[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel, 10.05.2006

KOM(2006) 208 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

TULOKSIA KORKEAKOULUJEN NYKYAIKAISTAMISESTA:KOULUTUS, TUTKIMUS JA INNOVAATIOT

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE [1]

TULOKSIA KORKEAKOULUJEN NYKYAIKAISTAMISESTA: KOULUTUS, TUTKIMUS JA INNOVAATIOT

Johdanto

Euroopan korkeakoulujen nykyaikaistaminen[2] – mikä sisältää korkeakoulujen kaikki toisiinsa liittyvät tehtävät koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan alalla – on tunnustettu laajennetun Lissabonin strategian onnistumisen perusedellytykseksi mutta myös osaksi laajempaa siirtymistä yhä selvemmin maailmanlaajuisen osaamistalouteen. Eurooppa-neuvosto on nimennyt[3] keskeiset muutettavat kohdat ja sysännyt muutostyön liikkeelle: Hampton Courtissa pidetyssä epävirallisessa kokouksessa lokakuussa 2005 tutkimus ja teknologian kehittäminen sekä korkeakoulut tunnustettiin Euroopan kilpailukyvyn perustaksi; vuonna 2006 Eurooppa-neuvosto sopi kevätkokouksessaan tehokkaammista Euroopan tasoisista toimista korkeakouluja ja tutkimusta koskevan asialistan läpiviemiseksi ja sen täytäntöönpanemiseksi vuoden 2007 loppuun mennessä kasvua ja työllisyyttä edistävän uudistetun kumppanuuden[4] puitteissa. Kasvua ja työllisyyttä koskeviin yhdennettyihin suuntaviivoihin[5] perustuvissa kansallisissa uudistusohjelmissa jäsenvaltiot yleensä viittaavat näihin kysymyksiin, mutta vain harvoissa niitä pidetään kansallisena painopistealueena. Muutokset ovat kuitenkin tarpeen, jotta Euroopan omaa toimintatapaa voidaan elävöittää, eivätkä ne merkitse minkään muualta tuodun mallin jäljittelemistä. Ne ovat yhtä lailla tarpeen myös korkeakoulujen yhteiskunnallisen roolin vahvistamiseksi kulttuuriltaan ja kieliltään monimuotoisessa Euroopassa.

Eurooppalaisesta toimintakehyksestä on tämän vuoksi tulossa yhä tärkeämpi tekijä korkeakoulujen paikallisten, alueellisten ja kansallisten viitekehysten rinnalle. Eurooppalainen ulottuvuus tarjoaa mahdollisuuksia hyötyä toiminnan laajemmasta mittakaavasta ja monimuotoisuudesta sekä resurssien älyllisestä rikkaudesta sekä tilaisuuksia laitosten väliseen yhteistyöhön ja kilpailuun.

Näiltä osin komissio on jo ehdottanut Euroopan teknologiainstituutin[6] perustamista. Keväällä 2006 kokoontunut Eurooppa-neuvosto pitikin sitä tervetulleena uutena aloitteena, jolla voidaan nimenomaan vastata tällaisiin haasteisiin. Sillä voidaan tukea Euroopan kapasiteetin kehittämistä tieteellisen koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatioiden alalla ja samalla tarjota uusi malli, joka voi toimia innoituksena ja muutostekijänä nykyisissä korkeakouluissa erityisesti edistämällä monialaisuutta ja luomalla vahvoja kumppanuussuhteita yritysmaailmaan, mikä myös takaa sen relevanssin. Euroopan teknologiainstituutti ei tietenkään voi yksin olla ratkaisu kaikkiin Euroopan korkeakoulujen nykyaikaistamistarpeisiin.

Nyt käsillä oleva tiedonanto on saanut alkunsa vuoropuhelusta[7], jota Euroopan komissio on viime vuosina käynyt jäsenvaltioiden sekä tiede- ja tutkimusmaailman kanssa. Sen sisällöstä on myös keskusteltu lukuisten asiantuntijoiden kanssa (vrt. liite 2), jotka ovat henkilökohtaisesti antaneet komissiolle neuvoja.

EDESSÄ OLEVAT HAASTEET

4 000 korkeakoulua, yli 17 miljoonaa opiskelijaa ja noin 1,5 työntekijää, joista 435 000 on tutkijoita[8] – Euroopan korkeakouluilla on valtava potentiaali, mutta sitä ei ole täysimittaisesti hyödynnetty tukemaan Euroopan pyrkimyksiä kasvun ja työpaikkojen lisäämiseksi.

Jäsenvaltiot pitävät korkeakoulujaan suuressa arvossa, ja monet ovat pyrkineet "säilömään" ne kansalliselle tasolle antamalla yksityiskohtaisia sääntöjä korkeakoulujen organisaatiosta, valvomalla niitä, harjoittamalla mikrotason johtamista ja lopulta yhdenmukaistamalla niitä liiaksi.

Yhdenmukaistamispaineet ovat yleensä johtaneet keskimääräisesti hyvään suoritukseen mutta samalla entisestään pirstoneet alaa pieniin kansallisiin järjestelmiin ja osajärjestelmiin. Nämä tekevät yhteistyön kansallisella tasolla vaikeaksi – Euroopan tai kansainvälisestä tasosta puhumattakaan – ja asettavat ehtoja, joiden vuoksi korkeakoulut eivät voi monipuolistaa toimintaansa ja keskittyä laatuun.

Lisäksi useimmat korkeakoulut tarjoavat samanlaisia kursseja samalle kohderyhmälle (eli pätevimmille nuorille opiskelijoille) eivätkä ne onnistu omaksumaan uusia oppimismalleja tai hankkimaan uusia opiskelijaryhmiä. Näitä olisivat esimerkiksi aikuisille suunnatut uudelleenkoulutuskurssit, jotka eivät johda tutkintoon, tai täydennyskurssit opiskelijoille, jotka eivät tule korkeakouluopintoihin perinteisiä reittejä. Tämä heikentää epäsuotuisimmassa asemassa olevien sosiaaliryhmien mahdollisuuksia saada koulutusta ja estää opiskelijoiden sisäänottoprosentin kasvattamisen, minkä lisäksi se myös hidastaa opetusohjelman ja opetusmenetelmien kehittämistä (esimerkiksi yrittäjyyden osalta[9]), haittaa sellaisten (uudelleen)koulutusohjelmien tarjoamista, joilla parannetaan työntekijöiden taitoja ja osaamistasoa, ja johtaa jatkuvaan epäsuhtaan suoritettujen tutkintojen sisällön ja työmarkkinoiden tarpeiden välillä. Tutkinnon suorittaneiden työttömyysaste onkin monissa jäsenvaltioissa aivan liian korkea.

Lisäksi hallinnolliset määräykset saattavat yhä estää akateemista liikkuvuutta toisessa maassa suoritettavaa opiskelua, tutkimusharjoittelua tai -työtä varten. Akateemisten tutkintojen tunnistamismenettelyt ovat parhaimmillaankin pitkiä; pahimmillaan tutkintojen tunnustamatta jättäminen sekä kansallisten tukien ja lainojen tai eläkeoikeuksien vähäinen siirrettävyys estävät opiskelijoita, tutkijoita ja koko korkeakoulumaailmaa hyödyntämästä muissa jäsenvaltioissa avautuvia mahdollisuuksia täysimittaisesti.

Korkeakoulujen on lisäksi myönnettävä, että tutkimus ei ole enää erillinen toiminta-ala vaan että painopiste on siirtymässä yksittäisistä tutkijoista tutkimustiimeihin ja maailmanlaajuisiin tutkimusverkostoihin. Tieteen ongelmat ulottuvat yleensä perinteisiä oppialarakenteita laajemmalle: huippututkimusta tehdään yhä useammin usean akateemisen alan leikkauspisteessä tai monialaisessa ympäristössä. Korkeakoulujen tutkimusympäristöt kilpailevat yhä enemmän keskenään, ovat maailmanlaajuisia ja edellyttävät enemmän vuorovaikutusta.

Monet Euroopan korkeakoulut kuitenkin edelleen aliarvioivat niitä etuja, joita tietojen jakamisesta talouselämän ja yhteiskunnan kanssa voidaan saada, eivätkä yritykset toisaalta kykene riittävästi omaksumaan uutta tietoa, jotta ne voisivat valjastaa korkeakoulujen tutkimustyön tarjoamat mahdollisuudet omaan käyttöönsä. Näin hedelmällinen vuorovaikutus liikemaailman ja koko muun yhteiskunnan kanssa on edelleen vaikeaa. Avoimuuden puute liike-elämää kohtaan näkyy myös tohtorintutkinnon suorittaneiden uravalinnoissa: heidän luovat yleensä koko uransa yleensä joko akateemisessa maailmassa tai teollisuuden palveluksessa, eivät yrittäjinä.

Tällaisia rakenteellisia ja kulttuurisidonnaisia ongelmia pahentaa sekarahoituksen valtava vaje, joka vaikuttaa sekä korkeakoulujen opetukseen että niiden tutkimustoimintaan. Vaikka opiskelijamäärät ovat ilahduttavasti kasvaneet, julkinen rahoitus ei ole vastaavasti lisääntynyt, eivätkä Euroopan korkeakoulut ole kyenneet hankkimaan korvaavaa rahoitusta yksityisistä lähteistä. Yhdysvaltioihin verrattuna sekä tutkimus- että rahoitustoiminnan resurssien keskimääräinen ero on noin 10 000 euroa opiskelijaa kohden vuodessa. [10] Samaan aikaan korkealaatuinen koulutus- ja tutkimustyö on käymässä yhä kalliimmaksi, ja julkisen sektorin taloustilanteen kiristyessä viranomaiset asettavat yhä tiukempia ehtoja korkeakoulututkimuksen tuelle. Näyttää siltä, että vastaisuudessa valtaosa rahoitusvajeen täyttämiseen tarvittavista resursseista on hankittava julkisen sektorin ulkopuolelta.

Lyhyesti sanottuna Euroopan korkeakoulut ovat tällä hetkellä tilanteessa, jossa ne eivät kykene saavuttamaan täyttä potentiaaliaan monilla merkittävillä tavoilla. Tämän vuoksi ne jäävät yhä enemmän jälkeen kiihtyvässä kansainvälisessä kilpailussa, jota käydään lahjakkaista tutkijoista ja opiskelijoista, ne eivät pysy nopeasti muuttuvien tutkimusaiheiden mukana eivätkä luomaan onnistumisen edellytyksenä olevaa kriittistä massaa, huippuosaamista ja joustavuutta. Näihin ongelmiin liittyy lisäksi liiallinen julkinen valvonta yhdessä riittämättömän rahoituksen kanssa.

Eurooppa tarvitsee korkeakouluja, jotka voivat rakentaa toimintansa omien vahvuuksiensa varaan ja eriyttää toimintaansa niiden pohjalta. Vaikka kaikilla korkeakoululaitoksilla on samat arvot ja tehtävät, kaikki eivät tarvitse samanlaista koulutuksen ja tutkimuksen suhdetta, samanlaista toimintatapaa tutkimuksen ja tutkijakoulutuksen alalla tai samanlaista palveluiden ja akateemisten aineiden yhdistelmää. Tutkimustyön olisi edelleen oltava yksi järjestelmien avaintehtävistä, kun niitä tarkastellaan kokonaisuutena, mutta sama ei välttämättä päde yksittäisiin korkeakouluihin. Näin tulisi mahdolliseksi sellaisen jäsentyneen järjestelmän syntyminen, johon kuuluisi maailmankuuluja tutkimuslaitoksia sekä kansallisten ja alueellisten huippukorkeakoulujen verkostoja ja ammattikorkeakouluja, joissa tarjottaisiin myös lyhytkestoisempaa teknistä koulutusta. Tällainen järjestelmä panisi liikkeelle korkeakoulujen sisällä olevan merkittävän osaamis-, lahjakkuus- ja energiavarannon, ja se ansaitsisi – ja pystyisi myös itse synnyttämään – lisäinvestointeja, joiden ansiosta se kestäisi vertailun maailman huippuihin.

TARVITTAVAT MUUTOKSET

Jos jäsenvaltiot aikovat saavuttaa kaiken edellä kuvatun, niiden on luotava tarvittavat edellytykset, jotta korkeakoulut voivat parantaa toimintaansa, nykyaikaistua ja tulla kilpailukykyisemmiksi – toisin sanoen tulla oman uudistumisensa johtajiksi ja tehdä oman osansa Lissabonin strategiassa hahmotellun osaamisyhteiskunnan luomiseksi. Euroopan tasolla käytävissä neuvotteluissa on yhä selvemmin näkyvillä halu nykyaikaistaa järjestelmiä, eikä edellä kuvattua asialistaa juurikaan aseteta kyseenalaiseksi. Toimet kuuluvat ensisijaisesti jäsenvaltioille ja korkeakouluille. Käydyn keskustelun pohjalta ja Euroopan omat erityispiirteet huomioon ottaen komissio ehdottaa, että seuraavat muutokset voisivat olla menestyksen avain:

Esteiden poistaminen Euroopan korkeakoulujen ympäriltä

Alueellisen ja alojen välisen liikkuvuuden on lisäännyttävä merkittävästi. Olisi vähintäänkin kaksinkertaistettava niiden tutkinnon suorittaneiden osuus, jotka ovat viettäneet vähintään yhden lukukauden ulkomailla tai joilla on kokemusta elinkeinoelämästä. Tämä on vieläkin tärkeämpää tutkijoiden kohdalla.

Kaikkia liikkuvuuden muotoja olisi selkeästi arvostettava tekijänä, joka rikastaa kaikentasoisia opintoja (myös tutkijakoulutusta ja jatko-opintoja) ja lisäksi parantaa korkeakoulujen tutkijoiden ja muun henkilöstön uramahdollisuuksia.

Kansallisten tukien ja lainojen olisi oltava täysin siirrettävissä EU:n sisällä. Tarvitaan eläkeoikeuksien täysi siirrettävyys yhdistettynä muiden ammatillista, kansainvälistä tai alojen välistä liikkuvuutta haittaavien esteiden poistamiseen, jotta korkeakoulujen henkilöstön ja tutkijoiden liikkuvuutta ja tätä kautta myös innovaatiotoimintaa voidaan tukea.

Bolognan prosessin yhteydessä tehtävän työn myötä opinto-ohjelmien rakenteet ja kesto ovat lähentymässä toisiaan; tämä yksinään ei kuitenkaan luo edellytyksiä korkeakoulujen välisen liikkuvuuden lisääntymiselle. Kaikkien EU-maiden olisi ponnisteltava keskeisten Bolognan uudistusten saavuttamiseksi vuoteen 2010 mennessä: vertailukelpoiset tutkinnot (alempi korkeakoulututkinto, ylempi korkeakoulututkinto, tohtorintutkinto), joustavat, nykyaikaiset ja työmarkkinoiden tarpeita vastaavat opinto-ohjelmat kaikilla tasoilla sekä luotettavat laadunvarmennusjärjestelmät. Tämä edellyttää, että alasta vastaavat kansalliset viranomaiset toteuttavat kohdennettuja aloitteita, joilla varmistetaan uudistusten asianmukainen omaksuminen eikä ainoastaan standardien pinnallinen noudattaminen. Erityisalojen tai -ammattien opinto-ohjelmia olisi uudistettava Euroopan tason parhaiden toimintatapojen ja vertailujen perusteella.

Tuore direktiivi ammattipätevyyden[11] tunnustamisesta on yksinkertaistanut ja nopeuttanut ammatillisen pätevyyden tunnustamista oman maan rajojen ulkopuolella. Myös tutkintojen akateemista tunnustamismenettelyä olisi tarkasteltava, jotta voitaisiin varmistaa nopeammat ja paremmin ennakoitavissa olevat tulokset (erityisesti olisi julkaistava tutkintojen tunnustamista koskevat eri korkeakoulujen toimintalinjat). Kuten ammattipätevyyden tunnustamisen kohdallakin komissio ehdottaa, ettei yhdenkään hakijan pitäisi joutua odottamaan pidempään kuin neljä kuukautta päätöstä akateemisen tutkinnon tunnustamisesta.

Korkeakoulujen todellisen autonomian ja vastuullisuuden varmistaminen

Korkeakoulut eivät ryhdy innovatiivisiksi ja muutoksiin vastaaviksi, ellei niille anneta todellista autonomiaa ja vastuuta. Jäsenvaltioiden olisi ohjattava koko korkeakoulusektoria yleisten sääntöjen, politiikan tavoitteiden, rahoitusjärjestelmien sekä koulutus-, tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kannustimien muodostamien puitteiden kautta. Sen vastineeksi, että korkeakoulut vapautetaan liiallisesta säätelystä ja mikrotason johtamisesta, niiden olisi omaksuttava täysimittainen institutionaalinen vastuu omista tuloksistaan muuhun yhteiskuntaan nähden.

Tämä edellyttää uusia sisäisen hallinnon järjestelmiä, jotka pohjautuvat strategisiin painopisteisiin ja ammattimaiseen henkilöstöresurssien, investointien ja hallintomenettelyiden johtamiseen. Se edellyttää lisäksi, että korkeakoulut voittavat esteet, jotka liittyvät niiden pirstoutumiseen tiedekunniksi, laitoksiksi, tutkimusyksiköiksi ja hallinnollisiksi yksiköiksi, ja kohdentavat ponnistelunsa yhdessä koko korkeakoulun painopisteisiin tutkimuksen, opetuksen ja palveluiden alalla. Jäsenvaltioiden olisi rakennettava ja palkittava korkeakoulujen hallinto- ja johtamiskapasiteettia. Tähän voitaisiin päästä perustamalla kansallisia elimiä, joiden tehtävänä olisi korkeakoulujen hallinto- ja johtamiskoulutus. Näissä voitaisiin ottaa oppia jo nykyisin toimissa olevista elimistä.

Kannustimet jäsenneltyihin kumppanuussuhteiisiin yritysmaailman kanssa

Korkeakoulujen on säilytettävä julkinen toimeksiantonsa sekä yleinen yhteiskunnallinen ja kulttuuritehtävänsä, mutta samalla niiden on myös tultava yhä merkittävämmiksi talouden toimijoiksi, jotka voivat paremmin ja nopeammin vastata markkinoiden tarpeisiin ja luoda kumppanuussuhteita, joissa hyödynnetään tieteellistä ja teknistä osaamista. On siis tunnustettava, että korkeakoulujen ja liikemaailman suhteella on strateginen merkitys ja että se on osa korkeakoulujen sitoutumista julkisen edun palvelemiseen.

Jäsennellyt kumppanuussuhteet liikemaailman kanssa (myös pienten ja keskisuurten yritysten kanssa) tarjoavat korkeakouluille mahdollisuuksia kehittää tutkimustulosten, teollis- ja tekijänoikeuksien, patenttien ja lisenssien jakamista (esim. korkeakoulun yhteydessä toimivien uusyritysten tai tiedepuistojen avulla). Ne voivat myös parantaa koulutuksen ja koulutusohjelmien relevanssia sijoittamalla opiskelijoita ja tutkijoita yrityksiin ja parantaa tutkijoiden uranäkymiä kaikissa uravaiheissa liittämällä yrittäjätaitoja tieteelliseen osaamiseen. Yhteydet yrityksiin voivat tuoda lisärahoitusta, esim. tutkimuskapasiteetin laajentamiseen tai uudelleenkoulutuksen tarjoamiseen, ja ne tehostavat korkeakoulututkimuksen vaikutusta pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sekä alueelliseen innovaatiotoimintaan.

Näiden etujen saamiseksi useimmat korkeakoulut tarvitsevat ulkoista tukea vaadittujen organisaatiomuutosten tekemiseksi sekä yrittäjyysasenteiden ja johtamistaitojen rakentamiseksi. Tähän voidaan päästä perustamalla paikallisia ”osaamisen ja osaamisen siirron klustereita”, yhteyspisteitä yritysmaailmaan tai yhteisiä tutkimus- tai osaamisen siirtotoimistoja, jotka toimivat rajapintana paikallisiin tai alueellisiin talouden toimijoihin. Yrittäjyys-, hallinto- ja innovaatiotaitojen kehittämisestä olisikin tämän vuoksi tehtävä kiinteä osa opinto-ohjelmia, tutkijakoulutusta ja korkeakoulujen henkilöstön elinikäisen oppimisen strategioita.

Työmarkkinoille sopivan osaamis- ja pätevyyskokonaisuuden tarjoaminen

Korkeakouluilla voi olla keskeinen tehtävä, kun pyritään yhteen Lissabonin tavoitteista eli tarjoamaan Euroopalle osaaminen ja pätevyys, joita menestys maailmanlaajuisessa osaamispohjaisissa taloudessa edellyttää. Jotta tutkintojen sisällön ja työmarkkinoiden vaatimusten välillä vallitseva sitkeä epäsuhta voitaisiin korjata, opinto-ohjelmat olisi jäsennettävä siten, että niissä suoraan tuetaan tutkinnon suorittaneiden työllistettävyyttä ja tarjotaan laajaa tukea työvoimalle yleisemminkin. Korkeakoulujen olisi tarjottava innovatiivisia opinto-ohjelmia, opetusmenetelmiä ja koulutus- tai uudelleenkoulutusohjelmia, joihin sisältyy laajempia työllisyyteen liittyviä taitoja tiukasti alakohtaisten taitojen ohella. Opinto-ohjelmiin olisi liitettävä opintosuorituksiksi katsottavia harjoittelujaksoja yrityksissä. Tämä koskee kaikkia opintotasoja eli alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa ja jatkotutkintoja. Tähän kuuluu myös muiden kuin tutkintoon johtavien kurssien tarjoaminen aikuisopiskelijoille, esim. uudelleenkoulutus sekä täydennyskurssit opiskelijoille, jotka eivät tule korkeakouluihin perinteistä reittiä. Ajattelun olisi ulotuttava pelkkiä työmarkkinoiden tarpeita laajemmalle, opiskelijoiden ja tutkijoiden yrittäjyysajattelun edistämiseen.

Jatko-opintotasolla tämä tarkoittaa sitä, että tutkimusuralle aikovien olisi hankittava tutkimustyön sekä teollis- ja tekijänoikeuksien hallintaan, viestintään, verkottumiseen, yrittäjyyteen ja tiimityöhön liittyviä taitoja tutkimusmenetelmiä koskevan koulutuksen lisäksi.

Yleisemmällä tasolla korkeakoulujen on suoremmin tartuttava haasteisiin ja mahdollisuuksiin, joita elinikäisen oppimisen ohjelma tarjoaa. Elinikäinen oppiminen on haaste, sillä se edellyttää, että korkeakoulut tarjoavat avoimemmin kursseja opiskelijoille heidän myöhemmissä elämänvaiheissaan. Se tarjoaa mahdollisuuden niille korkeakouluille, joihin väestörakenteen tulevan muutoksen vuoksi voisi lähivuosina tulla vähemmän opiskelijoita suoraan koulusta.

Tutkinnon suorittaneiden integroituminen työmarkkinoille on siis työnantajien, ammatillisten järjestöjen ja viranomaisten yhteisellä vastuulla, mutta menestyksen työmarkkinoilla pitäisi olla yksi (monista) indikaattoreista, jotka osoittavat korkeakoulun toiminnan laatua, ja se pitäisi tunnustaa ja sitä pitäisi myös palkita sääntely-, rahoitus- ja arviointijärjestelmissä.

Rahoitusvajeen pienentäminen ja rahoituksen tehokas hyödyntäminen koulutukseen ja tutkimukseen

Koska korkeakoulujen rooli Euroopan tutkimusalalla on merkittävä, EU:n tavoite, jonka mukaan vuoteen 2010 mennessä T&K:hon olisi investoitava 3 prosenttia BKT:sta, merkitsee samalla korkeakoulujen tutkimustyöhön tehtävien investointien kasvua. [12] Kuten Lissabonin strategian edistymistä kuvaavassa vuosiraportissa[13] jo esitettiin, komissio ehdottaa, että EU:n on pyrittävä kymmenen vuoden kuluessa käyttämään vähintään 2 prosenttia BKT:sta[14] (sekä julkinen että yksityinen rahoitus mukaan luettuna) korkeakoulusektorin nykyaikaistamiseen. Esimerkiksi OECD:n tutkimukset osoittavat, että korkeakoulututkinnon hankkimiseen sijoitettu raha antaa reaalikorkoja paremman tuoton. [15]

Opintotukiohjelmat ovat nykyään yleensä riittämättömiä, jos halutaan taata tasavertaiset opinto- ja onnistumismahdollisuudet myös kaikkein epäedullisimmista oloista tuleville opiskelijoille. Tämä koskee myös opintojen vapaata sisäänpääsyä, mikä ei välttämättä ole sosiaalisen tasa-arvon tae. Jäsenvaltioiden olisikin tarkasteltava kriittisesti nykyisiä opintomaksujen ja tukiohjelmien yhdistelmiään niiden todellisen tehon ja tasapuolisuuden kannalta. Huippuluokan opetusta ja tutkimusta ei saada aikaan, jos sosioekonominen tausta estää opiskelemaan tai tutkijanuralle pääsyn.

Korkeakoulujen olisi suunnattava rahoitus enemmän siihen, mitä ne tekevät, eikä niinkään siihen, mitä ne ovat. Tähän päästään kohdentamalla rahoitus relevantteihin tuotoksiin eikä niinkään panoksiin sekä sopeuttamalla rahoitus kunkin oppilaitoksen profiiliin. [16] Korkeakoulujen olisi omaksuttava nykyistä suurempi vastuu oman toimintansa pitkän aikavälin kestävyydestä, erityisesti tutkimustyön osalta. Tämä merkitsee aktiivista tutkimusrahoituksen monipuolistamista yritysyhteistyön (myös rajatylittävien yhteenliittymien muodossa), säätiöiden ja muiden yksityisten lähteiden kautta.

Kunkin maan olisi tämän vuoksi pyrittävä sopivaan tasapainoon korkea-asteen koulutukselle ja korkeakoulujen tutkimustyölle suunnatun perusrahoituksen, kilpailuun perustuvan rahoituksen ja tulospohjaisen rahoituksen välillä. Kilpailuun perustuvan rahoituksen olisi nojauduttava institutionaalisiin arviointijärjestelmiin, erilaisiin suoritusindikaattoreihin, joita varten on määritelty selkeät tavoitteet, sekä indikaattoreihin, joiden tukena on sekä panoksen että taloudellisen ja yhteiskunnallisen tuotoksen kansainvälinen vertailu.

Tieteidenvälisyyden ja poikkitieteisyyden tehostaminen

Korkeakoulujen olisi pystyttävä suunnittelemaan uudelleen opetus- ja tutkimusohjelmansa, jotta ne voisivat tarttua sekä mahdollisuuksiin, joita kehitys avaa nykyisillä tutkimusaloilla, että kokonaan uusiin tieteellisiin tutkimussuuntiin. Tieteenalojen sijasta on enemmän keskityttävä tutkimusaloihin (esim. vihreä energia ja nanoteknologia), jotka olisi liitettävä entistä kiinteämmin niiden lähialoihin tai täydentäviin aloihin (myös humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin sekä yrittäjyys- ja johtamistaitoihin), ja olisi tuettava opiskelijoiden, tutkijoiden ja tutkimusryhmien välistä vuorovaikutusta edistämällä liikkuvuutta eri tieteenalojen, sektoreiden ja tutkimusympäristöjen välillä.

Tämä kaikki edellyttää uusia institutionaalisia ja organisatorisia toimintatapoja henkilöstöhallinnon, arviointi- ja rahoitusperusteiden, opetuksen ja opinto-ohjelmien sekä ennen kaikkea tutkimuksen ja tutkijakoulutuksen osalta.

Tieteidenvälisyyden ja poikkitieteisyyden merkitys on tunnustettava ja otettava huomioon korkeakoulujen ja jäsenvaltioiden lisäksi myös ammatillisissa elimissä ja rahoituksesta päättävissä neuvostoissa, jotka edelleen pääosin käyttävät perinteisiä, yhteen oppiaineeseen pohjautuvia arviointeja, rakenteita ja rahoitusvälineitä.

tietämyksen aktivointi ja vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa

Yhteiskunta pohjautuu yhä enemmän osaamisen, joka on korvaamassa fyysiset resurssit talouskasvun tärkeimpänä tekijänä. Korkeakoulujen on tämän vuoksi kerrottava toimintansa merkityksestä, erityisesti tutkimustoiminnastaan, jakamalla tietoa yhteiskuntaan ja vahvistamalla vuoropuhelua kaikkien sidosryhmien kanssa. Tieteen asiantuntijoiden ja maallikkojen välinen viestintä on erittäin tarpeellista mutta jää usein toteutumatta.

Tämän vuoksi korkeakoulujen on paljon selkeämmin sitouduttava elinikäisen oppimisen mahdollisuuksiin mutta myös laajamittaiseen viestintästrategiaan, joka pohjautuu konferensseihin, avointen ovien tapahtumiin, harjoittelijavaihtoihin, keskustelufoorumeihin sekä jäsenneltyyn vuoropuheluun opiskelijoiden ja kansalaisten sekä paikallisten tai alueellisten toimijoiden välillä. Yhteistyö alempien tasojen virallisen ja epävirallisen koulutuksen sekä yritysten (myös pk-yritysten ja muiden pienten toimijoiden) kanssa on tässä suhteessa tärkeää.

Tällainen vuorovaikutus ulkomaailman kanssa parantaa vähitellen korkeakoulujen yleisen toiminnan ja erityisesti niiden opetus-, koulutus- ja tutkimustehtävien relevanssia kansalaisten ja koko yhteiskunnan tarpeisiin nähden. Sen avulla korkeakoulut voivat tehdä tunnetuksi eri toimintojaan ja saada yhteiskunnan, valtiovallan ja yksityisen sektorin vakuuttuneeksi siitä, että ne ovat kannattava investointikohde.

Huippuosaamisen palkitseminen korkeimmalla tasolla

Kilpailu synnyttää huippuosaamista, ja sitä kehittyy yleensä tiedekunnan tai laitoksen tasolla – vain harvat korkeakoulut saavuttavat huipputason useilla eri aloilla. Kun kilpailua lisätään ja samalla parannetaan liikkuvuutta ja edelleen keskitetään uusia resursseja, korkeakoulut ja niiden yrityskumppanit voivat tarjota nykyistä avoimemman ja haastavamman työympäristön lahjakkaimmille opiskelijoille ja tutkijoille, jolloin ne ovat sekä eurooppalaisten että muiden kannalta nykyistä houkuttelevampia. Korkeakoulujen on kyettävä houkuttelemaan parhaita opettajia ja tutkijoita, rekrytoimaan heidät joustavin, avoimin ja selkein menettelyin, takaamaan tärkeimmille tutkijoille tai tutkimustiimin johtajille tutkimustyön täysi riippumattomuus ja tarjoamaan henkilöstölle houkuttelevat urakehitysmahdollisuudet. [17]

Huipputason saavuttaminen edellyttää myös sitä, että jäsenvaltiot tarkastelevat niitä mahdollisuuksia, joita ne tarjoavat ylemmän korkeakoulututkinnon, tohtorintutkinnon ja jatkotutkintojen tasoilla, myös niihin liittyvää oppialojen ja taitojen yhdistelmää. Tohtorintutkinnon jälkeisiin mahdollisuuksiin ei yleensä kiinnitetä riittävästi huomiota tai ne ovat liian ahtaasti rajattuja. Tällä alalla tarvitaan laajakantoisia muutoksia. Yksittäisten korkeakoulujen olisi tunnistettava ne erityisalat, joilla ne voivat saavuttaa huipputason, ja keskittyä niihin.

Euroopan tasolla olisi tuettava jatko- ja tohtorintutkintoja tarjoavia laitoksia luomalla verkostoja tärkeimmät kriteerit täyttävien laitosten välille: kriittinen massa, tieteidenvälisyys ja poikkitieteisyys, vahva eurooppalainen ulottuvuus, viranomaisten ja elinkeinoelämän tuki, tunnistetut ja tunnustetut huippuosaamisalat, tohtorintutkinnon jälkeisten mahdollisuuksien tarjonta, soveltuva laadunvarmistus jne.

Tähän liittyvät kaksi aloitetta lisäävät selvästi kilpailua huippuosaamisesta: ehdotus Euroopan teknologiainstituutiksi ja Euroopan tutkimusneuvosto[18].

Euroopan korkeakoulualueen ja Euroopan tutkimusalueen näkyvyyden lisääminen maailmalla

Laajamittaisen yhteistyön, liikkuvuuden ja Euroopan korkeakoulujen verkostojen kehitys on viime vuosikymmenten aikana luonut otolliset olosuhteet laajemmalle kansainvälistymiselle. Useimmilla korkeakouluilla on nyt kokemuksia monenvälisistä yhteenliittymistä, ja monet osallistuvat yhteisten kurssien tai kaksoistutkintojen järjestämiseen. Erasmus Mundus master -yhteenliittymät ovat osoittaneet tällaisten ainutlaatuisten eurooppalaisten aloitteiden merkityksen maailman näyttämöllä. Jatkuva maailmanlaajuistuminen merkitsee sitä, että eurooppalainen korkeakoulutusalue ja eurooppalainen tutkimusalue on avattava täysin muulle maailmalle ja niistä on tehtävä maailmanlaajuisesti kilpailukykyisiä.

Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos Eurooppa todella pyrkii kohentamaan korkeakoulujensa laatua ja lisäämään niiden houkuttelevuutta ja näkyvyyttä maailmanlaajuisesti.

Yksi mahdollisuus on, että Euroopan ja jäsenvaltioiden tasolla kehitetään kahden- tai monenvälisin sopimuksin nykyistä jäsentyneempää yhteistyötä EU:n naapurimaiden kanssa ja maailmanlaajuisesti ja että tämän yhteistyön tueksi tarjotaan tarvittava rahoitus. Tästä myös seuraa, että jäsenvaltioiden, jotka noudattavat EU:n sitoumusta aivovuodon torjumiseksi, olisi avattava rahoitusohjelmansa myös Euroopan ulkopuolelta tuleville ja tarjottava mahdollisuudet korkeakoulujen henkilöstövaihtoon ja Euroopan ulkopuolelta tulevien tutkijoiden ja akateemisen henkilöstön ammatinharjoittamiseen. Olisi myös tuettava niiden eurooppalaisten opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden ”aivokiertoa”, jotka ovat päättäneet viettää osan työelämästään Euroopan ulkopuolella. [19] Tilapäisesti ulkomaille lähtevät ihmiset ovat voimavara sekä lähtö- että kohdemaalle, sillä he luovat ulkomaisten ammattikontaktien reserviä ja toimivat tienraivaajina osaamisen jakamiselle. Näin parannetaan Euroopan näkyvyyttä koulutuksen ja tutkimuksen alalla luotettavana kumppanina kolmansien maiden inhimillisen pääoman kehittämisessä.

Yksi keskeinen kysymys on EU:n ulkopuolelta tuleviin opiskelijoihin ja tutkijoihin sovellettavien oikeudellisten ja hallinnollisten menettelyiden yksinkertaistaminen ja nopeuttaminen. Kolmansista maista tulevien tutkijoiden maahantuloa ja asettautumista helpottaa ”tutkijaviisumipaketti” – direktiivi ja kaksi suositusta kolmansien maiden kansalaisten maahanpääsyn helpottamisesta Euroopan yhteisössä suoritettavaa tieteellistä tutkimusta varten[20] – joka hyväksyttiin vuonna 2005 ja joka on määrä saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä vuoden 2007 aikana.

Houkuttelevan kuvan antaminen Euroopan korkeakouluista muualla maailmassa edellyttää myös suuria ponnisteluja, jotta eurooppalaisten tutkintojen tunnustaminen helpottuisi Euroopan ulkopuolella. Ensiksi on kuitenkin saavutettava tutkintojen täydellinen tunnustaminen EU:n itsensä sisällä; hiljattain ammattipätevyyden tunnustamisesta annettu direktiivi on jo helpottanut ammatillista tutkintojen tunnustamista. Lisäponnisteluja tarvitaan kuitenkin akateemisten tutkintojen tunnustamisen alalla. Tätä edistetään johdonmukaisilla tutkintopuitteilla ja yhteensopivilla laadunvarmistusjärjestelmillä, joita ollaan parhaillaan kehittämässä. [21] Euroopan houkuttelevuutta muulta maailmasta tulevien opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden silmissä parantaisi myös sellaisten ”eurooppalaisten” kurssien lisätarjonta, joista vastaisivat yhdessä korkeakoulujen yhteenliittymät ja jotka johtaisivat joko yhteiseen tai kaksinkertaiseen ylemmän korkeakoulutason tai tohtorintason tutkintoon.

MITÄ KOMISSIO VOI JA MITÄ SEN PITÄISI TEHDÄ

Komissio ei toimi suoraan korkeakoulujen nykyaikaistajana, mutta sillä voi olla liikkeellepaneva rooli. Se voi antaa poliittisen sysäyksen ja tarjota kohdennettua rahoitusta uudistusten ja nykyaikaistamistyön tueksi.

Vuorovaikutuksessa jäsenvaltioiden kanssa komissio voi myös tukea uutta poliittista suuntausta hyödyntämällä avointa koordinointimenetelmää, tunnistamalla ja levittämällä parhaita toimintatapoja sekä tukemalla jäsenvaltioita, jotka hakevat tehokkaampia korkeakoulumalleja. Koulutus 2010 -työohjelmassa perustetut vertaisoppimisen klusterit tarjoavat erityisen tehokkaan välineen, jolla voidaan selvittää keinoja vastata EU:n korkeakoulujen kohtaamiin haasteisiin. EU:n taso tarjoaa foorumin parhaiden toimintatapojen vaihdolle ja innovatiivisten ratkaisujen tunnistamiselle, ja näin se voi tuoda toimintaan todellista lisäarvoa. [22] Komissio voi myös helpottaa korkeakoulujen, työmarkkinaosapuolten ja työnantajien välistä vuoropuhelua, jolla edistetään jäsenneltyjä kumppanuussuhteita yritysmaailmaan.

Komissio voi lisäksi tarjota rahoitusta, jolla on merkittävä vaikutus korkeakoulujen laatuun ja suorituskykyyn. Tähän sisältyy kannustimia, jotka auttavat korkeakouluja saavuttamaan tässä tiedonannossa hahmotellut tavoitteet. Välineisiin kuuluvat vuosien 2007–2013 uusien ohjelmien (EU:n seitsemäs tutkimuksen ja teknologian kehittämisen puiteohjelma, elinikäisen oppimisen ohjelma, kilpailukyvyn ja innovoinnin ohjelma) lisäksi myös rakennerahastot ja Euroopan investointipankin lainat. [23]

Rakennerahastot voivat tarjota rahoitusta korkeakoulujen tilojen ja välineistöjen parantamiseen, tiedeyhteisön ja yritysmaailman kumppanuuksien kehittämiseen sekä sellaisen tutkimuksen ja innovoinnin tukemiseen, joka on tärkeää alueiden tai jäsenvaltioiden taloudellisten kehitystavoitteiden kannalta. Rakennerahastojen hajautetun hallinnoinnin ansiosta voidaan ottaa huomioon alueelliset erityistarpeet. Jäsenvaltioiden, alueviranomaisten ja korkeakoulujen olisi otettava irti täysi hyöty näistä mahdollisuuksista lisätäkseen synergiaa koulutuksen, tutkimuksen ja innovoinnin välillä varsinkin EU:n taloudellisesti heikommin kehittyneissä jäsenvaltioissa ja muita heikommin kehittyneillä alueilla.

Ehdotetun Euroopan teknologiainstituutin hallintorakenteessa yhdistyvät huippuosaaminen, tieteidenvälisyys sekä verkottuminen keskusten ja akateemisen maailman ja liike-elämän välillä, mikä kuvastaa myös tämän tiedonannon sanomaa. Sen lisäksi, että teknologiainstituutti antaa välittömän panoksensa Euroopan tieteellisen koulutuksen, tutkimuksen ja innovaation vahvistamiseen, se toimii myös lippulaivahankkeena, joka osoittaa nykyaikaisen toimintatavan ja hallintomallin sekä yrityskumppanuussuhteiden arvon.

PÄÄTELMÄT

Korkeakoulut ovat keskeisiä toimijoita Euroopan tulevaisuuden ja osaamispohjaiseen talouteen ja yhteiskuntaan siirtymisen kannalta. Tämä talouden ja yhteiskunnan avainala tarvitsee kuitenkin perinpohjaista rakennemuutosta ja uudistusta, jos Eurooppa aikoo pysyä mukana maailmanlaajuisen kilpailun vauhdissa koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatioiden alalla.

Tarvittavan rakennemuutoksen ja nykyaikaistamisen aikaansaaminen edellyttää koordinoitua toimintaa kaikilta osallisilta:

- Toteuttaessaan kasvua ja työllisyyttä koskevia yhdennettyjä suuntaviivoja[24] sekä kansallisia uudistusohjelmiaan jäsenvaltioiden on toteutettavat tarvittavat korkeakouluja koskevat toimenpiteet, joihin sisältyvät myös kysymykset hallinnosta, todellisen autonomian ja vastuullisuuden myöntämisestä korkeakouluille, innovaatiokyvystä, korkeakoulutuksen saatavuudesta sekä korkeakoulujärjestelmien sopeuttamisesta uusiin pätevyysvaatimuksiin.

- Korkeakoulujen on puolestaan tehtävä strategisia valintoja ja toteutettava sisäisiä uudistuksia, joilla ne laajentavat rahoituspohjaansa, tehostavat huippuosaamisalojaan ja parantavat kilpailuasemiaan. Jäsennellyt kumppanuussuhteet yritysmaailman ja muiden potentiaalisten kumppaneiden kanssa ovat välttämättömiä näitä muutoksia varten.

- Komissio voi antaa oman panoksensa panemalla täytäntöön yhteisön Lissabonin ohjelman[25], käymällä poliittista vuoropuhelua ja hyödyntämällä kokemusten vaihtoa, erityisesti Koulutus 2010 -työohjelmassa, sekä myöntämällä rahoitustukea jäsenvaltioille ja korkeakouluille nykyaikaistamista varten.

Komissio kehottaa neuvostoa ja Euroopan parlamenttia antamaan selkeän viestin EU:n päättäväisestä asenteesta korkeakoulujen tarvittavan rakennemuutoksen ja nykyaikaistamisen toteuttamiseksi ja kannustamaan kaikkia osapuolia ryhtymään välittömästi toimiin näiden kysymysten viemiseksi eteenpäin.

Liite 1

Tilastotaulukot

Taulukko 1:

Tutkimusinvestointien rahoitusvaje (kaikki toimijat, myös korkeakoulujen tutkimustyö) vuonna 2003

EU 25 | Yhdysvallat | Japani |

T&K-intensiteetti, % BKT:sta | 1,92 | 2,59 | 3,15 |

Lähde: Tutkimuksen pääosaston sekä koulutuksen ja kulttuurin pääosaston estimaatteja EUROSTATin tietojen pohjalta.

Taulukko 2:

Opiskelevien bruttomääräinen osuus (kaikki opiskelijat iästä riippumatta, % opiskeluikäisestä väestöstä) korkea-asteen koulutuksessa vuonna 2003

EU 25 | Yhdysvallat | Japani |

Kaikkien opiskelijoiden osuus 20–24-vuotiaiden populaatiosta, prosenttia | 57 % | 81 % | 50 % |

Lähde: EUROSTAT

Taulukko 3:

Osallistumisaste korkea-asteen koulutukseen, aikuiset vuonna 2003

EU 25 | Yhdysvallat | Japani |

Korkea-asteen koulutuksessa olevien osuus 30–39-vuotiaiden populaatiosta, prosenttia | 30–34-vuotiaat: 4,1 % 35–39-vuotiaat: 1,8 % | 30–34-vuotiaat: 7,0 % 35–39-vuotiaat: 4,9 % | : : |

Lähde: EUROSTAT

Taulukko 4:

Tutkijoiden valmistuminen ja työllisyys vuonna 2003

EU 25 | Yhdysvallat | Japani |

Uudet tohtorintutkinnot | Kaikki alat | 88 100* | 46 000 | 14 500 |

Matematiikka, luonnontieteet ja tekniikka | 37 000 | 16 200 | 5 500 |

Tutkijoiden työllisyys (kokoaikaista vastaava) | Yhteensä | 1 167 000 | 1 335 000[26] | 675 000 |

Tutkijat 1 000 työvoimaan kuuluvaa kohden | 5,5 | 9,1[27] | 10,1 |

Lähde: EUROSTAT ja OECD.

Huomautus: Kreikan tiedot puuttuvat.

Taulukko 5:

Osuus maailman kolmoispatenttiperheistä (samanaikaisesti EU:ssa, Yhdysvalloissa ja Japanissa jätetyt patenttihakemukset) vuonna 2000, prosenttia

EU 25 | Yhdysvallat | Japani |

Osuus kolmoispatenttiperheistä | 31,5 | 34,3 | 26,9 |

Lähde: Tutkimuksen pääosasto, Key Figures 2005

Taulukko 6: Tutkinnon suorittaneiden työttömyysaste vuonna 2003

EU 25 | Yhdysvallat | Japani |

20–24-vuotiaiden, korkea-asteen opintoja suorittaneiden työttömyysaste | 12,3 | 1,6 | : |

25–29-vuotiaiden, korkea-asteen opintoja suorittaneiden työttömyysaste | 8,5 | 2,6 | : |

Lähde: EUROSTAT ja OECD.

Taulukko 7:

Ulkomaisten opiskelijoiden (kansalaisuuden mukaan) prosenttiosuus korkea-asteen opiskelijoista vuonna 2003

|Australia | Sveitsi | Uusi-Seelanti | EU 25 | Norja | Yh-dys-val-lat | Japa-ni | Venä-jä | Ko-rea | | Ulkomaisten opiskelijoiden prosenttiosuus kaikista korkea-asteen opiskelijoista | 18,7 |17,7 |13,5 |6,2 |5,2 |3,5 |2,2 |0,8 |0,2 | | Lähde: EUROSTAT ja OECD

Liite 2

Kiitämme

Tämän asiakirjan laadinnan yhteydessä komissio on kuullut seuraavia asiantuntijoita henkilökohtaisesti:

Vladimir Báleš (Slovakian tekninen korkeakoulu, Bratislava)

Olivier Blanchard (Massachusetts Institute of Technology, Yhdysvallat)

Ivor Crewe (Essexin yliopisto, Yhdistynyt kuningaskunta)

Federico Mayor Zaragoza (Fundación Cultura de Paz, Madrid)

Linda Nielsen (Kööpenhaminan yliopisto)

Mario Monti (Bocconin yliopisto, Milano)

Jan Sokol (Kaarlen yliopisto, Praha)

Georg Winckler (Wienin yliopisto).

Asiantuntijat ovat esittäneet havaintonsa henkilökohtaisesti, ja ainoastaan Euroopan komissio on vastuussa tämän asiakirjan sisällöstä.

Komissio haluaa myös kiittää korkeakoulututkimusta käsittelevän foorumin jäseniä heidän panoksestaan siihen keskusteluun, jota on käyty tässä tiedonannossa käsitellyistä kysymyksistä. http://europa.eu.int/comm/research/conferences/2004/univ/pdf/enhancing_europeresearchbase_en.pdf

[1] Komissio haluaa kiittää kaikkia tämän asiakirjan laatimisen aikana kuultuja asiantuntijoita heidän antamastaan panoksesta sekä heidän tekemistään huomioista ja ehdotuksista.

[2] Korkeakouluilla tarkoitetaan tässä kaikkia korkea-asteen oppilaitoksia riippumatta niiden nimestä tai asemasta jäsenvaltiossa.

[3] ”Euroopan aivokapasiteetti liikkeelle: miten yliopistot saadaan hyödyntämään koko potentiaaliaan Lissabonin strategian edistämiseksi” (KOM(2005) 152, 20.4.2005) sekä neuvoston päätöslauselma 15.11.2005. Asiantuntijaryhmän laatima raportti ”Innovatiivisen Euroopan luominen” (nk. Ahon raportti), Euroopan komissio, tammikuu 2006.

[4] Päätelmät 1 777/06, 24.3.2006.

[5] KOM(2005)141 lopullinen, 12.4.2005.

[6] KOM(2006)77 lopullinen, 22.2.2006.

[7] Tiedonanto KOM(2003) 58, ”Yliopistojen rooli tietojen ja taitojen Euroopassa”; vuoden 2004 Liègen konferenssi sekä korkeakoulututkimusta käsitelleen foorumin raportti ”European Universities: Enhancing Europe’s Research Base”.

[8] Tässä osassa esitetyn analyysin perustana olevat tilastotiedot ovat liitteessä 2. Näiden lukujen tietolähde: Eurostat

[9] Ks. Komission tiedoanto, 13.2.2006, ”Yrittäjyyttä suosivan ajattelutavan edistäminen koulutuksessa”.

[10] Komission yksiköiden valmisteluasiakirja, joka liittyy tiedonantoon ”Euroopan aivokapasiteetti liikkeelle”, kohta 42.

[11] Direktiivi 2005/36/EY annettiin 7. syyskuuta 2005, ja sitä ryhdytään soveltamaan lokakuusta 2007 alkaen.

[12] Ks. ”Lisää tutkimusta ja innovaatiota – Investointi kasvuun ja työllisyyteen: Yhteinen lähestymistapa”, KOM(2005) 488, 12.10.2005.

[13] KOM(2006)30 lopullinen, 25.1.2006.

[14] Vuonna 2002 EU:n keskimääräiset välittömät korkeakoulumenot olivat 1,1 % BKT:stä, kun Yhdysvalloissa vastaava luku oli 2,6 %. Yhdysvalloissa alle puolet koulutusmenoista katetaan julkisista lähteistä (välittömät menot), mutta useimmissa EU:n jäsenvaltioissa osuus oli yli 75 % (ja joissakin jäsenvaltioissa lähes 100 %). Tietolähde: EUROSTAT

[15] “The Economics of Knowledge: why education is key for Europe’s success, (Andreas Schleicher, 2006) http://www.lisboncouncil.net/files/download/Policy_Brief_Economics_of_Knowledge_FINAL.pdf

[16] Tutkimuspainotteisia korkeakouluja ei pitäisi käsitellä eikä rahoittaa samalta pohjalta kuin muita korkeakouluja, joiden tutkimustoiminta on heikompaa mutta joissa on enemmän epäsuotuisista ryhmistä tulevia opiskelijoita tai jotka ovat liikkeellepanevia voimia paikallisessa teollisuudessa ja palveluissa. Opintojen loppuunsaattamisasteen, keskimääräisen opiskeluajan ja tutkinnon suorittaneiden työllisyysasteiden lisäksi on otettava huomioon myös muita perusteita, kun kyseessä ovat tutkimuspainotteiset korkeakoulut: tutkimussaavutukset, onnistuneet ja kilpailukykyiset rahoitushakemukset, julkaisut, viittaukset tiedejulkaisuissa, patentit ja lisenssit, akateemiset palkinnot, kumppanuussuhteet teollisuuteen ja/tai kansainväliset kumppanuussuhteet jne.

[17] Menettelyiden olisi vastattava komission suositusta C(2005) 576: eurooppalainen tutkijoiden peruskirja ja tutkijoiden työhönoton säännöstö.

[18] KOM(2005)441 lopullinen, 21.9.2005.

[19] Ks. pilottihanke European Researchers Abroad (ERA-Link),http://www.eurunion.org/legislat/ste/eralink.htm.

[20] Nämä kolme tekstiä on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL L 289, 3.11.2005). Suositukset tulivat voimaan välittömästi, mutta jäsenvaltioilla on kahden vuoden määräaika (eli marraskuuhun 2007 asti) direktiivin sekä 13. joulukuuta 2004 annetun neuvoston direktiivin 2004/114/EY (EUVL L 375, 23.12.2004) täytäntöönpanoa varten.

[21] Esimerkiksi Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus eurooppalaisen yhteistyön jatkamisesta korkea-asteen koulutuksen laadun varmistamisessa (EUVL L 64, 4.3.2006) sekä eurooppalaista tutkintokehystä koskevat kuulemiset.

[22] Sopiva esimerkki voi olla edellä osassa 2 mainittu korkeakoulujen johtamiskyvyn kehittäminen.

[23] Tässä osassa kuvatun tuen toteutumisehtona on, että ohjelma ja muu tähän liittyvä lainsäädäntö hyväksytään.

[24] Erityisesti suuntaviivat 7 (T&K), 8 (innovaatiot), 23 (investoinnit inhimilliseen pääomaan) ja 24 (mukauttaminen uusiin pätevyysvaatimuksiin).

[25] KOM(2005) 330 lopullinen, 20.7.2005.

[26] OECD:n arvio vuodelle 2002.

[27] Vuoden 2002 luku.