Yhdeksästoista vuosikertomus yhteisön oikeuden soveltamisen valvonnasta (2001) /* KOM/2002/0324 lopull. */
YHDEKSÄSTOISTA VUOSIKERTOMUS YHTEISÖN OIKEUDEN SOVELTAMISEN VALVONNASTA (2001) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE 1.1. Katsaus vuoden 2001 tilastoihin 1.2. Oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tehostaminen vuonna 2001 1.3. Direktiivien täytäntöönpanoaste vuonna 2001 1.4. Yhdenmukaistamistoimenpiteistä myönnettäviä poikkeuksia koskevat pyynnöt vuonna 2001 - EY:n perustamissopimuksen 95 artikla 1.5. Yhteisön tekemien kansainvälisten sopimusten ja niistä johtuvan oikeuden soveltaminen 1.6. Graafinen esitys kaikista rikkomisesta johtuvista menettelyistä, jotka komissio on aloittanut tai joita se on jatkanut vuoden 2001 aikana 1.7. EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan soveltaminen komissiossa (kehitys vuonna 2001) 2. TILANNE ERI ALOILLA 2.1. Taloutta ja verotusta koskevat kysymykset 2.2. Yritykset 2.2.1. Kemianteollisuuden tuotteet 2.2.2. Lääkevalmisteet 2.2.3. Kosmeettiset valmisteet 2.2.4. Kestokulutushyödykkeet 2.2.5. Moottoriajoneuvot, traktorit ja moottoripyörät 2.2.6. Direktiivin 98/34/EY säännökset 2.2.7. Muut 2.3. Kilpailu 2.3.1. Televiestintä 2.3.2. Postiala 2.3.3. Valtiontuet 2.4. Työllisyys ja sosiaaliasiat 2.5. Maatalous 2.6. Energia ja liikenne 2.6.1. Sähkön ja maakaasun sisämarkkinat 2.6.2. Energiatehokkuus 2.6.3. Hiilivedyt 2.6.4. Ulkosuhteet energia-alalla 2.6.5. Maantieliikenne 2.6.6. Yhdistetyt kuljetukset 2.6.7. Sisävesiliikenne 2.6.8. Rautatieliikenne 2.6.9. Lentoliikenne 2.6.10. Meriliikenne 2.7. Tietoyhteiskunta 2.8. Ympäristö 2.8.1. Johdanto 2.8.2. Tiedon saannin vapaus 2.8.3. Ympäristövaikutusten arviointi 2.8.4. Ilma 2.8.5. Vesi 2.8.6. Luonto 2.8.7. Melu 2.8.8. Kemikaalit ja biotekniikka 2.8.9. Jätteet 2.8.10. Ympäristö ja teollisuus 2.8.11. Säteilysuojelu 2.9. Kalastus 2.10. Sisämarkkinat 2.10.1. Tavaroiden vapaa liikkuvuus 2.10.2. Palvelujen vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisoikeus 2.10.3. Yritysten toimintaympäristö 2.10.4. Tutkintojen kannalta säännellyt ammatit 2.11. Aluepolitiikka 2.11.1. Analyysi syistä 2.11.2. Rikkomistapausten vaikutukset 2.12. Verotus ja tulliliitto 2.12.1. Tulliliitto 2.12.2. Välitön verotus 2.12.3. Arvonlisäverotus 2.12.4. Muu välillinen verotus 2.13. Koulutus, audiovisuaaliala ja kulttuuri 2.13.1. Koulutus 2.13.2. Audiovisuaaliala 2.13.2.1. Muutetun direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä 2.13.2.2. Direktiivin soveltaminen 2.13.2.3. Laajentumiseen liittyviä näkökohtia 2.14. Terveys ja kuluttajansuoja 2.14.1. Eläinlääkintälainsäädäntö 2.14.2. Kasvien terveyttä koskeva lainsäädäntö 2.14.3. Kylvösiemeniä ja kasveja koskeva lainsäädäntö 2.14.4. Elintarvikelainsäädäntö 2.14.5. Rehulainsäädäntö 2.14.6. Kuluttajansuoja 2.14.7. Teknisiä sääntöjä koskevat ilmoitukset 2.15. Oikeus- ja sisäasiat 2.15.1. Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen kehitys 2.15.2. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osastoon perustuvien välineiden soveltamisen valvonta 2.15.3. Euroopan unionin perusoikeuskirja 2.15.4. Euroopan unionin kansalaisten oikeus vapaaseen liikkuvuuteen 2.16. Talousarvio 2.16.1. Aikaisemmin aloitettujen menettelyjen kehitys 2.16.2. Uudet menettelyt 2.17. Henkilöstö ja hallinto 2.18. Yhteisön tilastot LIITE I : RIKKOMISTAPAUSTEN HAVAITSEMINEN Liite II : Rikkomisesta johtuvat menettelyt - erittely vaiheiden, oikeusperustan, jäsenvaltioiden ja alojen mukaisesti Liite III : Perustamissopimusten, asetusten ja päätösten rikkominen Liite IV - Direktiivien täytäntöönpanotilanne Osa 1: Direktiivit, joiden täytäntöönpanolle annettu määräaika päättyi vuonna 2001 Osa 2 : Ilmoitetut ja ilmoittamatta jätetyt direktiivien kansalliset täytäntöönpanotoimet Liite IV - Osa 2 : Yhteenvetotaulukko Osa 3 : Kansallisten täytäntöönpanotoimien yhteensopimattomuus direktiivien kanssa Osa 4 : Direktiivien kansallisten täytäntöönpanotoimien puutteellinen soveltaminen Liite V : Yhteisöjen tuomioistuimen 31. joulukuuta 2000 mennessä antamat tuomiot, joita ei ole vielä pantu täytäntöön Liite VI : Katsaus yhteisön oikeuden soveltamiseen kansallisissa tuomioistuimissa Komissio laatii joka vuosi kertomuksen yhteisön oikeuden soveltamisen valvonnasta vastauksena Euroopan parlamentin (9. helmikuuta 1983 annettu päätöslauselma) ja jäsenvaltioiden (7. helmikuuta 1992 Maastrichtissa allekirjoitettuun sopimukseen liitetty julistus N:o 19, 2 kohta) esittämiin pyyntöihin. Kertomuksella vastataan myös Eurooppa-neuvoston ja eri aloista vastaavien neuvostojen pyyntöihin. 1. ESIPUHE Vaikka "päävastuu yhteisön oikeuden soveltamisesta on jäsenvaltioiden viranomaisilla ja oikeuslaitoksilla", kuten komission vuonna 2001 julkaisemassa valkoisessa kirjassa korostetaan, komission tehtävänä on valvoa paitsi niiden yhteisön oikeuden säännösten täytäntöönpanoa, jotka tätä edellyttävät, myös sitä, että kansalliset täytäntöönpanosäännökset ovat yhteisön säännösten mukaiset ja että jäsenvaltioiden eri elimet soveltavat säännöksiä asianmukaisesti. Eurooppalaista hallintotapaa koskevassa valkoisessa kirjassa muistutetaan, että yhteisön oikeuden säännösten vaikutus "jää viime kädessä riippumaan jäsenvaltioiden viranomaisten halusta ja kyvystä toteuttaa oikea-aikaisesti ja kokonaisuudessaan niiden kansallinen täytäntöönpano ja soveltaminen". Yhteisön oikeuden soveltamisen valvontaan liittyvä komission toiminta kattaa kaikki yhteisöoikeuden alat. Siksi ei olekaan harvinaista, että komissio käynnistää jäsenvaltiota vastaan menettelyn, koska tämä on hyväksynyt tai pysyttänyt voimassa lakeja, asetuksia tai määräyksiä, jotka ovat perustamissopimuksissa vahvistetun yhteisön oikeuden perusperiaatteiden vastaisia. Tämän toiminnan yhteydessä jäsenvaltioiden hallintoelinten ja komission välinen yhteistyö on välttämätön osa komissiolle perustamissopimusten nojalla kuuluvaa tehtävää "yhteisön oikeuden valvojana". Komissio suosii näiden periaatteiden mukaisesti yksiköidensä ja kansallisten viranomaisten välistä yhteydenpitoa rikkomisesta johtuvan menettelyn kaikissa vaiheissa. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevien menettelyjen (jotka perustuvat EY:n perustamissopimuksen 226 artiklaan ja Euratomin perustamissopimuksen 141 artiklaan) ensisijaisena tarkoituksena on varsinkin ennen oikeudenkäyntimenettelyn aloittamista saattaa menettelyn kohteena olevan jäsenvaltion lainsäädäntö mahdollisimman nopeasti yhteisön oikeuden mukaiseksi vapaaehtoisuuteen perustuen. Komissio pääsee sille perustamissopimuksissa asetettuihin tavoitteisiin parhaiten hyödyntämällä oikeudenkäyntiä edeltävän vaiheen mahdollisimman tehokkaasti. Yhteistyövelvollisuus vahvistetaan muodollisesti EY:n perustamissopimuksen 10 artiklassa. Komissio sovelsi tätä määräystä vuoden 2001 aikana 20 kertaa jäsenvaltioihin, jotka eivät osoittaneet yhteistyöhalua rikkomisesta johtuvan menettelyn yhteydessä; 31. joulukuuta 2001 näistä menettelyistä kahdeksan oli edelleen vireillä. Määrä on kasvanut vuodesta 2000, jolloin kirjattiin ainoastaan seitsemän EY:n perustamissopimuksen entiseen 10 artiklaan perustuvaa menettelyä; näistä neljä oli kesken 31. joulukuuta 2001. Komissio käynnistää EY:n perustamissopimuksen 10 artiklaan perustuvan menettelyn yleensä vasta sen jälkeen, kun asianomainen jäsenvaltio on toistuvasti laiminlyönyt yhteistyövelvoitteen. Luvuissa ei ole otettu huomioon asioiden tutkinnan viivästyksiä, jotka johtuvat jäsenvaltioiden viranomaisten liian pitkistä vastausajoista rikkomisesta johtuvan menettelyn aikana. EY:n perustamissopimuksen 10 artiklan mukainen menettely ei ole tarpeen eikä sitä myöskään käytetä silloin, kun komissiolla on itsellään käytössä tarvittavat tiedot menettelyn seuraavaan vaiheeseen siirtymiseksi. Tämän vuoksi on olennaista, että komissiolla on käytettävissä tehtävänsä hoitamisen kannalta välttämättömät tiedot, jotka se voi hankkia myös muuten kuin jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa tapahtuvassa suorassa yhteydenpidossa. Yhteisön kansalaisten jättämistä lukuisista kanteluista saadaan tässä yhteydessä paljon välttämätöntä tietoa komission tehtävän asianmukaiseksi hoitamiseksi. Koska komissio haluaa varmistaa, että kansalaisten kantelut käsitellään mahdollisimman avoimesti, se julkaisee vuonna 2002 uuden koonnetun laitoksen sen ja kantelijoiden välisiä suhteita yhteisön oikeuden väitetyissä rikkomistapauksissa koskevista hallinnollisista määräyksistä. Yhdeksännessätoista vuosikertomuksessa yhteisön oikeuden soveltamisen valvonnasta käsitellään komission vuonna 2001 harjoittamaa yhteisön oikeuden soveltamisen valvontaa. Tässä vuosikertomuksessa halutaan vastata kahdeksannestatoista vuosikertomuksesta annetussa Euroopan parlamentin päätöslauselmassa esitettyyn toivomukseen käsitellä komission valvontatoimintaa analyyttisemmin eikä vain kuvata sitä, ja siksi siinä esitetään mahdollisuuksien mukaan rinnan yhteisön poliittis-lainsäädännöllinen aikataulu ja hyväksyttyjen yhteisön säännösten täytäntöönpanoa koskevat komission valvontatoimet. Komission toiminta rikkomisesta johtuvassa menettelyssä, joka edeltää kanteen nostamista jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen takia, kuvataan yleisesti seuraavan jaottelun mukaisesti: - tilastollinen katsaus, jossa käsitellään yhteisön oikeuden soveltamisen valvonnan eri vaiheita ja kehitystä edelliseen vuoteen verrattuna (kohta 1.1) - oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tehostaminen (kohta 1.2) - yhteisön direktiivien täytäntöönpanon tilanne jäsenvaltioissa (kohta 1.3) - yhdenmukaistamistoimenpiteitä koskevat poikkeuspyynnöt - EY:n perustamissopimuksen 95 artikla - kohta on lisätty Euroopan parlamentin pyynnöstä (kohta 1.4) - yhteisön tekemien kansainvälisten sopimusten ja niistä johtuvan oikeuden soveltaminen - kohta on lisätty Euroopan parlamentin pyynnöstä (kohta 1.5) - graafinen esitys jäsenvaltioittain jaoteltuina kaikista rikkomisesta johtuvista menettelyistä, jotka komissio on aloittanut tai jatkanut vuoden 2001 kuluessa (kohta 1.6) - katsaus EY:n perustamissopimuksen 228 artiklassa määrätyn sakkojärjestelmän soveltamiseen komissiossa Maastrichtin sopimuksen voimaantulon jälkeen (kohta 1.7). 1.1. Katsaus vuoden 2001 tilastoihin Vuoden 2001 tilastotiedot osoittavat jälleen, että komissiolle esitettyjen kantelujen määrä on pysynyt suhteellisen vakaana: määrä on hieman suurempi kuin vuonna 2000 mutta jää vuoden 1999 tasosta. Valtaosa komission jäsenvaltioita vastaan aloittamista rikkomisesta johtuvista menettelyistä perustuu kanteluihin. Viran puolesta havaittujen tapausten määrä vähenee siis vastaavasti. Vuoden 2001 tilastotietojen perusteella voidaan todeta seuraavaa: - Komission aloittamien rikkomisesta johtuvien menettelyjen kokonaismäärä on pienentynyt 11,65 prosenttia, mikä on pienin arvo vuoden 1999 jälkeen. - Komission kirjaamien kantelujen määrä kasvoi vuonna 2001 (6,12 prosenttia vuodesta 2000) mutta jäi hieman vuoden 1999 huippumäärää pienemmäksi. Näin ollen komission vuonna 2001 aloittamista rikkomisesta johtuvista menettelyistä kuusi kymmenestä perustuu kanteluihin. Sitä vastoin komission yksiköiden oma-aloitteisesti aloittamia rikkomisesta johtuvia menettelyjä oli edellisvuosia vähemmän (viran puolesta havaitut tapaukset). Vuonna 2001 näitä tapauksia oli 273. Tähän lukuun ei kuitenkaan sisälly direktiivien täytäntöönpanotoimia koskevan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntitapauksia. Ilmoittamisen laiminlyönneistä johtuvien menettelyjen määrä vähenee edelleen ja on pienin sitten vuoden 1996. - Vuonna 2001 lähetettiin 1 050 virallista huomautusta, mikä on 25,43 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2000, jolloin huomautuksia kirjattiin 1 317. On kuitenkin korostettava, että koska valtuutusmenettelyn avulla toteutettavien virallisten huomautusten lähettämisessä esiintynyt viive kurottiin kokonaan umpeen vuoden 2000 alussa, täytäntöönpanon laiminlyönteihin perustuvien, valtuutusmenettelyn mukaisesti lähetettyjen virallisten huomautusten erityisen suuri määrä kasvatti kyseisen vuoden aikana kaikkiaan lähetettyjen virallisten huomautusten lukumäärää. Vuoden 2001 määrää on tämän vuoksi verrattava pikemminkin vuoden 1999 tilanteeseen (1 075), johon nähden tilanne on varsin vakaa. On muistettava, että ilmoittamisen laiminlyöntiä koskevien virallisten huomautusten tekemiseen tarvittava aika lyhentyi tuntuvasti vuonna 2000 ja että suuntaus jatkui vuonna 2001 Asmodée II -direktiivitietokannan jatkuvan kehittämisen ansiosta. - Vuonna 2001 lähetettyjen perusteltujen lausuntojen määrä kasvoi 460:stä 569 lausuntoon eli 23,7 prosenttia. Vireillä oleviin menettelyihin suhteutettu perusteltujen lausuntojen määrä on kuitenkin pysynyt varsin vakaana (27,80 prosenttia vuonna 2001 ja 23,76 prosenttia vuonna 2000). Vuoden 2001 jyrkkä nousu näyttää siis johtuvan suurelta osin siitä, että perustelluista lausunnoista ilmoitetaan jäsenvaltioille aiempaa huomattavasti nopeammin (tähän kuluva aika on lyhentynyt keskimäärin 29 vuorokaudesta noin vuorokauteen): joulukuussa 2001 tehdyt päätökset perustelluista lausunnoista ilmoitettiin jäsenvaltioille ensimmäistä kertaa saman vuoden loppuun mennessä. Vuoden 2001 lukuihin sisältyvät näin ollen sekä joulukuussa 2000 että joulukuussa 2001 tehdyt perusteltuja lausuntoja koskevat päätökset. Suuntaus voidaan vahvistaa vasta vuoden 2002 tietojen perusteella. - Yhteisöjen tuomioistuimessa nostettujen kanteiden määrä on pienentynyt vuoden 2000 tasolta eli 172 tapauksesta 162 tapaukseen vuonna 2001, mikä vastaa 5,82 prosentin alennusta. Kanteiden määrän hienoinen aleneminen johtuu sekä jäsenvaltioille ilmoitettujen perusteltujen lausuntojen lisääntymisestä vuonna 2001 että perusteltuja lausuntoja ja kanteiden nostamista koskevien päätösten täytäntöönpanoaikojen lyhentymisestä. Nostettujen kanteiden osuus on itse asiassa pysynyt lähes ennallaan: se kasvoi 9,77 prosentista 10,33 prosenttiin. - Tapausten käsittely on edelleen hieman hidastunut, sillä vuonna 2001 jäsenvaltioille lähetetyistä virallisista huomautuksista 73 prosenttia koski vuonna 2001 aloitettuja menettelyjä. Perusteltujen lausuntojen käsittely on sen sijaan ollut nopeampaa: 23 prosenttia jäsenvaltioille ilmoitetuista perustelluista lausunnoista koski vuonna 2001 aloitettuja menettelyjä, kun vuonna 2000 ilmoitetuista perustelluista lausunnoista vain 14 prosenttia koski vuotta 2000. Virallisten huomautusten käsittelyn vähäinen hidastuminen on kuitenkin suhteutettava siihen, että vuonna 2000 valtuutusmenettelyyn perustuvia virallisia huomautuksia täytäntöönpanoilmoitusten laiminlyönneistä oli paljon; näissä tapauksissa menettely aloitetaan samaan aikaan kun virallinen huomautus lähetetään jäsenvaltiolle, koska näiden ainoa laiminlyönti, ilmoittamatta jättäminen, perustuu pelkästään täytäntöönpanon määräajan umpeutumiseen. Kokonaisuutena tarkasteltuna tapausten käsittely ei kuitenkaan ole hidastunut. Vuonna 2000 aloitetuista menettelyistä 49 prosenttia oli vireillä 31. joulukuuta 2000, ja vuonna 2001 aloitetuista menettelyistä oli vastaavasti 45,77 prosenttia vireillä 31. joulukuuta 2001. - Samaan aikaan oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tehokkuus näkyy menettelyjen lopettamista koskevien päätösten lukumäärässä, joka on pysynyt vuonna 2001 lähes entisellä tasolla (1 915 tapausta verrattuna 1 899 tapaukseen vuonna 2000). - Lisäksi komission avoimuuspolitiikka vahvistui vuonna 2000, mihin vaikutti olennaisesti tietojen julkaiseminen Internetissä entistä suuremmassa määrin (katso jäljempänä). Komissio on 17. tammikuuta 2001 lähtien julkaissut kaikki viimeaikaiset virallisia huomautuksia, perusteltuja lausuntoja, kanteiden nostamista ja menettelyjen lopettamista koskevat päätökset Internetissä Europa-palvelimella komission pääsihteeristön sivuilla osoitteessa: http://europa.eu.int/comm/secretariat_general/sgb/droit_com/index_fr.htm infractions On huomattava, että kaikki tiedot ovat nyt vapaasti saatavilla, kun ne aiemmin olivat ainoastaan asiaomaisen jäsenvaltion saatavilla. Komissio julkaisi vuonna 2001 myös 93 lehdistötiedotetta. 1.2. Oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tehostaminen vuonna 2001 Rikkomisesta johtuvaan menettelyyn tehtiin vuonna 2001 kaksi merkittävää parannusta, jotka koskevat päätösten täytäntöönpanoa ja julkaisua: - Kuten kahdeksannessatoista kertomuksessa todettiin, komissio on pyrkinyt lyhentämään rikkomisesta johtuvia menettelyjä koskevien päätösten tekemisestä niiden jäsenvaltioille ilmoittamiseen kuluvaa täytäntöönpanoaikaa. Toiminnan yksinkertaistamisen ansiosta aika, jonka kuluessa virallisista huomautuksista ja perustelluista lausunnoista ilmoitetaan jäsenvaltioille niiden pysyvän edustuston kautta, on lyhentynyt 29 vuorokaudesta 24 tuntiin. Tämä on ollut mahdollista paitsi virallisten huomautusten ja perusteltujen lausuntojen laatimismallien yhdenmukaistamisen, myös yksittäisen päätöksen ja sen ilmoittamisen välisen hallinnollisen kierron lyhentämisen ansiosta. Kanteiden nostamista koskevien päätösten täytäntöönpanoaika on sekin lyhentynyt, joskaan ei yhtä merkittävästi. Täytäntöönpanoaikaa käytetään yleisimmin viime hetken yhteydenottoihin rikkomuksesta epäillyn jäsenvaltion kanssa, jotta tämä päättäisi alkaa noudattaa yhteisön lainsäädäntöä vapaaehtoisesti ennen varsinaisten kanteiden nostamista yhteisöjen tuomioistuimessa. - Myös rikkomisesta johtuvan menettelyn tehostamisella on haluttu lisätä komission asiassa tekemien päätösten avoimuutta. Kuten edellisessä kertomuksessa todettiin, virallisia huomautuksia, perusteltuja lausuntoja, kanteiden nostamista ja menettelyjen lopettamista koskevat viimeaikaiset päätökset ovat nyt luettavissa Europa-palvelimella komission pääsihteeristön sivuilla seuraavassa osoitteessa: http://europa.eu.int/comm/secretariat_general/sgb/droit_com/index_fr.htm infractions Tietojen asettaminen saataville Internet-verkkoon parantaa yleisön tiedonsaantia ja lisää samalla jäsenvaltioiden välistä kilpailua ("vertaispaine", "peer pressure"). Lisäksi Internetissä julkaistavien tilastotietojen päivitystiheyttä on lisätty niin, että heinäkuusta 2001 tietoja on julkaistu puolivuosittain. 1.3. Direktiivien täytäntöönpanoaste vuonna 2001 Seuraavassa taulukossa luodaan katsaus kaikkien 31. joulukuuta 2001 sovellettavien direktiivien kansallisten täytäntöönpanotoimien ilmoittamisen edistymiseen. Jäsenvaltiot olivat 31. joulukuuta 2001 ilmoittaneet direktiivin kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen edellyttämistä kansallisista täytäntöönpanotoimista keskimäärin 97,41 prosenttia, mikä on selvä parannus vuoden 2000 täytäntöönpanoasteeseen (96,59 prosenttia) ja korkein luku vuodesta 1992. Keskimääräinen täytäntöönpanoaste jää kuitenkin alle 98,5 prosentin, jonka Tukholman Eurooppa-neuvosto vahvisti sisämarkkinalainsäädännön täytäntöönpanotavoitteeksi. Tarkasteltaessa täytäntöönpantavaa yhteisön lainsäädäntöä kokonaisuutena edellä mainittuun tavoitteeseen yltävät kuitenkin vain Tanska ja Espanja. Yksittäisten jäsenvaltioiden tilanne on esitetty seuraavassa taulukossa. Tämän kertomuksen liitteen IV osassa 2 (nide V) olevassa yhteenvetotaulukossa esitetään yksityiskohtaiset tiedot vuonna 2001 täytäntöön pannuista direktiiveistä jäsenvaltioittain ja aloittain jaoteltuna. >VIITTAUS KAAVIOON> 1.4. Yhdenmukaistamistoimenpiteistä myönnettäviä poikkeuksia koskevat pyynnöt vuonna 2001 - EY:n perustamissopimuksen 95 artikla Perustamissopimuksen 95 artiklan (4-6 kohdan) mukaisesti jäsenvaltioilla on mahdollisuus pitää voimassa tai ottaa käyttöön yhteisön hyväksymistä yhdenmukaistamistoimenpiteistä poikkeavia kansallisia säännöksiä tai määräyksiä, mikäli näitä voidaan perustella perustavilla, erityisesti terveyden- tai ympäristönsuojelua koskevilla syillä. Perustamissopimuksessa edellytetään, että komissio hyväksyy tai hylkää sille tiedoksi annetut säännökset tai määräykset kuuden kuukauden kuluessa. Määräaikaa voidaan pidentää edelleen kuudella kuukaudella, jos se on perusteltua asian monitahoisuuden vuoksi eikä se vaaranna ihmisten terveyttä. Jäsenvaltiot antoivat vuonna 2001 kaikkiaan seitsemän 95 artiklan 4-6 kohdan mukaista ilmoitusta. Saksa antoi 95 artiklan 5 kohdan mukaisen ilmoituksen uusista kansallisesta säännöksistä, jotka ovat rajoittavampia kuin direktiivin 1999/51/EY säännökset (orgaanisten tinayhdisteiden markkinoille saattamisen ja käytön rajoituksista biosidinä vapaasti liukenevassa antifouling-maalissa), ja 95 artiklan 4 kohdan mukaisen pyynnön direktiivin 2000/38/EY säännöksistä poikkeavien kansallisten säännösten pitämisestä voimassa (lääkevalvontajärjestelmien mukauttamisesta). Alankomaat antoi 95 artiklan 5 kohdan mukaisen ilmoituksen uusista kansallisista säännöksistä, jotka ovat rajoittavampia kuin direktiivin 94/60/EY säännökset (ja joilla yhdenmukaistetaan muiden muassa kreosootin ja vastaavien kivihiilitervan tisleiden sekä niitä sisältävien tuotteiden käyttö ja markkinointi sekä rajoitetaan niiden B(a)P-pitoisuuksia). Yhdistynyt kuningaskunta antoi 95 artiklan 4 kohdan mukaisen ilmoituksen direktiivin 98/79/EY säännöksiä rajoittavampien kansallisten säännösten pitämisestä voimassa (in vitro -diagnostiikkaan tarkoitettujen lääkinnällisten laitteiden markkinoille saattamista ja käyttöä koskevien sääntöjen yhdenmukaistamisesta). Itävalta, Suomi ja Ruotsi antoivat ilmoitukset 95 artiklan 4 kohdan mukaisesti direktiivistä 76/116/ETY, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 98/97/EY, poikkeavien kansallisten säännösten voimassa pysyttämisestä (säännökset koskevat lannoitteiden suurinta sallittua kadmiumpitoisuutta sekä Itävallassa, Suomessa ja Ruotsissa kansallisesti vahvistettuja enimmäispitoisuuksia suurempia määriä kadmiumia sisältävien lannoitteiden markkinoinnin kieltämistä). Komissio hylkäsi 13. heinäkuuta 2001 tekemällään päätöksellä Saksan uuden luonnoksen kansallisiksi säännöksiksi orgaanisten tinayhdisteiden käytöstä kasvustonestopohjamaalituotteissa. Komissio hylkäsi 18. heinäkuuta 2001 tekemällään päätöksellä Saksan lääkevalmisteiden haittavaikutusten raportointivelvoitteita koskevien kansallisten säännösten pitämisen voimassa. Komissio hyväksyi 23. tammikuuta 2002 tekemällään päätöksellä Alankomaiden kansalliset säännökset kreosootilla käsitellyn puun kaupan pitämisestä ja käytöstä. Komissio oli pidentänyt tapauksen tutkimisen määräaikaa 13. heinäkuuta 2001 tekemällään päätöksellä. EY:n perustamissopimuksen 95 artiklan 7 kohdan mukaisesti komissio tutkii näin ollen, onko kreosoottia ja kreosootilla käsiteltyä puuta koskevia direktiivin 94/60/EY säännöksiä aiheellista mukauttaa toisen kerran tekniikan kehitykseen Alankomaiden esittämän tieteellisten näytön ja myrkyllisyyttä, ekomyrkyllisyyttä ja ympäristö käsittelevän tiedekomitean (CSTEEE) lausunnon perusteella. Lisäksi komissio totesi 25. tammikuuta 2002 tekemässään päätöksessä Yhdistyneen kuningaskunnan ilmoituksen HIV-testipakkauksista ja -palveluista vuonna 1992 annettujen asetusten säännösten voimassa pysyttämisen perusteettomaksi EY:n perustamissopimuksen 95 artiklan 4 kohdan nojalla. Komissio valmistelee parhaillaan päätöksiä kadmiumpitoisuuksia koskevista Itävallan, Suomen ja Ruotsin ilmoituksista. 1.5. Yhteisön tekemien kansainvälisten sopimusten ja niistä johtuvan oikeuden soveltaminen EY:n perustamissopimuksen 300 artiklan 7 kohdan mukaisesti kyseisessä artiklassa vahvistettujen edellytysten mukaisesti tehdyt sopimukset sitovat yhteisön toimielimiä ja jäsenvaltioita. Tällä perusteella komissio käynnisti vuonna 1998 Irlantia vastaan rikkomisesta johtuvan menettelyn Euroopan talousalueesta tehtyyn sopimukseen liitetyn pöytäkirjan nro 28 5 artiklan mukaisten velvoitteiden laiminlyönnistä. Irlanti on toiminut määräyksen vastaisesti, koska se ei ole vieläkään hyväksynyt kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamisesta tehtyä Bernin yleissopimusta (Pariisin asiakirja, 1971). Komissio nosti kanteen yhteisöjen tuomioistuimessa 19. tammikuuta 2000, ja 19. maaliskuuta 2002 antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, ettei Irlanti ole noudattanut EY:n perustamissopimuksen 300 artiklan 7 kohdasta ja Euroopan talousalueesta tehtyyn sopimukseen liitetyn pöytäkirjan nro 28 5 artiklasta johtuvia velvoitteitaan. On huomattava, että julkisasiamies Mischo hylkäsi asiassa myös Yhdistyneen kuningaskunnan esittämät perustelut, joiden mukaan komissiolla ei mahdollisesti ole toimivaltaa käynnistää rikkomisesta johtuvaa menettelyä, koska ETA-sopimus on sekasopimus. Komissiolle on kanneltu myös siitä, etteivät Yhdistynyt kuningaskunta ja Alankomaat noudata Puolan kanssa tehtyyn assosiaatiosopimukseen sisältyviä tiettyjä työntekijöiden sijoittautumisvapautta ja vapaata liikkuvuutta koskevia määräyksiä. 1.6. Graafinen esitys kaikista rikkomisesta johtuvista menettelyistä, jotka komissio on aloittanut tai joita se on jatkanut vuoden 2001 aikana Jäljempänä olevissa kolmessa taulukossa esitetään 31. joulukuuta 2001 käsiteltävinä olleiden rikkomistapausten määrä kolmessa eri vaiheessa: virallinen huomautus, perusteltu lausunto ja kanne yhteisöjen tuomioistuimessa. >VIITTAUS KAAVIOON> >VIITTAUS KAAVIOON> >VIITTAUS KAAVIOON> 1.7. EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan soveltaminen komissiossa (kehitys vuonna 2001) Komissio täsmensi vuonna 2001 toimintatapoja, joita se noudattaa määrittäessään yhteisöjen tuomioistuimelle ehdotettavaa uhkasakkoa EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla käsiteltäviksi saatetuissa asioissa. Komission ehdottamien uhkasakkojen laskentatapa vahvistetaan kahdessa komission vuosina 1996 [1] ja 1997 [2] antamassa tiedonannossa. Komissio täsmensi käytäntöään vuonna 2001 vahvistamalla (yhteisöjen tuomioistuimen ensimmäisestä tuomiosta laskettavaan) rikkomuksen kestoaikaan perustuvan kertoimen 0,1 prosenttiyksiköksi kultakin kuukaudelta tuomion julistamiskuukauden jälkeisestä seitsemännestä kuukaudesta lukien vuoden 1997 tiedonannossa vahvistetuissa rajoissa. [1] Komission tiedonanto Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 171 artiklan soveltamisesta, EYVL C 242, 21.8.1996, s. 6-8. [2] Komission tiedonanto - EY:n perustamissopimuksen 171 artiklassa määrätyn uhkasakon laskentatapa, EYVL C 63, 28.2.1997, s. 2-4. Lisäksi komissio hyväksyi kolme päätöstä kanteiden nostamiseksi toistamiseen yhteisöjen tuomioistuimessa vaatien uhkasakkojen määräämistä Espanjalle, Ranskalle ja Luxemburgille. Päätökset liittyvät toisistaan varsin poikkeaviin aloihin, sillä Espanjaa koskeva kanne liittyy ympäristön, Ranskaa koskeva kalastuksen ja Luxemburgia koskeva liikenteen alaan. Alojen erilaisuuden perusteella voidaan todeta, ettei toisen käsittelyn menettelyä uhkasakkoineen käytetä aiemmasta poiketen enää pelkästään ympäristö- ja sosiaalialan menettelyissä vaan kaikkien alojen rikkomuksissa. Lisäksi on huomattava, että päätös Ranskaa koskevan kanteen nostamisesta toistamiseen on ensimmäinen kalastusalalla. Monia menettelyjä myös lopetettiin vuonna 2001 jäsenvaltioiden pantua täytäntöön niitä koskevat yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot. Näistä on mainittava erityisesti Kurupitosin kaatopaikkaa koskeva menettely, joka on tähän mennessä ainoa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettu asia, joka on johtanut uhkasakkojen määräämiseen jäsenvaltiolle. Kreikan viranomaiset hyväksyivät yhteisöjen tuomioistuimen ensimmäisen tuomion noudattamiseksi toteuttavat toimenpiteet 26. helmikuuta 2001 ja maksoivat heinäkuusta 2000 maaliskuuhun 2001 ulottuvalta ajanjaksolta uhkasakkoja kaikkiaan 5,4 miljoonaa euroa. Noudattamatta jätetty tuomio koski sitä, että Kreikka oli jättänyt noudattamatta toimenpiteitä, joilla varmistetaan myrkyllisistä ja vaarallisista jätteistä huolehtiminen Kreetan Hanian alueella (ja erityisesti Kurupitos-joen suulla sijaitsevan laittoman kaatopaikan sulkeminen) jätteistä 15 päivänä heinäkuuta 1975 annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY sekä myrkyllisistä ja vaarallisista jätteistä 20 päivänä maaliskuuta 1978 annetun direktiivin 78/319/ETY säännösten mukaisesti. Komissio lopetti vuonna 2001 myös aiemmin aloitettuja menettelyjä, joiden osalta jäsenvaltio kykeni löytämään ratkaisun yhteisöjen tuomioistuimen tuomion noudattamisessa havaittuihin ongelmiin. Tässä vaiheessa ei ole enää vireillä menettelyjä, joissa kanteen nostamista toistamiseen koskeva päätös olisi tehty vuonna 2000 tai sitä ennen. Seuraavassa yhteenvetotaulukossa on lueteltu kaikki päätökset (ja niiden ratkaisut), jotka komissio oli saattanut toistamiseen yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäviksi sen jälkeen, kun tämä menettely perustettiin Maastrichtin sopimuksella. >TAULUKON PAIKKA> 2. TILANNE ERI ALOILLA 2.1. Taloutta ja verotusta koskevat kysymykset Pääomien vapaa liikkuvuus Pääomien vapaan liikkuvuuden periaatetta noudatetaan yleisesti ottaen tyydyttävästi Euroopan yhteisössä ja yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa tehtävissä talousalan toimissa. Vireillä olevien rikkomisista johtuvien menettelyjen määrä on tänä vuonna hieman pienentynyt. Osassa niistä on kuitenkin kyse merkittävistä sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan esteistä, ja niissä menettely on edennyt pitkälle. Vuonna 2001 yhteisöjen tuomioistuin antoi vain yhden pääomien vapaata liikkuvuutta koskevan tuomion. Siinä se totesi yhteisön oikeuden vastaiseksi kansallisen lainsäädännön, jonka mukaan kiinnitys toisen jäsenvaltion valuutan määräisen velan vakuudeksi on vahvistettava kansallisen valuutan määräisenä. [3] [3] Asia C-464/98 - Kansallinen lainsäädäntö, jossa kielletään kiinnityksen vahvistaminen ulkomaan valuutassa - tuomio 11.1.2001. Merkittävistä rikkomisista johtuvista menettelyistä sellaiset, jotka koskevat jäsenvaltioille myönnettyjä yleishyödyllisten yritysten (energia, televiestintä jne.) valvontaa koskevia erityisoikeuksia, ovat paitsi varsin monilukuisia myös erityisen tärkeitä yhtenäismarkkinoiden integraation kannalta. Yhteisöjen tuomioistuimen ensimmäisen tällä alalla antaman tuomion [4] jälkeen sen käsiteltäväksi annettiin kolme muuta vastaavaa rikkomisesta johtuvaa menettelyä, joista julkisasiamies antoi ratkaisuehdotuksen [5] 3. heinäkuuta 2001. Tuomioistuimen antaman tuomion ansiosta on voitu täsmentää EY:n sisäistä investointivapautta koskevaa tulkintaa sekä määritellä asianmukaiset toimet sellaisia vastaavia tapauksia varten, joiden käsittely on meneillään rikkomisesta johtuvan menettelyn varhaisemmissa vaiheissa. [4] Asia C-58/99 - Julkisten yritysten yksityistäminen - Erityisvaltuuksien antaminen - tuomio 23.5.2000. [5] Asiat C-367/98, C-483/99 ja C-503/99 - Strategisten yritysten yksityistäminen - Omistusosuuteen ja yrityksen hallintoon osallistumiseen kohdistuvat rajoitukset - Valtion erityisosakkuudet ja erityistoimivaltuudet - 3.7.2001 esitetty ratkaisuehdotus. Lisäksi tietyissä jäsenvaltioissa voimassa olevia erilaisia kiinteän omaisuuden hankintarajoituksia koskevat kanteet ovat edelleen vireillä. Nämä rikkomiset, jotka kuvastavat yhteisön kiinteistömarkkinoiden hajanaisuutta, rajoittavat erityisesti Euroopan kansalaisten perusoikeuksien harjoittamista. Lisäksi edelleen on vireillä muita rikkomisesta johtuvia menettelyjä, jotka koskevat lisäeläkerahastojen sijoitustoiminnan rajoituksia. Yhden jäsenvaltion säännöksistä, jotka koskevat maksuvälineiden rajatylittävien liikkeiden ilmoittamista, ja erityisesti tämän hallinnollisen velvoitteen noudattamatta jättämiseen sovellettavien rahallisten seuraamusten suhteellisuudesta on käynnistetty rikkomisesta johtuva menettely, jossa on päätetty pyytää yhteisöjen tuomioistuimen tuomiota. 2.2. Yritykset Yleiskatsaus Yritystoiminnan pääosaston hallinnoitavana oli 31. joulukuuta 2001 kaikkiaan 470, joista 452 direktiiviä oli voimassa kyseisenä ajankohtana. Näitä direktiivejä koskevien kanteluiden ja rikkomusten osuus kaikista komission vuonna 2001 käsittelemistä rikkomisista johtuvista menettelyistä on noin 4 prosenttia. Yritystoiminnan pääosaston vuonna 2001 käsittelemien rikkomisista johtuvien menettelyjen määrän voidaan todeta vähentyneen vuodesta 2000. Väheneminen johtuu ennen kaikkea siitä, että jäsenvaltiot saattoivat kansallisen lainsäädäntönsä osaksi monia direktiivejä, joiden täytäntöönpanon laiminlyönnistä oli käynnistetty rikkomisesta johtuvia menettelyjä. Vaikka rikkomisesta johtuvien menettelyjen määrä väheni, direktiivien täytäntöönpanon laiminlyönti on edelleen suuri ongelma kyseisillä aloilla (ajoneuvot, kemia ja kestokulutushyödykkeet) toimiville yrityksille ja näiden tuotteiden kuluttajille, jotka eivät pysty hyödyntämään yhtenäismarkkinoita täysimääräisesti. Täytäntöönpanoaste vaihtelee tällä hetkellä jäsenvaltioittain 95,19:stä 99,12 prosenttiin. Suurin osa täytäntöönpanon laiminlyönteihin perustuvista rikkomisesta johtuvista menettelyistä liittyy autoalaan, ja toiseksi suurimpana alana on kemia. On selvää, että yhteisön teollisuusoikeuden kokonaisvaltainen täytäntöönpano parantaisi sisämarkkinoiden toimintaa. Direktiivien täytäntöönpanossa ilmenevät vaikeudet johtuvat usein siitä, etteivät direktiivejä koskevista neuvotteluista vastuussa olevat henkilöt ole samoja, jotka laativat kansalliset täytäntöönpanotoimet ja huolehtivat niiden soveltamisesta käytännössä. Vuonna 2001 virheellistä soveltamista tai täytäntöönpanoa koskevien tapausten määrä kasvoi. Useimmat tapauksista koskevat kestokulutushyödykkeitä. Määrän kasvun vuoksi yritystoiminnan pääosasto otti virheellistä soveltamista tai täytäntöönpanoa koskevat tapaukset järjestelmällisesti pääsihteeristön järjestämien, direktiivien täytäntöönpanoa koskevien ns. pakettikokousten esityslistalle. Tilastollisesti voidaan todeta, että kaikista yritystoiminnan pääosaston tutkimista tapauksista 80 prosentissa käynnistettiin rikkomisesta johtuva menettely. Tämä luku on suuri eikä se ole muuttunut vuodesta 2000. Sama suuntaus voidaan todeta myös niiden tapausten lukumäärässä, jotka päätettiin saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäviksi. Näitä on edelleen 8 prosenttia kaikista tutkittavina olevista tapauksista. Alakohtainen analyysi 2.2.1. Kemianteollisuuden tuotteet Täytäntöönpanon laiminlyöntien voidaan todeta vähentyneen merkittävästi kemianteollisuuden tuotteiden alalla. Vuonna 2001 lopetettiin 23 rikkomisesta johtuvaa menettelyä, joista 17 koski direktiivejä, joiden kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen määräaika päättyi vuonna 2000. Koska vuonna 2001 päättyi vain yhden direktiivin määräaika, on mahdotonta päätellä, vallitseeko nyt suuntaus erittäin korkeaan täytäntöönpanoasteeseen kohtuullisissa määräajoissa. Havaittu "kiriminen" näyttää vahvistavan, että kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättämisen pääsyinä ovat viiveet menettelyissä, joilla säännökset saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, eivätkä niinkään muut tekijät. Ainoa täytäntöönpanon laiminlyönti, joka ei näytä johtuvan kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen viivästymisestä, liittyy räjähdystarvikkeisiin (direktiivi 93/15/ETY). Se on parhaillaan tutkittavana EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan mukaisessa menettelyssä yhteisöjen tuomioistuimen maaliskuussa 2000 antaman tuomion jälkeen. Tuomioistuin totesi tuomiossaan Ranskan laiminlyöneen direktiivin 93/15/ETY täytäntöönpanon (asia C-327/98). Täytäntöönpano näyttää kuitenkin olevan käynnissä. Virheellisen täytäntöönpanon tai virheellisen soveltamisen johdosta aloitettiin kaksi uutta rikkomisesta johtuvaa menettelyä. Ne koskevat tiettyjen vaarallisten aineiden (öljylamput, arsenikkiyhdisteet) markkinoille saattamisen ja käytön rajoituksia koskevien direktiivien tai vaarallisten valmisteiden merkintöjä koskevien direktiivien vastaista toimintaa. Kaksi virheellisestä täytäntöönpanosta tai virheellisestä soveltamisesta johtuvaa menettelyä liittyy siviilikäyttöön tarkoitettujen räjähdystarvikkeiden markkinoille saattamisesta ja valvonnasta annettuun direktiiviin (93/15/EY), ja ne koskevat Ranskaa ja Saksaa. Saksan osalta komissio päätti kanteen nostamisesta yhteisöjen tuomioistuimessa 23. lokakuuta 2001. 2.2.2. Lääkevalmisteet Vuoden 2001 aikana lopetettiin kaikki lääkevalmisteita koskevien direktiivien täytäntöönpanon laiminlyönneistä johtuneet menettelyt. Kansallisten viranomaisten tavassa soveltaa ja tulkita lääkevalmisteista annettuja direktiivejä on edelleen puutteita erityisesti lääkkeiden hintojen sääntelytoimenpiteiden avoimuudesta ja niiden soveltamisesta kansallisissa sairausvakuutusjärjestelmissä annetun direktiivin 89/105/ETY (ns. avoimuusdirektiivi) osalta. Direktiivi tarjoaa tiettyihin määräaikoihin liitetyt, lääkkeiden hinnoittelua ja lääkkeistä maksettavan korvauksen tasoa koskevat menettelylliset takuut. Suuri osa jäsenvaltioista ei kuitenkaan noudata direktiivin vaatimuksia, varsinkaan niiltä osin kuin ne koskevat lääkkeen hintaa koskevan päätöksen tekemisen ja tiedoksi antamisen määräaikoja, velvoitetta perustella tehdyt päätökset puolueettomien ja todennettavissa olevien arviointikriteereiden mukaan, tehtyjä päätöksiä koskevia muutoksenhakumahdollisuuksia tai kansallisen sairausvakuutusjärjestelmän korvaamien lääkkeiden luettelon laadintaedellytyksiä. Direktiivin 89/105/ETY velvoitteiden laiminlyönneistä johtuvista jäsenvaltioita vastaan aloitetuista menettelyistä on aiheellista mainita yhteisöjen tuomioistuimen 27. marraskuuta 2001 Itävallalle osoittama tuomio sekä yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettu Suomea koskeva asia. Myös Belgiaa vastaan päätettiin nostaa kanne yhteisöjen tuomioistuimessa. Kreikan osalta menettely on toistaiseksi keskeytetty komission ja Kreikan viranomaisten käymien keskustelujen vuoksi. Muidenkin jäsenvaltioiden kanssa käydään edelleen erittäin tiiviitä keskusteluja saman direktiivin soveltamisesta. Avoimuusdirektiivin soveltamisen ohella kaksi muuta laajaa menettelyä jatkuu edelleen. Ne koskevat Belgiaa ja Italiaa. Belgian osalta kyse on ihmisverestä peräisin olevista lääkkeistä annetun direktiivin 89/381/ETY soveltamisesta ja Italian osalta lääkkeiden markkinoille saattamista koskevan luvan voimassaolon keskeyttämisedellytyksistä. Kummassakin tapauksessa komissio lähetti täydentävät perustellut lausunnot vuonna 2001. 2.2.3. Kosmeettiset valmisteet Komissio havaitsi kosmeettisia valmisteita koskevan yhteisön lainsäädännön täytäntöönpanon edistyneen vuonna 2001; komissio lopettikin lukuisia rikkomisesta johtuvia menettelyjä, joita se oli aloittanut jäsenvaltioita vastaan kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamisen laiminlyöntien vuoksi. Kaikki jäsenvaltiot nimittäin ilmoittivat direktiivin 76/768/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen annettujen direktiivien 2000/6/EY ja 2000/11/EY täytäntöönpanotoimista. Vain muutamat jäsenvaltiot eivät ole vielä panneet täytäntöön direktiivejä 97/18/EY ja 2000/41/EY, jotka koskevat sen määräajan lykkäämistä, jonka jälkeen on kiellettyä käyttää eläinkokeita kosmeettisten valmisteiden ainesosien tai niiden yhdistelmien testaamiseen. Komissio havaitsi, että myös kosmeettisia valmisteita koskevan yhteisön lainsäädännön soveltamisessa oli edistytty hieman, koska sen ei tarvinnut tutkia yhtään uutta rikkomista koskevaa tapausta. 2.2.4. Kestokulutushyödykkeet Koneenrakennus- ja sähkömekaniikka-aloilla (joihin luetaan myös henkilösuojaimet) on enää vireillä vain muutama täytäntöönpanon laiminlyönti, sillä viimeinen alaa koskeva direktiivi on peräisin vuodelta 1999 (radio- ja telepäätelaitteista ja niiden vaatimustenmukaisuuden vastavuoroisesta tunnustamisesta annettu direktiivi 1999/5/EY). Direktiivin 1999/5/EY osalta tilanne on seuraava: : - Nyt kun Ranska, Saksa, Irlanti ja Italia ovat saattaneet direktiivin 1999/5/EY osaksi kansallista lainsäädäntöään, mikä on mahdollistanut niitä vastaan aloitettujen rikkomisesta johtuvien menettelyjen lopettamisen, ainoastaan Kreikka laiminlyö enää velvoitteitaan. Komissio nosti yhteisöjen tuomioistuimessa kanteen Kreikkaa vastaan 18. heinäkuuta 2001 edellä mainitun direktiivin täytäntöönpanon laiminlyömisestä. Direktiivien virheellistä soveltamista tai virheellistä täytäntöönpanoa koskevissa tapauksissa edistyttiin vuonna 2001 merkittävästi. Kyseisen vuoden aikana lopetettiin alaa koskevista rikkomisista johtuvista menettelyistä yli 60 prosenttia. Se, että komissio oli suorassa yhteydessä asioista vastaaviin kansallisiin viranomaisiin ja sovelsi samalla tarkasti EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisia keinoja, mahdollisti tyydyttävän tuloksen. Erityisesti markkinavalvonnan alalla jäsenvaltioiden toiminta osoittautui aiempaa tehokkaammaksi, ja ne tekivät tarvittavat tarkastukset. Mittalaitteiden alalla vireillä olevat rikkomisesta johtuvat menettelyt liittyvät yleensä pelkästään täytäntöönpanon laiminlyönteihin. Painelaitteiden ja lääkinnällisten laitteiden aloilla suurin osa rikkomuksista liittyy aloja koskevien direktiivin virheelliseen soveltamiseen. Kaasumaisia polttoaineita käyttävien laitteiden alalla aloitetut rikkomisesta johtuvat menettelyt koskevat yksinomaan kaasumaisia polttoaineita käyttävistä laitteista annetun direktiivin 90/396/ETY virheellistä soveltamista. Kansallisesta täytäntöönpanotoimista ilmoittamisen laiminlyöntitapausten osalta tilanne on seuraava: : - Komissio päätti 20. joulukuuta 2001 saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi Saksan laiminlyömän painelaitedirektiivin 97/23/EY täytäntöönpanon. - In vitro -diagnostiikkaan tarkoitetuista lääkinnällisistä laitteista annetun direktiivin 98/79/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittivat kaikki jäsenvaltiot paitsi Ranska, jonka on tarkoitus saattaa täytäntöönpano päätökseen vuonna 2002. - Kreikalle ja Portugalille päätettiin lähettää mittayksiköistä annetun direktiivin 1999/103/EY täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskeva perusteltu lausunto päätettiin lähettää . Yleisesti ottaen jäsenvaltioilla ei periaatteessa ole ollut erityisiä vaikeuksia edellä mainittujen kolmen direktiivin täytäntöönpanossa. Kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen viivästyminen johtunee osaltaan sisäisten menettelyjen monimutkaisuudesta. Direktiivien vastaisen kansallisen lainsäädännön osalta tilanne on seuraava: - Italialle lähetettiin EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla perusteltu lausunto kaasumaisia polttoaineita käyttävistä laitteista annetun direktiivin 90/396/ETY vastaisesta kansallisesta lainsäädännöstä sen jälkeen, kun yhteisöjen tuomioistuin oli vuonna 1999 antamassaan tuomiossa todennut Italian lainsäädännön olevan sen vastainen (asia C-97/112). - Portugalille lähetettiin vuonna 2001 virallinen huomautus lääkinnällisistä laitteista annetun direktiivin 93/42/EY vastaisesta kansallisesta lainsäädännöstä. 2.2.5. Moottoriajoneuvot, traktorit ja moottoripyörät Moottoriajoneuvojen, maatalous- ja metsätraktorien ja moottoripyörien tyyppihyväksyntää koskevia direktiivejä on saatettu hyvää vauhtia osaksi kansallista lainsäädäntöä. Tärkein syy tähän lienee, että vuonna 2001 päättyi edellisvuodesta poiketen vain 11 direktiivin täytäntöönpanon määräaika. Näin jäsenvaltioiden lainsäädäntöurakka oli huomattavasti pienempi. Rikkomisesta johtuvien menettelyjen aloittaminen on yleensä riittänyt varmistamaan sen, että direktiivit on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä kohtuullisessa ajassa, eikä asioita ole näin ollen tarvinnut saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäviksi. On kuitenkin huomattava, että yhteisöjen tuomioistuin antoi 15. maaliskuuta 2001 tuomion asiassa C-83/00. Siinä todettiin, ettei Alankomaiden kuningaskunta ole noudattanut EY:n perustamissopimuksen mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut kaksi- ja kolmipyöräisten moottoriajoneuvojen tietyistä osista ja ominaisuuksista annetun direktiivin 97/24/EY noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä. Lisäksi on huomattava, että koska Itävalta on alkanut muuttaa tieliikennelainsäädäntöään, monet Itävaltaa koskevat rikkomisesta johtuvat menettelyt, joiden syynä on ollut direktiivin noudattamiselle asetettujen määräaikojen noudattamatta jättäminen, voidaan nyt lopettaa. Lainsäädännön monimutkaisuuden ja tekniikan jatkuvan kehityksen vuoksi ajoneuvojen tyyppihyväksyntä aiheuttaa usein tulkintavaikeuksia. Komissio panee tyytyväisenä merkille, että erittäin usein tyyppihyväksyntäviranomaiset hyödyntävät oma-aloitteisesti vakiintuneita keskinäisiä tiedotus- ja keskusteluverkostojaan mahdollisten lainsäädännön soveltamisvaikeuksien ratkaisemiseksi. Komissio toimii jäsenvaltioiden kanssa tiiviissä yhteistyössä selvittääkseen alat, joilla lainsäädäntöä saattaa olla tarpeen muuttaa. 2.2.6. Direktiivin 98/34/EY säännökset Yritystoiminnan pääosasto hallinnoi myös direktiiviä 98/34/EY. Direktiivissä jäsenvaltiot velvoitetaan toimittamaan komissiolle ja muille jäsenvaltioille teknisiä määräyksiä koskevat hankkeet, jotta niitä voidaan arvioida sisämarkkinoiden sääntöjen kannalta ennen niiden lopullista hyväksymistä. Kyseinen säädös muodostaa perustan kaupan esteiden ehkäisemiselle ja keskinäiselle tietojenvaihdolle. Komissiolle toimitettiin vuonna 2001 yhteensä 530 teknisiä määräyksiä koskevaa ehdotusta, joista 25 koski tietoyhteiskunnan palveluihin liittyviä sääntöjä ja loput tuotteita. Ehdotukset tutkittiin komission yksiköissä. Vuoteen 2000 verrattuna ilmoitusten määrän voidaan todeta pienentyneen. Tämä johtuu pääosin ilmoitettujen telealan ehdotusten vähenemisestä. Radio- ja telepäätelaitteista annetun direktiivin 99/5/EY soveltamisen alettua huhtikuussa 2000 jäsenvaltioiden oli ilmoitettava radiorajapinnat, mikä tapahtuikin nimenomaan vuoden 2000 aikana. Tästä huolimatta vuonna 2001 oli jonkin verran enemmän tapauksia, joissa komissio lähetti yksityiskohtaisen lausunnon, jonka mukaan suunniteltua toimenpidettä on muokattava siitä mahdollisesti johtuvien, tietoyhteiskunnan tavaroiden tai palvelujen vapaata liikkuvuutta haittaavien perusteettomien esteiden poistamiseksi. Tämä osoittaa, että vaikka ilmoitettujen ehdotusten määrä väheni, niiden monitahoisuus ja niistä mahdollisesti johtuvat sisämarkkinoiden esteet kasvoivat. EY:n perustamissopimuksen rikkomisen osalta suuressa osassa komission lähettämistä yksityiskohtaisista lausunnoista ilmoitettiin, että ehdotukset voivat rikkoa tietoyhteiskunnan tuotteiden tai palveluiden vapaata liikkuvuutta koskevia yhteisön direktiivejä. Direktiivillä on myös noin 15 tapauksessa helpotettu yhteisön yhteensovittamistoimia, kun sillä on pystytty estämään sellaiset kansalliset toimet, jotka olisivat voineet johtaa joidenkin jäsenvaltioiden kantojen lopulliseen vahvistamiseen, vaikka tavoitteena oli etsiä yhteisiä ratkaisuja. Suurin osa tapauksista liittyi mittauslaitteita koskevaan asetusehdotukseen (KOM(2000) 566 lopullinen) sekä lemmikkieläinten muuhun kuin kaupalliseen kuljettamiseen sovellettavia eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista annettuun direktiiviehdotukseen (KOM(2000) 529 lopullinen). Komission havaitsema direktiivin rikkominen, joka voi johtua teknisiä määräyksiä sisältävän lainsäädännön hyväksymisestä ilmoittamatta sitä direktiivin 98/34/EY mukaisesti tai kyseisessä direktiivissä säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättämisestä, johtaa siihen, että asianomaisen jäsenvaltion kanssa aloitetaan neuvottelut tilanteen korjaamiseksi (esimerkiksi uuden ehdotuksen ilmoittamisen avulla). Jollei tämä tuota tulosta, aloitetaan rikkomisesta johtuva menettely. Vuoden 2001 lopussa oli tutkittavana viitisentoista rikkomisesta johtuvaa menettelyä erityisesti tietoyhteiskunnan palvelujen alalla, johon on sovellettu ilmoitusmenettelyä 5. elokuuta 1999 lähtien. Tietoyhteiskunnan palvelujen alaan liittyvien rikkomisesta johtuvien menettelyjen lisääntyminen johtuu siitä, että jäsenvaltioilla on vielä vaikeuksia soveltaa direktiiviä 98/34/EY asianmukaisesti tällä uudella ja monitahoisella alla. Yhteisöjen tuomioistuin täsmensi asiassa C-230/99, komissio vastaan Ranska, 15. helmikuuta 2001 antamassaan tuomiossa direktiivin 98/34/EY mukaisesti annettavan yksityiskohtaisen lausunnon ja EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan nojalla lähetettyjen virallisten huomautusten välistä suhdetta rikkomisesta johtuvissa menettelyissä. Tuomioistuin täsmensi, ettei direktiivin 83/189/ETY (joka on kodifioitu direktiivillä 98/34/EY) nojalla lähetettyä yksityiskohtaista lausuntoa voida katsoa viralliseksi huomautukseksi, sillä jäsenvaltio ei sille osoitettua yksityiskohtaista lausuntoa vastaanottaessaan ole syyllistynyt yhteisön lainsäädännön rikkomiseen, koska kyseinen säädös on vasta luonnosvaiheessa. Vuoropuhelun lisäämiseen tarkoitettu, muun muassa ilmoitetut ehdotukset sisältävä sivusto on yritysten käytettävissä Internetissä osoitteessa http://europa.eu.int/comm/enterprise/tris/index_fi.htm. 2.2.7. Muut Muilla yritystoiminnan pääosaston vastuualoilla (kuten tekstiilien, lelujen, rakennusalan tuotteiden ja matkailun aloilla) havaittiin vain vähän rikkomistapauksia. Näistä on mainittava seuraavat kolme: - Komissio lähetti vuonna 2001 Belgialle virallisen huomautuksen huviveneistä annetun direktiivin 94/25/EY virheellisestä soveltamisesta. - Viimeinen rakennusalan tuotteiden alalla aloitettu rikkomisesta johtuva menettely, joka koski tiettyjen Kreikkaan tuotujen terästuotteiden laaduntarkastusta, voitiin lopettaa Kreikan hyväksyttyä menettelyn kohteena ollutta lainsäädäntöä muuttavan ministerin päätöksen. - Komissio päätti nostaa kanteen tuomioistuimessa Italiaa vastaan Italian museoiden ja monumenttien pääsymaksuista pelkästään Italian kansalaisille myönnetyistä hintaetuuksista. 2.3. Kilpailu Komissio teki vuonna 2001 päätökset 36:sta kilpailuosaston käsittelemästä asiasta [6], joista 32 lopetettiin. Muiden osalta jäsennysvelvoitteita noudattamatta jättänyttä jäsenvaltiota vastaan nostettiin kanne yhteisöjen tuomioistuimessa. Vaikka näistä luvuista onkin vaikea tehdä pitemmälle meneviä päätelmiä, voidaan varmasti todeta, että jäsenvaltiot pyrkivät mukautumaan EY:n kilpailulainsäädäntöön. Kilpailuasiat muodostavat nimittäin vain murto-osan tällä hetkellä komission tutkittavana olevista väitetyistä tapauksista, joissa jäsenvaltiot ovat toimineet EY:n lainsäädännön vastaisesti. Useimmat komissiolle esitetyt kantelut joko osoittautuvat perusteettomiksi, eivät kuulu ensisijaisiin aloihin yhteisön ulottuvuuden puuttuessa tai ne voidaan hylätä, koska kyseinen jäsenvaltio on alkanut käsitellä ongelmia asianmukaisesti arvioinnin aikana. Kilpailun pääosaston tutkimista rikkomisista johtuvista menettelyistä merkittävä osa liittyy telealan kilpailudirektiivien tai jäsenvaltioiden ja niiden valtionyritysten välisten taloudellisten suhteiden avoimuuteen liittyvien direktiivien saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä. Myös yleishyödyllisiä palveluja koskevien menettelyjen määrä on kasvanut, ja niissä komission tehtävänä on huolehtia siitä, etteivät kilpailun rajoitukset mene pitemmälle kuin palveluntarjoajien tehtävän tehokkaan täyttämisen varmistamiseksi on tarpeen [6] Tässä kertomuksessa ei käsitellä yhteisön valtiontukisääntöihin liittyviä väitettyjä rikkomisia, jotka ovat komission tutkittavina. 2.3.1. Televiestintä Komissio valvoi edelleen EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 3 kohdan perusteella kilpailudirektiivien täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa sekä sääntelykehyksen käyttöönottoa Kreikassa markkinoiden vapauduttua kokonaan 1. tammikuuta 2001 lukien. Se jatkoi myös EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisia menettelyjä joitakin jäsenvaltioita vastaan. Tämän ohella komissio tutki perusteellisesti jäsenvaltioiden ja muiden osapuolten kanssa direktiivien tosiasiallista soveltamista valmistellessaan seitsemättä kertomusta televiestinnän sääntelypaketin soveltamisesta. Kertomus annettiin 28. marraskuuta 2001 [7]. [7] KOM(2001) 706 lopullinen. Vuonna 2001 jäsenvaltioita vastaan oli meneillään vielä 20 rikkomisesta johtuvaa menettelyä, koska ne eivät olleet panneet asianmukaisesti täytäntöön edellä mainittuja direktiivejä tai ne olivat jättäneet ilmoittamatta täytäntöönpanotoimistaan. Menettelyistä kuusi on nyt lopetettu. Komissio jatkoi muun muassa Luxemburgia vastaan verkkoonpääsyoikeuksien myöntämisen vuoksi aloitettua menettelyä, joka johti kanteen nostamiseen yhteisöjen tuomioistuimessa helmikuussa 2001. Kanne nostettiin, koska Luxemburg ei ollut laatinut selkeitä sääntöjä, joilla varmistetaan operaattorien syrjimätön kohtelu verkkoonpääsyoikeuksien myöntämisessä. Yhteisöjen tuomioistuin asettui 16. lokakuuta 2001 komission kannalle menettelyissä, jotka tämä oli aloittanut Portugalia ja Kreikkaa vastaan. Portugalia koskevassa tuomiossaan (asia C-429/99) yhteisöjen tuomioistuin vahvisti, ettei vastapuhelupalveluja voida rinnastaa direktiivissä 90/388/ETY tarkoitettuun puhelintoimintaan, ja että Portugali on näin ollen väärin perustein varannut nämä palvelut vakiintuneelle operaattorille telealan vapauttamiseen asti. Kreikkaa koskevassa tuomiossaan (yhdistetyt asiat C-396/99 ja C-397/99) tuomioistuin totesi, että edellä mainitun direktiivin nojalla pääsyä matkaviestintämarkkinoille voidaan rajoittaa ainoastaan silloin, kun taajuuksia ei ole riittävästi. Jos pääsyn edellytyksenä on toimilupa, jäsenvaltion on valvottava, että luvan hankintamenettelyt ovat avoimet ja julkiset, että niissä noudatetaan puolueettomia perusteita ja että ne ovat syrjimättömiä. Yhteisöjen tuomioistuin antoi 6. joulukuuta 2001 tuomion komission ja Ranskan välisessä riita-asiassa, joka koski kyseisessä jäsenvaltiossa vuodesta 1997 voimassa ollutta yleispalvelun rahoitusjärjestelyä. Komissio oli saattanut asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi huhtikuussa 2000. Tuomioistuin tuki täysin komission kantaa ja katsoi, ettei Ranskan järjestely noudattanut direktiivissä säädettyjä oikeasuhteisuuden, puolueettomuuden ja avoimuuden periaatteita ja että Ranska oli myös laiminlyönyt hintojen tasapainottamista koskevat velvoitteensa. Direktiivissä 96/19/EY säädettyä liittymämaksujen tasapainottamista koskevan kysymyksen osalta komissio jatkoi Espanjaa vastaan aloittamaansa rikkomisesta johtuvaa menettelyä lähettämällä heinäkuussa 2001 täydentävän perustellun lausunnon. Perustellussa lausunnossa korostetaan erityisesti joulukuussa 2000 asetettujen, täysin eriytettyä käyttöoikeutta koskevien maksujen ja toukokuussa 2001 muutetun hintakattojärjestelmän välistä epäjohdonmukaisuutta, joka aiheuttaa hintapaineriskin vuoteen 2003 saakka, mikä vaarantaa eriyttämisen tulokset. Täydentävään perusteltuun lausuntoon annetussa vastauksessa Espanjan viranomaisten ilmoittamat toimet olivat riittämättömät, millä perusteella komissio nosti yhteisöjen tuomioistuimessa kanteen 21. joulukuuta 2001. Heinäkuussa 2001 Italialle lähetettiin perusteltu lausunto, koska se ei ollut ilmoittanut kaapelitelevisioverkoista annetun direktiivin 99/64/EY täytäntöönpanotoimista määräajassa. Koska Italia ei vastannut perusteltuun lausuntoon, komissio päätti 20. joulukuuta 2001 kanteen nostamisesta. 2.3.2. Postiala Postialalla komissio teki 23. lokakuuta 2001 EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 3 kohdan nojalla päätöksen ranskalaisen yhtiön La Posten ja postinkäsittelyyn ja -lajitteluun erikoistuneiden yritysten välisten suhteiden valvonnasta. Komissio katsoi, että La Poste ja yksityiset postinkäsittely-yritykset ovat keskenään eturistiriidassa, koska La Poste on samanaikaisesti näiden yritysten kilpailija ja postimonopolin perusteella niiden pakollinen yhteistyökumppani. Komission kanta on, että tämä eturistiriita kannustaa La Postea käyttämään väärin määräävää asemaansa. Koska Ranskan lainsäädännössä ei säädetä riittävän tehokkaasta ja riippumattomasta valvonnasta tämän eturistiriidan poistamiseksi, komissio katsoi Ranskan rikkoneen EY:n perustamissopimuksen 86 ja 82 artiklaa. 2.3.3. Valtiontuet Komissio tutki vuonna 2001 jäsenvaltioiden sille ilmoittamat direktiivin 2000/52/EY [8] kansalliset täytäntöönpanotoimet. Se aloitti rikkomisesta johtuvat menettelyt kaikkia jäsenvaltioita vastaan näiden toimien ilmoittamatta jättämisestä direktiivissä säädetyssä määräajassa. Komissio pystyi lopettamaan 20. joulukuuta 2001 Tanskaa, Saksaa, Itävaltaa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevat menettelyt näiden ilmoitettua toimistaan. [8] Komission direktiivi, annettu 26 päivänä heinäkuuta 2000, jäsenvaltioiden ja julkisten yritysten välisten taloudellisten suhteiden avoimuudesta annetun direktiivin 80/723/ETY muuttamisesta. 2.4. Työllisyys ja sosiaaliasiat Työllisyyden ja sosiaaliasioiden pääosaston toimivaltaan kuuluvat asiat liittyvät yhteisön politiikan eri aloihin (työntekijöiden vapaa liikkuvuus, miesten ja naisten tasa-arvoinen kohtelu, työolot sekä työterveys ja -turvallisuus) ja erilaisiin säädöksiin (perustamissopimukseen, asetuksiin ja direktiiveihin). Voidaan kuitenkin tehdä joitakin yleisiä huomioita. Työntekijöiden vapaan liikkuvuuden alalla on havaittu ennen kaikkea (yksittäisiä) ongelmia EY:n perustamissopimuksen määräysten ja eri asetusten säännösten soveltamisessa. Muilla aloilla (miesten ja naisten tasa-arvoinen kohtelu, työolot, työterveys ja -turvallisuus) vaikeudet liittyvät erityisesti säännösten vastaiseen lainsäädäntöön ja joskus myös direktiivien kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamisen laiminlyöntiin. On kuitenkin korostettava, että rikkomisista johtuvien menettelyjen käsittelyn yhteydessä saadut kokemukset osoittavat, että niiden syyt ja alkulähteet vaihtelevat. Tässä yhteydessä on myös mainittava sosiaalioikeuden laadinnassa ja täytäntöönpanossa täysivaltaisten toimijoiden, markkinaosapuolten, asema. Koska syyt vaihtelevat, yhden ainoan ratkaisun löytäminen on ilmeisen vaikeaa. Tapauskohtainen lähestymistapa on näin ollen välttämätön. Merkittävimmistä erityisongelmista voidaan mainita seuraavat: Henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta voidaan todeta, että alalla sovellettavien EY:n perustamissopimuksen määräysten ja asetusten (ETY) N:o 1408/71 ja (ETY) N:o 1612/68 säännösten soveltamisessa on edelleen (yksittäisiä) ongelmia. Monia jo aloitettuja menettelyitä jatkettiin. Esimerkkeinä voidaan mainita julkishallinnossa suoritetun palvelusajan huomioon ottamista koskevat ongelmat monissa jäsenvaltioissa (perustelut lausunnot lähetettiin Ranskalle, Saksalle ja Belgialle, Itävaltaa vastaan aloitettu menettely on edelleen käynnissä, ja Irlantia vastaan päätettiin nostaa kanne yhteisöjen tuomioistuimessa). Ranskaa vastaan aloitetut menettelyt, jotka koskevat yleisen sosiaaliturvamaksun (Contribution sociale généralisée) ja sosiaaliturvavelan kattamiseen tarkoitettujen maksujen (Contribution pour le remboursement de la dette sociale) perimistä myös rajatyöntekijöiltä, jatkuvat EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimen tuomioiden perusteella [9]. Vaikka tuomion noudattamiseen tähtääviä toimia onkin sittemmin toteutettu, korvauksia koskeviin yksityiskohtaisiin sääntöihin ja sovellettaviin vanhentumisaikoihin edelleen liittyvät käytännön ongelmat estivät menettelyjen päättämisen. Koska Italia ei ollut ilmoittanut kansallisista toimista, jotka se toteuttaa muuttaakseen lainsäädäntönsä vastaamaan sille osoitettua tuomiota [10] siitä, etteivät tietyt italialaiset yliopistot tunnusta entisille vieraiden kielten lehtoreille (lettori) näiden saavuttamia oikeuksia, menettelyä jatketaan edelleen EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla. Sen sijaan Belgiaa vastaan aloitetussa rikkomisesta johtuvassa menettelyssä [11], joka koski muiden jäsenvaltioiden opiskelijoilta väärin perustein perittyjen yliopistojen kirjoittautumismaksujen palautusmahdollisuuksia ja joka oli aloitettu 228 artiklan nojalla, edistyttiin, joten se voitiin päättää. [9] Asiat C-169/98 ja C-34/98, tuomio 15.2.2000. [10] Asia C-212/99, tuomio 26.6.2001. [11] Asiassa C-47/93 3.5.1994 annetun tuomion noudattamatta jättäminen. Naisten ja miesten tasa-arvoisen kohtelun alalla EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla Ranskaa vastaan vireillä ollut menettely, joka koski naisten yötyökieltoa teollisuudessa, voitiin päättää kyseisen säännöksen kumoamista koskevien kansallisten toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen. Koska Ranska ilmoitti kansallisista toimista direktiivin 96/97/EY [12] täytäntöön panemiseksi ja noudatti yhteisöjen tuomioistuimen tuomiota [13], sitä vastaan EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan mukaisesti aloitettu menettely ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin takia voitiin päättää. [12] Direktiivi 96/97/EY miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä annetun direktiivin 86/378/ETY muuttamisesta. [13] Asia C-354/99, tuomio 8.7.1999. Kreikkaa vastaan aloitettu menettely jatkuu, koska Kreikka ei ole ilmoittanut kansallisista toimista sen lainsäädännön mukauttamiseksi tuomioon, joka oli osoitettu sille sen jätettyä ilmoittamatta edellä mainitun direktiivin täytäntöönpanosta. [14] EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla jatketaan myös Kreikkaa vastaan aloitettua menettelyä, joka aloitettiin Kreikan sovellettua virheellisesti direktiivejä 75/117/ETY ja 79/7/ETY ja sen jätettyä kumomamatta taannehtivasti työehtosopimusten määräyksiä, joissa avioituneilta naispuolisilta työntekijöiltä, toisin kuin avioituneilta miespuolisilta työntekijöiltä, vaaditaan erityisedellytysten täyttämistä myönnettäessä perhe- ja avioliittolisiä. [15] [14] Asia C-457/98, tuomio 14.12.2000. [15] Asia C-187/98, tuomio 28.10.1999. Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisille lähetettiin perusteltu lausunto vanhempainlomasta annetun direktiivin 96/34/EY virheellisen täytäntöönpanon vuoksi. [16] [16] Ks. myös vireillä oleva ennakkoratkaisupyyntö asiassa C-243/00. Työolojen alalla direktiivin 77/187/ETY [17] puutteellisesta täytäntöönpanosta johtuvat ongelmat jatkuvat Italiassa (direktiiviä ei sovelleta tietyissä kriittisissä tapauksissa, esimerkiksi konkurssia edeltävässä tuomioistuimen velkajärjestelyssä eikä erityishallintomenettelyissä), ja asia on päätetty saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Ranskan toteutettua kansallisia toimia, joilla se mukauttaa lainsäädäntönsä sille direktiivien 94/33/EY [18] ja 93/104/EY [19] täytäntöönpanotoimista ilmoittamisen laiminlyönnistä annettuun yhteisöjen tuomioistuimen tuomioon, sitä koskevat menettelyt voitiin lopettaa. Koska Italian viranomaiset eivät ole ilmoittaneet toimista, joilla ne noudattavat direktiivin 93/104/EY täytäntöönpanotoimista ilmoittamisen laiminlyönnistä annettua tuomiota [20], menettelyä jatketaan EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla. [17] Direktiivi työntekijöiden oikeuksien turvaamisesta yritysten luovutusten yhteydessä. [18] Direktiivi nuorten työntekijöiden suojelusta, asia C-45/99, tuomio 18.5.2000. [19] Direktiivi tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista, asia C-46/99, tuomio 8.6.2000. [20] Asia C-386/98, tuomio 9.3.2000. Työaikaa koskevan direktiivin 93/104/EY osalta on huomattava vielä, että Tanskalle lähetettiin perusteltu lausunto, koska se oli pannut direktiivin täytäntöön työehtosopimuksilla, joiden piiriin kaikki työntekijät eivät kuulu. Työntekijöiden joukkovähentämisestä annetun direktiivin 98/59/EY virheellisen täytäntöönpanon takia aloitettuja rikkomisesta johtuvia menettelyjä Italiaa ja Portugalia vastaan jatkettiin ja asiat päätettiin saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäviksi. Direktiivin 96/71/EY [21] virheellisestä täytäntöönpanosta Saksassa aiheutuneita ongelmia koskeva asia päätettiin myös saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta tuomioistuin voi esittää kantansa palkan vähimmäistason käsitteen tulkintaan. [21] Direktiivi palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon. Työterveyden ja työturvallisuuden alalla vakavasta rakenteellisesta ongelmasta kertoo erityisesti yhteisöjen tuomioistuimen tuomio, jossa se totesi Itävallan jättäneen ilmoittamatta (biologisille tekijöille altistumista työssä koskevien) direktiivien 95/30/EY [22], 97/59/EY [23] ja 97/65/EY [24] kansallisista täytäntöönpanotoimista. Suurin osa rikkomisesta johtuvista menettelyistä liittyy kuitenkin siihen, että perusdirektiivit ja monet erityisdirektiiveistä on pantu puutteellisesti täytäntöön kansallisilla toimilla, jotka ovat saman arvoista lainsäädäntöä mutta sisältävät ainoastaan direktiivien ydinsäännökset. Esimerkiksi puitedirektiivin 89/391/ETY yhteensopimattomasta täytäntöönpanosta johtuvia rikkomismenettelyjä jatketaan Ranskaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia (sekä Espanjaa) vastaan. Irlannille ja Suomelle lähetettiin perustellut lausunnot. Portugalia, Alankomaita ja Luxemburgia koskevat asiat päätettiin saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäviksi. Belgian täytäntöönpanoa koskeva menettely voitiin sen sijaan päättää tyydyttävien kansallisten täytäntöönpanotoimien perusteella. Yhteisöjen tuomioistuimen 15. marraskuuta 2001 antamassa tuomiossa [25] todettiin Italian panneen saman direktiivin puutteellisesti täytäntöön.. Myös Italian yhteensopimattomat toimenpiteet näyttöpäätetyöstä annetun direktiivin 90/270/ETY täytäntöön panemiseksi saatettiin yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäviksi. [26] [22] Asia C-473/99, tuomio 14.6.2001. [23] Asia C-110/00, tuomio 11.10.2001. [24] Asia C-111/00, tuomio 11.10.2001. [25] Asia C-49/00. [26] Asia C-455/00. 2.5. Maatalous Yhteisön oikeuden soveltamisen valvontatoimet maatalouden alalla keskitettiin seuraaviin kahteen painopistealueeseen: maataloustuotteiden vapaan liikkuvuuden esteiden poistamiseen ja maatalouslainsäädännön erityismekanismien tehokkaaseen ja moitteettomaan soveltamiseen. Yleisesti ottaen uusia maataloustuotteiden vapaan liikkuvuuden perinteisiä esteitä, kuten tuonnin järjestelmällistä valvontaa ja todistusten vaatimista, on ilmennyt entistä vähemmän, ja suuntaus jatkuu yhä. Valvonta kohdistui jäsenvaltioiden toimiin, joiden perusteella laatumerkkejä ja -merkintöjä myönnetään ainoastaan kyseisten jäsenvaltioiden tai niiden alueiden tuotteille. Komissio on tällä alalla joutunut perinteisesti selvittämään jäsenvaltioiden tai niiden alueiden aloitteita maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden laadun korostamiseksi ennen kaikkea erityisten laatumerkkien ja -merkintöjen avulla. Komissio on luonnollisesti suhtautunut myönteisesti aloitteisiin, joiden tarkoituksena on edistää tehokkaasti maataloustuotteiden tai elintarvikkeiden luontaista laatua ja jotka lisäävät tällä tavoin tuotteiden menekkiä, kohentavat tuottajien tulotasoa ja lisäävät kuluttajien valinnanvapautta. Komissio on kuitenkin järjestelmällisesti aloittanut rikkomisesta johtuvat menettelyt perustamissopimuksen 28 artiklan vastaisia laatumerkkejä tai -merkintöjä vastaan, sellaisina kuin artiklaa on tulkittu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä asiassa C-13/78, Eggers, 12.10.1978 annetussa tuomiossa ja asiassa C-321/94, Montagne 7.5.1997 annetussa tuomiossa, koska ne myönnetään joko lain mukaan tai tosiasiassa pelkästään tietyn jäsenvaltion tai alueen tuotteille, vaikka näillä ole mitään asianmukaisesti tunnustettua luontaista laadullista erityispiirrettä, ja koska tällaiset merkit näin ollen syrjivät mielivaltaisesti muiden jäsenvaltioiden tuottajia ja elinkeinonharjoittajia ja luovat tavaroiden vapaan liikkuvuuden perusteettomia esteitä. Tämän perusteella komissio saattoi yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saksalaisen CMA-laatumerkinnän, johon on liitetty maininta "Markenqualität aus deutschen Landen" ja joka edellyttää sillä varustettujen maataloustuotteiden tai elintarvikkeiden jalostamista ainakin osittain Saksassa (vireillä oleva asia C-325/00). Komissio päätti saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäviksi myös Ranskan 11 alueellista laatumerkkiä [27], minkä lisäksi Italialle lähetettiin perusteltu lausunto kahdesta alueellisesta laatumerkistä [28]. [27] Ranskaa vastaan on aloitettu rikkomisesta johtuvat menettelyt seuraavien alueellisten laatumerkkien vuoksi: Normandie, Nord-Pas-de-Calais, Ardennes de France, Limousin, Languedoc-Roussillon, Lorraine, Savoie, Franche-Comté, Corse, Midi-Pyrénées, Salaisons d'Auvergne ja Qualité France. [28] Italia vastaan on aloitettu rikkomisesta johtuvat menettelyt seuraavien alueellisten laatumerkkien vuoksi: Regione Siciliana-Marchio Qualità ja Abruzzo Qualità. Kun tarkastellaan muita, vähemmän perinteisiä esteitä, kuten yksityishenkilöiden Ranskassa toistuvasti toteuttamia kampanjoita muista jäsenvaltioista, erityisesti Espanjasta, peräisin olevia hedelmiä ja vihanneksia vastaan ja viranomaisten pidättäytymistä tällaisten tekojen torjumisesta, on huomattava, että yhteisöjen tuomioistuin on todennut 9. marraskuuta 1997 asiassa C-265/95 [29] antamassaan tuomiossa, että "Ranskan tasavalta ei ollut noudattanut maataloustuotealan yhteisistä markkinajärjestelyistä ja EY:n perustamissopimuksen 30 artiklasta (nykyisin 28 artikla) sekä 5 artiklasta (nykyisin 10 artikla) johtuvia velvoitteitaan, koska se ei ollut toteuttanut kaikkia tarvittavia ja oikeasuhtaisia toimenpiteitä estääkseen yksityisiä rajoittamasta rikollisilla teoillaan maataloustuotteiden vapaata liikkuvuutta". Erityisesti Espanjasta peräisin olevien hedelmien ja vihannesten markkinointikampanjat ovat sujuneet viime aikoina rauhallisesti. Niinpä vaikuttaa siltä, että Ranskan hallituksen yleiseen järjestyksenpitoon liittyvät toimet, joihin se on ryhtynyt täyttääkseen tuomioistuimen tuomiosta johtuvat velvoitteensa, ovat riittävän tehokkaita aiempiin tilanteeseen nähden. Vuonna 2001 sattui kuitenkin merkittävä välikohtaus, kun naudanlihantuottajat hyökkäsivät jalostuslaitokseen, joka käyttää raaka-aineena muista jäsenvaltioista peräisin olevaa lihaa. [29] Tuomio 6.11.1997 (Kok.1997, s. I-6959). Valvoessaan yhteisen markkinajärjestelyn erityismekanismien soveltamista komissio seuraa edelleen tarkkaavaisesti tuotannon hallintavälineiden sekä yhteisön tukien yhdennetyn hallinta- ja valvontajärjestelmän soveltamista. Maitoalalla aloitettujen rikkomisesta johtuvien menettelyjen syynä ovat maitokiintiöjärjestelmän täytäntöönpanossa havaitut puutteet sekä erityisesti Italian ja Espanjan viranomaisten haluttomuus panna järjestelmää kokonaisuudessaan täytäntöön samoin kuin viivästykset tuotantokiintiön ylittäneistä tuottajista perittävien lisämaksujen välittämisessä edelleen. Italiassa menettely johtui alun perin siitä, ettei Italia suorittanut toimivaltaiselle viranomaiselle ostajien perimiä lisämaksuja yksittäisten tuottajien kiintiönylityksistä vuosina 1995-1996 ja 1996-1997. Italian viranomaiset olivat arvioineet, että ennen ostajien perimien maksujen suorittamista toimivaltaiselle viranomaiselle jokaisen tuottajan viitemäärä ja todellinen tuotantomäärä oli tarkastettava perusteellisesti. Tutkimusvaltuuskunta oli nimittäin havainnut jopa niin merkittäviä poikkeamia, että jopa ylitysten paikkansapitävyys kyseenalaistettiin. Komissio on seurannut tarkasti Italian viranomaisten valvontaa ja tehnyt itse useita tarkastuskäyntejä maahan. Valvontaan ovat sisältyneet yksittäisten kiintiöiden sekä tuotantomäärän uudelleenmäärittely ja siitä johtuvat uudet toimituskorvaukset kullekin jaksolle samoin kuin uusien perittävien määrien ilmoitukset. Komissio sai tiedot eräistä menettelyissä ilmenneiden viivästysten syistä, joihin kuului muun muassa korkeimman hallinto-oikeuden lausunnon pyytäminen tietyistä yksityiskohtaisista säännöistä. Kun osoittautui, että valvontatoimien päättymisen ja kannettujen määrien uudelleen ilmoittamisen jälkeenkin maksut olivat jääneet hyvin suurelta osin maksamatta (lukuun ottamatta määriä, joiden välitön periminen oli mahdollista maksumääräysten keskeyttämistä koskevan tuomion perusteella ja joiden osuus vaihtelee kausittain yhdestä kahteen kolmannekseen), komissio katsoi aiheelliseksi jatkaa menettelyä ja laajentaa sen kattamaan jaksot aina kauteen 1999-2000 asti. Täydentävä perusteltu lausunto lähetettiin joulukuussa 2001. Huomattakoon, että menettelyyn sisältyvä yleinen mahdollisuus maksuajan pidentämiseen on hiljan kumottu. Espanjassa tuottajat maksoivat todellisuudessa vain murto-osan kausina 1993-1994, 1995-1996 ja 1996-1997 kannetuista maksuista. Niin tuottajat kuin ostajatkin esittivät runsaasti valituksia heitä koskevista päätöksistä. Espanjan viranomaiset ovat rikkomisesta johtuvan menettelyn seurauksena hyväksyneet järjestelmään uusia hallintatoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on erityisesti välttää tuomioistuimissa tulevaisuudessa nostettavien kanteiden määrän kasvu. Keskeisiin näkökohtiin kuuluvat pakollinen ennakkolaskutusjärjestelmä määrät ylittäville tuottajille sekä ostajia koskevien rajoittavien toimilupaehtojen vahvistaminen. Järjestelmän hallinnassa ei kaudesta 1998-1999 lähtien ole ilmennyt aiemmin tavattuja yleisiä ongelmia. Aiemmin käsiteltäviksi otetuissa riita-asioissa Espanjan viranomaiset ovat antaneet takaukset riidanalaisille rahasummille useissa tapauksissa, joissa näin ei aikaisemmin ollut tehty. Espanjan viranomaiset katsovat, että jäljellä oleva maksettava määrä on nyt täysin katettu joko takauksin tai pakkokeinoin toteutettujen perintämääräysten avulla. Kreikka on sisäisten hallinnollisten vaikeuksien vuoksi jäänyt huomattavasti jälkeen toimissa, joilla pannaan kokonaisuudessaan täytäntöön asetuksella (ETY) N:o 3508/92 perustettu tiettyjä yhteisön tukijärjestelmiä koskeva yhdennetty hallinto- ja valvontajärjestelmä. Tästä syystä päätös asian saattamisesta yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi on perusteltu. Asetuksen tarkoituksena on yhdenmukaistaa ja järkeistää yhteisön tukijärjestelmien hallintoa ja valvontaa erityisesti peltokasvien sekä naudan-, lampaan- ja vuohenlihan alalla niiden tehokkuuden ja kannattavuuden parantamiseksi sellaisen politiikan avulla, jolla ehkäistään ja torjutaan EMOTR:sta rahoitettavien toimien yhteydessä ilmeneviä sääntöjenvastaisuuksia. Muutetun asetuksen (ETY) N:o 3508/92 2 artiklassa edellytetään, että kukin jäsenvaltio perustaa ennen 1. tammikuuta 1997 yhdennetyn järjestelmän, johon sisältyvät seuraavat osat: tietokonepohjainen tietokanta, aakkosnumeerinen viljelylohkojen tunnistejärjestelmä, aakkosnumeerinen eläinten tunnistamista ja rekisteröintiä koskeva järjestelmä, tukihakemukset sekä yhdennetty valvontajärjestelmä. Kreikan viranomaiset eivät kuitenkaan ole täyttäneet kaikkia edellä mainittuja vaatimuksia, joilla pyritään takaamaan yhteisön elinten suorittamien maksujen laillisuus ja säännöllisyys. Viljelylohkojen tunnistamista ja numerointia ei ole vielä edes aloitettu. Myös eläinten rekisteröinti ja tunnistaminen on vasta alkuvaiheessa. Näin ollen luotettavia tietokantoja ei ole käytettävissä. Ranskan viranomaiset ovat asiassa C-136/96 16. heinäkuuta 1998 annetun tuomion [30] johdosta muuttaneet aiempaa vahvojen alkoholijuomien kaupan pitämistä ja tarjontamuotoihin sovellettavia yksityiskohtaisia sääntöjä koskevaa kantaansa, joka oli asetuksen (ETY) N:o 1576/89 vastainen ja salli pitää kaupan viskiä, johon on lisätty tietty prosenttimäärä vettä, käyttäen tuotteen myyntinimikkeenä yleisnimitystä "viski". Tämän laiminlyönnin perusteella aloitettu rikkomisesta johtuva menettely voitiin lopettaa. Muistutettakoon, että komissio oli lähettänyt Ranskalle perustellun lausunnon, koska sen alueella oli sallittua pitää kaupan alkoholijuomaa, jossa viskiin oli lisätty vettä. Myyntinimikkeenä tästä tuotteesta käytettiin yleisnimitystä "viski". Viskin laatuvaatimuksista säädetään asetuksessa (ETY) N:o 1576/89, jossa viskiltä edellytetään vähintään 40 prosentin alkoholipitoisuutta ja kielletään veden lisääminen alkoholijuomaan tuotteen luonteen muuttamisen estämiseksi.. [30] Tuomio 16.7.1998 (Kok. 1998, s. I-4571). Maatalousdirektiivien täytäntöönpanon osalta komissio aloitti rikkomisesta johtuvat menettelyt seitsemää jäsenvaltiota vastaan, koska nämä eivät olleet panneet täytäntöön määräajassa kahviuutteista ja sikuriuutteista 22 päivänä helmikuuta 1999 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 1999/4/EY. Nyt nämä menettelyt on voitu lopettaa, koska kansallisista täytäntöönpanotoimista on ilmoitettu. Direktiivillä 98/34/EY velvoitetaan jäsenvaltiot ja Efta-maat ilmoittamaan teknisiä standardeja ja määräyksiä koskevat lainsäädäntöluonnoksensa ennen niiden vahvistamista, jos niiden epäillään estävän yhteisön sisäistä kauppaa maatalousalalla. Vuonna 2001 komissiolle ilmoitettiin monien aiempien vuosien tapaan useista luonnoksista edellä mainitun direktiivin mukaisesti. Näin ollen vuonna 2001 maatalousalalla tutkittiin EY:n perustamissopimuksen 28 artiklan ja johdetun oikeuden nojalla 143 jäsenvaltioiden ja Efta-maiden ilmoittamaa lainsäädäntöluonnosta (lisätietoja direktiivillä 98/34/EY perustetusta ilmoitusmenettelystä on luvussa 2.2.6). 2.6. Energia ja liikenne Vuonna 2001 energian ja liikenteen pääosasto käsitteli 230 rikkomisesta johtuvaa menettelyä, joista 126 johtui direktiivien täytäntöönpanotoimista ilmoittamisen laiminlyönneistä ja 104 direktiivin yhteensopimattomista täytäntöönpanotoimista tai yhteisön lainsäädännön virheellisestä soveltamisesta. Rikkomisesta johtuvien menettelyjen määrä on pienentynyt huomattavasti, koska tällä kaudella lopetettiin lukuisia menettelyjä (kaikkiaan 114, joista 62 oli ilmoitusten laiminlyöntejä koskevia rikkomuksia). Tilanne johtuu suoraan liikennealan direktiivien täytäntöönpanoasteen tuntuvasta kohentumisesta, sillä se kasvoi 31. joulukuuta 2000 vallinneelta tasolta eli 88,5 prosentista 94 prosenttiin 31. joulukuuta 2001 mennessä. Kyseisellä jaksolla energian ja liikenteen pääosasto aloitti 62 uutta rikkomisesta johtuvaa menettelyä (joista 48 liittyy ilmoitusten laiminlyönteihin) ja kirjasi 10 kantelua. Yhteisöjen tuomioistuin antoi 10 tuomiota jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä. Energia 2.6.1. Sähkön ja maakaasun sisämarkkinat Sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 19 päivänä joulukuuta 1996 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 96/92/EY on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä kaikissa jäsenvaltioissa. On huomattava, että Belgia, jonka oli saatettava direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään viimeistään 19. helmikuuta 1999, ei ole pannut sitä vielä täysimääräisesti täytäntöön eikä soveltamista koskevia asetuksia ole vielä annettu. Tämän vuoksi komissio päätti saattaa asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Ranskaa vastaan aloitettu rikkomisesta johtuva menettely kyseisen direktiivin puutteellisesta täytäntöönpanosta ja yhteensopimattomista täytäntöönpanotoimista voitiin lopettaa vuoden 2001 aikana. Maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/30/EY oli pantava täytäntöön viimeistään 10. elokuuta 2000. Ranska ei ole pannut sitä täytäntöön vieläkään, joten komissio päätti saattaa asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Luxemburgia ja Portugalia vastaan täytäntöönpanotoimien ilmoittamisen laiminlyönnin takia aloitetut menettelyt voitiin lopettaa vuoden 2001 aikana. Lisäksi Saksaa vastaan aloitettiin rikkomisesta johtuva menettely, koska se oli pannut direktiivin täytäntöön vain osittain. Saksan viranomaisille lähetettiin perusteltu lausunto 13. kesäkuuta 2001. Komission yksiköt tutkivat jatkossakin näiden kahden direktiivin kansallisten täytäntöönpanotoimien yhteensopivuutta kaikkien jäsenvaltioiden osalta. 2.6.2. Energiatehokkuus Kaikki jäsenvaltiot ovat panneet tähän mennessä täytäntöön kodinkoneiden energian ja muiden voimavarojen kulutuksen osoittamisesta merkinnöin ja yhdenmukaisin tuotetiedoin 22 päivänä syyskuuta 1992 annetun direktiivin 92/75/ETY kaikki täytäntöönpanodirektiivit [31]. [31] Direktiivi 94/2/EY, direktiivi 95/13/EY, direktiivi 95/12/EY, direktiivi 96/60/EY, direktiivi 96/89/EY, direktiivi 97/17/EY, direktiivi 1999/9/EY ja direktiivi 98/11/EY koskevat eri kotitalouskoneiden energiankulutusten ilmoittamista. Loistelamppujen virranrajoittimien energiatehokkuusvaatimuksista 18 päivänä syyskuuta 2000 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/55/EY oli saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 20. marraskuuta 2001, mutta vain neljä jäsenvaltiota ilmoitti täytäntöönpanotoimistaan. Hiilidioksidipäästöjen rajoittamisesta energiatehokkuutta parantamalla (Save) 13 päivänä syyskuuta 1993 annetun neuvoston direktiivin 93/76/ETY virheellisen soveltamisen vuoksi aloitetut rikkomisesta johtuvat menettelyt voitiin lopettaa jäsenvaltioiden toimitettua direktiivin soveltamiskertomukset lukuun ottamatta Irlantia ja Luxemburgia, joille lähetettiin perustellut lausunnot 23. lokakuuta 2001. 2.6.3. Hiilivedyt Kaikki jäsenvaltiot ovat saattaneet lainsäädäntönsä osaksi ETY:n jäsenvaltioiden velvollisuudesta ylläpitää raakaöljy- ja/tai öljytuotevarastojen vähimmäistasoa annetun direktiivin 68/414/ETY muuttamisesta 14 päivänä joulukuuta 1998 annetun neuvoston direktiivin 98/93/EY, joka oli pantava täytäntöön viimeistään 31. joulukuuta 1999. Kreikkaa vastaan on kuitenkin aloitettu virheellistä soveltamista koskeva menettely, ja sille lähetettiin virallinen huomautus 23. lokakuuta 2001. 2.6.4. Ulkosuhteet energia-alalla Komissio päätti 20. joulukuuta 2001 aloittaa rikkomisesta johtuvan menettelyn Irlantia vastaan lähettämällä sille virallisen huomautuksen EY:n perustamissopimuksen 10 artiklassa määrätyn yhtenäisyysvelvoitteen rikkomisesta liittyen yhteisön kansainväliseen edustukseen kansainvälisessä energiajärjestössä. Liikenne Kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen määräaika päättyi vuonna 2001 kuuden uuden liikennelainsäädäntöön kuuluvan direktiivin osalta, mutta täytäntöönpanoaste kohentui selvästi. Komission kirjaamien kantelujen määrä (10) on pysynyt vakaana vuodesta toiseen. Sen sijaan niiden rikkomisesta johtuvien menettelyjen määrä, jotka komissio päätti saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, oli vuonna 2001 edelleen suuri, 24 (vuonna 2000 tapauksia oli 39 ja vuonna 1999 30). Näin ollen komissio on tehnyt kaikkiaan 61 menettelyssä päätöksen asian saattamisesta yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Edelleen on huomattava, että jäsenvaltiot eivät ole noudattaneet moniakaan niistä tuomioista, joissa niiden on todettu syyllistyneen jäsenyysvelvoitteidensa rikkomiseen. Tapauksia oli 15 (vuonna 2000 vastaava luku oli 9). Erityisesti on pantava merkille Irlanti, joka on laiminlyönyt kuuden tuomion noudattamisen [32]. [32] Vuoden 2002 ensimmäisen neljänneksen aikana voitaneen lopettaa kolme tuomion noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä. 2.6.5. Maantieliikenne Maanteiden kansallisen ja kansainvälisen tavara- ja henkilöliikenteen harjoittajien ammattiin pääsystä sekä tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä näiden liikenteenharjoittajien sijoittautumisvapauden tehokkaan käyttämisen edistämiseksi annetun direktiivin 96/26/EY muuttamisesta annetun direktiivin 98/76/EY saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on edelleen epävarmalla pohjalla, sillä täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättämisestä aloitetut menettelyt Ranskaa, Luxemburgia, Belgiaa ja Ruotsia vastaan [33] ovat edelleen vireillä yhteisöjen tuomioistuimessa. Luxemburgille annettiin 13. joulukuuta 2001 tuomio jäsenyysvelvoitteiden laiminlyömisestä. Italiaa ja Kreikkaa vastaan aloitetut menettelyt voitiin lopettaa vuonna 2001. Suomen viranomaiset ilmoittivat direktiivin 96/26/EY täytäntöönpanoa koskevista säännöksistä Ahvenanmaan osalta, joten rikkomisesta johtuva menettely voitiin lopettaa. [33] Ruotsia vastaan vireillä ole menettely voidaan lopettaa vuoden 2002 ensimmäisellä neljänneksellä. Vaarallisten aineiden tiekuljetusten turvallisuuden alalla Irlanti ei edelleenkään ole noudattanut kahta sille vuonna 2000 annettua tuomiota [34], jotka koskevat vaarallisten aineiden tiekuljetuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annettujen direktiivien 94/55/EY ja 96/86/EY ja yhtenäisestä menettelystä vaarallisten aineiden tiekuljetusten tarkastuksessa annetun direktiivin 95/50/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamisen laiminlyöntiä. Koska Irlanti ei ole saattanut kansallisen lainsäädäntönsä osaksi myöskään vaarallisten aineiden tiekuljetuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 94/55/EY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen toisen kerran annettua direktiiviä 99/47/EY, komissio päätti saattaa asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tässä yhteydessä on syytä huomata, ettei Irlanti ole pannut tänäkään vuonna juurikaan täytäntöön vaarallisten aineiden maantie- tai rautatiekuljetuksista annettuja direktiivejä. Vuoden 2002 ensimmäisellä neljänneksellä voitaneen kuitenkin lopettaa kolme rikkomisesta johtuvaa menettelyä. [34] Asia C-1999/408, komissio v. Irlanti, tuomio 26.6.2000. Samaan alaan liittyvät, vaarallisten aineiden maantie-, rautatie- ja sisävesikuljetusten turvallisuusneuvonantajan nimeämisestä ja tutkinnosta annetut direktiivit 96/35/EY ja 2000/18/EY on saatettu osaksi lainsäädäntöä kaikissa jäsenvaltioissa. Irlanti on ainoa jäsenvaltio, joka ei ole vielä saattanut lainsäädäntönsä osaksi moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen katsastusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 96/96/EY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen annettua direktiiviä 1999/52/EY. Komissio päätti saattaa asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi 20. joulukuuta 2001. Komissio lopetti Belgiaa vastaan käynnissä olleen tieliikenteen verotukseen liittyvän rikkomisesta johtuvan menettelyn, jonka aiheena olivat tiettyjen maanteiden tavaraliikenteeseen tarkoitettujen ajoneuvojen verotuksen sekä tiettyjen infrastruktuurien käytöstä perittävien tie- ja käyttömaksujen soveltamisesta jäsenvaltioissa annetun direktiivin 93/89/ETY täytäntöönpanotoimet, jotka ovat ristiriidassa direktiivin kanssa. Yhteisöjen tuomioistuimen Brennerin moottoritiemaksuun liittyvässä asiassa Itävallalle antamaa tuomiota [35] ei vielä noudateta kokonaisuudessaan, minkä vuoksi komissio päätti 20. joulukuuta 2001 virallisen huomautuksen lähettämisestä EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan 2 kohdan nojalla. Verojen ja maksujen kantamisesta raskailta tavaraliikenteen ajoneuvoilta tiettyjen infrastruktuurien käytöstä 17 päivänä kesäkuuta 1999 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 99/62/EY on Belgiaa lukuun ottamatta pantu täytäntöön kaikissa jäsenvaltioissa. [35] Asia C-1998/205, komissio v. Italia, tuomio 26.9.2000. Ajokorttia koskevassa asiassa direktiivin 91/439/ETY täytäntöönpanon yhteensopimattomuus herättää edelleen paljon huolta. Tarkasteltaessa kansallisia täytäntöönpanotoimia kuudessa jäsenvaltiossa eli Ranskassa, Espanjassa, Saksassa, Tanskassa, Alankomaissa ja Kreikassa [36] havaittiin useita puutteita, jotka koskevat mm. tiettyjen ajoneuvoluokkien edellyttämää vähimmäisikää, ajokortin uusimista, kun sen haltija ei enää asu jäsenvaltiossa, jossa ajokortti on alun perin myönnetty, ajokokeessa käytettäville ajoneuvoille asetettavia vaatimuksia, ajokokeen kestoa sekä fyysistä ja henkistä soveltuvuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia. Lisäksi ajokorttien järjestelmällinen rekisteröinti kortin haltijan muuttaessa asuinmaataan on ajokorttien vastavuoroista tunnustamista koskevan periaatteen vastaista. [36] Kreikkaa vastaan vireillä ollut rikkomisesta johtuva menettely voidaan lopettaa vuoden 2002 alkupuolella. Yhteisöjen tuomioistuimen 29. tammikuuta 1998 antamaa tuomiota [37], jossa Italian todettiin laiminlyöneen jäsenvelvoitteitaan sillä perusteella, ettei se ollut pannut täytäntöön Italiassa maantiekuljetusten toimialalle myönnettyä sääntöjenvastaista tukea koskevaa päätöstä N:o 93/496, ei vieläkään noudateta. Tästä syystä komissio lähetti 11. heinäkuuta 2001 Italian viranomaisille EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla perustellun lausunnon. On korostettava, että tämä on ensimmäinen kerta yhteisön lainsäädännön historiassa, kun sääntöjenvastaisten tukien perimättä jättämisestä johtuvassa menettelyssä on edetty tälle asteelle. [37] Asia C-1995/280, komissio v. Italia, tuomio 29.1.1998. 2.6.6. Yhdistetyt kuljetukset Yhteisöjen tuomioistuin antoi tuomion [38] Italiaa vastaan aloitetussa menettelyssä, jonka aiheena oli tietynlaisia jäsenvaltioiden välisiä tavaroiden yhdistettyjä kuljetuksia koskevista yhteisistä säänöistä annetun direktiivin 92/106/ETY virheellinen soveltaminen. Menettely voidaan kuitenkin lopettaa vuoden 2002 ensimmäisellä neljänneksellä Italian vuonna 2001 hyväksymien lainsäädäntömuutosten ansiosta. [38] Asia C-1999/444, komissio v. Italia, tuomio 10.5.2001. 2.6.7. Sisävesiliikenne Komissio aloitti rikkomisesta johtuvat menettelyt Suomea vastaan, koska tämä oli laiminlyönyt viiden sisävesiliikenteestä annetun direktiivin [39] saattamisen osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja päätti 21. joulukuuta 2001 perusteltujen lausuntojen lähettämisestä. Sisävesiliikenteen pätevyyskirjojen myöntämisperusteiden harmonisoinnista yhteisössä annetun direktiivin 96/50/EY täytäntöönpanon määräaika päättyi vuonna 1998. Direktiivin kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamisen laiminlyöntien vuoksi jouduttiin käynnistämään menettelyjä. Yhteisöjen tuomioistuin totesi 20. syyskuuta 2001 antamassaan tuomiossa [40] Ranskan rikkoneen jäsennysvelvoitteitaan. Alankomaita vastaan vireillä ollut menettely voitiin lopettaa. [39] Direktiivi 96/50/EY, direktiivi 91/672/ETY, direktiivi 87/540/ETY, direktiivi 82/714/ETY ja direktiivi 76/135/ETY. [40] Asia C-2000/468, komissio v. Ranska, tuomio 20.9.2001. Menettelyjä, jotka on aloitettu Saksaa ja Luxemburgia vastaan näiden tehtyä yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa sisävesiliikennettä koskevia kahdenvälisiä sopimuksia, jatkettiin, ja komissio päätti saattaa asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, koska se kuuluu yhteisön yksinomaisen toimivallan piiriin. Päätöksen käsittelyä on kuitenkin lykätty, kunnes yhteisöjen tuomioistuin ilmoittaa kantansa vireillä oleviin "avoin taivas" -sopimuksia koskeviin asioihin. 2.6.8. Rautatieliikenne Vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksen turvallisuuteen liittyvällä direktiivillä 96/49/EY (sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 96/87/EY) lähennetään tavarakuljetuksia koskevaa jäsenvaltioiden lainsäädäntöä vahvistamalla alalle yhtenäiset turvanormit, joilla parannetaan turvallisuutta ja kaluston liikennöintiä koko yhteisössä. Irlanti ei ole kuitenkaan saattanut näitä jäsenvaltioiden sisäisiin ja niiden välisiin vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksiin sovellettavia direktiivejä osaksi kansallista lainsäädäntöään eikä se ole myöskään noudattanut näiden kahden direktiivin täytäntöönpanon laiminlyömisestä vuonna 2001 annettua tuomiota [41]. Koska Italia ja Irlanti eivät ole saattaneet kansallisen lainsäädäntönsä osaksi myöskään vaarallisten aineiden tiekuljetuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 96/49/EY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen toisen kerran annettua direktiiviä 99/48/EY, komissio päätti saattaa asiat yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. [41] Asia C-2000/370, komissio v. Irlanti, tuomio 20.9.2001. Määräajat kuljetettavista painelaitteista annettujen direktiivien 1999/36/EY ja 2001/2/EY saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä päättyivät 1. heinäkuuta 2001, joten on todettava, etteivät Belgia, Saksa, Italia, Irlanti, Kreikka ja Portugali ole vieläkään panneet niitä täytäntöön. Euroopan laajuisen suurten nopeuksien rautatiejärjestelmän yhteentoimivuudesta annetun direktiivin 96/48/EY tilanne on erityisen huolestuttava, vaikka se kohenikin vuoden 2001 aikana. Direktiivin tavoitteena on edistää jäsenvaltioiden suurnopeusjunaverkkojen yhteenliittämistä ja yhteentoimivuutta eri suunnittelu-, rakennus- ja käyttöönottovaiheissa samoin kuin verkkojen käyttöä ja käyttöoikeuksia. Neljä jäsenvaltiota eivät edelleenkään ole ilmoittaneet täytäntöönpanotoimistaan, ja komissio saattoi kaikki nämä asiat (Yhdistynyt kuningaskunta, Irlanti, Itävalta ja Suomi) yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäviksi. Ranskaa, Kreikkaa ja Ruotsia vastaan vireillä olleet rikkomisesta johtuvat menettelyt voitiin lopettaa vuonna 2001. Tuomioistuin katsoi 13. joulukuuta 2001 antamassaan tuomiossa Irlannin jättäneen noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan. Tässä yhteydessä on muistettava, että direktiivin täytäntöönpano on välttämätöntä, vaikkei Irlannissa olekaan suurnopeusjunaa, ja ettei direktiivissä edellytetä yhteentoimivuuden teknisten määritelmien (YTE) laatimista ennen täytäntöönpanoa. 2.6.9. Lentoliikenne Lentoliikenteen alalla direktiivien täytäntöönpanoaste on erittäin korkea, sillä lähes 98 prosenttia direktiiveistä on pantu täytäntöön. Tilanne johtuu pääosin siitä, ettei yhdenkään direktiivin täytäntöönpanolle asetettu määräaika umpeutunut vuosina 2000 ja 2001. Täytäntöönpanoaste on 100 prosenttia lukuun ottamatta Luxemburgia ja Irlantia. Irlanti ei edelleenkään ole pannut täytäntöön direktiivejä 98/20/EY ja 1999/28/EY, joiden tavoitteena on rajoittaa tiettyjen ääntä hitaammin lentävien lentokoneiden liikennöimistä. Irlannin viranomaisten viime vuonna antamista lupauksista huolimatta kumpikin asia jouduttiin saattamaan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Luxemburg ei ollut pannut täytäntöön siviili-ilmailun onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinnan perusperiaatteista annettua direktiiviä 94/56/EY, mistä syystä se tuomittiin 16. joulukuuta 1999 yhteisöjen tuomioistuimessa. [42] Luxemburgia vastaan päätettiin nostaa myös kanne yhteisöjen tuomioistuimessa perustamissopimuksen 228 nojalla. [42] Asia C-1999/138, komissio v. Luxemburg, tuomio 16.12.1999. Ranskaa vastaan vireillä ollut menettely, jonka aiheena oli siviili-ilmailun tehtävien suorittamiseksi annettujen henkilöstön lupakirjojen vastavuoroisesta hyväksymisestä annetun direktiivin 91/670/ETY virheellinen soveltaminen, voitiin lopettaa. Maahuolinnasta annetun direktiivin 96/67/EY soveltamista kahdessa jäsenvaltiossa koskevat kantelut johtivat rikkomisesta johtuvien menettelyjen aloittamisen Saksaa ja Italiaa vastaan. Italialle lähetettiin perusteltu lausunto 24. heinäkuuta 2001. Myös lentokenttäveroihin liittyviä rikkomisesta johtuvia menettelyjä on jatkettu. Tietyt jäsenvaltiot kantavat erisuuruista veroa matkustajien määränpään mukaan (kotimaanlennot - yhteisön sisäiset lennot - kansainväliset lennot). Tämä on ristiriidassa asetuksen (ETY) N:o 2408/92 mukaisesti lentoliikenteeseen sovellettavan vapaan palvelujen tarjoamisen periaatteen kanssa. Italialle ja Portugalille on annettu tuomio [43] jäsenyysvelvoitteiden laiminlyönneistä, mutta näitä tuomioita ei ole noudatettu. Näin ollen 228 artiklan 2 kohtaan perustuvaa menettelyä jatketaan. Alankomaita vastaan aloitettu menettely on edelleen vireillä yhteisöjen tuomioistuimessa. Espanjaa ja Kreikkaa koskevat menettelyt lopetettiin vuonna 2001. [43] Asia C-1999/447, komissio v. Italia, tuomio 4.7.2000, ja asia C-1999/70, komissio v. Portugali, tuomio 26.7.2001. Seitsemää jäsenvaltiota (Belgiaa, Tanskaa, Saksaa, Suomea, Luxemburgia, Itävaltaa ja Ruotsia) vastaan niiden Yhdysvaltojen kanssa tekemien kahdenvälisten "avoin taivas"-sopimusten takia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan kahdenvälisen "Bermuda II" -sopimuksen takia aloitetut rikkomisesta johtuvat menettelyt jatkuvat edelleen yhteisöjen tuomioistuimessa. Ranskaa ja Alankomaita vastaan "avoin taivas" -sopimusten takia aloitetut rikkomisesta johtuvat menettelyt on päätetty saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäviksi. Lisäksi teknisten sääntöjen ja hallinnollisten menettelyjen yhdenmukaistamisesta siviili-ilmailun alalla annetun asetuksen (ETY) N:o 3922/91 virheellisen soveltamisen vuoksi Kreikkaa vastaan aloitettu menettely jatkuu. 2.6.10. Meriliikenne Meriliikenteessä yhteisön lainsäädännön täytäntöönpano on komission havaintojen mukaan parantunut selvästi kaikissa meriliikenteen turvallisuuteen liittyvissä näkökohdissa. Meriliikennepalvelujen tarjoamisen vapauden osalta tilanne on sen sijaan hieman heikompi. Täytäntöönpanoaste kasvoi vuoden 2000 88 prosentista 96,9 prosenttiin vuonna 2001. Minkään direktiivin täytäntöönpanoaika ei umpeutunut kyseisenä vuonna. On huomattava, ettei Alankomaat ole saattanut kansallisen lainsäädäntönsä osaksi yhtäkään vuonna 1999 hyväksyttyä direktiiviä, joiden määräaika päättyi vuonna 2000. Pakollisesta katsastusjärjestelmästä säännöllisen ro-ro-alusliikenteen ja suurnopeusmatkustaja-alusliikenteen turvallisen harjoittamisen varmistamiseksi annettu direktiivi 99/35/EY on saatettu lainsäädännön osaksi kaikissa jäsenvaltioissa [44] (paitsi Alankomaissa, Suomessa, Portugalissa, Itävallassa ja Luxemburgissa). Satamavaltioiden suorittamasta valvonnasta annettua direktiiviä 99/97/EY ei vielä ole pantu täytäntöön Alankomaissa eikä Luxemburgissa. [44] Ruotsia vastaan vireillä oleva menettely lopetetaan vuoden 2002 alussa. Matkustajameriliikenteen turvallisuuden alalla kaikki jäsenvaltiot saattoivat kansallisen lainsäädäntönsä osaksi direktiivit 98/18/EY ja 98/41/EY. Portugalia vastaan meneillään oleva rikkomisesta johtuva menettely lopetetaan vuoden 2002 alussa. Näiden direktiivien tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja yhteisön satamiin tai satamista liikennöivien matkustaja-alusten matkustajien ja miehistön pelastamismahdollisuuksia sekä tehostaa toimia mahdollisen onnettomuuden sattuessa. Italiaa ja Ranskaa vastaan jatketaan sen sijaan menettelyjä yhteensopimattoman täytäntöönpanon vuoksi. Belgiaa koskeva menettely on edelleen yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltävänä. Sitä vastoin direktiivin 94/57/EY yhteensopimattoman täytäntöönpanon vuoksi vireillä olleet rikkomisesta johtuneet menettelyt voitiin lopettaa vuonna 2001. Direktiivissä säädetään toimenpiteistä, jotka jäsenvaltioiden sekä alusten tarkastamisesta, katsastamisesta ja lupakirjojen myöntämisestä vastaavien laitosten on toteutettava varmistaakseen, että alukset ovat alusturvallisuutta ja merialueiden pilaantumisen ehkäisemistä koskevien kansainvälisten sopimusten mukaisia. Kaikki jäsenvaltiot saattoivat lainsäädäntönsä osaksi satamavaltion suorittamasta valvonnasta annetun direktiivin 95/21/EY, jolla luodaan yhtenäiset perusteet alusten tarkastamiselle ja yhtenäiset edellytykset, joiden perusteella alus voidaan pysäyttää tai siltä voidaan evätä pääsy yhteisön satamiin. Italiaa vastaan vireillä ollut menettely voitiin siis lopettaa. Lisäksi Italia on pannut täytäntöön muutosdirektiivit 98/25/EY ja 98/42/EY (satamavaltion suorittama valvonta). On huomattava, että Ranskaa ja Irlantia vastaan aloitettuja rikkomisesta johtuvia menettelyjä jatketaan. Niiden aiheena on direktiivin 95/21/EY virheellinen soveltaminen sillä perusteella, etteivät ne ole täyttäneet velvoitettaan tarkastaa vähintään 25 prosenttia ulkomaan lipun alla purjehtivista aluksista, jotka poikkeavat niiden satamiin tai purjehtivat niiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä. Henkilöstöseikoista mainittakoon, etteivät Luxemburg ja Alankomaat vieläkään ole ilmoittaneet kaikkia merenkulkijoiden vähimmäiskoulutustasosta annetun direktiivin 94/58/EY muuttamista koskevan direktiivin 98/35/EY täytäntöönpanotoimia. Yhteisöjen tuomioistuin antoi 3. heinäkuuta 2001 tuomion [45], jossa se katsoi Luxemburgin jättäneen noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan. [45] Asia C-2000/297, komissio v. Luxemburg, tuomio 3.7.2001. Lisäksi on huomattava, että yhdenmukaistetun turvallisuusjärjestelmän luomisesta kalastusaluksille, joiden pituus on 24 metriä tai enemmän, annetun direktiivin 97/70/EY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 99/19/EY, täytäntöönpano aiheuttaa ongelmia Alankomaille, joka ei vieläkään ole saattanut näitä kahta direktiiviä lainsäädäntönsä osaksi. Kumpikin asia on saatettu yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Direktiivin 1999/19/EY täytäntöönpanon laiminlyönnistä Belgiaa vastaan aloitettu menettely lopetetaan vuoden 2002 alussa. Italiaa vastaan on edelleen vireillä puutteellisista täytäntöönpanotoimista johtuva menettely. Alusten rekisteröintiä ja lipun myöntämistä koskevan yhteisön lainsäädännön noudattamisessa on edelleen ongelmia. Alusrekisteriin kirjaamista ja lipun myöntämistä koskevat edellytykset ovat edelleen syrjiviä Alankomaissa, jota vastaan aloitettu menettely on vireillä yhteisöjen tuomioistuimessa. Sijoittautumisoikeuden alalla komissio päätti nostaa kanteen yhteisöjen tuomioistuimessa Italiaa vastaan, koska sen lainsäädäntö ei noudata perustamissopimuksen 43 ja 48 artiklan määräyksiä siltä osin kuin kyse on niistä edellytyksistä, joilla toiseen jäsenvaltioon laillisesti sijoittautuneet meriliikenneyritykset voivat osallistua italialaisten meriliikenneyritysten kanssa samoin ehdoin Italian konferenssiliikennekiintiöön. Meriliikenteen kabotaasiin liittyviä rikkomisesta johtuvia menettelyjä on käynnissä useita jäsenvaltioita (Espanja, Tanska, Portugali, Saksa ja Kreikka) vastaan. Nämä ovat pitäneet voimassa tai antaneet sellaista kansallista säännöstöä, joka on ristiriidassa asetuksen (ETY) N:o 3577/92 kanssa. Asetuksella vapautettiin meriliikenteen kabotaasi yhteisön laivanomistajille, jotka harjoittavat liikennettä jäsenvaltioon rekisteröidyillä ja jäsenvaltion lipun alla purjehtivilla aluksilla. On huomattava, että Ranskaa vastaan vireillä ollut menettely voitiin lopettaa vuonna 2001. Jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden lastinjakosopimuksista todettakoon, etteivät kaikki jäsenvaltiot vielä noudata asetuksessa (ETY) N:o 4055/86 taattua palvelujen vapaan tarjoamisen periaatetta. Vuonna 2000 Italiaa vastaan aloitettu menettely on edelleen vireillä. Myös Belgiaa vastaan aloitetut menettelyt jatkuvat edelleen [46]. Vuoden 2000 kertomuksessa todettiin, että rikkomisesta johtuvat menettelyt voidaan lopettaa vuonna 2001. On kuitenkin muistutettava, etteivät kolmansien maiden kanssa allekirjoitetut pöytäkirjat ole vielä tulleet voimaan ja että menettelyä on tästä syystä jatkettu lähettämällä EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan 2 kohdan nojalla perustellut lausunnot. Menettelyä, jonka aiheena on Portugalin lastinjakosopimus Jugoslavian [47] kanssa, jatketaan, mutta se lopetetaan todennäköisesti vuoden 2002 alkupuoliskolla. Angolaan liittynyt menettely on voitu lopettaa. [46] Asiat C-98/170 ja C-98/171, komissio v. Belgia, tuomio 14.9.1999. [47] Asiat C-98/62 ja C-98/84, komissio v. Portugali, tuomio 4.7.2000. Komissio kiinnittää erityistä huomiota asetuksen (ETY) N:o 4055/86 soveltamiseen, sillä siitä voi aiheutua toimijoiden kansallisuuteen tai kuljetustapaan perustuvaa syrjintää ja esteitä. Italiassa ja Kreikassa perittävistä syrjivistä satamamaksuista on vireillä kaksi rikkomisesta johtuvaa menettelyä. Perittävät maksut riippuvat alusten määräsatamasta. Maksut ovat alhaisemmat kahden kotimaisen sataman välisissä kuljetuksissa kuin kansainvälisissä kuljetuksissa. Italiaa koskeva asia on yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltävänä. Useita muita tätä alaa koskevia tapauksia tutkitaan edelleen muiden jäsenvaltioiden osalta. Lisäksi Suomea vastaan on alkamassa rikkomisesta johtuva menettely (joka aloitetaan virallisesti vuoden 2002 alussa), koska se ei ole toteuttanut kaikkia tarvittavia toimia, joilla voitaisiin estää Suomen satamien sulkeminen eräiltä yhteisön ulkopuolisista valtioista tulevilta aluksilta. 2.7. Tietoyhteiskunta Lissabonin Eurooppa-neuvosto oli merkittävä askel eteenpäin Euroopan sähköisen viestinnän alan yhdentymisessä. Valtion- ja hallitusten päämiehet antoivat silloin tukensa Euroopan siirtymiselle digitaaliajan tietotalouteen. Tavoitetta tarkennettiin eEurope-toimintasuunnitelmassa. Toinen tärkeä virstanpylväs on lähellä: Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat hyväksymässä uutta sääntelykehystä [48]. Sen avulla on tarkoitus lisätä kilpailua ja lähentää markkinoita, ja se liittyy yhteisön nykyisen lainsäädännön kokonaisvaltaiseen ja johdonmukaiseen täytäntöönpanoon. [48] Ks. http://europa.eu.int/information_society/topics/telecoms/new_rf/index_en.htm. Tämän 13 direktiivistä, yhdestä asetuksesta ja neljästä päätöksestä koostuvan sääntelyjärjestelmän saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä käsitellään televiestinnän sääntelypaketin täytäntöönpanoa koskevassa seitsemännessä raportissa [49], jossa todetaan, että vuonna 2001 ainakin kolme valtiota (Ranska, Italia ja Luxemburg) ilmoitti uudesta kansallisesta lainsäädännöstä, jolla poistetaan komission merkittävimpiä huolenaiheita. Kreikassa alan täydellisen vapauttamisen jälkeen kansallista lainsäädäntöä vahvistettiin selkeyttä ja oikeusvarmuutta lisäävällä tavalla. [49] KOM(2001) 706, 26.11.2001, sähköinen versio on saatavissa osoitteesta http://europa.eu.int/information_society/topics/telecoms/implementation/annual_report/7report/index_fr.htm. Yhteisön lainsäädännön kanssa yhteensopimattomia kansallisia täytäntöönpanotoimia ja yhteisön lainsäädännön virheellistä soveltamista koskevia menettelyjä lopetettiin vuonna 2001 huomattava määrä (13) ja keskeytettiin muutama (neljä), koska jäsenvaltiot olivat edistyneet yhteisön lainsäädännön saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöään. Tässä kohdin on mainittava kuvaavimpana esimerkkinä Saksa. Saksaa vastaan oli aloitettu menettelyjä toimilupadirektiivin 97/13/EY säännösten nojalla, koska määritelty maksujen taso oli korkeampi kuin mitä hallinnollisten kulujen kattaminen edellytti. Saksan hallinto-oikeudet kumosivat kansallisen lainsäädännön, jossa maksut oli määritelty, joten yhteisöjen tuomioistuimessa vireillä ollut kanne peruutettiin. Lisäksi lopetettiin kuusi vireillä ollutta täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskevaa menettelyä, joiden aiheena olivat direktiiviin 97/51/EY sisältyvät vuokrajohtoja koskevat säännökset (Ranska ja Italia), puhelintoiminnasta annettu direktiivi 98/10/EY (Italia) sekä henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta televiestinnän alalla annetun direktiivin 97/66/EY 5 artikla (Ranska, Irlanti, Yhdistynyt kuningaskunta). Yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion perusteella (asia C-319/99) myös Ranska ilmoitti vuoden lopulla toimistaan, joilla se saattaa televisiosignaalien lähetystä koskevien standardien käytöstä annetun direktiivin 95/47/EY osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kahdessa asiassa, jotka koskevat Ranskaa (C-151/00) ja Alankomaita (C-254/00), ilmoituksia ei vielä ole saatu, vaikka yhteisöjen tuomioistuin totesi täytäntöönpanon laiminlyönnit vuonna 2001. Näin ollen komission aloitti EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla menettelyt ja lähetti Ranskalle 21. joulukuuta 2001 perustellun lausunnon. Yhteisöjen tuomioistuin antoi lisäksi tuomion (asia C-448/99) Luxemburgille, jonka kansallinen lainsäädäntö ei ole toimiluvista annetun direktiivin 97/13/EY mukainen, ja Ranskalle (asia C-146/100), koska sen lainsäädäntö ei ole yhtenliittämisestä annetun direktiivin 97/33/EY mukainen. Viimeksi mainittu menettely liittyi erityisesti yleispalvelurahastoa koskeviin vaatimuksiin. Alaa koskevan oikeuskäytännön lisääntyessä tietoyhteiskunnan pääosasto julkaiseekin Internet-sivustollaan opasta Guide to the Case Law of the European Court of Justice in the field of Telecommunications [50], jota päivitetään säännöllisesti.. [50] Ks. http://europa.eu.int/information_society/topics/telecoms/implementation/infringement/doc/guidecaselaw.pdf. Vuoden 2001 lopussa vireillä oli 69 rikkomisesta johtuvaa menettelyä, joista 12 oli aloitettu tietoyhteiskunnan pääosaston tekemien kanteluiden perusteella. Täytäntöönpanotoimista ilmoittamisen laiminlyönnin vuoksi nostettuja vireillä olevia kanteita on runsaasti. Sähköisestä allekirjoituksesta annetun direktiivin [51] tultua voimaan 18. heinäkuuta 2001 niitä on nostettu 14. Myös niiden menettelyjen määrä, joissa täytäntöönpanotoimet eivät ole yhteisön lainsäädännön mukaisia (19 menettelyä) tai joissa yhteisön lainsäädäntöä sovelletaan täytäntöönpanotoimien avulla virheellisesti (36 menettelyä), kasvaa yhä. [51] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/93/EY, annettu 13 päivänä joulukuuta 1999, sähköisiä allekirjoituksia koskevista yhteisön puitteista, EYVL L 13, 19.1.2001, s.12. On myös huomattava, että vuoden 2001 lopussa suuressa osassa rikkomisesta johtuvia menettelyjä oli annettu joko yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (kolmessa asiassa ilmoituksen jättämisen laiminlyönnistä, kolmessa täytäntöönpanon yhteensopimattomuudesta, kolmessa virheellisestä soveltamisesta) tai perusteltu lausunto (yksi ilmoituksen jättämisen laiminlyönnistä, viisi täytäntöönpanon yhteensopimattomuudesta ja kolme virheellisestä soveltamisesta). Seuraavat merkittävät kysymykset ovat edelleen ratkaisematta: Sen jälkeen kun vuonna 2000 aloitettiin menettelyt yhdeksää jäsenvaltiota vastaan numeron siirrettävyydestä annetun direktiivin 98/61/EY nojalla, on lähetetty perustellut lausunnot Alankomaille ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle. Yhteisöjen tuomioistuimessa nostettiin kanteet Saksaa ja Ruotsia vastaan paikallispuhelujen operaattorin ennaltavalinnan osalta ja Ranskaa vastaan siksi, ettei numeron täydellistä siirrettävyyttä ollut toteutettu. Vuonna 2001 aloitettiin menettelyt uuden puhelintoimintadirektiivin 98/10/EY nojalla kuutta jäsenvaltiota vastaan, jotta kuluttajille taattaisiin lisämaksutta määrättyä perustasoa vastaava eritelty laskutus, jonka avulla hän voi tarkistaa puhelujen hinnan. Luxemburgille ja Itävallalle lähetettiin asiasta perustellut lausunnot vuoden lopulla. Puutteellisesta täytäntöönpanosta tai täytäntöönpanosta ilmoittamatta jättämisestä johtuvia menettelyjä on loppujen lopuksi varsin vähän. Useimmat niistä koskevat edellä mainittuja direktiivejä 97/66/EY ja 95/47/EY. Sähköisestä allekirjoituksesta annetun direktiivin nojalla aloitettiin vuonna 2001 kuusi rikkomisesta johtuvaa menettelyä, joiden aiheena oli kansallisten täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättäminen. Viralliset huomautukset lähetettiin Irlannille, Italialle, Alankomaille, Suomelle, Portugalille ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle. Euroopan komissio päätti tämän ohella aloittaa rikkomisesta johtuvat menettelyt Kreikkaa, Portugalia ja Saksaa vastaan, koska nämä eivät olleet varmistaneet, että kilpailijoille tarjotaan tilaajayhteyksien rinnakkaiskäyttöoikeus siten kuin 2. tammikuuta 2001 alkaen sovellettavassa tilaajayhteyksien eriyttämisestä annetussa asetuksessa [52] säädetään (ks. lehdistötiedote IP/01/1896). [52] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2887/2000, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, tilaajayhteyksien eriytetystä tarjoamisesta, EYVL L 336, 30.12.2000, s. 4. Koska nykyinen televiestintälainsäädäntö on laaja ja sen hyväksymisestä on kulunut vain suhteellisen lyhyen aikaa, nykyistä täytäntöönpanoastetta voidaan pitää kaiken kaikkiaan merkittävänä saavutuksena. Tähän on vaikuttanut myös rikkomisesta johtuvien menettelyjen tehokkuus (kolmen viime vuoden aikana on lopetettu yli 200 menettelyä). 2.8. Ympäristö 2.8.1. Johdanto Ympäristöalan osuus oli vuonna 2001 yli kolmannes kaikista komission tutkimista valituksista ja menettelyistä, jotka aloitettiin yhteisön lainsäädännön rikkomisen johdosta. Vuonna 2001 komissio nosti yhteisöjen tuomioistuimessa kanteet jäsenvaltioita vastaan 71 menettelyssä ja antoi 197 perusteltua lausuntoa (joko EY:n perustamissopimuksen 226 tai 228 artiklan nojalla). Tämä merkitsee noin 40 prosentin lisäystä verrattuna edeltävään vuoteen. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että komissio pyrkii selvittämään epäillyt rikkomukset heti, kun ne havaitaan, jolloin ei ole tarpeen aloittaa virallista rikkomisesta johtuvaa menettelyä. Ympäristöön liittyvien asioiden lukumäärän kasvu johtuu monista tekijöistä: - Komissio valvoo säännöllisesti, että jäsenvaltioiden ilmoittamat toimet, joilla ne täyttävät velvoitteensa saattaa yhteisön direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöään, ovat direktiivien mukaisia. - Ympäristökysymykset herättävät entistä laajempaa kiinnostusta, kansalaiset ovat tietoisempia yhteisön ympäristölainsäädännöstä ja mahdollisuudesta saattaa laiminlyönnit komission tietoon erityisesti tekemällä asiasta komissiolle kantelun [53]. [53] Vakiolomake kanteluun Euroopan komissiolle, EYVL C 119, 30.4.1999, s. 5. - Jäsenvaltioilla on niiden oman valtiosääntö- tai hallintorakenteen vuoksi ongelmia yhteisön ympäristölainsäädännön kokonaisvaltaisen noudattamisen organisoinnissa, koska täytäntöönpanovastuu kuuluu usein useammalle kuin yhdelle viranomaiselle (eri ministeriöille, keskus-, alue- tai paikallisviranomaisille jne.). - Yhteisön ympäristölainsäädäntö on laaja-alainen ja kunnianhimoinen. Tämä koskee erityisesti keskeisiä direktiivejä, kuten luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annettua direktiiviä 92/43/ETY [54] ja tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annettua direktiiviä 85/337/ETY [55], sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 97/11/EY [56]. Kummassakin direktiivissä säädetään kattavista ympäristöarvioiden laadintavelvoitteista, jotka on otettava huomioon kunkin hankkeen suunnittelussa ja hyväksymisessä. Direktiivit sisältävätkin moniin eri politiikan aloihin liittyvää päätöksentekoa, joka on usein hajautettu monille eri alue- ja paikallisviranomaisille ja joka on siten suuren julkisen mielenkiinnon kohteena. [54] EYVL L 206, 22.7.1992, s. 7. [55] EYVL L 175, 5.7.1985, s. 40. [56] EYVL L 73, 14.3.1997, s. 5. - Jäsenvaltioissa ei ole lainkaan kantelujärjestelmiä tai ne ovat suhteellisen tehottomia. EY:n perustamissopimuksen 226 ja 228 artiklan mukaisten rikkomisesta johtuvien menettelyjen aloittaminen ei kuitenkaan ole ainut eikä tehokkain keino varmistaa ympäristödirektiivien noudattaminen. Usein kantelun esittäjät voivat päästä tavoitteeseensa nopeammin käyttämällä kansalliseen lainsäädäntöön perustuvia valituskeinoja. Vuonna 2002 on tarkoitus jättää ehdotus direktiiviksi Århusin yleissopimuksen [57] vaatimusten mukaisen edullisemman ja tehokkaamman oikeussuojan toteuttamisesta jäsenvaltioissa sekä luotettavien kansallisten tai alueellisten ilmoitusjärjestelmien ja välitysmenettelyjen perustamisesta. [57] Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission puitteissa tehty tiedon saantia, kansalaisten osallistumisoikeutta sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskeva yleissopimus. Komissio ja erityisesti sen ympäristöasioiden pääosasto ovat tehostaneet toimintaansa omaksumalla ennakoivan lähestymistavan, jolla ne auttavat jäsenvaltioita saattamaan ympäristödirektiivit entistä paremmin osaksi kansallista lainsäädäntöään ja soveltamaan niitä. Joissakin jäsenvaltioissa järjestettiin vuonna 2001 seminaareja, joissa komission näkemystä erityisen monitahoisten ympäristödirektiivien asianmukaisesta täytäntöönpanosta selvitettiin toimivaltaisille viranomaisille ja joiden tarkoituksena oli ehkäistä direktiivien virheellistä soveltamista etukäteen sen sijaan, että niitä oikaistaan jälkikäteen. EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan mukainen menettely on osoittautunut jälleen viimeiseksi keinoksi saada jäsenvaltiot noudattamaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen antamia tuomioita. Komissio saattoi vuonna 2001 kolme tapausta yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi 228 artiklan nojalla. Näiden lisäksi se lähetti 228 artiklan nojalla 15 virallista huomautusta ja seitsemän perusteltua lausuntoa joko ilmoittamatta jättämisen, noudattamatta jättämisen tai virheellisen soveltamisen vuoksi. Kaksi kolmesta yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi vuoden 2001 aikana perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla saatetusta tapauksesta peruutettiin kyseisten jäsenvaltioiden toteutettua tuomion noudattamisen edellyttämät toimenpiteet. Tapauksia käsitellään yksityiskohtaisemmin tämän kertomuksen liitteessä V. Komissio jatkaa EY:n perustamissopimuksen 10 artiklan soveltamista tapauksiin, joissa komission tietopyyntöjä koskeviin kirjeisiin jätetään toistuvasti vastaamatta. Kyseisessä artiklassa määrätään, että jäsenvaltioiden on tehtävä vilpitöntä yhteistyötä yhteisön toimielinten kanssa. Yhteistyön puute estää komissiota toimimasta tehokkaasti EY:n perustamissopimuksen valvojana. Ympäristöoikeuden kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamisessa ei ole tapahtunut merkittävää kehitystä edellisen kertomuksen antamisen jälkeen. Vuonna 2001 päättyi yhdeksän direktiivin täytäntöönpanolle asetettu määräaika. Aiempien vuosien tapaan komissio joutui aloittamaan monia rikkomisesta johtuvia menettelyjä, koska jäsenvaltiot eivät olleet ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista. Näitä menettelyjä käsitellään tarkemmin jäljempänä eri alojen ja direktiivien käsittelyjen yhteydessä sekä tämän kertomuksen liitteessä IV (osat 1 ja 2). Kansallisten täytäntöönpanotoimien virheellisyyden vuoksi on aloitettu menettelyjä kaikilla ympäristöoikeuden aloilla ja kaikkia jäsenvaltioita vastaan. Komissio pitää ensisijaisen tärkeänä sen seuraamista, että jäsenvaltioiden lainsäädäntö on yhteensopiva ympäristödirektiivien vaatimusten kanssa. Yhteisön säännösten saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä on tapahtunut jonkin verran myönteistä kehitystä direktiivit täytäntöön panevista pakollisista lainsäädäntötoimista ilmoittamisen lisäksi myös yksityiskohtaisten selvitysten ja vastaavuustaulukoiden toimittamisessa. Saksa, Suomi, Ruotsi, Alankomaat, Ranska sekä joskus myös Tanska ja Irlanti ovat toimittaneet nämä tiedot. Komission tehtäviin kuuluu myös sen varmistaminen, että jäsenvaltiot soveltavat yhteisön ympäristölainsäädäntöä (direktiivejä ja asetuksia) asianmukaisesti, mikä muodostaakin suuren osan sen työstä. Komissio valvoo sekä jäsenvaltioiden yleisten velvoitteiden (esim. saastumisalttiiden vyöhykkeiden osoittamisen, ohjelmien toteuttamisen ja käyttösuunnitelmien) käytännön toteutusta että yksittäistapauksia, joissa jotakin hallintokäytäntöä tai päätöstä epäillään yhteisön oikeuden vastaiseksi. Useimmat yksityishenkilöiden tai valtiosta riippumattomien järjestöjen tekemät kantelut, Euroopan parlamentin jäsenten kirjalliset ja suulliset kysymykset sekä vetoomukset koskevat virheellistä täytäntöönpanoa. Kuten edellisessä kertomuksessa jo todettiin, komission on yksittäistapauksia tutkiessaan arvioitava konkreettiset, kansalaisia suoraan koskevat tosiseikat ja oikeudelliset näkökohdat. Tähän liittyy usein tiettyjä käytännön hankaluuksia. Tämän vuoksi komissio keskittyy ratkaisemaan täytäntöönpanon oikeellisuuteen ja ilmoittamiseen liittyviä ongelmia ja käsittelee erityisesti myös virheellistä soveltamista koskevia asioita, joiden yhteydessä tulee esiin sekä periaatteellisia että yleisiä etuja koskevia kysymyksiä ja direktiivien vastaisia hallintokäytäntöjä. Komissio jatkoi vuonna 2001 yhteisön ympäristölainsäädännön voimaan saattamisesta lokakuussa 1996 antamansa tiedonannon seurantaan liittyviä toimia erityisesti ympäristötarkastusten alalla. Tähän liittyen on huomattava erityisesti ympäristötarkastusten vähimmäisvaatimuksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston suosituksen 2001/331/EY hyväksyminen. Suositus perustuu hyvin suurelta osin Euroopan unionin ympäristölainsäädännön voimaansaattamista ja täytäntöönpanoa edistävän IMPEL-verkon aiempien hankkeiden yhteydessä toteutettuihin toimiin. Siinä mainitaan monia tehtäviä, joihin IMPEL-verkon erityisesti toivotaan osallistuvan. Suositus onkin keskeisellä sijalla IMPEL-verkon lähivuosien työohjelmassa, johon sisältyy myös järjestelmä, jonka mukaisesti jäsenvaltiot raportoivat ja tiedottavat tarkastusvirastoista ja tarkastusmenettelyistä, laativat ympäristötarkastajien pätevyyttä koskevia vähimmäisvaatimuksia ja koulutusohjelmia sekä ehkäisevät ennalta sääntöjenvastaisia rajat ylittäviä ympäristökäytänteitä koordinoimalla sellaisiin laitoksiin tehtäviä tarkastuksia, joilla voi olla merkittäviä rajatylittäviä ympäristövaikutuksia. 2.8.2. Tiedon saannin vapaus Ympäristöä koskevan tiedon saannin vapaudesta annettu direktiivi 90/313/ETY on erityisen tärkeä yleissäädös, koska ympäristöasioita koskevan tiedon jakaminen kansalaisille edistää ympäristöongelmien huomioimista, kansalaisten valistunutta ja tehokasta osallistumista yhteiseen päätöksentekoon sekä demokraattista valvontaa. Komissio on vakuuttunut siitä, että kansalaiset voivat tämän säädöksen ansiosta osallistua merkittävällä tavalla ympäristönsuojeluun. Vaikka kaikki jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet tämän direktiivin kansallisista täytäntöönpanotoimista, on vielä monia yhteisön lainsäädännön kanssa ristiriitaisia tapauksia, joissa kansallinen lainsäädäntö on yhdenmukaistettava direktiivin vaatimusten kanssa. Yleiskatsaus näiden menettelyjen etenemiseen on esitetty liitteen IV osassa 3. Useimmat komissiolle tehtävät kantelut koskevat kansallisten viranomaisten kieltäytymistä luovuttamasta tietoja, vastausaikojen pituutta, tiedotusperiaatteeseen tehtävien poikkeuksien liian laajaa tulkintaa eri ministeriöissä tai kohtuuttomien korvausten perimistä. Direktiivi 90/313/ETY on yksi niistä harvoista direktiiveistä, joissa on säännös, jonka nojalla jäsenvaltiot ovat velvollisia ottamaan käyttöön kansallisia muutoksenhakukeinoja perusteettomasti hylätyn tai huomiotta jätetyn tietopyynnön tai siihen viranomaisilta saadun riittämättömän vastauksen varalta. Kun komissio saa tällaisia puutteita koskevia kanteluita, se kehottaa valituksentekijöitä käyttämän kansallisia muutoksenhakukeinoja, jotka mahdollistavat direktiivin tavoitteiden toteutumisen käytännössä. 2.8.3. Ympäristövaikutusten arviointi Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annettu direktiivi 85/337/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 97/11/EY, on tärkeimpiä ympäristöalan yleissäädöksiä. Sen mukaan ympäristönäkökohdat on otettava huomioon monissa yleisluontoisissa päätöksissä. Direktiiviä 85/337/ETY muuttavan direktiivin 97/11/EY täytäntöönpanon määräaika päättyi 14. maaliskuuta 1999. Täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättämisen vuoksi aloitetut rikkomisesta johtuvat menettelyt on lueteltu liitteen IV osassa 2. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/42/EY hyväksyttiin 27. kesäkuuta 2001 [58]. Jäsenvaltioiden on saatettava voimaan direktiivin noudattamisen edellyttämät kansalliset säännökset 21. heinäkuuta 2004 mennessä. Hankkeita koskevaan direktiiviin 85/337/ETY verrattuna tämä uusi "strategisen ympäristöarvioinnin" mahdollistava direktiivi koskee menettelytapaa. Sen tarkoituksena on varmistaa, että suunnitelmien ja ohjelmien, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia, ympäristövaikutukset arvioidaan. [58] EYVL L 197, 21.7.2001, s. 30. Kansallisten täytäntöönpanotoimien yhteensopivuus direktiivin kanssa aiheuttaa edelleen ongelmia. Yleiskatsaus näitä tapauksia koskevien, rikkomisesta johtuvien menettelyjen etenemiseen on esitetty liitteen IV osassa 3. Yhteisöjen tuomioistuin antoi 14. kesäkuuta 2001 (asia C-230/00) tuomion, jossa se katsoi Belgian laiminlyöneen velvoitteitaan, koska se oli myöntänyt kaikessa hiljaisuudessa luvan erilaisille suunnitelmille ja hankkeille, jotka kuuluvat tämän direktiivin ja eräiden muiden direktiivien soveltamisalaan. Tuomioistuin katsoi, että tällaisen luvan myöntäminen rikkoo direktiiviä 85/337/ETY. Direktiivissä edellytetään luvan myöntämistä edeltävää arviointimenettelyä, jonka yhteydessä kansalliset viranomaiset tutkivat kaikki esitetyt lupahakemukset tapauskohtaisesti. Kuten jo edeltävissä yhteisön oikeuden soveltamisen valvontaa koskevissa kertomuksissa todetaan, useimmissa komission saamissa kanteluissa ja Euroopan parlamentin jäsenten suullisissa tai kirjallisissa kysymyksissä ja vetoomuksissa viitataan ainakin ohimennen siihen, että kansalliset viranomaiset soveltavat direktiiviä 85/337/ETY virheellisesti erityisesti sen liitteessä II lueteltujen hanketyyppien kaltaisissa tapauksissa. Nämä kantelut edellyttävät usein sen tutkimista, ovatko jäsenvaltiot ylittäneet harkintavaltansa päättäessään siitä, onko kyseisissä hankkeissa tehtävä ympäristövaikutusten arviointi vai ei. Kantelut, jotka koskevat ympäristövaikutusten arviointien laatua ja joissa niiden huomioon ottamista pidetään riittämättömänä, aiheuttavat komissiolle huomattavia ongelmia. Direktiivi on luonteeltaan varsin muodollinen, mikä rajoittaa näiden arvioiden ansioiden ja kansallisten viranomaisten tekemien lopullisten valintojen kiistämistä silloin, kun direktiivissä säädettyä menettelyä on noudatettu. Suurin osa komissiolle ilmoitetuista direktiivin virheelliseen soveltamiseen liittyvistä asioista koskee tosiseikkoja, joiden valvonta voitaisiin järjestää tehokkaimmin hajautetusti, erityisesti toimivaltaisten kansallisten hallintoelinten ja tuomioistuinten kautta. Komissio aloitti vuoden 2001 aikana menettelyt muutamissa ympäristövaikutusten arviointimenettelyn virheellistä soveltamista koskevissa tapauksissa, jotka liittyivät yksittäisiin infrastruktuurihankkeisiin. Yleiskatsaus näiden rikkomisesta johtuvien menettelyjen etenemiseen on esitetty liitteen IV osassa 4. 2.8.4. Ilma Ilmanlaadun arvioinnista ja hallinnasta annettu neuvoston direktiivi 96/62/EY toimii perustana useille yhteisön säädöksille, joiden tavoitteena on vahvistaa ilman epäpuhtauksien uudet raja-arvot alkaen niistä epäpuhtauksista, jotka sisältyvät nyt voimassa oleviin direktiiveihin, sekä määritellä tiedotus- ja varoituskynnykset, yhtenäistää ilmanlaadun arviointimenetelmät sekä parantaa ilmanlaadun hallintaa ihmisten terveyden ja ekosysteemien suojelemiseksi. Direktiivin 3 artikla oli saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä 21. toukokuuta 1998 mennessä. Vuoden 2001 loppuun mennessä kaikki jäsenvaltiot Espanjaa lukuun ottamatta olivat noudattaneet velvoitettaan ilmoittaa direktiivin 3 artiklan täytäntöönpanotoimista. Komissio saattoi asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tuomioistuin totesi antamassaan tuomiossa Espanjan jättäneen noudattamatta velvoitteitaan, koska se ei ollut säädetyssä määräajassa antanut lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä direktiivin 3 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisten toimivaltaisten viranomaisten ja toimielinten nimeämiseksi (asia C-417/99, tuomio 13.9.2001). Kaikki muut direktiivin artiklat oli saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 19. heinäkuuta 2001. Belgia (Flanderi), Yhdistynyt kuningaskunta, Irlanti, Kreikka, Espanja ja Saksa eivät olleet vuoden 2001 loppuun mennessä ilmoittaneet näiden artiklojen kansallisista täytäntöönpanotoimista. Jäsenvaltioiden oli saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä viisi ilmanlaatua koskevaa direktiiviä vuoden 2001 aikana. Ilmoittamisen laiminlyöntien vuoksi aloitetut rikkomisesta johtuvat menettelyt on lueteltu liitteen IV osassa 2. Komissio toteutti lisäksi muutamia toimenpiteitä ilmanlaatua koskevien direktiivien virheellisen soveltamisen vuoksi (ks. erityisesti liitteen IV osa 3). 2.8.5. Vesi Komissio kiinnittää yhä runsaasti huomiota veden laatua koskevan yhteisön lainsäädännön täytäntöönpanon valvontaan. Tämä johtuu niiden velvoitteiden määrästä ja laadusta, jotka yhteisön oikeudessa on jäsenvaltioille tällä alalla määrätty, sekä kansalaisten lisääntyvästä kiinnostuksesta veden laatua koskeviin kysymyksiin. Useita rikkomisesta johtuvia menettelyjä on vireillä juomaveden valmistamiseen tarkoitetun pintaveden laatuvaatimuksista annetun direktiivin 75/440/ETY osalta. Osa menettelyistä koskee järjestelmällisten toimintasuunnitelmien laatimista (direktiivin 4 artiklan 2 kohta), joka on välttämätön keino pintavesien suojelemiseksi (nitraateilta, torjunta-aineilta jne.). Loput menettelyt koskevat 4 artiklan 3 kohdassa säädettyjen poikkeusten soveltamisedellytyksiä. Asia C-266/99 8. maaliskuuta 2001 antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, ettei Ranska ollut noudattanut direktiivin 75/440/ETY 4 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut antanut tarvittavia säännöksiä sen varmistamiseksi, että juomaveden valmistamiseen tarkoitetun pintaveden laatu olisi direktiivin 3 artiklassa säädettyjen arvojen mukainen. Koska Ranska ei noudattanut tuomiota, komissio lähetti sille EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla virallisen huomautuksen. Uimavesien laadusta annetun direktiivin 76/160/ETY osalta voidaan todeta, että uimapaikkojen valvonta ja uimavesien laatu ovat kohenemaan päin. Edistyksestä huolimatta rikkomisesta johtuvia menettelyjä on edelleen vireillä useimpia jäsenvaltioita vastaan, koska kaikkia direktiivin vaatimuksia ei noudateta läheskään täydellisesti. Yleiskatsaus näiden rikkomisesta johtuvien menettelyjen etenemiseen on esitetty liitteen IV osassa 4. Lisätietoja direktiivissä 76/160/ETY säädettyjen veden laatua ja näytteenottotiheyttä koskevien parametrien noudattamisesta on saatavilla myös uimavesien laatua koskevista vuosikertomuksista (ks. www.europa.eu.int/water/water-bathing/report). Vuonna 2001 yhteisöjen tuomioistuin antoi tuomion seuraaville kolmelle jäsenvaltiolle uimaveden heikon laadun ja/tai riittämättömän näytteenottotiheyden vuoksi: Ranska (asia C-147/00, tuomio 15. maaliskuuta 2001), Yhdistynyt kuningaskunta (asia C-427/00, tuomio 13. marraskuuta 2001) ja Ruotsi (asia C-368/00, tuomio 14. kesäkuuta 2001). Komissio jatkoi yhteisöjen tuomioistuimessa Alankomaita vastaan vireillä olevaa menettelyä (asia C-268/00) ja nosti vastaavat kanteet Portugalia (asia C-272/01) ja Tanskaa (asia C-226/01) vastaan. Veteen päästettyjä vaarallisia aineita koskevan direktiivin 76/464/ETY sekä eri aineiden pitoisuuksia koskevien erityisdirektiivien täytäntöönpanon vuoksi on aloitettu rikkomisesta johtuvia menettelyjä useimpia jäsenvaltioita vastaan. Yhteisöjen tuomioistuin antoi useita tuomioita jäsenvaltioille, jotka eivät vielä ole ilmoittaneet riittävistä toimista direktiivin 7 artiklan noudattamisen varmistamiseksi. Katsaus näiden ja muiden direktiivin 76/464/ETY perusteella aloitettujen rikkomisesta johtuvien menettelyjen etenemiseen on esitetty liitteen IV osassa 3 (yhteensopimattomuus) ja osassa 4 (virheellinen soveltaminen). Komissio aikoo laatia direktiivin 76/464/ETY 7 artiklan mukaisia ohjelmia koskevan oppaan ja helpottaa siten jäsenvaltioita tällaisten ohjelmien hyväksymisessä. Oppaan avulla komissio haluaa tukea jäsenvaltioita sekä nykyisen direktiivin (direktiivin 76/464/ETY 7 artiklan) että yhteisön vesipolitiikan puitteista annetun uuden direktiivin 2000/60/EY täytäntöönpanossa. Oppaassa yksilöidään kahdeksan näkökohtaa, jotka on otettava huomioon saastumisen vähentämiseksi laadittavissa ohjelmissa. Komissio aloitti ja jatkoi joitakin rikkomisesta johtuvia menettelyjä juomavedestä annetun direktiivin 80/778/ETY virheellisen soveltamisen vuoksi. Menettelyt koskevat erityisesti juomaveden heikkoa laatua. Yleiskatsaus näiden menettelyjen etenemiseen on esitetty liitteen IV osassa 4. Ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laadusta 3 päivänä marraskuuta 1998 annettu neuvoston direktiivi 98/83/EY [59], jonka on määrä korvata vuodesta 2003 alkaen direktiivi 80/778/ETY, oli saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 25. joulukuuta 2000. Uuden direktiivin mukaisten uusien raja-arvojen noudattaminen voi edellyttää toimien toteuttamista jäsenvaltioissa välittömästi. Tämän direktiivin täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättämisen vuoksi aloitetut rikkomisesta johtuvat menettelyt on lueteltu liitteen IV osassa 2. [59] EYVL L 330, 5.12.1998, s. 32. Yhteisön lainsäädäntö sisältää kaksi säädöstä, joiden avulla pyritään torjumaan fosfaattien ja nitraattien aiheuttamaa saastumista ja siitä seuraavaa vesistöjen rehevöitymistä. Toinen näistä on yhdyskuntajätevesien käsittelystä annettu direktiivi 91/271/ETY. Sen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että taajamissa on jätevesien viemäröintijärjestelmä niiden asukasluvusta riippuen joko vuoteen 1998, 2000 tai 2005 mennessä. Komission on siten valvottava täytäntöönpanotoimien ilmoittamisen ja täytäntöönpanon virheettömyyden lisäksi direktiivin asianmukaista soveltamista. Koska direktiivi on vesistöjen puhdistamisen ja rehevöitymisen estämisen kannalta keskeinen, komissio on erityisen tarkka siitä, että se pannaan täytäntöön ajoissa. Vuonna 2001 aloitettiin lukuisia rikkomisesta johtuvia menettelyjä, koska jäsenvaltiot eivät määritelleet saastumisalttiita vyöhykkeitä tai koska taajamien jäteveden käsittelyä koskevia vaatimuksia ei noudatettu. Yleiskatsaus näiden menettelyjen etenemiseen on esitetty liitteen IV osassa 4. Toinen direktiivi, jonka avulla rehevöitymistä pyritään estämään, on vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annettu direktiivi 91/676/ETY. Komissio kiinnittää edelleen suurta huomiota direktiivin täytäntöönpanon valvontaan. Aikaisempien vuosien tapaan komissio aloitti vuonna 2001 lukuisia rikkomisesta johtuvia menettelyjä, koska jäsenvaltiot eivät olleet määritelleet saastumisalttiita vyöhykkeitä tai ne oli määritelty puutteellisesti tai koska jäsenvaltiot eivät olleet laatineet direktiivissä säädettyä toimintaohjelmaa. Yleiskatsaus näiden menettelyjen etenemiseen on esitetty liitteen IV osassa 4. Yhteisöjen tuomioistuin antoi 8. marraskuuta 2001 tuomion Italiaa koskevassa asiassa, jonka aiheena olivat toimintaohjelmat ja raportointivaatimukset (asia C-127/99). Tuomioistuin katsoi, ettei Italia ollut laatinut direktiivin 5 artiklan mukaisia toimintaohjelmia, toteuttanut direktiivin 6 artiklan mukaisia valvontatoimia eikä antanut komissiolle direktiivin 10 artiklassa tarkoitettua raporttia. Asiassa C-266/00 8. maaliskuuta 2001 antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, ettei Luxemburg ollut noudattanut velvoitteitaan, koska se ei ollut antanut direktiivin eri säännöksissä edellytettyjä täytäntöönpanosäädöksiä. 2.8.6. Luonto Kaksi keskeisintä luonnonsuojelua koskevaa säädöstä ovat luonnonvaraisten lintujen suojelusta annettu direktiivi 79/409/ETY ja luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annettu direktiivi 92/43/ETY. Direktiivin 79/409/ETY täytäntöönpanoon liittyy vielä useita yhdenmukaisuutta koskevia ongelmia. Komissio joutui jatkamaan myös vuonna 2001 useita jäsenvaltioita vastaan aloitettuja rikkomisesta johtuvia menettelyjä, jotka kohdistuivat erityisesti direktiivin vastaisiin metsästyskausiin ja -käytäntöihin. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi 17. toukokuuta 2001 antamassaan tuomiossa (asia C-159/99), ettei Italia ollut noudattanut direktiivin mukaisia velvoitteitaan, koska se oli antanut säännöstön, jossa sallitaan lintulajien Passer italiae, Passer montanus ja Sturnus vulgaris pyydystäminen ja hallussapitäminen direktiivin 5 ja 7 artiklan säännösten vastaisesti. Direktiivin 92/43/ETY täytäntöönpanotoimien ilmoittamiselle varattu määräaika päättyi kesäkuussa 1994. Täytäntöönpano on monissa tapauksissa edelleen puutteellista, erityisesti direktiivin 6 artiklan (luontotyyppien suojelu erityisten suojelutoimien alueilla) sekä 12-16 artiklan (lajien suojelu) osalta. Direktiivien 79/409/ETY ja 92/43/ETY täytäntöönpanon suurimmat ongelmat koskevat edelleen lintujen erityissuojelualueiden luokitusta ja luonnonsuojelun kannalta tärkeiden alueiden valintaa Natura 2000 -verkostoon tai tällaisten alueiden suojelua. Useissa jäsenvaltioissa lintujen erityissuojelualueiden lukumäärä ja pinta-ala ovat yhä riittämättömät. Komissio pitää tällä hetkellä tärkeämpänä aloittaa pikemminkin yleisiä rikkomisesta johtuvia menettelyjä kuin sellaisia, jotka koskevat yksittäisiä alueita. Komissio jatkoi vuonna 2001 rikkomisesta johtuvia menettelyjä Ranskaa (asia C-202/01), Suomea (asia C-240/00), Italiaa (asia C-378/01), Portugalia, Espanjaa ja Luxemburgia vastaan. Jäsenvaltiot tekivät edelleen uusia ehdotuksia direktiivin 92/43/ETY 4 artiklan 1 kohdan nojalla nimettäviksi suojelualueiksi. Komissio jatkoi vuonna 2001 rikkomisesta johtuvia menettelyjä Itävaltaa, Belgiaa, Portugalia, Ruotsia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan. Jäsenvaltioiden toimittamat luettelot eivät joko ole riittävän kattavia tai niitä arvioidaan parhaillaan luonnonmaantieteellisten seminaarien tulosten perusteella. Yhteisöjen tuomioistuin antoi 11. syyskuuta 2001 tuomiot, joissa se totesi Irlannin (asia C-67/99), Saksan (asia C-71/99) ja Ranskan (asia C-220/99) rikkoneen velvoitteitaan, koska ne eivät olleet toimittaneet komissiolle annetussa määräajassa direktiivin 92/43/ETY 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa mainittua luetteloa suojelualueista. Ongelmia liittyy edelleen myös direktiivin 79/409/ETY 4 artiklan 4 kohdan ja direktiivin 92/43/ETY 6 artiklan 2-4 kohdan mukaiseen erityissuojelujärjestelmään eli siihen, että järjestelmää sovelletaan virheellisesti tai sitä ei sovelleta lainkaan hankkeisiin, jotka vaikuttavat suojelualueita. Komissio joutui tämän vuoksi aloittamaan rikkomisesta johtuvia menettelyjä monia jäsenvaltioita vastaan vuonna 2001. Komissio sovelsi vuonna 2001 rakennerahastoja koskevien suunnitelmien ja ohjelmien sekä maaseudun kehittämisohjelmien yhteydessä edelleen vaatimusta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on toimitettava luettelo lopuista Natura 2000 -luonnonsuojelualueista direktiivien 79/409/ETY ja 92/43/ETY niitä koskevien velvoitteiden mukaisesti. Komissio noudattaa edelleen tiukkaa käytäntöä myöntäessään LIFE-asetuksen nojalla yhteisön rahoitusta sellaisten alueiden suojeluun, jotka kuuluvat Natura 2000 -verkostoon tai jotka on tarkoitus lisätä siihen. Lisäksi se tutkii tarkkaan, noudatetaanko ympäristönsuojelua koskevia säännöksiä hankkeissa, joille haetaan yhteisrahoitusta koheesiorahastosta. Direktiivin 92/43/ETY täytäntoonpanossa saattaa tulla esiin ongelmia, jotka eivät liity määrättyjen tai nimettyjen alueiden vaan lajien suojeluun. Direktiivin 12 artiklassa säädetään liitteessä IV olevassa a kohdassa tarkoitettuja eläinlajeja koskevasta tiukasta suojelujärjestelmästä, josta jäsenvaltiot voivat poiketa ainoastaan 16 artiklan 1 ja 2 kohdassa määritellyin edellytyksin. Vuoden 2001 lopulla yhteisöjen tuomioistuimessa oli vireillä kanteet Kreikkaa vastaan merikilpikonnan (Caretta caretta) uhanalaisen tilanteen vuoksi Zakynthoksen saarella (asia C-103/00) ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan alppivesiliskon (Triturus cristatus) asianmukaisen suojelun laiminlyömisestä (asia C-434/01). Saksalle lähetettiin perusteltu lausunto, koska se oli laiminlyönyt uhanalaisen hamsterilajin (Cricetus cricetus) suojelun Horbacher Börden alueella lähellä Aachenia ja Alankomaiden rajaa. Kyseinen alue on yksi lajin tärkeimmistä elinalueista Luoteis-Saksassa. 2.8.7. Melu Ulkona käytettävien laitteiden melupäästöjä ympäristöön koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/14/EY [60] oli saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 3. heinäkuuta 2001. Direktiivi korvaa 3. tammikuuta 2002 alkaen yhdeksän eri tyyppisiä laitteita koskevaa direktiiviä. Komissio joutui aloittamaan rikkomisesta johtuvat menettelyt 13:a jäsenvaltiota vastaan. Vuoden 2001 lopulla rikkomisesta johtuvat menettelyt olivat vireillä edelleen 11:tä jäsenvaltiota vastaan, koska ne eivät vielä olleet hyväksyneet eivätkä ilmoittaneet täytäntöönpanotoimiaan tai koska niiden täytäntöönpanotoimet koskivat vain osaa niiden alueesta. [60] EYVL L 162, 3.7.2000, s. 1. 2.8.8. Kemikaalit ja biotekniikka Kemikaaleja ja biotekniikkaa koskeva yhteisön lainsäädäntö sisältää useita direktiiviryhmiä, jotka koskevat sellaisia tuotteita tai toimia, joilla on joitakin seuraavista yhteisistä ominaisuuksista: ne ovat teknisesti monimutkaisia, niitä on toistuvasti mukautettava tieteen kehitykseen, niitä sovelletaan sekä tieteen että teollisuuden alalla ja ne koskevat erityisiä ympäristöriskejä. Vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annettua neuvoston direktiiviä 67/548/ETY on täytynyt mukauttaa monta kertaa tieteen ja tekniikan kehitykseen. Viimeksi näin tehtiin 19. toukokuuta 2000 annetulla komission direktiivillä 2000/32/EY, jolla direktiiviä 67/548/ETY mukautettiin 26. kerran ja jonka täytäntöönpanon määräaika päättyi 1. kesäkuuta 2001. Neuvoston direktiivin 67/548/ETY 13 artiklan 1 kohdan viidennessä luetelmakohdassa tarkoitettujen yhteisön säädösten luettelosta 25 päivänä huhtikuuta 2000 annetun komission direktiivin 2000/21/EY täytäntöönpanon määräaika puolestaan päättyi 1. huhtikuuta 2001. Jäsenvaltiot ilmoittavat edelleen täytäntöönpanosäädöksistään usein myöhässä, mutta komissio aloittaa niitä vastaan automaattisesti menettelyt, joiden tarkoituksena on saada jäsenvaltiot noudattamaan velvoitteitaan. Biosidituotteiden markkinoille saattamisesta 16 päivänä helmikuuta 1998 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/8/EY [61] oli saatettava osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä viimeistään 14. toukokuuta 2000. Vuoden 2001 lopussa monetkaan jäsenvaltiot eivät vielä olleet ilmoittaneet täytäntöönpanotoimiaan, mikä on nähtävissä liitteen IV osassa 2 kyseisen direktiivin kohdalla luetelluista rikkomisesta johtuvista menettelyistä. [61] EYVL L 123, 24.4.1998, s. 1. Kokeisiin ja muihin tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien eläinten suojelua koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annettu direktiivi 86/609/ETY kattaa myös eläinkokeet. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi 18. lokakuuta 2001 antamassaan tuomiossa, ettei Irlanti ole toteuttanut kaikkia direktiivin 2 artiklan d alakohdan sekä 11 ja 12 artiklan asianmukaisen täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä ja ettei se ole säätänyt asianmukaisesta seuraamusjärjestelmästä direktiivin noudattamatta jättämisen varalta (asia C-354/99). Joitakin jäsenvaltioita vastaan jatkettiin rikkomisesta johtuvia toimenpiteitä direktiivin 86/609/ETY virheellisen täytäntöönpanon tai virheellisen soveltamisen vuoksi (ks. liitteen IV osat 3 ja 4, joissa esitetään katsaus näiden menettelyjen vaiheisiin). 2.8.9. Jätteet Jätehuollon alalla on edelleen vireillä rikkomisesta johtuvia menettelyjä, jotka koskevat sekä direktiivien muodollista täytäntöönpanoa että niiden soveltamista käytännössä. Kuten jo edellisessä vuosikertomuksessa todettiin, vaikeudet yhteisön oikeuden soveltamisessa jätehuollon alalla johtuvat todennäköisesti siitä, että muutoksia pitäisi tapahtua sekä yksityisten ihmisten että hallintoelinten ja yritysten käyttäytymisessä ja että nämä muutokset aiheuttavat kustannuksia. Jäsenvaltioilla on edelleen vaikeuksia saattaa jätteitä koskevan puitedirektiivin (direktiivi 75/442/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156/ETY) säännökset kokonaisuudessaan ja asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään. Yleiskatsaus näiden menettelyjen etenemiseen on esitetty liitteen IV osassa 3. Valtaosa jätteitä koskevan puitedirektiivin täytäntöönpanoon liittyvistä ongelmista koskee sen soveltamista tiettyihin laitoksiin. Asiasta on tehty monia kanteluja, jotka koskevat pääasiassa kaatopaikkoja (luvattomia kaatopaikkoja, suunniteltujen valvottujen kaatopaikkojen sijaintia, laillisten kaatopaikkojen puutteellista hoitoa ja vesien saastumista kaatopaikoille vietyjen jätteiden takia). Direktiivin mukaan on hankittava etukäteen lupa, kun otetaan käyttöön jätteiden hävittämiseen tai hyödyntämiseen tarkoitettuja laitoksia. Jos kyseessä on jätteiden hävittäminen, luvassa on vahvistettava edellytykset, joilla rajoitetaan toiminnan ympäristövaikutuksia. Kaatopaikoista 26 päivänä huhtikuuta 1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/31/EY [62] on tarkoitus selkeyttää sääntelykehystä, jonka mukaisesti jäsenvaltiot myöntävät luvat kyseessä olevaa jätteiden hävitystapaa käyttäville laitoksille. Direktiivi oli saatettava osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä viimeistään 16. heinäkuuta 2001. Direktiivillä tiukennettiin paitsi tämän päivämäärän jälkeen perustettavia myös tuolloin olemassa olevia kaatopaikkoja koskevia vaatimuksia. Jäsenvaltiot ovat panneet direktiivin täytäntöön hyvin hitaasti, mikä on nähtävissä liitteen IV osassa 2 olevasta rikkomisesta johtuvien menettelyjen luettelosta kyseisen direktiivin kohdalta. [62] EYVL L 182, 16.7.1999, s. 1. Kuten aiemmissa kertomuksissa todettiin, komissio pyrkii etsimään yksittäisten tapausten taustalta laajempia ongelmia, jotka koskevat yhteisön oikeuden virheellistä soveltamista. Tällaisia ongelmia voivat olla jätehuoltosuunnitelman puuttuminen tai puutteellisuus. Laiton kaatopaikka on usein osoituksena puutteellisesta jätehuollosta. Yhteisöjen tuomioistuin päätti 4. heinäkuuta 2000 antamassaan tuomiossa (asia C-387/97) velvoittaa Kreikan maksamaan uhkasakkona 20 000 euroa päivässä, koska se ei ollut noudattanut 7. huhtikuuta 1992 (asia C-45/91) annettua yhteisöjen tuomioistuimen tuomiota. Asia koski Kurupitos-joen suulla Hanian alueella sijaitsevan laittoman kaatopaikan olemassaoloa ja toimintaa. Kaatopaikalle on päästetty laittomasti kiinteitä jätteitä, muun muassa talousjätteitä, pieniä määriä vaarallisia jätteitä (esimerkiksi jäteöljyä ja paristoja) ja erilaisia kaupallisia ja teollisuusjätteitä. Komissio on lähettänyt Kreikan viranomaisille säännöllisin väliajoin kirjeitä, joissa se pyysi Kreikkaa maksamaan 20 000 euron päiväsakon 4. heinäkuuta 2000 alkavalta ja helmikuuhun 2001 päättyvältä ajalta. Maaliskuussa 2001 kaatopaikka suljettiin, minkä jälkeen jätteet on käsitelty asianmukaisessa laitoksessa. Näin ollen komissio katsoi, että Kreikka oli noudattanut tuomiota, ja lopetti menettelyn. Kreikka on maksanut määräajassa kaikki sakot, joiden yhteissumma on 5,4 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi komissio aloitti joitain rikkomisesta johtuvia menettelyä jätteitä koskevan puitedirektiivin virheellisen soveltamisen vuoksi. Näiden menettelyjen aiheena on tavallisesti paikallinen ongelma, joka liittyy laittomaan kaatopaikkaan tai valvomattomaan jätteiden käsittelyyn sekä toisinaan myös ympäristövaikutusten arviointien tekemättä jättämiseen tai puutteellisuuteen. Jäsenvaltioilla oli edelleen ongelmia vaarallisista jätteistä annetun direktiivin 91/689/ETY saattamisessa asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä. Koska suunnittelu on jätehuollon alalla erityisen tärkeää, komissio päätti lokakuussa 1997 aloittaa rikkomisesta johtuvan menettelyn kaikkia jäsenvaltioita paitsi Itävaltaa vastaan. Itävalta on ainoa jäsenvaltio, joka on laatinut jätehuoltosuunnitelman. Nämä menettelyt ovat edelleen vireillä, ja niiden syynä ovat erilaiset puutteet, jotka liittyvät joko puitedirektiivin 7 artiklassa tarkoitettuihin suunnitelmiin, direktiivin 91/689/ETY 6 artiklassa tarkoitettuihin vaarallisten jätteiden käsittelyä koskeviin suunnitelmiin tai direktiivin 94/62/EY 14 artiklassa tarkoitettuihin pakkausjätettä koskeviin erityissuunnitelmiin. Julkisasiamies katsoi 5. heinäkuuta 2001 antamassaan lausunnossa, että Ranska oli rikkonut jätteitä koskevan puitedirektiivin 7 artiklan 1 kohtaa, direktiivin 91/689/ETY 6 artiklan 1 kohtaa ja direktiivin 94/62/EY 14 artiklaa, koska se ei ollut laatinut koko maan kattavia jätehuoltosuunnitelmia kaikille jätelajeille eikä se ollut sisällyttänyt niihin pakkausjätteitä koskevaa kohtaa. Yhteisöjen tuomioistuimessa olivat edelleen vireillä komission Yhdistynyttä kuningaskuntaa (asia C-35/00) ja Italiaa vastaan (asia C-466/99) aiemmin nostamat kanteet, joiden aiheena ovat kaikki kolme jätesuunnitelmalajia. Kummassakin asiassa julkisasiamies yhtyi komission kantaan (Jean Mischon ratkaisuehdotus 20. syyskuuta 2001, asia C-466/99, ja Antonio Tizzanon ratkaisuehdotus 11. syyskuuta 2001, asia C-35/00). Yhteisöjen tuomioistuin totesi 11. joulukuuta 2001 antamassaan tuomiossa, että Italian tasavalta oli jättänyt noudattamatta direktiivin mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut vuosien 1995-1997 osalta toimittanut neuvoston direktiivin 75/439/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/692/ETY, 18 artiklassa tarkoitettua kertomusta komissiolle kyseisessä säännöksessä säädetyssä määräajassa (asia C-376/00). Komissio aloitti vuonna 1998 vaarallisista jätteistä annetun direktiivin 91/689/ETY nojalla rikkomisesta johtuvan menettelyn useita jäsenvaltioita vastaan, koska ne eivät olleet toimittaneet komissiolle joitakin vaadittuja tietoja laitoksista tai yrityksistä, jotka huolehtivat vaarallisista jätteistä tai hyödyntävät niitä. Vuonna 2001 Kreikkaa vastaan nostettiin tätä koskeva kanne (asia C-33/01). Jäteöljyhuollosta annetun direktiivin 75/439/ETY osalta komissio aloitti rikkomismenettelyn 11:tä jäsenvaltiota vastaan, koska ne eivät olleet saattaneet osaksi kansallista lainsäädäntöään direktiivin säännöksiä ja erityisesti säännöstä, joka velvoittaa huolehtimaan jäteöljystä ensisijaisesti sitä kierrättämällä, siitä huolimatta, että tämä oli teknisesti, taloudellisesti ja organisatorisesti mahdollista. Komissio lähetti perustellun lausunnon Itävallalle, Irlannille, Portugalille ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle. Ranskan, Suomen, Alankomaiden, Belgian, Ruotsin ja Tanskan vastaukset virallisiin huomautuksiin olivat tutkittavina. Komissio lähetti virallisen huomautuksen myös Kreikalle. 2.8.10. Ympäristö ja teollisuus Direktiivi 96/82/EY (ns. Seveso II -direktiivi), joka korvaa direktiivin 82/501/ETY (Seveso I -direktiivin) 3. helmikuuta 2001 lähtien, piti saattaa osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä viimeistään 3. helmikuuta 1999. Monetkaan jäsenvaltiot eivät vielä ole ilmoittaneet kaikkia täytäntöönpanotoimiaan etenkään direktiivin 11 ja 12 artiklan osalta. Direktiivin täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättämisen vuoksi aloitetut rikkomisesta johtuvat menettelyt on lueteltu liitteen IV osassa 2. Ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi 24 päivänä syyskuuta 1996 annettu direktiivi 96/61/EY (ns. IPPC-direktiivi) oli saatettava osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä viimeistään 30. lokakuuta 1999. Komissio jatkoi vuonna 2001 täytäntöönpanotoimien ilmoittamisen vuoksi aloitettuja menettelyjä, jotka on esitetty liitteen IV osassa 2 olevassa rikkomisesta johtuvien menettelyjen luettelossa kyseisen direktiivin kohdalla. 2.8.11. Säteilysuojelu Euratomin perustamissopimuksen 33 artiklan mukaisesti tehtyjen lainsäädäntöehdotusten lukumäärä oli vuonna 2001 suuri, kuten edeltävänäkin vuonna, koska kaksi keskeistä säteilysuojadirektiiviä 96/29/Euratom ja 97/43/Euratom oli pitänyt saattaa osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä viimeistään toukokuussa 2000, ja säädösten saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä oli vielä kesken monissa jäsenvaltioissa. Komissiolle ilmoitettiin 13:sta Euratomin perussopimuksen 33 artiklan mukaisesta toimesta. Toimia on tutkittu ja kommentoitu, mutta virallista suositusta ei annettu vielä vuonna 2001. Tapauksissa, joissa ilmoitukset annettiin määräajan jälkeen ja ilmoittamisen laiminlyönnistä johtuva menettely oli jo vireillä, jäsenvaltioille ilmoitettiin välittömästi, ettei suositusta annettaisi, jotta kansallinen lainsäädäntömenettely voitaisiin saattaa viipymättä päätökseen. Euratomin perustamissopimuksen 35 artikla velvoittaa jokaisen jäsenvaltion perustamaan tarvittavat laitokset radioaktiivisuustason jatkuvaan valvontaan vesistöissä, ilmassa ja maaperässä sekä perusnormien noudattamisen valvontaa varten. Komissio voi tarkastaa laitosten toiminnan ja tehokkuuden. Vuonna 2001 komissio teki yhden Euratomin perustamissopimuksen 35 artiklan mukaisen tarkastuksen Itävaltaan. Euratomin perustamissopimuksen 37 artiklan tarkoituksena on estää kaikki mahdollinen radioaktiivinen saastuminen toisen jäsenvaltion alueella ja suojella siten väestöä ionisoivan säteilyn aiheuttamilta vaaroilta. Sen mukaan jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle tiedot radioaktiivisen jätteen hävittämistä koskevista suunnitelmista. Komissio arvioi tietojen perusteella, aiheuttaako suunnitelman toteuttaminen ympäristön radioaktiivista saastumista toisen jäsenvaltion vesistössä, maaperässä tai ilmatilassa. Komissio antaa asiasta lausunnon, joka jäsenvaltioiden on otettava huomioon, ennen kuin ne antavat luvan radioaktiivisen jätteen hävittämiseen. Vuonna 2001 komissio sai jäsenvaltioilta 17 ilmoitusta, jotka perustuivat Euratomin perustamissopimuksen 37 artiklaan, ja antoi itse kuusi lausuntoa. Komissio päätti lähettää perustellun lausunnon Yhdistyneelle kuningaskunnalle joulukuussa 2001, koska se oli jättänyt noudattamatta 37 artiklan mukaisia velvoitteitaan, kun se ei ollut ilmoittanut yleisiä tietoja JASON-tutkimusreaktorin purkamisesta. Kuten edellä mainittiin, kahden keskeisen säteilysuojelualan direktiivin, perusnormien vahvistamisesta työntekijöiden ja väestön terveyden suojelemiseksi ionisoivasta säteilystä aiheutuvilta vaaroilta annetun neuvoston direktiivin 96/29/Euratom (EYVL L 159, 29.6.1996, s. 1) ja henkilöiden terveyden suojelemisesta ionisoivan säteilyn aiheuttamilta vaaroilta lääketieteellisen säteilyaltistuksen yhteydessä annetun neuvoston direktiivin 97/43/Euratom (EYVL L 180, 9.7.1997, s. 22) täytäntöönpanon määräaika päättyi 13. toukokuuta 2000. Direktiivissä 96/29/Euratom säädetään laajemmasta soveltamisalasta ja yksityiskohtaisemmista säännöksistä työntekijöiden ja kansanterveyden suojaamiseksi järkevästi ja kattavasti. Tätä tarkoitusta varten direktiivissä alennetaan annosrajoja, asetetaan uusia vaatimuksia ionisoivaa säteilyä sisältävien käytäntöjen perusteltavuudelle ja otetaan käyttöön laajennettu ALARA-periaate, jonka mukaan säteilyannokset on pidettävä kohtuullisissa rajoissa (As Low As Reasonably Achievable). Direktiiviä sovelletaan käytäntöihin, luonnon säteilylähteitä sisältäviin työtehtäviin ja interventiotilanteisiin. Lisäksi direktiivissä selvennetään radioaktiivisen jätteen valvonnasta vapauttamisen käsitettä. Myös väestön altistumisen arvioinnille asetetaan uusia vaatimuksia. Tämän direktiivin täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättämisen vuoksi aloitetut rikkomisesta johtuvat menettelyt on lueteltu liitteen IV osassa 2. Direktiivillä 97/43/Euratom parannetaan potilaiden ja terveydenhuoltohenkilökunnan suojelua säteilyltä. Siinä otetaan huomioon lääkinnällisten menettelyjen ja laitteiden kehitys ja aiempien direktiivien täytäntöönpanosta saadut käytännön kokemukset. Direktiivissä vahvistetaan täsmällisempi oikeuttamisperiaatteen määritelmä, vastuujako ja lääketieteen alan asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset. Tämän direktiivin täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättämisen vuoksi aloitetut rikkomisesta johtuvat menettelyt on lueteltu liitteen IV osassa 2. Tietojen antamista väestölle koskevassa direktiivissä 89/618/Euratom säädetään vaatimuksista, jotka koskevat terveydensuojelutoimenpiteistä ja noudatettavista ohjeista yleisölle säteilyvaaratilanteessa annettavia tietoja. Komissio päätti nostaa yhteisöjen tuomioistuimessa kanteen Ranskaa ja Saksaa vastaan, koska niiden lainsäädäntö ei ole täysin direktiivin mukainen. 2.9. Kalastus Johdanto Komissio valvoi edelleen yhteisen kalastuspolitiikan mukaisesti laadittujen, kalavarojen säilyttämiseen ja hoitoon liittyvien lainsäädäntötoimien täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa (valvontatoimenpiteet, tekniset säilyttämistoimenpiteet ja Välimeren kalavarojen tekniset säilyttämistoimenpiteet). Komissio ei ole havainnut sellaisia yhteisön säännöstön kanssa ristiriitaisia tapauksia, joista olisi aloitettava rikkomisesta johtuva menettely. Kalavarat Yhteisöjen tuomioistuin antoi 1. helmikuuta 2001 tuomion [63], jossa se katsoi Ranskan laiminlyöneen kalastustoiminnan valvonta- ja tarkastusvelvoitteitaan vuosina 1988 ja 1990. [63] Asia C-33/99 (Kok. 2001, s. I-1025). Ruotsille ja Irlannille vuosina 1995 ja 1996, Belgialle vuosina 1991, 1992, 1993, 1994, 1995 ja 1996 sekä Portugalille vuosina 1994, 1995 ja 1996 myönnettyjen pyyntikiintiöiden ylitysten valvontavelvoitteiden laiminlyöntien vuoksi aloitettujen menettelyjen yhteydessä komissio lähetti perustellun lausunnon Ruotsille 20. helmikuuta, Irlannille 12. maaliskuuta, Belgialle 31. heinäkuuta ja Portugalille 5. marraskuuta 2001. Lisäksi komissio päätti 18. heinäkuuta nostaa yhteisöjen tuomioistuimessa kanteen Tanskaa vastan vuosina 1990, 1991, 1992, 1993, 1994, 1995 ja 1996 tapahtuneista kiintiöiden ylityksistä. 2.10. Sisämarkkinat 2.10.1. Tavaroiden vapaa liikkuvuus EY:n perustamissopimuksen 28 artikla ja sitä seuraavat artiklat (entinen 30 artikla ja sitä seuraavat artiklat) Kaupan esteitä (28 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen soveltaminen) [64] koskevien rikkomisesta johtuvien menettelyjen määrä on pysynyt suhteellisen vakaana. Riita-asioiden käsittely on käynyt teknisesti yhä monimutkaisemmaksi ja poliittisesti arkaluontoisemmaksi kansanterveyden, kuluttajien tai ympäristön suojelemiseen liittyvien seikkojen vuoksi. Yhteisöjen tuomioistuimessa on edelleen vireillä lukuisia merkittäviä asioita, joista odotetaan päätöksiä vuonna 2002. Riita-asioiden käsittelystä vastaavat komission yksiköt pitävät edelleen parempana vuoropuhelun jatkamista kansallisten viranomaisten kanssa erityisesti niin sanotuissa pakettikokouksissa, jolloin rikkomisesta johtuvia menettelyjä tarvitsee aloittaa ainoastaan silloin, kun asioista on todellisia erimielisyyksiä. Pakettikokoukset osoittautuivat jälleen kerran hyödyllisiksi ja tehokkaiksi, sillä niissä käsiteltiin ja ratkaistiin erittäin monia asioita. Monissa ehdokasmaissa järjestettiin pakettikokousten yhteydessä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista koskevia käytännön seminaareja. Koska seminaarit onnistuivat hyvin ja olivat hyödyllisiä, niitä on tarkoitus järjestää vuonna 2002 lisää muissa ehdokasmaissa. Tarkoituksena on parantaa näiden maiden viranomaisten tietoja vastavuoroisesta tunnustamisesta ja lisätä sen soveltamista. [64] Lisätietoja sivustosta http://europa.eu.int/comm/internal_market/en/goods/mutrec.htm. Komissio on lisännyt myös Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen 3052/95/EY [65] soveltamista koskevaa tiedotusta ja tehnyt päätöstä tunnetummaksi. Päätöksessä säädetään, että jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle niistä kansallisista toimista, jotka muodostavat poikkeuksia tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle. Vastaanotettujen ilmoitusten määrä on edelleenkin riittämätön. Tätä käsitystä korostetaan komission 7. huhtikuuta 2000 julkaisemassa kertomuksessa [66] kyseisen päätöksen soveltamisesta vuosina 1997 ja 1998. Kertomuksessa esitetään myös joitakin parannusehdotuksia. [65] EYVL L 321, 30.12.1995, s. 1. [66] KOM (2000) 194 lopullinen. Sisämarkkinoiden toimivuudesta jäsenvaltioiden välisen tavaroiden vapaan liikkuvuuden osalta 7 päivänä joulukuuta 1998 annetun asetuksen (EY) N:o 2679/98 [67] 3 artiklassa säädettyä menettelyä, jolla voidaan nopeasti puuttua tavaroiden vapaata liikkuvuutta selvästi haittaaviin esteisiin, sovellettiin seitsemän kertaa vuonna 2001, kun vuonna 2000 soveltamiskertoja oli 18. [67] EYVL L 337, 12.12.1998, s. 8. Vastuu viallisista tuotteista (muutettu direktiivi 85/374/ETY [68]) [68] EYVL L 210, 7.8.1985, s. 29. Kaikki jäsenvaltiot ovat saattaneet osaksi kansallista lainsäädäntöään direktiivillä 1999/34/EY [69] säädetyn muutoksen, jolla pyritään ulottamaan tuottamuksesta riippumaton vastuu maatalouden alkutuotteisiin. Lisäksi komissio antoi 31. tammikuuta 2001 toisen kertomuksen tuotevastuudirektiivin soveltamisesta [70]. [69] EYVL L 141, 4.6.1999, s. 20. [70] KOM(2000) 893 lopullinen (ks. myös alaviitteessä 1 mainittu Internet-sivusto). 2.10.2. Palvelujen vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisoikeus Palvelujen tarjoamisen vapauden (EY:n perustamissopimuksen 43 artikla ja sitä seuraavat artiklat sekä 49 artikla ja sitä seuraavat artiklat) alalla komissio toteutti laatimaansa palvelujen sisämarkkinastrategiaa [71] ja käsitteli edelleen merkittävän määrän hyvin erilaisten alojen yritysten ja palvelunkäyttäjien kanteluita, jotka koskivat esimerkiksi vartiointi-, kirjanpito- ja tilintarkastuspalveluita, linja-autoliikennettä, vuoristo-oppaiden palveluita, ilmailukerhoja, museoita, lääketieteellisten laboratorioiden tai apteekkarien terveyspalveluita, lentotyön palveluita, messuja, vuokratyöntekijöitä välittäviä yrityksiä, patenttiasiamiehiä, taiteilijoita jne. Yhteisöjen tuomioistuin antoi 12. heinäkuuta 2001 terveyspalveluista myös kaksi tuomiota (asiat C-157/99 ja C-368/98), joissa vahvistettiin vakuutettujen oikeuksia toisessa jäsenvaltiossa suoritetusta kirurgisesta toimenpiteestä aiheutuneiden kulujen korvauksiin. Tuomioissa vahvistetaan asiassa Kohll ja soveltuvin osin asiassa Decker [72] vakiintunut oikeuskäytäntö ja täsmennetään, että lääketieteellinen toiminta, myös sairaalapalvelut, kuuluvat palvelujen tarjoamisen vapauden soveltamisalaan. Lisäksi tuomioistuin antoi tietoyhteiskunnan ja tiedotusvälineiden alalla 29. marraskuuta 2001 (asia C-17/00) ennakkoratkaisupyyntöä koskevan tuomion, jossa se totesi, että lautasantenneista eräissä Belgian kunnissa kannettava vero on EY:n perustamissopimuksen 49 artiklan vastainen. Tulkinta on komission 27. kesäkuuta 2001 päivätyssä tiedonannossaan [73] esittämän kannan ja eräiden aiheesta vireillä olevien rikkomisesta johtuvien menettelyjen mukainen [74]. [71] KOM(2000) 888 lopullinen. [72] Asia C-158/96 (Kok. 1998 s I-1931). [73] KOM(2001) 351 lopullinen. [74] Ks. lehdistötiedotteet IP/99/281 ja IP/00/237. Kaupallisen viestinnän alalla komissio jatkoi politiikkaansa ja päätti nostaa yhteisöjen tuomioistuimessa kanteen Ranskaa vastaan "Evin"-lakia koskevassa asiassa. Laissa rajoitetaan mainontaa ja sponsorointia ranskalaisten televisiokanavien televisioimien urheilukilpailujen yhteydessä. Komissio lopetti sen sijaan joitakin rikkomisesta johtuvia menettelyjä, koska Saksan hinnanalennuksia ja mainoslahjoja koskeva säännöstö vapautettiin. Tietoyhteiskunnan tiedotusvälineiden alalla komissio lähetti vuonna 2001 seitsemän perusteltua lausuntoa ehdollisesta pääsystä 20 päivänä marraskuuta 1998 annetun Euroopan parlamentin direktiivin 98/84/EY kansallisten täytäntöönpanotoimien ilmoittamisen laiminlyönnistä. Kolmessa tapauksessa komissio jatkoi menettelyä päättämällä antaa asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Rahoituspalveluihin kuuluvalla vakuutusalalla aloitettiin toistamiseen rikkomisesta johtuvat menettelyt bonus-malus-järjestelmän vuoksi (Ranskalle, Belgialle, Suomelle ja Luxemburgille lähetettiin kaikille asiaa koskevat perustellut lausunnot vuonna 2001) palvelujen tarjoamisen vapautta ja yleistä etua koskevan komission tulkitsevan tiedonannon seurannan yhteydessä. Työtapaturmavakuutuslainsäädännön vuoksi Belgiaa ja Suomea vastaan aloitettuihin menettelyihin löydettiin ratkaisu. Vakuutusyritysryhmittymistä annetun direktiivin 98/78/EY saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on saatu lähes päätökseen. Ainoastaan Kreikka, jota koskeva asia on yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltävänä, ja Portugali eivät ole vielä ilmoittaneet täytäntöönpanotoimistaan. Arvopaperialalla komissio nosti yhteisöjen tuomioistuimessa 20. joulukuuta 2001 kanteen Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä, koska kyseinen valtio ei ole saattanut osaksi kansallista lainsäädäntöään sijoittajien korvausjärjestelmästä annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 97/9/EY [75] Gibraltarin alueella. [75] EYVL L 84, 26.3.1997, s. 22. Maksujärjestelmien alalla Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät komission 25. heinäkuuta 2001 tekemän ehdotuksen [76] perusteella 19. joulukuuta 2001 asetuksen (EY) N:o 2560/2001 [77] rajatylittävistä euromääräisistä maksuista. Asetuksen tarkoituksena on rajatylittävistä euromääräisistä maksuista perittävien palvelumaksujen alentaminen niin, että ne rinnastetaan jäsenvaltion sisällä suoritettaviin euromääräisiin maksuihin. Asetus tulee voimaan 1. tammikuuta 2002. Se on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Määräaika selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopaperien selvitysjärjestelmissä annetun direktiivin 98/26/EY saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä päättyi 11. joulukuuta 1999. Kaikki vuonna 1999 täytäntöönpanotoimiensa ilmoittamisen laiminlyöneet jäsenvaltiot ilmoittivat niistä vuonna 2001, joten komissio saattoi lopettaa rikkomisesta johtuvat menettelyt. [76] KOM(2001) 439 lopullinen. [77] EYVL L 344, 28.12.2001. 2.10.3. Yritysten toimintaympäristö Henkisen omaisuuden alalla viisi jäsenvaltiota (Tanska, Suomi, Kreikka, Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta [78]) ilmoittivat kansallisista toimista, joilla bioteknologian keksintöjen oikeudellisesta suojasta annettu direktiivi 98/44/EY on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä. Yhteisöjen tuomioistuin antoi 9. lokakuuta 2001 merkittävän tuomion (asia C-377/98) hyläten Alankomaiden nostaman kanteen, jossa vaadittiin direktiivin kumoamista. [78] Yhdistyneessä kuningaskunnassa täytäntöönpano on puutteellinen, sillä direktiivin 12 artiklan täytäntöönpanotoimia ei vielä ole ilmoitettu. Määräaika mallien oikeudellisesta suojasta annetun direktiivin 98/71/EY saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä päättyi 28. lokakuuta 2001. Kolme jäsenvaltiota (Tanska, Ranska ja Italia) ilmoittivat komissiolle 31. joulukuuta 2001 mennessä hyväksymänsä säännökset, joilla kansallinen lainsäädäntö saatetaan direktiivin mukaiseksi. Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien alalla on voimassa kuusi direktiiviä [79]. Kaikki jäsenvaltiot ovat nyt ilmoittaneet direktiivien kansallisista täytäntöönpanotoimista. Belgiaa, Tanskaa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevat rikkomisesta johtuvat menettelyt ovat edenneet vuokraus- ja lainaoikeuksista annetun neuvoston direktiivin 92/100/ETY osalta perustellun lausunnon asteelle. Ruotsia ja Suomea vastaan aloitettiin viran puolesta havaitut rikkomisesta johtuvat menettelyt tietokannoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/9/EY täytäntöönpanon laiminlyönneistä. Yhteisöjen tuomioistuimessa nostettiin kanne Irlantia vastaan Bernin yleissopimuksen (Pariisin asiakirja 1971) ratifioimatta jättämisen vuoksi. Asia (C-13/2000) on edelleen vireillä, eikä Irlanti ole vieläkään ilmoittanut liittymisestään kyseiseen yleissopimukseen. [79] Puolijohdetuotteiden piirimalleista annettu direktiivi 87/54/ETY, tietokoneohjelmista annettu direktiivi 91/250/ETY, vuokraus- ja lainausoikeuksista annettu direktiivi 92/100/ETY, kaapeleista ja satelliiteista annettu direktiivi 93/83/ETY, voimassaoloajasta annettu direktiivi 93/98/ETY ja tietokannoista annettu direktiivi 96/9/EY. Komissio on jatkanut työtään julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön yhtenäisen ja tehokkaan soveltamisen varmistamiseksi jäsenvaltioissa. Tämän vuoksi se on antanut kaksi tulkitsevaa tiedonantoa, joiden tarkoituksena on selkiyttää mahdollisuuksia ottaa ympäristönäkökohdat ja sosiaaliset näkökohdat huomioon julkisissa hankinnoissa [80]. Lisäksi se on hyväksynyt direktiivin, joka velvoittaa käyttämään vakiolomakkeita Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä julkaistavissa hankintailmoituksissa, mikä lisää julkisten hankintojen avoimuutta ja tehokkuutta sekä helpottaa sähköistä kaupankäyntiä. [81] [80] Komission tulkitsevassa tiedonannossa julkisiin hankintoihin sovellettavasta yhteisön lainsäädännöstä ja mahdollisuuksista ottaa ympäristönäkökohdat huomioon julkisissa hankinnoissa ja komission tulkitseva tiedonanto julkisiin hankintoihin sovellettavasta yhteisön lainsäädännöstä ja mahdollisuuksista ottaa sosiaaliset näkökohdat huomioon julkisissa hankinnoissa, EYVL C 333, 28.11.2001. [81] Komission direktiivi 2001/78/EY, annettu 13 päivänä syyskuuta 2001, vakiolomakkeiden käytöstä hankintalomakkeissa, EYVL L 285, 29.10.2001. Yleisesti voidaan todeta, että julkisia hankintoja koskevien direktiivien täytäntöönpano jäsenvaltioissa on parantunut. Silti virheellistä soveltamista koskevia kanteluja on enemmän. Vuonna 2001 komissio tutki 356 julkisiin hankintoihin liittyvää kantelua. Seuraavassa annetaan muutamia esimerkkejä. Yhdistyneen kuningaskunnan poliisiviranomaisten radiopuhelinjärjestelmän rakentamista koskevien hankintamenettelyjen osalta komissio katsoi, että eurooppalaiseen standardiin perustuvia teknisiä eritelmiä laativat hankintaviranomaiset ovat velvolliset hyväksymään myös suorituskyvyltään samanarvoiset tuotteet ja palvelut. Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa käytyjen keskustelujen perusteella valtion viranomaiset myönsivät lopulta, että komission kanta on perusteltu, ja laativat sen mukaisen kiertokirjeen, jolla asiasta tiedotettiin hankintaviranomaisille. Hankintaviranomaisille osoitetuissa ohjeissa Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisesti olivat vastaavasti katsoneet, että yhteisön direktiiveissä säädetty velvoite varmistaa todellinen kilpailu täyttyy rajoitettujen tarjouspyyntömenettelyjen yhteydessä, kun hankintaviranomaiset varmistavat, että hyväksyttäviä ehdokkaita on vähintään kolme. Komissio kiisti tämän tulkinnan ja ilmoitti edellä mainituille viranomaisille asiassa komissio vastaan Ranska annetun tuomion [82] nojalla, että tarjoamaan hyväksyttävien ehdokkaiden lukumäärän on oltava rajoitetussa tarjouskilpailussa vähintään viisi. Tämän ja komission toiminnan perusteella Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset muuttivat edellä mainittua ohjeistusta. [82] Asia C-225/98, komissio v. Ranska, tuomio 26.9.2000. Euroopan komissio lähetti perustellun lausunnon myös Ranskalle, koska tämä ei ollut noudattanut tuomiota, jossa sen oli todettu laiminlyöneen velvoitteensa saattaa vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjä koskevien yhteisön sääntöjen soveltamiseen liittyvien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annettu direktiivi 92/13/ETY kokonaisuudessaan osaksi kansallista lainsäädäntöään. Ranskan viranomaiset ilmoittivat komission puututtua asiaan vihdoinkin edellä mainitun direktiivin kansalliset täytäntöönpanotoimet. Asiassa Alcatel ym. antamassaan tuomiossa [83], joka koski muutoksenhakumenettelystä annettua direktiiviä 89/665/ETY, yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että jäsenvaltioilla oli velvollisuus huolehtia siitä, että on olemassa muutoksenhakumenettely, jossa hankintamenettelyyn osallistuneet ehdokkaat tai tarjoajat, joita ei ole valittu, voivat saada sopimuksen tekemistä koskevan päätöksen kumotuksi, jos se on tehty sääntöjen vastaisesti, riippumatta mahdollisuudesta saada vahingonkorvausta sen jälkeen, kun sopimus on jo tehty. Tämän tuomion perusteella komissio päätti nostaa Itävaltaa vastaan kanteen yhteisöjen tuomioistuimessa, koska maan yhdeksästä osavaltiosta neljä, nimittäin Saltzburg, Steiermark, Niederösterreich ja Kärnten, eivät vielä ole hyväksyneet asianmukaisia toimia edellä mainitun tuomion noudattamiseksi. [83] Asia C-81/98, tuomio 28.10.1999. Milanon uuden Scala-teatterin julkisen rakennusurakan yhteydessä komissio oli aloittanut rikkomisesta johtuvan menettelyn, koska se katsoi, että kunnallisesta yhdyskuntateknisistä maksuista "vähennettävien" yhdyskuntateknisten töiden toteuttaminen suoraan johtaa sopimusperustaisen vastikkeellisen suhteen syntymiseen, joka kuuluu julkisista urakoista ja hankinnoista annettujen direktiivien soveltamisalaan. Yhteisöjen tuomioistuin oli sitä paitsi vahvistanut komission kannan asiassa Scala [84] antamassaan ennakkoratkaisussa. Näin ollen komissio päätti lähettää Italialle perustellun lausunnon. [84] Asia C-399/98, tuomio 12.7.2001. Komissio on viime aikoina tutkinut yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa [85] myös sellaisten julkisten urakka- ja hankintasopimusten teko- ja konsessiomenettelyjä, jotka eivät kuulu julkisia urakoita ja hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalaan. Se on halunnut selvittää, noudatetaanko niissäkin EY:n perustamissopimuksen yleisiä sääntöjä ja periaatteita ja erityisesti tasapuolisen kohtelun ja avoimuuden periaatteita. Komissio toteaa yleisesti, että näiden tutkimusten taipumuksena on laajeta. [85] Ks. asia C-324/98, Telaustria, tuomio 7.12.2000 (julkisia palveluja koskevat konsessiosopimukset), asia C-59/00, Vestergaard, määräys 3.12.2001 (rakennusurakkasopimukset, joiden arvo ei saavuta säädettyjä kynnysarvoja). Komission yksiköt ovat katsoneet aiheelliseksi tutkia, olivatko esimerkiksi portugalilaisen moottoritien käyttöoikeussopimuksen myöntämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt EY:n perustamissopimuksen määräysten ja periaatteiden mukaiset käyttöoikeussopimuksista (konsessio) yhteisön oikeudessa viime vuonna julkaistun komission tiedonannon [86] perusteella. Mainitussa tapauksessa ei havaittu sääntöjenvastaisuuksia. [86] EYVL C 121, 29.4.2000, s. 2. Yhtiöoikeuden ja tilinpäätöstietojen osalta komissio aloitti viran puolesta havaitusta rikkomisesta johtuvan menettelyn Alankomaiden muodollisesti ulkomaisia yhtiöitä koskevaa WFBV-lakia (Wet op de formeel buitenlandse vennootschappen) vastaan. Lain 2, 3 ja 4 ovat nimittäin EY:n perustamissopimuksen ja erityisesti sen 43 ja 48 artiklan vastaiset niiltä osin, kuin niissä säädetyt velvoitteet syrjivät muiden jäsenvaltioiden yhtiöitä, jotka aikovat perustaa Alankomaihin sivukonttoreita. Lisäksi WFBV-lain 2 ja 4 :n 3 momentti rikkovat julkistamisvaatimuksista, jotka koskevat toisen valtion lainsäädännön alaisten, yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden jäsenvaltioon avaamia sivuliikkeitä, 21 päivänä joulukuuta 1989 annetun yhdennentoista neuvoston direktiivin [87] 2 artiklaa niiltä osin kuin niissä säädetään muiden jäsenvaltioiden yhtiöitä koskevista lisävelvoitteista. [87] Direktiivi 89/666/ETY, EYVL L 395, 30.12.1989, s. 36. Komissio kirjasi Saksan osakeyhtiölaista (Aktiengesetz) tehdyn kantelun. Kantelun aiheena ovat lain 305 ja 320 b , joiden väitetään olevan EY:n perustamissopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan vastaisia sillä perusteella, että niiden säännöksissä muunmaalaiset osakeyhtiöt asetetaan saksalaisia osakeyhtiöitä heikompaan asemaan tietyissä osakeyhtiöiden välisissä toimissa. Komissio tutkii kantelun. Lisäksi komissio kirjasi Espanjan osakeyhtiölakia (LSA) koskevan kantelun, jonka aiheena ovat lain 158, 159 ja 293 :t, joiden väitetään asettavan osakeyhtiöiden osakkeenomistajat heikompaan asemaan verrattuina näiden yhtiöiden vaihtovelkakirjojen ostajiin tai haltijoihin ja lisäksi asettavan näiden yhtiöiden vähemmistöosakkaat enemmistöosakkaita heikompaan asemaan. 2.10.4. Tutkintojen kannalta säännellyt ammatit Tutkintoihin liittyvien, säänneltyjä ammatteja koskevien kanteluista ja rikkomisista johtuvien menettelyjen määrä on pysynyt suhteellisen vakaana. Komissio sai vuonna 2001 käsiteltäväksi ainoastaan noin kaksikymmentä kantelua EY:n perustamissopimuksen 43 ja 49 artiklan sekä ammatillisten tutkintotodistusten vastavuoroisen tunnustamisen helpottamiseksi annettujen direktiivien vastaisista rajoituksista. Riita-asiat kuitenkin monimutkaistuvat. Nopeuttaakseen eräiden havaittujen ongelmien ratkaisua komission yksiköt jatkoivat säännöllistä yhteydenpitoa kansallisiin viranomaisiin ja erityisesti asiassa toimivaltaisten ryhmien ja komiteoiden asiantuntijoihin. 2.11. Aluepolitiikka 2.11.1. Analyysi syistä Aluepolitiikkaa säännellään pääasiassa asetusten avulla. Asetuksia sovelletaan suoraan kaikissa jäsenvaltioissa. Näissä asetuksissa (ks. asetus (EY) N:o 1260/99) samoin kuin varainhoidon valvontaa koskevissa asetuksissa vahvistetaan tiukat säännöt. Aluepolitiikan alalla rikkomisesta johtuvat menettelyt liittyvät näin ollen joko asetusten virheelliseen soveltamiseen tai varainhoidon väärinkäytöksiin (neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 2988/95 1 artiklan 2 kohta). Väärinkäytökset koskevat myös yhteisön lainsäädännön muiden säännösten rikkomisia. Aluepolitiikan ja yhteisön oikeuden muiden alojen toimien välistä suhdetta korostaa nimenomainen velvoite, jonka mukaan rakennerahastojen, Euroopan investointipankin tai muun rahoitusvälineen kautta rahoitettujen toimien on oltava EY:n perustamissopimuksen määräysten, niiden mukaisesti hyväksytyn lainsäädännön sekä yhteisön eri politiikkojen mukaisia (asetuksen (EY) N:o 1164/94 8 artiklan 1 kohta ja asetuksen (ETY) N:o 1260/99 12 artikla). 2.11.2. Rikkomistapausten vaikutukset EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukainen menettely aloitetaan erityisesti silloin kun rakennerahastoja koskevia säännöksiä on rikottu (esimerkiksi jos rakennerahastoista rahoitettujen tukijärjestelmien hallinnoinnista vastuulliset kansalliset laitokset ovat perineet maksuja ja rikkoneet edellä mainittujen asetusten säännöksiä, joissa velvoitetaan maksamaan tuki täysimääräisenä lopullisille edunsaajille). Väärinkäytösten yhteydessä komissio voi aloittaa erityismenettelyn, jossa tuen maksaminen rahastosta keskeytetään, sitä vähennetään tai se perutaan asetuksen (ETY) N:o 4253/88, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (ETY) N:o 2082/93, 24 artiklan mukaisesti ja asetuksen (EY) N:o 1260/99 38 artiklan 5 kohdan ja 39 artiklan mukaisesti. Tällainen menettely on aloitettu esimerkiksi Kreikkaa vastaan, jolle oli myönnetty Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) yhteisön tukea ympäristöalan toimenpideohjelmaan osana tavoitteen 1 kohdealueisiin kuuluvilla alueilla toteutettavia rakenteellisia tukitoimia koskevaa yhteisön tukikehystä. 2.12. Verotus ja tulliliitto 2.12.1. Tulliliitto Tulliasioita koskeva yhteisön lainsäädäntö on annettu pääosin asetusten muodossa. Näin ollen tämän lainsäädännön asianmukainen täytäntöönpano ei aiheuta ongelmia, ja sen säännökset on yleisesti ottaen sisällytetty hyvin osaksi kansallista lainsäädäntöä. Siksi aloitetut rikkomisesta johtuvat menettelyt ovatkin lähinnä yksittäistapauksia. Tässä yhteydessä on huomattava kaksi vuoden 2001 aikana aloitettua menettelyä: - Ranska: Komissio on katsonut välttämättömäksi aloittaa menettelyn sen vuoksi, että jäsenvaltio velvoittaa pienkoneiden lentäjät laskeutumaan yhteisön sisäisillä lennoilla ensisijaisesti sellaiselle lentokentälle, jossa on tullitoimipaikka, tai jättämään ennakkoilmoituksen 24 tai 48 tuntia ennen lentoonlähtöä. Tullialaa koskevassa asetuksessa (ETY) N:o 3925/91 [88] kuitenkin kielletään yhteisön sisäisen lentomatkan suorittavien henkilöiden matkavaroihin kohdistuvat tarkastukset ja muodollisuudet lukuun ottamatta poikkeustapauksissa tehtäviä tarkastuksia. Lisäksi lentäjä joutuu joskus maksamaan tarkastuspalvelujen suorittajien matkakulut, mikä on EY:n perustamissopimuksen 23 ja 25 artiklan vastainen vaikutuksiltaan tullia vastaava maksu, jonka veloittaminen jäsenvaltioiden välillä on kielletty. [88] EYVL L 312, 13.11.1991, s. 15. - Kreikka: Jäsenvaltio on ottanut käyttöön uuden veron, jonka määräytymisperusteena on yli 7 metriä pitkän, muun kuin pysyvästi kreikkalaiseen satamaan ankkuroidun yksityisen huviveneen saapuminen Kreikan vesille. Vero kannetaan joka kerta, kun tällainen alus saapuu valtion alueelle ja lähestyy kreikkalaista satamaa, turvasatamaa tai rannikkoa, ja sen suuruus määräytyy pääasiassa huviveneen pituuden perusteella. Se lisätään tavanomaisesti perittyihin satamamaksuihin ja sen tuotto tuloutetaan satamapoliisirahaston erityistilille. Kyseinen vero, joka ei ole vastine millekään verovelvolliselle tosiasiassa suoritetulle palvelulle, on vaikutukseltaan tuontitullia vastaava vero ja sellaisena EY:n perustamissopimuksen 23 ja 25 artiklan vastainen. Vero on kielletty riippumatta siitä, peritäänkö se yhteisön huviveneestä vai yhteisön ulkopuolisesta maasta olevasta huviveneestä (EY:n perustamissopimuksen 23, 25 ja 133 artiklan nojalla). 2.12.2. Välitön verotus Koska alaa ei ole yhteisössä juurikaan yhdenmukaistettu, jäsenvaltioiden säännöksiä kyseenalaistetaan suhteessa yhteisön primaarioikeuteen komissiolle osoitettujen kanteluiden tai Euroopan parlamentille esitettyjen vetoomusten muodossa. Myös jäsenvaltioiden tuomioistuimet antavat yhä useammin ennakkoratkaisukysymyksiä yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäviksi. Koska komissio suosii rikkomisesta johtuvien menettelyjen ratkaisemista muulla tavoin kuin riitauttamalla, se on ehdottanut jäsenvaltioille yhteisiä keskusteluja niille yhteisten ongelmien käsittelemiseksi laaja-alaista lähestymistapaa soveltaen. [89] Komission järjestelmällinen osallistuminen ennakkoratkaisukysymyksiin on näin ollen alan tärkein valvontakeino. [89] Ks. 23. toukokuuta 2001 neuvostolle, Euroopan parlamentille sekä talous- ja sosiaalikomitealle annettu komission tiedonanto Euroopan unionin veropolitiikan ensisijaisista tavoitteista tulevina vuosina - KOM(2001) 260 lopullinen, EYVL C 284, 10.10.2001, s. 6. Lisäeläkevakuutusalan palvelujen tarjoamisen vapauden verotuksellisten esteiden vuoksi komissio on katsonut aiheelliseksi hyväksyä tiedonannon, jolla pyritään helpottamaan osapuolten mahdollisuuksia vedota heille kertyneisiin etuuksiin, joita suojellaan EY:n perustamissopimuksen [90] nojalla (Ruotsi on jättänyt asiaa koskevan ennakkoratkaisupyynnön [91]). Komissio on lähestynyt kaikkia jäsenvaltioita ja muistuttanut niitä 6. kesäkuuta 2000 asiassa Verkooijen annetun tuomion [92] vaikutuksista ulkomaisia sijoituksia koskeviin rajoituksiin tavoitteenaan varmistaa sisämarkkinoiden hyöty sekä kansalaisille että sijoitusyhtiöille. Tämä on myös komission rahoituspalveluja koskevan toimintasuunnitelman mukaista. Komissio aloitti Ranskaa ja Belgiaa vastaan rikkomisesta johtuvat menettelyt pääomien vapaan liikkuvuuden laiminlyönnistä (eläkesäästämisen veroetuuksien ehtona on sijoittaminen kansallisiin arvopapereihin). Komissio on tyytyväinen siihen, että menettelyt ovat jo ratkeamassa, sillä jäsenvaltiot ovat muuttaneet lainsäädäntöään ilman, että asiaa on ollut tarpeen saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Komission toiminnan seurauksena myös Espanja hyväksyi uuden lain, jolla kumotaan säännös omaisuuden arvonnousun poisto-oikeuden kieltämisestä silloin, kun arvopaperit ovat peräisin muilta kuin Espanjassa pysyvästi asuvilta henkilöiltä. Säännös oli EY:n perustamissopimuksen 43 ja 56 artiklan vastainen. [90] KOM(2001) 214, EYVL C 165, 8.6.2001, s. 14. [91] Asia C-422/2001, Ramstedt ja Skandia. [92] Asia C-35/1998. Yhdistetyissä asioissa Metallgesellschaft ja Hoechst 8. maaliskuuta 2001 annetussa tuomiossa [93] asetettiin rajat, joita jäsenvaltioiden on EY:n perustamissopimuksen (sijoittautumisvapautta koskevien määräysten) mukaisesti noudatettava, jos ne haluavat pitää voimassa kansallisten yhtiöiden tytäryhtiöiden poikkeavan verokohtelun suhteessa muiden jäsenvaltioiden yhtiöihin. Yhteisöjen tuomioistuin ei kuitenkaan ottanut kantaa näiden asioiden yhteydessä esiin tulleeseen toiseen ongelmaan, joka koskee sitä, onko EY:n perustamissopimusta tulkittava niin, että siitä voidaan johtaa velvoite ulottaa kahdenvälisessä verotussopimuksessa määrätyt etuudet koskemaan kaikkia muitakin jäsenvaltioita. [93] Asiat C-397/1998 ja C-410/1998. Useimmiten kantelun esittäjät valittavat jossakin valtiossa pysyvästi asuvien ja muiden verovelvollisten poikkeavasta verotuksesta, jonka he katsovat syrjiväksi. Vaikka yhteisöjen tuomioistuin periaatteessa hyväksyykin sen, että pysyvästi valtiossa asuvien ja muiden henkilöiden tilanteet poikkeavat tavallisesti toisistaan ja että tällä voidaan perustella erilaista verokohtelua [94], erojen on perustuttava merkityksellisiin seikkoihin. [94] Asia C-279/93, Schumacker, tuomio 14.2.1995. Komissio on esittänyt yhteisöjen tuomioistuimessa kielteisen kannan Saksan kiinteämääräiseen ja lopulliseen veroon, jonka ulkomaiset taiteilijat joutuvat maksamaan voimatta vähentää siitä ammatinharjoittamisen kuluja. [95] [95] Asia C-234/01, Gerritse. Kotimaisten perintöjen verotuksesta poikkeava ulkomaisten perintöjen verotus on antanut aiheen kanteluihin monia jäsenvaltioita vastaan. Uudessa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetussa asiassa, jossa aloitteen tekijänä oli alankomaalainen tuomioistuin [96], komissio korosti, että henkilöiden vapaan liikkuvuuden periaatetta on noudatettava myös tällä alalla. [96] Asia C-364/01 - Barbier. 2.12.3. Arvonlisäverotus Komissio on katsonut välttämättömäksi aloittaa monia uusia menettelyjä siksi, että kuudennen arvonlisäverodirektiivin (77/388/ETY [97]) säännöksiä sovelletaan yhdenmukaiseen määräytymisperusteeseen virheellisesti: [97] EYVL L 145, 13.6.1977, s. 1. - Saksa, Belgia, Luxemburg ja Alankomaat: Direktiivin 2 artiklassa säädetään, että arvonlisäveroa on kannettava verovelvollisen kotimaan alueella suorittamasta tavaroiden luovutuksesta. Tästä huolimatta edellä mainitut neljä jäsenvaltiota myöntävät vapautuksen kansainvälistä kuljetusta suorittaville jokilaivoille tehtäville luovutuksille, vaikkei missään direktiivin säännöksessä sallita tällaista vapautusta. - Ranska: Komissio katsoo, että Ranskan lainsäädäntö, jonka perusteella vähennyksen suhdeluku lasketaan sellaisille verovelvollisille, joiden kaikki liiketoimet ovat verollisia, ja jossa pysytetään voimassa erityissääntö, jolla rajoitetaan oikeutta vähentää valtiontuen avulla rahoitettujen tavaroiden tai palvelujen ostoista maksettava arvonlisävero, on direktiivin 17 artiklan 2 ja 5 kohdan sekä 19 artiklan vastainen. - Kreikka: Kreikan lainsäädäntö ei ole direktiivin 13 artiklan A kohdan 1 alakohdan mukainen, koska siinä jätetään vapautusten ulkopuolelle välittömästi opetustoimintaan liittyvät palvelut, kuten koulukuljetukset, jos palveluntarjoajana on julkisoikeudellinen laitos tai valtion luonteeltaan yhteiskunnalliseksi tunnustama laitos. Tässä yhteydessä on aiheellista muistuttaa, että komissio on saattanut yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi monia aiemmin aloitettuja menettelyjä: - Suomi ja Italia: Veroa ei kanneta Euroopan unionin kuivarehulle maksamasta tuesta, vaikka se on katsottava suoraan hintaan liittyväksi tueksi ja sisällytettävä tästä syystä arvonlisäveron perusteeseen. [98] [98] Asiat C-381/2001 ja C-495/2001. - Ranska: Kaasuun ja sähköön sovelletaan kahta arvonlisäverokantaa (toista sovelletaan kiinteisiin liittymämaksuihin, toista kulutettujen kilowattituntien määrään). [99] [99] Asia C-384/2001. - Espanja: Pullotetun nestekaasun myyntiin ja moottoripolkupyörien toimitukseen sovelletaan alennettua ALV-kantaa. [100] [100] Asiat C-143/2001 ja C-144/2001. Huomattava määrä menettelyjä voitiin myös lopettaa sen jälkeen, kun asianomaiset jäsenvaltiot olivat muuttaneet lainsäädäntöään komission toiminnan seurauksena: - Ranska: Kuten yhteisöjen tuomioistuin 29. maaliskuuta 2001 antamassaan tuomiossa [101] edellytti, Ranska sisällyttää vastedes ALV:n perusteeseen tiettyjen verovelvollisten palvelusta perimät pakolliset hinnankorotukset (palvelumaksut). Yhteisöjen tuomioistuimen 11. tammikuuta 2001 antaman tuomion mukaan [102] näytteiden toimittamisesta lääketieteellistä analyysia varten perittävät kiinteämääräiset palkkiot eivät vastedes kuulu ALV:n piiriin. [101] Asia C-404/1999. [102] Asia C-76/1999. - Irlanti ja Ranska: Kumpikin jäsenvaltio on antanut kansalliset säännökset ALV:n perimiseksi myös tieinfrastruktuurin käyttömaksuista yhteisöjen tuomioistuimen 12. syyskuuta 2000 antaman tuomion [103] mukaisesti. [103] Asiat C-276/1997 ja C-358/1997. - Espanja: Espanja on sisällyttänyt arvonlisäveron perusteeseen kuivarehun käsittely-yrityksille maksetun yhteisön tuen. - Alankomaat: Alankomaissa sovelletaan enää yhtä arvonlisäverokantaa veden toimitukseen, koska kuudennessa direktiivissä edellytetään, että samaan tuotteeseen voidaan soveltaa vain yhtä verokantaa. Yksi Ranskaa vastaan aloitettu menettely lopetettiin sen jälkeen, kun asiaa koskeva kansallinen lainsäädäntö oli muutettu. Menettelyn aiheena oli alueelle sijoittautumattomille verovelvollisille suoritettavaa arvonlisäveron palautusta koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun kahdeksannen arvonlisäverodirektiivin (79/1072/EY) [104] säännösten rikkominen. Yhteisöjen tuomioistuin oli 25. tammikuuta 2001 antamassaan tuomiossa katsonut Ranskan jättäneen noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan, koska se oli kieltäytynyt palauttamasta maan alueelle sijoittautumattomille verovelvollisille, jotka olivat jätteistä huolehtimista koskevaa monitahoista palvelua koskevan pääsopimuksen tekijöitä, arvonlisäveron, joka niiden oli ollut maksettava Ranskan valtiolle, kun ne olivat teettäneet osan tähän sopimukseen liittyvästä työstä aliurakkana Ranskaan sijoittautuneella verovelvollisella. [105] [104] EYVL L 331, 27.12.1979, s. 11. [105] Asia C-429/1997. 2.12.4. Muu välillinen verotus Välillistä verotusta koskevia yhteisön säännöksiä on nykyisin paljon, ja ne koskevat kaikkia Euroopan kansalaisia. Kansalaiset voivat vedota yhteisön säännöksiin suoraan kansallisissa tuomioistuimissa havaittuaan, että jossain jäsenvaltiossa rikotaan yhteisön lainsäädäntöä. Lisäksi komissiolle vuonna 2001 esitettyjen alaa koskevien kantelujen määrä nelinkertaistui. Suurin osa niistä koski Yhdistynyttä kuningaskuntaa, joka soveltaa muista jäsenvaltioista palaaviin alkoholijuomia tai tupakkaa omaan käyttöön ulkomailta ostaneisiin matkustajiin seuraamuksia, jotka voivat olla valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä annetun direktiivin 92/12/EY [106] säännösten vastaisia. [106] EYVL L 76, 23.3.1992, s. 1. Alkoholin ja tupakan valmisteverojen alalta on aiheellista mainita myös seuraavat tapaukset: - menettelyn aloittaminen Ruotsia vastaan, sillä Ruotsi verottaa viiniä ja olutta eri tavoin EY:n perustamissopimuksen 90 artiklan toisen kohdan vastaisesti, koska maassa nykyisin voimassa olevassa järjestelmässä suojellaan kansallista tuotetta (olutta) verrattuna muista jäsenvaltioista peräisin oleviin samankaltaisiin tuotteisiin (viiniin) - kanteen nostaminen yhteisöjen tuomioistuimessa asiassa, joka koskee ouzon alennettua verokantaa Kreikassa [107] [107] Asia C-475/2001. - Kreikkaa ja Belgiaa vastaan hiljattain aloitettujen, valmistetun tupakan valmisteveroa koskevien menettelyjen lopettaminen sen jälkeen, kun menettelyn kohteena ollut lainsäädäntö oli saatettu alaa koskevien direktiivien mukaiseksi. Kivennäisöljyjen yhdenmukaisen valmisteverojärjestelmän alalla yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettiin Saksaa koskeva asia, jonka aiheena on direktiivin 92/81/EY [108] virheellinen soveltaminen lämmitysöljyn verotuksen osalta [109], sekä Italiaa koskeva, direktiivin 92/82/EY [110] virheellistä soveltamista koskeva asia, sillä Italia kantaa veroa voiteluaineista, vaikka ne olisi normaalisti vapautettava verosta. [111] [108] EYVL L 316, 31.10.1992, s. 12. [109] Asia C-240/2001. [110] EYVL L 316, 31.10.1992, s. 19. [111] Asia C-437/2001. Moottoriajoneuvoista kannettavia veroja koskevien kantelujen määrä jatkoi sekin tarkasteluvuonna kasvuaan, sillä ala on Euroopan kansalaisille erittäin tärkeä ennen kaikkea asuinpaikan vaihdosta aiheutuvien ongelmien vuoksi. Komissio on tietoinen kaikista näistä vaikeuksista ja esittelee piakkoin kertomuksen autojen verotuksesta yhteisössä. Se jatkaa myös EY:n perustamissopimuksen määräysten noudattamisen tiukkaa valvontaa ja vahvistaa jatkuvasti asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä. Komissio lähestyi tältä osin kaikkia jäsenvaltioita ja muistutti niille käytettyjen ajoneuvojen verotusta koskevassa asiassa Gomes Valente 22. helmikuuta 2001 annetusta tuomiosta [112] ja sen seurauksista. Huomattakoon vielä, että Ranskaa vastaan aloitettu menettely voitiin lopettaa sen annettua säännökset, joilla maan lainsäädäntö on saatettu 15. maaliskuuta 2001 annetun yhteisöjen tuomioistuimen tuomion mukaiseksi. [113] Menettelyn aiheena oli EY:n perustamissopimuksen 90 artiklassa tarkoitettu syrjivä verotus, joka koski viisiportaisella automaattivaihteistolla tai kuusiportaisella käsivälitteisellä vaihteistolla varustettuja autoja. [112] Asia C-393/1998. [113] Asia C-265/1999. 2.13. Koulutus, audiovisuaaliala ja kulttuuri 2.13.1. Koulutus Koulutuksen alalla jäsenvaltioissa ei saa esiintyä EY:n perustamissopimuksen 12 artiklassa tarkoitettua kansalaisuuteen perustuvaa suoraa tai epäsuoraa syrjintää koulutukseen pääsyssä. Koulutuksen ja kulttuurin pääosaston vuonna 2001 käsittelemät rikkomisesta johtuvat menettelyt liittyivät seuraaviin tapauksiin: - Muiden jäsenvaltioiden kansalaisilta peritään valtion ylläpitämien oppilaitosten antamasta opetuksesta korkeammat kirjoittautumismaksut kuin isäntävaltion kansalaisilta. - Muiden jäsenvaltioiden tutkintotodistusten haltijoille asetetaan koulutukseen pääsyä koskevia ehtoja, joita ei vaadita kansallisten tutkintotodistusten haltijoilta (esimerkiksi pätevyyttä testaavat kokeet jne.). - Numerus clausus -järjestelmällä rajoitetaan pelkästään ulkomaisten tutkintotodistusten haltijoiden pääsyä korkea-asteen opetukseen tai asetetaan ulkomaisten tutkintotodistusten haltijat heikompaan asemaan kotimaisten todistusten haltijoihin verrattuna. - Muissa jäsenvaltioissa hankittua ammattikokemusta tai myönnettyjä tutkintotodistuksia ei oteta huomioon osallistuttaessa ammattipätevyystutkintoihin, jotka antavat oikeuden harjoittaa jotain ammattia, tai pyrittäessä koulutukseen Perusteltu lausunto lähetettiin Belgialle ja Itävallalle, koska niissä asetetaan muiden jäsenvaltioiden tutkintotodistusten haltijoille koulutukseen pääsyä koskevia vaatimuksia, jotka poikkeavat oman maan kansalaisille asetetuista vaatimuksista. Belgian viranomaiset sitoutuivat vastauksessaan muuttamaan asiaa koskevaa kansallista lainsäädäntöä. Syyt, joiden vuoksi jäsenvaltiot laiminlyövät EY:n perustamissopimuksen 12 artiklan noudattamisen, ovat yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisen tulkinnan perusteella esimerkiksi seuraavat: - Jäsenvaltiot, joiden koulutusjärjestelmässä ei sovelleta numerus claususta oman maan kansalaisiin, ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin vastaanottaessaan muiden jäsenvaltioiden opiskelijoita samoin edellytyksin kuin oman maan kansalaisia. Tämän vuoksi ne pyrkivät soveltamaan muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin karsivampia valintajärjestelyjä. Korkea-asteen oppilaitosten kansalliset rahoitusjärjestelmät ovat usein syynä valtion ylläpitämien laitosten taloudellisiin vaikeuksiin. - Myös tutkintojen akateemisen tunnustamisen alalla esiintyy usein virheellisiä tulkintoja. EY:n perustamissopimuksen mukaan jäsenvaltiot ovat vastuussa opetuksen sisällöstä ja koulutusjärjestelmiensä organisoinnista. Toiset jäsenvaltiot katsovat, että tutkintojen tunnustaminen liittyy erottamattomana osana tähän itsemääräämisoikeuteen. Tällöin sovelletaan kansallisia tutkintoja "suojelevaa" hallintopolitiikkaa tai -käytäntöä, joka ei noudata kansallisuuteen perustuvan syrjinnän kieltävää periaatetta. Näissä tapauksissa komissio edellyttää asiaa koskevan kansallisen lainsäädännön muuttamista niin, että se on EY:n perustamissopimuksen 12 artiklassa vahvistetun perusperiaatteen mukainen. Koulutuksen ja kulttuurin pääosasto saa kansalaisilta suuren määrän kirjeitä, joissa käsitellään tutkintojen akateemista tunnustamista. Kuten edellä on esitetty, yhteisön toimivalta tällä alalla on rajallinen. Komissio antaa osapuolille täsmällistä tietoa niistä oikeuksista, jotka heille yhteisön oikeuden mukaan kuuluvat, ja ehdottaa yhteisön toimivallan ulkopuolelle jäävissä tapauksissa kansallisten muutoksenhakukeinojen käyttämistä. Komission tietoon on tullut myös esimerkkejä opiskelijoiden liikkuvuudelle asetetuista hallinnollisista esteistä (hitaus, menettelyjen kulut jne.). 2.13.2. Audiovisuaaliala Direktiivi 97/36/EY, annettu 30 päivänä kesäkuuta 1997, ja direktiivi 89/552/ETY, annettu 3 päivänä lokakuuta 1989 ("televisio ilman rajoja") 2.13.2.1. Muutetun direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä Perustamissopimusten valvojana komission ensisijainen tehtävä on ollut valvoa, että 30. kesäkuuta 1997 annettu direktiivi 97/36/EY, jolla muutetaan vuonna 1989 annettua direktiiviä, saatetaan asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä. Direktiivi oli määrä panna täytäntöön viimeistään 30. joulukuuta 1998. Tämän kertomuksen hyväksymisen aikaan 14 jäsenvaltiota oli ilmoittanut direktiivin 97/36/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista. Yhteisöjen tuomioistuin päätti vuonna 2001 kahdessa asiassa, ettei kyseinen jäsenvaltio ollut pannut direktiiviä ajoissa täytäntöön. Tuomioistuin totesi, että Luxemburg [114] ja Italia [115] olivat jättäneet noudattamatta direktiivin mukaisia velvoitteitaan. Sittemmin direktiivin säännökset on pantu asianmukaisesti täytäntöön kummassakin jäsenvaltiossa. Alankomaita koskeva asia [116] peruutettiin, koska Alankomaat on nyt saattanut direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään. [114] Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (neljäs jaosto), 21. kesäkuuta 2001. Euroopan yhteisöjen komissio v. Luxemburgin suurherttuakunta. Jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättäminen - Direktiivin 89/552/ETY muuttamisesta annetun direktiivin 97/36/EY noudattamatta jättäminen - Televisiotoimintaa koskevien jäsenmaiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittaminen. Asia C-199/00. [115] Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (neljäs jaosto), 14. kesäkuuta 2001. [116] Asia C-145/00. 2.13.2.2. Direktiivin soveltaminen Muutetulla direktiivillä luodaan vahva sääntelykehys, jonka avulla televisiotoiminnan harjoittajat voivat kehittää toimintaansa Euroopan unionissa. Päätavoitteena on luoda tarvittavat edellytykset televisiolähetysten vapaalle jakelulle. Muutetussa direktiivissä tarkennetaan ja selvennetään joitakin säännöksiä, muun muassa periaatetta, jonka mukaan sovelletaan vain yhden alkuperäjäsenvaltion sääntelyä, ja perusteita, joiden mukan televisiolähetystoiminnan harjoittajiin sovelletaan kyseisen jäsenvaltion lainsäädäntöä. Komissio valvoi tarkastelujakson aikana kyseisten periaatteiden täytäntöönpanoa. Komissiolle on ilmoitettu Alankomaiden viranomaisten (Commissariaat voor de Media) uudesta päätöksestä edellyttää RTL 4- ja RTL 5 -kanavilta Alankomaiden myöntämiä kanavalupia. Päätös vahvistaa viranomaisten edellisen, 20. marraskuuta 1997 tekemän päätöksen. "Televisio ilman rajoja" -direktiivin yhteyskomitea keskusteli asiasta 20. syyskuuta 2001 pitämässään kokouksessaan, joka järjestettiin Commissariaat voor de Media -viranomaisen ensimmäisen päätöksen ja sitä seuranneiden Alankomaiden tuomioistuinkäsittelyjen jälkeen. Komissio ilmoitti kokouksessa, ettei Alankomaiden toimintatapa ollut yhteisön oikeuden mukainen. Direktiivin 3 a artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat toteuttaa kansallisia toimenpiteitä, jotta yhteiskunnallisesti erityisen merkittävät tapahtumat voidaan lähettää suurelle yleisölle. Direktiivin 3 a artiklan 1 kohtaan liittyviä toimenpiteitä ovat toteuttaneet Tanska (EYVL C 14, 19.1.1999), Italia (EYVL C 277, 30.9.1999), Saksa (EYVL C 277, 29.9.2000), Yhdistynyt kuningaskunta (EYVL C 328, 18.11.2000) ja Itävalta (EYVL C 16, 19.1.2002). Lisäksi Belgia, Alankomaat ja Ranska ovat ilmaisseet aikomuksensa ilmoittaa komissiolle toimenpide-ehdotuksista lähitulevaisuudessa. Tanska peruutti luettelonsa tarkastelujakson lopulla. Yhdistyneen kuningaskunnan ylähuone on antanut 3 a artiklaa koskevan tuomion [117], jonka mukaan "tavoite, johon 3 a artiklan 3 kohdassa jäsenvaltioiden edellytetään pääsevän, on täysin selkeä. Sen tavoitteena on estää lähetystoiminnan harjoittajia käyttämästä yksinoikeuksiaan niin, ettei olennainen osa toisen jäsenvaltion kansalaisista pysty seuraamaan tiettyä tapahtumaa". Toinen asia on vireillä yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. [118] [117] Regina vs. ITC, 25.7.2001, UKHL 42. [118] Asia T-33/01, Kirch Media ja KirchMedia WM v. komissio. Kanteessa vaaditaan direktiivin 3 a artiklan nojalla 18. marraskuuta 2000 tehdyn komission "päätöksen" kumoamista. Komissio katsoi yhteisön oikeuden mukaisiksi Yhdistyneen kuningaskunnan toimenpiteet, joilla kielletään televisiolähetystoiminnan harjoittajia lähettämästä tiettyjä luettelossa mainittuja urheilutapahtumia niin, ettei merkittävä osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa pysty katsomaan niitä, ja ilmoitti Yhdistyneen kuningaskunnan toimenpiteet muille jäsenvaltioille sen varmistamiseksi, että niiden lainkäyttövaltaan kuuluvat televisiolähetystoiminnan harjoittajat noudattavat Yhdistyneen kuningaskunnan toimenpiteitä. Direktiivissä on myös televisiossa sallitun mainonnan määrää koskevia säännöksiä. Komissiolle on kanneltu lukuisia kertoja mainontaa ja sponsorointia koskevien sääntöjen väitetystä noudattamatta jättämisestä jäsenvaltioissa. Ongelmia aiheuttaa joidenkin lähetystoiminnan harjoittajien toiminta Kreikassa, Espanjassa, Italiassa ja Portugalissa. Komissio hankkii parhaillaan tietoja arvioidakseen, missä määrin väitetyt mainonnan määrän ylitykset saattavat merkitä kyseisten jäsenvaltioiden jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä. Komissio päätti 21. joulukuuta 2000 lähettää perustellun lausunnon Espanjalle. Asiaa C-245/01, RTL Television, koskevassa ennakkoratkaisutapauksessa komissio lähetti kirjallisen huomautuksen 12. marraskuuta direktiivin 11 artiklan 3 kohdan tulkinnasta. Vastaanottamista ja edelleen lähettämistä koskevan vapauden yleisestä säännöstä poiketen direktiivin 2 a artiklan 2 kohdassa jäsenvaltioiden sallitaan erityismenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä sellaisia televisiolähetystoiminnan harjoittajia vastaan, jotka kuuluvat toisen jäsenvaltion lainkäyttövaltaan ja rikkovat 22 artiklan säännöksiä "ilmiselvästi, törkeästi ja vakavasti". Kyseisen artiklan tarkoituksena on suojella alaikäisiä ohjelmilta, "jotka voivat vakavasti vahingoittaa heidän fyysistä, henkistä tai moraalista kehitystään", ja varmistaa, ettei ohjelmassa yllytetä vihaan rodun, sukupuolen, uskonnon tai kansallisuuden perusteella. Komissio pitää 2 a artiklan 2 kohdan soveltamista tarkastelujaksolla tyydyttävänä. 2.13.2.3. Laajentumiseen liittyviä näkökohtia Vuodesta 2000 lähtien ehdokasvaltiot ovat edenneet lainsäädäntönsä mukauttamisessa direktiivin säännöksiä vastaavaksi. Yhdeksän ehdokasvaltiota (Bulgaria, Kypros, Tsekin tasavalta, Viro, Latvia, Liettua, Malta, Slovakian tasavalta ja Slovenia) ovat nyt saattaneet huomattavan osan lainsäädäntöään yhdenmukaiseksi yhteisön säännöstön kanssa. Merkittävää kehitystä on todettu myös Puolassa, jossa täydentävä lainsäädäntöprosessi on vireillä. Unkarin, Romanian ja Turkin on vielä hyväksyttävä uutta lainsäädäntöä. 2.14. Terveys ja kuluttajansuoja 2.14.1. Eläinlääkintälainsäädäntö Tarkasteltaessa jäsenvaltioiden ilmoittamia kansallisia täytäntöönpanotoimia ilmoittamista huomataan, että ainoastaan lampaan kutkutautia (scrapie) koskevan direktiivin 2001/10/EY täytäntöönpanon määräaika päättyi vuonna 2001. Kreikan, Ranskan, Italian, Portugalin ja Ruotsin on vielä saatettava direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään. Useimpia jäsenvaltioita vastaan ei ole enää vireillä kansallisten täytäntöönpanotoimien ilmoittamisen laiminlyönnistä johtuvia menettelyjä. Kreikka ja Ranska ovat nopeuttaneet täytäntöönpanoa; aiempina vuosina aloitetut menettelyt on kuitenkin vielä saatettava päätökseen. Muista kuin kansallisten täytäntöönpanotoimien jättämistä ilmoittamatta koskevista menettelyistä merkittävin oli asiassa C-1/00 13. joulukuuta 2001 annettu tuomio, jossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi Ranskan laiminlyöneen päätöksistä 98/256/EY ja 1999/514/EY johtuvia velvoitteitaan kieltäytyessään pitämästä alueellaan kaupan tuotteita, jotka kuuluvat päivämäärään perustuvan vientijärjestelmän (DBES, Date-Based Export Scheme) soveltamisalaan ja jotka on merkitty asianmukaisesti. DBES-järjestelmän tarkoituksena on varmistaa, ettei Yhdistyneestä kuningaskunnasta vietävässä naudanlihassa ole BSE-taudin aiheuttajia. DBES-järjestelmä sekä mahdollisuus soveltaa Ranskan alueella jäljitettävyysjärjestelmää antavat yhteisöjen tuomioistuimen mukaan Ranskalle riittävät takeet siitä, että DBES-järjestelmän mukaiset vaatimukset täyttävän brittiläisen naudanlihan tuonti voidaan sallia. Koska tuomio on annettu, Ranskan on nyt varmistettava rikkomisen loppuminen. Toinen erittäin tärkeä asia on vuonna 1999 Belgiaa vastaan aloitettu rikkomisesta johtuva menettely, jonka aiheena on direktiiveistä 89/622/ETY ja 90/425/ETY johtuvan velvoitteen laiminlyönti. Belgia ei ollut ilmoittanut komissiolle välittömästi seikoista, jotka saattavat aiheuttaa vakavaa vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle. Sen jälkeen kun komissio oli saanut Belgian hallitukselta vahvistuksen siitä, että se yhtyi komission tulkintaan näistä säännöksistä, ja sitoumuksen siitä, ettei tällainen rikkomus enää toistu, se katsoi rikkomisesta johtuvan menettelyn johtaneen haluttuun tulokseen. Näin ollen se päätti kyseisen menettelyn. Kaksi Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan aloitettua menettelyä näyttävät olevan ratkaisuvaiheessa. Virallisten eläinlääkärien riittämättömyydestä johtuvia teurastamojen puutteellisia eläinlääkäritarkastuksia koskevassa menettelyssä komissio totesi Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten toteuttaneen toimenpiteitä, joilla varmistetaan asiaa koskevien yhteisön vaatimusten asianmukainen soveltaminen. Komissio tarkistaa parhaillaan, pystyykö Yhdistynyt kuningaskunta, kuten se vakuuttaa, vastedes varmistamaan, että kaikissa teurastamoissa, lihanleikkaamoissa ja kylmävarastoissa järjestetään asianmukaiset eläinlääkäritarkastukset. Komission saamien tietojen mukaan Yhdistynyt kuningaskunta on myös lopettanut yhteisön oikeuden vastaisen siipikarjan ruhojen desinfioinnin klooratulla vedellä. Heti kun komissio saa todisteet tämän rikkomisen päättymisestä, myös tämä menettely voidaan lopettaa. Komissio lähetti Ranskalle täydentävän virallisen huomautuksen ja laajensi näin rikkomisesta johtuvaa menettelyä, jonka aiheena on tietyille liha- tai lihatuotemarkkinoilla toimiville laitoksille myönnetty vapautus terveyshyväksynnästä. Komissio päätti saattaa asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi elintarvike- ja eläinlääkintätoimiston laatiman tarkastuskertomuksen perusteella, koska Ranska ei ole peruuttanut terveyshyväksyntää teurastamolta, joka ei täytä direktiivissä 64/433/ETY säädettyjä vaatimuksia. Komissio jatkoi eläinlääkintäalalla Ruotsia vastaan aloitettua rikkomisesta johtuvaa menettelyä lähettämälle sille perustellun lausunnon, koska Ruotsi edelleenkin pitää voimassa yhteisön sisäisen liha- ja lihatuotekaupan esteitä vaatimalla ennakkoilmoituksen muista jäsenvaltiosta tuotavista vastaavista tuotteista. 2.14.2. Kasvien terveyttä koskeva lainsäädäntö Tarkasteltaessa sitä, miten jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet kansallisista täytäntöönpanotoimista voidaan havaita, että Tanska, Espanja ja Irlanti ovat ilmoittaneet kaikki sellaisia alan direktiivejä koskevat täytäntöönpanotoimet, joiden täytäntöönpanon määräaika umpeutui vuonna 2001. Sen sijaan Saksa, Itävalta ja Ranska ovat monissa kohdin jääneet täytäntöönpanossa jälkeen. Yhdistyneessä kuningaskunnassa lainsäädäntövallan hajauttaminen aiheuttaa viivästyksiä erityisesti tämän alan säädösten täytäntöönpanossa. Ainoa täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskeva rikkomisesta johtuva menettely voitiin lopettaa Italian noudatettua komission sille lähettämää perusteltua lausuntoa. 2.14.3. Kylvösiemeniä ja kasveja koskeva lainsäädäntö Minkään direktiivin täytäntöönpanon määräaika ei päättynyt vuonna 2001. Rikkomisesta johtuvat menettelyt ovat siis peräisin aiemmilta vuosilta. Komissio nosti yhteisöjen tuomioistuimessa kanteen Saksaa vastaan, koska tämä on laiminlyönyt koristekasvien lisäysaineiston pitämisestä kaupan annetun direktiivin 98/56/EY saattamisen osaksi kansallista lainsäädäntöään (asia C-2001/135). Saksan viranomaisten on hyväksyttävä sekä laki että soveltamismääräyksiä poistaakseen muiden alaa koskevien direktiivien täytäntöönpanon viivästyksiä. Komissio nosti yhteisöjen tuomioistuimessa kanteen myös Kreikkaa vastaan, koska tämä ei ole saattanut osaksi kansallista lainsäädäntöään viljakasvien siementen pitämistä kaupan koskevaa direktiiviä 1999/8/EY (asia C-2001/450). 2.14.4. Elintarvikelainsäädäntö Jäsenvaltioiden kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittaminen aiheuttaa tällä alalla suhteellisen vähän ongelmia. 2.14.5. Rehulainsäädäntö Tarkasteltaessa sitä, miten jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet direktiivien kansallisista täytäntöönpanotoimista, havaitaan, että vuonna 2001 päättyi ainoastaan rehuseosten pitämisestä kaupan annetun neuvoston direktiivin 79/373/ETY ja rehuaineiden liikkuvuudesta annetun neuvoston direktiivin 96/25/EY muuttamisesta 10 päivänä huhtikuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/16/EY täytäntöönpanon määräaika. Suurin osa jäsenvaltioista ei ole vielä ilmoittanut täytäntöönpanotoimistaan. Eniten viivästyksiä direktiivien saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä on Kreikassa. Yhteisöjen tuomioistuin antoi Kreikkaa koskevan tuomion, jossa se totesi sen laiminlyöneen velvoitteensa saattaa viisi rehuja koskevaa direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöä. Kreikka noudatti kahta yhteisöjen tuomioistuimen tuomiota, joten komissio saattoi lopettaa EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla aloittamansa rikkomisesta johtuvan menettelyn, jonka aiheena oli rehuaineiden liikkuvuudesta annettua direktiiviä 96/25/EY koskevan tuomion noudattamatta jättäminen. Kreikka ei kuitenkaan vielä noudata tuomioita, jotka liittyvät tiettyjen rehualan laitosten rekisteröintiä koskeviin direktiiveihin 95/69/EY ja 98/51/EY sekä rehuseosten pitämisestä kaupan annettuun direktiiviin 96/24/EY. Italia mukautui kahteen yhteisöjen tuomioistuimen antamaan tuomioon, joissa sen todettiin laiminlyöneen velvoitettaan saattaa direktiivit 96/51/EY ja 98/51/EY osaksi kansallista lainsäädäntöään, joten komissio pystyi lopettamaan kyseiset menettelyt. 2.14.6. Kuluttajansuoja Komissio pani merkille säännösten täytäntöönpanon parantuneen tällä alalla. Ranska, Luxemburg ja Alankomaat eivät siltikään ole panneet täytäntöön kaikkia direktiivejä, joiden täytäntöönpanon määräaika on päättynyt. Yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi annettiin asiat, jotka koskevat sitä, ettei Espanja ole pannut täytäntöön direktiivejä 97/7/EY (etämyynti), 975/55/EY (vertaileva mainonta), 98/7/EY (kulutusluotot). Yhteisöjen tuomioistuin selvensi kuluttajien oikeudellisia ja taloudellisia etuja koskevaa yhteisön lainsäädäntöä neljällä tuomiolla: Asiassa C-144/99, komissio vastaan Alankomaat, yhteisöjen tuomioistuin katsoi komission esittämän vaatimuksen oikeutetuksi ja totesi, ettei Alankomaat ole noudattanut kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin 93/13/ETY mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole toteuttanut tarvittavia toimia, joilla direktiivin 4 artiklan 2 kohta ja 5 artikla saatetaan kokonaisuudessaan osaksi sen kansallista lainsäädäntöä. Vaikka direktiivin täytäntöönpano ei välttämättä edellytä lainsäädäntötoimia kaikissa jäsenvaltioissa, on kuitenkin välttämätöntä, että asiaa koskevassa kansallisessa oikeudessa taataan direktiivin soveltaminen kokonaisuudessaan, että kansallisesta oikeudesta johtuva oikeudellinen tilanne on riittävän täsmällinen ja selvä ja että oikeudensaajat ovat riittävän tietoisia kaikista oikeuksistaan ja voivat tarpeen vaatiessa toteuttaa ne kansallisessa tuomioistuimessa. Asiassa C-481/99, Heininger vastaan Bayerische Hypo- und Vereinsbank AG, tuomioistuin totesi, että muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta annettua direktiiviä 85/577/ETY on tulkittava siten, että kun sitä sovelletaan kiinnitysluottosopimukseen, kuluttajalla, joka on tehnyt tällaisen sopimuksen direktiivin 1 artiklassa tarkoitetussa tilanteessa, on direktiivin 5 artiklassa säädetty peruuttamisoikeus. Luotto, joka on otettu kiinteistön hankintahinnan rahoittamiseksi ja jonka takauksena on samansuuruinen kiinnitys (Grundschuld), ei tämän päätöksen mukaan ole "sopimus kiinteistön rakentamisesta, myymisestä tai vuokraamisesta" eikä sopimus "muusta oikeudesta kiinteään omaisuuteen", jotka on jätetty direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-112/99, Toshiba Europe GmbH vastaan Katun Germany GmbH, sisältää ensimmäiset selvennykset yhteisön vertailevaa mainontaa koskevaan lainsäädäntöön. Tuomion mukaan tuotteiden olennaisia, merkityksellisiä, todennettavissa olevia ja edustavia piirteitä puolueettomasti vertailevana mainontana voidaan pitää myös sitä, kun tietyn laitevalmistajan tuotteisiin varaosia ja käytössä kuluvia tarvikkeita tarjoava tavarantoimittaja mainitsee tuoteluettelossaan tämän laitevalmistajan itse myymilleen varaosille ja käytössä kuluville tarvikkeille antamat tuotenumerot (OEM-numerot). Direktiivin 84/450/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 97/55/EY, 3 a artiklan 1 kohdan g alakohtaa on tulkittava siten, että jos laitevalmistajan tuotenumerot (OEM-numerot) sinänsä ovat tässä kohdassa tarkoitettuja erottavia tunnuksia, kilpaileva tavarantoimittaja voi käyttää epäoikeutetusti hyväksi niiden mainetta mainitessaan ne tuoteluetteloissaan ainoastaan, jos niiden mainitsemisen vaikutuksena on se, että mainonnan kohderyhmässä voi syntyä mielleyhtymä laitevalmistajan, jonka tuotteet tunnistetaan, ja kilpailevan tavarantoimittajan välillä niin, että kohderyhmässä yhdistetään valmistajan tuotteiden maine kilpailevan tavarantoimittajan tuotteisiin. Tutkittaessa, täyttyykö tämä edellytys, on otettava huomioon riitautettu mainonta kokonaisuudessaan sekä mainonnan kohderyhmän luonne. Yhdistetyissä asioissa C-541/99 ja C-542/99, Cape Snc vastaan.Idealservice Srl ja Idealservice MN RE Sas vastaan OMAI Srl, selvitettiin, että kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin 93/13/ETY 2 artiklan b alakohdassa määriteltyä "kuluttajan" käsitettä on tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan yksinomaan luonnollisia henkilöitä. 2.14.7. Teknisiä sääntöjä koskevat ilmoitukset Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja Eftan jäsenten on direktiivin 98/34/EY nojalla ilmoitettava toisilleen ja komissiolle kaikista teknisiä standardeja tai määräyksiä sisältävää sääntelyä koskevista hankkeista ennen niiden hyväksymistä, jotta vältettäisiin uusien kaupan esteiden syntyminen sisämarkkinoille. Komissio sai vuonna 2001 eniten ilmoituksia terveyden alalla (johon luetaan myös elintarvikkeet). (Tarkempia tietoja saa direktiivin 98/34/EY soveltamista koskevasta luvusta.) 2.15. Oikeus- ja sisäasiat 2.15.1. Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen kehitys Amsterdamin sopimuksella perussopimuksiin lisättiin uutena tavoitteena Euroopan unionin kehittäminen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaksi alueeksi. Tampereen Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti aloitettiin 1. toukokuuta 1999 lainsäädäntötyö, jonka yhteydessä laaditaan tavoitteen toteuttamiseksi tarvittavat säädökset. [119] Tähän mennessä on jo hyväksytty monia säädöksiä EY:n perustamissopimuksen IV osaston nojalla, joka kattaa Amsterdamin sopimuksessa yhteisöllistetyt alat kuten viisumiasiat, sisä- ja ulkorajat, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan sekä oikeudellisen yhteistyön yksityisoikeudellisissa asioissa. Säädösten soveltamista seurataan yhteisön toimielinten puitteissa. Säädöksillä on osittain korvattu ennen Amsterdamin sopimuksen voimaantuloa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osaston nojalla tai hallitustenvälisen yhteistyön puitteissa hyväksyttyjä säädöksiä, joiden soveltamista ei ole voitu valvoa yhteisön järjestelyjen avulla. [119] Ks. komission tiedonanto "Tulostaulu vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteutumisen seuraamiseksi Euroopan unionissa". Viimeisin päivitys 30.5.2002 (KOM(2002) 261 lopullinen). Komissio kiinnitti jo kahdeksannessatoista kertomuksessaan yhteisön oikeuden soveltamisen valvonnasta [120] huomiota siihen, että Schengenin säännöstön ensimmäiseen pilariin "jaoteltujen" [121] määräysten soveltamisen valvonta tapahtuu yhteisön oikeuden periaatteiden mukaisesti ja että näiden määräysten noudattamatta jättämisestä voidaan rangaista aloittamalla rikkomisesta johtuva menettely. [120] Ks.kertomuksen jakso 2.15.1. [121] Ks.neuvoston päätös 1999/436/EY, tehty 20 päivänä toukokuuta 1999, Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen asiaa koskevien määräysten mukaisen oikeusperustan vahvistamisesta kullekin Schengenin säännöstöön kuuluvalle määräykselle ja päätökselle, EYVL L 176, 10.7.1999, s. 17. 2.15.2. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osastoon perustuvien välineiden soveltamisen valvonta Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen kehittämiseksi tarvittavat poliisiyhteistyöstä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevat toimet hyväksytään Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osaston perusteella. EY:n perustamissopimuksen 226 ja 227 artiklaa ei sovelleta kolmannen pilarin yhteydessä. Neuvosto onkin aiemmin varannut itselleen oikeuden valvoa kyseisten välineiden saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja niiden soveltamista. Suurimmassa osassa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osastoon perustuvista hiljattain hyväksytyistä säädöksistä todetaan, että myös komissio valvoo kyseisen säädöksen asianmukaista täytäntöönpanoa ja soveltamista ja laatii asiasta selvityksiä [122]. Tämä merkitsee tilanteen kohentumista, sillä raportoinnin ansiosta säädöksen noudattamatta jättämisestä voidaan määrätä seuraamuksia poliittisella tasolla. [122] Ks.esimerkiksi neuvoston puitepäätös 2001/220/YOS, tehty 15 päivänä maaliskuuta 2001, uhrin asemasta rikosoikeudenkäyntimenettelyissä (EYVL L 82, 22.3.2001). Vastaava säännös sisällytetään nyt automaattisesti Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osaston perusteella ehdotettaviin puitepäätöksiin. Komissio antoi 13. joulukuuta 2001 ensimmäisen kertomuksen 29. toukokuuta 2000 tehdystä neuvoston puitepäätöksestä, jonka tarkoituksena on vahvistaa rahanväärennyksen estämiseksi annettava suoja rikosoikeudellisten ja muiden seuraamusten avulla euron käyttöönoton yhteydessä. 2.15.3. Euroopan unionin perusoikeuskirja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa [123] vahvistetaan yhteisön ja unionin toimivalta ja tehtävät huomioon ottaen oikeudet, jotka perustuvat erityisesti jäsenvaltioille yhteisiin valtiosääntöperinteisiin ja kansainvälisiin velvoitteisiin. Euroopan unionin tulevaisuutta käsittelevä valmistelukunta selvittää perusoikeuskirjan aseman ja mahdollisuudet sen sisällyttämiseen perustamissopimuksiin. [123] EYVL C 364, 18.12.2000, s. 1. Perusoikeuskirja ei nykyisellään ole oikeudellisesti sitova, joten sitä ei voida käyttää rikkomisesta johtuvan menettelyn oikeusperustana. On silti korostettava, että laiminlyönnistä johtuvan menettelyn kaltaisia järjestelyitä, jotka mahdollistavat seuraamusten määräämisen yhteisön oikeuden noudattamatta jättämisestä, voidaan soveltaa yhteisön oikeuden yleisinä periaatteina, kun on kyse EY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvan perusoikeuden rikkomisesta. 2.15.4. Euroopan unionin kansalaisten oikeus vapaaseen liikkuvuuteen Euroopan unionin kansalaisten (ja heidän perheenjäsentensä) oikeus liikkua vapaasti jäsenvaltioiden alueella on suoraan peräisin EY:n perustamissopimuksesta. Sitä säännellään noin 12:lla johdetun oikeuden välineellä, joita sovelletaan unionin kansalaisten eri luokkiin. Tämän johdetun oikeuden soveltamisesta on jätetty lukuisia kanteluja. Komissio on esittänyt ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi [124] Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella yhtäläisten maahantulo- ja oleskeluoikeuksien turvaamiseksi kaikille Euroopan unionin kansalaisille heidän asemastaan (opiskelija, palkattu työntekijä, eläkeläinen jne.) riippumatta, vapaan liikkumisoikeuden harjoittamisen helpottamiseksi, yhteisön lainsäädännön yksinkertaistamiseksi ja eräiden puutteiden korjaamiseksi. [124] EYVL C 270 E, 25.9.2001, s. 150. Yksi tällä alalla käynnistetty rikkomisesta johtuva menettely ansaitsee erityishuomion. Komissio päätti 19. syyskuuta 2001 nostaa kanteen yhteisöjen tuomioistuimessa asiassa, joka koskee Saksan yleiseen järjestykseen liittyvistä syistä tekemiä unionin kansalaisten maastakarkotuspäätöksiä. Yhteisöjen tuomioistuimella on ollut useaan otteeseen mahdollisuus esittää kantansa ennakkoratkaisukysymyksiin, jotka koskevat henkilöiden liikkumisvapauden rajoittamista yleiseen järjestykseen liittyvistä syistä, mutta nyt se saa ensimmäistä kertaa käsiteltäväkseen kanteen, jonka aiheena on asiaa koskevien velvoitteiden noudattamatta jättäminen. Tutkittuaan huolellisesti maastakarkotuspäätökset ja Saksan vastaukset sille lähetettyyn viralliseen huomautukseen ja perusteltuun lausuntoon komissio katsoi, että karkotukset osoittavat Saksan rikkoneen lukuisia kertoja EY:n perustamissopimusta ja johdettua oikeutta henkilöiden liikkumisvapauden alalla. Laiminlyönti ilmenee sekä lainsäädännössä että hallintokäytännössä, ja se koskee erityisesti direktiivissä 64/221/ETY säädettyjä perusedellytyksiä ja muodollisuuksia, joita jäsenvaltioiden on noudatettava karkottaessaan unionin kansalaisen. Komission päätös on suoraa jatkoa sen 19. heinäkuuta 1999 julkaisemaan tiedonantoon [125], jossa se kiinnitti huomiota eräisiin direktiivin 64/221/ETY säännösten tulkinnassa esiintyviin keskeisiin ongelmiin, kuten suhteellisuusperiaatteen noudattamiseen, kaikkien asiaan liittyvien seikkojen huomioon ottamiseen tarkasteltaessa, muodostaako henkilö vakavan uhan yleiselle järjestykselle, rikostuomion ja karkotustoimenpiteen välisiin yhteyksiin eräissä lainsäädännöissä sekä maassa pitkään asuneiden erityistilanteeseen [125] Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille unionin kansalaisten liikkumista ja oleskelua koskevista yleiseen järjestykseen, turvallisuuteen ja kansanterveyteen perustuvista erityistoimenpiteistä, KOM(1999) 372 lopullinen. 2.16. Talousarvio Aikaisempina vuosina havaittu rikkomisesta johtuvien menettelyjen kasvu ei enää jatku, mutta riita-asioiden kokonaismäärä on pysynyt lähes ennallaan. 2.16.1. Aikaisemmin aloitettujen menettelyjen kehitys Komissio jätti yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi Alankomaita koskevan asian (kieltäytyminen maksamasta neuvoston asetuksen (ETY, Euratom) N:o 1552/89 11 artiklaan perustuvaa viivästyskorkoa). Yhteisön passitusmenettelyn asianmukainen soveltaminen aiheuttaa jatkuvasti kiistaa jäsenvaltioiden kanssa. Komissio päätti nostaa kanteen yhteisöjen tuomioistuimessa Saksan viranomaisten passitusasiakirjojen tarkastamisessa ja hyväksymisessä tekemien virheiden vuoksi. 2.16.2. Uudet menettelyt Komissio teki päätöksen kanteen nostamisesta yhteisöjen tuomioistuimessa asiassa, jota voidaan käyttää esimerkkinä ratkaistaessa muita menettelyjä, jotka koskevat jäsenvaltioiden taloudellista vastuuta niiden omien varojen hoidossa tehdyistä virheistä. Tässä nimenomaisessa tapauksessa Tanskan viranomaiset kieltäytyvät myöntämästä taloudellista vastuutaan hallinnollisesta virheestä johtuvassa omien varojen menetyksessä. Ranskan viranomaisille lähetettiin perusteltu lausunto sen jälkeen, kun ne olivat kieltäytyneet palauttamasta arvonlisäveroa Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan mukaisesti. Tämän jälkeen Ranskan viranomaiset vakuuttivat suostuvansa komission pyyntöön. Kun maksettavaksi vaadittavat määrät on tosiasiassa suoritettu, tämä rikkomisesta johtuva menettely voidaan lopettaa. 2.17. Henkilöstö ja hallinto Rikkomisesta johtuvat menettelyt, jotka koskevat yhteisön oikeuden soveltamista yhteisön henkilöstöön, liittyvät siihen, että jäsenvaltiot eivät ole noudattaneet yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa eivätkä panneet täytäntöön sellaisia kansallisia säännöksiä, joita Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen oikea soveltaminen edellyttää. Yhtään rikkomisesta johtuvaa menettelyä ei ole tällä hetkellä vireillä. 2.18. Yhteisön tilastot Yhteisön tilastojen luotettavuus perustuu siihen, että jäsenvaltiot noudattavat velvoitteitaan toimittaa komissiolle erityisaloja koskevia tietoja ennalta määriteltyjä määräaikoja ja muodollisuuksia noudattaen. Yhteisön tilastoja koskevan lainsäädännön soveltamisessa ei ole todettu ongelmia, joiden perusteella olisi jouduttu aloittamaan rikkomisesta johtuva menettely. Huomattakoon kuitenkin, että vuonna 2000 oli kirjattu kantelu jäsenvaltion väitetystä yhteisön oikeuden rikkomisesta, joka koskee jäsenvaltioiden välisen tavarakaupan tilastoista (Intrastat) annettua neuvoston asetusta (ETY) N:o 3330/91 ja jäsenvaltioiden välisen tavarakaupan tilastoja käsittelevien viranomaisten välisistä telemaattisista verkoista (Edicom) tehtyä neuvoston päätöstä 96/715/EY. Kantelun sisällön tutkinnan jälkeen sen käsittely voitiin lopettaa vuonna 2001. LIITE I Rikkomistapaukset Alkuperä Taulukko 1.1.Oletetut rikkomiset Alkuperä >TAULUKON PAIKKA> Taulukko 1.2. Komission tutkittavana olevat asiat 31/12/01 vireillepanovuoden mukaan (1) (1) Täytäntöönpanotoimista ilmoittamisen laiminlyönnin vuoksi, viran puolesta havaitut, kantelut. >TAULUKON PAIKKA> Taulukko 1.2. 31/12/2001 vireillä olevien asioiden vireillepanovuosipo >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 1.3. Vuonna 2001 vireille pannut asiat jäsenvaltioittain 1.3.1. Vuonna 2001 viran puolesta havaitut asiat jäsenvaltioittain >TAULUKON PAIKKA> 1.3.2. Klagomål som mottagits 2001 per medlemsstat >TAULUKON PAIKKA> 1.3.3. Ärenden om underlåtenhet att anmäla som inletts under 2001 per medlemsstat (underlåtenhet att anmäla nationella genomförandebestämmelser för direktiv och underlåtenhet att anmäla tekniska föreskrifter enligt direktiv 98/34/EG) >TAULUKON PAIKKA> Taulukko 1.3.1. : Vuonna 2001 viran puolesta havaitut asiat jäsenvaltioittain >VIITTAUS KAAVIOON> 1.3.2. Klagomål som mottagits 2001 per medlemsstat >VIITTAUS KAAVIOON> 1.3.3. Ärenden om underlåtenhet att anmäla som inletts under 2001 per medlemsstat >VIITTAUS KAAVIOON> 1.4. Keskeneräisten tapausten jakautuminen toimintalohkoittain vuonna 2001 1.4.1. Viran puolesta havaitut keskeneräiset tapaukset toimintalohkoittain vuonna 2001 >TAULUKON PAIKKA> 1.4. Keskeneräisten tapausten jakautuminen toimintalohkoittain vuonna 2001 1.4.2. Vuonna 2001 tehdyt kantelut toimintalohkoittain >TAULUKON PAIKKA> 1.4. Keskeneräisten tapausten jakautuminen toimintalohkoittain vuonna 2001 1.4.3. Ilmoittamatta jättämisen vuoksi keskeneräiset tapaukset toimintalohkoittain vuonna 2001 (direktiivien kansallisista täytäntöönpanotoimista tai direktiivin 98/34/EY mukaisista teknisistä standardeista ja määräyksistä ilmoittamatta jättäminen) >TAULUKON PAIKKA> 1.4.1. Viran puolesta havaitut keskeneräiset tapaukset toimintalohkoittain vuonna 2001 >VIITTAUS KAAVIOON> 1.4.2. Vuonna 2001 tehdyt kantelut toimintalohkoittain >VIITTAUS KAAVIOON> 1.4.3. Ilmoittamatta jättämisen vuoksi keskeneräiset tapaukset toimintalohkoittain vuonna 2001 >VIITTAUS KAAVIOON> Liite II Rikkomistapaukset käsittelyvaiheen, oikeusperustan, jäsenvaltion ja alan mukaan Taulukko 2.1. Todetut rikkomiset - vaiheittain ja jäsenvaltioittain >TAULUKON PAIKKA> Taulukko 2.2. TODETUT RIKKOMISET - Rikkomisesta johtuvat menettelyt jäsenvaltioittain, vaiheittain ja oikeusperustoittain >TAULUKON PAIKKA> Taulukko 2.2.1. Vuonna 2001 lähetetyt viralliset ilmoitukset oikeusperustoittain ja jäsenvaltioittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.2.2. Vuonna 2001 lähetetyt perustellut lausunnot oikeusperustoittain ja jäsenvaltioittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.2.3. Yhteisöjen tuomioistuimessa vuonna 2001 nostetut kanteet oikeusperustoittain ja jäsenvaltioittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.3. Vireillä olevien asioiden käsittelyvaihe 31.12.2001 jäsenvaltioittain >TAULUKON PAIKKA> Taulukko 2.3.1. Tapaukset, joissa rikkomisesta johtuva menettely 31.12.2001, jäsenvaltioittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.3.2. 31/12/01 asiat, joissa on lähetetty perusteltu lausunto jäsenvaltioittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.3.3. 31/12/01 asiat, joissa on nostettu kanne yhteisöjen tuomioistuimessa, jäsenvaltioittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.3.4. 31/12/01 asiat, joissa on aloitettu menettely perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla, jäsenvaltioittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.4. Vireillä olevat asiat, tilanne aloittain 31/12/01 >TAULUKON PAIKKA> Taulukko 2.4.1. Vireillä olevat asiat, tilanne aloittain 31/12/01 >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.4.2. 31/12/01 vireillä olevat asiat, joissa on lähetetty perusteltu lausunto, aloittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.4.3. 31/12/01 vireillä olevat asiat, joissa on nostettu kanne yhteisöjen tuomioistuimessa, aloittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.4.4. 31/12/01 vireillä olevat asiat, joissa on aloitettu menettely perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla, aloittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.5. Päätökset menettelyn lopettamisesta vuonna 2001 >TAULUKON PAIKKA> Taulukko 2.5.1. päätökset menettelyn lopettamisesta vuonna 2001 vaiheittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.5.2. Vuonna 2001 lopetetut menettelyt, jotka oli aloitettu ilmoittamatta jättämisen vuoksi, vaiheittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.5.3 Vuonna 2001 lopetetut menettelyt, jotka oli aloitettu ilmoittamatta jättämisen vuoksi, vaiheittain >VIITTAUS KAAVIOON> Taulukko 2.6. Päätökset menettelyn lopettamisesta >TAULUKON PAIKKA> LIITE III Perustamissopimusten, asetusten ja päätösten rikkominen MAATALOUS Vuosi/numero : 1994/4466 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : ESPANJALAISTEN MANSIKOIDEN MAAHANTUONNIN ESTEET Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E030 Pantu vireille - ks. asia C-1995/265 - tuomio annettu 9.12.1997 Vuosi/numero : 1995/4430 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : "WHISKY"-SANAN SISÄLTÄVIEN ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTI Oikeusperusta : Asetus 31989R1576 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1997/2227 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : MAITOKIINTIÖJÄRJESTELMÄN VIRHEELLINEN SOVELTAMINEN Oikeusperusta : Asetus 31992R3950, asetus 31993R536 Perusteltu lausunto lähetetty : 7.5.1998 SG(1998)D/03614 Vuosi/numero : 1997/2228 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : MAITOKIINTIÖJÄRJESTELMÄN VIRHEELLINEN SOVELTAMINEN Oikeusperusta : Asetus 31992R3950, asetus 31993R0536 Perusteltu lausunto lähetetty : 21.12.2001 SG(2001)D/260568 Vuosi/numero : 1999/2073 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : YHDENNETYN HALLINTO- JA VALVONTAJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTON LAIMINLYÖNTI Oikeusperusta : Asetus 31992R3508 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 2001/2169 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : BANAANIEN TUONNIN VIITEMÄÄRÄT Oikeusperusta : Asetus 32001R896 Perusteltu lausunto lähetetty : 22.11.2001 SG(2001)D/260498 TALOUSARVIO Vuosi/numero : 1995/2126 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : ALANKOMAALAINEN VOI Oikeusperusta : Asetus 31990R2252, asetus 32000R1150 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1998/2323 Jäsenvaltio : ALANKOMAAT Nimike : YHTEISÖN PASSITUS - SÄÄDETYN MÄÄRÄAJAN YLITTÄMINEN Oikeusperusta : Asetus 31989R1552, päätös 31994D0728, asetus 32000R1150 Pantu vireille - ks. asia C-2001/460 Vuosi/numero : 1999/2226 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : TULLIEN JÄLKIKANTO, OMIEN VAROJEN TOTEAMISEN VIIVÄSTYMINEN (ASETUS 1552/89) Oikeusperusta : Asetus 31989R1552, asetus 32000R1150 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1999/2227 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : TIR - OMIEN VAROJEN TOTEAMISEN VIIVÄSTYMINEN Oikeusperusta : Asetus 31989R1552, asetus 31993R2454, asetus 32000R1150 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1999/2228 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : TIR-TAKUIDEN KÄSITTELY KIRJANPIDOSSA Oikeusperusta : Asetus 31989R1552, asetus 32000R1150 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 2000/2115 Jäsenvaltio : TANSKA Nimike : VIRANOMAISTEN VIRHE; TALOUDELLINEN VASTUU Oikeusperusta : Asetus 31989R1552, päätös 31994D0728, asetus 32000R1150 Perusteltu lausunto lähetetty : 6.4.2001 SG(2001)D/287555 Vuosi/numero : 2000/2204 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : KIELTÄYTYMINEN VIRALLISEEN KÄYTTÖÖN TEHTYJEN OSTOSTEN ALV:N MAKSAMISESTA KOMISSIOLLE Oikeusperusta : Perusteltu lausunto lähetetty : 20.4.2001 SG(2001)D/288006 KILPAILU Vuosi/numero : 1989/0030 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : TUKI IDEALSPUN/BEAULIEUN HYVÄKSI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A228; päätös 31984D0508 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1999/2129 Jäsenvaltio : PORTUGALI Nimike : PORTUGALIN LENTOASEMILLA SOVELLETTU LASKEUTUMIS- MAKSUJEN ALENNUSJÄRJESTELMÄ - PER.SOPIMUKSEN 86 ART. 3 KOHTA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A249; päätös 31999D0199 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös KOULUTUS JA KULTTUURI Vuosi/numero : 1998/2308 Jäsenvaltio : ITÄVALTA Nimike : MUISTA YHTEISÖMAISTA TULEVIEN OPISKELIJOIDEN SYRJINTÄ ITÄVALTALAISIIN YLIOPISTOIHIN PÄÄSYSSÄ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A012; EY:n perustamissopimus 197A149; EY:n perustamissopimus 197A150 Perusteltu lausunto lähetetty : 17.1.2002 SG(2002)D/260409 Vuosi/numero : 1999/4020 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : SYRJINTÄ YLIOPISTO-OPINTOIHIN PÄÄSYSSÄ YLIOPPILASTUTKINNON SUORITTANEISIIN OPISKELIJOIHIN NÄHDEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A012; EY:n perustamissopimus 197A149; EY:n perustamissopimus 197A150 Perusteltu lausunto lähetetty : 23.10.2001 SG(2001)260407 TALOUS- JA RAHOITUSASIAT Vuosi/numero : 1994/2210 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : YKSITYISTETTYIHIN YHTIÖIHIN TEHTÄVIÄ ULKOMAISIA INVESTOINTEJA KOSKEVAT RAJOITUKSET Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E052; ETY:n perustamissopimus 157E073; EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A056 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1994/5075 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : PÄÄOMIEN VAPAA LIIKKUVUUS - DM-MÄÄRÄISEN LAINAN OTTAMINEN Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E073; EY:n perustamissopimus197A056; EY:n perustamissopimus 197A058 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1995/4372 Jäsenvaltio : ITÄVALTA Nimike : PÄÄOMIEN VAPAA LIIKKUVUUS - OLESKELUOIKEUS Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E073; ETY:n perustamissopimus 197A039; EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A048; EY:n perustamissopimus 197A049; EY:n perustamissopimus 197A056; Perusteltu lausunto lähetetty : 29.5.1998 SG(1998)D/04257 Vuosi/numero : 1995/4535 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : KIINTEÄN OMAISUUDEN HANKINNAN RAJOITUKSET Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E073; EY:n perustamissopimus197A049; EY:n perustamissopimus 197A056 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1998/2288 Jäsenvaltio : YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA Nimike : YKSITYISTÄMINEN - BRITISH AIRPORTS' AUTHORITY PLC. - YRITYKSEN ERITYISANTI Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E052; ETY:n perustamissopimus 157E073; EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A056 Pantu vireille - ks. asia C-2001/098 Vuosi/numero : 1998/2289 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : YKSITYISTÄMINEN - ERITYISTOIMIVALTA YKSITYISTETYISSÄ YRITYKSISSÄ Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E052; ETY:n perustamissopimus 157E073; EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A056 Pantu vireille - ks. asia C-2000/463 Vuosi/numero : 1998/4083 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : SUHTEELLISUUSPERIAATTEEN LAIMINLYÖNTI TULLISEURAAMUKSEN SOVELTAMISESSA Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E073; EY:n perustamissopimus 197A056 Perusteltu lausunto lähetetty : 27.7.2001 SG(2001)D/290494 Vuosi/numero : 2000/2064 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : ELÄKESÄÄSTÖRAHASTOIHIN SIJOITTAMISTA KOSKEVAT RAJOITUKSET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A056 Perusteltu lausunto lähetetty : 31.5.2001 SG(2001)D/288850 TYÖLLISYYS JA SOSIAALIASIAT Vuosi/numero : 1989/0457 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : OPISKELUJEN RAHOITUS - SYRJINTÄ KANSALAISUUDEN PERUSTEELLA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; EY:n perustamissopimus 197A151 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1993/4738 Jäsenvaltio : YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA Nimike : YHTEISÖN TYÖNTEKIJÄN PUOLISON, JOKA EI OLE YHTEISÖN KANSALAINEN, KARKOTTAMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1993/4947 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : RAJASEUTUTYÖNTEKIJÖIDEN LISÄELÄKKEEN LASKEMINEN Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E048; ETY:n perustamissopimus 157E051; asetus 31971R1408 Virallinen ilmoitus 228 lähetetty: 9.2.2001 SG(2000)D/286053 Vuosi/numero : 1995/4831 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : SOSIAALITURVAMAKSUJEN PIDÄTTÄMINEN BELGIASSA MAKSETTAVISTA ELÄKKEISTÄ Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E051; ETY:n perustamissopimus 157E235; asetus 31971R1408;oikeustapaus 61983J0275 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1996/2208 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : VIERASKIELISTEN LUKIJOIDEN SYRJINTÄ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A010; EY:n perustamissopimus 197A039; asetus 31968R1612 Pantu vireille - ks. asia C-1999/212 - tuomio annettu 26.6.2001 Vuosi/numero : 1996/4516 Jäsenvaltio : TANSKA Nimike : RAJATYÖNTEKIJÄT: AJONEUVON KÄYTÖN RAJOITTAMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; EY:n perustamissopimus 197A049; oikeustapaus 61986J0127; oikeustapaus 61993J0415 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1996/4558 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : CRDS-MAKSU (CONTRIBUTION AU REMBOURSEMENT DE LA DETTE SOCIALE) JA RAJASEUTUTYÖNTEKIJÄT Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E051; asetus 31971R1408 Virallinen ilmoitus 228 lähetetty: 9.2.2001 SG(2000)D/286051 Vuosi/numero : 1997/4182 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : MAKSUT KUNSTLERZOZIALVERSICHERUNGILLE Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E051; ETY:n perustamissopimus 157E052; ETY:n perustamissopimus 157E059; asetus 31971R1408 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1996/4627 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : JULKISHALLINTO - KOULUTUS - AMMATTIKOKEMUKSEN TUNNUSTAMINEN - KANSALLISUUTEEN PERUSTUVA SYRJINTÄ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; asetus 31968R1612; oikeustapaus 61996J0015; oikeustapaus 61996J0187 Perusteltu lausunto lähetetty : 23.4.2001 SG(2001)D/288037 Vuosi/numero : 1997/4378 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : VANHUUSELÄKKEEN KERTYMINEN VIRKAMIEHELLE, JOKA SAA SOPIMUSPERUSTEISTA ELÄKETTÄ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; EY:n perustamissopimus 197A042; oikeustapaus 61992J0031; oikeustapaus 61993J0443 Perusteltu lausunto lähetetty : 28.1.1999 SG(1999)D/708 Vuosi/numero : 1997/4962 Jäsenvaltio : ALANKOMAAT Nimike : VAPAAEHTOISIIN SUORITUKSIIN PERUSTUVAN ELÄKKEEN LASKEMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A042; asetus 31971R1408 Perusteltu lausunto lähetetty 3.4.2000 SG(2000)D/102765 Vuosi/numero : 1998/2281 Jäsenvaltio : ITÄVALTA Nimike : TOISEN JÄSENVALTION JULKISHALLINNOSSA ANSAITTU VIRKAIKÄ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; asetus 31968R1612; oikeustapaus 61996J0015; oikeustapaus 61996J0187 Perusteltu lausunto lähetetty : 2.5.2000 SG(2000)A/05607 Vuosi/numero : 1998/2301 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : TOISEN JÄSENVALTION JULKISHALLINNOSSA ANSAITTU VIRKAIKÄ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; asetus 31968R1612; oikeustapaus 61996J0015; oikeustapaus 61996J0187 Perusteltu lausunto lähetetty : 10.8.1999 SG(1999)D/6515 Vuosi/numero : 1998/2302 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : TOISEN JÄSENVALTION JULKISHALLINNOSSA ANSAITTU VIRKAIKÄ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; asetus 31968R1612; oikeustapaus 61996J0015; oikeustapaus 61996J0187 Perusteltu lausunto lähetetty : 28.2.2000 SG(2000)D/101871 Vuosi/numero : 1998/2303 Jäsenvaltio : IRLANTI Nimike : TOISEN JÄSENVALTION JULKISHALLINNOSSA ANSAITTU VIRKAIKÄ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; asetus 31968R1612; oikeustapaus 61996J0015; oikeustapaus 61996J0187 Komission viimeinen päätös: VIREILLEPANO 20.12.2001 PV(2001)1549 - pantava täytäntöön viipymättä Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1998/4014 Jäsenvaltio : ALANKOMAAT Nimike : TYÖTTÖMYYSETUUKSIEN SIIRTÄMINEN ULKOMAILLE Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A042; asetus 31971R1408 Pantu vireille - ks. asia C-2001/311 Vuosi/numero : 1998/4499 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : OLESKELULUVAN HINTA JA TYÖLUVAN VAATIMINEN Oikeusperusta : Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1998/4579 Jäsenvaltio : LUXEMBURG Nimike : VÄHIMMÄISPALKKAOIKEUDEN PERUSTAVA LAKISÄÄTEINEN TÄYDENNYSOSA Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E052; asetus 31968R1612 Pantu vireille - ks. asia C-2001/299 Vuosi/numero : 1998/4846 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : KOTIPAIKKAAN SIDOTTU PERHE-ETUUS Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E048; ETY:n perustamissopimus 157E051; asetus 31968R1612; asetus 31971R1408 Perusteltu lausunto lähetetty : 5.11.2001 SG(2001)D/260453 Vuosi/numero : 1999/4115 Jäsenvaltio : ITÄVALTA Nimike : KOLMANSIEN MAIDEN KANSALAISTEN VAALIKELPOISUUS YRITYSNEUVOSTOIHIN Oikeusperusta : Asetus 31968R1612; päätös 31980D0001 Pantu vireille - ks. asia C-2001/465 Vuosi/numero : 1999/4399 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : SAIRAANHOITOKULUJEN KORVAAMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028; EY:n perustamissopimus 197A030; oikeustapaus 61995J0120 Perusteltu lausunto lähetetty : 16.10.2000 SG(2000)D/107557 Vuosi/numero : 1999/4968 Jäsenvaltio : IRLANTI Nimike : PÄÄSY JULKISHALLINNON VIRKOIHIN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197E039 Perusteltu lausunto lähetetty : 21.12.2001 SG(2001)D/260688 Vuosi/numero : 1999/5307 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : MINIMIPALKKA Oikeusperusta : Perusteltu lausunto lähetetty : 2.4.2001 SG(2001)D/287358 YRITYSTOIMINTA Vuosi/numero : 1995/4580 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : LÄÄKKEIDEN HINNAT Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 23.9.1997 SG(1997)D/07834 Vuosi/numero : 1998/4675 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : VENETSIALAINEN MUSEO (DOGEN PALATSI) - KANSALLISUUTEEN PERUSTUVA SYRJINTÄ Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E006; ETY:n perustamissopimus 157E059; EY:n perustamissopimus 197A012; EY:n perustamissopimus 197A046 Pantu vireille - ks. asia C-2001/388 YMPÄRISTÖ Vuosi/numero : 1994/4734 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : JÄTTEET - KOTITALOUSJÄTTEIDEN SIIRTO Oikeusperusta : Asetus 31993R0259 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1997/4878 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : ILMA - ASETUS 2037/2000, OTSONIKERROSTA HEIKENTÄVÄT AINEET Oikeusperusta : Asetus 31994R3093, asetus 32000R2037 Perusteltu lausunto lähetetty : 26.7.2001 SG(2001)D/290450 Vuosi/numero : 1998/4423 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : LUONTO - PÄÄTÖS 83/101, VÄLIMEREN SUOJELUPÖYTÄKIRJA, ETANG DE BERREN PILAANTUMINEN Oikeusperusta : Päätös 31983D0101 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 2000/2105 Jäsenvaltio : YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA Nimike : SÄTEILY - RADIOAKTIIVISEN JÄTTEEN HÄVITTÄMINEN - JASON- REAKTORI Oikeusperusta : Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus 157A37 Perusteltu lausunto lähetetty : 21.12.2001 SG(2001)D/260718 Vuosi/numero : 2000/2316 Jäsenvaltio : LUXEMBURG Nimike : WECKER-POTACHBERG-KORKEAJÄNNITELINJAN VAIKUTUS (PERUSTAMISSOPIMUKSEN 10 ARTIKLA) Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A010 Menettely päätettiin 2001 KALASTUS Vuosi/numero : 1984/0445 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : KALASTUS; TEKNISTEN SÄILYTTÄMISTOIMENPITEIDEN NOUDATTAMISEN PUUTTEELLINEN VALVONTA Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E171; asetus 31982R2057; asetus 31983R0171 Pantu vireille toisen kerran : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1989/2109 Jäsenvaltio : PORTUGALI Nimike : KALASTUSALUKSET (LISENSSI- JA KANSALLISUUSLIPPUEHDOT) Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E007; ETY:n perustamissopimus 157E030; ETY:n perustamissopimus 157E034; ETY:n perustamissopimus 157E052; EY:n perustamissopimus 197A012; EY:n perustamissopimus 197A043 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1990/0384 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : KALASTUSALUKSILLE ASETETUT EDELLYTYKSET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028; EY:n perustamissopimus 197A029 Perusteltu lausunto lähetetty : 5.4.2000 SG(2000)D/102880 Vuosi/numero : 1990/0418 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : VALVONTAVELVOLLISUUDEN LAIMINLYÖNTI - LIIKAKALASTUS VUONNA 1988 Oikeusperusta : Asetus 31983R0170; asetus 31987R2241; asetus 31987R3977 Pantu vireille - ks. asia C-1999/333 - tuomio annettu 1.2.2001 Vuosi/numero : 1992/2256 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : VALVONTAVELVOLLISUUDEN LAIMINLYÖNTI Oikeusperusta : Asetus 31983R0170; asetus 31987R2241; asetus 31989R4047 Perusteltu lausunto lähetetty : 8.7.1997 SG(1997)D/05307 Vuosi/numero : 1992/4211 Jäsenvaltio : YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA Nimike : KALASTUSKIINTIÖIDEN MYÖNTÄMISTÄ VUODEKSI 1992 KOSKEVAT YKSITYISKOHTAISET SÄÄNNÖT Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E007; ETY:n perustamissopimus 157E052; EY:n perustamissopimus 197A012; EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A228: asetus 31983R0173 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1993/2219 Jäsenvaltio : TANSKA Nimike : VALVONTAVELVOLLISUUDEN LAIMINLYÖNTI (1990) Oikeusperusta : Asetus 31983R0170; asetus 31987R2241; asetus 31989R4047 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1998/2255 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : VALVONTAVELVOLLISUUDEN LAIMINLYÖNTI - LIIKAKALASTUS VUOSINA 1995 JA 1996 Oikeusperusta : Asetus 31983R2807; asetus 31993R2847; asetus 31994R3364; asetus 31995R3074 Perusteltu lausunto lähetetty : 31.7.2001 SG(2001)D/290613 Vuosi/numero : 1998/2258 Jäsenvaltio : PORTUGALI Nimike : VALVONTAVELVOLLISUUDEN LAIMINLYÖNTI - LIIKAKALASTUS VUOSINA 1995 JA 1996 Oikeusperusta : Asetus 31983R2807; asetus 31993R2847; asetus 31994R3364; asetus 31995R3074 Perusteltu lausunto lähetetty : 5.11.2001 SG(2001)D/260455 Vuosi/numero : 1998/2260 Jäsenvaltio : SUOMI Nimike : VALVONTAVELVOLLISUUDEN LAIMINLYÖNTI - LIIKAKALASTUS VUOSINA 1995 JA 1996 Oikeusperusta : Asetus 31983R2807; asetus 31993R2847; asetus 31994R3362; asetus 31994R3366; asetus 31994R3370; asetus 31995R3074 Perusteltu lausunto lähetetty : 29.12.2000 SG(2000)D/109694 Vuosi/numero : 1998/2261 Jäsenvaltio : IRLANTI Nimike : VALVONTAVELVOLLISUUDEN LAIMINLYÖNTI - LIIKAKALASTUS VUOSINA 1995 JA 1996 Oikeusperusta : Asetus 31983R2807; asetus 31993R2847; asetus 31994R3362; asetus 31995R3074 Perusteltu lausunto lähetetty : 12.3.2001 SG(2001)D/286715 Vuosi/numero : 1998/2262 Jäsenvaltio : RUOTSI Nimike : VALVONTAVELVOLLISUUDEN LAIMINLYÖNTI - LIIKAKALASTUS VUOSINA 1995 JA 1996 Oikeusperusta : Asetus 31983R2807; asetus 31993R2847; asetus 31994R3364; asetus 31995R3074 Perusteltu lausunto lähetetty : 20.2.2001 SG(2001)D/286311 Vuosi/numero : 1998/2264 Jäsenvaltio : TANSKA Nimike : VALVONTAVELVOLLISUUDEN LAIMINLYÖNTI - LIIKAKALASTUS VUOSINA 1995 JA 1996 Oikeusperusta : Asetus 31983R2807; asetus 31993R2847; asetus 31994R3362; asetus 31995R3074 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1999/2279 Jäsenvaltio : IRLANTI Nimike : KALASTUSALUSTEN SATELLIITTISEURANTAJÄRJESTELMÄN (VMS) KÄYTTÖÖNOTTOAIKATAULUN LAIMINLYÖNTI Oikeusperusta : Asetus 31993R2847 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1999/2284 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : VALVONTAVELVOLLISUUDEN LAIMINLYÖNTI - LIIKAKALASTUS VUONNA 1997 Oikeusperusta : Asetus 31992R3760; asetus 31993R2847; asetus 31997R406 Perusteltu lausunto lähetetty : 13.11.2001 SG(2001)D/260473 Vuosi/numero : 2000/2048 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : VSM-JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTOAIKATAULUN LAIMINLYÖNTI Oikeusperusta : Asetus 32847R1993 Perusteltu lausunto lähetetty : 5.2.2001 SG(2001)D/285887 Vuosi/numero : 2000/2049 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : VSM-JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTOAIKATAULUN LAIMINLYÖNTI Oikeusperusta : Asetus 32847R1993 Perusteltu lausunto lähetetty : 5.2.2001 SG(2001)D/285889 OIKEUS- JA SISÄASIAT Vuosi/numero : 1996/2033 Jäsenvaltio : SUOMI Nimike : LUVAN VAATIMINEN ULKOMAALAISILTA TIETYILLE SUOMEN VALTION ALUEILLE PÄÄSEMISEKSI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A012; EY:n perustamissopimus 197A018 Menettely päätettiin 2001 SISÄMARKKINAT Vuosi/numero : 2000/4366 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : DEH - PUITESOPIMUS (DEP 490) Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A012; EY:n perustamissopimus 197A049 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1991/0555 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : VASTUULEIMASIMEN KÄYTTÖ JALOMETALLIEN TUONNISSA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Pantu vireille - ks. asia C-2000/084- tuomio annettu 14.6.2001 Vuosi/numero : 1992/2085 Jäsenvaltio : IRLANTI Nimike : JALOMETALLITUOTTEIDEN TUONTI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Pantu vireille - ks. asia C-1999/030 - tuomio annettu 21.6.2001 Vuosi/numero : 1992/2222 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : ÖLJYTUOTTEIDEN VARASTOINTI JA MARKKINOILLE SAATTAMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Pantu vireille - ks. asia C-1998/398 - tuomio annettu 25.10.2001 Vuosi/numero : 1993/2222 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : HANHENMAKSAVALMISTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028; EY:n perustamissopimus 197A030 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1994/2150 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : ENTSYYMIVALMISTEET TIETTYJEN IHMISILLE TARKOITETTUJEN ELINTARVIKKEIDEN JA JUOMIEN VALMISTUKSESSA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028; EY:n perustamissopimus 197A030 Perusteltu lausunto lähetetty : 15.5.1998 SG(1998)D/03853 Vuosi/numero : 1994/2201 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : KANSANTERVEYS - REAGENSSIEN REKISTERÖINTIVAATIMUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028; EY:n perustamissopimus 197A030 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1994/4075 Jäsenvaltio : ALANKOMAAT Nimike : VITAMIINI- JA RAUTARIKASTETTUJEN ELINTARVIKKEIDEN TUONTI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028; EY:n perustamissopimus 197A030 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1994/4883 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : ALKOHOLITTOMIEN JUOMIEN TUONNIN ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028; EY:n perustamissopimus 197A030 Pantu vireille - ks. asia C-2001/420 Vuosi/numero : 1994/5125 Jäsenvaltio : ALANKOMAAT Nimike : VITAMINOITUJEN ELINTARVIKKEIDEN TUONNIN ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028; EY:n perustamissopimus 197A030 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1995/2037 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : ELINTARVIKKEIDEN MERKINNÄT Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1995/2175 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : ELINTARVIKKEIDEN KANSSA KOSKETUKSIIN JOUTUVAT KUMISET TARVIKKEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1995/2176 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : ELINTARVIKKEIDEN JALOSTUKSESSA KÄYTETYT TEKNOLOGISET LISÄAINEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 27.3.1998 SG(1998)D/02456 Vuosi/numero : 1995/2283 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : MESSUJA JA NÄYTTELYJÄ KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ - EXTREMADURAN AUTONOMINEN ALUE Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028; EY:n perustamissopimus 197A049 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1996/4208 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : VITAMINOIDUT JUOMAT (ENERGIAJUOMAT) Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 26.10.1998 SG(1998)D/8993 Vuosi/numero : 1996/4609 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : LISÄRAVINTOVALMISTEIDEN MARKKINOILLE SAATTAMISEN ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Täydentävä perusteltu lausunto lähetetty: 26.7.2001 SG(2001)D/290372 Vuosi/numero : 1996/4808 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : LÄÄKEVALMISTEIDEN RINNAKKAISTUONTI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1997/2060 Jäsenvaltio : ALANKOMAAT Nimike : ELINTARVIKKEISIIN LISÄTTÄVIÄ MIKRORAVINTEITA KOSKEVAT SÄÄDÖKSET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1997/2261 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : ALKOHOLITTOMIEN JUOMIEN PAKKAUSMERKINNÄT (SUOSITELTU VÄHITTÄISMYYNTIHINTA) Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 28.4.1999 SG(1999)D/02845 Vuosi/numero : 1997/4118 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : VAMMAISILLE TARKOITETTUJEN LÄÄKINTÄLAITTEIDEN MARKKINOILLE SAATTAMISEN ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1997/4239 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : PASSITETTAVIEN VARAOSIEN TAKAVARIKOINTI - VÄÄRENTÄMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Virallinen ilmoitus 228 lähetetty: 21.12.2001 SG(2000)D/260502 Vuosi/numero : 1997/4418 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : LAIVAVARUSTEIDEN MAAHANTUONNIN ESTEET Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E030; EY:n perustamissopimus 197A028 Pantu vireille - ks. asia C-2001/455 Vuosi/numero : 1997/4419 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : ALLASVEDEN KÄSITTELYTUOTTEIDEN MARKKINOILLE SAATTAMISEN ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 23.11.1998 SG598)D/10966 Vuosi/numero : 1997/4579 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : URHEILIJOILLE TARKOITETTUJEN ELINTARVIKKEIDEN TUONNIN ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028; EY:n perustamissopimus 197A030 Vireillepano (päätös) Vuosi/numero : 1998/2199 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : ELINTARVIKEVALMISTEIDEN HYVÄKSYMISMENETTELY Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1998/4032 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : LÄÄKETUOTTEIDEN TUONNIN ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 26.1.2000 SG(2000)D/100918 Vuosi/numero : 1998/4387 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : PERÄVAUNULLISEN MOOTTORIPYÖRÄN REKISTERÖINTI- JA AJOKIELTO Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E030; ETY:n perustamissopimus 197A018; EY:n perustamissopimus 197A028; EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 17.2.2000 SG(2000)D/101586 Vuosi/numero : 1998/4977 Jäsenvaltio : ALANKOMAAT Nimike : KASVINSUOJELUAINEIDEN RINNAKKAISTUONTI - ETY:n perustamissopimuksen 30 A artikla ja 36 artikla Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1998/4978 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : YLEISTYYPPISTEN KASVINSUOJELUAINEIDEN TUONTI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1998/5023 Jäsenvaltio : YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA Nimike : TORJUNTA-AINEIDEN RINNAKKAISTUONNIN MÄÄRÄAIKA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 23.10.2001 SG(2001)260341 Vuosi/numero : 1998/5024 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : HAMPPUTUOTTEIDEN (VAATTEET, KENGÄT, KORUT) MARKKINOILLE SAATTAMISEN KIELTÄMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1998/5043 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : HENKILÖKOHTAISEEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTUJEN HOMEOPAATTISTEN LÄÄKKEIDEN TUONTI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 23.10.2001 SG(2001)260325 Vuosi/numero : 1998/5128 Jäsenvaltio : ITÄVALTA Nimike : LÄÄKKEIDEN TUONTI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 22.10.1999 SG(99)D/08409 Vuosi/numero : 1998/5130 Jäsenvaltio : ITÄVALTA Nimike : LIIKENNEMERKKEJÄ KOSKEVAT SÄÄNNÖT Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 24.1.2000 SG(2000)D/100732 Vuosi/numero : 1999/4016 Jäsenvaltio : TANSKA Nimike : VITAMINOIDUN JUOMAN MARKKINOILLE SAATTAMISEN ESTEET Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E030 Pantu vireille - ks. asia C-2001/192 Vuosi/numero : 1999/4017 Jäsenvaltio : IRLANTI Nimike : LÄÄKKEIDEN RINNAKKAISTUONTI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 24.1.2001 SG(2001)D/285417 Vuosi/numero : 1999/4056 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : LÄÄKKEIDEN TUONTI - JÄLJENNÖS MARKKINOILLE SAATTAMISTA KOSKEVASTA LUVASTA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 29.12.2000 SG(2000)D/109668 Vuosi/numero : 1999/4060 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : MATKAILUAUTON MAAHANTUONTI - VAATIMUSTENMUKAISUUSVAKUUTUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1999/4134 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : KAUPAN ESTEET - NESTEMÄISTÄ VALKAISUAINETTA KOSKEVA ESPANJAN LAINSÄÄDÄNTÖ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Pantu vireille - ks. asia C-2001/358 Vuosi/numero : 1999/4321 Jäsenvaltio : ITÄVALTA Nimike : LÄÄKKEIDEN TUONTI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 13.6.2000 SG(2000)D/104140 Vuosi/numero : 1999/4426 Jäsenvaltio : RUOTSI Nimike : LÄÄKKEIDEN RINNAKKAISTUONTI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 30.1.2001 SG(2001)D/285590 Vuosi/numero : 1999/4515 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : JALOMETALLITUOTTEIDEN MARKKINOILLE SAATTAMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 19.9.2001 SG(2001)D/291489 Vuosi/numero : 1999/4675 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : LÄÄKINTÄLAITTEITA KOSKEVIEN KULUJEN KORVAAMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 8.11.2000 SG(2000)D/108185 Vuosi/numero : 1999/4826 Jäsenvaltio : SUOMI Nimike : VITAMIINIVALMISTEET "PLUS TABS" Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 8.11.2000 SG(2000)D/108187 Vuosi/numero : 1999/5021 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : LÄÄKINTÄLAITTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 7.3.2001 SG(2001)D/286633 Vuosi/numero : 1999/5257 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : REKISTERÖINTI - EY-VAATIMUSTENMUKAISUUSVAKUUTUKSEN TUNNUSTAMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 21.12.2001 SG(2001)D/260500 Vuosi/numero : 2000/2016 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : KASSAKONEITA KOSKEVAT TEKNISET MÄÄRITYKSET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 23.10.2001 SG(2001)260356 Vuosi/numero : 2000/2230 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : KELTAEVÄTONNIKALAN NIMIKE - VASTAVUOROISTA TUNNUSTAMISTA KOSKEVAN LAUSEKKEEN PUUTTUMINEN Oikeusperusta : Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus 157A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 16.5.2001 SG(2001)D/288563 Vuosi/numero : 2000/4091 Jäsenvaltio : LUXEMBURG Nimike : YLEINEN HINTASÄÄNTELY Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 21.12.2001 SG(2001)D/260698 Vuosi/numero : 2000/4397 Jäsenvaltio : PORTUGALI Nimike : SANITEETTIVESIPUTKIEN HYVÄKSYMINEN - TOIMITETTUJA TODISTUKSIA EI TUNNUSTETTU Oikeusperusta : Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus 157A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 16.5.2001 SG(2001)D/288565 Vuosi/numero : 1990/0388 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : MATKAOPPAIDEN PALVELUJEN VAPAAN TARJOAMISEN RAJOITTAMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A010; EY:n perustamissopimus 197A039; EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A049 Pantu vireille - ks. asia C-1992/375, tuomio annettu 22.3.1994 Vuosi/numero : 1993/4448 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : HUUTOKAUPPA - HUUTOKAUPAN PITÄJIEN MONOPOLI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1993/4893 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : YHDISTYNEESSÄ KUNINGASKUNNASSA MYÖNNETYN TODISTUKSEN TUNNUSTAMINEN BADEN-WÜRTTEMBERGISSÄ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 30.1.2001 SG(2001)D/285586 Vuosi/numero : 1995/4302 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : LIEGELÄISEEN ARKKITEHTILIITTOON LIITTYMISEN KIELTÄMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A047 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1996/4407 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : LUPA KÄYTTÄÄ MUISSA JÄSENVALTIOISSA HANKITTUJA AKATEEMISIA ARVONIMIÄ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; EY:n perustamissopimus 197A043 Perusteltu lausunto lähetetty : 29.12.2000 SG(2000)D/109658 Vuosi/numero : 1997/4569 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : YHTIÖILLE TARKOITETTU KIELTO OMISTAA OPTISIA TARVIKKEITA MYYVIÄ LIIKKEITÄ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A043 Perusteltu lausunto lähetetty : 24.1.2001 SG(2001)D/285378 Vuosi/numero : 1998/4293 Jäsenvaltio : ITÄVALTA Nimike : ERIKOISLÄÄKÄRIEN SIJOITTAUTUMISVAPAUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; EY:n perustamissopimus 197A043 Perusteltu lausunto lähetetty : 27.12.1999 SG(1999)D/10867 Vuosi/numero : 1998/5041 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : ITALIALAISEN FARMASIA-ALAN TUTKINNON TUNNUSTAMISTA KOSKEVA PYYNTÖ Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A043 Perusteltu lausunto lähetetty : 24.1.2001 SG(2001)D/285366 Vuosi/numero : 1999/4512 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : SOSIAALITURVAJÄRJESTELMÄ: LÄÄKÄRINAMMATTI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A043 Perusteltu lausunto lähetetty : 21.12.2001 SG52001)D/260700 Vuosi/numero : 1994/2146 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : SIIVOUSPALVELUJEN VAPAAN TARJOAMISEN LAINSÄÄDÄNNÖLLISET ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1994/4441 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : KILPAILUNVASTAISET KÄYTÄNNÖT - VEDENPINNAN ALLA TEHTÄVÄT TYÖT Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A049 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1992/4643 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : VELVOLLISUUS PERUSTAA TYTÄRYHTIÖ SAKSAAN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 12.11.1997 SG(1997)D/09388 Vuosi/numero : 1993/2300 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : TIELIIKENNEKONSULTIN TOIMINNAN HARJOITTAMISEN RAJOITUKSET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A012; EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A049 Pantu vireille - ks. asia C-1999/263, tuomio annettu 29.5.2001 Vuosi/numero : 1994/4337 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : CD-LEVYJEN MYYNTIKAMPANJAN KIELTÄMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028; EY:n perustamissopimus 197A030; EY:n perustamissopimus 197A049 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1994/4855 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : EVIN-LAIN VIRHEELLINEN SOVELTAMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1994/4903 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : PAKKO MAKSAA VUOSIMAKSUJA BELGIALAISISTA PATENTEISTA BELGIALAISEN PATENTTIASIAMIEHEN KAUTTA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 29.11.2000 SG(2000)D/108823 Vuosi/numero : 1995/2068 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : YKSITYISTÄ VARTIOINTISEKTORIA KOSKEVAT RAJOITUKSET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A049 Pantu vireille - ks. asia C-1999/283, tuomio annettu 31/05/2001 Vuosi/numero : 1995/2105 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : YKSITYISIÄ VARTIOINTILIIKKEITÄ KOSKEVAT RAJOITUKSET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A049 Virallinen ilmoitus 228 lähetetty: 15.9.2000 SG(2000)D/106741 Vuosi/numero : 1995/4563 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : KOLMANSIEN MAIDEN KANSALAISET: PALVELUJEN TARJOAMISEN VAPAUDEN RAJOITTAMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 7.8.1998 SG(1998)D/06915 Vuosi/numero : 1995/4687 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : TYÖNTEKIJÄT, JOTKA EIVÄT OLE YHTEISÖN KANSALAISIA: REKISTERÖITYMINEN YRITTÄJÄKSI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 9.9.1998 SG(1998)D/07562 Vuosi/numero : 1996/2246 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : TAVARANLÄHETTÄJIEN TOIMINNAN LAINSÄÄDÄNNÖLLISET ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Virallinen ilmoitus 228 lähetetty: 21.12.2001 SG(2001)D/260665 Vuosi/numero : 1997/4388 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : HYVITYSOHJELMA ASIAKASUSKOLLISUUDEN SÄILYTTÄMISEKSI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 1.8.2000 SG(2000)D/105662 Vuosi/numero : 1997/4533 Jäsenvaltio : LUXEMBURG Nimike : PATENTTITOIMISTOJEN KOTIPAIKKAVELVOITE Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A43; EY:n perustamissopimus 197A49 Pantu vireille - ks. asia C-2001/478 Vuosi/numero : 1997/4642 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : PALVELUJEN TARJOAMINEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN LÄHETTÄMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 25.7.2001 SG(2001)D/290290 Vuosi/numero : 1998/2002 Jäsenvaltio : ITÄVALTA Nimike : ULKOMAISTEN PATENTTIASIAMIESTEN PALVELUJEN TARJOAMISEN JA SIJOITTAUTUMISEN ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 29.12.2000 SG(2000)D/109660 Vuosi/numero : 1998/2003 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : PALVELUJEN TARJOAMISEN ESTEET - ULKOMAISET PATENTTIASIAMIEHET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197049 Pantu vireille - ks. asia C-2001/150 Vuosi/numero : 1998/2006 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : PALVELUJEN TARJOAMISEN VAPAUS JA ULKOMAISTEN PATENTTIASIAMIESTEN SIJOITTAUTUMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197043; EY:n perustamissopimus 197049 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1998/2011 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : YKSITYISET OHJELMATOIMISTOT Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 26.1.2000 SG(2000)D/100908 Vuosi/numero : 1998/2038 Jäsenvaltio : PORTUGALI Nimike : ULKOMAISTEN PATENTTITOIMISTOJEN PALVELUJEN VAPAAN TARJOAMISEN ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1998/2040 Jäsenvaltio : IRLANTI Nimike : ULKOMAISTEN PATENTTITOIMISTOJEN PALVELUJEN VAPAAN TARJOAMISEN ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1998/2055 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : ULKOMAISTEN PATENTTIASIAMIESTEN PALVELUJEN TARJOAMISEN ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 1970049 Pantu vireille - ks. asia C-2001/131 Vuosi/numero : 1998/4047 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : HUUTOKAUPPALUETTELOJEN MARKKINOILLE SAATTAMISEN ESTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1998/4137 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : SATELLIITTIANTENNEJA KOSKEVA KUNNALLISVERO Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 26.5.1999 SG(1999)D/03803 Vuosi/numero : 1998/5097 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : ERÄÄLLE LABORATORIOLLE ASETETUT EDELLYTYKSET RAJAT YLITTÄVÄN TOIMINNAN KÄYNNISTÄMISELLE Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus197A049; EY:n perustamissopimus 197A10 Pantu vireille - ks. asia C-2001/496 Vuosi/numero : 1999/4064 Jäsenvaltio : ITÄVALTA Nimike : YHDENVERTAISEN KOHTELUN PERIAATTEEN LAIMINLYÖNTI SAIRAALAHOIDOSSA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A039; EY:n perustamissopimus 197A049; EY:n perustamissopimus 197A050; EY:n perustamissopimus 197A06 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1999/4511 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : KIVIHIILIKAIVOSLUVAN MYÖNTÄMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A043 Perusteltu lausunto lähetetty : 3.10.2001 SG(2001)D/260280 Vuosi/numero : 1999/4615 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : INSINÖÖRITOIMISTOJEN OSALLISTUMINEN ERÄISIIN TARJOUSKILPAILUIHIN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197049 Perusteltu lausunto lähetetty : 30.4.2001 SG(2001)D/288216 Vuosi/numero : 1998/4114 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : SIJOITTAUTUMISVAPAUS JA PALVELUJEN VAPAA TARJOAMINEN Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 12.9.2000 SG(2000)D/106692 Vuosi/numero : 1999/4238 Jäsenvaltio : ITÄVALTA Nimike: YHTEISSIJOITUSYRITYKSET - ARVOPAPERIT Oikeusperusta: EY:n perustamissopimus 197A049; EY:n perustamissopimus 197A056 Perusteltu lausunto lähetetty : 8.11.2000 SG(2000)D/108191 TERVEYS JA KULUTTAJANSUOJA Vuosi/numero : 1997/2117 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : BSE-SÄÄDÖKSET Oikeusperusta : ETY:n perustamissopimus 157E005; päätös 31992D0562; päätös 31994D0381; päätös 31994D0382; päätös 31996D0449 Menettely päätettiin 2001 VEROTUS JA TULLILIITTO Vuosi/numero : 1984/0342 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : PUOLUSTUSKÄYTTÖÖN TARKOITETUN EI-SOTILAALLISEN MATERIAALIN TUONTITULLITTOMUUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A026; asetus 31987R2658; asetus 31992R2913 Perusteltu lausunto lähetetty : 25.7.1985 SG(1985)D/9543 Vuosi/numero : 1984/0343 Jäsenvaltio : TANSKA Nimike : PUOLUSTUSKÄYTTÖÖN TARKOITETUN EI-SOTILAALLISEN MATERIAALIN TUONTITULLITTOMUUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A026; asetus 31987R2658; asetus 31992R2913 Perusteltu lausunto lähetetty : 25.7.1985 SG(1985)D/9545 Vuosi/numero : 1984/0344 Jäsenvaltio : YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA Nimike : PUOLUSTUSKÄYTTÖÖN TARKOITETUN EI-SOTILAALLISEN MATERIAALIN TUONTITULLITTOMUUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A026; asetus 31987R2658; asetus 31992R2913 Perusteltu lausunto lähetetty : 25.7.1985 SG(1985)D/9547 Vuosi/numero : 1984/0345 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : PUOLUSTUSKÄYTTÖÖN TARKOITETUN EI-SOTILAALLISEN MATERIAALIN TUONTITULLITTOMUUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A026; asetus 31987R2658; asetus 31992R2913 Perusteltu lausunto lähetetty : 25.7.1985 SG(1985)D/9549 Vuosi/numero : 1984/0346 Jäsenvaltio : LUXEMBURG Nimike : PUOLUSTUSKÄYTTÖÖN TARKOITETUN EI-SOTILAALLISEN MATERIAALIN TUONTITULLITTOMUUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A026; asetus 31987R2658; asetus 31992R2913 Perusteltu lausunto lähetetty : 25.7.1985 SG(1985)D/9551 Vuosi/numero : 1984/0347 Jäsenvaltio : ALANKOMAAT Nimike : PUOLUSTUSKÄYTTÖÖN TARKOITETUN EI-SOTILAALLISEN MATERIAALIN TUONTITULLITTOMUUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A026; asetus 31987R2658; asetus 31992R2913 Perusteltu lausunto lähetetty : 25.7.1985 SG(1985)D/9553 Vuosi/numero : 1986/0126 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : PUOLUSTUSKÄYTTÖÖN TARKOITETUN EI-SOTILAALLISEN MATERIAALIN TUONTITULLITTOMUUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A026; asetus 31987R2658; asetus 31992R2913 Perusteltu lausunto lähetetty : 2.5.1990 SG(1990)D/21649 Vuosi/numero : 1990/0078 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : PUOLUSTUSKÄYTTÖÖN TARKOITETUN EI-SOTILAALLISEN MATERIAALIN TUONTITULLITTOMUUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A026; asetus 31987R2658; asetus 31992R2913 Perusteltu lausunto lähetetty : 31.12.1992 SG(1992)D/19475 Vuosi/numero : 1990/0079 Jäsenvaltio : PORTUGALI Nimike : PUOLUSTUSKÄYTTÖÖN TARKOITETUN EI-SOTILAALLISEN MATERIAALIN TUONTITULLITTOMUUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A026; asetus 31987R2658; asetus 31992R2913 Perusteltu lausunto lähetetty : 20.1.1993 SG(1993)D/00940 Vuosi/numero : 1995/2238 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : YHTEISÖN TULLIKOODEKSI Oikeusperusta : Asetus 31992R2913 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1998/4667 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : EU:SSA VALMISTETTUJEN LÄÄKEVALMISTEIDEN TUONTILASKUJEN AIDOKSI TODISTAMISTA KOSKEVAT MAKSUT Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A025 Vireillepanoa lykätty : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1999/2025 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : TULLI - VELAN PERINNÄN VIIVÄSTYMINEN Oikeusperusta : Asetus 31992R2913 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 2000/2009 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : PIENKONEIDEN LENTÄJÄT - VELVOITE LASKEUTUA LENTOKENTILLE, JOILLA ON TULLITOIMIPAIKKA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A023; EY:n perustamissopimus 197A025; asetus 31991R3925 Perusteltu lausunto lähetetty : 26.7.2001 SG(2001)D/290382 Vuosi/numero : 2000/4421 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : HUVIVENEILTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT KREIKAN VESILLE TULTAESSA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A023; EY:n perustamissopimus 197A025; EY:n perustamissopimus 197A090; EY:n perustamissopimus 197A133 Perusteltu lausunto lähetetty : 26.7.2001 SG(2001)D/290376 Vuosi/numero : 1991/0779 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : KÄYTETTYJEN AUTOJEN VEROTUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A090 Perusteltu lausunto 228 lähetetty 18.9.2000 SG(2000)D/106783 Vuosi/numero : 1992/5125 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : AUTOJEN SYRJIVÄ VEROTUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A090 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1995/4988 Jäsenvaltio : ITÄVALTA Nimike : REKISTERÖINTIVERO - MUISTA JÄSENVALTIOISTA TUOTUJEN AUTOJEN YKSILÖLLINEN KOHTELU Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A090 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1996/2244 Jäsenvaltio : PORTUGALI Nimike : KÄYTETTYJEN AUTOJEN AUTOVERO Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A028 Perusteltu lausunto lähetetty : 9.11.1999 SG(1999)D/08917 Vuosi/numero : 1996/4748 Jäsenvaltio : PORTUGALI Nimike : SYRJINTÄ - AUTOVERO Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A090 Vireillepanoa lykätty : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1997/4309 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : TEURASTAMOJÄTTEIDEN KÄSITTELYÄ JA KERUUTA KOSKEVA VERO Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A090 Perusteltu lausunto lähetetty : 18.9.2000 SG(2000)D/106791 Vuosi/numero : 1997/4487 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : SUURITEHOISTEN AUTOJEN TUONTIVEROTUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A090 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1999/4452 Jäsenvaltio : RUOTSI Nimike : VIININ SYRJIVÄ VEROTUS OLUEEN VERRATTUNA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A090 Perusteltu lausunto lähetetty : 19.6.2001 SG(2001)D/289253 Vuosi/numero : 1997/4237 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : ULKOMAISTEN PALVELUNTARJOAJIEN LÄHDEVERO JA YHTEISVASTUULLISUUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 23.10.2001 SG(2001)260408 Vuosi/numero : 1997/4448 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : YRITYSTEN SULAUTUMISEN JÄLKEEN HANKITUISTA OSAKKEISTA SAADUN VOITON POISTO Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A043; EY:n perustamissopimus 197A056; Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1999/4835 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : YHTEISÖN VAKUUTTAJIEN PALVELUJEN TARJONNAN VAPAUS Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A049 Perusteltu lausunto lähetetty : 26.7.2001 SG(2001)D/290383 LIIKENNE JA ENERGIA Vuosi/numero : 1999/2219 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : ASIASSA 280/95 29.1.1998 ANNETUN VALTIONTUKEA KOSKEVAN TUOMION TÄYTÄNTÖÖNPANON LAIMINLYÖNTI Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197228 Perusteltu lausunto 228 lähetetty : 24.7.2001 SG(2001)D/290113 Vuosi/numero : 1992/2219 Jäsenvaltio : SAKSA Nimike : SISÄVESILIIKENNETTÄ KOSKEVAT KAHDENVÄLISET SOPIMUKSET KOLMANSIEN MAIDEN KANSSA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A10; EY:n perustamissopimus 197A133; EY:n perustamissopimus 197A71 Vireillepanoa lykätty : 18.7.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1994/2267 Jäsenvaltio : LUXEMBURG Nimike : SISÄVESILIIKENNETTÄ KOSKEVAT KAHDENVÄLISET SOPIMUKSET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A10 Vireillepanoa lykätty : 18.7.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1993/4037 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : LENTOKENTTÄVEROT Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A49; asetus 31992R2408 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1996/2162 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : SYRJIVÄT LENTOKENTTÄVEROT Oikeusperusta : Asetus 31992R2408 Pantu vireille - ks. asia C-1999/447, tuomio annettu 4.7.2001 Vuosi/numero : 1996/2163 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : SYRJIVÄT LENTOKENTTÄVEROT Oikeusperusta : Asetus 31992R2408 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1996/2164 Jäsenvaltio : PORTUGALI Nimike : SYRJIVÄT LENTOKENTTÄVEROT Oikeusperusta : Asetus 31992R2408 Pantu vireille - ks. asia C-1999/070, tuomio annettu 26.6.2001 Vuosi/numero : 1996/2165 Jäsenvaltio : ALANKOMAAT Nimike : SYRJIVÄT LENTOKENTTÄVEROT Oikeusperusta : Asetus 31992R2408 Pantu vireille - ks. asia C-2001/246 Vuosi/numero : 1998/2094 Jäsenvaltio : ALANKOMAAT Nimike : AVOIN TAIVAS -SOPIMUKSEN TEKEMINEN YHDYSVALTOJEN KANSSA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A43; asetus 31992R2407; asetus 31992R2408; asetus 31992R2409 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1998/2325 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : ILMAILUSOPIMUKSEN TEKEMINEN YHDYSVALTOJEN KANSSA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A43; asetus 31992R2407; asetus 31992R2408; asetus 31992R2409 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1990/0358 Jäsenvaltio : ALANKOMAAT Nimike : KAUPPALAIVASTO - KANSALLISUUSLIPPU Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A048 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1991/0600 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : BELGIAN JA LUXEMBURGIN TALOUSLIITON JA TOGON SOPIMUKSEEN SISÄLTYVÄ LASTINJAKOJÄRJESTELY Oikeusperusta : Asetus 31986R4055 Perusteltu lausunto 228 lähetetty : 21.12.2001 SG(2001)D/260695 Vuosi/numero : 1991/0601 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : BELGIAN JA ZAIREN SOPIMUKSEEN SISÄLTYVÄ LASTINJAKOJÄRJESTELY Oikeusperusta : Asetus 31986R4055 Perusteltu lausunto 228 lähetetty : 21.12.2001 SG(2001)D/260697 Vuosi/numero : 1995/2161 Jäsenvaltio : BELGIA Nimike : KESKI- JA LÄNSI-AFRIKAN MAIDEN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET Oikeusperusta : Asetus 31986R4055 Perusteltu lausunto 228 lähetetty : 21.12.2001 SG(2001)D/260695 Vuosi/numero : 1995/2162 Jäsenvaltio : LUXEMBURG Nimike : KESKI- JA LÄNSI-AFRIKAN MAIDEN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET Oikeusperusta : Asetus 31986R4055 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1995/2163 Jäsenvaltio : PORTUGALI Nimike : KESKI- JA LÄNSI-AFRIKAN MAIDEN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET Oikeusperusta : Asetus 31986R4055 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1995/2164 Jäsenvaltio : PORTUGALI Nimike : LASTINJAKOJÄRJESTELYSOPIMUKSET KOLMANSIEN MAIDEN KANSSA Oikeusperusta : Asetus 31986R4055 Virallinen ilmoitus 228 lähetetty: 25.7.2001 SG(2001)D/290251 Vuosi/numero : 1995/2198 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : MERILIIKENTEEN KABOTAASI Oikeusperusta : Asetus 31992R3577 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1995/4624 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : PALVELUJEN VAPAA TARJOAMINEN MERILIIKENTEEN ALALLA Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A48; asetus 31986R4055 Pantu vireille : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1996/2168 Jäsenvaltio : RANSKA Nimike : RANSKAN LIPUN ALAISUUTEEN PÄÄSYN MYÖNTÄMISPERUSTEET Oikeusperusta : EY:n perustamissopimus 197A43 Menettely päätettiin 2001 Vuosi/numero : 1998/4654 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : MERILIIKENNE - PALVELUJEN VAPAAN TARJOAMISEN RAJOITTAMINEN (ASETUS (ETY) N:O 4055/86) Oikeusperusta : Asetus 31986R4055; asetus 31992R3577 Vireillepanoa lykätty : 20.12.2001 tehty päätös Vuosi/numero : 1999/2001 Jäsenvaltio : PORTUGALI Nimike : MERILIIKENTEEN KABOTAASI Oikeusperusta : Asetus 31992R3577 Perusteltu lausunto lähetetty : 26.7.2001 SG(2001)D/290461 Vuosi/numero : 1999/4133 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : YHTEISÖN KANSALAISTEN SYRJINTÄ SATAMAMAKSUISSA Oikeusperusta : Asetus 31996R4055 Perusteltu lausunto lähetetty : 2.2.2001 SG(2001)D/285833 Vuosi/numero : 2000/2062 Jäsenvaltio : KREIKKA Nimike : MERILIIKENTEEN KABOTAASI Oikeusperusta : Asetus 31992R3577 Perusteltu lausunto lähetetty : 26.7.2001 SG(2001)D/290375 Vuosi/numero : 2000/2239 Jäsenvaltio : ITALIA Nimike : ITALIAN JA KIINAN LASTINJAKOJÄRJESTELYSOPIMUS Oikeusperusta : Asetus 31996R4055 Perusteltu lausunto lähetetty : 26.7.2001 SG(2001)D/290455 Vuosi/numero : 2000/4372 Jäsenvaltio : ESPANJA Nimike : MERILIIKENTEEN PALVELUJEN VAPAA TARJOAMINEN VIGON JOKISUUALUEELLA - MERILIIKENTEEN KABOTAASI Oikeusperusta : Asetus 33577R92 Perusteltu lausunto lähetetty : 7.5.2001 SG(2001)D/288359 LIITE IV DIREKTIIVIEN TÄYTÄNTÖÖNPANOTILANNE Tässä liitteessä ovat kaikki ne direktiivit, joiden täytäntöönpanoaika on päättynyt (osa 1), joista ei ole ilmoitettu (osa 2), joiden täytäntöönpanotoimet eivät ole olleet asianmukaisia (osa 3) tai joita on sovellettu virheellisesti (osa 4) vuoden 2001 aikana. Liitteessä luodaan katsaus myös niihin rikkomisesta johtuviin menettelyihin, jotka komissio on aloittanut jäsenvaltioita vastaan vuoden 2001 loppuun mennessä. OSA 1: DIREKTIIVIT, JOIDEN TÄYTÄNTÖÖNPANOAIKA ON PÄÄTTYNYT VUONNA 2001 >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> OSA 2: ILMOITETUT JA ILMOITTAMATTA JÄTETYT DIREKTIIVIEN KANSALLISET TÄYTÄNTÖÖNPANOTOIMET Ilmoittamatta jättämisellä tarkoitetaan direktiivien kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamisen laiminlyöntiä joko osittain tai kokonaan. Huom. Päivämäärä tarkoittaa joko ajankohtaa, jolloin kanteesta on ilmoitettu jäsenvaltiolle, tai jolloin se on kirjattu Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen. Tässä osassa käytetään seuraavia lyhenteitä: VI: virallinen ilmoitus, TVI: täydentävä virallinen ilmoitus PL: perusteltu lausunto, TPL: täydentävä perusteltu lausunto VI 228 ja PL 228: virallinen ilmoitus tai perusteltu lausunto, jotka lähetetään yhteisöjen tuomioistuimen tuomion noudattamatta jättämisen vuoksi. Direktiivien numerot on kirjoitettu Celex-koodin mukaisesti. SISÄLLYSLUETTELO MAATALOUS KILPAILU KOULUTUS JA KULTTUURI TYÖLLISYYS JA SOSIAALIASIAT YRITYSTOIMINTA Tekniset määräykset Kestokulutushyödykkeet Kemianteollisuuden tuotteet Lääkevalmisteet ja kosmeettiset valmisteet Moottoriajoneuvot YMPÄRISTÖ Yleistä Vesi Ilma Jätteet Luonto Melu Kemianteollisuus ja bioteknologia Säteilysuojelu TIETOYHTEISKUNTA SISÄMARKKINAT Kulttuuriesineet Vastuu viallisista tuotteista Pankit Vakuutukset Arvopaperit Maksujärjestelmät Postipalvelut Tietoyhteiskunnan tiedotusvälineet Julkiset hankinnat Tietosuoja Teollinen omaisuus Tekijänoikeus ja lähioikeudet TERVEYS JA KULUTTAJANSUOJA Eläinlääkintä Kasvinsuojelu Siemenet ja kasvit Rehut Elintarvikkeet Kuluttajansuoja VEROTUS ALV Valmistevero ENERGIA Kaasu Hiili ja öljy Uusiutuva energia ja energiatehokkuus LIIKENNE Maa-, maantie- ja vesiliikenne Rautatieliikenne Maaliikenne, turvatekniikka Lentoliikenne Meriliikenne MAATALOUS 31999L0004 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/4/EY, annettu 22 päivänä helmikuuta 1999, kahviuutteista ja sikuriuutteista Täytäntöönpanoaika päättynyt: 13/09/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki BELGIA 2001/0157, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0168, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ESPANJA 2001/0210, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2001/0142, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0164, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0216, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0183, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KILPAILU 31999L0064 Komission direktiivi 1999/64/EY, annettu 23 päivänä kesäkuuta 1999, direktiivin 90/388/ETY muuttamisesta sen varmistamiseksi, että operaattorin omistamat televerkot ja kaapelitelevisioverkot ovat erillisiä oikeudellisia yksiköitä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 10/04/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi I ITALIA 2000/0578, perusteltu lausunto 26/07/2001 KREIKKA 2000/0664, menettely lopetettu 28/03/2001 32000L0052 Komission direktiivi 2000/52/EY, annettu 26 päivänä heinäkuuta 2000, jäsenvaltioiden ja julkisten yritysten välisten taloudellisten suhteiden avoimuudesta annetun komission direktiivin 80/723/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, D, A, UK BELGIA 2001/0473, virallinen ilmoitus 19/10/2001 TANSKA 2001/0534, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0495, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0542, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ESPANJA 2001/0548, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RANSKA 2001/0451, virallinen ilmoitus 19/10/2001 IRLANTI 2001/0529, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITALIA 2001/0507, virallinen ilmoitus 19/10/2001 LUXEMBURG 2001/0464, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ALANKOMAAT 2001/0487, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITÄVALTA 2001/0568, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0560, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SUOMI 2001/0590, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RUOTSI 2001/0581, virallinen ilmoitus 19/10/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0517, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KOULUTUS JA KULTTUURI 31997L0036 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/36/EY, annettu 30 päivänä kesäkuuta 1997, televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun neuvoston direktiivin 89/552/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/12/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi NL ITALIA 1999/0068, tuomio 14/06/2001 asia C-2000/207, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 1999/0013, tuomio 21/06/2001 asia C-2000/119, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 1999/039, vireille - lähetetty 17/04/2000, asia C-2000/145 TYÖLLISYYS JA SOSIAALIASIAT 31993L0104 Neuvoston direktiivi 93/104/EY, annettu 23 marraskuuta 1993, tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista Täytäntöönpanoaika päättynyt: 23/11/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IT ITALIA 1997/0095, tuomio 09/03/2000 asia C-1998/386, virallinen ilmoitus 228 09/02/2001 RANSKA 1997/0074, tuomio 08/06/2000 asia C-1999/046, virallinen ilmoitus 228 09/02/2001 menettely lopetettu 20/12/2001 31994L0033 Neuvoston direktiivi 94/33/EY, annettu 22 päivänä kesäkuuta 1994, nuorten työntekijöiden suojelusta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 22/06/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki RANSKA 1996/0952, tuomio 18/05/2000 asia C-1999/045, menettely lopetettu 23/05/2001 LUXEMBURG 1996/1011, tuomio 16/12/1999 asia C-1999/047, menettely lopetettu 23/05/2001 31994L0045 Neuvoston direktiivi 94/45/EY, annettu 22 päivänä syyskuuta 1994, eurooppalaisen yritysneuvoston perustamisesta tai työntekijöiden tiedottamis- ja kuulemismenettelyn käyttöönottamisesta yhteisönlaajuisissa yrityksissä tai yritysryhmissä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 22/09/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki LUXEMBURG 1996/1012, tuomio 21/10/1999 asia C-1998/430, menettely lopetettu 18/07/2001 31995L0030 Komission direktiivi 95/30/EY, annettu 30 päivänä kesäkuuta 1995, työntekijöiden suojelemiseksi vaaroilta, jotka liittyvät biologisille tekijöille altistumiseen työssä annetun neuvoston direktiivin 90/679/ETY (seitsemäs direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) mukauttamisesta tekniseen kehitykseen Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/11/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A ITÄVALTA 1997/0139, tuomio 14/06/2001 asia C-1999/473 31995L0063 Neuvoston direktiivi 95/63/EY, annettu 5 päivänä joulukuuta 1995, työntekijöiden työssään käyttämille työvälineille asetettavista turvallisuutta ja terveyttä koskevista vähimmäisvaatimuksista annetun direktiivin 89/655/ETY muuttamisesta (toinen direktiivin 89/391/ETY tarkoittama erityisdirektiivi) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 04/12/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IR IRLANTI 1999/0100, vireille 06/02/2001 asia C-2001/48 31996L0071 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 96/71/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 1996, palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon Täytäntöönpanoaika päättynyt: 16/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi B ja L 31996L0097 Neuvoston direktiivi 96/97/EY, annettu 20 päivänä joulukuuta 1996, miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä annetun direktiivin 86/378/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/1997 ja 09/03/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL KREIKKA 1997/0320, tuomio 14/12/2000 asia C-1998/457 RANSKA 1997/0354, menettely lopetettu 18/07/2001 31997L0042 Neuvoston direktiivi 97/42/EY, annettu 27 päivänä kesäkuuta 1997, työntekijöiden suojelemisesta syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville tekijöille altistumiseen työssä liittyviltä vaaroilta annetun direktiivin 90/394/ETY muuttamisesta ensimmäistä kertaa (kuudes direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 27/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki RANSKA 2000/0496, perusteltu lausunto 02/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0729, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2000/0766, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2000/0632, perusteltu lausunto 31/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 31997L0059 Komission direktiivi 97/59/EY, annettu 7 päivänä lokakuuta 1997, työntekijöiden suojelemisesta vaaroilta, jotka liittyvät biologisille tekijöille altistumiseen työssä, annetun neuvoston direktiivin 90/679/ETY (seitsemäs direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) mukauttamisesta tekniseen kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/03/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A ITÄVALTA 1998/0244, tuomio 11/10/2001 asia C-2000/110 31997L0065 Komission direktiivi 97/65/EY, annettu 26 päivänä marraskuuta 1997, työntekijöiden suojelemisesta vaaroilta, jotka liittyvät biologisille tekijöille altistumiseen työssä, annetun neuvoston direktiivin 90/679/ETY mukauttamisesta tekniseen kehitykseen kolmannen kerran (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A ITÄVALTA 1998/0433, tuomio 11/10/2001 asia C-2000/111 31997L0074 Neuvoston direktiivi 97/74/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1997, eurooppalaisen yritysneuvoston perustamisesta tai työntekijöiden tiedottamis- ja kuulemismenettelyn käyttöön ottamisesta yhteisön laajuisissa yrityksissä tai yritysryhmissä annetun direktiivin 94/45/EY ulottamisesta koskemaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa Täytäntöönpanoaika päättynyt: 15/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki 31997L0080 Neuvoston direktiivi 97/80/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1997, todistustaakasta sukupuoleen perustuvissa syrjintätapauksissa (direktiiviä ei sovelleta Yhdistyneessä kuningaskunnassa) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, E, F, IR, I, L, NL, A, P, FI, S TANSKA 2001/0291, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0296, virallinen ilmoitus 06/06/2001 RANSKA 2001/0238, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 2001/0284, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2001/0244, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0252, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RUOTSI 2001/0325, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 31997L0081 Neuvoston direktiivi 97/81/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1997, Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE), julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY) tekemästä osa-aikatyötä koskevasta puitesopimuksesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 20/01/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, EL, E, I, L, NL, A, P, FI (ei koske UK:aa) 31998L0024 Neuvoston direktiivi 98/24/EY, annettu 7 päivänä huhtikuuta 1998, työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelemisesta työpaikalla esiintyviin kemiallisiin tekijöihin liittyviltä riskeiltä (neljästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 05/05/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: EL, P, FI, S BELGIA 2001/0347, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 TANSKA 2001/0392, virallinen ilmoitus 20/07/2001 SAKSA 2001/0364, virallinen ilmoitus 20/07/2001 KREIKKA 2001/0399, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2001/0334, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 IRLANTI 2001/0386, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 ITALIA 2001/0371, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 LUXEMBURG 2001/0341, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0357, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 ITÄVALTA 2001/0422, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 PORTUGALI 2001/0412, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 SUOMI 2001/0438, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RUOTSI 2001/0432, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0380, virallinen ilmoitus 20/07/2001 31998L0049 Neuvoston direktiivi 98/49/EY, annettu 29 päivänä kesäkuuta 1998, yhteisön alueella liikkuvien palkattujen työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien lisäeläkeoikeuksien suojaamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 25/07/2001 (Ilmoitusaika päättynyt: 25/01/2002) Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, D, E, F, IR, I, NL, A, FI, S, UK 31998L0050 Neuvoston direktiivi 98/50/EY, annettu 29 päivänä kesäkuuta 1998, työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 77/187/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 17/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: E, I, FI BELGIA 2001/0466, virallinen ilmoitus 19/10/2001 TANSKA 2001/0531, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SAKSA 2001/0488, virallinen ilmoitus 19/10/2001 KREIKKA 2001/0535, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RANSKA 2001/0448, virallinen ilmoitus 19/10/2001 IRLANTI 2001/0521, virallinen ilmoitus 19/10/2001 LUXEMBURG 2001/0459, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ALANKOMAAT 2001/0479, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITÄVALTA 2001/0562, virallinen ilmoitus 19/10/2001 PORTUGALI 2001/0552, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RUOTSI 2001/0574, virallinen ilmoitus 19/10/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0512, virallinen ilmoitus 19/10/2001 31999L0070 Neuvoston direktiivi 1999/70/EY, annettu 28 päivänä kesäkuuta 1999, Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 10/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: D, E, L, FI BELGIA 2001/0470, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RANSKA 2001/0450, virallinen ilmoitus 19/10/2001 IRLANTI 2001/0526, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ALANKOMAAT 2001/0483, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITÄVALTA 2001/0585, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RUOTSI 2001/0578, virallinen ilmoitus 19/10/2001 YRITYSTOIMINTA Tekniset määräykset 31998L0048 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/48/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, teknisiä standardeja ja määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä annetun direktiivin 98/34/EY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 05/08/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 1999/0645, menettely lopetettu 18/07/2001 ITALIA 1999/0624, menettely lopetettu 18/07/2001 Kestokulutushyödykkeet 31997L0023 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/23/EY, annettu 29 päivänä toukokuuta 1997, painelaitteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 28/05/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, E, F, IR, I, L, NL, A, P, FI, S, UK SAKSA 1999/0479, perusteltu lausunto 18/02/2000, vireille 20/12/2001 (päätös) 31998L0079 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/79/EY, annettu 27 päivänä lokakuuta 1998, in vitro -diagnostiikkaan tarkoitetuista lääkinnällisistä laitteista Täytäntöönpanoaika päättynyt: 07/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, EL, E, IR, I, L, NL, A, P, FI, S, UK BELGIA 2000/0212, perusteltu lausunto 21/12/2001 SAKSA 2000/0230, virallinen ilmoitus 13/07/2000 KREIKKA 2000/0301, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2000/0178, virallinen ilmoitus 13/07/2000 IRLANTI 2000/0269, perusteltu lausunto 02/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2000/0196, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2000/0221, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2000/0348, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2000/0370, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 31999L0005 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/5/EY, annettu 9 päivänä maaliskuuta 1999, radio- ja telepäätelaitteista ja niiden vaatimustenmukaisuuden vastavuoroisesta tunnustamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 07/04/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL SAKSA 2000/0563, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0673, perusteltu lausunto 14/03/2001, vireille - lähetetty 24/09/2001 asia C 2001/367 ESPANJA 2000/0692, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 2000/0487, menettely lopetettu 23/12/2001 IRLANTI 2000/0625, perusteltu lausunto 14/03/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 ITALIA 2000/0587, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 31999L0103 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/103/EY, annettu 24 päivänä tammikuuta 2000, mittayksikköjä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 80/181/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 09/02/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, E, IR, I, L, NL, FI, S, UK BELGIA 2001/0159, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 TANSKA 2001/0197, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0204, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 RANSKA 2001/0144, virallinen ilmoitus 06/04/2001 IRLANTI 2001/0190, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2001/0152, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0226, virallinen ilmoitus 06/04/2001 PORTUGALI 2001/0218, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 SUOMI 2001/0233, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 Kemianteollisuuden tuotteet 31993L0015 Neuvoston direktiivi 93/15/ETY, annettu 5 päivänä huhtikuuta 1993, siviilikäyttöön tarkoitettujen räjähdystarvikkeiden markkinoille saattamista ja valvontaa koskevien säännösten yhdenmukaistamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 29/09/1993 ja 29/09/1994 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi F RANSKA 1994/0449, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 23/03/2000 asia C-1998/327, virallinen ilmoitus 228 23/10/2001 31994L0027 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/27/EY, annettu 30 päivänä kesäkuuta 1994, tiettyjen vaarallisten aineiden ja valmisteiden markkinoille saattamisen ja käytön rajoituksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun direktiivin 76/769/ETY muuttamisesta kahdennentoista kerran Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki ITALIA 2000/0414, perusteltu lausunto 09/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0011 Komission direktiivi 1999/11/EY, annettu 8 päivänä maaliskuuta 1999, hyvän laboratoriokäytännön periaatteiden noudattamista kemiallisten aineiden kokeissa ja periaatteiden noudattamisen todentamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetussa neuvoston direktiivissä 87/18/ETY vahvistettujen hyvän laboratoriokäytännön periaatteiden mukauttamisesta tekniikan kehitykseen Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/09/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi B BELGIA 2000/0036, perusteltu lausunto 25/07/2001 SAKSA 2000/0047, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0100, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2000/0042, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0012 Komission direktiivi 1999/12/EY, annettu 8 päivänä maaliskuuta 1999, hyvän laboratoriokäytännön (GLP) tarkastamisesta ja todentamisesta annetun neuvoston direktiivin 88/320/ETY liitteen mukauttamisesta tekniikan kehitykseen toisen kerran Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/09/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi B BELGIA 2000/0035, perusteltu lausunto 25/07/2001 KREIKKA 2000/0099, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2000/0041, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0043 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/43/EY, annettu 25 päivänä toukokuuta 1999, tiettyjen vaarallisten aineiden ja valmisteiden markkinoille saattamisen ja käytön rajoituksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun direktiivin 76/769/ETY muuttamisesta seitsemännentoista kerran Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A TANSKA 2000/0841, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2000/0813, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0847, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 2000/0787, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0877, perusteltu lausunto 05/07/2001 PORTUGALI 2000/0866, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0827, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0051 Komission direktiivi 1999/51/EY, annettu 26 päivänä toukokuuta 1999, tiettyjen vaarallisten aineiden ja valmisteiden (tinan, pentakloorifenolin ja kadmiumin) markkinoille saattamisen ja käytön rajoituksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 76/769/ETY liitteen I mukauttamisesta tekniikan kehitykseen viidennen kerran (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 29/02/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi F KREIKKA 2001/0093, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 2001/0001, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) LUXEMBURG 2001/0008, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2001/0033, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0062, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 32001L0008 Komission direktiivi 2001/8/EY, annettu 8 päivänä helmikuuta 2001, tiettyjen huumaus- ja psykotrooppisten aineiden laittomaan valmistukseen käytettävien aineiden valmistamisesta ja saattamisesta markkinoille annetun neuvoston direktiivin 92/109/ETY liitteen I korvaamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/03/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, F, I, L, NL, FI, S, TANSKA 2001/0295, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0269, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0304, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ESPANJA 2001/0308, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2001/0243, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0276, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 2001/0290, virallinen ilmoitus 06/06/2001 ALANKOMAAT 2001/0260, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0323, virallinen ilmoitus 06/06/2001 PORTUGALI 2001/0317, virallinen ilmoitus 06/06/2001 SUOMI 2001/0333, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0283, virallinen ilmoitus 06/06/2001 Lääkevalmisteet ja kosmeettiset valmisteet 31993L0040 Neuvoston direktiivi 93/40/ETY, annettu 14 päivänä kesäkuuta 1993, eläinlääkkeitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annettujen direktiivien 81/851/ETY ja 81/852/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1994 ja 31/12/1997 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki RANSKA 1995/0293, menettely lopetettu 18/07/2001 31997L0018 Komission direktiivi 97/18/EY, annettu 17 päivänä huhtikuuta 1997, sen määräajan lykkäämisestä, jonka jälkeen on kiellettyä käyttää eläinkokeita kosmeettisten valmisteiden ainesosien tai niiden yhdistelmien testaamiseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1997 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, E, IR, I, L, NL, A, P, FI, UK SAKSA 1998/0017, perusteltu lausunto 04/09/1998 RANSKA 1998/0040, perusteltu lausunto 04/09/1998 RUOTSI 1998/0092, perusteltu lausunto 24/06/1998 31998L0062 Kahdeskymmeneskolmas komission direktiivi 98/62/EY, annettu 3 päivänä syyskuuta 1998, kosmeettisia valmisteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 76/768/ETY liitteiden II, III, VI ja VII mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki RANSKA 1999/0441, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0082 Komission direktiivi 1999/82/EY, annettu 8 päivänä syyskuuta 1999, lääkevalmisteiden tutkimiseen liittyviä analyyttisiä, farmakologis-toksikologisia ja kliinisiä standardeja ja tutkimussuunnitelmia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 75/318/ETY liitteen muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki ITALIA 2000/0235, menettely lopetettu 28/03/2001 31999L0083 Komission direktiivi 1999/83/EY, annettu 8 päivänä syyskuuta 1999, lääkevalmisteiden tutkimiseen liittyviä analyyttisiä, farmakologis-toksikologisia ja kliinisiä standardeja ja tutkimussuunnitelmia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 75/318/ETY liitteen muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/03/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki ITALIA 2000/0577, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0104 Komission direktiivi 1999/104/EY, annettu 22 päivänä joulukuuta 1999, eläinlääkevalmisteiden tutkimiseen liittyviä analyyttisiä, farmakologis-toksikologisia ja kliinisiä standardeja ja tutkimussuunnitelmia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 81/852/ETY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki BELGIA 2000/0200, menettely lopetettu 28/03/2001 PORTUGALI 2000/0313, menettely lopetettu 28/03/2001 32000L0006 Kahdeskymmenesneljäs komission direktiivi 2000/6/EY, annettu 29 päivänä helmikuuta 2000, kosmeettisia valmisteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 76/768/ETY liitteiden II, III, VI ja VII mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 2000/0845, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 2000/0825, menettely lopetettu 18/07/2001 ITALIA 2000/0820, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2000/0794, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0863, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0825, menettely lopetettu 18/07/2001 32000L0011 Kahdeskymmenesviides komission direktiivi 2000/11/EY, annettu 10 päivänä maaliskuuta 2000, kosmeettisia valmisteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 76/768/ETY liitteen II mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki SAKSA 2000/0557, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0658, menettely lopetettu 28/03/2001 RANSKA 2000/0475, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0703, menettely lopetettu 18/07/2001 32000L0041 Komission direktiivi 2000/41/EY, annettu 19 päivänä kesäkuuta 2000, sen määräajan lykkäämisestä toisen kerran, jonka jälkeen on kiellettyä käyttää eläinkokeita kosmeettisten valmisteiden ainesosien tai niiden yhdistelmien testaamiseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 29/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, E, IR, I, L, NL, A, P, FI, UK Moottoriajoneuvot 31998L0069 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/69/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 1998, moottoriajoneuvojen päästöjen aiheuttaman ilman pilaantumisen ehkäisemiseksi toteutettavista toimenpiteistä ja neuvoston direktiivin 70/220/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 28/09/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 2000/0102, menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0089 Komission direktiivi 98/89/EY, annettu 20 päivänä marraskuuta 1998, pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden suurinta suunniteltua nopeutta ja kuormalavoja koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 74/152/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 2000/0302, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2000/0332, menettely lopetettu 28/03/2001 31998L0091 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/91/EY, annettu 14 päivänä joulukuuta 1998, vaarallisten aineiden tiekuljetuksiin tarkoitetuista moottoriajoneuvoista ja niiden perävaunuista sekä moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen tyyppihyväksynnästä annetun direktiivin 70/156/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 16/01/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki ITÄVALTA 2000/0461, perusteltu lausunto 29/05/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2000/0440, perusteltu lausunto 29/05/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2000/0454, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2000/0428, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2000/0398, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0421, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0026 Komission direktiivi 1999/26/EY, annettu 20 päivänä huhtikuuta 1999, kaksi- ja kolmipyöräisten moottoriajoneuvojen takarekisterikilven kiinnityspaikasta annetun neuvoston direktiivin 93/94/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, D, DK, E, EL, F, IR, I, L, NL, P, Fl, S, UK ITÄVALTA 2000/0346, perusteltu lausunto 29/05/2001 31999L0040 Komission direktiivi 1999/40/EY, annettu 6 päivänä toukokuuta 1999, pyörillä varustettuihin maatalous- tai metsätraktoreihin kaatumisen varalta asennettuja suojarakenteita (staattiset testit) koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 79/622/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi NL ja A KREIKKA 2000/0670, perusteltu lausunto 29/05/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2000/0547, virallinen ilmoitus 08/08/2000 ITÄVALTA 2000/0739, perusteltu lausunto 26/07/2001 PORTUGALI 2000/0715, menettely lopetettu 28/03/2001 SUOMI 2000/0775, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0055 Komission direktiivi 1999/55/EY, annettu 1 päivänä kesäkuuta 1999, pyörillä varustettuihin maatalous- tai metsätraktoreihin kaatumisen varalta asennetuista suojarakenteista annetun neuvoston direktiivin 77/536/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi NL KREIKKA 2000/0668, perusteltu lausunto 29/05/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2000/0546, virallinen ilmoitus 08/08/2000 PORTUGALI 2000/0714, menettely lopetettu 28/03/2001 31999L0056 Komission direktiivi 1999/56/EY, annettu 3 päivänä kesäkuuta 1999, pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden valaisimien ja merkkivalolaitteiden asennuksesta annetun direktiivin 78/933/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki TANSKA 2000/0644, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0667, perusteltu lausunto 29/05/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2000/0713, menettely lopetettu 28/03/2001 31999L0057 Komission direktiivi 1999/57/EY, annettu 7 päivänä kesäkuuta 1999, pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden kuljettajan istuimesta annetun neuvoston direktiivin 78/764/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 2000/0666, perusteltu lausunto 29/05/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2000/0712, menettely lopetettu 28/03/2001 31999L0058 Komission direktiivi 1999/58/EY, annettu 7 päivänä kesäkuuta 1999, pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden kytkentälaitteista ja peruutuksesta annetun neuvoston direktiivin 79/533/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 2000/0665, perusteltu lausunto 29/05/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2000/0711, menettely lopetettu 28/03/2001 31999L0086 Neuvoston direktiivi 1999/86/EY, annettu 11 päivänä marraskuuta 1999, pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden matkustajan istuimia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 76/763/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, E, F, IR, I, L, FI, S, UK BELGIA 2001/0020, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2001/0091, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 25/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) ITALIA 2001/0050, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2001/0031, virallinen ilmoitus 23/03/2001 ITÄVALTA 2001/0117, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001 PORTUGALI 2001/0107, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0061, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0096 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/96/EY, annettu 13 päivänä joulukuuta 1999, ajoneuvojen puristussytytysmoottoreiden kaasumaisten ja hiukkasmaisten päästöjen sekä ajoneuvoissa käytettävien maa- tai nestekaasulla toimivien ottomoottoreiden kaasupäästöjen torjumiseksi toteutettavista toimenpiteistä annetun jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä ja neuvoston direktiivin 88/77/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A ja P BELGIA 2000/0521, menettely lopetettu 28/03/2001 ITALIA 2000/0574, perusteltu lausunto 29/05/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2000/0661, perusteltu lausunto 29/05/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2000/0706, perusteltu lausunto 29/05/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) ITÄVALTA 2000/0734, perusteltu lausunto 26/07/2001 RANSKA 2000/0477, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2000/0540, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0099 Komission direktiivi 1999/99/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1999, moottoriajoneuvojen moottorien tehoa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 80/1269/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A BELGIA 2000/0203, menettely lopetettu 28/03/2001 ITÄVALTA 2000/0340, perusteltu lausunto 25/07/2001 PORTUGALI 2000/0316, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0100 Komission direktiivi 1999/100/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1999, moottoriajoneuvojen hiilidioksidipäästöistä ja polttoaineen kulutuksesta annetun neuvoston direktiivin 80/1268/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A BELGIA 2000/0202, menettely lopetettu 28/03/2001 ITÄVALTA 2000/0339, perusteltu lausunto 26/07/2001 31999L0101 Komission direktiivi 1999/101/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1999, moottoriajoneuvojen sallittua melutasoa ja pakojärjestelmää koskevan neuvoston direktiivin 70/157/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/03/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A BELGIA 2000/0520, menettely lopetettu 28/03/2001 RANSKA 2000/0476, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0733, perusteltu lausunto 26/07/2001 PORTUGALI 2000/0705, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0102 Komission direktiivi 1999/102/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1999, moottoriajoneuvojen päästöjen aiheuttaman ilman pilaantumisen estämiseksi toteutettavia toimenpiteitä koskevan neuvoston direktiivin 70/220/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A BELGIA 2000/0201, menettely lopetettu 28/03/2001 KREIKKA 2000/0285, menettely lopetettu 28/03/2001 RANSKA 2000/0168, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0338, perusteltu lausunto 29/05/2001 32000L0001 Komission direktiivi 2000/1/EY, annettu 14 päivänä tammikuuta 2000, neuvoston direktiivin 89/173/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden tiettyjen osien ja ominaisuuksien osalta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A ja P BELGIA 2000/0519, menettely lopetettu 28/03/2001 TANSKA 2000/0638, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0659, perusteltu lausunto 29/05/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2000/0572, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0732, perusteltu lausunto 26/07/2001 PORTUGALI 2000/0704, perusteltu lausunto 29/05/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0594, menettely lopetettu 20/12/2001 32000L0002 Komission direktiivi 2000/2/EY, annettu 14 päivänä tammikuuta 2000, pyörillä varustettuihin maatalous- ja metsätraktoreihin asennettujen kipinäsytytysmoottoreiden aiheuttamien radiohäiriöiden poistamista koskevan neuvoston direktiivin 75/322/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen ja pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden tyyppihyväksyntää koskevan neuvoston direktiivin 74/150/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, F, IR, I, L, FI, S, UK BELGIA 2001/0017, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 TANSKA 2001/0080, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2001/0088, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0048, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2001/0028, virallinen ilmoitus 23/03/2001 ITÄVALTA 2001/0115, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001 PORTUGALI 2001/0105, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0058, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 32000L0003 Komission direktiivi 2000/3/EY, annettu 22 päivänä helmikuuta 2000, moottoriajoneuvojen turvavöitä ja turvajärjestelmiä koskevan neuvoston direktiivin 77/541/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/09/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A BELGIA 2000/0909, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 2000/0901, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2000/0912, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0940, perusteltu lausunto 25/07/2001 PORTUGALI 2000/0937, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 32000L0004 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/4/EY, annettu 28 päivänä helmikuuta 2000, moottoriajoneuvojen sisustusta (muut matkustajatilan sisäiset osat kuin taustapeilit, hallintalaitteiden sijoittelu, katto tai kattoluukku, selkänojat ja istuimien takaosat) koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 74/60/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 08/04/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 2001/0299, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0255, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0311, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 32000L0007 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/7/EY, annettu 20 päivänä maaliskuuta 2000, kaksi- ja kolmipyöräisten moottoriajoneuvojen nopeusmittareista ja kaksi- ja kolmipyöräisten moottoriajoneuvojen tyyppihyväksynnästä annetun neuvoston direktiivin 92/61/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A ja P BELGIA 2001/0016, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0040, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2001/0087, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITALIA 2001/0047, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2001/0027, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0114, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001 PORTUGALI 2001/0104, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) SUOMI 2001/0132, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2001/0124, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0057, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 32000L0008 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/8/EY, annettu 20 päivänä maaliskuuta 2000, moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen polttonestesäiliöitä ja alleajosuojia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 70/221/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 03/05/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A ja P BELGIA 2001/0348, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0400, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2001/0243, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0358, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0423, virallinen ilmoitus 20/07/2001 PORTUGALI 2001/0413, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 32000L0019 Komission direktiivi 2000/19/EY, annettu 13 päivänä huhtikuuta 2000, kapearaiteisten pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden takaosaan kaatumisen varalta asennetuista suojarakenteista annetun neuvoston direktiivin 86/298/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, E, F, IR, I, L, FI, S, UK BELGIA 2001/0350, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 TANSKA 2001/0393, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0402, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 ITALIA 2001/0373, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0359, virallinen ilmoitus 20/07/2001 ITÄVALTA 2001/0425, virallinen ilmoitus 20/07/2001 PORTUGALI 2001/0415, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 SUOMI 2001/0440, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 32000L0022 Komission direktiivi 2000/22/EY, annettu 28 päivänä huhtikuuta 2000, kapearaiteisiin pyörillä varustettuihin maatalous- ja metsätraktoreihin kuljettajan istuimen eteen kaatumisen varalta asennetuista suojarakenteista annetun neuvoston direktiivin 87/402/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, E, F, IR, I, L, NL, FI, S, UK BELGIA 2001/0351, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 TANSKA 2001/0394, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0403, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 ITALIA 2001/0374, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0426, virallinen ilmoitus 20/07/2001 PORTUGALI 2001/0416, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 32000L0025 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/25/EY, annettu 22 päivänä toukokuuta 2000, maatalous- ja metsätraktoreiden käyttövoimaksi tarkoitettujen moottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen vähentämiseksi toteutettavista toimenpiteistä ja neuvoston direktiivin 74/150/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 29/09/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, F, IR, I, L, NL, FI, S, UK BELGIA 2000/0908, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 TANSKA 2000/0926, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2000/0914, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0929, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2000/0900, menettely lopetettu 18/07/2001 ITALIA 2000/0916, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2000/0904, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2000/0911, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2000/0939, perusteltu lausunto 25/07/2001 PORTUGALI 2000/0935, perusteltu lausunto 26/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) RUOTSI 2000/0942, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0918, menettely lopetettu 18/07/2001 32000L0040 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/40/EY, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2000, moottoriajoneuvojen etualleajosuojausta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä ja neuvoston direktiivin 70/156/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 10/08/2001 (aikaa lykätty vuoteen 2002) Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki (poikkeukset) BELGIA 2001/0472, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0494, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0541, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0506, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0486, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0567, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0559, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RUOTSI 2001/0580, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YMPÄRISTÖ Yleistä 31996L0082 Neuvoston direktiivi 1996/82/EY, annettu 9 päivänä joulukuuta 1996, vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 03/02/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, E, EL, FI, I, L, NL, A, P, S, UK BELGIA 1999/0457, vireille 16/11/2000 asia C-2000/423 SAKSA 1999/0240, vireille 18/10/2000 asia C-2000/383 IRLANTI 1999/0270, vireille 25/10/2000 asia C-2000/394 RANSKA 1999/0208, perusteltu lausunto 27/10/1999, vireille - lykkäys 20/12/2001 (päätös) ITÄVALTA 1999/0313, kanne peruttu 20/12/2001 PORTUGALI 1999/0302, kanne peruttu 18/07/2001 31997L0011 Neuvoston direktiivi 1997/11/EY, annettu 3 päivänä maaliskuuta 1997, tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 85/337/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 14/03/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, D, E, IR, I, NL, A, P, FI, S, UK BELGIA 1999/0350, vireille 14/08/2001 asia C-2001/319 SAKSA 1999/2090, kanne peruttu 13/11/2001 KREIKKA 1999/0399, vireille 11/10/2000 asia C-2000/374 ESPANJA 1999/0406, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 1999/0338, vireille 17/09/2001 asia C-2001/348 LUXEMBURG 1999/0343, vireille 03/10/2000 asia C-2000/366 Vesi 31998L0083 Neuvoston direktiivi 98/83/ETY, annettu 3 päivänä marraskuuta 1998, ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laadusta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 24/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: D, EL, IRL, I, A, P, FI, S, UK BELGIA 2001/0160, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) TANSKA 2001/0198, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001 SAKSA 2001/0170, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2001/0205, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ESPANJA 2001/0212, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 28/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) RANSKA 2001/0145, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) IRLANTI 2001/0191, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2001/0153, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) ITÄVALTA 2001/0227, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 PORTUGALI 2001/0219, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/0136, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 11/04/2001 RUOTSI 2001/0231, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 06/08/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0065, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 11/04/2001 Ilma 31996L0061 Neuvoston direktiivi 1996/61/EY, annettu 24 päivänä syyskuuta 1996, ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/10/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, D, F, IR, I, NL, A , P, FI, S LUXEMBURG 2000/0026, perusteltu lausunto 02/02/2001, täytäntöönpano vireille 20/12/2001 (päätös) SAKSA 2000/0050, perusteltu lausunto 19/01/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0070, vireille 29/01/2001 asia C-2001/039 KREIKKA 2000/0105, vireille 13/02/2001 asia C-2001/064 ESPANJA 2000/0113, vireille 24/01/2001 asia C-2001/029 SUOMI 2000/0165, menettely lopetettu 20/12/2001 BELGIA 2000/2029, vireille 12/11/2001 asia C-2001/435 31996L0062 Neuvoston direktiivi 96/62/EY, annettu 27 päivänä syyskuuta 1996, ilmanlaadun arvioinnista ja hallinnasta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 21/05/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi E ESPANJA 1998/0342 Tuomio 13/09/2001 asia C-1999/417 31997L0068 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/68/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 1997, liikkuviin työkoneisiin asennettavien polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen torjuntatoimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki RANSKA 1998/0362 menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0070 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/70/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 1998, bensiinin ja dieselpolttoaineiden laadusta ja neuvoston direktiivin 93/12/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi UK ITALIA 1999/0627, menettely lopetettu 28/03/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1999/0633, vireille 24/01/2001 asia C-2001/030 31999L0013 Neuvoston direktiivi 1999/13/EY, annettu 11 päivänä maaliskuuta 1999, orgaanisten liuottimien käytöstä tietyissä toiminnoissa ja laitoksissa aiheutuvien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöjen rajoittamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/04/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: L, NL, P, S BELGIA 2001/0249, virallinen ilmoitus 06/06/2001 TANSKA 2001/0292, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 SAKSA 2001/0263, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 KREIKKA 2001/0298, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 ESPANJA 2001/0305, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 RANSKA 2001/0240, virallinen ilmoitus 06/06/2001 IRLANTI 2001/0285, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 ITALIA 2001/0270, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 LUXEMBURG 2001/0246, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0254, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/2111, virallinen ilmoitus 23/10/2001 PORTUGALI 2001/0310, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/0326, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 RUOTSI 2001/0326, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0277, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 31999L0030 Neuvoston direktiivi 1999/30/EY, annettu 22 päivänä huhtikuuta 1999, ilmassa olevien rikkidioksidin, typpidioksidin ja typen oksidien, hiukkasten ja lyijyn pitoisuuksien raja-arvoista Täytäntöönpanoaika päättynyt: 19/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: L, A, FI, S TANSKA 2001/0532, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SAKSA 2001/0489, virallinen ilmoitus 19/10/2001 KREIKKA 2001/0536, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ESPANJA 2001/0544, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RANSKA 2001/0449, virallinen ilmoitus 19/10/2001 IRLANTI 2001/0522, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITALIA 2001/0500, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ALANKOMAAT 2001/0480, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITÄVALTA 2001/0563, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0553, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SUOMI 2001/0585, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RUOTSI 2001/0575, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0513, virallinen ilmoitus 19/10/2001 31999L0032 Neuvoston direktiivi 1999/32/EY, annettu 26 päivänä huhtikuuta 1999, tiettyjen nestemäisten polttoaineiden rikkipitoisuuden vähentämisestä ja direktiivin 93/12/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, E, F, L, IR, NL, A, P, FI, S BELGIA 2000/0800, menettely lopetettu 28/03/2001 SAKSA 2000/0814, perusteltu lausunto 25/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) KREIKKA 2000/0849, perusteltu lausunto 10/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2000/0856, perusteltu lausunto 19/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2000/0835, menettely lopetettu 28/03/2001 ITALIA 2000/0822, perusteltu lausunto 11/04/2001, vireille 18/09/2001 asia C-2001/350 ITÄVALTA 2000/0879, menettely lopetettu 28/03/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/2272, perusteltu lausunto 21/12/2001 31999L0094 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/94/EY, annettu 13 päivänä joulukuuta 1999, kuluttajien mahdollisuudesta saada uusien henkilöautojen markkinoinnin yhteydessä polttoainetaloutta ja hiilidioksidipäästöjä koskevia tietoja Täytäntöönpanoaika päättynyt: 18/01/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, IRL, L, NL, A, P, FI, S BELGIA 2001/0158, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0169, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 25/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) KREIKKA 2001/0203, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 28/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) ESPANJA 2001/0211, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) RANSKA 2001/0143, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) IRLANTI 2001/0189, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0176, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) LUXEMBURG 2001/0151, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2001/0225, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2001/0217, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 25/07/2001 RUOTSI 2001/0230, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0184, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 24/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) 32000L0071 Komission direktiivi 2000/71/EY, annettu 7 päivänä marraskuuta 2000, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/70/EY liitteissä I, II, III ja IV tarkoitettujen määritysmenetelmien mukauttamisesta tekniikan kehitykseen kyseisen direktiivin 10 artiklan mukaisesti (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, F, IR, L, NL, P, FI, S TANSKA 2001/0196, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2001/0167, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0202, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ESPANJA 2001/0209, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 2001/0188, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0175, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) LUXEMBURG 2001/0150, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2001/0224, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) SUOMI 2001/2144, virallinen ilmoitus 24/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0182, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 24/07/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) Jätteet 31994L0062 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1994/62/EY, annettu 20 päivänä joulukuuta 1994, pakkauksista ja pakkausjätteistä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 29/06/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 1996/0911, perusteltu lausunto 228 10/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 31998L0101 Komission direktiivi 98/101/EY, annettu 22 päivänä joulukuuta 1998, tiettyjä vaarallisia aineita sisältävistä paristoista ja akuista annetun neuvoston direktiivin 91/157/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi I ja UK ALANKOMAAT 2000/0220, menettely lopetettu 28/03/2001 SAKSA 2000/0229, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2000/0240, vireille 24/08/2001 asia C-2001/323 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0252, vireille 27/09/2001 asia C-2001/373 IRLANTI 2000/0267, perusteltu lausunto 31/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0299, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0329, perusteltu lausunto 18/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0031 Neuvoston direktiivi 1999/31/EY, annettu 26 päivänä huhtikuuta 1999, kaatopaikoista Täytäntöönpanoaika päättynyt: 17/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, F, A, S BELGIA 2001/0467, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SAKSA 2001/0490, virallinen ilmoitus 19/10/2001 KREIKKA 2001/0537, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ESPANJA 2001/0545, virallinen ilmoitus 19/10/2001 IRLANTI 2001/0523, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITALIA 2001/0501, virallinen ilmoitus 19/10/2001 LUXEMBURG 2001/0480, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ALANKOMAAT 2001/0481, virallinen ilmoitus 19/10/2001 PORTUGALI 2001/0554, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SUOMI 2001/0586, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RUOTSI 2001/0563, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0514, virallinen ilmoitus 19/10/2001 Luonto 31992L0043 Neuvoston direktiivi 1992/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 10/06/1994 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki RANSKA 1994/0673, perusteltu lausunto 228 09/02/2001 (menettelyn lopettaminen kesken) Melu 32000L0014 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/14/EY, annettu 8 päivänä toukokuuta 2000, ulkona käytettävien laitteiden melupäästöjä ympäristöön koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 19/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: A BELGIA 2001/0471, virallinen ilmoitus 19/10/2001 TANSKA 2001/0533, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SAKSA 2001/0493, virallinen ilmoitus 19/10/2001 KREIKKA 2001/0540, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ESPANJA 2001/0547, virallinen ilmoitus 19/10/2001 IRLANTI 2001/0528, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITALIA 2001/0505, virallinen ilmoitus 19/10/2001 LUXEMBURG 2001/0463, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ALANKOMAAT 2001/0485, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITÄVALTA 2001/0566, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0558, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SUOMI 2001/0589, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RUOTSI 2001/0579, virallinen ilmoitus 19/10/2001 Kemianteollisuus ja bioteknologia 31993L0090 Komission direktiivi 1993/90/ETY, annettu 29 päivänä lokakuuta 1993, neuvoston direktiivin 1967/548/ETY 13 artiklan 1 kohdan viidennessä luetelmakohdassa tarkoitettujen aineiden luettelosta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/10/1993 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi UK YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1993/1095, vireille 24/01/2001 asia C-2001/030 31996L0054 Komission direktiivi 1996/54/EY, annettu 30 päivänä heinäkuuta 1996, vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkitsemistä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 1967/548/ETY mukauttamisesta tekniseen kehitykseen kahdennenkymmenennentoisen kerran (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/10/1997 ja 31/05/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi UK YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1998/0486, vireille 24/01/2001 asia C-2001/030 31997L0035 Komission direktiivi 1997/35/EY, annettu 18 päivänä kesäkuuta 1997, geneettisesti muunnettujen organismien tarkoituksellisesta levittämisestä ympäristöön annetun neuvoston direktiivin 1990/220/ETY toisesta mukauttamisesta tekniseen kehitykseen Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/07/1997 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi UK YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1997/0538, vireille 24/01/2001 asia C-2001/030 31997L0069 Komission direktiivi 97/69/EY, annettu 5 päivänä joulukuuta 1997, vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 67/548/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen kahdennenkymmenennenkolmannen kerran (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 16/12/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi UK YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1999/0089, vireille 24/01/2001 asia C-2001/030 31998L0008 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/8/EY, annettu 16 päivänä helmikuuta 1998, biosidituotteiden markkinoille saattamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 13/05/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, I, NL, A, FI, S BELGIA 2000/0535, perusteltu lausunto 25/01/2001, menettely lopetettu 13/11/2000 SAKSA 2000/0568, perusteltu lausunto 19/01/2001, vireille 13/09/2001 asia C-2001/347 KREIKKA 2000/0677, perusteltu lausunto 17/01/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ESPANJA 2000/0696, perusteltu lausunto 17/01/2001, vireille 19/09/2001 asia C-2001/352 RANSKA 2000/0491, perusteltu lausunto 02/02/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) IRLANTI 2000/0628, perusteltu lausunto 31/01/2001, vireille 28/09/2001 asia C-2001/376 LUXEMBURG 2000/0512, vireille 16/09/2001 asia C-2001/372 ALANKOMAAT 2000/0551, perusteltu lausunto 31/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2000 PORTUGALI 2000/0725, vireille 09/10/2001 asia C-2001/391 SUOMI 2000/0781, perusteltu lausunto 17/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0607, perusteltu lausunto 02/02/2001, vireille 27/09/2001 asia C-2001/374 31998L0081 Neuvoston direktiivi 98/81/EY, annettu 26 päivänä lokakuuta 1998, geneettisesti muunnettujen mikro-organismien käytöstä suljetuissa oloissa annetun direktiivin 90/219/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 05/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, IR, I, NL, P, FI, S, UK BELGIA 2000/0533, perusteltu lausunto 17/01/2001, vireille 12/11/2001 asia C-2001/436 SAKSA 2000/0565, perusteltu lausunto 19/01/2001, vireille 13/09/2001 asia C-2001/346 KREIKKA 2000/0675, perusteltu lausunto 17/01/2001, vireille 26/09/2001 asia C-2001/371 ESPANJA 2000/0694, perusteltu lausunto 17/01/2001, vireille 06/09/2001 asia C-2001/333 RANSKA 2000/0489, perusteltu lausunto 02/02/2001, täydentävä virallinen ilmoitus 25/07/2001 IRLANTI 2000/0627, perusteltu lausunto 31/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITALIA 2000/0589, perusteltu lausunto 17/01/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2000/0509, perusteltu lausunto 24/01/2001, täydentävä virallinen ilmoitus 25/07/2001, täydentävä perusteltu lausunto 21/12/2001 ALANKOMAAT 2000/0550, menettely lopetettu 28/03/2001 ITÄVALTA 2000/0744, vireille 13/09/2001 asia C-2001/345 PORTUGALI 2000/0722, perusteltu lausunto 30/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0605, perusteltu lausunto 15/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 31998L0098 Komission direktiivi 98/98/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1998, vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 67/548/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen kahdennenkymmenennenviidennen kerran Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi UK BELGIA 2000/0801, menettely lopetettu 18/07/2001 TANSKA 2000/0843, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0850, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2000/0836, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0869, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2000/0890, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/2273, virallinen ilmoitus 02/02/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 32000L0021 Komission direktiivi 2000/21/EY, annettu 25 päivänä huhtikuuta 2000, neuvoston direktiivin 67/548/ETY 13 artiklan 1 kohdan viidennessä luetelmakohdassa tarkoitettujen yhteisön säädösten luettelosta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/04/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, IR, I, NL, A, P, FI, S BELGIA 2001/0249, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 TANSKA 2001/0293, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0261, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0300, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 ESPANJA 2001/0306, virallinen ilmoitus 06/06/2001 RANSKA 2001/0241, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 ITALIA 2001/0271, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2001/0247, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 ITÄVALTA 2001/0319, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0312, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/2145, virallinen ilmoitus 24/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RUOTSI 2001/0327, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0278, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 32000L0032 Komission direktiivi 2000/32/EY annettu 19 päivänä toukokuuta 2000, vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 67/548/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen kahdennenkymmenennenkuudennen kerran (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/06/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, E, F, IR, I, L, NL, P, S BELGIA 2001/0352, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0366, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0404, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 RANSKA 2001/0337, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0375, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2001/0343, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0427, virallinen ilmoitus 20/07/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 PORTUGALI 2001/0417, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/2209, virallinen ilmoitus 23/10/2001 RUOTSI 2001/0433, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/2159, virallinen ilmoitus 23/10/2001 32000L0033 Komission direktiivi 2000/33/EY, annettu 25 päivänä huhtikuuta 2000, vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 67/548/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen kahdennenkymmenennenseitsemännen kerran (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti.) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/10/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, D, E, F, I, L, NL, A, P, UK TANSKA 2001/0611, virallinen ilmoitus 05/12/2001 KREIKKA 2001/0613, virallinen ilmoitus 05/12/2001 IRLANTI 2001/0609, virallinen ilmoitus 05/12/2001 SUOMI 2001/0628, virallinen ilmoitus 05/12/2001 RUOTSI 2001/0624, virallinen ilmoitus 05/12/2001 Säteilysuojelu 31996L0029 Neuvoston direktiivi N:o 96/29/Euratom, annettu 13 päivänä toukokuuta 1996, perusnormien vahvistamisesta työntekijöiden ja väestön terveyden suojelemiseksi ionisoivasta säteilystä aiheutuvilta vaaroilta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 13/05/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, EL, E, IR, I, L, A, FI, S BELGIA 2000/2129, perusteltu lausunto 01/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 TANSKA 2000/2131, perusteltu lausunto 26/07/2001 SAKSA 2000/2130, perusteltu lausunto 19/01/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) KREIKKA 2000/2132, perusteltu lausunto 10/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2000/2126, perusteltu lausunto 31/01/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 RANSKA 2000/2133, perusteltu lausunto 17/01/2001, vireille 13/12/2001 asia C-2001/483 LUXEMBURG 2000/2135, perusteltu lausunto 19/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2000/2136, perusteltu lausunto 09/02/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) PORTUGALI 2000/2137, perusteltu lausunto 18/01/2001, vireille 09/10/2001 asia C-2001/389 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/2139, perusteltu lausunto 09/02/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) 31997L0043 Neuvoston direktiivi 97/43/Euratom, annettu 30 päivänä kesäkuuta 1997, henkilöiden terveyden suojelemisesta ionisoivan säteilyn aiheuttamilta vaaroilta lääketieteellisen säteilyaltistuksen yhteydessä ja direktiivin 84/466/Euratom kumoamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 12/05/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, E, L, I, A, FI, S BELGIA 2000/2142, perusteltu lausunto 01/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 TANSKA 2000/2144, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2000/2143, perusteltu lausunto 19/01/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) KREIKKA 2000/2145, perusteltu lausunto 10/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2000/2140, perusteltu lausunto 31/01/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 RANSKA 2000/2147, perusteltu lausunto 17/01/2001, vireille 13/12/2001 asia C-2001/484 IRLANTI 2000/2148, perusteltu lausunto 31/01/2001, vireille 27/09/2001 asia C-2001/375 LUXEMBURG 2000/2150, perusteltu lausunto 19/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2000/2151, perusteltu lausunto 31/01/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) PORTUGALI 2000/2152, perusteltu lausunto 18/01/2001, vireille 09/10/2001 asia C-2001/390 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/2154, perusteltu lausunto 13/02/2001, vireille 20/12/2001 (päätös) TIETOYHTEISKUNTA 31995L0047 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/47/EY, annettu 24 lokakuuta 1995, televisiosignaalien lähetystä koskevien standardien käytöstä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 23/08/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, IR, I, F, L, A, P, FI, S, UK RANSKA 1996/0966, tuomio 23/11/2000 asia C-319/99 ALANKOMAAT 1996/1034, tuomio 11/10/2001 asia C-254/00 31997L0051 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/51/EY, annettu 6 päivänä lokakuuta 1997, neuvoston direktiivien 90/387/ETY ja 92/44/ETY muuttamisesta niiden mukauttamiseksi kilpailuympäristöön televiestinnän alalla Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1997 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki RANSKA 1998/0359, vireille 19/07/2001 asia C-2001/287, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 1998/0394, menettely lopetettu 28/03/2001 31997L0066 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/66/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1997, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta televiestinnän alalla Täytäntöönpanoaika päättynyt: 24/10/1998 ja 24/10/2000 (5 artikla) Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, NL, A, P, FI, S, UK RANSKA 1998/2336, tuomio 18/01/2001 asia C-2000/151, virallinen ilmoitus 228 25/07/2001, perusteltu lausunto 228 21/12/2001 RANSKA (5 artikla) 2000/0903, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 1998/2337, vireille 29/11/2001 asia C-2001/459 IRLANTI (5 artikla) 2000/0925, menettely lopetettu 18/07/2001 ITALIA (5 artikla) 2000/0917, perusteltu lausunto 23/10/2001 LUXEMBURG 1998/2338, perusteltu lausunto 23/07/1999, vireille 22/12/1999 (päätös) LUXEMBURG (5 artikla) 2000/0907, perusteltu lausunto 25/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA (5 artikla) 2000/0920, menettely lopetettu 28/03/2001 31998L0010 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/10/EY, annettu 26 päivänä helmikuuta 1998, avoimen verkon tarjoamisen (ONP) soveltamisesta puhelintoimintaan ja teleyleispalvelusta kilpailuympäristössä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi F RANSKA 1998/0363, vireille 19/07/2001 asia C-2001/286 ITALIA 1998/0399, menettely lopetettu 28/03/2001 31999L0093 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/93/EY, annettu 13 päivänä joulukuuta 1999, sähköisiä allekirjoituksia koskevista yhteisön puitteista Täytäntöönpanoaika päättynyt: 19/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, F, L, A, S IRLANTI 2001/0527, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITALIA 2001/0504, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ALANKOMAAT 2001/0484, virallinen ilmoitus 19/10/2001 PORTUGALI 2001/0557, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SUOMI 2001/0588, virallinen ilmoitus 19/10/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0516, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SISÄMARKKINAT Tavaroiden vapaa liikkuvuus Kulttuuriesineet 32001L0038 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/38/EY, annettu 5 päivänä kesäkuuta 2001, jäsenvaltion alueelta laittomasti vietyjen kulttuuriesineiden palauttamisesta annetun neuvoston direktiivin 93/7/ETY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: P Vastuu viallisista tuotteista 31999L0034 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/34/EY, annettu 10 päivänä toukokuuta 1999, tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 85/374/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 04/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki SAKSA 2001/0043, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2001/0099, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2001/0074, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 19/09/2001 ITALIA 2001/0052, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2001/0109, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0064, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 Palvelujen vapaa liikkuvuus Pankit 31998L0031 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/31/EY, annettu 22 päivänä kesäkuuta 1998, sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten omien varojen riittävyydestä annetun neuvoston direktiivin 93/6/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 21/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki BELGIA 2000/0805, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2000/0817, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0854, menettely lopetettu 20/12/2001 ESPANJA 2000/0860, virallinen ilmoitus 30/11/2000 (menettelyn lopettaminen kesken) IRLANTI 2000/0840, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2000/0810, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0883, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0873, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2000/0899, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2000/0894, menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0032 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/32/EY, annettu 22 päivänä kesäkuuta 1998, luottolaitosten vakavaraisuussuhteesta annetun neuvoston direktiivin 89/647/ETY muuttamisesta erityisesti kiinnitysten osalta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 21/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki BELGIA 2000/0804, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0853, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 2000/0790, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2000/0839, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2000/0809, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0882, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0872, menettely lopetettu 18/07/2001 SUOMI 2000/0898, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2000/0893, menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0033 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/33/EY, annettu 22 päivänä kesäkuuta 1998, luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta annetun neuvoston direktiivin 77/780/ETY 12 artiklan, luottolaitosten vakavaraisuussuhteesta annetun neuvoston direktiivin 89/647/ETY 2, 5, 6, 7, 8 artiklan ja liitteiden II ja III sekä sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten omien varojen riittävyydestä annetun neuvoston direktiivin 93/6/ETY 2 artiklan ja liitteen II muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 21/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki BELGIA 2000/0803, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2000/0816, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0852, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2000/0859, virallinen ilmoitus 30/11/2000 (menettelyn lopettaminen kesken) IRLANTI 2000/0838, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2000/0808, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0881, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0871, menettely lopetettu 18/07/2001 SUOMI 2000/0897, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2000/0892, menettely lopetettu 18/07/2001 Vakuutukset 31998L0078 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/78/EY, annettu 27 päivänä lokakuuta 1998, vakuutusyritysryhmään kuuluvien vakuutusyritysten lisävalvonnasta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 05/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL ja P BELGIA 2000/0534, perusteltu lausunto 29/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2000/0566, menettely lopetettu 28/03/2001 KREIKKA 2000/0676, vireille 07/08/2001 asia C-2001/312 RANSKA 2000/0490, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2000/0590, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2000/0510, menettely lopetettu 28/03/2001 ITÄVALTA 2000/0745, menettely lopetettu 28/03/2001 PORTUGALI 2000/0723, vireille 20/12/2001 (kesken) SUOMI 2000/0780, menettely lopetettu 28/03/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0606, perusteltu lausunto 02/02/2001, vireille 04/10/2001 asia C-2001/382, kanne peruttu 20/12/2001 Arvopaperit 31997L0009 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/9/EY, annettu 3 päivänä maaliskuuta 1997, sijoittajien korvausjärjestelmistä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 26/09/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi UK (Gibraltar) LUXEMBURG 1998/0536, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/2035, perusteltu lausunto 02/02/2001, vireille 17/12/2001 asia C-2001/489 (Gibraltar) Maksujärjestelmät 31998L0026 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/26/EY, annettu 19 päivänä toukokuuta 1998, selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopaperien selvitysjärjestelmissä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 11/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki RANSKA 2000/0180, perusteltu lausunto 24/01/2001 (menettelyn lopettaminen kesken) ITALIA 2000/0243, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2000/0198, perusteltu lausunto 24/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 Postipalvelut 31997L0067 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/67/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1997, yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden kehittämistä ja palvelun laadun parantamista koskevista yhteisistä säännöistä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 14/02/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki IRLANTI 1999/0272, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 1999/0218, menettely lopetettu 18/07/2001 Tietoyhteiskunnan tiedotusvälineet 31998L0084 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/84/EY, annettu 20 päivänä marraskuuta 1998, ehdolliseen pääsyyn perustuvien tai ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 28/05/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, F, IR, I, NL, A, P, FI, S, UK BELGIA 2000/0532, perusteltu lausunto 26/07/2001 SAKSA 2000/0564, perusteltu lausunto 25/07/2001 KREIKKA 2000/0674, perusteltu lausunto 26/07/2001 ESPANJA 2000/0693, perusteltu lausunto 26/07/2001 ITALIA 2000/0588, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2000/0508, perusteltu lausunto 26/07/2001 PORTUGALI 2000/0721, perusteltu lausunto 26/07/2001 (menettelyn lopettaminen kesken) SUOMI 2000/0778, perusteltu lausunto 26/07/2001 (menettelyn lopettaminen kesken) RUOTSI 2000/0762, menettely lopetettu 18/07/2001 31993L0083 Neuvoston direktiivi 93/83/ETY, annettu 27 päivänä syyskuuta 1993, tiettyjen satelliitin välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin ja kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen sovellettavien tekijänoikeutta sekä lähioikeuksia koskevien sääntöjen yhteensovittamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/1995 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki IRLANTI 1995/0114, menettely lopetettu 18/07/2001 Yritysten toimintaympäristö Julkiset hankinnat 31992L0013 Neuvoston direktiivi 92/13/ETY, annettu 25 päivänä helmikuuta 1992, vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjä koskevien yhteisön sääntöjen soveltamiseen liittyvien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/1993 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 1998/0185, asia C-2000/098, kanne peruttu 23/05/2001 PORTUGALI 1998/0437, menettely lopetettu 20/12/2001 31993L0038 Neuvoston direktiivi 93/38/ETY, annettu 14 päivänä kesäkuuta 1993, vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alan hankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/1994 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki PORTUGALI 1998/0438, menettely lopetettu 20/12/2001 31997L0052 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/52/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 1997, julkisia palveluhankintoja, julkisia tavaranhankintoja ja julkisia rakennusurakoita koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annettujen direktiivien 92/50/ETY, 93/36/ETY ja 93/37/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 13/10/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki SAKSA 1998/0553, asia C-2000/130, kanne peruttu 03/05/2001 KREIKKA 1998/0585, asia C-2000/216, kanne peruttu 23/05/2001 RANSKA 1998/0530, tuomio 08/03/2001 asia C-2000/097, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 1998/0601, asia C-2000/461, kanne peruttu 23/11/2001 31998L0004 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/4/EY, annettu 16 päivänä helmikuuta 1998, vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alan hankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annetun direktiivin 93/38/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 16/02/1999 ja 16/02/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL SAKSA 1999/0243, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2001/0297, virallinen ilmoitus 06/06/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 RANSKA 1999/0210, tuomio 21/06/2001 asia C-2000/439, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 1999/0315, asia C-2000/462, kanne peruttu 23/11/2001 2001/0318, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1999/0263, vireille 24/01/2001 asia C-2001/031, kanne peruttu 19/11/2001 Tietosuoja 31995L0046 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY, annettu 24 päivänä lokakuuta 1995, yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 24/10/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IR ja L TANSKA 1998/0576, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 1998/0552, asia C-2000/443, kanne peruttu 31/07/2001 RANSKA 1998/0528, asia C-2000/449, kanne peruttu 25/10/2001 IRLANTI 1998/0571, vireille 29/11/2001 asia C-2001/459 LUXEMBURG 1998/0535, vireille 04/10/2001 asia C-2000/450 Teollinen omaisuus 31998L0044 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/44/EY, annettu 6 päivänä heinäkuuta 1998, bioteknologian keksintöjen oikeudellisesta suojasta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, EL, IR, FI, UK BELGIA 2000/0802, virallinen ilmoitus 30/11/2000 SAKSA 2000/0815, virallinen ilmoitus 30/11/2000 KREIKKA 2000/0851, menettely lopetettu 20/12/2001 ESPANJA 2000/0858, virallinen ilmoitus 30/11/2000 RANSKA 2000/0789, virallinen ilmoitus 30/11/2000 IRLANTI 2000/0837, menettely lopetettu 18/07/2001 ITALIA 2000/0823, virallinen ilmoitus 30/11/2000 LUXEMBURG 2000/0797, virallinen ilmoitus 30/11/2000 ALANKOMAAT 2000/0807, virallinen ilmoitus 30/11/2000 ITÄVALTA 2000/0880, virallinen ilmoitus 30/11/2000 PORTUGALI 2000/0870, virallinen ilmoitus 30/11/2000 RUOTSI 2000/0891, virallinen ilmoitus 30/11/2000 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0829, menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0071 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/71/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 1998, mallien oikeudellisesta suojasta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 28/10/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, F, I BELGIA 2001/0599, virallinen ilmoitus 05/12/2001 SAKSA 2001/0603, virallinen ilmoitus 05/12/2001 KREIKKA 2001/0612, virallinen ilmoitus 05/12/2001 ESPANJA 2001/0616, virallinen ilmoitus 05/12/2001 IRLANTI 2001/0608, virallinen ilmoitus 05/12/2001 LUXEMBURG 2001/0596, virallinen ilmoitus 05/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0602, virallinen ilmoitus 05/12/2001 ITÄVALTA 2001/0620, virallinen ilmoitus 05/12/2001 PORTUGALI 2001/0617, virallinen ilmoitus 05/12/2001 SUOMI 2001/0627, virallinen ilmoitus 05/12/2001 RUOTSI 2001/0623, virallinen ilmoitus 05/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0607, virallinen ilmoitus 05/12/2001 Tekijänoikeus ja lähioikeudet 31992L0100 Neuvoston direktiivi 92/100/ETY, annettu 19 päivänä marraskuuta 1992, vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/1994 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki IRLANTI 1994/0855, menettely lopetettu 28/03/2001 31996L0009 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 96/9/EY, annettu 11 päivänä maaliskuuta 1996, tietokantojen oikeudellisesta suojasta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1997 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki IRLANTI 1998/0043, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 1998/0058, menettely lopetettu 18/07/2001 Tutkintojen kannalta säännellyt ammatit 31998L0005 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/5/EY, annettu 16 päivänä helmikuuta 1998, asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu Täytäntöönpanoaika päättynyt: 14/03/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, D, EL, E, I, A, P, FI, S, UK BELGIA 2000/0537, perusteltu lausunto 30/01/2001 ESPANJA 2000/0699, perusteltu lausunto 24/01/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2000/0494, perusteltu lausunto 24/01/2001, vireille 18/09/2001 asia C-2001/351 IRLANTI 2000/0631, perusteltu lausunto 24/01/2001, vireille 24/09/2001 asia C-2001/362 ITALIA 2000/0592, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2000/0515, perusteltu lausunto 02/02/2001 ALANKOMAAT 2000/0552, perusteltu lausunto 24/01/2001 PORTUGALI 2000/0728, menettely lopetettu 20/12/2001 31999L0042 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/42/EY, annettu 7 päivänä kesäkuuta 1999, tutkintotodistusten tunnustamisjärjestelmän perustamisesta vapauttamisdirektiivien ja siirtymätoimenpiteistä annettujen direktiivien soveltamisalaan kuuluvan ammatillisen toiminnan osalta sekä tutkintotodistusten yleisen tunnustamisjärjestelmän täydentämisestä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, F BELGIA 2001/0469, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SAKSA 2001/0492, virallinen ilmoitus 19/10/2001 KREIKKA 2001/0539, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ESPANJA 2001/0546, virallinen ilmoitus 19/10/2001 IRLANTI 2001/0525, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITALIA 2001/0503, virallinen ilmoitus 19/10/2001 LUXEMBURG 2001/0462, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ALANKOMAAT 2001/0482, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITÄVALTA 2001/0564, virallinen ilmoitus 19/10/2001 PORTUGALI 2001/0556, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SUOMI 2001/0587, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RUOTSI 2001/0577, virallinen ilmoitus 19/10/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0515, virallinen ilmoitus 19/10/2001 31999L0046 Komission direktiivi 1999/46/EY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1999, lääkäreiden vapaan liikkuvuuden sekä heidän tutkintotodistustensa, todistustensa ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojensa vastavuoroisen tunnustamisen helpottamisesta annetun neuvoston direktiivin 93/16/ETY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki PORTUGALI 2000/0324, perusteltu lausunto 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 32000L0005 Komission direktiivi 2000/5/EY, annettu 25 päivänä helmikuuta 2000, direktiivissä 89/48/ETY täydentävästä ammatillisen koulutuksen tunnustamista koskevasta toisesta yleisestä järjestelmästä annetun neuvoston direktiivin 92/51/ETY liitteiden C ja D muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 27/02/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi B, EL, IR BELGIA 2001/0155, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 SAKSA 2001/0165, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 13/11/2001 KREIKKA 2001/0199, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 ESPANJA 2001/0207, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 RANSKA 2001/0140, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 IRLANTI 2001/0186, virallinen ilmoitus 06/04/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 ITALIA 2001/0172, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2001/0147, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 ALANKOMAAT 2001/0162, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 ITÄVALTA 2001/0221, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0179, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 TERVEYS JA KULUTTAJANSUOJA Eläinlääkintä 31993L0118 Neuvoston direktiivi 93/118/EY, annettu 22 päivänä joulukuuta 1993, tuoreen lihan ja siipikarjanlihan terveystarkastusten ja -valvonnan rahoittamisesta annetun direktiivin 85/73/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1993 ja 31/12/1994 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL KREIKKA 1995/0069, perusteltu lausunto 228 24/02/2000 31996L0022 Neuvoston direktiivi 96/22/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 1996, tiettyjen hormonaalista tai tyrostaattista vaikutusta omaavien aineiden ja beta-agonistien käytön kieltämisestä kotieläintuotannossa ja direktiivien 81/602/ETY, 88/146/ETY ja 88/299/ETY kumoamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/1997 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi F RANSKA 1997/0342, vireille - lykkäys 20/12/2001 31996L0023 Neuvoston direktiivi 96/23/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 1996, elävissä eläimissä ja niistä saatavissa tuotteissa olevien tiettyjen aineiden ja niiden jäämien osalta suoritettavista tarkastustoimenpiteistä ja direktiivien 85/358/ETY ja 86/469/ETY sekä päätösten 89/187/ETY ja 91/664/ETY kumoamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1997 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi F RANSKA 1997/0343, vireille - lykkäys 20/12/2001 31996L0043 Neuvoston direktiivi 96/43/EY, annettu 26 päivänä kesäkuuta 1996, direktiivin 85/73/ETY muuttamisesta ja kodifioinnista elävien eläinten ja tiettyjen eläintuotteiden eläinlääkärintarkastusten ja -valvonnan rahoittamisen varmistamiseksi sekä direktiivien 90/675/ETY ja 91/496/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/1997, 01/07/1997 ja 01/07/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, E, F, I, L, NL, A, P, FI, S, UK (Täytäntöönpanoaika päättynyt 01/07/1997) SAKSA 1997/0491, tuomio 08/03/2001 asia C-1999/316 KREIKKA 1997/0495, perusteltu lausunto 228 15/01/2001 IRLANTI 1997/0509, menettely lopetettu 18/07/2001 (Täytäntöönpanoaika päättynyt 01/07/1999) IRLANTI 2000/0634, perusteltu lausunto 25/07/2001 KREIKKA 2000/0682, perusteltu lausunto 15/01/2001 31997L0012 Neuvoston direktiivi 97/12/EY, annettu 17 päivänä maaliskuuta 1997, eläinten terveyteen liittyvistä ongelmista yhteisön sisäisessä nautaeläinten ja sikojen kaupassa annetun direktiivin 64/432/ETY muuttamisesta ja saattamisesta ajan tasalle Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki RANSKA 2000/0181, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 2000/0271, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 31997L0078 Neuvoston direktiivi 97/78/EY, annettu 18 päivänä joulukuuta 1997, kolmansista maista yhteisöön tuotavien tuotteiden eläinlääkinnällisten tarkastusten järjestämistä koskevista periaatteista Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi UK YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1999/0501, perusteltu lausunto 28/02/2000 31997L0079 Neuvoston direktiivi 97/79/EY, annettu 18 päivänä joulukuuta 1997, direktiivien 71/118/ETY, 72/462/ETY, 85/73/ETY, 91/67/ETY, 91/492/ETY, 91/493/ETY, 92/45/ETY ja 92/118/ETY muuttamisesta kolmansista maista yhteisöön tuotavien tuotteiden eläinlääkinnällisten tarkastusten järjestämisen osalta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1999 ja 01/07/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi UK KREIKKA 1999/0532, asia C-2000/393, kanne peruttu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1999/0502, perusteltu lausunto 25/07/2001 31998L0045 Neuvoston direktiivi 98/45/EY, annettu 24 päivänä kesäkuuta 1998, eläinten terveyttä koskevista edellytyksistä saatettaessa vesiviljeltyjä eläimiä ja tuotteita markkinoille annetun direktiivin 91/67/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki IRLANTI 1999/0513, menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0046 Neuvoston direktiivi 98/46/EY, annettu 24 päivänä kesäkuuta 1998, eläinten terveyteen liittyvistä ongelmista yhteisön sisäisessä nautaeläinten ja sikojen kaupassa annetun direktiivin 64/432/ETY liitteen A, liitteessä D olevan I luvun ja liitteen F muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 1999/0535, asia C-2000/393, kanne peruttu 18/07/2001 RANSKA 1999/0440, menettely lopetettu 20/12/2001 31998L0058 Neuvoston direktiivi 98/58/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, tuotantoeläinten suojelusta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi D ja A SAKSA 2000/0406, virallinen ilmoitus 04/08/2000 KREIKKA 2000/0441, vireille 22/11/2001 asia C-2001/452, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2000/0413, perusteltu lausunto 15/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0462, perusteltu lausunto 29/01/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0422, perusteltu lausunto 15/01/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 31998L0099 Neuvoston direktiivi 98/99/EY, annettu 14 päivänä joulukuuta 1998, eläinten terveyteen liittyvistä ongelmista yhteisön sisäisessä nautaeläinten ja sikojen kaupassa annetun direktiivin 64/432/ETY muuttamisesta ja saattamisesta ajan tasalle annetun neuvoston direktiivin 97/12/EY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/1999 ja 01/07/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki (täytäntöönpanoaika päättynyt 01/01/1999) IRLANTI 1999/0277, menettely lopetettu 18/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki (täytäntöönpanoaika päättynyt 01/07/1999) RANSKA 1999/0598, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 1999/0637, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 1999/0614, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0089 Neuvoston direktiivi 1999/89/EY, annettu 15 päivänä marraskuuta 1999, eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista yhteisön sisäisessä tuoreen siipikarjanlihan kaupassa ja tuonnissa kolmansista maista annetun direktiivin 91/494/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL BELGIA 2000/0522, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0663, vireille 04/12/2001 asia C-2001/466 ESPANJA 2000/0688, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 2000/0614, perusteltu lausunto 31/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITALIA 2000/0576, perusteltu lausunto 15/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0708, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2000/0754, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0090 Neuvoston direktiivi 1999/90/EY, annettu 15 päivänä marraskuuta 1999, eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista yhteisön sisäisessä siipikarjan ja siitosmunien kaupassa ja tuonnissa kolmansista maista annetun direktiivin 90/539/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi I KREIKKA 2000/0662, perusteltu lausunto 15/01/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ESPANJA 2000/0687, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2000/0613, perusteltu lausunto 31/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITALIA 2000/0575, vireille 29/11/2001 asia C-2001/458 RUOTSI 2000/0753, menettely lopetettu 18/07/2001 32000L0015 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/15/EY, annettu 10 päivänä huhtikuuta 2000, eläinten terveyteen liittyvistä ongelmista yhteisön sisäisessä nautaeläinten ja sikojen kaupassa annetun neuvoston direktiivin 64/432/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL ja IR TANSKA 2001/0078, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2001/0039, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2001/0086, virallinen ilmoitus 15/02/2001 RANSKA 2001/0006, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2001/0069, virallinen ilmoitus 15/02/2001 ITALIA 2001/0046, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2001/0014, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2001/0026, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0113, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0103, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2001/0123, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0056, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 32000L0020 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/20/EY, annettu 16 päivänä toukokuuta 2000, eläinten terveyteen liittyvistä ongelmista yhteisön sisäisessä nautaeläinten ja sikojen kaupassa annetun neuvoston direktiivin 64/432/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, E, L, NL, P, FI, S 32000L0027 Neuvoston direktiivi 2000/27/EY, annettu 2 päivänä toukokuuta 2000, yhteisön vähimmäistoimenpiteistä tiettyjen kalatautien torjumiseksi annetun neuvoston direktiivin 93/53/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki TANSKA 2001/0076, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2001/0038, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2001/0096, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2001/0067, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0045, perusteltu lausunto 26/07/2001 ALANKOMAAT 2001/0024, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2001/0111, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2001/0101, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/0130, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2001/0121, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0054, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 32000L0042 Komission direktiivi 2000/42/EY, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2000, viljojen torjunta-ainejäämistä annetun neuvoston direktiivin 86/362/ETY, eläinkunnasta peräisin olevissa elintarvikkeissa ja niiden pinnassa olevien torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun neuvoston direktiivin 86/363/ETY ja torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, mukaan lukien hedelmät ja vihannekset, annetun neuvoston direktiivin 90/642/ETY liitteiden muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 28/02/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, E, F, IR, I, NL, P, FI, S BELGIA 2001/0156, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0166, virallinen ilmoitus 06/04/2001 KREIKKA 2001/0200, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2001/0208, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 2001/0141, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2001/0187, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0173, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2001/0148, perusteltu lausunto 21/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0163, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0222, perusteltu lausunto 21/12/2001 PORTUGALI 2001/0214, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/0232, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RUOTSI 2001/0229, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0180, perusteltu lausunto 21/12/2001 32001L0010 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/10/EY, annettu 22 päivänä toukokuuta 2001, neuvoston direktiivin 91/68/ETY muuttamisesta scrapien osalta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, E, IR, L, NL, A, FI, UK BELGIA 2001/0354, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 TANSKA 2001/0396, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0368, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0405, perusteltu lausunto 21/12/2001 ESPANJA 2001/0409, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2001/0338, virallinen ilmoitus 20/07/2001 IRLANTI 2001/0389, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0377, perusteltu lausunto 21/12/2001 LUXEMBURG 2001/0344, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0361, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0429, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0419, perusteltu lausunto 21/12/2001 SUOMI 2001/0441, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RUOTSI 2001/0435, perusteltu lausunto 21/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0383, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 Kasvinsuojelu 31997L0041 Neuvoston direktiivi 97/41/EY, annettu 25 päivänä kesäkuuta 1997, hedelmien ja vihannesten torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun direktiivin 76/895/ETY, viljojen torjunta-ainejäämistä annetun direktiivin 86/362/ETY, eläinkunnasta peräisin olevissa elintarvikkeissa ja niiden pinnassa olevien torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun direktiivin 86/363/ETY, ja torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, mukaan lukien hedelmät ja vihannekset, annetun direktiivin 90/642/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 1999/0124, asia C-2000/166, kanne peruttu 18/07/2001 ITÄVALTA 1999/0171, vireille 22/03/2001 asia C-2001/132, kanne peruttu 18/07/2001 31998L0057 Neuvoston direktiivi 98/57/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, Ralstonia solanacearum (Smith) Yabuuchi et al. -kasvintuhoojan torjunnasta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 21/08/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki SAKSA 1999/0619, vireille 22/03/2001 asia C-2001/134, kanne peruttu 18/07/2001 SUOMI 1999/0680, menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0082 Komission direktiivi 98/82/EY, annettu 27 päivänä lokakuuta 1998, viljojen torjunta-ainejäämistä annetun direktiivin 86/362/ETY, eläinkunnasta peräisin olevissa elintarvikkeissa ja niiden pinnassa olevien torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun direktiivin 86/363/ETY ja torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, mukaan lukien hedelmät ja vihannekset, annetun direktiivin 90/642/ETY liitteiden muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/04/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki SAKSA 1999/0366, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 1999/0423, vireille 22/03/2001 asia C-2001/133, kanne peruttu 18/07/2001 31998L0100 Komission direktiivi 98/100/EY, annettu 21 päivänä joulukuuta 1998, kasvien terveyteen liittyville erityisille vaaroille alttiina olevien yhteisön alueiden tunnustamisesta suojelluiksi annetun direktiivin 92/76/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 1999/0290, asia C-2000/406, kanne peruttu 18/07/2001 31999L0071 Komission direktiivi 1999/71/EY, annettu 14 päivänä heinäkuuta 1999, viljojen torjunta-ainejäämien enimmäismääristä annetun direktiivin 86/362/ETY, eläinkunnasta peräisin olevissa elintarvikkeissa ja niiden pinnassa olevien torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun direktiivin 86/363/ETY ja torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, mukaan lukien hedelmät ja vihannekset, annetun direktiivin 90/642/ETY liitteiden muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/01/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 2000/0437, perusteltu lausunto 15/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0457, perusteltu lausunto 29/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SUOMI 2000/0470, menettely lopetettu 20/12/2001 32000L0024 Komission direktiivi 2000/24/EY, annettu 28 päivänä huhtikuuta 2000, hedelmien ja vihannesten torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun neuvoston direktiivin 76/895/ETY, viljojen torjunta-ainejäämien enimmäismääristä annetun neuvoston direktiivin 86/362/ETY, eläinkunnasta peräisin olevissa elintarvikkeissa ja niiden pinnassa olevien torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun neuvoston direktiivin 86/363/ETY ja torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, mukaan lukien hedelmät ja vihannekset, annetun neuvoston direktiivin 90/642/ETY liitteiden muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A ja UK TANSKA 2001/0007, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2001/0264, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0085, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2001/0097, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 2001/0004, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2001/0068, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2001/0025, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2001/0112, perusteltu lausunto 24/07/2001 PORTUGALI 2001/0102, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2001/0122, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0055, perusteltu lausunto 21/12/2001 32000L0048 Komission direktiivi 2000/48/EY, annettu 25 päivänä heinäkuuta 2000, viljojen torjunta-ainejäämien enimmäismääristä annetun neuvoston direktiivin 86/362/ETY ja torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, mukaan lukien hedelmät ja vihannekset, annetun neuvoston direktiivin 90/642/ETY liitteiden muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/03/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, E, F, IR, I, L, NL, A, P, S SAKSA 2001/0265, perusteltu lausunto 21/12/2001 KREIKKA 2001/0301, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 2001/0286, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0272, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0256, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0313, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/0329, virallinen ilmoitus 06/06/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0279, perusteltu lausunto 21/12/2001 32000L0057 Komission direktiivi 2000/57/EY, annettu 22 päivänä syyskuuta 2000, hedelmien ja vihannesten torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun neuvoston direktiivin 76/895/ETY ja torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, mukaan lukien hedelmät ja vihannekset, annetun neuvoston direktiivin 90/642/ETY liitteiden muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/03/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, E, F, IR, I, L, NL, P, S SAKSA 2001/0266, perusteltu lausunto 21/12/2001 KREIKKA 2001/0302, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 2001/0287, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0273, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0257, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0320, perusteltu lausunto 21/12/2001 PORTUGALI 2001/0314, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/0330, virallinen ilmoitus 06/06/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0280, perusteltu lausunto 21/12/2001 32000L0058 Komission direktiivi 2000/58/EY, annettu 22 päivänä syyskuuta 2000, viljojen torjunta-ainejäämien enimmäismääristä annetun direktiivin 86/362/ETY, eläinkunnasta peräisin olevissa elintarvikkeissa ja niiden pinnassa olevien torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun direktiivin 86/363/ETY ja torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, mukaan lukien hedelmät ja vihannekset, annetun direktiivin 90/642/ETY liitteiden muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/03/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, E, F, IR, I, L, NL, P, FI, S SAKSA 2001/0267, perusteltu lausunto 21/12/2001 KREIKKA 2001/0303, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 2001/0288, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0274, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0258, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0321, perusteltu lausunto 21/12/2001 PORTUGALI 2001/0315, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/0331, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0281, perusteltu lausunto 21/12/2001 32000L0081 Komission direktiivi 2000/81/EY, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, viljojen torjunta-ainejäämien enimmäismääristä annetun neuvoston direktiivin 86/362/ETY, eläinkunnasta peräisin olevissa elintarvikkeissa ja niiden pinnassa olevien torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun neuvoston direktiivin 86/363/ETY sekä torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, mukaan lukien hedelmät ja vihannekset, annetun neuvoston direktiivin 90/642/ETY liitteiden muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti.) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, E, IR, I, L, NL, P, S BELGIA 2001/0474, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0496, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ESPANJA 2001/0549, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2001/0452, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITALIA 2001/0508, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0569, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SUOMI 2001/0591, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RUOTSI 2001/0582, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0518, virallinen ilmoitus 19/10/2001 32000L0082 Komission direktiivi 2000/82/EY, annettu 20 päivänä joulukuuta 2000, hedelmien ja vihannesten torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun neuvoston direktiivin 76/895/ETY, viljojen torjunta-ainejäämien enimmäismääristä annetun neuvoston direktiivin 86/362/ETY, eläinkunnasta peräisin olevissa elintarvikkeissa ja niiden pinnassa olevien torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun neuvoston direktiivin 86/363/ETY sekä torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, mukaan lukien hedelmät ja vihannekset, annetun neuvoston direktiivin 90/642/ETY liitteiden muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, E, IR, I, L, NL, P, S BELGIA 2001/0475, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0497, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ESPANJA 2001/0550, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2001/0453, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITALIA 2001/0509, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0570, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SUOMI 2001/0592, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RUOTSI 2001/0583, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0519, virallinen ilmoitus 19/10/2001 32001L0032 Komission direktiivi 2001/32/EY, annettu 8 päivänä toukokuuta 2001, kasvien terveyteen liittyville erityisille vaaroille alttiina olevien yhteisön alueiden tunnustamisesta suojelluiksi ja direktiivin 92/76/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 21/05/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, E, IR, I, NL, A, P, FI, S BELGIA 2001/0355, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 TANSKA 2001/0397, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0369, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0406, perusteltu lausunto 21/12/2001 ESPANJA 2001/0410, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2001/0339, virallinen ilmoitus 20/07/2001 IRLANTI 2001/0390, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0378, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2001/0345, perusteltu lausunto 21/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0362, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0430, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0420, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/0442, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RUOTSI 2001/0436, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0384, perusteltu lausunto 21/12/2001 32001L0033 Komission direktiivi 2001/33/EY, annettu 8 päivänä toukokuuta 1998, kasvien tai kasvituotteiden haitallisten organismien yhteisöön kulkeutumisen ja yhteisössä leviämisen estämiseen liittyvistä suojatoimenpiteistä annetun neuvoston direktiivin 2000/29/ETY eräiden liitteiden muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 21/05/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, E, IR, I, NL, A, P, FI BELGIA 2001/0356, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 TANSKA 2001/0398, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0370, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0407, perusteltu lausunto 21/12/2001 ESPANJA 2001/0411, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2001/0340, virallinen ilmoitus 20/07/2001 IRLANTI 2001/0391, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0379, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2001/0346, perusteltu lausunto 21/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0363, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0431, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0421, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/0443, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RUOTSI 2001/0437, virallinen ilmoitus 20/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0385, perusteltu lausunto 21/12/2001 32001L0035 Komission direktiivi 2001/35/EY, annettu 11 päivänä toukokuuta 2001, torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, mukaan lukien hedelmät ja vihannekset, annetun neuvoston direktiivin 90/642/ETY liitteiden muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, EL, E, IR, I, L, NL, P, S BELGIA 2001/0477, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0499, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ESPANJA 2001/0551, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2001/0454, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITALIA 2001/0511, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0571, virallinen ilmoitus 19/10/2001 RUOTSI 2001/0584, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/0593, virallinen ilmoitus 19/10/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0520, virallinen ilmoitus 19/10/2001 Siemenet ja kasvit 31998L0056 Neuvoston direktiivi 98/56/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, koristekasvien lisäysaineiston pitämisestä kaupan Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi D SAKSA 1999/0618, vireille 22/03/2001 asia C-2001/135 RANSKA 1999/0597, vireille 23/01/2001 asia C-2001/026, kanne peruttu 18/07/2001 LUXEMBURG 1999/0601, vireille 23/01/2001 asia C-2001/027, kanne peruttu 18/07/2001 ITÄVALTA 1999/0669, menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0095 Neuvoston direktiivi 98/95/EY, annettu 14 päivänä joulukuuta 1998, juurikkaiden siementen pitämisestä kaupan annetun direktiivin 66/400/ETY, rehukasvien siementen pitämisestä kaupan annetun direktiivin 66/401/ETY, viljakasvien siementen pitämisestä kaupan annetun direktiivin 66/402/ETY, siemenperunoiden pitämisestä kaupan annetun direktiivin 66/403/ETY, öljy- ja kuitukasvien siementen pitämisestä kaupan annetun direktiivin 69/208/ETY, viljelykasvilajien yleisestä lajikeluettelosta annetun direktiivin 70/457/ETY ja vihannesten siementen pitämisestä kaupan annetun direktiivin 70/458/ETY muuttamisesta sisämarkkinoiden vahvistamisen, geneettisesti muunnettujen kasvilajikkeiden ja kasvien geenivarojen osalta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/02/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi D, F, UK BELGIA 2000/0392, perusteltu lausunto 30/01/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2000/0404, perusteltu lausunto 15/01/2001 RANSKA 2000/0377, perusteltu lausunto 17/01/2001 ITALIA 2000/0412, perusteltu lausunto 15/01/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2000/0397, perusteltu lausunto 24/01/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2000/0473, menettely lopetettu 20/12/2001 RUOTSI 2000/0465, perusteltu lausunto 30/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0420, perusteltu lausunto 15/01/2001 31998L0096 Neuvoston direktiivi 98/96/EY, annettu 14 päivänä joulukuuta 1998, juurikkaiden siementen, rehukasvien siementen, viljakasvien siementen, siemenperunoiden, öljy- ja kuitukasvien siementen ja vihannesten siementen pitämisestä kaupan sekä viljelykasvilajien yleisestä lajikeluettelosta annettujen direktiivien 66/400/ETY, 66/401/ETY, 66/402/ETY, 66/403/ETY, 69/208/ETY, 70/457/ETY ja 70/458/ETY muuttamisesta muun muassa epävirallisten viljelystarkastusten osalta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/02/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi D ja UK BELGIA 2000/0391, perusteltu lausunto 01/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2000/0403, perusteltu lausunto 15/01/2001 RANSKA 2000/0376, perusteltu lausunto 16/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITALIA 2000/0411, perusteltu lausunto 15/01/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2000/0396, perusteltu lausunto 15/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SUOMI 2000/0472, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2000/0464, perusteltu lausunto 15/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0419, perusteltu lausunto 15/01/2001 31999L0008 Komission direktiivi 1999/8/EY, annettu 18 päivänä helmikuuta 1999, viljakasvien siementen pitämisestä kaupan annetun neuvoston direktiivin 66/402/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/02/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL ja IRL KREIKKA 2000/0438, perusteltu lausunto 15/01/2001, vireille 20/11/2001 asia C-2001/450 IRLANTI 2000/0426, perusteltu lausunto 24/01/2001 ALANKOMAAT 2000/0395, perusteltu lausunto 24/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SUOMI 2000/0471, menettely lopetettu 20/12/2001 31999L0054 Komission direktiivi 1999/54/EY, annettu 26 päivänä toukokuuta 1999, viljakasvien siementen pitämisestä kaupan annetun neuvoston direktiivin 66/402/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi B, EL, IR SAKSA 2000/0812, perusteltu lausunto 25/07/2001 KREIKKA 2000/0846, perusteltu lausunto 26/07/2001 IRLANTI 2000/0834, perusteltu lausunto 25/07/2001 ALANKOMAAT 2000/0806, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0876, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0865, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2000/0895, menettely lopetettu 20/12/2001 RUOTSI 2000/0888, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0066 Komission direktiivi 1999/66/EY, annettu 28 päivänä kesäkuuta 1999, toimittajan tekemää merkintää tai muuta asiakirjaa koskevien vaatimusten vahvistamisesta neuvoston direktiivin 98/56/EY mukaisesti Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi D SAKSA 2000/0227, perusteltu lausunto 25/07/2001 RANSKA 2000/0175, perusteltu lausunto 24/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2000/0190, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2000/0218, perusteltu lausunto 24/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0321, menettely lopetettu 18/07/2001 SUOMI 2000/0369, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0068 Komission direktiivi 1999/68/EY, annettu 28 päivänä kesäkuuta 1999, toimittajien neuvoston direktiivin 98/56/EY mukaisesti ylläpitämiä koristekasvilajikkeiden luetteloita koskevista täydentävistä säännöksistä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi D SAKSA 2000/0226, perusteltu lausunto 25/07/2001 RANSKA 2000/0174, perusteltu lausunto 17/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2000/0189, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0320, menettely lopetettu 18/07/2001 SUOMI 2000/0368, menettely lopetettu 18/07/2001 Rehut 31995L0069 Neuvoston direktiivi 95/69/EY, annettu 22 päivänä joulukuuta 1995, tiettyjen rehualan tuotantolaitosten ja välittäjien hyväksymis- ja rekisteröintimenettelyssä sovellettavista vaatimuksista ja yksityiskohtaisista säännöistä sekä direktiivien 70/524/ETY, 74/63/ETY, 79/373/ETY ja 82/471/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/04/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL KREIKKA 1998/0188, tuomio 11/10/2001 asia C-1999/457 31996L0024 Neuvoston direktiivi 96/24/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 1996, rehuseosten pitämisestä kaupan annetun direktiivin 79/373/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL KREIKKA 1998/0323, virallinen ilmoitus 228 24/07/2001, tuomio 08/03/2001 asia C-2000/176 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1998/0484, menettely lopetettu 20/12/2001 31996L0025 Neuvoston direktiivi 96/25/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 1996, rehuaineiden liikkuvuudesta, direktiivien 70/524/ETY, 74/63/ETY, 82/471/ETY ja 93/74/ETY muuttamisesta sekä direktiivin 77/101/ETY kumoamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 1998/0324, virallinen ilmoitus 228 24/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1998/0485, menettely lopetettu 20/12/2001 31996L0051 Neuvoston direktiivi 96/51/EY, annettu 23 päivänä heinäkuuta 1996, rehujen lisäaineista annetun direktiivin 70/524/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/04/1998 ja 01/10/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi I (täytäntöönpanoaika päättynyt 01/04/1998) KREIKKA 1998/0189, vireille 27/04/2001 asia C-2001/183 RANSKA 1998/0203, vireille 16/03/2001 asia C-2001/118 ITALIA 1998/0218, tuomio 07/12/2001 asia C-1999/395 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi I (täytäntöönpanoaika päättynyt 01/10/1999) RANSKA 2000/0011, vireille 16/03/2001 asia C-2001/118 KREIKKA 2000/0106, vireille 27/04/2001 asia C-2001/183 ITALIA 2000/0063, vireille 21/03/2001 asia C-2001/128 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0071, menettely lopetettu 20/12/2001 31997L0008 Komission direktiivi 97/8/EY, annettu 7 päivänä helmikuuta 1997, haitallisten aineiden ja tuotteiden suurimmista sallituista pitoisuuksista rehuissa annetun neuvoston direktiivin 74/63/ETY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki RANSKA 1998/0356, asia C-2000/403, kanne peruttu 18/07/2001 31998L0051 Komission direktiivi 98/51/EY, annettu 9 päivänä heinäkuuta 1998, toimenpiteiden vahvistamisesta tiettyjen rehualan tuotantolaitosten ja välittäjien hyväksymis- ja rekisteröintimenettelyssä sovellettavista vaatimuksista ja yksityiskohtaisista säännöistä annetun neuvoston direktiivin 95/69/EY panemiseksi täytäntöön (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL ja I KREIKKA 1999/0133, tuomio 06/12/2001 asia C-2000/166 ITALIA 1999/0077, tuomio 06/12/2001 asia C-2000/148 31998L0067 Komission direktiivi 98/67/EY, annettu 7 päivänä syyskuuta 1998, direktiivien 80/511/ETY, 82/475/ETY, 91/357/ETY ja neuvoston direktiivin 96/25/EY muuttamisesta ja direktiivin 92/87/ETY kumoamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 1999/0137, tuomio 06/12/2001 asia C-2000/166, kanne peruttu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1999/0097, menettely lopetettu 20/12/2001 31998L0068 Komission direktiivi 98/68/EY, annettu 10 päivänä syyskuuta 1998, neuvoston direktiivin 95/53/EY 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun asiakirjamallin vahvistamisesta ja kolmansista maista yhteisöön tuotavien rehujen tuontitarkastuksia koskevista tietyistä säännöistä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/03/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 1999/0402, asia C-2000/397, kanne peruttu 18/07/2001 LUXEMBURG 1999/0346, asia C-2000/335, kanne peruttu 18/07/2001 PORTUGALI 1999/0415, menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0087 Komission direktiivi 98/87/EY, annettu 13 päivänä marraskuuta 1998, rehuseosten pitämisestä kaupan annetun direktiivin 79/373/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1999/0507, menettely lopetettu 20/12/2001 31999L0020 Neuvoston direktiivi 1999/20/EY, annettu 22 päivänä maaliskuuta 1999, rehujen lisäaineista annetun direktiivin 70/524/ETY, tietyistä eläinten ruokinnassa käytetyistä tuotteista annetun direktiivin 82/471/ETY, rehujen virallisen valvonnan järjestämistä koskevista periaatteista annetun direktiivin 95/53/EY ja tiettyjen rehualan tuotantolaitosten ja välittäjien hyväksymis- ja rekisteröintimenettelyssä sovellettavista vaatimuksista ja yksityiskohtaisista säännöistä annetun direktiivin 95/69/EY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/09/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL KREIKKA 2000/0098, vireille 20/04/2001 asia C-2001/173 RANSKA 2000/0005, vireille 16/03/2001 asia C-2001/118, kanne peruttu 10/10/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0066, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0076 Komission direktiivi 1999/76/EY, annettu 23 päivänä heinäkuuta 1999, yhteisön menetelmistä lasalosid-natriumin määrittämiseksi (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/10/1999 ja 01/02/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0064, VI - menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0078 Komission direktiivi 1999/78/EY, annettu 27 päivänä heinäkuuta 1999, komission direktiivin 95/10/EY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/11/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi EL KREIKKA 2000/0290, vireille 21/11/2001 asia C-2001/451 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0251, perusteltu lausunto 09/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 31999L0079 Komission direktiivi 1999/79/EY, annettu 27 päivänä heinäkuuta 1999, yhteisön määritysmenetelmistä rehujen virallista tarkastusta varten annetun kolmannen komission direktiivin 72/199/ETY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 2000/0289, perusteltu lausunto 15/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0251, perusteltu lausunto 09/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 32000L0016 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/16/EY, annettu 10 päivänä huhtikuuta 2000, rehuseosten pitämisestä kaupan annetun neuvoston direktiivin 79/373/ETY ja rehuaineiden liikkuvuudesta annetun neuvoston direktiivin 96/25/EY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 03/05/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, IR, NL, A, FI, S BELGIA 2001/0349, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0365, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2001/0401, perusteltu lausunto 21/12/2001 ESPANJA 2001/0408, virallinen ilmoitus 20/07/2001 RANSKA 2001/0335, perusteltu lausunto 21/12/2001 IRLANTI 2001/0387, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0372, virallinen ilmoitus 20/07/2001 LUXEMBURG 2001/0342, perusteltu lausunto 21/12/2001 ITÄVALTA 2001/0424, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0414, perusteltu lausunto 21/12/2001 SUOMI 2001/0439, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0381, perusteltu lausunto 21/12/2001 32000L0045 Komission direktiivi 2000/45/EY, annettu 6 päivänä heinäkuuta 2000, yhteisön analyysimenetelmistä rehun A-vitamiinin, E-vitamiinin ja tryptofaanin määrittämiseksi (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/08/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi A TANSKA 2001/0195, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0171, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2001/0201, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0174, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2001/0149, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2001/0223, virallinen ilmoitus 06/04/2001 PORTUGALI 2001/0215, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0181, virallinen ilmoitus 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 Elintarvikkeet 31993L0099 Neuvoston direktiivi 93/99/ETY, annettu 29 päivänä lokakuuta 1993, virallista elintarvikkeiden tarkastusta koskevista lisätoimenpiteistä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/11/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi L LUXEMBURG 2001/0458, virallinen ilmoitus 19/10/2001 31998L0053 Komission direktiivi 98/53/EY, annettu 16 päivänä heinäkuuta 1998, näytteenotto- ja määritysmenetelmistä tiettyjen elintarvikkeissa olevien vieraiden aineiden enimmäismäärien virallista tarkastusta varten (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki BELGIA 2001/0023, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 TANSKA 2001/0084, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2001/0044, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2001/0095, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2001/0100, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 2001/0005, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2001/0075, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0053, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2001/0037, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2001/0120, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2001/0110, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SUOMI 2001/0137, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2001/0129, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0066, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 31998L0066 Komission direktiivi 98/66/EY, annettu 4 päivänä syyskuuta 1998, elintarvikkeissa sallittujen makeutusaineiden erityisistä puhtausvaatimuksista annetun direktiivin 95/31/EY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki SAKSA 1999/0487, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 1999/0517, menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0072 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/72/EY, annettu 15 päivänä lokakuuta 1998, elintarvikkeiden muista lisäaineista kuin väri- ja makeutusaineista annetun direktiivin 95/2/EY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 04/05/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki SAKSA 2000/0567, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2000/0511, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0724, menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0086 Komission direktiivi 98/86/EY, annettu 11 päivänä marraskuuta 1998, elintarvikkeiden muiden lisäaineiden kuin väri- ja makeutusaineiden erityisistä puhtausvaatimuksista annetun komission direktiivin 96/77/EY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki SAKSA 1999/0488, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 1999/0518, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0002 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/2/EY, annettu 22 päivänä helmikuuta 1999, ionisoivalla säteilyllä käsiteltyjä elintarvikkeita ja elintarvikkeiden ainesosia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 20/03/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi B, F, P BELGIA 2001/0248, perusteltu lausunto 21/12/2001 RANSKA 2001/0239, virallinen ilmoitus 06/06/2001 PORTUGALI 2001/0309, virallinen ilmoitus 06/06/2001 31999L0003 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/3/EY, annettu 22 päivänä helmikuuta 1999, ionisoivalla säteilyllä käsiteltyjä elintarvikkeita ja elintarvikkeiden ainesosia koskevan yhteisön luettelon vahvistamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 20/09/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, D, EL, E, F, IR, I, L, A, P, FI, S, UK 31999L0021 Komission direktiivi 1999/21/EY, annettu 25 päivänä maaliskuuta 1999, ruokavaliovalmisteista erityisiin lääkinnällisiin tarkoituksiin (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/04/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi D ja I SAKSA 2000/0562, perusteltu lausunto 25/07/2001 IRLANTI 2000/0623, perusteltu lausunto 05/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITALIA 2000/0586, perusteltu lausunto 02/02/2001, vireille 26/09/2001 asia C-2001/370 ITÄVALTA 2000/0741, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0039 Komission direktiivi 1999/39/EY, annettu 6 päivänä toukokuuta 1999, imeväisille ja pikkulapsille tarkoitetuista viljapohjaisista valmisruoista ja muista lastenruoista annetun direktiivin 96/5/EY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/2000 ja 01/07/2002 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi UK ITÄVALTA 2000/0740, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0717, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0603, perusteltu lausunto 25/07/2001 31999L0041 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/41/EY, annettu 7 päivänä kesäkuuta 1999, erityisravinnoksi tarkoitettuja elintarvikkeita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 89/398/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 08/07/2000 ja 08/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi F ja UK BELGIA 2000/0799, menettely lopetettu 18/07/2001 TANSKA 2000/0842, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2000/0848, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 2000/0788, perusteltu lausunto 27/07/2001 ITALIA 2000/0821, perusteltu lausunto 27/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2000/0796, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0878, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0867, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2000/0889, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0828, perusteltu lausunto 25/07/2001 31999L0050 Komission direktiivi 1999/50/EY, annettu 25 päivänä toukokuuta 1999, äidinmaidonkorvikkeista ja vieroitusvalmisteista annetun direktiivin 91/321/ETY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista kaikki IRLANTI 2000/0620, perusteltu lausunto 05/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITALIA 2000/0583, vireille 26/09/2001 asia C-2001/370, kanne peruttu 20/12/2001 ITÄVALTA 2000/0738, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0715, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0601, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 31999L0075 Komission direktiivi 1999/75/EY, annettu 22 päivänä heinäkuuta 1999, elintarvikkeissa sallittujen väriaineiden erityisistä puhtausvaatimuksista annetun komission direktiivin 95/45/EY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki SAKSA 2000/0811, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2000/0833, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2000/0795, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0875, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0864, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2000/0887, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2000/0826, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0091 Komission direktiivi 1999/91/EY, annettu 23 päivänä marraskuuta 1999, elintarvikkeiden kanssa kosketukseen joutuvista muovisista tarvikkeista annetun direktiivin 90/128/ETY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki BELGIA 2001/0019, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 TANSKA 2001/0082, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2001/0042, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2001/0090, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2001/0098, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 2001/0007, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2001/0071, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2001/0015, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2001/0030, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2001/0116, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2001/0106, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SUOMI 2001/0134, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2001/0126, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0060, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 32000L0051 Komission direktiivi 2000/51/EY, annettu 26 päivänä heinäkuuta 2000, elintarvikkeissa sallittujen makeutusaineiden erityisistä puhtausvaatimuksista annetun direktiivin 95/31/EY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, D, EL, E, F, IR, L, P, FI BELGIA 2001/0353, virallinen ilmoitus 20/07/2001 TANSKA 2001/0395, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0367, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 2001/0388, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0376, virallinen ilmoitus 20/07/2001 ALANKOMAAT 2001/0360, virallinen ilmoitus 20/07/2001 ITÄVALTA 2001/0428, virallinen ilmoitus 20/07/2001 PORTUGALI 2001/0418, virallinen ilmoitus 20/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RUOTSI 2001/0434, virallinen ilmoitus 20/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0382, virallinen ilmoitus 20/07/2001 32000L0063 Komission direktiivi 2000/63/EY, annettu 5 päivänä lokakuuta 2000, elintarvikkeiden muiden lisäaineiden kuin väri- ja makeutusaineiden erityisistä puhtausvaatimuksista annetun direktiivin 96/77/EY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti.) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/03/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki BELGIA 2001/0251, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 TANSKA 2001/0294, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SAKSA 2001/0268, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ESPANJA 2001/0307, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2001/0242, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 2001/0289, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0275, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ALANKOMAAT 2001/0259, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 2001/0322, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0309, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 SUOMI 2001/0332, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0282, virallinen ilmoitus 06/06/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 Kuluttajansuoja 31997L0007 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/7/EY, annettu 20 päivänä toukokuuta 1997, kuluttajansuojasta etäsopimuksissa - Neuvoston ja Euroopan parlamentin lausuma 6 artiklan 1 kohdasta - komission lausuma 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä luetelmakohdasta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 04/06/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi E ja L ESPANJA 2000/0702, perusteltu lausunto 09/03/2001, vireille 17/10/2001 asia C-2001/414 KREIKKA 2000/0681, perusteltu lausunto 09/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RANSKA 2000/0497, perusteltu lausunto 13/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 2000/0633, perusteltu lausunto 12/03/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2000/0517, perusteltu lausunto 13/02/2001 ALANKOMAAT 2000/0554, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0730, perusteltu lausunto 09/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SUOMI 2000/0785, perusteltu lausunto 14/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 31997L0055 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/55/EY, annettu 6 päivänä lokakuuta 1997, harhaanjohtavaa mainontaa koskevan direktiivin 84/450/ETY muuttamisesta sisällyttämällä siihen vertaileva mainonta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 23/04/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi E, L, NL KREIKKA 2000/0680, perusteltu lausunto 09/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2000/0700, perusteltu lausunto 09/03/2001, vireille 09/10/2001 asia C-2001/392 RANSKA 2000/0495, perusteltu lausunto 13/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2000/0516, perusteltu lausunto 13/02/2001 ALANKOMAAT 2000/0553, perusteltu lausunto 26/07/2001 SUOMI 2000/0783, perusteltu lausunto 14/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0006 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/6/EY, annettu 16 päivänä helmikuuta 1998, kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa Täytäntöönpanoaika päättynyt: 18/03/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 2000/0679, perusteltu lausunto 09/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2000/0698, perusteltu lausunto 09/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2000/0630, perusteltu lausunto 12/03/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2000/0514, perusteltu lausunto 13/02/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 31998L0007 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/7/EY, annettu 16 päivänä helmikuuta 1998, kulutusluottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun direktiivin 87/102/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 21/04/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi E ja F KREIKKA 2000/0678, perusteltu lausunto 09/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ESPANJA 2000/0697, perusteltu lausunto 09/03/2001, vireille 08/10/2001 asia C-2001/386 RANSKA 2000/0492, perusteltu lausunto 09/03/2001 IRLANTI 2000/0629, perusteltu lausunto 12/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2000/0513, perusteltu lausunto 09/03/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 31998L0027 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/27/EY, annettu 19 päivänä toukokuuta 1998, kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, D, F, IR, I, NL, A, P, FI, S, UK BELGIA 2001/0161, perusteltu lausunto 21/12/2001 SAKSA 2001/0171, VI - lähetetty 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 KREIKKA 2001/0206, perusteltu lausunto 21/12/2001 ESPANJA 2001/0213, perusteltu lausunto 21/12/2001 RANSKA 2001/0146, VI - lähetetty 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 IRLANTI 2001/0192, VI - lähetetty 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ITALIA 2001/0177, VI - lähetetty 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2001/0154, VI - lähetetty 06/04/2001 PORTUGALI 2001/0220, VI - lähetetty 06/04/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0185, VI - lähetetty 06/04/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 VEROTUS ALV 32000L0017 Neuvoston direktiivi 2000/17/EY, annettu 30 päivänä maaliskuuta 2000, yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 77/388/ETY muuttamisesta - Itävallan tasavallalle ja Portugalin tasavallalle myönnetyt siirtymäsäännökset Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki (koskee ainoastaan Itävaltaa ja Portugalia) ITÄVALTA 2000/0874, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0862, menettely lopetettu 18/07/2001 Valmistevero 32000L0044 Neuvoston direktiivi 2000/44/EY, annettu 30 päivänä kesäkuuta 2000, direktiivin 92/12/ETY muuttamisesta muista jäsenvaltioista Ruotsiin tuotaviin valmisteveron alaisiin tuotteisiin sovellettavien väliaikaisten määrällisten rajoitusten osalta (koskee Ruotsia) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki (koskee ainoastaan Ruotsia) RUOTSI 2000/0886, menettely lopetettu 18/07/2001 ENERGIA Kaasu 31998L0030 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/30/EY, annettu 22 päivänä kesäkuuta 1998, maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/08/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi F RANSKA 2000/2215, perusteltu lausunto 05/02/2001, vireille 03/07/2001 asia C-2001/259 LUXEMBURG 2000/2216, perusteltu lausunto 19/01/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/2217, menettely lopetettu 28/03/2001 Hiili ja öljy 31998L0093 Neuvoston direktiivi 98/93/EY, annettu 14 päivänä joulukuuta 1998, ETY:n jäsenvaltioiden velvollisuudesta ylläpitää raakaöljy- ja/tai öljytuotevarastojen vähimmäistasoa annetun direktiivin 68/414/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki ITALIA 2000/0241, menettely lopetettu 11/04/2001 PORTUGALI 2000/0330, menettely lopetettu 11/04/2001 Uusiutuva energia ja energiatehokkuus 31998L0011 Komission direktiivi 98/11/EY, annettu 27 päivänä tammikuuta 1998, neuvoston direktiivin 92/75/ETY täytäntöönpanemiseksi kotitalouslamppujen energiankulutusmerkinnän osalta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 14/06/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki ITALIA 1999/0492, vireille 23/05/2001 asia C-2001/210, kanne peruttu 20/12/2001 LIIKENNE Maa-, maantie- ja vesiliikenne 31976L0135 Neuvoston direktiivi 76/135/ETY, annettu 20 päivänä tammikuuta 1976, sisävesialusten purjehduskelpoisuuslupien vastavuoroisesta tunnustamisesta Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, F, IR, I, L, NL, A, P, UK SUOMI 2001/2025, virallinen ilmoitus 23/04/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 31982L0714 Neuvoston direktiivi 82/714/ETY, annettu 4 päivänä lokakuuta 1982, sisävesialusten teknisistä vaatimuksista Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, F, IR, I, L, NL, A, P, UK SUOMI 2001/2024, virallinen ilmoitus 23/04/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 31987L0540 Neuvoston direktiivi 87/540/ETY, annettu 9 päivänä marraskuuta 1987, vesiväylien kansallisen ja kansainvälisen tavaraliikenteen harjoittajan ammattiin pääsystä sekä tutkintotodistusten, todistusten ja muiden tähän ammattiin muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, F, IR, I, L, NL, A, P, UK SUOMI 2001/2023, virallinen ilmoitus 23/04/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 31991L0672 Neuvoston direktiivi 91/672/ETY, annettu 16 päivänä joulukuuta 1991, sisävesiväylien tavara- ja matkustajaliikenteeseen myönnettyjen kansallisten pätevyyskirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, F, IR, I, L, NL, A, P, UK SUOMI 2001/2022, virallinen ilmoitus 23/04/2001, perusteltu lausunto 21/12/2001 31996L0050 Neuvoston direktiivi 96/50/EY, annettu 23 päivänä heinäkuuta 1996, sisävesiväylien tavara- ja matkustajaliikenteen kansallisten pätevyyskirjojen myöntämisperusteiden harmonisoinnista yhteisössä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 07/04/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi F RANSKA 1999/2003, tuomio 20/09/2001 asia C-2000/468 ALANKOMAAT 1998/0236, menettely lopetettu 11/04/2001 31998L0076 Neuvoston direktiivi 98/76/EY, annettu 1 päivänä lokakuuta 1998, maanteiden kansallisen ja kansainvälisen tavara- ja henkilöliikenteen harjoittajien ammattiin pääsystä sekä tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä näiden liikenteenharjoittajien sijoittautumisvapauden tehokkaan käyttämisen edistämiseksi annetun direktiivin 96/26/EY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/10/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, D, EL, E, IR, I, NL, A, P, FI, UK BELGIA 2000/0038, vireille 12/07/2001 asia C-2001/274 KREIKKA 2000/0104, vireille 19/03/2001 asia C-2001/127, kanne peruttu 13/11/2001 RANSKA 2000/0010, vireille 07/09/2001 asia C-2001/335 ITALIA 2000/0062, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2000/0025, tuomio 13/12/2001 asia C-2001/107 ITÄVALTA 2000/0138, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2000/0151, vireille 17/12/2001 asia C-2001/490 31999L0036 Neuvoston direktiivi 1999/36/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 1999, kuljetettavista painelaitteista Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, E, F, L, NL, A, FI, S, UK BELGIA 2001/0468, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SAKSA 2001/0491, virallinen ilmoitus 19/10/2001 KREIKKA 2001/0538, virallinen ilmoitus 19/10/2001 IRLANTI 2001/0524, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITALIA 2001/0502, virallinen ilmoitus 19/10/2001 LUXEMBURG 2001/0461, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0555, virallinen ilmoitus 19/10/2001 31999L0052 Komission direktiivi 1999/52/EY, annettu 26 päivänä toukokuuta 1999, moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen katsastusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 96/96/EY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/10/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, F, I, L, NL, A, P, FI, S, UK KREIKKA 2001/0092, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2001/0072, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001 LUXEMBURG 2001/0011, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 11/04/2001 ALANKOMAAT 2001/0032, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2001/0118, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 31999L0062 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/62/EY, annettu 17 päivänä kesäkuuta 1999, verojen ja maksujen kantamisesta raskailta tavaraliikenteen ajoneuvoilta tiettyjen infrastruktuurien käytöstä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi B BELGIA 2000/0910, perusteltu lausunto 25/07/2001, täydentävä perusteltu lausunto 21/12/2001 TANSKA 2000/0927, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2000/0915, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 KREIKKA 2000/0931, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 ESPANJA 2000/0934, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 RANSKA 2000/0902, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2000/0924, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 LUXEMBURG 2000/0906, menettely lopetettu 18/07/2001 ALANKOMAAT 2000/0913, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 2000/0941, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 2000/0938, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 SUOMI 2000/0947, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2000/0944, menettely lopetettu 19/09/2001 32001L0002 Komission direktiivi 2001/2/EY, annettu 4 päivänä tammikuuta 2001, kuljetettavista painelaitteista annetun neuvoston direktiivin 1999/36/EY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/2001 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: DK, E, F, I, L, NL, FI, S, UK BELGIA 2001/0476, virallinen ilmoitus 19/10/2001 SAKSA 2001/0498, virallinen ilmoitus 19/10/2001 KREIKKA 2001/0543, virallinen ilmoitus 19/10/2001 IRLANTI 2001/0530, virallinen ilmoitus 19/10/2001 ITALIA 2001/0510, virallinen ilmoitus 19/10/2001 LUXEMBURG 2001/0465, virallinen ilmoitus 19/10/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 PORTUGALI 2001/0561, virallinen ilmoitus 19/10/2001 Rautatieliikenne 31996L0048 Neuvoston direktiivi 96/48/EY, annettu 23 päivänä heinäkuuta 1996, Euroopan laajuisen suurten nopeuksien rautatiejärjestelmän yhteentoimivuudesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 08/04/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IR, A, FI, UK RANSKA 1999/0337, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 1999/0383, tuomio 13/12/2001 asia C-2000/372 KREIKKA 1999/0396, tuomio 25/10/2000 asia C-2000/460, menettely lopetettu 13/11/2001 ITÄVALTA 1999/0418, perusteltu lausunto 24/01/2000 SUOMI 1999/0428, vireille 03/07/2001 asia C-2001/254 RUOTSI 1999/0424, asia C-2000/410, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1999/0377, vireille 29/11/2001 asia C-2000/441 Maaliikenne, turvatekniikka 31994L0055 Neuvoston direktiivi 94/55/EY, annettu 21 päivänä marraskuuta 1994, vaarallisten aineiden tiekuljetuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IR IRLANTI 1998/0042, virallinen ilmoitus 228 25/07/2001 31995L0050 Neuvoston direktiivi 95/50/EY, annettu 6 päivänä lokakuuta 1995, yhtenäisestä menettelystä vaarallisten aineiden tiekuljetusten tarkastuksissa Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/1997 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IR IRLANTI 1997/0506, virallinen ilmoitus 228 25/07/2001 31996L0035 Neuvoston direktiivi 96/35/EY, annettu 3 päivänä kesäkuuta 1996, vaarallisten aineiden maakuljetusten turvallisuusneuvonantajan nimeämisestä ja ammatillisesta pätevyydestä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki KREIKKA 2000/0306, perusteltu lausunto 02/02/2001, menettely lopetettu 28/03/2001 IRLANTI 2000/0272, perusteltu lausunto 31/01/2001, menettely lopetettu 28/03/2001 31996L0049 Neuvoston direktiivi 96/49/EY, annettu 23 päivänä heinäkuuta 1996, vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IR KREIKKA 1999/0397, menettely lopetettu 19/09/2001 IRLANTI 1999/0384, tuomio 20/09/2001 asia C-2000/370 31996L0086 Komission direktiivi 96/86/EY, annettu 13 päivänä joulukuuta 1996, vaarallisten aineiden tiekuljetuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 94/55/EY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IR IRLANTI 1998/0045, virallinen ilmoitus 228 25/07/2001 31996L0087 Komission direktiivi 96/87/EY, annettu 13 päivänä joulukuuta 1996, vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 96/49/EY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IR KREIKKA 1999/0398, menettely lopetettu 19/09/2001 IRLANTI 1999/0385, tuomio 20/09/2001 asia C-2000/370 31999L0047 Komission direktiivi 1999/47/EY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1999, vaarallisten aineiden tiekuljetuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 94/55/EY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen toisen kerran Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IR KREIKKA 2000/0294, perusteltu lausunto 24/01/2001, menettely lopetettu 13/11/2001 IRLANTI 2000/0265, perusteltu lausunto 31/01/2001, vireille 24/09/2001 asia C-2001/365 31999L0048 Komission direktiivi 1999/48/EY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1999, vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 96/49/EY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen toisen kerran Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IR, I KREIKKA 2000/0293, perusteltu lausunto 24/01/2001, menettely lopetettu 19/09/2001 IRLANTI 2000/0264, perusteltu lausunto 31/01/2001, vireille 24/09/2001 asia C-2001/366 ITALIA 2000/0239, perusteltu lausunto 29/12/2000 32000L0018 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/18/EY, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2000, vaarallisten aineiden maantie-, rautatie- ja sisävesikuljetusten turvallisuusneuvonantajan tutkintoa koskevista vähimmäisvaatimuksista Täytäntöönpanoaika päättynyt: 19/08/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki ITALIA 2000/0819, menettely lopetettu 28/03/2001 IRLANTI 2000/0832, menettely lopetettu 28/03/2001 KREIKKA 2000/0844, menettely lopetettu 28/03/2001 PORTUGALI 2000/0861, menettely lopetettu 28/03/2001 Lentoliikenne 31994L0056 Neuvoston direktiivi 94/56/EY, annettu 21 päivänä marraskuuta 1994, siviili-ilmailun onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinnan perusperiaatteista Täytäntöönpanoaika päättynyt: 21/11/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi L KREIKKA 1997/0047, tuomio 05/04/2001 asia C-1999/494, menettely lopetettu 13/11/2001 LUXEMBURG 1997/0107, perusteltu lausunto 228 10/04/2001; toinen vireillepano 20/12/2001 (päätös) 31998L0020 Neuvoston direktiivi 98/20/EY, annettu 30 päivänä maaliskuuta 1998, kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteessä 16 (toinen painos 1988) olevan niteen I II osan 2 lukuun kuuluvien ääntä hitaammin lentävien lentokoneiden liikennöimisen rajoittamisesta annetun direktiivin 92/14/ETY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 28/02/1999 ja 31/03/2002 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IR IRLANTI 1999/0274, vireille 31/08/2001 asia C-2001/327 31999L0028 Komission direktiivi 1999/28/EY, annettu 21 päivänä huhtikuuta 1999, kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteessä 16 (toinen painos 1988) olevan niteen I II osan 2 lukuun kuuluvien ääntä hitaammin lentävien lentokoneiden liikennöimisen rajoittamisesta annetun neuvoston direktiivin 92/14/ETY, liitteen muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/09/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi IR IRLANTI 2000/0073, vireille 31/08/2001 asia C-2001/328 Meriliikenne 31995L0021 Neuvoston direktiivi 95/21/EY, annettu 19 päivänä kesäkuuta 1995, alusturvallisuutta, saastumisen ehkäisemistä ja alusten asumis- ja työskentelyolosuhteita koskevien kansainvälisten standardien soveltamisesta yhteisön satamia käyttäviin ja jäsenmaiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä purjehtiviin aluksiin (satamavaltioiden suorittama valvonta) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/06/1996 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki ITALIA 1996/0997, menettely lopetettu 28/03/2001 31997L0070 Neuvoston direktiivi 97/70/EY, annettu 11 päivänä joulukuuta 1997, yhdenmukaistetun turvallisuusjärjestelmän luomisesta kalastusaluksille, joiden pituus on 24 metriä tai enemmän Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/01/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi NL ALANKOMAAT 1999/0044, vireille 03/10/2000 asia C-2000/364 31998L0018 Neuvoston direktiivi 98/18/EY, annettu 17 päivänä maaliskuuta 1998, matkustaja-alusten turvallisuussäännöistä ja -määräyksistä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi P LUXEMBURG 1999/0220, menettely lopetettu 18/07/2001 PORTUGALI 1999/0306, vireille 24/07/2001 asia C-2001/281 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 1999/0264, menettely lopetettu 17/01/2001 31998L0025 Neuvoston direktiivi 98/25/EY, annettu 27 päivänä huhtikuuta 1998, alusturvallisuutta, saastumisen ehkäisemistä ja alusten asumis- ja työskentelyolosuhteita koskevien kansainvälisten standardien soveltamisesta yhteisön satamia käyttäviin ja jäsenmaiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä purjehtiviin aluksiin (satamavaltioiden suorittama valvonta) annetun direktiivin 95/21/EY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/07/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki ITALIA 1999/0369, menettely lopetettu 28/03/2001 31998L0035 Neuvoston direktiivi 98/35/EY, annettu 25 päivänä toukokuuta 1998, merenkulkijoiden vähimmäiskoulutustasosta annetun direktiivin 94/58/EY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 25/05/1999 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi L ja NL ITALIA 1999/0493, vireille 19/06/2001 asia C-2001/235, kanne peruttu 13/11/2001 LUXEMBURG 1999/0452, tuomio 03/07/2001 asia C-2000/297 ALANKOMAAT 1999/0474, perusteltu lausunto 05/04/2000 PORTUGALI 1999/0555, menettely lopetettu 20/12/2001 ITÄVALTA 1999/0565, menettely lopetettu 19/09/2001 31998L0041 Neuvoston direktiivi 98/41/EY, annettu 18 päivänä kesäkuuta 1998, yhteisön jäsenvaltioiden satamiin tai satamista liikennöivillä matkustaja-aluksilla olevien henkilöiden rekisteröinnistä Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/12/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki ALANKOMAAT 1999/0237, menettely lopetettu 18/07/2001 ITÄVALTA 1999/0319, menettely lopetettu 18/07/2001 31998L0042 Komission direktiivi 98/42/EY, annettu 19 päivänä kesäkuuta 1998, alusturvallisuutta, saastumisen ehkäisemistä ja alusten asumis- ja työskentelyolosuhteita koskevien kansainvälisten standardien soveltamisesta yhteisön satamia käyttäviin ja jäsenmaiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä purjehtiviin aluksiin (satamavaltioiden suorittama valvonta) annetun neuvoston direktiivin 95/21/EY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 30/09/1998 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki ITALIA 1999/0373, menettely lopetettu 28/03/2001 31999L0019 Komission direktiivi 1999/19/EY, annettu 18 päivänä maaliskuuta 1999, yhdenmukaistetun turvallisuusjärjestelmän luomisesta kalastusaluksille, joiden pituus on 24 metriä tai enemmän, annetun neuvoston direktiivin 97/70/EY muuttamisesta Täytäntöönpanoaika päättynyt: 31/05/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: kaikki paitsi B ja NL BELGIA 2000/0530, perusteltu lausunto 29/01/2001, vireille 11/12/2001 asia C-2001/479 ALANKOMAAT 2000/0548, perusteltu lausunto 07/05/2001 31999L0035 Neuvoston direktiivi 1999/35/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 1999, pakollisesta katsastusjärjestelmästä säännöllisen ro-ro-alusliikenteen ja suurnopeusmatkustaja-alusliikenteen turvallisen harjoittamisen varmistamiseksi Täytäntöönpanoaika päättynyt: 01/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, F, IR, I, UK BELGIA 2001/0021, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 13/11/2001 KREIKKA 2001/0094, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 25/07/2001, menettely lopetettu 13/11/2001 RANSKA 2001/0002, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 19/09/2001 IRLANTI 2001/0073, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 13/11/2001 ITALIA 2001/0051, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 11/04/2001 ALANKOMAAT 2001/0032, virallinen ilmoitus 23/03/2001, perusteltu lausunto 25/07/2001 ITÄVALTA 2001/0119, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 24/07/2001 PORTUGALI 2001/0108, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001 SUOMI 2001/0135, virallinen ilmoitus 23/03/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001 RUOTSI 2001/0128, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 24/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0063, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 31999L0097 Komission direktiivi 1999/97/EY, annettu 13 päivänä joulukuuta 1999, alusturvallisuutta, saastumisen ehkäisemistä ja alusten asumis- ja työskentelyolosuhteita koskevien kansainvälisten standardien soveltamisesta yhteisön satamia käyttäviin ja jäsenmaiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä purjehtiviin aluksiin (satamavaltioiden suorittama valvonta) annetun neuvoston direktiivin 95/21/EY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) Täytäntöönpanoaika päättynyt: 14/12/2000 Jäsenvaltiot, jotka ovat ilmoittaneet täytäntöönpanotoimista: B, DK, D, EL, E, F, IR, I, A, P, FI, S, UK BELGIA 2001/0018, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 23/10/2001 TANSKA 2001/0081, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 SAKSA 2001/0041, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 25/07/2001 menettely lopetettu 20/10/2001 KREIKKA 2001/0089, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001, menettely lopetettu 13/11/2001 RANSKA 2001/0003, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 IRLANTI 2001/0070, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 LUXEMBURG 2001/0012, virallinen ilmoitus 15/02/2001, perusteltu lausunto 26/07/2001 ALANKOMAAT 2001/0029, virallinen ilmoitus 23/03/2001, perusteltu lausunto 25/07/2001 SUOMI 2001/0133, virallinen ilmoitus 23/03/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 RUOTSI 2001/0125, virallinen ilmoitus 15/02/2001, menettely lopetettu 18/07/2001 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA 2001/0059, virallinen ilmoitus 23/03/2001, perusteltu lausunto 24/07/2001, menettely lopetettu 20/12/2001 XIX vuosikertomus yhteisön oikeuden soveltamisen valvonnasta (2001) LIITE IV, osa 2: yhteenvetotaulukko. 'Direktiivien kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittaminen (tilanne 31. joulukuuta 2001) >TAULUKON PAIKKA> DIREKTIIVIEN KANSALLISTEN TÄYTÄNTÖÖNPANOTOIMIEN EPÄYHTENEVÄISYYS Huom! Päivämäärä tarkoittaa joko ajankohtaa, jolloin kanteesta on ilmoitettu jäsenvaltiolle tai jolloin se on talletettu Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen Taulukoissa käytetyt lyhenteet (vrt. osa 1) >TAULUKON PAIKKA> LIITE IV - OSA 4 DIREKTIIVIEN VIRHEELLINEN SOVELTAMINEN Huom! Päivämäärä tarkoittaa joko ajankohtaa, jolloin kanteesta on ilmoitettu jäsenvaltiolle tai jolloin se on talletettu Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen Taulukoissa käytetyt lyhenteet (vrt. osa 1) >TAULUKON PAIKKA> LIITE V Yhteisöjen tuomioistuimen 31.12.2001 mennessä antamat tuomiot, joita ei vielä ole pantu täytäntöön Belgia Asiassa C-207/97 21.1.99 annettu tuomio Tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttaman pilaantumisen vähentämisohjelmien ilmoittamatta jättäminen 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Belgian viranomaiset ovat ilmoittaneet syys- ja lokakuussa 2001 toimenpiteistä, joista komissio tekee teknisen analyysin. Asiassa C-170/98 14.9.99 annettu tuomio Belgian ja Zairen kahdenväliseen sopimukseen sisältyvä lastinjakojärjestely Komissio katsoo, että Kongon kanssa 8. kesäkuuta 1999 tehdyllä lisäpöytäkirjalla saatetaan rikkominen päätökseen. Belgian viranomaiset eivät ole vahvistaneet pöytäkirjan voimaantulopäivää. 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Asiassa C-171/98 14.9.99 annettu tuomio Belgian ja Luxemburgin talousliiton ja Togon kahdenväliseen sopimukseen sisältyvä lastinjakojärjestely Komissio katsoo, että Togon kanssa 27. syyskuuta 1999 tehdyllä lisäpöytäkirjalla saatetaan rikkominen päätökseen. Belgian viranomaiset eivät ole vahvistaneet pöytäkirjan voimaantulopäivää. 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Asiassa C-201/98 14.9.99 annettu tuomio Belgian ja Keski- ja Länsi-Afrikan maiden kahdenvälisiin sopimuksiin sisältyvä lastinjakojärjestely Komissio katsoo, että Belgia on muuttanut asianmukaisesti sopimuksia, jotka se on tehnyt Senegalin, Norsunluurannikon ja Malin kanssa. Belgian viranomaiset eivät ole vahvistaneet pöytäkirjan voimaantulopäivää. 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Asiassa C-355/98 9.3.00 annettu tuomio Yksityisiä turvallisuuspalveluja tarjoavia yrityksiä koskeva rajoitus 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Belgian viranomaiset ovat antaneet tiedoksi 10. kesäkuuta 2001 annetun lain, jolla muutetaan 10. huhtikuuta 1990 annettua lakia. Tämä lainsäädäntö ei ole täysin tyydyttävä. Yhteydenpitoa Belgian viranomaisten kanssa jatketaan. Asiassa C-307/98 25.5.00 annettu tuomio Uimaveden laatua koskevan direktiivin velvoitteiden osittainen noudattaminen 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Belgian viranomaiset ovat ilmoittaneet syyskuussa 2001 lainsäädäntötoimenpiteistä, joilla tuomioistuimen tuomio pannaan täytäntöön ainoastaan osittain. Belgian viranomaiset ovat toimittaneet joulukuussa 2001 täydentäviä huomautuksia, joita komissio tutkii parhaillaan. Asiassa C-230/00 14.6.01 annettu tuomio Vaikutus, ilman eri toimenpiteitä myönnetty lupa, sellaisten Belgian lakien virheellisyys, joilla saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä jätteistä annettu neuvoston direktiivi 75/442/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiiveillä 91/156, 76/464, 80/68, 84/360 ja 85/337 Komissio ottaa pian yhteyttä Belgian viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Saksa Asiassa C-198/97 8.6.99 annettu tuomio Uimaveden laatu Asia etenee suotuisasti. Komissio haluaa tutkia vuoden 2001 uimakautta koskevia tietoja ennen asian käsittelyn lopettamista. Asiassa C-102/97 9.9.99 annettu tuomio Jäteöljyjen käsittely, kierrättäminen 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Saksan viranomaiset ovat antaneet tiedoksi täydentäviä lainsäädäntötoimenpiteitä koskevat ehdotukset ja niiden hyväksymisaikataulun. Komissio lähetti Saksan viranomaisille tietopyynnön varmistaakseen, että aiotuilla toimenpiteillä pannaan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio täysin täytäntöön. Asiassa C-184/97 11.11.99 annettu tuomio Tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttaman pilaantumisen vähentämisohjelmien ilmoittamatta jättäminen Saksan viranomaiset ovat ilmoittaneet marraskuussa 2001 pilaantumisen vähentämisohjelmista kaikkien osavaltioiden osalta. Komissio tutkii parhaillaan näitä toimenpiteitä. Asiassa C-316/99 18.7.01 annettu tuomio Direktiivin 85/73/ETY muuttamisesta ja kodifioinnista elävien eläinten ja tiettyjen eläintuotteiden eläinlääkärintarkastusten ja -valvonnan rahoittamisen varmistamiseksi annetun neuvoston direktiivin 96/43/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Komissio on ottanut yhteyttä Saksan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asia näyttää etenevän suotuisasti, mutta sitä on arvioitava direktiivin 85/73/ETY kumoamista koskevan luonnoksen perusteella. Asiassa C-71/99 11.9.01 annettu tuomio Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY 4 artiklassa tarkoitetun kansallisen luontotyyppiluettelon toimittaminen epätäydellisenä Komissio on ottanut yhteyttä Saksan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-493/99 25.10.01 annettu tuomio Työntekijöiden tilapäinen siirto työryhmän puitteissa Tuomio on annettu äskettäin. Kreikka Asiassa C-375/95 22.10.97 annettu tuomio Käytettyjen autojen verotus Kreikan viranomaisten tiedoksi antamien lainsäädäntötoimenpiteiden tarkastelu johti 228 artiklan mukaisen menettelyn aloittamiseen. Menettely koskee käytettyjen tuontiautojen verotusta; saastuttamatonta teknologiaa käyttäen valmistetuille tuontiautoille ei myönnetty alennusta erityiskulutusverosta. Asiassa C-385/97 15.10.98 annettu tuomio Tuoreen lihan ja siipikarjanlihan terveystarkastusten ja -valvonnan rahoittamisesta annetun neuvoston direktiivin 93/118/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Menettelyn etenemistä on arvioitava direktiivin 85/73/ETY kumoamista koskevan luonnoksen perusteella. Asiassa C-187/98 28.10.99 annettu tuomio Naisten ja miesten tasa-arvoinen kohtelu sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä Kreikan viranomaiset ovat marraskuussa 2001 tiedottaneet lainsäädäntötoimenpiteistä, joita komissio tutkii parhaillaan. Asiassa C-137/99 16.12.99 annettu tuomio Kolmansista maista yhteisöön tuotavien eläinten eläinlääkintätarkastusten järjestämistä koskevista periaatteista annetun neuvoston direktiivin 91/496/ETY muuttamisesta annetun direktiivin 96/43/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Menettelyn etenemistä on arvioitava direktiivin 85/73/ETY kumoamista koskevan luonnoksen perusteella. Asiassa C-384/97 25.5.00 annettu tuomio Tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttaman pilaantumisen vähentämisohjelmien ilmoittamatta jättäminen 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Kreikan viranomaiset ovat tiedottaneet toimista, joita komissio tutkii parhaillaan. Asiassa C-470/98 15.6.00 annettu tuomio Kolmansista maista tuotavia maataloustuotteita koskevat eläinlääkintämaksut Menettelyn etenemistä on arvioitava direktiivin 85/73/ETY kumoamista koskevan luonnoksen perusteella. Asiassa C-214/98 16.11.00 annettu tuomio Tuoreen lihan terveystarkastuksista ja -valvonnasta kannettavat maksut Menettelyn etenemistä on arvioitava direktiivin 85/73/ETY kumoamista koskevan luonnoksen perusteella. Asiassa C-457/98 14.12.00 annettu tuomio Miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä annetun direktiivin 86/378/ETY muuttamisesta annetun direktiivin 96/97/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Kreikan viranomaiset ovat antaneet tiedoksi lainsäädäntötoimenpiteitä koskevat ehdotukset, joiden hyväksymistä komissio odottaa. Asiassa C-176/00 8.3.01 annettu tuomio Rehuseosten pitämisestä kaupan annetun direktiivin 79/373/ETY muuttamisesta annetun neuvoston direktiivin 96/24/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Komissio on ottanut yhteyttä Kreikan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Koska komissio ei ole saanut vastausta, se on aloittanut 228 artiklan mukaisen menettelyn. Asiassa C-457/99 11.10.01 annettu tuomio Tiettyjen rehualan tuotantolaitosten ja välittäjien hyväksymis- ja rekisteröintimenettelyssä sovellettavista vaatimuksista ja yksityiskohtaisista säännöistä annetun neuvoston direktiivin 95/69/EY täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Komissio on ottanut yhteyttä Kreikan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-397/99 16.10.01 annettu tuomio Direktiivin 90/388/ETY muuttamisesta matkaviestinnän ja henkilökohtaisen viestinnän osalta annetun direktiivin 96/2/EY 2 artiklan 2 kohdan puutteellinen soveltaminen Kreikan viranomaiset ovat tiedottaneet toimista, joita komissio tutkii parhaillaan. Asiassa C-398/98 25.10.01 annettu tuomio Öljytuotteiden varastointi ja kaupan pitäminen Komissio on ottanut yhteyttä Kreikan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-148/00 6.12.01 annettu tuomio Hedelmien ja vihannesten torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta annetun neuvoston direktiivin 97/41/EY, tiettyjen rehualan tuotantolaitosten ja välittäjien hyväksymis- ja rekisteröintimenettelystä annetun komission direktiivin 98/51/EY ja komission direktiivin 98/67/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen. Tuomio on annettu äskettäin. Espanja Asiassa C-375/92 22.3.94 annettu tuomio Matkaoppaiden palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittaminen Asiassa on edetty huomattavasti. Espanjan viranomaiset ovat ilmoittaneet kaikkien autonomisten alueiden (Andalusiaa lukuun ottamatta) hyväksymistä asetuksista. Komissio odottaa mainittujen toimenpiteiden muodollista hyväksymistä. Asiassa C-92/96 12.2.98 annettu tuomio Uimaveden laadusta annetun neuvoston direktiivin 76/160/ETY säännösten puutteellinen soveltaminen sisävesistöjen osalta Espanjan viranomaiset ovat ilmoittaneet toimenpiteistä, jotka eivät ole tyydyttäviä. Asia on siirretty yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi 228 artiklan 2 kohdan nojalla. Lisäksi on pyydetty uhkasakon määräämistä. Asiassa C-214/96 25.11.98 annettu tuomio Tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta annetun neuvoston direktiivin 76/464/ETY puutteellinen soveltaminen (7 artikla: ohjelmat pilaantumisen vähentämiseksi) 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Espanjan viranomaiset ovat marraskuussa 2001 toimittaneet suuren määrän tietoja, joita komissio tutkii parhaillaan. Asiassa C-83/99 18.1.01 annettu tuomio Kuudennen arvonlisäverodirektiivin puutteellinen soveltaminen, moottoritiemaksujen alv:n alentaminen Asia etenee suotuisasti. Espanjan viranomaiset ovat ilmoittaneet lokakuussa 2001, että vuoden 2002 talousarviolakiehdotuksessa poistetaan maksun laiton alennus. Komissio odottaa virallista ilmoitusta toteutetuista toimenpiteistä. Asiassa C-417/99 13.9.01 annettu tuomio Ilmanlaadun arvioinnista ja hallinnasta annetun neuvoston direktiivin 96/62/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Komissio on ottanut yhteyttä Espanjan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Ranska Asiassa C-64/88 11.6.91 annettu tuomio Kalastus: teknisten säilyttämistoimenpiteiden puutteellinen valvonta Komission tarkastajien kesäkuussa 2001 tekemien havaintojen tai Ranskan viranomaisten toimittamien tietojen perusteella ei ole voitu varmistaa tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanoa. Asia on päätetty antaa tuomioistuimen käsiteltäväksi EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan 2 kohdan nojalla. Lisäksi on pyydetty uhkasakon määräämistä. Asiassa C-265/95 9.12.97 annettu tuomio Espanjalaisten mansikoiden tuonnin rajoitukset Naudanliha-alalla esiintyneiden uusien tapausten johdosta komissio on lähettänyt lokakuussa 2001 kirjeen Ranskan viranomaisille varmistaakseen, tarvitaanko tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi muita toimenpiteitä. Asiassa C-166/97 18.3.99 annettu tuomio Seinen suistoalue, erityissuojelualueen liian pieni pinta-ala ja oikeudellisen aseman riittämättömyys Koska komissiolle ei toimitettu tietoja suistoalueen suojelu- ja hoitotoimenpiteiden toteuttamisesta, aloitettiin 228 artiklan mukainen menettely. Joulukuussa 2001 Ranskan viranomaiset toimittivat täydentäviä tietoja, joita tutkitaan parhaillaan. Asiassa C-225/97 19.5.99 annettu tuomio Vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjä koskevan neuvoston direktiivin 92/13/ETY virheellinen täytäntöönpano (muutoksenhaku) Asia etenee suotuisasti. Ranskan viranomaiset ovat ilmoittaneet lokakuussa 2001 direktiivin kansallisista täytäntöönpanotoimista. Komissio odottaa kiertokirjeen julkaisemista Ranskan virallisessa lehdessä. Asiassa C-96/98 25.11.99 annettu tuomio Poitoun vuorovesialueen (Marais poitevin) huonontuminen 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Ranskan viranomaiset ovat ilmoittaneet joulukuussa 2001 Poitoun vuorovesialueen toimintasuunnitelman luonnoksesta, jota komissio tutkii parhaillaan. Asiassa C-239/98 16.12.99 annettu tuomio Neuvoston direktiivin 92/49/ETY (kolmas vahinkovakuutusdirektiivi) ja neuvoston direktiivin 92/96/ETY (kolmas henkivakuutusdirektiivi) virheellinen täytäntöönpano Ranskan viranomaiset ovat ilmoittaneet keskinäisistä yhtiöistä annettua lakia koskevasta säädöksestä, joka julkaistiin Ranskan virallisessa lehdessä. Säädöksen voimaantulopäiväksi määrättiin 24. huhtikuuta 2002. Eräitä toimeenpanoasetuksia odotetaan vielä. Asiassa C-34/98 15.2.00 annettu tuomio Sosiaaliturvavelan kattamiseksi tarkoitetun maksuosuuden suorittaminen ja rajatyöntekijät 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Ranskan viranomaiset ovat ilmoittaneet lainsäädäntötoimenpiteistä, joilla muutetaan CSG- ja CRDS-maksujen määräytymisperustetta. Joulukuussa 2001 komissio pyysi lisäselvennyksiä aiheettomasti perittyihin maksuihin sovellettavista takaisinmaksua ja vanhentumisaikaa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä. Asiassa C-169/98 15.2.00 annettu tuomio Yleisen sosiaaliturvamaksun soveltaminen rajatyöntekijöihin 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Ranskan viranomaiset ovat ilmoittaneet lainsäädäntötoimenpiteistä, joilla muutetaan CSG- ja CRDS-maksujen määräytymisperustetta. Joulukuussa 2001 komissio pyysi lisäselvennyksiä aiheettomasti perittyihin maksuihin sovellettavista takaisinmaksua ja vanhentumisaikaa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä. Asiassa C-327/98 23.3.00 annettu tuomio Siviilikäyttöön tarkoitettujen räjähdystarvikkeiden markkinoille saattamista ja valvontaa koskevien säännösten yhdenmukaistamisesta annetun neuvoston direktiivin 93/15/ETY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Ranskan viranomaiset ovat ilmoittaneet asetusluonnoksesta, jolla varmistetaan direktiivin 12 artiklan osittainen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä. Asiassa C-256/98 6.4.00 annettu tuomio Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Ranskan viranomaiset ilmoittivat 18. joulukuuta 2001 direktiivin 6 artiklan täytäntöönpanotoimista sekä 21. joulukuuta 2001 kahdesta toimeenpanoasetuksesta, jotka liittyvät Natura 2000 -alueiden määrittämiseen ja hoitoon. Menettely lopetetaan lähiaikoina. Asiassa C-23/99 26.9.00 annettu tuomio Kauttakuljetuksessa takavarikoidut varaosat - mallisuoja - väärennysongelmat Ranskan korkeimman hallinto-oikeuden annettua kielteisen lausunnon asetusluonnoksesta, jolla oli tarkoitus panna täytäntöön yhteisöjen tuomioistuimen tuomio, näyttää siltä, että tarvittavat lainsäädännölliset muutokset eivät tule voimaan kohtuullisessa ajassa. 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Asiassa C-319/99 23.11.00 annettu tuomio Televisiosignaalien lähetystä koskevien standardien käytöstä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/47/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Ranskan viranomaiset ovat ilmoittaneet direktiivin täytäntöönpanotoimista, joissa määrätään teknisistä vaatimuksista. Joulukuussa 2001 Ranskan viranomaiset ilmoittivat kolmesta asetuksesta, joilla direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä saadaan päätökseen. Menettely lopetetaan lähiaikoina. Asiassa C-374/98 7.12.00 annettu tuomio Erityissuojelualueiden riittämätön luokittelu ja erityisten suojelutoimien riittämättömyys Vingraun ja Tautavelin alueella (Itä-Pyreneillä) Koska Ranskan viranomaisten ilmoittamat toimenpiteet yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi kestävät liian kauan, 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan edelleen. Asiassa C-38/99 7.12.00 annettu tuomio Luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetun neuvoston direktiivin 79/409/ETY vaatimusten vastaiset metsästyskauden alkamis- ja päättymispäivämäärät Komissio on ottanut yhteyttä Ranskan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion täytäntöönpanemiseksi. Viranomaiset ovat ilmoittaneet lainsäädäntötoimenpiteistä, jotka eivät ole tyydyttäviä komission tutkimuksen perusteella. Asiassa C-151/00 18.01.01 annettu tuomio Henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta televiestinnän alalla annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/66/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Ranskan viranomaiset ovat ilmoittaneet joistain lainsäädäntötoimenpiteistä, mutta monia direktiivin artikloista ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä. 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan edelleen. Asiassa C-333/99 1.2.01 annettu tuomio Kiintiöiden hallinnointiin ja kalastustoiminnan valvontaan liittyvien velvollisuuksien laiminlyönti Komissiolla ei ole tarkkoja tietoja yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion jälkeen Ranskassa saaduista kalansaaliista. Komissio ottaa pian yhteyttä Ranskan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-266/99 8.3.01 annettu tuomio Juomaveden valmistamiseen tarkoitetun pintaveden pilaantuminen nitraattien vaikutuksesta Bretagnessa Komissio on ottanut yhteyttä Ranskan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Vastauksen tarkastelun perusteella voidaan todeta, että toimenpiteet eivät ole riittäviä. 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Asiassa C-147/00 15.03.01 annettu tuomio Uimaveden laadusta annetun neuvoston direktiivin 76/160/ETY puutteellinen soveltaminen ja erityisesti näytteenottojen vähimmäistiheyden laiminlyönti sekä pakollisen kokonaiskolibakteerit-parametrin näytteenoton laiminlyönti Komissio on ottanut yhteyttä Ranskan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Viranomaiset ovat kehottaneet paikallisviranomaisia ottamaan riittävät näytteet ja mittaamaan puuttuvan parametrin. Näitä tietoja ei ole kuitenkaan saatavilla vuosilta 1999-2000 ja 2001. Asiassa C-285/00 10.5.01 annettu tuomio Vähintään kolmivuotisesta ammatillisesta korkeammasta koulutuksesta annettujen tutkintotodistusten tunnustamista koskevasta yleisestä järjestelmästä annetun neuvoston direktiivin 89/48/ETY täytäntöönpanon laiminlyönti psykologin ammatin osalta Komissio on ottanut yhteyttä Ranskan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asia etenee suotuisasti. Ranskan viranomaiset ovat ilmoittaneet lainsäädäntötoimenpiteistä yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi. Komissio odottaa tietoja näiden toimenpiteiden voimaantulopäivästä. Asiassa C-40/00 14.6.01 annettu tuomio Alv; polttoaineena sellaisissa ajoneuvoissa käytettävän dieselöljyn verovähennys, joilla ei ole oikeutta vähennykseen Ranskan viranomaiset ovat ilmoittaneet toimenpiteistä yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi. Komissio odottaa mainittujen toimenpiteiden voimaantuloa. Menettely lopetetaan lähiaikoina. Asiassa C-84/00 14.6.01 annettu tuomio Sallittujen pitoisuuksien rajoittaminen, joka estää pitämästä kaupan Ranskassa toisista jäsenvaltioista peräisin olevia jalometalliteoksia Ranskan viranomaiset ovat ilmoittaneet marraskuussa 2001 säädöksestä, joka päättää rikkomisen ja ottaa huomioon puuttuneen pitoisuuden. Menettely lopetetaan lähiaikoina. Asiassa C-220/99 11.9.01 annettu tuomio Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY 4 artiklan 1 kohdan mukaisen täydellisen kansallisen luontotyyppiluettelon toimittamatta jättäminen Komissio on ottanut yhteyttä Ranskan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-468/00 20.9.01 annettu tuomio Sisävesiväylien tavara- ja matkustajaliikenteen kansallisten pätevyyskirjojen myöntämisperusteiden harmonisoinnista yhteisössä annetun neuvoston direktiivin 96/50/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Komissio on ottanut yhteyttä Ranskan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-146/00 6.12.01 annettu tuomio Yleispalvelu. Kilpailusta telepalvelumarkkinoilla annetun komission direktiivin 90/388/ETY 4 c artiklan ja televiestinnän yhteenliittämisestä soveltaen avoimen verkon tarjoamisen (ONP) periaatteita yleispalvelun ja yhteentoimivuuden varmistamiseksi annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/33/EY 5 artiklan 1, 3 ja 5 kohdan virheellinen soveltaminen Tuomio on annettu äskettäin. Asiassa C-1/00 13.12.01 annettu tuomio Yhdistyneestä kuningaskunnasta peräisin olevaa naudanlihaa koskevien yhteisön päätösten noudattamatta jättäminen Tuomio on annettu äskettäin. Irlanti Asiassa C-392/96 21.9.99 annettu tuomio Irlannin lainsäädännön yhteensopimattomuus usean tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun neuvoston direktiivin 85/337/ETY säännöksen kanssa 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Irlannin viranomaiset antoivat joulukuussa 2001 tiedoksi useita säädösluonnoksia, joista komissio odottaa virallista ilmoitusta. Asiassa C-408/99 26.9.00 annettu tuomio Vaarallisten aineiden tiekuljetuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 94/55/EY ja direktiivin 94/55/EY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen annetun komission direktiivin 96/86/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Irlannin viranomaiset ilmoittivat 13. joulukuuta 2001 päivätyllä kirjeellä lainsäädäntötoimenpiteistä yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi. Menettely lopetetaan lähiaikoina. Asiassa C-347/99 14.12.00 annettu tuomio Yhtenäisestä menettelystä vaarallisten aineiden tiekuljetusten tarkastuksissa annetun neuvoston direktiivin 95/50/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Irlannin viranomaiset ilmoittivat 13. joulukuuta 2001 päivätyllä kirjeellä lainsäädäntötoimenpiteistä yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi. Menettely lopetetaan lähiaikoina. Asiassa C-30/99 21.6.01 annettu tuomio Sallittujen pitoisuuksien rajoittaminen ja velvollisuus liittää jalometalliteoksiin Irlannin valtion hyväksymä vastuuleima, mikä estää muista jäsenvaltioista peräisin olevien tuotteiden kaupan pitämistä Irlannissa Irlannin viranomaiset ilmoittivat 21. joulukuuta 2001 uudesta säännöksestä yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi. Menettely lopetetaan lähiaikoina. Asiassa C-67/99 11.9.01 annettu tuomio Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun täydellisen kansallisen luontotyyppiluettelon ilmoittamatta jättäminen 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Asiassa C-370/00 20.9.01 annettu tuomio Vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksista annettujen neuvoston direktiivien 96/49/EY ja 96/87/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Irlannin viranomaiset ilmoittivat 21. marraskuuta 2001 lainsäädäntötoimenpiteistä, joilla direktiivit saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Menettely lopetetaan lähiaikoina. Asiassa C-354/99 18.10.01 annettu tuomio Kokeisiin ja muihin tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta annetun neuvoston direktiivin 86/609/ETY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Komissio on ottanut yhteyttä Irlannin viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-372/00 13.12.01 annettu tuomio Euroopan laajuisen suurten nopeuksien rautatiejärjestelmän yhteentoimivuudesta annetun neuvoston direktiivin 96/48/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Tuomio on annettu äskettäin. Italia Asiassa C-40/93 1.6.95 annettu tuomio Hammaslääkärin ammattiin pääsy Italian viranomaiset ovat toimittaneet ministeriön julkaistun asetustekstin soveltuvuuskokeen järjestämisestä. Komissio odottaa soveltuvuuskokeen järjestämistä, minkä pitäisi tapahtua lähiaikoina. Asia etenee suotuisasti. Asiassa C-280/95 29.1.98 annettu tuomio Maantieliikenteenharjoittajille vuodeksi 1992 myönnettyjen verohelpotuksien takaisinperimisvelvollisuudesta 9 päivänä kesäkuuta 1993 tehdyn päätöksen N:o 93/496/ETY täytäntöönpanon laiminlyöminen 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Italian viranomaiset ovat ilmoittaneet velvoittavista hallinnollisista määräyksistä sellaisten kansallisten hallintomenettelyjen käyttöönottamiseksi, joilla voidaan periä takaisin kaikki kyseiset tuet. Takaisinperintää ei ole vielä aloitettu. Asiassa C-285/96 1.10.98 annettu tuomio Tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta annetun neuvoston direktiivin 76/464/ETY puutteellinen soveltaminen (7 artikla: ohjelmat pilaantumisen vähentämiseksi) Italian viranomaisten ilmoittamat toimenpiteet eivät ole riittäviä. 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Asiassa C-112/97 25.3.99 annettu tuomio Direktiivin 90/396/ETY mukaisten kaasumaisia polttoaineita käyttävien laitteiden asennuskielto Viranomaiset ovat ilmoittaneet uusista toimenpiteistä, joilla myös asetetaan rajoittavia lisävaatimuksia ja jotka eivät vaikuta perustelluilta. 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Asiassa C-365/97 9.11.99 annettu tuomio Jätteet, San Roccon laakso Tuomio on pantu osittain täytäntöön. Komissio odottaa yhä ilmoitusta toimenpiteistä jätteistä annetun neuvoston direktiivin 75/442 8 artiklan täytäntöönpanemiseksi. 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Asiassa C-386/98 9.3.00 annettu tuomio Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun neuvoston direktiivin 93/104/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Italian viranomaiset ovat toimittaneet "legge comunitaria 2000" -säädöstekstin saattaakseen sitoumuksensa mukaisesti direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöä vuoden kuluessa. Koska mistään toimenpiteistä ei ole ilmoitettu, komissio on aloittanut 228 artiklan mukaisen menettelyn. Asiassa C-264/99 8.6.00 annettu tuomio Tavaranlähettäjien toiminnan lainsäädännölliset esteet Italian viranomaiset ovat antaneet tiedoksi lainsäädäntötoimenpiteet yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi. Näyttää siltä, että kyseisellä asetuksella ei poisteta kaikkia niitä velvoitteita, jotka tuomioistuimen tuomiossa nimenomaan katsottiin yhteensopimattomiksi perustamissopimuksen kanssa. 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Asiassa C-395/99 7.12.00 annettu tuomio Rehujen lisäaineista annetun direktiivin 70/524/ETY muuttamisesta annetun neuvoston direktiivin 96/51/EY ja eläimiä ja eläintuotteita koskevien todistusten laadinnasta annetun neuvoston direktiivin 96/93/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Italian viranomaiset ovat toimittaneet "legge comunitaria 2000" -säädöstekstin saattaakseen sitoumuksensa mukaisesti direktiivin pikaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä. Asiassa C-444/99 10.5.01 annettu tuomio Neuvoston direktiivin 92/106 puutteellinen soveltaminen, kiintiöiden säilyttäminen yhdistetyn kuljetuksen maantieosuuksissa Italian viranomaiset ovat ilmoittaneet lainsäädäntötoimenpiteistä yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi. Menettely lopetetaan lähiaikoina. Asiassa C-159/99 17.5.01 annettu tuomio Italian lainsäädännön yhteensopimattomuus usean luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetun neuvoston direktiivin 79/409/ETY säännöksen kanssa Italian viranomaiset ovat toimittaneet "legge comunitaria 2001" -säädöstekstin pannakseen sitoumuksensa mukaisesti yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöön. Säädösluonnoksesta tai siihen liittyvästä aikataulusta ei ole ilmoitettu komissiolle. 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Asiassa C-263/99 29.5.01 annettu tuomio Kuljetusliikkeen asiantuntijana toimimisen rajoittaminen Komissio on ottanut yhteyttä Italian viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-283/99 31.5.01 annettu tuomio Yksityisten turva-alan toimintojen rajoittaminen, kansalaisuusedellytys Asia etenee suotuisasti. Italian viranomaiset ovat ilmoittaneet, että "legge comunitaria 2001" -säädösluonnoksen 22 a , jolla annetaan kaikille yhteisön kansalaisille mahdollisuus harjoittaa yksityisiä turva-alan toimintoja, hyväksytään parlamentin edustajainhuoneessa lähitulevaisuudessa. Asiassa C-212/99 26.6.01 annettu tuomio Vieraan kielen lehtoreiden syrjintä Komissio on ottanut yhteyttä Italian viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-447/99 4.7.01 annettu tuomio Yhteisön lentoliikenteen harjoittajien pääsyä yhteisön sisäisille lentoreiteille koskeva syrjintä lentokenttämaksujen osalta Italian viranomaiset ovat marraskuussa 2001 ilmoittaneet lainsäädäntötoimenpiteistä yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi. Menettely lopetetaan lähiaikoina. Asiassa C-78/00 25.10.01 annettu tuomio Jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY virheellinen soveltaminen, arvonlisäveron vähentämättä jääneen osan palauttamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt Asia etenee suotuisasti. Komissio on jatkanut yhteydenpitoa Italian viranomaisten kanssa selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi kokonaisuudessaan ja erityisesti saadakseen tietoja täytäntöönpanoasetuksesta, jossa otetaan huomioon kantajille maksettavat korvaukset. Asiassa C-127/99 8.11.01 annettu tuomio Vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetun neuvoston direktiivin 91/676/ETY edellyttämien pilaantumisalttiita vyöhykkeitä koskevien toimintaohjelmien, seurannan ja kertomusten laatimisen laiminlyönti Komissio on ottanut yhteyttä Italian viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-49/00 15.11.01 annettu tuomio Toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä annetun neuvoston direktiivin 89/391/ETY virheellinen täytäntöönpano Komissio on ottanut yhteyttä Italian viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-202/99 29.11.01 annettu tuomio Hammaslääkärin tutkintotodistusten ja hammaslääkärintoimen vastavuoroisesta tunnustamisesta annettujen neuvoston direktiivien 78/686/ETY ja 78/687/ETY virheellinen täytäntöönpano Tuomio on annettu äskettäin. Asiassa C-148/00 6.12.01 annettu tuomio Toimenpiteiden vahvistamisesta tiettyjen rehualan tuotantolaitosten ja välittäjien hyväksymis- ja rekisteröintimenettelyssä sovellettavista vaatimuksista ja yksityiskohtaisista säännöistä annetun neuvoston direktiivin 95/69/EY panemiseksi täytäntöön annetun komission direktiivin 98/51/EY kansallisten täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättäminen Tuomio on annettu äskettäin. Asiassa C-376/00 11.12.01 annettu tuomio Jäteöljyhuollosta annetun neuvoston direktiivin 75/439/ETY 16 artiklassa tarkoitettujen kertomusten toimittamatta jättäminen ajalta 1995-1997 Tuomio on annettu äskettäin. Luxemburg Asiassa C-206/96 11.6.98 annettu tuomio Pilaantumisen vähentämistä koskevien ohjelmien puuttuminen niiden 99 aineen osalta, jotka sisältyvät tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta annetun neuvoston direktiivin 76/464/ETY liitteessä olevaan luetteloon II Asia liittyy Luxemburgin viranomaisten ilmoittamiin tietoihin, joiden mukaan kyseisten 99 aineen osalta on toteutettu toimenpiteitä. Koska mitään säädöstä ei ole kuitenkaan annettu, komissio on aloittanut 228 artiklan mukaisen menettelyn. Asiassa C-138/99 16.12.99 annettu tuomio Siviili-ilmailun onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinnan perusperiaatteista annetun neuvoston direktiivin 94/56/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen 228 artiklan mukaista menettelyä jatketaan. Koska Luxemburgin viranomaisten ilmoittamista toimista ei ollut tullut tietoa komissioon, komissio päätti viedä asian yhteisöjen tuomioistuimeen perustamissopimuksen 228 artiklan 2 kohdan nojalla. Lisäksi pyydettiin uhkasakon määräämistä. Asiassa C-266/00 8.3.01 annettu tuomio Vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetun neuvoston direktiivin 91/676/ETY virheellinen soveltaminen Komissio on ottanut yhteyttä Luxemburgin viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Luxemburgin viranomaisten vastausta tutkitaan parhaillaan. Asiassa C-297/00 3.7.01 annettu tuomio Merenkulkijoiden vähimmäiskoulutustasosta annetun direktiivin 94/58/EY muuttamisesta annetun neuvoston direktiivin 98/35/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Komissio on ottanut yhteyttä Luxemburgin viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-450/00 4.10.01 annettu tuomio Yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Komissio on ottanut yhteyttä Luxemburgin viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-107/98 13.12.01 annettu tuomio Maanteiden kansallisen ja kansainvälisen tavara- ja henkilöliikenteen harjoittajien ammattiin pääsystä annetun direktiivin 96/26/EY muuttamisesta annetun neuvoston direktiivin 98/76/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Tuomio on annettu äskettäin. Alankomaat Asiassa C-152/98 10.5.01 annettu tuomio Schelden jokialueen pilaantuminen; tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta annetun neuvoston direktiivin 76/464/ETY puutteellinen soveltaminen Komissio on ottanut yhteyttä Alankomaiden viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Alankomaiden viranomaiset ovat joulukuussa 2001 ilmoittaneet toimenpiteistä, joita komissio tutkii parhaillaan. Asiassa C-254/00 11.10.01 annettu tuomio Televisiosignaalien lähetystä koskevien standardien käytöstä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/47/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Tuomio on annettu äskettäin. Asiassa C-338/98 8.11.01 annettu tuomio Tietyn prosenttiosuuden vähentäminen korvauksesta, joka maksetaan yksityisen ajoneuvon käyttämisestä ammatillisiin tarkoituksiin; jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY puutteellinen soveltaminen Komissio on ottanut yhteyttä Alankomaiden viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Itävalta Asiassa C-205/98 26.9.00 annettu tuomio Brennerin moottoritiemaksujen korottaminen Komissio on jatkanut yhteydenpitoa Itävallan viranomaisten kanssa. 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Asiassa C-473/99 14.6.01 annettu tuomio Työntekijöiden suojelemiseksi vaaroilta, jotka liittyvät biologisille tekijöille altistumiseen työssä, annetun neuvoston direktiivin 90/679/ETY mukauttamisesta tekniseen kehitykseen annetun direktiivin 95/30/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Komissio on ottanut yhteyttä Itävallan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Itävallan viranomaiset ovat tiedottaneet lainsäädäntötoimenpiteistä, joita komissio tutkii parhaillaan. Asiassa C-110/00 11.10.01 annettu tuomio Työntekijöiden suojelemiseksi vaaroilta, jotka liittyvät biologisille tekijöille altistumiseen työssä annetun neuvoston direktiivin 90/679/ETY mukauttamisesta tekniseen kehitykseen annetun direktiivin 97/59/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Komissio on ottanut yhteyttä Itävallan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-110/00 11.10.01 annettu tuomio Työntekijöiden suojelemisesta vaaroilta, jotka liittyvät biologisille tekijöille altistumiseen työssä, annetun neuvoston direktiivin 90/679/ETY mukauttamisesta tekniseen kehitykseen kolmannen kerran annetun direktiivin 97/65/EY kansallisista täytäntöönpanotoimista ilmoittamatta jättäminen Komissio on ottanut yhteyttä Itävallan viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Asiassa C-424/99 27.11.01 annettu tuomio Ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden hintojen sääntelytoimenpiteiden avoimuus ja niiden sisällyttäminen kansallisiin sairausvakuutusjärjestelmiin Tuomio on annettu äskettäin. Portugali Asiassa C-84/98 4.7.00 annettu tuomio Portugalin ja Jugoslavian kahdenväliseen sopimukseen sisältyvä lastinjakojärjestely 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Portugalin viranomaiset ovat toimittaneet tiedot, jotka koskevat vuoden 2002 alussa voimaan tulevaa Jugoslavian liittotasavallan, Makedonian, Kroatian ja Bosnian kanssa tehdyn sopimuksen irtisanomista. Asiassa C-261/98 13.7.00 annettu tuomio Tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta annetun neuvoston direktiivin 76/464/ETY puutteellinen soveltaminen (7 artikla: ohjelmat pilaantumisen vähentämiseksi) Portugalin viranomaiset ovat toimittaneet kertomukset mainitun direktiivin liitteessä II olevien 99 aineen tunnistamisesta ja valvonnasta. Toimitetut asiakirjat ovat kylläkin välttämättömiä, mutta ne eivät ole direktiivin 7 artiklassa tarkoitettuja ohjelmia. 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Asiassa C-276/98 8.3.01 annettu tuomio Alennetun arvonlisäverokannan soveltaminen liiketoimiin, jotka koskevat viiniä, vaihtoehtoisiin energiamuotoihin käytettyjä koneita ja laitteita sekä maataloustyökaluja ja -laitteita Komissio on ottanut yhteyttä Portugalin viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Portugalin talousarviolain mukaan näihin tuotteisiin sovelletaan 12 prosentin verokantaa 1. tammikuuta 2002 lähtien arvonlisäverotusta koskevan kuudennen neuvoston direktiivin 28 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisesti. Menettely lopetetaan lähiaikoina. Asiassa C-70/99 26.6.01 annettu tuomio Yhteisön lentoliikenteen harjoittajien pääsyä yhteisön sisäisille lentoreiteille koskeva syrjintä lentokenttämaksujen osalta Komissio on ottanut yhteyttä Portugalin viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Vastauksessaan Portugalin viranomaiset toivoivat yhteydenpidon jatkuvan komission kanssa keskustellakseen lainsäädäntöluonnoksistaan. Asiassa C-429/99 16.10.01 annettu tuomio Vastapuhelupalvelujen tarjoamisen kieltäminen Kilpailusta telepalvelumarkkinoilla annetun komission direktiivin 90/388, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 96/19/EY, kansallisten täytäntöönpanotoimien virheellisyys Komissio on ottanut yhteyttä Portugalin viranomaisiin selvittääkseen, mitä toimenpiteitä nämä aikovat toteuttaa yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion noudattamiseksi. Yhdistynyt kuningaskunta Asiassa C-359/97 12.9.00 annettu tuomio Tiemaksuja koskevan alv:n kantamatta jättäminen Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten kanssa marraskuussa 2001 pidetyssä kokouksessa kyseiset viranomaiset antoivat ymmärtää, että asiassa edistytään vuoden 2002 alkupuolella. Asiassa C-69/99 7.12.00 annettu tuomio Vesien suojelemista maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta koskevan lainsäädännön virheellinen soveltaminen Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset ovat toimittaneet tietoja toteutetuista toimenpiteistä yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi. Toimenpiteet eivät ole kuitenkaan riittäviä. 228 artiklan mukainen menettely on aloitettu. Asiassa C-427/00 13.11.01 annettu tuomio Uimaveden laadusta annetun neuvoston direktiivin 76/160/ETY puutteellinen soveltaminen Tuomio on annettu äskettäin. Ruotsi Asiassa C-368/00 14.6.01 annettu tuomio Uimaveden laadusta annetun neuvoston direktiivin 76/160/ETY puutteellinen soveltaminen Komission tietojen perusteella näyttää siltä, että direktiivin vaatimuksia on noudatettu uimakaudella 2000. Osaa uimapaikoista ei kuitenkaan ollut otettu huomioon, joten komission teknisten yksiköiden tekemä tarkastus näyttää vielä tarpeelliselta. LIITE VI Katsaus yhteisön oikeuden soveltamiseen kansallisissa tuomioistuimissa 1. EY 234 artiklan soveltaminen [1] [1] Komissio noudattaa tässä asiakirjassa yhteisöjen tuomioistuimen käytäntöä ja viittaa Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen eri artikloihin seuraavasti: kun EY:n perustamissopimuksen artiklaan viitataan siinä muodossa, jossa se oli voimassa ennen Amsterdamin sopimuksen voimaantuloa 1. toukokuuta 1999, artiklaa edeltää "EY:n perustamissopimuksen" ja kun EY:n perustamissopimuksen artiklaan viitataan siinä muodossa, jossa se on ollut voimassa Amsterdamin sopimuksen voimaantulon 1. toukokuuta 1999 jälkeen, artiklaa edeltää "EY". Vuonna 2001 kansalliset tuomioistuimet pyysivät EY 234 artiklan nojalla Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta (jäljempänä 'yhteisöjen tuomioistuin') ennakkoratkaisua 237 asiassa, jotka koskivat yhteisön oikeuden tulkintaa tai yhteisön säädöksen pätevyyttä. Ennakkoratkaisukysymykset julkaistaan kokonaisuudessaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä sitä mukaa kuin ne kirjataan yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamossa. Seuraavassa taulukossa esitetään 11 viime vuoden aikana esitettyjen ennakkoratkaisukysymysten määrä jäsenvaltioittain. [2]. [2] Vuosia 1996-1999 koskevat kertomukset on julkaistu EYVL:ssä seuraavasti: EYVL C 332, 3.11.1997, s. 198, EYVL C 250, 10.8.1998, s. 195, EYVL C 354, 7.12.1999, s. 182, EYVL C 192, 30.1.2001, s. 192. Vuotta 2000 koskeva kertomus on saatavilla komission Internet-sivuilla (http://europa.eu.int/comm/secretariat_general/sgb/droit_com/index_en.htm). 2. Ennakkoratkaisukysymysten lukumäärä jäsenvaltioittain >TAULUKON PAIKKA> Uusien jäsenvaltioiden liityttyä Euroopan unioniin vuonna 1995 ennakkoratkaisupyyntöjen lukumäärä lisääntyi. Tämän jälkeen niiden lukumäärä on pysynyt melko tasaisena. Ennakkoratkaisukysymyksiä ovat esittäneet kaikkien jäsenvaltioiden tuomioistuimet. Nämä 237 ennakkoratkaisukysymystä vastasivat 47:ää prosenttia kaikista vuonna 2001 yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetuista 504 asiasta. Seuraavassa taulukossa esitetään kunkin maan ylimpien kansallisten tuomioistuimien esittämien kysymysten määrä sekä kysymyksiä esittäneet tuomioistuimet. Kunkin jäsenvaltion ylimpien tuomioistuinten vuonna 2000 esittämien ennakkoratkaisukysymysten määrä ja niiden esittäjä >TAULUKON PAIKKA> 3. Kansallisten tuomioistuinten ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen antamat merkittävät tuomiot 3.1. Johdanto Jäljempänä esitetyssä analyysissä luodaan katsaus yhteisön oikeuden soveltamiseen kansallisissa tuomioistuimissa. Analyysissa ei rajoituta pelkästään ylimpien oikeusasteiden antamiin tuomioihin. Kansallisten tuomioistuinten on sovellettava yhteisön oikeuden säännöksiä jo ensimmäisestä oikeusasteesta lähtien. Kertomuksen laadintaa varten komissio sai jälleen käyttöönsä yhteisöjen tuomioistuimen tutkimus- ja dokumentointiosaston laatimat selvitykset. Kertomuksen antaminen on kuitenkin komission tehtävänä. On syytä mainita, että yhteisöjen tuomioistuimen tutkimus- ja dokumentointiosasto saa vuosittain tietoonsa noin 1 200 yhteisön oikeuteen liittyvää tuomioistuinratkaisua. 3.2. Tutkimuskohde Tutkimus koskee ratkaisuja, jotka tehtiin tai julkaistiin ensimmäistä kertaa vuoden 1999 aikana. Tutkimus perustuu seuraaviin kysymyksiin: a. i. Jättikö tuomioistuin, jonka päätöksiin ei voida hakea muutosta, hakematta ennakkoratkaisua yhteisön oikeuden sellaisen säädöksen tulkintaa koskevassa asiassa, jonka tulkinta ei ole täysin selkeä? ii. Onko syytä mainita muita ennakkoratkaisuasioita koskevia päätöksiä? b. Esiintyikö tapauksia, joissa tuomioistuimet totesivat yhteisön toimielimen säädöksen pätemättömäksi asiassa 314/85, Foto-Frost, annetussa tuomiossa [3] esitetyn säännön vastaisesti? [3] Asia 314/85, Foto-Frost, tuomio 22.10.1987 (Kok. 1987, s. 4199). c. Annettiinko tuomioita, joissa sovellettiin asioissa Francovich, Factortame ja Brasserie du Pêcheur annettujen tuomioiden mukaista oikeuskäytäntöä? d. Annettiinko tuomioita, jotka ansaitsevat huomiota myönteisinä tai kiistanalaisina esimerkkeinä? Ensimmäinen kysymys Saksan Bundesverfassungsgericht [4] kumosi Bundesverwaltungsgerichtin tekemän päätöksen, koska Bundesverwaltungsgericht oli rikkonut perustuslaillista periaatetta, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi toimivaltaisessa tuomioistuimessa (vahvistettu perustuslain, Grundgesetzin, 101 :n 1 momentin toisessa lauseessa), sillä perusteella, ettei se ole esittänyt asiasta ennakkoratkaisukysymystä yhteisöjen tuomioistuimelle. [4] Bundesverfassungsgericht, päätös 9.1.2001, 1 BvR 1036/99, Zeitschrift für Wirtschaftsrecht 2001, 350 (=Europäische Grundrechte 2001, 150-153; Neue Juristische Wochenschrift 2001, 1267; Wertpapier-Mitteilungen 2001, 749; Europäische Zeitschrift für Wirtschaftsrecht 2001, 255; Deutsches Verwaltungsblatt 2001, 720; Die öffentliche Verwaltung 2001, 379; Juristen-Zeitung 2001, 923; Versicherungsrecht 2001, 1179). Bundesverfassungsgerichtin käsiteltäväksi oli saatettu perustuslakia koskeva kanne, jossa kantajana oli eräs hyväksyttynä lääkärinä toimiva nainen, joka halusi työskennellä sosiaaliturvan taksoja noudattavana lääkärinä Hampurissa. Hampurin lääkärilautakunta kuitenkin kieltäytyi myöntämästä hänelle ammattinimikettä "yleislääkäri" sillä perusteella, ettei hän ollut työskennellyt kokoaikaisesti kuuden kuukauden ajan sosiaaliturvan taksoja noudattavan lääkärin vastaanotolla. Yleislääkärin erikoistumiskoulutuksesta annettu direktiivi 86/457/ETY [5] ja lääkäreiden vapaan liikkuvuuden sekä heidän tutkintotodistustensa, todistustensa ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisen tunnustamisen helpottamisesta annettu direktiivi 93/16/ETY [6] on pantu Hampurin osavaltiossa täytäntöön siten, että Hampurin kaupungin lääkärilautakunta on edellyttänyt vuodesta 1990, että ammattinimikkeen saamiseksi lääkärin on harjoitettava ammattiaan kokopäiväisesti kuuden kuukauden ajan hyväksytyillä klinikoilla. Tämän lisäksi on työskenneltävä kuusi kuukautta sosiaaliturvan taksoja noudattavan yleislääkärin vastaanotolla tai siihen verrattavissa olevalla vastaanotolla. Kantaja täytti ensimmäisen edellytyksen ja oli työskennellyt vuoden ajan sosiaaliturvataksoja noudattavan yleislääkärin vastaanotolla, mutta osa-aikaisesti. [5] Neuvoston direktiivi 86/457/ETY, annettu 15 päivänä syyskuuta 1986, yleislääkärin erikoistumiskoulutuksesta (EYVL L 267, 19.9.1986, s. 26). [6] Neuvoston direktiivi 93/16/ETY, annettu 5 päivänä huhtikuuta 1993, lääkäreiden vapaan liikkuvuuden sekä heidän tutkintotodistustensa, todistustensa ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisen tunnustamisen helpottamisesta (EYVL L 165, 7.7.1993, s. 1). Ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakutuomioistuimessa nostetut kanteet hylättiin. Bundesverwaltungsgericht hylkäsi puolestaan tuomion purkua koskevan valituksen. [7] Se vetosi päätöksessään yhteisön oikeuden pakottaviin säännöksiin, joissa edellytetään vähintään kuuden kuukauden mittaista työskentelyä yleislääkärin vastaanotolla, eikä kantaja täyttänyt tätä edellytystä. Yhteisöjen tuomioistuin ei ole vielä ratkaissut, ovatko tällaiset vaatimukset sukupuolen perusteella tapahtuvan välillisen syrjinnän kiellon vastaisia. Vaikka esillä olevassa asiassa sovellettaisiinkin miesten ja naisten tasa-arvoisesta kohtelusta työssä annetussa direktiivissä 76/207/ETY [8] vahvistettua välillisen syrjinnän kieltoa, yhteisöjen tuomioistuimelle ei Bundesverwaltungsgerichtin mukaan ollut tarpeen esittää ennakkoratkaisukysymystä. Yhteisön oikeudessa eli direktiiveissä 86/457/ETY ja 93/16/ETY säädetään selkeästi ja kiistattomasti, että yleislääkärin koulutukseen on kuuluttava kokoaikaisesti suoritettuja työjaksoja. Bundesverwaltungsgerichtin mukaan nämä direktiivit syrjäyttävät direktiivin 76/207/ETY niiden yleisten oikeusperusteiden mukaisesti, joiden mukaan erityissäännös syrjäyttää yleissäännöksen ja aikaisemmin syntynyt oikeus myöhemmin syntyneen. Yhteisön oikeuden säännökset eivät riko oikeusvaltion periaatteita eivätkä yksilöiden perusoikeuksien suojaa. [7] Bundesverwaltungsgericht, tuomio 18.2.1999, 3 C 10/98, Entscheidungen des Bundesverwaltungsgerichts, 108, 289. [8] Neuvoston direktiivi 76/207/ETY, annettu 9 päivänä helmikuuta 1976, miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa (EYVL L 39, 14.2.1976, s. 40). Bundesverfassungsgericht hyväksyi tuomion kumoamiseksi nostetun kanteen ja viittasi vakiintuneeseen oikeuskäytäntöönsä [9], jonka mukaan yhteisöjen tuomioistuin on perustuslain 101 :n 1 momentin toisessa lauseessa tarkoitettu laillinen tuomioistuin ja jonka mukaan oikeutta asian käsittelyyn toimivaltaisessa tuomioistuimessa rikotaan, jos kansallinen tuomioistuin ei täytä velvollisuuttaan esittää ennakkoratkaisukysymys yhteisöjen tuomioistuimelle. Bundesverfassungsgerichtin mukaan ennakkoratkaisukysymyksen esittämistä koskevaa velvollisuutta rikotaan näin ollen silloin, kun ylimmän oikeusasteen tuomioistuin laiminlyö asianmukaisen velvollisuutensa. Tämä pätee myös silloin, kun yhteisöjen tuomioistuin ei ole vielä vahvistanut oikeuskäytäntöä yhteisön oikeuteen liittyvästä kysymyksestä, joka todennäköisesti vaikuttaa asian lopputulokseen, tai kun nykyisessä oikeuskäytännössä ei ole vastattu täydellisesti tähän kysymykseen. Perustuslain 101 :n 1 momentin toista lausetta rikotaan, kun toimivaltainen ylimmän oikeusasteen tuomioistuin ylittää sille tällaisissa asioissa annetun harkintavallan tavalla, jota ei voida hyväksyä. Bundesverfassungsgericht ei voi myöskään harjoittaa valvontaa näiden perusteiden nojalla, ellei se tiedä riittävän varmasti syitä, joiden vuoksi ylimmän oikeusasteen tuomioistuin on tosiasiassa päättänyt olla esittämättä ennakkoratkaisukysymystä yhteisöjen tuomioistuimelle. Näiden perusteiden nojalla Bundesverfassungsgericht totesi, että esillä olevassa asiassa ylimpänä oikeusasteena ollut Bundesverwaltungsgericht laiminlöi velvollisuutensa esittää ennakkoratkaisukysymys yhteisöjen tuomioistuimelle tavalla, jota ei voida hyväksyä. [9] Katso esimerkiksi Bundesverfassungsgericht, päätös 5.8.1998, 1 BvR 264/98, Der Betrieb 1998, 1919 ; Zeitschrift für Wirtschaftsrecht 1998, 1728; Arbeit und Recht 1998, 465; Versicherungsrecht 1998, 1399; Europäische Zeitschrift für Wirtschaftsrecht 1998, 728; Neue Zeitschrift für Arbeitsrecht 1998, 1245. Siihen viitattiin kuudennessatoista vuosikertomuksessa yhteisön oikeuden soveltamisen valvonnasta. Bundesverfassungsgericht katsoi, että Bundesverwaltungsgericht vastasi esittämäänsä kysymykseen yhteisön direktiivien ristiriidasta tavalla, jota ei voida hyväksyä Euroopan oikeusalueella. Se ratkaisi direktiivin 76/207/ETY sekä direktiivien 86/457/ETY ja 93/16/ETY välisen ristiriidan ottamatta huomioon yhteisöjen tuomioistuimessa tai yhteisön oikeudessa vahvistettua oikeuskäytäntöä ja perusti ratkaisunsa ainoastaan kansalliseen oikeuteen. Bundesverwaltungsgericht ei viitannut yhteenkään yhteisöjen tuomioistuimen antamaan tuomioon, jossa olisi käsitelty näiden direktiivien ristiriitaa, vaikka tällaista oikeuskäytäntöä on. Se ei ole myöskään ilmoittanut, minkä yhteisön oikeuden tekstin perusteella se katsoo voivansa ratkaista säännösten ristiriidan itse Saksan lainsäädännöstä johdettujen periaatteiden (normien ensisijaisuutta ja erityisyyttä koskevien periaatteen) nojalla. Se ei ole myöskään kertonut syitä, joiden perusteella Bundesverfassungsgericht voisi harjoittaa perustuslain 101 :n 1 momentin toisen lauseen mukaista valvontaa. Bundesverfassungsgerichtin mukaan tuomioistuin, joka ei tunne riittävästi yhteisön oikeutta, ei yleensä tunne edellytyksiä, joiden täyttyessä ennakkoratkaisukysymys on esitettävä. Bundesverfassungsgericht katsoi, että Bundesverwaltungsgericht rikkoi lisäksi ennakkoratkaisukysymyksen esittämistä koskevaa velvollisuuttaan ja perustuslain 101 :n 1 momentin toista lausetta, kun se ei ottanut huomioon, että sukupuolten tasa-arvoisen kohtelun periaate kuuluu yhteisöjen tuomioistuimen tunnustamiin yhteisön oikeuden kirjoittamattomiin perusperiaatteisiin. Bundesverfassungsgericht täsmensi, että miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaate ja siitä johdettava sukupuoleen perustuvan kaiken välittömän ja välillisen syrjinnän kielto kuuluvat yhteisön yleisiin perusperiaatteisiin, jotka ovat yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä kehittyneet yhteisön toimielinten toimien pätevyyttä koskeviksi pakollisiksi arviointiperusteiksi. Kantajan perusoikeuksien suojelu olisi tehotonta, jos Bundesverfassungsgericht ei voisi toimivaltansa rajoitteiden vuoksi tarkastella perusoikeuksiin liittyviä aineellisia kysymyksiä tai jos yhteisöjen tuomioistuin ei voisi valvoa yhteisön johdettua oikeutta yhteisössä taattujen perusoikeuksien osalta siksi, ettei sille ole esitetty ennakkoratkaisukysymystä. Saksan Bundesverfassungsgericht on katsonut [10] myös, ettei se ole velvollinen esittämään ennakkoratkaisukysymystä yhteisöjen tuomioistuimelle asiassa, joka koskee kansalllis-demokraattisen puolueen (Nationaldemokratische Partei Deutschlands, jäljempänä NPD) kieltämistä sillä perusteella, ettei se ole Saksan perustuslain mukainen. NPD oli tíedustellut, onko yhteisön oikeuden vastaista, että jäsenvaltio kieltää poliittisen puolueen, joka osallistuu kansallisten vaalien ohella myös Euroopan parlamentin vaaleihin. Päätöksessään Bundesverfassungsgericht katsoi, että niiltä osin kuin poliittisia puolueita koskeva sääntely ei kuulu Euroopan yhteisöjen toimivaltaan, perustamissopimuksen EY 234 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdassa tarkoitettua perustamissopimuksen tulkintaa koskevaa ennakkoratkaisua ei tarvinnut pyytää. Bundesverfassungsgericht perusteli tätä päätelmäänsä ensinnäkin sillä, ettei EY 191 artiklaan, joka koskee poliittisten puolueiden asemaa unionissa, sisälly mainintaa edellytyksistä, joiden perusteella jäsenvaltio voi kieltää poliittisen puolueen. Toiseksi Bundesverfassungsgericht totesi, että EY 190 artiklasta ja edustajien valitsemisesta Euroopan parlamenttiin yleisillä välittömillä vaaleilla 20 päivänä syyskuuta 1976 annetun säädöksen [11] 7 artiklan 2 kohdasta seuraa selvästi, että Euroopan parlamentin vaalien sääntely ja järjestäminen kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan ja että viimeksi mainitun säädöksen 12 artiklan 2 kohdan mukaisesti Euroopan parlamentin edustajanpaikan vapautuminen voi johtua kansallisten määräysten soveltamisesta, myös jäsenvaltion perustuslain vastaisuuteen perustuvista, edustajan puolueen kieltämistä koskevista määräyksistä. Se viittasi myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 51 artiklaan [12] ja huomautti, että yhteisön oikeuden yleisten periaatteiden, kuten oikeusvaltiota, demokratiaa ja perusoikeuksien suojelua koskevien periaatteiden, soveltamisen ehtona on, että yhteisön ja jäsenvaltioiden toiminta liittyy yhteisön oikeuden soveltamiseen. [10] Bundesverfassungsgericht, päätös 22.11.2001, 2 BvB 1/01, 2 BvB 2/01, 2 BvB 3/01, julkaistu Bundesverfassungsgerichtin Internet-sivustossa http:/www.bverfg.de. [11] Säädös edustajien valitsemisesta Euroopan parlamenttiin yleisillä välittömillä vaaleilla (EYVL L 78, 8.10.1976, s. 5). [12] Euroopan unionin perusoikeuskirja (EYVL C 364, 18.12.2000, s. 1). Bundesverfassungsgerichtin mukaan edustajien valitsemisesta Euroopan parlamenttiin yleisillä välittömillä vaaleilla annettu säädös ei ole yhteisöjen toimielinten perustamissopimuksen nojalla hyväksymä säädös vaan se on katsottava, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistun teki asiassa Matthews vastaan Yhdistynyt kuningaskunta 18. helmikuuta 1999 antamassaan tuomiossa [13], perustamissopimuksen soveltamisalaan liittyväksi yleisen kansainvälisen oikeuden sopimukseksi. Näin ollen Bundesverfassungsgericht katsoi, ettei sen edellytetty esittävän ennakkoratkaisukysymystä yhteisöjen tuomioistuimelle EY 234 artiklan ensimmäisen kohdan b alakohdan nojalla. Bundesverfassungsgerichtin mukaan ennakkoratkaisukysymystä ei voitu perustella myöskään EY 68 artiklan 1 kohdalla, koska tässä asiassa ei ollut tullut esille henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvää kysymystä EY 61 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa tarkoitetussa merkityksessä. Koska Saksan viranomaisten tekemä NPD:n kieltämispäätös ei ole Eurooppa-neuvoston eikä yhteisöjen toimielinten säädös, Bundesverfassungsgericht hylkäsi pyynnön ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä perustaen päätöksensä EU 46 artiklan d alakohtaan ja EY 234 artiklaan. [13] Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, asia Matthews v. Yhdistynyt kuningaskunta, Revue trimestrielle de droit européen 1999, s. 793-805. Belgian Cour d'arbitrage katsoi 21. joulukuuta 2000 antamassaan tuomiossa [14], ettei se ollut velvollinen esittämään ennakkoratkaisukysymystä yhteisöjen tuomioistuimelle pakollisesta sairaus- ja työkyvyttömyysvakuutuksesta 14. heinäkuuta 1994 annetun lain 50 a :ästä, sellaisena kuin se on muutettuna 25. tammikuuta 1999 annetun lain 121 :llä. Kyseisessä pykälässä säädetään enimmäismaksuista, joita lääkärit voivat periä korvaukseksi sairaalaympäristössä tehdyistä lääketieteellisistä toimenpiteistä. Useat lääkärit vaativat edellä mainitun 25. tammikuuta 1999 annetun lain 121 :n ja 122 :n toisen momentin kumoamista. Niissä saatetaan voimaan riitautettu 50 a . Kantajat vaativat muun muassa, että Cour d'arbitrage esittää yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksen siitä, onko EY 3 artiklan g alakohtaa sekä EY 4, 10 ja 81 artiklaa tulkittava niin, että kansallinen säännös, jossa velvoitetaan noudattamaan sairaalaympäristössä tehdyistä lääketieteellisistä toimenpiteistä perittäviä enimmäismaksuja, on katsottava niiden vastaiseksi. Cour d'arbitrage katsoi, ettei yhteisön oikeuden erityissäännösten ja Belgian perustuslain 10 ja 1 :n muodostamaan yhdistelmään vetoaminen ole riittävä peruste, jonka nojalla sen olisi taattava näiden säännösten noudattaminen, ja katsoi, että se ylittää toimivaltansa, mikäli se päättää, että yhteisön oikeuden rikkominen merkitsee aina myös tasa-arvoisuusperiaatteen rikkomista. Cour d'arbitrage lisäsi, että se voi ottaa huomioon yhteisön oikeuden valvontatehtäväänsä hoitaessaan ainoastaan silloin, kun yhteisön oikeuden heikko tuntemus on omiaan syrjimään tiettyä henkilöryhmää ja kun on täsmennetty, minkä asian suhteen ja mihin toiseen henkilöryhmään nähden väitettyä perusteetonta epätasa-arvoista kohtelua esiintyy. Se katsoi, etteivät kantajat olleet esittäneet näitä tarkennuksia, ja päätteli, ettei ollut tarpeen tutkia perustuslain 10 ja 11 :n ja niiden kanssa yhdessä tulkittavien yhteisön kilpailulainsäädännön säännösten rikkomiseen nojaavia kanneperusteita eikä esittää ennakkoratkaisukysymystä yhteisöjen tuomioistuimelle. [14] Cour d'arbitrage, tuomio nro 136/2000, 21.12.2000, Cour d'arbitrage, arrêts 2000, s. 1797-1832. Tuomio on saatavilla myös tuomioistuimen Internet-sivuilla http://www.arbitrage.be. Belgian Tribunal civil de Liègen presidentti hylkäsi 22. syyskuuta 2000 antamassaan tuomiossa [15] pyynnön ennakkoratkaisukysymyksen esittämisestä riita-asiassa, jossa olivat vastakkain yhtäältä Yhdysvaltojen oikeuden mukaan perustettu yhtiö Microsoft Corporation ja Belgian oikeuden mukaan perustettu yhtiö Microsoft S.P.R.L ja toisaalta belgialaisia tietokoneohjelmistojen jakeluyrityksiä. Kantajat pyysivät tietokoneohjelmien oikeudellisesta suojelusta 30. kesäkuuta 1994 annetun lain 87 :n nojalla, että vastaajia kielletään jakelemasta kolmansille tiettyjen Microsoftin kehittämien tietokoneohjelmien kopioita. Vastaajat puolestaan pyysivät eräiden ennakkoratkaisukysymysten esittämistä yhteisöjen tuomioistuimelle sen selvittämiseksi, oliko kysymyksessä EY 82 artiklassa tarkoitettu määräävän aseman väärinkäyttö. Tribunal de Liège hylkäsi pyynnön sillä perusteella, että tekijänoikeuksien tarkoituksena on monopolin luominen ja että asiaa koskevalla lainsäädännöllä pyritään nimenomaisesti suojelemaan tekijänoikeuden haltijalle kuuluvaa yksinoikeutta. Se esitti kuitenkin samalla varauksia siitä, oliko mahdollista esittää ennakkoratkaisukysymys "ikään kuin summaarisesta" menettelystä erityisesti tekijänoikeuksien suojelemisen osalta, koska tämä edellyttää jo määritelmänsä mukaisesti varsin nopeaa menettelyä. [15] Tribunal civil de Liège (Président), 22.9.2000, Jurisprudence de Liège, Mons, Bruxelles, 2001/5, s. 214-216. Belgialaisen Rechtbank van Koophandel te Antwerpenin [16] käsiteltäväksi saatettiin kanne, joka koski sisävesiliikenteen rakenteellisista parannuksista 27 päivänä huhtikuuta 1989 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1101/89 [17] 8 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn romutusrahastoon suoritettavan erityisen maksun maksamista. Belgian oikeuden mukaan perustettu yhtiö Wiljo oli lähettänyt komissiolle edellä mainitusta maksusta vapauttamista koskevan hakemuksen katsoen, että sen alus oli asetuksen 8 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitettu erikoisalus, joka on vapautettu maksusta. Hakemus evättiin. Tämän päätöksen pätevyydestä esitettiin ennakkoratkaisukysymys yhteisöjen tuomioistuimelle. Se totesi nimenomaisesti [18], että aluksen omistajalle osoitettu komission päätös, jonka mukaan alus ei ole erikoisalus, jolla on oikeus vapautukseen romutusrahastoon maksettavasta erityisestä maksusta edellä mainitun asetuksen 8 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitetussa merkityksessä, sitoo kansallista tuomioistuinta, kun omistaja nostaa tässä tuomioistuimessa kanteen kansallisten viranomaisten täytäntöönpanotoimenpiteitä vastaan ja vetoaa päätöksen lainvastaisuuteen, koska omistaja ei ole nostanut määrätyssä ajassa kannetta päätöstä vastaan EY 230 artiklan neljännen kohdan perusteella. Rechtbank van Koophandel noudatti tuomiota ja määräsi tuomiossaan Wiljo-yhtiön suorittamaan edellä mainitun maksun Belgian valtiolle. Belgialainen tuomioistuin katsoi, ettei sen ole esitettävä uutta ennakkoratkaisukysymystä siitä, onko olemassa yleistä oikeusperiaatetta, jonka mukaan kirjallisesti tiedoksi annettavassa yksittäisessä vastiketta koskevassa säädöksessä on Euroopan neuvoston julistuksen nro (77)31 V periaatteen ja monien jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaisesti ilmoitettava selvästi muutoksenhakutiet ja määräaika, jonka kuluessa muutosta on haettava. Rechtbank van Koophandel katsoi tuomiossaan, ettei vastaus tähän kysymykseen mitenkään selventäisi asiaa ja että Wiljo-yhtiön olisi pitänyt haastaa oikeuteen komissio eikä Belgian valtio, joka toimi ainoastaan yhteisön lainsäädännön täytäntöönpanijana kansallisella tasolla ja on velvollinen noudattamaan komission päätöksiä. [16] Rechtbank van koophandel Antwerpen, 5de kamer, päätös 2.11.2000, A.R. 95/06314, Rép. 197/14, NV Wiljo/Belgische Staat (Minister van Verkeer en Infrastructuur). [17] EYVL L 116, 28.4.1989, s. 25. [18] Asia C-178/95, Wiljo NV, tuomio 30.1.1997 (Kok. 1997, s. I-0585). Espanjan Tribunal Supremo ei katsonut aiheelliseksi esittää ennakkoratkaisukysymystä yhteisöjen tuomioistuimelle asiassa, joka koski perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan soveltamisesta yksinostosopimusten ryhmiin 22 päivänä kesäkuuta 1983 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 1984/83 (EYVL L 173, 30.6.1983, s. 5) 12 artiklaa ja erityisesti sen soveltamista huoltoasemiin. Huolimatta Euroopan komission kirjeestä, jossa arvosteltiin ensimmäisen oikeusasteen esittämää tulkintaa, Tribunal Supremo hylkäsi kassaatiokanteen ja torjui komission kannan sillä perusteella, että se oli annettu sekä riita-asian että kyseessä olevan sopimuksen tekemisen jälkeen. [19] [19] Tribunal Supremo, Sala de la Civil, 15.3.2001, Gabai Oil S.A. v. Petronor, recurso de casación. Työntekijöiden suojaa työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 80/987/ETY [20] täytäntöönpanoa koskevassa asiassa Tribunal Superior de Justicia de Castilla-La Mancha [21] katsoi, ettei ennakkoratkaisukysymyksen esittäminen yhteisöjen tuomioistuimelle ollut tarpeen. Espanjalaisen tuomioistuimen oli tarkasteltava, onko direktiivin mukaista, että kansallisiin säännöksiin sisältyy vaatimus, jonka mukaan palkattujen työntekijöiden saatavat (salarios de tramitación) on tunnustettava tuomioistuimessa, ennen kuin palkkatakuulaitoksen toissijaista vastuuta sovelletaan niihin. Espanjalainen tuomioistuin muistutti, että se oli aiemmin esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön direktiivin täytäntöönpanosta [22], ja korosti samalla, ettei menettelyä ole mahdollista keskeyttää minkään erityisjärjestelyn avulla siihen asti, kun epäilyksenalainen kysymys on ratkaistu. Se katsoi tarpeettomaksi hakea uutta ennakkoratkaisua samasta kysymyksestä ja päätti ratkaista riidan käyttäen yhteisön säännöksiä kansallisen lainsäädännön tulkinnan apuvälineenä, mikä sen mukaan oli suositeltavin vaihtoehto myös Espanjan perustuslain 24 :ssä edellytettävän oikeudenkäynnin nopeuden varmistamiseksi. [23] [20] Neuvoston direktiivi 80/987/ETY, annettu 20 päivänä lokakuuta 1980, työntekijöiden suojaa työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä (EYVL L 283, 28.10.1980, s. 23). [21] Tribunal Superior de Justicia de Castilla-La Mancha, tuomio 24.4.2001, Jesús Rentero Jover v. Fondo de Garantía Salarial, Base de datos Aranzadi, Repertorio de Jurisprudencia social AS 2001/998. [22] Yhteisöjen tuomioistuimessa vireillä oleva asia C-442/00, Tribunal Superior de Justicia de Castilla-La Manchan määräys 27.10.2000. [23] Lisäksi tuomioistuin katsoi, ettei asiaan sovellettavilla direktiivin säännöksillä ollut välitöntä vaikutusta, koska ne eivät täyttäneet tarvittavia selkeyden, tarkkuuden ja ehdottomuuden edellytyksiä. Kreikassa kiista vaikeuksissa olevien yhtiöiden osakepääoman korottamisesta on kehittynyt uuteen suuntaan, ja siitä on esitetty uusi ennakkoratkaisukysymys yhteisöjen tuomioistuimelle. [24] Ratkaisupyynnön esittäjänä on korkein oikeus (Areios Pagos) [25], ja se on jatkoa Ateenan hovioikeuden (Efeteio Athinon) toiminnalle yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Kefalas 12. toukokuuta 1998 antaman tuomion [26] perusteella. Kumpikin kansallinen päätös perustuu uuteen lakiin 2685/1999, jossa laillistetaan kaikki viranomaisen päätöksellä tehdyt osakepääoman korotukset, myös tuomioistuimen päätöksellä jälkikäteen kumotut korotukset. Entiset osakkeenomistajat, joilta oli tällä tavoin evätty oikeus säilyttää asemansa yhtiössä, vaikka he olivatkin voittaneet asian oikeudessa, saivat oikeuden täyteen korvaukseen kärsimänsä vahingon vastineeksi. Aluksi Efeteio Athinon hylkäsi pääasian osalta yhteisöjen tuomioistuimen asiasta C-367/96, Kefalas, antaman tuomion mukaisesti tekemällään päätöksellä [27] yhteisöjen tuomioistuimen tulkinnan, joka perustui vanhan lain 1386/1983 ja direktiivin 77/91/ETY [28] 25 artiklan välisiin suhteisiin. Tässä ensimmäisessä, yksinomaan uuteen lakiin 2685/1999 perustuvassa päätöksessä katsottiin, että laissa säädetty oikeus korvaukseen on rinnastettava luontaiskorvaukseen ja että tämä rinnastus tunnustetaan yhteisön oikeudessa. Valituksen perusteella asian käsiteltäväkseen saanut Areios Pagos päätti sen sijaan pyytää yhteisöjen tuomioistuinta ottamaan kantaa asiaan. [29] Ennakkoratkaisupyynnössään Areios Pagos toteaa ensin, ettei direktiivin 77/91/ETY 25 artiklassa säädetä seuraamuksista siinä tapauksessa, että sen säännöksiä rikotaan. Koska seuraamuksista ei ole säädetty, korkein oikeus pyytää yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, onko edellä mainittuun lakiin 2685/1999 sisältyvän säännöksen katsottava olevan direktiivin 77/91/ETY 25 artiklan ja yleisemmin direktiiville asetettujen tavoitteiden mukainen. Lisäksi kreikkalainen tuomioistuin pyytää toteamaan, katsotaanko vahinkoa kärsineiden osakkeenomistajien oikeuden saada täysi korvaus viranomaisen päätöksellä tehdystä osakepääoman korotuksesta vastaavan osakepääoman korotuksen pätemättömyyden vahvistamista ja onko tällainen vastaavuus yhteensopiva yhteisön oikeuden kanssa. [24] Vireillä oleva asia C-303/01, Kefalas v. Elliniko Dimosio. [25] Areios Pagos, päätös 13/2001, 10.7.2001. [26] Asia C-367/96 (Kok. 1996, s. I-2843). [27] Päätös 3841/2000, 9.5.2000, Epitheorisis tou Emporikou Dikaiou 2000, s. 511. [28] Neuvoston toinen direktiivi 77/91/ETY, annettu 13 päivänä joulukuuta 1976, niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan perustamissopimuksen 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi osakeyhtiöitä perustettaessa sekä niiden pääomaa säilytettäessä ja muutettaessa (EYVL L 26, 31.1.1977, s. 1). [29] Edellä mainittu vireillä oleva asia C-303/01, Kefalas v. Elliniko Dimosio. Kreikan Polymeles Protodikeion Athinon (Ateenan ylemmänasteinen tuomioistuin) teki päätöksen [30], joka perustui yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Diamantis antamaan tuomioon [31] osakepääoman korotuksissa osakkeenomistajille kuuluvista oikeuksista direktiivin 77/91/ETY [32]. Päätöksessä hyödynnetään kansalliselle tuomioistuimelle jätettyä mahdollisuutta arvioida sitä ilmeisen suhteetonta tapaa, jolla osakkeenomistajat käyttävät oikeuttaan vaatia, että osakepääoman korotus tapahtuu yhtiökokouksen päätöksellä. Tästä oikeudesta säädetään direktiivin 77/91/ETY [33] 25 artiklassa. Tuomion perustaminen siihen "ilmeisen suhteettomaan tapaan", jolla yhteisön oikeussääntöön perustuvaa oikeutta harjoitetaan, ei ota huomioon yhteisöjen tuomioistuimen tulkintaa kokonaisuudessaan. Käsiteltävänä olevassa päätöksessä sovelletaan näin ollen osin edellä mainitussa asiaa Diamantis koskevassa tuomiossa esitettyä yhteisöjen tuomioistuimen kantaa, jonka mukaan yhteisön oikeuden kanssa ei ole ristiriidassa se, että kansalliset tuomioistuimet soveltavat sellaista kansallisen oikeuden säännöstä, jonka nojalla ne voivat arvioida, käytetäänkö yhteisön määräykseen tai säännökseen perustuvaa oikeutta väärin, jos osakkeenomistaja on valinnut niistä oikeussuojakeinoista, jotka ovat käytettävissä direktiivin vastaisesti syntyneen tilanteen korjaamiseksi, sellaisen keinon, josta aiheutuu niin vakavaa vahinkoa muiden laillisille intresseille, että tämä oikeussuojakeino osoittautuu ilmeisen suhteettomaksi. [30] Päätös 95/2001, 5.1.2001. [31] Asia C-373/97, Diamantis v. Elliniko Dimosio, tuomio 23.3.2000 (Kok. 2000, s. I-1705). [32] Ks. ed. [33] Ks. ed. Toisaalta tätä yhteisöjen tuomioistuimen kantaa sovelletaan olosuhteisiin, jotka tuomioon sisältyvän toisen osan mukaan eivät riitä perustelemaan väitettä, että direktiivin 25 artiklasta johtuvia oikeuksia käytettäisiin väärin. Edellä mainitussa asiassa Diamantis annetussa tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin nimittäin katsoi, että direktiivin 77/91/ETY 25 artiklan 1 kohtaan vetoavan osakkeenomistajan ei voida katsoa käyttävän väärin tästä säännöksestä johtuvaa oikeuttaan pelkästään sillä perustewlla, että hän on vähemmistöosakkaana hyötynyt yhtiön tervehdyttämisestä, ettei hän ole käyttänyt etuoikeuttaan, että hän on pyytänyt muiden osakkeenomistajien kanssa vakavissa vaikeuksissa oleviin yhtiöihin sovellettavan järjestelmän soveltamista kyseiseen yhtiöön ja että hän on nostanut kanteensa vasta jonkin ajan kuluttua tapahtumista. Käsiteltävänä olevassa tuomiossa sovelletaan kansallisen oikeuden asiaa koskevaa säännöstä - eli Kreikan siviililain 181 pykälää - tilanteeseen, jossa kaikki nämä edellytykset täyttyvät. Kreikan Anotato Eidiko Dikastirio (korkein oikeus, jäljempänä 'AED'), joka on ylempien oikeusasteiden välisten kantojen ristiriitaisuuksien ratkaisemiseksi varta vasten perustettu tuomioistuin, ratkaisi 7. heinäkuuta 2001 tehdyllä päätöksellään 3/2001 Areios Pagosin (korkeimman oikeuden) ja Symvoulio tis Epikrateiasin (korkeimman hallinto-oikeuden) ja toisaalta Elegktiko Synedrio (tilintarkastustuomioistuimen) välisen pitkään jatkuneen riita-asian siitä, ovatko avioliittolisät palkan osa vai kotitalouden kulujen osittaiseen korvaamiseen tarkoitettu erityisavustus. Jos ne katsotaan "palkaksi", niitä olisi maksettava erikseen kummallekin puolisolle. Muutoin avustus olisi maksettava kertaluonteisesti joko kokonaan toiselle puolisoista tai puoliksi näiden kesken. AED katsoi avioliittolisät palkaksi. Vaikka tuomioistuin jättääkin perusteluissaan mainitsematta EY:n perustamissopimuksen 119 artiklan (EY:n perustamissopimuksen 117-120 artikla on korvattu EY 136-143 artiklalla), se toistaa kuitenkin ensisijaisesti yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen kannan palkan käsitteestä. Kanta vahvistuu myös sillä perusteella, että AED noudattaa Areios Pagosin ja Symvoulio tis Epkrateiasin kantoja, joissa viitataan nimenomaisesti EY:n perustamissopimuksen 119 artiklaan. Italian Corte di cassazione [34] teki päätöksen vetoomustuomioistuimena toimineen Tribunale di Leccen antamasta tuomiosta asiassa, josta yhteisöjen tuomioistuin oli antanut tuomion Spano [35]. Asia koski direktiivin 187/77/ETY [36] täytäntöön panemiseksi annetun lain 428/90 [37] 47 :ssä säädetyn menettelyn soveltamista työntekijöiden oikeuksien turvaamiseen yritysten luovutusten yhteydessä. Pykälän viidennessä momentissa säädetään eräiden "kriisissä olevien" yritysten luovutuksiin sovellettavasta erityisjärjestelystä. Corte di cassazionen mukaan Tribunale di Lecce oli katsonut täysin perustellusti, että tilanteissa, joissa oikeudellista asemaa säännellään monilla jäsenvaltion ja yhteisön säännöksillä tai määräyksillä, kansallisen tuomioistuimen on selvitettävä ensin asiaan sovellettavat kansallisen oikeuden säännökset ennen niiden vertaamista yhteisön lainsäädäntöön. Jos kansallinen säännös "poikkeaa perustavasti" yhteisön oikeudesta, sen mukaisen tulkinnan mahdollisuus on hylättävä. Näin ollen toimi, jonka tarkoituksena on antaa yhteisön oikeuden mukainen tulkinta rajoittamalla yhteisön oikeuden vastaisten säännösten soveltamisalaa, on hylättävä. Lisäksi Corte di cassazionen mukaan se seikka, ettei kansallinen säännös ole yhteisön oikeuden mukainen, kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa Spano antamassaan tuomiossa, estä sen soveltamista tässä nimenomaisessa tapauksessa, koska direktiiveillä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta yksityishenkilöiden välisiin suhteisiin. [34] Corte di Cassazione, Sezione lavoro, tuomio 21.3.2001, Società New Holland Italia e altro/Sozzo e altri, Conte e altri, Borgia e altri/Società New Holland Italia e altri. [35] Asia C-472/93, Luigi Spano ym. v. Fiat Geotech SpA ja Fiat Hitachi Excavators SpA, tuomio 7.12.1995 (Kok. 1995, s. I-4321). [36] Neuvoston direktiivi 77/187/ETY, annettu 14 päivänä helmikuuta 1977, työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä (EYVL L 61, 5.3.1977, s. 26). [37] Laki 428, annettu 29 päivänä joulukuuta 1990, Disposizioni per l'adempimento di obblighi derivanti dall'appartenenza dell'Italia alle Comunità europee (legge comunitaria per il 1990), Gazzetta Ufficiale della Repubblica Italiana, nro 10, 12.1.1991, S.O. Alankomaiden Hoge Raad [38] katsoi autojen leasingsopimusta koskevassa asiassa, että vaikkei asiassa ollut aihetta esittää ennakkoratkaisukysymystä yhteisöjen tuomioistuimelle, vuokranottajan vuokranantajalle myöntämää autojen hankintaan tarkoitettua korotonta lainaa ei ollut katsottava kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä [39] tarkoitetuksi vuokranantajan palvelun vastikkeeksi. Direktiivin 11 A artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti veron perusteena on palvelujen tarjoamisen yhteydessä kaikki se, mikä muodostaa palvelun tarjoajan ostajalta saaman vastikkeen. Leasingsopimuksessa oli sovittu, että vuokranottaja sitoutuu huolehtimaan leasingmaksujen lisäksi autojen hankinnan rahoittamisesta myöntämällä vuokranantajalle autojen arvoa vastaavan korottoman lainan. Hoge Raad katsoi, etteivät asiakkaan toiselle sopimuspuolelle tämän palvelun tarjoamisen helpottamiseksi tällaisessa tapauksessa antamat varat kuulu palvelusta maksettavan vastikkeen kokonaisarvoon, vaan ne on katsottava asiakkaan omiksi kustannuksiksi. [38] Hoge Raad, tuomio 28.3.2001, asia 2001/296, Staatssecretaris van Financiën v. X NV, Beslissingen in Belastingzaken, 2001/296. [39] Kuudes neuvoston direktiivi 77/388/ETY, annettu 17 päivänä toukokuuta 1977, jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta - yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: Portugalin korkein hallinto-oikeus Supremo Tribunal Administrativo katsoi Tage-joen yli rakennettavaa uutta siltaa koskevassa asiassa [40], ettei se ollut velvollinen esittämään ennakkoratkaisukysymystä yhteisöjen tuomioistuimelle EY 234 artiklan 3 kohdan nojalla siitä, onko kyseisen sillan rakentaminen luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetun direktiivin 79/409/ETY [41] 4 artiklan 4 kohdan mukaista. Asiassa kantajana ollut ympäristönsuojelujärjestö katsoi, että sikäli kuin suunniteltu rakennus halkaisee kauttaaltaan Tagen erityissuojelualueen, se oli selvästi sen jäsenvaltioiden velvoitteen vastainen, jonka mukaan niiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet luonnonvaraisten lintujen luontaisten elinympäristöjen pilaantumisen tai huonontumisen sekä lintuihin vaikuttavien häiriöiden estämiseksi. Vaikka Supremo Tribunal Administrativo myönsi direktiivin 4 artiklan 4 kohdan välittömät oikeusvaikutukset, se esitti erityisen tulkinnan velvoitteesta, jonka mukaan valtion viranomaisten on osoitettava, ettei yksittäinen yleinen rakennus ole omiaan haittaamaan ympäristönsuojelua eikä varsinkaan luonnonvaraisten lintujen suojelua. Supremo Tribunal Administravon mukaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, varsinkin asiassa C-57/89 28. helmikuuta 1991 annetusta tuomiosta [42] ja asiassa C-355/90 2. elokuuta 1993 annetusta tuomiosta [43] johtui, että velvoitetta oli sovellettava vasta jälkikäteen rakennuksiin, joista oli jo tehty sopimus, ja ennalta ehkäisevästi vasta suunnitteilla oleviin rakennuksiin. Supremo Tribunal Administrativon päättelyssä ei ilmeisesti ole otettu huomioon ympäristön tilapäiseen suojeluun liittyviä seikkoja, jotka on toteutettava ennen kuin lintujen määrän todetaan vähentyneen tai suojeltu uhanalainen laji on hävinnyt. [40] Supremo Tribunal Administrativo, tuomio 14.10.1999, asia 31355, Antologia de Acórdãos do Supremo Tribunal Administrativo e do Tribunal Central Administrativo, Ano III - nro 1, Setembro - Dezembro 1999, s. 13-24. [41] Neuvoston direktiivi 79/409/ETY, annettu 2 päivänä huhtikuuta 1979, luonnonvaraisten lintujen suojelusta (EYVL L 103, 25.4.1979, s. 1). [42] Asia C-58/89, komissio v. Saksa, tuomio 28.2.1991 (Kok. 1991, s. I-0883). [43] Asia C-355/90, komissio v. Espanja, tuomio 2.8.1993 (Kok. 1993, s. I-4221). Yhdistyneessä kuningaskunnassa käsiteltiin uudelleen lääkevalmisteiden rinnakkaistuontia koskevaa asiaa Glaxo Group Ltd ym. vastaan Dowelhurst Ltd and Swingward Ltd. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimena High Court oli katsonut tarpeelliseksi esittää asiaa koskevia ennakkoratkaisukysymyksiä yhteisöjen tuomioistuimelle. [44] Lisäksi High Court oli hylännyt eräiden asianosaisten esittämän pyynnön [45], joka koski lupaa valittaa ennakkoratkaisukysymyksen esittämisestä tehdystä päätöksestä. Asianosaiset hakivat tämän jälkeen Court of Appealilta muutoksenhakulupaa. [46] Court of Appeal myönsi, että kantajien esittämät perusteet, jotka koskivat oikeuden tulkintaa esillä olevassa asiassa, olivat todennäköisesti paikkansapitäviä, mutta se hylkäsi pyynnön. Tässä yhteydessä se täsmensi, että High Court oli perustellusti katsonut, etteivät esillä olevassa asiassa esitetyt kysymykset olleet selviä ja että joko High Courtin tai jonkin toisen tuomioistuimen oli tarpeen esittää asiasta ennakkoratkaisukysymys yhteisöjen tuomioistuimelle. Lisäksi Court of Appeal katsoi, että vaikka muutoksenhakulupa myönnettäisiinkin, olisi hyvin epätodennäköistä, että esitettyihin kysymyksiin voitaisiin vastata sen käsityksen mukaan niin selkeästi, ettei ennakkoratkaisukysymystä olisi tarpeen esittää. Lopuksi Court of Appeal totesi, että päätöstä ennakkoratkaisukysymyksen esittämisestä ei tule tehdä ennen kuin kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa menettelyssä on päästy siihen vaiheeseen, että tuomioistuin voi täsmentää esitettäviin kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeussäännöt. Court of Appealin mukaan tämä vaihe oli saavutettu High Courtin antaman tuomion jälkeen. High Court saattoi näin ollen tosiseikat esitettyään käyttää harkintavaltaansa ja päättää, oliko asiasta syytä esittää ennakkoratkaisukysymys yhteisöjen tuomioistuimelle vai oliko asia jätettävä muutoksenhakutuomioistuimen käsiteltäväksi. Court of Appeal ilmoitti, ettei se voinut puuttua High Courtin harkintavallan käyttöön, ellei tuomioistuin ole jättänyt huomioimatta jotain seikkaa, joka sen olisi pitänyt ottaa huomioon, tai jos se on vastaavasti ottanut huomioon epäolennaisia seikkoja taikka sen päätös on ollut selvästi virheellinen. Esillä olevassa asiassa yksikään näistä ehdoista ei täyttynyt. Court of Appeal hylkäsi siten muutoksenhakuluvan. [44] High Court of Justice (England and Wales), Chancery Division, Patents Court, 28.2.2000 ja 7.3.2000, Glaxo Group Ltd and others v. Dowelhurst Ltd and Swingward Ltd, Common Market Law Reports 2000, Vol. 2, s. 571-652. [45] High Court of Justice (England and Wales), Chancery Division, Patents Court, 7.3.2000, European Law Reports of Cases in the United Kingdom and Ireland 2000, Vol. 2, s. 660-664. [46] Court of Appeal (England and Wales), Civil Division, 29.3.2000, Glaxo Group Ltd and others v. Dowelhurst Ltd and Swingward Ltd, European Law Reports of Cases in the United Kingdom and Ireland 2000, Vol 2. 664-671. Toinen kysymys Tutkimuksissa ei ilmennyt tapauksia, jotka olisivat liittyneet tämän kysymyksen alaan. Kolmas kysymys Saksan Bundesgerichtshof [47] ei tunnustanut yksityishenkilön oikeutta vahingonkorvaukseen yhteisön oikeuden nojalla asiassa, joka liittyi tuoreen lihan terveystarkastuksesta ja -valvonnasta kannettavien maksujen suuruudesta tehdyn neuvoston päätöksen 88/408/ETY [48] 2 artiklan virheelliseen täytäntöönpanoon. [47] Bundesgerichtshof, tuomio 14.12.2000, III ZR 151/99, Entscheidungen des Bundesgerichtshofes in Zivilsachen 146, 153. [48] Neuvoston päätös, tehty 15 päivänä kesäkuuta 1988, tuoreen lihan terveystarkastuksesta ja -valvonnasta direktiivin 85/73/ETY mukaisesti kannettavien maksujen suuruudesta (EYVL L 194, 22.7.1988, s. 24) Päätöksen 88/408/ETY 2 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan edellytykset, joiden nojalla jäsenvaltiot voivat poiketa artiklan 1 kohdassa vahvistetuista kiinteistä maksuista ja periä tarkastusten todellisia kustannuksia vastaavat maksut. Fleischhygienegesetzin (liittovaltion laki lihahygieniasta, jäljempänä 'FIHG') 24 :ssä, jolla pannaan täytäntöön päätös 88/408/ETY, säädetään, että osavaltiot määrittävät perittävät maksut yhteisön oikeuden mukaisesti todellisten tarkastuskustannusten perusteella. Bundesverwaltungsgericht katsoi [49] tämän säännöksen velvoittavan osavaltiot hyväksymään lainsäädännön, jossa vahvistetaan edellytykset riidanalaisten terveystarkastusten kiinteistä maksuista poikkeamiseksi sekä tarvittaessa sovellettavien maksujen suuruuden laskentaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Saksalaiset tuomioistuimet, jotka olivat käsitelleet asiaa ennen Bundesgerichtshofia, olivat katsoneet, ettei kyseisen osavaltion laki täyttänyt näitä edellytyksiä ja että tämä lainsäädännön puute antoi näin ollen oikeuden vahingonkorvausten maksamiseen yhteisön oikeuden perusteella. [49] Bundesverwaltungsgericht, tuomio 29.8.1996, 3 C 7/95, Entscheidungen des Bundesverwaltungsgerichts 102, 39. Bundesgerichtshof, jolle oli valitettu Oberlandsgericht Karlsruhen antamasta tuomiosta, ei kuitenkaan tullut samaan päätelmään. Lueteltuaan edellytykset, jotka koskevat jäsenvaltioiden velvoitetta korvata yksityishenkilöille yhteisön lainsäädännön noudattamatta jättämisestä aiheutunut vahinko ja jotka yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut asioissa Francovich [50], Brasserie du Pêcheur / Factortame [51], British Telecommunications [52], Hedley Lomas [53] ja Dillenkofer [54] antamissaan tuomioissa, Bundesgerichtshof katsoi käsiteltävänä olevan asian kuuluvan pelkästään kansallisen oikeuden alaan. Bundesgerichtshofin mukaan pelkästään se tosiasia, ettei kyseisen osavaltion lainsäädäntövallan käyttäjä ollut hyväksynyt maksujen suuruuden vahvistamista koskevaa erityistä lakia rikkoen näin FIHG:n 24 :ää, ei ollut yhteisön oikeuden vastaista, koska Saksan lainsäädännön mukaan kiinteistä maksuista tehtävän poikkeuksen myöntämisedellytykset täyttyivät joka tapauksessa ja varsinkin koska sovellettavat maksut vastasivat todellisia tarkastuskustannuksia. Esittämättä yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymystä Bundesgerichtshof päätti saattaa asian Oberlandesgerichtin käsiteltäväksi, jotta tämä tutkisi, täyttyivätkö valtion vastuun soveltamista koskevat edellytykset kansallisen lainsäädännön perusteella. [50] Edellä mainitut yhdistetyt asiat C-6/90 ja C-9/90, tuomio 19.11.1991. [51] Edellä mainitut yhdistetyt asiat C-46/93 ja C-48/93, Brasserie du Pêcheur ja Factortame, tuomio 5.3.1996. [52] Asia C-392/93, British Telecommunications, tuomio 26.3.1996 (Kok. 1996, s. I-1654). [53] Asia C-5/94, Hedley Lomas, tuomio 23.5.1996 (Kok. 1996, s. I-2604). [54] Asia C-178/94, Dillenkofer, tuomio 8.10.1996 (Kok. 1996, s. I-4867). Ranskan tribunal administratif de Rennes [55] katsoi valtion olevan vastuussa vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetun direktiivin 91/676/ETY [56] täytäntöönpanon myöhästymisestä. [55] TA Rennes, tuomio 2.5.2001, Société Suez Lyonnaise des Eaux, req. nro 97182. [56] Neuvoston direktiivi 91/6767ETY, annettu 12 päivänä joulukuuta 1991, vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta (EYVL L 375, 31.12.1991, s. 1). Tribunal d'instance de Guingamp oli vuonna 1995 tuominnut kantajan, Société Suez Lyonnaise des Eaux -yhtiön, maksamaan korvausta 176:lle vesijohtoverkkoonsa kuuluvalle tilaajalle verkossa jaellun veden liian suuren nitraattipitoisuuden vuoksi. Yhtiö oli tämän jälkeen vedonnut hallinto-oikeuteen saadakseen korvausta valtion laiminlyönnistä, jonka yhtiö katsoi olevan syynä tuomitsemiseensa. Kantaja väitti erityisesti, että valtio oli saattanut direktiivin 91/676/ETY puutteellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään, koska direktiivin 5 artiklaa, jossa säädetään toimintaohjelmien laatimisesta kahden vuoden kuluessa pilaantumisalttiiden vyöhykkeiden nimeämisestä, ei ollut pantu täytäntöön säädetyssä ajassa. Tribunal administratif hyväksyi tämän kanneperusteen, koska ohjelmia koskevat yleiset puitteet ja laatimismenetelmä määriteltiin vasta 4. maaliskuuta 1996 annetulla asetuksella ja asetuksen soveltamisesta kyseisellä maantieteellisellä alueella annettu määräys allekirjoitettiin vasta 22. joulukuuta 1997. Tuomioistuin esitti päätelmänään, että näissä olosuhteissa kantaja voi perustellusti väittää, että valtio on syyllistynyt laiminlyöntiin, josta se voidaan saattaa vastuuseen, koska se on saattanut edellä mainitun direktiivin 5 artiklan osaksi kansallista lainsäädäntöään liian myöhään. Tuomiossa todetaan myös, ettei valtio voi perustellusti väittää, että sen vastuu asiassa olisi kiellettävä tai että sitä olisi rajoitettava kantajan väitettyjen laiminlyöntien vuoksi, koska kantajalla ei ole käytettävissään oikeudellisia eikä teknisiä keinoja, joilla se pystyisi rajoittamaan veden suuren nitraattipitoisuuden seurauksia. On huomattava, että yhteisöjen tuomioistuimessa on parhaillaan vireillä kanne Ranskaa vastaan direktiivin 91/676/ETY puutteellisen täytäntöönpanon vuoksi. [57] [57] Asia C-258/00. Sen jälkeen kun Yhdistyneen kuningaskunnan House of Lords oli katsonut päätöksessään, että kyseisen jäsenvaltion oli korvattava Merchant Shipping Act 1988 -säädöksellä [58] voimaan saatetun kalastusalusten rekisteröintijärjestelmän soveltamisesta kantajille aiheutuneet vahingot, High Courtia pyydettiin antamaan päätöksensä vahingonkorvauksen arvioinnista [59] asiassa Factortame. Osa kantajista on esittänyt High Courtissa lisävaatimuksia, joiden tarkoituksena on saada korvausta henkisestä kärsimyksestä (damages for distress) ja vahingon "pahenemisesta" (aggravated damages). Kantajat väittävät, että heidän vaatimuksensa, joka perustuu siihen, että Yhdistynyt kuningaskunta toimii yhteisön oikeuden - erityisesti EY 43 artiklan ja kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon - vastaisesti, voidaan rinnastaa kansallisen lainsäädännön Race Relations Act 1976 -säädöksen perusteella nostettuun hakemukseen. Viimeksi mainitussa säädöksessä kielletään tämän kaltainen syrjintä ja säädetään henkisen kärsimyksen korvaamisesta. High Court hylkäsi nämä vaatimukset. Se katsoi ensinnäkin, että vaikka Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön perusteella henkinen kärsimys ei periaatteessa oikeutakaan korvaukseen, oikeuskäytäntö mahdollistaa henkisen kärsimyksen perusteella maksettavat korvaukset silloin, kun ne ovat erottamaton osa vahinkoa, jonka korvauksesta on säädetty lainsäädännössä, esimerkiksi silloin kun hakemukset perustuvat Race Relations Act 1976:een. High court tarkensi, että tällaisen olettaman yhteydessä vahingon pahenemisesta voidaan maksaa korvauksia tiettyjen edellytysten vallitessa. High Court palautti tämän jälkeen mieleen yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Factortame 5. maaliskuuta 1996 antamassa tuomiossa [60] esitetyn periaatteen, jonka mukaan erityiset vahingonkorvaukset, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan laissa säädetyt "esimerkilliset" vahingonkorvaukset, on voitava myöntää yhteisön lainsäädännön puitteissa, jos ne voidaan myöntää jäsenvaltion lainsäädäntöön perustuvien valitusten tai vastaavien kanteiden perusteella. Tältä osin High Court hylkäsi kantajien perustelun, jossa ne vertasivat yhteisön oikeuteen perustuvaa kannetta Race Relations Act 1976 -säädökseen perustuvaan kanteeseen. Tuomioistuin katsoi nimittäin, että EY 43 artiklalla suojatut oikeudet ovat luonteeltaan taloudellisia eivätkä sosiaalisia ja että kyseisen määräyksen perusteella voidaan täten korvata ainoastaan taloudellinen vahinko. Lisäksi se katsoi tuomiossaan, että EY 12 artiklassa mainitulla ja EY 43 artiklassa sovelletulla "kansalaisuuden" käsitteellä ei ole samaa rodullista konnotaatiota kuin kantajien esiin ottamassa Race Relations Act 1976:ssa, jossa tarkoitetaan nimenomaisesti "vihaan, naurettavaksi tekemiseen ja halveksuntaan" (hatred, ridicule and contempt) liittyviä toimia. Judge J. Tomlin QC totesi vallitsevan melkoista epävarmuutta siitä, onko "kansalaisuuden" käsite vuoden 1976 laissa sama kuin yhteisön lainsäädännössä, koska laissa ei säädetä Merchant Shipping Act 1988:een ja sen täytäntöönpanomääräyksiin sisältyvän syrjinnän kaltaisista tapauksista. "Kansalaisuuden" käsitteellä on suhteessa henkilöiden, tavaroiden ja palvelujen vapaaseen liikkuvuuteen ja sijoittautumisoikeuteen huomattavasti suurempi soveltamisala, eikä sen konnotaatio ole sama kuin Race Relations Act 1976 -säädöksessä tarkoitetulla kansalaisuudella. [58] House of Lords, 28.10.1999, R v. Secretary of State for Transport, ex parte Factortame and others (nro 5), The Law Reports: Appeal Cases 2000, Vol. 1, s. 524-557. [59] High Court of Justice (England and Wales), Queen's Bench Division, Technology and Construction Court, 27.11.2000, R v. Secretary of State for Transport, ex parte Factorame and others, The Weekly Law Reports 2001, Vol. 1, s. 942-985. [60] Ks. ed. Neljäs kysymys Saksan Bundesverfassungsgericht [61] kieltäytyi tekemästä päätöstä perustuslakiin perustuvasta kanteesta, joka koski valituslautakunnan päätöstä Euroopan patenttiviraston kurinpitoasiassa, koska se katsoi kyseisen tuomioistuimen menettelyn antaneet riittävät takeet perusoikeuksien suojelusta. Kantaja, joka on müncheniläinen patenttikonsultti, ilmoittautui vuonna 1998 eurooppalaisen pätevyystutkinnon uusintakokeisiin voidakseen kirjoittautua Euroopan patenttiviraston hyväksymien asiamiesten luetteloon. Tutkintolautakunnan ilmoitettua kantajalle kokeen hylkäämisestä tämä jätti valituksen kurinpitoasioita käsittelevälle valituslautakunnalle. Valitus hylättiin, ja kantaja nosti Bundesverfassungsgerichtissa perustuslakia koskevan kanteen ja väitti pääasiassa, ettei Euroopan patenttiviraston tutkintoasiassa tekemä ja valituslautakunnan vahvistama päätös ollut riittävästi perusteltu. [61] Bundesverfassungsgericht, päätös 4.4.2001, 2 BvR 2368/99, Neue juristische Wochenschrift 2001, 2705. Päätöksiinsä Solange II [62], Maastricht [63] ja Atlanta [64] viitaten Bundesverfassungsgericht katsoi, että asiassa esiin otetut ongelmat olivat samat kuin ne, joihin se oli ottanut kantaa mainituissa päätöksissä. Lisäksi se katsoi, että kannetta ei voitu ottaa tutkittavaksi, koska kantaja ei ollut selvittänyt yksityiskohtaisesti, miksi perusoikeuksien suojelu eurooppapatenttien myöntämisestä Münchenissä tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä 'Euroopan patenttisopimus') mukaisesti ei vastannut Saksan perustuslain takaamaa perusoikeuksien suojelun tasoa. Bundesverfassungsgerichtin mukaan perusoikeuksien suojelu monikansallisen elimen toimilta ei rajoitu Euroopan yhteisöjen toimiin vaan sisältää myös Euroopan patenttiviraston toimet, koska niillä on oikeusvaikutuksia oikeuksien haltijoihin. Perustuslain 24 :n 1 momenttia, joka muodostaa perustuslaillisen oikeusperustan kansallisen suvereniteetin luovuttamiselle kansainvälisille elimille, on tulkittava koko perustuslaki huomioon ottaen, jotta sen perusrakennetta, johon myös perusoikeudet kuuluvat, ei muutettaisi. Perustuslaissa ei kuitenkaan vaadita, että nimenomaan Bundesverfassungsgericht varmistaa kaikissa tapauksissa perusoikeuksien suojelun. Perustuslakiin sisältyvä kansainvälisen yhteistyön salliminen nimittäin merkitsee, että Bundesverfassungsgerichtin on pidättäydyttävä puuttumasta asiaan silloin, kun perusoikeuksien suojeleminen Euroopan patenttisopimuksen mukaisesti vastaa pääasiassa Saksan perustuslailla varmistettua tasoa. Erityisesti Euroopan patenttisopimuksen mukaisesti tapahtuvasta perusoikeuksien suojelusta Bundesverfassungsgericht totesi, että se vastaa yleisesti arvioiden Saksan perustuslaissa säädettyä oikeudellista suojaa. Tämän päätelmän tueksi se korosti muun muassa, että Euroopan patenttisopimuksen 21 ja 23 artiklan mukaan valituslautakunnan jäsenet ovat riippumattomia, ainakin yksi heistä on lainoppinut ja valitusmenettely on ensimmäisen asteen menettelystä erillinen alkuperäisen päätöksen laillisuutta koskevan oikeudellisen valvonnan varmistamiseksi. Bundesverfassungsgericht huomautti myös, että laajennettu valituslautakunta oli jo aiemmin tunnustanut Euroopan patenttisopimuksen 113 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen perusteella, että sitä sitovat monet menettelyn tasapuolista etenemistä koskevat periaatteet, muun muassa riippumattomuus ensimmäisen asteen tutkijoista, kuulemisoikeus, suullisen kuulemisen periaate ja päätösten tekeminen asiakirjatodisteita koskevien sääntöjen perusteella. Lopuksi Bundesverfassungsgericht palautti mieleen erityisesti eurooppalaiseen pätevyystutkintoon liittyen, että kurinpitoasioita käsittelevän valituslautakunnan erittäin vakiintuneessa oikeuskäytännössä taataan menettelyllisten periaatteiden noudattaminen kokelaiden tasapuolisen kohtelun osalta Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 14 artiklan mukaisesti. [62] Bundesverfassungsgericht, tuomio 10.10.1986, 2 BvR 197/83, Entscheidungen des Bundesverfassungsgerichts 73, 339. [63] Bundesverfassungsgericht, tuomio 12.10.1993, 2 BvR 2134/92, 2 BvR 2159/92, Entscheidungen des Bundesverfassungsgerichts 89, 155. [64] Bundesverfassungsgericht, tuomio 7.6.2000, 2 BvL 1/97, Entscheidungen des Bundesverfassungsgerichts 102, 147. Saksan Bundesgerichtshof [65] hylkäsi kalliiden hajuvesien valmistajan kanteen, jonka tarkoituksena oli kieltää valmistajan yhteen tuotteeseen kohdistuva valtuuttamattoman jälleenmyyjän harjoittama mainonta. Kantaja viittasi siihen, että kyseisen hajuvesipullon käyttäminen rikkoi tekijänoikeuksia, koska kantajalla oli siihen yksinoikeus. Bundesgerichtshof katsoi, että Urhebergesetzin (tekijänoikeuslaki, jäljempänä 'UrhG') 17 :n 2 momentissa ilmaistaan yleinen "sammumisen" periaate. UrhG:n 17 :n 2 momentissa nimittäin säädetään, että kun tuotteen alkuperäinen kappale tai sen kopioita on saatettu markkinoille jäsenvaltion tai Euroopan talousalueen valtion alueella tekijänoikeuden haltijan luvalla, tuotteen edelleenjakelu on sallittava lukuun ottamatta vuokrausta. Tältä osin Bundesgerichtshof tarkensi, että oikeudenhaltijan luvan perusteella markkinoille saatetun teoksen on voitava liikkua vapaasti yhtenäisen talousalueen sisällä tekijänoikeuksien suojelusta riippumatta. Vaikka oikeudenhaltija saakin alun perin kieltää tuotteen vähittäismyynnin tai vaatia siitä kohtuullisen palkkion, hän ei voi enää luvan annettuaan valvoa tekijänoikeuksien nojalla kyseisen tuotteen edelleenjakelua. [65] Bundesgerichtshof, tuomio 4.5.2000, III ZR 256/97, Entscheidungen des Bundesgerichtshofes in Zivilsachen 144, 232. Bundesgerichtshofin mukaan tapaus oli rinnastettava tavaramerkkioikeuteen, jota koskevaan omaan oikeuskäytäntöönsä se myös viittasi. Se katsoi, että tavaramerkkioikeus sammuu tuotteen markkinoille saattamisen yhteydessä paitsi edelleenjakelun myös mainostusoikeuden osalta - viimeksi mainittu oikeus ainoastaan mahdollistaa tuotteen kaupallistamisen siitä johtuvan tunnettuuden perusteella. Kuten yhteisöjen tuomioistuin katsoi direktiivin 89/104/ETY [66] 7 artiklan osalta asiassa Dior antamassaan tuomiossa [67], tavaramerkin haltija ei voi kieltää tavaramerkillä varustettujen tavaroiden kanssa samantyyppisiä tavaroita asianmukaisesti myyvää jälleenmyyjää käyttämästä tavaramerkkiä tavoilla, jotka ovat tavanomaisia hänen toimialallaan ja jotka eivät vahingoita vakavasti tavaramerkin mainetta, ilmoittaakseen asiakkailleen näiden tavaroiden laskemisesta uudelleen liikkeelle. Bundesgerichtshof lisäsi myös, että edellä mainitun - samaa valmistajaa koskevan - tuomion mukaisesti valmistaja ei voi vedota tuotteen esittämisestä johtuviin tekijänoikeuksiin valvoakseen sen jakelukiertoa ja että "tekijänoikeuden tuottama suoja sitä vastaan, että jälleenmyyjä esittää suojattuja teoksia mainoksissaan, ei missään tapauksessa voi olla laajempi kuin tavaramerkin tuottama suoja samassa tilanteessa". [68] [66] Ensimmäinen neuvoston direktiivi 89/104/ETY, annettu 21 päivänä joulukuuta 1988, jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä (EYVL L 40, 11.2.1989, s. 1). [67] Asia C-337/95, Dior, tuomio 4.11.1997 (Kok. 1997, s. I-6013). [68] Edellä mainittu asia Dior, tuomion 58 kohta. Saksan Bundesfinanzhof [69] tarkensi pääomien vapaan liikkuvuuden periaatteen nojalla edellytyksiä, joiden perusteella on aihetta epäillä pääomien ulkomaisten sijoitusten yhteydessä veropetosta (steuerstrafrechtlicher Anfangsverdacht). [69] Bundesfinanzhof, päätös 6.2.2001, VII B 277/00, Sammlung der Entscheidungen und Gutachten des Bundesfinanzhofs 194, 26. Kantaja, eräs saksalainen pankki, oli nostanut verotuomioistuimessa välitoimimenettelyssä kanteen, jonka tarkoituksena oli kieltää yhtä verohallinnon virastoa luovuttamasta toiselle valtion virastolle tietoja, jotka olivat peräisin veropetostutkintaviraston (Steuerfahndung) tutkimuksista ja koskivat nimeltä tiedettyjen tai tunnistettavien asiakkaiden pääomasiirtoja ulkomaille. Kantajan mukaan veropetostutkintavirasto oli kerännyt tiedot etsinnöissä, joita oli tehty sellaisten pankkien toimitiloissa, joiden epäiltiin osallistuneen pääomien laittomiin siirtoihin ulkomaille. Etsinnät oli tehty tutkintamenettelyssä, jonka virallinen syyttäjä oli aloittanut näiden pankkien esimiehiä ja toimihenkilöitä vastaan. Välitoimimenettelyssä, jonka tarkoituksena oli estää näiden tietojen luovuttaminen, verohallinto oli muun muassa kiistänyt verotuomioistuinten toimivallan asiassa. Ensimmäisenä veroasioiden oikeusasteena Finanzgericht oli hyväksynyt perustelun ja saattanut asian rikostuomioistuimen käsiteltäväksi katsoen, että asia liittyi veropetosmenettelyn soveltamisalaan. Pankin valituksen perusteella asiaa käsitellyt Bundesfinanzhof kumosi Finanzgerichtin päätöksen ja julisti verotuomioistuimet toimivaltaisiksi. Bundesfinanzhofin mukaan siviilioikeuden tuomarin (Amtsgericht) päätöksestä, jolla sallittiin kyseisten asiakirjojen takavarikointi, seurasi selvästi, että tutkintamenettelyn kohteena olivat ainoastaan ne asiakkaat, jotka olivat siirtäneet pääomia ulkomaisille pankkitileille anonyymisti ja välttäen oikean nimensä ilmoittamista. Virallinen syyttäjä ja Amtsgericht eivät sitä paitsi pystyneet perustellusti vaatimaan laajempaa tulkintaa niiden henkilöiden piiristä, joita menettely koski, koska tällainen tulkinta oli selvästi EY 56 artiklassa määrätyn pääomien vapaan liikkuvuuden periaatteen vastainen. Bundesfinanzhof totesi näin ollen, ettei sitä, että henkilöt, joiden nimi on tiedossa, siirtävät suoraan pääomia Saksassa sijaitsevalta pankkitililtä toiselle ulkomailla sijaitsevalle pankkitilille, voida katsoa riittäväksi perusteluksi, joka antaa aiheen epäillä veropetosta ja aloittaa tällaisia asiakkaita koskevan tutkintamenettelyn. Tällainen tulkinta johtaisi Bundesfinanzhofin mukaan mielivaltaiseen syrjintään Saksan sisäisten pääomansiirtojen ja yhteisön sisäisten pääomansiirtojen kesken tai ainakin EY 58 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun peiteltyyn rajoittamiseen, jollaista ei voida perustella kyseisen määräyksen 1 kohdassa säädettyjen poikkeusten avulla. Bundesfinanzhof viittasi yhteisöjen tuomioistuimen tuomioon asiassa C-478/97 [70] ja totesi lopuksi, ettei yleisellä veronkierron tai veropetoksen olettamalla voida perustella pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittamista. [70] Asia C-478/98, komissio v. Belgia, tuomio 26.9.2000 (Kok. 2000, s. I-7587). Belgian Cour d'arbitrage [71] käsitteli kumoamiskannetta, joka oli nostettu 19. marraskuuta 1998 annetun Vallonian alueen asetuksen lukuisia säännöksiä vastaan. Kyseisellä asetuksella otettiin käyttöön tyhjillään olevista asunnoista kannettava vero. Cour d'arbitrage antoi 14. kesäkuuta 2000 tuomion riidanalaisen veron yhdenmukaisuudesta EY 56 artiklan kanssa. Kyseisessä asetuksessa perustetaan erilaisten edellytysten ja yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan sovellettava vuotuinen vero, jonka suuruus keskeneräisistä tai tyhjillään olevista asunnoista on 400 Belgian frangia (9,92 euroa) kultakin asuinpinta-alan neliömetriltä. Kantajat, jotka kaikki omistavat vapaa-ajan asunnon Vallonian alueella, väittivät muun muassa, että riidanalaisen veron vaikutus vastaa tullimaksua, että se on alueiden välisen kaupan ja pääomien vapaan liikkuvuuden este ja ettei se näin ollen ole yhteensopiva Belgian yleisen talousunionin kanssa. Cour d'arbitrage sovelsi määritelmää, jonka yhteisöjen tuomioistuin oli antanut [72] vaikutuksiltaan tullimaksua vastaavan maksun käsitteelle, ja huomautti, että muun muassa kiinteän omaisuuden investointeihin sovellettavan EY 56 artiklan oikeusvaikutukset ovat välittömät. [73] Se palautti kuitenkin mieleen, että EY 58 artiklassa sallitaan jäsenvaltioiden pitää voimassa tiettyjä pääomien vapaan liikkuvuuden esteitä erityisesti yleisen edun kannalta pakottavista syistä. Koska asiassa ei kiistetty sitä, että valituksenalaisella asetuksella tavoitellut tavoitteet eli "ränsistymisen torjunnan yleistäminen", "asuinympäristön kohentaminen" ja "rakennusalan vauhdittaminen" palvelevat osaltaan yleistä etua, Cour d'arbitrage katsoi, ettei riitautettuja toimenpiteitä voida katsoa vaikutuksiltaan pääoman vapaan liikkuvuuden perusteettomaksi rajoituksiksi. [71] Cour d'arbitrage, tuomio nro 67/2000, 14.6.2000, Administration publique, 2000, s. 125; Bulletin de jurisprudence constitutionnelle, 2000, s. 297-298; Tijdschrift voor bestuurswetenschappen en publiekrecht, 2001, s. 353-355. Tuomio on saatavilla myös tuomioistuimen Internet-sivuilla osoitteessa http://www.arbitrage.be. [72] Katso muun muassa asia 24/68, komissio v. Italia, tuomio 1.7.1969 (Kok. 1969, s. 193) ja asia C-130/93, Lamaire S.A, tuomio 7.7.1994 (Kok. 1994, s. I-3215). [73] Asia C-163/94, Sanz de Lera, tuomio 14.12.1995 (Kok. 1995, s. I-4821). Belgian Hof van cassatie antoi tuomion [74] valtiontukea koskevassa asiassa. Tuomiossaan Hof van cassatie vahvisti Hof van Beroep te Antwerpenin aiemman tuomion, jossa kiellettiin valtiontukijärjestelmä eläinten sairauksien torjumiseksi sekä eläinten ja eläintuotteiden hygienian, terveyden ja laadun parantamiseksi. Komissio ja belgialainen tuomioistuin olivat jo aiemmin katsoneet laittomaksi tämän tukijärjestelmän, joka perustuu eläimiä tuottavien, jalostavien, kuljettavien, käsittelevien, myyvien tai kaupan pitävien luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden maksamista pakollisista maksuista rahoitettavaan rahastoon. Päätösten perusteella kansallinen lainsäätäjä mukautti tukijärjestelmää ja otti sen uudelleen käyttöön ilmoittamatta tästä ennalta komissiolle. Hof van Beroep katsoi, että komissiolle on ilmoittava EY 88 artiklan 3 kohdan nojalla hyvissä ajoin kaikista tuen myöntämistä tai muuttamista koskevista suunnitelmista, koska mitään tukitoimenpidettä, jonka jäsenvaltio suunnittelee ottavansa käyttöön menettelyä noudattamatta, ei voida katsoa sääntöjen mukaiseksi. Lisäksi Hof van Beroep katsoi yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Dilexport antaman tuomion [75] mukaisesti yhteisön oikeuden vastaiseksi, että jäsenvaltio asettaa väärin perustein perittyjen maksujen tuensaajille palauttamista koskevan edellytyksen, kuten sen, ettei niitä ole siirretty kolmansien maksettavaksi. Siirtämisen osoittaminen kuuluu tuensaajille. [74] Hof van cassatie, nederlandse afdeling, 1ste kamer, tuomio 19.1.2001, C960091N, Belgische Staat/Georges LORNOY & ZONEN e.a. [75] Asia C-343/96, Dilexport Srl, tuomio 9.2.1999 (Kok. 1999, s. I-0579). Belgian Hof van Beroep te Gent [76] antoi tuomion Belgian lainsäädännöstä, joka velvoittaa käyttämään tietyissä satamien töissä tunnustettuja satamatyöntekijöitä. Gentiläinen tuomioistuin oli esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksen siitä, oliko EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 1 kohdan ja 12, 81 ja 82 vastaista, että kansallisessa säädöksessä määrätään, että alusten lastaus ja purkaus ja satamatyö yleensäkin on varattu ainoastaan säädöksen mukaisesti tunnustetuille satamatyöntekijöille ja että kyseisille työntekijöille velvoitetaan maksamaan palkkaa, joka huomattavasti ylittää niiden omille tai muille työntekijöille maksetun palkan. Yhteisöjen tuomioistuin vastasi kysymykseen katsoen, etteivät kyseiset yhteisön säännökset salli yksityisten riitauttaa tällaisen kansallisen lainsäädännön soveltamista. [77] Yhteisöjen tuomioistuin totesi tämän päätelmänsä tueksi muun muassa, että EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 1 kohtaa, jota on tarkasteltava muiden perustamissopimuksen määräysten kanssa, sovelletaan ainoastaan yrityksiin ja ettei sitä näin ollen voida soveltaa kyseisiin työntekijöihin, joita ei kollektiivisestikaan voida pitää yhteisön kilpailulainsäädännössä tarkoitettuina yrityksinä. Hof van Beroep katsoi yhteisöjen tuomioistuimen mukaisesti, ettei satamatyötä koskeva Belgian lainsäädäntö ollut EY 86 artiklan 1 kohdan eikä 81 ja 82 artiklan vastainen. Se totesi kuitenkin, että yhteisöjen tuomioistuin oli ennakkoratkaisukysymyksestä antamassaan tuomiossa jättänyt kansalliselle tuomioistuimelle mahdollisuuden antaa tuomion tapauksissa, joissa on mahdollisesti rikottu työntekijöiden liikkumisvapautta ja palvelun tarjoamisen vapautta koskevia sääntöjä. Tältä osin Hof van Beroep katsoi viitaten muun muassa yhteisöjen tuomioistuimen tuomioon asiassa SETTG [78], että sikäli kuin Belgian lainsäädäntö ei velvoita kyseisiä työntekijöitä tekemään oikeudelliselta muodoltaan satamatyöntekijän työsopimusta, lainsäädäntö ei ole palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitus. Lisäksi Hof van Beroep katsoi, ettei velvoite käyttää Gentin satama-alueella sovellettavan järjestelyn mukaisesti tunnustettuja satamatyöntekijöitä, joiden tunnustamisen pääedellytyksenä on erityiskoulutukseen osallistuminen, ole kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää. [76] Hof van Beroep te Gent, derde correctionele kamer, tuomio 18.1.2001 not. Nr. 65/95 AG; Openbaar Ministerie/Becu, Jean-Claude e.a. [77] Asia C-22/98, Beco ym., tuomio 16.9.1999 (Kok. 1999, s. I-5665). [78] Asia C-398/95, Syndesmos ton en Elladi Touristikon kai Taxidiotikon Grafeion (SETTG), tuomio 5.6.1997 (Kok. 1997, s. I-3091). Tanskan korkein oikeus Højesteret katsoi [79], ettei se voinut ottaa tutkittavaksi kannetta, jonka yleishyödyllinen järjestö oli nostanut 12 Tanskan kansalaisen edustajana pääministeriä vastaan laista, joka koski Tanskan liittymistä Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehtyyn yleissopimukseen. Kantajana oleva järjestö oli katsonut liittymisestä annetun lain perustuslain vastaiseksi kahdenlaisten perustelujen nojalla. Se katsoi ensinnäkin, että yleissopimus, jonka 40 ja 41 artiklassa määrätään, että minkä tahansa sopimusvaltion poliisi voi tietyissä tapauksissa ja tietyin edellytyksin jatkaa tarkkailua tai takaa-ajoa Tanskan alueella, on sen Tanskan perustuslain 3 :ään sisältyvän periaatteen vastainen, jonka mukaan Tanskan kansalaiset tuomitaan maan alueella ainoastaan Tanskan tuomioistuimissa. Lisäksi kantaja väitti, että yleissopimus on perustuslain 20 :n vastainen siinä, että kyseinen perustuslain säännös sallii valtuuksien siirtämisen ainoastaan kansainvälisille viranomaisille eikä muille valtioille. Toiseksi kantaja väitti, että yleissopimuksen 131 artiklassa annetaan Schengenin sopimuksen toimeenpanevalle komitealle merkittäviä valtuuksia ja että Tanskan kansalaisia koskevia tietoja voidaan tallentaa Schengenin tietojärjestelmään rajoituksetta. Højesteret päätteli, ettei Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus merkitse yleisten ja merkittävien elämänalojen valtuuksien siirtämistä eikä aiheuta yleisesti perustavia seurauksia Tanskan väestölle, ja katsoi, ettei kantajalla ollut oikeussuojan tarvetta, ja totesi, ettei kannetta oteta tutkittavaksi. [79] Højesteret, 26.6.2001, Ugeskrift for Retsvæsen, 2001, s. 2065. Espanjan Tribunal Supremo [80] sovelsi yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisun vastaisesti tavaramerkkioikeuden sammumisen periaatetta kansainvälisessä mitassa. [81] Kyseessä oli riita-asia, jossa olivat vastakkain kantaja, Bacardí & Company S.A. España, jolla on hallussaan Bacardí-tavaramerkillä tunnetun rommin valmistuksen ja myynnin yksinoikeudellinen lisenssi ja joka on osa yritysryhmää, jonka emoyhtiöllä on oikeudet tavaramerkkiin Bacardí & Company Limited, sekä Dimexco S.L. ja Destilerías de l'Urgel, jotka ovat mainitun ryhmän ulkopuolisia yrityksiä ja merkittävän rinnakkaistuojan asemassa. Kantaja vaati pääasiassa, että vastaajaa kielletään harjoittamasta edellä mainitun merkkisen, Meksikossa laillisesti valmistetun ja kaupan pidetyn rommin maahantuontia Espanjan alueelle muista Euroopan unionin jäsenvaltioista, kuten Saksasta, Ranskasta ja Alankomaista. Tribunal Supremo vahvisti tuomiossaan ensimmäisen asteen tuomioistuimen päätöksen katsomalla, että Bacardí & Company S.A.:n tavaramerkkioikeus oli sammunut, koska tuotteen markkinoille saattaminen Meksikossa tapahtui kantajan emoyhtiön eli tavaramerkin alkuperäisen haltijan luvalla. Tribunal Supremon mukaan sen enempää tapaukseen sovellettavat kansalliset säännökset (epärehellisestä kilpailusta annettu laki ja tavaramerkkilaki) kuin yhteisönkään säännöt (tavaroiden liikkumisvapautta koskevat EY:n perustamissopimuksen määräykset) eivät anna Bacardí & Company S.A.:lle erityistä oikeussuojaa. Lisäksi kaikkea markkinoiden jakamiseen johtavaa yhtiön toimintaa on tarvittaessa arvioitava sen suhteen, onko se EY 81 ja 82 artiklan mukaista. Perusteluissaan Espanjan tuomioistuin otti huomioon muuan muassa sen, että tavaramerkkioikeuden olennaisena tehtävänä on taata kuluttajalle tavaramerkin erottaman tuotteen alkuperä. Koska asiassa oli kyse aidosta Bacardí-rommista eikä Meksikossa valmistetun rommin maahantuonnin kieltämisestä koituisi kuluttajalle missään tapauksessa hyötyä, sillä se estäisi kuluttajaa ostamasta samaa tuotetta edullisempaan hintaan, Tribunal Supremo totesi, että rinnakkaistuojat voivat vapaasti jatkaa kyseisen rommin kaupan pitämistä Espanjan alueella ja ettei valmistusta ja myyntiä Espanjassa koskevan yksinomaisen lisenssin haltija pysty estämään tätä. [80] Tribunal Supremo, Sala Primera, de lo Civil, 28.12.2001, Bacardí & Company S.A. España v. Dimexco S.L. ja Destilerías de l'Urgel, Diario La Ley 2001, nro 5423, s. 9-14. [81] Katso erityisesti asia C-355/96, Silhouette, tuomio 16.7.1998 (Kok. 1998, s. I-0799). Katso myös yhdistetyt asiat C-414/99 ja 416/99, Davidoff, tuomio 20.11.2001 (ei vielä julkaistu). Espanjan Tribunal Supremo kumosi [82] myös kuninkaan asetuksen 1466/1997 4 :n 1 momentin palvelun tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta meriliikenteeseen jäsenvaltioissa annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3577/92 [83] vastaisena. Kantajina olevat merenkulkualan yritykset ja ammatillinen järjestö olivat nostaneet yhteisen kanteen kuninkaan asetusta vastaan ja tukeneet sitä lukuisilla perusteluilla ja muun muassa sillä, että kuninkaan asetuksen 4 oli edellä mainitun yhteisön asetuksen vastainen. Yhteisöjen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi tämä ennakkoratkaisukysymys oli saatettu, katsoi [84], että kuninkaan asetuksen 4 :ssä säädetty, saarikabotaasin säännöllisen linjaliikenteen palveluja tarjoavilta laivanvarustajilta edellytettävä hallinnollinen ennakkolupa voidaan katsoa yhteisön asetuksen mukaiseksi ainoastaan, jos voidaan osoittaa, että on olemassa julkista palvelua koskeva todellinen tarve sen takia, että vapaassa kilpailutilanteessa säännölliset kuljetuspalvelut jäisivät riittämättömiksi. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan kuninkaan asetuksessa säädetyn kaltaisen ennakkolupajärjestelmän on joka tapauksessa oltava tarpeellinen ja oikeassa suhteessa tavoitteeseensa nähden. Sen on myös perustuttava objektiivisiin, syrjimättömiin ja etukäteen asianomaisten yritysten tiedossa oleviin perusteisiin. Yhteisöjen tuomioistuimen tuomion perusteella Tribunal Supremo katsoi, että koska kuninkaan asetuksen 4 :n 1 momentissa säädetään luonteeltaan yleisestä ennakkolupajärjestelmästä, jossa ei oteta huomioon kyseeseen tulevien linjojen tai reittien erityistarpeita, kyseinen säännös ei ole vaatimusten mukainen. Näin ollen Tribunal Supremo kumosi 4 :n 1 momentin. Se korosti kuitenkin, ettei mikään estä toimivaltaisia viranomaisia määräämästä julkisen palvelun tarpeen perusteella hallinnollista ennakkolupajärjestelmää tietyille saarikabotaasiliikenteen säännöllisille linjoille, edellyttäen että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä määriteltyjä perusteita noudatetaan. Lisäksi Tribunal Supremo katsoi, että julkisen palvelun velvoitteiden asettaminen tietyille yrityksille ja näitä reittejä koskevien julkisen palvelun sopimusten tekeminen samanaikaisesti oli asetuksen (ETY) N:o 3577/92 mukaista, koska tässä nimenomaisessa tapauksessa oli olemassa julkista palvelua koskeva todellinen tarve ja koska julkisen palvelun edellyttäminen oli perusteltua tavoitellun tavoitteen vuoksi eikä se ollut syrjivää. Tältä osin Tribunal Supremo lisäsi, että kun merenkulkualan yritykselle määrätään julkisen palvelun velvoitteita ennakkoluvan muodossa, luvan myöntämisen ehdoksi voidaan asettaa yrityksen verovelan ja sosiaaliturvamaksujen maksaminen, koska tällainen edellytys ei millään tavoin syrji espanjalaisia tai ulkomaisia yrityksiä. Tribunal Supremo korosti saarten erityispiirteitä ja hylkäsi väitteen syrjinnästä mannermaan ja saarten merenkulkuyritysten kesken. [82] Tribunal Supremo, Sala Tercera, de lo Contencioso-Administrativo, 16.10.2001, Asociación Profesional de Empresas Navieras de Líneas Regulares e.a./Administración General del Estado, Diario La Ley 2001, nro 8688, s. 12-16. [83] Neuvoston asetus (ETY) N:o 3577/92, annettu 7 päivänä joulukuuta 1992, palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta meriliikenteeseen jäsenvaltioissa (meriliikenteen kabotaasi) (EYVL L 364, 12.12.1992, s. 7). [84] Asia C-205/99, Asociación Profesional de Empresas Navieras de Líneas Regulares (Analit) ym., tuomio 20.2.2001 (Kok. 2001, s. I-1271). Espanjan Juzgado de lo social nº 1 de Pamplona [85] antoi tuomion riita-asiassa, jossa olivat vastakkain Puolan kansalainen, koripalloilija Lilia M., ja Espanjan koripalloliitto. Asia koski edellytyksiä, joiden mukaisesti koripallon ammattilaispelaajina toimivat sellaisten kolmansien maiden kansalaiset, joiden kanssa Euroopan yhteisö on tehnyt assosiaatiosopimuksen, voivat harjoittaa ammattiaan Espanjassa. [86] Espanjan koripalloliitto kieltäytyi myöntämästä Lilia M:lle yhteisön pelaajalupaa, joka sallisi hänen pelata kansallisissa koripallo-otteluissa samoin edellytyksin kuin espanjalaiset pelaajat tai muiden unionin jäsenvaltioiden kansalaiset. Juzgado katsoi, että luvan epääminen Lilia M:ltä oli kansalaisuuden perusteella tapahtuvaa syrjintää, joka oli yksilön perusoikeuksien vastaista. Juzgadon mukaan se, että kantaja oli laillisesti työhön otettu, antoi hänelle oikeuden Puolan kanssa tehdyn assosiaatiosopimuksen [87] 37 artiklan nojalla samoihin työehtoihin kuin espanjalaisilla tai muilla yhteisön kansalaisilla on, sillä EY 39 artiklan 4 kohtaa, jonka mukaan julkishallinnon palvelusuhteet on suljettu työntekijöiden liikkumisvapauden soveltamisalan ulkopuolelle, ei voida soveltaa tapaukseen, koska kyseinen työsuhde on luonteeltaan yksityinen. Lisäksi Juzgado hylkäsi Espanjan koripalloliiton perustelun, jonka mukaan yhteisön ulkopuolisten pelaajien eriytettyä kohtelua edellyttävät säännöt olivat luonteeltaan hallinnollisia ja jäivät tästä syystä edellä mainitun sopimuksen 37 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle, ja vahvisti, että säännöt kuuluivat "työehtojen" alaan ja sisältyivät siis määräyksen soveltamisalaan. Juzgado kumosi näin ollen koripalloliiton tekemän kielteisen päätöksen ja tunnusti samalla epäsuorasti kanteessa mainitun määräyksen välittömän oikeusvaikutuksen. [85] Juzgado de lo social nº 1 de Pamplona, 13.11.2000, Lilia M./ Federación Española de Baloncesto, e.a., Diario La Ley 2000, nro 10890, s. 13. [86] Kantaja oli nostanut vastaavan kanteen aiemmin Ranskassa, jossa hän oli voittanut asian. Katso Cour Administrative d'Appel de Nancy, tuomio 3.2.2000, Malaja, req. nro 99NC00282. [87] Eurooppa-sopimus Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Puolan tasavallan välisestä assosioinnista (EYVL L 348, 31.12.1993, s. 2). Espanjassa esiin tulleessa toisessa varsin samanlaisessa asiassa, jossa olivat tällä kertaa vastakkain slovenialainen koripalloilija ja Espanjan koripalloliitto, Juzgado de lo social nº 30 de Madrid [88] tuli 12. joulukuuta 2000 antamassaan tuomiossa keskeisiltä osiltaan samanlaiseen päätelmään. Madridilaisen tuomioistuimen mukaan assosiaatiosopimusten oikeusvaikutukset ovat välittömät, ja koska ne ovat Espanjan ratifioimia kansainvälisiä sopimuksia, niitä sovelletaan ennen johdettua yhteisön oikeutta ja kansallisia lakeja. Näin ollen Juzgado totesi perustellusti, että Slovenian kanssa tehdyn assosiaatiosopimuksen [89] 38 artiklaa on tulkittava niin, että Slovenian kansalaisilla on oikeus Espanjassa työskennellessään samoihin työehtoihin kuin Espanjan ja yhteisön muilla kansalaisilla. Juzgado de Madrid tarkensi, että vaikka Slovenian kanssa tehdyn assosaatiosopimuksen 38 artiklassa ei anneta Slovenian kansalaisille oikeutta liikkua vapaasti yhteisön alueella, siinä kuitenkin kielletään työehtoihin liittyvä syrjintä, jos kyseistä kansalaisuutta edustava työntekijä on laillisesti palkattu jossain jäsenvaltiossa. Tuomioistuin määräsi Espanjan koripalloliiton toteuttamaan tarpeelliset toimet, jotta kyseinen pelaaja voi harjoittaa ammattiaan Espanjassa samoin edellytyksin kuin Espanjan tai muun jäsenvaltion kansalaiset. [88] Juzgado de lo social nº 30 de Madrid, 12.12.2000, Marko M./ Real Madrid Club de Fútbol, e.a., Diario La Ley 2001, nro 20, s. 10. [89] Eurooppa-sopimus Euroopan yhteisöjen ja niiden Euroopan unionina toimivien jäsenvaltioiden sekä Slovenian tasavallan välisestä assosioinnista (EYVL L 51, 26.2.1999, s. 3). Espanjasta on mainittava vielä kolmas päätös, joka koskee ammattilaisurheilijoina toimivia sellaisten kolmansien maiden kansalaisia, joiden kanssa Euroopan yhteisö on tehnyt assosiaatiosopimuksen. Kyse on tuomiosta, jonka Juzgado de lo social de la Coruña [90] antoi 2. tammikuuta 2001 riita-asiassa, jossa olivat vastakkain ammattimaisesti jalkapalloa pelaava Tsekin tasavallan kansalainen sekä Espanjan kansallinen jalkapalloliiga, Espanjan jalkapalloliitto, urheiluasioiden virkamiesneuvosto ja jalkapalloseura, jossa kyseinen Tsekin kansalainen harjoitti ammattiaan, Real Club Deportivo La Coruña. Riidan aiheena olivat edellytykset, joilla kyseinen pelaaja voi liittyä Espanjan kansallisen jalkapalloliigan jäseneksi. Juzgado de la Coruña katsoi tuomiossaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön [91] mukaisesti, että Tsekin tasavallan kanssa tehdyn assosiaatiosopimuksen [92] 38 artikla, jossa kielletään laillisesti jonkin jäsenvaltion alueella töihin otettujen Tsekin tasavallan kansalaisten syrjintä työehtojen osalta, on oikeusvaikutukseltaan välitön määräys. Juzgado katsoi, että Espanjan kansallisen jalkapalloliigan päätös olla hyväksymättä asianosaista yhteisön pelaajaksi oli syrjivä ja edellä mainitun sopimuksen 38 artiklan vastainen, ja se määräsi pelaajaa koskevan päätöksen kumottavaksi välittömästi. [90] Juzgado de lo Social nº2 de la Coruña, 2.1.2001, Petr. K.v. Liga Nacional de Fútbol Profesional y otros, Diario La Ley 2001, nro 5267, s. 10-12. [91] Asia C-18/90, Kziber, tuomio 31.1.1991 (Kok. 1991 s. I-0199), asia C-162/96, Racke, tuomio 16.6.1998 (Kok. 1998, s. I-3655) ja asia C-262/96, Sürül, tuomio 4.5.1999 (Kok. 1999, s. I-2685). [92] Eurooppa-sopimus Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Tsekin tasavallan välisestä assosioinnista (EYVL L 360, 31.12.1994, s. 2). Suomen korkein hallinto-oikeus [93] otti kantaa yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Barber tekemän päätöksen [94] ajallisiin vaikutuksiin. Kantaja oli nostanut kanteen syrjivyyden perusteella paikallista eläkelainsäädäntöä vastaan, jossa työntekijän leskellä on oikeus leskeneläkkeeseen ainoastaan, jos kuollut puoliso on ollut talouden pääasiallinen tulonsaaja. Kantajan vaimo oli ollut kyseisen kunnan palveluksessa vuoteen 1972 ja sen jälkeen sairaseläkkeellä vuonna 1994 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksessään, että yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Barber antaman tuomion perusteella työeläkejärjestelmästä maksetut eläkkeet ovat työnantajan työntekijälle maksamia, työsuhteeseen perustuvia etuisuuksia, joten niihin sovelletaan periaatteessa EY 141 artiklaa, johon vedoten ei kuitenkaan voida työeläkejärjestelmän osalta vaatia eläkeoikeuden laskemista asiassa Barber annettua tuomiota edeltävältä ajalta eli ennen 17. toukokuuta 1990. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat liittyneet yhteisöön 17. toukokuuta 1990 jälkeen, asiaa Barber koskevassa oikeuskäytännössä mainittu päivämäärä on korvattava direktiivin 96/97/EY [95] 2 artiklan 3 kohdan säännöksen mukaisesti päivämäärällä 1. tammikuuta 1994. Tämän olettaman pohjalta korkein hallinto-oikeus, joka korosti, ettei 1. tammikuuta 1994 edeltäviltä työssäolokausilta maksettavia ammatillisen sosiaaliturvajärjestelmän etuisuuksia voida pitää palkkana lukuun ottamatta työntekijöitä tai heidän edunsaajiaan, jotka ovat ennen tätä päivämäärää panneen vireille oikeudenkäyntimenettelyn tai esittäneet sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisen vastaavan vaatimuksen, katsoi, ettei kantaja voinut vedota samapalkkaisuuden periaatteeseen, koska hänen puolisonsa oli poistunut työelämästä vuonna 1972 eikä kannetta tai vaatimusta ollut jätetty 1. tammikuuta 1994 mennessä. [93] KHO 2001:6. [94] Asia C-262/88, Barber, tuomio 17.5.1990 (Kok. 1990, s. I-1889). [95] Neuvoston direktiivi 96/97/EY, annettu 20 päivänä joulukuuta 1996, miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä annetun direktiivin 86/378/ETY muuttamisesta (EYVL L 46, 17.2.1997, s. 20). Ranskan Conseil d'Etat [96] noudatti yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Greenpeace antaman tuomion [97] päätelmiä ja vahvisti pääasiassa kolmen geneettisesti muunnellun maissilajikkeen lisäämisestä Ranskassa viljeltyjen kasvien lajien ja lajikkeiden viralliseen luetteloon ja niiden viljelyn sallimisesta 5. helmikuuta 1998 tehdyn maatalous- ja kalastusministerin päätöksen. Ranskan viranomaiset olivat vuonna 1994 vastaanottaneet kolmen geneettisesti muunnetun maissilajikkeen markkinoille saattamista koskevan hakemuksen. Tutkinnan jälkeen viranomaiset olivat antaneet hakemuksen komission käsiteltäväksi geneettisesti muunnettujen organismien tarkoituksellisesta levittämisestä ympäristöön annetussa direktiivissä 90/220/ETY [98] säädetyn menettelyn mukaisesti. Komission tehtyä markkinoille saattamista koskevan myönteisen päätöksen maatalous- ja kalastusministeri oli lisännyt kolme lajiketta 5. helmikuuta 1998 tehdyllä päätöksellä Ranskassa viljeltävien kasvien lajien ja lajikkeiden luetteloon ja tällä tavoin sallinut niiden viljelyn. [96] Conseil d'Etat, tuomio 22.11.2000, Association Greenpeace France ym., Revue française de droit administratif 2000, s. 278. [97] Asia C-6/99, tuomio 21.3.2000 (Kok. 2000, s. I-1651). [98] Neuvoston direktiivi 90/220/ETY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 1990, geneettisesti muunnettujen organismien tarkoituksellisesta levittämisestä ympäristöön (EYVL L 117, 8.5.1990, s. 15), sellaisena kuin se on muutettuna geneettisesti muunnettujen organismien tarkoituksellisesta levittämisestä ympäristöön annetun neuvoston direktiivin 90/220/ETY toisesta mukauttamisesta tekniseen kehitykseen 18 päivänä kesäkuuta 1997 annetulla komission direktiivillä (EYVL L 169, 27.6.1997, s. 72). Järjestöjen ja yksityisten nostaman kanteen perusteella Conseil d'Etat'n riita-asioiden jaos oli tehnyt päätöksen edellä mainitun ministerin päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä, kunnes lainvastaisuutta koskeva kysymys on ratkaistu. Tutkittuaan tämän jälkeen asiaa lainvastaisuuden osalta Conseil d'Etat'n jaos oli toisessa päätöksessään katsonut, että kannevaatimukset liittyivät merkittävään yhteisön oikeuden näkökohtaan, josta oli esitettävä ennakkoratkaisukysymys yhteisöjen tuomioistuimelle. Conseil d'Etat noudatti yhteisöjen tuomioistuimen asiassa esittämää tulkintaa ja ratkaisi riidan lopullisesti toteamalla tuomiossaan muun maussa, että koska Euroopan yhteisöjen komissio oli tehnyt myönteisen päätöksen valituksenalaisessa päätöksessä tarkoitettujen lajikkeiden markkinoille saattamisesta, Ranskan hallitus, jolle ei ollut esitetty uusia tietoja sinä aikana, joka alkoi luovutettaessa asiakirjat yhteisöjen viranomaisten käsiteltäväksi ja päättyi komission tehdessä päätöksen, oli velvollinen myöntämään direktiivin 13 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun kirjallisen luvan ottaen huomioon yhteisöjen tuomioistuimen tulkinnan 23. huhtikuuta 1990 annetusta neuvoston direktiivistä 90/220/ETY. Jolleivät sääntöjenvastaisuudet, joita väitetään liittyvän kansalliseen menettelyyn ennen asiakirjojen luovuttamista Euroopan yhteisöjen komissiolle, ole omiaan vaikuttamaan komission myönteisen päätöksen kelpoisuuteen ja tämän seurauksena kirjallisen luvan laillisuuteen, näin ollen kaikki näitä sääntöjenvastaisuuksia koskevat kanneperusteet ovat tehottomia. Myös näistä siemenistä mahdollisesti aiheutuvien vaarojen arvioinnin aineellista oikeellisuutta voidaan tutkia vain, jos se koskee uusia tietoja, jotka ovat ilmenneet yhteisöjen viranomaisten myönteisen päätöksen ja Ranskan hallituksen päätöksen välillä ja ovat omiaan asettamaan kyseenalaiseksi viranomaisten tekemän arvioinnin. Conseil d'Etat otti kantaa myös siihen, kuinka pitkään vastaajana olevan yhtiön tuottamat kolme lajiketta pidetään virallisessa luettelossa, ja totesi, että merkinnän keston rajoittaminen kolmeen vuoteen valituksenalaisessa päätöksessä oli 18. toukokuuta 1981 annetun asetuksen säännösten vastaista. Kyseisessä asetuksessa vahvistettiin merkinnän kestoksi 10 vuotta, joten päätös olisi tältä osin kumottava. Conseil d'Etat täsmensi kuitenkin, ettei sen päätös estä ministeriä päättämästä merkinnän tilapäisestä keskeyttämisestä tai kumoamisesta 13. heinäkuuta 1992 annetun lain 20 :n ja 18. toukokuuta 1981 annetun muutetun lain 7 :n ja 7 :n 1 momentin säännösten nojalla, joilla saatetaan kansallisen lainsäädännön osaksi direktiivin 70/457/ETY 15 artikla sekä direktiivin 90/220/ETY 16 artikla, jos hän katsoo, etteivät luetteloon merkitsemisen edellytykset enää täyty tai että tämä on aiheellista uuden arvioinnin perusteella, edellyttäen että hän ilmoittaa asiasta yhteisön viranomaisille edellä mainittujen direktiivien mukaisen päätöksen tekemiseksi. Ranskan Conseil d'Etat [99] antoi yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Eglise de scientologie [100] antaman tuomion perusteella oman tuomionsa Ranskan ennakkolupajärjestelmästä, jota sovelletaan sellaisiin ulkomailta peräisin oleviin suoriin sijoituksiin, jotka saattavat vaarantaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden. Conseil d'Etat, joka noudatti yhteisöjen tuomioistuimen antamaa tulkintaa, katsoi, että koska 14. helmikuuta 1996 annetussa asetuksessa 96-117 vaaditaan ulkomailta peräisin olevilta suorilta sijoituksilta ennalta hankittava talousasiain ministerin lupa eikä siinä esitetä yhteisöjen tuomioistuimen edellyttämiä tarkennuksia, joiden avulla ulkomaiset sijoittajat saavat tietoonsa ne erityistilanteet, joissa ennakkolupa on tarpeen, asetus on EY 56 ja 58 artiklan yhdistettyjen säännösten vastainen ja siten laiton. Näin ollen Conseil d'Etat kumosi pääministerin päätöksen, jossa implisiittisesti hylättiin Eglise de Scientologien kanne edellä käsiteltyjen säännösten kumoamiseksi. [99] Conseil d'Etat (Ranska), tuomio 8.12.2000, Association Eglise de Scientologie de Paris ym., nro 181533, Revue française de droit administratif 2000, s. 278-279. [100] Asia C-54/99, tuomio 14.3.2000 (Kok. 2000, s. I-1335). Conseil d'Etat [101] kumosi osittain ministerin päätöksen ammatinharjoittamista koskevan kirjallisen luvan myöntämisedellytysten vahvistamisesta, nimittäin niiltä osin kuin siinä ei otettu huomioon tutkintotodistusten tunnustamista koskevia yhteisön säännöksiä. [101] Conseil d'Etat (Ranska), tuomio 29.6.2001, req. 213229, Thalès Vassilikiotis, saatavilla Conseil d'Etat'n Internet-sivustosta http://www.conseil-etat.fr. Esillä olleessa asiassa kantajalle, joka on matkaopas ja Kreikan kansalainen, ei ollut myönnetty pääsyä tiettyihin historiallisiin monumentteihin 15. huhtikuuta 1999 tehdyn ministeriöiden välisen päätöksen nojalla, jossa täsmennetään matkaoppaan ammatin harjoittamista koskevan luvan myöntämiseksi edellytettävät tutkinnot ja tutkintotodistukset. Päätöksessä ei ole vastaavuusjärjestelyä muissa Euroopan yhteisön jäsenvaltioissa hankittujen tutkintojen ja tutkintotodistusten hyväksymiseksi. Kantaja nosti hallinnollisessa tuomioistuimessa toimivallan ylittämistä koskevan kumoamiskanteen sillä perusteella, että riitautetussa päätöksessä ei ollut perustamissopimuksen palvelujen tarjonnan vapautta koskevia määräyksiä, koska siinä ei ollut määritelty edellytyksiä, joiden mukaisesti muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden oppaat, joille on myönnetty asiaan liittyvät tutkinnot ja tutkintotodistukset, voivat harjoittaa ammattiaan Ranskan alueella. Conseil d'Etat muistutti velvoitteista, jotka koskevat kansallisia viranomaisia paitsi EY 49 ja 50 artiklan nojalla, siten kuin yhteisöjen tuomioistuin niitä tulkitsee, myös direktiivin 89/48/ETY [102] ja 92/51/ETY [103] nojalla, ja totesi riidanalaisessa asetuksessa säädettävän ammatinharjoittamista koskevien kirjallisten lupien myöntämisestä ainoastaan ranskalaisten tutkintojen ja tutkintotodistusten haltijoille. Se katsoi kantajan pyynnön perustelluksi, koska vuoden 1999 asetuksessa säädetään EY:n perustamissopimuksen 49 ja 50 artiklan vastaisesta poikkeavasta kohtelusta ranskalaisen tutkinnon tai tutkintotodistuksen haltijoiden ja muiden henkilöiden kesken. Päätös on erittäin merkittävä, koska siinä velvoitetaan lainsäädäntövalta toteuttamaan yhteisön oikeuden mukaiset toimet. Conseil d'Etat nimittäin katsoi, että päätöksen välttämättömänä seurauksena on, että toimivaltaiset viranomaiset ovat velvollisia toteuttamaan kohtuullisessa määräajassa asetuksessa säädetyt toimenpiteet ammatinharjoittamista koskevien kirjallisten lupien myöntämiseksi yhteisön kansalaisille, joilla ei ole ranskalaista tutkintoa. Lisäksi se huomautti, että toimivaltaisten viranomaisten tehtävänä on selvittää täydentävän lainsäädännön antamista odotettaessa ja tuomarin valvonnassa tehtävien tapauskohtaisten päätösten mukaisesti, antavatko esitetyt tutkinnot ja tutkintotodistukset samanarvoiset takuut kuin ranskalaiset tutkinnot ja tutkintotodistukset. [102] Neuvoston direktiivi 89/48/ETY, annettu 21 päivänä joulukuuta 1988, vähintään kolmivuotisesta ammatillisesta korkeammasta koulutuksesta annettujen tutkintotodistusten tunnustamista koskevasta yleisestä järjestelmästä (EYVL L 19, 24.1.1989, s. 16). [103] Neuvoston direktiivi 92/51/ETY, annettu 18 päivänä kesäkuuta 1992, direktiiviä 89/48/ETY täydentävästä ammatillisen koulutuksen tunnustamista koskevasta toisesta yleisestä järjestelmästä (EYVL 209, 24.7.1992, s. 25). Irlannin korkein oikeus antoi tuomion asiassa Maher vastaan maatalousministeriö [104], joka koski European Communities (Milk Quota) Regulations 2000 [105] -säädösten kelpoisuutta. Tällä kansallisella lainsäädännöllä on pantu Irlannissa täytäntöön maito- ja maitotuotealan lisämaksusta annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 3950/92 [106], sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (ETY) N:o 1256/99 [107]. Korkein oikeus arvioi yhteisön oikeuden ja Irlannin parlamentin (Oireachtas) perustuslaillisen etuoikeuden välistä suhdetta, jonka mukaan ainoastaan viimeksi mainitulla elimellä on maassa lainsäädäntövalta. Maitotuotannon rakenneuudistusta ja ympäristöparannuksia koskevien viitemäärien hajautetun hallinnoinnin mahdollistamiseksi muutetussa asetuksessa (ETY) N:o 3950/92 säädetään, että jäsenvaltiot voivat soveltaa tiettyjä asetuksen säännöksiä asianomaisella alueellisella tasolla. Muutetun asetuksen (ETY) N:o 3950/92 6, 8 ja 8 a artikla on pantu Irlannissa täytäntöön European Communities (Milk Quota) Regulations 2000 -säädöksillä. Asiassa oli selvitettävä, rikkooko kyseisten säännösten täytäntöönpano maatalousministerin hyväksymällä säädöksellä eikä parlamentin säädöksellä Irlannin perustuslain 15 :n 2 momentin ensimmäistä alamomenttia, jossa säädetään lainsäädäntövallan kuuluvan yksinomaan Oireachtasille. Ongelmana oli se, että vaikka Irlannin perustuslain 29 :n 4 momentin seitsemännen alamomentin mukaan Euroopan yhteisöjen jäsenyysvelvoitteiden edellyttämästä ("necessitated by the obligations of membership") toimenpiteestä ei voida nostaa perustuslain mukaisuuteen liittyvää kannetta, maatalousministerin toimet, joilla mahdollistetaan viitemäärien jakaminen uudelleen aktiivisille tuottajille tietyin edellytyksin, eivät olleet välttämättömiä asiaan liittyvien yhteisön säännösten täytäntöön panemiseksi. Korkein oikeus katsoi, että vaikka kansallisen lainsäädännön säännökset, joiden tarkoituksena on jakaa viitemäärät uudelleen aktiivisille tuottajille, eivät olleet tarkkaan ottaen välttämättömiä näiden kahden yhteisön asetuksen säännösten täytäntöön panemiseksi, ne vaikuttivat yhteisön jäsenvaltioille asettaman tavoitteen toteutumiseen. Tästä johtuu, että kun Irlannin valtio hyväksyi riidanalaista kansallista lainsäädäntöä, sitä sitoivat maitotuotannon yhteismarkkinoiden järjestämistä sääntelevät "periaatteet ja politiikat". Näin ollen päätös näiden periaatteiden ja politiikkojen panemisesta täytäntöön ministerin säädöksellä ei millään tavoin asettanut kyseenalaiseksi Oireachtasin yksinomaista lainsäädäntävaltaa. [104] [2001]2 ILRM 481; [2001]2 CMLR 1195. [105] S.I. No. 94, 2000. [106] Neuvoston asetus (ETY) N:o 3950/92, annettu 28 päivänä joulukuuta 1992, maito- ja maitotuotealan lisämaksusta (EYVL L 405, 31.12.1992, s. 1). [107] Neuvoston asetus (ETY) N:o 1256/199, annettu 17 päivänä toukokuuta 1999, maito- ja maitotuotealan lisämaksusta annetun asetuksen (ETY) N:o 3950/92 muuttamisesta (EYVL L 160, 26.6.1999, s. 73). Italian Corte di cassazione [108] sovelsi yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Job Centre [109] esittämiä periaatteita ja vahvisti tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön kieltämällä palkkatyöntekijöiden julkisten työnvälitystoimistojen monopolia koskevan kansallisen lainsäädännön soveltamisen. Tässä asiassa työsuojelutarkastusvirasto oli nostanut Corte di cassazionessa kanteen, jonka aiheena oli Pretore di Udinen vuonna 1998 tekemä päätös. Päätöksellä kumottiin tuomioon sisältynyt maksumääräys, joka oli annettu eräille yrityksille, koska nämä olivat palkanneet työntekijöitä noudattamatta 29. huhtikuuta 1949 annetussa laissa [110] säädettyä velvoitetta käyttää alueella toimivaltaista julkista työvoimatoimistoa. Työsuojelutarkastusvirasto esitti pyyntönsä tueksi kaksi kanneperustetta. Se viittaisi ensinnäkin siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomari oli erheellisesti katsonut, että tuomiosta Job Centre aiheutui kansalliseen lainsäädäntöön kumoava oikeusvaikutus. Työsuojelutarkastusviraston näkemyksen mukaan yhteisöjen tuomioistuimella oli valta tulkita velvoittavasti ainoastaan yhteisön, ei jäsenvaltioiden oikeutta. Virasto katsoi, että ala oli vapautettu 23. heinäkuuta 1991 annetulla lailla [111], joka oli voimassa tosiasioiden tapahtumahetkellä, koska siinä säädettiin ainoastaan työnantajan esimiestä koskevasta velvoitteesta ilmoittaa työnvälitystoimistoille kaikista itsenäisesti tapahtuneista työhön ottamisista. Corte di cassazione hylkäsi kummankin kanneperusteen. [108] Corte di Cassazione, Sezione Lavoro, tuomio 4.5.2001, Alfredo Lucio Rinaldi e Società EMCO Est Manifatture, Rinaldi, Alfredo Lucio ; EMCO Est manifatture (Società). [109] Asia C-55/96, Job Centre, tuomio 11.12.1997 (Kok. 1997, s. I-7119). [110] L. 29-4-1949 264, Provvedimenti in materia di avviamento al lavoro e di assistenza dei lavoratori involontariamente disoccupati, Gazzetta Ufficiale della Repubblica Italiana, nro 125, 1.6.1949, S.O. [111] L. 23-7-1991 223, Norme in materia di cassa integrazione, mobilità, trattamenti di disoccupazione, attuazione di direttive della Comunità europea, avviamento al lavoro ed altre disposizioni in materia di mercato del lavoro, Gazzetta Ufficiale della Repubblica Italiana, nro 175, 27.7.1991, S.O. Ensimmäisen kanneperusteen osalta tuomioistuin totesi perustuslakituomioistuimen [112] tapaan, että yhteisöjen tuomioistuimen esittämä tulkinta "määrittelee (yhteisön oikeuden säännösten) sisällön ja vaikutuksen auktoriteettina, näin muodoin (yhteisöjen tuomioistuimen antaman) selityksen tai sisällyttämisen välitön teho on sama kuin tulkituilla säännöksillä". Corte di cassazione totesi päätelmänään, että kansalliset viranomaiset ovat velvoitettuja olemaan soveltamatta sisäisiä säännöksiä, jotka ovat yhteisöjen tuomioistuimen tulkitsemien yhteisön säännösten vastaisia. [112] Corte costituzionale, tuomio 11.7.1989, nro 389, Provincia Autonoma di Bolzano c. Presidente delConsiglio, Giurisprudenza costituzionale, 1989, I, s. 1757. Toisen kanneperusteen osalta Corte di cassazione katsoi, että koska Italian järjestelmä ei tosiseikkojen tapahtuma-aikana kyennyt tyydyttämän markkinoiden kysyntää, kaikenlaiset, myös välilliset rajoitukset tai ehdot, joita Italiassa oli voimassa työntekijöiden palkkaamisesta, olivat yhteisön kilpailusääntöjen vastaisia, sellaisina kuin yhteisöjen tuomioistuin näitä oli tulkinnut [113]. Corte di cassazionen mukaan tällainen rajoitus johtui selvästi vuoden 1991 laista ja erityisesti työnantajaa koskevasta velvoitteesta, jonka mukaan julkisille työvoimatoimistoille oli esitettävä nimi-ilmoitus ennen henkilön palkkaamista, koska toimistoilla oli tosiasiassa valta kieltää työntekijän palkkaaminen. Corte di cassazione korosti, että kyseessä oli eräänlainen vaiheittain jatkuva julkisen vallan käyttö, jonka avulla työnvälitystoimistot pystyivät joka tapauksessa jatkamaan määräävän asemansa väärinkäyttöä ja että jopa ilmoitusvelvoitteen laiminlyönnin yhteydessä määrättävä hallinnollinen rangaistus oli nähtävä jäänteeksi alkuperäisestä suorasta palkkauskiellosta. Corte di cassazione hylkäsi valituksen ja vahvisti Pretore di Udinen 29. elokuuta 1998 tekemän päätöksen. [113] Asiassa Job Centre antamassaan tuomiossa (edellä mainittu asia C-55/96, tuomio 11.12.1997) yhteisöjen tuomioistuin oli velvoittanut italialaisen tuomioistuimen kieltämään sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltamisen, jossa yksityisiä yhteisöjä estetään harjoittamasta työnvälitystoimintaa ja välittämästä millään tavalla työpaikkoja tai työvoimaa ja joka näin ollen on luonut tilanteen, jossa julkiset työnvälitystoimistot eivät kykene tyydyttämään kysyntää työmarkkinoilla ja väistämättä rikkovat EY 82 artiklan määräyksiä. Italian Tribunale di Terni [114] antoi kiistanalaisen tulkinnan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Job Centre [115] antamasta tuomiosta. Asia koski sellaisen kansallisen lainsäädännön yhteensopivuutta yhteisön oikeuden kanssa, jossa säädetään rikosoikeudellisia seuraamuksia työntekijöitä maksua vastaan välittäville henkilöille. Kyseisessä tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin totesi perustellusti, että kieltäessään muita kuin julkisia toimistoja välittämästä millään tavoin työpaikkoja ja työvoimaa jäsenvaltio rikkoo EY 86 artiklan 1 kohtaa, kun se luo sellaisen tilanteen, jossa julkiset työnvälitystoimistot väistämättä rikkovat EY 82 artiklan määräyksiä. Yhteisöjen tuomioistuin tarkensi vielä, että rikkomuksen toteaminen edellyttää tiettyjen edellytysten toteutumisen tarkistamista, muun muassa sitä, etteivät julkiset työnvälitystoimistot selvästikään kykene tyydyttämään kysyntää työmarkkinoilla kaikkien toimialojen osalta. Tribunale arvioi, että tässä nimenomaisessa tapauksessa edellytyksen toteutumisen todistustaakka kohdistui syytettyyn. Koska tämä ei ollut esittänyt mitään todisteita julkisten työnvälitystoimistojen tehottomuudesta, Tribunale totesi riidanalaisen kansallisen lainsäädännön olevan yhteisön oikeuden mukainen. [114] Tribunale di Terni, tuomio 7.7.2000, C.L., Giurisprudenza di merito 2001, s. 132-133. [115] Edellä mainittu asia C-55/96, tuomio 11.12.1997. Italian Tribunale di Milano [116] katsoi, ettei Saksan kansalaista, joka on Rechtsanwalt ja on harjoittanut asianajajan ammattiaan Italiassa hankkimatta tutkinnolleen ennalta tunnustusta, ei voida tuomita ammattinsa harjoittamisesta väärin perustein. Tuomiossaan Tribunale katsoi, että Italian lainsäädäntö, jolla säännellään toisessa jäsenvaltiossa tutkinnon suorittaneen henkilön asianajan ammattiin kelpuuttamista, on EY 49 artiklan vastainen niiltä osin kuin siinä kielletään ammatin harjoittamiseen oikeuttavan tutkintonsa muussa jäsenvaltiossa hankkineita asianajajia perustamasta Italiaan ammatinharjoittamiseen tarvittavia infrastruktuureja. Tässä kohdin Tribunale lisäsi, että sikäli kuin toisessa jäsenvaltiossa hankitun ammatillisen tutkinnon tunnustaminen asetetaan Italian lainsäädännössä riippuvaksi siitä, läpäiseekö kokelas ammatillista tietämystä ja kyvykkyyttä mittaavan kokeen, joka on olennaisesti vaikeampi kuin Italiassa asianajajan arvon saamiseksi suoritettava koe, ja koska lainsäädännössä edellytetään tunnustamisen tapahtuvan ministerin päätöksellä, lainsäädäntö ei ole direktiivin 89/48/ETY [117] 1 artiklan g alakohdan ja 4 artiklan mukainen. Koska teknistä koetta ei säännellä lailla vaan se vahvistetaan tapauskohtaisesti ministerin päätöksellä, kyseisen direktiivin täytäntöönpano oli Tribunalen mukaan puutteellinen. Italialainen tuomioistuin katsoi myös, että syytetyn vapauttamispäätös, joka johtui kansallisen rikoslain soveltamiskelvottomuudesta, koska se ei ole yhdenmukainen yhteisön lainsäädännön kanssa, oli perustettava rikoslain 3 :n ensimmäisessä momentissa säädettyihin rikoslain soveltamisalan rajoihin eikä sitä ollut katsottava rikoslain 51 :n soveltamisalaan kuuluvaksi perusteluksi. [116] Tribunale di Milano, Sezione IX penale, tuomio 1.3.2001, Il Corriere giuridico 2001, s. 1359-1363. [117] Neuvoston direktiivi 89/48/ETY, annettu 21 päivänä joulukuuta 1988, vähintään kolmivuotisesta ammatillisesta korkeammasta koulutuksesta annettujen tutkintotodistusten tunnustamista koskevasta yleisestä järjestelmästä (EYVL L 19, 24.1.1989, s. 16). Alankomaiden Raad van State tulkitsi 25. heinäkuuta 2001 antamassaan tuomiossa [118] direktiivin 76/464/ETY [119] 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua "päästön" käsitettä. Säännöksessä edellytetään sisämaan pintavesiin tehtäville päästöille toimivaltaisen viranomaisen etukäteen antamaa lupaa. Raad van State katsoi, ettei päästöksi voida katsoa karjankasvatusyrityksen ilmaan päästämien ammoniakkihöyryjen mahdollista tiivistymistä ja laskeutumista pintavesiin, koska käsiteltävänä olleessa asiassa pintavesien ammoniakista aiheutunut pilaantuminen johtui muista syistä, muun muassa läheisten maiden lannoituksesta, karjankasvatuksesta ja paikallisesta eläimistöstä ja koska kyseisen yrityksen osuutta pilaantumisessa ei voitu eritellä. Päätös näyttää olevan ristiriidassa yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Van Rooij [120] antaman tuomion kanssa, jossa yhteisöjen tuomioistuin oli perustellusti todennut, että "päästön" käsitettä oli tulkittava siten, että siihen sisältyvät tiivistyvien ja pintaveteen laskeutuvien saastuneiden höyryjen päästöt. Lisäksi tuomioistuin tarkensi, että pintaveden ja höyrypäästöjen vapautumispaikan välisellä etäisyydellä on merkitystä vain arvioitaessa sitä, onko syytä katsoa, ettei vesien pilaantuminen yleisen elämänkokemuksen mukaan ollut ennustettavissa, ja siten sen poissulkemiseksi, että pilaantumisen voitaisiin katsoa johtuneen höyryjen vapauttajasta. [118] Raad van State, Vereniging Milieudefensie contre Burgemeester en wethouders van Denekamp, Administratiefrechtelijke beslissingen, 2001, nro 392. [119] Neuvoston direktiivi 76/464/ETY, annettu 4 päivänä toukokuuta 1976, tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta (EYVL L 129, 18.5.1976, s. 23). [120] Asia C-231/97, Van Rooij, tuomio 29.9.1999 (Kok. 1999, s. I-6355). Portugalin korkein hallinto-oikeus Supremo Tribunal Administrativo [121] antoi asetuksessa (ETY) N:o 4064/89 [122] tarkoitettua yrityskeskittymää koskevassa asiassa erityisen rajoittavan tulkinnan yhteisön säädösten oikeusvaikutuksista kansalliseen oikeusjärjestykseen. Asia koski yrityskeskittymän kieltämisestä tehdyn Portugalin valtiovarainministerin päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämistä, jota yksi asianosaisista yrityksistä oli pyytänyt sen jälkeen, kun komissio oli määrännyt kansallisen päätöksen kumottavaksi yhteisön oikeuden vastaisena. Supremo Tribunal Administrativo arvioi, ettei komission päätöksen välitön oikeusvaikutus riittänyt velvoittamaan automaattisesti kansallisia tuomioistuimia, ja kieltäytyi antamasta päätöstä, jolla valtiovarainministerin päätöksen täytäntöönpano tilapäisesti keskeytetään, koska se katsoi, että kyseessä olevan yhteisön säädöksen ensisijaisuuden tunnustaminen vaarantaisi tuomiovallan riippumattomuuden. Supremo Tribunal Administrativon mukaan komission päätöksen oikeusvaikutus vastaa kansallisen oikeuden tavallisen hallinnollisen säädöksen oikeusvaikutusta, eikä se, että yksityishenkilö viittaa siihen Portugalin oikeusjärjestyksen puitteissa, voi missään tapauksessa riittää vapauttamaan henkilöä käyttämästä jäsenvaltion oikeuden valitusteitä. Tämän päätelmän tueksi Supremo Tribunal Administrativo palautti mieleen yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön, erityisesti asiassa Francovich [123] annetun tuomion. Näin tehdessään portugalilainen tuomioistuin jätti kuitenkin huomiotta päätelmissään tehokkuuden ja vastaavuuden periaatteet, jotka yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut useaan kertaan. [124] [121] Supremo Tribunal Administrativon tuomio 27.10.1999, asia nro 45389-A, in Cadernos de Justiça Administrativa, nro 29, Setembro/Outubro 2001, s. 18. [122] Neuvoston asetus (ETY) N:o 4064/89, annettu 21 päivänä joulukuuta 1989, yrityskeskittymien valvonnasta (EYVL L 395, 30.12.1989, s. 1). [123] Edellä mainittu 19.11.1991 annettu tuomio. [124] Katso erityisesti asiat 33/76, Rewe, ja 45/76, Comet, tuomio 16.12.1976 (Kok. 1976, s. 2043) sekä uudempi asia C-261/95, Palmisani, tuomio 10.7.1997 (Kok. 1997, s. I-4025). Yhdistyneen kuningaskunnan House of Lords katsoi asiassa Berkeley vastaan Secretary of State for the Environment and another [125], että kun rakennuslupa on myönnetty hankkeelle, jolla saattaa olla ympäristövaikutuksia, eikä ennalta ole tehty direktiivissä 85/337/ETY [126] tarkoitettua ympäristövaikutusten arviointia, tuomioistuimet voivat sallia rakennusluvan pitämisen voimassa ainoastaan sillä perusteella, että päätös olisi ollut sama silloinkin, jos arviointi olisi tehty. Riidanalainen lupa koski Lontoon läntisellä esikaupunkialueella sijaitsevan Fulhamin jalkapallostadionin laajennushanketta, jolla saattoi olla ympäristövaikutuksia Thames-jokeen. Secretary of State for the Environment oli myöntänyt rakennusluvan julkisen lausuntokierroksen jälkeen tutkimatta, velvoittiko Town and Country Planning Act 1990, jolla direktiivi 85/337/ETY on pantu täytäntöön Yhdistyneessä kuningaskunnassa, tekemään ympäristövaikutusten arvioinnin. House of Lords viittasi julkiasiamies Elmerin asioissa komissio vastaan Saksa [127] ja Kraaijeveld [128] esittämiin ratkaisuehdotuksiin ja huomautti, että edellä mainittu direktiivi edellyttää muun muassa, että lupien myöntämistä koskevat päätökset tehdään sellaisen demokraattisen menettelyn jälkeen, jossa kansalaiset voivat ilmaista kantansa tutkittavan hankkeen ympäristövaikutuksiin. Se esitti päätelmänään, että tuomioistuin voi vapauttaa toimivaltaiset viranomaiset taannehtivasti ympäristövaikutusten arvioinnin teettämisvelvollisuudesta ainoastaan sillä perusteella, ettei arviointi vaikuta menettelyn tulokseen tai että viranomaisilla oli tosiasiallisesti käytössään kaikki tarvittavat tiedot asianmukaisen päätöksen tekemiseksi. House of Lords korosti myös, että on yhteisön oikeudesta johtuvien velvoitteiden vastaista, jos tuomioistuin pitää voimassa direktiivin vastaisesti myönnetyn luvan. [125] House of Lords, 6.7.2000, Berkeley v Secretary of State for the Environment and another, The Law Reports: Appeal Cases 2001, Vol. 2, s. 603-618. [126] Neuvoston direktiivi 85/337/ETY, annettu 27 päivänä kesäkuuta 1985, tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (EYVL L 175, 5.7.1985, s. 40). [127] Asia C-431/92, tuomio 11.8.1995 (Kok. 1995, s. I-2189). [128] Asia C-72/95, tuomio 24.10.1996 (Kok. 1996, s. I-5403). Toisessa Yhdistyneessä kuningaskunnassa esiin tullessa asiassa R vastaan Independent Television Commission, ex parte TV Danmark 1 Ltd [129], House of Lords katsoi, että Independent Television Commission (ITC) -elimellä oli oikeus evätä TV Danmarkilta - Yhdistyneen kuningaskunnan oikeuden mukaan perustetulta kaapelitelevisioyhtiöltä, jonka lähetykset on suunnattu Tanskaan - lupa hankkia yksinomaiset lähetysoikeudet tiettyihin Tanskan kansallisen joukkueen jalkapallo-otteluihin. House of Lordsin käsiteltäväksi saatetussa asiassa TV Danmark oli ostanut huutokaupassa yksinoikeudet lähettää viisi Tanskan kansallisen joukkueen ottelua, joissa karsittiin joukkueet vuoden 2002 jalkapallon maailmanmestaruusturnaukseen. Ottelut oli mainittu merkittävien tapahtumien luettelossa, jonka Tanska oli laatinut direktiivin 89/552/ETY [130] 3 a artiklan 1 kohdan nojalla. Tämä merkitsi, että TV Danmarkin kaltainen tv-kanava, jota alle 90 prosenttia väestöstä saattoi katsoa, joutui jakamaan yksinoikeutensa muiden lähetystoiminnan harjoittajien kanssa oikeudenmukaiseen ja kohtuulliseen hintaan. Koska TV Danmark ei ollut tarjonnut tällaista mahdollisuutta Tanskan julkisille televisiokanaville, ITC kieltäytyi Tanskan toimivaltaisia elimiä kuultuaan antamasta lupaa TV Danmarkille näiden yksinoikeuksien hankintaan. House of Lords vahvisti ITC:n päätöksen todeten, että Court of Appeal oli väärin perustein katsonut, että ITC saattoi evätä luvan vain siinä tapauksessa, ettei oikeuksia koskevaa huutokauppaa ollut järjestetty asianmukaisesti. [129] House of Lords, asia R v Independent Television Commission, ex parte TV Danmark 1 Ltd, tuomio 25.7.2001, The Weekly Law Reports 2001, Vol. 1, s. 1604-1616. [130] Neuvoston direktiivi 89/552/ETY, annettu 3 päivänä lokakuuta 1989, televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EYVL L 298, 17.10.1989, s. 23). Yhdistyneen kuningaskunnan Court of Appeal antoi tuomion direktiivien välittömän oikeusvaikutuksen rajoista ja seurauksista asiassa R vastaan Durham County Council and others, ex parte Huddleston [131]. Kantaja, Durhamin kunnan asukas, oli jättänyt oikeudellista valvontaa (judicial review) koskevan kanteen Durham County Councilin päätöksestä, joka oli tehty asiassa voimassa olevan kansallisen lainsäädännön (Planning and Compensation Act 1991) mukaisesti ja jossa oli myönnetty rakentajalle lupa rekisteröidä kaivostoiminnan harjoittamisoikeus kunnan alueelle. Tämän aiemmin myönnetyn luvan voimassaolo oli keskeytynyt luvan käyttämättömyyden vuoksi. Kanteen kohteena olleesta hankkeesta ei kuitenkaan ollut tehty direktiivissä 85/337/ETY [132] tarkoitettua ympäristövaikutusten arviointia. Kantaja väitti, että hän pystyi vetoamaan paikallisviranomaisen edustamaa valtiota vastaan direktiivin säännöksiin ja erityisesti jäsenvaltioiden velvoitteeseen toteuttaa tarvittavat toimet, jotta hankkeista, joilla voi olla huomattavia ympäristövaikutuksia, laaditaan arviointi ennen luvan myöntämistä. High Court oli hylännyt perustelut ja katsonut, että direktiivin välittömän oikeusvaikutuksen tunnustamisesta aiheutuisi seurauksia kantajan ja rakentajan eli kahden yksityisen välisiin suhteisiin, mikä merkitsisi, että direktiivillä on välitön "horisontaalinen" oikeusvaikutus. Näin rakentajalle asetettaisiin velvoitteita ja hänet altistettaisiin seuraamuksille, joita voidaan määrätä kaupunkisuunnitteluun sovellettavan lain rikkomisesta. Court of Appeal kumosi alemman oikeusasteen päätöksen ja katsoi, että kunnan viranomaisen ja kyseisen rakentajan velvollisuutena oli jättää soveltamatta kansallisen lainsäädännön säännöksiä, jotka ovat direktiivin vastaisia, ja antaa direktiiville välitön oikeusvaikutus. [131] Court of Appeal (England and Wales), Civil Division, 8.3.2000, The Weekly Law Reports, 2000, Vol. 1, s. 1484-1501. [132] Ks. ed. Yhdistyneen kuningaskunnan High Court katsoi asiassa OT Africa Line Ltd v Fayad Hijazy and others (The 'Kribi') [133], että Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 6 artikla, jossa taataan oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, ei anna osapuolille rajoittamatonta mahdollisuutta valita toimivaltainen tuomioistuin asiansa käsittelemiseksi. Tämän asian osapuolia velvoittavat konossementit sisälsivät lausekkeen, jossa ainoaksi toimivaltaiseksi tuomioistuimeksi oli määrätty Lontoon High Court. Kantajat, jotka ovat Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneita alusten omistajia, pyysivät High Courtia lähettämään vastaajille määräyksen, jossa näitä kielletään jatkamasta aiemmin Belgian tuomioistuimissa aloittamaansa menettelyä (anti-suit injunction). Kantajat viittasivat hakemuksensa tueksi Brysselin yleissopimuksen 17 artiklaan, joka koskee tuomioistuimen toimivaltaa. Vastaajat puolestaan viittasivat Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 6 artiklaan, jossa taataan jokaiselle oikeus oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa. Vaikka High Court on toinen tuomioistuin, jossa kanne on nostettu, se katsoi olevansa oikeutettu antamaan määräyksen, jolla kielletään vastaajia jatkamasta kannettaan Belgiassa. [133] High Court of Justice (England and Wales), Queen's Bench Division, 27.10.2000, OT Africa Line Ltd v Hijazy and others (The 'Kribi'), Lloyd's Reports 2001, Vol. 1, s. 76-94. High Court palautti tuomiossaan mieleen, että Court of Appealin oikeuskäytännön mukaan Brysselin yleissopimuksen 17 artiklaa, joka koskee tuomioistuimen toimivaltaa, on sovellettava ennen kyseisen yleissopimuksen 21 artiklaa, jossa määrätään sen tuomioistuimen toimivallasta, jossa kanne on ensin nostettu. Tämä merkitsee muun muassa, että tuomioistuimet ovat velvolliset panemaan täytäntöön 17 artiklan mukaisen yksinomaista toimivaltaa koskevan lausekkeen. Mitä tulee vastaajien perusteluun, jonka mukaan kanteen jatkamisen Belgiassa kieltävä määräys olisi Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 6 artiklan vastainen, High Court korosti, että vaikka kyseisen yleissopimuksen 6 artiklassa määrätään oikeudesta oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, kyseisestä määräyksestä ei johdu, että henkilö pystyy vapaasti valitsemaan tuomioistuimen, jossa hän haluaa puolustaa kansalaisoikeuksiaan. High Courtin mukaan kyseisen määräyksen tulkitseminen näin laajasti asettaisi nimittäin kyseenalaiseksi kokonaisuudessaan Brysselin yleissopimuksessa vahvistetun toimivaltajärjestelmän. Koska Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuinten toimivaltaa asiassa ei ole määrätty mielivaltaisesti ja koska ei ole todettu mitään sellaisia seikkoja, joiden nojalla voitaisiin päätellä, etteivät Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 6 artiklan edellytykset täyty, High Court katsoi, että riidanalainen määräys oli yhdenmukainen Brysselin yleissopimuksen 17 artiklan kanssa. Lisäksi High Court katsoi, että se on toimivaltainen antamaan päätöksen keskeytysmääräystä koskevasta kanteesta, ja katsoi kanteen oikeutetuksi. Yhdistyneen kuningaskunnan High Court katsoi asioissa Gough and Smith vastaan Chief Constable of Derbyshire, Miller vastaan Leeds Magistrates Court ja Lilley vastaan Director of Public Prosecutions [134] antamassaan tuomiossa, etteivät Football Spectators Act 1989 -säädöksen perusteella annetut kiellot poistua Yhdistyneen kuningaskunnan alueelta ole Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 7 artiklan vastaisia eivätkä EY 49 artiklassa määrätyn henkilöiden liikkumisvapauden perusteeton este. [134] High Court of Justice (England and Wales), Queen's Bench Division, 13.7.2001, The Weekly Law Reports, Vol. 3, s. 1392-1434. Football Spectators Act 1989 antaa mahdollisuuden kieltää jalkapallo-ottelun aikaisesta väkivallanteosta tuomittuja henkilöitä poistumasta jäsenvaltion alueelta. Useita henkilöitä oli tuomittu tämän lainsäädännön mukaan sillä perusteella, että heidät oli pidätetty sellaisten henkilöiden seurasta, joiden poliisi katsoi kuuluvan järjestäytyneisiin rettelöitsijäryhmiin. Jäsenvaltion alueelta poistumista koskevan kiellon kohteeksi joutuneet henkilöt väittivät, että kielto on yhteisön oikeuden vastainen siksi, että ainoat hyväksyttävät rajoitukset oikeuteen poistua jäsenvaltion alueelta voivat perustua kansalliseen rikoslakiin - kuten vankeus - tai johtua yleiseen järjestykseen liittyvistä vaatimuksista. Ne voivat perustua myös siihen, että yhteisöjen tuomioistuin on tunnustanut ne yhteisön oikeuden yleisiin periaatteisiin kuuluviksi. Henkilöt väittivät myös, että sikäli kuin kyseisten tuomioiden antamisen aikaan jäsenvaltion alueelta poistumista koskevien kieltojen enimmäispituus oli vain kolme vuotta ja Football Spectators Actissa säädetyn kiellon pituus on kuusi vuotta, tämä on Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 7 artiklan vastainen. Kyseisessä artiklassa kielletään määräämästä rikoksen tekohetkellä sovellettavissa ollutta rangaistusta ankarampia rangaistuksia. High Court hylkäsi tämän perustelun. Ensimmäisen kanneperusteen osalta kyseinen tuomioistuin katsoi, että eräissä tapauksissa jäsenvaltioille on tunnustettava oikeus estää yleisen järjestyksen suojelusta pääteltävistä syistä Euroopan unionin kansalaisen poistuminen niiden alueelta ja ettei tätä valtuutta pidä tulkita rajoittavasti. Se katsoi myös, että koska aiemmat toimenpiteet olivat osoittautuneet tehottomiksi, asiassa hyväksytyt toimenpiteet eivät olleet suhteettomia sen enempää yhteisön oikeuteen kuin Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 7 artiklaankaan nähden. Toisen kanneperusteen osalta High Court tarkensi, että riidanalaisen kiellon tarkoituksena ei missään tapauksessa ollut rangaistuksen määrääminen vaan ihmisten suojelu niin Yhdistyneessä kuningaskunnassa kuin ulkomaillakin jalkapalloon liittyvän väkivallan aiheuttamilta vahingoilta. Se katsoi, ettei Football Spectators Actissa säädetty kielto poistua Yhdistyneen kuningaskunnan alueelta ollut Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 7 artiklassa tarkoitettu rangaistus. Yhdistyneessä kuningaskunnassa Pohjois-Irlannin High Court kumosi käsittelemässään asiassa Re T's Application for Judicial Review [135] päätöksen, jonka Secretary of State for the Home Department oli tehnyt yksinhuoltajaäidin, joka on Yhdysvaltojen kansalainen, karkottamiseksi Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Kantaja oli saapunut Irlantiin vuonna 1996, ja hänellä oli ollut oikeus oleskella maassa kolme kuukautta. Kyseisenä aikana hän oli siirtynyt Pohjois-Irlantiin, jossa hän oli saanut Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön perusteella kolmen kuukauden oleskeluluvan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Tämän ajan umpeuduttua hän oli jäänyt laittomasti Pohjois-Irlantiin, jossa hän synnytti tytön heinäkuussa 1997. Irlannin lain mukaisesti hän oli henkikirjoittanut tyttärensä kyseisen valtion kansalaiseksi. Kun häneltä oli evätty oleskeluoikeus Yhdistyneessä kuningaskunnassa, hän jätti hallinnollisen menettelyn päätteeksi kyseiseen päätökseen kohdistuvaa oikeudellista valvontaa (judicial review) koskevan kanteen Pohjois-Irlannin High Courtiin. Kantajan esittämien yhteisön oikeuden kanneperusteiden sijaan kyseinen tuomioistuin perusti päätöksensä Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksessa taattuun oikeuteen elämään, jonka uhkana tässä tapauksessa olivat kantajan mielentila ja erityisesti karkotukseen liittyvä itsemurhan uhka. [135] High Court of Justice (Northern Ireland), 1.9.2000, The Northern Ireland Law Reports, 2000, s. 516-542. High Court totesi perusteettomaksi kantajan esittämän perustelun, jonka mukaan hänen karkotuksellaan riistettäisiin hänen tyttäreltään oikeus harjoittaa EY 18 artiklassa tarkoitettua vapautta liikkua ja oleskella yhteisössä. High Court viittasi tältä osin yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja arvioi, ettei ennakkoratkaisukysymyksen esittäminen ollut tarpeen. Lisäksi High Courtin tuomari Judge Coghlin korosti tässä yhteydessä, ettei EY 18 artiklassa muuteta periaatetta, jonka mukaan oikeutta liikkua ja oleskella yhteisössä ei sovelleta puhtaasti jäsenvaltioiden sisäisen oikeuden tapauksiin, ja ettei tästä määräyksestä aiheudu jäsenvaltioiden kansalaisten nauttiman oleskeluoikeuden laajentumista. Hän lisäsi myös, että Yhdistyneen kuningaskunnan Court of Appealin oikeuskäytännön [136] mukaan silloinkaan, kun EY 18 artiklasta oletetaan aiheutuvan uusi oikeus eli oikeus asua omassa jäsenvaltiossa, johon liittyy oikeus perheen yhdistämiseen, kyseinen artikla ei ole riittävän selvä ja ehdoton, jotta sillä voitaisiin katsoa olevan välitön oikeusvaikutus. Judge Coghlin palautti vielä mieleen, että vaikka julkisasiamies La Pergolan asiassa Martinez Sala [137] esittämässä ratkaisuehdotuksessa samoin kuin julkisasiamies M. Léger'n asiassa Boukhalfa [138] esittämässä ratkaisuehdotuksessa ehdotettiin kyseisen säännöksen välittömän oikeusvaikutuksen tunnustamista, yhteisöjen tuomioistuin ei tähän päivään mennessä ole omaksunut tällaista tulkintaa. [136] Phull v Secretary of State for the Home Department, European Current Law 1996, Part 4, nro 26 (lyhennelmä), ja R v Secretary of State for the Home Department, ex parte Vitale [1996], Common Market Law Reports 1996, Vol. 2, s. 587-600. [137] Asia C-85/96, tuomio 12.5.1998 (Kok. 1998, s. I-2691). [138] Asia C-214/94, tuomio 30.4.1996 (Kok. 1996, s. I-2253). Koska Yhdistynyt kuningaskunta ei ollut saattanut kansallisen lainsäädäntönsä osaksi Euroopan ihmisoikeusyleissopimusta eikä Yhdistyneiden Kansakuntien vuoden 1998 yleissopimusta lapsen oikeuksista tosiasioiden tapahtumahetkeen mennessä, High Court hylkäsi myös näiden tekstien loukkaamisen nojalla esitetyt perustelut. High Court kuitenkin korosti, että oikeus elämään taataan sekä common law'n että Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen nojalla ja että kyseinen oikeus on luonteeltaan perustava. Näin ollen tuomioistuin totesi päätelmissään, että Secretary of State oli aliarvioinut kantajan itsemurhan vaaran, ja kumosi tällä perusteella karkotuspäätöksen. Yhdistyneen kuningaskunnan Employment Appeal Tribunal katsoi asiassa Macdonald vastaan Ministry of Defence [139], että sukupuoleen perustuvan syrjinnän kielto, josta säädetään Sex Discrimination Act 1975 -säädöksessä, koskee myös sukupuolisen suuntautumisen perusteella harjoitettavaa syrjintää. Kantaja, Royal Air Forcen upseeri, pakotettiin eroamaan sen jälkeen, kun hän oli kertonut homoseksuaalisuudestaan. Päätöksensä tueksi Employment Appeal Tribunal viittasi muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka perusteella "sukupuoleen" perustuvan syrjinnän kieltämistä koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen määräykset koskevat myös sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää. Employment Appeal Tribunal katsoi, että on olemassa yleinen olettama, jonka mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan sisäinen lainsäädäntö on ollut eurooppalaisen yleissopimuksen mukainen siitä lähtien, kun Yhdistynyt kuningaskunta allekirjoitti kyseisen yleissopimuksen eli ennen Human Rights Act 1998 -säädöksen voimaantuloa lokakuussa 2000. Se katsoi myös, että vuoden 1975 laissa käytetyn sanan "sukupuoli" monitulkintaisuus on ratkaistava Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimen viimeaikaisen oikeuskäytännön pohjalta ja että näin ollen olisi omaksuttava viimeksi mainitun tuomioistuimen esittämä väljä tulkinta, joka sisältää myös sukupuolisen suuntautumisen. Lordi Johnstonin mukaan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa Grant [140], jossa todettiin, ettei EY 141 artikla koske sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää, ole vaikuttanut merkittävästi ("greatly influenced") Employment Appeal Tribunalin päätökseen asiassa Macdonald vastaan puolustusministeriö, koska asiassa Grant oli kysymys palkkauksen tasapuolisuudesta eikä suoranaisesti "sukupuolen" käsitteen määritelmästä. On kuitenkin huomattava, että Court of Session [141] kumosi hiljattain enemmistöpäätöksellään tämän alemman oikeusasteen päätöksen katsoen, ettei Sex Discrimination Act 1975 koske sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää. Puolustusministeriö on kuitenkin tämän jälkeen myöntänyt toimineensa Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 8 artiklan ja sen kanssa yhdessä tarkasteltavan 14 artiklan vastaisesti, joten vastaaja on saanut oikeuden korvaukseen kärsimästään vahingosta. Huomauttakoon myös, että Human Rights Act 1998 -säädöksen hyväksymisen jälkeen puolustusministeriö on kumonnut armeijassa homoseksuaalisuuteen sovelletun kiellon. [142] [139] Employment Appeal Tribunal, 25.9.2000, Industrial Cases Reports, 2001, s. 1-14. [140] Asia C-249/96, Grant v. South-West Trains, tuomio 17.2.1998 (Kok. 1998, s. I-0621). [141] Court of Session, Inner House, 1.6.2001, Industrial Relations Law Reports, 2001, s. 431-441. [142] Esillä olevassa asiassa tosiseikat olivat kuitenkin tapahtuneet ennen tätä muutosta eli vuonna 1997.