Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI kaivannaisteollisuuden jätehuollosta

(komission esittämä)

PERUSTELUOSA

1. Poliittiset näkökohdat

Kaivannaisteollisuuden jäte muodostaa suuren osan EU:ssa syntyvästä jätteestä. Se kattaa materiaalin, joka on siirrettävä pois, jotta päästään louhimaan mineraalivaroja, kuten pintamaan, irtomaan ja hylkykiven, sekä rikastusjätteen, joka jää jäljelle, kun malmista on erotettu pääosa mineraaleista. On arvioitu, että tällaisen jätteen osuus kaikesta EU:ssa yhden vuoden aikana syntyvästä jätteestä on noin 29 prosenttia ja että vuotuinen jätemäärä on yli 400 miljoonaa tonnia [1].

[1] Euroopan ympäristötoimisto EEA:n Internet-sivut: http://themes.eea.eu.int/ Environmental_issues/waste/indicators/generation/index_html.

Osa tästä jätteestä on pysyvää, eikä se siksi todennäköisesti muodosta ympäristölle merkittävää saastumisuhkaa, jos ei oteta huomioon joenuomien tukahtumista ja suurten jätekasojen sortumavaaraa. Osa, varsinkin ei-rautametalleja louhivan kaivosteollisuuden jäte, saattaa kuitenkin sisältää suuria määriä vaarallisia aineita, kuten raskasmetalleja. Mineraalivarojen louhimisen ja rikastamisen seurauksena metallit ja metalliyhdisteet muuttuvat usein kemiallisesti aktiivisemmiksi, mistä saattaa aiheutua happamia tai emäksisiä valumia. Lisäksi rikastusjätteen käsittely on itsessään vaarallista toimintaa, johon usein liittyy prosessikemikaalijäämiä ja korkeita metallipitoisuuksia. Usein kaivosjäte sijoitetaan kasoihin tai suuriin altaisiin, joissa se pidetään patojen avulla. Patojen tai kasojen sortumisella voi olla vakavia vaikutuksia ympäristöön ja ihmisten terveyteen ja turvallisuuteen [2]. Esimerkkejä tästä ovat Aberfanin (Wales, 1966) [3], Stavan (Italia, 1985) [4], Aznalcóllarin (Espanja, 1998) [5], Baia Maren ja Baia Borsan (Romania, 2000) [6] onnettomuudet. Muita merkittäviä vaikutuksia ovat jätealueiden fyysiset jäljet ja niistä aiheutuvat menetykset maan tuottavuudessa, ekosysteemeihin kohdistuvat vaikutukset, pöly ja eroosio.

[2] Tulisi pitää mielessä, että viimeisen 30 vuoden ajan eri puolilla maailmaa on sortunut keskimäärin 1,7 kaivosjätepatoa vuodessa (katso A D M Penman, Risk analyses of tailings dams constructions, asiakirja, joka esiteltiin Jällivaarassa (Ruotsissa) 19.-21. syyskuuta 2001 järjestetyssä turvallista kaivospatorakentamista käsitelleessä seminaarissa http://europa.eu.int/comm/environment/ waste/mining_dams_seminar.pdf).

[3] Yhdistyneen kuningaskunnan kaikkien aikojen pahin onnettomuus tapahtui Aberfanin kaupungissa (Walesissa) vuonna 1966, kun pysyvää hiilikaivosjätettä sisältänyt kasa sortui. Onnettomuudessa kuoli 144 ihmistä, joista suurin osa oli lapsia.

[4] Stavassa (Italian Trentossa) sortui 19.7.1985 fluoriittipato, josta vapautui 200 000 m³ pysyvää kaivosjätettä. Onnettomuuden seurauksena 268 ihmistä menehtyi ja 62 rakennusta tuhoutui.

[5] Tässä onnettomuudessa 2 miljoonaa m³ kaivosjätettä ja 4 miljoonaa m³ raskasmetallipitoista vettä pääsi Guadiamar-jokeen lähellä Doñanan luonnonpuistoa eteläisessä Andalusiassa.

[6] Baia Maressa kaivosjätepadon sortumisen seurauksena noin 100 000 m³ jätevettä, joka sisälsi 120 tonnia syanidia ja raskasmetalleja, pääsi Lapus-jokeen ja kulkeutui virtauksen mukana Somes- ja Tisza-jokiin Unkariin ja sitä kautta Tonavaan. Baia Borsassa 20 000 tonnia kaivosjätettä pääsi Novat-jokeen, joka on Viseu- ja Tisza-jokien sivujoki.

Näillä ympäristövaikutuksilla saattaa olla pysyviä ympäristöä koskevia ja sosioekonomisia seurauksia, ja niihin puuttuminen korjaavilla toimenpiteillä voi olla erittäin hankalaa ja kallista. Kaivannaisteollisuuden jätehuolto on siksi hoidettava asianmukaisesti, jotta voidaan varmistaa etenkin jätealueiden pitkän aikavälin vakaus ja ehkäistä tai vähentää happamien tai emäksisten valumien tai raskasmetallien huuhtoutumisen aiheuttamaa veden tai maaperän pilaantumista.

Näitä asioita, nimittäin vakautta ja veden ja maaperän pilaantumista, säännellään jo useimmissa jäsenvaltioissa. Koska valvonta on kuitenkin kirjavaa ja kaivannaisteollisuudessa toimii eri maissa hyvin erilaisia toiminnanharjoittajia suurista kansainvälisistä yrityksistä pk-yrityksiin, yhteisön säännöillä asetettavia vähimmäisvaatimuksia tarvitaan. Niillä tulisi taata tasapuoliset toimintaedellytykset kaivannaisteollisuuden jätehuollolle määrittelemällä ja kehittämällä jätealueiden suunnittelua, toimintaa, käytöstä poistamista ja jälkihoitoa koskevat vaatimukset. Tämä on erityisen tärkeää EU:n tulevaa laajentumista silmällä pitäen, kun otetaan huomioon kaivosten lukumäärä ja kehitystarpeet useissa ehdokasmaissa.

Oikeudelliselta kannalta kaivannaisteollisuuden jätteeseen sovelletaan jätehuollon puitedirektiivin (75/442/ETY) yleisiä säännöksiä, siltä osin kuin siihen ei voida soveltaa jotain muuta lainsäädäntöä [7]. Se, että direktiivissä 75/442/ETY nimenomaisesti sallitaan tämän jätteen jättäminen soveltamisalan ulkopuolelle ja tarjotaan mahdollisuus ottaa käyttöön tiettyjä jäteryhmiä koskevia erityissääntöjä, viittaa aikomukseen ottaa käyttöön erityinen kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa koskeva lainsäädäntöväline. Mikä vielä tärkeämpää, kaivannaisteollisuuden jätealueisiin sovelletaan myös kaatopaikkadirektiiviä (1999/31/EY). Siihen sisältyy säännöksiä, jotka eivät kaikilta osin sovellu tähän jätetyyppiin (erityisesti nestemäisen jätteen sijoittamista kaatopaikoille koskeva kielto, vaarattoman ja vaarallisen jätteen yhteissijoitusta koskeva yleinen kielto sekä geologista estettä ja kaatopaikan pohjavuorausta koskeva vaatimus) ja jotka johtavat todennäköisesti useiden kaivostoimintojen loppumiseen, jos niitä sovelletaan kokonaisuudessaan. Koska tätä tilannetta ei voida hyväksyä, on luotava asianmukainen lainsäädäntökehys, jolla kaivannaisteollisuuden jäte vapautetaan kaatopaikkadirektiivin säännöksistä ja jossa sille asetetaan omat mukautetut säännöt.

[7] Näitä kysymyksiä käsitellään yksityiskohtaisesti perusteluosan 5 jaksossa.

Tämä ehdotus perustuu komission lokakuussa 2000 antamaan tiedonantoon "Turvallinen kaivostoiminta: viimeaikaisten kaivosonnettomuuksien jälkeiset toimet" [8]. Tiedonannon laatimisen taustalla olivat edellä mainitut viimeaikaiset kaivosonnettomuudet Espanjassa ja Romaniassa, ja siinä tuotiin julki tarve tarkistaa yhteisön ympäristöpolitiikkaa kaivosten ja louhosten jätehuollon osalta.

[8] KOM(2000) 664 lopullinen.

Tiedonannossa määritellään kolme avaintoimea, joiden tarkoituksena on parantaa kaivosten jätehuollon turvallisuutta. Ne ovat: a) Seveso II -direktiivin [9] muuttaminen siten, että mineraalimalmien rikastus ja kaivosten jätehuolto sisällytetään direktiivin soveltamisalaan, b) kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa koskevaa uutta direktiiviä koskeva aloite (tämä ehdotus), ja c) sellaisen parhaita käytettävissä olevia tekniikoita (BAT) koskevan viiteasiakirjan laatiminen, joka kattaa myös kaivostoiminnan ohessa syntyvän hylkykiven ja rikastusjätteen käsittelyn. Baia Maren onnettomuutta arviointia varten perustettu kansainvälinen työryhmä tuki tiedonannossa käytettyä lähestymistapaa [10]. Euroopan parlamentin vuonna 2001 antamassa päätöslauselmassa [11] suhtauduttiin myös myönteisesti tiedonantoon ja annettiin täysi tuki aikomukselle laatia kaivannaisteollisuuden jätettä koskeva direktiivi.

[9] Neuvoston direktiivi 96/82/EY, annettu 9 päivänä joulukuuta 1996, vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnast (EYVL L 10, 14.1.1997, s. 13).

[10] Baia Maren onnettomuutta arvioineen kansainvälisen työryhmän raportti, joulukuu 2000.

[11] Euroopan parlamentin päätöslauselma komission tiedonannosta "Turvallinen kaivostoiminta: viimeaikaisten kaivosonnettomuuksien jälkeiset toimet", A5-0214/2001, 19. kesäkuuta 2001.

Tämän direktiiviehdotuksen, joka koskee kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa, päämääränä on luoda erityinen lainsäädäntökehys juuri tätä jätetyyppiä varten ja täydentää kahta muuta avaintoimea. Se sisältää joitakin säännöksiä, joilla komissio pyrkii täyttämään sitoumuksen, jonka se antoi joulukuussa 2001 hyväksyessään ehdotuksen [12] Seveso II -direktiivin muuttamisesta tiettyjen kaivostoimintojen sisällyttämiseksi tämän direktiivin soveltamisalaan [13].

[12] KOM(2001) 624 lopullinen.

[13] Seveso II -direktiivin muuttamisesta tehdyn ehdotuksen perusteluosassa todetaan seuraavasti: "Komissio on tietoinen siitä, että ehdotettu direktiivi ei ehkä koske sellaisia kaivosjätteen käsittelylaitoksia, joita käytetään mekaanisen prosessoinnin yhteydessä ja joissa ei esiinny muita vaarallisia aineita kuin niitä, joita esiintyy luonnostaan maassa tai pohjamaassa, esimerkiksi raskasmetallit. Komissio ehdottaa siksi, että näiden rikastusjätteen käsittelylaitosten turvallisuusnäkökohtia käsitellään kaivosjätteen käsittelyä koskevassa aloitteessa."

Espanjan Sevillassa toimiva Euroopan IPPC-toimisto laatii parhaillaan viiteasiakirjaa parhaista mahdollisista tekniikoista (BAT) hylkykiven ja rikastusjätteen käsittelyn alalla, ja jäsenvaltioiden ja alan edustajat osallistuvat työhön aktiivisesti. Työ saataneen päätökseen vuoden 2003 loppuun mennessä [14].

[14] Lisää tietoja BAT-viiteasiakirjasta on Internet-osoitteessa http://eippcb.jrc.es/pages/ FActivities.htm.

2. Ehdotuksen tavoitteet ja keskeiset piirteet

Tässä ehdotuksessa pyritään asettamaan vähimmäisvaatimukset kaivannaisteollisuuden jätehuollon parantamiseksi puuttumalla erityisesti ympäristö- ja terveysriskeihin, joita saattaa liittyä tällaisen jätteen esikäsittely- tai käsittelyvaiheisiin. Ehdotuksella pyritään tukemaan resurssien säilyttämistä kannustamalla erityisesti jätteen hyödyntämistä, mikä vähentää painetta ottaa käyttöön koskemattomia luonnonmateriaaleja. Kannustamalla jätteen hyödyntämistä voidaan myös ehkä vähentää yleistä ympäristövaikutusta, kun tarve avata uusia kaivoksia vähenee.

Ehdotus kattaa kaivannaisteollisuuden kaikilla sektoreilla syntyvän jätteen. Sen säännösten odotetaan kuitenkin vaikuttavan pääasiassa niihin sektoreihin, jotka todennäköisimmin aiheuttavat merkittäviä ympäristö- ja terveysvaaroja tai suuria onnettomuuksia (kuten metallikaivostoiminta, varsinkin jos sen yhteydessä käytetään vaarallisia aineita). Päällekkäisyyksien välttämiseksi ja oikeasuhteisten hallinnollisten vaatimusten edistämiseksi ehdotuksen soveltamisalan ulkopuolelle on jätetty jäte, joka muodostaa pienen ympäristöriskin, kuten pilaantumaton maa-aines ja mineraalivarojen etsimisen yhteydessä syntyvä jäte. Pysyvään jätteeseen sovelletaan rajoitettuja vaatimuksia. Soveltamisalaan ei myöskään kuulu sellainen jäte, joka syntyy mineraalin louhinnan tai rikastuksen yhteydessä mutta jonka käsittelyyn tämän ehdotuksen säännöksiä ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa, kuten elintarvikejäte tai offshorelouhinnassa syntyvä jäte.

Jätehuoltoa koskevat tavoitteet ja perusvaatimukset on sisällytetty ehdotuksen runkoon. Oikeudellisia säännöksiä on täydennetty kolmeen liitteeseen sisällytetyillä teknisillä vaatimuksilla, joihin voidaan tehdä komitologiamenettelyn puitteissa muutoksia, joilla otetaan huomioon tieteellinen kehitys sekä rikastusjätteen ja hylkykiven käsittelyä koskevan BAT-viiteasiakirjan tulokset.

Ehdotuksessa keskitytään erityisesti seuraaviin seikkoihin:

-jätehuoltoon liittyviin toiminnallisiin kysymyksiin,

-maaperän ja veden pilaantumisen ehkäisemiseen ja

-jätealueiden (etenkin rikastushiekka-altaiden) vakauden varmistamiseen.

Ehdotukseen sisältyvät:

-toimilupiin liitettävät ehdot: tämän tarkoituksena on taata jätealueille myönnettävien lupien yhteydessä riittävät ympäristö- ja turvatoimet. Vaatimusten asettamisessa tulisi löytää sopiva tasapaino kattavan jätehuoltoluvan hakemisen tai myöntämisen yhteydessä toiminnanharjoittajille tai toimivaltaisille viranomaisille lankeavien hallinnollisten velvollisuuksien ja ympäristönsuojeluun ja onnettomuuksien ehkäisemiseen liittyvien hyötyjen välillä;

-jätehuoltoa koskevat yleiset velvollisuudet: tarkoituksena on varmistaa ennen kaivannaistoiminnan aloittamista, että toiminnanharjoittaja ottaa huomioon ja selvittää asianmukaisesti syntyvän jätteen määrän, ominaisuudet ja parhaat käytännön keinot asianmukaisen ja turvallisen jätehuollon toteuttamiseksi;

-velvollisuus määritellä jäte ennen sen käsittelyä: tämän tarkoituksena on varmistaa, että jätehuoltomenetelmät valitaan kyseisen jätteen erityisominaisuuksia vastaaviksi, tarkoituksena on varmistaa erityisesti suurten jätemäärien pysyvään varastointiin käytettävien kasojen tai altaiden pitkän aikavälin vakaus;

-toimenpiteet, joilla varmistetaan jätealueiden turvallisuus: nämä säännökset ovat samankaltaisia kuin Seveso II -direktiivin aihetta koskevat säännökset: suuronnettomuuksien torjuntaa koskevat toimintaperiaatteet, turvallisuusjohtamisjärjestelmä ja riittävä tiedottaminen yleisölle. Näitä toimenpiteitä sovellettaisiin jätealueisiin, jotka muodostavat suuren riskin ja joita ei sisällytetä muutetun Seveso II -direktiivin soveltamisalaan;

-vaatimus laatia jätealueiden käytöstä poistamista koskeva suunnitelma: tämä on keskeinen säännös pyrittäessä varmistamaan, että käytöstä poistaminen sisällytetään keskeisenä osana mukaan toiminnanharjoittajan yleiseen toimintasuunnitelmaan;

-velvollisuus esittää riittävät vakuudet: tämän säännöksen tarkoituksena on tukea aiheuttamisperiaatetta ja varmistaa, että on käytettävissä riittävät varat jättää jätealueet tyydyttävään kuntoon käytöstä poistamisen jälkeen esimerkiksi siinä tapauksessa, että yritys ajautuu konkurssiin, tulee maksukyvyttömäksi tai ryhtyy piilottamaan omaisuuttaan (nk. "walk away" -menettelyt). Vastaava vaatimus sisältyy kaatopaikkadirektiivin 8 artiklan a kohdan iv alakohtaan.

3. Ehdotuksessa käsitellyt ympäristöongelmat

3.1. Yleiskatsaus kaivannaistoiminnoissa syntyvään jätteeseen

Kaivannaistoiminnassa syntyy usein suuria määriä jätettä, koska alan jäte-tuote-suhdeluvut ovat yleensä korkeat. Näihin jätteisiin, jotka voivat olla merkittäviä pilaantumislähteitä, sisältyy pintamaata, irtomaata, hylkykiveä ja rikastusjätettä.

Pintamaa on maaperän ylin kerros, ja yleensä se sijoitetaan louhinnan lopettamisen jälkeen takaisin kaivosalueelle ja sen päälle istutetaan uusi kasvillisuus. Irtomaa ja hylkykivi ovat kiviainesta, joka siirretään pois malmin tai mineraalien louhinnan yhteydessä. Niihin sisältyy myös kiviaines, joka poistetaan kaivettaessa kuiluja tai louhittaessa malmiota tai kalliota, jossa on malmikerrostumia. Hylkykivien koko vaihtelee pienistä jyvistä irtolohkareisiin. Hylkykiveä voidaan käyttää peitettäessä aiemmin louhittuja alueita tai ne voidaan kuljettaa pois ja käyttää rakennustyömailla. Käytännössä tällä hetkellä suurin osa syntyvästä hylkykivestä kerätään kuitenkin kasoihin kaivosten lähelle.

Rikastusjäte on kiinteää jätettä, joka jää jäljelle, kun malmista on eroteltu mineraali erilaisilla tekniikoilla. Sen jälkeen kun malmi on louhittu kaivoksesta, ensimmäinen vaihe mineraalin käsittelyssä on yleensä murskaus ja jauhatus. Tämän jälkeen malmijauhe rikastetaan arvokkaiden mineraalien erottamiseksi arvottomasta kiviaineksesta. Rikastuksessa käytetään fysikaalisia ja/tai kemiallisia erotustekniikoita, kuten omapainorikastusta, magneettista erotusta, sähköstaattista erotusta, vaahdotusta, uuttamista liuottimilla, elektrolyyttistä rikastusta, suotamista, saostusta ja amalgamointia. Perinteisessä rikastuksessa syntyy rikastusjätettä, joka lähtee rikastuslaitokselta joko lietteenä, jossa on 15-60 prosenttia kiinteää ainesta tai karkeaa (enemmän tai vähemmän kuivaa) rikastusjätettä. Karkeaa tai hienojakoista rikastusjätettä voidaan käyttää kaivosten täyttämiseen. Suurin osa kaivosten rikastusjätteestä sijoitetaan kaivosalueella sijaitseviin jätesäilöihin, kuten rikastushiekka-altaisiin tai kasoihin.

3.2. Kaivannaisteollisuuden jätteen ympäristövaikutukset

Jätealueiden ympäristövaikutukset liittyvät alueiden tarvitsemiin maa-alueisiin, pinta- ja pohjaveden laatuun, jätealueiden fyysiseen vakauteen, pölyyn ja eroosioon sekä maanpäällisen ja vedenalaisen elinympäristön tai ekosysteemin laatuun. Seuraavassa tarkastellaan näistä tärkeimpiä, veden pilaantumista ja jätealueiden vakautta.

3.2.1. Veden pilaantuminen [15]

[15] Tämä jakso perustuu suurelta osin Maailman elinkeinoelämän kestävän kehityksen neuvoston tukeman "Mining, Minerals and Sustainable Development" -hankkeen raporttiin.

Vesi voi pilaantua kaivannaisteollisuuden jätteen käsittelyn eri vaiheissa. Esimerkiksi päästöjen puutteellinen valvonta saattaa aiheuttaa vuotoja ja vahingoittaa ympäristöä. Lisäksi sade ja louhimisessa syntyvä vesi saattaa synnyttää suotovettä tihkuessaan rikastusjätteen läpi (pääasiassa rautamalmiin ja ei-rautamalmeihin liittyvän jätteen yhteydessä). Suotuminen johtaa sulfidin hapettumiseen ja mahdollisesti happamien valumien ja liukoisten suolojen muodostumiseen ja raskasmetallien kulkeutumiseen ympäristöön, sekä rikastusjätteen sisältämien prosessikemikaalijäämien, kuten syanidien, happojen ja emästen, suotumiseen.

Tämän voi aiheuttaa myös suotuminen padon seinämien läpi tai alta, suotuminen pintamaahan ja pohjaveteen tai padon seinämien yli taikka patoaukkojen kautta tapahtuva ylivuoto.

Vakavin ja laajin kaivosjätteeseen liittyvä ympäristöongelma ovat happamat valumat (acid drainage). Happoja muodostuu, kun hylkykiven ja rikastusjätteen sulfidipitoiset ainesosat reagoivat hapen ja veden kanssa muodostaen rikkihappoa. Tämä voi tapahtua myös luonnossa, mutta kaivostoiminta, jossa nämä materiaalit kaivetaan esiin ja pilkotaan, voi nopeuttaa huomattavasti reaktion etenemistä.

Happamille valumille ovat ominaisia alhaiset pH-arvot ja korkeat liuenneiden raskasmetallien pitoisuudet. Rikkihappo, jota muodostuu helposti, liuottaa metalleja, esimerkiksi rautaa, kuparia, alumiinia ja lyijyä. Yksi happamien valumien vakavimmista piirteistä on sen pysyvyys ympäristössä. Jätealueella, jolla muodostuu happoja, saattaa olla pitkällä aikavälillä vakavia vaikutuksia pinta- ja pohjaveteen ja vesieliöstöön. Kun happojen muodostumisprosessi on käynnistynyt, sitä on erittäin vaikea pysäyttää. Happamuuden ja liuenneiden epäpuhtauksien yhdistelmän tiedetään tappavan lähes kaiken vesieliöstön, tyhjentävän joet lähes kokonaan ja tekevän veden ihmisille juomakelvottomaksi.

Lisäksi on otettava erityisesti huomioon sijoitetun rikastusjätteen (ja liuskeisen hylkykiven kulumisen ja rapautumisen seurauksena vapautuvan hienojakoisen sakan) usein hienojakoinen rakenne. Paitsi että tämäntyyppisen pysyvän jätteen kohdalla mutavyöryonnettomuudet saattavat aiheuttaa ihmisille hengenvaaran, ne voivat tuhota myös vesieliöstöä pelkästään hautaamalla sen alleen, vaikka jäte olisikin kemiallisesti reagoimatonta.

3.2.2. Vakaus [16]

[16] Sama.

Kun suuri määrä kiviainesta, syanidia, happoa ja muita vaarallisia reagensseja siirtyy, onnettomuuksia saattaa hyvin tapahtua. Maailmanlaajuisella tasolla suurin yksittäinen huolenaihe on rikastusjätevarastojen pettäminen. Vuodesta 1975 rikastusjätevarastojen pettäminen on aiheuttanut noin kolme neljäsosaa kaikista kaivostoimintaan liittyvistä ympäristövahingoista kaikkialla maailmassa. Suuronnettomuuksia näyttää tapahtuvan keskimäärin yksi vuodessa, ja niillä saattaa olla tuhoisia vaikutuksia ympäristöön, ihmisten terveyteen ja omaisuuteen.

Hienojakoisen kaivosjätteen hiukkaset ovat usein fysikaalisilta ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne (kun ne kyllästetään vedellä ja altistetaan rasitukselle) käyttäytyvät usein tiksotrooppisesti ja aiheuttavat joissakin tapauksissa tuhoisia mutavyöryjä, kuten aiemmin mainituissa Aberfanin ja Stavan onnettomuuksissa, joissa menehtyi 412 ihmistä.

Kun otetaan huomioon, että rikastusjätevarastot rakennetaan pitkäaikaista sijoitusta varten, ensisijaisena tavoitteena tulisi olla sen varmistaminen, että kaikki niitä koskevat suunnitelmat perustuvat mahdollisimman tiukkoihin turvastandardeihin. Niissä tarvitaan kuitenkin kunnollisten suunnitelmien lisäksi myös tiivistä, jatkuvaa ja rutiiniluonteista seurantaa ja pitkällä aikavälillä suoritettavaa valvontaa. Turvallisuuden kannalta on ehdottoman välttämätöntä, että vastuu on osoitettu päteville henkilöille. Säännölliset arvioinnit ja turvallisuusoloja koskevat tarkastukset ovat tarpeen. Pätevää henkilöstöä tarvitaan varmistamaan, että jokainen kaivosyritys toteuttaa tarvittavat muutokset rakennevaatimuksiin olosuhteiden muuttuessa. Pätevän henkilökunnan toimivaltaisten viranomaisten puolesta suorittama jatkuvaa valvontaa tarvitaan, jotta voidaan seurata tilannetta ja puuttua siihen välittömästi, jos ongelmia ilmenee.

4. Kaivannaisteollisuuden tämänhetkinen jätehuolto [17]

[17] Tämän jakson teknisiä tietoja ja esimerkkejä koskeva yhteenveto perustuu pääasiassa IPTS:ssä Sevillassa toimivan Euroopan IPPC-toimiston syyskuussa 2002 laatiman BAT-viiteasiakirjan "Management of tailings and waste rock in mining activities" ensimmäiseen luonnokseen. Tässä jaksossa esitetään vain yleisluontoinen ja yksinkertaistettu katsaus tilanteeseen.

Alla on esitetty muutamia esimerkkejä jäsenvaltioissa ja ehdokasmaissa sovellettavista käytännöistä:

Irtomaan ja hylkykiven huolto

-Joissakin ruskohiilikaivoksissa [18] irtomaan ja ruskohiilen suhdeluku on noin 5:1. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi suurimmassa ruskohiilikaivoksessa siirretään joka vuosi pois noin 200 miljoonaa tonnia irtomaata, jotta saadaan louhittua noin 40 miljoonaa tonnia ruskohiiltä. Irtomaa siirretään suoraan kuljetushihnoja pitkin loppuun louhitulle ja täytetylle kaivoksen alueelle.

[18] Tämä esimerkki on Internet-sivustosta www.rheinbraun.de.

-Joissakin metallikaivosten avolouhoksissa hylkykivi kerätään suuriin kasoihin louhoksen läheisyyteen. Joissakin tapauksessa happamia valumia aiheuttava jäte kasataan erilliseen kasaan. Eräässä metallikaivoksessa hylkykivikasa kattaa 400 hehtaarin alueen, ja hylkykiveä syntyy vuosittain 25 miljoonaa tonnia.

Rikastusjätteen huolto

-Useissa hiilikaivoksissa, samoin kuin joissakin rautakaivoksissa, syntyy kahdentyyppistä rikastusjätettä: karkeaa rikastusjätettä, joka kerätään kasoihin, ja hienojakoista rikastusjätettä. Viimeksi mainittu joko kaadetaan suoraan altaisiin tai suodatetaan, jolloin vain kaikkein hienojakoisin aines sijoitetaan altaisiin ja suodatettu aines kaadetaan kasoihin.

-Useimmissa ei-rautametallikaivoksissa syntyy märkää, lietteen muodossa olevaa rikastusjätettä, joka sijoitetaan altaisiin. Joskus nämä altaat vuorataan synteettisellä materiaalilla, jotta estetään suotuminen maahan. Jos rikastusjäte on sellaista, että se voi aiheuttaa happamia valumia, se saatetaan laskea altaaseen veden alla hapettumisen välttämiseksi. Usein karkea aines käytetään maanalaisten louhosten täyttöön. Kultakaivoksissa hienojakoinen kulta kerätään talteen syanidin avulla säiliöissä tapahtuvassa uuttamisessa. Ennen tämän jätteen kaatamista altaaseen syanidi yleensä hävitetään. Erään kuparikaivoksen rikastushiekka-altaassa on tällä hetkellä 330 miljoonaa kuutiometriä rikastusjätettä 1 400 hehtaarin suuruisella alueella, ja vuosittain rikastusjätettä syntyy 18 miljoonaa tonnia.

-Niin sanottujen teollisuusmineraalien louhinnassa rikastusjätteen huolto voidaan suorittaa monin tavoin: käytössä ovat mm. suuret altaat, jotka ovat samankaltaisia kuin metallikaivoksissa, pienet (uima-altaan kokoisia) altaat, suuret kasat (potaskakasa voi olla 240 metriä korkea ja sisältää 130 miljoonaa tonnia rikastusjätettä), täyttö sekä kaivosten ja avolouhosten loppuun louhittujen osien täyttäminen kuivatulla rikastusjätteellä ja hylkykivellä.

Syntyvän jätteen määrä riippuu merkittävästi kaivannaistoiminnan luonteesta. Jos louhitaan vain puhtaita juonia, jätettä syntyy tuskin lainkaan. Hiilikaivoksissa noin 75 prosenttia louhitusta materiaalista on hiiltä ja loput 25 prosenttia rikastusjätettä. Tämä tarkoittaa, että Euroopassa (15 jäsenvaltiossa ja ehdokasmaissa), jossa tuotetaan vuosittain 220 miljoonaa markkinointikelpoista hiiltä, syntyy joka vuosi kaikkiaan noin 70 miljoonaa tonnia rikastusjätettä. Kultamalmi sisältää vain muutaman gramman kultaa (Au) louhittua materiaalia kohti, esimerkiksi kultapitoisuus 5 g/t tarkoittaa, että jotta saadaan tonni kultaa, sen kanssa on louhittava noin 200 000 tonnia malmia, joka päätyy rikastusjätteenä altaisiin.

Toiminnan lopettamisen yhteydessä jäteaines yleensä peitetään pintamaalla ja paikalle istutetaan uutta kasvillisuutta. Jos jäte saattaa aiheuttaa happamia valumia, se joko peitetään enemmän tai vähemmän läpäisemättömällä suojakerroksella tai sijoitetaan pysyvästi veden alle.

5. Oikeudellinen tilanne yhteisössä

5.1. Jätteistä 15 päivänä heinäkuuta 1975 annettu neuvoston direktiivi 75/442/ETY (jätehuollon puitedirektiivi) [19]

[19] EYVL L 194, 25.7.1975, s. 39. Direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston direktiivillä 91/156/ETY, annettu 18 päivänä maaliskuuta 1991 (EYVL L 78, 26.3.1991, s. 31).

Jätehuollon puitedirektiivi sisältää jätteiden käsittelyä koskevat yleiset säännökset ja periaatteet sellaisina kuin ne on määritelty direktiivin 1 artiklan a kohdassa. Direktiivin 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii luetelmakohdassa säädetään, että direktiiviä 75/442/ETY ei sovelleta mineraalivarojen etsimisessä, louhimisessa, käsittelyssä ja varastoinnissa sekä louhosten toiminnassa syntyviin jätteisiin sikäli kuin niihin voidaan soveltaa jotain muuta lainsäädäntöä [20]. Kuten komissio on jo tehnyt selväksi tiedonannossaan "Turvallinen kaivostoiminta: viimeaikaisten kaivosonnettomuuksien jälkeiset toimet", tämäntyyppistä jätettä koskevaa erityistä yhteisön lainsäädäntöä ei tällä hetkellä ole, ja siksi kaivannaisteollisuuden jätteeseen sovelletaan direktiiviä 75/442/ETY [21].

[20] Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa on parhaillaan käsiteltävänä ennakkoratkaisupyyntö (C-114/01 Avesta Polarit), joka koskee sitä, tulisiko kaivostoiminnan katsoa kuuluvan direktiivin 75/442/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna, soveltamisalan ulkopuolelle. Komissio sekä Suomen viranomaiset ovat katsoneet, että direktiivin 75/442/ETY 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii luetelmakohdan viittaus "muuhun lainsäädäntöön" tarkoittaa "muuta yhteisön lainsäädäntöä", mikä vahvistaisi, että direktiiviä sovelletaan kaivosalaan, koska kaivannaisteollisuuden jätteitä koskevaa lainsäädäntöä ei tällä hetkellä ole. Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta sitä vastoin katsovat, että viittaus "lainsäädäntöön" tarkoittaa sekä kansallista että EU:n lainsäädäntöä. Tämän tulkinnan mukaan kaivosala jäisi direktiivin 75/442/ETY soveltamisalan ulkopuolelle (olettaen, että on jo olemassa huomattava määrä kansallista lainsäädäntöä). Jälkimmäinen väite olisi vastoin direktiivin (sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 1991) henkeä ja tarkoitusta, johon sisältyy yhteisön yhteisen jätettä koskeva määritelmän laatiminen ja korkean tason ympäristönsuojelu kaikkialla EU:ssa. Julkisasiamiehen 10 päivänä huhtikuuta 2003 antamassa ratkaisuehdotuksessa vahvistetaan komission tulkinta.

[21] Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-9/00 (Palin Granit Oy) antaman tuomion valossa materiaalit, kuten pintamaa, sivukivi, irtomaa ja kaivannaisteollisuuden rikastusjäte ovat jätettä silloin, kun ne täyttävät direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a kohdassa annetun määritelmän.

Jätehuoltodirektiivin 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii luetelmakohtaan sisältyvän poikkeuksen, sellaisena kuin se esitetään neuvoston direktiivissä 91/156/ETY, jolla muutettiin jätehuoltodirektiivin alkuperäistä vuoden 1975 versiota, valikoiva luonne antaa ymmärtää, että yhteisön lainsäädännössä on ollut tarkoitus säännellä kaivannaisteollisuuden jätteitä erillisellä, myöhemmin laadittavalla säädöksellä. Koska jätehuoltoa koskevassa yhteisötason puitelainsäädännössä määritellään vain perusvaatimukset ympäristönsuojelun varmistamiseksi, on todettu - varsinkin sen jälkeen, kun viides ympäristöä koskevan toimintaohjelma hyväksyttiin vuonna 1992 ja yhteisön tarkistettu jätestrategia [22] hyväksyttiin vuonna 1996 - että on tarpeen toteuttaa eriytettyjä yhteisön toimia joidenkin sellaisten jätetyyppien osalta, joihin liittyy huomattavia riskejä tai joilla on joko jätteiden määrän tai vaarallisuuden vuoksi tavallista suurempi ympäristövaikutus. Jätetyyppeihin perustuva lähestymistapa on yhdenmukainen jätehuoltodirektiivin 2 artiklan 2 kohdan kanssa, jossa nimenomaisesti viitataan mahdollisuuteen antaa direktiiveillä erityisiä säännöksiä tiettyjen jäteryhmien huollosta, ja sen ansiosta voidaan toteuttaa mukautettuja toimenpiteitä tiettyjen alojen ympäristövaikutusten vähentämiseksi sekä tiettyjen jätetyyppien kierrättämisen ja hyödyntämisen edistämiseksi.

[22] KOM(1996) 399 lopullinen.

Tässä ehdotuksessa määritellään alakohtaiset vähimmäisvaatimukset teollisuudenalalle, johon ei jätteiden suuren määrän ja niihin liittyvien merkittävien mahdollisten ympäristö- ja terveysriskien vuoksi voida riittävästi puuttua pelkästään yleisen jätehuoltodirektiivin puitteissa. Kun tämä ehdotus hyväksytään, se täydentää direktiiviä 75/442/ETY. Täydentävyys perustuu sekä direktiivin 75/442/ETY 2 artiklan 2 kohtaan että tähän direktiiviin tehtyyn ristiviittaukseen, jonka mukaan, jos toisin ei todeta, uusi direktiivi täydentää jätehuoltodirektiivin säännöksiä.

5.2. Kaatopaikoista 26 päivänä huhtikuuta 1999 annettu neuvoston direktiivi 1999/31/EY (kaatopaikkadirektiivi) [23]

[23] EYVL L 182, 16.7.1999, s. 1.

Kaivannaisteollisuuden jätteisiin sovelletaan yleisesti kaatopaikkadirektiivin säännöksiä, tärkeimpänä poikkeuksena "likaantumattoman maa-aineksen sijoittaminen tai mineraalivarojen etsimisen ja louhinnan, rikastamisen ja sijoituksen sekä louhostoiminnan tuloksena syntyvien tavanomaisten pysyvien jätteiden sijoittaminen" (3 artiklan 2 kohta, neljäs luetelmakohta) [24]. Kaivannaisteollisuuden jätteiden osalta kaatopaikkadirektiivi (1999/31/EY) kattaa siten sekä vaarallisen jätteen että vaarattoman, ei-pysyvän jätteen. Koska osa kaivannaisteollisuuden jätteestä on vaarallista ja käytännössä usein sekoittunut vaarattomaan pysyvään jätteeseen, kaatopaikkadirektiiviä sovelletaan myös viimeksi mainittuun.

[24] Jäsenvaltiot voivat myös ilmoittaa, että ne haluavat hyödyntää kaatopaikkadirektiivin tarjoamaa vaihtoehtoa vähentää direktiivissä asetettuja velvollisuuksia sijoittamalla jätettä pysyvään maanalaiseen jätevarastoon syvään geologiseen luolaan, kuten suola- tai kalisuolakaivokseen (katso direktiivin 2 artiklan f kohta ja 3 artiklan 5 kohta). Tästä vaihtoehdosta on kuitenkin käytännön hyötyä vain kaivoksille, joissa on syviä maanalaisia ja läpäisemättömiä käytäviä/kuiluja, eikä siitä olisi hyötyä avolouhostyyppisessä toiminnassa.

Kaatopaikkadirektiivin tarkoituksena on kattaa ne kaatopaikkojen hallinnoinnin yleiset ja tavanomaiset piirteet, jotka liittyvät yhdyskuntajätteen, yritysten tai teollisuuden jätteen sijoittamiseen tavanomaiselle kaatopaikalle, ja vähentää tällaisen jätteen ympäristöön kohdistuvia haittavaikutuksia. Siksi jotkin direktiivin säännöksistä eivät edistä parhaiden käytäntöjen käyttöönottoa kaivannaisteollisuudessa tai alan jätehuoltoon liittyvien tyypillisten haasteiden ratkaisemista. Varsinkin seuraavat kaatopaikkadirektiiviin sisältyvät säännökset ovat ongelmallisia kaivannaisteollisuuden jätehuollon kannalta:

-Kielto, joka koskee nestemäisen jätteen sijoittamista kaatopaikoille. Tämän nojalla rikastushiekka-altaiden käyttö on laitonta. Tosiasiassa rikastushiekka-altailla on olennainen merkitys tietyillä kaivostoiminnan aloilla (kuten metallikaivosalalla ja tietyillä hiilikaivostoiminnan aloilla) [25]. Kaatopaikkadirektiivin mukainen nestemäisen jätteen sijoituskielto tekisi lopun tästä sijoituskäytännöstä.

[25] Rikastushiekka-altaat ovat suuria maa-aineksella täytettyjä patoja, jotka sisältävät (rikastus)jätettä, jota syntyy jauhatusprosessissa, jossa metalli erotellaan mineraalimalmeista. Arvomineraalien erottamiseksi kivi jauhetaan hienoiksi jyviksi ja sekoitetaan veden ja kemikaalien kanssa, jolloin arvomineraalit saadaan vaahdotettua erilleen. Prosessin tuloksena syntyy hienoa lietettä, joka koostuu hiekasta, savesta ja hiesusta. Se saattaa sisältää sulfideja, jotka ilman sisältämän veden kanssa reagoidessaan muodostavat happoa.

-Yleinen kielto, joka koskee vaarattoman jätteen sijoittamista samaan paikkaan vaarallisen jätteen (tähän on joitakin harvoja poikkeuksia, joita voisi myös soveltaa kaivosjätteeseen) tai pysyvän jätteen kanssa. Kaivostoiminnassa syntyvässä jätteessä (joka on irtomaata, hylkykiveä, rikastusjätettä) saattaa hyvin olla sekaisin vaarallista, vaaratonta ja pysyvää jätettä. Käytännössä tämä sekajäte sijoitetaan yleensä samaan varta vasten suunniteltuun täyttörakenteeseen, koska jätteet ovat peräisin samalta louhokselta. Siksi ei olisi sen paremmin taloudelliselta kuin ympäristönkään kannalta järkevää sijoittaa niitä eri paikkoihin.

-Vaatimus, joka koskee geologisen esteen ja vuorauksen rakentamista kaatopaikan alle pohjaveden saastumisen ehkäisemiseksi. Mineraalivarojen louhinnassa tämä vaatimus ei ole tarpeellinen eikä edes suositeltava tiettyjen jätekasatyyppien kohdalla (esimerkiksi silloin, kun vuoraus saattaisi aiheuttaa kasan vieremän, joka taas saattaisi aiheuttaa sortumavaaran). Siksi on kyseenalaista, olisiko geologisen esteen ja vuorauksen rakentaminen jätealueille, joille on sijoitettu kaivannaisteollisuuden jätettä, viime kädessä ympäristön kannalta edullista.

On siis ilmeistä, että jotkin kaatopaikkadirektiivin säännökset eivät sovellu parhaalla mahdollisella tavalla mineraalien louhinnassa syntyvän jätteen turvalliseen huoltoon. Sen sijaan on luotava tällaisen jätteen huoltoa koskevia asianmukaisesti mukautettuja säännöksiä, unohtamatta myöskään sitä, ettei kaatopaikkadirektiivi sisällä asianmukaisia säännöksiä onnettomuuksien ehkäisemisestä, varsinkaan rikastushiekka-altaiden patojen vakauden osalta.

5.3. Ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi 24 päivänä syyskuuta 1996 annettu neuvoston direktiivi 96/61/EY (IPPC-direktiivi) [26]

[26] EYVL L 257, 10.10.1996, s. 26.

Kaikkien IPPC-direktiivin liitteessä I mainittujen laitosten on hankittava toimilupa jäsenvaltioiden toimivaltaisilta viranomaisilta. Lupiin on sisällytettävä päästöraja-arvot tai vastaavat parametrit. Niiden on perustuttava parhaiden käytettävissä olevien tekniikoiden (BAT) käyttöön. Tämän direktiivin nojalla lupiin on sisällytettävä määräyksiä, jotka koskevat muita kuin tavanomaisia käyttöolosuhteita, kuten toiminnan käynnistämistä, vuotoja tai muita virhetoimintoja, väliaikaisia seisautuksia ja lopullista toiminnan lakkauttamista, joihin liittyy ympäristövaikutusten riski. IPPC-direktiivissä puututaan kokonaisvaikutukseen, joka tuotantoprosessilla on ympäristöön eri kulkeutumisreittien välityksellä. Se kattaa esimerkiksi ilmaan, veteen ja maaperään kohdistuvat saasteet, prosessijäämien muodostumisen ja käsittelyn sekä energiakäytön.

IPPC-direktiivissä ei käsitellä nimenomaisesti kaivannaistoimintaa. Tietty metallurginen toiminta, mineraalien rikastus, kemikaalien tuotanto ja kaatopaikkatoiminta (joka liittyy muuhun kuin pysyvään jätteeseen) kuuluvat direktiivin soveltamisalaan. Jos louhinta siis on mihinkään IPPC-direktiivin liitteessä I mainittuun toimintaan "suoranaisesti liittyvää toimintaa", sille on haettava IPPC-lupa.

5.4. Vaarallisista aineista aiheutuvan suuronnettomuusvaarojen torjunnasta 9 päivänä joulukuuta 1996 annettu neuvoston direktiivi 96/82/EY (Seveso II -direktiivi) [27]

[27] EYVL L 10, 14.1.1997, s. 13.

Seveso II -direktiivillä pyritään ehkäisemään suuronnettomuuksia, joihin liittyy vaarallisia aineita. Lisäksi sillä pyritään rajoittamaan tällaisten onnettomuuksien haittavaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön sekä takaamaan korkea suojelun taso kaikkialla yhteisössä johdonmukaisesti ja tehokkaasti. Siinä määrätään, että teollisuuden toiminnanharjoittajien on otettava käyttöön turvallisuusjohtamisjärjestelmiä, joihin kuuluu yksityiskohtaisen riskianalyysin laatiminen mahdollisista onnettomuuksista. Tällä direktiivillä säännellään etenkin kemian teollisuuden laitoksia ja varastoja, joissa vaarallisia aineita on huomattavia määriä.

Seveso II -direktiivin 4 artiklan e kohdassa soveltamisalan ulkopuolelle rajataan kaivannaisteollisuuden päätoiminta-alat eli mineraalien etsintä ja louhiminen riippumatta siitä, tapahtuvatko ne maanalaisissa kaivoksissa, avolouhoksissa tai poranreikien kautta. Lisäksi 4 artiklan f kohdassa soveltamisalan ulkopuolelle rajataan myös "kaatopaikat". Ehdotuksessa Seveso II -direktiivin muuttamisesta [28] ehdotetaan 4 artiklan e kohdan ja f kohdan muuttamista siten, että kemiallinen ja lämpöprosessointi ja niiden yhteydessä käytettävien vaarallisten aineiden sijoitus, sekä näiden toimintojen yhteydessä olevat jätealueet, saadaan sisällytettyä direktiivin soveltamisalaan eikä niitä enää rajata sen ulkopuolelle.

[28] KOM(2001) 624 lopullinen, 10.12.2001. Tämä ehdotus on parhaillaan lainsäädäntömenettelyssä neuvostossa ja Euroopan parlamentissa. Komissio on hyväksynyt muutetun ehdotuksen, ja siitä on nyt saatu aikaan neuvoston yhteistä kantaa koskeva poliittinen sopimus.

5.5. Yhteisön vesipolitiikan puitteista 23 päivänä lokakuuta 2000 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY (vesipolitiikan puitedirektiivi) [29]

[29] EYVL L 327, 22.12.2000, s. 1.

Vesipolitiikan puitedirektiivissä luodaan yleinen puitekehys kaikkien vesistöjen (jokien, järvien, rannikko- ja pohjavesien) suojelulle. Siinä pyritään pilaantumisen ehkäisemiseen sen lähteellä ja asetetaan valvontamekanismit, joilla varmistetaan kaikkien pilaantumisen lähteiden kestävä hallinnointi. Direktiivin keskeinen vaatimus on sellaisten vesipiirikohtaisten hoitosuunnitelmien laatiminen, joissa määritellään, miten vesipiirin tavoitteet (ekologinen tila, määrällinen tila, kemiallinen tila ja suojelualueita koskevat tavoitteet) saavutetaan asetetussa aikataulussa.

Direktiivin 5 artiklassa edellytetään, että kuhunkin vesipiiriin kohdistuvista paineista ja vaikutuksista laaditaan arvio vuoteen 2004 mennessä, ja 8 artiklassa säädetään valvontaverkon perustamisesta vuoteen 2006 mennessä. Vaikka erikseen ei mainita veden pilaantumisen pistekuormitusta, joka kattaa esimerkiksi kaiken rikastushiekka-altaista, kaivosjätekasoista tai tyhjistä louhoksista peräisin olevat happamat valumat, se on sisällytettävä vesipiiriin kohdistuvia paineita ja vaikutuksia koskevaan arvioon. Edellä mainittujen vesipolitiikan puitedirektiivissä asetettujen säännösten yhdistelmällä varmistetaan myös, että käytöstä poistetuilta jätealueilta peräisin olevaan pilaantumiseen puututaan asianmukaisesti.

5.6. Neuvoston direktiivi 85/337/ETY [30] tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista, sellaisena kuin se on muutettuna 3 päivänä maaliskuuta 1997 annetulla neuvoston direktiivillä 97/11/EY [31] (YVA-direktiivi)

[30] EYVL L 175, 5.7.1985, s. 40.

[31] EYVL L 73, 14.3.1997, s. 5.

Ympäristövaikutusten arviointia koskevassa direktiivissä, sellaisena kuin se on muutettuna, säädetään, että hankkeista, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia, on laadittava ennen luvan myöntämistä ympäristövaikutuksia koskeva arvio (YVA). Tähän arvioon on sisällyttävä muun muassa jätteiden ympäristövaikutukset ja tarvittaessa kuvaus toimenpiteistä merkittävimpien haittavaikutusten välttämiseksi, vähentämiseksi ja mahdollisuuksien mukaan poistamiseksi. Toimivaltaisten viranomaisten on otettava YVA-prosessissa saatu tieto huomioon lupia myöntäessään.

Kaivannaisteollisuus on sisällytetty direktiivin liitteisiin, joissa luetellaan toiminnot, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia ja joista on laadittava ympäristövaikutuksia koskeva arvio. Erityisesti kivilouhokset, avokaivokset ja maanalainen kaivostoiminta ja kairaukset on sisällytetty direktiivin soveltamisalaan.

6. Oikeudellinen tilanne jäsenvaltioissa ja ehdokasmaissa

Kaivannaisteollisuus on yksi EU:n vanhimmista teollisuudenaloista. Viime vuosikymmeninä kaivannaisteollisuudessa on siirrytty pääosin pienimuotoisesta maanalaisesta kaivostoiminnasta suuriin avokaivoksiin. Tämäntyyppinen toiminta on johtanut siihen, että jätettä syntyy entistä enemmän, koska usein tarpeeton pintamaa ja irtomaa on poistettava, jotta päästään louhimaan mineraalimalmia. Useissa tapauksissa pois kuljetettavaa irtomaata on moninkertainen määrä louhitun malmin määrään verrattuna. Tämä on myös johtanut siihen, että kaivostoiminnasta on tullut pääomavaltaista, jolloin kestää useita vuosia, ennen kuin investointi tuottaa taloudellista voittoa kaivannaistuotteiden, jotka ovat tyypillisesti rikasteita, markkinoinnin tuloksena.

6.1. Oikeudellinen tilanne jäsenvaltioissa

Koska kaivannaisteollisuuteen sovellettavia säännöksiä on runsaasti, tässä perusteluosassa ei voida esitellä tyhjentävästi jäsenvaltioiden kaivos- ja louhostoimintaa koskevaa lainsäädäntöä [32].

[32] Yksityiskohtaisia tietoja on ympäristön pääosaston puolesta joulukuussa 2001 laaditun raportin "Management of mining, quarrying and ore-processing waste in the European Union" (BRGM) liitteessä 7, joka on saatavilla Internet-osoitteessa http://europa.eu.int/comm/environment/ waste/0204finalreportbrgm.pdf.

Yleensä jäsenvaltiot ovat säännelleet kaivannaisteollisuuden toimintaa (metallien, strategisesti tärkeiden mineraalien) tarjonnan turvaamisen tai energiapolitiikan (ruskohiili, kivihiili, öljy) näkökulmasta laeilla, jotka joissakin tapauksissa ovat vuosisatojen takaa. Ympäristönäkökohtia on alettu käsitellä vasta viime aikoina, muun muassa EU:n lainsäädännön yhteydessä.

Kaivannaisteollisuutta koskevaa lainsäädäntöä on tullut vuosien saatossa lisää, usein paljon huomiota saaneiden tapausten tai suurten onnettomuuksien jälkeen, jolloin on alettu vaatia erityislainsäädäntöä tiettyjen alan toimintojen valvomiseksi tai lopettamiseksi. Viime aikoihin asti lainsäädännössä on keskitytty avokaivosten tai louhosten työympäristöön, ja melko vähän huomiota on kiinnitetty kaivostoiminnan ympäristövaikutuksiin.

Ympäristölainsäädännön soveltamisala ja täytäntöönpano vaihtelevat jäsenvaltioittain, ja kaivannaisteollisuuden jätteisiin sovelletaan osin hyvin monenkirjavia sääntöjä. Varsinkin jätealueiden käytöstä poistamista ja kunnostamista sekä myöhempää seurantaa on säännelty tavalla, joka ei aina takaa tasapuolisia toimintaedellytyksiä sisämarkkinoilla, ja tästä koituvat kustannukset saattavat langeta veronmaksajien maksettaviksi, jos vakuuksia ei vaadita.

6.2. Oikeudellinen tilanne EU:n jäsenyyttä hakeneissa maissa [33]

[33] Tämä jakso perustuu PECOmines-hankkeen raporttiluonnokseen ("Inventory, regulation and environmental impact of toxic mining wastes in pre-Accession Countries"), jonka on laatinut PECOmines-työryhmä Isprassa toimivan YTK:n maaperää ja jätteitä tutkiva yksikkö: Tamás Hámor, Legislation of mining waste management in Central and Eastern European Candidate Countries, Ispra, maaliskuu 2002 (ei julkaistu).

Useissa ehdokasmaissa kaivosjäte on sisällytetty eriasteisesti jätelainsäädännön soveltamisalaan. Vaikka vaaralliset kaivosjätteet yleensä kuuluvat vaarallista jätettä koskevien kansallisten säädösten soveltamisalaan, yksikään ehdokasmaista ei ole ottanut käyttöön vaarallisen kaivosjätteen käsittelyä koskevia erityistoimenpiteitä. Joissakin maissa kaatopaikkadirektiiviä (1999/31/EY) ei ole vielä siirretty osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Mailla, joilla on pitkät perinteet maanalaisessa kaivostoiminnassa ja huomattavan laaja tuotanto, on yksityiskohtaiset kaivosten turvallisuutta koskevat säännökset. Rikastushiekka-altaiden turvallisuutta ei kuitenkaan tunnuta pitävän ensisijaisena kysymyksenä. Joissakin ehdokasmaissa tosin on aihetta koskevaa lainsäädäntöä, ja joissakin toisissa rikastusjätettä koskevia erityissäännöksiä ollaan laatimassa. Kaivosten käytöstä poistamisesta ei ole yhtä yksityiskohtaisia säännöksiä kuin niiden avaamisesta. Vaikka useimmissa ehdokasmaissa on erityissäännöksiä kaivosten toiminta-aikana toteutettavista korjaavista toimenpiteistä, ne eivät koske toiminnan lopettamisen jälkeistä vaihetta (jälkihoitovaihetta). Kaivannaistoiminnan väliaikainen tai lopullinen lopettaminen on ratkaiseva kysymys, sillä monet kaivokset jätetään ilman käytöstä poistamista ja korjaavia toimenpiteitä koskevaa valvontaa ja suojatoimia, usein ilman toiminnanharjoittajaa tai seuraajaa (hylätyt kaivokset). Tämä muodostaa suuren riskin paitsi ympäristölle ja terveydelle myös veronmaksajille, jotka saattavat joutua maksamaan tästä aiheutuvat kustannukset.

Useimmissa ehdokasmaissa paikallishallinnolle ja keskushallinnolle maksetaan kaivostoimintaan liittyviä lupamaksuja. Periaatteessa kaivosalueiden korjaamiseen pyrkiviä toimia voidaan rahoittaa ympäristörahastoista. Yhdessä ehdokasmaassa on maksettava jätemaksuja syntyvästä kaivosjätteestä, lukuun ottamatta ruskohiilikaivosten irtomaata. Maksun suuruuteen vaikuttaa jätteen vaarallisuus ja/tai sen käsittelyn vaikeus (esim. luonnonkiviaineksen käsittelystä peräisin olevasta hiekasta peritään pienempi maksu kuin metallimalmin rikastuksesta peräisin olevasta jätteestä) sekä jätteen määrä ja sijoituksen kesto.

7. Oikeudellinen perusta

Ehdotus perustuu EY:n perustamissopimuksen 175 artiklan 1 kohtaan, joka on yhteisön ympäristöpolitiikan erityinen oikeudellinen perusta. Sen mukaan asiassa noudatettava lainsäädäntömenettely on EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan mukainen yhteispäätösmenettely, jota ennen on kuultava Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa ja alueiden komiteaa.

8. Toissijaisuus ja suhteellisuus

8.1. Toissijaisuus

Kansallista lainsäädäntöä, jossa on perinteisesti käsitelty kaivannaisteollisuuden taloudellisia ja strategisia näkökohtia, on jo olemassa runsaasti. Viimeisten 30-40 vuoden aikana myös ympäristönäkökohdat on otettu huomioon asetettaessa vaatimuksia, jotka koskevat onnettomuuksien ehkäisemistä ja mineraalivarojen rikastuksen vakavia ympäristövaikutuksia. Tämä on usein ollut seurausta siitä kasvavasta huolesta, jota kansalaiset ovat tunteneet kaivannaisteollisuuden jätehuollon puutteiden seurauksista, varsinkin useiden vakavien onnettomuuksien jälkeen.

Komissio katsoo, että kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa koskeva lainsäädäntökehys on sopiva työkalu sellaisten vähimmäisvaatimusten asettamiseksi, joilla taataan kipeästi tarvittava ympäristösuorituksen parantuminen tällä teollisuudenalalla. Tämä ala on merkittävä jätteiden lähde, johon liittyy ympäristönsuojelullisia haasteita, ja tähän mennessä siitä on laadittu vain melko vähän yhteisön lainsäädäntöä, joka koskee terveyttä ja turvallisuutta työpaikoilla sekä energiantuotannon turvaamisen näkökohtia.

Kaivannaisteollisuuden yritysten organisaatiorakenne vaihtelee jäsenvaltioittain suurista monikansallisista yrityksistä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin (pk-yrityksiin). Lisäksi jäsenvaltioiden välillä on huomattavia eroja kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla siinä, miten, missä määrin ja miten tehokkaasti kaivannaisteollisuuden jätealueita valvotaan.

Yhteisön tasolla määriteltävillä yhteisillä säännöillä edistettäisiin tasapuolisten toimintaedellytysten luomista alan hallintoviranomaisten valvonnan ja seurannan vähimmäisvaatimusten osalta. Laajennettaessa sisämarkkinaulottuvuutta EU:ssa tapahtuvaan mineraalien louhintaan on tärkeää varmistaa, etteivät sisämarkkinat jakaudu sattumanvaraisesti osiin kansallisten rajojen mukaan.

Lisäksi ympäristöön kohdistuvat haittavaikutukset, jotka johtuvat kaivannaisteollisuuden puutteellisesta jätehuollosta, saattavat olla luonteeltaan rajat ylittäviä, mikä korostui selvästi Espanjan ja Romanian viimeaikaisissa onnettomuuksissa. Noissa tapauksissa, vesiin ja maaperään kohdistuva ympäristön pilaantuminen vaikutti useampaan kuin yhteen alueeseen tai maahan, mikä korostaa tarvetta luoda järjestelmiä, joilla mahdollistetaan rajat ylittävä yhteistyö onnettomuustapauksissa.

Useimmat kaivannaisteollisuuden alat toimivat kansainvälisesti ja kilpailevat kansainvälisillä markkinoilla. Tämä direktiivi voisi tarjota hyödyllisiä neuvoja kolmansille maille, jotka haluavat kehittää vastaavanlaisia standardeja alueellaan toimivaa kaivannaisteollisuutta varten.

8.2. Suhteellisuus

Tämä ehdotus annetaan direktiivin muodossa, jotta jäsenvaltioilla jäisi laaja liikkumavara ottaa käyttöön sopivimmat toimenpiteet asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ehdotukseen on sisällytetty joitakin luonteeltaan teknisiä ja säänteleviä elementtejä (kuten jätehuoltosuunnitelman sisältö ja laajuus, syanidin ja syanidiyhdisteiden raja-arvot rikastushiekka-altaissa sekä toimenpiteet, joilla vähennetään vesien pilaantumista), joiden tarkoituksena on varmistaa sekä ympäristönsuojelun korkea taso että yhdenmukaistettu lähestymistapa jätehuollon valvontaan kaikkialla EU:ssa EY:n perustamissopimuksen mukaisesti [34].

[34] Katso erityisesti perustamissopimuksen 2, 6 ja 174-176 artikla.

Ehdotuksessa puututaan vain niihin näkökohtiin, joita on säänneltävä yhteisön tasolla, jotta voidaan varmistaa EY:n perustamissopimukseen sisältyvien tavoitteiden täyttyminen. Suurin osa toteutettavista toimenpiteistä on alistettu toimivaltaisten kansallisten viranomaisten erityisharkintaan, jossa otetaan huomioon paikalliset olosuhteet. Erityispoikkeuksilla varmistetaan, että asetettavat hallinnolliset vaatimukset ovat oikeassa suhteessa asianomaisiin ympäristövaaroihin.

Lisäksi ehdotuksen sanamuoto on niin joustava, että se sallii jäsenvaltiotasolla nyt sovellettavien hyvien käytäntöjen ja menettelyjen jatkamisen asettamatta ylimääräisiä hallinnollisia velvollisuuksia.

9. Yhdenmukaisuus muiden yhteisön politiikkojen kanssa

Kaivannaisalaan sovelletaan joitakin työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta koskevia yhteisön sääntöjä, jotka on asetettu vähimmäisvaatimuksista porausta käyttävän kaivannaisteollisuuden työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelun parantamiseksi 3. marraskuuta 1992 annetussa neuvoston direktiivissä 92/91/ETY (yhdestoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) [35] sekä vähimmäisvaatimuksista avo- ja kaivoslouhintateollisuuden työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelun parantamiseksi 3. joulukuuta 1992 annetussa neuvoston direktiivissä 92/104/ETY (kahdestoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) [36]. Näissä direktiiveissä asetetaan avo- ja kaivoslouhintateollisuuden työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelua koskevat vähimmäisvaatimukset. Joillakin toimilla, jotka toiminnanharjoittajien on toteutettava työntekijöiden suojelemiseksi, on merkitystä myös ympäristön näkökulmasta. Tämä ehdotus on siis yhdenmukainen aiemman terveyttä ja turvallisuutta koskevan lainsäädännön kanssa ja jopa täydentää sitä, sillä ympäristönsuojelun tason parantuminen parantaa myös entisestään työntekijöiden suojaa.

[35] EYVL L 348, 28.11.1992, s. 9.

[36] EYVL L 404, 31.12.1992, s. 10.

Ehdotus ei vaikuta kohtuuttomasti EU:n energiatuotantoon, koska ehdotus rajoittuu vain toimenpiteisiin, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä EU:n ympäristöpolitiikan tavoitteiden täyttämiseksi. Valtaosa ehdotukseen sisältyvistä toimenpiteistä kuuluu jo nyt kansallisella tasolla käytössä oleviin parhaisiin käytäntöihin ja usein myös lainsäädäntöön sisällytettyihin vaatimuksiin.

Tämä ehdotus on yhdenmukainen teollisuuspolitiikan, myös pk-yrityksiä koskevan politiikan, kanssa. Sen mukaisesti ehdotus sisältää vain toimenpiteet, jotka ovat välttämättömiä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Varsinkin vaarattoman pysyvän jätteen jättäminen useimpien säännösten ulkopuolelle merkitsee, ettei ehdotus vaikuta merkittävästi kaivannaisteollisuuden louhossektoriin. Tämä ala koostuu pääasiassa eri puolilla EU:ta toimivista pk-yrityksistä.

Kilpailukyvyn ja kilpailun osalta ehdotuksessa luodaan tasapuoliset toimintaedellytykset kaikkialle EU:hun ja siten autetaan välttämään vääristymät jalostustarkoituksiin tarvittavien raaka-aineiden tuotannossa. Siksi se on kilpailua ja sisämarkkinoita koskevien yhteisön politiikkojen mukainen.

Direktiivissä asetetuista vähimmäisvaatimuksista saattaa olla hyötyä myös arvioitaessa ympäristönormien täyttymistä kolmansissa maissa toteutettavissa kaivannaishankkeissa. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi tarkistettaessa, että yhteisön rahoitusta kehitysavun puitteissa saaviin hankkeisiin sisällytetään tarvittavat toimenpiteet, joilla ehkäistään tai mahdollisuuksien mukaan vähennetään haittavaikutuksia ympäristöön kolmansissa maissa [37]. Se voi myös tarjota käyttökelpoisen viitekehyksen eurooppalaisten yritysten kaivannaistoiminnalle, erityisesti kehitysmaissa, edistämällä parhaiden käytäntöjen soveltamista EU:n ulkopuolella toteutettavissa toiminnoissa.

[37] Komission tiedonannon KOM(2000) 424 lopullinen, joka sisältää yhteistyön erityisaloja ja osa-alueita koskevan toiminnan suuntaviivat käsittävän yhteenvedon, kohdassa 2.4 "Mineraalivarojen kehittäminen" todetaan, että mineraalialan kestävä kehitys riippuu muun muassa "ympäristöalan lainsäädännön laatimiseen ja täytäntöönpanoon" annettavasta teknisestä avusta ja rahoitusavusta.

10. Ehdotuksen sisältö

Direktiivin 1 artiklassa asetetaan ehdotuksen tavoitteet.

Direktiivin 2 artiklassa määritellään ehdotuksen soveltamisala.

Ehdotuksen soveltamisalaan kuuluu jäte, toisin sanoen pintamaa, irtomaa, hylkykivi ja rikastusjäte, joka syntyy mineraalivarojen maan päällä tapahtuvan louhimisen ja/tai rikastuksen yhteydessä, lukuun ottamatta jätettä, joka ei liity nimenomaisesti kaivannaisteollisuuteen. Näihin muihin jätteisiin, kuten kotitalousjätteeseen, jäteöljyyn, käytettyihin pattereihin ja romuajoneuvoihin, sovelletaan edelleen jätehuollon puitedirektiiviä (75/442/ETY), kaatopaikkadirektiiviä (1999/31/EY) tai muita yhteisön erityissäännöksiä kulloisenkin jätehuoltotoimen tavoitteesta ja laajuudesta riippuen.

Oikeudellisen selkeyden takaamiseksi soveltamisala on ilmaistu yhdenmukaisesti jätehuollon puitedirektiivin 2 artiklan b kohdan ii alakohdassa mainitun poikkeuksen kanssa.

Kaivannaisteollisuuden offshoretoiminnoissa syntyvä jäte on jätetty direktiiviehdotuksen soveltamisalan ulkopuolelle, koska alaan ei sen erityisluonteen vuoksi voida soveltaa tähän ehdotukseen sisältyviä teknisiä toimenpiteitä, jotka on tarkoitettu maalla tapahtuvaan mineraalien louhintaan. Tämän alan jäte kuuluu jatkossakin jätehuollon puitedirektiivin säännösten soveltamisalaan.

Ehdotuksen soveltamisalan ulkopuolelle on jätetty pilaantumaton maa-aines, ja vaarattomaan pysyvään jätteeseen sovelletaan rajoitettuja vaatimuksia, koska näiden käsittelyyn liittyvät riskit ovat melko pieniä. Vastaava soveltamisalaa koskeva rajoitus sisältyy myös kaatopaikkadirektiiviin. Komissio katsoo siksi, että näin saadaan luotua tasapaino pk-yrityksille, joissa tällaista jätettä pääasiassa syntyy, asetettavien lainsäädännöllisten vaatimusten ja ympäristönsuojelun välille.

Mineraalivarojen louhinnassa ja rikastuksessa syntyvä jäte, joka kuljetetaan tuotantoalueen ulkopuolelle (esimerkiksi kairauksessa syntyvä porajauhe, joka annetaan kolmannen osapuolen käsiteltäväksi) jää myös tämän ehdotuksen soveltamisalan ulkopuolelle, ja siihen sovelletaan vain kaatopaikkadirektiivin säännöksiä. Näin estetään se, että EU:n lainsäädäntöön syntyy porsaanreikä tuotantoalueen ulkopuolella suoritettavan jätehuollon osalta.

Malminetsinnän osalta komissio ehdottaa syntyvän jätteen vähäisyyden vuoksi ja välttääkseen tarpeettomien velvollisuuksien asettamista kaivannaisteollisuudelle, että nykyinen sääntely jätetään ennalleen. Tämä tarkoittaa sitä, että malminetsintään sovelletaan direktiivin 75/442/ETY säännöksiä, erityisesti sen 4 ja 8 artiklan säännöksiä.

Komissio katsoo, että kaivannaisteollisuuden jätteellä on joitakin erityispiirteitä ja ominaisuuksia, joiden vuoksi siihen ei voida soveltaa kaatopaikkadirektiiviä. Tästä syystä ehdotuksen soveltamisalaan kuuluva jäte vapautetaan kaatopaikkadirektiivin vaatimuksista.

Direktiivissä käytetyt määritelmät sisältyvät 3 artiklaan.

Pysyvä jäte määritellään 3 artiklan 2 kohdassa samalla tavalla kuin kaatopaikkadirektiivissä.

Mineraalivarojen määritelmä (3 artiklan 3 kohta) sisältää luettelon (joka ei ole tyhjentävä) mineraaleista ja orgaanisista ja epäorgaanisista yhdisteistä, joiden katsotaan kuuluvan kaivannaisteollisuuden taloudelliseen toimintaan.

Kaivannaisteollisuuden määritelmä (3 artiklan 4 kohta) perustuu direktiivien 92/91/ETY ja 92/104/ETY vastaaviin määritelmiin. Tässä yhteydessä on vältetty sellaisia termejä kuin "kaivos" ja "louhos", minkä tarkoituksena on korostaa, että tämä ehdotus koskee kaikilla kaivannaisteollisuuden aloilla syntyvää jätettä huolimatta lainsäädännöllisistä eroista, joita jäsenvaltioissa saattaa liittyä louhittavan ja/tai rikastettavan mineraalin eri tyyppeihin.

Rikastus määritellään 3 artiklan 5 kohdassa siten, että sulatus ja/tai metallurgiset operaatiot, joissa käytetään lämpökäsittelyjä, eivät kuulu tämän ehdotuksen soveltamisalaan. Sen sijaan määritelmään sisältyy jäte, joka syntyy sellaisten mineraalien rikastuksesta, jotka rikastetaan muualla kuin tuotantopaikalla (esimerkiksi kolmansista maista tuotava bauksiitin, josta alumiinin valmistuksen yhteydessä syntyy punaliejua).

Kaivannaisjätteen turvallista käsittelyä koskevat yleiset vaatimukset annetaan 4 artiklassa. Toteutettavat toimenpiteet perustuvat direktiivissä 96/61/EY määriteltyihin parhaisiin käytettävissä oleviin tekniikoihin. Nämä tekniikat hahmotellaan Espanjan Sevillassa toimivassa Euroopan IPPC-toimistossa, ja ne julkaistaan piakkoin BAT-vertailuasiakirjassa. Komissio katsoo, että tällä menetelmällä taataan paras mahdollinen ympäristönsuojelun taso tavalla, joka takaa oikeusvarmuuden eikä aseta alalle kohtuuttomia velvollisuuksia.

Direktiivin 5 artiklassa käsitellään jätehuoltosuunnitelmaa, joka toiminnanharjoittajien on laadittava. Tämä säännös yhdessä 7 artiklan 2 kohdan c alakohdan kanssa varmistaa, että toiminnanharjoittaja toimittaa toimivaltaisille viranomaisille kaikki tarvittavat tiedot, jotka liittyvät jätehuollon ympäristövaikutusten ehkäisemiseen tai vähentämiseen.

Jätehuoltosuunnitelmalla, jota koskevat ristiviittaukset on sisällytetty 11 ja 12 artiklaan sekä liitteeseen II, ja sen sisällöllä on keskeinen rooli ehdotuksessa. Komissio katsoo, että tämä jätehuoltosuunnitelma on toiminnanharjoittajille arvokas työkalu ja mahdollistaa jätehuoltovaihtoehtojen asianmukaisen ja aikaisen suunnittelun, jolloin voidaan vähentää jätteen tuottamista ja sen haittoja sekä kannustaa louhitun materiaalin hyödyntämistä sekä uudelleenkäyttöä.

Direktiivin 5 artiklan 6 kohdassa tarjotaan selvä mahdollisuus yhdistää tämän jätesuunnitelman sisältö muihin vastaaviin välineisiin, jotka on kehitetty asiaa koskevan kansallisen tai yhteisön lainsäädännön pohjalta. Näin vältetään tarpeetonta päällekkäisyyttä toiminnanharjoittajan ja toimivaltaisten viranomaisten toiminnassa.

Direktiivin 6 artikla, yhdessä liitteen I kanssa, sisältää yhden tämän ehdotuksen keskeisistä elementeistä, nimittäin toiminnanharjoittajalle asetetun velvollisuuden ehkäistä suuronnettomuuksia ja niiden haittavaikutuksia ihmisille ja ympäristölle. Lainsäädännöllisten päällekkäisyyksien välttämiseksi jätealueet, joihin sovelletaan direktiivin 96/82/EY (Seveso II -direktiivin), sellaisena kuin se on muutettuna, vaatimuksia, ei sovelleta tämän artiklan mukaisia toimenpiteitä. Komissio katsoo voivansa näin lunastaa lupauksen, jonka se antoi hyväksyessään ehdotuksen Seveso II -direktiivin muuttamisesta, ja varmistaa, että kaikilla kaivannaisteollisuuden jätealueilla, joihin liittyy suuronnettomuusvaara, huolehditaan asianmukaisista jätehuoltomenettelyistä, erityisesti toimivaltaisten viranomaisten suorittamista säännöllisistä tarkastuksista ja tiedottamisesta yleisölle.

Turvallisuusjohtajan, joka toiminnanharjoittajan on nimitettävä vastaamaan onnettomuuksien ehkäisyä koskevien toimintaperiaatteiden käytännön valvonnasta, ei tarvitse olla eri henkilö kuin toiminnanharjoittaja itse. Komissio katsoo kuitenkin, että onnettomuuksien ennaltaehkäisystä vastaavan vastuuhenkilön tarpeen korostamisen ansiosta aiheeseen liittyviin jokapäiväisiin toimintoihin kiinnitetään enemmän huomiota.

Tämä artikla kattaa ainoastaan erittäin vaaralliset jätealueet (A-luokka), koska periaatteessa näillä alueilla tapahtuu muita todennäköisemmin vakavia onnettomuuksia. Itse asiassa ehdotuksen liitteessä III määritellyt kriteerit varmistavat, että kaikki jätealueet, jotka saattavat muodostaa merkittävän uhan ympäristölle ja ihmisten terveydelle, luokitellaan A-luokkaan.

Århusin yleissopimuksen [38], sellaisena kuin Euroopan yhteisö on sen allekirjoittanut, määräysten, erityisesti sen 7 artiklan mukaisesti ehdotuksen 6 artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisölle, jota asia koskee, annetaan aikaisessa vaiheessa ja hyödyllisesti mahdollisuus osallistua ulkoisen pelastussuunnitelman valmisteluun ja uudelleentarkasteluun.

[38] Yhdistyneiden Kansakuntien 25 päivänä kesäkuuta 1998 solmima yleissopimus tiedon saannista, kansalaisten osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa.

Direktiivin 7 artiklassa edellytetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että toiminnanharjoittajilla on toimiluvat, ja määritellään, mitä lupiin täytyy sisältyä. Ristiviittauksella 5, 6 ja 14 artiklaan varmistetaan, että kaikki ehdotukseen sisältyvät ympäristön suojelun kannalta merkitykselliset määräykset otetaan todella huomioon täytäntöönpanossa ja viime kädessä luvassa itsessään. Näin toiminnanharjoittajan on toimitettava toimivaltaisille viranomaisille kaikki tiedot, joita tarvitaan täytäntöönpanon asianmukaisessa arvioinnissa. Luvan sisällön on mahdollistettava tämän ehdotuksen säännösten asianmukainen täytäntöönpano.

Direktiivin 8 artiklassa tarjotaan yleisölle mahdollisuus tutustua lupaan Århusin yleissopimukseen sisältyvien periaatteiden ja velvollisuuksien mukaisesti. Komissio katsoo, että tällaisen mahdollisuuden tarjoaminen yleisölle lisää prosessin avoimuutta ja edistää kaivannaisteollisuuden pyrkimyksiä saavuttaa yleisön luottamus alan toimintaan. Artiklan sanamuoto on yhdenmukainen Århusin yleissopimuksen 6 artiklan kanssa ja se koskee suurelle yleisölle tiedottamista lupahakemuksista sekä yleisön, jota asia koskee, osallistumista päätöksentekoprosessiin.

Direktiivin 9 artiklaan ja liitteeseen III on sisällytetty jätealueiden luokittelujärjestelmä, jossa otetaan huomioon sellaisen onnettomuuden todennäköiset vaikutukset, jossa jätealueelle sijoitettua jätettä pääsee ympäristöön. Jätealueiden luokittelun kriteerien kehittämistä on jatkettava komitologiamenettelyssä, koska aihe on erittäin tekninen ja edellyttää ad hoc -tutkimuksia.

Direktiivin 10 artiklassa käsitellään joitakin toimenpiteitä, jotka liittyvät täyttöön eli jätteen sijoittamiseen takaisin tyhjiin louhoksiin. Vaikka komissio kannattaakin tämän menetelmän käyttöä, sen mielestä myös takaisin tyhjiin louhoksiin sijoitettavaan jätteeseen on kiinnitettävä huomiota, jotta voidaan taata sen vakaus, ehkäistä vesistöjen saastuminen ja mahdollistaa riittävä seuranta.

Direktiivin 11 artiklassa asetetaan jätealueiden rakentamista ja hoitoa koskevat yleiset vaatimukset ja tavoitteet. Ehdotuksessa ei käsitellä rakennusteknisiä yksityiskohtia, koska sitä ei pidetty tarkoituksenmukaisena tällaisessa välineessä. Komissio katsoo, että toimivaltaisilla viranomaisilla on paremmat edellytykset arvioida, noudattaako toiminnanharjoittaja asiasta BAT-viiteasiakirjassa annettuja ohjeita.

Direktiivin 12 artiklassa käsitellään toimenpiteitä, joilla taataan jätealueiden asianmukainen käytöstä poistaminen ja valvonta. Siinä määritellään tehtävät, jotka toiminnanharjoittajan on suoritettava, ja toimivaltaisten viranomaisten rooli käytöstä poistamista ja jälkihoitoa koskevien menettelyjen valvonnassa. Komissio pyrkii näin estämään häikäilemättömien toiminnanharjoittajien tai konkurssiin ajautuvien kaivosyritysten "walk away" -menettelyt toimenpiteillä, jotka ovat yhdenmukaisia aiheuttamisperiaatteen kanssa ja jotka eivät aseta alalle tarpeettomia velvollisuuksia.

Direktiivin 13 artikla sisältää yleisluonteisia toimenpiteitä, joilla ehkäistään jätealueille sijoitetun jätteen haittavaikutukset ympäristöön, varsinkin veteen ja/tai maaperään. Vaatimusten päällekkäisyyden välttämiseksi artiklaan sisältyy asianmukainen viittaus olemassa olevaan yhteisön vesialan lainsäädäntöön.

Artiklaan sisältyy erityinen säännös arkaluonteisesta aiheesta, joka koskee syanidin käsittelyä kaivannaisteollisuudessa. Kansainvälisessä syanidin käsittelyä koskevassa säännöstössä (International Cyanide Management Code [39]), joka on kehitetty Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristöohjelman (UNEP) ja kansainvälisen metalli- ja ympäristöneuvoston (ICME) alaisuudessa, ehdotettiin rikastushiekka-altaiden vapaan syanidin ja syanidiyhdisteiden pitoisuudelle raja-arvoa, joka on 50 ppm WAD-syanidia (heikkoon happoon liukenevaa syanidia). Komission käsitys, jota alan edustajat (Euromines) tukevat, on, että EU:ssa ja EU:n jäsenyyttä hakeneissa maissa toimivat kultakaivokset pystyvät varmasti noudattamaan tätä raja-arvoa. Komissio katsoo kuitenkin, että alan teknistä kehitystä tulisi kannustaa, jotta voidaan entisestään vähentää syanidivuotojen seurauksena ympäristöön kohdistuvia mahdollisia haittavaikutuksia. Tästä syystä raja-arvo 10 ppm WAD-syanidia, johon on tarkoitus päästä kahdessa vaiheessa kymmenen vuoden kuluessa tämän direktiivin voimaantulosta, vaikuttaa täysin mahdolliselta saavuttaa (siihen päästään jo nyt joissakin kullanrikastuslaitoksissa). Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön tiukempia ympäristönsuojelutoimia kuin ne, jotka sisältyvät tähän lainsäädäntöaloitteeseen.

[39] http://www.cyanidecode.org/ .

Direktiivin 14 artiklassa määrätään, että toiminnanharjoittajan on huolehdittava vakuusjärjestelystä ennen jätteen sijoittamisen aloittamista. Näillä vakuuksilla katetaan kulut, joita kolmannelle osapuolelle koituu alueen kunnostamisesta, mikäli toiminnanharjoittaja ajautuu konkurssiin tai turvautuu "walk away" -menettelyyn. Tämän artiklan sanamuoto on harkittu tarkkaan, jotta alalle ei asetettaisi tarpeettomia rasitteita mutta jotta sen tärkeä tavoite silti saavutettaisiin.

Direktiivin 14 artiklan 5 kohdassa tehdään selväksi, että aiheuttamisperiaatteen sekä niiden jätehuoltoa koskevan ympäristövastuuta koskevien säännösten mukaisesti, jotka sisältyvät ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi tehtyyn direktiiviehdotukseen [40], kaivosteollisuuden toiminnanharjoittajat kantavat asianmukaisen vastuun toiminnastaan, joka on aiheuttanut ympäristövahingon tai välittömän uhan tällaisen vahingon tapahtumisesta. Edellä mainitun ehdotuksen liitteen I soveltamisalaan kuuluu "jätteistä 15 päivänä heinäkuuta 1975 annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY [41] ja vaarallisista jätteistä 12 päivänä joulukuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 91/689/ETY [42] perusteella lupaa tai rekisteröintiä edellyttävät jätteiden käsittelytoimet, mukaan lukien jätteiden ja vaarallisten jätteiden keräily, kuljetus, käsittely ja kaatopaikalle sijoittaminen sekä kyseisten toimien valvonta sekä kaatopaikkojen seuranta. Näihin toimintoihin kuuluu muun muassa kaatopaikkojen toiminta, johon sovelletaan kaatopaikoista 26 päivänä huhtikuuta 1999 annettua neuvoston direktiiviä 1999/31/EY [43], sekä jätteenpolttolaitosten toiminta, johon sovelletaan jätteenpoltosta 4 päivänä joulukuuta 2000 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2000/76/EY [44]". Kuten tämän perusteluosan 5.1 kohdassa selitettiin, näihin jätteisiin sisältyy kaivannaisteollisuudesta peräisin olevaa jätettä. Näin ollen jälkimmäiseen sovelletaan jo ympäristövahinkojen ehkäisemistä ja korjaamista koskevan direktiiviehdotuksen säännöksiä.

[40] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi /../..EY, annettu [...], ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi (komission ehdotus KOM (2002) 17 lopullinen, 23.1.2002).

[41] EYVL L 194, 25.7.1975, s. 39. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission 24 päivänä toukokuuta 1996 tekemällä päätöksellä 96/350/EY liitteiden II A ja II B mukauttamisesta (EYVL L 135, 6.6.1996, s. 32).

[42] EYVL L 377, 31.12.1991, s. 20. Direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston direktiivillä 94/31/ETY, annettu 18 päivänä maaliskuuta 1991 (EYVL L 168, 2.7.1994, s. 28).

[43] EYVL L 182, 16.7.1999, s. 1.

[44] EYVL L 332, 28.12.2000, s. 91.

Direktiivin 15 artiklassa luodaan naapurimaiden väliseen kuulemiseen tarkoitettu menettely, jolla pyritään vaihtamaan tietoa ja varmistamaan, että yleisö saa riittävästi tietoa jätealueista, joilla saattaa olla haittavaikutuksia heidän ympäristöönsä.

Direktiivin 16 artiklaan sisältyy yksi ehdotuksen avaintoimenpiteistä, nimittäin toimivaltaisen viranomaisen velvollisuus tarkastaa kaikki jätealueet. Viime vuosina Aznalcóllarin ja Baia Maren vakavista onnettomuuksista saatujen kokemusten pohjalta komissio katsoo, että erittäin vakavien ympäristöön kohdistuvien vaikutusten ehkäiseminen edellyttää tehokasta täytäntöönpanojärjestelmää.

Direktiivin 16 artiklan 2 kohdassa edellytetään, että toiminnanharjoittajat pitävät rekisteriä jätealueiden rakentamisesta ja kehittämisestä ja varmistavat niiden asianmukaisen luovutuksen toiminnanharjoittajan vaihtuessa. Komissio uskoo, että tällaisella tehokkaalla menettelyllä voidaan ehkäistä vakavia onnettomuuksia ja vähentää niiden vaikutuksia, koska puutteelliset tiedot jätealueista, jotka ovat saattaneet olla olemassa kymmeniä vuosia, on merkittävä puute niiden hallinnoinnissa.

Direktiivin 17 artiklassa määrätään, että jäsenvaltioiden on toimitettava tarvittavat tiedot, joiden perusteella on mahdollista arvioida tämän säädöksen toimivuutta ja laatia ennusteita kaivannaisteollisuuden tulevasta jätekertymästä. Etenkin onnettomuuksista ja läheltä piti -tilanteista tarvitaan tietoja, jotta niiden pohjalta voidaan tarjota kyseisille jäsenvaltioille hyödyllisiä tietoja.

Direktiivin 18 artiklassa edellytetään, että jäsenvaltiot asettavat rangaistuksia, joita sovelletaan tämän direktiivin nojalla hyväksyttäviin kansallisiin säännöksiin kohdistuvissa rikkomuksissa, jotta voidaan varmistaa, että yritykset luopuvat epäasianmukaisista toimintatavoista.

Direktiivin 19 artiklassa käsitellään tietojenvaihtoa menetelmistä, jotka koskevat jätealueiden luettelointia ja käytöstä poistettujen, ympäristöä merkittävästi pilaavien jätealueiden kunnostamista. Tämä auttaa vähentämään ympäristöön kohdistuvia paineita menneiden aikojen huomattavaan rasitteeseen nähden.

Liitteessä käsitellään myös parhaita käytettävissä olevia tekniikoita koskevan tiedon levitystä. Komissio on itse asiassa vuodesta 2001 organisoinut kaivannaisteollisuuden parhaita käytettävissä olevia tekniikoita koskevaa tiedonvaihtoa jäsenvaltioiden ja asianosaisten organisaatioiden kesken ja aikoo julkaista tämän työn tulokset vuonna 2004. Jäsenvaltioiden tulisi siksi ottaa nämä tiedot huomioon tämän direktiivin täytäntöönpanossa.

Artiklassa 20 säädetään täytäntöönpano- ja muutostoimenpiteistä, joihin komissio ryhtyy 21 artiklassa tarkoitetun komitean avustuksella. Mainittu komitea perustetaan direktiivin 75/442/ETY nojalla, ja siihen kuuluu jäsenvaltioiden nimeämiä asiantuntijoita, joilla on tarvittava pätevyys kaivannaisteollisuuden jätehuollon alalla.

Liite I sisältää luettelon tekijöistä, jotka on otettava huomioon laadittaessa suuronnettomuuksien torjuntaa koskevaa suunnitelmaa, sekä asioista, joista on tiedotettava julkisesti.

Liite II sisältää parametrit, jotka on analysoitava jätteen määrittelymenettelyn yhteydessä.

Liitteessä III määritellään kriteerit, joita käytetään jätealueiden riskiluokituksen määrittelyssä.

11. Vaikutusten arviointilomake: Ehdotuksen vaikutus yritystoimintaan, erityisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin (pk-yrityksiin)

11.1. Miksi yhteisön lainsäädäntö on tarpeen tällä alalla, kun otetaan huomioon toissijaisuusperiaate?

Jätehuollon puitedirektiivin 2 artiklassa todetaan, että direktiiviä ei sovelleta "mineraalivarojen etsimisestä, louhimisesta, käsittelystä ja varastoinnista sekä louhosten toiminnassa syntyviin jätteisiin sikäli kun niihin voidaan soveltaa jotain muuta lainsäädäntöä". Siinä myös todetaan, että "jäsenvaltiot voivat antaa erityisasetuksia tietyistä jäteryhmistä sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän direktiivin soveltamista".

Kansallisen tason sääntöjen kirjavuuden ja kaivannaisteollisuuden jätteen ympäristövaikutusten rajat ylittävän luonteen vuoksi EU:n tasolla on asetettava vähimmäisvaatimukset, joilla parannetaan jätealueiden hallinnan ympäristö- ja turvallisuusnäkökohtia.

Direktiiviehdotusta pidetään parhaimpana keinona selkeyttää kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa ja luoda toiminnalle kehys, jolla on sekä komission, jäsenvaltioiden että kyseisen alan tuki. Kaikkialla EU:ssa voimassa olevia yhteisiä sääntöjä pidetään myönteisenä asiana, joka tukee paremmin EU:n lainsäädäntöä kuin joukko enemmän tai vähemmän tehokkaita kansallisia, alueellisia tai paikallisia säännöksiä.

11.2. Mitkä ovat direktiiviehdotuksen pääasialliset tavoitteet?

Direktiiviehdotuksella pyritään luomaan kehys, jossa kaivannaisteollisuuden ja jäsenvaltioiden toiminnanharjoittajat voivat sopia tarvittavista toimista. Siinä pyritään varta vasten välttämään liiallisen sääntelyn luominen teollisuudenalalla, jolle ovat tyypillisiä sekä satoja vuosia toimivat laitokset että nopea tekninen muutos.

Ehdotetun direktiivin pääasialliset tekniset tavoitteet ovat:

-minimoida jätealueilta peräisin olevat pilaantuneet valumat, joista saattaa hyvin pitkällä aikavälillä aiheutua ympäristöhaittoja, joiden vaikutus säilyy kauan sen jälkeen, kun sekä jätealue että kaivos tai louhos, jonka yhteydessä se toimii, on poistettu käytöstä, ja

-ehkäistä onnettomuuksia tai minimoida niiden vaikutuksia sekä erityisesti varmistaa patojen tai altaiden pitkän aikavälin vakaus, koska patojen murtuminen saattaa aiheuttaa laajoja ympäristövahinkoja ja muodostaa uhan myös ihmisille.

Direktiiviehdotuksessa määritellyt keskeiset hallintomenettelyt liittyvät:

-kaivannaisteollisuuden yhteydessä olevien jätealueiden suunnitteluun, lupamenettelyyn ja käytöstä poistamiseen, ja erityistoimenpiteitä sovelletaan jätealueisiin, joilla saattaa olla rajat ylittäviä vaikutuksia;

-mekanismeihin, jotka liittyvät toimintaan suuronnettomuuksien ja odottamattomien tapahtumien yhteydessä;

-mekanismien käyttöönotto sen varmistamiseksi, että kaikki kaivannaisteollisuuden toiminnanharjoittajat antavat (ja pitävät yllä) riittävät vakuudet, joilla varmistetaan niiden vastuulla olevien jätealueiden palauttaminen täysin ennalleen riippumatta siitä, mikä toiminnanharjoittajien taloudellinen tilanne on siinä vaiheessa, kun ennallistaminen on ajankohtaista.

11.3. Ketä ehdotus koskee?

11.3.1. Liiketoiminnan alat

Direktiiviehdotus vaikuttaa kyseisellä liiketoimintasektorilla kaikkiin (tai lähes kaikkiin) kaivosten ja louhosten toiminnanharjoittajiin, samoin kuin kaikkiin maalla toimiviin öljy- ja kaasualan toiminnanharjoittajiin. Tässä yhteydessä "toiminnanharjoittajat" viittaavat malmien ja mineraalien louhimiseen, rikastukseen ja varastointiin osallistuviin yrityksiin. Ehdotus vaikuttaa myös kansallisiin, alueellisiin ja paikallisiin hallintoviranomaisiin, myös riippumattomiin tai puoliksi riippumattomiin lainsäädäntöelimiin ja muihin toimivaltaisiin viranomaisiin.

Säännöksen vaikutukset vaihtelevat suuresti riippuen kussakin toiminnassa syntyvän jätteen luonteen ja määrän mukaan sekä sen mukaan, millaisessa lupajärjestelmässä toiminnanharjoittaja on tähän asti toiminut. Direktiiviehdotus vaikuttaa vähiten toimintoihin, jotka täyttävät kaikki seuraavat kriteerit:

-sellaisen malmin tai mineraalin tuotanto, joka on kokonaan tai pääosin pysyvää ja jossa ei käytetä tuotannon yhteydessä vettä tai kemikaaleja, ja

-toiminnot, joissa käytetään avokaivos/avolouhostekniikoita ja joissa siirrettävä pintamaa, irtomaa ja hylkykivi siirretään takaisin jo louhituille alueille, ja

-kokonaan pohjaveden pintatason yläpuolella suoritetut toiminnot, joiden tulvariski on olematon (tai vähäinen), ja

-toiminnot, joille on jo myönnetty lupa ja jotka kuuluvat ympäristönsuojelun tasoa ja turvallisuutta koskevan sääntelyn piiriin.

Vaikka direktiiviehdotuksessa ei tehdä eroa pohjaveden pintatason ylä- ja alapuolella sijaitsevien jätealueiden välillä (kolmas luetelmakohta edellä), on selvää, että jätehuoltosuunnitelmien ja riskianalyysien teko on yksinkertaisempaa toiminnoista, joissa syntyy vain pysyvää jätettä (ensimmäinen luetelmakohta edellä) ja jotka eivät ole säännöllisesti tai jatkuvasti vedenpinnan alapuolella. Tällaisten suunnitelmien ja analyysien täytäntöönpano on helpompaa ja laatiminen edullisempaa. Tämä ei koske jätealueita, joissa käsitellään muuta kuin pysyvää jätettä, joka voi pilaa pohjavesiä huuhtoutumisen seurauksena, olipa jäte sijoitettu pohjavettä johtavaan kerrostumaan tai sen yläpuolelle.

Ehdotus vaikuttaa eniten toimintoihin, joissa yksikin seuraavista kriteereistä täyttyy (paitsi jos niille on jo myönnetty lupa ja ne kuuluvat jo jossakin määrin ympäristönsuojelun tasoa ja turvallisuutta koskevan sääntelyn piiriin):

-toiminnot, joissa tuotetaan malmia, mineraalia tai jätettä, joka itsessään on vaarallista (tai kemiallisesti aktiivista "tavanomaisissa käyttöolosuhteissa"), ja/tai

-toiminnot, joissa tuotetaan malmia tai mineraalia malmiosta, jossa saattaa syntyä hapanta tai emäksistä saastetta, ja/tai

-toiminnot, joissa käytetään malmin tai mineraalin rikastuksessa tai jätteen sijoituksessa vettä, ja/tai

-toiminnot, joissa käytetään malmin rikastuksessa kemikaaleja (kuten syanidia tai ksantaatteja).

11.4. Mitä yritysten on tehtävä noudattaakseen ehdotusta?

11.4.1. Yleiskatsaus

Direktiiviehdotuksen täytäntöönpanon myötä kaivannaisteollisuuden toiminnanharjoittajille lankeaa useita tehtäviä. Monille toiminnanharjoittajille - varsinkin nykyisissä jäsenvaltioissa toimiville - nämä tehtävät eivät ole täysin uusia, koska kaivannaisteollisuus on jo laajasti säännelty ja useimmilla toiminnanharjoittajilla on jo suunnitelmia ja mekanismeja, joilla ne puuttuvat direktiiviehdotuksessa käsiteltäviin asioihin.

Jätehuollon puitedirektiivin nojalla edellytetään jo nyt lupaa, joten direktiiviehdotuksen vaikutus lienee marginaalinen. Useiden velvollisuuksien (ja niihin liittyvien kustannusten) osalta tilanne saattaa helpottua, koska toiminnanharjoittajien ja toimivaltaisten viranomaisten tehtävät selkeytyvät. BAT-viiteasiakirjan voidaan odottaa selkeyttävän tilannetta jonkin verran, mutta kansallisella tasolla jäsenvaltiot voisivat edistää asiaa kehittämällä ja julkaisemalla mallisuunnitelmia, menettelytapoja ja teknisiä ohjeita, joihin toiminnanharjoittajat ja yksittäiset virkamiehet voivat turvautua halutessaan välttää kunkin ongelman ratkaisemista laajojen periaatteiden pohjalta.

11.4.2. Milloin kustannuksia syntyy?

Uudet velvollisuudet (ja lisäkustannukset), jotka mineraalikaivannaisteollisuuden toiminnanharjoittajille todennäköisesti lankeavat, voidaan ryhmitellä seuraavan kolmen otsakkeen alle:

-kertaluonteiset kustannukset, jotka aiheutuvat suoraan tarpeesta mukauttaa olemassa olevaa tai ehdotettua jätealuetta direktiiviehdotuksen sääntely- ja toimintajärjestelmän mukaiseksi,

-ylimääräiset vuosikustannukset jätealueen toimintavaiheen aikana,

-ylimääräiset vuosikustannukset jätealueen jälkihoitovaiheen aikana.

Ehdotuksen 5-13 artiklasta aiheutuu todennäköisesti kertaluonteisia kustannuksia monille toiminnanharjoittajille, mutta jotkin näistä artikloista eivät vaikuta kaikkiin toiminnanharjoittajiin. Eniten kustannuksia liittyy 11 artiklaan (jätealueiden rakentamiseen ja huoltoon) ja 13 artiklaan (vesien ja maaperän pilaantumisen ehkäisemiseen). Ehdotuksen 5, 6 ja 12-13 artiklasta aiheutuu monille toiminnanharjoittajille joitakin ylimääräisiä vuosittaisia toimintakustannuksia. Ehdotuksen 12 artiklasta (käytöstä poistaminen ja jälkihoito) ja (vähemmässä määrin) 13 artiklasta (veden ja maaperän pilaantumisen ennaltaehkäisy) aiheutuu todennäköisesti jälkihoitovaiheessa joitakin lisäkustannuksia useimmille toiminnanharjoittajille.

Seuraavassa tarkastellaan 14 artiklaa yksityiskohtaisesti ottaen huomioon, että vakuuksien hankkiminen on aivan erillinen kustannus muihin kustannuksiin nähden ja sen ennakoidaan muodostavan merkittävän osan kokonaiskustannuksista. Ehdotuksen 14 artiklassa pyritään ottamaan huomioon riski, että toiminnanharjoittaja saattaa ajautua konkurssiin toimintavaiheen aikana tai sen päättyessä, jolloin käytöstä poistamisen ja jälkihoitovaiheen kustannusten kattamiseen ei jää resursseja. Tämä estetään edellyttämällä, että toiminnanharjoittajat järjestävät etukäteen erilliset vakuudet, jotka riittävät kattamaan kaikki tällaiset kustannukset. Sekä Irlannissa että Kanadassa on järjestelmä, joka vastaa 14 artiklan mukaista järjestelmää. Vakuudet annetaan tavallisesti joko käteisenä, remburssina tai pankkitakauksena, takaussitoumuksena ja/tai rahoitustakausvakuutuksena. Käteinen ei ole useimmille yrityksille realistinen vaihtoehto, ja se olisi taloudellisesti tehokas mekanismi vain, jos kyseisellä yrityksellä on käytettävissään ylimääräistä pääomaa. Remburssit ja pankkitakaukset otetaan suoraan yrityksen tililuotosta. Ne vähentävät vastaavalla summalla lainattavissa olevaa pääomaa ja saattavat lisätä yrityksen lainanoton kokonaiskustannuksia. Yritykset, joiden luottoluokitus ei ole "AA" tai sitä parempi, tuskin pitävät tätä käyttökelpoisena (tai taloudellisesti mahdollisena) vaihtoehtona. Jäljelle jäävät siis obligaatiot ja vastaavat takausmekanismit (jotka voivat olla "ehdollisia" tai "vaadittaessa esitettäviä"). Tällaiset takaukset järjestää tavallisesti erikoistunut välittäjä, ja ellei toiminnanharjoittajan velkaa luokitella "investoinniksi", sen on todennäköisesti tarjottava vastavakuudeksi jonkinlainen vastasitoumus. Pitkään toimineet toiminnanharjoittajat, erityisesti ne, joilla on monipuolinen ja vahva emoyhtiö, voivat käyttää obligaatioidensa vakuutena emoyrityksen tasetta (jolloin vastavakuuden kustannukset ovat samat kuin pääoman marginaalikustannukset). Vähemmän vakavaraisilla ja tunnetuilla yrityksillä saattaa olla vaikeuksia järjestää tarvittavat vakuudet. Irlannista saaduissa raporteissa tarvittavien vakuuksien (obligaatioiden) vuosikustannukset ovat 0,5-0,75 prosenttia obligaatioiden arvosta. Kanadaa koskevien raporttien mukaan kustannukset ovat lähempänä 1,0 :aa prosenttia. Jokaista obligaatioiden muodossa olevaa vakuusmiljoonaa kohti kustannuksia tulee siis vuodessa yksi prosentti eli 10 000 euroa.

11.5. Mitä kansallisten, alueellisten ja paikallisten viranomaisten on tehtävä noudattaakseen ehdotusta?

Kansallisten viranomaisten on luotava (tai mukautettava) ja ylläpidettävä sääntely-, tarkistus- ja täytäntöönpanojärjestelmiä, jotka täyttävät direktiiviehdotuksessa niille asetetut velvollisuudet. Siihen, missä määrin nämä velvollisuudet delegoidaan alueellisille ja/tai paikallisille viranomaisille, vaikuttaa joissakin tapauksissa maan geologiset ominaisuudet, jotka määräävät, onko taloudellisesti elinkelpoista mineraalikaivostoimintaa mahdollista tukea (ja kuinka laajasti).

Suurin osa viranomaisille koituvista lisäkustannuksista liittyy ylimääräisen teknisen tai hallintohenkilöstön palkkaamiseen. Ensimmäisen 5-10 vuoden jälkeen, mihin mennessä uusi sääntelyjärjestelmä lienee "ajettu sisään", nämä kustannukset luultavasti laskevat. Tarvittavan lisähenkilöstön määrä ja siltä edellytettävät tekniset taidot vaihtelevat maittain ja riippuvat siitä, kuinka paljon ja minkä tyyppisiä käytöstä poistettuja, toiminnassa olevia ja potentiaalisia tulevia kaivoksia, louhoksia ja muita kaivannaisteollisuuteen liittyviä laitoksia maassa on. Yksi viisihenkinen yksikkö kansallisen hallinnon tasolla sekä vastaava viisihenkinen yksikkö toimivaltaisen viranomaisen alaisuudessa maksaa luultavasti vähän alle miljoona euroa vuodessa (palkat, muut työllisyyskulut, toimistotilat ja muut tarvittavat tilat). Lisäkapasiteettia saatetaan tarvita alue- ja paikallishallintoon.

11.6. Mitkä ovat ehdotuksen todennäköiset talousvaikutukset?

On tärkeää huomata, että seuraavassa esitettävät kustannusarviot perustuvat siihen, että kaatopaikkadirektiiviä (1999/31/EY) ei tällä hetkellä sovelleta kaivannaisteollisuuden jätealueisiin. Tarkasteltaessa jätehuollon puitedirektiivin ja kaatopaikkadirektiivin soveltamisen mahdollisia vaikutuksia on kohtuullista väittää, että jos näiden direktiivien säännöksiä sovellettaisiin kokonaisuudessaan kaivannaisteollisuuden jätteisiin, tämän direktiiviehdotuksen säännösten soveltamisesta aiheutuvat lisäkustannukset olisivat marginaaliset.

Komission [45] teettämän arvioinnin tulosten mukaan kaikkien kustannusvaikutusten nettonykyarvo [46] (NPV) on vähän alle 670 miljoonaa euroa, josta pääosa kohdistuu oletettavasti rakennuskivialaan (50 prosenttia) syvien hiilikaivosten alaan (21 prosenttia, syvien metallikaivosten alaan (12 prosenttia) ja erikoissavi- ja kipsialaan (9 prosenttia). Näihin arvioihin on sisällytetty sekä nykyiset 15 jäsenvaltiota että 10 hakijamaata, ja ne perustuvat oletukseen, että monien nykyisten jätealueiden on mukautettava jossakin määrin jätehuoltomenettelyjään.

[45] Kaivannaisteollisuuden jätteitä koskevan direktiiviehdotuksen rahoitusta koskeva arvio, Symonds Group, marraskuu 2002. Tekstissä mainitut kustannusarviot ovat peräisin huhtikuussa 2003 muutettuun direktiiviehdotukseen perustuvasta päivityksestä.

[46] Rahoitusanalyytikot käyttävät nettonykyarvoa laajalti verratessaan kassavirtalaskelmia (eli eripituisille ajanjaksoille jaksottuvia meno- ja/tai tulovirtoja). Nettonykyarvossa lasketaan nykyhetken rahamäärä, joka vastaa tiettyä kassavirtaa tietyllä korkotasolla. Näin ollen siinä otetaan huomioon rahan lainaamisen ja/tai käyttämisen kustannukset sekä se, että nykyhetkenä hallussa olevalla eurolla on suurempi arvo kuin lupauksella myöhempänä ajankohtana saatavasta eurosta.

Arvion mukaan syvien metallikaivosten 40 vuoden käyttöiän mukaan laskettujen kustannusten nettonykyarvoarvo olisi noin 83 miljoonaa euroa. Taustaksi tälle todettakoon, että kun metallin tuotanto on noin 2 miljoonaa tonnia vuodessa (erittäin karkea arvio) eli 40 vuoden aikana 80 miljoonaa tonnia, tämä vastaa noin yhtä euroa louhittua metallitonnia kohti. Vaikka arvioinnin perustana olevat luvut ovat varsin epävarmoja, edellä mainittu laskelma antaa ymmärtää, että - prosentteina laskettuna - metallin kuluttajien maksettavaksi tulevat tai kuluttajille siirrettävät lisäkustannukset olisivat pienet.

Kaivosjätehuollon kehittämisen kustannuksia tarkastelevassa vuonna 2001 tehdyssä tutkimuksessa ("Costs of improving the management of mining waste" [47]) metallikaivosten jätehuollon kokonaiskustannuksia arvioitiin pienen kaivosotoksen pohjalta. Kustannusten arvioitiin sinkkikaivoksissa olevan vähän alle 15 euroa louhittua metallitonnia kohti ja noin kaksi kertaa suuremmat kuparikaivoksissa.

[47] "A study on the costs of improving the management of mining waste", Symonds Group, lokakuu 2001 (saatavilla Internet-osoitteessa http://europa.eu.int/comm/environment/ waste/studies/mining/mining_cost.pdf). Tutkimuksessa esitetyt kustannusoletukset perustuivat kaivannaisteollisuuden tilanteeseen ennen kaatopaikkadirektiivin säännösten voimaantuloa.

Kun yhdistetään kyseisen tutkimukset tulokset edellä esitettyyn arvioon (1 euro louhittua metallitonnia kohti uusiin jätehuoltotoimenpiteisiin), vaikuttaa siltä, että ehdotuksen aiheuttama jätehuoltokustannusten nousu olisi useissa kaivoksissa noin 5-10 prosenttia tämänhetkisistä jätehuoltokustannuksista.

Rakennuskiviaineksen osalta suuri vaikutus kokonaiskustannuksiin on seurausta siitä, että louhoksia on varsin paljon (20 000 nykyisissä 15 jäsenvaltiossa ja arviolta 5 000 hakijamaissa, suurin osa niistä on pieniä ja keskisuuria yrityksiä). Rakennuskiviaineksen osalta kustannusten nettonykyarvon on arvioitu olevan 335 miljoonaa euroa (eli 33,5 miljoonaa euroa vuodessa, kun summa jaetaan louhoksen tyypillisen kymmenen vuoden pituiselle toiminta-ajalle). Tätä verrataan alan liikevaihtoon, joka (vain nykyisissä 15 jäsenvaltiossa) on 35 miljoonaa euroa, ja tuotantoon, jonka määrä on noin 2 650 miljoonaa tonnia rakennuskiviainesta vuodessa [48]. Lisäkustannusten arvo vastaisi näin ollen noin 0,1 prosenttia liikevaihdosta ja 0,01 prosenttia myydyn kiviaineksen arvosta. Pienten ja keskisuurten louhosten lisäkustannusten arvioidaan olevan vain 425 euroa vuotta kohti niiden toiminta-aikana ja 625 euroa käytöstä poistamisen jälkeisessä vaiheessa.

[48] www.uepg.org

11.7. Sisältyykö ehdotukseen toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ottaa huomioon pienten ja keskisuurten yritysten erityistarpeet?

Vaikka itse pk-yrityksille ei myönnetä poikkeuksia direktiiviehdotukseen sisältyvistä velvollisuuksista, ehdotuksen puitteissa sallittujen poikkeuksien vaikutukset kohdistuvat käytännössä pääasiassa pk-yrityksiin. Ensinnäkin pilaantumaton maa-aines on jätetty ehdotuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Lisäksi pysyvään jätteeseen sovelletaan vain rajoitettuja vaatimuksia. Suurimmassa osassa pk-yrityksistä, joihin tällä ehdotuksella olisi saattanut olla vaikutuksia (esimerkiksi louhokset, joilla louhitaan koristekiveä, teollisuusmineraaleja jne.), syntyisi vain vaaratonta pysyvää jätettä ja pilaantumatonta maa-ainesta. Näin ollen direktiiviehdotuksen sisältämät toimenpiteet eivät joko koskisi niitä tai niitä koskisi vain rajoitettu määrä toimenpiteitä. Lisäksi 6 artiklaa (joka koskee suuronnettomuuksien torjuntaa ja yleisölle tiedottamista) sovelletaan vain A-luokkaan luokiteltuihin jätealueisiin. Sama pätee 15 artiklaan (rajat ylittävien vaikutuksiin puuttumiseen). Vaikka jotkin pk-yritysten johtamat kaivokset ja louhokset luokitellaan A-luokkaan, ei voida väittää, että näiden pk-yritysten yleisen turvallisuuden taso olisi huonompi kuin muiden vastaavien kaivosten.

12. Asianosaisten kuuleminen

Varmistaakseen mahdollisimman laajan kuulemisen tämän ehdotuksen mahdollisesta soveltamisalasta ja sisällöstä komission ympäristön pääosasto on järjestänyt useita kokouksia, työpajoja ja teknisiä seminaareja, käynnistänyt useita tutkimuksia ja perustanut aloitetta koskevan Internet-sivuston [49].

[49] http://europa.eu.int/comm/ environment/ waste/ mining.htm.

Konsulttiyritys Symonds Groupin tutkimus "Costs of Improving the Management of Mining Waste" valmistui lokakuussa 2001, ja siinä tarkasteltiin jätehuoltotoimenpiteiden täytäntöönpanon taloudellisia vaikutuksia. Toinen kaivosjätehuollon teknisiä näkökohtia koskeva tutkimus ("Management of Mining, Quarrying and Ore-Processing Waste in The European Union"), jonka laati konsulttiyritys BRGM, julkaistiin huhtikuussa 2002, ja siinä tarkasteltiin EU:n jätemääriä ja jätehuoltokäytäntöjä. Kummatkin tutkimukset ovat olleet heti niiden valmistumisesta lähtien saatavilla edellä mainitussa ympäristön pääosaston Internet-sivustossa.

Lisäksi on laadittu kolme työasiakirjaa pohjaksi ad hoc -keskusteluille kaikkien asianosaisten kanssa (jäsenvaltiot, EU:hun liittymistä hakeneet maat, kaivosteollisuuden eri sektorit ja kansalaisjärjestöt). Edellä mainittujen tutkimusten tuloksia on hyödynnetty näiden työasiakirjojen valmistelussa. Nämä työasiakirjat ovat myös saatavilla Internet-sivustossa kuultujen tahojen kirjallisten kommenttien kera. Asiasta kiinnostuneiden tahojen tai henkilöiden kommentteja varten on perustettu myös sähköpostilaatikko.

Seuraavassa esitetään yhteenveto kuultujen tahojen (jäsenvaltiot, EU:hun liittymistä hakeneet maat, kaivosteollisuus, kansalaisjärjestöt) näkemyksistä:

12.1. Jäsenvaltiot ja ehdokasmaat

Jäsenvaltioiden ja ehdokasmaiden edustajien välillä järjestettiin kolme kokousta.

Useimmat maat suhtautuvat myönteisesti Euroopan komission aloitteeseen direktiiviehdotuksesta, jolla pyritään parantamaan kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa. Ehdotus nähdään myös mahdollisuutena luoda kattava lainsäädäntökehys näille jätetyypeille, kun otetaan huomioon, ettei niihin katsota voitavan soveltaa kaatopaikkadirektiivin säännöksiä.

Tärkeimmät ehdotukset ja huolenaiheet koskivat seuraavia kysymyksiä:

-Direktiivin soveltamisalassa keskeisellä sijalla tulisi olla sellainen kaivosjäte, johon liittyy suurin ympäristövahinkojen riski, ja välttää asettamasta tarpeettomia velvollisuuksia vaarattoman pysyvän jätteen tai malminetsintätoiminnassa syntyvän jätteen huollolle. Esitettiin myös, että jotkin vaatimukset edustivat liiallista sääntelyä ja että monia kysymyksiä olisi parempi käsitellä jäsenvaltioiden tasolla BAT-viiteasiakirjassa.

-Jätealueiden luokittelu on ratkaiseva kysymys, koska se määrää, miten eräät tärkeät direktiiviin sisältyvät säännökset pannaan täytäntöön. Parhaimpana pidetään joustavaa luokittelujärjestelmää, jossa otetaan täysin huomioon toimintaolot ja joka näin ollen perustuu riskianalyysiprosessiin.

-Teknisten liitteiden ei pidä olla liian yksityiskohtaisia, ja katsotaan, että näitä teknisiä näkökohtia on tarkoituksenmukaista käsitellä BAT-viiteasiakirjassa. Tästä syystä ehdotetaan myös, että direktiiviin pitäisi sisällyttää riittävästi viittauksia BAT-viiteasiakirjaan.

-Käytöstä poistettujen jätealueiden luettelointia ja niitä koskevia kunnostamisvelvollisuuksista pidetään hankalana tehtävänä, jota ei pitäisi säännellä EU-tasolla.

12.2. Teollisuus

Seuraavia toimialajärjestöjä kuultiin, ja ne esittivät huomautuksensa vuosina 2001 ja 2002. Niihin kuuluvat:

IMA (Industrial Minerals Association) - Eurooppa

EAA (European Aluminium Association)

UK Coal

Euromines (European Association of Mining Industries, Metal Ores & Industrial Minerals)

British Aggregates Association

Bundesverband Baustoffe Steine+Erden e.V. (German Building Materials Association)

CBI (Confederation of British Industries)

CEAMIM (Comité de las Empresas Andaluzas de Minería Metálica)

CECSO (European Solid Fuels Association)

CEPMC (Council of European Producers of Materials for Construction)

CERAME-UNIE (Liaison Office of the European Ceramic Industry)

CLC (Cobre Las Cruces S.A.)

FEAD (European Federation of Waste Management and Environmental Services)

OGP (International Association of Oil and Gas Producers)

RNGM (Rio Narcea Gold Mines S.A.)

The BANKS Group (UK opencast coal producers)

The Mining Association of the United Kingdom

UEPG (European Aggregates Association)

WVB (Wirtschaftsvereinigung Bergbau e.V.)

Niiden näkemyksistä voidaan esittää seuraava yhteenveto:

-Useat järjestöt tukivat aloitetta luoda erityinen EU:n lainsäädäntökehys kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa varten, mutta osa järjestöistä kyseenalaisti tämän tarpeen. Huolenaiheiden joukossa olivat ehdotuksen mahdolliset vaikutukset yritysten kilpailukykyyn ja niiden mahdollisesti aiheuttamat ylimääräiset hallinnolliset velvollisuudet. Järjestöjen mielestä ehdotuksen yhteyksiä jätehuollon puitedirektiiviin sekä muuhun asiaa koskevaan EU:n lainsäädäntöön, niin voimassa olevaan kuin valmisteilla olevaankin, on selkeytettävä, ja ne ehdottavat, että ehdotuksessa vältettäisiin päällekkäisyyksiä olemassa olevien vaatimusten kanssa, erityisesti lupamenettelyjen osalta.

-Ehdotuksen soveltamisalan osalta ehdotettiin, että termi "jäte" määriteltäisiin asianmukaisesti kaivannaisteollisuuden nykyisten käytäntöjen pohjalta. Järjestöt esittävät erityisesti, että sellaiset materiaalit kuin pintamaa, irtomaa ja pysyvä jäte olisi jätettävä ehdotuksen soveltamisalan ulkopuolelle tai käsittelyssä olisi huomioitava kulloisenkin riskin suuruus. Jotkin kuullut tahot esittivät myös, että suuronnettomuuksia koskevat säännökset tulisi jättää ehdotuksen ulkopuolelle ja että niitä pitäisi käsitellä ainoastaan Seveso II -direktiivissä.

-Ehdotuksen sisällön osalta järjestöt katsovat, että ehdotuksen on oltava joustava eikä se saa sisältää liiallista sääntelyä, ja sen vaatimusten tulisi olla suhteessa todennäköisiin ympäristöongelmiin. Useimmat kuullut tahot pitävät tarpeellisena riskianalyysiin perustuvaa jätealueiden luokittelujärjestelmää. Vakuusjärjestelyissä tulisi jättää riittävästi päätäntävaltaa jäsenvaltioiden viranomaisille. Esitettiin myös, että kaikkialla tekstissä tulisi olla riittävästi viittauksia BAT-viiteasiakirjaan.

12.3. Kansalaisjärjestöt

Mukana olivat seuraavat ympäristöjärjestöt:

EEB (Euroopan ympäristötoimisto)

Minewatch

WWF (Maailman ympäristöjärjestö)

Niiden kuulemisen yhteydessä antamista vastauksista voidaan esittää seuraava yhteenveto:

-Komission aloitteeseen erityisen kaivosjätettä koskevan lainsäädäntökehyksen luomiseksi suhtaudutaan myönteisesti. Järjestöt korostavat tarvetta laatia riittävän kattava ehdotus, jonka täytyisi pyrkiä selkeästi tulosten saavuttamiseen eikä nojata liiaksi BAT-viiteasiakirjoihin. Siinä tulisi erityisesti kattaa asianmukaisesti pysyvä jäte, johon voi liittyä merkittävä saastumisriski, sekä muut tärkeät näkökohdat, kuten tyhjät louhokset ja vahinkovakuutukset.

-Yksiselitteisten sanamuotojen käyttämistä ehdotuksessa kannatetaan, muun muassa termin "jäte" selkeämpää määrittelemistä ja suoria ristiviittauksia muuhun asiaa koskevaan EU:n lainsäädäntöön. Järjestöt esittivät, että käytöstä poistettujen jätealueiden luettelointi olisi helpompaa, jos siinä keskityttäisiin todettuihin merkittäviin vaikutuksiin, ja ehdottivat, että jätealueiden luokittelu tulisi toteuttaa selkeästi ympäristönäkökohtien pohjalta.

12.4. Muut

Huomautuksia saatiin myös seuraavilta tahoilta:

EFG (European Association of Geologists)

Madrid School of Mines

SHCMOEI (Euroopan unionin kaivosteollisuuden ja muun kaivannaistoiminnan turvallisuuden ja terveellisyyden pysyvä neuvottelukunta)

Kaikki paitsi SHCMOEI ilmoittavat kannattavansa kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa koskevaa ehdotusta. Pätevän onnettomuuksien ehkäisemisestä vastaavan henkilön roolia korostettiin. Muut huomautukset ja ehdotukset noudattelivat pääpiirteissään teollisuuden ja kansalaisjärjestöjen edellä esitettyjen näkemysten linjaa.

Tarpeellisia tieteellisiä ja teknisiä neuvoja ja tietoa on saatu myös ERMITE-hankkeesta (Environmental Regulation of Mine Waters in the EU), jota rahoitetaan viidennestä tutkimuksen puiteohjelmasta (sopimusnro EVK1-CT-2000-078).

2003/0107 (COD)

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI kaivannaisteollisuuden jätehuollosta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 175 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen [50],

[50] EUVL C [...], [...], s. [...].

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [51],

[51] EUVL C [...], [...], s. [...].

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon [52],

[52] EUVL C [...], [...], s. [...].

noudattavat EY:n perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä [53],

[53] Euroopan parlamentin [ ] antama lausunto, neuvoston [ ] laatima yhteinen kanta ja Euroopan parlamentin [ ] tekemä päätös.

sekä katsovat seuraavaa:

(1) Komission tiedonannossa "Turvallinen kaivostoiminta: viimeaikaisten kaivosonnettomuuksien jälkeiset toimet" [54] mainitaan yhtenä ensisijaisena toimena kaivannaisteollisuuden jätehuollon sääntelyaloite. Tämän toimen tarkoituksena on täydentää aloitteita, jotka liittyvät vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta annetun neuvoston direktiivin 96/82/EY [55] suunniteltuun muutokseen sekä kaivostoiminnassa syntyvät jätteet kattavan parhaita käytettävissä olevia tekniikoita koskevan asiakirjan laatimiseen ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi annetun neuvoston direktiivin 96/61/EY [56] mukaisesti.

[54] KOM(2000) 664 lopullinen.

[55] EYVL L 10, 14.1.1997, s. 13.

[56] EYVL L 257, 10.10.1996, s. 26.

(2) Euroopan parlamentti antoi 19 päivänä kesäkuuta 2001 antamassaan edellä mainittua tiedonantoa koskevassa päätöslauselmassa täyden tukensa aikomukselle antaa kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa koskeva direktiivi.

(3) Euroopan parlamentin ja neuvoston kuudennesta ympäristöä koskevasta yhteisön toimintaohjelmasta 22 päivänä heinäkuuta 2002 tekemässä päätöksessä N:o 1600/2002/EY [57] asetetaan seuraavat tavoitteet jätteen osalta, joka kuitenkin syntyy: sen vaarallisuusastetta olisi alennettava ja sen pitäisi aiheuttaa mahdollisimman pieni riski; etusija olisi annettava jätteiden hyödyntämiselle ja erityisesti kierrätykselle; huolehdittavaksi menevän jätteen määrän olisi oltava mahdollisimman vähäinen, ja siitä olisi huolehdittava turvallisesti; ja huolehdittavaksi tarkoitettu jäte olisi käsiteltävä mahdollisimman lähellä sen syntypaikkaa siinä määrin kuin tämä ei vähennä jätteen käsittelytoimien tehokkuutta. Päätöksessä N:o 1600/2002/EY esitetään onnettomuuksiin liittyvänä ensisijaisena toimena myös erityisesti kaivostoiminnasta aiheutuvien suuronnettomuuksien vaarojen torjuntaa ja kaivosjätettä koskevien toimenpiteiden kehittäminen. Päätöksessä N:o 1600/2002/EY mainitaan ensisijaisena toimena myös kaivannaisteollisuuden kestävän hoidon edistäminen kyseisen teollisuuden ympäristövaikutusten vähentämiseksi.

[57] EYVL L 242, 10.9.2002, s. 1.

(4) Kaivannaisteollisuuden jätehuollosta ympäristölle tai ihmisten terveydelle mahdollisesti aiheutuvien haittavaikutusten torjumiseksi tai vähentämiseksi on yhteisön ympäristöpolitiikan tavoitteiden mukaisesti asetettava vähimmäisvaatimukset; tällaista jätettä ovat esimerkiksi rikastusjäte (eli mineraalien erilaisissa käsittelyissä jäljelle jäävä kiinteä aines), sivukivi ja irtomaa (eli kaivannaistoiminnoissa malmin tai mineraaliesiintymän saavuttamiseksi siirrettävä aines) ja pintamaa (maaperän ylin kerros).

(5) Direktiivin olisi näin ollen katettava maalla harjoitettavan kaivannaisteollisuuden jätehuolto. Tällaisen säädöksen olisi kuitenkin vastattava periaatteita ja prioriteetteja, jotka on vahvistettu jätteistä 15 päivänä heinäkuuta 1975 annetussa neuvoston direktiivissä 75/442/ETY [58]; kyseistä direktiiviä sovelletaan sen 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii luetelmakohdan mukaisesti edelleen tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jääviin kaivannaisteollisuuden jätehuoltonäkökohtiin.

[58] EYVL L 194, 25.7.1975, s. 39. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission päätöksellä 96/350/EY (EYVL L 135, 6.6.1996, s. 32).

(6) Kaksinkertaisen työn ja suhteettoman suurten hallinnollisten vaatimusten välttämiseksi tämän direktiivin soveltamisala olisi rajattava kattamaan erityisesti toiminnot, joita pidetään ensisijaisina direktiivin tavoitteiden saavuttamisen kannalta.

(7) Tämän direktiivin säännöksiä ei näin ollen pitäisi soveltaa jätevirtoihin, jotka syntyvät mineraalien louhinta- ja rikastamistoimintojen yhteydessä mutta jotka eivät ole suoraan sidoksissa louhinta- tai rikastusprosessiin. Tällaisen jätteen sijoittamiseen maahan tai maan päälle sovelletaan kaatopaikoista 26 päivänä huhtikuuta 1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/31/EY [59] säännöksiä; näitä säännöksiä sovelletaan esimerkiksi louhinta- ja/tai rikastuspaikalla syntyvään jätteeseen, joka myöhemmin kuljetetaan toisaalle maahan tai maan päälle sijoittamista varten.

[59] EYVL L 182, 16.7.1999, s. 1.

(8) Tämän direktiivin säännöksiä ei myöskään sovelleta mineraalivarojen offshorelouhinnassa ja -rikastuksessa syntyvään jätteeseen, pilaantumattoman maa-aineksen sijoittamiseen eikä mineraalivarojen etsinnässä syntyvään jätteeseen; mineraalivarojen louhinnassa ja rikastuksessa syntyvään vaarattomaan pysyvään jätteeseen tulisi soveltaa vähäisempiä vaatimuksia, koska sen ympäristöriskit ovat pienemmät.

(9) Kaivannaisteollisuuden mahdollisesti radioaktiivisiin jätteisiin sovelletaan tätä direktiiviä siten, että se ei koske radioaktiivisuuteen liittyviä erityisnäkökohtia.

(10) Jätteistä annetussa neuvoston direktiivissä 75/442/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna, ja erityisesti sen 3 ja 4 artiklassa yksilöityjen periaatteiden ja prioriteettien toteuttamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaivannaisteollisuuden toiminnanharjoittajat toteuttavat kaikki tarvittavat toimenpiteet kaivannaisteollisuudessa syntyvästä jätteestä ympäristölle tai ihmisten terveydelle aiheutuvien tosiasiallisten tai mahdollisten haittojen estämiseksi tai vähentämiseksi minimiin.

(11) Näiden toimenpiteiden olisi perustuttava direktiivissä 96/61/EY määriteltyyn parhaan käytettävissä olevan tekniikan konseptiin; tällaista tekniikkaa käytettäessä jäsenvaltioiden on määritettävä, miten jätealueen tekniset erityispiirteet, maantieteellinen sijainti ja paikalliset ympäristöolosuhteet otetaan tarvittaessa huomioon.

(12) Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kaivannaisteollisuuden toiminnanharjoittajat laativat kaivosjätteen käsittelyä, hyödyntämistä ja sijoittamista koskevat soveltuvat jätehuoltosuunnitelmat. Tällaiset suunnitelmat olisi laadittava siten, että niillä varmistetaan jätehuoltovaihtoehtojen asianmukainen suunnittelu jätteen määrän ja haitallisuuden minimoimiseksi ja jätteen hyödyntämisen edistämiseksi. Lisäksi kaivannaisteollisuuden jätteet olisi määriteltävä niiden koostumuksen mukaan sen varmistamiseksi, että niiden reaktiot olisivat mahdollisimman usein ennakoitavissa.

(13) Onnettomuusriskien minimoimiseksi ja ympäristön ja ihmisten terveyden suojelemiseksi mahdollisimman hyvin jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että jokainen toiminnanharjoittaja laatii jätteistä aiheutuvien suuronnettomuuksien torjuntaa koskevat toimintaperiaatteet ja soveltaa niitä. Torjuntatoimenpiteiden osalta niihin tulisi sisältyä turvallisuusjohtamisjärjestelmien laatiminen, onnettomuustapauksissa käytettävät pelastussuunnitelmat ja turvallisuustietojen levittäminen henkilöille, joihin suuronnettomuudella todennäköisesti olisi vaikutuksia. Toiminnanharjoittajat olisi velvoitettava antamaan onnettomuustapauksissa toimivaltaisille viranomaisille kaikki asiaa koskevat tiedot, joiden avulla tosiasiallisia ja mahdollisia ympäristöhaittoja voidaan lieventää. Näitä erityisvaatimuksia ei tulisi soveltaa niihin kaivannaisteollisuuden jätealueisiin, jotka kuuluvat vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta annetun direktiivin 96/82/EY soveltamisalaan.

(14) Kaivannaisteollisuuden jätehuollon erityispiirteiden vuoksi on tarpeen ottaa käyttöön erityiset hakemus- ja lupamenettelyt jokaisessa tällaisten jätteiden vastaanottoon käytettävien jätealueiden luokassa. Menettelyjen tulisi vastata direktiivin 75/442/ETY 9 artiklassa vahvistettuja yleisiä lupamenettelyjä.

(15) Jäsenvaltiot olisi velvoitettava varmistamaan, että Euroopan yhteisön allekirjoittaman 25 päivänä kesäkuuta 1998 tehdyn tiedon saantia, yleisön osallistumisoikeutta sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen (Århusin yleissopimus) mukaisesti yleisölle, jota asia koskee, tiedotetaan jätehuoltolupahakemuksista ja sitä kuullaan ennen jätehuoltoluvan myöntämistä.

(16) On tarpeen ilmoittaa selvästi ne vaatimukset, jotka kaivannaisteollisuuden jätealueiden on täytettävä sijainnin, hoidon, valvonnan ja käytöstä poistamisen sekä sellaisten ehkäisevien ja suojelevien toimien osalta, jotka on toteutettava minkä tahansa ympäristöuhan torjumiseksi sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä sekä erityisesti suotoveden maaperään suotautumisen aiheuttaman pohjaveden pilaantumisen ehkäisemiseksi.

(17) On tarpeen määritellä selkeästi kaivannaisteollisuuden jätealueiden luokat ottaen huomioon tällaisten jätealueiden toiminnasta tai niissä tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa jätettä pääsee jätealueen ulkopuolelle, seuraavat todennäköiset vaikutukset.

(18) Takaisin tyhjiin louhoksiin sijoitettavaan jätteeseen on myös sovellettava tiettyjä vaatimuksia pinta- ja pohjavesien suojelemiseksi, tällaisen jätteen vakauden turvaamiseksi ja soveltuvan seurannan järjestämiseksi sen jälkeen, kun jätteistä huolehtiminen on päättynyt.

(19) Jotta voitaisiin taata kaivannaisteollisuuden jätealueiden asianmukainen rakentaminen ja kunnossapito, jäsenvaltioiden olisi ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että tällaisten jätealueiden suunnittelun, sijoittamisen ja hoidon suorittavat henkilöt, joilla on siihen tekninen pätevyys. On tarpeen varmistaa, että toiminnanharjoittajan ja henkilökunnan saama koulutus takaa heille tarvittavat taidot. Lisäksi toimivaltaisen viranomaisen olisi saatava varmuus siitä, että toiminnanharjoittaja varmistaa uuden jätealueen rakentamiseen ja kunnossapitoon sekä olemassa olevan jätealueen laajennukseen ja muuttamiseen, mukaan luettuna jätealueen käytöstä poistamisen ja/tai kaivannaistoiminnan lopettamisen jälkeiset huoltotoimet, soveltuvat järjestelyt.

(20) On tarpeen määritellä, milloin ja miten kaivannaisteollisuuden jätealueet tulisi poistaa käytöstä, ja asettaa toiminnanharjoittajalle käytöstä poistamisen jälkeistä aikaa koskevia velvoitteita ja vastuita.

(21) Jäsenvaltioiden olisi velvoitettava kaivannaisteollisuuden toiminnanharjoittajat seuraamaan ja valvomaan jätealueitaan vesien ja maaperän pilaantumisen estämiseksi ja jätealueilta ympäristölle tai ihmisten terveydelle mahdollisesti aiheutuvien haittavaikutusten tunnistamiseksi. Jotta minimoidaan veden pilaantuminen, jätteen sijoittamisessa vastaanottaviin vesistöihin on lisäksi noudatettava yhteisön vesipolitiikan puitteista 23 päivänä lokakuuta 2000 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2000/60/EY [60]. Lisäksi rikastusjätettä sisältävien altaiden syanidi- ja syanidiyhdistepitoisuuksia tietyillä kaivannaisteollisuuden aloilla olisi niiden haitallisuuden ja myrkkyvaikutusten vuoksi vähennettävä alhaisimmalle mahdolliselle tasolle käyttämällä parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa. Pitoisuuksille olisi vastaavasti asetettava enimmäismäärät tällaisten vaikutusten torjumiseksi.

[60] EYVL L 327, 22.2.2000, s. 1. Direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä N:o 2455/2001/EY (EYVL L 331, 15.12.2001, s. 1).

(22) Kaivannaisteollisuuden jätealueesta vastaavan toiminnanharjoittajan olisi tehtävä talletus tai annettava vastaavalla tavalla riittävät vakuudet sen varmistamiseksi, että kaikki lupavelvoitteet täytetään, mukaan luettuina paikan käytöstä poistamiseen ja sen jälkeiseen aikaan liittyvät velvoitteet. Vakuuksien olisi oltava riittävät kattamaan paikan kunnostamisen, josta huolehtii soveltuvalla tavalla pätevä ja riippumaton kolmas osapuoli. Tällaiset vakuudet on tarpeen antaa ennen kuin jätettä aletaan sijoittaa jätealueelle, ja niiden määrää on säännöllisesti mukautettava. Lisäksi aiheuttamisperiaatteen ja ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin .../.../EY [61] mukaisesti on tärkeää tehdä selväksi, että kaivannaisteollisuuden toiminnanharjoittajia sitoo tarkoituksenmukainen vastuu toiminnastaan aiheutuneista ympäristövahingoista ja tällaisten vahinkojen välittömästä uhkasta.

[61] Ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi .../.../EY (komission ehdotus KOM(2002) 17 lopullinen, 23.1.2002).

(23) Sellaisten kaivannaisteollisuuden jätealueiden toiminnan osalta, joilla todennäköisesti on merkittäviä rajat ylittäviä vaikutuksia ympäristöön toisen jäsenvaltion alueella, on otettava käyttöön yhteiset menettelytavat naapurimaiden välisten kuulemisten helpottamiseksi. Tämä olisi toteutettava sen varmistamiseksi, että viranomaisten välillä vaihdetaan riittävästi tietoja ja yleisölle tiedotetaan asianmukaisesti kaikista jätealueista, joilla voi olla haittavaikutuksia ympäristöön.

(24) Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset perustavat kaivannaisteollisuuden jätealueiden tehokkaan tarkastus- tai vastaavan valvontajärjestelmän. Sanotun rajoittamatta toiminnanharjoittajan lupavelvoitteita ennen jätteen sijoitustoiminnan aloittamista on tarkastettava, että lupaehtoja on noudatettu. Jäsenvaltioiden on lisäksi varmistettava, että toiminnanharjoittajat ja niiden seuraajat ylläpitävät ajantasaisesti kirjaa tällaisista jätealueista ja että toiminnanharjoittajat siirtävät jätealueen tilaa ja toimintaa koskevat tiedot seuraajilleen.

(25) Jäsenvaltioiden on toimitettava säännöllisesti komissiolle kertomukset tämän direktiivin toimeenpanosta, mukaan luettuina tiedot onnettomuuksista ja läheltä piti -tilanteista. Komissio raportoi näiden kertomusten perusteella Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

(26) Jäsenvaltioiden on laadittava tämän direktiivin rikkomisesta langetettavia seuraamuksia koskevat säännöt ja varmistettava, että ne pannaan täytäntöön; tällaisten seuraamusten olisi oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

(27) Komission olisi varmistettava riittävä tieteellisten ja teknisten tietojen vaihto siitä, miten jäsenvaltioissa luetteloidaan käytöstä poistetut jätealueet ja kehitetään menetelmät, joilla jäsenvaltioita autetaan käytöstä poistettujen jätealueiden kunnostamisessa direktiivin 75/442/ETY 4 artiklan noudattamiseksi. Olisi myös varmistettava parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa koskeva tietojen vaihto jäsenvaltioiden sisällä ja niiden välillä.

(28) Tämän direktiivin tavoitetta eli kaivannaisteollisuuden jätehuollon parantamista ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden toimiessa yksin, koska huonosti hoidettuna tällainen jätehuolto voi aiheuttaa pilaantumista valtioiden rajoista piittaamatta. Aiheuttamisperiaatetta on sovellettava myös kaivannaisteollisuudesta peräisin olevasta jätteestä ympäristölle aiheutuneisiin vahinkoihin. Kyseistä periaatetta sovelletaan kuitenkin eri maissa eri tavoin, minkä vuoksi talouden toimijoille koituva taloudellinen rasite voi olla eri maissa varsin erilainen. Kun kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa ohjataan kansallisella politiikalla, on vaikea saavuttaa tavoite, jonka mukaan varmistetaan turvallisuuden ja vastuullisuuden vähimmäistaso tällaisen jätteen huollossa ja maksimoidaan tällaisen jätteen hyödyntäminen koko yhteisössä. Koska nämä tavoitteet voidaan ehdotetun toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi paremmin saavuttaa yhteisön tasolla, yhteisö voi toimia asiassa perustamissopimuksen 5 artiklaan sisältyvän toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa tarkoitetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei mennä pidemmälle kuin on tarpeen kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi.

(29) Tämän direktiivin täytäntöönpanoon tarvittavat toimenpiteet on hyväksyttävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 annetun päätöksen 1999/468/EY [62] mukaisesti.

[62] EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

(30) Sellaisten jätealueiden, jotka ovat olemassa ajankohtana, jona tämä direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, on säänneltävä, jotta voitaisiin toteuttaa tarvittavat toimenpiteet tällaisten jätealueiden mukauttamiseksi tämän direktiivin vaatimuksiin määrätyn ajanjakson kuluessa,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla Aihepiiri

Tässä direktiivissä vahvistetaan jätteistä annetussa direktiivissä 75/442/ETY ja erityisesti sen 3 ja 4 artiklassa vahvistettujen periaatteiden ja prioriteettien jatkuvaksi ja johdonmukaiseksi soveltamiseksi toimenpiteet, menettelyt ja ohjeet, joilla voidaan torjua tai vähentää mahdollisimman paljon kaivannaisteollisuuden jätehuollon aiheuttamia haittavaikutuksia ympäristöön ja riskejä ihmisten terveydelle.

2 artikla Soveltamisala

1. Tämä direktiivi koskee kaivannaisteollisuuden jätteiden, jäljempänä "kaivannaisjäte", eli sellaisten jätteiden huoltoa, jotka syntyvät mineraalivarojen louhinnassa, rikastuksessa ja varastoinnissa sekä louhosten toiminnassa, 2 kohdassa vahvistetuin poikkeuksin.

2. Tätä direktiiviä ei sovelleta seuraavissa tapauksissa:

(a) mineraalivarojen louhinnasta tai rikastuksesta aiheutuva jäte, joka ei suoraan synny näiden toimintojen tuloksena, esimerkiksi elintarvikejätteet, jäteöljyt, romuautot, käytetyt paristot ja akut;

(b) jäte, joka syntyy mineraalivarojen offshorelouhinnassa ja -rikastuksessa;

(c) mineraalivarojen etsimisen ja louhinnan, rikastamisen ja varastoinnin sekä louhosten toiminnan tuloksena syntyvän pilaantumattoman maa-aineksen sijoittaminen;

(d) louhinta- tai rikastuspaikalla syntyvä jäte, joka myöhemmin kuljetetaan toisaalle maahan tai maan päälle sijoittamista varten;

(e) mineraalivarojen etsinnästä aiheutuva jäte.

3. Vaarattoman pysyvän jätteen sijoittamiseen sovelletaan vain tämän direktiivin 5 artiklan 1 ja 2 kohdan, 11 artiklan 2 kohdan a-e alakohdan ja 13 artiklan 1 kohdan a-c alakohdan säännöksiä.

4. Tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvaan jätteeseen ei sovelleta direktiiviä 1999/31/EY, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muun yhteisön lainsäädännön soveltamista.

3 artikla Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan

(1) "jätteellä" samaa kuin direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a kohdassa;

(2) "vaarallisella jätteellä" samaa kuin vaarallisista jätteistä 12 päivänä joulukuuta 1999 annetun neuvoston direktiivin 91/689/ETY [63] 1 artiklan 4 kohdassa;

[63] EYVL L 377, 31.12.1991, s. 20. Direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna 27 päivänä kesäkuuta 1994 annetulla neuvoston direktiivillä 94/31/EY (EYVL L 168, 2.7.1994, s. 28).

(3) "pysyvällä jätteellä" jätettä, jossa ei tapahdu olennaisia fysikaalisia, kemiallisia tai biologisia muutoksia. Pysyvä jäte ei liukene, pala tai muutoin reagoi fysikaalisesti tai kemiallisesti, hajoa biologisesti tai vaikuta haitallisesti muihin aineisiin, joiden kanssa se joutuu kosketuksiin, siten, että se todennäköisesti aiheuttaisi ympäristön pilaantumista tai vaaraa ihmisten terveydelle. Jätteiden kokonaishuuhtoutumisen ja niiden sisältämien haitallisten aineiden kokonaispitoisuuden samoin kuin suotoveden myrkyllisyyden ympäristölle on oltava merkityksetöntä, eikä niistä ennen kaikkea saa aiheutua vaaraa pintaveden ja/tai pohjaveden laadulle;

(4) "mineraalivaroilla" tai "mineraalilla" maankuoressa luonnollisesti esiintyvää orgaanisen tai epäorgaanisen yhdisteen, kuten öljyn, öljyliuskeen, hiilen, ruskohiilen, metallin, kiven, saviliuskeen, saven, soran tai hiekan, esiintymää; maakaasu sisältyy mutta vesi ei sisälly tällaisiin esiintymiin;

(5) "kaivannaisteollisuudella" kaikkia laitoksia ja yrityksiä, jotka harjoittavat mineraalivarojen louhintaa maan pinnalla tai maan alla, mukaan luettuina louhinta porausreiän kautta tai louhitun aineen rikastus;

(6) "rikastuksella" mekaanista, fyysistä tai kemiallista prosessia tai näiden yhdistelmää, mukaan luettuina pienentäminen, lajittelu, erottelu ja uuttaminen, joka mineraalivaroille tehdään mineraalien erottamiseksi; aikaisemmin käytöstä poistetun jätteen jälleenkäsittely sisältyy mutta lämpökäsittelyprosessit eivät sisälly tällaisiin prosesseihin;

(7) "rikastusjätteellä" kiinteää jätettä, joka jää jäljelle mineraalien erotusprosesseissa (esimerkiksi murskaus, jauhatus, kokoerottelu, vaahdotus ja muut fysikaaliskemialliset tekniikat), joilla arvomineraalit erotetaan arvottomasta kiviaineksesta;

(8) "kasalla" maan päälle järjestettyä aluetta, jolle kiinteä jäte sijoitetaan;

(9) "padolla" rakennetta, jonka tarkoituksena on pitää vesi ja jäte altaassa ja rajata ne siihen;

(10) "altaalla" luonnollista tai järjestettyä aluetta, johon sijoitetaan hienojakoinen jäte, useimmiten rikastusjäte, sekä vaihteleva määrä prosessivettä, joka on peräisin mineraalivarojen rikastuksesta ja prosessivesien selkeytyksestä ja kierrätyksestä;

(11) "heikkoon happoon liukenevalla syanidilla" syanidia ja syanidiyhdisteitä, jotka liukenevat heikkoon happoon määrätyllä pH-tasolla;

(12) "suotovedellä" mitä tahansa nestettä, joka suotautuu sijoitetun jätteen läpi ja pääsee jätealueelta tai pysyy siellä, mukaan luettuina pilaantunut valuma, ja jolla voi ilman asianmukaista käsittelyä olla haitallisia vaikutuksia ympäristöön;

(13) "jätealueella" mitä tahansa aluetta, joka on osoitettu kiinteässä tai nestemäisessä olomuodossa taikka liuoksena tai lietteenä olevan jätteen kokoamiseen ja sijoittamiseen yli yhden vuoden pituiseksi ajanjaksoksi; alueeseen katsotaan kuuluvan pato tai muu rakenne, jonka tarkoituksena on sisältää, pidättää, rajata tai muutoin tukea tällaista paikkaa, samoin kuin esimerkiksi kasoja ja altaita; tällaisiin alueisiin eivät kuitenkaan sisälly tyhjiksi jääneet louhokset, joihin jäte sijoitetaan takaisin mineraalien louhinnan jälkeen;

(14) "suuronnettomuudella" paikalla aiheutunutta tapahtumaa, joka aiheuttaa vakavaa vaaraa ihmisten terveydelle tai ympäristölle joko välittömästi tai pitkän ajan kuluessa kyseisellä paikalla tai muualla;

(15) "vaarallisella aineella" sellaista ainetta, sekoitusta tai valmistetta, jota tarkoitetaan neuvoston direktiivissä 67/548/ETY [64] ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 1999/45/EY [65];

[64] EYVL P 196, 16.8.1967, s. 1.

[65] EYVL L 200, 30.7.1999, s. 1.

(16) "parhaalla käytettävissä olevalla tekniikalla" samaa kuin direktiivin 96/61/ETY 2 artiklan 11 kohdassa;

(17) "vastaanottavalla vesistöllä" pintavettä siten kuin se on määritelty direktiivin 2000/60/EY 2 artiklan 1 kohdassa, pohjavettä siten kuin se on määritelty direktiivin 2000/60/EY 2 artiklan 2 kohdassa, jokisuiden vaihettumisalueita siten kuin ne on määritelty direktiivin 2000/60/EY 2 artiklan 6 kohdassa sekä rannikkovesiä siten kuin ne on määritelty direktiivin 2000/60/EY 2 artiklan 7 kohdassa;

(18) "kunnostamisella" jätealueen vaikutusalueella olevan maan käsittelyä siten, että maa palautetaan tyydyttävään tilaan ottaen erityisesti huomioon ennen toiminnan aloittamista vallinnut tilanne maaperän laadun, luonnonvaraisten kasvien ja eläinten, luonnollisten elinympäristöjen, makean veden vesistöjen ja maisemien osalta sekä soveltuva hyötykäyttö;

(19) "yleisöllä" yhtä tai useampaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä ja, kansallisen lainsäädännön tai käytännön mukaisesti, näiden henkilöiden yhteenliittymiä, järjestöjä tai ryhmiä;

(20) "yleisöllä, jota asia koskee" yleisöä, joihin tämän direktiivin 5 ja 6 artiklan mukainen ympäristöalan päätöksenteko vaikuttaa tai todennäköisesti vaikuttaa tai joita se koskee; tässä määritelmässä katsotaan, että edellä mainitut päätökset koskevat ympäristönsuojelua varten perustettuja, kansallisen lainsäädännön vaatimuksia noudattavia kansalaisjärjestöjä;

(21) "toiminnanharjoittajalla" luonnollista tai oikeushenkilöä, joka vastaa tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvasta kaivannaisjätteen huollosta sen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti, jossa kyseinen jätehuolto suoritetaan sekä toiminnan aikana että käytöstä poistamisen jälkeen;

(22) "jätteen haltijalla" jätteen tuottajaa taikka luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jonka hallussa jäte on;

(23) "pätevällä henkilöllä" luonnollista henkilöä, jolla on kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä määritelty tekninen tuntemus ja kokemus suorittaa tästä direktiivistä johtuvat tehtävät;

(24) "toimivaltaisella viranomaisella" viranomaista, jonka jäsenvaltio nimeää vastuulliseksi tästä direktiivistä aiheutuvien tehtävien suorittamisesta;

(25) "paikalla" kaikkea selkeästi määritetyllä maantieteellisellä alueella sijaitsevaa maata, joka on toiminnanharjoittajan valvonnan alainen.

4 artikla Yleiset vaatimukset

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jätealueen toiminnanharjoittaja toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet torjuakseen tai vähentääkseen minimiin kaikki kyseisen jätealueen käytöstä johtuvat haittavaikutukset ympäristölle tai ihmisten terveydelle, myös kyseisen jätealueen käytöstä poistamisen jälkeen, sekä torjuakseen kyseiseen jätealueeseen liittyviä suuronnettomuuksia ja rajoittaakseen tällaisten onnettomuuksien seurauksia ympäristölle ja ihmisten terveydelle.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetut toimenpiteet perustuvat muun muassa parhaaseen käytettävissä olevaan tekniikkaan siten, että yhdenkään tekniikan tai erityisen teknologian käyttöä ei määrätä pakolliseksi mutta otetaan huomioon jätealueen tekniset erityispiirteet, sen maantieteellisen sijainnin ja paikalliset ympäristöolosuhteet.

5 artikla Jätehuoltosuunnitelma

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toiminnanharjoittaja laatii kaivannaisjätteen käsittelyä, hyödyntämistä ja sijoittamista koskevat soveltuvat jätehuoltosuunnitelmat.

2. Jätehuoltosuunnitelman tavoitteena on:

a) torjua ja vähentää jätteen syntymistä ja vähentää jätteen haitallisuutta ottaen erityisesti huomioon:

i) jätehuolto suunnitteluvaiheessa ja mineraalien louhinta- ja rikastusmenetelmiä valittaessa,

ii) muutokset, joita jätteessä mahdollisesti tapahtuu maanpäällisen alueen laajetessa ja jätteen joutuessa maanpäällisiin olosuhteisiin,

iii) jätteen palauttaminen mineraalien louhinnan jälkeen tyhjään louhokseen, siltä osin kuin tämä on käytännössä toteutettavissa eikä aiheuta haittaa ympäristölle,

iv) pintamaan asettaminen takaisin paikoilleen jätealueen käytöstä poistamisen jälkeen tai, jos tämä ei ole käytännössä toteutettavissa, pintamaan käyttö uudelleen muualla,

v) aiempaa vaarattomampien aineiden käyttö mineraalivarojen rikastuksessa;

b) jätteen hyödyntämisen edistäminen kierrättämällä jätettä tai käyttämällä se uudelleen, sikäli kuin siitä ei ole haittaa ympäristölle.

3. Jätehuoltosuunnitelman tulee sisältää ainakin seuraavat osatekijät:

a) jätteen määrittely liitteessä II esitetyn mukaisesti ja toimintakauden aikana tuotettavan jätteen kokonaismäärän arviointi;

b) kuvaus jätteet tuottavasta toiminnasta ja käsittelystä, joka jätteelle tehdään,

c) kuvaus vaikutuksista, joita tällaisen jätteen sijoittamisesta mahdollisesti koituu ympäristölle tai ihmisten terveydelle sekä tällaisten vaikutusten torjumiseen toteutettavista toimenpiteistä;

d) jäljempänä 11 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaiset valvonta- ja seurantamenettelyt,

e) ehdotettu käytöstä poistamista koskeva suunnitelma ja 12 artiklassa vahvistetut käytöstä poistamista seuraavat menettelyt ja seuranta,

f) jäljempänä 13 artiklassa vahvistetut toimenpiteet veden ja maaperän pilaantumisen estämiseksi.

Jätehuoltosuunnitelmassa on annettava riittävästi tietoa, jotta toimivaltaiset viranomaiset voivat arvioida, noudattaako toiminnanharjoittaja tämän direktiivin vaatimuksia.

4. Jätehuoltosuunnitelmaa on tarkasteltava uudelleen viiden vuoden välein ja tarpeen mukaan muutettava, jos jätealueen toiminnassa tai sijoitettavassa jätteessä tapahtuu merkittäviä muutoksia. Kaikista muutoksista on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle.

5. Mikäli samojen tietojen antaminen kahdesti ja toiminnanharjoittajan ylimääräinen työ voidaan näin välttää, jätehuoltosuunnitelmana voidaan käyttää muun kansallisen tai yhteisön lainsäädännön nojalla laadittuja suunnitelmia, joissa annetaan 3 kohdassa eritellyt tiedot, sillä edellytyksellä, että kaikki 1-4 kohdan vaatimukset täytetään.

6 artikla Suuronnettomuuksien torjunta ja tiedottaminen

1. Tämän artiklan säännöksiä sovelletaan 9 artiklassa määriteltyihin A-luokkaan kuuluviin jätealueisiin, lukuun ottamatta jätealueita, jotka kuuluvat direktiivin 96/82/EY soveltamisalaan.

2. Sanotun rajoittamatta yhteisön muun lainsäädännön ja erityisesti neuvoston direktiivin 92/91/ETY [66] ja neuvoston direktiivin 92/104/ETY [67] noudattamista jäsenvaltioiden on varmistettava, että suuronnettomuusvaarat tunnistetaan ja jätealueiden suunnitteluun, rakentamiseen, toimintaan ja kunnossapitoon sisällytetään tarvittavat tekijät tällaisten onnettomuuksien torjumiseksi ja niiden ihmisten terveyteen ja ympäristöön kohdistuvien haitallisten, myös rajat ylittävien, vaikutusten rajoittamiseksi.

[66] EYVL L 348, 28.11.1992, s. 9.

[67] EYVL L 404, 31.12.1992, s. 10.

3. Edellä 2 kohdassa vahvistettujen vaatimusten täyttämiseksi kunkin toiminnanharjoittajan on laadittava suuronnettomuuksien torjuntaa koskevat toimintaperiaatteet ja otettava käyttöön turvallisuusjohtamisjärjestelmä niiden täytäntöönpanemiseksi liitteessä I olevassa 1 kohdassa vahvistettujen osatekijöiden mukaisesti.

Tämän osana toiminnanharjoittajan on nimettävä turvallisuusjohtaja vastaamaan jätteistä aiheutuvien suuronnettomuuksien torjuntaa koskevien toimintaperiaatteiden täytäntöönpanosta ja säännöllisestä valvonnasta.

Toiminnanharjoittajan on laadittava sisäinen pelastussuunnitelma, joka sisältää onnettomuustapauksessa paikalla toteutettavat toimenpiteet.

Toimivaltaisen viranomaisen on laadittava ulkoinen pelastussuunnitelma, joka sisältää onnettomuustapauksessa paikan ulkopuolella toteutettavat toimenpiteet. Toiminnanharjoittajan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kaikki tällaisen suunnitelman laadinnassa tarvittavat tiedot.

4. Edellä 3 kohdassa tarkoitetun pelastussuunnitelman tavoitteena on:

a) pitää suuronnettomuudet ja muut tapahtumat hallinnassa niiden vaikutusten minimoimiseksi ja erityisesti rajoittaa ihmisten terveydelle tai ympäristölle sekä omaisuudelle aiheutuvia vahinkoja,

b) toteuttaa tarvittavat toimenpiteet ihmisten terveyden, ympäristön ja omaisuuden suojelemiseksi suuronnettomuuksien ja muiden tapahtumien vaikutuksilta,

c) antaa tarpeelliset tiedot väestölle ja asiasta vastaaville alueen viranomaisille ja laitoksille,

d) varautua ympäristön kunnostamiseen, ennallistamiseen ja puhdistamiseen suuronnettomuuden jälkeen.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että suuronnettomuuden sattuessa toiminnanharjoittaja antaa toimivaltaiselle viranomaiselle välittömästi kaikki tiedot, joiden avulla voidaan minimoida onnettomuudesta ihmisten terveydelle aiheutuvat vaikutukset ja arvioida ja minimoida jo tapahtuneiden tai mahdollisten ympäristövahinkojen laajuus.

5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisölle, jota asia koskee, annetaan mahdollisuus aikaisessa vaiheessa ja tehokkaasti osallistua 3 kohdassa tarkoitettujen ulkoisten pelastussuunnitelmien valmisteluun ja uudelleentarkasteluun. Tätä tarkoitusta varten yleisölle, jota asia koskee, on tiedotettava kaikista tällaisista ehdotuksista ja on asetettava saataville asiaa koskevat tiedot, muun muassa tiedot oikeudesta osallistua päätöksentekoon ja toimivaltaisesta viranomaisesta, jolle lausunnot ja kysymykset tulee osoittaa.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisöllä, jota asia koskee, on oikeus esittää huomioitaan kohtuullisten aikataulujen puitteissa ja että nämä huomiot otetaan asianmukaisesti huomioon ulkoisia pelastussuunnitelmia laadittaessa.

6. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että turvallisuustoimenpiteitä ja onnettomuustapauksissa vaadittavia toimia koskevat tiedot, jotka sisältävät vähintään liitteessä I olevassa 2 kohdassa luetellut tekijät, ovat ilmaiset yleisölle, jota asia koskee, ja ne toimitetaan sille automaattisesti.

Tällaisia tietoja tarkastellaan uudelleen ja tarpeen mukaan ajantasaistetaan kolmen vuoden välein.

7 artikla Hakemus ja lupa

1. Direktiivin 75/442/ETY 9 artiklan mukaisesti yhdenkään jätealueen ei sallita toimia ilman toimivaltaisen viranomaisen myöntämää lupaa. Lupaan on sisällyttävä 2 kohdassa eritellyt tekijät, ja siinä on selkeästi osoitettava 9 artiklassa vahvistettujen perusteiden mukainen jätealueen luokka.

Jokaisen luvan on oltava tässä artiklassa säädettyjen vaatimusten mukainen, mutta tällaiseksi luvaksi voidaan yhdistellä muun kansallisen tai yhteisön lainsäädännön nojalla myönnettäviä lupia, jos näin menetellen voidaan välttää, että toiminnanharjoittajan tai toimivaltaisen viranomaisen on annettava samat tiedot tai tehtävä sama työ kahdesti.

2. Lupahakemuksen tulee sisältää ainakin seuraavat osatekijät:

a) toiminnanharjoittajan henkilöllisyys,

b) jätealueen ehdotettu sijainti, mukaan luettuina mahdolliset vaihtoehtoiset sijoituspaikat,

c) edellä 5 artiklan nojalla laadittu jätehuoltosuunnitelma,

d) soveltuvin osin asiakirja, joka osoittaa, että on otettu käyttöön suuronnettomuuksien torjuntaa koskevat toimintaperiaatteet ja turvallisuusjohtamisjärjestelmä toimintaperiaatteiden toteuttamiseksi 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti,

e) jäljempänä 14 artiklassa vaaditut riittävät vakuusjärjestelyt.

3. Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että yleisölle tiedotetaan 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti jätehuoltolupahakemuksesta ja että asianosaisille annetaan 8 artiklan 2-6 kohdan mukaisesti mahdollisuus ajoissa ja tehokkaasti osallistua mainitun jätehuoltoluvan myöntämismenettelyyn.

4. Lupa myönnetään vain, jos hakemuksesta käy ilmi seuraavat seikat:

a) toiminnanharjoittaja täyttää kaikki tässä direktiivissä säädetyt vaatimukset,

b) jätehuolto on direktiivin 75/442/ETY 7 artiklassa tarkoitetun jätehuoltosuunnitelman tai siinä tarkoitettujen jätehuoltosuunnitelmien mukainen.

5. Tämän artiklan nojalla myönnettyyn lupaan sisältyvät tiedot annetaan pyynnöstä toimivaltaisten kansallisten ja yhteisön tilastoviranomaisten saataville tilastointia varten. Puhtaasti kaupallisia luottamuksellisia tietoja, kuten liikesuhteita ja kustannustekijöitä koskevia tietoja, ei julkisteta.

8 artikla Yleisön osallistuminen

1. Yleisölle tiedotetaan julkisin ilmoituksin tai muin asianmukaisin tavoin, kuten mahdollisuuksien mukaan sähköisin viestimin seuraavat seikat päätöksenteon varhaisessa vaiheessa ja viimeistään heti, kun tiedot voidaan kohtuudella antaa:

(a) lupahakemus tai tilanteen mukaan ehdotus luvan ajantasaistamiseksi 7 artiklan mukaisesti,

(b) tarvittaessa tieto, että päätöksestä käydään 15 artiklan mukaisia jäsenvaltioiden välisiä neuvotteluja,

(c) yksityiskohtaiset tiedot toimivaltaisista viranomaisista, jotka vastaavat päätöksenteosta, joilta saa asiaan liittyviä tietoja ja joille huomautukset tai kysymykset voidaan esittää, sekä yksityiskohtaiset tiedot huomautusten tai kysymysten esittämistä koskevasta aikataulusta,

(d) mahdollisten päätösten luonne tai päätösluonnos, jos sellainen on,

(e) tilanteen mukaan yksityiskohtaiset tiedot ehdotuksesta luvan tai lupaehtojen tarkistamiseksi,

(f) milloin, missä ja miten asianomaiset tiedot annetaan saataville,

(g) yksityiskohtaiset tiedot menettelyistä 5 kohdan mukaista yleisön osallistumista ja kuulemista varten.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asianmukaisen ajan kuluessa yleisön, jota asia koskee, saataville annetaan:

a) kansallisen lainsäädännön mukaisesti tärkeimmät selvitykset ja ohjeet, joita toimivaltaiselle viranomaiselle tai toimivaltaisille viranomaisille on annettu ajankohtana, jona yleisölle annetaan asiasta 1 kohdassa tarkoitetut tiedot;

b) ympäristöä koskevan tiedon julkisesta saatavuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/4/EY [68] säännösten mukaisesti muut kuin tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot, jotka ovat merkityksellisiä päätöksen kannalta tämän direktiivin 7 artiklan mukaisesti ja jotka annetaan saataville vasta, kun yleisölle, jota asia koskee, on ilmoitettu tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti.

[68] EYVL L 41, 14.2.2003, s. 26.

3. Yleisöllä, jota asia koskee, on oikeus ilmaista toimivaltaiselle viranomaiselle huomautuksensa ja mielipiteensä ennen kuin lupahakemuksesta päätetään.

4. Päätöstä tehtäessä tämän artiklan mukaisten kuulemisten tulokset on otettava asianmukaisesti huomioon.

5. Jäsenvaltiot päättävät tässä artiklassa tarkoitettua yleisön osallistumista koskevista yksityiskohtaisista järjestelyistä siten, että yleisöllä, jota asia koskee, on mahdollisuus valmistautua ja osallistua tehokkaasti.

6. Kun päätös on tehty, toimivaltaisen viranomaisen on tiedotettava yleisölle, jota asia koskee, asianmukaisten menettelyjen mukaisesti ja saatettava sen saataville seuraavat tiedot:

a) päätöksen sisältö mukaan lukien jäljennös luvasta,

b) perusteet ja näkökohdat, joihin päätös perustuu.

9 artikla Jätealueiden luokittelujärjestelmä

Jäsenvaltioiden on luokiteltava tämän direktiivin tarkoitusta varten jätealueet, jotka ovat joko kasoja tai rakennettuja altaita, niiden vaara-alttiuden mukaisesti seuraaviin luokkiin:

(1) A-luokka: jätealue, jonka pettämisestä tai viallisesta toiminnasta aiheutuisi merkittävä onnettomuusriski,

(2) B-luokka: mikä tahansa muu jätealue, joka ei kuulu A-luokkaan.

Perusteet, joiden mukaan jätealueet luokitellaan A- tai B-luokkaan, vahvistetaan liitteessä III.

10 artikla Tyhjät louhokset

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että harkitessaan jätteen sijoittamista takaisin tyhjiin louhoksiin toiminnanharjoittaja ryhtyy asianmukaisiin toimenpiteisiin, jotta:

(1) turvataan tällaisen jätteen vakaus 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti;

(2) torjutaan pinta- tai pohjavesien pilaantuminen 13 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti;

(3) seurataan tällaisen jätteen tilaa 12 artiklan 4 ja 5 kohdan mukaisesti.

11 artikla Jätealueiden rakentaminen ja hoito

1. Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jätealueiden hoidosta vastaavat pätevät henkilöt, niissä seurataan teknistä kehitystä ja niiden henkilökuntaa koulutetaan.

2. Toimivaltaisen viranomaisen on saatava varmuus siitä, että rakentaessaan uuden jätealueen tai muuttaessaan olemassa olevaa jätealuetta toiminnanharjoittaja varmistaa, että:

(a) jätealueen sijainti on sopiva ottaen huomioon erityisesti geologiset, hydrogeologiset ja geotekniset tekijät ja jätealue on suunniteltu siten, että se täyttää maaperän, pohjavesien ja pintavesien pilaantumisen estämiselle sekä, mikäli luvassa sitä edellytetään, saastuneen veden ja suotoveden keräämiselle asetetut vaatimukset,

(b) jätealue on rakennettu asianmukaisella tavalla ja sitä hoidetaan ja ylläpidetään siten, että varmistetaan sen fyysinen vakaus ja estetään maaperän, pintavesien ja pohjavesien pilaantuminen tai saastuminen,

(c) on huolehdittu sopivista järjestelyistä, joiden mukaisesti jätealuetta seuraavat ja tarkastavat pätevät henkilöt ja joiden pohjalta ryhdytään toimiin, jos tulokset osoittavat epävakautta tai vesien tai maaperän saastumista,

(d) on huolehdittu sopivista järjestelyistä maan ennallistamiseksi ja jätealueen poistamiseksi käytöstä,

(e) on huolehdittu sopivista jätealueen jälkihoitojärjestelyistä sen toiminnan päätyttyä.

Edellä c kohdassa tarkoitetuista seurannasta ja tarkastuksista pidetään kirjaa tiedon siirtämisen varmistamiseksi.

3. Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava viipymättä kaikista jätealueen vakauteen todennäköisesti vaikuttavista tapahtumista ja jätealueen valvonta- ja seurantamenettelyissä paljastuneista merkittävistä haittavaikutuksista ympäristöön. Toiminnanharjoittajan on toteutettava sisäinen pelastussuunnitelma ja pantava täytäntöön kaikki korjaustoimenpiteitä koskevat toimivaltaisen viranomaisen ohjeet.

Toiminnanharjoittajan on katettava tällaisista toimista aiheutuneet kustannukset.

Toimivaltaisen viranomaisen vahvistamin säännöllisin väliajoin, mutta kuitenkin vähintään kerran vuodessa, toiminnanharjoittajan on kerättyjen tietojen perusteella tehtävä toimivaltaisille viranomaisille ilmoitus seurannan tuloksista lupaehtojen noudattamisen osoittamiseksi ja jätteen käyttäytymisestä saatavan tiedon lisäämiseksi.

12 artikla Jätealueiden käytöstä poistamista ja sen jälkeistä aikaa koskevat menettelyt

1. Jäsenvaltioiden on toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 2-5 kohtaa noudatetaan.

2. Jätealueen käytöstä poistamista koskeva menettely voidaan käynnistää vain, jos yksi seuraavista ehdoista täyttyy:

a) luvassa ilmoitetut asiaa koskevat ehdot täyttyvät,

b) toimivaltainen viranomainen on antanut siihen luvan toiminnanharjoittajan pyynnöstä,

c) toimivaltainen viranomainen tekee siitä perustellun päätöksen.

3. Jätealuetta voidaan pitää lopullisesti käytöstä poistettuna vasta, kun toimivaltainen viranomainen on viipymättä toteuttanut lopullisen tarkastuksen paikalla, arvioinut kaikki toiminnanharjoittajan antamat selvitykset, todentanut, että paikka on kunnostettu ja ilmoittanut toiminnanharjoittajalle käytöstä poistamiseen oikeuttavan luvan myöntämisestä.

Tämä lupa ei vähennä toiminnanharjoittajan lupaehtojen tai lainsäädännön mukaisia muita velvoitteita.

4. Lukuun ottamatta tilanteita, joissa toimivaltainen viranomainen päättää ottaa hoitaakseen nämä toiminnanharjoittajan tehtävät jätealueen lopullisen käytöstä poistamisen jälkeen, ja sanotun rajoittamatta jätteen haltijaa koskevaa kansallisessa ja yhteisön lainsäädännössä vahvistettua vastuuta, toiminnanharjoittaja on vastuussa jätealueen ylläpidosta, seurannasta ja valvonnasta käytöstä poistamisen jälkeen niin kauan kuin toimivaltainen viranomainen edellyttää, ottaen huomioon vaaran luonteen ja keston.

5. Kun toimivaltainen viranomainen katsoo jätealueen käytöstä poistamisen jälkeen tarpeelliseksi, toiminnanharjoittajan on erityisesti valvottava jätealueen fyysistä ja kemiallista vakautta ja minimoitava kaikki haittavaikutukset ympäristöön, erityisesti pinta- ja pohjavesiin varmistaen, että

a) kaikkia jätealueeseen liittyviä rakenteita seurataan ja niitä ylläpidetään siten, että kaikki valvonta- ja mittauslaitteet ovat aina käyttövalmiina,

b) mahdolliset ylivuotokanavat ja patoaukot pidetään puhtaina ja tyhjinä.

6. Jätealueen sulkemisen jälkeen toiminnanharjoittajan on viipymättä ilmoitettava kaikista jätealueen vakauteen todennäköisesti vaikuttavista tapahtumista ja kehityksestä sekä valvonta- ja seurantamenettelyissä paljastuneista merkittävistä haittavaikutuksista ympäristöön. Toiminnanharjoittajan on toteutettava sisäinen pelastussuunnitelma ja pantava täytäntöön kaikki korjaustoimenpiteitä koskevat toimivaltaisen viranomaisen ohjeet.

Toiminnanharjoittajan on katettava tällaisista toimista aiheutuneet kustannukset.

Tapauskohtaisesti ja toimivaltaisen viranomaisen vahvistamin säännöllisin väliajoin toiminnanharjoittajan on kerättyjen tietojen perusteella tehtävä toimivaltaisille viranomaisille ilmoitus seurannan tuloksista lupaehtojen noudattamisen osoittamiseksi ja jätteen käyttäytymisestä saatavan tiedon lisäämiseksi.

13 artikla Veden ja maaperän pilaantumisen estäminen

1. Toimivaltaisen viranomaisen on saatava varmuus siitä, että toiminnanharjoittaja on toteuttanut tarvittavat toimenpiteet, jotta:

(a) arvioidaan säilytettävästä jätteestä mahdollisesti syntyvän suotoveden määrä sekä jätealueen toiminnan aikana että sen käytöstä poistamisen jälkeen ja määritetään jätealueen vesitasapaino;

(b) estetään suotoveden synty ja jätteiden aiheuttama pinta- ja/tai pohjavesien pilaantuminen;

(c) käsitellään jätealueesta kerätty saastunut vesi ja suotovesi jätealueelta johdettavilta vesiltä edellytetyn laadun saavuttamiseksi.

2. Kun ympäristöriskien arvioinnin perusteella, ottaen erityisesti soveltuvin osin huomioon neuvoston direktiivi 76/464/ETY [69], neuvoston direktiivi 80/68/ETY [70] ja/tai direktiivi 2000/60/EY, toimivaltainen viranomainen on päättänyt, että suotoveden keruu ja käsittely ei ole välttämätöntä, tai on todettu, että jätealue ei muodosta mahdollista vaaraa maaperälle, pohjavedelle tai pintavedelle, edellä mainittuja 1 kohdan b ja c alakohdan vaatimuksia voidaan vastaavasti lieventää tai ne voidaan peruuttaa.

[69] EYVL L 129, 18.5.1976, s. 23.

[70] EYVL L 20, 26.1.1980, s. 43.

3. Jäsenvaltiot voivat sallia kiinteässä, liete- tai nestemäisessä olomuodossa olevan kaivannaisjätteen päästämisen vastaanottaviin vesistöihin vain, jos toiminnanharjoittaja noudattaa asiaa koskevia direktiivin 2000/60/EY vaatimuksia.

4. Syanidia sisältävän altaan osalta toiminnanharjoittajan on parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa käyttäen varmistettava, että heikkoon happoon liukenevaa syanidia kertyy altaaseen mahdollisimman vähän, ja joka tapauksessa siten, että heikkoon happoon liukenevan syanidin kertymä paikassa, jossa tuotantolaitoksen rikastusjäte sijoitetaan altaaseen, ei saa ylittää 50 ppm [päivämäärä, johon mennessä direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä] alkaen, 25 ppm [päivämäärä, johon mennessä direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä + viisi vuotta] alkaen ja 10 ppm [päivämäärä, johon mennessä direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä + kymmenen vuotta] alkaen.

Toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä toiminnanharjoittajan on osoitettava kyseisen paikan erityisolosuhteet huomioon ottavan riskianalyysin avulla, että näitä kertymäarvoja ei voida alentaa enempää.

14 artikla Vakuudet ja ympäristövastuu

1. Toimivaltaisen viranomaisen on, ennen kuin jätettä aletaan sijoittaa maahan tai maan päälle, vaadittava vakuudet joko rahamääräisenä talletuksena tai vastaavana järjestelynä, esimerkiksi teollisuuden rahoittaman keskinäisen takuurahaston muodossa, jotta

a) täytetään kaikki tässä direktiivissä vahvistetut velvoitteet, mukaan luettuina käytöstä poistamisen jälkeistä aikaa koskevat velvoitteet;

b) on olemassa helposti käytettävissä olevat varat sellaisen maan kunnostamiseen, johon jätealueella on ollut vaikutusta.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen vakuuksien määrä lasketaan seuraavien seikkojen mukaisesti:

a) jätealueen todennäköiset ympäristövaikutukset, ottaen huomioon erityisesti jätealueen luokka, jätteen luonne ja kunnostetun maan käyttö tulevaisuudessa,

b) oletus, että tarvittavat kunnostustyöt arvioi ja suorittaa riippumaton ja soveltuvalla tavalla pätevä kolmas osapuoli.

3. Vakuuksien määrää sopeutetaan säännöllisin väliajoin jätealueella tarvittavien kunnostustöiden mukaisesti.

4. Hyväksyessään jätealueen käytöstä poistamisen 12 artiklan 3 kohdan mukaisesti toimivaltaisen viranomaisen on annettava toiminnanharjoittajalle kirjallinen lausunto, jolla tämä vapautetaan 1 kohdassa tarkoitetusta vakuusvelvoitteesta.

5. Ympäristövahinkovastuusta ympäristövahinkojen torjumiseksi ja korjaamiseksi annetun direktiivin .../.../EY [71] säännöksiä sovelletaan tarvittaessa jätealueen toiminnasta aiheutuneisiin ympäristövahinkoihin sekä jätealueen toiminnasta aiheutuvaan ympäristövahinkojen vaaraan.

[71] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi .../.../EY, annettu [... päivänä ...kuuta ...], ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi (komission ehdotus KOM(2000) 17 lopullinen, 23.1.2002, EYVL L 151 E, 25.6.2002, s. 132).

15 artikla Rajat ylittävät vaikutukset

1. Jos jäsenvaltio on tietoinen siitä, että A-luokkaan kuuluvan jätealueen toiminnasta todennäköisesti aiheutuu merkittäviä haittavaikutuksia ympäristöön toisessa jäsenvaltiossa tai jos tällaisten merkittävien vaikutusten kohteeksi joutuva jäsenvaltio niin pyytää, sen jäsenvaltion, jonka alueella 7 artiklan nojalla tehty lupahakemus on jätetty, on toimitettava mainitussa artiklassa tarkoitetut tiedot toiselle jäsenvaltiolle samaan aikaan kuin se saattaa kyseiset tiedot omien kansalaistensa saataville.

Tällaisia tietoja käytetään pohjana kahdenvälisiin suhteisiin kuuluvissa jäsenvaltioiden välillä vastavuoroisesti ja tasa-arvoisesti käytävissä mahdollisissa neuvotteluissa.

2. Jäsenvaltioiden välisissä kahdenvälisissä neuvotteluissa jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa hakemukset saatetaan soveltuvaksi ajaksi myös yleisön, jota asia koskee, saataville todennäköisten vaikutusten kohteena olevassa jäsenvaltiossa, jotta tällaisella yleisöllä on oikeus esittää niistä huomautuksensa ennen kuin toimivaltainen viranomainen tekee päätöksensä.

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että onnettomuuden sattuessa 1 kohdassa tarkoitetulla jätealueella toiminnanharjoittajan 6 artiklan 4 kohdan nojalla toimivaltaiselle viranomaiselle antamat tiedot toimitetaan välittömästi toiselle jäsenvaltiolle, jotta voidaan minimoida onnettomuudesta ihmisten terveydelle aiheutuvat seuraukset ja arvioida ja minimoida tosiasiallisten ja mahdollisten ympäristövahinkojen laajuus.

16 artikla Toimivaltaisen viranomaisen suorittamat tarkastukset

1. Ennen jätteen sijoittamisen aloittamista toimivaltaisen viranomaisen on kyseisessä jäsenvaltiossa päätettävin säännöllisin väliajoin tarkastettava kaikki 5 artiklassa tarkoitetut jätealueet varmistaakseen, että niissä noudatetaan asiaankuuluvia lupaehtoja. Tarkastusten myönteiset tulokset eivät vähennä toiminnanharjoittajan lupaehtojen mukaista vastuuta.

2. Jäsenvaltioiden on vaadittava, että toiminnanharjoittaja pitää ajantasaista rekisteriä kaikista jätehuoltotoimista ja toimittaa nämä tiedot toimivaltaisen viranomaisen tarkastettaviksi sekä varmistaa, että jätealuetta koskevan ajantasaisen tiedon ja rekisterien siirrosta huolehditaan asianmukaisesti, jos toiminnanharjoittaja vaihtuu jätealueen toiminnan aikana.

17 artikla Velvollisuus antaa kertomuksia

1. Jäsenvaltioiden on kolmen vuoden välein toimitettava komissiolle kertomus tämän direktiivin täytäntöönpanosta. Kertomus on laadittava 21 artiklan 2 kohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti komission valmisteleman kyselylomakkeen tai kaavan pohjalta. Kertomus on toimitettava komissiolle yhdeksän kuukauden kuluessa kertomuksen kattaman kolmivuotiskauden päättymisestä.

Komissio julkaisee kertomuksen tämän direktiivin täytäntöönpanosta yhdeksän kuukauden kuluessa siitä, kun se on vastaanottanut jäsenvaltioiden laatimat kertomukset.

2. Jäsenvaltioiden on vuosittain toimitettava komissiolle tiedot tapahtumista, jotka toiminnanharjoittajat ilmoittavat 11 artiklan 3 kohdan ja 12 artiklan 6 kohdan mukaisesti. Komissio saattaa nämä tiedot pyynnöstä muiden jäsenvaltioiden saataville.

18 artikla Seuraamukset

Jäsenvaltioiden on laadittava säännöt tämän direktiivin nojalla annettujen kansallisten säädösten rikkomisesta langetettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sääntöjä noudatetaan. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

19 artikla Tietojenvaihto

1. Komissio, jota avustaa 21 artiklassa tarkoitettu komitea, varmistaa, että jäsenvaltiot vaihtavat soveltuvalla tavalla teknisiä ja tieteellisiä tietoja seuraavia seikkoja koskevien menetelmien kehittämiseksi:

a) Käytöstä poistettujen jätealueiden luettelointi. Tällaisten menetelmien avulla voidaan yksilöidä käytöstä poistetut jätealueet ja luokitella ne niistä ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutuvien vaikutusten asteen mukaisesti kahteen luokkaan: ylempään luokkaan kuuluvat käytöstä poistetut jätealueet, joista aiheutuu vakavia haittavaikutuksia ympäristöön tai joista mahdollisesti lähitulevaisuudessa tulee vakavia uhkia ihmisten terveydelle, ympäristölle ja/tai omaisuudelle; alempaan luokkaan kuuluvat jätealueet, joista ei aiheudu merkittäviä haittavaikutuksia ympäristöön ja joista ei luultavasti tule vakavia uhkia ihmisten terveydelle, ympäristölle ja/tai omaisuudelle;

b) Luettelon ylempään luokkaan sijoitettujen käytöstä poistettujen jätealueiden kunnostaminen direktiivin 75/442/ETY 4 artiklassa vahvistettujen vaatimusten täyttämiseksi. Tällaisten menetelmien avulla voidaan laatia soveltuvimmat riskianalyysimenettelyt ja korjaavat toimenpiteet ottaen huomioon erilaiset geologiset ja hydrogeologiset erityispiirteet eri puolilla Eurooppaa.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset seuraavat parhaan käytettävissä olevan tekniikan kehittymistä tai että heille tiedotetaan siitä.

3. Komissio järjestää parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa ja siihen liittyvää seurantaa ja niiden kehitystä koskevaa tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden ja asiaa käsittelevien organisaatioiden välillä. Komissio julkaisee tällaisen tietojenvaihdon tulokset.

20 artikla Täytäntöönpano- ja muuttamistoimenpiteet

1. Kolmen vuoden kuluessa tämän direktiivin voimaantulopäivästä komissio antaa 21 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti seuraavia seikkoja koskevat säädökset:

a) tämän direktiivin 7 artiklan 5 kohdassa ja 12 artiklan 6 kohdassa tarkoitettujen tietojen yhtenäistäminen ja säännöllinen toimittaminen,

b) 13 artiklan 4 kohdan täytäntöönpano, mukaan luettuna heikkoon happoon liukenevan syanidin määrittelyyn liittyvät tekniset vaatimukset ja sen mittausmenetelmä,

c) tämän direktiivin 14 artiklan 2 kohdassa vahvistettujen vakuuksien asettamisen tekniset suuntaviivat,

d) tämän direktiivin 16 artiklassa vahvistettujen tarkastusten tekniset suuntaviivat,

e) liitteessä II vahvistettua jätteen määrittelyä koskevien teknisten vaatimusten täydentäminen,

f) jätealueiden luokitteluperusteiden määrittäminen liitteen III mukaisesti, mukaan luettuina vaarallisten jätteiden ja aineiden kertymien enimmäisarvot,

g) tämän direktiivin teknisessä täytäntöönpanossa tarvittavien yhdenmukaistettujen näytteidenottostandardien ja analyysimenetelmien määrittäminen.

2. Komissio vahvistaa 21 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti tarvittaessa muutokset, joilla liitteet mukautetaan tieteelliseen ja tekniseen kehitykseen.

Tällaisia muutoksia tehdään ainoastaan ympäristönsuojelun tason parantamiseksi.

21 artikla Komitea

1. Komissiota avustaa direktiivin 75/442/ETY 18 artiklalla perustettu komitea, jäljempänä "komitea".

2. Viitattaessa tähän kohtaan sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklaa ja otetaan huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.

Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan kolmeksi kuukaudeksi.

22 artikla Siirtymävaiheen säännös

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jätealueilla, joille on jo myönnetty lupa tai jotka ovat jo toiminnassa [päivämäärä, jona direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä], noudatetaan tämän direktiivin säännöksiä neljän vuoden kuluessa mainitusta päivästä, lukuun ottamatta 14 artiklan 1 kohdan säännöksiä, joiden noudattaminen on varmistettava kuuden vuoden kuluessa mainitusta päivästä.

Article 23 Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1. Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään [direktiivin voimaantulopäivä + 18 kuukautta]. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2. Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

24 artikla Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

25 artikla Kohde

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

LIITE I

Suuronnettomuuksien torjunta ja yleisölle, jota asia koskee, annettavat tiedot

1. Suuronnettomuuksien torjuntaa koskevat toimintaperiaatteet

Suuronnettomuuksien torjuntaa koskevien toiminnanharjoittajan toimintaperiaatteiden ja turvallisuusjohtamisjärjestelmän olisi oltava oikeasuhteiset jätealueesta aiheutuvaan suuronnettomuusriskiin. Niiden täytäntöönpanemisessa on otettava huomioon seuraavat tekijät:

(1) suuronnettomuuksien torjuntaa koskeviin toimintaperiaatteisiin pitäisi sisältyä toiminnanharjoittajan yleiset päämäärät ja toiminnan ohjenuorat, jotka koskevat suuronnettomuuksien vaaran rajoittamista,

(2) turvallisuusjohtamisjärjestelmän pitäisi sisältää se osa yleistä johtamisjärjestelmää, johon kuuluu organisaatiorakenne, vastuualueet, käytännöt, menettelyt, menetelmät ja voimavarat, jotka mahdollistavat suuronnettomuuksien torjuntaa koskevien toimintaperiaatteiden määrittelyn ja täytäntöönpanon.

(3) Turvallisuusjohtamisjärjestelmän yhteydessä käsitellään seuraavia kysymyksiä:

(a) organisaatio ja henkilökunta: suuronnettomuusvaarojen hallintaan osallistuvan henkilöstön tehtävät ja vastuualueet kaikilla organisaatiotasoilla; tällaisen henkilökunnan koulutustarpeiden kartoitus ja näin yksilöidyn koulutuksen järjestäminen; henkilöstön ja tarvittaessa alihankkijoiden osallistuminen;

(b) suuronnettomuusvaarojen tunnistaminen ja arviointi: normaalissa tai normaalista poikkeavassa toiminnassa mahdollisesti esiintyvien suuronnettomuusvaarojen järjestelmälliseksi tunnistamiseksi sekä niiden todennäköisyyden ja vakavuuden arvioimiseksi tarvittavien menettelyjen vahvistaminen ja käyttöönotto;

(c) käytönvalvonta: laitoksen ja sen prosessien sekä laitteiden turvallista käyttöä ja kunnossapitoa sekä seisokkeja koskevien menettelytapojen käyttöönotto ja ohjeiden antaminen;

(d) muutostilanteet: jätealueiden muuttamista tai uusien jätealueiden suunnittelua koskevista menettelyistä päättäminen ja niiden käyttöönotto;

(e) suunnittelu vaaratilanteiden varalta: sellaisten menettelyjen vahvistaminen ja käyttöönotto, joiden avulla voidaan tunnistaa ennakoitavissa olevat vaaratilanteet järjestelmällisen analyysin avulla sekä laatia, harjoitella ja korjata pelastussuunnitelmia ja siten hallita tällaiset vaaratilanteet;

(f) toteutuksen seuranta: sellaisten menettelyjen vahvistaminen ja käyttöönotto, joilla voidaan jatkuvasti arvioida suuronnettomuuksien torjuntaa koskevien toiminnanharjoittajan toimintaperiaatteiden ja turvallisuusjohtamisjärjestelmien toteutumista, sekä tutkinnan ja korjaavien toimintojen menettelyt siinä tapauksessa, että näitä tavoitteita ei saavuteta. Näihin menettelyihin pitäisi kuulua toiminnanharjoittajien ilmoitusjärjestelmä suuronnettomuuksista tai läheltä piti -tilanteista, varsinkin jos turvallisuustoimissa on ollut puutteellisuuksia, sekä onnettomuuksien ja läheltä piti -tilanteiden tutkinta ja seuranta ottaen huomioon aiemmat kokemukset;

(g) tarkistus ja arviointi: sellaisten menettelyjen vahvistaminen ja käyttöönotto, joilla voidaan säännöllisin väliajoin järjestelmällisesti arvioida suuronnettomuuksien torjuntaa koskevia toimintaperiaatteita sekä turvallisuusjohtamisjärjestelmän tehoa ja asianmukaisuutta; ylemmän johdon tekemä kirjallinen arviointi toimintaperiaatteiden ja turvallisuusjohtamisjärjestelmän toteuttamisesta ja niiden saattamisesta ajan tasalle.

2. Yleisölle, jota asia koskee, annettavat tiedot

(1) Toiminnanharjoittajan nimi ja jätealueen osoite.

(2) Tietoja antavan henkilön nimi ja asema.

(3) Vahvistus siitä, että jätealueen suhteen on noudatettava tämän direktiivin soveltamisesta johtuvia säännöksiä ja hallinnollisia määräyksiä ja tarvittaessa että 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tekijöitä koskevat tiedot on toimitettu toimivaltaiselle viranomaiselle.

(4) Selkeästi laadittu selostus toiminnasta tai toiminnoista jätealueella.

(5) Jätealueella osallisena olevat sellaiset aineet ja valmisteet, joista voisi aiheutua suuronnettomuus, yleisesti käytössä olevin nimin tai ryhmänimikkein tai käyttäen niiden vaaraluokkaa sekä niiden tärkeimmät vaaraominaisuudet.

(6) Yleisiä tietoja suuronnettomuuksien vaarojen luonteesta, mukaan lukien niiden mahdolliset vaikutukset onnettomuusalueella olevaan väestöön ja ympäristöön.

(7) Asianmukaiset tiedot siitä, miten onnettomuusalueella olevaa väestöä varoitetaan onnettomuudesta ja miten se pidetään suuronnettomuuksissa tapahtumien tasalla.

(8) Asianmukaiset tiedot siitä, mihin toimiin onnettomuusalueella olevan väestön on ryhdyttävä ja miten sen on käyttäydyttävä suuronnettomuuden tapahtuessa.

(9) Vahvistus siitä, että toiminnanharjoittajalla on velvollisuus ryhtyä asianmukaisiin toimiin alueella ja erityisesti ottaa yhteys pelastustoimeen, jotta suuronnettomuuksissa voidaan toimia asianmukaisesti ja minimoida niiden seuraukset.

(10) Viittaus ulkoiseen pelastussuunnitelmaan, joka on laadittu onnettomuudesta paikan ulkopuolelle aiheutuvien vaikutusten käsittelemiseksi. Tähän olisi sisällyttävä neuvot siitä, kuinka pelastuspalvelun ohjeita tai vaatimuksia olisi noudatettava onnettomuustapauksessa.

(11) Täsmennykset siihen, miten muita asiaa koskevia tietoja saa, sikäli kuin ne eivät ole kansallisen lainsäädännön mukaan luottamuksellisia.

LIITE II

Jätteen määrittely

Jätealueelle sijoitettava jäte määritellään siten, että voidaan taata rakenteiden fyysinen ja kemiallinen vakaus pitkällä aikavälillä suuronnettomuuksien torjumiseksi. Jätteen määrittelyyn on sisällyttävä soveltuvin osin ja jäteluokan mukaisesti seuraavat näkökohdat:

(1) sijoitettavan jätteen odotettujen fyysisten, kemiallisten ja säteilyominaisuuksien kuvaus,

(2) komission päätöksessä 2000/532/EY [72] vahvistetun mukainen jäteluokka, erityisesti jätteen vaarallisten ominaisuuksien osalta,

[72] EYVL L 203, 28.7.2001, s. 18.

(3) mineraalivarojen käsittelyssä käytettävien kemiallisten aineiden ja niiden vakauden kuvaus,

(4) jätteen sijoittamismenetelmän kuvaus,

(5) käytettävän jätteenkuljetusjärjestelmän kuvaus.

LIITE III

Jätealueiden luokitteluperusteet

Jätealue luokitellaan A-luokkaan seuraavissa tapauksissa:

-Jätealueen koon, sijainnin ja ympäristövaikutusten kaltaiset tekijät huomioon ottavassa riskianalyysissä todetaan, että jätealueen rikkoutuessa tai muutoin pettäessä ihmishenkien menetystä ei voida kohtuudella välttää.

-Jätealueella on tietyn enimmäismäärän ylittävä määrä direktiivissä 91/689/ETY vaaralliseksi luokiteltua jätettä.

-Jätealueella on tietyn enimmäismäärän ylittävä määrä direktiiveissä 67/548/ETY tai 1999/45/EY vaaralliseksi luokiteltuja aineita tai valmisteita.