Ehdotus neuvoston päätös pöytäkirjan tekemisestä Euroopan talousyhteisön ja Thaimaan kuningaskunnan välisen, maniokin tuotantoa, kaupan pitämistä ja kauppaa koskevan yhteistyösopimuksen muuttamiseksi /* KOM/2007/0482 lopull. */
[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO | Bryssel 27.8.2007 KOM(2007) 482 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan tekemisestä Euroopan talousyhteisön ja Thaimaan kuningaskunnan välisen, maniokin tuotantoa, kaupan pitämistä ja kauppaa koskevan yhteistyösopimuksen muuttamiseksi (komission esittämä) PERUSTELUT EY ja Thaimaan kuningaskunta allekirjoittivat vuonna 1982 maniokkia koskevan kahdenvälisen sopimuksen, jossa määrätään maniokkilastujen tuontikiintiöstä. Kiintiön suuruus on 21 miljoonaa tonnia neljän vuoden ajanjaksolla, ja vuotuisia määriä voidaan hieman mukauttaa hallinnollisen yhteistyön puitteissa. Maniokin vuotuisessa kiintiössä Thaimaasta EY:hyn tapahtuvan tuonnin edellytyksenä on vientitodistusten ja tuontilisenssien myöntäminen. Maniokin tuontijärjestelmästä, jossa sovelletaan vientitodistuksia ja tuontilisenssejä, määrätään vuonna 1982 tehdyn, Euroopan yhteisön ja Thaimaan kuningaskunnan välisen, maniokin tuotantoa, kaupan pitämistä ja kauppaa koskevan yhteistyösopimuksen 5 artiklassa. Yhteistyösopimus uusitaan ilman eri toimenpiteitä joka neljäs vuosi. Komissio sai 10. huhtikuuta 2006 neuvostolta valtuutuksen avata neuvottelut Thaimaan kuningaskunnan kanssa Euroopan yhteisön ja Thaimaan kuningaskunnan välisen, maniokin tuotantoa, kaupan pitämistä ja kauppaa koskevan yhteistyösopimuksen muuttamiseksi. Tarkoituksena oli muuttaa yhteistyösopimuksen 5 artiklaa ja vaihtaa maniokin Thaimaasta yhteisöön suuntautuvaa tuontia koskevan tuontijärjestelmän hallinnointitapa siten, että sovelletaan verotuksen ja tulliliiton pääosaston hallinnoimaa ”ensin tullutta palvellaan ensin” -periaatetta. Uusi järjestelmä yksinkertaistaa huomattavasti tuontijärjestelmän hallintoa ja vähentää kustannuksia. Neuvottelut on saatettu onnistuneesti päätökseen, ja neuvoston olisi hyväksyttävä yhteistyösopimukseen tehtävät asiaankuuluvat muutokset. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan tekemisestä Euroopan talousyhteisön ja Thaimaan kuningaskunnan välisen, maniokin tuotantoa, kaupan pitämistä ja kauppaa koskevan yhteistyösopimuksen muuttamiseksi EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 133 artiklan 3 kohdan yhdessä 300 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisen virkkeen kanssa, ottaa huomioon komission ehdotuksen[1], sekä katsoo seuraavaa: (1) Neuvosto valtuutti 10 päivänä huhtikuuta 2006 komission avaamaan neuvottelut tarkoituksena varmistaa johdonmukaisuus Euroopan talousyhteisön ja Thaimaan kuningaskunnan välisen, maniokin tuotantoa, kaupan pitämistä ja kauppaa koskevan yhteistyösopimuksen, jäljempänä ’yhteistyösopimus’, ja tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93[2] välillä. (2) Neuvottelujen tarkoituksena oli muuttaa yhteistyösopimuksen 5 artiklaa, jotta se olisi yhdenmukainen asetuksen (ETY) N:o 2454/93 308 a, 308 b ja 308 c artiklan (tulli-ilmoitusten vastaanottamisjärjestyksen mukaisesti käytettäväksi tarkoitettujen tariffikiintiöiden hallinnointi) sekä kyseisen asetuksen 55–65 artiklan (tietyistä erityismenettelyin kohdeltavista maataloustuotteista annettavia alkuperätodistuksia koskevat erityissäännökset) säännösten kanssa. (3) Komissio on käynyt neuvottelut neuvoston antaman neuvotteluvaltuutuksen mukaisesti. (4) Komissio on tehnyt Thaimaan kuningaskunnan, jolle CN-koodeihin 0714 10 10, 0714 10 91 ja 0714 10 99 kuuluvien tuotteiden vienti on tärkeää, kanssa sopimuksen yhteisesti hyväksyttyinä pöytäkirjamerkintöinä. (5) Mainittu sopimus olisi hyväksyttävä, ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA: 1 artikla 1. Hyväksytään yhteisön puolesta Euroopan talousyhteisön ja Thaimaan kuningaskunnan välisen yhteistyösopimuksen muuttamista koskeva pöytäkirja, joka liittyy Euroopan talousyhteisön ja Thaimaan kuningaskunnan välisen maniokin tuotantoa, kaupan pitämistä ja kauppaa koskevan yhteistyösopimuksen 5 artiklan muuttamiseen. 2. Pöytäkirjan teksti on tämän päätöksen liitteenä. 2 artikla Neuvoston puheenjohtaja valtuutetaan nimeämään henkilö, jolla on valtuudet allekirjoittaa 1 artiklassa tarkoitettu sopimus yhteisöä sitovasti. 3 artikla Siinä määrin kuin on tarpeen tämän sopimuksen täysimääräisen soveltamisen varmistamiseksi 1 päivästä tammikuuta 2008, komissio vahvistaa sopimuksen soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt tämän päätöksen 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen. 4 artikla 1. Komissiota avustaa asetuksen (EY) N:o 1784/2003 25 artiklalla perustettu viljan hallintokomitea. 2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 4 ja 7 artiklaa. Päätöksen (EY) N:o 1999/468 4 artiklan 3 kohdassa säädetyksi määräajaksi vahvistetaan yksi kuukausi. 5 artikla Tämä päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä . Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja PÖYTÄKIRJA Euroopan talousyhteisön ja Thaimaan kuningaskunnan välisen, maniokin tuotantoa, kaupan pitämistä ja kauppaa koskevan yhteistyösopimuksen muuttamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO sekä THAIMAAN KUNINGASKUNNAN HALLITUS, jotka OVAT KÄYNEET Euroopan yhteisön pyynnöstä neuvotteluja maniokin tuotantoa, kaupan pitämistä ja kauppaa koskevan yhteistyösopimuksen, jäljempänä ’yhteistyösopimus’, 5 artiklan muuttamiseksi, jotta se olisi yhdenmukainen komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 55–65 artiklan sekä 308 a, 308 b ja 308 c artiklan säännösten kanssa, VAHVISTAVAT tahtonsa pitää yhteistyösopimus voimassa, OVAT PÄÄTTÄNEET muuttaa tällä pöytäkirjalla yhteistyösopimuksen 5 artiklan asianomaisia määräyksiä ja ovat nimenneet tätä varten täysivaltaisiksi edustajikseen seuraavat: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO: THAIMAAN KUNINGASKUNNAN HALLITUS: JOTKA vaihdettuaan oikeiksi ja asianmukaisiksi todetut valtakirjansa OVAT SOPINEET SEURAAVAA: 1 artikla Korvataan yhteistyösopimuksen 5 artikla seuraavasti: ”Yhteisö hallinnoi sovittuun vientimäärään liittyvää tariffikiintiötä vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskevien ilmoitusten vastaanottamispäivämäärien mukaisessa kronologisessa järjestyksessä (ensin tullutta palvellaan ensin -periaate). Thaimaa sitoutuu puolestaan toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet sellaisten alkuperätodistusten antamiseksi, joita käytetään tuotaessa maniokkia yhteisöön. Molempien osapuolten toimivaltaiset viranomaiset vaihtavat tarvittaessa tietoja, jotka ovat tarpeen sopimuksen täytäntöönpanon valvomiseksi ja helpottamiseksi.” 2 artikla Tämä pöytäkirja on erottamaton osa yhteistyösopimusta. 3 artikla Euroopan yhteisö ja Thaimaan kuningaskunta hyväksyvät tämän pöytäkirjan omien menettelyjensä mukaisesti. 4 artikla Tämä pöytäkirja tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008. 5 artikla Tämä pöytäkirja laaditaan kahtena kappaleena sopimuspuolten kaikilla virallisilla kielillä, ja jokainen teksti on yhtä todistusvoimainen. Tehty Brysselissä Euroopan yhteisön puolesta Thaimaan kuningaskunnan puolesta | [1] EUVL C […], […], s. […] [2] EYVL L 302, 19.10.1992, s. 1.