltioiden ja EY:n rahoittamien ohjelmien välille syntynyt yhteisvaikutus Rahoitettujen hankkeiden määrän ja kokonaismäärärahojen lisääntyminen |
Komission tilanneselvitys |
|||||||||||
|
Vuotuinen |
Neuvosto Jäsenvaltiot Komissio |
Mekanismi luotu Mekanismia koskevat vuosikertomukset Yleiskuva huumeisiin liittyvistä EY:n ja jäsenvaltioiden hankkeista kolmansissa maissa |
Komission tilanneselvitys |
|||||||||||
|
2010 |
Komissio |
Selvitys tehty |
Komission selvitys julkaistaan |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio |
Painopisteet asetettu Toimintasuunnitelmien toteutuksen taso |
Komission tilanneselvitys |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio Dublinin ryhmä |
Täytäntöön pantujen Dublinin ryhmän suositusten lukumäärä |
Dublinin ryhmän raportit |
|||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio |
EU:n vaihtoehtoista kehitystä koskevan lähestymistavan mukaisesti rahoitettujen hankkeiden ja ohjelmien määrä (9598/06 CORDROGUE 44 and UNODC/CND/2008/WG.3/CRP.4) Laittoman huumekasvien viljelyn vähentyminen yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen kasvu tärkeimpien asianosaisten tasolla (13) kolmansissa maissa, joita tuetaan taloudellisesti EU:n rahastoista |
Sopimukset (hanke/ohjelmat) Sisäiset hanke- ja ohjelmaseuranta- ja arviointijärjestelmät ja raportit Kolmansien maiden kansalliset tilastot Jäsenvaltioiden selvitykset komissiolle |
||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio |
Huumekysymyksiä käsittelevät kansalliset politiikat, strategiat ja toimintasuunnitelmat |
Köyhyyden vähentämisstrategiat (PRSP), maakohtaiset avustusstrategiat, kansalliset kehittämisstrategiat, (kansalliset) toimintasuunnitelmat Jäsenvaltioiden selvitykset komissiolle |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio |
Tuettujen aloitteiden lukumäärä Tuettujen aloitteiden vaikutus laillisten elinkeinojen kestävyyteen:
Niiden arvioitujen hankkeiden määrä, joilla on ollut myönteisiä vaikutuksia |
Aloitteet Jäsenvaltioiden selvitykset komissiolle Sisäinen hanke- ja ohjelmaseuranta- ja arviointijärjestelmä ja raportit WHO:n, WFP:n ja FAO:n toteuttamat peruskartoitukset |
|||||||||||
|
|
2009 |
Neuvosto PJV Jäsenvaltiot |
Wienin valtuuskuntien ja neuvoston horisontaalisen huumausainetyöryhmän välistä koordinointia vahvistettu |
Komission tilanneselvitys |
||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
PJV Jäsenvaltiot Komissio Neuvosto |
EU:n yhteisten päätöslauselmien määrä EU:n yhteiset kannat, joita muut alueet ovat tukeneet |
Komission tilanneselvitys Lähentymisindikaattori (9099/05 CORDROGUE 27) |
|||||||||||
|
2009 |
Neuvosto Jäsenvaltiot Komissio |
Sisällytetään EU:n kannat YK:n poliittiseen julistukseen |
Komission tilanneselvitys |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio |
Tiedotetaan vastavuoroisesti ja säännöllisesti toimista asianmukaisilla foorumeilla ja erityisesti horisontaalisen huumausainetyöryhmän kokouksissa Lisätään koordinointia |
Komission tilanneselvitys |
|||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio Neuvosto EMCDDA Europol |
Maat noudattavat EU:n säännöstöä enenevässä määrin Loppuun vietyjen hankkeiden määrä ja laatu Vuoropuhelun ja/tai yhteistyön edistyminen EU:n viranomaisten kanssa Toimintasuunnitelmien toteutuksen taso |
Komission tilanneselvitys Maaraportit |
||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot Komissio |
Vuoropuhelun tulokset |
Komission tilanneselvitys |
||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Komissio |
Eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen puitteissa toteutettujen huumeisiin liittyvien hankkeiden määrä |
Komission tilanneselvitys |
|||||||||||
V TIEDOTUS, TUTKIMUS JA ARVIOINTI |
|||||||||||||||
Tärkein päämäärä: Huumeidenkäytön kaikkien osatekijöiden parempi ymmärtäminen, jotta voidaan laajentaa tietopohjaa poliittisia toimenpiteitä varten, valistaa kansalaisia huumeidenkäytön sosiaalisista ja terveysvaikutuksista ja tehdä tutkimusta |
|||||||||||||||
Tavoite |
Toimi |
Aikataulu |
Vastuutahot |
Indikaattori |
Arviointivälineet |
||||||||||
|
|
2009 |
Jäsenvaltiot Komissio EMCDDA Neuvosto |
Tutkimuksen painopisteet määritetty Mekanismit määritetty ja otettu käyttöön |
Komission ehdotus tutkimuksesta EU:ssa Neuvoston päätelmät |
||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot EMCDDA |
Seuranta- ja arviointitarkoituksiin tarvittavan tiedon vaihto Reitox-rahoitus ja muut resurssit vastaavat tarpeita Kansalliset yhteyspisteet osallistuvat sovittujen vaatimusten mukaisesti |
EMCDDA:n vuosikertomus kansallisten yhteyspisteiden valmiuksista REITOXin kansalliset selvitykset |
||||||||||
|
|
2012 |
Jäsenvaltiot EMCDDA Komissio |
Avainindikaattorien käyttöönottokriteerien parempi noudattaminen jäsenvaltioissa Hoidontarvetta ja ongelmakäyttöä (17) mittaavien indikaattorien parantuminen Kuntoutusta ja yhteiskuntaan sopeutumista koskevat indikaattorit ja toimenpiteet Huumeiden kysynnän vähentämiseen liittyvät toimet Niiden jäsenvaltioiden määrä, jotka ovat panneet hoidon kysyntää koskevan indikaattorin täysintäytäntöön |
EMCDDA:n selvitys noudattamisesta Komission yksiköiden asiakirja huumeisiin liittyvästä tiedosta |
||||||||||
|
2010 |
Jäsenvaltiot Komissio |
Tieteellisen tutkimuksen tulokset |
Komission tutkimusraportti |
|||||||||||
|
Jatkuva toteutus |
Komissio EMCDDA Europol Jäsenvaltiot |
Avain indikaattorit määritetty Toteutusstrategia laadittu |
Komission yksiköiden asiakirja huumeisiin liittyvästä tiedosta |
|||||||||||
|
2010 |
Komissio EMCDDA Jäsenvaltiot |
Analyysivälineet kehitetty Huumetilanteen tarkempi analysointi |
Komission tutkimukset EMCDDA |
|||||||||||
|
2010 |
Komissio Neuvosto EMCDDA Europol EMEA |
Arviointi toteutettu Mahdollisia muutoksia ehdotettu |
Arviointikertomus |
|||||||||||
|
|
Jatkuva toteutus |
Jäsenvaltiot |
Niiden jäsenvaltioiden lukumäärä, jotka ovat arvioineet huumepolitiikkaa |
Arviointiraportti julkistettu |
||||||||||
|
Vuotuinen |
Komissio EMCDDA Europol Jäsenvaltiot Neuvosto |
Vuotuinen tilanneselvitys toimitettu Indikaattoreiden olemassaolo |
Komission tilanneselvitys |
|||||||||||
|
2012 |
Komissio Neuvosto Jäsenvaltiot |
Yksittäisten toimien tulosten arviointi Huumetilanteen vaikutus on tiedossa |
Ulkoinen arviointiraportti julkistettu |
(1) 15074/04 CORDROGUE 77 SAN 187 ENFOPOL 187 RELEX 564.
(2) EUVL C 168, 8.7.2005, s. 1.
(3) Komission yksiköiden valmisteluasiakirja — Kertomus EU:n huumeidenvastaisen toimintasuunnitelman (2005–2008) loppuarvioinnista (asiak. 13407/08 ADD 3).
(4) EMCDDA:n vuosikertomus 2007.
(5) Näitä työryhmiä ovat: poliisi- ja tullityöryhmät, järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan monialainen työryhmä, terveystyöryhmä, ulkosuhteiden työryhmät ja taloustyöryhmä.
(6) Toimi perustuu huumausaineiden väärinkäyttöön liittyvien terveysriskien ehkäisemisestä ja vähentämisestä annettuun neuvoston suositukseen 2003/488/EY.
(7) Euroopan poliisiakatemia; neuvoston päätös 2005/681/YOS.
(8) Laittomien huumelaboratorioiden lakkauttaminen mukaan luettuna.
(9) Synergy-hankkeeseen sisältyy analyysitietokanta (AWF), laittomia laboratorioita koskeva Europolin järjestelmä (Europol Illicit Laboratory Comparison System, EILCS) ja Ecstasy Logo -järjestelmä, joista viimeksi mainittu on yhdistetty Europolin yleiseen Synthetic Drugs Seizure System -järjestelmään (ESDSS).
(10) 12353/02 CORDROGUE 78 CODRO 1 NIS 107.
(11) 7163/1/99 REV 1 CORDROGUE 19 CODRO 2; Port of Spainin julistus — 10451/07 CORDROGUE 34 COLAT 9 AMLAT 54.
(12) 5062/2/03 REV 2 CORDROGUE 3 COWEB 76 + COR 1.
(13) 13501/1/08 REV 1 CORDROGUE 71 UD 172, Liite III.
(14) YK:n yleiskokouksen 20. erityisistunnossa hyväksytty poliittinen julistus (päätöslauselma S-20/2, liite).
(15) 5062/2/03 REV 2 CORDROGUE 3 COWEB 76 + COR 1.
(16) Huumausaineita ja niiden väärinkäyttöä koskeva eurooppalainen tietoverkko.
(17) EMCDDA:n indikaattorit on saatettava vastaamaan kansanterveyden kannalta merkittäviä kriteerejä (esim. käyttöintensiteetti ja terveysvaikutukset) kansainväliset luokitukset (DSM-V/ICD-10) mukaan lukien.