52004PC0629

Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kehitysyhteistyön ja taloudellisen yhteistyön rahoitusvälineen perustamisesta /* KOM/2004/0629 lopull. - COD 2004/0220 */


Bryssel 29.9.2004

KOM(2004) 629 lopullinen

2004/0220 (COD)

Ehdotus:

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

kehitysyhteistyön ja taloudellisen yhteistyön rahoitusvälineen perustamisesta

(komission esittämä)

PERUSTELUT

Komissio on selostanut laajasti ulkomaanavun täytäntöönpanovälineidensä uutta järjestelmää rahoitusnäkymien ajanjaksolle 2007–2013 rahoitusnäkymiä koskevissa tiedonannoissaan neuvostolle ja Euroopan parlementille[1] sekä perusasetuksia esittelevässä tiedonannossa. Lisätietoja yleisistä tavoitteista, erityistavoitteista sekä kehitysyhteistyön ja taloudellisen yhteistyön rahoitusvälineen täytäntöönpanon edellytyksistä esitetään asetuksen liitteenä olevassa rahoitusselvityksessä. Näissä perusteluissa esitelläänkin ainoastaan asetuksen keskeisten säännösten piirteitä.

1. Tavoitteet ja periaatteet (i osasto)

1.1. Yleiset tavoitteet ja yhteistyöalat (1 artikla)

Asetuksen 1 artiklassa määritellään maat ja alueet, jotka voivat hyötyä asetuksen mukaisista toimista (1 kohta), yleiset tavoitteet (1 kohta) ja yhteisön yhteistyöalat (2 kohta).

Asetus kattaa kaikki maailman maat ja alueet lukuun ottamatta seuraavia:

- yhteisön jäsenvaltiot;

- merentakaiset maat ja alueet, jotka on assosioitu yhteisöön Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 182–188 artiklalla;

- maat, jotka ovat tukikelpoisia liittymistä valmistelevasta välineestä (Albania, Jugoslavian entinen tasavalta Makedonia, Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia, Serbia ja Montenegro, Turkki);

- maat, jotka ovat tukikelpoisia eurooppalaisesta naapuruuden ja kumppanuuden välineestä (Algeria, Armenia, Azerbaidžan, Egypti, Georgia, Israel, Jordania, Libanon, Libya, Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinto, Marokko, Moldavia, Syyria, Tunisia, Ukraina, Valkovenäjä ja Venäjän federaatio,).

Asetus kattaa sekä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen XX osastossa (kehitysyhteistyö) että XXI osastossa (taloudellinen, tekninen ja rahoitusyhteistyö kolmansien maiden kanssa) määritellyt yleiset tavoitteet. Se perustuu siis kehitysyhteistyöpolitiikkaan[2] ja kaikenlaiseen yhteistyöhön kehitysmaiden, siirtymätalouden maiden ja teollisuusmaiden kanssa. Rahoitusnäkymistä annetun tiedonannon[3] mukaisesti asetus on yleisemmällä tasolla myös uusi konsolidoitu oikeusperusta sisäpolitiikkojen tavoitteisiin pyrkimiselle kansainvälisellä, myös monenvälisellä ja maailmanlaajuisella, tasolla.

Asetuksessa ei rajata yhteisön yhteistyö- ja toiminta-aloja, vaan alojen luettelo on ainoastaan suuntaa-antava. Alat valitaan sillä perusteella, miten paljon niistä on hyötyä perustamissopimuksessa määriteltyjen tavoitteiden, yhteisön kansainvälisiin velvollisuuksiin ja sitoumuksiin liittyvien tavoitteiden (kuten vuosituhattavoitteet) tai kumppanimaiden ja - alueiden kanssa tehdyissä kumppanuus- ja yhteistyösopimuksissa määriteltyjen erityistavoitteiden saavuttamisessa. Valinnassa otetaan kuitenkin huomioon yhteisön suuntaviivat avun keskittämisestä[4] ja perustamissopimuksen 177 artiklan[5], komission tiedonantojen ja neuvoston ja Euroopan parlamentin päätöslauselmien[6] mukainen pyrkimys täydentävyyteen yhteisön ja jäsenvaltioiden politiikkojen kesken.

1.2. Yleiset periaatteet (2 artikla)

Asetuksen 2 artiklassa luetellaan asetuksen täytäntöönpanossa sovellettavat viisi yleisperiaatetta:

- johdonmukaisuus ulkoisten toimien eri alojen kesken sekä muiden yhteisön politiikkojen kanssa perustamissopimuksen 6 ja 178 artiklan[7], komission tiedonantojen ja neuvoston päätöslauselmien mukaisesti[8];

- yhteistyöpolitiikkojen ja -toimien yhteensovittaminen jäsenvaltioiden kesken ja jäsenvaltioiden ja komission välillä perustamissopimuksen 180 artiklan[9], komission tiedonantojen ja neuvoston päätelmien ja päätöslauselmien mukaisesti[10];

- yhteensovittaminen muiden kahden- tai monenvälisten rahoittajien kanssa noudattaen Euroopan unionin ulkoisten toimien yleistä tavoitetta edistää monenvälistä lähestymistapaa kansainvälisten ongelmien ratkaisemiseen;

- yhteisön avun kohdentaminen uudelleen alakohtaiseen ja talousarviotukeen erityisesti kansallisten kehitysstrategioiden ja uudistuspolitiikkojen lujittamiseksi, yhteisön avun vaikuttavuuden lisäämiseksi, omavastuun ja paikallisten valmiuksien parantamiseksi sekä avunantajien välisen yhteensovittamisen ja täydentävyyden edistämiseksi;

- ihmisoikeuksien ja perusvapauksien sekä demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen. Menettely avun keskeyttämiseksi, jos kumppanimaa ei noudata jotakin olennaista osaa, on kuvattu 23 artiklassa.

2. Ohjelmasuunnittelu ja varojen jakaminen (II osasto)

2.1. Ohjelmasuunnittelun ja varojen jakamisen yleiset puitteet (3 artikla), maantieteellisten ohjelmien monivuotinen ohjelmasuunnittelu (4 artikla) ja aihekohtaisten ohjelmien monivuotinen ohjelmasuunnittelu (5 artikla)

Asetuksen 3 artiklassa määritetään yhteisön ulkoisen avun täytäntöönpanon yleiset puitteet. Siinä tukeudutaan aikaisempaan kokemukseen, noudatetaan yhteisön ulkoisen avun hallinnonuudistuksen suuntaviivoja[11] ja toistetaan tärkeimmät uudistukset, joita on tehty yhteisön viimeksi antamiin asetuksiin[12]. Yhteisön ulkoinen apu pannaan täytäntöön laajojen maantieteellisten ohjelmien kautta. Määräraha on myös varattu maailmanlaajuisten ja horisontaalisten kehitysaloitteiden rahoittamista varten laadittaville aihekohtaisille ohjelmille etenkin kyseen ollessa monenvälisistä tai maailmanlaajuisista aloitteista, joilla pyritään unionin sisäisten politiikkojen tavoitteiden ulkoiseen edistämiseen, ja suunnitteilla on erityinen aihekohtainen yhteistyöohjelma teollisuusmaiden kanssa (ks. myös rahoitusselvityksen 6.1.1 ja 5.2 kohta)

Asetuksen 4 ja 5 artiklassa esitetään, miten maantieteellisten ohjelmien (strategia-asiakirjat ja monivuotiset maa- ja alueohjelmat) ja aihekohtaisten ohjelmien (aihekohtaiset strategia-asiakirjat) monivuotinen ohjelmasuunnittelu tapahtuu uudistuksen vaatimalla tavalla ja läheisessä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa vuodesta 2000 laadittujen periaatteiden mukaisesti. Kunkin kumppanimaan ja -alueen kanssa laadittujen strategia-asiakirjojen ja monivuotisten maa- ja alueohjelmien rakenne noudattaa erityisesti asiakirjan Cadre pour les documents stratégiques par pays [13] ohjeita, joita tarvittaessa mukautetaan uudistuksen käynnistämisen jälkeen kertyneen kokemuksen myötä. Aihekohtaisten strategia-asiakirjojen laatimisessa otetaan erityisesti huomioon asiakirja Cadre commun et procédure pour l’établissement de programmation des lignes budgétaires thématiques et horizontales [14]. Ohjelmasuunnittelun laatu ja yhdenmukaisuus säilytetään ja niitä parannetaan Euroopan unionin politiikkojen tavoitteiden ja prioriteettien mukaisesti. Strategiset prioriteetit vahvistetaan strategia-asiakirjoissa, ja monivuotinen ohjelmasuunnittelu tuottaa kullekin kumppanimaalle tai -alueelle sopivimman politiikkojen yhdistelmän, jossa ulkoisen avun välineet yhdistyvät muihin yhteisön välineisiin (kauppa, YUTP) ja jossa otetaan huomioon unionin alueelliset prioriteetit, yhteisvaikutus ja täydentävyys jäsenvaltioiden ja muiden kahden- ja monenvälisen avunantajien kanssa, kunkin maan makrotaloudellinen tilanne ja kumppanimaiden kanssa politiikoista käytävä vuoropuhelu. Maantieteelliset strategia-asiakirjat laaditaan kumppanimaiden ja -alueiden kanssa vuoropuhelua käyden ja kumppanimaat ja -alueet hyväksyvät monivuotiset maa- ja alueohjelmat. Yhteisön toimien johdonmukaisuuden ja yhteisön ja jäsenvaltioiden toimien täydentävyyden varmistamiseksi jäsenvaltiot ovat voimakkaasti mukana ohjelmasuunnittelussa ensinnäkin komission ja jäsenvaltioiden edustustojen kentällä toteuttaman huolellisen yhteensovittamisen ansiosta ja toiseksi Brysselissä komiteamenettelyn välityksellä.

2.2. Monivuotisten ohjelmasuunnitteluasiakirjojen hyväksyminen (6 artikla)

Asetuksen 6 artiklassa säädetään, että komissio hyväksyy monivuotiset ohjelmasuunnitteluasiakirjat (eli kumppanimaita ja -alueita koskevat strategia-asiakirjat ja monivuotiset maa- ja alueohjelmat sekä aihekohtaiset strategia-asiakirjat) päätöksen 1999/468/EY 4 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen eli saatuaan jäsenvaltioiden edustajista muodostuvan ja komission edustajan puheenjohdolla toimivan hallintokomitean lausunnon (komitea perustetaan asetuksen 21 artiklalla). Komitea antaa lausuntonsa ohjelmasuunniteluasiakirjoista perustamissopimuksen 205 artiklan 2 kohdassa sellaisia päätöksiä varten määrätyllä enemmistöllä, jotka neuvosto tekee komission ehdotuksesta.

3. Täytäntöönpano (III osasto)

3.1. Toimintaohjelmien hyväksyminen (7 artikla)

Asetuksen 7 artiklassa säädetään, että komissio päättää rahoituksesta vuotuisten maa- ja aluekohtaisten toimintaohjelmien muodossa. Tämä vastaa uusia periaatteita yhteisön viimeisimmissä säädöksissä[15]. Kun kyseessä on jäsenvaltioiden hyväksymien monivuotisten ohjelmasuunnitteluasiakirjojen (eli kumppanimaita ja -alueita koskevat strategia-asiakirjat ja monivuotiset maa- ja alueohjelmat sekä aihekohtaiset strategia-asiakirjat) mukaisesti komission tekemät päätökset, toimintaohjelmista ei tarvitse päättää komiteamenettelyllä. Komissio toimittaa toimintaohjelmat jäsenvaltioiden tiedoksi kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä. Toimintaohjelmien perusteella allekirjoitetaan tarvittaessa rahoitussopimukset kumppanimaiden ja -alueiden kanssa etenkin maantieteellisten ohjelmien puitteissa. Komissiolla on valtuudet tarvittaessa mukauttaa toimintaohjelmia. Lisäksi 7 artiklassa säädetään mahdollisuudesta päättää poikkeuksellisesti toimintaohjelmiin kuulumattomista toimenpiteistä samalla menettelyllä kuin toimintaohjelmista päätetään. Tämä säännös voi olla hyödyllinen, jos komissio haluaa toimittaa nopeasti rahoitusta, vaikka toimintaohjelmaa ei vielä olisikaan täysin viimeistelty.

3.2. Strategia-asiakirjoissa ja monivuotisissa maa- ja alueohjelmissa suunnittelemattomista erityistoimenpiteistä päättäminen (8 artikla)

Asetuksen 8 artiklassa säädetään mahdollisuudesta päättää strategia-asiakirjoihin ja monivuotisiin maa- ja alueohjelmiin kuulumattomista erityistoimenpiteistä ennakoimattomien tarpeiden tai tilanteiden vuoksi. Tämä säädös parantaa yhteisön reaktiovalmiutta ja tarjoaa yhteisön ulkoisen avun täytäntöönpanon tehokkuuden kannalta välttämätöntä joustovaraa etenkin kiireellisten toimenpiteiden osalta. Koska kyseessä ovat jäsenvaltioiden hyväksymään monivuotiseen ohjelmasuunnitteluun kuulumattomat komission tekemät päätökset, nämä päätökset säädetään tehtäväksi komiteamenettelyllä, kun rahoituksen määrä ylittää 15 miljoonaa euroa. Komissio päättääkin strategia-asiakirjoihin ja monivuotisiin maa- ja alueohjelmiin kuulumattomista erityistoimenpiteistä päätöksen 1999/468/EY 3 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen eli saatuaan jäsenvaltioiden edustajista muodostuvan ja komission edustajan puheenjohdolla toimivan neuvoa-antavan komitean lausunnon (komitea perustetaan asetuksen 21 artiklalla). Komitean annettua lausuntonsa erityistoimenpiteistä komissio ottaa sen mahdollisimman tarkasti huomioon ja ilmoittaa komitealle, millä tavalla se on otettu huomioon. Komissio voi muuttaa erityistoimenpiteitä saman menettelyn mukaisesti. Komitean lausuntoa ei kuitenkaan tarvita, jos muutokset ovat vähäisiä, kuten 8 artiklan 5 kohdassa säädetään.

3.3. Tukikelpoisuus (9 artikla)

Asetuksen 9 artiklassa luetellaan kaikki tukikelpoiset yksiköt, laitokset ja toimielimet. Siinä säädetään nykyisen käytännön mukaisesta laajasta tukikelpoisuudesta. Euroopan unionin toimielimet ja elimet ovat tukikelpoisia ainoastaan toteutettaessa tukitoimenpiteitä (ks. 11 artikla). Yhteisön tukien kelpoisuusehtojen osalta 9 artiklan rinnalla on luettava 16 artiklaa, jossa tarkennetaan julkisia hankintoja ja tukien myöntämistä koskeviin menettelyihin osallistumisen säännöt.

3.4. Toimenpidetyypit (10 artikla) ja tukitoimenpiteet (11 artikla)

Asetuksen 10 artiklassa luetellaan täydelliseen kattavuuteen pyrkimättä nykyisten käytäntöjen[16] perusteella toimenpidetyypit, joita asetuksen nojalla voidaan rahoittaa.

Asetuksen 11 artiklan mukaisesti yhteisö voi rahoittaa kaikenlaisia asetuksen täytäntöön panemiseksi välttämättömiä tukitoimenpiteitä. Jos tukitoimenpiteitä ei rahoiteta suoraan monivuotisen ohjelmasuunnittelun ja toimintaohjelmien yhteydessä, rahoitusselvityksen 6.1.2 kohdassa on varauduttu erityismäärärahoihin (jotka vastaavat nykyisiä BA-budjettikohtia), ja 11 artiklan 3 kohdassa säädetään, että tukitoimenpiteet hyväksytään samaa menettelyä käyttäen kuin strategia-asiakirjoihin ja monivuotisiin maa- ja alueohjelmiin kuulumattomat erityistoimenpiteet (ks. 8 artikla).

3.5. Yhteisrahoitus (12 artikla) ja hallinnointitavat (13 artikla)

Nykykäytännön mukaisesti ja noudattaen avunantajien tahtoa parantaa yhteistyötoimien yhteensovittamista 12 artiklassa vahvistetaan, että toimenpiteet voidaan rahoittaa yhdessä (rinnakkaisena tai yhdistettynä yhteisrahoituksena). Sen 3 kohdassa tarkennetaan, että jälkimmäisessä yhteisrahoitusmuodossa komissio voi vastaanottaa ja hallinnoida jäsenvaltioiden (varsinkin niiden kokonaan tai osittain julkisten virastojen), yhteisön ulkopuolisten rahoittajavaltioiden tai kansainvälisten tai alueellisten organisaatioiden varoja. Tämä säännös nostaa komission toimintamahdollisuudet samalle tasolle muiden rahoittajien kanssa.

Asetuksen 13 artiklassa luetellaan hallinnointitavat, joita komissio voi käyttää asetuksen nojalla rahoitettavien toimenpiteiden täytäntöön panemiseksi:

- hallinnointi keskitetysti suoraan tai epäsuorasti yhteisön virastojen tai yhteisön perustamien laitosten välityksellä (2 kohta);

- hallinnointi keskitetysti epäsuoraan jäsenvaltioiden laitosten välityksellä (3 kohta) varainhoitoasetuksen 54 artiklan 2 kohdan c alakohdan i luetelmakohdan mukaisesti, jossa tarjotaan tämä mahdollisuus, jos perussäädöksessä näin säädetään. Artiklassa säädetään, että tässä tapauksessa komissio tekee päätöksensä päätöksen 1999/468/EY 4 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti eli saatuaan jäsenvaltioiden edustajista muodostuvan hallintokomitean lausunnon (ks. yksityiskohtaiset säännöt kohdassa 2.2).

3.6. Maksusitoumukset (14 artikla)

Asetuksen 14 artiklassa säädetään, että maksusitoumukset tehdään toimintaohjelmista (7 artikla), strategia-asiakirjoissa ja monivuotisissa maa- ja alueohjelmissa suunnittelemattomista erityistoimenpiteistä (8 artikla) ja tukitoimenpiteistä (11 artikla) tehtyjen komission päätösten perusteella.

3.7. Yhteisön taloudellisten etujen suojaaminen (15 artikla)

Asetuksen 15 artiklassa säädetään toimenpiteistä, joilla yhteisön taloudellisia etuja suojataan ja joiden avulla se voi suorittaa toteutettujen toimien valvomiseksi tarvittavia tarkastuksia.

3.8. Osallistuminen julkisia hankintoja ja tukien myöntämistä koskeviin menettelyihin ja alkuperäsäännöt (16 artikla)

Asetuksen 16 artiklassa määritellään edellytykset julkisia hankintoja ja tukien myöntämistä koskeviin menettelyihin osallistumiselle asetuksen täytäntöönpanon yhteydessä. Tässä vaiheessa säännökset noudattavat osallistumisesta yhteisön ulkoiseen apuun tehtyä ehdotusta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi[17], jolla on tarkoitus muuttaa yhteisön tärkeimpien avustusvälineiden perusasetuksia avun vapauttamiseksi sidonnaisuuksista. On erityisesti huomattava, että 16 artiklassa (2 kohta) säädetään, että jos jokin yhteisön ulkopuolinen valtio sallii Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden osallistumisen julkisia hankintoja ja tukien myöntämistä koskeviin menettelyihinsä, komissio voi myös päättää sallia kyseisen valtion osallistumisen yhteisön julkisia hankintoja ja tukien myöntämistä koskeviin menettelyihin saatuaan jäsenvaltioiden edustajista muodostuvan hallintokomitean lausunnon (päätöksen 1999/468/EY 4 artiklassa säädetty menettely; ks. yksityiskohtaiset säännöt kohdassa 2.2). Tämän asetuksen 16 artiklaa saatetaan muuttaa ottaen huomioon neuvoston ja Euroopan parlamentin päätelmät edellä mainitun säännöksen tarkastelussa.

3.9. Ennakkomaksut (17 artikla) ja Euroopan investointipankin tai muiden rahoituksen välittäjien käyttöön annettavat varat (18 artikla)

Asetuksen 17 ja 18 artiklassa käsitellään tiettyjä teknisiä seikkoja, jotka koskevat tiettyjen 10 artiklassa säädettyjen toimenpiteiden täytäntöönpanoa. Esimerkiksi:

17 artiklassa säädetään, että ennakkomaksujen tuottamat korot vähennetään viimeisestä maksuerästä;

18 artiklassa määritellään, minkätyyppisillä säännöksillä komissio päättää tapauskohtaisesti varojen myöntämisestä Euroopan investointipankin tai muiden rahoituksen välittäjien käyttöön.

3.10. Arviointi (19 artikla)

Komissio velvoitetaan 19 artiklassa arvioimaan säännöllisesti maantieteellisten ja aihekohtaisten politiikkojen ja ohjelmien sekä alakohtaisten politiikkojen tuloksia sekä ohjelmasuunnittelun tehokkuutta.

4. Loppusäännökset (IV osasto)

4.1. Vuosikertomus (20 artikla)

Vuodesta 2001 sovellettujen päätösten mukaisesti, joilla yksinkertaistettiin ja vähennettiin raportointia neuvostolle ja Euroopan parlamentille, 20 artiklalla jatketaan nykykäytäntöä, jonka mukaan komissio toimittaa neuvostolle ja parlamentille kertomuksen kerran vuodessa. Kertomuksen laatimisessa otetaan huomioon vuodesta 2001 kertynyt kokemus ja etenkin neuvoston ja Euroopan parlamentin vuosittaiset huomiot kertomuksen muodosta ja sisällöstä[18].

4.2. Komiteamenettely (21 artikla)

Asetuksen 21 artiklalla perustetaan jäsenvaltioiden komitea. Komitean toimivallasta on kerrottu kohdissa 2.2, 3.2, 3.5 ja 3.8. Komitean tarkastellessa sisäpolitiikkojen ulkoisiin ulottuvuuksiin liittyviä ulkoisia toimia, komitean puheenjohtajana voi lisäksi toimia asianomainen komission yksikkö.

4.3. Asetuksen soveltamisalaan kuulumattoman yhteisön ulkopuolisen maan osallistuminen (22 artikla)

Yhteisön avun tehostamiseksi ja sen välttämiseksi, että tietyt ohjelmat jakaantuisivat eri välineille, 22 artiklassa laajennetaan asetuksen nojalla toteuttavista toimenpiteistä hyötyviä maita merentakaisiin maihin ja alueisiin sekä liittymistä valmistelevasta välineestä ja eurooppalaisesta naapuruuden ja kumppanuuden välineestä tukikelpoisiin maihin. Säännös pannaan täytäntöön, kun hyväksyttävä hanke tai ohjelma on luonteeltaan maailmanlaajuinen, alueellinen tai rajaseutua yhdistävä.

4.4. Avun keskeyttäminen (23 artikla)

Jos I osastossa määriteltyjä periaatteita ei noudateta, sovelletaan 23 artiklassa määriteltyä menettelyä. Sitä sovelletaan, jos kumppanimaan kanssa ei ole tehty kumppanuus- eikä yhteistyösopimusta tai jos siitä puuttuu olennaisia osia koskeva lauseke.

4.5. Rahoitusta koskevat säännökset (24 artikla)

Asetuksen 24 artiklassa vahvistetaan asetuksen täytäntöönpanon rahoituksen viitemäärä ja määräraha, joka on tarkoitettu yhteistyöhön Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa neuvostolle ja Euroopan parlamentille annetun tiedonannon Kohti AKT-maiden kanssa tehtävän yhteistyön täydellistä integroimista EU:n talousarvioon [19] mukaisesti.

4.6. Asetuksen tarkistaminen (25 artikla)

Asetusta on 25 artiklan mukaisesti mahdollista tarkistaa ennen 31. päivää joulukuuta 2011.

2004/0220 (COD)

Ehdotus:

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

kehitysyhteistyön ja taloudellisen yhteistyön rahoitusvälineen perustamisesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 179 artiklan 1 kohdan ja 181 a artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen[20],

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä,

sekä katsovat seuraavaa:

(1) Yhteisön ulkoisen avun tehostamiseksi laaditaan avustustoimien suunnittelulle ja toteuttamiselle uusi sääntelykehys. …kuun .. päivänä … annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o …[21] perustetaan liittymistä valmisteleva väline, jonka soveltamisalaan kuuluu yhteisön tuki ehdokasmaille ja mahdollisille ehdokasmaille. Eurooppalainen naapuruuden ja kumppanuuden väline otetaan käyttöön … annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o ... . Tämä asetus on kolmas yleinen, yhteisön ulkopolitiikkaa suoraan tukeva väline.

(2) Yhteisön teollisuusmaihin ylläpitämät ja syventämät kahdenväliset suhteet sekä monenvälisten toimielinten lujittaminen tukevat huomattavasti Euroopan unionin roolia ja asemaa maailmassa ja edistävät merkittävästi maailmantalouden tasapainoa ja kehitystä.

(3) Yhteisöä ohjaavat sopimuksissa, toimintasuunnitelmissa ja muissa yhdessä annetuissa julkilausumissa määritellyt periaatteet, ja se noudattaa teollisuusmaiden kanssa yhteistyöpolitiikkaa luodakseen suotuisat olosuhteet yhteisön ja kyseisten maiden suhteiden hoitamiselle ja kehittämiselle. Yhteistyöpolitiikalla edistetään suotuisten olosuhteiden luomista Euroopan läsnäolon ja vuorovaikutuksen lisäämiselle näissä maissa etenkin talouden, kaupan, tieteen sekä kulttuurin aloilla.

(4) Yhteisö noudattaa kehitysyhteistyöpolitiikkaa, jossa pyritään erityisesti köyhyyden torjumisen, kestävän taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen sekä kehitysmaiden tasapainoisen ja asteittaisen maailmantalouteen yhdentämisen tavoitteisiin.

(5) Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen vuonna 2000 hyväksymät vuosituhannen kehitystavoitteet, kuten äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistaminen, sekä Yhdistyneiden Kansakuntien konferensseissa sovitut kestävän kehityksen tavoitteet ja periaatteet antavat suuntaa yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikalle ja kansainvälisille toimille.

(6) Rauhan, turvallisuuden ja vakauden, ihmisoikeuksien, perusvapauksien, demokratian ja oikeusvaltion periaatteen kunnioittamisen sekä hyvän hallintotavan takaava poliittinen toimintaympäristö on olennainen osa pitkän aikavälin kehitystä.

(7) Järkevä ja kestävä talouspolitiikka on kehityksen ennakkoedellytys.

(8) Neuvoston ja komission Euroopan yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikasta 10 päivänä marraskuuta 2000 antamassa julistuksessa asetetaan yleiset puitteet yhteisön kehitysalan toimille.

(9) Yhteisö ja sen jäsenvaltiot ovat tehneet kumppanuus- ja yhteistyösopimuksia edistääkseen merkittävällä tavalla kumppanimaiden pitkän aikavälin kehitystä ja niiden väestön hyvinvointia.

(10) Kumppanuus- ja yhteistyösopimukset perustuvat yhteisille ja universaaleille ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen ja edistämisen arvoille sekä demokratian ja oikeusvaltioperiatteen kunnioittamiselle; nämä ovat kyseisten sopimusten olennaisia osia.

(11) Avun tehostaminen on keskeinen tavoite yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikan täytäntöönpanossa. Täydentävyyttä on parannettava ja menettelyjä järkiperäistettävä, yksinkertaistettava, yhdenmukaistettava ja yhteensovitettava Euroopan unionissa ja myös suhteissa muihin rahoittajiin ja kehitysalan toimijoihin poliittisia valintoja kuitenkin noudattaen, jotta avun johdonmukaisuus ja hyödyllisyys voidaan varmistaa ja kumppanimaille lankeavia kuluja voidaan vähentää.

(12) Kehitysstrategioiden omavastuu kumppanimaissa on avain kehityspolitiikkojen onnistumiseen, minkä vuoksi on kannustettava yhteiskunnan kaikkien sektoreiden mahdollisimman suurta osallisuutta. Avunantajien yhteistyöstrategiat ja toimien täytäntöönpanomenettelyt on yhdenmukaistettava mahdollisimman pitkälti kumppanimaan omien strategioiden ja menettelyjen kanssa omavastuun, tehokkuuden ja avoimuuden vuoksi.

(13) Yhteisön ulkoisten toimien eri alojen johdonmukaisuus on taattava ja yhteisön ulkopolitiikkojen on sovittava yhteen sisäpolitiikkojen kanssa.

(14) Komissio on antanut hätäavun, kunnostustoimien ja kehitysyhteistyön niveltämisestä kaksi tiedonantoa [KOM(1996) 153 ja KOM(2001) 153], joita ovat seuranneet Euroopan parlamentin päätöslauselmat ja neuvoston päätelmät ja joissa korostetaan tarvetta huolehtia Euroopan yhteisön eri rahoitusvälineistä rahoitettavien toimien tehokkaasta niveltämisestä.

(15) Jotta sisäpolitiikoilla olisi tehokas vaikutus unionin ulkopuolella, aihekohtaiset ohjelmat ovat tärkeä väline sovitettaessa yhteen alakohtaisen johdonmukaisuuden ja sisäpolitiikkojen aihekohtaisen näkyvyyden tarvetta sekä ulkosuhteiden yleisen johdonmukaisuuden vaatimusta.

(16) Avun riittävä vapauttaminen sidonnaisuuksista on keskeistä avun lisäarvon kasvattamiseksi ja paikallisten valmiuksien parantamiseksi.

(17) Asetuksessa vahvistetaan ajanjaksolle 2007–2013 määräraha, joka on talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja talousarviomenettelyn parantamisesta 6 päivänä toukokuuta 1999 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen 33 kohdassa tarkoitettu budjettivallan käyttäjän ensisijainen ohje.

(18) Olisi päätettävä tämän asetuksen täytäntöön panemiseksi tarvittavista toimenpiteistä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY[22] mukaisesti. Monivuotiset ohjelmasuunnitteluasiakirjat ja tietyt täytäntöönpanoa koskevat erityistoimenpiteet olisi hyväksyttävä hallintokomiteamenettelyä noudattaen. Toimenpiteistä, jotka eivät sisälly ohjelmasuunnitteluasiakirjoihin, olisi päätettävä neuvoa-antavaa komiteaa koskevan menettelyn mukaisesti.

(19) Koska jäsenvaltiot eivät kykene riittävällä tavalla toteuttamaan aiotun toiminnan tavoitetta, joka on kehitysyhteistyön, taloudellisen yhteistyön, rahoitusyhteistyön, tieteellisen ja teknisen yhteistyön sekä muun yhteistyön tukeminen maiden ja alueiden kanssa, jotka eivät ole yhteisön jäsenvaltioita tai yhteisöön assosioituneita merentakaisia maita ja alueita ja jotka eivät voi saada yhteisön tukea liittymistä valmistelevasta välineestä tai eurooppalaisesta naapuruuden ja kumppanuuden välineestä, vaan toiminta voidaan sen laajuus huomioon ottaen toteuttaa paremmin yhteisön tasolla, yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklan toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Samaan artiklaan sisältyvän suhteellisuusperiaatteen mukaisesti asetus ei ylitä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(20) Tämä asetus edellyttää seuraavien asetusten kumoamista: a) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1568/2003, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2003, avusta köyhyyteen liittyvien sairauksien (HIV/aids, tuberkuloosi ja malaria) torjumiseksi kehitysmaissa; b) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1567/2003, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2003, avusta lisääntymis- ja seksuaaliterveyteen ja lisääntymistä ja seksuaalisuutta koskeviin oikeuksiin liittyville politiikoille ja toimille kehitysmaissa; c) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2493/2000, annettu 7 päivänä marraskuuta 2000, ympäristöulottuvuuden sisällyttämisestä täysimääräisesti kehitysmaiden kehitysprosessiin; d) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2494/2000, annettu 7 päivänä marraskuuta 2000, toimenpiteistä kehitysmaissa olevien trooppisten ja muiden metsien säilyttämisen ja kestävän hoidon edistämiseksi; e) neuvoston asetus (EY) N:o 975/1999, annettu 29 päivänä huhtikuuta 1999, demokratian ja oikeusvaltion kehittämisen ja lujittamisen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen yleistavoitetta edistävien kehitysyhteistyötoimien täytäntöönpanoa koskevista vaatimuksista; f) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 806/2004, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004, sukupuolten tasa-arvon edistämisestä kehitysyhteistyössä; g) neuvoston asetus (EY) N:o 1659/98, annettu 17 päivänä heinäkuuta 1998, hajautetusta yhteistyöstä; asetus sellaisena kuin se on muutettuna ja jatkettuna asetuksilla (EY) N:o 995/2002 ja (EY) N:o 625/2004; h) neuvoston asetus (EY) N:o 1658/98, annettu 17 päivänä heinäkuuta 1998, kehitysmaita koskevilla aloilla toteutettavien toimien yhdessä eurooppalaisten valtioista riippumattomien kehitysyhteistyöjärjestöjen (NGO) kanssa suoritettavasta rahoituksesta; i) neuvoston asetus (EY) N:o 1292/96, annettu 27 päivänä kesäkuuta 1996, elintarvikeapupolitiikasta ja elintarvikeavun hallinnosta sekä elintarviketurvaan liittyvistä erityisistä tukitoimista; asetus sellaisena kuin se on muutettuna elintarvikeapupolitiikasta ja elintarvikeavun hallinnosta sekä elintarviketurvaan liittyvistä erityisistä tukitoimista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1292/96 21 artiklan muuttamisesta 23 päivänä heinäkuuta 2001 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1726/2001; j) neuvoston asetus (EY) N:o 382/2001, annettu 26 päivänä helmikuuta 2001, Euroopan unionin ja Pohjois-Amerikan, Kaukoidän ja Australaasian teollisuusmaiden välistä yhteistyötä ja kaupallisia suhteita edistävien hankkeiden täytäntöönpanosta sekä asetuksen (EY) N:o 1035/1999 kumoamisesta; k) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1726/2000, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2000, kehitysyhteistyöstä Etelä-Afrikan kanssa; l) neuvoston asetus (ETY) N:o 443/92, annettu 25 päivänä helmikuuta 1992, rahoitusavusta ja teknisestä avusta Aasian ja Latinalaisen Amerikan kehitysmaille sekä taloudellisesta yhteistyöstä näiden maiden kanssa; m) neuvoston asetus (EY) N:o 2258/96, annettu 22 päivänä marraskuuta 1996, kehitysmaissa toteutettavista kunnostamis- ja jälleenrakennustoimista; n) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2130/2001, annettu 29 päivänä lokakuuta 2001, toimista, jotka koskevat kotiseudultaan siirtymään joutuneiden väestöryhmien avustamista Aasian ja Latinalaisen Amerikan kehitysmaissa; o) neuvoston asetus (EY) N:o 550/97, annettu 24 päivänä maaliskuuta 1997, HI-virusta/aidsia koskevista toimista kehitysmaissa; p) neuvoston asetus (EY) N:o 1484/97, annettu 22 päivänä heinäkuuta 1997, kehitysmaiden väestöpolitiikoille ja -ohjelmille annettavasta avusta,

OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:

I OSASTO

TAVOITTEET JA PERIAATTEET

1 artikla

Kohde ja soveltamisala

(1) Perustamissopimuksen 179 ja 181 a artiklan mukaisesti yhteisö rahoittaa toimenpiteitä, joilla tuetaan yhteistyötä sellaisten maiden ja alueiden kanssa, jäljempänä ’kumppanimaat ja -alueet’, jotka eivät ole yhteisön jäsenvaltioita tai yhteisöön assosioituneita merentakaisia maita ja alueita ja jotka eivät voi saada yhteisön apua liittymistä valmistelevasta välineestä tai eurooppalaisesta naapuruuden ja kumppanuuden välineestä, sekä kansainvälisiä toimia monenvälisissä yhteyksissä.

(2) Perustamissopimuksen 179 ja 181 a artiklan mukaisesti yhteisön avulla tuetaan etenkin kehitysyhteistyötä, taloudellista yhteistyötä, rahoitusyhteistyötä, tieteellisteknistä yhteistyötä tai muita yhteistyön muotoja kumppanimaiden ja -alueiden kanssa sekä kansainvälisiä toimia, joilla pyritään edistämään sisäpolitiikkojen tavoitteita unionin ulkopuolella. Yhteistyötä toteutetaan yhteisön ulkoisten toimien periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti.

(3) Tämän asetuksen nojalla rahoitettavat toimenpiteet kattavat kaikki Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 177–181 a artiklassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi ja yhteisön kansainvälisten velvoitteiden ja sitoumusten noudattamiseksi tarvittavat yhteistyöalat. Se kattaa myös kumppanuus- ja yhteistyösopimuksissa ja muissa kumppanimaiden ja -alueiden kanssa tehdyissä kahdenvälisissä välineissä sovitut tai kyseisten kumppanimaiden ja -alueiden kanssa yhdessä annettuissa julkilausumissa mainitut alat sekä sisäpolitiikkojen tavoitteisiin pyrkimisen kansainvälisellä tasolla. Toimenpiteet koskevat etenkin seuraavia aloja:

a. sosiaalinen ja inhimillinen kehitys terveys- ja väestöasiat mukaan luettuina;

b. sukupuolten tasa-arvon edistäminen;

c. maaseudun kehitys sekä elintarvikeapu ja -varmuus;

d. kaupunkien kehittäminen;

e. ympäristönsuojelu;

f. luonnonvarojen kestävä hoito;

g. infrastruktuuri etenkin liikenteen, vesihuollon, energian, ympäristön ja televiestinnän aloilla, mukaan luettuina energia- ja liikenneinfrastruktuurin ja näiden alojen toimien hallintojärjestelmät, turvallisuus ja varmuus sekä energiansäästöön liittyvät toimenpiteet;

h. yksityinen sektori, tuotantosektorit ja talouden perusrakenteet;

i. kauppa ja investoinnit;

j. työllisyys, sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja sosiaaliturva;

k. sosiaalisten perusoikeuksien kunnioittaminen mukaan luettuina työtä koskevat perusnormit;

l. tulli ja verotus;

m. makrotalouden uudistukset tai rakennemuutos;

n. alakohtaiset uudistukset;

o. peruskoulutus, keski- tai korkea-asteen koulutus sekä ammattikoulutus;

p. tutkimus, tieteellis-tekninen yhteistyö ja valmiuksien kehittäminen, tiedealan liikkuvuus;

q. kulttuuriyhteistyö sekä tiedealan ja kulttuurien välinen vaihto;

r. yhteisön ja kumppanimaiden ja -alueiden keskinäinen ymmärrys;

s. kansalaisyhteiskunnan kehittäminen ja vuoropuhelu muiden kuin valtiollisten toimijoiden, etenkin valtiosta riippumattomien ja muiden järjestöjen, tiedotusvälineiden, työmarkkinaosapuolten, kanssa;

t. toimielinten tukeminen, jolla pyritään etenkin hyvän hallintotavan edistämiseen, oikeusvaltioperiaatteen, hallinnollisten valmiuksien ja paikallisviranomaisten lujittamiseen, julkisten palvelujen tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamiseen sekä institutionaalisten ja lainsäädännöllisten puitteiden lähentämiseen;

u. politiikkoja koskeva vuoropuhelu;

v. ihmisoikeuksien ja perusvapauksien edistäminen ja puolustaminen sekä demokratiakehityksen tukeminen, mukaan luettuna vaalitarkkailu ja -apu;

w. alueellinen yhteistyö ja yhdentyminen mukaan luettuna teollisuuskumppaneiden yhteistyö;

x. rajaseutuyhteistyö;

y. oikeuslaitos, oikeudellinen yhteistyö, poliisi-, vero-, rahoitus- ja tullialan yhteistyö;

z. kaikki turvapaikka-asioihin ja (lailliseen ja laittomaan) maahanmuuttoon liittyvät ulottuvuudet ja etenkin rajavalvonta, takaisinotto ja paluu sekä kansainvälinen suojelu;

aa. pakolaisten ja muiden kotipaikastaan siirtymään joutuneiden henkilöiden auttaminen;

ab. konfliktien ehkäisy, hallinta ja ratkaiseminen;

ac. siirtyminen hätäavusta kunnostustoimiin ja pitkän aikavälin kehitykseen, hätätilanteen jälkeinen jälleenrakennus ja kunnostaminen;

ad. luonnononnettomuuksien ehkäiseminen;

ae. kaikki muut alat, joita tarvitaan perustamissopimuksen 177–181 a artiklassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseen.

2 artikla

Yleiset periaatteet

(1) Yhteisö pyrkii kaikissa rahoitettavissa toimenpiteissä ja kaikilla tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla yhteistyöaloilla johdonmukaisuuteen ulkoisten toimien eri alojen kesken sekä muiden yhteisön politiikkojen kanssa. Johdonmukaisuus varmistetaan politiikkojen määrittelyssä, strategisessa suunnittelussa sekä toimien ohjelmasuunnittelussa ja täytäntöönpanossa.

(2) Yhteistyöpolitiikkojen yhteensovittamisen parantamiseksi ja toimien ohjelmasuunnittelun menetelmien ja prosessin yhdenmukaistamiseksi komissio ja jäsenvaltiot pyrkivät kaikissa rahoitettavissa toimenpiteissä ja kaikilla tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla yhteistyöaloilla keskinäiseen yhteensovittamiseen ja täydentävyyteen.

Yhteensovittaminen edellyttää säännöllistä ja tiivistä tietojen vaihtoa jäsenvaltioiden kesken ja jäsenvaltioiden ja komission välillä kumppanimaiden ja -alueiden tilannetta koskevista analyyseistä, yhteistyöstrategioista, ensisijaisista toimialoista, meneillään olevista tai tulevista yhteistyötoimista ja arvioinneista.

Tätä yhteensovittamista edistetään etenkin paikallistasolla kumppanimaissa ja -alueilla.

Säännöllisten yhteensovittamistoimien tulokset ovat olennaista tietoa jäsenvaltioiden ja yhteisön ohjelmasuunnittelussa.

(3) Edistettäessä monenvälistä lähestymistapaa kansainvälisten ongelmien ratkaisemiseen komissio tekee yhdessä jäsenvaltioiden kanssa tarvittavia aloitteita yhteensovittamisen ja yhteistyön varmistamiseksi monenvälisten ja alueellisten järjestöjen ja elinten kanssa, joita ovat esimerkiksi kansainväliset rahoituslaitokset, Yhdistyneiden Kansakuntien toimistot, rahastot ja ohjelmat sekä Euroopan unionin ulkopuoliset kahdenväliset rahoittajat.

(4) Yhteisön yhteistyössä suositaan ja kannustetaan tukea kansallisille kehitysstrategioille ja uudistuspolitiikoille sekä alakohtaisia lähestymistapoja ja ohjelmia käyttäen soveltuvimpia välineitä ja etenkin talousarviotukea.

(5) Unioni perustuu ihmisarvoa, vapautta, demokratiaa, tasa-arvoa, oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia kunnioittaville arvoille, ja se pyrkii edistämään näiden arvojen vaalimista kumppanimaissa vuoropuhelun ja yhteistyön avulla.

II OSASTO

OHJELMASUUNNITTELU JA VAROJEN JAKAMINEN

3 artikla

Ohjelmasuunnittelun ja varojen jakamisen yleiset puitteet

(1) Toimenpiteet rahoitetaan maantieteellisten tai aihekohtaisten ohjelmien välityksellä tai osallistumalla maailmanlaajuisiin aloitteisiin.

Maantieteellinen ohjelma kattaa kaikkien alojen yhteistyötoimet maantieteellisesti määriteltyjen kumppanimaiden ja -alueiden kanssa.

Aihekohtaisessa ohjelmassa käsitellään erityistä aihetta tai alaa, joka koskee kumppanimaiden joukkoa, jota ei ole määritelty maantieteellisesti, tai yhteistyötoimia, jotka koskevat eri kumppanialueita ja kumppanimaiden ryhmittymiä, tai maantieteellisesti yksilöimätöntä kansainvälistä toimintaa etenkin, jos on kyse monenvälisistä tai maailmanlaajuisista aloitteista, joilla pyritään unionin sisäpoliittisten tavoitteiden ulkoiseen edistämiseen.

Komissio määrittelee maantieteelliset ja aihekohtaiset ohjelmat ja niiden maantieteellisen soveltamisalan.

(2) Maantieteellisten ohjelmien osalta komissio laatii strategia-asiakirjat ja monivuotiset maa- ja alueohjelmat kutakin kumppanimaata ja -aluetta varten 4 artiklan mukaisesti ja hyväksyy kullekin kumppanimaalle ja -alueelle toimintaohjelmia 7 artiklan mukaisesti.

Aihekohtaisia ohjelmia varten komissio laatii 5 artiklan mukaisesti aihekohtaiset strategia-asiakirjat ja hyväksyy toimintaohjelmia 7 artiklan mukaisesti.

Poikkeuksellisissa olosuhteissa yhteisön tuki voi olla myös strategia-asiakirjoissa ja monivuotisissa maa- ja alueohjelmissa suunnittelemattomia erityistoimenpiteitä 8 artiklan mukaisesti.

(3) Maantieteellisessä ohjelmassa komissio määrittelee monivuotisen ja alustavan määrärahajaon rahoittaakseen yhteistyötä jokaisen kumppanimaan ja -alueen kanssa. Tässä jaossa otetaan huomioon kumppanimaiden ja -alueiden tarpeet ja tulokset yhteisön yhteistyöpolitiikkojen ja -strategioiden suhteen sanotun kuitenkaan rajoittamatta suhtautumista poikkeuksellisiin olosuhteisiin tai yhteisön kansainvälisiin sitoumuksiin. Komissio voi sisällyttää siihen erillisen määrärahan unionin ja sen naapureina sijaitsevien kumppanimaiden ja -alueiden syrjäisimpien alueiden yhteistyön lujittamista varten.

4 artikla

Strategia-asiakirjat ja maantieteellisten ohjelmien monivuotinen ohjelmasuunnittelu

(1) Kumppanimaiden ja -alueiden strategia-asiakirjat laaditaan enintään seitsemän vuoden ajanjaksolle, ja niiden tarkoituksena on tarjota johdonmukaiset puitteet yhteisön ja kumppanimaan tai -alueen keskinäiselle yhteensovittamiselle. Niiden perusteella voidaan laatia monivuotisia maa- ja alueohjelmia.

Strategia-asiakirjoja tarkistetaan kauden puolivälissä tai tarvittaessa soveltaen kumppanimaiden ja -alueiden kanssa tehdyissä kumppanuus- ja yhteistyösopimuksissa määriteltyjä periaatteita ja menetelmiä.

(2) Strategia-asiakirjat laaditaan mahdollisuuksien mukaan kumppanimaan tai -alueen kanssa käydyn vuoropuhelun perusteella ottaen siihen kumppanimaan ja -alueen kansalaisyhteiskunta mukaan, jotta voidaan varmistua riittävästä omavastuusta ja edistää kansallisia kehitysstrategioita ja etenkin köyhyyden vähentämiseen tähtääviä strategioita.

(3) Jokaiselle kumppanimaalle ja -alueelle laaditaan strategia-asiakirjoihin perustuva monivuotinen maa- tai alueohjelma. Ohjelmasta sovitaan mahdollisuuksien mukaan kyseisen kumppanimaan tai -alueen kanssa.

Monivuotisissa maa- ja alueohjelmissa yksilöidään yhteisön rahoitusta saavat ensisijaiset alat, tarkat tavoitteet, odotetut tulokset ja tulosindikaattorit.

Niissä esitetään myös alustava määrärahojen kokonaismäärä ja jako ensisijaisille aloille tarvittaessa vaihteluvälinä.

Monivuotisia maa- ja alueohjelmia mukautetaan tarvittaessa ottaen huomioon strategia-asiakirjojen puolivälitarkistuksen tai muun tarkistuksen.

Monivuotisia ja alustavia määrärahoja voidaan poikkeuksellisissa olosuhteissa tarkistaa ylös- tai alaspäin varsinkin, jos on kyse erityistarpeista esimerkiksi kriisin jälkitilanteessa tai poikkeuksellisista tuloksista.

(4) Maa- tai aluekohtaista yhteistyöstrategiaa voidaan kriisitilanteessa, konfliktin jälkitilanteessa tai olosuhteissa, joissa demokratia, oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeudet ja perusvapaudet ovat uhattuina, tarkistaa erityistä kiireellistä menettelyä noudattaen. Tarkistus voi johtaa maata tai aluetta koskevaan strategiaan, jolla pyritään edistämään siirtymistä pitkän aikavälin kehitykseen ja yhteistyöhön. Tällä strategialla varmistetaan johdonmukaisuus tämän asetuksen nojalla toteutettavien toimenpiteiden ja yhteisön muiden välineiden, etenkin vakautusvälineen ja humanitaarisen avun, välillä. Kun kumppanimaat tai niiden ryhmät ovat kriisitilanteessa tai kriisin jälkitilanteessa tai tällaisen vaikutuspiirissä, monivuotisessa ohjelmasuunnittelussa korostetaan erityisesti hätäavun, kunnostustoimien ja kehityksen yhteensovittamisen parantamista sen varmistamiseksi, että hätätilanteesta siirrytään kehitysvaiheeseen, sekä säännöllisesti luonnononnettomuuksille alttiiden maiden ja alueiden osalta katastrofivalmiutta ja katastrofien ehkäisyä.

(5) Komissio ja jäsenvaltiot kuulevat vastavuoroisesti toisiaan varmistaakseen yhteistyötoimiensa täydentävyyden. Näin menetellään aiheellisissa tapauksissa myös muiden rahoittajien ja kehitysalan toimijoiden kanssa kansalaisyhteiskunta mukaan luettuna.

5 artikla

Strategia-asiakirjat ja aihekohtaisten ohjelmien monivuotinen ohjelmasuunnittelu

(1) Aihekohtaistet strategia-asiakirjat laaditaan enintään seitsemän vuoden ajanjaksolle. Niissä esitellään kyseisiä aiheita koskeva yhteisön strategia, yhteisön ensisijaiset tavoitteet, alan kansainvälinen tilanne ja tärkeimpien kumppaneiden toimet.

Komissio varmistaa aihekohtaisten ja maantieteellisten ohjelmien johdonmukaisuuden varmistamalla etenkin sen, että aihekohtaisissa ohjelmissa toteutettavat toimet ovat johdonmukaisia kumppanimaille ja -alueille laadittujen strategia-asiakirjojen ja monivuotisten maa- ja alueohjelmien kanssa.

Aihekohtaisissa strategia-asiakirjoissa yksilöidään yhteisön rahoitusta saavat ensisijaiset alat, tarkat tavoitteet, odotetut tulokset ja tulosindikaattorit.

Niissä esitetään myös alustava määrärahojen kokonaismäärä ja jako ensisijaisille aloille tarvittaessa vaihteluvälinä.

Aihekohtaisia strategia-asiakirjoja tarkistetaan kauden puolivälissä tai tarvittaessa.

(2) Komissio ja jäsenvaltiot kuulevat vastavuoroisesti toisiaan varmistaakseen yhteistyötoimiensa täydentävyyden. Näin menetellään aiheellisissa tapauksissa myös muiden rahoittajien ja toimijoiden kanssa kansalaisyhteiskunta mukaan luettuna.

(3) Maailmanlaajuisiin aloitteisiin osallistumista varten määritellään voimavarat ja toimien tärkeysjärjestys.

6 artikla

Monivuotisten ohjelmasuunnitteluasiakirjojen hyväksyminen

Komissio hyväksyy 4 ja 5 artiklassa tarkoitetut strategia-asiakirjat ja monivuotiset maa- ja alueohjelmat sekä niiden 4 artiklan 1 ja 3 kohdassa sekä 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tarkistukset 21 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua hallintomenettelyä noudattaen.

III OSASTO

TÄYTÄNTÖÖNPANO

7 artikla

Toimintaohjelmien hyväksyminen

(1) Komissio hyväksyy vuosittain 4 ja 5 artiklassa tarkoitettuihin strategia-asiakirjoihin ja monivuotisiin maa- ja alueohjelmiin pohjautuvat toimintaohjelmat.

Komissio voi poikkeuksellisesti etenkin silloin, jos toimintaohjelmaa ei ole vielä hyväksytty, hyväksyä 4 ja 5 artiklassa tarkoitettujen strategia-asiakirjojen ja monivuotisten maa- ja alueohjelmien perusteella toimintaohjelmaan kuulumattomia toimenpiteitä samoin säännöin ja menettelyin kuin toimintaohjelmia.

(2) Toimintaohjelmissa määritellään tavoitteet, toimialat, odotetut tulokset, hallinnointitavat sekä aiotun rahoituksen kokonaismäärä. Niihin sisältyy kuvaus rahoitettavista toimista, maininta toimenpiteiden rahoitusmääristä sekä toimenpiteiden täytäntöönpanon alustava aikataulu.

(3) Komissio toimittaa toimintaohjelmat jäsenvaltioiden tiedoksi kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä.

8 artikla

Strategia-asiakirjoissa ja monivuotisissa maa- ja alueohjelmissa suunnittelemattomista erityistoimenpiteistä päättäminen

(1) Tarvittaessa tai ennakoimattomissa tilanteissa komissio päättää strategia-asiakirjoissa ja monivuotisissa maa- ja alueohjelmissa suunnittelemattomista erityistoimenpiteistä, jäljempänä ’erityistoimenpiteet’.

Erityistoimenpiteillä voidaan myös rahoittaa toimia, jotka helpottavat siirtymistä hätäavusta pitkän aikavälin kehitystoimiin, mukaan luettuina toimet, joilla pyritään valmistamaan väestöä paremmin toistuviin kriiseihin.

(2) Jos erityistoimenpiteiden rahoitus ylittää 15 miljoonaa euroa, komissio päättää niistä 21 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua kuulemismenettelyä noudattaen.

(3) Erityistoimenpiteille määritellään tavoitteet, toimialat, odotetut tulokset, hallinnointitavat sekä aiotun rahoituksen kokonaismäärä. Niihin sisältyy kuvaus rahoitettavista toimista, maininta toimenpiteiden rahoitusmääristä sekä toimenpiteiden täytäntöönpanon alustava aikataulu.

(4) Komissio toimittaa erityistoimenpiteitä koskevat päätökset jäsenvaltioiden tiedoksi kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä.

(5) Erityistoimenpiteitä koskevat muutokset kuten tekniset mukautukset, täytäntöönpanoajan pidentäminen, määrärahojen uudelleenjakaminen alustavan kokonaismäärän sisällä, kokonaismäärärahan kasvattaminen määrällä, joka on vähemmän kuin 20 prosenttia alustavasta kokonaismäärästä, tai kokonaismäärärahan pienentäminen voidaan toteuttaa noudattamatta 21 artiklan 3 kohdassa vahvistettua menettelyä, jos kyseiset muutokset eivät vaikuta alkuperäisiin tavoitteisiin sellaisina, kuin ne on vahvistettu komission tekemässä päätöksessä.

9 artikla

Tukikelpoisuus

(1) Rahoitusta voivat tämän asetuksen nojalla saada 7 artiklassa tarkoitettuja toimintaohjelmia tai 8 artiklassa tarkoitettuja erityistoimenpiteitä toteutettaessa etenkin seuraavat:

(a) kumppanimaat ja -alueet sekä niiden toimielimet;

(b) kumppanimaiden hajautetut yksiköt kuten alueet, departementit, maakunnat ja kunnat;

(c) kumppanimaan tai -alueen sekä yhteisön perustamat yhteiselimet;

(d) kansainväliset järjestöt, mukaan luettuina alueelliset järjestöt, Yhdistyneiden Kansakuntien järjestelmään kuuluvat järjestöt, yksiköt tai erityisohjelmat, kansainväliset rahoituslaitokset ja kehityspankit edistäessään tämän asetuksen tavoitteita;

(e) yhteisön toimielimet ja elimet ainoastaan toteutettaessa 11 artiklassa tarkoitettuja tukitoimenpiteitä;

(f) Euroopan unionin virastot;

(g) sekä 16 artiklassa tarkoitettujen yhteisön ulkoisen avun saatavuutta koskevien sääntöjen mukaisesti jäsenvaltioiden, kumppanimaiden ja -alueiden tai muiden yhteisön ulkopuolisten valtioiden seuraavat yksiköt tai laitokset edistäessään tämän asetuksen tavoitteita:

i. kokonaan tai osittain julkiset laitokset, paikallishallinnot tai -yhteisöt ja niiden ryhmittymät;

ii yhtiöt, yritykset sekä muut yksityiset talouden alan organisaatiot ja toimijat;

iii. rahoituslaitokset, jotka myöntävät rahoitusta yksityisiin investointeihin tai edistävät ja rahoittavat niitä kumppanimaissa ja -alueilla;

iv. 2 kohdassa määritellyt valtiosta riippumattomat toimijat;

v. luonnolliset henkilöt.

(2) Valtiosta riippumattomia toimijoita, jotka voivat saada tämän asetuksen mukaista rahoitustukea, ovat erityisesti: valtiosta riippumattomat järjestöt, alkuperäisväestön järjestöt, ammatilliset ryhmittymät ja paikalliset aloiteryhmät, osuuskunnat, ammattijärjestöt, talouden ja sosiaalialan toimijoita edustavat järjestöt, paikallisjärjestöt (mukaan luettuina verkot), jotka toimivat hajautetun alueellisen yhteistyön ja yhdentymisen alalla, kuluttajajärjestöt, naisten ja nuorten järjestöt, opetus-, kulttuuri-, tutkimus- ja tiedeorganisaatiot, korkeakoulut, kirkot ja uskonnolliset järjestöt ja yhdyskunnat, tiedotusvälineet ja kaikki valtiosta riippumattomat yhteenliittymät ja itsenäiset rahastot, jotka voivat edistää kehitystä tai sisäpolitiikkojen ulkoista ulottuvuutta.

10 artikla

Rahoitusmuodot

Rahoitusmuotoja toimintaohjelmien ja erityistoimenpiteiden toteutuksessa voivat olla erityisesti:

(a) hankkeet ja ohjelmat;

(b) alakohtainen tai yleinen talousarviotuki, jos kumppanivaltion julkisten menojen hoito on riittävän avointa, luotettavaa ja tehokasta ja jos kyseinen maa noudattaa itse laatimaansa ja tärkeimpien rahoittajien, tarvittaessa kansainvälisten rahoituslaitosten, hyväksymää, hyvin määriteltyä alakohtaista tai makrotalouspolitiikkaa;

(c) alakohtainen tuki;

(d) poikkeustapauksissa alakohtaiset ja yleiset tuontitukiohjelmat, jotka voivat olla muodoltaan a) alakohtaisia tuontiohjelmia luontoisetuuksina, b) alakohtaisia tuontiohjelmia valuutta-apuna, jolla rahoitetaan alakohtaista tuontia tai c) yleisiä tuontiohjelmia valuutta-apuna, jolla rahoitetaan monenlaisten tuotteiden yleistä tuontia;

(e) Euroopan investointipankin tai muiden rahoituksen välittäjien käyttöön komission ohjelmista annettavat varat, joita voidaan myöntää lainoiksi (etenkin investointien tukemiseksi ja yksityissektorin kehittämiseksi) tai riskipääomiksi (etenkin toissijaisina tai ehdollisina lainoina) tai muina pieninä ja väliaikaisina osuuksina yritysten pääomasta sekä osuuksina vakuusrahastoihin 18 artiklassa säädetyn mukaisesti;

(f) korkotuet etenkin ympäristöalan lainoille;

(g) velkahelpotusohjelmat;

(h) tuet, joilla rahoitetaan 9 artiklan 1 kohdan b, c, d, ja f alakohdassa sekä g alakohdan i–v luetelmakohdassa tarkoitettujen yksiköiden ehdottamia toimia;

(i) tuet, joilla rahoitetaan 9 artiklan 1 kohdan b, c, d, ja f alakohdassa sekä g alakohdan i, iii ja iv luetelmakohdassa tarkoitettujen yksiköiden toimintamenoja;

(j) rahoitus kummiohjelmille jäsenvaltioiden ja kumppanimaiden ja -alueiden julkisten toimielinten, kansallisten julkisten laitosten ja julkisia tehtäviä hoitavien yksityisoikeudellisten yksiköiden välillä;

(k) maksuosuudet etenkin kansainvälisten tai alueellisten järjestöjen hallinnoimiin kansainvälisiin rahastoihin;

(l) maksuosuudet kumppanimaiden ja -alueiden kansallisiin rahastoihin, joilla edistetään yhteisrahoitusta eri rahoittajien kanssa, tai yhden tai useamman muun rahoittajan perustamiin rahastoihin, joilla toteutetaan yhteisiä toimia;

(m) pääomaosuudet kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja alueellisissa kehityspankeissa;

(n) kumppanimaiden ja -alueiden suorittamaan hankkeiden ja ohjelmien hallinnointiin ja valvontaan tarvittavat henkilövoimavarat ja aineelliset resurssit.

11 artikla

Tukitoimenpiteet

(1) Yhteisön rahoituksella voidaan kattaa tämän asetuksen täytäntöönpanosta ja sen tavoitteiden saavuttamisesta suoraan aiheutuvat menot, jotka liittyvät valmisteluun, seurantaan, valvontaan, tilintarkastukseen ja arviointiin, erityisesti selvitykset, kokoukset, tiedotus, valistus, koulutus, julkaisutoiminta, tietojen vaihtoon käytettäviin tietoverkkoihin liittyvät kulut sekä kaikki muut kulut hallinnollisesta ja teknisestä avusta, jota komissio saattaa ohjelman hallinnoinnissa tarvita. Lisäksi se kattaa komission lähetystöissä asetuksen nojalla rahoitettavien toimien hallinnointiin tarvittavan hallinnollisen tuen kulut.

(2) Kaikista näistä tukitoimenpiteistä ei välttämättä tehdä monivuotista ohjelmasuunnitelmaa, vaan niitä voidaan rahoittaa strategia-asiakirjojen ja monivuotisten maa- ja alueohjelmien ulkopuolitse. Niitä voidaan myös rahoittaa monivuotisista maa- ja alueohjelmista.

Komissio päättää monivuotisten maa- ja alueohjelmien soveltamisalaan kuulumattomista tukitoimista 8 artiklan säännösten mukaisesti.

12 artikla

Yhteisrahoitus

(1) Rahoitettavat toimenpiteet voidaan rahoittaa yhdessä erityisesti seuraavien kanssa:

(a) jäsenvaltiot ja niiden kokonaan ja osittain julkiset virastot;

(b) yhteisön ulkopuoliset rahoittajavaltiot ja varsinkin niiden kokonaan tai osittain julkiset virastot;

(c) kansainväliset, myös alueelliset, järjestöt ja etenkin kansainväliset ja alueelliset rahoituslaitokset;

(d) yhtiöt, yritykset sekä muut yksityiset talouden alan organisaatiot ja toimijat ja muut valtiosta riippumattomat toimijat;

(e) varoja vastaanottavat kumppanimaat ja -alueet.

(2) Rinnakkaisessa yhteisrahoituksessa hanke tai ohjelma jaetaan useammiksi pienemmiksi, selkeästi yksilöitäviksi hankkeiksi, joista kutakin rahoittaa yhteisrahoitukseen osallistuva eri rahoittaja siten, että rahoituksen kohde on aina yksilöitävissä.

Yhdistetyssä yhteisrahoituksessa hankkeen tai ohjelman kokonaiskustannukset jaetaan yhteisrahoitukseen osallistuvien kumppaneiden kesken ja varat asetetaan yhteiseen käyttöön siten, ettei hankkeen tai ohjelman yksittäisten toimien rahoituslähdettä kyetä yksilöimään.

(3) Yhdistetyssä yhteisrahoituksessa komissio voi vastaanottaa ja hallinnoida varoja 1 kohdan (a), (b) ja (c) alakohdassa tarkoitettujen yksiköiden nimissä yhteisten toimien täytäntöön panemiseksi. Tällaisia varoja käsitellään varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottuina tuloina.

13 artikla

Hallinnointitavat

(1) Tämän asetuksen perusteella rahoitettavat toimenpiteet toteutetaan Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta annetun asetuksen (EY) N:o 1605/2002 säännösten mukaisesti.

(2) Komissio voi päättää siirtää julkiseen toimivaltaan kuuluvia tehtäviä ja etenkin talousarvion täytäntöönpanoon liittyviä tehtäviä asetuksen (EY) N:o 1605/2002 54 artiklan 2 kohdan c alakohdassa mainituille elimille, jos kyseessä on yhteisrahoitus tai muissa asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa.

(3) Jos hallinnointi on hajautettu, komissio voi päättää käyttää varoista hyötyvän kumppanimaan tai -alueen julkisia hankintoja tai tukien myöntämistä koskevia menettelyjä edellyttäen, että:

- varoista hyötyvän kumppanimaan tai -alueen menettelyissä noudatetaan avoimuuden, oikeasuhteisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden periaatteita ja ne estävät kaikki eturistiriidat;

- varoista hyötyvä kumppanimaa tai -alue sitoutuu tarkastamaan säännöllisesti, että yhteisön talousarviosta rahoitettavat toimet on pantu täytäntöön asianmukaisesti, toteuttamaan soveltuvia toimenpiteitä estääkseen sääntöjenvastaisuudet ja petokset ja toteuttamaan tarvittaessa oikeustoimia aiheettomasti maksettujen varojen takaisinperimiseksi.

14 artikla

Maksusitoumukset

(1) Maksusitoumukset tehdään 7 artiklan 1 kohdan, 8 artiklan 1 kohdan ja 11 artiklan 3 kohdan mukaisesti tehtyjen komission päätösten perusteella.

(2) Yhteisön rahoituksen oikeudellisia muotoja ovat pääasiassa:

- rahoitussopimukset;

- tukisopimukset;

- ostosopimukset;

- urakkasopimukset.

15 artikla

Yhteisön taloudellisten etujen suojaaminen

(1) Kaikkiin tämän asetuksen johdosta tehtäviin sopimuksiin sisällytetään määräyksiä, joilla suojataan yhteisön taloudelliset edut varsinkin petoksilta, korruptiolta ja muilta sääntöjenvastaisuuksilta neuvoston asetusten (EY, Euratom) N:o 2988/1995, (EY, Euratom) N:o 2185/1996 ja (EY) N:o 1073/1999 mukaisesti.

(2) Sopimuksissa määrätään erikseen komission ja tilintarkastustuomioistuimen valtuudesta tarkastaa kaikkien yhteisöiltä varoja saaneiden toimeksisaajien ja alihankkijoiden tilit joko asiakirjojen perusteella tai tarkastuskäynneillä. Lisäksi niissä annetaan komissiolle valtuudet suorittaa asetuksessa (EY, Euratom) N:o 2185/1996 säädettyjä tarkastuskäyntejä.

(3) Kaikissa tuen täytäntöönpanosta johtuvissa sopimuksissa varmistetaan 2 kohdassa säädetty komission ja tilintarkastustuomioistuimen oikeus sopimusten soveltamisen aikana ja sen jälkeen.

16 artikla

Osallistuminen julkisia hankintoja sekä tukien myöntämistä koskeviin menettelyihin ja alkuperäsäännöt

(1) Pantaessa täytäntöön 7 artiklassa tarkoitettuja toimintaohjelmia tai 8 artiklassa tarkoitettuja erityistoimenpiteitä julkisia hankintoja ja tukien myöntämistä koskeviin menettelyihin voivat osallistua:

- kaikki OECD:n määrittelemien kehitysmaiden tai siirtymätalouden maiden taikka muiden aihekohtaisessa ohjelmassa tukikelpoisten maiden luonnolliset ja oikeushenkilöt, kun kyseessä on 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu aihekohtainen ohjelma;

- kaikki OECD:n määrittelemien kehitysmaiden tai siirtymätalouden maiden taikka muiden maantieteellisessä ohjelmassa tukikelpoisten maiden luonnolliset ja oikeushenkilöt, kun kyseessä on 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu maantieteellinen ohjelma;

- kaikissa tapauksissa kaikki yhteisön jäsenvaltioiden, Euroopan talousalueen jäsenvaltioiden, liittymistä valmistelevan välineen nojalla tukikelpoisten valtioiden sekä 2 kohdan säännösten mukaisesti vastavuoroisuutta noudattavien yhteisön ulkopuolisten valtioiden luonnolliset ja oikeushenkilöt.

(2) Jos jokin yhteisön ulkopuolinen valtio sitoutuu sallimaan jäsenvaltioiden luonnollisten ja oikeushenkilöiden osallistumisen omien yhteistyöohjelmiensa julkisia hankintoja ja tukien myöntämistä koskeviin menettelyihin, komissio voi myös päättää sallia kyseisen valtion luonnollisten ja oikeushenkilöiden osallistumisen julkisia hankintoja ja tukien myöntämistä koskeviin menettelyihin.

Komissio tekee päätöksen markkinoille pääsystä ja tuista 21 artiklalla perustetun komitean lausunnon saatuaan sellaisen selonteon perusteella, jossa analysoidaan ehdotetun markkinoille pääsyn perustelut, ehdot ja vaikutus, ja 21 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua hallintomenettelyä noudattaen.

Markkinoille pääsyä koskeva päätös voi koskea kaikkea yhteisön apua tai yhtä tai useampaa aihekohtaista tai maantieteellistä ohjelmaa tai yhtä tai useampaa kumppanimaata tai -aluetta, ja se voi olla rajattu tiettyihin yhteistyöaloihin. Päätös tehdään vähintään yhdeksi vuodeksi.

(3) Kun tämän asetuksen mukaisesti rahoitettavia toimenpiteitä toteuttavat keskitetysti epäsuoraan jäsenvaltioiden laitokset tai jäsenvaltioiden sellaiset yksityisoikeudelliset yksiköt, joiden tehtävänä on jokin julkinen palvelu, tai ne toteutetaan hajautetusti varoista hyötyvän kumppanimaan tai -alueen vastuulla tai siirtämällä toimivalta kansainvälisille tai alueellisille organisaatioille ja varsinkin kansainvälisille rahoituslaitoksille, hallinnoivan yksikön täytäntöön panemiin julkisia hankintoja ja tukien myöntämistä koskeviin menettelyihin voivat osallistua sellaisten valtioiden luonnolliset ja oikeushenkilöt, joilla on pääsy markkinoille tai jotka voivat saada yhteisön tukea 1 ja 2 kohdassa mainittujen periaatteiden mukaisesti sekä jotka ovat hallinnoivan yksikön sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti tukikelpoisia.

(4) Tämän asetuksen nojalla toteutettavien toimenpiteiden täytäntöönpanosta johtuvalla sopimuksella ostettujen hankintojen ja materiaalien alkuperän on oltava 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen periaatteiden mukainen.

(5) Jos palveluja, hankintoja ja materiaaleja ei ole saatavissa yhteisön markkinoille pääsevissä valtioissa tai jos markkinoille osallistumista koskevat säännöt tekevät hankkeen tai ohjelman toteuttamisesta mahdotonta tai liian vaikeaa, komissio voi poikkeuksellisissa olosuhteissa ja etenkin äärimmäisessä hätätilanteessa päättää:

- ulottaa markkinoille pääsyn 1 kohdan vaatimukset täyttämättömän valtion luonnollisiin ja oikeushenkilöihin;

- sallia sellaisten hankintojen ja materiaalien ostamisen, jotka ovat peräisin 1 kohdan vaatimukset täyttämättömästä valtiosta.

17 artikla

Ennakkomaksut

Edunsaajien käyttöön annettujen ennakkomaksujen tuottamat korot vähennetään viimeisestä maksuerästä.

18 artikla

Euroopan investointipankin tai muiden rahoituksen välittäjien käyttöön annettavat varat

(1) Edellä 10 artiklan neljännessä alakohdassa tarkoitettuja varoja hallinnoivat rahoituksen välittäjät, Euroopan investointipankki tai jokin muu pankki tai organisaatio, jolla on tarvittavat valmiudet niiden hallinnointiin.

(2) Komissio hyväksyy tapauskohtaisesti 1 kohdan täytäntöönpanosäännökset, jotka koskevat etenkin riskien jakamista, täytäntöönpanosta vastaavan välittäjän palkkiota, varoista saatavan voiton käyttöä ja takaisinmaksua sekä toimenpiteen päättämisen edellytyksiä.

19 artikla

Arviointi

(1) Komissio arvioi säännöllisesti maantieteellisten ja aihekohtaisten politiikkojen ja ohjelmien sekä alakohtaisten politiikkojen tuloksia sekä ohjelmasuunnittelun tehokkuutta tarkastaakseen tavoitteiden saavuttamisen ja laatiakseen suosituksia tulevia toimia varten.

(2) Komissio toimittaa arviointikertomukset tiedoksi 21 artiklalla perustetulle komitealle.

IV OSASTO

LOPPUSÄÄNNÖKSET

20 artikla

Vuosikertomus

(1) Komissio tarkastelee tämän asetuksen nojalla toteutettavien toimenpiteiden täytäntöönpanon edistymistä ja toimittaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle vuosikertomuksen avun täytäntöönpanosta. Se toimittaa kertomuksen myös Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle.

(2) Kertomuksessa esitetään edellistä vuotta koskevat tiedot rahoitetuista toimenpiteistä, seuranta- ja arviointitoimien tuloksista sekä talousarvion täytäntöönpanosta sitoumusten ja maksujen osalta kumppanimaittain ja -alueittain sekä yhteistyöaloittain.

21 artikla

Komitea

(1) Komissiota avustaa komitea.

(2) Tähän kohtaan viitattaessa sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 4 ja 7 artiklaa sen 8 artiklan säännöksiä noudattaen. Päätöksen 1999/468/EY 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuksi määräajaksi vahvistetaan 30 päivää.

(3) Tähän kohtaan viitattaessa sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 3 ja 7 artiklaa sen 8 artiklan säännöksiä noudattaen.

(4) Komitea vahvistaa työjärjestyksensä. Siihen sisältyy säännöt, joiden mukaan komissio voi päättää 8 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuista erityistoimenpiteistä kiireellistä menettelyä noudattaen.

(5) Euroopan investointipankin edustaja osallistuu komitean toimintaan.

22 artikla

Muun kuin tukikelpoisen yhteisön ulkopuolisen maan osallistuminen

(1) Yhteisön avun johdonmukaisuuden ja tehokkuuden varmistamiseksi komissio voi 7 artiklassa tarkoitettuja toimintaohjelmia hyväksyessään tai 8 artiklassa tarkoitetuista erityistoimenpiteistä päättäessään päättää, että tämän asetuksen nojalla toteuttavista toimenpiteistä voivat hyötyä maat ja alueet, jotka ovat tukikelpoisia liittymistä valmistelevan välineen tai eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen nojalla, sekä yhteisöön assosioituneet merentakaiset maat ja alueet, jos toteutettava maantieteellinen tai aihekohtainen hanke tai ohjelma on luonteeltaan maailmanlaajuinen, horisontaalinen, alueellinen tai rajaseutua yhdistävä. Tämä rahoitusmahdollisuus voidaan ottaa huomioon 4 ja 5 artiklassa tarkoitetuissa strategia-asiakirjoissa ja monivuotisissa maa- ja alueohjelmissa. Tukikelpoisuutta koskevia 9 artiklan ja julkisia hankintoja ja tukien myöntämistä koskeviin menettelyihin osallistumista ja alkuperäsääntöjä koskevia 16 artiklan säännöksiä mukautetaan siten, että kyseisten maiden ja alueiden tosiasiallinen osallistuminen on mahdollista.

(2) Komissio voi antaa tämän asetuksen mukaista rahoitustukea kestävää kehitystä edistäville maailmanlaajuisille aloitteille tai monenvälisillä mekanismeilla toteutettavien yleismaailmallisten julkishyödykkeiden tukemiseen. Näissä tapauksissa tukikelpoisuus laajennetaan kaikkiin maihin, jotka saavat kyseisen maailmanlaajuisen aloitteen mukaista tukea.

23 artikla

Avun keskeyttäminen

Jos kumppanimaa ei noudata I osastossa tarkoitettuja periaatteita, neuvosto voi määräenemmistöllä komission ehdotuksesta päättää aiheellisista toimenpiteistä kaiken kumppanimaalle tämän asetuksen nojalla myönnetyn avun osalta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kumppanimaiden ja -alueiden kanssa tehtyjen kumppanuus- ja yhteistyösopimusten avun keskeyttämistä koskevien määräysten soveltamista.

24 artikla

Rahoitusta koskevat määräykset

(1) Tämän asetuksen täytäntöönpanon rahoituksen viitemäärä ajanjaksolle 2007–2013 on 44 229 miljoonaa euroa, josta 23 572 miljoonaa euroa on tarkoitettu maantieteellisen yhteistyön rahoittamiseen Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa lukuun ottamatta Etelä-Afrikkaa ja Itä-Timoria.

(2) Budjettivallan käyttäjä myöntää vuotuiset määrärahat rahoitusnäkymien sallimissa puitteissa.

25 artikla

Asetuksen tarkistaminen

Komissio toimittaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle ennen 31 päivää joulukuuta 2011 ehdotukset tämän asetuksen jatkamiseksi ja tarvittaessa sen muuttamiseksi.

26 artikla

(1) Kumotaan 1 päivästä tammikuuta 2007 seuraavat asetukset:

- (a) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1568/2003, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2003, avusta köyhyyteen liittyvien sairauksien (HIV/aids, tuberkuloosi ja malaria) torjumiseksi kehitysmaissa;

- (b) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1567/2003, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2003, avusta lisääntymis- ja seksuaaliterveyteen ja lisääntymistä ja seksuaalisuutta koskeviin oikeuksiin liittyville politiikoille ja toimille kehitysmaissa;

- (c) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2493/2000, annettu 7 päivänä marraskuuta 2000, ympäristöulottuvuuden sisällyttämisestä täysimääräisesti kehitysmaiden kehitysprosessiin;

- (d) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2494/2000, annettu 7 päivänä marraskuuta 2000, toimenpiteistä kehitysmaissa olevien trooppisten ja muiden metsien säilyttämisen ja kestävän hoidon edistämiseksi;

- (e) neuvoston asetus (EY) N:o 975/1999, annettu 29 päivänä huhtikuuta 1999, demokratian ja oikeusvaltion kehittämisen ja lujittamisen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen yleistavoitetta edistävien kehitysyhteistyötoimien täytäntöönpanoa koskevista vaatimuksista;

- (f) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 806/2004, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004, sukupuolten tasa-arvon edistämisestä kehitysyhteistyössä;

- (g) neuvoston asetus (EY) N:o 1659/98, annettu 17 päivänä heinäkuuta 1998, hajautetusta yhteistyöstä, sellaisena kuin se on muutettuna ja jatkettuna asetuksilla (EY) N:o 995/2002 ja (EY) N:o 625/2004;

- (h) neuvoston asetus (EY) N:o 1658/98, annettu 17 päivänä heinäkuuta 1998, kehitysmaita koskevilla aloilla toteutettavien toimien yhdessä eurooppalaisten valtioista riippumattomien kehitysyhteistyöjärjestöjen (NGO) kanssa suoritettavasta rahoituksesta;

- (i) neuvoston asetus (EY) N:o 1292/96, annettu 27 päivänä kesäkuuta 1996, elintarvikeapupolitiikasta ja elintarvikeavun hallinnosta sekä elintarviketurvaan liittyvistä erityisistä tukitoimista, sellaisena kuin se on muutettuna elintarvikeapupolitiikasta ja elintarvikeavun hallinnosta sekä elintarviketurvaan liittyvistä erityisistä tukitoimista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1292/96 21 artiklan muuttamisesta 23 päivänä heinäkuuta 2001 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1726/2001;

- (j) neuvoston asetus (EY) N:o 382/2001, annettu 26 päivänä helmikuuta 2001, Euroopan unionin ja Pohjois-Amerikan, Kaukoidän ja Australaasian teollisuusmaiden välistä yhteistyötä ja kaupallisia suhteita edistävien hankkeiden täytäntöönpanosta sekä asetuksen (EY) N:o 1035/1999 kumoamisesta;

- (k) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1726/2000, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2000, kehitysyhteistyöstä Etelä-Afrikan kanssa;

- (l) neuvoston asetus (ETY) N:o 443/92, annettu 25 päivänä helmikuuta 1992, rahoitusavusta ja teknisestä avusta Aasian ja Latinalaisen Amerikan kehitysmaille sekä taloudellisesta yhteistyöstä näiden maiden kanssa;

- (m) neuvoston asetus (EY) N:o 2258/96, annettu 22 päivänä marraskuuta 1996, kehitysmaissa toteutettavista kunnostamis- ja jälleenrakennustoimista;

- (n) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2130/2001, annettu 29 päivänä lokakuuta 2001, toimista, jotka koskevat kotiseudultaan siirtymään joutuneiden väestöryhmien avustamista Aasian ja Latinalaisen Amerikan kehitysmaissa;

- (o) neuvoston asetus (EY) N:o 550/97, annettu 24 päivänä maaliskuuta 1997, HI-virusta/aidsia koskevista toimista kehitysmaissa;

- (p) neuvoston asetus (EY) N:o 1484/97, annettu 22 päivänä heinäkuuta 1997, kehitysmaiden väestöpolitiikoille ja -ohjelmille annettavasta avusta.

(2) Kumottujen asetusten soveltamista jatketaan vuotta 2007 edeltävien varainhoitovuosien oikeudellisten asiakirjojen ja sitoumusten täytäntöönpanoon.

28 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä . Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2007.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä […].

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

FICHE FINANCIÈRE LÉGISLATIVE

+++++ TABLE +++++

1. LIGNE(S) BUDGÉTAIRE(S) + INTITULÉ(S)

Activités actuellement couvertes par les Fonds européens de développement[26]

Et sous réserve de certaines activités relevant de l’instrument de stabilité :

Dépenses administratives [27]

07 01 04 06 - Participation aux activités internationales en matière d'environnement — Dépenses pour la gestion administrative

06 01 04 09 - Intelligent energy - Expenditure on administrative management (in part)

07 01 04 05 - LIFE (European Financial Instrument for the Environment — 2000 to 2006) — Operations outside Community territory — Expenditure on administrative management (in part)

19 01 04 01 - Coopération avec les pays tiers industrialisés - Dépenses pour la gestion administrative

19 49 04 01 — Coopération avec les pays tiers industrialisés — Dépenses pour la gestion administrative

19 01 04 04 - Coopération financière et technique avec les pays en développement d´Asie - Dépenses de gestion administrative

19 49 04 04 - Coopération financière et technique avec les pays en développement d´Asie - Dépenses de gestion administrative

19 01 04 05 - Coopération financière et technique avec les pays en développement d´Amérique latine - Dépenses de gestion administrative

19 49 04 05 - Coopération financière et technique avec les pays en développement d´Amérique latine - Dépenses de gestion administrative

19 01 04 07 - Assistance aux Etats partenaires d´Europe orientale et d´Asie centrale - Dépenses de gestion administrative ( en partie )

19 49 04 06 - Assistance aux Etats partenaires d´Europe orientale et d´Asie centrale - Dépenses de gestion administrative ( en partie )

19 01 04 11 - Développement et consolidation de la démocratie et de l´État de droit - Respect des droits de l´homme et des libertés fondamentales - Dépenses de gestion administrative ( en partie )

19 49 04 10 - Développement et consolidation de la démocratie et de l´État de droit - Respect des droits de l´homme et des libertés fondamentales - Dépenses de gestion administrative ( en partie )

19 01 04 12 - Promotion de l´investissement communautaire dans les pays en développement d´Amérique latine, d´Asie, de la Méditerranée et en Afrique du Sud, dans le cadre des accords de coopération économique et commerciale - Dépenses de gestion administrative ( en partie )

19 49 04 11 - Promotion de l´investissement communautaire dans les pays en développement d´Amérique latine, d´Asie, de la Méditerranée et en Afrique du Sud, dans le cadre des accords de coopération économique et commerciale - Dépenses de gestion administrative ( en partie )

21 01 04 01 - Autres aides en produits, actions d´appui et transport, distribution, mesures d´accompagnement et de contrôle de la mise en oeuvre - Dépenses de gestion administrative

21 49 04 01 - Autres aides en produits, actions d´appui et transport, distribution, mesures d´accompagnement et de contrôle de la mise en oeuvre - Dépenses de gestion administrative

21 01 04 02 - Autres actions de coopération et stratégies sectorielles - Dépenses de gestion administrative

21 49 04 02 - Autres actions de coopération et stratégies sectorielles - Dépenses de gestion administrative

21 01 04 05 - Programme européen pour la reconstruction et le développement (PERD) - Dépenses de gestion administrative

21 49 04 05 - Programme européen pour la reconstruction et le développement (PERD) - Dépenses de gestion administrative

Relations multilatérales [28]

19 02 03 - Coopération avec les pays tiers sur les migrations ( en partie )

19 02 07 - Promotion de l´investissement communautaire dans les pays en développement d´Amérique latine, d´Asie, de la Méditerranée et en Afrique du Sud, dans le cadre des accords de coopération économique et commerciale ( en partie )

19 02 11 - Programme de coopération Nord-Sud dans la lutte contre les drogues et la toxicomanie ( en partie )

Droits de l’Homme[29]

19 04 02 - Aide aux victimes de violations de droits de l'homme ( en partie )

19 04 03 - Développement et consolidation de la démocratie et de l´État de droit - Respect des droits de l´homme et des libertés fondamentales ( en partie )

19 04 04 - Soutien aux activités des tribunaux pénaux internationaux et à la mise en place de la Cour pénale international ( en partie )

Pays industrialisés

19 05 02 - Coopération avec les pays tiers industrialisés

Europe de l’Est, Caucase et Républiques d’Asie Centrale[30]

19 06 01 - Assistance aux Etats partenaires d´Europe orientale et d´Asie centrale ( en partie )

19 06 02 - Coopération transfrontalière dans le domaine structurel ( en partie )

19 06 04 - Action de réhabilitation et de reconstruction en faveur des États partenaires d´Europe orientale et d´Asie centrale ( en partie )

Moyen-Orient et Méditerranée du Sud[31]

19 08 05 - Actions de réhabilitation et de reconstruction en faveur des pays méditerranéens et du Proche- et du Moyen Orient ( en partie )

19 08 06 - Autres interventions au bénéfice des pays en développement du Proche- et du Moyen-Orient ( en partie )

19 08 07 - Aide à la réhabilitation et reconstruction de l'Iraq

Amérique Latine

19 09 01 - Coopération financière et technique avec les pays en développement d´Amérique latine

19 09 02 - Coopération politique, économique et culturelle avec les pays en développement d'Amérique latine

19 09 03 - Aide aux populations déracinées dans les pays d´Amérique latine

19 09 04 - Actions de réhabilitation et de reconstruction en faveur des pays en développement d´Amérique latine

Asie

19 10 01- Coopération financière et technique avec les pays en développement d´Asie

19 10 02 - Coopération politique, économique et culturelle avec les pays en développement d'Asie

19 10 03 - Aide aux populations déracinées dans les pays d´Asie

19 10 04 - Actions de réhabilitation et de reconstruction en faveur des pays en développement d´Asie

19 10 06 - Aide à la réhabilitation et reconstruction de l'Afghanistan

Stratégies sectorielles

07 02 01 Participation aux activités internationales en matière d'environnement

06 04 02 Intelligent energy — Europe programme (2003 to 2006): external strand — Coopener (in part)

07 02 02- LIFE (European Financial Instrument for the Environment — 2000 to 2006 — Operations outside Community territory (in part)

21 02 01 - Produits à mobiliser au titre de la convention relative à l´aide alimentaire

21 02 02 - Autres aides en produits, actions d´appui et transport, distribution, mesures d´accompagnement et de contrôle de la mise en oeuvre

21 02 03 - Participation communautaire à des actions en faveur de pays en développement exécutées par des organisations non gouvernementales

21 02 05 - Environnement dans les pays en développement

21 02 06 - Intégration des questions de genre dans la coopération au développement

21 02 07 02 - Lutte contre les maladies dues à la pauvreté (VIH/sida, paludisme et tuberculose) dans les pays en développement

21 02 07 03 - Aide aux populations et soins de santé en matière de procréation

21 02 07 04 - Lutte contre les maladies dues à la pauvreté, autres que le VIH/sida, le paludisme et la tuberculose, dans les pays en développement

21 02 08 - Aide à l'éducation fondamentale dans les pays en développement

21 02 12 - Intégration des droits de l'enfant dans la coopération au développement

21 02 13 - Coopération décentralisée

21 02 14 - Constitution de capacités dans le domaine des technologies de l'information et des communications et dans le domaine de l'énergie durable

21 02 17 - Coopération culturelle avec les pays en développement

Etats ACP

21 03 01 — Aide programmable – États ACP

21 03 02 — Ajustement structurel, y compris les pays pauvres lourdement endettés (PPLE) — États ACP

21 03 03 — Stabex — États ACP

21 03 04 — Sysmin — États ACP

21 03 05 — Capitaux à risque — États ACP

21 03 06 — Bonifications d'intérêts — États ACP

21 03 07 — Aides d'urgence — États ACP

21 03 08 — Aides aux réfugiés — États ACP

21 03 09 — Aide programmable — Pays et territoires d'outre-mer (PTOM

21 03 10 — Ajustement structurel, y compris les pays pauvres lourdement endettés (PPLE) — PTOM

21 03 11 — Stabex — PTOM

21 03 12 — Sysmin — PTOM

21 03 13 — Capitaux à risque — PTOM

21 03 14 — Bonifications d'intérêts — PTOM

21 03 15 — Aides d'urgence — PTOM

21 03 16 — Aides aux réfugiés — PTOM

21 03 17 - Programme européen pour la reconstruction et le développement (PERD)

21 03 19 - Assistance aux producteurs traditionnels de rhum ACP dans les domaines du développement et de la diversification des marchés

21 03 20 - Action de réhabilitation et de reconstruction en faveur des pays en voie de développement, notamment les Etats ACP

2. DONNÉES CHIFFRÉES GLOBALES

2.1 Enveloppe totale de l’action (partie B): 44 229 millions d'euros en CE

2.2 Période d’application: 2007-2013

2.3 Estimation globale pluriannuelle des dépenses: (prix courant)

a) Échéancier crédits d'engagement/crédits de paiement (intervention financière) (cf. point 6.1.1)

Millions d'euros ( à la 3 e décimale)

+++++ TABLE +++++

b1) Assistance technique et administrative : personnel (cf. point 6.1.2)

+++++ TABLE +++++

b2) Assistance technique et administrative : dépenses d’appui (DDA) (cf. point 6.1.2)

+++++ TABLE +++++

+++++ TABLE +++++

* “années suivantes” ne s’appliquent qu’aux paiements

c) Incidence financière globale des ressources humaines et autres dépenses de fonctionnement (cf. points 7.2 et 7.3)

+++++ TABLE +++++

+++++ TABLE +++++

2.4 Compatibilité avec la programmation financière et les perspectives financières

Proposition compatible avec la programmation financière prévue pour la période 2007-2013.

2.5 Incidence financière sur les recettes

Aucune implication sur les recettes.

3. CARACTÉRISTIQUES BUDGÉTAIRES

+++++ TABLE +++++

4. BASE JURIDIQUE

Articles 179 et 181a du traité instituant la Communauté européenne.

5. DESCRIPTION ET JUSTIFICATION

5.1 Nécessité d'une intervention communautaire

5.1.1 Objectifs poursuivis

Coopération avec les pays en voie de développement

Avec la politique extérieure et de sécurité commune, la politique commerciale et l’assistance humanitaire, la politique de développement de la Communauté est un domaine important des relations extérieures de l’Union européenne.

Les objectifs poursuivis par le financement d’activités de coopération au titre du présent Règlement sont ceux définis à l’article 177 du traité instituant la Communauté européenne, à savoir :

- le développement économique et social durable des pays en développement et plus particulièrement des plus défavorisés d'entre eux ;

- l'insertion harmonieuse et progressive des pays en développement dans l'économie mondiale ;

- la lutte contre la pauvreté dans les pays en développement.

En outre, la politique de la Communauté contribue à l'objectif général de développement et de consolidation de la démocratie et de l'État de droit, ainsi qu'à l'objectif du respect des droits de l'homme et des libertés fondamentales.

La déclaration conjointe du Conseil et de la Commission de novembre 2000[32] donne à la Communauté un encadrement général pour ses activités de coopération et ses partenariats avec les pays en développement ou en transition. C’est ainsi que le principal objectif de la politique de coopération au développement de la Communauté est de réduire et éventuellement d’éradiquer la pauvreté par un appui au développement économique, social et environnemental durable, par l’intégration progressive des pays en développement dans l’économie mondiale et par la lutte contre les inégalités. La promotion des droits de l’homme, de la démocratie, de l’Etat de Droit, et de la bonne gouvernance fait partie intégrante de la politique communautaire de développement. En outre, la Communauté encourage une plus grande participation des organisations non gouvernementales, des opérateurs économiques, et notamment du secteur privé, et des partenaires sociaux dans les processus de développement. La politique communautaire de développement contribue également aux objectifs internationaux approuvés dans le contexte des Nations Unies ou au sein d’autres organisations internationales compétentes.

Les objectifs de coopération de la Communauté sont inscrits dans les accords de coopération et de partenariat conclus entre la Communauté, ses Etats membres, et les pays et régions partenaires. Ils sont déclinés et adaptés en fonction des particularités régionales (les objectifs spécifiques par programme de coopération sont repris à la partie 5.2).

Les objectifs de la politique de développement de la Communauté sont notamment ancrés dans les engagements pris par 189 Etats membres des Nations Unies, y inclus tous les Etats membres de la Communauté, lors de l’assemblée du millénaire des Nations Unies en septembre 2000. Les Etats ont en effet convenu d’un ensemble d’objectifs, dénommés Objectifs du Millénaire pour le développement (OMD), et de cibles mesurables pour lutter contre la pauvreté, la faim, la maladie, l’analphabétisme, la dégradation de l’environnement et la discrimination à l’égard des femmes. La Déclaration du Millénaire a également énoncé dans ses grandes lignes un consensus sur la « marche à suivre » qui met l’accent plus résolument sur les droits de l’homme, la bonne gouvernance et la démocratie.

Objectifs du millénaire pour le développement devant être atteints d’ici 2015 :

- Réduire l’extrême pauvreté et la faim ;

- Assurer l’éducation primaire pour tous ;

- Promouvoir l’égalité entre les sexes et l’autonomisation des femmes ;

- Réduire la mortalité des moins de cinq ans ;

- Améliorer la santé maternelle ;

- Lutter contre le VIH/sida, le paludisme et d’autres maladies ;

- Assurer un environnement durable ;

- Développer un partenariat mondial pour le développement.

Atteindre les OMD dépendra largement des politiques mises en œuvre par les pays en voie de développement, mais aussi de l’augmentation des ressources allouées à la coopération au développement, de l’amélioration de l’efficacité de l’aide et de la mise en place d’un système commercial et financier multilatéral ouvert.

Lors de la Conférence internationale sur le financement du développement qui a eu lieu à Monterrey (Mexique) en mars 2002, les pays développés et les pays en développement ont commencé d’allouer des ressources et de prévoir des interventions conformément aux engagements du millénaire. C’est ainsi que les réformes politiques et économiques soutenues par les pays en développement devaient être appuyées par un apport direct du monde développé sous forme d’aide, d’échanges commerciaux, d’allègement de la dette et d’investissements.

Les engagements de Barcelone[33] qui définissent la contribution de l’Union européenne au consensus de Monterrey engagent notamment la Communauté et ses Etats membres à : accroître substantiellement leur aide officiel au développement, renforcer la coordination des politiques et l’harmonisation des procédures, délier plus avant leur aide, accroître l’aide liée au commerce, encourager le règlement de la question des biens publics mondiaux, poursuivre l’examen de sources de financement novatrices, favoriser certaines reformes des systèmes financiers internationaux et tendre vers l’établissement d’un niveau soutenable d’endettement, dans le cadre de l’initiative PPTE. Ces engagements contribuent donc à définir le cadre général de la politique de développement communautaire, ses objectifs et ses modalités de mise en œuvre.

The development and consolidation of democracy and the rule of law, and respect for human rights and fundamental freedoms constitute key objectives of the European Union’s external policies. Within the framework of the present Regulation and its geographical scope, the European Community will contribute to the implementation of operations advancing respect for human rights and fundamental freedoms, promoting and strengthening democratic processes, including where appropriate through election observation and assistance, and developing and consolidating the rule of law and good governance.

Coopération avec les pays industrialisés

The objectives pursued are essentially based on joint policy statements and instruments (joint political Declarations, Action Plans, Framework Agreements, New Transatlantic and Partnership Agendas…) between the European Union and the partner countries concerned.

Cooperation initiatives with industrialised non-member countries, by providing an underpinning of concrete activities for the bilateral dialogues, aim to contribute to the creation of a more favourable environment for the conduct and development of political, economic and trade relations between the European Union and these partner countries, thus building stronger bilateral links in all relevant areas. This includes the improvement of market access and business opportunities for European Union industry on those markets.

Cooperation objectives with industrialised countries relate more particularly to four main action fields: promoting peace, security, democracy and development in the world; strengthening bilateral economic and trade relations and contributing to the expansion of world trade and economy; responding to global and societal challenges; building bridges between people and cultures.

Multilateral and other cooperation as external aspects of internal policies

5.1.2 Dispositions prises relevant de l’évaluation ex ante

The Commission carried out in the second half of 2003 an extensive high-level review of the whole range of European Community external instruments, in the context of the preparation of its proposals for the new financial perspectives. The Commission established the “Peace Group” which was tasked with leading the identification of the future priorities for external relations and the instruments needed to serve those priorities. This Group functioned at both the level of the external relations Commissioners and the services. It met regularly between April and December 2003 and developed the principles, which were set out in the Communication “Building our Common Future, Policy Challenges and Budgetary Means of the Enlarged Union 2007-2013”[34]. The need to align objectives and instruments more closely to European Union values and interests was identified as being fundamentally important.

In particular, the “Peace Group” underlined that the European Union’s values, reflected by its democratic tradition, social model and integration experience, include human dignity, the rule of law, human rights, solidarity, equality between the sexes, adherence to the multilateral system of the United Nations and support, within the multilateral economic system, for regionalism as a force for development and stability. It emphasised that its interests drive the European Union to promote stable international growth founded on sustainable development. In this way it guarantees itself increasing outlets and quality jobs on competitive, open and regulated markets. Finally, the “Peace Group” recommended that the European Union promotes its values and interests by operating simultaneously as a continental power, and as a global economic and political player.

As far as external community instruments are concerned, the “Peace Group” recognised that the European Union's co-operation and assistance policy is the result of 50 years of successive sedimentation, which results in a multiplication of assistance instruments and a fragmentation of aid management both in terms of programming and implementation functions (even if recent policy and structural reforms have helped to improve coherence and consistency of the European Union's co-operation and assistance policy).

The “Peace Group” put forward that the European Union’s framework for external assistance should be rationalised and simplified by a reduction in the number of legal bases, the number of budget lines, and the number of programmes. More precisely, it recommended that:

- the complex structure of existing aid programs (EDF, ALA, MEDA, TACIS, CARDS, etc…) covering a wide range of interventions (peacekeeping and post-crisis operations; rehabilitation; economic reforms; projects; human rights programs; budgetary support) should be significantly streamlined;

- European Community and Member States policies and implementation should be harmonised.

Furthermore, the “Peace Group” underlined the following points:

- Large geographic programmes based on the principles of ownership and partnership with partner countries and regions and thematic programmes allowing for policy initiatives by the Community should be maintained;

- Strategy papers, subject to regular reviews, are the right tool to ensure overall policy coherence and to respect external policy objectives in the different areas as well as in the external aspects of internal policies;

- Resources should be allocated to partner countries according to expected and measured performances and strategy papers process, backed up by stronger analytical capabilities, should confront goals and achievements;

- Performance-based allocations do not mean increased conditionality in the traditional sense and the issue of political conditionality should be approached cautiously, on the basis of lessons drawn from experience;

- Though this is not necessarily a solution in each and every case, such concerns for results, namely the political and economic reforms in the partner countries, leads the Commission to suggest, where possible, moving further financial and technical assistance from projects towards sector programmes, budget support and macro-economic financial assistance which facilitate both the absorption by the partner country since its own budgetary procedures are used, and donors’ co-ordination as well as quick disbursement subject to compliance though.

The current proposal also takes account of the vast literature of work on development, the practice of other international and bi-lateral donors, as well as of the principles and objectives of the reform of the management of external assistance launched by the Commission in May 2000.

5.1.3 Dispositions prises à la suite de l’évaluation ex post

While the diversity of evaluations undertaken during the last five years to a large extent precludes the definition of any single overarching finding, the various sets of results available continue to isolate a cluster of key issues.

These results underline the fact that clearly-defined and realistic objectives, associated with agreed criteria for success, remain of great importance for the successful implementation of external assistance. At the same time, sensitivity to possible changes in the circumstances and capacity of partner organisations will be nurtured through appropriate institutional support, policy dialogue and technical assistance.

Coherent and comprehensive approaches will be formulated, embracing an array of means of interventions allowing for flexible planning and rapid delivery in response to any specific in-country situation.

Sound policy and methodological frameworks following the highest international standards will be translated into clear and realistic targets applying leaner procedures. Implementation will take full advantage of the devolution process to ensure optimal management capacity and information systems. At the ex-ante or feasibility stage, consideration of the full range of alternative choices of approach will be undertaken, including reflection on the most appropriate instruments and conditions for assistance, and favouring rapid and simple instruments for administration and operative management.

First positive results and the soundness of proposed improvements were evidenced through the latest evaluation reports.

5.2 Actions envisagées et modalités de l'intervention budgétaire

Afrique Sub-saharienne, Caraïbes, Pacifique et Océan Indien (ACP)

Populations visées

The ACP regroup 78 developing countries (76 countries covered by the EDF plus South Africa and East Timor) with a total population of 700 million. 42 of these countries are least developed countries and close from 50% of the ACP population lives with less than 1 USD per day.

Objectifs spécifiques

This programme is designated to finance cooperation activities at country, regional and at all ACP levels aimed at reducing poverty, promoting sustainable development, addressing in a balanced and integrated manner social, economic and environmental objectives, and the progressive integration of the ACP countries into the world economy. The programmes will be designed according to the approach and principles defined in the ACP-EC Partnership Agreement signed in Cotonou in June 2000. They will contribute to the achievement of the Millennium Development Goals and will be based on and promote the respect for all human rights and fundamental freedoms, democracy based on the rule of law and transparent and accountable governance. The policy co-operation framework between the European Union and South Africa is set out in the Bi-Lateral Trade, Development and Cooperation Agreement (TDCA) which came into full force on 1 May 2004 as well as in the ACP-EC Partnership Agreement, to which South Africa is a Party as qualified in Protocol N°3.

Mesures à prendre

The co-operation programmes shall be tailored to each country’s and region’s circumstances, shall promote local ownership and the involvement of non state actors in the development process.

Interventions will be made in the form of grant subsidy with direct budget support and sector-specific programme aid as preferred intervention tools, or in the form of risk capital and loans managed by the European Investment Bank.

The priorities will be discussed with each partner government and with each partner regional organisation. They will be agreed upon in the form of Country Strategy Papers and Regional Strategy Papers that shall be coherent with the national and regional development and poverty reduction strategy papers and complementary to other donor interventions, in particular from Member states. These strategy papers will be operationalised through National and Regional Indicative five-year programmes to be signed by both parties. Those indicative programmes will define the focal sectors for Community interventions in line with the Joint Declaration by the Council and the Commission of November 2000 on the European Community’s Development Policy, as well as a number of non focal areas for co-operation, taking into account cross-cutting issues. They will include a set of overall and sector-specific objectively measurable performance indicators related to the achievement of the Millennium Development Goals. The financial envelopes for each indicative programme will be defined on the basis of both needs and performance indicators and may be revised on the basis of periodic assessments of performance.

Moyen-orient(Est du Jourdain : Irak, Pays du Golfe, Yémen, Iran)

Populations visées

The population of the countries belonging to the Gulf Cooperation Council, Iran, Iraq and Yemen is likely to benefit under this Regulation.

Objectifs spécifiques

The major objectives for European Community co-operation with the Countries of East of Jordan are:

- Contribute to peace and security in the region and globally, through a broadening of Community engagement with the region;

- Promote the sustainable development of the less prosperous countries of the region, addressing the root causes of poverty;

- Contribute to the protection of human rights and to the spreading of democracy, good governance and the rule of law;

- Support reforms in the region

- Support domestic efforts in areas such as fight against organized crime, drugs trafficking, terrorism and non proliferation;

- Further strengthen mutual trade and investment flows with the region, and support trade related assistance with particular attention to the DDA and WTO implementation issues;

- Promote regional cooperation.

Mesures à prendre

Measures receiving Community support shall include, inter alia: support to reconstruction in Iraq in line with Commission's communications, support fight against all forms of trafficking, money laundering, organized crime, terrorism and non proliferation; supporting the development of network links to the EU, particularly for oil and gaz, support the implementation of the EU-GCC Free trade agreement (to be concluded in the near term); support to human rights and democracy programmes; support for programmes on environmental protection and sustainable management of natural resources; support for institutional, legal and administrative reforms; support to development of trade and investment; measures to improve governance and rule of law; support to higher education systems; support to policy reforms; support to poverty alleviation programmes in Yemen.

Amérique Latine

Populations visées

The entire population (500 million) in Latin America is likely to benefit under this Regulation.

Objectifs spécifiques

Community cooperation shall in particular pursue the following specific objectives:

- Promoting sustainable development addressing in a balanced and integrated manner social, economic and environmental objectives and promote harmonious and progressive integration and participation in the world economy;

- Increasing social cohesion by reducing poverty, exclusion and inequality;

- Promoting, democracy, rule of law and respect for human rights;

- Favouring regional integration in Latin America, and support the development of closer relations between Latin American partners and the European Union;

- Support trade related assistance with particular attention to the DDA and WTO implementation issues;

- Supporting rehabilitation, reconstruction and aid to uprooted people, with particular attention to the transition between emergency and development.

Mesures à prendre

Measures receiving Community support could relate inter alia to local and rural development, food aid, environmental protection and sustainable management of natural resources, trade assistance with particular attention for the DDA, fiscal and social policies and social sectors such as health and education and private sector. Special attention will be paid to promoting the transfer of European Union experience in the social and fiscal fields. Intra regional and bi-regional cooperation in the social and environmental fields will be encouraged. Assistance shall be provided to strengthening the institutional and legislative framework in particular to underpin democratic institutions, public administration, justice administration, and also to deal with threats to security such terrorism and organized crime. Measures could concern the management of asylum and migration flows. Assistance shall be provided to regional integration processes in Latin America, including, trade, institutional, customs and other aspects of regional integration. Closer relations between societies from both regions will be promoted through decentralised programmes.

Community cooperation shall also support sectors included in agreements with partner countries

Asie

Populations visées

The entire populations of developing countries in Asia are likely to benefit under this Regulation.

Objectifs spécifiques

The European Commission co-operation with Asia is based on Commission Communication: “Europe and Asia: a strategic framework for enhanced partnership”[35].

This Communication defines 6 major objectives for European Community co-operation with Asia, namely to:

- Contribute to peace and security in the region and globally, through a broadening of Community engagement with the region;

- Further strengthen mutual trade and investment flows with the region, and support trade related assistance with particular attention to the DDA and WTO implementation issues;

- Promote the sustainable development of the less prosperous countries of the region, addressing the root causes of poverty;

- Contribute to the protection of human rights and to the spreading of democracy, good governance and the rule of law;

- Build global partnerships and alliances with Asian countries, in appropriate international fora, to help address both the challenges and the opportunities offered by globalisation and to strengthen joint efforts on global environmental and security issues;

- Help strengthen mutual awareness and exchanges.

This global, Asia-wide strategy has been complemented by subsequent strategies at sub-regional and country level, notably for South East Asia[36], China[37] and India[38].

Supporting rehabilitation, reconstruction and aid to uprooted people, with particular attention to the transition between emergency and development, constitutes another objective of assistance to Asia.

Mesures à prendre

Measures receiving Community support shall include, inter alia: social services (health, education), whenever possible through sector-wide approaches, contributing to improving social cohesion; institution building measures notably in the areas of trade related technical assistance, with particular attention for the DDA, and the judiciary; measures in support of economic cooperation with an efficient private sector able to operate according to the global trade rules and the principles of a market economy; measures supporting environmental protection, sustainable management of natural resources, rural development and food security; measures to promote good governance, the rule of law and respect for human rights and democratisation; management of asylum and migration flows; measures addressing security issues, such as the fight against trafficking, crime, and terrorism; measures contributing to the development of media and communication sectors; statistical cooperation; measures supporting regional integration; support to cultural cooperation and higher education exchanges; measures to improve mutual awareness and visibility, measures aimed at supporting and assisting uprooted people.

Community cooperation shall also support sectors included in agreements with partner countries.

Asie Centrale

Populations visées

The entire population of Kazakhstan, Kyrgyzstan, Uzbekistan, Tajikistan and Turkmenistan is likely to benefit under this Regulation.

Objectifs spécifiques

The major objectives for European Community co-operation with the Countries of Central Asia are:

- Contribute to peace and security in the region and globally, through a broadening of Community engagement with the region;

- Promote the sustainable development of the less prosperous countries of the region, addressing the root causes of poverty;

- Contribute to the protection of human rights and to the spreading of democracy, good governance and the rule of law;

- Promote regional cooperation in areas such as protection of the environment, management of natural resources; fight against organized crime, drugs trafficking and terrorism;

- Further strengthen mutual trade and investment flows with the region, and support trade related assistance with particular attention to the DDA and WTO implementation issues.

Mesures à prendre

Measures receiving Community support shall include, inter alia: support to border management, fight against all forms of trafficking, money laundering and organized crime; supporting the development of network links to the EU, particularly for oil and gaz, and to pan-European transport corridors; supporting programmes on environmental protection and sustainable management of natural resources; support for institutional, legal and administrative reforms; support to development of trade and investment; measures to improve governance and rule of law; support to higher education systems; support to policy reforms in public finances, agriculture and social protection; support to poverty alleviation programmes.

Initiatives globales et horizontales pour le développement et les aspects externes des politiques internes

Populations visées

The target populations vary according to the type of thematic programme. Some foresee a global outreach, eg protection of the global environment, others are specifically targeted at the most vulnerable segments of populations in developing countries, e.g. women and children, the rural poor, ill people, etc. Objectives and actions related to innovative approaches and promotion of the non-state actor dimension are targeted at NGOs, decentralised government structures in recipient countries, the private sector, trade unions, universities, foundations and research institutes as well as the populations, which ultimately benefit from their initiatives. The European Union population is a target for awareness-raising on development cooperation.

Objectifs spécifiques

Global and horizontal initiatives (so-called thematic programmes) contribute to the overarching objectives of poverty reduction (Millennium Development Goals), sustainable development and the integration of developing countries into the world economy. They are complementary to geographical programmes and pursue the following specific objectives:

- To promote the provision of global public goods through global, horizontal and targeted actions in support of sustainable development, which cover actions in fields such as environment, forests, knowledge and research, social development and other sectors;

- To promote multilateralism and global partnerships through the support to global initiatives (e.g. Hihgly Indebted Poor Countries initiative, Global Fund for AIDS, Tuberculosis and Malaria, Education Fast Track Initiative and Multilateral Environmental Agreements, the negotiation of new environmental agreements) and Multilateral Agreements to which the Community is a Party. This will include financing of activities of multi-regional character implemented by international organisations such as the UN and international NGOs;

- To facilitate the mainstreaming of cross-cutting issues such as human rights, gender equality, trade, the environmental dimension in country and regional strategies and programmes;

- To support pilot and innovative approaches, the creation and exchange of knowledge and best practice and lessons-sharing between different actors, where the added value of such initiatives is clearly demonstrated and where it does not lead to a proliferation of tiny single-issue lines;

- To enhance participation and ownership of non-state actors by promoting actions that are actor-driven or actor-oriented;

- To initiate a process of change (e.g. awareness raising, institutional capacity-building) on sensitive issues that may not be tackled in the short-term through the geographical programmes because agreement cannot be reached with partner governments;

- To provide a flexible response to crisis and post-crisis situations in the transition towards development, including, but not restricted to, addressing food security measures and responses to trade shocks, in particular when this cannot be effectively supported under national indicative programmes;

- To initiate and/or maintain an anchor with countries where no agreed co-operation programme is in place (the so-called difficult partnerships);

- To raise awareness on development in the EU.

Mesures à prendre

Thematic strategies will be established for periods up to seven years. The strategic documents will set out the European Union’s vision and priorities of its assistance within each priority theme and initiative. These multiannual programming documents will include: i) an analysis of the added value of Community aid compared with geographical instruments; ii) a situation analysis at international level and European Union level, including European Union commitments with regard to the specific global/horizontal issue, the position of the Council and the European Parliament; iii) the work priorities identified by the Commission, the operations financed previously and the lessons learned from them, including outcomes of evaluations; iv) the response strategy, including a detailed description of the theme, the geographical priorities if a geographical breakdown is envisaged, the measures taken (interventions); v) the multiannual programme, including annual amounts and forecasts, an indication of the type of interventions and the partners involved in their implementation, the instruments to be used for the selection of interventions and distribution of funds. Annual Work Programmes will be drawn up based on the multiannual thematic programming documents.

Démocratie et Droit de l’Homme

As set out in the thematic strategy, measures receiving Community support in pursuit of the present Regulation’s objectives in the field of promoting democratisation and the rule of law, and respect for human rights and fundamental freedoms shall include:

- pertinent global, regional and country projects and programmes of local and EU non-governmental and civil society based organisations;

- cooperation with international organisations in the field of democratisation and human rights.

Migration management

In complementarity with geographical programmes, a thematic strategy may be set up in the field of asylum and migration covering the following types of actions :

- the development of third country’s legislation in the field of legal immigration

- the development of legal migration;

- the development of legislation and national practices as regards international protection;

- the establishment in the third countries concerned of an effective and preventive policy in the fight against illegal migration, including the fight against trafficking in human beings and smuggling of migrants, and the development of relevant legislation;

- the readmission, in full respect of the law, and durable reintegration, into the third country concerned of persons who have illegally entered or remained on the territory of Member States or of persons who have unsuccessfully applied for asylum in the European Union or benefited from international protection there.

Coopération avec les pays industrialisés

Populations visées

Pays de l’OCDE et non membres de l’Union européenne.

Objectifs spécifiques

Specific objectives of the programme are:

- to promote a better understanding and a more widespread knowledge of the European Union in order to reinforce the influence of the European Union in bilateral and multilateral relations with the partner countries concerned as well as increase the visibility of the European Union there;

- to enhance people-to-people exchanges and promote sectoral dialogues and collaborative projects between the European Union and the partner countries to help the European Union and the partner countries developing further their bilateral relations;

- to promote investment and commercial relations between the European Union and partner countries.

Mesures à prendre

Measures receiving community support shall include projects targeting inter alia universities and other educational institutions, foundations, think tanks, research institutes, social partners, business and sectoral organisations and NGO’s in the partner countries and in the EU and aiming notably at:

- enhancing people-to-people and academic exchanges - in particular student and faculty mobility and joint curriculum development - as well as dialogues between political, environmental, economic and business organisations, social partners, NGOs and civil society actors of the EU and the partner countries;

- developing joint cooperation projects in fields of common interest to the EU and partner countries such as the environment, energy and transport, customs, science and technology;

- stimulating EU-related curricular development in partner countries, research work and studies destined to provide input for the European Union and the partner countries, and EU-focused information activities in the partner countries;

- developing policy advice and public diplomacy initiatives to explain European union institutions, policies and positions and influence the way stakeholders groups and the general public in partner countries understand and react to European union policies, and affect the policies of their respective governments.

Community measures shall also include measures aiming at enhancing the European union business presence on the market of partner countries, including through export and commercial promotion; improving market access conditions and the regulatory framework for EU products and services in partner countries; facilitating bilateral investment flows with partner countries and contributing to making more influential the EU business presence in partner countries.

5.3 Modalités de mise en œuvre

Programmes may be implemented under direct centralised management by the Commission from Headquarters and/or thought the devolved Commission Delegations using both statutory and temporary staff. They may also be implemented under decentralised management by the beneficiary country and under joint management with international organisations. The Regulation also leaves open the possibility for programme implementation under indirect centralised management arrangements by national public sector bodies or bodies governed by private law with a public service mission, or by an executive agency.

6. INCIDENCE FINANCIÈRE

6.1 Incidence financière totale sur la partie B (pour toute la période de programmation) (prix courant)

6.1.1 Intervention financière

Crédits d'engagement en millions d'euros (à la 3 e décimale)

+++++ TABLE +++++

7.2. Overall financial impact of human resources (prix 2004)

+++++ TABLE +++++

Les montants correspondent aux dépenses totales pour 12 mois.

7.3 Autres dépenses de fonctionnement découlant de l’action (prix 2004)

+++++ TABLE +++++

Les montants correspondent aux dépenses totales de l’action pour 12 mois.

(1) Préciser le type de comité ainsi que le groupe auquel il appartient.

(prix 2004)

+++++ TABLE +++++

"Les besoins en ressources humaines et administratives seront couverts à l’intérieure de la dotation allouée à la DG gestionnaire dans le cadre de la procédure d’allocation annuelle".

"L'allocation de postes dépendra d'une part de l'organisation interne de la prochaine Commission et d'autre part d'une éventuelle réallocation de postes entre services suite aux nouvelles perspectives financières".

8. SUIVI ET ÉVALUATION

8.1 Système de suivi

The Commission will monitor progress of its external co-operation on all levels, input (in particular financial flows (commitments, contracts and payments), activities / outputs (project and programme execution, internal monitoring carried out on the spot by Commission Delegations), progress / outcome (external Results-Oriented Monitoring - ROM[39]) and impact (Millennium Development Goals are jointly monitored with partners).

All countries and regional pluriannual indicative program will include the specific objectives and expected results for each area of co-operation, and a limited number of key outcome indicators in regard to economic and poverty situation. These indicators must relate to developments that are measurable in the short/medium term. If there is a Poverty Reduction Strategy Paper process under way, the indicators must correspond to those developed in that framework.

The programming of long-term external aid for partner countries and regions is carried out in the framework of the preparation of country and regional strategy papers (up to 7-years).. These country strategies also include a work plan or national / regional indicative programme jointly agreed between the Community and partner country/region concerned.

Under the principle of rolling programming, a review process is foreseen including annual operational reviews, mid-term reviews, and ad-hoc reviews where necessary. These review mechanism provides the flexibility required to ensure that operations are kept constantly in line with changes occurring in the economic situation, priorities and objectives of the partner country/region.

Reviews take a special interest on progress achieved in terms of financial execution of aid, as well as in terms of results achieved and evolution of the context in term of poverty reduction, economic performance and supported sectors. Updated intervention frameworks and indicator tables on focal sectors are annexed to review documents in order to facilitate the assessment at the time of the review. In particular, mid-term reviews may lead to a change of strategy, as well as a change in the country/region allocation in the light of the current needs and performance.

Les documents de stratégie thématique incluront une liste d’indicateurs permettant de suivre, dans la mesure des informations disponibles, l’évolution globale de la situation concernée par le thème.

Les programmes d’actions annuels incluront une information sur le type d’indicateurs de performances appropriés qui devront être suivi dans la mise en œuvre des actions financées par la Commission.

8.2 Modalités et périodicité de l’évaluation prévue

In application of current rules and in view of the vast scope of the activities foreseen, an evaluation system covering the different levels of intervention and types of instruments has been set up.

Notably, the financial regulation, as well as the internal control standards, calls for regular evaluation of all (sizable) activities. This is translated into the evaluation of single operations (e.g. development projects), of programmes (e.g. country strategies) and policy sectors or themes (e.g. transport or gender issues). Evaluations of are also necessary and ongoing of wider legal obligations such as the 3 Cs (Coherence, Complementarity, Coordination).

In practical terms, above mentioned obligations would amount to a yearly evaluation programme covering roughly the following: 30 country strategy evaluations (approximately 120 sizeable Country Strategy Papers covered over a 4 year cycle) , 4 evaluations of regional and sub regional strategies; 4 evaluations of themes and sectors and 4 joint evaluations. It is also estimated that about 300 projects and other operations have to be evaluated each year.[40]

These works will be complemented by relevant works on databases, meta-analyses, methodology and training.

9. MESURES ANTIFRAUDE

La protection des intérêts financiers de la Communauté et la lutte contre les fraudes et autres irrégularités font partie intégrant du présent règlement.

Le suivi administratif des marchés et des paiements relève de la compétence des délégations de la CE dans les pays bénéficiaires.

Chacune des actions financées dans le cadre du présent règlement est supervisée par les délégations à tous les stades du cycle de projet. Cette supervision tient compte des obligations contractuelles ainsi que des principes d'analyse coût-efficacité et de saine gestion financière.

Tout accord ou contrat conclu en vertu du présent règlement prévoit expressément un suivi de la dépense autorisée dans le cadre des projets/programmes et de la mise en œuvre des activités ainsi que le contrôle financier de la Commission, notamment de l'Office européen de lutte antifraude (OLAF), ainsi que des audits de la Cour des comptes, effectués sur place si nécessaire. Il doit autoriser la Commission à procéder aux vérifications et inspections sur place visées par le règlement (Euratom, CE) no 2185/96 du 11 novembre 1996 relatif aux contrôles et vérifications sur place effectués par la Commission pour la protection des intérêts financiers des Communautés européennes contre les fraudes et autres irrégularités.

La nature des dépenses (éligibilité), le respect des budgets (dépenses effectives), la vérification des justificatifs et des documents (preuves des dépenses) font l'objet d'une attention particulière.

[1] KOM(2004) 101, 10.2.2004, ja KOM(2004) 487, 14.7.2004.

[2] Perustamissopimuksen 177 artiklan mukaan yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikalla edistetään ”kehitysmaiden ja etenkin kaikista heikoimmassa asemassa olevien kehitysmaiden kestävää taloudellista ja sosiaalista kehitystä; kehitysmaiden sopusointuista ja asteittaista yhdentymistä maailmantalouteen; köyhyyden torjuntaa kehitysmaissa”. Lisäksi ”yhteisön politiikalla tällä alalla myötävaikutetaan kansanvallan ja oikeusvaltion kehittämisen ja lujittamisen yleiseen tavoitteeseen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen tavoitteeseen".

[3] KOM(2004) 487, 14.7.2004, 3.4.3 kohta.

[4] Neuvoston ja komission julistus yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikasta (1348/00), 10.11.2000.

[5] ”Yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikalla, joka täydentää jäsenvaltioiden harjoittamaa politiikkaa, […]” (177 artikla).

[6] - Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille yhteisön ja jäsenvaltioiden toimintaperiaatteiden toistensa täydentävyydestä kehitysyhteistyössä (KOM(1999) 218, 6.5.1999).- Kehitysneuvoston päätöslauselma (8435/99) EY:n ja jäsenvaltioiden kehitysyhteistyöpolitiikan keskinäisestä täydentävyydestä, 21.5.1999.- Euroopan parlamentin mietintö Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille yhteisön ja jäsenvaltioiden toimintaperiaatteiden toistensa täydentävyydestä kehitysyhteistyössä (A5-0227/2000, 21.9.2000).

[7] ”Ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset on sisällytettävä 3 artiklassa tarkoitetun yhteisön politiikan ja toiminnan määrittelyyn ja toteuttamiseen, erityisesti kestävän kehityksen edistämiseksi.” (6 artikla).

”Yhteisö ottaa 177 artiklassa tarkoitetut tavoitteet huomioon sellaisessa toteuttamassaan politiikassa, joka on omiaan vaikuttamaan kehitysmaihin.” (178 artikla).

[8] - Neuvoston päätöslauselma yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikan ja yhteisön muiden politiikkojen johdonmukaisuudesta, 5.6.1997.

- Poul Nielsonin (kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu) tiedonanto Kohti parempaa johdonmukaisuutta yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikan ja muiden yhteisön politiikkojen välillä [KOM(2000) 254, 18.4.2000).

[9] ”Yhteisö ja jäsenvaltiot sovittavat yhteen kehitysyhteistyöpolitiikkansa sekä neuvottelevat keskenään avustusohjelmistaan, myös kansainvälisissä järjestöissä ja konferensseissa. Ne voivat ryhtyä yhteisiin toimiin. Jäsenvaltiot myötävaikuttavat tarvittaessa yhteisön avustusohjelmien täytäntöönpanoon.” (180 artikla).

[10] - Yleisten asioiden neuvoston EU:n ulkoista toimintaa koskevan keskustelun yhteydessä tammikuussa 2001 antamat suuntaviivat toimintojen yhteensovittamisen vahvistamiseksi komission edustaman yhteisön ja jäsenvaltioiden kesken ulkomaanavun alalla.- Euroopan unioni määritteli panoksensa kehitysrahoitusprosessiin (Monterreyn konferenssi 18.–22. maaliskuuta 2002) Barcelonassa 14. maaliskuuta 2002 kokoontuneessa neuvostossa ja sitoutui erityisesti tehostamaan apua tarkemmalla yhteensovittamisella ja yhdenmukaistamisella sekä toteuttamaan tähän liittyviä käytännön toimenpiteitä ennen vuotta 2004.- Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille Monterreyn konsensuksen sovittaminen käytäntöön: Euroopan unionin antama kehitysapu (KOM(2004) 150, 5.3.2004).

[11] Komissaarien Christopher Patten (ulkosuhteet), Poul Nielson (kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu), Günter Verheugen (laajentuminen), Pascal Lamy (kauppa) ja Pedro Solbes Mira (talous- ja raha-asiat) 16. toukokuuta 2000 esittämä tiedonanto SEK(2000) 814.

[12] Erityisesti: a) neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 99/2000, annettu 29 päivänä joulukuuta 1999, avun toimittamisesta Itä-Euroopan ja Keski-Aasian kumppanivaltioille; b) neuvoston asetus (EY) N:o 2698/2000, annettu 27 päivänä marraskuuta 2000, rahoituksellisista ja teknisistä toimenpiteistä (MEDA) taloudellisen ja yhteiskunnallisen rakenneuudistuksen tukemiseksi Euro–Välimeri-yhteistyökumppanuuden puitteissa annetun asetuksen (EY) N:o 1488/96 muuttamisesta; c) neuvoston asetus (EY) N:o 2666/2000, annettu 5 päivänä joulukuuta 2000, Albanialle, Bosnia ja Hertsegovinalle, Kroatialle, Jugoslavian liittotasavallalle ja entiselle Jugoslavian tasavallalle Makedonialle annettavasta avusta.

[13] Komission valmisteluasiakirja (SEK(2000) 1049), jonka kehitysneuvosto hyväksyi 10. marraskuuta 2000.

[14] Komission valmisteluasiakirja, jonka ulkosuhteiden pääosaston, kehitysyhteistyön pääosaston ja EuropeAid-yhteistyötoimiston pääjohtajat hyväksyivät joulukuussa 2003.

[15] Ks. alaviite 11.

[16] Ks. esimerkiksi Cotonoun sopimuksen 61 artikla.

[17] KOM(2004) 313, 26.4.2004.

[18] Viimeisin toimitettu kertomus on Komission vuotta 2003 koskeva vuosikertomus neuvostolle ja Euroopan parlamentille Euroopan yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikasta ja vuoden 2002 ulkoista apua koskeva Komission kertomus [KOM(2003) 527, 3.9.2003].

[19] KOM(2003) 590, 8.10.2003.

[20] EUVL C […], […], s. […].

[21] EUVL L […], […], s. […].

[22] EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

[23] En partie car seules les activités de coopération avec les Républiques d’Asie Centrale relèvent de ce Règlement.

[24] En partie car seules les activités de coopération avec les Pays du Golfe, le Yèmen, l’Irak et l’Iran relèvent de ce Règlement.

[25] En partie car les opérations de déminage relèvent de l’instrument de stabilité.

[26] A l’exception de celles relevant de l’instrument de stabilité ou des aides humanitaires ou d’urgence.

[27] Sous réserve des activités relevant de l’instrument de pré-adhésion ou de l’instrument européen de voisinage et de partenariat (« en partie »).

[28] Sous réserve des activités relevant de l’instrument de pré-adhésion ou de l’instrument européen de voisinage et de partenariat (« en partie »).

[29] Sous réserve des activités relevant de l’instrument de pré-adhésion ou de l’instrument européen de voisinage et de partenariat (« en partie »).

[30] Sous réserve des activités relevant de l’instrument européen de voisinage et de partenariat (« en partie »).

[31] Sous réserve des activités relevant de l’instrument européen de voisinage et de partenariat (« en partie »).

[32] Déclaration du Conseil et de la Commission sur la politique communautaire de développement (1348/00) du 10 novembre 2000.

[33] Adoptés par le Conseil européen de Barcelone le 14 mars 2002.

[34] COM(2004) 101 du 10 février 2004.

[35] COM(2001) 469 du 4 septembre 2001.

[36] Communication de la Commission « Un nouveau partenariat avec l'Asie du Sud-Est » (COM(2003) 399 du 9 juillet 2003).

[37] Document d’orientation de la Commission à transmettre au Conseil et au Parlement européen « Intérêts communs et défis de la relation UE-Chine - vers un partenariat mature (mise à jour des communications de la Commission européenne de 1998 et 2001 consacrées aux relations UE-Chine) » (COM(2003) 533 du 25 septembre 2003).

[38] Communication de la Commission « Un partenariat stratégique EU-Inde » (COM(2004) 430 du 16 juin 2004).

[39] The results-oriented monitoring system (ROM) allows a rapid appreciation of a project or programme’s performance, as well as of its wider implications and provides the Commission with independent advice on its project portfolio. The system was initially developed and tested in 2000/2001 before expansion during 2002 to all regions of the Commission’s external co-operation. Having one consistent approach ensures that the Commission has comparable data for all regions where it provides external assistance.

[40] Le programme d’évaluation indiqué ici couvre l’ensemble des activités de coopération relevant des quatre instruments d’aide extérieures : « instrument de pré-adhésion », « instrument européen de voisinage et de partenariat », « instrument de stabilité » et « instrument de financement de la coopération au développement et de la coopération économique ». Les ressources humaines et les ressources financières nécessaires à la réalisation du programme d évaluation sont estimées respectivement à 72 homme/an (57 AD et 15 AST) et à 24,6 millions d ¬ par an.

FI FI

FI