Ehdotus: neuvoston päätös, Viron liittymistä valmistelevan kumppanuuden periaatteista, ensisijaisista tavoitteista, välitavoitteista ja edellytyksistä /* KOM/2001/0654 lopull. */
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, Viron liittymistä valmistelevan kumppanuuden periaatteista, ensisijaisista tavoitteista, välitavoitteista ja edellytyksistä (komission esittämä) PERUSTELUT Luxemburgissa vuoden 1997 joulukuussa kokoontunut Eurooppa-neuvosto päätti, että liittymistä valmisteleva kumppanuus on olennainen osa vahvistettua liittymistä valmistelevaa strategiaa, ja se luo yhtenäisen kehyksen kaikille ehdokasmaille suunnattaville tukimuodoille. Tällä tavoin yhteisö kohdistaa tukensa kunkin ehdokasmaan erityistarpeisiin tukeakseen niitä ratkaisemaan liittymisvalmisteluissa ilmenevät erityisongelmat. Viron ensimmäisestä liittymiskumppanuudesta päätettiin maaliskuussa 1998. Asetuksen (EY) N:o 622/98 [1] (2 artikla) säännösten mukaisesti liittymiskumppanuus saatettiin ajan tasalle ensimmäisen kerran joulukuussa 1999, ottaen huomioon Virossa tapahtunut edistyminen. Komissio katsoo Viron edistymisestä liittymisvalmisteluissa vuonna 2001 antamansa määräaikaiskertomuksen perusteella, että on jälleen aiheellista tarkistaa liittymistä valmistelevassa kumppanuudessa yksilöityjä ensisijaisia tavoitteita ja välitavoitteita. Tämä kyseisiä tarkistuksia koskeva ehdotus perustuu komission vuoden 2001 määräaikaiskertomuksen päätelmiin Viron edistymisestä liittymisvalmisteluissaan. [1] EYVL L 85, 20.3.1998, s.1. Liitteenä olevalla päätösehdotuksella ei ole taloudellisia vaikutuksia. Edellä esitetyn perusteella komissio pyytää neuvostoa hyväksymään liitteenä olevan päätösehdotuksen. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, Viron liittymistä valmistelevan kumppanuuden periaatteista, ensisijaisista tavoitteista, välitavoitteista ja edellytyksistä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen, ottaa huomioon Euroopan unionin jäsenyyttä hakeneille valtioille osana liittymistä edeltävää strategiaa annettavasta avusta ja erityisesti liittymiskumppanuusjärjestelmän perustamisesta 16 päivänä maaliskuuta 1998 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 622/98 [2] ja erityisesti sen 2 artiklan, [2] EYVL L 85, 20.3.1998, s. 1. ottaa huomioon komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: 1) Luxemburgissa kokoontunut Eurooppa-neuvosto totesi, että liittymistä valmisteleva kumppanuus on vahvistetun liittymistä valmistelevan strategian kannalta erittäin tärkeä uusi väline. 2) Asetuksessa (EY) N:o 622/98 säädetään, että neuvosto päättää komission ehdotuksesta määräenemmistöllä kutakin liittymistä valmistelevaa kumppanuutta koskevista periaatteista, ensisijaisista tavoitteista, välitavoitteista ja edellytyksistä sellaisina kuin ne esitetään kullekin ehdokasmaalle sekä niitä koskevista myöhemmistä merkittävistä mukautuksista. 3) Yhteisön tuen saamisen edellytyksenä on olennaisten edellytysten täyttäminen ja erityisesti Eurooppa-sopimuksiin sisältyvien sitoumusten noudattaminen ja edistyminen Kööpenhaminassa vahvistettujen arviointiperusteiden täyttämisessä. Jos olennainen edellytys jää täyttymättä, neuvosto voi komission ehdotuksesta määräenemmistöllä toteuttaa asiaankuuluvia toimenpiteitä minkä tahansa liittymistä valmistelevan tuen osalta. 4) Luxemburgissa kokoontunut Eurooppa-neuvosto päätti, että liittymistä valmistelevan kumppanuuden toteuttamista ja edistymistä yhteisön säännöstön omaksumisessa tarkastellaan Eurooppa-sopimuksella perustetuissa elimissä. 5) Komission vuoden 2001 määräaikaiskertomuksessa esitettiin puolueeton arvio Viron liittymisvalmisteluista ja yksilöitiin tiettyjä osa-alueita, joilla tarvitaan ensisijaisesti lisätoimia. 6) Viron olisi osana liittymisvalmistelujaan jatkettava yhteisön säännöstön käyttöönottoa koskevan kansallisen ohjelmansa saattamista ajan tasalle. Tässä ohjelmassa olisi asetettava määräaika liittymistä valmistelevan kumppanuuden yhteydessä vahvistettujen ensisijaisten tavoitteiden ja välitavoitteiden saavuttamiselle. 7) Viron on varmistettava, että maassa otetaan käyttöön asianmukaiset oikeudelliset ja hallinnolliset rakenteet liittymistä ennen myönnettävien EY:n varojen suunnittelua, yhteensovittamista, hallinnointia, valvontaa ja arviointia varten, ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA: 1 artikla Viron liittymistä valmistelevaan kumppanuuteen sisältyvät, asetuksen (EY) N:o 622/98 2 artiklan mukaiset periaatteet, ensisijaiset tavoitteet, välitavoitteet ja edellytykset luetellaan tämän päätöksen liitteessä, joka on sen erottamaton osa. 2 artikla Liittymistä valmistelevan kumppanuuden toteuttamista valvotaan Eurooppa-sopimuksella perustetuissa elimissä ja asianomaisissa neuvoston elimissä, joille komissio raportoi säännöllisesti. 3 artikla Tämä päätös tulee voimaan kolmantena päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja [...] LIITE 1. Johdanto Luxemburgissa vuoden 1997 joulukuussa kokoontunut Eurooppa-neuvosto päätti, että liittymistä valmisteleva kumppanuus on olennainen osa vahvistettua liittymistä valmistelevaa strategiaa, ja se luo yhtenäisen kehyksen kaikille ehdokasmaille suunnatuille tukimuodoille. Tällä tavoin yhteisö kohdistaa tukensa kunkin ehdokasmaan erityistarpeisiin tukeakseen niitä ratkaisemaan liittymisvalmisteluissa ilmenevät erityisongelmat. Viron ensimmäisestä liittymiskumppanuudesta päätettiin maaliskuussa 1998. Asetuksen (EY) N:o 622/98 (2 artikla) mukaisesti liittymiskumppanuus saatettiin ajan tasalle ensimmäisen kerran joulukuussa 1999, ottaen huomioon Virossa tapahtunut edistyminen. Tämä tarkistus puolestaan perustuu komission ehdotukseen, jonka pohjana on käytetty komission Viron kanssa käymiä keskusteluja ja Viron edistymisestä liittymisvalmisteluissa laadittua vuoden 2001 määräaikaiskertomusta. 2. Tavoitteet Liittymistä valmistelevan kumppanuuden tarkoituksena on luoda yhteinen kehys ensisijaisesti tarvittaville lisätoimille, jotka mainitaan komission vuoden 2001 määräaikaiskertomuksessa Viron edistymisestä Euroopan unioniin liittymisen valmisteluissa. Lisäksi siihen on tarkoitus sisällyttää näiden ensisijaisten tavoitteiden täytäntöönpanoon käytettävissä olevat varat sekä kyseiseen tukeen liittyvät edellytykset. Liittymistä valmisteleva kumppanuus on perustana tietyille politiikan välineille, joita käytetään ehdokasmaiden auttamiseksi niiden valmistautuessa jäsenyyteen. Näihin välineisiin kuuluvat muuan muassa Viron laatima yhteisön säännöstön käyttöönottoa koskeva ajantasaistettu kansallinen ohjelma, liittymistä valmisteleva julkisen talouden seurantamenettely, liittymistä valmisteleva talousohjelma ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa koskeva liittymistä valmisteleva sopimus. Tällaisia välineitä ovat lisäksi kansalliset kehittämissuunnitelmat, maaseudun kehittämissuunnitelmat, sosiaalisen integroitumisen eurooppalaisen strategian mukainen kansallinen työllisyysstrategia sekä alakohtaiset suunnitelmat, joita tarvitaan rakennerahastoihin osallistumiseen unioniin liittymisen jälkeen ja liittymistä edeltävän rakennepolitiikan välineen (ISPA) ja maatalouden ja maaseudun kehittämisen erityisen liittymisohjelman (SAPARD) täytäntöönpanoon ennen unioniin liittymistä. Kukin näistä välineistä on luonteeltaan erilainen, ja niitä valmistellaan ja toteutetaan erityisiä menettelyjä noudattaen. Tämän lisäksi niihin voidaan soveltaa liittymistä valmistelevaa tukea. Ne eivät ole erottamaton osa tätä kumppanuutta, mutta niiden ensisijaiset tavoitteet eivät ole ristiriidassa kumppanuuden kanssa. 3. Periaatteet Kullekin ehdokasmaalle määritetyt keskeisimmät ensisijaiset tavoitteet liittyvät niiden kykyyn täyttää Kööpenhaminassa vahvistetut arviointiperusteet, joiden mukaan jäsenyys edellyttää, että: * ehdokasmaassa on vakaat instituutiot, jotka takaavat demokratian, oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeuksien sekä vähemmistöjen kunnioittamisen ja suojelemisen; * ehdokasmaassa on toimiva markkinatalous, ja se pystyy selviytymään kilpailun ja markkinavoimien paineista unionissa; * ehdokasmaa pystyy suoriutumaan jäsenyyden mukanaan tuomista velvoitteista, mukaan luettuna poliittisen unionin sekä talous- ja rahaliiton tavoitteiden noudattaminen. Madridissa vuonna 1995 kokoontunut Eurooppa-neuvosto korosti tarvetta mukauttaa ehdokasmaiden hallintorakenteet jotta voidaan turvata yhteisön politiikkojen moitteeton toiminta laajentumisen jälkeen. Luxemburgissa vuonna 1997 kokoontunut Eurooppa-neuvosto tähdensi, että yhteisön säännöstön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on välttämätöntä, mutta yksinään riittämätöntä; on tarpeen varmistaa, että sitä todella sovelletaan. Feirassa vuonna 2000 ja Göteborgissa vuonna 2001 kokoontuneet Eurooppa-neuvostot korostivat, että on ensisijaisen tärkeää, että ehdokasmaat kykenevät panemaan täytäntöön ja soveltamaan yhteisön säännöstöä ja, että niiden on tämän vuoksi pyrittävä lujittamaan ja uudistamaan hallintoaan ja oikeuslaitostaan. 4. Ensisijaiset tavoitteet ja välitavoitteet Komission määräaikaiskertomuksissa on korostettu, että saavutetusta edistymisestä huolimatta on edelleen paljon toimia, jotka ehdokasmaiden on vielä toteutettava tietyillä aloilla valmistautuessaan liittymään unioniin. Tämä tilanne edellyttää tavoitteiden ja välitavoitteiden määrittelemistä, ja niihin kuhunkin on liityttävä asianomaisten maiden kanssa yhdessä asetetut selkeät päämäärät. Näiden tavoitteiden saavuttamisesta riippuu Virolle myönnettävän tuen määrä sekä sen kanssa käynnissä olevissa neuvotteluissa edistyminen. Tarkistetussa liittymiskumppanuudessa luetellut ensisijaiset tavoitteet on määritelty ottaen huomioon Viron realistiset mahdollisuudet saavuttaa tavoitteet tai edistyä niiden toteuttamisessa huomattavasti seuraavien kahden vuoden aikana (vuosina 2002 ja 2003). Tässä luettelossa on määritelty erikseen tavoitteet, jotka edellyttävät erityisen kiireellisiä toimia. Vuoden 2001 määräaikaiskertomuksessa arvioidaan ehdokasmaiden edistymistä vuoden 1999 liittymistä valmistelevassa kumppanuudessa vahvistettujen ensisijaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Tätä arviointia on käytetty määriteltäessä tämänhetkisen kumppanuuden ensisijaiset tavoitteet. Viro on toimittanut 12. huhtikuuta 2001 ajan tasalle saatetun version yhteisön säännöstön käyttöönottoa koskevasta kansallisesta ohjelmastaan. Ohjelmassa vahvistetaan aikataulu vuoden 1999 liittymistä valmistelevassa kumppanuudessa määriteltyjen ensisijaisten tavoitteiden ja välitavoitteiden toteuttamiselle sekä tarvittavat hallintorakenteet ja varojen määrä. Liittymistä valmistelevassa kumppanuudessa yksilöidään Viron liittymisvalmistelujen tärkeysjärjestys. Viron on kuitenkin pyrittävä ratkaisemaan kaikki vuoden 2001 määräaikaiskertomuksessa yksilöidyt ongelmat. Lisäksi on tärkeää, että Viro täyttää sitoumuksensa, jotka koskevat lainsäädännön lähentämistä ja yhteisön säännöstön täytäntöönpanoa Eurooppa-sopimuksen ja jäsenyysneuvottelujen yhteydessä tehtyjen sitoumusten mukaisesti. On syytä muistaa, että yhteisön säännöstön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ei yksinään riitä. On myös tarpeen varmistaa, että sitä sovelletaan tosiasiassa samalla tavoin kuin Euroopan unionissa. Yhteisön säännöstön uskottava ja tehokas täytäntöönpano ja soveltamisen valvonta on välttämätöntä kaikilla jäljempänä mainituilla aloilla. Komission vuoden 2001 määräaikaiskertomuksessa tehdyn analyysin perusteella Virolle on määritetty jäljempänä esitetyt ensisijaiset tavoitteet ja välitavoitteet. Nämä ensisijaiset tavoitteet esitetään samassa järjestyksessä kuin määräaikaiskertomuksessa [3]. [3] Esittämisjärjestyksessä noudatetaan määräaikaiskertomuksissa vuodesta 2000 noudatettua järjestystä.. Poliittiset arviointiperusteet Demokratia ja oikeusvaltioperiaate - Viron on jatkettava pyrkimyksiä oikeuslaitoksen tehokkuuden ja riippumattomuuden lisäämiseksi. Erityisesti on pyrittävä keventämään tuomioistuinten työtaakkaa ja purkamaan tuomioistuinkäsittelyjen ruuhkaa. Tuomioistuinten infrastruktuuria ja tietotekniikkaa on kehitettävä, tuomioistuinten päätösten täytäntöönpano on varmistettava, kansalaisten oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi on parannettava ja oikeusavun saatavuutta on lisättävä. Ihmisoikeudet ja vähemmistöjen suojelu - Viron kansalaisuutta ilman olevien henkilöiden integroitumista edistävien konkreettisten toimien toteuttamista, myös kielenopetusta Viron kieltä taitamattomille, on jatkettava, ja näiden toimenpiteiden toteuttamiselle on varmistettava tarvittava rahoitus. - Kielilainsäädännön täytäntöönpano on varmistettava kansainvälisten standardien, Eurooppa-sopimuksen, perustellun yleisen edun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Taloudelliset arviointiperusteet - Työmarkkinoiden sopeuttamista edistäviä toimia on jatkettava työttömyyden vähentämiseksi erityisesti koulutuksen tasoa nostamalla. - Yksityisten yritysten perustamisen ja kehittämisen edellytyksiä on parannettava edelleen. - Palavakiviteollisuuden rakenneuudistusta koskeva ohjelma on pantava täytäntöön. - Maareformi ja erityisesti maatalousmaan rekisteröinti on vietävä loppuun. Edellytykset täyttää jäsenyyden velvoitteet Tavaroiden vapaa liikkuvuus - Uuden lähestymistavan mukaisten direktiivien sekä perinteisen alakohtaisen lainsäädännön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpano on saatettava päätökseen. - Kansallista akkreditointijärjestelmää ja markkinoiden valvontajärjestelmää on tehostettava. Metrologiajärjestelmän täysi toimintakyky on varmistettava. - Eurooppalaisten standardien käyttöönottoa on jatkettava. - Viron lainsäädännön analyyttistä arviointia on jatkettava yhdenmukaistamattomilla aloilla sen varmistamiseksi, että se on Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 28-30 artiklan mukainen, ja hallinnolliset järjestelyt on saatettava päätökseen kyseisellä alalla tulevaisuudessa harjoitettavaa valvontaa varten. Henkilöiden vapaa liikkuvuus - Viron olisi ensisijaisesti toteutettava toimenpiteitä ennen yhdenmukaistamista hankittujen ammattitutkintojen osalta sen varmistamiseksi, että kaikki ammatinharjoittajat täyttävät maan liittyessä yhteisön direktiivien vaatimukset. - Ammattitutkintojen vastavuoroisen tunnustamisen yhdenmukaistaminen on saatettava päätökseen ja tarvittavien hallinnollisten rakenteiden, koulutuksen ja koulutusohjelmien käyttöönottoa on jatkettava. - Sosiaaliturvan yhteensovittamiseksi tarvittavia hallinnollisia rakenteita on vahvistettava. Vapaus tarjota palveluja - Rahoituspalveluja koskevan lainsäädännön yhdenmukaistaminen on saatettava päätökseen. - Rahoituspalvelujen, varsinkin arvopaperimarkkinoiden, valvontaa on lisättävä. - Tietosuojaa koskevan lainsäädännön yhdenmukaistaminen on vietävä päätökseen. Valvontaviraston riippumattomuutta on lisättävä ja viraston riippumattomuus on varmistettava. Pääomien vapaa liikkuvuus - Erityisen kiireellisiä toimia edellyttävät tavoitteet: Maksujärjestelmiä koskevan lainsäädännön yhdenmukaistaminen ja tehokkaan täytäntöönpanon varmistaminen. - Suoria sijoituksia koskevat lait on yhdenmukaistettava niillä aloilla, joilla vielä sovelletaan rajoituksia (turvallisuuspalvelut). - Rahanpesunvastaisen toimintaryhmän suositusten noudattaminen on varmistettava. Yhtiöoikeus - Erityisen kiireellisiä toimia edellyttävät tavoitteet: Teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön yhdenmukaistaminen on saatettava päätökseen ja valvonnasta vastaavien laitosten hallinnollisia valmiuksia on vahvistettava piratismin ja tuoteväärennösten torjumiseksi. Kilpailupolitiikka - Kilpailu- ja valtiontukisääntöjen täytäntöönpano on varmistettava, tietoisuutta säännöistä on lisättävä kaikkien markkinatoimijoiden ja tuen myöntäjien keskuudessa, ja oikeusviranomaisten koulutusta kilpailuasioissa on lisättävä. Maatalous - EY:n rahoittamien maaseudun kehittämisohjelmien suunnittelemiseksi, hallinnoimiseksi, seuraamiseksi, valvomiseksi ja arvioimiseksi tarvittavia hallinnollisia rakenteita on vahvistettava. - Maatalouden hallinnon valmiuksia on parannettava ja yhteisen maatalouspolitiikan hallintomekanismien täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevat valmistelut on saatettava päätökseen, varsinkin yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän ja maksajaviraston osalta. - Elintarvikkeiden jalostuslaitosten, varsinkin meijeri-, lihan- ja kalanjalostusaloilla, saattaminen EY:n elintarvikkeiden turvallisuutta koskevien standardien mukaisiksi on vietävä päätökseen. Elintarvikkeiden tarkastuksen hallinnointia on tehostettava. - Eläinten tunnistamisjärjestelmä on saatava valmiiksi; elintarvikkeiden turvallisuutta koskevat tarkastusjärjestelmät (HACCP-järjestelmä) ja ohjelmat eläinjätteen käsittelyä, jäämien käsittelyä sekä zoonoosin valvontaa varten on pantava täytäntöön. - Eläinlääkintä- ja kasvinsuojelualaa koskevan lainsäädännön yhdenmukaistaminen on vietävä päätökseen ja tarkastusmenettelyjen tasoa on nostettava, varsinkin laboratoriokapasiteettia on lisättävä valvontavelvoitteiden täyttämiseksi sekä kotimaisen tuotannon osalta että EU:n tulevilla ulkorajoilla. Kalastus - Riittävät hallinnolliset rakenteet ja laitteistot on saatava valmiiksi keskushallinnon ja alueiden tasolla, jotta voidaan varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpano, mukaan lukien kalavarojen hoito, kalastuksen tarkastukset ja valvonta, markkinapolitiikka, kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineestä yhteisrahoitetut rakenneohjelmat, kalastusalusrekisteri ja suunnitelma kalastuslaivaston kapasiteetin sääntelemiseksi pyydettävissä olevien kalavarojen mukaan. Liikennepolitiikka - Meriliikennettä koskevan lainsäädännön yhdenmukaistaminen on saatettava päätökseen ja varsinkin merenkulun turvallisuusmääräysten käyttöönottoa on tehostettava. - Lainsäädännön yhdenmukaistaminen on saatettava päätökseen ja lisättävä hallinnon valmiuksia sisävesiliikenteen alalla, maantieliikenteen alalla varsinkin liikenneturvallisuuden, vaarallisten tuotteiden sekä verotuksen osalta, ja rautatieliikenteen alalla, jolla on pantava täytäntöön tarkistettu rautatieliikennettä koskeva yhteisön säännöstö. Erityisesti on perustettava riippumaton käyttöoikeuden myöntävä ja maksuja perivä elin. Ilmailulainsäädännön yhdenmukaistaminen on vietävä päätökseen, ja erityisesti on perustettava riippumaton lento-onnettomuuksien tutkintaviranomainen. Verotus - Verotusta koskevan lainsäädännön yhdenmukaistaminen yhteisön säännöstön kanssa on vietävä päätökseen alv:n (alv-vapautukset ja väliaikainen arvonlisäverojärjestelmä), valmisteverojen ja välittömän verotuksen aloilla.. - On varmistettava, että lainsäädäntö vastaa yritysverotukseen sovellettavien menettelysääntöjen periaatteita.. - Hallinnollisia valmiuksia ja valvontamenettelyjä on vahvistettava ja hallinnollista yhteistyötä sekä keskinäistä avunantoa on parannettava. - Tietotekniikkajärjestelmiä on kehitettävä tietojen vaihtamiseksi sähköisessä muodossa yhteisön ja sen jäsenvaltioiden kanssa. Tilastointi - Tilastoinnin laatua ja kattavuutta on parannettava edelleen. On varmistettava, että tilastointivalmiuksien vahvistamiseksi on käytettävissä riittävästi varoja myös aluetasolla. Sosiaalipolitiikka ja työllisyys - Lainsäädännön yhdenmukaistaminen miesten ja naisten yhdenvertaista kohtelua koskevan EY:n lainsäädännön kanssa on vietävä päätökseen ja kyseisen lainsäädännön asianmukainen täytäntöönpano on varmistettava. Täytäntöönpanoelinten, erityisesti työsuojelutarkastusviraston, valmiuksia on vahvistettava yhtenäisyyden ja keskinäisen yhteistyön varmistamiseksi niiden välillä. Syrjinnän vastainen lainsäädäntö on otettava käyttöön ja vahvistettava aikataulu sen täytäntöön panemiseksi. - Kansanterveyttä koskevan yhteisön säännöstön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on vietävä päätökseen, täytäntöönpanoa on jatkettava ja perustettava kansallinen seuranta- ja valvontajärjestelmä. - Tukea työmarkkinaosapuolten valmiuksien kehittämiselle on jatkettava ottaen erityisesti huomioon niiden tuleva asema EU:n työllisyys- ja sosiaalipolitiikan muotoilemisessa ja täytäntöönpanossa, Euroopan sosiaalirahasto mukaan luettuna, ja kiinnittäen erityistä huomiota työmarkkinaosapuolten riippumattomaan kahdenväliseen vuoropuheluun. - Viron on laadittava kansallinen strategia, myös tiedon keräämisen osalta, osallistuakseen tulevaisuudessa sosiaalista integroitumista koskevaan eurooppalaiseen strategiaan. Energia - Viron on jatkettava valmistautumista energian sisämarkkinoihin sekä lainsäädännön yhdenmukaistamista sähkö- ja kaasudirektiivien kanssa. Riippumaton siirtoverkko-operaattori (sähkö) on perustettava, jäljellä olevat hintavääristymät on poistettava ja markkinoiden avautumisaste on saatettava yhteisön säännöstön mukaiseksi. - Energia-alan riippumattoman sääntelyelimen hallinnollisia valmiuksia on vahvistettava. - Öljyvarastojen lisäämistä on jatkettava ja tehtävä tähän liittyen tarvittavat investoinnit varastojen saattamiseksi 90 päivän kulutusta vastaavalle tasolle. Riittävät hallinnolliset rakenteet on perustettava. - Energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä on parannettava ja alan keskeisiä instituutioita vahvistettava. - Viron on pantava täytäntöön ydinturvallisuudesta laajentumisen yhteydessä laaditussa neuvoston raportissa esitetyt suositukset ottaen huomioon raportissa osoitetut ensisijaiset asiat. Televiestintä ja tietotekniikka - Yhteisön säännöstön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpano on saatettava päätökseen, myös tilaajayhteyksien eriyttämisen osalta. Vapautettujen markkinoiden tehokas toiminta on varmistettava yhdysliikenteen tehokkaan hinnoittelun sekä operaattorin valintamahdollisuuden avulla. Kulttuuri ja audiovisualipolitiikka - Keskeisten viranomaisten hallinnollisia valmiuksia ja niiden keskinäistä yhteistyötä on vahvistettava yhteisön säännöstön täytäntöönpanon varmistamiseksi. Aluepolitiikka ja rakennepoliittisten välineiden yhteensovittaminen - On varmistettava ministeriöiden keskinäisen yhteistyön tehokkuus sekä ohjelmasuunnittelun ja täytäntöönpanon kannalta aiheelliset kumppanuudet. On laadittava yhtenäinen ohjelma-asiakirja rakennerahastoja koskevien asetusten mukaisesti, ennakkoarviointi mukaan luettuna. - Viron on varmistettava, että nimetty hallintoviranomainen ja maksajaviranomaiset kehittävät systemaattisesti valmiuksiaan, jotta ne voisivat maan liittymishetkellä suoriutua velvoitteistaan ja hoitaa niille rakennerahastoja koskevien asetusten mukaan kuuluvat tehtävät. - Arviointi- ja seurantajärjestelmät on perustettava. Varainhoito- ja valvontamenettelyt on yhdenmukaistettava rakennerahastoja koskevissa asetuksissa säädettyjen erityisten vaatimusten kanssa. - Rakenne- ja koheesiorahastojen tukeen oikeutettujen hankkeiden teknistä valmistelua on kehitettävä. Ympäristö - Yhteisön säännöstön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on saatettava päätökseen kiinnittäen erityistä huomiota veden laatuun ja jätehuoltoon. - Yhteisön säännöstön käyttöönottoa on jatkettava erityisesti seuraavilla aloilla: kaatopaikat (jätehuolto-ohjelmien käyttöönotto ja kestävien ratkaisujen löytäminen öljyliuskeen louhinnassa, poltossa ja jalostuksessa syntyvän jätteen käsittelyyn), vesistöihin laskettavat vaaralliset aineet (on laadittava ohjelma saastumisen vähentämiseksi) sekä maatalouden nitraattipäästöt. Toimia talousveden mikrobiologisten vaatimusten täyttämiseksi on lisättävä. - Hallinnon valmiuksien vahvistamista on jatkettava, varsinkin alue- ja paikallistasolla. - Ympäristönsuojeluvaatimusten sisällyttämistä osaksi kaikkien muiden alakohtaisten politiikkojen määrittelyä ja täytäntöönpanoa on jatkettava kestävän kehityksen edistämiseksi. Kuluttajansuoja ja terveyden suojelu - Lainsäädännön yhdenmukaistaminen on vietävä päätökseen ja markkinoiden valvontaa sekä täytäntöönpanoviranomaisen vahvistamista on jatkettava. Yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa - On varmistettava Schengenin sopimuksen edellyttämän toimintasuunnitelman täytäntöönpano. - Lainvalvontaviranomaisten ja oikeuslaitoksen keskinäistä yhteistyötä on parannettava. Järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa on jatkettava ja kapasiteettia rahanpesun torjumiseksi on lisättävä. - Valmisteluja Schengenin tietojärjestelmään osallistumiseksi on jatkettava erilaisia kansallisia tietokantoja ja rekistereitä kehittämällä. - On toteutettava tarvittavat toimenpiteet yhteisön välineiden ottamiseksi käyttöön siviiliasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön alalla. - Huumeiden torjuntaa on jatkettava laatimalla kansallinen huumeiden vastainen strategia ja vahvistamalla hallintoelimiä sen täytäntöön panemiseksi. Viron on valmistauduttava Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen täysjäsenyyteen. - Viisumeita, laillista maahanmuuttoa ja turvapaikkaa koskevan lainsäädännön yhdenmukaistamista on jatkettava. Laitonta maahanmuuttoa on torjuttava raja- ja maahanmuuttolainsäädäntöä käyttöön ottamalla, ja pakolaislaki on pantava täytäntöön asianmukaisesti. - Rajan merkintä Venäjän kanssa on saatettava päätökseen. Rajavalvontaa, merivalvonta mukaan luettuna, on vahvistettava. - Lainsäädännön yhdenmukaistaminen Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen ja sen pöytäkirjojen kanssa on vietävä päätökseen. Tulliliitto - Tullien ja vastaavien maksujen tehokas soveltaminen on varmistettava. Kulttuuriesineitä ja huumausaineiden kemiallisia esiasteita koskevaa lainsäädäntöä on yhdenmukaistettava edelleen. Petosten ja korruption torjuntaa on jatkettava. Tullilaitoksen eettisten toimintaohjeiden täytäntöönpanoa on jatkettava. - Hallinnollisia ja toiminnallisia valmiuksia, rajavalvonta mukaan luettuna, on lisättävä. Tullivelan kantamiseen ja kaikkiin tullitariffeja koskeviin tullimenettelyihin liittyvää kapasiteettia on lisättävä. Tullien soveltamiseen ja tullivelan kantamiseen liittyvien laitosten keskinäistä yhteistyötä on lisättävä, ja tullilaboratorioiden kapasiteettia on lisättävä. - Viron tullihallinnon tietotekniikkastrategian käyttöönottoa on jatkettava, ja tietotekniikkajärjestelmiä on kehitettävä tietojen vaihtamiseksi sähköisessä muodossa Euroopan yhteisön ja Viron välillä. Ulkosuhteet - Viron on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että yhteisön säännöstön kanssa mahdollisesti ristiriitaiset kansainväliset sopimukset, kahdenväliset investointisopimukset mukaan luettuina, neuvotellaan uusiksi tai irtisanotaan Viron liittyessä yhteisöön. Varainhoidon valvonta - Julkista sisäistä varainhoidon valvontaa koskevan uuden lainsäädännön täytäntöönpano on varmistettava. Sisäisen tarkastuksen yksikköjen perustamista kaikkiin varoja käyttäviin yksiköihin on jatkettava, johdon vastuuvelvollisuuden käsitettä ja julkista varainhoidonvalvontaa on vahvistettava hankkimalla pätevää virkamieskuntaa, koulutusta ja laitteistoa. - Ulkoisen varainhoidon valvonnan lainsäädäntökehys on saatava valmiiksi. Valtiotalouden tarkastusviraston ja parlamentin yhteistyön muodot on vahvistettava. - Viron on aloitettava tehokas yhteistyö petostentorjuntaviraston (OLAF) kanssa tehtävään nimetyn keskitetyn yhteystahon välityksellä. - Petosten torjuntaa on tehostettava. - Viron on jatkettava pyrkimyksiä liittymistä ennen annettavan EY:n rahoituksen asianmukaisen käytön, valvonnan, seurannan ja arvioinnin varmistamiseksi; tämä on keskeinen osoitus Viron kyvystä panna täytäntöön varainhoidon valvontaa koskeva yhteisön säännöstö. 5. Ohjelmasuunnittelu Vuosina 2000-2006 Virolle myönnettävä taloudellinen tuki käsittää Phare-toimien lisäksi liittymistä valmistelevan SAPARD-välineen avulla annettavan maatalouden ja maaseudun kehittämisen liittymistä valmistelevien toimenpiteiden tuen [neuvoston asetus (EY) N:o 1268/99, EYVL L 161, 26.6.1999, s. 87] sekä rakennepolitiikan ISPA-välineen avulla annettavan tuen ympäristön ja liikenteen alojen infrastruktuurihankkeille [neuvoston asetus (EY) N:o 1267/99, EYVL L 161, 26.6.1999, s. 73]. ISPA-tuessa asetetaan liittymistä edeltävänä aikana etusijalle koheesiorahaston kaltaiset toimenpiteet. Näiden kansallisten rahoitusosuuksien turvin Viro voi myös rahoittaa osittain osallistumisensa yhteisön ohjelmiin kuten tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen puiteohjelmaan sekä ohjelmiin yleissivistävän koulutuksen ja yritystoiminnan aloilla. Viro saa lisäksi rahoitusta suoraan yhteisön säännöstöön liittyvistä monikansallisista ja horisontaalisista ohjelmista. Ehdokasmaiden osallistumista yhteisrahoitukseen edellytetään järjestelmällisesti kaikissa investointihankkeissa. Komissio on vuodesta 1998 toiminut yhteistyössä Euroopan investointipankin (EIP) ja kansainvälisten rahoituslaitosten, erityisesti Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) ja Maailmanpankin kanssa sellaisten hankkeiden yhteisrahoituksen helpottamiseksi, jotka tukevat tärkeimpiä liittymisvalmisteluja. 6. Ehdollisuus Kolmen liittymistä valmistelevan välineen - Phare-ohjelman sekä ISPA- ja SAPARD-välineiden - kautta hankkeiden rahoittamiseen myönnettävän yhteisön tuen edellytyksenä on, että Viro noudattaa Eurooppa-sopimuksen mukaisia sitoumuksiaan, jatkaa toimia Kööpenhaminassa vahvistettujen edellytysten täyttämiseksi ja edistyy ennen kaikkea tässä tarkistetussa liittymistä valmistelevassa kumppanuudessa määriteltyjen ensisijaisten tavoitteiden täytäntöönpanossa. Näiden yleisten edellytysten noudattamatta jättäminen saattaa johtaa neuvoston päätökseen rahoitusavun keskeyttämisestä asetuksen (EY) N:o 622/98 4 artiklan mukaisesti. 7. Seuranta Liittymistä valmistelevan kumppanuuden täytäntöönpanoa valvotaan Eurooppa-sopimuksen yhteydessä. Kuten Luxemburgissa kokoontunut Eurooppa-neuvosto korosti, on tärkeää, että yhteisön säännöstön käyttöönoton ja täytäntöönpanon tarkastelua jatketaan Eurooppa-sopimuksen elimissä. Liittymistä valmistelevan kumppanuuden osa-alueita käsitellään kustakin osa-alueesta vastaavassa alakomiteassa. Assosiaatiokomitea käsittelee ensisijaisiin tavoitteisiin ja välitavoitteisiin liittyvää yleistä kehitystä, edistymistä ja ongelmia sekä alakomiteoiden sille käsiteltäviksi toimittamia erityisiä kysymyksiä. Phare-ohjelman hallintokomitea huolehtii siitä, että kaikkien kolmen liittymistä valmistelevan välineen - Phare-ohjelman sekä ISPA- ja SAPARD-välineiden - yhteydessä tehdyt rahoituspäätökset ovat yhteensopivia sekä keskenään että liittymistä valmistelevien kumppanuuksien kanssa, kuten yhteensovittamista koskevassa asetuksessa [neuvoston asetus (EY) N:o 1266/99, EYVL L 161, 26.6.1999, s. 68] säädetään. Liittymistä valmistelevaa kumppanuutta muutetaan tarvittaessa jatkossakin asetuksen (EY) N:o 622/98 2 artiklan mukaisesti.