[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 11.4.2008

KOM(2008)187 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

Yhteisen kalastuspolitiikan rooli ekosysteemiperustaisen lähestymistavan soveltamisessa merien hoitoon [SEC(2008) 449]

Johdanto ja soveltamisala

Perustamissopimuksen 6 artikla sisältää velvoitteen sisällyttää ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset yhteisöön politiikkaan, kuten yhteiseen kalastuspolitiikkaan (YKP)[1]. Elollisten vesiluonnonvarojen säilyttämisestä ja kestävästä hyödyntämisestä yhteisessä kalastuspolitiikassa annetussa neuvoston asetuksessa[2] säädetään, että yksi YKP:n toiminnallisista tavoitteista on ekosysteemiperustaisen lähestymistavan asteittainen täytäntöönpano kalastuksenhoidon alalla.

Ekosysteemiperustainen lähestymistapa on yleistavoitteena myös erinäisissä jäsenvaltioiden allekirjoittamissa kansainvälisissä sopimuksissa, kuten biologista monimuotoisuutta koskevassa yleissopimuksessa (CBD) ja Johannesburgissa vuonna 2002 pidetyn kestävän kehityksen huippukokouksen julkilausumassa.

Vuonna 2002 julkaistiin komission valmisteluasiakirja[3], joka käsittelee kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia ja painopisteitä kalastuksenhoitoon sovellettavassa ekosysteemiperustaisessa lähestymistavassa. Asiakirja perustuu YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO)[4] muutamaa kuukautta aiemmin hyväksymään Reykjavikin julistukseen.

YKP:n avulla täytäntöön pantava ekosysteemiperustainen lähestymistapa koskee yhteisön vesien ohella kaikkia maailman valtameriä. Yhteisön toimia toteutetaan näin ollen yhteisön vesiä koskevien nykyisten YKP:n välineiden ja alueellisissa kalastuksenhoitojärjestöissä toteutettavan yhteisön toiminnan välityksellä, YK:n ja FAO:n prosessein ja tarvittaessa kahdenvälisten sopimusten nojalla.

Merien hoitoon sovellettavaa ekosysteemiperustaista lähestymistapaa ei voi eikä pitäisi panna täytäntöön yksinomaan yhdellä alalla, vaan sen olisi katettava useita eri aloja. Yhdennetty meripolitiikka[5] tarjoaa yleiset puitteet merialan yhtenäiselle toiminnalle, ja sen ympäristöpilari eli meristrategiapuitedirektiivi[6] muodostaa perustan meriympäristöön sovellettavan ekosysteemiperustaisen lähestymistavan täytäntöönpanolle. Luontotyyppidirektiivi[7], jossa vaaditaan perustamaan merten suojelualueiden verkostoja, tarjoaa muutamia ekosysteemiperustaisen lähestymistavan kannalta tärkeitä välineitä.

Merien hoitoon sovellettavan ekosysteemiperustaisen lähestymistavan yleistä poliittista tavoitetta ei voida saavuttaa yksistään YKP:n kaltaisilla alakohtaisilla politiikoilla. Eri alakohtaisten politiikkojen osana toteutettavat toimet on sovitettava tähän yhdentämiskehykseen kehittämällä ja toteuttamalla toimenpiteitä, joihin voidaan alakohtaisen politiikan puitteissa ryhtyä kokonaistavoitteiden saavuttamiseksi.

YKP:n puitteissa on jo tehty erinäisiä kyseiseen tavoitteeseen tähtääviä aloitteita, mutta niitä ei ole vielä sisällytetty yleiseen täytäntöönpanostrategiaan.

Tämän tiedonannon tarkoituksena on

- raportoida niistä YKP:n osatekijöistä, joilla on tähän mennessä edistetty ekosysteemiperustaisen lähestymistavan täytäntöönpanoa,

- esittää, miten YKP voidaan yhdistää merien hoitoon sovellettavan ekosysteemiperustaisen lähestymistavan yhdennettyyn, monialaiseen täytäntöönpanoon, ja

- osoittaa, miten YKP:n osana toteutettuja toimenpiteitä voidaan tulevaisuudessa ohjailla kantavaksi periaatteeksi otetun ekosysteemiperustaisen lähestymistavan avulla.

1. MIKÄ ON EKOSYSTEEMIPERUSTAINEN LÄHESTYMISTAPA?

FAO toteaa kalastusalan suhteen, että tavoitteena on ”suunnitella, kehittää ja hallinnoida kalastusta tavalla, jossa otetaan huomioon yhteiskuntien moninaiset tarpeet ja toiveet vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuuksia hyödyntää täysipainoisesti meriekosysteemien tarjoamia tuotteita ja palveluja”[8]. Kyseinen lähestymistapa määritellään tässä yhteydessä sellaiseksi, jolla pyritään ”tasapainottamaan erilaisia sosiaalisia tavoitteita ottamalla huomioon tietämys ja epävarmuus ekosysteemien elollisista, elottomista ja inhimillisistä tekijöistä ja niiden vuorovaikutuksesta, sekä soveltamaan kalastukseen yhdennettyä lähestymistapaa ekologisesti mielekkäiden rajojen puitteissa.” Näillä CBD:n[9] ja kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) yleisempiin määritelmiin perustuvilla määritelmillä tehdään selväksi, että ekosysteemiperustainen lähestymistapa on väline kestävän kehityksen edistämiseksi sen kaikilla kolmella osa-alueella eli ympäristönsuojelun, sosiaalisen oikeuden ja yhteenkuuluvuuden sekä taloudellisen vaurauden aloilla, jotka kuuluvat myös EU:n kestävän kehityksen strategian tavoitteisiin ja on vahvistettu YKP:n perusasetuksessa[10].

Komission käsityksen mukaan kalastuksenhoitoon sovellettava ekosysteemiperustainen lähestymistapa tarkoittaa näin ollen sitä, että nykyisille ja tuleville sukupolville varmistetaan elollisista vesiluonnonvaroista saatavien tuotteiden ja palvelujen tarjonta mielekkäiden ekologisten rajojen puitteissa. Tällaisella kalastuksenhoidolla pyritään varmistamaan, että meren elollisista luonnonvaroista saadaan suuri hyöty samalla kun kalastustoiminnan suorat ja epäsuorat vaikutukset meriekosysteemeihin pysyvät vähäisinä eivätkä vahingoita kyseisten ekosysteemien toimintaa, monimuotoisuutta ja koskemattomuutta.

Ekosysteemiperustainen lähestymistapa jatkaa siis aiemman, kohderesursseihin keskittyvän perinteisen kalastuksenhoidon mukaisen ”rajamallin” linjoilla. ”Rajojen” käsite ei kuitenkaan tarkoita enää ainoastaan kohdepopulaatioon kohdistuvia vaikutuksia vaan pikemminkin sitä seikkaa, että kaikilla ekosysteemeillä on rajat, joiden ylitys voi aiheuttaa merkittäviä ekosysteemimuutoksia. Kalastusvaikutusten rajat ovat ekologisesti mielekkäät, jos hyödynnettävät kannat pysyvät ekologisesti kestävillä tasoilla, biologinen monimuotoisuus säilyy ja ekosysteemien rakenteeseen, prosesseihin ja toimintoihin kohdistuvat vaikutukset pysyvät hyväksyttävillä tasoilla[11]. Koska kalastus on lisäksi vuorovaikutuksessa muihin ihmistoimintoihin ja niistä meriin aiheutuviin seurauksiin, kyseiset vuorovaikutukset on niin ikään otettava huomioon.

2. KALASTUKSENHOIDON YHDENTÄMINEN MERIEN HOIDOSSA SOVELLETTAVAAN EKOSYSTEEMIPERUSTAISEEN LÄHESTYMISTAPAAN

Kalastuksenhoito voi edistää ekosysteemiperustaista lähestymistapaa, mutta merien hoitoon sovellettavaan ekosysteemiperustaiseen lähestymistapaan on sisällytettävä kaikki meriekosysteemiin vaikuttavat talouden alat.

Jotkut maat, esimerkiksi Australia, ovat omaksuneet lähestymistavan, jossa meriekosysteemiin kohdistuvat eri inhimilliset intressit sekä ihmisten ja meriympäristön vuorovaikutukseen liittyvä integroitu kokonaisriskinhallinta sisällytetään kalastuksenhoidon piiriin. Tällainen lähestymistapa ei vaikuta toteuttamiskelpoiselta EU:n alueella, jolla on monia, useiden jäsenvaltioiden etupiiriin kuuluvia aluemeriä ja jolla meriekosysteemeihin kuuluu useimmissa tapauksissa myös kolmansien maiden lainkäyttövaltaan kuuluvia vesiä. Tällainen monimutkaisempi tilanne edellyttää erityisiä meristrategian[12] kaltaisia integroituja politiikkoja, jotka tarjoavat merien hoidolle monialaiset puitteet. YKP tukee tällaisia puitteita toteuttamalla kalastuksen hyötyihin ja vaikutuksiin liittyviä toimenpiteitä. Kalakantojen ja kalojen elinympäristöjen olosuhteet ovat tärkeitä tekijöitä arvioitaessa meristrategiassa tavoiteltavaa ympäristön hyvää tilaa. Tulevaisuudessa kehitetään ja pannaan täytäntöön ympäristön hyvää tilaa edistäviä kalastuksenhoitotoimenpiteitä.

Suojelualueet ovat tärkeä keino herkkien luontotyyppien ja lajien suojelemiseksi ekosysteemiperustaisen lähestymistavan puitteissa. Luontotyyppidirektiivissä[13] säädetään edustavien suojelualueiden verkon perustamisesta myös merien alalla. YKP tarjoaa välineet, jotka ovat tarpeen kalastuksen sääntelemiseksi siten, että tällaisten suojelualueiden tavoitteet voidaan saavuttaa.

Ekosysteemiperustaisen lähestymistavan mukaisesti EU:n tasolla toteutettavan kalastuksenhoidon tehtävänä on:

1. rajoittaa kalastuksen suoria ja epäsuoria vaikutuksia meriekosysteemeihin, jotta meren ekosysteemit pysyisivät terveinä ja kalakannat ekologisesti kestävinä, ottamalla YKP:n mukaisissa päätöksissä huomioon kaikki käytettävissä olevat tiedot kalastuksen ja meriekosysteemien välisestä vuorovaikutuksesta, ja

2. varmistaa, että kalastusalalla toteutettavat toimet ovat johdonmukaisia monialaisten meristrategian ja luontotyyppidirektiivin mukaisesti toteutettavien toimien kanssa, ja tukevat näitä.

Meripolitiikka ja sen ympäristöpilari meristrategia muodostavat yhdennetyn lähestymistavan, joka hyödyttää suuresti kestävää kalastusta takaamalla kaikkien inhimillisten, taloudellisten ja ympäristövuorovaikutusten yhdennetyn hallinnoinnin merialalla.

Merien hoitoon sovellettava ekosysteemiperustainen lähestymistapa on suureksi hyödyksi kalastukselle. Kaikista merialoista kalastus on luultavasti suorimmin riippuvainen terveistä meriekosysteemeistä, minkä vuoksi se myös hyötyy eniten kyseisten ekosysteemien yhdennetystä suojelusta. Merien hoitoon sovellettavassa ekosysteemiperustaisessa lähestymistavassa otetaan huomioon kalastusalan toimijoiden usein ilmaisema huoli siitä, että monet ihmistoiminnot vaikuttavat kielteisesti meriekosysteemeihin ja niiden kalakantoihin ja että kaikkia näitä vaikutuksia – ei pelkästään kalastusta – on tarpeen hallinnoida meriekosysteemien ja kalakantojen suojelemiseksi. Yhdennetty ekosysteemiperustainen lähestymistapa tekee sen, mihin kalastuksenhoito ei yksistään pysty: varmistaa, että meriekosysteemit elpyvät ja pysyvät terveinä, jolloin kalakantojen tuottavuuden perusta on tulevaisuudessa turvattu.

3. KESKEISET ONGELMAKOHDAT

Ekosysteemiperustaista lähestymistapaa koskevan yleistavoitteen rajoissa on tarpeen määritellä erityistavoitteet, jotka koskevat ekosysteemipalveluja (kalastuksesta saatavat sosiaaliset ja taloudelliset hyödyt) ja kalastusvaikutusten mielekkäitä ekologisia rajoja (populaatioiden säilyttäminen ekologisesti kestävillä tasoilla, biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja ekosysteemien rakenteeseen, prosesseihin ja toimintoihin kohdistuvien vaikutusten säilyttäminen hyväksyttävillä tasoilla[14]).

Toiminnan lähtökohta on ekosysteemien sekä niiden rakenteen, prosessien ja toimintojen kuvaus kaikkien saatavilla olevien tietojen perusteella. Tämän lisäksi on tärkeää jatkaa ja laajentaa kalakantojen tilan ja kehityssuuntien sekä ekosysteemeihin kohdistuvien kalastusvaikutusten nykyistä arviointia. Kyseisiä arvioita on jatkuvasti päivitettävä sitä mukaa, kun saadaan uutta tietoa. Tieteelliset elimet, joilta pyydetään neuvoa kalastuksenhoitotoimenpiteitä valmisteltaessa, nojautuvat lausunnoissaan pitkän aikavälin merkityksellisiin tietoihin kantojen kehityksestä ja hoitotoimenpiteiden vaikutuksista, ja ne ottavat arvioissaan jo nyt huomioon ekosysteemin kannalta merkitykselliset tiedot.

Tärkein meriekosysteemiin kohdistuva kalastusvaikutus on merieläinten tappaminen. Kaloja, äyriäisiä ja muita meren eliöitä poistetaan meriekosysteemistä ja niiden saaliita puretaan, mutta niitä myös tapetaan tahattomasti, jos ne joutuvat ei-toivotuiksi sivusaaliiksi ja heitetyiksi takaisin mereen, tai jos pyydykset ovat vahingoittaneet niitä, vaikkei niitä olisi otettu alukselle.

Kalastus voi vaikuttaa elinympäristöihin myös, kun pyydys koskettaa merenpohjaa ja vahingoittaa täten pohjan kasvualustaa ja pohjalla tai pohjassa eläviä organismeja. Sekä suora vaikutus eli merieläinten tappaminen että elinympäristöihin kohdistuva vaikutus ovat sidoksissa ennen kaikkea alueella harjoitettavan kalastustoiminnan määrään.

Euroopan kalakannoista neljän viidesosan kalastuspaine ei tällä hetkellä täytä kestävän kehityksen tavoitteita. Tämä tarkoittaa, että useimpien eurooppalaisten kalastuslaivastojen kalastustoiminta ylittää tason, jolla kalastus on kestävää, vaikka kestävyyttä tarkastellaankin vain laivastojen pyynnin kohteena olevien yksittäisten kalakantojen näkökulmasta.

Kalastuksenhoidon tärkein ja ensisijainen tehtävä on näin ollen alentaa kalastuksen kokonaispaine kestävälle tasolle. Kun kalastustoimintaa vähennetään, kalastus tappaa vähemmän eläimiä ja sen vaikutus meriekosysteemien rakenteeseen ja toimintaan pienenee; kalastustoiminnassa kuolee tahattomasti pienempi määrä kaloja, äyriäisiä, merilintuja ja merinisäkkäitä, jolloin näiden lajien populaatioihin kohdistuvat vaikutukset vähenevät; pienempi määrä herkkien lajien yksilöitä joutuu sivusaaliiksi ja elinympäristövaikutukset vähenevät.

Tärkeimmät välineet kalastuksen kokonaispaineen alentamiseksi ovat pitkän aikavälin hoitosuunnitelmat, jotka perustuvat kestävän kehityksen huippukokouksessa esitettyyn vaatimukseen elvyttää kalakannat ”kestävän enimmäistuoton” tasoille. YKP:n osana on vuodesta 2002 alkaen hyväksytty useita elvytyssuunnitelmia ja pitkän aikavälin hoitosuunnitelmia sekä julkaistu tiedonantoja kestävän enimmäistuoton täytäntöönpanosta ja ei-toivottujen sivusaaliiden vähentämistä koskevasta uudesta politiikasta (ks. 6 kohta).

Tällaisen ekosysteemiin kohdistuvien kalastusvaikutusten yleisen vähentämisen ohella on tarpeen tarkastella myös seuraavia erityiskysymyksiä:

Herkkiä meren elinympäristöjä on tarpeen suojella . Kalastus vaikuttaa kaikkiin pyydysten kanssa fyysiseen kontaktiin joutuviin elinympäristöihin. Vaikka jotkut merenpohjatyypit ja niistä riippuvaiset eliöt saattavat kestää hyvin tällaisia vaikutuksia, pyydykset voivat toisissa elinympäristöissä aiheuttaa hyvin merkittäviä ja pitkäaikaisia vaikutuksia. Yksi ainoa pohjatroolikosketus saattaa aiheuttaa kylmän veden koralliriutoille (esim. Lophelia pertusa ) vahinkoja, joista elpyminen kestää useita vuosikymmeniä. Merien suojelualueiden Natura 2000 -verkko takaa edustavien luontotyyppien suojelun. YKP:n välineitä, joita ovat esimerkiksi tiettyjen kalastusten kiellot tai kalastuskieltoalueet, pannaan täytäntöön koordinoidusti, mikä on tarpeen tietyn Natura 2000 -alueen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämän ohella toteutetaan erityistoimenpiteitä, joiden tavoitteena on vähentää pyydysten mekaanisia vaikutuksia myös tällaisten suojelualueiden ulkopuolella, ja herkkien elinympäristöjen suojelemiseksi toteutetaan lisätoimenpiteitä sitä mukaa, kun tietoisuus tällaisista elinympäristöistä ja niihin kohdistuvista uhkista kasvaa. Tällä alalla on jo tehty useita aloitteita (ks. 6 kohta).

On tarpeen suojella myös herkkiä lajeja , joita tapetaan tahattomasti kalastustoimien yhteydessä, ja pyyntikohteena olevia lajeja, joiden kannat ovat pienentyneet turvallisten biologisten rajojen alapuolelle. Elvytyssuunnitelmat ovat tärkein väline turvallisten rajojen alapuolella olevien kantojen elvyttämiseksi, ja poisheittämistä koskeva uusi politiikka suojelee osaltaan herkkiä lajeja joutumasta tahattomiksi sivusaaliiksi. Muita välineitä herkkien lajien suojelemiseksi ovat pyydysten muotoa ja käyttöä koskevat säännökset, joiden avulla tällaisten lajien tahattomat sivusaaliit vähenevät, ja kalastuskiellot alueilla, joilla nämä sivusaaliit ovat todennäköisiä.

Alhaisempi kalastuspaine ja herkkien lajien ja elinympäristöjen erityissuojelu vähentävät ekosysteemin rakenteeseen, monimuotoisuuteen ja toimintaan kohdistuvia kalastusvaikutuksia. Joissain tapauksissa saattaa kuitenkin olla tarpeen toteuttaa erityistoimenpiteitä ravintoverkossa aiheutuvien vääristymien estämiseksi ja sen varmistamiseksi, että luonnolliset ekosysteemiprosessit eivät keskeydy . Esimerkkinä mainittakoon eräät Ison-Britannian länsirannikolla elävät merilintuyhdyskunnat, joiden pesinnän onnistuminen riippuu tuulenkalan saatavuudesta (ks. 6 kohta).

Ympäristötekijät vaikuttavat meriekosysteemeihin ja kalakantoihin. Kalastus voi joissain tapauksissa pahentaa ympäristötekijöiden kielteisiä vaikutuksia. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin mukaan tilanne saattaa olla tällainen eräiden kalakantoihin kohdistuvien ilmastovaikutusten tapauksessa. Ennalta varautuvan lähestymistavan olennainen periaate on, että kalastusta olisi harjoitettava tavalla, joka kestää ympäristömuutoksen, ja kalakantoja ei pitäisi tästä syystä koskaan hyödyntää niin pitkälle, etteivät ne pysty mukautumaan ympäristömuutokseen. Komissio on erityisesti pyytänyt tieteellis-teknis-taloudellista kalastuskomiteaa ja ICESiä ottamaan ekosysteemejä ja kalastusta koskevissa arvioissaan ja lausunnoissaan huomioon kaikki saatavilla olevat ympäristötekijöitä koskevat tiedot.

4. KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS JA HALLINNOINTI

Merien hoitoon sovellettava ekosysteemiperustainen lähestymistapa edellyttää erilaisten ja usein ristiriitaisten intressien yhteensovittamista. Vaikka sosiaalisten tavoitteiden ja mielekkäiden ekologisten rajojen puitteissa harjoitettavaa kalastusta koskevan vaatimuksen välillä saattaa olla lyhytaikaisia ristiriitoja, ne häviävät usein pitkällä aikavälillä, koska terveet ekosysteemit ovat kalastusalan jatkuvuuden ennakkoedellytys.

Edellä lueteltuja laaja-alaisia tavoitteita sovelletaan yleisesti, mutta niitä on myös tarpeen tarkentaa ja tehdä niistä toimivia eri ekosysteemien ja kalastusten suhteen. Tämä on toteutettava yhteistyössä EU:n toimielinten, hallitusten ja sidosryhmien kanssa. Pääasiallinen kanava sidosryhmien kanssa YKP:n puitteissa käytävään vuorovaikutukseen ovat alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat.

Kattavan ekosysteemiperustaisen lähestymistavan yleiset rajat asetetaan määrittelemällä ympäristön hyvä tila meristrategiadirektiivin täytäntöönpanon välityksellä. Kalastuksen erityistavoitteita kehitetään kestävän enimmäistuoton malliin perustuvissa pitkän aikavälin hoitosuunnitelmissa, mutta tavoitteissa otetaan tulevaisuudessa huomioon myös näkökohdat, jotka liittyvät tiettyjen asianomaisten kalastusten ekosysteemivaikutuksiin.

Tavoitteet on toteutettava käytännössä erityistoimin. On esitetty väitteitä, että ekosysteemiperustainen lähestymistapa tarvitsee kokonaisvaltaisen ja yhdennetyn hallinnointijärjestelmän, joka perustuu ennusteisiin kalastuksen ja hoitotoimenpiteiden eri ekosysteemivaikutuksista. Ekosysteemien ja kalastuksen dynamiikkaa koskeva tietämys on kuitenkin aina puutteellista, minkä vuoksi monia kalastuksen ja hoitotoimenpiteiden vaikutuksia ei voida tarkoin ennakoida. Saattaa myös olla, että tietoa on saatavilla, mutta sitä sovelletaan riittämättömällä tavalla tai liian hitaasti. Epätäydelliset tiedot ja riittämättömät integrointivälineet eivät tämän vuoksi saisi olla toiminnan esteenä. Edistys on mahdollista ja välttämätöntä myös olemassa olevien tietojen ja välineiden perusteella.

Nykyisen tietämyksen perusteella on mahdollista toteuttaa oikeasuuntaisia hoitotoimenpiteitä. Sen jälkeen on otettava käyttöön järjestelmiä tulosten seuraamiseksi ja korjaavien toimenpiteiden toteuttamiseksi. Sekä CBD:n[15] että ICESin[16] ohjeissa todetaan, että ekosysteemiperustainen lähestymistapa edellyttää mukautuvaa hallinnointia ekosysteemien monimutkaisen ja dynaamisen luonteen sekä niiden toimintaa koskevan täydellisen tietämyksen tai ymmärryksen puutteen huomioon ottamiseksi. Hallinnoinnin on sen vuoksi voitava vastata tällaisiin epävarmuuksiin ja sisällettävä elementtejä tekemällä oppien -menetelmästä tai tutkimuspalautteista. Toimenpiteitä voidaan joutua toteuttamaan myös tapauksissa, joissa joitain syy- ja seuraussuhteita ei ole vielä tieteellisesti todistettu.

Hallinnoinnin tuloksia on seurattava, jotta hallinnointia voidaan tulevaisuudessa mukauttaa. Laitoksilta (lähinnä tieteellis-teknis-taloudellinen kalastuskomitea), jotka tarjoavat komissiolle tutkimukseen perustuvia, usein ICESin lausuntoihin nojautuvia neuvoja, pyydetään analyysejä tuloksista ja neuvoja hallinnoinnin mukauttamisen vaihtoehdoista.

Yhteisön rahoitusvälineitä olisi käytettävä mahdollisimman paljon edistyksen saavuttamiseksi ja ekosysteemiperustaisen lähestymistavan täytäntöönpanon tukemiseksi. Kalastuksen alalla tutkimukseen ja tiedonkeruuseen käytettävissä olevat varat edistävät jo näitä tavoitteita. Euroopan kalatalousrahastoa (EKTR) olisi hyödynnettävä jäsenvaltioiden tasolla täysimittaisesti ekosysteemiperustaisen lähestymistavan täytäntöönpanon edistämiseksi esimerkiksi tukemalla tietoisuuden lisäämistä sekä sellaisten kalastusmenetelmien ja -tekniikoiden kehittämistä, joiden vaikutus ekosysteemeihin on vähäinen.

5. AIEMMAT TOIMET

Yhteisessä kalastuspolitiikassa on tähän mennessä tehty useita aloitteita, joilla edistetään ekosysteemiperustaiseen lähestymistapaan pohjautuvan merien yhdennetyn hoidon tavoitteita:

- Koska Euroopan nykyinen tilanne asettaa ekosysteemiperustaisen lähestymistavan ensisijaiseksi ja tärkeimmäksi tehtäväksi meriekosysteemeihin kohdistuvan kalastuksen kokonaispaineen merkittävän alentamisen , on kehitetty toimintatapoja merikalakantojen hyödyntämisen vähentämiseksi kestävän enimmäistuoton tasoille, kuten kestävää enimmäistuottoa koskevassa tiedonannossa todetaan[17].

- Kalastuspaineen alentamista kestävän enimmäistuoton tasoille täydennetään ei-toivottujen sivusaaliiden vähentämistä ja poisheittämisen asteittaista lopettamista koskevalla politiikalla (poisheittämisen vähentämispolitiikka). Tämä toteutuu vaiheittain ja kalastuskohtaisesti uuden poisheittämisen vähentämispolitiikan avulla[18].

- YKP:n puitteissa on tehty aloitteita herkkien elinympäristöjen suojelemiseksi kalastuksen haittavaikutuksilta. Yksi tällaisista aloitteista on Irlannin länsipuolisilla kylmän veden koralliriutoilla määrätty kalastuskielto[19]. Näillä toimilla pyritään saavuttamaan luontotyyppidirektiivillä käyttöön otettuun ekologiseen verkostoon kuuluvien Natura 2000 -alueiden suojelutavoitteet. Välimeren yleisen kalastuskomission (GFCM) tekemillä, yhteisön lainsäädännön osaksi saatetuilla päätöksillä on määrätty Välimeren alueelle pohjaharapyydysten ja hinattavien verkkojen käyttöä yli 1 000 metrin syvyydessä koskeva kielto syvänmeren herkkien elinympäristöjen, kuten koralliriuttojen suojelemiseksi, ja kolmelle kansainväliselle vesialueelle on määrätty kalastuskielto. Välimerta koskevalla asetuksella pyritään lisäksi varmistamaan Posidonia- ja Maerl-kasvustojen kaltaisten herkkien elinympäristöjen (jotka luetellaan myös luontotyyppidirektiivissä) suojelun korkea taso, ja siinä vaaditaan jäsenvaltioita perustamaan kalastuskieltoalueiden verkosto poikastuotantoalueiden, kutualueiden tai yleisemmin merien ekosysteemien suojelemiseksi.

- Toimenpiteitä on toteutettu myös merinisäkkäiden tahattomien sivusaaliiden välttämiseksi lainsäädännöllä, jolla tehdään akustisten karkotinlaitteiden eli pingerien käyttö pakolliseksi, ja merilinnuista ja rustokaloista koostuvien sivusaaliiden vähentämistä koskevia toimintasuunnitelmia on valmisteilla.

- Kalastus voi vaikuttaa ekosysteemien toimintaan vähentämällä liiallisesti petoeläinten ravintoa (tai saaliiden poisheittämisen tapauksessa lisäämällä haaskaeläinten ravinnon saatavuutta) ja vaikuttaa tällä tavoin epäsuotuisasti esimerkiksi merilintupopulaatioihin. Ongelman ratkaisemiseksi on määrätty tuulenkalan kalastuskieltoja tästä lajista riippuvaisten merilintuyhdyskuntien saalistusalueille.

- Viime aikoina on toteutettu useita toimia, joiden tavoitteena on rajoittaa kalastuksen haittavaikutuksia. Näistä voidaan mainita eräillä alueilla määrätty verkkojen käyttökielto yli 200 metrin syvyyksissä ja tuhoavien kalastuskäytänteiden tai -toimien kielto laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen (IUU-kalastus) torjumiseksi EU:n ja kansainvälisillä vesillä[20].

- Yhteisessä kalastuspolitiikassa sovelletaan enenevässä määrin mukauttavaa lähestymistapaa epävarmoissa tilanteissa sekä – kestävää enimmäistuottoa koskevan politiikan puitteissa – tilanteissa, joissa saaliiksi saadaan samanaikaisesti useita dynamiikaltaan ja vuorovaikutussuhteiltaan erilaisia lajeja ja joissa toimenpiteiden kokonaisvaikutukset eivät ole tiedossa.

- Jotta voidaan varmistua, että kalastuksenhoito edistää ekosysteemiperustaista lähestymistapaa yhä paremmin, on siirryttävä tapauskohtaisista päätöksistä ekologisen kestävyyden periaatteisiin nojautuviin elvytyssuunnitelmiin ja pitkän aikavälin suunnitelmiin . Tällaisia suunnitelmia on viime vuosina kehitetty useille EU:n vesien kannoille ja muiden kumppanien kanssa jaetuille kannoille, ja niistä voidaan mainita Pohjanmeren sillin, pohjoisen kummeliturskan, kaikkien yhteisön vesien turskakantojen ja ICCAT-alueen tonnikalan elvytys- tai hoitosuunnitelmat.

- Ekosysteemiperustaista lähestymistapaa on tuettava tutkimusperäisellä tiedolla . On käynnistetty useita tutkimushankkeita, joilla pyritään lisäämään tietämystä merien ekosysteemeistä ja vahvistamaan rakenteet tämän tietämyksen sisällyttämiseksi ekosysteemiperustaiseen lähestymistapaan. Komissio on rahoittanut näitä hankkeita tutkimuksen puiteohjelmista.

- Tietojenkeruuasetusta on ekosysteemiperustaiseen lähestymistapaan siirtymisen helpottamiseksi muutettu sisällyttämällä siihen uusia tietoja, jotka ovat tarpeen kalastuksen laajempien ekologisten vaikutusten seuraamiseksi. Uuden asetuksen odotetaan tulevan voimaan vuonna 2009, ja se kattaa tietojenkeruun, jolla voidaan määritellä kalastuksen ekologisia vaikutuksia koskevia indikaattoreita ja tukea tällä tavoin kalastuksenhoitoon sovellettavaa ekosysteemiperustaista lähestymistapaa[21].

- Ensimmäiset indikaattorit, joita käytetään ekosysteemiin kohdistuvien kalastusvaikutusten seuraamiseksi, on valittu, ja ne julkaistaan yhdessä tämän tiedonannon kanssa komission valmisteluasiakirjana.

Komissio jatkaa kalastuksen ekologisten vaikutusten vähentämiseen tai poistamiseen tähtäävien toimenpiteiden kehittämistä aina kun näistä vaikutuksista tulee saataville uutta tietoa. Tätä varten komissio on pyytänyt ICESiä ja tieteellis-teknis-taloudellista kalastuskomiteaa esittämään lausuntonsa kaikista kalastuksen ja ekosysteemin välistä vuorovaikutusta koskevista uusista tiedoista. Kalastuksen ekosysteemivaikutuksia koskevien indikaattorien johtamiseksi toteutettava tietojenkeruu sisältyy jäsenvaltioiden tietojenkeruuohjelmiin vuodesta 2009 alkaen.

6. JATKOTOIMET

Yhteisellä kalastuspolitiikalla tuetaan toimintatapoja, joiden tavoitteena on ekosysteemiperustaisen lähestymistavan soveltaminen merien hoitoon:

- Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä jatketaan toimia meriekosysteemeihin kohdistuvan kalastuksen kokonaispaineen alentamiseksi, mukaan luettuna kestävää enimmäistuottoa koskevan lähestymistavan täytäntöönpano pitkän aikavälin hoitosuunnitelmien avulla ja saalisrajoituksia koskevien vuosittaisten tai monivuotisten ehdotusten osana.

- Lainsäädäntöä kehitetään ei-toivottujen sivusaaliiden vähentämiseksi poisheittämisen vähentämispolitiikan avulla, ja teknisiä toimenpiteitä tarkistetaan elinympäristölle aiheutuvia vahinkoja ja sivusaaliita koskevien näkökohtien sisällyttämiseksi niihin.

- Herkkien lajien erityisryhmiä varten ollaan kehittämässä toimintasuunnitelmia, joissa vahvistetaan erilaisia välineitä erityissuojelun tarjoamiseksi. Haiden ja rustokalojen suojelemiseen tähtäävä toimintasuunnitelma julkaistaan vuonna 2008, ja merilintujen suojelua koskeva toimintasuunnitelma vuonna 2009.

- Vuonna 2008 ehdotetun uuden asetuksen mukaiset yksinkertaistetut tekniset toimenpiteet johtavat parannuksiin pyydysten valikoivuuden suhteen.

- Kalakantojen tilanne otetaan huomioon meristrategian mukaista ympäristön hyvää tilaa määritettäessä, ja YKP:n välineitä pannaan täytäntöön, jotta saavutetaan tavoitteet, jotka koskevat kalakantoja ja elinympäristöihin ja herkkiin lajeihin kohdistuvia kalastusvaikutuksia.

- Ensimmäiset valituiksi tulleet indikaattorit tarjoavat kalastusalan hallintoviranomaisille käytännön perustan ekosysteemiperustaisen lähestymisalan täytäntöönpanolle. Tätä perustaa kehitetään ja täydennetään edelleen ja lisätietoja kerätään vuonna 2009 voimaan tulevan tarkistetun tietojenkeruuasetuksen mukaisesti.

- YKP:n välineiden käytöllä varmistetaan, että kalastustoimintaa hallinnoidaan asianmukaisesti yhteisön lainsäädännössä vahvistetuilla suojelualueilla (esim. Natura 2000 -alueet tai muut suojelualueet, myös meristrategiapuitedirektiivin soveltamisalaan kuuluvat alueet).

- Yhteisö tukee aloitteita, joilla edistetään ekosysteemiperustaista lähestymistapaa alueellisissa kalastuksenhoitojärjestöissä, YK:n puitteissa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla sekä tarvittaessa kahdenvälisissä sopimuksissa.

- Ekosysteemiperustaista lähestymistapaa pidetään lisäksi johtavana periaatteena yhteisen kalastuspolitiikan mukaisissa päätöksissä, joilla pyritään vaiheittaista lähestymistapaa noudattaen ratkaisemaan ongelmia, jotka koskevat populaatioihin ja ekosysteemeihin kohdistuvaa liiallista kalastuspainetta, herkkiin elinympäristöihin ja lajeihin kohdistuvien vaikutusten minimointia ja ekosysteemin rakenteen ja toiminnan vääristymisen ehkäisemistä.

- Ekosysteemiperustaisen lähestymistavan tutkimus on edelleen yksi seitsemännen puiteohjelman painopisteistä, ja kaikkea siihen liittyvää tutkimustoimintaa kannustetaan jatkossakin meriekosysteemejä koskevan tietämyksen parantamiseksi ja niiden kuvauksessa olevien puutteiden korjaamiseksi, mikä edistää lähestymistavan mukautettua täytäntöönpanoa. Tutkijoiden ja hallintoviranomaisten on lisäksi tiivistettävä vuoropuheluaan, jotta hallintovälineitä saadaan jatkuvasti parannettua.

- Ekosysteemiperustaisen lähestymistavan täytäntöönpanon edistämiseksi jäsenvaltioita kehotetaan hyödyntämään EKTR:n tarjoamia rahoitusmahdollisuuksia kannustamalla toimenpiteisiin, jotka liittyvät tietämyksen ja kalastuksenhoidon parantamiseen, kalastajille vähävaikutteisista kalastusmenetelmistä annettavaan koulutukseen ja ympäristöä säästävien menetelmien ja tekniikoiden kehittämiseen.

[1] Euroopan yhteisön perustamissopimuksen konsolidoitu toisinto (EYVL C 325, 24.12.2002, s. 42).

[2] Asetus (EY) N:o 2371/2002 (EYVL L 358, 31.12.2002, s. 59).

[3] SEC (2001) 1696.

[4] http://www.fao.org/docrep/meeting/004/Y2211e.htm.

[5] KOM(2007) 575 lopullinen ja SEC(2007) 1278.

[6] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiapuitedirektiivi) – ei vielä julkaistu .

[7] Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21 päivänä toukokuuta 1992 annettu neuvoston direktiivi 92/43/ETY (EYVL L 206, 22.7.1992, s. 7).

[8] FAO 2003. The Ecosystem Approach to Fisheries. FAO Technical Guidelines for Responsible Fisheries. No 4, Suppl. 2. Rooma, FAO, s. 112.

[9] CBD – COP 5, päätös V/6 (http://www.cbd.int/convention/cop-5-dec.shtml?m=COP-05&id=7148&lg=0).

[10] Asetus (EY) N:o 2371/2002

[11] FAO 2003.

[12] Meristrategiapuitedirektiivi – ei vielä julkaistu .

[13] Neuvoston direktiivi 92/43/ETY

[14] FAO 2003.

[15] Biologisesta monimuotoisuudesta tehdyn yleissopimuksen päätöksessä V/16 oleva 10 kohta.

[16] ICESin yhteinen tutkimuskertomus nro 273, kappale 6.1.

[17] KOM(2006) 360 lopullinen.

[18] KOM(2007) 136 lopullinen.

[19] KOM(2007) 570 lopullinen.

[20] KOM(2007) 604 ja 605 lopullinen.

[21] Asetus (EY) N:o 199/2008