10.6.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 141/7


NEUVOSTON PÄÄTELMÄT,

annettu 24 päivänä toukokuuta 2005,

uusista koulutusindikaattoreista

(2005/C 141/04)

NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon:

1.

Lissabonissa 23. ja 24. maaliskuuta 2000 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston Euroopan unionille asettaman uuden strategisen päämäärän, jonka Tukholmassa 23. ja 24. maaliskuuta 2001 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti ja jonka mukaan unionista ”on tultava maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta”,

2.

keväällä 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät, joissa korostetaan, että ”inhimillinen pääoma on Euroopan tärkein voimavara” (1),

3.

Lissabonin Eurooppa-neuvoston antaman vahvistuksen sille, että Euroopan koulutusjärjestelmät on mukautettava sekä tietoon perustuvan talouden vaatimuksiin että korkeamman työllisyystason ja laadukkaamman työn tarpeeseen. Tämän vuoksi Lissabonin Eurooppa-neuvosto valtuutti koulutusneuvoston ”aloittamaan laajan keskustelun koulutusjärjestelmien konkreettisista tulevaisuuden tavoitteista keskittyen yhteisiin huolenaiheisiin ja prioriteetteihin ja ottaen huomioon kansalliset erityispiirteet; tarkoituksena on tukea Luxemburgin ja Cardiffin prosesseja” (2),

4.

Barcelonassa 15. ja 16. maaliskuuta 2002 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät (3). Päätelmissä hyväksytään työohjelma (4), joka sisältää viitteellisen luettelon indikaattoreista, joita käytetään kolmentoista konkreettisen tavoitteen täytäntöönpanon arvioimisessa avointa koordinointimenetelmää käyttäen, jotta eurooppalaisista koulutusjärjestelmistä tulisi ”laatunsa puolesta maailmanlaajuisia esikuvia vuoteen 2010 mennessä”. Päätelmissä kehotetaan myös muodostamaan kielitaitoa osoittava indikaattori,

5.

indikaattorien ja viiden viitearvon (”benchmarks”) keskeisen aseman linjausten laatimisessa ja Lissabonin tavoitteiden toteutumisen arvioimisessa koulutusalalla (5),

6.

helmikuussa 2004 hyväksytyn yhteisen väliraportin (6), jossa korostettiin tarvetta parantaa nykyisten indikaattoreiden laatua ja vertailtavuutta erityisesti elinikäisen oppimisen alalla ja jossa indikaattoreita ja viitearvoja käsittelevää pysyvää ryhmää ja kaikkia nykyisiä työryhmiä kehotettiin tekemään ehdotuksia vuoden 2004 loppuun mennessä uusien indikaattoreiden suppean luettelon laatimiseksi,

7.

edellä mainittuun kehotukseen vastauksena annetun komission alustavan asiakirjan, jossa hahmotellaan mahdollisia lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin strategioita yhdeksällä indikaattorialueella (7),

VAHVISTAA, että

8.

säännöllinen suoritusten ja edistymisen seuranta käyttämällä indikaattoreita ja viitearvoja on olennainen osa Lissabonin prosessia, ja sen avulla voidaan havaita vahvuudet ja heikkoudet ja antaa sekä lyhyen että pitkän aikavälin toimia koskevaa strategista opastusta ja ohjausta Koulutus 2010 -strategiaa varten,

TUNNUSTAA, että

9.

olisi hyödyllistä laatia yhdenmukainen indikaattoreiden ja viitearvojen luettelo suoritusten ja edistymisen seuraamiseksi koulutusalalla,

10.

uusien indikaattorien edellyttämän tiedon kerääminen voi olla pitkän aikavälin hanke, ja se voi joskus kestää 5—10 vuotta,

11.

lisääntynyttä koulutusalan yhteistyötä voitaisiin käyttää hyväksi yhdenmukaisen indikaattoriluettelon laatimiseksi, jota asianmukaiset tietolähteet tukisivat ja joka kantaisi yli Lissabon 2010 -näkymien,

12.

”elinikäisen oppimisen tutkimusyksikön” perustaminen Isprassa sijaitsevaan Yhteiseen tutkimuskeskukseen voi lisätä huomattavasti komission tutkimuskapasiteettia uusien indikaattorien kehittämistä varten,

KOROSTAA, että

13.

olemassa olevia tietoja ja indikaattoreita olisi hyödynnettävä täysimääräisesti samalla kun pyritään edelleen parantamaan niiden vertailukelpoisuutta, merkityksellisyyttä ja ajantasaisuutta,

14.

uusien indikaattorien kehittämisessä otetaan täysin huomioon jäsenvaltioiden vastuu koulutusjärjestelmiensä järjestämisestä, eikä kyseisestä kehittämisestä saisi aiheutua tarpeetonta hallinnollista tai taloudellista rasitusta asianomaisille järjestöille ja instituutioille eikä se saisi aina johtaa edistymisen seurannassa käytettävien indikaattorien määrän kasvuun,

15.

yhteistyötä muiden tällä alalla toimivien kansainvälisten järjestöjen (esimerkiksi OECD, Unesco, IEA) kanssa on edelleen vahvistettava, erityisesti tietojen kansainvälisen yhdenmukaisuuden parantamiseksi,

KEHOTTAA komissiota:

16.

kehittämään edelleen ja toimittamaan neuvostolle strategioita indikaattorialueilla, joilla jo on kerätty tietoja tai suunniteltu EU:n tutkimuksia. Näitä alueita ovat investointien tehokkuus, tietotekniikka, liikkuvuus, aikuiskoulutus, opettajat ja kouluttajat, ammatillinen koulutus, sosiaalinen osallisuus ja aktiivinen kansalaistoiminta,

17.

esittämään neuvostolle yksityiskohtaisia tutkimusehdotuksia uusien indikaattoreiden kehittämiseksi indikaattorialueilla, joilla ei ole olemassa vertailukelpoisia tietoja, kuten

oppimaan oppiminen ja

kielitaito,

sekä muilla alueilla, joilla uudet tutkimukset voivat osoittautua aiheellisiksi,

18.

tekemään indikaattorialueilla, joilla kansainväliset järjestöt (esimerkiksi OECD, Unesco, IEA) ovat suunnittelemassa uusia tutkimuksia, yhteistyötä kansainvälisten järjestöjen kanssa EU:n tietotarpeiden tyydyttämiseksi aloilla, kuten tietotekniikka, aikuisten taidot ja opettajien ammatillinen kehittyminen, joilla muut kansainväliset järjestöt ovat jo käynnistäneet keskustelun mahdollisuudesta tehdä tutkimuksia,

19.

kehitettäessä kyseisiä strategioita ja uusia välineitä tietojen keräämistä varten, myös yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa:

analysoimaan tarpeen mukaan niiden poliittista merkitystä ottaen myös huomioon inhimillisen pääoman kehittämisen ja yhdennettyjen koulutus- ja työllisyyspolitiikkojen välinen suhde,

esittämään yksityiskohtaisen teknisen selvityksen ehdotetuista uusista tutkimuksista,

esittämään aikataulun toteutettavaa kehittämistyötä varten,

esittämään arvion kyseisen kehittämistyön ja sitä seuraavan tietojen keruun todennäköisesti edellyttämistä kustannuksista ja siihen tarvittavista perusrakenteista osallistuvissa jäsenvaltioissa ja komission osalta,

yksilöimään tarkoituksenmukaiset hallintorakenteet, joiden myötä jäsenvaltiot voivat osallistua metodologiseen ja kehittämistyöhön sekä tarvittavien päätösten tekemiseen ja joiden avulla on mahdollista kerätä relevanttia ja korkealaatuista tietoa aikataulun mukaisesti,

20.

raportin antamiseksi neuvostolle viimeistään vuoden 2006 loppuun mennessä

kartoittamaan muilla tutkimusalueilla tehtyjä aloitteita, muun muassa tietotekniikan vaikutuksista opettamiseen ja oppimiseen, liikkuvuuden vaikutuksista työmarkkinoihin ja korkea-asteen opiskelijoiden sosiaalisista taustoista,

arvioimaan edistymistä indikaattorien ja vertailuarvojen yhdenmukaisen luettelon laatimisessa Lissabonissa asetettujen koulutusalan tavoitteiden mukaisena jatkotoimenpiteenä, mukaan lukien nykyisten edistymisen seurantaan käytettävien indikaattorien soveltuvuuden uudelleenarviointi.


(1)  Asiak. 7619/05, kohta 34.

(2)  Asiak. SN 100/1/00 REV 1, kohta 27.

(3)  Asiak. SN 100/1/02 REV 1.

(4)  Koulutusneuvoston 14. helmikuuta 2002 hyväksymä ”yksityiskohtainen työohjelma koulutusjärjestelmien konkreettisia tulevaisuuden tavoitteita koskevan selvityksen seurannasta”.

(5)  Koulutuksen viitearvoista 5. toukokuuta 2003 annetut neuvoston päätelmät.

(6)  Neuvoston ja komission 26. helmikuuta 2004 yhteisesti hyväksymä asiakirja ”Koulutus 2010 — Lissabonin strategian toteuttamisen edellyttämät kiireelliset uudistukset”.

(7)  Komission yksiköiden valmisteluasiakirja ”Koulutuksen uudet indikaattorit” (SEC(2004) 1524).