KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti neuvoston vahvistamasta yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen estämisestä 10 päivänä kesäkuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 91/308/ETY muuttamisesta

1. Tausta

Komissio antoi 14. heinäkuuta 1999 ehdotuksen [1] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen estämisestä 10 päivänä kesäkuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 91/308/ETY muuttamisesta [2].

[1] KOM(1999) 352 lopullinen, EYVL C 177, 27.6.2000.

[2] EYVL L 166, 28.6.1991, s. 77.

Komission ehdotus toimitettiin Euroopan parlamentille ja neuvostolle 20. heinäkuuta 1999.

Euroopan parlamentti antoi lausuntonsa ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2000 [3].

[3] A5-0175/2000.

Neuvosto pääsi ehdotuksesta poliittiseen sopimukseen 29. syyskuuta 2000 ja vahvisti 30. marraskuuta 2000 yksimielisesti tämän tiedonannon aiheena olevan yhteisen kannan.

Talous- ja sosiaalikomitea antoi lausuntonsa 26. tammikuuta 2000 [4].

[4] CES 89/2000.

2. Komission ehdotuksen tausta ja tavoitteet

Komission ehdotuksella vastattiin Euroopan parlamentin ja neuvoston esittämiin toiveisiin vuonna 1991 annetun rahanpesudirektiivin ajantasaistamisesta ja sen soveltamisalan laajentamisesta.

Tämän vuoksi komissio ehdotti rahanpesua koskevan kiellon soveltamisalan laajentamista. Vuoden 1991 direktiivissä jäsenvaltiot velvoitettiin kieltämään vain huumausainerikoksista koituvaan hyötyyn liittyvä rahanpesu ja niitä kannustettiin torjumaan myös muihin taustalla oleviin rikoksiin (alkurikoksiin) liittyvää rahanpesua. Ehdotuksessa pyritään noudattamaan jatkuvasti vahvistunutta kansainvälistä käytäntöä, jossa otetaan huomioon yhä laajempi joukko alkurikoksia.

Komission ehdotuksessa pyrittiin ennen kaikkea ulottamaan vuoden 1991 direktiivin velvoitteet (erityisesti asiakkaan henkilöllisyyden todentaminen ja ilmoittaminen epäillyistä rahanpesutapauksista) koskemaan useita rahanpesulle alttiita rahoitusalan ulkopuolisia ammatteja ja toimintoja mukaan lukien lakimiesammattien harjoittajat ja laskentatoimen ammattilaiset.

Ehdotuksen mukaan Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) pitäisi osallistua rahanpesun torjunnasta vastaavien jäsenvaltioiden viranomaisten väliseen yhteistyöhön ja tietojenvaihtoon asioissa, jotka vaikuttavat yhteisön taloudellisiin etuihin.

Ehdotuksessa toivottiin myös täydentäviä suuntaviivoja niitä jatkuvasti yleistyviä tapauksia varten, joissa rahoituslaitoksen ja asiakkaan välinen yhteys toteutuu ilman, että asiakas on henkilökohtaisesti paikalla.

Ehdotuksessa tehtiin lukuisia teknisiä mukautuksia vuoden 1991 direktiiviin.

3. Huomautukset yhteisestä kannasta

(a) Yleistä

Tämän asiakirjan poliittinen merkitys tunnustettiin Tampereella lokakuussa 1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston kokouksessa, jossa toivottiin ehdotuksen mahdollisimman pikaista hyväksymistä.

Puheenjohtajavaltiot Suomi, Portugali ja viimeksi Ranska ovat pitäneet ehdotusta ensisijaisen tärkeänä asiana.

Euroopan parlamentti yritti nopeuttaa omaa työskentelyään ja hyväksyä ehdotuksen yhdessä käsittelyssä.

Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista pääasiassa siksi, että neuvoston työryhmissä käytiin keskusteluja ehdotuksen kahdesta pääkohdasta. Nämä ovat niiden alkurikosten määrä, jotka muodostavat perustan rahanpesun kieltämiselle sekä lakimiehen ja asiakkaan suhdetta koskevat suojalausekkeet, joilla turvataan lakimiesammattien perinteinen asema.

Kyseiset kaksi ongelmaa ratkaistiin Ecofin-neuvoston kokouksessa 29. syyskuuta. Komissio katsoo, että neuvoston hyväksymät ja 30. marraskuuta 2000 vahvistettuun yhteiseen kantaan sisältyvät ratkaisut vastaavat yleisesti ottaen komission ehdotuksen sisältöä, niissä otetaan huomioon Euroopan parlamentin esiin nostamat keskeiset seikat ja ne merkitsevät huomattavaa edistysaskelta rahanpesun torjunnassa Euroopan unionissa.

(b) Huomautukset säännösten yksityiskohdista

Direktiivin 1 artiklan A kohtaan sisältyvää "luottolaitoksen" ja B kohtaan sisältyvää "rahoituslaitoksen" määritelmää on muutettu, jotta otetaan huomioon 20. maaliskuuta 2000 annettu kodifioiva pankkidirektiivi 2000/12/EY [5]. Parlamentti toivoi tätä muutosta tarkistuksessaan nro 9. Kyseisessä tarkistuksessa kehotettiin myös viittaamaan suoraan sähköisen rahan liikkeeseenlaskijoista annettuun direktiiviin 2000/46/EY [6]. Tämä ei itse asiassa ole tarpeen, koska direktiivillä 2000/28/EY [7] on jo muutettu direktiiviin 2000/12/EY sisältyvää luottolaitoksen määritelmää. On siis selvää, että "luottolaitoksella" tarkoitetaan myös sähköisen rahan liikkeeseenlaskijoita. Parlamentin tarkistuksen sisältö on siis otettu huomioon.

[5] EYVL L 126, 26.5.2000, s. 1.

[6] EYVL L 275, 27.10.2000, s. 39

[7] EYVL L 275, 27.10.2000, s. 37.

Rahoituslaitoksen määritelmä on yhteisessä kannassa ulotettu kattamaan yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset, jotka pitävät osuuksiaan tai osakkeitaan kaupan. Tämä määritelmä on kattavampi kuin parlamentin tarkistukseen nro 10 sisältyvä viittaus yhteissijoitusyrityksiin. Komissio pitää liian suppeana viittausta direktiivin 85/611/ETY [8] soveltamisalaan.

[8] EYVL L 375, 31.12.1985, s. 3.

Direktiivin 1 artiklan C, D ja F kohtaa, jotka komissio otti sellaisenaan vuoden 1991 direktiivistä, ei ole muutettu.

"Rikollisen toiminnan" määritelmä on 1 artiklan E kohdassa laajempi kuin komission alkuperäisessä ehdotuksessa. Rikollinen toiminta määritellään "rikolliseksi osallistumiseksi vakavan rikoksen tekoon". Vakavat rikokset määritellään viidessä luetelmakohdassa.

Ensimmäiseen luetelmakohtaan sisältyvä viittaus Wienin yleissopimuksessa määriteltyihin huumausainerikoksiin on sanamuodon vähäisiä eroja lukuun ottamatta sama kuin komission ehdotuksessa.

Toisessa luetelmakohdassa komission ehdotukseen sisältynyt määrittelemätön viittaus järjestäytyneeseen rikollisuuteen on korvattu viittauksella "rikollisjärjestöjen toimintaan", joka on määritelty 21. joulukuuta 1998 hyväksytyssä kolmannen pilarin yhteisessä toiminnassa 98/733/YOS [9]. Näin luetelmakohtaan saadaan asianmukainen määritelmä, mikä vastaa parlamentin tarkistusten nro 4 ja 12 sisältöä.

[9] EYVL L 351, 29.12.1998, s. 1.

Yhteisessä kannassa on muotoiltu uudelleen komission ehdotukseen sisältynyt viittaus "petokseen, korruptioon tai muuhun lainvastaiseen toimintaan, joka vahingoittaa tai todennäköisesti vahingoittaa Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja". Yhteisen kannan 1 artiklan E kohdan kolmannessa luetelmakohdassa on täsmennetty viittausta Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja haittaaviin petoksiin, joihin on kuuluttava ainakin törkeät petokset. Tämä vastaa parlamentin tarkistusta nro 13, jossa viitataan törkeisiin petoksiin toisella tavalla (Euroopan unionin taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen toisen pöytäkirjan 1 artiklan e kohta). Liian epätarkkana pidetty viittaus "muuhun rikolliseen toimintaan" on jätetty pois ja yleinen viittaus lahjontaan on erillisessä neljännessä luetelmakohdassa. Lahjonnan määritelmä on siis laajempi kuin parlamentin tarkistuksessa nro 13. Komissio pitää kuitenkin edelleen tavoitteena, että rahanpesun kieltämisen perustana oleviin alkurikoksiin tulisi kuulua kaikki perustamissopimuksen 280 artiklassa tarkoitettu rikollinen toiminta.

Artiklan E kohtaan on lisätty viides luetelmakohta, jossa viitataan rikoksiin, jotka voivat tuottaa huomattavaa hyötyä ja joista voi seurata ankara vankeusrangaistus. Jäsenvaltioiden on määritettävä "huomattava hyöty" ja "ankara vankeusrangaistus". Tämä vastaa neuvostossa saavutettua kompromissia, joka oli seurausta siitä, että jotkut jäsenvaltiot halusivat perustaa rahanpesun kieltämisen 3. joulukuuta 1998 hyväksytyn yhteisen toiminnan 98/308/YOS [10] mukaiseen "törkeiden rikosten" käsitteeseen, mutta osa niistä piti kyseistä määritelmää liian laajana. Neuvostossa saavutettu viidenteen luetelmakohtaan sisältyvä kompromissi antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden joustaa tämän kysymyksen osalta siirtymäkauden ajan. On kuitenkin sovittu yksimielisesti, että viidenteen luetelmakohtaan sisältyvä määritelmä saatetaan yhdenmukaiseksi 3. joulukuuta 1998 hyväksyttyyn yhteiseen toimintaan sisältyvän törkeiden rikosten määritelmän kanssa kolmen vuoden kuluessa uuden direktiivin voimaantulosta. Komissio antaa aikanaan ehdotuksen direktiivin tarkistamisesta tältä osin.

[10] EYVL L 333, 9.12.1998, s. 1.

Neuvostossa on ollut vaikeuksia päästä sopimukseen eräästä tärkeästä kysymyksestä eli alkurikoksista, mikä johtuu osittain jäsenvaltioiden rikoslakien erilaisesta rakenteesta. Komissio uskoo, että yhteiseen kantaan sisältyvä ratkaisu on hyvä kompromissi, jonka avulla rahanpesua vastaan voidaan kamppailla laajalla rintamalla rahanpesunvastaisen toimintaryhmän (Financial Action Task Force on Money Laundering, FATF) ja Euroopan neuvoston määrittämien periaatteiden mukaisesti antaen kuitenkin jäsenvaltioille mahdollisuuden toimia joustavasti lyhyellä aikavälillä. Täyttäessään direktiivin 91/308/ETY 17 artiklan mukaista velvoitettaan komissio tarkkailee, ovatko jäsenvaltiot panneet (muutetun) direktiivin täytäntöön tavalla, joka osoittaa niiden torjuvan tehokkaasti rahanpesua. Komissio kiinnittää erityisesti huomiota yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamiseen.

Direktiivin 1 artiklan F kohtaan sisältyvää "toimivaltaisten viranomaisten" määritelmä poikkeaa hieman komission ehdotuksesta. Neuvostossa sovittiin, että direktiivi ei velvoita jäsenvaltioita perustamaan näitä viranomaisia, ellei niitä jo ole.

Uuden 2 a artiklan kattamat henkilöt ja ammatit ovat yhteisessä kannassa hyvin pitkälle samat kuin komission ehdotuksessa.

Veroneuvojat on parlamentin toiveen mukaisesti sisällytetty yhteiseen kantaan (ks. tarkistukset nro 7 ja 16).

Yhteisessä kannassa ei kuitenkaan noudateta parlamentin tarkistuksiin nro 15 ja 16 sisältyvää toivetta sisällyttää veroneuvojat ja kirjanpitäjät notaarien ja muiden lakimiesammattien tapaan direktiivin soveltamisalaan vain tiettyjen toimintojen osalta. Tältä osin yhteinen kanta on komission ehdotuksen mukainen.

Viittaus rahan kuljettajiin on poistettu, koska jäsenvaltioiden enemmistö ei pitänyt sitä tarpeellisena. Jäsenvaltiot voivat halutessaan sisällyttää tämän toiminnon rahanpesun vastaiseen kansalliseen lainsäädäntöön.

Yhteisessä kannassa on lisätty komission ehdotukseen sisältyvään viittaukseen "jalokivien tai jalometallien kaltaisten arvokkaiden tuotteiden välittäjiin" ilmaisu "silloin, kun maksu suoritetaan käteisenä ja rahamäärä on vähintään 15 000 euroa". Tämä ratkaisu antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden toimia joustavasti vaatimuksen soveltamisalaa määritettäessä, mutta korostaa tarvetta kiinnittää erityistä huomiota suuriin käteisostoihin. Parlamentin tarkistuksessa nro 18 ehdotettiin soveltamisalan ulottamista henkilöihin, jotka myyvät yli 50 000 euroa maksavia ylellisyystavaroita.

Yhteisessä kannassa ei ole noudatettu parlamentin tarkistusten nro 17, 19 ja 20 ehdotuksia sisällyttää direktiivin soveltamisalaan taide-esineiden välittäjät, huutokaupanpitäjät sekä tulli- ja veroviranomaiset. Komissio ja neuvosto eivät pidä asianmukaisena viimeksi mainittujen sisällyttämistä direktiivin soveltamisalaan. Taide-esineiden välittäjien, huutokaupanpitäjien ja muiden arvokkaiden esineiden välittäjien osalta on jatkettava teknisiä keskusteluja siitä, kuuluvatko he direktiivin soveltamisalaan ja kuinka voidaan valvoa, noudatetaanko asetettuja velvoitteita käytännössä.

Yhteisen kannan 2 a artiklan 5 kohdassa, jossa käsitellään notaareja ja muita itsenäisiä lakimiesammattien harjoittajia, käytetään jonkin verran komission ehdotuksesta poikkeavaa sanamuotoa ja jaottelua, mutta asiasisältö on suurelta osin sama. Artiklan 5 kohdassa erotellaan kaksi tilannetta, joissa lakimiesammattien harjoittajat voivat kuulua direktiivin soveltamisalaan. Ensimmäisessä vaihtoehdossa viitataan "lakimiesammattien harjoittajien osallistumiseen seuraavien liiketoimien suunnitteluun tai toteuttamiseen" ja luetellaan pääosin samat toiminnot kuin komission ehdotuksessa. Toinen vaihtoehto on yleisluonteisempi ja koskee tapauksia, joissa lakimiesammatin harjoittaja toimii asiakkaansa puolesta tai lukuun liiketoimissa tai kiinteistökaupoissa. Kuten komission ehdotuksessa tarkoitettiin, yhteisen kannan ilmaisulla "osallistuvat asiakkaansa puolesta" tarkoitetaan tapauksia, joissa lakimiesammatin harjoittaja neuvoo asiakastaan artiklassa luetelluissa toimissa. Neuvosto oli komission kanssa samaa mieltä siitä, että kaikkien neuvontapalvelujen sulkeminen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, kuten parlamentin tarkistuksissa nro 34, 45, 16 ja 26 toivottiin, olisi liian pitkälle menevä toimenpide. Euroopan parlamentin toiveiden mukaisesti yhteiseen kantaan on kuitenkin sisällytetty kattavat suojalausekkeet, joilla turvataan lakimiesammattien harjoittajien asema asiakkaan neuvonantajana ja puolustajana. Näitä suojalausekkeita kuvataan 6 artiklan 3 kohdassa.

Direktiivin 3 artiklassa käsitellään henkilöllisyyden todistamista koskevia vaatimuksia. Yhteinen kanta vastaa 3 artiklan 1 ja 2 kohdan osalta komission ehdotusta, jossa vuoden 1991 direktiiviä ei ole muutettu. Komissio uskoo, että sanamuoto "kun ne aloittavat liikesuhteen" antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden tämän säännöksen joustavaan soveltamiseen, koska siihen sisältyy ajatus liikesuhteen kestosta. Yhteiseen kantaan eivät tämän vuoksi sisälly parlamentin tarkistukset nro 21 ja 22.

Yhteinen kanta on parlamentin tarkistuksen nro 33 mukainen 3 artiklan 2 kohdan osalta, koska siitä on poistettu komission ehdottama liite, joka koskee asiakkaan henkilöllisyyden toteamista, kun tämä ei ole henkilökohtaisesti paikalla rahoituslaitoksessa. Liite on korjattu uudella 3 artiklan 10 kohdalla, jota käsitellään jäljempänä.

Yhteisen kannan 3 artiklan 3 ja 4 kohdan sisältö vastaa komission ehdotusta ja vuoden 1991 direktiiviä. Sen sijaan parlamentin tarkistusta nro 24, jossa ehdotetaan korotettavaksi tiettyihin vakuutussopimuksiin liittyviä summia, joiden alle jäävät sopimukset eivät edellytä henkilöllisyyden todistamista, ei ole sisällytetty yhteiseen kantaan. Komissio on parlamentin kanssa yhtä mieltä siitä, että näitä summia on korotettava. Komission mielestä asiaa voitaisiin harkita uudelleen tulevaisuudessa yhteyskomitean suorittaman yksityiskohtaisen teknisen tutkinnan perusteella.

Direktiivin 3 artiklan 5 kohdassa säädetään pelikasinojen asiakkaiden henkilöllisyyden todistamisesta. Jäsenvaltioiden on vaadittava, että kasinot toteavat joko kaikkien asiakkaidensa henkilöllisyyden tai vaihtoehtoisesti ainoastaan niiden asiakkaiden henkilöllisyyden, jotka ostavat käteisellä pelimerkkejä vähintään 2 500 euron arvosta tai vaihtavat pelimerkkejä edellä mainitun arvoiseen kasinon sekkiin. Tämä valinnanvara asiakkaan henkilöllisyyden toteamisessa on parlamentin tarkistuksen nro 25 sisällön mukainen.

Yhteisen kannan 3 artiklan 6 ja 7 kohta vastaavat komission ehdotusta.

Yhteisen kannan 3 artiklan 8 kohta poikkeaa komission ehdotuksesta, koska siinä annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus ulottaa vapautus henkilöllisyyden todistamisesta koskemaan tapauksia, joissa asiakas on kolmannessa maassa sijaitseva luotto- tai rahoituslaitos, jonka edellyttämät vaatimukset vastaavat direktiivissä säädettyjä vaatimuksia. Jäsenvaltiot voivat toimia joustavasti soveltaessaan tätä säännöstä. Yhteyskomitea kuitenkin seuraa sovellettavia käytänteitä varmistaakseen lähestymistavan yhtenäisyyden.

Yhteisen kannan 3 artiklan 9 kohta on komission ehdotuksen 3 artiklan 8 kohdan mukainen.

Yhteisen kannan 3 artiklan 10 kohdalla korvataan alunperin komission ehdotuksen liitteeseen sisältyneet säännöt henkilöllisyyden todistamisesta niissä tilanteissa, joissa asiakas ei ole henkilökohtaisesti paikalla. Parlamentti ehdotti tarkistuksessa nro 33, että liite poistetaan, ja tarkistuksessa nro 23, että yksityiskohtaiset säännökset sisällytetään 3 artiklaan. Neuvosto ja komissio ovat kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että alan nopean teknologisen kehityksen vuoksi (Internet-pankkitoiminta, sähköiset allekirjoitukset ja tunnistusmenetelmät jne.) ei ole syytä antaa liian ohjailevia säännöksiä. Yhteisen kannan tekstissä korostetaan, että on kiinnitettävä erityistä huomiota tilanteisiin, joissa asiakas ei ole henkilökohtaisesti paikalla, ja annetaan esimerkkejä mahdollisista tavoista varmistaa, että asiakkaan henkilöllisyys tulee asianmukaisesti todetuksi näissä tapauksissa. Kyseinen kohta vastaa suurelta osin parlamentin tarkistuksessa nro 23 tarkoitettuja turvatoimenpiteitä, mutta niiden pakollista luonnetta ei ole sisällytetty yhteiseen kantaan. Yhteyskomiteaa pyydetään tekemään myös tästä asiasta yksityiskohtainen tekninen tutkimus.

Yhteisessä kannassa on hyväksytty vähäisin muutoksin komission ehdottamat tekniset muutokset direktiivin 4, 5, 8 ja 10 artiklaan. Yhteiseen kantaan ei siis ole otettu parlamentin tarkistusta nro 28, joka koskee poikkeusta eräissä ammateissa toimivien velvollisuudesta olla antamatta tietoja rahanpesun tutkinnasta.

Yhteisen kannan 6 artiklassa käsitellään erityisesti velvoitteita, jotka koskevat ilmoittamista epäillyistä rahanpesutapauksista.

Yhteisen kannan 6 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta vastaa komission ehdotusta, ja siinä annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus nimetä notaarien ja itsenäisten lakimiesammattien harjoittajien itsesääntelyelin siksi viranomaiseksi, jolle ilmoitukset tehdään. Yhteisen kannan tekstissä tehdään kuitenkin selväksi, että näissä tapauksissa kyseistä ammattialajärjestöä ei pidetä rahanpesuntorjunnasta vastaavana viranomaisena. Ammattialajärjestö ei siis ole rahoitusalan tutkintaelin.

Yhteisen kannan 6 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa on suojalausekkeita, jotka antavat eri alojen ammattilaisille mahdollisuuden toimia perinteisessä asemassaan ja säilyttää asiakkaidensa luottamus. Komission ehdotuksessa nämä suojalausekkeet koskivat vain itsenäisiä lakimiesammattien harjoittajia. Neuvosto kuitenkin katsoi, että lakimiesammattien harjoittajia koskevia näkökohtia voidaan tietyin edellytyksin soveltaa myös tilintarkastajiin, ulkopuolisiin kirjanpitäjiin ja veroneuvojiin, joten myös nämä ammattiryhmät mainitaan kyseisessä kohdassa. Yhteisen kannan mukaan jäsenvaltioiden ei tarvitse asettaa lakimiehille ja muiden mainittujen ammattien harjoittajille velvollisuutta tehdä ilmoitusta saadessaan rahanpesuun mahdollisesti viittaavia tietoja, kun he "selvittävät asiakkaalleen tämän oikeudellista asemaa tai suorittavat kyseistä asiakasta koskevaa puolustus- tai edustamistehtävää oikeuskäsittelyssä tai oikeuskäsittelyyn liittyen". Neuvoston ja komission mielestä nämä suojalausekkeet varmistavat, että yhteinen kanta on täysin ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn Euroopan yleissopimuksen mukainen. Yhteisen kannan sanamuoto ei vastaa täysin parlamentin tarkistuksia, mutta komission mielestä se on parlamentin lukuisten tarkistusten (esim. tarkistus nro 16 tai 26) taustalla olevan ajatuksen mukainen pyrkiessään riittävällä tavalla turvaamaan lakimiesammattien perinteisen aseman.

Ilmoituksia epäillyistä rahanpesutapauksista koskeva 6 artiklan 4 kohta vastaa komission ehdotusta, joka puolestaan on sama kuin vuoden 1991 direktiivin vastaava säännös. Parlamentin tarkistusta nro 27 ei ole sisällytetty yhteiseen kantaan.

Yhteisen kannan 7 ja 9 artikla ovat suurelta osin samat kuin komission ehdotuksessa. Parlamentin tarkistusta nro 29, jolla pyritään muuttamaan viranomaisille annettavia tietoja koskevaa vaatimusta vilpittömästä mielestä, ei ole sisällytetty yhteiseen kantaan.

Yhteisen kannan 11 artiklassa on joitakin muutoksia verrattuna komission ehdotukseen. Sisäiseen tarkastukseen ja koulutukseen liittyvät säännökset vastaavat komission ehdotusta. Uudessa 2 kohdassa käsitellään rahanpesukäytäntöjä koskevien tietojen antamista direktiivin soveltamisalaan kuuluville henkilöille ja laitoksille. Erityisesti rahoitusala on toivonut tätä pitkään. Uusi säännös vastaa osittain parlamentin tarkistusta nro 30. Yhteisen kannan 11 artikla ei sen sijaan kyseisen tarkistuksen tavoin koske vain rahoitusalaa. Neuvosto ja komissio uskovat, että ilmaisut "riittävät sisäiset tarkastusmenettelyt" ja henkilökunnan koulutusta koskevat "aiheelliset toimenpiteet" ovat riittävän joustavia, jotta muutetun direktiivin soveltamisalaan tuleville ammateille ja toiminnoille ei aseteta liiallista taakkaa.

Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan osalta komissio toistaa - ottaen huomioon vakavien talousrikosten, kuten rahanpesun, ja yhteisön alueella tehtyjen petosten väliset läheiset yhteydet (Tampereen Eurooppa-neuvoston päätelmien 49 ja 51 kohta) -aikomuksensa luoda OLAF:ia ja rahanpesun torjunnasta vastaavia jäsenvaltioiden viranomaisia varten järjestelmä, jonka avulla ne voivat tehdä yhteistyötä ja vaihtaa tietoja asioissa, jotka liittyvät Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja vahingoittavien petosten torjuntaan. Komissio ottaa huomioon lausuman, jonka neuvosto antoi tästä asiasta päästessään poliittiseen sopimukseen 29. syyskuuta 2000. Neuvosto toteaa, että tällainen järjestelmä on käytännön kannalta toivottava ja pyytää komissiota tekemään uuden ehdotuksen. Yhteisestä kannasta on tämän vuoksi poistettu 12 artiklan 2 kohta. Edellä mainittujen muutosten vuoksi parlamentin tarkistuksia nro 31 ja 32 ei ole sisällytetty yhteiseen kantaan. Komissio tekee asiasta perustamissopimuksen 280 artiklaan perustuvan ehdotuksen (kuten parlamentin tarkistuksessa nro 41 ehdotetaan). Ehdotukseen sisältyvät tietojenvaihtoon liittyvät näkökohdat ja komission osallistuminen siihen, mukaan lukien takaisinperintään tähtäävässä varojen jäljittämisessä ja tunnistamisessa tarvittavat hallinnolliset toimenpiteet sekä muut asiaan liittyvät toimenpiteet kuten tarkastukset rahanliikkeissä, joiden voidaan epäillä liittyvän yhteisön alueella tehtyjen petosten tuottojen pesuun.

Direktiivin johdanto-osaa on mukautettu vastaamaan neuvoston yhteisessä kannassa hyväksyttyä artiklaosan tekstiä. Johdanto-osan kappaleisiin on sisällytetty tarkistukset nro 3 ja 34 (osittain), mutta ei tarkistuksia nro 1, 5, 7, 35 ja 45.

4. Päätelmät

Komissio katsoo, että neuvoston 30. marraskuuta 2000 vahvistama yhteinen kanta on yleisesti ottaen komission heinäkuussa 1999 antamaan ehdotukseen sisältyvien periaatteiden mukainen. Komissio laati ehdotuksensa neuvoston ja Euroopan parlamentin esittämien näkemysten perusteella.

Yleisesti ottaen yhteinen kanta poikkeaa komission ehdotuksesta pyrkiessään laajentamaan ehdotuksen soveltamisalaa varsinkin alkurikosten osalta.

Eri ammattien, erityisesti lakimiesammattien, harjoittajien osalta yhteisessä kannassa pyritään Euroopan parlamentin lausunnon mukaisesti varmistamaan riittävien suojalausekkeiden sisällyttäminen direktiiviin, jotta ammattien harjoittajat voivat toimia perinteisessä asemassaan asiakkaiden neuvonantajina ja edustaa heitä oikeuskäsittelyssä. Komissio uskoo, että yhteisessä kannassa on säilytetty tasapaino tuomalla useiden ammattien harjoittajat rahanpesun torjuntatoimien piiriin vaarantamatta kuitenkaan luottamusta, johon heidän asiakassuhteensa perinteisesti perustuvat.

Komissio suosittelee Euroopan parlamentille yhteisen kannan hyväksymistä.