[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 12.4.2005

KOM(2005) 132 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

Vuosituhattavoitteiden saavuttamisen nopeuttaminen- Euroopan unionin panos -

{SEK(2005) 452}{SEK(2005) 456}

SISÄLLYSLUETTELO

1. Euroopan unionin panosta on lisättävä 3

2. Tehtävää vastaavat resurssit 5

2.1. Lisäresurssien tarve 5

2.2. Avun laadun parantaminen 7

2.2.1. Avun ennustettavuuden parantaminen 8

2.2.2. Ulkoisiin häiriöihin reagointi 9

3. Kehitysyhteistyön johdonmukaisuus 9

4. Afrikan asettaminen etusijalle 10

4.1 Hallintotavan parantaminen Afrikassa 11

4.2 Afrikan yhdistäminen: infrastruktuurit ja kauppa 12

4.3 Tasa-arvoinen yhteiskunta, joka edistää palvelujen saatavuutta ja ihmisarvoista työtä niin naisille kuin miehille sekä ympäristön kestävää kehitystä 13

5. Päätelmät – kohti uutta EU:n kehitysyhteistyöstrategiaa 14

LIITE

1. EUROOPAN UNIONIN PANOSTA ON LISÄTTÄVÄ

Vuosi 2005 on vuosituhattavoitteiden saavuttamisen kannalta ratkaiseva vuosi, jota voidaan kutsua myös kehityksen vuodeksi. Syyskuussa 2005 pidettävässä YK:n huippukokouksessa valtion ja hallitusten päämiehet tapaavat jälleen YK:n yleiskokouksessa muun muassa arvioidakseen julistuksen täytäntöönpanoa ja tarkastellakseen vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa tapahtunutta edistystä.

EU on sitoutunut toteuttamaan nämä tavoitteet vuoteen 2015 mennessä. Kansainvälisen yhteisön valmistautuessa tarkastelemaan tilannetta ensimmäistä kertaa EU on täysin tietoinen tehtävän tärkeydestä ja kiireellisyydestä. Eurooppa-neuvosto pyysi 22. ja 23. maaliskuuta 2005 pitämässään kokouksessa komissiota ja neuvostoa ”vauhdittamaan erityisesti kehitykseen liittyvien eri kysymysten valmistelua”, jotta eri aiheita koskevat kannat saataisiin viimeisteltyä ja Euroopan unioni voisi toimia aktiivisena vaikuttajana tulevissa keskusteluissa.

EU on jo ilmaissut tukevansa prosessia, joka johtaa vuodesta 2000 saavutetun edistyksen tarkasteluun, yhteisen turvallisuuden haasteita koskeviin suuntaviivoihin, vuosituhatjulistukseen sisältyvien sitoumusten ja vuosituhattavoitteiden täytäntöönpanon parantamista koskeviin sopimuksiin sekä tavoitteiden saavuttamiseksi välttämättömiä organisatorisia uudistuksia koskeviin päätöksiin[1].

Tässä tiedonannossa kuvataan unionin panosta kehitysyhteistyön alalla ja eritellään toimenpiteet, jotka olisi toteutettava vuosituhattavoitteiden saavuttamisen nopeuttamiseksi. Kuten komission jäsenvaltioiden pyynnöstä[2] laatima konsolidoitu kertomus vuosituhattavoitteista[3] osoittaa, yhteisö ja jäsenvaltiot ovat tukeneet merkittävästi kansainvälisen yhteisön ponnisteluja. Euroopan unionin on kuitenkin tehtävä tänä päivänä vielä enemmän.

Vuonna 2000 pidetyssä vuosituhannen vaihteen huippukokouksessa kansainvälinen yhteisö hyväksyi kunnianhimoisen strategian tulevien vuosikymmenten tärkeimpien haasteiden ratkaisemiseksi. Valtion ja hallitusten päämiehet antoivat vuosituhatjulistuksen, jossa käsiteltiin köyhyyden vähentämistä, yhteisen ympäristön suojelua, rauhaa ja turvallisuutta, hyvää hallintotapaa, demokratisointia ja ihmisoikeuksia, haavoittuvimmassa asemassa olevien suojelua, Afrikan erityistarpeita ja Yhdistyneiden Kansakuntien vahvistamista. Pääsihteerin mukaan julistuksessa määritellään malli rauhanomaisemman, vauraamman ja oikeudenmukaisemman maailman luomiseksi yhteisen turvallisuuden ja maailmanlaajuisen kehitysyhteistyökumppanuuden avulla.

Vuosituhatjulistukseen sisältyvät kahdeksan vuosituhattavoitetta, joille on vahvistettu erityiset osatavoitteet, ovat: 1) köyhyyden ja nälänhädän poistaminen, 2) peruskoulutuksen takaaminen kaikille, 3) sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen, 4) lapsikuolleisuuden vähentäminen, 5) äitien terveydentilan parantaminen, 6) HI-viruksen/aidsin ja muiden tautien torjuminen, 7) ympäristön kestävän kehityksen varmistaminen ja 8) kehitykseen tähtäävään globaaliin kumppanuuteen sitoutuminen.

Syyskuun 2000 jälkeen

1) yhteisö ja useimmat jäsenvaltiot ovat mukauttaneet tai suunnanneet uudelleen kehitysyhteistyöpolitiikkojaan painottaakseen vuosituhattavoitteiden ja/tai vuosituhatjulistuksen sisältämien laajempien tavoitteiden saavuttamista;

2) EU on asettanut kehitysyhteistyön keskeiselle sijalle kauppapolitiikassaan monenvälisellä, alueellisella ja erityisten välineidensä tasolla varsinkin kiinnittämällä erityistä huomiota vähiten kehittyneisiin maihin (mukaan luettuna viennin vapaa pääsy yhteisön markkinoille ” kaikki paitsi aseet ” –aloitteen yhteydessä) ja muihin haavoittuviin pieniin talouksiin sekä lisäämällä kauppaan liittyvää apuaan. Samaan aikaan kaupan on tunnustettu olevan keskeinen tekijä, joka on sisällytettävä yhteistyö- ja kehitysstrategioihin;

3) EU kollektiivisesti ja yksittäiset jäsenvaltiot ovat asettaneet välitavoitteet kehitysapunsa lisäämiseksi vuoteen 2006 mennessä. Nämä tavoitteet tullaan todennäköisesti saavuttamaan;

4) EU on toteuttanut lukuisia toimenpiteitä avun vaikutuksen ja laadun parantamiseksi erityisesti tehostamalla koordinointia ja yhdenmukaistamista.

Tarve nopeuttaa vuosituhattavoitteiden saavuttamista on yleisesti tunnustettu. Tietyt tavoitteet saavutetaan kaiketi maailmanlaajuisesti (peruskoulutus, tyttöjen koulunkäynti), mutta tämä ei vielä riitä. Tietyissä tapauksissa on pyrittävä ehkäisemään taantumista, joka johtuu erityisesti tartuntatautien, ympäristön pilaantumisen tai turvallisuusongelmien haitallisista vaikutuksista. Toimintaa on lisättävä ja parannettava. Pelkästään nykyisten politiikkojen täytäntöönpanolla vahvistettuja tavoitteita ei pystytä saavuttamaan. Tämä koskee erityisesti Saharan eteläpuolista Afrikkaa, jossa lukuisat maat ovat hyvin paljon jäljessä monissa asioissa (nälänhätä, lapsikuolleisuus, äitiyskuolleisuus, tartuntataudit, ympäristön kestävä kehitys). Solidaarisuuden ohella nämä tavoitteet ovat olennainen edellytys turvallisuudelle ja vauraudelle niin Euroopassa kuin koko maailmassa.

On kuitenkin korostettava, että kehitystyöstä ja vuosituhattavoitteiden saavuttamisesta vastaavat ensi kädessä kehitysmaat itse, ja ne näkevät vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa tapahtuneen edistyksen, eivät avunantajat.

EU on ottanut johtavan aseman maailmanlaajuisen köyhyyden vähentämisessä, ja siitä on tullut hankkeen suurin avunantaja (55 prosenttia julkisesta kehitysavusta (ODA) maailmassa). Unionin tuki vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa on merkittävä, ja muiden kehittyneiden maiden pitäisi seurata sen esimerkkiä sitoutumalla tekemään enemmän. Kehitysyhteistyön on oltava yksi YK:n huippukokouksen pääkohdista.

Vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat keinot eivät rajoitu yksinomaan varainsiirtoihin. Muita tärkeitä seikkoja ovat muun muassa niin kansalliset kuin kansainväliset hallintotavat, kansainvälisten velvoitteiden noudattaminen varsinkin ihmisoikeuksien alalla, miesten ja naisten tasa-arvo, kauppa- ja investointisääntöjen kehittyminen, tartuntatautien torjunta[4], tietojenvaihto, ympäristönsuojelu, turvallisuus ja muut yleismaailmalliset julkishyödykkeet.

Valmistellessaan EU:n osuutta syyskuun 2005 tapahtumaan neuvosto pyysi komissiota tekemään pitkälle tähtääviä ehdotuksia erityisesti kolmella seuraavalla alalla vuosituhattavoitteiden saavuttamisen nopeuttamiseksi[5]: kehitysyhteistyön rahoittaminen, kehitysyhteistyöpolitiikkojen johdonmukaisuus ja Afrikan asettaminen etusijalle.

Komission ehdotusten tavoitteena on erityisesti

1. vahvistaa maakohtaiset ja koko unionia koskevat uudet välitavoitteet julkisen avun talousarvioiden kasvattamiseksi vuoteen 2010 mennessä siten, että yleistavoite on 0,7 prosenttia Bruttokansantulo (BKTL):stä vuonna 2015;

2. vauhdittaa uudistuksia avun laadun parantamiseksi;

3. tarkastella uudelleen tapaa, jolla EU vaikuttaa kehitysyhteistyön edellytyksiin oman kestävän kehityksen mallinsa sekä sisä- ja ulkopolitiikkojensa kautta;

4. asettaa Afrikka etusijalle uusien suuntaviivojen soveltamisessa ja kehittää uusia mahdollisuuksia mannerten välistä kumppanuutta varten.

Kehitysyhteistyön rahoittamista ja politiikkojen johdonmukaisuutta koskevat ehdotukset esitellään yksityiskohtaisemmin kahdessa muussa tiedonannossa[6]. Kaikki ehdotukset edistävät omalta osaltaan kestävän kehityksen kolmen pilarin (taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöpoliittinen) toteutumista.

2. TEHTÄVÄÄ VASTAAVAT RESURSSIT

2.1. Lisäresurssien tarve

Kaikki äskettäin julkaistut kertomukset ja erityisesti YK:n vuosituhathanketta koskeva kertomus[7] sekä YK:n pääsihteerin kertomus[8] osoittavat, että resursseja on välttämätöntä lisätä vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi ja korostavat köyhyyden, ympäristön pilaantumisen ja turvallisuuden välisiä monia yhteyksiä. Unionilla oli määräävä asema Monterreyn konferenssissa. Sen on otettava jälleen johtoasema vahvistamalla välitavoitteet, joiden ansiosta 0,7 prosenttia BKTL:stä voidaan käyttää kehitysyhteistyöhön vuoteen 2015 mennessä.

Vuosituhathanketta koskevassa kertomuksessa arvioidaan, että vuosituhattavoitteiden saavuttaminen kaikissa maissa edellyttää vuonna 2006 noin 135 miljardin dollarin vuotuista julkista kehitysapua. Vuoteen 2015 mennessä avun määrä on nostettava 195 miljardiin dollariin. Nämä summat vastaavat 0,44 ja 0,54 prosenttia avunantajamaiden bruttokansantulosta (BKTL). Ottaen huomioon julkisen kehitysavun lisätarpeet, jotka eivät suoranaisesti liity vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen, kertomuksessa suositetaan, että avunantajat sitoutuvat saavuttamaan 0,7 prosenttia BKTL:stä olevan tavoitteen vuoteen 2015 mennessä.

Tätä nykyä neljä EU:n jäsenvaltiota[9] on saavuttanut tai ylittänyt 0,7 prosentin tavoitteen ja kuusi muuta jäsenvaltiota[10] on sitoutunut pääsemään siihen ennen vuotta 2015. Jos nykysuuntaukset toteutuvat, koko EU voi saavuttaa 0,42 prosentin tason vuonna 2006.

Joulukuussa 2004 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti EU:n sitoutumisen vuosituhattavoitteisiin ja antoi komissiolle valtuudet esittää neuvostolle ” konkreettisia ehdotuksia uusien ja riittävien julkisen kehitysavun (ODA) tavoitteiden asettamisesta vuosiksi 2009–2010 ”.

Komissio ehdottaa, että asetetaan kaksi toisiinsa kytkeytyvää tavoitetta, jotka on saavutettava vuoteen 2010 mennessä:

5. jäsenvaltiokohtainen tavoite, jossa tehdään ero vuonna 2002 EU:n jäseninä olleiden valtioiden (Barcelonan sitoumukset, EU-15) ja myöhemmin EU:hun liittyneiden valtioiden (EU-10) välillä;

6. kaikkien jäsenvaltioiden kollektiivinen keskiarvotavoite.

Tavoitteiden on oltava riittävän kunnianhimoisia, jotta 0,7 prosentin tavoite saavutetaan vuoteen 2015 mennessä . ” Uuden ja riittävän tavoitteen ” asettamista koskevaa neuvoston pyyntöä mukaellen tämä tarkoittaa, että vuoteen 2010 mennessä olisi päästävä tavoitteen puoliväliin. Vuonna 2002 annettuihin Barcelonan sitoumuksiin sovelletun lähestymistavan mukaisesti komissio kehottaa

7. niitä jäsenvaltiota, jotka osallistuivat Barcelonan sitoumuksiin ( EU-15 ) ja jotka jäävät edelleen tavoitteen alapuolelle, nostamaan vuoteen 2010 mennessä julkisen kehitysavun määrän uudelle maakohtaiselle tasolle, joka on (0,51) prosenttia BKTL:stä;

8. niitä jäsenvaltioita, jotka ovat liittyneet EU:hun vuoden 2002 jälkeen ( EU-10 ) pyrkimään julkisen kehitysavun määrässä maakohtaiseen (0,17) prosentin tavoitteeseen BKTL:stä vuoteen 2010 mennessä, jolloin ne pääsevät puoliväliin Barcelonan sitoumuksen mukaisesta tavoitteesta (0,33 prosenttia) vuoteen 2015 mennessä.

Vuoden 2010 tavoite, 0,51 prosenttia, on vuoden 2006 maakohtaisen 0,33 prosentin tavoitteen ja vuoden 2015 maakohtaisen 0,7 prosentin tavoitteen keskiarvo. Näin varmistetaan, että taakka jakautuu tasapuolisella tavalla jäsenvaltioiden kesken ja kollektiivinen keskiarvotavoite (0,56) prosenttia (EU-25) saavutetaan, jolloin avun määrä kasvaa arviolta 20 miljardia euroa vuoteen 2010 mennessä.

Taulukko: Ehdotus EU:n uusiksi julkisen kehitysavun (ODA) tavoitteiksi vuosina 2006–2010

2006 | 2010 | ERO 2010–2015 |

ODA | % BKTL:stä | ODA | % BKTL:stä | ODA | % BKTL:stä |

milj. euroa | milj. euroa | milj. euroa |

”Vanhat jäsenvaltiot” - maakohtainen tavoite 0,51 % | . |

EU-15 | 45 788 | 0,43 % | 65 988 | 0,58 % | 24 054 | 0,12 % |

”Uudet jäsenvaltiot” - maakohtainen tavoite 0,17 % | (p.m. ero 0,33 %:iin) |

EU-10 | 474 | 0,09 % | 993 | 0,17 % | 1 128 | 0,16 % |

Kollektiivinen tavoite 0,56 % |

EU-25 | 46 262 | 0,42 % | 66 980 | 0,56 % | 25 182 | 0,14 % |

Julkisen avun talousarvioiden lisäksi tarvitaan uusia täydentäviä rahoituslähteitä, jotta kansallisten talousarvioiden kehitysapuun varattuja menoja voidaan lisätä. Keskusteluja ei saa kuitenkaan missään tapauksessa käyttää tekosyynä EU:n vuoden 2010 sitoumusten peruuttamiseen tai alentamiseen. Sen lisäksi, että uudet rahoituslähteet tuovat lisärahoitusta talousarvioihin, niiden tulisi olla pysyviä ja ennakoitavissa pitkällä aikavälillä.

Komissio tarkastelee parhaillaan erilaisia ehdotuksia, erityisesti kansainvälistä rahoitusvälinettä (IFF)[11] ja verotuksellisia välineitä, joita voitaisiin soveltaa yhteisön tasolla . Kansainväliseen rahoitusvälineeseen liittyy kuitenkin edelleen tiettyjä teknisiä ongelmia kuten lainojen luokittelu valtioiden tileillä ja apubudjetteihin kohdistuvat taloudelliset vaikutukset vuoden 2015 jälkeen. Verotuksen osalta tarkastellaan useita vaihtoehtoja.

Kun kaikki poliittiset ja tekniset kysymykset saadaan ratkaistua (yksityiskohtaisia arviointiperusteita noudattaen), komissio on valmis muodostamaan yhteisön kannan kaksitahoisesta strategiasta, jolla julkisen kehitysavun lisäystä täydennetään vuonna 2010 innovatiivisilla rahoitusehdotuksilla.

Myös velkojen – varsinkin monenvälisten – helpottamista koskevista uusista aloitteista keskustellaan. Velkahelpotus on tehokas väline avun täytäntöönpanemiseksi, sillä tukivaikutus on talousarvion kaltainen, sen kesto on ennakoitavissa ja toimituskulut ovat alhaiset. Se voi kuitenkin olla riskialtista, koska se voi aiheuttaa moraalikatoa ja vaikuttaa resurssien kohdentamiseen: kaikkein velkaantuneimmat maat eivät ole välttämättä köyhimpiä eivätkä eniten apua tarvitsevia. Velkahelpotuksiin liittyviä toimenpiteitä pitäisi tästä syystä tarkastella tapauskohtaisesti.

Edellä esitetyn perusteella neuvostoa kehotetaan tekemään päätös näistä ehdotuksista sekä

9. antamaan tukensa – HIPC-aloitteen seuraavan vaiheen täytäntöönpanon jälkeen – vaihtoehtoisten räätälöityjen ratkaisujen luomiseksi ja toteuttamiseksi sellaisten maiden osalta, joissa vallitsee konfliktin jälkeinen tilanne, joilla on ulkomaisia velkarästejä ja jotka eivät ole hyötyneet HIPC-aloitteesta.

10. tarkastelemaan mahdollisuutta käyttää muiden välineiden ohella väliaikaisia velanhoitohelpotuksia lieventämään ulkoisten häiriöiden vaikutuksia.

2.2. Avun laadun parantaminen

Kansainvälisen avun määrän lisäämisen ohella on myös parannettava sen laatua ja vaikutusta vuosituhattavoitteisiin. Tässä suhteessa tärkeitä ovat avunantajien välinen yhdenmukaistaminen ja kumppanien strategioiden lähentäminen kansainvälisellä tasolla. Tämä edellyttää avunantajilta joustavuutta ja voimakasta tahtoa, sillä niiden on mukautettava ohjelmatyö- ja tarkastelumenettelyjään samoin kuin eri apuvälineiden toimintaa taatakseen tehokkuuden ja vähentääkseen avun toimituskuluja.

Läheskään kaikkia koordinointi- ja yhdenmukaistamismahdollisuuksia ei ole käytetty hyväksi. Yhteensovittamisen puute aiheuttaakin hallinnollista taakkaa ja tarpeettomia kustannuksia kumppanimaille. Vaikka unioni on ottanut käyttöön yhteisiä strategioita erityisen vaikeilla tai aroilla aloilla (esimerkiksi Euroopan turvallisuusstrategia), se ei ole kuitenkaan pystynyt toimimaan samoin alalla, jolla se on yksi tärkeimmistä toimijoista (sen osuus kansainvälisestä julkisesta kehitysavusta on 55 prosenttia) ja jolla monenväliset sitoumukset on määritelty erityisen selkeästi ja tarkasti. Neuvosto on antanut lukuisia suosituksia, jotka on nyt pantava täytäntöön erityisesti avointa koordinointimenettelyä noudattaen. Tärkeää on komission edustustojen ja jäsenvaltioiden diplomaattisten edustustojen välisen koordinoinnin parantaminen molempiin suuntiin.

Äskettäisessä koordinointia ja yhdenmukaistamista käsitelleessä korkean tason foorumissa EU ilmaisi pyrkivänsä saavuttamaan nopeasti merkittävää edistystä yhdenmukaistamisen konkreettisessa ja pragmaattisessa lähestymistavassa asettamalla kohdennettuja ja sitovia tavoitteita. Unioni on myös sitoutunut aloittamaan strategiset keskustelut, joiden avulla avunantajien toimintojen välistä todellista täydentävyyttä voidaan kehittää.

EU:n vesialoitteen kaltaiset aloitteet ovat hyviä esimerkkejä koordinoinnista, jossa EU:n tasolla toteutettujen aloitteiden vipuvaikutus käy selvästi ilmi.

2.2.1. Avun ennustettavuuden parantaminen

Avun nykyiset täytäntöönpanotavat eivät tarjoa maille sellaista joustavuutta ja ennustettavuutta, jota ne tarvitsevat voidakseen sitoutua vuosituhattavoitteiden saavuttamisen edellyttämiin investointeihin ja politiikkoihin. Valtiovarainministeriö voi hyväksyä esimerkiksi jonkin maan tarvitsemien opettajien ja lääkärien palkkaamisen vain, jos pystytään takaamaan, että käytettävissä on useiden vuosien ajan riittävästi resursseja.

Hanketuella, velkahelpotuksilla tai talousarviotuella (joka on sittenkin tehokkain keino tukitoimien yhdenmukaistamiseksi, niiden lähentämiseksi kansallisiin politiikkoihin ja painopistealoihin sekä vuosituhattavoitteiden rahoittamiseksi) ei saada aikaan tarpeeksi suurta ja joustavaa tukea, jolla voitaisiin ennakoivasti rahoittaa keskipitkällä aikavälillä juoksevat menot.

Olemassa olevien välineiden täydennykseksi onkin tarpeen kehittää paremmin ennustettavissa olevia ja vähemmän herkkiä uusia tukimuotoja, joilla voidaan edistää vuosituhattavoitteiden saavuttamisen edellyttämien rakenteellisten uudistusten toteuttamista.

Tässä yhteydessä voitaisiin harkita monivuotisia budjettitukia (3–5 vuotta), joita ei voida keskeyttää[12], ”sopimusta”, jonka tavoitteena on keskipitkällä aikavälillä varmistaa tuen vähimmäistaso ja jota korotetaan suoritukseen perustuvilla palkkioilla, tai kolmivuotisia liukuvia sitoumuksia.

Tällaisia järjestelyjä voidaan luonnollisesti soveltaa vain hyvin suoriutuviin maihin. EU:n lähestymistavan mukaan erityistä huomiota olisi myös kiinnitettävä heikommin suoriutuviin maihin ja epävakaiden tilanteiden ehkäisemiseen valtioissa. Tämäntyyppisten maiden tukimuotoja on pyrittävä myös parantamaan painottaen erityisesti koordinoinnin tehostamista, hallintotavan tukemista sekä lyhytaikaisten ratkaisujen ja pitkäaikaisen tuen välistä tasapainoa.

2.2.2. Ulkoisiin häiriöihin reagointi

Ulkoiset häiriöt heikentävät alkuperästään riippumatta maiden uudistuspolitiikkoja vaarantamalla velkataakan kestävyyden ja vesittämällä köyhyyden vähentämiseksi toteutetut pyrkimykset. Tähän on tarpeen reagoida niin alku- kuin loppuvaiheessa.

Alkuvaiheessa

- ottamalla käyttöön markkinaperusteisia takausjärjestelmiä;

- ehdottamalla eri välineiden joukosta velkojen väliaikaisen helpottamisen mekanismien soveltamista.

Loppuvaiheessa käyttämällä ja lujittamalla Cotonoun sopimukseen sisältyvien järjestelyjen (Flex) kaltaisia rahoitusmekanismeja, jotta voitaisiin lyhyellä aikavälillä kattaa tällaisten häiriöiden vaikutukset maiden tuloihin.

3. KEHITYSYHTEISTYÖN JOHDONMUKAISUUS

Vaikka kehitysapu onkin ensiarvoisen tärkeää, se ei yksinään riitä vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen. Tarvitaan pidemmälle ulottuvia ja kattavampia ponnistuksia. Pitkällä aikavälillä on kyse oikeudenmukaisempaan maailmanjärjestykseen tähtäävien julkisten politiikkojen avulla toteutuvasta globalisaatiosta.

Eri julkisten politiikkojen merkitystä kehitystavoitteiden saavuttamisessa on korostettava. Euroopan unioni on tässä suhteessa tärkeässä asemassa arvojensa ja kokemustensa perusteella.

Neuvosto onkin pyytänyt komissiota tekemään ehdotuksia kehitysyhteistyöpolitiikkojen johdonmukaisuuden parantamiseksi. Tässä yhteydessä on tunnistettava, kuinka EU:n sisä- ja ulkopolitiikoilla voidaan edistää osallisuuteen perustuvaa globalisaatiota, josta on kestävän kehityksen kannalta hyötyä kaikille osapuolille.

Tavoitteena on lisätä kehitysapua. Tästä syystä ehdotetaan johdonmukaisuuden käsitteen tarkastelua kehitysyhteistyön kannalta ottaen huomioon, että sisäpolitiikkojen leviäminen unionin ulkopuolelle antaa Euroopan unionin tasolla toteutetuille toimille huomattavasti lisäarvoa (esimerkiksi koulutus, ympäristö, maahanmuutto ja turvapaikkapolitiikka, tulli- ja verojärjestelmät, työllisyys ja sosiaalipolitiikka).

Lähes kaikki unionin politiikat vaikuttavat suoraan tai välillisesti kehitysmaihin. Kehitysyhteistyöpolitiikkojen johdonmukaisuudesta annetussa tiedonannossa tunnistetaan politiikanalat, joilla voitaisiin selkeimmin edistää kehitysmaiden ponnisteluja.

Jotta näiden politiikkojen vaikutus saataisiin maksimoitua kehitysmaiden kanssa toteutettavilla kahdenvälisillä yhteistyöohjelmilla , niiden täytäntöönpanossa on noudatettava kehitysyhteistyön perusperiaatteita toisin sanoen kumppanuutta ja kumppanimaiden omavastuuta sekä kansainvälisiä velvoitteita.

EU:n politiikkojen johdonmukaisuuden edistämiseksi vuosituhattavoitteiden tukemisen yhteydessä komissio laatii nykyisen ja seuraavan vuosituhattavoitteiden kansainvälisen arvioinnin puolivälissä kertomuksen kehitysyhteistyön johdonmukaisuudesta.

Neuvostoa pyydetään tekemään päätös komission eri aloilla tekemistä ehdotuksista[13].

4. AFRIKAN ASETTAMINEN ETUSIJALLE

EU:n ja muiden organisaatioiden laatimissa kertomuksissa ja analyyseissä YK:n vuosituhatkertomus ja Afrikan komission kertomukset[14] mukaan luettuina todetaan, että Saharan eteläpuolisen Afrikan monet osat ovat huomattavasti muun maailman jäljessä vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa. Arvioiden mukaan monet Afrikan maat eivät pysty saavuttamaan vuosituhattavoitteita vuoteen 2015 mennessä[15].

Edistystä on kuitenkin tapahtunut muun muassa demokratian lisääntymisen, kolmen viimeisen vuoden suuremman kasvun (kasvu keskimäärin 4,5 % vuonna 2004 ja 6 % Nigeriaa ja Etelä-Afrikkaa lukuun ottamatta), henkeä kohden mitatun reaalikasvun (2 %) ja julkisen talouden rahoitusaseman paranemisen muodossa.

Komissio ehdottaa, että Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan kiinnitetään erityistä huomiota.

Ensinnäkin resurssien määrää on lisättävä varmistamalla, että riittävän suuri osuus julkisen kehitysavun kasvusta suunnataan Afrikkaan.

Toiseksi Afrikassa on asetettava etusijalle tässä tiedonannossa tehdyt politiikan johdonmukaisuutta ja avun laatua koskevat ehdotukset.

Tavoitteena on löytää eurooppalainen ratkaisu, johon sisältyy jäsenvaltioiden ja yhteisön toimia. Tästä syystä tässä asiakirjassa esitetään lukuisia toimia, jotka yhteisön olisi toteutettava. Cotonoun sopimus, sellaisena kuin se on äskettäin tarkistettuna, tarjoaa oivat tosin ei yksinomaiset puitteet tämän lähestymistavan toteuttamiseen.

Komissio ehdottaa keskeisiä toimintatavoitteita useilla eri aloilla, joita Afrikan maat itse pitävät tärkeinä kehityksensä kannalta erityisesti Afrikan unionin / Afrikan uuden kumppanuusaloitteen toimintasuunnitelmien yhteydessä. Tarkoituksena on saada aikaan kehitykseen vaikuttavien keskeisten tekijöiden laadullinen harppaus. Jos nämä tekijät saavutetaan, ne ovat ratkaisevia kestävän kehityksen kannalta; jollei niitä saavuteta, pitkän aikavälin kehitys ei ole mahdollista. EU:n erityistä vipuvaikutusta näiden tekijöiden edistämisessä olisi korostettava. Nämä kehitykseen vaikuttavat tekijät ovat[16]

11. hallintotavan parantaminen Afrikassa;

12. Afrikan verkkojen ja kaupan yhteenliittäminen;

13. tasa-arvoisen yhteiskunnan, palvelujen saatavuuden, ihmisarvoisen työn ja ympäristön kestävän kehityksen edistäminen.

Nämä alat eivät sulje pois tai korvaa muita yhteistyömuotoja taikka kilpaile niiden kanssa, vaan muitakin yhteistyömuotoja on jatkettava. Tavoitteena on pikemminkin korjata puutteita ja käynnistää muiden toimijoiden toimia aloilla, joilla EU:lla on erityistä kokemusta tai suhteellinen etu ja joilla se pystyy saamaan aikaan tuloksia nopeasti. Toisin sanoen tarkoituksena on lisätä ponnisteluja avainaloilla, joilla EU on kansainvälisen toiminnan kärjessä. EU:n menestystä mitataan sillä, miten se kykenee käynnistämään muiden avunantajien toimia ja saamaan aikaan mahdollisimman suuren tukivaikutuksen.

4.1 Hallintotavan parantaminen Afrikassa

a. Hallintotavan asettamat haasteet

Hyvä hallintotapa ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat kehityksen perusedellytyksiä. Ne eivät ole kuitenkaan vielä toteutuneet monissa Afrikan maissa. EU on tukenut monien vuosien ajan Afrikan ponnisteluja hallintotavan parantamiseksi kansallisella, alueellisella ja mantereen tasolla sekä koko Afrikan alueella sen ponnisteluja lujittaa kapasiteettiaan ihmisoikeuksien kunnioittamisen edistämiseksi, kuten tärkeimmissä kansainvälisissä ja alueellisissa välineissä edellytetään.

EU:n on kuitenkin tuettava vielä määrätietoisemmin Afrikan ponnisteluja hallintotavan lujittamiseksi muun muassa seuraavin tavoin:

1) rahoitusapu[17] Afrikan unionin (AU) ja erityisesti sen komission valmiuksien kehittämiseksi . Tällä tavoin EU auttaa Afrikan unionia toteuttamaan sen sitoumuksiin liittyvät odotukset. EU tukee Afrikan unionia sen instituutioiden muuttamisessa afrikkalaisen hallintotavan keskeisiksi malli-instituutioiksi sekä koko Afrikan alueella sen kapasiteetin lujittamista ihmisoikeuksien kunnioittamisen edistämiseksi, kuten tärkeimmissä kansainvälisissä ja alueellisissa välineissä edellytetään.

2) Ollakseen tehokas ja vaikuttava Afrikan kumppanuuden on oltava laaja. EU:n toimielinten on pyrittävä kehittämään kummitoimintaa Afrikan unionin vastapuolten kanssa (yleisafrikkalainen parlamentti, talous-, sosiaali- ja kulttuurineuvosto (ECOSOCC) sekä rauhan ja turvallisuuden neuvosto). Näiden kumppanuuksien tavoitteena on edistää kaikkien eurooppalaisten ja afrikkalaisten sidosryhmien yhdistymistä yliopistoista, kunnista, yrityksistä ja teollisuuden aloista ammattijärjestöihin, kansalaisyhteiskunnan verkkoihin ja kulttuuri-instituutioihin.

3) EU on valmis tukemaan Afrikan ponnisteluja tehokkaampien valtioiden muodostamiseksi Afrikkaan. Hallintotavan uudistamiseksi määrätietoisemmin Afrikassa EU:n, komission ja jäsenvaltioiden on luotava yhteinen rahoitusmekanismi[18] Afrikan unionin / Afrikan uuden kumppanuusaloitteen (NEPAD) kanssa tukeakseen Afrikan maiden vertaisarviointijärjestelmän (APRM) avulla käynnistettyjä uudistuksia. Näiden ponnistelujen on oltava johdonmukaisia kansallisten strategioiden ja köyhyyden vähentämisstrategioiden kanssa.

b. Rauhan ja turvallisuuden edistäminen

Afrikkaan on luotu viime vuosina konfliktien ehkäisemistä, hallitsemista ja ratkaisemista varten rauhan ja turvallisuuden institutionaalinen rakenne, jossa keskeisessä asemassa on Afrikan unionin rauhan ja turvallisuuden neuvosto.

EU on tukenut Cotonoun sopimuksen ja EU:n nopean toiminnan järjestelmän osana monenlaisia rauhanrakentamistoimia. Afrikan johtajien pyynnöstä EU on myös perustanut Afrikan rauhanrahaston (250 miljoonaa euroa) Afrikan rauhanturvavalmiuksien kehittämiseksi.

EU:n olisi tulevaisuudessa tuettava myös tarvittavissa määrin Afrikan unionia ja osa-aluetason järjestöjä konfliktien ratkaisemisessa. Tästä syystä EU aikoo täydentää rauhanrahaston varoja vuoden 2005 loppuun mennessä[19] aluksi korottamalla nykyistä talousarviota osuudella Etelä-Afrikan jälleenrakentamisen ja kehittämisen Eurooppa-ohjelmasta (EPRD) kuten Afrikan unionin Maputossa pidetyssä huippukokouksessa vaadittiin.

4.2 Afrikan yhdistäminen: infrastruktuurit ja kauppa

a. Alueellisten palvelujen ja infrastruktuuriverkkojen luominen ja säilyttäminen

Vain muutamat Saharan eteläpuolisen Afrikan verkot tarjoavat palveluja, jotka ovat verrattavissa muihin kehitysalueisiin.

Saharan eteläpuolisen Afrikan palvelujen ja infrastruktuuriverkkojen luomisella ja säilyttämisellä pyritään vauhdittamaan talouskasvua, parantamaan kaupan kilpailukykyä ja auttamaan afrikkalaisia viejiä löytämään paikkansa maailmanmarkkinoilla. Komissio ehdottaa, että tätä varten perustetaan Euroopan ja Afrikan välinen infrastruktuurikumppanuus [20], joka perustuu Afrikan unionin / Afrikan uuden kumppanuusaloitteen strategioihin. Tavoitteena on kehittää kestävät rajat ylittävät infrastruktuurit, joita mantereen yhteenliittäminen edellyttää, edistää tietojenvaihtoa ja kaventaa digitaalista kuilua. Rahoituksella pyritään edistämään yksityisen sektorin investointeja. Ensimmäisessä vaiheessa kumppanuudessa käytetään hyväksi vesi- ja energia-alan välineiden tarjoamaa mallia ja keskitytään Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Toisessa vaiheessa kumppanuus käynnistää muiden avunantajien osallistumisen. Muihin avunantajiin kuuluvat muun muassa EU:n jäsenvaltiot, joiden on pyrittävä korottamaan apubudjettejaan.

b. Saharan eteläpuolisen Afrikan kaupan määrän lisääminen ja laadun parantaminen

Yhteistyö kaupan alalla on ollut monia vuosia näkyvä osa EU:n ja AKT-valtioiden välisiä suhteita pääasiassa siten, että AKT-valtioiden tuotteille on myönnetty etuuskohteluun oikeuttava pääsy EU:n markkinoille.

Etuudet eivät kuitenkaan yksistään riitä, vaan tarvitaan kattavampaa prosessia investointeja suosivien olosuhteiden ja tehokkaiden alueellisten markkinoiden luomiseksi, kaupankäynnin helpottamiseksi, tilastotoimen kehittämiseksi, tarjontapuolen ongelmien ratkaisemiseksi sekä tuotteiden ja markkinoiden monipuolistamiseksi.

Näistä syistä AKT-valtiot ja EU sopivat Cotonoun sopimuksessa käynnistävänsä neuvottelut kuudesta taloudellisesta kumppanuussopimuksesta , joista neljä koskee Afrikkaa. Kyseessä eivät ole perinteiset vapaakauppaneuvottelut, vaan niissä keskitytään kaupalliseen ja alueelliseen yhdentymiseen kehitystä edistävinä välineinä. Sopimukset tulevat voimaan vuonna 2008.

Tässä yhteydessä on tunnistettu seuraavat keskeiset toiminta-alat :

- talouspolitiikan hallintomalli;

- kaupan tukeminen;

- kohdennetut tukitoimenpiteet avainaloilla (muun muassa puuvilla, sokeri ja tekstiilit);

- sopeutustoimien tukemiseksi tarvittavien resurssien tunnistaminen;

- kaupan helpottamista koskevan kunnianhimoisen ohjelman tukeminen.

4.3 Tasa-arvoinen yhteiskunta, joka edistää palvelujen saatavuutta ja ihmisarvoista työtä niin naisille kuin miehille sekä ympäristön kestävää kehitystä

Globalisaatio ja vapautumiskehitys ovat tuoneet kasvua ja vaurautta kaikkialle maailmaan, muttei kaikkiin sen osiin. Jotkut Afrikan osat ovat kukoistaneet, toiset taas taantuneet.

Sosiaalisen koheesion edistäminen varsinkin peruspalvelujen saatavuutta parantamalla on elintärkeää. Kestävä kehitys ja köyhyyden poistaminen edellyttävät tasavertaista talouskasvua, kaikkien pääsyä tuottavaan ja ihmisarvoiseen työhön sekä naisten ja miesten tasa-arvoisuuden toteuttamista. EU tukee tällaisia aloitteita. Lisäksi kehitysyhteistyössä on otettava huomioon ympäristön kestävä kehitys, jotta kaikkein köyhimpien elämänlaatu paranisi vuoteen 2015 mennessä.

EU aikookin yhdessä afrikkalaisten kumppaniensa kanssa kehittää osallistuvia lähestymistapoja paikalliseen, kansalliseen ja alueelliseen suunnitteluun sekä resurssien budjetointiin. Käyttöön otetaan alueellisia yhdennettyjä lähestymistapoja, jotka lujittavat toissijaisten keskusten asemaa niitä ympäröivien alueiden kehittämisen keskipisteinä. Kyseeseen voivat tulla kehittämiskeskukset , joissa väestön käytettävissä on joukko palveluja, kuten ala- ja yläaste, ammattikoulu ja erityisesti nuorille suunnatut erityiset koulutusmahdollisuudet, lääkkeet ja terveydenhuolto sekä sosiaaliset ja julkiset peruspalvelut.

EU:n on tuettava kehitysmaita sitoutuen tasavertaisuuden parantamiseen ja ympäristön kestävään kehittämiseen. Tämän vuoksi EU:n on tarjottava kannustimia tasavertaisten yhteiskuntien ja ympäristönsuojelun kehittämiseksi Afrikassa. Sen on myös toteutettava konkreettisia poliittisia toimenpiteitä tasavertaisuuden ja ympäristön kestävän kehityksen kaltaisten perusteiden merkityksen korostamiseksi määritettäessä AKT-maille myönnettävää tukea [21]. Tällä tavoin varmistetaan että, käytettävissä on lisäresursseja sellaisia maita varten, jotka osoittavat olevansa halukkaita ja pystyvänsä ratkaisemaan epätasa-arvoon ja syrjäytymiseen, ympäristön pilaantumiseen sekä sosiaaliseen koheesioon liittyviä ongelmia.

5. PÄÄTELMÄT – KOHTI UUTTA EU:N KEHITYSYHTEISTYÖSTRATEGIAA

Kehitysyhteistyötä koskevien merkittävien haasteiden edessä Euroopan on maailmanlaajuisena toimijana kannettava erityistä vastuuta ja käytettävä hyväksi poliittista asemaansa kehitysyhteistyövälineiden ja yhteistyön tehostamiseksi sekä Saharan eteläpuolisen Afrikan, joka on edelleen jäljessä monien tavoitteiden saavuttamisessa, tukemiseksi asianmukaisella tavalla.

EU:n konsolidoidussa kertomuksessa vuosituhattavoitteista ja Barcelonan sitoumusten seurantakertomuksessa painotettiin tähän mennessä toteutettujen toimien merkitystä. Tässä tiedonannossa samoin kuin kehitysyhteistyön rahoitusta ja kehitysyhteistyön johdonmukaisuutta koskevissa erityisissä ehdotuksissa selkiytetään tulevaisuuden toimintalinjoja.

Muutoksen aikaansaaminen on mahdollista myös Afrikassa. Afrikka on osoittanut haluavansa kantaa vastuuta poliittisesta ja sosiaalis-taloudellisesta kehityksestään. Lukuisat maat ovat käynnistäneet demokratiakehityksen, rauha vallitsee mantereen useissa osissa ja talouskasvu kiihtyy. Afrikan unionin perustamisen ja Afrikan uuden kumppanuusaloitteen myötä on syntynyt kunnianhimoinen institutionaalinen rakenne ja peruskirja, jossa hallintotapa ja vapaus ovat keskeisessä asemassa. Vuosi 2005 voisi olla Afrikan teemavuosi. Euroopan on pysyttävä kehityksen tasalla ja näytettävä suuntaa Afrikan tukemisessa; sen on erityisesti noudatettava sitoumustaan antaa Afrikalle etusija rahoituksessa, mikä edesauttaa myös G8-ryhmän vuonna 2002 antamien sitoumusten täyttämistä[22]. Afrikan tie kohti kestävää kehitystä ja vuosituhattavoitteiden saavuttamista on pitkä ja vaivalloinen. Nyt tarvitaan uutta dynamiikkaa, johon EU ja Afrikka voivat sitoutua ja johon niiden on sitouduttava yhdessä.

Tämä tiedonanto, rahoituksesta ja johdonmukaisuudesta annetut tiedonannot sekä asiaa koskevat kertomukset muodostavat kehyksen EU:n panokselle syyskuussa 2005 pidettävässä Yhdistyneiden Kansakuntien korkean tason tapaamisessa kehityksen ja muiden politiikkojen kanssa saavutettavan synergian kannalta. Tämän perusteella komissio pyytää neuvostoa viimeistelemään Euroopan unionin ehdotukset ja sitoumukset vuosituhattavoitteiden saavuttamisen vauhdittamiseksi.

Tämän lisäksi käynnissä olevan prosessin tulisi valmistella unionin kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevaa uutta julistusta, jonka tavoitteena on todellisen eurooppalaisen kehitysyhteistyöstrategian aikaansaaminen.

LIITE 1: THE MILLENNIUM DEVELOPMENT GOALS, TARGETS AND INDICATORS

Millennium Development Goals (MDGs) |

Goals and Targets (from the Millennium Declaration) | Indicators for monitoring progress |

GOAL 1: ERADICATE EXTREME POVERTY AND HUNGER |

Target 1: Halve, between 1990 and 2015, the proportion of people whose income is less than less than one dollar a day | 1. Proportion of population below $1 (PPP) per day 2. Poverty gap ratio [incidence x depth of poverty] 3. Share of poorest quintile in national consumption |

Target 2: Halve, between 1990 and 2015, the proportion of people who suffer from hunger | 4. Prevalence of underweight children under-five years of age 5. Proportion of population below minimum level of dietary energy consumption |

GOAL 2: ACHIEVE UNIVERSAL PRIMARY EDUCATION |

Target 3: Ensure that, by 2015, children everywhere, boys and girls alike, will be able to complete a full course of primary schooling | 6. Net enrolment ratio in primary education 7. Proportion of pupils starting grade 1 who reach grade 5b 8. Literacy rate of 15-24 year-olds |

GOAL 3: PROMOTE GENDER EQUALITY AND EMPOWER WOMEN |

Target 4: Eliminate gender disparity in primary and secondary education, preferably by 2005, and in all levels of education no later than 2015 | 9. Ratios of girls to boys in primary, secondary and tertiary education 10. Ratio of literate women to men, 15-24 years old 11. Share of women in wage employment in the non-agricultural sector 12. Proportion of seats held by women in national parliament |

GOAL 4: REDUCE CHILD MORTALITY |

Target 5: Reduce by two-thirds, between 1990 and 2015, the under-five mortality rate | 13. Under-five mortality rate 14. Infant mortality rate 15. Proportion of 1 year-old children immunised against measles |

GOAL 5: IMPROVE MATERNAL HEALTH |

Target 6: Reduce by three-quarters, between 1990 and 2015, the maternal mortality ratio | 16. Maternal mortality ratio 17. Proportion of births attended by skilled health personnel |

GOAL 6: COMBAT HIV/AIDS, MALARIA AND OTHER DISEASES |

Target 7: Have halted by 2015 and begun to reverse the spread of HIV/AIDS | 18. HIV prevalence among pregnant women aged 15-24 years 19. Condom use rate of the contraceptive prevalence rate 19a. Condom use at last high-risk sex 19b. Percentage of population aged 15-24 years with comprehensive correct knowledge of HIV/AIDS 19c. Contraceptive prevalence rate 20. Ratio of school attendance of orphans to school attendance of non-orphans aged 10-14 years |

Target 8: Have halted by 2015 and begun to reverse the incidence of malaria and other major diseases | 21. Prevalence and death rates associated with malaria 22. Proportion of population in malaria-risk areas using effective malaria prevention and treatment measures 23. Prevalence and death rates associated with tuberculosis 24. Proportion of tuberculosis cases detected and cured under directly observed treatment short course DOTS (Internationally recommended TB control strategy) |

GOAL 7: ENSURE ENVIRONMENTAL SUSTAINABILITY |

Target 9: Integrate the principles of sustainable development into country policies and programmes and reverse the loss of environmental resources | 25. Proportion of land area covered by forest 26. Ratio of area protected to maintain biological diversity to surface area 27. Energy use (kg oil equivalent) per $1 GDP (PPP) 28. Carbon dioxide emissions per capita and consumption of ozonedepleting CFCs (ODP tons) 29. Proportion of population using solid fuels |

Target 10: Halve, by 2015, the proportion of people without sustainable access to safe drinking water and basic sanitation | 30. Proportion of population with sustainable access to an improved water source, urban and rural 31. Proportion of population with access to improved sanitation, urban and rural |

Target 11: By 2020, to have achieved a significant improvement in the lives of at least 100 million slum dwellers | 32. Proportion of households with access to secure tenure |

GOAL 8: DEVELOP A GLOBAL PARTNERSHIP FOR DEVELOPMENT |

Target 12: Develop further an open, rule-based, predictable, non-discriminatory trading and financial system Includes a commitment to good governance, development and poverty reduction – both nationally and internationally Target 13: Address the special needs of the least developed countries Includes: tariff and quota free access for the least developed countries' exports; enhanced programme of debt relief for heavily indebted poor countries (HIPC) and cancellation of official bilateral debt; and more generous ODA for countries committed to poverty reduction Target 14: Address the special needs of landlocked developing countries and small island developing States (through the Programme of Action for the Sustainable Development of Small Island Developing States and the outcome of the twenty-second special session of the General Assembly) Target 15: Deal comprehensively with the debt problems of developing countries through national and international measures in order to make debt sustainable in the long term | Some of the indicators listed below are monitored separately for the least developed countries (LDCs), Africa, landlocked developing countries and small island developing States. Official development assistance (ODA) 33. Net ODA, total and to the least developed countries, as percentage of OECD/DAC donors’ gross national income 34. Proportion of total bilateral, sector-allocable ODA of OECD/DAC donors to basic social services (basic education, primary health care, nutrition, safe water and sanitation) 35. Proportion of bilateral official development assistance of OECD/DAC donors that is untied 36. ODA received in landlocked developing countries as a proportion of their gross national incomes 37. ODA received in small island developing States as a proportion of their gross national incomes Market access 38. Proportion of total developed country imports (by value and excluding arms) from developing countries and least developed countries, admitted free of duty 39. Average tariffs imposed by developed countries on agricultural products and textiles and clothing from developing countries 40. Agricultural support estimate for OECD countries as a percentage of their gross domestic product 41. Proportion of ODA provided to help build trade capacity Debt sustainability 42. Total number of countries that have reached their HIPC decision points and number that have reached their HIPC completion points (cumulative) 43. Debt relief committed under HIPC Initiative 44. Debt service as a percentage of exports of goods and services |

Target 16: In cooperation with developing countries, develop and implement strategies for decent and productive work for youth | 45. Unemployment rate of young people aged 15-24 years, each sex and total |

Target 17: In cooperation with pharmaceutical companies, provide access to affordable essential drugs in developing countries | 46. Proportion of population with access to affordable essential drugs on a sustainable basis |

Target 18: In cooperation with the private sector, make available the benefits of new technologies, especially information and communications | 47. Telephone lines and cellular subscribers per 100 population 48. Personal computers in use per 100 population Internet users per 100 population |

LIITE 2 : EU FOCUS ON AFRICA

This annex will further develop the proposals of the Communication on the three areas mentioned in the Chapter ‘Focus on Africa’.

1. Improving Africa’s governance

a. The governance challenge

The EU has supported African efforts to address the governance challenge at three levels: country, sub-regional and –more recently- continental. At country level , the EU has made major efforts to support the building of legitimate, transparent and viable states. Through different programs the EU is supporting Africa’s efforts to improve the quality of public service, to enhance parliamentary control, to empower civil society and to promote a more long-term outlook favouring sustainable development. Positive signs can be seen: 10 legislative elections took place in 2004 (such as South Africa and Ghana; Malawi and Mozambique –in both of which European Observation Missions were offered) and 10 are scheduled in 2005 (for example Burundi, CAR, Ethiopia, Senegal, RDC, Mauritius, Ivory Coast).

The work to redress fragile states remains critical. To put those countries back on track, the EU is developing, on a case-by-case basis, long term strategies capable of addressing both short term needs and the long term development agenda. The experience in Burundi shows us that the EU can play a key role in ensuring a smooth transition from conflict to development. The experience in Burundi also demonstrates that the EU should tackle all parts of the chain: the financing of the AU peacekeeping mission, post-conflict reconstruction and the financing of elections.

The EU is equally supporting the capacity of the sub-regional organisations as actors of governance. The EU welcomes the bold positions taken recently by the ECOWAS and SADC in favour of the Rule of Law and democratic principles. The EU, based on its own experiences of regional integration, believes that fully effective and reliable RECs will be crucial in creating sub-regional trade markets and the first building blocks in the process towards continental integration.

Recently, a continental level of governance has emerged with the establishment of the African Union in July 2002, succeeding to the Organisation of African Unity (OAU). The AU aims to develop and integrate the continent through the promotion of peace and good governance on the basis of African-owned strategies. The AU/NEPAD agenda provides a common framework for new initiatives in Africa. The EU has given its full support to this young political organisation, which, only two years after its establishment, has made considerable progress and earned international respect as a credible and legitimate continental political interlocutor for Africa. The EU will translate this political commitment into tangible support to reinforce the AU’s capacities and launch twinning partnerships between the EU and AU, between European and African institutions.

But the EU must bring more decisive support to African efforts to strengthen Africa’s governance and respect for human rights. Through the African Peer Review process, African countries will undergo, through different phases, a comprehensive review of the human, civil, political, economic, cultural and social rights in the country. The EU must support the African Partners as they table concrete proposals on all areas of the Review, for example on judicial reform, the fight against corruption, public service or social reforms . The EU will support this African-led political process and will provide financial support to reforms.

Good Governance will also need to take into consideration environmental sustainability. The EU will also work to move environmental concerns into the mainstream of policy making by promoting work with the relevant national ministries, sub-regional organisations and the AU/NEPAD on the cost of non-environment.

b. Promotion of Peace and Security

The AU has shown that it is both willing and able to assume responsibility and leadership for the African peace and security agenda in close cooperation with the UN (e.g. Burundi, Côte d’Ivoire, Liberia, and Sudan, RCA, DRC/GLR) while the EU has developed instruments able to respond on time and efficiently to these efforts.

The EU was able to provide important support for a broad range of peace building activities such as mediation, negotiation and reconciliation efforts, and for demobilisation and reintegration of former combatants and child soldiers.

Addressing MDG 7 is also important for Peace and Security. Climate change is likely to lead to further drying of the drought-prone regions of Africa. Without adaptation measures, this could result in substantial movements of population threatening security. Insufficient access to or illegal exploitation of natural resources, can create or fuel conflict. Peace efforts benefit from taking better account of environmental issues in conflict prevention resolution and post conflict.

The EU has, at the request of the African leaders in Maputo, set up the Peace Facility for Africa (250M€) to support African peacekeeping efforts. Rapidly, this instrument has become the financial backbone of the emerging African Peace and Security architecture. The Peace Facility has already been used to finance peace support missions in Darfur (Sudan) and the Central African Republic as well as to provide capacity building support for the AU Peace and Security Directorate. For the future, coherence needs to be maintained between the developmental approach of the Peace Facility for Africa on the one hand and support measures foreseen in the framework of the European Security and Defence Policy (ESDP) on the other.

In the future, the EU should continue to be able to provide the African Union and the sub-regional organisations with the necessary financial means to resolve conflicts. To this end, the EU should ensure sufficient financing of the Peace Facility.

2. Connecting Africa: infrastructure and trade

a. Creating and sustaining regional infrastructure networks and services

High transport costs handicap Africa’s capacities to compete within a global market. Inland transport costs are twice as high in Sub Sahara Africa countries than in Asia and international maritime costs are three times higher. Higher costs are due to a combination of factors, including lower road quality, time-consuming port procedures and practices, a complexity of documentation and in some countries insufficient competition between service providers.

The EU, working together with the Africa Union and in the context of the NEPAD Infrastructure Short-Term Action Plan, will focus on improving trade facilitation – including in relation to the development of transparent and simplified import, export and transition procedures and statistical services – and addressing the missing links of regional and intra-regional networks for interconnectivity across Sub-Saharan African creating a Trans African Network.

Together with the AU[23], the EU will continue developing research infrastructures in the developing countries and will focus on the means to develop further infrastructures-related knowledge, and to ensure a fair access to this knowledge, in order for the infrastructure projects to become a foundation for technological innovation.

The Commission proposes a Europe-Africa partnership on Infrastructure, including research and statistical infrastructures, sustainable transport, Information and Communication Technologies, satellites, water and sanitation, energy that will fill this existing gap. In doing so, this Partnership will act as a catalyst for other donors. The Commission proposes to agree on a map of strategic African networks, agreed with the AU, to which priority will be given.

b. More and better trade for sub-Saharan Africa

Trade cooperation between Europe and Sub-Saharan Africa has been based mainly in exemptions from MFN customs duties and tariff quotas granted to the ACP countries for promoting the access of their products into the European market. While placing firmly the EU as Africa’s top trading partner, such preferences have not always delivered the expected developmental results. In fact, preferences alone are not sufficient to trigger exports, economic growth and development if there are no sufficient investments in Africa and hence production of exportable goods or if the goods do not correspond to the demand and requirements in the importing markets.

At present, too many local markets remain over-protected, tiny and unattractive, providing little incentive for domestic or foreign investments. It is not only important to develop a more comprehensive process but also to improve trade. For its traditional trade flows, Africa is overwhelmingly dependent on Europe. Therefore, it is equally important to improve trade within Africa by building efficient African markets as it is to increase trade with the EC and other trading partners. In a nutshell, African countries have to integrate in the global economy in a way that corresponds to their development needs.

This is the very reason behind the launching of the negotiations of six regional Economic Partnership Agreements (EPAs) , four of which are in Africa.

Economic Partnership Agreements

EPA negotiations and implementation are closely linked with development cooperation with a view to improving economic governance, fostering competitiveness and building supply side capacity in a manner consistent with sustainable development objectives. In addition, it is also necessary to ensure effective access of African goods to EU and other markets by addressing the problems African countries are encountering in the area of, among others, rules of origin, technical regulations and standards, by taking into account the external effects of EU legislation and by supporting the efforts of the countries concerned to deal with them.

Trade will be at the service of development , leaving a high degree of flexibility to take account of the development challenges in Africa. Market-building will precede market opening . Flexibility will be applied as regard asymmetry and progressiveness of ACP tariff reductions, taking into account the level of development of the economies concerned. The transition period opening toward EU goods from 2008 onwards may be extended beyond 10 years to address ACP regional development needs. Appropriate safeguard and food security clauses will be included.

The transition to new trading arrangements requires assessing any risks of temporary or structural difficulties or losses for certain countries. Given the flexibility and duration of the transitional period, such negative effects would be diluted over a reasonable time scale. Nevertheless, these issues must be carefully taken into account and for this purpose Sustainability Impact Assessments (SIAs) have been launched and are currently under way.

EPA will ensure compatibility and build synergies with multilateral trade negotiations under the Doha Development Agenda (DDA), as well as with the African Union long term project of consolidating the continental market , for which they would become regional “building blocs”.

The following focal areas of action have been identified:

- Economic governance: EPAs supports triggering and locking-in reforms in key areas such as customs and trade facilitation, taxation, investment, employment social and environmental policies.

- Trade-related assistance should be stepped up as discussed in the related Communication on Financing and should address sensitive areas such as sanitary and phytosanitary requirements, regional integration, technical regulations, support to national statistical services and customs cooperation.

- Targeted support measures are being adopted in key areas such as cotton, sugar and textiles to increase competitiveness and promote diversification where possible of African producers in sensitive sectors.

- Identify adequate and timely available resources to prevent or remedy any major risk signalled by impact assessments and support economic adjustment measures in particularly protecting the weakest and worst-affected economies and social groups, essential public services and social policies.

- Support an ambitious Trade Facilitation agenda to eliminate trade barriers between countries, including burdensome import, export and transition procedures (as is being discussed in the framework of the DDA WTO negotiations.

3. Strive towards equitable societies which promote access to services, employment, decent work for both men and women

Sustained growth is an essential condition for poverty eradication but not a sufficient one. Access to sustainable basic services and to full and productive employment and ensuring decent work for both men and women are a necessary condition for any long term sustainable development and is key in all strategies to reach the MDGs.

Efforts targeted to promote social cohesion, and notably the improvement of access to basic services, are crucial: drinking water and sanitation, investment in human resources, including primary education, gender equality at all levels of education, employment and social protection services, the reduction of child and maternal mortality, improved basic health services including sexual and reproductive health and rights, including struggle against HIV/aids, malaria and other major diseases.

If progress on the other MDGs is to be maintained over the 10 years to 2015, more attention will need to be paid to environmental sustainability. The framework for doing so already exists in the NEPAD environment initiative, a strategy prepared by African Ministers themselves.

Poverty eradication, gender equality, improving child and women’s health and removing barriers to access to education all have strong links with environment and the sustainable management of natural resources. The poor in Africa mostly depend on the environment for their livelihoods. To ensure progress, capacity for the management of natural resources needs to be strengthened and the costs of not protecting the environment have to be understood by Finance Ministries and donors alike.

Similarly, regional, decentralised development creates social cohesion and solidarity among its citizens. Local development allows children and old people to have their place in the society. It creates a social safety net and limits on migration. Local, integrated approaches will be set up to reinforce the role of secondary centres as development hubs for their surroundings (centres of services) . Local and regional initiatives need to be supported by adequate and complementary policy measures at national level. In addition to access to basic services, the EU will support the promotion of jobs and decent work for all as a global goal. It also recognises the need to address the importance of post primary education and training in particular in national strategies and is prepared to work jointly with partner countries, regional organizations and donors on ways to best address it. It is also important to increase skills of young African workers to increase productive employment opportunities and to address the informal economy.

In addition, African countries that are ready to take specific and ambitious actions to improve equity in their societies deserve Europe’s bold support. Additional financial assistance should be offered to those who engage in this process. Such support should be provided in full alignment with the Poverty Reduction Strategies and the budget cycle.

SUMMARY OF COMMITMENTS

EU commitment to Africa (1)

In the short term, the EU will consider the following commitments: providing financial support[24] to develop the African Union’s capacity and especially its Commission. Through this support, the EU will help the African Union to live up to the expectations of its commitments. The EU will accompany the African Union in the transformation of its institutions to become the central reference institution for Africa’s governance.

EU commitment to Africa (2)

To be strong and effective, our partnership with Africa must be broad. The EU institutions should seek twinning partnerships with their AU counterparts, such as the Pan African Parliament, the Economic, Social and Cultural Council (ECOSOCC) or Peace and Security Council. These partnerships should serve as a catalyst for linking all European and African stakeholders, from Universities, Municipalities, Businesses and Industries to Trade Unions, Civil Society networks or Cultural institutions.

EU commitment to Africa (3)

The EU is ready to support African efforts in building more effective states in Africa. In order to give a decisive incentive to the reform of governance in Africa, the EU, the Commission and the Member States should put into place a joint financial mechanism[25] with AU/NEPAD to support the implementation of reforms that the Africa Peer Review Mechanism (APRM) will trigger. These efforts will be done in full coherence with the national strategies and PRSPs.

EU commitment to Africa (4)

The EU will conclude the replenishment of the Peace Facility before the end of 2005[26], including in a first stage with the topping up of the current budget through allocating a proportional share from the South African European Programme for Reconstruction and Development (EPRD) as was requested by the AU Summit in Maputo.

EU commitment to Africa (5)

The Commission proposes to set up a Europe-Africa partnership on Infrastructure.[27] The Partnership, based on the AU/NEPAD strategies, will support the establishment of sustainable cross-border infrastructure essential for the interconnectivity and knowledge sharing of the continent. Finance provided will leverage private sector investments. In the first phase, the Partnership will build on the models provided by the Water and Energy Facilities and focus on Sub-Sahara Africa. In a second phase, the Partnership will trigger input from other donors including from the EU Member states efforts to increase their aid budgets.

EU Commitment to Africa (6)

The EU will provide incentives to the promotion of equitable and sustainable societies in Africa. To this effect, the EU will take account of concrete policy measures to improve equity and environmental sustainability as part of the criteria to determine the aid allocations of ACP countries.[28] This will ensure that there will be additional resources available for countries that show that they are willing and able to address issues of inequality and marginalisation, environmental degradation and promote social cohesion.

[1] EU:n puheenjohtajan edustajan julistus marraskuussa 2004 pidetyssä YK:n yleiskokouksessa.

[2] Yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston päätelmät, huhtikuu 2004.

[3] Yksiköiden valmisteluasiakirja: EU:n kondolidoitu kertomus vuosituhattavoitteista, huhtikuu 2005.Vuonna 2004 EU:n jäsenvaltiot ja komissio julkaisivat kertomukset osuudestaan vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa. Vuosia 2000–2004 koskeva konsolodoitu kertomus laadittiin näiden kertomusten perusteella. On kuitenkin painotettava, että konsolidoidussa kertomuksessa ei lueta tietyn vuosituhattavoitteen saavuttamisessa tapahtunutta edistystä jäsenvaltioiden, yhteisön tai unionin tietyn yksittäisen toimen ansioksi. Tällöin ei otettaisi huomioon eri tavoitteiden riippuvuutta toisistaan eikä kehitysyhteistyössä noudatettavia omavastuun, koordinoinnin ja täydentävyyden periaatteita, joita tosin sovelletaan toisinaan edelleenkin vajavaisesti.

[4] Vuosituhattavoitteiden saavuttamisen kannalta olennaiset HI-viruksen/aidsin, malarian ja tuberkuloosin torjuntaa kehitysmaissa koskevat erityistoimet määritellään erillisessä tiedonannossa.

[5] Yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston päätelmät, marraskuu 2004.

[6] Komissiontiedonannot: Kehityksen rahoittaminen ja avun tuloksellisuus - KOM(2005) 133; Kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuus - KOM(2005) 134.

[7] UN Millennium Project, Investing in development: A Practical Plan to Achieve the Millennium Development Goals, tammikuu 2005.

[8] YK:n pääsihteerin kertomus: In larger freedom: towards development, security and human rights for all.

[9] Tanska, Luxemburg, Alankomaat ja Ruotsi.

[10] Belgia, Suomi, Ranska, Irlanti, Espanja ja Yhdistynyt kuningaskunta.

[11] International Financing Facility – Yhdistyneen kuningaskunnan ehdotus julkisen kehitysavun ennakkojakelua varten.

[12] Paitsi jos kumppanuus- ja yhteistyösopimusten olennaisia osia ei noudateta.

[13] Ks. alaviite 6.

[14] Yhdistynyt kuningaskunta perusti Afrikan komission vuonna 2004, ja se koostuu afrikkalaisista ja eurooppalaisista edustajista.

[15] ”Varsinkin Saharan eteläpuolista Afrikkaa on vaivannut AIDS, malarian yleistyminen, elintarvikkeiden määrän väheneminen henkilöä kohti, rapistuvat asuinolot ja ympäristön pilaantuminen; tästä syystä useimmat tämän alueen maat ovat kaukana tavoitteiden saavuttamisesta.” [Alueella] ”esiintyy eniten aliravitsemusta, (…) peruskoulun aloittaneiden määrä on alhaisin, (…) sukupuolten väliset erot [ovat suurimmat] (…). HI-viruksen/aidsin tuhoisat vaikutukset näkyvät lähes koko mantereella (…). Alueella esiintyy tuberkuloosia eniten maailmassa ja äitiys- ja lapsikuolleisuusluvut ovat maailman suurimmat. (…) Juomaveden saatavuuden edistämisessä on edetty lupaavasti, mutta edistys on vielä liian hidasta vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. Jollei tukea jatketa, Saharan eteläpuolinen Afrikka ei todennäköisesti saavuta mitään tavoitteista.” UN Millennium Project Report, tammikuu 2005.

[16] Liitteessä 1 annetaan yksityiskohtaisempia tietoja kustakin alueesta ja EU:n sitoumuksista.

[17] Komissio ehdotti osana ”ehdollista miljardia” 50 miljoonan euron tukea.

[18] Peruspääoman muodostavat AKT-maiden keskinäiseen yhteistyöhön osoitetut varat. EKR:n tarjoamia muita mahdollisuuksia tarkastellaan parhaillaan.

[19] EKR:n tarjoamia muita mahdollisuuksia tarkastellaan parhaillaan.

[20] Institutionaalisissa ja taloudellisissa kysymyksissä EU ottaa mallia vesialan ja rauhan välineistä saaduista kokemuksista. Tukikelpoisia ovat kaikki julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet, osa-aluetason järjestöt ja yleisafrikkalaiset rakenteet (kuten AMCOW), jotka tekevät alueiden välisiä tai mannerta koskevia ehdotuksia. Omavastuun ja johdonmukaisuuden lisäämiseksi Afrikan unionin on annettava kaikille ehdotuksille poliittinen hyväksyntänsä. Vuoteen 2007 toimet rahoitetaan yhdeksännestä EKR:stä.

[21] Tämä tapahtuu noudattaen uusien rahoitusnäkymien mukaisia tukimääriä ja erityisesti kehitysyhteistyön ja taloudellisen yhteistyön rahoitusvälineen mukaisesti.

[22] Kananaskisin huippukokouksessa (2002) G8-ryhmä sitoutui suuntaamaan vähintään 50 prosenttia julkisen kehitysavun lisäyksestä Afrikalle. Jos tämä sitoumus annettaisiin EU:n tasolla ja nykysuuntaukset jatkuvat (Barcelonan sitoumusten noudattaminen vuonna 2006), Afrikka saa lisätukea yli 6,5 miljardia euroa vuodessa.

[23] In the context of the NEPAD African Forum for Science and Technology and in line with the Millennium Goals Project Report Promoting Innovation to Improve Lives in Develoext of the NEPAD African Forum for Science and Technology and in line with the Millennium Goals Project Report Promoting Innovation to Improve Lives in Developing Nations.

[24] The Commission proposed a support of up to 50 million € in the framework of the so called “Conditional Billion”.

[25] The intra-ACP resources will provide an initial amount. Other possibilities within the EDF are being identified.

[26] Possibilities within the EDF are currently being identified.

[27] As for the institutional and financial modalities, the EU will build on the rich experiences gained through the Water and Peace Facility. Eligible are all Public Private Partnership, sub-regional organisations, or pan African structures (such as AMCOW) who submit a proposal of intra-regional or continental nature. In order to increase both the continental coherence and the ownership, every proposal would require the political endorsement of the AU. Until end 2007 financing is foreseen under the 9th EDF.

[28] This will be done in the framework of the allocations within the new financial perspectives and notably with the Development Cooperation and Economic Cooperation Instrument.

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 7.10.2005

KOM(2005) 132 lopullinen/2

CORRIGENDUM: tableau p. 7 Concerne toutes les langues

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

Vuosituhattavoitteiden saavuttamisen nopeuttaminen- Euroopan unionin panos -

{SEK(2005) 452}{SEK(2005) 456}

SISÄLLYSLUETTELO

1. Euroopan unionin panosta on lisättävä 3

2. Tehtävää vastaavat resurssit 5

2.1. Lisäresurssien tarve 5

2.2. Avun laadun parantaminen 7

2.2.1. Avun ennustettavuuden parantaminen 8

2.2.2. Ulkoisiin häiriöihin reagointi 9

3. Kehitysyhteistyön johdonmukaisuus 9

4. Afrikan asettaminen etusijalle 10

4.1 Hallintotavan parantaminen Afrikassa 11

4.2 Afrikan yhdistäminen: infrastruktuurit ja kauppa 12

4.3 Tasa-arvoinen yhteiskunta, joka edistää palvelujen saatavuutta ja ihmisarvoista työtä niin naisille kuin miehille sekä ympäristön kestävää kehitystä 13

5. Päätelmät – kohti uutta EU:n kehitysyhteistyöstrategiaa 14

LIITE

1. EUROOPAN UNIONIN PANOSTA ON LISÄTTÄVÄ

Vuosi 2005 on vuosituhattavoitteiden saavuttamisen kannalta ratkaiseva vuosi, jota voidaan kutsua myös kehityksen vuodeksi. Syyskuussa 2005 pidettävässä YK:n huippukokouksessa valtion ja hallitusten päämiehet tapaavat jälleen YK:n yleiskokouksessa muun muassa arvioidakseen julistuksen täytäntöönpanoa ja tarkastellakseen vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa tapahtunutta edistystä.

EU on sitoutunut toteuttamaan nämä tavoitteet vuoteen 2015 mennessä. Kansainvälisen yhteisön valmistautuessa tarkastelemaan tilannetta ensimmäistä kertaa EU on täysin tietoinen tehtävän tärkeydestä ja kiireellisyydestä. Eurooppa-neuvosto pyysi 22. ja 23. maaliskuuta 2005 pitämässään kokouksessa komissiota ja neuvostoa ”vauhdittamaan erityisesti kehitykseen liittyvien eri kysymysten valmistelua”, jotta eri aiheita koskevat kannat saataisiin viimeisteltyä ja Euroopan unioni voisi toimia aktiivisena vaikuttajana tulevissa keskusteluissa.

EU on jo ilmaissut tukevansa prosessia, joka johtaa vuodesta 2000 saavutetun edistyksen tarkasteluun, yhteisen turvallisuuden haasteita koskeviin suuntaviivoihin, vuosituhatjulistukseen sisältyvien sitoumusten ja vuosituhattavoitteiden täytäntöönpanon parantamista koskeviin sopimuksiin sekä tavoitteiden saavuttamiseksi välttämättömiä organisatorisia uudistuksia koskeviin päätöksiin[1].

Tässä tiedonannossa kuvataan unionin panosta kehitysyhteistyön alalla ja eritellään toimenpiteet, jotka olisi toteutettava vuosituhattavoitteiden saavuttamisen nopeuttamiseksi. Kuten komission jäsenvaltioiden pyynnöstä[2] laatima konsolidoitu kertomus vuosituhattavoitteista[3] osoittaa, yhteisö ja jäsenvaltiot ovat tukeneet merkittävästi kansainvälisen yhteisön ponnisteluja. Euroopan unionin on kuitenkin tehtävä tänä päivänä vielä enemmän.

Vuonna 2000 pidetyssä vuosituhannen vaihteen huippukokouksessa kansainvälinen yhteisö hyväksyi kunnianhimoisen strategian tulevien vuosikymmenten tärkeimpien haasteiden ratkaisemiseksi. Valtion ja hallitusten päämiehet antoivat vuosituhatjulistuksen, jossa käsiteltiin köyhyyden vähentämistä, yhteisen ympäristön suojelua, rauhaa ja turvallisuutta, hyvää hallintotapaa, demokratisointia ja ihmisoikeuksia, haavoittuvimmassa asemassa olevien suojelua, Afrikan erityistarpeita ja Yhdistyneiden Kansakuntien vahvistamista. Pääsihteerin mukaan julistuksessa määritellään malli rauhanomaisemman, vauraamman ja oikeudenmukaisemman maailman luomiseksi yhteisen turvallisuuden ja maailmanlaajuisen kehitysyhteistyökumppanuuden avulla.

Vuosituhatjulistukseen sisältyvät kahdeksan vuosituhattavoitetta, joille on vahvistettu erityiset osatavoitteet, ovat: 1) köyhyyden ja nälänhädän poistaminen, 2) peruskoulutuksen takaaminen kaikille, 3) sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen, 4) lapsikuolleisuuden vähentäminen, 5) äitien terveydentilan parantaminen, 6) HI-viruksen/aidsin ja muiden tautien torjuminen, 7) ympäristön kestävän kehityksen varmistaminen ja 8) kehitykseen tähtäävään globaaliin kumppanuuteen sitoutuminen.

Syyskuun 2000 jälkeen

1) yhteisö ja useimmat jäsenvaltiot ovat mukauttaneet tai suunnanneet uudelleen kehitysyhteistyöpolitiikkojaan painottaakseen vuosituhattavoitteiden ja/tai vuosituhatjulistuksen sisältämien laajempien tavoitteiden saavuttamista;

2) EU on asettanut kehitysyhteistyön keskeiselle sijalle kauppapolitiikassaan monenvälisellä, alueellisella ja erityisten välineidensä tasolla varsinkin kiinnittämällä erityistä huomiota vähiten kehittyneisiin maihin (mukaan luettuna viennin vapaa pääsy yhteisön markkinoille ” kaikki paitsi aseet ” –aloitteen yhteydessä) ja muihin haavoittuviin pieniin talouksiin sekä lisäämällä kauppaan liittyvää apuaan. Samaan aikaan kaupan on tunnustettu olevan keskeinen tekijä, joka on sisällytettävä yhteistyö- ja kehitysstrategioihin;

3) EU kollektiivisesti ja yksittäiset jäsenvaltiot ovat asettaneet välitavoitteet kehitysapunsa lisäämiseksi vuoteen 2006 mennessä. Nämä tavoitteet tullaan todennäköisesti saavuttamaan;

4) EU on toteuttanut lukuisia toimenpiteitä avun vaikutuksen ja laadun parantamiseksi erityisesti tehostamalla koordinointia ja yhdenmukaistamista.

Tarve nopeuttaa vuosituhattavoitteiden saavuttamista on yleisesti tunnustettu. Tietyt tavoitteet saavutetaan kaiketi maailmanlaajuisesti (peruskoulutus, tyttöjen koulunkäynti), mutta tämä ei vielä riitä. Tietyissä tapauksissa on pyrittävä ehkäisemään taantumista, joka johtuu erityisesti tartuntatautien, ympäristön pilaantumisen tai turvallisuusongelmien haitallisista vaikutuksista. Toimintaa on lisättävä ja parannettava. Pelkästään nykyisten politiikkojen täytäntöönpanolla vahvistettuja tavoitteita ei pystytä saavuttamaan. Tämä koskee erityisesti Saharan eteläpuolista Afrikkaa, jossa lukuisat maat ovat hyvin paljon jäljessä monissa asioissa (nälänhätä, lapsikuolleisuus, äitiyskuolleisuus, tartuntataudit, ympäristön kestävä kehitys). Solidaarisuuden ohella nämä tavoitteet ovat olennainen edellytys turvallisuudelle ja vauraudelle niin Euroopassa kuin koko maailmassa.

On kuitenkin korostettava, että kehitystyöstä ja vuosituhattavoitteiden saavuttamisesta vastaavat ensi kädessä kehitysmaat itse, ja ne näkevät vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa tapahtuneen edistyksen, eivät avunantajat.

EU on ottanut johtavan aseman maailmanlaajuisen köyhyyden vähentämisessä, ja siitä on tullut hankkeen suurin avunantaja (55 prosenttia julkisesta kehitysavusta (ODA) maailmassa). Unionin tuki vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa on merkittävä, ja muiden kehittyneiden maiden pitäisi seurata sen esimerkkiä sitoutumalla tekemään enemmän. Kehitysyhteistyön on oltava yksi YK:n huippukokouksen pääkohdista.

Vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat keinot eivät rajoitu yksinomaan varainsiirtoihin. Muita tärkeitä seikkoja ovat muun muassa niin kansalliset kuin kansainväliset hallintotavat, kansainvälisten velvoitteiden noudattaminen varsinkin ihmisoikeuksien alalla, miesten ja naisten tasa-arvo, kauppa- ja investointisääntöjen kehittyminen, tartuntatautien torjunta[4], tietojenvaihto, ympäristönsuojelu, turvallisuus ja muut yleismaailmalliset julkishyödykkeet.

Valmistellessaan EU:n osuutta syyskuun 2005 tapahtumaan neuvosto pyysi komissiota tekemään pitkälle tähtääviä ehdotuksia erityisesti kolmella seuraavalla alalla vuosituhattavoitteiden saavuttamisen nopeuttamiseksi[5]: kehitysyhteistyön rahoittaminen, kehitysyhteistyöpolitiikkojen johdonmukaisuus ja Afrikan asettaminen etusijalle.

Komission ehdotusten tavoitteena on erityisesti

1. vahvistaa maakohtaiset ja koko unionia koskevat uudet välitavoitteet julkisen avun talousarvioiden kasvattamiseksi vuoteen 2010 mennessä siten, että yleistavoite on 0,7 prosenttia Bruttokansantulo (BKTL):stä vuonna 2015;

2. vauhdittaa uudistuksia avun laadun parantamiseksi;

3. tarkastella uudelleen tapaa, jolla EU vaikuttaa kehitysyhteistyön edellytyksiin oman kestävän kehityksen mallinsa sekä sisä- ja ulkopolitiikkojensa kautta;

4. asettaa Afrikka etusijalle uusien suuntaviivojen soveltamisessa ja kehittää uusia mahdollisuuksia mannerten välistä kumppanuutta varten.

Kehitysyhteistyön rahoittamista ja politiikkojen johdonmukaisuutta koskevat ehdotukset esitellään yksityiskohtaisemmin kahdessa muussa tiedonannossa[6]. Kaikki ehdotukset edistävät omalta osaltaan kestävän kehityksen kolmen pilarin (taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöpoliittinen) toteutumista.

2. TEHTÄVÄÄ VASTAAVAT RESURSSIT

2.1. Lisäresurssien tarve

Kaikki äskettäin julkaistut kertomukset ja erityisesti YK:n vuosituhathanketta koskeva kertomus[7] sekä YK:n pääsihteerin kertomus[8] osoittavat, että resursseja on välttämätöntä lisätä vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi ja korostavat köyhyyden, ympäristön pilaantumisen ja turvallisuuden välisiä monia yhteyksiä. Unionilla oli määräävä asema Monterreyn konferenssissa. Sen on otettava jälleen johtoasema vahvistamalla välitavoitteet, joiden ansiosta 0,7 prosenttia BKTL:stä voidaan käyttää kehitysyhteistyöhön vuoteen 2015 mennessä.

Vuosituhathanketta koskevassa kertomuksessa arvioidaan, että vuosituhattavoitteiden saavuttaminen kaikissa maissa edellyttää vuonna 2006 noin 135 miljardin dollarin vuotuista julkista kehitysapua. Vuoteen 2015 mennessä avun määrä on nostettava 195 miljardiin dollariin. Nämä summat vastaavat 0,44 ja 0,54 prosenttia avunantajamaiden bruttokansantulosta (BKTL). Ottaen huomioon julkisen kehitysavun lisätarpeet, jotka eivät suoranaisesti liity vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen, kertomuksessa suositetaan, että avunantajat sitoutuvat saavuttamaan 0,7 prosenttia BKTL:stä olevan tavoitteen vuoteen 2015 mennessä.

Tätä nykyä neljä EU:n jäsenvaltiota[9] on saavuttanut tai ylittänyt 0,7 prosentin tavoitteen ja kuusi muuta jäsenvaltiota[10] on sitoutunut pääsemään siihen ennen vuotta 2015. Jos nykysuuntaukset toteutuvat, koko EU voi saavuttaa 0,42 prosentin tason vuonna 2006.

Joulukuussa 2004 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti EU:n sitoutumisen vuosituhattavoitteisiin ja antoi komissiolle valtuudet esittää neuvostolle ” konkreettisia ehdotuksia uusien ja riittävien julkisen kehitysavun (ODA) tavoitteiden asettamisesta vuosiksi 2009–2010 ”.

Komissio ehdottaa, että asetetaan kaksi toisiinsa kytkeytyvää tavoitetta, jotka on saavutettava vuoteen 2010 mennessä:

5. jäsenvaltiokohtainen tavoite, jossa tehdään ero vuonna 2002 EU:n jäseninä olleiden valtioiden (Barcelonan sitoumukset, EU-15) ja myöhemmin EU:hun liittyneiden valtioiden (EU-10) välillä;

6. kaikkien jäsenvaltioiden kollektiivinen keskiarvotavoite.

Tavoitteiden on oltava riittävän kunnianhimoisia, jotta 0,7 prosentin tavoite saavutetaan vuoteen 2015 mennessä . ” Uuden ja riittävän tavoitteen ” asettamista koskevaa neuvoston pyyntöä mukaellen tämä tarkoittaa, että vuoteen 2010 mennessä olisi päästävä tavoitteen puoliväliin. Vuonna 2002 annettuihin Barcelonan sitoumuksiin sovelletun lähestymistavan mukaisesti komissio kehottaa

7. niitä jäsenvaltiota, jotka osallistuivat Barcelonan sitoumuksiin ( EU-15 ) ja jotka jäävät edelleen tavoitteen alapuolelle, nostamaan vuoteen 2010 mennessä julkisen kehitysavun määrän uudelle maakohtaiselle tasolle, joka on (0,51) prosenttia BKTL:stä;

8. niitä jäsenvaltioita, jotka ovat liittyneet EU:hun vuoden 2002 jälkeen ( EU-10 ) pyrkimään julkisen kehitysavun määrässä maakohtaiseen (0,17) prosentin tavoitteeseen BKTL:stä vuoteen 2010 mennessä, jolloin ne pääsevät puoliväliin Barcelonan sitoumuksen mukaisesta tavoitteesta (0,33 prosenttia) vuoteen 2015 mennessä.

Vuoden 2010 tavoite, 0,51 prosenttia, on vuoden 2006 maakohtaisen 0,33 prosentin tavoitteen ja vuoden 2015 maakohtaisen 0,7 prosentin tavoitteen keskiarvo. Näin varmistetaan, että taakka jakautuu tasapuolisella tavalla jäsenvaltioiden kesken ja kollektiivinen keskiarvotavoite (0,56) prosenttia (EU-25) saavutetaan, jolloin avun määrä kasvaa arviolta 20 miljardia euroa vuoteen 2010 mennessä.

Taulukko: Ehdotus EU:n uusiksi julkisen kehitysavun (ODA) tavoitteiksi vuosina 2006–2010

2006 | 2010 | ERO 2010–2015 |

ODA | % BKTL:stä | ODA | % BKTL:stä | ODA | % BKTL:stä |

milj. euroa | milj. euroa | milj. euroa |

”Vanhat jäsenvaltiot” - maakohtainen tavoite 0,51 % | . |

EU-15 | 45 788 | 0,43 % | 65 988 | 0,58 % | 16 525 | 0,12 % |

”Uudet jäsenvaltiot” - maakohtainen tavoite 0,17 % | (p.m. ero 0,33 %:iin) |

EU-10 | 474 | 0,09 % | 990 | 0,17 % | 816 | 0,16 % |

Kollektiivinen tavoite 0,56 % |

EU-25 | 46 262 | 0,42 % | 66 978 | 0,56 % | 17 340 | 0,14 % |

Julkisen avun talousarvioiden lisäksi tarvitaan uusia täydentäviä rahoituslähteitä, jotta kansallisten talousarvioiden kehitysapuun varattuja menoja voidaan lisätä. Keskusteluja ei saa kuitenkaan missään tapauksessa käyttää tekosyynä EU:n vuoden 2010 sitoumusten peruuttamiseen tai alentamiseen. Sen lisäksi, että uudet rahoituslähteet tuovat lisärahoitusta talousarvioihin, niiden tulisi olla pysyviä ja ennakoitavissa pitkällä aikavälillä.

Komissio tarkastelee parhaillaan erilaisia ehdotuksia, erityisesti kansainvälistä rahoitusvälinettä (IFF)[11] ja verotuksellisia välineitä, joita voitaisiin soveltaa yhteisön tasolla . Kansainväliseen rahoitusvälineeseen liittyy kuitenkin edelleen tiettyjä teknisiä ongelmia kuten lainojen luokittelu valtioiden tileillä ja apubudjetteihin kohdistuvat taloudelliset vaikutukset vuoden 2015 jälkeen. Verotuksen osalta tarkastellaan useita vaihtoehtoja.

Kun kaikki poliittiset ja tekniset kysymykset saadaan ratkaistua (yksityiskohtaisia arviointiperusteita noudattaen), komissio on valmis muodostamaan yhteisön kannan kaksitahoisesta strategiasta, jolla julkisen kehitysavun lisäystä täydennetään vuonna 2010 innovatiivisilla rahoitusehdotuksilla.

Myös velkojen – varsinkin monenvälisten – helpottamista koskevista uusista aloitteista keskustellaan. Velkahelpotus on tehokas väline avun täytäntöönpanemiseksi, sillä tukivaikutus on talousarvion kaltainen, sen kesto on ennakoitavissa ja toimituskulut ovat alhaiset. Se voi kuitenkin olla riskialtista, koska se voi aiheuttaa moraalikatoa ja vaikuttaa resurssien kohdentamiseen: kaikkein velkaantuneimmat maat eivät ole välttämättä köyhimpiä eivätkä eniten apua tarvitsevia. Velkahelpotuksiin liittyviä toimenpiteitä pitäisi tästä syystä tarkastella tapauskohtaisesti.

Edellä esitetyn perusteella neuvostoa kehotetaan tekemään päätös näistä ehdotuksista sekä

9. antamaan tukensa – HIPC-aloitteen seuraavan vaiheen täytäntöönpanon jälkeen – vaihtoehtoisten räätälöityjen ratkaisujen luomiseksi ja toteuttamiseksi sellaisten maiden osalta, joissa vallitsee konfliktin jälkeinen tilanne, joilla on ulkomaisia velkarästejä ja jotka eivät ole hyötyneet HIPC-aloitteesta.

10. tarkastelemaan mahdollisuutta käyttää muiden välineiden ohella väliaikaisia velanhoitohelpotuksia lieventämään ulkoisten häiriöiden vaikutuksia.

2.2. Avun laadun parantaminen

Kansainvälisen avun määrän lisäämisen ohella on myös parannettava sen laatua ja vaikutusta vuosituhattavoitteisiin. Tässä suhteessa tärkeitä ovat avunantajien välinen yhdenmukaistaminen ja kumppanien strategioiden lähentäminen kansainvälisellä tasolla. Tämä edellyttää avunantajilta joustavuutta ja voimakasta tahtoa, sillä niiden on mukautettava ohjelmatyö- ja tarkastelumenettelyjään samoin kuin eri apuvälineiden toimintaa taatakseen tehokkuuden ja vähentääkseen avun toimituskuluja.

Läheskään kaikkia koordinointi- ja yhdenmukaistamismahdollisuuksia ei ole käytetty hyväksi. Yhteensovittamisen puute aiheuttaakin hallinnollista taakkaa ja tarpeettomia kustannuksia kumppanimaille. Vaikka unioni on ottanut käyttöön yhteisiä strategioita erityisen vaikeilla tai aroilla aloilla (esimerkiksi Euroopan turvallisuusstrategia), se ei ole kuitenkaan pystynyt toimimaan samoin alalla, jolla se on yksi tärkeimmistä toimijoista (sen osuus kansainvälisestä julkisesta kehitysavusta on 55 prosenttia) ja jolla monenväliset sitoumukset on määritelty erityisen selkeästi ja tarkasti. Neuvosto on antanut lukuisia suosituksia, jotka on nyt pantava täytäntöön erityisesti avointa koordinointimenettelyä noudattaen. Tärkeää on komission edustustojen ja jäsenvaltioiden diplomaattisten edustustojen välisen koordinoinnin parantaminen molempiin suuntiin.

Äskettäisessä koordinointia ja yhdenmukaistamista käsitelleessä korkean tason foorumissa EU ilmaisi pyrkivänsä saavuttamaan nopeasti merkittävää edistystä yhdenmukaistamisen konkreettisessa ja pragmaattisessa lähestymistavassa asettamalla kohdennettuja ja sitovia tavoitteita. Unioni on myös sitoutunut aloittamaan strategiset keskustelut, joiden avulla avunantajien toimintojen välistä todellista täydentävyyttä voidaan kehittää.

EU:n vesialoitteen kaltaiset aloitteet ovat hyviä esimerkkejä koordinoinnista, jossa EU:n tasolla toteutettujen aloitteiden vipuvaikutus käy selvästi ilmi.

2.2.1. Avun ennustettavuuden parantaminen

Avun nykyiset täytäntöönpanotavat eivät tarjoa maille sellaista joustavuutta ja ennustettavuutta, jota ne tarvitsevat voidakseen sitoutua vuosituhattavoitteiden saavuttamisen edellyttämiin investointeihin ja politiikkoihin. Valtiovarainministeriö voi hyväksyä esimerkiksi jonkin maan tarvitsemien opettajien ja lääkärien palkkaamisen vain, jos pystytään takaamaan, että käytettävissä on useiden vuosien ajan riittävästi resursseja.

Hanketuella, velkahelpotuksilla tai talousarviotuella (joka on sittenkin tehokkain keino tukitoimien yhdenmukaistamiseksi, niiden lähentämiseksi kansallisiin politiikkoihin ja painopistealoihin sekä vuosituhattavoitteiden rahoittamiseksi) ei saada aikaan tarpeeksi suurta ja joustavaa tukea, jolla voitaisiin ennakoivasti rahoittaa keskipitkällä aikavälillä juoksevat menot.

Olemassa olevien välineiden täydennykseksi onkin tarpeen kehittää paremmin ennustettavissa olevia ja vähemmän herkkiä uusia tukimuotoja, joilla voidaan edistää vuosituhattavoitteiden saavuttamisen edellyttämien rakenteellisten uudistusten toteuttamista.

Tässä yhteydessä voitaisiin harkita monivuotisia budjettitukia (3–5 vuotta), joita ei voida keskeyttää[12], ”sopimusta”, jonka tavoitteena on keskipitkällä aikavälillä varmistaa tuen vähimmäistaso ja jota korotetaan suoritukseen perustuvilla palkkioilla, tai kolmivuotisia liukuvia sitoumuksia.

Tällaisia järjestelyjä voidaan luonnollisesti soveltaa vain hyvin suoriutuviin maihin. EU:n lähestymistavan mukaan erityistä huomiota olisi myös kiinnitettävä heikommin suoriutuviin maihin ja epävakaiden tilanteiden ehkäisemiseen valtioissa. Tämäntyyppisten maiden tukimuotoja on pyrittävä myös parantamaan painottaen erityisesti koordinoinnin tehostamista, hallintotavan tukemista sekä lyhytaikaisten ratkaisujen ja pitkäaikaisen tuen välistä tasapainoa.

2.2.2. Ulkoisiin häiriöihin reagointi

Ulkoiset häiriöt heikentävät alkuperästään riippumatta maiden uudistuspolitiikkoja vaarantamalla velkataakan kestävyyden ja vesittämällä köyhyyden vähentämiseksi toteutetut pyrkimykset. Tähän on tarpeen reagoida niin alku- kuin loppuvaiheessa.

Alkuvaiheessa

- ottamalla käyttöön markkinaperusteisia takausjärjestelmiä;

- ehdottamalla eri välineiden joukosta velkojen väliaikaisen helpottamisen mekanismien soveltamista.

Loppuvaiheessa käyttämällä ja lujittamalla Cotonoun sopimukseen sisältyvien järjestelyjen (Flex) kaltaisia rahoitusmekanismeja, jotta voitaisiin lyhyellä aikavälillä kattaa tällaisten häiriöiden vaikutukset maiden tuloihin.

3. KEHITYSYHTEISTYÖN JOHDONMUKAISUUS

Vaikka kehitysapu onkin ensiarvoisen tärkeää, se ei yksinään riitä vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen. Tarvitaan pidemmälle ulottuvia ja kattavampia ponnistuksia. Pitkällä aikavälillä on kyse oikeudenmukaisempaan maailmanjärjestykseen tähtäävien julkisten politiikkojen avulla toteutuvasta globalisaatiosta.

Eri julkisten politiikkojen merkitystä kehitystavoitteiden saavuttamisessa on korostettava. Euroopan unioni on tässä suhteessa tärkeässä asemassa arvojensa ja kokemustensa perusteella.

Neuvosto onkin pyytänyt komissiota tekemään ehdotuksia kehitysyhteistyöpolitiikkojen johdonmukaisuuden parantamiseksi. Tässä yhteydessä on tunnistettava, kuinka EU:n sisä- ja ulkopolitiikoilla voidaan edistää osallisuuteen perustuvaa globalisaatiota, josta on kestävän kehityksen kannalta hyötyä kaikille osapuolille.

Tavoitteena on lisätä kehitysapua. Tästä syystä ehdotetaan johdonmukaisuuden käsitteen tarkastelua kehitysyhteistyön kannalta ottaen huomioon, että sisäpolitiikkojen leviäminen unionin ulkopuolelle antaa Euroopan unionin tasolla toteutetuille toimille huomattavasti lisäarvoa (esimerkiksi koulutus, ympäristö, maahanmuutto ja turvapaikkapolitiikka, tulli- ja verojärjestelmät, työllisyys ja sosiaalipolitiikka).

Lähes kaikki unionin politiikat vaikuttavat suoraan tai välillisesti kehitysmaihin. Kehitysyhteistyöpolitiikkojen johdonmukaisuudesta annetussa tiedonannossa tunnistetaan politiikanalat, joilla voitaisiin selkeimmin edistää kehitysmaiden ponnisteluja.

Jotta näiden politiikkojen vaikutus saataisiin maksimoitua kehitysmaiden kanssa toteutettavilla kahdenvälisillä yhteistyöohjelmilla , niiden täytäntöönpanossa on noudatettava kehitysyhteistyön perusperiaatteita toisin sanoen kumppanuutta ja kumppanimaiden omavastuuta sekä kansainvälisiä velvoitteita.

EU:n politiikkojen johdonmukaisuuden edistämiseksi vuosituhattavoitteiden tukemisen yhteydessä komissio laatii nykyisen ja seuraavan vuosituhattavoitteiden kansainvälisen arvioinnin puolivälissä kertomuksen kehitysyhteistyön johdonmukaisuudesta.

Neuvostoa pyydetään tekemään päätös komission eri aloilla tekemistä ehdotuksista[13].

4. AFRIKAN ASETTAMINEN ETUSIJALLE

EU:n ja muiden organisaatioiden laatimissa kertomuksissa ja analyyseissä YK:n vuosituhatkertomus ja Afrikan komission kertomukset[14] mukaan luettuina todetaan, että Saharan eteläpuolisen Afrikan monet osat ovat huomattavasti muun maailman jäljessä vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa. Arvioiden mukaan monet Afrikan maat eivät pysty saavuttamaan vuosituhattavoitteita vuoteen 2015 mennessä[15].

Edistystä on kuitenkin tapahtunut muun muassa demokratian lisääntymisen, kolmen viimeisen vuoden suuremman kasvun (kasvu keskimäärin 4,5 % vuonna 2004 ja 6 % Nigeriaa ja Etelä-Afrikkaa lukuun ottamatta), henkeä kohden mitatun reaalikasvun (2 %) ja julkisen talouden rahoitusaseman paranemisen muodossa.

Komissio ehdottaa, että Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan kiinnitetään erityistä huomiota.

Ensinnäkin resurssien määrää on lisättävä varmistamalla, että riittävän suuri osuus julkisen kehitysavun kasvusta suunnataan Afrikkaan.

Toiseksi Afrikassa on asetettava etusijalle tässä tiedonannossa tehdyt politiikan johdonmukaisuutta ja avun laatua koskevat ehdotukset.

Tavoitteena on löytää eurooppalainen ratkaisu, johon sisältyy jäsenvaltioiden ja yhteisön toimia. Tästä syystä tässä asiakirjassa esitetään lukuisia toimia, jotka yhteisön olisi toteutettava. Cotonoun sopimus, sellaisena kuin se on äskettäin tarkistettuna, tarjoaa oivat tosin ei yksinomaiset puitteet tämän lähestymistavan toteuttamiseen.

Komissio ehdottaa keskeisiä toimintatavoitteita useilla eri aloilla, joita Afrikan maat itse pitävät tärkeinä kehityksensä kannalta erityisesti Afrikan unionin / Afrikan uuden kumppanuusaloitteen toimintasuunnitelmien yhteydessä. Tarkoituksena on saada aikaan kehitykseen vaikuttavien keskeisten tekijöiden laadullinen harppaus. Jos nämä tekijät saavutetaan, ne ovat ratkaisevia kestävän kehityksen kannalta; jollei niitä saavuteta, pitkän aikavälin kehitys ei ole mahdollista. EU:n erityistä vipuvaikutusta näiden tekijöiden edistämisessä olisi korostettava. Nämä kehitykseen vaikuttavat tekijät ovat[16]

11. hallintotavan parantaminen Afrikassa;

12. Afrikan verkkojen ja kaupan yhteenliittäminen;

13. tasa-arvoisen yhteiskunnan, palvelujen saatavuuden, ihmisarvoisen työn ja ympäristön kestävän kehityksen edistäminen.

Nämä alat eivät sulje pois tai korvaa muita yhteistyömuotoja taikka kilpaile niiden kanssa, vaan muitakin yhteistyömuotoja on jatkettava. Tavoitteena on pikemminkin korjata puutteita ja käynnistää muiden toimijoiden toimia aloilla, joilla EU:lla on erityistä kokemusta tai suhteellinen etu ja joilla se pystyy saamaan aikaan tuloksia nopeasti. Toisin sanoen tarkoituksena on lisätä ponnisteluja avainaloilla, joilla EU on kansainvälisen toiminnan kärjessä. EU:n menestystä mitataan sillä, miten se kykenee käynnistämään muiden avunantajien toimia ja saamaan aikaan mahdollisimman suuren tukivaikutuksen.

4.1 Hallintotavan parantaminen Afrikassa

a. Hallintotavan asettamat haasteet

Hyvä hallintotapa ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat kehityksen perusedellytyksiä. Ne eivät ole kuitenkaan vielä toteutuneet monissa Afrikan maissa. EU on tukenut monien vuosien ajan Afrikan ponnisteluja hallintotavan parantamiseksi kansallisella, alueellisella ja mantereen tasolla sekä koko Afrikan alueella sen ponnisteluja lujittaa kapasiteettiaan ihmisoikeuksien kunnioittamisen edistämiseksi, kuten tärkeimmissä kansainvälisissä ja alueellisissa välineissä edellytetään.

EU:n on kuitenkin tuettava vielä määrätietoisemmin Afrikan ponnisteluja hallintotavan lujittamiseksi muun muassa seuraavin tavoin:

1) rahoitusapu[17] Afrikan unionin (AU) ja erityisesti sen komission valmiuksien kehittämiseksi . Tällä tavoin EU auttaa Afrikan unionia toteuttamaan sen sitoumuksiin liittyvät odotukset. EU tukee Afrikan unionia sen instituutioiden muuttamisessa afrikkalaisen hallintotavan keskeisiksi malli-instituutioiksi sekä koko Afrikan alueella sen kapasiteetin lujittamista ihmisoikeuksien kunnioittamisen edistämiseksi, kuten tärkeimmissä kansainvälisissä ja alueellisissa välineissä edellytetään.

2) Ollakseen tehokas ja vaikuttava Afrikan kumppanuuden on oltava laaja. EU:n toimielinten on pyrittävä kehittämään kummitoimintaa Afrikan unionin vastapuolten kanssa (yleisafrikkalainen parlamentti, talous-, sosiaali- ja kulttuurineuvosto (ECOSOCC) sekä rauhan ja turvallisuuden neuvosto). Näiden kumppanuuksien tavoitteena on edistää kaikkien eurooppalaisten ja afrikkalaisten sidosryhmien yhdistymistä yliopistoista, kunnista, yrityksistä ja teollisuuden aloista ammattijärjestöihin, kansalaisyhteiskunnan verkkoihin ja kulttuuri-instituutioihin.

3) EU on valmis tukemaan Afrikan ponnisteluja tehokkaampien valtioiden muodostamiseksi Afrikkaan. Hallintotavan uudistamiseksi määrätietoisemmin Afrikassa EU:n, komission ja jäsenvaltioiden on luotava yhteinen rahoitusmekanismi[18] Afrikan unionin / Afrikan uuden kumppanuusaloitteen (NEPAD) kanssa tukeakseen Afrikan maiden vertaisarviointijärjestelmän (APRM) avulla käynnistettyjä uudistuksia. Näiden ponnistelujen on oltava johdonmukaisia kansallisten strategioiden ja köyhyyden vähentämisstrategioiden kanssa.

b. Rauhan ja turvallisuuden edistäminen

Afrikkaan on luotu viime vuosina konfliktien ehkäisemistä, hallitsemista ja ratkaisemista varten rauhan ja turvallisuuden institutionaalinen rakenne, jossa keskeisessä asemassa on Afrikan unionin rauhan ja turvallisuuden neuvosto.

EU on tukenut Cotonoun sopimuksen ja EU:n nopean toiminnan järjestelmän osana monenlaisia rauhanrakentamistoimia. Afrikan johtajien pyynnöstä EU on myös perustanut Afrikan rauhanrahaston (250 miljoonaa euroa) Afrikan rauhanturvavalmiuksien kehittämiseksi.

EU:n olisi tulevaisuudessa tuettava myös tarvittavissa määrin Afrikan unionia ja osa-aluetason järjestöjä konfliktien ratkaisemisessa. Tästä syystä EU aikoo täydentää rauhanrahaston varoja vuoden 2005 loppuun mennessä[19] aluksi korottamalla nykyistä talousarviota osuudella Etelä-Afrikan jälleenrakentamisen ja kehittämisen Eurooppa-ohjelmasta (EPRD) kuten Afrikan unionin Maputossa pidetyssä huippukokouksessa vaadittiin.

4.2 Afrikan yhdistäminen: infrastruktuurit ja kauppa

a. Alueellisten palvelujen ja infrastruktuuriverkkojen luominen ja säilyttäminen

Vain muutamat Saharan eteläpuolisen Afrikan verkot tarjoavat palveluja, jotka ovat verrattavissa muihin kehitysalueisiin.

Saharan eteläpuolisen Afrikan palvelujen ja infrastruktuuriverkkojen luomisella ja säilyttämisellä pyritään vauhdittamaan talouskasvua, parantamaan kaupan kilpailukykyä ja auttamaan afrikkalaisia viejiä löytämään paikkansa maailmanmarkkinoilla. Komissio ehdottaa, että tätä varten perustetaan Euroopan ja Afrikan välinen infrastruktuurikumppanuus [20], joka perustuu Afrikan unionin / Afrikan uuden kumppanuusaloitteen strategioihin. Tavoitteena on kehittää kestävät rajat ylittävät infrastruktuurit, joita mantereen yhteenliittäminen edellyttää, edistää tietojenvaihtoa ja kaventaa digitaalista kuilua. Rahoituksella pyritään edistämään yksityisen sektorin investointeja. Ensimmäisessä vaiheessa kumppanuudessa käytetään hyväksi vesi- ja energia-alan välineiden tarjoamaa mallia ja keskitytään Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Toisessa vaiheessa kumppanuus käynnistää muiden avunantajien osallistumisen. Muihin avunantajiin kuuluvat muun muassa EU:n jäsenvaltiot, joiden on pyrittävä korottamaan apubudjettejaan.

b. Saharan eteläpuolisen Afrikan kaupan määrän lisääminen ja laadun parantaminen

Yhteistyö kaupan alalla on ollut monia vuosia näkyvä osa EU:n ja AKT-valtioiden välisiä suhteita pääasiassa siten, että AKT-valtioiden tuotteille on myönnetty etuuskohteluun oikeuttava pääsy EU:n markkinoille.

Etuudet eivät kuitenkaan yksistään riitä, vaan tarvitaan kattavampaa prosessia investointeja suosivien olosuhteiden ja tehokkaiden alueellisten markkinoiden luomiseksi, kaupankäynnin helpottamiseksi, tilastotoimen kehittämiseksi, tarjontapuolen ongelmien ratkaisemiseksi sekä tuotteiden ja markkinoiden monipuolistamiseksi.

Näistä syistä AKT-valtiot ja EU sopivat Cotonoun sopimuksessa käynnistävänsä neuvottelut kuudesta taloudellisesta kumppanuussopimuksesta , joista neljä koskee Afrikkaa. Kyseessä eivät ole perinteiset vapaakauppaneuvottelut, vaan niissä keskitytään kaupalliseen ja alueelliseen yhdentymiseen kehitystä edistävinä välineinä. Sopimukset tulevat voimaan vuonna 2008.

Tässä yhteydessä on tunnistettu seuraavat keskeiset toiminta-alat :

- talouspolitiikan hallintomalli;

- kaupan tukeminen;

- kohdennetut tukitoimenpiteet avainaloilla (muun muassa puuvilla, sokeri ja tekstiilit);

- sopeutustoimien tukemiseksi tarvittavien resurssien tunnistaminen;

- kaupan helpottamista koskevan kunnianhimoisen ohjelman tukeminen.

4.3 Tasa-arvoinen yhteiskunta, joka edistää palvelujen saatavuutta ja ihmisarvoista työtä niin naisille kuin miehille sekä ympäristön kestävää kehitystä

Globalisaatio ja vapautumiskehitys ovat tuoneet kasvua ja vaurautta kaikkialle maailmaan, muttei kaikkiin sen osiin. Jotkut Afrikan osat ovat kukoistaneet, toiset taas taantuneet.

Sosiaalisen koheesion edistäminen varsinkin peruspalvelujen saatavuutta parantamalla on elintärkeää. Kestävä kehitys ja köyhyyden poistaminen edellyttävät tasavertaista talouskasvua, kaikkien pääsyä tuottavaan ja ihmisarvoiseen työhön sekä naisten ja miesten tasa-arvoisuuden toteuttamista. EU tukee tällaisia aloitteita. Lisäksi kehitysyhteistyössä on otettava huomioon ympäristön kestävä kehitys, jotta kaikkein köyhimpien elämänlaatu paranisi vuoteen 2015 mennessä.

EU aikookin yhdessä afrikkalaisten kumppaniensa kanssa kehittää osallistuvia lähestymistapoja paikalliseen, kansalliseen ja alueelliseen suunnitteluun sekä resurssien budjetointiin. Käyttöön otetaan alueellisia yhdennettyjä lähestymistapoja, jotka lujittavat toissijaisten keskusten asemaa niitä ympäröivien alueiden kehittämisen keskipisteinä. Kyseeseen voivat tulla kehittämiskeskukset , joissa väestön käytettävissä on joukko palveluja, kuten ala- ja yläaste, ammattikoulu ja erityisesti nuorille suunnatut erityiset koulutusmahdollisuudet, lääkkeet ja terveydenhuolto sekä sosiaaliset ja julkiset peruspalvelut.

EU:n on tuettava kehitysmaita sitoutuen tasavertaisuuden parantamiseen ja ympäristön kestävään kehittämiseen. Tämän vuoksi EU:n on tarjottava kannustimia tasavertaisten yhteiskuntien ja ympäristönsuojelun kehittämiseksi Afrikassa. Sen on myös toteutettava konkreettisia poliittisia toimenpiteitä tasavertaisuuden ja ympäristön kestävän kehityksen kaltaisten perusteiden merkityksen korostamiseksi määritettäessä AKT-maille myönnettävää tukea [21]. Tällä tavoin varmistetaan että, käytettävissä on lisäresursseja sellaisia maita varten, jotka osoittavat olevansa halukkaita ja pystyvänsä ratkaisemaan epätasa-arvoon ja syrjäytymiseen, ympäristön pilaantumiseen sekä sosiaaliseen koheesioon liittyviä ongelmia.

5. PÄÄTELMÄT – KOHTI UUTTA EU:N KEHITYSYHTEISTYÖSTRATEGIAA

Kehitysyhteistyötä koskevien merkittävien haasteiden edessä Euroopan on maailmanlaajuisena toimijana kannettava erityistä vastuuta ja käytettävä hyväksi poliittista asemaansa kehitysyhteistyövälineiden ja yhteistyön tehostamiseksi sekä Saharan eteläpuolisen Afrikan, joka on edelleen jäljessä monien tavoitteiden saavuttamisessa, tukemiseksi asianmukaisella tavalla.

EU:n konsolidoidussa kertomuksessa vuosituhattavoitteista ja Barcelonan sitoumusten seurantakertomuksessa painotettiin tähän mennessä toteutettujen toimien merkitystä. Tässä tiedonannossa samoin kuin kehitysyhteistyön rahoitusta ja kehitysyhteistyön johdonmukaisuutta koskevissa erityisissä ehdotuksissa selkiytetään tulevaisuuden toimintalinjoja.

Muutoksen aikaansaaminen on mahdollista myös Afrikassa. Afrikka on osoittanut haluavansa kantaa vastuuta poliittisesta ja sosiaalis-taloudellisesta kehityksestään. Lukuisat maat ovat käynnistäneet demokratiakehityksen, rauha vallitsee mantereen useissa osissa ja talouskasvu kiihtyy. Afrikan unionin perustamisen ja Afrikan uuden kumppanuusaloitteen myötä on syntynyt kunnianhimoinen institutionaalinen rakenne ja peruskirja, jossa hallintotapa ja vapaus ovat keskeisessä asemassa. Vuosi 2005 voisi olla Afrikan teemavuosi. Euroopan on pysyttävä kehityksen tasalla ja näytettävä suuntaa Afrikan tukemisessa; sen on erityisesti noudatettava sitoumustaan antaa Afrikalle etusija rahoituksessa, mikä edesauttaa myös G8-ryhmän vuonna 2002 antamien sitoumusten täyttämistä[22]. Afrikan tie kohti kestävää kehitystä ja vuosituhattavoitteiden saavuttamista on pitkä ja vaivalloinen. Nyt tarvitaan uutta dynamiikkaa, johon EU ja Afrikka voivat sitoutua ja johon niiden on sitouduttava yhdessä.

Tämä tiedonanto, rahoituksesta ja johdonmukaisuudesta annetut tiedonannot sekä asiaa koskevat kertomukset muodostavat kehyksen EU:n panokselle syyskuussa 2005 pidettävässä Yhdistyneiden Kansakuntien korkean tason tapaamisessa kehityksen ja muiden politiikkojen kanssa saavutettavan synergian kannalta. Tämän perusteella komissio pyytää neuvostoa viimeistelemään Euroopan unionin ehdotukset ja sitoumukset vuosituhattavoitteiden saavuttamisen vauhdittamiseksi.

Tämän lisäksi käynnissä olevan prosessin tulisi valmistella unionin kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevaa uutta julistusta, jonka tavoitteena on todellisen eurooppalaisen kehitysyhteistyöstrategian aikaansaaminen.

LIITE 1: THE MILLENNIUM DEVELOPMENT GOALS, TARGETS AND INDICATORS

Millennium Development Goals (MDGs) |

Goals and Targets (from the Millennium Declaration) | Indicators for monitoring progress |

GOAL 1: ERADICATE EXTREME POVERTY AND HUNGER |

Target 1: Halve, between 1990 and 2015, the proportion of people whose income is less than less than one dollar a day | 1. Proportion of population below $1 (PPP) per day 2. Poverty gap ratio [incidence x depth of poverty] 3. Share of poorest quintile in national consumption |

Target 2: Halve, between 1990 and 2015, the proportion of people who suffer from hunger | 4. Prevalence of underweight children under-five years of age 5. Proportion of population below minimum level of dietary energy consumption |

GOAL 2: ACHIEVE UNIVERSAL PRIMARY EDUCATION |

Target 3: Ensure that, by 2015, children everywhere, boys and girls alike, will be able to complete a full course of primary schooling | 6. Net enrolment ratio in primary education 7. Proportion of pupils starting grade 1 who reach grade 5b 8. Literacy rate of 15-24 year-olds |

GOAL 3: PROMOTE GENDER EQUALITY AND EMPOWER WOMEN |

Target 4: Eliminate gender disparity in primary and secondary education, preferably by 2005, and in all levels of education no later than 2015 | 9. Ratios of girls to boys in primary, secondary and tertiary education 10. Ratio of literate women to men, 15-24 years old 11. Share of women in wage employment in the non-agricultural sector 12. Proportion of seats held by women in national parliament |

GOAL 4: REDUCE CHILD MORTALITY |

Target 5: Reduce by two-thirds, between 1990 and 2015, the under-five mortality rate | 13. Under-five mortality rate 14. Infant mortality rate 15. Proportion of 1 year-old children immunised against measles |

GOAL 5: IMPROVE MATERNAL HEALTH |

Target 6: Reduce by three-quarters, between 1990 and 2015, the maternal mortality ratio | 16. Maternal mortality ratio 17. Proportion of births attended by skilled health personnel |

GOAL 6: COMBAT HIV/AIDS, MALARIA AND OTHER DISEASES |

Target 7: Have halted by 2015 and begun to reverse the spread of HIV/AIDS | 18. HIV prevalence among pregnant women aged 15-24 years 19. Condom use rate of the contraceptive prevalence rate 19a. Condom use at last high-risk sex 19b. Percentage of population aged 15-24 years with comprehensive correct knowledge of HIV/AIDS 19c. Contraceptive prevalence rate 20. Ratio of school attendance of orphans to school attendance of non-orphans aged 10-14 years |

Target 8: Have halted by 2015 and begun to reverse the incidence of malaria and other major diseases | 21. Prevalence and death rates associated with malaria 22. Proportion of population in malaria-risk areas using effective malaria prevention and treatment measures 23. Prevalence and death rates associated with tuberculosis 24. Proportion of tuberculosis cases detected and cured under directly observed treatment short course DOTS (Internationally recommended TB control strategy) |

GOAL 7: ENSURE ENVIRONMENTAL SUSTAINABILITY |

Target 9: Integrate the principles of sustainable development into country policies and programmes and reverse the loss of environmental resources | 25. Proportion of land area covered by forest 26. Ratio of area protected to maintain biological diversity to surface area 27. Energy use (kg oil equivalent) per $1 GDP (PPP) 28. Carbon dioxide emissions per capita and consumption of ozonedepleting CFCs (ODP tons) 29. Proportion of population using solid fuels |

Target 10: Halve, by 2015, the proportion of people without sustainable access to safe drinking water and basic sanitation | 30. Proportion of population with sustainable access to an improved water source, urban and rural 31. Proportion of population with access to improved sanitation, urban and rural |

Target 11: By 2020, to have achieved a significant improvement in the lives of at least 100 million slum dwellers | 32. Proportion of households with access to secure tenure |

GOAL 8: DEVELOP A GLOBAL PARTNERSHIP FOR DEVELOPMENT |

Target 12: Develop further an open, rule-based, predictable, non-discriminatory trading and financial system Includes a commitment to good governance, development and poverty reduction – both nationally and internationally Target 13: Address the special needs of the least developed countries Includes: tariff and quota free access for the least developed countries' exports; enhanced programme of debt relief for heavily indebted poor countries (HIPC) and cancellation of official bilateral debt; and more generous ODA for countries committed to poverty reduction Target 14: Address the special needs of landlocked developing countries and small island developing States (through the Programme of Action for the Sustainable Development of Small Island Developing States and the outcome of the twenty-second special session of the General Assembly) Target 15: Deal comprehensively with the debt problems of developing countries through national and international measures in order to make debt sustainable in the long term | Some of the indicators listed below are monitored separately for the least developed countries (LDCs), Africa, landlocked developing countries and small island developing States. Official development assistance (ODA) 33. Net ODA, total and to the least developed countries, as percentage of OECD/DAC donors’ gross national income 34. Proportion of total bilateral, sector-allocable ODA of OECD/DAC donors to basic social services (basic education, primary health care, nutrition, safe water and sanitation) 35. Proportion of bilateral official development assistance of OECD/DAC donors that is untied 36. ODA received in landlocked developing countries as a proportion of their gross national incomes 37. ODA received in small island developing States as a proportion of their gross national incomes Market access 38. Proportion of total developed country imports (by value and excluding arms) from developing countries and least developed countries, admitted free of duty 39. Average tariffs imposed by developed countries on agricultural products and textiles and clothing from developing countries 40. Agricultural support estimate for OECD countries as a percentage of their gross domestic product 41. Proportion of ODA provided to help build trade capacity Debt sustainability 42. Total number of countries that have reached their HIPC decision points and number that have reached their HIPC completion points (cumulative) 43. Debt relief committed under HIPC Initiative 44. Debt service as a percentage of exports of goods and services |

Target 16: In cooperation with developing countries, develop and implement strategies for decent and productive work for youth | 45. Unemployment rate of young people aged 15-24 years, each sex and total |

Target 17: In cooperation with pharmaceutical companies, provide access to affordable essential drugs in developing countries | 46. Proportion of population with access to affordable essential drugs on a sustainable basis |

Target 18: In cooperation with the private sector, make available the benefits of new technologies, especially information and communications | 47. Telephone lines and cellular subscribers per 100 population 48. Personal computers in use per 100 population Internet users per 100 population |

LIITE 2 : EU FOCUS ON AFRICA

This annex will further develop the proposals of the Communication on the three areas mentioned in the Chapter ‘Focus on Africa’.

1. Improving Africa’s governance

a. The governance challenge

The EU has supported African efforts to address the governance challenge at three levels: country, sub-regional and –more recently- continental. At country level , the EU has made major efforts to support the building of legitimate, transparent and viable states. Through different programs the EU is supporting Africa’s efforts to improve the quality of public service, to enhance parliamentary control, to empower civil society and to promote a more long-term outlook favouring sustainable development. Positive signs can be seen: 10 legislative elections took place in 2004 (such as South Africa and Ghana; Malawi and Mozambique –in both of which European Observation Missions were offered) and 10 are scheduled in 2005 (for example Burundi, CAR, Ethiopia, Senegal, RDC, Mauritius, Ivory Coast).

The work to redress fragile states remains critical. To put those countries back on track, the EU is developing, on a case-by-case basis, long term strategies capable of addressing both short term needs and the long term development agenda. The experience in Burundi shows us that the EU can play a key role in ensuring a smooth transition from conflict to development. The experience in Burundi also demonstrates that the EU should tackle all parts of the chain: the financing of the AU peacekeeping mission, post-conflict reconstruction and the financing of elections.

The EU is equally supporting the capacity of the sub-regional organisations as actors of governance. The EU welcomes the bold positions taken recently by the ECOWAS and SADC in favour of the Rule of Law and democratic principles. The EU, based on its own experiences of regional integration, believes that fully effective and reliable RECs will be crucial in creating sub-regional trade markets and the first building blocks in the process towards continental integration.

Recently, a continental level of governance has emerged with the establishment of the African Union in July 2002, succeeding to the Organisation of African Unity (OAU). The AU aims to develop and integrate the continent through the promotion of peace and good governance on the basis of African-owned strategies. The AU/NEPAD agenda provides a common framework for new initiatives in Africa. The EU has given its full support to this young political organisation, which, only two years after its establishment, has made considerable progress and earned international respect as a credible and legitimate continental political interlocutor for Africa. The EU will translate this political commitment into tangible support to reinforce the AU’s capacities and launch twinning partnerships between the EU and AU, between European and African institutions.

But the EU must bring more decisive support to African efforts to strengthen Africa’s governance and respect for human rights. Through the African Peer Review process, African countries will undergo, through different phases, a comprehensive review of the human, civil, political, economic, cultural and social rights in the country. The EU must support the African Partners as they table concrete proposals on all areas of the Review, for example on judicial reform, the fight against corruption, public service or social reforms . The EU will support this African-led political process and will provide financial support to reforms.

Good Governance will also need to take into consideration environmental sustainability. The EU will also work to move environmental concerns into the mainstream of policy making by promoting work with the relevant national ministries, sub-regional organisations and the AU/NEPAD on the cost of non-environment.

b. Promotion of Peace and Security

The AU has shown that it is both willing and able to assume responsibility and leadership for the African peace and security agenda in close cooperation with the UN (e.g. Burundi, Côte d’Ivoire, Liberia, and Sudan, RCA, DRC/GLR) while the EU has developed instruments able to respond on time and efficiently to these efforts.

The EU was able to provide important support for a broad range of peace building activities such as mediation, negotiation and reconciliation efforts, and for demobilisation and reintegration of former combatants and child soldiers.

Addressing MDG 7 is also important for Peace and Security. Climate change is likely to lead to further drying of the drought-prone regions of Africa. Without adaptation measures, this could result in substantial movements of population threatening security. Insufficient access to or illegal exploitation of natural resources, can create or fuel conflict. Peace efforts benefit from taking better account of environmental issues in conflict prevention resolution and post conflict.

The EU has, at the request of the African leaders in Maputo, set up the Peace Facility for Africa (250M€) to support African peacekeeping efforts. Rapidly, this instrument has become the financial backbone of the emerging African Peace and Security architecture. The Peace Facility has already been used to finance peace support missions in Darfur (Sudan) and the Central African Republic as well as to provide capacity building support for the AU Peace and Security Directorate. For the future, coherence needs to be maintained between the developmental approach of the Peace Facility for Africa on the one hand and support measures foreseen in the framework of the European Security and Defence Policy (ESDP) on the other.

In the future, the EU should continue to be able to provide the African Union and the sub-regional organisations with the necessary financial means to resolve conflicts. To this end, the EU should ensure sufficient financing of the Peace Facility.

2. Connecting Africa: infrastructure and trade

a. Creating and sustaining regional infrastructure networks and services

High transport costs handicap Africa’s capacities to compete within a global market. Inland transport costs are twice as high in Sub Sahara Africa countries than in Asia and international maritime costs are three times higher. Higher costs are due to a combination of factors, including lower road quality, time-consuming port procedures and practices, a complexity of documentation and in some countries insufficient competition between service providers.

The EU, working together with the Africa Union and in the context of the NEPAD Infrastructure Short-Term Action Plan, will focus on improving trade facilitation – including in relation to the development of transparent and simplified import, export and transition procedures and statistical services – and addressing the missing links of regional and intra-regional networks for interconnectivity across Sub-Saharan African creating a Trans African Network.

Together with the AU[23], the EU will continue developing research infrastructures in the developing countries and will focus on the means to develop further infrastructures-related knowledge, and to ensure a fair access to this knowledge, in order for the infrastructure projects to become a foundation for technological innovation.

The Commission proposes a Europe-Africa partnership on Infrastructure, including research and statistical infrastructures, sustainable transport, Information and Communication Technologies, satellites, water and sanitation, energy that will fill this existing gap. In doing so, this Partnership will act as a catalyst for other donors. The Commission proposes to agree on a map of strategic African networks, agreed with the AU, to which priority will be given.

b. More and better trade for sub-Saharan Africa

Trade cooperation between Europe and Sub-Saharan Africa has been based mainly in exemptions from MFN customs duties and tariff quotas granted to the ACP countries for promoting the access of their products into the European market. While placing firmly the EU as Africa’s top trading partner, such preferences have not always delivered the expected developmental results. In fact, preferences alone are not sufficient to trigger exports, economic growth and development if there are no sufficient investments in Africa and hence production of exportable goods or if the goods do not correspond to the demand and requirements in the importing markets.

At present, too many local markets remain over-protected, tiny and unattractive, providing little incentive for domestic or foreign investments. It is not only important to develop a more comprehensive process but also to improve trade. For its traditional trade flows, Africa is overwhelmingly dependent on Europe. Therefore, it is equally important to improve trade within Africa by building efficient African markets as it is to increase trade with the EC and other trading partners. In a nutshell, African countries have to integrate in the global economy in a way that corresponds to their development needs.

This is the very reason behind the launching of the negotiations of six regional Economic Partnership Agreements (EPAs) , four of which are in Africa.

Economic Partnership Agreements

EPA negotiations and implementation are closely linked with development cooperation with a view to improving economic governance, fostering competitiveness and building supply side capacity in a manner consistent with sustainable development objectives. In addition, it is also necessary to ensure effective access of African goods to EU and other markets by addressing the problems African countries are encountering in the area of, among others, rules of origin, technical regulations and standards, by taking into account the external effects of EU legislation and by supporting the efforts of the countries concerned to deal with them.

Trade will be at the service of development , leaving a high degree of flexibility to take account of the development challenges in Africa. Market-building will precede market opening . Flexibility will be applied as regard asymmetry and progressiveness of ACP tariff reductions, taking into account the level of development of the economies concerned. The transition period opening toward EU goods from 2008 onwards may be extended beyond 10 years to address ACP regional development needs. Appropriate safeguard and food security clauses will be included.

The transition to new trading arrangements requires assessing any risks of temporary or structural difficulties or losses for certain countries. Given the flexibility and duration of the transitional period, such negative effects would be diluted over a reasonable time scale. Nevertheless, these issues must be carefully taken into account and for this purpose Sustainability Impact Assessments (SIAs) have been launched and are currently under way.

EPA will ensure compatibility and build synergies with multilateral trade negotiations under the Doha Development Agenda (DDA), as well as with the African Union long term project of consolidating the continental market , for which they would become regional “building blocs”.

The following focal areas of action have been identified:

- Economic governance: EPAs supports triggering and locking-in reforms in key areas such as customs and trade facilitation, taxation, investment, employment social and environmental policies.

- Trade-related assistance should be stepped up as discussed in the related Communication on Financing and should address sensitive areas such as sanitary and phytosanitary requirements, regional integration, technical regulations, support to national statistical services and customs cooperation.

- Targeted support measures are being adopted in key areas such as cotton, sugar and textiles to increase competitiveness and promote diversification where possible of African producers in sensitive sectors.

- Identify adequate and timely available resources to prevent or remedy any major risk signalled by impact assessments and support economic adjustment measures in particularly protecting the weakest and worst-affected economies and social groups, essential public services and social policies.

- Support an ambitious Trade Facilitation agenda to eliminate trade barriers between countries, including burdensome import, export and transition procedures (as is being discussed in the framework of the DDA WTO negotiations.

3. Strive towards equitable societies which promote access to services, employment, decent work for both men and women

Sustained growth is an essential condition for poverty eradication but not a sufficient one. Access to sustainable basic services and to full and productive employment and ensuring decent work for both men and women are a necessary condition for any long term sustainable development and is key in all strategies to reach the MDGs.

Efforts targeted to promote social cohesion, and notably the improvement of access to basic services, are crucial: drinking water and sanitation, investment in human resources, including primary education, gender equality at all levels of education, employment and social protection services, the reduction of child and maternal mortality, improved basic health services including sexual and reproductive health and rights, including struggle against HIV/aids, malaria and other major diseases.

If progress on the other MDGs is to be maintained over the 10 years to 2015, more attention will need to be paid to environmental sustainability. The framework for doing so already exists in the NEPAD environment initiative, a strategy prepared by African Ministers themselves.

Poverty eradication, gender equality, improving child and women’s health and removing barriers to access to education all have strong links with environment and the sustainable management of natural resources. The poor in Africa mostly depend on the environment for their livelihoods. To ensure progress, capacity for the management of natural resources needs to be strengthened and the costs of not protecting the environment have to be understood by Finance Ministries and donors alike.

Similarly, regional, decentralised development creates social cohesion and solidarity among its citizens. Local development allows children and old people to have their place in the society. It creates a social safety net and limits on migration. Local, integrated approaches will be set up to reinforce the role of secondary centres as development hubs for their surroundings (centres of services) . Local and regional initiatives need to be supported by adequate and complementary policy measures at national level. In addition to access to basic services, the EU will support the promotion of jobs and decent work for all as a global goal. It also recognises the need to address the importance of post primary education and training in particular in national strategies and is prepared to work jointly with partner countries, regional organizations and donors on ways to best address it. It is also important to increase skills of young African workers to increase productive employment opportunities and to address the informal economy.

In addition, African countries that are ready to take specific and ambitious actions to improve equity in their societies deserve Europe’s bold support. Additional financial assistance should be offered to those who engage in this process. Such support should be provided in full alignment with the Poverty Reduction Strategies and the budget cycle.

SUMMARY OF COMMITMENTS

EU commitment to Africa (1)

In the short term, the EU will consider the following commitments: providing financial support[24] to develop the African Union’s capacity and especially its Commission. Through this support, the EU will help the African Union to live up to the expectations of its commitments. The EU will accompany the African Union in the transformation of its institutions to become the central reference institution for Africa’s governance.

EU commitment to Africa (2)

To be strong and effective, our partnership with Africa must be broad. The EU institutions should seek twinning partnerships with their AU counterparts, such as the Pan African Parliament, the Economic, Social and Cultural Council (ECOSOCC) or Peace and Security Council. These partnerships should serve as a catalyst for linking all European and African stakeholders, from Universities, Municipalities, Businesses and Industries to Trade Unions, Civil Society networks or Cultural institutions.

EU commitment to Africa (3)

The EU is ready to support African efforts in building more effective states in Africa. In order to give a decisive incentive to the reform of governance in Africa, the EU, the Commission and the Member States should put into place a joint financial mechanism[25] with AU/NEPAD to support the implementation of reforms that the Africa Peer Review Mechanism (APRM) will trigger. These efforts will be done in full coherence with the national strategies and PRSPs.

EU commitment to Africa (4)

The EU will conclude the replenishment of the Peace Facility before the end of 2005[26], including in a first stage with the topping up of the current budget through allocating a proportional share from the South African European Programme for Reconstruction and Development (EPRD) as was requested by the AU Summit in Maputo.

EU commitment to Africa (5)

The Commission proposes to set up a Europe-Africa partnership on Infrastructure.[27] The Partnership, based on the AU/NEPAD strategies, will support the establishment of sustainable cross-border infrastructure essential for the interconnectivity and knowledge sharing of the continent. Finance provided will leverage private sector investments. In the first phase, the Partnership will build on the models provided by the Water and Energy Facilities and focus on Sub-Sahara Africa. In a second phase, the Partnership will trigger input from other donors including from the EU Member states efforts to increase their aid budgets.

EU Commitment to Africa (6)

The EU will provide incentives to the promotion of equitable and sustainable societies in Africa. To this effect, the EU will take account of concrete policy measures to improve equity and environmental sustainability as part of the criteria to determine the aid allocations of ACP countries.[28] This will ensure that there will be additional resources available for countries that show that they are willing and able to address issues of inequality and marginalisation, environmental degradation and promote social cohesion.

[1] EU:n puheenjohtajan edustajan julistus marraskuussa 2004 pidetyssä YK:n yleiskokouksessa.

[2] Yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston päätelmät, huhtikuu 2004.

[3] Yksiköiden valmisteluasiakirja: EU:n kondolidoitu kertomus vuosituhattavoitteista, huhtikuu 2005.Vuonna 2004 EU:n jäsenvaltiot ja komissio julkaisivat kertomukset osuudestaan vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa. Vuosia 2000–2004 koskeva konsolodoitu kertomus laadittiin näiden kertomusten perusteella. On kuitenkin painotettava, että konsolidoidussa kertomuksessa ei lueta tietyn vuosituhattavoitteen saavuttamisessa tapahtunutta edistystä jäsenvaltioiden, yhteisön tai unionin tietyn yksittäisen toimen ansioksi. Tällöin ei otettaisi huomioon eri tavoitteiden riippuvuutta toisistaan eikä kehitysyhteistyössä noudatettavia omavastuun, koordinoinnin ja täydentävyyden periaatteita, joita tosin sovelletaan toisinaan edelleenkin vajavaisesti.

[4] Vuosituhattavoitteiden saavuttamisen kannalta olennaiset HI-viruksen/aidsin, malarian ja tuberkuloosin torjuntaa kehitysmaissa koskevat erityistoimet määritellään erillisessä tiedonannossa.

[5] Yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston päätelmät, marraskuu 2004.

[6] Komission tiedonannot: Kehityksen rahoittaminen ja avun tuloksellisuus - KOM(2005) 133; Kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuus - KOM(2005) 134.

[7] UN Millennium Project, Investing in development: A Practical Plan to Achieve the Millennium Development Goals, tammikuu 2005.

[8] YK:n pääsihteerin kertomus: In larger freedom: towards development, security and human rights for all.

[9] Tanska, Luxemburg, Alankomaat ja Ruotsi.

[10] Belgia, Suomi, Ranska, Irlanti, Espanja ja Yhdistynyt kuningaskunta.

[11] International Financing Facility – Yhdistyneen kuningaskunnan ehdotus julkisen kehitysavun ennakkojakelua varten.

[12] Paitsi jos kumppanuus- ja yhteistyösopimusten olennaisia osia ei noudateta.

[13] Ks. alaviite 6.

[14] Yhdistynyt kuningaskunta perusti Afrikan komission vuonna 2004, ja se koostuu afrikkalaisista ja eurooppalaisista edustajista.

[15] ”Varsinkin Saharan eteläpuolista Afrikkaa on vaivannut AIDS, malarian yleistyminen, elintarvikkeiden määrän väheneminen henkilöä kohti, rapistuvat asuinolot ja ympäristön pilaantuminen; tästä syystä useimmat tämän alueen maat ovat kaukana tavoitteiden saavuttamisesta.” [Alueella] ”esiintyy eniten aliravitsemusta, (…) peruskoulun aloittaneiden määrä on alhaisin, (…) sukupuolten väliset erot [ovat suurimmat] (…). HI-viruksen/aidsin tuhoisat vaikutukset näkyvät lähes koko mantereella (…). Alueella esiintyy tuberkuloosia eniten maailmassa ja äitiys- ja lapsikuolleisuusluvut ovat maailman suurimmat. (…) Juomaveden saatavuuden edistämisessä on edetty lupaavasti, mutta edistys on vielä liian hidasta vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. Jollei tukea jatketa, Saharan eteläpuolinen Afrikka ei todennäköisesti saavuta mitään tavoitteista.” UN Millennium Project Report, tammikuu 2005.

[16] Liitteessä 1 annetaan yksityiskohtaisempia tietoja kustakin alueesta ja EU:n sitoumuksista.

[17] Komissio ehdotti osana ”ehdollista miljardia” 50 miljoonan euron tukea.

[18] Peruspääoman muodostavat AKT-maiden keskinäiseen yhteistyöhön osoitetut varat. EKR:n tarjoamia muita mahdollisuuksia tarkastellaan parhaillaan.

[19] EKR:n tarjoamia muita mahdollisuuksia tarkastellaan parhaillaan.

[20] Institutionaalisissa ja taloudellisissa kysymyksissä EU ottaa mallia vesialan ja rauhan välineistä saaduista kokemuksista. Tukikelpoisia ovat kaikki julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet, osa-aluetason järjestöt ja yleisafrikkalaiset rakenteet (kuten AMCOW), jotka tekevät alueiden välisiä tai mannerta koskevia ehdotuksia. Omavastuun ja johdonmukaisuuden lisäämiseksi Afrikan unionin on annettava kaikille ehdotuksille poliittinen hyväksyntänsä. Vuoteen 2007 toimet rahoitetaan yhdeksännestä EKR:stä.

[21] Tämä tapahtuu noudattaen uusien rahoitusnäkymien mukaisia tukimääriä ja erityisesti kehitysyhteistyön ja taloudellisen yhteistyön rahoitusvälineen mukaisesti.

[22] Kananaskisin huippukokouksessa (2002) G8-ryhmä sitoutui suuntaamaan vähintään 50 prosenttia julkisen kehitysavun lisäyksestä Afrikalle. Jos tämä sitoumus annettaisiin EU:n tasolla ja nykysuuntaukset jatkuvat (Barcelonan sitoumusten noudattaminen vuonna 2006), Afrikka saa lisätukea yli 6,5 miljardia euroa vuodessa.

[23] In the context of the NEPAD African Forum for Science and Technology and in line with the Millennium Goals Project Report Promoting Innovation to Improve Lives in Developing Nations.

[24] The Commission proposed a support of up to 50 million € in the framework of the so called “Conditional Billion”.

[25] The intra-ACP resources will provide an initial amount. Other possibilities within the EDF are being identified.

[26] Possibilities within the EDF are currently being identified.

[27] As for the institutional and financial modalities, the EU will build on the rich experiences gained through the Water and Peace Facility. Eligible are all Public Private Partnership, sub-regional organisations, or pan African structures (such as AMCOW) who submit a proposal of intra-regional or continental nature. In order to increase both the continental coherence and the ownership, every proposal would require the political endorsement of the AU. Until end 2007 financing is foreseen under the 9th EDF.

[28] This will be done in the framework of the allocations within the new financial perspectives and notably with the Development Cooperation and Economic Cooperation Instrument.