[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 12.6.2006

KOM(2006) 281 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO

Kasvu- ja työllisyysstrategia ja Euroopan koheesiopolitiikan uudistaminenKoheesiota koskeva neljäs väliraportti

{SEC(2006)726}

SISÄLLYSLUETTELO

1. Taloudelliset ja sosiaaliset erot laajentuneessa eu:ssa 3

1.1. Kasvu – edelleen hidasta, mutta vauhdittuminen odotettavissa 3

1.2. Erot 4

1.2.1. BKT – uudet jäsenvaltiot kasvavat nopeammin mutta lähentyminen on siltipitkän aikavälin tavoite 4

1.2.2. Työllisyys – tarvitaan 24 miljoonaa uutta työpaikkaa, jotta 70 prosentin tavoite saavutettaisiin 4

1.3. Erojen kehityssuuntaukset 4

1.3.1. Tavoitteiden väliset erot 4

1.3.2. Tavoitteiden sisäiset erot 5

1.3.3. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä tieto- ja viestintätekniikan merkityskestävän kasvun kannalta 6

2. EU:n koheesiopolitiikan viimeaikainen kehitys 7

2.1. Talousarvion toteutuminen 2005 – ennätysmäärä maksusitoumuksia 7

2.2. Yhteisön strategiset koheesiosuuntaviivat kaudeksi 2007–2013 7

2.3. Koheesiopolitiikka ja kaupungit: kaupunkialueiden merkitys talouskasvun ja työpaikkojen luomisessa eri alueilla 8

2.4. Koheesiopolitiikka kasvu- ja työllisyysstrategian ytimessä 8

2.5. Resurssit: tiivistelmä joulukuussa 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmistä 9

2.6. Koheesiopolitiikan uusien ohjelmien innovaatiot 10

2.6.1. JASPERS 10

2.6.2. JEREMIE 11

2.6.3. JESSICA 11

2.6.4. Julkisten palveluiden nykyaikaistaminen 11

2.7. Maaseudun kehittämisen strategiset suuntaviivat ja Euroopan kalatalousrahasto 12

Johdanto

Kolmas väliraportti julkaistiin keväällä 2005, ja sen jälkeinen kausi on ollut EU:n koheesiopolitiikan kehityksen kannalta merkittävä kolmesta keskeisestä syystä. Toukokuussa 2004 tapahtui EU:n historiallinen laajentuminen. Tämän jälkeen vuonna 2005 koheesio-ohjelmien täytäntöönpano pääsi vauhtiin uusissa jäsenvaltioissa, ja nyt ovat nähtävissä ensimmäisen täyden täytäntöönpanovuoden tulokset. Vuosien 2007–2013 ohjelmakauden valmisteluissa edistyttiin merkittävästi. Parlamentin, neuvoston ja komission 17. toukokuuta 2006 allekirjoittama toimielinten sopimus vuosien 2007–2013 rahoituskehyksestä tarjosi perustan EU:n kaikille jäsenvaltioille ja alueille uusien ohjelmien suunnittelun jatkamista varten. Lisäksi komissio hyväksyi useita keskeisiä asiakirjoja, joilla pohjustettiin tällaista työtä (mm. luonnos koheesiopolitiikkaa koskeviksi yhteisön strategisiksi suuntaviivoiksi, luonnos maaseudun kehittämistä koskeviksi yhteisön strategisiksi suuntaviivoiksi ja alueellisia valtiontukia koskevat suuntaviivat 2007–2013). Korkeimmalla tasolla tehdyillä poliittisilla päätöksillä koheesiopolitiikka tuotiin keskeiselle sijalle unionin kasvu- ja työllisyysohjelmassa (eli Lissabonin strategiassa).

Tässä neljännessä väliraportissa käsitellään näitä kysymyksiä. Aluksi kuvataan tilannetta, ja päivitetään kehityssuuntien kuvausta jäsenvaltioiden ja alueiden sisäisten ja niiden välisten erojen osalta. Tämän jälkeen kuvaillaan keskeiset poliittisten puitteiden muutokset, myös vuosien 2007–2013 rahoituskehyksen mukainen sopimus koheesiopolitiikan resursseista.

1. TALOUDELLISET JA SOSIAALISET EROT LAAJENTUNEESSA EU:SSA

TÄSSÄ OSASSA LUODAAN SILMÄYS TALOUDELLISIIN JA YHTEISKUNNALLISIIN KEHITYSSUUNTAUKSIIN SEKÄ ALUEELLISIIN EROIHIN. UUTTA AINEISTOA ESITELLÄÄN BKT-, TALOUSKASVU- JA TYÖLLISYYSEROJA MÄÄRITTÄVISTÄ TEKIJÖISTÄ, ERITYISESTI SUHTEESSA T&K-INVESTOINTIEN MÄÄRÄÄN JA TIETOYHTEISKUNTAAN.

1.1. Kasvu – edelleen hidasta, mutta vauhdittuminen odotettavissa

Vuonna 2005 unionin taloudelle oli tyypillistä aiempaan verrattuna pieni kasvu. Vuosina 2000–2004 BKT:n kasvu EU:n 25:ssä jäsenvaltiossa oli keskimäärin vain vähän yli 1,5 prosenttia vuodessa. EU:n sisällä on suurta vaihtelua, ja parhaimmat tulokset saavutettiin pääosin köyhimmissä jäsenvaltioissa, erityisesti Baltian maissa ja Slovakiassa, mutta myös Kreikassa ja Irlannissa sekä liittymisneuvotteluja käyvissä Romaniassa ja Bulgariassa. Pienintä talouskasvu oli useissa verrattain vauraissa jäsenvaltioissa, esimerkiksi Saksassa, Tanskassa, Italiassa, Alankomaissa ja Portugalissa sekä Maltassa, joissa kaikissa talous kasvoi vähemmän kuin 1 prosenttia vuodessa.

Euroopan komissio ennustaa, että EU:n kasvu vauhdittuu yli 2 prosenttiin vuosina 2005–2007. Kasvun odotetaan olevan yli 3 prosenttia vuodessa 16:ssa EU:n 25:stä jäsenvaltiosta sekä Romaniassa ja Bulgariassa. Sen sijaan Saksassa, Italiassa, Ranskassa, Belgiassa, Alankomaissa, Itävallassa, Tanskassa, Portugalissa ja Maltassa kasvun uskotaan olevan vain vähän yli 2 prosenttia – tai mahdollisesti jäävän 2 prosenttiin. Näissä maissa on yli puolet 27-jäsenisen EU:n väestöstä.

1.2. Erot

1.2.1. BKT – uudet jäsenvaltiot kasvavat nopeammin mutta lähentyminen on silti pitkän aikavälin tavoite

Verrattuna useimpiin EU15-maihin talouskasvu kolmessatoista koheesiorahastosta tukea saavassa jäsenvaltiossa on melko nopeaa (3,6 % vuodessa jaksolla 1995–2005 verrattuna EU15:n keskiarvoon, joka on 2,2 % vuodessa). Tämä antaa viitteitä siitä, että lähentymistä on tapahtunut; tuloero on kuitenkin niin suuri, että kestää useita vuosia, ennen kuin nämä maat kokonaisuutena tarkasteltuina saavuttavat merkittävän tuloeron supistumisen. Osa uusista jäsenvaltioista on kuitenkin jo saavuttanut köyhimpien EU15-maiden tulotason, ja Espanjan henkeä kohden lasketut tulotasot ovat edelleen lähentymässä Italian ja Saksan tasoa.

1.2.2. Työllisyys – tarvitaan 24 miljoonaa uutta työpaikkaa, jotta 70 prosentin tavoite saavutettaisiin

Vuonna 2004 EU:n työllisyys kasvoi 0,6 prosenttia. Keskimääräinen yleinen työllisyysaste[1] kasvoi 0,4 prosenttiyksikköä 63,3 prosenttiin (64,7% EU15:ssä ja 56,0% EU10:ssä). Vaikka työllisyyden kasvuaste on ollut verrattain korkea, EU on yhä jäljessä Lissabonin työllisyysastetavoitteesta, joka on 70 prosenttia ja joka on määrä saavuttaa vuoteen 2010 mennessä. Vuosina 1998–2004 EU25:ssä syntyi lähes 10 miljoonaa uuttaa työpaikkaa (EU27:ssä hieman vähemmän, koska Romaniassa työllisyys supistui merkittävästi). Hieman yli puolet tästä työllisyyden kasvusta tapahtui vuosina 1998–2000, ja vuosina 2000–2004 työllisyyden kasvun myötä syntyi 4,5 miljoonaa työpaikkaa. Puolassa, Saksassa ja Romaniassa vallinnut työpaikkojen menettämissuuntaus, joka on heikentänyt EU27:n lukuja vuodesta 2000, on viime vuosina heikentynyt. Näissä kolmessa maassa kokonaistyöllisyys supistui lähes 1,5 miljoonalla vuosina 2000–2004.

Jotta 70 prosentin työllisyystavoite voitaisiin saavuttaa, EU27:ssä tarvittaisiin 24 miljoonaa uutta työpaikkaa – mikä merkitsee lähes 12 prosentin lisäystä nykyisiin työllisyystasoihin. Uusissa jäsenvaltioissa sekä Romaniassa ja Bulgariassa tarvittaisiin lähes 25 prosentin lisäystä nykyisiin työllisyystasoihin, sillä työllisyysasteet ovat useimmissa suurissa maissa – erityisesti Puolassa ja Bulgariassa – jatkuvasti pysyneet alhaisina.

1.3. Erojen kehityssuuntaukset

Tässä tarkastellaan tilannetta ja kehityssuuntauksia niiden eri ryhmien ja alueiden osalta, joihin komission heinäkuussa 2004 tekemän ja jäsenvaltioiden Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2005 hyväksymän ehdotuksen mukaisesti koheesiopolitiikka on määrä kohdentaa vuosina 2007–2013.

1.3.1. Tavoitteiden väliset erot

Vuosien 2007–2013 uusi lähentymistavoite (alueet, joilla henkeä kohti laskettu BKT on vähemmän kun 75 prosenttia EU:n keskiarvosta vuosina 2000–2002) koskee 100:aa aluetta, joista 16:lle on myönnetty siirtymäkauden ”asteittaisen tuen lopettamisen”[2] asema (phasing-out) – ja joissa on hieman yli 35 prosenttia EU27:n väestöstä. Uusi alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoite koskee periaatteessa koko muuta unionia eli 155:tä aluetta, joissa on 61 prosenttia EU27:n väestöstä, ja 13 muuta aluetta on luokiteltu siirtymävaiheen (phasing-in) alueiksi[3] (lähes 4 prosenttia väestöstä).

Lähentymisalueille (myös niille, joilta ollaan asteittain lopettamassa tuki) on tyypillistä matala BKT ja työllisyys sekä korkea työttömyys. Niiden osuus EU27:n BKT:sta vuonna 2002 oli ainoastaan 12,5 prosenttia, vaikka niiden osuus väestöstä oli 35 prosenttia. Vaikka talouskasvu näillä alueilla on tällä hetkellä EU:n keskiarvoa nopeampaa, kasvuvauhti on yleensä riittämätön EU:n keskimääräisen henkeä kohden lasketun BKT:n saavuttamiseksi lähitulevaisuudessa.

Alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoitteen piiriin kuuluvien alueiden BKT-taso on kokonaisuutena tarkasteltuna verrattain korkea; talouskasvu on kuitenkin monilla alueilla heikkoa ja työllisyysasteet ovat useimmilla selvästi alle tavoitteena olevan 70 prosentin tason. Vastaavasti työttömyysasteet ovat verrattain alhaisia, mutta koko ryhmän työttömyysaste on silti lähes 7 prosenttia. Kasvu on suurempaa siirtymävaiheen alueilla, mikä kuvastaa sitä, että nämä alueet ovat onnistuneesti siirtyneet pois nykyisestä tavoitteen 1 mukaisesta prioriteettiasemastaan. BKT- ja työllisyystaso on kuitenkin selvästi jäljessä muista alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoitteen piiriin kuuluvista alueista, minkä lisäksi työttömyys on suurempaa. Nämä keskiarvot antavat viitteitä siitä, että kaikkialla EU:ssa tarvitaan jatkuvaa investointitoimintaa, jotta kasvupotentiaalia voitaisiin kasvattaa Lissabonin tavoitteiden mukaisesti.

1.3.2. Tavoitteiden sisäiset erot

EU:n talouskasvussa on suuria alueiden välisiä eroja. Esimerkiksi lähentymistavoitteen alueilla talouskasvu oli vuosina 1995–2002 keskimäärin 2,6 prosenttia, mutta 16:lla näistä alueista talouskasvu jäi alle 1 prosentin ja toisaalta 15:llä muulla alueella kasvua oli yli 5 prosenttia.

Myös BKT-tasot osoittavat, että eri alueiden tilanteet eroavat kunkin tavoitteen sisällä merkittävästi toisistaan. Lähentymistavoitteen piiriin kuuluu useita alueita, joilla henkeä kohti laskettu BKT (ostovoimayksikköinä ilmaistuna) on vähemmän kuin 25 prosenttia EU:n vuoden 2002 keskiarvosta. Kaikki tällaiset alueet ovat Romaniassa ja Bulgariassa (joissa yhdessä on 12 köyhintä aluetta). Asteittaista tuen lopettamista koskevien säännösten piiriin kuuluu samaan aikaan yhdeksän aluetta, joilla henkeä kohti laskettu BKT on yli 80 prosenttia EU25:n keskiarvosta. Alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoitteen piiriin (siirtymävaiheen alueet mukaan luettuina) kuuluu 8 aluetta, joilla henkeä kohti laskettu BKT on vähemmän kuin 85 prosenttia EU25:n keskiarvosta, ja 7 aluetta, joilla se on enemmän kuin 150 prosenttia.

Alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoitteen piiriin kuuluvilla alueilla työllisyysaste on 10 prosenttiyksikköä suurempi kuin lähentymisalueilla. Kunkin tavoitteen piiriin kuuluvien alueiden välillä on siis suuria eroja työllisyysasteessa. Lähentymisalueilla yli 25 miljoonaa ihmistä asuu korkean työllisyyden alueilla, ja 27 miljoonaa ihmistä matalan työllisyyden alueilla. Näiden alueiden välinen työllisyysaste-ero on yli 10 prosenttiyksikköä. Lähentymisalueista vain kaksi (Yhdistyneen kuningaskunnan Cornwall ja Portugalin Centro) on saavuttanut tavoitteena olevan 70 prosentin työllisyysasteen.

Alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoitteen piiriin kuuluvien alueiden keskimääräinen työllisyysaste on korkeampi, 66,7 prosenttia, mutta myös näillä alueilla on yli 10 prosenttiyksikön suuruinen ero matalan ja korkean työllisyyden alueiden välillä. Alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoitteen piiriin kuuluvista alueista 49 on saavuttanut 70 prosentin työllisyystason.

Koheesiota koskevan kolmannen väliraportin[4] julkaisemisen jälkeen ei ole tapahtunut suuria muutoksia alueellisia eroja koskevissa tiedoissa. Tämä ei ole yllättävää, sillä keskeiset makrotalouden indikaattorit muuttuvat harvoin suuresti näin lyhyellä aikavälillä. Kun käytetään EU27:n lukuja (kolmannessa raportissa käytettyjen EU25:n lukujen sijasta), käy ilmi, että vuonna 2002 EU27:n rikkaimmilla alueilla asuva 10 prosenttia väestöstä vastasi yli 19 prosentista EU27:n BKT:n kokonaismäärästä. Köyhimmillä alueilla asuva 10 prosenttia väestöstä vastasi ainoastaan 1,5 prosentista BKT:sta. Kun tarkastellaan BKT:ta ostovoimayksikköinä, rikkain 10 prosenttia vastaa hieman yli 15 prosentista BKT:sta ja köyhimmän 10 prosentin osuus BKT:sta on yli 3 prosenttia. Ostovoimayksikköinä mitattuna rikkaimman ja köyhimmän kymmenyksen suhde on 5:1. Ostovoimakorjaus on merkittävä, sillä jos hintakorjausta ei tehdä, suhdeluku (euroina) on 12,5:1.

1.3.3. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä tieto- ja viestintätekniikan merkitys kestävän kasvun kannalta

Tutkimus- ja kehittämistoiminta (T&K) on yksi tärkeimmistä alueen innovaatiovalmiutta määrittävistä tekijöistä. Kaikilla alueilla ei voi olla merkittäviä T&K-valmiuksia, mutta on huolestuttavaa, että suuret T&K-menot keskittyvät melko pieneen joukkoon EU:n alueita. Arviot aluekohtaisista T&K-menoista[5] antavat viitteitä siitä, että 35:llä alueella T&K-intensiteetti ylittää Lissabonin tavoitteen, joka on EU:n keskiarvona 3 prosenttia BKT:sta. Nämä 35 aluetta vastaavat 46:sta prosentista EU27:n T&K:n kokonaismenoja – tämä osuus on kaksinkertainen näiden alueiden BKT:een nähden. Korkeimmillaan T&K-menot ovat 7 prosenttia BKT:sta Braunschweigissa (Saksa) ja yli 4 prosenttia 12:lla muulla alueella.

Tällainen T&K-toiminnan keskittyminen merkitsee väistämättä sitä, että monilla muilla alueilla ei käytännössä ole lainkaan T&K-menoja – 47:llä alueella T&K-menot ovatkin vähemmän kuin 0,5 prosenttia BKT:sta. Yhteensä nämä 47 aluetta vastaavat noin 0,5 prosentista EU27:n T&K:n kokonaismenoista (niiden BKT-osuus on 3,5 prosenttia).

Myös tieto- ja viestintätekniikan saatavuus on merkittävä osaamistaloutta edistävä tekijä. Koko EU:ssa lähes puolella kaikista kotitalouksista oli Internet-yhteys vuonna 2005. Lukujen vertailu paljastaa merkittäviä eroja jäsenvaltioiden välillä. Internetin levinneisyys on yli 70 prosenttia Alankomaissa, Tanskassa ja Ruotsissa, mutta noin 20 prosenttia Liettuassa, Tšekissä, Unkarissa, Slovakiassa ja Kreikassa. Yleisesti levinneisyysaste on huomattavasti pienempi uusissa jäsenvaltioissa, selvinä poikkeuksina kuitenkin Slovenia (48 %) ja Latvia (42 %).

Nykyisen tavoitteen 1 piiriin kuuluvilla alueilla vain noin kolmanneksella kaikista kotitalouksista on Internet-yhteys. Näillä alueilla Internet-yhteydet ovat harvinaisempia muihin saman jäsenvaltion alueisiin verrattuna. Ero on erityisen selvä Espanjassa, Belgiassa ja Italiassa. Jäsenvaltioiden väliset erot ovat kuitenkin suuremmat kuin niiden sisäiset erot – tavoitteen 1 piiriin kuuluvilla alueilla Ruotsissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai Saksassa Internet-yhteydet ovat yleisempiä kuin koko EU:n kotitalouksissa keskimäärin ja selvästi yleisempiä kuin esimerkiksi niillä Italian alueilla, jotka eivät kuulu tavoitteen 1 piiriin. Internetin käytössä on siis edelleenkin alueellinen ”laajakaistakuilu”. Kun tarkastellaan yhteyksien saatavuutta, voidaan todeta, että EU15:n kaupunkialueiden kotitalouksista 90 prosenttia on laajakaistayhteyksien saatavuusalueella, mutta maaseudun väestöstä vain 60 prosenttia.

2. EU:N KOHEESIOPOLITIIKAN VIIMEAIKAINEN KEHITYS

2.1. Talousarvion toteutuminen 2005 – ennätysmäärä maksusitoumuksia

Vuonna 2005 Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR), koheesiorahastosta ja ehdokasmaiden liittymisen valmistelurahastosta (ISPA) maksettavia sitoumuksia oli 27,1 miljardia euroa, ja Euroopan sosiaalirahaston sitoumukset olivat yhteensä 11,2 miljardia euroa, mikä on korkein koskaan yhtenä vuotena aluepolitiikan alalle sidottu määrä. Euroopan aluekehitysrahastosta maksettiin vuonna 2005 16,9 miljardia euroa ja koheesiorahastosta ja ISPAsta yhteensä 3 miljardia euroa. Euroopan sosiaalirahastosta maksettiin lisäksi 11,2 miljardia euroa.

Neljästä rakennerahastosta, koheesiorahastosta ja ISPAsta vuonna 2005 suoritetut maksut olivat yhteensä yli 33 miljardia euroa. Toteutuksen osalta uudet jäsenvaltiot ovat olleet liittymisen jälkeisen ensimmäisen ohjelmakauden alussa samankaltaisessa tilanteessa kuin vanhat jäsenvaltiot ohjelmakauden 2000–2006 käynnistysvaiheessa.

2.2. Yhteisön strategiset koheesiosuuntaviivat kaudeksi 2007–2013

Komissio julkaisi 6. heinäkuuta 2005 asiakirjaluonnoksen ”Kasvua ja työllisyyttä tukeva koheesiopolitiikka -–Yhteisön strategiset suuntaviivat vuosiksi 2007–2013”[6], joka oli ensiaskel keskustelun avaamiseksi koheesiopolitiikan uuden sukupolven ohjelmien painopisteistä.

Suuntaviivaluonnoksessa annetaan puitteet uusille ohjelmille, joita on määrä tukea Euroopan aluekehitysrahastosta, Euroopan sosiaalirahastosta ja koheesiorahastosta. Keskeinen kriteeri koheesiopolitiikan ohjelmille on vastaisuudessa niiden tarjoama kasvu- ja työllisyyspanos uudistetun Lissabonin strategian mukaisesti. Suuntaviivaluonnoksessa kuvastuu koheesiopolitiikan merkitys keskeisenä EU-tason välineenä, kun pyritään toteuttamaan EU:n tavoite muodostua a) yhä houkuttelevammaksi investointi- ja työpaikaksi, b) suuren talouskasvun, kilpailukyvyn ja innovaatiotoiminnan alueeksi sekä c) täystyöllisyyden ja paremman tuottavuuden alueeksi, jolla on yhä enemmän ja laadultaan parempia työpaikkoja.

Suuntaviivaluonnoksen hyväksymisen jälkeen komissio käynnisti heinäkuussa 2005 julkisen kuulemisen kerätäkseen näkemyksiä koheesiopolitiikan uuden sukupolven ohjelmien painopisteistä. Kuulemisesta saatavien tulosten avulla voidaan muokata suuntaviivojen lopullista versiota, joka komission on määrä toimittaa neuvostolle uusien asetusten hyväksymisen jälkeen vuonna 2006 ja jossa otetaan huomioon Euroopan parlamentin ja alueiden komitean sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnot.

2.3. Koheesiopolitiikka ja kaupungit: kaupunkialueiden merkitys talouskasvun ja työpaikkojen luomisessa eri alueilla

Koheesiopolitiikkaa vuosina 2007–2013 koskevien yhteisön strategisten suuntaviivojen täydentämiseksi komissio aikoo esittää vuonna 2006 tiedonannon, jonka aiheena on kaupunkialueiden merkitys talouskasvun ja työpaikkojen luomisessa eri alueilla. Tämä asiakirja tarjoaa viitekohdan jäsenvaltioille ja alueille jotka suunnittelevat omia koheesiopolitiikan kansallisia strategisia viitekehyksiään ja niihin pohjautuvia toimintaohjelmia. Komission valmisteluasiakirja, jossa käsitellään kaupunkialueiden merkitystä talouskasvun ja työpaikkojen kannalta, julkaistiin 23. marraskuuta 2005 (ks. taulukko 4 liitteessä).

Suuri osa toimivallasta kuuluu kansalliselle tai aluetasolle, mutta myös kaupungit voivat tehdä paljon, erityisesti jos niiden toimintavalmiuksia vahvistetaan eurooppalaisilla ohjelmilla. Suuntaviivoissa annetaan erilaisia painopistealueita, joilla kaupungit voivat toteuttaa toimia. Näihin kuuluvat houkuttelevuuden lisääminen eli valmius ottaa vastaan investointeja, yrittäjyyden, työllistettävyyden ja osaamistalouden kasvun edistäminen, yhteisön kehittäminen ja erojen pienentäminen kaupunginosien ja sosiaaliryhmien välillä sekä paikallisen turvallisuuden parantaminen ja rikollisuuden torjunta. Mahdollisuuksien lisäksi kaupunkien on toiminnassaan käsiteltävä myös haasteita ja otettava huomioon kaupunkialueiden erityisongelmat. Tehokkaan kumppanuussuhteen luominen on olennaisen tärkeää, ja näiden haasteiden ratkaisemiseksi toimintaan on saatava mukaan toimijoita laajalti kaikilta tasoilta.

2.4. Koheesiopolitiikka kasvu- ja työllisyysstrategian ytimessä

Lissabonin strategian uudistamisen myötä koheesiopolitiikka on tunnustettu keskeiseksi yhteisön tason välineeksi, jolla edistetään kasvu- ja työllisyysstrategiaa. Syynä tähän on se, että koheesiopolitiikka kattaa kolmanneksen yhteisön budjetista, mutta myös se, että paikallis- ja aluetasolla suunniteltujen strategioiden on oltava keskeisellä sijalla, kun pyritään edistämään talouskasvua ja työllisyyttä. Pk-yritysten rooli, paikallisten osaamistarpeiden täyttäminen, klustereiden merkitys ja paikallisten innovaatiokeskusten merkitys ovat niin tärkeitä tekijöitä, että monissa tapauksissa myös strategiat on rakennettava alhaalta käsin, alueellisella ja paikallistasolla. Talousstrategian lisäksi tämä koskee myös laajempaa toimintaa, jolla kansalaiset pyritään tuomaan mukaan toimintaan. Koheesiopolitiikan hallinnossa käytettävien monitasoisten hallintajärjestelyjen ja kumppanuussuhteiden ansiosta kansalaisilla onkin mahdollisuus osallistua suoraan unionin kasvu- ja työllisyysstrategiaan.

Toimintatapa perustuu sekä niihin painopisteisiin, jotka sisältyvät luonnokseen yhteisön strategisiksi suuntaviivoiksi 2007–2013, että ehdotukseen, jonka mukaan koheesiopolitiikan seuraavan sukupolven ohjelmien määrälliset menotavoitteet olisi asetettava siten, että tietty prosenttiosuus varoista käytetään tarkoituksiin, jotka selkeästi liittyvät kasvu- ja työllisyysstrategiaan (”korvamerkintä”). Joulukuussa 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti viimeisintä laajentumista edeltäneet silloiset 15 jäsenvaltiota toimivat edelläkävijöinä kunnianhimoisten korvamerkintätavoitteiden käytössä (lähentymistavoitteen osalta 60 % ja alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoitteen osalta 75 % kokonaismenoista). Uudet jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön tällaisia tavoitteita vapaaehtoispohjalta. Asetusluonnoksissa edellytetään, että korvamerkintätavoitteiden saavuttamisesta raportoidaan.

Osana kasvu- ja työllisyysstrategian uutta hallintosykliä jäsenvaltiot esittivät kansalliset uudistusohjelmansa syksyllä 2005, minkä jälkeen komissio arvioi kansalliset strategiat tammikuussa 2006 annetussa vuotuisessa seurantaraportissa[7].

Vuotuisessa seurantaraportissa annettiin useita koheesiopolitiikan kannalta merkittäviä suosituksia. Ensinnäkin suositellaan, että jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että koheesiopolitiikkaan ja maaseudun kehittämispolitiikkaan suunnattuja yhteisön varoja ohjataan Lissabonin strategian yleistavoitteiden tukemiseen. Toisin sanoen koheesiopolitiikan ohjelmilla olisi suoraan tuettava kansallisia uudistusohjelmia. Vuotuisessa seurantaraportissa suositeltiin erityisesti, että uusia jäsenvaltioita olisi koheesiopolitiikan uusien ohjelmien toteuttamisen yhteydessä rohkaistava korvamerkitsemään koheesiopolitiikan varoja toimenpiteisiin, joilla edistetään Lissabonin tavoitteita, kuten jo sovittiin EU15:n osalta joulukuun 2005 Eurooppa-neuvostossa.

Vuotuisessa seurantaraportissa korostettiin myös sitä, että on voimakkaammin pyrittävä koordinoimaan kansallisista uudistusohjelmista vastaavien ja koheesiopolitiikan ohjelmien valmistelusta vuosina 2007–2013 vastaavien toimintaa. Tällaisia yhteyksiä olisi vahvistettava nopeasti, sillä näiden ohjelmien valmistelutyö on lähdössä käyntiin, kun kansalliset strategiset viitekehykset hyväksytään. Vuotuisessa seurantaraportissa korostettiin, että jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon koheesiopolitiikan varojen siirron makrotaloudelliset vaikutukset. Lisäksi vuotuisessa seurantaraportissa suositeltiin, että koheesiopolitiikan uuden sukupolven ohjelmien olisi vastattava kansallisten uudistusohjelmien ja neljän ensisijaisen toimenpiteen painopisteitä.[8]

Kevään 2006 Eurooppa-neuvosto vahvisti monet vuotuisen seurantaraportin suosituksista ja päätteli, että jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon omien kansallisten uudistusohjelmiensa painopisteet, kun ne laativat kansallisia strategisia viitekehyksiään.

2.5. Resurssit: tiivistelmä joulukuussa 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmistä

Joulukuussa 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät ja 17. toukokuuta 2006 tehty toimielinten sopimus pohjustavat Euroopan parlamentin ja neuvoston sopimusta yhteisön talousarviota vuosina 2007–2013 koskevasta rahoituskehyksestä ja ovat tärkeä askel kohti koheesiopolitiikan uuden sukupolven ohjelmien muotoilua. Tämän seurauksena vuosien 2007–2013 koheesiopolitiikan budjetti olisi 308 miljardia euroa, mikä vastaa 0,37 prosenttia EU27:n bruttokansantulosta. Tämä merkitsee noin kymmenen prosentin vähennystä komission ehdotukseen nähden. Eniten supistusta (–50 %) on Euroopan alueellisen yhteistyön tavoitteen (ilman siirtymävaihejärjestelyä) ja alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoitteen (–20 %) kohdalla. Tämä edellyttää entistäkin suurempaa keskittämispyrkimystä, jotta varmistetaan yhteisön varojen tehokas ja vaikuttava käyttö.

Uudet jäsenvaltiot saisivat 51,3 prosenttia koheesiopolitiikan kokonaisvaroista. Vuotuisina keskiarvoina tämä vastaa absoluuttisina määrinä noin 165 prosentin lisäystä vuosina 2004–2006 saatavilla olleisiin rahoitusvaroihin (vuositasolla). Kansallisiin talousarvioihin tehtävien siirtojen enimmäismäärän osalta keskimääräiset siirrot uusiin jäsenvaltioihin olisivat noin 3,5 prosenttia niiden BKT:sta verrattuna komission ehdotuksen mukaiseen 3,8 prosenttiin.

Joulukuun Eurooppa-neuvoston päätelmät, jotka vahvistettiin toukokuussa 2006 saavutetussa lainsäädäntöehdotuksia koskevassa poliittisessa sopimuksessa, ovat myös vauhdittaneet uusien säädöstekstien laadintatyötä, erityisesti siksi, että niillä on selkeytetty neuvoston kantaa useista kysymyksistä, kuten sellaisen alv:n kelpoisuus jota ei palauteta, asumismenot, yhteisrahoituksen enimmäisosuus ja tällaisen osuuden laskentaperusteet sekä maksusitoumusten automaattista vapauttamista (N+2) koskevan säännön soveltaminen. Yleisesti jäsenvaltiot ovat pyrkineet saavuttamaan mahdollisimman suuren joustavuuden yhteisön varojen osoittamisessa, hallinnossa ja valvonnassa. Uudet säännökset on otettava käyttöön, mutta samalla on varmistettava komission puolustama rahoituskuri ja aihekohtainen, rahoituksellinen ja maantieteellinen keskittäminen.

2.6. Koheesiopolitiikan uusien ohjelmien innovaatiot

Viimeksi kuluneen vuoden aikana komissio on suunnitellut uusia välineitä, joilla avustetaan jäsenvaltioita ja alueita, kun ne parantavat hankkeiden laatua, ja samalla tehostetaan yhteisön rahoitusvarojen käyttöä lisäämällä koheesiopolitiikan vipuvaikutusta. Uusia ohjelmia varten onkin suunniteltu erityisaloitteita, joilla edistetään aloittelevien ja mikroyritysten uusia rahoitusjärjestelyjä, jolloin tekninen apu ja avustukset yhdistetään muihin välineisiin, kuten lainoihin, pääomasijoittamiseen, riskipääomaan tai takauksiin. Nämä toimet toteutetaan tehostettuna yhteistyönä komission ja Euroopan investointipankkiryhmän sekä muiden kansainvälisten rahoituslaitosten kesken uusista rahoitusjärjestelyistä saavutetun sopimuksen mukaisesti ja 30. toukokuuta 2006 allekirjoitettujen yhteisymmärryspöytäkirjojen pohjalta. Tämän alan yhteistyöllä saatavaan lisäarvoon sisältyvät yritysten muodostamista ja kehittämistä varten saatavien lainojen lisävarat EU:n eri alueilla, erityislaitosten, kuten Euroopan investointipankkiryhmän sekä muiden kansainvälisten rahoituslaitosten ja rahoitusalan yleisenkin rahoituksellisen ja johtamisosaamisen saaminen käyttöön, vahvat kannustimet sille, että edunsaajat panevat hankkeet täytäntöön onnistuneesti, kun avustukset ja lainat yhdistetään, sekä pitkän aikavälin kestävyyden varmistaminen, kun uusia rahoitusjärjestelyjä koskevien toimien avustukset ovat uusiutuvia.

2.6.1. JASPERS

JASPERS (”Joint Assistance in Supporting Projects in European Regions” – Euroopan alueiden hankkeille annettava yhteinen apu) on uusi teknisen avun kumppanuussuhde komission, Euroopan investointipankin ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin välillä. JASPERS on jäsenvaltioiden käytettävissä, kun tarvitaan apua koheesiorahastosta ja Euroopan aluekehitysrahastosta tukea saavien suurten hankkeiden valmisteluun. Tässä kuvastuu Euroopan investointipankin ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin laaja kokemus suurten hankkeiden valmistelussa, erityisesti liikenne- ja ympäristöalalla. Näiden kolmen laitoksen yhteistoimin on tarkoitus tukea koheesiopolitiikan onnistunutta täytäntöönpanoa ohjelmakaudella 2007–2013 lisäämällä suuresti hankkeiden valmisteluun käytettävissä olevia resursseja.

JASPERSin tärkein tavoite on avustaa jäsenvaltioita laadukkaiden hankkeiden valmisteluun liittyvissä monimutkaisissa tehtävissä, jotta komission yksiköt voisivat nopeammin antaa hyväksyntänsä EU-tuelle. Tähän sisältyy myös tuki, jota annetaan julkisen ja yksityisen sektorin kypsien kumppanuusjärjestelyiden pohjalta toteutettavien hankkeiden kehittämiselle. JASPERS tarjoaa kattavaa avustusta projektisyklin kaikissa vaiheissa, hankkeen alustavasta tunnistamisesta aina avun myöntämistä koskevaan komission päätökseen asti.

2.6.2. JEREMIE

Jotta yritysten kehittämistä varten olisi helpommin saatavilla rahoitusta, on toteutettu uusi aloite yhteistyössä Euroopan investointirahaston kanssa. Tämä aloite on nimeltään JEREMIE (”Joint European Resources for Micro to Medium Enterprises” – Euroopan yhteiset resurssit mikro- ja keskikokoisten yritysten tukemiseksi), ja sen toiminta alkoi vuonna 2006. Aluksi arvioitiin rahoitusjärjestelytuotteiden (kuten riskipääomarahastojen, lainojen ja takauksien) saatavuudessa olevia puutteita eri jäsenvaltioissa ja eri alueilla.

Näin valmistellaan toista vaihetta, jossa Euroopan investointirahasto tai muu vastaava rahoituslaitos tukee koheesio-ohjelmista vastaavia viranomaisia, kun ne pyrkivät korjaamaan todettuja puutteita. Tällainen tuki toteutetaan rahoituksen saannin kehittämistä varten ohjelmassa osoitettujen varojen asiantuntijahallinnointina sekä yritysten kehittämiseen lainaa myöntävien rahoituksen välittäjien houkutteluna ja akkreditointina. JEREMIE-aloitteen onnistunut toteuttaminen edellyttää kuitenkin jäsenvaltioiden ja alueiden viranomaisten täyttä tukea ja yhteistyötä.

2.6.3. JESSICA

JESSICA-aloitetta (”Joint European Support for Sustainable Investment in City Areas” – Euroopan yhteinen tuki kaupunkialueiden kestäviä investointeja varten) koskeva työ on alkanut, ja se tarjoaa puitteet komission, Euroopan investointipankin, Euroopan neuvoston kehityspankin (CEB) sekä muiden kansainvälisten rahoituslaitosten väliselle tehostetulle yhteistyölle, joka koskee kaupunkien kestävän kehityksen uusia rahoitusjärjestelyjä Tavoitteena on käyttää uusiutuvia rahastoja ja näin tarjota viranomaisille valmiita ratkaisuja niihin monimutkaisiin tehtäviin, jotka liittyvät kaupunkialueiden uudistamis- ja kehittämishankkeiden rahoitukseen.

JESSICA toteutetaan komission, Euroopan investointipankin ja Euroopan neuvoston kehityspankin kumppanuushankkeena.

2.6.4. Julkisten palveluiden nykyaikaistaminen

Luonnoksessa Euroopan sosiaalirahastoa koskevaksi uuden ohjelmakauden asetukseksi on uusi erityispainopiste, joka kuuluu lähentymistavoitteen alaan ja jolla pyritään vahvistamaan institutionaalisia valmiuksia sekä julkishallinnon ja julkisten palveluiden tehokkuutta kansallisella, alueellisella ja paikallistasolla. Koheesiopolitiikkaa vuosina 2007–2013 koskevissa yhteisön strategisissa suuntaviivoissa kuvastuu tämä painopiste toiminnan suuntaviivana.

Tämän painopisteen tärkeimpänä tavoitteena on työn laadun ja tuottavuuden parantamista koskevien Euroopan työllisyysstrategian tavoitteiden mukaisesti tukea julkishallinnon ja julkisten palveluiden uudistamista, eli tässä yhteydessä parantaa julkishallinnon tehokkuutta ja tuottavuutta.

Tämän uuden painopisteen mukaisesti tarjotulla tuella pitäisi auttaa julkishallintoa ja julkisia palveluita, kun ne muotoutuvat kilpailukyvyn, kehityksen ja talouskasvun liikkeellepanijoiksi jäsenvaltioissa ja niiden eri alueilla. Uuteen painopisteeseen kuuluvilla toimilla pitäisi myös tukea kyseisten julkishallinnon alojen ja julkisten palveluiden kattavaa uudistusta tai nykyaikaistamista tunnistamalla ne alueet, joilla toimia eniten tarvitaan ja joilla voidaan saavuttaa suurin lisäarvo.

2.7. Maaseudun kehittämisen strategiset suuntaviivat ja Euroopan kalatalousrahasto

Neuvosto antoi uuden maaseudun kehittämistä koskevan asetuksen syyskuussa 2005.[9] Vuosina 2007–2013 maaseudun kehittämistä koskevalla EU:n politiikalla on seuraavat kolme keskeistä tavoitetta: parannetaan Euroopan maa- ja metsätalouden kilpailukykyä rakenneuudistukseen, kehittämiseen ja innovaatioihin myönnettävän tuen avulla; parannetaan ympäristöä ja maaseutua tukemalla maisemanhoitoa; parannetaan elämänlaatua maaseutualueilla ja kannustetaan elinkeinoelämän monipuolistamista. Maaseudun kehittämistä koskeva EU:n politiikkaa ei enää kuulu osana rakennerahastoihin, vaan kumpikin toimintalinja tukee yhdessä maaseudun talouden monipuolistamista. Uutta maaseudun kehittämispolitiikkaa rahoitetaan yhdestä rahastosta, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta, jonka kokonaisrahoitus vuosina 2007–2013 on rahoituskehyksestä joulukuussa 2005 tehdyn neuvoston sopimuksen mukaisesti 69,75[10] miljardia euroa.

Maaseudun kehittämisen strategiset suuntaviivat hyväksyttiin helmikuussa 2006 neuvoston päätöksellä. Suuntaviivoissa määritellään EU:n ensisijaisten tavoitteiden toteutumisen kannalta tärkeät alat erityisesti Göteborgin kestävän kehityksen tavoitteiden sekä kasvun ja työllisyyden edistämiseen tähtäävän Lissabonin uudistetun strategian osalta.

Koheesiopolitiikalla tuetaan jo nyt maaseudun kehittämistä maaseudulla toteutettavien toimintojen kautta. Vuosina 2000–2006 on osoitettu yli 2 miljardia euroa Euroopan aluekehitysrahaston varoja toimenpiteisiin, jotka koskevat nimenomaan maataloutta, metsätaloutta ja maaseutualueiden sopeuttamisen ja kehittämisen tukea. Tämän lisäksi varoja on käytetty muihin tuotantoympäristön osiin sekä perusinfrastruktuuri-investointeihin maaseudulla. Vuosina 2007–2013 koheesiopolitiikalla tuetaan edelleen maaseudun talouden monipuolistumista Euroopan aluekehitysrahaston kautta.

Keskeinen kysymys sekä kansallisissa strategisissa suunnitelmissa että maaseudun kehittämisohjelmissa on täydentävyyden ja synergian varmistaminen kansallisiin strategisiin viitekehyksiin ja rakennerahastojen ohjelmiin nähden, jotta voidaan vastata EU:n maaseutualueiden tarpeisiin luomalla työllisyyttä ja monipuolistamalla taloudellista toimintaa. Komissio kannustaa jäsenvaltioita kiinnittämään erityistä huomiota maaseutualueiden merkitykseen Lissabonin tavoitteiden täytäntöönpanossa sekä tutkimaan mahdollisuuksia paikallisten voimavarojen hyödyntämiseen.

Komissio hyväksyi Euroopan kalatalousrahastoa koskevan asetusluonnoksen heinäkuussa 2004. Joulukuussa 2005 rahoituskehyksestä tehdyn sopimuksen mukaisesti Euroopan kalatalousrahaston kokonaisbudjetti on 3 849 miljoonaa euroa vuosina 2007–2013.

Euroopan kalatalousrahastoa koskevat yhteisön strategiset suuntaviivat, joita oli ehdotettu alkuperäisessä ehdotuksessa, on sisällytetty Euroopan kalatalousrahastoa koskevaan asetukseen ohjaavina periaatteina. Näissä periaatteissa otetaan huomioon EU:n painopisteet ja erityisesti Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategia.

[1] Prosenttiosuutena väestön ikäluokasta 15–64.

[2] Alueet, joilla henkeä kohti laskettu BKT olisi ollut vähemmän kuin 75 prosenttia EU15:n keskiarvosta (ns. laajentumisen tilastovaikutus).

[3] Alueet, jotka ovat nykyisen tavoite 1:n mukaisesti tukikelpoisia eivätkä täytä lähentymistavoitteen perusteita, vaikka laajentumisen tilastovaikutus otetaan huomioon.

[4] KOM(2005) 192, 17.5.2005.

[5] Tietoihin liittyy joitakin mittausongelmia, minkä vuoksi Ruotsin, Belgian ja Irlannin osalta on käytetty kansallisia tietoja ja Yhdistyneen kuningaskunnan osalta NUTS 1 -tason tietoja. Maltan tiedot puuttuvat.

[6] KOM(2005) 299, 5.7.2005.

[7] KOM(2006) 30, 25.1.2006.

[8] 1) Suurempi panostus osaamiseen ja innovointiin, 2) erityisesti pk-yritysten liiketoimintapotentiaalin vapauttaminen, 3) vastaaminen globalisaation ja väestön ikääntymisen haasteisiin, 4) kehitys kohti tehokasta ja yhdennettyä EU:n energiapolitiikkaa.

[9] Neuvoston asetus (EY) N:o 1698/2005, annettu 20. syyskuuta 2005, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen.

[10] Ennen maatalouden suorista tuista johtuvaa mukauttamista.