Ehdotus: neuvoston asetus (EY) n:o …./…. yhteisyrityksen perustamisesta uuden sukupolven eurooppalaisen ilmaliikenteen hallintajärjestelmän (SESAR) kehittämiseksi annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 219/2007 muuttamisesta /* KOM/2008/0483 lopull. - CNS 2008/0159 */
FI Bryssel 23.7.2008 KOM(2008) 483 lopullinen 2008/0159 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o …./…. yhteisyrityksen perustamisesta uuden sukupolven eurooppalaisen ilmaliikenteen hallintajärjestelmän (SESAR) kehittämiseksi annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 219/2007 muuttamisesta (komission esittämä) PERUSTELUT 1. Ehdotuksen tausta 1.1. Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet Yhteisyritykset ovat välineitä, joista määrätään Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa. Ne tarjoavat yhteisölle mahdollisuuden perustaa julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia tai muita rakenteita, jotka ovat tarpeen, jotta yhteisön tutkimusta, teknologian kehittämistä ja demonstrointia koskevat toimintaohjelmat voidaan panna täytäntöön asianmukaisesti. Vuonna 2002 [1] perustettu GALILEO oli ensimmäinen perustamissopimuksen 171 artiklan mukainen yhteisyritys. Se on sittemmin toiminut mallina myös SESAR-yhteisyrityksen perustamiselle, josta tehtiin ehdotus vuonna 2005 [2]. Yhteisyrityksiä ei kuitenkaan määritellä tarkemmin yhteisön tai jäsenvaltioiden lainsäädännössä. Yhteisyritys ei ole yhteisön elin eikä yksityinen yritys vaan se sijoittuu näiden välimaastoon. Koska yhteisyritysten oikeudellista asemaa ei ole selkeästi määritelty, niiden oikeudellisten ja hallinnollisten rakenteiden luomisessa on ollut vaikeuksia, sillä kyseisten rakenteiden on oltava sekä yhteisön että yhteisyrityksen sijaintivaltion vaatimusten mukaisia. Tutkimuksen ja kehittämisen seitsemännen puiteohjelman mukaan yhteisiä teknologia-aloitteita toteutetaan perustamissopimuksen 171 artiklan nojalla perustettavilla yhteisyrityksillä. Ehdotettujen yhteisyritysten määrä sekä niiden perustamisen oikeudelliset vaikutukset ja talousarviovaikutukset huomioon ottaen EU:n toimielimet ovat ottaneet erityiseksi tehtäväkseen yhteisyritysten oikeudellisen aseman paremman määrittelyn, jotta niiden perustamiseen voitaisiin soveltaa yhteistä lähestymistapaa. Yhteisyritysten perustamista koskevan yhteisön lähestymistavan johdonmukaisuuden varmistamiseksi SESAR-yhteisyritystä olisi kohdeltava samalla tavoin kuin muita samanlaisia rakenteita. Koska kaikki tällaiset rakenteet on perustettu seitsemännen puiteohjelman toteuttamiseksi, niihin olisi sovellettava yhdenmukaista säännöstöä. Tämän ehdotuksen tarkoituksena on varmistaa, että SESAR-yhteisyrityksen – joka on vasta aloittamassa toimintaansa – perustamisasetus ja yhtiöjärjestys noudattavat lähestymistapaa, jota EU:n toimielimet ovat päättäneet soveltaa yhteisyritysten perustamiseen. 1.2. Yleinen tausta Ehdotus SESAR-yhteisyrityksen perustamisesta tehtiin aikana, jolloin GALILEO-yhteisyritys oli lopettamassa toimintaansa. Tämän vuoksi SESAR-ehdotusta käsiteltäessä otettiinkin opiksi GALILEOsta saaduista kokemuksista. Lainsäädäntömenettelyn kuluessa ilmeni, että yhteisyritystä ei voi pitää yhteisön elimenä (kuten toimeenpanovirastoja) eikä kansainvälisenä organisaationa, koska siihen osallistuu yksityisiä tahoja. Tämän vuoksi yhteisyrityksen on noudatettava sijaintivaltion oikeudellisia vaatimuksia, mutta sillä olisi myös joitakin sen yhteisöluonteesta johtuvia velvoitteita. SESAR-yhteisyrityksen perustamisesta annettiin 27. helmikuuta 2007 neuvoston asetus (EY) N:o 219/2007, jossa sen kotipaikaksi vahvistettiin Bryssel. Yhteisyrityksen perustajaosakkaita ovat Euroopan yhteisö, jota edustaa Euroopan komissio, sekä Eurocontrol, jota edustaa Eurocontrolin virasto. Koska SESAR-yhteisyritystä pidetään julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuushankkeena, sen osakkaiksi voivat tulla myös muut julkiset tai yksityiset tahot, jotka voivat olla myös muualta kuin Euroopan unionista. Yhteisyrityksen oikeudellista asemaa ei määritellä tarkemmin EY:n perustamissopimuksessa eikä missään muissakaan EY:n tai sen jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä. Se määritellään ainoastaan yhteisyritysten perustamisesta annetuissa asetuksissa. Sen vuoksi on katsottu, että ei ole olemassa oikeusperustaa, jonka nojalla yhteisyritys voitaisiin vapauttaa arvonlisäverosta ja valmisteveroista tai soveltaa siihen EU:n toimielimien ja muiden elimien erioikeuksia ja vapauksia koskevaa pöytäkirjaa. Yhteisyrityksen henkilökuntaa ei myöskään voida vapauttaa kansallisista veroista, sosiaaliturvamaksuista ja muista vastaavista maksuista. SESAR-yhteisyrityksen luonteen vuoksi jäsenvaltiot ovat kuitenkin sopineet säännöksestä, jossa viitataan mahdolliseen verovapauteen (asetuksen (EY) N:o 219/2007 2 artiklan 2 kohta): ”Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki mahdolliset toimenpiteet antaakseen yhteisyritykselle laajimman mahdollisen vapautuksen verotuksesta arvonlisäveron ja muiden verojen osalta.” Tämä säännös ei kuitenkaan velvoita jäsenvaltioita myöntämään SESAR-yhteisyritykselle minkäänlaista verovapautusta. Toisaalta on myös tunnustettu, että SESAR-yhteisyritys on ”voittoa tavoittelematon oikeushenkilö, joka käyttää kaikki voimavaransa Euroopan etua koskevan julkisen tutkimusohjelman hallinnointiin.” SESAR-yhteisyrityksen perustajaosakkaat ovat kaksi kansainvälistä organisaatiota, jotka rahoittavat kaksi kolmannesta sen talousarviosta tutkimukseen ja demonstrointiin tarkoitetuista julkisista varoista. SESAR-yhteisyrityksen perustaminen aloitettiin heti asetuksen (EY) N:o 219/2007 tultua voimaan. Vuonna 2007 vahvistettiin hallinto (hallintoneuvosto ja pääjohtaja) ja perustettiin alustavat hallintorakenteet sekä käynnistettiin osakkaaksi liittymistä koskevat menettelyt. Nykyisen työohjelman mukaan SESAR-yhteisyrityksen rakenteet, työjärjestys ja osakkaaksi liittymistä koskevat menettelyt vahvistetaan lopullisesti vuoden 2008 loppuun mennessä. SESAR-yhteisyrityksen tavoitteena on aloittaa kehittämistoiminta vuonna 2009. Kun ehdotus SESAR-yhteisyrityksen perustamisesta oli tehty, alkoi keskustelu neljää muuta yhteisyritystä (CLEAN SKY [3], ENIAC [4], IMI [5] ja ARTEMIS [6]) koskevista ehdotuksista. Myös nämä yhteisyritykset perustuvat perustamissopimuksen 171 artiklaan, ja niiden tavoitteena on tutkimuksen ja teknologian kehittämisen seitsemännen puiteohjelman mukaisten yhteisten teknologia-aloitteiden toteuttaminen. Nämä uudet yhteisyritykset ovat verrattavissa SESAR-yhteisyritykseen sen vuoksi, että myös ne toteuttavat ja hallinnoivat laajoja T&K-hankkeita, joihin osallistuu julkisia ja yksityisiä tahoja. Tällaisten aloitteiden lukumäärän kasvun, niihin liittyvän yhteisön rahoituksen määrän sekä varainhoitoasetuksen ”yhteisöjen perustamia elimiä” koskevan 185 artiklan vaikutukset huomioon ottaen EU:n toimielimet tunnustivat näihin samoihin aikoihin, että oli tarpeen täsmentää yhteisyritysten oikeudellisen aseman määrittelyä. Näin omaksuttiin uusi lähestymistapa, joka perustui siihen, että yhteisyritykset voidaan perustaa yhteisön elimiksi, jolloin niihin voitaisiin soveltaa Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa, Euroopan yhteisöjen virkamiehiä koskevia henkilöstösääntöjä ja varainhoitoasetuksen 185 artiklaa. Tätä lähestymistapaa noudattaen perustettiin edellä mainitut neljä uutta yhteisyritystä, jotka on niiden perussäädöksissä määritelty selvästi yhteisön elimiksi. Tästä asemasta seuraa tiettyjä erioikeuksia ja velvollisuuksia, jotka määritellään tällaisia elimiä koskevissa asetuksissa ja niiden yhtiöjärjestyksessä elimen erityisluonne ja operatiiviset tarpeet huomioon ottaen. 1.2.1. Voimassa olevat aiemmat säännökset Perustamissopimuksen 171 artiklan nojalla on SESAR-yhteisyrityksen perustamisen jälkeen perustettu neljä uutta yhteisyritystä. Nämä ovat ARTEMIS, CLEAN SKY, IMI ja ENIAC. 1.2.2. Johdonmukaisuus suhteessa unionin muuhun politiikkaan ja muihin tavoitteisiin Tämän ehdotuksen tarkoituksena on varmistaa, että SESAR-yhteisyrityksen perustaminen noudattaa lähestymistapaa, jonka EU:n toimielimet ovat hyväksyneet perustamissopimuksen 171 artiklan mukaisten yhteisyritysten perustamiseksi. SESAR-yhteisyritystä koskevaan asetukseen ja yhteisyrityksen yhtiöjärjestykseen ehdotettavat mukautukset noudattavat yhteisyritysten perustamista koskevan yhteisön lähestymistavan periaatteita ja ovat yhdenmukaisia 1.2.1 kohdassa mainittujen yhteisyritysten perustamisasetusten säännösten kanssa. 2. Kuulemiset ja vaikutusten arviointi 2.1. Intressitahojen kuuleminen 2.1.1. Kuulemismenettely, tärkeimmät kohderyhmät ja yleiskuvaus vastaajista Ei sovelleta. 2.1.2. Tiivistelmä vastauksista ja siitä, miten ne on otettu huomioon 2.2. Asiantuntijatiedon käyttö Tietoja ehdotuksen vaikutuksista on saatu SESAR-yhteisyrityksen hallinnollisilta yksiköiltä. Tausta-aineistona on käytetty myös valmisteluasiakirjaa Commission Staff Working Document on the financial and staff implications of the Proposal for a Council Decision on Europol [7]. 2.3. Vaikutusten arviointi Tämän ehdotuksen päätarkoituksena on varmistaa, että perustamissopimuksen 171 artiklassa tarkoitettujen yhteisyritysten perustamisesta päätettäessä noudatetaan johdonmukaista lähestymistapaa. Lisäksi SESAR-yhteisyrityksen perustamisasetuksen ja yhtiöjärjestyksen yhdenmukaistamisella edellä mainittujen yhteisten teknologia-aloitteiden vastaavien sääntöjen kanssa on myönteisiä taloudellisia vaikutuksia sekä SESAR-yhteisyritykseen että SESARin kehittämisvaiheeseen. Uuden yhtiöjärjestyksen tuomat säästöt mahdollistavat yhteisön tutkimus-, kehittämis- ja validointitoimintaan tarkoitettujen varojen keskittämisen ja parhaan mahdollisen käytön tavalla, joka hyödyttää koko yhteisöä. Tämä on myös yksi SESAR-ohjelman tavoitteista. Verotukselliset vaikutukset SESARin kehittämisvaiheen arvioidut kokonaiskustannukset vuosina 2007–2016 ovat 2,1 miljardia euroa. Kustannukset jaetaan tasan yhteisön (700 miljoonaa euroa: 350 miljoonaa seitsemännestä T&K-puiteohjelmasta + 350 miljoonaa Euroopan laajuisia verkkoja koskevasta ohjelmasta), Eurocontrolin (700 miljoonaa) ja toimialan (700 miljoonaa) kesken. Yhteisö maksaa osuutensa yhteisyrityksestä rahana, mutta Eurocontrolin ja toimialan rahoitusosuudesta noin 90 prosenttia on pääasiassa luontoissuorituksia. Koska SESAR-yhteisyrityksen ei ole katsottu olevan yhteisön elin ja sen kaltaisia yhteisyrityksiä ei ole määritelty Belgian lainsäädännössä, SESAR-yhteisyritys on pyytänyt Belgian viranomaisia määrittelemään sen verotuksellisen aseman. Tässä yhteydessä SESAR-yhteisyritys pyysi, että sitä pidettäisiin arvonlisäveron osalta verotettavana oikeushenkilönä, jolla on täysi oikeus arvonlisäveron vähennykseen, mutta Belgian valtiovarainministeri katsoi, että yhteisyritykselle ei voida myöntää tällaista asemaa. Näin ollen SESAR-yhteisyrityksen nykyisellä verotuksellisella asemalla on huomattavia taloudellisia vaikutuksia. Yhteisyrityksen omaa toimintaa varten ostetuista tavaroista ja palveluista, sen osakkaiden luontoissuorituksista ja ylipäätään kaikesta sen koordinoimasta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta on maksettava arvonlisäveroa, josta ei saa palautusta. Maksettavan arvonlisäveron arvioitu määrä on yhteensä 290 miljoonaa euroa, mikä on 41 prosenttia yhteisön koko arvioidusta rahoitusosuudesta SESARin kehittämisvaiheeseen. Aseman muuttaminen yhteisön elimeksi säästäisi SESAR-yhteisyritykselle 290 miljoonaa euroa, joka voitaisiin osoittaa tutkimukseen ja kehittämiseen. SESAR-yhteisyrityksen henkilöstön siirtäminen EU:n henkilöstösääntöjen soveltamisalaan Jos SESAR-yhteisyrityksen henkilöstöön sovellettaisiin Belgian työehtojen sijasta EU:n henkilöstösääntöjä, myös sillä olisi myönteisiä vaikutuksia yhteisyrityksen henkilöstö- ja hallintokustannuksiin. SESAR-yhteisyrityksestä tulee kevyt rakenne, jossa kehittämishankkeen yleisestä hallinnoinnista vasta pieni joukko erittäin pätevää henkilöstöä. Yhteisyrityksen hallintoneuvoston hyväksymän henkilöstösuunnitelman mukaan lisähenkilöstön tarve on yhteensä 28. SESAR-yhteisyrityksen henkilöstön määrä on nyt 15. Suunnitelmissa on ottaa palvelukseen vuonna 2008 kahdeksan ja vuonna 2009 viisi uutta henkilöä. Koska ilmaliikenteen hallinnan keskeiset toimijat osallistuvat tiiviisti SESAR-yhteisyritykseen, henkilöstön riippumattomuuden takaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämän vuoksi henkilöstön on oltava yhteisyrityksen itse palvelukseen ottamaa ja työskenneltävä suoraan sen pääjohtajan alaisuudessa. Ilmaliikenteen hallinta on kuitenkin pieni ala, ja pätevimmät asiantuntijat ovat jo sen keskeisten toimijoiden palveluksessa, joten SESAR-yhteisyrityksen on pätevän henkilöstön saamiseksi voitava tarjota kilpailukykyisiä ehtoja. Tämän vuoksi SESAR-yhteisyrityksen yhtiöjärjestyksessä todetaan, että palvelussuhteen ehtojen on perustuttava Euroopan yhteisön henkilöstöön sovellettaviin ehtoihin, vaikka yhteisyrityksen henkilöstö nykyisin onkin Belgian lainsäädännön alaisena. Hallintoneuvoston hyväksymissä palvelukseen ottamista koskevissa säännöissä todetaan: ”Yhtiöjärjestyksen 8 artiklassa tarkoitettuja Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavia työehtoja käytetään mahdollisuuksien mukaan perustana määriteltäessä henkilöstön palkkoja, ikälisiä, lomapäivien määrää, sairauskulujen korvaamista ja lisäeläkeoikeuksia.” SESAR-yhteisyrityksen henkilöstöön on sovellettu tehtävien mukaan yhteisön väliaikaisten toimihenkilöiden palkkaluokkia. Kaikki yhteisyrityksen työntekijät on otettu palkkaluokkansa ensimmäiselle tasolle. Tämän vuoksi siirtyminen yhteisön henkilöstösääntöjen alaisuuteen ei vaadi henkilöstön palkkaluokan uudelleen määrittelyä, koska palkkaluokat ovat kummassakin järjestelmässä samat. Lisäksi SESAR-yhteisyritys on ottanut täydentäviä sairaus- ja eläkevakuutuksia kattaakseen Belgian sääntöjen mukaisten pakollisten edellytysten ja yhteisön henkilöstösääntöjen mukaisen tason välisen eron. Yhteisyrityksen työntekijän vuotuisen nettopalkan on tarkoitus olla saman suuruinen kuin EY:n väliaikaisen toimihenkilön vuotuinen nettopalkka saman palkkaluokan samalla tasolla. Nettopalkan laskennassa otetaan huomioon peruspalkka, kotitalouslisä, lapsilisä ja koulutuslisä sekä seuraavat vähennykset: eläkemaksu, sairaus- ja tapaturmavakuutusmaksut, vero, työttömyysrahastomaksu, muualta saadut lisät ja erityismaksu. Vuosikustannukset lasketaan lisäämällä tähän sekä työntekijän että työnantajan pakolliset sosiaaliturvamaksut ja sairausvakuutus- ja eläkejärjestelmien erojen tasoittamisesta aiheutuvat ylimääräiset maksut. SESAR-yhteisyrityksen nykyinen henkilöstömäärä 15 jakautuu palkkaluokkiin seuraavasti: yksi palkkaluokassa AD14, yksi AD13, kolme AD12, kaksi AD10, kaksi AD8, kolme AD7, yksi AST3 ja kaksi AST1. Tämän perusteella yhteisyrityksen yhden työntekijän keskimääräiset vuotuiset viitekustannukset ovat nykyisten henkilöstösääntöjen mukaisesti 253 306 euroa. (...PICT...) Jos sovellettaisiin EY:n henkilöstösääntöjä, SESAR-yhteisyrityksen yhden työntekijän keskimääräiset vuotuiset viitekustannukset [8] olisivat 105 563 euroa. Tämä on laskettu samoilla oletuksilla ja saman henkilöstön määrän, palkkaluokkien ja etuuksien perusteella kuin edellä sekä olettaen, että SESAR-yhteisyrityksen henkilöstökustannukset katetaan kokonaan yhteisön rahoitusosuudesta. (...PICT...) On syytä panna merkille, että ensimmäiseksi on täytetty johtotason paikkoja. Kun tulevaisuudessa henkilöstöä otetaan alempiin palkkaluokkiin, keskimääräiset palkkakustannukset laskevat. SESAR-yhteisyrityksen nykyiselle henkilöstölle annetaan mahdollisuus siirtyä EY:n henkilöstösääntöjen alaisuuteen, mutta se ei ole pakollista. 3. Ehdotukseen liittyvät oikeudelliset näkökohdat 3.1. Ehdotetun toimen lyhyt kuvaus Neuvoston asetuksen (EY) N:o 219/2007 ehdotetussa tarkistuksessa lisätään seuraavat säännökset, joilla SESAR-yhteisyrityksen asema yhdenmukaistetaan uusien yhteisyritysten kanssa: (1) SESAR-yhteisyritys tunnustetaan yhteisön elimeksi (asetuksen 2 artikla). (2) SESAR-yhteisyrityksen henkilöstöön sovelletaan Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavia henkilöstösääntöjä, Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavia palvelussuhteen ehtoja ja Euroopan yhteisöjen toimielinten näiden henkilöstösääntöjen ja palvelussuhteen ehtojen soveltamiseksi yhteisesti antamia sääntöjä (asetuksen 2 a artikla). (3) SESAR-yhteisyritykseen, sen henkilöstöön ja pääjohtajaan sovelletaan Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa (asetuksen 2 b artikla). (4) Vastuuta koskevia säännöksiä mukautetaan (asetuksen 2 c artikla). (5) Tuomioistuimen toimivaltaa ja sovellettavaa lainsäädäntöä koskevia säännöksiä mukautetaan (asetuksen 2 d artikla). (6) Yhteisön rahoitusosuus ja käytännön järjestelyt sen suorittamiseksi SESAR-yhteisyritykselle määritellään (asetuksen 4 artiklan 2 kohta). (7) SESAR-yhteisyrityksen yhtiöjärjestyksen muuttamista koskevia säännöksiä muutetaan (asetuksen 3 artiklan 2 kohta ja 5 artiklan 4 kohta ja yhtiöjärjestyksen 24 artiklan 2 kohta). Tämä muutos ei liity SESAR-yhteisyrityksen aseman yhdenmukaistamiseen vaan sillä korjataan SESAR-yhteisyrityksen yhtiöjärjestyksen muutosten hyväksymismenettelyä. Alkuperäisen säännöksen tarkoituksena oli mahdollistaa yhtiöjärjestyksen muuttaminen sääntelykomiteamenettelyllä, johon osallistuu yhtenäisen ilmatilan komitea. Tätä aikomusta ei kuitenkaan ilmaista selkeästi säännöksen sanamuodossa, joten sitä on syytä mukauttaa. (8) Varainhoitoasetuksen [9] 185 artiklan soveltaminen: (a) Varainhoidosta annetaan sääntöjä varanhoitoasetuksen 185 artiklassa tarkoitetun yhteisöjen perustamia elimiä koskevan varainhoidon puiteasetuksen mukaisesti (asetuksen 4 a artikla). (b) Talousarvion esittäminen (yhtiöjärjestyksen 15 artiklan 2 ja 4 kohta) ja vastuuvapauden myöntäminen (asetuksen 4 b artikla). (9) Pääjohtajan nimitysmenettelyä mukautetaan (yhtiöjärjestyksen 7 artiklan 5 kohta). (10) Yhteisön taloudellisten etujen suojaamista koskevia säännöksiä mukautetaan (yhtiöjärjestyksen 17 artiklan 3 kohta). (11) SESAR-yhteisyrityksen henkilöstön siirtämisestä EU:n henkilöstösääntöjen alaisuuteen annetaan siirtymäsäännöksiä (ehdotuksen 2 artikla). 3.2. Oikeusperusta Ehdotukseen ei sisälly alkuperäisen asetuksen oikeusperustan muuttamista. 3.3. Toissijaisuusperiaate Ei sovelleta 3.4. Suhteellisuusperiaate Ei sovelleta 3.5. Sääntelytavan valinta Asetuksen (EY) N:o 219/2007 muuttamista koskeva neuvoston asetus. 4. Talousarviovaikutukset Arvioitu yhteisön yhteenlaskettu rahoitusosuus SESARin kehittämisvaiheeseen on 700 miljoonaa euroa. Puolet tästä saadaan seitsemännestä T&K-puiteohjelmasta ja toinen puoli Euroopan laajuisten verkkojen ohjelmasta vuosiksi 2007–2013. Näistä ohjelmista rahoitetaan SESAR-yhteisyrityksen hallinnolliset ja operatiiviset kustannukset ohjelmien omien sääntöjen mukaisesti. Asetuksen 219/2007 ehdotetulla tarkistuksella ei ole vaikutusta edellä mainittuun arvioituun määrään. Ehdotuksen liitteenä on kuitenkin tarkistettu rahoitusselvitys, jossa ajantasaistetaan SESAR-yhteisyrityksen budjettiennuste hankkeen kehittyminen huomioon ottaen. 5. Lisätiedot 5.1. Simulaatio, kokeiluvaihe ja siirtymäaika Asetuksen (EY) N:o 219/2007 ehdotettu tarkistus edellyttää SESAR-yhteisyrityksen varanhoitoa, henkilöstön palvelukseen ottamista ja työsopimuksia koskevia sääntöjä. Lisäksi SESAR-yhteisyrityksen on tehtävä yleissopimus komission kanssa sekä Belgian kanssa hallinnollinen sopimus erioikeuksia ja vapauksia koskevan pöytäkirjan soveltamisesta. 5.2. Uudelleentarkastelu-, tarkistus- tai raukeamislauseke Ei sovelleta 2008/0159 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o …./…. yhteisyrityksen perustamisesta uuden sukupolven eurooppalaisen ilmaliikenteen hallintajärjestelmän (SESAR) kehittämiseksi annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 219/2007 muuttamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 171 ja 172 artiklan, ottaa huomioon komission ehdotuksen [10], ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon [11], ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [12], sekä katsoo seuraavaa: (1) SESAR-yhteisyrityksen perustamisen jälkeen on perustettu 20 päivänä joulukuuta 2007 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 71/2008 [13] yhteisyritys Clean Sky, 20 päivänä joulukuuta 2007 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 72/2008 [14] yhteisyritys ENIAC, 20 päivänä joulukuuta 2007 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 73/2008 [15] yhteisyritys innovatiivisia lääkkeitä koskevan yhteisen teknologia-aloitteen toteuttamiseksi ja 20 päivänä joulukuuta 2007 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 74/2008 [16] ARTEMIS-yhteisyritys sulautettuja tietotekniikkajärjestelmiä koskevan yhteisen teknologia-aloitteen toteuttamiseksi. Nämä yhteisyritykset ovat yhteisön perustamia elimiä, joita tarkoitetaan Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1605/2002 [17] 185 artiklan 1 kohdassa. Niiden henkilöstöön sovelletaan Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen vahvistamisesta sekä yhteisöjen virkamiehiin tilapäisesti sovellettavien erityisten toimenpiteiden laatimisesta 29 päivänä helmikuuta 1968 annettua neuvoston asetusta (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 [18] ja kyseisiin yhteisyrityksiin sekä niiden henkilöstöön sovelletaan Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa. (2) Koska SESAR-yhteisyritys on yhteisön perustama elin, olisi yhdenmukaistettava sen oikeudellinen asema näiden myöhemmin perustettujen yhteisyritysten aseman kanssa. Tällä tavoin voitaisiin varmistaa, että SESAR-yhteisyritystä kohdellaan samoin kuin muita vastaavia yhteisyrityksiä. (3) Euroopan yhteisön seitsemännen tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelman (2007–2013) täytäntöön panemiseksi toteutettavasta erityisohjelmasta ”Yhteistyö” 19 päivänä joulukuuta 2006 tehdyssä neuvoston päätöksessä 2006/971/EY [19] todetaan, että osana SESAR-aloitetta tutkimuksessa kehitetään ja toteutetaan innovatiivinen ilmaliikenteen hallintajärjestelmä ja että ilmaliikenteen hallintajärjestelmien kehittämisen mahdollisimman tehokas koordinointi Euroopassa varmistetaan SESAR-aloitteella. (4) Euroopan yhteisön seitsemännen tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelman (2007–2013) täytäntöön panemiseksi toteutettavan erityisohjelman ”Yhteistyö” aihealueen liikenne (mukaan luettuna ilmailu) vuosien 2007 ja 2008 työohjelmien mukaan komissio rahoittaa SESAR-yhteisyritystä seitsemännestä puiteohjelmasta vuosittain yhteensä noin 350 miljoonalla eurolla koko ohjelman ajan. (5) Euroopan ilmaliikenteen hallinnan nykyaikaistamista koskeva SESAR-hanke on tärkeä horisontaalinen painopiste Euroopan laajuisten verkkojen alalla vuosina 2007–2013 myönnettäviä avustuksia koskevassa monivuotisessa työohjelmassa [20], jossa hankkeeseen osoitetaan arviolta 350 miljoonaa euroa vuosina 2007-2013. (6) Komission arvion mukaan yhteisön rahoitusosuus SESAR-yhteisyrityksessä on noin 700 miljoonaa euroa, josta puolet saadaan seitsemännestä tutkimuksen ja kehittämisen puiteohjelmasta ja puolet Euroopan laajuisten verkkojen ohjelmasta. (7) Koska SESAR-yhteisyritys on yhteisön perustama elin, sen päätöksenteossa olisi voitava varmistaa, että yhteisö voi päättää itsenäisesti erityisesti asioista, jotka vaikuttavat SESARin ja yhteisyrityksen strategiseen suuntaamiseen, yhteisön rahoitusosuuteen ja yhteisyrityksen henkilöstön riippumattomuuteen ja tasavertaiseen kohteluun. (8) SESAR-yhteisyrityksen ja Belgian välillä olisi tehtävä sopimus erioikeuksista ja vapauksista sekä muusta Belgian SESAR-yhteisyritykselle antamasta tuesta. (9) Sen vuoksi olisi muutettava neuvoston asetusta (ETY) N:o 219/2007, ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Muutetaan asetus (EY) N:o 219/2007 seuraavasti: 1) Korvataan 2 artikla seuraavasti: ”2 artikla Oikeudellinen asema 1. Yhteisyritys on yhteisön elin ja oikeushenkilö. Sillä on Euroopan yhteisön jokaisessa jäsenvaltioissa laajin kyseisen valtion kansallisen lainsäädännön mukaan oikeushenkilöillä oleva oikeustoimikelpoisuus. Se voi erityisesti hankkia ja luovuttaa irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä esiintyä kantajana ja vastaajana oikeudenkäynneissä.” 2) Lisätään 2 a, 2 b, 2 c ja 2 d artikla seuraavasti: ”2 a artikla Henkilöstö 1. Yhteisyrityksen henkilöstöön ja pääjohtajaan sovelletaan Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavia henkilöstösääntöjä, Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavia palvelussuhteen ehtoja ja Euroopan yhteisöjen toimielinten näiden henkilöstösääntöjen ja palvelussuhteen ehtojen soveltamiseksi yhteisesti antamia sääntöjä. 2. Yhteisyritys käyttää oman henkilöstönsä suhteen niitä valtuuksia, jotka on siirretty nimittävälle viranomaiselle Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavissa henkilöstösäännöissä ja työsopimusten tekemiseen valtuutetulle viranomaiselle Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavissa palvelussuhteen ehdoissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhteisyrityksen yhtiöjärjestyksen 7 artiklan 2 kohdan soveltamista. 3. Hallintoneuvosto vahvistaa yhteisymmärryksessä komission kanssa aiheelliset täytäntöönpanosäännöt, joita tarkoitetaan Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 110 artiklan 1 kohdassa ja Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavissa palvelussuhteen ehdoissa. 4. Henkilöstöresurssit määritellään vuotuiseen talousarvioon sisällytettävässä yhteisyrityksen henkilöstötaulukossa. 5. Yhteisyrityksen henkilöstö koostuu väliaikaisista toimihenkilöistä ja sopimussuhteisista toimihenkilöistä, jotka otetaan palvelukseen määräajaksi, joka voidaan uusia enintään kerran määräajaksi. Palvelussuhteen kokonaiskesto voi olla enintään kahdeksan vuotta eikä voi missään tapauksessa ylittää yhteisyrityksen toiminnan kestoa. 6. Yhteisyritys vastaa kaikista henkilöstöön liittyvistä kuluista. 2 b artikla Erioikeudet ja vapaudet 1. Yhteisyritykseen, sen pääjohtajaan ja henkilöstöön sovelletaan Euroopan yhteisöjen erioikeuksia ja vapauksia koskevaa pöytäkirjaa. 2. Yhteisyrityksen ja Belgian välillä on tehtävä sopimus erioikeuksista ja vapauksista sekä muusta Belgian yhteisyritykselle antamasta tuesta. 2 c artikla Vastuu 1. Yhteisyrityksen sopimusperusteinen vastuu määritellään asiaa koskevissa sopimusmääräyksissä ja kulloiseenkin sopimukseen sovellettavassa lainsäädännössä. 2. Sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevissa asioissa yhteisyrityksen on korvattava henkilöstönsä tehtäviään suorittaessaan aiheuttamat vahingot jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisten yleisten periaatteiden mukaisesti. 3. Kaikkien 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuun vastuuseen liittyvien yhteisyrityksen maksujen ja niihin liittyvien kulujen ja kustannusten katsotaan olevan yhteisyrityksen menoja, jotka katetaan yhteisyrityksen varoista. 4. Yhteisyritys vastaa yksin velvoitteistaan. 2 d artikla Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen toimivalta ja sovellettava lainsäädäntö 1. Yhteisöjen tuomioistuimella on toimivalta ratkaista asia: a) kaikissa osakkaiden välisissä riidoissa, jotka koskevat tämän asetuksen ja/tai sen 3 artiklassa tarkoitetun yhtiöjärjestyksen sisältöä, b) yhteisyrityksen tekemässä sopimuksessa olevan välityslausekkeen nojalla; c) yhteisyritystä vastaan ja sen toimielinten päätösten johdosta nostetuissa kanteissa yhteisön perustamissopimuksen 230 ja 232 artiklassa määrätyin edellytyksin; d) riidoissa, jotka koskevat yhteisyrityksen henkilöstön tehtäviään suorittaessaan aiheuttamien vahinkojen korvaamista. 2. Niiden kysymysten osalta, joista ei säädetä tässä asetuksessa tai yhteisön muissa säädöksissä, sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, jossa yhteisyrityksen kotipaikka sijaitsee.” 3) Korvataan 3 artikla seuraavasti: ”3 artikla Yhteisyrityksen yhtiöjärjestys 1. Hyväksytään yhteisyrityksen yhtiöjärjestys, joka on tämän asetuksen liitteenä ja erottamaton osa tätä asetusta. 2. Yhtiöjärjestystä voidaan muuttaa 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.” 4) Korvataan 4 artiklan 2 kohta seuraavasti: ”2. Yhteisön rahoitusosuus on enintään 700 miljoonaa euroa, josta 350 miljoonaa euroa maksetaan tutkimuksen ja teknologian kehittämisen seitsemänteen puiteohjelmaan kuuluvan erityisohjelman ”Yhteistyö” aihealueen liikenne (mukaan luettuna ilmailu) määrärahoista ja 350 miljoonaa euroa Euroopan laajuisten verkkojen vuosien 2007–2008 ohjelman talousarviosta. Yhteisön rahoitusosuus maksetaan Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1605/2002 [21], jäljempänä ’varainhoitoasetus’, 54 artiklan 2 kohdan b alakohdan säännösten mukaisesti. Yhteisön rahoitusosuuteen liittyvistä järjestelyistä tehdään yleissopimus ja vuotuiset rahoitussopimukset yhteisöä edustavan komission ja yhteisyrityksen välillä. Yleissopimuksessa määrätään komission oikeudesta vastustaa yhteisön rahoitusosuuden käyttämistä tarkoituksiin, joiden se katsoo olevan edellä mainittujen yhteisön ohjelmien periaatteiden tai varainhoitoasetuksen vastaisia tai voivan vahingoittaa yhteisön etuja. Jos komissio vastustaa, yhteisyritys ei saa käyttää yhteisön rahoitusosuutta tällaisiin tarkoituksiin.” 5) Lisätään 4 a ja 4 b artikla seuraavasti: ”4 a artikla Varainhoitoa koskevat säännöt 1. Yhteisyrityksen on vahvistettava varainhoitoasetuksen 185 artiklan 1 kohdan mukaisesti erilliset varainhoitoa koskevat säännökset. Niissä voidaan poiketa varainhoitoasetuksen 185 artiklassa tarkoitettuja elimiä koskevasta varainhoidon puiteasetuksesta 23 päivänä joulukuuta 2002 annetun komission asetuksen (EY, Euratom) N:o 2343/2002 [22] säännöksistä, jos yhteisyrityksen toiminnan erityistarpeet sitä edellyttävät ja poikkeamiselle on saatu komission ennakkohyväksyntä. 2. Yhteisyrityksellä on oltava omat sisäiset tilintarkastusvalmiudet. 4 b artikla Vastuuvapaus Euroopan parlamentti myöntää neuvoston suosituksesta yhteisyritykselle vastuuvapauden varainhoitovuoden n talousarvion toteuttamisesta vuoden n + 2 toukokuun 15 päivään mennessä. Hallintoneuvoston on määrättävä yhteisyrityksen varainhoitoa koskevissa säännöissä menettelystä, jota on noudatettava myönnettäessä vastuuvapaus ottaen huomioon erityispiirteet, jotka johtuvat yhteisten teknologia-aloitteiden luonteesta julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksina ja varsinkin yksityisen sektorin osallistumisesta talousarvioon.” 6) Korvataan 5 artiklan 4 kohta seuraavasti: ”4. Uusien osakkaiden liittymistä ja ATM-yleissuunnitelman merkittävää muuttamista koskevien päätösten osalta yhteisön kanta hallintoneuvostossa on hyväksyttävä 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.” 7) Muutetaan liite tämän asetuksen liitteen mukaisesti. 2 artikla Siirtymäsäännökset 1) Henkilöstöä koskevat siirtymäsäännökset: a) Poiketen siitä, mitä tämän asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa säädetään, kaikkia SESAR-yhteisyrityksen tekemiä työsopimuksia, jotka ovat voimassa tämän asetuksen voimaantulopäivänä, sovelletaan niiden päättymiseen asti, jonka jälkeen niitä ei voi enää uusia. b) Kaikille henkilöstön jäsenille, joilla on a alakohdassa tarkoitettu työsopimus, tarjotaan mahdollisuus tehdä asetuksen (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 [23] 2 artiklan a alakohdassa vahvistettujen muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen mukainen väliaikaisen toimihenkilön työsopimus jossakin henkilöstötaulukossa esitetyistä palkkaluokista. Tätä varten sovelletaan sisäistä valintamenettelyä, joka koskee pääjohtajaa lukuun ottamatta henkilöstön jäseniä, joilla on SESAR-yhteisyrityksen kanssa työsopimus tämän asetuksen voimaantulopäivänä. Viranomaisen, jolla on toimivalta tehdä työsopimuksia, on toteutettava [kuuden] kuukauden kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta sisäinen valintamenettely palvelukseen otettavien pätevyyden, suorituskyvyn ja luotettavuuden tarkistamiseksi. Valituille tarjotaan suoritettavien tehtävien luonteen ja vaativuustason mukaan väliaikaisen toimihenkilön työsopimus, jonka kesto on vähintään sama kuin ennen tämän asetuksen voimaantuloa tehdyn sopimuksen jäljellä oleva aika. c) Jos SESAR-yhteisyrityksen kanssa on tehty toistaiseksi voimassa oleva työsopimus ennen tämän asetuksen voimaantulopäivää, ja henkilöstön jäsen hyväksyy väliaikaisen toimihenkilön työsopimuksen tämän artiklan b alakohdassa esitetyin ehdoin, kyseisestä sopimuksesta tehdään toistaiseksi voimassa oleva Euroopan yhteisöjen muun henkilöstön palvelussuhteen ehtojen 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti. d) Belgian työsopimuksia koskevaa lakia ja muuta asiaa koskevaa lainsäädäntöä sovelletaan edelleen niihin henkilöstön jäseniin, joita ei ole otettu palvelukseen tämän artiklan b alakohdan mukaisesti. 2) Pääjohtajan toimikautta koskevat siirtymäsäännökset: Tämän asetuksen voimaantulopäivänä toimessa olevan pääjohtajan toimikausi päättyy päivänä, jona SESAR-yhteisyritys asetuksen (EY) N:o 219/2007 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti lakkaa olemasta. Jos SESAR-yhteisyrityksen kautta jatketaan, aloitetaan uusi menettely pääjohtajan nimittämiseksi asetuksen (EY) N:o 219/2007 liitteessä olevan 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Jos pääjohtaja on korvattava kesken toimikauden, seuraaja nimitetään asetuksen (EY) N:o 219/2007 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti. 3 artikla Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja LIITE 1) Korvataan 5 artiklan 1 kohdan h alakohdassa ilmaisu ”taloushallintoa koskevat säännöt” ilmaisulla ”varainhoitoa koskevat säännöt”. 2) Muutetaan 7 artikla seuraavasti: a) Lisätään 1 kohtaan virke seuraavasti: ”Pääjohtaja käyttää henkilöstöasioissa tämän asetuksen 2 a artiklan 2 kohdassa säädettyjä valtuuksia.” b) Korvataan 2 kohta seuraavasti: ”2. Hallintoneuvosto nimittää pääjohtajan vähintään kolmen hakijan luettelosta, jota komissio on ehdottanut Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja muissa lehdissä sekä verkkosivuilla julkaistun kiinnostuksenilmaisupyynnön tuloksena. Pääjohtaja nimitetään kolmen vuoden toimikaudeksi. Hallintoneuvoston tehtyä arvioinnin pääjohtajan toiminnasta kyseisenä aikana se voi jatkaa tämän toimikautta kerran enintään neljällä vuodella, mutta toimikausi ei saa missään tapauksessa olla pitempi kuin tämän asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa säädetty yhteisyrityksen kesto.” c) Muutetaan 5 kohta seuraavasti: i) Korvataan a alakohta seuraavasti: a) ottaa palvelukseen, johtaa ja valvoa yhteisyrityksen henkilöstöä, mukaan luettuna 8 artiklassa tarkoitettu henkilöstö;” ii) Korvataan e alakohdassa ilmaisu ” taloushallintoa koskevien sääntöjen” ilmaisulla ”varainhoitoa koskevien sääntöjen”. 3) Lisätään 7 a artikla seuraavasti: ”7 a artikla Sisäisen tarkastuksen tehtävä Varainhoitoasetuksen 185 artiklan 3 kohdan mukaisesti komission sisäiselle tarkastajalle annettujen tehtävien hoitamisesta vastaa hallintoneuvosto, joka toteuttaa tarvittavat toimenpiteet yhteisyrityksen koon ja laajuuden huomioon ottaen.” 4) Korvataan 8 artikla seuraavasti: ”8 artikla Henkilöstön tilapäinen siirto yhteisyritykseen Yhteisyrityksen osakas voi tehdä pääjohtajalle ehdotuksen henkilöstönsä jäsenten siirtämisestä yhteisyritykseen tämän yhtiöjärjestyksen 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa sopimuksessa määrättyjen ehtojen mukaisesti. Yhteisyritykseen tilapäisesti siirretyn henkilöstön on toimittava täysin riippumattomasti ja pääjohtajan valvonnan alaisena.” 5) Poistetaan 14 artikla. 6) Muutetaan 15 artikla seuraavasti: a) Korvataan 2 kohta seuraavasti: ”2. Pääjohtaja toimittaa osakkaille vuosittain SESAR-hankkeen kustannusarvion sellaisena kuin hallintoneuvosto on sen hyväksynyt. Hallintoneuvosto täsmentää yhteisyrityksen varainhoitoa koskevissa säännöissä menettelyn, jota kustannusarvioita toimitettaessa on noudatettava.” b) Korvataan 4 kohta seuraavasti: ”4. Hankkeen hyväksyttyjen kustannusarvioiden perusteella ja ottaen huomioon osakkaiden esittämät huomautukset pääjohtaja valmistelee seuraavan vuoden talousarvioesityksen ja toimittaa sen hallintoneuvostolle hyväksyttäväksi. Hallintoneuvosto täsmentää yhteisyrityksen varainhoitoa koskevissa säännöissä menettelyn, jota talousarvioesitystä toimitettaessa on noudatettava.” 7) Lisätään 17 artiklaan 3 kohta seuraavasti: ”3. Kaikissa yhteisyrityksen tekemissä päätöksissä ja sopimuksissa on nimenomaisesti mainittava, että petostentorjuntavirasto ja tilintarkastustuomioistuin voivat suorittaa kaikkien yhteisöltä varoja saaneiden sopimuspuolten ja näiden alihankkijoiden asiakirjojen tarkastuksia paikan päällä, myös lopullisten edunsaajien toimitiloissa.” 8) Korvataan 21 artikla seuraavasti: ”21 artikla Vakuutukset Pääjohtaja tekee hallintoneuvostolle ehdotukset tarvittavista vakuutuksista, ja yhteisyritys ottaa hallintoneuvoston edellyttämät vakuutukset.” 9) Korvataan 24 artiklan 2 kohta seuraavasti: ”2. Jos hallintoneuvosto hyväksyy 1 kohdassa tarkoitetut ehdotukset 75 prosentin ääntenenemmistöllä annetuista äänistä ja tämän yhtiöjärjestyksen 4 artiklan 5 kohdan mukaisesti, kyseiset ehdotukset toimitetaan muutosehdotuksina komissiolle, joka hyväksyy ne, jos se on tarpeen, tämän asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.” SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS 1. EHDOTUKSEN NIMI: Ehdotus neuvoston asetukseksi yhteisyrityksen perustamisesta uuden sukupolven eurooppalaisen ilmaliikenteen hallintajärjestelmän (SESAR) kehittämiseksi annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 219/2007 muuttamisesta. Tällä rahoitusselvityksellä ajantasaistetaan 25.11.2005 tehdyn komission ehdotuksen KOM(2005) 602 yhteydessä annettu rahoitusselvitys. 2. LUOKITTELU TOIMINTOPERUSTEISESSA JOHTAMIS- JA BUDJETOINTIJÄRJESTELMÄSSÄ Toimintalohko(t) sekä toiminto/toiminnot: Toimintalohko: Osasto 06 – Energia ja liikenne Toiminnot: Luku 06 03 – Euroopan laajuiset verkot Luku 06 06 - Energiaan ja liikenteeseen liittyvä tutkimustoiminta 3. BUDJETTIKOHDAT 3.1. Budjettikohdat (toimintamäärärahat sekä niihin liittyvät teknisen ja hallinnollisen avun määrärahat (entiset BA-budjettikohdat)) ja budjettinimikkeet: 06.0305 – SESAR-yhteisyritys 06.060203 – SESAR-yhteisyritys 3.2. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto: 2007-2013 3.3. Budjettitiedot: Budjettikohta | Menolaji | Uusi | EFTA osallistuu | Ehdokasmaat osallistuvat | Rahoitusnäkymien otsake | 06.0305 | Ei-pakoll. | Jakso-tetut määrä-rahat | KYLLÄ | KYLLÄ | EI | Nro | 06.060203 | Ei-pakoll. | Jakso-tetut määrä-rahat | KYLLÄ | KYLLÄ | EI | Nro | 4. YHTEENVETO RESURSSEISTA 4.1. Taloudelliset resurssit 4.1.1. Yhteenveto maksusitoumusmäärärahoista (MSM) ja maksumäärärahoista (MM) milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Menolaji | Kohdan nro | | Vuosi 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 ja myöh. | Yht. | Toimintamenot [24] | | | | | | | | | Maksusitoumusmäärärahat (MSM)06.030506.060203 | 8.1. | a | 50,00010,000 | 150,00050,000 | 051,500 | 060,000 | 50,00060,000 | 100,000118,500 | 350,000350,000 | Maksumäärärahat (MM)06.030506.060203 | | b | 0,00010,000 | 25,00050,000 | 50,00023,000 | 50,00080,000 | 50,00060,000 | 175,000125,000 | 350,000350,000 | Viitemäärään sisältyvät hallintomenot | | | | | Tekninen ja hallinnollinen apu (EI-JM) | 8.2.4. | c | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | | | | | | | | | Maksusitoumusmäärärahat | | a+c | 60,000 | 200,000 | 51,500 | 60,000 | 110,000 | 218,500 | 700,000 | Maksumäärärahat | | b+c | 10,000 | 75,000 | 73,000 | 130,000 | 110,000 | 300,000 | 700,000 | Hallintomenot, jotka eivät sisälly viitemäärään | | | Henkilöstömenot ja niihin liittyvät menot (EI-JM) | 8.2.5. | d | 0,305 | 0,422 | 0,422 | 0,422 | 0,422 | 0,844 | 2,837 | Viitemäärään sisältymättömät hallintomenot lukuun ottamatta henkilöstömenoja ja niihin liittyviä menoja (EI-JM) | 8.2.6. | e | 0,017 | 0,005 | 0,005 | 0,205 | 0,005 | 0,610 | 0,847 | Toimenpiteen alustavat rahoituskustannukset yhteensä | MSM YHTEENSÄ henkilöstökustannukset mukaan luettuina | | a+c+d+e | 60,322 | 200,427 | 51,927 | 60,627 | 110,427 | 219,954 | 703,684 | MM YHTEENSÄ henkilöstökustannukset mukaan luettuina | | b+c+d+e | 10,322 | 75,427 | 73,427 | 130,627 | 110,427 | 301,454 | 703,684 | Tiedot yhteisrahoituksesta Jos ehdotukseen liittyy jäsenvaltioilta tai muilta tahoilta (jotka on ilmoitettava) saatavaa osarahoitusta, seuraavassa taulukossa ilmoitetaan kyseisen osarahoituksen arvioitu määrä (rivejä voidaan lisätä, jos rahoitusta saadaan useilta tahoilta): milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Rahoitukseen osallistuva taho | | Vuosi 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012ja myöh. | Yht. | EUROCONTROLMuut SESAR-yhteisyrityksen osakkaat | f | 00 | 12,0002,000 | 80,00080,000 | 100,000100,000 | 120,00080,000 | 388,000438,000 | 700,000700,000 | MSM YHTEENSÄ, mukaan luettunayhteisrahoitus | a+c+d+e+f | 60,222 | 214,427 | 211,927 | 260,627 | 310,427 | 1 045,954 | 2 103,584 | 4.1.2. Yhteensopivuus rahoitussuunnitelman kanssa X Ehdotus on nykyisen rahoitussuunnitelman mukainen. Ehdotus edellyttää kyseeseen tulevan rahoitusnäkymien otsakkeen rahoitussuunnitelman muuttamista. Ehdotus voi edellyttää toimielinten sopimuksen määräysten soveltamista [25] (ts. joustovälineen käyttöä tai rahoitusnäkymien tarkistamista). 4.1.3. Vaikutukset tuloihin X Ehdotuksella ei ole vaikutuksia tuloihin. Ehdotuksella on seuraavat vaikutukset tuloihin: milj. euroa (yhden desimaalin tarkkuudella) | | Ennen toteutusta [Vuosi n-1] | | Toteutuksen jälkeen | Budjettikohta | Tulot | | | [Vuosi n] | [n+1] | [n+2] | [n+3] | [n+4] | [n+5] [26] | | a) absoluuttiset tulot | | | | | | | | | | b) tulojen muutokset | | | | | | | | | 4.2. Henkilöresurssit kokoaikaiseksi muutettuna (sisältää virkamiehet sekä väliaikaisen ja ulkopuolisen henkilöstön) – katso erittely kohdassa 8.2.1 Vuositarve | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 ja myöh. | Henkilöstön määrä yhteensä | 3 | 4 | 4 | 4 | 4 | 8 | 5. OMINAISPIIRTEET JA TAVOITTEET 5.1. Tarve, johon ehdotuksella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä SESAR-yhteisyrityksen tunnustaminen perustamissopimuksen 171 artiklan mukaiseksi julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuushankkeeksi, jolla on samanlainen asema kuin yhteisillä teknologia-aloitteilla CLEAN SKY [27], ENIAC [28], IMI [29] ja ARTEMIS [30]. 5.2. Yhteisön osallistumisesta saatava lisäarvo, ehdotuksen johdonmukaisuus muiden rahoitusvälineiden kanssa sekä mahdolliset synergiaedut Tämän suhteen ei muutoksia 25.11.2005 annetun asiakirjan KOM(2005)602 rahoitusselvitykseen verrattuna. 5.3. Ehdotuksen tavoitteet ja odotetut tulokset sekä näihin liittyvät indikaattorit toimintoperusteisessa johtamismallissa SESAR-aloitteen tavoitteena on uuden sukupolven yhdenmukaistettu eurooppalainen ilmaliikenteen hallintajärjestelmä. Sitä tarvitaan tulevien 20 vuoden aikana Euroopassa odotettavissa olevan ilmaliikenteen kasvun hallitsemiseen taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Uudelle järjestelmälle määritellyt toimintaratkaisut ja niiden tutkimusohjelmat, jotka on kehitetty SESARin määrittelyvaiheessa, sisällytetään Euroopan ilmaliikenteen hallinnan yleissuunnitelmaan. Yleissuunnitelmassa viitoitetaan tietä kaikkialla Euroopassa tarvittavan uuden teknologian sekä uusien toimintojen ja organisaatioiden kehittämiselle ja käyttöönotolle. Kyse on oikeastaan Euroopan ilmaliikenteen hallinnan uudenaikaistamissuunnitelmasta. Tulosindikaattorit | Viimeisin tiedossa oleva tulos | Tavoitteet | - ATM-järjestelmien kapasiteetti - ATM:n kustannukset - ATM:n turvallisuusnäkökohdat - Lentojen ympäristövaikutukset | - 9 milj. lentoa vuodessa; vuonna 2020 arviolta 18 milj. - ATM:n kustannukset: 800€/lento - Vuoden 2000 jälkeen ATM:n vikaantumisesta aiheutuneita onnettomuuksia 3 kpl - Ilmailun ympäristövaikutukset nykyisin 2 % koko maailman CO2-päästöistä. | Vuoteen 2013 mennessä uuden sukupolven yhdenmukaistettu ATM-järjestelmä, joka mahdollistaa: - nykyisten järjestelmien kapasiteetin kolminkertaistamisen - ATM:n kustannusten vähentämisen 50 %:lla - turvallisuustason kymmenkertaistamisen - ympäristövaikutusten vähentämisen 10 %:lla lentoa kohden. | Uudet laitteet, järjestelmät ja standardit kehitetään ja validoidaan SESARin kehittämisvaiheessa. Ilmaliikenteen hallintaa koskeva tutkimus on tarpeen järkeistää ja organisoida siten, että se johtaa operatiiviseen ja teolliseen toteutukseen ilman toimien hajautumista tai päällekkäisyyttä. Tämän vuoksi seitsemännen puiteohjelman kaikki ilmaliikenteen hallintaa koskeva tutkimus keskitetään SESARiin, jossa sitä hallinnoi SESAR-yhteisyritys. Lisäksi yhteisyritys koordinoi SESAR-ohjelmaa muun ilmailututkimuksen kanssa siten, että voidaan säilyttää koko ilmaliikennejärjestelmää koskeva yhdenmukainen lähestymistapa. SESAR-yhteisyrityksellä on pieni rakenne. Suunniteltu henkilöstömäärä 28 on tarkoitus ottaa palvelukseen seuraavasti: Tehtävä | Palkkaluokka | 2007-2008 | 2009 | Pääjohtaja | AD14 | 1 | | Varapääjohtaja/ohjelmajohtaja | AD13 | 1 | | Hallinto- ja talousjohtaja | AD12 | 1 | | Pääarkkitehti | AD12 | 1 | | Päällikkö: toimintaratkaisu ja validointi | AD12 | 1 | | Päällikkö: viestintä ja suhteet sidosryhmiin | AD10 | 1 | | Päällikkö: talous ja ympäristö | AD10 | 1 | | Päällikkö: turvallisuus ja turvatoimet | AD12 | 1 | | Tekninen asiantuntija | AD6-11 | 4 | 4 | Oikeudellisen ja sopimusyksikön päällikkö | AD8 | 1 | | Varainhoito- ja talousarvioyksikön päällikkö | AD8 | 1 | | Henkilöstöhallinnon toimihenkilö | AD7 | 1 | | Sopimuslakimies | AD5-7 | 2 | | Taloushallinnon toimihenkilö | AD7 | 1 | | Projektinohjaus | AD7 | 1 | | Hallintoavustaja | AST3-5 | 1 | 1 | Pääjohtajan sihteeri | AST3 | 1 | | Hallinto- ja talousjohtajan sihteeri | AST1 | 1 | | Ohjelmajohtajan sihteeri | AST1 | 1 | | | 23 | 5 | SESAR-yhteisyrityksen toiminnan osa-alueet ovat seuraavat: – Ilmaliikenteen hallinnan uusien välineiden ja järjestelmien kehittäminen: ilmaliikenteen hallintajärjestelmien automatisointia lisätään, jotta käyttäjät voivat keskittyä korkean lisäarvon tehtäviin. – Uuden teknologian kehittäminen ilmaliikenteen hallintaa varten: tuetaan ilmaliikenteen hallinnan kehittämistä, myös ilma-alusten itsenäisemmän toiminnan lisäämiseksi. – Integrointi- ja validointihankkeet: Uutta teknologiaa ja uusia toimintaratkaisuja arvioidaan realistisessa ympäristössä, jota voidaan simuloida tai testata toiminnan aloittamista edeltävissä olosuhteissa. Toteutustapa (alustava) X Keskitetty hallinnointi komissio hallinnoi suoraan X hallinnointivastuu siirretään toimeenpanovirastoille X varainhoitoasetuksen 185 artiklassa tarkoitetuille yhteisöjen perustamille elimille kansallisille julkisoikeudellisille yhteisöille tai julkisen palvelun tehtäviä suorittaville yhteisöille Yhteistyössä toteutettava tai hajautettu hallinnointi jäsenvaltioiden kanssa kolmansien maiden kanssa Hallinnointi yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa (tarkennettava) Huomautukset: 6. SEURANTA JA ARVIOINTI 6.1. Seurantamenettely Tämän suhteen ei muutoksia 25.11.2005 annetun asiakirjan KOM(2005)602 rahoitusselvitykseen verrattuna. 6.2. Arviointi 6.2.1. Ennakkoarviointi Tämän suhteen ei muutoksia 25.11.2005 annetun asiakirjan KOM(2005)602 rahoitusselvitykseen verrattuna. 6.2.2. Väli-/jälkiarviointien perusteella toteutetut toimenpiteet (aikaisemmat kokemukset vastaavasta toiminnasta) Tämän suhteen ei muutoksia 25.11.2005 annetun asiakirjan KOM(2005)602 rahoitusselvitykseen verrattuna. 6.2.3. Tulevaa arviointia koskevat määräykset ja arviointien suorittamisvälit Tämän suhteen ei muutoksia 25.11.2005 annetun asiakirjan KOM(2005)602 rahoitusselvitykseen verrattuna. 7. Petostentorjuntatoimet Tämän suhteen ei muutoksia 25.11.2005 annetun asiakirjan KOM(2005)602 rahoitusselvitykseen verrattuna. 8. YKSITYISKOHTAINEN ERITTELY TARVITTAVISTA RESURSSEISTA 8.1. Ehdotuksen tavoitteet ja niihin liittyvät rahoituskustannukset Maksusitoumusmäärärahoina, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) (Sarakkeessa ilmoitetaan tavoitteet, toiminta ja tuotokset) | Tuotoksen tyyppi | Keskim. kustan-nukset | Vuosi 2007 | Vuosi 2008 | Vuosi 2009 | Vuosi 2010 | Vuosi 2011 | Vuosi 2012 ja myöh. | Yht. | | | | Tuotosten määrä | Kustan-nukset yht. | Tuotosten määrä | Kustan-nukset yht. | Tuotosten määrä | Kustan-nukset yht. | Tuotosten määrä | Kustan-nukset yht. | Tuotosten määrä | Kustan-nukset yht. | Tuotosten määrä | Kustan-nukset yht. | Tuotosten määrä | Kustan-nukset yht. | TOIMINTATAVOITE nro 1 [31]: SESAR-yhteisyrityksen perustaminen ja hallinto | | | | | | | | | | | | | | | | | Henkilöstö | | | | 1,000 | | 2,000 | | 3,000 | | 3,000 | | 3,000 | | 6,000 | | 18,000 | Muut hallintokustannukset: | | | | 2,000 | | 2,000 | | 3,000 | | 3,000 | | 2,000 | | 5,000 | | 17,000 | Välisumma tav. 1 | | | | 3,000 | | 4,000 | | 6,000 | | 6,000 | | 5,000 | | 11,000 | | 35,000 | TOIMINTATAVOITE nro 2: T&K:n johdonmukaisuus ja ohjelman hallinto | | | | | | | | | | | | | | | | | Välisumma tav. 2 | | | | 5,000 | | 9,000 | | 9,000 | | 9,000 | | 9,000 | | 19,000 | | 60,000 | TOIMINTATAVOITE nro 3Uuden ATM-teknologian, välineiden ja järjestelmien kehittäminen | | | | | | | | | | | | | | | | | Välisumma tav. n | | | | 52,000 | | 155,000 | | 36,500 | | 45,000 | | 87,000 | | 179,500 | | 555,000 | TOIMINTATAVOITE nro 4Integrointi-ja validointihankkeet | | | | | | | | | | | | | | | | | Välisumma tav. 4 | | | | 0 | | 32,000 | | 0 | | 0 | | 9,000 | | 9,000 | | 50,000 | KUSTANNUKSET YHTEENSÄ | | | | 60,000 | | 200,000 | | 51,500 | | 60,000 | | 110,000 | | 218,500 | | 700,000 | 8.2. Hallintomenot 8.2.1. Henkilöstön määrä ja jakautuminen Laji | | Toiminnan hallinnointiin tarvittava nykyinen ja/tai uusi henkilöstö (toimien ja/tai virkojen määrä kokoaikaiseksi muutettuna) | | | Vuosi 2007 | Vuosi 2008 | Vuosi 2009 | Vuosi 2010 | Vuosi 2011 | Vuodet 2012–2013 | Virkamiehet tai väliaikaiset toimihenkilöt [32] (06 01 01) | A*/AD | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 | 2 | | B*, C*/AST | 1 | 2 | 2 | 2 | 2 | 4 | Momentilta 06 01 02 rahoitettava henkilöstö [33] | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 | 2 | Momenteilta 06 01 04/05 rahoitettava muu henkilöstö [34] | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | YHT. | 3 | 4 | 4 | 4 | 4 | 8 | 8.2.2. Toimintaan liittyvien tehtävien kuvaus – SESAR-yhteisyrityksen perustaminen – SESAR-yhteisyrityksen hallinnointiin osallistuminen – Yhteydet poliittisiin, taloudellisiin, teknisiin ja yhteiskunnallisiin sidosryhmiin – Yhteisön osallistuminen SESAR-yhteisyrityksen rahoitukseen – SESARia koskeva viestintä 8.2.3. Henkilöresurssien lähteet (henkilöstösääntöjen alainen henkilöstö) X Korvattavan tai jatkettavan ohjelman hallinnointiin osoitetut tämänhetkiset virat ja/tai toimet Vuosistrategiaan ja alustavaan talousarvioesitykseen liittyvässä vuotta n koskevassa menettelyssä jo myönnetyt virat ja/tai toimet Vuosistrategiaan ja alustavaan talousarvioesitykseen liittyvässä seuraavassa menettelyssä pyydettävät virat ja/tai toimet Hallinnoinnista vastaavan henkilöstön nykyisten virkojen ja/tai toimien uudelleenjärjestely (henkilöstön sisäinen uudelleenjärjestely) Vuodeksi n tarvittavat virat ja/tai toimet, jotka eivät sisälly vuosistrategiaan ja alustavaan talousarvioesitykseen liittyvään, kyseistä vuotta koskevaan menettelyyn 8.2.4. Muut viitemäärään sisältyvät hallintomenot (XX 01 04/05 – hallintomenot) milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Budjettikohta(numero ja nimi) | Vuosi n | Vuosi n + 1 | Vuosi n + 2 | Vuosi n+3 | Vuosi n+4 | Vuosi n + 5 ja myöh. | YHT. | 1 Tekninen ja hallinnollinen apu (henkilöstökust. mukaan luettuina) | | | | | | | | Toimeenpanovirastot [35] | | | | | | | | Muu tekninen ja hallinnollinen apu | | | | | | | | - sisäinen | | | | | | | | - ulkoinen | | | | | | | | Tekninen ja hallinnollinen apu yhteensä | | | | | | | | 8.2.5. Henkilöstömenot ja niihin liittyvät menot, jotka eivät sisälly viitemäärään milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Laji | Vuosi 2007 | Vuosi 2008 | Vuosi 2009 | Vuosi 2010 | Vuosi 2011 | Vuosi 2012 ja myöh. | Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt (06 01 01) | 0,234 | 0,351 | 0,351 | 0,351 | 0,351 | 0,702 | Momentilta 06 01 02 rahoitettava henkilöstö (ylim. toimihlöt, kans. asiantuntijat, sopimussuhteinen hlöstö jne.)06 01 02 01 03 | 0,071 | 0,071 | 0,071 | 0,071 | 0,071 | 0,142 | Henkilöstömenot ja niihin liittyvät menot yhteensä (EIVÄT sisälly viitemäärään) | 0,305 | 0,422 | 0,422 | 0,422 | 0,422 | 0,844 | Laskelma – virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt | 1 toimihenkilö x 117 000 €/vuosi | Laskelma – momentilta 06 01 02 rahoitettava henkilöstö | 1 kansallinen asiantuntija: 70 768 €/vuosi | 8.2.6. Muut hallintomenot, jotka eivät sisälly viitemääräänmilj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) | | Vuosi 2007 | Vuosi 2008 | Vuosi 2009 | Vuosi 2010 | Vuosi 2011 | Vuosi 2012ja myöh. | YHT. | 06 01 02 11 01 – Virkamatkat (*) | 0,003 | 0,003 | 0,003 | 0,003 | 0,003 | 0,006 | 0,021 | 06 01 02 11 02 – Konferenssit ja kokoukset (**) | | pm | pm | pm | pm | pm | pm | 06 01 02 11 03 – Komiteoiden kokoukset [36] | | | | | | | | 06 01 02 11 04 – Selvitykset ja kuulemiset | | | | | | | | 06 01 02 11 05 – Tietojärjestelmät | | | | | | | | 2 Muut hallintomenot yhteensä (06 01 02 11) | 0,003 | 0,003 | 0,003 | 0,003 | 0,003 | 0,006 | 0,021 | 3 Muut hallintomenojen kaltaiset menot (eritellään budjettikohdittain)06.010404 (***)Virkamatkat 06.010503 (****) | 0,014 | 0,002 | 0,002 | 0,2000,002 | 0,002 | 0,6000,004 | 0,8000,026 | Hallintomenot yhteensä lukuun ottamatta henkilöstömenoja ja niihin liittyviä menoja (EIVÄT sisälly viitemäärään) | 0,017 | 0,005 | 0,005 | 0,205 | 0,005 | 0,610 | 0,847 | Laskelma – Muut hallintomenot, jotka eivät sisälly viitemäärään(*) Energian ja liikenteen pääosaston henkilöstön hankkeeseen liittyvät virkamatkat: SESARia ja SESAR-yhteisyritystä koskevat kokoukset ja tapahtumat.(**) Konferenssit, seminaarit ja kokoukset SESARin, SESAR-yhteisyrityksen ja Euroopan ATM-yleissuunnitelman esittelemiseksi ja tukemiseksi.(***) Asetuksen 219/2007 7 artiklassa tarkoitetuista kahdesta väliarvioinnista sekä loppuarvioinneista aiheutuvat kustannukset. (****) Kansallisten asiantuntijoiden virkamatkat (tutkimusbudjetti). | Henkilöstö- ja hallintoresurssien tarve katetaan osuudesta, joka voidaan myöntää hallinnoivalle pääosastolle vuotuisessa määrärahojen jaossa ottaen huomioon talousarviorajoitukset. [1] Neuvoston asetus (EY) N:o 876/2002, 21.5.2002 (EYVL L 138, 28.5.2002, s. 1). [2] Ehdotus neuvoston asetukseksi yhteisyrityksen perustamisesta uuden sukupolven eurooppalaisen ilmaliikenteen hallintajärjestelmän (SESAR) kehittämiseksi, KOM(2005) 602 lopullinen, 25.11.2005. [3] Neuvoston asetus (EY) N:o 71/2008, 20.12.2007 (EUVL L 30, 4.2.2008, s. 1). [4] Neuvoston asetus (EY) N:o 72/2008, 20.12.2007 (EUVL L 30, 4.2.2008, s. 21). [5] Neuvoston asetus (EY) N:o 73/2008, 20.12.2007 (EUVL L 30, 4.2.2008, s. 38). [6] Neuvoston asetus (EY) N:o 74/2008, 20.12.2007 (EUVL L 30, 4.2.2008, s. 52). [7] SEC(2007) 729, 23.5.2007. [8] Commission Staff Working Document on the financial and staff implications of the Proposal for a Council Decision on Europol, SEC(2007)729, 23.5.2007. [9] Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1–48). [10] EUVL C, , s. . [11] EUVL C, , s. . [12] EUVL C, , s. . [13] EUVL L 30, 4.2.2008, s. 1. [14] EUVL L 30, 4.2.2008, s. 21. [15] EUVL L 30, 4.2.2008, s. 38. [16] EUVL L 30, 4.2.2008, s. 52. [17] EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 1525/2007 (EUVL L 343, 27.12.2007, s. 9). [18] EYVL L 56, 4.3.1968, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 337/2007 (EUVL L 90, 30.3.2007, s. 1). [19] EUVL L 400, 30.12.2006, s. 86, asetus sellaisena kuin se on oikaistuna (EUVL L 54, 22.2.2007, s. 30). [20] Komission päätös C(2007)3512, 23.7.2007. [21] EYVL L 248, 16.9.2002, s. 86, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1995/2006 (EUVL L 390, 30.12.2006, s. 1). [22] EYVL L 357, 31.12.2002, s. 72, oikaistu EYVL L 2, 7.1.2003, s. 39. [23] EYVL L 56, 4.3.1968, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1558/2007 (EUVL L 340, 22.12.2007, s. 1). [24] Menot, jotka eivät kuulu kyseisen osaston 06 lukuun 06 01. [25] Katso toimielinten sopimuksen 19 ja 24 kohta. [26] Taulukkoon lisätään sarakkeita, jos toiminnan kesto ylittää kuusi vuotta. [27] Neuvoston asetus (EY) N:o 71/2007, 20.12.2007 (EUVL L 30, 4.2.2008, s. 1). [28] Neuvoston asetus (EY) N:o 72/2008, 20.12.2007 (EUVL L 30, 4.2.2008, s. 21). [29] Neuvoston asetus (EY) N:o 73/2008, 20.12.2007 (EUVL L 30, 4.2.2008, s. 38). [30] Neuvoston asetus (EY) N:o 74/2008, 20.12.2007 (EUVL L 30, 4.2.2008, s. 52). [31] Kuten kuvattu kohdassa 5.3. [32] Kyseisen henkilöstön kustannukset EIVÄT sisälly viitemäärään. [33] Kyseisen henkilöstön kustannukset EIVÄT sisälly viitemäärään. [34] Kyseisen henkilöstön kustannukset sisältyvät viitemäärään. [35] Tässä olisi viitattava asianomaisia toimeenpanovirastoja koskeviin rahoitusselvityksiin. [36] Ilmoitetaan, millaisesta komiteasta on kysymys ja mihin ryhmään se kuuluu. --------------------------------------------------