30.4.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 112/49

1.1.1

Neuvosto ja Euroopan parlamentti antoivat vuonna 1996 direktiivin työntekijöiden lähettämisestä (1).

1.1.2

Direktiivin tavoitteena on löytää tasapaino yhtäältä sen seikan, että yrityksillä on yhä enemmän mahdollisuuksia tarjota palveluja muissa jäsenvaltioissa, sekä toisaalta työntekijöiden sosiaalisen suojelun välille. Tämän vuoksi direktiivissä määritellään useita lähetetyille työntekijöille vastaanottavan jäsenvaltion alueella taattavia työehtoja. Nämä ehdot on taattava riippumatta lähetetyn työntekijän työsopimukseen sovellettavasta lainsäädännöstä. Direktiivin mukaan tarkoitetaan lähetetyllä työntekijällä työntekijää, joka rajoitetun ajan tekee työtään muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka alueella hän tavallisesti työskentelee (2 artiklan 1 kohta).

1.1.3

Sosiaaliturvan koordinoinnista EU:ssa annetulla asetuksella N:o 1408/71, joka koskee työntekijöiden ja palvelujen vapaata liikkuvuutta, otettiin käyttöön työntekijöiden lähettämistä koskeva periaate, jonka perusteella työntekijän, joka työskentelee toisessa jäsenvaltiossa, on mahdollista nauttia asuinvaltionsa sosiaaliturvaa enintään 12 kuukauden (2) tai tiettyjen edellytysten vallitessa 18 ajan.

1.1.4

Direktiivi 96/71/EY koskee lähetettyjen työntekijöiden työehtojen käytännön koordinointia. Direktiivin 3 artikla on sen keskeinen kohta, jossa säädetään lähetettyihin työntekijöihin sovellettavista ehdoista. Nämä puolestaan vahvistetaan

1.1.5

Niiden säädösten ohella, joiden avulla direktiivi saatetaan osaksi kansallista oikeutta, hallinnollisen yhteistyön (4 artikla) katsotaan olevan toinen tärkeä väline direktiivin täytäntöönpanemiseksi. Tämä koskee tietojenvaihdon lisäksi myös muita tarpeellisia toimia sen estämiseksi, ettei direktiivin mukaisia sääntöjä rikota. Sääntöjen rikkomista koskevista tapauksista tiedottaminen edistää sosiaalista suojelua ja palvelujen vapaata liikkumista.

1.2.1

Talous- ja sosiaalikomitea antoi jo vuonna 1991 lausunnon aiheesta ”Ehdotus neuvoston direktiiviksi työntekijöiden lähettämisestä palvelujen tarjonnan yhteydessä”, COM (1991) 230 final – 1 – SYN 346 ja lausunto CES 1512/91.

1.3.1

Jäsenvaltioiden oli pantava direktiivi täytäntöön vuoden 1999 loppuun mennessä.

1.3.2

Direktiivin 8 artiklan mukaan komissio tarkastelee tekstiä uudelleen viimeistään 16.12.2001 tehdäkseen tarvittaessa neuvostolle ehdotukset tarpeellisista muutoksista. Määräajan päätyttyä komissio aloitti arvioinnin siitä, millä tavoin direktiivi oli pantu täytäntöön jäsenvaltioiden lainsäädännössä. Selvityksessä esitetyt päätelmät on sisällytetty komission tiedonantoon direktiivin täytäntöönpanosta. Tiedonannossa arvioidaan lainsäädännölliseltä kannalta, millä tavoin se on saatettu osaksi kansallista oikeutta. Tiedonannossa esitellään arvioidun direktiivin sisältö ja tavoitteet sekä kuvaillaan jäsenvaltioiden lainsäädäntötoimia. Jäsenvaltiot jaetaan kolmeen ryhmään: joissakin jäsenvaltioissa on toistettu olennaisilta osin direktiivin termit ilmoittamatta, mitkä kansallisen lainsäädännön säännökset vastaavat direktiivissä käsiteltyjä seikkoja, joissakin on pyritty kartoittamaan sovellettavat kansalliset säännökset ja tehty viittauksia näihin kansallisiin säännöksiin ja joissakin jäsenvaltioissa ei ole annettu erityistä täytäntöönpanolainsäädäntöä lähetettäviin työntekijöihin sovellettavan kansallisen lainsäädännön osalta.

1.3.3

Juridisessa tarkastelussa viitataan sopimusmääräyksiin, tietojenvaihtoa koskevan yhteistyön toteuttamiseen (4 artikla) sekä valvontatoimiin ja seuraamuksiin, joiden tarkoituksena on varmistaa direktiivin noudattaminen (5 ja 6 artikla).

1.3.4

Tiedonantonsa 4. luvussa komissio tarkastelee direktiivin saattamista osaksi jäsenvaltioiden lainsäädäntöä, täytäntöönpanomenetelmiä, sovellettavien sääntöjen luonnetta ja työehtosopimuksia.

1.3.5

Tiedonannon 4. luvussa komissio viittaa myös jäsenvaltioiden viranomaisten kohtaamiin käytännöllisiin ja hallinnollisiin ongelmiin direktiivin soveltamisessa. Luvussa on myös kolme suppeahkoa kohtaa, joissa käsitellään palveluja tarjoavien yritysten ja lähetettyjen työntekijöiden kohtaamia ongelmia.

1.3.6

Komission mukaan missään jäsenvaltiossa ei ole ollut erityisiä juridisia ongelmia direktiivin saattamisessa osaksi kansallista oikeutta. Täytäntöönpano voi tuoda esiin käytännön vaikeuksia, joiden kuitenkin pitäisi enimmäkseen hävitä ajan myötä.

1.3.7

Komissio toteaa, että direktiivin muuttaminen vaikuttaa edellä esitetyn vuoksi ennenaikaiselta. Se ehdottaa, että hallitusten asiantuntijoista koostuva vaihtuva ryhmä tarkastelisi mahdollisuuksia helpottaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa lähetettyihin työntekijöihin sovellettavia säännöksiä koskevan tiedon saamista ja säännösten noudattamisen valvomista vaikeuksien ratkaisemiseksi (valtiot, jotka eivät ole panneet täytäntöön erityissäännöksiä; yleistä järjestystä koskevat säännöt, tiedonhaku, kansallisten täytäntöönpanosäännösten noudattaminen ja seuraamusten soveltaminen).

2.1.1

Komitea katsoo, että tiedonanto on hyödyllinen mutta sinällään riittämätön. Se kehottaa komissiota syventämään analyysiään, etenkin työntekijöiden lähettämiseen mahdollisesti liittyvän vilpillisen kilpailun ja sosiaalisten oikeuksien polkemisen osalta. Komitea vaatii, että komissio kuulee sektorikohtaisesti niitä tosiasiallisia toimijoita, joita direktiivin säännösten täytäntöönpano koskee. Kyseeseen tulee erityisesti rakennusala, jolla toimivia työmarkkinaosapuolia ei vielä ole kuultu. Ne ovat tuoneet esiin ongelmia lähetetyn työntekijän määrittelyssä ”itsenäisiä” työntekijöitä koskevalla harmaalla alueella. Työntekijöiden perusoikeuksien tosiasiallista noudattamista koskevaa 3 artiklaa voitaisiin analysoida syvällisemmin. Komitean mielestä olisi mietittävä, voitiinko käytäntöön soveltamisesta aiheutuneita vaikeuksia, täytäntöönpanomuotoja ja soveltamissäännöksiä arvioida ensimmäisten jäsenvaltiotason kuulemisten perusteella. Komitea katsoo, että työntekijöille korkeatasoisemman suojelun takaavia säännöksiä olisi analysoitava syvällisemmin, jotta hyviä käytäntöjä voitaisiin vertailla paremmin ja jotta asianosaisille työntekijöille ja yrityksille voitaisiin tiedottaa tehokkaammin.

2.1.2

Lähetettyjä työntekijöitä koskevat määritelmät kansallisessa lainsäädännössä ovat direktiivin mukaisten periaatteiden kannalta tärkeitä. Tietyt kysymykset on ratkaistava, jotta arviointi olisi kokonaisvaltaista. Minkälaisin perustein työntekijä määritellään lähetetyksi työntekijäksi ja miten direktiiviä sovelletaan tässä tapauksessa? Minkälaisiin toimiin jäsenvaltiot tai työmarkkinaosapuolet ovat ryhtyneet direktiivin noudattamisen varmistamiseksi? Mm. seuraavilla seikoilla on tältä osin huomattava merkitys:

2.2

Kun otetaan huomioon tiedonannon puutteet, komitea pyytää komissiota esittämään uuden selvityksen, jonka perusteella voidaan tarkistaa,

2.2.1

Useassa jäsenvaltiossa on voimassa yleissitovia rakennusalan työnsopimuksia. Keskeinen kysymys on sen selvittäminen, miten työehtosopimusten määräyksiä käytetään direktiivin täytäntöönpanemiseksi. Direktiivin 3 artiklan mukaisten työolojen tulkinta on erityisen tärkeä seikka. Olisi selvitettävä, mitkä ovat vähimmäispalkkoja, palkallisen vuosiloman vähimmäiskestoa ja lepoaikoja koskevat ehdot näissä työehtosopimuksissa. Eri jäsenvaltioissa sovellettavat työehtosopimukset voivat poiketa toisistaan huomattavasti näissä kysymyksissä. Esimerkkinä voidaan mainita palkallisen vuosiloman rahoittaminen ”sosiaalirahastosta” eräissä jäsenvaltioissa. Osuus tällaisessa rahastossa voi taata suotuisammat ehdot lähetetyille työntekijöille. Olisikin selvitettävä, miten näitä edullisimpia ehtoja voidaan mitata ja ottaa huomioon.

2.2.2

Työehtosopimuksia ei kaikissa jäsenvaltioissa sovelleta lähetettyihin työntekijöihin direktiivin liitteessä tarkoitetuilla muilla aloilla, vaikka sen 3 artiklan 10 kohdan 2 alakohdassa nimenomaisesti säädetään tästä mahdollisuudesta.

2.2.2.1

Komitea kehottaa komissiota keräämään jäsenvaltioista ja liittyvistä valtioista niissä saatavilla olevia tietoja, jotka koskevat lähetettyjen työntekijöiden lukumäärää sekä aloja, joilla näitä työntekijöitä on eniten. Huomioon olisi tällöin otettava erilaiset työsopimusjärjestelmät.

2.2.3

Komissio on viime vuosien aikana joutunut toteamaan muutamaan otteeseen, etteivät 1980-luvun puolivälissä vallinneet odotukset ole toteutuneet tai ne ovat toteutuneet ainoastaan vähäisessä määrin. Alle kaksi prosenttia unionin työssäkäyvästä väestöstä työskentelee kotimaansa ulkopuolella. Vuosittaista liikkuvuutta koskevat luvut ovat vielä alhaisempia. EU:n arvioiden mukaan 600 000 kotimaansa ulkopuolella työskentelevästä työntekijästä osalla ei ole lähetetyn työntekijän asemaa eikä direktiiviä sovelleta heihin. Liikkuvuus näyttää rajoittuneen johtotason toimihenkilöihin ja korkeasti koulutettuihin työntekijöihin sekä toisaalta rakennusalan työntekijöihin. Palkkojen ja sosiaalisten oikeuksien ”polkumyynti” EU:n eräissä jäsenvaltioissa sekä eräillä ammattialoilla liittyy siihen, että näillä korkean riskin aloilla jo suhteellisen pieni sellaisten työntekijöiden joukko, jotka tekevät työtä selvästi alhaisemmalla palkalla, voi mullistaa vallitsevan palkkarakenteen ja käynnistää hintojen ja palkkojen laskukierteen.

—

Tiedonannon perusteella ei tällä hetkellä voida tehdä johtopäätöksiä niistä käytännön hankaluuksista, jotka voisivat olla perusteena direktiivin yksinkertaistamiseen tai tarkistamiseen. Lähetetyistä työntekijöistä jäsenvaltioissa saadut kokemukset (mm. rakennusalan työmarkkinaosapuolet, viranomaistahot, työtarkastajat) ovat tärkeä tiedonlähde, ja niiden merkitys on näin ollen huomattava.

3.1

Komission tulisi uudessa selvityksessään tarkastella laajentumisen vaikutuksia direktiivin soveltamiseen sekä nykyisissä että tulevissa jäsenvaltioissa siten, että liittymistä koskevat siirtymäajat otetaan huomioon. Selvityksessä tulisi analysoida direktiivin alueellisia, rajatylittäviä ja sektorikohtaisia vaikutuksia etenkin rakennusalalla.

3.2

Komitea ehdottaa lisäksi seuraavia toimia: