KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan parlamentin ehdottamista tarkistuksista neuvoston yhteiseen kantaan ehdotuksesta EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjen yhteensovittamisesta KOMISSION EHDOTUSTA MUUTTAVA EY:n perustamissopimuksen 250 (2) artiklan nojalla

2000/0117 (COD)

KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan parlamentin ehdottamista tarkistuksista neuvoston yhteiseen kantaan ehdotuksesta EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjen yhteensovittamisesta

1. Johdanto

EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdassa määrätään, että komissio antaa lausunnon Euroopan parlamentin toisessa käsittelyssä ehdottamista tarkistuksista. Tämä on komission lausunto parlamentin ehdottamista 19 tarkistuksesta.

2. Asian taustaa

Ehdotuksen toimittaminen neuvostolle ja Euroopan parlamentille (KOM(2000)276 lopullinen - 2000/0117(COD)) perustamissopimuksen 175 artiklan 1 kohdan mukaisesti: 11.7.2000

Euroopan Talous- ja sosiaalikomitean lausunto: 26.4.2001

Alueiden komitean lausunto: 13.12.2000

Euroopan parlamentin lausunto - ensimmäinen käsittely: 17.1.2002

Komission muutettu ehdotus: 6.5.2002

Neuvoston yhteisen kannan hyväksyminen: 20.3.2003

Euroopan parlamentin lausunto - toinen käsittely: 2.7.2003

3. Ehdotuksen tarkoitus

Vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjen yhteensovittamista koskevalla direktiivillä pyritään kolmeen tavoitteeseen: nykyisen oikeuskehyksen nykyaikaistamiseen, yksinkertaistamiseen ja sen joustavuuden lisäämiseen. Nykyaikaistamisella pyritään ottamaan huomioon uusi tekniikka ja talousympäristön muutokset, mukaan luettuna tiettyjen toimintojen meneillään oleva tai tuleva vapauttaminen. Yksinkertaistamisella pyritään siihen, että nykyiset säädöstekstit tehtäisiin käyttäjäystävällisemmiksi, jotta kilpailuttaminen tapahtuisi alaa säätelevien normien ja periaatteiden mukaisesti ja jotta menettelyihin osallistuvat yhteisöt (olivat ne ostajia tai toimittajia) tuntisivat paremmin oikeutensa. Menettelyjen joustavuuden lisäämisellä pyritään vastaamaan paremmin ostotoiminnasta vastaavien viranomaisten tarpeisiin.

4. Komission lausunto Euroopan parlamentin ehdottamista tarkistuksista

4.1 Komission hyväksymät tarkistukset (nro 15 osittain)

Sillä varauksella, että asia on vielä tarkistettava, on selvää, että joissakin kielitoisinnoissa (ainakin italian-, espanjan-, saksan- ja portugalinkielisissä) on terminologisia epätarkkuuksia verrattuna yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden kehittämistä ja palvelun laadun parantamista koskevista yhteisistä säännöistä 15 päivänä joulukuuta 1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/67/EY [1] (postidirektiivi) terminologiaan. Esimerkiksi kohdassa 2 on italiankielisessä toisinnossa termi 'plico postale' termin 'invio postale' sijasta, espanjankielisessä toisinnossa on termi 'expedición' termin 'el transporte' sijasta jne. Vaikka kyseinen 6 artiklan muutos ei koske kaikkia kielitoisintoja, komissio voi hyväksyä tarkistuksen 15 siltä osin kuin on kyse terminologisesta mukauttamisesta postidirektiiviin.

[1] EYVL L 15, 21.1.1998, s.14. Direktiiviä on viimeksi muutettu direktiivillä 2002/39/EY (EYVL L 176, 5.7.2002, s. 21).

4.2 Komission hylkäämät tarkistukset (nro 1, 7, 12, 13, 14, 15 osittain, 16, 18, 28, 29, 35, 39, 40, 41, 50, 53, 54, 55 ja 56)

Tarkistuksella 1 pyritään 1) takaamaan "luotettavien yleisen edun mukaisten palvelujen korkea taso kohtuullisin hinnoin" yhtenä direktiivillä tavoitelluista päämääristä. Sillä myös lisätään maininta siitä, että 2) hankintamenettelyjen yhteensovittamisessa on samalla "otettava huomioon EY:n perustamissopimuksen 2 ja 6 artiklassa määrätyt yleiset tavoitteet".

1) Tätä tarkistuksen osaa ei voida hyväksyä, sillä direktiivillä pyritään ainoastaan yhteensovittamaan hankintamenettelyt eikä siis eri jäsenvaltioissa tarjottujen yleishyödyllisten palvelujen taso.

2) Johdanto-osan 12 kappaleessa on jo viittaus 6 artiklan tavoitteisiin, ja sosiaaliset tavoitteet on jo otettu huomioon direktiivin asiaankuuluvissa kohdissa (esimerkiksi johdanto-osan 43 kappaleessa ja 38 artiklassa, joka koskee toteuttamiselle asetettuja erityisehtoja, tai 57 artiklassa, joka koskee sosiaalilainsäädännön noudattamisen tarkastamista silloin, kun tutkitut tarjoukset vaikuttavat poikkeuksellisen alhaisilta). Koska viittausta perustamissopimuksen 2 artiklaan ei ole ehdotettu toiseen julkisia hankintoja koskevaan direktiiviin, tarkistuksen hyväksyminen loisi oikeudellista epävarmuutta ja saattaisi johtaa vastakkaisiin tuloksiin sosiaalisten tavoitteiden huomioonottoa koskevien mahdollisuuksien suhteen.

Tarkistuksilla 7 ja 28 pyritään asettamaan sekä johdanto- että säädösosaan hankintayksiköitä koskeva velvoite määritellä mahdollisuuksien mukaan teknisissä eritelmissä vammaisten tarpeet tai kaikille sopiva suunnittelu.

Vammaisten tarpeet ovat eittämättä tärkeä sosiaalinen näkökohta, mutta siitäkin huolimatta, että niistä säätäminen voi olla teknisesti mahdollista, se ei ole kaikissa tapauksissa tarkoituksenmukaista. Tarkistuksella yleistetään kyseinen velvoite myös sellaisten hankintojen osalta, joiden kohde ei ole luonnostaan tarkoitettu vammaisten käytettäväksi (esimerkiksi kasarmien tai satamapoliisin harjoittelutilojen rakentaminen).

Yhteinen kanta mahdollistaa lisäksi parlamentin ensimmäisen käsittelyn seurauksena, että julkiseen hankintaan voidaan sisällyttää vammaisten tarpeita koskevia vaatimuksia; tämä perustuu direktiivin teknisiä eritelmiä koskevaan liitteeseen XXI. Julkisia hankintoja koskeva direktiivi, jonka tarkoituksena on menettelyjen yhteensovittaminen, ei ole tarkoituksenmukainen väline säätää velvoitetta määrätä mainituista ominaisuuksista.

Tarkistuksella 12 pyritään rajoittamaan sähköisten huutokauppojen soveltamisalaa kieltämällä niiden käyttö rakennushankkeissa tai tietyntyyppisissä ("henkisissä" tai "monimutkaisissa") palveluissa.

Sen ohella, että on vaikea rajata mainittuja palvelutyyppejä yhteisön tasalla, tarkistusta ei voida hyväksyä senkään vuoksi, että se ei olisi yhdenmukainen sähköisten huutokauppojen soveltamisalaa rajaavien johdanto-osan 22 kappaleen ja 56 artiklan kanssa. On paikallaan todeta myös, että mahdollisuudesta kieltää tai rajoittaa sähköisiin huutokauppoihin turvautumista kansallisella tasolla säädetään nimenomaisesti yhteisen kannan 56 artiklan 1 kohdassa.

Tarkistuksen 13 tarkoituksena on lukea valtion perustamat hankintayksiköt, paikalliset viranomaiset ja julkisoikeudelliset laitokset hankintaviranomaisiksi. Tarkistuksen myötä kaikki laitokset luokiteltaisiin hankintaviranomaisiksi niiden asemasta riippumatta, kunhan ne on perustettu ostotoimintojen keskittämiseksi. Tämä tekijä olisi lisä 1 artiklan 2 kohdan 8 alakohdassa jo annettuun yhteishankintayksikön määritelmään, joka perustuu kahteen tekijään: sen on oltava hankintaviranomainen ja hankittava muille hankintaviranomaisille tarkoitettuja tavaroita ja/tai palveluja. Tarkistus olisi ilmeisen ristiriidassa 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan määritelmän kanssa, jossa asetetaan ehdot, joiden perusteella yhteisöä voidaan pitää hankintaviranomaisena.

Tarkistuksella 14 pyritään muuttamaan käsitteen 'erityis- tai yksinoikeudet' määritelmää.

1) Toisaalta sillä laajennetaan käsitettä poistamalla ehto, jonka mukaan oikeudet "vaikuttavat merkittävästi muiden yksikköjen mahdollisuuksiin harjoittaa kyseistä toimintaa".

2) Toisaalta sillä rajataan käsitteen sisältöä lisäämällä säädösosaan johdanto-osan 25 kappaleessa oleva tarkennus, jonka mukaan "oikeuksia, jotka jäsenvaltio myöntää puolueettomin, oikeasuhteisin ja syrjimättömin perustein rajoitetulle määrälle yrityksiä ja joista kaikkien halukkaiden nämä perusteet täyttävien osapuolten on mahdollisuus päästä osallisiksi, ei pidetä yksin- tai erityisoikeuksina".

1) Määritelmän laajentaminen ei ole hyväksyttävää, sillä silloin direktiiviä sovellettaisiin perusteetta yksityisiin yrityksiin.

2) Tarkistuksen viimeistä alakohtaa ei myöskään voida hyväksyä, koska se on tarpeeton. Jos tarkennus sijoitettaisiin säädösosaan, olisi vielä houkuttavampaa päätyä vastakkaiseen tulokseen eli yhteisön oikeudella laillistetaan subjektiivisin, suhteettomin ja syrjivin perustein myönnetyt oikeudet.

Lukuun ottamatta terminologista mukauttamista, jonka komissio hyväksyy (kts. edellä kohta 4.1), tarkistuksella 15 pyritään eriyttämään 'varattujen postipalvelujen' ja 'muiden postipalvelujen' kohtelu poistamalla yhteisellä kannalla luotu ero 'muiden postipalvelujen' ja 'postipalvelujen liitännäispalvelujen' välillä.

Tätä muutosta ei voida hyväksyä, sillä se on omiaan aiheuttamaan taloudellisten toimijoiden erilaista kohtelua nykyisen direktiivin suhteen. Samoja palveluja tarjoaviin yhteisöihin - jotka kuuluvat luokkaan 'muut postipalvelut' - voidaan tapauskohtaisesti soveltaa tai jättää soveltamatta alakohtaista direktiiviä sen mukaan harjoittaako toimija myös 'varattuihin postipalveluihin' kuuluvaa toimintaa. Yhteisessä kannassa päädyttiin kohtelemaan kaikkia postitoimintoja samalla tavalla siitä riippumatta, ovat ne varattuja, ja kohtelu eroaa ainoastaan muiden kuin postitoimintojen osalta ('liitännäispalvelut'). Tätä perustellaan sillä, että 'varatut postipalvelut' ja 'muut postipalvelut' ovat samanluontoisia palveluja: sitä mukaa kuin postialalla meneillään oleva vapautuminen edistyy, palvelut siirtyvät varattujen palvelujen luokasta muihin palveluihin [2].

[2] Postilähetysten, joiden paino on 50-100 grammaa, käsittely kuuluu 'varattuihin postipalveluihin' 1. tammikuuta 2006 asti ja siirtyy 'muihin postipalveluihin' mainitusta päivästä alkaen.

Tarkistuksella 16 säädösosaan lisätään hankintaviranomaisille asetettu velvoite noudattaa yhteisön oikeuden perusperiaatteita kaikissa hankinnoissa, mukaan luettuina direktiivin soveltamista koskevien kynnysarvojen alapuolelle jäävät hankinnat.

On kiistatonta, että mainittuja periaatteita on sovellettava julkisiin hankintoihin niiden rahamäärästä riippumatta, mikä on tunnustettu yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä. Velvoitteen asettaminen tällä direktiivillä, jota sovelletaan ainoastaan tietyistä kynnysarvoista alkaen, ei ole kuitenkaan oikeudellisesti tarkoituksenmukaista. Kynnysarvojen alapuolelle jäävien hankintojen osalta se voisi aiheuttaa oikeudellista epävarmuutta direktiivin soveltamisalasta ja siinä säädettyjen menettelyvelvoitteiden ulottuvuudesta. Niiden hankintojen osalta, jotka kuuluvat direktiivin soveltamisalaan, muistutus merkitsisi päällekkäisyyttä yhteisen kannan johdanto-osan 9 kappaleen kanssa.

Tarkistuksella 18 pyritään tiukentamaan hankintayksikön velvoitteita noudattaa luottamuksellisuutta taloudellisten toimijoiden toimittamien tietojen käsittelyssä esittämällä luettelo asiankuuluvista tiedoista tai asiakirjoista ja tarkentamalla, että velvoitteita on noudatettava hankintamenettelyn ajan ja sen jälkeen.

Sen jälkeen, kun yhteisissä kannoissa kaksi julkisia hankintoja koskevaa direktiiviä mukautettiin toisiinsa, osa tarkistuksesta (luettelo asiaankuuluvista tiedoista tai asiakirjoista) on jo otettu huomioon. Säännöksen ehdottomuutta ("koko hankintamenettelyn ajan ja sen jälkeen") ei sen sijaan voida hyväksyä. Toisaalta tällainen säännös saattaisi vaikuttaa kilpailua haittaavasti (yritys, joka on suunnitellut hankkeen palvelusopimusta koskevan hankinnan yhteydessä, olisi ainoa, joka pystyisi toteuttamaan hankkeen, koska suunnitelmia ei voitaisi saattaa muiden ehdokkaiden tietoon). Toisaalta avoimuusvelvoitteiden (esim. valvontaelimiin nähden) ja luottamuksellisuutta koskevien velvoitteiden välille saattaisi syntyä ristiriitaa.

Säännökseen, jossa kielletään, poikkeustapauksia lukuun ottamatta, mainitsemasta 'tiettyä tuotantoa' tarkistuksella 29 1) lisätään viittaus tiettyyn tuottajaan tai toimittajaan. Lisäksi sillä 2) poistetaan ehto, jonka mukaan tietyn tuotannon mainitseminen olisi kiellettyä, jos "maininta vaikuttaisi hyödyttävästi tai poissulkevasti tiettyihin yrityksiin tai tiettyihin tuotteisiin".

Tätä tarkistusta ei voida hyväksyä useasta syystä:

- Kohdassa 2 mainitun ehdon, joka on vakiintunutta oikeutta, poistamisella eliminoitaisiin tarkennus, jolla rajoitetaan kiellon ulottuvuutta sellaisiin tapauksiin, joissa tietty alkuperä tai tietty tuotanto rajoittaa hankintaan osallistumista. Poistamisen syynä näyttää olevan pelko siitä, että tarkennus estäisi hankintaviranomaisia vaatimasta sellaista tuotantomenetelmää, jota rajoitettu määrä taloudellisia toimijoita voi käyttää (esimerkiksi biologisesti viljellyt tuotteet tai vähän saastuttavat tuotteet). Pelko ei ole perusteltu. Tämä on laillisesti todettu asiassa "Helsingin bussiliikenne" [3] annetussa tuomiossa.

[3] Yhteisöjen tuomioistuimen 17.9.2002 antama tuomio, Concordia Bus Finland Oy Ab, aiemmin Stagecoach Finland Oy Ab vastaan Helsingin kaupunki ja HKL-bussiliikenne, asia C-513/99, Kok. 2002, s. I-07213.

-Kohta 1): Ottaen huomioon, että säädösosan 34 artiklassa ja liitteessä XXI viitataan jo "tiettyyn alkuperään tai tuotantoon", "erityiseen menetelmään" ja tiettyyn "alkuperään" tai "tuotantoon", tuottajia tai toimittajia koskevien mainintojen lisääminen on tarpeetonta.

-Tämän tarkistuksen hyväksymisellä luotaisiin tilanne, jossa kaksi direktiiviä eivät ole keskenään yhdenmukaisia ottaen huomioon, että sisällöltään samaa tarkistusta (nro 90) ei hyväksytty toiseen julkisia hankintoja koskevaan direktiiviehdotukseen.

Tarkistuksella 35 pyritään laajentamaan mahdollisuuksia tehdä hankintasopimuksia tutkimusta, kokeilua tai kehittämistä varten niitä kilpailuttamatta poistamalla nykyisessä oikeudessa säädetyt ehdot, joiden mukaan hankintasopimusta ei tehdä "taloudellisen kannattavuuden varmistamiseksi taikka tutkimus- ja kehittämiskustannusten kattamiseksi, eikä tällaisen hankintasopimuksen tekeminen rajoita myöhempien, erityisesti näitä tarkoituksia varten tehtävien hankintojen kilpailuttamista".

Jos mainituista ehdoista luovutaan, tarkistuksella suljettaisiin pois velvoite kilpailuttaa hankintasopimukset, joihin velvoitetta tällä hetkellä sovelletaan, mikä heikentäisi yhteisön oikeutta. Tarkistuksella saatettaisiin sulkea markkinat pitkiksi ajoiksi ottaen huomioon, että poikkeuksen soveltamista saattaisi helposti seurata toisen poikkeuksen käyttäminen teknisistä syistä (esimerkiksi yhteensopivuus), jolloin hankintasopimuksia myönnetään jatkossa sille, joka on saanut ensimmäisen tutkimushankintasopimuksen. Tarkistus ei ole näin ollen hyväksyttävissä.

Tarkistuksella 39 vaaditaan käyttämään direktiivin 1999/93/EY mukaista kehittynyttä sähköistä allekirjoitusta ja luotettavaa varmistusta sähköisessä muodossa jätettyjen tarjousten hyväksymiseksi.

Perustelujen mukaan tarkistuksella pyritään "varmistamaan asianmukainen tietosuoja" tapauksissa, joissa tarjouksia jätetään sähköisessä muodossa.

Pääasiallisena tavoitteena näyttää olevan saada takuu sille, että on mahdollista havaita tarjouksiin niiden jättämisen jälkeen tehdyt muutokset ja muodostaa uudelleen niiden alkuperäinen sisältö, sekä taata, että ainoastaan ne, joilla on siihen oikeus, saavat tietoonsa tarjousten sisällön.

Tältä kannalta katsottuna tarkistus on tarpeeton ja saattaa päinvastoin jarruttaa direktiivin mukauttamista tekniseen kehitykseen ottaen huomioon, että on olemassa muita keinoja suojata vastaanotetut tarjoukset liitteen XXIII mukaisesti. Toisin sanoen tietojen koskemattomuus on varmistettavissa muilla teknisillä tai organisatorisilla keinoilla kuin sähköisillä allekirjoituksilla. Koska alan tekninen kehitys on nopeaa, tarkistuksen hyväksyminen pakottaisi muuttamaan direktiiviä tekniikan kehittyessä.

Tarkistuksen tavoitteena saattaa kuitenkin olla myös sen takaaminen, että tarjouksen tekijän henkilöllisyys voidaan varmuudella todeta tarjouksen jättövaiheessa. On paikallaan huomauttaa, että yhteisön tasolla ei ole asetettu tällaista vaatimusta "perinteisille" (muille kuin sähköisille) tarjouksille ja että sähköisen toimitustavan käyttö ei johda tällaiseen vaatimukseen. Jos hankintayksikön olisi kuitenkin - oikeusvarmuussyistä - vaadittava tämäntasoista sähköisten allekirjoitusten yksilöintiä ja todentamista, direktiivi antaa tähän mahdollisuuden. Yhteisen kannan johdanto-osan 47 kappaleessa todetaan nimenomaisesti, että direktiivin 1999/93/EY säännöksiä on sovellettava tämän direktiivin yhteydessä. Nykytilanteessa se tarkoittaa sitä, että tarve pystyä varmuudella yksilöimään tarjoaja ja tehty tarjous voidaan täyttää viittaamalla kansalliseen oikeuteen, jolla direktiivi 1999/93/EY on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä; direktiivillä turvataan, että tarjouksissa saa käyttää ainoastaan kehittynyttä sähköistä allekirjoitusta.

Tarkistuksella 40 pyritään tekemään hyväksytyn kolmannen laitoksen käyttö pakolliseksi tarjoajien toimittamien tietojen luottamuksellisuuden turvaamiseksi.

Tarjoajien toimittamien tietojen luottamuksellisuus näyttää jo riittävän turvatulta liitteen XXIII säännösten perusteella.

Sellainen määräys, että sertifiointilaitosten on oltava hyväksyttyjä, voi johtaa vääristymiin, koska jäsenvaltioiden hyväksymisjärjestelmissä on eroja.

Tarkistuksella 41 pyritään toisaalta tarkentamaan, että hankintayksiköiden on enintään kahden kuukauden kuluessa annettava taloudellisille toimijoille tiedoksi päätöksensä näiden kelpuuttamisesta. Toisaalta sillä asetetaan hankintayksiköille velvoite ilmoittaa kelpuuttamista hakeneille yhden kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä, jos kelpuuttamispäätöksen tekeminen kestää yli kaksi kuukautta.

Siltä osin kuin tarkistuksella pyritään velvoittamaan hankintayksiköt päättämään kelpuuttamishakemuksen arviointi enintään kahden kuukauden määräajassa, sitä ei voida hyväksyä, koska direktiivissä on säädetty kelpuuttamisjärjestelmistä muun muassa sen huomioon ottamiseksi, että hankintayksiköt tarvitsevat erittäin monimutkaisia teollisia laitteita (esimerkiksi rautateiden liikkuvaa kalustoa), joiden tekninen arviointi saattaa edellyttää pitkiä testausaikoja, analyyseja jne. Tarkistus on myös ristiriitainen, sillä toisaalta viitataan päätösten teon "enimmäismääräaikaan" ja toisaalta säädetään, että määräaikaa voidaan pidentää. Tarkistuksen toista osaa ei myöskään voida hyväksyä, sillä laitteiden monimutkaisuus ja vaadittavat testit saattaisivat vaikuttaa siten, että hankintayksiköt eivät tiedä kuukauden lopussa, onko mahdollista tehdä päätös kahdessa kuukaudessa.

Tarkistuksella 50 pyritään "kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen" perusteella tehtävien hankintasopimusten osalta:

1) poistamaan ilmaus "hankintayksiköille"

2) poistamaan tarkennus, jonka mukaan tarjouksen on oltava "kokonaistaloudellisesti" edullisin

3) muuttamaan "hankintasopimuksen kohteeseen pohjautuvia eri perusteita" sanamuodoksi "hankintasopimuksen kohteeseen liittyviä eri perusteita"

4) lisäämään maininta tuotantomenetelmien huomioon ottamisesta

5) lisäämään "sekä tarjoajan yhtäläisen kohtelun periaatetta".

Kohta 1): Sanan "hankintayksiköille" poistaminen mahdollistaisi sellaisten epämääräisten tekijöiden huomioon ottamisen, joita ei voi useinkaan mitata, "yhteiskunnalle" laajasti ymmärrettynä mahdollisesti koituvaa etua arvioitaessa. Tällaiset sopimuksentekoperusteet eivät täyttäisi enää tehtäväänsä eli tarjousten ominaislaadun arviointia ostajan kannalta parhaan laatu/hintasuhteen tarjoavan määrittämiseksi. Tämä kumoaisi julkisia hankintoja koskeville direktiiveille asetetun tavoitteen lisäämällä huomattavasti sitä riskiä, että yhtäläinen kohtelu ei toteudu.

Kohta 2): Mainitut riskit kasvaisivat voimakkaasti, jos tämä osa tarkistuksesta otettaisiin huomioon. Siinä on kyse periaatteellisesta muutoksesta yhteisön nykyiseen yhteensovittamista koskevaan filosofiaan, komission direktiiviehdotukseen, mutta myös yleensä julkisiin hankintoihin, joiden budjettivaikutus kiellettäisiin. Tällä tarkistuksen osalla aiheutettaisiin myös vakavaa epäjohdonmukaisuutta kahden direktiivin välille.

Kohta 3): Tällä tarkistuksen osalla pyritään takaamaan, että uusi direktiivi antaa samat mahdollisuudet ottaa huomioon tiettyjä perusteita, jotka vakiintuneessa oikeudessa, sellaisena kuin yhteisön tuomioistuin on sitä tulkinnut edellä mainitussa asiassa "Helsingin bussiliikenne" antamassaan tuomiossa, nykyisin annetaan. Tarkistus on tarpeeton sen vuoksi, että yhteisen kannan 55 artiklaan ja johdanto-osan 54 kappaleeseen sisältyvät jo asian kannalta tarpeelliset selvennykset ja takuut.

Kohta 4): Tuotantomenetelmät liittyy 'ympäristöominaisuuksien' laajempaan määritelmään, joka on nimenomaisesti mainittu esimerkkinä annetuissa perusteissa. Koska tuotantomenetelmät sisältyvät liitteeseen XXI mahdollisina teknisinä eritelminä, mikään ei estä pitämästä samoja eritelmiä sopimuksen myöntämisperusteina. Tämän vuoksi olisi liioiteltua mainita ne erikseen esimerkkiperusteissa, jotka eivät ole edes tyhjentäviä.

Kohta 5): Sellaisten hankintasopimusten kohteeseen kuulumattomien kysymysten huomion ottaminen, kuten yhtäläistä kohtelua koskeva tarjoajan politiikka, vääristäisi julkisia hankintoja koskevaa direktiiviä, jonka tarkoituksena on taata "terve" julkinen rahankäyttö ja taata yhtäläinen osallistuminen julkisiin hankintoihin, muuttamalla se yksinomaan muita politiikkoja palvelevaksi välineeksi. Yhtäläistä kohtelua koskeva tarjoajan politiikka ei salli tarjouksien laadun arvioimista parhaan laatu/hintasuhteen määrittämiseksi, vaan sillä pyritään antamaan etusija "yhteiskunnallisesti vastuulliselle" yritykselle ja näin ollen myöntämään hankintasopimuksia yrityksille, jotka eivät välttämättä edusta parasta laatu/hintasuhdetta.

Tarkistukset 53 ja 56 koskevat 59 artiklaa. Tässä säännöksessä, jota tällä hetkellä sovelletaan ainoastaan palveluhankintoihin, viitataan taloudellisten toimijoiden vaikeuksiin päästä kolmansien maiden palveluhankintamarkkinoille. Säännöksessä komissio velvoitetaan yrittämään kolmansien maiden markkinoille pääsyä koskevien ongelmien ratkaisemista. Tarkistuksella laajennettaisiin toisaalta nykyiset säännökset kolmen tyyppisiin hankintoihin ja luotaisiin toisaalta asiaan puuttumisvelvoite, jos kolmannet maat eivät noudata tiettyjä ILO:n yleissopimuksia.

Nykyisten asiaan puuttumisvelvoitteiden laajentaminen tavarahankintoihin ja rakennusurakoihin ei ole perusteltua. Niiden tyyppisille hankinnoille on muita keinoja, jotka perustuvat joko tähän direktiiviin (kts. esim. 58 artikla) tai kahden- tai monenvälisiin sopimuksiin tai neuvotteluihin. Tätä tarkistuksen osaa ei näin ollen voida hyväksyä.

Uuden asiaan puuttumistapauksen osalta julkisia hankintoja koskeva direktiivi ei ole tarkoituksenmukainen väline luoda komissiolle velvollisuutta valvoa, noudattavatko kolmannet maat kansainvälistä työoikeutta.

Tarkistuksella 55 luodaan laillisuusolettama vapaasta pääsystä rautatiealalle, jos seuraavat direktiivit on saatettu oikein osaksi kansallista lainsäädäntöä ja jos niitä sovelletaan oikein: yhteisön rautateiden kehittämisestä 29 päivänä heinäkuuta 1991 annettu neuvoston direktiivi 91/440/ETY [4], rautatieyritysten toimiluvista 19 päivänä kesäkuuta 1995 annettu neuvoston direktiivi 95/18/EY [5] ja rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä sekä turvallisuustodistusten antamisesta 26 päivänä helmikuuta 2001 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/14/EY [6]. Tarkistus liittyy 30 artiklassa säädettyyn yleiseen poissulkemismenettelyyn.

[4] EYVL L 237, 24.8.1991, s. 25. Direktiiviä on viimeksi muutettu direktiivillä 2001/12/EY, EYVL L 75, 15.3.2001, s. 1.

[5] EYVL L 143, 27.6.1995, s. 70. Direktiiviä on viimeksi muutettu direktiivillä 2001/13/EY, EYVL L 75, 15.3.2001, s. 26.

[6] EYVL L 75, s. 15.3.2001, s. 29.

Mainittu rautatiealan direktiivipaketti ei merkitse nykyvaiheessaan alan vapauttamista samalla tavalla kuin muut liitteessä XI mainitut direktiivit. Niin ikään on liian varhaista luoda jo nyt laillisuusolettamaa vapaasta pääsystä ottaen huomioon, että muista toimenpiteistä keskustellaan parhaillaan rahtikuljetusten avaamiseksi vuoteen 2008 mennessä.

Tarkistuksella 54, joka viittaa erityisesti Saksassa vallitsevaan tosiasialliseen tilanteeseen, luodaan laillisuusolettama vapaasta pääsystä toimintaan, joka käsittää hiilen ja muiden kiinteiden polttoaineiden etsinnän ja talteenoton tapauksessa, jossa jäsenvaltio on vapaaehtoisesti saattanut voimaan direktiivin (94/22/EY), joka koskee hiilivetylupien soveltamista hiilialalla. Tarkistus liittyy 30 artiklassa säädettyyn poissulkemismenettelyyn.

Sellaisen laillisuusolettaman luominen, joka liittyy yhteisön direktiivin vapaaehtoiseen soveltamiseen sen varsinaista ulottuvuutta laajemmin, aiheuttaa ongelmia oikeusvarmuuden kannalta, eikä siinä oteta huomioon hiilivetyalan sekä hiilen ja muiden kiinteiden polttoaineiden alan välisiä eroja. Vapaaehtoista soveltamista ei voida kuitenkaan jättää huomiotta. Ensimmäisen käsittelyn seurauksena yhteinen kanta sisältää jo johdanto-osan 40 kappaleen, jossa selvitetään, että vapaaehtoinen soveltaminen on tosiasia, joka on otettava huomioon direktiivin 30 artiklan tarkoituksessa.

5. Päätelmä

Komissio muuttaa ehdotustaan EY:n perustamissopimuksen 250 artiklan 2 kohdan nojalla siten kuin edellä on selostettu.