22.3.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 71/19

1.1

on tyytyväinen vihreään kirjaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyösopimuksista sekä julkisia hankintoja ja käyttöoikeussopimuksia koskevaan yhteisön oikeuteen, sillä kuntien/alueiden ja yksityisyritysten välisen yhteistyön merkitys kasvaa unionissa jatkuvasti. Kasvua, alueellisten erojen tasoitusta ja kilpailua koskevat kysymykset voidaan kytkeä yhteen Lissabonin strategian tärkeimmistä tavoitteista, joka on sisämarkkinoiden toimintaedellytysten parantaminen. Komitea huomauttaa samalla, että jäsenvaltioiden ja eri toimialojen yhteistyömuodoissa ja yhteistyön laajuudessa on huomattavia eroja.

1.2

toteaa, että vihreään kirjaan ei sisälly käytännön ehdotuksia. Sen sijaan sen tarkoituksena on esitellä niiden yhteisön säännösten kattavuutta, joita sovelletaan yksityisen kumppanin valintaan, jotta myöhemmässä vaiheessa voidaan paljastaa mahdolliset epävarmuustekijät ja selvittää, soveltuvatko yhteisön tarjoamat puitteet julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyösopimuksien erityisiin haasteisiin ja ominaispiirteisiin. Vihreässä kirjassa esitetään myös joukko kysymyksiä, joilla oletetaan olevan huomattava vaikutus komission jatkotoimiin.

1.3

katsoo, että julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuutta ei voi pitää vain teknisenä ja lainsäädännöllisenä kysymyksenä, vaan sitä pitää laajentaa sekä selventää poliittisesta näkökulmasta.

1.4

toivoo, että kaikkia kumppanuutta, hankintoja ja yleishyödyllisiä palveluja koskevia kysymyksiä käsitellään kokonaisvaltaisesti.

1.5

katsoo, että paikallis- ja alueviranomaiset ovat lähinnä kansalaisia. Niinpä niillä on parhaat valmiudet arvioida, tuleeko niiden toteuttaa toimia itse (in-house), tarjouskilpailuin vai muunlaisessa yhteistyössä muiden kanssa. Komitea painottaa poliittisten yhteenliittymien erittäin tärkeää roolia arvioitaessa, kuka toteuttaa julkisin varoin rahoitettuja toimia.

1.6

on sitä mieltä, että paikallis- ja alueviranomaiset pystyvät useimmiten arvioimaan parhaiten, miten palvelut tulee rahoittaa.

1.7

painottaa kunnilla ja alueilla olevan erilaisia rooleja, koska ne organisoivat, johtavat ja valvovat toimia sekä myös toteuttavat ne itse.

1.8

katsoo, että kumppanuutta ei saa pitää yleispätevänä ratkaisuna, vaan tulee arvioida hankekohtaisesti, onko kumppanuuden aloittamisella yksityissektorin kanssa lisäarvoa.

1.9

on samaa mieltä vihreän kirjan kanssa siitä, että julkisella kumppanilla tulee olla mahdollisuus määritellä saavutettavat tavoitteet yleisen edun, tarjottavien palveluiden laadun ja hintapolitiikan kannalta sekä huolehtia kyseisten tavoitteiden noudattamisen valvonnasta.

1.10

on todennut, että kumppanuuden käsitettä on alettu käyttää huomattavasti laajemmin kuin alun perin oli tarkoitus.

1.11

ehdottaa, että julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus määritellään jatkossa selvemmin siten, että siihen kuuluvat pitkäaikaiset kumppanuussuhteet, yhteinen riskinotto ja toiminnan suuri taloudellinen merkitys.

1.12

katsoo, että sen vuoksi on erittäin tärkeää määritellä nykyistä paremmin julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden käsite, jotta voidaan keskustella asianmukaisesti unionin mahdollisista jatkotoimista.

1.13

on huomannut, että kumppanuus/yhteistyö käsitetään useimmiten julkis- ja yksityissektorin välistä kumppanuutta laajemmin. Kunnat ja alueelliset viranomaiset tekevät yhteistyötä myös monien muiden toimijoiden kanssa, kuten toisten kuntien ja alueellisten viranomaisten, yliopistojen, ammatillisten järjestöjen, uskonnollisten yhteisöjen, yhdistysten, etujärjestöjen, vapaaehtoisjärjestöjen ja yksityishenkilöiden kanssa. Myös näiden yhteistyökumppanien merkitys kasvanee koko ajan.

1.14

toteaa, että myös perinteisiä hankintoja, joissa osapuolet pyrkivät lisäämään yhteistyötä ja yhteistä vastuunkantoa, kutsutaan joskus kumppanuuksiksi, julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksiksi tai sopimusperusteisiksi julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksiksi.

1.15

katsoo, että yhteistyön kehittäminen on tärkeää myös perinteisessä hankintamenettelyssä ja erityisesti sen toimeenpanovaiheessa.

1.16

huomauttaa, että jaetun vastuun kumppanuuksissa tai rakenteellisissa julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksissa lopullinen vastuu on kuitenkin usein julkisviranomaisella. Lisäarvona yksityissektorin vastuu kasvaa, rahoitusta jaetaan, saadaan uusia ajatuksia, löydetään uusia työtapoja ja vakiinnutetaan pitkäaikainen kumppanuussuhde.

1.17

korostaa, että yleishyödyllisten taloudellisten palvelujen tarjonnassa yleensä, sekä erityisesti myös kumppanuusratkaisuissa julkiset toimijat soveltavat nykyisin moninkertaista valvontaa. On muistettava, että taloudelliset ja poliittiset ratkaisut ovat moninkertaisen demokraattisen äänestysmenettelyn ja siten ennakkovalvonnan sekä omien valvontaelinten alaisia, mikä takaa asianmukaisen julkisuuden.

2.1

korostaa, että EY:n perustamissopimuksen periaatteet, muun muassa avoimuus, yhdenvertainen kohtelu, suhteellisuus ja vastavuoroinen tunnustaminen, on otettava kaikenlaisten kumppanuuksien perustaksi.

2.2

katsoo, että yhteisön ei tule tässä vaiheessa antaa kumppanuutta koskevaa lainsäädäntöä, koska kumppanuuden käsitettä ei ole määritelty selvästi. Lisäksi komitean mielestä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuutta ei tule sisällyttää hankintoja koskeviin yhteisön direktiiveihin, koska niissä ei kannusteta tarpeeksi aloitteentekoon, riskinottoon ja joustavuuteen. Säännöstö ei ole tarpeeksi joustava, koska kumppanuuksien osapuolet eivät ole perinteisiä palveluntarjoajia, vaan niitä aktiivisempia kumppaneita. Komissio on tosin ottanut osittain huomioon alueiden komitean aiemmat lausunnot, mutta se ei riitä.

2.3

painottaa paikallis- ja alueviranomaisten keskeistä roolia yleishyödyllisten palvelujen määrittelyssä, organisoinnissa, rahoituksessa ja valvonnassa.

2.4

katsoo, että julkisviranomaisilla on velvollisuus varmistaa yleishyödyllisten palvelujen saatavuus, mutta niiden on voitava vapaasti valita eri toimintamalleja ja kokeilla niitä, kunhan vain muun muassa avoimuuden, yhdenvertaisen kohtelun, suhteellisuuden ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteita noudatetaan.

2.5

on sitä mieltä, että paikallis- ja alueviranomaiset pystyvät kansalaisia lähimpinä viranomaisina parhaiten päättämään, mitä yleishyödyllisiä palveluja tarjotaan ja miten sekä sen, minkälaatuisia niiden tulisi olla. Demokraattisilla pelisäännöillä, joiden alaisia viralliset tahot asianomaisia päätöksiä tehdessään ovat, varmistetaan lisäksi riittävä valvonta ja avoimuus.

2.6

katsoo, että on tärkeää korostaa toistamiseen, että nämä viranomaiset voivat päättää vapaasti, tuottavatko ne tarjottavan palvelun itse, järjestävätkö ne tarjouskilpailun vai tuottavatko ne palvelun yhdessä muiden osapuolten kanssa.

2.7

korostaa olevan tärkeää, että paikallis- ja alueviranomaisilla on mahdollisuus kehittää erilaisia yhteistyömuotoja yksilöllisesti ja joustavasti.

2.8

korostaa edelleen kansalaisnäkökulmaa, sillä palvelut ovat juuri kansalaisia varten.

2.9

totesi lausunnossaan ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi julkisia tavara- ja palveluhankintoja sekä julkisia rakennusurakoita koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta, että julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyösopimusten tulee olla joustavia ja yleisesti sovellettavissa. Lausunnossa todettiin myös olevan tärkeää, että palveluntilaajien ja -toimittajien välillä käydään perusteellista vuoropuhelua koko hankintaprosessin ajan.

2.10

totesi lisäksi samassa lausunnossa: ”On varmistettava, etteivät alue- ja paikallisviranomaisten omien itsenäisten oikeudellisten yksiköiden julkiset hankinnat kuulu direktiivin sovellusalaan, vaan niitä on pidettävä omaehtoisena tuotantona”.

2.11

arvostaa vihreän kirjan seuraavaa toteamusta: ”Julkisia hankintoja ja käyttöoikeussopimuksia koskevassa yhteisön lainsäädännössä ei – – oteta kantaa jäsenvaltioiden valinnanvapauteen julkisen palvelun toimituttamisesta omalla organisaatiollaan tai kolmannella osapuolella”.

2.12

toteaa, että useissa jäsenvaltioissa kehitetään kumppanuuksia, joissa yksittäiset kansalaiset päättävät palvelun tarjoajasta. Julkisviranomaisen tehtävänä on pääasiassa taata kansalaisille palvelujen vähimmäistaso ja varmistua yritysten vakaudesta. Nykyisissä hankintasäännöissä ei oteta huomioon tällaisia tilanteita, joissa kansalainen on tärkeä toimija ja tekee ratkaisevan päätöksen palvelujen tarjoajasta.

2.13

ei vielä voi ottaa kantaa siihen, tuleeko unionin antaa käyttöoikeussopimuksia koskevaa lainsäädäntöä, koska kumppanuuden käsitettä ei ole määritelty. Komitea katsoo, että käyttöoikeussopimuksia ei tule sisällyttää julkisia hankintoja koskeviin yhteisön direktiiveihin, koska tällaiset sopimukset edellyttävät hankintoja joustavampaa menettelyä.

2.14

toteaa, että nykyinen hankintoja koskeva lainsäädäntö on edelleen monimutkaista eikä kannusta joustavuuteen ja innovatiivisiin ajatuksiin.

2.15

korostaa, että yrityksen siirtäminen julkiselta sektorilta yksityiselle on talouspoliittinen ratkaisu, joka kuuluu jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan.

2.16

toivoo, että kilpailuun perustuvista neuvottelumenettelyistä saadut kokemukset otetaan huomioon ennen lisätoimien ehdottamista. Komitea muistuttaa myös, että hankintoja koskevaa direktiiviä käsittelevässä lausunnossaan se suhtautui varauksellisesti tähän hankintamuotoon ja suositti sen sijaan neuvottelumenettelyn käytön lisäämistä.

2.17

toivoo komission selventävän ”Teckal-tuomioon” liittyvää oikeudellista tilannetta, sillä tuomiota tulkitaan eri tavoin eri jäsenvaltioissa. Komitean mielestä kokonaan julkisessa omistuksessa olevan yrityksen harjoittaman toiminnan ei tule olla hankintoja koskevan yhteisön lainsäädännön alaista, koska julkisviranomainen valvoo toimintaa, jota voidaan pitää samanarvoisena kuin sen oma toiminta. Lisäksi pääosa toiminnasta tapahtuu yhdessä niiden julkisviranomaisten kanssa, joiden hallinnassa yritys on.

2.18

pitää hyvin tärkeänä paikallista/alueellista yhteisymmärrystä pitkistä sopimusjaksoista neuvoteltaessa.

2.19

korostaa, että asiaa ei tule tarkastella vain kilpailunäkökulmasta, vaan on otettava huomioon myös demokratianäkökohdat, joiden tulee ilmentää kansalaisten vaatimuksia.

2.20

toivoo voivansa esittää näkemyksiään uudelleen sitten, kun kumppanuuden käsite on määritelty.

2.21

esittää lopuksi joitakin lisäkysymyksiä: