17.11.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 286/12

1.1

Komissio hyväksyi heinäkuussa 2002 yritysten sosiaalista vastuuta koskevat uudet suuntaviivat ja sisällytti silloin yritykset kestävän kehityksen strategiaansa. Yritysten sosiaalinen vastuu onkin yksi makrotaloudellisen kestävän kehityksen mikrotaloudellisista muodoista. Komissio määrittelee yritysten sosiaalisen vastuun konkreettisesti toiminnaksi, jossa ”yritykset yhdistävät vapaaehtoisesti sosiaaliset ja ekologiset huolenaiheensa liiketoimintaansa ja vuorovaikutukseensa sidosryhmiensä kanssa”. Komissio antaa asiaa koskevien eri toimien pohjalta uuden tiedonannon ”Strategia yritysten sosiaalisen vastuun edistämiseksi ja kehittämiseksi Euroopan unionissa”.

1.2

Tilinpäätöksistä vuonna 1978 annettua neljättä direktiiviä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä vuonna 1983 annettua seitsemättä direktiiviä muutettiin 18 päivänä kesäkuuta 2003 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2003/51/EY (1) lisäämällä niihin seuraava kohta: ”Analyysin on sisällettävä yhtiön kehityksen, tuloksen tai aseman ymmärtämisen kannalta tarvittavassa laajuudessa tärkeimmät sekä taloudelliset että tarvittaessa muut kuin taloudelliset tulosindikaattorit, jotka ovat merkityksellisiä liiketoiminnalle, mukaan lukien tiedot ympäristöä ja työntekijöitä koskevista seikoista.”

1.3

Hyvä yrityshallinto, jossa noudatetaan OECD:n hyväksymiä periaatteita, ja sosiaalisesti vastuulliset investoinnit ovat käymässä yhä tärkeämmiksi yritysmaailmassa. Sosiaalisesti vastuullisessa investointipolitiikassa arvopaperisalkkua hoidettaessa otetaan tuottavuuden lisäksi huomioon yhteiskuntaan ja ympäristöön liittyviä perusteita.

1.4

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea pitää hyvin tärkeänä, että yritysten sosiaalisesta vastuusta kehittyy voima, jolla edistetään maailmanlaajuista kestävän kehityksen strategiaa. Aiemmin antamansa lausunnon (2) loppupäätelmissä Euroopan talous- ja sosiaalikomitea vahvisti pitävänsä yritysten sosiaalista vastuuta keskeisenä tekijänä ja totesi seuraavansa tiiviisti sen kehittämistä ja osallistuvansa siihen. Lausunnossa katsotaan, että sosiaalisesti vastuullisen menettelyn on perustuttava olemassa olevien sääntöjen (lainsäädännön ja yhteisten sopimusten) tehokkaaseen ja dynaamiseen soveltamiseen ja että sen yhteydessä on tehtävä näitä sääntöjä pidemmälle meneviä omaehtoisia sitoumuksia. Lausunnossa esitettiin myös EU-ulottuvuuden luomista yritysten sosiaaliselle vastuulle.

1.5

Tällä hetkellä kaikissa laajentuneen unionin jäsenvaltioissa keskustellaan yritysten sosiaalisesta vastuusta, vaikka asiaa koskevat lainsäädännöt ja käytännöt ovatkin eri maissa hyvin erilaisia. Uusissa jäsenvaltioissa on jatkettava toimia tietoisuuden lisäämiseksi. Tämä onkin peruste käsillä olevan oma-aloitteisen lausunnon laatimiselle hetkellä, jolloin komissio antaa uuden tiedonannon jatkoksi vihreälle kirjalle ja yritysten sosiaalista vastuuta koskevan sidosryhmien monenvälisen foorumin työskentelylle.

1.6

Lokakuun 2002 ja kesäkuun 2004 välillä toimineeseen yritysten sosiaalista vastuuta koskevaan monenväliseen eurooppalaiseen foorumiin osallistui noin kaksikymmentä järjestöä, jotka edustivat työnantajia, yritysverkostoja, palkansaajia sekä kansalaisyhteiskunnan muita sidosryhmiä. Foorumi oli ensimmäinen kokeilu kansalaiskeskustelusta ja yhteiskunnallisesta vuoropuhelusta. (3) Työskentelytavalla, jonka perustana ja yhtenä tavoitteena oli konsensuksen luominen välineiden avoimuuden lisäämiseksi ja lähentämiseksi, pyrittiin määrittämään yhteisesti yritysten sosiaalisen vastuun pontimet ja esteet sekä mahdollisuuksien rajoissa antamaan yhteisiä etenemissuosituksia. Foorumissa analysoitiin yritysten sosiaalisen vastuun edistämisen tiellä olevia esteitä sekä tätä vastuuta kehittäviä tekijöitä. Lisäksi tuotiin selkeästi esille kannustimia toimijoiden tietoisuuden lisäämiseksi ja heidän kouluttamisekseen ja suositeltiin, että arviointi perustuisi merkittäviin kansainvälisiin asiakirjoihin, jotka kaikki jäsenvaltiot ovat jo allekirjoittaneet.

1.7

Euroopan perustuslakisopimusehdotuksen I-3 artiklassa muistutetaan, että Euroopan unionin tavoitteena on Euroopan kestävä kehitys, jonka perustana on ”täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous”. Yritysten sosiaalinen vastuu on yksi niistä välineistä, joilla pyritään säilyttämään Lissabonin strategian kolmen pilarin — talouden ja kasvun, työllisyyden ja Euroopan sosiaalisen mallin sekä ympäristön — välinen tasapaino. Siten se on myös keino sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi ja osaamisyhteiskunnan edistämiseksi. Sillä vahvistetaan unionin talouden tehokkuutta ja lisätään yritysten kilpailukykyä (4).

1.8

Kansainvälisen kaupan kasvu koskee kaikenkokoisia yrityksiä, vaikka monikansallisilla yrityksillä onkin siinä huomattava osuus. Tavarat, palvelut ja pääomat virtaavat maasta toiseen saman yritysryhmän sisällä. Kyse on talouden globalisoitumisesta eikä enää yksinomaan kaupan kansainvälistymisestä. Sitä mukaa kuin yritysten rooli käy yhä merkittävämmäksi, niille lankeaa myös yhä enemmän valtioiden rajat ylittävää yhteiskunnallista vastuuta.

1.9

Näissä oloissa tilannetta ei voida enää tarkastella yksinomaan Euroopan sisämarkkinoiden tasolla. Maailmanlaajuisista markkinoista on tullut lukuisille yrityksille asianmukaisin viitekehys, jonka sisällä kehittyy erilaisia käytäntöjä. Näillä käytännöillä on suora tai epäsuora yhteys eri käsityksiin yritysten sosiaalisesta vastuusta. Vaikka näitä ilmenemismuotoja pidetään yleismaailmallisina, kukin niistä ilmentää jotakin tiettyä etiikka-, yhteiskunta-, sosiaali-, yhteiskunnallisuus- ja ympäristökäsitystä.

2.1.1

Maailmanlaajuisesti tiedostetaan yhä useammin, että ihmisoikeudet, ihmisarvoinen kohtelu työpaikoilla ja maapallon tulevaisuudesta huolehtiminen ovat taloudellisen toiminnan eettisiä toimintamuotoja. Näitä arvoja ilmennetään sekä kansainvälisesti että Euroopan tasolla.

2.1.2

Alan kansainvälisiin sopimuksiin, normeihin ja periaatteisiin kuuluvat kansainvälisiä yrityksiä koskeva ILO:n julistus, perusoikeuksia ja OECD:n monikansallisille yrityksille antamia suuntaviivoja koskeva ILO:n julistus sekä YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus.

2.1.3

Näiden perustavanlaatuisten asiakirjojen ohella on syytä mainita kuluttajansuojaa koskevat Yhdistyneiden Kansakuntien perusperiaatteet sekä elintarvikkeiden turvallisuutta ja laatua koskevat Codex alimentarius -ohjeet. Ympäristön ja hyvän hallintotavan osalta on syytä viitata myös yleistä tullietuusjärjestelmää (GSP+) koskevien uusien toimenpiteiden pohjana oleviin yleissopimuksiin (6).

2.1.4

Kansainvälinen yhteisö on sitoutunut toteuttamaan vuosituhannen tavoitteet vuoteen 2015 mennessä. Johannesburgissa hyväksytyssä toimintasuunnitelmassa yritysten sosiaalinen vastuu on väline, jonka avulla pyritään kohti tasapuolisempaa ja osallistavampaa globalisaatiota. Näin erilaisia yrityksiä sekä kaikkia yritysten rahoittajia kehotetaan painokkaasti osallistumaan maapallomme kestävän kehityksen edistämiseen.

2.1.5

”Oikeudenmukainen globalisaatio” (7) -selvityksessä korostetaan, että omaehtoiset aloitteet eivät ole uskottavia, ellei niihin liity pyrkimys avoimuuteen ja valmius tietojen antamiseen. Tämä edellyttää tehokkaita järjestelmiä tulosten arvioimiseksi, tietojen julkistamiseksi ja toiminnan valvomiseksi.

2.1.6

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea kehottaa kaikkia unionin jäsenvaltioita ratifioimaan kaikki niitä koskevat ILO:n yleissopimukset ja saattamaan ne osaksi kansallista lainsäädäntöään.

2.2.1

Näiden kansainvälisten viitekehysten joukkoon on lisättävä myös Euroopan neuvoston hyväksymät asiakirjat: ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty eurooppalainen yleissopimus (ECHR) ja Euroopan sosiaalinen peruskirja. Unionin jäsenvaltioita velvoittaa yhteinen yhteisön säännöstö. Tämän eurooppalaisen säännöstön takaajina ovat Strasbourgissa toimiva Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja Luxemburgissa toimiva Euroopan yhteisöjen tuomioistuin. Nizzassa vuonna 2000 hyväksytyn Euroopan unionin perusoikeuskirjan myötä saavutettiin uusi virstanpylväs poistamalla erottelu yhtäältä kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien ja toisaalta taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien väliltä. Sidosryhmien monenvälinen foorumi on uudistanut perusteita, joiden mukaisesti yritysten sosiaalinen vastuu otetaan huomioon näitä säännöksiä sovellettaessa.

2.2.2

Yritykset kuuluvat yhteiskuntaan; ne eivät ole ainoastaan osa talousjärjestelmää. Niiden tärkein tehtävä on tuottaa tavaroita tai palveluja ja siten luoda työpaikkoja, jakaa tuloja ja maksaa veroja. Yritykset ovat osa yhteiskuntaa. Yritysten taloudellista suorituskykyä on jo kauan mitattu hallinto- ja tilinpitovälineiden avulla. Näitä välineitä mukautetaan ajoittain uusia tilanteita vastaaviksi.

2.2.3

Euroopan sosiaalisessa markkinatalousmallissa yrityksiä ei pidetä ainoastaan pääomayhtiöinä tai sopimusten solmukohtina vaan ennen kaikkea yhteisöinä, joissa tulisi käydä sosiaalista vuoropuhelua. Pääomayhtiö on olemassa vain osakkeenomistajiensa kautta, ja yritys — riippumatta siitä, millaiset toimintasäännöt sillä on — on osa ihmisten yhteiskuntaa eikä pelkkä talousjärjestelmän lenkki.

2.2.4

Sidosryhmät huomioon ottava malli on nykyään todellinen vaihtoehto mallille, jossa keskitytään vain osakkeenomistajien voittoihin. Yritys hoitaa parhaiten vastuutaan silloin, kun se ottaa huomioon eri sidosryhmiensä odotukset.

2.2.5

Vihreässä kirjassa yritysten sosiaalisen vastuun eurooppalaisten puitteiden edistämisestä todetaan seuraavaa: ”Yritysten sosiaalinen vastuu tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että yritykset päättävät vapaaehtoisesti edistää paremman yhteiskunnan ja puhtaamman ympäristön kehittämistä.” Komission vihreää kirjaa koskevassa ETSK:n lausunnossa sekä komitean lausunnossa aiheesta ”Globalisaation sosiaalinen ulottuvuus — etujen laajempaa jakautumista edistävät EU:n poliittiset linjaukset” todetaan seuraavaa: ”Sosiaalisesti vastuullinen toiminta tarkoittaa, että yritykset soveltavat voimassa olevia sosiaalisäännöksiä vakuuttavasti ja pyrkivät luomaan kumppanuushenkeä asianomaisten toimijoiden kanssa.”

2.2.6

Unionin on vahvistettava käsitystä siitä, mitä yritystoiminnan harjoittaminen Euroopassa merkitsee. Unioni voisi kannustaa eri toimijoiden välistä vuoropuhelua ja näkemystenvaihtoa siitä, minkätyyppisiä kokemuksia ne ovat saaneet yritysten sosiaalisen vastuun arviointimenetelmistä, jotta yritysten sosiaalista vastuuta koskevat käytännöt edistäisivät vastaisuudessakin innovaatioita ja jotta ne leviäisivät erityyppisiin yrityksiin.

2.3.1

Säännöstö ilmenee julkisten tai yksityisten elinten luomina konkreettisina välineinä (joista suurin osa on peräisin tapaoikeutta soveltavista maista): standardeina ja niiden soveltamismenetelminä. Nämä välineet tarjoavat säännöstöstä lukuisia tulkintoja, jotka liittyvät niiden laatijoiden sosiaalis-kulttuuriseen kontekstiin. Laatijoita ovat yritysten yhteenliittymät, julkiset standardointivirastot, tilintarkastusyhteisöt, luokituslaitokset, yliopistot, kansalaisyhdistykset ja viranomaiset. Välineitä on paljon. Pääasiassa ne ovat yksityisiä, usein keskenään kilpailevia ja joskus yhteensopimattomia.

2.3.2

Tietyt standardit ovat julkisessa levityksessä, olivatpa ne mittasuhteiltaan kansainvälisiä (kuten ISO 9000, ISO 14000, SA 8000, AA 1000, GRI), eurooppalaisia (EMAS, SME Key, Eurosif, yhteiskunnalliset kartoitusjärjestelmät (10)) tai kansallisesti sovellettavia (lait, asetukset ja suositukset).

2.3.3

Palveluntarjoajat — varainhoitajien ja sosiaali- ja ympäristöalan luokituslaitosten erityiset analysoijat — käyttävät hyväkseen kansainvälisiä säännöksiä. Ne muokkaavat säännöstön periaatteista (arvoista) täsmällisempiä perusteita. Näiden perusteiden noudattaminen arvioidaan — laadullisesti ja määrällisesti — relevanttien, hyödyllisten, ymmärrettävien ja verrattavissa olevien osoittimien avulla.

2.3.4

Palveluntarjoajien vastuulla on luokitella sijoittajien ja kuluttajien muut kuin rahoitukseen liittyvät riskit luotettavasti, minkä vuoksi yritysten sosiaalisesta vastuusta tulee usein kilpailua eriyttävä tekijä markkinoilla. Ammattikunnan sisäinen sääntely on tarpeen palveluntarjoajien oman uskottavuuden varmistamiseksi. CSRR-QS 1.0 -standardin luominen on osoitus halusta edetä tähän suuntaan.

2.3.5

Yksi omaehtoisesti kehitetyistä välineistä on YK:n pääsihteerin Maailmanlaajuinen sopimus (Global Compact), johon on liittynyt lähes 2 000 yritystä eri puolilta maailmaa.

2.3.6

Verraten monet monikansalliset yritykset noudattavat GRI-suuntaviivoja (Global Reporting Initiative). Kansainvälinen standardointijärjestö (ISO) käynnisti vuonna 2005 sosiaalisen vastuun suuntaviivoja koskevan erityishankkeen (11) (ISO 26000).

2.3.7

Työmarkkinaosapuolten alakohtaisissa komiteoissa onnistuttiin löytämään työmarkkinaosapuolten välinen yhteinen näkemys. (12) Tähän liittyen päätettiin seuraavista yhteisistä aloitteista: säännöt hotellialan yritysten sosiaalisesta vastuusta, yhteinen julistus kaupan alan yritysten sosiaalisesta vastuusta sekä sokeri-, tekstiili-, nahka- ja vaatetusteollisuuden ja viimeksi myös pankkialan käytännesäännöt.

2.3.8

Lisäksi on mainittava yritysten omat käytännesäännöt ja toimintaohjeet, jotka yrityksen johto on laatinut joko yksipuolisesti tai kuultuaan useita osapuolia ja mahdollisesti neuvoteltuaan henkilöstön edustajien kanssa. Kaikissa tapauksissa ei kuitenkaan täytetä ILO:n asettamia vaatimuksia.

2.3.9

Joitakin välineitä ei päästetä levitykseen. Luokituslaitoksen käyttämä menetelmä — indikaattorit, joilla arvioidaan kunkin arviointiperusteen täyttyminen — on nimittäin laitoksen taloudellisessa toiminnassa juuri se väline, jonka avulla se kilpailee vastaavien muiden luokituslaitosten kanssa.

2.3.10

Välineet voivat olla yritysten omaehtoisessa käytössä tai niitä voivat soveltaa sosiaalisesti vastuulliset sijoittajat. Ne voidaan myös osoittaa kuluttajille. Reilusta kaupasta tai ympäristöominaisuuksista kertovat tuotemerkit ohjaavat yksittäisten kuluttajien valintoja. Valistuskampanjat — esimerkiksi etikettien etiikasta -kampanja — ovat osaltaan lisänneet kollektiivista tietoisuutta. Tämä on johtanut vastuulliseen kuluttamiseen. Pakkausmerkintöjä koskevia järjestelmiä varten saattaa kuitenkin olla vaikea antaa yhtenäisiä ja päteviä perusteita, joilla taattaisiin riittävä hyväksyntä ja annettaisiin todella luotettavaa tietoa.

3.1.1

Yrityksen sosiaalisen vastuun mittareiden on täytettävä yhdenmukaisuutta, tarkoituksenmukaisuutta ja luotettavuutta koskevat vaatimukset. Näitä ominaisuuksia ja niiden nivoutumista toisiinsa on arvioitava sekä ottamalla huomioon monimuotoisuuden vaatimus että nojautumalla yleismaailmallisiin arvoihin ja niitä vastaaviin periaatteisiin.

3.2.1

Välineiden on oltava yhdenmukaisia kansainvälisten viitekehysten kanssa.

3.2.2

Niiden on oltava myös myös eurooppalaisten säännösten ja yhteisön säännöstön mukaisia.

3.2.3

Yritysten on aina noudatettava paikallista lainsäädäntöä. Yritysten sosiaalisesta vastuullisuudesta koituva lisäarvo voi kuitenkin vaihdella sosiaalis-taloudellisten olosuhteiden mukaan (varhaisessa vaiheessa teollistuneet maat, kasvavan talouden maat, köyhät maat).

3.2.4

Heikoimmin kehittyneissä maissa suuret yritykset voivat julkisen vallan laiminlyöntien vuoksi joutua vastaamaan työntekijöidensä ja näiden perheiden terveydenhuollosta, asumisesta ja koulutuksesta. Tällaisissa olosuhteissa yritysten sosiaalisen vastuun välineiden avulla voidaan saada selkeä kuva yritysten oma-aloitteisesti toteuttamien toimenpiteiden tehokkuudesta ja niiden kaikille eri sidosryhmille tuomista eduista.

3.3.1

Yhtä ja samaa kriteeriä voidaan arvioida eri mittareilla. Esimerkiksi ”sukupuolten välisen tasa-arvon” arviointiperusteena voidaan käyttää naisten osuutta hallintoneuvostossa, naisten osuutta yritysjohdossa, naisten ja miesten palkkojen tai koulutustuntimäärän välistä suhdetta jne. Arvioitaessa ”työpaikkojen luomista” tuotannon siirtämisen yhteydessä eli tilanteessa, jossa henkilöstöä vähennetään alkuperämaassa ja lisätään kohdemaassa, tarkoituksenmukainen mittari riippuu arvioijan näkökulmasta.

3.3.2

On syytä kiinnittää erityistä huomiota myös arvioitavan kohteen varsinaiseen ulottuvuuteen. Esimerkiksi yrityksen henkilöstön keskipalkka ei ole yrityksen sosiaalipolitiikan mittarina tarkoituksenmukainen siinä tapauksessa, että yritys pakottaa alihankkijansa tilanteeseen, jossa ne eivät voi taata omille työntekijöilleen asianmukaista palkkaa.

3.3.3

Koska yritysten sosiaalinen vastuu ulottuu oikeudellisia säännöksiä pidemmälle, kansallisten lainsäädäntöjen kirjavuus voi johtaa vahingollisiin seurauksiin. Esimerkiksi keskitasoisesti saastuttava yritys saisi hyvän arvosanan maassa, jossa ilmakehän päästöjä koskeva lainsäädäntö on kehittymätöntä, ja huonon arvosanan maassa, jossa sääntely on tiukkaa. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että yhteiskunta- ja ympäristönormien lähtökohdaksi otetaan Euroopan unionin säännöstö ja että säännöstön parantamista jatketaan.

3.4.1

Mittarin on mahdollistettava vertailu ajassa ja tilassa:

3.4.2

Kaikkia tietoja ei kannata ottaa mukaan arviointiin. Esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen määrä on tarkoituksenmukaista ottaa mukaan, sillä niiden vaikutukset ovat maailmanlaajuisia. Vedenkulutuksen kohdalla tilanne on toinen, sillä vaikutus riippuu paikallisista vesivaroista.

3.4.3

Mittarin yhteydessä on esitettävä ”laatuselvitys”, josta käy ilmi ennen kaikkea, kuka toimittaa tiedot ja millä menetelmällä.

3.4.4

Yritykselle kustannuksia aiheuttavan menettelyn tuloksena myönnetään jonkinmuotoinen tunnustus (merkintä, todistus jne.). Tähän tarvitaan toimivaltaista ja riippumatonta ulkopuolista osapuolta. Kunkin alan ammattikunta on tässä yhteydessä menettelyn ja tulosten kannalta tärkeässä asemassa.

4.1.1

Suuryritysten vuosikertomuskäytäntö on yleistymässä. Tämä on sopusoinnussa yritysstrategian avoimuutta koskevien vaatimusten kanssa. Vaatimukset koskevat myös avoimuutta yritysten sosiaalisen vastuun käytännöissä. Tietojen laatu kuitenkin vaihtelee suuresti, joten sitä on parannettava.

4.1.2

Pienet ja keskisuuret yritykset sekä listaamattomat yritykset eivät juuri ole edustettuina tiedotuksen laatua koskevissa tutkimuksissa, joissa keskitytään suuryrityksiin. Ne yritykset, joille on myönnetty EMAS- tai ISO 14001 -sertifikaatti, ovat velvollisia tekemään määräajoin ympäristöselvityksen. Sertifikaatin kustannukset estävät monia pk-yrityksiä ryhtymästä noudattamaan tätä käytäntöä, varsinkin kun kyse on annetulla hetkellä suoritettavasta tarkastuksesta, joka edellyttää kausittaista uudelleenarviointia.

4.1.3

Koska pk-yritysten taloudelliset ja henkilöresurssit ovat rajalliset, niiltä ei voida heti alkuun vaatia yhtä kattavia tietoja kuin suuryrityksiltä. Sitä mukaa kuin pk-yritykset edistyvät alalla, niitä on kuitenkin syytä kannustaa tiedottamaan sidosryhmilleen vastuullisista käytännöistään, olivatpa nämä sitten vaatimattomia tai huomattavia.

4.1.4

Lisäksi on olemassa yksityisten, julkisten tai puolijulkisten organisaatioiden muodostamia verkostoja, yliopistojen tutkimustyö mukaan luettuna, jotka tiedottavat yritysten sosiaalisesta vastuusta ja edistävät sen toteutumista kansallisella, eurooppalaisella (erityisesti CSR Europe ja Dublinin säätiö) ja maailmanlaajuisella (erityisesti WBCSD ja ILO:n tietokanta) tasolla. Niitä olisi autettava työnsä tulosten levittämisessä. Samalla olisi avoimesti tiedotettava käyttäjille useiden eri toimijoiden ja menetelmien olemassaolosta.

4.1.5

Tietyissä jäsenvaltioissa tehdään kouluopetuksen alalla pedagogisia uudistuksia, joilla pyritään lisäämään kuluttajien tietoisuutta. Kansainvälisten säännösten olisi kuuluttava olennaisena osana eurooppalaisten nuorten kasvatukseen.

4.2.1

On sovitettava yhteen periaatteiden ykseys ja monimuotoisuuden kunnioittaminen.

4.2.1.1

Ykseys: Mittarit on voitava tarvittaessa koota yhteen, jotta voidaan laatia yleiskatsaus kulloinkin tarkasteltavan yrityksen politiikasta.

4.2.1.2

Monimuotoisuus: Mittareissa on otettava huomioon erilaisten maantieteellisten alueiden ja eri ammattialojen sosiaalis-taloudellinen, oikeudellinen ja kulttuurinen tilanne sekä tarkasteltavien yritysten koko ja tyyppi.

4.2.2

Mittareiden olisi suositeltavaa mahdollistaa sekä maantieteellinen että alakohtainen vertailu (benchmarking): vertailu yrityksen tai yhtymän eri yksiköiden välillä, toimialan eri yksiköiden välillä tai alueen eri yksiköiden välillä.

4.2.3

Teollisuuteen ja palveluihin ei voida soveltaa täsmälleen samoja mittareita, ja siksi kannattaakin laatia tiettyjä erityisvälineitä. Samojen käsitteiden pohjalta on luotava toimialoittain mukautetut mittarit yleistä etua koskeville palveluille ja tavanomaisten tavaroiden ja palveluiden tuottajille, kaupalliselle ja epäkaupalliselle toiminnalle, monikansallisille yhtymille ja pk-yrityksille.

4.2.4

Teollisuuden ja palvelualan kaltaisilla suurilla toimialoilla alakohtainen yhteenkuuluvuus edellyttää, että alakohtaisista standardeista ja niitä vastaavista välineistä neuvotellaan — eurooppalaisten tai muiden asiaankuuluvien tasojen — alakohtaisten työntekijä- ja työnantajajärjestöjen tasolla. Työntekijöiden kansainvälisten kattojärjestöjen ja monikansallisten yritysten välisten puitesopimusten lisääntyminen avaa tässä suhteessa uusia näköaloja. Olisi hyvä, jos työmarkkinaosapuolten alakohtaisen vuoropuhelun osapuolet laatisivat nämä kriteerit ja mittarit yhdessä ja hyödyntäisivät tässä myös muiden osapuolten panosta.

4.3.1

Yritysten sosiaalisen vastuun välineitä käytetään entistä enemmän. Muut kuin taloudelliset riskit, kuten maineen vaarantuminen, yhteenkuuluvuuden vaarantuminen (huono ilmapiiri yrityksessä), kavallusten riski (lahjonta, sisäpiiririkokset, petokset, epäreilu kilpailu, väärennökset), käyvät yhä merkittävämmiksi. Sijoittajat, erityisesti tietyt palkkasäästörahastojen ja eettisten rahastojen hoitajat ja sosiaalisesti vastuulliset sijoittajat, ottavat huomioon nämä ei-taloudelliset riskit, joista on tulossa markkinakriteerejä.

4.3.2

Pankkien myöntämien vientiluottojen ja erikoistuneiden vakuutusyhtiöiden myöntämien luottovakuutusten luokituksissa olisi otettava nykyistä paremmin huomioon asianomaisen valtion kestävän kehityksen politiikka ja kyseisessä maassa toimivien yritysten strategia yritysten sosiaalisen vastuun toteuttamiseksi.

4.3.3

Kun yritykset onnistuvat sosiaalisesti vastuullisten käytäntöjen avulla pienentämään riskejään, pankkien ja vakuutusyhtiöiden olisi syytä ottaa asia huomioon palveluhinnoissaan.

4.3.4

Julkisissa hankinnoissa sovelletaan usein ainoastaan alhaisimman hintatarjouksen periaatetta. Tarjouskilpailusääntöihin olisi syytä sisällyttää myös laadullisempia perusteita, kuten suhtautuminen yritysten sosiaaliseen vastuuseen. Euroopan unioni aikoo ottaa nämä perusteet huomioon yleisen tullietuusjärjestelmän GSP+ -järjestelmässä.

4.3.5

Unioni sisällyttääkin kahdenvälisiin sopimuksiinsa (esimerkiksi EU:n ja Chilen assosiaatiosopimukseen) viittauksia OECD:n perusperiaatteisiin ja pyrkii edistämään perustavanlaatuisten säännösten noudattamista suhteissaan kasvavan talouden maihin, kuten Brasiliaan, Intiaan ja Kiinaan. Unionin on järjestelmällisesti pidettävä transatlanttisen vuoropuhelun asialistalla lähentyminen yritysten sosiaalisen vastuun alalla ja jatkettava asian käsittelyä EU:n ja Kanadan vuoropuhelussa.

4.3.6

Välineiden aiempaa runsaampi käyttö edellyttää OECD:n mekanismien vahvistamista; ennen kaikkea on parannettava kansallisten yhteyspisteiden laatua kaikissa OECD:n jäsenvaltioissa. Euroopan unionin on kannustettava OECD:n ulkopuolisia valtioita omaksumaan järjestön perusperiaatteet. Julkisella vallalla on kaikissa OECD:n jäsenvaltioissa oltava erityisen merkittävä rooli seurantajärjestelmän tehokkuuden takaajana.

4.4.1

GRI-suuntaviivat (Global Reporting Initiative) on tunnustettu riippumaton standardi, jota voidaan vielä parantaa. Kun suuntaviivoja tarkistetaan vuosina 2005–2006, eurooppalaisten toimijoiden on osallistuttava aktiivisesti järjestelmän työstämiseen, jotta sen menetelmiä ja perusteita voitaisiin muuttaa eurooppalaisiin puitteisiin nähden sopivammiksi.

4.4.2

Kansainvälinen standardointijärjestö (ISO) päätti kesäkuussa 2004 ryhtyä laatimaan sosiaalista vastuuta koskevia suuntaviivoja (Guidance on Social Responsibility). Toisin kuin ISO 9000 -standardi (laadunhallinta) ja ISO 14000 -standardi (ympäristönhallinta), nämä suuntaviivat (ISO 26000) eivät muodosta yleistä normia hallintajärjestelmille, eikä niitä voida sertifioida. Työryhmän puheenjohtajuudesta ja sihteeristöstä vastaavat yhteisesti yksi kasvavan talouden maa (Brasilia) ja yksi varhain teollistunut maa (Ruotsi). Maaliskuussa 2005 aloitetun työn on tarkoitus kestää kolme vuotta, ja suuntaviivat pitäisi julkaista vuoden 2008 alussa. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea seuraa erityisen tiiviisti tämän aloitteen toteutumista.

4.4.3

ETSK ehdottaa, että suuryrityksiltä saatavien tietojen pohjalta luotaisiin tietoportaali näiden yritysten sosiaalista vastuuta koskevista käytännöistä. Tiedot annetaan omaehtoisesti, eikä niille nykyisellään tarvita asianomaisten sidosryhmien vahvistusta. Institutionaalisen tarkkailijan olisi hyvä sovittaa yhteen yrityksen selvitykset ja sidosryhmien arvioinnit. Dublinin säätiön kaltainen organisaatio olisi omiaan ottamaan hoitaakseen tällaisen laadullisen analysointitehtävän. Komitea ehdottaa, että asiasta keskustellaan Euroopan muutoksenseurantakeskuksen (EMCC) työohjelman puitteissa.

5.1.1

Yrityksen omaehtoiset sitoumukset on julkistettava, ja niiden tehokkuus on aina voitava tarkistaa. Esimerkiksi yrityksen, joka ilmoittaa aikovansa palkata vammaisia työntekijöitä, on julkistettava vammaisten osuus palkatusta työvoimasta ja toimet asianomaisten työpaikkojen mukauttamiseksi. Konkreettisten ja mahdollisimman täydellisten tietojen perusteella voidaan saada nykyistä paremmin selville, miten yritys täyttää sitoumuksensa työnantajana. Koska vastuu mitataan tekojen eikä puheiden perusteella, yrityksen on toimittava avoimesti.

5.2.1.1

Selonteko on asiakirja, jossa yritys selvittää julkisesti, miten se huolehtii toimintansa taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista. Antaessaan selonteon yritys hyväksyy, että sidosryhmillä on oikeus esittää sille kysymyksiä.

5.2.1.2

Pääomayhtiöissä hallintoneuvosto on alkuajoista lähtien tiedottanut yrityksen toiminnasta yhtiökokoukselle. Yhtä pitkät perinteet on myös sillä, että viranomaiset vaativat tietoja ainakin ennakonpidätyksistä ja sosiaalimaksuista. Useissa Euroopan maissa on jo kymmeniä vuosia harjoitettu osittaista tiedottamista työntekijöille yrityksen toiminnasta. Uutta on se, että tästä lähtien tiedottaminen on entistä kattavampaa ja se suunnataan kansalaisyhteiskunnan kaikille toimijoille.

5.2.1.3

Yleisellä selonteolla vastataan siis sidosryhmien suoriin tai epäsuoriin kysymyksiin. Kyse on vuoropuhelun välineestä, johon saattaa sisältyä interaktiivisia kuulemis- tai yhteistoimintajärjestelmiä. Vuosikertomuksessa esitetään mittareiden yksityiskohtaisen analysoinnin pohjalta yrityksen yleinen suorituskyky, toisin sanoen sen kyky täyttää niin taloudellista tulosta, sosiaalista tehokkuutta kuin ympäristövaikutuksiakin koskevat vaatimukset. Vuosikertomuksessa asetetaan tavoitteita, määräaikoja niiden saavuttamiseksi sekä keinoja niiden toteuttamiseksi. Vuosikertomusmenettelyssä on kyse yleisestä edistymisestä.

5.2.2.1

Suhteessa suureen yleisöön esiintyy nykyisin myös aivan toinen ilmiö, viestintätoiminta, jossa on kyse tiedon levittämisestä yrityksen esille tuomiseksi ja myönteisen kuvan luomiseksi yrityksestä suuren yleisön keskuudessa.

5.2.2.2

Tähän pääsemiseksi yrityksen viestintäjohto korostaa yrityksen sitoumuksia ja hyvien toimintatapojen alalla saavutettuja tuloksia. Yritysviestintään voi kuulua myös vertailu muiden yritysten kanssa; tällöin tehdään tunnetuksi yrityksen valtteja ja korostetaan saavutettuja laatumerkintöjä. Yritysviestinnällä ei voida korvata selontekoa.

5.3.1

On yleistä, että tietoja vääristellään, olipa kyse rahoitustiedoista (tilinpäätös) tai muista kuin taloudellisista tiedoista (harhaanjohtava mainonta). Tällaiset menettelyt ovat lain nojalla rangaistavia.

5.3.2

Laadukas tiedottaminen edellyttää sellaista järjestelyä, johon keskusjohto osallistuu, jotta voidaan täyttää esimerkiksi seuraavat tehtävät: yhteydenpito sidosryhmiin, yrityksen sisäinen johtaminen yhteyshenkilöverkoston avulla, hyvien toimintatapojen tunnistaminen ja levittäminen yhtymän sisällä ja selonteon laatiminen. Lisäksi yksikön on määriteltävä sisäinen tiedonkeruumenettely, johon kuuluu sidosryhmien kuuleminen tiedonkeruusta, neuvottelu työntekijöiden edustajien kanssa, johdonmukaisuuden testaaminen sekä luotettavuuden toteaminen, jonka suorittaa asiasta vastaava ryhmä.

5.3.3

Sidosryhmät vaihtelevat tuotantoaloittain, maittain ja alueittain. Ne on syytä kartoittaa mahdollisimman tarkkaan. Mitä paremmin yritys päästää sidosryhmänsä osallistumaan sosiaalista vastuuta koskevan strategiansa laatimiseen, sitä uskottavampi se on tiedotusvälineiden ja kansalaisyhteiskunnan silmissä.

5.3.4

Asianomaiset sidosryhmät ja/tai luotetut kolmannet osapuolet otetaan olosuhteiden salliessa mukaan tiedonkeruu- ja raportointimenettelyyn. Jos näitä toimijoita ei ole, käytännesääntöjä valvomassa on oltava vähintään seurantakomitea. Ammattijärjestöjen puuttuessa työsuojelukomiteat ja paikalliset ihmisoikeusjärjestöt olisi tunnustettava tämän seurannan päteviksi suorittajiksi. Vastaavasti elintarvikkeiden turvallisuutta valvoisivat tutkimuslaitokset ja kuluttajajärjestöt. Tavarantoimittajien ja palveluntarjoajien on otettava kuluttajien ja käyttäjien edustajat mukaan kestävän kehityksen strategiansa laatimiseen.

5.4.1

Omaehtoinen sitoutuminen ja hallittu vuoropuhelu sidosryhmien kanssa kuuluvat erottamattomasti yhteen. Omaehtoinen sitoutuminen on vain yksi keino saavuttaa pysyvästi lisäarvoa sekä taloudellista, sosiaalista ja ympäristöön liittyvää suorituskykyä koskevat tavoitteet. Näin yritys onkin valmis sekä ”tekemään” että siten myös ”tekemään tiettäväksi”.

5.4.2

Tästä seuraa, että yritys sitoutuu omaehtoisesti ottamaan huomioon sidosryhmien odotukset ja edut ja vahvistamaan toimintansa avoimuutta tällä osa-alueella. Suostuminen vuoropuheluun sidosryhmien kanssa merkitsee sitä, että yritys säilyttää hallinnassaan asiat, joihin se sitoutuu. Yritys voi objektiivisten standardien ja oman strategiansa pohjalta asettaa moninaiset odotukset ja edut haluamaansa tärkeysjärjestykseen.

5.4.3

Eri sidosryhmät voivat yhtä lailla esittää odotuksiaan, mutta kaikilla ei ole tähän yhtä vahvaa oikeutusta. Voidaankin katsoa, että sisäisten sidosryhmien oikeutus on usein suurempi kuin kaukaisempien sidosryhmien. Kaikkia oikeutettuja pyyntöjä ei myöskään voida ottaa huomioon, sillä yrityksen voimavarat ovat rajalliset. Ratkaisu eri pyyntöjen välillä voidaan tehdä neuvottelujen ja kuulemisten kautta, mutta lopullinen päätös on yrityksen käsissä.

5.4.4

Vuoropuhelu on erityisen tärkeää niille sidosryhmille, jotka osallistuvat arvoketjuun. Asiakkaiden on autettava tavarantoimittajiaan ja alihankkijoitaan parantamaan sosiaalisesti vastuullisia käytäntöjä. Kumppaneille ei saisi asettaa ristiriitaisia vaatimuksia esimerkiksi siten, että esitetään korkeat sosiaaliset vaatimukset, mutta tarjotaan samalla suoritteista riittämätön hinta. Asiakkaiden olisi tuettava alihankkijoidensa edistymistä.

5.4.5

Omaehtoinen yritysstrategia edellyttää työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua yritysten sosiaalisesta vastuusta. Työntekijöiden edustajat on otettava mukaan kolmessa vaiheessa: luotaessa yritysstrategiaa kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta, pantaessa täytäntöön tarvittavat keinot strategian noudattamiseksi sekä valvottaessa riippumattomasti toimenpiteiden tehokkuutta yrityksen kaikilla tasoilla.

5.4.6

Yritysten sosiaalisen vastuun haasteita koskevan menettelyn aloittaminen omaehtoisesti ja/tai neuvottelun kautta kaikissa monikansallisissa yrityksissä, joissa on eurooppalainen yritysneuvosto, on Euroopan tasolla tärkeä virstanpylväs. Sen myötä saadaan myös uudet jäsenvaltiot mukaan tähän kehitykseen. Eurooppalaisilla yritysneuvostoilla tulisi olla oma roolinsa yritysten sosiaalisen vastuun sisällyttämisessä yrityksen politiikkaan. Yritysneuvosto on sisäisten sidosryhmien kannalta ensiarvoisen tärkeä, sillä johdonmukaisessa sosiaalista vastuuta koskevassa yrityspolitiikassa on otettava huomioon myös ulkoiset sidosryhmät, erityisesti koko työyhteisö (määräaikaiset työntekijät, yrityksen tiloissa työskentelevät alihankkijoiden työntekijät, käsityöläiset ja muut yritykselle työskentelevät itsenäiset ammatinharjoittajat) sekä mahdollisimman suuri osa arvoketjusta (alihankkijat, tavarantoimittajat).