KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti neuvoston vahvistamasta yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi vakuutusyritysten tervehdyttämisestä ja selvittämisestä

1986/0080 (COD)

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti neuvoston vahvistamasta yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi vakuutusyritysten tervehdyttämisestä ja selvittämisestä

1. ASIAKIRJAN TAUSTA

- Komissio antoi 23. joulukuuta 1986 ehdotuksen direktiiviksi ensivakuutusyritysten pakollista selvittämistä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta [1]. Ehdotus toimitettiin neuvostolle 23. tammikuuta 1987 ja Euroopan parlamentille 6. helmikuuta 1987.

[1] KOM (86) 768 lopullinen/2, EYVL C 71, 19.3.1987.

- Talous- ja sosiaalikomitea antoi 248. täysistunnossaan 23. syyskuuta 1987 [2] myönteisen lausunnon ehdotuksesta.

[2] EYVL C 319, 30.11.1987, s. 10.

- Euroopan parlamentti antoi lainsäädäntöpäätöslauselman [3] komission ehdotuksesta täysistunnossaan 14. maaliskuuta 1989.

[3] PE 124.469/fin, esittelijä P. Price.

- Euroopan parlamenttia ja talous- ja sosiaalikomiteaa kuultuaan komissio esitti 12. syyskuuta 1989 muutetun ehdotuksen [4].

[4] KOM (89) 394 lopullinen, EYVL C 253, 6.10.1989, s. 3.

- Monta vuotta kestäneiden, useaan otteeseen keskeytyneiden ja uudelleen aloitettujen neuvottelujen jälkeen neuvosto vahvisti 10 päivänä lokakuuta 2000 yhteisen kannan [5], jota tämä tiedonanto koskee.

[5] EYVL.....

2. KOMISSION EHDOTUKSEN TARKOITUS

Direktiivin tarkoituksena on varmistaa, että

- ainoa toimivaltainen viranomainen päättämään vakuutusyritystä, jonka pääkonttori on yhteisössä, koskevasta selvitysmenettelystä on kotijäsenvaltion viranomainen; viranomainen soveltaa asiassa kansallista lainsäädäntöä (yhtenäisyyden periaate),

- selvitysmenettely kattaa kaikki vakuutusyrityksen sivuliikkeet yhteisössä riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa ne sijaitsevat (yleispätevyyden periaate) [6], ja

[6] Ehdotus perustuu menettelyjen yhtenäisyyden ja niiden vaikutusten yleispätevyyden periaatteille, KOM (86) 768 lopullinen/2, perustelut.

- vakuutusmaksuillaan vakuutusyritystä rahoittavien vakuutuksenottajien oikeuksien suojelu ja muiden velkojien oikeutetut edut yhteensovitetaan asianmukaisesti. [7]

[7] Ehdotuksen tarkoituksena on yhteensovittaa tarve vakuutusyritystä vakuutusmaksuillaan rahoittavien vakuutuksenottajien oikeuksien turvaamiseen ja muiden velkojien, erityisesti työntekijöiden, oikeutetut edut, KOM (86) 768 lopullinen/2, perustelut.

3. YHTEISTÄ KANTAA KOSKEVAT HUOMAUTUKSET

3.1. Yleiset huomiot

3.1.1. Neuvoston yhteinen kanta sisältää komission alkuperäisen ehdotuksen pääkohdat (jäljempänä 'ehdotus'). Yhteinen kanta perustuu ehdotuksen lailla yhtenäisyyden ja yleispätevyyden periaatteeseen sekä vakuutusvelkojien etujen suojaamiseen. Komissio suhtautuu myönteisesti neuvoston tekemiin muutoksiin ja katsoo niiden parantavan säädöstekstin laatua.

3.1.2. Yhteisessä kannassa otetaan täysin huomioon Euroopan parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä tekemien tarkistusten sisältö. Koska ehdotuksen esittämisestä on kulunut kauan, neuvosto on muotoillut tekstin uudelleen noudattaen alkuperäisen tekstin periaatteita. Uudelleenmuotoilu oli tarpeen, jotta ehdotus voitiin sopeuttaa ns. kolmannen sukupolven vakuutusdirektiivien muodostamiin oikeudellisiin puitteisiin (kolmannet henki- ja vahinkovakuutusdirektiivit [8]). Sitä edellytti myös johdonmukaisuus muiden maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevien yhteisön säädösten (kuten maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun neuvoston asetuksen [9]) sekä luottolaitosten selvittämisestä annetun rinnakkaisehdotuksen kanssa [10]. Vaikka yhteinen kanta ja maksukyvyttömyysmenettelyistä annettu asetus perustuvat eri periaatteisiin, monet säädöksiin sisältyvät tekniset kysymykset ovat samanlaisia ja niitä on käsiteltävä johdonmukaisella tavalla.

[8] Direktiivit 92/96/ETY (EYVL L 360, 9.12.1992, s. 1) ja 92/49/ETY (EYVL L 228, 11.8.1992, s. 1).

[9] Neuvoston asetus (EY) N:o 1346/2000, annettu 29 päivänä toukokuuta 2000, maksukyvyttömyysmenettelyistä (EYVL L 160, 30.6.2000).

[10] Muutettu ehdotus neuvoston direktiiviksi luottolaitosten tervehdyttämisestä ja selvittämisestä sekä talletusten vakuusjärjestelmistä [KOM(88) 4 lopullinen; EYVL C 36, 8.2.1988]. Neuvosto vahvisti direktiiviä koskevan yhteisen kannan 17.7.2000.

3.1.3. Yhteisessä kannassa laajennetaan ehdotuksen soveltamisalaa siten, että yhtenäisyyden ja yleispätevyyden periaatetta sovelletaan pakollisen selvittämisen lisäksi kaikentyyppisiin selvitysmenettelyihin riippumatta siitä, ovatko ne pakollisia vai vapaaehtoisia ja perustuvatko ne maksukyvyttömyyteen. Direktiivin soveltamisalaa on myös laajennettu kattamaan toimivaltaisten viranomaisten toteuttamat tervehdyttämistoimenpiteet, joiden tarkoituksena on säilyttää tai palauttaa ennalleen vakuutusyrityksen taloudellinen terveys, jos tällaiset toimenpiteet vaikuttavat muiden osapuolten kuin vakuutusyrityksen olemassaoleviin oikeuksiin. Yhteinen kanta tarjoaa tämän vuoksi laajan kattavuuden tapauksissa, joissa vakuutusyritys on kriisitilanteessa tai päättää lopettaa toimintansa. Tällä tavoin on parannettu vakuutus- ja muiden velkojien suojaa.

3.1.4. Tärkeimpiä muutoksia, joita yhteisessä kannassa on tehty komission ehdotukseen verrattuna, on kommentoitu yksityiskohtaisesti jäljempänä.

3.2. Yhteisessä kannassa huomioon otetut parlamentin tarkistukset

Euroopan parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä tekemien ja komission hyväksymien tarkistusten pyrkimyksenä oli lisätä selvitysmenettelyjen julkisuutta velkojien suojaamiseksi (tarkistus 1) ja varmistaa, että menettelyt vaikuttavat koko yhteisössä selvitysmenettelyjen yhtenäisyyttä koskevan periaatteen mukaisesti (tarkistus 2 ja 3). Parlamentin vaatimusten sisältö on siirretty kokonaisuudessaan yhteiseen kantaan.

3.2.1. Parlamentin tarkistusten suuntaisesti yhteinen kanta sisältää joitakin säännöksiä (14, 15, 17 ja 18 artikla), joiden tarkoituksena on varmistaa selvitysmenettelyjen julkisuusperiaatteen toteutuminen. Vastaavanlaisia säännöksiä sovelletaan myös direktiivin soveltamisalaan kuuluviin tervehdyttämistoimenpiteisiin.

Kuten 14 artiklassa säädetään, selvitysmenettelyjen aloittamispäätös on julkistettava: 1) kotijäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, 2) Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä ja 3) kaikilla muilla jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten päättämillä tavoilla alueellaan. Artiklassa säädetään myös, että julkistamisessa on määriteltävä selvitysmenettelyjen aloittamiseen toimivaltainen kotijäsenvaltion viranomainen, sovellettava lainsäädäntö ja nimetty selvitysmies.

Edellä mainittujen julkistamisvelvoitteiden lisäksi 15 artiklassa säädetään, että päätöksestä on ilmoitettava erikseen kaikille yhteisössä toimiville tunnetuille velkojille ja siinä määritellään myös toimitettavien tietojen sisältö. Yhteisen kannan 17 artiklassa säädetään ilmoituksessa käytettävistä kielistä ja sen muodosta.

Yhteisen kannan 18 artiklassa vaaditaan, että selvitysmiehen on annettava velkojille säännöllisesti tietoja selvittämisen edistymisestä.

3.2.2. Parlamentin suositusten perusteella on selkeytetty ja täydennetty periaatetta, jonka mukaan kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen aloittamat selvitysmenettelyt vaikuttavat koko yhteisössä (yhtenäisyyden ja yleispätevyyden periaate). Tästä säädetään erityisesti yhteisen kannan 8 ja 9 artiklassa. Vastaavat säännökset on myös lisätty tervehdyttämistoimenpiteiden osalta (4 artikla).

Kuten 8 artiklassa säädetään, vain kotijäsenvaltion toimivaltaisilla viranomaisilla on oikeudet päättää selvitysmenettelyn aloittamisesta. Kyseisessä artiklassa säädetään, että päätös "tunnustetaan ilman eri muodollisuuksia kaikkien muiden jäsenvaltioiden alueella, ja päätös tulee siellä voimaan heti, kun se tulee voimaan jäsenvaltiossa, jossa menettely aloitetaan". Yhteisen kannan 9 artiklassa säädetään, että vakuutusyrityksen selvittämispäätökseen, selvitysmenettelyihin ja niiden vaikutuksiin sovelletaan yrityksen kotijäsenvaltion lainsäädäntöä.

3.3. Muut neuvoston tekemät muutokset

Ehdotuksen uudelleenmuotoilun lisäksi (jota selvitettiin edellä 3.1 kohdassa), yhteinen kanta sisältää mm. seuraavat muut muutokset:

3.3.1. Selvitysmenettelyn määritelmä [2 artiklan d alakohta]

Yhteiseen kantaan sisältyvä selvitysmenettelyn määritelmä kattaa kaikki sellaiset velkojia koskevat menettelyt vakuutusyrityksen omaisuuden realisoimiseksi ja tuoton jakamiseksi, joihin jäsenvaltion hallinto- tai oikeusviranomaiset osallistuvat. Yhteistä kantaa ei siis rajata "pakollisiin" selvitysmenettelyihin, kuten alkuperäistä ehdotusta. Yhteisessä kannassa vahvistetaan laaja-alainen määritelmä, joka kattaa kaikki vakuutusyrityksen selvitysmenettelyt riippumatta siitä, perustuvatko ne maksukyvyttömyyteen ja ovatko ne vapaaehtoisia vaiko pakollisia.

Selvitysmenettelyn laaja-alainen määritelmä varmistaa myös direktiivin soveltamisalan laajuuden. Täten kaikki yhteisössä toimivaa vakuutusyritystä koskevat selvitysmenettelyt toteutetaan organisoidusti ja yhteisön sääntöjä noudattaen. Velkojille annetaan asianmukainen lakisääteinen turva tietojensaannin, julkisuuden ja tasapuolisesta kohtelun osalta. Direktiivin soveltamisalan laajuus on myönteistä sisämarkkinoiden kannalta yleensä ja velkojien suojan kannalta erityisesti.

3.3.2. Tervehdyttämistoimenpiteiden sisällyttäminen direktiiviin [1 artiklan 1 kohta, 2 artiklan c alakohta ja 3 artikla]

Toisin kuin alkuperäinen ja muutettu ehdotus, yhteinen kanta kattaa selvitysmenettelyjen lisäksi myös tervehdyttämistoimenpiteet.

Yhteisen kannan soveltamisalaan kuuluvien 'tervehdyttämistoimenpiteiden' on täytettävä seuraavat ehdot: niiden tarkoituksena on oltava vakuutusyrityksen taloudellisen tilanteen säilyttäminen tai palauttaminen ennalleen ja niiden on vaikutettava muiden osapuolien kuin vakuutusyrityksen olemassaoleviin oikeuksiin (kolmannet). Ensimmäinen ehto on tarpeen, jotta tervehdyttämistoimenpiteet voidaan erottaa menettelyistä, joilla pyritään vakuutusyritysten omaisuuden realisointiin ja tuoton jakoon ('selvitysmenettelyt'). Toinen ehto poistaa direktiivin soveltamisalasta muut mahdolliset toimenpiteet, joiden osalta ei tarvita erityisiä suojatoimia, koska ne vaikuttavat vain vakuutusyritykseen itseensä eivätkä kolmansien oikeuksiin.

Vakuutusdirektiivit sisältävät jo joitakin säännöksiä tervehdyttämistoimenpiteiden yhdenmukaistamiseksi [11]. Yhteinen kanta ei yhdenmukaista kaikkia jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaan mahdollisia tervehdyttämistoimenpiteitä. Siinä vahvistetaan pikemminkin säännöt, joiden perusteella tällaisia toimenpiteitä voidaan soveltaa koordinoidusti koko yhteisössä. Koordinointi on hyödyllistä vakuutuksenottajille ja muille velkojille, koska tällöin voidaan ehkäistä selvitysmenettelyt.

[11] Direktiivin 73/239/ETY 20 artikla (EYVL L 228, 16.8.1973, s. 12) ja direktiivin 79/267/ETY 24 artikla (EYVL L 63, 13.3.1979, s. 12).

Ei ole toivottavaa, että kaikkia tervehdyttämistoimenpiteitä koskevat samat julkistamissäännöt. Tästä syystä yhteisessä kannassa jätetään yleisen julkistamisvelvoitteen ulkopuolelle tietyt tervehdyttämistoimenpiteet, jotka vaikuttavat vain vakuutusyrityksen osakkaiden, omistajien tai työntekijöiden oikeuksiin. Jos tervehdyttämistoimenpiteet eivät siis vaikuta vakuutusyrityksen velkojiin, yhteisessä kannassa ei aseteta julkistamisvelvoitetta, ellei tällaisiin tervehdyttämistoimenpiteisiin sovellettavassa kotijäsenvaltion lainsäädännössä niin vaadita.

3.3.3. Vakuutusvelkojien ja muiden velkojien oikeuksien välinen tasapaino: vakuutussaatavien kohtelu (10 ja 12 artikla sekä liite)

Ehdotuksessa esitettiin, että vakuutusyrityksen selvitysmenettelyssä vakuutussaataviin sovelletaan vain yhtä menetelmää ("erityinen etuoikeus"): vakuutusteknistä vastuuvelkaa kattavat varat on osoitettu vakuutusvelkojien saatavia varten.

Useimmat jäsenvaltiot eivät kuitenkaan voineet hyväksyä tällaista yhdenmukaistamista, joka vaikutti kansallisen lainsäädännön mukaiseen, eri velkojaryhmien (esim. tavalliset velkojat, vakuutusvelkojat, työntekijät, sosiaaliturvaviranomaiset, veroviranomaiset, esineoikeudet [12]) kohtelua koskevaan poliittiseen tasapainoon. Tämä ongelma oli pääsyynä siihen, miksi direktiiviä koskevat neuvottelut lukkiutuivat moneksi vuodeksi neuvostossa.

[12] Esineoikeus on juridinen käsite, jolla tarkoitetaan tilanteita, joissa velkojalla voi olla ennakolta erityinen oikeus tiettyyn omaisuuserään. Esimerkkinä voidaan mainita kiinteistökiinnitys. Tällainen kiinteistö voi olla osa vakuutusyrityksen varoja, mutta jos kiinnelainan lyhennyksiä ei makseta, velkojalla on etuoikeus kyseisiin varoihin eli kiinteistöön.

Ongelman välttämiseksi yhteisessä kannassa täydennetään komission ehdotusta toisella vakuutusvelkojien suojaksi tarkoitetulla menetelmällä ("yleinen etuoikeus"), joka on jäsenvaltioille valinnainen. Menetelmät vastaavat useimpien jäsenvaltioiden soveltamia järjestelyjä ja komissio katsoo molempien tarjoavan samanlaisen suojan vakuutusvelkojille.

Yhteisen kannan 10 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat joko myöntää vakuutussaataville ehdottoman etuoikeuden muihin vakuutusteknistä vastuuvelkaa kattaviin varoihin kohdistuviin saataviin nähden ("erityinen etuoikeus") tai myöntää vakuutussaataville etuoikeuden kaikkiin muihin vakuutusyrityksen varoihin kohdistuviin saataviin nähden (niitä paremmassa etuoikeusasemassa voivat olla vain palkka-, sosiaaliturva- ja verosaatavat sekä esineoikeutta koskevat saatavat) ("yleinen etuoikeus").

Kyseiset vaihtoehtoiset menetelmät eivät tietenkään ole samanlaisia, mutta ne tarjoavat vakuutusvelkojille samantasoisen suojan. Molemmissa menetelmissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Erityinen etuoikeusjärjestely asettaa vakuutusvelkojat maksunsaantijärjestyksessä paremmalle sijalle kuin yleinen etuoikeusjärjestely, sillä tällöin vakuutussaatavat ovat etuoikeutettuja muihin saataviin nähden. Erityinen etuoikeusjärjestely koskee kuitenkin vain vakuutusteknisen vastuuvelan katteena olevia varoja, kun taas yleinen etuoikeusjärjestely käsittää vakuutusyrityksen kaikki varat. Molemmat menetelmät varmistavat asianmukaisen vakuutusvelkojien suojan tason sekä sopivan tasapainon vakuutusyrityksen muiden velkojien kanssa.

Yhteisen kannan 12 artiklassa vakuutusvelkojille annetaan lisätakuita sovellettaessa yleistä etuoikeusjärjestelyä. Tätä menetelmää soveltavat jäsenvaltiot vaativat jokaista vakuutusyritystä kattamaan saatavat, jotka voivat olla etuoikeutettuja vakuutussaataviin nähden (vakuutusyrityksen kirjanpitoon merkityt palkka-, sosiaaliturva- ja verosaatavat ja esineoikeuksiin liittyvät saatavat). Saatavat kattaviin varoihin ei saa liittyä vastuita ja niiden on täytettävä samat edellytykset kuin vakuutusteknisen vastuuvelan katteena olevien varojen. Saatavat on katettava kaiken aikaa ja riippumatta mahdollisesta selvitysmenettelystä. Tällaisilla lisätakuilla pyritään varmistamaan, että kyseiset "parhaimmassa etuoikeusasemassa olevat saatavat" on kaiken aikaa turvattu riittävillä varoilla eivätkä ne vaaranna vakuutusyrityksen vastuiden maksua.

On huomattava, että 'vakuutussaatavien' laajalla määritelmällä yhteisessä kannassa (2 artiklan k alakohta) on todennäköisesti myönteinen vaikutus vakuutusvelkojien suojaan, koska määritelmässä määritetään vaihtoehtoisten menetelmien soveltamisalat. Yhteisessä kannassa onkin pyritty määrittämään mahdollisimman hyvin soveltamisalaan kuuluvat vakuutussaatavat. Määritelmään on sisällytetty kaikki määrät, jotka vakuutusyritys on velkaa vakuutussopimusten tai vakuutustoiminnan perusteella. Vakuutettujen, vakuutuksenottajien ja edunsaajien saatavien lisäksi vakuutussaataviksi katsotaan myös sellaisten vakuutettujen saatavat, joilla on suora kanneoikeus vakuutusyritykseen nähden. Lisäksi määritelmä kattaa vakuutusmaksut, jotka yritys on velkaa sen vuoksi, että sopimuksia tai toimia ei ole tehty tai ne on peruutettu.

Joka tapauksessa vakuutussaatavien kohteluun liittyvä kahden vaihtoehdon järjestely on huomattava etu vakuutuksenottajien nykyiseen suojaan verrattuna. Tällä hetkellä eräissä jäsenvaltioissa vakuutuksenottajille ei myönnetä minkäänlaista etuoikeutta selvitysmenettelyissä. Myös mahdollisuudet alueellisiin selvitysmenettelyihin ja oikeudenkäyntikustannukset voivat vähentää huomattavasti saatavien takaisinmaksua.

3.3.4. Toimiluvan peruuttaminen (13 artikla)

Yhteisen kannan ratkaisu on tasapainoinen: siinä otetaan huomioon eri jäsenvaltioiden käytännöt ja se on johdonmukainen luottolaitosten selvittämisestä annetun direktiiviehdotuksen sekä maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen kanssa. Yhteisessä kannassa säädetään, että selvitysmenettelyn aloittaminen johtaa kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten myöntämän toimiluvan peruuttamiseen, ellei toimilupaa ole jo aikaisemmin peruutettu. Toimiluvan peruuttaminen ei kuitenkaan estä vakuutusyritystä jatkamasta toimintaansa siltä osin kuin se on tarpeen selvittämisen vuoksi.

3.3.5. Sovellettava laki (4, 9 ja 19-26 artikla)

Loogisena seurauksena yhtenäisyyden periaatteen soveltamisesta yhteisen kannan 9 artiklassa säädetään, että selvitysmenettelyihin ja niiden vaikutuksiin sovelletaan kotijäsenvaltion lainsäädäntöä (lex concursus). Samaa sääntöä sovelletaan tervehdyttämistoimenpiteisiin 4 artiklan mukaisesti. Jotta periaatteen käytännön soveltamista voidaan helpottaa, 9 artiklan 2 kohdassa on esitetty ohjeellinen luettelo lex concursus -periaatteen (sovelletaan menettelyn aloittaneen jäsenvaltion lakia) soveltamisalaan kuuluvista seikoista. Luettelo vastaa maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen säännöksiä.

Direktiivissä on kuitenkin pakko ottaa huomioon jäsenvaltioiden erilaiset oikeusjärjestelmät. Koska siinä ei voida yhdenmukaistaa yksityisoikeuden perustekijöitä - mikä olisi selvästi sen soveltamisalan ulkopuolella - sen säännösten on suojattava oikeutettuja odotuksia ja tunnustettava tietyt kotijäsenvaltion ulkopuolella jo toteutetut liiketoimet. Tästä syystä yhteisessä kannassa vahvistetaan sovellettavaa lakia koskevat erityissäännöt erityisen merkittävien oikeuksien tai oikeussuhteiden osalta. Tällä tavoin siinä pyritään varmistamaan liiketoimien varmuus ja turvallisuus sekä luottamus markkinoihin.

Yhteisessä kannassa otetaan tämän monimutkaisen kysymyksen osalta huomioon maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen säännökset, jotka jäsenvaltioiden yksityisoikeuden asiantuntijat neuvostossa vahvistivat. Direktiivin ja maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen säännösten välinen epäjohdonmukaisuus ei tältä osin olisi perusteltua. Se vain aiheuttaisi jäsenvaltioille huomattavia vaikeuksia niiden saattaessa molemmat säädökset osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Yhteisessä kannassa vahvistetaan seuraavat sovellettavaa lakia koskevat erityissäännöt:

(1) Vaikutukset tiettyihin sopimuksiin ja oikeuksiin (19 artikla)

Tervehdyttämistoimenpiteiden ja selvitysmenettelyjen vaikutukset työsopimuksiin, kiinteän omaisuuden nautinta- tai hankintaoikeutta koskeviin sopimuksiin ja kiinteää omaisuutta, alusta tai ilma-alusta koskeviin oikeuksiin määräytyvät näihin sopimuksiin ja oikeuksiin sovellettavan lain mukaan. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että selvityksen vaikutukset vakuutusyrityksen ennen selvitysmenettelyn aloittamista tekemiin työ- tai kiinteistösopimuksiin (esim. sopimuksen jatkaminen tai päättäminen, maksettava korvaus) määräytyvät kyseiseen sopimukseen sovellettavan lain mukaan. Säännös on tarpeen, jotta voidaan suojata toisen sopimuspuolen (esim. työntekijöiden) oikeutetut odotukset ja siis ehkäistä ulkomaisen lain soveltaminen (lex concursus).

Kuten yhteisen kannan johdanto-osan 25 kappaleessa todetaan, muut kysymykset -kuten saatavien ilmoittaminen, todentaminen, hyväksyminen ja maksunsaantijärjestykseen asettaminen tällaisten sopimusten ja oikeuksien osalta - kuuluu menettelyn aloittaneen jäsenvaltion lain soveltamisalaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vaikka työsopimuksen sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien oikeudellinen asema määräytyvät selvitysmenettelyn aloittamisen jälkeen sopimukseen sovellettavan lain mukaan, vakuutusyritykseen sopimuksen perusteella kohdistuvien saatavien maksu selvitysmenettelyissä tapahtuu menettelyn aloittaneen jäsenvaltion lakia noudattaen.

(2) Kolmansien esineoikeudet (20 artikla) ja omistuksenpidätys (21 artikla)

Esineoikeus on oikeudellinen käsite, jolla tarkoitetaan velkojan ennakolta saamaa tai erityistä oikeutta tiettyihin varoihin. Esimerkkinä voidaan mainita kiinteistökiinnitys.

Jos kolmannen osapuolen esineoikeus kohdistuu selvitysmenettelyä aloitettaessa toisen jäsenvaltion alueella sijaitsevaan, vakuutusyritykselle kuuluvaan omaisuuteen, yhteisessä kannassa todetaan, että selvitysmenettelyn aloittaminen ei vaikuta tällaiseen toisessa jäsenvaltiossa muodostuneeseen esineoikeuteen. Koska esineoikeuden asemaa jäsenvaltioiden konkurssilainsäädännössä ei ole yhdenmukaistettu, yhteisessä kannassa on maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen tavoin haluttu jättää kotijäsenvaltion ulkopuolella sijaitsevaan omaisuuteen kohdistuva esineoikeus pois selvitysmenettelystä. Pyrkimyksenä on välttää se, että esineoikeuden suojaaman velkojan oikeutettujen, jonkin jäsenvaltion lain mukaisesti toteutettuun liiketoimeen liittyvien odotusten täyttyminen voitaisiin asettaa toisen jäsenvaltion selvitysmenettelystä riippuvaiseksi. On huomattava, että esineoikeuksilla on suuri merkitys luotonannossa.

Kun kyse on kolmannen osapuolen omistuksenpidätysoikeudesta, joka kohdistuu toisen jäsenvaltion alueella sijaitsevaan, vakuutusyritykselle kuuluvaan omaisuuteen (esineoikeuksia vastaava oikeudellinen tilanne), yhteisessä kannassa on päädytty samaan ratkaisuun kuin esineoikeuksienkin kohdalla edellä mainituista syistä.

(3) Kuittaus (22 artikla)

Jos oikeus vaatia saatavan kuittaamista perustuu lainvalintasääntöjen mukaan muuhun kansalliseen lakiin kuin menettelyn aloittaneen jäsenvaltion lakiin, yhteisessä kannassa sallitaan (maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen tavoin) vakuutusyrityksen velkojalle kuittausmahdollisuuden käyttö selvitysmenettelyssä. Tällöin selvitysmenettelyn aloittaminen ei vaikuta kuittausoikeuteen.

Tämän artiklan tarkoituksena on suojata velkojan oikeutettuja odotuksia. Mahdollisuudesta kuittaamiseen muodostuukin eräänlainen lakiin perustuva takuu, johon velkoja voi luottaa sopimuksentekohetkellä tai saatavien syntyessä. Artiklaa sovelletaan ennen selvitysmenettelyn aloittamista syntyneiden saatavien kuittaamiseen. Selvitysmenettelyn aloittamisen jälkeen syntyneiden saatavien kuittaamista koskeva oikeus määräytyy menettelyn aloittaneen jäsenvaltion lain mukaan.

(4) Säännellyt markkinat (23 artikla)

Tarkasteltaessa direktiivin vaikutusta liiketoimiin säännellyillä rahoitusmarkkinoilla yhteinen kanta on johdonmukainen muiden yhteisön säännösten kanssa, jotka koskevat maksukyvyttömyyttä (luottolaitosten selvittämisestä annettu rinnakkainen ehdotus ja maksukyvyttömyysmenettelyistä annettu asetus).

Tervehdyttämistoimenpiteen tai selvitysmenettelyn aloittamisen vaikutukset osapuolten oikeuksiin ja velvollisuuksiin säännellyillä markkinoilla määräytyvät kyseisiin markkinoihin sovellettavan lain mukaan. Tällä tavoin yhteisessä kannassa pyritään välttämään mahdollista ongelmaa menettelyn aloittaneen jäsenvaltion lain ja markkinoiden sijaintijäsenvaltion lain valitsemisen välillä. Tavoitteena on siis suojata yleistä luottamusta säänneltyihin markkinoihin.

(5) Velkojia vahingoittavat oikeustoimet (24 artikla)

Tätä artiklaa on tarkasteltava yhdessä yhteisen kannan 9 artiklan 2 kohdan l alakohdan kanssa, jossa vahvistetaan yleissääntö, jonka mukaan kaikkia velkojia vahingoittavien oikeustointen pätevyys määräytyy menettelyn aloittaneen jäsenvaltion lain mukaan. Tätä yleissääntöä sovelletaan jopa edellä mainituissa tapauksissa, joissa tiettyyn oikeustoimeen sovelletaan muuta lakia kuin menettelyn aloittaneen jäsenvaltion lakia: jos tällainen oikeustoimi on velkojille vahingollinen, oikeustoimen pätevyyden arvioimiseksi sovelletaan menettelyn aloittaneen jäsenvaltion lakia.

Yhteisen kannan 24 artiklaan sisältyy kuitenkin poikkeus tähän yleissääntöön. Se käsittelee vakuutusyrityksen ennen selvitysmenettelyn aloittamista toteuttamia oikeustoimia, jotka täyttävät seuraavat ehdot: (i) ne vahingoittavat kaikkia velkojia, (ii) niihin sovelletaan muun jäsenvaltion kuin kotijäsenvaltion lainsäädäntöä ja (iii) kyseisen lain mukaan niitä ei voi riitauttaa tässä tapauksessa. Jos kiistanalaisesta oikeustoimesta hyötynyt henkilö toimittaa todisteita edellä mainittujen kolmen ehdon täyttymisestä, oikeustointen pätevyys määräytyy niihin sovellettavan lainsäädännön mukaan eikä menettelyn aloittaneen jäsenvaltion lain mukaan.

Tämän artiklan tavoitteena on suojata vakuutusyrityksen kanssa liiketoimiin ryhtyneiden kolmansien oikeutetut odotukset tilanteissa, joissa liiketoimet voidaan riitauttaa selvitysmenettelyn taannehtivan soveltamisen tai selvitysmiehen toimien myötä. On huomattava, että jäsenvaltioiden lainsäädännössä on merkittäviä eroja sen ajan osalta, jonka kuluessa, ja niiden edellytysten osalta, joiden täyttyessä, oikeustoimen pätevyyteen voidaan vaikuttaa taannehtivasti sovellettavalla selvitysmenettelyllä. Yhteinen kanta vastaa tältä osin maksukyvyttömyysmenettelyistä annettua asetusta. Sen mukaan kyseistä oikeustointa sääntelevää lakia sovelletaan laillisesti pätevien liiketointen varmuuden turvaamiseksi pikemminkin kuin jätetään oikeustoimen pätevyyden arviointi ulkomaisen lainsäädännön päätettäväksi (lex concursus)

Tämän artiklan tarkoituksena ei luonnollisestikaan ole suojata petostarkoituksessa toteutettuja oikeustoimia (consilium fraudis). Yhtenä ehtona sen soveltamiselle onkin, että oikeustoimeen sovellettava laki ei anna mahdollisuuksia sen riitauttamiseen. Tämä ehto ei täyty petoksen kohdalla, koska kaikkien jäsenvaltioiden oikeuteen sisältyy erityisiä menettelyjä, joiden avulla voidaan julistaa mitättömiksi ja pätemättömiksi petostarkoituksessa toteutetut oikeustoimet riippumatta niihin liittyvistä rikosoikeudellisista seuraamuksista.

(6) Kolmansien ostajaosapuolten suojaaminen (25 artikla)

Tämä artikla koskee tiettyjä oikeustoimia, jotka on toteutettu tervehdyttämistoimenpiteiden tai selvitysmenettelyn aloittamisen jälkeen. Jos tervehdyttämistoimenpiteiden tai selvitysmenettelyn kohteena oleva vakuutusyritys luovuttaa oikeustoimella vastiketta vastaan kiinteää omaisuutta, aluksen tai ilma-aluksen taikka rekisteriin merkittyjä arvopapereita, kyseisen oikeustoimen pätevyys määräytyy sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa omaisuus sijaitsee.

Artiklan tarkoituksena on suojata kolmansien ostajaosapuolten oikeutettuja odotuksia ja helpottaa hallinnoijan tai selvitysmiehen tehtäviä omaisuuden realisoimisessa. Jos jonkin hankinnan pätevyys riippuisi ulkomaisesta lainsäädännöstä (kotimaan lainsäädännöstä), ostajat eivät olisi halukkaita ryhtymään liiketoimiin tervehdyttämistoimenpiteiden tai selvitysmenettelyn kohteena olevan vakuutusyrityksen kanssa.

(7) Vireillä olevat oikeudenkäynnit (26 artikla)

Tervehdyttämistoimenpiteiden tai selvitysmenettelyn vaikutukset vakuutusyritystä koskeviin, vireillä oleviin oikeudenkäynteihin määräytyvät sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa kyseinen oikeudenkäynti on vireillä.

On loogista, että selvitysmenettelyn vaikutus ennen sitä alkaneeseen oikeudenkäyntiin säilyy saman lain soveltamisalassa, kunnes oikeudenkäynti on päättynyt ja tuomio annettu. Kuten johdanto-osan 26 kappaleessa todetaan, tällaisten toimenpiteiden ja menettelyjen vaikutukset näistä oikeudenkäynneistä johtuviin yksittäisiin täytäntöönpanotoimiin määräytyvät kotijäsenvaltion lainsäädännön mukaan.

4. PÄÄTELMÄT

Komissio katsoo, että yhteinen kanta sisältää komission ehdotuksen keskeiset kohdat sekä ne Euroopan parlamentin tarkistukset, jotka komissio hyväksyi ja sisällytti muutettuun ehdotukseensa. Komissio voi suosittaa tätä yhteistä kantaa Euroopan parlamentille.

Tehty Brysselissä [...] päivänä [...]kuuta [...].

Komission puolesta

Puheenjohtaja