52008DC0413

Komission suositus neuvostolle ehdotuksista, jotka tehdään Euroopan yhteisön puolesta yhdessä jäsenvaltioiden kanssa YK:n Euroopan talouskomission valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan yleissopimukseen liittyvän pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan pöytäkirjan liitteen I muuttamisesta /* KOM/2008/0413 lopull. */


[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 1.7.2008

KOM(2008) 413 lopullinen

KOMISSION SUOSITUS NEUVOSTOLLE

ehdotuksista, jotka tehdään Euroopan yhteisön puolesta yhdessä jäsenvaltioiden kanssa YK:n Euroopan talouskomission valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan yleissopimukseen liittyvän pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan pöytäkirjan liitteen I muuttamisesta

A. PERUSTELUT

1. YK:n Euroopan talouskomission valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen toimeenpaneva elin hyväksyi pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan pöytäkirjan kesäkuussa 1998. Tässä pöytäkirjassa keskitytään tällä hetkellä 16 aineeseen, joihin kuuluu yksitoista torjunta-ainetta, kaksi teollisuuskemikaalia ja kolme tahatonta sivutuotetta. Lopullisena tavoitteena on eliminoida kaikki pysyvien orgaanisten yhdisteiden vuodot, päästöt ja hävikit. Pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskeva pöytäkirja tuli voimaan 23. lokakuuta 2003. Pöytäkirjan on ratifioinut 29 osapuolta, mukaan luettuna Euroopan yhteisö ja 21 sen jäsenvaltiota[1].

2. Neuvosto teki 19. helmikuuta 2004 päätöksen[2] pöytäkirjan tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta. Yhteisön hyväksymiskirja talletettiin 30. huhtikuuta 2004.

3. Pöytäkirjan 14 artiklan mukaan jokainen osapuoli voi ehdottaa muutoksia pöytäkirjaan ja sen liitteisiin. Toimeenpanevassa elimessä kokoontuvat osapuolet käsittelevät muutosehdotukset. Muutosehdotuksen hyväksyminen edellyttää kokouksessa läsnä olevien osapuolten yksimielisyyttä.

4. EY:n perustamissopimuksen 10 artiklasta johtuvan yhteistoimintavelvollisuuden ja yhteisön kansainvälisen edustuksen yhtenäisyyden vaatimuksen vuoksi ehdotuksia yleissopimuksen tai pöytäkirjan liitteiden muuttamisesta olisi tehtävä ainoastaan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden puolesta.

5. Jotta voitaisiin aloittaa menettelyt, jotka tähtäävät neuvotteluihin pöytäkirjan liitteiden mahdollisista muutoksista, komissio esitti vuonna 2005 yhteisön toimivaltaan kuuluvien asioiden osalta toimeenpanevalle elimelle yhteisön puolesta ja niiden jäsenvaltioiden kanssa, jotka ovat yleissopimuksen sopimuspuolia, ehdotuksen asiaa koskevien pöytäkirjan liitteiden muuttamisesta siten, että niihin lisättäisiin seuraavat aineet: heksaklooributadieeni (HCBD); kaupallinen oktabromidifenyylieetteri (c-OctaBDE); pentaklooribentseeni (PeCB); polyklooratut naftaleenit (PCN); lyhytketjuiset klooratut parafiinit (SCCP) ja perfluorioktaanisulfonaatti (PFO).

6. Saatavilla olevien tutkimustulosten ja arviointiraporttien perusteella endosulfaanilla ja trifluraliinilla on pysyvien orgaanisten yhdisteiden ominaisuuksia. Nämä kaksi ainetta on arvioitu kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamisesta annetun neuvoston direktiivin 91/414/ETY[3] mukaisesti. Tämän tuloksena endosulfaania sisältävät kasvinsuojelutuotteet vedettiin kokonaan ja lopullisesti markkinoilta joulukuuhun 2007 mennessä[4], ja trifluraliinia sisältävät kasvinsuojelutuotteet olisi kokonaan ja lopullisesti vedettävä markkinoilta joulukuuhun 2008 mennessä[5]. Koska nämä kemikaalit voivat kaukokulkeutua ympäristössä, kansallisella tai yhteisön tasolla toteutetut toimenpiteet eivät riitä turvaamaan ympäristön ja ihmisten terveyden suojelun korkeaa tasoa, vaan tarvitaan laajempia kansainvälisiä toimia. Yhteisö ja jäsenvaltiot ehdottivat vuonna 2007 näiden aineiden sisällyttämistä pysyviä orgaanisia yhdisteitä (POP) koskevaan Tukholman yleissopimukseen. Siksi on aiheellista, että yhteisö ja jäsenvaltiot, jotka ovat yleissopimuksen sopimuspuolia, ehdottavat näiden aineiden sisällyttämistä asiaa koskeviin pöytäkirjan liitteisiin.

B. SUOSITUS

Edellä mainitun perusteella komissio suosittelee, että:

Jotta voitaisiin aloittaa menettelyt, jotka tähtäävät neuvotteluihin YK:n Euroopan talouskomission pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan pöytäkirjan liitteiden mahdollisista muutoksista, neuvosto valtuuttaa komission esittämään pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan pöytäkirjan toimeenpanevalle elimelle ajoissa sen joulukuussa 2008 pidettävää kokousta varten yhteisön puolesta ja niiden jäsenvaltioiden kanssa, jotka ovat yleissopimuksen sopimuspuolia, ehdotuksen asiaa koskevien pöytäkirjan liitteiden muuttamisesta siten, että liitteeseen I lisätään seuraavat aineet:

- endosulfaani

- trifluraliini

Komissio varmistaa yhdessä jäsenvaltioiden kanssa, että toimivaltaiselle elimelle toimitetaan asianmukaiset ehdotuksia tukevat tiedot.

Tehty Brysselissä,

Neuvoston puolesta, puheenjohtaja

[1] Tiedot ovat pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan pöytäkirjan sihteeristön tuoreimmista tiedoista 18. syyskuuta 2007.

[2] Neuvoston päätös 2004/259/EY, tehty 19. helmikuuta 2004, valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen liittyvän pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan pöytäkirjan hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta, EUVL L 81, 19.3.2004, s. 37.

[3] EYVL L 230, 19.8.1991, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission direktiivillä 2005/58/EY (EUVL L 246, 22.9.2005, s. 17).

[4] EUVL L 317, 3.12.2005, s. 25.

[5] Komission päätös, tehty 20. syyskuuta 2007, trifluraliinin sisällyttämättä jättämisestä neuvoston direktiivin 91/414/ETY liitteeseen I ja tätä ainetta sisältäville kasvinsuojeluaineille annettujen lupien peruuttamisesta. EUVL L 255, 29.9.2007, s. 42.