[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 12.12.2006

KOM(2007) 795 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

neuvoston direktiivin 2003/96/EY 19 artiklan 1 kohdan mukaisesti (alueelliset poikkeukset)

1. Johdanto

Energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta annetun neuvoston direktiivin 2003/96/EY[1], jäljempänä ’energiaverodirektiivi’ tai ’direktiivi’, 19 artiklan 1 kohdan mukaisesti neuvosto voi erityisistä politiikkaan liittyvistä syistä antaa yksimielisesti komission ehdotuksesta (pyynnön esittäneille) jäsenvaltioille luvan ottaa käyttöön muitakin verovapautuksia tai -alennuksia kuin mainitun direktiivin säännöksissä ja erityisesti sen 5, 15 ja 17 artiklassa säädettyjä verovapautuksia ja -alennuksia.

Komissio tarkastelee pyyntöä. Sen jälkeen se joko esittää ehdotuksen neuvostolle tai ilmoittaa neuvostolle syyt siihen, miksi se ei ehdota toimenpiteen hyväksymistä.

Tarkasteltaessa uudelleen vuoden 2006 loppuun mennessä päättyviä energiaverodirektiivin mukaisia poikkeuksia Italia esitti kolme pyyntöä poiketakseen energiaverodirektiivin säännöksistä vuodesta 2007 alkaen ja soveltaakseen tiettyihin energiatuotteisiin erilaisia verokantoja eri maantieteellisillä alueilla. Verotuksen ja tulliliiton pääosasto vastaanotti asianomaiset pyynnöt[2].

Tämän tiedonannon tarkoituksena on ilmoittaa neuvostolle syyt siihen, miksi komissio ei ehdota tällaisten lupien myöntämistä.

2. Tiivistelmä pyynnöistä

1. Italia pyytää täyttä verovapautta eräille Valle d'Aostan autonomisessa maakunnassa kulutettaville energiatuotteille vuotuisessa kiintiössä.

Verovapaa vuotuinen kiintiö vahvistetaan aluekohtaisesti. Toimenpide koskee moottoripolttoaineita (bensiiniä, dieseliä) sekä eräitä lämmityspolttoaineita (kotitalouksien lämmityksessä käytettävää nestekaasua). Mahdolliset edunsaajat on määritelty tarkoin kullekin energiatuoteluokalle. Useimmissa tapauksissa edunsaajat ovat kyseisellä alueella asuvia yksityishenkilöitä.

Italian viranomaisten mukaan toimenpiteen tavoitteena on välttää ns. polttoaineturismia eli sitä, että raja ylitetään halvemman polttoaineen hankkimiseksi naapurimaasta. Italia vetoaa siihen, että kyseessä on EU:n ulkorajalla sijaitseva alue. Toimenpiteellä pyritään myös välttämään energiaverodirektiivin liitteessä II vahvistetun poikkeuksen voimassaolon päättymisen aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia, jotka vähentäisivät hyvinvointia.

Italian mukaan toimenpide on perusteltu alueen maantieteellisen sijainnin ja infrastruktuurin vuoksi, sillä kyseessä on maantiekuljetuksista erittäin riippuvainen vuoristoalue. Italia viittaa myös alueen perustuslailliseen erityisasemaan sekä taloudelliseen ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen tähtäävään yhteisön politiikkaan, jossa kiinnitetään erityistä huomiota vuoristoalueisiin. Lämmityksessä käytettävän nestekaasun osalta Italia vetoaa alueen ankaraan ilmastoon.

2. Italia pyytää täyttä verovapautta eräille Gorizian provinssissa kulutettaville energiatuotteille vuotuisessa kiintiössä.

Verovapaa vuotuinen kiintiö vahvistetaan aluekohtaisesti. Toimenpide koskee moottoripolttoaineita (bensiiniä, dieseliä) sekä eräitä lämmityspolttoaineita (kotitalouksien lämmityksessä käytettävää maakaasua ja yritysten lämmityksessä käytettäviä kivennäisöljyjä). Mahdolliset edunsaajat on määritelty tarkoin kullekin energiatuoteluokalle. Lämmitysöljyjä lukuun ottamatta edunsaajat ovat provinssissa asuvia yksityishenkilöitä.

Italian viranomaisten mukaan toimenpidettä voidaan perustella historiallisilla syillä, sillä alueen sosiaalis-taloudellinen heikkous johtuu erityisesti sen maantieteellisestä sijainnista. Italian mukaan poikkeuksen voimassaolon päättyminen vähentäisi näiden energiatuotteiden kysyntää (polttoaineturismin vuoksi), vähentäisi hyvinvointia ja heikentäisi asianomaista taloudellista toimintaa.

Italian viranomaiset katsovat, että koska valmisteveroja ei ole yhdenmukaistettu riittävästi EU:ssa, energiaverodirektiivin liitteessä II vahvistetun poikkeuksen voimassaolon päättymisen vuoksi käyttöön otettava tavanomainen verokanta ei lisäisi verotuloja, koska kysynnän oletetaan siirtyvän tällöin kokonaan ulkomaille. Italia korostaa myös, että maakaasu on ympäristöystävällisempi vaihtoehto kuin kivennäisöljyt ja että toimenpiteellä on ollut myönteinen vaikutus maakaasuverkoston laajenemiseen provinssissa.

Italia katsoo toimenpiteen olevan asianomaisten yhteisöpolitiikkojen mukainen, sillä alueen maantieteellinen sijainti ja sosiaalis-taloudellisen heikkous ovat Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan määräysten mukaisia ja sille voidaan näin ollen myöntää varoja EU:n rakennerahastoista.

3. Italia haluaa soveltaa alennettua verokantaa Udinen ja Triesten provinsseissa kulutettaviin kivennäisöljyihin edellyttäen, että nämä verokannat ovat energiaverodirektiivissä säädettyjen vaatimusten mukaiset.

Toimenpiteellä myönnettäisiin bensiinille ja dieselille verovapautus vuotuisessa kiintiössä. Se koskisi ainoastaan Triesten provinssia ja eräitä Udinen provinssin itäosissa sijaitsevia kuntia. Edunsaajat olisivat lähinnä näillä alueilla asuvia yksityishenkilöitä.

Toimenpiteen tarkoituksena on välttää ns. polttoaineturismia. Italian mielestä energiaverodirektiivin liitteessä II vahvistetun poikkeuksen voimassaolon päättymisellä olisi kielteisiä sosiaalis-taloudellisia vaikutuksia, se ei lisäisi verotuloja ja se johtaisi huoltamoiden sulkemiseen alueella.

Kaikissa kolmessa pyynnössä ehdotetaan, että poikkeusta sovellettaisiin 31. joulukuuta 2012 asti.

3. Pyynnön tausta

Aiemmin eräille jäsenvaltioille ja varsinkin Italialle oli erityisistä politiikkaan liittyvistä syistä myönnetty neuvoston direktiivin 92/81/ETY[3] 8 artiklan 4 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen lupa soveltaa alennettua verokantaa tai myöntää erityisiä verohelpotuksia tietyillä maantieteellisiä alueilla joko talouden kehittämisen tai maantieteellisten ominaisuuksien (ilmasto, sijainti) vuoksi. Lisäksi otettiin käyttöön eräitä alueellisia suunnitelmia, joilla pyrittiin estämään ns. polttoaineturismia.

Vuoden 2006 kesäkuussa annetussa tiedonannossa Neuvoston direktiivin 2003/96/EY liitteissä II ja III esitettyjen vuoden 2006 lopussa päättyvien poikkeusten uudelleentarkastelu , jäljempänä ’vuoden 2006 tiedonanto’[4], komissio käsitteli kahta tällaisiin poikkeuksiin liittyvää ongelmaa. Ensimmäinen koski valmisteveron soveltuvuutta alueiden sosiaalis-taloudellisten ongelmien ratkaisemiseen ja toinen sellaisten sisämarkkinoiden luomista, joilla kilpailu ei ole vääristynyt. Komissio korosti, että vähimmäisverokanta on sisämarkkinoiden etujen mukainen toimenpide ja että sitä voidaan tarvittaessa muuttaa.

Tiedonannon mukaan asianomaiset jäsenvaltiot voivat kuitenkin itse päättää, onko poikkeus edelleen tarpeen erityisistä politiikkaan liittyvistä syistä, vai voidaanko sitä perustella direktiivin 19 artiklan 1 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa mainituilla tavoitteilla ja eduilla.

4. Komission arvio

Komissio haluaa palauttaa mieliin Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan, johon yhteisön välillisen verotuksen alalla toteuttamat toimet perustuvat. Siinä edellytetään välillisiä veroja koskevan lainsäädännön yhdenmukaistamista siltä osin kuin se on tarpeen sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan varmistamiseksi .

Tätä varten on vahvistettu vähimmäisverokannat aloilla, joita valmisteverolainsäädännön yhdenmukaistaminen koskee (esim. energiaverodirektiivi). Koska jäsenvaltiot saavat itse vahvistaa omat verokantansa vähimmäisverokantaa noudattaen ja kansalliset olosuhteet huomioon ottaen, vähimmäisverokannat vahvistettiin tasolle, jota yhteisön lainsäädännössä pidetään tarpeellisena mahdollisen kilpailun vääristymisen pitämiseksi hyväksyttävissä rajoissa.

Koska verokantoja ei ole täysin yhdenmukaistettu, kansalliset verokannat saattavat vaihdella. Tämä voi puolestaan johtaa siihen, että ostokset rajojen yli lisääntyvät sisämarkkinoilla soveltuvin osin direktiivin 92/12/ETY 8 ja 9 artiklassa säädetyissä rajoissa. Jos kuitenkin tästä johtuvia vääristymiä ei voida enää pitää hyväksyttävinä eikä edellä mainitun yhdenmukaisuusperusteiden mukaisina, kansallisia verokantoja olisi pyrittävä lähentämään perustamissopimuksen 93 artiklan nojalla. Tällöin voidaan joko korottaa vähimmäisverokantoja tai toteuttaa muita yhteisön lainsäädännön mukaisia toimenpiteitä.

Sen vuoksi komissio kiistää Italian väitteen, jonka mukaan valmisteverojen riittämätön yhdenmukaistaminen olisi 19 artiklan nojalla riittävä peruste pyytää poikkeusta energiaverodirektiivin säännöksistä. Tällainen peruste ei ole 19 artiklassa tarkoitettu ”erityinen politiikkaan liittyvä syy”. Direktiivissä tarkoitetut vähimmäisverokannat ovat itse asiassa koko säädöksen tärkein kohta. Vähimmäisverokantoja vahvistaessaan komissio totesi, että direktiivissä säädettyjä mekanismeja lukuun ottamatta jäsenvaltioilla ei enää ole mitään perusteltuja syitä muuttaa omia verokantojaan muiden jäsenvaltioiden verokantojen perusteella. Muussa tapauksessa jäsenvaltioiden välisillä raja-alueilla alennettaisiin moottoripolttoaineiden verokantoja asteittain kahdenvälisillä mekanismeilla, kunnes käytössä olisi vahvistetut vähimmäisverokannat. Tämä ei kuitenkaan ole direktiivin tavoite.

Energiaverodirektiiviä ei ole mahdollista tulkita muulla tavalla.

Italian esittämistä eri aloja koskevista väitteistä voidaan todeta seuraavaa:

Ensimmäinen väite koski näille aluille Italian lainsäädännössä myönnettyä erityistä perustuslaillista asemaa. Komission mielestä tämä väite ei ole 19 artiklassa tarkoitettu peruste. Vaikka tiettyjä alueellisia tekijöitä voidaan joissakin tapauksissa pitää 19 artiklan mukaisina erityisinä politiikkaan liittyvinä syinä, alueen erityinen perustuslaillinen asema ei ole tällainen syy.

Toinen väite koski eräiden alueiden sosiaalis-taloudellisia ongelmia (jotka johtuvat joko ulkoa tulevasta kilpailuista, maantieteellisistä sijainnista tai muista maantieteellisistä tekijöistä). Komissio ei voinut hyväksyä tätä väitettä. Väite antaa ymmärtää, että näillä alueilla tarvitaan julkista tukea. Tähän mennessä myönnettyjä poikkeuksia ei kuitenkaan ole virallisesti pidetty tällaisina välineinä, joten tällä tavalla perusteltua poikkeusta ei voida hyväksyä 19 artiklan nojalla. Tällaiset ongelmat voidaan ratkaista muilla kohdennetummilla välineillä ja toimintatavoilla[5], jotka eivät häiritse energiatuotteiden valmisteverojen yhdenmukaistamisen myönteisiä vaikutuksia.

Kolmas väite koski eräiden alueiden maantieteellistä sijaintia raja-alueella. Tältä osin komissio haluaa viitata edellä mainittuihin huomautuksiinsa. Naapurijäsenvaltiossa sovellettavia erilaisia verokantoja ei voida pitää riittävänä syynä myöntää lupa energiaverodirektiivin 19 artiklan nojalla. Poikkeusta, joka myönnettiin sillä perusteella, että kyseessä oleva naapurimaa ei tuolloin kuulunut Euroopan unioniin, ei voida nyt jatkaa 19 artiklan nojalla, koska maasta on tullut EU:n jäsenvaltio ja siihen sovelletaan näin ollen energiaverodirektiivissä säädettyjä vaatimuksia. Valle d'Aostassa sijaitsevaa ulkorajaa koskevasta ongelmasta komissio toteaa, että pyydetty poikkeus ei ole oikeassa suhteessa väitetyn polttoaineturismin aiheuttaman ongelman kanssa. Itse asiassa poikkeus johtaisi kulutustottumusten vääristymiseen Italiassa ja muissa yhteisön osissa, koska kansalaisia houkuteltaisiin keinotekoisesti suorittamaan hankintansa kyseisellä alueella, vaikka ne voitaisiin tehdä myös muualla. Tässä yhteydessä on muistettava, että Valle d'Aostalla on yhteinen raja Sveitsin lisäksi myös Ranskan kanssa.

Lopuksi komissio haluaa palauttaa mieliin, että poikkeuksen voimassaolon päättymisen aiheuttamat kielteiset vaikutukset eivät sinällään ole 19 artiklassa tarkoitettuja erityisiä politiikkaan liittyviä syitä.

Pyynnöissä esitettyjä erityistilanteita ja väitteitä on kuitenkin syytä tarkastella erikseen.

Moottoripolttoaineiden yleisellä vapauttamisella valmisteverosta pyritään ratkaisemaan ongelma, joka liittyy Valle d'Aostan alueen väitettyyn riippuvuuteen maantiekuljetuksista. Tämä toimenpide ei kuitenkaan ole komission mielestä oikeassa suhteessa ongelmaan nähden eikä sillä voi näin ollen perustella 19 artiklan mukaisen luvan myöntämistä. Komissio huomauttaa, että Italia ei ole perustellut tällaista verovapautusta edellä mainitulla syyllä muissa Italian osissa, jotka ovat samanlaisia maaseutualueita (eli harvaan asuttuja) ja/tai vuoristoalueita ja joilla on sovellettava täyttä kansallista verokantaa. Ei ole mitään merkkejä siitä, että ylimääräisiin kustannuksiin olisi objektiivinen suhde laskettiinpa nämä kustannukset millä tavalla tahansa. Moottoripolttoaineiden täydellinen verovapautus olisi direktiivin 19 artiklan 1 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettujen energia-, liikenne- ja ympäristöpolitiikkojen vastainen. Kun vielä otetaan huomioon direktiivin 5 artiklan kolmas luetelmakohta, tämä päätelmä vain vahvistuu. Tämän säännöksen mukaisesti paikallisessa julkisessa liikenteessä käytettävien energiatuotteiden verotaso ei saa olla vähimmäistasoa alhaisempi, vaikka jäsenvaltiot todennäköisesti suosivatkin tällaista liikennemuotoa yksityisliikenteen sijaan (jota tämä pyyntö koskee). Ainoastaan direktiivin 15 artiklan 1 kohdan e ja i alakohdissa tarkoitetuissa erityistapauksissa verotus voi olla vähimmäistasoa alhaisempi.

Komissio toteaa lämmityksessä käytettäviä energiatuotteita koskevista väitteistä seuraavaa:

Komissio katsoo ensinnäkin, että suotuisamman verokohtelun myöntäminen yritysten lämmitystarkoituksia varten käyttämille kivennäisöljyille ei ole perusteltua. Toimenpiteen tarkoituksena on tukea tietyllä alueella sijaitsevia yrityksiä. Vuoden 2006 tiedonannossa komissio painotti, että direktiivissä otetaan jo huomioon asianomaisella tavalla yritysten kulutus sekä mahdollinen kilpailukyvyn rajoitus, jonka energiaverotus saattaa aiheuttaa. Tässä yhteydessä komissio haluaa painottaa, että perustamissopimuksen 93 artiklan mukaista menettelyä noudattaen yksimielisesti toiminut neuvosto on jo tehnyt tasapainoisen ratkaisun politiikkaan liittyvien eri syiden välillä, jotka mahdollisesti puhuivat verotuksen lieventämisen puolesta yrityskäytössä. Yrityskäytölle direktiivissä ja ennen kaikkea sen 5 ja 17 artiklassa vahvistetut vaihtoehdot kuvastavat siten tiettyä joustavuutta, jota yhteisön lainsäädännössä pidettiin tarpeellisena ja riittävänä tässä yhteydessä. Näin ollen tällaisia Italian esittämiä väitteitä ei voida pitää 19 artiklassa tarkoitettuina erityisinä politiikkaan liittyvinä syinä. Direktiivissä säädetyissä vaihtoehdoissa on myös otettu huomioon direktiiviin 19 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa mainitut tavoitteet, joihin kuuluvat sisämarkkinoiden moitteeton toiminta, tarve varmistaa tasapuolinen kilpailu sekä yhteisön terveys-, ympäristönsuojelu-, energia- ja liikennepolitiikat. Nämä tavoitteet estävät pyydetyn luvan myöntämisen.

Siltä osin kuin Italia pyytää lupaa myöntää verovapautus lämmityspolttoaineena käytettävälle maakaasulle, komissio korostaa, että energiaverodirektiivissä otetaan asianmukaisella tavalla huomioon maakaasuun mahdollisesti liittyvät hyödyt. Sen vuoksi Italian pyyntöä ei voida perustella erityisillä politiikkaan liittyvillä syillä (sen lisäksi, että Italian mainitsemat maakaasuun liittyvät hyödyt ovat samat eri alueilla). Edellä mainitut 19 artiklan 1 kohdan kolmatta luetelmakohtaa koskevat päätelmät sekä yhteisön ympäristö-, energia- ja liikennepolitiikkaa koskevat tavoitteet pätevät myös tässä yhteydessä ja puhuvat sen puolesta, ettei poikkeusta ole syytä myöntää.

Kotitalouksien lämmitykseen käytettävän nestekaasun edullista verokohtelua Valle d'Aostan vuoristoalueella koskevasta pyynnöstä komissio toteaa, että toimenpide olisi päällekkäinen toisen pyynnön kanssa, jonka Italia on esittänyt komissiolle energiaverodirektiivin 19 artiklan nojalla. Tämän toisen pyynnön mukaan Italia haluaisi eriyttää lämmityspolttoaineena käytettävän nestekaasun veroetuudet tiettyjen alueiden ilmasto-olosuhteiden perusteella. Valle d'Aostaa koskeva pyyntö on kuitenkin huomattavasti tätä laajempi. Komissio toteaa, että Italian itse esittämien näkemysten valossa ilmasto-olosuhteita ei voida pitää riittävän perusteena poikkeuksen myöntämiseksi Valle d'Aostalle. Toista Italian esittämää pyyntöä tarkastellaan erikseen.

5. Päätelmä

Edellä sanotun perusteella Italian pyytämää lupaa ei tulisi myöntää. Italia on perustellut pyyntöään ennen kaikkea väittämällä, että valmisteveroja ei ole yhdenmukaistettu riittävästi sisämarkkinoilla. Tältä osin on todettava, ettei tällaista väitettyä ongelmaa voida korjata 19 artiklan mukaisilla luvilla. Verotuksen vähimmäistaso on yksi direktiivin pääkohdista.

Komissio ei myöskään pidä muita Italian esittämiä väitteitä hyväksyttävinä.

Sen vuoksi komissio ei ehdota lupien myöntämistä .

[1] Neuvoston direktiivi 2003/96/EY, annettu 27 päivänä lokakuuta 2003, energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta (EUVL L 283, 31.10.2003, s. 51), direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiiveillä 2004/74/EY (EUVL L 157, 30.4.2004, s. 87) ja 2004/75/EY (EUVL L 157, 30.4.2004, s. 100).

[2] 17. lokakuuta 2006.

[3] Neuvoston direktiivi 92/81/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992, kivennäisöljyjen valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisesta (EYVL L 316, 31.10.1992). Tämä direktiivi ja kivennäisöljyjen valmisteverojen määrien lähentämisestä 19 päivänä lokakuuta 1992 annettu neuvoston direktiivi 92/82/EY kumottiin 31. joulukuuta 2003 neuvoston direktiivillä 2003/96/EY.

[4] KOM(2006)342, 30.6.2006, neuvoston direktiivin 2003/96/EY liitteissä II ja III säädettyjen vuoden 2006 lopussa päättyvien poikkeusten uudelleentarkastelu.

[5] Kun jäsenvaltiot käyttävät tällaisia välineitä, niiden on luonnollisesti noudatettava yhteisön lainsäädäntöä ja erityisesti valtiontukea koskevia säännöksiä.