Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheista:

- "Ehdotus - Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi öljytuotteiden toimitusvarmuutta koskevien toimenpiteiden lähentämisestä",

- "Ehdotus - Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi maakaasun toimitusvarmuuden takaavista toimenpiteistä", ja

- "Neuvoston direktiivi - ETY:n jäsenvaltioiden velvollisuudesta ylläpitää raakaöljy- ja/tai öljytuotevarastojen vähimmäistasoa annettujen neuvoston direktiivien 68/414/ETY ja 98/93/EY sekä raakaöljyn ja öljytuotteiden hankintavaikeuksista aiheutuneiden vaikutusten lieventämiseksi tarkoitetuista toimenpiteistä annetun neuvoston direktiivin 73/238/ETY kumoamisesta"

(KOM(2002) 488 lopullinen - 2002/0219 COD - 2002/0220 COD - 2002/0221 CNS)

(2003/C 133/04)

Neuvosto päätti 15. lokakuuta 2002 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellä mainituista ehdotuksista.

Asian valmistelusta vastannut "liikenne, energia, perusrakenteet, tietoyhteiskunta" -erityisjaosto antoi lausuntonsa 13. maaliskuuta 2003. Esittelijä oli Claude Cambus.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 26. ja 27. maaliskuuta 2003 pitämässään 398. täysistunnossa (maaliskuun 26. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 96 ääntä puolesta, ja 3 pidättyi äänestämästä.

1. Yhteenveto komission ehdotuksista

1.1. Komitealle toimitetut kolme asiakirjaa ovat jatkoa komission aiheesta "Energiastrategia Euroopalle" julkaisemalle vihreälle kirjalle(1).

1.2. Yhteisen perustan muodostaa havainto, että EU:n riippuvuus öljystä voi tulevan 20 vuoden aikana nousta 70 prosentista 90 prosenttiin ja maakaasun kohdalla 40 prosentista 70 prosenttiin. Sen lisäksi, että energia on talouden kannalta (tuotanto ja liikenne) välttämätön raaka-aine, se on myös yksityishenkilöiden elämää helpottava tekijä. Koska öljyn ja maakaasun tuotanto on pääasiassa sijoittunut poliittisesti epävakaille alueille, on molempien energiamuotojen toimitusvarmuus unionin kannalta strategisen tärkeää.

1.3. Tiedonannossa mainitaan kaksi toimitusvarmuuteen liittyvää riskitekijää: polttoainepula, jonka aiheuttavat joko tekniset ongelmat (laitosten tuhoutuminen) tai poliittiset vaikeudet (tuotannon tahallinen keskeyttäminen tai lopettaminen), sekä hintojen raju nousu tasolle, joka rasittaisi unionia voimakkaasti ja tulisi kalliiksi kasvun ja työllisyyskehityksen hidastumisen vuoksi (öljybarrelin kallistuminen 10:llä Yhdysvaltain dollarilla laskee yhteisön BKT:ta 0,5 prosenttia) sekä asettaisi kotitaloudet loppukäyttäjinä kestämättömään tilanteeseen ajatellen esimerkiksi lämmitystä ja autolla liikkumista.

1.4. Öljyn toimitusvarmuutta koskevissa kahdessa direktiivissä(2) säädetään jäsenvaltiokohtaisesta varmuusvarastosta ja velvoitetaan jäsenvaltiot varastoimaan 90 päivän kulutusta vastaava määrä öljytuotteita seuraavan kolmijaon mukaisesti: bensiinit, keskitisleet, raskas polttoöljy. Direktiivissä säädetään poikkeuksista öljyä tuottaville jäsenvaltioille.

1.4.1. Jäsenvaltiot saavat toteuttaa velvoitteet parhaaksi katsomassaan muodossa, eli ne voivat antaa varastoinnin yksityisten toimijoiden tai julkisen elimen tehtäväksi.

1.4.2. Energia-alan sisämarkkinoiden toteutumisen vuoksi on välttämätöntä siirtyä seuraavaan vaiheeseen, jotta voidaan tehostaa kilpailua jalostettujen tuotteiden alalla, taata kyseisten markkinoiden moitteeton toiminta, parantaa EU:n varmuusvarastointikapasiteetin uskottavuutta ja näkyvyyttä sekä varmistaa, että jäsenvaltiot toimivat yhtenäisesti ja johdonmukaisesti öljymarkkinoita mahdollisesti kohtaavassa kriisissä.

1.4.3. Edellä mainitun varmistamiseksi ehdotetaan seuraavaa: jokaiseen jäsenvaltioon perustetaan keskuselin auttamaan markkinoiden uusia tulokkaita varastointivelvoitteiden noudattamisessa. Lisäksi niille, joilla ei ole omia varastointilaitoksia, tarjotaan mahdollisuus varastoida toiseen jäsenvaltioon, jotta rajatylittävää toimintaa harjoittavia ei aseteta muita heikompaan asemaan. Myös varastointivaatimusta lisätään 90 päivän kulutusta vastaavasta määrästä 120 päivän kulutusta vastaavaan määrään siten, että kolmasosa varastosta on keskuselimen hallinnassa toimitusvarmuuden takaamiseen tähtäävän strategian näkyvyyden parantamiseksi. Lopuksi säädetään varastoitujen öljytuotteiden käyttöönottoa koskevasta unionin tason sääntelykehyksestä ja siihen liittyvästä komiteamenettelyn mukaisesta päätöksentekojärjestelmästä.

1.4.4. Komissio ehdottaa lisäksi öljyalalle uutta mahdollisuutta turvautua strategisiin varmuusvarastoihin markkinatilanteeseen vaikuttamiseksi ja öljytuotteiden hintavaihteluun perustuvan spekuloinnin vaikutusten vähentämiseksi tilanteissa, joissa ennakoidaan öljytoimitusten häiriöitä.

1.5. Maakaasun kohdalla alan sisämarkkinoiden avautuminen on viivästynyt samalla kun maakaasun merkitys energiamuotona unionissa kasvaa, koska sitä hyödynnetään mm. sähköntuotannossa (sähköstä noin 50-60 prosenttia tuotetaan maakaasulla). Lisäksi unioni on erittäin riippuvainen tuonnista, sillä 40 prosenttia maakaasusta on peräisin kolmelta unionin ulkopuoliselta toimittajalta. Kansainvälisellä energiajärjestöllä (IEA) ei ole käytettävissään keinoja maakaasualaan puuttumiseksi.

1.5.1. Ennen alan avaamista kilpailulle toimitusvarmuudesta huolehtivat monopolistiset alan yritykset. Maakaasumarkkinoiden avautumisen myötä markkinoille tulee useita toimijoita. Näin ollen on tärkeää määritellä uudelleen kaikkien velvollisuudet, jotta maakaasun toimitusvarmuus voidaan taata kuluttajia ajatellen.

1.5.2. Tilanne on öljyyn verrattuna erilainen, sillä maakaasun tekniset varastointimahdollisuudet riippuvat maaperän geologiasta. Komission ehdotuksen tavoitteena on ulottaa maakaasuun öljyä koskevat periaatteet, vaikka samoja välineitä ei voidakaan soveltaa. Tarkoituksena on hyväksyä yhteiset minimivaatimukset samalla kun yhteismarkkinat saatetaan loppuun ja niitä suojellaan.

1.5.3. Maakaasun toimitusvarmuuden takaamiseksi komissio esittää, että jäsenvaltiot on velvoitettava määrittelemään alan toimijoiden vastuu siten, että asiakkaille, jotka eivät voi vaihtaa polttoainetta, taataan 60 päivän keskimääräistä kulutusta vastaavan määrän saatavuus. Samalla kuitenkin esitetään, että markkinoiden uudet tulokkaat ja yritykset, joilla on pienet markkinaosuudet, on vapautettava tästä velvoitteesta. Komissio aikoo seurata tiiviisti pitkäaikaisia sopimuksia ja niiden asemaa jäsenvaltioissa toimitusvarmuuden takaamiseksi.

1.5.4. Komissio toivoo, että se voi kriisitapauksissa ja jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun takaamiseksi päättää jäsenvaltioissa sijaitsevien maakaasuvarastojen vapauttamisesta ja siihen mahdollisuuden tarjoavien toimitussopimusten keskeyttämistä.

1.6. Yleisesti tarkasteltuna komission esitykset perustuvat näkemykseen, että kun unionin energiamarkkinat on avattu kilpailulle, ei toimitusvarmuudesta enää huolehdita tehokkaimmin alan toimijoiden tai jäsenvaltioiden tasolla, vaan yhteisön on otettava vastuu kantaakseen.

2. Yleistä

2.1. Ehdotuksen merkitys

2.1.1. Komitea pitää komission ehdotusta tervetulleena. Ehdotus on jatkoa vihreälle kirjalle, ja siinä käsitellään perusteellisesti maakaasun ja öljyn toimitusvarmuutta unionissa. Kuluneen kymmenen vuoden aikana on pääasiassa keskitytty energiamarkkinoiden organisointiin, perinteisten sähkö- ja maakaasumonopolien avaamiseen kilpailulle ja uusiutuvien energiamuotojen edistämiseen. Nyt on tullut aika käsitellä lisäksi toimituksiin liittyviä peruskysymyksiä, sillä unionin markkinoiden rakenteelle on tyypillistä oman energiatuotannon vajaus ja huomattava riippuvuus unionin ulkopuolelta tuotavasta energiasta. On paikallaan muistuttaa öljyn ja maakaasun merkityksestä unionin energiataseessa erityisesti liikenteen ja sähköntuotannon alalla (käyttö sähköntuotannossa on lisännyt maakaasun kulutusta huomattavasti) sekä niiden osuudesta kasvuun, työllisyyteen ja kansalaisten hyvinvointiin.

2.2. Ehdotuksen tavoite

2.2.1. Unioniin tuotavasta energiasta (hiili, maakaasu, öljy, uraani) unionin energiataseen kannalta merkittävämpiä ovat selvästi maakaasu ja öljy. Ne ovat peräisin melko yksipuoliseen tuotantoon keskittyneiltä alueilta, joilla ilmenee myös poliittisia epävarmuustekijöitä. Maakaasun ja öljyn strategisen merkityksen vuoksi on olennaista soveltaa niihin myös erityispolitiikkaa.

2.2.2. Komitea katsoo, että maakaasuun ja öljyyn liittyvät ongelmat ovat luonteeltaan erilaisia, eikä erojen vaikutuksia pidä aliarvioida käsittelemällä molempia energiamuotoja yhtenä pakettina. Ensimmäinen erottava seikka on se, että maakaasu on yleensä samalla sekä raaka-aine että lopputuote, eli se ei juurikaan tarjoa teknistä lisäarvoa. Öljy sen sijaan tuodaan unioniin pääasiassa raakaöljynä ja jalostetaan unionissa. Tämä ero selittää sen, että maakaasun hinta yleensä seuraa öljynhintaa, jotta molempien energiamuotojen kaikkia hyödyntämistapoja voidaan kehittää. Tämä selittää myös määräpaikkaa koskevat ehdot, jotka ovat ristiriidassa yhtenäismarkkinoita koskevien sääntöjen kanssa. Tätä kysymystä käsitellään uusien sopimusten yhteydessä. Maakaasualan kilpailulle avaamista ajavat tahot toivovat, että näin voidaan vähentää tai jopa kokonaan poistaa näiden kahden energiamuodon välinen hintasidonta. On kuitenkin muistettava, että maailmanlaajuisesti tarkasteltuna öljyn ja maakaasun tuottajat ovat yleensä samoja, sillä niistä yhtä etsittäessä löytyy usein myös toista.

2.2.3. Toinen ero ilmenee markkinoiden rakenteessa. Öljykauppaa on jo kauan käyty maailmanmarkkinoilla. Toisin kuin maakaasua öljyä kuljetetaan tuotantoalueilta jalostus- ja kulutusalueille yleensä säiliöaluksilla eikä putkistoissa. Maakaasumarkkinat ovat alueellisia (Euroopassa käytettävä maakaasu on pääasiassa peräisin Norjasta, Algeriasta ja Venäjältä. Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko puolestaan muodostavat oman markkina-alueensa, samoin Japani, Korea ja Indonesia). Eurooppalaiset maakaasumarkkinat ovat kaikkein vakaimmat, amerikkalaiset markkinat kaikkein epävakaimmat ja Aasian markkinat kaikkein kalleimmat. Vaikka seikka ei kuulukaan tämän lausunnon piiriin, viimeaikaisten tapahtumien vaikutukset Espanjan ja Ranskan rannikoihin ja niiden väestöön tukevat ajatusta öljyn putkistokuljetuksista silloin, kun se on teknisesti mahdollista, vaikka se vaikuttaisikin pelkästään taloudellisesti tarkasteltuna kalliimmalta vaihtoehdolta.

2.2.4. Kolmas tärkeä ero on, että jotain poikkeuksia lukuun ottamatta unionissa maakaasu toimitetaan loppukäyttäjälle pelkästään putkiverkossa. Öljytuotteet ja nestemaakaasu sen sijaan toimitetaan kuluttajalle yleensä maanteitse, vaikka ne toimitettaisiin tuotanto- ja varastointialueelta jalostettavaksi putkistoa pitkin. Näin ollen toimet, jotka lisäävät jalostettujen öljytuotteiden strategisten ja käyttövarastojen ja kuluttajien välimatkaa, lisäävät maantiekuljetusten tarvetta.

2.2.5. Tämän vuoksi komitea haluaakin erottaa selkeästi toisistaan näitä kahta energiamuotoa koskevat toimet. Näin siitä huolimatta, että yhteisten suuntaviivojen määrittely on komission mukaan toivottavaa.

2.2.6. Komitea toivoo, että direktiiviehdotuksissa otettaisiin myös riittävästi huomioon uusien maiden unioniin liittymisen vaikutukset koko unionin energian toimitusvarmuutta ajatellen. On tärkeää sopia määräajoista, joiden kuluessa liittyvien maiden tulee saavuttaa nykyisiltä jäsenvaltioilta edellytettävien varmuusvarastojen tasot ja toteuttaa tarvittavat varastointitoimenpiteet, sekä keskustella teknisistä ja taloudellisista ongelmista, joita kyseisille maille saattaa aiheutua.

3. Erityistä

3.1. Öljyä koskevat ehdotukset

3.1.1. ETSK kannattaa ehdotusta velvoittaa jäsenvaltiot perustamaan keskuselin, joka täyttää kolmasosan öljyn varastointivelvoitteista. Se katsoo, että keskitetyt varastot torjuvat osaltaan jo näkyvyydellään hintaspekulaatioita. Komitea pitää tervetulleena myös mahdollisuutta huolehtia varastointivelvoitteesta yhteistyössä muiden jäsenvaltioiden kanssa ja kannattaa ajatusta, että jäsenvaltio voi sijoittaa oman varastonsa toiseen jäsenvaltioon. Komitea arvioi, että tähän päästään parhaiten, mikäli talouden toimijat voivat hyödyntää tiettyjä "korvamerkittyjä" varastoja tai turvautua keskitettyihin varastointielimiin, jollaisten perustamista komissio ehdottaa. Molemmissa tapauksissa tavoitteena on varmistaa, että toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevien varastojen hallinnoinnista vastaava taho on selkeästi määritelty.

3.1.2. Jäljempänä esitetyistä syistä komitea kuitenkin pohtii, onko paikallaan velvoittaa jäsenvaltiot lisäämään varmuusvarastoaan 90 päivän kulutusta vastaavasta määrästä 120 päivän kulutuksen kattavaksi. On selvää, että varmuusvarastojen suurentaminen parantaa toimitusvarmuutta kriisitilanteessa, mutta sillä on hintansa. Päätöstä ennen onkin paikallaan punnita varmuusvarastojen kasvattamisen edellyttämää panostusta ja sen tarjoamaa tulosta.

3.1.2.1. Unioni velvoittaa jäsenvaltiot (direktiivien 68/414/ETY ja 98/93/EY nojalla) varastoimaan lopputuotteita (jaoteltu kolmeen luokkaan) 90 päivän keskikulutusta vastaavan määrän. IEA:n jäseninä niiden tulee vastaavasti varastoida 90 päivän tuontia vastaava määrä. Jälkimmäinen velvoite on yleensä edellistä rajoittavampi, sillä IEA:n mukaan laskelmiin on tehtävä 10 prosentin vähennys, joka kattaa mm. säiliöiden pohjaöljyn, jota ei voida hyödyntää. Tämän ja joidenkin jäsenvaltioiden muiden varotoimien ansiosta IEA arvioi jäsenvaltioidensa varmuusvarastojen vastaavan 114 päivän tuontia ja komissio arvioi EU:n jäsenvaltioiden varastojen vastaavan 115 päivän kulutusta. Velvoitteen korottamisella 120 päivään olisi kuitenkin merkittävä vaikutus, joka kohdistuisi erityisesti eteläisin jäsenvaltioihin, joissa ilmastollisista syistä ja lämmityskauden lyhyydestä johtuen varastot ovat 90 päivän kulutuksen luokkaa. Tietyissä pohjoisissa jäsenvaltioissa varastot vastaavat jo nyt yli 120 päivän kulutusta.

3.1.2.2. Öljyn kuluttajamaissa ei ole kärsitty poliittisista syistä johtuvasta öljytoimitusten keskeytyksestä sitten vuoden 1973 Jom Kippurin sodan, jonka seurauksena tietyt arabimaat asettivat öljyn vientikiellon. Siitä johtuneen öljyn hinnannousun jälkeen toteutetut toimet, erityisesti öljyn korvaaminen muilla energiamuodoilla, kuten ydinenergialla ja vähemmässä määrin uusiutuvilla energiamuodoilla, kavensivat öljyntuottajamaiden markkinoita vuosikymmeniksi. Tuottajat ja kuluttajat huomasivat, ettei öljyntuotannon ja -kulutuksen vähentäminen ole kummankaan edun mukaista. Tässä mielessä hyvää kaupallista yhteistyötä edistävien poliittisten suhteiden luominen vaikuttaa kehittämisen arvoiselta suuntaukselta, etenkin kun näyttää siltä, että USA on kohdentamassa uudelleen kauppasuhteitaan Atlantin itäpuolelle ja erityisesti Afrikkaan.

3.1.2.3. Ei kuitenkaan ole mahdollista sulkea pois kokonaan välikohtausten, kuten terrori-iskujen, vaaraa. Näiden seurauksena tuottajat ja kuluttajat joutuisivat rajoittamaan tietyltä tuotantoalueelta peräisin olevaa öljykauppaa tietyksi aikaa. Ei ole mitään takeita siitä, että tuollaisessa tilanteessa 30 päivää kauemmin riittävästä varastosta olisi hyötyä, jos tyydyttävää ratkaisua ei ole löydetty 90 päivän kuluessa.

3.1.2.4. Taloudelliset seuraukset varmuusvarastojen kasvattamisesta 120 päivän kulutusta vastaaviksi vaihtelevat sen mukaan onko kyseessä nykyisten käyttämättömien varastojen täydentäminen vai varastointikapasiteetin lisääminen. Ensimmäinen vaihtoehto aiheuttaa lisäkuluja ainoastaan käyttämättömien varastojen täydentämisestä. Kun otetaan huomioon kaikkia luokiteltuja teollisuuslaitoksia kohtaan tunnettu jatkuvasti kasvava epäluulo, unionissa ei ole montaakaan aluetta, joka olisi valmis niillä jo sijaitsevien öljyvarastojen laajentamiseen tai uusien rakentamiseen tietoisena siitä, että kyseessä ovat nk. "Seveso"-tyypin laitokset. Lisäksi varaston kasvattaminen tulisi kuluttajien maksettavaksi, ja on selvää, ettei tällainen toimi olisi kovin suosittu eikä kasvun ylläpitämisen kannalta kaikkein asianmukaisin.

3.1.3. ETSK ei jaa komission arviota kansainvälisestä energiajärjestöstä. Vuonna 1973 tapahtuneesta perustamisestaan lähtien sen tehtävänä on ollut koordinoida jäsenvaltioiden reaktioita kriisitilanteissa, jotka johtavat öljyn saatavuuden heikkenemiseen maailmassa. Järjestö on sittemmin sopeuttanut toimintasääntöjään mukautuakseen kehittyvään tilanteeseen. Myös EU on osallistunut tähän toimintaan. Reagointi öljynhinnan voimakkaaseen nousuun ei kuulu järjestön tehtäviin.

3.1.3.1. Koska öljymarkkinat ovat maailmanlaajuiset ja koska kolmannes tuotantokapasiteetista sijaitsee OPECin jäsenvaltioissa, ainoastaan maailmanlaajuisesti organisoitu koordinoitu toiminta voi olla tehokasta. Euroopan unionissa pätevä perustelu, jonka mukaan yksittäisen jäsenvaltion muiden jäsenvaltioiden etujen kanssa ristiriitainen reaktio on tehoton, pätee yhtä hyvin globaalisti vakavassa öljyn toimituskriisissä. Komitea katsookin, että öljyn toimitusvarmuutta koskevaa eurooppalaista strategiaa ei pidä eristää muiden suurten kuluttajien strategioista. Tämän vuoksi sen tulee pohjautua IEA:n kanssa tehtävään tiiviiseen yhteistyöhön. Mikäli unioni puhuu yhdellä äänellä, sen vaikutusvalta IEA:n sisällä ja suhteissa IEA:han varmasti kasvaa tehokkaammin kuin jos se suuntautuu vain eurooppakeskeiseen toimintaan, joka ei öljymarkkinoiden maailmanlaajuisuuden vuoksi ole muutenkaan kovin tarkoituksenmukaista.

3.1.4. Vaikka komitea on komission kanssa samaa mieltä öljynhinnan voimakkaan nousun kielteisistä vaikutuksista Euroopan talouteen ja kotitalouksien ostovoimaan, se suhtautuu varautuneesti komission esittämään ajatukseen, että strategisia varmuusvarastoja käytettäisiin suhdanteen kääntämiseksi silloin, kun öljyn markkinahinta nousee jyrkästi. Kantansa tueksi komitealla on esittää useita perusteluja.

3.1.4.1. Öljyn hintasäännöstely on vaikeaa, koska hinnan vaihtelutaipumus on rakenteellista. Tarjontaa ja kysyntää on mahdotonta saada täydelliseen tasapainoon. Tämä johtuu mm. siitä, että öljyvarojen hyödyntämiseen tehtävistä investoinneista päätetään keskimäärin viisi vuotta ennen tuotannon aloittamista. Päätös perustuu ennakkoarvioon, joka ei aikanaan koskaan vastaa täysin todellisuutta. OPEC-maat turvautuvat taloudellisiin ja teknisiin keinoihin rajoittaakseen barrelin hintavaihtelun 22:n ja 28:n Yhdysvaltain dollarin välille, sillä kyseinen hinta vaikuttaa alan kaikkien toimijoiden kannalta hyväksyttävältä. Ilman OPECin toimia öljybarrelin hinta vaihtelisi epäilemättä 3:n ja 60:n dollarin välillä. Sääntelyn mahdollistaa se, että OPECin osuus maailman öljyntuotannosta on lähes 40 prosenttia. Unionin osuus öljyn kokonaiskulutuksesta on ainoastaan 20 prosenttia. Onkin turha kuvitella, että EU voisi, vielä mahdollisesti IEA:ssa tehtävän maailmanlaajuisen yhteistyön ulkopuolella, saada aikaan nykyistä enemmän, koska sen painoarvo markkinoilla on vain puolet OPECin vastaavasta.

3.1.4.2. Öljynhinta saattaa kohota hallitsemattomasti tilanteessa, jossa öljyteollisuus ja kuluttajat ennakoivat poliittisista tai ilmastollisista syistä (sota, attentaatit, terrori-iskut, maanjäristykset jne.) mahdollisesti aiheutuvaa öljypulaa. Varastojen täydentäminen tällaisten tilanteiden varalle nostaa öljynhintaa. Miten voidaan ajatella, että unionin viranomaiset voisivat kaikkien alan toimijoiden pelätessä pahinta määrätä jäsenvaltiot purkamaan strategisia varastojaan hintatason lyhytaikaiseksi säilyttämiseksi, jonka jälkeen ne joutuisivat täydentämään varastonsa kalliiseen hintaan varautuessaan todelliseen öljypulaan? Ajatus ei vaikuta uskottavalta.

3.1.4.3. Tähän liittyy myös käytännön ongelma, sillä öljykauppa tapahtuu pitkälti ostoista vastaavien tahojen tietokoneiden välityksellä ja perustuu jalostuksen tuotantosuunnitelmiin ja hintakynnyksiin. Strategiset varmuusvarastot eivät voi kuulua kyseisiin hallintaohjelmiin listattuihin vakituisiin toimittajiin. Varastoja voidaan siten myydä ainoastaan "manuaalisesti", mikä on työlästä. Tämä on puolestaan ristiriidassa markkinoiden harhauttamiseen pyrkivän nopean toiminnan kanssa. On kuitenkin totta, että markkinoille saattamisesta ilmoittaminen ei puolestaan ole ristiriidassa mainitun rajoitteen kanssa.

3.1.4.4. Lisäksi strategisten varastojen vapauttamisesta aiheutuu kustannuksia, jotka on perusteltava ja hyväksytettävä Euroopan parlamentissa, koska ei ole toivottavaa, että päätöksen tekisi unionin elin, joka esittäisi laskun jäsenvaltioille. Operaatio tulisi erittäin kalliiksi, vaikka oletettaisiin, että vain kolmasosa keskitetysti hallinnoidusta strategisesta varastosta laskettaisin liikkeelle: käytännössä markkinoille laskettaisiin unionin noin kuukauden kulutusta vastaava öljymäärä noin 20 dollarin barrelihintaan. Myöhemmin varastoa olisi täydennettävä epäilemättä yli kaksinkertaiseen hintaan.

3.1.4.5. Tinan maailmanmarkkinoilla tuottaja- ja kuluttajavaltiot sopivat markkinajärjestelyistä ja solmivat vuosina 1953-1981 kaikkiaan kuusi sopimusta. Niistä saatujen kokemusten perusteella voidaan todeta, etteivät hintakontrollitoimet tuottaneet toivottua tulosta. Teoria, jonka mukaan hintoihin voi vaikuttaa kysyntään kohdistuvin toimin, ei toteutunut käytännössä.

3.1.4.6. Markkinoiden tehokkuutta suhteessa monopoleihin, oligopoleihin ja hallintoviranomaisiin koskeva unionin oppirakennelma on tavallaan ristiriidassa sen seikan kanssa, että yksi unionin toimielin halutaan valtuuttaa vaikuttamaan öljymarkkinoihin markkinatilanteen heikentyessä.

3.2. Maakaasua koskevat ehdotukset

3.2.1. ETSK kannattaa päätöstä velvoittaa jäsenvaltiot toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että häiriötilanteessa maakaasutoimitukset taataan kotitalouksille ja yrityksille, joiden toimituksia ei voida keskeyttää, koska ne eivät voi turvautua vaihtoehtoiseen polttoaineeseen. Komission tavoin ETSK pitää toivottavana, etteivät tällaiset eri toimijoiden vastuualueita määrittelevät politiikat rajoita valmisteltavien maakaasun sisämarkkinoiden toteutumista.

3.2.2. Komitea kannattaa arvioitavaksi ehdotettua velvoitetta varmistaa 60 päivän keskikulutusta vastaavan maakaasumäärän toimittaminen siinä tapauksessa, että toimituksissa ilmenee häiriöitä.

3.2.3. Komitea ymmärtää, että nykyisillä maakaasun sisämarkkinoilla komissio ei halua rankaista liikaa yrityksiä, jotka ovat markkinoilla uusia tai joiden markkinaosuus on pieni. Komitea ei kuitenkaan katso, että niille tulee periaatteessa myöntää vapautus näistä määräyksistä, joilla jäsenvaltiot pyrkivät takaamaan toimitusvarmuuden. Jäsenvaltioiden on määriteltävä tehokkain keino sovittaa yhteen ensisijaisena tavoitteena oleva toimitusvarmuuden takaaminen kuluttajille ja markkinoiden todellinen avaaminen.

3.2.3.1. Yksityisasiakkaat ja kaikkein pienimmät yritykset eivät pysty arvioimaan maakaasuntoimittajan tekemän tarjouksen luotettavuutta, ellei valtio velvoita kaiken kokoisia toimittajia kantamaan osaansa vastuusta. Lisäksi maakaasun- ja öljyntoimittajia kohdeltaisiin eri tavoin, sillä komission ehdotus sisältää öljyntoimittajia koskevan varastointivelvoitteen, johon kuuluu myös korvausten maksaminen keskitetylle varastointielimelle.

3.2.4. ETSK panee tyytyväisenä merkille, että komissio on omaksunut aiempaa realistisemman suhtautumisen pitkäaikaisiin ja erityisesti nk. "ota tai maksa" -sopimuksiin (take or pay), joita se kritisoi huomattavasti maakaasumarkkinoiden kilpailulle avaamisen yhteydessä. Tällaiset sopimukset ovat perusteltuja, kun ajatellaan maakaasun markkinoille saattamisen edellyttämiä investointeja sekä tuottajien, ostajien ja sijoittajien halua kuolettaa ja saada investointinsa tuottamaan ja varmistaa toimitukset. Sitä vastoin komitea arvioi, että komission on vaikea velvoittaa jäsenvaltiot solmimaan vähimmäismäärä pitkäaikaisia sopimuksia, sillä kilpailulle avoimilla markkinoilla kaikki toimijat voivat vapaasti päättää toimituksistaan.

3.2.5. Komitea kannattaa ehdotusta, jonka mukaan komissio valtuutetaan antamaan jäsenvaltioille suosituksia toimista, joihin tulee ryhtyä, mikäli unionin kannalta olennaisen toimittajan toimitukset keskeytyvät. Ellei suositusten jälkeen ryhdytä tehokkaisiin toimiin, komissio toivoo voivansa velvoittaa jäsenvaltiot reagoimaan. ETSK painottaa, että komission on tällaisessa tilanteessa vaikea arvioida varastojen ja verkkojen käyttöönottoon liittyviä rajoitteita etenkin turvallisuuden kannalta. Maakaasuvarastot ovat osa kaasujärjestelmän yhdennettyä hallinnointia, eikä niitä voida pakkoluovuttaa sattumanvaraisesti. Maakaasua ei myöskään voida varastoida erittäin pitkiä aikoja, vaan varastoja on välillä käytettävä.

3.2.6. Komitea kannattaa komission ehdotusta, jonka mukaan jäsenvaltiot raportoivat komissiolle kohtaamistaan toimitusongelmista ja toimitusvarmuuden edistämiseen tähtäävistä toimistaan.

3.3. Molempia energiamuotoja koskevia huomioita

3.3.1. ETSK katsoo, että kansalaisten kannalta energian toimitusvarmuutta koskevan strategian on oltava avoin, kuten kuluttajien edustajat ovat selkeästi toivoneet.

3.3.2. ETSK on tietoinen siitä, että jäsenvaltiot ovat perinteisesti vastanneet itse energian toimitusvarmuudestaan ja valinneet kukin tätä varten asianmukaisimmat ja omaan poliittiseen tilanteeseensa parhaiten soveltuvat tavat ja keinot. Öljyn ja maakaasun lisäksi jäsenvaltioilla on myös muita energialähteitä. Osa jäsenvaltioista onkin investoinut voimakkaasti vesi- ja/tai ydinvoimaan. On luonnollista, että mikäli jonkin niiden energiavalikoimaan kuuluvan energiamuodon toimitukset häiriintyvät, niiden tulee voida arvioida energiatilannettaan kokonaisuutena. Tämä tarkoittaa, että läheisyysperiaatteen nimissä kaikenlainen unionin suora puuttuminen tilanteeseen tulisi sulkea pois.

3.3.2.1. Unionin tehtävänä tulee olla yhteisten standardien määrittely, kuten se tässä käsiteltävissä asiakirjoissa tekeekin, sekä sen varmistaminen, että jäsenvaltiot noudattavat kyseisiä standardeja, minkä se aikoo toteuttaa edellyttämällä jäsenvaltioilta kertomuksia. Lisäksi komission tulee esittää erityisesti öljyn ja maakaasun strategisten varastojen koordinointiin ja yhteisvastuuseen liittyviä mekanismeja.

3.3.3. Komitea korostaa, että toinen ratkaisu öljyn ja maakaasun toimitusvaikeuksiin liittyvien riskien torjumiseksi on energialähteiden monipuolistamiseen tähtäävien komission toimien ja kannusteiden jatkaminen, uusiutuviin ja saastuttamattomiin energialähteisiin liittyvä tutkimus sekä hiilivetyjen käytön vähentäminen.

3.3.4. Nizzan sopimukseen viitaten komitea katsoo, että sen tulisi osallistua öljyn ja maakaasun toimitusvarmuuteen liittyvien strategioiden arviointiin ja seurantaan, sillä komiteassa ovat edustettuina järjestäytyneeseen kansalaisyhteiskuntaan kuuluvat talous- ja yhteiskuntaelämän eri alojen edustajat sekä tuottajayritykset, kuluttajat, työntekijät ja ympäristöjärjestöt.

4. Päätelmät

4.1. Komitea kannattaa komission asettamaa tavoitetta määritellä unionin yhteiset suuntaviivat öljyn ja maakaasun toimitusvarmuuden alalla jatkoksi vihreälle kirjalle ja eurooppalaisten energiamarkkinoiden toteuttamiseksi jo hahmoteltujen suuntaviivojen täydentämiseksi.

4.2. Öljyn osalta komitea on samaa mieltä ehdotuksesta velvoittaa jäsenvaltiot luomaan keskitetyistä varmuusvarastoista huolehtiva elin. Tavoitteena on parantaa varastojen näkyvyyttä, huolehtia kustannusten avoimuudesta, välttää sellaisten toimijoiden syrjintä, joilla ei ole omia varastoja, sekä estää kilpailuvääristymät.

4.2.1. Komitea suhtautuu erittäin varautuneesti ehdotukseen korottaa varastointivelvoitetta 90 päivästä 120 päivän kulutusta vastaavaan määrään, kun otetaan huomioon, että käytännössä pohjoiset maat tarvitsevat ilmeisistä ilmastollisista syistä eteläisiä maita suuremmat varastot ja että näin tapahtuu jo käytännössä. Komitea arvioi, että varastojen lisäämiseen liittyville ylimääräisille kustannuksille ei saataisi riittävää vastinetta.

4.2.2. Komitea suhtautuu varautuneesti myös ajatukseen, että varmuusvarastoja hyödynnettäisiin öljynhintaan vaikuttamiseksi tilanteessa, jossa öljypulaan varautuvat ostajat täydentävät varastojaan, minkä seurauksena hinta nousee.

4.2.3. Komitea katsoo, että öljyn mahdollisiin toimituskriiseihin liittyvät unionin toimet tulee toteuttaa kansainvälisen energiajärjestön piirissä, jotta niiden painoarvo olisi riittävä ja jotta niillä saataisiin aikaan tulosta.

4.3. Maakaasuun liittyen komitea on komission kanssa samaa mieltä siitä, että toimijoille asetettavien toimitusvarmuuden takaamista koskevien sääntöjen laatimisen tulee kuulua jäsenvaltioiden vastuualaan.

4.3.1. Komitea arvioi, että ehdotus 60 päivän keskikulutusta vastaavan maakaasumäärän varastoinnista on oikea lähestymistapa.

4.3.2. Komitea korostaa, että maakaasun varastointiin liittyvät kysymykset poikkeavat huomattavasti öljyn varastointiin liittyvistä ongelmista. Huomioon on otettava tekniset rajoitteet ja vaikeudet, jotka on ratkaistava, kun varastoihin joudutaan mahdollisen toimituskriisin yhteydessä turvautumaan.

4.3.3. Komitea epäilee vaikutuksia, joita alan uusien toimijoiden vapauttamisella toimitusvarmuuden takaamiseen tähtäävistä määräyksistä mahdollisesti on. Se esittääkin kysymyksen jättämistä jäsenvaltioiden vastuulle.

4.4. Komitea katsoo luonteensa ja tehtävänsä kannalta, että sen tulisi osallistua öljyn ja maakaasun toimitusvarmuuteen liittyvän strategian seurantaan ja arviointiin ja vastata siten eurooppalaisten kuluttajien edustajien ilmaisemaan tarpeeseen varmistaa avoimuus.

Bryssel 26. maaliskuuta 2003.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Roger Briesch

(1) KOM(2000) 769 lopullinen.

(2) Neuvoston 20. joulukuuta 1968 antama direktiivi 68/414/ETY, jossa ETY:n jäsenvaltiot velvoitetaan ylläpitämään raakaöljyn ja/tai öljytuotteiden vähimmäisvarastoja sekä kyseisen direktiivin muuttamiseksi neuvoston 14. joulukuuta 1998 antama direktiivi 98/93/EY, jossa ETY:n jäsenvaltiot velvoitetaan ylläpitämään raakaöljyn ja/tai öljytuotteiden vähimmäisvarastoja. Vuonna 1968 annetussa direktiivissä varaston kooksi säädettiin 65 päivän kulutusta vastaava määrä. Direktiivin muuttamisen yhteydessä kooksi säädettiin 90 päivän kulutusta vastaava määrä.