[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO | Bryssel 3.11.2005 KOM(2005) 540 lopullinen KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Komission kertomus ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi annetun direktiivin 96/61/EY täytäntöönpanosta KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Komission kertomus ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi annetun direktiivin 96/61/EY täytäntöönpanosta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) JOHDANTO Tämä kertomus on laadittu ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi annetun neuvoston direktiivin 96/61/EY[1] (IPPC-direktiivi) 16 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Kertomuksessa keskitytään vuosiin 2000–2002 ja näin ollen siinä käsitellään vain 15 jäsenvaltiota. Tämä on ensimmäinen kyseisen, lokakuussa 1999 voimaan tulleen direktiivin täytäntöönpanosta laadittu kertomus. IPPC-direktiivin tavoitteena on viidentoista jäsenvaltion EU:n noin 45 000 suuren teollisuuslaitoksen toiminnasta aiheutuvan pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistäminen. Siinä asetetaan parhaaseen käytettävissä olevaan tekniikkaan perustuvia lupaehtoja ilmaan, veteen ja maaperään kohdistuville tärkeimmille päästöille sekä muille ympäristövaikutuksille. Kertomus sisältää tiivistelmän tiedoista, jotka jäsenvaltiot ovat toimittaneet vastauksina komission hyväksymään kyselylomakkeeseen[2]. Kaikki jäsenvaltiot vastasivat kyselyyn. Useimmat jäsenvaltiot toimittavat vastauksensa myöhässä. Komissio ei ole tarkistanut kaikkea jäsenvaltioiden tässä yhteydessä toimittamaa tietoa, vaikka komissiolle tehdyssä ulkopuolisessa tutkimuksessa[3] vastaukset onkin analysoitu. Samanaikaisesti ja tässä kertomuksessa esitetyn mukaisesti komissio on tehnyt oman analyysinsa siitä, onko jäsenvaltioiden kansallinen lainsäädäntö IPPC-direktiivin säännösten mukainen. Komissio käsitteli jo joitakin tärkeimpiä täytäntöönpanoon liittyviä kysymyksiä kesäkuussa 2003 hyväksytyssä tiedonannossaan kestävään tuotantoon siirtymisestä[4]. Komissio myös aloitti kuulemismenettelyn IPPC-direktiivin täytäntöönpanosta ja mahdollisesta kehittämisestä. Kuulemismenettelyn päätelmät on otettu tässä kertomuksessa huomioon. Täytäntöönpanon yleinen edistyminen IPPC-direktiiviä on sovellettu uusiin laitoksiin 30. lokakuuta 1999 alkaen, jolloin umpeutui määräaika direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Jo olemassa oleville laitoksille lopullinen määräaika sille, että laitokset toimivat täysin direktiivin mukaisesti on 30. lokakuuta 2007, jollei laitoksessa tehdä ”olennaisia muutoksia” ennen tuota ajankohtaa. Viivästykset saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä Yleisesti ottaen IPPC-direktiivin saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä on ollut huomattavia viivästyksiä. Vuoden 2004 lopussa kaikki EU-15:n jäsenvaltiot olivat lopultakin saattaneet direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöä, mutta joidenkin jäsenvaltioiden kohdalla lainsäädännössä oli edelleen puutteita. Komissio on tarkastanut direktiivin saattamisen osaksi kansallista lainsäädäntöä kaikissa vanhoissa jäsenvaltioissa. Uusien jäsenvaltioiden lainsäädäntöä tarkastetaan parhaillaan. Suurimmassa osassa jäsenvaltioita on havaittu useita puutteita. Jotkin jäsenvaltiot (Suomi, Ruotsi ja Itävalta) ovat muuttaneet lainsäädäntöään komission esityksen mukaisesti, mutta rikkomisesta johtuvat menettelyt on aloitettu Belgiaa, Ranskaa, Saksaa, Kreikkaa, Alankomaita, Luxemburgia ja Espanjaa vastaan. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin teki ensimmäisen päätöksen IPPC-direktiivin puutteellisesta täytäntöönpanosta vuonna 2004 Itävallan lainsäädäntöä koskevassa tapauksessa[5]. Eri lähestymistapoja direktiivin saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä Jäsenvaltioilla on ollut monia eri lähestymistapoja direktiivin saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä. Hyvin useilla jäsenvaltioilla oli jo käytössä yhdennetyt lupamenettelyt. Jotkin jäsenvaltiot (esimerkiksi Ranska ja Ruotsi) tekivät vain hyvin pieniä muutoksia voimassa olleeseen kansalliseen lainsäädäntöönsä. Tämä on myös johtanut huomattaviin eroihin niissä yksityiskohtaisemmissa lähestymistavoissa, joita käytetään saatettaessa IPPC-direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöä. Monessa jäsenvaltiossa ovat vielä käytössä aikaisemman järjestelmän jotkin osat. Muut jäsenvaltiot (esimerkiksi Portugali, Espanja ja Kreikka), joilla ei entuudestaan ollut käytössä yhdennettyä lupamenettelyä, yleensä kehittivät uutta lainsäädäntöä sekä uusia yhdennettyjä lupamenettelyjä ja -järjestelyjä, jotka olivat täsmällisemmin direktiivin säännösten mukaisia. Jotkin näistä maista näyttävät kuitenkin olevan myöhässä täysimääräisesti toimivan lupajärjestelmän perustamisessa. IPPC-lupia myönnetty rajallisesti Jäsenvaltiot ilmoittivat noin 45 000 laitoksen kuuluvan (ajanjaksolla vuoden 2002 loppuun asti) IPPC-direktiivin soveltamisalaan. Ensimmäisen raportointijakson aikana 5 545 laitokselle myönnettiin lupa olennaisiin muutoksiin (4 750) tai uutena laitoksena (795). Tämä vastaa noin 13 prosenttia kaikista laitoksista. Näihin lukuihin eivät kuitenkaan sisälly kaikki myönnetyt IPPC-luvat, koska raportin perustana olevassa kyselyssä ei pyydetty ilmoittamaan olemassa olevien laitosten uusien, ajantasaistettujen tai tarkistettujen lupien määrää. Tämän vuoksi voidaan tässä vaiheessa saada vain osittainen kuva täytäntöönpanotilanteesta. Jäsenvaltiot ovat alkaneet myöntää lupia myös olemassa oleville laitoksille tai tarkistaa nykyisten lupien ehtoja, mutta EU:n tason yhtenäistettyä tietoa aiheesta ei ole vielä saatavilla. Saatavilla oleva rajallinen tieto kuitenkin osoittaa jäsenvaltioiden välillä merkittävää vaihtelua myönnettyjen lupien määrässä. Esimerkiksi Italia, Espanja ja Portugali ilmoittivat kukin myöntäneensä alle 10 lupaa olemassa olevien laitosten ”olennaisiin muutoksiin”, kun useat muut jäsenvaltiot puolestaan ilmoittivat runsaasti suuremmasta määrästä lupia vastaaville laitoksille. Kreikka ei toimittanut lainkaan tietoja myönnettyjen lupien määrästä. On edistyttävä nopeammin, jotta taataan täysimääräinen täytäntöönpano lokakuuhun 2007 mennessä Yleisesti ottaen, kuten kesäkuussa 2003 julkaistussa tiedonannossa todetaan, muutamat jäsenvaltiot näyttävät edistyneen direktiivin käytännön täytäntöönpanossa vain vähäisessä määrin. Näin ollen on huoli siitä, että suhteettoman paljon lupahakemuksia toimitetaan juuri ennen lokakuussa 2007 umpeutuvaa määräaikaa. Tämä voi aiheuttaa toimivaltaisille viranomaisille suhteettoman taakan, josta ne mahdollisesti eivät selviä. Tämä puolestaan voi lopulta johtaa siihen, ettei määräaikaa kyetä noudattamaan lupien myöntämisessä tai ajantasaistamisessa tai että sääntelytoimien laatu heikkenee eikä ole direktiivin kaikkien edellytysten mukaista. Ei myöskään riitä, että lupa yksinkertaisesti vain myönnetään ennen 30. lokakuuta 2007. Laitoksille olisi annettava riittävästi aikaa kyetä tuohon mennessä täysimääräisesti noudattamaan direktiivissä säädettyjä edellytyksiä. Etenkin on muistettava, että direktiivin 9 artiklan 4 kohdan mukaisesti kaikkien laitosten olisi toiminnassaan noudatettava lupaehtoja, jotka perustuvat parhaaseen käytettävissä olevaan tekniikkaan siten, että otetaan huomioon kyseisen laitoksen tekniset ominaisuudet, sen maantieteellinen sijainti sekä paikalliset ympäristöolosuhteet. Tämän vuoksi komissio edelleen kehottaa jäsenvaltioita ryhtymään suunnitelmallisiin ja ennakoiviin toimiin, jotta direktiivin kaikki edellytykset voidaan täyttää 30. lokakuuta 2007 mennessä. Täytäntöönpanoon liittyviä erityiskysymyksiä Toiminnanharjoittajien yleiset velvoitteet ja lupahakemukset Jäsenvaltiot ovat yleensä saattaneet nämä säännökset hyvin osaksi kansallista lainsäädäntöä. Viranomaisten välinen koordinaatio lupaprosessin aikana Jäsenvaltiot ovat kehittäneet erilaisia järjestelmiä viranomaisten välisen koordinaation takaamiseksi. Joissakin jäsenvaltioissa on nimetty yksi ainoa toimivaltainen viranomainen ja joissakin useampia (esimerkiksi Portugalissa on nimitetty useita toimivaltaisia viranomaisia, joista kukin on vastuussa menettelyn jostain osasta: koordinaatio, kuuleminen ja lupien myöntäminen). Näiden viranomaisten välinen koordinaatio voi olla monimutkaisempaa joissakin jäsenvaltioissa, esimerkiksi Saksassa ja Alankomaissa, joissa on tietyissä tilanteissa edelleen käytössä erillinen vesilupa. Parhaaseen käytettävissä olevaan tekniikkaan perustuvien lupaehtojen määrittäminen Tilanne vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioiden välillä. Jotkin jäsenvaltiot ovat laatineet asiakirjoja opastamaan toimivaltaisia viranomaisia mutta kaikki eivät ole niin tehneet. Jotkin jäsenvaltiot ovat laatineet alakohtaista lainsäädäntöä, joka perustuu parhaaseen käytettävissä olevaan tekniikkaan. Suurin osa jäsenvaltioista ilmoittaa, että parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa koskevasta tietojenvaihdosta direktiivin 16 artiklan 2 kohdan mukaisesti komission julkaisemat BREF-asiakirjat (BAT Reference Documents) otetaan huomioon yleensä ja etenkin parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa määritettäessä. Tätä ei kuitenkaan järjestelmällisesti oteta huomioon kaikessa aiheeseen liittyvässä lainsäädännössä. Olisi huomattava, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on käyttänyt BREF-asiakirjoissa julkaistuja tietoja, kun se antoi määräyksensä[6] jätteen määrittelystä. Lupaehdot ja muutokset laitoksissa Suurin osa jäsenvaltioista on yhdistänyt direktiivin vaatimukset, jotka koskevat lupaehtoihin sisältyviä asioita ja toiminnanharjoittajien olemassa oleviin laitoksiin tekemien muutosten sääntelyä. Ainoastaan Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti, että toimivaltaisten viranomaisten tueksi on tarjottu erityisohjausta ”olennaisten muutosten” -käsitteen tulkitsemiseksi käytännössä. Useat jäsenvaltiot (ainakin kahdeksan) ovat käyttäneet direktiivin suomaa mahdollisuutta laatia yleisesti sitovia säädöksiä tai määräyksiä, yleensä lainsäädännön muodossa, sen sijaan että esittäisivät yksittäisissä lupaehdoissa tiettyjä vaatimuksia. Monissa tapauksissa nämä säännöt olivat voimassa ennen IPPC-direktiiviä. Lupien tarkistaminen ja uudelleen tarkastelu Lupien toistuva tarkistaminen ja uudelleen tarkastelu on keskeistä dynaamisen sääntelyjärjestelmän takaamiseksi. Kaikki jäsenvaltiot viittaavat lainsäädäntöön lupien tarkistuksen ja ajantasaistamisen osalta. Useat jäsenvaltiot eivät kuitenkaan ole vahvistaneet selkeitä tarkistusmenettelyjä, esimerkiksi tarkistusten tiheyttä. Ympäristölaatunormit Kaikki jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet, että kansallisella tai alueellisella lainsäädännöllä on huolehdittu velvoitteesta asettaa lisäehtoja IPPC-lupien saamiselle, jos jokin ympäristönlaatunormi edellyttää tiukempia vaatimuksia kuin ne, jotka voidaan täyttää parhailla käytettävissä olevilla tekniikoilla. Useimmissa jäsenvaltioissa ei kuitenkaan ole ilmoitusten mukaan ollut tällaisia tapauksia. Tämä voi selittyä joko säännöksen epätäydellisellä täytäntöönpanolla tai sillä, että parhaiden käytettävissä olevien tekniikkojen vaatimukset ovat riittäviä ympäristönlaatunormien täyttämiseksi erityistapauksissa. Ensiksi mainitussa tapauksessa jäsenvaltioilla kuitenkin on edelleen velvoite noudattaa ympäristönlaatunormia yhteisön sen välineen mukaisesti, jolla kyseinen normi on vahvistettu. Lupaehtojen noudattaminen Useimmat jäsenvaltiot ovat vahvistaneet menettelyjä, joilla tarkastetaan lupaehtojen noudattaminen. Yleensä tarkastukset tehdään paikan päälle tapahtuvilla käynneillä. Näiden tarkastusten tiheys sekä toiminnanharjoittajien tai muiden kuin hallintoviranomaisten (esimerkiksi valtuutettujen laboratorioiden) suorittaman ”itsetarkkailun” käyttö vaihtelee suuresti jäsenvaltioiden kesken. Vaatimusta, että toiminnanharjoittaja tiedottaa toimivaltaiselle viranomaiselle säännöllisesti laitoksen päästöjen tarkkailun tuloksista, noudatetaan useimmissa jäsenvaltioissa. Menettelyjä säännöllisten tarkastusten suorittamiseksi kehitetään vielä joissakin jäsenvaltioissa. Menettelyt ja tiheydet vaihtelevat huomattavasti jäsenvaltioiden kesken. Esimerkiksi Ruotsissa tarkastus tehdään keskimäärin kerran kahdessa vuodessa jokaiseen laitokseen, Ranskassa on vuosittaisten tarkastusten ohjelma ja Espanjassa toimivaltaiset viranomaiset tekevät tarkastuksia omasta aloitteestaan. Rikkomisen seuraamusten (hallinnollisten tai rikosoikeudellisten) määrä vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioiden kesken. Esimerkiksi Alankomaat ilmoitti 310 rangaistustoimesta ja Ranska 148 syytteeseenpanon onnistuneen, mutta useat jäsenvaltiot eivät toimittaneet tietoja raportointijaksolla täytäntöönpantujen rangaistusten lukumäärästä tai laadusta. Tiedottaminen ja kansalaisten osallistuminen Kaikki jäsenvaltiot ilmoittivat takaavansa lainsäädännöllä tietojen saatavuuden ja kansalaisten osallistumisen lupamenettelyyn. Tavallisesti varataan noin kuukausi lupahakemuksia koskevaan julkiseen kuulemiseen. Muutama jäsenvaltio (esimerkiksi Irlanti) ilmoitti, että oli ryhdytty toimenpiteisiin, jotta kansalaisille aktiivisesti tiedotetaan (esimerkiksi julkaisujen, lehtisten, yleisten tiedotuskampanjoiden tai Internetissä tarjottavan tiedon avulla) tiedonsaanti- ja osallistumisoikeuksistaan. Yleensä kansalaiset saavat tietoa lupakohtaisten ilmoitusten kautta (esimerkiksi sanomalehti-ilmoitukset tai ilmoitukset julkisilla ilmoitustauluilla). Jäsenvaltiot eivät raportoineet ympäristöä koskevan tiedon saannin vapaudesta annetussa direktiivissä 90/313/EY[7] säädetyillä rajoituksilla olleen merkittävää vaikutusta esimerkiksi kaupallisten tai teollisten salassa pidettävien tietojen kohdalla. Rajat ylittävät vaikutukset Jäsenvaltiot raportoivat vain hyvin harvoista tapauksista, joissa on tehty rajatylittävää yhteistyötä. Tämä voi olla osoitus puutteista sen velvoitteen täytäntöönpanossa, joka edellyttää jäsenvaltioiden toimivaltaisten virkamiesten toimivan yhteistyössä vaikutuksiltaan mahdollisesti rajatylittävissä tapauksissa. Useimmat jäsenvaltiot eivät raportoineet menettelyistä, joilla taattaisiin se, että kansalaiset saavat riittävästi tietoa muiden jäsenvaltioiden lupamenettelyistä ja voivat osallistua niihin. Päästöjen raja-arvoista raportointi Kun verrataan jäsenvaltioiden aiemmin ilmoittamia edustavia päästöjen raja-arvoja, on vaikea päätellä varmasti, ovatko kyseiset arvot kasvamassa vai laskemassa. Päästöjen ilmoitettujen raja-arvojen vertailu niiden odotuksenmukaisen lähentymisen selvittämiseksi on useimmissa tapauksissa mahdotonta, koska jäsenvaltiot käyttävät niin erilaisia tapoja raja-arvojen ilmaisemiseksi sopimuksissa (esimerkiksi eripituiset määräajat tai erilaiset tilastolliset edellytykset). Koska näitä tietoja voidaan käyttää vain rajoitetusti, komissio yrittää kehittää päästöjen raja-arvojen ilmoittamista direktiivin uudelleen tarkastelun yhteydessä paremmin hyödynnettävään suuntaan. IPPC-direktiivistä esitetyt huomiot Yleisesti myönteinen arvio direktiivistä Vaikka jotkut jäsenvaltiot korostivat sitä, että niillä oli vain rajallinen käytännön kokemus IPPC-direktiivin täytäntöönpanosta raportointijaksolla, jäsenvaltioiden yleinen mielipide oli, että direktiivi on tehokas väline teollisuuslaitosten aiheuttaman saastumisen ehkäisemisessä ja että siitä on paljon hyötyä erityisesti kokonaisvaltaisen ja ennaltaehkäisevän lähestymistavan suhteen, parhaisiin käytettävissä oleviin tekniikoihin perustuvien lupaehtojen täytäntöönpanossa, lupien ajantasaistamisessa sekä kansalaisten tiedon saannin ja lupamenettelyyn osallistumisen suhteen. Jotkut jäsenvaltiot painottivat, että direktiivin täytäntöönpano on yksinkertaistanut hallintoa ja lujittanut toimivaltaisten viranomaisten ja toiminnanharjoittajien välistä vuoropuhelua. Direktiivin 16 artiklan 2 kohdan mukaisesti komission julkaisemia BREF-asiakirjoja pidetään hyödyllisinä välineinä parhaan käytettävissä olevan tekniikan määrittelyssä ja levittämisessä. Jotkut jäsenvaltiot ilmaisivat toivovansa IPPC-direktiivin olevan teknisesti yhtenäisempi yhteisön muun teollisuuspäästöjä koskevan lainsäädännön kanssa (erityisesti tiettyjen suurista polttolaitoksista ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen rajoittamisesta annetun direktiivin 2001/80/EY[8] ja jätteenpoltosta annetun direktiivin 2000/76/EY[9] kanssa). Muita huomioita Komissio sai noin 100 vastausta IPPC-direktiiviä koskeneeseen vuoden 2003 tiedonantoonsa[10]. Suurin osa asianosaisista ei kaipaa suuria muutoksia direktiiviin vaan haluaa painottaa sääntelyn vakautta. Joissakin vastauksissa kuitenkin esitetään teknisiä muutoksia direktiivin parantamiseksi. Lisäksi monet jäsenvaltiot (erityisesti Yhdistynyt kuningaskunta ja Alankomaat) sekä jotkut teollisuuden etujärjestöt pyytävät direktiivin merkittävämpää muuttamista, jotta päästökauppa voitaisiin laajentaa myös typen oksidien ja rikkidioksidipäästöihin. Tämä tarjoaisi vaihtoehdon nykyiselle parhaisiin käytettävissä oleviin tekniikoihin perustuvalle lupamenettelylle. Melkein yksimielisesti myös pyydetään kehittämään direktiivin täytäntöönpanoon liittyvissä keskeisimmissä kysymyksissä opastavia asiakirjoja. Euroopan parlamentti ilmaisi 28. helmikuuta 2004 antamassaan päätöslauselmassa suhtautuvansa yleisesti myönteisesti direktiiviin ja kehotti jäsenvaltioita ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin toimiin direktiivin täytäntöönpanemiseksi. Lisäksi Euroopan parlamenttia huolestuttavat huomattavat erot täytäntöönpanossa, ja se kehottaa tehostamaan direktiivin täytäntöönpanon valvontaa ja laatimaan opaskirjoja. Seuraavat askelet – toimintasuunnitelma ja direktiivin uudelleen tarkastelu Direktiivin täytäntöönpanossa ilmenneiden suurten haasteiden ja kysymysten vuoksi komissio on huolissaan direktiivin täytäntöönpanonopeudesta joissakin jäsenvaltioissa ja on sen vuoksi päättänyt tehostaa toimiaan jäljempänä esitetyillä aloilla. Siten komissio pyrkii takaamaan, että direktiivin täydelliseen noudattamiseen päästään ongelmitta ja säädetyssä ajassa. Toimenpide 1. Direktiivin täysimääräisen täytäntöönpanon takaaminen Jotkut jäsenvaltiot eivät vielä ole täysin sisällyttäneet IPPC-direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöään. Tämä on johtanut useisiin rikkomisesta johtuviin menettelyihin. Komissio jatkaa näitä rikkomisesta johtuvien menettelyjä valppaasti taatakseen täysimääräisen täytäntöönpanon. Toimenpide 2. IPPC-direktiivin (määräaika 30. lokakuuta 2007) täysimääräisessä täytäntöönpanossa saavutetun edistymisen tehostettu seuranta IPPC-direktiivin täysimääräinen täytäntöönpano lokakuuhun 2007 mennessä on haaste suurimmalle osalle jäsenvaltiota. Direktiivin täytäntöönpano aikataulun mukaisesti edellyttää nopeaa edistymistä sekä enemmän poliittista tukea ja hallinnollisia voimavaroja kansallisilta hallintoviranomaisilta ja muilta toimivaltaisilta viranomaisilta. Näin ollen komissio ottaa käyttöön indikaattoreita valvoakseen säännöllisesti jäsenvaltioiden edistymistä määräajan noudattamisessa. Indikaattoreihin kuuluvat ennen muuta tiedot laitosten määrästä ja jäsenvaltioiden myöntämien tai ajantasaistamien lupien määrästä. Nämä tiedot saatetaan kansalaisten nähtäväksi muun muassa Internetin kautta. Komissio käy myös tapaamassa niiden jäsenvaltioiden viranomaisia, joissa direktiivin täysimääräinen täytäntöönpano edellyttää vielä paljon lisäponnisteluja. Toimenpide 3. Noudattamisen tarkistaminen Komissio on tähän mennessä saanut vain hyvin vähän valituksia IPPC-direktiivin mahdollisesti puutteellisesta soveltamisesta yksittäisissä laitoksissa. Koska on kuitenkin otettava huomioon direktiivin lähtökohtaisen joustavuuden mahdollisen väärinkäytön riskit, komissio on käynnistänyt useita toimia direktiivin soveltamisen tarkastamiseksi. - Komissio tehostaa Euroopan epäpuhtauspäästörekisterin (EPER)[11] käyttöä yksilöidäkseen ne laitokset, joista aiheutuu eniten teollisuuspäästöjä, ja tutkiakseen IPPC-direktiivin soveltamista näihin laitoksiin. Erityisesti komissio on yksilöinyt laitoksia, joilla on merkittäviä, jonkin erityisen epäpuhtauden[12] päästöjä, ja se valvoo toimenpiteitä, joihin jäsenvaltiot ovat ryhtyneet taatakseen, että kyseiset laitokset täysin noudattavat IPPC-direktiiviä 30. lokakuuta 2007 mennessä. - Komissio on myös aloittanut hankkeen arvioidakseen tarkemmin direktiivin täytäntöönpanon edistymistä jäsenvaltioissa. Samalla hankkeessa arvioidaan 30:n eri puolilta EU:ta valitun IPPC-laitoksen kohdalla, missä määrin kyseisten laitosten luvat ja toiminta ovat direktiivin vaatimusten mukaisia. - Vuonna 2006 komissio käynnistää hankkeen selvittääkseen, missä määrin joissakin jäsenvaltioissa käyttöön otetut yleiset sitovat vaatimukset ovat direktiivin edellytysten mukaisia. Jos komissio havaitsee tapauksia, joissa direktiiviä sovelletaan puutteellisesti, se ryhtyy kaikkiin tarpeellisiin toimiin ja tarvittaessa myös rikkomuksesta johtuviin menettelyihin. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen Kreikan tapauksen viimeaikaisella langettavalla tuomiolla[13] voi olla merkittäviä vaikutuksia IPPC-direktiivin täytäntöönpanoa koskevissa mahdollisissa oikeustapauksissa. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen mukaan Kreikka ei noudattanut ilman pilaantumisen estämisestä annetun neuvoston direktiivin 84/360/ETY[14] mukaisia velvoitteitaan, kun se ei määritellyt toimintalinjoja tai strategioita Linoperamatassa sijaitsevan voimalan asteittaiseksi mukauttamiseksi parhaan käytettävissä olevan tekniikan mukaisesti. Toimenpide 4. BREF-asiakirjojen ensimmäisen kierroksen viimeistely ja niiden tarkistuksen aloittaminen BREF-asiakirjat ovat tärkeä väline direktiivin täytäntöönpanossa. Komissio tekee parhaansa taatakseen, että BREF-asiakirjojen ensimmäinen kierros (joka käsittää 32 BREF-asiakirjaa) saadaan päätökseen suunnilleen vuoden 2005 lopussa. Lisäksi tiettyjen nykyisten BREF-asiakirjojen tarkistuksesta, jossa on käytettävissä merkittävää uutta tietoa ja tieteellistä asiantuntemusta, keskustellaan jäsenvaltioiden ja kyseisten teollisuudenalojen kanssa, ja se aloitetaan vuonna 2005. Toimenpide 5. Tiettyjen oikeudellisten kysymysten selventämisen ja direktiivin teknisen tarkistuksen tarve Kun jäsenvaltioita hiljattain kuultiin, todettiin, että direktiivin liitteessä I olevien toimintojen kuvausten ja käsitteen ”laitos” tulkinta ovat keskeisimmät kohdat, joissa tarvitaan lisäopastusta täytäntöönpanon tueksi. Tämän vuoksi komissio työskentelee tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa edistääkseen tällaisen ohjeiston laatimista. Ohjeiston on määrä olla valmis vuonna 2006, ja se julkaistaan Internetissä. Opasasiakirjat perustuvat muun muassa niihin selventäviin huomautuksiin, joita komissio on toimittanut direktiivin hyväksymisestä alkaen. Komissio on myös yksilöinyt tarpeen IPPC-direktiivin tekniseen tarkistukseen tiettyjen epäselvyyksien selventämiseksi ja paremman sääntelyn takaamiseksi. Lisäksi osana kuudetta ympäristöä koskevaa yhteisön toimintaohjelmaa laadittujen teemakohtaisten strategioiden[15] kehittämisestä on tullut ilmi, miten merkittävästi IPPC-direktiivi voi kyseistä työtä edistää, ja direktiivin mahdollisia muutoksia (erityisesti soveltamisalaa koskevia muutoksia) tarkastellaan myös tässä yhteydessä. Toimenpide 6. Teollisuuspäästöjä koskevan nykylainsäädännön yhdenmukaistamistapojen arviointi lainsäädännön parantamisen yhteydessä IPPC-direktiivin täytäntöönpanoa koskevalla tiedonannolla vuonna 2003 aloitetun kuulemisen, neuvostossa käytyjen keskustelujen (erityisesti lainsäädännön yksinkertaistamisen[16] yhteydessä) sekä komission tuoreen tiedonannon ”Parempaa sääntelyä kasvun ja työllisyyden edistämiseksi Euroopan unionissa[17]” perusteella on syytä tarkistaa IPPC-direktiivin ja muun lainsäädännön vuorovaikutus. Tätä aihetta on erikseen käsitelty myös raporteissa, jotka Euroopan unionin verkko ympäristölainsäädännön voimaansaattamiseksi ja täytäntöönpanemiseksi (IMPEL)[18] on julkaissut. IPPC-direktiivin tarkistuksen yhteydessä komissio näin ollen arvioi tapoja tehostaa nykyistä teollisuuspäästöjä koskevaa lainsäädäntöä (IPPC-direktiiviä ja alakohtaista lainsäädäntöä kuten suuria polttolaitoksia, jätteenpolttoa ja orgaanisten liuottimien käyttöä[19] koskevat direktiivit). Toimenpide 7. Mahdollisten markkinaperusteisten välineiden ja muiden kannustimien arviointi IPPC-direktiivi perustuu parhaan käytettävissä olevan tekniikan dynaamiseen määrittelyyn. Käytännössä kuitenkin kun IPPC-lupa on myönnetty toiminnanharjoittajat voivat – riippuen toimivaltaisen viranomaisen lähestymistavasta – omaksua vähimmäisvaatimusten mukaisen ja mahdollisimman vähän toimenpiteitä aiheuttavan lähestymistavan taatessaan, että lupaehdot täytetään niiden tarkassa merkityksessä. Tämän vuoksi komissio arvioi IPPC-direktiivin tarkistuksen yhteydessä kannustimien kehittämistä esimerkiksi markkinaperusteisten välineiden avulla (esimerkiksi päästökauppajärjestelmät, verot ja maksut) innostaakseen toiminnanharjoittajia menemään IPPC-direktiivin edellyttämää sääntelyä pidemmälle ja tukeakseen innovatiivisia ympäristöteknologioita. Loppuhuomiot IPPC-direktiivin tarkistus etenee vuonna 2006, ja se saadaan loppuun vuonna 2007, jolloin julkaistaan komission tiedonanto. Tarvittaessa tiedonantoon liittyy lainsäädäntöehdotus. Komissio perustaa IPPC-direktiivin tarkistuksen neuvoa-antavan ryhmän taatakseen jäsenvaltioiden ja muiden osapuolten kuulemisen ja tiiviin vuoropuhelun niiden kanssa. Myös julkinen kuulemistilaisuus järjestetään vuonna 2006. Tarkistuksessa arvioidaan mahdollisuuksia parantaa direktiivin ja muun teollisuuden päästöihin liittyvän lainsäädännön toimivuutta muuttamatta kuitenkaan tärkeimpiä perusperiaatteita ja madaltamatta tavoitteitta. Tämä ei kuitenkaan saisi haitata jäsenvaltioiden keskittymistä direktiivin asianmukaiseen täytäntöönpanoon määräaikaa noudattaen. Jäsenvaltioiden tärkeimpänä tehtävänä edelleen on taata direktiivin täysimääräinen täytäntöönpano 30. lokakuuta 2007 mennessä. [1] EYVL L 257, 10.10.1996, s. 26. [2] Komission päätös, tehty 31 päivänä toukokuuta 1999, ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi annettuun neuvoston direktiiviin 96/61/EY liittyvästä kyselystä (EYVL L 148, 15.6.1999, s. 39). [3] ”Analysis of Member States’ first implementation reports on the IPPC Directive”, LDK-ECO, kesäkuu 2004, katso http://europa.eu.int/comm/environment/ippc/ippc_ms_implementation.htm#ImplementationReps [4] KOM(2003) 354 lopullinen, Kestävään tuotantoon siirtyminen - Ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämisestä annetun neuvoston direktiivin 96/61/EY täytäntöönpanon edistyminen. [5] Asia C-78/04 Komissio vs. Itävalta (Tuomio annettu 18.11.2004, EUVL C 6, 8.1.2005 s.18). [6] Asia C-235/02 Ennakkoratkaisupyyntö (Määräys 25.1.2004, EUVL C 94, 17.4.4 s. 13). [7] EYVL L 158, 23.6.1990, s. 56. [8] EYVL L 309, 27.11.2001, s. 1. [9] EYVL L 332, 28.12.2000, s. 91. [10] Lisätietoja kuulemisesta: http://europa.eu.int/comm/environment/ippc/ippc_ms_implementation.htm#CommCommunication [11] Päätös 2000/479/EY ( EYVL L 192, 28.7.2000), katso www.eper.cec.eu.int [12] Katso EPER-tarkistusraportti: http://www.eper.cec.eu.int/eper/documents/EPER%20Review%20report,%20final.pdf [13] Asia C-364/03 Komissio vs. Kreikka (Tuomio annettu 7.7.2005, EUVL C 217, 3.9.2005 s. 9). [14] EYVL 1984 L 188, s. 20. [15] Kuudennesta ympäristöä koskevasta yhteisön toimintaohjelmasta tehty päätös N:o 1600/2002/EY (EYVL L 242, 10.9.2002, s. 1). [16] Katso esimerkiksi 23. maaliskuuta 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät http://ue.eu.int/ueDocs/cms_Data/docs/pressdata/en/ec/84335.pdf [17] KOM (2005) 97 lopullinen, 16.3.2005. [18] Katso http://europa.eu.int/comm/environment/impel/ [19] Neuvoston direktiivi 1999/13/EY, annettu 11 päivänä maaliskuuta 1999, orgaanisten liuottimien käytöstä tietyissä toiminnoissa ja laitoksissa aiheutuvien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöjen rajoittamisesta (EYVL 85, 29.3.1999, s. 1).