KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE YHTEISÖN LAINSÄÄDÄNNÖN TÄYTÄNTÖÖNPANOSTA jätteistä annettu direktiivi 75/442/ETY, vaarallisista jätteistä annettu direktiivi 91/689/ETY, jäteöljyhuollosta annettu direktiivi 75/439/ETY, puhdistamolietteestä annettu direktiivi 86/278/ETY ja pakkauksista ja pakkausjätteistä annettu direktiivi 94/62/EY - VUOSINA 1998-2000

SISÄLTÖ

JOHDANTO

JÄTTEISTÄ ANNETTU DIREKTIIVI 75/442/ETY SELLAISENA, KUIN SE ON MUUTETTUNA DIREKTIIVILLÄ 91/156/ETY

1. JOHDANTO

2. SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

2.1. Kansallinen lainsäädäntö

2.2. Jätteen määritelmä ja Euroopan jäteluettelo (1 artiklan a kohta)

2.3. Toimivaltaiset viranomaiset - 6 artikla

3. DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO

3.1. Jätehuoltosuunnitelmat - 7 artikla

3.2. Jätteiden tuotannon estämiseen ja jätteiden hyödyntämiseen liittyvät kysymykset - 3 artikla

3.3. Omavaraisuus jätteistä huolehdittaessa - 5 artikla

3.4. Jätteiden syntymistä ja jätteiden käsittelyä koskevat tiedot - 7 artiklan 1 kohta

3.5. Yleiset säännöt lupavaatimusten poikkeuksista - 11 artikla

3.6. Kirjaamisvaatimukset (14 artikla)

VAARALLISISTA JÄTTEISTÄ ANNETTU DIREKTIIVI 91/689/ETY

1. JOHDANTO

2. SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

2.1. Kansallinen lainsäädäntö

2.2. "Vaarallisen jätteen" määritelmä ja vaarallisten jätteiden luettelo

3. DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO

3.1. "Vaarallisen jätteen" tulkitseminen eri jäsenvaltioissa - 1 artiklan 4 kohta

3.2. Kotitalouksissa muodostunut vaarallinen jäte - 1 artiklan 5 kohta

3.3. Vaarallisen jätteen sijoittamisen kirjaaminen ja yksilöinti - 2 artiklan 1 kohta

3.4. Vaarallisen jätteen sekoittaminen - 2 artiklan 2-4 kohta

3.5. Yleiset kansalliset säännöt, jotka korvaavat hyödyntämistoimintoihin tarvittavat lupavaatimukset - 3 artiklan 2 kohta

3.6. Vaarallisen jätteen tuottajia koskevat tarkastukset - 4 artiklan 1 kohta

3.7. Jätteitä koskevat tiedot - 4 artiklan 2 kohta

3.8. Toimenpiteet, joilla varmistetaan vaarallisen jätteen asianmukainen pakkaaminen ja merkitseminen - 5 artikla

3.9. Jätehuoltosuunnitelmat ja jätteitä koskevat tilastot - 6 artikla

3.10. Direktiivin soveltamista koskevat väliaikaiset poikkeukset - 7 artikla

3.11. Kyselylomakkeen tietojen lisäksi - 8 artiklan 3 kohta

JÄTEÖLJYHUOLLOSTA ANNETTU DIREKTIIVI 75/439/ETY

1. JOHDANTO

2. SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

2.1. Kansallinen lainsäädäntö

2.2. Jäteöljyjen uudistamista koskevat säännökset - 7 artikla

2.3. Tiukennetut kansalliset toimenpiteet - 16 artikla

3. DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO

3.1. Jäteöljyhuolto - 2 ja 3 artikla

3.2. Jäteöljyjen uudistamiseen ja polttamiseen vaikuttavat rajoitukset - 3 artikla

3.3. Yleisölle tiedottaminen ja kampanjat - 5 artikla

3.4. Tiedot jäteöljyjä keräävistä yrityksistä

3.5. Jäteöljyjen ryhmittely käsittelytapojen mukaan - 5 artiklan 3 kohta

3.6. Tiedot jäteöljyn käsittelystä (kyselylomakkeessa: "huolehtimisesta") vastaavista yrityksistä

3.7. Polttamista koskevat päästörajat - 8 artikla

3.8. Jäteöljyjä koskevan kirjanpidon määrärajoitukset - 11 artikla

3.9. Korvaukset yrityksille, jotka keräävät jäteöljyä tai huolehtivat siitä - 14 artikla

PUHDISTAMOLIETETTÄ KOSKEVA DIREKTIIVI 86/278/ETY

1. JOHDANTO

2. SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

3. DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO

3.1. Sakokaivoissa ja muissa vastaavissa laitteistoissa syntyvän lietteen käyttöä koskevat erityisehdot - 3 artiklan 2 kohta

3.2. Maaperän ja lietteen raskasmetallipitoisuuksien raja-arvot ja raskasmetallien vuotuiset enimmäiskuormitukset - 5 artikla

3.3. Liite I B ja suurin sallittu lietteen lisäysmäärä (kuiva-aineena) maahan - 5 artiklan 2 kohdan a alakohta

3.4. Raskasmetallipitoisuuksien vähemmän tiukat raja-arvot, jotka sallitaan mailla, joilla viljellään ravintokasveja yksinomaan rehuna käytettäväksi - Liite I A, alaviite 1

3.5. Raskasmetallipitoisuuksien vähemmän tiukat raja-arvot, jotka sallitaan mailla, joiden pH-arvo on suurempi kuin 7 - Liite I A, alaviite 2

3.6. Raskasmetallien vuotuisten määrien vähemmän tiukat raja-arvot, jotka sallitaan rehukasvien viljelyyn tarkoitetuilla mailla - Liite I C, alaviite 1

3.7. Lietteen käsittelyssä käytettävien tekniikoiden kuvaus - 6 artikla

3.8. Analysointitiheys - liitteessä II A oleva 1 kohta

3.9. Erityisedellytykset, jotka sallivat käsittelemättömän lietteen sijoittamisen tai muokkaamisen maaperään - 6 artiklan a kohta

3.10. Lietteen levittämisen kieltäminen varoaikana ennen laiduntamista tai sadon korjaamista - 7 artikla

3.11. Raja-arvot tai muut toimenpiteet mailla, joiden pH-arvo on alle 6 - 8 artikla

3.12. Maaperäanalyysit muiden muuttujien kuin pH-arvon ja raskasmetallien pitoisuuksien määrittämiseksi - liitteessä II B oleva 1 kohta

3.13. Maaperäanalyysien vähimmäistiheys - liitteessä II B oleva 2 kohta

3.14. Tuotetut lietemäärät, maataloudessa käytetty liete ja keskimääräiset raskasmetallipitoisuudet lietteessä - 10 artikla

3.15. Pienille puhdistamoille myönnettävät poikkeukset - 11 artikla

4. PÄÄTELMÄT

PAKKAUKSISTA JA PAKKAUSJÄTTEISTÄ ANNETTU DIREKTIIVI 94/62/EY

1. JOHDANTO

2. SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

2.1. Kansallinen lainsäädäntö

2.2. Ohjelmat, jotka ylittävät direktiivin 6 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa säädetyt tavoitteet

2.3. Rikkomismenettelyt

3. DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO

3.1. Pakkausjätteiden syntymisen ehkäiseminen

3.2. Uudelleenkäyttöjärjestelmiä edistävät toimet

3.3. Palautusjärjestelmien perustaminen

3.4. Kierrätysmateriaalin käytön edistäminen

3.5. Tiedotuskampanjat

3.6. Perusvaatimuksiin ja raskasmetallipitoisuuksiin liittyvät kansalliset standardit

3.7. Jätehuoltosuunnitelmia koskeva erityinen luku

3.8. Taloudelliset ohjauskeinot

4. PAKKAUSJÄTTEEN MÄÄRÄT, HYÖDYNTÄMIS- JA KIERRÄTYSASTEET

4.1. Johdanto

4.2. Pakkausjätteen syntyminen

4.2.1. Jäsenvaltioissa syntyneen pakkausjätteen määrä henkeä kohti

4.2.2. Jäsenvaltioissa syntyneen pakkausjätteen määrä BKT-yksikköä kohti

4.3. Yleinen kierrätys ja hyödyntäminen

4.3.1. Vuoden 2001 tavoitteiden nykyinen saavuttamisaste

4.3.2. Enimmäisvaatimusten ylittäminen

4.4. Materiaalikohtainen kierrätys

4.4.1. Lasipakkausten kierrätys

4.4.2. Paperipakkausten kierrätys

4.4.3. Metallipakkausten kierrätys

4.4.4. Muovipakkausten kierrätys

4.5. Päätelmät

PÄÄTELMÄT JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT

1.1. Jätteen määritelmä

1.2. Periaatteiden tärkeysjärjestys

1.3. Jätehuoltosuunnitelma

1.4. Jätetilastot

1.5. Tietojen kirjaaminen

1.6. Jätehuollon valvonta

1.7. Rikkomismenettelyt

1.8. Tulevaisuudennäkymät

JOHDANTO

Tämän kertomuksen tarkoituksena on tiedottaa yhteisön toimielimille, jäsenvaltioille ja asiasta kiinnostuneelle yleisölle jätehuoltoa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanosta vuosina 1998-2000 ja erityisesti seuraavien direktiivien täytäntöönpanosta:

- jätteistä annettu direktiivi 75/442/ETY [1]

[1] EYVL L 194, 25.7.1975, s. 47, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156/ETY (EYVL L 78, 18.3.1991, s. 32).

- vaarallisista jätteistä annettu direktiivi 91/689/ETY [2] (korvannut direktiivin 78/319/ETY).

[2] EYVL L 377, 31.12.1991, s. 20.

- jäteöljyhuollosta annettu direktiivi 75/439/ETY [3]

[3] EYVL L 194, 25.7.1975, s. 31, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 87/101/ETY (EYVL L 42, 22.12.1986, s. 43).

- ympäristön, erityisesti maaperän, suojelusta käytettäessä puhdistamolietettä maanviljelyssä annettu direktiivi 86/278/ETY [4]

[4] EYVL L 181, 4.7.1986, s. 6.

- pakkauksista ja pakkausjätteistä annettu direktiivi 94/62/ETY [5].

[5] EYVL L 365, 31.12.1994, s. 10.

Kertomus on laadittu eräiden ympäristöä koskevien direktiivien täytäntöönpanoon liittyvien kertomusten standardoinnista ja järkeistämisestä annetun direktiivin 91/692/ETY [6] 5 artiklan mukaisesti. Komissio on jo julkaissut kertomuksen direktiivien 75/442/ETY, 91/689/ETY, 75/439/ETY ja 6/278/ETY täytäntöönpanosta vuosilta 1995-1997 [7] ja kertomuksen vuosilta 1990-1994 [8].

[6] EYVL L 377, 23.12.1991, s. 48.

[7] KOM (99) 752 lopullinen, 10.1.2000.

[8] KOM (97) 23 lopullinen, 27.2.1997.

Direktiivin 91/692/ETY mukaisesti jäsenvaltioiden on annettava kertomuksia, jotka on laadittu kyselylomakkeiden perusteella. Direktiiveihin 75/439/ETY, 75/442/ETY ja 86/278/ETY liittyvät kyselylomakkeet on hyväksytty 24 päivänä lokakuuta 1994 annetulla komission päätöksellä 94/741/EY [9]. Direktiiveihin 91/689/ETY ja 94/62/EY liittyvät kyselylomakkeet on hyväksytty 27 päivänä toukokuuta 1997 annetulla komission päätöksellä 97/622/EY [10].

[9] EYVL L 296, 17.11.1994, s. 42.

[10] EYVL L 256, 19.9.1997, s. 13.

Direktiivin 91/692/ETY mukaisesti komission on julkaistava yhdistetty kertomus. Tämän yhteisön kertomuksen tavoitteena on antaa jäsenvaltioille ja komissiolle mahdollisuus seurata jätehuoltodirektiivien täytäntöönpanon edistymistä koko yhteisössä ja antaa ympäristön tilaa koskevaa tietoa myös suurelle yleisölle.

Tämä kertomus perustuu pääasiassa jäsenvaltioilta vastaanotettuihin tietoihin. Siksi sen sisältö riippuu suureksi osaksi kansallisten tietojen täydellisyydestä, laadusta ja tarkkuudesta. Erityisesti kertomuksessa mainittujen oikeustapausten osalta annetaan ajantasaisia tietoja myös kauden 1998-2000 jälkeiseltä ajalta.

Direktiivin 91/692/ETY mukaisesti jäsenvaltioiden oli annettava kertomuksensa 30. syyskuuta 2001 mennessä. Itävalta, Saksa, Tanska, Espanja, Suomi, Ranska, Kreikka, Irlanti, Italia, Luxemburg, Ruotsi, Alankomaat ja Yhdistynyt kuningaskunta toimittivat kertomuksensa lokakuun 2001 ja helmikuun 2002 välisenä aikana. Belgian kolme aluetta toimittivat kertomuksensa vuoden 2002 huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana. Portugali antoi kertomuksensa lokakuussa 2002. Irlanti antoi direktiivin 94/62/EY täytäntöönpanoa koskevan kertomuksensa tammikuussa 2003.

Useimmat maat toimittivat kertomuksia myös sähköisesti EIONET-verkoston (European Environment Information and Observation Network, Euroopan ympäristötieto- ja seurantaverkosto) välityksellä.

Jäsenvaltioiden kertomuksia koskevassa alustavassa tarkastelussa komissio havaitsi useita puutteita ja/tai epäjohdonmukaisuuksia, joista se huomautti kyseisille jäsenvaltioille. Jotkin jäsenvaltiot antoivat lisätietoja. Niiden kertomusten osalta, joissa on edelleen merkittäviä puutteita, komissio harkitsee EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisten menettelyjen aloittamista.

Jäljempänä olevasta taulukosta käy ilmi, mitä NUTS-luokituksen (tilastollisten alueyksiköiden nimikkeistö) tasoja tämän kertomuksen eri taulukoissa mainitut kansalliset hallinnolliset yksiköt vastaavat.

Yhteistyö jäteasioihin ja materiaalivirtoihin liittyvän eurooppalaisen teemakeskuksen (ETC/WMF) kanssa

Tämä on toinen jätealaa koskeva kertomus, joka on tehty yhteistyössä ETC/WMF:n kanssa ja jonka pääasiallisena sisältönä on kyselylomakkeista saatujen jätteitä koskevien tietojen esittely.

Euroopan ympäristökeskus perusti ETC/WMF:n kesäkuussa 1997 toimimaan keskuksen tarkoitusta tukevana asiantuntijaelimenä ja tukemaan sen päämääriä sekä erityisesti vastaamaan osasta keskuksen monivuotista työohjelmaa. Teemakeskus on luonut läheiset yhteistyösuhteet kaikkien ympäristökeskuksen jäsenvaltioiden kanssa. Tätä yhteistyötä kehitetään ympäristötiedon keräämistä, käsittelyä ja analysointia varten perustetun EIONET-verkoston (Euroopan ympäristötieto- ja seurantaverkosto) puitteissa ja erityisesti jätealan kansallisten asiantuntijalaitosten välillä.

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko: NUTS-tasojen ja kansallisten hallintoyksiköiden vastaavuus.

Kunkin kansallisen tason kokonaismäärässä on otettu huomioon myös tasoon kuuluvat ylemmät tasot (esimerkiksi Belgian osalta 10 maakuntaa ja yksi alue, Bryssel, joka kuuluu myös NUTS-luokkaan 1)

JÄTTEISTÄ ANNETTU DIREKTIIVI 75/442/ETY SELLAISENA, KUIN SE ON MUUTETTUNA DIREKTIIVILLÄ 91/156/ETY

1. JOHDANTO

Direktiivi 75/442/ETY [11] muodostaa yhteisön tasolla käytettävän jätehuoltoa koskevan perussäädöskehyksen. Direktiivi tuli voimaan vuonna 1977 ja sitä muutettiin direktiivillä 91/156/ETY [12] yhteisön jätehuoltostrategiassa vuodelta 1989 määriteltyjen suuntaviivojen sisällyttämiseksi direktiiviin. Vuonna 1996 direktiivin 75/442/ETY liitettä II, jossa on luettelo jätteistä huolehtimistoimista ja jätteiden hyödyntämistoimista, muutettiin komission päätöksellä [13]. Vuoden 1989 strategian pääkohdat vahvistettiin yhteisön jätehuoltostrategian 30 päivänä heinäkuuta 1996 tehdyssä tarkistuksessa [14] ja strategia mukautettiin vastaamaan seuraavien viiden vuoden vaatimuksia.

[11] EYVL L 194, 25.7.1975, s. 47.

[12] EYVL L 78, 18.3.1991, s. 32.

[13] EYVL L 135, 6.6.1996, s. 32.

[14] KOM(96) 399 lopullinen, 30.7.1996.

Muutetun direktiivin 75/442/ETY tärkeimmät säännökset ovat:

- jätteen määritelmä, jota on tarkennettu Euroopan jäteluettelossa (European Waste Catalogue, EWC), joka on vahvistettu komission päätöksessä 2000/532/EY [15], sellaisena kuin se on muutettuna, ja muut jätehuollon käsitteet (1 artikla)

[15] EYVL L 226, 6.9.2000, s. 3 (komission päätös 2000/532/EY jätteistä annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdan mukaisen jäteluettelon laatimisesta tehdyn komission päätöksen 94/3/EY ja vaarallisista jätteistä annetun neuvoston direktiivin 91/689/ETY 1 artiklan 4 kohdan mukaisen vaarallisten jätteiden luettelon laatimisesta tehdyn neuvoston päätöksen 94/904/EY korvaamisesta) sellaisena, kuin se on muutettuna komission päätöksillä 2001/118/EY (EYVL L 47, 16.1.2001, s. 1) ja 2001/119/EY (EYVL L 47, 22.1.2001, s. 32) sekä neuvoston päätöksellä 2001/573/EY (EYVL L 203, 23.7.2001, s. 18).

- jätehuollon periaatehierarkia: jätteiden ehkäiseminen, hyödyntäminen ja turvallinen käsittely (3 ja 4 artikla)

- jätteiden loppukäsittelyn läheisyys- ja omavaraisuusperiaate sekä yhtenäisen käsittelylaitosten verkoston perustaminen (5 artikla)

- jäsenvaltioiden velvollisuus laatia jätehuoltosuunnitelmia, joilla on keskeinen merkitys tämän politiikan toteuttamisessa (7 artikla)

- luvat laitoksille ja yrityksille, jotka suorittavat jätteistä huolehtimis- ja niiden hyödyntämistoimia (9 ja 10 artikla)

- toimivaltaisten viranomaisten tekemät tarkastukset (13 artikla)

- kirjanpitovaatimukset (14 artikla)

- saastuttaja maksaa -periaate (15 artikla)

- vaadittavat kertomukset (16 artikla)

Tämä kertomus perustuu 24 päivänä lokakuuta 1994 tehdyllä komission päätöksellä 94/741/EY [16] hyväksyttyyn kyselylomakkeeseen. Kertomus koskee vuosia 1998-2000.

[16] EYVL L 296, 17.11.1994, s. 42.

Kyselylomakkeen ensimmäisen osan (SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ) lisäksi kertomukseen sisältyy huomautuksia myös jätteen määritelmän ja Euroopan jäteluettelon täytäntöönpanosta. Näin on pyritty mahdollistamaan jätteitä koskevan yhteisön lainsäädännön täytäntöönpanoa vuosina 1995-1997 koskevan komission ensimmäisen kertomuksen seuranta.

2. SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

2.1. Kansallinen lainsäädäntö

Kaikki 15 jäsenvaltiota vahvistivat, että ne ovat toimittaneet komissiolle tarkat tiedot voimassa olevista laeistaan ja asetuksistaan, joilla jätteistä annettu muutettu direktiivi 75/442/ETY on saatettu osaksi niiden kansallista lainsäädäntöä. Luetteloon jäsenvaltioiden toimittamista kansallisista määräyksistä, jotka koskevat direktiivejä 75/442/ETY ja 91/156/ETY, voi tutustua Euroopan unionin Celex-tietokannassa [17].

[17] http://www.europa.eu.int/ celex

2.2. Jätteen määritelmä ja Euroopan jäteluettelo (1 artiklan a kohta)

Direktiivin 75/442/ETY mukaisesti "jätteellä" tarkoitetaan mitä tahansa direktiivin liitteessä I esitetyissä luokissa mainittua ainetta tai esinettä, jonka haltija hävittää, aikoo hävittää tai on velvollinen hävittämään (1 artiklan a kohdan ensimmäinen alakohta). Komissio on ryhtynyt toimenpiteisiin 1 artiklan a kohdan mukaisen niin kutsutun Euroopan jäteluettelon (European Waste Catalogue, EWC) laatimiseksi. Se sisältyy nyt vahvistetussa muodossa [18] muutettuun komission päätökseen 2000/532/EY.

[18] Luettelo ei ole kattava.

Edellisessä täytäntöönpanoa koskevassa kertomuksessa vuosilta 1995-1997 todettiin, että jäsenvaltioiden välillä oli paljon eroja koskien 1 artiklan a kohdan mukaisen jätteen yleisen määritelmän saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä. On aivan selvää, että jätteen määritelmän oikeanlaisella saattamisella osaksi kansallista lainsäädäntöä on ratkaiseva merkitys pyrittäessä varmistamaan, että jäsenvaltiot soveltavat direktiivin 75/442/ETY mukaisia jätehuoltovelvoitteitaan ja niihin liittyvää jätteitä koskevaa lainsäädäntöä oikein. [19] On erityisesti tärkeä varmistaa, että ympäristönsuojelun yleisiä sääntöjä sovelletaan koko yhteisön laajuisesti ja ettei sisämarkkinoiden toimintaa vaaranneta. Kertomuksen antamisen jälkeen jätteiden määritelmän sisällyttäminen kansalliseen lainsäädäntöön on edelleen kesken useissa jäsenvaltioissa.

[19] Tässä yhteydessä on tärkeää muistaa, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuin totesi ratkaisussaan yhdistetyissä asioissa C-418/99 ja C-419/99 (ARCO Chemie Nederland ja muut), että se, onko todellisuudessa kyse direktiivissä tarkoitetusta jätteestä, on selvitettävä kaikkien asiaan vaikuttavien seikkojen perusteella siten, että direktiivin 75/442/ETY tavoite otetaan huomioon ja varotaan vaarantamasta sen tehoa.

Italiassa 8 heinäkuuta 2002 annetun asetuksen 14 pykälässä annetaan tulkintaperusteet termille "hävittää", joka mainitaan direktiivin 75/442/ETY osaksi kansallista lainsäädäntöä saattavan Italian asetuksen 22/97 (jätehuoltoa koskeva perussäädös) 6 pykälän 1 momentin a kohdassa. Edellä mainitussa 14 pykälässä säädetään erityisesti, että päätöstä hävittämisestä ei tehdä, jos kyseinen kohde joko käytetään uudelleen samassa tai toisessa tuotanto- tai kulutuskierrossa, joko esikäsiteltynä joidenkin hyödyntämistoimien mukaisesti tai ilman sellaista esikäsittelyä. Komissio katsoo, että tämä säännös on ristiriidassa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa ja että säännös saattaa sulkea Italian jätehuoltolainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle tiettyjä materiaaleja, jotka täyttäisivät muuten yhteisön jätteen määritelmän ehdot.

Luxemburg on lyönyt laimin Euroopan jäteluettelon saattamisen osaksi kansallista lainsäädäntöään, kuten yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut 15. tammikuuta 2002 [20]. Se on pyrkinyt vahvistamaan Euroopan jäteluettelon ministeriön kiertokirjeillä, jotka sitovat vain hallintoa. Se ottaa myös käyttöön Euroopan jäteluettelon rinnalla puhtaasti kansallisen jätenimikkeistön, joka poikkeaa Euroopan jäteluettelosta.

[20] Asia C-196/01, komissio vastaan Luxemburg (tuomio on luettavissa yhteisöjen tuomioistuimen verkkosivuilla osoitteessa www.curia.eu.int).

Kansalliseen puitesäännöstöön viime aikoina tehdyistä muutoksista huolimatta sääntöjen rikkomisesta johtuvat menettelyt on käynnistetty myös Itävaltaa vastaan. Ne koskevat yhteisön jätteiden määritelmän ja erityisesti Euroopan jäteluettelon virheellistä saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä [21]. Lisäksi Itävallan jätehuoltolakiin (5 pykälä) vuodelta 2002 [22] on sisällytetty oletus, että tietyt jätteisiin sisältyvät jäämäaineet (Altstoffe [23]) eivät enää ole jätettä, kun ne tai niiden olennaiset aineosat on käytetty korvaamaan suoraan tuotteita, joita saadaan uusien raaka-aineiden oton ensimmäisessä vaiheessa. Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan mahdollisuus jätteen käyttämisestä korvaavana tuotteena ei sinänsä merkitse, että jäte voidaan jättää direktiivissä 75/44/ETY säädetyn jätteen määritelmän ulkopuolelle. Sen sijaan jätteen käyttöä on arvioitava sillä perusteella, vastaako se direktiivissä 75/44/ETY ja siihen liittyvässä jätehuoltolainsäädännössä säädettyjä asianmukaista jätteiden käsittelyä koskevia vaatimuksia.

[21] Asian C-194/01, komissio vastaan Itävalta, käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on kesken.

[22] Jätehuoltolaki 2002 (Abfallwirtschaftsgesetz 2002, BGBl I, 16.7.2002, nro 102, s. 989).

[23] "Altstoffe"-käsitteen jätehuoltolain 2002 2 pykälän 4 momentin 1 alakohdassa olevan määritelmän mukaan ne sisältävät joko jäteaineita, jotka on erotettu muusta jätteestä, tai aineita, jotka on saatu käsittelemällä jätteitä niiden hyödyntämistoimenpiteitä varten.

Komissio päätti joulukuussa 2001 haastaa Yhdistyneen kuningaskunnan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen jätteen määritelmän sääntöjenvastaisesta saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöään (asia C-62/03). Vuoden 1990 ympäristönsuojelulain [24] 75 lukuun on sisällytetty vain direktiivin 75/442/ETY ne vaatimukset, jotka koskevat "valvottua jätettä". Vuoden 1990 laissa se määritellään vain "kotitalouksista, teollisuudesta ja kaupallisesta toiminnasta peräisin olevaksi tai muuksi vastaavaksi jätteeksi". Tämä määritelmä on suppeampi kuin muutetun direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a kohdassa oleva jätteen määritelmä. Vastaavanlaisia ongelmia liittyy Pohjois-Irlannissa [25] ja Gibraltarilla [26] sovellettaviin säädöksiin, joissa yhteisön jätehuoltomääräyksiä on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä.

[24] Sovelletaan Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa.

[25] Waste and Contaminated Land (Northern Ireland) Order 1997.

[26] Public Health Ordinance, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksilla Public Health (Waste) (N°2) Regulations 1995 ja Public Health (Amendment) Ordinance 1997.

* On ilmeistä, että edellisen, täytäntöönpanoa vuosina 1995-1997 koskevan kertomuksen jälkeen jätteen määritelmää ei ole monissa jäsenvaltioissa vieläkään saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä oikein. Kyseisen toimenpiteen määräaika oli 1. huhtikuuta 1993.

2.3. Toimivaltaiset viranomaiset - 6 artikla

Direktiivin 6 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on perustettava tai nimettävä viranomaiset, jotka vastaavat direktiivin toimeenpanosta.

Taulukossa 1 on yleiskatsaus jätehuollosta vastaavien kansallisten hallintoviranomaisten eri rakenteisiin. Jätehuollosta vastaavien viranomaisten määrä ja toimivaltuudet vaihtelevat huomattavasti eri puolilla Euroopan unionia.

3. DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO

3.1. Jätehuoltosuunnitelmat - 7 artikla

Direktiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti toimivaltaisten viranomaisten on laadittava jätehuoltosuunnitelmia, joiden on liityttävä erityisesti hyödynnettävien tai käsiteltävien jätteiden lajiin, määrään ja alkuperään, yleisiin vaatimuksiin, tietynlaisia jätteitä varten mahdollisesti tarvittaviin erityisjärjestelyihin ja jätteistä huolehtimista varten sopiviin paikkoihin tai laitoksiin.

Jätehuoltosuunnitelmat ovat keskeinen osa yhteisön jätehuoltopolitiikkaa, koska jäsenvaltiot eivät pysty ilman asianmukaista suunnittelua vastaamaan alueillaan syntyvistä jätteistä eikä käsittelemään niitä. Direktiivin 75/442/ETY lisäksi vaarallisista jätteistä annetun direktiivin 91/689/ETY 6 artiklassa sekä pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun direktiivin 94/62/EY 14 artiklassa edellytetään kyseisiä jätteitä koskevien jätehuoltosuunnitelmien tekemistä.

Taulukossa 2 on yhteenveto nykyisistä jätehuoltosuunnitelmista. Toimitetut suunnitelmat vaihtelevat huomattavasti rakenteeltaan, sisällöltään ja yksityiskohtaisuudeltaan. Yhtenä syynä tähän on, että suunnitelmat on laadittu kansallisten alueellisten ja paikallisten hallintojen eri tasoilla. Myös kokemus jätehuollon suunnittelusta vaihtelee jäsenvaltioittain. Vaikka kansallisen jätehallinnon suunnittelu ei ole unionin tietyissä osissa vielä kokonaisuudessaan tyydyttävällä tasolla, merkittävää yleistä edistystä on tapahtunut jonkin verran sitten edellisen kertomuksen laatimisen.

Jäsenvaltioista 14 on vahvistanut laatineensa jätehuoltosuunnitelmat muutetun direktiivin 75/442/ETY 3, 4 ja 5 artiklassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Itävalta, Tanska, Luxemburg, Espanja ja Ruotsi ovat kaikki laatineet uudet kansallisen tason jätehuoltosuunnitelmat ajanjaksolla 1998-2000. Ranska ja Saksa ilmoittavat laatineensa suuren määrän alueellisia ja paikallisia jätehuoltosuunnitelmia. Kreikka ja Irlanti ovat laatineet kansalliset suunnitelmansa vasta vuonna 2001.

Komissio aloitti vuonna 1997 suuren määrän EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisia sääntöjen rikkomista koskevia menettelyjä, jotka kohdistuivat useisiin jäsenvaltioihin [27], koska nämä olivat laiminlyöneet muutetun direktiivin 75/442/ETY 7 artiklan mukaisten jätehuoltosuunnitelmien laatimisen. Sittemmin kyseiset sääntöjen rikkomista koskevat menettelyt ovat vähentyneet kolmeen, koska monet jäsenvaltiot ovat vahvistaneet muutetun direktiivin 75/442/ETY mukaiset jätehuoltosuunnitelmat. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin vahvisti vuonna 2002, että Ranska [28], Italia [29] ja Yhdistynyt kuningaskunta [30] olivat laiminlyöneet 7 artiklassa edellytettyjen jätehuoltosuunnitelmien täytäntöönpanon. Komissio päätti aloittaa Italiaa vastaan EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan mukaisten oikeudellisten menettelyjen toisen kierroksen, koska se ei ollut noudattanut tuomioistuimen päätöstä. Tätä kirjoitettaessa komissio arvioi, onko Ranskaa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan tarpeen aloittaa uudet EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan mukaiset sääntöjen rikkomista koskevat menettelyt.

[27] Maat olivat Tanska, Saksa, Kreikka, Espanja, Ranska, Irlanti, Italia, Luxemburg, Suomi, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta.

[28] Asia C-292/99, komissio vastaan Ranska, 2.5.2002 annettu tuomio (luettavissa yhteisöjen tuomioistuimen verkkosivuilla www.curia.eu.int).

[29] Asia C-466/99, komissio vastaan Italia, 24.1.2002 annettu tuomio (luettavissa yhteisöjen tuomioistuimen verkkosivuilla www.curia.eu.int).

[30] Asia C-35/00, komissio vastaan Yhdistynyt kuningaskunta, 24.1.2002 annettu tuomio (luettavissa yhteisöjen tuomioistuimen verkkosivuilla www.curia.eu.int).

Keskusteluissa jäsenvaltioiden kanssa on käynyt ilmi, että ne ovat kiinnostuneita jätehuollon suunnittelua koskevista eurooppalaisista suuntaviivoista. Jäteasioihin liittyvä eurooppalainen teemakeskus on viimeistelemässä jätehuoltosuunnittelua koskevia suuntaviivoja, jotka tullevat osoittautumaan hyödylliseksi välineeksi pyrittäessä parantamaan ja määrittelemään jätehuollon suunnittelun tasoa nykyisissä ja tulevissa jäsenvaltioissa. Suuntaviivat on määrä julkaista vuonna 2003.

Direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa mainittua jäsenvaltioiden yhteistyötä on tehty joidenkin jäsenvaltioiden välillä. Suomen ja Ruotsin yhteistyö on koskenut yhdyskuntajätteen loppusijoitusta [31] ja viemärilietteen käsittelyä. Saksa ilmoitti, että monet sen osavaltioista neuvottelevat muihin jäsenvaltioihin kuuluvien naapurialueidensa kanssa suunnittelusta (Schleswig-Holstein, Niedersachsen, Nordrhein-Westfalen ja Saarland). Belgian antamien tietojen mukaan Flanderin ja Vallonian alueet neuvottelevat ja ovat yhteydessä rajanaapureinaan olevien jäsenvaltioiden kanssa suunnittelua koskevista näkökohdista. Yhdistynyt kuningaskunta viittasi ensimmäistä kertomusta varten antamaansa aikaisempaan ilmoitukseen Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin välisestä yhteistyöstä, joka koskee kliinisen jätteen polttamista Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Irlanti [32] ei toimittanut mitään tietoja.

[31] Yhdessä Norjan kanssa.

[32] Irlanti viittasi jätehuoltoa (suunnittelua) koskeviin asetuksiin vuodelta 1997, joiden mukaisesti konsultaatiot samoista asioista vastaavien Pohjois-Irlannin paikallisten viranomaisten kanssa ovat mahdollisia.

Useat jäsenvaltiot ilmoittivat toimittaneensa komissiolle yksityiskohtaisia tietoja direktiivin 7 artiklan 3 kohdan mukaisista toimenpiteistä, joilla estetään sellaiset jätteiden siirrot, jotka eivät ole niiden jätehuoltosuunnitelmien mukaisia: Itävalta, Tanska, Espanja [33], Italia, Luxemburg, Alankomaat, Suomi [34] ja Yhdistynyt kuningaskunta. Belgia, Kreikka, Ranska, Saksa, Portugali ja Ruotsi vahvistivat, että ne eivät olleet ottaneet käyttöön kyseisen kaltaisia toimenpiteitä. Belgia ilmoitti, että Flanderin alue vahvisti tapauskohtaisia toimenpiteitä jätetyypin ja kapasiteettitekijän mukaisesti, kun taas Vallonia ei ollut vahvistanut mitään yleisiä toimenpiteitä. Irlanti ilmoitti, ettei se ollut katsonut kyseisiä toimenpiteitä tarpeellisiksi.

[33] Espanja viittasi kansalliseen lakiinsa 10/98, joka antaa mahdollisuuden ryhtyä kyseisiin toimenpiteisiin (NUTS 2 -luokan tasolla).

[34] Suomi viittasi 1.2.2000 annettuun valtioneuvoston päätökseen 14/2000, jolla sen valtakunnallista jätesuunnitelmaa muutettiin päällekkäisyyksien välttämiseksi jätteiden siirroista annetun asetuksen (ETY) N:o 259/93 kanssa.

Asiassa Kööpenhamina [35] yhteisöjen tuomioistuin sai tilaisuuden selkeyttää muutetun direktiivin 75/442/ETY 7 artiklan 3 kohdan ja muutetulla jätteiden siirrosta annetulla asetuksella (ETY) N:o 259/93 [36] vahvistettujen rajat ylittäviä hyödynnettävien jätteiden kuljetuksia koskevien sääntöjen välistä suhdetta. Tuomioistuin vahvisti, että 7 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltiolla on oikeus toteuttaa jätteiden siirtoihin liittyviä toimenpiteitä, jos siirrot eivät ole jätehuoltosuunnitelman mukaisia, edellyttäen, että jätehuoltosuunnitelma on perustamissopimuksen määräysten ja direktiivin 75/442/ETY säännösten mukainen [37]. Asiassa Dusseldorp [38] yhteisöjen tuomioistuin vahvisti, ettei jätteiden siirrosta annetun asetuksen 7 artiklassa anneta jäsenvaltioille mahdollisuutta ottaa käyttöön yksinomaan taloudellisten näkökohtien perustella toimenpiteitä läheisyys- ja omavaraisuusperiaatteen toteuttamiseksi jäsenvaltioiden välisissä hyödynnettävien jätteiden siirroissa. Komissio on 1990-luvun lopulta alkaen käynnistänyt sääntöjen rikkomisiin liittyviä toimia useita jäsenvaltioita vastaan, jotka ovat ryhtyneet toimenpiteisiin estääkseen tai rajoittaakseen hyödynnettävien jätteiden maastavientiä [39].

[35] Asia C-209/98 FFAD vastaan Kööpenhaminan kaupunki (Kok. 2000 s. I-3743).

[36] Euroopan yhteisössä, Euroopan yhteisöön ja Euroopan yhteisöstä tapahtuvien jätteiden siirtojen valvonnasta ja tarkastamisesta annettu asetus (ETY) N:o°259/93, sellaisena kuin se on muutettuna (EYVL L 30, 6.2.1993, s. 1).

[37] Tuomion 95 kohdassa.

[38] Asia C-203/96 Chemische Afvalstoffen Dusseldorp BV et al. (Kok 1998, s. I-4075).

[39] Yhteisön tuomioistuimen käsiteltävinä olevat asiat: C-113/02, komissio vastaan Alankomaat, C-228/00, komissio vastaan Saksa, ja C-458/00, komissio vastaan Luxemburg.

* Komissio käynnisti vuosina 1997-2000 oikeustoimet useita sellaisia jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät olleet varmistaneet, että niiden jätehuoltosuunnitelmat olivat kunnossa. Kyseisen ajanjakson loppuun mennessä useimmat jäsenvaltiot olivat laatineet suunnitelmat. Ongelmat koskevat edelleen Ranskaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Italiaa. Jäsenvaltiot ovat kehittäneet yhdessä joitakin järjestelyjä, jotka koskevat jätehuoltosuunnitelmien yksityiskohtia erityisesti yhteisen rajan molemmin puolin sijaitsevilla alueilla. Paikallisten tai kansallisten jätehuoltosuunnitelmien ja sisämarkkinoihin liittyvien vaatimusten välisen suhteen luonteesta seuraa jatkuvasti monia oikeudellisia kysymyksiä, jotka oikeusviranomaisten on selvitettävä.

3.2. Jätteiden tuotannon estämiseen ja jätteiden hyödyntämiseen liittyvät kysymykset - 3 artikla

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan ja yhteisön jätehuoltostrategian mukaisesti jäsenvaltioiden on toteutettava toimenpiteet edistääkseen jätteiden tuotannon estämistä (jätteiden syntymisen, niiden haitallisuuden vähentäminen) sekä jätteiden hyödyntämistä (suosimalla jätteiden uudelleenkäyttöä, kierrätystä ja käyttöä energianlähteenä).

Monet jäsenvaltiot pelkästään vahvistivat toimittaneensa komissiolle tiedot toimenpiteistä, joihin ne aikovat ryhtyä 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti, mutta eivät antaneet mitään lisätietoja: Belgia, Tanska, Saksa, Espanja, Ranska, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Itävalta, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta. Näiden jäsenvaltioiden osalta tiedot 3 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanotoimista on etsittävä vuosilta 1995-1997 laaditun ensimmäisen kertomuksen asiaa koskevasta jaksosta.

Kreikka viittasi pakkauksia koskevaan lainsäädäntöönsä [40] ja perustamaansa pakkausten vaihtoehtoisesta käsittelystä vastaavaan kansalliseen organisaatioon.

[40] Laki 2939/2001.

Portugali ilmoitti, että se oli toimittanut komissiolle tiedot useista kansallisista jätehuollon suunnitteluasiakirjoista, joiden tavoitteisiin kuuluu jätemäärien ja jätteistä aiheutuvien riskien ehkäiseminen tai vähentäminen. Se huomautti lisänneensä merkittävästi kansalaisten käytössä olevien erillisten keruu- ja kierrätyspisteiden määrää vuoden 1995 alle 1 prosentista vuoden 2000 80 prosenttiin.

Suomi ilmoitti useista toteuttamistaan toimenpiteistä. Sen jätehuoltolainsäädäntöön [41] sisältyy muun muassa yleisiä velvollisuuksia huolehtia jätteiden syntymisen ehkäisystä ja niiden määrän sekä haitallisuuden vähentämisestä. Suomen lainsäädännön mukaan tuotannon harjoittajien edellytetään käyttävän raaka-aineita säästeliäästi tuotannossa ja korvaamaan raaka-aineiden käyttöä mahdollisimman paljon jätteellä. Tuotannon harjoittajat ovat myös velvollisia varmistautumaan siitä, että tuotteet ovat kestäviä, korjattavia tai jätteenä hyödynnettäviä ja että tuotteesta jätteenä aiheutuvat vaarat ovat mahdollisimman pieniä. Toimivaltaisten viranomaisten on edistettävä näiden velvollisuuksien toteutumista ja käytettävä kierrätettäviä tai kierrätetyistä raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Ympäristöluvissa on periaatteessa oltava selvitys ehdotetuista toimenpiteistä, joilla jätteen määrää ja syntyvien jätteiden haitallisuutta vähennetään [42]. Suomi huomautti, että sen valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa ja alueellisissa jätesuunnitelmissa on asetettu tavoitteet jätteiden syntymisen ehkäisemiseksi ja kyseisten tavoitteiden saavuttamisen edellyttämistä toimenpiteistä. Se viittasi myös asiaa koskeviin jätehuoltoa ja kemikaaleja koskevan lainsäädännön mukaisiin valtioneuvoston päätöksiin esimerkiksi otsonikerrosta heikentävistä aineista, paristoista ja akuista, polyklooribifenyyleistä (PCB) ja polyklooritrifenyyleistä (PCT).

[41] Suomen jätelain 1072/1993 4 luku. Katso myös asetus 1390/1993 muista jätelakiin liittyvistä velvoitteista.

[42] Suomen ympäristönsuojelulaki 86/2000 ja asetus 169/2000.

Irlanti ei raportoinut 3 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanosta vaan viittasi raporttiinsa ajanjaksolta 1995-1997.

* Jäsenvaltioiden toimittamien tietojen perusteella jää epäselväksi, onko Euroopan unionissa ehkäisty jätteiden syntymistä ajanjaksolla 1998-2000 ja jos, niin kuinka paljon.

3.3. Omavaraisuus jätteistä huolehdittaessa - 5 artikla

Direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet perustaakseen yhtenäisen ja riittävän käsittelylaitosten verkoston, jonka avulla yhteisö ja sen jäsenvaltiot tulevat omavaraiseksi jätteenkäsittelyn suhteen. Asetuksen N:o 259/93 4 artiklan 3 kohdan a alakohdan i) luetelmakohdan mukaisesti jäsenvaltiot voivat kieltää jätteiden siirrot, joilla ne on tarkoitus viedä huolehdittavaksi toisessa jäsenvaltiossa.

Itävalta ilmoitti, että sen jätehuoltosuunnitelmien puitteissa tutkitaan säännöllisin väliajoin koko maassa käytettävissä olevia käsittelyvälineitä ja -vaatimuksia. Itävalta ei toimittanut tietoja mahdollisesta yhteistyöstä muiden jäsenvaltioiden kanssa. Noin 0,032 miljoonaa tonnia Itävallassa vuonna 1999 tuotetuista kaikkiaan 48,6 miljoonasta jätetonnista vietiin huolehdittavaksi ulkomaille, eli maa on yli 99-prosenttisesti omavarainen.

Belgia ilmoitti, ettei se ollut toteuttanut toimenpiteitä 5 artiklan 1 kohdan panemiseksi täytäntöön. Flanderin alue on tehnyt muiden jäsenvaltioiden kanssa jätealan yhteistyötä, joka liittyy jätekuljetuksia koskevaan EU:n lainsäädäntöön [43]. Kyseisen alueen ja Alankomaiden välisten keskustelujen lisäksi yhteistyörakenteita ei ole olemassa. Takempia tietoja ei ole toimitettu siitä, kuinka omavarainen Belgia on ollut jätteistä huolehtimisen suhteen ajanjaksolla 1998-2000.

[43] Euroopan yhteisössä, Euroopan yhteisöön ja Euroopan yhteisöstä tapahtuvien jätteiden siirtojen valvonnasta ja tarkastamisesta annettu asetus (ETY) N:o°259/93, sellaisena kuin se on muutettuna (EYVL L 30, 6.2.1993, s. 1).

Tanska ei ilmoittanut asemansa muutoksista toteutettujen toimenpiteiden suhteen verrattuna vuosilta 1995-1997 laadittuun kertomukseen. Omavaraisuudesta Tanska ilmoitti, että sen jätteiden tuotannon kokonaismäärä vuonna 1999 oli 12,2 miljoonaa tonnia. Tästä määrästä noin 7,8 miljoonaa tonnia kierrätettiin, 2,98 miljoonaa tonnia poltettiin, 1,47 miljoonaa tonnia hävitettiin ja 0,017 miljoonaa tonnia ohjattiin erikoiskäsittelyyn.

Suomi vahvisti toteuttaneensa toimenpiteitä 5 artiklan 1 kohdan täyttämiseksi. Yleiset tavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi on määritelty lainsäädännössä [44] ja niitä on tarkennettu vuoden 1998 valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa. Suunnitelmassa määritellään tavoitteena oleva vuoteen 2005 mennessä toteutettava Suomen jätehuoltolaitosten verkoston infrastruktuuri. Yhdyskuntajätehuolto perustuu alueelliseen yhteistyöhön. Vaarallisista jätteistä huolehditaan tai ne hyödynnetään keskitetyissä laitoksissa. Vastuu teollisuus-, maatalous- ja rakennusjätteen hyödyntämisestä ja loppusijoituksesta on jätteen tuottajilla. Raja-alueilla tehdään yhteistyötä Ruotsin kanssa. Jätteiden käsittelyn omavaraisuuden osalta Suomi vahvisti seuraavat jätteiden vientimäärät vuodelta 1999: 0,034 miljoonaa tonnia kaikkiaan 2,4 miljoonasta tonnista kiinteää yhdyskuntajätettä (yli 98-prosenttinen omavaraisuus); 0,04 miljoonaa tonnia kaikkiaan 0,678 miljoonasta tonnista vaarallista jätettä (noin 94-prosenttinen omavaraisuus).

[44] Jätelain 1072/93 6 luku.

Ranska vahvisti, että se oli toteuttanut lainsäädännöllisiä toimenpiteitä 5 artiklan 1 kohdan panemiseksi täytäntöön [45]. Ranska ei toimittanut tietoja mahdollisesta yhteistyöstä muiden jäsenvaltioiden kanssa. Jätehuollon omavaraisuudesta Ranska ilmoitti, että se vie vuosittain ulkomaille huolehdittavaksi noin 0,02 miljoonaa tonnia kaikkiaan 3 miljoonasta tonnista vaarallista jätettä (noin 99,3 prosentin omavaraisuus), kun taas yhdyskuntajätteen osalta omavaraisuus on lähes 100-prosenttinen.

[45] Laki nro 76-663, annettu 19.7.1976.

Saksa ilmoitti toteuttaneensa 5 artiklan 1 kohdan panemiseksi täytäntöön seuraavat toimenpiteet: laajat suunnitelmat jätteiden käsittely- ja niistä huolehtimislaitoksien perustamiseksi, näiden toimien koordinointi naapuriosavaltioiden kesken. Osavaltioiden välillä on tehty yhteistyösopimuksia, joiden avulla käytettävissä olevia jätehuollon välineitä, kuten jätteiden käsittelylaitoksia, lämpökäsittelylaitoksia ja maanalaisia käsittelylaitoksia voidaan käyttää tehokkaammin [46]. Brandenburgin ja Berliinin yhteinen vaarallisen jätteen käsittelystä vastaava yhtiö mainittiin esimerkkinä. Eri osavaltioilla ilmoitetaan olevan ohjelmia, joista annetaan jätehuollon alaan liittyvää rahoitustukea. Muiden jäsenvaltioiden kanssa tehtävän yhteistyön suhteen Saksa viittasi lausuntoonsa, jonka se oli antanut vuoden 1995-1997 kertomusta varten [47]. Omavaraisuudesta jätteiden käsittelyssä Saksa raportoi, että se oli vienyt vuonna 2000 vaarallista jätettä noin 1,3 miljoonaa tonnia hyödynnettäväksi ja noin 0,09 miljoonaa tonnia hävitettäväksi. Se ilmoitti, että vaarallista jätettä tuotiin vuonna 2000 noin 1,5 miljoonaa tonnia hyödynnettäväksi ja noin 0,4 miljoonaa tonnia hävitettäväksi. Saksan toimittaman kertomuksen mukaan useimmat osavaltiot pyrkivät jätehuollossaan omavaraisuuteen.

[46] Esimerkin tällaisesta osavaltioiden välisestä yhteistyöstä tarjoaa yhteisöjen tuomioistuimen jokin aika sitten antama tuomio asiassa C-324/99, DaimlerChrysler AG vastaan Baden-Württembergin osavaltio (LBW) (Kok. 2001, s. I-9897), jossa LBW järjesti erityisvalvontaa edellyttävän jätteen lähettämisen käsiteltäväksi Hampuriin.

[47] On myös selvää, että Saksa on valmis tuomaan jätteitä muista jäsenvaltioista huolehdittavaksi maanalaisissa laitoksissa: katso asia C-6/00 Abfall Service AG (ASA) vastaan Bundesminister für Umwelt, Jugend und Familie, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 27.2.2002 (ei vielä julkaistu).

Kreikka ilmoitti, ettei se ollut toteuttanut toimenpiteitä 5 artiklan 1 kohdan mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi. Kyseiset toimenpiteet sisältyvät sen vuonna 2002 uudistettuun jätehuoltostrategiaan, jonka tavoitteena on jätehuollon yhtenäistäminen alueellisesti. Kreikka ei toimittanut tarkkoja tietoja, mutta vahvisti kuitenkin, että Kreikan ja muiden jäsenvaltioiden kesken tehdään yhteistyötä jätehuollon alalla sekä vaarallisten että tavanomaisten, hyödynnettäviksi tai huolehdittaviksi tarkoitettujen jätteiden rajat ylittävissä kuljetuksissa. Tämän yhteistyön ilmoitetaan olevan jätehuoltoalalla toimivien yritysten välistä ja tapahtuvan toimivaltaisten viranomaisten luvalla [48]. Vastauksena kysymykseen jätehuollon omavaraisuudesta Kreikka ilmoitti, että 31,7 prosenttia kotimaisesta jätteestä hävitetään niin kutsuttujen "jätehygieenisten kaatopaikkojen" avulla, kun taas 59,6 prosenttia hävitetään kreikkalaisissa laitoksissa, jotka eivät täytä kaikkia voimassa olevassa lainsäädännössä asetettuja ehtoja. Ilmoituksen mukaan 8 prosenttia kyseisistä jätteistä kierrätetään ja 0,7 prosenttia kompostoidaan.

[48] Oletettavasti tällä viittauksella tarkoitetaan Euroopan yhteisössä, Euroopan yhteisöön ja Euroopan yhteisöstä tapahtuvien jätteiden siirtojen valvonnasta ja tarkastamisesta annetun asetuksen (ETY) N:o°259/93, sellaisena kuin se on muutettuna (EYVL L 30, 6.2.1993, s. 1), toimivuutta.

Irlanti vahvisti, että se oli toteuttanut 5 artiklan 1 kohdassa säädetyt toimenpiteet [49] ja viittasi alan infrastruktuuria varten EU:n rakennerahastojen sääntöjen mukaisesti myönnettyyn rahoitustukeen. Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa on sovittu yhteistyöstä, jonka mukaisesti polttoa korkeassa lämpötilassa edellyttäviä vaarallisia jätteitä voidaan viedä rajoituksetta huolehdittaviksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Irlanti ilmoitti, että sen jätehuollon omavaraisuusaste tavanomaisen jätteen osalta on korkea. Se raportoi, että vuonna 1998 tuotetusta kaikkiaan 370 328 tonnista vaarallista jätettä oli viety noin 98 000 tonnia käsiteltäväksi tai huolehdittavaksi ulkomailla.

[49] Asiaa koskevat säännökset ovat Irlannin vuoden 1996 jätehuoltolain 22, 23 ja 38 luvussa.

Italia vahvisti, että se oli toteuttanut 5 artiklan 1 kohdassa säädetyt alueellisten jätesuunnitelmiensa mukaiset toimenpiteet komissiolle ilmoitetussa muodossa, mutta ei toimittanut tarkempia tietoja. Italia ei antanut tietoja mahdollisesta yhteistyöstä muiden jäsenvaltioiden kanssa. Se vahvisti olevansa jätteistä huolehtimisen osalta lähes täysin omavarainen.

Luxemburg vahvisti, että jätteistä huolehtivat muutamat kansalliset laitokset, jotka soveltuvat kotitalous-, teollisuus- ja pysyvän jätteen käsittelyyn. Sen kertomuksen mukaan muodollinen yhteistyö muiden jäsenvaltioiden kanssa määritellään kansallisessa jätehuoltosuunnitelmassa, jossa nimetään jätevirtoja koskevat ensisijaiset tavoitteet. Ajanjaksona 1998-2000 muihin jäsenvaltioihin vietiin vuosittain huolehtimista varten noin 0,05 miljoonaa tonnia jätettä. Luxemburg ilmoitti vuodelta 2000 seuraavat ulkomaille viedyt jätemäärät: noin 0,003 miljoonaa tonnia kaikkiaan noin 0,191 miljoonasta tonnista yhdyskuntajätettä (98,4 prosentin omavaraisuus); noin 0,051 miljoonaa tonnia kaikkiaan 0,061 miljoonasta tonnista vaarallista jätettä (16,4 prosentin omavaraisuus). Luxemburg ilmoitti olevansa pysyvän jätteen osalta jätehuollossa 100-prosenttisen omavarainen lukuun ottamatta sellaista jätettä, josta huolehditaan kunnallisissa tai pienissä yksityisissä jätehuoltolaitoksissa.

Alankomaat ilmoitti jätehuoltosuunnitelmiensa sisältävän toimenpiteet, joilla varmistetaan riittävä kapasiteetti jätteestä huolehtimiseksi. Toimenpiteisiin kuuluu jätteiden polttamiseen maalla soveltuvien jätehuoltolaitosten [50] sekä vaarallisen ja tavanomaisen jätteen kaatopaikkojen suunnittelu ja rakentaminen Alankomaat ilmoitti, että polttolaitosten ja kaatopaikkojen jätteistä huolehtimiskapasiteetti on nyt riittävä kattamaan huolehtimisen kaikesta Alankomaissa ennustettavissa olevassa tulevaisuudessa tuotetusta jätteestä. Alankomaat ei ilmoittanut sovitusta yhteistyöstä muiden jäsenvaltioiden kanssa 5 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanoa varten. Jätehuollon omavaraisuudesta Alankomaat ilmoitti, että se oli käytännöllisesti katsoen omavarainen; joko viedyt tai tuodut huolehdittavaksi tarkoitetut jätemäärät olivat vähäisiä. Se ilmoitti kuitenkin, että satunnaisissa erityisolosuhteissa voi tapahtua, että jätteitä viedään väliaikaisesti huolehdittavaksi ulkomailla muuten kuin kaatopaikoilla, joiden kapasiteetti on riittävä.

[50] Alankomaiden todettiin vuonna 1998 rikkoneen jätteiden siirrosta annettua asetusta (ETY) N:o 259/93 asettamalla hyödynnettävien jätteiden siirtoa koskevia rajoituksia taatakseen kotimaisen (kotimaisten) lämpökäsittelylaitoksen (-laitosten) kapasiteetin. Yhteisöjen tuomioistuin vahvisti, ettei omavaraisuutta ja läheisyyttä koskevia periaatteita sovelleta: asia C-203/96 Chemische Afvalstoffen Dusseldorp BV (Kok. 1998, s. I-4075). Katso myös tähän liittyvä uusi asia C-113/02 komissio vastaan Alankomaat, edelleen yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltävänä. Tähän asiaan liittyvä asia on parhaillaan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltävänä koskien kysymystä, onko yhdyskuntajätteen polttaminen hyödyntämistä vai huolehtimista. Ratkaisulla on merkittävä vaikutus jäsenvaltioiden mahdollisuuksiin kieltää kiinteän yhdyskuntajätteen polttolaitoksiin tarkoitetun jätteen vienti toisiin jäsenvaltioihin, koska yhteisön sisäisiin huolehdittavaksi tarkoitetun jätteen siirtoihin sovelletaan omavaraisuus- ja läheisyysperiaatetta (ks. jätteiden siirrosta annetun asetuksen (ETY) N:o 259/93 4 artiklan 3 kohdan a alakohta, kuten edellä): asia C-458/00, komissio vastaan Luxemburg.

Portugali vahvisti toteuttaneensa useita toimenpiteitä 5 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanoa varten. Kiinteästä yhdyskuntajätteestä huolehtimista varten Portugalilla on kuntien välisten ja monia kuntia käsittävien järjestelmien verkosto. Se ilmoitti viimeaikaisista toimenpiteistä tavanomaisesta teollisuusjätteestä huolehtimista koskevien uusien valvontatoimien ottamiseksi käyttöön [51] ja erityisten laitosten kehittämiseksi vaarallisesta teollisuusjätteestä huolehtimista ja sen varastointia varten. Sairaalajätteen tyyppisistä jätteistä huolehtimiseen sovelletaan erityistoimenpiteitä. Tiettyjä erityisiä jätevirtoja (kuten jäteöljyjä, käytettyjä renkaita, lietteitä, käytettyjä paristoja) käsitellään niiden alkuperästä riippumatta ja useimpia niistä varten on säädetty erityisiä lakeja, joiden mukaisesti ne käsitellään keskitetysti kierrätyksen mahdollistamiseksi. Portugali vahvisti, ettei yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa ole tehty 5 artiklan 1 kohdan panemiseksi täytäntöön. Noin 0,031 miljoonaa tonnia Portugalissa vuonna 1999 tuotetuista kaikkiaan 12,78 miljoonasta jätetonnista vietiin huolehdittavaksi ulkomaille (omavaraisuusaste ylittää siis 99 prosenttia).

[51] Laki 321/99, annettu 11. elokuuta 1999.

Espanja raportoi ottaneensa käyttöön jätehuoltosuunnitelmissaan 5 artiklan 1 kohdan mukaisia toimenpiteitä ja vahvisti, että se oli tehnyt tässä tarkoituksessa yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, mutta ei toimittanut asiasta tarkempia tietoja. Jätehuollon omavaraisuuden osalta Espanja ilmoitti, että vuonna 1999 Espanjan kaikki yhdyskuntajäte käsiteltiin kotimaassa. Jätteitä tuotiin Andorrasta ja Gibraltarilta. Espanja ilmoitti, että vaarallista jätettä syntyi vuonna 1999 noin 3,29 miljoonaa tonnia, josta vietiin noin 0,03 miljoonaa tonnia hyödynnettäväksi ja noin 0,02 miljoonaa tonnia hävitettäväksi. Se totesi, että vaarallista jätettä tuotiin noin 0,08 miljoonaa tonnia hyödynnettäväksi ja noin 0,03 miljoonaa tonnia hävitettäväksi.

Ruotsi vahvisti, että se oli toteuttanut 5 artiklan 1 kohdassa säädetyt alueellisten jätesuunnitelmiensa mukaiset toimenpiteet komissiolle ilmoitetussa muodossa, mutta ei toimittanut tarkempia tietoja. Ruotsi ilmoitti, että yleisesti katsoen se on jätteistä huolehtimisen osalta 100-prosenttisen omavarainen. Yhteistyötä tehdään Suomen kanssa rajaseuduilla, missä se on paikallisten olosuhteiden vuoksi perusteltua.

Yhdistynyt kuningaskunta vahvisti ottaneensa käyttöön edellisen kertomuksen jälkeen kansalliset jätehuoltostrategiat Englannissa ja Walesissa (toukokuussa 2000), Skotlannissa (joulukuussa 1999), Pohjois-Irlannissa (maaliskuussa 2000) ja myös Gibraltarilla (maaliskuussa 2000). Näiden strategioiden ilmoitetaan kuuluvan kutakin aluetta koskevien suunnitteluohjeiden yhteyteen ja muodostavan kokonaisvaltaiset jätehuoltostrategiat kaikkea valvottua jätettä varten. Yhdistyneen kuningaskunnan jätteen vientiä ja tuontia koskevassa vuoden 1996 jätehuoltosuunnitelmassa noudatetaan kansallisen omavaraisuuden periaatetta ja kielletään huolehdittavaksi tarkoitetun jätteen vienti. Tietojen saamiseksi yhteistyöstä muiden jäsenvaltioiden kanssa viitataan edelliseen täytäntöönpanoa koskevaan kertomukseen vuosilta 1995-1997. Yhdistyneen kuningaskunnan arvion mukaan se oli jätteistä huolehtimisen osalta 98,4-prosenttisen omavarainen vuosina 1998/1999 ja 98,5-prosenttisen omavarainen vuosina 1999/2000.

* Yleisesti katsoen jäsenvaltiot raportoivat saavuttaneensa jätehuollossa pitkälle menevän, noin 99-prosenttisen omavaraisuuden, mikä vastaa suurimmaksi osaksi edellisessä täytäntöönpanoa koskevassa kertomuksessa vuosilta 1995-1997 todettua tasoa.

3.4. Jätteiden syntymistä ja jätteiden käsittelyä koskevat tiedot - 7 artiklan 1 kohta

Jäsenvaltioita pyydettiin kyselylomakkeessa antamaan tietoja talousjätteen, vaarallisen jätteen ja muiden jätteiden syntymisestä ja käsittelemisestä.

Kotitalous-/yhdyskuntajätteen osalta (taulukko 3.1 [52] ja kuvio 1) kaikki maat toimittivat tietoja, mutta joissakin tapauksissa ne eivät kattaneet kertomuskauden kaikkia kolmea vuotta. Saaduista tiedoista voi päätellä, että jätteen kierrätysprosentti vaihtelee huomattavasti, kahdeksasta 63:een prosenttiin. Vain viisi jäsenvaltiota saavutti vähintään noin 40 prosentin kierrätysasteen (Itävalta, Belgia, Saksa, Alankomaat ja Ruotsi), kun taas viisi muuta jäsenvaltiota saavutti enintään vain noin 10 prosentin kierrätysasteen (Ranska, Kreikka, Irlanti, Italia ja Yhdistynyt kuningaskunta). Yleisin kierrätysaste oli noin 26 prosenttia. Poltolla - riippumatta siitä, otetaanko poltossa talteen energiaa vai ei - näyttää olevan edelleen tärkeä osa kotitalousjätteen käsittelyssä kymmenessä jäsenvaltiossa (17-58 prosenttia), kun taas Kreikassa ja Irlannissa polttoa ei käytetä lainkaan. Keskimääräinen polton osuus (energian talteen ottamiseksi tai ilman sitä) oli 23 prosenttia. Tavallisin käsittely on kuitenkin vieläkin kaatopaikalle vienti, jonka keskimääräinen osuus jäsenvaltioissa oli 45 prosenttia. Viisi jäsenvaltiota ilmoitti olevansa kotitalousjätteen osalta erittäin riippuvainen kaatopaikoista (yli 60-prosenttisesti) [53]. Nämä luvut osoittavat vuoden 1995-1997 kertomukseen verrattuna kierrätysasteiden vähittäistä yleistä kasvua, mutta kaatopaikat ovat kotitalousjätteen osalta edelleen ensisijaisia jätehuoltokeinoja. Henkeä kohti vuodessa tuotetun jätteen keskimääräisen painon arvioidaan olleen vuosina 1998-2000 noin 500 kg. Tämä merkitsee tuotannon kasvua ajanjaksosta 1995-1997 (keskimäärin 400 kg henkeä kohti vuodessa) ja jäämistä selvästi jälkeen komission viidenteen ympäristöalan toimintaohjelmaan sisältyvästä tavoitteesta, jonka mukaan jätteen tuotanto olisi pitänyt vakiinnuttaa vuoteen 2000 mennessä vuoden 1985 tasolle 300 kg henkeä kohti vuodessa. Määrän kasvu osoittaa, että kansallisella tasolla on toteutettava paljon tehokkaampia toimia, joilla jätteiden syntymistä voidaan todella ehkäistä ja vähentää.

[52] Jotkin jäsenvaltiot antoivat yhdyskuntajätettä koskevia lukuja, joihin saattaa sisältyä kotitalousjätteen lisäksi samantyyppisiä kaupan, teollisuuden tai laitosten jätteitä.

[53] Lisäksi Kreikan ilmoittama suurin osuus, "muu käsittely", tarkoittaa jätteiden laitonta sijoittamista.

Vaarallisen jätteen osalta (taulukko 3.2 ja kuvio 2) kaikki maat toimittivat tietoja, mutta joissakin tapauksissa ne eivät kattaneet kertomuskauden kaikkia kolmea vuotta. Vastaanotetuista tiedoista käy ilmi, että kierrätysasteet vaihtelevat huomattavasti (Suomen 5 prosentista Luxemburgin 77 prosenttiin) ja vain neljä jäsenvaltiota saavutti vähintään noin 40 prosentin kierrätysasteen. Keskimääräinen vaarallisen jätteen kierrätysaste jäsenvaltioissa oli noin 27 prosenttia. Kotitalousjätteen tilanteesta poiketen keskimääräinen kaatopaikkasijoitusaste oli alhaisempi (22 prosenttia), mutta toiset keskimäärin 27 prosenttia ilmoitettiin "muuna käsittelynä". Vaarallisen jätteen keskimääräinen tuotanto (90 kg henkeä kohti vuodessa) on suunnilleen sama kuin vuosina 1995-1997.

"Muut jätteet" muodostavat suurimman osan syntyneestä jätteestä (ks. taulukko 3.3 ja kuvat 3 ja 4). Muiden jätteiden kokoonpanosta ja käsittelystä Euroopan unionissa ei voida muodostaa selvää kuvaa, koska jäsenvaltiot sisällyttivät niihin erilaisia jätteitä tai eivät jopa antaneet lainkaan lukuja.

* Jätteiden kierrätyksen suosio vaihtelee edelleen paljon eri jäsenvaltioissa, kuten jo edellisessä täytäntöönpanoa vuosina 1995-1997 koskevassa kertomuksessa todettiin. Keskimääräinen kierrätysaste on kasvanut, mutta monet jäsenvaltiot pääsevät edelleen vain suhteellisen pieniin tai vaatimattomiin kotitalousjätteen kierrätyslukuihin. Suuri, vaikkakin pienenemässä oleva joukko, on edelleen hyvin riippuvainen kaatopaikoista keinona huolehtia kotitalousjätteestä. Jotkin jäsenvaltiot polttavat suuren osan jätteistään. Mutta vaikka energia otettaisiinkin talteen poltettaessa (tämä ratkaistaan eri jäsenvaltioissa erilaisin perustein), polttaminen on yleensä huonompi vaihtoehto verrattuna muihin, korkeammalla jätteenkäsittelymenetelmien hierarkiassa oleviin keinoihin, kuten uudelleenkäyttöön ja materiaalien kierrätykseen. Valmisteilla olevissa ja tuoreissa lainsäädäntöaloitteissa pakkausjätteestä [54], romuajoneuvoista [55] sekä sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta [56] tavoitteena on erittäin korkeiden kierrätysasteiden saavuttaminen, johon pyritään järjestämällä erillinen jätteen keräily sen syntypaikalla.

[54] KOM(2001)729 lopullinen. Komission ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi pakkauksista ja pakkausjätteestä annetun direktiivin 94/62/EY muuttamisesta.

[55] Romuajoneuvoista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/53/EY, EYVL L 269, 21.10.2000, s. 34.

[56] KOM(2999)347 lopullinen. Komission ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta. Ehdotus hyväksyttiin 16.-19.12.2002 neuvostossa ja Euroopan parlamentissa (ei vielä julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä).

3.5. Yleiset säännöt lupavaatimusten poikkeuksista - 11 artikla

Jäsenvaltiot voivat 11 artiklan mukaisesti vapauttaa lupavaatimuksista laitokset ja yritykset, jotka huolehtivat itse jätteistään niiden tuottamispaikalla tai hyödyntävät jätteensä (9 ja 10 artikla).

Belgia, Tanska, Saksa, Kreikka, Espanja, Ranska, Alankomaat, Itävalta, Portugali, Suomi ja Ruotsi vahvistivat, etteivät ne olleet ottaneet käyttöön yleisiä sääntöjä, joiden mukaisesti jätelupavaatimuksista voitaisiin myöntää poikkeuksia.

Irlanti, Italia ja Yhdistynyt kuningaskunta vahvistivat hyväksyneensä tällaisia sääntöjä, mutta eivät toimittaneet yksityiskohtaisia tietoja. Myös Luxemburg vahvisti tehneensä näin.

* Samoin kuin edellisenkin täytäntöönpanoa koskevan kertomuksen yhteydessä suhteellisen harvat jäsenvaltiot ilmoittivat ottaneensa käyttöön vuosina 1998-2000 mahdollisuuden soveltaa lupavaatimuksia koskevia poikkeuksia. Ikävä kyllä ne jäsenvaltiot, jotka ilmoittivat säätäneensä tällaisia poikkeusmahdollisuuksia, eivät ilmoittaneet niiden syytä tai niistä koituvia etuja. Tämä alue on edelleen vain vähän kehittynyt. Italia on jokin aika sitten pyytänyt mahdollisuutta myöntää yrityksille poikkeuksia tietyntyyppisten vaarallisten jätteiden hyödyntämistä koskevista lupavaatimuksista direktiivin 91/689/ETY 3 artiklan mukaisesti ja myös saanut kyseisen mahdollisuuden [57]. Tämä on ensimmäinen poikkeuksen soveltamista koskeva esimerkki.

[57] Komission päätös 2002/909/EY Italian antamista säännöistä jätteitä hyödyntävien laitosten tai yritysten lupavaatimusten soveltamatta jättämisestä vaarallisista jätteistä annetun direktiivin 91/689/ETY 3 artiklan mukaisesti, EYVL L 315, 19.11.2002, s. 16.

3.6. Kirjaamisvaatimukset (14 artikla)

Direktiivin 14 artiklan mukaisesti jätteiden talteenottoa ja hävittämistä suorittavien laitosten ja yritysten on pidettävä kirjaa jätteistä ja jätehuollosta. Nämä säännökset voitaisiin ulottaa koskemaan myös tuottajia. Niiden on annettava tiedot toimivaltaisten viranomaisten käyttöön pyydettäessä.

Belgiassa Flanderin alue vaatii, että kirjaaminen on tehtävä Vlarea II -asetuksen [58] 5.2.1.2 4 kohdan mukaisesti. Vlarea-asetuksen 5.1.5 luvussa täydennetään näitä kirjaamisvaatimuksia. Tietojen saamiseksi 14 artiklan mukaisista tuottajien vastuista viitataan täytäntöönpanoa vuosina 1995-1997 koskevaan kertomukseen.

[58] Jätteiden syntymisen estämistä ja jätehuoltoa koskeva Flanderin lainsäädäntö.

Tanska viittasi erityissäännöksiin, jotka koskevat jätteiden hyödyntämistä tai niistä huolehtimista harjoittavien laitosten ja yritysten velvollisuutta pitää kirjaa toiminnastaan [59]. Tanska vahvisti myös, että tiettyjen yritysten on vuodesta 2001 alkaen viiden vuoden ajan pidettävä kirjaa jätteen tuotannosta ja kirjatut tiedot on toimitettava toimivaltaisten viranomaisten käytettäväksi [60].

[59] Ympäristö- ja energia-asioista vastaavan ministeriön 27.6.2000 antaman määräyksen nro 619 15-17 luku jätteitä ja kierrätystä koskevasta tietojärjestelmästä (ISAG).

[60] Ks. ympäristö- ja energia-asioista vastaavan ministeriön 27.6.2000 antaman määräyksen nro 619 18, 19, 50 ja 53 luku jätteistä.

Saksa vahvisti, että sen jätehuoltolainsäädännössä määrätään jätteen hyödyntämistä tai niistä huolehtimista harjoittavia laitoksia ja yrityksiä koskevista kirjaamisvaatimuksista [61]. Jätehuollon seurannasta huolehditaan myöntämällä todistuksia, pitämällä kirjaa ja laatimalla asiakirjoja. Lisätietoja varten viitataan täytäntöönpanoa vuosina 1995-1997 koskevaan kertomukseen.

[61] Katso vuoden 1994 laki jätehuollosta suljetussa raaka-ainekierrossa, asetus hyödyntämis- ja huolehtimistodistuksista, asetus ammattimaisista jätehuoltoyhtiöistä, tekniset ohjeet erityisseurantaa vaativien jätteiden varastoinnista, kemiallisesta, fyysisestä ja biologisesta käsittelystä, polttamisesta ja sijoittamisesta sekä tekniset ohjeet kotitalousjätteen hyödyntämisestä, käsittelystä ja muusta sitä koskevasta jätehuollosta.

Kreikka ilmoitti, että sen jätehuoltolainsäädännössä määrätään jätteen hyödyntämistä tai niistä huolehtimista harjoittavia laitoksia ja yrityksiä sekä jätteen tuottajia koskevista kirjaamisvaatimuksista [62]. Niitä vaaditaan erityisesti pitämään kirjaa ja antamaan tiedot pyydettäessä toimivaltaisten viranomaisten käytettäväksi. Kyseisten yksiköiden on toimitettava tiedot vuosittain sen alueen prefektille, jolla laitos sijaitsee tai jolla toimintaa toteutetaan. Kunkin prefektin on toimitettava vuotuinen selityskertomus ympäristöstä, aluesuunnittelusta ja julkisista työurakoista vastaavalle ministerille.

[62] Ministerien yhteinen päätös 69728/824/1996 (virallinen lehti 358/B).

Myös Espanja vahvisti, että sen jätehuoltolainsäädännössä määrätään jätteistä huolehtimista tai niiden hyödyntämistä harjoittavia laitoksia ja yrityksiä koskevista kirjaamisvaatimuksista [63], mutta ei toimittanut tarkempia tietoja. Espanja totesi, että vaarallisen jätteen tuottajien edellytetään noudattavan direktiivin 14 artiklan säännöksiä Espanjan lainsäädännön mukaisesti [64].

[63] Jätehuoltolaki 10/1998, 13 pykälän 3 kohta.

[64] Kuninkaallisen asetuksen 833/1988 16 ja 17 pykälä.

Myös Ranska vahvisti, että sen jätehuoltolainsäädännössä määrätään jätteistä huolehtimista ja niiden hyödyntämistä harjoittavia laitoksia ja yrityksiä sekä jätteiden tuottajia koskevista kirjaamisvaatimuksista [65], mutta ei toimittanut tarkempia tietoja.

[65] "Arrêté du 4 janvier 1985 relatif au contrôle des circuits d'élimination des déchets générateurs de nuisances", 8 pykälä.

Irlanti vahvisti, että se on saattanut voimaan vaatimuksia, jotka koskevat kirjaamista vahvistetuille vakiolomakkeille. Vaarallisen jätteen tuottajilla on velvollisuus [66] pitää kirjaa jätteidensä tuottamisesta, käsittelystä, keräämisestä ja kuljetuksista sekä toimittaa kirjanpitonsa toimivaltaisten viranomaisten tarkastettavaksi.

[66] Jätehuoltoa (vaarallinen jäte) koskevien vuoden 1998 säädösten VI osan mukaisesti.

Italia ilmoitti, että sen jätehuoltolainsäädännössä on useita kirjaamista ja siihen liittyviä todistuksia koskevia vaatimuksia, joita sovelletaan sitovasti jätteistä huolehtimista ja niiden hyödyntämistä harjoittaviin yrityksiin sekä vaarallisen jätteen tuottajiin (tiettyjä maatalousalan yrityksiä lukuun ottamatta) ja tavanomaisen jätteen tuottajiin, jotka toimivat teollisuuden tai käsityöammattien alalla (tiettyjä pienyrittäjiä lukuun ottamatta) [67]. Kirjaamismenettely on standardoitu ja edellyttää toimivaltaisten viranomaisten säännöllisin väliajoin antamia todistuksia.

[67] Laki 22/1997.

Luxemburg ilmoitti uudelleen, että yhteisön säädös on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä 17. kesäkuuta 1994 annetun jätelain 14 artiklalla. Laitokset, joiden on pidettävä kirjaa ja joille voidaan myöntää vapautus kirjaamisvelvollisuudesta, luetellaan kyseisen lain 10 ja 11 artiklassa.

Alankomaat ilmoitti, että se edellyttää laitoksilta ja yrityksiltä, jotka käsittelevät tai jalostavat jätettä tai huolehtivat siitä, käsitellyn jätteen laadun ja kokoonpanon kirjaamista. Se vahvisti, että vakiomuotoista rekisteröintiä ei ole ja että kyseisillä laitoksilla ja yrityksillä on pääsääntöisesti lupa pitää kirjaa muodossa, jonka ne katsovat itselleen soveltuvaksi. Vakiolomakkeita käytetään ilmoitusten tekemiseen toimivaltaisille viranomaisille jätteen vastaanotosta. Alankomaat vahvisti, että myös jätteen tuottajien edellytetään pitävän kirjaa luovuttamistaan jätteistä. Niiden edellytetään myös toimittavan jätteen vastaanottajalle tieto jätteen laadusta ja kokoonpanosta.

Itävalta vahvisti, että sen jätehuoltoa koskevassa lainsäädännössä edellytetään kaikkien jätettä tuottavaa toimintaa, jätteen keräystä tai käsittelyä harjoittavien pitävän kirjaa ja toimittavan pyydettäessä vuosittaiset tiedot toimivaltaisille viranomaisille [68]. Kirjatut tiedot on säilytettävä vähintään seitsemän vuotta. Itävalta vahvisti, että tuottajia koskevaa kirjausvelvoitetta sovelletaan tämän kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

[68] Jätehuoltolaki ja jätteiden valvontaa koskeva asetus 65/1991.

Portugali vahvisti, että sen jätehuoltolainsäädännössä määrätään jätteistä huolehtimista ja niiden hyödyntämistä harjoittavia laitoksia ja yrityksiä sekä jätteiden varastointia harjoittavia toimijoita koskevista kirjaamisvaatimuksista [69]. Erityisiä kirjaamisvelvoitteita on säädetty sairaalajätehuollosta vastaaville [70], jäteöljyjen keräämistä ja uudistamista harjoittaville [71], PCB-yhdisteistä huolehtiville ja niitä puhdistaville yrityksille [72] ja yksiköille, joilla on oikeus myöntää romuautojen tuhoamis- tai purkutodistuksia [73]. Jätteiden tuottajilla on myös velvollisuus pitää kirjaa ja toimittaa toimivaltaisille viranomaisille luettelot tuottamistaan jätteistä [74].

[69] Lain 239/97, annettu 9.9.1997, IV luku.

[70] Määräyksen 174/97, annettu 10.3.1997, 12 artikla.

[71] Lain 88/91, annettu 23.2.1991, 3 pykälän 2 kohta.

[72] Lain 277/99, annettu 23.7.1999, 5 pykälä.

[73] Lain 292-B/2000, annettu 15.11.2000, 3 pykälä.

[74] Lain 239/97 17 pykälän 1 kohta.

Suomessa ympäristölupaa edellyttävää jätteiden hyödyntämistä ja niistä huolehtimista harjoittavien yritysten on pidettävä kirjaa toiminnoistaan [75]. Sekä kirjaaminen että vuotuiset kertomukset toimivaltaisille viranomaisille suositellaan tehtäväksi vakiomuotoisena. Toimivaltaisen viranomaiset toimittavat lomakkeita niitä tarvitseville. Myös vaarallisen jätteen tuottajat (kotitalouksia lukuun ottamatta) ovat velvollisia pitämään kirjaa.

[75] Suomen jätehuoltolain 51 luku.

Ruotsi ilmoitti, että kirjaamisvaatimukset sisältyvät sen ympäristölakiin, mutta ei toimittanut tarkempia tietoja niistä. Se totesi, että tuottajiin ei Ruotsissa sovelleta kirjaamisvelvoitetta.

* Useimmat jäsenvaltiot näyttävät panneen täytäntöön 14 artiklan mukaiset kirjaamisvelvoitteensa. Jotkin jäsenvaltiot ilmoittivat kehittäneensä myös muun kuin vaarallisen jätteen tuottajia koskevia velvoitteita. Jäsenvaltioista kirjaamisvelvoitteiden täytäntöönpanosta saatujen kokemusten hyödyntämistä on vielä kehitettävä.

*

Liite I

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 1: Direktiivin 6 artiklan mukaisesti määriteltyjen kansallisten viranomaisten lukumäärä kullakin NUTS-tasolla ja heidän direktiiveissä määriteltyihin asioihin liittyvä toimivaltansa (kyselylomakkeen I kappaleen kysymys 2).

Huomautuksia:

(1) N on viranomaistyyppi ja tilastollisten alueyksiköiden NUTS-nimikkeistön (Eurostat) lyhenne.

(2) Viranomaisten lukumäärä annetaan lyhenteenä, esim. N2=5 tarkoittaa viittä NUTS 2 -tason viranomaista tai instituutiota.

(3) Muut taulukon tiedot annetaan soluissa, esimerkiksi N3, N5 tarkoittaa artiklojen sisällön kuulumista NUTS 3 -tason ja NUTS 5 -tason viranomaisten tai instituutioiden vastuulle.

(4) N5: jätehuollon paikallinen suunnittelu (roska-astioiden sijainti, jätteitä keräävien ajoneuvojen reitit jne.).

(5) Ei tietoja NUTS-tasoista N0, N2: Valtuudet antaa suunnittelulupia ja hyväksyä ympäristöehtoja, N3: Ympäristövaikutusten arviointien julkaiseminen; lupien myöntäminen; valvonta.

(6) N0: Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, Skotlannin hallitus, Pohjois-Irlannin edustajainkokous, Walesin edustajainkokous, Gibraltarin hallitus. N1: Englanti/Wales (DEFRA+EA), Skotlanti (SEPA), Pohjois-Irlanti (EHS), Gibraltar (Gibraltarin hallitus). N3: Paikalliset tai alueelliset viranomaiset: 121 UA- ja WDA-viranomaista Englannissa, 22 Walesissa, 32 Skotlannissa, 26 Pohjois-Irlannissa, 1 Gibraltarilla.

(7) N0: Toimiluvat jätteestä huolehtimiselle ja sen hyödyntämiselle; antaa lausunnon, että ei vastusta alueellisia lupia. Laitosten tai yritysten kirjaaminen 12 artiklan nojalla: koskien jäteöljyä. N4: koskien kunnallista jätteen keräilyä.

(8) N2: Laitosten tai yritysten kirjaamista 12 artiklan nojalla ei sovelleta. Irlanti on NUTS 2 -tason alue. Ympäristönsuojeluhallinto on toimivaltainen viranomainen tai instituutio.

(1)

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 2. Yleiskatsaus jäsenvaltioiden jätehuoltosuunnitelmiin. Jokaista laadittua jätehuoltosuunnitelmaa koskevat tiedot ovat liitteenä olevissa taulukoissa (kyselylomakkeen II kappaleen kysymys 1c).

Huomautuksia:

* Tiedot saatu WasteBase-tietokannasta.

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 3.1. Kotitalousjätteen käsittely (kyselylomakkeen II kappaleen kysymys 4).

n.a.: ei vastausta

Huomautuksia:

* Yhdyskuntajäte mukaan lukien kotitalousjäte

** Kotitalousjäte

Kiinteän yhdyskuntajätteen vienti Norjaan 566 t ja Ruotsiin 2 858 t, kiinteän yhdyskuntajätteen tuonti Ruotsista 1 226 t ja jäteperäisen polttoaineen tuonti Alankomaista kokeilutarkoituksessa 2 884 t. Kotitalousjätteen osuus kiinteästä yhdyskuntajätteestä on noin 40 prosenttia.

(1) Muu käsittely tarkoittaa kompostointia

(2) "Muu käsittely": 31 000 tonnia kompostoidaan ja loput ovat laitonta jätteiden sijoitusta.

(3) Kaatopaikalle sijoitettuun määrään sisältyy katujen puhdistusjäte.

(4) Kierrätetty määrä käsittää kompostoidun jätteen ja jäteperäisen polttoaineen (Refuse Derived Fuel, RDF).

(5) Kierrätetyt määrät koskevat vain kompostoitavaa orgaanista jätettä, muita jätteitä ei kierrätetä Luxemburgissa.

(6) Yhteensä 18 376 532 t. Muu: paperin ja lasin lajitteleva keräys.

(7) Kaikki luvut ovat arvioita

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 3.2. Vaarallisen jätteen käsittely (kyselylomakkeen II kappaleen kysymys 4).

Huomautuksia:

*) Jäsenvaltiossa.

**) Jäsenvaltion ulkopuolella.

(1) Muu käsittely: fyysis-kemialliset orgaanisen ja epäorgaanisen jätteen käsittelylaitokset.

(2) Muuten fyysis-kemiallisesti käsitelty jäte.

(3) Vain primääreistä lähteistä.

(4) Saastuneen maaperän ja kivien määrä ei sisälly. Luvut viittaavat neuvoston asetuksen 259/93 liitteissä III ja IV lueteltujen jätteiden vientimääriin. Kaikkia kyseisiä jätteitä ei välttämättä pidetä vaarallisina jätteinä.

(5) Muut käsittelytavat ovat fyysis-kemiallisia.

(6) Kokonaismäärä vastaa noin 97 prosenttia varsinaisesta määrästä.

(7) Kaikki muut huolehtimistavat tarkoittavat kemiallisia, fyysisiä ja biologisia prosesseja.

(8) Luxemburg: Muut käsittelytavat ovat fyysis-kemiallisia.

(9) Muut käsittelytavat ovat fyysis-kemiallisia.

(10) Arviot kansallisen vaarallisia jätteitä koskevan jätehuoltosuunnitelman tarkistusta varten. Yhteismäärä: 3 293 705.

(11) Arvio. Erittelyä ei käytettävissä.

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 3.3. Muun jätteen käsittely. Tämä vaihtelee jäsenvaltioittain riippuen siitä, minkä tyyppisiä jätteitä luokkaan sisällytetään. Siihen saattaisivat kuitenkin kuulua kiinteä yhdyskuntajäte, yhdyskuntien viemärijäte, teollisuusjäte, energian ja veden jakelu, kaivosjäte, maatalousjäte ja rakennusjäte. (Kyselylomakkeen II kappaleen kysymys 4.)

// Tietoja ei saatu.

Huomautuksia:

(1) Luvuilla tarkoitetaan kahden ilmoitetun luokan yhteismäärää:

(2) Tavanomainen teollisuusjäte (muuten käsitelty jäte): 21 675 000 t (98 prosenttia kokonaismäärästä): kierrätetty 51 prosenttia, poltettu 4 prosenttia, sijoitettu kaatopaikalle 15 prosenttia ja muu 30 prosenttia.

(3) Vaarallinen teollisuusjäte: 343 500 t (2 prosenttia kokonaismäärästä): kierrätetty 51 prosenttia, poltettu 4 prosenttia, sijoitettu kaatopaikalle 15 prosenttia ja muu 30 prosenttia.

(4) Luvuilla tarkoitetaan neljän ilmoitetun luokan yhteismäärää:

(5) Rakentaminen ja purkaminen: 3 223 000 t (32 prosenttia kokonaismäärästä): kierrätetty 90 prosenttia, poltettu ja energia otettu talteen 2 prosenttia, sijoitettu kaatopaikalle 8 prosenttia.

(6) Teollisuus: 2 947 000 t (30 prosenttia kokonaismäärästä): kierrätetty 64 prosenttia, poltettu ja energia otettu talteen 15 prosenttia, sijoitettu kaatopaikalle 21 prosenttia.

(7) Kauppa ja palvelut: 1 120 000 t (11 prosenttia kokonaismäärästä): kierrätetty 40 prosenttia, poltettu ja energia otettu talteen 46 prosenttia, sijoitettu kaatopaikalle 14 prosenttia.

(8) Energiantuotannosta peräisin oleva jäte: 1 176 000 t (12 prosenttia kokonaismäärästä): kierrätetty 100 prosenttia.

(9) Muu jäte: 1 480 000 t (15 prosenttia kokonaismäärästä): kierrätetty 77 prosenttia, poltettu ja energia otettu talteen 17 prosenttia, sijoitettu kaatopaikalle 6 prosenttia.

(10) Luvuilla tarkoitetaan kolmen ilmoitetun luokan yhteismäärää:

(11) Rakentaminen ja purkaminen: 1 200 000 t (6 prosenttia kokonaismäärästä): Kaikki käsitelty luokassa "muu".

(12) Teollisuus: 19 123 000 t (90 prosenttia kokonaismäärästä): kierrätetty 40 prosenttia, poltettu ja energia otettu talteen 24 prosenttia, poltettu VIITTAUS KAAVIOON>

Huomautuksia: NUTS tarkoittaa Eurostatin tilastollisten alueyksiköiden nimikkeistöä (Nomenclature des Unités Territoriales Statistiques).

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 2. Kotitalousjätteen käsittelytapojen prosenttiosuudet (lähde: taulukko 3.1).

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 3. Vaarallisen jätteen käsittelytapojen prosenttiosuudet (lähde: taulukko 3.2.).

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 4. Muun jätteen käsittelytapojen prosenttiosuudet (lähde: taulukko 3.3).

>VIITTAUS KAAVIOON>

VAARALLISISTA JÄTTEISTÄ ANNETTU DIREKTIIVI 91/689/ETY

1. JOHDANTO

Oikeudelliset puitteet kaikille jätteille muodostavaa direktiiviä 75/442/ETY [76] täydentää direktiivi 91/689/ETY [77], jossa annetaan tiukemmat säännökset vaarallisia jätteitä koskevalle jätehuollolle ja sen seurannalle. Direktiivillä 91/689/ETY on korvattu myrkyllisistä ja vaarallisista jätteistä annettu direktiivi 78/319/ETY.

[76] Ks. jätteistä annettua direktiiviä 75/442/ETY koskeva kertomus.

[77] EYVL L 377, 31.12.1991, s. 20.

Direktiivin 91/689/ETY tärkeimmät säännökset, joiden tarkoituksena on turvata ympäristön kannalta järkevä vaarallisen jätteen huolto, ovat seuraavat:

- vaarallisen jätteen määritelmä (1 artikla), jota on kehitetty edelleen vaarallisten jätteiden luettelolla, joka on otettu käyttöön neuvoston päätöksellä 94/904/EY [78] ja korvattu komission päätöksellä 2000/532/EY [79], sellaisena kuin se on muutettuna.

[78] EYVL L 356, 31.12.1994, s. 14.

[79] EYVL L 226, 6.9.2000, s. 3.

- kielto sekoittaa vaarallista jätettä muuhun luokkaan kuuluvan vaarallisen jätteen tai vaarattoman jätteen kanssa (2 artikla)

- erityiset toimilupavaatimukset laitoksille ja yrityksille, jotka käsittelevät vaarallista jätettä (3 artikla)

- vaarallisen jätteen tuottajia koskevat määräaikaistarkastukset ja kirjaamisvelvoite (4 artikla)

- vaarallisen jätteen asianmukainen pakkaaminen ja merkitseminen keräilyn, kuljetuksen ja väliaikaisvarastoinnin aikana (5 artikla),

- vaarallisen jätteen jätehuoltosuunnitelmat (6 artikla).

Kotitalouksissa muodostunut vaarallinen jäte ei kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan.

Seuraava kertomus perustuu 27 päivänä maaliskuuta 1997 tehdyllä komission päätöksellä 97/622/EY [80] vahvistettuun kyselylomakkeeseen.

[80] EYVL L 256, 19.9.1997, s. 13.

Kyselylomakkeen ensimmäisen osan (SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ) lisäksi tässä kertomuksessa arvioidaan, miten vaarallisen jätteen määritelmä ja vaarallisten jätteiden luettelo on pantu täytäntöön kaikissa 15 jäsenvaltiossa.

2. SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

2.1. Kansallinen lainsäädäntö

Kaikki jäsenvaltiot vahvistivat toimittaneensa komissiolle tiedot voimassa olevista laeista ja asetuksista, joilla vaarallisista jätteistä annettu direktiivi 91/689/ETY ja neuvoston päätös 94/904/EY, jolla otetaan käyttöön vaarallisten jätteiden luettelo, on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä.

2.2. "Vaarallisen jätteen" määritelmä ja vaarallisten jätteiden luettelo

Neuvoston direktiivin 91/689/ETY 1 artiklan 4 kohdassa määritellään vaarallinen jäte viittaamalla vaarallisten jätteiden luetteloon, joka on vahvistettu neuvoston päätöksellä 94/904/EY ja korvattu komission päätöksellä 2000/532/EY, sellaisena kuin se on muutettuna. Siksi komissio katsoo, että jäteluettelon saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on keskeistä vaarallisen jätteen määritelmää koskevien säännösten täytäntöönpanossa. Se pitää tarpeellisena myös neuvoston direktiivin 91/689 liitteiden I, II ja III saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Vielä kaksi näkökohtaa on otettava huomioon arvioitaessa, miten kansallisessa lainsäädännössä on noudatettu yhteisön vaarallisen jätteen määritelmää. Jotkin jäsenvaltiot ovat toteuttaneet tiukempia toimenpiteitä, eli ne ovat sisällyttäneet luetteloon jätteitä, joilla on liitteessä III mainittujen aineiden ominaisuuksia ja joita ne pitävät sen vuoksi vaarallisina. Direktiivin 1 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetään mahdollisuudesta lisätä uusia vaarallisia aineita vaarallisten jätteiden luetteloon, jos ne annetaan tiedoksi komissiolle, mikä on myös EY:n perustamissopimuksen 176 artiklan mukaista. (Katso tämän kertomuksen 3.1 luku.) Toinen huomioon otettava näkökohta on, että direktiivin säännöksiä ei sovelleta kotitalouksissa syntyneisiin vaarallisiin jätteisiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kotitalousjäte ei voisi olla vaarallista. (Katso tämän kertomuksen 3.2 luku.)

Edellisessä täytäntöönpanoa koskevassa kertomuksessa vuosilta 1995-1997 todettiin, että vain neljä jäsenvaltiota, Suomi [81], Kreikka [82], Luxemburg [83] ja Espanja [84], olivat saattaneet kaikki vaarallisen jätteen määritelmään liittyvät tarvittavat säännökset osaksi lainsäädäntöään oikein. Kyseisen kertomuksen jälkeen tilanne on parantunut, mutta moni jäsenvaltioista ei ole edelleenkään täysin saattanut koko vaarallisen jätteen määritelmää osaksi lainsäädäntöään.

[81] Jätelaki 1072/1993. Jäteasetus 1390/1993. Ympäristöministeriön päätös 867/1996 yleisimpien jätteiden sekä ongelmajätteiden luettelosta.

[82] Päätös 19396/1546 vaarallisen jätteen jätehuoltoon sovellettavista toimenpiteistä ja edellytyksistä, tehty 18. heinäkuuta 1997.

[83] Laki jätteen vähentämisestä ja jätehuollosta, annettu 17. kesäkuuta 1994. Asetus ongelmajätteestä, annettu 11. joulukuuta 1996.

[84] Jätelaki 10/1998, annettu 21. huhtikuuta, kuninkaan asetus 952/1997, jolla muutetaan myrkyllisistä ja vaarallisista jätteistä 14. toukokuuta 1986 annetun lain 20/1986 (annettu 20. heinäkuuta kuninkaan asetuksella 833/1988) täytäntöönpanosta annettua asetusta.

Itävalta ei ole sisällyttänyt lainsäädäntöönsä vaarallisista jätteistä annetun direktiivin liitteitä eikä vaarallisten jätteiden luetteloa. Itävallan lainsäädännössä sanotaan, että "vaaralliset aineet ovat jätteitä, joiden käsittely edellyttää yleisen edun vuoksi erityistä varovaisuutta ja erityisiä toimenpiteitä, ja joiden tavanomainen käsittely edellyttää varovaisempia lisätoimenpiteitä kuin kotitalousjätteen käsittely" [85]. Komissio päätti joulukuussa 2000 haastaa Itävallan yhteisöjen tuomioistuimeen. Nyt Itävalta on sisällyttänyt lainsäädäntöönsä vaarallisia jätteitä koskevat direktiivin liitteet jätehuollosta annetulla vuoden 2002 lailla. Myös vaarallisen jätteen määritelmää on muutettu. Tästä syystä kyseiset asiat on poistettu tuomioistuimen käsiteltävänä olevien asioiden luettelosta [86].

[85] Jätehuollosta 6. kesäkuuta 1990 annetun lain 2.5 pykälä.

[86] Asia C-194/01.

Belgia, Tanska [87], Ranska [88], Saksa [89], Irlanti, Italia, Alankomaat [90], Portugali [91] ja Ruotsi [92] ovat saattaneet osaksi kansallista lainsäädäntöään vaarallisten jätteiden määritelmän kaikki yksityiskohdat. Ranskan osalta testausmenetelmien saattaminen osaksi lainsäädäntöä on kuitenkin vielä kesken. On lisäksi huomattava, että Ranskan lainsäädäntö poikkeaa yhteisön terminologiasta ("vaarallinen jäte") siten, että siinä viitataan "erityiseen teollisuusjätteeseen". Tilanne on samankaltainen myös Saksan lainsäädännössä, jossa viitataan "erityisvalvontaa edellyttäviin jätteisiin".

[87] Jätteitä koskeva ympäristöministeriön asetus nro 299, annettu 30. huhtikuuta 1997.

[88] Laki nro 75-633 jätteiden hävittämisestä ja materiaalien talteenotosta, annettu 15. heinäkuuta 1975 (sellaisena kuin se on muutettuna lailla nro 92-646, annettu 13. heinäkuuta 1992). Asetus nro 97-517 vaarallisen jätteen luokituksesta, annettu 15. toukokuuta 1997.

[89] Laki jätteiden muodostumisen ehkäisemisestä, kierrätyksestä ja hävittämisestä, annettu 27. syyskuuta 1994. Asetus erityisesti valvottavan jätteen määrittelemisestä, annettu 10. syyskuuta 1996.

[90] Asetus vaarallisten jätteiden ja jäteöljyjen luokittelusta, annettu 8. joulukuuta 1997.

[91] Laki 239/97, annettu 9. syyskuuta 1997. Asetus nro 818/97, annettu 5. syyskuuta 1997.

[92] Asetus vaarallisista jätteistä (SFS 1996:971), annettu 26. syyskuuta 1996.

Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädäntö vastaa vain osittain vaarallisen jätteen määritelmää koskevia säännöksiä, koska siitä puuttuvat tietyt direktiivin soveltamisalaan kuuluvat jätetyypit. Komissio päätti joulukuussa 2001 Yhdistyneen kuningaskunnan haastamisesta yhteisöjen tuomioistuimeen.

3. DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO

3.1. "Vaarallisen jätteen" tulkitseminen eri jäsenvaltioissa - 1 artiklan 4 kohta

Direktiivin 1 artiklan 4 kohdan toisen luetelmakohdan mukaan vaarallisella jätteellä tarkoitetaan vaarallisten jätteiden luettelossa mainittujen aineiden lisäksi kaikkia muita jätteitä, joilla jäsenvaltio katsoo olevan liitteessä III mainittuja ominaisuuksia, eli jätteitä, jotka ovat esimerkiksi syttyviä, syövyttäviä, hapettavia, haitallisia jne. Tällaiset tapaukset on annettava tiedoksi komissiolle.

Belgiassa Vallonian alue sekä Itävalta, Suomi, Saksa, Luxemburg, Alankomaat ja Yhdistynyt kuningaskunta ilmoittivat joitakin muita jätteitä vaarallisiksi jätteiksi.

Belgiaan kuuluva Brysselin alue sekä Ranska, Kreikka, Irlanti, Italia, Portugali ja Espanja eivät nimenneet mitään muita jätteitä vaarallisiksi jätteiksi.

Tanska ja Ruotsi eivät toimittaneet mitään tietoja.

* Komissio tarkasti nämä ilmoitukset direktiivin 75/442 ETY 18 artiklan nojalla perustetun komitean avustamana, tarkoituksena eurooppalaisen vaarallisten jätteiden luettelon mukauttaminen. Komission päätöksellä 2000/532/EY [93] vahvistettiin yhtenäinen yhteisön jäteluettelo, joka sisältää vaarallisten jätteiden luettelon. Päätöstä 2000/532/EY muutettiin myöhemmin komission päätöksillä 2001/118/EY [94] ja 2001/119/EY [95] sekä neuvoston päätöksellä 2001/573/EY [96].

[93] EYVL L 226, 6.9.2000, s. 3.

[94] EYVL L 47, 16.2.2001, s. 1.

[95] EYVL L 47, 16.2.2001, s. 32.

[96] EYVL L 203, 28.7.2001, s. 18.

3.2. Kotitalouksissa muodostunut vaarallinen jäte - 1 artiklan 5 kohta

Direktiivin 1 artiklan 5 kohdan nojalla kotitalouksissa muodostuneeseen vaaralliseen jätteeseen ei sovelleta tämän direktiivin säännöksiä. Kyselylomakkeessa kysytään, erottaako jäsenvaltio kotitalouksissa syntyneen vaarallisen jätteen muusta vaarallisesta jätteestä [97].

[97] Koska kyselylomakkeessa ei nimenomaisesti kysytä yksityiskohtaisempia tietoja, jotkin tähän kysymykseen annetuista vastauksista eivät anna riittävän selkeää kuvaa siitä, mitä sääntöjä vaaralliseen kotitalousjätteeseen sovelletaan.

Belgiassa Brysselin alueella vaarallinen kotitalousjäte kerätään erikseen. Flanderin alueella kyseiset toimenpiteet sisältyvät jätteen syntymisen ehkäisemistä ja jätehuoltoa koskeviin Flanderin säädöksiin (Vlarea).

Itävallan jätehuoltolaissa [98] kotitalouksista ja muilta yksityistalouksia vastaavilta tuottajilta peräisin oleva vaarallinen jäte luokitellaan ongelmallisiksi aineiksi. Paikallisviranomaisten on kerättävä tällaiset jätteet erikseen vähintään kahdesti vuodessa.

[98] Itävallan jätehuoltolaki Abfallwirtschaftsgesetz - AWG - BGBI. N° 325/1998.

Suomi ilmoittaa, että sen kansallisessa jätehuoltolainsäädännössä säädetty vaarallisten jätteiden kirjaamisvelvoite ei koske kotitalouksilta peräisin olevaa vaarallista jätettä. Muiden poikkeuksien osalta viitataan vuosilta 1995-1997 laadittuun kertomukseen. Niiden tietojen mukaan kuntien on järjestettävä kotitalouksissa syntyneen ongelmajätteen hyödyntäminen ja käsittely. Säännöksiä pakkaamisesta ja merkitsemisestä sovelletaan vasta, kun ongelmajäte on luovutettu kunnalle.

Saksan kaikissa osavaltioissa julkisoikeudelliset yksiköt vastaavat yleensä kotitalouksista peräisin olevan vaarallisen jätteen erillisestä keräämisestä liikkuvia tai kiinteitä keräysjärjestelmiä käyttäen. Lainsäädännössä todetaan, että vaaralliseen kotitalousjätteeseen ei sovelleta asetusta jätteen hyödyntämisen ja hävittämisen kirjaamisesta; asutuskeskuksista peräisin olevan jätteen ympäristön kannalta kestävästä varastoinnista annetulla asetuksella kielletään vaarallisen kotitalousjätteen varastointi kotitalousjätteen kaatopaikoilla; vaarallista jätettä koskevia teknisiä ohjeita sovelletaan.

Irlannissa ei nykyisin ole erillistä vaarallisen kotitalousjätteen keräilyjärjestelmää kotitalouksista. "Bring"-laitokset ottavat vastaan tiettyjä vaarallisia kotitalousjätteitä ja joillakin paikallisviranomaisilla on käytössä "Chemcar"-järjestelmä (erityisvarustettu ajoneuvo) kyseisiä jätteitä varten.

Italia viittaa kansalliseen lainsäädäntöönsä, jossa määritellään vaaralliset jätteet ja vahvistetaan vaarallisten jätteiden luettelo. Asetuksen nro 22/1997 7 pykälän 4 kohdassa vaaralliseksi jätteeksi määritellään "muu kuin kotitalousjäte, joka on mainittu liitteessä D tarkoitetussa luettelossa...". Italia viittaa myös toimenpiteisiin, jotka se on toteuttanut päätöksen 2000/523/EY, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2001/118/EY, panemiseksi täytäntöön ja joilla täydennettiin vaarallisten jätteiden luetteloa ja otettiin käyttöön luokittelujärjestelmä.

Luxemburg viittaa tietoihin, jotka se on toimittanut kertomuksessaan vuosilta 1995-1997. Kyseisten tietojen mukaan kotitalouksista peräisin olevat vaaralliset jätteet luetellaan vaarallisesta jätteestä 11. joulukuuta 1996 annetun asetuksen liitteessä IV olevassa 20 luvussa. Se ei anna muita tietoja kyseisiin jätteisiin sovellettavista säännöistä.

Alankomaissa kotitalousjätettä ei pidetä sellaisenaan vaarallisena jätteenä. Kotitalouksia kehotetaan kuitenkin lajittelemaan jätteensä ja kemiallisen pienjätteen luettelossa olevat jätteet kerätään erikseen. Useimmat kemiallisen pienjätteen luettelossa olevat jätteet ovat vaarallista jätettä. Kun nämä jätteet on kerätty kotitalouksista, niitä käsitellään vaarallisena jätteenä.

Portugali on hyväksynyt toimintasuunnitelman, joka koskee kiinteää yhdyskuntajätettä ja jossa säädetään sen hävittämisestä, lajittelevasta keräyksestä sekä vaarallisina tai mahdollisesti vaarallisina pidettyjen eri jätteiden eriytetystä käsittelystä. Toimintasuunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota paristojen, elohopeaa sisältävien lamppujen ja elohopealämpömittareiden lajittelevaan keräykseen. Elohopean osalta on myös hyväksytty erityistoimenpiteitä.

Espanja ilmoitti, että asianmukaisia toimenpiteitä on otettu käyttöön, mutta ei toimittanut tarkempia tietoja.

Ruotsin vaarallista jätettä koskevaa asetusta ei sovelleta, jos vaarallinen jäte kuuluu kotitalousjätteeseen. Kunnilla on valta päättää vaarallisen kotitalousjätteen keräämisestä erikseen muusta kotitalousjätteestä. Tällaiset erikseen kerätyt jäte-erät ovat vaarallista jätettä.

Belgian Vallonian alue sekä Tanska, Ranska, Kreikka ja Yhdistynyt kuningaskunta ilmoittivat, että kyseisiä toimenpiteitä ei ole otettu käyttöön, mutta eivät toimittaneet tarkempia tietoja.

* Niiden maiden määrä, joissa vaarallisen kotitalousjätteen erilliset keruujärjestelmät on otettu käyttöön, on edellisen vuosilta 1995-1997 laaditun kertomuksen jälkeen lisääntynyt.

3.3. Vaarallisen jätteen sijoittamisen kirjaaminen ja yksilöinti - 2 artiklan 1 kohta

Direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti kussakin paikassa, johon vaarallista jätettä sijoitetaan, jäte on kirjattava ja yksilöitävä.

Itävallassa [99] kyseisen jätteen tyypistä, määrästä, alkuperästä ja sijainnista on pidettävä kirjaa kalenterivuosittain. Kirjaukset on säilytettävä vähintään seitsemän vuotta viimeisestä merkinnästä ja ne on pyynnöstä esitettävä viranomaisille. Vaarallista jätettä koskevat kirjaukset on toteutettava keräämällä jatkuvasti yksilöintilomakkeita.

[99] Kuten edellä, 12 pykälän 1 kohta.

Belgian Vallonian alue vahvistaa, että tarvittavat toimenpiteet 2 artiklan 1 kohdan panemiseksi täytäntöön on toteutettu. Myös Flanderin alue vahvistaa, että kyseiset toimenpiteet on toteutettu ja viittaa vuosilta 1995-1997 laaditussa edellisessä kertomuksessa annettuihin tietoihin. Mainittujen tietojen mukaan Vlarem II -asetuksen 5.2.1.2 pykälässä edellytetään, että jätteenkäsittelylaitosten hoitajat kirjaavat jätteiden vastaanotot ja käsittelyt ja että jätteitä saadaan hyväksyä kaatopaikalle vasta, kun niiden alkuperä, ominaisuudet, sisältö ja uuttumisominaisuudet ovat tiedossa. Brysselin alueella tällaista jätteiden sijoittamista ei tapahdu.

Tanskassa varallista jätettä käsittelevien yritysten on pidettävä kirjaa jätteen tyypistä (jäteluettelon koodi) [100].

[100] Jätteistä 27. kesäkuuta 2000 annettu asetus nro 619.

Suomi viittaa tietoihin, jotka on annettu vuosilta 1995-1997 laaditussa kertomuksessa. Se korostaa, että uuden lainsäädännön [101] mukaisesti jätelupa on korvattu ympäristöluvalla. Lisäksi on toteutettu seuraavat toimenpiteet, joilla varmistetaan ongelmajätteen sijoituspaikkojen nimeäminen ja kirjaaminen: kaikkien ongelmajätteen tuottajien (kotitalouksia lukuun ottamatta) ja ammattimaisen kuljetuksen suorittajien sekä jätteen myyjien ja välittäjien on pidettävä kirjaa jätteistä, mikäli ne on tarkoitettu hyödynnettäväksi tai huolehdittavaksi Suomen alueen ulkopuolella (jätelain 51 pykälän 3 kohta). Valtioneuvoston päätöksessä kaatopaikoista (861/1997) edellytetään useita toimenpiteitä, jotka on toteutettava sen varmistamiseksi, että kaatopaikoille sijoitetusta jätteestä on olemassa riittävästi tietoa ja että jätteen ominaisuudet vastaavat jätteestä annettuja tietoja (esim. 6 ja 7 pykälä). Ongelmajätteen kuljetus on toteutettava erityisvalvonnassa ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä annetun valtioneuvoston päätöksen (659/1996) mukaisesti. Ongelmajätteen haltijan on varmistettava, että jätteen siirron aikana sen mukana seuraa erityinen siirtoasiakirja ja että asiakirja luovutetaan jätteen vastaanottajalle siirron päätyttyä. Vastaanottajan on vahvistettava jätteen vastaanotto ja sen määrä asiakirjaan tehdyllä päivätyllä allekirjoituksellaan. Ongelmajätteen haltijan ja vastaanottajan on säilytettävä allekirjoittamansa siirtoasiakirja tai sen jäljennös kolmen vuoden ajan allekirjoituksesta.

[101] Ympäristönsuojelulaki 86/2000.

Ranskassa prefektin määräyksessä, joka mahdollistaa vaarallisen jätteen sijoituksen, luetellaan sekä sallitut jätetyypit että niiden määrät, määrätään jätteen valvonnasta (etukäteishyväksyntämenettely, valvonta jätteen saapuessa sijoituspaikalle) sekä jätteen vastaanottojen ja hylkäysten kirjaamisesta.

Saksassa kirjaus- ja yksilöintivaatimukset vaarallisen jätteen varastoinnissa on säädetty asetuksessa jätteen hyödyntämisen ja hävittämisen kirjaamisesta. Lisäksi jätteitä koskevissa teknisissä ohjeissa edellytetään, että jätehuollosta vastaavat laitokset pitävät yrityksen lokikirjaa, johon on merkittävä kaikki asianmukaiset tiedot, vastaanotettujen jätteiden kirjaaminen mukaan lukien.

Kreikka ilmoitti, että vaarallisia jätteitä tuottavien alojen luettelo on valmistunut. Siitä käy ilmi muun muassa jätteen tuotantolähde, jätteen kuvaus, tuotettu määrä ja jätehuoltomenetelmä sekä jätteen loppusijoitustapa.

Irlanti vahvisti jälleen, että tarvittavat toimenpiteet 2 artiklan 1 kohdan panemiseksi täytäntöön on toteutettu [102].

[102] Vuoden 1966 jätehuoltolain 41 pykälän 2 kohdan ix alakohta.

Italian kansallisessa lainsäädännössä [103] määrätään, että vaaralliset jätteet voidaan sijoittaa kaatopaikalle vain, jos niitä seuraa siirtoasiakirja. Säännösten perusteella kaatopaikan hoitaja tarkistaa, että a) siirtoasiakirjassa ilmoitettujen tietojen perusteella jäte voidaan sijoittaa kaatopaikalle, b) toimitetun jätteen ominaisuudet vastaavat ominaisuuksia, jotka on mainittu siirtoasiakirjassa.

[103] Ministeriön päätös nro 141, 11. maaliskuuta 1998.

Luxemburg vahvistaa jälleen, että 2 artiklan 1 kohta on pantu täytäntöön 11. joulukuuta 1996 annetun vaarallista jätettä koskevan asetuksen 3 artiklalla, mutta ei anna muita tietoja.

Alankomaiden ympäristönsuojelulain (Wet milieubeheer) 10.32 pykälässä säädetään vaarallista jätteen siirtoa harjoittavien toimijoiden velvollisuudesta toimittaa jätteen vastaanottajalle kuvaus jätteen lajista, ominaisuuksista ja kokoonpanosta. Ympäristönsuojelulain 10.33 pykälässä jätteen vastaanottaja (kaatopaikat mukaan lukien) velvoitetaan ilmoittamaan toimivaltaiselle viranomaiselle jätetoimitusten vastaanottamisesta. Kyseiset ilmoitukset on merkittävä rekisteriin. Tapa, jolla rekisteriin merkitseminen tapahtuu, määritellään luvan hyväksymistä ja rekisteröintiä koskevissa määräyksissä.

Portugali vahvistaa, että se on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin ja viittaa kansallisessa lainsäädännössä oleviin jätteiden kirjaamista koskeviin määräyksiin. Se ilmoittaa, että Portugalin ainoalla vaarallista teollisuusjätettä vastaanottava laitos soveltaa erityismääräyksiä, joiden mukaisesti se yksilöi ja kirjaa huolehdittavaksi tarkoitetut jätteet.

Espanja viittaa kansallisiin säädöksiin [104], joissa edellytetään toimintojen kirjaamista ja vuosikertomusten esittämistä niistä.

[104] Kuninkaan asetus 833/1988.

Ruotsi toteaa jälleen, että kyseiset vaatimukset on täytetty kaatopaikkatoimintaa koskevan luvanantomenettelyn yhteydessä.

Yhdistynyt kuningaskunta vahvistaa, että asianmukaiset toimenpiteet on toteutettu Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa sekä Pohjois-Irlannissa, antamatta niistä kuitenkaan tarkempia tietoja, mutta ei Gibraltarilla.

* Tätä kertomusta varten kaikki jäsenvaltiot vastasivat tähän kysymykseen ja kaikki jäsenvaltiot ilmoittavat, että 2 artiklan 1 kohdan mukaiset vaatimukset on täytetty.

3.4. Vaarallisen jätteen sekoittaminen - 2 artiklan 2-4 kohta

Direktiivin 2 artiklan 2-4 kohdan mukaisesti vaarallisista jätteistä huolehtivat tai niitä hyödyntävät, keräilevät tai kuljettavat liikkeet ja yritykset eivät saa sekoittaa eri luokkiin kuuluvia vaarallisia jätteitä keskenään tai sekoittaa vaarallisia jätteitä vaarattomien jätteiden kanssa. Poikkeukset sallitaan vain silloin, kun direktiivin 75/442/ETY 4 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät, ja erityisesti kun se tehdään turvallisuuden parantamiseksi jätteistä huolehdittaessa ja niitä hyödynnettäessä. Jo sekoitetut jätteet on erotettava toisistaan, jos se on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista ja tarpeen turvallisuussyistä (ihmisten terveys ja ympäristö).

Itävallan kansallisessa lainsäädännössä [105] kielletään määrätyissä olosuhteissa jätteen sekoittaminen muiden jätteiden tai materiaalien kanssa tai jätteen sekoittaminen jäteöljyjen kanssa. Eri jätteiden tai jätteiden ja materiaalien yhdistetyn käsittelyn laitoksessa ei katsota merkitsevän edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettua sekoittamista, jos kyseinen käsittely on kunkin yksittäisen jätteen osalta luvallista. Erityyppisten jätteiden tai eriasteisesti saastuneiden samantyyppisten jätteiden yhdistetty kerääminen on luvallista, jos jätteet eivät reagoi kemiallisesti keskenään ja niiden yhdistetty käyttö tai käsittely (talteenotto mukaan lukien) on mainituin perustein luvallista. Velvollisuus erottaa toisistaan jo sekoitetut jätteet on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä uudessa vuoden 2002 jätehuoltolaissa.

[105] Abfallwirtschaftsgesetz, 17 pykälän 1 kohdan a alakohta.

Belgian kaikki kolme aluetta viittaavat lainsäädäntöön, jolla 2 artiklan 2-4 kohdan vaatimukset on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Tanska viittaa samoin kuin edellisessä, vuosilta 1995-1997 laaditussa kertomuksessa, komissiolle lähetettyyn kirjeeseen 18/7/96 [106], mutta ei anna tarkempia tietoja.

[106] Kirjeessä vahvistettiin, että artikla on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä 24. kesäkuuta 1996 annetun bekendtgørelse nro 581:n 53 pykälällä.

Suomi viittaa edellisessä, vuosilta 1995-1997 laaditussa kertomuksessa antamiinsa tietoihin, joissa ilmoitettiin ehdot ongelmajätteiden sekoittamiselle keskenään tai muiden jätteiden tai aineiden kanssa. Tuolloin annettujen tietojen mukaan ongelmajätteiden sekoittaminen sallitaan ainoastaan, jos tämä on tarpeen jätteen hyödyntämisen tai hävittämisen vuoksi ja jos se ei vaaranna turvallisuutta.

Ranska ilmoitti jälleen, että erityistä teollisuusjätettä (lueteltu 15. toukokuuta 1997 annetussa asetuksessa) ei saa hävittää yhdessä muihin luokkiin kuuluvien jätteiden kanssa. Erityistä teollisuusjätettä ja vaarallista jätettä ei oteta vastaan yhdyskuntajätteen kaatopaikoille. Teollisuusjätettä ei saa polttaa yhdyskuntajätteen polttolaitoksessa. Yhdyskuntajätteen polttoon yhdessä erityisen teollisuusjätteen kanssa sovelletaan tiukempia vaatimuksia.

Saksa ilmoitti, että asiaa koskevat säännöt on annettu jätehuoltoa suljetussa raaka-ainekierrossa koskevan lain (KrW-/AbfG) 5 pykälän 2 kohdan 4. virkkeessä ja 11 pykälän 2 kohdassa sekä jäteöljyjä koskevassa asetuksessa, PCB-jätettä koskevassa asetuksessa ja liuottimia koskevassa asetuksessa.

Kreikka ilmoitti, että sillä ei ole kansallisella tasolla toimivia vaarallisen jätteen käsittely- tai huolehtimiskeskuksia. Tämän tiedon perusteella ei ole mahdollista arvioida, onko sekoituskielto saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä oikein.

Irlannin jätehuoltoa (lupajärjestelmää) koskevissa vuoden 2000 asetuksissa ympäristöhallinto velvoitetaan liittämään kaikkiin jätelupiin ehdot, jotka mahdollistavat direktiivin 2 artiklan 2-4 kohdan säännösten soveltamisen. Samantyyppinen paikallisviranomaisia koskeva vaatimus sisältyy jätehuoltoa (-lupia) koskeviin vuoden 1998 sääntöihin. Jätehuoltoa (vaarallinen jäte) koskevissa vuoden 1998 säädöksissä edellytetään, että vaarallisen jätteen tuottaja merkitsee jätteen väliaikaista varastointia varten, ja kielletään vaarallisten jätteiden sekoittaminen keskenään tai tavanomaisen jätteen kanssa, ellei sitä ole nimenomaisesti sallittu. Samantyyppisiä sekoittamisen kieltäviä vaatimuksia sovelletaan myös vaarallisen jätteen siirtoihin.

Italia viittaa kansalliseen lainsäädäntöönsä [107], jossa kielletään erityyppisten vaarallisten jätteiden sekoittaminen keskenään tai vaarallisten jätteiden sekoittaminen tavanomaisen jätteen kanssa, elleivät alueelliset viranomaiset mahdollista tällaista sekoittamista siinä tapauksessa, ettei tämä vaaranna ihmisten terveyttä eikä vahingoita ympäristöä. Näin ollen samaan luokkaan, joka on joku direktiivin 92/689/ETY liitteessä 1 mainituista 40:stä jäteluokasta, kuuluvien vaarallisten jätteiden sekoittaminen keskenään on luvallista, samoin kuin tavanomaisten jätteiden sekoittaminen keskenään.

[107] Asetuksen 22/1997 9 pykälän 1 kohta.

Luxemburg viittaa jälleen vaarallisesta jätteestä 11. joulukuuta 1996 annetun asetuksen asiaa koskeviin säännöksiin. Jätteiden sekoittaminen kiellettiin yleisesti jätteen syntymisen ehkäisemisestä ja jätehuollosta annetun lain 7 artiklan 4 kohdalla. Yksityiskohtaisemmat vaatimukset on säädetty vaarallisesta jätteestä annetussa asetuksessa. Varallisen jätteen sekoittamiseen turvallisuussyistä vaaditaan ympäristöministeriön lupa.

Alankomaat toistaa, että nämä vaatimukset sisältyvät vaarallisen jätteen erottelusta ja erillään pitämisestä annetun lain (virallinen lehti 72, 1998) 2 pykälän toiseen, kolmanteen ja neljänteen kohtaan. Laki on lähetetty komissiolle tiedoksi 15. syyskuuta 1998 päivätyllä kirjeellä.

Portugali vahvistaa, että tarpeelliset toimenpiteet on toteutettu lähinnä jätevirtoja koskevassa erityislainsäädännössä, jossa edellytetään kyseisten jätteiden erillistä käsittelyä. Tarvittavat toimenpiteet erityyppisten jätteiden sekoittamisen välttämiseksi toteutetaan jätteiden keruu- ja siirtovaiheissa. Vaarallisen jätteen tuottajan, haltijan tai kuljettajan edellytetään käsittelevän jätettä erillisenä. Vaaralliseen sairaalajätteeseen sovelletaan erityissäännöksiä.

Espanja ilmoittaa, että komissiolle asianmukaisesti ilmoitetun jätteistä annetun lain 10/98 12 pykälän 2 kohdassa kielletään jätteiden sekoittaminen 2 artiklan 2-4 kohdassa mainituissa tapauksissa. Seurauksista riippuen sekoittaminen luokitellaan siinä myös vakavaksi tai erittäin vakavaksi rikkomukseksi (lain 34 pykälä). Saman lain 4 pykälän 2 kohdan mukaisesti asianomaiset alueelliset viranomaiset vastaavat valvonnasta, tarkastuksista ja rangaistuksista.

Ruotsi ilmoittaa jälleen, että kyseiset vaatimukset sisältyvät kansalliseen vaarallisista jätteistä annettuun asetukseen (SFS 1996:971).

Yhdistyneen kuningaskunnan ilmoituksen mukaan Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa 2 artiklan 2 ja 3 kohdan vaatimukset sisältyvät jo nykyisiin säännöksiin, kun taas 2 artiklan 4 kohta sisällytetään niihin muutettujen säännösten tullessa voimaan vuonna 2002. Direktiivin 2 artiklan 3 ja 4 kohdan vaatimukset on täytetty osittain Pohjois-Irlannissa ja Gibraltarilla.

* Vaarallisten jätteiden sekoittamiskielto näyttää olevan oikein saatettuna osaksi kansallista lainsäädäntöä lähes kaikissa jäsenvaltioissa. Poikkeussäännökset eivät kuitenkaan monissa tapauksissa vastaa 2 artiklan 3 kohdassa säädettyjä poikkeusehtoja, joiden mukaan sekoittamisessa on noudatettava direktiivin 75/442/ETY 4 artiklan säännöksiä ja se on tehtävä turvallisuuden parantamiseksi jätteistä huolehtimisen tai niiden hyödyntämisen yhteydessä.

3.5. Yleiset kansalliset säännöt, jotka korvaavat hyödyntämistoimintoihin tarvittavat lupavaatimukset - 3 artiklan 2 kohta

Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti lupavaatimuksesta voidaan myöntää poikkeus vaarallista jätettä hyödyntäville laitoksille tai yrityksille, jos jäsenvaltio antaa tietyt erityissäännöt ja jos ihmisten terveyden ja ympäristön suojelu varmistetaan. Toimivaltaisten viranomaisten on rekisteröitävä kyseiset laitokset tai yritykset.

Yhdistynyt kuningaskunta on hyväksynyt säännöt, joiden mukaisesti poikkeuksia voidaan myöntää. Se ilmoitti seitsemästä voimassa olevasta poikkeuksesta, joita sovelletaan Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa ja jotka on säädetty direktiivin 75/442/ETY 11 artiklan mukaisesti. Useimmat poikkeukset oli vahvistettu ennen kesäkuun 27. päivää 1995, jolloin vaarallisista jätteistä annettu direktiivi oli saatettava voimaan, mutta niistä ilmoitettiin komissiolle direktiivin 75/442/ETY 11 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Pohjois-Irlannin osalta tilanne on kuitenkin edelleen ongelmallinen.

Italia ilmoitti säännöistä, jotka mahdollistavat tiettyihin vaarallisiin jätteisiin sovellettavat 3 artiklan 2 kohdan mukaiset poikkeukset, jotka on hyväksytty komission päätöksellä 2002/909/EY [108].

[108] EYVL L 315, 19.11.2002, s. 16.

3.6. Vaarallisen jätteen tuottajia koskevat tarkastukset - 4 artiklan 1 kohta

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti määräaikaistarkastukset koskevat laitosten ja yritysten lisäksi myös vaarallisen jätteen tuottajia.

Itävalta ilmoitti uudelleen, että vaarallisen jätteen tuottajien on ilmoittauduttava säännöllisesti ja vähintään kerran vuodessa toimivaltaisten viranomaisten pitämään rekisteriin. Kaikki vaarallisen jätteen siirrot kirjataan liittotasavallan rekisteriin ja kirjattuja tietoja tarkistetaan säännöllisesti. Tarpeen mukaan järjestetään myös paikalla tehtäviä tarkastuksia. Jätteiden tuottajia seurataan myös pistokokein (epäilyttävien ilmoitusten perusteella, alakohtaisesti, rikkomusten vuoksi).

Belgian Vallonian alue ilmoitti jälleen, että vaarallisen jätteen tuottajat tarkastetaan tavallisesti kerran vuodessa järjestettävän yleisen tarkastuksen yhteydessä, jonka tarkoituksena on tutkia, miten luokitellut laitokset noudattavat ympäristölainsäädäntöä. Flanderin ja Brysselin alueilla kyseiset laitokset tarkastetaan säännöllisesti. Tarkastusten tiheys riippuu tarkastuksen aiheen sijainnista tärkeysjärjestyksessä.

Tanska ilmoitti jälleen, että vaarallisen jätteen tuottajien tarkastus suoritetaan osana yleistä kunnallista tarkastusta.

Suomi viittasi kertomukseen vuosilta 1995-1997. Sen lisäksi ympäristönsuojelulaissa (86/2000) ja -asetuksessa (169/2000), joka tuli voimaan 1. maaliskuuta 2000, on tiettyjä säännöksiä tarkastuksista. Valvontaviranomaisella (alueellisilla ympäristökeskuksilla tai kunnan viranomaisilla) on oikeus saada tarpeelliset tiedot viranomaisilta ja toiminnanharjoittajilta, kulkea toisen alueella, tehdä tarkastuksia ja tutkimuksia, suorittaa mittauksia ja ottaa näytteitä, päästä paikkoihin, joissa toimintaa harjoitetaan ja tarkkailla toiminnan ympäristövaikutuksia. Valvontaviranomaisen on tehtävä tarkastettava luvan perusteella harjoitettavaa toimintaa koskevia tarkastuksia niin usein, kuin se on toimintojen tarkkailemiseksi tarpeen. Tarkastukset ovat myös pakollisia erityisissä tilanteissa, jotka on määritelty laissa. Tarkastuksia on myös tehtävä toiminnanharjoittajan, asianomaisen tai kenen tahansa muun pyynnöstä, jollei tarkastusta ole pidettävä ilmeisen tarpeettomana. Tarkastustoimintaa varten viranomaisten on tarvittaessa laadittava erillinen suunnitelma. Tarkastuksesta on myös laadittava pöytäkirja.

Ranska vahvisti jälleen, että jokaista vaarallisen jätteen toimitusta hävityslaitokseen valvotaan, että erityislaitokset tarkastetaan vähintään kerran vuodessa ja että jätteen syntymistä ja jätteestä huolehtimista koskevat ilmoitukset on toimitettava yhdestä kolmeen kertaa vuodessa. Näistä tiedoista ei käy ilmi, sovelletaanko säännöllisiä tarkastuksia vaarallisen jätteen tuottajiin.

Saksassa vaarallisen jätteen tuottajia valvovat toimivaltaiset viranomaiset [109]. Tarkastustiheys vaihtelee eri jäsenvaltioissa ja riippuu "ongelmatilanteesta", toisin sanoen laitostyypistä ja tarkkailun tarpeesta. Tarkastuksia tehdään enintään kaksi kertaa vuodessa ja vähintään kerran viidessä vuodessa.

[109] Jätehuollosta suljetussa raaka-ainekierrossa annetun lain (KrW-/AbfG) 40 pykälä. Päästöjen ehkäisemisestä annetun liittotasavallan lain (BImSchG) 52 pykälä.

Kreikka raportoi, että jätteen tyypistä riippuen määräaikaisia varastointilupia myöntävät toimivaltaiset viranomaiset tarkastavat säännöllisesti väliaikaiset varastointipaikat. Tarkastustiheys vaihtelee varastointia koskevien ehtojen mukaisesti. Näistä tiedoista ei käy ilmi, sovelletaanko säännöllisiä tarkastuksia vaarallisen jätteen tuottajiin.

Irlanti ilmoitti uudelleen, että tarkastustiheydestä päättävät yksittäiset toimivaltaiset viranomaiset tarkastettavien laitosten ja niissä käsiteltävien jätteiden mukaan (vuoden 1996 jätehuoltolain 15 pykälän 1 kohdan b alakohta).

Italiassa asetuksen 22/1997 20 pykälän 1 kohdan c alakohdassa säännöllisten tarkastusten tekeminen delegoidaan alueille, jotka voivat tehdä asiaa koskevia sopimuksia asiantuntevien ja tarvittavat tekniset taidot hallitsevien julkishallinnon elinten kanssa. Vastuullaan olevien tehtävien puitteissa alueet tekevät säännöllisiä tarkastuksia yrityksiin ja laitoksiin, joissa jätteistä huolehditaan tai niitä hyödynnetään. Näistä tiedoista ei käy ilmi, sovelletaanko säännöllisiä tarkastuksia vaarallisen jätteen tuottajiin.

Luxemburg viittaa vuosilta 1995-1997 laadittuun kertomukseen. Kyseisten tietojen mukaan poliisi, tulliviranomaiset ja ympäristöhallinto seuraavat jätteitä koskevan yleisen lainsäädännön sekä vaarallista jätettä koskevan lainsäädännön rikkomisia. Tarkastuksia tehdään säännöllisesti, mutta tarkastustiheyttä ei ole määritelty. Luxemburg ilmoittaa myös, että ekologinen jätehuolto-ohjelma on otettu käyttöön ja yritysten jätehuollon sääntöjenmukaisuutta valvotaan säännöllisesti. Luokiteltujen laitosten on laadittava jätteiden syntymisen ehkäisyä ja jätehuoltoa koskeva suunnitelma, jonka toteuttamista valvoo valtuutettu elin.

Alankomaissa tarkastuksista vastaavat toimivaltaisten viranomaisten täytäntöönpanoyksiköt (yleensä ne toimivat provinsseissa). Tarkastusten säännöllisyys riippuu monista tekijöistä (yrityksen sijainti ja tyyppi, vaarallisten aineiden laatu, riskin suuruus jne.). Näin ollen tarkastustiheys vaihtelee yrityksittäin. Yleisesti katsoen yritykset pyritään tarkastamaan vähintään kerran vuodessa.

Portugali vahvisti, että ympäristöstä ja aluesuunnittelusta vastaavan ministeriön eri osastot ovat panneet tämän vaatimuksen täytäntöön. Myös muut elimet, kuten poliisiviranomaiset, tekevät tarkastuksia. Tarkastuksia tehdään säännöllisesti ilman määriteltyä tarkastustiheyttä. Suurimmat vaarallisen jätteen tuottajat tarkastetaan kuitenkin keskimäärin kerran vuodessa.

Espanja ilmoitti, että alueelliset viranomaiset päättävät, mikä on vaatimusten täyttämiseksi tarvittava tarkastustiheys. Tarkastukset on joka tapauksessa tehtävä aina ennen lupien uudistamista.

Ruotsi totesi uudelleen, että Ruotsin ympäristönsuojelulain mukaisesti tarkastuksista vastaavien viranomaisten on laadittava vuosittaiset tarkastussuunnitelmat. Samojen viranomaisten on myös pidettävä kirjaa tarkastusta vaativasta toiminnasta ja säännöllisesti arvioitava tarkastusten tuloksia.

Yhdistynyt kuningaskunta vahvisti, että tarkastuksia tehdään säännöllisesti, mutta ei toimittanut tarkempia tietoja.

* Annetuista vastauksista ei voida päätellä, että kaikki jäsenvaltiot edellyttäisivät kaikkien vaarallisen jätteen tuottajien säännöllistä tarkastamista.

3.7. Jätteitä koskevat tiedot - 4 artiklan 2 kohta

Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti vaarallisen jätteen tuottajien on pidettävä kirjaa vaarallisia jätteitä koskevista tiedoista (direktiivin 75/442/ETY 14 artiklan säännösten lisäksi). Myös vaarallisia jätteitä kuljettavien laitosten ja yritysten on pidettävä kirjaa. Tiedot on pyynnöstä toimitettava toimivaltaisten viranomaisten saataville.

Belgia viittaa Flanderin alueen osalta vuosilta 1995-1997 laadittuun kertomukseen. Niiden tietojen mukaan Flanderin jätehuoltoasetuksen 23 pykälän 1 kohdassa edellytetään vaarallisten jätteiden kirjaamista ja yksilöintiä. Vlarem-asetuksen 5.2.1.2 kohdassa jätteenkäsittelylaitokset velvoitetaan pitämään kirjaa vastaanotetuista ja käsitellyistä jätteistä. Samassa kohdassa määritellään myös eri jätteistä vaadittavat tiedot. Jätehuoltoasetuksen 17 pykälässä teollisuusjätteen tuottajat velvoitetaan pitämään kirjaa syntyneistä jätteistä. Flanderin alueesta toimitettujen uusien tietojen mukaan 19 marraskuuta 1990 tehtyyn ministeriön päätökseen sisältyvät tarkat säännöt muodosta, jossa jätteet on ilmoitettava pakollisen vuosittaisen kertomuksen yhteydessä, on korvattu Vlarea-asetuksen 5.1.5.2 kohdassa olevilla raportointilomakkeilla. Vaarallisen jätteen kuljetusta koskevia määräyksiä ei ilmeisesti ole.

Vallonian alueesta ei toimitettu uusia tietoja. Edellistä kertomusta varten toimitettujen tietojen mukaan kaikkien vaarallista jätettä tuottavien tai vaarallisen jätteen keräämistä, käsittelemistä, hyödyntämistä tai hävittämistä harjoittavien laitosten on pidettävä kirjaa. Vaarallisten jätteiden kuljetusta koskevia määräyksiä ei ilmeisesti ole.

Brysselin aluetta koskevia tietoja ei toimitettu.

Tanskan jätteistä 27. kesäkuuta 2000 annetun asetuksen nro 619 50 ja 53 pykälän mukaisesti yritysten sekä julkisten ja yksityisten laitosten, jotka tuottavat vaarallista jätettä, räjähdysvaarallista jätettä lukuun ottamatta, on raportoitava kyseisistä jätteistä paikallisviranomaisille. Raportissa on ilmoitettava tiedot jätteen luokasta (jäteluettelon koodi), määrästä, pakkauksesta, kokoonpanosta ja tyypistä. Lisäksi vaarallista jätettä keräävien ja kuljettavien yritysten on liiketoimintaa harjoittaessaan pidettävä kirjaa kuljettamiensa vaarallisten jätteiden määrästä ja luokasta (jäteluettelon koodi), jätteen tuottajasta sekä toimituspaikasta, ks. jätteistä annetun asetuksen 14 pykälän 1 kohta. Tietoja ja niihin liittyviä asiakirjoja on säilytettävä viisi vuotta, ks. jätteistä annetun asetuksen 14 pykälän 2 kohta. Asetuksen 15-17 pykälän mukaan vaarallista jätettä käsittelevien laitosten on kirjattava ja raportoitava Tanskan ympäristönsuojeluvirastolle tiedot jätteen tyypistä, lajista, alkuperästä ja määrästä. Tämä koskee myös kierrätettäviä materiaaleja, jotka kierrätetään, poltetaan energian ottamiseksi talteen tai hävitetään. Vaarallisen jätteen osalta olisi ilmoitettava myös jäteluokka (jäteluettelon koodi). Ilmoitukset ja raportit on laadittava liitteenä olevan 27. kesäkuuta 2000 annetun asetuksen nro 619 liitteiden 7-9 mukaisesti. Samassa yhteydessä viitataan 18. heinäkuuta 1996 päivättyyn kirjeeseen/tiedoksiantoon (SG(96) A/012178).

Ranska ilmoittaa, että vakiolomaketta ei ole. Rekisteristä on tarvittaessa voitava jäljittää jätteestä huolehtimiseksi tehdyt toimenpiteet. Aiemmassa kertomuksessa Ranska oli ilmoittanut, että jätteiden hyödyntämistä ja jätteistä huolehtimista harjoittavien laitosten ja -yritysten sekä jätteiden tuottajien on pidettävä kirjaa. Vaarallisten jätteiden kuljetusta koskevia määräyksiä ei ilmeisesti ole.

Saksassa 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun vaarallisen jätteen tuottajilla on jätteen hyödyntämisen ja jätteestä huolehtimisen kirjaamista koskevan asetuksen 29 pykälän mukaisesti velvollisuus ottaa käyttöön lokikirja ja tehdä siihen kuuluvat kirjaukset. Lokikirjoja on säilytettävä kolmen vuoden ajan viimeisestä kirjauksesta tai viimeisestä asiakirjasta. Lokikirja sisältää tiettyjä jätteen hyödyntämisen ja jätteestä huolehtimisen kirjaamista koskevan asetuksen liitteessä 1 olevia täytettyjä lomakkeita, joiden käyttö on pakollista. Lomakkeet ovat: 1. Kirjauksissa käytettävät jätehuoltolomakkeet ja koontikirjauksessa käytettävät jätehuoltolomakkeet: - Asianmukaisen jätehuollon saatelomake (EN), - Vastuullinen ilmoitus (VE), - Ilmoitusanalyysi (DA), - Hyväksymisilmoitus (AE), - Viranomaisen vahvistus (BB). 2. Ilmoitusraporttilomakkeet: - Ilmoituksen/hakemuksen saatelomake (AA), - Vastuullinen ilmoitus (VE) - (ilman ilmoitusanalyysiä (DA)). 3. Poikkeuslomakkeet: - Ilmoituksen/hakemuksen saatelomake (AA), - Hyväksymisilmoitus (AE) - Viranomaisen vahvistus (BB). 4. Kirjauksessa käytettävät jätehuoltolomakkeet: - Rahtikirja, - Luovutustodistus. 5. Yksinkertaistetussa kirjauksessa ja yksinkertaistetussa koontikirjauksessa käytettävät lomakkeet: - Asianmukaisen jätehuollon saatelomake (EN), - Vastuullinen ilmoitus (VE), - (ilman ilmoitusanalyysiä (DA)), - Hyväksymisilmoitus (AE).

Edellisessä kertomuksessa Saksa oli ilmoittanut, että vaarallisten jätteiden tuottajien ja niiden keräämistä ja kuljetusta harjoittavien laitosten oli noudatettava "toteennäyttämismenettelyjä" (Nachweisverfahren). Kirjaamisvelvoite koskee ilmeisesti vain tuottajia, jotka tuottavat yli 2 000 kg vaarallista jätettä tai 2 000 tonnia vuodessa. Tämä ei vastaa 4 artiklan 2 kohdan säännöksiä.

Espanjassa kuninkaan asetuksen 833/87 16 ja 17 pykälissä, jotka on asianmukaisesti ilmoitettu komissiolle, säädetään kirjaamisvelvollisuudesta ja kirjauksen sisällön esittämisvelvollisuudesta.

Kreikassa vaarallisten jätteiden rekisteri, jota 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tuottajien ja yritysten on pidettävä, sisältää tuotantoa, toimituksia ja vastaanottoa koskevien tietojen lisäksi tiedot määristä, kemiallisesta koostumuksesta, pH-arvosta, fyysisistä ja kemiallisista ominaisuuksista, alkuperästä sekä pakkaus-, kuljetus- ja varastointitavasta. Rekistereitä säilytetään vähintään kymmenen vuotta.

Irlanti ei vastannut tähän kysymykseen. Edellisessä kertomuksessa Irlanti vahvisti, että 4 artiklan 2 kohta on pantu täytäntöön, mutta ei antanut tarkempia tietoja.

Italia ilmoitti, että sen jätehuoltolainsäädännössä on useita kirjaamista ja siihen liittyviä todistuksia koskevia vaatimuksia, joita sovelletaan sitovasti jätteistä huolehtimista ja niiden hyödyntämistä harjoittaviin yrityksiin sekä vaarallisen jätteen tuottajiin (tiettyjä maatalousalan yrityksiä lukuun ottamatta) ja tavanomaisen jätteen tuottajiin, jotka toimivat teollisuuden tai käsityöammattien alalla (tiettyjä pienyrittäjiä lukuun ottamatta) [110]. Kirjaamismenettely on standardoitu ja edellyttää toimivaltaisten viranomaisten säännöllisin väliajoin antamia todistuksia.

[110] Laki 22/1997.

Luxemburg viittasi edellistä kertomusta varten annettuihin tietoihin. Kyseisten tietojen mukaan jätteen ja vaarallisen jätteen keräystä, kuljetusta, hyödyntämistä ja loppusijoitusta harjoittavien laitosten kirjaamisvelvollisuus vahvistetaan jätteen syntymisen ehkäisemistä ja jätehuoltoa koskevassa laissa. Vaarallista jätettä tuottaviin laitoksiin sovellettava vastaava velvoite asetetaan vaarallisesta jätteestä 11. joulukuuta 1996 annetun asetuksen 4 pykälän 1 kohdassa. Vakiolomaketta ei ole toistaiseksi vahvistettu.

Alankomaissa vaarallisten jätteiden tuottajien on kirjattava kuljettamisensa vaarallisten jätteiden laatu ja koostumus. Niiden edellytetään myös toimittavan jätteen vastaanottajalle tieto jätteen laadusta ja koostumuksesta. Jätteen tuottajia tai vastaanottajia varten ei ole vakiolomaketta, johon heidän olisi kirjattava jätettä koskevat tiedot. Yleensä yritykset voivat pitää kirjaa itselleen parhaiten soveltuvassa muodossa. Jätteen kerääjät ja vastaanottajat käyttävät kuitenkin vakiolomakkeita tehdessään toimivaltaisille viranomaisille ilmoituksia jätteen vastaanotosta.

Itävallassa jätehuoltoa koskevan lain 12 pykälän 1 kohdassa velvoitetaan kaikki, jotka harjoittavat jätteen tai jäteöljyn syntymiseen johtavaa toimintaa tai jätteiden (jäteöljyjen) keräystä tai käsittelyä, pitämään jatkuvasti kalenterivuosittain kirjaa kyseisten jätteiden (jäteöljyjen) tyypistä, määrästä, alkuperästä ja sijainnista ja toimittamaan nämä tiedot pyydettäessä viranomaisille. Kirjauksia on säilytettävä vähintään seitsemän vuotta viimeisestä merkinnästä. Näiden velvoitteiden täytäntöönpanoa koskevat määräykset ovat jätteiden valvonnasta annetussa asetuksessa [111]. Vaarallisia jätteitä varten on käytössä yksilöintilomakejärjestelmä, jonka mukaisesti vaarallisten jätteiden tai jäteöljyjen haltijan on yksilöitävä vakiomuotoisille lomakkeille erityisesti vaarallisten jätteiden ja jäteöljyjen tyyppi, määrä, alkuperä ja sijainti ja pidettävä jatkuvasti kirjaa kyseisistä tiedoista.

[111] BGBl No 65/1991.

Portugali ei vastannut tähän kysymykseen.

Suomi viittaa kertomukseen vuosilta 1995-1997. Mainittujen tietojen mukaan jäteluvan haltijan, ongelmajätteen tuottajan (lukuun ottamatta kotitaloutta) sekä ongelmajätteen ammattimaisen kuljetuksen suorittajan on pidettävä kirjaa kerätyn, varastoidun, kuljetetun, hyödynnetyn tai hävitetyn jätteen määrästä, lajista, laadusta ja alkuperästä sekä toimituspaikasta ja -päivämäärästä (jätelain 51 pykälä, 3 kohta). Jäteluvan haltijoiden on toimitettava vuosittain yhteenveto jätekirjanpidosta vakiolomakkeella valvontaviranomaisille. Toimitettaessa ongelmajätettä talteenottoa tai loppusijoitusta varten on laadittava yksilöintiasiakirja, jossa jätteestä annetaan yksityiskohtaiset tiedot, ja asiakirja on säilytettävä kolme vuotta.

Suomi ilmoittaa lisäksi, että jätelupa on korvattu ympäristöluvalla ympäristönsuojelulain (86/2000) tultua voimaan 1. maaliskuuta 2000. Yksilöintiasiakirjan käyttöä koskevia vaatimuksia, joista on säädetty ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä tehdyssä valtioneuvoston päätöksessä (659/1996), ei sovelleta kotitalouksissa tai vastaavan toiminnan yhteydessä syntyneeseen ongelmajätteeseen ja joka on toimitettu kunnalliseen tai vastaavaan vastaanottopaikkaan, eikä ongelmajätteen kansainvälisiin kuljetuksiin, joiden yhteydessä käytettävistä yksilöintiasiakirjoista ja muista menettelyistä on laadittu erilliset säännökset. Kirjaukset ja vuotuinen raportointi, jos lupaviranomaiset sitä edellyttävät, suositellaan tehtäväksi vakiolomakkeille. Ympäristöviranomaiset ovat laatineet nämä lomakkeet ja jakaneet niitä yrittäjille.

Ruotsi ilmoittaa, että kirjaamisvaatimukset sisältyvät kansalliseen vaarallisista jätteistä annettuun asetukseen.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa vaarallisen jätteen vastaanottajat ja kuljettajat velvoitetaan pitämään kirjaa SWR-asetuksen nro 15 nojalla ja SWR NI -asetuksen nro 14 nojalla. Tämä vaatimus ulotetaan koskemaan myös tuottajia, kun asetuksia muutetaan vuonna 2002.

* Yhdistynyt kuningaskunta ei ole vielä saattanut osaksi kansallista lainsäädäntöään vaarallisen jätteen tuottajiin sovellettavia vaatimuksia. Saksan kirjaamisjärjestelmä ei vastaa 4 artiklan 2 kohdan säännöksiä. Belgia, Ranska, Italia, Alankomaat, Itävalta ja Ruotsi eivät antaneet tietoja vaarallisen jätteen kuljetuksia koskevien vaatimusten täytäntöönpanosta. Portugali ja Irlanti eivät antaneet tietoja 4 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanosta.

3.8. Toimenpiteet, joilla varmistetaan vaarallisen jätteen asianmukainen pakkaaminen ja merkitseminen - 5 artikla

Direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti vaarallinen jäte on pakattava ja merkittävä asianmukaisesti keräilyn, kuljetuksen ja väliaikaisen varastoinnin aikana voimassa olevia kansainvälisiä ja yhteisön standardeja vastaavalla tavalla.

Itävalta ilmoitti uudelleen, että asianmukaiset pakkaamista ja merkitsemistä koskevat säännökset on sisällytetty pakollisina vaarallisten tavaroiden kuljetuksista annetun lain 4 pykälään [112].

[112] (GGBG, BGBl. I No 145/1998).

Belgian Vallonian alue ilmoitti uudelleen, että vaarallisen jätteen kuljetus-, keräily-, käsittely-, hyödyntämis- ja hävittämistoimintaa harjoittavat laitokset tarvitsevat luvan, joka sisältää pakkaus- ja merkintävaatimukset. Flanderin alue viittasi vuosilta 1995-1997 laadittua kertomusta varten toimittamiinsa tietoihin, joissa se määritteli jätteiden keräilyn, kuljetuksen ja väliaikaisen varastoinnin aikana sovellettavat niiden pakkaamista ja merkitsemistä koskevat oikeudelliset vaatimukset. Brysselin alue viittasi voimassa oleviin säädösteksteihin, mutta ei antanut tarkempia tietoja.

Tanska ilmoitti uudelleen, että 5 artiklan 1 kohdan säännökset oli pantu täytäntöön ja viittasi jälleen komissiolle lähettämäänsä asiaa koskevaan kirjeeseen 18/7/96, jossa Tanska vahvisti 5 artiklan 1 kohdan saattamisen osaksi kansallista lainsäädäntöä 24. kesäkuuta 1996 annetun bekendtgørelse nro 581:n 54 pykälällä.

Suomi vahvisti, että 5 artiklan 1 kohta oli pantu täytäntöön ja viittasi vuosilta 1995-1997 laadittuun kertomukseen.

Myös Ranska vahvisti määräysten täytäntöönpanon ja toimitti jälleen kuvauksen vain sairaalajätteen ja tartuntavaarallisen terveydenhuoltoalan jätteen pakkaamista, merkitsemistä ja kuljetusta koskevista säännöksistään. Muista vaarallisista jätteistä ei annettu tietoja.

Saksa ilmoitti, että 5 artiklan 1 kohdan mukaiset säännökset sisältyvät vaarallisten aineiden kuljetusta koskevaan asetukseen.

Kreikka ilmoitti, että vaarallisen jätteen keräily, kuljetus ja väliaikainen varastointi hoidetaan toimivaltaisen viranomaisen antamalla tapauskohtaisella luvalla, jonka ehdot riippuvat jätteen tyypistä ja määrästä sekä sen fyysisistä ja kemiallisista ominaisuuksista. Näiden ehtojen pitäisi vastata kansainvälisiä ja yhteisön standardeja.

Irlannissa 5 artiklan 1 kohdan mukaiset vaatimukset täyttyvät jätehuollosta (vaarallinen jäte) ja jätehuollosta (vaarallisen jätteen siirto) vuonna 1998 annettujen asetusten asiaa koskevien säännösten myötä [113]. Kyseisten säädösten mukaisesti vaarallisen jätteen väliaikaista varastointia ja siirtoja varten käytetyt pakkaukset on merkittävä asianmukaisesti. Merkinnöistä vastaa varastoinnin osalta jätteen vastaanottaja ja siirtojen osalta sen tuottaja, ellei toimivaltainen paikallisviranomainen hyväksy jätteen sekoittamista.

[113] Vaarallista jätettä koskevan asetuksen 22 pykälä ja siirtoa koskevan asetuksen 5 pykälän 1 kohdan b alakohta.

Italiassa asetuksen 22/1997 15 pykälän 3 kohdassa edellytetään, että vaarallinen jäte on keräilyn ja kuljetuksen ajaksi pakattava ja merkittävä asianmukaisesti. Ministeriön päätöksellä vahvistetaan yksityiskohtaiset tiedot, jotka on ilmoitettava.

Luxemburg vahvisti uudelleen, että kyseiset säännökset on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä ja viittasi vuosilta 1995-1997 laadittuun kertomukseen. Edellisen kertomuksen mukaan säännökset pantiin täytäntöön Luxemburgissa ongelmajätteestä 11. joulukuuta 1996 annetun asetuksen 5 artiklalla.

Alankomaat viittasi jälleen vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetussa laissa [114] oleviin säännöksiin ja muuhun asiaa koskevaan lainsäädäntöön. Valtaosa vaarallisista jätteistä on myös vaarallisia aineita, joten niiden keräilyä, kuljetusta ja väliaikaista varastointia säännellään edellä mainituilla säädöksillä. Sellaisten vaarallisten jätteiden, joita ei luokitella vaarallisiksi aineiksi, kuljetusta koskevat säännöt sisältyvät maantiekuljetuksia koskevaan lainsäädäntöön. Vaarallisten jätteiden varastointi edellyttää ympäristönsuojelua koskevan lain mukaista lupaa. Luvassa määritellään turvallisuutta koskevat säännöt ja myös esimerkiksi maahan ja pohjaveteen päätyvien vuotojen ehkäisemistä koskevat säännöt.

[114] Wet vervoer gevaarlijke stoffen - Staatsblad 1995, 525.

Portugali raportoi, että 16. toukokuuta 1997 annetun asetuksen 335/97 säännösten mukaisesti jätteiden kuljetus on tehtävä ympäristön kannalta asianmukaisissa olosuhteissa haihtumisten ja vuotojen välttämiseksi. Jos kuljetettava jäte on luokiteltava vaaralliseksi jätteeksi, sen pakkaamisessa ja merkitsemisessä on noudatettava vahvistettuja menettelyjä. Jätteiden väliaikainen varastointi edellyttää ennalta annettua lupaa, jota myönnettäessä otetaan huomioon pakkaamista ja merkitsemistä koskevat näkökohdat. Erityissäännöksiä sovelletaan valikoituihin jätevirtoihin kuten sairaalajätteeseen, PCB-yhdisteisiin ja jäteöljyihin.

Espanja vahvisti, että tarpeelliset toimenpiteet on toteutettu kuninkaan asetuksen 833/89 13 ja 14 pykälässä.

Ruotsi ilmoitti uudelleen, että pakkaamiseen ja merkitsemiseen sovelletaan vaarallisten tavaroiden kuljetusta koskevia sääntöjä.

Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti, että se ei ole vielä toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä ja että se valmistelee parhaillaan asianmukaisten sääntöjen laatimista.

* Vaarallisen jätteen asianmukaisen pakkaamisen ja merkitsemisen osalta Ranska vahvisti saattaneensa osaksi kansallista lainsäädäntöään ainoastaan sairaalajätettä ja tartuntavaarallista terveydenhuoltoalan jätettä koskevat määräykset. Yhdistynyt kuningaskunta on vahvistanut valmistelevansa asianmukaisia säännöksiä.

3.9. Jätehuoltosuunnitelmat ja jätteitä koskevat tilastot - 6 artikla

Direktiivin 6 artiklan mukaisesti toimivaltaisten viranomaisten on laadittava joko erillisinä tai osana yleisiä jätehuoltosuunnitelmia vaarallisen jätteen käsittelyä koskevat suunnitelmat.

Vaarallisen jätteen jätehuoltosuunnitelmia koskevat tiedot sisältyvät direktiiviä 75/442/ETY koskevan kertomuksen taulukkoon 2.

Belgia toistaa edellisessä kertomuksessa ilmoitetut luvut, jotka koskevat Flanderin aluetta. Flanderin alueella vaarallista jätettä koskevat suunnitelmat on laadittu 1. tammikuuta 1997 alkaen osana yleisiä jätehuoltosuunnitelmia. Ympäristöpoliittisiin suunnitelmiin kuuluvat a) ympäristökertomus, jossa kuvataan ympäristön tilaa ja tehdään ennusteita ("MIRA-Thema" -kuvaukset vuosilta 1998 ja 1999 sekä "MIRA-Scenario" vuodelle 2000); b) viisivuotinen ympäristöpoliittinen suunnitelma ("MINA-suunnitelma" vuosille 1997-2001), jossa kuvataan Flanderin ympäristöpolitiikan pääsuuntaviivat; c) vuotuinen ympäristöohjelma, joka sisältää ympäristöpoliittisen suunnitelman täytäntöönpanon ja käytännössä soveltamisen edellyttämät toimet. Monet tähän suunnitelmaan kuuluvat toimet koskevat vaarallista jätettä. Niitä ovat esimerkiksi PCB:tä sisältävistä laitteista huolehtimista koskeva suunnitelma ja teollisuusjätteen erillisen keräilyn toteuttamista pienyrityksistä koskeva suunnitelma sekä d) alakohtaista jätepolitiikkaa koskevat suunnitelmat. Ympäristöpoliittiset suunnitelmat on myös laadittu osana direktiivin 75/442/ETY 7 artiklassa tarkoitettuja yleisiä jätehuoltosuunnitelmia.

Saksa ilmoittaa, että sen 16:sta osavaltiosta 12:ssa on erikseen laadittu vaarallista jätettä koskeva jätehuoltosuunnitelma.

Espanjassa kansalliset suunnitelmat laaditaan erikseen kutakin jätetyyppiä varten. Joillakin alueilla on kokonais- tai yleissuunnitelmat.

Kreikassa vaarallista jätettä koskevat jätehuoltosuunnitelmat on laadittu osana direktiivin 75/442/ETY 7 artiklassa tarkoitettuja jätehuoltosuunnitelmia ja sisällytetty ministerien yhteiseen päätökseen 14312/1302/2000 [115]. Jätehuoltosuunnitelmien sisältöä täydennetään parhaillaan vaarallisen jätteen väliaikaisesta varastoinnista, hyödyntämisestä ja loppusijoituksesta vastaavien laitosten perustamiseen soveltuvien sijaintipaikkojen esivalintaa koskevilla suunnitelmilla.

[115] Virallinen lehti 723/B/2000, 9-6-2000.

Irlanti selittää, että paikallisviranomaisten vuoden 1982 asetusten mukaisesti laatimat erityiset jätesuunnitelmat on tehty erillisinä vuoden 1979 säännösten mukaisesti laadituista jätehuoltosuunnitelmista. Ympäristönsuojeluviraston (EPA) laatima vaarallista jätettä koskeva kansallinen jätehuoltosuunnitelma (NHWMP) on eri suunnitelma kuin direktiivin 75/442/ETY 7 artiklan mukaiset paikallisviranomaisten laatimat jätehuoltosuunnitelmat [116].

[116] Irlanti viittaa myös vuoden 1966 jätehuoltolain 22 pykälän 8 kohtaan.

Luxemburgissa suunnitelmat on laadittu osana muutetun direktiivin 75/442/ETY mukaista yleistä jätehuoltosuunnitelmaa.

Alankomaissa monivuotinen vaarallisia jätteitä koskeva jätehuoltosuunnitelma II (Meerjarenplan gevaarlijke afvalstoffen II) on direktiivin 75/442/ETY 7 artiklassa tarkoitettu jätehuoltosuunnitelma. Kymmenvuotisen jätehuoltosuunnitelman (kotitalouksista ja niitä vastaavista yrityksistä peräisin oleville jätteille) yhteydessä se muodostaa direktiivin 75/442/ETY 7 artiklassa tarkoitetut jätesuunnittelun ja jätehuollon yhtäläiset puitteet.

Itävalta on laatinut kyseiset suunnitelmat yleisen jätehuoltosuunnitelman (liittotasavallan jätehuoltosuunnitelma 2001) mukaisesti. Ruotsin jätehuoltosuunnitelmat on laadittu direktiivin 75/442/ETY mukaisesti.

Yhdistyneen kuningaskunnan suunnitelmat vastaavat direktiivin 75/442/ETY 7 artiklassa tarkoitettuja yleisiä jätehuoltosuunnitelmia.

* Vaaralliset jätteet sisältyvät useimmissa jäsenvaltioissa yleisiin jätehuoltosuunnitelmiin. Direktiiviä 75/442/ETY koskevan kertomuksen 3.1 luvussa on tiivistelmä osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamisen tilanteesta.

3.10. Direktiivin soveltamista koskevat väliaikaiset poikkeukset - 7 artikla

Direktiivin 7 artiklan mukaisesti hätätapauksissa tai vakavan vaaran uhatessa jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet, mukaan luettuna tarvittaessa tästä direktiivistä tehtävät väliaikaiset poikkeukset, jotta ongelmajätteistä ei aiheudu vaaraa väestölle tai ympäristölle. Komissiolle on ilmoitettava tällaisista poikkeuksista.

Yksikään jäsenvaltioista ei soveltanut 7 artiklaa.

3.11. Kyselylomakkeen tietojen lisäksi - 8 artiklan 3 kohta

Direktiivin 8 artiklan 3 kohdassa jäsenvaltioiden edellytetään toimittavan komissiolle tiedot kaikista laitoksista tai yrityksistä, jotka huolehtivat ongelmajätteistä ja/tai hyödyntävät niitä ensisijaisesti kolmansien osapuolten lukuun ja jotka todennäköisesti kuuluvat direktiivin 75/442/ETY 5 artiklassa tarkoitettuun yhtenäiseen verkostoon. Näihin tietoihin olisi sisällytettävä nimi ja osoite, jätteen käsittelymenetelmä ja käsiteltäviksi kelpaavien jätteiden laatu ja määrä. Tiedot on toimitettava vuosittain päätöksessä 96/302/EY vahvistetussa muodossa [117]. Komission toimittaa pyynnöstä nämä tiedot jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten saataville.

[117] EYVL L 116, 11.5.1996, s. 26.

Toukokuuhun 1999 mennessä komissio oli saanut tiedot kaikilta muilta jäsenvaltioilta paitsi Italialta. Ainoastaan Saksa on toimittanut tietoihin ensimmäisen päivityksen. Muut jäsenvaltiot ovat toimittaneet tiedot ainoastaan kerran.

Kaikki jäsenvaltiot eivät toimittaneet täydellisiä tietoja tai tiedot eivät olleet oikeassa muodossa. Kreikasta saadut tiedot olivat puutteelliset ja sisälsivät ainoastaan laitosten nimiä ja osoitteita [118]. Saksa toimitti kaikki vaaditut tiedot. Tiedot sellaisesta jätteestä, jota voidaan käsitellä, on kuitenkin toimitettu LAGA-koodeina eikä Euroopan jäteluettelon mukaan. Yhdistyneen kuningaskunnan toimittamat tiedot ovat täydelliset Englannin laitoksissa käsiteltäviä jätetyyppejä lukuun ottamatta. Ranska ei ole myöskään toimittanut tietoja käsitellyistä jätetyypeistä. Irlannin ja Portugalin tiedoissa jätetyyppejä ei ole mainittu järjestelmällisesti. Portugali ei ole myöskään toimittanut tietoja kaikkien laitosten käsittelymenetelmistä. Kaikki muut jäsenvaltiot ovat toimittaneet kaikki tiedot vaaditussa muodossa.

[118] Asiassa C-33/01, komissio vastaan Helleenien tasavalta, 13. kesäkuuta 2002 antamassaan tuomiossa Euroopan yhteisöjen tuomioistuin totesi, että Kreikka oli jättänyt täyttämättä direktiivin 91/869/ETY 8 artiklan 3 kohdan mukaiset velvoitteensa.

Jäteasioita ja materiaalivirtoja käsittelevä eurooppalainen teemakeskus on luonut jätehuoltoyksiköitä sisältävän tietokannan, jossa on kaikki 8 artiklan 3 kohdan mukaisesti saadut tiedot vaarallista jätettä käsittelevistä laitoksista.

JÄTEÖLJYHUOLLOSTA ANNETTU DIREKTIIVI 75/439/ETY

1. JOHDANTO

Jäteöljyhuollosta annetun direktiivin 75/439/ETY [119], muutettu direktiivillä 87/101/ETY [120], tarkoituksena on luoda yhdenmukaistettu jäteöljyjen, kuten ajoneuvojen ja moottoreiden voiteluöljyjen keräily-, käsittely, säilytys- ja huolehtimisjärjestelmä. Direktiivin tarkoituksena on myös suojella ympäristöä mainittujen toimien haitallisilta vaikutuksilta. Jäteöljyt ovat vaarallisia, koska ne ovat karsinogeenejä. Käsittelemättömät jäteöljyt, joita esiintyy joissa, järvissä ja puroissa, voivat uhata vesistöjen elämää, kun taas maaperän saastuminen johtuu käsittelemättömien öljyjen jättämisestä maahan.

[119] EYVL L 194, 24.7.1975, s. 31.

[120] EYVL L 42, 22.12.1986, s. 43.

Direktiivin 75/439/ETY keskeiset säännökset ovat:

- jäteöljyjen määritelmä: mitä tahansa mineraalipohjaista voiteluainetta tai teollisuusöljyä, josta on tullut sopimatonta siihen käyttöön, johon se alunperin oli tarkoitettu ja erityisesti käytettyjä polttomoottoriöljyjä ja vaihteistoöljyjä sekä myös mineraalipohjaisia voiteluöljyjä, turbiineissa käytettäviä öljyjä ja hydrauliikkaöljyjä (1 artikla);

- uudistamisen määritelmä: menetelmiä, joilla perusöljyjä voidaan tuottaa jäteöljyjä jalostamalla, erityisesti poistamalla näihin öljyihin sisältyvät epäpuhtaudet, hapettumistuotteet ja lisäaineet (1 artikla);

- huollon määritelmä, joka direktiivissä 75/442/ETY annetusta huolehtimisen määritelmästä poiketen kattaa sekä hyödyntämisen että huolehtimisen;

- velvoite, että jäteöljyjä kerätään ja niistä huolehditaan aiheuttamatta vältettävissä olevia vahinkoja ihmisille tai ympäristölle (2 artikla);

- velvoite asettaa jäteöljyjen huolehtimisvaihtoehtoja valittaessa etusijalle uudistaminen, jos se on taloudellisesti, järjestelyjen kannalta ja teknisesti mahdollista (3 artikla);

- jos jäteöljyjä ei uudisteta edellä mainitusta pakottavista syistä, seuraavaksi harkittava vaihtoehto on niiden polttaminen (3 artikla);

- jäteöljyjen päästökielto pintavesiin, pohjavesiin, kuivatusverkkoihin, rannikkovesiin ja maaperään (4 artikla);

- jäteöljyjen käsittelykielto silloin, kun siitä voi aiheutua ilman pilaantumista, joka ylittää voimassa olevissa säännöksissä määritellyn tason (4 artikla);

- jäteöljyjen keräily on varmistettava ja järjestettävä valvotusti. Jäteöljyjen keräilijät on rekisteröitävä (5 artikla);

- jäteöljyjen uudistamista tai polttamista harjoittavien yritysten on saatava toimintaansa varten lupa (6 artikla);

- jäteöljyjä uudistavat yritykset eivät saa aiheuttaa vältettävissä olevia vahinkoja ympäristölle ja ne on tarkastettava määräajoin (7 artikla);

- päästörajojen määrittely jäteöljyjen polttamiselle (8 artikla);

- polttoaineena ei saa käyttää jäteöljyjä, joiden PCB-pitoisuus (polyklooribifenyylipitoisuus) ylittää 50 ppm (8 artikla);

- jäteöljyjen tuottajien taikka niiden keräilyä tai jäteöljyhuoltoa harjoittavien yritysten velvoittaminen pitämään kirjaa (11 artikla);

- velvoite tarkastaa säännöllisesti yritykset, jotka harjoittavat jäteöljyjen uudistamista tai polttamista (13 artikla);

- mahdollisuus suorittaa korvauksia jäteöljyjen keräily- tai huolehtimismahdollisuuksien tarjoajille (14 artikla);

- kertomuksen antamista koskevat vaatimukset (18 artikla).

Tämä kertomus perustuu komission päätöksellä 94/741/EY [121] hyväksyttyyn kyselylomakkeeseen annettuihin vastauksiin.

[121] EYVL L 296, 17.11.1994, s. 42.

2. SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

Tämä kertomus muodostaa yhteenvedon jäsenvaltioille lähetettyyn jäteöljyistä huolehtimista vuosina 1998-2000 koskevaan kyselylomakkeeseen annetuista vastauksista. Kaikki jäsenvaltiot ovat vastanneet kyselyyn, vaikka vastaukset ovat joissakin tapauksissa viivästynyt pitkään ja ovat puutteellisia. Tilanne on nyt parempi kuin edellisenä ajanjaksona 1995-1997, jolta jotkin jäsenvaltiot eivät antaneet vastausta kertomuksen laatimista varten ajoissa, vaan siinä jouduttiin käyttämään muita lähteitä.

2.1. Kansallinen lainsäädäntö

Kaikki jäsenvaltiot ovat toimittaneet komissiolle voimassa olevat jäteöljyhuoltoa koskevat lakinsa ja asetuksensa.

Joulukuuhun 2002 mennessä sääntöjen rikkomista koskevat menettelyt on aloitettu Itävaltaa, Portugalia ja Irlantia vastaan, koska säännöksiä ei oltu saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä oikein. Itävaltaa [122] ja Portugalia [123] koskevat asiat on saatettu tuomioistuimen käsiteltäväksi. Sääntöjen rikkomista virheellisen täytäntöönpanon muodossa koskevat menettelyt on aloitettu myös Kreikkaa, Ranskaa, Ruotsia, Tanskaa, Belgiaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Suomea vastaan.

[122] Asia C-15/03.

[123] Asia C-392/99.

2.2. Jäteöljyjen uudistamista koskevat säännökset - 7 artikla

Direktiivin 7 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jäteöljyä uudistavan laitoksen toiminta ei aiheuta vältettävissä olevaa vahinkoa ympäristölle (7 artiklan a kohta). Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että uudistamisesta saatavat perusöljyt eivät muodosta vaarallista jätettä eivätkä sisällä polykloorattuja bifenyylejä ja polykloorattuja terfenyylejä (PCB/PCT) pitoisuuksina, jotka ylittävät 50 ppm:n rajat (7 artiklan b kohta).

Itävalta ja Alankomaat ilmoittivat, ettei kyseisiä toimenpiteitä toteuteta, koska niiden alueella ei ole uudistamislaitoksia. Kreikka, Portugali ja Flanderi vastasivat, että kyseiset toimenpiteet oli toteutettu.

Kreikka tarkensi, että yritysten, jotka haluavat käsitellä jäteöljyjä uudistamalla, on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle (ympäristöstä, aluesuunnittelusta ja julkisista työurakoista vastaava ministeriö) ympäristövaikutusten arviointi. Ministeriö tarkastaa ympäristövaikutusten arvioinnin ja jos se on täydellinen, ministeriö määrittelee ympäristöehdot ja antaa muille toimivaltaisille ministereille suosituksen, jonka mukaisesti asiassa tulisi tehdä ministereiden yhteinen päätös. Ympäristöehtoihin sisältyvät direktiivin 75/439/ETY mukaiset ehdot ja rajoitukset (ministereiden yhteinen päätös 98012/2001/96). Lisäksi uudistamisen yhteydessä syntyvistä vaarallisista jätteistä on huolehdittava ministereiden yhteisen päätöksen 19396/1546/97 (virallinen lehti 604/B/1997) mukaisesti.

Portugali ilmoitti, että toimenpiteet sen varmistamiseksi, että uudistamislaitosten toiminnasta ei aiheudu ympäristölle vahinkoa, on vahvistettu komissiolle ilmoitetulla 22 päivänä joulukuuta 1986 annetulla lailla, jolla direktiivi 75/439/ETY saatettiin osaksi Portugalin kansallista lainsäädäntöä, ja muulla Portugalin kansallisella jätehuoltolainsäädännöllä. Portugalissa ei kuitenkaan ole jäteöljyjen uudistamista harjoittavia laitoksia.

Muut jäsenvaltiot eivät vastanneet tähän kysymykseen.

2.3. Tiukennetut kansalliset toimenpiteet - 16 artikla

Direktiivin 16 artiklan mukaisesti jäsenvaltiot voivat ympäristön suojelemiseksi toteuttaa direktiivissä säädettyä tiukempia toimenpiteitä.

Portugali, Ranska, Espanja, Irlanti, Yhdistynyt kuningaskunta ja Kreikka ilmoittivat, etteivät ne olleet katsoneet tarpeelliseksi hyväksyä direktiivissä säädettyä tiukempia toimenpiteitä.

Belgiassa Flanderin alue on ottanut käyttöön tiukennettuja toimenpiteitä. Ne sisältyvät Vlarem II -asetuksen 5.2.3.5.2 kohtaan ja Flanderin 17. joulukuuta 1997 annettuun jätteiden syntymisen ehkäisyä ja jätehuoltoa koskevan asetuksen (VLAREA) 4.2.5 kohtaan. Vallonian alue oli ilmoittanut jo edellisessä kertomuksessa, että tiukennetut toimenpiteet oli otettu käyttöön koskien 4 artiklassa säädettyjä päästökieltoja. Kyseisissä toimenpiteissä jäteöljyhuoltoon liittyvät velvoitteet määritellään direktiivin säännöksiä yksityiskohtaisemmin ja tarkemmin.

Myös Alankomaat on ottanut käyttöön tiukennettuja toimenpiteitä, jotka liittyvät erityisesti jäteöljyjen polttamiseen. Alankomaiden lainsäädännön mukaan jäteöljyjä ei saa polttaa jätteenpolttolaitoksessa eikä pyörivässä sylinteriuunissa Myös polttoaineena tai polttoaineen valmistuksessa käytettävien jäteöljyjen haloni- ja PCB-pitoisuuksille on määritelty raja-arvot. Näitä raja-arvoja sovelletaankin kaikkiin polttoaineisiin. Tästä syystä joitakin jäteöljyjä ei ole edes mahdollista jalostaa polttoaineeksi.

Suomi on ottanut käyttöön tiukennettuja toimenpiteitä, jotka koskevat jäteöljyjen polttamista. Jäteöljyjen poltto on kiellettyä kattilalaitoksessa tai muussa laitoksessa, jonka polttoainekapasiteetti on enintään 5 megawattia.

Luxemburg ei varsinaisesti ilmoita tiukennetuista toimenpiteistä, vaan tavastaan soveltaa voimassa olevaa direktiivin 3 artiklassa olevaa velvoitetta, joka koskee uudistamisen asettamista etusijalle jäteöljyjen käsittelyssä.

Itävalta, Saksa ja Ruotsi ilmoittivat, että ne ovat säätäneet tiukennettuja toimenpiteitä, mutta eivät antaneet selvityksiä niiden sisällöstä.

3. DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO

3.1. Jäteöljyhuolto - 2 ja 3 artikla

Jäsenvaltioiden on direktiivin 2 artiklan nojalla toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jäteöljyjä kerätään ja niistä huolehditaan aiheuttamatta vältettävissä olevia vahinkoja ihmisille ja ympäristölle. Direktiivin 3 artiklan mukaisesti etusijalle on asetettava uudistaminen, toiselle sijalle polttaminen ja viimeiselle sijalle turvallinen hävittäminen (käsittely) ja huolehtiminen. (Rajoitusten osalta viitataan kysymykseen 2).

Kaikki jäsenvaltiot vastasivat, että tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jäteöljyt kerätään ja hävitetään aiheuttamatta vältettävissä olevaa vahinkoa ihmiselle ja ympäristölle, on toteutettu.

Taulukossa 1 luetellaan markkinoille saatetun öljyn sekä syntyneiden, kerättyjen, poltettujen ja kaatopaikalle sijoitettujen jäteöljyjen määrät sellaisina, kuin jäsenvaltiot ovat ne ilmoittaneet.

Monet jäsenvaltiot eivät ole vastanneet kysymykseen "syntyneen jäteöljyn määrä". Näissä tapauksissa komissio on käyttänyt keskimääräistä 50 prosentin muuntokerrointa [124] saadakseen markkinoille saatettujen uusien öljyjen määrän perusteella laskennallisesti selville jäteöljyjen määrän. Näin ollen keräilysuhde on laskettu vertaamalla kerätyn öljyn määrää syntyneen jäteöljyn määrään.

[124] Kirjallisuudesta voidaan päätellä, että noin 50 prosenttia markkinoille saatetuista öljyistä muodostuu jäteöljyiksi (loput häviävät käytön aikana palamalla moottoreissa, vuotamalla hukkaan tai jäämällä säiliöihin). Kaikentyyppisistä öljyistä 50 prosenttia ei kuitenkaan muutu jäteöljyksi. Joissakin käyttötarkoituksissa öljy käytetään kokonaan, kun taas toisissa se muuttuu lähes 100-prosenttisesti jäteöljyksi (käytön aikana sitä ei häviä juuri lainkaan). Näin ollen tämä 50 prosentin muuntokerroin kaikista markkinoille saatetuista öljyistä on keskimääräinen arvo kaikista öljyn käyttötarkoituksista. Tehtyjen havaintojen mukaan kaikki jäsenvaltiot eivät käytä tätä muuntokerrointa, koska sen soveltuvuus riippuu jäsenvaltioiden käytännöistä ja ajoneuvokannan keskimääräisestä iästä (mitä vanhempia ajoneuvot ovat, sitä enemmän öljyä ne kuluttavat ja polttavat, ja näin ollen pienempi osa öljystä muuttuu jäteöljyiksi).

Kun laskennan perustana käytetään vain jäsenvaltioiden toimittamia tietoja (ilman muita lähteitä), vuodelta 2000 saadaan seuraavat keräilyasteet: Itävalta 76 %, Belgia 59 % (vuonna 1999, koska vuoden 2000 luvut eivät ole käytettävissä), Tanska 89 %, Suomi 94 %, Ranska 82 %, Saksa 84 %, Kreikka 67 %, Irlanti 90 %, Italia 58 %, Luxemburg 99 %, Alankomaat 92 %, Portugali 91 % Espanja 87 %, Ruotsi 89 % ja Yhdistynyt kuningaskunta 81 %. EU:n keskimääräinen keräilyaste on 83 prosenttia, mikä merkitsee, että noin 20 prosenttia jäteöljyistä kaadetaan pois laittomasti tai poltetaan laittomasti, mistä aiheutuu ympäristöhaittoja.

Kuviossa 1 on markkinoille saatetut / syntyneet / kerätyt määrät 1 000 asukasta kohti. Kuviossa 2 on yleiskatsaus jäteöljyhuoltoon Euroopan unionissa.

* Yleiskuva vuodelta 2000 osoittaa, että keskimäärin noin 66 prosenttia syntyneistä jäteöljyistä poltettiin ja 24 prosenttia uudistettiin. Yhdessä tarkasteltuna nämä kuviot viittaavat siihen, että noin 90 prosenttia syntyneistä jäteöljyistä hyödynnetään joko uudistamalla tai polttoaineena [125]. Tämä vastaa yleisesti vuoden 1997 tilannetta, joka esiteltiin edellisessä vuosilta 1995-1997 laaditussa kertomuksessa, eikä merkitse EU:n jäteöljyhuollon tilanteeseen sanottavaa parannusta.

[125] Tämä keskiarvo on hieman suurempi kuin edellä ilmoitettu keskimääräinen keräilyaste, mikä johtuu todennäköisesti siitä, että joissakin tapauksissa syntyneet jäteöljyt poltetaan niiden syntypaikalla ilman keräilyvaihetta.

3.2. Jäteöljyjen uudistamiseen ja polttamiseen vaikuttavat rajoitukset - 3 artikla

Direktiivin 3 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on annettava etusija jäteöljyjen uudistamiselle ja toinen sija jäteöljyjen polttamiselle ympäristön kannalta hyväksyttävin edellytyksin, jos tällainen polttaminen on teknisesti, taloudellisesti ja järjestelyjen kannalta mahdollista. Jos jäteöljyjen uudistaminen tai polttaminen ei ole pakottavista syistä mahdollista, jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jäteöljyt hävitetään turvallisesti taikka niiden varastointia tai kaatopaikalle sijoittamista valvotaan (3 artiklan 3 kohta).

Belgiasta Flanderin ja Brysselin alueet eivät ilmoittaneet rajoituksista jäteöljyjen uudistamiselle ja polttamiselle.

Vallonian alueella ei ollut uudistamiskapasiteettia, koska uudistamista ei pidetty taloudellisesti toteuttamiskelpoisena verrattuna perusöljyjen tuotantoon petrokemian teollisuudessa ja koska uudistettujen öljyjen huono laatu vaikeutti niiden markkinointia. Voidakseen noudattaa velvollisuutta asettaa uudistaminen etusijalle Vallonian alue on rakentanut uudistamislaitoksen, joka kapasiteetti riittää uudistamaan kaksi kolmannesta alueen jäteöljyistä. Myös jäteöljyjen tuottajia, tuojia ja jakelijoita koskeva takaisinottovelvollisuus, johon liitetään hyödyntämis-/uudistamistavoitteita, otetaan käyttöön. Belgian kolme aluetta ja öljyjen markkinoille saattamisesta vastaavat henkilöt neuvottelevat sopimuksesta, jonka avulla Belgian tavoitteet voitaisiin yhdenmukaistaa ja asettaa uudistaminen etusijalle.

Tanskassa ei ollut ennen toukokuuta 2001 jäteöljyn uudistamista harjoittavia laitoksia. Edellisessä kertomuksessa mainittu tutkimushanke osoitti, että sille ei ollut riittävää taloudellista perustaa. Koska jäteöljyn uudistaminen perusöljyksi ei ole ollut mahdollista, jäteöljy on poltettu (jalostuksen jälkeen) kaukolämpökeskuksissa. Heinäkuuhun 2000 saakka jäteöljyjen yksityisille kerääjille maksettiin tukea energia- ja CO2-maksujen palautuksina, jos kerääjät toimittavat jäteöljyn kaukolämpökeskuksiin. Vuoden 2000 heinäkuun 1. päivästä alkaen öljyala on rahoittanut jäteöljyn keräilyn.

Saksa vastasi, että jäteöljyjen uudistamiseen ja polttoon ei kohdistunut rajoituksia. Saksa selitti, että etusijalle asetetaan jäteöljyjen uudistaminen. Jotta jäteöljyjen uudistamista harjoittavien yritysten investoinnit laitostensa nykyaikaistamiseen voitaisiin turvata, jäteöljyjen uudistamistoiminalle suunnitellaan maksettavaksi tukia.

Espanja vastasi, että uudistamiseen kohdistuu rajoituksia, koska jäteöljyjen uudistamislaitoksia on vähän. Jäteöljyjen polttamiseen liittyvistä esteistä ei mainita.

Kreikka vastasi, että uudistamiseen ja polttamiseen ei kohdistunut esteitä. Se selitti, että kysymyksessä I.2 tarkoitettuun ympäristöehtojen hyväksymiseen liittyy ehtoja, joilla suojataan pitkälle ihmisten terveyttä ja ympäristöä. Ensisijaisena vaihtoehtona on jäteöljyn keruu ja lähettäminen uudistettavaksi. Kreikalla on useita hyväksyttyjä jäteöljyn uudistamislaitoksia. Toimivaltaiset viranomaiset asettavat jäteöljyjen väliaikaiselle varastoinnille ehtoja ja rajoituksia, joiden tarkoituksena on suojella kansanterveyttä. Ehdot ja rajoitukset sisältyvät ministerien yhteiseen päätökseen 98012/2001/96 (virallinen lehti 40/B/96) jäteöljyhuollon toimenpiteistä ja siihen sovellettavista ehdoista, ministerien yhteiseen päätökseen 69269/5387/90 ympäristövaikutusten arvioinnin sisällöstä, ministerien yhteiseen päätökseen 72751/3054/85 (virallinen lehti 665/B/85) myrkyllisistä ja vaarallisista jätteistä sekä PCB- ja PCT-yhdisteiden poistamisesta ja ministerien yhteiseen päätökseen 19396/1546/97 (virallinen lehti 604/B/97) vaarallisten jätteiden jätehuollosta.

Irlanti ilmoitti, että jäteöljyjen uudistamiseen liittyy merkittäviä teknisiä ja taloudellisia rajoituksia ja että tiedossa ei ollut toteuttamiskelpoisia toimia, joiden avulla rajoitukset voitaisiin poistaa. Vuona 1998 laadittiin strateginen tutkimuskertomus, jolla tuettiin kansallisen vaarallisten jätteiden jätehuoltosuunnitelman tekemistä. Kertomuksen päätelmien mukaan uuden uudistamislaitoksen rakentaminen ei ollut toteuttamiskelpoinen hanke, koska sen edellyttämä vähimmäissyöttömäärä oli suurempi kuin Irlannissa käytettyjen voiteluöljyjen kokonaismäärä. Sen sijaan kertomuksessa päädyttiin suosittelemaan nykyisten käsittelylaitosten laajentamista niin, että niissä pystyttäisiin käsittelemään suurempia jäteöljymääriä ja että ne täyttäisivät paremmin ympäristönsuojelulliset tavoitteet. Siksi mitään jäteöljyjen uudistamista edistäviä toimenpiteitä ei ehdotettu niiden polttoaineena käyttämisen sijaan.

Alankomaissa hallituksen toimintaperiaatteena oli 1980-luvun alkupuolella jäteöljyn käsittely keskitetysti laitoksessa, jossa se uudistettaisiin perusöljyksi. Tätä käsittelyä ei kaupallisten rajoitusten vuoksi koskaan otettu käyttöön. Vuonna 1986 laadittiin yhdessä voiteluöljyn tuottajien kanssa suunnitelma keskitetyn jäteöljyjen käsittelylaitoksen rakentamiseksi lähinnä korkealuokkaisten polttoaineiden (alusten dieselöljyn) valmistusta varten. Lupa hankkeen toteuttamiseksi annettiin eräälle yritykselle. Vaikka hallitus hyväksyi hankkeelle maksettavaksi tukea, laitosta ei koskaan rakennettu.

Osa jäteöljystä viedään nyt uudistettavaksi ulkomaille, missä siitä valmistetaan perusöljyä. Näitä markkinoita rajoittaa tosiasia, että jäteöljyn keräilijöiden kiinnostus kohdistuu (halvempiin) markkinoihin ulkomailla, missä jäteöljyä käytetään lähinnä polttoaineena. Polttoaineena tai polttoaineen valmistuksessa raaka-aineena käytettävien öljyjen suurin sallittu orgaanisten halogeenien pitoisuus 500 mg/kg alennettiin vuonna 1998 pitoisuuteen 50 mg/kg. Tästä syystä jäteöljyjä ei enää voida käyttää polttoaineen tuotannossa.

Jos jäteöljy käsitellään Alankomaissa, se erotellaan sentrifugoimalla ja poltetaan pääasiassa polttoaineen muodossa. Jäljelle jäänyt jäteöljy viedään hyötykäyttöön ulkomaille joko uudistettavaksi tai käytettäväksi lähinnä polttoaineena.

Portugali selitti, että uudistamislaitosten perustamiselle Portugaliin kohdistui useita rajoituksia. Kerättyjen jäteöljyjen määrä erityisesti korkealaatuisten öljyjen osalta alittaa tavanomaisen 60 000-80 000 tonnin kannattavuusrajan, joka on laskettu tutkimuksessa "Economics of waste oils regeneration", Coopers & Lybrand, Haag, 29.1.1997. Helmikuun 1. päivänä 1993 annetun asetuksen (ETY) N:o 259/93 mukaisesti ei ole myöskään mahdollista kieltää jäteöljyn vientiä energian talteenottoa varten. Tämä vähentää potentiaalisten sijoittajien halukkuutta rakentaa uudistuslaitoksia Portugalin alueelle, koska ne eivät voi olla varmoja siitä, että kerätyt jäteöljyt ohjautuisivat niiden laitoksiin. Jäteöljyjen uudistamistoiminnan aloittamista rajoittaa vielä sekin, että perusöljyn markkinat ovat lähellä kyllästymispistettä.

Portugalissa ei ole rajoituksia jäteöljyjen polttamiselle. Jäteöljyjen esikäsittely on kuitenkin pakollista, ennen kuin ne voidaan toimittaa poltettavaksi. Esikäsittely tapahtuu niin, että jäteöljyt suodatetaan ja niistä poistetaan vesi sekä metallit, minkä jälkeen öljy sentrifugoidaan. Näitä toimenpiteitä suorittavien laitosten on ensin saatava toimilupa, joka myönnetään 17. elokuuta 1993 annetun lain nro 282/93 nojalla.

Suomi viittasi 1. kesäkuuta 2001 antamaansa vastaukseen, jonka aiheena oli komission 3 artiklan soveltamista koskeva virallinen ilmoituskirje. Suomen kirjeen mukaan jäteöljyn käsittelyyn ensisijaisesti uudistamalla kohdistuu taloudellisia ja järjestelyihin liittyviä rajoituksia. Rajoitukset johtuvat syntyvien jäteöljymäärien vähäisyydestä sekä uudistettujen öljyjen alhaisesta hinnasta ja heikosta kysynnästä.

Ruotsi vastasi, että se ei uudista jäteöljyjä.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettiin vuoteen 2000 asti rajallista jäteöljyn jalostustoimintaa, joka vaati suuria investointeja. Jäteöljyn lähteistä kilpailivat pääasiassa yritykset, jotka hyödyntävät energiaa jäteöljyistä. Myös öljy-yhtiöiden välinen kilpailu ja ensiö-öljyn laskevat hinnat ovat yhdessä vaikeuttaneet jäteöljyn uudistamisen kannattavuutta. Jäteöljyjen polttamiseen liittyviä esteitä ei ole. Kaikki kerätyt jäteöljyt käsitellään polttamalla Earth Observation -periaatteiden mukaisissa olosuhteissa.

Ranska, Italia, Luxemburg ja Itävalta vastasivat, että jäteöljyjen uudistamiseen ja polttoon ei kohdistunut rajoituksia, mutta eivät antaneet tarkempia tietoja.

* Monet jäsenmaat eivät ole vieläkään saattaneet osaksi kansallista lainsäädäntöään jäteöljyjen uudistamisen ensisijaisuutta koskevia säännöksiä. Meneillään olevien rikkomisia koskevien menettelyjen aikana jotkin jäsenvaltiot ovat täyttäneet tämän velvoitteen.

* Kyselyyn antamissaan vastauksissa uudistamista koskevista rajoituksista ilmoittaneet jäsenvaltiot liittivät ne lähinnä taloudellisiin näkökohtiin kuten tuotettujen jäteöljyjen vähäiseen määrään, mahdollisuuteen polttaa jäteöljyjä halvalla muissa jäsenvaltioissa ja perusöljyn markkinoiden kyllästyneisyyteen. Yksi jäsenvaltio ilmoitti, että jäteöljyjen polttamista koskevat rajoitukset johtuivat saastuttaville aineille asetetuista raja-arvoista.

3.3. Yleisölle tiedottaminen ja kampanjat - 5 artikla

Direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on toteutettava yleisölle tarkoitettuja tiedotusohjelmia ja kampanjoita sen varmistamiseksi, että jäteöljyt varastoidaan asianmukaisesti ja kerätään mahdollisimman tarkoin.

Belgian osalta Vallonian alue ilmoitti, ettei se ollut toteuttanut jäteöljyjä koskevia erityisiä kampanjoita yleisen huomion kiinnittämiseksi niihin. Tietoisuutta on lisätty yleisemmillä kampanjoilla, jotka on kohdistettu suureen yleisöön ja joissa annetaan tietoja jätteistä huolehtimistavoista lähinnä kotitalousjätteen osalta ympäristön suojelemistarkoituksessa. Kampanjat on toteutettu "vihreiden viikkojen" aikana (yleistä valistusta ja tietoa kotitalousjätteen yleisestä käsittelystä), erilaisilla yleisötapahtumilla, julkaisuilla ja mainoksilla sekä paikallisviranomaisten omalle yleisölleen suuntaamalla tiedotuksella. Flanderin alueella ei ole järjestetty yleisölle suunnattuja tiedotus- tai edistämiskampanjoita.

Itävalta on laatinut ilmoituksia, luentoja, lehdistötiedotteita ja tiedotuslehtisiä.

Saksa ilmoitti, että yleistä tietoisuutta on lisätty erityisesti jätehuollosta suljetussa raaka-ainekierrossa 27. syyskuuta 1994 annetun lain (Kreislaufwirtschafts- und Abfallgesetz) 38 ja 39 pykälän nojalla. Kyseisillä säännöksillä jätehuollosta vastaavat julkiset viranomaiset ja yksityiseen sektoriin kuuluvat järjestöt velvoitetaan antamaan tietoja sekä ohjeita mahdollisuuksista, joilla jätteiden syntymisen ehkäiseminen, jätteiden hyödyntäminen ja niistä huolehtiminen voidaan järjestää. Kunkin osavaltion toimivaltaiset viranomaiset tiedottavat yleisölle jätteiden syntymisen välttämisessä ja niiden hyödyntämisessä tapahtuneesta edistyksestä sekä jätteistä huolehtimiseen liittyvistä järjestelyistä. Kunkin osavaltion ja piirikunnan ympäristöviranomaiset tiedottavat yleisölle lehdistötiedotteiden ja säännöllisesti jaettavien tiedotuslehtisten avulla ympäristön kannalta asianmukaisista tavoista huolehtia jäteöljystä, kauppiaiden velvollisuudesta ottaa vastaan käytettyjä moottori- ja vaihdeöljyjä sekä jäteöljyn keräyspisteistä.

Tanska ilmoitti, ettei kyseisiä kampanjoita oltu toteutettu.

Espanja ilmoitti, että yleisölle tarkoitettuja tietoisuutta lisääviä kampanjoita oli toteutettu kansallisella tasolla televisio- radio- ja lehdistökampanjoina Alueellisella tasolla oli toteutettu samantyyppisiä kampanjoita, joita oli täydennetty julkaisemalla ja jakamalla esitteitä sekä muuta kirjallista materiaalia. Kohdistettuja kampanjoita oli järjestetty myös yhdessä asianomaisten alojen ja toimialajärjestöjen kanssa.

Suomi oli jo edellisessä kertomuksessa ilmoittanut, että joitakin yleistä tietoisuutta lisääviä kampanjoita oli järjestetty yhteistyössä Ekokem Oy Ab:n (kansallinen vaarallisia jätteitä käsittelevä laitos) kanssa.

Ranska totesi, että Ranskan ympäristönsuojeluvirasto (ADEME) on toteuttanut jatkuvia jätteiden keräilyä harjoittaville laitoksille ja autoalan ammattilaisille suunnattuja tiedotustoimia. Antamaan vastauksia kansalaisten kysymyksiin on perustettu maksuton puhelinpalvelu "numéro vert (0800 38 39 40)", jonka tarkoituksena on erityisesti jakaa tietoa jäteöljyjen keräilypisteistä. ADEME:n verkkosivuilla osoitteessa www.ademe.fr on oma osuus jäteöljyjä koskevaa tietoa varten. Vaarallisesta kotitalousjätteestä julkaistiin vuonna 2000 esite, josta otettiin 30 000 kappaleen painos. Jäteöljyjen keräilystä vastaavien ammatinharjoittajien pyynnöstä ADEME järjesti tiedotuskampanjan, joka alkoi vuonna 2001 ja jonka on tarkoitus päättyä vuonna 2003. Tämän kampanjan tavoitteena oli tehostaa jätteiden keräilyä ja parantaa kerätyn jäteöljyn laatua. Kampanja oli kohdistettu suurelle yleisölle, autokorjaamoalan ammattilaisille ja rakennusalalle. Kampanja oli suunniteltu erityisesti eri kohderyhmille. Kotitalouksia varten perustettiin "serveur vocal interactif" -palvelu antamaan tietoja keräilypisteistä. Vähittäiskauppiaita, huoltoasemia ja jätteenkeräyspisteitä varten jaettiin jäteöljyn keräilysäiliöiden sijainnin osoittavia tauluja. Korjaamojen tietoisuutta parannettiin erityisten lehtien ja koulutuksen avulla.

Kreikka ilmoittaa, kuten jo edellisessä, vuosilta 1995-1997 laaditussa kertomuksessa on todettu, että jäteöljyjä koskevaan jätehuoltoon liittyviä teknisiä määritelmiä ja oikeita jätehuoltomenetelmiä koskevaa julkista tiedottamista sekä tietoisuutta lisääviä ohjelmia ollaan parhaillaan laatimassa.

Irlanti ilmoitti, että Irlannin autoalan yhdistys (Society of the Irish Motor Industry) julkaisi lokakuussa 1999 vihreän korjaamo-oppaan (Green Garage Guide), mutta ei maininnut mitään viranomaisten toteuttamia toimia.

Italia toimitti yhteenvedon jäteöljyalan lakisääteisen yhteenliittymän (Consorzio Obbligatorio degli Oli Usati) ajalla 1998-2000 toteuttamista tiedotustoimista. Näihin toimiin kuului muiden muassa järjestelmällinen ja yksityiskohtainen ympäristökasvatusohjelma, jota valvoivat ympäristönsuojelusta vastaava ministeriö ja kansansivistyksestä vastaava ministeriö. Hankkeen nimeltä "CircOLIamo Scuola", kohderyhmänä oli koulumaailma, eli opiskelijat, opettajat ja perheet. Jäteöljyalan yhteenliittymän työlle oli vuonna 2000 leimallista kohdeyleisön laajeneminen asteittain kouluista kohti yleisempää nuorten ihmisten kohderyhmää. Noin kuuden kuukauden ajan discoja ja kouluja kiersi myös julkisista työurakoista vastaavan ministeriön ja kansallisen ympäristönsuojeluviraston hyväksymä liikkuva valistuskampanja "CircOLIamo Giovani" levittämässä ympäristönsuojeluun ja tieliikenteen turvallisuuteen liittyviä arvoja. Lisäksi käytettiin kohdistettua menetelmää, eli televisiokampanjoita, jotka liitettiin erityisesti tätä tarkoitusta varten valikoituihin televisio-ohjelmiin määrättyjen kohderyhmien eli perheiden, moottoriurheilun ja muun urheilun harrastajien sekä hyvin nuorten henkilöiden tavoittamiseksi. Tämän toimen menestystä mitattiin yhteenliittymän "vihreään numeroon" tulleiden puheluiden määrän poikkeuksellisen suurena lisääntymisenä. Vuoden 2000 aikana yhteenliittymä lisäsi asteittain toimintaansa tietoisuuden lisäämiseksi strategisella "tee-se-itse"-sektorilla, jota toteutettiin sekä autoilijoille suunnatuilla radiokampanjoilla että kriittisille sektoreille, kuten erityisesti purjehdussektorille, kohdistetuilla aloitteilla.

Luxemburg oli jo ilmoittanut, että siellä oli käynnistetty erilaisia toimia osana ympäristöministeriön aloitteesta toteutettua "Superdreckskäscht"-kampanjaa: mainoksia ja kampanjoita radiossa, sanomalehdissä ja elokuvateattereissa messuille osallistumisen ohella. Kansalaisille suunnatun kampanjan nimenä on "Superdreckskäscht fir Biirger" ja kaupalliselle sektorille suunnatun kampanjan "Superdreckskäscht fir Betriiber".

Portugali ilmoitti, että jäteöljyjen käyttöä koskevat kansalliset tiedotus- ja tietoisuuden lisäämiskampanjat perustuivat esitteeseen otsikolla "Jäteöljyt - keräily ja uudelleenkäyttö", jonka energia-alan keskusvirasto ja ympäristönsuojelun keskusvirasto julkaisivat vuonna 1988 (jäteinstituutti otti haltuunsa ympäristönsuojelun keskusviraston vastuut jätteistä 3. syyskuuta 1997 annetun lain nro 236/97 julkaisemisen jälkeen). Tämän esitteen tiedot päivitettiin vuonna 1992. Tiedotuskampanjat ja julkista tietoisuutta lisäävät kampanjat alkoivat Alentejon alueella toteutetulla pilottihankkeella ja niitä laajennettiin myöhemmin käsittämään koko maa käyttäen hyväksi seuraavia opetuksellisia apuvälineitä: esite "Jäteöljyt - keräily ja uudelleenkäyttö", elokuva "Älä heitä pois jäteöljyjäsi" ja juliste, jossa iskulause "Älä heitä pois jäteöljyjäsi". Edellä mainittujen toimien lisäksi on järjestetty koulutusta ja tietoisuuden lisäämisohjelmia, kuten tukipalvelu (käytettävissä puhelimitse, sähköpostitse tai postitse) yhteiskunnan eri sektoreilta (teollisuus, opiskelijat, yksityishenkilöt) tulleisiin mitä erilaisimpia jätteisiin liittyviä asioita, muun muassa jäteöljyvirtoja, koskeviin kysymyksiin vastaamista varten. Muita toimintatapoja olivat osallistuminen moniin Portugalissa järjestettyihin jätealaan liittyviin toimiin (kurssit, seminaarit, konferenssit ja muut tapahtumat) sekä osallistuminen mitä erilaisimpien tiedotusvälineiden pyynnöstä suuren yleisön tietoisuutta jäteasioista ja erityisesti jäteöljyistä lisääviin tapahtumiin.

Ruotsi on toteuttanut aloitteita vaarallisen jätteen keräilyn tehostamiseksi eri kunnissa ja kansalliseen kampanjaan, joka toteutettiin toukokuussa 2000 vaarallisen jätteen, kuten jäteöljyn, auton akkujen, ylijäämämaalien jne. keräämiseksi kotitalouksista.

Yhdistynyt kuningaskunta kuvasi öljynhuoltokampanjan, joka on osa öljyn aiheuttaman saastumisen vähentämiseksi toteutettua aloitetta. Kampanjan tavoitteena on parantaa tietoisuutta öljyn aiheuttamaan saastumiseen liittyvistä ongelmista ja siitä, miten saastuminen voidaan estää huolellisen käsittelyn ja varastoinnin sekä tehostetun hyödyntämisen ja kierrätyksen avulla. Kampanjalla edistettävät aloitteet esitellään tässä. Öljypankkien neuvontapuhelimella (maksuton) yleisöä autetaan löytämään lähin öljynkierrätyspankki. Se auttaa nykyisin noin 150 soittajaa kuukaudessa ja sitä mainostetaan esitteillä ja kotikäyttöön tarkoitetuissa autonhuolto-oppaissa sekä useimmissa öljyastioissa olevilla mainoksilla. Hätälinja (maksuton) auttaa yleisöä ilmoittamaan saastuttavista onnettomuuksista. Öljynhuoltokoodi on helppo ohjeisto koti- ja kaupallisille käyttäjille öljystä johtuvan saastumisen ehkäisemiseksi.

* Useimmat jäsenvaltiot Tanskaa, Kreikkaa ja Belgiaa (Flanderin alue) lukuun ottamatta ovat järjestäneet yleisölle suunnattuja tiedotus- ja mainontakampanjoita.

3.4. Tiedot jäteöljyjä keräävistä yrityksistä

Kysymyksessä 4 jäsenvaltioita pyydettiin toimittamaan tiedot jäteöljyjä keräävistä yrityksistä.

Alankomaat vastasi, että jäteöljyn keräily yli 200 litran määrinä/pakkauksissa edellyttää ministeriön lupaa. "Suurten määrien" keräämistä varten säiliöautoilla on myönnetty kuusi lupaa. Luvanhaltijoita valvoo kansallinen hallitus. Myös 22:lle vaarallista jätettä pienissä erissä keräävälle yritykselle on myönnetty luvat, joiden perusteella saa kerätä alle 200 litran määriä jäteöljyä.

Tanska väitti, että jäteöljyn keräyksestä huolehtivat rekisteröidyt yksityiset yritykset tai se on järjestetty kunnallisten keräilyohjelmien avulla, eikä sillä ollut tietoja rekisteröityjen yksityisten keräilijöiden määrästä.

Suomi vastasi, että kaikki ammattimaista jätteiden ja vaarallisten jätteiden keräilyä harjoittavat yritykset on merkittävä jätetiedostoon jätelain (1072/1993) 49 pykälän ja jäteasetuksen (1390/1993) 13 ja 14 pykälän mukaisesti. Taulukossa esitetyt tiedot ovat arvioita, jotka perustuvat alueellisten ympäristökeskusten pitämissä jätetiedostoissa oleviin tietoihin.

Kreikka ilmoitti, ettei Kreikassa toiminut valtuutettuja jäteöljyn keräystä harjoittavia yhtiöitä. Öljyä keräävät yksittäisten henkilöiden omistamat yritykset, jotka ovat saaneet toimiluvan prefektuurien toimivaltaisilta viranomaisilta.

Taulukossa 2 on yhteenveto jäsenvaltioiden antamista vastauksista.

* Jäteöljyhuollon rakenne lupien myöntämisestä vastaavien toimivaltaisten viranomaisten tason ja lukumäärän sekä yritysten lukumäärän osalta vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioiden välillä.

3.5. Jäteöljyjen ryhmittely käsittelytapojen mukaan - 5 artiklan 3 kohta

Direktiivin 5 artiklan 3 kohdan mukaisesti jäsenvaltiot voivat päättää jäteöljyjen ryhmittelystä käsittelytapojen (uudistaminen ja polttaminen) mukaan.

Itävalta, Belgia, Tanska, Italia, Portugali, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta vastasivat, ettei jäteöljyjä oltu 5 artiklan mukaisesti jaettu minkään tietyn käsittelytavan mukaisiin ryhmiin.

Suomi oli ilmoittanut jo edellisessä kertomuksessaan vuosilta 1995-1997, että valtioneuvoston päätöksen 101/1997 (uudistamisen, energian talteenoton ja jäteöljyjen turvallisen hävittämisen hierarkia vahvistamisesta) lisäksi Ekokem Oy Ab (kansallinen ongelmajätteen käsittelylaitos) suosittaa, että jäteöljyt olisi jaettava a) mustiin moottoriöljyihin, b) PCB-yhdisteitä sisältämättömiin voiteluöljyihin, joita ovat esim. hydrauliikka- ja vaihteistoöljyt, c) vettä sisältäviin voiteluöljyihin, d) kasviöljyihin ja e) muihin öljyjätteisiin, joita ovat esim. PCB-yhdisteitä sisältävät öljyt, polttoainejätteet ja pilssiöljyt. Niiden jäteöljyjen osalta, jotka mainitaan a-d kohdassa, etusijalle asetetaan uudistaminen ja toiselle sijalle energian hyödyntäminen. Jäteöljyistä, jotka mainitaan e-kohdassa, olisi huolehdittava turvallisesti. Käytännössä yritykset toimittavat valvontaviranomaiselle kerran vuodessa yhteenvedot kirjanpidostaan. Tätä koskeva velvoite sisältyy tavallisesti lupaehtoihin. Jäteöljyhuoltoa harjoittavien laitosten tarkastukset suunnitellaan tehtäväksi vähintään kerran kolmessa vuodessa.

Ranska ilmoitti, että jäteöljyjen mahdollinen ryhmittely koski hyödyntämistä tai polttamista ja oli direktiivin 3 artiklan mukaista.

Saksa huomautti, että jäteöljyjä ei oltu ryhmitelty minkään 5 artiklan mukaisen hyödyntämisvaihtoehdon mukaan. Voimassa olevaa säädöstä (jäteöljyasetusta) ollaan kuitenkin muuttamassa siten, että ensisijainen käsittelytapa on jäteöljyjen jalostaminen perusöljyksi ja prosessin tuloksena syntyviksi sivutuotteiksi. Öljynjalostuslaitosten valvonta liittotasavallan päästöjen ehkäisemisestä annetun lain (Bundes-Immissionsschutzgesetz) ja sen soveltamisesta annettujen määräysten mukaisesti varmistaa, että käsittelystä ei aiheudu vältettävissä olevia vahinkoja ihmiselle ja ympäristölle.

Kreikka selitti, että jäteöljyjen käsittely/uudistaminen Kreikassa tapahtuu pääasiassa rikkihappoprosessin avulla enimmäkseen pienissä ja vanhoissa laitoksissa. Käytössä on myös yksi suuri laitos, jossa uudistamiseen käytetään katalyyttistä hydrausmenetelmää. Jäteöljyjen käsittelyssä käytetään myös uudistamisesta poikkeavia vaihtoehtoja. Jäteöljyn uudistamislaitoksilla on oltava erityisesti niiden toimintaa varten myönnetyt toimivaltaisten laitosten (ympäristöstä, aluesuunnittelusta ja julkisista työurakoista vastaava ministeriö, kehitysasioista vastaava ministeriö) antamat luvat. Lupaehtojen mukaisesti laitoksiin tehdään säännöllisiä ja pistokokeen luontoisia tarkastuksia, joilla asetettujen ehtojen noudattaminen varmistetaan. Tarkastuksia tekevät toimivaltaiset paikalliset (prefektuurin) viranomaiset ja ministeriöt, jotka käyttävät jaettua toimivaltaa.

Luxemburg vastasi, että jätteitä koskevalla vuoden 1994 lainsäädännöllä oli vahvistettu erilaisia säännöksiä, joita sovelletaan myös jäteöljyihin. Jätteiden hyödyntäminen on etusijalla niiden hävittämiseen nähden. Materiaalin talteenotto on etusijalla energian talteenottoon nähden. Koska Luxemburgilla ei ole uudistuslaitosta eikä energiaa jäteöljystä tuottavaa laitosta, kaikki jäteöljyt viedään ulkomaille. Niiden määränpäätä valvotaan asetuksen 259/93 mukaisilla jätekuljetuksia koskevilla ilmoitusmenettelyillä.

Espanja ilmoitti, että jäteöljyt on jaoteltu käytettäväksi uudistamis-, kierrätys- ja energian tuotantotarkoituksiin. Tarkastuksista on säädetty jäteöljyjen käsittelystä 28. helmikuuta 1989 annetulla määräyksellä ja sen muuttamisesta 13. kesäkuuta 1990 annetulla määräyksellä.

Irlanti ja Alankomaat eivät antaneet tähän kysymykseen liittyviä tietoja.

* Useimmat jäsenvaltiot eivät ole ryhmitelleet jäteöljyjä uudistettavaksi tai poltettavaksi tarkoitettuihin luokkiin, mutta joillakin jäsenvaltioilla on voimassa yleisiä määräyksiä, joilla kierrätys tai uudistaminen asetetaan etusijalle.

3.6. Tiedot jäteöljyn käsittelystä (kyselylomakkeessa: "huolehtimisesta") vastaavista yrityksistä

Direktiivin 6 artiklan mukaisesti jäteöljyn käsittelyä (uudistamista, polttamista, jäteöljystä huolehtimista) harjoittavien yritysten on saatava toimilupa. Kysymyksessä 6 jäsenvaltioita pyydettiin toimittamaan tiedot yrityksistä, jotka käsittelevät ainoastaan jäteöljyjä, ja yrityksistä, jotka käsittelevät jäteöljyjä ja muita jätteitä.

Tiedot ovat taulukoissa 3.1 ja 3.2.

Jäsenvaltioita pyydettiin myös ilmoittamaan, miten toimivaltaiset viranomaiset varmistivat, että kaikki asianmukaiset ympäristön ja terveyden suojelun kannalta tarpeelliset toimenpiteet oli toteutettu.

Itävalta vastasi, että varmistamiseen käytettiin eri lakeihin perustuvaa lupakäytäntöä ja jätehuoltolain (Abfallwirtschaftsgesetz) sekä kaupan ja teollisuuden sääntelystä annetun lain (Gewerbeordnung) mukaisia toistuvia tarkastuksia.

Belgia ilmoitti Flanderin alueen osalta, että varmistuksesta huolehditaan ympäristölupakäytännön avulla. Toimivaltaisella viranomaisella on mahdollisuus tarkistaa, onko kaikki tarvittavat toimenpiteet terveyden ja ympäristön suojelemiseksi toteutettu. Tarkastuksista huolehditaan tarvittaessa paikalla ja luvan ympäristöehtoja sovelletaan Vlarem II -asetuksen mukaisesti. Tarkastuksia suorittaa ympäristön luonnon, maan ja vesien hallinnoinnista vastaava virasto (AMINAL).

Tanska huomautti vain, että toimenpiteiden toteuttaminen varmistetaan asettamalla sääntöjen noudattamisehdot ja valvomalla niiden noudattamista.

Suomi vastasi, että jäteöljyjä uudistavilla tai niitä polttoaineena käyttävillä yrityksillä on oltava toimintaansa varten ympäristönsuojelulain (86/2000) ja -asetuksen (169/2000) mukainen ympäristölupa. Lupaharkintaa ja lupaehtoja koskevat periaatteet sekä lupiin liitettäviä tarpeellisia säännöksiä koskevat vaatimukset on määritelty ympäristönsuojelulain 7 luvussa. Niihin kuuluu muun muassa vaatimus, että päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Edellä mainitut säädökset ovat tulleet voimaan 1. maaliskuuta 2000.

Ranska vastasi yleisenä huomautuksena taulukoista, että vuoden 2000 lopussa jäteöljyjen käsittelyyn manneralueella luvan saaneiden yritysten määrä oli 36, joista 29 käyttää jäteöljyjä polttoaineena sementtiuuneissa ja muissa sellaisissa, yksi uudistaa mustia jäteöljyjä ja kuusi uudistaa kirkkaita jäteöljyjä. Lisäksi jäteöljyjä varastoivat tai käsittelevät yhtiöt tarvitsevat kussakin tapauksessa toimivaltaisilta viranomaisilta toimiluvan ja todistuksen. Säännöksillä varmistetaan, että laitokset noudattavat niitä koskevia velvoitteita. Lisäksi tehdään säännöllisiä tarkastuksia. Jos yrityksen todetaan rikkovan lupaehtojaan, sen lupa voidaan peruuttaa.

Saksa ilmoitti, että jäteöljyä uudistaviin tai polttoaineena käyttäviin laitoksiin sovelletaan liittotasavallan päästöjen ehkäisemisestä annetun lain (Bundes-Immissionsschutzgesetz - BImschG) 10 pykälän mukaista lupamenettelyä ottaen huomioon saman lain 5 pykälä. Lupamenettelyyn kuuluu uusimpaan tietämykseen perustuva tarkastus koskien toimenpiteitä, joilla ehkäistään ihmiselle, eläimille, kasveille, maaperälle, vedelle, ilmalle ja kulttuuri- tai muille kohteille aiheutuvia haittoja. Suunnitelmat, joiden mukaisesti jätteiden syntymistä estetään, niitä hyödynnetään ja niistä huolehditaan, tarkastetaan myös. Käyttöön otettavan laitoksen on täytettävä ilman saastumisen ehkäisemistä koskevien teknisten ohjeiden (Technische Anleitung zur Reinhaltung der Luft) tai liittotasavallan päästöjen ehkäisemisestä annetun lain 17. soveltamisasetuksen (17. BImSchV) raja-arvot. Osavaltion ympäristöviranomaiset valvovat jatkuvasti säännösten noudattamista.

Kreikka ilmoitti, että jäteöljyn uudistamislaitoksilla on oltava erityisesti niiden toimintaa varten myönnetyt toimivaltaisten viranomaisten (ympäristöstä, aluesuunnittelusta ja julkisista työurakoista vastaava ministeriö, kehitysasioista vastaava ministeriö) antamat luvat. Lupaehtojen mukaisesti laitoksiin tehdään säännöllisiä ja pistokokeen luontoisia tarkastuksia, joilla asetettujen ehtojen noudattaminen varmistetaan. Tarkastuksia tekevät toimivaltaiset paikalliset (prefektuurin) viranomaiset.

Italia huomautti, että varmistamisesta on säädetty ministeriön päätöksellä 392/96 ja ministeriön päätöksellä 124/2000.

Luxemburg vastasi, että vuoden 1994 jätelaissa, jäteöljyistä 30. marraskuuta 1989 annetussa asetuksessa ja 10. kesäkuuta 1999 annetussa laissa säädetään kaikkien jäteöljyjä käsittelevien laitosten luvanvaraisuudesta. Kaikki tekniset ja organisaatioon liittyvät vaatimukset liitetään näihin lupiin.

Portugali ilmoitti, että kaikki tarvittavat valvontamenettelyt oli otettu käyttöön. Niihin kuuluu 25. maaliskuuta 1992 annetun määräyksen 240/92 mukainen erilaisia toimintoja, lähinnä polttamista, koskeva lupajärjestelmä. Myöskään jäteöljyjen kuljetusta, niistä huolehtimista ja niiden hyödyntämistä ei saa harjoittaa ilman jätelaitoksen lupaa (lain nro 88/91 4 pykälän 2 kohta). Joitakin kirjanpitovelvoitteita on otettu käyttöön, samoin kuin ympäristöstä ja aluesuunnittelusta vastaavan ministeriön virkamiesten, kuten lupa- ja poliisiviranomaisten suorittamat säännölliset tarkastukset. Lisäksi edellytetään 4 ja 5 pykälässä säädetyn yleisen turvallisuutta ja riskinhallintaa koskevan velvoitteen nojalla, että poltettavaksi tarkoitettujen jäteöljyjen esikäsittelyä varten on saatava toimilupa.

Espanja vastasi, että toimivaltaisena viranomaisena toimivat alueelliset viranomaiset (NUTS-taso 2) vastaavat komissiolle ilmoitetun jäteöljyjen käsittelystä 28. helmikuuta 1989 annetun määräyksen 8 pykälässä säädetyistä toimenpiteistä.

Ruotsi ilmoitti, että lupaehdoissa määritellään toimipaikka ja tarvittavia varotoimia koskevat ehdot. Omavalvonnalla, ilmoitusvelvollisuudella, ympäristöraporteilla ja viranomaistarkastuksilla on tarkoitus varmistaa, että toimintaa harjoitettaessa otetaan asianmukaisesti huomioon terveyteen ja ympäristöön liittyvät vaatimukset.

Yhdistynyt kuningaskunta selitti, että kaikki jäteöljyn polttolaitokset on määritelty vuoden 1990 ympäristönsuojelulain I osassa ja että toimintaa voidaan harjoittaa vain, jos sitä varten on pyydetty ja saatu lupa. Kaikkiin lupiin on sisällytettävä varman ja asianmukaisen valvonnan takaavat ehdot. Suurissa polttoprosesseissa on noudatettava polttoaineena hyödynnettävän öljy ominaisuuksille asetettuja ehtoja, joista tyypilliset arvot ovat liitteessä A. Pohjois-Irlannissa asiaa koskeva säädös on teollisuuden saasteista ja niiden valvonnasta annettu määräys (NI) vuodelta 1997.

Irlanti ilmoitti, että kyseisiin yrityksiin sovelletaan EPA-ympäristönsuojeluviraston jätelupamenettelyä, josta säädetään vuoden 1996 jätehuoltolain V osassa. Voimassa ovat tiukat lupamenettelyt, jotka perustuvat vuoden 1996 lain 40 pykälään sekä vuoden 1997 jätehuoltoasetuksiin muutettuina vuonna 1998 ja korvattuina vuoden 2000 jätehuoltoasetuksilla.

* Jäteöljyjä keräävien yritysten suhteen jäteöljyhuollon rakenne vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioiden välillä toimivaltaisten viranomaisten tason ja lukumäärän sekä yritysten lukumäärän osalta. Kaikki jäsenvaltiot Tanskaa lukuun ottamatta ilmoittivat ottaneensa käyttöön jäteöljyjen käsittelyä harjoittaviin laitoksiin sovellettavat lupajärjestelmät.

3.7. Polttamista koskevat päästörajat - 8 artikla

Direktiivin 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on huolehdittava, että niiden polttolaitosten, joiden terminen ottoteho on yli 3 MW (liite), päästörajoja tarkkaillaan. Jäsenvaltiot voivat milloin tahansa vahvistaa tiukemmat päästörajat tai päästörajat muille aineille ja muuttujille.

Taulukossa 4.1 esitetään kunkin jäsenvaltion asettamat eri aineiden päästörajat [126].

[126] On huomattava, että direktiivin 75/439/ETY liitteessä asetetut jäteöljyjen polttamiseen sovellettavat päästörajat kumotaan jätteenpoltosta annetulla direktiivillä 2000/76/EY. Kun uudet rajat tulevat voimaan (vuonna 2003 uusien laitosten osalta ja vuonna 2005 olemassa olevien laitosten osalta), niitä sovelletaan myös jäteöljyjen polttoon ja rinnakkaispolttoon. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jäteöljyjen polttoa koskevat päästöjen raja-arvot tiukentuvat huomattavasti. Jäteöljyjen käyttö polttoaineena rajoittuu entistä pienempään määrään laitoksia, jotka kykenevät täyttämään direktiivillä 2000/76/EY säädetyt vaatimukset ja toimintaehdot.

Belgia toimitti Flanderin alueella laitoksiin, joiden lämpökapasiteetti on 2-3 MW, sovellettavat raja-arvot ja myös raja-arvot, joita siellä sovelletaan lämpökapasiteetiltaan alle 2 MW:n laitoksiin. Laitoksissa, joiden lämpökapasiteetti on alle 2 MW, raja-arvo on saastuttavien aineiden Cd, Ni, Cr, Cu, V ja Pb yhteissumma 10 mg/Nm3.

Ranska ilmoitti, että jäteöljyjen polttoon tai rinnakkaispolttoon sovellettavat päästörajat on määritelty vuoden 1996 asetuksessa, jolla vaarallisten jätteiden polttamisesta annetun direktiivin 94/67/EY säännökset saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Lisäksi PCB- ja klooripitoisuus tarkistetaan jokaisesta jäteöljyerästä sen varmistamiseksi, että PCB-yhdisteitä on enintään 50 miljoonasosaa ja klooria enintään 0,6 prosenttia.

Kreikka huomautti, että ympäristöministeriön käytettävissä olevien tietojen mukaan Kreikassa ei ole jäteöljyn polttolaitoksia, joiden lämpöteho on alle 3 MW.

Saksa selitti, että kysymykseen 7 a annetussa vastauksessa ilmoitetut raja-arvot on määritelty päästöjen ehkäisemisestä annetun liittotasavallan lain 17. soveltamisasetuksessa (jätteiden ja niitä vastaavien palavien aineiden polttolaitoksista annettu asetus - Verordnung über Verbrennungsanlage für Abfälle und ähnliche brennbare Stoffe - 17. BImSchV). Kyseisiä raja-arvoja sovelletaan myös laitoksiin, joiden lämpöteho alittaa 3 MW (8 pykälän 1 kohdan b alakohta).

Ruotsi vastasi, että direktiivin mukaiset raja-arvot on vahvistettu jäteöljyjä koskevassa asetuksessa. Lupapäätöksissä viitataan usein kyseisiin raja-arvoihin sovellettavina rajoina. Viranomaisilla on mahdollisuus asettaa näitä tiukempia raja-arvoja ja muita muuttujia koskevia raja-arvoja, jos se on yksittäistapauksissa tarpeen.

Tanska, Luxemburg, Portugali, Espanja, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta eivät esittäneet vastauksissaan tähän kysymykseen muita tietoja kuin taulukot.

Irlanti ei vastannut tähän kysymykseen.

* Belgia, Tanska, Suomi, Saksa, Kreikka, Italia, Portugali, Espanja, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta ilmoittivat raja-arvonsa, jotka vastaavat kaikki neuvoston direktiivissä säädettyjä raja-arvoja tai alittavat ne. Itävalta, Belgia, Tanska, Saksa. Portugali ja Suomi asettivat raja-arvot myös polttolaitoksille, joiden lämpöteho on alle 3 MW.

3.8. Jäteöljyjä koskevan kirjanpidon määrärajoitukset - 11 artikla

Direktiivin 11 artiklan mukaisesti kunkin jäsenvaltion on määrättävä se jäteöljyjen määrä (jonka on oltava alle 500 litraa vuodessa), joka velvoittaa jokaisen (jäteöljyjä tuottavan, keräävän ja/tai siitä huolehtivan) laitoksen pitämään kirjaa. Tämä kirjanpito on pyynnöstä toimitettava toimivaltaisille viranomaisille.

Itävalta, Belgia (Flanderin alue), Tanska, Suomi, Ranska ja Ruotsi nähtävästi ilmoittavat, että vähimmäismäärää ei ole asetettu, joten sellaisena pidetään 0 litraa. Näin ollen mikä tahansa tuotettu, kerätty tai käsitelty määrä aiheuttaa kirjanpitovelvollisuuden.

Saksa on asettanut rajaksi 100 litraa, jonka ylittävä määrä aiheuttaa kirjanpitovelvollisuuden.

Kreikka ei vastannut tähän kysymykseen.

Irlanti ilmoittaa, että 500 litran määrä on vahvistettu sovellettavaksi jäteöljyn tuottajiin, mutta jäteöljyn keräilyä ja käsittelyä harjoittaviin yrityksiin sovellettavan määrän vahvistaa lupaviranomainen, joten se ei ollut käytettävissä.

Luxemburg viittaa edelliseen kertomukseen, jonka mukaisesti vähimmäismäärä on asetettu vaarallisia jätteitä koskevassa lainsäädännössä (tarkempia tietoja ei annettu).

Espanja on vahvistanut 500 litran määrän sovellettavaksi jäteöljyn tuottajiin, mutta jäteöljyjen keräilyä ja käsittelyä harjoittaviin yrityksiin sovellettavaa määrää ei ole vahvistettu.

Italia, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta eivät vastanneet tähän kysymykseen.

* Monissa kertomuksen toimittaneissa jäsenvaltioissa kirjanpitovelvollisuus on ilmeistesti voimassa tuotetusta, kerätystä tai käsitellystä määrästä riippumatta. Muut jäsenvaltiot soveltavat direktiivissä asetettuja tai niitä alhaisempia raja-arvoja.

3.9. Korvaukset yrityksille, jotka keräävät jäteöljyä tai huolehtivat siitä - 14 artikla

Direktiivin 14 artiklan mukaisesti yrityksille, jotka keräävät jäteöljyä ja/tai sijoittavat/hävittävät sitä, voidaan jäsenvaltioiden niille määräämien velvoitteiden johdosta suorittaa korvauksia niiden suorittamista palveluista.

Suomi ilmoitti, että korvauksia voidaan maksaa jäteöljyjä keräileville tai niistä huolehtiville yrityksille. Korvausten määräksi arvioidaan 1,5-2,5 miljoonaa euroa vuodessa ja ne maksetaan todellisten kustannusten perusteella sen jälkeen, kun esimerkiksi esikäsitellystä öljystä saadut myyntituotot on vähennetty. Korkean öljynhinnan ja esikäsitellystä öljystä saatujen poikkeuksellisten suurten myyntituottojen ansiosta vuonna 2000 maksettiin korvauksina vain 0,9 miljoonaa euroa. Öljyjätemaksusta annetun lain 894/1986 mukaisesti voiteluöljyjen tuottajien ja maahantuojien on suoritettava öljyjätemaksua. Öljyjätemaksua on maksettava myös muuntaja- ja katkaisijaöljyistä, leikkuu-, puhdistus- ja muottiöljyistä sekä hydrauliöljyistä. Öljyjätemaksusta kertyvät varat voidaan käyttää öljyjätteistä sekä niiden keräilystä, kuljetuksesta, varastoinnista ja käsittelystä aiheutuviin menoihin. Varoja voidaan käyttää myös maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen ja niiden torjuntakustannusten korvaamiseen. Tarkat säännöt varojen käytöstä on vahvistettu valtioneuvoston päätöksessä 1991/1997. Korvaukset myöntää ympäristöministeriö.

Ranska sallii korvausten maksamisen keräilyä harjoittaville yrityksille. Se ilmoitti, että "saastuttaja maksaa" -periaatteen mukaisesti öljyjen valmistajat, tuojat jne. velvoitettiin vuosina 1979-1998 suorittamaan erityisiä maksuja. Tammikuun 1. päivästä 1999 voiteluaineiden, öljyjen ja voiteluvalmisteiden, joiden käytöstä syntyy jäteöljyjä, valmistajat, tuojat jne. ovat olleet velvollisia maksamaan yleistä saastuttavalle toiminnalle määrättyä veroa. ADEME [127] saa rahoitusta, joka mahdollistaa sille erityisesti mustien öljyjen kerääjille suoritettavien korvausten maksamisen. Korvaukset maksetaan jäteöljyjä keräilevien ja käsittelevien yritysten toimintaa koskevien säännöllisten taloudellisten tarkastusten perusteella. Kerättyä jäteöljytonnia kohti maksetut keskimääräiset korvaukset ovat olleet seuraavat (veroineen): 1998: 475,66 Ranskan frangia; 1999: 538,45 Ranskan frangia; 2000: 508,67 Ranskan frangia.

[127] Agence de l'Environnement et de la Maitrise de l'Energie

Kreikassa kehittämistä koskevassa laissa säädetään kannustimista, mutta keräilyä ja kierrätystä sääntelevät markkinat, eikä korvauksia tarvitse maksaa. Korvauksia maksetaan vain tapauksissa, jotka kuuluvat kannustimia koskevan lain soveltamisalaan.

Espanja raportoi, että keräilystä, kuljetuksesta, varastoinnista, analysoinnista ja/tai esikäsittelystä maksetaan litraa kohti enintään 7 pesetan korvaus. Korvaukset rahoitetaan valtion yleisestä budjetista vuotuisen tarjouspyyntömenettelyn perusteella. Kyseinen tarjouspyyntö koskee kaikkia käsittelytoimenpiteitä. Jäteöljyjen jätehuoltoa koskeviin tilauksiin on varattu seuraavat määrät: 1 000 miljoonaa pesetaa vuodelle 1998, 1 300 miljoonaa pesetaa vuodelle 1999 ja 1 430 miljoonaa pesetaa vuodelle 2000. Jäteöljyistä huolehtiville yrityksille myönnetään enintään 15 pesetan korvaukset litraa kohti.

Muut jäsenvaltiot ilmoittivat, että korvauksia ei suoriteta yrityksille, jotka keräävät jäteöljyjä tai huolehtivat niistä.

Saksa ilmoitti, että toistaiseksi tukia ei ole maksettu yrityksille, jotka huolehtivat jäteöljyistä. Jäteöljyjä koskevan asetuksen muuttamisen yhteydessä tarkoitus on hyväksyä tukea koskevat suuntaviivat, joiden mukaisesti jäteöljyjä perusöljyksi uudistaville yrityksille maksettaisiin vuoteen 2007 saakka tukea niiden edellisvuoden tappioiden kattamiseksi enintään 50 Saksan markkaa tonnilta uudistettua jäteöljyä. Tuki alenisi asteittain tietyssä laitoksessa uudistetun öljyn määrää vastaavasti. Vuonna 2001 maksettaisiin täysimääräisenä 50 Saksan markkaa enintään 3 000 tonnilta laitosta kohti ja seuraavina vuosina määrää supistettaisiin 5 Saksan markkaa vuodessa. Saksa ilmoitti myös, että tukea koskevista suuntaviivoista oli ilmoitettu komissiolle, joka oli hyväksynyt ne valtiontukena.

Alankomaat vastasi, että korvauksia ei myönnetä, mutta jäteöljyn keräilystä perittävä enimmäismaksu vahvistetaan kuukausittain. Enimmäismaksu lasketaan käsittelykustannusten ja käsittelyn tuloksena saatavista tuotteista perittävien hintojen perusteella. Enimmäismaksua sovelletaan keräilyyn ja käsittelyyn. Keräys- ja käsittelymaksujen erottaminen ei ole mahdollista, koska kerääjät suorittavat osittain myös käsittelyn.

* Vain kolme jäsenvaltiota (Suomi, Ranska ja Espanja) suorittaa korvauksia muodossa tai toisessa. Joitakin rahallisia kannustimia voidaan myöntää myös Kreikassa.

Liite II

Jäteöljyhuollosta annettu neuvoston direktiivi 75/439

1998-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 1. Öljyn käsittely (tonnia vuodessa), (kyselylomakkeen II kappaleen kysymys 1 c), jatkuu.

Taulukko kuvaa syntyneen jäteöljyn vuotuista määrää ja kerättyä määrää. Taulukko osoittaa myös, kuinka suuri osa kerätyn jäteöljyn määrästä uudistetaan, poltetaan ja sijoitetaan kaatopaikalle.

Huomautuksia:

1) 556,5 tonnia vietiin ulkomaille lämmöntuotantoa varten.

2) Lämmöntuotantoa varten: 724,9 tonnia vietiin ulkomaille.

3) Ilmoitetut määrät ovat ekstrapoloituja arvoja, jotka perustuvat flanderilaisten yritysten vuosittain OVAMille toimittamiin tietoihin. Uudistettu määrä on arvio.

4) Tietoja jäteöljyjen kokonaismäärästä ja kerätystä määrästä ei ole.

Jäteöljyhuollosta annettu neuvoston direktiivi 75/439

1998-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 1 (jatkoa). Öljyn käsittely (tonnia vuodessa), (kyselylomakkeen II kappaleen kysymys 1 c), jatkuu.

Taulukko kuvaa syntyneen jäteöljyn vuotuista määrää ja kerättyä määrää. Taulukko osoittaa myös, kuinka suuri osa kerätyn jäteöljyn määrästä uudistetaan, poltetaan ja sijoitetaan kaatopaikalle.

Huomautuksia:

(1) Markkinoitu määrä on arvio.

(2) Tietoja tuotettujen jäteöljyjen kokonaismäärästä ei kerätty. Teoriassa kerättävissä oleva määrä oli 806 200 tonnia.

(3) Tietoja tuotettujen jäteöljyjen kokonaismäärästä ei kerätty. Teoriassa kerättävissä oleva määrä oli 754 800 tonnia.

(4) Jäteöljymäärät arvioitiin voiteluaineiden myyntitilastojen ja jäteöljyn uudistamistuotteiden määrän perusteella.

(5) Uudelleen käytetty määrä puhdistamisen jälkeen ilman uudistamista: 8 451. Ilman valvontaa huolehdittu määrä: 2 132.

(6) Uudelleen käytetty määrä puhdistamisen jälkeen ilman uudistamista: 7 367. Ilman valvontaa huolehdittu määrä: 2 306.

(7) Uudelleen käytetty määrä puhdistamisen jälkeen ilman uudistamista: 6 072. Ilman valvontaa huolehdittu määrä: 2 235.

(8) Syntyneen jäteöljyn arvioitu kokonaismäärä vastaa 50 prosenttia markkinoidusta määrästä.

Jäteöljyhuollosta annettu neuvoston direktiivi 75/439

1998-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 1 (jatkoa). Öljyn käsittely (tonnia vuodessa), (kyselylomakkeen II kappaleen kysymys 1 c), jatkuu.

Taulukko kuvaa syntyneen jäteöljyn vuotuista määrää ja kerättyä määrää. Taulukko osoittaa myös, kuinka suuri osa kerätyn jäteöljyn määrästä uudistetaan, poltetaan ja sijoitetaan kaatopaikalle.

Huomautuksia:

(1) Poltettiin: sisältää 1 235 tonnia vuodessa.

(2) Poltettiin: sisältää 1 128 tonnia vuodessa.

(3) Poltettiin: sisältää 821 "hävitetty polttamalla".

(4) Markkinoitujen öljyjen kokonaismäärä ei saatavilla.

Jäteöljyhuollosta annettu neuvoston direktiivi 75/439

1998-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 1 (jatkoa). Öljyn käsittely (tonnia vuodessa), (kyselylomakkeen II kappaleen kysymys 1 c).

Taulukko kuvaa syntyneen jäteöljyn vuotuista määrää ja kerättyä määrää. Taulukko osoittaa myös, kuinka suuri osa kerätyn jäteöljyn määrästä uudistetaan, poltetaan ja sijoitetaan kaatopaikalle.

Huomautuksia:

(1) Uudistetun öljyn määrään sisältyy 3 470 tonnia kierrätettyä öljyä.

(2) Uudistetun öljyn määrään sisältyy 2 884 tonnia kierrätettyä öljyä.

(3) Uudistetun öljyn määrään sisältyy 2 973 tonnia kierrätettyä öljyä.

(4) Syntyvän jätteen ja käsitellyn jätteen määrä arvioitu. Toimitettu määrä perustuu tuotetilastoihin. Ilmoitettu jäteöljyn määränä, ei öljyn määränä.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 1. Markkinoidun öljyn sekä syntyneen ja kerätyn jäteöljyn määrät vuonna 2000 1 000 asukasta kohti.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 2. Jäteöljyhuollon prosenttiosuudet.

Jäteöljyhuollosta annettu neuvoston direktiivi 75/439

1998-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 2. Jäteöljyjä keräävät yritykset (kyselylomakkeen II kappaleen kysymys, 4)

Tämä taulukko osoittaa, kuinka monta jäteöljyjä keräävää yritystä kussakin jäsenvaltiossa on rekisteröity / kuinka moni on saanut luvan kyseiseen toimintaan, onko varsinainen lupajärjestelmä perustettu ja rekisteröinnistä/luvanannosta vastaavien viranomaisten taso ja määrä.

// Tietoja ei saatu.

Huomautuksia:

N tarkoittaa sanaa NUTS. Esimerkiksi N1:4 tarkoittaa, että NUTS-tason 1 viranomainen on antanut neljä lupaa tai rekisteröinyt neljä yritystä.

(1) NUTS 2/121/780 yritystä.

(2) Jäteöljyjä keräävät rekisteröidyt yksityiset yritykset tai se hoidetaan kunnallisilla keräilyohjelmilla. Tietoja rekisteröityjen yksityisten kerääjien määrästä ei ole käytettävissä.

(3) Erillisiä tilastotietoja ei ole kerätty vain jäteöljyä keräävien rekisteröityjen ja luvan saaneiden yritysten määrästä.

(4) NUTS-tasoa ei ole ilmoitettu. Rekisteröityjen / luvan saaneiden yritysten koko määrä on arvio.

(5) N1: jäteöljyn keräily yli 200 litran määrinä/pakkauksissa edellyttää ministeriön lupaa.

(6) Jäteöljyn keräilyala muuttuu jatkuvasti.

(7) Lupa tarvitaan vaarallisen jätteen kuljetuksia, välivarastointia (R13, D15) ja käsittelyä varten. Tarkastuksia tekevät maakunta- tai kuntatason viranomaiset, 21 + 298 viranomaista.

(8) Keskimäärin vuodessa. Vain Englanti & Wales.

PUHDISTAMOLIETETTÄ KOSKEVA DIREKTIIVI 86/278/ETY

1. JOHDANTO

Ympäristön, erityisesti maaperän, suojelusta käytettäessä puhdistamolietettä maanviljelyssä annetulla direktiivillä 86/278/ETY [128] säännellään puhdistamolietteen käyttöä niin, että estetään haitalliset vaikutukset maaperään, kasvillisuuteen, eläimiin ja ihmisiin. Direktiivin tarkoituksena on myös edistää lietteen järkevää uudelleenkäyttöä maataloudessa.

[128] EYVL L 181, 4.7.1986, s. 6.

Direktiivin 86/278/ETY keskeiset säännökset ovat:

- määritelmät käsitteille 'liete' (puhdistamoliete, sakokaivoliete ja muut lietteet), 'käsittely', (biologinen, kemiallinen tai lämpökäsittely, pitkäaikainen varastointi tai jokin muu asianmukainen prosessi, jonka tarkoituksena on merkittävästi vähentää taudinaiheuttajien määrää ja hajuhaittoja sekä lietteen käytöstä aiheutuvia terveysvaaroja) ja 'käyttö' (lietteen levittäminen maahan tai mikä tahansa muu lietteen lisääminen maan pinnalle tai maaperään) (2 artikla);

- maan ja lietteen suurimpien sallittujen raskasmetallipitoisuuksien sekä viljelymaahan lisättävien raskasmetallien vuotuisten enimmäismäärien määrittely (4 artikla);

- maan raskasmetallipitoisuuksien raja-arvojen ylittämiskielto (5 artikla);

- lietteen käsittelyvelvoite (6 artikla);

- lietteen käyttökielto tietyillä mailla ja tietyn varoajan alkamisen jälkeen (7 artikla);

- velvoite ottaa huomioon lietettä käytettäessä kasvien ravinnetarpeet (8 artikla);

- maata ja lietettä koskevien näytteenottomenetelmien määrittely (9 artikla);

- jäsenvaltioilla velvoittaminen pitämään ajan tasalla olevia tiedostoja lietteen tuotannosta, maataloudessa käytettävistä lietemääristä sekä palstojen sijainnista ym. (10 artikla);

- kertomuksen antamisvelvoite (17 artikla).

Direktiivin 17 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on laadittava ensin viiden vuoden kuluttua direktiivin tiedoksi antamisesta ja sen jälkeen joka neljäs vuosi yhteenvetokertomus lietteen käytöstä maanviljelyssä.

Koska direktiivi annettiin tiedoksi 17. kesäkuuta 1986, jäsenvaltioiden oli laadittava 17. kesäkuuta 1991 mennessä ensimmäinen kertomus vuosilta 1987-1990. Kuusi jäsenvaltiota, eli Belgia, Tanska, Saksa, Espanja, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta, toimittivat kertomuksensa vuonna 1991 tai 1992. Komission mielestä ei ollut tarkoituksenmukaista julkaista niin puutteellisia ja hyvin vertailukelvottomia tietoja, joita ei oltu toimitettu yhdenmukaisessa muodossa.

Toinen direktiivin 86/278/ETY 17 artiklan mukainen kertomus vuosilta 1991-1994 olisi pitänyt toimittaa 17. kesäkuuta 1995 mennessä. Viisi jäsenvaltiota, eli Belgia, Espanja, Ranska, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta, toimittivat kertomuksensa. Komissio julkaisi yhteenvetokertomuksen [129] 27. helmikuuta 1997.

[129] KOM (97) 23 lopullinen.

Direktiivin 86/278/ETY 17 artiklaa on muutettu eräiden ympäristöä koskevien direktiivien täytäntöönpanoon liittyvien kertomusten standardoinnista ja järkeistämisestä annetun neuvoston direktiivin 91/692/ETY [130] 5 artiklalla. Jäsenvaltioita pyydetään nyt laatimaan kertomus joka kolmas vuosi, ja ensimmäinen kertomus koskee vuosia 1995-1997. Direktiivin 91/692/ETY 6 artiklan nojalla 24. lokakuuta 1994 tehdyllä komission päätöksellä 94/741/EY vahvistettiin kyselylomakkeen muoto, jonka mukaisesti jäsenvaltioiden on toimitettava kertomuksensa komissiolle. Samaa muotoa noudatetaan tässä yhteenvetokertomuksessa.

[130] EYVL L 377, 31.12.1991, s. 48.

Komissio julkaisi 10. tammikuuta 2000 direktiivin 86/278/ETY 17 artiklan mukaisen kolmannen kertomuksen, joka koski vuosia 1995-1997 [131]. Kertomus sisälsi tiedot 11 jäsenvaltion tiedot, koska Kreikka, Italia, Alankomaat ja Espanja eivät toimittaneet kertomuksiaan ajoissa.

[131] KOM(1999) 752 lopullinen.

Tämä kertomus koskee vuosia 1998-2000. Kaikki 15 jäsenvaltiota ovat vastanneet kyselyyn, vaikka vastaukset ovat joissakin tapauksissa viivästyneet pitkään. Komissio ilmaisee tyytyväisyytensä siitä, että ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun direktiivi 86/278/ETY on hyväksytty ja EU on laajentunut käsittämään myös Itävallan, Suomen ja Ruotsin, sillä on tilaisuus julkaista koko EU:n kattava kertomus direktiivin täytäntöönpanosta.

2. SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

Edellisessä yhteenvetokertomuksessa, joka koski vuosia 1995-1997, ei mainittu erityisiä tapauksia, joissa jäsenvaltiot eivät olisi täysin tai oikealla tavalla saattaneet direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kertomuksessa huomautettiin kuitenkin, että osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamisen sääntöjenmukaisuuden arviointi kolmen uuden jäsenvaltion (Itävallan, Suomen ja Ruotsin) osalta ei ollut vielä valmistunut. Nyt tämä työ on saatu valmiiksi. Arvioinnin perusteella komissio on aloittanut sääntöjen rikkomista koskevan menettelyn Itävaltaa vastaan, koska sen useissa osavaltioissa direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ei ole tehty oikein.

Koska Irlanti, Italia, Portugali ja Ruotsi olivat jättäneet vastaamatta tai toimittaneet puutteellisia tietoja vuosilta 1995-1997 ja Irlannissa sekä Ruotsissa ilmeni joitakin säännösten virheelliseen kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen liittyviä ongelmia, komissio aloitti näitä jäsenvaltioita vastaan sääntöjen rikkomista koskevan menettelyn. Irlantia, Portugalia ja Ruotsia koskevat asiat saatiin järjestetyksi komissiota tyydyttävällä tavalla, kun kyseiset jäsenvaltiot toimittivat lisätietoja ja/tai muuttivat lainsäädäntöään.

Komissio aloitti sääntöjen rikkomista koskevan menettelyn myös Belgiaa vastaan, koska se oli saattanut osaksi kansallista lainsäädäntöään virheellisesti maaperän elohopea- ja sinkkipitoisuudet Flanderissa. Belgia ilmoitti vuonna 2001 muuttaneensa jätteiden syntymisen ehkäisemistä ja jätehuoltoa koskevat Flanderin säännökset vahvistavaa asetustaan (VLAREA), joka oli alun perin hyväksytty 17. joulukuuta 1997. Tällä asetuksella, joka hyväksyttiin 9. helmikuuta 2001, sallitut metallipitoisuudet normaalimaaperässä on muutettu direktiivin säännösten mukaisiksi. Komissio on tästä syystä peruuttanut yhteisöjen tuomioistuimelle jättämänsä haastehakemuksen Belgiaa vastaan.

Joulukuussa 2002 rikkomismenettelyt Italiaa (direktiivin 10 ja 17 artiklan noudattamatta jättäminen) ja Itävaltaa (puutteellinen tai virheellinen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä Kärntenissä, Salzburgissa, Steiermarkissa, Ylä-Itävallassa ja Voralbergissä) vastaan olivat käynnissä. Italiaa koskevassa asiassa tuomioistuimessa nostettiin kanne [132].

[132] Asia C-248/02.

3. DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO

3.1. Sakokaivoissa ja muissa vastaavissa laitteistoissa syntyvän lietteen käyttöä koskevat erityisehdot - 3 artiklan 2 kohta

Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti sakokaivoissa ja muissa vastaavissa laitteistoissa syntyvää jäännöslietettä saa käyttää maanviljelyssä edellytyksin, jotka asianomainen jäsenvaltio katsoo välttämättömiksi ihmisten terveyden ja ympäristön suojelemiseksi.

Itävallassa ehdot vaihtelevat osavaltioittain. Sakokaivolietteen levittäminen on kiellettyä Kärntenissä, Tirolissa ja Wienissä. Sitä säännellään tarkoin ehdoin Ala-Itävallassa, Ylä-Itävallassa, Voralbergissä ja Steiermarkissa.

Belgiassa Vallonian alueella vaaditaan, että sakokaivolietteen käyttö maataloudessa vastaa sadon ravinnetarpeita. Typen määrä on rajoitettu 400 kiloon hehtaaria kohti vuodessa ja erityissäännöksen mukaisesti kunkin maanviljelijän käytössä olevasta kokonaismaapinta-alasta vain yhden kolmanneksen saa käsitellä sakokaivolietteellä. Hehtaarille saa vuodessa levittää enintään 20 000 litraa sakokaivolietettä. Flanderin alue ei ole toimittanut mitään tietoja tästä asiasta.

Suomessa, Italiassa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Portugalissa, Espanjassa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sakokaivolietteeseen sovelletaan samoja säännöksiä kuin puhdistamolietteeseen.

Tanskassa ja Saksassa sakokaivoliete on toimitettava jatkokäsittelyä varten jätevedenkäsittelylaitokseen eikä sitä saa käyttää sellaisenaan maataloudessa.

Kreikassa sakokaivolietettä ei nykyisin käytetä maataloustarkoituksiin.

Ranskassa sakokaivoliete on muokattava maaperään välittömästi sen jälkeen, kun se on levitetty maahan, tai se on sanitoitava etukäteen.

Irlannissa sakokaivolietettä saa käyttää laidunmailla edellyttäen, että mailla ei laidunneta karjaa seuraavan puolen vuoden aikana. Joka tapauksessa liete on sijoitettava tai muuten muokattava maahan.

3.2. Maaperän ja lietteen raskasmetallipitoisuuksien raja-arvot ja raskasmetallien vuotuiset enimmäiskuormitukset - 5 artikla

Jäsenvaltioiden on kiellettävä lietteen käyttö, kun raskasmetallien pitoisuudet maassa ylittävät liitteessä I A esitetyt raja-arvot (5 artiklan 1 kohta). Lisäksi jäsenvaltioiden on määrättävä suurin sallittu lietteen määrä ja lietteen raskasmetallipitoisuuksien raja-arvot liitteen I B mukaisesti (5 artiklan 2 kohdan a alakohta). Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että niitä liitteessä I C esitettyjä raja-arvoja, joilla säädellään viljelymaahan pinta-ala- ja aikayksikköä kohden lisättävää metallimäärää, noudatetaan (5 artiklan 2 kohdan b alakohta).

Taulukoissa 1-3 on jäsenvaltioiden asettamat pitoisuuksien raja-arvot direktiivin liitteiden I A, I B ja I C mukaisesti.

Suomessa kuparin ja sinkin pitoisuudet lietteessä ja niiden vuotuiset määrät voidaan kaksinkertaistaa, jos maaperään on tarpeen lisätä näitä aineita. Enimmäispitoisuuksia maaperässä ei kuitenkaan saa ylittää.

Italiassa ei ole maaperän kromipitoisuutta koskevia rajoituksia. Ennen lietteen levittämistä on tehtävä hapettamiskykytesti (Bartlett and James) sen arvioimiseksi, onko maaperä riittävän hapettamiskykyinen muuttamaan Cr(III):n Cr(VI):ksi. Jos tuloksena on suurempi kuin 1µM:n hapettamiskyky, maahan ei saa levittää lietettä.

Alankomaissa maaperään liittyvät rajoitukset perustuvat sen humus- ja savipitoisuuksiin (ks. taulukko 1).

Ruotsissa vuotuinen enimmäismäärä lasketaan seitsemän vuoden jaksolta.

3.3. Liite I B ja suurin sallittu lietteen lisäysmäärä (kuiva-aineena) maahan - 5 artiklan 2 kohdan a alakohta

Itävallassa sovellettavat enimmäismäärät vaihtelevat osavaltioittain: Ala-Itävallassa raja on 2,5 t/ha vuodessa, Ylä-Itävallassa 10 t/ha kolmessa vuodessa, Steiermarkissa 1,25 t/ha vuodessa laidunmailla ja 2,5 t/ha vuodessa viljelymailla (tämä määrä voidaan kaksinkertaistaa, jos puhdistamolietettä ei ole levitetty edellisenä vuotena), Voralbergissä raja perustuu fosforipentoksidin (P2O5) määrään (enintään 160 kg joka toinen vuosi).

Belgiassa Vallonian alueella enimmäismäärät määritetään sellaisen kaavan mukaan, joka painottaa lietteen tosiasiallisen raskasmetallipitoisuuden suhteessa sallittuihin arvoihin. Kolmivuotisjaksolla suurin sallittu määrä on 6 tonnia hehtaaria kohti laidunmailla ja 12 tonnia hehtaaria kohti viljelymailla. Flanderin alueella puhdistamolietettä saa levittää enintään 4 tonnia joka toinen vuosi viljelymaille ja 2 tonnia joka toinen vuosi laidunmaille.

Tanskassa lietettä saa levittää 7 tonnia hehtaaria kohti vuodessa.

Saksassa lietettä saa käyttää enintään 5 tonnia hehtaaria kohti kolmen vuoden aikana.

Italiassa enimmäismäärä on 15 tonnia hehtaaria kohti joka kolmas vuosi.

Irlannissa lietettä saa levittää 2 tonnia hehtaaria kohti vuodessa maanviljelyyn tarkoitetuilla mailla.

Luxemburgissa maataloudessa saa käyttää 3 tonnia lietettä hehtaaria kohti vuodessa.

Alankomaissa nestemäistä puhdistamolietettä saa käyttää enintään kahta kuiva-ainetonnia vastaavan määrän hehtaaria kohti vuodessa viljelymaille tai maissinviljelymaille. Laidunmailla enimmäismäärä vastaa yhtä kuiva-ainetonnia vuodessa. Kiinteää lietettä levitettäessä sovelletaan kaksinkertaista määriä, jotka saa levittää joka toinen vuosi.

Portugalissa 6 tonnia hehtaaria kohti vuodessa on periaatteessa suurin maataloudessa käytettäväksi sallittu lietemäärä, mutta määrää saa nostaa, jos raskasmetallipitoisuus on enimmäispitoisuutta alhaisempi.

Kreikassa, Suomessa, Ranskassa, Espanjassa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sovelletaan 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaa, eli vuotuinen enimmäismäärä lasketaan kymmenen vuoden (Ruotsissa seitsemän vuoden) keskiarvon perusteella.

3.4. Raskasmetallipitoisuuksien vähemmän tiukat raja-arvot, jotka sallitaan mailla, joilla viljellään ravintokasveja yksinomaan rehuna käytettäväksi - Liite I A, alaviite 1

Itävalta ei toimittanut mitään tietoja tästä asiasta.

Vähemmän tiukkoja raja-arvoja ei sallita Belgiassa, Tanskassa, Kreikassa, Suomessa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Espanjassa eikä Ruotsissa.

Portugalissa sellaisen maan, jonka pH-arvo on suurempi kuin 7 ja jolla viljellään ravintokasveja myytäväksi ja rehuna käytettäväksi, raja-arvoina käytetään tämän kertomuksen taulukossa 1 esitettyjä arvoja.

Yhdistynyt kuningaskunta ilmoittaa 10 kohdetta, joissa tavanomaiset raja-arvot kaikkien metallien osalta saadaan ylittää liitteen I A alaviitteen 1 mukaisesti. Kyseessä ovat yleensä maa-alueet, jotka sijaitsevat jätevedenkäsittelylaitosten vieressä ja joita on aikoinaan käytetty valutusvesityskenttinä. Näiden kohteiden (arvioitu) kokonaispinta-ala on 2 516 hehtaaria.

3.5. Raskasmetallipitoisuuksien vähemmän tiukat raja-arvot, jotka sallitaan mailla, joiden pH-arvo on suurempi kuin 7 - Liite I A, alaviite 2

Itävalta ei toimittanut mitään tietoja tästä asiasta.

Vähemmän tiukkoja raja-arvoja ei sallita Belgiassa, Tanskassa, Kreikassa, Ranskassa, Suomessa, Saksassa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa eikä Ruotsissa.

Portugalissa, Espanjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sellaisen maan, jonka pH-arvo on suurempi kuin 7, raja-arvoina käytetään tämän kertomuksen taulukossa 1 esitettyjä arvoja (sovelletaan Portugalissa vain sellaisiin maihin, jolla viljellään ravintokasveja myytäväksi ja rehuna käytettäväksi).

3.6. Raskasmetallien vuotuisten määrien vähemmän tiukat raja-arvot, jotka sallitaan rehukasvien viljelyyn tarkoitetuilla mailla - Liite I C, alaviite 1

Itävalta ei toimittanut mitään tietoja tästä asiasta.

Vähemmän tiukkoja raja-arvoja ei sallita Belgiassa, Tanskassa, Kreikassa, Suomessa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Portugalissa, Espanjassa eikä Ruotsissa.

Yhdistynyt kuningaskunta ilmoittaa 10 kohdetta, joissa tavanomaiset raja-arvot kaikkien metallien osalta saadaan ylittää liitteen I C alaviitteen 1 mukaisesti. Kyseessä ovat yleensä maa-alueet, jotka sijaitsevat jätevedenkäsittelylaitosten vieressä ja joita on aikoinaan käytetty valutusvesityskenttinä. Näiden kohteiden (arvioitu) kokonaispinta-ala on 2 516 hehtaaria.

3.7. Lietteen käsittelyssä käytettävien tekniikoiden kuvaus - 6 artikla

Direktiivin 6 artiklan mukaisesti (rajoittamatta 7 artiklan soveltamista) liete on käsiteltävä ennen sen käyttöä maanviljelyssä. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin itse päättämillään edellytyksillä sallia käsittelemättömän lietteen käyttämisen, jos liete sijoitetaan tai muokataan maaperään.

Itävallassa käytössä olevat menetelmät ovat simultaaninen stabilointi, erillinen anaerobinen stabilointi ja aerobinen stabilointi (lämmittämättä), mesofiilinen anaerobinen ja aerobinen stabilointi, termofiilinen aerobinen stabilointi, kalkkikäsittely, kompostointi ja kuivaaminen.

Belgian Vallonian alueella liete mädätetään, stabiloidaan aerobisesti, kuivataan mekaanisesti, lämpökuivataan tai käsitellään kalkilla tai polyelektrolyyteillä. Flanderin alueella käytetään seuraavia tekniikoita: aerobinen stabilointi, mesofiilinen anaerobinen stabilointi, kylmäkäyminen, lämpökuivaus ja kalkkistabilointi.

Tanskassa lietteen käsittelyyn sovelletaan seuraavia tekniikoita: stabilointi (anaerobinen stabilointi käymisprosessin avulla lämmitetyssä mädättämössä tai käsitellään bioreaktorissa; aerobinen stabilointi lietettä ilmaamalla ja kompostointi olosuhteissa, joissa lämpötila ei ole säädeltävissä; kemiallinen käsittely lisäämällä kalkkia), kontrolloitu kompostointi (kompostointi mittaamalla lämpötila päivittäin niin, että materiaali on kokonaisuudessaan 55 °C:n lämpötilassa vähintään kaksi viikkoa), ja kontrolloitu sanitointi (käsittely reaktorissa, joka pitää lämpötilan 70 °C:ssa vähintään tunnin ajan).

Kreikan maataloudessa on käytetty toistaiseksi vain pieniä lietemääriä. Lietteen käsittelyä ja sen käyttöä maataloudessa koskevia tutkimusohjelmia toteutetaan Kreikan eri alueilla. Näissä tutkimusohjelmissa tutkitaan lietteen käsittelymenetelmiä.

Suomessa liete mädätetään anaerobisesti, stabiloidaan ilmaamalla tai kalkkikäsittelyllä taikka kompostoidaan.

Ranskassa lietteen käsittelytavat ovat pitkitetty ilmaus, aerobinen tai anaerobinen stabilointi, kalkkikäsittely, kompostointi tai lämpökuivaus.

Saksassa sovelletaan erilaisia tekniikoita, esimerkiksi anaerobista mädätystä, aerobista stabilointia tai kalkkikäsittelyä. Tavallisesti lietteen käsittelyssä käytetään näiden tekniikoiden yhdistelmää.

Italiassa yleisimmät käsittelytavat ovat aerobinen mädätys (kompostointi mukaan lukien), anaerobinen mädätys, veden poistaminen mekaanisesti, lämpökuivaus ja kemiallinen alkalikäsittely. Aerobinen mädätys suoritetaan tavallisesti pienissä laitoksissa, joiden asukasvastineluku (AVL) on enintään 50 000, kun taas anaerobinen mädätys tapahtuu laitoksissa, joiden AVL on suurempi kuin 50 000.

Irlannissa lietteestä joko poistetaan vesi suodatinpöydillä ja liete varastoidaan puolen vuoden ajaksi tai liete mädätetään anaerobisesti.

Luxemburgissa liete mädätetään ja käsitellään sitten kalkilla tai rautasuoloilla. Veden poistamiseen käytetään mekaanisia laitteita. Lietteeseen, jota ei ole käsitelty kalkilla, lisätään polyelektrolyyttejä veden poistamisen helpottamiseksi.

Alankomaissa puhdistamoliete on käsiteltävä käyttäen biologista, kemiallista tai lämpömenetelmää, pitkäaikaisvarastointia tai muuta soveltuvaa menetelmää, joka tuhoaa suurimman osan lietteen tauteja aiheuttavista eliöistä.

Portugalissa sovellettaviin tekniikoihin kuuluvat kuivausalustat (valuttaminen hiekka-alustoilla ja kosteuden haihduttaminen), kiinteyttäminen, mekaaninen nesteen poisto (nauhasuodattimet, suodatuspuristimet, tyhjiösuodattimet tai sentrifugit) ja erilaiset stabilointiprosessit.

Espanjassa anaerobinen mädättäminen, pitkäaikaisvarastointi ja kompostointi ovat yleisimpiä tekniikoita.

Ruotsissa käytetään seuraavia tekniikoita: kiinteytys (painovoimainen kiinteytys, vaahdotusrikastus), stabilointi (anaerobinen, aerobinen, kalkin avulla tapahtuva), muu regenerointi, veden poistaminen (sentirfugointi, suodatus vyöpuristimella, ilmakuivaus), lämpökuivaus ja kompostointi.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa sovellettavat tekniikat ovat anaerobinen mädätys mesofiilisillä ja termofiilisillä bakteereilla, kompostointi, kalkkistabilointi, nestemäisenä varastointi, veden poistaminen ja varastointi sekä lämpökuivaus.

3.8. Analysointitiheys - liitteessä II A oleva 1 kohta

Direktiivin 6 artiklan b kohdan mukaisesti puhdistamolietteen tuottajien on säännöllisesti toimitettava käyttäjille kaikki liitteessä II A (lietteen analysointi) mainitut tiedot.

Itävallassa analysointitiheys vaihtelee osavaltioittain. Analyysiväli riippuu käsittelylaitoksen koosta ja vaihtelee kahdesta kuukaudesta Steiermarkin yli 30 000 AVL:n laitoksissa kolmeen vuoteen Kärntenin enintään 500 AVL:n laitoksissa.

Belgian Vallonian alueella analysointitiheys riippuu käsittelylaitoksen koosta: analysointi tehdään kerran vuodessa, jos lietteenkäsittelylaitoksen AVL on alle 5 000, ja jopa kerran kuukaudessa, jos laitoksen AVL on yli 100 000. Flanderin alueella analyysi on tehtävä neljästi vuodessa.

Tanskassa, Kreikassa, Irlannissa, Portugalissa, Espanjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sovelletaan samoja vaatimuksia kuin direktiivissä.

Suomessa analysointitiheys riippuu käsittelylaitoksen koosta. Analysointi tehdään kerran vuodessa, jos laitoksen AVL on alle 200, ja jopa kerran kuukaudessa, jos laitoksen AVL on yli 100 000. Analysointitiheydestä voidaan tinkiä, jos laitokseen tulevan veden laatu ei ajan myötä muutu.

Ranskassa analysointitiheys vaihtelee pienten laitosten kahdesti vuodessa tehtävästä analysoinnista suurimpien laitosten viikoittaisiin analysointeihin.

Saksassa sovelletaan samaa analysointitiheyttä kuin direktiivissä, mutta yksittäistapauksissa analysointeja voidaan tehdä kuusikin kertaa vuodessa.

Italiassa analysointiväli supistuu kolmeen kuukauteen, kun käsittelylaitoksen AVL ylittää 100 000.

Luxemburgissa analysointitiheys vaihtelee pienten laitosten (AVL alle 5 000) vuosittaisista analysoinneista suurimpien laitosten (AVL yli 50 000) jopa kuusi kertaa vuodessa tehtävään analysointiin.

Alankomaissa näytteenottotiheys on vähintään neljä kertaa vuodessa. Tuotetun lietteen koostumuksen vaihteluista riippuen näytteitä voidaan ottaa jopa kahdesti viikossa ja neljän viikon jaksoilta kerätyt näytteet voidaan yhdistää, joten käytännössä näytteenottotiheys voi olla 12 kertaa vuodessa.

Ruotsissa analysointitiheys riippuu jätevedenkäsittelylaitoksen koosta ja vaihtelee vuosittaisista analysoinneista laitoksissa, joiden AVL on 200-2 000, jopa kuukausittain tehtävään analysointiin laitoksissa, joiden AVL ylittää 20 000).

3.9. Erityisedellytykset, jotka sallivat käsittelemättömän lietteen sijoittamisen tai muokkaamisen maaperään - 6 artiklan a kohta

Itävallassa käsittelemättömän lietteen sijoittaminen maaperään on sallittu vain Kärntenissä. Muualla käsittelemätöntä lietettä ei saa käyttää maanviljelyssä.

Belgiassa Vallonian alueella käsittelemätön liete on muokattava maahan heti levittämisen jälkeen. Käsitelty liete on muokattava maahan vuorokauden kuluessa. Flanderin alueella tämä käytäntö on kielletty.

Irlannissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa asiasta ei ole annettu erityisiä määräyksiä.

Tanskassa, Suomessa, Saksassa Italiassa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Espanjassa käsittelemättömän lietteen levittäminen maahan on kielletty.

Kreikassa voimassa oleva lainsäädäntö mahdollistaa maatalousministeriön toimivaltaisen prefektuuritason osastolle suosituksen antamisen prefektille luvan myöntämiseksi käsittelemättömän lietteen käyttöä varten, jos liete sijoitetaan tai muokataan maaperään. Lietteen käyttöä koskevat ehdot määritellään luvassa.

Ranskassa ainoastaan sakokaivolietettä ja pienistä jätevedenkäsittelylaitoksista (käsittelykapasiteetti alle 120 kg BOD5 päivässä) peräisin olevaa lietettä saa levittää maahan käsittelemättömänä. Velvollisuutta välittömästi tapahtuvaan muokkaukseen ei ole.

Portugalissa käsittelemättömän lietteen sijoittamiseen tai muokkaamiseen maaperään edellyttää maatalous- ja ympäristöministeriöiden antamaa yhteistä erityisvaltuutusta.

Ruotsissa käsittelemätöntä lietettä voidaan käyttää, jos se muokataan maahan viimeistään vuorokauden kuluttua levityksestä ja jos sen käytöstä ei ole haittaa alueen asukkaille.

3.10. Lietteen levittämisen kieltäminen varoaikana ennen laiduntamista tai sadon korjaamista - 7 artikla

Direktiivin 7 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on kiellettävä lietteen käyttö laidunmailla tai vihantarehun kasvattamiseen käytettävillä mailla vähintään kolme viikkoa ennen laiduntamista ja/tai sadon korjaamista, maalla, jolla kasvaa hedelmä- tai vihanneskasveja (hedelmäpuita lukuun ottamatta), ja sadon korjaamista edeltävien kymmenen kuukauden aikana sellaisten hedelmien ja vihannesten viljelyyn tarkoitetulla maalla, jotka ovat välittömässä kosketuksessa maahan ja jotka syödään raakana.

Itävallassa säännöt vaihtelevat osavaltioittain ja ovat yleensä tiukempia kuin direktiivin säännökset. Ylä-Itävallassa puhdistamolietteen käyttö on kielletty laitumilla, laidunmailla, vuoristolaitumilla, alppimailla ja rehukasvien viljelyyn tarkoitetuilla mailla.

Belgiassa Vallonian ja Flanderin alueella laiduntamista laidunmailla tai vihantarehun korjuuta ei saa aloittaa ennen kuuden viikon varoajan päättymistä. Vallonian alueella lietteen levittäminen metsiin ja luonnonsuojelualueille on kielletty.

Tanskassa varoaika on vuosi, jonka aikana lietettä ei saa käyttää laidunmailla ennen laiduntamista eikä vihantarehun kasvattamiseen käytettävillä mailla ennen sadon korjaamista.

Kreikka ei toimittanut mitään tietoja tästä asiasta.

Suomessa varoaika on viisi vuotta, jonka kuluessa perunoita, juurikkaita ja vihanneksia ei saa kasvattaa lietteellä käsitellyillä mailla. Lietettä saa käyttää ainoastaan mailla, joilla viljellään viljaa, sokerijuurikasta, öljykasveja tai kasveja, joita ei ole tarkoitettu ihmisravinnoksi tai rehuksi.

Ranskassa varoaika on kuusi viikkoa - supistettuna kolmeen, jos liete on sanitoitu, eli käsitelty niin, että tautia aiheuttavia pieneliöitä ei voida havaita.

Saksassa lietettä ei voi käyttää niityillä eikä laitumilla (pysyvillä laidunmailla). Puhdistamolietettä saa käyttää vain viljelymaalla ja se on huolellisesti muokattava maahan ennen vihantakasvien, vihreän maissin ja säilörehumaissin kylvämistä.

Italiassa varoaika viisi viikkoa.

Irlannissa, Portugalissa, Alankomaissa, Espanjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sovelletaan direktiivissä määriteltyä lyhintä mahdollista varoaikaa, eli kolmea viikkoa ennen laiduntamista tai sadon korjaamista.

Luxemburgissa varoaika on kuukausi.

Ruotsissa ajanjakso on kymmenen kuukautta.

3.11. Raja-arvot tai muut toimenpiteet mailla, joiden pH-arvo on alle 6 - 8 artikla

Direktiivin 8 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on käyttäessään lietettä mailla, joiden pH-arvo on alle 6, otettava huomioon, että tällöin raskasmetallien liikkuvuus ja imeytyminen kasveihin lisääntyvät, ja tarpeen vaatiessa niiden on alennettava liitteen I A mukaisesti asetettuja raja-arvoja.

Itävallassa alennettuja pitoisuusrajoja sovelletaan Kärntenissä kadmiumille (0,5 mg/kg kuiva-aineena), kromille (50 mg/kg kuiva-aineena), kuparille (40 mg/kg kuiva-aineena), elohopealle (0,2 mg/kg kuiva-aineena, lyijylle (50 mg/kg kuiva-aineena) ja sinkille (100 mg/kg kuiva-aineena) ja Ylä-Itävallassa sinkille (150 mg/kg kuiva-aineena). Tirolissa mailla, joiden pH-arvo on alle 6, sallitut raskasmetallipitoisuuksien raja-arvot on alennettu 50 prosenttiin.

Belgiassa Vallonian alueella lietteen levittäminen maille, joiden pH-arvo on alle 6, on kielletty. Flanderin alueella käsiteltyä lietettä saa levittää viljelymaalle vain, jos maaperän pH-arvo on yli 5. Myös raskasmetallien raja-arvot ovat tiukemmat kuin direktiivin liitteessä I A.

Tanskassa, Kreikassa, Alankomaissa, Espanjassa ja Ruotsissa asiasta ei ole annettu erityisiä määräyksiä.

Suomessa maaperän raskasmetallipitoisuuksien raja-arvot ovat tiukemmat kuin direktiivin liitteessä I A on säädetty, koska Suomen viljelymaiden pH-arvo on yleensä alle 6,0. Lietettä saa myös käyttää vain mailla, joiden pH-arvo on yli 5,8 tai käytettäessä kalkilla stabiloitua lietettä yli 5,5.

Ranskassa mailla, joiden pH-arvo on 5-6, vuosittaista kuormitusta on alennettu kadmiumin (15 g/ha vuodessa), kromin (1 200 g/ha vuodessa), kuparin (1 200 g/ha vuodessa), elohopean (12 g/ha vuodessa), lyijyn (900 g/ha vuodessa) ja sinkin (3 000 g/ha vuodessa) osalta.

Saksassa maihin, joiden pH-arvo on 5-6, sovelletaan alennettuja pitoisuusarvoja kadmiumin (1 mg/kg kuiva-aineena) ja sinkin (150 mg/kg kuiva-aineena) osalta. Lietettä ei saa levittää maille, joiden pH-arvo on alle 5.

Italiassa sallittu maahan käytettävän lietteen määrä on puolitettu, jos maan pH-arvo on alle 6 ja kationinvaihtokapasiteetti on alle 15 meq/cm.

Irlannissa on kiinnitettävä huomiota raskasmetallien lisääntyneeseen liikkuvuuteen, jos pH-arvo on alle 6.

Jos maan pH-arvo on alle 6, Luxemburgissa sille levitettävän lietteen pH-arvon on oltava yli 7. Tavallisesti näissä tapauksissa käytetään kalkilla käsiteltyä lietettä (pH-arvo yli 12).

Portugalissa sovelletaan alennettuja raja-arvoja, kun pH-arvo on alle 5,5 (ks. tämän kertomuksen taulukko 1).

Yhdistyneessä kuningaskunnassa sovelletaan alennettuja kupari-, nikkeli- ja sinkkipitoisuuksien raja-arvoja kyseisten raskasmetallien lisääntyneen liikkuvuuden ottamiseksi huomioon alemmilla pH-arvoilla (ks. tämän kertomuksen taulukko 1).

3.12. Maaperäanalyysit muiden muuttujien kuin pH-arvon ja raskasmetallien pitoisuuksien määrittämiseksi - liitteessä II B oleva 1 kohta

Direktiivin 9 artiklan mukaisesti maa, jolla lietettä käytetään, on analysoitava liitteen II B mukaisesti. Jäsenvaltioiden on ensin varmistettava, että maaperän raskasmetallipitoisuus ei ylitä raja-arvoa. Tätä varten jäsenvaltioiden on päätettävä suoritettavista analyyseistä, analyysien teon tiheydestä ja analysoitavista muuttujista (pH-arvo ja raskasmetallipitoisuudet ovat pakollisia).

Belgian Vallonian alueella, Tanskassa, Kreikassa, Suomessa, Ranskassa, Irlannissa, Luxemburgissa, Espanjassa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa on analysoitava ainoastaan pH-arvo ja raskasmetallipitoisuudet.

Tietyissä Itävallan osavaltioissa maaperäanalyyseillä mitattaviin muuttujiin kuuluvat muun muassa orgaaninen aines, magnesium, karbonaatit, kalsiumin tarve, kationinvaihtokapasiteetti, rauta, mangaani ja maan vesipitoisuus. Erityistapauksissa on analysoitava myös polysykliset aromaattiset hiilivedyt, polyklooribifenyylit ja klooratut hiilivedyt.

Belgiassa Flanderin alueella maasta analysoidaan lisäksi kuiva-aines, orgaaninen aines, typpi, fosfaatit, halogenoitujen yhdisteiden kokonaismäärä ja mineraaliöljyt. Toimivaltainen viranomainen voi päättää lisäanalyyseistä, jotka liittyvät monosyklisiin aromaattisiin hiilivetyihin, polysyklisiin aromaattisiin hiilivetyihin ja muihin orgaanisiin aineisiin.

Saksassa on analysoitava myös maaperän fosfaatti, kalium ja magnesium.

Italiassa on mitattava myös maaperän kationinvaihtokapasiteetti.

Alankomaissa mitataan myös arsenikki.

Portugalissa on analysoitava lisäksi typpi ja fosfori.

3.13. Maaperäanalyysien vähimmäistiheys - liitteessä II B oleva 2 kohta

Itävallassa maaperäanalyysit toteutetaan kymmenen vuoden välein (tai silloin, kun yli 15 t kuiva-ainesta on käytetty) Burgenlandissa ja Ylä-Itävallassa, viiden tai kymmenen vuoden välein (riippuen yksittäisistä muuttujista) Ala-Itävallassa, neljän vuoden välein Steiermarkissa, aina kolmen lietteen käyttökerran jälkeen Tirolissa ja kymmenen vuoden välein Kärntenissä.

Maaperä on analysoitava joka kymmenes vuosi Italiassa, joka kuudes vuosi Alankomaissa, joka kymmenes vuosi Belgian Vallonian alueella, Irlannissa, Ranskassa ja Saksassa, joka kahdeskymmenes vuosi Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Flanderin alueella aina silloin, kun hehtaaria kohti on levitetty 20 tonnia kuiva-ainesta.

Tanska ei toimittanut mitään tietoja tästä asiasta.

Suomessa analyysien suorittamiselle ei ole määritelty erityistä vähimmäistiheyttä. Maaperä on analysoitava, jos on syytä epäillä, että raja-arvot ovat ylittyneet.

Luxemburgissa maaperä on analysoitava aina ennen lietteen levittämistä.

Portugalissa maaperä on analysoitava aina ennen puhdistamolietteen levittämistä.

Espanjassa aluehallitukset määrittelevät analysointitiheyden.

Koska maaperän pitoisuusarvot ovat Ruotsissa hyvin harvoin lähelläkään alimpia raja-arvoja, maaperä analysoidaan ainoastaan silloin, jos on todennäköistä, että yhden tai useamman raskasmetallin pitoisuus ylittää raja-arvot.

3.14. Tuotetut lietemäärät, maataloudessa käytetty liete ja keskimääräiset raskasmetallipitoisuudet lietteessä - 10 artikla

Direktiivin 10 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on pidettävä ajan tasalla olevia tiedostoja, joihin merkitään muiden tietojen ohella tuotetut ja maanviljelykäyttöön toimitetut lietemäärät sekä raskasmetallien ja ravinteiden pitoisuudet.

Taulukoissa 5 ja 6 sekä kuvioissa 1-4 esitetään komissiolle toimitetut tiedot. Tietojen täydellisyyden vuoksi taulukossa 4 esitetään määrät edelliseltä kertomuskaudelta (1995-1997).

3.15. Pienille puhdistamoille myönnettävät poikkeukset - 11 artikla

Direktiivin 11 artiklan mukaisesti jäsenvaltiot voivat olla soveltamatta 6 artiklan b alakohtaa, 10 artiklan 1 kohdan b, c ja d alakohtaa sekä 2 kohtaa sellaisten puhdistamoiden lietteeseen, joiden käsittelykapasiteetin asukasvastineluku on alle 5 000 ja jotka on tarkoitettu ensisijaisesti kotitalouksien jäteveden puhdistamiseen.

Poikkeuksia ei ole myönnetty Belgiassa Vallonian alueella, Tanskassa, Ranskassa, Portugalissa, Ruotsissa eikä Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Tätä asiaa ei mainita Flanderin alueen, Italian, Portugalin eikä Espanjan toimittamissa kertomuksissa.

Suomessa poikkeuksia myönnetään niille jäteveden käsittelylaitoksille, joiden AVL on alle 5 000. Toimenpide koskee noin 450 laitosta.

Saksassa poikkeuksia myönnetään jäteveden käsittelylaitoksille, joiden asukasvastineluku on alle 1 000. Tietoja kyseisten laitosten määrästä ei ole käytettävissä.

Irlannissa yleistä poikkeusta sovelletaan jäteveden käsittelylaitoksiin, joiden asukasvastineluku on alle 5 000.

4. PÄÄTELMÄT

Direktiivin 86/278/ETY saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on toteutettu yleensä oikein kaikissa jäsenvaltioissa, mutta jonkin verran työtä on vielä tehtävä täydellisten tietojen toimittamiseksi komissiolle nopeasti ja tehokkaasti. Joissakin jäsenvaltiossa hallinnon hajanainen toimivalta ei edistä yhdenmukaisen kuvan saantia tuotetun ja maataloudessa käytetyn lietteen määrästä sekä sen laadusta. Direktiivin täytäntöönpanoon liittyvät määrälliset tiedot toimitetaan pahasti viivästyneinä ja joissakin tapauksissa niiden saanti saattaa kestää jopa vuoden tai sitäkin kauemmin.

Komissiolle toimitettujen ja taulukoissa 4 ja 5 esitettyjen tietojen mukaan sekä ottaen huomioon vain ne jäsenvaltiot, joiden osalta vuosien 1995-2000 aikasarjat ovat täydelliset, lietteen tuotantomäärä pysyi ennallaan noin 4,3 miljoonana tonnina kuiva-ainetta vuodessa.

Kuviossa 5 esitetty kehityssuuntaus osoittaa lietteen käytön vähäistä vähenemistä EU:n maataloudessa. Vuonna 1995 lietteestä käytettiin maataloudessa 43 prosenttia, kun vuoden 2000 määrä oli 37 prosenttia. Eri jäsenvaltioiden väliset erot ovat merkittäviä. Joissakin lietteen käyttö vähenee melko jyrkästi ja sama kehityssuuntaus näyttää jatkuvan myös vuoden 2000 jälkeen. Komission mielestä tämä lietteen maatalouskäytön väheneminen polttamisen hyväksi on jätehuollon hierarkian vastaista kehitystä.

Laadun osalta (ks. taulukko 6) EU:n maataloudessa käytetyn lietteen keskimääräiset raskasmetallipitoisuudet alittavat selvästi direktiivin liitteessä I B asetetut raja-arvot. Vaikka jäsenvaltioiden välillä on edelleen eroja (tämä johtuu paljolti myös siitä, että eri jäsenvaltioissa käytetyt analyysimenetelmät saattavat vaihdella), yleisenä suuntauksena on hidas mutta vakaa pitoisuuksien väheneminen.

Komissio toteaa, että tonni lietettä (kuiva-aineena) sisältää EU:ssa keskimäärin 30-40 kg typpeä ja 20-30 kg fosforia. Jo tämän rahallinen arvo on noin 30 euroa/tonni maataloudessa käytettyä lietteen kuiva-ainetta.

Komissio katsoo, että edellisen yhteenvetokertomuksen [133] päätelmät ovat edelleen voimassa. Puhdistamolietteen käyttöä lannoitteena maanviljelymaassa pidetään ympäristön kannalta parhaana vaihtoehtona, mikäli siitä ei aiheudu uhkaa ympäristölle eikä eläinten ja ihmisten terveydelle. Direktiivillä 86/278/ETY pyritään sääntelemään puhdistamolietteen levittämistä maanviljelyyn käytettävään maahan niin, että ympäristöhaitat vältettäisiin. Direktiivin säännösten mukaisesta lietteen käytöstä maatalousmailla aiheutuneita ihmisiin, eläimiin tai viljaan kohdistuneita kontaminaatiotapauksia ei olekaan tullut ilmi. Vaikka nollariski ei olekaan mahdollinen, kun kyseessä on ihmisen toiminta, näyttää siltä, että direktiivin säännösten avulla on onnistuttu varsin tehokkaasti ehkäisemään lietteen käytöstä johtuvaa saastumisen leviämistä.

[133] KOM(1999) 752 lopullinen.

Komission mielestä valvottua ja hyvin säänneltyä lietteen levittämistä maahan tulisi edistää ja jatkaa. Samanaikaisesti tulisi vahvistaa tarvittaessa sääntöjä, joilla otetaan erityisesti huomioon pitkän aikavälin vaikutukset maaperän laatuun.

Tästä syystä ja säilyttääkseen kuluttajien luottamuksen lietteen uudelleenkäyttöä kohtaan maatalousmailla komissio on ilmoittanut tiedonannossaan "Kohti maaperänsuojelun teemakohtaista strategiaa" [134], että se aikoo toteuttaa direktiivin säännösten laajan uudelleentarkastelun. Säännösten arviointi perustuu direktiivin antamisen jälkeen tehdyn tieteellisen tutkimuksen tuloksiin. Uudelleentarkastelun tavoitteena on varmistaa ympäristönsuojelun korkea taso. Suurelle yleisölle annetaan varmuus siitä, ettei lietteen uudelleenkäytöstä maantalousmaalla - jos siinä noudatetaan parhaita käytäntöjä ja direktiivin säännöksiä - aiheudu ihmisten terveydelle ja ympäristölle kohtuuttomia riskejä. Lisäksi komissio tutkii, onko tarpeen laatia maanviljelyssä käytettävän lietteen analyyttisessä valvonnassa noudatettavat selvät ja avoimet perusteet, joiden avulla voidaan välttää saasteiden leviäminen ympäristöön tai päätyminen ihmisravinnoksi tarkoitettuun viljaan. Myös puhdistamolietteen määritelmää tarkastellaan, jotta kaikilla lainsäädännön sektoreilla omaksuttaisiin yhdenmukainen tulkinta. Komission odotetaan tekevän ehdotuksensa neuvoston direktiivin 86/278/ETY muuttamisesta vuoden 2003 loppuun mennessä.

[134] KOM(2002) 179 lopullinen, 26. 4.2002.

Liite III

Puhdistamolietettä koskeva direktiivi 86/278/ETY

Taulukko 1: Maaperän raskasmetallipitoisuuksien raja-arvot (mg/kg kuiva-ainesta)

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

Puhdistamolietettä koskeva direktiivi 86/278/ETY

Taulukko 2: Lietteen raskasmetallipitoisuuksien raja-arvot (mg/kg kuiva-ainesta)

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

Puhdistamolietettä koskeva direktiivi 86/278/ETY

Taulukko 3: Raskasmetallien keskimääräinen vuosittainen enimmäiskuormitus viljelymaassa (g/ha/vuosi)

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

Puhdistamolietettä koskeva direktiivi 86/278/ETY

Taulukko 4: Lietteen tuotannon kokonaismäärä ja maataloudessa käytetyt määrät kertomuskaudella 1995-1997 [135]

[135] Vaikka tämä taulukko koskee edellistä kertomuskautta 1995-1997, se julkaistaan lukijalle annettujen tietojen täydentämiseksi. Edellisessä yhteenvetokertomuksessa KOM(1999) 752 esitettyä vastaavaa taulukkoa on täydennetty jäsenvaltioiden kertomuksen laatimisen kannalta liian myöhään toimittamilla tiedoilla.

>TAULUKON PAIKKA>

(*) Yksityisten puhdistamojen tuottama liete. Vuodesta 1995 kunnallisten puhdistamojen tuottamaa lietettä ei enää ole käytetty maataloudessa.

Puhdistamolietettä koskeva direktiivi 86/278/ETY

Taulukko 5: Lietteen tuotannon kokonaismäärä ja maataloudessa käytetyt määrät kertomuskaudella 1998-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Puhdistamolietettä koskeva direktiivi 86/278/ETY

Taulukko 6: Lietteen keskimääräiset raskasmetallipitoisuudet (mg/kg kuiva-ainesta)

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 1. Lietteen tuotanto vuonna 1999

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 2. Lietteen tuotannon prosenttiosuudet jäsenvaltioittain vuonna 1999

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 3. Maataloudessa käytetty liete vuonna 1999

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 4. Maataloudessa käytetty osuus lietteestä prosenteissa jäsenvaltioittain vuonna 1999

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 5. Maataloudessa käytetty prosentuaalinen osuus lietteestä joissakin jäsenvaltioissa vuosina 1995-2000

PAKKAUKSISTA JA PAKKAUSJÄTTEISTÄ ANNETTU DIREKTIIVI 94/62/EY

1. JOHDANTO

Pakkauksista ja pakkausjätteistä annetulla direktiivillä 94/62/EY [136] (pakkausdirektiivillä) on kaksi päätavoitetta: ympäristön suojeleminen ja sisämarkkinoiden toiminnan varmistaminen. Siksi direktiivissä säädetään toimenpiteistä, joiden ensisijaisena tarkoituksena on pakkausjätteiden syntymisen ehkäiseminen ja muina perusperiaatteina pakkausten uudelleenkäyttö, kierrätys ja muunlainen pakkausjätteiden hyödyntäminen sekä sitä kautta näiden jätteiden loppusijoituksen vähentäminen.

[136] EYVL L 365, 31.12.1994, ss. 10-23.

Kyseisiä toimenpiteitä ovat:

- pakkausjätteiden syntymisen ehkäiseminen: kansalliset toimenpiteet ja standardien laatimisen edistäminen (4 artikla),

- uudelleenkäyttö: kansalliset toimenpiteet (5 artikla),

- hyödyntämis- ja kierrätystavoitteet 30. kesäkuuta 2001 mennessä (6 artikla):

- hyödyntämisaste 50-65 prosenttia,

- kierrätysaste 25-45 prosenttia (15 prosenttia kunkin materiaalin osalta),

- Kreikka, Irlanti ja Portugali voivat lykätä näiden tavoitteiden saavuttamista 31. joulukuuta 2005 asti (niiden osalta hyödyntämistavoite 30. kesäkuuta 2001 mennessä on 25 prosenttia),

- jäsenvaltioiden on otettava käyttöön palautus-, keruu- ja hyödyntämisjärjestelmät, jotka täyttävät tietyt vaatimukset (7 artikla),

- merkinnät vahvistetaan tulevalla direktiivillä (ei vielä hyväksytty [137]) ja tunnistusjärjestelmä on tarkoitus hyväksyä komiteamenettelyä käyttäen (päätös 97/129/EY) (8 artikla [138]),

[137] Komissio on tehnyt tätä koskevan ehdotuksen vuonna 1996. Ensimmäisen käsittely parlamentissa on päättynyt, mutta neuvosto ei ole sen jälkeen hyväksynyt yhteistä kantaa.

[138] EYVL L 50, 20.2.1997, ss. 28-31.

- sisämarkkinoilla vapaasti liikkumaan saatettavia pakkauksia koskevat perusvaatimukset ja komission toimet standardoinnin edistämiseksi (9, 10 ja 18 artikla [139]),

[139] Viittaukset standardeihin EN 13428:2000 ja EN 13432:2000 on julkaistu komission päätöksessä 2001/524/EY, EYVL L 190, ss. 21-23.

- pakkausten raskasmetallipitoisuuksiin sovellettavat raja-arvot (11 artikla) [140],

[140] Poikkeukset on hyväksytty muovilaatikoille ja muovisille kuormalavoille (päätös 1999/177/EY, EYVL L 156, 4.3.1999, ss. 47-48) ja lasipakkauksille (päätös 2001/171/EY, EYVL L 62, ss. 20-21). Nämä päätökset koskevat tiettyjä rajoituksia tai ne ovat voimassa tietyissä olosuhteissa.

- tietojärjestelmät ja tietojen esittämisessä käytetyt taulukot on hyväksyttävä komiteamenettelyä käyttäen (päätös 97/138/EY [141]) (12 artikla),

[141] EYVL L 52, 22.2.1997, ss. 22-30.

- tiedottaminen käyttäjille (13 artikla),

- taloudelliset ohjauskeinot: kansalliset toimenpiteet (15 artikla),

- kertomuksenantovelvoitteet (17 artikla).

Tämä kertomus perustuu 27. toukokuuta 1997 annetulla komission päätöksellä 97/622/EY [142] hyväksyttyyn kyselylomakkeeseen annettuihin vastauksiin. Niiden lisäksi on käytetty komissiolle päätöksen 97/138/EY nojalla lähetettyjä kertomuksia tietojen keräämiseksi markkinoille saatetuista, uudelleenkäytetyistä, hyödynnetyistä ja kierrätetyistä pakkauksista. Tarpeen mukaan viitataan käytettävissä oleviin tutkimuksiin.

[142] EYVL L 256, 19.9.1997, ss. 13-19.

2. SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

2.1. Kansallinen lainsäädäntö

Kaikki jäsenvaltiot ovat toimittaneet komissiolle tiedot voimassa olevista pakkausdirektiivin täytäntöönpanemiseksi säädetyistä laeista, asetuksista ja hallinnollisista määräyksistä.

Komissio lähetti vuonna 2002 perustellut lausunnot Itävallalle, joka ei ollut saattanut osaksi lainsäädäntöään direktiivin säännöksiä, jotka koskevat orgaanisen kierrätyksen määritelmää, ja Irlannille, joka ei ollut ottanut käyttöön kaikkia tarvittavia lakeja hyödyntämistä koskevien vähimmäistavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2005 mennessä.

2.2. Ohjelmat, jotka ylittävät direktiivin 6 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa säädetyt tavoitteet

6 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa asetetaan vaihteluväli, joka puitteissa jäsenvaltioiden on asetettava kesäkuuhun 2001 mennessä saavutettavat hyödyntämis- ja kierrätystavoitteensa. Direktiivin 6 artiklan 6 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden sallitaan jatkaa pyrkimistä 6 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa määriteltyjä tavoitteita korkeampiin tavoitteisiin, jos niillä on käytössään asianmukainen kapasiteetti ja jos kyseiset toimenpiteet eivät aiheuta sisämarkkinoiden vääristymistä eivätkä estä muita jäsenvaltioita noudattamasta direktiiviä. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava asiasta komissiolle. Komissio vahvistaa kyseiset toimenpiteet tarkastettuaan yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa, että ne täyttävät edellä tarkoitetut edellytykset ja etteivät ne ole keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen.

Seuraavat maat ovat ilmoittaneet kyseisistä ohjelmista:

Itävalta: vahvistettu 22. joulukuuta 1998 tehdyllä päätöksellä 1999/42/EY [143].

[143] EYVL L 14, 19.1.1999, ss. 24-29.

Belgia: vahvistettu 15. syyskuuta 1999 tehdyllä päätöksellä 1999/652/EY [144]. Vuotta 1998 koskeva kierrätystavoite on 45 prosenttia ja hyödyntämistavoite 70 prosenttia. Vuoden 1999 kierrätystavoite on 50 prosenttia ja hyödyntämistavoite 80 prosenttia.

[144] EYVL L 257, 2.10.1999, ss. 20-23.

Alankomaat: vahvistettu 22. marraskuuta 1999 tehdyllä päätöksellä 1999/823/EY [145].

[145] EYVL L 321, 14.12.1999, ss. 19-23.

Tanskalta ja Ruotsilta saatiin myös ilmoitukset. Tavoitteet ylittäviä ohjelmia ei pidetty kummassakaan tapauksessa jäsenvaltion toimenpiteinä, vaan toimialan direktiivin noudattamiseksi laatimina ohjelmina. Kyseiset ohjelmat eivät kuuluisi 6 artiklan 6 kohdan soveltamisalaan.

On huomattava, että direktiivi ei sulje pois mahdollisuutta saavuttaa todellisuudessa tavoitetta korkeammat hyödyntämis- ja kierrätystulokset (esimerkiksi kuluttajien korkean osallistumisasteen vuoksi), mikäli tulokset eivät suoraan johdu julkisten viranomaisten vahvistamista kansallisista ohjelmista.

2.3. Rikkomismenettelyt

Kahdeksaa jäsenvaltiota koskevat rikkomismenettelyt ovat käynnissä. Itävaltaa ja Irlantia koskevien edellä 2.1 kohdassa mainittujen menettelyjen lisäksi käsiteltävänä ovat seuraavat: Saksa on haastettu yhteisöjen tuomioistuimeen sen pakolliseksi säätämän juomapakkausten vähintään 72 prosentin kierrätettävyyden vaikutuksista mineraalivesien vapaaseen liikkuvuuteen. Suomi on saanut perustellun lausunnon, koska se on jättänyt direktiivin 7 artiklan 1 kohdan 2 alakohdan vastaisesti varmistamatta, että pakkausmaksujärjestelmä on syrjimätön, avoin kaikille toimijoille eikä estä kauppaa tai kilpailua. Saksaa ja Suomea vastaan käynnistettyjen menettelyjen tavoitteena on varmistaa, että kansallisissa järjestelmissä noudatetaan sisämarkkinoiden toiminnan varmistavia direktiivin säännöksiä. Järjestelmiä ei siis ole asetettu kyseenalaiseksi ympäristön kannalta. Alankomaat on haastettu tuomioistuimeen, koska Alankomaiden lainsäädännössä ei ole virallisesti säädetty tarvittavien järjestelmien perustamisesta. Vuonna 2002 tuomioistuin antoi tuomion, jonka mukaan Ranska, Italia ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat direktiivin 14 artiklan vastaisesti jättäneet sisällyttämättä kaikkiin jätehuoltosuunnitelmiinsa erityisen pakkausjätteitä koskevan luvun.

3. DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO

3.1. Pakkausjätteiden syntymisen ehkäiseminen

Pakkausdirektiivin 4 artiklassa säädetään, että direktiivin 9 artiklan mukaisesti pakkausjätteiden syntymisen ehkäisemiseksi toteutettavien toimenpiteiden lisäksi on otettava käyttöön myös muita ehkäisemistoimia. Nämä muut toimet voivat olla kansallisia ohjelmia tai niitä vastaavia toimia.

Useimmat jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön toimia pakkausjätteen syntymisen ehkäisemiseksi. Jäljempänä esitetään tarkempia tietoja kyseisistä toimista.

Itävallassa jäteyhdistykset sekä keräily- ja hyödyntämisjärjestelmät jakavat tietoa jätteiden syntymisen ehkäisystä ja uudelleenkäytettävien pakkausjärjestelmien eduista.

Belgiassa tuotestandardeja koskevan lain 11 pykälän 2 kohdan tarkoituksena on edistää kestäviä tuotanto- ja kulutustapoja vakausperiaatteella (pakkausten suhde pakattuun tuotteeseen). Päätös täytäntöönpanosta on valmisteilla. Toimijoiden, jotka saattavat Belgian markkinoille tuotteita, joiden pakkausten määrä ylittää 10 tonnia, on laadittava ehkäisemissuunnitelma joka kolmas vuosi.

Tanskan pakkausvero on hyväksytty määrättäväksi materiaalin, ympäristölle aiheutuvan kuormituksen ja pakkauksen painon perusteella. Tämän toimenpiteen uskotaan vähentävän pakkausjätteen määrää. Lisäksi Tanskassa toteutetaan tukiohjelmaa entistä puhtaampien tekniikkojen, tuotteiden ja muiden sellaisten edistämiseksi. Myös Tanskan ympäristönsuojeluvirasto on laatimassa jätteiden ehkäisemisstrategiaa.

Suomessa valtioneuvoston päätöksessä N:o 962/1997 vahvistetaan pakkausjätteen määrälliset tavoitteet. Päätöksen vähimmäistavoitteena on, että 30. kesäkuuta 2001 mennessä pakkausjätettä syntyy suhteessa vuodessa kulutettavien pakattujen tuotteiden määrään vähintään 6 prosenttia vähemmän (ensisijainen vastuu on pakkaavalla tuottajalla). Ensisijaisia ehkäiseviä keinoja ovat merkittävät uudelleenkäyttö- ja pantti-/palautusjärjestelmät. Valmistajat käyttävät entistä enemmän uudelleenkäytettäviä kuormalavoja, rullakoita ja muovilaatikoita.

Ranskassa kierrätysjärjestelmistä perittävät maksut perustuvat pakkausyksiköihin ja niiden painoon sekä kannustavat ehkäisemään pakkausjätteen syntymistä. Niihin on sisällytetty myös kierrätettävyysperusteet. Kierrätysjärjestelmien kanssa tehdyissä sopimuksissa edellytetään, että järjestelmät laativat teollisuuden ja kuluttajien käyttöön tarkoitettuja pakkausjätteen syntymisen ehkäisyä koskevia luetteloita ja valiokäytäntöjä esitteleviä käsikirjoja.

Saksassa on voimassa kriteerit "Der Blaue Engel" -ympäristömerkin käytölle mineraalivesiä tuottavassa teollisuudessa.

Kreikan kansallinen pakkausten ja muiden tuotteiden vaihtoehtoista hallintaa edistävä järjestö (EOEDSAP, perustettu lain 2939/2001 pykälän nojalla) kehittää ohjelmia, joiden perusperiaatteena on jätteiden syntymisen ehkäisy.

Irlannissa tuottajan vastuu ja erityisesti jäsenmaksut pakkausten sääntöjenmukaisuutta edistäviin ohjelmiin kannustavat tuottajia vähentämään pakkausten määrää mahdollisimman tehokkaasti. Säännösten noudattamista edistävä Repak-ohjelma antaa jäsenilleen neuvoja valiokäytännöistä pakkausten ja pakkausjätteen ehkäisemiseksi ja minimoimiseksi. Erilaiset tietoisuutta lisäävät kampanjat (katso tiedotuskampanjoita koskeva luku) edistävät ohjelmissaan jätteiden syntymisen ehkäisyä. Jätteiden ehkäisyä korostetaan myös alueellisissa jätehuoltosuunnitelmissa.

Italiassa on laadittu asetukseen nro 22/97 perustuva pakkausten hyödyntämisjärjestelmä, joka toimii uudelleenkäytön, kierrätyksen ja hyödyntämisen maksimoinnin lisäksi yleisenä jätteiden syntymistä ehkäisevänä ohjelmana. Tämän ohjelman mukaisesti toteutetaan useita tutkimuksia ja aloitteita yhdessä pakkausten tuottajien ja käyttäjien kanssa tuotteiden ja pakkausten tuotantoon, logistiikkaan ynnä muihin sellaisiin liittyvistä menetelmistä, joiden tavoitteena on vähentää käytettyjen raaka-aineiden ja syntyvän pakkausjätteen määrää.

Alankomaissa ehkäisevät toimet ovat osa pakkauskäytäntöjä koskevaa toista sopimusta. Yrityksillä on velvollisuus toimia järjestelmällisesti parantaakseen pakkausten ominaisuuksia ympäristön kannalta. Yritysten, joilla on yli neljä työntekijää ja jotka saattavat Alankomaiden markkinoille yli 50 tonnia pakkauksia, jotka on valmistettu paperista/kartongista, lasista, metallista tai muovista, on raportoitava ympäristöviranomaisille toteuttamistaan ehkäisevistä toimista.

Portugalissa on käynnistetty useita tietoisuutta lisääviä aloitteita, joiden kohderyhmät ovat erilaisia. Myös ministeriön päätöksen 29-B/98 uudelleenkäyttöä koskeva pääperiaate edistää pakkausten vähentämistä. Toisena esimerkkinä mainitaan jotkin supermarketit, jotka ovat ryhtyneet edistämään uudelleenkäytettävien ostoskassien käyttöä.

Espanjan lain 11/1997 5 pykälän c kohdassa säädetään, että syntyvän pakkausjätteen painon mukaan laskettua kokonaismäärää on supistettava vähintään 10 prosenttia. Lain 10/1998 seitsemännen lisäyksen mukaisesti niiden, jotka saattavat markkinoille pakattuja tuotteita, joista aiheutuu enemmän kuin hallituksen vahvistama määrä pakkausjätettä, on laadittava ehkäisevät suunnitelmat tuotetun pakkausjätteiden määrän ja niistä aiheutuvien haittojen minimoimiseksi ja ehkäisemiseksi niiden syntypaikalla. Pakkauksia ja pakkausjätettä koskevassa kansallisessa ohjelmassa säädetään useista vuosina 2000-2003 tehtävistä investoinneista, joiden kokonaisarvo on 350 miljoonaa euroa.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa on voimassa tonnimäärää koskeva velvoite, joka sisältää rahallisia kannustimia jätteen tonnimäärän ja samalla jätteistä aiheutuvien kustannusten vähentämiseksi.

3.2. Uudelleenkäyttöjärjestelmiä edistävät toimet

Direktiivin 5 artiklassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat perustamissopimuksen mukaisesti edistää sellaisten pakkausten uudelleenkäyttöön liittyviä järjestelmiä, joita voidaan käyttää uudelleen aiheuttamatta vahinkoa ympäristölle.

Useimmat jäsenvaltiot ovat toteuttaneet toimia, joilla edistetään uudelleenkäyttöön liittyviä järjestelmiä. Jäljempänä esitetyt tiedot perustuvat komission päätöksen 97/622/EY mukaiseen kyselylomakkeeseen annettuihin vastauksiin. Lisätietoja on uudelleenkäyttöä koskevassa tutkimuksessa, jota esitellään seuraavassa verkko-osoitteessa: http://europa.eu.int/comm/environment/ waste/studies/packaging/reuse.htm.

Itävalta on toteuttanut toimia, joiden tavoitteena on yksinkertaistaa asiaa koskevan lainsäädännön mukaisten kirjaamis- ja tiedonantovelvoitteiden täyttämiseen liittyviä hallinnollisia menettelyjä.

Belgiassa uudelleenkäytettäviin pakkauksiin ei sovelleta ympäristöveroja. Belgian lain mukainen takaisinottovelvoite ei koske uudelleenkäytettäviä pakkauksia eikä niistä siksi peritä kierrätysjärjestelmiin sovellettavia maksuja. Pakkausjätteen syntymisen ehkäisyä koskevilla suunnitelmilla on tarkoitus myös rohkaista siirtymistä kertakäyttöisistä uudelleenkäytettäviin pakkauksiin.

Tanska on ottanut käyttöön järjestelmän, jonka mukaisesti olutta ja hiilihappopitoisia juomia saa myydä vain hyväksytyissä palautuskelpoisissa pakkauksissa [146]. Viinien ja väkevien alkoholijuomien pakkauksina käytettäviä pulloja kerätään kuntien, ravintola-alan ja vähittäiskaupan toteuttamien ohjelmien mukaisesti. Ehjinä kerätyt pullot pestään ja myydään uudelleentäyttöä varten, ja kyseisten pullojen viennistä myönnetään veronpalautus. Myös kuljetuspakkauksia käytetään laajasti uudelleen.

[146] Tässä kappaleessa kuvattujen Tanskan sääntöjen vuoksi sitä vastaan aloitettiin kertomuskauden aikana rikkomismenettely. Sen jälkeen toimenpiteitä on muutettu ja syyte on peruutettu.

Suomi edistää pakkausten uudelleenkäyttöä veroilla ja pantti-/palautusjärjestelmillä. Hävitettäviin pakkauksiin pakatuista juomista peritään maksuna 0,67 euroa [147] litralta (0,17 euroa, jos juoma pakataan pantti-/palautusjärjestelmään kuuluviin kierrätettäviin pakkauksiin). Maksua ei peritä uudelleenkäytettäviin pakkauksiin pakattavista juomista. Pantti-/palautusjärjestelmään kuuluvista uudelleentäytettävistä lasisista ja PET-muovisista pulloista peritään 0,08-0,42 euron pantti. Suomi on myös vahvistanut yhdistetyn hyödyntämistä ja uudelleenkäyttöä koskevan tavoitteen (82 prosenttia vuoteen 2001 mennessä).

[147] Luvut on muunnettu Suomen markoista (käytössä kertomuskauden aikana).

Saksassa on kertakäyttöisiin juomapakkauksiin sovelletaan panttimaksua. Tämä velvoite ei koske tuottajia, jotka osallistuvat kulutuksen jälkeisiin keräily- ja hyödyntämisjärjestelmiin, mikäli vähintään 72 prosenttia Saksassa myydyistä juomista myydään uudelleenkäytettävissä pakkauksissa [148].

[148] Tämän 72 prosentin kiintiön vuoksi on käynnistetty rikkomismenettely.

Kreikassa pakkausten vaihtoehtoiset hallintaohjelmat on tarkoitettu myös sisältämään toimenpiteitä, joilla edistetään uudelleenkäytettävien pakkausten käyttöä, jos se on ympäristön kannalta järkevää ja teknisesti sekä taloudellisesti toteutettavissa.

Irlannissa uudelleenkäyttöä edistetään toimilla, joita esitellään tiedotuskampanjoita koskevassa luvussa. Uudelleenkäyttöä varten tarkoitetut pakkaukset eivät sisälly laskelmiin, joilla määritellään markkinoille saatettujen pakkausten määrä ja se, onko niiden tuottaja sellainen suurtuottaja, jonka on täytettävä tavallista raskaammat tuottajille asetetut velvoitteet.

Italian yleisessä pakkausten ja pakkausjätteiden vähentämistä ja hallitsemista koskevassa vuotuisessa ohjelmassa nimetään myös toimenpiteitä uudelleenkäytettävän pakkausjätteen osuuden kasvattamiseksi ja kyseisten pakkausten ominaisuuksien parantamiseksi niin, että ne kestävät entistä useampia käyttökertoja.

Alankomaissa olutta, virvoitusjuomia ja vettä saa tuoda markkinoille kertakäyttöpakkauksissa vain, jos se ei heikennä uudelleenkäyttöjärjestelmien toimintaa, ellei voida osoittaa, että kertakäyttöisistä pakkauksista aiheutuu vähemmän tai enintään saman verran ympäristövaikutuksia kuin sovellettaessa uudelleenkäyttöjärjestelmiä.

Portugali on asettanut vuosille 1997-1999 pakkausten uudelleenkäyttöä koskevat tavoitteet, jotka koskevat virvoitusjuomia, olutta, hiilihapotonta mineraalivettä, lähdevettä tai muita pullotettuja vesiä ja pöytäviiniä (15. tammikuuta 1998 annettu ministeriön päätös 29-B/98). Kaikkien jakelijoiden, joilla on myytävänä joitakin juomia kertakäyttöpakkauksissa, on pidettävä kaupan samaan tuoteluokkaan kuuluvia tuotteita myös uudelleenkäytettävissä pakkauksissa. Tiettyihin tuoteluokkiin kuuluvia juomia, joita myydään hotelleissa, ravintoloissa ja vastaavissa laitoksissa, on pidettävä kaupan uudelleenkäytettävissä pakkauksissa, ellei tarjolla ole erityisiä järjestelmiä kertakäyttöpakkausten valikoivaa keräilyä ja kierrätystä varten.

Espanjassa uudelleenkäytön edistäminen kuuluu yrityksille asetettuihin velvoitteisiin niiden laatiessa pakkausten vähentämistä koskevia suunnitelmia. Pakkauksia ja pakkausjätettä koskevassa kansallisessa ohjelmassa on vahvistettu useita tavoitteita, jotka koskevat pakkausten uudelleenkäyttöä, ja tapoja, joilla tavoitteet on tarkoitus saavuttaa.

Ruotsin kansallisessa lainsäädännössä on vahvistettu lasista ja PET-muovista valmistettujen pakkausten uudelleenkäyttöä koskevat tavoitteet ja sillä edistetään juomapakkausten pantti-/palautusjärjestelmiä.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa yritykset voivat vähentää jätteiden painoon perustuvasta maksukiintiöstään kaiken uudelleenkäytetyn jätteen ja jakaa ensimäistä käyttökertaa koskevan maksuvelvoitteensa neljälle vuodelle.

3.3. Palautusjärjestelmien perustaminen

Direktiivin 7 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sellaisten järjestelmien käyttöön ottamiseksi, joilla varmistetaan käytettyjen pakkausten ja/tai pakkausjätteiden palauttaminen ja/tai keruu sekä pakkausten ja/tai kerättyjen pakkausjätteiden uudelleenkäyttö- tai hyödyntämisjärjestelmät, mukaan lukien kierrätys. Asianomaisten alojen taloudellisten toimijoiden ja toimivaltaisten viranomaisten on voitava osallistua näihin järjestelmiin. Järjestelmiä on sovellettava syrjintää harjoittamatta myös tuontituotteisiin, ja ne on suunniteltava siten, että vältetään kaupan esteet ja kilpailun vääristyminen perustamissopimuksen mukaisesti.

Useimmissa maissa on otettu käyttöön tuottajien vastuulla toimivat järjestelmät ja tuottajien on otettava takaisin pakkausjätteet, luotava omat takaisinottojärjestelmänsä tai osallistuttava pakkausjätteen palauttamista, keräystä, uudelleenkäyttöä, hyödyntämistä tai kierrätystä varten luotuihin palautusjärjestelmiin. Sovellettavien ohjelmien erityispiirteet, joista jäsenvaltiot ovat mahdollisesti ilmoittaneet kyselyyn antamissaan vastauksissa, on kuvattu jäjempänä. Ainoat maat, joilla on käytössä muita kuin tuottajan vastuuseen perustuvia ohjelmia, ovat Alankomaat ja Tanska. Niissä vastuu on kunnilla tai toimialan kanssa on tehty sopimuksia pakkausjätteen palautusjärjestelyistä.

Yksityiskohtaisempia tietoja kansallisista järjestelmistä on Euroopan komission vuonna 2001 laatimassa Euroopan pakkausjätteiden jätehuoltojärjestelmiä koskevassa kertomuksessa "European Packaging Waste Management Systems", saatavilla seuraavassa verkko-osoitteessa: http://europa.eu.int/comm/environment/ waste/studies/packaging/epwms.htm.

Belgiassa palautusjärjestelmille on saatava kerrallaan viisi vuotta voimassa oleva lupa. Kyseiset palautusjärjestelmät ovat jäsentensä puolesta vastuussa kierrätys- ja hyödyntämistavoitteiden saavuttamisesta. Nyt käytössä on kaksi tällaista järjestelmää: FOST Plus kotitalouksista peräisin oleville pakkauksille ja VAL-I-PAC teollisuuden pakkauksille. Uudelleen käytettävistä pakkauksista peritään pantti ja ne on varustettava merkillä, joka osoittaa pakkauksen olevan uudelleen käytettävä ja kuuluvan panttijärjestelmään.

Tanskassa sovelletaan kunnallisia pakkausten palautusjärjestelmiä. Lisäksi olut- ja virvoitusjuomapullojen uudelleenkäyttöön sovelletaan erityisiä järjestelmiä.

Suomessa [149] on perustettu toistaiseksi kahdeksan organisaatiota, jotka valvovat pakkausjätteen keräilyä ja hyödyntämistä. Näiden lähinnä pakkausmateriaalikohtaisia tehtäviä hoitavat organisaatiot ovat perustaneet yhdessä PYR Oy:n, joka koordinoi niiden toimintoja ja varmistaa, että sovitut tavoitteet saavutetaan.

[149] Tiettyihin palautusjärjestelmiin osallistumisen avoimuutta koskeva rikkomismenettely on aloitettu pakkausdirektiivin 7 artiklan perusteella.

Ranskassa luvan kotitalouksien pakkausjätteen käsittelyyn ovat saaneet Eco-Emballages ja Adelphe. Teollisuuden pakkausjätteen takaisinottoa varten on perustettu useita ammattimaisesti toimivia organisaatioita.

Saksassa kotitalouden pakkauksia varten on vain yksi järjestelmä, DSD AG. Tukkukaupan ja teollisuuden pakkausjätteen sekä kuljetuspakkausten keräilyä ja hyödyntämistä varten on useita koko maan kattavia yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet keräämään ja hyödyntämään tiettyjä pakkaustyyppejä. Lisäksi Saksassa on lukuisia muita jätehuoltoyhtiöitä, jotka ottavat vastatakseen pakkausten palautus- ja hyödyntämistoiminnoista toisten yhtiöiden puolesta.

Kreikassa palautusjärjestelmille on saatava EOEDSAP:n [150] lupa. Hakijoiden on toimitettava kirjalliset todisteet siitä, että niillä on käytössään tarvittava tekninen ja taloudellinen infrastruktuuri. Lupa on voimassa kuusi vuotta.

[150] Kansallinen pakkausten ja muiden tuotteiden vaihtoehtoista hallintaa edistävä järjestö.

Irlannin alueellisten viranomaisten laatimat alueelliset jätehuoltosuunnitelmat sisältävät toimenpiteet, joilla lisätään kierrätettävän jätteen erillistä keräilyä. Vuoden 2000 lopussa Dublinissa oli otettu käyttöön erillinen keräysjärjestelmä kotitalouksista ja sitä valmisteltiin muiden kaupunkien alueilla. Koko maassa oli käytössä 1 000 keräilypistettä ja 38 kansalaisten käyttöön tarkoitettua jäteasemaa. Yritysten ja kotitalouksien pakkausjätteen käsittelyä varten on olemassa yksi hyväksytty pakkausjätehuoltojärjestelmä, Repak. Repakin jäsenmaksujen tuella hyödynnetyn pakkausjätteen määrä kasvoi vuosina 1998-2000 93 000 tonnista 146 000 tonniin.

Italiassa on kuusi alakohtaista yhteenliittymää (paperia, muoveja, puuta, lasia, terästä ja alumiinia varten). Yhteenliittymät toimivat yhteistyössä yleisen kansallisen CO.NA.I-yhteenliittymän puitteissa. Kaikki kyseiset yhteenliittymät noudattavat johtosääntöjä, jotka on hyväksytty ympäristöstä ja teollisuudesta vastaavien ministeriöiden vahvistamilla yhteisillä asetuksilla. CO.NA.I vastaa yhteistyössä julkishallinnon kanssa integroidun palautusjärjestelmän organisoinnista. Se allekirjoitti vuonna 1999 Italian kuntien valtakunnallisen järjestön (ANCI) kanssa tätä ohjelmaa koskevan sopimuksen. Kuusi alakohtaista yhteenliittymää valmistelevat osuuksiaan pakkauksien ja pakkausjätteen vähentämiseksi ja hallitsemiseksi toteutettavaan vuotuiseen ohjelmaan. Ohjelmassa nimetään muun muassa toimenpiteitä hyödyntämis- ja kierrätystavoitteiden edistämiseksi. Siinä asetetaan myös materiaalikohtaisia tavoitteita viideksi vuodeksi kerrallaan.

Alankomaissa kunnilla on vahva asema pakkausjätteen keräilyssä. Asianomaisten teollisuudenalojen kanssa on tehty sopimus, jossa määritellään kutakin alaa koskevia tiettyjä velvoitteita. [151]

[151] Tätä järjestelmää koskeva rikkomismenettely on käynnistetty.

Luxemburgissa lupa on myönnetty yhdelle järjestelmälle, joka vastaa kunnallisen pakkausjätteen yhteisestä palautusjärjestelmästä (VALORLUX).

Portugalissa Sociedade Ponto Verde (SPV) on saanut luvan hoitaa kunnallisen pakkausjätteen palautusjärjestelmää. Tätä lupaa laajennettiin vuonna 2000 koskemaan myös muuta kuin kunnallista jätettä. SPV:n sisällä VERDORECA vastaa uudelleenkäyttöön soveltumattoman jätteen palautuksista hotelleista, ravintoloista ja muista ravitsemisalan laitoksista. Käyttämättömien lääkinnällisten tuotteiden takaisinoton lisäksi SIGREM on saanut luvan ottaa takaisin myös kyseisten tuotteiden pakkauksia.

Espanjassa lain 11/1997 IV luku koskee kunnallisen pakkausjätteen palautusjärjestelmiä. Erityisesti luku sisältää määräykset jätteiden i) sijoitus -, palautus- ja keräilyjärjestelmästä sekä ii) integroidusta hallintajärjestelmästä. Lain 11/1997 ensimmäisessä lisäsäännöksessä vahvistetaan kaupan ja teollisuuden pakkausjätettä koskevat velvoitteet.

Ruotsissa on perustettu materiaalinkäsittely-yhtiöt vastaamaan lasista, muovista, paperista ja kartongista, aaltopahvista, metallista, alumiinitölkeistä ja PET-muovisista pulloista. REPA-Registret hallinnoi maksuja. Förpackningsinsamlingen valvoo keräysjärjestelmiä. Kaikki yhtiöt vastaavat sekä kotitalouksien että teollisuuden pakkausten keräämisestä koko Ruotsissa tienvarsien keräyspisteistä, kerrostaloista, kunnallisista kierrätyskeskuksista ja alueellisista keräilypisteistä.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa on joukko keräilyjärjestelmiä, joista vastaavat paikallisviranomaiset, pakkausjätehuolto-ohjelmat, jätteenkeruu ja muut sellaiset. Pakkausjätteen hyödyntämistä ja kierrätystä varten on perustettu tuottajien vastuulla toimiva järjestelmä, johon 80 prosenttia järjestelmään sitoutuneista osapuolista osallistuu hyödyntämis- ja kierrätystavoitteiden saavuttamista koskevien lakisääteisten velvoitteiden täyttämisestä vastaavien pakkausjätehuolto-ohjelmien välityksellä. Jotkin yritykset huolehtivat velvoitteidensa täyttämisestä itse. Ne käyttävät tavoitteiden saavuttamiseen vakiintuneita jätehuoltoyhtiöitä ja olemassa olevia järjestelmiä.

3.4. Kierrätysmateriaalin käytön edistäminen

Direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on tarvittaessa edistettävä kierrätetyistä pakkausjätteistä saatavien materiaalien käyttöä pakkausten ja muiden tuotteiden tuotannossa.

Suurin osa jäsenvaltioista on toteuttanut kyseisiä toimenpiteitä. Tarkemmat tiedot ovat jäljempänä.

Belgiassa pakkauksista vastaavia toimijoita rohkaistaan käyttämään kierrätettyjä materiaaleja jätteiden ehkäisysuunnitelmien mukaisesti.

Tanskassa ympäristövaikutuksiin ja painoon perustuvasta tiettyihin tuotteisiin sovellettavasta pakkausverosta myönnetään 40 prosentin alennus käytettäessä kierrätysmuovia ja -paperia.

Ranskassa kansallinen ympäristönsuojeluvirasto ADEME ja pakkausten palautusjärjestelmä Eco-Emballages tukevat tutkimus- ja kierrätysohjelmia, joiden avulla kehitetään sovelluksia uusioraaka-aineiden käyttämiseksi. Eco-Emballages julkaisee julkisista hankinnoista päättäville ostajille tarkoitettua luetteloa tuotteista, jotka on valmistettu kierrätysmateriaaleista.

Saksassa tuottajien ja jakelijoiden on kannettava tuotevastuunsa suosimalla valmistuksessa kierrätettävän jätteen tai uusioraaka-aineiden käyttöä. Julkishallinnon ostajien on tarkistettava, kuinka paljon kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita julkisissa hankinnoissa voidaan käyttää. "Der Blaue Engel" -ympäristömerkkiä myönnettäessä kiinnitetään erityistä huomiota kierrätysmateriaalien käyttöön.

Irlannissa markkinoiden kehittämisryhmä (Market Development Group), johon kuuluu julkisen ja yksityisen sektorin edustajia, laatii markkinoiden kehittämisohjelman (Market Development Programme). Ohjelman perustana on muun muassa Irlannin kierrätysmarkkinoiden kehittämisstrategiasta laadittu kertomus "A Strategy for Developing Recycling Markets in Ireland", joka annettiin toimeksi vuonna 2000 ja valmistui vuonna 2002.

Italiassa pakkausjätteen palautusjärjestelmien kansallisen CO.NA.I-yhteenliittymän laatima pakkausten ja pakkausjätteiden vähentämistä ja hallitsemista koskeva yleinen ohjelma sisältää toimenpiteitä kierrätyskelpoisen pakkausjätteen osuuden kasvattamiseksi. Julkishallinnon viranomaisilla on velvollisuus edistää pakkausjätteestä valmistettujen kierrätysmateriaalien käyttöä.

Alankomaissa pakkausalaa koskeva sopimus sisältää asianmukaiset säännökset.

Portugalissa toteutetaan yhteisön rahoittamia hankkeita, joilla edistetään kierrätysmateriaalien käyttöä (Plano Operacional do Ambiente ja PEDIP).

Yhdistyneessä kuningaskunnassa pakkausjätehuolto-ohjelmiin on sisällytettävä periaatteita, joita noudattamalla kierrätetyn pakkausjätteen käyttö pakkausten tai tuotteiden valmistuksessa lisääntyy. Paikallisviranomaiset toteuttavat kierrätystuotteiden menekkiä edistäviä "Buy Recycled" -kampanjoita ja hallituksen "Are You Doing Your Bit" -kampanja rohkaisee kuluttajia ostamaan kierrätystuotteita.

3.5. Tiedotuskampanjat

Direktiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on julkistettava 6 artiklan 1 kohdassa (hyödyntämis- ja kierrätystavoitteet) ja 2 kohdassa (kierrätettyjen materiaalien käyttö) tarkoitetut toimenpiteet ja tavoitteet, ja niistä on järjestettävä yleisölle ja taloudellisille toimijoille suunnattu tiedotuskampanja. Direktiivin 13 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on toteutettava toimia sen varmistamiseksi, että pakkausten käyttäjät ja erityisesti kuluttajat saavat tarvittavat tiedot palautus-, keruu- ja hyödyntämisjärjestelmistä, osuudestaan pakkausten ja pakkausjätteiden uudelleenkäytössä, hyödyntämisessä ja kierrätyksessä sekä pakkauksissa olevien merkintöjen merkityksestä ja pakkauksia ja pakkausjätteitä koskevien jätehuoltosuunnitelmien asianmukaisista yksityiskohdista.

Kaikki jäsenvaltiot ovat julkistaneet kierrätystä ja hyödyntämistä koskevat toimenpiteensä ja tavoitteensa. Useimmat maat ovat kuvailleet hyvin monenlaisia tiedotus- ja valistustoimenpiteistä.

Itävallassa pakkauksia koskevan asetuksen tavoitteet julkistettiin osana liittotasavallan jätehuoltosuunnitelmaa. Keräily- ja hyödyntämisjärjestelmien yhteydessä on järjestettävä yleistä tietoisuutta lisääviä kampanjoita. Paikallistason tiedottamisesta huolehditaan jäteneuvojien ja paikallisviranomaisten julkaisujen avulla.

Belgiassa alueiden välinen pakkauskomissio "Commission interrégionale de l'Emballage" (CIE) järjestää tiedotustapahtumia sekä alan ammattilaisille että asiasta kiinnostuneelle yleisölle. Se osallistuu myös ympäristöalan näyttelyihin. Se on julkaissut niin kutsutun "vihreän esitteen", joka sisältää tietoa pakkauksista vastaaville henkilöille yrityksissä. Lisätietoja on seuraavassa Internet-osoitteessa: http:// www.ivcie.be. FOST Plus ja VAL-I-PAC -palautusjärjestelmiä on kannustettu jakamaan tiedotusmateriaalia yleisölle ja yrityksille.

Lisäksi on järjestetty kuluttajille osoitettu tiedotuskampanja. Yhteistyössä Belgian jakelualan yhteisjärjestön (FEDIS) kanssa ostoskeskuksiin on levitetty julisteita, joissa tiedotetaan osallistumisesta kierrätysjärjestelmiin, kannustetaan osallistumaan jätteiden eriytettyyn keräilyyn ja selitetään "vihreä piste" -merkin sekä palautusjärjestelmälle maksetun vuotuisen lupamaksun merkitys. Velvollisuus tiedottaa vähittäiskauppiaille kuuluu myös CIE:n julkaisemaan esitteeseen.

Tanskassa on järjestetty useita kokouksia ja tapahtumia aiheesta pakkausdirektiivi ja sen mukaiset velvoitteet. Ympäristönsuojeluvirasto on laatinut jätteistä vastaavien kunnallisten viranomaisten käyttöön oppaan, joka sisältää tietoja ja ohjeita muovista ja paperista/kartongista valmistettujen kuljetuspakkausten uudelleenkäyttöä varten.

Suomessa tavoitteet on julkaistu "Pakkausjätehuolto uudistuu" -esitteessä. Tätä esitettä on jaettu alueellisiin ympäristökeskuksiin, paikallisviranomaisille, jätehuoltoyhtiöille sekä tuhansille pakkaajille ja tuojille. Lisäksi sitä on jaettu messuilla ja se on saatavilla myös Internetissä. Lehdistötiedotteitakin on laadittu suuri määrä. Tietoa on jaettu monilla julkaisuilla, televisio- ja radiomainonnalla sekä palautusjärjestelmien valtakunnallisen kattojärjestön PYR:n kotisivuilla. PYR ja palautusjärjestelmät ovat mukana myös monenlaisissa tapahtumissa kuten messuilla, kokouksissa, koulutustilaisuuksissa, yrityksille suunnatuissa puhelinkampanjoissa jne. Muihin tiedotustoimintaa harjoittaviin elimiin kuuluvat Pakkausteknologia - PTR ry ja Suomen Kuntaliitto sekä joukko yksittäisiä paikallisviranomaisia ja teollisuuden sekä kaupan järjestöjä.

Paikallisviranomaiset ja jätehuollosta vastaavat viranomaiset ovat toimittaneet tietoja kuluttajille esimerkiksi jakamalla esitteitä tai tiettyjä asioita koskevaa tietoa vaikkapa metallisen pienjätteen keräilystä. PYR ja tuottajajärjestöt ovat järjestäneet kampanjoita tietoiskuina televisiossa ja radiossa, lehtiartikkeleina, esitteinä, tiedotuslehtisinä ja julisteina, puhelinneuvontana, ympäristökasvatuksena kouluissa ja yhteistyössä partiolaisjärjestöjen kanssa, Internet-sivuilla jne.

Ranskassa pakkauksia koskevat tiedot toimitetaan kotitalouksien pakkauksia käsittelevälle neuvoa-antavalle valtuuskunnalle sekä monille muille toimijoille. Kansallisen ympäristöviraston ADEMEn laatimia eri julkaisuja levitetään laajasti ja esitellään messuilla. Tiedot ovat saatavilla myös ADEMEn Internet-sivuilla. Kaikkein välittömintä tietoa pakkausten valikoivasta keräilystä on saatavilla paikallistasolla. Valtuutetut pakkausjätehuoltoa hoitavat järjestelmät ovat lisänneet tukeaan kuntien tiedotuskampanjoille vuoden 1998 11 miljoonasta eurosta vuoden 2001 23 miljoonaan euroon. Tämä vastaa 9 prosenttia kaikesta kuntien saamasta rahoitustuesta. Moniin erilaisiin toimiin kuuluu myös niin kutsuttu "valikoivan keräilyn suurlähettiläät". Tähän toimeen osallistujat ovat mukana nuorison työllistämisohjelmassa ja ottavat yhteyttä kansalaisiin selittääkseen heille valikoivaa keräilyä ja käydäkseen ihmisten kanssa suoria keskusteluja. Näitä paikallisia toimintoja täydennetään kansallisilla tiedotuskampanjoilla, joita ympäristöministeriö järjestää yhteistyössä ympäristöviraston (ADEME) ja valtuutettujen pakkausjätehuoltojärjestelmien kanssa. Kampanjat käsittävät radio- ja televisiomainoksia, lehti-ilmoituksia, Internet-sivuja, esitteitä, lapsille tarkoitettuja pelejä, "puhdas loma" -tapahtumia jne. Kansalaiset saavat tietoa myös kunkin paikallisviranomaisen laatimasta "julkisen jätehuollon hintaa ja laatua koskevasta vuosikertomuksesta".

Saksassa tavoitteet on julkaistu virallisessa lehdessä (Bundesgesetzblatt) ja niitä koskevia yleistä tietoisuutta lisääviä kampanjoita on järjestetty liittotasavallan, osavaltioiden ja kuntien tasolla sekä teollisuuden toimesta. Eriytetystä jätehuoltojärjestelmästä vastaavalla organisaatiolla ja paikallisviranomaisilla on velvollisuus koordinoida julkista tiedottamista. Liikkeissä esillä olevat ilmoitukset sisältävät tietoja ryhmäpakkausten palautuksesta pakkausasetuksen 5 pykälän mukaisesti. Kuljetuspakkausten palautusjärjestelyiden julkistaminen on kilpailutettu markkinoilla. Kotitalouksien pakkausjätteen takaisinottoa hoitavan kattojärjestön DSD AG:n toiminnan tulokset julkistetaan vuosittain.

Kreikassa on käynnistetty tiedotuskampanja, joka on suunnattu tuottajille ja alalla toimiville organisaatioille. Suurelle yleisölle suunnattu kampanja on suunnitteilla.

Irlannissa pakkausjätettä koskevien säädösten tavoitteista on tiedotettu yleisölle ministerien puheilla, poliittisilla lausunnoilla ja lehdistötiedotteilla, seminaareilla ja julkisella mainonnalla sekä tietoiskuilla. Asetusten soveltamisalaan kuuluville yrityksille on ilmoitettu niiden velvoitteista kirjeitse sekä paikallisviranomaisten ja Repakin edustajien henkilökohtaisten käyntien yhteydessä. Ympäristöhallinto ja paikallishallinnon yksiköt toteuttavat tietoisuutta lisäävää ohjelmaa "The Environment - it's easy to make a difference", joka on suunnattu kuluttajille ja edistää jätteiden syntymisen ehkäisemistä, minimoimista, uudelleenkäyttöä ja kierrätystä sekä kestävää kehitystä, tuotantoa ja kulutusta. Ympäristöhallinto on myös laatinut lukuisia kirjasia ja esitteitä, jotka sisältävät monenlaista tietoa jätteiden hyödyntämisestä ja joissa yleisöä valistetaan toteuttamiskelpoisista eri toimenpiteistä. Nämä tiedot ovat käytettävissä myös hallinnon ympäristötiedotusviraston (ENFO) Internet-sivuilla. Kaikki paikallisviranomaiset ovat edistäneet tietoisuutta pakkausten palautus-, keräily- ja hyödyntämisjärjestelmistä kotitalouksiin ja yrityksiin jaettavin esittein, ilmoittamalla paikallislehdissä ja radiossa sekä Internet-sivujensa välityksellä. Kaikki paikallisviranomaiset ovat myös nimittäneet ympäristötietoisuudesta tai -kasvatuksesta vastaavat virkamiehet, joiden tehtävänä on edistää jätteiden määrän minimointia, niiden uudelleenkäyttöä ja hyödyntämistä turvautumalla erityisesti henkilökohtaisiin kontakteihin kaikkien asianomaisten osapuolten kanssa. Tämä toiminta käsittää myös seminaareja, avoimien ovien päiviä, kampanjoita supermarketeissa jne.

Italiassa CO.NA.I ja yksityisen sektorin yhteenliittymät ovat toteuttaneet erilaisia tiedotuskampanjoita, jotka on suunnattu kuluttajille ja pakkausten käyttäjille. Tiedotuskampanjoista on tarkempia tietoja erityisessä luvussa, joka koskee yleistä pakkausjätteen syntymistä ehkäisevää ohjelmaa.

Luxemburgissa on valmisteilla tiedotuskampanja. Saamansa toimeksiannon mukaisesti VALORLUX on velvollinen toimittamaan kuluttajille asianmukaista tietoa.

Alankomaissa asiaa koskevat säännökset sisältyvät pakkauskäytäntöjä koskevaan toiseen sopimukseen.

Portugalissa jäteinstituutti INR, Madeiran autonominen alue ARM, Sociedade Ponto Verde (SPV) ja lääketieteellisten tuotteiden ja niiden pakkausten jätehuollosta vastaava integroitu järjestelmä SIGREM ovat käyttäneet hyväkseen lukuisia tietoisuutta lisääviä välineitä. Näihin kuuluu pakkausten ja pakkausjätteiden seurantakomitea (CAGERE), tapauskohtaisia ryhmiä, konferensseja, seminaareja ja tapahtumia, strategisia suunnitelmia, radiomainontaa ja erilaisia lehdistössä, radiossa ja televisiossa julkistettuja tapahtumia, auttava puhelin, tiedotusaineiston levittämistä, liikkuva opetusnäyttely kouluille sekä julkisia tapahtumia ja tietoisuutta lisääviä tapaamisia kouluissa, supermarketeissa jne., tiedottamista yrityksille ja Internet-sivustoja. VERDORECA-organisaatio on jakanut tietoa hotelleille, ravintoloille ja muille sellaisille.

Espanjassa toimenpiteet ja tavoitteet on julkistettu lain 11/1997 5 pykälässä. Tiedotuskampanjoita ovat järjestäneet keskushallitus, alueelliset ja paikallisviranomaiset sekä pakkauksista ja pakkausjätehuollosta vastaavat integroidut järjestelmät. Useita tiedotus-, koulutus- ja yleisen tietoisuuden lisäämistapahtumia on järjestetty. Näitä toimia kohdistettiin suurelle yleisölle ja tietyille yhteiskunnan sektoreille kuten kuluttajille ja käyttäjille, koululaisille, asianomaisille yrityksille ja virkamieskunnalle. Tiedottamisen välineinä käytettiin lehdistöä, radiota, televisiota, elokuvaa, videoita, postia, ulkomainoksia, näyttelyitä, messuja, seminaareja jne. Tuotettuun materiaaliin kuului opetuskokonaisuuksia ja muuta koulutusmateriaalia, lehtisiä, esitteitä, valokuvia, tarroja, rintanappeja ym.

Ruotsissa julkishallinnon viranomaiset ovat julkistaneet kertomuksia, Internet-julkaisuja, tiedotuslehtisiä ja esitteitä. Palautusjärjestelmistä vastaavat organisaatiot ovat tuottaneet samankaltaista tiedotusmateriaalia, joka on suunnattu sekä suurelle yleisölle että asianomaiselle teollisuudelle.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa säädökset on julkistettu sekä Isossa-Britanniassa että Pohjois-Irlannissa ja niihin on liitetty ohjeelliset selitykset ("The User's Guide"). Ympäristövirasto ja Skotlannin sekä Pohjois-Irlannin virastot julkaisevat myös ohjeita. Ne ovat saatavilla myös hallituksen Internet-sivuilla. Tiedotuskampanjoihin kuuluvat "The Forward Look for Planning Purposes" ja hallituksen "Are You Doing Your Bit" -kampanjat, jotka on suunnattu yleisölle ja taloudellisille toimijoille. Jätehuolto-ohjelmiin on sisällytettävä toimintaperiaatteet tiedottamisesta pakkausten käyttäjille/kuluttajille. Pakkauksia myyvät yritykset ovat velvollisia jakamaan tietoa kuluttajille. Pakkausten käyttäjille annetaan tietoa erilaisten julkaisujen avulla.

3.6. Perusvaatimuksiin ja raskasmetallipitoisuuksiin liittyvät kansalliset standardit

Direktiivin 9 artiklan mukaisesti markkinoille voidaan saattaa ainoastaan sellaisia pakkauksia, jotka täyttävät direktiivin liitteessä II määritellyt perusvaatimukset. Tätä tarkoitusta varten laadittujen yhdenmukaistettujen standardien mukaisuus antavaa syyn olettaa, että pakkaukset täyttävät perusvaatimukset. Jos yhdenmukaistettuja standardeja ei ole, myös kansalliset standardit voivat antaa syyn olettaa perusvaatimusten täyttyvän. Direktiivin 11 artiklassa säädetään neljän raskasmetallin pitoisuuksien raja-arvot pakkauksissa.

Yhteisön tasolla viittaukset standardeihin EN 13428:2000 ja EN 13432:2000 on julkaistu komission päätöksessä 2001/524/EY [152]. Tämä merkitsee sitä, että kyseiset kaksi standardia on katsottava yhdenmukaistetuiksi standardeiksi. Standardi EN 13428:2000 antaa oletuksen yhdenmukaisuudesta vain perusvaatimusten 1 kohdan kahden ensimmäisen luetelmakohdan osalta (määrällinen rajoittaminen, suunnittelu ja ympäristövaikutusten supistaminen mahdollisimman vähäisiksi), mutta ei kolmannen luetelmakohdan osalta (vaarallisten aineiden ehkäiseminen). Standardi EN 13432:2000 koskee pakkausten biohajoavaa ja kompostoitavaa luonnetta. Viittauksia standardeihin uudelleenkäytöstä, energian hyödyntämisestä ja materiaalien kierrättämisestä ei ole julkaistu, joten kyseiset standardit eivät anna oletusta näitä ominaisuuksia koskevien perusvaatimusten mukaisuudesta. CEN on saanut toisen toimeksiannon kyseisten standardien muuttamisesta niin, että ne voitaisiin hyväksyä yhdenmukaistettuina standardeina.

[152] EYVL L 190, 12.7.2001, ss. 21-23.

Vain muutama maa on antanut kansallisia standardeja. Useimmat jäsenvaltiot ilmoittivat aikovansa odottaa yhdenmukaistettujen standardien hyväksymistä. Saksa, Irlanti, Italia ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat ilmoittaneet sellaisten kansallisten standardien olemassaolosta, jotka kattavat tarkasteltavana olevat aihealueet. Suomi on hyväksynyt standardit EN 13427, EN 13428, EN 13429, EN 13430, EN 13431 ja EN 13432 kansallisiksi standardeiksi, jotka liittyvät pakkauksille asetettuihin perusvaatimuksiin. Raskasmetallipitoisuuksia koskevaa kansallista standardia ei ole. CENin kertomuksen CR 13695-1 katsotaan kattavan tämän tarpeen.

3.7. Jätehuoltosuunnitelmia koskeva erityinen luku

Direktiivin 14 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on sisällytettävä direktiivin 75/442/ETY 7 artiklan mukaisesti laatimiinsa jätehuoltosuunnitelmiin erityinen luku pakkauksista ja pakkausjätteistä huolehtimisesta.

Kaikki jäsenvaltiot ovat joko ilmoittaneet, että kyseiset luvut sisältyvät niiden jätehuoltosuunnitelmiin tai että ne ovat ryhtyneet tarpeellisiin lainsäädäntötoimiin varmistaakseen, että luvut sisällytetään alueellisiin jätehuoltosuunnitelmiin. Vuonna 2002 tuomioistuin antoi tuomion, jonka mukaan Ranska, Italia ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat direktiivin 14 artiklan vastaisesti jättäneet sisällyttämättä kaikkiin jätehuoltosuunnitelmiinsa erityisen pakkausjätteitä koskevan luvun.

3.8. Taloudelliset ohjauskeinot

Direktiivin 15 artiklassa säädetään, että jos yhteisön taloudellisia ohjauskeinoja ei käytetä, jäsenvaltiot voivat yhteisön ympäristöpolitiikan periaatteiden kuten "saastuttaja maksaa" -periaatteen mukaisesti toteuttaa toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kuten edellä palautusjärjestelmiä koskevassa luvussa todettiin, useimmat jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön tuottajan vastuuseen perustuvan järjestelmän. Lisätoimenpiteitä tai tuottajan vastuuseen liittyviä erityisiä näkökohtia tarkastellaan jäljempänä.

Belgiassa sovelletaan ympäristöverojärjestelmää. Kertakäyttöpakkausten tuottajien ei tarvitse maksaa ympäristöveroa, jos ne saavuttavat kierrätystavoitteet.

Tanskan pakkausvero on hyväksytty määrättäväksi materiaalin, ympäristölle aiheutuvan kuormituksen ja pakkauksen painon perusteella. Vero kohdistuu muihin kuin palautettaviin pakkauksiin ja kantokasseihin. Olueen ja virvoitusjuomiin sovelletaan pakollista panttijärjestelmää.

Suomi edistää pakkausten uudelleenkäyttöä veroilla ja pantti-/palautusjärjestelmillä. Hävitettäviin pakkauksiin pakatuista juomista peritään maksuna 0,67 euroa [153] litralta (0,17 euroa, jos juoma pakataan pantti-/palautusjärjestelmään kuuluviin kierrätettäviin pakkauksiin). Maksua ei peritä uudelleenkäytettäviin pakkauksiin pakattavista juomista. Pantti-/palautusjärjestelmään kuuluvista uudelleentäytettävistä lasisista ja PET-muovisista pulloista peritään 0,08-0,42 euron pantti.

[153] Koska tarkasteltava ajanjakso on 1998-2000, määrät on muunnettu Suomen markoista.

Ranskassa valtuutettujen palautusjärjestelmien kanssa tehtyijen sopimusten mukaiseen jätteiden erilliseen keräilyyn, lajitteluun ja käsittelyyn sovelletaan alennettua arvonlisäverokantaa (5,5 prosenttia 19,6 prosentin sijaan).

Kreikassa on tiettyjä rahoitusohjelmia sellaisia investointeja varten, jotka kohdistuvat pakkausten kierrätykseen ja hyödyntämiseen.

Espanjassa toteutetaan 350 miljoonan euron kansallista investointiohjelmaa, joka koskee ajanjaksoa 2000-2002. Myös alueellisella ja paikallisella tasolla on suunniteltu monia investointeja.

Yhdistynyt kuningaskunta soveltaa pakkausten hyödyntämisilmoitusjärjestelmää (Packaging Recovery Note, PRN). Tämän järjestelmän avulla osoitetaan, että hyödyntämis-/kierrätysvelvoitteet on täytetty.

4. PAKKAUSJÄTTEEN MÄÄRÄT, HYÖDYNTÄMIS- JA KIERRÄTYSASTEET

4.1. Johdanto

Pakkausdirektiivin 12 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on perustettava pakkauksia ja pakkausjätteitä koskevat tietokannat. Siinä edellytetään myös, että jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle käytettävissään olevat tietokantajärjestelmään liittyvien taulukoiden vahvistamisesta pakkausdirektiivin mukaisesti 3 päivänä helmikuuta 1997 annetun komission päätöksen 97/138/EY [154] mukaiset tiedot.

[154] EYVL L 52, 22.2.1997, ss. 22-30.

Komission päätöksen 97/138/EY 3 artiklassa jäsenvaltiot velvoitetaan toimittamaan komissiolle vuosittaiset tiedot kunkin täyden kalenterivuoden osalta (vuodesta 1997 alkaen) 18 kuukauden kuluessa kyseisen vuoden päättymisestä. Päätöksen 7 artiklan mukaisesti tietojen avulla on tarkoitus valvoa direktiivin 94/62/EY tavoitteiden täytäntöönpanoa ja niitä käytetään myös tiedotustarkoituksiin sekä perustana tuleville päätöksille.

Kaikki jäsenvaltiot ovat toimittaneet tiedot vuosilta 1997-1999. Ainoana poikkeuksena ovat Portugalin tiedot vuodelta 1997. Tätä kertomusta laadittaessa tiedot vuodelta 2000 on vastaanotettu vain osittain ja siksi niitä ei ole otettu tässä huomioon.

Päätöksen 97/138/EY 7 artiklassa todetaan, että tietojen antaminen pakkausten uudelleenkäytöstä sekä pakkauksista, jotka on valmistettu muista materiaaleista kuin lasista, muoveista, paperista ja kartongista sekä metalleista, on vapaaehtoista. Tästä huolimatta vain Saksa, Belgia, Italia, Portugali, Yhdistynyt kuningaskunta, Espanja, Ranska ja Itävalta ovat toimittaneet puusta valmistettuja pakkauksia koskevat tiedot vuodelta 1999. Tanska, Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat ainoat jäsenvaltiot, jotka ovat toimittaneet komissiolle tiedot uudelleenkäytöstä päätöksen 97/138/EY mukaisessa vapaaehtoisessa muodossa. Koska puusta valmistettuja pakkauksia ja pakkausten uudelleenkäyttöä yleensä koskevien puutteellisten tietojen analysointi on vaikeaa, niitä ei oteta huomioon tässä kertomuksessa.

4.2. Pakkausjätteen syntyminen

Euroopan unionissa syntyi vuonna 1997 yhteensä noin 60 miljoonaa tonnia pakkausjätettä. Sen jälkeen kokonaismäärä lisääntyi vuoteen 1999 mennessä noin 63,5 miljoonaan tonniin (ks. taulukko 1). Kuviosta 1 käyvät ilmi eri pakkausmateriaalien osuudet koko pakkausjätteen määrästä, niin sanottu pakkausten kirjo. Tämä pakkausten kirjo pysyi vuodesta 1997 vuoteen 1999 melko vakaana. Painon mukaan lasketut prosenttiosuudet olivat (vuoden 1999 tietoja): lasi 24,2 prosenttia, muovi 15,9 prosenttia, paperi/kuitulevy 40,5 prosenttia, metallit 7,0 prosenttia ja puu 12,1 prosenttia. Muiden pakkausmateriaalien osuudet jäävät alle 1 prosenttiin.

Kuvio 2 osoittaa eri jäsenvaltioiden osuudet Euroopan unionissa syntyneen pakkausjätteen kokonaismäärästä. Tonnimäärinä laskien suurimpia pakkausjätteen tuottajia vuonna 1999 olivat Saksa (15 miljoonaa tonnia), Ranska (12 miljoonaa tonnia), Italia (11 miljoonaa tonnia), Yhdistynyt kuningaskunta (9 miljoonaa tonnia) ja Espanja (6 miljoonaa tonnia).

Yksittäisten jäsenvaltioiden osuuksien vertailemiseksi keskenään luvut on normalisoitava. Normalisointitekijänä on aikaisemmin käytetty väestömäärää, mutta myös BKT:n käyttö on mahdollista [155]. Jäsenvaltion BKT:n määrä riippuu väistämättä sen väestömäärästä, mutta se on myös osoitus väestön taloudellisesta toimeliaisuudesta. Siksi se on todennäköisesti normalisointimenetelmänä tarkempi kuin pelkkä väestömäärän käyttö. Tässä kertomuksessa käytetään molempia normalisointimenetelmiä.

[155] Väestöä ja bruttokansantuotetta (BKT) koskevat tilastotiedot ovat peräisin Eurostatin vuosikirjasta 2001. Nykyiset valuuttakurssit eivät vastaa tarkalleen kansallisia hintatasoja. Siksi BKT on muunnettu laskennalliseksi valuutaksi nimeltä OVY, EU:n ostovoimayksikkö, joka perustuu suhteellisiin hintoihin ja jonka tarkoituksena on mahdollistaa eri maissa tuotettujen tavaramäärien ja palvelujen oikea vertailu.

Eri jäsenvaltioiden tuottamat pakkausjätteen määrät sekä henkeä kohti että BKT-yksikköä kohti käyvät ilmi taulukosta 2 ja kuviosta 3.

4.2.1. Jäsenvaltioissa syntyneen pakkausjätteen määrä henkeä kohti

Koko Euroopan unionissa keskimäärin asukasta kohti syntyneen pakkausjätteen määrä 161 kg vuonna 1997 lisääntyi vuoteen 1999 mennessä 169 kg:aan.

Jäsenvaltioista vähiten pakkausjätettä asukasta kohti tuottivat Kreikka, Suomi, Ruotsi ja Portugali. Kaikki nämä jäsenvaltiot tuottivat vuosina 1997, 1998 ja 1999 asukasta kohti alle 130 kg pakkausjätettä. Kehityssuuntaus sekä Kreikassa että Portugalissa viittaa kuitenkin siihen, että pakkausjätteen määrä asukasta kohti lisääntyy tulevaisuudessa.

Eniten pakkausjätettä asukasta kohti tuottaneet jäsenvaltiot olivat Ranska, Italia, Irlanti, Luxemburg, Saksa ja Alankomaat. Jokainen näistä jäsenvaltioista tuotti vuosina 1997, 1998 ja 1999 asukasta kohti yli 160 kg pakkausjätettä. Kehityssuuntaus kaikissa näissä maissa viittaa siihen, että syntyvän pakkausjätteen määrä asukasta kohti lisääntyy tulevaisuudessa.

Ainoat jäsenvaltiot, joissa pakkausjätteen määrä asukasta kohti väheni vuosina 1997-1999, olivat alankomaat, Tanska, Itävalta ja Yhdistynyt kuningaskunta.

4.2.2. Jäsenvaltioissa syntyneen pakkausjätteen määrä BKT-yksikköä kohti

Koko Euroopan unionissa keskimäärin BKT-yksikköä kohti syntyneen pakkausjätteen määrä 8 200 kg vuonna 1997 väheni vuoteen 1999 mennessä 8 000 kg:aan.

Jäsenvaltioista vähiten pakkausjätettä BKT-yksikköä kohti tuottivat, Suomi, Ruotsi, Luxemburg ja Kreikka. Jokainen näistä jäsenvaltioista tuotti vuosina 1997, 1998 ja 1999 BKT:n 1 000 OVY:ä kohti alle 6 000 kg pakkausjätettä.

Eniten pakkausjätettä BKT-yksikköä kohti tuottaneet jäsenvaltiot olivat Ranska, Espanja, Italia, Irlanti, Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta. Jokainen näistä jäsenvaltioista tuotti vuosina 1997, 1998 ja 1999 BKT-yksikköä kohti yli 7 000 kg pakkausjätettä.

BKT-yksikköä kohti syntyneen pakkausjätteen määrä väheni useimmissa jäsenvaltioissa vuosina 1997-1999. Ainoat jäsenvaltiot, joissa BKT-yksikköä kohti syntyneen pakkausjätteen määrä kasvoi vuosina 1997-1999, olivat Portugali, Italia ja Kreikka.

4.3. Yleinen kierrätys ja hyödyntäminen

Direktiivin 94/62/EY 6 artiklan 1 kohdassa asetetaan seuraavat kaikkea pakkausjätettä koskevat kierrätys- ja hyödyntämistavoitteet vuoteen 2001 mennessä: hyödyntäminen 50-65 prosenttia ja kierrätys 25-45 prosenttia. Lisäksi vähintään 15 prosenttia kunkin pakkausmateriaalin painosta on kierrätettävä.

Direktiivin 94/62/EY 6 artiklan 5 kohdassa Kreikalle, Irlannille ja Portugalille annetaan lupa siirtää näiden tavoitteiden saavuttaminen vuoteen 2005, mutta niiden edellytetään kuitenkin hyödyntävän vuonna 2001 vähintään 25 prosenttia pakkausjätteistään.

Taulukosta 3 ja kuvioista 4-6 näkyvät jäsenvaltioiden saavutukset vuosina 1997, 1998 ja 1999 kaiken niiden alueella syntyneen pakkausjätteen hyödynnettyinä ja kierrätettyinä kokonaismäärinä. Ulkomaille kierrätettäväksi/hyödynnettäväksi viedyn pakkausjätteen määrät on otettu huomioon ja ulkomailta tuotujen pakkausten määrä on jätetty ottamatta huomioon laskettaessa näitä saavutuksia.

4.3.1. Vuoden 2001 tavoitteiden nykyinen saavuttamisaste

Koko 12 jäsenvaltion EU:sta, eli jäsenvaltioista ilman Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia, kaikki valtiot saavuttivat vuonna 1999 yli 25 prosentin kierrätysasteen ja kaikki valtiot lukuun ottamatta Espanjaa, Italiaa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa saavuttivat vuonna 1999 yli 50 prosentin hyödyntämisasteen. Portugali ja Kreikka saavuttivat kumpikin vuonna 1999 yli 25 prosentin hyödyntämisasteen. Irlannin osuus alitti kuitenkin edelleen 25 prosenttia.

4.3.2. Enimmäisvaatimusten ylittäminen

Seuraavat jäsenvaltiot ovat saavuttaneet vuosina 1998 tai 1999 kierrätystasot, jotka ylittävät vuoden 2001 enimmäisvaatimuksen 45 prosentin kierrätyksestä: Belgia, Tanska, Saksa, Alankomaat, Itävalta, Suomi ja Ruotsi. Nämä maat, Suomea lukuun ottamatta, ovat myös saavuttaneet vuoden 2001 enimmäisvaatimuksen 65 prosentin hyödyntämisasteesta [156].

[156] Itävalta, Belgia ja Alankomaat ovat ilmoittaneet komissiolle direktiivin 94/62/EY 6 artiklan 6 kohdan mukaisesti kansallisista toimenpiteistä, joiden mukaiset tavoitteet ovat korkeammat kuin direktiivissä tarkoitetut tavoitteet. Komissio on vahvistanut nämä toimenpiteet päätöksillä 1999/42/EY, 1999/652/EY ja 1999/823/EY.

4.4. Materiaalikohtainen kierrätys

Jäsenvaltioiden materiaalikohtaisiin kierrätystavoitteisiin liittyvät saavutukset vuosina 1997, 1998 ja 1999 lasisen, paperisen, metallisen ja muovisen pakkausjätteen osalta ilmenevät taulukosta 4 ja kuviosta 7.

Kuten edellä on todettu, direktiivin 94/62/EY 6 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että vuonna 2001 on saavutettava vähintään 15 prosentin kierrätysaste jokaisen pakkausmateriaalin osalta erikseen. Direktiivin 94/62/EY 6 artiklan 5 kohdassa Kreikalle, Irlannille ja Portugalille annetaan mahdollisuus siirtää tämän tavoitteen saavuttaminen vuoteen 2005.

4.4.1. Lasipakkausten kierrätys

Keskimäärin koko Euroopan unionissa [157] kierrätettyjen lasipakkausten määrä on lisääntynyt vuoden 1997 7,4 miljoonasta tonnista (joka vastasi noin 50 prosenttia syntyneestä jätteestä) vuoden 1999 8,5 miljoonaan tonniin (eli noin 55 prosenttiin syntyneestä jätteestä). Kaikki jäsenvaltiot saavuttivat vuosina 1997, 1998 ja 1999 lasipakkausten osalta yli 15 prosentin kierrätysasteen.

[157] Tähän analyysiin ei sisälly kierrätyksen mahdollinen lisääntyminen Portugalissa, koska vuoden 1997 tiedot puuttuvat.

4.4.2. Paperipakkausten kierrätys

Keskimäärin koko Euroopan unionissa kierrätettyjen paperista/kuitulevystä valmistettujen pakkausten määrä on lisääntynyt vuoden 1997 13,9 miljoonasta tonnista (joka vastasi noin 60 prosenttia syntyneestä jätteestä) vuoden 1999 15,9 miljoonaan tonniin (eli noin 62 prosenttiin syntyneestä jätteestä). Kaikki jäsenvaltiot - paitsi Irlanti [158] vuonna 1999 - saavuttivat paperista/kuitulevystä valmistettujen pakkausten osalta yli 15 prosentin kierrätysasteen vuosina 1997, 1998 ja 1999.

[158] Irlannin osalta 15 prosentin tavoite koskee vasta vuotta 2005.

4.4.3. Metallipakkausten kierrätys

Keskimäärin koko Euroopan unionissa kierrätettyjen metallipakkausten määrä on lisääntynyt vuoden 1997 1,9 miljoonasta tonnista (joka vastasi noin 44 prosenttia syntyneestä jätteestä) vuoden 1999 2,1 miljoonaan tonniin (eli noin 47 prosenttiin syntyneestä jätteestä). Koko 12 jäsenvaltion EU:sta, eli jäsenvaltioista ilman Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia, useimmat valtiot saavuttivat vuosina 1997, 1998 ja 1999 metallipakkausten osalta yli 15 prosentin kierrätysasteen. Poikkeuksia olivat Italia kaikkina kolmena vuotena, Luxemburg vuonna 1998 ja Suomi vuonna 1997. Niistä kolmesta maasta, joissa 15 prosentin tavoite koskee vasta vuotta 2005, Irlanti ylitti myös 15 prosenttia vuonna 1999. Kreikka saavutti 11 prosenttia vuosina 1999 ja 1998, kun kierrätetty osuus vuonna 1997 oli ollut 13 prosenttia. Portugali puolestaan onnistui kierrättämään vuosina 1998 ja 1999 metallisesta pakkausjätteestään vain 1 prosentin.

4.4.4. Muovipakkausten kierrätys

Keskimäärin koko Euroopan unionissa kierrätettyjen muovipakkausten määrä on lisääntynyt vuoden 1997 1,6 miljoonasta tonnista (joka vastasi noin 17 prosenttia syntyneestä jätteestä) vuoden 1999 2,1 miljoonaan tonniin (eli noin 21 prosenttiin syntyneestä jätteestä). Vain Belgia, Saksa, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Itävalta ja Ruotsi saavuttivat vuonna 1999 muovipakkausten osalta yli 15 prosentin kierrätysasteen.

4.5. Päätelmät

Tässä asiakirjassa esitetyt tulokset osoittavat selvästi, että direktiivi 94/62/EY on edistänyt pakkausjätteen hyödyntämis- ja kierrätysasteen nousua. Vaikka pakkausjätteen kokonaismäärä lisääntyy edelleen useimmissa jäsenvaltioissa, talouskasvun ja pakkausjätteen lisääntymisen kehitystrendit ovat irtautuneet toisistaan vuosina 1997-1999 tarkasteltaessa EU:ta kokonaisuutena ja myös monien yksittäisten jäsenvaltioiden osalta. Jäsenvaltioiden oli pantava täytäntöön direktiivin säännökset vuoteen 1996 mennessä. Sen vuoksi on kohtuullista olettaa, että pakkausjätteen kierrätyksen ja hyödyntämisen lisääntyminen vuosina 1997-1999 johtuu suoraan direktiivin voimaantulosta.

On mahdollista tehdä summittainen arvio, jonka mukaan hyödyntämisen ja kierrätyksen lisääntymisen ansiosta on saatu noin 200 miljoonan euron ympäristösäästöt, joskaan ei voida tarkkaan tietää, kuinka paljon tästä johtuu pakkauksista ja pakkausjätteestä annetun direktiivin 94/62/EY täytäntöönpanosta. Tämän laskelman perusteet selitetään taulukossa 5. Tarkempi arvio direktiivin vaikutuksista ei ole tässä tilanteessa mahdollinen, koska se edellyttäisi lisää analyyttistä valmistelua.

Lisäksi mahdollisia tavoitteita koskevan kustannus-hyötyanalyysin [159] tulokset tukevat näkemystä, että pakkausdirektiivin uudistamisehdotukseen [160] sisältyvät huomattavasti kasvatetut kierrätys- ja hyödyntämistavoitteet ovat sekä mahdollisia toteuttaa että hyödyllisiä.

[159] RDC/Pira 2001: Evaluation of costs and benefits for the achievement of reuse and recycling targets for the different packaging materials in the frame of the Packaging and Packaging Waste Directive 94/62/EC, http://europa.eu.int/comm/environment/ waste/studies/packaging/public_discussion.pdf

[160] Komission ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi pakkauksista ja pakkausjätteestä annetun direktiivin 94/62/EY muuttamisesta. KOM(2001)729 lopullinen. EYVL C 103E, 30.4.2002, s. 17.

Liite IV

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 1. Syntyneen pakkausjätteen määrä (tonneina pakkauksista).

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 1: Pakkausten kirjo EU:ssa vuonna 1997.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 2: Pakkausjätteen hyödyntäminen yhteensä.

>TAULUKON PAIKKA>

Varjostetuissa soluissa olevat luvut ovat trendeihin perustuvia arvioita silloin, kun jäsenvaltiot eivät ole toimittaneet päätöksen 97/138/EY mukaisia tietoja.

Taulukko 2: Tuotetun pakkausjätteen määrä suhteessa väkilukuun ja BKT:hen

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 3 Tuotetun pakkausjätteen määrä henkeä kohti

Taulukko 3: Hyödyntäminen ja kierrätys yhteensä

>TAULUKON PAIKKA>

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 4: Pakkausten hyödyntämis- ja kierrätysasteet vuonna 1999

Kuvio 5: Hyödyntäminen yhteensä

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 6: Kierrätys yhteensä

>VIITTAUS KAAVIOON>

Taulukko 4: Kierrätys materiaaleittain

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 7: Kierrätys materiaaleittain

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

Taulukko 5: Laskelma vuosina 1997-1999 lisääntyneen kierrätyksen ansiosta vältetyistä ulkoisista kustannuksista

>TAULUKON PAIKKA>

PÄÄTELMÄT JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT

Tämän kertomuksen tarkoituksena on antaa neuvostolle, Euroopan parlamentille, jäsenvaltioille ja asiasta kiinnostuneelle yleisölle tietoa siitä, miten direktiivien 75/442/ETY, 91/689/ETY, 75/439/ETY, 86/278/ETY ja 94/62/EY täytäntöönpanossa on edistytty.

Nämä viisi direktiiviä, joiden täytäntöönpanoa koskevat kertomukset on laadittu kertomusten laatimisesta annetun direktiivin 91/692/ETY mukaisesti, ovat sisällöltään ja rakenteeltaan varsin erilaisia. Direktiiveissä 75/442/ETY ja 91/689/ETY annetaan kaikkia jätteitä ja ongelmajätteitä koskevat yleiset ja perussäännökset. Sen sijaan direktiiveissä 75/439/ETY, 86/278/ETY ja 94/62/EY on erityisiä jätevirtoja - jäteöljyjä, puhdistamolietettä ja pakkausjätteitä - koskevia vaatimuksia, jotka ovat poikkeavat toisistaan jätteiden erilaisuuden ja niihin liittyvien erilaisten ongelmien vuoksi.

Tässä luvussa tarkastellaan myös keskeisiä näkökohtia, jotka liittyvät direktiivien täytäntöönpanoon kertomuskaudella 1998-2000, ja asiaa koskevia tulevaisuudennäkymiä.

1.1. Jätteen määritelmä

Käsitteen 'jäte' ja muiden jätehuollon käsitteiden, kuten 'hyödyntäminen' ja 'huolehtiminen' määritelmät ovat olennaisia tekijöitä, jotka tekevät mahdolliseksi Euroopan jätehuoltopolitiikan täytäntöönpanon ja tämän alan sisämarkkinoiden toiminnan. Komissio on toteuttanut direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a kohdan mukaiset toimenpiteet laatiakseen yhdistetyn eurooppalaisen jäteluettelon, joka on nyt vahvistettu komission päätöksellä 2000/532/EY [161], sellaisena kuin se on muutettuna komission päätöksellä 2001/573/EY [162].

[161] EYVL L 226, 6.9.2000, s. 3.

[162] EYVL L 203, 28.7.2001, s. 18.

Komissio katsoo, että edellisen, täytäntöönpanoa vuosina 1995-1997 koskevan kertomuksen jälkeen jätteen määritelmää ei ole monissa jäsenvaltioissa (Itävallassa, Italiassa, Luxemburgissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa) vieläkään saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä oikein. Erityisesti vaarallisen jätteen osalta tilanne on edellisen kertomuksen jälkeen parantunut, mutta moni jäsenvaltioista ei ole ilmeisesti edelleenkään täysin saattanut kyseisen määritelmän kaikkia yksityiskohtia osaksi lainsäädäntöään.

Jäsenvaltiot voivat direktiivin 91/689/ETY 1 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaisesti ilmoittaa muita jätteitä, joilla ne katsovat olevan direktiivin liitteessä III lueteltuja "vaarallisia" ominaisuuksia. Komissio on vastaanottanut useimmilta jäsenvaltioilta tällaisia ilmoituksia, joita on tarkasteltu hyväksyttäessä eurooppalaista jäteluetteloa ja laadittaessa edellä mainittua yhdistettyä eurooppalaista jäteluetteloa.

Kotitalouksien vaaralliset jätteet eivät 1 artiklan 5 kohdan mukaisesti kuulu direktiivin 91/689/ETY säännösten soveltamisalaan. Niiden maiden määrä, joissa vaarallisen kotitalousjätteen erilliset keräilyjärjestelmät on otettu käyttöön, on edellisen vuosilta 1995-1997 laaditun kertomuksen jälkeen lisääntynyt.

Jäteöljy luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi (vaarallisten jätteiden luettelon 12 ja 13 luku). Direktiivin 75/439/ETY mukainen jäteöljyjä koskeva jäteterminologia (kuten huolehtiminen, jalostus, uudistaminen ja polttaminen) eroaa puitedirektiiveissä ja jätehuoltostrategiassa käytetystä terminologiasta. Siten "jäteöljystä huolehtimisella" tarkoitetaan kaikkia käsittelyjä (jalostus, hävittäminen, varastointi ja kaatopaikalle vienti), kun taas "jätteestä huolehtimisella" tarkoitetaan liitteessä II A lueteltuja toimenpiteitä kuten polttamista ilman energian talteenottoa tai kaatopaikalle sijoittamista.

Direktiivissä 86/278/ETY määritellään puhdistamolietteen "käyttö" "lietteen levittämiseksi maahan tai miksi tahansa muuksi lietteen lisäämiseksi maan pinnalle tai maaperään". Tähän määritelmään, kun sitä sovelletaan yhdessä direktiivin 86/278/ETY säännösten kanssa, sisältyy vaatimus, että puhdistamolietteen käyttöä maanviljelyssä on pidettävä direktiivin 75/442/ETY liitteessä II B tarkoitettuna käyttönä (liitteen johdanto-osan kappale R 10 maan käsittelystä niin, että siitä on hyötyä maataloudelle).

1.2. Periaatteiden tärkeysjärjestys

Periaatteiden tärkeysjärjestyksestä (jätteiden vähentäminen, kierrätys, energian talteenotto ja turvallinen huolehtiminen) säädetään direktiivin 75/442/ETY 3 ja 4 artiklassa, ja se vahvistettiin vuonna 1996 annetussa yhteisön jätehuoltostrategiassa. Jätehuoltoperiaatteiden tärkeysjärjestys on vahvistettu myös pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun direktiivin 94/62/EY säännöksissä.

Jätteistä annetun direktiivin 75/442/ETY soveltamista koskevilla kysymyksillä 2 ja 4 tiedusteltiin toimenpiteistä, joilla edistetään jätteiden syntymisen ehkäisemistä ja niiden hyödyntämistä sekä yksityiskohtaisia tietoja jätteiden syntymisestä ja käsittelystä. Jäsenvaltioiden toimittamien tietojen perusteella jää epäselväksi, onko Euroopan unionissa ehkäisty jätteiden syntymistä ajanjaksolla 1998-2000 ja jos, niin kuinka paljon. Vastauksena jätteiden syntymistä koskevaan kysymykseen toimitettujen tietojen perusteella näyttää siltä, että kotitalousjätteen määrä henkeä kohti on lisääntynyt edelliseen kertomuskauteen verrattuna, kun taas vaarallisen jätteen määrä on vakiintunut.

Jätteiden kierrätys on onnistunut eri jäsenvaltioissa hyvin eri tavalla. Kotitalousjätteen keskimääräinen kierrätysaste 15 jäsenvaltiossa on 26 prosenttia (vaihtelee jäsenvaltioittain 8 prosentista 63 prosenttiin). Myös vaarallisen jätteen keskimääräinen kierrätysaste on noin 27 prosenttia (vaihtelee 5 prosentista 77 prosenttiin). Yleinen kehityssuuntaus on siis kasvava, vaikka kierrätysaste jää monissa jäsenvaltioissa edelleen vaatimattomaksi. Käytettävissä olevat pakkauksia koskevat tiedot viittaavat myös siihen, että pakkausjätteen hyödyntäminen ja kierrätys lisääntyvät.

Koska on epäselvää, miten jäsenvaltiot erottavat toisistaan polton, jossa energia otetaan talteen ja jossa sitä ei oteta talteen, molemmat toimenpiteet on otettava huomioon yhdessä. Kotitalousjätteen keskimääräinen polttamisaste oli 23 prosenttia, mutta erittäin korkeista polttamisasteista ilmoittivat sekä Tanska (58 prosenttia) että Luxemburg (56 prosenttia). Vaikka energia otettaisiinkin jätteitä poltettaessa talteen, polttaminen on edellä mainitun periaatteiden tärkeysjärjestyksen mukaisesti vähemmän suositeltava vaihtoehto kuin esimerkiksi sen edelle jätehuoltoperiaatteiden tärkeysjärjestyksessä sijoitetut uudelleenkäyttö ja raaka-aineen kierrätys.

Suuri, vaikkakin jatkuvasti pienenevä, jäsenvaltioiden joukko on edelleen hyvin riippuvainen kaatopaikalle sijoittamisesta keinona huolehtia kotitalousjätteestä, ja tämän periaatteen osuus on keskimäärin 45 prosenttia. Vaarallisen jätteen osalta keskimääräinen kaatopaikkasijoitusaste oli pienempi (22 prosenttia), mutta sen lisäksi keskimäärin 27 prosenttia ilmoitettiin "muuna käsittelynä". Useimmat jäsenvaltiot raportoivat saavuttaneensa jätehuollossa pitkälle menevän, noin 99-prosenttisen omavaraisuuden, mikä vastaa suurimmaksi osaksi edellisessä, vuosilta 1995-1997 laaditussa täytäntöönpanoa koskevassa kertomuksessa todettua tasoa.

Jäteöljyjen osalta erillinen keräily on asianmukaisen jätehuollon olennainen edellytys. Jäsenvaltioiden kyselylomakkeisiin antamat vastaukset ja komission tekemät riippumattomat tutkimukset [163] ovat osoittaneet, että keskimääräinen keräilyaste on noussut edellisestä kertomuskaudesta, vaikka parantamisen aihetta vielä onkin. Yhä edelleen 20 prosenttia jäteöljyistä sijoitetaan tai poltetaan laittomasti, mikä vahingoittaa huomattavasti ympäristöä. Erityisesti joidenkin jäsenvaltioiden on parannettava huomattavasti keräilyastettaan ottamalla käyttöön tehokkaampia keräilyjärjestelmiä.

[163] Critical review of existing studies and Life-Cycle Analysis on the regeneration and incineration of waste oils, Final report, joulukuu 2001.

Jäteöljyhuollossa ei noudateta vieläkään riittävästi tärkeysjärjestystä (uudistaminen, poltto ja turvallinen hävitys / kaatopaikalle vienti). Tarkasteltaessa jäteöljyjen hyödyntämistä havaitaan, että niiden käyttö polttoaineena on edelleen ylivoimaisesti eniten käytetty jäteöljyhuollon menetelmävaihtoehto. Uudistaminen on EU:ssa yhä hyvin vähäistä.

Tästä syystä komissio on käynnistänyt rikkomismenettelyt 12 jäsenvaltiota vastaan (katso jäljempänä oleva taulukko), koska ne ovat laiminlyöneet direktiivin 3 artiklan soveltamisen eli eivät ole käytännössä asettaneet uudistamista etusijalle. Kyseisen menettelyn yhteydessä joillekin jäsenvaltioille huomautettiin myös, että ne eivät olleet virallisesti saattaneet 3 artiklaa osaksi kansallista lainsäädäntöään. Joidenkin jäsenvaltioiden osalta rikkomismenettelyt koskivat myös väitettyä 2, 4 ja 5 artiklan rikkomista, jota oli syytä epäillä heikon keräilyasteen perusteella.

Tärkeimmät esteet, joiden vuoksi jäsenvaltiot eivät aseta uudistamista etusijalle, ovat edelleen luonteeltaan taloudellisia. Komission on arvioitava tapauskohtaisesti, ovatko väitetyt esteet todellisia. Arvioissaan se ottaa vakavasti huomioon yhteisöjen tuomioistuimen aikaisemman tuomion asiassa (C-102/97), jossa Saksa oli syytteen mukaan jättänyt täyttämättä velvollisuutensa asettaa uudistamismenettely etusijalle jäteöljyjen käsittelyssä.

Muutetun direktiivin 75/439/ETY täytäntöönpanon ohella keskeinen EU:n jäteöljyhuoltoon liittyvä aihe on voimassa oleva verolainsäädäntö. Kivennäisöljyjen valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisesta annetun direktiivin 92/81/ETY [164] mukaisella neuvoston päätöksellä 97/425/ETY [165] jäsenvaltioille on annettu lupa soveltaa ja edelleen soveltaa tiettyihin erityistarkoituksiin käytettyihin kivennäisöljyihin vapautuksia valmisteverosta [166]. Tällä perusteella 11 jäsenvaltiota soveltaa polttoaineena käytettyjen jäteöljyjen valmisteveroa koskevia poikkeuksia. Komissio katsoo, että nämä poikkeukset eivät ole 3 artiklan säännösten mukaisia eivätkä merkitse jäteöljyjen uudistamisen asettamista menetelmänä etusijalle, koska niillä edistetään jäteöljyjen käyttöä polttoaineena.

[164] EYVL L 316, 31.10.1992, s. 12.

[165] EYVL L 182, 10.7.1997, s. 22.

[166] Tämä päätös on myöhemmin kumottu. Tuorein päätös, joka koskee direktiivin 92/81/ETY 8 artiklan 4 kohtaan liittyviä poikkeuksia on neuvoston päätös 1002/224/EY, tehty 12 päivänä maaliskuuta 2001, erityistarkoituksiin käytettäviin tiettyihin kivennäisöljyihin sovellettavista valmisteveron alennetuista määristä ja valmisteverovapautuksista (EYVL L 84, 23.3.2001, s. 23).

Puhdistamolietteen osalta komissio katsoo, että edellisen, vuosia 1995-1997 koskevan yhteenvetokertomuksen päätelmät ovat edelleen voimassa. Erityisesti se pitää puhdistamolietteen käyttöä maatalousmaan lannoitteena ympäristön kannalta parhaana vaihtoehtona, mikäli siitä ei aiheudu uhkaa ympäristölle eikä eläinten ja ihmisten terveydelle. Näyttää siltä, että direktiivin 86/278/ETY säännösten avulla on onnistuttu varsin tehokkaasti ehkäisemään lietteen käytöstä johtuvaa saastumisen leviämistä.

Käytettävissä olevat luvut osoittavat, että lietteen maatalouskäyttö olisi hitaasti vähenemässä EU:ssa. Vuonna 1995 lietteestä käytettiin maataloudessa 43 prosenttia, kun vuoden 2000 määrä oli 37 prosenttia. Eri jäsenvaltioiden väliset erot ovat merkittäviä ja joissakin lietteen käyttö vähenee varsin jyrkästi. Komission mielestä tämä lietteen maatalouskäytön väheneminen polttamisen hyväksi on jätehuollon periaatehierarkian vastaista kehitystä.

Komissio katsoo, että valvottua ja hyvin säänneltyä lietteen levittämistä maahan tulisi edistää ja jatkaa. Samanaikaisesti tulisi tarvittaessa vahvistaa sääntöjä, joilla otetaan erityisesti huomioon pitkän aikavälin vaikutukset maaperän laatuun.

1.3. Jätehuoltosuunnitelma

Jätehuoltosuunnitelmat ovat keskeinen osa yhteisön jätehuoltopolitiikkaa, koska jäsenvaltiot eivät pysty ilman asianmukaista suunnittelua vastaamaan alueillaan syntyvistä jätteistä eikä käsittelemään niitä. Myös direktiivin 75/442/ETY lisäksi vaarallisista jätteistä annetun direktiivin 91/689/ETY 6 artiklassa sekä pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun direktiivin 94/62/EY 14 artiklassa edellytetään kyseisiä jätteitä koskevien jätehuoltosuunnitelmien tekemistä.

Komissio käynnisti vuosina 1997-2000 oikeustoimet useita sellaisia jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät olleet varmistaneet, että niiden jätehuoltosuunnitelmat olivat kunnossa. Kyseisen ajanjakson loppuun mennessä enemmistö jäsenvaltioista oli laatinut suunnitelmat. Ongelmat koskevat edelleen Ranskaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Italiaa.

Parantaakseen jätehuollon suunnittelua jäsenvaltioissa komissio on alkanut valmistella suuntaviivoja toimivaltaisten kansallisten tai alueellisten viranomaisten käyttöön. Niiden julkistaminen on suunniteltu tapahtuvaksi vuoden 2003 ensimmäisellä neljänneksellä.

1.4. Jätetilastot

Kuten jo komission kertomuksessa vuosilta 1995-1997 korostettiin, jäsenvaltioiden on noudatettava yhteistä lähestymistapaa päättäessään jätteen määritelmästä, laatiessaan jäteluetteloita ja käyttäessään jätehuollon terminologiaa, jotta tiedot olisivat vertailukelpoisia ja niitä voitaisiin arvioida. Tilanne ei kuitenkaan ole vielä tämä, ja ongelmat ovat seuraavanlaisia:

- termejä 'kotitalousjäte' (kotitalouksissa muodostuneet jätteet) ja 'yhdyskuntajäte' (kuntien keräämät jätteet) käytetään usein synonyymeinä. Yhdyskuntajäte voi kuitenkin sisältää kotitalousjätteen lisäksi myös samankaltaisia kaupan alalla, teollisuudessa ja laitoksissa syntyneitä jätteitä,

- tietoja, jotka koskevat polttamista jätteistä huolehtimisen keinona ja polttamista energian talteenottoa varten, on käsiteltävä yhdessä, koska ei ole vielä selvää, miten jäsenvaltiot erottavat nämä toimenpiteet toisistaan,

- "muu käsittely" kattaa huomattavan osan jätteiden käsittelystä, mutta sen määrittely vaihtelee jäsenvaltioittain,

- jäsenvaltiot noudattavat erilaisia perusteita laskiessaan syntyneen jäteöljyn määrää (33-66 prosenttia markkinoille saatetusta öljystä),

- tiedot ovat erityisen puutteellisia 'muun jätteen' osalta, eli kaiken sellaisen jätteen, joka ei ole kotitalousjätettä eikä vaarallista jätettä ja joka muodostaa syntyneestä jätteestä valtaosan. Näin ollen selvän kuvan luominen tämän jäteluokan koostumuksesta ja käsittelystä EU:ssa ei ole ollut mahdollista.

Tärkeä askel kohti jätteitä koskevien tietojen paranemista oli jätetilastoista marraskuussa 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 2150/2002/EY [167] hyväksyminen. Tämän uuden asetuksen tavoitteena on luoda yhteisön tilastollinen kehys, joka sisältää yhteiset määritelmät ja luokitukset ja jonka pitäisi mahdollistaa jätteiden ehkäisyn seuranta sekä jätteiden syntymisen ja resurssien käytön välisten yhteyksien havaitseminen. Tilastot on kerättävä uusien sääntöjen mukaisesti vuodesta 2004 alkaen ja sen jälkeen joka toinen vuosi.

[167] EYVL L 332, 9.12.2002, s. 1.

1.5. Tietojen kirjaaminen

Vaatimus pitää kirjaa jätteistä ja jätehuollosta luo nykyisten jätetilastojen perustan.

Direktiivin 75/442/ETY 14 artiklassa edellytetään, että jätteiden hyödyntämistä ja jätteistä huolehtimista harjoittavien laitosten ja yritysten on pidettävä kirjaa jätteistä ja jätehuollosta. Lisäksi direktiivin 91/689/ETY 4 artiklan 2 kohdassa säädetään vaarallisia jätteitä tuottavien laitosten ja vaarallista jätettä kuljettavien yritysten kirjanpitovelvollisuudesta. Direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa edellytetään vielä, että ongelmajätteiden loppusijoituksesta (kaatopaikalle sijoittamisesta) on pidettävä erikseen kirjaa.

Useimmat jäsenvaltiot ovat ilmeisesti panneet täytäntöön edellä mainitut kirjaamisvelvoitteitaan koskevat säännökset. Jotkin jäsenvaltiot ilmoittivat laatineensa myös muun kuin vaarallisen jätteen tuottajia koskevia velvoitteita. Kirjaamisvelvoitteiden täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa saatujen kokemusten hyödyntämistä on vielä syytä kehittää.

Direktiivin 75/439/ETY 11 artiklassa määritellään jäsenvaltioiden oikeus asettaa jäteöljyille vähimmäismäärä (enintään 500 litraa), jota suurempia jäteöljymääriä tuottavien, keräävien ja/tai käsittelevien yritysten on pidettävä kirjaa. Enimmäismäärät vaihtelevat 0 litrasta (mikä tahansa määrä on kirjattava) 500 litraan (direktiivissä säädetty raja-arvo).

Direktiivin 86/278/ETY 10 artiklassa edellytetään ajantasaista kirjanpitoa puhdistamolietteen tuottamisesta ja käytöstä sekä tietoja lietteen ominaisuuksista, vastaanottajista ja käyttöpaikoista. Kuten jo vuosilta 1995-1997 laaditussa kertomuksessa todettiin, jotkin jäsenvaltiot eivät ilmoita vaadittuja tietoja lietteen tuottamisesta eikä maanviljelyssä käytetyistä määristä, ja toiset taas antavat pelkkiä arvioita.

1.6. Jätehuollon valvonta

Jäsenvaltioiden on perustettava tai nimettävä toimivaltaiset viranomaiset, jotka vastaavat jätehuoltoon liittyvien toimenpiteiden valvonnasta. Direktiivin 75/442/ETY liitteessä olevassa taulukossa 1 on yleiskatsaus kansallisten viranomaisten toimivaltuuksista. Direktiivin 75/439/ETY liitteessä olevissa taulukoissa 2, 3.1, 3.2 ja 4.2 puolestaan on tiedot jäteöljyalaan liittyvien vastuualueiden jakautumisesta. Toimivaltasuhteet ovat hyvin erilaiset eri jäsenvaltioissa, mikä johtuu hallintorakenteiden yleisistä eroista.

Direktiivin 75/442/ETY 9, 10 ja 12 artiklan mukaisesti laitosten ja yritysten, jotka harjoittavat jätteiden hyödyntämistä tai niistä huolehtimista, on saatava toimivaltaisten viranomaisten myöntämä toimilupa. Toimivaltaisten viranomaisten on rekisteröitävä jätteiden keräilyä ja kuljetusta harjoittavat yritykset. Direktiivin 11 artiklassa säädetään edellytyksistä, joilla voi saada vapautuksen lupavaatimuksesta. Vapautusedellytyksiä on tiukennettu vaarallisista jätteistä annetun direktiivin 91/689/ETY 3 artiklassa. Kuten edellisenkin täytäntöönpanoa koskevan kertomuksen yhteydessä suhteellisen harvat jäsenvaltiot ilmoittivat ottaneensa vuosina 1998-2000 käyttöön mahdollisuuden soveltaa lupavaatimuksia koskevia poikkeuksia. Jäsenvaltiot, jotka ovat käyttäneet tätä mahdollisuutta, eivät ole ilmoittaneet näiden toimiensa syitä tai niistä koituvia etuja.

Direktiivin 75/439/ETY 6 artiklassa edellytetään, että jäteöljyjä käsittelevien (eli niitä jalostavien, hävittävien, varastoivien tai kaatopaikalle sijoittavien) yritysten on hankittava toimilupa. Kuten edellisessä vuosilta 1995-1997 laaditussa kertomuksessa todettiin, kaikki kertomuksen toimittaneet jäsenvaltiot Tanskaa lukuun ottamatta ovat ottaneet käyttöön jäteöljyhuoltoa harjoittavia yrityksiä koskevan lupajärjestelmän.

Direktiivin 75/442/ETY 13 artiklassa edellytetään asianmukaisia määräajoin tehtäviä tarkastuksia, jotka kohdistuvat kaikkiin jätteitä käsitteleviin (keräily, kuljetus, hyödyntäminen ja huolehtiminen) yrityksiin. Direktiivin 91/689/ETY 4 artiklan 1 kohdalla tarkastukset ulotetaan koskemaan myös vaarallisten jätteiden tuottajia. Direktiivin 75/439/ETY 13 artiklassa edellytetään ainoastaan jäteöljyistä huolehtivien yritysten tarkastamista. Tämän vuoksi puitedirektiivien yleiset määräykset koskevat lisäksi jäteöljyjen keräilyä ja kuljetusta harjoittavia yrityksiä sekä jäteöljyn tuottajia. Kyselylomakkeessa kysytään ainoastaan vaarallisten jätteiden tuottajien tarkastuksista. Toimitetuista tiedoista käy ilmi, että jäsenvaltiot eivät voi varmistaa kaikkien jätteen tuottajien tarkastamista määräajoin, vaan kansalliset hallintoviranomaiset keskittyvät tärkeimpiin tarkastuskohteisiin.

1.7. Rikkomismenettelyt

Seuraavassa taulukossa on yleiskatsaus komission aloittamiin tai valmistelemiin perustamissopimuksen 226 tai 228 artiklan mukaisiin rikkomismenettelyihin, jotka koskevat direktiivien 75/442/ETY, 91/689/ETY, 75/439/ETY, 86/278/ETY ja 94/62/EY soveltamista.

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko: Rikkomismenettelyt - tilanne joulukuussa 2002

FN = perustamissopimuksen 228 artiklan mukainen virallinen ilmoitus, RO = perusteltu lausunto, Tuomioistuin = asia päätetty viedä käsiteltäväksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa tai on jo sen käsiteltävänä

1.8. Tulevaisuudennäkymät

Vaikka yhteisön jätteitä koskevan lainsäädännön täytäntöönpano on edistynyt myönteisesti, tuloksia ei voida vielä pitää tyydyttävinä. Rikkomismenettelyjen määrä kuvastaa hyvin nykytilannetta. Siksi tarvitaan suuria ponnistuksia direktiivien 75/442/ETY, 91/689/ETY, 75/439/ETY, 86/278/ETY ja 94/62/EY täytäntöönpanon loppuunsaattamiseksi. Päähuomio on syytä kiinnittää erityisesti jätehuollon periaatehierarkiaan.

Kaksi merkittävää viimeaikaista kehitysaskelta, jotka liittyvät määritelmien ja jäteluetteloiden yhdenmukaistamiseen sekä luotettavien jätetietokantojen perustamiseen, on syytä mainita tässä yhteydessä. Ne ovat yhdistetyn eurooppalaisen jäteluettelon hyväksyminen ja uuden jätteitä koskevista tilastoista annetun asetuksen hyväksyminen.

Lisäksi valmisteilla olevien ja tuoreiden jätehuoltoa koskevien lainsäädäntöaloitteiden, jotka liittyvät erityisesti pakkausjätteeseen [168], romuajoneuvoihin [169] sekä sähkö- ja elektroniikkalaiteromuun [170], pitäisi osaltaan edistää jätteiden syntymisen ehkäisyä, niiden hyödyntämistä ja kierrätystä koskevien saavutusten paranemista. Komissio harkitsee parhaillaan myös toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on parantaa puhdistamolietteen uudelleenkäyttöä ja palauttaa suuren yleisön luottamus tätä toimintaa kohtaan. Lisäksi tähän liittyviä EU:n tutkimustoimia tuetaan tutkimuksen kuudennessa puiteohjelmassa politiikan tarpeita palvelevissa aihealueissa.

[168] KOM(2001)729 lopullinen. Komission ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi pakkauksista ja pakkausjätteestä annetun direktiivin 94/62/EY muuttamisesta.

[169] Romuajoneuvoista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/53/EY, EYVL L 269, 21.10.2000, s. 34.

[170] Sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/96/EY, EYVL L 037, 13.02.2003, s. 24.

Nykyinen jätelainsäädäntöä koskeva raportointijärjestelmä perustuu kertomusten standardoinnista annettuun direktiiviin 91/692/ETY. Kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman [171] mukaisesti, jossa korostetaan tarvetta luoda ympäristöpolitiikalle parempi tietämyksellinen perusta, komissio suunnittelee johdonmukaisempaa ja tehokkaampaa järjestelmää, jolla varmistettaisiin laadukas raportointi sekä vertailukelpoiset ympäristöä koskevat luvut ja tiedot.