7.2.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 31/36

(1)

Mittava taloudellisista syistä tapahtuva maahanmuutto ei sinällään ratkaise väestön ikääntymisestä ja syntyvyyden alenemisesta aiheutuvia demografisia ongelmia, eikä se ole ainoa mahdollinen tapa vastata työvoimamarkkinoiden vaatimuksiin. Vaikka onkin hyödynnettävä täysimääräisesti kotimaista työvoimapotentiaalia ja sallittava erittäin hyvin koulutettujen työntekijöiden ja tiettyjen alojen siirtotyöläisten maahanmuutto, kestävällä pohjalla olevat maahanmuuttovirrat saattavat olla yhä tarpeellisempia eurooppalaisten työmarkkinoiden tarpeiden tyydyttämiseksi ja eurooppalaisten yritysten taloudellisen kilpailukyvyn parantamiseksi.

(2)

Vuonna 2004 hyväksytty Haagin ohjelma on EU:n uusi maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkojen kehittämistä koskeva toimintaohjelma. Yksi sen avainkohdista on laillisen maahanmuuton edistäminen ja laittoman työnteon torjunta. Vaikka yksittäiset valtiot vastaavat edelleen maahanmuuttomääristä, komission tulee laatia strateginen suunnitelma laillista maahanmuuttoa varten vuonna 2005.

(3)

Vihreän kirjan tarkoituksena on käynnistää lainsäädäntöä edeltävä kuulemisprosessi, johon osallistuvat EU:n toimielimet, jäsenvaltiot ja kansalaisyhteiskunta ja jossa pohditaan, mitkä ovat yhteisön sääntelyn sopivimmat muodot hallita taloudellisista syistä maahanmuuttavien henkilöiden maahanpääsyä ja millaista lisäarvoa yhteisön lähestymistavalla saavutetaan.

(4)

Uusi perustuslakisopimus laajentaa EU:n toimivaltaa entisestään (III-267 artikla). Siinä määrätään, että unioni kehittää yhteisen maahanmuuttopolitiikan, jolla pyritään varmistamaan muuttovirtojen tehokas hallinta, jäsenvaltioissa laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu sekä laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan ehkäiseminen. Siinä edellytetään myös, että eurooppalaissa vahvistetaan maahantuloa ja maassa oleskelua koskevat edellytykset ja vaatimukset viisumien ja oleskelulupien myöntämiseksi.

(5)

Uudessa perustuslakisopimuksessa todetaan myös, että eurooppalailla tai eurooppapuitelailla voidaan säätää toimenpiteistä, ”joilla kannustetaan ja tuetaan jäsenvaltioiden toimintaa kolmansien maiden kansalaisten kotouttamiseksi”. Tämä ei tarkoita jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. AK korostaa, että jäsenvaltioilla on toimivalta säännellä kolmansien maiden kansalaisten pääsyä työmarkkinoille.

1.1

toteaa, että maahanmuuttopolitiikan kehittämisen tarkoituksena on muun muassa tarjota lyhyen ja keskipitkän aikavälin taloudellinen vastaus Euroopan väestökehityksen laskusuuntaukseen sekä luoda vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue kaikille kansalaisille. Mainitut periaatteet kuuluvat alueiden komitean ensisijaisiin tavoitteisiin.

1.2

tähdentää, että laittoman maahanmuuton yleisyys on selvästi yhteydessä siihen, että laillisten maahanmuuttokanavien käyttäminen taloudellisista syistä tapahtuvaan maahanmuuttoon on vaikeaa ja että jäsenvaltiot eivät koordinoi toimintaansa kyseisellä alalla.

1.3

korostaa, että talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikan väliset yhteydet muodostavat työn laatuun, taloudellisten rakenteiden ajanmukaistamiseen ja voimakkaaseen sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen perustuvan eurooppalaisen yhteiskuntamallin erityispiirteen.

1.4

katsoo kuitenkin, että samalla kun jotkut Euroopan alueista kärsivät väestön ja työvoiman vähentymisestä, toisilla alueilla väestö kasvaa voimakkaasti, mikä aiheuttaa paikallisia ongelmia palvelujen ja asuntojen saatavuudessa.

1.5

katsoo, että yhteisön tulevalla lainsäädännöllä olisi luotava kaikki EU:ssa olevat siirtolaiset kattava yleinen oikeudellinen kehys. Liikkeelle voitaisiin tosin lähteä alakohtaisesta mallista, jossa keskitytään siirtotyöläisten erityisryhmiin (kausityöntekijät, erikoiskoulutetut työntekijät, yrityksen sisällä siirretyt työntekijät ja palvelujentarjoajat).

Komitea kannattaa sen vuoksi komission vihreässä kirjassa ehdottamaa ratkaisua, joka koskee yhteisten vähimmäisstandardien luomista palkkatyötä tai itsenäistä ammatinharjoittamista varten unioniin saapuvien EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten maahantulon hallitsemiseksi.

Komitea pahoittelee, että neuvosto ei hyväksynyt ehdotusta direktiiviksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä palkkatyötä tai itsenäistä ammatinharjoittamista varten. AK kannatti ehdotusta 13. maaliskuuta 2002 antamassaan lausunnossa (CdR 386/2001) (10).

1.6

katsoo, että eri valtioiden välisellä sopimuksella voidaan soveltaa myös nopeutettuja yhteisiä menettelyjä, mikäli tietynlaisesta osaamisesta on puutetta. Jäsenvaltiot, jotka soveltavat edellä mainitun kaltaisia menettelyjä, tulisi velvoittaa ilmoittamaan toimenpiteistään etukäteen muille jäsenvaltioille ja koordinoida toimintaansa muiden jäsenvaltioiden kanssa.

1.7

korostaa jälleen kerran siirtotyöläisten maahanpääsyä helpottavan viisumi- sekä oleskelu- ja työlupapolitiikan merkitystä. Sen vuoksi komitea ehdottaa, että jäsenvaltioissa sovelletaan yhtenäistä hakumenettelyä, jonka perusteella sekä oleskelu- että työluvan kattava asema myönnetään samalla hallinnollisella säädöksellä. Näin voitaisiin yksinkertaistaa ja yhtenäistää jäsenvaltioissa nykyään voimassa olevia erilaisia sääntöjä.

1.8

korostaa aiempaan tapaan periaatetta suosia EU:n alueella pitkään oleskelleiden ja unionin työmarkkinoille jo kuuluvien siirtolaisten liikkuvuutta (CdR 337/2004 rev. 1).

1.9

katsoo, että koska neuvoston direktiivissä 2003/109/EY tunnustetaan EU:n alueella pitkään oleskelleiden siirtotyöläisten liikkumisoikeudet vuodesta 2006 lähtien, on tärkeää arvioida myös mahdollisuutta ottaa käyttöön yhteiset vähimmäisvaatimukset, jotka helpottavat jossain jäsenvaltiossa suhteellisen lyhyen ajan oleskelleiden työtekijöiden liikkuvuutta EU:ssa sitten, kun unioniin vuonna 2004 liittyneissä jäsenvaltioissa sovelletaan työntekijöiden vapaata liikkuvuutta. Tätä varten voitaisiin esimerkiksi myöntää oleskelulupa työnhakua varten, jolloin työnhakijalla olisi mahdollisuudet hakea avoimia työpaikkoja. Lisäksi olisi toivottavaa, että EU:n ulkopuolisissa alkuperämaissa annettaisiin peruskoulutusta, koska sillä voi olla tietyillä aloilla ratkaiseva merkitys, ja että laadittaisiin yhteiset vähimmäisvaatimukset ennen unioniin tuloa tai tulovaltiossa hankittujen ammatillisten valmiuksien tunnustamiseksi.

1.10

katsoo, että yksittäisen työntekijän maahanpääsyn tulee periaatteessa olla yhteydessä tiettyyn työpaikkaan.

Työmarkkinoilla on kuitenkin tiettyjä erityisaloja, joilla olevista avoimista työpaikoista tiedottaminen maahanmuuttajien alkuperämaassa on vaikeampaa kuin muilla aloilla. Kyseisiä aloja varten laillista maahanmuuttoa koskevaan yhteisön lainsäädäntöön voitaisiin sisällyttää mahdollisuus myöntää työnhakua varten tilapäisiä oleskelulupia, joiden voimassaoloaika olisi rajoitettu ja joiden hallinnoinnista vastaisi kukin jäsenvaltio.

Tulevassa lainsäädännössä tulisi tutkia myös mahdollisuutta työpaikan ja toimialan vaihdoksiin ja määritellä työnhakua varten myönnetyn oleskeluluvan keston mukainen työttömyyden enimmäisaika, jonka kuluttua siirtotyöläisen on palattava alkuperämaahan. Tällainen tiukka vaatimus johtaisi kuitenkin siihen, että monet maahanmuuttajat turvautuisivat edelleen salakuljetusmafioihin. Sen vuoksi säännöissä tulisi olla joustavuutta, mikä ensinnäkin antaa maahanmuuttajille toivoa ja pitää heidät erossa mafiasta ja toiseksi antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden päästää maahan unionin ulkopuolisten maiden kansalaisia ennakoidun työvoimatarpeen perusteella. Mikäli lainsäädäntöön suunnitellaan työttömyyden enimmäisaikoja, joiden jälkeen siirtotyöläisen olisi palattava alkuperämaahansa, on otettava huomioon työntekijän kotoutumisaste, muun muassa maassa asuvat perheenjäsenet, lasten koulunkäynti, asumisaika maassa ja työvuosien määrä ennen työttömyysaikaa.

1.11

katsoo, että ”yksilöllistä arviointia” joustavammat maahanpääsytavat — kuten vihreä kortti — jotka on tarkoitettu kattamaan vaihtelevia ja pitkäaikaisia työvoimatarpeita, voidaan sisällyttää yhteisön sääntelyyn vain ottamalla käyttöön tietojärjestelmä, jonka avulla voidaan tiedottaa avoimista työpaikoista Euroopan laajuisesti, ja määrittelemällä yhteiset valintakriteerit siirtotyöläisten maahanpääsyä varten.

1.12

katsoo, että kysymystä työ- tai oleskeluluvista ja niiden yhdistämisestä ei tule ratkaista unionin tasolla, vaan se tulee jättää yksittäisten jäsenvaltioiden tehtäväksi toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.

1.13

katsoo, että kolmansista maista tulevien siirtotyöläisten perusluonteiset kansalais- ja sosiaalioikeudet on taattava yhteisön tasolla asianmukaisen sääntelyn avulla.

1.14

korostaa aiempaan tapaan, että kolmansista maista tapahtuvaa aivovuotoa tulee rajoittaa yhdessä kyseisten maiden kanssa, jotta muuttoliike pysyisi hallittavalla ja hyödyllisellä tasolla sekä vastaanottaja- että alkuperämaassa (CdR 223/2003). Strategiat, joiden tarkoituksena on vähentää köyhyyttä, parantaa elin- ja työolosuhteita sekä kehittää koulutusjärjestelmiä maahanmuuttajien alkuperämaissa, auttavat pitkällä aikavälillä normaalistamaan maahanmuuttovirrat.

1.15

katsoo, että yhteistyötoimissa on suosittava alkuperämaassa tapahtuvaa yleissivistävää koulutusta, ammattikoulutusta ja rekrytointia. Lisäksi raja- tai naapurivaltioiden tai huomattavan muuttoliikkeen kohteena olevien valtioiden välillä voitaisiin tehdä kahden- tai monenvälisiä sopimuksia maahanpääsyn helpottamiseksi.

1.16

korostaa, että taloudellisista syistä johtuvalla maahanmuutolla on huomattava paikallinen ja alueellinen ulottuvuus, koska se vaikuttaa paikallisiin työmarkkinoihin sekä paikallisiin ja alueellisiin palveluihin (sosiaalipalvelut, opetus, asuminen jne.). Siksi paikallis- ja alueviranomaisille on myönnettävä yhteisön varoja maahanmuuttajien kotouttamiseen.

1.17

korostaa paikallisviranomaisten keskeistä roolia turvallisuuden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden takaamisessa. Kyseiset tekijät ovat olennainen osa taloudellisista syistä tapahtuvaa maahanmuuttopolitiikkaa.

1.18

katsoo, että siirtotyövoiman laadun ja määrän määrittelyssä on käytettävä menetelmiä, joissa otetaan huomioon kansallisten tarpeiden lisäksi myös paikallis- ja alueviranomaisten ehdotukset.

1.19

toteaa, että paikallis- ja alueviranomaisilla voi olla huomattava rooli sosiaalisen kotouttamisen, kulttuuri- ja kielikoulutuksen, siirtotyöläisten ammattikoulutuksen ja sen tunnustamisen aloilla. Ne voivat myös osallistua kolmansien maiden kanssa tehtävään yhteistyöhön, jonka tarkoituksena on siirtotyöläisiksi pyrkivien työntekijöiden koulutus.

2.1

ottaa huomioon uuteen perustuslakisopimukseen sisältyvät määräykset ja korostaa kiinteää yhteyttä maahanmuutto- ja työllisyyspolitiikkojen välillä (EY:n perustamissopimuksen VIII osasto, 137 g artikla). Komitea katsookin, että sitä tulisi kuulla vihreän kirjan pohjalta annetuista säädöksistä.

2.2

kehottaa kaikkia EU:n jäsenvaltioita ratifioimaan siirtotyöntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä oikeuksien suojelua koskevan YK:n yleissopimuksen.

2.3

katsoo, että maahanmuuttoon ja työmarkkinoihin liittyviä ongelmia voidaan parhaiten käsitellä unionin tasolla. Erityistä huomiota olisi kuitenkin kiinnitettävä maahantulon ja oleskelun edellytysten määrittelemiseen siten, ettei yhtäältä kiistetä jäsenvaltioiden oikeutta rajoittaa maahantulijoiden määrää eikä toisaalta vaikuteta kielteisesti muiden valtioiden vastaavaan oikeuteen. Liian tiukat edellytykset estäisivät jäsenvaltioita vastaanottamasta haluamansa määrän maahanmuuttajia, ja sillä voisi olla vakavia vaikutuksia valtioiden tai niiden alueiden taloudelliselle kilpailukyvylle. Komitea suosittaakin, että maahanpääsykriteerejä koskevaa tulevaa lainsäädäntöä valmisteltaessa tutkittaisiin, miten se sopii yhteen erilaisten kansallisten, alueellisten ja paikallisten olosuhteiden kanssa.

2.4

panee merkille, että yhteiset säännöt voivat tuoda mukanaan lisäarvoa, kun otetaan huomioon kansainväliset näkökohdat ja yhden jäsenvaltion politiikan vaikutus toiseen. Komitea suosittaa, että lisäarvo osoitettaisiin ennen uuden lainsäädännön antamista ja että arvioitaisiin, millä seikoilla ei ole kansainvälisiä vaikutuksia, jolloin ne voitaisiin kattaa tehokkaammin jäsenvaltioiden omalla lainsäädännöllä.

2.5

katsoo, että koska vihreässä kirjassa (lainsäädäntöä valmisteleva kuuleminen) ei mainita, mikä lainsäädäntöväline olisi tässä yhteydessä otettava käyttöön, välineen tulisi olla direktiivi, sillä se asettaa kansallisille politiikoille suuntaviivat ja yhtäältä kunnioittaa valtioiden riippumattomuutta asiaan liittyvien erityisten näkökulmien määrittelyssä ja erityisten alueellisten ja paikallisten piirteiden tunnustamisessa sekä toisaalta asettaa siirtolaisten maahanpääsyä ja oleskelua koskevat suuntaviivat, jotta tietyn jäsenvaltion maahanmuuttopolitiikka ei vaikuttaisi kielteisesti muiden valtioiden vastaavaan politiikkaan. Direktiivillä taattaisiin jäsenvaltioille riittävä joustavuus ottaa huomioon myös alueelliset ja paikalliset erityispiirteet.

2.6

katsoo lisäksi, että sosiaali- ja kansalaisoikeuksien määrittelemiseksi voitaisiin harkita mahdollisuutta ottaa käyttöön sääntelyväline.

2.7

suosittaa, että lainsäädäntöä valmisteleva kuuleminen olisi laajaa ja että alue- ja paikallisviranomaiset voisivat ottaa siihen osaa, koska komissio pitää niitä maahanmuuttopolitiikan kannalta tärkeinä toimijoina.

2.8

katsoo, että viittaus tarpeeseen ottaa alueelliset ja paikalliset näkökohdat huomioon on epämääräinen (vihreä kirja s. 8) ja kehottaa komissiota tunnustamaan selkeästi myös tulevassa lainsäädännössä alue- ja paikallisviranomaisten roolin siirtotyöläisiä tarvitsevien työmarkkina-alojen määrittelyssä.

Komitea toistaa lisäksi näkemyksensä, jonka mukaan tarvitaan maahanmuuttopolitiikkoihin liittyvien hyvien toimintatapojen vaihtoon tarkoitettua ohjelmaa, ja ehdottaa, että Euroopan unioni tukee siirtotyövoiman käytöstä kiinnostuneille yrityksille tarkoitettujen alueellisten yhteyspisteiden perustamista työvoimapulan ratkaisemiseksi ja taloudellisen kehityksen edistämiseksi.

Komitea pitää hyödyllisenä taloudellisista syistä tapahtuvan maahanmuuton alueellisen ja paikallisen ulottuvuuden, paikallis- ja aluetasolla ehdotettujen toimien taloudellisen ja sosiaalisen vaikutuksen sekä tarvittavan rahoituksen arviointia.

Komitean tulisi käynnistää vaikutusten arvioimisen kannalta tarpeellisia toimia (tutkimukset, mielipidetiedustelut, kuulemistilaisuudet, konferenssit, kyselyt), joiden tarkoituksena on parantaa maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkoihin liittyvää sääntelyä ja koordinointia.

2.9

panee merkille, että komissio korostaa tarvetta vähentää jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden hallinnollista taakkaa tulevien toimien myötä, mutta ei viittaa suoraan kustannusten muodostamaan ongelmaan, vaikka se monien toimien tapauksessa on ilmeinen. Komitean mukaan on tarpeen arvioida, mitä hallinnollisia ja taloudellisia velvoitteita käyttöön otettavat toimet aiheuttavat alue- ja paikallisviranomaisille. Koska monet tämäntyyppiset ohjelmat ovat kalliita, vaikutusten arviointi on välttämätöntä. Sekä valtion että unionin on annettava niille rahoitustukea, mutta ohjelmien sisällön ja toimeenpanon määrittelyssä toimivalta tulee jäädä paikallisviranomaisille.