Ehdotus neuvoston päätös Euroopan muuttoliikkeiden verkoston perustamisesta {SEC(2007)1062} /* KOM/2007/0466 lopull. - CNS 2007/0016 */
[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO | Bryssel 10.8.2007 KOM(2007)466 lopullinen 2007/0167(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan muuttoliikkeiden verkoston perustamisesta (komission esittämä) {SEC(2007)1062} PERUSTELUT 1. Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet Euroopan komissio korosti jo vuonna 1994 ensimmäisessä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa koskevassa tiedonannossaan[1], että olisi hyödyllistä ottaa käyttöön mekanismi, jonka avulla voitaisiin seurata muuttovirtoja koko EU:ssa mahdollisimman laaja-alaisesti. Asiasta tehtiinkin toteutettavuustutkimus vuonna 1996[2]. Sen jälkeen kun Amsterdamin sopimus oli tullut voimaan 1. toukokuuta 1999 ja Eurooppa-neuvosto oli kokoontunut Tampereella lokakuussa 1999, Euroopan unioni sitoutui kehittämään yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan varmistaakseen, että EU:hun suuntautuvien siirtolaisvirtojen hallintaa voidaan tehostaa. Sitoumuksessa korostetaan kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukaista kohtelua, kumppanuutta alkuperämaiden kanssa ja tasapainoista suhtautumista muuttoliikkeiden hallintaan sekä yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän kehittämistä. Laekenissa joulukuussa 2001 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmissä komissiota kehotettiin ”kehittämään eurooppalaista järjestelmää turvapaikkaa, maahanmuuttoa ja lähtömaata koskevien tietojen vaihtamiseksi”. Koska siirtolaisuuteen liittyvistä kysymyksistä oli tarpeen saada enemmän ja parempia tietoja, Euroopan yhteisöjen talousarvioon perustettiin vuodelle 2002 uusi budjettikohta (18 03 05 (alun perin B5-814)) Euroopan muuttoliikkeiden seurantakeskuksen perustamista ja maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita koskevien tilastojen kehittämistä koskevaa pilottihanketta varten. Koska verkoston perustaminen viivästyi, vuoden 2002 budjettikohdasta rahoitettujen toimien toteuttaminen alkoi vasta vuonna 2003. Siitä lähtien täytäntöönpanovuosi on aina ollut vuoden jäljessä määrärahojen budjetointivuodesta. Hanke sai lopulta nimen ”Euroopan muuttoliikkeiden verkosto” (EMV), ja sitä jatkettiin vuodesta 2003 alkaen valmistelutoimena vuoteen 2006 (budjetointivuosi 2005). Kesäkuussa 2003 valtion- ja hallitusten päämiehet tunnustivat Thessalonikin Eurooppa-neuvoston yhteydessä ”moniulotteisen maahanmuuttoilmiön seurannan ja analysoinnin tärkeyden” ja vahvistivat, että Euroopan muuttoliikkeiden verkosto perustetaan. Samassa yhteydessä kannatettiin ajatusta, että selvitetään, olisiko tätä tarkoitusta varten aiheellista perustaa myöhemmin pysyvämpi rakenne. Marraskuussa 2004 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston hyväksymä Haagin ohjelma nojautuu Tampereen ohjelmaa. Kummankin ohjelman tavoitteena on vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luominen EU:hun. Haagin ohjelmassa korostetaan, että Euroopan yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kehittämiseksi on ”ratkaisevan tärkeää […] tehostaa tuoreiden tietojen keräämistä, tuottamista ja vaihtoa kaikista merkityksellisistä muuttoliikkeen suuntauksista ja hyödyntää näitä tietoja tuloksellisesti”. EU:n yhteistä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa on kehitetty jatkuvasti Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta asti, ja sen tueksi tarvitaan sekä kansallisella että EU:n tasolla kerättyjä vertailukelpoisia, luotettavia ja puolueettomia tietoja. Jotta muuttoliikkeitä voitaisiin paremmin hallita yhteisten politiikkojen avulla, siihen liittyvistä ilmiöistä on myös laadittava yhteisiä analyyseja. Jo vuonna 1996 tehdyssä toteutettavuustutkimuksessa ja EMV:stä vuonna 2005 laaditussa arviossa[3] todettiin, että niin EU:n tason kuin jäsenvaltioidenkin päättäjät tarvitsevat tietoa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioista. Tiedontarve on olemassa edelleen, ja siihen tulevan EMV:n olisi pystyttävä osaltaan vastaamaan. Ensinnäkin, vaikka monista kansainväliseen siirtolaisuuteen liittyvistä asioista tuotetaan koko ajan valtavasti tietoa, näihin tietoihin ei ole helppoa päästä käsiksi, sillä ne ovat hajallaan eivätkä keskitetysti saatavilla. Siksi tietojenvaihtokeskuksena toimiva yhteinen yhteyspiste, joka suodattaisi ja koostaisi tietoja, olisi erittäin hyödyllinen EU:n toimielimille ja jäsenvaltioille sekä päätöksentekijöille ja myös suurelle yleisölle. Toiseksi maahanmuutto- ja turvapaikkalainsäädännön ja tähän liittyvän politiikan oikeudellisesta ja poliittisesta kehityksestä ei ole saatavilla riittävästi luotettavia, vertailukelpoisia ja ajantasaisia tietoja ja analyysejä sen enempää jäsenvaltioiden kuin koko EU:n tasollakaan. Myöskään EU:n ja jäsenvaltioiden politiikan vaikutuksista ei ole saatavilla riittävästi vertailutietoa. Lisäksi sekä EU että jäsenvaltiot tarvitsevat yhä useammin nopeita vastauksia maahanmuutto- ja turvapaikka-asioihin liittyviin erityiskysymyksiin. Tämän tiedonpuutteen paikkaamiseksi tarvitaan jonkinlainen verkostorakenne, jonka piiriin kaikki jäsenvaltiot kuuluisivat ja johon liittyisi tietynasteinen keskitetty koordinointi. Kolmanneksi on erittäin ongelmallista, ettei maahanmuutto- ja turvapaikka-asioista ole saatavilla tarkkoja, ajantasaisia ja vertailukelpoisia tilastotietoja. Hiljattain annetussa komission ehdotuksessa asetukseksi muuttoliikkeitä ja kansainvälistä suojelua koskevista yhteisön tilastoista[4] tartutaan tähän ongelmaan, mutta lisäksi tarvitaan näiden tilastotietojen vertailuanalyysiä. EMV:n pilotti/valmisteluhankkeen käynnistämistä haluttiin helpottaa vaiheittain alhaalta ylöspäin etenevän menettelyn avulla perustamalla ensin kansallisten yhteyspisteiden verkosto. EMV:n ytimen muodostavat nämä jäsenvaltioiden nimeämät yhteyspisteet, joiden tehtävänä on tietojen dokumentointi ja analysointi sekä tutkimustoiminta. Kansallisten yhteyspisteiden tehtävänä on myös perustaa kansallisia yhteistyöverkostoja, joiden avulla eri yhteistyökumppanit voivat tuoda esiin näkemyksiään ja asiantuntemustaan tarkastelun kohteena olevista kysymyksistä. Euroopan komission oikeus-, vapaus- ja turvallisuusasioiden pääosasto (DG JLS) on seurannut EMV:n yleistä kehitystä erityisen tieteellisen ja hallinnollisen koordinointiryhmän avulla, joka on valittu tehtävään avoimen tarjouskilpailun perusteella. EMV:n toimintaa on tarpeen jatkaa ja vahvistaa, jotta voidaan täyttää Haagin ohjelmassa mainittu vaatimus ”kerätä tuoreita tietoja kaikista merkityksellisistä muuttoliikkeen suuntauksista” ja edistää entistä selkeämmin tietoon perustuvaa politiikan suunnittelua ja päätöksentekoa yhteisen eurooppalaisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kehittämisen yhteydessä. Tässä päätöksessä ehdotetaankin, että EMV:n toiminta olisi virallistettava antamalla asiaa koskeva säädös (EY:n perustamissopimuksen 66 artiklaan perustuva neuvoston päätös). Ehdotuksen mukaan nykyinen rakenne säilytettäisiin monilta osin, mutta toisaalta on tarkoitus toteuttaa myös eräitä tärkeitä muutoksia, jotta EMV:n toimintaa voidaan tehostaa. Neuvoston päätöksessä määritellään EMV:n työn kannalta olennaiset tekijät eli verkoston tavoite, tehtävät, rakenne, tietojenvaihtojärjestelmä, rahoitusjärjestelyt ja suhteet muihin organisaatioihin. 2. Voimassa olevat aiemmat säännökset Nykyinen EMV on toiminut ensin pilottihankkeena ja sitten valmistelutoimena. Tähän ei ole vaadittu erityistä oikeusperustaa, vaan rahoitus on hoidettu yhteisöjen talousarvion erillisestä budjettikohdasta (18 03 05 (entinen B5-814))[5]. Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002[6] 49 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan valmistelutoimet saavat kestää enintään kolme vuotta. Tämän vuoksi EMV:n toiminnan jatkaminen edellyttää säädöksen antamista. 3. Kuuleminen Saadakseen eri sidosryhmiltä mielipiteitä EMV:n tulevaisuudesta komissio hyväksyi 28. marraskuuta 2005 Vihreän kirjan Euroopan muuttoliikkeiden verkoston tulevaisuudesta[7]. Siinä tarkasteltiin EMV:n toimintaa valmistelutoimen toteuttamisvaiheessa ja käsiteltiin mm. verkoston tulevaa tehtävänkuvausta ja rakennetta. Vihreän kirjan avulla käynnistetty julkinen kuuleminen päättyi 28. tammikuuta 2006. Sen yhteydessä saatiin 32 kannanottoa, joista noin puolet tuli jäsenvaltioilta ja loput nykyisiltä EMV:n kansallisilta yhteyspisteiltä sekä jäsenvaltioiden liittovaltiotason ja alueviranomaisilta ja muilta instituutioilta, pääasiassa tiedeyhteisöltä[8]. Brysselissä järjestettiin 6. huhtikuuta 2006 EMV:n tulevaisuutta koskeva kuulemistilaisuus, johon oli kutsuttu valikoituja asiantuntijoita. Komissio esitti tässä tilaisuudessa päätelmät julkisen kuulemismenettelyn keskeisistä tuloksista, ja asiantuntijat esittivät ajatuksiaan EMV:n tulevasta tehtävänkuvasta ja rakenteesta. Sekä julkinen että asiantuntijoiden kuuleminen osoittivat, että ollaan laajalti yhtä mieltä siitä, että EMV:n toimintaa on jatkettava sen nykyisen tehtävänmäärityksen ja rakenteen pohjalta. Komissio on myös kuullut kahdesti jäsenvaltioiden asiantuntijoita EMV:n tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden komiteassa (29.4.2005 ja 20.6.2006). Kummassakin tilaisuudessa jäsenvaltiot kannattivat komission ajatusta EMV:n virallistamisesta. 4. Ehdotetun toimen lyhyt kuvaus Tämän ehdotuksen päätavoitteena on virallistaa Euroopan muuttoliikkeiden verkoston toiminta ja antaa sille asianmukainen oikeusperusta, jossa kuvataan verkoston tavoitteet, tehtävät ja rakenne sekä muut sen toiminnan kannalta merkittävät tekijät, kuten rahoituslähteet ja yleisölle avoimen tietojenvaihtojärjestelmän perustaminen. Tavoite Ehdotuksen mukaan EMV:n tavoitteena on ’vastata yhteisön toimielinten, jäsenvaltioiden viranomaisten ja laitosten sekä suuren yleisön tarpeeseen saada tietoa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioista tuottamalla ajantasaista, puolueetonta, luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa näitä asioita koskevan politiikan suunnittelua ja päätöksentekoa varten Euroopan unionissa’. Toiminnot Edellä mainitun tavoitteen saavuttamiseksi EMV:n olisi toteutettava tiettyjä toimintoja , jotka kuvataan päätösehdotuksen 2 artiklan 2 kohdassa. Niihin kuuluvat mm. eri lähteistä saatavilla olevien ajantasaisten tietojen kerääminen ja vaihtaminen, analyysien laatiminen näiden tietojen pohjalta, raporttien julkaiseminen, Internet-pohjaisen tietojenvaihtojärjestelmän perustaminen ja ylläpitäminen ja yhteistyö muiden vastaavien eurooppalaisten ja kansainvälisten elinten kanssa. Rakenne EMV:n muodostavat jäsenvaltioiden nimeämät kansalliset yhteyspisteet ja Euroopan komissio . Sen varmistamiseksi, että jäsenvaltiot osallistuvat aktiivisesti EMV:n toimintaan, verkoston poliittiseksi neuvonantajaksi perustetaan johtokunta , jossa ovat edustettuina kaikki jäsenvaltiot, komissio sekä Euroopan parlamentti. Johtokunnan tehtävänä on mm.: - osallistua EMV:n vuotuisen työohjelman laatimiseen; - tarkastella EMV:n toiminnan kehittymistä ja antaa tarvittaessa suosituksia toteutettavista toimenpiteistä; - laatia vähintään kerran vuodessa tilannekatsaus EMV:n toiminnasta ja sen selvitysten keskeisistä tuloksista toimitettavaksi kaikille EU:n toimielimille; - selvittää, millaisia strategisesti hyödyllisiä yhteistyösuhteita EMV voi luoda muiden maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa toimivien yksiköiden kanssa; - antaa kansallisille yhteyspisteille neuvoja ja apua niiden toiminnan kehittämiseksi. Kansallisten yhteyspisteiden on täytettävä tietyt vaatimukset, joihin kuuluvat mm. perehtyneisyys maahanmuutto- ja turvapaikka-asioihin; tietotekniikan ja IT-laitteistojen tuntemusta; kyky käynnistää yhteistyöjärjestelyjä ja verkostoitua muiden kansallisten organisaatioiden ja yksiköiden kanssa; ja kyky työskennellä ja kirjoittaa äidinkielen lisäksi jollakin toisella EU:n toimielinten virallisella kielellä. Kukin jäsenvaltio nimeää jonkin yksikkönsä kansalliseksi yhteyspisteeksi. Kansallisessa yhteyspisteessä on oltava vähintään kolme asiantuntijaa. Yhden asiantuntijan on oltava yhteyspisteeksi nimetyn yksikön virkamies tai työntekijä, ja hän toimii kansallisen yhteyspisteen kansallisena koordinaattorina. Muut asiantuntijat voivat kuulua joko kyseiseen yksikköön tai muihin jäsenvaltiossa toimiviin kansallisiin tai kansainvälisiin organisaatioihin, jotka voivat olla joko julkisia tai yksityisiä. Kansallisten yhteyspisteiden tehtävänä on laatia kansallisia raportteja, toimittaa kansallisia tietoja EMV:n tietojenvaihtojärjestelmään, kehittää valmius esittää muille kansallisille yhteyspisteille tapauskohtaisia kyselyjä ja vastata niihin nopeasti sekä luoda kansallinen muuttoliikkeiden verkosto, joka muodostuu erilaisista maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden parissa työskentelevistä organisaatioista ja yksilöistä ja jossa otetaan huomioon myös työelämään ja koulutukseen sekä ulkosuhteisiin/kehitysyhteistyöhön liittyvät maahanmuuton ulottuvuudet ja joka edustaa kaikkia asianomaisia sidosryhmiä. Komission vastuulle kuuluvat mm. seuraavat tehtävät: - EMV:n toiminnan yleinen koordinointi; - EMV:n vuotuisen työohjelman hyväksyminen; - Yksi komission edustaja osallistuu johtokunnan toimintaan sen puheenjohtajana; hänellä on apunaan kaksi komission nimittämää tieteellistä asiantuntijaa; - Sen varmistaminen, että maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa määritellyt yhteisön poliittiset painopisteet näkyvät EMV:n toiminnassa; - Palveluntarjoajan nimeäminen avustamaan komissiota EMV:n juoksevassa hallinnoinnissa, johon kuuluu mm. EMV:n tietojenvaihtojärjestelmän toiminta. Komissio valvoo tiiviisti palveluntarjoajan toimintaa ja määrittelee selkeästi sen vastuualueet ja työskentelytavat; tarvittaessa se voi pyytää kansallisten yhteyspisteiden työryhmiä tekemään yhteistyötä palveluntarjoajan kanssa tiettyjen toimintojen suorittamiseksi; - Komissio myös varmistaa, että kansalliset yhteyspisteet pystyvät toteuttamaan niille uskotut tehtävät. Tähän sisältyy mm. sen varmistaminen, että jäsenvaltioiden ehdottamat kansalliset yhteyspisteet täyttävät kaikki niille asetetut vaatimukset, ja tarvittavien toimenpide-ehdotusten esittäminen johtokunnalle, kun se on havainnut jonkin kansallisen yhteyspisteen toiminnassa jatkuvia puutteita, jotka saattavat haitata EMV:n toimintaa. - Komissio myös myöntää toiminta-avustuksia ja rahoittaa siten osan kansallisten yhteyspisteiden vuotuisten työohjelmien toteuttamisesta, jos ne täyttävät tarvittavat vaatimukset. Palveluntarjoajan nimeäminen komission avuksi on tarpeen siksi, että eräät koordinointitehtävät, kuten EMV:n tietojärjestelmän ja verkkosivuston luominen sekä yhteenvetoraporttien laatiminen, ovat luonteeltaan hyvin teknisiä. Myös 26 kansallisen yhteyspisteen keskinäisen yhteistyön koordinointi on varsin monimutkainen tehtävä. Tietojenvaihtojärjestelmä ja selvitykset On erittäin tärkeää, että EMV levittää selvitysten ja raporttien muodossa tuottamiaan tietoja laajalti uusimman teknologian avulla mm. erityisen verkkosivuston välityksellä. Tietojenvaihtojärjestelmää hallinnoi komissiota avustava palveluntarjoaja komission valvonnassa. Järjestelmä on avoin yleisölle ja sen sisältämät tiedot ovat periaatteessa kaikkien käytettävissä; tästä yleisperiaatteesta voidaan kuitenkin poiketa, jos EMV:n jäsenet toimittavat järjestelmään arkaluonteisia tai luottamuksellisia tietoja. Tietojenvaihtojärjestelmään sisältyvät mm. EMV:n laatimat selvitykset ja raportit , maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden tesaurus sekä tietokanta, johon kootaan maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita koskeva kansallinen ja yhteisön lainsäädäntö. Rahoitus EMV:n toimintaan tarvittavat vuotuiset määrärahat otetaan Euroopan unionin yleiseen talousarvioon. Näiden varojen avulla rahoitetaan osa (enintään 80 %) kansallisten yhteyspisteiden tukikelpoisista toimintamenoista sekä palveluntarjoajan toimintamenot. Lisäksi rahoitetaan muita menoja, mm. arviointi, erityistoiminnot sekä tuki uusille kansallisille yhteyspisteille. Budjettivallan käyttäjä hyväksyy vuosittain käytettävissä olevat määrärahat rahoituskehyksen puitteissa; sen mukaan EMV:n toimintaan kaudella 2007–2013 on varattu yhteensä 59,7 miljoonaa euroa. Vuodelle 2007 varattua 3 miljoonan euron määrärahaa ei kuitenkaan käytetä, koska EMV:n on määrä aloittaa toimintansa vasta 1. tammikuuta 2008. Tämän vuoksi kauden 2008–2013 määrärahat ovat yhteensä 56,7 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että budjettivuosi ja täytäntöönpanovuosi ovat vastedes samat. Komission tehtävänä on myöntää avustukset kaikki vaatimukset täyttäville kansallisille yhteyspisteille ja tehdä sopimus palveluntarjoajan kanssa. Tarkempia tietoja EMV:n rahoituksesta esitetään vaikutustenarvioinnissa ja rahoitusselvityksessä. 5. Oikeusperusta Neuvoston päätöksen oikeusperustana on EY:n perustamissopimuksen 66 artikla. Nizzan sopimukseen liitetyn, EY:n perustamissopimuksen 67 artiklaa koskevan pöytäkirjan mukaan neuvosto on 1. toukokuuta 2004 jälkeen vahvistanut tällaiset päätökset määräenemmistöllä ja Euroopan parlamenttia kuultuaan. EY:n perustamissopimuksen 66 artikla koskee jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välistä yhteistyötä eri aloilla, mm. maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa, sekä yhteistyötä näiden viranomaisten ja komission välillä. Jäsenvaltioiden viranomaisten tärkeänä tehtävänä on nimetä kansalliset yhteyspisteet ja osallistua johtokunnan työskentelyyn. Koska monet kansalliset yhteyspisteet ovat todennäköisesti erilaisia valtion virastoja, kansalliset viranomaiset osallistuvat aktiivisesti EMV:n toimintaan. Näistä syistä on perusteltua valita ehdotuksen oikeusperustaksi EY:n perustamissopimuksen 66 artikla. EY:n perustamissopimuksen IV osastoa ei sovelleta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan eikä Irlantiin, paitsi jos nämä valtiot ilmoittavat päinvastaisesta päätöksestään perustamissopimuksiin liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti. Perustamissopimuksen IV osastoa ei sovelleta myöskään Tanskaan perustamissopimuksiin liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan perusteella. 6. Toissijaisuusperiaate Tämä ehdotus liittyy Eurooppa-neuvoston Tampereella ja Haagissa vahvistamaan perustamissopimusten tavoitteeseen, jonka mukaan Euroopan unioniin olisi luotava vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue. Toimenpiteen tavoite voidaan määritellä tarkemmin siten, että sen tarkoituksena on saattaa yhteen viranomaiset, tiedemaailma, tutkijat ja muut maahanmuutto- ja turvapaikka-asioista kiinnostuneet jäsenvaltioiden sidosryhmät, jotta ne voivat tuottaa yhteisölle, sen jäsenvaltioille ja suurelle yleisölle puolueetonta, luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden tilanteesta sekä EU:n tasolla että jäsenvaltioissa. Koska jäsenvaltiot eivät voi yksinään saavuttaa tätä tavoitetta eli kehittää yhteistyötä ja tuottaa tietoja ja analyyseja koko EU:n tasolla, toimia on toteutettava yhteisön tasolla. Ehdotetun päätöksen tavoitteena on kaikkien muuttoliikeilmiöihin liittyvien tietomekanismien koordinoitu ja yhdenmukainen kehittäminen koko EU:n alueella. 7. Suhteellisuusperiaate Ehdotus rajoittuu maahanmuutto- ja turvapaikka-asioista vastaavien jäsenvaltioiden viranomaisten ja muiden organisaatioiden välisen yhteistyön kehittämiseen, niin että yhteisölle, sen jäsenvaltioille ja suurelle yleisölle voidaan tuottaa puolueetonta, luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden tilanteesta sekä EU:n tasolla että jäsenvaltioissa. Verkostoon perustuva rakenne valittiin, jotta toimintaa voidaan toteuttaa tasavertaiselta pohjalta ja varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot ovat siinä tasapuolisesti edustettuina. Tässä päätösehdotuksessa säädetään ainoastaan tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavista vähimmäissäännöistä eikä siinä mennä pidemmälle kuin on tämän vuoksi tarpeen. Ehdotus ei vaikuta nykyisin käytössä oleviin yhteistyömekanismeihin ja -rakenteisiin. 8. EMV:n suhde muihin maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden tietojenvaihtojärjestelmiin ja/tai -rakenteisiin Ehdotuksen mukaan EMV:n tarkoituksena on tuottaa yhteisölle, sen jäsenvaltioille ja suurelle yleisölle puolueetonta, luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden tilanteesta sekä EU:n tasolla että jäsenvaltioissa näitä aloja koskevan politiikan suunnittelua ja päätöksentekoa varten Euroopan unionissa. Tähän liittyvät selkeästi tutkimukset ja analyysit ja tietoisuuden lisääminen muuttoliikeilmiöiden eri ulottuvuuksista sekä sellaisten tietojen, raporttien ja selvitysten laatiminen päättäjiä ja suurta yleisöä varten, joiden pohjalta maahanmuutto- ja turvapaikka-asioista voidaan käydä tietoihin perustuvaa keskustelua. EMV ei ole ainoa yhteisön väline tai rakenne, jonka tehtävänä on kerätä ja vaihtaa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioihin liittyviä tietoja. Muita tällaisia välineitä ja rakenteita ovat mm. ICONet, EU:n perusoikeusvirasto (erityisesti RAXEN-verkko), Eurostat, CIREFI, kotouttamisasioiden kansalliset yhteyspisteet sekä maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden keskinäinen tiedottamisjärjestelmä. Niihin verrattuna EMV:n etuna ovat sen monet ainutlaatuiset erityispiirteet, jotka voidaan tiivistää seuraavaan kolmeen ominaisuuteen: - laaja tehtävänkuvaus; - toiminnan selkeä keskittäminen analysointiin ja yhteydet tiedemaailmaan; - tulosten laaja levitettävyys (kohteena sekä suuri yleisö että päättäjät). Komissio pyrkii mahdollisuuksien mukaan luomaan synergiaetuja ja välttämään päällekkäistä työtä EMV:n ja muiden maahanmuutto- ja turvapaikka-asioihin liittyvien välineiden ja rakenteiden välillä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi komissio käyttää päätöksen 4 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti oikeuttaan laatia ehdotus EMV:n vuotuiseksi työohjelmaksi. Vaikutustenarvioinnin liitteessä 1 esitetään tarkempia tietoja EMV:n ja muiden maahanmuutto- ja turvapaikka-asioihin liittyvien välineiden ja rakenteiden välisistä eroista. 2007/0167(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan muuttoliikkeiden verkoston perustamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 66 artiklan, ottaa huomioon komission ehdotuksen[9], ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon[10], ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon[11], ottaa huomioon alueiden komitean lausunnon[12], sekä katsoo seuraavaa: (1) Vuonna 2003 komissio aloitti kolmivuotisen valmistelutoimen Euroopan muuttoliikkeiden verkoston[13] perustamista varten, jotta yhteisö ja sen jäsenvaltiot voisivat saada puolueetonta, luotettavaa ja ajantasaista tietoa muuttoliikkeistä. (2) Kesäkuussa 2003 Thessalonikissa kokoontunut Eurooppa-neuvosto tunnusti päätelmissään[14] moniulotteisen maahanmuuttoilmiön seurannan ja analysoinnin tärkeyden ja piti sen vuoksi tervetulleena EMV:n perustamista sekä lupasi tutkia mahdollisuutta perustaa myöhemmin pysyvä rakenne tätä varten. (3) Marraskuun 4 päivänä 2004 kokoontunut Eurooppa-neuvosto hyväksyi vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen lujittamiseen tähtäävän monivuotisen ohjelman eli niin sanotun Haagin ohjelman[15]. Ohjelman tavoitteena on kehittää yhteisen turvapaikka-, maahanmuutto-, viisumi- ja rajapolitiikan toista vaihetta 1 päivästä toukokuuta 2004, ja se perustuu muun muassa läheisempään käytännön yhteistyöhön jäsenvaltioiden välillä sekä tehostettuun tietojenvaihtoon. Haagin ohjelmassa todetaan, että ”Euroopan turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan käynnissä olevan kehittämisen olisi perustuttava muuttoliikeilmiöiden kaikkien näkökulmien yhteiseen analysointiin. Ratkaisevan tärkeää on tehostaa tuoreiden tietojen keräämistä, tuottamista ja vaihtoa kaikista merkityksellisistä muuttoliikkeen suuntauksista ja hyödyntää näitä tietoja tuloksellisesti.” (4) Saadakseen eri sidosryhmiltä mielipiteitä EMV:n tulevaisuudesta komissio hyväksyi 28 päivänä marraskuuta 2005 Vihreän kirjan Euroopan muuttoliikkeiden verkoston tulevaisuudesta[16]. Siinä tarkasteltiin EMV:n toimintaa valmistelutoimen toteuttamisvaiheessa ja käsiteltiin mm. verkoston tulevaa tehtävänkuvausta ja rakennetta. (5) Julkinen kuuleminen osoitti, että useimmat sidosryhmät kannattavat EMV:n toiminnan jatkamista ja lujittamista sen alkuperäisen tavoitteen toteuttamiseksi eli maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita koskevan ajantasaisen, puolueettoman, luotettavan ja vertailukelpoisen tiedon hankkimiseksi. Useimmat sidosryhmät myös halusivat pitää EMV:n edelleen komission alaisuudessa. (6) EMV:n tulisi välttää päällekkäistä työtä sellaisten nykyisten yhteisön välineiden tai rakenteiden kanssa, joilla on tarkoitus kerätä ja vaihtaa tietoja maahanmuutto- ja turvapaikka-asioista, ja sen olisi tuotava niihin verrattuna lisäarvoa sen ansiosta, että sillä on laaja tehtävänkuva, jonka painopisteenä on tietojen analysointi, ja että sillä on yhteyksiä tiedemaailmaan ja että sen tulokset ovat laajalti saatavilla. (7) Saavuttaakseen tavoitteensa EMV:n olisi saatava tukea jäsenvaltioissa toimivilta kansallisilta yhteyspisteiltä, joiden toimintaa komission olisi koordinoitava yhteisön tasolla. Komissiota avustaisi tässä tehtävässä palveluntarjoaja, jolla olisi oltava riittävä asiantuntemus EMV:n juoksevan toiminnan organisointia ja tietojenvaihtojärjestelmän perustamista varten. (8) Jotta kansallisilla yhteyspisteillä olisi varmasti riittävä asiantuntemus maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden moninaisista ulottuvuuksista, niissä tulisi olla vähintään kolme asiantuntijaa, joilla on (yhdessä tai erikseen) tätä alaa koskevan politiikan suunnitteluun, lainsäädäntöön, tutkimuksen ja tilastoihin liittyvä pätevyys. Nämä asiantuntijat voivat tulla jäsenvaltioiden hallintoelimistä tai mistä tahansa muusta organisaatiosta. (9) Kunkin kansallisen yhteyspisteen olisi perustettava kansallinen muuttoliikkeiden verkosto, joka muodostuu erilaisista maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden parissa työskentelevistä organisaatioista ja yksilöistä ja johon kuuluisi myös esimerkiksi yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja tutkijoita, valtiollisia ja valtiosta riippumattomia sekä kansainvälisiä organisaatioita, niin että kaikki sidosryhmät saavat äänensä kuuluviin. (10) Johtokunnan tulisi antaa EMV:lle poliittista ohjausta ja osallistua sen vuotuisen työohjelman laatimiseen. (11) Jotta voitaisiin varmistaa, että EMV:n tuottamia tietoja levitetään mahdollisimman laajalti, sen laatimien selvitysten ja raporttien olisi oltava saatavilla uusimman teknologian avulla muun muassa erityisen verkkosivuston välityksellä. (12) EMV:n olisi voitava luoda yhteistyösuhteita muihin maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden parissa toimiviin yksiköihin silloin kun se on tarpeen sen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tällaisia yhteistyösuhteita luotaessa olisi pyrittävä varmistamaan riittävä yhteistyö erityisesti Tanskan, Norjan, Islannin, Sveitsin, ehdokasmaiden ja Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvien maiden sekä Venäjän yksiköiden kanssa. (13) EMV:n olisi saatava osa rahoituksestaan avustuksina, jotka komissio myöntää 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002[17] mukaisesti. (14) EMV:n tietojenvaihtojärjestelmän yhteydessä olisi otettava huomioon yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY[18] ja yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 18 päivänä joulukuuta 2000 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001[19]. (15) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän päätöksen tekemiseen eikä se sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan, ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Kohde ja soveltamisala Perustetaan Euroopan muuttoliikkeiden verkosto, jäljempänä ’EMV’. EMV:n tavoitteena on vastata yhteisön toimielinten, jäsenvaltioiden viranomaisten ja laitosten sekä suuren yleisön tarpeeseen saada tietoa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioista tuottamalla ajantasaista, puolueetonta, luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa näitä asioita koskevan politiikan suunnittelua ja päätöksentekoa varten Euroopan unionissa. 2 artikla Tehtävät Toteuttaakseen 1 artiklassa mainitun tavoitteen EMV (a) kerää ja vaihtaa muun muassa tiedemaailman eri lähteistä saatavilla olevia ajantasaisia tietoja; (b) laatii analyyseja a alakohdassa tarkoitetuista tiedoista ja esittää ne helposti saatavilla olevassa muodossa; (c) kehittää tapoja parantaa yhteisön tasolla saatavilla olevien tietojen vertailtavuutta, puolueettomuutta ja luotettavuutta laatimalla indikaattoreita ja kriteerejä, jotka parantavat tietojen johdonmukaisuutta ja auttavat kehittämään muuttoliikkeitä koskeviin tilastoihin liittyviä yhteisön toimia; (d) julkaisee säännöllisesti raportteja maahanmuutto- ja turvapaikkatilanteesta yhteisössä ja sen jäsenvaltioissa; (e) perustaa Internet-pohjaisen tietojenvaihtojärjestelmän, jossa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita koskevat asiakirjat ja julkaisut ovat saatavilla, ja huolehtii järjestelmän ylläpidosta; (f) levittää tietoa EMV:n toiminnasta saattamalla sen keräämät tiedot yleisesti saataville ja levittämällä tietoa toiminnan tuloksista; (g) koordinoi tietoja ja tekee yhteistyötä muiden vastaavien eurooppalaisten ja kansainvälisten elinten kanssa. 3 artikla Kokoonpano EMV käsittää: 1. jäsenvaltioiden nimeämät kansalliset yhteyspisteet ja 2. komission. 4 artikla Johtokunta 1. EMV:n toimintaa johtaa johtokunta, johon kuuluu yksi edustaja kustakin jäsenvaltiosta, yksi Euroopan parlamentin edustaja sekä yksi komission edustaja, jolla on avustajanaan kaksi tieteellistä asiantuntijaa. Komission edustaja toimii johtokunnan puheenjohtajana. Kullakin johtokunnan jäsenellä on yksi ääni, myös puheenjohtajalla. Päätökset tehdään kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä. 2. Johtokunnan tehtävänä on muun muassa (a) osallistua EMV:n vuotuisen työohjelman valmisteluun puheenjohtajan laatiman luonnoksen pohjalta; (b) tarkastella EMV:n toiminnan kehittymistä ja antaa tarvittaessa suosituksia toteutettavista toimenpiteistä; (c) laatia vähintään kerran vuodessa tiivis tilannekatsaus EMV:n toiminnasta ja sen selvitysten keskeisistä tuloksista ja esittää se Euroopan parlamentille, neuvostolle, komissiolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle; (d) selvittää, millaisia strategisesti hyödyllisiä yhteistyösuhteita EMV voi luoda muiden maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa toimivien yksiköiden kanssa, ja hyväksyä tarvittaessa tällaista yhteistyötä koskevat hallinnolliset järjestelyt, kuten 10 artiklassa säädetään; (e) opastaa kansallisia yhteyspisteitä niiden toiminnan kehittämisessä ja auttaa niitä toteuttamaan tarvittavat toimet, kun jonkin kansallisen yhteyspisteen toiminnassa havaitaan jatkuvia puutteita, jotka saattavat haitata EMV:n toimintaa. 3. Johtokunta kokoontuu puheenjohtajansa kutsusta vähintään kaksi kertaa vuodessa. Se vahvistaa työjärjestyksensä. 5 artikla Kansalliset yhteyspisteet 1. Kukin jäsenvaltio nimeää jonkin yksikön kansalliseksi yhteyspisteeksi. Kansallisessa yhteyspisteessä on oltava vähintään kolme asiantuntijaa. Yhden asiantuntijan on oltava yhteyspisteeksi nimetyn yksikön virkamies tai työntekijä, ja hän toimii yhteyspisteen kansallisena koordinaattorina. Muut asiantuntijat voivat kuulua joko kyseiseen yksikköön tai muihin jäsenvaltiossa toimiviin kansallisiin tai kansainvälisiin organisaatioihin, jotka voivat olla joko julkisia tai yksityisiä. 2. Kullakin kansallisella yhteyspisteellä on oltava (a) kokemusta maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita koskevan politiikan suunnittelusta sekä alan lainsäädännöstä, tutkimuksesta ja tilastoista; (b) tietotekniikan ja IT-laitteistojen tuntemusta; (c) kyky käynnistää yhteistyöjärjestelyjä ja verkostoitua muiden kansallisten organisaatioiden ja yksiköiden kanssa; (d) kyky tehdä yhteistyötä Euroopan tasolla; ja (e) kyky työskennellä ja kirjoittaa myös jollakin muulla EU:n toimielinten virallisella kielellä kuin yhteyspisteen sijaintimaan kielellä tai kielillä. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kansallisiin yhteyspisteisiin kuuluvien asiantuntijoiden nimet ja täydelliset osoitteet sekä täsmennettävä, miten kansalliset yhteyspisteet täyttävät a–e alakohdassa mainitut vaatimukset. 3. Kansalliset yhteyspisteet vastaavat EMV:n toiminnasta kansallisella tasolla ja hoitavat muun muassa seuraavia tehtäviä: (a) erityisesti 9 artiklassa tarkoitettujen kansallisten raporttien laatiminen; (b) kansallisten tietojen toimittaminen 8 artiklassa tarkoitettuun tietojenvaihtojärjestelmään; (c) valmiuksien kehittäminen esittää muille kansallisille yhteyspisteille tapauskohtaisia kyselyjä ja vastata niihin nopeasti; (d) kansallisen muuttoliikeverkoston perustaminen; verkosto muodostuu erilaisista maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden parissa työskentelevistä organisaatioista ja yksilöistä, ja se edustaa kaikkia asianomaisia sidosryhmiä. Kansallisen muuttoliikeverkoston jäseniä voidaan pyytää osallistumaan EMV:n toimintaan erityisesti 8 ja 9 artiklassa mainittujen toimien osalta. 4. Kansallisen yhteyspisteen asiantuntijat kokoontuvat säännöllisesti keskenään keskustelemaan yhteyspisteen toiminnasta ja tarvittaessa myös 3 kohdan d alakohdassa tarkoitetun kansallisen muuttoliikeverkoston jäsenten kanssa vaihtamaan tietoja vireillä olevista ja tulevista toimista. 6 artikla Koordinointi 1. Komissio koordinoi EMV:n toimintaa ja varmistaa, että maahanmuutto- ja turvapaikka-asioihin liittyvän yhteisön politiikan painopisteet näkyvät sen toiminnassa asianmukaisella tavalla. 2. EMV:n toiminnan organisoinnissa komissiota avustaa palveluntarjoaja, joka valitaan tarjouskilpailumenettelyn perusteella. Palveluntarjoajan on täytettävä 5 artiklan 2 kohdassa säädetyt ja muut komission mahdollisesti määrittelemät vaatimukset. Palveluntarjoaja toteuttaa komission valvonnassa mm. seuraavat toimet: 3. juoksevan toiminnan organisointi; 4. 8 artiklassa tarkoitetun tietojenvaihtojärjestelmän perustaminen ja ylläpito; 5. kansallisten yhteyspisteiden toiminnan koordinointi; 6. 7 artiklassa tarkoitettujen kokousten valmistelu; 7. 9 artiklassa tarkoitettuja raportteja ja selvityksiä koskevien yhteenvetojen ja tiivistelmien laatiminen. 3. Komissio hyväksyy EMV:n vuotuisen työohjelman johtokuntaa ja kansallisia yhteyspisteitä kuultuaan 1 ja 2 artiklassa määritellyn EMV:n yleisen tavoitteen ja sen tehtävien puitteissa. Työohjelmassa määritellään EMV:n tavoitteet ja aihekohtaiset painopisteet. Komissio valvoo EMV:n vuotuisen työohjelman täytäntöönpanoa ja raportoi johtokunnalle säännöllisesti sekä työohjelman täytäntöönpanosta että EMV:n kehityksestä. 4. Komissio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet tämän artiklan 5 kohdassa tarkoitettujen avustussopimusten perusteella ja 4 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitettujen johtokunnan antamien ohjeiden mukaisesti. 5. Komissio määrittää avustuksiin ja sopimuksiin käytettävissä olevien määrärahojen alustavan määrän EMV:n vuotuisen työohjelman ja 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 75 artiklan mukaisesti tehdyn rahoituspäätöksen nojalla. Komissio myöntää toiminta-avustukset niille kansallisille yhteyspisteille, jotka täyttävät 5 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyt vaatimukset, kansallisten yhteyspisteiden esittämien avustushakemusten perusteella. Yhteisö voi myöntää rahoitusta enintään 80 prosenttia tukikelpoisten kustannusten kokonaismäärästä. Avustuksiin ei sovelleta niitä uusittaessa 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 113 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua asteittaisen vähentämisen periaatetta. 7 artikla Kokoukset 1. EMV kokoontuu vähintään viisi kertaa vuodessa. 2. Kutakin kansallista yhteyspistettä ja koordinaattoria edustaa EMV:n kokouksissa vähintään yksi asiantuntija. Kokouksiin voi osallistua enintään kolme asiantuntijaa kustakin kansallisesta yhteyspisteestä. 3. EMV:n kokoukset kutsuu koolle komission edustaja, joka myös toimii kokousten puheenjohtajana. 4. EMV:n säännöllisten kokousten tarkoituksena on: 8. antaa kansallisille yhteyspisteille mahdollisuus vaihtaa tietoja ja kokemuksia erityisesti EMV:n toiminnasta; 9. tarkastella EMV:n toiminnan kehittymistä ja erityisesti 9 artiklassa tarkoitettujen raporttien ja selvitysten valmistelua; 10. vaihtaa tietoja ja näkemyksiä erityisesti 8 artiklassa mainittujen, saatavilla olevien tietojen rakenteesta, järjestelystä, sisällöstä ja saatavuudesta; 11. tarjota tilaisuus keskustella jäsenvaltioissa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa havaituista oikeudellisista ja käytännön ongelmista ja erityisesti 5 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitetuista tapauskohtaisista kyselyistä; 12. kuulla kansallisia yhteyspisteitä 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun EMV:n vuotuisen työohjelman kehittämisestä. 5. EMV:n kokouksiin voidaan kutsua myös sellaisia henkilöitä ja sellaisten yksiköiden edustajia, jotka eivät ole verkoston jäseniä, jos heidän läsnäolonsa katsotaan tarpeelliseksi. Lisäksi voidaan järjestää yhteisiä kokouksia muiden verkostojen tai organisaatioiden kanssa. 8 artikla Tietojenvaihtojärjestelmä 1. Internetissä toimiva tietojenvaihtojärjestelmä, jota käytetään erityisen verkkosivuston kautta, perustetaan tämän artiklan mukaisesti. 2. Tietojenvaihtojärjestelmän sisältö on periaatteessa julkinen. Pääsy luottamuksellisiin tietoihin voidaan rajoittaa yksinomaan EMV:hen. 3. Tietojenvaihtojärjestelmä käsittää ainakin seuraavat osiot: 13. maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita koskeva yhteisön oikeus ja kansallinen lainsäädäntö, oikeuskäytäntö ja politiikka, siirtolaisten erityisryhmiä koskevat erityisjärjestelyt mukaan luettuina; 14. toiminto 5 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitettuja tapauskohtaisia kyselyjä varten; 15. maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden tesaurus; 16. välitön pääsy kaikkiin EMV:n julkaisuihin, muun muassa 9 artiklassa tarkoitettuihin raportteihin ja selvityksiin, sekä säännöllisesti julkaistava uutislehti; 17. postilaatikko, johon pääsee EMV:n verkkosivustolta ja jonka kautta suuri yleisö voi esittää kysymyksiä EMV:n toimintaan liittyvistä maahanmuutto- ja turvapaikka-asioista; 18. luettelo maahanmuutto- ja turvapaikka-alan tutkijoista ja tutkimuslaitoksista. 1. Edellä 3 kohdassa mainittujen tietojen saataville asettamiseksi EMV voi tarvittaessa lisätä verkkosivustolleen linkkejä muille sivustoille, joilla alkuperäiset tiedot ovat. 2. EMV:n verkkosivuston on myös helpotettava pääsyä muihin vastaaviin maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita koskeviin julkisiin tietolähteisiin ja sivustoille, jotka sisältävät tietoa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden tilanteesta jäsenvaltioissa ja kolmansissa maissa. 9 artikla Raportit ja selvitykset 1. Kunkin kansallisen yhteyspisteen on laadittava vuosittain jäsenvaltion maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden tilannetta koskeva katsaus, jossa käsitellään myös politiikan kehitystä ja tilastotietoja. 2. Vuotuisessa työohjelmassa on mainittava, että kukin kansallinen yhteyspiste laatii muita selvityksiä maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita koskevista erityiskysymyksistä politiikan suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. 10 artikla Yhteistyö muiden yksiköiden kanssa 1. EMV tekee yhteistyötä jäsenvaltioissa ja kolmansissa maissa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden parissa työskentelevien yksiköiden, muun muassa kansainvälisten organisaatioiden, kanssa. 2. Johtokunnan on hyväksyttävä edellä 1 kohdassa tarkoitettua yhteistyötä koskevat hallinnolliset järjestelyt; yhteistyöhön voi tarvittaessa sisältyä sopimusten tekeminen yhteisön puolesta komission toimesta. 11 artikla Määrärahat Tässä päätöksessä säädettyihin toimiin osoitettavat määrärahat otetaan Euroopan unionin yleisen talousarvion vuotuisiin määrärahoihin. Budjettivallan käyttäjä hyväksyy vuosittain käytettävissä olevat määrärahat rahoituskehyksen sallimissa rajoissa. 12 artikla Talousarvion toteuttaminen Komissio panee yhteisön rahoitustuen täytäntöön 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 mukaisesti. 13 artikla Uudelleentarkastelu Komissio esittää Euroopan parlamentille, neuvostolle, alueiden komitealle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle kertomuksen EMV:n kehityksestä viimeistään kolmen vuoden kuluttua tämän päätöksen voimaantulosta ja sen jälkeen kolmen vuoden välein. Kertomukseen liitetään tarvittaessa tämän päätöksen muuttamista koskevia ehdotuksia. 14 artikla EMV:n perusosioiden luominen Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tiedot viimeistään kolmen kuukauden kuluttua tämän päätöksen voimaantulosta. 15 artikla Soveltaminen Tätä päätöstä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2008. Tämä päätös on osoitettu jäsenvaltioille Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisesti. Tehty Brysselissä … päivänä …kuuta …. Neuvoston puolesta Puheenjohtaja SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS Tämä rahoitusselvityslomake on perusteluosaa täydentävä liite. Perusteluosaan sisältyviä tietoja ei sen vuoksi tarvitse mainita tässä toiseen kertaan. Lomaketta täytettäessä olisi kuitenkin varmistettava, että luettavuus säilyy. Yksittäisiä kohtia selvennetään lomakkeen täyttöohjeissa, joihin on hyvä tutustua ennen lomakkeen täyttämistä. 1. EHDOTUKSEN NIMI: Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan muuttoliikkeiden verkoston perustamisesta 2. LUOKITTELU TOIMINTOPERUSTEISESSA JOHTAMIS- JA BUDJETOINTIJÄRJESTELMÄSSÄ Toimintalohko(t) sekä toiminto/toiminnot: Maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka 3. BUDJETTIKOHDAT 3.1. Budjettikohdat (toimintamäärärahat sekä niihin liittyvät teknisen ja hallinnollisen avun määrärahat (entiset BA-budjettikohdat)) ja budjettinimikkeet: 18 03 05 – Euroopan muuttoliikkeiden seurantakeskus 3.2. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto: Toiminnan kesto: vuodesta 2008 eteenpäin. Rahoitusvaikutukset on arvioitu vain kaudelle 2008–2013. 3.3. Budjettitiedot (rivejä lisätään tarvittaessa): Budjettikohta | Menolaji | Uusi | EFTA osallistuu | Ehdokasmaat osallistuvat | Rahoitusnäkymien otsake | 18 03 05 | Ei-pakoll. | JM[20] | EI | EI | EI | Nro 3A | 4. YHTEENVETO RESURSSEISTA 4.1. Taloudelliset resurssit 4.1.1. Yhteenveto maksusitoumusmäärärahoista (MSM) ja maksumäärärahoista (MM) milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Menolaji | Kohdan nro | Vuosi n | n + 1 | n + 2 | n + 3 | n + 4 | n + 5 ja myöh. | Yht. | Toimintamenot[21] | Maksusitoumusmäärärahat (MSM) | 8.1. | a | 6,500 | 8,800 | 10,100 | 10,300 | 10,500 | 10,500 | 56,700 | Maksumäärärahat (MM) | b | 2,790 | 8,110 | 9,450 | 10,200 | 10,400 | 10,500 | 51,450 | Viitemäärään sisältyvät hallintomenot[22] | Tekninen ja hallinnollinen apu (EI-JM) | 8.2.4. | c | VIITEMÄÄRÄ YHTEENSÄ | Maksusitoumusmäärärahat | a+c | 6,500 | 8,800 | 10,100 | 10,300 | 10,500 | 10,500 | 56,700 | Maksumäärärahat | b+c | 2,790 | 8,110 | 9,450 | 10,200 | 10,400 | 10,500 | 51,450 | Hallintomenot, jotka eivät sisälly viitemäärään[23] | Henkilöstömenot ja niihin liittyvät menot (EI-JM) | 8.2.5. | d | 0,234 | 0,234 | 0,234 | 0,234 | 0,234 | 0,234 | 1,404 | Viitemäärään sisältymättömät hallintomenot lukuun ottamatta henkilöstömenoja ja niihin liittyviä menoja (EI-JM) | 8.2.6. | e | Toimenpiteen alustavat rahoituskustannukset yhteensä | MSM YHTEENSÄ henkilöstökustannukset mukaan luettuina | a+c+d+e | 6,734 | 9,034 | 10,334 | 10,534 | 10,734 | 10,734 | 58,104 | MM YHTEENSÄ henkilöstökustannukset mukaan luettuina | b+c+d+e | 3,024 | 8,344 | 9,684 | 10,434 | 10,634 | 10,734 | 52,854 | Tiedot yhteisrahoituksesta Jos ehdotukseen liittyy jäsenvaltioilta tai muilta tahoilta (jotka on ilmoitettava) saatavaa osarahoitusta, seuraavassa taulukossa ilmoitetaan kyseisen osarahoituksen arvioitu määrä (rivejä voidaan lisätä, jos rahoitusta saadaan useilta tahoilta): milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Rahoitukseen osallistuva taho | Vuosi n | n + 1 | n + 2 | n + 3 | n + 4 | n + 5 ja myöh. | Yht. | 26 jäsenvaltiota (Tanska ei kuulu joukkoon). Määrät kattavat yhteisrahoituksen kaikille 26 jäsenvaltiolle. | f | 1,175 | 1,669 | 1,944 | 1,986 | 1,986 | 1,986 | 10,751 | MSM YHTEENSÄ yhteisrahoitus mukaan luettuna | a+c+d+e+f | 7,909 | 10,703 | 12,278 | 12,520 | 12,720 | 12,720 | 68,850 | 4.1.2. Yhteensopivuus rahoitussuunnitelman kanssa X Ehdotus on nykyisen rahoitussuunnitelman mukainen. ( Ehdotus edellyttää kyseeseen tulevan rahoitusnäkymien otsakkeen rahoitussuunnitelman muuttamista. ( Ehdotus voi edellyttää toimielinten sopimuksen määräysten[24] soveltamista (ts. joustovälineen käyttöä tai rahoitusnäkymien tarkistamista). 4.1.3. Vaikutukset tuloihin X Ehdotuksella ei ole vaikutuksia tuloihin. ( Ehdotuksella on seuraavat vaikutukset tuloihin: HUOM. Tuloihin kohdistuvan vaikutuksen laskutapaa koskevat täsmennykset ja huomautukset esitetään erillisessä liitteessä. milj. euroa (yhden desimaalin tarkkuudella) Ennen toteutusta [Vuosi n-1] | Toimenpiteen jälkeinen tilanne | Henkilöstön määrä yhteensä | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 5. OMINAISPIIRTEET JA TAVOITTEET Yksityiskohtainen selvitys ehdotuksen taustasta sisältyy perusteluosaan. Rahoitusselvityksen tässä osassa esitetään vain seuraavat lisätiedot: 5.1. Tarve, johon ehdotuksella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä Tehostaa tuoreiden tietojen keräämistä, tuottamista ja vaihtoa kaikista merkityksellisistä muuttoliikkeen suuntauksista ja hyödyntää näitä tietoja tuloksellisesti. 5.2. Yhteisön osallistumisesta saatava lisäarvo, ehdotuksen johdonmukaisuus muiden rahoitusvälineiden kanssa sekä mahdolliset synergiaedut Toimenpiteen tarkoituksena on saattaa yhteen viranomaiset, tiedemaailma, tutkijat ja muut maahanmuutto- ja turvapaikka-asioista kiinnostuneet jäsenvaltioiden sidosryhmät, jotta ne voivat tuottaa yhteisölle, sen jäsenvaltioille ja suurelle yleisölle puolueetonta, luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden tilanteesta sekä EU:n tasolla että jäsenvaltioissa. Koska jäsenvaltiot eivät voi yksinään saavuttaa tätä tavoitetta eli yhteistyön kehittämistä ja tietojen ja analyysien tuottamista koko EU:n tasolla, toimia on toteutettava yhteisön tasolla. Synergiaetuja ja yhteyksiä muihin aloitteisiin ja verkostoihin käsitellään perusteluosassa ja vaikutustenarvioinnissa. 5.3. Ehdotuksen tavoitteet ja odotetut tulokset sekä näihin liittyvät indikaattorit toimintoperusteisessa johtamismallissa Ehdotuksen tavoitteena on perustaa rakenne, joka pystyy tuottamaan yhteisölle ja sen jäsenvaltioille sekä suurelle yleisölle puolueetonta, luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa maahanmuutto- ja turvapaikkatilanteesta koko unionissa ja jäsenvaltioissa. Tätä varten ehdotuksella perustetaan verkosto, jonka muodostavat komissio ja kaikkien jäsenvaltioiden kansalliset yhteyspisteet. Ne vastaavat päätösehdotuksen 2 artiklassa kuvattujen verkoston tehtävien suorittamisesta ja siitä, että vaikutustenarvioinnin 4 kohdassa luetellut tavoitteet saavutetaan. Verkostolle osoitettavien resurssien tulee kattaa toiminnan kaksi päätavoitetta, jotka ovat suora tuki kansallisille yhteyspisteille ja tuki muille verkoston piirissä toteutettaville toimille. Viimeksi mainitulla tarkoitetaan seuraavia toimia: - komission avustaminen tehtävien koordinoinnissa - arviointikustannukset - varaus erityisiin/ennakoimattomiin toimiin EMV:n toiminta-aloilla - yhteydet muihin yksiköihin - erityistuki uusille kansallisille yhteyspisteille niiden ensimmäisten toimintavuosien aikana. Edellä mainittuihin tavoitteisiin liittyvät kustannukset esitetään kohdassa 8.1 olevassa taulukossa. 5.4. Toteutustapa (alustava) Mitä seuraavista menettelyistä[26] käytetään toiminnan toteuttamisessa? X Keskitetty hallinnointi X komissio hallinnoi suoraan ( hallinnointivastuu siirretään ( toimeenpanovirastoille ( varainhoitoasetuksen 185 artiklassa tarkoitetuille yhteisöjen perustamille elimille ( kansallisille julkisoikeudellisille yhteisöille tai julkisen palvelun tehtäviä suorittaville yhteisöille ( Yhteistyössä toteutettava tai hajautettu hallinnointi ( jäsenvaltioiden kanssa ( kolmansien maiden kanssa ( Hallinnointi yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa (tarkennettava) Huomautukset: Verkoston toimintaan tarvittavat vuotuiset määrärahat otetaan Euroopan unionin yleiseen talousarvioon. Näistä varoista rahoitetaan osa kansallisten yhteyspisteiden toimintamenoista sekä koordinointitehtävissä avustamaan valittavan palveluntarjoajan kulut. Lisäksi rahoitetaan muita menoja, mm. toiminnan arviointi, erityistoimet sekä tuki uusille kansallisille yhteyspisteille. Budjettivallan käyttäjä hyväksyy vuosittain käytettävissä olevat määrärahat rahoituskehyksen sallimissa rajoissa. Komission tehtävänä on myöntää määrärahat vaatimukset täyttäville kansallisille yhteyspisteille ja laatia sopimus koordinointitehtäviin komission avuksi valittavan palveluntarjoajan ja muiden palveluntarjoajien kanssa. 6. SEURANTA JA ARVIOINTI 6.1. Seurantamenettely Johtokunnan tehtäviin kuuluu mm. ”tarkastella verkoston toiminnan kehitystä” (4 artiklan 2 kohdan b alakohta). Tämä edellyttää jatkuvan seurannan toteuttamista. Myös komissiolla on tässä merkittävä asema, sillä sen tehtävänä on ”valvoa EMV:n vuotuisen työohjelman täytäntöönpanoa ja raportoida johtokunnalle säännöllisesti sekä työohjelman täytäntöönpanosta että EMV:n kehityksestä” (6 artiklan 3 kohta). 6.2. Arviointimenettely 6.2.1. Ennakkoarviointi PO JLS tilasi EMV:n valmisteluvaihetta koskevan arvioinnin, jonka yhteydessä laadittiin myös ennakkoarvio EMV:n tulevasta toiminnasta. Arvioinnin laati palveluntarjoaja (GHK – EPEC), ja lopullinen arviointi luovutettiin komission yksiköille heinäkuussa 2005. 6.2.2. Väli-/jälkiarviointien perusteella toteutetut toimenpiteet (aikaisemmat kokemukset vastaavasta toiminnasta) Oikeusperustaa laadittaessa on otettu huomioon nykyisen EMV:n valmistelutoimen heikkoudet ja vahvuudet. Näitä ovat mm. seuraavat: - Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on perustettava kansallinen yhteyspiste. Tämä johtuu siitä, että halutaan välttää nykyisen kaltainen tilanne, jossa monet jäsenvaltiot eivät osallistu EMV:n toimintaan, koska ne eivät ole nimenneet kansallista yhteyspistettä (osallistuminen on tätä nykyä vapaaehtoista). - Ehdotuksessa kuvataan selkeästi eri toimijoiden vastuualueet (kansalliset yhteyspisteet, komissio), jotta tehtävänjako verkoston sisällä ei hämärry. - Ehdotuksessa halutaan varmistaa jäsenvaltioiden poliittinen sitoutuminen ottamalla ne mukaan johtokunnan toimintaan. EMV:n ensimmäisessä vaiheessa (valmistelutoimi) tällaista sitoutumista ei edellytetty. - Kansallisten yhteyspisteiden on täytettävä tietyt vaatimukset ja niihin on kuuluttava useita eri alojen asiantuntijoita. Näin voidaan varmistaa, että kansalliset yhteyspisteet voivat tuottaa korkealaatuisia tuloksia. 6.2.3. Tulevaa arviointia koskevat määräykset ja arviointien suorittamisvälit Oikeusperusta (13 artikla) edellyttää, että komissio laatii kertomuksen EMV:n kehityksestä viimeistään kolmen vuoden kuluttua päätöksen voimaantulosta ja sen jälkeen kolmen vuoden välein. Arviointia varten tarvittavat resurssit on otettu huomioon rahoitussuunnitelmassa. 7. PETOSTENTORJUNTA Komissio varmistaa tämän päätöksen nojalla rahoitettavien toimien toteutuksen yhteydessä, että yhteisön taloudellisia etuja suojataan petoksia, korruptiota ja muuta laitonta toimintaa ehkäisevillä toimenpiteillä, tehokkailla tarkastuksilla ja perimällä aiheettomasti maksetut varat takaisin ja, jos väärinkäytöksiä havaitaan, tehokkailla, oikeasuhteisilla ja varoittavilla seuraamuksilla neuvoston asetusten (EY, Euratom) N:o 2988/95 ja (Euratom, EY) N:o 2185/96 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/1999 mukaisesti. Tämän päätöksen mukaisia yhteisön toimia rahoitettaessa asetuksen (EY, Euratom) N:o 2988/95 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla väärinkäytöksellä tarkoitetaan kaikkea yhteisön oikeuden säännösten tai määräysten taikka sopimusvelvoitteiden rikkomista, joka johtuu taloudellisen toimijan teosta tai laiminlyönnistä ja jonka tuloksena on tai voisi olla vahinko yhteisöjen yleiselle talousarviolle tai yhteisöjen hoidossa oleville talousarvioille perusteettoman menon takia. Tämän päätöksen nojalla tehtävissä sopimuksissa on erityisesti määrättävä komission (tai sen valtuuttaman edustajan) suorittamasta varainhoidon ja muusta valvonnasta sekä tilintarkastustuomioistuimen suorittamista tarkastuksista, jotka voidaan tarvittaessa tehdä paikalla. 8. YKSITYISKOHTAINEN ERITTELY TARVITTAVISTA RESURSSEISTA 8.1. Ehdotuksen tavoitteet ja niihin liittyvät rahoituskustannukset[27] Vuosi n | Vuosi n + 1 | Vuosi n + 2 | Vuosi n + 3 | Vuosi n + 4 | Vuosi n + 5 | Virkamiehet tai väliaikaiset toimihenkilöt[28] (XX 01 01) | A*/AD | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 | B*, C*/AST | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 | Momentilta XX 01 02 rahoitettava henkilöstö[29] | Momenteilta XX 01 04/05 rahoitettava muu henkilöstö[30] | YHTEENSÄ | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 8.2.2. Toimintaan liittyvien tehtävien kuvaus Verkoston toiminnan koordinointi, koordinointitehtävissä avustamaan valitun palveluntarjoajan toiminnan valvonta, yhteydet kansallisiin yhteyspisteisiin sekä sen varmistaminen, että verkoston jäsenten kanssa tehtyjä sopimuksia hallinnoidaan asianmukaisella tavalla. 8.2.3. Henkilöresurssien lähteet (henkilöstösääntöjen alainen henkilöstö) (Jos lähteitä on useita, ilmoitetaan kustakin lähteestä peräisin olevien virkojen ja/tai toimien määrä) X Korvattavan tai jatkettavan ohjelman hallinnointiin osoitetut tämänhetkiset virat ja/tai toimet ( Vuosistrategiaan ja alustavaan talousarvioesitykseen liittyvässä vuotta n koskevassa menettelyssä jo myönnetyt virat ja/tai toimet ( Vuosistrategiaan ja alustavaan talousarvioesitykseen liittyvässä seuraavassa menettelyssä pyydettävät virat ja/tai toimet ( Hallinnoinnista vastaavan henkilöstön nykyisten virkojen ja/tai toimien uudelleenjärjestely (henkilöstön sisäinen uudelleenjärjestely) ( Vuodeksi n tarvittavat virat ja/tai toimet, jotka eivät sisälly vuosistrategiaan ja alustavaan talousarvioesitykseen liittyvään, kyseistä vuotta koskevaan menettelyyn 8.2.4. Muut viitemäärään sisältyvät hallintomenot (XX 01 04/05 – hallintomenot) milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Budjettikohta (numero ja nimi) | Vuosi n | Vuosi n + 1 | Vuosi n + 2 | Vuosi n + 3 | Vuosi n + 4 | Vuosi n + 5 ja myöh. | YHTEENSÄ | Muu tekninen ja hallinnollinen apu | – sisäinen | – ulkoinen | Tekninen ja hallinnollinen apu yhteensä | 8.2.5. Henkilöstömenot ja niihin liittyvät menot, jotka eivät sisälly viitemäärään milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Laji | Vuosi n | Vuosi n + 1 | Vuosi n + 2 | Vuosi n + 3 | Vuosi n + 4 | Vuosi n + 5 ja myöh. | Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt (XX 01 01) | 0,234 | 0,234 | 0,234 | 0,234 | 0,234 | 0,234 | Momentilta XX 01 02 rahoitettava henkilöstö (ylim. toimihlöt, kans. asiantuntijat, sopimussuhteinen hlöstö jne.) (budjettikohta ilmoitettava) | Henkilöstömenot ja niihin liittyvät menot yhteensä (EIVÄT sisälly viitemäärään) | 0,234 | 0,234 | 0,234 | 0,234 | 0,234 | 0,234 | Laskelma – Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt Tarvittaessa viitataan kohtaan 8.2.1 2 x 117,000 € = 234,000 € Laskelma – momentilta XX 01 02 rahoitettava henkilöstö Tarvittaessa viitataan kohtaan 8.2.1 n/a 8.2.6. Muut hallintomenot, jotka eivät sisälly viitemäärään milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) | Vuosi n | Vuosi n + 1 | Vuosi n + 2 | Vuosi n + 3 | Vuosi n + 4 | Vuosi n + 5 ja myöh. | YHTEENSÄ | XX 01 02 11 01 – Virkamatkat | XX 01 02 11 02 – Konferenssit ja kokoukset | XX 01 02 11 03 – Komiteoiden kokoukset[32] | XX 01 02 11 04 – Selvitykset ja kuulemiset | XX 01 02 11 05 – Tietojärjestelmät | 2 Muut hallintomenot yhteensä (XX 01 02 11) | 3 Muut hallintomenojen kaltaiset menot (eritellään budjettikohdittain) | Hallintomenot yhteensä lukuun ottamatta henkilöstömenoja ja niihin liittyviä menoja (EIVÄT sisälly viitemäärään) | Laskelma – Muut hallintomenot, jotka eivät sisälly viitemäärään n/a [1] COM (94) 23 – Communication from the Commission to the Council and the European Parliament on Immigration and Asylum Policies. [2] 1996 Feasibility Study for a European Migration Observatory. [3] Evaluation of the Activities of the European Migration Network, 2005. [4] KOM(2005) 375. [5] Ks. vuoden 2003 talousarvio, osasto B5-8, Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue. [6] EYVL L 248, 16.9.2002. [7] KOM(2005) 606. [8] Kaikki julkisiin kuulemisiin liittyvät asiakirjat, mm. sidosryhmien kannanotot, ovat saatavilla Internet-osoitteessa http://ec.europa.eu/justice_home/news/consulting_public/emn/news_contributions_emn_en.htm. [9] EUVL C [...], [...], s. [...]. [10] EUVL C [...], [...], s. [...]. [11] EUVL C [...], [...], s. [...]. [12] EUVL C [...], [...], s. [...]. [13] Jäljempänä ’EMV’. [14] Neuvoston asiakirja 11638/03. [15] Neuvoston asiakirja N:o 14292/1/04 REV 1. [16] KOM(2005) 606. [17] EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 13 päivänä joulukuuta 2006 annetulla asetuksella (EY) N:o 1995/2006 (EUVL L 390, 30.12.2006, s. 1). [18] EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31. [19] EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1. [20] Jaksotetut määrärahat. [21] Menot, jotka eivät kuulu kyseisen osaston xx lukuun xx 01. [22] Menot, jotka otetaan osaston xx momentille xx 01 04. [23] Menot, jotka otetaan lukuun xx 01 muille momenteille kuin xx 01 04 tai xx 01 05. [24] Katso toimielinten sopimuksen 19 ja 24 kohta. [25] Taulukkoon lisätään sarakkeita, jos toiminnan kesto ylittää kuusi vuotta. [26] Jos käytetään useampaa kuin yhtä menettelyä, tämän kohdan huomautuksissa olisi annettava lisätietoja. [27] Korotettujen resurssien käyttöä selostetaan vaikutustenarvioinnin liitteessä 2, jossa myös selvitetään perustoiminnot, joiden nojalla kansallisille yhteyspisteille myönnettävät määrät lasketaan. [28] Kyseisen henkilöstön kustannukset EIVÄT sisälly viitemäärään. [29] Kyseisen henkilöstön kustannukset EIVÄT sisälly viitemäärään. [30] Kyseisen henkilöstön kustannukset sisältyvät viitemäärään. [31] Tässä olisi viitattava asianomaisia toimeenpanovirastoja koskeviin rahoitusselvityksiin. [32] Ilmoitetaan, millaisesta komiteasta on kysymys ja mihin ryhmään se kuuluu.