23.3.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 71/16


Itävallan tasavallan aloite neuvoston säädöksen antamiseksi Europolin työntekijöihin sovellettavien henkilöstösääntöjen muuttamisesta

(2006/C 71/10)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan poliisiviraston perustamisesta tehdyn yleissopimuksen (Europol-yleissopimus) (1) ja erityisesti sen 30 artiklan 3 kohdan,

ottaa huomioon Itävallan tasavallan aloitteen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon,

ottaa huomioon Europolin hallintoneuvoston lausunnon,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Europolin työntekijöihin sovellettavia henkilöstösääntöjä, jäljempänä ’henkilöstösäännöt’, sellaisina kuin ne on vahvistettu 3 päivänä joulukuuta 1998 annetulla neuvoston säädöksellä (2), olisi muutettava siten, että säädetään kaikkien työntekijöiden palvelussuhteen enimmäiskestoksi yhdeksän vuotta kahden määräaikaisen sopimuskauden aikana.

(2)

Henkilöstösääntöjä olisi lisäksi muutettava säännösten antamiseksi varainhoidon valvojan, avustavan varainhoidon valvojan tai avustavien varainhoidon valvojien ja varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevän henkilöstön työsuhteista sekä Europolin hallintoneuvoston sihteerin ja hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevän henkilöstön työsuhteista.

(3)

Neuvoston asiana on vahvistaa yksimielisesti Europolin henkilöstöön sovellettavat yksityiskohtaiset säännöt ja tehdä niihin myöhemmin muutoksia,

ON ANTANUT TÄMÄN SÄÄDÖKSEN:

1 artikla

Muutetaan henkilöstösäännöt seuraavasti:

1)

Lisätään 1 artiklaan kohdat seuraavasti:

”3.   Henkilöstösääntöjä sovelletaan myös Europolin varainhoidon valvojaan, avustavaan varainhoidon valvojaan tai avustaviin varainhoidon valvojiin sekä varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevään henkilöstöön, tämän kuitenkaan rajoittamatta Europol-yleissopimuksen tai Europolin talousarvioon sovellettavan varainhoitoasetuksen soveltamista ja sikäli kuin liitteessä 10, jossa vahvistetaan varainhoidon valvojaa, avustavaa varainhoidon valvojaa tai avustavia varainhoidon valvojia sekä varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevää henkilöstöä koskevat erityissäännökset, ei toisin määrätä.

4.   Henkilöstösääntöjä sovelletaan myös Europolin hallintoneuvoston sihteeriin ja hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevään henkilöstöön, tämän kuitenkaan rajoittamatta Europol-yleissopimuksen soveltamista ja sikäli kuin liitteessä 11, jossa vahvistetaan hallintoneuvoston sihteeriä ja hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevää henkilöstöä koskevat erityissäännökset, ei toisin määrätä.”;

2)

Korvataan 6 artikla seuraavasti:

6 artikla

Europolin kaikki työntekijät, riippumatta siitä, valitaanko heidät toimeen, johon voidaan ottaa yksinomaan Europol-yleissopimuksen 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuista toimivaltaisista viranomaisista palvelukseen otettu työntekijä, vai toimeen, johon kyseistä rajoitusta ei sovelleta, otetaan aluksi palvelukseen 1—5 vuoden määräajaksi.

Ensimmäiset sopimukset voidaan uusia. Määräaikaisten työsopimusten kokonaiskesto, työsopimuksen uusiminen mukaan luettuna, voi olla enintään yhdeksän vuotta.

Ainoastaan sellaiseen toimeen valittu työntekijä, johon voidaan ottaa työntekijä muualtakin kuin Europol-yleissopimuksen 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuista toimivaltaisista viranomaisista, voidaan ottaa palvelukseen toistaiseksi, sen jälkeen kun hän on ollut palveluksessa kaksi määräaikaista sopimuskautta hoitaen tehtävänsä erittäin tyydyttävällä tavalla vähintään kuuden vuoden ajan.

Jos Europolin johtaja aikoo tehdä toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia, Europolin hallintoneuvoston on annettava siihen vuosittain lupa. Hallintoneuvosto voi vahvistaa, kuinka monta tällaista sopimusta voidaan enintään tehdä.”;

3)

Korvataan 95 artikla seuraavasti:

95 artikla

Europol voi irtisanoa määräaikaisen tai toistaiseksi voimassa olevan palvelussuhteen ilman irtisanomisaikaa

a)

edellä 26 artiklan mukaisesti koeajan kuluessa tai sen päättyessä,

b)

jos työntekijä ei enää täytä 24 artiklan 2 kohdan a ja d alakohdassa säädettyjä edellytyksiä; jos työntekijä ei enää täytä 24 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädettyjä edellytyksiä, hänen työsopimuksensa voidaan kuitenkin irtisanoa ainoastaan 65 artiklan mukaisesti,

c)

kun toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä työkomennus, virkavapaa tai väliaikainen siirto päättyy sellaisessa toimessa olevan työntekijän osalta, johon voidaan ottaa yksinomaan Europol-yleissopimuksen 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuista toimivaltaisista viranomaisista palvelukseen otettu työntekijä,

d)

jos työntekijä ei kykene palaamaan tehtäviinsä 38 artiklassa säädetyn palkallisen sairausloman jälkeen. Tällaisissa tapauksissa työntekijälle maksetaan hänen peruspalkkaansa vastaava lisä sekä perhelisät kahdelta päivältä jokaista palveluskuukautta kohti.”;

4)

Muutetaan liitteessä 2 olevan 3 artiklan 3 kohta seuraavasti:

”3.   Kaikkia avoinna olevia toimia täytettäessä otetaan huomioon sekä Europolista että muualta tulevat hakemukset, tämän kuitenkaan rajoittamatta henkilöstösääntöjen 6 artiklassa säädetyn palvelussuhteen enimmäiskeston soveltamista.”;

5)

Lisätään liitteen 9 jälkeen liite seuraavasti:

”LIITE 10

Varainhoidon valvojaa, avustavaa varainhoidon valvojaa tai avustavia varainhoidon valvojia sekä varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevää henkilöstöä koskevat erityissäännökset

1 LUKU

TOIMET JA TEHTÄVÄT

1 artikla

1.   Varainhoidon valvoja vastaa Europol-yleissopimuksessa ja Europolin talousarvioon sovellettavassa varainhoitoasetuksessa hänelle annettujen tehtävien sekä kaikkien muiden hallintoneuvoston hänelle antamien tehtävien suorittamisesta.

2.   Europolin talousarvioon sovellettavan varainhoitoasetuksen 20 artiklan mukaisesti varainhoidon valvoja on tehtäviään suorittaessaan vastuussa ainoastaan hallintoneuvostolle ja vastaa sille tehtäviensä suorittamisesta.

3.   Avustava varainhoidon valvoja tai avustavat varainhoidon valvojat vastaavat Europol-yleissopimuksessa ja Europolin talousarvioon sovellettavassa varainhoitoasetuksessa heille annettujen tehtävien sekä kaikkien muiden varainhoidon valvojan heille antamien tehtävien suorittamisesta.

4.   Avustava varainhoidon valvoja tai avustavat varainhoidon valvojat sekä muut varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevät työntekijät ovat tehtäviään suorittaessaan vastuussa ainoastaan hallintoneuvostolle ja vastaavat sille tehtäviensä suorittamisesta.

5.   Varainhoidon valvoja sekä yksi tai useampi avustava varainhoidon valvoja nimitetään Europol-yleissopimuksen 35 artiklan 7 kohdan ja tässä liitteessä säädettyjen lisäsäännösten mukaisesti.

2 artikla

1.   Kun henkilöstösäännöissä säädetään johtajan käyttämästä määräys- tai valvontavallasta Europolin työntekijöihin nähden, kyseisissä säännöksissä tarkoitetaan varainhoidon valvojan, avustavan varainhoidon valvojan tai avustavien varainhoidon valvojien sekä varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevän henkilöstön osalta hallintoneuvoston puheenjohtajaa, jollei tässä liitteessä toisin säädetä.

2.   Johtajan, joka toimii Europolin laillisena edustajana Europol-yleissopimuksen 29 artiklan 5 kohdan mukaisesti, on virallisesti vahvistettava kaikki hallintoneuvoston tai hallintoneuvoston puheenjohtajan tämän liitteen mukaisesti tekemät päätökset, jotka edellyttävät oikeudellista täytäntöönpanoa.

2 LUKU

KELPOISUUS JA VALINTAMENETTELYT

3 artikla

Varainhoidon valvoja sekä avustava varainhoidon valvoja tai avustavat varainhoidon valvojat valitaan Europol-yleissopimuksen 35 artiklan 7 kohdan ja Europolin talousarvioon sovellettavan varainhoitoasetuksen 20 artiklan mukaisesti jonkin jäsenvaltion jostakin virallisesta tilintarkastuselimestä.

4 artikla

Palvelukseen ottaminen varainhoidon valvojan toimeen suoritetaan Europol-yleissopimuksen 35 artiklan 7 kohdan sekä henkilöstösääntöjen 3 luvun ja liitteen 2 mukaisesti, ellei seuraavista erityissäännöksistä muuta johdu:

a)

Hallintoneuvoston puheenjohtaja perustaa valintalautakunnan, johon kuuluu edustaja kolmesta jäsenvaltiosta, joista yksi on puheenjohtajavaltio ja kaksi muuta valitsee hallintoneuvosto arpomalla. Nämä kolme jäsentä valitsevat keskuudestaan valintalautakunnan puheenjohtajan.

b)

Hallintoneuvosto laatii avoimesta toimesta ilmoituksen.

c)

Henkilöstöresurssiyksikön päällikkö toimii valintalautakunnan sihteerinä ja huolehtii tarvittaessa hallinnollisesta tuesta. Hänellä ei ole äänioikeutta valintamenettelyssä eikä hän saa muulla tavoin vaikuttaa menettelyn lopputulokseen.

d)

Ainoastaan valintalautakunnan jäsenet osallistuvat mahdollisen kokeen tai mahdollisten kokeiden laatimiseen, ja he voivat päättää, ettei kirjallista koetta tai kirjallisia kokeita tarvita. Valintalautakunnan on haastateltava kaikkia alustavan valinnan läpäisseitä hakijoita.

e)

Valintalautakunnan laatima luettelo hakumenettelyssä menestyneistä hakijoista, jotka on asetettu paremmuusjärjestykseen, toimitetaan hallintoneuvoston puheenjohtajalle.

f)

Hallintoneuvosto päättää menestyneen hakijan valinnasta yksimielisesti Europol-yleissopimuksen 35 artiklan 7 kohdan mukaisesti.

5 artikla

Yhden tai useamman avustavan varainhoidon valvojan sekä varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevän henkilöstön palvelukseen ottaminen suoritetaan henkilöstösääntöjen 3 luvun ja liitteen 2 mukaisesti ja avustavan varainhoidon valvojan tai avustavien varainhoidon valvojien osalta Europol-yleissopimuksen 35 artiklan 7 kohdan mukaisesti, ellei seuraavista erityissäännöksistä muuta johdu:

a)

Avustavan varainhoidon valvojan palvelukseen ottamista varten hallintoneuvoston puheenjohtaja perustaa valintalautakunnan, johon kuuluu varainhoidon valvoja, joka toimii lautakunnan puheenjohtajana, kaksi edustajaa jäsenvaltioista, joista toinen on puheenjohtajavaltio ja toisen valitsee hallintoneuvosto arpomalla, sekä henkilöstöresurssiyksikön päällikkö, joka toimii lautakunnan sihteerinä. Valintalautakunnan sihteerillä ei ole äänioikeutta valintamenettelyssä eikä hän saa muulla tavoin vaikuttaa valintamenettelyn lopputulokseen.

b)

Varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevän muun henkilöstön palvelukseen ottamista varten valintalautakunnan perustavat varainhoidon valvoja, joka toimii lautakunnan puheenjohtajana, ja henkilöstöresurssiyksikön päällikkö, joka toimii lautakunnan sihteerinä. Valintalautakunnan sihteerillä ei ole äänioikeutta valintamenettelyssä eikä hän saa muulla tavoin vaikuttaa valintamenettelyn lopputulokseen. Lisäksi puheenjohtajavaltio voi halutessaan nimetä edustajan valintalautakunnan jäseneksi.

c)

Valintalautakunta laatii avoimesta toimesta ilmoituksen.

d)

Ainoastaan valintalautakunnan jäsenet osallistuvat kokeen tai kokeiden laatimiseen, ja he haastattelevat kaikkia alustavan valinnan läpäisseitä hakijoita.

e)

Valintalautakunnan laatima luettelo hakumenettelyssä menestyneistä hakijoista, jotka on asetettu paremmuusjärjestykseen, toimitetaan hallintoneuvoston puheenjohtajalle.

f)

Avustavan varainhoidon valvojan tai avustavien varainhoidon valvojien osalta hallintoneuvosto päättää menestyneen hakijan tai menestyneiden hakijoiden valinnasta yksimielisesti Europol-yleissopimuksen 35 artiklan 7 kohdan ja Europolin talousarvioon sovellettavan varainhoitoasetuksen 20 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

g)

Varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevän muun henkilöstön osalta hallintoneuvoston puheenjohtaja päättää menestyneen hakijan valinnasta.

3 LUKU

TOIMIKAUSI, PALVELUKSEENOTTAMISTA KOSKEVAT EHDOT JA YHTEENSOPIMATTOMAT TEHTÄVÄT

6 artikla

1.   Hallintoneuvosto vahvistaa yksimielisellä päätöksellään varainhoidon valvojan ensimmäisen toimikauden pituuden henkilöstösääntöjen 6 artiklan mukaisesti. Sopimus voidaan uusia hallintoneuvoston yksimielisellä päätöksellä henkilöstösääntöjen 6 artiklan mukaisesti.

2.   Hallintoneuvosto vahvistaa yksimielisellä päätöksellään avustavan varainhoidon valvojan tai avustavien varainhoidon valvojien ensimmäisen toimikauden pituuden henkilöstösääntöjen 6 artiklan mukaisesti. Sopimus voidaan uusia hallintoneuvoston yksimielisellä päätöksellä henkilöstösääntöjen 6 artiklan mukaisesti.

3.   Hallintoneuvoston puheenjohtaja vahvistaa varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevien työntekijöiden ensimmäisen toimikauden pituuden henkilöstösääntöjen 6 artiklan mukaisesti. Sopimuksia voidaan henkilöstösääntöjen 6 artiklan mukaisesti uusia varainhoidon valvojan lausuntoon perustuvalla hallintoneuvoston puheenjohtajan päätöksellä.

7 artikla

1.   Varainhoidon valvojan toimen katsotaan henkilöstösääntöjen 45 artiklan ja liitteen 1 mukaisesti vastaavan yksikön päällikön tointa.

2.   Avustavan varainhoidon valvojan toimen katsotaan henkilöstösääntöjen 45 artiklan ja liitteen 1 mukaisesti vastaavan vanhemman toimihenkilön tointa.

8 artikla

1.   Hallintoneuvosto vahvistaa yksimielisellä päätöksellään palvelukseen otettavan varainhoidon valvojan ja avustavan varainhoidon valvojan tai avustavien varainhoidon valvojien aloituspalkkaluokan ja -tason.

2.   Kaikki varainhoidon valvojaa koskevat, henkilöstösääntöjen 3 luvussa säädetyt määräaikaisraportit ja päätökset tekee hallintoneuvoston puheenjohtaja, jota hänen edeltäjänsä avustavat tässä tehtävässä edellisten palveluskausien osalta.

3.   Kaikki avustavaa varainhoidon valvojaa tai avustavia varainhoidon valvojia koskevat, henkilöstösääntöjen 3 luvussa säädetyt määräaikaisraportit ja päätökset tekee varainhoidon valvoja, ja hallintoneuvoston puheenjohtajan on vahvistettava ne.

9 artikla

1.   Hallintoneuvoston puheenjohtaja vahvistaa varainhoidon valvojan toimistoon palvelukseen otettavien työntekijöiden aloituspalkkaluokan ja -tason.

2.   Kaikki varainhoidon valvojan toimistossa työskenteleviä työntekijöitä koskevat, henkilöstösääntöjen 3 luvussa säädetyt määräaikaisraportit ja päätökset tekee varainhoidon valvoja, ja hallintoneuvoston puheenjohtajan on vahvistettava ne varainhoidon valvojan lausunnon perusteella.

10 artikla

Varainhoidon valvojaa ja avustavaa varainhoidon valvojaa tai avustavia varainhoidon valvojia ei saa ottaa palvelukseen Europolin johtajan alaisuudessa olevaan toimeen vähintään 18 kuukauteen heidän toimikautensa päättymisen jälkeen.

4 LUKU

PALVELUSSUHTEEN PÄÄTTYMINEN

11 artikla

Varainhoidon valvojan taikka avustavan varainhoidon valvojan tai avustavien varainhoidon valvojien palvelussuhde päättyy henkilöstösääntöjen 10 luvun mukaisesti, ellei seuraavista erityissäännöksistä muuta johdu:

a)

Varainhoidon valvojan taikka avustavan varainhoidon valvojan tai avustavien varainhoidon valvojien palvelussuhteen päättymistä koskevat päätökset tekee hallintoneuvosto yksimielisesti.

b)

Tehtäessä päätös varainhoidon valvojan taikka avustavan varainhoidon valvojan tai avustavien varainhoidon valvojien palvelussuhteen päättämisestä kurinpidollisista syistä on otettava huomioon tämän liitteen 5 luvussa esitetyt kurinpitomenettelyjä koskevat erityissäännökset.

12 artikla

Varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevien työntekijöiden palvelussuhde päättyy henkilöstösääntöjen 10 luvun mukaisesti, ellei seuraavista erityissäännöksistä muuta johdu:

a)

Varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevien työntekijöiden palvelussuhteen päättymistä koskevat päätökset tekee hallintoneuvoston puheenjohtaja varainhoidon valvojan perustellun lausunnon perusteella.

b)

Tehtäessä päätös varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevien työntekijöiden palvelussuhteen päättämisestä kurinpidollisista syistä on otettava huomioon tämän liitteen 5 luvussa esitetyt kurinpitomenettelyjä koskevat erityissäännökset.

5 LUKU

KURINPITOMENETTELYT

13 artikla

Varainhoidon valvojaan ja avustavaan varainhoidon valvojaan tai avustaviin varainhoidon valvojiin kohdistettavat kurinpitomenettelyt toteutetaan varainhoitoasetuksen 49 artiklan 5 kohdan sekä henkilöstösääntöjen 8 luvun ja liitteen 7 mukaisesti, ellei seuraavista erityissäännöksistä muuta johdu:

a)

Hallintoneuvosto perustaa kurinpitolautakunnan, johon kuuluu hallintoneuvoston puheenjohtaja, joka toimii kurinpitolautakunnan puheenjohtajana, ja hallintoneuvoston arpomalla valitsemien kolmen jäsenvaltion edustajat, joiden on oltava varainhoidon valvojaan taikka avustavaan varainhoidon valvojaan tai avustaviin varainhoidon valvojiin nähden virka-asemaltaan tai virkaiältään korkeammassa tai vastaavassa asemassa ja jotka eivät voi olla samanaikaisesti hallintoneuvoston jäseniä.

b)

Puheenjohtajavaltion vaihtuminen ei vaikuta kurinpitolautakunnan kokoonpanoon; jos lautakuntapaikkoja vapautuu muista syistä, ne täytetään arpomalla.

c)

Kurinpitolautakuntaa avustaa sihteeri, jona voi haluttaessa toimia oikeudellisen yksikön päällikkö.

d)

Hallintoneuvostolla on oikeus antaa kirjallinen huomautus tai varoitus yksimielisellä päätöksellä kurinpitolautakuntaa kuulematta hallintoneuvoston puheenjohtajan tai muun jäsenen ehdotuksesta. Asiasta ilmoitetaan kirjallisesti varainhoidon valvojalle taikka avustavalle varainhoidon valvojalle tai avustaville varainhoidon valvojille, ja heitä on kuultava asiassa etukäteen.

e)

Muut kurinpitoseuraamukset määrää hallintoneuvosto yksimielisellä päätöksellä tämän liitteen ja henkilöstösääntöjen liitteen 7 mukaisen kurinpitomenettelyn päätyttyä. Kurinpitomenettelyn aloittamisesta päättää hallintoneuvoston puheenjohtaja varainhoidon valvojaa taikka avustavaa varainhoidon valvojaa tai avustavia varainhoidon valvojia kuultuaan.

f)

Henkilöstösääntöjen 90 artiklassa tarkoitettua oikeutta pidättää työntekijä toimen hoitamisesta ja oikeutta päättää henkilöstösääntöjen 91 artiklassa tarkoitetusta pyynnöstä, joka koskee seuraamusmerkinnän poistamista työntekijän henkilökansiosta, käyttää hallintoneuvoston puheenjohtaja, joka kuulee hallintoneuvoston jäseniä.

g)

Hallintoneuvosto antaa kurinpitolautakunnalle kertomuksen, jossa on esitettävä selkeästi seikat, joita valitus koskee, ja tarvittaessa olosuhteet, joissa ne ilmenivät.

h)

Kurinpitolautakunnan jäsenet nimeävät lautakunnan ensimmäisessä kokouksessa keskuudestaan yhden jäsenen laatimaan yleisen kertomuksen asiasta.

i)

Liitteessä 7 olevassa 15 artiklassa tarkoitettu kurinpitolautakunnan perusteltu lausunto annetaan varainhoidon valvojalle ja hallintoneuvostolle, joka tekee päätöksensä yksimielisesti kuukauden kuluessa lausunnon vastaanottamisesta varainhoidon valvojaa taikka avustavaa varainhoidon valvojaa tai avustavia varainhoidon valvojia kuultuaan.

j)

Hallintoneuvosto voi käynnistää kurinpitomenettelyn uudelleen omasta aloitteestaan tai varainhoidon valvojan taikka avustavan varainhoidon valvojan tai avustavien varainhoidon valvojien pyynnöstä, jos esiin tulee uusia seikkoja, joita tukevat asianmukaiset todisteet.

14 artikla

Varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevään henkilöstöön kohdistettavat kurinpitomenettelyt toteutetaan henkilöstösääntöjen 8 luvun ja liitteen 7 mukaisesti, ellei seuraavista erityissäännöksistä muuta johdu:

a)

Hallintoneuvosto perustaa kurinpitolautakunnan, johon kuuluu hallintoneuvoston arpomalla valitsemien kolmen jäsenvaltion edustajat, joiden on oltava asianomaiseen varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevään työntekijään nähden virka-asemaltaan tai virkaiältään korkeammassa tai vastaavassa asemassa ja jotka eivät voi olla samanaikaisesti hallintoneuvoston jäseniä. Kurinpitolautakunnan jäsenet valitsevat keskuudestaan yhden jäsenen puheenjohtajaksi.

b)

Puheenjohtajavaltion vaihtuminen ei vaikuta kurinpitolautakunnan kokoonpanoon; jos lautakuntapaikkoja vapautuu muista syistä, ne täytetään arpomalla.

c)

Kurinpitolautakuntaa avustaa sihteeri, jona voi haluttaessa toimia oikeudellisen yksikön päällikkö.

d)

Hallintoneuvoston puheenjohtajalla on oikeus antaa kirjallinen huomautus tai varoitus kurinpitolautakuntaa kuulematta omasta aloitteestaan tai hallintoneuvoston jäsenen ehdotuksesta. Asiasta ilmoitetaan kirjallisesti asianomaiselle varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevälle työntekijälle, ja häntä on kuultava asiassa etukäteen.

e)

Muut kurinpitoseuraamukset määrää hallintoneuvoston puheenjohtaja tämän liitteen ja henkilöstösääntöjen liitteen 7 mukaisen kurinpitomenettelyn päätyttyä. Kurinpitomenettelyn aloittamisesta päättää hallintoneuvoston puheenjohtaja varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevää työntekijää kuultuaan.

f)

Henkilöstösääntöjen 90 artiklassa tarkoitettua oikeutta pidättää työntekijä toimen hoitamisesta ja oikeutta päättää henkilöstösääntöjen 91 artiklassa tarkoitetusta pyynnöstä, joka koskee seuraamusmerkinnän poistamista työntekijän henkilökansiosta, käyttää hallintoneuvoston puheenjohtaja.

g)

Hallintoneuvoston puheenjohtaja antaa kurinpitolautakunnalle kertomuksen, jossa on esitettävä selkeästi seikat, joita valitus koskee, ja tarvittaessa olosuhteet, joissa ne ilmenivät.

h)

Kurinpitolautakunnan jäsenet nimeävät lautakunnan ensimmäisessä kokouksessa keskuudestaan yhden jäsenen laatimaan yleisen kertomuksen asiasta.

i)

Liitteessä 7 olevassa 15 artiklassa tarkoitettu kurinpitolautakunnan perusteltu lausunto annetaan varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevälle työntekijälle ja hallintoneuvoston puheenjohtajalle, joka tekee päätöksensä kuukauden kuluessa lausunnon vastaanottamisesta varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevää työntekijää kuultuaan.

j)

Hallintoneuvoston puheenjohtaja voi käynnistää kurinpitomenettelyn uudelleen omasta aloitteestaan tai asianomaisen työntekijän pyynnöstä, jos esiin tulee uusia seikkoja, joita tukevat asianmukaiset todisteet.

6 LUKU

VASTUU

15 artikla

1.   Varainhoitoasetuksen 49 artiklan 5 ja 6 kohdassa tarkoitetun varainhoidon valvojan ja avustavan varainhoidon valvojan tai avustavien varainhoidon valvojien vastuun osalta varainhoidon valvojan ja avustavan varainhoidon valvojan tai avustavien varainhoidon valvojien on otettava itselleen vakuutus tällaisten riskien varalta.

2.   Europol maksaa vakuutuksesta aiheutuvat kulut.

7 LUKU

MUUTOKSENHAKU

16 artikla

1.   Varainhoidon valvojan, avustavan varainhoidon valvojan tai varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevän työntekijän tekemät henkilöstösääntöjen 92 artiklan 2 kohdan mukaiset valitukset on esitettävä asiassa lopullisen päätöksen tehneelle viranomaiselle, jonka on myös käsiteltävä ne.

2.   Varainhoidon valvoja, avustava varainhoidon valvoja tai varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevä työntekijä voi henkilöstösääntöjen 93 artiklan mukaisesti hakea muutosta vain, jos asiassa lopullisen päätöksen tehnyt viranomainen on saanut sille 1 kohdan mukaisesti tehdyn valituksen ja valitus on hylätty nimenomaisella tai hylkääväksi katsottavalla päätöksellä. Asianomainen henkilö voi kuitenkin 1 kohdan mukaisen valituksen tehtyään hakea muutosta välittömästi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa henkilöstösääntöjen 93 artiklan 4 kohdassa säädetyin edellytyksin.

8 LUKU

VARAINHOIDON VALVOJAA KOSKEVAT ERITYISSÄÄNNÖKSET JA SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

17 artikla

Jos varainhoidon valvoja on estynyt hoitamasta tehtäviään yli kuukauden ajan tai jos varainhoidon valvojan virka on avoinna, hänen tehtäviään hoitaa avustava varainhoidon valvoja. Tätä varten hallintoneuvosto ilmoittaa sijaisuusjärjestyksen aina uuden avustavan varainhoidon valvojan nimityksen yhteydessä.

18 artikla

Jos varainhoidon valvojaa, avustavaa varainhoidon valvojaa tai avustavia varainhoidon valvojia taikka varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevää henkilöstöä koskevat päätökset tai varainhoidon valvojan, avustavan varainhoidon valvojan tai varainhoidon valvojan toimistossa työskentelevän henkilöstön tehtäviä hoitavan henkilön sopimusjärjestelyt on tehty ennen tämän liitteen voimaantuloa, kyseisiä päätöksiä tai sopimusjärjestelyjä sovelletaan edelleen.”

6)

Lisätään liitteen 10 jälkeen liite seuraavasti:

”LIITE 11

Hallintoneuvoston sihteeriä ja hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevää henkilöstöä koskevat erityissäännökset

1 LUKU

TOIMET JA TEHTÄVÄT

1 artikla

1.   Sihteeri ja hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevä henkilöstö avustavat hallintoneuvostoa tämän tehtävien suorittamisessa.

2.   Hallintoneuvoston sihteeri ja hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevä henkilöstö ovat tehtäviään suorittaessaan vastuussa ainoastaan hallintoneuvostolle ja vastaavat sille tehtäviensä suorittamisesta. He voivat kuitenkin hallintoneuvoston ennalta antamalla luvalla hoitaa sen alaisuudessa myös muita Europolin edun mukaisia tehtäviä.

2 artikla

1.   Kun henkilöstösäännöissä säädetään johtajan tai Europolin käyttämästä määräys- tai valvontavallasta Europolin henkilöstöön nähden, kyseisissä säännöksissä tarkoitetaan hallintoneuvoston sihteerin ja hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevän henkilöstön osalta hallintoneuvoston puheenjohtajaa.

2.   Johtajan, joka toimii Europolin laillisena edustajana Europol-yleissopimuksen 29 artiklan 5 kohdan mukaisesti, on virallisesti vahvistettava kaikki hallintoneuvoston tai hallintoneuvoston puheenjohtajan tämän liitteen mukaisesti tekemät päätökset, jotka edellyttävät oikeudellista täytäntöönpanoa, jollei tässä liitteessä toisin säädetä.

2 LUKU

KELPOISUUS JA VALINTAMENETTELYT

3 artikla

Hallintoneuvoston sihteerin ja hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevien työntekijöiden toimiin voidaan ottaa työntekijä muualtakin kuin Europol-yleissopimuksen 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuista toimivaltaisista viranomaisista.

4 artikla

Palvelukseen ottaminen hallintoneuvoston sihteerin toimeen suoritetaan henkilöstösääntöjen 3 luvun ja liitteen 2 mukaisesti, ellei seuraavista erityissäännöksistä muuta johdu:

a)

Hallintoneuvoston puheenjohtaja perustaa valintalautakunnan, johon kuuluu edustaja kolmesta jäsenvaltiosta, joista yksi on puheenjohtajavaltio ja kaksi muuta valitsee hallintoneuvosto arpomalla; nämä kolme jäsentä valitsevat keskuudestaan valintalautakunnan puheenjohtajan.

b)

Hallintoneuvosto laatii avoimesta toimesta ilmoituksen.

c)

Henkilöstöresurssiyksikön päällikkö toimii valintalautakunnan sihteerinä ja huolehtii tarvittaessa hallinnollisesta tuesta. Hänellä ei ole äänioikeutta valintamenettelyssä eikä hän saa muulla tavoin vaikuttaa menettelyn lopputulokseen.

d)

Ainoastaan valintalautakunnan jäsenet osallistuvat mahdollisen kokeen tai mahdollisten kokeiden laatimiseen, ja he voivat päättää, ettei kirjallista koetta tai kirjallisia kokeita tarvita. Valintalautakunnan on haastateltava kaikkia alustavan valinnan läpäisseitä hakijoita.

e)

Valintalautakunnan laatima luettelo hakumenettelyssä menestyneistä hakijoista, jotka on asetettu paremmuusjärjestykseen, toimitetaan hallintoneuvoston puheenjohtajalle.

f)

Hallintoneuvosto valitsee menestyneen hakijan enemmistöpäätöksellä.

5 artikla

Hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevän henkilöstön palvelukseen ottaminen suoritetaan henkilöstösääntöjen 3 luvun ja liitteen 2 mukaisesti, ellei seuraavista erityissäännöksistä muuta johdu:

a)

Vanhemman toimihenkilön toimen osalta hallintoneuvoston puheenjohtaja perustaa valintalautakunnan, johon kuuluu hallintoneuvoston sihteeri ja jäsenvaltioista, joista toinen on puheenjohtajavaltio ja toisen valitsee hallintoneuvosto arpomalla, kaksi edustajaa, joista toinen toimii valintalautakunnan puheenjohtajana, sekä henkilöstöresurssiyksikön päällikkö, joka toimii valintalautakunnan sihteerinä. Valintalautakunnan sihteerillä ei ole äänioikeutta valintamenettelyssä eikä hän saa muulla tavoin vaikuttaa valintamenettelyn lopputulokseen.

b)

Vanhempaa toimihenkilöä alempana olevien toimien osalta hallintoneuvoston puheenjohtaja perustaa valintalautakunnan, johon kuuluu hallintoneuvoston sihteeri, joka toimii valintalautakunnan puheenjohtajana, ja henkilöstöresurssiyksikön päällikkö, joka toimii valintalautakunnan sihteerinä. Valintalautakunnan sihteerillä ei ole äänioikeutta valintamenettelyssä eikä hän saa muulla tavoin vaikuttaa valintamenettelyn lopputulokseen. Lisäksi puheenjohtajavaltio voi halutessaan nimetä edustajan valintalautakunnan jäseneksi.

c)

Valintalautakunta laatii avoimesta toimesta ilmoituksen.

d)

Ainoastaan valintalautakunnan jäsenet osallistuvat kokeen tai kokeiden laatimiseen, ja he haastattelevat kaikkia alustavan valinnan läpäisseitä hakijoita.

e)

Valintalautakunnan laatima luettelo hakumenettelyssä menestyneistä hakijoista, jotka on asetettu paremmuusjärjestykseen, toimitetaan hallintoneuvoston puheenjohtajalle.

f)

Hallintoneuvoston puheenjohtaja valitsee menestyneen hakijan.

3 LUKU

TOIMIKAUSI JA PALVELUKSEENOTTAMISTA KOSKEVAT EHDOT

6 artikla

1.   Hallintoneuvosto vahvistaa hallintoneuvoston sihteerin ensimmäisen toimikauden pituuden henkilöstösääntöjen 6 artiklan mukaisesti. Hallintoneuvosto voi uusia sopimuksen henkilöstösääntöjen 6 artiklan mukaisesti.

2.   Hallintoneuvoston puheenjohtaja vahvistaa hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevien työntekijöiden ensimmäisen toimikauden pituuden henkilöstösääntöjen 6 artiklan mukaisesti. Sopimuksia voidaan henkilöstösääntöjen 6 artiklan mukaisesti uusia hallintoneuvoston sihteerin lausuntoon perustuvalla hallintoneuvoston puheenjohtajan päätöksellä.

7 artikla

Hallintoneuvoston sihteerin toimen katsotaan henkilöstösääntöjen 45 artiklan ja liitteen 1 mukaisesti vastaavan yksikön päällikön tointa.

8 artikla

1.   Hallintoneuvosto vahvistaa palvelukseen otettavan hallintoneuvoston sihteerin aloituspalkkaluokan ja -tason.

2.   Hallintoneuvoston puheenjohtaja laatii henkilöstöresurssiyksikön päällikön avustamana kaikki henkilöstösääntöjen 3 luvussa säädetyt määräaikaisraportit hallintoneuvoston sihteeristä ja valmistelee myös hallintoneuvoston päätöksen palkkaluokan tasoon joka toisen palvelusvuoden jälkeen tehtävistä korotuksista.

9 artikla

1.   Hallintoneuvoston puheenjohtaja vahvistaa valintalautakunnan ehdotuksesta hallintoneuvoston sihteeristöön palvelukseen otettavien työntekijöiden aloituspalkkaluokan ja -tason.

2.   Hallintoneuvoston puheenjohtaja laatii hallintoneuvoston sihteerin lausunnon perusteella kaikki henkilöstösääntöjen 3 luvussa säädetyt määräaikaisraportit hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevistä työntekijöistä ja tekee myös päätöksen palkkaluokan tasoon joka toisen palvelusvuoden jälkeen tehtävistä korotuksista.

4 LUKU

PALVELUSSUHTEEN PÄÄTTYMINEN

10 artikla

Hallintoneuvoston sihteerin palvelussuhde päättyy henkilöstösääntöjen 10 luvun mukaisesti, ellei seuraavista erityissäännöksistä muuta johdu:

a)

Hallintoneuvoston sihteerin palvelussuhteen päättymistä koskevat päätökset tekee hallintoneuvosto.

b)

Tehtäessä päätös hallintoneuvoston sihteerin palvelussuhteen päättämisestä kurinpidollisista syistä on otettava huomioon tämän liitteen 5 luvussa esitetyt kurinpitomenettelyjä koskevat erityissäännökset.

11 artikla

Hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevien työntekijöiden palvelussuhde päättyy henkilöstösääntöjen 10 luvun mukaisesti, ellei seuraavista erityissäännöksistä muuta johdu:

a)

Hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevien työntekijöiden palvelussuhteen päättymistä koskevat päätökset tekee hallintoneuvoston puheenjohtaja.

b)

Tehtäessä päätös hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevien työntekijöiden palvelussuhteen päättämisestä kurinpidollisista syistä on otettava huomioon tämän liitteen 5 luvussa esitetyt kurinpitomenettelyjä koskevat erityissäännökset.

5 LUKU

KURINPITOMENETTELYT

12 artikla

Hallintoneuvoston sihteeriin kohdistettavat kurinpitomenettelyt toteutetaan henkilöstösääntöjen 8 luvun ja liitteen 7 mukaisesti, ellei seuraavista erityissäännöksistä muuta johdu:

a)

Hallintoneuvosto perustaa kurinpitolautakunnan, johon kuuluu hallintoneuvoston puheenjohtaja, joka toimii kurinpitolautakunnan puheenjohtajana, ja hallintoneuvoston arpomalla valitsemien kolmen jäsenvaltion edustajat, joiden on oltava hallintoneuvoston sihteeriin nähden virka-asemaltaan tai virkaiältään korkeammassa tai vastaavassa asemassa ja jotka eivät voi olla samanaikaisesti hallintoneuvoston jäseniä.

b)

Puheenjohtajavaltion vaihtuminen ei vaikuta kurinpitolautakunnan kokoonpanoon; jos lautakuntapaikkoja vapautuu muista syistä, ne täytetään arpomalla.

c)

Kurinpitolautakuntaa avustaa sihteeri, jona voi haluttaessa toimia oikeudellisen yksikön päällikkö.

d)

Hallintoneuvostolla on oikeus antaa kirjallinen huomautus tai varoitus enemmistöpäätöksellä kurinpitolautakuntaa kuulematta hallintoneuvoston puheenjohtajan tai muun jäsenen ehdotuksesta. Asiasta ilmoitetaan kirjallisesti hallintoneuvoston sihteerille, ja häntä on kuultava asiassa etukäteen.

e)

Muut kurinpitoseuraamukset määrää hallintoneuvosto enemmistöpäätöksellä tämän liitteen ja henkilöstösääntöjen liitteen 7 mukaisen kurinpitomenettelyn päätyttyä. Kurinpitomenettelyn aloittamisesta päättää hallintoneuvoston puheenjohtaja hallintoneuvoston sihteeriä kuultuaan.

f)

Henkilöstösääntöjen 90 artiklassa tarkoitettua oikeutta pidättää työntekijä toimen hoitamisesta ja oikeutta päättää henkilöstösääntöjen 91 artiklassa tarkoitetusta pyynnöstä, joka koskee seuraamusmerkinnän poistamista työntekijän henkilökansiosta, käyttää hallintoneuvoston puheenjohtaja, joka kuulee hallintoneuvoston jäseniä.

g)

Hallintoneuvosto antaa kurinpitolautakunnalle kertomuksen, jossa on esitettävä selkeästi seikat, joita valitus koskee, ja tarvittaessa olosuhteet, joissa ne ilmenivät.

h)

Kurinpitolautakunnan jäsenet nimeävät lautakunnan ensimmäisessä kokouksessa keskuudestaan yhden jäsenen laatimaan yleisen kertomuksen asiasta.

i)

Liitteessä 7 olevassa 15 artiklassa tarkoitettu kurinpitolautakunnan perusteltu lausunto annetaan hallintoneuvoston sihteerille ja hallintoneuvostolle, joka tekee päätöksensä enemmistöllä kuukauden kuluessa lausunnon vastaanottamisesta hallintoneuvoston sihteeriä kuultuaan.

j)

Hallintoneuvosto voi käynnistää kurinpitomenettelyn uudelleen omasta aloitteestaan tai hallintoneuvoston sihteerin pyynnöstä, jos esiin tulee uusia seikkoja, joita tukevat asianmukaiset todisteet.

13 artikla

Hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevään henkilöstöön kohdistettavat kurinpitomenettelyt toteutetaan henkilöstösääntöjen 8 luvun ja liitteen 7 mukaisesti, ellei seuraavista erityissäännöksistä muuta johdu:

a)

Hallintoneuvosto perustaa kurinpitolautakunnan, johon kuuluu hallintoneuvoston arpomalla valitsemien kolmen jäsenvaltion edustajat, joiden on oltava asianomaiseen hallintoneuvostossa työskentelevään työntekijään nähden virka-asemaltaan tai virkaiältään korkeammassa tai vastaavassa asemassa ja jotka eivät voi olla samanaikaisesti hallintoneuvoston jäseniä. Kurinpitolautakunnan jäsenet valitsevat keskuudestaan yhden jäsenen puheenjohtajaksi.

b)

Puheenjohtajavaltion vaihtuminen ei vaikuta kurinpitolautakunnan kokoonpanoon; jos lautakuntapaikkoja vapautuu muista syistä, ne täytetään arpomalla.

c)

Kurinpitolautakuntaa avustaa sihteeri, jona voi haluttaessa toimia oikeudellisen yksikön päällikkö.

d)

Hallintoneuvoston puheenjohtajalla on oikeus antaa kirjallinen huomautus tai varoitus kurinpitolautakuntaa kuulematta omasta aloitteestaan tai hallintoneuvoston jäsenen ehdotuksesta. Asiasta ilmoitetaan kirjallisesti asianomaiselle hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevälle työntekijälle, ja häntä on kuultava asiassa etukäteen.

e)

Muut kurinpitoseuraamukset määrää hallintoneuvoston puheenjohtaja tämän liitteen ja henkilöstösääntöjen liitteen 7 mukaisen kurinpitomenettelyn päätyttyä. Kurinpitomenettelyn aloittamisesta päättää hallintoneuvoston puheenjohtaja hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevää työntekijää kuultuaan.

f)

Henkilöstösääntöjen 90 artiklassa tarkoitettua oikeutta pidättää työntekijä toimen hoitamisesta ja oikeutta päättää henkilöstösääntöjen 91 artiklassa tarkoitetusta pyynnöstä, joka koskee seuraamusmerkinnän poistamista työntekijän henkilökansiosta, käyttää hallintoneuvoston puheenjohtaja.

g)

Hallintoneuvoston puheenjohtaja antaa kurinpitolautakunnalle kertomuksen, jossa on esitettävä selkeästi seikat, joita valitus koskee, ja tarvittaessa olosuhteet, joissa ne ilmenivät.

h)

Kurinpitolautakunnan jäsenet nimeävät lautakunnan ensimmäisessä kokouksessa keskuudestaan yhden jäsenen laatimaan yleisen kertomuksen asiasta.

i)

Liitteessä 7 olevassa 15 artiklassa tarkoitettu kurinpitolautakunnan perusteltu lausunto annetaan hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevälle työntekijälle ja hallintoneuvoston puheenjohtajalle, joka tekee päätöksensä kuukauden kuluessa lausunnon vastaanottamisesta asianomaista työntekijää kuultuaan.

j)

Hallintoneuvoston puheenjohtaja voi käynnistää kurinpitomenettelyn uudelleen omasta aloitteestaan tai asianomaisen työntekijän pyynnöstä, jos esiin tulee uusia seikkoja, joita tukevat asianmukaiset todisteet.

6 LUKU

MUUTOKSENHAKU

14 artikla

1.   Hallintoneuvoston sihteerin tai hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevän työntekijän tekemät henkilöstösääntöjen 92 artiklan 2 kohdan mukaiset valitukset on esitettävä asiassa lopullisen päätöksen tehneelle viranomaiselle, jonka on myös käsiteltävä ne.

2.   Hallintoneuvoston sihteeri tai hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevä työntekijä voi henkilöstösääntöjen 93 artiklan mukaisesti hakea muutosta vain, jos asiassa lopullisen päätöksen tehnyt viranomainen on saanut sille 1 kohdan mukaisesti tehdyn valituksen ja valitus on hylätty nimenomaisella tai hylkääväksi katsottavalla päätöksellä. Asianomainen henkilö voi kuitenkin 1 kohdan mukaisen valituksen tehtyään hakea muutosta välittömästi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa henkilöstösääntöjen 93 artiklan 4 kohdassa säädetyin edellytyksin.

7 LUKU

SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSET

15 artikla

Jos hallintoneuvoston päätökset tai hallintoneuvoston sihteerin tehtävää hoitavaa henkilöä taikka hallintoneuvoston sihteeristössä työskentelevää työntekijää koskevat sopimusjärjestelyt on tehty ennen tämän liitteen voimaantuloa, kyseisiä päätöksiä tai sopimusjärjestelyjä sovelletaan edelleen.”

2 artikla

Tämä säädös tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se annetaan.

3 artikla

Tämä säädös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tehty Brysselissä ….

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja


(1)  EYVL C 316, 27.11.1995, s. 2, yleissopimus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 27. marraskuuta 2003 tehdyllä pöytäkirjalla (EUVL C 2, 6.1.2004, s. 1).

(2)  EYVL C 26, 30.1.1999, s. 23, säädös sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 12. lokakuuta 2005 tehdyllä neuvoston päätöksellä (EUVL C 259, 19.10.2005, s. 1).