Talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Muutettu ehdotus neuvoston direktiivi oikeudesta perheenyhdistämiseen"

(KOM(2002) 225 lopullinen - 1999/0258 CNS)

(2002/C 241/21)

Neuvosto päätti 23. toukokuuta 2002 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla pyytää talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellä mainitusta muutetusta ehdotuksesta.

Asian valmistelusta vastannut "työllisyys, sosiaaliasiat, kansalaisuus" -jaosto antoi lausuntonsa 20. kesäkuuta 2002. Esittelijä oli Dario Mengozzi.

Talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 17. ja 18. heinäkuuta 2002 pitämässään 392. täysistunnossa (heinäkuun 17. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 118 ääntä puolesta ja 7 vastaan 2:n pidättyessä äänestämästä.

1. Johdanto

1.1. Komissio on esittänyt muutetun ehdotuksen neuvoston direktiiviksi, joka koskee oikeutta perheenyhdistämiseen. Ehdotus on jatkoa samasta aiheesta 1. joulukuuta 1999 esitetylle direktiiviehdotukselle, joka ei johtanut jatkotoimiin sen jälkeen kun sitä oli käsitelty parlamentissa (6. syyskuuta 2000), uudelleen komissiossa (10. lokakuuta 2000) ja neuvostossa(1) (toukokuussa 2000, toukokuussa 2001 ja syyskuussa 2001). Edellä mainituissa kokouksissa asiasta ei päästy yhteisymmärrykseen.

1.2. Laekenissa 14.-15. joulukuuta 2001 kokoontunut Eurooppa-neuvosto kehotti komissiota laatimaan aiheesta uuden ehdotuksen ja ottamaan luonnollisesti huomioon etenkin neuvostossa kohdatut vaikeudet aihetta käsiteltäessä.

1.3. Komission uudessa ehdotuksessa todetaan muodollisesti oikeus perheenyhdistämiseen, mutta säädetään sen toteuttamiseksi tiukempia menettelytapoja kuin vuonna 1999 ehdotetussa direktiivissä. Tämä ilmenee jo direktiiviehdotuksen 1 artiklassa, sillä kun alkuperäisessä ehdotuksessa tarkoituksena oli "luoda oikeus perheen yhdistämiseen", tässä tarkasteltavassa direktiiviehdotuksessa vahvistetaan "edellytykset, joiden täyttyessä - - on oikeus perheenyhdistämiseen".

1.4. Muutokset kuvastavat neuvostossa käydyissä keskusteluissa esiin nousseita pääajatuksia. Erityistä huolestuneisuutta aiheuttaa se, että joidenkin jäsenvaltioiden voimassa oleva lainsäädäntö voi heijastua ehdotetun direktiivin artikloihin. Näin ollen säädös, joka oli laadittu "yleiseksi kehykseksi", muuttuisi jäsenvaltioiden jo voimassa olevien lainsäädäntöjen pienimmäksi yhteiseksi nimittäjäksi.

2. Erityistä

2.1. Merkittävää on ns. stand still -lausekkeen käyttöön ottaminen (3 artiklan 6 kohta), sillä sen perusteella 4 artiklan 1 kohdan, 2 artiklan, 4 artiklan 3 kohdan, 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 8 artiklan "seurauksena ei saa olla se, että jäsenvaltioissa otetaan käyttöön vähemmän suotuisat edellytykset kuin ne, jotka ovat voimassa tämän direktiivin hyväksymisajankohtana". Kyseinen lauseke rajoittaa hyvin paljon sitä, että direktiiviä käytettäisiin tiukentamaan tiettyjä kansallisia säännöksiä, ja tuo myös esiin sen, että muutetun ehdotuksen tietyt artiklat (3 artiklan 6 kohdassa mainitut artiklat) ovat hyvin paljon tiukempia kuin samaa asiaa koskevat tiettyjen jäsenvaltioiden voimassa olevat säännökset.

On kuitenkin todettava, ettei stand still -lauseke estä jäsenvaltioita tiukentamasta asianomaista lainsäädäntöään ennen ehdotetun direktiivin hyväksymistä. Näin ollen komission on lisättävä esitettyyn tekstiin jäsenvaltioille suunnattu toivomus olla muuttamatta asianomaista lainsäädäntöään ennen direktiivin hyväksymistä.

2.2. Merkittävimmät ehdotetut muutokset ovat seuraavat:

1. Kun edellytys, jonka mukaan perheenkokoajalla on oltava "perusteltu mahdollisuus saada pysyvä oleskeluoikeus" (3 artiklan 1 kohta) yhdistetään ehtoon, jonka mukaan perheenkokoajalla on oltava vähintään vuoden pituinen tai sitä pidemmän ajanjakson kattava oleskelulupa, ei useiden vuotta lyhyempien oleskelulupien ja vieläkin lyhyempien työsopimusten tarjoama joustovara ole mahdollinen. Lisäksi jäsenvaltiossa, jossa oleskelulupa on sidottu työsopimukseen, on luultavaa, että maahanmuuttajilla on parhaassakin tapauksessa vain lyhyitä työsopimuksia, eivätkä he näin ollen täytä milloinkaan edellytystä, joka mahdollistaa pysyvän oleskeluoikeuden. Tällöin "oikeus" perheenyhdistämiseen on vaarassa jäädä toteutumatta.

2. artiklan 1 kohdan viimeisessä alakohdassa säädetty poikkeus mahdollistaa sen, että jäsenvaltio voi tutkia, täyttääkö jo 12 vuotta täyttänyt lapsi "integroitumisperusteet, jos jäsenvaltion voimassaolevassa lainsäädännössä säädetään tällaisesta tutkimuksesta tämän direktiivin hyväksymisajankohtana". Ei ole täysin selvää, mitkä ovat "integroitumisperusteet", mutta vaikuttaa selvältä, että kyseinen poikkeus vastaa niiden jäsenvaltioiden tarpeita, jotka haluavat yhä enemmän valikoida nuoret maahanmuuttajat heidän kykyjensä mukaan omien tuotantotarpeidensa perusteella.

3. Perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen käsittelyaika on pidennetty kuudesta yhdeksään kuukauteen (5 artiklan 4 kohta), mutta erityistapauksissa jäsenvaltio voi pidentää käsittelyaikaa enintään vuoteen. ETSK on sitä mieltä, että kuusi kuukautta oli jo aivan liian pitkä käsittelyaika, ja sen pidentäminen yhdeksään kuukauteen herättää hämmennystä.

4. Jäsenvaltiot voivat vaatia, että hakija on asunut laillisesti niiden alueella tietyn ajanjakson, joka voi olla enintään kaksi vuotta (8 artiklan ensimmäinen kohta), mutta poikkeuksellisesti voidaan säätää kolmen vuoden odotusajan käyttöönotosta perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen jättämisen ja perheenjäsenten oleskeluluvan myöntämisen välillä, jos kyseisen jäsenvaltion voimassa olevassa lainsäädännössä otetaan huomioon "jäsenvaltion vastaanottokapasiteetti". Onkin huomautettava, että tämä säännös saattaa johtaa suureen mielivaltaisuuteen ja sitä sovellettaessa voidaan käyttää "poliittisen" joustavuuden kriteereitä.

5. "Perhesiteet" voidaan tutkia (5 artiklan 2 kohta) haastattelujen sekä jäsenvaltion tarpeelliseksi katsomien muiden tutkimusten avulla. Hämmennystä aiheuttaa se seikka, että kyseisten tutkimusten lisäksi on esitettävä perhesuhteesta todistavat asiakirjat. Edellä mainituista tutkimuksista voi myös muodostua keino menettelyjen pidentämiseksi tai kielteisen vastauksen antamiseksi. Niistä voi siis kehittyä todellisia painostuskeinoja, jotka lopulta voivat loukata yksityisyyttä etenkin siinä tapauksessa (5 artiklan 2 kohdan viimeinen alakohta), että laillisesti vihityn puolison sijasta kyseessä on avopuoliso.

6. Lopuksi yleisluonteinen huomio: ehdotukseen on tehty useita pieniä muutoksia, jotka voivat loukata ihmisarvoa. Esimerkkinä mainittakoon VII luvun, "Seuraamukset ja muutoksenhaku", 16 artikla, etenkin 1 kohdan alakohdat b ja c sekä 4 kohta, joissa pidetään hyväksyttävänä vaatia unionin ulkopuolisen maan kansalaiselta moraalisesti moitteetonta käytöstä perhesuhteiden osalta, mitä ei yleensä edellytetä unionin kansalaiselta.

3. Päätelmät

3.1. Erityishuomioiden perusteella voidaan todeta, että komission ehdottama direktiivi kuvastaa voimakkaasti kahtena viime vuotena yhtäältä jäsenvaltioiden ja toisaalta neuvoston käymissä keskusteluissa esiin tulleita vaikeuksia.

3.2. Komitea vastustaa päättäväisesti vuonna 1999 ehdotettuun tekstiin tehtyjä huomattavia muutoksia. Se ei kuitenkaan anna ehdotuksesta muodollisesti kielteistä lausuntoa vaan pikemminkin toivoo, vaikka ei olekaan vakuuttunut siitä, että muutetusta ehdotuksesta päästään nopeasti yhteisymmärrykseen ja että direktiiviehdotus hyväksytään lopullisesti.

3.3. Komitea muistuttaa painokkaasti, että Laekenissa ja sitä ennen Tampereella kokoontunut Eurooppa-neuvosto on vahvistanut, että perheenyhdistämistä koskevien yhteisten vaatimusten laatiminen on todellisen yhteisen maahanmuuttopolitiikan keskeinen osa-alue.

3.4. Komitea muistuttaa lopuksi siitä, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan on ohjattava unionin ja jäsenvaltioiden lainsäädäntöä. Komitea myöntää, että ehdotetussa direktiivissä käsitellyt seikat ovat arkaluonteisia ja että Euroopan kansalaiset suhtautuvat niihin erityisen tunnepitoisesti. Komitea toivoo kuitenkin, että perheenyhdistämistä koskevat kysymykset ratkaistaan ja että näin vaikutetaan osaltaan sosiaaliseen integraatioprosessiin, jonka on liityttävä kaikkiin Euroopan unionin maihin kohdistuvaan maahanmuuttoon.

Bryssel, 17. heinäkuuta 2002.

Talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Göke Frerichs

(1) Ks. TSK:n lausunto, EYVL C 204, 18.7.2000.