Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille - Ilmastonmuutos ja kehitysyhteistyö /* KOM/2003/0085 lopull. */
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE - ILMASTONMUUTOS JA KEHITYSYHTEISTYÖ SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Toiminnan perusteet 3. Meneillään olevat ja ennustetut muutokset ja ilmastonmuutoksen vaikutukset kumppanimaihin 3.1 Ilmastonmuutoksen ympäristövaikutukset ja sosioekonomiset vaikutukset 3.1.1 Ekosysteemit ja luonnonvarat 3.1.2 Talouselämä ja elintarviketurva 3.1.3 Ihmisten terveys, muuttoliike/siirtyminen ja infrastruktuuri 3.1.4 Ilmastonmuutoksen makrotaloudelliset vaikutukset 3.2 Vastaaminen ilmastonmuutoksesta aiheutuvaan haasteeseen sopeutumisen ja lieventämisen avulla 4. Ehdotus ilmastonmuutosta koskevaksi EU:n strategiaksi kumppanimaiden tukemiseksi 4.1 Yleinen tavoite ja perusperiaatteet 4.2 Strategiset painopistealueet 4.2.1 Ilmastonmuutosta koskevan politiikan näkyvyyden lisääminen sekä vuoropuhelussa että yhteistyössä a) kumppanimaiden kanssa ja b) yhteisössä 4.2.2 Ilmastonmuutokseen sopeutumisen tukeminen 4.2.3 Ilmastonmuutoksen lieventämisen tukeminen 4.2.4 Valmiuksien kehittäminen 4.3 Ohjeelliset strategiset vastaukset EU:n kumppanimaille LIITE LIITE I: TOIMINTASUUNNITELMA LIITE II: OHJEELLISET STRATEGISET VASTAUKSET EU:N KUMPPANIMAILLE LIITE III: TIETOA ILMASTONMUUTOKSEN TIETEELLISESTÄ PERUSTASTA JA ENNUSTETUISTA VAIKUTUKSISTA LIITE IV: YHTEENVETO KANSAINVÄLISESTÄ ILMASTONMUUTOSPROSESSISTA LIITE V: MUUT ILMASTOON LIITTYVÄT KANSAINVÄLISET ALOITTEET LIITE VI: ILMASTONMUUTOKSEEN LIITTYVÄT HANKKEET, JOITA ON RAHOITETTU TUTKIMUKSEN VIIDENNESSÄ PUITEOHJELMASSA LIITE VII: SOPEUTUMISEN TARPEET JA VAIHTOEHDOT LIITE VIII: LIEVENTÄMISEN TARPEET JA VAIHTOEHDOT 1. Johdanto Tieteellinen näyttö osoittaa, että ilmastonmuutos [1] on jo meneillään, ja on saatu uusia ja entistä vakuuttavampia todisteita siitä, että suurin osa 50 viime vuoden aikana havaitusta lämpenemisestä johtuu ihmisen toiminnasta. Tutkijat ennustavat edelleen, että muutos on ennakoitua nopeampaa. Merenpinnan arvellaan nousevan, kun lämpeneminen kiihtyy, ja myös sademäärissä, kuivuudessa, tulvissa ja muissa poikkeuksellisissa sääoloissa ennustetaan tapahtuvan muutoksia. [2] [1] Ilmastonmuutoksen syynä on lähinnä fossiilisten polttoaineiden polttamisen sekä maatalouden ja maankäytön muutosten takia ilmakehään joutuvien kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kohoaminen. Kasvihuonekaasujen takia yhä suurempi osa maanpinnasta lähtevästä lämpösäteilystä eli infrapunasäteilystä jää ilmakehään, mikä johtaa vähitellen maapallon lämpötilan kohoamiseen. [2] Tämän luvun kaikki tieteellinen tieto ja väittämät ovat IPCC:n kolmannesta arviointiraportista (2001). Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole pelkästään ympäristöön liittyvä ongelma. Se on selvästi myös kehitykseen liittyvä ongelma, sillä sen haitalliset vaikutukset kohdistuvat suhteettomasti köyhimpiin maihin, joiden talous on lähinnä luonnonvarojen ja niihin liittyvien talouselämän alojen (maatalouden, metsätalouden ja kalastuksen) varassa. Ilmastonmuutos vaikuttaa silti sellaisiinkin maihin, joiden talous on monipuolisempaa, sillä niillä on taloudellisten voimavarojen, asianmukaisen teknologian sekä vakaiden ja tehokkaiden instituutioiden puuttuessa heikko sopeutumiskyky ilmastonmuutokseen. Kehitysmaat, joiden väestö on haavoittuvin ja sopeutumiskyky heikoin, kärsivät todennäköisesti eniten ilmastonmuutoksesta, vaikka niiden osuus ongelman ilmenemiseen on tähän mennessä ollut vähäisin. Lisäksi maiden sisällä yhteiskunnan köyhimmät jäsenet saavat usein elantonsa reuna-alueilta ja he ovat erityisen riippuvaisia luonnonvaroista ja sateenvaraisesta maataloudesta. Tulvat ja kuivuus ovat heille suuri riski. Samalla kumppanimailla on talouskehitykseen liittyviä oikeutettuja tarpeita. Kehitysmaiden kiihtyvä teollistuminen lisää kuitenkin sekä energiankulutusta että kasvihuonekaasupäästöjä, kuten teollisuusmaissa on käynyt. On siis kaikkien osapuolten etujen mukaista edistää kestävää kehitystä kasvihuonekaasupäästöjen alalla myös kumppanimaissa [3]. Tämän alan jatkuvista kansallisista pyrkimyksistä huolimatta kumppanimaat tarvitsevat tukea, jotta ne pystyvät sovittamaan talouskehitykseen liittyvät oikeutetut tarpeensa yhteen ympäristönsuojelun sekä energian ja luonnonvarojen kestävän käytön kanssa. [3] Kehitysmaihin kohdistuu Kioton pöytäkirjan toista velvoitekautta koskevissa neuvotteluissa todennäköisesti yhä enemmän kansainvälistä painostusta, jotta ne ryhtyisivät myönteisiin toimiin, joilla estetään päästöjen lisääntyminen samassa suhteessa kasvun kanssa. EU on sitoutunut auttamaan kumppanimaitaan köyhyyden torjunnassa, vuosituhatjulistuksessa asetettujen kehitystavoitteiden saavuttamisessa sekä kestävän kehityksen edistämisessä. Ilmastonmuutos on olennainen osa tätä asialistaa, sillä se vaikuttaa yhteiskuntiin ja toimii vuorovaikutussuhteessa aluekohtaisten erityisongelmien kanssa monin eri tavoin. Siksi on tärkeää, että ilmastonmuutokseen löydetään vastaus pikemminkin olemassa olevien kehitysrakenteiden yhteydessä ja niiden mukaisesti kuin niistä erillään. Ilmastonmuutokseen vastaaminen on toisin sanoen olennainen osa kaikkea EU:n kehitysyhteistyötoimintaa. EU kannattaa täysin sitä periaatetta, että kehitysstrategioiden ja -prosessien on oltava maan omista tarpeista lähteviä ja että kumppanimaiden on itse yksilöitävä ympäristökysymyksiä ja vastattava niihin. Ilmastonmuutokseen liittyviä näkökohtia (kuten yleensä ympäristönäkökohtia) ei kuitenkaan aina pidetä ensisijaisina kumppanimaissa. Ympäristövuoropuhelun vahvistaminen kumppanimaiden kanssa ja vuoropuhelun yhdistäminen kestävään kehitykseen (mukaan luettuina köyhyyden lieventäminen sekä sosiaalinen ja taloudellinen kehitys) ovat siis avainasemassa, kun pyritään lisäämään tietoisuutta ja ilmastonmuutosta koskevan politiikan näkyvyyttä. Näistä syistä komissio kehottaa jäsenvaltioita, Euroopan parlamenttia, kansalaisyhteiskuntaa ja muita sidosryhmiä edistämään ilmastonmuutosta koskevan johdonmukaisen ja yhteensovitetun EU:n strategian ja toimintasuunnitelman laatimista ja toteuttamista kumppanimaiden tukemiseksi tässä asiakirjassa ehdotettujen tavoitteiden, strategian ja toimintasuunnitelman pohjalta. Ehdotetun strategian yleisenä tavoitteena on auttaa EU:n kumppanimaita [4] vastaamaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin erityisesti tukemalla niitä ilmastonmuutosta koskevan YK:n puitesopimuksen ja Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanossa. Tätä varten ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat ja sen mahdolliset tuhoisat pitkän aikavälin seuraukset on otettava täysimääräisesti huomioon EU:n kehitysyhteistyössä, jotta ne olisivat entistä näkyvämmässä asemassa, kun vahvistetaan painopisteitä täysin johdonmukaisesti köyhyyden vähentämistä koskevan yleistavoitteen kanssa. Tällaisella lähestymistavalla edistetään niin ikään EU:n kestävän kehityksen strategian täytäntöönpanoa, erityisesti sen ulkoista ulottuvuutta, ja yhteisön osalta ympäristön sisällyttämistä osana Cardiffin prosessia. [4] Yhteisössä tällä tarkoitetaan AKT-maita sekä ALA-, MEDA-, Cards- ja Tacis-ohjelmien maita. Tässä asiakirjassa ei kuitenkaan käsitellä Kroatiaa, Venäjää eikä Ukrainaa, koska niillä on Kioton pöytäkirjan mukaiset päästötavoitteet. Ehdotetussa strategiassa on kolme jaksoa. Ensimmäisessä jaksossa määritellään yleinen tavoite ja luetellaan perusperiaatteita. Toisessa jaksossa yleistä tavoitetta kehitetään edelleen yksilöimällä neljä strategista painopistealuetta: i) ilmastonmuutosta koskevan politiikan näkyvyyden lisääminen, ii) ilmastonmuutokseen sopeutumisen tukeminen, iii) ilmastonmuutoksen lieventämisen tukeminen ja iv) valmiuksien kehittäminen. Lopuksi kolmannessa jaksossa yksilöidään ohjeellisia strategisia vastauksia EU:n kumppanimaille sekä korostetaan alttiutta ja sopeutumista. [5] [5] Indikaattorit ja valintaprosessi, ks. liite II. Toimintasuunnitelmassa (liite I) muutetaan strategian suositukset konkreettisiksi toimiksi ja luetellaan toimia toteuttavat tahot. Toimintasuunnitelmassa keskitytään ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, valmiuksien kehittämiseen ja tutkimukseen [6]. [6] Erityisesti EY:n uuden tutkimuksen ja teknologian kehittämisen puiteohjelman (2002-2006) kestävää kehitystä, globaalimuutosta ja ekosysteemejä koskeva tutkimuksen ensisijainen aihealue tarjoaa kumppanimaille mahdollisuuksia osallistua energiaa, liikennettä ja ilmastonmuutosta koskeviin tutkimushankkeisiin. Asiakirjassa on ensin kaksi analyyttista taustajaksoa. Ensimmäisessä jaksossa selvitetään toiminnan perusteet. Toisessa jaksossa analysoidaan meneillään olevia ja ennustettuja muutoksia ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia kumppanimaihin sekä sopeutumista ja lieventämistä yhtenä vastauksena ilmastonmuutokseen. 2. Toiminnan perusteet Tieteellistä taustaa: maapallon ilmaston meneillään olevat ja ennustetut muutokset Tieteellinen näyttö osoittaa, että ilmastonmuutos on jo meneillään, ja on saatu uusia ja entistä vakuuttavampia todisteita siitä, että suurin osa 50 viime vuoden aikana havaitusta lämpenemisestä johtuu ihmisen toiminnasta. Tutkijat ennustavat edelleen, että muutos on ennakoitua nopeampaa. Ilmastonmuutosta koskevat ennusteet perustuvat nykyisin saatavilla olevaan tieteelliseen näyttöön, jonka mukaan maapallon keskimääräinen pintalämpötila nousee vielä 1,4-5,8 celsiusastetta 100 seuraavan vuoden aikana. Ennustettu lämpeneminen on nopeinta 10 000 vuoteen. Lämpötilan kohoamisella ennustetaan olevan erittäin haitallisia vaikutuksia, sillä merenpinta kohoaa (9-88 senttiä), sadanta muuttuu entistä epäsäännöllisemmäksi ja poikkeukselliset sääolot, kuten kuivuus ja myrskyt, yleistyvät. [7] (Lisätietoa ilmastonmuutoksen tieteellisestä perustasta ja ennustetuista vaikutuksista, ks. liite III.) [7] Tämän luvun kaikki tieteellinen tieto ja väittämät ovat IPCC:n kolmannesta arviointiraportista (2001). Kansainvälistä taustaa: ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus (UNFCCC) ja Kioton pöytäkirja, Monterrey ja Johannesburg Maailmanlaajuinen ilmastonmuutos on otettu kestävän kehityksen kansainväliselle asialistalle. Ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus (UNFCCC) [8] avattiin allekirjoittamista varten Riossa vuonna 1992 pidetyssä YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa, jossa sovitettiin yhteen ympäristöä ja kehitystä koskevat asialistat, ja se tuli voimaan vuonna 1994. Puitesopimuksen sopimuspuolet hyväksyivät vuonna 1997 Kioton pöytäkirjan puitesopimukseen perustuvien velvoitteiden vahvistamiseksi [9]. EY ja jäsenvaltiot ovat puitesopimuksen sopimuspuolia, ja ne ovat ratifioineet Kioton pöytäkirjan [10]. [8] Puitesopimuksen välitavoitteena on CO2-päästöjen vakiinnuttaminen teollisuusmaissa vuoden 1990 tasolle vuoteen 2000 mennessä. [9] Kioton pöytäkirjassa asetetaan teollisuusmaille sitovia kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteita. Tässä yhteydessä EU on sitoutunut vähentämään kaikkia kasvihuonekaasupäästöjään 8 prosenttia alle vuoden 1990 päästötason vuosina 2008-2012. [10] EU hyväksyi Kioton pöytäkirjan ratifioinnin 4. maaliskuuta 2002 pidetyssä neuvoston kokouksessa (neuvoston päätös, tehty 25 päivänä huhtikuuta 2002, ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta sekä sen velvoitteiden täyttämisestä yhteisesti, EYVL L 130, 15.5.2002, s. 1). Jäsenvaltiot saivat kansalliset ratifiointiprosessinsa päätökseen 31. toukokuuta 2002 mennessä. Puitesopimuksen nojalla sekä teollisuusmaat että kehitysmaat sitoutuvat kehittämään ja antamaan selvityksiä kasvihuonekaasujen päästöistä ja poistumista, joita "nielut" (kuten hiilidioksidia sitovien metsien) saavat aikaan, sekä tiedottamaan puitesopimuksen täytäntöönpanemiseksi toteutetuista toimista, ottamaan käyttöön kansallisia ohjelmia ilmastonmuutoksen heikentämiseksi ja sopeutumisstrategioita, edistämään teknologian siirtoa, tekemään yhteistyötä tieteellisen ja teknisen tutkimuksen alalla sekä edistämään yleistä tietoisuutta, kasvatusta ja koulutusta. Yhteisen mutta eriytyneen vastuun periaatteen mukaisesti teollisuusmaiden tulee olla edelläkävijöitä ponnisteluissa ilmastonmuutosta vastaan [11] sekä auttaa kehitysmaita puitesopimukseen perustuvien velvoitteiden täyttämisessä järjestämällä rahoitusta, teknologian siirtoon ja sopeutumiseen tarvittava rahoitus mukaan luettuna, niille, jotka ovat erityisen alttiita ilmastonmuutoksen haitallisille vaikutuksille [12]. [11] Niillä on historiallinen vastuu ongelman ilmenemisestä sekä tähän tarvittavaa teknologiaa ja taloudellisia voimavaroja. [12] Esimerkiksi vähiten kehittyneille maille (LDC) ja pienille saarikehitysmaavaltioille (SIDS). Puitesopimuksen sopimuspuolten kuudennen konferenssin jatkoistunnossa (Bonn, heinäkuu 2001) EU+-ryhmä antoi poliittisen julistuksen [13]. Tässä julistuksessa ryhmä sitoutui antamaan kehitysmaille ilmastonmuutokseen tarvittavaa rahoitusta vuosittain 410 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (450 miljoonaa euroa heinäkuun 2001 valuuttakurssien mukaan) vuoteen 2005 mennessä. Summaa on määrä tarkistaa vuonna 2008. Kyseisen 410 miljoonan Yhdysvaltain dollarin (450 miljoonan euron) jakamisesta ei ole vielä sovittu, mutta tuolloin esitettiin, että summa olisi jaettava maiden vuoden 1990 CO2-päästöjen perusteella eli saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti. Näin ollen EU:n osuus sitoumuksesta on jäsenvaltioiden vastuulla, koska yhteisöllä ei ole omia CO2-päästöjä. Komissio todennäköisesti osallistuu kuitenkin rahoitukseen, joskaan nykyisten rahoitusnäkymien puitteissa ei ole käytettävissä todella uusia rahoitusvaroja. (Yhteenveto kansainvälisestä ilmastonmuutosprosessista, ks. liite IV, ja muut ilmastoon liittyvät kansainväliset aloitteet, ks. liite V). [13] EU+-ryhmään kuuluvat EY ja jäsenvaltiot sekä Islanti, Kanada, Norja, Sveitsi ja Uusi-Seelanti. Maaliskuussa 2002 pidetyssä Monterreyn konferenssissa käsiteltiin kehitysrahoituksen haasteita. Hyväksytyssä päätösasiakirjassa painotetaan tarvetta järjestää taloudellisia voimavaroja ja tehostaa niiden käyttöä köyhyyden poistamiseksi, sosiaalisten olojen parantamiseksi, elintason nostamiseksi ja ympäristön suojelemiseksi. Lisäksi siinä muistutetaan, että hyvä hallintotapa on olennainen kestävän kehityksen kannalta, ja pidetään välttämättömänä valmiuksien lisäämistä koskevien kansallisten pyrkimysten tehostamista kehitysmaissa. EU ilmoitti Monterreyssa, että se sitoutuu lisäämään julkista kehitysapuaan nykyisestä tasosta, joka on 0,33 prosenttia BKTL:stä, 0,39 prosenttiin nykyhetken ja vuoden 2006 välillä, mikä tarkoittaa 7 miljardin euron vuotuista lisäystä vuoteen 2006 mennessä. Näistä syistä ja Marrakeshin ministerijulistuksen [14] perusteella Johannesburgissa elokuun lopussa 2002 pidetty kestävän kehityksen huippukokous (WSSD) oli hyvä tilaisuus korostaa tarvetta maksimoida synergia kestävän kehityksen tavoitteiden, köyhyyden vähentämistä koskeva yleistavoite mukaan luettuna, sekä ilmastonmuutoksen torjuntaa ja sopeutumista sen haitallisiin vaikutuksiin koskevien toimenpiteiden välillä. [15] YK:n pääsihteeri oli yksilöinyt huippukokoukselle viisi painopistealuetta: vesi, energia, terveys, maatalous ja biologinen monimuotoisuus (WEHAB); näillä painopistealueilla on oma merkityksensä ilmastonmuutokseen liittyvien näkökohtien kannalta. Kestävän kehityksen huippukokouksen tuloksiin sisältyi sopimus, jonka mukaan uusiutuvien energialähteiden maailmanlaajuista osuutta lisätään pikaisesti ja merkittävästi ja EU perustaa "halukkaiden maiden liittoutuman", joka sitoutuu tavoitteisiin ja aikatauluihin. Sopuun päästiin myös EU:n ehdotuksesta, joka koski 10 vuoden aikataulua kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmille. Teollisuusmaat suostuivat johtamaan maailmanlaajuisia pyrkimyksiä, jotta voitaisiin poistaa kestämättömät käytännöt ja auttaa kehitysmaita ottamaan tätä varten käyttöön toimintatapoja ja välineitä. Kestävän kehityksen huippukokouksen toimintasuunnitelman tueksi käynnistettiin myös EU:n aloitteet, jotka koskevat vettä (Water for Life) ja energiaa (EU:n energia-aloite köyhyyden poistamista ja kestävää kehitystä varten). Nämä aloitteet osoittavat, että EU on sitoutunut muuttamaan huippukokouksen poliittiset sopimukset konkreettisiksi toimiksi vuosituhatjulistuksessa asetettujen kehitystavoitteiden tueksi. [14] Marrakeshin julistus hyväksyttiin marraskuussa 2001 puitesopimuksen sopimuspuolten seitsemännessä konferenssissa. Siinä todetaan, että kestävän kehityksen huippukokous on tärkeä tilaisuus käsitellä ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen välisiä yhteyksiä. Siinä korostetaan erityisesti tarvetta maksimoida ilmastonmuutosta, biologista monimuotoisuutta ja aavikoitumista koskevien YK:n yleissopimusten välinen synergia, ja siinä painotetaan valmiuksien lisäämisen sekä kehityksen avainaloihin liittyvän innovatiivisen teknologian kehittämisen ja levittämisen merkitystä. [15] Ilmastonmuutos ja Kioton pöytäkirja eivät muodollisesti sisältyneet esityslistaan, mutta ne paransivat nopeasti asemiaan poliittisella asialistalla huippukokouksen aikana, kun Kiina, Puola ja Etelä-Afrikka ilmoittivat ratifioineensa pöytäkirjan. Lisäksi Kanada totesi, että se aikoo ratifioida pöytäkirjan, ja Venäjä antoi myönteisen lausunnon meneillään olevasta ratifiointiprosessistaan. Eurooppalaista taustaa: EY:n kehitysyhteistyöpolitiikka, Cardiffin prosessi, jäsenvaltiot ja kansalaisyhteiskunta EY:n kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoitteena on köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen [16]. Tämä tavoite edellyttää kestävän kehityksen tukemista, kehitysmaiden yhdentymistä maailmantalouteen ja halua torjua eriarvoisuutta, kuten EY:n perustamissopimuksen 177 artiklassa todetaan. Kestävän kehityksen yhteydessä EU on hyväksynyt kestävää kehitystä koskevan strategian, joka kattaa sekä EU:n sisäisen ulottuvuuden [17] että Göteborgin Eurooppa-neuvostossa kesäkuussa 2001 esitetyn kehotuksen jälkeen ulkoisen ulottuvuuden [18] ja joka laadittiin elokuussa 2002 pidettyä kestävän kehityksen huippukokousta varten. [16] "Euroopan yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikka" KOM(2000) 212 lopullinen. Marraskuussa 2000 neuvosto ja komissio antoivat kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevan julkilausuman (neuvoston asiakirja 13458/00), jossa yksilöitiin kuusi ensisijaista alaa: kauppa ja kehitys, alueellinen yhdentyminen ja yhteistyö, sosiaalialan ohjelmiin liittyvien makrotalouspolitiikkojen tukeminen, liikenne, maaseudun kestävä kehitys ja elintarviketurva sekä institutionaalisten valmiuksien vahvistaminen, hyvä hallintotapa ja oikeusvaltio. Ympäristö on monialainen asia, joka on sisällytettävä kaikkiin kuuteen ensisijaiseen alaan, jotta kehitys olisi kestävää. [17] "Kestävä kehitys Euroopassa paremman maailman vuoksi: Kestävää kehitystä koskeva Euroopan unionin strategia" KOM(2001) 264 lopullinen. [18] "Kestävään kehitykseen tähtäävä maailmanlaajuinen yhteistyö" KOM(2002) 82 lopullinen. Ympäristönäkökohdat ovat olennainen osa tätä asialistaa, sillä ympäristön pilaantuminen heikentää kumppanimaiden mahdollisuuksia kestävään taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen sekä vaarantaa köyhyyden vähentämisessä lyhyellä aikavälillä saadut tulokset. Se voi keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä jopa lisätä köyhyyttä. Ilmastonmuutos aiheuttaa ylimääräistä stressiä niille, jotka ovat jo ennestään haavoittuvia, erityisesti vähiten kehittyneille maille, joten se saattaa entisestään pahentaa köyhyyttä ja puutetta. EY:n perustamissopimuksen 6 artiklan mukaisesti Cardiffin huippukokouksessa vuonna 1998 käynnistettiin prosessi, jonka tarkoituksena on edistää ympäristön sisällyttämistä kaikkiin yhteisön politiikan aloihin [19] kestävän kehityksen edistämiseksi. Joulukuussa 1998 pidetyssä Wienin huippukokouksessa tällainen pyrkimys ulotettiin myös kehitysyhteistyöhön. Sekä Cardiffin että Wienin huippukokouksissa valtionpäämiehet itse asiassa mainitsivat ilmastonmuutoksen selkeimpänä esimerkkinä tarpeesta sisällyttää ympäristönäkökohdat muihin politiikan aloihin. [19] EY:n perustamissopimuksen 6 artiklassa, sellaisena kuin se on muutettuna Amsterdamin sopimuksella, määrätään, että ympäristönsuojelu on sisällytettävä 3 artiklassa tarkoitetun yhteisön politiikan ja toiminnan määrittelyyn ja toteuttamiseen, erityisesti kestävän kehityksen edistämiseksi. Lisäksi kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa "Ympäristö 2010: Tulevaisuutemme valinta" todetaan, että ilmastonmuutosta koskevia näkökohtia on käsiteltävä ja että ne on sisällytettävä kaikkiin yhteisön politiikan aloihin. Marraskuussa 1999 julkaistu valmisteluasiakirja, joka käsittelee vastaamista ilmastonmuutoksen uusiin haasteisiin EY:n talous- ja kehitysyhteistyössä (EC Economic and Development Co-operation: Responding to the New Challenges of Climate Change), oli ensimmäinen yritys tarkastella sitä, miten ilmastonmuutos voitaisiin entistä paremmin ottaa huomioon. Tämä valmisteluasiakirja oli neuvoston käytössä Suomen puheenjohtajakaudella vuonna 1999. Neuvosto vahvisti 11. marraskuuta 1999 hyväksymissään päätelmissä, että ilmastonmuutosta koskeva ongelma olisi asetettava etusijalle, ja se pyysi komissiota toimittamaan selvityksen siitä, kuinka ilmastonmuutosta koskevien ajatusten huomioon ottamisessa Euroopan yhteisön talousyhteistyö- ja kehitysyhteistyöpolitiikoissa on edetty, ja sisällyttämään selvitykseen myös toimintaohjelman. Puitesopimuksen ja Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanoa koskevat kansainväliset neuvottelut veivät kuitenkin aikansa ja viivästyttivät toimintaohjelman kehittämistä. Neuvottelut saatiin viimein päätökseen marraskuussa 2001 sopimuspuolten konferenssin seitsemännessä istunnossa (COP7 Marrakeshissa). Komissio selvitti neuvostolle ja Euroopan parlamentille toteutettuja ja meneillään olevia aloitteita antamalla marraskuussa 2001 puitesopimuksen mukaisen Euroopan yhteisön kolmannen tiedonannon [20]. Ilmastonmuutokseen liittyviä kehitysyhteistyötoimia on toistaiseksi rahoitettu joko Euroopan kehitysrahastosta tai yhteisön talousarviosta [21]. Tähän asti on kuitenkin ollut vaikeaa erottaa ilmastonmuutoksen torjuntaa ja sopeutumista siihen edistävät hankkeet muista hankkeista (kuten suojelu- ja energiatehokkuushankkeista). Tämä johtuu siitä, että EY:n nykyisessä tiedonhakujärjestelmässä ei ole käytössä erityisiä osoittimia tätä varten. Ilmastonmuutokseen liittyviä hankkeita on rahoitettu myös tutkimuksen talousarviosta viidennessä puiteohjelmassa (ks. liite VI). [20] Yksiköiden valmisteluasiakirja, 20.12.2001, SEC(2001) 2053. [21] MEDA-, ALA-, Tacis- tai Cards-ohjelmien budjettikohdat ja horisontaaliset aihekohtaiset budjettikohdat, kuten ympäristöä kehitysmaissa ja trooppisia metsiä koskeva budjettikohta B7-6200. Jäsenvaltioissa ilmastonmuutokseen liittyviä kehitysyhteistyötoimia on rahoitettu sekä kahdenvälisesti että Maailmanlaajuisesta ympäristörahastosta (GEF), joka vastaa puitesopimuksen rahoitusjärjestelmän toiminnasta, tai muiden monenvälisten kanavien kautta. Lisäksi kansalaisyhteiskunta on yhä aktiivisemmin ottamassa kantaa paitsi ilmastonmuutoksen ympäristövaikutuksiin, joita on jo pitkään korostettu sen asialistalla, myös ilmastonmuutokseen kehitysyhteistyön kannalta. Tämä asiakirja on komission vastaus neuvoston pyyntöön. Siinä otetaan huomioon myös ilmastonmuutosprosessin viimeaikainen kehitys tieteellisen tiedon, institutionaalisten rakenteiden ja yleisen tietoisuuden kannalta. Siinä korostetaan köyhyyden ja ilmastonmuutoksen välistä yhteyttä sekä ehdotetaan yhdennettyä strategiaa ilmastonmuutokseen ja köyhyyden vähentämiseen liittyviä näkökohtia varten. Tällöin yhteisön tapauksessa myös vahvistetaan jatkuvaa prosessia, jolla ympäristö sisällytetään EY:n kehitysyhteistyöhön, [22] ja EU:n ulkopolitiikan kestävään kehitykseen liittyvää ulottuvuutta [23]. Lisäksi komissio kehottaa jäsenvaltioita, Euroopan parlamenttia, kansalaisyhteiskuntaa ja muita sidosryhmiä edistämään ilmastonmuutosta koskevan johdonmukaisen ja yhteensovitetun EU:n strategian ja toimintasuunnitelman laatimista ja toteuttamista kumppanimaiden tukemiseksi tässä asiakirjassa ehdotettujen tavoitteiden, strategian ja toimintasuunnitelman perusteella. [22] Ympäristön sisällyttämistä EY:n talous- ja kehitysyhteistyöhön koskeva EY:n strategia saatiin valmiiksi huhtikuussa 2001. SEC(2001) 609: "Ympäristön sisällyttäminen Euroopan yhteisön talous- ja kehitysyhteistyöhön". [23] Täydennys EU:n kestävää kehitystä koskevan strategian ulkoiseen ulottuvuuteen (KOM(2002) 82 lopullinen) ja strategia ympäristönäkökohtien huomioon ottamisesta yleisten asioiden neuvoston ulkoisissa politiikoissa. Yleisten asioiden neuvoston kokous 11. maaliskuuta 2002, asiak. 6927/02. 3. Meneillään olevat ja ennustetut muutokset ja ilmastonmuutoksen vaikutukset kumppanimaihin [24] [24] Kun muuta lähdettä ei ole mainittu, jakson 3 pääasiallinen lähde on IPCC:n kolmas arviointiraportti (2001). Lämpötilan ja merenpinnan kohoamisella, entistä epäsäännöllisemmällä sadannalla ja poikkeuksellisilla sääoloilla on jo ollut haitallisia vaikutuksia kehitysmaihin. Ilmastonmuutoksen ennustetut vaikutukset 100 seuraavan vuoden aikana ovat vieläkin vakavampia. Ympäristöön sekä sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen kohdistuvien vaikutusten ennustetaan olevan sekä aluekohtaisia että monimutkaisia riippuen ilmastossa tapahtuvien muutosten lajista, nopeudesta ja laajuudesta sekä siitä, missä määrin ihmiset ja järjestelmät ovat alttiita näille muutoksille. Ilmaston haavoittuvuus on suhteessa paitsi siihen, miten herkkiä ihmiset ja järjestelmät [25] ovat ilmastonmuutoksen haitallisille vaikutuksille, joihin kuuluvat sekä ilmasto-olojen vähittäiset muutokset että poikkeukselliset sääolot, myös näiden kykyyn sopeutua niihin tai selviytyä niistä. Sosioekonominen sopeutumiskyky (tai selviytymiskyky) riippuu puolestaan sellaisista tekijöistä kuin taloudelliset ja muut voimavarat, teknologia ja tiedot sekä taidot niiden käyttämiseen, infrastruktuuri sekä vakaat ja tehokkaat instituutiot. Monilta kumppanimailta nämä puuttuvat, joten ne ovat erittäin alttiita ilmastonmuutokselle. Sopeutumiskykyä parantamalla voidaankin todennäköisesti vähentää alttiutta ilmastonmuutokselle ja edistää kestävää kehitystä. [25] Luonnonvaraiset, ihmisen hallinnoimat ja ihmisen rakentamat järjestelmät. Olisi syytä korostaa, että kehitysmaissa ja erityisesti vähiten kehittyneissä maissa ilmaston haavoittuvuus todennäköisesti lisää ja kärjistää nykyisiä ongelmia, kuten väestönkasvua, terveyteen liittyviä ongelmia, riippuvuutta maailmanmarkkinoista ja luonnonvarojen ehtymistä, ja pahentaa näin entisestään köyhyyttä ja puutetta. 3.1 Ilmastonmuutoksen ympäristövaikutukset ja sosioekonomiset vaikutukset Köyhyyden ja ympäristön välinen yhteys tarkoittaa, että köyhät ihmiset kärsivät eniten ilmastonmuutoksen haitallisista vaikutuksista ekosysteemeihin, luonnonvaroihin ja niihin liittyviin talouselämän aloihin. 3.1.1 Ekosysteemit ja luonnonvarat Köyhät ihmiset ja erityisesti maaseudun köyhät ihmiset tarvitsevat elääkseen laadukkaita luonnonvaroja ja ekosysteemejä. Ekosysteemit tarjoavat paitsi olennaisia hyödykkeitä, kuten elintarvikkeita, suojaa ja polttoainetta, myös palveluja hajottamalla jätteitä ja epäpuhtauksia, puhdistamalla vettä ja pitämällä maan viljavana. Rannikkoekosysteemit, kuten mangrovemetsät ja koralliriutat, suojaavat rannikkoa eroosiolta. Ilmastonmuutoksen arvellaan kuitenkin muuttavan ekosysteemien toimintaa monimutkaisin ja vielä tuntemattomin tavoin, jolloin niiden kyky toimia tärkeinä elämää ylläpitävinä järjestelminä saattaa kadota tai heiketä ja niiden hyödykkeitä ja palveluja tarvitsevat ihmiset joutuvat alttiiksi ilmastonmuutokselle. Myös ilmastonmuutoksesta johtuva lämpötilavyöhykkeiden siirtyminen voi vaikuttaa voimakkaasti biologiseen monimuotoisuuteen ja johtaa eri lajien esiintymisalueiden siirtymiseen ja/tai lajien katoamiseen monista paikoista, kun maailman ekosysteemit eivät pysty sopeutumaan yhtä nopeasti kuin ilmasto muuttuu. [26] Ekosysteemien muutosten dokumentointi on välttämätöntä, jotta voidaan arvioida sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksia ekosysteemeihin että ekosysteemien muutosten vaikutuksia ilmastoon; muutosten dokumentointi on kuitenkin erittäin vaikeaa, koska monilla kehitysmailla ei ole luotettavaa perustietoa ekosysteemien rajoista ja niiden tilasta. [26] CGIAR:n vuosiraportti 2000. Sadannan muutokset ja entistä epäsäännöllisempi sadanta lisäävät entisestään vesivaroihin kohdistuvaa stressiä monilla alueilla. Tämä vaikuttaa sekä juomavesivarastoihin että keinokasteluun. Tulvien ennustetaan pahentavan veden pilaantumista. Vesistressistä kärsivissä maissa elävien ihmisten määrä voi näin ollen kasvaa huomattavasti eli 1,7 miljardista ihmisestä (kolmasosa maailman väestöstä) noin 5 miljardiin vuoteen 2025 mennessä (väestönkasvun nopeudesta riippuen). [27] [27] Afrikassa keskimääräinen valunta lisääntyy maaperän suotautumiskyvyn heiketessä, ja veden saatavuus yleisesti ottaen vähenee Afrikan pohjois- ja eteläosissa; Aasiassa näin tapahtuu kuivilla ja puolikuivilla alueilla. Tällöin aavikoituminen kiihtyy Afrikan etelä-, pohjois- ja länsiosissa. Latinalaisessa Amerikassa kuivuus yleistyy ja jäätiköiden sulaminen ja vetäytyminen poistavat tärkeän makean veden lähteen. IPCC:n kolmas arviointiraportti 2001. Lisäksi maksimilämpötilojen ennustetaan kohoavan lähes kaikilla maa-alueilla. Lämpimät vuodenajat muuttuvat yhä kuivemmiksi useimmilla keskileveysasteilla mantereiden sisäosissa, mikä johtaa kuivuuden yleistymiseen ja maaperän huonontumiseen. Tämä on erityisen vakavaa alueilla, jotka jo kärsivät vakavasta maaperän huonontumisesta, aavikoitumisesta ja kuivuudesta. Merenpinnan kohoaminen voi johtaa myös alavan maatalousmaan suolaantumiseen ja häviämiseen. Suuret metsäpalot, joita esiintyy yhä laajemmin ja yleisemmin Amazonin alueella ja muualla tropiikissa, aiheuttavat todellisen uhan maailmassa vielä jäljellä olevien kosteiden trooppisten metsien kestävälle kehitykselle ja niistä riippuvaisille alkuperäiskansoille ja muille köyhille yhteisöille. 3.1.2 Talouselämä ja elintarviketurva Ilmastonmuutoksella ennustetaan olevan selvästi kielteinen vaikutus maatalouteen ja karjanhoitoon. Esimerkiksi Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa satojen ennustetaan pienenevän, ja niilläkin alueilla, joilla ilmastonmuutos ei suoraan vaikuta maatalouden tuotantoon, luonnon tuholaistorjuntaa saattaa entisestään vaikeuttaa se, että petoeläimet ja saaliit joutuvat paikallisissa ekosysteemeissä erilleen. Aasian ja Latinalaisen Amerikan maatalouden tuottavuuden ennustetaan laskevan trooppisten syklonien yleistymisen takia. Aasiassa ilmastonmuutos voi vaikuttaa tuntuvasti riisintuotantoon. Kalakantojen ennustetaan siirtyvän napoja kohti, ja ilmastonmuutoksesta johtuva mangrovemetsien ja korallien tuhoutuminen saattaa sekin vaikuttaa kielteisesti kalavaroihin. Makeaan veteen kohdistuvan stressin lisääntyminen vaikuttaa haitallisesti sisävesikalastukseen Afrikassa. On olemassa suuri vaara, että ilmastonmuutos heikentää elintarviketurvaa [28] ja lisää nälänhätää. Poikkeuksellisten sääolojen ennustettu yleistyminen saattaa kuitenkin lyhyellä aikavälillä vaikuttaa elintarviketurvaan enemmän kuin ilmaston vähittäiset muutokset. Jälkimmäisten aiheuttamia yhä vakavampia muutoksia elintarviketuotantokapasiteettiin on ennustettu pitkän aikavälin vaikutuksina jaksolle 2050-2080 sellaiselle alueille, joiden nykyinen elintarviketurva on puutteellinen [29]. Erityisen haavoittuvia ovat elintarvikepulasta kärsivät pienet Afrikan maat, jotka ovat riippuvaisia elintarvikkeiden tuonnista, sekä omavaraisviljelijät tietyillä Latinalaisen Amerikan alueilla. Lisäksi kalavarojen väheneminen ja siirtyminen ilmastonmuutoksen aiheuttaman ylimääräisen stressin takia saattaa vaikuttaa elintarviketurvaan alueilla, joilla kala on merkittävä köyhän väestön proteiinin lähde. Elintarviketuotantokapasiteetti on vain yksi elintarviketurvaan vaikuttavista tekijöistä. Köyhyys ja ruuan ostokyvyn puute vaikuttanevat suoremmin elintarviketurvaan ja niiden osalta tilanne voi pahentua ilmastonmuutoksen muiden vaikutusten takia. [28] Elintarviketurvan varmistaminen samalla, kun torjutaan ilmastonmuutosta, on olennainen osa puitesopimuksen perimmäistä tavoitetta. [29] World agriculture: towards 2015/2030: A FAO perspective (2002). 3.1.3 Ihmisten terveys, muuttoliike/siirtyminen ja infrastruktuuri Lämpötilan ja sadannan muutokset laajentavat todennäköisesti hyönteisvälitteisten tautien, kuten malarian ja denguekuumeen, esiintymisaluetta sekä altistavat näille taudeille uusia väestöryhmiä. Myös kuivuus ja tulvat voivat lisätä veden kautta leviäviä tauteja, kuten koleraa ja ripulia, etenkin sellaisilla alueilla, joiden sanitaatioinfrastruktuurit ovat puutteelliset. Pitkään jatkuneet helleaallot yhdistettynä kosteuteen saattavat lisätä etenkin kaupunkien köyhien ihmisten ja vanhusten kuolleisuutta ja sairastuvuutta. Mittavat metsäpalot, jotka liitetään usein ilmastonmuutokseen, ovat jo aiheuttaneet hengityselimiin liittyviä laajoja ongelmia etenkin Kaakkois-Aasiassa. Maa-alueiden menetys rannikkoalueilla lisää todennäköisesti väestöryhmien pysyvää tai puolipysyvää siirtymistä. Väkiluvun kannalta altteimmat alueet ovat Etelä- ja Kaakkois-Aasian rannikkovaltiot ja Afrikan rannikkovaltiot. Aasiassa tälle uhalle altistuu eniten ihmisiä Bangladeshissa ja Vietnamissa, ja Afrikassa yli neljäsosa väestöstä asuu 100 kilometrin säteellä rannikosta. Myös pienet saarivaltiot ovat erityisen alttiita, ja ilmastonmuutos voi vaikuttaa niihin niin tuhoisasti, että ihmiset joutuvat jättämään kotinsa saarella ja muuttamaan muualle. Lisäksi elintarviketurvan puute, jota pahentaa esimerkiksi vakava kuivuus, voi aiheuttaa nälänhätää (etenkin maaseudulla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa) ja muuttoliikettä kaupunkeihin, joissa ei ole sanitaatioon ja terveyteen liittyviä valmiuksia selviytyä tällaisesta muuttovirrasta. Entistä ankarampien myrskyjen ja kohonneen merenpinnan ennustetaan tuhoavan alavia rannikkoalueita monissa maapallon osissa sekä aiheuttavan ihmishenkien menetyksiä ja infrastruktuurivahinkoja. Satamat, avomeri-infrastruktuuri, rannikkojen taajama-alueet ja matkailuinfrastruktuuri ovat erityisessä vaarassa, mutta poikkeukselliset sääolot voivat vaurioittaa myös sisämaan tie-, rautatie- ja ilmailuinfrastruktuuria ja häiritä näin elintärkeitä liikennejärjestelmiä. 3.1.4 Ilmastonmuutoksen makrotaloudelliset vaikutukset Sen lisäksi, että ilmastonmuutoksella on suoria taloudellisia vaikutuksia jo ennestään haavoittuviin elinkeinoihin menetettyinä tuloina ja saatavina, sillä ennustetaan olevan merkittäviä makrotaloudellisia vaikutuksia kehitysmaissa niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. On arvioitu, että El Niñon Ecuadorissa vuosina 1997 ja 1998 aiheuttamat taloudelliset menetykset olivat 2 miljardia dollaria eli yli 12 prosenttia maan BKTL:stä. Tämä on saattanut lisätä köyhyyttä asianomaisilla alueilla yli 10 prosenttiyksikköä. Hondurasissa vuonna 1998 pyörremyrsky Mitch laski maatalouden tuotantoa arviolta 7 prosenttia. [30] [30] World Development Report 2000/2001. Ilmastonmuutoksella on monialaisia ja koko talouden laajuisia vaikutuksia, joten se voi heikentää myös jalostusteollisuuden tuotantoa (esimerkiksi veden ja energian saatavuuden heiketessä) ja matkailutuloja. Lisäksi krooninen elintarviketurvan puute ja heikkenevä terveystilanne lisäävät kansallisiin talousarvioihin kohdistuvia paineita, ja myös pahenevasta vesipulasta tai laajasta muuttoliikkeestä aiheutuvista mahdollisista konflikteista syntyy kustannuksia. Vallitseva köyhyys ja perässä laahaava kehitys pahentavat sekä ilmasto-olojen vähittäisten muutosten että poikkeuksellisten sääolojen haitallisia vaikutuksia, ja ne johtavat taloudellisiin menetyksiin, mukaan luettuina hätäapu- ja jälleenrakennuskustannukset, jotka voivat niellä merkittävän osan kumppanimaiden BKTL:stä. Varojen suuntaaminen pois köyhyyden vähentämistä ja kestävää kehitystä koskevista ohjelmista sulkee noidankehän, jossa pääomavarannot hupenevat, ulkomaanvelka kasvaa ja ulkomaisten sijoittajien luottamus heikkenee, mikä puolestaan lisää köyhyyttä ja haavoittuvuutta. 3.2 Vastaaminen ilmastonmuutoksesta aiheutuvaan haasteeseen sopeutumisen ja lieventämisen avulla Mitä vaihtoehtoja on kumppanimailla, joita ilmastonmuutos uhkaa? Nykyiset vastaukset ilmastonmuutokseen voidaan yksinkertaistaen jakaa kahteen ryhmään. Yhtäältä pyritään sopeutumaan ilmastonmuutokseen; toisaalta pyritään lieventämään ilmastonmuutoksen aiheuttajaa eli kasvihuonekaasupäästöjä sekä vähentämällä päästöjä lähteiden tasolla että sitomalla hiiltä ns. nieluihin, esimerkiksi metsiin. Ilmastonmuutos on jo meneillään, joten on välttämätöntä sopeutua sen haitallisiin vaikutuksiin. Sopeutumisella tarkoitetaan kaikkia toimenpiteitä, joilla voidaan vähentää alttiutta ilmastonmuutokselle [31]. Aloja, joilla sopeudutaan ilmastonmuutokseen, ovat luonnonvarojen (ts. maan/maaperän, vesistöjen, metsien ja rannikkojen luonnonvarojen) hoito, niihin liittyvät talouselämän alat (maatalous, metsätalous, kalastus), infrastruktuuri, asuinyhteisöt ja ihmisten terveys. [31] Sopeutuminen käsittää yksilölliset ja yhteiset selviytymis- ja riskinhallintastrategiat, mukaan luettuna mukautuminen järjestelmien (luonnonvaraisten, ihmisen hallinnoimien ja ihmisen rakentamien järjestelmien) käytännöissä, prosesseissa tai rakenteissa. Sopeutuminen voi olla itsenäistä tai suunniteltua, reagoivaa tai ennakoivaa. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen yleisiä tavoitteita ovat: i) infrastruktuurin ja pitkän aikavälin investointien lujittaminen, ii) haavoittuvien hallinnoitujen järjestelmien joustavuuden lisääminen (esimerkiksi toiminnan tai sijainnin muuttaminen), iii) haavoittuvien luonnonvaraisten järjestelmien sopeutumiskyvyn lisääminen (esimerkiksi muun kuin ilmastostressin vähentäminen), iv) haavoittuvuutta lisäävien kehityssuuntien kääntäminen (esimerkiksi kehityksen hidastaminen haavoittuvilla alueilla, kuten tulvatasangoilla ja rannikkoalueilla) sekä v) yhteiskunnan valmiuden ja tietoisuuden lisääminen. (Yhteenveto sopeutumisen tarpeista ja vaihtoehdoista, ks. liite VII.) Lieventämisellä tarkoitetaan yleensä toimenpiteitä, joilla vähennetään ihmisen toiminnan aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Toimenpiteitä, joilla pyritään vähentämään päästöjä lähteiden tasolla, ovat esimerkiksi energiatehokkuustoimenpiteet, uusiutuvat energialähteet sekä uudet ja entistä puhtaammat energiamuodot. Myös luonnonvarojen hoitoa koskevat vaihtoehdot, kuten maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (LULUCF), voivat edistää lieventämistä, sillä ne tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia hiilen säästämiseen ja sitomiseen erityisesti tropiikissa. [32] (Yhteenveto lieventämisen tarpeista ja vaihtoehdoista, ks. liite VIII.) [32] Esimerkiksi uhanalaisia hiilivarastoja suojelemalla voidaan edistää päästöjen vähentämistä, jos vuodot voidaan estää, mutta tämä on kestävää vain, jos samalla puututaan metsänhävityksen ja muun hiilivarastojen häviämisen sosioekonomisiin syihin. Maatalouden metaani- ja dityppioksidipäästöjä voidaan vähentää, esimerkiksi eläinten suolistokäymisestä, riisipelloista, typpilannoitteiden käytöstä ja eläinten jätteistä peräisin olevia päästöjä, jolloin voidaan saada suoraa hyötyä tulojen lisääntyessä ja parantaa elintarvikkeiden ja viljan tuotantoa ja saatavuutta. Hiilen säästäminen ja sitominen voi antaa aikaa muiden vaihtoehtojen kehittämiseen ja toteuttamiseen. Sopeutumistoimenpiteitä, mukaan luettuna luonnonvarojen hoito, ja lieventämistoimenpiteitä ei kuitenkaan pitäisi nähdä toisiaan poissulkevina. Päinvastoin, tietyt vaihtoehdot voivat tarjota runsaasti synergiaa eri tavoitteiden välillä, ja usein niiden maksimoinnista on paljon hyötyä köyhyyden vähentämisessä. Esimerkiksi uusiutuvaa energiaa koskeva ohjelma hajautettua sähköä (muita kuin verkkojärjestelmiä) varten voisi sisältää aurinkoenergiaa käyttävät vedenpumppausjärjestelmät kotitalouskäyttöön sekä metsien suojelun ja kestävän hoidon kaukaisilla alueilla. 4. Ehdotus ilmastonmuutosta koskevaksi EU:n strategiaksi kumppanimaiden tukemiseksi 4.1 Yleinen tavoite ja perusperiaatteet Tämän strategian yleisenä tavoitteena on auttaa EU:n kumppanimaita [33] vastaamaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin erityisesti tukemalla niitä puitesopimuksen ja Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanossa. [33] Yhteisössä tällä tarkoitetaan AKT-maita sekä ALA-, MEDA-, Cards- ja Tacis-ohjelmien maita. Tässä asiakirjassa ei kuitenkaan käsitellä Kroatiaa, Venäjää eikä Ukrainaa, koska niillä on Kioton pöytäkirjan mukaiset päästötavoitteet. Koska ilmastonmuutos kuitenkin vaikuttaa yhteiskuntiin ja toimii vuorovaikutussuhteessa aluekohtaisten erityisongelmien kanssa monin eri tavoin, on tärkeää, että ilmastonmuutokseen löydetään vastaus pikemminkin olemassa olevien kehitysrakenteiden yhteydessä ja niiden mukaisesti kuin niistä erillään. Tämä tarkoittaa, että edellä mainittu tavoite olisi saavutettava olennaisena osana kaikkea EU:n kehitysyhteistyötoimintaa ja täysin johdonmukaisesti köyhyyden vähentämistä koskevan yleistavoitteen kanssa. Toisin sanoen ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat on otettava täysimääräisesti huomioon EU:n kehitysyhteistyössä, ja kehitysyhteistyöstä vastaavan henkilöstön on tiedostettava, että ilmastonmuutoksella on todennäköisesti suhteeton vaikutus köyhimpiin maihin ja kaikkien kehitysmaiden köyhimpiin asukkaisiin. EU noudattaa tämän strategian täytäntöönpanossa seuraavia periaatteita: - köyhyyden vähentämistä koskevan yleistavoitteen edistäminen EY:n kehitysyhteistyöpolitiikassa ja tarvittaessa sen kuudella ensisijaisella alalla; [34] [34] Nämä ovat i) kauppa ja kehitys, ii) alueellinen yhdentyminen ja yhteistyö, iii) makrotaloudellinen uudistus ja sosiaalialan ohjelmat, iv) liikenne, v) elintarviketurva ja maaseudun kehittäminen sekä vi) institutionaalisten valmiuksien vahvistaminen. - vuosituhatjulistuksessa asetettujen kehitystavoitteiden [35] ja WSSD:n tulosten edistäminen; [35] Nämä ovat i) äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistaminen, ii) peruskoulutuksen takaaminen kaikille, iii) sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen ja naisten aseman parantaminen, iv) lapsikuolleisuuden vähentäminen, v) äitien terveyden parantaminen, vi) HIV:-idsin, malarian ja muiden sairauksien torjuminen, vii) ympäristön kestävän kehityksen varmistaminen, viii) kehitystä koskevan maailmanlaajuisen kumppanuuden kehittäminen. - johdonmukaisuus sekä sisäisesti että ulkoisesti ja seuraavilla tasoilla: i) johdonmukaisuus EY:n ja jäsenvaltioiden muiden politiikkojen kanssa, [36] ii) johdonmukaisuus muiden kehitysyhteistyöhön liittyvien alakohtaisten/aihekohtaisten politiikkojen/strategioiden kanssa [37] sekä iii) johdonmukaisuus/synergia muita monenvälisiä ympäristösopimuksia koskevien tukitoimien [38] kanssa; [36] Esimerkiksi ympäristö, kauppa, maatalous, tutkimus, liikenne. [37] Esimerkiksi energia, vesi, liikenne, maaseudun kehittäminen, metsät, terveys, koulutus ja sukupuolinäkökohdat. [38] Esimerkiksi aavikoitumisesta, biologisesta monimuotoisuudesta ja metsistä tehtyjä monenvälisiä ympäristösopimuksia koskevien tukitoimien kanssa, jolloin edistetään köyhyyden lievittämistä ja käsitellään samalla ilmastonmuutokseen liittyviä näkökohtia. - yhteensovittaminen ja täydentävyys yhteisön, jäsenvaltioiden ja muiden rahoittajien välillä. Täydentävyyttä olisi tarkasteltava poliittiselta, taloudelliselta ja maantieteelliseltä kannalta sekä asiantuntemuksen kannalta; - kansallisen osallistumisen ensisijaisuus kehitysstrategioissa ja -prosesseissa; - sidosryhmien laaja osallistuminen täytäntöönpanoprosessiin. 4.2 Strategiset painopistealueet Edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti komissio ehdottaa, että EU:n kehitysyhteistyössä olisi keskityttävä neljään strategiseen painopistealueeseen [39]: [39] On syytä muistaa, että nämä painopistealueet ovat abstrakteja rakennelmia, jotka voivat käytännössä mennä limittäin ja vaikuttaa toisiinsa eri tasoilla. Ne olisikin nähtävä pikemminkin hyödyllisinä monialaisina organisaatio- ja ohjausvälineinä kuin itsenäisinä ja erillisinä alueina. i) ilmastonmuutosta koskevan politiikan näkyvyyden lisääminen, ii) ilmastonmuutokseen sopeutumisen tukeminen, iii) ilmastonmuutoksen lieventämisen tukeminen ja iv) valmiuksien kehittäminen. 4.2.1 Ilmastonmuutosta koskevan politiikan näkyvyyden lisääminen sekä vuoropuhelussa että yhteistyössä a) kumppanimaiden kanssa ja b) yhteisössä a) kumppanimaiden kanssa: EU kannattaa täysin sitä periaatetta, että kehitysstrategioiden ja -prosessien on oltava maan omista tarpeista lähteviä ja että kumppanimaiden on itse yksilöitävä ympäristökysymyksiä ja vastattava niihin. Ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat puuttuvat kuitenkin lähes kaikista kumppanimaiden kehitysstrategioista, kuten köyhyyden vähentämisstrategioista ja maakohtaisista strategia-asiakirjoista, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että kumppanimaat yhä useammin vaativat valmiuksien kehittämistä ja taloudellisia voimavaroja kansainvälisissä neuvotteluissa. Tämä kuilu on kurottava umpeen, mikä tarkoittaa, että ilmastonmuutosta koskevan politiikan näkyvyyttä lisäävissä toimissa on ensin keskityttävä kansalliseen täytäntöönpanoon. Yksi keino lisätä ilmastonmuutosta koskevan politiikan näkyvyyttä kumppanimaissa on selventää tai luoda yhteyksiä sellaisiin EU:n ja kansainvälisen asialistan muihin aiheisiin, jotka ovat jo saaneet paljon poliittista huomiota, kuten vuosituhatjulistuksessa asetettuihin kehitystavoitteisiin ja kestävään kehitykseen (jolloin siitä tehdään sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen täysimääräinen osa). Tällöin luodaan yhteyksiä Johannesburgin huippukokouksen poliittisiin suosituksiin ja toimenpidesuosituksiin. Toinen ja täydentävä keino lisätä politiikan näkyvyyttä ja tietoisuutta sekä nostaa ilmastonmuutos kumppanimaiden kansalliselle asialistalle on ympäristövuoropuhelun vahvistaminen paitsi EU:n ja yksittäisten kumppanimaiden välillä myös kunkin kumppanimaan sisällä. Korkean tason poliittisella vuoropuhelulla voidaan merkittävästi rohkaista kumppanimaita puuttumaan ilmastonmuutokseen ja muihin ympäristönäkökohtiin, erityisesti korostamalla, että kehitysmaiden talouskehitystä koskevat tavoitteet voidaan saavuttaa samalla kun myötävaikutetaan ilmastonsuojeluun. Tätä päämäärää voidaan edistää myös muulla poliittisella vuoropuhelulla, esimerkiksi kumppanimaiden kuulemisella maakohtaisten strategia-asiakirjojen kehittämisessä ja tarkistamisessa. EU hyödyntää siis olemassa olevia institutionaalisia rakenteita, kuten Cotonoun sopimusta (AKT-maiden kanssa), kumppanuus- ja yhteistyösopimuksia (uusien itsenäisten valtioiden kanssa) ja Barcelonan prosessia (Euro-Välimeri-kumppanuutta) tai muita kahdenvälisiä sopimuksia sekä laajaa (komission ja jäsenvaltioiden) lähetystöjen ja edustustojen verkostoaan, jotta voitaisiin lisätä ilmastonmuutoksesta käytävää vuoropuhelua osana sekä poliittista vuoropuhelua että säännöllistä maan politiikkaa koskevaa vuoropuhelua, jolloin voitaisiin entistä paremmin yksilöidä maakohtaiset tarpeet ja vastata niihin. Erityisen vuoropuhelun lisääminen auttaa myös yksilöimään ja toteuttamaan EU:n aloitteita sellaisten kestävää kehitystä koskevien kansallisten strategioiden laatimisen tukemiseksi, joissa ilmastonmuutos on horisontaalinen osa, etenkin niissä maissa, joissa EU on jo voimakkaasti läsnä. EU:lla voi lisäksi olla keskeinen tehtävä alueellisen yhteistyön edistämisessä kumppanimaiden välillä. Maan sisäisen vuoropuhelun osalta lisätään tukea ministeriöille ja muille ilmastonmuutoksesta vastaaville kansallisille viranomaisille, jotta nämä saisivat äänensä kuulluksi. Näin voitaisiin tehdä instituutioiden tukemista koskevassa EY:n kehitysyhteistyöpolitiikan osassa. Tukea olisi annettava esimerkiksi ministeriöiden välisten ja monen sidosryhmän komiteoiden perustamiseen. Tässä yhteydessä on tunnustettava täysin kansalaisyhteiskunnan keskeinen tehtävä ja tuettava sitä. Tämän asiakirjan olisi kannustettava EU:n, erityisesti komission lähetystöjen ja jäsenvaltioiden edustustojen, sekä sen kumppanimaiden väliseen vuoropuheluun, jossa keskustellaan siitä, miten EU voi parhaiten tukea niiden pyrkimyksiä ilmastonmuutosta koskevan ongelman ratkaisemiseksi ja samalla kohti kestävää kehitystä (mukaan luettuina köyhyyden lieventäminen sekä sosiaalinen ja taloudellinen kehitys). b) yhteisössä: Ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat ovat toistaiseksi puuttuneet lähes kaikista EY:n kehitysstrategioista. Sisäisesti ja vuonna 2001 hyväksytyn komission yksiköiden valmisteluasiakirjan [40] mukaisesti komissio ottaa ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat huomioon kaikissa EY:n kehitysyhteistyön strategisissa ohjelmissa ja aloilla [41] sekä muissa EY:n sisäisissä ja ulkoisissa politiikoissa, jotka mahdollisesti vaikuttavat kumppanimaihin. Tämä toteutetaan järjestämällä sisäistä koulutusta, jolla lisätään komission henkilöstön tietoisuutta ja tietoutta köyhyyden vähentämisen ja ilmastonmuutoksen välisistä yhteyksistä myös kumppanimaiden kanssa käytävää poliittista ja politiikkaa koskevaa vuoropuhelua varten, antamalla käytännön neuvoja siitä, miten ilmastonmuutos voidaan sisällyttää maa- ja aluekohtaisiin strategia-asiakirjoihin tekemällä näistä asiakirjoista vuosi- ja väliarviointeja, perustamalla aihekohtainen verkosto käsittelemään ympäristökysymyksiä ottamalla mukaan komission päätoimipaikka ja lähetystöt sekä varmistamalla, että niissä on riittävästi henkilöstöä. [40] SEC(2001) 609: "Ympäristön sisällyttäminen Euroopan yhteisön talous- ja kehitysyhteistyöhön". [41] Tässä voitaisiin käyttää budjettikohtia "Ympäristö kehitysmaissa" ja "Trooppiset metsät". Ks. budjettikohdan strategisten suuntaviivojen ensisijaiset toimet 10-12. Komissio varmistaa Johannesburgin huippukokouksen tuloksena syntyneiden aloitteiden koordinoinnin, erityisesti EU:n energia-aloitteen ja uusiutuvien energialähteiden edistämiseen halukkaiden maiden liittoutuman välillä, sekä kehitysyhteistyöohjelmien ja muiden energia-alan yhteistyötä kolmansien maiden kanssa koskevien yhteisön ohjelmien koordinoinnin niiden synergian varmistamiseksi. Se hyödyntää näitä eri ohjelmia myös poliittisessa vuoropuhelussaan kumppanimaiden kanssa. Lisäksi komissio laajentaa jatkuvaa vuoropuhelua Euroopan investointipankin (EIP) sekä Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) kanssa, jotta nämä ottaisivat ilmastonmuutoksen näkyvästi ja järjestelmällisesti huomioon, kun ne suunnittelevat ilmastonmuutoksen kannalta tärkeää toimintaa, erityisesti energiaan, liikenteeseen ja veteen liittyvää toimintaa. Tämän asiakirjan olisi innostettava komission sisäisen tietoisuuden lisäämiseen ilmastonmuutosta koskevista kysymyksistä. 4.2.2 Ilmastonmuutokseen sopeutumisen tukeminen Ilmastonmuutoksen ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten ennustetaan olevan sekä aluekohtaisia että toisiinsa liittyviä. Jotta sopeutumista koskevat vaihtoehdot olisivat tehokkaita, niissä on siis otettava huomioon tällaiset monimutkaiset seikat. Lisäksi sopeutumisessa on tarkasteltava sekä keskimääräisten ilmasto-olojen vähittäisiä muutoksia ja ilmaston vaihtelevuutta että poikkeuksellisia sääoloja. Nykyinen ilmaston vaihtelevuus aiheuttaa jo stressiä monille niistä maista tai väestöryhmistä, jotka ovat altteimpia ilmastonmuutokselle. Se, että tarkastellaan alttiutta nykyisen ilmaston vaihtelevuudelle, on siis looginen ensiaskel sopeutumisessa ilmastonmuutokseen. EU tukee toimenpiteitä, jotka koskevat sopeutumista nykyiseen ilmastoon ja sen vaihtelevuuteen, mukaan luettuina poikkeukselliset sääolot, jotta voidaan parantaa kumppanimaiden tietoutta ja sopeutumiskykyä ilmastossa tapahtuvien tulevien muutosten varalta. Nykyisen ilmaston haavoittuvuutta voidaan vähentää esimerkiksi kustannustehokkaalla sopeutumisella toteuttamalla edullisia toimenpiteitä (no-regrets measures), joista on hyötyä myös muuhun kuin ilmastostressiin. Tällaisten vaihtoehtojen selvittämistä tuetaan asianomaisilla aloilla. Tässä yhteydessä EU myös tukee edelleen ekosysteemien suojelua ja ympäristöä säästävää luonnonvarojen hoitoa kumppanimaissa, jotta voitaisiin hyödyntää mahdollista synergiaa kestävän ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen sekä sopeutumisnäkökohtien välillä. [42] [42] Myös ekosysteemien suojelu ja ympäristöä säästävä luonnonvarojen hoito voivat lieventää ilmastonmuutosta hiilen säästämisen ja sitomisen kannalta. Toiseksi erityisten sopeutumistoimenpiteiden toteuttaminen on helpompaa, jos ne ovat johdonmukaisia sellaisten rakenteiden kanssa, joissa puututaan muuhun kuin ilmastostressiin, tai jos ne sisältyvät tällaisiin rakenteisiin. EU tukee ja edistää sopeutumisnäkökohtien sekä kansallisissa tiedonannoissa tai mahdollisissa kansallisissa sopeutumisohjelmissa (NAPA) mainittujen ilmastonmuutosta koskevien kansallisten toimintasuunnitelmien huomioon ottamista strategisissa rakenteissa, kuten kestävän kehityksen kansallisissa strategioissa ja köyhyyden vähentämisstrategioissa. Tukea annetaan lisäksi välineiden ja valmiuksien kehittämiseen, jotta ilmastoa koskevaan riskinhallintaan ja sopeutumiseen liittyvät näkökohdat voidaan sisällyttää kansalliseen ja alakohtaiseen suunnitteluun. Niin ikään tuetaan laajaa sidosryhmien osallistumista, jotta voidaan varmistaa, että viralliset toimenpiteet ovat yhteensopivia ilmastossa tapahtuvien muutosten aiheuttamia uhkia koskevien epävirallisten ja "perinteisten" vastausten kanssa, ja edistää näin sellaisten strategioiden kehittämistä, joissa yhdistyvät strategisen valvonnan ja paikallisen tietouden/päätöksenteon vahvuudet. Lisäksi EU varmistaa johdonmukaisuuden ja/tai tarvittaessa täydentävyyden sopeutumiseen tähtäävien toimien ja asianomaisiin kehitysyhteistyön aloihin (esimerkiksi veteen, metsiin, maatalouteen, kalastukseen, maaseudun kehittämiseen, terveyteen ja koulutukseen) liittyvien toimien välillä, jotta voidaan välttää toimenpiteitä, jotka saattavat lisätä alttiutta (heikentää sopeutumista). Koska ihmiset ja kaikenlaiset järjestelmät ovat yleisesti ottaen alttiimpia äkillisille häiritseville muutoksille kuin vähittäisille muutoksille, sopeutumista koskevissa vaihtoehdoissa olisi otettava huomioon myös katastrofivalmius ja katastrofien ehkäiseminen. Lopuksi suunnitellulla ennakoivalla sopeutumisella pystytään vähentämään alttiutta ilmastonmuutokselle. Ilmastonmuutoksen vaikutusten ja alttiuden arvioinnit [43] mahdollistavat ja toisinaan myös sisältävät ennakoivaa sopeutumista koskevien mahdollisten vaihtoehtojen yksilöinnin ja arvioinnin [44]. Vaikka näillä aloilla on edistytty merkittävästi, tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimusta ja menetelmiä koskevaa työtä, jotta voidaan kuroa umpeen kuilua tietouteen ja päätöksentekoon liittyvien nykyisten tarpeiden välillä. [43] Ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioinnit perustuvat usein kvantitatiivisiin malleihin, joilla analysoidaan ilmastollisten muuttujien ja valikoitujen vaikutusalojen välistä suhdetta. [44] Sopeutumista koskevat vaihtoehdot edellyttävät yleensä "vaihtokauppoja", jotka on arvioitava perusteellisesti. Sellainen tieteellinen ja teknologinen tietous, josta olisi välitöntä hyötyä kehitysmaille niiden siirtyessä kestävään kehitykseen, on niukkaa ja puutteellista, joten sitä olisi pikaisesti lisättävä EU:n ja kehitysmaiden tutkijayhteisöjen yhteisin ponnisteluin. Ilmastonmuutos on yksi ensisijaisista alueista tutkimuksen kuudennessa puiteohjelmassa (2002-2006). [45] Tutkimus sekä tieteellinen ja teknologinen yhteistyö kehitysmaiden kanssa ovat siis keskeisiä välineitä, joita EU:lla on käytössään tämän strategian täytäntöönpanoa varten, ja kuudes puiteohjelma antaa kumppanimaille mahdollisuuden kehittää tietoutta, välineitä ja menetelmiä, jotka ovat tärkeitä ilmastonmuutoksen ja suunnitellun sopeutumisen (sekä reagoivan että ennakoivan sopeutumisen) kannalta. Jotta tieteellinen ja teknologinen yhteistyö olisi tehokasta, siinä on huomioitava kehitysmaiden ekologiset, sosio-kulttuuriset ja taloudelliset olot. [45] Globaalimuutoksen ja ekosysteemien erityisohjelmassa on 700 miljoonan euron talousarvio, josta huomattava osa osoitetaan ilmastonmuutokseen. Kumppanimaiden yliopistoja ja tutkimuslaitoksia kannustetaankin liittymään eurooppalaisiin yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin ja muodostamaan tutkimusyhteenliittymiä, jotka vaikuttavat sopeutumisstrategioiden kehittämiseen ja tieteellisten prosessien ymmärtämiseen kehitysmaiden erityisoloissa sekä näitä koskeviin seurantatoimiin. 4.2.3 Ilmastonmuutoksen lieventämisen tukeminen Kumppanimaat tarvitsevat tukea, jotta ne pystyvät sovittamaan talouskehitykseen liittyvät oikeutetut tarpeensa yhteen ympäristönsuojelun sekä energian ja luonnonvarojen kestävän käytön kanssa. Vaikka lieventämistä koskevia vaihtoehtoja voidaan selvittää kaikilla talouselämän aloilla kehitysmaissa, päästöjen vähentäminen sellaisin lieventämistoimenpitein, joista on hyötyä myös kestävän kehityksen kannalta, on mahdollista lähinnä energian toimituksen, energiankulutuksen ja liikenteen aloilla. Näin ollen EU jatkaa ja lisää tukeaan toimille, joilla pystytään sekä suoraan että epäsuorasti (välittömät ja välilliset vaikutukset) vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä etenkin kolmella edellä mainitulla alalla. Lieventämisnäkökohdat on kuitenkin otettava huomioon kaikilla EU:n nykyisen kehitysavun osa-alueilla, jotta talouskasvu olisi vähemmän hiilivaltaista kuin se olisi muuten ollut, sillä tästä on hyötyä kaikille maille. Kun otetaan huomioon myös komission tiedonanto "Energia-alan yhteistyö kehitysmaiden kanssa" [46] ja kestävän kehityksen huippukokousta varten EU:n ehdottama energia-aloite, EU käyttää hyväksi kaikkia teknisiä ja institutionaalisia vaihtoehtoja, mukaan luettuina energiatehokkuus ja uusiutuvat energialähteet. Tämä toteutetaan perustamalla kumppanuuksia kehitysmaiden hallitusten kanssa, jolloin voidaan antaa tukea kestävien energiapolitiikkojen kehittämiseen sekä neuvoja eri lähteiden rahoitusmahdollisuuksista (rahoittajien apua, jota täydennetään pankkilainoilla sekä hallitusten ja yksityisen sektorin pääomainvestoinneilla). Kumppanuudet voivat johtaa myös energia-alan valmiuksien lisäämistä koskeviin kansallisiin tai alueellisiin aloitteisiin, joissa kehitetään ja pannaan täytäntöön kansallisia ja alueellisia energiapolitiikkoja. [46] KOM(2002) 408 lopullinen. Ilmastonmuutoksen yhteydessä EU edistää uusiutuvia energialähteitä ja energiatehokasta teknologiaa silloin, kun ne ovat kestävän kehityksen kannalta paras vaihtoehto. EU hyödyntää myös kokemuksia, joita se on saanut tieteellisestä ja teknologisesta yhteistyöstä kumppanimaiden kanssa ilmastonmuutoksen kannalta tärkeillä aloilla, kun se tukee vaihtoehtoisia polttoaineita, kuten biopolttoaineita ja maakaasua, koskevaa tutkimusta, varmistaa tulosten levittämisen sekä edistää pohjoisen ja etelän välistä tutkimusyhteistyötä. Liikenneinvestoinnit edistävät talouskasvua, helpottavat kauppaa sekä vähentävät köyhyyttä helpottamalla ihmisten ja tavaroiden liikkuvuutta. Kun EU tukee kumppanimaita kehittämään liikennepolitiikkoja ja -strategioita sekä liikennepalveluja ja -infrastruktuuria, se kannustaa ja auttaa arvioimaan eri liikennemuotojen kasvihuonekaasupäästöjen seurauksia pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi voidaan arvioida, olisiko tavaraliikenteessä kannattavaa ja kestävää käyttää sellaisia liikennemuotoja, joiden kasvihuonekaasupäästöt ovat vähäisempiä, kuten rautateitä tai sisävesiväyliä. Taajamien joukkoliikenne on merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde, jota on tarkasteltava useilla tahoilla. EU edistää esimerkiksi muun kuin moottoriliikenteen käyttöä, puhtaiden ja tehokkaiden joukkoliikennevälineiden kehittämistä ja asianmukaisen infrastruktuurin tarjontaa, ajoneuvojen ajokelpoisuutta koskevien kansallisten määräysten valvontaa, liikenteen hallinnan parantamista sekä infrastruktuurin, erityisesti maanteiden, oikea-aikaista kunnossapitoa. Näistä edullisista toimenpiteistä (no-regrets measures) on hyötyä sekä liikenteen käyttäjien että ilmastonmuutoksen kannalta, ja niitä voitaisiin täydentää ottamalla käyttöön joukkoliikennejärjestelmiä, mikäli tämä on kannattavaa. Ottamalla vähitellen käyttöön perusluonteisia taloudellisia välineitä, kuten infrastruktuurin käyttömaksut ja energiaverotus, voidaan ohjata kysyntää vähemmän energiavaltaisiin liikennemuotoihin ja saada lisärahoitusta näihin liikennemuotoihin tehtäviin investointeihin. Kestävät energiajärjestelmät ja kestävä pintaliikenne ovat ensisijaisia aihealueita tutkimuksen kuudennessa puiteohjelmassa (2002-2006), mukaan luettuina uusiutuvat energialähteet, energiansäästö ja energiatehokkuus, vaihtoehtoiset moottoripolttoaineet ja ympäristöystävälliset liikennejärjestelmät. EIP ottaa kehitysmaiden energia- ja liikennealoille antamassaan tulevassa tuessa huomioon kestävimmät energia- ja liikennemuodot. EU edistää lieventämistoimenpiteiden toteuttamisen tiellä olevien keskeisten esteiden yksilöimistä ja poistamista. Esteitä ovat esimerkiksi pääoman ja matalakorkoisen rahoituksen puute, tietokuilu, joka estää asianmukaisen teknologian valinnan, huipputeknologian saatavuuden puute ja monien hankkeiden pienimuotoisuus. Edellä mainitut esteet ovat ilman muuta keskeisiä myös niiden hankkeiden toteutukselle, jotka voidaan kelpuuttaa puhtaan kehityksen mekanismia (CDM). Tämä hankekohtainen mekanismi otettiin käyttöön Kioton pöytäkirjassa, ja sen tavoitteena on paitsi edistää puitesopimuksen perimmäisen tavoitteen täyttämistä myös auttaa kehitysmaita saavuttamaan kestävä kehitys. Käytännössä teollisuusmaat, joilla on kasvihuonekaasuja koskevia päästövähennystavoitteita, voivat sen avulla saada päästövähennyshyvityksiä investoimalla kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen kehitysmaissa eli hyödyntää kehitysmaiden alempia torjuntakustannuksia. Ne voivat tämän jälkeen käyttää saamiaan hyvityksiä osittain täyttämään omat päästövähennystavoitteensa. Itse asiassa tämä tekee puhtaan kehityksen mekanismista taloudellisen kannustimen suorien ulkomaisten sijoitusten ekologisen kestävyyden parantamiseen. Puhtaan kehityksen mekanismia on tarkoitus soveltaa lähinnä yksityisellä sektorilla, ja sen uskotaan olevan hyvä keino puhtaan ja nykyaikaisen teknologian siirrossa kehitysmaihin ja tuovan samalla todellista hyötyä kehityksen kannalta. Puhtaan kehityksen mekanismi on markkinaperusteinen väline, ja Marrakeshin sopimuksissa määrätään, että CDM-toimet eivät saa johtaa julkisen kehitysavun käyttämiseen. Koska yksityinen sektori vie eteenpäin puhtaan kehityksen mekanismin kehitystä, on todennäköistä, että CDM-toimia ehdotetaan ensin edistyneemmissä kehitysmaissa, joissa kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen voidaan toteuttaa edullisimmin ja joissa yksityinen sektori saa suhteellista etua epävarmuuden tai muiden kuin kaupallisten riskien vähenemisestä. Tältä osin voidaan ennustaa, että yksityinen sektori ei ota tasaveroisuutta eikä kehitykseen liittyvää ja sosiaalista ulottuvuutta ensisijaisiksi tavoitteikseen. Voidaan siis tarvita jonkin verran julkista rahoitusta, jotta voidaan varmistaa näiden kysymysten käsittely ja turvata CDM-hankkeiden tasapainoinen maantieteellinen jakauma. Julkisen kehitysavun käyttäminen hankkeiden valmisteluun, mukaan luettuna vastaanottavien kehitysmaiden valmiuksien lisääminen, voisi olla tärkeä askel tähän suuntaan. Jotta voitaisiin edistää CDM-hankkeiden kehittämistä niissä vähiten kehittyneissä maissa, joissa julkisella sektorilla on suhteellinen etu yksityiseen sektoriin verrattuna ja joissa CDM-hankkeesta on odotettavissa sosiaalista lisähyötyä etenkin köyhyyden vähentämisen kannalta, julkisella kehitysavulla voitaisiin rahoittaa myös CDM-hankkeen kustannukset. [47] Julkisella kehitysavulla ei kuitenkaan saa rahoittaa CDM-hyvitysten hankintaa. [48] [47] Julkisen kehitysavun käytölle CDM-toimien rahoittamiseen olisi kehitettävä EU:n käytännesäännöt. Tällaisissa käytännesäännöissä olisi selkeästi todettava, että siitä CDM-hyvitysten osasta kertyvä tuotto, joka saatiin aikaan julkisella kehitysavulla tuetussa CDM-hankkeessa, olisi joko investoitava uudelleen samaan hankkeeseen (ylimääräisen sosiaalisen hyödyn säilyttämiseksi) tai annettava vastaanottavalle maalle. [48] Ympäristöneuvoston päätelmät 6. lokakuuta 1998, kehitysneuvoston päätelmät 11. marraskuuta 1999. 4.2.4 Valmiuksien kehittäminen Kun otetaan huomioon kumppanimaiden alttius ilmastonmuutoksen haitallisille vaikutuksille ja niiden kasvihuonekaasupäästöjen lisääntyminen, on välttämätöntä kehittää niiden valmiuksia panna täytäntöön sekä puitesopimus että Kioton pöytäkirja, jotta ilmastonmuutoksen torjuntaa koskevilla maailmanlaajuisilla pyrkimyksillä olisi merkitystä. On niin ikään välttämätöntä, että ne osallistuvat täysimääräisesti kansainvälisiin neuvotteluihin, erityisesti tuleviin neuvotteluihin, jotka koskevat kehitysmaiden mahdollisia Kioton pöytäkirjaan perustuvia velvoitteita. Valmiuksien kehittämisessä on kyse organisaation yleisen suorituskyvyn ja toimintavalmiuden sekä sopeutumiskyvyn parantamisesta. Sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, mukaan luettuna kansalaisyhteiskunta, toteutetaan valmiuksien kehittämistä koskevia aloitteita, jotta voidaan lisätä tietoisuutta ilmastonmuutoksen aiheuttamasta haasteesta sekä puitesopimuksen ja Kioton pöytäkirjan tarjoamista mahdollisuuksista, jotka koskevat taloudellista ja teknistä tukea, teknologian siirtoa ja investointimahdollisuuksia CDM-toimien kautta, ja näin auttaa kumppanimaita täyttämään velvoitteensa. Tässä yhteydessä toteutettavissa valmiuksien kehittämistä koskevissa toimissa olisi myös tarvittaessa maksimoitava synergia puitesopimuksen ja muiden monenvälisten ympäristösopimusten välillä. Huomiota kiinnitetään erityisesti kehitysmaiden tieteellisten ja teknologisten valmiuksien vahvistamiseen siten, että käytetään synergiaa hyödyntäen ja täydentävästi tutkimuksen välineitä, kuten tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen kuudennen puiteohjelman liikkuvuusosaa, ja valmiuksien lisäämiseen, jota tuetaan ulkosuhteisiin liittyvillä välineillä, kuten EKR-, MEDA- ja ALA-asetuksilla. 4.3 Ohjeelliset strategiset vastaukset EU:n kumppanimaille Kehitysyhteistyön painopistealueet olisi laadittava maakohtaisesti, jotta voidaan edistää kansallista osallistumista kehitysprosessiin, mutta ilmastonmuutosta koskevista ohjeellisista vastausstrategioista EU:n kumppanimaille on monenlaista hyötyä. Ensiksikin ne voivat tarjota hyödyllisen lähtökohdan kumppanimaiden kanssa käytäville keskusteluille, jotka koskevat niiden erityistarpeita ilmastonmuutoksen kannalta. Toiseksi niiden avulla voidaan selvittää, miten voitaisiin hyödyntää synergiaa meneillään olevien hankkeiden/ohjelmien kanssa sellaisilla asiaankuuluvilla aloilla kuin metsien suojelu / kestävä luonnonvarojen hoito, liikenne, energia ja maaseudun kehittäminen. Kolmanneksi niistä voi saada neuvoja sellaisista horisontaalisista/aihekohtaisista budjettikohdista kuin ympäristöä kehitysmaissa ja trooppisia metsiä koskevista yhteisön budjettikohdista rahoitettavien hankkeiden valintaan. Neljänneksi niillä voidaan entisestään lisätä yhteistyötä/täydentävyyttä yhteisön, jäsenvaltioiden ja muiden rahoittajien toimien välillä. Viidenneksi niillä voidaan yksilöidä maita, jotka voisivat hyötyä ilmastoa koskevasta yhdennetystä lähestymistavasta, jossa sopeutuminen yhdistetään lieventämiseen ja/tai suojeluun. Liitteessä II esitetään alustavasti tällaiset mahdolliset vastausstrategiat EU:n kumppanimaille. Ohjeelliset vastausstrategiat on laadittu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa on pyritty yksilöimään indikaattorit, jotka kertovat maiden alttiudesta ilmastonmuutokseen ja niiden suhteellisesta osuudesta ongelmaan ja sen lieventämiseen. Seuraavat indikaattorit on valittu: a) sosioekonominen sopeutumiskyky, b ja c) fyysinen sopeutumiskyky, d) ennustetut haitalliset vaikutukset satoon, e) katastrofeille erityisen alttiit maat, f) aavikoitumisesta / maaperän huonontumisesta kärsivät maat, g) CO2-päästöt, h) CO2-päästöt henkeä kohti, i) metsäala (km2) ja j) vapaaehtoinen kiinnostus päästötavoitteisiin tai muihin velvoitteisiin. Toisessa vaiheessa näiden indikaattorien perusteella on valittu ohjeellisesti seuraavat vastausstrategiat: i) sopeutuminen, ii) lieventäminen ja iii) ekosysteemien suojelu / kestävä hoito. Tässä toisessa vaiheessa on pyritty asettamaan etusijalle maiden alttius ilmastonmuutokselle ja korostamaan erityisesti tällaista alttiutta kuvaavia indikaattoreita (a-f) ja samalla sopeutumista. (Tietoa indikaattoreista ja valintaprosessista, ks. liite II.) Olisi kuitenkin syytä korostaa, että ohjeelliset vastausstrategiat ovat ainoastaan suuntaa-antavia, joten ne eivät suinkaan estä mitään maata yksilöimästä mahdollisia muita painopistealueita ja saamasta tähän kehitysapua. Ohjeellisia vastausstrategioita olisi tarkistettava säännöllisesti etenkin toista velvoitekautta koskevien tulevien neuvottelujen tulosten perusteella. Liitteet LIITE I: TOIMINTASUUNNITELMA Edellä kuvatussa strategiassa yksilöidyt neljä strategista painopistealuetta muutetaan seuraavassa toimiksi ja toimia toteuttavat tahot. I. Ilmastonmuutosta koskevan politiikan näkyvyyden lisääminen sekä vuoropuhelussa että yhteistyössä Toimet: - Ilmastonmuutos otetaan säännöllisesti kaikkien kehitystä käsittelevien korkean tason poliittisten kokousten esityslistalle (KOM, kumppanimaat, jäsenvaltiot, kansalaisjärjestöt). - Muiden asiasta kiinnostuneiden avunantajien kanssa laaditaan ilmastonmuutosta kehitysyhteistyön yhteydessä koskeva yhteinen asiakirja (KOM). a) kumppanimaiden kanssa Toimet: - Tämä tiedonanto otetaan tulevaisuudessa esityslistalle AKT:n ministerineuvostossa, yhteisessä edustajakokouksessa ja muissa korkean tason kuulemisissa EY:n muiden yhteistyösopimusten yhteydessä toimintasuunnitelman esittelyä ja seurantaa varten (jäsenvaltiot, KOM). - Ympäristövuoropuhelua EU:n, erityisesti komission lähetystöjen ja jäsenvaltioiden edustustojen, sekä kumppanimaiden välillä lisätään tämän yksiköiden valmisteluasiakirjan ja siihen sisältyvän toimintasuunnitelman pohjalta (jäsenvaltiot, KOM, kumppanimaat). - Johannesburgin huippukokouksen (WSSD) suositusten, erityisesti veteen ja EU:n energia-aloitteeseen sekä uusiutuvien energialähteiden edistämiseen halukkaiden maiden liittoutumaan liittyvien suositusten, toteuttamisessa varmistetaan täysi johdonmukaisuus tämän toimintasuunnitelman kanssa (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan ilmastonmuutokseen liittyvien näkökohtien (erityisesti sopeutumisen osalta), ilmastonmuutosta koskevien kansallisten toimintasuunnitelmien ja mahdollisten kansallisten sopeutumisohjelmien (NAPA) huomioon ottamista strategisissa rakenteissa, kuten kestävän kehityksen kansallisissa strategioissa ja köyhyyden vähentämisstrategioissa (kumppanimaat, jäsenvaltiot, monenväliset rahoittajat, KOM). - Ilmastonmuutosta koskevat kysymykset sisällytetään maa- ja aluekohtaisten strategia-asiakirjojen tarkistamiseen, erityisesti kumppanimaiden uudet aloitteet erityistoimista ilmastonmuutoksen yhteydessä (kumppanimaat, KOM). - Ilmastonmuutosta koskevat kysymykset sisällytetään kansallisten/alueellisten maaohjelmien tarkistamiseen (kumppanimaat, KOM). - Tuetaan sellaisen monen sidosryhmän komitean perustamista, joka arvioi meneillään olevaa toimintaa ja yksilöi toiminnan painopistealueita kussakin kumppanimaassa ja kullakin alueella (kumppanimaat, jäsenvaltiot, KOM). - Ympäristön sisällyttämistä koskevan EY:n viimeistellyn käsikirjan (Environmental Integration Manual) kohderyhmää laajennetaan siten, että kumppanimaat voivat käyttää sitä (KOM). - Tuetaan alueellisia aloitteita, joissa yksilöidään täytäntöönpanoon liittyviä keskeisiä kysymyksiä alueilla/maissa, kehitetään maakohtaisia/alueellisia strategioita sekä vaihdetaan kokemuksia ja kehitetään menetelmiä (esimerkiksi työryhmissä) (jäsenvaltiot, KOM). b) yhteisössä * Ilmastonmuutoksen huomioon ottaminen strategisissa rakenteissa Toimet: - Ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat sisällytetään entistä paremmin muihin EY:n ja jäsenvaltioiden ulkoisiin politiikkoihin ja sisäisiin politiikkoihin, joilla on mahdollisia ulkoisia vaikutuksia kumppanimaihin (jäsenvaltiot, KOM). - Ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat sisällytetään entistä paremmin muihin kehitysyhteistyön alakohtaisiin politiikkoihin (energia, liikenne, tutkimus ja teknologia, vesihuolto, maaseudun kehittäminen, kauppa, kansalaisyhteiskunnan osallistuminen, instituutioiden tukeminen, terveys, sukupuolinäkökohdat, koulutus, metsät, kalastus, yksityisen sektorin kehittäminen) (jäsenvaltiot, KOM). - Laaditaan konkreettisia muistilistoja, joilla edistetään hankkeiden johdonmukaisuutta ilmastonmuutosta koskevien tavoitteiden kanssa (KOM). - Kehitetään helppokäyttöinen seulontaväline, jolla selvitetään hankkeiden mahdollisuudet kasvihuonekaasujen kannalta toiminnallisella tasolla (KOM) ja jota levitetään ympäristön sisällyttämistä koskevan viimeistellyn käsikirjan (Environmental Integration Manual) käytön ja täytäntöönpanon yhteydessä kaikkiin lähetystöihin ja yksiköihin (KOM). - Luonnosvaiheessa oleva ympäristön sisällyttämistä koskeva käsikirja (Environmental Integration Manual) viimeistellään ja siitä tehdään toteuttamiskelpoinen (KOM). - Ympäristön sisällyttämistä koskevaa käsikirjaa (Environmental Integration Manual) käytetään (jäsenvaltiot, KOM). - Hankkeiden ja ohjelmien vastuuhenkilöille annetaan erityiskoulutusta tämän asiakirjan ja ympäristön sisällyttämistä koskevan käsikirjan (Environmental Integration Manual) pohjalta (KOM). - Perustetaan ympäristöneuvontapiste, joka auttaa komission päätoimipaikkaa ja lähetystöjä sekä suunnittelijoita (KOM). - Perustetaan ilmastonmuutosta, monenvälisiä ympäristösopimuksia ja ympäristöä koskeva asiantuntijaverkosto komission päätoimipaikkaan ja lähetystöihin (KOM). - Laaditaan asiakirja, jossa esitetään yhteenveto puitesopimukseen ja Kioton pöytäkirjaan sekä muihin monenvälisiin ympäristösopimuksiin perustuvista velvoitteista ja jota levitetään kaikkiin lähetystöihin ja päätoimipaikassa (KOM). - Lisätään EY:n ja EIP:n välistä vuoropuhelua perustamalla ilmastonmuutosta käsittelevä työryhmä, jotta voidaan varmistaa, että ilmastonmuutos otetaan huomioon EIP:n rahoitusvälineissä sekä sen toiminnan, erityisesti energiaan, liikenteeseen ja veteen liittyvän toiminnan, suunnittelussa ja toteutuksessa (KOM, EIP). - Seurataan tämän toimintasuunnitelman täytäntöönpanoa (jäsenvaltiot, KOM). - Komission tasolla (päätoimipaikassa ja lähetystöissä) osoitetaan riittävästi voimavaroja niin budjetti- kuin henkilöstökehyksessä, jotta voidaan varmistaa tämän toimintasuunnitelman komissiolle osoittamien tehtävien täysimääräinen täytäntöönpano (KOM). - Komission kehitysyhteistyötietokannassa otetaan käyttöön ilmastonmuutokseen liittyvien hankkeiden tunnistamiseksi erityinen osoitinjärjestelmä, joka perustuu monenvälisiä ympäristösopimuksia koskevaan OECD:n/DAC:n osoitinjärjestelmään ja jolla helpotetaan tiedottamisvelvoitteiden täyttämistä sekä lisätään yhteisön toimien näkyvyyttä kaikilla kansainvälisillä foorumeilla ja kumppanimaissa (KOM). * Yhteensovittaminen ja johdonmukaisuus Toimet: - EU:n tasolla perustetaan ilmastonmuutosta koskevan toiminnan tietojenvaihtokeskus, jossa tutkitaan ja levitetään tietoja yhteisön ja jäsenvaltioiden monenlaisesta tuesta kumppanimaille, jotta voidaan parantaa puitesopimuksen ja Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanoa edistävien hankkeiden ja ohjelmien yhteensovittamista sekä pohjustaa entistä parempaa valmiuksien kehittämistä kehitysmaissa (jäsenvaltiot, KOM, EEA). - Ilmastonmuutosta koskevien ohjelmien ja toiminnan suunnittelu kehitysyhteistyön yhteydessä sovitetaan yhteen yhteisön tasolla (poliittisesti, teknisesti, maantieteellisesti ja taloudellisesti) (jäsenvaltiot, KOM). - Järjestetään säännöllisesti jäsenvaltioiden ja monen sidosryhmän asiantuntijaryhmien kokouksia tämän toimintasuunnitelman suositusten yhteensovittamista ja täytäntöönpanoa varten (KOM, jäsenvaltiot, kumppanimaat, sidosryhmät). - Palaute kahden- ja monenvälisistä ilmastoon liittyvistä keskusteluista kumppanimaiden kanssa otetaan huomioon tämän toimintasuunnitelman täytäntöönpanossa, jotta parannetaan entisestään EU:n asemaa ilmastonmuutosta koskevissa neuvotteluissa. (KOM). - Parannetaan EY:n ja muiden monenvälisten rahoittajien yhteensovittamista parantamalla ohjelmia koskevaa tietojenvaihtoa ja lisäämällä yhteistyötoimintaa (KOM, monenväliset rahoittajat). - Tarkastellaan synergiaa EY:n tasolla kehitysyhteistyöhön liittyvien toimintasuunnitelmien välillä erilaisissa monenvälisissä ympäristösopimuksissa ja muissa kansainvälisissä aloitteissa (aavikoituminen, biologinen monimuotoisuus, metsät, vesi jne.) (KOM). II. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen tukeminen * Vaikutuksia, alttiutta ja sopeutumista koskeva tutkimus Toimet: - Tuetaan tutkimusta, joka koskee vaikutuksia, alttiutta ja riskien arviointia, mukaan luettuina alakohtaiset ja yhdennetyt arvioinnit [49], ja jossa korostetaan erityisesti ilmaston vaihtelun muutoksia sekä poikkeuksellisten sääolojen yleisyyttä ja vakavuutta (jäsenvaltiot, KOM). [49] Esimerkiksi maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous. Vesivaroja koskevassa yhdennetyssä arvioinnissa voitaisiin tarkastella veden käyttöä eri aloilla ja alojen välistä vuorovaikutusta. - Tuetaan yhdennettyyn arviointiin, mukaan luettuna riskien arviointi, tarkoitettujen välineiden parantamista, jotta voidaan tutkia luonnonvaraisten ja ihmisen rakentamien järjestelmien osien välistä vuorovaikutusta sekä erilaisten poliittisten päätösten seurauksia (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan tutkimusta, jossa kehitetään ja arvioidaan sopeutumisstrategioita ja -toimenpiteitä, arvioidaan sopeutumista koskevien vaihtoehtojen tehokkuutta ja kustannuksia sekä selvitetään sopeutumismahdollisuuksien eroja ja sopeutumisen esteitä eri alueilla, maissa ja väestöryhmissä, mukaan luettuina tähän tarkoitettuja menetelmiä (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan sellaisten mahdollisuuksien arviointia, jotka koskevat vaikutuksiin, alttiuteen ja sopeutumiseen liittyvän tieteellisen tiedon sisällyttämistä päätöksentekoprosesseihin, riskinhallintaan ja kestävää kehitystä koskeviin aloitteisiin (jäsenvaltiot, KOM). - Kumppanimaiden yliopistoja ja tutkimuslaitoksia kannustetaan liittymään eurooppalaisiin tutkimusyhteenliittymiin ja näin vaikuttamaan seurantatoimiin, tieteellisten prosessien ymmärtämiseen ja sopeutumisstrategioiden kehittämiseen (jäsenvaltiot, KOM). * Sopeutumisnäkökohtien sisällyttäminen strategisiin rakenteisiin sekä kansalliseen ja alakohtaiseen suunnitteluun Toimet: - Edistetään sopeutumistoimenpiteiden johdonmukaisuutta tai täydentävyyttä asiaankuuluvien alojen (vesi, maatalous, metsät, kalastus, maaseudun kehittäminen, terveys, koulutus) toimenpiteiden kanssa, jotta voidaan välttää ilmastonmuutokseen sopeutumista heikentävät toimet (alttiutta ilmastonmuutokseen lisäävät toimet) (kumppanimaat, jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan sopeutumistoimenpiteiden yhdistämistä tarvittaessa hätäapuun, kunnostustoimiin ja kehitysyhteistyöhön sekä katastrofivalmiuteen (kumppanimaat, jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan ilmastoa koskevan riskinhallinnan sisällyttämistä suunnitteluprosessiin kaikissa kansallisissa elimissä/virastoissa, jotka vastaavat pitkän aikavälin investoinneista, esimerkiksi infrastruktuurista (jäsenvaltiot, KOM, EIP). - Tuetaan sellaisen mekanismin käyttöönottoa, jolla lisätään yhteistyötä suunnittelusta kumppanimaissa vastaavien kansallisten elinten/virastojen välillä (kumppanimaat, jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan hyvää hallintotapaa sekä ihmisten ja instituutioiden valmiuksien lisäämistä, jotta voidaan varmistaa vakaat ja tehokkaat instituutiot ja näin vahvistaa kumppanimaiden sopeutumiskykyä ja vähentää niiden alttiutta ilmastonmuutokselle (KOM). * Parannetaan ja tuetaan sopeutumispolitiikkoja ja -strategioita sekä toimenpiteitä, jotka koskevat sopeutumista (suoraan tai välillisesti) nykyiseen ilmastoon ja sen vaihtelevuuteen, mukaan luettuina poikkeukselliset sääolot, jotta voidaan parantaa kumppanimaiden tietoutta ja sopeutumiskykyä ilmastossa tapahtuvien tulevien muutosten varalta Toimet: - Selvitetään sopeutumista koskevia vaihtoehtoja, joilla voidaan vähentää nykyisen ilmaston haavoittuvuutta, erityisesti edullisia toimenpiteitä (no-regrets measures) [50] (KOM, jäsenvaltiot). [50] Toimenpiteitä, joista on hyötyä myös muuhun kuin ilmastostressiin. - Edistetään ja tuetaan sopeutumista koskevien koehankkeiden käynnistämistä vuoropuhelussa kumppanimaiden kanssa niiden omien sopeutumisnäkökohtien ja painopisteiden mukaisesti (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan hyönteisvälitteisten tautien seurannan lisäämistä (jäsenvaltiot, kumppanimaat, KOM, monenväliset rahoittajat, kansalaisjärjestöt). - Tuetaan rakennuksia, asuntoja ja muita infrastruktuureja, mukaan luettuina tiet, sillat jne., koskevien sääntöjen ja standardien kehittämistä/parantamista (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan kaikilla asiaankuuluvilla tasoilla valmiuksien lisäämistä ja koulutusta, joka koskee seurantaa, arviointia ja tiedonkeruuta, mukaan luettuna asiaankuuluvissa kansainvälisissä ohjelmissa, kuten YTK:n Global Land Cover 2000 -verkostossa, kehitettyjen tietojen ja menetelmien käyttö (KOM, jäsenvaltiot). - Tuetaan valmiuksien lisäämistä, jotta voidaan kehittää ja ylläpitää ympäristön seurantaan ja ennustamiseen liittyviä infrastruktuureja, verkostoja ja taitoja Euroopan maailmanlaajuisiin ilmastonmuutoksen seurantajärjestelmiin ja EY:n/ESA:n GMES-aloitteisiin antaman panoksen mukaisesti (KOM, jäsenvaltiot). - Tuetaan koulutukseen ja tietoisuuden lisäämiseen liittyviä sopeutumistoimia, jotta voidaan parantaa taitoja ja lisätä yleistä tietoisuutta sopeutumisesta ja näin vahvistaa yleistä sopeutumiskykyä (jäsenvaltiot, KOM). - Edistetään paikallisten sidosryhmien perustamista, jotta voidaan varmistaa, että ilmastonmuutokseen liittyvää riskinhallintaa koskevat viralliset toimenpiteet tukevat nykyisiä epävirallisia toimenpiteitä, ja edistää näin sellaisten strategioiden kehittämistä, joissa yhdistyvät strategisen valvonnan ja paikallisen tietouden/päätöksenteon vahvuudet (jäsenvaltiot, KOM, kumppanimaat, kansalaisjärjestöt). - Tuetaan valmiuksien lisäämistä, jotta voidaan valmistella ja toteuttaa ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevia kansallisia ja/tai alueellisia ohjelmia (kumppanimaat, jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan kansallisten sopeutumisohjelmien (NAPA) valmistelua/päivittämistä vähiten kehittyneissä maissa (kumppanimaat, jäsenvaltiot, KOM). * Jatkuva sopeutumisen tukeminen metsien suojelun ja/tai ekosysteemien ja luonnonvarojen kestävän hoidon avulla kumppanimaissa Toimet: - Tuetaan sellaisten metsien suojelua ja/tai metsien, vesivarojen ja rannikkoekosysteemien kestävää hoitoa sekä maankäyttöä ja biologista monimuotoisuutta koskevien politiikkojen/strategioiden ja niitä tukevien tietokantojen kehittämistä, joihin on sisällytetty täysin ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat, jotta voidaan hyödyntää synergiaa kestävän ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen sekä sopeutumisnäkökohtien välillä tai ainakin välttää sopeutumisnäkökohtien kanssa ristiriidassa olevat toimet (sopeutumista heikentävät toimet) (jäsenvaltiot, monenväliset rahoittajat, KOM). - Suunnitellaan toimenpiteitä, joilla pyritään minimoimaan maankäytöstä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt, niiden toimenpiteiden lisäksi, joilla pyritään minimoimaan ilmastonmuutoksen haitalliset vaikutukset (jäsenvaltiot, KOM). III. Ilmastonmuutoksen lieventämisen tukeminen * Ilmastonmuutoksen huomioon ottaminen Toimet: - Kumppanimaita rohkaistaan kehittämään lieventämistoimenpiteitä varten strategia erityisesti energia-alalla (mukaan luettuna energiankulutuksen tasolla) ja liikennealalla (jäsenvaltiot, KOM). - Halukkaille kumppanimaille/-alueille energiapolitiikan laatimiseen ja täytäntöönpanoon annettava rahoitusapu keskitetään kumppanuustoimiin. Määrärahoja osoitetaan myös EU:n energiavirastojen ja vastaavien keskusten (joita on jo olemassa tai joita ollaan perustamassa) verkostoinnin edistämiseen kehitysmaissa (KOM). - Ohjelmista ja hankkeista tehdään järjestelmällisesti strategisten vaikutusten arviointi / ympäristövaikutusten arviointi, joka sisältää erityisen ilmastonmuutosta koskevan osan, mukaan luettuna välineiden kehittäminen tällaisia arviointeja varten (jäsenvaltiot, KOM). - Toteutetaan järjestelmällinen hankkeiden seulonta, jotta voidaan yksilöidä muut hankkeen osat tai investoinnit, joista voisi olla lisähyötyä ilmastonmuutoksen kannalta (jäsenvaltiot, KOM). - Energiatehokkuustavoitteet sisällytetään järjestelmällisesti energia-alan kehitysapuohjelmiin ja -hankkeisiin (KOM). - Maakohtaisten strategia-asiakirjojen ja kansallisten maaohjelmien yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että tuetaan mahdollisuuksien mukaan edullisten toimenpiteiden (no-regrets measures) yksilöimistä ja toteuttamista, esimerkiksi joukkoliikennejärjestelmien (maanteiltä rautateille) laajentamista, ajoneuvojen tehokkuuden parantamista huolto- ja katsastusohjelmien avulla, liikenteen hallinnan parantamista, maanteiden päällystämistä, polttoaineputkien asentamista, infrastruktuurin tarjoamista muuta kuin moottoriliikennettä varten sekä biomassan, etanolin ja maakaasun käytön lisäämistä (jäsenvaltiot, KOM, kumppanimaat). - Kehitetään asianmukaisia sisäisiä menettelyjä ja välineitä, jotta voidaan hyödyntää täysin mahdollisuudet, joissa uusiutuva energia on taloudellisesti houkutteleva vaihtoehto elinkaaren perusteella (KOM, jäsenvaltiot). - Ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat sisällytetään kestävän kehityksen vaikutusten arviointeihin (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan vientiluottojen ekologisen kestävyyden parantamista muun muassa panemalla täytäntöön OECD:n suositus ympäristöä ja virallisesti tuettuja vientiluottoja koskevista yhteisistä lähestymistavoista. Selvitetään keinoja vahvistaa vientiyritysten toiminnan ilmastoulottuvuutta ja edistetään vientiluottojen osuutta puhtaan kehityksen mekanismin täytäntöönpanossa (jäsenvaltiot, KOM). * CDM-toimia kumppanimaissa tuetaan julkisin varoin, erityisesti vähiten kehittyneissä maissa, joissa yksityisellä sektorilla ei ole suhteellista etua ja joissa on odotettavissa sosiaalista lisähyötyä Toimet: - Kehitetään joukko indikaattoreita, jotka perustuvat UNDP:n inhimillisen kehityksen indeksiin (HDI) ja joiden avulla voidaan selvittää asianomaiset kumppanimaat ja odotettavissa oleva lisähyöty (köyhyyden vähentäminen kestävän kehityksen näkökulmasta) (KOM). - Tuetaan EU:n käytännesääntöjen kehittämistä julkisen kehitysavun käytölle CDM-toimien rahoittamiseen. Tällaisissa käytännesäännöissä olisi selkeästi todettava, että siitä CDM-hyvitysten osasta kertyvä tuotto, joka saatiin aikaan julkisella kehitysavulla tuetussa CDM-hankkeessa, olisi joko investoitava uudelleen samaan hankkeeseen (ylimääräisen sosiaalisen hyödyn säilyttämiseksi) tai annettava vastaanottavalle maalle (jäsenvaltiot, KOM). - Lisätään tietoisuutta ja kehitetään yksityisen sektorin valmiuksia kumppanimaissa, jotta voidaan perustaa investointikumppanuuksia EU:n investoijien kanssa CDM-toimia varten (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan sellaisen toimintaympäristön luomista, joka mahdollistaa puhtaan kehityksen mekanismin täytäntöönpanon (tietoisuuden lisääminen, yhteys ilmastonmuutosta koskevaan kansalliseen strategiaan tai kansalliseen kestävän kehityksen strategiaan, sääntelykehys ja hallinnolliset menettelyt CDM-hankkeiden valintaa/hyväksyntää varten, mukaan luettuna CDM-yhteyspisteen nimeäminen, teknologiaa koskevien tietojen levittäminen niiden myöhempää käyttöä varten...) (jäsenvaltiot, KOM). * Teknologian siirto ja tutkimus Toimet: - Edistetään tutkimusta, joka koskee kumppanimaiden tarpeita vastaavan ja lieventämispyrkimyksiä edistävän innovatiivisen ja puhtaan teknologian esittelyä (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan vaihtoehtoisten polttoaineiden kehittämistä ja niiden käytön lisäämistä koskevaa tutkimusta (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan energia-alan valmiuksien lisäämistä koskevien kansallisten tai alueellisten aloitteiden kehittämistä (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan ympäristöä säästävää teknologiaa ja hyödykkeitä koskevien valmiuksien lisäämistä (jäsenvaltiot, KOM). - Helpotetaan ympäristöä säästävän teknologian teknisiä parametreja sekä taloudellisia ja ekologisia näkökohtia koskevaa tiedonkulkua eri sidosryhmien välillä, jotta voidaan lisätä ympäristöä säästävän teknologian kehittämistä ja siirtoa (KOM, jäsenvaltiot, kansalaisjärjestöt). - Tuetaan teknologian siirron esteiden ja näiden esteiden poistamista koskevien toimenpiteiden selvittämistä alakohtaisten analyysien avulla (KOM, jäsenvaltiot, kumppanimaat). - Neuvotellaan kumppanimaiden kanssa Dohan kehitysohjelman ja alueellisten kauppasopimusten yhteydessä ympäristöhyödykkeiden ja -palvelujen tulliesteiden ja tullien ulkopuolisten esteiden vähentämisestä/poistamisesta (KOM, jäsenvaltiot, kumppanimaat). - Tuetaan EU:n tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen tulosten järjestelmällistä seulontaa korostamalla erityisesti EU:n ja kehitysmaiden yhteisiä tutkimustoimia, jotta voidaan tarvittaessa levittää tuloksia ja testata koevaiheessa olevaa teknologiaa, menetelmiä ja käsitteitä muissa kuin liitteessä I mainituissa maissa (jäsenvaltiot, KOM, kumppanimaat). - Kumppanimaiden yliopistoja ja tutkimuslaitoksia kannustetaan liittymään eurooppalaisiin tutkimusyhteenliittymiin ja näin vaikuttamaan seurantatoimiin, tieteellisten prosessien ymmärtämiseen ja lieventämisstrategioiden kehittämiseen (jäsenvaltiot, KOM, kumppanimaat). IV. Valmiuksien kehittäminen Edellä mainittuihin strategisiin painopistealueisiin liittyvät valmiuksien kehittämistä koskevat erityistoimet on lueteltu asianomaisessa kohdassa. * Yleisen tietoisuuden lisääminen kumppanimaissa Toimet: - Tuetaan ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia koskevien koulutusohjelmien ja yleistä tietoisuutta lisäävien ohjelmien (esimerkiksi työryhmien ja valmennuskurssien) ja/tai tiedotuskampanjojen kehittämistä ja toteuttamista (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan lieventämis- ja sopeutumistoimenpiteitä koskevaa tiedotusta sekä teknistä neuvontaa, joka koskee energiatehokkuuden parantamista tarjonnan ja kulutuksen tasolla (jäsenvaltiot, KOM). - Annetaan ekosysteemien tilaa ja muutosta kuvailevia tietokantoja yleisesti saataville tiedotusvälineissä ja tarvittaessa www:ssä (jäsenvaltiot, KOM, EEA, kansalaisjärjestöt). * Ihmisten ja instituutioiden valmiuksien kehittäminen kumppanimaissa puitesopimuksen ja Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanoa varten Toimet: - Tuetaan kansallisten virkamiesten tietoisuutta lisäävien ohjelmien kehittämistä ja toteuttamista puitesopimuksesta ja Kioton pöytäkirjasta johtuvien haasteiden ja mahdollisuuksien alalla (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan maa- ja aluekohtaisten erityistarpeiden selvittämistä puitesopimuksen ja Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanoa varten (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan kansallisten tiedonantojen laatimista, mukaan luettuina selvitykset, lieventämistoimet, tietojen järjestämiskeinot ja tilastotiedot, erityisesti toista velvoitekautta koskevia neuvotteluja varten (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan neuvottelutaitojen kehittämistä puitesopimusta ja Kioton pöytäkirjaa koskevaan kansainväliseen prosessiin osallistumista varten (jäsenvaltiot, KOM). - Edistetään synergian maksimointia puitesopimuksen ja Kioton pöytäkirjan sekä muiden monenvälisten ympäristösopimusten, erityisesti aavikoitumista ja biologista monimuotoisuutta koskevien YK:n yleissopimusten, välillä (jäsenvaltiot, KOM). - Tuetaan ilmastonmuutoksen yhteyspisteen vahvistamista (poliittisesti ja teknisesti) kussakin kumppanimaassa (jäsenvaltiot, KOM). LIITE II: OHJEELLISET STRATEGISET VASTAUKSET EU:N KUMPPANIMAILLE >TAULUKON PAIKKA> Sopeutumisen, lieventämisen ja suojelun tarpeita kuvaavat indikaattorit A: Alhainen sosioekonominen sopeutumiskyky (vähiten kehittyneet maat) (Lähde: UNCTAD http://www.unctad.org/en/pub/ ldcprofiles2001.en.htm) B: Alhainen fyysinen sopeutumiskyky (pienet saarivaltiot) (Lähde: SIDSnet http://www.sidsnet.org/aosis/ ) C: Merkittäviä haitallisia vaikutuksia merenpinnan kohoamisesta (muut kuin pienet saarikehitysmaavaltiot) (C*: erittäin haitallisia vaikutuksia) (Lähde: CGIAR Annual Report 2000, s. 14). D: Merkittäviä haitallisia vaikutuksia satoon ilmastonmuutoksen takia (Lähde: CGIAR Annual Report 2000, s. 12). E: 15 yhteistyömaata, jotka ovat kärsineet eniten luonnonmullistuksista vuoden 1990 jälkeen (laskelma perustuu EM-DAT:n, CRED:n, Louvainin yliopiston, Belgian ja Maailmanpankin antamiin tietoihin). Näissä 15 maassa luonnonmullistuksista vuosina 1990-2001 kärsineen väestön yhteenlasketun määrän suhde kokonaisväestön määrään on korkein. F: Ne aavikoitumisen estämiseksi tehdyn yleissopimuksen sopimuspuolina olevat aavikoitumisesta kärsivät maat, jotka ovat toimittaneet raportteja yleissopimuksen täytäntöönpanoa tarkastelevalle komitealle. G: 15 yhteistyömaata, joilla on suurimmat CO2-päästöt. H: 15 yhteistyömaata, joilla on suurimmat CO2-päästöt henkeä kohti. I: Maat, joiden metsäala on vähintään 200 000 neliökilometriä. J: Maat, jotka ovat kiinnostuneita sisällyttämisestä liitteeseen I tai muusta velvoitteesta. Ohjeellisten strategisten vastausten yksilöiminen Sopeutuminen: Koska kumppanimaat ovat muita alttiimpia ilmastonmuutoksen haitallisille vaikutuksille, tälle vastausstrategialle on annettu etusija. Tämä näkyy siinä, että sopeutumiseen on yksilöity kaikki maat, joilla on vähintään yksi alttiutta ilmastonmuutokselle kuvaavista indikaattoreista (A,B,C,D,E). Alttius ilmastonmuutokselle toki vaihtelee eri maissa, ja valituissa indikaattoreissa pyritään kuvaamaan tätä todellisuutta. Lieventäminen: Lieventämiseen on yksilöity ne kumppanimaat, jotka ovat merkittäviä CO2-päästöjen aiheuttajia ja joilla on suhteellisen suuret CO2-päästöt henkeä kohti tai jotka ovat ilmaisseet kiinnostusta vapaaehtoisiin päästövähennyksiin ja/tai muihin sitoumuksiin. Joihinkin näistä maista olisi hyvä soveltaa myös ilmastoa koskevaa yhdennettyä lähestymistapaa, jossa lieventäminen yhdistetään sopeutumiseen. Ekosysteemien suojelu / kestävä hoito: Ekosysteemien suojeluun / kestävään hoitoon on valittu ne kumppanimaat, joiden metsissä on suuret hiilivarastot. Joihinkin näistä maista olisi hyvä soveltaa myös ilmastoa koskevaa yhdennettyä lähestymistapaa, jossa suojelu yhdistetään sopeutumiseen. Ilmastoa koskevaa yhdennettyä lähestymistapaa voitaisiin korostaa erityisesti niissä maissa, jotka yksilöidään kaikkiin kolmeen vastausstrategiaan. Nämä maat ovat Argentiina, Brasilia, Indonesia, Intia, Kiina, Meksiko ja Venezuela. Olisi kuitenkin syytä korostaa, että ohjeelliset vastausstrategiat ovat ainoastaan suuntaa-antavia, joten ne eivät suinkaan estä mitään maata yksilöimästä mahdollisia muita painopistealueita ja saamasta tähän kehitysapua. Ohjeellisia vastausstrategioita olisi tarkistettava säännöllisesti etenkin toista velvoitekautta koskevien tulevien neuvottelujen tulosten perusteella. LIITE III: TIETOA ILMASTONMUUTOKSEN TIETEELLISESTÄ PERUSTASTA JA ENNUSTETUISTA VAIKUTUKSISTA [51] [51] IPCC:n kolmas arviointiraportti (2001). Aiempi kehitys * Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut 31 prosenttia vuodesta 1750 lähtien, 280 miljoonasosasta nykyiseen 367 miljoonasosaan. Nykyinen CO2-pitoisuus on korkein 420 000 vuoteen ja todennäköisesti korkein 20 miljoonaan vuoteen. * Maapallon keskimääräinen lämpötila on noussut 0,6 celsiusastetta vuoden 1861 jälkeen. On erittäin todennäköistä, että 1990-luku oli lämpimin vuosikymmen ja vuosi 1998 lämpimin vuosi sitten vuoden 1861. Puiden vuosirenkaista, koralliriutoista, jäätiköistä ja historiallisista tilastoista saadut tiedot viittaavat siihen, että lämpötilan kohoaminen on 1900-luvulla ollut todennäköisesti voimakkaampaa kuin millään muulla vuosisadalla 1000 viime vuoden aikana. IPCC:n kolmannessa arviointiraportissa on uutta ja entistä vahvempaa näyttöä siitä, että suurin osa 50 viime vuoden aikana havaitusta lämpenemisestä on ihmisen toiminnan aiheuttamaa. * Merenpinta on kohonnut keskimäärin 10-20 senttiä. Lumipeite on vähentynyt noin 10 prosenttia 1960-luvun lopun jälkeen pohjoisen pallonpuoliskon keski- ja korkeilla leveysasteilla. On myös erittäin todennäköistä, että järvien ja jokien vuotuinen jääpeitekausi on lyhentynyt noin kaksi viikkoa 1900-luvulla ja että Jäämeren jääpeite loppukesällä tai alkusyksyllä on ohentunut noin 40 prosenttia viime vuosikymmenten aikana. * Sadannan on mitattu lisääntyneen 0,5-1 prosenttia vuosikymmentä kohti pohjoisen pallonpuoliskon mantereiden useimmilla keski- ja korkeilla leveysasteilla. Tietyissä Afrikan ja Aasian osissa kuivuus näyttää jo yleistyneen ja pahentuneen. Tuleva kehitys [52] [52] Näissä ennustetuissa muutoksissa ei oteta huomioon sitä IPCC:n kuvaamaa mahdollisuutta, että hiilen vapautumisella ikirouta-alueilta, metaanin vapautumisella rannikkosedimenttien hydraateista tai merkittävien mannerjäätiköiden sulamisella voi olla muita laajoja ja peruuttamattomia vaikutuksia (ennustettua voimakkaampi ilmaston tasapainon horjuminen, lämpötilan muutos ja merenpinnan kohoaminen), joiden todennäköisyyttä on vaikea arvioida. * Maapallon keskimääräisen pintalämpötilan ennustetaan kohoavan 1,4-5,8 celsiusastetta vuodesta 1990 vuoteen 2100, ellei ryhdytä toimiin päästöjen vähentämiseksi. * Merenpinnan ennustetaan kohoavan 9-88 senttiä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2100 mennessä. * Ilmastonmuutos aiheuttaa taloudellisia menetyksiä trooppisten syklonien yleistymisen, merenpinnan kohoamisesta johtuvan maan menetyksen sekä kalakannoille, maataloudelle ja vesivaroille aiheutuvien vahinkojen takia. * Ilmastonmuutos heikentää elintarviketurvaa Afrikassa. Potentiaalisen sadon ennustetaan yleisesti ottaen vähenevän useimmilla trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, jolloin kehitysmaat ovat entistäkin alttiimpia nälänhädälle ja yhteiskunnallisille levottomuuksille (tai poliittiselle epävakaudelle). * Vesistressistä kärsivissä maissa elävien ihmisten määrä kasvaa huomattavasti eli 1,7 miljardista ihmisestä (kolmasosa maailman väestöstä) noin 5 miljardiin vuoteen 2025 mennessä (väestönkasvun nopeudesta riippuen). Tämä vaikuttaa juomavesivarastoihin ja maatalouden keinokasteluun. * Malaria ja denguekuume vaikuttavat jo nyt 40-50 prosenttiin maailman väestöstä, ja niiden esiintymisalue laajenee. LIITE IV: YHTEENVETO KANSAINVÄLISESTÄ ILMASTONMUUTOSPROSESSISTA Ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus (UNFCCC) Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) perustettiin YK:n tuella vuonna 1988 tekemään tieteellisiä arviointeja ilmastonmuutoksesta. Sen vuonna 1990 julkaistun ensimmäisen arviointiraportin tulokset johtivat neuvotteluihin, joissa tehtiin ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus (UNFCCC). Riossa kesäkuussa 1992 pidetyssä YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa 154 maata allekirjoitti puitesopimuksen. Se tuli voimaan 21. maaliskuuta 1994, ja se merkitsee yhteistä pyrkimystä ihmisen toiminnan aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta johtuvaa ilmaston lämpenemistä vastaan. Puitesopimuksen perimmäisenä tavoitteena on "saada aikaan kasvihuonekaasujen pitoisuuksien vakiintuminen ilmakehässä sellaiselle tasolle, ettei ihmisen toiminnasta aiheudu vaarallista häiriötä ilmastojärjestelmässä. Tämä taso tulisi saavuttaa aikavälillä, joka sallii ekosysteemien sopeutua ilmastonmuutokseen luonnollisella tavalla, varmistaa ettei elintarviketuotanto ole uhattuna ja mahdollistaa kestävän taloudellisen kehityksen." [53] [53] Puitesopimuksen 2 artikla. Puitesopimuksen nojalla sekä teollisuusmaat että kehitysmaat sitoutuvat kehittämään ja antamaan selvityksiä kasvihuonekaasujen päästöistä ja "nielujen" (kuten hiilidioksidia sitovien metsien) aikaansaamista poistumista sekä tiedottamaan puitesopimuksen täytäntöönpanemiseksi toteutetuista toimista. Sopimuspuolten on myös otettava käyttöön kansallisia ohjelmia ilmastonmuutoksen heikentämiseksi ja sopeutumisstrategioita, edistettävä teknologian siirtoa, tehtävä yhteistyötä tieteellisen ja teknisen tutkimuksen alalla sekä edistettävä yleistä tietoisuutta, kasvatusta ja koulutusta. Puitesopimuksessa viitataan useaan otteeseen kehitysmaiden erityistilanteeseen. Sen perusperiaatteissa käytetään yhteisen mutta eriytyneen vastuun sekä valmiuksien käsitettä ja vaaditaan teollisuusmaita olemaan edelläkävijöitä ponnisteluissa ilmastonmuutosta vastaan. Muissa periaatteissa käsitellään kehitysmaiden erityistarpeita, kun ne pyrkivät talouskehitykseen, sekä kestävän kehityksen edistämisen merkitystä. Lisäksi olisi sovellettava ennalta varautumisen periaatetta, mikä tarkoittaa, että sopimuspuolet eivät saisi olla ryhtymättä toimenpiteisiin estääkseen tai lieventääkseen ilmastonmuutosta tai sopeutuakseen siihen täydellisen tieteellisen varmuuden puuttuessa, jos mahdolliset vauriot ovat vakavia tai peruuttamattomia. Sekä teollisuusmaat että kehitysmaat tekevät useita yleisiä sitoumuksia, mutta kasvihuonekaasujen päästövähennyksiä koskevat erityiset sitoumukset koskevat ainoastaan teollisuusmaita. Teollisuusmaiden tavoitteena on palauttaa yhdessä tai erikseen kasvihuonekaasujen päästöt vuonna 1990 vallinneisiin määriin vuoteen 2000 mennessä. Lisäksi teollisuusmaiden on puitesopimuksen nojalla edistettävä ja rahoitettava teknologian siirtoa kehitysmaille sekä avustettava niitä kehitysmaita, erityisesti pieniä saarikehitysmaavaltioita ja vähiten kehittyneitä valtioita, jotka ovat erityisen alttiita ilmastonmuutoksen haitallisille vaikutuksille, jotta nämä selviytyisivät niihin sopeutumisesta aiheutuvista kustannuksista. Puitesopimuksen rahoitusjärjestelmä: Puitesopimuksen 11 artiklassa määritellään järjestelmä rahoituksen hankkimiseksi kehitysmaille lahjoituksina tai edullisin ehdoin, mukaan luettuina teknologian siirtoon tarvittavat varat. Vuonna 1998 puitesopimuksen sopimuspuolten konferenssi nimesi rahoitusjärjestelmän toiminnasta vastaavaksi yhteisöksi Maailmanlaajuisen ympäristörahaston (GEF), joka auttaa kehitysmaita myös biologisen monimuotoisuuden, otsonin ja vesihuollon alalla. Ilmastonmuutoksen osalta GEF järjestää rahoitusta seuranta- ja tiedottamisvelvoitteisiin, kuten kansallisten tiedonantojen laatimiseen, liittyviä sovittuja täysimääräisiä kustannuksia varten mutta myös sellaisten investointihankkeiden lisäkustannuksia varten, joista on lisähyötyä ilmastonmuutoksen kannalta ja jotka koskevat esimerkiksi lieventämistä ja sitomista. Sopimuspuolet tekivät sopimuspuolten seitsemännessä konferenssissa (COP7) päätöksen, jossa laajennetaan niitä toimia, jotka voivat saada rahoitusta GEF:stä, sopeutumiseen ja valmiuksien (erityisesti katastrofivalmiuden) lisäämiseen. Lisäksi 4 artiklan mukaisesti liitteessä II mainitut sopimuspuolet [54] (teollisuusmaat) järjestävät uutta lisärahoitusta i) kehitysmaiden selvitys- ja tiedottamisvelvoitteiden täysimääräisiä kustannuksia varten ja ii) niitä sovittuja täysimääräisiä lisäkustannuksia varten, joita kehitysmaille aiheutuu muiden velvoitteiden noudattamisesta. Tätä varten puitesopimuksessa perustetaan rahoitusjärjestelmä, jonka toiminnasta vastaa Maailmanpankin, Yhdistyneiden Kansakuntien kehitysohjelman (UNDP) ja Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristöohjelman (UNEP) yhteisesti hoitama Maailmanlaajuinen ympäristörahasto (GEF). [54] Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Euroopan yhteisö, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Kreikka, Luxemburg, Norja, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska, Turkki, Uusi-Seelanti, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat. Olisi syytä huomata, että alkuperäisen rahoitusjärjestelmän lisäksi puitesopimuksen nojalla on viimeaikaisissa neuvotteluissa perustettu kaksi uutta rahastoa: ilmastonmuutoksen erityisrahasto (SCCF) ja vähiten kehittyneiden maiden rahasto (LDCF). Lisäksi EU+-ryhmä [55] antoi Bonnissa heinäkuussa 2001 pidetyssä sopimuspuolten kuudennen konferenssin jatkoistunnossa poliittisen julistuksen, jossa se sitoutui antamaan kehitysmaille ilmastonmuutokseen tarvittavaa rahoitusta vuosittain 450 miljoonaa euroa vuoteen 2005 mennessä. [55] Alankomaat, Belgia, Espanja, Euroopan yhteisö, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Kanada, Kreikka, Luxemburg, Norja, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska, Uusi-Seelanti ja Yhdistynyt kuningaskunta. Muut puitesopimuksen rahastot: Puitesopimuksen sopimuspuolten kuudennen konferenssin jatkoistunnossa (COP6bis, Bonn, heinäkuu 2001) sopimuspuolet sopivat, että kehitysmaille annettavan rahoituksen määrän olisi oltava ennustettavissa ja riittävä, ja ne tunnustivat uuden lisärahoituksen tarpeen nykyisen rahoituksen lisäksi. Sopimuspuolet sopivat kahden uuden rahaston perustamisesta puitesopimuksen nojalla alkuperäisen rahoitusjärjestelmän lisäksi: Ilmastonmuutoksen erityisrahastosta (SCCF) rahoitetaan toimia seuraavilla aloilla: sopeutuminen ilmastonmuutokseen, teknologian siirto, energia, liikenne, teollisuus, maatalous, metsätalous ja jätehuolto sekä toimet, joilla fossiilisista polttoaineista riippuvaisia kehitysmaita autetaan monipuolistamaan talouttaan [56]. [56] Rahasto rahoitetaan liitteessä II mainittujen maiden ja mahdollisten muiden maiden rahoitusosuuksilla. Vähiten kehittyneiden maiden rahastosta (LDCF) tuetaan näiden maiden työohjelmaa, joka sisältää muun muassa kansalliset sopeutumisohjelmat (NAPA). Maailmanlaajuinen ympäristörahasto (GEF) vastaa sekä SCCF:n että LDCF:n toiminnasta. Kioton pöytäkirja Puitesopimuksen Kioton pöytäkirja hyväksyttiin Kiotossa, Japanissa joulukuussa 1997 järjestetyssä sopimuspuolten kolmannessa konferenssissa (COP3), mutta se ei ole vielä tullut voimaan. Toistaiseksi 76 maata sekä EY ja sen jäsenvaltiot ovat jo ratifioineet sen. Kioton pöytäkirjassa vahvistetaan puitesopimuksen mukaiset velvoitteet erityisesti teollisuusmaiden osalta, sillä suurin osa aikaisemmista ja nykyisistä kasvihuonekaasujen päästöistä on peräisin teollisuusmaista. Itse asiassa siinä asetetaan sitovia määrällisiä päästövähennystavoitteita, jotka koskevat yksinomaan sopimuspuolina olevia teollisuusmaita tai liitteessä I mainittuja sopimuspuolia [57]. Näiden maiden on vähennettävä kuuden kasvihuonekaasun [58] päästöjen kokonaismäärää 5 prosenttia vuoden 1990 määrästä vuosina 2008-2012 (ensimmäinen velvoitekausi). EU:n jäsenvaltiot hyväksyivät kesäkuussa 1998 "taakanjakosopimuksen", jossa ne sopivat EU:n yhteisen 8 prosentin vähennysvelvoitteen sisäisestä jakamisesta. [57] Lähinnä liitteessä II mainitut maat ja siirtymätalousmaat. [58] Kyseiset kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi, metaani ja dityppioksidi, jotka ovat luonnossa esiintyviä kaasuja, sekä kolme teollisuudessa syntyvää hiilivetyä. Päästövähennysvelvoitteiden täytäntöönpanon rohkaisemiseksi ja helpottamiseksi liitteessä I mainituilla sopimuspuolilla on käytössään ns. joustomekanismeja, joiden tarkoituksena on edistää päästövähennysten kustannustehokasta saavuttamista. Nämä joustomekanismit ovat päästökauppa (Emissions Trading, ET), yhteistoteutus (Joint Implementation, JI) ja puhtaan kehityksen mekanismi (Clean Development Mechanism, CDM). Päästökaupassa liitteessä I mainitut maat tai näissä maissa olevat yritykset voivat myydä keskenään päästökiintiöitä kansallisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteistoteutuksessa liitteessä I mainitut maat voivat saavuttaa päästövähennysyksiköitä investoimalla päästöjä vähentäviin hankkeisiin muissa teollisuusmaissa. Puhtaan kehityksen mekanismin tavoitteena on edistää kehitysmaiden kestävää kehitystä ja samalla auttaa teollisuusmaita täyttämään pöytäkirjaan perustuvat velvoitteensa. Puhtaan kehityksen mekanismin mukaisesti teollisuusmaat voivat saavuttaa sertifioituja päästövähennyksiä rahoittamalla päästöjä vähentäviä hankkeita kehitysmaissa. Sertifioitujen päästövähennysten avulla teollisuusmaat voivat puolestaan saavuttaa omat päästövähennystavoitteensa. Puhtaan kehityksen mekanismilla on siis erityinen merkitys teollisuusmaiden ja kehitysmaiden suhteissa ja yhteistyössä. Hankkeiden rahoitus Kioton hankekohtaisten mekanismien, erityisesti puhtaan kehityksen mekanismin (CDM), avulla [59]: Kioton pöytäkirjan nojalla teollisuusmaat voivat käyttää päästöhyvityksiä, joita ne saavat ns. Kioton hankekohtaisten mekanismien eli yhteisen toteutuksen (Joint Implementation, JI; teollisuusmaissa toteutettavat hankkeet) ja puhtaan kehityksen mekanismin (Clean Development Mechanism, CDM; kehitysmaissa toteutettavat hankkeet) avulla, saavuttaakseen osittain päästövähennystavoitteensa. Päästöhyvityksiä kertyy vain hankkeessa saavutettujen sellaisten päästövähennysten perusteella, joita ei tapahdu ilman kyseistä toimintaa (täydentävyys). JI- ja CDM-hankkeita toteutetaan lähinnä yksityisellä sektorilla. Puhtaan kehityksen mekanismin tavoitteena on paitsi edistää puitesopimuksen perimmäisen tavoitteen täyttämistä myös auttaa kehitysmaita saavuttamaan kestävä kehitys. Puhtaan kehityksen mekanismin toimintaa valvoo COP7:ssä perustettu hallintoneuvosto. [59] Marrakeshin COP7:ssä (29.10.-10.11.2001) tehtiin mekanismien toimintarakennetta koskevia päätöksiä, joten CDM-hankkeet voidaan käynnistää välittömästi ja JI-hankkeet vuonna 2008. Jo nyt, ennen Kioton pöytäkirjan voimaantuloa, hankekohtaiset toimet voidaan kelpuuttaa puhtaan kehityksen mekanismiin ja niistä voi saada hyvityksiä. Hyvityksillä on arvoa, sillä hallitukset voivat ostaa niitä saavuttaakseen Kioton pöytäkirjaan perustuvat tavoitteensa tai eri tahot voivat käyttää niitä täyttääkseen edullisemmin kansallisen päästövähennysvelvoitteensa. Tämä tekee puhtaan kehityksen mekanismista taloudellisen kannustimen suorien ulkomaisten sijoitusten ekologisen kestävyyden parantamiseen. Tästä syystä ja Kioton pöytäkirjassa asetetun täydentävyysvaatimuksen takia puhtaan kehityksen mekanismin uskotaan olevan hyvä keino puhtaan ja nykyaikaisen teknologian siirrossa kehitysmaihin ja tuovan samalla todellista hyötyä kehityksen kannalta. Lopuksi pöytäkirjassa toistetaan uuden lisärahoituksen järjestämistä koskeva velvoite. Kioton pöytäkirjan nojalla on viimeaikaisissa neuvotteluissa perustettu uusi rahasto, sopeutumisrahasto [60], ja sittemmin Marrakeshin COP7:ssä (29.10.-10.11.2001) tehtiin mekanismien toimintarakennetta koskevia päätöksiä, joten CDM-hankkeet voidaan käynnistää välittömästi ja JI-hankkeet ja päästökauppa vuonna 2008. [60] Tästä rahastosta on tarkoitus rahoittaa konkreettisia sopeutumishankkeita ja -ohjelmia ainoastaan pöytäkirjan sopimuspuolina olevissa kehitysmaissa siten, että erityistä huomiota kiinnitetään vähiten kehittyneisiin maihin ja pieniin saarikehitysmaavaltioihin. YK:n erityisvirastot toteuttavat hankkeet. Rahasto saa rahoituksensa puhtaan kehityksen mekanismin tuotoista peräisin olevasta osuudesta (2 prosenttia kustakin CDM-hankkeesta saaduista CDM-hyvityksistä) ja muista lähteistä. Marrakeshissa (marraskuussa 2001) pidetyssä puitesopimuksen sopimuspuolten seitsemännessä konferenssissa sopimuspuolet antoivat myös Marrakeshin ministerijulistuksen, jossa todetaan, että kestävän kehityksen huippukokous on tärkeä tilaisuus käsitellä ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen välisiä yhteyksiä. Marrakeshin julistuksessa korostetaan erityisesti tarvetta maksimoida ilmastonmuutosta, biologista monimuotoisuutta ja aavikoitumista koskevien YK:n yleissopimusten välinen synergia, ja siinä painotetaan valmiuksien lisäämisen sekä kehityksen avainaloihin liittyvän innovatiivisen teknologian kehittämisen ja levittämisen merkitystä. LIITE V: MUUT ILMASTOON LIITTYVÄT KANSAINVÄLISET ALOITTEET Wienin yleissopimus: Otsonikerroksen suojelua koskeva Wienin yleissopimus tehtiin puitesopimukseksi otsonikatoa koskevan ongelman ratkaisemiseksi. Yleissopimus neuvoteltiin Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristöohjelman (UNEP) tuella, se allekirjoitettiin vuonna 1985, ja se tuli voimaan vuonna 1988. Yleissopimuksella perustetaan rakenne tarvittavien toimien toteuttamiseksi "ihmisten terveyden ja ympäristön suojelemiseksi haitoilta, jotka johtuvat tai saattavat johtua otsonikerroksen todellisia tai todennäköisiä muutoksia aiheuttavasta ihmisen toiminnasta" [61]. [61] Wienin yleissopimuksen 2 artikla. Yleissopimuksessa ei täsmennetä erityistoimenpiteitä, sen soveltamisalaan kuuluvia aineita eikä määräaikoja, vaan siinä rohkaistaan tutkimusta, maiden välistä yhteistyötä ja tietojenvaihtoa otsonikerroksen suojelun yhteydessä. Montrealin pöytäkirja: Montrealin pöytäkirja otsonikerrosta heikentävistä aineista allekirjoitettiin vuonna 1987, ja se tuli voimaan vuonna 1989. Pöytäkirjassa on 183 osapuolta, mukaan luettuna Euroopan yhteisö. Kaikki osapuolet eivät ole vielä hyväksyneet peräkkäisiä tarkistuksia, joilla on tiukennettu pöytäkirjan määräyksiä. Pöytäkirjassa asetetaan erityisiä oikeudellisia velvoitteita, jotka koskevat otsonikerrosta heikentävien aineiden tai ns. valvottavien aineiden [62] tuotannon ja kulutuksen asteittaista vähentämistä ja lopettamista. Teollisuusmaille ja siirtymätalousmaille asetettiin alun perin tuotannon ja kulutuksen lopettamista koskevia määräaikoja. [62] Erityisesti klooriatomit, jotka ovat peräisin otsonimolekyylejä tuhoavista kloorifluorihiilivedyistä (CFC-yhdisteet). Pöytäkirjan myöhemmissä tarkistuksissa mukaan on otettu muita CFC-yhdisteitä, hiilitetrakloridi, metyylikloroformi, metyylibromidi, osittain halogenoidut bromifluorihiilivedyt (HBFC-yhdisteet) ja osittain halogenoidut kloorifluorihiilivedyt (HCFC-yhdisteet, joita käytetään korvaamaan CFC-yhdisteitä). Lisäksi pöytäkirjassa otetaan käyttöön valvottavien aineiden kaupan valvontatoimia ja estetään niiden tuotanto- ja käyttöteknologian kauppaa. Pöytäkirjaa on tähän mennessä tarkistettu viisi kertaa [63], ja sen määräyksiä on asteittain tiukennettu. [63] Lontoo (1990), Kööpenhamina (1992), Wien (1995), Montreal (1997) ja Peking (1999). Montrealin pöytäkirjan määräysten noudattamista helpotettiin alun perin tiettyjen kehitysmaiden [64] kohdalla. Esimerkiksi niiden kehitysmaiden, joissa valvottavien aineiden vuotuinen kulutus oli alle 0,3 kiloa henkeä kohti (myöhemmin alle 0,2 kiloa), annettiin siirtää toimeenpanoa kymmenellä vuodella. Armonaika on päättynyt ja monet otsonikerrosta heikentävät aineet on onnistuttu poistamaan käytöstä teollisuusmaissa, joten pöytäkirjan täytäntöönpano kohdistuu tulevaisuudessa yhä enemmän kehitysmaihin. [64] 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut kehitysmaat. Kehitysmaat saavat varoja järjestelmästä, josta tarjotaan rahoitus- ja teknistä yhteistyötä, johon sisältyy teknologian siirto. Rahoitusjärjestelmän tarkoituksena on kattaa sovitut lisäkustannukset, jotta kehitysmaat voisivat panna pöytäkirjan täytäntöön ja noudattaa sitä. Järjestelmä käsittää monenkeskisen rahaston, jota rahoitetaan teollisuusmaiden maksamin varoin ja jonka hallintoneuvostossa kehitysmailla ja teollisuusmailla on yhtäläinen äänioikeus. Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus: Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus (CBD) hyväksyttiin YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa vuonna 1992, ja se tuli voimaan vuonna 1993. Sopimuksessa on nykyisin 183 sopimuspuolta, mukaan luettuna Euroopan yhteisö. Biologisen monimuotoisuuden käsite kattaa sekä kasvien, eläinten ja pieneliöiden vaihtelevuuden (toistaiseksi on tunnistettu noin 1,75 miljoonaa lajia arviolta 3-100 miljoonasta lajista) että kunkin lajin sisäiset perintöaineksen erot. Myös ekosysteemien välinen ja ekosysteemin sisäinen vaihtelevuus on osa biologista monimuotoisuutta. Yleissopimuksessa tarkastellaan biologisen monimuotoisuuden suojelua ja inhimillistä kehitystä sekä tunnustetaan, että ihmiset ovat suurelta osin riippuvaisia biologisesta monimuotoisuudesta, joten sitä on suojeltava ja käytettävä kestävästi. Yleissopimuksella on kolme päätavoitetta: biologisen monimuotoisuuden suojelu, sen osien kestävä käyttö sekä perintöaineksen kaupallisesta ja muusta käytöstä saadun hyödyn oikeudenmukainen ja tasapuolinen jako. Siinä tunnustetaan, että valtioilla on täysivaltainen oikeus biologisiin luonnonvaroihinsa, sekä todetaan, että perintöaineksen saanti myönnetään ainoastaan keskinäisesti sovituin ehdoin ja se edellyttää perintöaineksen toimittavan maan etukäteen antamaa, tosiasioihin perustuvaa suostumusta. Tämä on erityisen tärkeää kehitysmaille, joilla on monimuotoiset biologiset luonnonvarat ja rikas alkuperäiskansojen tietämys siitä, miten biologista monimuotoisuutta voidaan suojella ja käyttää kestävästi. Yleissopimuksen nojalla kaikki sopimuspuolet sitoutuvat kehittämään kansallisia biologisen monimuotoisuuden strategioita tai suunnitelmia, selvittämään biologisen monimuotoisuuden osat ja järjestämään niiden seurannan sekä ryhtymään toimiin, jotka kannustavat niiden suojelua ja kestävää käyttöä, tekemään yhteistyötä teknisen ja tieteellisen tutkimuksen ja tietojenvaihdon alalla, edistämään kasvatusta ja yleistä tietoisuutta sekä esittämään kansallisia selontekoja toimenpiteistä, joihin ne ovat ryhtyneet yleissopimuksen sitoumusten täytäntöönpanemiseksi. Yleissopimuksessa tunnustetaan selvästi kehitysmaiden erityisasema, ja siinä viitataan nimenomaisesti uuden lisärahoituksen järjestämiseen ja alan teknologian saantiin, jotta kehitysmaat voivat selviytyä sitoumustensa täytäntöönpanon edellyttämistä lisäkustannuksista. Itse asiassa yleissopimuksen mukaan tehokas täytäntöönpano kehitysmaissa riippuu siitä, kuinka tehokkaasti sopimuspuolina olevat teollisuusmaat järjestävät tarvittavaa rahoitusta tai teknologian siirtoa. Maailmanlaajuinen ympäristörahasto (GEF) vastaa sen rahoitusjärjestelmän toiminnasta, jonka avulla kehitysmaat saavat varoja. Komissio hyväksyi helmikuussa 1998 biologista monimuotoisuutta koskevan yhteisön strategian, jota on sittemmin vahvistettu neljällä alakohtaisella toimintasuunnitelmalla, jotka kattavat maatalouden, kalastuksen, luonnonvarojen suojelemisen EU:ssa sekä taloudellisen yhteistyön ja kehitysyhteistyön. Toimintasuunnitelmat on hyväksytty asianomaisissa neuvostoissa. Kehitysyhteistyön toimintasuunnitelmassa (teksti osoitteessa http:// biodiversity-chm.eea.eu.int) tarkastellaan biologista monimuotoisuutta koskevien tavoitteiden ottamista huomioon kehitysyhteistyötä koskevassa strategiassa ja poliittisessa vuoropuhelussa. Siinä otetaan huomioon yleissopimuksen periaatteet ja suuntaviivat. Kehitysneuvosto hyväksyi 8. marraskuuta 2001 päätelmät, joissa se suhtautui myönteisesti toimintasuunnitelmaan ja viittasi biologisen monimuotoisuuden suojelun ja köyhyyden vähentämisen välisiin yhteyksiin. Yhdistyneiden Kansakuntien metsäfoorumi (UNFF): Kansallisen itsemääräämisoikeuden ja maanomistuksen kaltaiset kysymykset ovat poliittisesti arkaluonteisia ja kestävä metsänhoito on sovitettava paikallisiin oloihin, joten metsistä ei toistaiseksi ole tehty maailmanlaajuista yleissopimusta. Metsien suojelua ja kestävää hoitoa koskeva kansainvälinen yksimielisyys saavutettiin ensimmäisen kerran Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristö- ja kehityskonferenssissa (UNCED), etenkin Agenda 21:ssä (luku 11) ja "metsäperiaatteissa" [65], sekä biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen ja ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen metsiä koskevissa osissa. [65] Täydellinen nimi: "Ei-oikeudellisesti sitova arvovaltainen kannanotto maailmanlaajuisen yksimielisyyden saavuttamiseksi kaikentyyppisten metsien hoidon, käytön, suojelun ja kestävän kehityksen periaatteista". UNCED:n ansiosta metsäpoliittista vuoropuhelua koskeva hallitustenvälinen prosessi kuitenkin sai uutta pontta. Huhtikuussa 1995 Yhdistyneiden Kansakuntien kestävän kehityksen toimikunta perusti hallitustenvälisen metsäpaneelin (IPF), joka oli kaksivuotisen toimeksiantonsa päätteeksi neuvotellut yli 100 toimenpide-ehdotusta kestävään metsänhoitoon liittyvistä kysymyksistä. IPF:ää seurasi vuonna 1997 toinen kaksivuotinen prosessi, hallitustenvälinen metsäfoorumi (IFF). Sen tarkoituksena oli edistää ja helpottaa IPF:n ehdotusten toteuttamista, käsitellä IPF-prosessissa kesken jääneitä asioita (rahoitukseen ja teknologian siirtoon sekä kauppaan ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä) sekä keskustella instituutioita ja säädöksiä koskevasta kysymyksestä. Yhdistyneiden Kansakuntien metsäfoorumi (UNFF) perustettiin IFF:n neljännessä istunnossa vuonna 2000 YK:n talous- ja sosiaalineuvoston (ECOSOC) yhteyteen. Se on pikemminkin kansainvälinen ympäristöprosessi, jonka tarkoituksena on rakentaa luottamusta ja yksimielisyyttä, kuin oikeudellisesti sitova monenvälinen ympäristösopimus. Sen tavoitteena on edistää "kaikentyyppisten metsien hoitoa, suojelua ja kestävää kehitystä sekä lujittaa pitkän aikavälin poliittista sitoutumista tähän tavoitteeseen" [66]. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi UNFF:n on määrä edistää ja helpottaa IPF:n/IFF:n toimenpide-ehdotusten toteuttamista sekä tähän tarvittavien taloudellisten, teknisten ja tieteellisten voimavarojen järjestämistä. UNFF toimii jatkuvan politiikan kehittämisen ja vuoropuhelun foorumina, joten sen odotetaan myös lisäävän ja edistävän yhteistyöpyrkimyksiä, seuraavan ja arvioivan ehdotusten toteuttamisen edistymistä sekä lujittavan poliittista sitoutumista kestävään metsänhoitoon. [66] YK:n ECOSOC:n päätöslauselma E/2000/35, sisältyy asiakirjaan E/2000/INF/2/Add.3. UNFF käsittelee metsiä koskevan oikeudellisesti sitovan säädöksen tarvetta ja mahdollista soveltamisalaa koskevaa kiistakysymystä viidennessä istunnossaan, joka on määrä järjestää vuonna 2005, ja tuolloin se pohtii myös omaa tehokkuuttaan. Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus aavikoitumisen estämiseksi (UNCCD): Yleissopimus aavikoitumisen estämiseksi avattiin allekirjoittamista varten lokakuussa 1994, ja se tuli voimaan joulukuussa 1996. Siinä on nykyisin 179 sopimuspuolta, mukaan luettuna Euroopan yhteisö. Yleissopimuksen määritelmän mukaan aavikoituminen tarkoittaa "useista eri tekijöistä johtuvaa maaperän huonontumista arideilla ja semiarideilla alueilla sekä subhumidien alueiden kuivissa osissa; näihin tekijöihin luetaan ilmaston vaihtelut ja ihmisten toiminta" [67]. Aavikoitumista pidettiin alun perin alueellisena ongelmana, mutta nyt tunnustetaan yhä yleisemmin, että aavikoituminen on maailmanlaajuinen ongelma. Yleissopimuksessa on alhaalta ylöspäin suuntautuva lähtökohta, etenkin sen kansallisia toimintaohjelmia koskevissa määräyksissä, joissa pyritään yhdistämään perinteiset ja innovatiiviset tavat aavikoitumisen estämiseksi ja samalla ottamaan mukaan kaikki asianomaiset sidosryhmät (paikallinen väestö, ei-hallitustenväliset järjestöt, luonnonvarojen käyttäjät, kuten maanviljelijät ja paimentolaiset) suunnittelu-, päätöksenteko-, toteuttamis- ja tarkistamisprosessiin. Peräkkäisissä UNCDD:n sopimuspuolten konferensseissa on yhä paremmin tunnustettu tarve, joka koskee kansallisten toimintaohjelmien sisällyttämistä kestävää kehitystä koskeviin laajempiin kansallisiin strategioihin sekä tiiviimmän yhteistyön ja synergian varmistamista muiden asianomaisten monenvälisten ympäristösopimusten ja toimijoiden, kuten CBD:n, UNFCCC:n ja UNFF:n, kanssa. [67] UNCCD:n 1 artiklan a kohta. UNCCD:n kaksi päätavoitetta ovat i) aavikoitumisen estäminen ja kuivuuden vaikutusten lieventäminen sekä ii) kestävän kehityksen saavuttaminen aavikoitumisesta kärsivillä alueilla. Tavoitteet on tarkoitus saavuttaa soveltamalla yhtenäistä lähestymistapaa aavikoitumisen fyysisten, biologisten ja yhteiskunnallis-taloudellisten näkökohtien ratkaisemiseksi sekä köyhyyden poistamiseen tähtääviä strategioita. Kaikkien sopimuspuolten yleisiin velvoitteisiin kuuluvat yhteistyön edistäminen ja lujittaminen kaikilla tasoilla [68], yhtenäisen lähestymistavan edistäminen ja köyhyyden vähentämiseen tähtäävien strategioiden sisällyttäminen aavikoitumisen estämis- ja kuivuuden vaikutusten lieventämistoimiin, ansaitun huomion kiinnittäminen aavikoitumisesta kärsivien kehitysmaiden tilanteeseen sekä sellaisten olemassa olevien monen- ja kahdenvälisten talousmekanismien käytön edistäminen, jotka hankkivat ja kanavoivat huomattavia rahavaroja kuivuudesta kärsiville kehitysmaasopimuspuolille aavikoitumisen estämisessä. [68] Osa-alueiden välisellä, alueellisella, kansainvälisellä ja hallitustenvälisellä tasolla. Yleissopimus on ainoa monenvälinen ympäristösopimus, jolla on hyvin kehitetty alueellinen ulottuvuus. Kaikki aavikoitumisesta kärsivät maat on ryhmitelty viiteen liitteeseen. Etusija on annettu Afrikan maille [69] (liite I), ja muut aavikoitumisesta kärsivät maat on ryhmitelty neljään liitteeseen: Aasia, Latinalainen Amerikka ja Karibia, pohjoisen Välimeren alue sekä Itä-Eurooppa. Neljä EU:n jäsenvaltiota eli Portugali, Espanja, Italia ja Kreikka ovat pohjoisen Välimeren aluetta koskevan liitteen jäseniä, ja useat ehdokasvaltiot ovat uuden Itä-Eurooppaa koskevan liitteen mahdollisia jäseniä. Eri liitteiden jäsenet ovat tehneet keskenään erityismääräyksiä yleissopimuksen varsinaisen tekstin lisäksi, ja sihteeristö ja muut tahot pyrkivät edistämään alueellista ja osa-alueiden välistä täytäntöönpanoa. [69] Yleissopimuksen 7 artikla. Yleissopimuksen nojalla sopimuspuolilla on lisävelvoitteita sen mukaan, luokitellaanko ne "aavikoitumisesta kärsiviksi" vai "kehittyneiksi" sopimuspuoliksi. Aavikoitumisesta kärsivien sopimuspuolten on lähinnä parannettava lainsäädäntöään (säädettävä tarvittaessa uusia lakeja), kehitettävä ja toteutettava strategioita ja kansallisia toimintaohjelmia aavikoitumisen estämiseksi ja kuivuuden vaikutusten lieventämiseksi, lisättävä tietoisuutta ja helpotettava laajaa paikallista osallistumista sekä annettava ansaittu etusija aavikoitumisen estämiselle myös varojen myöntämisessä. Kehittyneiden sopimuspuolten lisävelvoitteet liittyvät täysin niiden suhteisiin kehitysmaiden kanssa, erityisesti rahavarojen antamiseen sekä uusien ja täydentävien rahavarojen varaamisen edistämiseen (myös yksityiseltä sektorilta), jotta kehitysmaita voidaan tukea ja auttaa toteuttamisessa. Lisäksi kehittyneiden sopimuspuolten on edistettävä ja helpotettava teknologian, tietämyksen ja osaamisen saatavuutta kehitysmaissa. Yleissopimuksella ei toistaiseksi ole omaa rahoituslähdettä [70], mutta on olemassa varojen keruuseen ja tietojenvaihtoon tarkoitettu rahasto nimeltä Maailmanlaajuinen mekanismi, joka toimii Kansainvälisen maatalouden kehittämisrahaston (IFAD) suojissa. Sen toiminnasta vastaa ns. Facilitation Committee, joka koostuu IFAD:n, UNCCD:n sihteeristön, Maailmanpankin, UNDP:n, UNEP:n, GEF:n sihteeristön, FAO:n ja alueellisten kehityspankkien [71] edustajista. [70] Mahdollisuus, joka koskee varojen antamista maaperän huonontumiseen liittyviin hankkeisiin GEF:n kautta, on yksi GEF:n kokouksessa lokakuussa 2002 käsiteltävistä aiheista. [71] Nämä ovat Afrikan kehityspankki (AfDB), Aasian kehityspankki (AsDB) ja Latinalaisen Amerikan kehityspankki (IDB). Vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskeva Baselin yleissopimus: Vaarallisten jätteiden (eli myrkyllisten, välittömästi myrkyllisten, räjähdysalttiiden, syövyttävien, helposti syttyvien, ympäristölle vaarallisten tai tartuntavaarallisten jätteiden) vienti kehitysmaihin lisääntyi 1970-luvulla, kun tietyt teollisuusmaat halusivat käsitellä jätteensä rajojensa ulkopuolella. Monilla kehitysmailla ei kuitenkaan ollut riittäviä käsittelylaitoksia tai tietoja ja valmiuksia vaarallisten jätteiden turvalliseen huoltoon. Tiettyjen kehitysmaiden lobbaus ja lisääntyvä kansainvälinen huoli johtivat siihen, että vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskeva Baselin yleissopimus hyväksyttiin vuonna 1989 ja se tuli voimaan vuonna 1992. Siinä on nykyisin 150 sopimuspuolta, mukaan luettuna Euroopan yhteisö. Yleissopimuksessa ei kielletä vaarallisten jätteiden siirtoa, vaan siinä pyritään sääntelemään sitä ankaralla valvontajärjestelmällä, jota sovelletaan kaikkiin vaarallisten jätteiden maan rajan ylittäviin siirtoihin. Järjestelmä perustuu menettelyyn, jossa vientimaan on tehtävä kirjallinen ennakkoilmoitus ja tuontimaan on annettava kirjallinen ennakkosuostumus ennen vaarallisten jätteiden maan rajan ylittäviä siirtoja. Lisäksi sopimuspuolten on varmistettava, että vaaralliset jätteet huolletaan ja käsitellään ympäristöä suojelevasti. Vaarallisia jätteitä ei saa viedä muuhun kuin sopimuspuolena olevaan valtioon eikä tuoda muusta kuin sopimuspuolena olevasta valtiosta. Yleissopimuksen nojalla sopimuspuolten on rajoitettava vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävät siirrot mahdollisimman vähäisiksi, käsiteltävä tällaiset jätteet mahdollisimman lähellä niiden tuotantolähdettä sekä vähennettävä jätteiden tuotanto niiden lähteellä mahdollisimman pieneksi. Yleissopimuksessa määrätään myös yhteistyöstä, joka koskee laittoman kuljetuksen seurantaa ja estämistä sekä avun antamista erityisesti kehitysmaille vaarallisten jätteiden ympäristöä suojelevassa huollossa ja teknisten ohjeiden ja/tai menettelytapojen kehittämisessä. Lisäksi sopimuspuolten on perustettava koulutusta ja teknologian siirtoa varten alueellisia keskuksia sekä päätettävä sopivien vapaaehtoisten rahastointijärjestelmien perustamisesta. Itse yleissopimus on tehty ennen Maailmanlaajuisen ympäristörahaston perustamista, eikä siinä ole omaa rahoitusjärjestelmää. Kielto, joka koskee kaikenlaisten talteenottoon, kierrätykseen ja loppukäsittelyyn tarkoitettujen vaarallisten jätteiden vientiä OECD-maista kaikkiin OECD:n ulkopuolisiin maihin, hyväksyttiin COP2:ssa [72] vuonna 1994 ja sisällytettiin yleissopimukseen muutoksena [73] seuraavana vuonna COP3:ssa. Kielto ei ole vielä tullut voimaan [74]. [72] Päätös II/12 [73] Päätös III/1. [74] Toistaiseksi on talletettu vasta 30 ratifioimiskirjaa tarvittavista 62 ratifioimiskirjasta. Pöytäkirja vaarallisten jätteiden maan rajan ylittäviin siirtoihin ja käsittelyyn liittyvästä vastuusta ja korvausvastuusta hyväksyttiin COP5:ssä vuonna 1999, mutta se ei ole vielä tullut voimaan. Pöytäkirjassa asetetaan ilmoittajalle ankara vastuu (ts. tuottamuksesta riippumaton vastuu) ja velvoite vakuuttaa itsensä tällaisen vastuun varalta. LIITE VI: ILMASTONMUUTOKSEEN LIITTYVÄT HANKKEET, JOITA ON RAHOITETTU TUTKIMUKSEN VIIDENNESSÄ PUITEOHJELMASSA A. Ilmastonmuutosta koskevat ennusteet ja skenaariot 1. Eurooppalaisen monimallijärjestelmän kehittäminen vuodenaika- ja vuosiennusteita varten 2. Säteilypakotteen muutoksen havaitseminen viime vuosikymmenten aikana 3. Pilvijärjestelmiä ilmastomalleissa koskeva eurooppalainen hanke 4. Ilmastonmuutoksen metriikka 5. Aerosolien epäsuorien ilmastovaikutusten parametrien kehittäminen 6. Atlanttis-eurooppalaisen ilmaston vuosikymmenvaihtelujen mekanismit ja ennustettavuus 7. Monsuunien ennustettavuus ja vaihtelevuus sekä ilmastonmuutoksen maatalouteen kohdistuvat ja hydrologiset vaikutukset 8. Auringon vaikutukset ilmastoon ja ympäristöön 9. Arktisten alueiden jääpeitteen simulaatiokoe 10. Korkean resoluution mantereen paleoklimatologiatilasto Baikaljärveltä: keskeinen kohde Euraasian etävaikutuksissa Pohjois-Atlanttiin ja monsuunijärjestelmään 11. Grönlannin meren konvektiomekanismit ja niiden ilmastovaikutukset 12. Jääkairausta Etelämantereella koskeva eurooppalainen hanke 13. Holoseenikauden loppuvaiheen Euroopan matalan meren ympäristöt 14. Napa-meri-napa: globaali stratigrafia vuosituhantiseen ilmaston vaihtelevuuteen 15. Merkkiaine ja kierto Pohjoismaiden merialueilla 16. Höyhenpilvien mikrofyysiset ominaisuudet ja niiden vaikutus säteilyyn: tutkimus ja integrointi ilmastomalleihin käyttämällä yhdistettyjä satelliittihavaintoja 17. Klimatologinen tietokanta maailman valtameristä vuosina 1750-1850 18. Pilviprofiilien seuranta-asemien eurooppalaisen koeverkoston kehittäminen 19. Maailman ilmakehän 40-vuotinen eurooppalainen uudelleenanalyysi 20. Eurooppalainen osatekijä GEWEX:n pintasäteilybudjetissa 21. Dimetyylisulfidin ilmastovaikutuksen arviointi 22. Kasvihuonekaasujen seurantajärjestelmä Euroopassa B. Vaikutukset ja alttius 1. Arviointi ilmastonmuutoksen vaikutuksista maankäyttöön ja ekosysteemeihin: alueellisesta analyysista Euroopan mittakaavaan 2. Arviointi Euroopan pensaikkoekosysteemien alttiudesta ilmastossa tapahtuville muutoksille 3. Trooppisten metsien hiilinielun tulevaisuus 4. Alpiinista ympäristöä koskevan maailmanlaajuisen seurantatutkimusaloitteen eurooppalainen ulottuvuus - osuus GTOS:ssä 5. Euroopan metsien biogeenisten haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (BVOC) päästöt tulevien CO2-tasojen mukaisesti: vaikutus yhdisteiden koostumukseen ja lähteen voimakkuuteen 6. Stratosfääriprosesseja ja niiden vaikutusta ilmastoon ja ympäristöön koskeva eurooppalainen hanke 7. Pallonpuoliskojen erot höyhenpilvien ominaisuuksissa ihmisen toiminnan aiheuttamien päästöjen osalta 8. Stratosfäärin ja troposfäärin välisen liikkeen vaikutus muuttuvassa ilmastossa ilmakehän kulkeutumis- ja hapettumiskapasiteettiin 9. Ilma-alusten päästöt: ilmaston eri osatekijöiden osuus säteilypakotteen muutoksissa - "vaihtokauppa" ilmakehään kohdistuvan vaikutuksen vähentämiseksi C. Lieventäminen ja sopeutuminen 1. Ilmastonmuutos ja sopeutumisstrategiat ihmisten terveyden kannalta Euroopassa 2. Dynaaminen ja interaktiivinen arviointi rannikkoalueiden kansallisesta, alueellisesta ja maailmanlaajuisesta alttiudesta ilmastonmuutokseen ja merenpinnan kohoamiseen 3. Kasvihuonekaasupäästöjen valvontastrategiat 4. Kioton mekanismien täytäntöönpano - rahoituslaitosten osuudet 5. Institutionaalinen vuorovaikutus - konfliktien ehkäiseminen ja synergian lisääminen kansainvälisten ja EU:n ympäristöinstituutioiden välillä 6. Laskentamenettelyt ja vertailukohdat yhteisen toteutuksen ja puhtaan kehityksen mekanismin mukaisille hankkeille 7. Dynaamisten hiilipäästöjen vähennyspolitiikkojen strateginen yhdennetty arviointi 8. Ilmastonmuutosta koskevat vastausstrategiat Euroopan metsien hoidossa 9. Ilmastonmuutosta koskeva politiikka ja maailmankauppa 11. Laskentamenettelyt ja vertailukohdat yhteisen toteutuksen ja puhtaan kehityksen mekanismin mukaisille hankkeille 12. Hiilitasapainon alueellinen arviointi ja mallinnus Euroopassa 13. Ilmastosta johtuvien luonnonuhkien lieventäminen 14. Energiateknologiaa edistävien innovaatioiden järjestelmäanalyysi 15. Ilmastoa koskevien vastausvaihtoehtojen arviointi: politiikkaa koskevat simulaatiot - havaintoja kansallisten ja kansainvälisten mallien käytöstä 16. Kasvihuonekaasupäästöjen valvontastrategiat 17. Uusi ekonometrinen malli ympäristöä ja kestävän kehityksen strategioiden täytäntöönpanoa varten LIITE VII: SOPEUTUMISEN TARPEET JA VAIHTOEHDOT Sopeutumisella tarkoitetaan kaikkia toimenpiteitä, joilla voidaan vähentää alttiutta ilmastonmuutokseen. Sopeutuminen käsittää yksilölliset ja yhteiset selviytymis- ja riskinhallintastrategiat, mukaan luettuna mukautuminen järjestelmien (luonnonvaraisten, ihmisen hallinnoimien ja ihmisen rakentamien järjestelmien) käytännöissä, prosesseissa tai rakenteissa. Sopeutuminen voi olla itsenäistä tai suunniteltua, reagoivaa tai ennakoivaa. Alttius on yhdistelmä ihmisten ja järjestelmien (luonnonvaraisten, ihmisen hallinnoimien ja ihmisen rakentamien järjestelmien) herkkyyttä ilmastonmuutoksen haitallisille ympäristövaikutuksille ja sosioekonomisille vaikutuksille, joihin kuuluvat sekä ilmasto-olojen vähittäiset muutokset että poikkeukselliset sääolot, ja näiden kykyä selviytyä niistä. Alttius käsittää riskin ja siihen liittyvän altistuksen. Turvallisuuden lisääminen tarkoittaa alttiuden vähentämistä riskejä vähentämällä tai lieventämällä eli riskinhallinnan avulla. Ilmastonmuutoksen vaikutusten ja alttiuden arvioinnit [75] mahdollistavat ja toisinaan myös sisältävät suunniteltua sopeutumista koskevien mahdollisten vaihtoehtojen yksilöinnin ja arvioinnin. Ilmastonmuutoksen ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten ennustetaan olevan sekä aluekohtaisia että toisiinsa liittyviä, joten jotta sopeutuminen ilmastonmuutokseen olisi tehokasta, siinä on otettava huomioon tällaiset monimutkaiset seikat. Lisäksi sopeutumisessa on tarkasteltava sekä keskimääräisten ilmasto-olojen vähittäisiä muutoksia ja ilmaston vaihtelevuutta että poikkeuksellisia sääoloja. Sekä ihmiset että kaikenlaiset järjestelmät ovat yleisesti ottaen alttiimpia äkillisille häiritseville muutoksille kuin vähittäisille muutoksille; näin ollen sopeutumista koskevissa vaihtoehdoissa olisi otettava huomioon myös katastrofivalmius ja katastrofien ehkäiseminen. [75] Ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioinnit perustuvat usein kvantitatiivisiin malleihin, joilla analysoidaan ilmastollisten muuttujien ja valikoitujen vaikutusalojen välistä suhdetta. Alttius on yhteydessä myös sosioekonomiseen sopeutumiskykyyn (tai selviytymiskykyyn), joka riippuu puolestaan sellaisista tekijöistä kuin taloudelliset ja muut voimavarat, teknologia ja tiedot sekä taidot niiden käyttämiseen, infrastruktuuri sekä vakaat ja tehokkaat instituutiot. Monilta kumppanimailta nämä kuitenkin puuttuvat, joten ne ovat erittäin alttiita ilmastonmuutokselle. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen yleisiä tavoitteita ovat: i) infrastruktuurin ja pitkän aikavälin investointien lujittaminen, ii) haavoittuvien hallinnoitujen järjestelmien joustavuuden lisääminen (esimerkiksi toiminnan tai sijainnin muuttaminen), iii) haavoittuvien luonnonvaraisten järjestelmien sopeutumiskyvyn lisääminen (esimerkiksi muun kuin ilmastostressin vähentäminen), iv) haavoittuvuutta lisäävien kehityssuuntien kääntäminen (esimerkiksi kehityksen hidastaminen haavoittuvilla alueilla, kuten tulvatasangoilla ja rannikkoalueilla) sekä v) yhteiskunnan valmiuden ja tietoisuuden lisääminen. Aloja, joilla sopeudutaan ilmastonmuutokseen, ovat luonnonvarojen (vesivarojen, rannikkojen luonnonvarojen, metsien luonnonvarojen) hoito, niihin liittyvät tuotannonalat (maatalous, metsätalous, kalastus), infrastruktuurit ja asuinyhteisöt sekä ihmisten terveys. Jäljempänä on joitakin sopeutumista koskevia mahdollisia vaihtoehtoja neljällä erityisalalla. Vesivarat: Tarjonnan sopeutuminen: i) olemassa olevan fyysisen infrastruktuurin muuttaminen, ii) uuden infrastruktuurin rakentaminen ja iii) olemassa olevien vedenjakelujärjestelmien vaihtoehtoinen hoito. Kysynnän sopeutuminen: i) suojelu ja tehokkuuden parantaminen, ii) teknologinen muutos ja iii) markkina- tai hintaperusteiset siirrot muihin toimiin. Rannikkoalueet (vastauksena merenpinnan kohoamiseen): i) strateginen peräytyminen tulevista suurista rakennushankkeista rannikkoalueilla, joihin merenpinnan kohoaminen voi vaikuttaa, tai tällaisten rakennushankkeiden estäminen, ii) maankäytön jatkaminen tietyin muutoksin, mukaan luettuina sopeutuvat vastaukset, kuten rakennusten korottaminen, viemäröintijärjestelmien muuttaminen ja maankäytön muutokset, iii) puolustustoimenpiteet, joilla pyritään säilyttämään rantaviiva nykyisessä tilassa joko rakentamalla tai vahvistamalla suojarakenteita taikka keinotekoisesti elvyttämällä tai säilyttämällä rantoja ja dyynejä. Maatalous: i) muutos viljelykasvien valinnassa (nopeammin/hitaammin kypsyvät lajikkeet, kuivuutta/kuumuutta kestävät viljelykasvit, tuholaisia kestävät viljelykasvit, viljelykasvien yhdistelmä), ii) muutos maanmuokkauksessa, toimenpiteiden ajoituksessa ja kasvinviljelyssä (rivi- ja taimiväli, yhdistetty viljely), (iii) muutos tuotannossa (keinokastelu, lannoitteet, kemikaalien valvonta). Metsät: i) istutettavien lajien tai lajikkeiden vaihtaminen (kuivuutta/kuumuutta kestävät puulajikkeet), ii) palontorjuntaan tehtävien investointien lisääminen, iii) uusien tautien leviämisen valvonta. Lähde: UNEP/IVM (1998) Handbook on Methods for Climate Change Impact Assessment and Adaptation Strategies. LIITE VIII: LIEVENTÄMISEN TARPEET JA VAIHTOEHDOT Lieventämisellä tarkoitetaan yleensä toimenpiteitä, joilla vähennetään ihmisen toiminnan aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Lieventämisen laji, laajuus, ajoitus ja kustannukset riippuvat erilaisista kansallisista olosuhteista, sosioekonomisesta ja teknologisesta kehityskulusta sekä kasvihuonekaasujen halutusta tasosta. Alhaisiin päästöihin johtavat kehityskulut riippuvat monenlaisista poliittisista valinnoista, ja ne edellyttävät merkittäviä poliittisia muutoksia muillakin aloilla kuin ilmastonmuutoksen alalla. Kansalliset vastaukset ilmastonmuutokseen voivat olla tehokkaampia, jos ne ovat osa poliittisten välineiden valikoimaa kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseksi tai vähentämiseksi. Tällaiseen valikoimaan voivat kuulua päästö-, hiili- tai energiaverot, tukien antaminen ja/tai poistaminen, pantti- tai palautusjärjestelmät, teknologian tai suorituskyvyn standardit, useampien energialähteiden käyttöä koskevat vaatimukset, tuotekiellot, vapaaehtoiset sopimukset, julkiset menot ja investoinnit. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen teknologisten ja taloudellisten mahdollisuuksien kanssa ristiriidassa ovat nopea talouskehitys sekä tietyt kiihtyvät sosioekonomiset kehityssuunnat ja käyttäytymisen kehityssuunnat, jotka lisäävät energian kokonaiskulutusta kehitysmaissa. Keskimääräinen vuotuinen energiankulutuksen kasvu kehitysmaissa vuosina 1990-1998 oli 2,3-5,5 prosenttia. Vaihtoehtoja lieventämisteknologian käyttöönottoon kehitysmaissa ovat hintojen järkeistäminen, tietojen, edistyneen teknologian ja taloudellisten voimavarojen saatavuuden parantaminen sekä koulutus ja valmiuksien lisääminen. Mahdollisuuksia voitaisiin löytää missä tahansa maassa poistamalla tiettyjä esteitä. Lieventämistä koskevia vaihtoehtoja voidaan selvittää kaikilla talouselämän aloilla. Kehitysmaissa päästöjen vähentäminen sellaisin lieventämistoimenpitein, joista on hyötyä myös kestävän kehityksen kannalta, on mahdollista lähinnä energian toimituksen, energiankulutuksen ja liikenteen aloilla. Energia: Suhteellisen edulliset ja runsaat fossiiliset polttoaineet hallitsevat energian tarjontaa ja muuntamista ainakin vuoteen 2020 saakka [76]. Uutta ja puhdasta teknologiaa olisi kuitenkin jo nyt edistettävä, jotta voidaan ennakoida ilmastonmuutoksen pitkän aikavälin vaikutus. Kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää vaihtamalla polttoainetta (siirtymällä esimerkiksi kivihiilestä kaasuun), parantamalla muuntamisen tehokkuutta, lisäämällä kombilaitosten ja/tai sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten käyttöä sekä edistämällä uusiutuvia energialähteitä (kuten tuulivoimaa, aurinkoenergiaa ja maalämpöä). Niukkahiilisen energian tarjontajärjestelmillä voi olla suuri merkitys, sillä näin voidaan tuottaa kestävää biomassaa metsätalouden ja maatalouden sivutuotteista, muuntaa yhdyskunta- ja teollisuusjätteitä energiaksi, käyttää uudelleen kaatopaikoilta peräisin olevaa metaania sekä hyödyntää tuulienergiaa ja vesivoimaa. Energia-alalla lähes kaikkiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä ja pitoisuuksien vakiinnuttamista koskeviin skenaarioihin liittyy tehokkaan teknologian käyttöönotto sekä energian kulutuksen että energian tarjonnan alalla ja niukkahiilisen tai hiilettömän energian käyttöönotto. Teknologian siirto maiden ja alueiden välillä laajentaa valinnanvaraa alueellisella tasolla, ja mittakaavaedut ja oppiminen laskevat teknologian käyttöönottokustannuksia. [76] IPCC:n erityisraportti lieventämisestä, 2001. 1980-luvun lopusta lähtien energiankulutus ja siihen liittyvät rakennusten CO2-päästöt kehitysmaissa ovat kasvaneet noin viisi kertaa nopeammin kuin muualla maailmassa keskimäärin. Energiankulutus henkeä kohti on suurempi asuntoalalla kuin liikehuoneistoalalla kaikilla alueilla. Kehitysmaissa ruoanlaitto ja vedenlämmitys vievät suurimman osan asuntojen energiasta ennen valaistusta, pieniä kodinkoneita ja jääkaappeja. Sähkölaitteiden käyttö on yleistymässä. Jatkuva energian vähittäismyyntihintojen lasku tai vakiinnuttaminen suuressa osassa maailmaa vähentää kannustimia energian tehokkaaseen käyttöön tai energiatehokkaan teknologian hankintaan kaikilla aloilla. Liikenne: Fossiilisten polttoaineiden polttamisesta peräisin oleva CO2 on merkittävin liikenteen aiheuttama kasvihuonekaasu, sillä sen osuus alan vuotuisesta lämmitysvaikutuksesta on yli 95 prosenttia. Liikennemuodoista tieliikenteen osuus liikenteen energiankulutuksesta on lähes 80 prosenttia. Myös joukkoliikenteeseen tarvitaan perusteellista muutosta. Uuden liikenneteknologian valmistus- ja elinajat ovat sellaisia, että äkillisiä ja suuria muutoksia edellä kuvatuissa kehityssuunnissa ja -näkymissä voidaan saada aikaan vain päättäväisin toimin. Toimintaan ja infrastruktuuriin liittyviä edullisia toimenpiteitä (no-regrets measures) ovat joukkoliikennejärjestelmien (maanteiltä rautateille) laajentaminen, ajoneuvojen tehokkuuden parantaminen huolto- ja katsastusohjelmien avulla, liikenteen hallinnan parantaminen, maanteiden päällystäminen, polttoaineputkien asentaminen, infrastruktuurin tarjoaminen muuta kuin moottoriliikennettä varten sekä biomassan, etanolin ja maakaasun käytön lisääminen. Lopuksi maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloutta koskevat vaihtoehdot (metsät, maatalousmaa ja muut maaekosysteemit) tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia hiilen säästämiseen ja sitomiseen erityisesti tropiikissa. Hiilen säästäminen ja sitominen voi antaa aikaa muiden vaihtoehtojen kehittämiseen ja toteuttamiseen. Biologiseen lieventämiseen on olemassa kolme strategiaa: a) olemassa olevien hiilivarastojen suojelu, b) sitominen lisäämällä hiilivarastojen kokoa ja c) korvaaminen kestävästi tuotetuilla biologisilla tuotteilla, esimerkiksi energiaa vaativien rakennustuotteiden korvaaminen puulla ja fossiilisten polttoaineiden korvaaminen biomassalla. Uhanalaisia hiilivarastoja suojelemalla voidaan edistää päästöjen vähentämistä, jos vuodot voidaan estää, mutta tämä on kestävää vain, jos samalla puututaan metsänhävityksen ja muun hiilivarastojen häviämisen sosioekonomisiin syihin. Maatalouden metaani- ja dityppioksidipäästöjä voidaan vähentää, esimerkiksi eläinten suolistokäymisestä, riisipelloista, typpilannoitteiden käytöstä ja eläinten jätteistä peräisin olevia päästöjä.